Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelman mukaisesti lastensuojelulaki uudistetaan tällä hallituskaudella, ja sitä koskeva hallituksen esitys on nyt saatettu eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunta on useaan otteeseen kiirehtinyt lastensuojelulain kokonaisuudistusta, ja olen pitänyt tätä hallitusohjelmassakin mainittua uudistamishanketta erittäin tärkeänä. Nykyinen lastensuojelulaki on laadittu noin 20 vuotta sitten.

Lakiesitys on valmisteltu osana vuosina 2004—2007 toteutettavaa lastensuojelun kehittämisohjelmaa, ja tästä valmistelusta on vastannut työryhmä, joka antoi ehdotuksensa kuluvan vuoden toukokuussa. Työryhmän ehdotuksista on sitten saatu lausuntoja ja niitten pohjalta on tätä täsmennetty. Lausuntoja saatiin kaikkiaan noin 80. On huolellisesti myöskin katsottu esityksen kustannusvaikutukset.

Lapsen etu ja lapsen oikeudet ovat lastensuojelun keskeisiä periaatteita ja lastensuojelulain kokonaisuudistuksen lähtökohta. Nyt ehdotetun, nykyistä yksityiskohtaisemman lastensuojelulain tavoitteena on nimenomaan lapsen oikeuksien ja lapsen välttämättömän huolenpidon turvaaminen käytännössä eikä vain lain periaatteiden tasolla.

Lapsen osallisuutta ja mahdollisuutta osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti häntä koskevien ratkaisujen tekemiseen on laissa nimenomaan erityisesti korostettu. Laki edellyttää niin kutsuttua lapsikeskeistä työskentelyä ja lapsen tapaamista riittävän usein. Työntekijällä olisi oikeus tavata lapsi, vaikka huoltaja sitä vastustaisi. Lapsen välttämättömän huolenpidon turvaamiseksi olisi myös mahdollista eräissä tilanteissa hakea tuomioistuimelta lupa lapsen tutkimiseen huoltajien vastustuksesta huolimatta.

Pahoinvoivien lasten ja huostaanottojen määrän kasvu on viime vuosina ollut huolestuttavaa. Nykyistä varhaisempi puuttuminen lasten ongelmiin ja varhaisempi tuki on välttämätöntä sekä lasten että heidän perheidensä samoin kuin myös koko yhteiskunnan kannalta. Tätä asiaa pyritään uudessa lastensuojelulaissa edistämään.

Ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista on vanhemmilla. Tämä todetaan myös uudessa laissa. Vanhemmilla ja muilla lapsen kasvatuksesta vastaavilla henkilöillä on kuitenkin oikeus saada tukea kasvatustehtävässään. Lasten ja perheiden tuen on oltava keskeinen toimintaperiaate kaikissa peruspalveluissa.

Tähän ehkäisevään lastensuojeluun kuuluvia tehtäviä on uudessa laissa täsmennetty. Kunnat velvoitettaisiin laatimaan koko kunnan tai seutukunnan tasolla lastensuojelusuunnitelma, jossa kuvattaisiin sekä nämä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä koskevat toimet peruspalveluissa että varsinaiset lastensuojelun palvelut ja niihin tarvittavat resurssit.

Kuten sanoin, tuki on annettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, että ongelmat eivät pääse kärjistymään. Jotta painopistettä saataisiin siirrettyä avohuoltoon kodin ulkopuolisten sijoitusten sijasta, lakiin sisältyy nykyistä täsmällisempiä tai kokonaan uusia säännöksiä muun muassa ilmoitusvelvollisuudesta, lastensuojelutarpeen selvityksestä ja avohuollon sisällöstä ja menettelytavoista.

Lastensuojelu ei pysty toimimaan ilman eri ammattiryhmien ja viranomaisten yhteistyötä. Lastensuojelun ja muille lapsille ja lapsiperheille tarkoitettujen palvelujen yhteistyötä pyritään edistämään muun muassa lastensuojeluilmoitusta koskevaa sääntelyä täsmentämällä. Yhteydenoton lastensuojeluun tulisi tapahtua nykyistä varhaisemmassa vaiheessa, jotta lastensuojelun tarve voitaisiin arvioida ja perheen tarvitsema tuki myös.

Perheen oman yhteydenoton tai lastensuojeluilmoituksen jälkeen lapsen ja perheen tilanne ja tuen tarve on selvitettävä huolellisesti. Kiireellisissä tilanteissa on toimittava heti, mutta lastensuojelun tarve tulisi selvittää viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Tämän jälkeen tehtäisiin perheen ja lapsen kanssa asiakassuunnitelma, jossa sitten arvioidaan sitä kokonaisuutta. Lastensuojelutarpeen huolellinen ja määräaikaan sidottu selvittäminen vaatii monissa kunnissa lastensuojelun avohuollon työntekijöitä lisää. Tämä on otettu huomioon kustannuksia laskettaessa lakiesityksen kustannusvaikutuksissa. Koko valtakunnan tasolla tarvittaisiin 155 työntekijää lisää. Tämän panostuksen lastensuojelun avohuoltoon arvioidaan kuitenkin tulevan pitkällä aikavälillä moninkertaisesti takaisin, kun säästetään varhaisemman puuttumisen menetelmällä kustannuksia.

Lapsen ja vanhempien oikeusturvaa pyritään parantamaan lastensuojelun päätöksentekojärjestelmän uudistamisella. Tavoitteena on nimenomaan puolueettomuuden ja asiantuntijuuden varmistaminen päätöksenteossa. Näin sitten hallinto-oikeudet tulevat tähän prosessiin mukaan, muuten päätöksenteko tapahtuisi kunnissa viranhaltijatasolla. Oikeusturvan kannalta on kuitenkin erityisen merkittävissä asioissa päätös tehtävä kaksiportaisesti niin, että asian valmistelusta vastaa eri työntekijä kuin päätöksenteosta. Kunnallisen viranhaltijan päätöksestä voi aina valittaa hallinto-oikeuteen. Tämä uusi päätöksentekomalli on saanut laajan kannatuksen lausuntokierroksella. Oikeusturvaa pyritään myöskin lisäämään kirjaamalla eri asioita, eri menettelyjä, asianosaisten kuulemista lisäämällä ja ammattiryhmien asiantuntijuutta lisäämällä jne. Uutena asiana lakiin sisältyy myöskin lapsen sukulais- ja muun läheisverkoston kartoittaminen ennen kodin ulkopuolelle tehtävää sijoitusta.

Perustuslain mukaan erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien oikeudet tulisi turvata pakottavin lain säännöksin. Näin sijaishuollossa olevien lasten asemaa pyritään turvaamaan nykyistä täsmällisemmillä säännöksillä. Tämäkin on osa tämän työryhmän tekemiä ehdotuksia.

Arvioidaan, että koko valtakunnan tasolla tarvitaan noin 100 lisätyöntekijää kuntien ylläpitämiin lastensuojelulaitoksiin ja noin 200 lisätyöntekijää yksityisiin lastensuojelulaitoksiin. Lisäksi sijaishuollon valvontaa tehostettaisiin tiedonkulkua ja valvontaviranomaisten yhteistyötä koskevilla säädöksillä. Myöskin jälkihuollon sisältöä pyritään täsmentämään.

Kokonaisuutena kustannukset tulevat olemaan noin 18,8—20,2 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on noin 4 prosenttia lastensuojelun kokonaismenoista kunnissa. Lisäksi on arvioitu, että hallinto-oikeudet tarvitsevat noin miljoona euroa vuodessa lisää rahaa.

Tässä on pääpiirteissään tämän lain sisältö. Olen sitten täällä mukana keskustelussa, jos tulee vielä esimerkiksi joitakin kysymyksiä.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tervehdin ilolla sitä, että hallitus on nyt loppukaudesta vihdoin tuonut tämän lakiesityksen käsittelyymme, vaikka sitä onkin esimerkiksi alan järjestöjen taholta moitittu keskeneräisyydestä. Yksi tämän ajan hälyttävimpiä oireita on lastensuojelutoimenpiteiden kasvava tarve. Lastensuojelun palveluja tarvitsevien lasten ja nuorten määrä on reilussa kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on tällä hetkellä yli prosentti kaikista lapsista ja avohuollon piirissä on jo reilusti yli 5 prosenttia kaikista lapsista. Pitkäaikaiset perhehoitajat ovat viestineet, että tällä hetkellä sijoitettavat lapset ovat selvästi moniongelmaisempia kuin vielä muutama vuosi sitten. Sijoitetut lapset tarvitsevat yhä enemmän huomiota, suojelua, hoivaa ja turvallisia olosuhteita.

Ennaltaehkäisy on lastensuojelussa oikea painopiste, ja haluan tässä muistuttaa kotikaupungissani Riihimäellä kehitetystä elinkaarimallista, jossa laskettiin lasten ongelmien taloudelliset kustannukset kunnalle lapsen 18 ensimmäisen elinvuoden aikana. Niin sanottu ongelmalapsi maksaa kotikunnalleen yli miljoona euroa, mutta jos lapsi ei tarvitse erityispalveluja, hänelle saadaan neuvolapalvelut, 3 vuotta päiväkotihoitoa ja peruskoulutus 90 000 eurolla eli alle kymmenesosalla. Tästäkin näemme, että panostamalla ennalta ehkäisevään lapsi- ja perhetyöhön saadaan ja voidaan saada todella merkittäviä säästöjä.

Valtionosuusjärjestelmän muutos huostaanottoperusteiseksi valitettavasti ohjaa ajattelua ja saattaa ohjata kuntien käytäntöjä siihen suuntaan, että ennalta ehkäisevä työ nähdään ikään kuin ylimääräisenä kuluna. Lastensuojelun voimavarojen turvaamiseksi tarvittaisiin kuntia velvoittavia säännöksiä, mutta kuntien nykyinen taloustilanne ei mahdollista riittäviä voimavaroja nimenomaan tähän ennalta ehkäisevään lastensuojeluun. Mielestäni tämä olisi syytä ottaa hyvin vakavasti huomioon, kun valtionosuusjärjestelmää kehitetään. Yksikään lapsi ei saisi jäädä heitteille kunnan taloustilanteen vuoksi.

Eniten lastensuojelun ja huostaanottojen tarvetta aiheuttaa tällä hetkellä lisääntynyt päihteiden käyttö, ennen muuta alkoholin käyttö ja nimenomaan nuorten naisten kohdalla. Lyhytnäköinen alkoholipolitiikka näkyy valitettavasti näin lapsiperheiden elämässä ja lisää tätä lastensuojelutarpeen kasvua. (Ed. Puisto: Mistäs se aikaisemmin johtui?) Naisten alkoholinkäytön lisääntymisen myötä myös alkoholin aiheuttamien vaurioiden riski syntyville lapsille on kasvanut, ja se on hyvin surullista, koska siinä on kysymys aivan koko lapsen eliniän kestävistä vaurioista. Voimassa oleva päihdehuoltolaki on tähän tilanteeseen nähden valitettavasti vanhentunut. Esimerkiksi lakiin sisältyvät tahdosta riippumattoman hoidon määräykset eivät yksinkertaisesti sovellu syntymättömän lapsen suojeluun, eivät myöskään huumeita käyttävien äitien ja heidän lastensa suojeluun.

Odottavien äitien vapaaehtoisuuteen pohjautuvan päihdekuntoutuksen tulee olla etusijalla, ja on ehdottomasti saatava resurssit kuntoon, jotta jokainen raskaana oleva päihdeongelmainen saa nopeasti tarvitsemansa avun ja vieroituksen ja kuntoutuksen, mutta kyllä mielestäni äärimmäisissä tapauksissa tulisi olla myös mahdollisuus tahdosta riippumattomaan hoitoon syntymättömän lapsen suojelemiseksi. Mielestäni myös sellaisissa ääritapauksissa, joissa on aivan selvää, että vanhempi ei tule kykenemään milloinkaan hoitamaan tätä vastasyntynyttä lastaan tai jo pitkään huostassa tai sijaishuollossa ollutta lastaan, tulisi vastentahtoisen adoptionkin olla mahdollista, ja Mannerheimin Lastensuojeluliittohan on ehdottanut tämän kirjaamista lakiin ja itse myös sitä kannatan.

Ennalta ehkäisevistä toimista huolimatta tarvitsisimme kiireesti lisää sijaisperheitä. Suomessa lapsi sijoitetaan muita Pohjoismaita useammin laitoksiin. Perheeseen sijoittaminen on varsinkin pienten lasten kohdalla se paras vaihtoehto, mutta perhesijoitukset ovat myös yhteiskunnalle laitosta edullisempia. (Ed. Puisto: Mistäs niitä löytää? Missä niitä perheitä on?) On arvioitu, että laitoshoito maksaa kolmessa päivässä saman verran kuin perhehoito kuukaudessa. Muissa Pohjoismaissa perhehoito on järjestetty selvästi paremmin kuin Suomessa, ja siinä auttaa nimenomaan se, että hoitajia on tuettu, on värvätty, on koulutettu ja myös perhehoitajien palkkiot ovat paremmat kuin Suomessa. (Ed. Puisto: Kuka valvoo?)

Minuun otti yhteyttä eräs sijaisäiti, jonka hoidossa olevalle leikki-ikäiselle lapselle oli syntymässä pikku sisarus. Tämän vauvan biologinen äiti ei halunnut luovuttaa lasta adoptoitavaksi, mutta hän ei myöskään kykene huolehtimaan lapsesta. Sijaisäiti kertoi, että hän olisi kyllä aivan valmis ottamaan tuon vauvankin hoitaakseen huostaansa, mutta hänelle selvisi, että hänellä ei olisi oikeutta äitiyslomaan, vaan hänelle ehdotettiin, että sijoitettu vauva vietäisiin sijaisäidin työpäivän ajaksi kunnalliseen päivähoitoon. Sijaisäiti ihmetteli mielestäni aivan oikeutetusti, miksi juuri tältä kaikkein heikoimmassa asemassa olevalta vauvalta, sijoitetulta vauvalta, puuttuu tämä oikeus saada kokopäiväistä hoitoa äitiys- ja vanhempainloman turvin.

Olenkin ehdottanut lakialoitteessani, että perhehoitajien perhevapaaoikeuksia parannettaisiin niin, että heillä olisi oikeus vanhempainpäivärahaan alle 1-vuotiaan lapsen ollessa kyseessä ja myös alle 3-vuotiaan lapsen kohdalla kotihoidon tukeen. Olemme ministeri Liisa Hyssälän kanssa tästä aikaisemminkin täällä salissa keskustelleet, ja silloin ministeri lupasi, että tällainen esitys vielä tuotaisiin tämän hallituksen aikana. Haluankin kysyä ministeriltä, milloin tämä esitys on tulossa.

Todellakin sijaisperheistä on huutava pula, ja samaan aikaan yhä pienempien lasten tarve pitkäaikaiseen perheenomaiseen hoitoon on kasvanut. On erittäin huolestuttavaa, että sijaisvanhemmat ovat keskimäärin 50-vuotiaita. Noin kolmannes perhehoitajista on jäämässä eläkkeelle seuraavien 5 vuoden aikana, eli nyt todella täytyisi lähteä hyvin voimakkaaseen rekrytointityöhön. Tarvitsemme kiireesti lisää sijaisperheitä, ja se kyllä vaatii, että on välttämätöntä parantaa heidän asemaansa, arvostustaan ja palkkioitaan sekä näitä vanhempainetuuksia.

Lopuksi, arvoisa puhemies, totean, että tarvitsemme kyllä yhä edelleen työn ja perheen yhteensovittamista niin, että vanhemmat voivat alusta lähtien antaa lapsilleen aikaa. Se kaikkein tärkein, ennalta ehkäisevä työ tehdään siellä kodeissa. Silloin kodit tarvitsevat tukea, kodit tarvitsevat mahdollisuuksia ja aikaa hoitaa ja kasvattaa lapsiaan. Lasten hyvinvoinnin kannalta olisi todellakin tärkeää myös se, että perheet voisivat nykyistä joustavammin tehdä työelämää koskevia henkilökohtaisia ratkaisuja lasten ehdoilla, lasten tarpeista käsin, ja tämä on erityisen tärkeää myös esimerkiksi murrosikäisten lasten kohdalla. Merkittävä osa näistä lastensuojelutoimenpiteistä kohdistuu teini-iän ongelmien keskellä kamppaileviin nuoriin, ja silloinkin tarvittaisiin joustoa, jotta vanhemmat voisivat paremmin paneutua niihin vaikeuksiin, joita lapsilla tuossa iässä on. Oikeaan aikaan annettu aika ja panostus lapselle maksaa varmasti itsensä takaisin myös koko yhteiskuntaa ajatellen.

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Lastensuojelulaki todellakin uudistuu, ja vihdoinkin, niin kuin monet lastensuojelujärjestöt ovat todenneet. On tietysti aivan selvää, että puhtaalta pöydältä, täysin puhtaalta pöydältä lastensuojelulakia ei päästä kirjoittamaan, koska meillähän on monet lastensuojelun rakenteet olemassa ja kuntatasolla on tietyt menettelytavat jo vakiinnutettu, joten tämäkin lainsäädäntö joutuu rakentumaan olemassa olevan lainsäädännön päälle ja tietenkin pyrkii siihen, että kaikissa näissä uudistuksissa pystyttäisiin tekemään parannuksia nimenomaan lasten kannalta katsottuna.

Huomiota on viime aikoina julkisuudessa herättänyt se, kuinka meillä lapsiperheet ovat polarisoituneet. On perheitä ja lapsia, joilla menee varsin hyvin, ja sitten on se julkisuuteen nouseva kasvava joukko, joittenka ongelmat perheessä kärjistyvät ja myöskin johtavat sitten näihin raskaisiin toimenpiteisiin eli huostaanottoihin, joittenka lukumäärää sitten lehtienkin palstoilla päivitellään.

On selvä, että tarvitsemme tällaista lainsäädännöllistä uudistusprosessia ja tällaista kokonaisvaltaista lastensuojelun kaikinpuolista kehittämistä, mutta aivan niin kuin ed. Räsänen, peräänkuulutan myöskin sitä yhteiskunnallista keskustelua kotien ja perheitten kasvatusvastuusta ja yhteiskunnassa vallitsevasta arvopohjasta muun muassa alkoholipolitiikan kohdalla. Alkoholin suhteen, joka on kuitenkin näitten monien huostaanottojen taustalla, samoin kuin ovat mielenterveysongelmat, tarvittaisiin selkeää suunnanmuutosta. Tässäkin salissa valtaosa meistä ajattelee näin, että Vanhasen hallituksen yksittäinen suurin virhe on ollut alkoholiveron laskeminen. Ymmärrämme kyllä, että alkoholiasioista vastaava ministeri Hyssälä on siinä asiassa tehnyt parhaansa, ja on, voisiko sanoa, se hallituksen "ainoa mies", joka on yrittänyt tätä asiaa nostaa esille ja saada tosiaankin myöskin muun hallituksen kiinnittämään huomiota tähän virheeseen, mutta ikävä kyllä hallitus on jääräpäisesti pysynyt tällä valitsemallaan linjalla. Mutta on selvää, että lastensuojelun tarve varmasti vähenisi sitä mukaa kuin meillä alkoholiongelmien määrä saataisiin laskemaan.

Olennaista on tässä lakiuudistuksessa näitten lainsäädännöllisten perusteitten selkiyttäminen ja myöskin työn voimavarojen turvaaminen, vaikka tästä viimeksi mainitusta on kyllä heitetty tiettyjä epäilyksiä sen suhteen, että muun muassa tuo lastensuojelun tasausrahaston purkaminen kunnissa on johtanut siihen, että monet kunnat ovat lykänneet näitä ennalta ehkäiseviä lastensuojelutoimenpiteitä ja lastensuojelu on siirtynyt jo osin näihin raskaimpiin toimenpiteisiin, joihin sitten valtion avustuskin kohdentuu.

Lastensuojelun tulee olla aina asiakaslähtöistä ja turvata ennen kaikkea lapsen etu. Tärkeää on myös niin lapsen kuin hänen vanhempiensa kuin lastensuojelutyöntekijöitten oikeusturvan parantaminen. Viime keväänähän meillä täällä tehtiin jo muutamia pykäläuudistuksia, joilla nimenomaan pyrittiin siihen, että oikeusperustaa selkiinnytettiin muun muassa erilaisissa pakkotoimenpiteissä, jotka kohdistuvat huostaanotettuihin lapsiin.

Asianosaisten oikeusturvaa parantaa myös tämä esitys tahdonvastaisten huostaanottojen päätöksenteon siirtymisestä sosiaalilautakunnalta hallinto-oikeudelle. Tässä yhteydessä täytyy vaan toivoa, että hallinto-oikeuksille löytyy resursseja ja myöskin sitä asiantuntemusta sitten selvitä näistä monta kertaa niin vaikeista huostaanottotilanteista, jolloinka se lapsen edun löytäminen voi olla hankalaa erilaisten intressien ristipaineissa.

Se, mitä tässä lastensuojelulain uudistuksessa edelleen jäätiin kaipaamaan, on päihdeäitien tahdonvastainen hoito. Ymmärrän kyllä, että neuvolajärjestelmä on rakennettu sille, että ihmisten tulee vapaaehtoisesti hakeutua neuvolajärjestelmän piiriin, mutta kun on kysymys syntymättömän lapsen oikeudesta syntyä terveenä ja toisaalta sitten aikuisen ihmisen itsemääräämisoikeudesta, niin katson, että tässäkin tilanteessa meidän tulisi asettua sen heikomman puolelle. Kuitenkin monessa suhteessa lainsäädännöltään liberaalimpi Ruotsi on pystynyt toteuttamaan tämän päihdeäitien pakkohoidon, niin että ihmettelen, miksi lainsäädäntöperustaa ei Suomessa sille ole sitten haluttu lähteä selvittämään.

Lastensuojelun tarve tulee monta kertaa sosiaaliviranomaisten tietoon joko lapsen tai nuoren itsensä kautta tai vanhempien oman avunpyynnön kautta. Samoin myöskin sukulaisten ja naapureitten yhteydenotot tai sitten aivan ulkopuolisten tekemät lastensuojeluilmoitukset johtavat näihin lastensuojelutoimenpiteisiin. Tämä viime keväänä julkaistu oikeusasiamiehen erilliskertomushan nimenomaan korosti tätä jokaisen lasten kanssa toimivan henkilön yksittäistä vastuuta kiinnittää huomiota ja toimia silloin, kun on aika tehdä lastensuojeluilmoitus. Tavoitteena on myöskin lisätä viranomaisten ja yksityisten palveluntuottajien valmiutta ilmoittaa mahdollisesta lastensuojelutarpeesta mahdollisimman varhain. Varhaisen tuen tulisi olla aina se ensisijainen ja myöskin näiden ennaltaehkäisevien toimenpiteiden, vaikka aika usein, kun kuulemme sanan lastensuojelu, ensimmäisenä meille tulevat mieleen nämä kaikkein järeimmät lastensuojelutoimenpiteet elikkä lähinnä huostaanotot ja pakkohuostaanotot.

