6) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ikääntyneen
väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden
sosiaali- ja terveyspalveluista ja laiksi terveydenhuoltolain 20 §:n kumoamisesta
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulain valmistelu on kulkenut
hyvin pitkän tien. Vanhusasioihin erikoistunut emeritaprofessori
Sirkka-Liisa Kivelä teki asiasta jo aikoinaan ehdotuksen
ministeri Hyssälälle. Asia ei silloin edennyt.
Viime hallituskauden lopussa edeltäjäni, ministeri
Risikko, aloitti vihdoin kauan kaivatun lain valmistelutyön
silloisen opposition välikysymykseen antamansa vastauksen
lupauksen mukaisesti. Tuon työn hedelmänä syntynyt
lakiluonnos lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle juuri
ennen viime kevään hallitusneuvotteluja. Palautetta
tuohon lakiluonnokseen tuli peräti 330 sivua. Ministeri
Risikon seuraajana tuo palaute tuli minun työpöydälleni kesällä 2011,
ja kuten hyvään lainvalmisteluun kuuluu, pidin
tärkeänä, että saatu palaute
otetaan huomioon myöskin lain jatkovalmistelussa.
Kun viime syksynä nimesin työryhmän
jatkamaan edeltäjäni aloittamaa työtä,
halusin siihen mukaan todellisia vanhustenhuollon asiantuntijoita.
Olinkin hyvin tyytyväinen, kun vanhuspalvelujen puolesta
elämäntyönään taisteleva
Sirkka-Liisa Kivelä otti haasteen vastaan. Sain mukaan
myös eduskunnan entisen oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion
sekä Eläkkeensaajien Keskusliiton Arja Ojalan
ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Vappu Taipaleen.
Mukana olivat myös työntekijöiden, Kuntaliiton,
valtiovarainministeriön ja Elinkeinoelämän
keskusliiton edustajat.
Tähän alkuun onkin paikallaan kiittää kaikkia lain
valmisteluun osallistuneita henkilöitä. Paitsi työryhmään
osallistuneet myös koko se laaja kirjo, lausunnoillaan
lakiesityksen valmisteluun osallistunut joukko erilaisista järjestöistä aivan tavallisiin
kansalaisiin, tulee jäämään
historiaan porukkana, joka sai tämän lain aikaan.
Kiitos myös sosiaali- ja terveysministeriön omille,
lain valmistelusta vastanneille virkamiehilleni. Tämä on
todella laajalla porukalla valmisteltu laki, eli kiitos teille kaikille.
Nyt vihdoinkin vanhuspalvelulaki on täällä eduskunnassa
käsittelyssä. Lain virallisesta nimestä näkyy,
että kysymys on kahdesta tärkeästä asiakokonaisuudesta.
Lain virallinen nimihän kuuluu Laki ikääntyneen
väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden
sosiaali- ja terveyspalveluista. Tuttavallisemmin tässä yhteydessä tulen
kutsumaan tätä lakia vanhuspalvelulaiksi. Eli
kysymys on kahdesta tärkeästä asiakokonaisuudesta:
koko ikääntyneen väestön toimintakyvyn
tukemisesta sekä siitä, miten turvata laadukkaat
palvelut niille iäkkäille henkilöille,
jotka eivät enää selviydy omin avuin
vaan tarvitsevat tukea meidän palvelujärjestelmästämme.
Edellisessä lakiluonnoksessa, viime hallituskaudella
valmistellussa lakiluonnoksessa, palveluiden saannin ikärajaksi
oli laitettu 75 vuotta. Henkilöstömitoituksesta
siinä ei puhuttu lainkaan, eikä siihen sisältynyt
sanktion mahdollisuutta. Lausuntokierroksella näihin seikkoihin kiinnitettiin
huomiota. Uudessa esityksessä ikärajaa ei ole,
vaan vanhuspalvelulaki koskettaa kaikkia vanhuuseläkkeeseen
oikeutettuja. Henkilöstömitoituksesta on oma pykälänsä,
tosin ilman numeerista mitoitusta, ja sanktioista on niin ikään
oma pykälänsä.
Arvoisa puhemies! Kunnan yleisiin velvollisuuksiin tulee tämän
lain myötä kuulumaan palveluiden riittävyyden
ja laadun vuosittainen arviointi. Tähän tarkoitukseen
täytyy kerätä asiakkailta ja myöskin
henkilöstöltä palautetta, joka laitetaan
julkisesti nähtäväksi. Riittävien
voimavarojen varaaminen ikääntyneen väestön
hyvinvoinnin tukemiseen sekä iäkkäiden
sosiaali- ja terveyspalveluihin, se myöskin, on velvoitteena tässä laissa.
Velvoitteena on niin ikään riittävän ja
monipuolisen asiantuntemuksen hankkiminen näihin tarkoituksiin.
Palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta täytyy
huolehtia, ja toki myöskin asiakkaan kielelliset oikeudet
on turvattava. Vanhusneuvosto tulee lakisääteiseksi
velvollisuudeksi kaikkiin Suomen kuntiin, ja sen toimintaedellytysten
ja vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi heillä täytyy
myöskin olla asema siinä päätöksenteon
koneistossa.
Hyvinvointia tukevina palveluina kunnassa on oltava tarjolla
matalan kynnyksen neuvontapalveluja. Kunnan pitää myös
järjestää hyvinvointia tukevia terveystarkastuksia,
vastaanottoja tai kotikäyntejä niitä tarvitseville.
Tässä on hyvä huomioida, että nyt
lakiesityksessä korostettu sääntely on
laajempi ja velvoittavampi kuin terveydenhuoltolain säännös
iäkkäiden neuvontapalveluista, ja tältä osin
terveydenhuoltolaista voidaan tätä koskeva pykälä nyt
poistaa. Lain kautta vahvistuu myöskin ikäihmisten
oman äänen kuuluminen ja vaikutusmahdollisuudet
niin yksilötasolla kuin sitten myöskin kunnan
poliittisessa päätöksenteossa.
Arvoisa puhemies! Lain yleisenä periaatteena on, että palveluiden
on oltava laadukkaita, oikea-aikaisia ja riittäviä.
Palvelut on toteutettava niin, että ne tukevat iäkkään
henkilön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä,
itsenäistä suoriutumista ja osallisuutta sekä ehkäisevät
ennalta muuta palveluntarvetta. Meillä Suomessa on valitettavasti
palveluiden painopistettä päästetty siirtymään
kaikkein raskaimpaan hoitoon ja hoivaan terveyden edistämisen
ja ylläpidon sijaan. Ennaltaehkäisyyn ja oikea-aikaiseen
hoitoon ei ole panostettu riittävästi, mikä on
osaltaan johtanut myös ikääntyneiden
kasvavan laitoshoidon tarpeeseen. Kuitenkin meillä on tietoa
riittämiin siitä, miten ennaltaehkäisyllä,
varhaisella puuttumisella, kuntoutuksella pystytään
estämään ennenaikainen toimintakyvyn
heikkeneminen. Tätä tietoa löytyy niin
suomalaisesta kuin kansainvälisestäkin tutkimuksesta.
Jokaisella iäkkäällä pitäisikin
olla oikeus toimiviin ja oikea-aikaisiin palveluihin. Tämä on paitsi
ihmisoikeuskysymys myös taloudellisesti hyvin järkevää.
Nyt käsittelyssä oleva vanhuspalvelulaki korostaa
ikääntyneen väestön hyvinvoinnin
ylläpitämistä, palveluiden oikea-aikaisuutta,
hoitoketjujen toimivuutta ja ennen kaikkea ihmisen huomioimista
kaikissa tilanteissa.
Pitkäaikainen hoito on tämän lain
myötä järjestettävä ensisijaisesti
kotona tai kodinomaisessa asuinpaikassa ja laitoshoitona vain, jos
siihen on lääketieteelliset perusteet. Pitkäaikainen
hoito on toteutettava niin, että iäkäs
henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi,
merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. Tämä todellakin
on tässä lakikokonaisuudessa näillä sanoilla
mukana. Iäkkäälle asiakkaalle on järjestettävä mahdollisuus
sosiaaliseen vuorovaikutukseen, sen ylläpitämiseen
ja mielekkääseen, hyvinvointia edistävään
toimintaan. Tämä seuraava kohta on hyvin tärkeä nyt viimeaikaisten
uutistenkin valossa: iäkkäille puolisoille on
järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä.
Lisäksi pitkäaikaisen hoitojärjestelyn
pysyvyys on turvattava tämän lain puitteissa.
Lakiesityksessä painotetaan palvelutarpeiden monipuolista
ja moniammatillista selvittämistä yhteistyössä iäkkään
henkilön itsensä kanssa tai hänen omaistensa
kanssa. Se on lähtökohta oikeanlaisten ja riittävien
palveluiden toteutumiselle. Se, millä tavalla ihminen itse
subjektiivisesti näkee sen palvelutarpeensa, täytyy
tämän lain myötä myöskin
ottaa huomioon.
Palvelusuunnitelmaan kirjataan iäkkään
yksilöllisiä tarpeita vastaava palvelukokonaisuus. Vaihtoehdoista
on neuvoteltava iäkkään henkilön
kanssa, ja hänen näkemyksensä on siis
myös kirjattava tähän palvelusuunnitelmaan.
Palvelujen riittävyyden määrittelyn perustana
on pidettävä palvelutarpeen selvittämistä ja
palvelusuunnitelmaa. Tarkoituksena on, että iäkkäälle
henkilölle järjestetään vähintään
palvelusuunnitelman mukaiset palvelut. Tämä on
todella tärkeää. Tässäkin
salissa on useaan otteeseen peräänkuulutettu sitä,
että iäkkäillä ihmisillä täytyy
olla oikeus palvelusuunnitelman mukaisiin palveluihin. Nyt tässä laissa — siinä kirjauksessa,
joka teillä on nähtävillä — tämä kohta
on tehty niin tiukaksi kuin mahdollista, ja se on myöskin
oikeusministeriön näkemyksen ja Oikeuskanslerinviraston näkemyksen
mukaisesti katsottu niin, että se on tiukin mahdollinen
tässä tilanteessa.
Säännös vastuutyöntekijästä vahvistaa
iäkkään henkilön asemaa palveluiden
saajana. Vastuutyöntekijä on nimettävä iäkkäälle
henkilölle, joka tarvitsee apua palveluidensa toteutumiseen ja
yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. Vastuutyöntekijän
on muun ohessa seurattava palvelusuunnitelman toteutumista ja iäkkään
henkilön palvelutarpeiden muutoksia. Tämä on
tehtävä säännöllisesti,
ja on reagoitava oikea-aikaisesti näihin palvelutarpeen
muutoksiin.
Iäkkään henkilön palvelujen
saantia varmistaa säännös, jonka mukaan
tietyillä viranomais- ja muilla tahoilla on myöskin
velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan iäkkään
henkilön palvelutarpeesta sosiaalihuollon viranomaiselle.
Eli aina, kun iäkäs henkilö on esimerkiksi
kotiutumassa terveydenhuollon toimintayksiköstä,
tästä asiasta on hyvissä ajoin ilmoitettava
sosiaalihuollon viranomaisille niin, että kun hän
on kotiutumassa, hänellä on sitten siellä jo
valmiiksi katsottuna, minkälaisia tukipalveluita hän
tarvitsee, jotta hänen kotona selviytymisensä edellytykset
täyttyisivät.
Palveluiden laadun varmistamista koskevat säännökset
tässä laissa ohjaavat sekä yksityisiä että kunnan
toimintayksikköjä. Tähän asti
tämä on koettu epäkohdaksi, että yksityisiä ja
julkisia laitoksia on kohdeltu eri tavalla. Toimintayksikkö on
tässä laissa määritelty niin,
että se tarkoittaa myös esimerkiksi kotipalveluita,
eli myöskin koti on tässä mielessä katsottu
toimintayksiköksi, jossa lain mukaan pitää olla
riittävä henkilöstömäärä.
Ammattitaitoisen henkilöstön riittävä määrä on
kaiken kaikkiaan laadukkaiden palveluiden keskeinen edellytys, tapahtuu
se hoito ja hoiva sitten missä tahansa paikassa.
Henkilöstön määrästä säädetään
lakiehdotuksen 19 §:ssä. Henkilöstön
määrän, koulutuksen ja tehtävärakenteen
on vastattava toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden
henkilöiden määrää ja
heidän toimintakykynsä edellyttämää palveluntarvetta.
Ympärivuorokautista hoitoa tarjoavassa yksikössä on
oltava henkilöstöä kaikkina vuorokaudenaikoina,
ja lakiehdotukseen sisältyy myös valtuus antaa
henkilöstömitoituksesta tarkempia säännöksiä valtioneuvoston
asetuksella.
Arvoisa puhemies! Hallituksen budjettiriihessä linjattiin,
että ympärivuorokautisen hoidon laatua tullaan
ensivaiheessa varmistamaan seuraamalla nykyisten laatusuositusten
toteutumista. Samaisessa budjettiriihessä päätettiin
myös hoitaja-alimitoituksen nollatoleranssista, ja tämä on
todella tärkeä asia. Mikäli vuoden 2014
aikana löytyy Suomesta edes yksi sellainen ympärivuorokautista
hoitoa ja hoivaa tarjoava laitos, jossa alitetaan nykyinen vähimmäismitoitus, joka
on siis 0,5, niin silloin vuoden 2015 alusta astuu voimaan asetus,
jossa säädetään henkilöstömitoituksesta,
mutta myös muista laadullisista tekijöistä,
jotka vaikuttavat siellä ympärivuorokautisessa
hoidossa ikääntyneiden ihmisten palveluiden laatuun.
Tässä yhteydessä on syytä mainita,
että olen asettanut työryhmän tekemään
myös kotiin vietävien palveluiden, kotipalveluiden,
laatusuositukset. Niitä ei valitettavasti ole Suomessa
ollut aikaisemmin. Tämä laatusuositusten uudistamiseen
asetettu työryhmä on jo aloittanut työnsä,
ja tämä heidän työnsä tulos
astuu voimaan laatusuositusten muodossa samaan aikaan kuin laki 1.7.2013.
Henkilöstön lisäksi palveluiden laadun
tärkeitä osatekijöitä ovat myös
osaava johtaminen ja asianmukaiset toimitilat, joista myös
on perussäännökset käsillä olevassa
lakiesityksessä. Sosiaali- ja terveysministeriössä on
tehty arvioita ympärivuorokautisen pitkäaikaishoidon
menojen kehityksestä vuoteen 2060 saakka. Tässä tähdentäisin,
että nykyisellään ympärivuorokautisen
pitkäaikaishoidon kustannuksissa, kun ne ovat noin reilu
prosentti bruttokansantuotteesta, on huomioitava, että mikäli
Suomi ei ala panostaa toimintakyvyn ylläpitoon ja näin
vähennä raskaamman hoidon tarvetta, ympärivuorokautisen
pitkäaikaishoidon menojen bruttokansantuoteosuus nousee
lähelle 3,9:ää prosenttia vuoteen 2060
mennessä. Ikääntyneiden hoidossa ja hoivassa
on siis kertakaikkisesti saatava aikaiseksi tätä painopisteen
muutosta myös talouden kestävyyden näkökulmasta.
Vanhuspalvelulaki on siis merkityksellinen laki hyvin monesta kulmasta katsottuna.
Arvoisa puhemies! Jos haluamme rakentaa hyvinvointia vauvasta
vaariin, vaatii se erityistä herkkyyttä tunnistaa
myöskin hyvinvoinnin juuret. Tähän tarvitaan
enemmän kuin vain sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden
kehittämistä. Yhteisöt kehittyvät
vain yhteisellä tekemisellä. Erilaiset keinotekoiset
raja-aidat joutavat roviolle. Yhteiskunnan jakaminen lasten, nuorten,
aikuisten, erityisryhmien ja vanhusten siiloihin on auttamattoman
takapajuista ajattelua. Niin ikään eri hallinnonalojen
on ruvettava näkemään työnsä kokonaisuuksien
kautta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ohella ikääntyvien
näkökulmasta merkittäviä ratkaisuja
tehdään asumis-, kulttuuri-, liikenne-, sivistyspalveluiden
sekä yhdyskuntasuunnittelun alueilla. Järjestösektorilla
ja elinkeinoelämän ratkaisuilla on myös
erityisen tärkeä osa kokonaisuuden toimivuudessa,
kuten myös sillä, miten itse kukin meistä asenteellisesti
suhtautuu iäkkäisiin kanssaihmisiimme. Yhteiskunta
on meidän kaikkien yhteinen asia. Myös tämä näkyy
vanhuspalvelulaissa velvoitteena ottaa ikääntyneiden
asiat huomioon kunnallisessa päätöksenteossa
laajemmin kuin vain sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksinä.
Arvoisa puhemies! Odotan mielenkiinnolla nyt käytävää keskustelua
täällä salissa. Niin valiokuntien kuin
koko eduskunnan osallistuminen tähän lain viimeistelyyn
on todella tärkeää. Kuten totesin puheen
aluksi, tämä laki on tullut tänne eduskuntaan
porukalla valmisteltuna. Nyt on tämän viimeisen
vaiheen porukan eli tämän salin ja valiokuntien
käsittelyn aika. Toivottavasti jokainen tässä salissa
istuva katsoo joskus myöhemmin ajassa taaksepäin
ja voimme todeta ylpeydellä, että me teimme sen.
Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Nyt on se aika, että tämä kauan
odotettu, toivottu laki saa sellaisen muodon kuin se voi vain näissä oloissa
saada, laki, joka on varmasti meille kaikille tärkeä,
eikä vain meille täällä, vaan
niille sadoilletuhansille suomalaisille, jotka odottavat, että heidän
asemansa yhteiskunnassa tulee varmistettua ja vietyä eteenpäin.
Laissa on yksi aivan olennainen iso asia, ja se on se, että meillä kirjoitetaan
lakiin kohta, missä todetaan, että ihmisen paras
paikka on asua kotona. Se on samalla suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan
yksi selviytymistarina. Mutta, arvoisa ministeri — mutta,
mutta, mutta ja mutta — kun jotain puuttuu, puuttuu kaikki.
Nyt eivät kauniit puheet, korulauseet, tahtotilat, korkealle
nostettu rima, jos se sieltä putoaa jo lähtövaiheessa, riitä.
Arvoisa ministeri: missä ovat ne eurot, joilla tämä laki
ihan oikeasti saadaan täytäntöön
laitettua?
Laila Koskela /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulakiin on kirjattu tuo mitoitus
0,5, jota ei yhdenkään hoitolaitoksen kohdalla
tule alittaa. Kysynkin: miten menettelette tilanteessa, jossa virallinen
mitoitus osastolla on tuo 0,5 mutta on sairaslomia, muita lomia, äitiyslomia
ja näihin ei oteta sijaista? Tällöin
käsittääkseni osasto toimii vajaalla
miehityksellä.
Lenita Toivakka /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On todellakin hienoa, että viimein
tämä ikäihmisten hyvinvointia parantava lakiesitys
on annettu. Kokoomus puolusti vahvasti hallitusohjelmaneuvotteluissa,
että saimme rahoitusta tälle laille, ja nyt on
tärkeätä, että tämä pikaisesti
etenee.
On tärkeätä, että ikäihmisten
oikeutta palveluihin vahvistetaan. Kysyisin ministeriltä:
miten se tapahtuu tässä niin, että kunnat
todella joutuvat tätä oikeutta miettimään,
miten se palvelutuotannossa toteutuu? Toinen kysymys on: Alun pitäen,
kun lakia on suunniteltu, on ollut tärkeätä, että ikäihmisten
toimintakykyä pystytään edistämään
ja ennalta ehkäiseviä palveluja parannetaan. Miten
tämä näkyy tässä lainsäädännössä,
ja miten eurot muun muassa siihen kohdentuvat?
Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minulla on tuossa puheenvuoro, mutta tässä yhteydessä kysyn
vain yhden asian. Kun siellä laissa luvataan, että vanhuksille turvataan
kiireellinen hoito, ja nyt suurissa kaupungeissa niin kuin Helsingissäkin
ovat tuttuja nämä yölliset ambulanssirallit
ja huoli on siitä, kuinka me saamme geriatriaa sinne päivystykseen,
onko mahdollista, arvoisa ministeri, että me saisimme sinne
päivystyksiin sairaaloihin myös moniammatillisen
tiimin nimenomaan kohtaamaan sen vanhuksen tarpeet ja asiantuntemuksella
ja niin, ettei aamuyöllä lähetetä vanhusta
yksin sitten kotiin niin, että hänen omaisensa,
läheisensäkään eivät
saa siitä tietää? Kiitos siitä,
että laki on täällä.
Edustaja Rehula, nyt eduskunta voi vielä tätä inhimillistää ja
tehdä tästä ihmiskasvoisen ja muuttaa
tätä myös konkreettisiksi haasteiksi
kunnille. Se työ alkaa nyt täällä.
Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Viimeistään nyt, kun sekä pykälät
että perustelut ovat luettavissa, voi havaita selkeästi,
että kyse ei ollut pelkästään
mitoituksista. Kyse on paljon laajemmasta asiasta. Jokainen, joka
vilpittömästi haluaa tutustua siihen lakiin, voi
sen todeta. Tämä ei tuo paratiisia vanhuksille
maan päälle, mutta se tuo mahdollisuuden järjestää ne
palvelut, joita vanhukset tarvitsevat, paremmin kuin tähän
saakka on tapahtunut sekä yhteisö- että yksilötasolla.
Keskeistä on se, että kun vanhuksille lain mukaan
jatkossa tehdään palvelutarpeen arviointi, laaditaan
palvelusuunnitelma, ne toimenpiteet, jotka sinne palvelusuunnitelmaan
on kirjattu, myöskin käytännössä toteutetaan.
Tällä mitataan tämän lain todellinen
toimivuus. Jos niitä ei toteuteta, niin tämä lakikaan
ei toimi.
Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ikäihmisten elämää turvaava,
palveluita parantava lakiesitys on vihdoinkin saatu eduskuntaan,
ja kiitokset siitä ministerille. Mielestäni on
keskeistä se, että vanhukset otetaan yksilöinä,
joilla jokaisella on tärkeitä palveluntarpeita,
ja vieläpä niin, että ennalta ehkäisevästi
annetaan toimintakykyä tukevia palveluita, jotka parantavat
elämänlaatua.
Kysyisin tähän tavoitettavuuteen liittyen:
Miten on ajateltu tavoittaa ne vanhukset, jotka eivät välttämättä ole
palveluiden piirissä mutta olisivat kipeästi niiden
tarpeessa tai saisivat apua kunnan tarjoamista kotipalveluista?
Mitenkä heidät on ajateltu tavoittaa? Jatkokysymyksenä vielä tästä kotipalveluiden
laatusuositukset -työryhmästä:
ottavatko he myös huomioon omaishoitajien asemaa ja tilannetta?
Sanni Grahn-Laasonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Todella hienoa, että tämä laki
saadaan nyt käsiteltäväksi, ja se on pitkä työ,
joka aloitettiin viime kaudella Risikon johdolla, ja kiitos siitä,
että se on nyt tässä vaiheessa.
Oikeastaan oleellisinta tässä kaikessa on
se, miten me siirrämme sitä painopistettä sinne
kotiin vietäviin palveluihin, jos kuitenkin sitä mietitään
sekä kustannusnäkökulmasta kunnissa,
talouden kestävyyden näkökulmasta että siitä inhimillisestä näkökulmasta,
mikä on se vanhusten oma tahto. Olisin ministeriltä kysynyt:
minä tiedän, että näitä laatuohjeistuksia
on tulossa, mutta mitä käytännössä tämä laki
tekee sille, että me saamme sitä painopisteen
siirtoa aidosti vauhditettua? Sitten toinen kysymys liittyy näihin
kustannusvaikutuksiin tässä laissa: mihin tämä raha, mikä meillä on,
82 miljoonan valtionosuus sitten kun tämä on täysimääräisesti
voimassa 2015, käytännössä riittää,
ja ovatko nämä kustannusvaikutukset nyt varmasti
tarkoin mietityt ja harkitut?
Peter Östman /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Jokaisella ihmisellä on luovuttamaton
ihmisarvo silloinkin, kun hän on hoidon tarpeessa, ja siksi
KD:n yksi kärkitavoitteista tälle eduskuntakaudelle
oli, että hallitus laatii vanhuspoliittisen ohjelman, jolla
pyritään laaja-alaisesti ja monipuolisesti parantamaan
ikäihmisten elämää. On tehty
paljon tutkimusta, useat sosiaali- ja terveysministerit ovat yrittäneet
ratkaista ongelmaa muun muassa vanhustenhoidon laatusuositusten
kautta. Laatusuosituksista on varmasti ollut hyötyä.
Ilman niitä tilanne olisi ollut vielä pahempi.
Useammat kriteerit potilaskohtaisesta hoitajien vähimmäismäärästä ovat
askel oikeaan suuntaan mutta eivät yksistään
riitä takaamaan ihanteellista hoitoa. Huolimatta vanhustenhoidon
määrärahojen kasvusta monissa kunnissa tullaan
vielä askel jäljessä.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että tämä laki tuodaan
vihdoinkin eduskuntaan päätettäväksi.
Hanna Tainio /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Nyt käsiteltävänä olevassa
lakiesityksessä on monia hyviä ja huomionarvoisia
kohtia. Kokonaisuudessaanhan esitys turvaa ikäihmisten
tarvitsemat palvelut riippumatta heidän asuinpaikastaan.
Esitys myös korostaa palvelujen laatua. Haluankin nostaa
esiin pari tärkeää yksityiskohtaa, nimittäin
kirjauksen, jonka mukaan ikäihminen joutuu laitoshoitoon vain
silloin, kun se on lääketieteellisesti perusteltua
tai esimerkiksi inhimillisestä tai vastaavasta syystä aivan
välttämätöntä. Tämä on
tärkeä kirjaus. Tämä ei todellakaan
ole laitoslaki, niin kuin on väitetty julkisuudessa erheellisesti.
Toinen tärkeä yksityiskohta on se, että laki
pyrkii turvaamaan iäkkään pariskunnan
mahdollisuuden asua yhdessä viimeiset vuotensa niin halutessaan. Tästähän
on viime aikoina ollut todella ikäviä esimerkkejä julkisuudessa.
Tämä kirjaus on erittäin haastava, mutta
toivon, että riittävästi löytyy tahtoa
sen toteuttamiseen.
Pirkko Mattila /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minulla on oikeastaan evästys
ministerille siitä, mistä on keskusteltu paljon
myös täällä salissa, elikkä potilastietojärjestelmistä.
Kun me tiedämme, että iäkkäät
ihmiset tarvitsevat paljon palveluja ja tulevat todennäköisesti
siirtymään myöskin erikoissairaanhoidon
ja näitten kunnan peruspalveluiden välissä, jolloin
karkeasti ottaen meillä on välillä kyseessä potilas,
välillä asiakas, ja kun me tiedämme, että nämä potilastietojärjestelmät
eivät välttämättä kommunikoi
keskenään, te voisitte myös osaltanne
vaikuttaa niin, että saataisiin Suomeen se yhtenäinen
potilastietojärjestelmä tai sitten ne keskenään
kommunikoivat.
Toinen liittyy kieleen, palvelujen kieleen. Kannan huolta iäkkäistä viittomakielisistä
ihmisistä,
jotka tulevat varmasti myös palveluja tarvitsemaan. Toivon,
että tämä huomioitaisiin jatkokäsittelyssä.
Myös minä toivon näitä kuntavaikutusten
arviointeja elikkä euroja siitä, mitä tämä tulee
kuntiin vaikuttamaan.
Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitos siitä, että tämä on
monien mutkien jälkeen tullut tänne eduskuntaan
käsiteltäväksi, ja sitten kolme huomiota.
Ensimmäinen huomio liittyy rahaan. Keskustassa epäillään,
että tämä, mitä nyt on euroja
varattu, ei tule riittämään tämän
lain hyvään toteuttamiseen, kun vielä muistetaan
se, että hallitus on tehnyt jo päätöksen
3,4 miljardin euron valtionosuusleikkauksista tälle vaalikaudelle.
Toinen huomio liittyy siihen, mikä se toimintaympäristö on,
missä tätä vanhuspalvelulakia kunnissa
toteutetaan. Kun tiedämme, että hallituksen sote-uudistus
on levällään kuin Jokisen eväät,
(Erkki Virtanen: Mistä te sen tiedätte?) niin
kysymys kuuluu: miten esimerkiksi pystytään turvaamaan
riittävällä tavalla osaava henkilöstö jatkossakin
tänne vanhuspalveluihin?
Sitten kolmas kysymys liittyy omaishoitoon. Keskustan mielestä omaishoito
on olennainen osa ikäihmisten hoivaa ja hoitoa, ja haluan
kysyä ministeriltä, mihin on unohtunut se, että omaishoito
olisi siirretty nyt samassa yhteydessä Kansaneläkelaitoksen
vastattavaksi.
Lasse Männistö /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On todella hienoa, että nyt tämä pitkän
tien kulkenut laki, Risikon aloittama lain valmistelu ja nyt ministerin
loppuun saattama valmistelu, on päätynyt tänne
eduskuntaan. On äärettömän hienoa,
että tässä laissa määritellään
vanhusten oikeudet palveluihin ja painotetaan nimenomaan, niin kuin
täällä on todettu, kotipalveluja ja ennaltaehkäisyä,
ja selvästi myös resurssien tulee varmasti kohdentua
tänne, missä ne eniten vaikuttavat.
