Täysistunnon pöytäkirja 114/2003 vp

PTK 114/2003 vp

114. TIISTAINA 16. JOULUKUUTA 2003 kello 10

Tarkistettu versio 2.0

3) Maatalouden tukiratkaisut

 

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! On myönteistä, että maatalouspolitiikasta käydään keskustelua eduskunnan täysistunnossa. Edessämme on ensi vuoden alkupuolella päätöksenteko EU:n erittäin merkittävän maatalousuudistuksen kansallisesta täytäntöönpanosta. Kun samassa yhteydessä kaikkien tukijärjestelmien toiminta sovitetaan yhteen, on edessä todella merkittävä haaste. Hallitus aikookin tuoda tämän kokonaisuudistuksen suuntaviivat selontekona eduskunnan käsittelyyn. Tähän verrattuna parhaillaan menossa olevissa tukineuvotteluissa hallituksen ja tuottajajärjestöjen välillä ei ole kysymys samaa suuruusluokkaa olevasta asiasta. Tilanne ei poikkea normaalista vuosittaisesta tarkastelusta. Katseet tulisikin pikimmiten suunnata vuoden 2005 uudistuksen eri vaihtoehtojen analysointiin.

Parhaillaan siis käydään maataloustuloneuvotteluja hallituksen ja tuottajajärjestöjen kesken koskien vuoden 2004 kansallisia tukia. Neuvotteluja on käyty rakentavassa ilmapiirissä, ja neuvottelut jatkuvat.

Tukijärjestelmien eroista huolimatta lähtökohtana on mahdollisimman yhtenäisen maatalouspolitiikan harjoittaminen koko maassa. Kansallisten tukien vuosittaisen valmistelun tavoitteena on, että tukiratkaisu olisi eri tuotantosuuntien ja alueiden kannalta tasapuolinen ottaen huomioon maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen momentin määrärahan ja komission kansallista tukea koskevien päätösten asettamat rajoitteet. Kansallisen tuen ensi vuoden määräraha säilyy tämänvuotisella tasolla 608,62 miljoonassa eurossa.

Lantbruksinkomstförhandlingar om de nationella stöden 2004 pågår således som bäst mellan regeringen och producentorganisationerna. Förhandlingarna har förts i positiv anda och fortsätter.

Trots skillnaderna i stödsystemen är utgångspunkten att en så enhetlig jordbrukspolitik som möjligt bedrivs i hela landet. Målet för den årliga beredningen av de nationella stöden är att uppgörelsen om jordbruksstöden skall vara rättvis med tanke på de olika produktionsinriktningarna och områdena samt beakta såväl anslaget under momentet för nationellt stöd till jordbruket och trädgårdsodlingen som de begränsningar som kommissionens beslut om nationella stöd uppställer. Nästa års anslag för det nationella stödet kvarstår på samma nivå som i år, d.v.s. 608,62 miljoner euro.

Artiklaa 141 koskeva sopimus edellyttää, että vuodesta 2004 alkaen ryhdytään 141-alueella soveltamaan täysimääräisiä investointitukia ja nuorten viljelijöitten aloitustukia. Nämä tuet nousevat siis merkittävästi. Myös ympäristötuen lisäosan saattaminen EU-lainsäädännön edellyttämään muotoon toteutetaan vuodesta 2004 alkaen koko maassa. C-alueilla tämä voidaan toteuttaa vaihtoehtoisilla tavoilla.

Vuoden 2004 tukiratkaisua on valmisteltu ja neuvotteluja käyty samojen periaatteiden mukaisesti kuin aikaisempinakin vuosina. Tavoitteena on maatalouspolitiikan toimivuuden ja tasapuolisen kokonaisuuden säilyttäminen. Kansallisen tuen neuvotteluissa lähtökohtana on hallituksen ja MTK:n 4.11.2003 sopima periaate alueiden ja tuotantosuuntien tasapuolisesta kohtelusta, niin että euromääräisesti tukitasot pysyvät entisellään, ja lisäksi myös 142-alueella toteutetaan korotetut nuorten viljelijöitten aloitustuet sekä investointituet. Tämä ei tarkoittaisi 3 prosentin leikkausta Pohjois-Suomessa, kuten välikysymyksessä väitetään, vaan saman tyyppistä tarkastelua kuin on tehty joka vuosi tähänkin asti.