Hyvää tässä lainsäädännössä on myös se, että siinä vaiheessa, kun lapsi joudutaan ottamaan huostaan, myöskin selvitetään tämä läheisverkostojen mahdollisuus. Suomessa on ollut tilanteita, joissa, voisi sanoa, tämmöinen maalaisjärjellä oikeusmurha on suurin piirtein ollut lähellä, kun esimerkiksi isovanhemmat eivät ole saaneet ottaa lastenlastaan kasvatettavaksi, vaan on lähdetty etsimään sijaisperhettä sukulaispiirin ulkopuolelta.

Lain toteuttaminen edellyttää lastensuojelun voimavarojen turvaamista. Se, että näitä kelpoisuusehtoja ja esimerkiksi sijaiskoti- ja ryhmäkokoja selkeästi määritellään, on hyvä asia, mutta se lisää myös kuntien kustannuspainetta. Lastensuojelun laadulle tarvitaan tällaiset vähimmäiskriteerit, jotta riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö on käytössä ja myöskin nämä lapsen edusta lähtevät toimintatavat ja eettiset periaatteet pääsevät toteutumaan.

Suurin osa lastensuojelun kustannuksista ja taloudellisesta vastuusta on muutenkin talousvaikeuksien kanssa painivien kuntien harteilla, ja siinä mielessä toivoisinkin, että mahdollisessa käytävässä debatissa ministeri vielä kommentoisi tätä kustannusten jakautumista kuntien ja valtion kesken ja sitä, millä tavalla turvataan se, että nämä monet määritelmät ja kriteerit, mitä tässä lainsäädännössä on nostettu esille — sinänsä hyviä asioita — todellakin sitten siellä kuntatasolla toteutuvat. Kunnissa tulee edelleenkin kehittää lastensuojelun osalta sektorirajat ylittävää yhteistyötä, kouluttaa lasten ja perheitten kanssa työskentelevää henkilöstöä ja kehittää tätä sijais- ja tukiperhetoimintaa. Valtiovallan tehtävänä on sitten tukea kuntien ponnistelua lainsäädännöllä ja kohdentamalla resursseja kunnille tähän toimintaan.

Lopuksi, arvoisa puhemies, toteaisin vielä, että vanha klisee on, että lapsissa on kansakunnan tulevaisuus. Jos me otamme tämän lausahduksen tosissaan, niin esitän kyllä, että seuraava hallitus harkitsee hallitusohjelmansa politiikkaohjelmaksi lapsien ja perheitten politiikkaohjelmaa. Katson, että on korkea aika tällaiselle lasten ja perheitten näkökulmasta lähtevälle politiikkaohjelmalle. Eivät meidän hienot yrittäjyysohjelmamme ja erilaiset tietoyhteiskuntastrategiat ja tulevaisuusohjelmat tule koskaan toteutumaan, mikäli tämän kansakunnan perusta, lasten ja nuorten tulevaisuus, ei ole turvattu.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Ensin ed. Essayahille kiitoksia viimeisestä esityksestä. Sama esitys tehtiin noin neljä vuotta sitten, itse asiassa silloin, kun käytiin ajankohtaiskeskustelu lapsiperheiden asioista, ja itse esitin samanlaista poikkihallinnollista ohjelmaa jo silloin. Monestihan käy niin, että kun riittävän pitkään jankutetaan, niin se lopulta onnistuu. Toivottavasti siis seuraavassa hallituksessa on parempi koordinaatio ja suurempi ohjelmallinen ote lapsiperheasioissa ylipäätänsä.

Mutta sitten käsillä olevaan hallituksen esitykseen lastensuojelulaista, vain muutamiin seikkoihin, jotka tulevat varmastikin johtamaani lakivaliokuntaa puhuttamaan, kun tämä, arvoisa ministerikin, päätettäneen tänään lähettää puhemiesneuvoston esityksen mukaisesti myös lakivaliokuntaan lausunnolle.

Toinen näistä seikoista liittyy rikosten ennaltaehkäisyn yhteyteen, lastensuojeluun ja ennalta ehkäisevään lastensuojeluun ylipäätään, ja toiset havainnot liittyvät sitten tähän esitettyyn, aivan uudenlaiseen ja mielestäni kyllä ei kritiikkiä, tarkempaa arvostelua kestävään päätöksentekomalliin, jossa ensimmäisen asteen päätöksenteoksi huostaanotoissa otettaisiinkin jo hallintotuomioistuimet asiantuntijaviranomaisten asemasta.

Mutta ensin muutama sana tästä rikosten ennaltaehkäisyn ja ennalta ehkäisevän lastensuojelutyön sekä lastensuojelutyön ja ehkä jossain määrin myös oppilashuollon yhteyksistä.

Uusimmassa Haaste-lehdessä — jos haluatte katsoa tarkemmin, 3/2006 — joka on rikoksentorjunnan ja kriminaalipolitiikan erikoislehti, esitellään alustavia tutkimuksia Turussa tehdystä laajasta, yli 3 000 nuorta kattavasta seurantatutkimuksesta, joka vahvistaa sen, mitä tähänkin asti pienemmissä tutkimuksissa on tullut Suomessa ja kansainvälisesti esille: varsinkin osa meidän pojistamme, myös muissa länsimaissa pojista, voi huonosti, niin huonosti, että voi jo kouluiässä ennakoida sen hyvin todennäköisesti johtavan rikollisuuteen ja rikollisiin elämäntapoihin. Tässä otannassa pojista noin 10 prosenttia oli saanut diagnoosin, joka lähinnä on erilaisia käytöshäiriö-, persoonallisuushäiriödiagnooseja, ja tämä vähemmistö, siis noin 10 prosenttia, teki noin puolet kaikista rikoksista. Siis 10 prosenttia pojista eli noin 5 prosenttia nuorisosta teki yli puolet tai riippuen vähän määritelmästä lähes puolet kaikista rikoksista. Toisinpäin ilmaistuna, diagnosoiduista lähes puolet oli rekisteröity rikoksista, kun muista rikoksentekijöistä osuus oli alle viidennes.

On tietysti niin, että kaikissa tilanteissa, kun puhutaan esimerkiksi persoonallisuushäiriölapsista, persoonallisuus- ja päihdehäiriöisistä lapsista, emme puhu lastensuojelulapsista, mutta hyvin usein puhumme myös lastensuojelulapsista. Syy- ja seuraussuhteet ovat toistaiseksi vähän epäselviä. On myös selvästi tietoa, että perheet, joilla asiat ovat hyvin, osaavat hyvin hakea myös herkemmin ja paremmin ja omillakin varoilla apua, jos lapsella on diagnosoitavia häiriöitä ja käytöshäiriöitä, ja sitä kautta lapsi ei päädy lastensuojelutarpeeseen, kun taas sitten jos lastensuojelun tarpeessa muutenkin olevien perheiden lapsilla on näitä häiriökäyttäytymisoireita, niin on todennäköisempää, että perhe ei osaa auttaa. Niinpä tämän seurantatutkimuksen johtopäätöksissä tullaan siihen, että etenkin huume-, omaisuus- ja uusintarikolliset tarvitsevat mielenterveys- ja päihdepalveluita. Näitä rikoksia olisi voitu merkittävästi estää ja voidaan merkittävästi estää jatkossa, jos neuvola, lastensuojelu ja alakouluissa oleva oppilashuolto tunnistavat nämä ongelmat ja järjestävät joko terveydenhuollon puolella tai, arvoisa puhemies, mikä on tänään erittäin tärkeätä, lastensuojelupuolella nykyistä huomattavasti tehokkaampaa, varhaisemmassa vaiheessa tulevaa apua.

Täytyy muistaa, ja tähän kiinnitti Duodecimin konsensuspaneelikin pari viikkoa sitten huomiota — olin sen konsensuspaneelin jäsen — että silloin, kun puhutaan 5-vuotiaista, 6-vuotiaista häiriökäyttäytyvistä lapsista, lastensuojelutoimien ja myös psykoterapeuttisten toimien pitää koskea koko perhettä. Toivoisinkin, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tältä osin vielä miettisi, onko nyt käsillä olevassa laissa silloin, kun ennalta ehkäisevästä työstä puhutaan, riittävästi huomioitu, että toimet koskevat koko perhettä.

Yhdyn myös niihin arvioihin, että ennalta ehkäisevään työhön ei ole tässä yhteydessä eikä tämän hallituksen toimesta, näillä budjeteilla annettu tarpeeksi resursseja. Mutta kiitän ministeriötä ja muun muassa ed. Valto Koskea, jonka tiedän täällä takana häärineen, että joka tapauksessa ennalta ehkäisevä työ näkyy nyt ajatuksena ja huomioon otettavana seikkana paremmin kuin nykyisessä laissa.

Mutta sitten tähän toiseen asiaan, joka lakivaliokunnalle tulee olemaan kyllä hankala. Sen uskallan jo nyt sanoa. Lainaan itseäni viisaampaa, heitä toki riittää maailmassa monta, mutta tällä kertaa korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Hallbergia, joka Tuomaripäivillä sanoi, ja tämä on suora lainaus: "Uudessa esitysluonnoksessa" — siis tässä lastensuojelulaissa — "nimenomaan lasten kannalta tärkeät asiat avohuolto, jälkihuolto ja perheen kuntoutus ovat jääneet vähäiselle huomiolle. Pääpaino näyttää olleen kuntien viranomaisten vastuunjaossa sekä laitoshuollon organisoinnin perusteissa viranomaiskysymyksissä. Suurin ongelma liittyy siihen, että lapsen tai hänen huoltajansa vastustaessa huostaanottoa asian ratkaisisi ensi asteena hallinto-oikeus. Tuomioistuin pohtisi avohuollon riittävyyttä, asiakassuunnitelmia, läheisverkostoa, sijaishuoltopaikkaa ja yhteydenpitokysymyksiä."

Siis ensimmäisenä ratkaisevana tahona olisi tuomioistuin, eivät näihin lastensuojelukysymyksiin erikoistuneet alan ammattilaiset, vaan minun kollegani, juristin koulutuksen saaneet ihmiset, pohtisivat ensimmäisinä ratkaisun tekijöinä muun muassa läheisverkostoa tai asiakassuunnitelmia. Mielestäni tämä ratkaisu ei ole alkuunkaan punnittu. Me juristit olemme monessa asiassa varmastikin, jos emme hyviä, niin ainakin erittäin tarpeellisia lailliselle oikeusvaltiolle (Ed. Virtanen: Omasta mielestänne!) — emmekä aina edes omasta mielestämme, ed. Virtanen — mutta on päivänselvää, että meidän koulutuksemme ja ammattitaitomme ei ilman merkittäviä lisäkoulutusresursseja riitä arvioimaan ensisijaisena päätöksentekijänä tätä.

Kysymys olisi aivan samasta kuin että veropäätökset jatkossa tehtäisiinkin ensi sijassa aina tuomioistuimessa, jos verotuksen kohde vastustaisi verotusta. Jokainen ymmärtää, ettei näin voida tehdä. Tai kaavoista ei enää päätettäisikään kunnanvaltuustossa, jos joku vastustaa. Tätä logiikkaa tässä laissa kutsutaan päätöksenteon virtaviivaistamiseksi, eli jos huostaanottoa vastustetaan, sitä ensimmäistä päätöstä eivät tekisikään alan erikoistuneet ammattilaiset vaan suoraan tuomioistuin, mistä kaiken lisäksi seuraisi, että ensimmäinen perustuslainkin vaatima valitusaste olisi korkein hallinto-oikeus.

Hallituksen esityksessä sanotaan, että näitä juttuja tulee varmasti satoja. Niitä saattaa tulla lähemmäs tuhatkin, jos tämä vauhti huostaanotoissa ja lastensuojelutarpeessa lisääntyy vuosittain, ja näissä siis ensimmäinen valitusaste olisi korkein hallinto-oikeus. Ja täällä on istuttu vaikka kuinka monta istuntoa miettimässä sitä, miten hallinto-oikeuksien ruuhkia vähennetään, miten vähennetään sitä, että oikeuslaitosta rasitetaan paljoilla asioilla.

Sen verran uskallan kertoa, että puhuin puheenjohtajan ed. Valto Kosken kanssa ja ymmärsin, että meillä on tässä ihan hyvä keskusteluyhteys tämän asian jatkokäsittelyn osalta.

Siteeraan vielä hallituksen esitystä muutamasta kohdasta, niin että jos järkisyyt, osaaminen ja hallinnon logiikka, jopa vallan kolmijako-oppisyyt, eivät vielä puhuttele, niin kerron, mitä hallitus itsekin on päättänyt. Ehkä ensimmäisen kerran näen näin inhorealistista tekstiä hallituksen omassa esityksesssä, sivulta 108: "Jos huostaanottoasioiden asianmukaisen käsittelyn vaatimia lisävoimavaroja ei saada, hallinto-oikeuksien on olennaisesti heikennettävä sitä tasoa, jolla ne tällä hetkellä hoitavat muita asiaryhmiään." Siis hallitus esittää, että tarkoitus on joustaa muista asiaryhmistä. "Tämä puolestaan aiheuttaa vaikeuksia hallinnon oikeussuojajärjestelmän toiminnalle kokonaisuutena. Vaarana on oikeusturvan, yksilöiden hyvinvoinnin ja yritysten kilpailukyvyn heikkeneminen." Suoraa tekstiä hallituksen esityksestä, ei opposition puheenvuorosta tai kritiikistä tämän talon ulkopuolella.

Välittömästi ilmoitetaan, että tarvitaan huostaanottoasioihin 12—14 henkilötyövuotta ja että tämän kustannukset olisivat noin miljoona euroa. Samaan aikaan kuitenkin jätetään kertomatta, että oikeusministeriö aikoo vielä tämän vuoden joulukuun aikana täsmentää, mitä hallinnon tuottavuusohjelma -niminen ohjelma tosiasiassa tarkoittaa tuomioistuimille. Koko oikeuslaitoksesta aivan lähivuosien aikana tai koko oikeusministeriön hallinnonalalta aiotaan vähentää yli 700 ihmistä. Näistä merkittävä osa, puhutaan sadoista ihmisistä, tullaan vähentämään tämän hallituksen suunnitelmissa juuri tuomioistuimista, sekä hallintotuomioistuimista että yleisistä tuomioistuimista. Silloin tämmöinen yksittäinen mahdollinen miljoonan euron lisäraha ja 12 tai 14 tuomarin mahdollinen virka — en yhtään vielä usko, ennen kuin näen, että tämmöisiä resursseja löytyisi hallintotuomioistuimiin nyt lyhytaikaisesti — ei ole mitään sen rinnalla, kun on tarkoitus aivan lähivuosina, viimeistään vuonna 2007 vähentää merkittävästi myös hallintotuomioistuimista sekä esittelijöitä että tuomareita. Tämän kaiken keskellä muka sitten väitetään, että voidaan kouluttaa tuomarit tekemään jatkossa ensimmäisen asteen huostaanottopäätöksiä ja vielä että näitä voitaisiin tehdä, niin kuin laki hyvin korostaa, riittävän nopeasti.

Jos, arvoisa puhemies, päädytään siihen, että tuomioistuimet jatkossa tekevät jo ensimmäisenä asteena lastensuojelupäätöksiä, silloin pitäisi mielestäni aloittaa valmistelu aivan toiselta pohjalta, lähteä hakemaan Norjan mallin mukaisia lapsiasioihin erikoistuneita tuomioistuimia, joissa käsiteltäisiin sitten myös huoltajuusriidat ja joissa sekä esittelijät että tuomarit olisivat paitsi juristin koulutuksen saaneita, myös erikseen koulutettuja lapsiasioihin ja joissa olisi myös lapsipsykologista ja ehkä joskus -psykiatristakin erikoisosaamista. Se saattaa olla ihan järkeväkin tie, mutta se pitää valmistella aivan kokonaan, ja sekin maksaa.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä olevaa uudistettua lastensuojelulakia on odotettu pitkään. Vuonna 1984 säädetty lastensuojelulaki kaipaa kipeästi selkiyttämistä ja ajantasaistamista. Kuten hallituksen esityksen yleisperusteluissa todetaan, kuluneen kahden vuosikymmenen monet lainsäädännölliset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat tehneet lastensuojelulaista rakenteeltaan ja painoalueiltaan vanhentuneen. Tästä syystä lain kokonaisuudistus on tarpeellinen. Hallitusta voi onnitella urakasta, jonka kautta uudistettu laki edistää harppauksen lailla lapsen asemaa. Tämä laki antaa nykyistä huomattavasti selkeämmät ja yhtenäisemmät toimintatavat lastensuojeluun.

Arvoisa puhemies! Valtaosa suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin. Lastensuojelulain työryhmäehdotuksissa todetaan, että tämän päivän lapset ja nuoret voivat kenties paremmin kuin mikään muu aikaisempi sukupolvi. Tästä huolimatta Suomessa on jatkuvasti kasvava lasten ja nuorten joukko, jolla on yhä lisääntyvää pahoinvointia ja monimuotoisempia ongelmia. Taustatekijöitä löytyy muun muassa runsaasta alkoholinkäytöstä ja perheväkivallasta.

Mielestäni uudistettu lastensuojelulaki oivaltaa ennaltaehkäisevän työn merkityksen. Laki tuo konkreettiset kirjaukset menetelmistä lastensuojeluun: Lain mukaan sellaisiksi luetaan yleinen lasten ja nuorten kasvuolosuhteiden seuraaminen ja kehittäminen sekä palvelujen kehittäminen. Lisäksi ehkäisevää lastensuojelua olisi lapsen ja hänen perheensä erityinen tukeminen kunnan peruspalvelujen kautta. Tämän tulee mielestäni käytännössä tarkoittaa sitä, että erityisesti äitiys- ja lastenneuvoloiden, terveydenhuollon, lasten päivähoidon sekä koulun ja nuorisotyön palvelujen tulee olla saatavilla oikea-aikaisesti. Perheiden syrjäytymiskierteen voi katkaista helpoimmin, nopeimmin ja inhimillisimmin, kun kunnassa on riittävät perheneuvola-, kriisikeskus- ja perheiden kotipalvelut.

Mielestäni tämän lain tulisi myös kannustaa kuntia laatimaan nykyistä aktiivisemmin lapsi- ja nuorisopoliittisia ohjelmia, joissa lastensuojelutyön suunnitelmallisuus olisi yhtenä painopisteenä. Kokemukset osoittavat, että ohjelmilla saadaan aikaiseksi merkittäviä tuloksia.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelulaki on nyt eduskunnalle annetussa muodossaan erittäin laaja kokonaisuus, ja haluan nostaa esille muutamia tärkeitä näkökulmia.

Huostaanotoista lähes 20 prosenttia tehdään vastoin vanhempien tahtoa. Voimassa olevan lastensuojelulain mukaan kuntien sosiaalilautakunnat tekevät huostaanottopäätökset. Lain alkuajan jälkeen luottamushenkilöiden rooli on muuttunut oleellisesti, koska huostaanottotapaukset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti ja tapaukset ovat yhä vaikeampia. Poliittisesti valitut luottamushenkilöt kokevat tehtävänsä usein ylivoimaiseksi. Vaativa tehtävä kaipaa vahvaa lainsäädännön tuntemusta, ammattimaisuutta ja työnohjausta. Käytännössä tämä ei aina toteudu.

Huostaanottoja vaikeuttavat ja hidastavat kuntien lastensuojelutyöntekijöiden niukat resurssit. Lastensuojelutyöntekijät saattavat toimia perheen asioidenhoitajana, huostaanottoasioiden esittelijänä, päätöksentekijänä ja jopa päätöksen täytäntöönasettajana. Tästä syystä perheen ja erityisesti lapsen kannalta merkittävässä päätöksessä lastensuojelutyöntekijän rooli korostuu. Tämä voi vaarantaa oleellisesti lapsen ja perheen edun toteutumisen.

Olen tehnyt toimenpidealoitteen vuonna 2004, jossa edellytin vastentahtoisten huostaanottopäätöksien siirtämistä tuomioistuimelle. Tiedossani on, ja kuten tässä täysistunnossa on jo huomattu, että tämä jakaa hyvin vahvasti mielipiteitä. Tästä on aika ajoin käyty myös hyvin vilkasta keskustelua julkisuudessa. Omat perusteluni ovat, että vaativassa huostaanottopäätöksessä on tuo päätös tehtävä kohtuullisessa ajassa lapsen ja perheen edun mukaisesti ja viranomaiselle siedettävissä olosuhteissa.

Käsittelyssä oleva lastensuojelulaki siirtää vastentahtoisten huostaanottojen käsittelyn hallinto-oikeudelle. Mielestäni tämä edistää merkittävällä tavalla lapsen oikeuksien toteutumista ja tasa-arvoista lain tulkintaa. Uudistus antaa myös toisenlaisen selkänojan kuntien sosiaalityölle, joka valitettavalla tavalla on kriisiytynyt taloudellisesta tilanteesta ja koulutetun henkilöstön saatavuusongelmasta johtuen. Olen helpottunut siitä, että hallinto-oikeuden resursseja tullaan myös lisäämään. Tämän tulee tarkoittaa sitä, että lastensuojelun ja perheasioiden osaamista lisätään ja moniammatilliseen yhteistyöhön satsataan.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva laki säilyttää lastensuojelupalvelujen järjestämisvastuun kunnilla. Perheiden ongelmiin ja lapsen oireisiin tulisi löytyä riittävät ja oikea-aikaiset palvelut. Raskailta, epäinhimillisiltä ja taloudellisesti rankoilta päätöksiltä vältytään, kun ongelmiin puututaan oikeaan aikaan ja toimintatavat ovat yhtenäiset. Tämä laki antaa siihen hyvän pohjan.

Johanna Sumuvuori /vihr:

Arvoisa puhemies! Hallitus puhuu tässä esityksessä lastensuojelulain kokonaisuudistuksesta, mutta valitettavasti tämä esitys ei vaikuta ihan niin kunnianhimoiselta; ennemminkin tätä esitystä voi kutsua voimassa olevan lain täsmentämiseksi ja parantamiseksi. Esitystä voi kyllä kiittää monesta asiasta, koska siinä on monia tarkennuksia ja parannuksia nykytilanteeseen, kuten esimerkiksi henkilöstö- ja paikkamitoituksen ajanmukaistaminen ja määräaikaan sidottu lastensuojelutarpeen selvittäminen. En kuitenkaan usko, että tällä lakiesityksellä pystytään riittävällä tavalla vastaamaan räjähdysmäisesti lisääntyvän nuorten pahoinvoinnin synnyttämiin tarpeisiin.

Lastensuojelun tilastot ovat ehkä karuinta tilastotietoa, mitä tästä maasta on löydettävissä. Millään muulla elämän alueella mikään ei ole kehittynyt niin nopeasti niin huonoon suuntaan kuin lastensuojelun tarve. Huostaanotettujen lasten määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana 34 prosenttia. Kaikista maamme lapsista on kodin ulkopuolelle sijoitettuna jo yli prosentti. Kun sopivia sijoitusperheitä ei löydy, yhä suurempi osa näistä lapsista, tällä hetkellä jo yli 62 prosenttia, kasvaa laitos- tai muussa huollossa kodinomaisen ympäristön sijaan. Lastenhuollon avohuollon piirissä on jo reilusti yli 5 prosenttia kaikista lapsista, siis joka 20. lapsi. Vuosikymmenessä lastensuojelun avohuollon piirissä olevien lasten ja nuorten määrä onkin lähes kaksinkertaistunut. Isoissa kaupungeissa tilanne on vielä koko maan keskiarvoa huonompi. Helsingin kaupungin sosiaalivirastolta saamieni tietojen mukaan 16—17-vuotiaiden nuorten kiireelliset huostaanotot ovat kaksinkertaistuneet vuodessa, tämä yhtenä esimerkkinä.