Kuitenkin yksi huomio, jota haluaisin ministeriltä kysyä,
liittyy tämän lain kustannuksiin, ja tällaisen
valtavan suuren lakikokonaisuuden osalta olisi ollut tärkeää,
että valmistelun tässä vaiheessa olisi
ollut käytettävissä vielä laajempi ja
syvällisempi vaikutusten ja kustannus—hyöty-suhteiden
arviointi. Tuntuu toki aika erikoiselta, jos laajemminkin näin
suuria lakikokonaisuuksia valmistellaan jollain tavalla kuitenkin
irrallaan kustannusvaikutusten arviosta, vieläpä kun
ne poikkeavat aina arvioijatahosta riippuen. Nyt kysynkin ministeriltä:
millä tavalla tämän lain kustannus—hyöty-suhdetta
on arvioitu, ja toisaalta vaikuttavuutta suhteessa sitten näihin kustannusarvioihin?
Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On todella historiallinen hetki, että eduskunta
käsittelee vanhuspalvelulakia. Tämä on
kokoomukselle ollut erittäin tärkeä tavoite,
ja kuten ministeri sanoi, nyt on tärkeää, että yhdessä hienosäädämme
tämän lain. Mielestäni on erittäin
tärkeää, että eduskunta ja sosiaali-
ja terveysvaliokunta arvioivat, onko tässä laissa
riittävän vahvasti se koko uudistuksen juju. Lakihan
lähdettiin tekemään sen takia, että yli 75-vuotiailla
oli oikeus palvelutarpeen arviointiin mutta ei sitten siinä suunnitelmassa
oleviin palveluihin. Kysynkin vielä tässä ministerin
mielipidettä ja sosiaali- ja terveysvaliokunnalle ja eduskunnalle
totean, että hyvin tarkkaan on mietittävä,
poistaako tämä lakiesitys riittävästi
sen ongelman epätasa-arvoisesta vanhuspalveluiden tarjonnasta
ja hoitoonpääsystä. Onko se oikeus, mikä hallitusohjelmassa
luvattiin, riittävän vahvasti tässä lakiesityksessä?
Mutta, puhemies, kiitän ministeriä siitä,
että tässä laissa todellakin on pariskuntien
mahdollisuus asua yhdessä, jos he niin haluavat. Viranomainen
ei saa ihmisiä erottaa. Rakkauden ja itsemääräämisoikeuden
pitää olla iästä riippumattomia.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Riittävä henkilökunta
on laadukkaan hoidon kannalta välttämätöntä,
mutta yhtä paljon merkitystä on työntekijöiden
koulutuksella ja ammattitaidolla. Olen itse kouluttanut kymmenen
vuotta kuntouttavaa hoitotyötä ja tiedän,
että kuntouttavan hoidon puutteiden takia ikäihmiset
menettävä toimintakykynsä liian aikaisin.
Tutkimuksissa on esimerkiksi todettu, että muistisairautta
sairastavat ihmiset joutuvat Suomessa jopa kaksi vuotta liian aikaisin
laitoshoitoon ja kuntouttavan hoidon puutteet ovat yksi keskeisimpiä syitä tähän.
Kysymys on todellakin myös rahasta, kuten ministeri totesi.
Laitoshoito tulee kalliiksi. Kotihoito maksaa keskimäärin
19 000 euroa, kun laitoshoito maksaa 46 000 euroa
vuodessa.
Puhemies! Vanhuspalvelulaki ei pääse toteutumaan,
ellei myöskin sosiaali- ja terveydenhuollon koulutussisällöissä ja
koulutuksessa tapahdu muutoksia. Pari vuotta sitten Muistiliitto
teki selvityksen, ja sen mukaan Suomessa on oppilaitoksia, joissa
voi valmistua lähihoitajaksi tai sairaanhoitajaksi niin,
että muistisairaiden hoitotyöstä on ollut
opetusta vain muutamia tunteja. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen
ja kuntouttava hoitotyö vaatii erittäin paljon
erityisosaamista. Muutamalla tunnilla sitä ei voi saavuttaa.
(Puhemies koputtaa) Miten tähän koulutuksen laadulliseen
tavoitteeseen on tarkoitus vastata?
Merja Kuusisto /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa todetaan, että sukupolvien
välinen tasa-arvo on hallituksen keskeinen päämäärä.
Tämän tavoitteen saavuttamista tukevat nuorten
yhteiskuntatakuu ja myös nyt lähetekeskustelussa
oleva vanhuspalvelulaki. Kiitos siitä ministerille.
Lain tavoitteena on turvata ikäihmisille heidän
toiveidensa sekä jokaisen yksilöllisten tarpeiden
mukaista hoitoa. Hoidon painopisteenä ovat kotiin vietävät
palvelut, ja lain yhtenä tavoitteena on nimenomaan tukea
ikääntyvien ihmisten toimintakykyä ja
itsenäistä elämää sekä parantaa
heidän vaikutusmahdollisuuksiaan ja palvelujen saantia
julkiselta sektorilta. Nämä ovat erittäin
hyviä uudistuksia.
Tiedämme kaikki, että tutkimusten mukaan ikäihmiset
haluavat asua kodissaan mahdollisimman pitkään
ja toivovat, että saavat riittävät palvelut
myös siinä vaiheessa, kun ovat huonompikuntoisia
eivätkä niin toimintakykyisiä kuin aiemmin.
Olisin kysynyt ministeriltä, kun olen paljon saanut palautetta
kyliltä ikäihmisiltä, (Puhemies koputtaa)
että he toivoisivat myös niin sanottuja entisiä kotiavustajia
auttamaan sinne kotiin kotitöissä: vuoteen petausta,
roskien ulos viemistä... [Puhemies antoi puheenvuoron
seuraavalle puhujalle.]
Kauko Tuupainen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun minä tässä nyt
ilmeisesti olen lähimpänä sitä niin
sanottua vanhuutta tämän porukan vanhimpana, niin
minun on kaksi asiaa nostettava esille, kun kyseessä on iäkkään
henkilön palvelutarpeeseen vastaaminen: hoivan järjestäminen
ja kuntoutuksen järjestäminen.
Hoivan järjestämisessä kunnan on
järjestettävä hoiva sosiaalihuoltolaissa
tarkoitettuna kotipalveluna, asumispalveluna, perhehoitona tai laitoshoitona
taikka osana terveydenhuoltolaissa tarkoitettua kotisairaanhoito-
ja laitoshoitoa.
Kuntoutuksen järjestämiseen liittyy seuraavaa:
Kunnan on järjestettävä kuntoutus osana
sosiaalihuoltolaissa tarkoitettua sosiaalityötä,
asumispalvelujen tai laitoshuollon kuntouttavana toimintana taikka
kunnan muuna sosiaalipalveluna tai terveydenhuoltolaissa tarkoitettuna
lääkinnällisenä kuntoutuksena.
Tämä, arvoisa puhemies, minua on kehotettu tuomaan
esille tässä salissa, ja olen sen nyt tehnyt.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Seuraavaksi kuulemme ministeri Guzenina-Richardsonin vastauksen,
5 minuuttia, puhuja-aitiosta, olkaa hyvä, ja sitten jatkamme
vielä debattia toisen kierroksen.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Useassa puheenvuorossa on tiedusteltu näitä kustannusvaikutuksia
ja sitä, millä tavalla tämä raha
tullaan käyttämään lain eri
pykälien toteuttamiseen, ja olenkin pyytänyt jo,
että meiltä ministeriöstä virkamiehet
tulevat toimittamaan valiokunnan käyttöön
myöskin edustaja Rehulan, valiokunnan puheenjohtajan, peräänkuuluttamia
laskelmia, mutta käyn ne tässä pikaisesti
läpi, koska ne varmasti kiinnostavat laajempaakin joukkoa
ihmisiä kuin vain valiokunnan jäseniä.
Kaiken kaikkiaanhan rahaa on varattuna, siinä vaiheessa
kun tämä laki täysimääräisenä astuu
voimaan, 151 miljoonaa euroa. Hallituksen budjettiriihessä päätettiin,
että tätä lakia varten valtionosuuksia
korotetaan poikkeuksellisesti niin, että valtionosuus on
54,3 prosenttia. Tämä on todella tärkeä asia,
kun tiedetään, että kunnissa tällä hetkellä on
todellakin hankala taloudellinen tilanne, ja tämä on
hallituksen kädenojennus sinne kuntien suuntaan niin, että korotetulla
valtionosuudella sitten tämän lain kustannuksia
tullaan korvaamaan.
Suunnitelma ikääntyneen väestön
hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen
tueksi: siihen on tämän lain puitteissa budjetoitu
4,1 miljoonaa euroa. Palveluiden riittävyyden laadun arviointiin
0,5, koska tämä ei ole varsinaisesti uusi tehtävä:
kunnilla on jo olemassa tähän omat mekanisminsa
nykyisen lainsäädännön puitteissa,
joten sen vuoksi tähän ei rahaakaan tule tuhlaantumaan
tämän enempää.
Mutta mikä sitten tulee varmasti viemään
kunnan voimavaroja on se, mitä monessa puheenvuorossa täällä on
peräänkuulutettu, että mitenkä se
moniammatillisuus. Edustaja Hiltunen sitä kysyi, että millä tavalla
varmistetaan, että esimerkiksi Helsingissä terveyskeskuksissa
on geriatrien osaamista käytössä silloin,
kun sitä tarvitaan. Tähän asiantuntemukseen
on tämän lain puitteissa varattuna 40 miljoonaa
euroa. Se on yksittäinen pykälä ja yksittäisesti
kaikkein kallein pykälä tämän
lain puitteissa, ja pidän hyvin tärkeänä,
että kunnissa valmistaudutaan myös siihen, että tätä moniammatillisuutta
tullaan ihan aidosti lisäämään.
Tämä tulee myöskin vaatimaan sen, mitä täällä edustajat
Kuusisto ja Mäkisalo-Ropponen totesivat, että koulutuksen
puolella täytyy myöskin huomioida se tuleva palveluntarve,
ja tästä täytyy opetusministeriön
kanssa jo aloitettuja keskusteluja jatkaa ja vahvistaa sitä,
että sitä osaamista aidosti sitten löytyy myöskin
koulutusputken kautta.
Vanhusneuvostoihin: vanhusneuvostoja meillä ympäri
Suomea on jo todella monissa kunnissa, mutta joissain kunnissa ei
ole, ja sen vuoksi tähänkin on oma budjettinsa
tämän lain puitteissa. 1 miljoonan euron verran
kuntia tullaan tukemaan.
Hyvinvointia edistäviin palveluihin, 12 § tässä laissa,
on 8,1 miljoonaa euroa varattuna. Palveluntarpeiden selvittämiseen
10 miljoonaa euroa. Nykyiselläänhän meillä on
jo velvollisuus tehdä palvelusuunnitelmia, ja tässä nyt
lisänä sitten tämän 10 miljoonaa
euroa.
Vastuutyöntekijöiden osalta käytiin
meillä paljon keskustelua. Edustaja Männistö kysyi, minkä takia
luvut eivät täsmää kaikilta
osin: sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön
luvut eivät täsmää kaikilta
osin Kuntaliiton lukujen suhteen. Tässä on se
pykälä, jonka vuoksi tämä epätäsmällisyys
on. Nimittäin Kuntaliitto katsoo, että vastuutyöntekijä on
täysin uusi tehtävä, eli he katsovat,
että jokaiseen Suomen kuntaan pitää saada
tämän lain puitteissa täysin uusi ammattinimike
nimellä vastuutyöntekijät. Meillä sosiaali-
ja terveysministeriössä, valtiovarainministeriössä,
myöskin asiantuntijoiden näkökulmasta,
ja kun kuntien kanssa on käyty keskustelua, on käynyt
ilmeiseksi, että tämä ei ole uusi tehtävä niikseen,
että täytyy palkata kokonaan uusi ammattikunta,
vaan kunnissa on jo paljon sitä osaamista, johon voidaan
sitten integroida myöskin tämä vastuutyöntekijyys.
Kun tästä nyt sitten Kuntaliiton kanssa on käyty
keskusteluja, hekin ovat kallistuneet tähän näkemykseen.
Valiokuntakuulemisissa varmasti Kuntaliitto sitten sitä omaa
näkemystään tulee tarkentamaan.
Päätös sosiaalipalveluiden myöntämisestä ja oikeus
palveluihin, 18 §: 30 miljoonaa euroa on varattuna
henkilöstön riittävyyden turvaamiseen.
Kun meillä nyt tällä hetkellä Suomessa
selvitysten mukaan on noin 10 prosenttia ympärivuorokautisen
hoidon ja hoivan yksiköistä sellaisia, jotka alittavat
nykyisellään tuon alimman suositustason henkilöstön
määrästä, eli 0,5, niin on arvioitu,
että jotta tuo vaje saataisiin paikattua, se tarvitsee
noin 700 työntekijää, mahdollisesti hieman
enemmän, ja tähän riittää hyvin tämä 30,9
miljoonaa, ja sen lisäksi myöskin tästä rahasta
riittää siihen moniammatillisuuden varmistamiseen
ja muuhun henkilöstöön, muun muassa sinne
kotiin vietäviin palveluihin. Kun täällä kysyttiin
niitä perinteisiä kotiavustajia, kotihoidon ihmisiä,
niin tässä kyllä on sitten pallo heitettynä myöskin
kuntien päättäjille, joiden täytyy
itse, kun kunnilla itsemääräämisoikeus
on, tehdä myöskin niitä päätöksiä,
jotta tämä laki toteutuu muun muassa tämän
edustaja Kuusiston esille nostaman seikan osalta.
Omavalvontaan on niin ikään rahaa 1 miljoona.
Eli kaiken kaikkiaan: 151 miljoonaa. Nyt, puhemies, aika loppuu,
mutta jatkamme varmasti keskustelua.
Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Vaikka lakiesitystä kohtaan
on kritikoitavaa, niin kokonaisuutena on hieno asia, että ollaan
näin pitkällä, ja tämän
voi sanoa olevan työvoitto ministerille.
Mutta tähän 15 §:ään,
palveluntarpeen selvittämiseen, liittyen, luen tämän
niin, että se siirtää vastuuta vanhukselle.
Eikö olisi ennakoivan toiminnan kannalta tehokkaampaa,
että kaikista tietyn iän saavuttaneista selvitetään
palveluntarve säännöllisesti, eikä toimiin
ryhdytä vasta sitten, kun ongelma on jo kaatumassa syliin?
Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Päivä on historiallinen ilman
muuta, siitä hallitukselle ja ministerille kiitos. Vanhuspalvelulakia
on odotettu pitkään. Kysymys kuuluu tietysti,
pystyykö laki turvaamaan sitten sen tasokkaan hoidon ja
takaamaan nimenomaan tämän toimintakyvyn ylläpidon
ja sen edistämisen.
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostossa tulivat mielenkiintoisesti
nämä talousluvut esille. Jos ajatellaan, että noin
3,5 miljardia euroa käytetään vanhusten
kokonaishoitoon ja -huoltoon tänä vuonna,
ja tästä 151 miljoonaa, siitä valtionosuus
se 54,3 prosenttia, niin mielenkiintoista olisi kuulla, miten ministeri
arvioi: tuleeko tämä laki todellakin toimimaan
niin, että sen toimintakyvyn paranemisen myötä kustannussäästöt
ovat senkaltaisia, että 10 vuoden päästä vaikkapa
tuo sama 151 miljoonaa ei olekin miljardi? Tai vuonna 2020, mikä se
luku sitten onkaan, koska kysymys on tietysti viime kädessä myös
rahasta.
Arvoisa puhemies, tähän loppuun, veteraanien
kotiin suuntautuvan kotipalvelun osalta toivon, ministeri, kun on
hyvä tilaisuus sanoa se tässä yhteydessä:
tietosuoja ei saa olla esteenä siinä, että kuntiin
saadaan nämä tiedot, koska muutoin tuota palvelua
ei voida veteraaneille viedä. Siinä on yksi aukko
meillä, (Puhemies koputtaa) ja toivon, että ministerikin
nyt siihen puuttuu.
Anne-Mari Virolainen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Yhdyn myös niiden kiittelijöiden
joukkoon, jotka ovat tyytyväisiä, että tämä lakiesitys
on saatu tänne saliin keskusteltavaksi.
Tässä on erinomaiset tavoitteet, jotta oma
koti olisi paras paikka jokaiselle ikäihmiselle. Niistä arjen
haasteista selviämiseksi on luonnollista, että pyritään
tukemaan ikäihmisten toimintakykyä, ja siinä se
palvelutarpeen kartoitus, palvelusuunnitelman tekeminen ja erityisesti
sen vastuutyöntekijän määrittäminen
kunnassa on mielestäni hyvin tärkeää.
Ministeri, puhuitte jo tässä ennaltaehkäisystä ja
moniammatillisesta yhteistyöstä, ja koen, että se
on erittäin tärkeää, jotta saadaan
kokonaiskäsitys ikäihmisten tilasta, on sitten
kysymys lääkityksestä tai kodin olosuhteista,
ravinnonsaannista tai liikkumisesta. Kun tässä on
puhuttu niistä kustannusvaikutuksista, niin mielestäni
siinä on juuri tärkeää se, että pystytään
löytämään ne riskiryhmät,
jotka kaikkein suurimmin tarvitsevat sitä hoitoa.
Kuntoutuksen osalta on vielä kysymysmerkki, (Puhemies
koputtaa) ja varsinkin, kun te hyvin tiedätte näiden
geriatristen potilaiden ennusteen, niin siihen toivoisin vielä panostuksia.
Pia Kauma /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä muihin edustajiin
täällä, kuten edustaja Virolaiseen: on
hienoa, että meillä on viimeinkin tämä lakiesitys
käsiteltävänä.
Kaksi kysymystä tulee kuitenkin mieleeni, jotka haluaisin
peruspalveluministerille esittää. Ensimmäinen
niistä on se, että miten tämä laki
tukee ikäihmisen omatoimisuutta ja sitä, että hän ennaltaehkäisevästi
pitää huolta itsestään.
Toinen kysymys on se, että yhteisöllisyys, omaiset
sekä kolmas sektorihan ovat todella tärkeitä.
Miten nämä ovat huomioituina tässä lakiesityksessä?
Pauliina Viitamies /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tänään on kuultu
jo moneen kertaan se, että tätä lakia
on valmisteltu pitkään, ja nyt kun olemme kuulleet
ministerin esittelyn ja nähneet tämän
hallituksen esityksen, voimme todeta, että parempi on tehdä huolella
ja pitkään kuin hätäisesti ja
vähän huonommin. Siinä mielessä on
hyvä, että asia nyt vihdoin, SDP:n ollessa hallituksessa,
on saatu tänne eduskuntaan ja tässä muodossa.
Parasta tässä laissa mielestäni on
se, että tämä ei ole ikäsidonnainen,
niin kuin se edellinen versio uhkasi olla, vaan tässä katsotaan
nimenomaan se ihmisen tarve ja millä tavalla näihin tarpeisiin
sitten pystytään vastaamaan. Toki vastuu tässä asiassa
siirtyy kunnille, ja sen takia onkin tärkeää,
että valiokunta myös sitten omassa mietinnössään
tulee ohjeistamaan ja ohjaamaan kuntia siinä, millä tavalla
kunnat voisivat paremmin tämän lain ottaa haltuun.
Hyvää on, että ei tässäkään
keskustelussa takerruta enää siihen henkilöstömitoitukseen. Tämä lakiesitys
sisältää monia muita puolia, jotka ovat
vielä tärkeämpiä kuin se kaavamainen henkilöstömitoituksen
kirjaaminen.
Eeva-Johanna Eloranta /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vanhusneuvosto tulee uuden lain myötä perustettavaksi
jokaiseen kuntaan, myös niihin, joissa sitä ei
vielä ole, ja vanhusneuvosto tulee myös ottaa
mukaan vanhuspalveluiden suunnitteluun: hyvä näin.
Miten vanhusneuvosto on ajateltu asetettavan? Mitä tahoja
siihen on tarkoitus pyytää mukaan, ehkä luottamushenkilöitä,
järjestöjen edustajia, ehkä omaisia?
Onko tästä tulossa hallitukselta jotain ohjeistusta
tai kenties asetusta? Tätä ovat monet kysyneet.
Sitten henkilökunnasta: vanhustenhoidossa ja -hoivassa
on oltu kovasti huolissaan henkilöstön riittävästä määrästä ja
myös henkilöstöpulasta. Eli onko meillä riittävästi
terveydenhuollon henkilökuntaa? Läheskään
kaikki työ vanhustenhoidossa ja -hoivassa ei vaadi
esimerkiksi sairaanhoitajan tai lähihoitajan osaamista.
Tarvetta olisi myös ihan tavallisiin auttaviin käsiin.
Onko hallituksessa mietitty hoitoavustajakoulutuksen lisäämistä?
Sitä on tällä hetkellä jonkin
verran, mutta se olisi kauhean hyvä lisä tähän
vanhustenhoivahenkilökuntaan ja kulkisi käsi kädessä myöskin
tämän yhteiskuntatakuuajattelun kanssa.
Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tämä lakihan on yhdessä suhteessa
poikkeuksellinen. Tässä ei ole vertailua edelliseen
lakiin, eli laki on uusi. Hieno juttu näin!
Mehän heitämme täältä tänään
palloa kuntiin. Pallo lentää kauniissa kaaressa,
siinä on jonkun verran käskyjä, jonkun
verran arvioita ja jossakin määrin sitten myöskin
rahaa.
Huoleni hieman on siinä kohdassa, että kun me
arvioimme kotipalvelujen vaikutusta — on äärimmäisen
tärkeä tehostaa niitä — sekä ennaltaehkäisyä,
joka on äärimmäisen tärkeää ja
johon pitää panostaa enemmän: ettemme
vain nyt olisi liian optimistisia siinä suhteessa, missä määrin
ne tätä rahoitusta keventävät.
Itse asiassa huoleni on, että kun tämä pallo täältä lentää kaaressa
kuntiin, joissa me itse, monet meistä, olemme sitä vastaanottamassa:
millä, arvoisa ministeri, huolehditaan siitä — voidaan vahtia,
neuvoa, ohjata — että se laatu siellä kunnissa
oikeasti tällä kohtaa säilyy? Eihän
ole kysymys ihan vain euroista, vaan ennen kaikkea laadusta. Miten
tämä kaikki toteutuu? Miten saadaan niin pitkä porkkana
ja niin pitkä keppi, että se ohjanta toteutuu?
Tähän haluaisin vähän vahvistusta.
Jani Toivola /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä on hieno lakiesitys,
ja täällä on paljon pidetty hyviä puheenvuoroja
ja tuotu hyviä kohtia esille.
Olin erityisen iloinen, kun ministeri omassa puheenvuorossaan
sanoi, että ikään kuin tämmöinen
siiloihin ja eri ryhmiin jakamisen aika on ohi, että se
on takapajuista, koska näen, että se on nimenomaan
alku juuri sille, että toteutuu myöskin tämä yksilöllisyyden
tavoite, että jokainen tulisi nähdyksi tasa-arvoisena
yksilönä ja myöskin vanhuksena, jonka ääni
kuuluu, jolla on myöskin mahdollisuus vaikuttaa niihin
omiin palveluihinsa ja myöskin koko omaan yhteisöönsä.
Tästä näkökulmasta olisin
nostanut esille muutaman erityisryhmän liittyen esimerkiksi
terveyspalveluihin ja siihen, että yksilöllisyys
toteutuu. Tietyllä tavalla ehkä tiettyjä tabualueita myöskin,
kun puhutaan vanhusten seksuaalisuudesta ja ehkäisypalveluista,
sukupuolitaudeista, seksuaalivähemmistöihin kuuluvista
vanhuksista sekä myöskin hiv-vanhustyöstä ja
siihen kuuluvista palveluista: on tärkeätä,
että myöskin ne toteutuvat.
Sitten muita välineitä, jotka ovat vähän
marginaalissa: nostaisin esiin myöskin kulttuurisen vanhustyön
sekä ikäpolvihankkeen, missä esimerkiksi
tehdään nuorisotyötä ja vanhustyötä yhdessä niin,
että eri ikäpolvet kohtaavat, koska minä koen,
että myös ymmärrys eri ikäpolvien välillä auttaa
näiden tavoitteiden saavuttamisessa aidolla tavalla.
Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kustannusvaikutuksista puhuisin minäkin
ja lähinnä sellaisesta kustannusvaikutuksesta,
mitä tässä hallituksen esityksessä ei ole
otettu huomioon.
Meillähän tällä hetkellä perushoitajilla
on sellainen tilanne, että he ovat tällä hetkellä alipalkattuja
suhteessa siihen työmäärään,
mitä he tänä päivänä tekevät,
ja tämä on johtanut siihen, että perushoitajat
yhä enenevässä määrin,
koulutetut ihmiset, siirtyvät pois alalta. Jos me toteutamme vanhuspalvelulain,
niin kuin tarkoitus tietysti on, niin tämä tulee
jatkossa nostamaan kyllä kunnissa palkkakustannuksia, ja
tähän ei ole hallitus kyllä varautunut
millään tavalla. Perussuomalaiset esittivät
vanhuspalvelulain toteuttamiseen 75 miljoonaa euroa hallitusta enemmän
ja 125 miljoonaa hallitusta enemmän valtionosuuksiin, ja näillä rahoilla
pystyttäisiin kyllä toteuttamaan kunnolla tämä vanhuspalvelulaki.
Mutta ministeriltä kysynkin, kun tässä (Puhemies
koputtaa) aikaisemminkin jo tuli esille omaishoidon tuki, jolla
pystyttäisiin merkittävästi vähentämään
myös laitoshoidon kustannuksia, tuleeko nyt omaishoidolle
tehtäväksi jotakin.
Vesa-Matti Saarakkala /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tämä linjaus siitä,
että jatkossa se ehdoton suositus vuodesta 2014 eteenpäin
olisi 0,5, on pieni pettymys kyllä ainakin itselleni, koska
nyt tässä on tavoitteena, että jatkossa
hoidettaisiin enemmän kotona, ja se tarkoittaa, että ne,
jotka jatkossa ovat laitoksessa, ovat sitten hoitoisuudeltaan nykyistäkin
vaativampia, koska kunto ei ole niin hyvä, ja silloin tämä 0,5
on kyllä alimitoitettu lukema. Olisin toivonut, että ministeri
olisi jaksanut pitää kiinni siitä 0,7:stä,
sillä se tulee olemaan lähempänä totuutta
oleva lukema kuin tämä 0,5.
Haluaisin myös kysyä, pitäisikö nyt
jotain terveystarkastuksia ihan kutsunnoilla järjestää vaikkapa
juuri eläkeiän saavuttaneille ihmisille, koska
jos tämä ennaltaehkäisevyys perustuu
siihen, että sitten kun on jo ongelmia, hakeudutaan palvelutarpeen
arviointiin, niin ei kyllä päästä ajoissa
puuttumaan siihen. (Puhemies koputtaa) Eli pitäisikö kutsunnat
järjestää tässä asiassa?
Markku Eestilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Laki kiinnittää huomiota
asiakkaan todelliseen toimintakykyyn, mikä mielestäni
on hyvä asia, ja tämän saman todellisen toimintakyvynhän
pitäisi olla määräävä tekijä myös
veteraanien ja sotainvalidien kuntoutuksessa, mutta nythän
sotilasvammalaki asettaa tietyillä prosenteilla hieman
esteitä tälle todellisen kuntoisuuden mukaan annettavalle
hoidolle ja kuntoutukselle.
Arvoisa puhemies! Lain mukaan asiakkaalle on annettava mahdollisuus
osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen, ja
edelleen laki edellyttää, että asiakasta
koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava
siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu.
Arvoisa ministeri, otan pienen esimerkin edellisistä lauseista.
Kun ikäihminen joutuu palveluasumiseen, sen pitäisi
inhimillisesti ajatellen olla hänen viimeinen asuntonsa.
Miten vanhuspalvelulaki estää sen, että kilpailutuksen
kautta ikäihminen joutuisi vastoin tahtoaan vaihtamaan
asuntoa? (Erkki Virtanen: Se lukee pykälässä!)
Päivi Lipponen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Käsillä on todellakin historiallinen
avaus, kuten ministeri itse on todennut ja moni edustaja täällä myös
sanonut.
Me tarvitsemme kotiin vietävää hoivaa,
ja me tarvitsemme uuden teknologian parempaa hyödyntämistä siinä,
että me saamme laadukkaasti sen hoivan kotiin järjestettyä.
Olin puhumassa ikäihmisille, ja sieltä tuli viesti,
että pitäisi uuden teknologian lisäksi
tutustua siihen, että ihmisillä olisi paremmat
silmälasit, kuulokojeet ja rannekkeet, ja näitä pystyttäisiin
myös subventoimaan, jotta ne olisi mahdollisuus hankkia.
Eli aika monesta palasesta se hyvä kotona selviäminen
sitten koostuu, ja senpä takia on erittäin hyvä,
että synnytetään näitä moniammatillisia
työryhmiä, jotka kartoittavat ikäihmisen
hoivan tarpeen ja palvelun suunnittelun.