Ensi vuoden osalta neuvotteluissa päätettävänä on, toteutetaanko 141-ratkaisuun liittyvät toimet eli investointitukien ja nuorten viljelijöitten aloitustukien korotus ja sen vastapainona tulotukien alennus myös C-alueilla. Toisena vaihtoehtona on, ettei tukimuutoksia tehdä C-alueilla. Näiden vaihtoehtojen pohjalta etsitään ratkaisua parhaillaan käytävissä neuvotteluissa. Tässä yhteydessä ei missään vaihtoehdossa ole tarpeen puuttua artiklan 142 myöntövaltuuksiin. Tarkoituksena ei myöskään ole siirtää tukia eri alueiden välillä.

Eräissä tuotantosuunnissa, kuten siipikarjataloudessa ja kasvihuonetuotannossa, tukitaso on ollut yhtäläinen keskeisillä tuotantoalueilla, mikä vastaa myös näiden sektoreiden omaa näkemystä. Osalla tuotteista tukiporras Etelä-Suomen ja pohjoisen tuen alueen välillä on ollut viime vuosina kiinteä, osalla taas se on jossain määrin vuosittain vaihdellut.

Arvoisa puhemies! Opposition välikysymyksessä esitetään huoli kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuudesta, maatalouden riittävästä kannattavuudesta ja maaseudun elinvoimaisuudesta. Kun poliittiset päättäjät osaltaan etsivät keinoja näihin vastaamiseksi, on syytä todeta maatalouspolitiikan nykyinen toimintaympäristö, nimittäin se, että Suomi on Euroopan unionin ja Wto:n jäsenvaltio. Suomen liittymisestä unioniin seurasi se keskeinen muutos, että kansallinen maatalouspolitiikka korvautui EU:n yhteisellä maatalouspolitiikalla. Tämä luo perustan sille, minkälainen maatalouspolitiikka on mahdollista ja tavoiteltavaa.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset tukimuodot muodostavat maatalouden tukijärjestelmän perustan. Näistä tuista tärkeimmät ovat EU:n kokonaan rahoittamat EU-tulotuet, niin sanotut cap-tuet, sekä osarahoitteiset luonnonhaittakorvaus, lfa, ja maatalouden ympäristötuki. Yhteisen maatalouspolitiikan tukimuotoja täydennetään kansallisilla tuilla, joista keskeisimmät ovat Etelä-Suomen kansallinen tuki artiklan 141 pohjalta ja pohjoinen tuki artiklan 142 pohjalta ja maatalouden ympäristötuen kansallinen lisäosa.

Vuoden 2003 aikana on tehty monia päätöksiä, jotka muuttavat maatalouden tukijärjestelmää lähivuosina. EU:n maatalousministerit sopivat kesäkuussa yhteisen maatalouspolitiikan pitkän aikavälin uudistuksesta. EU:n maatalouspolitiikan ennakoitua syvällisempi ja laajempi uudistus oli tarpeen EU:n laajentumisen ja maailmankaupan vapautumisesta käytävien Wto-neuvottelujen vuoksi. Lokakuussa saavutettiin neuvottelutulos Etelä-Suomen kansallisten eli 141-tukien jatkosta. Sekä unionin reformipäätöksessä että 141-ratkaisussa tuet muuttuvat paremmin Wto-paineita kestäviksi.

Suurimmat muutokset tukijärjestelmissä tapahtuvat vuodesta 2005 alkaen, jolloin luonnonhaittakorvaus- ja ympäristötukijärjestelmät uusiutuvat. EU:n kokonaan rahoittamaan uuteen tilatukijärjestelmään voidaan siirtyä jo vuonna 2005, mutta siihen on siirryttävä joka tapauksessa viimeistään 2007. Vuotta 2004 voidaankin pitää siten eräällä tavalla välivuotena, jolloin pääosa tukimuodoista jatkuu nykymuotoisena ja muutokset vuoteen 2003 ovat suhteellisen pieniä. Merkittävimmät yksittäiset muutokset ovat maidon EU-tukijärjestelmän ja maatalouden ympäristötuen kansallisen lisäosan käyttöönotto.