Arvoisa puhemies! Itse lakiesityksestä tarkemmin. Lastensuojelun keskeinen ongelma on sen aliresursointi. Tähän ongelmaan pelkkä lakiesitys ei tuo riittävää ratkaisua. Ilmeisesti lastensuojelun aliresursointi on tunnustettu lakia kirjoitettaessa, koska ennalta ehkäisevä toiminta ei esityksessä juuri näy. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuteen tulisikin sisällyttää lastensuojelupalveluihin varattu valtionosuus. Samoin lakiin pitäisi sisällyttää kuntia sitova lastensuojelupalveluiden vähimmäismitoitus. Muuten on turha puhua kokonaisuudistuksesta, ja muuten ei voida taata, että lastensuojelun toimenpiteet voidaan tehdä riittävän aikaisin ja lapsen tarpeiden mukaisesti.

Todella ihmeteltävää on ainakin omasta mielestäni esityksen pyrkimys voimassa olevaan lakiin verrattuna kaventaa hieman lapsen osallisuutta lastensuojeluasioiden käsittelyssä. Mielestäni on mietittävä tarkasti, onko lapsen kuule- misiän korottaminen lapsen edun mukaista. Mikäli olen ymmärtänyt esitystä oikein, niin aiemmin 12 vuotta täyttäneellä lapsella oli oikeus käyttää erikseen puhevaltaansa itseään koskevissa lastensuojeluasioissa, mutta nyt ikäraja nostetaan 15 vuoteen ja 12-vuotiaiden puhevaltaa rajoitetaan koskemaan kiireellistä sijoitusta, huostaanottoa, sijaishuoltoa, huostassapidon lakkaamista tai yhteydenpitoa koskevia asioita. Toivon, että tämä asia punnitaan valiokuntakäsittelyvaiheessa todella tarkasti ja mietitään, mikä on lapsen kokonaisedun mukaista näissä kuulemisasioissa.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelun toimenpiteitä tarvitaan, kun vanhemmilla menee huonosti. Vanhempien toimeentulovaikeudet, pitkäaikainen työttömyys ja sosiaalinen syrjäytyminen, mielenterveyden ongelmat ja hallitsematon päihteiden käyttö ovat listan kärjessä, kun tarkastellaan syitä lasten pahoinvoinnille. Tätä pahoinvointia ehkäistään parhaiten puuttumalla lapsiperheiden toimeentulon ongelmiin. Samoin on tärkeätä, että lasten ja lapsiperheiden palvelut ovat riittäviä ja toimivia.

On tärkeätä, että lastensuojelulaki uudistetaan, mutta lapsiperheiden aseman parantamiseksi tarvitaan paljon enemmän kuin pelkkä lakiesitys. Tarvitaan paitsi lastensuojelun resursointia myös panostamista ennalta ehkäisevään toimintaan lapsiperheiden syrjäytymisriskin minimoimiseksi. Ennalta ehkäisevään politiikkaan panostamisen ja lastensuojelun määrärahojen kasvattamisen lisäksi tarvitaan myös pikaisesti parempia panostuksia lasten- ja nuortenpsykiatrian jonojen purkamiseksi, sillä arviolta 200 lasta odottaa tällä hetkellä psykiatriseen hoitoon pääsyä ja yksittäisen potilaan jonotus voi kestää kuukausia. Myös alkoholiveroa olisi korotettava, sillä nythän on nähty, mitä sen alentamisella on saatu aikaan. Mielestäni näin pienellä maalla, jossa kaiken lisäksi ikäluokat sen kuin pienenevät, ei ole varaa kohdella lapsia ja nuoria välinpitämättömästi.

Marjukka Karttunen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä käsissämme on iso lastensuojelulain muutos, ja se sisältää nykyiseen yli 20 vuotta vanhaan lakiin verrattuna monia parannuksia ja lastensuojelua edistäviä ehdotuksia. Tässä lakiehdotuksessa painotetaan lastensuojelun ennalta ehkäisevää työtä lastensuojelun rinnalla. Toisaalta miten määritellään ero siinä, mikä on ennalta ehkäisevää lastensuojelua ja mikä on varsinaista lastensuojelua? Mikä on opettajien ja lastentarhanopettajien rooli sen oman työnsä ohella, kun heidän pitäisi keskittyä kasvatustehtävään? Kunhan siitä ei sitten tule liikaa sellaista perheiden tilannetta urkkivaa toimenpidettä.

Tässä lakimuutoksessa tulisi huomioida riittävästi lapsilähtöisyys, lapsen oikeudet ja lapsen etu eikä esimerkiksi vanhempien etu, kuten joskus olen kuullut, että huostaanottoja myöhennetään siksi, että jos vanhemmilta otetaan lapset pois, niin sitten he ryyppäävät vielä enemmän, kun heillä ei ole enää edes niitä lapsia. Lastensuojelulain on oltava riittävän velvoittava, eikä se, mikä on esimerkiksi kunnan rahatilanne, saa asettaa lapsia eriarvoiseen tilanteeseen asuinkunnasta riippuen. Niukat taloudelliset resurssit eivät saa määrittää tuen ja toimenpiteiden sisältöä enemmän kuin laki. Lapsilähtöisyys on tärkeintä. Lapsi on asianosainen ja asiakas, joten lapsen oikeus saada ikäänsä ja ymmärrykseensä sopivaa tietoa lastensuojelulaista on huomioitava lapsen oikeutena.

Arvoisa herra puhemies! Vielä pykäläkohtaisesti haluan ottaa kantaa esitettyyn 32 §:ään, joka on hyvän suuntainen ja on tästä lapsen lähiverkoston kartoittamisesta. Olen kysynyt tästä asiasta ensimmäisen kerran jo vuonna 2000 silloiselta peruspalveluministeriltä, tilanteesta, jossa orpoja tai puoliorpoja lapsia sijoitetaan, kun oli ilmennyt, että on kuntia, joissa lähtökohtaisesti lapsia ei lähisukuun tai muutoin lapselle läheisille henkilöille sijoiteta, eli kysyin tällaisista isovanhempien ja lastenlasten muodostamista perheistä. Silloinen ministeri vastasi, että näkemykseni ei vastaa lapsilainsäädäntöämme eikä vakiintuneita soveltamiskäytäntöjämme, mikä sinänsä on aika erikoista, koska nykyisenlainen ydinperhehän on vasta 1970-luvun jälkeisiä tuotoksia, aikaisemminhan isovanhemmat ja lapset ja lapsenlapset asuivat kaikki saman katon alla. Toisaalta nykyään ihmisiä velvoitetaan ja edellytetään, että he toimisivat työelämässä yhä kauemmin ja kauemmin, mutta sitten hyväkuntoinen viisi—kuuskymppinen isovanhempi ei muka enää kelpaisikaan uudeksi vanhemmaksi.

Tein tästä samasta asiasta lakialoitteen syyskuussa 2003, että aina tulisi kartoittaa lapsen lähisuku tai muutoin lapselle läheiset henkilöt, jos lapsi jää orvoksi tai puoliorvoksi tai kun häntä sijoitetaan ja niin, että sisaruksia ei lähtökohtaisesti eroteta toisistaan. Nykyään on erittäin hankalia tilanteita, kun on paljon esimerkiksi uusperheitä. Jos tämä lähivanhempi kuolee, niin mikä on lapsen etu? Sekö, että hän palautuu takaisin sinne oman biologisen etävanhempansa luokse vai se, että hän saa jäädä siihen nykyiseen uusperheeseen uusien sisarusten luokse asumaan? Joten siksi on hyvä, että tässä uudessa laissa painotetaan lapsen itsensä kuulemista.

Tästä lakialoitteesta käytiin silloin vilkas keskustelu, koska julkisuudessakin oli tullut ilmi tapauksia, joissa kunta oli ollut yliaktiivinen ja ohittanut sijoituspäätöksissään lähisuvun. Kaikilla yksittäishenkilöillä ei ole rahkeita ja oikeutta palkata kallista huippujuristia korjatakseen sitten vääryyden ja saadakseen esimerkiksi lapsenlapset luokseen. Mielestäni lapset eivät missään tapauksessa saa tällä tavoin jäädä yhteiskunnan rattaisiin.

Tässä uuden lain muotoilussa lapsen lähiverkoston kartoittamisesta vaan mainitaan, että on selvitettävä lapsen vanhemman, sukulaisten tai muiden lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen. Tässä ei ole sitä kohtaa, että ensisijaisesti. En tarkoita sillä mitään automaattia, vaan mielestäni silti lähisuku ja perhe tulisi ensisijaisesti kartoittaa, ettei yhteiskunta ole yliaktiivinen. Myöskään tässä ei mainita sitä, että sisaruksia ei lähtökohtaisesti eroteta toisistaan. Näinkin vaan käy, että jos on kolme orpoa tai sijoitettavaa lasta, niin heidät saatetaan kaikki sijoittaa eri perheisiin, ja se on erittäin julmaa. Jos menettää vanhempansa, niin ei tulisi enää menettää sitten toisia sisaruksiaan. Siksi tämä pykälämuotoilu on mielestäni pettymys, ja toivoisin, että tähän tulisi vielä muutosta.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva lastensuojelulaki, kokonaisuudistusta tavoitteleva laki, on odotettu, ja mielestäni noin yleisesti sen sisältö varmasti myös vastaa odotuksiin siitä, mitä lastensuojelussa nyt tarvitaan. Siellä on perusteluissa todettu hyvin se, minkälaisia ongelmia meillä lastensuojelussa on, miten huostaanotot ovat kasvaneet ja erilaiset tukitoimet, mitä perheet ja lapset erityiskysymyksissään tarvitsevat, ovat olleet puutteellisia. Perusteluosassa hyvin kartoitetaan sitä problematiikkaa, mikä lastensuojelun alalla on.

Mutta kuitenkaan kysymystä lastensuojelusta tai erityisesti näistä vaikeimmista tilanteista, joissa lapsi joudutaan ottamaan huostaan ja sijoittamaan laitokseen tai perheeseen, ei tietenkään tässä, ei perusteluosassa eikä pykäläosissakaan, avata. Ei ehkä tämä laki voi sitä avatakaan, mutta tietenkin tämän yhteydessä suuri kysymys on se, miten, kun me puhumme ennalta ehkäisevästä työstä lastensuojelussa ja lastenhuollossa ja koko lastensuojelun rinnalla, että ennen kaikkea pitää tehdä ennalta ehkäisevää työtä, löydettäisiin uusia ja uusia keinoja siihen, että vältyttäisiin niiltä raskailta ja vaikeimmilta toimenpiteiltä, mitä lastensuojelussa tarvitaan.

Täällä on eri puheissa jo hyvin tullut ne yleiset syyt, mitkä tutkimukset ja erilaiset selvitykset ovat tuoneet esille, miksi huostaanotot lisääntyvät. Näitä tilanteita täällä on jo kuvattu ja tietenkin sitä, mikä meillä erityisenä kysymyksenä eduskunnassakin on ollut, eli alkoholi- ja päihdeongelmia ja alkoholiverotusta ja sen alhaisuutta ja miten se, että me olemme sitä alentaneet, on vielä lisännyt perheitten ongelmia ja erityisesti sitä kautta lasten ongelmia. Todella toivoisi, että näihin asioihin, jotka me selkeästi tiedämme, että lisäävät näitä ongelmia perheissä, puututtaisiin hyvinkin nopeasti. Lastensuojelun asiakkaiden määrä siis lisääntyy hyvin nopeasti, ja ennen kaikkea siksi, että on kysymys elämässä sinne aikuisuuteen saakka vaikuttavista tilanteista, on tärkeää, että puututaan mahdollisimman varhain.

Pidän tässä laissa erittäin hyvänä sitä, että tässä puhutaan moniammatillisuudesta ja tässä puhutaan myös erityisesti siitä, että määritetään tämä asiakkuuden alkaminen, jonka ymmärrän, että tässä tavoitteena on, että mahdollisimman nopeasti, kun on ilmoituksia tai tilanteesta tulee esille, että perheessä on ongelmia ja lapsen kohdalla täytyy lähteä ratkaisemaan toimenpiteitä, tehdään aivan samoin kuin hoitotakuulaissa, että on nämä määräaikaan sidotut toimenpiteet, että ne eivät jää vain roikkumaan. Kyllä tämän lain yhteydessä on hyvin paljon hyviä kohtia siis tästä asiakassuunnitelmasta, asiakkuuden alkamisesta, ja myös siitä, että tässä painotetaan lapsen läheisverkoston kartoittamista eli ne kaikki resurssit, mitä lapsen ympärillä, perheen ympärillä on, otettaisiin huomioon entistä enemmän.

Paitsi että on tehty arvioita, että meillä lastensuojelussa keinot ovat olleet vähäisiä, niin muun muassa Leeni Ikonen, joka on varatuomari, on arvioinut sitä, että ehkä enemmän tapahtuu sellaista, että syyllistetään eri osapuolia ja ehkä enemmän on korostettu valvontaa kuin sitä, mitä sinänsä lapsi ja perhe tarvitsevat. Hän on korostanut sitä, että lapsi tarvitsee paitsi vanhempiaan myös päteviä opettajia, erityisopettajia, pieniä luokkia ja murrosikäisille erilaisia tukitoimenpiteitä, valmentajia, jotka mahdollistavat sen, että lapset voivat löytää itselleen sopivia harrastusmuotoja. Siis tämän ohella, mitä lastensuojelulaki on, tarvitaan ennalta ehkäisevään työhön todella keinoja, millä mahdollistetaan hyvinvointia ja lapsen kasvuympäristöä turvalliseksi.

Mutta, arvoisa puhemies, vielä yksi asia: Ministeri Hyssälä hyvin kuvasi tätä, että myös resursoidaan lastensuojelulain toteutumista, tätä uudistusta, sillä tavalla, että saadaan työntekijöitä sosiaalityöhön ja niin kuntatasolle kuin eri erityistoiminta-alueille. Suuri kysymys mielestäni on se, mistä heidät saadaan, kun tiedetään jo tällä hetkellä, että sosiaalityöntekijöitä ei hyvin saada, ja erityisesti, koska tässä on kysymys hyvin vaativasta ja ainakin erityisosaamisesta, miten huomioidaan tämä esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden koulutuksessa, lastensuojelutyön työntekijöiden koulutuksessa, miten osaamista lisätään ei pelkästään määrällisesti vaan miten niitä sisältöjä, mitä koulutuksessa on, arvioidaan uudelleen ja katsotaan, pitäisikö koulutusta kaiken kaikkiaan muuttaa. Mielestäni tämä on erittäin tärkeä kysymys, että me emme joudu siihen tilanteeseen, että ehkä paikkojakin on auki, mutta me emme saa työntekijöitä. Jo tänä päivänä sosiaalityössä on vaihtuvuutta ja sitä, että erityisesti niihin tehtäviin, jotka erityisosaamista vaativat, ei ole riittävästi koulutusta.

Arvoisa puhemies! Tietenkin sitten se, että jos tätä keinottomuutta ajattelee, niin meillä on lastensuojelussa näitä erilaisia keinoja, muun muassa 36 §:ssä luetellaan lastensuojelun avohuollon tukitoimet. Näitä on täällä lueteltu, perhetyötä, tukihenkilö ym., erittäin hyvä, on muun muassa vertaisryhmätoimintaa, joka, voi sanoa, on erittäin tarpeellista. Mutta kun tätä luetteloa katsoo, niin toivoisi, että tähän löydettäisiin uudenlaisia keinoja, uudenlaisia menetelmiä, ehkä jotakin luovempaa, että mitä kaikkea voitaisiin kehittää tukitoimina, uusina tukitoimina, jotta päästään siihen, mitä tällä lailla tavoitellaan kaiken kaikkiaan.

Viimeiseksi, arvoisa puhemies, kyllä kysymykseni edelleen on se, että onko se taloudellinen resurssi tässä riittävä, mitä on raameihin asetettu vuodelle 2008, jotta kaikki nämä toimenpiteet pystyttäisiin tekemään.

Pentti Tiusanen /vas:

Herra puhemies! Lapsen maailma on tietysti aikuisen maailman mitoittama ja lapset elävät aikuisten ehdoilla. Ne ongelmat, jotka heitä kohtaavat, lähtevät aikuisista ja heidän päätöksistään, muun muassa tämän salin päätöksistä. Yhteiskunnan vaurastuessa kuitenkin sen lisäksi, että suhteellinen köyhyys lisääntyy, myös absoluuttinen köyhyys on kasvanut ja myös köyhyys periytyy. Me tiedämme sen, että laskennallisesti 130 000 lasta elää köyhyyden olosuhteissa.

Täällä on aivan syytä toistaa se, että nimenomaan kunnat säästävät neuvoloissa, kunnat säästävät kouluterveydenhoidossa, pienten koulujen luokkakoot ovat olleet säästön kohteina, ja kokoja on kasvatettu ja pieniä kouluja myös lopetettu. Näin ollen on tietysti kysyttävä ministeriltä sitä, miten esimerkiksi lasten psykiatrisen hoidon kanssa, joka on osa tätä kokonaisuutta, mielestänne tulisi toimia. Tarvitseeko se lisää resursseja, koska pääsy hoidon piiriin on hankalaa ja kuitenkin tarve jatkuvasti kasvaa? Jorvin sairaalan lasten ylilääkäri ilmoitti elokuussa, että yksinomaan Espoossa noin 20 prosenttia lapsista olisi psykiatrisen turvan ja tuen tarpeessa, 20 prosenttia lapsista kärsii psyykkisistä ongelmista.

Rosa Meriläinen /vihr:

Arvoisa puhemies! En halua nyt puuttua tässä vaiheessa näihin lastensuojelulain yksityiskohtiin, mutta totean vain, että tarkoitukset ovat tietysti hyviä.

Osallistuin vähän aikaa sitten Hämeenlinnassa lastensuojelupäiville, ja siellä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitten yleinen huoli oli resurssien riittävyys. Olen itse keksinyt tavan saada lisää resursseja eli säästökohteen, jonka haluan tässä nyt kertoa.

Lapsistahan varsin iso osa nykyään syntyy avopareille, joitten täytyy varata, onko se nyt 45 minuuttia vain kokonainen tunti, aikaa lastenvalvojalle isyyden tunnustusta varten. Siellä sitten käytetään perheen yhteistä aikaa siihen, että viranomaiselle vannotaan, että vaikka olemme susipari ja siten synnilliset ihmiset ja meillä on nyt tämä au-lapsi ja äpärä, niin silti en ole muita miehiä pannut siittämisajankohtana. Ehkä tälle resurssille, tälle lastenvalvojan ajalle, voisi olla parempaakin käyttöä ja riidattomissa tapauksissa avoparitkin voisivat aivan vain lomakkeella ilmoittaa tämän isyyden tunnustuksen ja tämän asian hoitaa ja vain sitten, kun siinä on jotakin vähän erityisempää, tarvitsisi käyttää viranomaisen resursseja. Tämä on iso, aivan ihmeellinen jäänne jostakin todella menneisyydestä.

Merikukka Forsius /vihr:

Arvoisa puhemies! Valitettavasti poliittinen pisteidenkeruu on ajanut tämän tärkeän lain valmistelussa ohi perusteellisuuden. Laki haluttiin väen väkisin antaa tämän hallituksen aikana ja se on valmisteltu liian kiireellä. Ylipäätään uudistus olisi ollut parempi toteuttaa sen jälkeen, kun lastensuojelun kehittämisohjelma olisi saatu kokonaisuudessaan valmiiksi. Kiireellisen valmistelun tuloksena ei olekaan varsinainen kokonaisuudistus, jollaisena lakia markkinoidaan, vaan nykyisen lainsäädännön täsmentäminen.

Nykytilanteessa ennaltaehkäisy on lastensuojelussa sattumanvaraista ja avohuollon toiminta on kangerrellut. Lakiuudistuksen olisi toivonut tuovan parannusta tilanteeseen ja painottuvan avohuoltoon. Myös tässä toiveessa joudutaan pettymään. Varhaista tukea ja puuttumista korostavista periaatteellisista lausumistaan huolimatta lakiehdotus painottuu konkreettisten esitysten osalta viimesijaiseen lastensuojeluun ja tahdonvastaisiin toimenpiteisiin.

Myönteistä lakiesityksessä on suunnitelmallisuuden vahvistaminen sekä prosessien tarkempi kuvaaminen. Tunnustusta lakiesitykselle voi antaa lapsen ja vanhempien osallisuuden korostamisesta ja lastensuojelua koskevan ilmoitusvelvollisuuden laajentamisesta. Myös päätösvallan siirtäminen hallinto-oikeudelle tahdonvastaisessa huostaanotossa on hyvä ratkaisu.

Avohuolto on viime vuosina jäänyt pitkälti sosiaalityöntekijöiden varaan. Esimerkiksi kotipalveluissa painopiste on väestön ikääntymisen myötä siirtynyt vanhuspalveluihin, eivätkä uupuneet vanhemmat useinkaan saa apua, ennen kuin tilanne on mennyt todella vakavaksi. Avohuolto ei voi kuitenkaan toimia pelkästään sosiaalityöntekijöiden varassa, vaan lapset ja perheet tarvitsevat hyvin monenlaisia palveluita.

Nykyisenkin lain mukaan kuntien järjestämän avohuollon pitäisi tukea lapsia ja perheitä muun muassa kasvatusneuvolan tarjoamalla ohjauksella ja terapialla, lomien ja harrastusten tukemisella, tukihenkilön tai perheen järjestämisellä ja kuntoutusjaksoilla, joilla perheen elämänhallinta palautetaan raiteilleen. Valitettavasti avohuollon toiminnassa on suuria alueellisia vaihteluita, mikä näkyy suurina ja edelleen kasvavina huostaanottolukuina. Lakiesitykseen olisi odottanut tarkempaa selvitystä siitä, miten kuntien velvoitteiden toteutumista jatkossa seurataan.

Huostaanottoa ei voida aina välttää. Joissakin tapauksissa myös nopea huostaanotto on lapsen edun mukainen vaihtoehto. Näin tulee toimia esimerkiksi silloin, kun muut tukitoimet voi esimerkiksi vanhempien pahojen päihdeongelmien vuoksi jo ennakolta nähdä riittämättömiksi. Toisaalta adoptio voisi olla lapsen edun mukainen vaihtoehto huostaanotettujen lasten sijaishuollolle tilanteissa, joissa vauvaikäisen lapsen vanhemman ennuste vanhempana on erittäin vaikeiden päihde- tai mielenterveysongelmien takia hyvin huono. Tämä asia todetaan lakiesityksen perusteluissa, vaikka tähän lakiin ei esitetäkään erityisiä adoptiota koskevia säännöksiä.