Toinen asia, mikä on noussut ihmisten mielessä esille,
on se, että me tarvitsemme runsaasti henkilökuntaa
ikäihmisille suunnattuihin palveluihin, ja olisi erittäin
tärkeä, että alalle saataisiin ihmisiä,
jotka ovat todella soveltuvia ja joilla on lahjakkuus toimia hoivan
parissa, koska se on hyvin vaativaa työtä. Olisinkin
kysynyt ministeriltä, kuinka on mietitty pääsykokeiden
kehittämistä, jotta koulutukseen todella pystytään
valikoimaan parhaiten soveltuvat osaajat.
Kristiina Salonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Yhdyn täällä kiittelijöitten joukkoon
siinä, että vihdoin saamme käsitellä lakia
ikäihmisten palveluista. Koska itse olen työskennellyt
vanhuspalvelussa, niin olen ollut erityisen kiinnostunut tämän
lain yksityiskohdista, ja haluaisinkin nostaa esille kaksi mielenkiintoista
ja tärkeää kohtaa.
Olen tyytyväinen siihen, että laissa on pykälä iäkkään
henkilön palvelutarpeesta ilmoittamisesta. Tämä pykälähän
on verrattavissa lastensuojelussakin olevaan ilmoitusvelvollisuuteen
ja nostaa silloin myös vanhukset aivan uudelle tasolle. Heitteillejättö on
lasten osalta ollut tuttu termi, mutta vanhusten heitteillejätöstä ei
ole liikaa puhuttu. Toivon, että valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, miten tämä pykälä käytännössä sitten hoidetaan.
Tarve ilmoittamiseen voi tulla keskellä yötä,
ja silloin kenties sosiaalipäivystys on oikea taho, päivällä taas
ehkä joku toinen taho. Jotta tämä tärkeä pykälä toteutuisi,
pitää olla selvillä, mikä taho
vastaanottaa ilmoitukset ja kykenee tarvittaessa myös toimimaan
välittömästi.
Sauli Ahvenjärvi /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On tiedossa, etteivät kaikki kunnat
noudata nykyisiäkään suosituksia hoivapalveluiden
laatuun liittyen. Tästä on olemassa tutkittua
tietoa, ja on todettu, että kaikkein heikoimmat tapaukset
hoivapalveluiden järjestäjinä ovat kunnallisia
laitoksia. Tuntuu siltä, että valvonta yksityisten
palvelujen tuottajien laadun osalta toimii jopa paremmin. Kysyisinkin:
onko nyt aiempaa paremmin varmistettu se, että kunnat todellakin
noudattavat laissa annettuja suosituksia ja velvoitteita?
Toisena: Edustaja Mattila nosti esille huolen valtakunnallisen,
yhtenäisen potilastietojärjestelmän puuttumisesta,
siitä on aiemminkin täällä keskusteltu.
Tämä puutehan aiheuttaa myös ongelmia
vanhusten hoivapalvelujen järjestämiseen ja erilaista
tehottomuutta. Olisin kysynyt ihan, että onko sosiaali-
ja terveysministeriöllä arviota siitä,
milloin tämä ongelma Suomesta poistuu.
Ilkka Kantola /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Harvoin saa lukea eettisesti niin vahvasti
ladattua lakitekstiä kuin tämän nyt käsillä olevan
lakiesityksen pykälät ovat. Sitä voi kuvata
niin, että sinne on saatu hyvin vahvasti mukaan sellaisia
asioita kuin ihmisarvon kunnioitus, yksilön kunnioitus
ja huolenpito ihan jokaisesta.
Se hurja eettinen dilemma, se asetelma, jossa vanhuspalveluja
on toteutettu ja nyt kehitetään, on se, jossa
pohditaan sitä, kuinka paljon vanhuksesta on tullut tai
hänen annetaan olla vain hoidon kohde ja kuinka paljon
vanhus itse voi osallistua oman hoitonsa, palvelusuunnitelmansa
kehittämiseen ja sen laatimiseen. Siis kysymys objektista
ja subjektista silloin, kun puhutaan vanhuspalveluiden kehittämisestä,
on tärkeä, ja se on hyvin monipuolisesti hahmotettu
ja mielestäni oikein tässä lakiesityksessä.
Sinne lisätään valtaosin näitä vanhuksen
subjektiksi, toimijaksi, tekemisen elementtejä hyvin monin
eri tavoin.
Mutta sitten on myös hyvä havainto, johon edustaja
Salonen äsken kiinnitti huomiota, että lisätään
tällainen ilmoittamisvelvollisuus. Kun vanhus ei enää pysty
olemaan subjekti, joku, joka havaitsee hänen hätänsä,
hänen toimintakykynsä heikkenemisen, kantaa hänestä huolta
ja ohjaa viranomaisten avun piiriin. Hyvin tärkeä pykälä.
Antti Lindtman /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensimmäisenä maana Euroopassa
Suomi säätää nyt lain vanhusten
turvaksi, ja se, miksi sosialidemokraateille oli tärkeää,
että tämä tulee voimaan jo 2013, mahdollisimman
aikaisin, oli sen takia, että se ehtii koskettamaan sitä väestönosaa,
joka omalla työllään on osallistunut
hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen. Tämä on
meille arvovalinta.
Mitä tulee tähän resurssikysymykseen,
näissä vaikeissa oloissa te, peruspalveluministeri,
taistelitte yli puolet kustannuksista valtiolta. Muistan, kun viime
kaudella tuli kouluterveydenhuolto- ja neuvola-asetus, vain kolmanneksen
me kunnista saimme rahaa siihen porvarihallituksen aikana, ja silloin
oli rahaa. Eli voi yhtyä siihen, mitä edustaja
Kivelä sanoi, tämä oli teidän
työvoittonne.
Kun edustaja Rehula otti esiin tämän resurssikysymyksen,
niin olisikin mielenkiintoista sitten tietää,
kuinka paljon te olette varanneet vanhuspalvelulain toteuttamiseen
ja yksityiskohtaisesti vanhuspalveluihin lisärahaa teidän
vaihtoehtobudjetissanne, jos otetaan sieltä se omaishoidon siirto
Kelaan pois. Kuinka paljon tarkalleen te esitätte lisäresursseja
ensi vuodelle teidän vaihtoehdossanne?
Puhemies Eero Heinäluoma:
Nyt ovat kaikki debattipuheenvuoroa pyytäneet saaneet
käyttää yhden puheenvuoron. Tässä on
vielä toiselle kierrokselle... — Jaha, onko joku
jäänyt pois? Edustaja Juvonen ottaa seuraavan
puheenvuoron.
Arja Juvonen /ps(vastauspuheenvuoro):
Kiitos puhemies! Olisin kysynyt tästä valvonnasta.
Lakiluonnoksessa puhutaan omavalvonnasta. Luotatteko siihen, kuinka
pitkälle, tällaiseen itse tehtyyn valvontaan?
Kannan huolta myös siitä, että alkuperäisessä luonnoksessa
kiinnitettiin huomiota hoitajan ilmoitusvelvollisuuteen, jos huomaa
työpaikalla epäkohtia, ja nyt sitä ei
enää tässä uudessa laissa ole.
Miten te suhtaudutte siihen? Kuka niitä epäkohtia
oikeasti uskaltaa tuoda sieltä työkentältä esille,
koska on jo vaitiolovelvollisuus? Olen huolissani myös
laatusuosituksen uudistamisesta. Mitä tapahtuu vanhalle laatusuositukselle
ja varsinkin näille mitoituksille siinä?
Sitten kannan suurta huolta tästä saattohoitoasiasta.
Jokainen vanhus ennemmin tai myöhemmin päätyy
myös saattohoitoon, monesti keuhkokuumeessa vuoteen pohjalla.
Saattohoitoa lakiluonnos raapaisee vain pinnalta aivan aavistuksen
verran. Olisiko mitenkään mahdollista saada enemmän
saattohoitoasiaa vielä lakiluonnokseen ja mahdollisesti
myös saattohoitosuosituksen saaminen kuntiin jollakin tavalla
mainittuna?
Puhemies Eero Heinäluoma:
Sitten toiselta kierrokselta myönnän vielä puheenvuorot
edustajille Rehula, Vehviläinen, Sarkomaa, ja sen jälkeen
sitten ministeri vastaa, ja sitten varmaan mennään
puhujalistaan, ja puhemieskin vaihtuu tässä välissä.
Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kauniit sanat ja hyvätkään
pykälät eivät muutu käytännön
toimenpiteiksi, ellei niihin anneta mahdollisuuksia.
Meillä on käsittelyssä laki, joka
on itse asiassa laki siitä, että olemassa olevaa
lainsäädäntöä pitää noudattaa.
Ongelma siinä, että ikääntyvän
väestön palvelutarve, se kysyntä, ei
ole kohdannut tarjontaa, on se, että ei ole riittävästi
rahaa. Ja minä en haluaisi tätä keskustelua
tähän eurokeskusteluun edes viedä, mutta
se on pakko tehdä. Ministeri, te sanoitte: "Tämä on
kädenojennus kuntien suuntaan." Se oli se 151 miljoonaa.
Mikäs kädenojennus kuntien suuntaan on 3,4 miljardin
valtionosuusleikkaukset samana aikana, kun tuo kädenojennus
kuntien suuntaan tehdään?
Toisekseen, kun sanon, että minä haluan hyvän
lain, tässäkin on erotettava kaksi asiaa. Lakiteknisesti
tämä laki ei ole ihan vielä valmis, ja
sitten toinen asia: minä haluan sellaisen lain, josta tämän
talon ulkopuolellakin koetaan, että se toteutuu, minkä erityisesti
ministeri on luvannut.
Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Palaan tähän omaishoitoon,
kun en saanut siitä vastausta. Ensinnäkin totean
edustaja Lindtmanille, jonka kotikaupunki irtisanoi 500 omaishoitajan
sopimuksen loppuvuodeksi: sen takia tarvitaan sitä, että omaishoito
siirretään Kelan vastattavaksi, kun kunnat eivät
sitä itse näköjään
pysty kunnolla hoitamaan.
Totean omaishoidon osalta, että silloin kun olimme
sosialidemokraattien kanssa hallituksessa, Liisa Hyssälän
johdolla, hänen ollessaan ministerinä, laadittiin
omaishoidon tuesta ensimmäinen laki, ja se oli minusta
hyvä teko, ja nyt olisi johdonmukaista, että samaan
aikaan, kun vanhuspalvelulakia ollaan viemässä eteenpäin, omaishoidon
tuki siirrettäisiin Kelalle. Laaditaan kriteerit, jotta
on yhtenäiset kriteerit joka kunnassa, ja sitten sen jälkeen
Kelalle siirto. Sitä kautta voidaan turvata se, että omaishoitajat
ovat keskenään tasavertaisessa asemassa kotipaikkakunnastaan
riippumatta.
Antti Lindtman /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Se, mitä omaishoidon osalta Vantaalla
tehtiin, oli hölmö päätös,
ja myös keskustalaiset olivat sen päästämässä eteenpäin.
Nyt se on korjattu. Olemme lisänneet ensi vuodelle rahaa,
ja tämä ei tule toistumaan, hyvä niin.
Tämän takia myös tarvitsemme kriteerit,
ja on hyvä, että ne nyt vihdoin tehdään,
kun viimeisen kahdeksan vuoden aikana niitä ei ole tehty.
Mutta kysyn vielä kerran, kun te sanoitte, että te
haluatte lisää rahaa tämän lain
toteuttamiseen: kuinka paljon teidän varjobudjetissanne
osoitetaan lisää rahaa yksilöitynä konkreettisesti
vanhusten palveluihin? Sen haluaisin kuulla.
Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Erittäin tiukassa taloudellisessa
tilanteessa selkeät voimavarat vanhustenhuoltoon on tärkeä arvovalinta
Kataisen hallitukselta. Erityisen tärkeää kokoomuksen
eduskuntaryhmälle oli se, että omaishoitoon tuli
10 miljoonaa euroa lisää, ja pidämme
tärkeänä, että sitä suunnataan
omaishoitajien ja -hoidettavien jaksamiseen niin, että perhe
nähdään kokonaisuutena. Myöskin
tässä vanhustenhuoltolaissa on nähtävä,
että se koskettaa omaishoitajia ja -hoidettavia
silloin, kun he ovat ikääntyneitä. Haluan
vielä kysyä ministeriltä: Voimmeko olla
varmoja, että hallitusohjelman kirjaus siitä,
että oikeus palveluihin vahvistuu, että tämä uudistuksen
juju on varmasti tässä? Täyttyykö hallitusohjelman lupaus?
Liikunta on tärkeää meille kaikille.
Ikääntyville se on elintärkeää.
Toivoisin, kun tässä laissa ei vielä ole
pykälää kuntoutuksesta, kuntouttavasta työotteesta,
että me saisimme sen yhdessä täällä eduskunnassa
tähän sorvattua. Vai onko ministeri sitä mieltä,
että se on tässä riittävä?
Ainoa keino ylläpitää hyvää ikääntymistä,
hyvää elämää ja ennalta
ehkäistä ja siirtää laitoshoidon
tarvetta on se, että (Puhemies koputtaa) ihmiset pääsevät liikkumaan
ja jokainen vanhus pääsee esimerkiksi ulos.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Nyt ministerin vastaus. Sen jälkeen puhujalistaan.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Tämä laki on todellakin
Kataisen hallituksen yksi kärkihankkeista, ja sen vuoksi
on todellakin paikallaan, että tätä lakia
niin täällä keskustelussa kuin sitten
valiokunnissa hiotaan niiltä osin kuin eduskunta katsoo
tarpeelliseksi.
Edustaja Sarkomaa kysyy nyt tästä oikeudesta palveluihin,
ja voin vakuuttaa tässä käsi sydämellä,
että meillä ministeriössä on
käyty lukuisia keskusteluja oikeusministeriön
kanssa, Oikeuskanslerinviraston kanssa ja on yritetty löytää sellainen
muotoilu, että se on tarpeeksi tiukka, mutta että se
ei sodi perustuslakia vastaan. Se muotoilu, joka meillä tällä hetkellä tässä lakiesityksessä
on,
lähtee myöskin henkilön oikeudesta olla
eri mieltä sen palvelusuunnitelman kanssa. Eli kun palvelusuunnitelma
on kuitenkin aina subjektiivinen näkemys, kunnan työntekijän
subjektiivinen näkemys tai sitten tiimin subjektiivinen
näkemys, niistä palveluista, joita kyseinen henkilö tarvitsee,
niin saattaa hyvin olla, että iäkäs ihminen
itse tai hänen omaisensa katsovat, että se palvelusuunnitelma
ei ole riittävä, jolloin se palvelusuunnitelma
ei voi olla sitova siltä osin, vaan henkilöllä täytyy
olla oikeus myöskin riitauttaa se palvelusuunnitelma.
Siitä johtuen tämän pykälän
muotoilu on ollut äärimmäisen vaikeaa,
niin että me emme sulje tätä henkilön
omaa itsenäistä oikeutta arvioida sitä palvelusuunnitelman
riittävyyttä ja tältä osin voimme
jättää siihen sen liikkumavaran nimenomaan
yksilön oikeuden näkökulmasta. Sen vuoksi
tämä kyseinen pykälä on nyt
muotoiltu siihen muotoon kuin se tällä hetkellä on,
ja se on oikeusministeriön hyväksymä tässä muodossa
ja myöskin Oikeuskanslerinviraston hyväksymä tässä muodossa.
Toki jos joku vielä keksii siihen paremman muotoilun, ministerinä olen
hyvin valmis sitten siltä osin avaamaan tätä lakia,
ja toivon kovasti, että mikäli esimerkiksi valiokunnassa
asiantuntijalausunnoissa ilmenee, että huolimatta siitä,
että meillä ministeriössä virkavastuulla
olevat virkamiehet ovat todenneet yksiselitteisesti, että tämän
tiukemmaksi tätä ei voi tehdä, jos ilmenee
sellaisia seikkoja, että voikin tehdä, niin toki
me sen muutamme sen mukaiseksi kuin sen mahdollisesti voi tehdä.
Mutta minulle on todettu yksiselitteisesti, että tämän
tiukemmaksi tätä ei voi tehdä — ja
nimenomaan ylimmältä taholta. Kun katsomme tuota
Oikeuskanslerinvirastoa, niin se on se taho, joka meillä kuitenkin
laintarkastuksen viime kädessä katsoo, että läpäiseekö se
sen seulan.
Edustaja Juvonen kysyi tästä omavalvonnasta ja
siitä, millä tavalla sitä tullaan toteuttamaan. Tässähän
niin laissa itsessään kuin lain perusteluissa
avataan hieman tätä omavalvonta-asiaa. Se, mikä tässä on
tähdellistä, on se, että nyt tätä omavalvontaa
ei esimerkiksi palveluntuottaja itse varsinaisesti tee, vaan se
tehdään yhteistyössä omaisten,
hoidettavien ja henkilökunnan kanssa, ja tämä palaute,
joka sieltä kerätään, toimii
tämän omavalvonnan välineenä,
ja se täytyy asettaa myöskin julkisesti nähtäville,
ja sillä täytyy olla merkitystä kunnallisessa
päätöksenteossa ja resursoinnissa, millä tavalla
se subjektiivinen aito näkemys sieltä arkielämästä näkyy.
Myöskin kuntien päättäjillä on
tässä todella iso vastuu, ja vanhusneuvostoilla,
niin että he ottavat nämä viestit aidosti
huomioon. Mutta laki velvoittaa siihen, että tämä palaute
todellakin kerätään hyvin laajalta porukalta,
eikä se voi olla esimerkiksi yksityisen palveluntuottajan
oma näkemys siitä, toteutuuko laatu vai ei.
Laadun valvontaan ja näiden suositusten valvontaan
tullaan tässä alkuvaiheessa panostamaan myöskin
erityisen lisävalvonnan puitteissa. Tähän
lisävalvontaan on myöskin budjetissa rahaa sälytetty
niin, että samaan aikaan kun meillä näitä kotihoidon
laatusuosituksia nyt ollaan jo työstämässä ja
kun ne astuvat voimaan... Täällä kysyttiin,
mitä tapahtuu vanhoille laatusuosituksille. No, kotihoitoonhan
meillä ei koskaan ole ollutkaan Suomessa vielä laatusuosituksia,
niin että tämä on ihan uusi työ,
jota nyt ollaan tekemässä, uranuurtavaa työtä.
Mutta sitten nämä ympärivuorokautisen
laitoshoidon suositukset: Eivät ne ole katoamassa minnekään.
Päinvastoin niitäkin on syytä minun mielestäni
tarkentaa. Ja siinä vaiheessa, kun 2015 tuo asetuksenantovaltuusmahdollisuus
astuu voimaan, on tärkeää myöskin
katsoa, mitkä sellaiset laatusuosituksen tasolla olevat
seikat on syytä ottaa myöskin asetuksessa huomioon.
Tässä tulee kyseeseen esimerkiksi ruokailuväli
ja mahdollisesti, pääseekö ulkoilemaan.
Sellaiset laadulliset tekijät, jotka inhimillisestä näkökulmasta
katsoen ovat tärkeitä, minun mielestäni
täytyy ottaa huomioon.
Minun mielestäni edustaja Toivola esitti itse asiassa
semmoisen hyvin tärkeän kysymyksen, joka minun
mielestäni pitäisi laajemminkin meillä yhteiskunnassa
pystyä käsittelemään. Kun me puhumme
ikääntyneestä väestöstä,
me liian usein puhumme ikään kuin yhdestä yhtenäisestä ryhmästä ihmisiä,
emmekä huomioi sitä, että kyseessä on
hyvin moninainen erilaiset elämäntaustat omaava
joukko ihmisiä aivan samalla tavalla kuin aktiiviväestössäkin
on. Sen vuoksi se, että me huomioimme yksilön,
on tärkeä kysymys, ja sen vuoksi tässä laissakin
on nimenomaan painotettu sitä, että se henkilön
oma subjektiivinen näkemys siitä, minkälaisia
palveluita hän tarvitsee, on kertakaikkisesti otettava
huomioon.
Tässä laissahan todellakin on kaksi eri näkökulmaa.
Se lähtee hyvin kaukaa jo siitä vaiheesta, kun
meillä ihminen jää vanhuseläkkeelle.
Eli siinä vaiheessa jo palvelujärjestelmän
täytyy ottaa hänestä koppi ja huomioida
tämä ennalta ehkäiseminen. Sitten se
toinen tärkeä osa tässä laissa
on nimenomaan se, millä tavalla palvelujärjestelmä itsessään
vastaa ja toimii niihin tarpeisiin.
Kun täällä on puhuttu siitä kuntoutuksesta
ja kuntouttavasta työotteesta, niin tätäkin
meillä ministeriössä virkamiehet ja myöskin
palautteen antajat ovat omalta osaltaan nostaneet esille, että minkälaisia
termejä me käytämme. Käytämmekö me
"kuntouttava työote" -termiä lain sisällä, käytämmekö me
"kuntoutusta" lain sisällä? Nämä ovat
kaksi eri asiaa: kuntouttava työote ja kuntoutus. Eli näitä ei
missään tapauksessa saa sotkea toisiinsa.
Nyt laissa kyllä painotetaan näitä molempia näkökulmia.
On ehkä syytä, että kun itse kukin tässä salissa
pääsee ne lain perustelut kunnolla lukemaan lävitse,
sieltä sen huomioivat. (Sari Sarkomaa: Entäs pykälät?) — Pykäliin
ei voi, edustaja Sarkomaa, aivan joka ikistä asiaa kirjata.
Kaikessa lainsäädännössä se
on näin. — Mutta se yleishenki laissa nimenomaan
lähtee siitä, että tämä kuntouttava
työote on oltava kaikkialla vallalla, ja tämä liittyy
myöskin siihen koulutukseen, jota täällä on
paljon nostettu esille. Me tarvitsemme aivan uudenlaista toimintakulttuuria Suomeen.
Täällä kysyttiin siitä,
millä tavalla tämän painopisteen siirto
ihan aidosti onnistuu. Kyllä se tulee olemaan, arvon edustajat,
pidempi prosessi. Ei se tule tapahtumaan yhdessä yössä.
Kun laki astuu voimaan 1.7.2013, silloin ei kannata odottaa, että taivaan
fanfaarit alkavat soida, vaan siitä sitten laki lähtee
velvoittamaan monella eri tasolla ikääntyneiden
ihmisten hoivan parantamista, ja kyllä edelleen painotan
sitä, että kunnilla tulee olemaan todella iso
osa sitä vastuuta, millä tavalla ihan aidosti
ne palvelut tullaan järjestämään,
ja sen vuoksi — edustaja Rehula vielä kerran peräänkuulutti,
ja edustaja Vehviläinen, sitä, onko tähän
aidosti riittävästi rahaa — meillä hallituksessa
katsottiin tarpeelliseksi, että tämä valtionosuus
on siis poikkeuksellisesti yli 50 prosenttia: 54,3 prosenttia. Kun
te kysyitte, mikä se sellainen kädenojennus on,
niin kyllä jos te katsotte ihan muita lakeja ja valtionosuuksia,
jotka niihin on sälytetty, niin ei näin korkealla
prosentilla muihin lakeihin korvata.
Vielä haluaisin sanoa omaishoidosta ja omaishoitajien
asemasta. Tämän lain puitteissa myöskin
omaishoitajille tulee selkeää parannusta, koska
vastuutyöntekijä on myöskin omaishoitajien
oikeus tämän lain puitteissa. Ja kun me puhumme
tässä laissa toimintayksiköistä,
joiksi lasketaan myöskin kodit: eli se, että siellä kodissa on
riittävä tuki sille arkiselviytymiselle, on täällä laissa
hyvin selkeästi edellytetty myöskin, että kunnat
sen järjestävät. Vastuutyöntekijä tulee katsomaan
myöskin sen, millä tavalla iäkäs
hoidettava itse ja millä tavalla omaishoitaja hyötyy palvelujärjestelmästä parhaalla
mahdollisella tavalla niin, että me aidosti tuemme heidän
jaksamistaan ja arjessa selviytymistään, ja tähän
liittyy myöskin tämä kuntoutus, kuntouttavat
palvelut, intervallihoidot ja koko se iso kokonaisuus, joka liittyy
omaishoitajuuteen.
Edustaja Vehviläinen, te useaan otteeseen täällä salissa
olette kysynyt siitä, miksi tämä Kela-siirto
ei nyt omaishoidon rahallisen korvauksen osalta liiku, minkä takia
nyt on todettu, että ensin täytyy hoitaa ne kriteerit
kuntoon ja ensin täytyy antaa Elli Aaltosen työryhmän
tehdä se työ rauhassa, jotta me saamme sen omaishoitajuuden
koko ison kokonaisuuden hallintaamme. Edustaja Vehviläinen,
minä en usko laastareihin, siihen, että paikkaamalla
sieltä täältä me saamme tämän
omaishoitajuuskysymyksen aidosti kuntoon. Tämä on
nyt sitten ensimmäinen kerta, kun lähdetään
viemään tällaista isoa toimenpidekokonaisuutta
lainsäädännön tasolla omaishoitajien
osalta eteenpäin, ja tämä hallitus on
nyt tekemässä tätä työtä.
Toivoisin kovasti, että myöskin oppositio tukisi
paitsi tätä omaishoitajien aseman parantamistyötä,
jota hallitus on tekemässä, niin myöskin
tätä vanhuspalvelulain maaliin viemistä.
Niin kuin totesin tuossa ihan alkupuheenvuorossani, tätä lakia
on ollut valmistelemassa todella laaja joukko erilaisia tahoja,
myöskin keskustataustaisia ja lausunnonantajissa on perussuomalaisia
ollut ja kaikista eri hallituspuolueista ja monista eri järjestöistä.
Tämä ei todellakaan ole laki, joka jää vain
kapeasti vaikuttamaan johonkin yhteen osa-alueeseen ikääntyneiden
ihmisten hoidossa tai hoivassa. Tämä ei todellakaan ole
laitoshoitolaki, vaan tämä laki lähtee
liikkeelle jo siitä, kun ikääntynyt ihminen
on eläkeiässä ja tulee tarvitsemaan niitä ennalta
ehkäiseviä palveluita, tulee tarvitsemaan sitä kuntien
eri sektoreiden palvelutarjontaa oman hyvinvointinsa tueksi ja aina
sinne hamaan loppuun saakka.
Haluaisin päättää vielä tuohon
saattohoitoasiaan, jota edustaja Juvonen täällä peräänkuulutti. Saattohoitoasia
on todella tärkeä, se, että me kunnioitamme
ihmiselämää aina syntymästä loppuun
saakka. Sen vuoksi meillä Etene on nyt tekemässä omaa
työtään ja meillä ollaan tekemässä saattohoidon
suhteen kehittämistyötä, suosituksia,
laatumääritelmiä, jotka lähtevät
hyvinkin nopealla aikataululla tuonne kuntiin. Tämä saattohoitoasia
täytyy ottaa huomioon myöskin koulutuspuolella
hoitohenkilökunnan osalta niin, että ihmisarvon
kunnioitus tässä yhteiskunnassa kaikilla tasoilla
toteutuu, niin kuin tässä salissa varmasti joka
ikinen meistä toivoo.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Anssi Joutsenlahti.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Paljon on puhdastakin vettä virrannut
Laakajärvestä kohti Saimaata vuodesta 2006, jolloin edustaja
Martti Korhosen kanssa teimme yhdessä vasemmistoliiton
ryhmäaloitteen vanhuspalvelulain säätämiseksi.
Nyt se laki lopultakin erilaisten ja moninaisten vaiheitten jälkeen
on täällä salissa, ja siitä pitää toki
olla tyytyväinen ja kiittää meitä kaikkia,
jotka siinä prosessissa olemme olleet mukana, kuka missäkin
paikassa, kuka milloinkin.
Mutta olennaista tässä laissa on, on tietysti monta
asiaa, mutta minusta ehkä keskeisintä niistä edustaja
Kantola onnistui tässä debattipuheenvuorossaan
sivuamaan eli sitä, että tämä laki
on rakenteeltaankin ja myös sisällöltään
sillä tavalla poikkeuksellinen, että — ehkä niin
on joskus saattanut tapahtua aiemminkin — tässä selkeästi asetetaan
tässä tapauksessa vanhus ei suinkaan objektiksi
vaan subjektiksi. Toki vanhukseen kohdistuu näistä lain
pykälistä monia toimenpiteitä, jotka
siis kohdistuvat häneen, mutta siinä ohessa tällä lailla
pykälätasolla vahvistetaan kansalaisen, tässä tapauksessa
vanhuksen, ikääntyneen kansalaisen, mahdollisuutta
oikeasti eikä pelkästään sanojen
tasolla vaikuttaa omiin asioihinsa erityisesti kunnallisessa päätöksenteossa, mikä
on
keskeisintä, kun kunnat nämä palvelut keskeisesti
kuitenkin järjestävät, ja toisaalta paitsi
yksilön tasolla niin myöskin sillä tavalla
yhteisön tasolla, että vanhusneuvoston kautta
kunnan ikääntyneille ihmisille tulee mahdollisuus
vaikuttaa siihen kollektiivisempaan päätöksentekoon.
Tämä on tietoinen valinta tässä laissa,
ja pidän sitä erittäin hyvänä ja
toivon, että se saa myöskin jatkoa. Minulla on
ollut tilaisuus nähdä tulevan sosiaalihuoltolain
luonnoksia, ja ilahtuneena panin merkille, että aivan samaa
rakennetta on tarjolla myöskin siellä, ja minä uskon,
että jos tällä tavalla voidaan edetä,
niin pääsemme tosi hyvään lainsäädäntöön,
sellaiseen, josta ihmiselle käy aika selkeästi
itsellekin pienelläkin lukemalla selville, mitä hänelle
tässä oikeasti tarjotaan.