Arvoisa puhemies! Artiklan 141 mukainen tukiratkaisu mahdollistaa maatalouden kannattavuuden ja kehitysedellytysten säilymisen. Etelä-Suomen tulotukien, maatalouden ympäristötuen kansallisen lisäosan ja luonnonhaittakorvauksen korotuksen yhteisvaikutuksena maatalouden saamien tulotukien kokonaismäärä säilyy vuoteen 2007 nykytasolla. Lisäksi investointitukien ja nuorten viljelijöitten aloitustukien korotukset alentavat merkittävästi investoivien ja aloittavien tilojen kiinteitä kustannuksia ja mahdollistavat maatalouden rakenteen myönteisen kehityksen.

Pohjaa 141-ratkaisulle luotiin komission kanssa jo osittain edellisten hallitusten aikana. Muun muassa lfa-tuen korotus saatiin tätä ajatellen mukaan jo komission reformiesitykseen, mikä jatkossa parantaa Etelä-Suomen kansallisen tuen tasoa. Neuvottelutavoitteeksi asetettiin syksyllä 2002 tukien maksuvaltuuksien korottaminen, tukitason vakaus ja pitkäaikaisuus. Tavoitteeksi tuli siis aikaisemmista ratkaisuista oleellisilta osin poikkeava ratkaisumalli.

Tuen maksuvaltuuden suhteen ajatuksena oli, että korotus antaisi pelivaraa useiksi vuosiksi ja mahdollistaisi muun muassa inflaatiokehityksen mukaisen soveltamisvaran maatalouden tukiratkaisujen yhteydessä. Komission mukaan ratkaisun tekeminen tämän periaatteen mukaan ei tullut kysymykseen, sillä valtion tukien soveltamisessa ei voi olla samanlaista väljyyttä kuin maaseudun kehittämisen säädöstössä, johon muun muassa artikla 142 kuuluu. Komission kanta oli ehdoton ja, korostan, saman sisältöinen kuin vuosien 1996 ja 1999 neuvottelukierroksilla. Lisäksi viime aikoina komissio ja jäsenmaat ovat tiukentaneet suhtautumistaan valtion tukiin.

Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkosta käytiin tällä kertaa hyvin perusteelliset neuvottelut, joissa ministeri- ja komissaaritasolla oli toistakymmentä tapaamista, siis huomattavasti enemmän kuin kertaakaan aikaisemmissa neuvottelukierroksissa. Artiklan 141 sanamuoto on tulkinnanvarainen ja jättää komissiolle harkintavallan tukien myöntämisessä.

Etelä-Suomen kansallisista tuista saavutettiin poliittinen neuvottelutulos komission kanssa 13.10.2003. Neuvottelujen kuluessa kyettiin merkittävästi lähentämään komission ja Suomen tulkintaerimielisyyttä tuen jatkuvuudesta. Tuen jatkamisen periaatteista vuoden 2000 jälkeen päästiin sopimukseen. Ratkaisuun sisältyvät Etelä-Suomen kotieläintalouden, kasvihuonetuotannon ja puutarhatuotteiden varastoinnin tulotuet, maatalouden ympäristötuen kansallinen lisäosa sekä korotetut investointituet ja nuorten viljelijöitten aloitustuki.

Lähtökohtana on yhteisen maatalouspolitiikan suomien keinojen täysimääräinen hyödyntäminen. Artikla 141 sananmukaisesti edellyttää tätä, eikä kohdan tulkinnasta ole ollut erimielisyyttä missään vaiheessa. Tähän liittyen Suomi sitoutuu maksamaan investointituet sekä nuoren viljelijän aloitustuen täysimääräisenä 141-tulotukea saavissa tuotantosuunnissa. Maito-, naudanliha-, lammas- ja vuohisektoreilla investointituki nousee enimmillään 70 prosenttiin ja muilla 141-tukea saavilla tuotannonaloilla 60 prosenttiin.

Toisena osana yhteisen maatalouspolitiikan täysimääräistä hyödyntämistä Suomi ottaa käyttöön vuodesta 2005 lähtien yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä Suomen saaman mahdollisuuden luonnonhaittakorvauksen maksimikeskiarvon korottamisesta 200 eurosta 250 euroon hehtaarilta. Korotus on tarkoitus toteuttaa luonnonhaittakorvauksen kansallisena lisäosana koko maassa. Neuvotteluissa sovittiin, että lisäosan määrä Etelä-Suomessa on 48—50 miljoonaa euroa, mistä noin puolet eli 25 miljoonaa euroa otetaan huomioon Etelä-Suomen kansallisen tuen vuonna 2005 maksuvaltuutta alentavana tekijänä. Koko maassa luonnonhaittakorvauksen korotuksen arvioidaan olevan yhteensä 116 miljoonaa euroa.