Lakiehdotukseen sisältyvä muutos, jonka mukaan tahdonvastaisissa huostaanotoissa päätöksentekijä tulee jatkossa olemaan hallinto-oikeus, on hyvä uudistus. Tällöin yksi päätöksien valitusaste poistuu, mutta oikeudessa tehty päätös voi olla kaikkien osapuolten kannalta luotettavampi. Oikeudessa tehtyihin päätöksiin ei liity pienillä paikkakunnilla tyypillisiä ongelmia lautakunnan jäsenten ja lastensuojelun asiakkaiden läheisestä suhteesta. Oikeuden tekemiin päätöksiin ei myöskään vaikuta kunnan taloudellisen tilanteen pohjalta tapahtuva laskelmointi.

On myönteistä, että velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen laajennetaan koskemaan lapsia ja nuoria, jotka ovat olleet vähintään puolen vuoden ajan avohuollon tukitoimiin sijoitettuina. Jälkihuoltovelvoite tulisi kuitenkin ulottaa myös nuoriin, jotka ovat tulleet maahan ilman huoltajaa alaikäisinä turvapaikanhakijoina. Lisäksi lakiesityksessä esitetty 21 vuoden ikäraja jälkihuolto-oikeudelle on monen nuoren kohdalla liian varhainen. Tämä todetaan lakiesityksen perusteluissakin. Jälkihuoltoa pitäisi antaa kodin ulkopuolelle sijoitettuna olleelle nuorelle tai yksin maahan tulleelle alaikäiselle turvapaikanhakijalle, kunnes hän täyttää 24 vuotta.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelua, niin kuin koko sosiaalipolitiikkaa, vaivaa kokonaistarkastelun puuttuminen. Kaikkia poliittisia päätöksiä tehtäessä pitää pyrkiä huomioimaan ongelmien ennaltaehkäisy. Seuraavalle sukupolvelle aiheutuvien inhimillisten kärsimysten ja taloudellisten kokonaiskustannusten huomioon ottaminen voisi saada vuonna 2004 toteutetut alkoholiveropäätökset näyttämään toisenlaisilta. Alkoholiveropäätösten korjaaminen tulisi pienentämään sitä lasten joukkoa, jota tämän lain pykälät tulevat jatkossa koskettamaan.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Oikeusturva-asiain neuvottelukunta esitti keväällä 2005 erittäin kestävin perustein huostaanottojen siirtämistä ensiasteena käräjäoikeuksiin. Nyt niitä puidaan hallinto-oikeudessa. Lasten huostaanotto ei ole hallintoasia. Tämä lastensuojelulain uudistaminen ei mielestäni tuo parannusta oikeusturvaongelmiin. Oikeusturvaongelmien sijaan lakiesitystä pohtinut työryhmä on innostunut ylenpalttisesti sosiaalisesta huolenpidosta ja sekoittanut samalla auttamisen keinot eli avohuollon tukitoimet ja varhaisen puuttumisen keinot keskenään. Tämä on johtanut siihen, että huostaanotot ovat saattaneet lisääntyä, kun viranomaisten halu valvoa perheiden tapaa elää ja kasvattaa lapset on ryöstäytynyt käsistä. Tätä suuntausta ei tule lailla lisätä.

Arvoisa puhemies! Uutta lakia valmisteltaessa olisi pitänyt keskittyä oikeusturvaongelmiin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle jo nyt tuomioita huostaanottoihin liittyvistä ihmisoikeusloukkauksista. Niitä ei tarvita enää lisää.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Lastensuojelussa pitää erottaa kaksi puolta: Ensimmäinen on tapa suojella lasta tekemällä hyvä yhteiskunta. Toinen on sitten tämä kunnallinen lastensuojelutyö.

Lapselle hyvä yhteiskunta on tietysti helppo hahmottaa, mutta ei niinkään helppoa luoda. Meidän poliittisten päättäjien on huolehdittava, että markkinoiden ja muun yhteiskunnan suhteet ovat sellaiset, että vanhemmilla on aikaa lapsilleen. Vanhempainvapaat ja kotihoidon tuki ovat hyviä asioita, mutta kuitenkin monet ihmiset, joilla on työpaikka tänä päivänä, tekevät työtä yhä pidempään. Monille vanhemmuus on täysin mahdotonta joko omasta suorittamisen tahdosta ja kunnianhimosta tai pakosta. Sitten jos vielä tekee kahta työtä, niin kuin Yhdysvaltain malli alkaa olla, niin se on aika vaikea vanhemmuuden kannalta.

Näin lapsia suojellaan, kun tuetaan perheitä. Ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista on vanhemmilla. Tämä todetaan myös tässä uudessa laissa, annetaan vanhemmille mahdollisuus olla lastensa kanssa niin paljon kuin mahdollista. Vaikka raha ei sinänsä tuokaan automaattisesti onnea, rakkautta ja hyvää vanhemmuutta, niin perheitä pitäisi tukea taloudellisesti. Yksinhuoltajaperheet ja monilapsiset perheet ovat edelleen heikommassa asemassa kuin muut. Lapset pitäisi synnyttää tietysti alle kolmekymppisenä, näinhän yhteiskunta toivoo, mutta opiskelijoiden tuissa tätä ei vielä huomioida. Lapsilisässä ei ole opiskelijalisää eikä opintotuessa lapsikorotusta. Kohta köyhällä ei ole varaa lisääntyä, vaan lapsien hankinta on vain rikkaiden ilo. Ketkään vanhemmat eivät ole täydellisiä, kaikissa meissä on vikoja, mutta sitä varten on olemassa sukua ja yhteiskunnan palveluita tukemassa meitä.

Lapsimyönteiseen yhteiskuntaan kuuluvat hyvät sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut. Jos nämä palvelut ovat puutteellisia, yhteiskunta ei pysty täysin suojelemaan lapsiaan. Hallitukselle on kyllä annettava tunnustusta siitä, että se on parantanut lapsiperheiden palveluja ja korottanut etuisuuksia.

Kouluterveydenhuollossa olisi kyllä muun muassa parantamisen varaa. Tällä hetkellä kouluterveydenhoitajia ei ole riittävästi, vaikka heidän palkkaamisensa on kunnille suhteellisen edullista. Ala-asteen kuuden vuoden aikana terveystarkastuksia voi olla vain 1—2 kertaa oppilasta kohden, vaikka suositus olisi kerran vuodessa. Olen tästä asiasta ala-astelaisten isänä huolestunut.

Käsittelyssä oleva lastensuojelulaki on hyvä huono esimerkki siitä, miten Suomessa valtio ja kunta pallottelevat keskenään vastuuta. Aivan samaa tapahtuu omaishoidon tuen jakamisessa. Minä kaipaan tähän lakiin selkeää kirjausta siitä, että valtiollakin on vastuunsa lapsista eikä vain kunnilla. Kyllä me sen tiedämme, että kunnissa ei lastensuojelu toimi niin hienosti kuin hyvinvointivaltiossa tulisi. Kuntien väliset erot ovat suuria. Eikä tämä laki tuo mitään automaattista muutosta nykytilaan. Meidän on toteutettava tähän asiaan varhaisen puuttumisen periaatetta ja nähtävä, mitä kunnissa todella tapahtuu.

Lastensuojelulain uudistuksella halutaan selkiyttää vanhaa lastensuojelulakia. Se on hyvä asia, viranomaiset ovat tästä kiitollisia. Uskaltaisin väittää, että suurin puute on kuitenkin resursseissa eikä pykälissä. Työntekijöitä on vain liian vähän, ja hekin tekevät arvokasta työtä huonolla palkalla. Näin yhteiskunta epäsuorasti kertoo, kuinka paljon se arvostaa lastensuojelutyötä.

Lastensuojelun palveluissa on suuria alueellisia eroja. Toivottavasti lastensuojelutarpeen selvitys, johon uusi laki velvoittaa, parantaa tätä tilannetta. Jatkossa lapsen tilanne pitää selvittää viivytyksettä kaikissa tilanteissa perusteellisesti viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Tämä on hyvä ajatus, mutta se ei auta, että lastensuojelun avulla annetaan piiskaa työntekijöille, jos aika ei yksinkertaisesti riitä, avohuollon palvelut takkuavat ja sijoituspaikoista on pulaa. Lastensuojelutarpeen selvittäminen vaatii monissa kunnissa lisää lastensuojelun avohuollon työntekijöitä, mikä on onneksi otettu kyllä huomioon tässä lakiesityksen kustannusvaikutuksissa.

Ja mitä rahaan tulee, tässäkin asiassa on tajuttava se tosiasia, että asiat mutkistuvat, kun ne venyvät, ja kun ne venyvät, niin se maksaa. Kaikista kalleimmaksi tulevat lasten sijoittamiset laitoksiin. Olisi siis saatava negatiiviset kierteet poikki mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Se, mitä nyt panostetaan lastensuojelun avohuoltoon, ne rahat saadaan säästöinä takaisin tulevaisuudessa, kun lapset voivat paremmin.

Lastensuojelussa kaiken a ja o on viranomaisten välinen yhteistyö. Yhä enemmän vastuuta on vanhempien lisäksi kouluterveydenhuollolla, opettajilla, lastentarhoilla ja harrastusten vetäjillä. Ei ole mikään salaisuus, että monet viranomaiset pelkäävät tehdä lastensuojeluilmoituksia. Syitä on monia. On oikein, että ilmoituksen tekeminen on puhdas velvollisuus ja sen laiminlyönneistä on myös rangaistava. Jatkossa nuorisotyöntekijät ovat tämän vastuun piirissä. Minkäänlaiset salassapitovelvollisuudet eivät jatkossa estä huolehtimasta lapsen edusta. Niin pitääkin olla.

Kun tahdonvastaiset huostaanotot siirretään sosiaalilautakunnalta hallinto-oikeudelle, niin toivon, että tämä on nopeuttava toimenpide, vaikka täällä nyt on kriittisiäkin mielipiteitä tätä asiaa kohtaan esitetty. Uudessa laissa viranomaisten on tutkittava ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle, voitaisiinko lapsi mahdollisesti sijoittaa läheisten ihmisten tai sukulaisten luo. Tämä käytäntö on monissa kunnissa jo nyt arkipäivää.

Arvoisa puhemies! Nyt, kun perheen oikeusturvaa ollaan parantamassa huostaanotoissa, lapsen oikeudet täytyy kuitenkin viime kädessä muistaa. Ne eivät aina ole yksi ja sama asia, valitettavasti. Viranhaltijan päätöksestä vanhemmat voisivat valittaa hallinto-oikeuteen. Monissa tilanteissa on jo nyt niin, että vanhemmat uhkaavat käyttää tai käyttävät kunnan rahoittamaa asianajajaa, kun lapsen huostaanottotilanne on uhkaamassa tai sellainen on jo päällä. Yksittäinen sosiaalityöntekijä saattaa joutua todella vaikeisiin tilanteisiin, kun pöydän toisella puolella istuukin lain vääntelijä ajamassa vanhempien kirjavia intressejä. Eiväthän sosiaalityöntekijät ole mitään juristeja. Usein siis ei ole kyseessä lapsen oikeusturva, vaan vanhempien maine, jota yritetään puhdistaa asianajajan avustuksella. Vielä pahempia ovat tilanteet, joista olen kuullut, joissa sosiaalityöntekijää suorasanaisesti uhkaillaan. Linnakundeilla ja huumehörhöilläkin on lapsia, ja omasta mielestään he ovat tietenkin loistovanhempia.

Olen tyytyväinen, että lastensuojelulaitoksissa hoidon laadulle säädetään vähimmäiskriteerit henkilökunnan lukumäärästä, ammattitaidosta sekä hoidettavien lasten määrästä. Tosin aina näissä tietysti herää kysymys, miten valvotaan tätä ja valvotaanko ollenkaan. Vaikka en pidä tätä lastensuojelulakiesitystä riittävänä, on siinä paljon hyvää: toiminnan suunnittelun ja arvioinnin korostaminen, sijaishuollon käsitteiden selkiyttäminen, sijaishuollon mitoitusten tarkistaminen, lapsen ja vanhempien osallisuuden korostaminen, ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen, erityisesti lastensuojeluasiakkuuden määrittely ja lastensuojelulaitosten nimikkeistön ajanmukaistaminen.

Toivon, että valiokunnassa lastensuojelulaki kirjoitetaan kuntia velvoittavammaksi ja että valtion omakin vastuu lasten hyvinvoinnin turvaamisessa ja lastensuojelussa näkyy laissa.

Hyvä puhemies! Sunnuntaina on isänpäivä. Hyvää isänpäivää jo etukäteen!

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Esitys uudeksi lastensuojelulaiksi on askel oikeaan suuntaan lastensuojelun toimenpiteiden tehostamiseksi ja niiden oikean kohdentuvuuden lisäämiseksi. Esimerkiksi yksi keskeinen muutos on juuri määräaika, jonka aikana lastensuojelun tarve on selvitettävä, kiireellisissä tilanteissa heti, muulloin viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Tämä on erittäin tarpeellinen. On tarpeen korostaa, ettei nyt keskustelun kohteena oleva laki koske epämääräistä marginaaliryhmää. Päihdeongelma koskettaa jo useampaa kuin joka kuudetta perhettä, väkivaltaa on noin viidesosassa perheitä. Kuitenkin lastensuojelu tavoittaa vain pienen osan lapsista ja nuorista, jotka tarvitsevat apua perheen ulkopuolelta. Jopa 20—30 prosenttia Pääkaupunkiseudun lapsista kasvaa riskioloissa eli perheissä, joissa vanhemmat käyttävät päihteitä tai turvautuvat väkivaltaan. Lastensuojelun piirissä taas on vain 5 prosenttia lapsista ja nuorista. Kun avun tarvetta ei huomata, vaikkapa puuttuvan kouluterveydenhoidon vuoksi, jopa kymmeniätuhansia lapsia jää oman onnensa nojaan, vaikka lastensuojelulaki velvoittaa ryhtymään toimiin viipymättä. Siksi lasten tilanteet ehtivät kehittyä todella vakaviksi, ennen kuin lapsi pääsee pois kodistaan, niin kovalta kuin se näin sanottuna tuntuukin. Lain piiri on siis laaja ja resurssien tulisi olla sen mukaiset.

Huoli lasten hädästä ja sosiaaliviranomaisten fyysisten ja henkisten voimavarojen vähyydestä on suuri, eikä ikävä kyllä aiheeton. On tosiasia, että nykyistä lastensuojelulakia rikotaan väistämättä tietoisesti ja tiedostamatta jopa sosiaalitoimessa. Puutelista vaikuttaa loputtomalta. Pulaa on ennalta ehkäisevistä palveluista, kuten tukiperheistä ja tukihenkilöistä, perhetyöntekijöistä, kotipalveluista, kouluavustajista ja erityisluokan opettajista. Myöskään vakavissa tilanteissa apua ei riittävästi ole saatavissa. Pahasti oireileville ja välittömästi avusta hyötyville lapsille ei löydy paikkaa sairaalasta tai laitoksesta, vaan joudutaan odottamaan kuukausitolkulla. Lyhyt- tai pitkäaikaista sijoitusta tarvitseville lapsille on vaikea löytää paikkaa lastenkodista, kriisi- tai sijaisperheestä. On alueita, siis satoja perheitä pelkästään Helsingissä, joilla ei ole pitkiin aikoihin sosiaalityöntekijää käytettävissään, joka selvittäisi, mitä apua ja tukea lapset ja perheet välttämättä tarvitsisivat. On toimistoja, joissa vankan ammattilaisjoukon sijaan on jatkuvasti vaihtuvia työntekijöitä. Erinomaisinkin laki jää yleviksi periaatteiksi ja sanahelinäksi ilman asianmukaisia resursseja. Voimavarat tulisi myös kohdentaa oikein. Näin kalleimpia korjaavia palveluita, joihin muun muassa huostaanotto lukeutuu, saataisiin minimoitua. Lastensuojelu on kokonaisuus, joka on huomioitava myös muussa kuin sosiaalilainsäädännössä. Muun muassa koulu, alkoholipolitiikka sekä työelämän kehittäminen vaikuttavat suojelutoimien viime käden toimenpiteisiin.

Arvoisa puhemies! Lakivaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax nosti esiin useita asioita muun muassa oikeuden ja rikoksentorjunnan näkökulmasta. Olisi vakavasti paneuduttava siihen, mikä on juuri muun muassa oppimisongelmien yhteys rikollisuuteen tai psykologisen asiantuntija-arvioinnin tarve oikeudessa, kun huoltajuuskiistat uhkaavat pitkittyä. Lasten edun nimissä tarvitaan siis poikkihallinnollisuutta ja riittävät varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn resurssit. Muuten saattaa käydä niin, että teemme kovin turhauttavaa lakia hyvin monesta näkökulmasta.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Kuten on moneen kertaan jo todettu täällä, pitkään odotettu lastensuojelulaki on nyt käsittelyssä, ja hyvä niin. Tosin suurella pensselillä arvioitaessa voi sanoa, että laki ei sisällä mitään kovin suuria uusia avauksia eikä mitään varsinaista uutta. Toinen asia sitten on se, onko tämän tyyppisissä asioissa uusi itseisarvo vai se, että hyvä pohjatyö on päivitetty. Freesausta vanhoille pykälille on tehty.

Surullista on se, jota yksinään sosiaali- ja terveysministeri ei olisi voinut korjatakaan, että edelleenkään tämä laki ei ole ohjausta ja suositusta vahvempi. Kunnilla ei ole sanktioita siitä, että uuttakaan lastensuojelulakia ei toteuteta, kuten täällä tänäkään päivänä eri puolilla maata voimassa olevaa lakia ei noudateta saman kaltaisesti. Oleellista on se, että toivon, kun olemme lähetekeskusteluvaiheessa, että valiokunta tulisi kiinnittämään huomiota siihen, että edes merkittävimmät lasten oikeudet ja perhettä koskevat oikeudet tulisivat sitovammiksi.

En tiedä, normi-sanaa ei saa käyttää, mutta ohjaus voi olla tiukempaa. Toivon, että kiinnitätte huomiota lastensuojelutyöntekijöiden pätevyysvaatimuksiin, heidän ammatilliseen ohjantaansa ja uudelleenkoulutukseensa sekä jollakin määritteellä siihen, montako asiakasta voi olla yhdellä lastensuojelutyöntekijällä samaan aikaan. Näiden lukujen kohdalla on kohtuuttoman suuria heittoja. Pyydän myös, että valiokunta kiinnittää huomiota lapsen asemaan käsiteltäessä mielenterveysongelmia ja päihdeongelmia. Valitettavan paljon vielä uusikin versio nojautuu aikuisen kautta tehtävään ajatteluun ja kannanottoon, kun tämän tulisi olla nimenomaan lapsen oikeuksia turvaava laki.

Surullinen olen siitä, että lapsen oikeutta tulla kuulluksi ei ole uudelleen muokattu siten, mikä on ollut pitkälti kenttäväen toive ja käytäntökin tänä päivänä, että lapsen kuulemisikää on laskettu. Tällä hetkellä nyt tässä uudessa versiossa se on pitkälti vanhan kaltainen sillä tavalla, että 15 vuotta täyttänyt voi tuoda oman kantansa ja 12-vuotiasta kuullaan huostaanottotilanteessa ja joissakin tilanteissa vielä nuorempaakin silloin, kun hänen kypsyysasteensa arvioidaan, ja silloin, kun on lapsen hyväksikäytöstä kysymys, lastenpsykiatrin läsnä ollessa voidaan lasta kuulla tai kuulustella, lähinnä lasta kuullaan. Toivon, että asiantuntijoita kuullessanne harkitsette vielä tätä, voiko 15 vuoden ikärajaa alentaa 12:een, joka on ollut pitkään tavoitteena, jotta siltäkin osin käytännössä toteutettu asia tulisi laiksi eikä tehdä sellaista lakia, että joudutaan sitten rikkomaan lakia jo tieten tahtoen. Käytännön lastensuojelutyötä tehneenä voin sanoa, että nämä ikärajat eivät suojele lasta vaan ne suojelevat työntekijää käsittelemästä vaikeita asioita lapsen kanssa, joka on ne asiat käynyt läpi.

Toivotan kaikkien kiireisten lakiesitysten keskellä malttia ja rauhallisuutta tämän lain käsittelyyn ja riittävän laajaa lastensuojelujärjestöjen ja eri tahojen kuulemista ja myös joustavuutta tarvittaessa uudelleen muokata pykäliä.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Nyt kun käsittelemme lastensuojelulain uudistusta, kiitän ed. Puistoa hänen äsken esittämistään toivotuksista valiokunnan jäsenille, joista yksi olen itse. Minäkin olen hieman huolissani siitä, että tämä laki tulee käsittelyyn nyt tässä vaiheessa, jolloin sosiaali- ja terveysvaliokunnalla on käytännössä ennen joulua yksi kuukausi aikaa ja lakiesityksiä taitaa olla vielä lähes kolmekymmentä käsittelemättä ja joukossa on isojakin lakeja kuten esimerkiksi tämä, joka ilman muuta vaatisi perustellun ja perusteellisen, asiantuntevan käsittelyn. Vaikka hyvin tunnen sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesten työpaineen, niin yleisen edun kannalta on hieman arveluttavaa, että käsittely on edessämme tässä vaiheessa, mutta sille ei mitään voi, ja siksi asiaan on puututtava. Toki tammikuussa on aikaa, mutta kyllä me kaikki tiedämme tämän vallitsevan todellisuuden aikataulujenkin suhteen.

No, joka tapauksessa, kun kysymys on lastensuojelusta, on tietysti kysyttävä, miltä tai keiltä itse asiassa lasta tämän lain avulla pitäisi suojella. Kun itsekin olen ollut kaksikymmentä vuotta työssä, jossa läheltä on joutunut seuraamaan sellaista lasten elämää, jossa he ainakin joiltain osin ovat perustellusti suojelua tarvinneet, niin voisi kai vastata, että ensisijaisesti lapsia joudutaan suojelemaan aikuisilta ihmisiltä, jotka, vaikka heidän toisin pitäisi, eivät käsittele lapsia tai pidä huolta lapsista tai lapsistaan niin, että se, mitä me edellytämme lasten kohtelulta, kohtuudella toteutuisi. Tästä syystä me tietenkin tarvitsemme lakia, jolla asetetaan tiettyjä normeja tähän toimintaan, ja niitä nyt meillä on tässä käsittelyssä.

Valiokuntajäsenyydestäni johtuu, että en nyt puutu yksityiskohtiin vaan puutun siihen, mikä on lapsen ja lastensuojelun kannalta myöskin erittäin olennaista, ja se on tämä vallitseva yhteiskunnallinen tilanne ja sen vaikutus lapsiin.

Vaikka Suomella keskimäärin ja suomalaisilla keskimäärin menee paremmin kuin koskaan ennen ja myöskin suomalaisten lasten enemmistöllä menee paremmin kuin koskaan ennen, niin liian suurella osalla lapsista menee liian huonosti, ja siihen meidän on pystyttävä puuttumaan. Meidän on luotava vanhemmille sellaiset olosuhteet, että he pystyvät kantamaan oman vastuunsa. Se vastuu nimittäin kuuluu vanhemmille, että he pystyvät kantamaan oman vastuunsa omista lapsistaan ja tietenkin yhdessä muitten vanhempien kanssa maamme ja parhaimmillaan koko maailman lapsista, koska yhdessä me olemme vastuussa. Sen vastuun edellytyksenä ovat riittävät ja inhimilliset elinolosuhteet sekä vanhemmille että lapsille. Tästä pursuaa se ongelma, joka minun mielestäni on keskeisesti taustalla, kun pohditaan sitä, miksi niin iso osa suomalaisistakin lapsista, maailman lapsista puhumattakaan, tällä hetkellä voi huonosti.