Täällä on puhuttu paljon rahojen
riittävyydestä ja valtionosuuksista jne., kuten
aina tässä salissa puhutaan. Pitkäaikainen
kokemukseni oppositiokansanedustajana toki antaa ymmärrystä keskustan
puheenvuoroille, joissa oltiin huolissaan rahojen riittävyydestä.
Pitää tietysti todeta, että kyllähän
ne ratkaisevat paljon myöskin vanhusten hoivan ja hoidon
osalta, mutta en silti jaksa uskoa, että yhdestäkään
Suomen kunnasta löytyisi enemmistö päättäjiä,
jotka ovat sitä mieltä, että vanhuksia
ja heidän hoivaansa ja hoitoaan ei pitäisi asettaa
keskeiseen asemaan, kun päätöksiä tehdään
siitä, miten voimavaroja jaetaan. Näin on kuitenkin
käynyt, ja siksihän tämä laki
tarvitaan. Ei siksi, että kunnille asetettaisiin uusia
ikäviä velvoitteita, vaan siksi, että kunnat
noudattaisivat, kuten edustaja Rehula täällä sanoi,
niitä jo olemassa olevia velvoitteita, jotka lainsäädäntö on
heille asettanut. Nyt näin ei ole tapahtunut, ja siihenkin
tätä lakia tarvitaan. Mutta sitä tarvitaan myöskin
muuhun.
Minä haluan nyt muistuttaa, että valtionosuudet
eivät ole korvamerkittyjä. Vaikka me nyt osoitamme
tietenkin sen kehysriihessä ja budjettiriihessä sovitun
summan vanhuspalvelulakiin, niin se on se arvio siitä,
että paljonko siihen tarvitaan, mutta kunnat kyllä tulevat
saamaan sitten niitten todella toteutuneitten kustannusten perusteella
sen sosiaali- ja terveydenhuollon oman osuutensa siitä valtionosuuksien
potista. Siksi kustannusten osalta ja näitten palvelujen
järjestämisen osalta ja tämän
koko lain toteutumisen osalta keskeistä on tietysti se,
mitä päätöksiä siellä kunnissa
tehdään. Me säädämme
tämän lain ja perustuslain mukaan osoitamme myöskin
ne valtionosuudet sinne, ja sitten muu lainsäädäntö antaa
kunnille oman verotusoikeuden kautta loput voimavarat, tai ainakin
valtaosan niistä, mutta ne uudet kuntien päättäjät
ensi vuoden alusta ratkaisevat, toteutuuko tämä laki
vai eikö se toteudu tai toteutuuko se lain henki, se, että ihmiset
saavat, kuten tässä lain keskeisenä yhtenä periaatteena on,
paremman mahdollisuuden osallistua omiin elinoloihinsa vaikuttavien
päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa
palvelujen kehittämiseen ja myöskin saada tätä ennaltaehkäisyä ja
sellaista toimintaa, joka itse asiassa poistaa tarvetta näihin
raskaisiin palveluihin.
Tosiasia nimittäin on, että olivat nyt valtionosuudet
ihan mitkä tahansa, niin mitkään rahat eivät
tule riittämään, jos joudumme suuren
osan tulevista vanhuksista eli meistä hoitamaan sillä raskaalla
mallilla, joka nyt on yhtenä osana tietysti tätäkin
lakia. Mitä pidempään me kaikki pysymme
kunnossa, mitä myöhemmin me tarvitsemme raskasta
hoitoa, niin sitä pidemmälle myöskin
rahat riittävät, ja ne riittävät
sitä pidemmälle, mitä pidemmälle
tätä ennaltaehkäisyä voidaan
tehdä. Ja se on ehkä kuitenkin keskeisin kysymys
tässä laissa.
Mutta se, mikä minusta ratkaisee koko tämän lain
hyvyyden tai huonouden, on nimenomaan se, että kun nyt
luodaan tämä järjestelmä, jossa vanhuksen
toimintakyky arvioidaan, ja sen jälkeen siltä pohjalta
yhdessä vastuuhoitajan kanssa — tai moniammatillisen
tiimin tai kenen kanssa nyt tehdäänkään — tehdään
se arvio ja palvelusuunnitelma, mitä palveluja se vanhus
tarvitsee, ja sitten kun tämän vanhuksen pyynnöstä — hänhän
ei ole pelkästään subjekti, vaan toki
niitä päätöksiä tehdään
sitten, jos hän ei itse pysty sitä pyytämään,
myöskin omaisten pyynnöstä tai jopa viranomaisten
toimestakin — ne päätökset tehdään,
niin ratkaisevaa on, millä tavoin ne perustuvat siihen
yhdessä tehtyyn, valmisteltuun suunnitelmaan. Jos sitä suunnitelmaa
ei noudateta, niin silloin tämä laki ei toteudu.
Kun täällä edustaja Sarkomaa on nyt
tiukannut tätä, niin prosessiin jonkin verran
osallistuneena en kysy ministeriltä enää,
mitä tämä tarkoittaa, koska minun mielestäni
ministeri on aika monta kertaa tässä salissa sanonut,
että se tarkoittaa juuri sitä, että kun
sinne palvelusuunnitelmaan on kirjattu, niin sitä on, jos
suinkin mahdollista, pystyttävä noudattamaan.
Sitten se kysymys on, että jos eivät siitä huolimatta
kunnat noudata, niin mitä sitten tapahtuu. Se ehkä vaatii valiokunnassakin
vähän lisätarkastelua, että mitä sanktioita
on, jos kunnat eivät tämänkään
jälkeen suostu noudattamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä,
mitä sitten niille kunnille oikeasti pitäisi tehdä.
Mutta ratkaisevaa on todellakin, että tämän vanhuspalvelulain
hyvyys tai huonous ratkaistaan lopulta kunnissa. Minä en
oikein jaksa uskoa, että tätä olisi kovin
paljon paremmaksi enää voinut saada, ja se liittyy
myöskin näihin mitoituksiin. Eihän, vaikka
me olisimme säätäneet minkälaiset
mitoitukset, täältä olisi lähetetty
yhteenkään kuntaan yhtään hoitajaa
vanhuksia hoitamaan. Sinne olisi lähetetty uhkasakko, ja
ei uhkasakoilla hoideta vanhuksia, niillä heikennetään
kuntien mahdollisuuksia hoitaa vanhuksia. Tämä oli
tämän mitoituskeskustelun dilemma. Mutta ratkaisevaa
on se, mikä on kuntien päättäjien
eettinen ja moraalinen vastuu ja halu. Minä uskon, että se
on erittäin vahva, ja uskon, että tämä laki
yhdistyneenä siihen eettiseen vahvuuteen antaa Suomen nykyisille
ja tuleville ikääntyneille ihmisille, vanhuksille,
mahdollisuuden entistä parempaan hoitoon ja hoivaan.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Muistutetaan, että suositus on tämä 5
minuuttia. Tahtovat puheet venyä jo kymmeneenkin minuuttiin.
Rakel Hiltunen /sd:
Arvoisa puhemies! Ne meistä, jotka ovat antaneet kirkollisen
avioliittolupauksen, muistavat sanat "kunnes kuolema meidät
erottaa". (Sari Sarkomaa: Tai viranomainen!) Liian usein viime vuosina
olemme lukeneet ja kuulleet, että pitkään,
vuosikymmenet yhdessä pysyneet ihmiset erottaa viranomainen. Kun
näitä otsikoita olen lukenut, niin tulee hiukan
surulliseksi siitä, että me tarvitsemme tässä hyvinvointivaltio-Suomessa
lain säätämään sen, että ihmiset,
jotka ovat koko elämänsä, aikuisiän elämänsä,
eläneet yhdessä, voivat olla loppuun saakka yhdessä.
Voi kysyä, kertooko tämä yhteiskunnan
sosiaalisen omantunnon heikentymisestä vai onko se arvopohja,
jolleka tämä suomalainen hyvinvointivaltio ja
sosiaali- ja terveyspoliittinen lainsäädäntö pohjautuu,
rapautumassa.
Mielestäni nyt tämä keskustelu, joka
täällä eduskunnassa käydään,
on käyty, on erittäin hyvä. Se kertoo,
arvoisa puhemies, siitä, että eduskunta sitoutuu
nyt viemään tätä vanhuspalvelulakia
eteenpäin ja nimenomaan sellaisten arvojen pohjalta, jotka
ovat sitä syvintä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan
pohjaa. Mielestäni, ministeri, teidän johdollanne
on valmisteltu hyvä laki, ja tämä vanhuspalvelulaki
on ehkä hiukan eri tavalla perusteltu kuin ne lait, joita
olemme sosiaali- ja terveydenhoidossa viimeisen kymmenen vuoden
aikanakin, minunkin aikanani, täällä käsitelleet.
Tähän liittyy nimenomaan se monien viisaiden asiantuntijoiden
taustatyö, joka menee sinne ihmisen omien oikeuksien ja
suomalaisen yhteiskunnan arvopohjan juurille, kuten ministeri omassa
esittelypuheenvuorossaan myös kertoi.
Näistä lain perusteluista on luettavissa se,
että kunnioitamme edelleen ihmisen omaa oikeutta määrätä ja
vaikuttaa omaan elämäänsä silloinkin,
kun hänen omat voimavaransa ovat heikentyneet. Sen voi
myös lukea, että haluamme, että ihmisen
henkilökohtainen, ainutlaatuinen elämä näkyy
niiden tarpeiden kunnioittamisessa, jotka hänellä on
sitten, kun hän ei itse aivan selkeästi pysty
edes sanomaan, mitä kaikkea apua hän tarvitsee.
Lähtökohtana on se, että haluamme nähdä ihmisen
ainutkertaisuuden ja yksilöllisyyden.
Meillä sosiaali- ja terveyspolitiikassa valitettavasti
viime vuosina on tapahtunut niin, että me panemme ihmiset
elämään meidän hallintojemme
ja järjestelmiemme mukaisesti, ja on ehkä unohtunut
se, että katsomme asioita ihmisten omista lähtökohdista.
Lastensuojelussa tämä keskustelu on käyty
hyvin laajasti. Mielestäni eduskunta nyt voi tehdä hyvää lakia,
lakiehdotusta vielä paremmaksi. Olen tyytyväinen,
että sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja
Rehula sanoi, että hän haluaa hyvää lainsäädäntöä.
Tämähän nyt vielä vahvistaa
sen, että eduskunta tukee, arvoisa ministeri, hyvän
valmistelun pohjalta teidän esitystänne tästä laista.
Minä toivoisin, että sosiaali- ja terveysvaliokunta
vielä kiinnittäisi huomiota siihen tutkimukseen,
jota Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimesta on tehty ja julkaistu
aivan viime aikoina, nimittäin terveyserojen kasvuun. Siellähän
tietenkin sosioekonominen asema on otettu yhdeksi tekijäksi,
joka kertoo odotettavissa olevan eliniän. Nämä erot
hyvin koulutettujen ja hyvinvoivien ihmisten ja heikommin pärjänneiden välillä ovat
12,5 vuotta.
Mutta huomio kiinnittyy myös siihen, että miesten
ja naisten elinajanodotteen ero on 7 vuotta. Minusta on erittäin
hyvä, että tässä lakiehdotuksessa
ei ole tätä ikää mainittu. Erityisesti
pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että miehet
saataisiin, ennen kuin ne ikääntymisen merkit
tulevat hyvin vaikeiksi ja suuriksi, lähtemään myös
hakemaan apua ja saamaan sitä tukea. Eli näin
lopuksi haluaisin sanoa isänpäivän jälkeisellä viikolla,
että kannattaa valiokunnan tähän THL:n
tutkimukseen perehtyä ja ottaa vielä erityiskämmenelle
ne miehet, jotka tahtovat uupua huomattavasti ennen naisia.
Anu Vehviläinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Yhdyn niihin, joitten mukaan on hyvä,
että tässä hallituksen esityksessä on
selkeä linjaus tästä kotona asumisen
ensisijaisuudesta. Ymmärrän sen vaikeuden, kun
tätä lakia on tehty, koskien tätä terminologiaa
ja näitä ikärajoja: se ei ole varsin helppoa
laittaa yksiselitteisesti, mikä on ensinnäkin
oikea termi, kun puhutaan ikäihmisistä, ja mitkä ne
ikärajat ovat. Senpä vuoksi ilmeisesti tänne
on nyt valittu myös tähän lain otsikkoon, että puhutaan
ikääntyneestä väestöstä,
joka tarkoittaa itse asiassa plus 63 ja siitä eteenpäin,
ja sitten iäkkäistä henkilöistä,
jotka pääsääntöisesti tarkoittavat
yli 75-vuotiaita, ja muista syistä johtuen tietysti voi
olla alempi-ikäisestäkin henkilöstä kysymys,
mutta tämä ikien määrittely
on minunkin mielestäni aika tavalla hankalaa, ja tässä on
löydetty sitten tämmöinen tavallaan keskitie,
että otetaan näin kantaa mutta ei näitä jyrkkiä ikärajoja
kirjoiteta tähän lakiin.
Täällä on myös tullut esille
se, että nämä laatusuositukset uudistetaan
ja sinne otetaan henkilöstömitoitussuositus kotihoidon,
kotona tapahtuvan hoidon, osalta. Se on minusta oikein hyvä asia,
ja haluan niiltä osin evästää valmistelua, että kun
kehitetään näitä mittareita,
niin pitäisi pystyä ottamaan entistä enemmän
huomioon yksilölliset tarpeet: eli mitä siinä hoitoisuudessa
tapahtuu muutoksia, niin siihen pystyttäisiin myös sitten
reagoimaan. Se olisi minusta tärkeä asia.
Sitten totean myös tähän keskusteluun,
mitä täällä on käyty,
että ymmärrän hyvin sen, että kun
tätä on pitkään valmisteltu
ja on kuuden puolueen hallitus, niin tästä keskustelustahan
tulee helposti sellainen, että parempaa ei olisi voinut kukaan
saada aikaiseksi ja pelkkää kiitosta sataa. Siitä huolimatta
opposition edustajana katson, että edelleenkin on oikeus
esittää kriittisiä näkökohtia,
ja niitä tässä nyt seuraavaksi sitten
esitän.
Ensimmäinen asia liittyy vieläkin tähän
rahakysymykseen. Minusta sillä tavalla on hyvä huomioida,
mikä kerrotaan rehellisesti tuossa hallituksen esityksessä,
että vuonna 2010 meillä meni tässä maassa
3,3 miljardia euroa vanhuspalveluihin kaiken kaikkiaan, ja on arvioitu,
että nykyisellä ikärakenteen muutoksella
se tulisi tarkoittamaan sitä, että joka vuosi
kulut lisääntyisivät 100 miljoonaa euroa,
jos tehdään nykyisillä palveluilla. Nyt
kun meillä on vanhuspalvelulaki, joka parantaa niitä palveluita,
niin minusta on aivan oikea ja aiheellinen kysymys, kun otetaan
huomioon nämä valtionosuusleikkaukset, onko todellakin
riittävästi rahoitusta varsinkin sitten vuonna
2015, kun myös nämä vastuutyöntekijät ovat
mukana tässä lainsäädännössä ja
tämä säädös otetaan
käyttöön.
Toinen kysymys liittyy tähän omaishoitoon,
ja siitä on keskusteltu täällä paljon.
Totean, kun tunnen sen historian aika hyvin — olin siellä Omaishoitajat
ja läheiset -liiton hallituksessa vuodet 1999—2007 — ja
olen erittäin tarkasti seurannut ja pyrkinyt täällä hyvässä yhteistyössä monien
edustajien kanssa omaishoitoa edistämään
ja kehittämään, että ei tämä nyt
aivan uusi asia kaiken kaikkiaan ole. Minä ajattelen sitä, että jos
me toteamme yli puoluerajojen, että Kela-siirto olisi tärkeä ja
ne kriteerit olisivat tärkeät, joita muuten itse
asiassa on vuosikausia tehty, mutta sekään kriteereitten
laadinta ei tietysti helpointa ole, niin minusta tässä olisi
oikea sauma myös näitten ikäihmisten
osalta ottaa heidät tänne omaishoidon tuen piiriin.
Tiedetään, että 38 000 saa tällä hetkellä tukea.
Täällä tuli esille ministerin suulla,
että vastuutyöntekijät tuovat helpotusta
myös sinne omaishoitajien arkeen, ja näin pitääkin
tietysti olla, mutta nämä luvut vain eivät
täsmää. Jos 2015 tulevat vastuutyöntekijät
tämän lain mukaisesti kuntiin ja meillä on
jo pelkästään omaishoitajia se 38 000,
jotka ovat tuen piirissä, ja vastuuhenkilöitä arvioidaan
olevan 35 000, niin eiväthän ne kaikki omaishoitajatkaan
edes ole tässä silloin vastuutyöntekijöitten
huollossa.
Viimeinen pointtini liittyy siihen, mistä on täällä tänään
myös lähetekeskustelussa lakialoite eli vanhusasiavaltuutetun
viran perustamisesta. Me keskustalaiset olemme tämmöisen
aloitteen tehneet ja katsomme, että sen viran ja valtuutetun
tehtävän perustaminen tukisi erittäin
hyvin tämän lain voimaanpanoa. Se toisi sille
lisää voimaa valtakunnallisesta näkökulmasta
käsin. Minun käsitykseni mukaan ikäihmisten
asema ja oikeudet tarvitsevat yhteiskunnassa vahvan puolestapuhujan.
Tämä, mitä tämän lain
voimaanpano nyt tekee, niin kuin täällä edellä jo
tuli, tapahtuu siellä paikallisella tasolla kentällä,
mutta se, että meillä olisi valtakunnallisesti
sellainen, joka tukisi vanhuksien, ikäihmisten oikeuksien
toteuttamista, olisi hyvä asia.
Käsitykseni mukaan lapsiasiavaltuutetun viran perustamisesta
nyt on seitsemän vuotta ja sieltä kautta on tullut
erittäin paljon hyvää innovaatiota myös
tänne lapsi- ja perhepolitiikan päätöksentekoon.
Otan esimerkiksi vaikka lapsen aidon kuulemisen. Kun olen tässä talossa
pitkään ollut, niin kyllä se, että se
asia on noussut kunnolla esille, on paljon myös lapsiasiavaltuutetun
aikaansaannosta. Sen takia toivoisin, että tämän asian,
vaikka sitä ei tässä nyt ole päätettävänä tämän
vanhuspalvelulain yhteydessä, hallitus ottaisi korvan taakse
ja arvioisi vielä uudestaan. Sehän tarkoittaa
sitä, että silloin siihen pitäisi luoda
ne resurssit, määritellä ne tehtävät,
ja siellä lakialoitteessa, jota myöhemmin esittelen,
on tarkasti sanottu, mitkä ne tehtävät
olisivat, mutta mieluusti kyllä kuulen myös tässä salissa,
ja ehkä muitakin kiinnostaa, mitä mieltä ministeri
tästä vanhusasiavaltuutetusta kaiken kaikkiaan
on.
Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Arvoisa puhemies! Vuosikymmenien odottelun jälkeen
saadaan vihdoin ensi vuonna voimaan vanhuspalvelulaki, joka monin
eri tavoin tulee parantamaan jokaisen ikäihmisen asemaa
merkittävällä tavalla. Laissa on kyse
paljon suuremmista asioista kuin vain laitoshoidon henkilöstönormista,
joka taannoisessa mediakeskustelussa vei lähes kaiken huomion.
On kuitenkin selvää, että joku alaraja
henkilökunnan määrässäkin
tarvitaan. Onkin hyvä, että on sovittu, että jos
vuoden 2014 aikana löytyy yksikin vanhainkoti tai laitos,
jossa tämä 0,5:n suositus henkilöstömäärästä per
vanhus alittuu, niin silloin minimimäärästä säädetään
asetuksella elikkä alimitoitukselle tulee nollatoleranssi. Tällä hetkellähän
maamme keskiarvo ympärivuorokautisessa hoivassa on noin
0,6 eli asiat ovat kohtuullisella tolalla noin keskimäärin. Mutta
niin kuin ministeri täällä mainitsi,
niin 10 prosentissa ympärivuorokautista hoivaa ei toteudu
edes tuo suositus, ja niiden osalta asiat pitää todellakin
saada kuntoon.
Suurin osa ikääntyneistä toki onkin
kotihoidossa, ja heille tärkeintä ovat kotiin
tuotavat palvelut. On hyvä, että nyt on alettu
laatia suosituksia myös tätä varten.
Lakiehdotuksen mukaan iäkkään henkilön
palvelujen tarpeeseen voidaan vastata pitkäaikaisella laitoshoidolla
vain, kun se on iäkkään henkilön
arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta
perusteltua. Laitoshoitoa tulee toki saada, jos ihmisarvoinen elämä kotona ei
ole mahdollista.
Palveluiden tavoitteena on lain mukaan, että iäkäs
kokee elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi
ja arvokkaaksi ja että hän voi ylläpitää sosiaalista
vuorovaikutusta ja osallistua mielekkääseen hyvinvointia,
terveyttä ja toimintakykyä edistävään
ja ylläpitävään toimintaan.
Palvelut onkin toteutettava niin, että ne tukevat tuota
iäkkään hyvinvointia, terveyttä,
toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista
ja myös osallisuutta ja ehkäisevät muuta
palvelutarvetta.
Arvoisa puhemies! Toimintakyvyn tukeminen ja ennaltaehkäisy
ovatkin ikääntyneiden kannalta avainasioita. Seuraava
90-vuotiaan Edla-rouvan lausahdus ikäihmisten kuntosalilta
kiteyttääkin lain tavoitteen hyvin osuvasti. Näin
tämä 90-vuotias rouva sanoi: "Tässä minä punttia
nostelen, jotta jaksan soppani keittää, ja huushollini hoidan
itse!" Ikääntyneen tuleekin saada oikeanlaisia
palveluita ja apua niin paljon, että hän pystyy
elämään kotona tai kodinomaisessa ympäristössä mahdollisimman
pitkään. Apua ja ohjausta tarvitaan vaikkapa noiden
kuntosalilaitteiden käytössä, jotta toimintakyky
voidaan säilyttää.
Tässä vanhuslaissa on koko joukko muitakin uudistuksia.
Lain mukaan jokaisen vanhuksen palvelutarve selvitetään
ja hänelle laaditaan henkilökohtainen palvelusuunnitelma,
jonka toteutumisesta sitten vastaa tarvittaessa iäkkään
oma vastuutyöntekijä. Iäkkäälle
myönnetyt palvelut tulee saada viimeistään
kolmen kuukauden kuluessa, kiireelliset palvelut heti. Aika hienoja
uudistuksia!
Kunnilla tulee jatkossa olla riittävä määrä monipuolista
asiantuntemusta muun muassa geriatrian ja gerontologian eli nimenomaan
ikääntyneiden hoidossa. Pitää tarjota
monialaista kuntoutusta ja osaamista muun muassa turvallisesta lääkehoidosta.
Tämä on varmaan tullut mukaan siitä laajasta
keskustelusta, jota on käyty vanhusten liian suurista lääkemääristä,
jotka ovat aiheuttaneet tokkuraisuutta, tai lääkkeiden
yhteensopimattomuudesta. Hyvä näin, että se
on saatu mukaan myös tänne lakitekstiin.
Olennaista on oikeanlainen osaaminen eikä pelkästään
henkilökunnan määrä. Kuntien
viranomaisten on myös parannettava yhteistyötään
ja tiedonkulkuaan niin, ettei yksikään palvelujen tarpeessa
oleva vanhus jää niitä vaille. Pisteenä i:n
päälle vanhusneuvostot tulee perustaa joka kuntaan.
Vanhusneuvostoja tulee myös kuulla ikääntyneitä koskevien
päätösten valmistelussa ja niille tulee
mahdollistaa toimintaedellytykset.
Arvoisa puhemies! Osallisuuden ajatus onkin läpileikkaavana
teemana koko lakiehdotuksessa. Ikääntyneitä ja
tarvittaessa myös heidän omaisiaan tai läheisiään
tulee kuulla kunnan päätöksenteon yleisellä tasolla,
muun muassa näissä vanhusneuvostoissa, mutta myös
yksilötasolla, kun päätöksiä tarvittavista
palveluista tehdään.
Yksi kaikkein hienoimmista asioista tässä lakiehdotuksessa
on kirjaus siitä, että puolisoilla tulee jatkossa
olla mahdollisuus tulla hoidetuksi viimeisinä vuosinaan
samassa paikassa, niin kuin edustaja Hiltunen täällä hienosti
kuvasi aiemmassa puheenvuorossaan. Liian paljon surullisia esimerkkejä onkin
tänä päivänä siitä,
kun lähes koko elämän mittainen yhdessäolo
on katkaistu väkivaltaisesti viimeisinä vuosina
ja puolisot hoidetaan eri paikoissa. Haluankin lausua tästä hienosta
lisäyksestä kiitokset ministerille.
Vaikka lakia arvostellaan kalliiksi, tulee se mitä todennäköisimmin
pitkässä juoksussa säästämään
kunnilta pitkän pennin. Vanhusten määrä kasvaa
lähivuosina huomattavasti, ja nyt onkin korkea aika sijoittaa
osa vanhustenhuoltoon suunnatuista rahoista ennaltaehkäisyyn.
Se sijoitus kyllä maksaa tulevaisuudessa itsensä monin verroin
takaisin ja tuo mukanaan parempaa hyvinvointia ja mielekästä elämää eläviä,
toimintakykyisiä vanhuksia.
Pia Kauma /kok:
Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulaista on puhuttu jo monta vuotta.
Siksi on hyvä, että ministeri Risikon alulle panema laki
toteutuu nyt vihdoinkin. Hoitolaitosten monin paikoin riittämättömät
hoitajamäärät sekä etenkin yksinäisten
vanhusten jääminen omassa kodissaan jopa heitteille
ja ilman riittävää vanhuudenturvaa ovat
selvä merkki siitä, että oikea aika lain
voimaantulolle on juuri nyt.
Lain säätäminen itsessään
ei tietenkään vielä takaa hyvää hoitoa,
vaan se jää viime kädessä kuntien
vastuulle. Kun meillä on jo ilman vanhuspalvelulakiakin
useita kymmeniä konkurssikypsiä kuntia, herää kysymys,
kuinka hyvin ja tasapuolisesti laki saadaan toteutumaan koko maassa.
Tässä esityksessä lain toteuttamiselle varattu
valtionosuus on 54,3 prosenttia kustannuksista, ja loput jäävät
kuntien maksettaviksi. Kyse ei ole mistään pikkusummista,
vaan kustannusten arvioidaan olevan jo vuonna 2015 noin 150 miljoonaa
euroa.
Laki on kaikin puolin tervetullut parannus vanhustenhoitoon,
mutta jollain tavalla tässä keskustelussa ja tässä lakiesityksessäkin
minua häiritsee se, että vanhuus nähdään
eräänlaisena rasituksena yhteiskunnalle. Tosiasiassahan
moni ikäihminen voisi viettää mielekästä elämää hyödyttämällä sekä lähipiiriään
että yhteiskuntaa laajemminkin, jos hänellä vain
olisi mahdollisuus pitää huoli kunnostaan ja terveydestään mahdollisimman
pitkään. Lakitekstiä lukiessa tuleekin
hieman se käsitys, että ennalta ehkäiseville
toimille, omatoimisuudelle ja siitä palkitsemiselle ei
ole ehkä annettu riittävää painoarvoa. Lähdetään
siitä, että kaikki ikäihmiset puristetaan
samaan muottiin. Itse ainakin ajattelen niin, että jokaisella
meistä on oikeus viettää myös
vanhana mahdollisimman pitkään juuri omannäköistämme
elämää, ilman että joku viranomainen päättää,
miten ja missä pitää elää elämänsä viimeiset
vuodet. Tämän lain vaara onkin se, että se tasapäistää kaikki
suomalaiset samaan muottiin.
Toisaalta ehdottoman hyvää on se, että nyt vanhustakin
on kuunneltava ihan oikeasti. Esimerkiksi Harriet Finne-Soverin
viime keväänä tekemän tutkimuksen
mukaan vain 3 prosenttia yli 75-vuotiaista halusi pois kotoaan.
Sen sijaan omaisilta kysyttäessä luku oli 14 prosenttia. Useinhan
on niin, että omaiset haluavat isoäidin tai isoisän
hoitokotiin, koska ovat huolissaan rakkaan läheisen selviytymisestä,
mutta ikävä kyllä on niitäkin,
joilla taustalla ovat pelkästään itsekkäät,
esimerkiksi omaan asunnontarpeeseen liittyvät syyt. Sen
takia nimenomaan kotona asumista koskien on vanhuksen omaa toivetta
kuunneltava eikä pelkästään
omaisten.
Arvoisa puhemies! Itse lain sisällöstä haluan tuoda
esiin kaksi asiaa. Laissa todetaan, että tietyillä viranomaisilla
ja muilla tahoilla olisi lakisääteinen velvollisuus
ilmoittaa havaitsemastaan iäkkään henkilön
palvelutarpeesta kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle.
Ilmoitus loisi viranomaiselle velvollisuuden ryhtyä selvittämään
iäkkään henkilön palvelujen
tarvetta. Tämä on kohta, jossa meidän
täytyy olla erittäin tarkkoina. Tarkoitus on toki
auttaa lähimmäistä, mutta pitää muistaa,
että jokaisella vanhuksella on myös itsemääräämisoikeus.