Välikysymyksen esittäjät väittävät, että kansallisiin tukiin eli Etelä-Suomen tuotantotukiin olisi tulossa 30 prosentin leikkaus. Tämä väite on tuulesta temmattu. Lfa-korotuksen myötä kansallisen tuen taso on Etelä-Suomessa kauden lopussa vuonna 2007 jopa nykyistä tasoa hieman korkeammalla. Sen sijaan 141-tulotukeen alusta pitäen sisältynyt alenema saatiin nyt vakautettua aiempaa alemmalle tasolle, 3 prosenttiin vuodessa. EU:n maksamaan tukeen tulee Suomen kannalta onnistuneen, kesällä reformista saavutetun neuvotteluratkaisun myötä jo vuodelle 2004 noin 46 miljoonan euron korotus, joka muodostuu hallinnollisten hintojen alenemisen kompensaatiosta sekä uudesta kuivatustuen korotuksesta.

Arvoisa puhemies! Neuvottelujen kuluessa ilmeni, että Suomessa sovellettu kasvinviljelyn kansallinen tuki ei vuodesta 2000 alkaen ole perustunut unionissa voimassa oleviin maatalouden ympäristötuen säädöksiin. Tämän johdosta ja oikeudellisten toimien välttämiseksi oli välttämätöntä saattaa kansallinen tuki voimassa olevan lainsäädännön mukaiseksi. Ympäristötuen kansallista lisäosaa koskevat määräykset edellyttävät sen määräytymistä kiinteänä prosenttiosuutena suhteessa maksettavaan ympäristötukeen. Lisäosan määrä säilyy siten samana koko sitoumuskauden ajan.

EU-osarahoitteisen maatalouden ympäristötuen kannustinosa voi olla enintään 20 prosenttia. Säädösten mukaan tämä taso voidaan erityisen perustelluista syistä ylittää. Neuvottelutuloksen mukaan Suomi voi maksaa kansallisena tukena ympäristötuen lisäosaa siten, että kannustinlisä on enintään 130 prosenttia. Siis kun perussääntö on 20 prosentin ylitys, me saamme maksaa kannustinlisää, joka on enintään 130 prosenttia, mutta lisät eivät keskimäärin saa nousta 100:aa prosenttia suuremmiksi. Tuen enimmäismäärä alenee nykyiseltä 65 miljoonan euron tasolta 60 miljoonaan euroon 2004 ja 55 miljoonaan euroon vuodesta 2005 lähtien. Tuen määrä oli asetettava nykyisen sitoumuskauden keskimääräiselle tasolle, koska tukitason olisi tullut olla kiinteä koko sopimuskauden ajan. Tuen enimmäismäärää voidaan korottaa, jos maatalouden ympäristötuen tukitasot nousevat tulevalla ohjelmakaudella.

Hallituksen tavoitteena on korjata näitä järjestelmän muutoksesta johtuvia ongelmia erikoiskasvien tuottajille muun muassa unionin yhteisen maatalouspolitiikan toimeenpanon yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Elintarviketalouden tulevaisuuden sekä maatalouden kannattavuuden varmistamiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota tuotteiden kysyntään ja tuottajan markkinoilta saaman tulon muodostukseen. Hallitus seuraakin aktiivisesti EU:n laajentumista ja erityisesti lähialueiden kehittymisnäkymiä tässä suhteessa.

Maatalousratkaisut tukevat maatalouden elinvoimaisuutta, sillä sekä kansalliset että EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset ratkaisut vakiinnuttavat tukien tason ja tukijärjestelmän rakenteen aikaisempaa pidemmällä aikavälillä. Hallituksen veroratkaisut ja muut toimet tukevat niin ikään maaseudun elinvoimaisuutta. Laajemmin maaseutupolitiikkaa tarkastellaan vuoden 2004 aikana neljännen maaseutupoliittisen kokonaisohjelman päivittämisessä.