Täällä on jo moneen kertaan todettu, että suomalainen lapsiköyhyys on lisääntynyt. Suhteellinen lapsiköyhyys on lisääntynyt. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt, mutta myöskin absoluuttinen köyhyys on lisääntynyt, ja se on huolestuttavaa. Se on erityisen huolestuttavaa. Siihen meidän pitää puuttua. Meidän pitää pitää huolta siitä, että tässä yhteiskunnassa ihmiset eivät eriarvoistu niin, että siitä lapset joutuvat kärsimään. Minä luulen, että lasten kokema kärsimys, vääryys, pahoinvointi on itse asiassa erinomaisen hyvä mittari sille, mikä on yhteiskunnallinen tila. Meidän on huolehdittava siitä, että työelämämme on sellaista, että se ei kasvata eriarvoisuutta, että työssä käyvillä vanhemmilla on edellytykset elää ja toimia lastensa kanssa eikä käyttää koko vapaa-aikaansa työstä aiheutuvien murheitten kantamiseen tai tehtävien suorittamiseen. Aivan samalla tavalla meidän on huolehdittava siitä, että työttömillä vanhemmilla yhteiskunnan tarjoamat etuudet ja tuet ovat sellaisia, että niillä heidänkin lapsensa pystyvät selviytymään kohtuullisesti.

Tästä lähtökohdasta toimien uskon, että meillä on edellytykset säätää tämäkin laki, joka ei ratkaisevasti tietenkään paranna lasten asemaa, mutta toivottavasti se parantaa sitä edes joiltakin osin, ja meillä on edellytykset säätää ja kenties parantaakin tätä esitystä täällä eduskunnassa, mutta jotta se voisi olla lopullinen ja riittävä ratkaisu, se edellyttää sitä, että pidämme huolta yhteiskunnan ihmisten välisen tasa-arvon lisääntymisestä. Ilman sitä sekä lapset että aikuiset voivat tässä maassa jatkossakin valitettavasti huonosti.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Lain yleisiin säännöksiin sisältyy kaikkea lastensuojelutoimintaa ohjaavia periaatteita, joissa otettaisiin erityisesti huomioon lastensuojelun kannalta keskeiset perus- ja ihmisoikeudet. Sitten seuraava lause onkin, että keskeiset periaatteet ehdotetaan säilytettäväksi pääpiirteissään ennallaan. Elikkä onko tämä nyt sitten heti tässä perustelussa jonkinnäköinen vesitysesitys, että toisaalta uudistetaan lakia, mutta sitten sen keskeiset periaatteet kumminkin säilyvät? Tämä on minusta niin kuin semmoinen selittelyn paikka, niin valiokunnalle kuin ehkä ministerillekin.

Tietysti lastensuojelulaki on aina semmoinen perälautalaki, jos sitten on jo tapahtunut jotakin sen vuoksi, että yhteiskunnassa ei ole kaikki oikein. Ja jos mietitään, mitä erilaiset lastensuojelujärjestöt ja lasten etuja valvovat järjestöt ovat esittäneet joka budjettiin, niin voidaan sanoa, että se puuteluettelo on aika kova. Ja näyttää siltä, että tämä laki ei tule vastaan siihen läheskään, sanoisinko, ei täydellisesti eikä edes mitenkään merkittävästi, koska tavoite oli toinen.

Elikkä meillä kumminkin puhutaan lapsilisistä, meillä puhutaan päivähoitolakiuudistuksesta, koulujen asemasta, lasten terveyspalveluista ja sitten lastensuojelutyön varhaisen puuttumisen kynnyksistä ja toimintakulttuureista. Kun eilen viimeksi Lahden kaupunginvaltuustossa määriteltiin talousarvioperustaksi veroprosenttia, niin siinä kun miettii tätä taustaa vasten, mitä tapahtuu kunnissa ja kaupungeissa, suurissa kaupungeissa, joissa nämä ongelmat ovat melko kovat, niin voidaan sanoa, että meidän tämä niin sanottu kuntapalvelurakenneuudistuksemme on aikamoinen haaste, ettei käy juuri päinvastoin kuin tämän lain tarkoitus on. Elikkä voi olla, että lasten asema heikkenee sillä, kun kuntien talouksia yritetään palvelujen kautta yhdistellä mahdollisimman pitkälle, siinä unohtuvat sitten nimenomaan juuri tämänlaatuiset ongelmat ja se on suuri vaara.

Sitten jos miettii tätä kustannuspuolta täällä, niin se liittyy minusta olennaisesti tähän kuntapalvelurakenneuudistukseen, koska tämä lakihan astuu voimaan vasta sen tulevan lain aikana ehkä, jos se laki joskus sitten tulee siihen muotoon, että se palvelee jotakin. Täällä on aikamoinen vaara minusta siinä, rupeavatko kunnat ja valtio pompottelemaan sitten näitten palvelujen kustannusten kautta toisiaan niin, että tässä ei tapahdukaan oikeastaan mitään.

Elikkä kun mietitään näitä edunvalvojien tehtäviä, niin koko ajan on tarvetta lisää saada edunvalvojia, mutta siitä huolimatta kunnat koko ajan säästävät nimenomaan näillä sektoreilla, vaikka ne valtion ikään kuin lainmukaisia määräyksiä ovatkin. Minusta täällä on aikamoiset menonlisäykset. Ei ainakaan meillä päin ole puhuttu, paljonko esimerkiksi tästä tulee kunnille lisää.

Kun täällä on Helsinkiä käytetty esimerkkinä, niin suurten kuntien menot ovat tietysti kovemmat kuin pienten kuntien. Mutta tässähän ne tapahtumat eivät katso sitä kuntaa, vaan sitä, missä ne ongelmat milloinkin syntyvät. Täällä on kymmenien, melkein voi sanoa parinkymmenen miljoonan gäppi siinä, paljonko kunnat joutuvat maksamaan lisää samaan aikaan, kun kunnat pohtivat, miten ne säästävät budjeteissaan. Toivoisin, että ministeri vähän valaisisi tätä puolta, miten tämä kuntien ja valtion rahoitussuhde toimii.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Tätä lastensuojelulakia on odotettu vuosikausia, ja nyt se vihdoin ja viimein meillä täällä on käsittelyssä. Tosin tämä on aiheuttanut jo kentällä aika paljon kuohuntaa, ja tiedän lastensuojelun ammattilaisia, jotka ovat valmiit hylkäämäänkin tämän koko lakipaketin huolimatta siitä, että sitä on pitkään ja hartaasti odotettu. Haluan puuttua viiteen yksityiskohtaan, jotka eivät ole ihan kunnossa tässä.

Ensimmäinen kohta on, että varhainen puuttuminen puuttuu tästä lakiesityksestä, ja kuitenkin lastensuojelussa nimenomaan varhaisella puuttumisella saataisiin paljon ennalta ehkäisevää työtä tehtyä ja saataisiin ongelmia estettyä.

Toinen asia: Vankka perhehoito on kaiken a ja o. Sekin täältä puuttuu. On tärkeää, että hoito tai lastensuojelu viedään kentälle, viedään kotiin eli sinne, missä ongelmat ovat syntyneet. Siellä pitäisi nämä asiat ratkaista, ei kaukana kotoa, muualla, koska perheen on kuitenkin palattava takaisin, ja jos tämä hoito annetaan joissain perhekuntoutuskeskuksissa, niin silloin tosiasiallisesti ei näitä ongelmia ole ratkottu.

Toisaalta työparina on kaksi sosiaalityöntekijää usein, ja kuitenkin olisi ehkä viisaampaa, että sosiaalityöntekijän kaverina olisikin mielenterveysammattilainen, koska usein näihin ongelmiin liittyy myös mielenterveysongelmia. On tärkeää, että on se sosiaalityöntekijä sitten kuka hyvänsä, niin hänen tulee tuntea arkielämä. Arjen osaaminen on avain asiassa. Tämmöiset moniammatilliset työryhmät ovat välttämättömiä lastensuojelutyössä.

Nyt, kun on paljon keskusteltu siitä ja kannatan itse sitä, että sosiaalityöntekijä on yliopistollisen korkeakoulututkinnon omaava henkilö, niin voi olla, että tällainen henkilö, joka tekee sitä sosiaalityötä kentällä, voisikin olla tämä ammattikorkeakoulun käynyt, lähempänä työelämää, lähempänä sitä käytäntöä oleva henkilö. Tästä voisi löytyä tämä työnjako myöskin siellä sosiaalityössä. Tämä asia on hiertänyt siellä.

Kolmas asia olisi tämä, että parempi kuin hallinto-oikeus olisi synnyttää tällainen kiertävä perheoikeus, jossa näitä huostaanottotapauksia käsiteltäisiin, koska hallinto-oikeudet ovat vähän niin kuin Kelan lääkärit: eivät näe asiakkaitaan ja kuitenkin joutuvat ratkomaan heidän ongelmiaan.

Neljäs kohta on se, että lakiesityksessä on mietitty, mistä syntyy ja mistä lähtee asiakkuus. Mielestäni se on ihan helppo juttu. Asiakkuus alkaa silloin, kun äiti tulee neuvolaan. Siitä lähtee asiakkuus sosiaalihuollonkin parissa. Eli kun odottava äiti ja perhe tulee sinne neuvolaan, niin silloin pitäisi aloittaa tämä niin sanottu vanhempien koulutus ja pitäisi katsoa se varhainen puuttuminen silloin ja näihin ongelmiin pitää silloin keskittyä, jotta ne eivät sitten laajentuisi ja lisääntyisi. Hyvä olisi myöskin palauttaa takaisin terveydenhoitajien kotikäynnit. Aikaisemmin niitä oli, ja nyt niitä ei ole enää. Eli asiakkaan tunteminen, perheen tunteminen, kotielämän tunteminen ovat tärkeitä, ja varhainen puuttuminen.

Vielä viimeisenä asiana haluan nostaa esille sen, että meillä Suomessa lähisukulaiset helposti suljetaan pois lapsen ympäriltä silloin, kun lapsen asioita käsitellään. Pitäisi ottaa tuen piiriin tarpeeksi iso joukko sukulaisia ja perheenjäseniä ja miettiä myös sitä, Ruotsin mallin mukaan, että ensisijaisina huoltajina sitten voisivat toimia myöskin isovanhemmat, kun tämä ei ole yksistään äidin, isän tai perheen sisäinen asia, vaan se suku voisi olla siinä mukana.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamies perheväkivaltaa koskevassa erilliskertomuksessa esitti, että lapsen oikeusturvan toteutumisen kannalta olisi aiheellista harkita, olisiko syytä säätää sosiaaliviranomaisille joissakin tilanteissa myös velvollisuus ilmoittaa poliisille rikosepäilyistä, jotka koskevat lapseen kohdistunutta väkivaltarikosta tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Myös eduskunnan lakivaliokunta ja perustuslakivaliokunta katsoivat, että sosiaaliviranomaisille tulisi ainakin vakavimmissa tapauksissa säätää velvollisuus ilmoittaa poliisille. Nyt tätä pykäläkohtaa tästä hallituksen lakiesityksestä en löydä, eli haluaisin kyllä kuulla nyt sitten perustelut, minkä takia jätettiin sosiaaliviranomaisille ikään kuin harkinta kaikissa tilanteissa, joissa heidän silmiensä eteen tulee tämmöinen vaikea väkivaltatilanne lasten kohdalla, koska on kyse kuitenkin rikoksiin liittyvistä lasten oikeuksista ja oikeuksista ikään kuin saada oikeutta tässä oikeusvaltiossa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun arvoisa ministeri esitteli tämän hallituksen esityksen, sanoisinko, hänen tärkeysasteikkonsa mukaan erittäin tärkeän esityksen, niin jäi mieleen semmoinen yksityiskohta, että tässä helposti käy sillä tavalla, että voidaan sanoa, että yksi siinä puuttuu ja sen mukana lähes kaikki. Se on kunta ja se, mikä puuttuu, on taloudelliset edellytykset.

Otan tässä esimerkiksi oikein hyvin pärjäävän kunnan elikkä Oulun kaupungin, jossa talousasiat ovat kunnossa ja rahaa on kassassa ja kaikki hommat ovat niin kuin, sanotaanko, aivan esimerkillisen hyvässä tilassa. Ja sitten, kun tulevat lastensuojeluasiat, tuodaan valtuustolle listoja, joitten mukaan pitää leikata näistä varallisuuksista, joita käytetään tähän tarkoitukseen.

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri! Tässä mättää jokin, tässä mättää jokin pahasti. Ja nyt, kun ministerillä on seuraava puheenvuoro, niin minä toivoisin, että ministeri vastaisi siihen kysymykseen, millä tavalla lainsäädännöllä, eduskunnan vastauksella hallituksen esitykseen, voitaisiin jo rahankäytöllisesti priorisoida näitä asioita. Muuten tässä tuntuu vähän siltä, että valtavan hienoja puheenvuoroja on valtavan paljon käytetty, joihin kaikkiin voi yhtyä, sydämestä puhuttuja, on oltu hengessä mukana ja varmasti vilpittömästi, mutta jos sitten se yksi, se taloudellinen edellytyspuoli, klikkaa, niin kaikki klikkaa.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Yritän tässä nyt vastata niihin moniin kysymyksiin, joita edustajat ovat täällä ansiokkaissa puheenvuoroissaan nostaneet esille.

Korostan sitä, että koko tämän lain punaisena lankana kulkee varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy. Se on teema kautta koko tämän lain, ja tällä tulee niitä kustannussäästöjä, nimenomaan tällä. Me emme koskaan tällä nykykäytännöllä, että liian myöhään puututaan ja todennäköistä on laitossijoitus tai muu kallis toimenpide tai menetetty elämä, pysty saavuttamaan säästöjä yksilö- tai yhteiskuntatasolla, vaan nimenomaan tällä ennaltaehkäisyllä. Tämä lakihan painottuu pitkälti normaalipalveluihin, niitten piiriin, kouluihin, päiväkoteihin, äitiys- ja lastenneuvoloihin, lain 3 §:n 3 momentti. Elikkä tässä on kysymys näitten olemassa olevien verkostojen palvelujen hyväksikäytöstä.

Sitten täällä oli kysymys sukulaisuusasioista. Uutena säännöksenä tähän on tullut velvollisuus kartoittaa lapsen läheisverkosto ja sijaishuoltopaikan valinnassa uutena säännöksenä velvollisuus kiinnittää erityistä huomiota lapsen sisarussuhteiden ylläpitoon. Tästä oli täällä kysymys. Pidän tätä erittäin tärkeänä, että ennen sijoitusta kodin ulkopuolelle nimenomaan katsotaan nämä sukulaisuusasiat ja tämä sisarkysymys.

Perhehoidosta oli kysymys. — Tämä edellinen oli siellä 50 §:ssä nimenomaan. — Perhehoidosta täällä oli kysymys. Palkkioita ja kulukorvauksiahan ensi vuonna perhehoidossa korotetaan. En muista, milloin viimeksi näin olisi tehty. Ensi vuonna niihin tulee korotukset, ja indeksejä on jo parannettu. Perhehoitoa on haluttu siis kehittää. Perhehoitoa koskeva lainsäädäntöuudistus tehdään kokonaan erikseen, ja se on ensi vaalikaudella varmasti sitten edessä.

Sitten oli adoptiolainsäädännöstä kysymys. Jo nykyinenkin adoptiolainsäädäntö mahdollistaa lapseksi ottamisen tietyin edellytyksin vastoin vanhemman suostumusta. Ei se ole nykylain vastaista, jos näin tehdään, päinvastoin.

Päihdeäideistä oli kysymys. Tässä uudessa lastensuojelulaissa on täsmennetty sosiaalihuollon viranomaisten osalta velvollisuutta järjestää palveluja raskaana oleville naisille. Raskaana olevien naisten tahdonvastainen hoito sen sijaan on mielestäni hyvin iso ja laaja kysymys, ja se vaatii perusteellisen erillisselvityksen. Se on erittäin suuri kysymys, kuka otetaan pakolla hoitoon ja missä vaiheessa, etenkin kun me emme tiedä, mikä on se alkoholimäärä, joka vaurioittaa sikiötä.

Kustannuksista on ollut kysymys. Tässä kokonaiskustannukset on arvioitu 18,8—20,2 miljoonan euron luokaksi, siis kasvua kuntien menoihin, ja tämähän menee aivan normaalisti, me emme lisää kuntien velvollisuuksia, jos rahaa ei seuraa, ja tämä menee Kuthanekin kautta, tämä on mennyt normaalisti sosiaalipoliittisen ministerivaliokunnan kautta, Kuthanekin kautta, jossa on Kuntaliitto mukana, ja tässä täytyy olla Kuntaliiton hyväksyntä. Näin prosenteilla laskettuna tämä on valtionosuuksissa budjetissa 6,3—6,7 miljoonaa euroa. Sitten hallinto-oikeuksiinhan on arvioitu, että summa on miljoona euroa, ja se on myöskin budjetissa hyväksytty ja sinne tulossa.

Sitten mitä tulee ed. Braxin kritiikkiin hallinto-oikeuksista, sanon, että tämä lastensuojelulain uudistus on valmisteltu työryhmässä, jossa on ollut mukana sekä oikeusministeriön että hallinto-oikeuksien edustaja. Tämä päätöksentekomallia koskeva ehdotus pohjautuu jo vuonna 95 mietintönsä antaneen, lapsioikeudellista päätöksentekomenettelyä selvittäneen toimikunnan ehdotuksiin. Tämä on komiteanmietintö 95/12.

Tämä lastensuojelulakityöryhmä oli laajapohjainen työryhmä, joka teki huolellista työtä, ja toisin kuin täällä on väitetty, että on kiireellä tehty ja nopeasti tuotu, on päinvastoin tehty erittäin pitkäjäykkäsesti ja huolella ja sovittu eduskunnan kanssa, milloin tämä tuodaan. Kaikki on tehty juuri niin kuin eduskunnan kanssa yhteisymmärryksessä on sovittu. Tämän työryhmän ehdotukset pyydettiin lausuntokierrokselle, luonnollisesti. Saatiin noin 80 lausuntoa. Tämä päätöksentekomalli sai laajan kannatuksen lausuntokierroksella muun muassa hallinto-oikeuksilta ja oikeusministeriöltä. Tuolloin korkein hallinto-oikeus ei antanut pyydettyä lausuntoa.

Tahdonvastaisia huostaanottoasioita koskeva päätöksenteko siis siirrettäisiin sosiaalilautakunnilta hallinto-oikeuksille, siis Sosiaalilautakunnilta hallinto-oikeuksille tahdonvastaisia huostaanottoasioita koskeva päätöksenteko. Paljon on tullut palautetta, että ei ole oikeassa paikassa, kun on sosiaalilautakunnassa ollut, ja tästä olen lukemattomia lähetystöjäkin vastaanottanut. On saattanut joissakin tapauksissa mennä puurot ja vellit sekaisin. Nykyisin nämä kaikki sosiaalilautakuntien tekemät päätökset tahdonvastaisissa huostaanottoasioissa menevät hallinto-oikeuksiin alistusasioina. Joka ikinen sosiaalilautakunnan tekemä tahdonvastainen huostaanottopäätös menee hallinto-oikeuksiin jo nyt alistusasiana.

Sittenhän siellä tulee myöskin tämä johtavan viranhaltijan päätöksenteko ja sosiaalityöntekijän valmistelu, ne erotetaan toisistaan. En mene siihen pitemmälle, tulee muutoksia siellä. Tämä on äärettömän tärkeää, että ei ole sellaisia päätöksentekijöitä, jotka tavalla tai toisella ... Sanotaan nyt, että pienillä paikkakunnilla saattaa syntyä joitakin ristiriitoja. Näistä on tullut palautetta. Toivottavasti ei ole näin tapahtunut.

Tämän esityksen tavoitteena on parantaa asianosaisten oikeusturvaa asiantuntemuksen ja puolueettomuuden korostamisella tässä ensi vaiheen päätöksenteossa. Koska tätä asiantuntemusta ja puolueettomuutta korostetaan ja oikeusturvaa korostetaan tässä tai sitä sillä haetaan, niin toivon mukaan näitten valitusten tai muutoksenhaun tarve pienenee, elikkä lastensuojeluasioiden nykyistä perusteellisempi käsittely jo tässä ensi vaiheen päätöksenteossa voi vähentää muutoksenhakutarvetta toivon mukaan.

Ymmärrän sen, kun ed. Brax puhui jutturuuhkasta ja oikeuslaitoksen rasituksesta, ymmärrän hyvin. En tiedä, katsooko eduskunta sitten kaikkien lakien yhteydessä sen, (Ed. Brax: Katsoo!) minkä verran se aiheuttaa rasitusta ja lisääkö rahaa sitten oikeusistuimiin, kuten tässä on lisätty rahaa, kun aiheutuu lisää sinne työvoimatarvetta, niin nyt on lisätty rahaa. Toivon mukaan näin tehdään myöskin muitten lakien osalta, että sitten sinne lisätään voimavaroja. Näin tässä laissa tehdään: juuri sen mukaisesti kuin on esitetty, voimavaroja lisätään.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri sanoi moneen kertaan "toivon mukaan", ja siihen toivoon on varmaan kaikkien syytä yhtyä, jos eduskunta ei tätä asiaa muuta.

Se toimikunta ja työryhmä työskenteli aikana, jolloin ei nähtykään vielä, mitä leikkauksia tullaan esittämään hallinto-oikeuksiin. Toistan vielä: Vasta tämä hallitus on yhtäkkiä päättänyt vähentää yli 700 virkaa vuoteen 2007 mennessä oikeusministeriön hallintoalalta, niistä merkittävän osan hallinto-oikeuksista. Eivät hallinto-oikeudet tänä päivänä antaisi enää yhtä kritiikitöntä lausuntoa. He eivät nähtävissä olevilla resursseilla pysty tekemään sitä, mitä ministeri hyvin kuvasi: "toivon mukaan", "asiantunteva", "laadukas" ja vielä "riittävän nopea".