Toisen elämään puuttuminen ei saa olla
mielivaltaista, vaan palvelutarpeesta ilmoittamisen tulee olla selkeästi
perusteltu, ettemme sentään mene orwellilaiseen
yhteiskuntaan, jossa pakotamme ihmisen tekemään
jotakin, jota hän ei itse halua tai koe tarvitsevansa.
Arvoisa puhemies! Toinen asia, jonka lakitekstistä nostaisin
esiin, on se, että sitovat henkilömitoitukset
eivät kuulu tämänkaltaiseen lakiin. Vanhusten
todelliseen tarpeeseen vastaaminen on tärkeämpää kuin
henkilökunnan betonointi lakiin. Pakolla ohjaaminen ei
koskaan paranna palvelun laatua. Tämä on syytä muistaa
myös vuonna 2015, jolloin valtioneuvosto antaa asetuksen mitoituksesta,
jos ympärivuorokautisen hoidon hoitajien määrä on
alle 0,5 hoitajaa hoidettavaa kohden yhdessäkin toimintayksikössä.
Arvoisa puhemies! Kunnille pitäisi tarjota kepin sijasta
porkkanaa sekä kannustaa niitä uudenlaisiin, vanhuksen
omatoimisuutta tukeviin ratkaisuihin.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulaki on hyvä ja tarpeellinen.
Mitkään suositukset, tutkimusnäyttö tai asiantuntijalausunnot
eivät ole saaneet kuntia korjaamaan ikäihmisten
asioita. En perustele lain tarpeellisuutta, vaan nostan esille yhden
suuren, usein unohdetun ryhmän keskusteltaessa ikäihmisten
palveluista: muistisairautta sairastavien ihmisten koko ajan suurenevan
ryhmän.
Suomessa saa päivittäin 36 ihmistä jonkin muistisairausdiagnoosin.
Muistisairautta sairastavien kirjo on monimuotoinen: eri-ikäisiä,
erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisia sairauksia sairastavia
ihmisiä. Muistisairaudet eivät ole pelkästään
ikäihmisten sairauksia. Suomessa on noin 7 000
alle 65-vuotiasta etenevää muistisairautta sairastavaa
henkilöä. Toisaalta on tosiasia, että muistisairauksien
esiintyvyys lisääntyy ikääntymisen
myötä.
Yhteensä Suomessa on noin 130 000 etenevää muistisairautta
sairastavaa, joista 70 000 asuu kotona, ja heistä 40 000
asuu yksin. Lievä muistin ja tiedonkäsittelyn
heikentymä eli muistisairauksien vaaratila on noin 120 000
ihmisellä. Kun nämä vaaratilassa olevat
henkilöt lasketaan mukaan, nousee luku neljännesmiljoonaan. Jos
jokaisella heistä arvioidaan olevan 2—4 läheistä,
muistisairaudet koskettavat jopa miljoonaa suomalaista tällä hetkellä.
Kysymys ei ole siis mistään pienestä marginaaliryhmästä.
Muistisairauden synonyyminä puhutaan edelleen usein
dementiasta. Kuitenkaan sellaista sairautta kuin dementia ei ole.
Dementia on oireyhtymä, ja on lukuisia erilaisia sairauksia,
jotka voivat johtaa dementoitumiseen. Sen takia yleisnimikkeenä on
parempi puhua muistisairauksista. On huomioitava, että on
myös tilanteita, joissa asianmukaisella ja tarpeeksi ajoissa
aloitetulla hoidolla voidaan estää dementoituminen.
Viime toukokuussa sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi
kansallisen muistiohjelman. Selviytyäksemme tulevaisuuden
haasteista tämä ohjelma on pantava täytäntöön
osana ikälain toimeenpanoa. Ohjelma tukee kuntia varautumaan
muistisairautta sairastavien määrän kasvuun
sekä kestävään hoito- ja palvelujärjestelmän
kehittämiseen. Ohjelman tavoitteena on muistiystävälli-nen
Suomi. Ohjelman neljä keskeistä kivijalkaa ovat:
ensinnäkin aivoterveyden ylläpitäminen
ja edistäminen, toiseksi oikeat asenteet aivoterveyteen,
muistisairauksien hoitoon ja kuntoutukseen, kolmantena hyvän
elämänlaadun varmistaminen muistisairautta sairastaville
ja heidän läheisilleen oikea-aikaisen tuen, hoidon,
kuntoutuksen ja palvelujen turvin ja neljänneksi kattavan
tutkimustiedon ja osaamisen vahvistaminen.
Miksi muistiohjelman toimeenpanolla on kiire? Siksi, että jos
nykyiset hoitokäytännöt jatkuvat samanlaisina
kuin ne tällä hetkellä ovat, noin vuonna
2025 kaikki Suomen tämänhetkiset hoitopaikat ovat
muistisairautta sairastavien ihmisten käytössä.
Tämä johtuu siitä, että kansakuntamme
ikääntymisen myötä lisääntyvät
myös muistisairaudet. Onneksi meillä on tutkimusnäyttöä siitä,
että tämä skenaario voidaan estää. Oikea-aikaisella
ja kuntouttavalla hoidolla voidaan muistisairautta sairastavan henkilön
laitokseen joutumista siirtää jopa 2,5 vuodella
eteenpäin. Muistisairauksien etenemistä voidaan
siis hidastuttaa.
Jos kehitämme hoitokäytäntöjä tutkitun
tiedon suuntaan, tulemme hyvin selviytymään näistäkin
tulevaisuuden haasteista. Meillä ei ole kuitenkaan aikaa
hukattavaksi, ja siksi toivon ikälain täytäntöönpanon
yhteydessä kiinnitettävän erityistä huomiota
kansallisen muistiohjelman toteuttamiseen. Tärkeää on
tiedostaa, että muistisairauksia voidaan ennaltaehkäistä,
hoitaa ja myös kuntouttaa. Ne eivät siis ole toivottomia sairauksia.
Muistisairautta sairastava henkilö voi elää sairauden
loppuvaiheessakin onnellista ja hyvää elämää,
jos häntä hoitamassa on osaavia ja ammattitaitoisia
ihmisiä. Näin ei aina kuitenkaan ole. Pari vuotta
sitten Muistiliiton tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa
on oppilaitoksia, joissa voi valmistua lähihoitajaksi tai
sairaanhoitajaksi niin, että muistisairautta sairastavien
hoitotyöstä on opetusta vain muutamia tunteja.
Muistisairaan ihmisen kohtaaminen ja kuntouttava hoitotyö vaativat
erityisosaamista. Muutamalla oppitunnilla sitä ei voi saavuttaa.
Sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksen opetussuunnitelmia on
tarkasteltava kriittisesti, jotta ikälailla olisi mahdollisuus
toteutua. Lisäksi tarvitaan muistisairaiden henkilöiden
hoitotyöhön erikoistuneita hoitajia asiantuntijatehtäviin.
Heistä on tällä hetkellä valtava
puute eri puolilla Suomea.
Puhemies! Lopuksi haluan todeta näistä vastuuhenkilöistä sen
verran, että lain tavoitteena ei ole, että kaikki
uudet vastuuhenkilöt olisivat joitain uusia vakansseja,
vaan suurin osa vastuuhenkilöistä on omahoitajia,
joita jo tällä hetkellä suurimmalla osalla
hoidossa olevista ikäihmisistä on. Resurssitarpeita
tulee lähinnä siis siitä, että omahoitajille
täytyy taata riittävät mahdollisuudet
toteuttaa lain heille määrittämiä tehtäviä ja velvoitteita.
Sanni Grahn-Laasonen /kok:
Arvoisa puhemies! Vanhustenhuollossa kaikkein tärkeintä on
asenne ja kunnioitus ikäihmisiä kohtaan, ja tämä on
tietysti lähtökohdan oltava tässä vanhuspalvelulaissakin.
Uskonkin vahvasti, että nyt, kun olemme saaneet vanhuspalvelulain
eduskuntakäsittelyyn ja pian saamme sen voimaankin, tältäkin
osin vanhustenhuolto tulee Suomessa menemään eteenpäin
ja kehittymään.
Toinen tärkeä asia, mitä vanhuspalvelulailla pystytään
asenteiden ja kunnioituksen lisäksi muuttamaan, on ilmapiiri
ehkä siinä, minkälaisia toimintatapoja
vanhustenhuollossa on. Tämä onkin meille iso mahdollisuus.
Kun kunnat nyt käyvät uudella tavalla läpi
vanhustenhuoltoa ja vanhuspalveluita, niin tämä on
hyvä hetki kannustaa myöskin kaikenlaisiin uusiin
toimintatapoihin, joista tärkein on painopisteen siirtäminen
kotiin vietäviin palveluihin, minkä puolesta toki
on jo monissa kunnissa tehty valtavan hyvää työtä.
Kun lakia lähdettiin viime kaudella valmistelemaan
ministeri Risikon johdolla, silloin korostettiin nimenomaan tätä oikeutta
palveluihin. Kun meillä on sosiaalihuoltolain mukaan palvelutarpeen
arviointi, niin silloin siihen liittyen olisi tärkeää,
että meillä olisi myöskin lakiin kirjattuna
ikääntyvien ihmisten oikeus hyvään
hoitoon sen palvelusuunnitelman mukaisesti, mikä sitten
sosiaalihuoltolain mukaan jo tehdään. Tältä osin
onkin nyt tärkeää valiokuntavaiheessa käydä läpi,
että onhan tämä riittävän
voimakkaasti kirjattuna sinne lakiesitykseen, jotta nimenomaan tähän
asiaan saadaan parannusta ja myöskin niin, että me
voimme viestiä turvallisin mielin ikääntyvälle
Suomelle siitä, että nimenomaan se oikeus palveluihin
jatkossa toteutuu. Totta kai siinä rinnalla kulkee myöskin
tärkeänä tämä vanhuspalveluiden
laatu, ja siitähän emme voi tietenkään
tinkiä.
Oikeastaan kahdesta asiasta olisin ministeriltä kysynyt
vielä näkökulmia. Tässä on
paljon puhuttu ennaltaehkäisystä vanhuspalvelulaissa
ja siitä, miten meidän pitäisi pystyä monilta
osin kääntämään sitä painopistettä siitä tilanteesta, että meillä on
vanhuksia laitostyyppisessä ympärivuorokautisessa
hoivassa, siihen, miten me voisimme ylläpitää toimintakykyä ja
mahdollisuutta elää aktiivista elämää ja
osallistua ja kehittää omaa arkea, niin kuin miettiä ja
tehdä se sen mukaiseksi kuin itse toivoo. Millä tavalla
tässä laissa nyt nämä ennalta
ehkäisevät palvelut nimenomaan painottuvat? Käsittääkseni
tämä laki ei kuitenkaan kovinkaan vahvasti velvoita
kuntia näitä nimenomaisia ennalta ehkäiseviä palveluja tarjoamaan.
Toinen on sitten kuntoutuksen lisääminen.
Siitäkin on puhuttu. On erittäin tärkeää,
että vanhuspalvelulaki nimenomaan varmistaisi näiden
kuntouttavien palvelujen saatavuuden tässä ennalta ehkäisevässä mielessä,
ennen kuin ihmisen kunto menee niin huonoksi, ettei esimerkiksi
kotona asuminen ole enää mahdollista. Tästä meillä on nähty
erilaisia laskelmia, kuinka paljon tällaisella ennalta
ehkäisevällä ja kuntoutukseen panostavalla
työotteella voitaisiin saada myöskin kunnissa
säästöjä aikaiseksi.
Tämä laki tulee parantamaan vanhusten osallisuutta
sekä omissa asioissaan että mahdollisuuksia vaikuttaa
vanhuspalveluihin omassa kunnassa. Vanhusneuvostojen lakisääteisyys
on tärkeä asia, ja myöskin vanhusneuvostojen
työn mahdollisuuksiin ja laatuun on kiinnitettävä huomiota,
että me saisimme nämä vanhusneuvostot
aidosti olemaan tällaisia mielipidevaikuttajia ja konkreettisia
vaikuttajia siellä kunnissa. Tämä on
tietysti pitkälti myöskin kuntapäättäjien
tehtävä, että me otamme ikääntyvät
ihmiset yhä enemmän siihen työhön
mukaan. Kyllähän ikääntyvässä Suomessa
myös on tärkeää, että kaikessa
kunnissa tehtävässä politiikassa otettaisiin
huomioon ikääntyvien ihmisten tarpeet ja mahdollisuudet
pyörittää omaa arkea ja elää laadukasta
elämää kunnassa.
Osallisuus omissa asioissansakin tulee vahvistumaan sitä kautta,
että vanhuksilla on palvelusuunnitelmia tehtäessä lakiin
kirjattu oikeus oman mielipiteen muodostamiseen, ja se tulee myöskin
kunnissa kirjata näihin palvelusuunnitelmiin, että mikä on
ollut ikääntyvän ihmisen oma tahto asiassa.
Sen lisäksi myöskin tämä vastuutyöntekijä,
vastuuhenkilö, on tärkeä, koska ikääntyvälle
ihmiselle on tärkeää, että hän
tietää, kuka ihminen tietää juuri
hänen tilanteestaan ja kenelle yhdelle ihmiselle voi soittaa,
kun ongelmia mahdollisesti ilmaantuu tai esimerkiksi toimintakyky
heikkenee ja palvelujen tarve kasvaa.
Viimeisenä asiana palaisin vielä kustannusvaikutuksiin.
Kustannuksia on eritelty ministerin puheenvuorossa, ja niitä on
ollut julkisuudessakin, erilaisia numeroita. Myöskin kiinnitin huomiota
siihen, että pidettiin ikään kuin itsestään
selvänä kuntien osallistumista omalla panoksella,
ja nyt olisikin tärkeää, että saataisiin kunnat
tähän aidosti mukaan. Taloudelliset edellytykset
kunnissa tietysti tässä taloudellisessa tilanteessa
ovat aika rajalliset ja heikot, joten mistä se raha nimenomaan
siellä kunnissa löytyy? Nythän se on
meillä valtion talousarviossa, mutta mitenkä on
kuntien laita? Eli tärkeää olisi saattaa
tätä vanhuspalvelulain toteutusta nyt konkreettisemmalle
tasolle sinne kuntiin, jotta siellä pystytään
varautumaan näihin lisääntyviin kustannuksiin.
Toisaalta sitten, kun nyt lakia vielä eduskuntavaiheessa
käymme läpi ja tarkastelemme, siinä kohdassa
on kyllä erittäin tärkeätä,
että me saisimme nykyistä vielä syvällisemmän
ja laajemman vaikuttavuuden ja kustannus—hyöty-suhteen
arvioinnin. Tämä on ihan välttämätöntä, koska
meillä täytyy olla tiedossa ne todelliset kustannukset,
jotta me osaamme myös vastata kunnista tuleviin kysymyksiin
siihen liittyen ja jotta me olemme realistisella pohjalla sen suhteen,
kuinka paljon tämän lain toimeenpano aidosti lopulta
maksaa. Tämän lain onnistuminen ja toimeenpanohan
ratkeaa siellä kunnissa. Eli muutaman vuoden päästä tiedämme,
onko tämä laki ollut riittävän
velvoittava vanhuspalvelujen parantamiseksi ja ovatko tähän
allokoidut määrärahat riittäviä vai
olemmeko me kenties luoneet lain, johon tosiasiallisesti ei olisi
ollutkaan varaa.
Sari Sarkomaa /kok:
Arvoisa puhemies! Kunnioitettu ministeri! Edellisen edustajan
puheenvuorosta on hyvä jatkaa.
Todellakin, meillä ei ole varaa olla säätämättä tätä lakia.
Laadukas vanhustenhuolto, hyvät palvelut, terveyden edistäminen,
ajoissa annetut palvelut, niin että jokainen ikäihminen
saa sen avun, mitä tarvitsee, ajoissa, ovat asioita, joita
ei voi rahassa laskea, mutta on sanottava, kun olen valtiovarainvaliokunnan
kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja, että tässä laissa
on niitä elementtejä, joita me juuri tarvitsemme,
jotta voimme kustannustehokkaasti ja inhimillisesti toteuttaa ikäihmisten
palvelut. Toivon, että kun tätä asiaa
arvioidaan parinkymmenen vuoden päästä,
voimme todeta, että onneksi ajoissa tämän
lain säädimme. Lähtökohta ei
ollut taloudellinen, mutta on sanottava, että tämä on
perusteltua myöskin taloudellisista syistä.
Arvoisa puhemies! Todellakin historiallinen hetki on, kun ikäihmisten
hyvinvointia parantava lakiesitys on nyt annettu. Tämä lakihanke
on varmasti tärkeä koko eduskunnalle, mutta haluan
sanoa, että tämä on erityisen tärkeä ollut
kokoomukselle, ja me pidimme lähtökohtaisesti
jo hallitusneuvotteluissa tärkeänä sitä,
että tämä laki säädetään
ja myöskin tämä laki tarvitsee lisää voimavaroja.
Täällä on paljon puhuttu tämän
lain kustannuksista. Mielestäni ministeri erittäin
hyvin nosti esille sen, että kustannukset riippuvat eri
kunnissa siitä, kuinka hyvin asiat ovat jo tällä hetkellä kunnossa.
On todettava, että voimavaroja tulee lisää kunnille.
Se on tärkeä arvovalinta, mutta tiukkaa tämän
lain toimeenpano tulee olemaan kunnissa. Valtionosuuksiin on tulossa
leikkauksia, kunnat ovat tiukilla. Pidän erittäin
tärkeänä, että johtamassani
jaostossa tämän lain vaikutukset arvioidaan ja
ne budjettimietintöön myöskin kirjataan.
Pidän tärkeänä, että lain
valmistelu nosti todellakin vanhustyön, vanhusten palvelut
politiikan keskiöön. Haluan nostaa esille tuon
asenteen ja ikäihmisten kunnioituksen, jotka edellinenkin edustaja
puheenvuorossaan nosti esille. On hyvin tärkeää ja
on surullistakin se, todellakin, että lain tasolla pitää säätää siitä,
että itsemääräämisoikeus,
oma tahto, ei ole kiinni iästä, mutta selvä on,
että tämä on tärkeää,
välttämätöntä, ja se
tähän lakiin on nyt kirjattu. Kun itse olen terveydenhuollon
ammattilainen ja paljon vanhusten palvelujen kanssa tekemisissä,
niin pidän erittäin tärkeänä tätä vastuuhenkilöasiaa.
Se on vaikea säätää, se on haasteellinen
asia, myöskin kustannuskeskustelut ovat pyörineet
tämän asian ympärillä, mutta
siitä huolimatta, että se on haasteellinen, on
hyvin tärkeää, että jotta ihminen
voisi itse valita, tietäisi vaihtoehdoista ja se oma tahto toteutuisi,
tarvitaan ihminen, joka siinä sitten auttaa. Tämä tarvitsee
aika paljon luovuutta ja osaamista kunnissa, että tämä toteutuu
ilman, että tästä tulee byrokratiaa ja
hankaluuksia, mutta uskon, että tässä onnistumme.
Arvoisa puhemies! Haluan nostaa vielä kolme kysymystä,
jotka ovat olleet täällä salissa, mutta haluan
ne vielä tässä sanoa. Koko tämä laki
yhdeltä suunnalta ainakin lähti liikkeelle siitä,
että tuo palvelutarpeiden arviointi, oikeus siihen, oli jo
olemassa, mutta sitten ei ollut oikeutta niihin palveluihin. Huolimatta
siitä, että ministeri tässä on
vakuuttanut, että tämä asia kunnossa,
pidän tärkeänä, että edustaja
Rehulan johtama sosiaali- ja terveysvaliokunta vielä käy
tämän asian läpi, turvaako tämä laki
riittävällä tavalla ja poistaako sen
ongelman tästä epätasa-arvoisesta vanhuspalvelujen
tarjonnasta ja hoitoonpääsystä. Tämä laki
jättää monta asiaa kuntien päätettäväksi,
ja itse haluan ja kokoomuksen vahva tahto oli, että tämä on
riittävän tiukasti kirjattu, että tämä tasa-arvoisuus
tässä toteutuu.
Toinen asia, mikä on tärkeä arvioida,
on se, onko vielä jotain, mitä eduskunta voisi
tälle laille tehdä, jotta tämä ohjaisi
painopisteen laitosvaltaisuudesta kotiin vietäviin palveluihin,
jotta kotihoidossa olisi riittävät resurssit ja
kunnissa painopiste aidosti siirtyisi sinne. Se on tämän
lain keskeinen tavoite, mutta se on tärkeä vielä täällä eduskunnassa
arvioida.
Kolmas asia liittyy asiaan, jonka nostin tuossa debatissa esille.
Totta tosiaan liikunta- ja toimintakyvyn ylläpitäminen
on tärkeä asia, ja kuntouttava työote
ja kuntoutus ovat sitten kaksi eri asiaa, ne pitää pitää erillään,
mutta haluan sen vielä sanoa, kun ministerikin on paikalla,
että liikunta on tärkeää meille
kaikille, ikäihmisille se on elintärkeää.
Kun katsotaan ikäihmisiä, niin vain yksi kolmasosa
liikuntakyvyn ongelmista tulee ikääntymisestä ja
kaksi kolmasosaa liikkumattomuudesta. Jos yksi asia tästä pitäisi
nostaa ja nyt nostan esille, niin kyllä se on se, että tämän
lain pitäisi olla sellainen, että se kannustaa
kunnat tekemään kaikkensa sen eteen, että ikäihmisillä on liikuntamahdollisuuksia,
kun puhutaan laitoshoidosta, kotihoidosta, omaishoidosta, että siellä on kuntouttava
työote. Toivoisin, että valiokunta vielä arvioisi,
onko tähän mahdollista laittaa pykälä,
olisiko tämä useammassa pykälässä eikä vain
lain perusteluissa.
Puhemies! Vaikka aika rientää, niin haluan nostaa
tässä esimerkiksi lonkkaleikkauksen. Meillä tehdään
noin 7 000 lonkkaleikkausta Suomessa. Ikävä kyllä laitoshoitoon
joutuu noin 30 prosenttia ikäihmisistä sen takia — ei
sen takia, ettei leikkaus onnistuisi, vaan sen takia, että kotiapua,
kotipalvelua, riittävää kuntoutusta eivät ikäihmiset
saa, ja tätä kautta sitten joudutaan laitoshoitoon
loppuiäksi jotakuinkin. Nämä luvut ovat
aika raadollisia, ja siinä mielessä tämän kuntoutuksen
osalta toivoisin vielä, kun täällä on arvoisa
sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, että arvioitaisiin
tätä lakia, että olisiko pykäläosalla
mahdollisuus näitä täyttää.
Ihan viimeiseksi — kun täällä vähän
pidempiä puheita on ollut — haluan nostaa ikäsyrjinnän.
Tämän lain tarkoitus on kitkeä ikäsyrjintää, vanhusneuvostojen
tehtävä on kitkeä ikäsyrjintää.
Kun täällä on nostettu esille vanhusasiavaltuutettu,
niin olisi ihan hyvä, että tässä käytäisiin vielä se
keskustelu. Kun tiedän, että ministerinkin esille
nostama Sirkka-Liisa Kivelä on ollut vanhusasiavaltuutettuasian
kanssa Senioriliikkeen kanssa liikkeellä, hän
on luovuttanut siitä adressinkin edelliselle peruspalveluministerille, niin
kuulisin ministerin näkemyksen tästä asiasta.
Olen itsekin ollut vähän kyyninen tämän
asian suhteen, mutta kun tuolla ikäihmisten arjessa kiertää,
niin se ikäsyrjintä on aika rankkaa. Esimerkiksi
terveyspalveluita evätään iän
perusteella, ja se on arkea. Potilasasiamiehet, sosiaaliasiamiehet
eivät aina ehdi tai kykene tähän puuttumaan.
Olisi hyvä arvioida vielä tämä asia
tämän lain yhteydessä tai sitten erillisenä,
olisiko se esimerkiksi määräaikainen
tehtävä, jolla todellakin reippaasti lähdettäisiin
ikäsyrjintää kitkemään, vai
onko tämä laki riittävä. Tämä on
myös neljäntenä asiana hyvä arvioida.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Paljon kauniita sanoja, paljon lupauksia, ymmärrystä,
arvostusta ja inhimillisyyttä. Sitä on tämä lähetekeskustelu
ollut tähän asti, kun puhutaan ikääntyvän
väestön palvelujen tulevaisuudesta tässä maassa.
Meillä on käsittelyssämme laki, jota
on kauan odotettu, siihen on asetettu paljon toiveita, ja saattaapa
olla, että on paljon ihmisiä, jotka uskovat siihen,
että niistä puheista, joita ministeri ja maan
hallitus ja monet kansanedustajatkin ovat käyttäneet,
tulee totta. Asiat siis ovat kunnossa ja paranevat vain muutaman
kuukauden kuluttua.
Arvoisa herra puhemies! Se, että meillä on
käsittelyssämme tämä laki, jos
yhtään menee historiaan ja katsoo tätä prosessia,
tämä on ollut arvoton näytelmä,
näytelmä, jossa vastuuministerin mielipiteet ovat
vaihdelleet, jos eivät nyt ihan päivittäin
niin viikoittain, lähtien siitä, millainen laki
ja mitä valmistelussa pitää tehdä,
ja kaiken kruununahan oli tämä keskustelu siitä,
sisällytetäänkö tähän
lakiin hoitajamitoitus. Arvoton näytelmä tilanteessa,
jossa ihmiset ovat aidosti huolissaan, mitä tapahtuu sinä päivänä,
kun omat voimat eivät riitä.
Historiaan liittyy myös se kohta, josta täällä on
tunnuttu käyvän kisaa: kenen ansiota tämä laki
on. Tämä lakihan on ansiota tai seurausta ennemminkin
siitä, että meillä on lainsäädäntö,
jota ei riittävällä tavalla ole noudatettu.
Haluttiin valmistella erillislaki, joka kulkee nyt nimellä ikääntyvän
väestön palvelujen turvaamiseen liittyvä lainsäädäntö sosiaali-
ja terveydenhuollossa. Prosessi arvoton, no, se on historiaa; nyt
pitää katsoa sitä, millainen lakiesitys
meillä on.
Minulla on kädessäni ministeriön
tiedote. Täältä on helppo listauksenomaisesti
lukea hyviä, kannatettavia asioita, ja aivan ensisijaisesti iso
asia ja iso periaatteellinen asia, josta kiitoksen sanan sanon:
ensimmäistä kertaa suomalaisessa lainsäädännössä kirjoitetaan
auki se, että ihmisen paras paikka on asua kotona.
Toinen asia, jota tämä laki korostaa, jonka aika
näyttää, miten tämä laki
toteutuu, on se, että ihminen on yksilö. Ihminen
on yksilö omine tarpeineen, omine odotuksineen, ja kun
sen yhdistää tähän kotona asumiseen,
kotona asumiseen mahdollisimman pitkään, ollaan
tilanteessa, missä on kyllä ihan tarpeeksi tekemistä siellä paikallisella
tasolla, joka joutuu tämän lain soveltamaan.
Ihmisen toimintakyky ja sen ylläpitäminen
on periaate, johon tämä laki nojaa. Se on kannatettava
asia. Vastuutyöntekijä, palvelujen järjestäminen
viipymättä, vanhusneuvosto, kuntien velvollisuus
nykyistä paremmin suunnitella ja myös seurata
sitä, mitä tapahtuu; nämä ovat
asioita, jotka ovat kiitettäviä ja hyviä eteenpäin
vietäviksi.
Mutta, arvoisa herra puhemies, kauniit sanat, lupaukset, odotukset,
jopa pilviin asti nostetut odotukset siitä, miten meillä tilanne
tässä maassa ikääntyvän
väestön palvelujen osalta tämän lain
voimaan tultua muuttuu: kun yksi puuttuu, puuttuu kaikki. Tulen
kunnasta, jossa viime maanantaina päätettiin korottaa
tuloveroprosenttia 1 prosenttiyksiköllä. Miksi
teimme sen päätöksen, joka oli viimeisen
viiden vuoden sisään kolmas järjestyksessään?
Siksi, että se valtion vetäytyminen vastuusta
kuntien palvelutuotannon järjestämisen osalta
on siksi iso, että ainakaan me emme selvinneet ilman tuloveroprosentin
nostoa. Eikä ole kysymys asukasluvultaan ihan pienestä kunnasta.
Arvoisa ministeri, te sanoitte täällä keskustelun
aikana, että 151 miljoonaa euroa vuositasolla 2015 on kädenojennus
kunnille. Te unohditte kertoa, että samalla aikavälillä,
tästä hetkestä vuoteen 2015, kunnilta
leikataan 3,4 miljardia euroa niitä rahoja, joista te tässä puhutte
kädenojennuksena, eli valtionosuuksia. Kysyn, ovatko nämä 151
miljoonaa korvamerkittyjä valtionosuuksia, ja ettei ministerin
mahdollisesta puheenvuorosta mene turhaa aikaa, vastaan: tuo laki,
joka meillä on nyt käsittelyssä, ei sisällä valtionosuuksien
korvamerkintää.