Kaikki ne luvut, jotka meillä on hallinto-oikeuksista näiden mahdollisten lisäresurssien, tilapäisten lisäresurssienkin, avulla, viittaavat siihen, että tämä "toivon mukaan" on kyllä toiveajattelua. Se on aivan keskeistä tässä koko kritiikissä. Jos voitte, ministeri Hyssälä, muuttaakin tilanteen niin, että joulukuussa oikeusministeri ilmoittaa, että (Puhemies koputtaa) hallinto-oikeuksista ei viedä näitä virkoja, niin tilanne näyttäisi toiselta, mutta pahoin pelkään, että sitä valtaa teillä ei ole.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ministeri Hyssälän kanssa täysin samaa mieltä siitä, että lapsen näkökulmasta ja näitten vastentahtoisten huostaanottojen ongelmallisuudesta johtuen nämä prosessit ovat käyneet kohtuuttomiksi sosiaalilautakunnille tai -jaostoille. Minullakin on lukuisa määrä kommentteja siitä, että pienillä paikkakunnilla nämä tietosuojaan liittyvät, puolueettomuuteen liittyvät asiakohdat kärjistyvät, mutta toisaalla, esimerkiksi Oulun kaupungissa, sosiaalijaoston jäsenet kokevat suurta tuskaa siitä, että nämä tapaukset käyvät entistä vaikeammiksi ja lainsäädännön tulkinta on vaikeaa ja työhönohjaus ei välttämättä aina ole riittävää. Tätä näkökulmaa kohtaan, minä ymmärrän täysin ed. Braxin näkökulman juristin näkökulmasta, mutta jos ajatellaan sitä, kuinka lapsen etu toteutuu, niin kyllä minun mielestäni nyt mennään edistysaskeleita eteenpäin.

Satu Taiveaho /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lastensuojelutyön suurin ongelma on resurssien riittämättömyys, ja monissa kunnissahan ei todella ole riittävästi sosiaalityöntekijöitä ja epäpäteviä työntekijöitä on alalla hyvin paljon. Esimerkiksi Etelä-Suomen lääninhallituksen alueella vain 41 prosentissa kunnista täyttyi edes se suositus, että yksi sosiaalityöntekijä pitäisi olla kahtatuhatta asukasta kohden. Pätevien työntekijöiden osuus sosiaalityöntekijöistä Etelä-Suomen läänin alueella oli vain 19 prosenttia. Minun mielestäni tämä sosiaalityöntekijöiden määrä sekä myös heidän pätevyytensä vaikuttaa olennaisesti siihen, minkälaista lastensuojelutyötä toteutetaan. Kysynkin, miten ministeri näkee, olisiko pidemmällä aikavälillä mahdollista esimerkiksi säätää lain tasolla sosiaalityöntekijöiden määrästä, jotta riittävät tukipalvelut saataisiin lapsiperheille toteutettua. Sosiaalityöntekijät kyllä tekevät työtänsä hyvin, kun heitä vain olisi riittävästi.

Paula Risikko /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysyisin ministeri Hyssälältä, kuinka laajalla lausuntokierroksella tämä lakiesitys on ollut, kun saamani tiedon mukaan suuret lapsijärjestöt, kuten Lastensuojelun Keskusliitto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto eivät ole nähneet tätä eivätkä ole saaneet lausua tähän. Ei ole ollut kierrosta, jossa he olisivat saaneet tähän lausua, elikkä nyt, kun on näin isosta asiasta kysymys, niin eikö olisi ollut hyvä, että nimenomaan nämä isot lastensuojelujärjestöt olisivat olleet mukana?

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Huostaanottojen osalta ainakin Pääkaupunkiseudulla, esimerkiksi Espoossa, on törmätty sellaiseen asiaan kuin maahanmuuttajien tilanteeseen. Kun maahanmuuttajilla on erilaiset kulttuuritaustat, kieliongelmat jne., niin maahanmuuttajaryhmien osalta on koettu, että he eivät ole saaneet oikeudenmukaista eivätkä tasavertaista kohtelua, kun heidän lapsiaan on huostaanotettu. Tuleeko tähän asiaan riittävästi nyt resursseja? Pystyykö tämä lakiuudistus näitä ongelmia poistamaan?

Kaiken kaikkiaan näistä resursseista: Tässä kuitenkin lähdetään siitä, että valtionosuuksien kautta kolmannes tulee, mutta tämähän lisää käytännössä kuitenkin kuntien menoja. Miten tätä henkilökuntaa, sen tasoa ja riittävyyttä, voidaan varmistaa, että lain hengen mukaisesti ennalta ehkäisevä toiminta nimenomaan saadaan asianmukaisesti hoidettua ja voidaan vähentää sijoituksia?

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin jäkötän, aivan niin kuin ed. Uotila juuri teki, tästä taloudellisesta puolesta. Arvoisa ministeri ei äsken oikein vastannut siihen kysymykseen, millä ihmeellä tämä taloudellisesti nyt hoidetaan. Tämä on hirmuisen iso asia. Siinä pitää olla valtion ja kuntien rahoitusosuuksien suurin piirtein kirkkaina selvillä, ennen kuin tätä lähdetään käytäntöön soveltamaan. Odotan ministeriltä vastausta kokeneena parlamentaarikkona siihen, mitenkä tämä vastaus kirjoitetaan eduskunnasta niin, että homma hoituu myöskin seuraavien hallitusten aikana.

Toisekseen, mikä koskee näitä kokemusperäisiä asioita, niin ed. Moilanen-Savolaisen kertomus Oulusta on täsmälleen, juuri tismalleen sellainen, jonka itse olen kuullut lukemattomia kertoja, ja siellä on aikamoinen tietoaineisto ja kokemusaineisto tässä takana.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakikokonaisuus on nyt varsin iso, ja se vaatii paljon lainsäätäjältä tekemistä. Mutta kun täällä on jo peräänkuulutettu resursseja ja rahoja, ne ovat äärettömän tärkeitä. On äärettömän tärkeää, että on rahaa ja osoitetaan resurssit. Mutta oleellista myöskin on se, että me tulevaisuudessa kiinnitämme entistä enemmän huomiota lapsiperheiden hyvinvointiin. Lapsiperheiden hyvinvointi on äärettömän tärkeä asia, koska jos perheessä voidaan pahoin, niin lapset siellä voivat ensisijaisesti pahoin. Tähän ongelmakenttään on syytä paneutua. Sitä ei saada lainsäädännöllä kuntoon, vaan on kysymys asenteista ja tahdosta. Mutta tämän hetken tilanne, mikä meillä Suomessa on, ei kuulu hyvinvointiyhteiskunnan kuvaan, vaan tässä on paljon, paljon muuta pielessä, ja näihin perusasioihin on syytä puuttua.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On varmasti näin, että sosiaalilautakunta ei ole se paras mahdollinen paikka silloin, kun tahdonvastaisia huostaanottopäätöksiä tehdään. Mutta mielestäni ei se hallinto-oikeuskaan ole sitä, sillä kuten puheessani sanoin, hallinto-oikeus on kuten Kelan lääkärit: ei näe asiakkaitaan, joutuu tekemään päätöksiä pelkkien papereitten perusteella. Myöskään juristipulan ja työmäärän vuoksi en usko, että tämä asia siellä ollenkaan etenee. Onko ministeri ajatellut sitä vaihtoehtoa, että otettaisiin käyttöön tämmöinen kiertävä perheoikeus ja se käsittelisi vain ja ainoastaan näitä asioita, jolloin se nopeuttaisi tätä käsittelyä kaiken kaikkiaan ja oikeus perehtyisi näihin ongelmiin ja tuntisi ja tietäisi näitten asiakkaitten tilanteet?

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin tivaisin edelleen tätä kustannusjakoa. Elikkä kun täällä puhutaan tästä kuntatason 18,8—20,2 miljoonan lisäyksestä ja sitten valtionosuusprosentit ovat 6,3—6,7 miljoonaa ja kun täällä keskustelussa nyt on tullut ilmi ja itse asiassa tässä Mannerheimin Lastensuojeluliiton paperissa todistellaan kovasti sitä, että meillä on kova resurssipula ja nyt on nykyinen kehysajattelu, mikä meillä budjetissa on, ja ilmeisesti se jatkuu, niin tämähän merkitsee aina sitä, että sitten henkilöstö vähenee joko tältä alueelta taikka joltakin muulta sosiaalisektorin alueelta. Ei tässä niin kuin minusta kovin paljon parannusta tule.

Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen aikanaan ollut kyllä voimakkaasti kannattamassa sitä, että nämä huostaanottopäätökset otettaisiin pois peruskuntien lautakunnilta vähän niistä syistä, joita ministeri täällä sanoi, mutta kyllä minua pikkuisen nämä hallinto-oikeudet pelottavat.

Ensinnäkin siihen, että tulee kahden vuoden odotusajat, niin kuin hallinto-oikeuksissa tahtoo olla, ei ilmeisesti ole olemassa mitään ratkaisua.

Vaikka tähän nopeuteen tulisi joku ratkaisu, niin toinen ongelma liittyy siihen, että kovin juristisia näistä päätöksistä ei saisi tehdä, vaan niissä lasten edun huomioon ottamisen pitäisi mennä pykälien ohitse. Pelkään pahoin, että me emme pysty uudelleenkouluttamaan juristeja niin, että he unohtavat pykälät ja ottavat järjen käteen. Siinä mielessä, että meillähän on menossa kuntauudistus täällä myös, niin jos tämä siirrettäisiin maakunnille tai siis sairaanhoitopiirin kokoisille yksiköille, se saattaisi olla parempi ratkaisu.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Yhdellä kädellä hallitus antaa tämän esityksen 252, joka on siis myönteinen sinänsä, ajatus hyvä. Toisella kädellä on lisätty nimenomaan vanhempien päihteiden väärinkäyttöä, kun on helpotettu erityisesti vahvan viinan veroa ja tehty juominen entistä halvemmaksi ja humalajuominen on lisääntynyt, ongelmat perheissä ovat lisääntyneet. Hallitus on pitänyt kuntia löyhässä hirressä nimenomaan heikkojen valtionapujen suhteen, ja kunnat sitten tekevät omia johtopäätöksiään, lakkauttavat neuvoloitaan, heikentävät kouluterveydenhoitoa, ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa, niin että tämä tasapaino on hiukan ongelmallinen. Kysyisinkin edelleen ministeriltä sen perään, miten on sen lasten psykiatrisen hoidon saamisen parantaminen Suomessa, koska se on osa tätä kokonaisuutta.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ettei vaan jää väärää käsitystä, niin ed. Vahasalolle itse asiassa, että jos tämän hallituksen esityksen pohjalta edetään, niin suullisia käsittelyjä on tarkoitus lisätä merkittävästi hallinto-oikeuksissa, se käy ilmi täältä hallituksen esityksestä. Silti toivon, että löydetään parempi ratkaisu, jossa hallinto-oikeudet jatkossakin ovat asiantuntevia ja riippumattomia, mutta vasta oikeuskäsittelijöitä eivätkä ensimmäisen tason päättäjiä. Mutta sentään hallitus on ajatellut, että jos tämä ajatus menee näin, niin silloin suullinen käsittely on se pääsääntö.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä peräisin myös sitä, millä rahalla tämä ohjelma toteutetaan. Rahastahan tässä on kyse, niin kuin täällä ovat edellisetkin edustajat peränneet. Suomessa on 120 000 köyhää lasta. Sinne pitäisi saada uusi köyhyyspaketti ja heille apua. Ennakolta ehkäisevä työ on parasta perheille. Silloin kun se menee huostaanotoksi, ollaan liian pitkällä. Eivät velkaiset kunnat pysty uusia sosiaalityöntekijöitä lisäämään. Kyllä sinne pitää täältä kalliolta rahaa tulla lisää. Mannerheimin Lastensuojeluliitto nytkin vaatii lapsilisiin lisäystä. Kunnille on annettava rahaa, että ne pystyvät näitä lapsiperheitten ongelmia hoitamaan. Siitä tässä on kyse.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Uotila nosti esille hyvin tärkeän asian, maahanmuuttajien aseman lastensuojelutapauksissa. Eduskunnassa on tällä hetkellä käsitteillä ihmiskaupan uhreja koskettava laki, jossa näitten uhrien vastaanotto keskitetään Suomessa Ouluun ja Joutsenoon. Oulun osalla ovat nimenomaan nämä alaikäiset lapset, ja heidän osaltaan nyt lastensuojelulakia tulkitaan ja uusitaan siten, että nämä huostaanotot ovat mahdollisia.

Mutta kommenttini ministerille kuuluu nyt, että kun tätä lain kohtaa on tulkittu — se ei suoranaisesti tähän liity — kustannuksien osalta on kyllä olemassa iso vaara, että lastensuojelupalveluitten riittävyys vaarantuu Oulun kaupungissa ja toisaalta lisääntyvät myöskin kustannukset, vaikka laissa on kirjattukin, että valtion tulisi ne korvata. Mutta on järkyttävä tilanne, jos Oulun kaupunki joutuu tämän oman lastensuojelutaakkansa lisäksi vielä kantamaan ihmiskaupan uhrien huostaanottotapaukset kustannuksien osalta.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Tässä on aika paljon jo ollut äänessä tämän lain tiimoilta, mutta ehkä on kuitenkin syytä tähän puhujakorokkeelle vielä tulla toteamaan, että lastensuojelutarpeen huolellinen ja tähän määräaikaan sidottu selvittäminen, joka tässä tulee, vaatii monissa kunnissa lisää lastensuojelun avohuollon työntekijöitä. Se on ilman muuta selvää, ja tämä on otettu nimenomaan huomioon lakiesityksen kustannusvaikutuksissa. Tämä aivan samalla tavalla määräytyy, tämä valtionosuusprosentti, kuin silloin, kun vasemmistoliittokin oli hallituksessa. Siinä ei ole tapahtunut muutoksia, paitsi että nyt se on korottunut, tämä meidän prosenttimme, mitä tulee sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuteen. Nyt sitten koko valtakunnan tasolla on arvioitu, että tarvittaisiin lisää 155 työntekijää. Tämän panostuksen lastensuojelun avohuoltoon arvioidaan kuitenkin pitemmällä aikavälillä tulevan moninkertaisesti takaisin, kun varhemmalla ja kotiin annettavalla tuella säästetään näissä sijaishuollon kustannuksissa ja säästetään kalliissa laitoshoidon laitossijoituskustannuksissa.

Tähän lastensuojelulakiin ehdotetut lastensuojelulaitoksia koskevat mitoitukset aiheuttavat koko valtakunnan tasolla arviolta noin 100 lisätyöntekijän tarpeen kuntien ylläpitämissä lastensuojelulaitoksissa ja noin 200 lisätyöntekijän tarpeen yksityisissä lastensuojelulaitoksissa.

Ed. Braxille sanon, että sanoin "toivon mukaan" sen takia, että en tiedä, jos niitä valituksia tulee uudesta laista huolimatta. Toivon mukaan ei tule valituksia, kun laki on parempi kuin aikaisemmin. Sen takia sanoin.

Sitten mitä tulee tähän lausuntokierrokseen, niin me olemme saaneet siis 80 lausuntoa lausunnonantajilta. Se on erittäin laaja kierros, en muista, mikä laki olisi saanut yhtä laajan lausuntokierroksen. Ihan yksittäisiä lausunnonantajia en muista, mutta meillä on tapana panna hyvin laajasti, kattavasti, lausunnolle. Noin 80 on kyllä paljon, ja niistä on sitten tehty luonnollisesti yhteenvedot ja viilattu sitten sen mukaan näitä pykäliä vielä.

Tämän lakiuudistuksen lisäksi lastensuojelun käytäntöjä pyritään uudistamaan meidän ministeriön vetämässä lastensuojelun kehittämisohjelmassa. Tässähän samaan aikaan nyt tehdään lastensuojelun kehittämisohjelmaa, kun tehtiin tämä lastensuojelulaki. Tässä kehittämisohjelmassa ollaan valmistelemassa muun muassa valtakunnallisia linjauksia lastensuojelun laadulle. Lisäksi me tuotamme käytännön työtä tukevaa materiaalia, kuten oppaita ja tietoverkkopohjaisen lastensuojelun käsikirjan. Kaikki tämä edesauttaa varmasti myös tämän uuden lain toimeenpanoa.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosien aikana. Sekä avohuollon tukitoimien kohteena olevien lasten että huostaanotettujen lasten määrät ovat nousseet selvästi. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on jo 1,1 prosenttia kaikista lapsista. Lastensuojelun avohuollon piirissä on jo reilusti yli 5 prosenttia kaikista lapsista. Lasten elämäntilanteiden moniongelmaisuus on myös kasvanut.

Lastensuojelun tarpeen kasvu johtuu monista eri syistä, joten kehityksen suunnan kääntäminen vaatii laaja-alaisia toimenpiteitä. Lastensuojelun tarvetta aiheuttaa erityisesti eri syistä johtuva vanhempien heikentynyt kyky vastata lastensa ikätasoisiin tarpeisiin ja vanhempien heikentyneet mahdollisuudet turvata lastensa kasvurauha. Lasten turvallisen kehityksen vaarantumisen taustalla vaikuttavat muun muassa vanhempien mielenterveyden ongelmat ja päihdeongelmat, perheen toimeentulovaikeudet, vanhempien pitkäaikainen työttömyys ja sosiaalinen syrjäytyminen sekä eri syistä johtuva lapsen psykososiaalinen oireilu.

Alkoholin kokonaiskulutuksen kasvu näkyy myös lapsiperheissä ja aiheuttaa lastensuojelupalveluiden lisääntyvää tarvetta. Lasten pitkäaikainen sairaus tai vammaisuus lisää lapsen riskiä tulla laiminlyödyksi tai pahoinpidellyksi. Yleensä lastensuojelun tarpeeseen johtavat useat eri syyt yhdessä. Ongelmat myös kasaantuvat samoissa perheissä sukupolvien ketjussa esimerkiksi päihteiden liiallisena käyttönä ja väkivallan käytön kasvatuksessa sallivana asenteena.

Voimassa oleva, yli 20 vuotta vanha lastensuojelulaki vaatiikin selkeyttämistä ja uudistamista vastaamaan lastensuojelun yhä suurempia haasteita ja tämän päivän tarpeita. Lastensuojelulain uudistamisen lisäksi on laajemminkin tarkasteltava lasten ja lapsiperheiden palveluita ja niiden kehittämistä tukemaan lasten hyvinvointia yhä paremmin. Lastensuojelulakia uudistettaessa on otettava myös huomioon, miten turvataan vammaispalvelulain, kehitysvammalain ja mielenterveyslain mukaisten palveluiden piirissä olevien lasten tarvitsemat lastensuojelupalvelut. Lastensuojelulain uudistamisen tavoitteena on oltava lapsen oikeuksien ja lapsen edun nykyistä parempi toteutuminen.

Haasteet ja tarpeet tälle laille ovat siis suuret. Toivonkin, että valiokunta kuulee laajaa asiantuntijakaartia, koska on kysymys monimutkaisesta ongelmasta. Täällä hyvässä keskustelussa ovat tulleet esille myös nämä palvelujen puutteet eli se resurssipuute, mikä tällä hetkellä kunnissa on. Toivon, että myös siihen otetaan kantaa valiokuntakäsittelyssä.

Kaiken kaikkiaan, arvoisa puhemies, pidän erinomaisen hyvänä asiana, että tämä lakiesitys on nyt tässä ja voimme lähteä käsittelemään sitä. Toivon kuitenkin hyvin laaja-alaista keskustelua siitä, mitä tällä hetkellä todella tarvitaan, kun otamme huomioon tulevaisuuden.

Osmo Soininvaara /vihr:

Arvoisa puhemies! Ajattelin puhua lyhyesti kahdesta asiasta. Toinen koskee adoption käyttöä lastensuojelukeinona ja toinen päihdeäitejä.

Ministeri Hyssälä sanoi tässä, että voimassa oleva lakikaan ei ole täysin estänyt tahdonvastaisia adoptioita, mutta vaikka se on teoriassa ollut mahdollista, niin käytännössä sitä ei ole tehty. Jouduin itse aikanaan peruspalveluministerinä vastaamaan Euroopan neuvostosta tulleeseen kysymykseen, miksi meillä on niin pitkäaikaisia huostaanottoja, ja kotimaalle uskollisena tietysti yritin tähän jonkun hyvän selityksen keksiä. Se selitys tietysti oli se, että koska meillä ei tehdä tahdonvastaisia adoptioita, niin sellaisissa tapauksissa, joissa muissa maissa on adoptio, joka on pysyvä, niin meillä on pitkäaikainen huostaanotto.

Tämä on tekninen selitys siihen, miksi meillä on pitkäaikaisia huostaanottoja, mutta aivan väärä vastaus se kyllä on sen takia, että muitten maitten käytäntö taitaa olla parempi. Silloin kun lapsen kotiolot ovat aivan toivottomia, nimenomaan pienen lapsen, joka ehkä otetaan huostaan synnytyslaitokselta, niin jos me todella uskoisimme siihen, että lainsäädännössä ensisijainen on lapsen etu, niin kai me silloin yrittäi-simme järjestää sille lapselle semmoiset olosuhteet, jotka ovat jollakin tavoin ennustettavat ja hyvät, silloin kun tilanne on sellainen, että synnytyslaitokselta otetaan lapsi huostaan ja vaikuttaa siltä, että ennuste ei ole kauhean hyvä.

Me tiedämme myös sen, että vaikeasti huumeongelmaisista äideistä 80 prosentilta otetaan lapsi huostaan, ennen kuin lapsi täyttää 3 vuotta, mutta sitä ei kuitenkaan voida ottaa huostaan heti, koska ensin pitää saada näyttöä siitä, että jotakin pahaa tapahtuu, ja vasta sitten näin tehdään. Myönnän, että seuraava vertaus on vähän epäoikeudenmukainen ja ontuva, mutta jos meillä olisi rakennuksilla semmoinen tilanne, että vain 80 prosenttia rakennusmiehistä putoaisi ja 20 prosenttia ymmärtäisi vaikeasta paikasta selvitä, niin kyllä työsuojelupiiri ehkä jotenkin huomauttaisi, että kaiteita pitäisi parantaa.

Sen takia meidän pitäisi sekä lainsäädännössä että edes ohjeistuksissa ja ehkä sitten yleisessä asenneilmapiirissä tehdä mahdolliseksi se, että silloin kun lapsen etu sitä voimakkaasti vaatii, niin meillä voitaisiin nykyistä selvästi enemmän käyttää adoptiota lastensuojelun keinona. Onhan se aika erikoinen tilanne, että Suomessa adoptioita haluavat joutuvat hyvin vastaavista olosuhteista adoptoimaan ulkomailta lapsia, mutta kotimaasta se ei ole mahdollista. Minusta tämä tilanne ei ole tyydyttävä eikä siinä missään tapauksessa voi sanoa, että lapsen asema on kovin hyvä. Kotimainen kärkitulos lienee 28 kodinvaihtoa ennen täysi-ikäiseksi tuloa. Kun ensin otetaan huostaan, sitten vanhemmat sanovat, että kyllä he nyt taas pärjäävät, ja lapsi palautetaan ja otetaan taas huostaan ja sitten siirretään sinne ja tänne ja tuonne. Ei voi olla hyvä tilanne tämmöinen. Silloin ei voida sanoa, että lapsen etu on hyvä.

Toinen kysymys liittyy päihdeäiteihin ja tähän kysymykseen pakkohoidosta. Tätä pakkohoitoa vastaan on esitetty kaksi kantaa, josta toinen on periaatteellinen ja minusta periaatteessa väärin ja toinen käytännöllinen ja minusta käytännössä oikein. Se periaatteellinen lähtökohta on se, että äidin ihmisoikeudet menevät sikiön ihmisoikeuksien ohitse, koska sikiö ei ole ihminen vaan sikiö on vasta sikiö ja sen takia ei voida tehdä semmoista edullisuusvertailua, kumpaa vahingoitetaan enemmän, sitä äitiä tällä vapaudenriistolla vai sitä sikiötä sitten eräänlaisella pahoinpitelyllä. Se, että on päädytty siihen, että sikiön ihmisoikeuksia ei voi ottaa huomioon, tietysti lähtee siitä, että jos näin tekisimme, niin sitten joutuisimme hieman vaikeuksiin aborttilainsäädännön suhteen. Minusta noin lautamiesjärki sanoisi, että lapseen, joka on päätetty synnyttää, aiotaan synnyttää, pitää suhtautua kuin tulevaan ihmiseen ja tämän lapsen edun täytyy olla samanarvoinen sen äidin edun kanssa. Tällöin minusta periaatteessa pakkohoito olisi hyväksyttävä, mutta käytännössä pakkohoito taas ei ole järkevä ollenkaan. Jos meillä on hoitopaikkoja niin vähäsen, että nekään, jotka pyrkivät hoitoon vapaaehtoisesti, eivät pääse, niin miksi sen pakolla otettavan pitäisi sitten syrjäyttää joku vapaaehtoisesti pyrkivä? Tätä olisi täysin mahdoton selittää, ja sen takia, ennen kun mitään pakkohoitomahdollisuuksia voidaan ajatellakaan, täytyy olla hoitopaikkoja kunnolla ja hoidon pitää olla semmoista, että siitä on jotakin hyötyä.

Toinen käytännön seikka liittyy siihen, että Suomessa 99,5 prosenttia äideistä menee neuvolaan. Tästähän tavallaan maksetaan, koska nämä syntyvän lapsen etuudet ovat riippuvaisia siitä, onko äiti ollut neuvolassa; se on ollut aikanaan hyvin nerokas keksintö. Nyt jos tähän neuvolassa käyntiin ja siellä avoimeen päihdeongelmasta kertomiseen liittyy se riski, että tulee pallo jalkaan ja vapaus riistetään, niin voi olla, että me menetämme neuvolasta juuri ne äidit, jotka sinne pitää saada. Sen takia tämäkin on otettava huomioon.

Yksi vaihtoehto on se, että hoitopaikkoja on tarpeeksi ja hoito on niin tasokasta ja miellyttävää, että sinne hakeudutaan mielellään. Monet näistä päihdeäideistähän tulevat sosiaalisesti aika vaikeista oloista, ja se saattaa olla heidän elämänsä ylellisintä aikaa olla tämmöisessä hoidossa. Tähänkin liittyy oma riskinsä. Niin hyvää se ei saa olla, että päihderiippuvainen nainen, joka ei muuten pääse päihdehoitoon, hankkiutuu raskaaksi päästäkseen päihdehoitoon. Tämä ei ole mikään vitsi. Meillä on ihmisiä, jotka ovat hankkineet hiv-infektion tullakseen oikeutetuksi korvaushoitoon. Sen takia joku raja tässä hoidon hyvyydessäkin täytyy olla ja siinä, kuinka huonosti kohdellaan niitä päihderiippuvaisia ihmisiä, jotka nyt eivät satu olemaan raskaana.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluan sanoa tästä oikeuskäsittelystä, että todella meillähän on tilaisuus nyt kuntauudistuksen yhteydessä sijoittaa tämä huostaanottokysymys mielellään näihin sairaanhoitopiirikokoisiin yksikköihin, jolloin se ei ole liian lähellä, mutta jolloin se ei myöskään ole ensimmäisenä askeleena oikeusistuin. Ed. Brax tässä jo mainitsi, että tässä oikeusistuinvaihtoehdossa on vielä sekin ongelma, että kun nämä ovat aika tunteisiin vetoavia kysymyksiä, niistä erittäin usein valitetaan. Jos sen päätöksen on tehnyt hallinto-oikeus, niin se ensimmäistä valitusta käsittelevä onkin sitten korkein hallinto-oikeus. Ei kai tämä nyt voi olla kenenkään tarkoitus?

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Soininvaara esitti käytännöllisiä argumentteja, minkä vuoksi hän ei pitänyt ollenkaan järkevänä ajatusta vaikeista päihdeongelmista kärsivien äitien pakkohoidosta. Varmasti, ed. Soininvaara, voidaan tällaisia käytännöllisiä näkökohtia esittää, mutta kuten itse totesitte, näiden käytännön seikkojen osalta voidaan myös jotain tehdä, esimerkiksi huolehtia siitä, että hoitopaikkoja on riittävästi, ja huolehtia siitä, että ne ovat sillä tavoin tasokkaita kuin tarkoititte. Kyllä se, että meillä vuosittain syntyy satoja sellaisia lapsia, uusimpien lukujen mukaan peräti tuhat sellaista lasta, jotka kärsivät syntyessään jo siitä, että äitinsä on raskausaikana käyttänyt liikaa alkoholia, kyllä se on sellainen ongelma, että en ihan vähällä keinovalikoimasta sulkisi pois sitä ajatusta, (Puhemies koputtaa) että meillä olisi jonkun näköinen pakkohoito näille äideille.

Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowicz saattoi kuulla puheenvuoroani aivan oikein, koska siihenhän jäi tämmöinen looginen portti, että sen jälkeen, kun näitä hoitopaikkoja on niin paljon, että niitä voidaan osoittaa myös kaikille niille, jotka pyrkivät vapaaehtoisesti, tätä pakkohoitopykälää voidaan tietyin järkevin rajoituksin soveltaa. Silloin ehkä kannattaa tehdä opintomatka Norjaan, koska siellä tämä kysymys on aika hyvin ratkaistu ja näitä pakkohoitopäätöksiä on noin kymmenen vuodessa eikä ole saatu tätä pakoa neuvoloista. Mutta niitä esityksiä, mitä täällä on ollut, että säästetään vielä näistä hoitopaikoistakin, mutta että sitten pannaan niihin viimeisiin hoitopaikkoihin vain ne, jotka eivät halua mennä sinne vapaaehtoisesti, tätä ajattelua en ole oikein ymmärtänyt.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Lastensuojelulain uudistus sisältää monia tärkeitä lapsen asemaa ja etua ja lastensuojelutyötä vahvistavia toimenpiteitä. Näin onkin tärkeätä, sillä lastensuojelun tarve on todella liki kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja huostaanottojen määrä kasvanut hälyttävästi. Tämä viesti on todella vakava, ja tarvitaankin parempia välineitä tätä työtä tukemaan, ja niitä myös tämä laki nyt omalta osaltaan tuo.

Heti aluksi haluan todeta, että kaikista keskeisin ongelma lastensuojelutyössä on kuitenkin resurssien riittämättömyys. Monissa kunnissa ei ole riittävästi sosiaalityöntekijöitä, ja epäpäteviä työntekijöitä on alalla paljon. Esimerkiksi Etelä-Suomen läänin alueella vuonna 2005 vain 41 prosentissa kunnista täyttyi suositus siitä, että sosiaalityöntekijöitä olisi yksi 2 000:ta asukasta kohden. Pätevien työntekijöiden osalta tilanne oli todella vielä huolestuttavampi: vain 19 prosenttia työntekijöistä oli sosiaalityön kelpoisuusehdot täyttäviä. Alalla on myös kova vaihtuvuus johtuen pitkälti työn kuormittavuudesta sekä alhaisesta palkkatasosta, ja tämä vaihtuvuus omalta osaltaan vaikeuttaa myös lastensuojelun työprosesseja. Lastensuojelutyöntekijöiden määrästä olisikin mielestäni syytä ainakin pidemmällä aikavälillä säätää lailla, jotta riittävät tukipalvelut lastensuojelun tarpeessa oleville saataisiin varmistettua.

Resurssikysymys on siis keskeisin asia, sillä lastensuojelutyöntekijät kyllä tekevät työnsä hyvin ja satsaisivat myös ennalta ehkäisevään toimintaan nykyistä enemmän, mikäli siihen vain olisi riittävästi resursseja. Onkin hyvä, että kunnallisissa lastensuojelusuunnitelmissa tulee jatkossa olla kirjattuna myös lastensuojeluun olemassa olevat resurssit, mutta kirjaushan ei riitä, mikäli ei ole sanktioita tai kättä pidempää, esimerkiksi sitä tehokkaampaa valvonta- ja ohjaustoimintaa lastensuojelutyön riittävyyden arvioimiseksi.

Ehkäisevästä lastensuojelutyöstä on täällä tänään keskusteltu paljon, ja olen samaa mieltä, että nimenomaan ennalta ehkäisevän työn ja avohuollon vahvistamisen tulee olla ensisijaisia tavoitteita lastensuojelua kehitettäessä. Tässä lakiuudistuksessa onneksi määritellään uutena toimintamuotona lastensuojelun ehkäisevä työ. Tämän lain 3 §:ään on nostettu joitakin esimerkkejä kunnan eri sektoreiden toimista osana tätä ehkäisevää lastensuojelutyötä. Tähän listaan suhtaudun kuitenkin hieman varauksellisesti, sillä esimerkkien nostaminen on aina vähän hankalaa. Luetelluiden terveydenhuollon toimien ohellahan ehkäisevää työtä tehdään monella muullakin sektorilla.

Se on hyvä, että esimerkiksi oppilashuolto on nostettu lakiin omaksi pykäläkseen. On myös hyvä, että lastensuojelun ennalta ehkäisevää työtä käsitellään tässä laissa laajasti koko lasten psykososiaalisen tuen tarve huomioiden. Ennalta ehkäisevää työtä omalta osaltaan tukee myös lastensuojelusuunnitelmien tekeminen kunnissa.

Erityisen hyvää lakiesityksessä on lastensuojelutarpeen arviointi ja siihen liittyvien aikarajoitusten asettaminen. Lastensuojelutyöntekijöiden velvollisuutena on lastensuojeluilmoituksen vastaanoton tai lastensuojeluyhteydenoton jälkeen viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä ratkaista se, onko lastensuojelutarpeen arvioinnille tarvetta, ja mikäli se ilmenee, tämä arviointi tulee sitten toteuttaa viimeistään kolmen kuukauden kuluessa. Pidän näitä tärkeinä uudistuksina, mutta jotta ne toteutuisivat, se edellyttää monissa kunnissa lisäresursseja lastensuojelutyöhön.

Hyvää on myös se, että lastensuojeluilmoitusvelvollisten määrä laajenee. On hyvää myös, että läheiskartoitus tulee jatkossa tehdä ja lastenhuoltosuunnitelmat laajenevat asiakassuunnitelmiksi. Hienoa on myös se, että lasten osallisuuden vahvistaminen on vahvasti tässä laissa mukana. Lain mukaan kaikilla lapsilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin ja kaikenikäisiä lapsia tulee myös kuulla heitä koskevissa asioissa.

Hyvää on myös moniammatillisten asiantuntijaryhmien asettamisehdotus. Näitähän toki on ollut jo tähänkin asti useissa kunnissa, mutta asian kirjaaminen lakiin on tärkeää ja lisää asiakkaiden tasa-arvoisuutta. Ehkä pykälän muotoilu voisi olla hieman tiukkasanaisempikin. Lakiesityksessähän sanotaan, että asiantuntijaryhmiä voidaan kunnissa asettaa. Minun mielestäni voitaisiin ennemminkin todeta, että kunnan tulee asettaa tällainen verkosto sosiaalityöntekijän tueksi ja ennen kaikkea varmistamaan lapselle riittävät moniammatilliset tukipalvelut.

Täällä salissakin on paljon puhuttu päihdeongelmien vaikutuksista lastensuojelutarpeen kasvuun maassamme. Onkin hyvä, että laissa vahvistetaan erityisesti raskaana olevien äitien mahdollisuutta ja oikeutta saada päihdepalveluja. Samoin on hyvä, että korostetaan myös muissa palveluissa, kuten mielenterveyspalveluissa, lasten huomiointia nykyistä paremmin. Aikuisille suunnatuissa palveluissa usein perheen lapset ovat jääneet liian vähälle huomiolle.

Eräs asia, minkä vielä haluan nostaa erityisesti esiin, on tahdonvastaisten huostaanottoratkaisujen siirtäminen hallinto-oikeuksien tehtäväksi. Huolestuttavaa on se, että hallinto-oikeudet ovat jo nyt hyvin kuormitettuja, joten on syytä kysyä, hidastaako muutos huostaanottoratkaisujen valmistumista. Toisaalta hallinto-oikeuksiin tarvitaan tällöin myös lastensuojelun osaamisen vahvistamista. Hieman kummallista on myös se, että ensimmäinen valitusaste olisi jatkossa siis korkein hallinto-oikeus. Paras osaaminenhan lastensuojeluratkaisuissa ja näkemys perheiden tilanteeseen on siellä kuntien sosiaalitoimessa ja lastensuojelutyöntekijöillä, ja sikäli suhtaudun päätösten siirtoon hieman epäillen, sillä hallinto-oikeuksissakin ratkaisujen tulisi kuitenkin perustua, ja tuleekin perustua, kuntien sosiaalitoimen ammattilaisten näkemyksiin. Sikäli en aivan tunnista tätä tarvetta tälle päätöksenteon siirrolle, vaikka todella ymmärrän myös sen maallikkojaostojen tai maallikkolautakuntien ongelmallisen tilanteen varsinkin pienemmissä kunnissa näissä huostaanottotilanteissa.

Arvoisa puhemies! On hyvä, että esitys lastensuojelulain kokonaisuudistuksesta on nyt saatu käsiteltäväksemme. Lastensuojelulaki todella kaipasi korjaamista, ja tämä on mielestäni yksi tämän eduskuntavuoden tärkeimpiä uudistuksia. Toki aina voidaan sanoa, että hyvin monia muitakin parannuksia olisi lakiin vielä tarvittu, mutta varsin hyvä kokonaisuus mielestäni käsittelyssämme kuitenkin nyt on. Se vie lasten asemaa ja lastensuojelua taas joitakin askeleita parempaan suuntaan, ja näitten vaikeimmassa asemassa olevien lasten asioiden tulee todella olla painopisteenä tulevissakin toimenpiteissä ja toimissa.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Me keskustelemme tässä koko sosiaalipolitiikan kentästä. Jos mietitään, mikä on lapsen elämä, niin siinä on koti, sitten päivähoito, koulu, työelämä. Jos mietitään, mitä nyt tapahtuu näissä kaikissa eri kuvioissa, elikkä aikuiset sairastuvat, ajavat itsensä loppuun, sitä kautta se heijastuu lapsiin, ja silloin tullaan tähän meillä harjoitettuun sosiaalipolitiikkaan. Elikkä meillä sosiaalipolitiikka on aika kovaa. Siinä bisnes alkaa pikkuhiljaa näkyä niin kuin vierellä, elikkä meidän sosiaaliset ongelmat alkavat olla joittenkin bisneksenä, ja sitä kautta sitten ongelmat eivät välttämättä ratkea, vaan ne saattavat jopa pahentua.

Täytyy muistaa, että kun on näitä huume- ja alkoholiongelmia ja niistä johtuvia psyykkisiä sairauksia, niin siinä on myöskin toistepäin, että monet psyykkiset sairaudet aiheuttavat sitten näihin huumeisiin ja alkoholiin menon. Että tämä on niin kuin aika monipuolinen asia.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi lastensuojelulaki. Lain tarkoituksena on turvata lapsen oikeuksien ja edun huomioon ottaminen lastensuojelua toteutettaessa sekä lapsen ja hänen perheensä tarvitsemat tukitoimet ja palvelut. Lailla pyritään edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä sekä lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun toteuttamisessa. Lisäksi uuden lain tarkoituksena on parantaa lapsen ja vanhempien tai huoltajien oikeusturvaa erityisesti lastensuojeluun liittyvässä päätöksenteossa. Erityisen tärkeä kohta esityksessä on tavoite, että ongelmiin puututtaisiin entistä varhemmin.

Lapsen osallisuus suojelutapauksissa on otettava tarkoin huomioon. Lasta on kuultava, ja hänellä on oltava oikeus omien näkemystensä esittämiseen. Vanhemmilla on usein vaikutuksensa lasten päätöksentekoon, mutta vaikutus on suojelutapauksissa minimoitava, eli lasten näkemykset on huomioitava ja punnittava tarkkaan suhteessa vanhempiin ja heidän toiveisiinsa. Olisi hyvä, jos aikuinen eli vanhempi tajuaisi itse elämänhallintansa menetyksen ja toimisi lapsen parhaaksi. Joka tapauksessa on hyvä, että lasta kuullaan tarkoin häntä itseään koskevissa asioissa. Uuden lain myötä kuultaisiin ehkä jopa nykyistä tarkemmin. Lapsen mielipiteellä on oltava merkityksensä päätöksentekoon. Lapsi tarvitsee luotettavia aikuisia ympärilleen, joten mahdollisessa suojelu- ja/tai sijoituspäätöksessä on oltava huolellinen. Lakiuudistuksen tavoitteena on asiantuntemuksen ja puolueettomuuden parantaminen päätöksenteossa. Nämä ovat hyviä tavoitteita.

Suomessa tapahtuu lasten huostaanottoja varsin paljon. Määrä lasketaan useissa tuhansissa. Taloudellisilla oloilla on usein merkitystä lastensuojelun ja huostaanottojen tarpeelle. Suojelua tarvitaan usein suhteellisesti enemmän köyhimmissä perheissä kuin varakkaimmissa perheissä. Tästä voinee vetää johtopäätöksen, että huonoimmassa asemassa olevia lapsiperheitä on tuettava nykyistä enemmän. Ainakin heikoimmassa asemassa olevia vanhempia on autettava lasten kanssa mahdollisimman paljon. Ongelmat kasautuvat usein ja johtavat ikävään kierteeseen. Aikuinen voi siirtyä työttömyydestä päihteiden liikakäyttöön, ja pian tarvitaan lastensuojelua. Kierre pitäisi pystyä katkaisemaan mahdollisimman nopeasti erityisesti lapsiperheissä. Tämä olisi hyvää ennaltaehkäisyä.

Lastensuojelu tarvitsee riittävät resurssit. Kunnilla on asiassa velvoitteensa, ja valtiovallan pitää turvata riittävä rahoitus. Jokainen asiakkaana oleva lapsi tarvitsee asioista vastaavan sosiaalityöntekijän. Lastensuojelutarpeen selvitys on saatava riittävän nopeasti. Epävarmuus on lastenkin kannalta turvattomuutta lisäävä asia.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on erittäin tärkeästä asiasta. Lastensuojelu vaikuttaa suoraan lasten elämään ja tulevaisuuteen, samalla se vaikuttaa koko maamme tulevaisuuteen. On siis tärkeää, että lapsistamme huolehditaan. Ensisijainen vastuu lapsista on lasten vanhemmilla, mutta jos ongelmia ilmenee, ja niitä taitaa aina väkisinkin joskus tulla, on yhteiskunnan pystyttävä asioihin puuttumaan. Heikoimmassa asemassa olevat, eli tässä tapauksessa lapset, tarvitsevat yhteiskunnan suojaa ongelmatilanteissa.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Vain kaksi huomiota.

Ed. Taiveaho erittäin ansiokkaasti kuvaili vielä niitä resurssipuutteita, mitä tämänkin jälkeen tulee olemaan ja kuinka oleellista nimenomaan varsinkin ennalta ehkäisevässä työssä on se, että on riittävästi ihmisiä ja resursseja paikallisella tasolla tehdä niitä. Olisi ollut ehkä reilua ja keskustelun tasoa nostavaa, jos nämä ongelmat olisi myönnetty myös pari viikkoa sitten, kun keskustelimme välikysymyksessä samasta asiasta, kaikista heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden asemasta. Ei voi olla niin, että yksittäisissä tilanteissa ongelmat myönnetään, mutta sitten kun oppositio kyselee perään, niin väitetään, että ongelmaa ei olekaan.

Mutta sitten tästä päihdeäitien pakkohoidosta: Mielestäni, arvoisa puhemies, tänään sekä ministerin puheenvuoro siitä, että tarvitaan erillinen selvitys, että täällä muun muassa ed. Soininvaaran ja ed. Zyskowiczin viisas debatti viittaisi siihen, että kyllä tämän eduskunnan ainakin täytyy sitten laittaa liikkeelle tämä selvitysprosessi niin, että jos meillä nyt ei kerran aika riitä, niin kuitenkin eduskunnan tahto tulee mahdollisesti tämän lain loppusuoralla ilmaistua siitä, että meidän pitää suojella myös näitä kaikista haavoittuvimpia, niitä lapsia, jotka on tarkoitettu synnyttää ja elämään, että heidän elämältään ei viedä mahdollisuuksia pois jo ennen kuin he ovat syntyneet.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun mietitään näitä lastensuojelutilanteita, niin on syytä kysyä, mitkä ovat ne keskeiset ongelmat, jotka johtavat ääritapauksessa jopa siihen, että tapahtuu huostaanotto, että lapsia joudutaan suojelemaan omilta vanhemmiltaan. Teoriassahan tällaiset tapaukset on helpompi kirjata tekstiin, mutta käytännössä ollaan etenkin pienillä paikkakunnilla erittäin haastavissa tilanteissa, eli mistä löytyy asiantuntemusta, rohkeutta tehdä oikeat arviot, osaamista siihen, ja mistä löytyy rahaa. Pienet kunnat joutuvat erittäin suuriin ongelmiin silloin, kun muutamia haasteellisia, vakavia lastensuojelutapauksia sattuu.

Tässä on viitattu alkoholiin ja huumeisiinkin ja siihen, että nämä monesti ovat ne taustalla olevat tekijät, elämäntapakysymykset, jopa arvokysymykset. Kyllä tämä keskustelu on osoittanut mielestäni sen, että kansakuntamme on kyllä syytä herätä vakavasti perheitten, kotien tilanteeseen ja ottaa vakavasti koko tämä kasvatusprosessi, jossa jo nyt olemme kasvattamassa omissa kouluissamme ja harrastuspiireissä ja kodeissamme seuraavaa sukupolvea, jolla täytyisi olla kyky ottaa vastuu myös omista lapsistaan, niin ettei tämä tavattoman valitettava kierre, joka nyt on menossa, jatkuisi ja pahenisi.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Kauppila aiemmin totesi, että bisnes on saapunut sosiaalityöhön, ja näki tässä aikamoisia uhkakuvia. Olen ed. Kauppilan kanssa samaa mieltä, että lastensuojelutapauksissakin esimerkiksi pörssiyhtiön tuottama palvelu on ainakin moraalisesti kyseenalaista, koska ainakin oman käsitykseni mukaan tällaisia yrityksiä on, jotka tarjoavat lastensuojelupalveluja ja joiden ensisijainen tarkoitus on toisaalta tuottaa omistajilleen voittoa. Mutta ainoastaan uhkakuvia en näkisi. Oulussa esimerkiksi toteutettiin ensimmäisenä Suomessa lastensuojelupalveluiden kilpailuttaminen, ja nyt tämä on edennyt jopa siihen, että näitä kilpailuttamisia tehdään seudullisesti, ja tästä on päinvastoin saatu hyviä kokemuksia. Ed. Rundgren tässä edellä mainitsi, että osaamisen taso on joskus hyvin vaihtelevaa, ja Oulun seudulla tässä on tätä osaamista yhdistetty ja saatu myös myönteisiä tuloksia aikaiseksi.