Te puhutte täällä, hallituspuolueitten
edustajat, kuinka kunnille annetaan korotettua valtionosuutta, prosenttimäärä on
suurempi kuin ennen on ollut ja tavallisesti on, 54 on luku. Olen
itse ollut rautakaupassa kesätöissä,
jossa yhdessä vaiheessa kesää hävisi
rahan taju, kun myytiin vain prosentteja. Eivät asiakkaat
kysyneet, mitä tuote maksaa, vaan he kysyivät,
paljonkos tästä saa alennusta. Pikkasen on samanlainen
maku suussa tällä hetkellä tuon prosenttiluvun
kanssa. Se on korotettu prosentti, mutta jos ei se anna oikeita
mahdollisuuksia tämän lain toteuttamiseen, kun
nuo valtionosuudet eivät ole korvamerkittyjä ja
kun samanaikaisesti tehdään sellaiset valtionosuusleikkaukset
kuin tehdään, niin nuo kauniit puheet, lupaukset
ja ne toiveet ja uskomukset siitä, että meillä tulee
oleellisesti parempi tilanne, kun tämä laki tulee
voimaan, nykytilanteeseen verrattuna, niin voi olla, että pettymyksiä tulee.
Tässä eivät ole hallituspuolueen edustajat yksin.
Me oppositiossa saamme ihan sen saman palautteen.
Arvoisa puhemies! Keskusta näkee ikääntyvän
väestön palvelut kokonaisuutena. Me haluamme toimivan
vanhuspalvelulain, me haluamme vanhuspalvelulain, joka sisältää muutakin kuin
nyt käsittelyssä olevat pykälät.
Se on omaishoitoa, se on perhehoitoa, se on aidosti monimuotoisia
kotiin tarvittavia palveluja, joiden osalta muuten odotan laatusuosituksia,
mitä pikemmin, niin sen parempi. Tämä laki
suorastaan huutaa tullakseen sellaisena voimaan kuin on tarkoitettu.
Se huutaa laatusuosituksia kotipalveluihin.
Omaishoidon tuessa tehtävät ratkaisut olisivat olleet
välttämättömiä. Niin
ihmisten tasa-arvon kannalta kuin muutoinkin omaishoitajuuden arvostuksen
osalta olisi välttämätöntä,
että tämän lain voimaanpanon yhteydessä omaishoidon
tukijärjestelmää olisi kehitetty niin,
että olisi siirretty tuon omaishoidon tuen maksatus Kansaneläkelaitokselle
ja olisi tehty kriteerit. En voi olla ihmettelemättä,
arvoisa ministeri, teidän puhettanne tuossa debatin yhteydessä,
jossa te kerroitte meille, tälle eduskunnan isolle salille,
että nyt pitää odottaa sitä,
että Elli Aaltosen johtama työryhmä tulee
omassa raportissaan kertomaan ja määrittämään
ne suuntaviivat, joitten kautta sitten omaishoidon tuen kehittäminen
menee eteenpäin.
Arvoisa ministeri, te olette nimittänyt selvitysnaisen
työryhmineen. Elli Aaltonen, samainen henkilö,
on tehnyt aikaisemminkin kokonaisarvioinnin siitä, millaisen
omaishoidon tukijärjestelmän tämä maa
tarvitsisi ja millaisena se käytäntöön
tulisi laittaa. Ymmärrän sen, että oman
profiilinne kannalta teidän on syytä korostaa
tätä Elli Aaltosen tulevaa työtä,
mutta se, että jos väite on, että ei
ole riittävästi tietoa, kannattaa kaivaa se muutaman
vuoden vanha raportti esiin. Siellä on aivan riittävästi
tietoa.
Keskusta esittää lakialoitteenomaisesti tämän vanhusasiavaltuutetun
viran perustamista ja toimiston perustamista. Pidän sitä aivan
välttämättömänä,
jos me yritämme saada tämän lain, jota nyt
ollaan valiokuntakäsittelyyn lähettämässä, toimimaan.
Täällä korostetaan omavalvontaa ja
korostetaan itsemääräämisoikeutta
ja puhutaan valvonnasta kaiken kaikkiaan, mutta kyllä vanhusasiavaltuutettu — mikä
rooli
sille sitten loppujen lopuksi tulisikaan, kun tämä virka
ja toimisto perustetaan, sehän hioutuu matkan varrella — jos me
haluamme huolehtia aidosti ikääntyvän
väestön palvelutarpeesta ja sen kokonaisuudesta,
tällainen henkilö pitää pystyä nimeämään
tähän maahan.
Arvoisa herra puhemies! Laissa on monta kiitoksen paikkaa, mutta
kun yksi puuttuu, puuttuu kaikki tilanteessa, jossa halutaan yhteistä hyvää. Me
olemme aidosti siinä kohdassa, että valiokunta
tekee lakiteknisesti sen, mitä tehtävissä on. Tämä ei
ole ihan parasta mahdollista lainsäädäntöä näiltäkään
osin. Sisältöjen osalta on tyhjiä puheita
se, että lakia voitaisiin parantaa, ellei euroja ole lisää.
Peter Östman /kd:
Arvoisa herra puhemies! On pakko viitata edellisen edustajan
puheenvuoroon joiltakin osin. Edustaja Rehula viittasi useampaan
otteeseen ministerin kauniiseen puheeseen, ja täytyy kyllä todeta,
että entisen ministerin ja edustaja Rehulan puheen äänentaso
oli suhteellisen kaunis, joskin se ei sisällöllisesti
aina ollut kovin kaunista. Minusta on kohtuutonta sysätä peruspalveluministerin
vastuulle se asia, että tällä hallituskaudella
olemme joutuneet tästä valtionvelan kasvun syystä ei
leikkaamaan kuntien valtionosuuksia vaan leikkaamaan kunnille maksettavia
indeksikorotuksia. Ne ovat nimittäin kaksi eri asiaa, indeksikorotukset
ja se, että joudutaan säästämään
eikä anneta kulujen kasvaa indeksin mukaisesti. Kuitenkin
on hyvä, että kauan odotettu lakiehdotus on nyt
annettu eduskunnalle päätettäväksi,
laki, joka olisi yhtä hyvin voinut syntyä sillä aikakaudella
kun keskusta oli hallituksessa.
Haluaisin omassa puheenvuorossa fokusoida yhteen asiaan, joka
tästä laista huolimatta on edelleen haasteena
kuntapäättäjillä. Eli miksi hoitoalalla
tehdään niin paljon määräaikaisia
työsopimuksia? Tässä kohtaa me päätöksentekijät helposti
huijaamme itseämme. Koko nykyinen päätös-
ja budjettiprosessi tulisi käydä läpi.
Nykyisin budjettiprosessi kunnissa alkaa elokuussa, jolloin kunnat
päättävät talousarvion kehyksistä seuraavalle
vuodelle. Nämä kehykset jaetaan sitten ohjausdokumentteina
lautakunnille. Monet kunnat ovat viimeisimmän kunta- ja
palvelurakenneuudistuksen jälkeen järjestäneet
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ostopalveluina kuntayhtymän
tai isäntäkunnan kautta. Syyskuussa kuntayhtymän
tai isäntäkunnan lautakunta antaa sitten budjettiesityksensä.
Tässä vaiheessa lautakunta pyytää yleensä lisää palveluja
ja taloudellisia resursseja muun muassa vanhusten-hoitoon. Ainakin
toivottavasti nämä pyynnöt perustuvat
todelliseen tarpeeseen, muutoin pätkätöihin
perustuva järjestelmä jatkuu. Kuntayhtymän
hallitus tai isäntäkunnan lautakunta lähettää yleensä ehdotuksensa
lausuntokierrokselle jäsenkuntien johdolle. Tässä vaiheessa
budjettia yleensä leikataan perustellen sitä taloudellisella tilanteella
sekä vedoten siihen, että jäsenkuntien kokonaisbudjetti
kasvaisi yli suunniteltujen kehysten.
Arvoisa puhemies! Tämä prosessi toistuu vuodesta
toiseen ilman suurempaa poliittista keskustelua ja ankkurointia.
Täten syntyy demokratiavaje nykyisessä kuntayhtymä-
tai isäntäkuntamallissa. Yksittäisillä valtuutetuilla
on minimaaliset mahdollisuudet vaikuttaa, koska tärkeät päätökset
vanhustenhoidosta on jo tehty ja oman kunnan budjetti käsitellään
ja siitä päätetään
vasta joulukuun budjettineuvotteluissa. Koska henkilökunta
hoitoalalla useimmiten tuntee työssään
suuren vastuun asiakkaista, ei vanhuksia haluta jättää tuuliajolle.
Siksi nämä jäsenkuntien ääneen
lausutut säästövaatimukset johtavat useimmiten
pätkätyösuhteiden ja sijaisuuksien kasvuun.
Pelkäänpä kuitenkin, että nämä loppujen
lopuksi jopa aiheuttavat enemmän kuluja ja huonontavat
hoidon laatua.
Summa summarum, vika on meidän poliitikkojen sekä valtakunnallisella
että paikallisella tasolla. Olemme nimittäin rakentaneet
järjestelmän ja päätösprosesseja,
jotka eivät ole demokraattisia eivätkä läpinäkyviä,
ja jos haluamme parantaa tilannetta, on todellinen hoidon tarve otettava
huomioon koko budjettiprosessin aikana. Tähän
pääseminen edellyttää myös
nykyisten hallintorakenteiden uudistamista. Siis tämän uuden
vanhuspalvelulain lisäksi tarvitsemme hallintorakenteiden
uudistamista. Siksi on tärkeää, että käydään
perusteellista keskustelua, joka ei rajoitu ainoastaan kuntauudistukseen
vaan ottaa sen rinnalla huomioon sairaan- ja terveydenhuollon hallinnon.
Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan sekä henkilökohtaisesti
että koko kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän
puolesta kiittää ministeriä eräästä tärkeästä yksityiskohdasta,
joka on nyt huomioitu lain 14 §:ssä.
Edustaja Hiltunenkin viittasi omassa puheenvuorossaan siihen lupaukseen,
jonka olemme antaneet vihkivalassa, eli: "kunnes kuolema meidät
erottaa". Eli kiitän ministeriä siitä,
että tämä asia on kristillisdemokraattien
aloitteesta lain valmisteluvaiheessa saanut vastakaikua ja lakiin
on nyt kirjattu, että iäkkäille avio-
ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus
asua yhdessä.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Haluan heti aluksi kommentoida edustaja Rehulaa
ja edustaja Vehviläistä heidän äskeisistä puheenvuoroistaan.
Ensinnäkin edustaja Rehulalle olisin peräänkuuluttanut,
että kun me keskustelemme tällä hetkellä meidän
kuntien taloudellisesta tilanteesta, meidän yhteiskunnan
vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, kun me puhumme ikäihmisten
palveluista ja tästä vanhuspalvelulaista, niin
kyse on arvovalinnoista. Meidän on saatava vihdoin ikäihmisten
ja vanhusten palvelut ja heidän oikeusturvansa sille tasolle,
että he voivat luottaa, että jokaiselle ikääntyvälle
vanhukselle tarjotaan ja turvataan laadukas, hyvä vanhuus.
Tämä on tämän lain lähtökohta,
ja nämä arvovalinnat myös käydään
sitten kuntatasolla läpi, että miten kunnat arvottavat
nämä arvot. Ja tässä työssä me
varmasti kukin teemme parhaamme omissa kunnissamme.
Toinen asia, jonka haluaisin tuoda Omaishoitajat ja läheiset -liiton
puheenjohtajana esille — edustaja Vehviläisen
kanssa olemme olleet vuoden vai kaksi myös yhdessä tässä liitossa
mukana — täällä peräänkuulutettiin
sitä, että Elli Aaltonen on tehnyt aikaisemmin
omaishoidosta kehittämisohjelman, joka oli sinä aikana
erittäin hyvä. Juuri tästä syystä oletan,
että meidän peruspalveluministerimme on valinnut
hänet tekemään myös tätä jatkotyötä,
jota tehdään tällä hetkellä valtakunnallisessa
kehittämisohjelmassa. Mutta minun täytyy todeta
samanaikaisesti, että siitä työstä,
mitä Elli Aaltonen teki 2000-luvulla tämän
omaishoidon kehittämiseksi, aika on mennyt eteenpäin
ja siltä osin sitä ei voida enää sellaisena
ottaa käyttöön. Omaishoitajat ja läheiset -liitto
on todennut muun muassa sen, että omaishoitoa, jota tällä hetkellä käsitellään
sosiaalipalvelumuotona, meidän pitäisi lähteä kehittämään
hoitomuotona. Sitä kautta se tuo aivan uudenlaisen aseman
ja roolin omaishoitajille osaksi meidän palvelujärjestelmää.
Se tulee vahvistamaan omaishoitajien asemaa. Se tulee vaikuttamaan
meidän palkkiokeskusteluihin, verotukseen.
Tällä hetkellä omaishoitajista noin
48 prosenttia on työikäisiä, ja siinä mielessä myös
heidän turvansa omaishoitajina pitää tulevaisuudessakin
turvata. Tämä tulee vaikuttamaan myös
näitten kriteereitten määrittelyyn, ja
sitä kautta tämä koko keskustelu omaishoidon
tukipalkkion siirtämiseksi Kelalle vaatii huomattavasti
syvällisemmän keskustelun kuin ainoastaan mekaanisen
siirron. Siltä osin kyse on paljon laajemmasta kysymyksestä kuin
hoitopalkkion siirtämisestä Kelaan. Kyse on omaishoitajien
aseman vahvistamisesta samassa yhteydessä, kun keskustellaan
heidän taloudellisesta tilanteestaan.
Nämä asiat halusin tuoda edustaja Vehviläiselle
ja edustaja Rehulalle.
Mutta sitten asiaan, joka koskettaa ikääntyvien
ihmisten palvelua. Ensinnäkin haluaisin heti aluksi tässä yhteydessä kiittää ministeriä
tästä lakiesityksestä.
Se on oikeastaan, voi sanoa, hioutunut tämän prosessin
ja valmistelun myötä entistä paremmaksi.
Täytyy sanoa, kun sitä tänä päivänä lukee,
että ministeri on valmistellut erittäin hyvän
lakiesityksen, jota sitten on hyvä käydä läpi
meillä valiokuntatyössä.
Arvoisa puhemies! Lakiluonnos sisältää uudenlaista
ajattelua, joka näkee ikääntyvät
ihmiset yhteiskunnan voimavarana ja nostaa esiin heidän
laaja-alaisen hyvinvointinsa turvaamisen, osallisuuden ja aktiivisuuden.
Kun ajattelemme toimintakyky-käsitteen laajuutta, on selvää,
ettemme voi tukea ihmisen toimintakykyä pelkästään
lääkärin vastaanotolla tai ateriapalvelun
kotikäynnillä. Toimintakyvyn tukemisen täytyy
olla myös asumisen esteettömyyttä, asuinympäristön turvallisuutta,
liikenteen toimivuutta, lähipalveluiden saatavuutta, harrastusmahdollisuuksien
tarjoamista, taloudellisten mahdollisuuksien turvaamista, osallisuutta,
liikuntaa, tietotekniikkaa. Elikkä kyse on huomattavasti
laa-jemmasta kysymyksestä.
Kyse on myös muusta kuin sosiaali- ja terveydenhuollosta.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta laista käyty julkinen
keskustelu oli keskittynyt aika pitkälle ympärivuorokautista
hoitoa tarjoavien toimintayksikköjen, lähinnä laitoshoidossa
olevien henkilöiden, henkilöstömitoitukseen.
Olen nyt tyytyväinen, että keskustelu on siirtynyt
tästä laaja-alaiseen vanhuspalveluiden kokonaisuuteen.
Laadukas laitoshoito on ehdottoman tärkeää,
ja se pitää myös turvata, mutta se ei
ole kaikki.
Ylipäätään olennaista on,
että kaikki hoidon ja hoivan tarpeessa olevat vanhukset
saavat tarpeenmukaisen hoidon ja hoivan, mahdollisuuden inhimilliseen
ja ihmisarvoiseen elämään. Näin
pitää olla riippumatta heidän asuinpaikastaan.
Onkin olennaista korostaa, että laki koskee niin kotona
asuvia ihmisiä kuin laitoksissa tai palvelutaloissa tai
muunlaisessa asumismuodossa asuvia ihmisiä. Näin
ollen henkilöstöä koskevan 20 §:n
1 momentissa, jossa edellytetään, että palveluja
tarjoavassa toimintayksikössä on oltava asiakkaiden
määrään ja palvelutarpeeseen nähden
riittävä määrä ammattitaitoista
henkilöstöä, joka turvaa heille laadukkaat
palvelut, tarkoitetaan myös kotiin tuotavia palveluita.
Arvoisa puhemies! Vaikka laitoshoidon puutteet ovat oikeusasiamiehen
ja entisen lääninhallituksen tarkastusten myötä tulleet
vahvasti julkiseen keskusteluun, me kaikki tiedämme, että vanhusten
kotihoidon tila on erittäin vakava. Kotiin tuotavissa palveluissa,
niiden laadussa ja määrässä,
on pahoja puutteita ja suuria eroja kuntien välillä.
Tämän kuulemme sekä kotona asuvilta vanhuksilta
ja heidän omaisiltaan että työtään
jaksamisen äärirajoilla tekeviltä työntekijöiltä.
Tässäkin asiassa pitää tietysti
muistaa, että on myös hyvin toimivia kotipalveluja,
hyvin resursoituja ja hyvin organisoituja toimintayksiköitä.
Ei pidä yleistää, mutta ei saa myöskään sulkea
silmiään tältä epäkohdalta.
Nyt siis säädetään asiakkaiden
määrään ja palvelutarpeeseen
nähden riittävästä määrästä ammattitaitoista
henkilöstöä myös kotipalveluihin. Tämän
lisäksi on hyvä, että ennen lain voimaantuloa
sosiaali- ja terveysministeriö uudistaa laatusuositukset
kotihoidon osalta sekä kehittää hoidon
laadun ja hoitoisuuden mittareita yhteistyössä muun
muassa Kuntaliiton ja THL:n kanssa. Näin meillä on
paremmat työkalut kunnissa viedä lakia käytäntöön,
parantaa palveluiden laatua ja varmistaa myös palveluiden
laadunvalvonnan järjestelmällisyyttä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys vahvistaa ikääntyvien
asemaa ja oikeusturvaa palveluiden käyttäjinä sekä yhteiskunnallisina
päätöksentekijöinä.
Vanhusneuvostot ehdotetaan lakisääteistettäviksi,
jotta kunnan ikääntymispolitiikka vastaisi ikääntyneen
väestön ja iäkkäiden kuntalaisten
näkemyksiä. Tämä on myös
sosialidemokraattien vahva tavoite.
Merkittävä parannus tulee myös ikäihmisten omaan
oikeusturvaan palvelujen käyttäjinä.
Ihmisen omalla tai hänen läheistensä näkemyksellä ja
mielipiteillä on nyt merkitys. Sitä ei voi noin vain
sivuuttaa. Ihmistä on kuultava hänen omassa asiassaan,
ja se tulee kirjata ylös. Paljon palveluita käyttävälle
nimetään vastuutyöntekijä.
Kuntien on myös arvioitava vuosittain palveluidensa
riittävyys ja laatu. Arvioinnin pohjaksi tulee hankkia
säännöllisesti palautetta palveluiden
käyttäjiltä, myös omaisilta
ja heidän läheisiltään sekä kunnan
henkilöstöltä. Tarkoitus on, että tätä varten
kehitetään yhtenäinen palautejärjestelmä,
joka helpottaisi palautteen keräämistä ja
jonka avulla palautetiedot saataisiin vertailukelpoisiksi valtakunnallista
seurantaa silmällä pitäen.
Pidän näitä uudistuksia ja ihmisen
oman osallisuuden ja vastuun korostamista tärkeinä.
Meidän on luotava keinoja, joilla ihmiset voivat yhä selkeämmin
ja vaikuttavammin osallistua lähipalveluiden järjestämiseen
ja kehittämiseen.
Arvoisa herra puhemies! Meidän on parannettava vanhusalan
houkuttelevuutta ja turvattava riittävästi aloituspaikkoja
ja vanhustyön erikoistumislinjoja. Tarvitsemme myös
sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen, jolla turvaamme
kuntatyönantajalle enemmän resursseja henkilöstön
palkkaukseen ja hyvään mitoitukseen. Vahvemmissa
kunnissa voimme parantaa palveluprosessien vaikuttavuutta ja työolosuhteiden
toimivuutta. Vastaavasti työntekijä voi kehittää omaa
osaamistaan ja ylläpitää ammattitaitoaan.
Vanhustyön valtakunnalliset järjestöt
ovat tänä vuonna organisoineet Valtaa vanhuus -kampanjan,
jolla on haluttu kääntää keskustelu
vanhuudesta asialliseen ja positiiviseen suuntaan. Osana kampanjaa
toteutettiin kuntien vanhustyön johtajille ja muille vastaaville
suunnattu Miten turvataan hyvä vanhuus Suomessa? -kyselytutkimus.
Tutkimuksen mukaan vanhustyön kehittämiskohdista
ollaan tietoisia mutta kunnilla on vielä edessä suuri
harppaus, jotta lain vaatimalle tasolle päästään.
Tulevaisuuden vanhustyölle on välttämätöntä,
että koko palvelusektorin ajattelussa ja toiminnassa siirrytään
nykyisestä sairausajattelusta yhä enemmän
vanhusten kokonaisvaltaisuutta korostavaan näkökulmaan. Vanhukset
pitää kohdata ihmisinä, ja heitä pitää arvostaa
vuorovaikutuksessa yhdistettynä vanhuksien yksilölliseen,
omista tarpeista lähtevään ja heidän
elämänkaartaan kunnioittavaan tukeen. On myös
tärkeää, että erityisryhmien
tarpeet huomioidaan ja esimerkiksi maahanmuuttajavanhusten tuen
tarpeisiin vastataan yksilöllisesti.
Arvoisa puhemies! Meidän vastuullamme on hyvinvointivaltion
tulevaisuuden turvaaminen. Nyt säädettävällä lailla
meillä on mahdollisuus saada ikääntyville
ihmisille hyvä elämä. Se edellyttää,
että me myös kunnissa kuntapäättäjinä otamme
vakavasti hyvän hoidon ja hoivan, ennaltaehkäisyn,
kuntoutuksen ja esteettömyyden haasteet ja ryhdymme toimeen
tämän lain mukaisesti.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kyllä meillä on isoja
ongelmia kunnissa tässä vanhustenhuollossa, ja
siinä mielessä on hyvä, että nyt
tuodaan tähän kattava lakiesitys. Se on toki liian
väljä, tämä lakiesitys. Nämä rahat
eivät tule riittämään, ja kun
samaan aikaan kun kunnilta otetaan valtionosuuksia kehyskaudella
se 3,4 miljardia, niin tietenkin enemmänhän hallitus
sieltä ottaa kuin sitten antaa.
Ihan peruskoulu-uudistukseen verrattava uudistus tämä ei
kyllä mielestäni kuitenkaan ole, toisin kuin valtiovarainministeri
Jutta Urpilainen on verrannut. Toivotaan, että mahdollisimman hyvä lopputulos
tulee. Sen aika näyttää. Mutta savotta
on kova.
Itselläni on, herra puhemies, kokemusta vuodesta 2005
kunnalliselta puolelta tämän vanhustenhuollon
puolustamisesta ja vanhusten asioitten ajamisesta, ja kyllä siellä on
useammassakin sellaisessa kokouksessa tullut oltua, jossa kaikkien
muitten puolueitten edustajat ovat, jos eivät nyt ihan
nauraneet pihalle kokouksesta, niin suhtautuneet hyvin yliolkaisesti
siihen, että olen koettanut puuttua henkilöstömitoitusvajeeseen
ja myös palvelutasoon ja tuotantotapoihin.
Tilanne on myös siinä mielessä muodostunut entistä haasteellisemmaksi,
että kun nyt yhdessä kunnat tekevät näitä sosiaalihuollon
palveluita, mihinkä vanhustenhuoltokin kuuluu, niin tänä päivänä talousarviokäsittelyt
saattavat mennä eteenpäin niin, että siellä ei
ole asianosaista virkamiestä paikalla lainkaan, kun näitä asioita
käsitellään, ja sitten saattaa tulla
varmaan monissakin kunnissa niitä tilanteita, että todella
ne asiat päätetään ihan muualla
kuin siellä valtuustossa. Se on sääli,
että tilanne on tämä, koska tilalle esitetty — tai
esittämätön — malli hallituksen
kuntauudistuksesta, joka on suurkuntahanke, ei tietenkään
ole sinänsä ratkaisu ja siinä on myös
paljon niitä ongelmia.
Korvamerkityt määrärahat olisin toivonut
näkeväni tämän lakiesityksen
myötä kunnille osoitettavan, koska niin kuin sanottua,
jos samaan aikaan kunnilta leikataan se 3,4 miljardia kehyskaudella,
siellä on vanhojen puolueitten valtuutettuja, jotka nauravat
kokouksesta pihalle tai ovat ainakin tähän asti
nauraneet pihalle, jos on yrittänyt näihin puuttua,
niin kyllähän heillä varmasti on sitten
myös intoa näitä rahoja moniin muihinkin
kohteisiin käyttää, ikävä kyllä,
kuin mihin ne nyt on tarkoitettu osoitettaviksi.
No, mitä tulee sitten tähän mitoitukseen
0,5 vuodesta 2014 eteenpäin, siis vähintään
0,5 on se vaatimus tai muuten tulee pakko, olen toki sitä mieltä,
että on hyvä, että sitten jonkin sortin
pakko tulee näitten suositusten tilalle. Mutta jos samaan
aikaan halutaan vähentää laitoshoitoa,
niin se hoidettavien hoitoisuus siellä laitoksissa kasvaa,
ja siihenhän tämä 0,5 on sitten jo aivan
liian alhainen noin keskimäärin mitoituksena.
0,7 olisi ollut realismia, ja tietysti tulee tulevaisuus näin näyttämäänkin,
niin että siihen varmaan vielä palataan.
Itse olen sitä mieltä, että laitoshoito
puoltaa myös paikkaansa eli sitä tarvitaan. Sitä ei
pidä määrällisesti vähentää,
päinvastoin ehkä lisätä. Suhteellisesti
ehkä kustannussyistä johtuen voi olla toki niin,
että sitä ei voida samassa suhteessa tarjota tuleville
ikäpolville. Mutta niin kuin sanottua, niin nyt ei pidä kuntien
panna toimeen niitä tämän hetken vanhustenhuollon
laatusuosituksia, joissa on esimerkiksi se, että vain 3
prosenttia 75 vuotta täyttäneistä voi
olla ympärivuorokautisessa laitoshoidossa, joka siis käsittää ei mitään
pelkästään terveyskeskuksia vaan ihan perinteisiä vanhainkoteja.
Niitä paikkoja ei kyllä pidä nyt lähteä tämän
voimassa olevan suosituksen pohjalta karsimaan, sillä kyllä ne
sitten joudutaan ostamaan ulkoa, se on ihan varma, erilaisin maksusitoumuksin,
ja sitten onhan niitä tilanteita siellä kunnissa,
että kun joillekin niitä maksusitoumuksia ei anneta,
niin jotenkin epätoivoisesti yritetään
sitten itse maksaa jotain 3 000 euron kuukausittaista hoivapaikkaa,
mikä on siis ihan kohtuuton tilanne.
Pidän hiukan pahana tässä keskustelussa
todella sitä, että tätä laitoshoitoa
on, jos ei nyt mustamaalattu, niin demonisoitu kuitenkin jollain
tavalla. Siellä on paljon hyviäkin hoito- ja hoivapaikkoja.
Ne ovat aika lähellä tuollaista kodinomaista ympäristöä,
jos siellä on vaikkapa oma huone jokaiselle ja on erilaista
virikettä, ja täytyy muistaa, että siinä kun
on ihmisiä ympärillä, niin se olo on
usein vähän turvallisempi kuin jossain sivukylällä yksin
sitten siellä omassa mökissä. Tietysti,
jos ihminen haluaa pysyä omassa kodissa, niin se on mahdollistettava.
Mutta niin kuin tiedetään, mitä tässä ei
ole tosin tuotu paljon esille, nämä jonothan näihin
laitoksiin ovat koko ajan olemassa ja kasvamaan päin, joten
kyllä se usein perustuu kuitenkin ihan omaan haluun sitten,
kun sinne ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan piiriin
hakeudutaan. Ei pidä nyt tässä todellakaan
sen takia, että laitoshoidossa on ollut lähinnä just
henkilöstömitoituslaiminlyönneistä johtuen
ongelmia, sanoa, että se ei ole ollenkaan hyvä asia.
Kun se oikein laitetaan toimimaan, niin se on monesti parempi kuin
se koti, jossa sitten joku käy nakkaamassa ovensuusta lääkkeet,
että siinä on, näin, ja perustuu pääosin sitten
lähipiirin huolenpitoon, että se vanhus siellä selviää.
Todella tämä rahamäärä,
mitä tähän nyt annetaan, on riittämätön.
Se tullaan vielä huomaamaan, ikävä kyllä,
ja siinä on tietysti niin, kuten edustaja Rehula sanoi,
että kun yksi puuttuu, puuttuu kaikki. Kyllä se
vähän näin on. Tämä on toki
eteenpäinmenoa näin niin kuin sisällöllisesti,
ja on tärkeää, että nyt herätellään
näitä kuntapäättäjiäkin
tähän tilanteeseen ja tehdään
näitä arvovalintoja. Ainakin itselläni
on se näkemys, että kun ikää tulee
ja on kyse ikäihmisistä, niin siinä tavallaan
on tietyt mahdollisuudet enää sitten itse vaikuttaa
niihin asioihin. Kyllä se vain niin on, että harva
sitä lopulta kotoaan lähtee, vaan kyllä me
tarvitsemme hoitopaikkoja ja tarvitsemme vähintäänkin
kotipalveluja paljon lisää, niin että ihan
noin vain nämä asiat eivät todella hoidu.