Minun mielestäni lastensuojelupalveluiden osalta on ensisijaisen tärkeää, että tämä saumaton ketju toimisi siten, että on erityyppisiä palveluita, perhehoitajia, laitoshoitoa, ja näiden taustalla voivat olla toteuttajina joko järjestöt tai kunnat itse tai jokin muu. Joten tässä tapauksessa näkisin, että kun puhutaan lastensuojelusta, niin nimenomaan ehkä tämmöisen kilpailuttamisen kautta voidaan saada myöskin myönteisiä lopputuloksia.

Petri Salo /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on käytetty todella hyviä puheenvuoroja, mutta se vastaus siihen, mistä johtuu, että nämä lastensuojeluongelmat ovat Suomessa viime vuosien aikana hyvin voimakkaasti lisääntyneet, niin tässä on se suuri yhteiskunnallinen asia, johon meidän, eduskunnan ja lainsäätäjien, täytyisi varhaisessa vaiheessa puuttua ja pyrkiä ehkäisemään, niin että tämä kehitys saataisiin pysähtymään.

Toinen asia, joka on hyvin mielenkiintoinen, on se, parantaako tämä lastensuojelulaki tietyissä tapauksissa oikeusturvaongelmia, joita on meidän kaikkien tiedossa. Olen hyvin tyytyväinen siitä, että lakivaliokunta pääsee myös erikoisvaliokuntana ottamaan kantaa näihin asioihin. Panin merkille, että myös korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg oli jokin aika sitten Helsingin Sanomissa hyvin huolissaan siitä, että tämä lastensuojelulain kokonaisuudistus on suunniteltu siten, että hallinto-oikeudet tulevat ensi asteena käsittelemään näitä huostaanottoja. Pidän hyvin tärkeänä, että lakivaliokunta perehtyy nimenomaan näihin huostaanottojen oikeusturvaongelmiin ja mahdollisimman nopeaan käsittelyyn, mikä on minun mielestäni tässä se aivan keskeinen sisältö, jos mietitään lapsen etua ja perheen etua pitemmällä tähtäimellä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Myönnän, etten ole tätä hallituksen esitystä kokonaisuudessaan lukenut, mutta olen kuunnellut myöskin tätä keskustelua, jota asian yhtey-dessä on käyty. Itse olen joutunut viime vuosina puuttumaan aika paljon tai monessa tilanteessa huostaanottotilanteisiin ja niihin tapauksiin, sitaateissa sanottuna, kun vanhemmat ovat väittäneet aivan toista, että ei ole ollut aihetta, ja joissakin tilanteissa on sitten selvinnyt, onko sitten sosiaaliviranomaisilla ollut väärinkäsityksiä tai asenne on ollut väärä tai joitakin tulkintakysymyksiä. Minun mielestäni sellaiset tilanteet ovat kaikista surkeimpia, niin kuin tässä eräässä Lahdessa tapahtuneessa tilanteessa, jota joitakin aikoja sitten käsittelin.

Muun muassa ed. Brax otti esille, että silloin, kun puhutaan hallinto-oikeudesta ja sinne viemisestä, kyllä niin lapsen kuin vanhempienkin edun kannalta on tärkeää, että asiat hoidetaan nopeasti, viivytyksettä, sen sijaan että ne jäävät sinne makaamaan ja epävarmuuden tila säilyy. Jos päätös muutetaan välittömästi, kun se on pantu täytäntöön, siitä saattaa aiheutua todella suuria henkisiä traumoja niin lapsille kuin vanhemmille.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Soininvaara mainitsi puheenvuorossaan Norjan mallin päihdeäitien tahdosta riippumattoman hoidon järjestämiseksi. Itsekin olen saanut tiedon siitä, että siellä järjestelmä toimii hyvin. Muutama vuosi sitten kyselin ihan sieltä Norjan sosiaali- ja terveysministeriöstä tämän tuloksia, ja siellä todettiin muun muassa, että kaikki äidit, jotka oli siihen asti määrätty tähän pakkohoitoon, olivat tämän pakkohoitojakson jälkeen jatkaneet vapaaehtoisessa päihdekuntoutuksessa ja olivat erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun.

Itse ajattelen, että vakavasti päihderiippuvainen äiti on siinä mielessä sairas, että hän ei kykene toimimaan lapsensa ja itsensä parhaaksi, vaikka hänellä tahtoa olisikin. Ajattelen, että yhteiskunta on välinpitämätön, jos se ei tule auttamaan sellaisessa tilanteessa, jossa äidin omat voimat eivät riitä toimimaan lapsensa parhaaksi. On aivan selvä, että ensisijaisesti tulee tarjota vapaaehtoista hoitoon hakeutumista, ja niin Norjassakin toimitaan. Mutta ajattelen, että kyllä meillä tulisi olla myös mahdollisuus tietyissä hyvin vakavissa tilanteissa, määrätä äiti muutamaksi kuukaudeksi pakkohoitoon. Olen itse tehnyt jo vuosia sitten Norjan mallin mukaisen, aivan suoraan sieltä matkitun, lakialoitteen pakkohoidon järjestämiseksi. Toki se samanaikaisesti vaatii niitä resursseja, joista on tällä hetkellä puutetta, ja se on aivan yhtä tärkeä asia kuin tämän lain säätäminen. Mutta ajattelen joka tapauksessa, että muutama kuukausi pakkoraittiutta on pieni hinta toisen ihmisen läpi elämän kestävien vaurioiden ehkäisemisestä ennalta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on käyty erittäin hyvää keskustelua, jossa on monia näkökohtia tuotu hallituksen esitykseen. On sinänsä erittäin hyvä, että tämä on annettu ja että asiasta saadaan nyt uudistettua lainsäädäntöä. Pidän hyvänä sitä, että täällä halutaan kiinnittää huomiota varhaiseen ongelmiin puuttumiseen, ennaltaehkäisyyn, lapsen läheisverkostoon ja myöskin näihin sukulaissiteisiin, joilla voidaan auttaa mahdollisesti silloin, kun ongelmia on. Samoin perhehoitoa halutaan tukea ja edistää. Tämä on kaikki hyvä. Mutta samalla meidän on pidettävä huolta siitä, että nimenomaan kunnat ja toteuttajat saavat ne taloudelliset voimavarat, mitä tässä tarvitaan.

Terhi Peltokorpi /kesk:

Arvoisa puhemies! Eduskunnalla on nyt käsittelyssä erittäin tärkeä esitys. Lastensuojelulain kokonaisuudistusta on pitkään odotettu erityisesti lastensuojelutyöntekijöiden keskuudessa, niiden ihmisten, jotka kohtaavat päivittäin työssään lastensuojelun asiakkaita.

On jo kulunut yli 20 vuotta siitä, kun lastensuojelulaki, nyt voimassa oleva, säädettiin, ja siihen on tehty useita osittaisuudistuksia, mutta tämä kokonaisuudistus tulee parantamaan huomattavasti lastensuojelulainsäädännön tilannetta.

Tässä laissahan säädetään kunnan velvoitteista nykyistä yksityiskohtaisemmin. Tämä on erittäin tärkeää, ja sosiaalityöntekijät ovat tätä myös odottaneet. Erittäin tärkeää on myös se, että lastensuojelun asiakkaina oleville lapsille ja myös heidän perheilleen tulee laatia jatkossa, kun tämä laki astuu voimaan, asiakassuunnitelma ja sitä pitää tarkistaa määräajoin. Tämä on myös oikeusturvakysymys asiakkaiden näkökulmasta.

Lapsen läheisverkoston kartoittamista on vaadittu useaan otteeseen tässä talossa ja tämän talon ulkopuolella, ja tähän lakiin myös tämä kohta tulee sisältymään. Tältä osin haluan huomauttaa, että on erittäin tärkeää, että jos lapsella on valmiiksi suhteet esimerkiksi lähisukulaisiin, isovanhempiin tai vanhempien sisaruksiin, tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee uuden huoltajan, nämä kartoitukset on välttämätöntä tehdä ensin.

Olen itse ollut Helsingissä mukana sosiaali- ja terveysjaostossa ja sosiaalijaostossa useamman vuoden ajan tekemässä vastentahtoisia huostaanottopäätöksiä, ja tiedän luottamushenkilönä, kuinka vaikeita monesti nämä tilanteet ovat olleet. Mielestäni onkin erittäin tärkeää, että tähän lakiin on otettu nyt esitys siitä, että nämä tahdonvastaiset huostaanottopäätökset siirrettäisiin hallinto-oikeudelle käsiteltäviksi.

Tämä on oikea suunta.

Petri Salo /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä puuttua ajankohtaiseen asiaan eli huumeäitien ja alkoholismista kärsivien äitien pakkohuostaanottoon, johon viittasi äsken ed. Räsänen hyvässä puheenvuorossaan, jossa käsitteli tätä Norjan mallia ja siitä saatuja kokemuksia. Olen entisen ammatin kautta tietenkin törmännyt monta kertaa kotihälytystilanteissa näihin ongelmiin, jotka selvästi näkyvät, ja kaikki virkamiehen aistit sanovat, että nyt meidän täytyisi vakavasti puuttua, joko terveydenhuoltoviranomaisten, poliisiviranomaisten tai joittenkin muitten vastuullisten viranomaisten, asioihin, jotka johtavat vielä suurempiin katastrofeihin.

Jotenkin tuntuu aika voimattomalta se, että meidän yhteiskuntamme nykyinen lainsäädäntö on sellainen, että viranomaisilla ei tätä toimintavaltuutta ole. Jos henkilö on mielenterveydellisesti sairas, joko lyhytaikaisesti tai pitempiaikaisesti, niin lääkäri hänet määrää tahdonvastaiseen hoitoon ja poliisit antavat virka-apua. Henkilö pääsee sairaalasta pois sen jälkeen, kun hän on siinä kunnossa, että pystyy huolehtimaan itsestään eikä ole vaarallinen itselleen tai muille. Mutta jos kysymyksessä on äiti, joka tahtomattaan tuottaa suurta tuskaa omalle syntymättömälle lapselleen ja samalla myöskin itselleen ja lähiympäristölleen, niin yhteiskunta on tällaisessa asiassa voimaton. Tämä on kestämätön tilanne.

Minä luulen, että jos kansanedustajien keskuudessa tehtäisiin gallup, ihan aito gallup, pitävätkö he nykyistä järjestelmää oikeana, niin luulen, että enemmistö meistä olisi sitä mieltä, että tietyissä tapauksissa tämä pakkohoitopäätös olisi yhteiskunnan ja lapsen ja myöskin äidin edun mukaista ja sellainen pitäisi tehdä. Toivon, että viimeistään seuraavassa hallitusohjelmassa myöskin tähän asiaan paneudutaan, koska ed. Räsäsen lakialoite ei ole näköjään menestynyt näillä valtiopäivillä.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Kyllä minäkin olen samaa mieltä, mitä ed. Räsänen tässä puhui. Eivät ne hoidot tietenkään aina vaikuta, mutta uskon, että muutaman kuukauden hoito kyllä pistää mietteliääksi ja varmaan monessa tapauksessa parantaisikin kyllä ihmistä. Kyllä olen ihan samaa mieltä siitä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Kun kuuntelin ed. Soininvaaran puhetta tästä pakkohoitoon ohjaamisesta, tai ehkä on väärin sanoa ohjaamisesta, mutta pakkohoitoon viemisestä, ja myöskin ed. Räsäsen kannanottoa siitä, tuli mieleen vaan joitakin konkreettisia tapauksia siitä, kun olen joutunut aika läheltä seuraamaan niin sanottujen fas-lasten elämää. Kun kolme lasta oli sijoitettu erääseen perheeseen, ja jokainen oli fas-lapsi — itse en tunne lääketiedettä, mutta näin on kerrottu — ja äiti oli alkoholisoitunut, sen perusteella olen jäänyt miettimään monta kertaa, että kyllä meidän kannattaisi kansanedustajina pohtia myös syntymättömän lapsen etua sellaisessa tilanteessa, jossa äiti ei itse ymmärrä omaa olotilaansa esimerkiksi päihteitten käytön osalta. Jos sillä pystyttäisiin pelastamaan syntymättömän lapsen terveys, niin kyllä minusta se pitää asettaa etusijalle verrattuna siihen oikeushyvään, mitä muun muassa osittain ed. Soininvaara korosti. Minun mielestäni se on väärää korostusta.

Terhi Peltokorpi /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä pakkohoitokeskustelu päihteitä käyttävien, raskaana olevien naisten osalta on erittäin tärkeää, ja sitä on hyvä pohtia monipuolisesti eri näkökulmista. Olen itse kätilönä hoitanut raskaana olevia naisia, jotka ovat käyttäneet raskausaikana päihteitä, ja varsin paljon heidänkin kanssaan myös keskustellut näistä kysymyksistä. On erittäin tärkeää, että me kaikin keinoin pyrimme estämään kaikkien fas- ja fae-lasten, siis sekä huumeiden- että alkoholinkäytön seurauksena vaurioituvien lasten, sairastumista ja yritämme jo ennen raskauden alkuakin vaikuttaa naisten alkoholinkäyttöön ja huumeidenkäyttöön sitä estävästi.

Mutta toisin esille kuitenkin myös sen näkökulman, että meidän on mietittävä myös sitä, että jos otamme pakkohoidon käyttöön, miten me saamme ylipäätään nämä naiset tulemaan terveydenhuoltojärjestelmämme piiriin ja hakeutumaan hoitoon. Meidän neuvolajärjestelmämme kohtaa tällä hetkellä lähes kaikki raskaana olevat naiset, ja he hakeutuvat sinne hoitoon, toiset aikaisemmin raskausviikolla 10, raskausviikolla 12, jotkut vasta neljännellä, viidennellä, ehkä seitsemännelläkin kuulla. Yleensä juuri ne, joilla on varsin paljon ongelmia, hakeutuvat varsin myöhäisessä vaiheessa muutenkin hoitoon. Jos meillä on pakkohoitolainsäädäntö, on mietittävä, miten me saamme ne asiakkaat hoidon piiriin, jos siellä on se pakkohoito uhkaamassa. Tämä näkökulma on minusta tuotava esille, vaikka ensisijaisesti minusta on ajateltava sitä lapsen terveyttä, syntymättömän lapsen terveyttä.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Peltokorpi kävi läpi hyvin perusteellisesti neuvolajärjestelmämme, ja ehkä lisäyksenä siihen totean, että ennen kuin ryhdytään pohtimaan pakkohoitojen roolia ja mahdollisuutta, pitäisin erityisen tärkeänä, että mietittäisiin myös menettelytapoja. Neuvolajärjestelmä, niin kuin ed. Peltokorpi totesi, kohtaa lähestulkoon kaikki suomalaiset äidit. Minun mielestäni henkilökunnan osaamista tulisi vahvistaa niiltä osin, että tunnistettaisiin ongelmia ja puututtaisiin niihin varhaisessa vaiheessa.

Ed. Salo kävi läpi viranomaisen näkökulman aiemmasta ammatistaan käsin, mutta näkisin, että myöskin tämmöinen hyvin laaja yhteistyö voisi auttaa. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on erinomaisen hyviä kokemuksia siitä, kuinka neuvolatyöntekijöitä on koulutettu nimenomaan varhaisen puuttumisen näkökulmasta ja nimenomaan niin, että tieto on myöskin levinnyt sinne sairaanhoitopiiriin. Näiltä osin päihdeäitejä on saatu ikään kuin pelastettua. Kun puhumme tänä iltana lastensuojelulaista, niin voidaan puhua myöskin siitä, että merkittävä osa lapsista on saatu pelastettua äidin liialliselta alkoholinkäytöltä ja huumeittenkäytöltä.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä tästä pakkohoidosta nyt keskustellaan vähän niin kuin se olisi ratkaisu tähän. Minulla on semmoinen käsitys, että sosiaalipuolella yleensäkään pakko ei paljon auta silloin, kun ihminen on sairas, vaan siinä tehostuvat sitten monet muut asiat. Elikkä näkisin, että nyt pelkästään lastensuojelulain nojalla ei voida ketään pakkohoitoon laittaa, vaan siinä tulee kyllä sitten vähän muu lainsäädäntö jo eteen. Ei pelkästään se voi olla syynä, koska kun sitä aikuista siinä pakkohoitoon pistetään, siinä on niin monen näköiset oikeusturvakysymykset kumminkin, että se ei ole niin yksinkertaista.

Petri Salo /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Vielä tähän aiheeseen, joka loppuvaiheessa nousi esiin, tämä äitien pakkohoitoon määrääminen. Ymmärrän varsin hyvin, että jos neuvola muodostuisi tällaiseksi paikaksi, jota alettaisiin esimerkiksi pelätä, niin sellaista tilannetta ei pitäisi tietenkään Suomeen syntyä. Jos se johtaa siihen, että neuvolaa ja terveydenhuoltoviranomaisia alettaisiin vältellä sen takia, että pelättäisiin tätä pakkohoitopäätöstä, niin se ei ole oikein.

Viime aikoina kun olen lukenut tätä koskevia artikkeleita, olen vaan miettinyt asiaa siltä näkökulmalta, että kerrotaan, että jo raskauden alkuvaiheessa niiden naisten kohdalla, jotka käyttävät paljon alkoholia, aiheutuu merkittäviä vaurioita sikiölle. Jään kysymään, että jos neuvolaan mennään yhdeksän tai kymmenen raskausviikon jälkeen ja alkuvaiheessa on jo käytetty paljon alkoholia, mitä enää voitetaan, ovatko pahimmat vauriot jo lähteneet syntymään ja mitä saadaan loppuvaiheessa enää aikaiseksi. Nämä ovat asioita, jotka askarruttavat.

Mutta jos kysymyksessä on kaksi oikeusturva-asiaa, sen sikiön oikeusturva, joka kasvaa äidin vatsassa, ja äidin, joka kärsii ehkä alkoholisairaudesta, niin kyllä minulla vaaka kallistuu kuitenkin siihen, että pakkohoitopäätös, lyhytaikainenkin, on parempi kuin se, että hänet jätetään tavallaan oman onnensa nojaan ja kärsimään myöskin siitä elämästä sen jälkeen, kun lapsi on syntynyt. Pahin tapaus on se, että hän menettää oman lapsensa, puhumattakaan siitä, kuinka inhimillisesti raskasta on myöskin sairaan lapsen hoitaminen, kuten ed. Vistbacka täällä kertoi.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Peltokorpi ja myöskin osittain ed. Salo sanoivat pitkälti sen, mitä itse ajattelen niistä ongelmista, joita tähän pakkohoitoon liittyy. Tosiasia taitaa olla niin, että sikiövaurioista, myöskin alkoholin aiheuttamista sikiövaurioista, valtaosa syntyy nimenomaan raskauden alkuvaiheessa, siinä vaiheessa, jolloin ei edes neuvolassa tiedetä sitä tai välttämättä edes äiti ei ole tietoinen siitä, että hän on raskaana. Jos pitäisi ryhtyä ennustamaan, ketkä ovat sitten siinä vaiheessa niitä äitejä, jotka pitäisi saattaa pakkohoitoon, että mitään ei syntyisi, joudutaan aika kestämättömiin tilanteisiin.

Sitten on tietenkin tämä toinen puoli eli koko neuvolajärjestelmän välttely, joka kokonaisuutena aivan varmasti kuitenkin johtaa huonompaan lopputulokseen kuin se, että muutaman äidin lapsi ehkä voitaisiin pelastaa tällä tavoin. Se ongelma syntyy vain siitä, että ei voida tietää, ketkä ovat todella uhanalaisia ja mikä on se raja, jolloin pitäisi puuttua. Kuka sen määrittelee?

Joka tapauksessa kysymys, kuten ed. Kauppila viittasi, on lakiesityksestä, joka voidaan säätää vain perustuslain säätämisjärjestyksessä. Sekin jo osoittaa tietysti, että kysymys on keskeisistä perusoikeuksista. Äitiä ja lasta ei voi erottaa toisistaan tässäkään asiassa. Jos niin tehdään kovin aikaisessa vaiheessa, se merkitsee sen lapsen kuolemaa puhtaan fysiologisesti.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Tuossa työhuoneessa kuuntelin tätä pakkohoitokeskustelua ja tulin ylös omat kommenttini sanomaan.

Tämähän kuvastaa sitä koko problematiikassa, jotta tässä arvot ovat hukassa. Eduskunnassa aika usein keskustellaan arvoista, ja tässä se arvo on hukassa siltä äidiltä siinä tapauksessa, jos hän ei sillä tavalla osaa yhdistää sitä, mitä hänen käyttäytymisensä vaikuttaa mahdollisesti syntymättömään lapseen. Siinä mielessä jotenkin tämä tyhjiö meillä on olemassa.

Ennen sanottiin, että pitää valistaa. Kyllä minä olen yhä edelleenkin sitä mieltä, että jonkin tyyppistä lisävalistusta kyllä kaipaa ja monien arvojen uudelleen nostamista, koska kyllä minusta semmoinen, kun etukäteen tuntisi sen syyllisyyden, tuntisi, mitä tämä voi aiheuttaa, ei jälkikäteen, se kai olisi paras syyllisyydentunne.

Mutta sitten toinen juttu: pakkohoitokysymys. Minusta aina kun mennään pakon tielle, voi tapahtua ihmisoikeusloukkauksia. Tänä päivänä jotkut ihmiset ovat siinä kiikun kaakun rajamailla, jotta siinä kokevat tätä, vaikka ei ole kyse siitä, vaan heidät on sen syntymättömän lapsen takia viety pakkohoitoon, ja siinä käydään oikeustaistelua siitä, onko heidät mahdollisesti aiheetta pantu telkien taakse sen takia, että ovat olleet vilkkaampia tai jonkin muun takia. Sen takia kyllä minä tässä näen, jotta hyvin hyvin varovasti kyllä tähän suuntaan pitää edetä, että me lähdemme tekemään semmoisia, jotta ei joku toinen ihminen sano, että tuo ihminen on pantava pakkohoitoon ja tuo on vielä vapaalla jalalla, koska siinä ei hyvin isoja käräjiä käydä, vaan siinä ilmeisesti kaksi lääkäriä tai kolmeko vaaditaan, tekevät vaan niin, että pannaanpa tämä telkien taakse, ja se voi olla jopa niinkinpäin, että se ihminen ei jaksa elää siellä pakkohoidossa hyvin pitkään.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun kuka tahansa täällä lausuu käsitteen pakkohoito, niin välittömästi puolen tunnin keskustelu ainakin on varmuudella aikaansaatu. En voi olla toteamatta sitä näkökohtaa, että jos pakkohoitoon mennään lainsäädännön tietä, niin täytyy olla erittäin vankka tieteellinen pohja niille perusteille, joilla se pakkohoitopäätös tehdään. Aivan olennaista on sen päätöksen vaikuttavuuden kohtuullinen arviointi, että se osuu oikeaan, muutenhan liikutaan aivan arveluttavilla poluilla.

Tässä keskustelussa on ollut pikkuisen sellaisia sävyjä, joissa, sanotaan nyt, hyvin varovaisesti ja höplien sisällä ilmaistuna, on siirrytty moralismin puolelle aika pitkälle saakka, vaikka se sinänsä kuulostaa erittäin oikeutetulta.