Sitten jos halutaan tätä ennaltaehkäisevyyttä, niin
oma näkemykseni on, että kyllä siinä 60
ikävuoden jälkeen pikkuhiljaa, kun ollaan lähellä vanhuuseläkeikää,
tai pikkuisen sitä ennen, ottaisin kyllä harkintaan
järjestelmälliset terveystarkastukset, jolloin
olisi mahdollisuus puuttua niihin olemassa oleviin ja tuleviin ongelmiin,
mitä iän myötä tulee. Ei varmaan
ihan kevyin perustein ole meillä tätä eläkeikää,
joka on todella 60, vähän päälle,
aikoinaan säädetty, sen takia että siinä on
todettu, että ihmisille alkaa tulla, vaikka se elinikä onkin
nyt pidentynyt, erilaista kremppaa, sairautta, muuta vastaavaa,
ja siinä kohtaa pitäisi tarttua niihin asioihin,
koska silloin me voimme antaa niitä toimintaohjeita ja
sellaista kevyempää tukea ja sillä ehkä voidaan
estää sitten se laitoshoidon tarve, mikä siellä monella kuitenkin
lopulta sitten on.
Näillä ajatuksilla toivotan onnea tälle
lakihankkeelle, mutta ihan peruskoulu-uudistukseen verrattavana
en kyllä tätä pidä.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa todetaan, että sukupolvien
välinen tasa-arvo on hallituksen keskeinen päämäärä.
Tämän tavoitteen saavuttamista tukee nyt lähetekeskustelussa
oleva vanhuspalvelulaki. Vanhuspalvelulaki on yksi tärkeimmistä ja
merkittävimmistä uudistuksista koko kuluvan hallituskauden
aikana. Meille sosialidemokraateille vanhuspalvelulaki on ollut
pitkäaikainen tavoite, ja nyt tavoite on saavutettu, ja
se on todella hyvä asia.
Lain tavoitteena on turvata ikäihmisille heidän
toiveidensa sekä jokaisen yksilöllisten tarpeiden
mukaista hoitoa. Hoidon painopisteenä ovat kotiin vietävät
palvelut, ja lain yhtenä tavoitteena on nimenomaan tukea
ikääntyvien ihmisten toimintakykyä ja
itsenäistä elämää sekä parantaa
heidän vaikutusmahdollisuuksiaan ja palvelujen saantia
julkiselta sektorilta. Nämä ovat hyviä ja
tärkeitä uudistuksia, jotka tukevat myös
ikäihmisen toiveita siitä, että he voivat asua
omassa kodissa mahdollisimman pitkään.
Vanhuspalvelulaki turvaa niin kotihoidossa, palveluasumisessa
kuin pitkäaikaishoidossakin jokaiselle ikäihmiselle
vastuuhoitajan palvelut. Hän vastaa siitä, että hoitosuunnitelmat
laaditaan ja toteutetaan sekä päivitetään
aina tarpeen mukaan. Hänen työhönsä kuuluu
myös ohjata ja neuvoa ikäihmistä muun
muassa sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa ja toimia yhteistyössä omaisten
ja läheisten kesken.
Iäkkäiden ihmisten arjen sujuvuuden kannalta tärkeitä asioita
ovat hyväksi koettu terveys ja myönteinen elämänasenne
ja liikkumiskyky. Näitä hyviä asioita
on tuettava ja myös mahdollisia muutoksia seurattava, jotta
iäkkään ihmisen palvelujen tarpeeseen
voidaan vastata. Yhteistyö omaisten ja läheisten
kanssa laajentaa tietoa iäkkään ihmisen
toiveista ja tarpeista. Hyvä yhteistyö vaikuttaa
myös hoitotyön laatua parantavasti.
Tällä hetkellä kunnissa ei ole riittävästi
henkilökuntaa, jotta lain asettamat vaatimukset voidaan
toteuttaa. Monesti ikäihmisten kotikäyntiin on
varattu liian vähän aikaa, koska henkilökuntaa
on niukasti työmäärään
nähden. Iäkäs ihminen saa varmasti tarvitsemansa
lääkkeet ja ruokapalvelut oikeaan aikaan, ja se
on hyvä asia. Olen saanut useasti palautetta siitä,
että ikäihmiset toivoisivat myös keskustelua,
ulkoilua sekä apua kotitöissä. He kaipaavat
kentälle kotiavustajia tai kodinhoitajia hoitohenkilöstön
lisäksi ja avuksi. Tällä hetkellä noin
30 000 terveydenhuollon ammattilaista on vaihtanut alaa,
ja suuri määrä nykyisistä terveydenhuollon
ammattilaisista jää lähivuosina eläkkeelle.
Toisaalta taas moni ihminen on ilman työtä. Onko
mahdollista kouluttaa ikäihmisten kotipalveluun esimerkiksi kotiavustajia?
Laissa määritellään iäkkään
ihmisen palvelutarpeisiin vastaamisessa yleiset periaatteet ja kaikissa
laeissa todetaan, että sosiaali- ja terveyspalvelujen olisi
oltava laadukkaita sekä tarpeisiin nähden oikea-aikaisia
ja riittäviä. Palvelut olisi toteutettava niin,
että ne tukevat ikäihmisen hyvinvointia, terveyttä,
toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista
sekä ennalta ehkäisevät muuta palvelutarvetta.
Me sosialidemokraatit olemme aina olleet kehittämässä sosiaali-
ja terveydenhuollon palveluita, niin me olemme myös nyt
vanhuspalvelulain valmistelussa ja lain voimaan saattamisessa. Lain
tärkein tavoite on turvata meidän ikäihmisille
korkeatasoinen, hyvä, turvallinen, arvokas vanhuus. Sen
eteen me teemme työtä.
Täytyy tuohon Saarakkalan puheenvuoroon sen verran
ottaa kantaa, että kun hän kritisoi sitä, että ihmisiä hoidetaan
kotona kotihoidossa, se on vain tutkimustulos, että ihmiset
toivovat, että he saavat palvelunsa kotiin ja he voivat
asua kodissa mahdollisimman pitkään. Toisaalta
sitten palvelutarvetta laitospalveluihin tulee vasta yli 75 vuoden
iässä, ja silloinkin palvelujen tarvitsijoita
on vain muutama prosentti, 3—5 prosenttia.
Kristiina Salonen /sd:
Arvoisa puhemies! Lähetekeskustelussa olevan vanhuspalvelulain tehtävä on
luoda ikäihmisten hyvinvoinnille ja oikeuksille raamit
Suomessa. Laki velvoittaa kuntaa huolehtimaan ikääntyneen
väestönsä hyvinvoinnin, terveyden ja
toimintakyvyn tukemisesta sekä heidän tarvitsemistaan
sosiaali- ja terveyspalveluista. Palvelut tulee ensisijaisesti antaa
viipymättä kotiin, mutta tarve pitkäaikaisen hoidon
erilaisiin muotoihin tunnustetaan myös laissa. Erityisen
hyvänä kuitenkin pidän sitä,
että vanhuspalvelulain myötä kunnan tulee
jatkossa tarjota myös hyvinvointia edistävää toimintaa ikäihmisille.
Se tarkoittaa ehkäiseviä kotikäyntejä,
terveystarkastuksia ja neuvontapalveluja.
Ikääntymistä ei tule nähdä ongelmana
ja ikävänä asiana. Ihmisillä on
eläköidyttyään edessään
ajanjakso, jonka aikana voimme vaikuttaa vielä myös
hyvään vanhenemiseen. Pidänkin tärkeänä,
että lainkohta hyvinvointia edistävistä palveluista
nähtäisiin laajasti ja erittäin tärkeäksi kohdaksi
koko vanhustenhuoltoa ja ikääntyneen väestön
tulevaisuutta ajatellen. Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ohjaus on
järkevää toteuttaa mahdollisimman varhaisessa
vaiheessa, jotta tämän työn vaikuttavuus
olisi mahdollisimman tehokasta mahdollisimman pitkään.
Lain ja sen hyvän soveltamisen lisäksi tarvitsemme
koko yhteiskunnassa jonkinlaista asennemuutosta ajatuksiimme ikääntyvistä ihmisistä
sekä heidän
tarvitsemastaan tuesta ja avusta. Meillä on vanhuspalvelulain
lisäksi ratkaistavanamme haaste palveluita tarvitsevien
vanhusten määrän lisääntymisessä ja
hoitohenkilökunnan riittävyydessä ja
jaksamisessa. Samalla tiedämme, että kuntien taloudellinen
tilanne vaikeuttaa tavoitteisiimme pääsyä.
Tämä laki pitää sisällään
uudenlaista suhtautumista vanhusten palveluihin.
Lain soveltamisessa voisimmekin ottaa mallia esimerkiksi Hollannista.
Siellä koko vanhustenhuollon kulttuuri on hyvin erilainen
kuin nykyisin Suomessa. Iäkästä henkilöä kannustetaan siellä voimakkaasti
elämään mielekästä elämää mahdollisimman
itsenäisesti. Kun henkilö myöhemmässä elämänvaiheessa
sitten tarvitsee hoivapaikkaa, hän on yhä oman
elämänsä keskiössä,
ei auttajiensa tahdon varassa, ja saa itse päättää mahdollisuuksien
mukaan omasta elämästään. Yhteisöllisyyden
kulttuuri on myös voimakasta. Mielekkään
tekemisen ja seuran lisääminen voikin jo osaltaan
ratkaista joitakin vanhusten tarpeista ja elämässä ilmenevistä ongelmista.
Joskus vanhus tarvitseekin muiden ihmisten seuraa ja kuuntelijaa
enemmän kuin varsinaista teknistä hoitosuoritetta.
Meidän tulee myös muistaa, että vanhuksillakin
on oikeus nauttia elämästään.
Nyt jo tiedetään, että liian tiukka suhtautuminen
esimerkiksi ruoan rasvan ja suolan määrään
ihmisen elämän loppupäässä ei
ole tarkoituksenmukaista eikä lisää vanhuksen
hyvinvointia, vaan terveydellinen tilanne voi jopa pahentua vanhuksen
kieltäytyessä syömästä.
Tärkeintä on, että ruoka maistuu ja ruokailutilanne
on mahdollisimman kodinomainen tuttuine, maistuvine ruokineen. Isompi
eettinen kysymys on aviopuolisoiden mahdollisuus asua yhdessä myös
silloin, kun toinen tai molemmat tarvitsevat kodin ulkopuolista
palveluasumista. Tähän lakiesitys tuo jokaiselle
ikääntyvälle oikeuden.
Tällaisten elämänlaatua parantavien
seikkojen ansiosta myös fyysinen hyvinvointi ja toimeliaisuus
voivat lisääntyä. Se auttaa myös
omalta osaltaan hoitohenkilökunnan työtä.
Arvoisa puhemies! Tuleva laki antaa parhaimmillaan vanhustyölle
laajat ja hyvät puitteet, mutta lain hengen luovat vasta
vanhusten parissa työskentelevät. Lainsäätäjien
tehtävä on turvata jokaiselle vanhukselle yhtäläinen
oikeus hyvään hoivaan ja työntekijöille
mahdollisuus toteuttaa se käytännössä.
Työ vanhusten parissa vaatiikin lain lisäksi tekijöiltään
ymmärrystä, osaamista ja taitoa olla läsnä.
Tämä laki on ensimmäinen askel arvokkaan
vanhuuden turvaamiseksi.
Hanna Tainio /sd:
Arvoisa herra puhemies! On todella hienoa, että kauan
odotettu vanhuspalvelulaki on vihdoin toteutumassa ja astunee voimaan
ensi kesänä. Lähtökohtana esityksessä on
turvata asiakkaan palvelutarpeesta syntyvät palvelut asumismuodosta
riippumatta kaikissa elämäntilanteissa. Uskon,
että laki tulee tältä osin täyttämään
siihen kohdistuneet odotukset.
Laki antaa kuitenkin kunnille paljon velvoitteita. Kunnan on
laadittava valtuustokausittain suunnitelma toimenpiteistä ikäihmisen
hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen
edistämiseksi ja ikäihmisen tarvitsemien palvelujen
järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Lisäksi
kunnan on arvioitava ikääntyneelle väestölle
tarjolla olevien palvelujen riittävyys ja laatu vuosittain.
Palvelujen laadun arvioimiseksi on hankittava säännöllisesti
palautetta palvelujen käyttäjiltä, heidän
omaisiltaan ja läheisiltään sekä vanhusneuvostoilta.
Kunnan on myös osoitettava riittävästi
voimavaroja ikääntyneen väestön
toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi
sekä iäkkäille henkilöille järjestettäviin
sosiaalipalveluihin. Kunnan on hankittava riittävä määrä tarpeellista
asiantuntemusta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen,
gerontologisen hoidon ja sosiaalityön, geriatrian, turvallisen
lääkehoidon, ravitsemuksen, monialaisen kuntoutuksen
ja suun terveydenhuollon alalta. On todella hienoa, että nämä kaikki
on nyt kirjattu ylös.
Monessa kunnassa on toki toteutettu monta näistä luetelluista
asioista jo etukäteen. Se on todella hienoa. Meillä on
monta esimerkillistä kuntaa, mutta myös on paljon
niitä kuntia, joissa näitä ei ole toteutettu
eli on vielä paljon tehtävää.
Jokaiselle palvelua tarvitsevalle nimetään oma
vastuutyöntekijä, jonka kanssa tehdään
palvelutarpeen arviointi ja laaditaan palvelusuunnitelma. Palveluiden
ja tukitoimien tarve on selvitettävä kokonaisvaltaisesti
ja viipymättä yhteistyössä iäkkään
henkilön ja hänen omaistensa ja läheistensä kanssa.
Palveluita voi hakea myös suullisesti, eli aina ei tarvitse
täyttää hankalaa kirjallista hakemusta.
Uskon, että tämä helpottaa monia heidän
tilanteessaan. Palvelusuunnitelma on myös tarkistettava
aina silloin, kun toimintakyvyssä tapahtuu oleellisia muutoksia.
Vastuutyöntekijöiltä odotetaan todella
paljon. Meillä on varmasti paljon sellaisia työntekijöitä, jotka
täyttävät nämä vaatimukset,
mutta on myöskin paljon kuntia, joissa ei ole osaavaa työvoimaa
tätä tehtävää varten.
Meidän onkin kiinnitettävä koulutuksessa
todella paljon huomiota näihin taitoihin, sillä vastuutyöntekijän
asema on hyvin keskeinen, jotta lain kirjaukset tulevat toteutumaan.
Laissa myös kirjataan, että iäkäs
henkilö voidaan sijoittaa pitkäaikaiseen laitoshoitoon
vain silloin, kun se on lääketieteellisesti perusteltua sekä vanhuksen
arvokkaan ja turvallisen hoidon kannalta välttämätöntä.
Täten jokaisen oikeus asua omassa kodissaan nostetaan hyvin
tärkeään asemaan, jopa lain turvaamaan
asemaan. Kyseessä ei siis todellakaan ole laitoslaki, kuten
on väitetty.
Viime aikoina on uutisoitu myös tapauksista, joissa
iäkäs pariskunta, joka on ollut kymmeniä vuosia
yhdessä, on erotettu toisistaan viimeisien elinvuosien
ajaksi. Jatkossa tämä ei toivottavasti ole enää mahdollista,
sillä lain mukaan iäkkäille pariskunnille
tulee taata mahdollisuus asua yhdessä. Toki tämä on
erittäin haastava velvoite, mutta ei täysin mahdoton
toteuttaa.
Lain myötä myös parannetaan omaishoitajien tukipalveluita,
valmistellaan kotihoidon laatusuositukset nyt ensimmäistä kertaa,
kehitetään mittareita hoidon laadun takaamiseksi
ja varmistetaan laatusuositusten toteutuminen ympärivuorokautisessa
hoidossa ja säädetään, kuten
on jo monta kertaa mainittu, vuonna 2015 hoitajamitoituksesta asetuksella,
jos riittävä henkilökuntamäärä ei
muuten toteudu.
Arvoisa puhemies! Tulevassa vanhuspalvelulaissa on siis paljon
hyviä asioita. Kaikki eivät ole suinkaan uusia,
vaan moni kunta on jo toteuttanut niitä vapaaehtoisesti.
Uskon, että laki todella parantaa ikääntyneiden
asemaa ja hoidon laatua, mutta muutokset tuskin tulevat välittömästi. Haluankin
peräänkuuluttaa malttia tässä asiassa. Eihän
Roomaakaan rakennettu päivässä. Pitää myös
muistaa, että pelkkä laki ei yksin vielä tee mitään.
Kaikessa on kysymys ihmisten toiminnasta ja kunnioituksesta toista
ihmistä kohtaan.
Pauli Kiuru /kok:
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys vanhuspalvelulaiksi
on merkittävä askel inhimilliseen, ihmistä huomioivaan suuntaan.
Otan tähän alkuun muutamia positiivisia kohtia
lakiehdotuksesta ja sen jälkeen saatesanoiksi valiokunnalle
muutaman kohdan, johon toivon heidän ottavan tarkemmin
kantaa.
Lakialoitteen päätavoitteena on varmistaa, että kunnat
varautuvat väestön ikärakenteen muutoksesta
aiheutuvaan palvelujen tarpeen kasvuun ja että iäkkäät
ihmiset saavat tarpeittensa mukaista hoitoa. Se on oikein sanottu.
Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien varmistamiseksi tarvitaan
vahva kirjaus. On hyvä, että lakiin on kirjattu
vanhusneuvostoasia. Edelleen: on positiivista, että eri
vaihtoehdoista on neuvoteltava iäkkään
henkilön kanssa ja hänen näkemyksensä on
kirjattava huolellisesti muistiin. Iäkkäälle
henkilölle on myös nimettävä vastuutyöntekijä,
jos hän tarvitsee apua palvelujen toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen
liittyvissä asioissa. Edelleen: kiireellisissä tapauksissa
sosiaalipalvelut olisi järjestettävä viipymättä ja
muissa tapauksissa viimeistään kolmen kuukauden
kuluttua päätöksenteosta.
Asia, johon täällä moni edustajakollega
on jo puuttunut, aivan oikein, on se, että iäkkäille
avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua
yhdessä elämänsä viimeiset vuodet.
On lähes järkyttävää,
että näin ei ole ollut aikaisemmin. Edelleen:
myönteisenä asiana poimin täältä tavoitteen
siirtää iäkkäille henkilöille
järjestettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen
painopistettä laitoshuollosta kotiin annettaviin ja kodinomaisissa
asuinympäristöissä toteutettaviin palveluihin.
Tässä näitä hyviä asioita.
Paljon muitakin hyviä asioita sieltä löytyy,
mutta nyt näihin kehittämisajatuksiin, joihin
haluan erityisesti valiokunnan kiinnittävän huomiota.
Täältä esittelytekstistä sivulta
44 poimin kohdan: "Ulkoilulla ja liikunnalla on tunnetusti sekä henkistä että fyysistä
hyvinvointia
edistävä vaikutus. Niihin iäkkäällä henkilöllä tulisi
myös olla mahdollisuus." Tämä on oikein
hyvä, että se on siellä mainittu. Täydennykseksi
otan sivulta 61 kohdan: "Pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa
turvaavat sosiaali- ja terveyspalvelut on toteutettava niin, että iäkäs
henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi,
merkitykselliseksi ja arvokkaaksi ja että hän
voi ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta
sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia,
terveyttä ja toimintakykyä edistävään
ja ylläpitävään toimintaan."
Näissä kahdessa kohdassa on sivuttu liikuntaa,
ulkoilua ja kuntoilua. Kuitenkin nämä asiat ovat
jääneet hieman ohkaisesti ilmoitetuiksi. Niistä ei
ole selvää kirjausta. Ihan tilastotietona mielenkiintoinen
poiminta. Poimin tuosta tietokoneellani sanoja, kuinka monta kertaa
ne esiintyvät tässä esityksessä ja
varsinaisessa lakiehdotuksessa: sana "hyvinvointi" esiintyy tässä kaiken
kaikkiaan 78 kertaa, sana "omavalvonta" 27 kertaa. Hyvinvointi ja
omavalvonta ovat tärkeitä asioita, mutta vähän
ne ovat taipuvaisia tänne byrokratian suuntaan. Ei niitä sieltä pois
pidä ottaa, mutta ehkä tämä tilasto
antaa vähän niin kuin suuntaviivaa, että mihin
päin tämä on kallellaan. Sitten kun otetaan
sanat "kuntoilu", "ulkoilu" ja "liikunta", päästään
sitten siihen toiseen suuntaan. Kuntoilu-sana esiintyy tässä noin
60-sivuisessa prujussa 0 kertaa, ulkoilu-sana esiintyy 2 kertaa
ja liikunta-sana 4 kertaa.
Kaikkien ihmisten, niin myös vanhusväestön, kannalta
on ehdottoman tärkeää, että ihminen
saa liikkua kykyjensä mukaan ja että hänellä on
mahdollisuus, oikeus päästä ulos kykyjensä mukaisesti.
Toivon, että sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnittää erityistä huomiota
käsittelyn aikana siihen, että tämä ulkoilu-,
kuntoilu-, liikunta-asia mahdollisuuksien mukaan tarkentuu tässä lakiehdotuksessa,
koska vaikka se hyvinvointi on siellä 78 kertaa mainittu,
niin ei se hyvinvointi varmaan parhaalla mahdollisella tavalla toteudu, ellei
ihminen pääse neljän seinän
sisältä ulos ulkoilemaan.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Pekka Ravi.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! Käsillä olevalla lakiesityksellä on
pitkä historia. Erillisen vanhuspalvelulain säätäminen
oli esillä nimittäin jo nelisenkymmentä vuotta
sitten. Asiaa valmistellut komitea laati lakiesityksen, joka esiteltiin
vuonna 1974. Komitea päätyi kuitenkin itse sille
kannalle, että oikea etenemistapa tässä asiassa
ei ole tiettyä väestöryhmää koskevan lainsäädännön
laatiminen, vaan koko sosiaalilainsäädännön
uudistaminen. Kun tälle linjalle lähdettiin 70-luvulla,
sosiaalihuollon lainsäädännön
uudistustyö tuottikin sitten uuden sosiaalihuoltolain,
joka tuli voimaan vuonna 1984.
Suomalainen yhteiskunta on väestörakenteeltaan
muuttunut sitten 70- ja 80-lukujen. Väestön keskimääräinen
elinikä on pidentynyt. Kun syntyvyys samaan aikaan on pysynyt
matalana, on seurauksena ikääntyneen väestön
osuuden suhteellinen kasvu, etenkin kun sotien jälkeen
syntyneet suuret ikäluokat ovat saavuttamassa vanhuuseläkeiän.
Yhteiskunta on muuttunut. Siksi nyt on aika saada vanhuspalvelulaki.
Suomalaisen yhteiskunnan rakenteellinen kehitys on johtanut
siihen, että mahdollisuudet perinteiseen perheen ja suvun
huolenpitoon iäkkäistä jäsenistään
on heikentynyt. Laajassa maassa, jota isot rakennemuutokset ovat
möyhentäneet, perheet ja suvut ovat hajallaan.
Etäisyydet suku- ja perhesitein kiinnittyneiden ihmisten
välillä ovat kasvaneet. Tästä kaikesta
seuraa se, että julkisen vallan, kuntien ja valtion, rooli
ikääntyvälle väestölle
tarjottavan tuen järjestämisessä on kasvanut
ja kasvaa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa julkisen vallan keskeisiin tehtäviin
kuuluu yhteiskunnallisen tasa-arvon ja kansalaisten yhdenvertaisuuden edistäminen.
Pitkän ja monipuolisen, teknisen, asiantuntijoihin perustuvan
ja poliittisen valmistelun tuloksena on eduskunta nyt saanut käsiteltäväkseen
hallituksen esityksen lainsäädännöksi,
joka näissä oloissa, tässä yhteiskunnassa,
pyrkii edistämään yhteisiä tavoitteita
ikääntyneen väestön ja iäkkäiden
kansalaisten tuen ja huolenpidon järjestämisessä.
Julkisten palvelujen järjestämisessä tavanomainen
lähtökohta on ollut, että viranomainen toimii
palvelujen järjestäjänä ja kansalainen
palvelun kohteena. Mitä avuttomammasta kansalaisesta asiakkaana
on kyse, sitä enemmän hänet hahmotetaan
palvelun kohteena. Ihmisen ikääntyessä on
tavanomaista, että hänen toiminnastaan tulee hitaampaa.
Ajan myötä toimintakyky laskee ja heikkenee. Moni
meistä huomaa tämän jo nyt. Mitä heikommaksi
iäkkään ihmisen toimintakyky tulee, sitä tärkeämpää on,
että joku toinen pitää hänestä huolta.
Edelleen tunnettu tosiasia on, että ikääntyminen
ja toimintakyvyn heikkeneminen iän myötä on
hyvin yksilöllinen tapahtuma. Geeniperimä, elinympäristö,
elämäntavat ja myös onnettomuudet, tapaturmat,
vaikuttavat merkittävästi siihen, miten yksilön
ikääntyessään käy.
Kertyneet ikävuodet eivät elämän
loppupuolella juurikaan kerro siitä, mikä on yksilön
todennäköinen toimintakyky fyysisesti tai etenkään
henkisesti. Tämä tekee vanhuspalvelujen suunnittelusta
ja toteutuksesta ja myös sitä ohjaavasta lainsäädännöstä erityisen
vaativaa.
Arvoisa puhemies! Nyt käsillä olevan lain
valmistelussa tämä vaikeus on ymmärretty
mielestäni. Selkeitä ikärajoja ei ole
asetettu kriteeriksi palvelujen saamiselle tai palvelusuunnitelman laatimiselle.
Ainoa ikäkriteeri liittyy käsitteen "ikääntynyt
väestö" määritelmään.
Lain 3 §:ssä todetaan: "Ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen
oikeuttavassa iässä olevaa väestöä."
Määritelmä kertoo, että lain
piiriin tulee runsain määrin varsin nuorta väkeä,
josta suuri osa on verrattain hyväkuntoista ja aivan mainiosti
itsekseen toimeentulevaa. Hyvin monet tähän ryhmään
kuuluvista jatkavat vielä työelämässä tai
ovat muutoin aktiivisia, esimerkiksi yhteiskunnan päättäjinä tai
kolmannen sektorin järjestöissä jne.
Tästä ikään kuin lähdetään
liikkeelle, ja sen jälkeen tukipalvelut, hoiva, huolenpito
järjestetään yksilöllisesti
sillä perusteella, miten suureksi tuen ja hoivan tarve
arvioidaan.
Kun lain piiriin kuuluvassa joukossa, siinä väestössä,
siinä, joka on siis vanhuuseläkeiässä,
on suuri määrä aktiivisia, oman elämänsä sankareita
ja tekijöitä, on selvää, että ikääntynyttä väestöä kokonaisuudessaan
ei voi kohdella viranomaispalvelujen kohteina, objekteina. Eläkkeelle
pääsy aloittaa monien kohdalla niin sanotun kolmannen
elämän, johon voi kuulua hyvinkin suuri aktiivisuus
yhteiskunnassa. Nämä ihmiset ovat oman elämänsä subjekteja,
ja heitä tulee niin lähestyä. Mutta iän
myötä, kun toimintakyky laskee, heidän
tuen- ja avuntarpeensa lisääntyvät, mutta
silloinkaan heitä ei saa kohdella vain viranomaispalvelujen
kohteena, objektina.
Arvoisa puhemies! Nyt esitetty laki sisältää mielestäni
syvän ymmärryksen siitä, miten tärkeätä on
vahvistaa ikääntyvän väestön
ja iäkkäiden ihmisten mahdollisuutta olla oman
elämänsä subjekti mahdollisimman pitkään.
Kansalaisille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa omaa itseään koskeviin
hoito- ja palvelusuunnitelmiin ja päätöksiin.
Iäkästäkään ihmistä ei
saa ryhtyä kohtelemaan kuin avutonta lasta tai pikkuvauvaa
vain sillä perusteella, että hän on iäkäs
ja joissakin asioissa tuen tarpeessa.
Lakiesitys ohjaa iäkkäiden ihmisten yksilölliseen
kohteluun heidän ainutkertaisen tilanteensa ilmentämien
tarpeiden mukaisesti, ja hyvä niin. Palvelusuunnitelma
tehdään yhdessä. Sen riittävyyttä arvioidaan
jatkuvasti. Kuntien vanhusneuvostoista tehdään
lakisääteisiä. Palvelu järjestetään
ensisijassa kotiin. Iäkkään ihmisen omaiset
otetaan mukaan palvelusuunnitelman tekoon. Iäkkäälle
ihmiselle nimetään tarpeen mukaan vastuutyöntekijä,
joka auttaa häntä palvelujen riittävyyden
arvioinnissa ja tuen hankkimisessa. Ja mikä tärkeätä,
hänelle kerrotaan, kuinka pitkässä jonossa
hän on palvelujen piiriin hakeutuessaan.
Iäkkään ihmisen toimintakyky voi
heikentyä niin, ettei kukaan havaitse sitä ajoissa.
Ollaan tilanteessa, jossa iäkäs ihminen ei enää pysty
olemaan oman elämänsä subjekti riittävässä määrin.
Tämäkin huoli on havaittu esitetyssä laissa. Lakiin
on sisällytetty ilmoittamisvelvollisuus terveydenhuollon,
sosiaalitoimen, pelastustoimen ja poliisin palveluksessa olevalle:
velvollisuus tehdä viranomaiselle ilmoitus silloin, kun havaitsee,
että joku iäkäs ihminen ei ilmeisestikään
enää kykene huolehtimaan itsestään.
Siis ilmoittamisvelvollisuus, ja sen lisäksi oikeus ilmoittaa
myös muille ihmisille. Tämä säännös
toivon mukaan estää niitä tilanteita,
joissa on kyse iäkkäiden ihmisten unohtumisesta
tai heitteillejätöstä.
Arvoisa puhemies! Esitetty laki heijastaa syvällistä ymmärrystä siitä,
että ikääntyvälle väestölle
ja iäkkäille ihmisille kuuluu täysi ihmisarvo ja
kunnioitus yhteiskunnassa. Kunnioitus merkitsee sitä, että ihminen
mahdollisimman pitkään saa olla oman elämänsä sankari
ja että kukaan ei joudu unohduksiin ja avun ulkopuolelle
silloinkaan, kun ei enää itse kykene apua pyytämään.
Lain toimeenpanoon tarvitaan vahvaa rahallista panostusta, mutta
hyvin paljon voidaan tehdä myös kehittämällä palveluja
toteuttavien ammatti-ihmisten koulutusta, ohjausta ja toimialan
työelämä- ja johtamiskulttuureja. Laki
antaa mahdollisuuden selkeään näkyyn,
visioon. Toivottavasti tuo näky kantaa tuloksiin asti.
Anne Louhelainen /ps:
Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulakiesityksen tavoitteena on
varmistaa, että kunnat varautuvat väestön
ikärakenteen muutoksista aiheutuvan palvelujen tarpeen kasvuun
ja että iäkkäät ihmiset saavat
yksilöllisten tarpeidensa mukaista hoitoa ja huolenpitoa yhdenvertaisesti
koko maassa. Meille kaikille on jo pitkään ollut
selvää, että Suomella on edessään
haasteelliset ajat, koska väestörakenteemme muuttuu
ja huoltosuhde kasvaa. Kuntaliitoksista tai muista vippaskonsteista
ei löydy ratkaisua näihin ongelmiin, vaan ainut
oikea ratkaisu on turvata jokaiselle vanhukselle elämisen
arvoinen vanhuus hyvien ja helposti saavutettavien peruspalveluiden
avulla. Kotona asumista onkin tuettava kaikin keinoin. Kotona asuminen
on myös useimpien vanhusten oma toive. On huolehdittava
siitä, että vanhusten on mahdollista saada kotiin
kotona asumista tukevia palveluita.
Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulain toteuttamisessa kunnat ovat
merkittävässä asemassa, sillä niillä on
suuri vastuu palveluiden tuottamisessa. Vanhuspalvelulain tavoitteena
on edistää ikääntyneiden hyvinvointia
ja voimavaroja, mutta laki tuo vastuuta myös muille tahoille,
jotka toimivat arkipäivässä vanhusten
kanssa. Niinpä otankin tähän yhden esimerkin
elävästä elämästä.
Heinolan kirkonkylässä toimii Kanervalan palvelukeskus,
jossa on muun muassa kaksi vanhusten ryhmäkotia, kehitysvammaisten
ryhmäkoti sekä pihapiirissä pari rivitaloa.
Näissä rivitaloissa asuu niin sanottuja hyväkuntoisia
vanhuksia, jotka järjestivät palvelukeskuksen
tiloissa omatoimisesti ystäväpiiritoimintaa. He
kokoontuivat säännöllisesti kahvikupin ääreen
muistelemaan ja laulelemaan, viettämään
siis yhdessä laatuaikaa ja vaihtamaan kuulumisia. Tämä on siis
erityisen tarpeellista ja omaehtoista toimintaa.
Palvelukeskuksen johto kuitenkin ilmoitti, että sillä ei
ole varaa tarjota tätä kahvikupillista näille
vanhuksille. Kahvikupillinen oli toiminut magneettina, joka veti
ikäihmiset koloistaan yhteistä aikaa viettämään.
Näinpä ystäväpiirin toiminnassa
aktiivisesti toiminut ikäihminen Valto Kilkki osti itse
kahvia, vei kahvipaketit palvelutaloon, ja pyynnöstä palvelutalon
henkilökunta keitti kahvin tälle ystäväpiirille.
Mutta koska ystäväpiirin jäsenet eivät
pääse keskenään sopuun siitä,
kuka kahvin jatkossa ostaisi, niin koko ystäväpiiritoiminta
loppui.
Eikö tällainen toiminta olisi juuri sellaista
paljon kaivattua omaehtoista ja toimintakykyä ylläpitävää ennalta
ehkäisevää toimintaa? Kanervalan johto
ei asiaa näin ajatellut. Kahvipaketti oli liian kallis
investointi. Pelkään, että tämä on
reaalitilanne myös muualla Suomessa vanhustenhuollossa
ja vapaaehtoistyössä. Tarkoitan tällä esimerkillä sitä,
että vaikka meille nyt saataisiin erinomainen vanhuspalvelulaki,
sen toteutuminen ei ehkä ole sitä, mitä ministeri
on tarkoittanut. Nimittäin, kun hallitus leikkaa kunnilta
taloudellisia mahdollisuuksia tarjota laadukkaita palveluita,
niin juustohöylä käy kaikkialla siellä, mitä laki
ei nimenomaan vaadi.
Arvoisa puhemies! Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvostellut
hallituksen esitystä sen väljyydestä ja
tulkinnanvaraisuudesta. Kunnille ei edelleenkään
aseteta sitovia velvoitteita. Mutta eihän lakiin voida
asettaa sitovia velvoitteita, koska hallituskin tietää,
ettei kunnilla ole taloudellisia mahdollisuuksia niitä toteuttaa.
Tarkoitus onkin ilmeisesti ajaa kunnat pakkoliitoksiin, joihin muodostetaan
suuria hoitoyksiköitä, joissa yksilöllisyys
on vain kaunis sana. Hoito kyllä järjestyy, mutta
hoitajilla ei ole aikaa muistaa, kuka on Matti, kuka on Martti,
tai Maijalle tarkoitettu poretabletti suikataankin kiireessä Elman
suuhun. Onneksi kummitätini Elma oli sen verran tolkuissaan,
että huikkasi hoitajan perään, että hoitaja,
eikö nämä poretabletit pitäisi
laittaa ensin vesilasiin eikä suoraan suuhun. Hoitaja tässäkin
tapauksessa pyysi kiirettä anteeksi, mutta tämäkin
tositapaus lienee arkipäivää hoitajien elämässä.
Arvoisa puhemies! Kuten tänään on
jo moneen kertaan todettu, hallituksen kunnilta leikkaamat valtionosuudet
olisivat enemmän kuin tarpeen, jotta kunnilla olisi edes
jonkinlaiset mahdollisuudet tämän lain toteuttamiseen.
Tämä laki on todella haastava tavoite, joka on
nyt vasta pykäliä paperilla. Hallituksen pitäisi
antaa myös mahdollisuus toteuttaa nuo paperin pykälät.
Arvoisa ministeri! Olette rohkeasti puolustanut tätä lakia,
ja olen saanut sen kuvan, että teillä on aidosti
tavoite saada tästä hyvä laki. Toivonkin
ministerille voimia, sillä kyydissä on melkoinen
kivireki ja polku on erittäin kivinen.
Lauri Heikkilä /ps:
Arvoisa puhemies! Vanhuksien palvelusuunnitelman muuttuminen
velvoittavaksi on hyvä asia. Henkilökohtaisen
palveluarvion saaminen iäkkäille vanhuksille on lähtökohta
vanhustenhoidon parantamiselle. Teoriassa hallituksen esitys on
oikeudenmukainen ja sillä puututaan oikeisiin asioihin,
mutta käytännön toteutuksessa on hurjia
haasteita.
Laitoshoidossa, ainakin sänkyyn hoidettavien kohdalla,
hoitajakiintiön pitäisi olla 0,7 tai jopa 0,75,
jotta hoitajat eivät palaisi loppuun.
Omaishoitajien aseman ja laitosten ulkopuolisen hoitotarpeen
unohtaminen on vakava asia. Omaishoidon tuen maksatus pitäisi
siirtää Kelalle ja tuelle säätää valtakunnalliset
tasorajat, jotta tuki olisi oikeudenmukaista kaikille hoitajille ympäri
Suomen.
Laista ei saa tulla laitoshoidon edelläkävijää, vaan
vanhusten valinnanvapauden hoitopaikan määrittelyssä pitäisi
säilyä, joskin kunnallisia hoitopaikkoja pitää olla,
jotta yksityisen sektorin tarjoamat hinnat eivät karkaa
käsistä. Vanhustenhoidon laatu on suorassa yhteydessä saatavilla olevien
resurssien määrään, sillä palveluiden tuottavuutta
ei mittaamattomasti voi kehittää. Vähemmillä resursseilla
ei saada aikaan sellaista innovaatiota, joka ratkaisisi vanhustenhoidon ongelmat.
Siinä mielessä desimaaleilla pelaaminen ei täytä laatutavoitteita,
vaan siihen tarvitaan riittävästi resursointia.
Lakiin kirjattuna laatuvaatimukset asettavat kunnat uusien haasteiden
eteen. Moniko kunta selviää uudesta lakisääteisestä tehtävästään? Mitä tapahtuu
tilanteessa, jossa kunta ei pysty vastaamaan lain henkeen? Mistä silloin
saadaan riittävät lisäresurssit? Paljonko
lisätehtäviä kuntien toteutettavaksi
voi vielä määrittää ennen kuin
kipuraja ylittyy? Toivottavasti hallitus kykenee osoittamaan kunnille
vanhustenhoitoon riittävät varat.
Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulain lisäkustannus kunnille
on Kuntaliiton ja KT Kuntatyönantajien mukaan noin 250
miljoonaa euroa. Lisätyövoimaa tarvitaan noin
5 500 henkilötyövuotta, ja tässä laskelmassa
on mukana ainoastaan hoitohenkilökunta. Odotan mielenkiinnolla hallituksen
toimia rahoitusvajeen täyttämiseksi, sillä ratkaisu
ei ole valtionosuuksien leikkaamisen jatkaminen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on aiheesta arvostellut hallituksen
esitystä. Vastuuta vanhustenhoidosta ei oteta, vaan ministeri
on sysäämässä vaikeat asiat
kuntapäättäjien niskaan. Vanhuspalvelujen
laatu näyttää riippuvan kuntien halukkuudesta,
eikä resurssiongelmaankaan ole esitetty uskottavaa ratkaisua.
Kokonaisuus peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonin johtamassa
lainvalmistelussa on ollut huteralla pohjalla. Kritiikkiä lainvalmistelussa
ei ole uskallettu vastaanottaa, ja THL:n arvioonkin ministeri vastasi pyytämällä uutta
arviota, koska alkuperäinen ei kelvannut. Virkamiehet kelpasivat
syntipukiksi, ja uusi arvio valmisteltiin pikavauhtia. Kaikki oleellinen
tieto olisi pitänyt antaa julkisuuteen ensimmäisellä kerralla,
mutta valmisteluissa hidasteltiin, jotta kuntavaalit ehdittiin käydä.
Arvoisa puhemies! Vanhuksia ei tule asettaa politiikan pelinappuloiksi,
vaan lakisääteisten toimien lisäksi on
taattava riittävät resurssit lain hengen toteuttamiseksi.
Maamme vanhukset ovat sen ansainneet.
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Hyvän hoidon vaatimaksi mitoitukseksi
on sosiaali- ja terveysministeriön suosituksessa määritelty
0,7—0,8 hoitajaa vanhusta kohti ympärivuorokautisessa
laitoshoidossa. Muissa Pohjoismaissa suositukset ovat korkeammalla
tasolla. Suositusten toteuttamiseksi tarvittaisiin lisärahoitusta
Kuntaliiton mukaan noin 240 miljoonaa euroa. Kuitenkin hallitus
sopi budjettiriihessä, että mitään
sitovia normeja ei nyt määritellä vaan kuntien
toivotaan vapaaehtoisesti parantavan palveluja. Rahaa kunnille esitetään
tähän vain murto-osa tarvittavasta. Jos vapaaehtoisia
suosituksia ei toteuteta, hallitus lupaa säätää 2015
asetuksella normin 0,5 työntekijää vanhusta
kohti.
Eli ei tullut sitovia normeja eikä rahaa eikä edes
lupausta hyvän hoidon edellyttämien henkilöstömitoitusten
toteuttamisesta myöhemminkään. Lisäksi
hallitus leikkaa kuntien sosiaali-, terveys- ja muista peruspalveluista
kymmenkertaisesti sen, mitä vanhuspalvelulain toteuttamiseen
nyt luvataan. Tässä taustassa on ymmärrettävää,
että täällä on lähes
kuorossa todistettu, miten vanhusten hoivan parantamisessa henkilöstömitoitus
ei ole pääkysymyksiä, vaikka eittämättä niin
on.
Arvoisa herra puhemies! Ehkä on hyvä astua askel
lähemmäs todellisuutta. Kotikaupungissani Raisiossa
on panostettu vuodesta 2010 alkaen vanhuspalvelujen henkilöstöresursointiin
ja henkilöstörakenteen muuttamiseen, erityisesti
vanhusten toimintakykyä edistäviin ja ylläpitäviin tarpeisiin.
Iäkkään väestön toimintakyvyn
paraneminen tukee iäkkäiden omassa kodissa asumista
aiempaa pidempään. Toisaalta seurauksena on ympärivuorokautisen
hoidon asukkaiden hoitoisuuden nousu kautta linjan, koska hoitoon siirrytään
keskimäärin aiempaa huonompikuntoisena ja tämä hoitovaihe
lyhenee entisestään. Seurauksena tästä Raision
vanhuspalveluiden ympärivuotinen hoito vaatisi tänä päivänä suosituksen
mukaisen korkeamman vähimmäismitoituksen eli 0,6
hoitajaa per asukas. Tällainen mitoitus edellyttäisi
Raisiossa noin 35 henkilötyövuoden lisäystä.
Kustannusvaikutus 35 henkilötyövuoden lisäyksestä olisi
1,3 miljoonaa euroa eli nykyisiin kustannuksiin yli 10 prosentin
lisäys.
Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstötilanteen
suurimpana ongelmana on ehdottomasti jo nyt koettu sairaanhoitajien äärimmäisen
vaikea saatavuus sekä sijaistyövoiman saatavuus
kaikissa henkilöstöryhmissä. Sijaistyövoimaongelmaan
nopeasti vaikuttava ratkaisu ja nykyistä kustannustasoa
edullisempi vaihtoehtoiskustannus saavutettaisiin käyttämällä sijaisten
palkkaamiseen tarvittavia määrärahoja vakituisen
henkilöstön määrän
lisäämiseen, aivan kuten Tehy, SuPer ja JHL ovat
oikein vaatineet.
Kautta maan on erittäin suuri ongelma myös hoito-
ja hoivapalveluiden sairauspoissaolojen määrä.
Meillä Raisiossa se noudattelee keskilukuja eli se on noin
10 prosenttia koko henkilöstöresurssista kautta
vuoden. Noin 28 henkilöä joka päivä on
sairauksien takia poissa. Tämä kuvaa myöskin
tämän työn fyysistä ja psyykkistä vaativuutta
ja kuluttavuutta.
Tässä käytännön
ongelmia, joiden keskellä kunnissa kamppaillaan. Verotus
kiristyy kunnissa kautta linjan, kunnat velkaantuvat, ja valtionosuudet
vähenevät. Vanhuspalvelulain toteuttamiselle tämä kuntien
syvenevä ahdinko ei hyvää lupaa. Siksi
tämän lain hyvät aikomukset on valjastettava
vanhusten oikeuksien ja resurssikamppailun tueksi niin täällä eduskunnassa
kuin kaikissa kunnissa kautta Suomenmaan.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulaissa on monia hyviä asioita.
Kiitän niistä, ja kiitän myös
ministeriä, joka osallistuu keskusteluun. Kaikki täällä eivät
tosiaan tee niin. Kiitos siitä.
Kuitenkin jatkan opposition hengen mukaisesti kritiikillä.
Arvioiden mukaan vanhuspalvelulaki nostaa kuntien menoja huomattavasti.
Samaan aikaan hallitus leikkaa kuntien valtionosuuksia, toisin sanoen
hallitus siirtää ikävät päätökset
valtuustosaleihin ja pakottaa vastavalitut valtuutetut joko leikkaamaan
muita palveluita tai nostamaan tasaveroja.
Onneksi vaihtoehtojakin on, ja perussuomalaisten varjobudjetissa
me esitämme vanhuspalveluihin 75 miljoonaa euroa hallitusta
enemmän, me esitämme kotona asumisen mahdollistamiseksi
vanhusten ja vammaisten kotien remonttiin 20 miljoonaa hallitusta
enemmän, me esitämme omaishoitajien jaksamiseen
ja omaishoitajien tuen korotukseen 25 miljoonaa hallitusta enemmän,
ja erittäin tärkeänä asiana
pidän, että me esitämme 125 miljoonaa
kuntien valtionosuuksien nostoon, ja tämäkin tietysti
hallitusta enemmän. Vaihtoehtoja on, ja painotusarvoja
esiintyy. Me esitämme myös resurssit hyvälle
vanhuspalvelulaille.
Mutta kuten aloitin, vanhuspalvelulaissa on paljon hyvää,
ja tästä on hyvä jatkaa perusteellisella
valiokuntatyöllä.
Johanna Jurva /ps:
Arvoisa herra puhemies! Vanhuspalvelulaki on saanut osakseen
paljon keskustelua ja kauniita ajatuksia. Monet ikäihmiset
varmasti odottavat vanhuspalvelulakia laadukkaan hoidon toivossa,
ja näin me kaikki varmasti odotamme. Ikäihmisillä on
oikeus arvokkaaseen, hyvään vanhuuteen ja laadukkaaseen
hoitoon. Valitettavasti näyttää siltä,
että ehdotettu laki tulee nykyisellään
olemaan liian tulkinnanvarainen eikä aseta riittäviä velvoitteita, joten
lain toteutuminen riippuu täysin kuntien tahtotilasta ja
resursseista.
Arvoisa puhemies! Olen hoitotyön ammattilaisena nähnyt,
mitä vanhusten arki kotona tänä päivänä on.
On hienoa, että tässä laissakin korostetaan
kotona asumista sekä kotiin vietävien palveluiden
tärkeyttä. Tämänhetkiset henkilöstöresurssit
ja kuntien taloudelliset tilanteet eivät mahdollista riittävää hoidon
tasoa. Niihin pitää panostaa erityisesti, jos
halutaan taata kaikille vanhuksille yhtäläiset
palvelut koko maassa, kuten tämän esityksen alkumetreillä todetaan.
Arvoisa puhemies! Lähihoitajana otan kantaa hoitajamitoitukseen.
Kuten täälläkin on todettu, hoitajamitoitus
on erittäin tärkeä, mutta haastava toteuttaa
käytännössä. Hoitajamitoituksessa
on tärkeää muistaa se, miten tähän
lukuun päästään käytännön
arkityössä. Hoitajamitoituksessa tulee huomioida
vain hoitotyöhön osallistuvat työntekijät,
ei siis vaikkapa moniammatilliseen työryhmään
kuuluvia henkilöitä kuten fysio- ja toimintaterapeutteja
tai sosiaalityöntekijöitä. He eivät
osallistu varsinaiseen hoitotyöhön. Mutta mikäli
laki antaa mahdollisuuden laskea myös heidän työpanoksensa
tuohon hoitajamitoitukseen, se antaa täysin väärän
kuvan, koska näiden henkilöiden työpanos
ei siis kohdistu varsinaiseen hoitotyöhön.
Tämä lakiuudistus on tarpeellinen, ja toivon todella,
että sille saataisiin kunnissa myös taloudelliset
toteuttamismahdollisuudet. Hallitus on kuitenkin leikkaamassa kunnilta
valtionosuuksia, jotka tarvittaisiin kipeästi tämän
lain toteuttamiseksi.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Olisin vielä ministeriltä kysynyt
kotikuntalaista: takaako tämä vanhuspalvelulaki
mahdollisesti nykyistä paremmin sen, että jos
ikäihminen, joka asuu toisessa kunnassa, haluaa esimerkiksi
lastensa kotikuntaan muuttaa, siirtyminen kunnasta toiseen, kotikunnan
muuttaminen, tapahtuisi nykyistä nopeammin? Olen saanut
paljon viestiä, että menee vuosikin ja vielä odotetaan,
että ikäihminen saisi sieltä toisesta
kunnasta sen uuden hoitopaikan.
Haluaisin vielä sanoa näistä vanhusneuvostoista,
miten tärkeä tehtävä niillä on.
Uskon, että sen jälkeen kun meidän ikäihmisemme
tietävät, ketkä ihmiset on vanhusneuvostoihin
valittu, he varmasti ottavat hyvin hanakasti yhteyttä näihin luottamushenkilöihin,
ja sen kautta varmasti kunnassa saadaan hyvin tietoa siitä,
miten tämä vanhuspalvelulaki tulee toteutumaan
kunnassa ja miten hyvin pystytään vastaamaan siihen
ikäihmisten palvelutarpeeseen.
Haluaisin vielä edellisen puhujan puheeseen ottaa sen
verran kantaa, että kyllä kuntouttava työ on
hirveän tärkeä osa tätä hoitotyötä,
ja se on nimenomaan tässä laissakin saanut hyvän
näkökulman, tulokulman siihen, että lähdetään
aina siitä kuntouttavasta työotteesta. Se on tietysti kaikkien,
koko terveydenhuollon henkilökunnan työtehtävä,
mutta siinä tarvitaan myös ammatillista osaamista,
mitä on esimerkiksi sitten fysioterapeuteilla.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa herra puhemies! Väestömme ikääntyy
ja siihen on vastattava. Ikärakenteemme ei muistuta enää pyramidia vaan
lähinnä toteemipaalua. Meillä on kohtalaisen
kattava sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö,
joten täydentävänä säädäntönä tämä tarkentanee
sitten nimenomaan vanhusten tilannetta.
Kiitoksia siitä, että tässä jo
etusivulla on otettu kantaa ikääntyneiden avioparien
mahdollisuuteen vanheta ja elää yhdessä.
Meillä on ollut jo aivan liikaa esimerkkejä, monen
vuoden ajan, siitä, että avioparit ovat joutuneet
erilleen elämänsä loppuvaiheessa.
Kuntien vanhusneuvostot ovat mielestäni tarpeen. Itse
ajattelisin kuntapäättäjänä jopa
niin, että olisiko näitten hyvä toimia
suoraan kunnan- ja kaupunginhallitusten alaisina jaostoina, jotka tietenkin
jalkautuvat koteihin ja hoitolaitoksiin kokoustamaan.
Mitä edustaja Mäkisalo-Ropponen ja edustaja Kuusisto
ottivat esille koulutuksesta, se on äärimmäisen
tärkeää koko vanhussektorilla, kun näitä asioita
ruvetaan järjestämään. Meillä on
tällä hetkellä todellakin tilanne, jossa
paljon hoitohenkilöstöä, kymmeniätuhansia,
on muussa kuin hoitoalan työssä. Nopeampi tie
saada lisää koulutettua henkilökuntaa
työelämään hoitotyöhön
on kouluttaa lisää hoitajia. Lähihoitajien
määrä on ratkaisevassa asemassa. Hallitusohjelmaan
on kirjattu näyttötutkintomestarikoulutus työvoiman
tarpeen turvaajana. Toivon, että tähän
tartutaan. Meillä on hyvä aikuiskoulutusjärjestelmä, joka
pystyy nopeasti kouluttamaan ammattitaitoista henkilökuntaa
hoitotyöhön, ja siitä on myös
hyviä tuloksia, varmasti myös tilastollisesti.
Toivottavasti näistä hallitus ottaa vinkkiä.
Kuntouttava hoitotyö on nimenomaan kirjattava sinne
opetussuunnitelmiin samoin kuin se muistisairaan hoitotyö.
Edelleenkin ymmärtääkseni ammattikorkeakouluissa
hoitotyön koulutusohjelmassa suuntautumisensa voi kohtalaisen vapaasti
valita, jolloin tietyt hoitotyön koulutusalaopinnot eivät
ole niin houkuttelevia. Tämä on minusta hieman
vino rakennelma, koska eiväthän potilaatkaan voi
valita sairauksiaan. Kun yhteiskunta kouluttaa hoitotyöopiskelijoita,
niin minusta on pikkuisen outoa, että voidaan valikoida
tiettyjä aloja.
Koulutusasiassa on todella tärkeää sektorien välinen
keskustelu opetusministeriön ja työministeriön
kanssa, koska ne molemmat hoitavat osaltaan peruskoulutusta ja sitten
taas toisaalta työvoimapoliittista koulutusta. Tässä on
sektoreiden välinen keskustelu tarpeen.
Sivulla 12 esityksessä mainitaan muut palveluntuottajat,
joilta hankitaan tarvittaessa palveluja. Tässä toivon
myös selkeää kannanottoa, viitaten lakiin
julkisista hankinnoista, että kun näitä hoitotyön
palveluntuottajia valitaan, se kriteeristö on vanhuslähtökohtainen.
Edelleenkin totean, että potilastietojärjestelmien
kehittämisessä järjestelmällinen
työ on tarpeen myös tällä sektorilla.
Myöskin kirjaamiset tulevat jonkin verran lisääntymään.
Tarvitaan lisää resursointeja. Edelleenkin näitten
potilastietojärjestelmien keskinäinen keskustelu,
se, miten saadaan toimimaan erilaiset sosiaali- ja terveydenhuollon
ohjelmat, siinä kenttä on sekava, ja viittaan
edelleen Sitran tutkimukseen, jossa todettiin, että yhden
potilastietojärjestelmän malli Suomessa on mahdollinen.
Kuntavaikutusten arviointi euromäärinä on edelleenkin
jossain määrin epäselvä. Kuntapäättäjäthän
joutuvat sitten tämän työn suorittamaan yhdessä virkahenkilöstön
kanssa. Valvontaviranomaisten resurssien riittävyys: toisaalta
valvontaa on jo nyt, mutta todennäköisestihän
tämäkin tulee lisääntymään,
vaikka monissa kunnissa asiat ovat ihan kohtuullisessa kunnossa.
Toivoisin, että annettaisiin myöskin kiitos niille
kunnille, jotka ovat asiansa hoitaneet.
Ihan lopuksi haluaisin kiinnittää huomiota
vakavasti muistisairaan hoidon linjauksiin, johon minun mielestäni
myös vanhuspalvelulain on otettava kantaa. Uskoakseni muistisairaudet
nimenomaan kuuluvat vanhuuteen, ja monet geriatrit ovat muistuttaneet
vakavasti muistisairaan palliatiivisesta hoidosta ja jopa saattohoidosta, elikkä uskon,
että nämä asiat ovat geriatrian tasolla
ihan loppuun asti käsiteltyjä. Samoin geriatrien
koulutuksen tulee lääketieteen opetuksessa säilyä riittävänä,
kuten myös monien muiden ammattilaisten, mihin täällä on
otettu kantaa.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Tämän keskustelun päätteeksi
vielä loppupuheenvuoro ministeri Guzenina-Richardsonille,
olkaapa hyvä.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Ihan täältä omalta
paikaltani haluan kiittää tästä pitkästä ja runsaasta
keskustelusta. Joku toinen saattaa olla eri mieltä, mutta
minun mielestäni opposition kuuluukin esittää kritiikkiä.
Tässä vaiheessa iltaa, kun tässä salissa
on enimmäkseen opposition edustajia, haluan tätä nimenomaan
alleviivata, että on hyvin tärkeää,
että sen kritiikin, joka on perusteltua, joka tarttuu sitten
aidosti sellaisiin kohtiin, joissa on parantamisen varaa esimerkiksi
tämän lainsäädännön
puitteissa, pääsee sanomaan täällä salissa
avoimessa ilmapiirissä ja jopa niin, että pystytään
sitten sillä omalla mielipiteellä vaikuttamaan
tähän lainsäädäntöön
itseensä. Sitähän se demokratia on, ja
sillä tavalla me pääsemme parhaaseen
mahdolliseen lopputulokseen.
Edustaja Rehula on valitettavasti poistunut täältä,
ja täytyy sanoa, että toivottavasti tuo hänen
oksennuksensa helpotti hänen omaa oloaan. Aika monen muun
se varmasti sai voimaan pahoin. Nimittäin siinä vaiheessa,
kun valiokunnan puheenjohtaja käy henkilöön
kiinni omassa puheenvuorossaan, eikä pysty edes perustelemaan vaan
heittää yleisiä syytöksiä,
minun mielestäni sellainen keskustelu, vaikka nyt täältä ministeriaitiosta
puhunkin, ei kuulu tähän saliin. Se on hyvien
tapojen vastaista. Tämän halusin sanoa tässä ihan
hyvässä hengessä myöskin kaikille muille
edustajille, jotka kuulivat tuon hänen viimeisimmän
puheenvuoronsa.
Minä toivon kovasti, että yhteistyössä jatkamme
tässä salissa niin tämän lain
puitteissa kuin kaikkien muidenkin lakien puitteissa, ja vielä kerran
kiitoksia tästä antoisasta keskustelusta.
Keskustelu päättyi.