Kuluneen puolen vuoden aikana tehtyjen merkittävien päätösten kansallinen toimeenpano on lähikuukausien suuri urakka maataloushallinnolle ja sidosryhmille. Samanaikaisesti cap-reformin toimeenpanon kanssa valmistellaan tulevaa luonnonhaittakorvausjärjestelmää sekä maatalouden ympäristötukiohjelmaan tehtäviä muutoksia. Muutosten valmistelu ja tukijärjestelmien yhteensovitus on haasteellinen tehtävä, jossa koko maatalous- ja elintarvikesektorin asiantuntemusta ja rakentavaa panosta tarvitaan. Alkuvuodesta 2004 tehtävillä päätöksillä linjataan yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten tukimuotojen soveltaminen Suomessa lähivuosiksi.

Uudistusten jälkeen viljelijöillä on tiedossa lähivuosien tukijärjestelmä useaksi vuodeksi tulevaisuuteen, mikä maatalouspolitiikassa on ollut harvinaista. Hallitus myös varaa riittävät resurssit EU-tukien ja kansallisten tukien maksamiseen. Voimaan tulevien uusien EU-säädösten, komission kanssa neuvoteltujen kansallista tukea koskevien päätösten ja talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa on luotavissa kokonaisuus, joka turvaa kannattavan maataloustuotannon edellytykset ja mahdollistaa yhtenäisen maatalouspolitiikan harjoittamisen koko maassa.

Maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan vastaus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Det är positivt att en debatt om jordbrukspolitiken förs vid riksdagens plenum. I början av nästa år skall vi fatta beslut om det nationella genomförandet av EU:s synnerligen viktiga jordbruksreform. Då verksamheten inom alla stödsystem samtidigt skall samordnas, står vi verkligen inför en betydande utmaning. Regeringen har för avsikt att ge en redogörelse om riktlinjerna för denna totalreform till riksdagen. I jämförelse härmed gäller de förhandlingar om jordbruksstöden som för närvarande pågår mellan regeringen och producentorganisationerna inte en fråga i samma storleksklass. Situationen avviker inte från den normala årliga processen. Därför borde vi hellre rikta blickarna mot 2005 års reform och analysera de olika alternativen.

Lantbruksinkomstförhandlingar om de nationella stöden 2004 pågår således som bäst mellan regeringen och producentorganisationerna. Förhandlingarna har förts i positiv anda och fortsätter.

Trots skillnaderna i stödsystemen är utgångspunkten att en så enhetlig jordbrukspolitik som möjligt bedrivs i hela landet. Målet för den årliga beredningen av de nationella stöden är att uppgörelsen om jordbruksstöden skall vara rättvis med tanke på de olika produktionsinriktningarna och områdena samt beakta såväl anslaget under momentet för nationellt stöd till jordbruket och trädgårdsodlingen som de begränsningar som kommissionens beslut om nationella stöd uppställer. Nästa års anslag för det nationella stödet kvarstår på samma nivå som i år, dvs. 608,62 miljoner euro.

Den överenskommelse som gäller artikel 141 förutsätter att investeringsstöd och startstöd för unga odlare tillämpas till fullt belopp i 141-området från och med år 2004. Stöden stiger således betydligt. Också tillägget till miljöstödet skall betalas i den form som EU-lagstiftningen förutsätter i hela landet från och med år 2004. I C-områdena kan detta genomföras på alternativa sätt.

Uppgörelsen om jordbruksstöden för år 2004 har beretts och förhandlingarna förts enligt samma principer som föregående år. Målet är att bibehålla en fungerande jordbrukspolitik och en jämlik helhet. Förhandlingarna om det nationella stödet utgår från den princip om en jämlik behandling av områden och produktionsinriktningar som regeringen och MTK avtalade om den 4 november 2003, så att skillnaderna mellan stödnivåerna kvarstår oförändrade i euro och dessutom så, att höjt stöd för unga odlare samt höjt investeringsstöd betalas också i 142-området. Detta innebär inte en nedskärning med 3 procent i norra Finland, vilket påstås i interpellationen, utan precis samma granskning som gjorts varje år också hittills.

När det gäller nästa år måste man vid förhandlingarna besluta om huruvida de åtgärder som hänför sig till 141-uppgörelsen, dvs. höjningen av investeringsstöden och startstöden för unga odlare och som motvikt till den en sänkning av inkomststöden, skall vidtas också i C-områdena. Det andra alternativet är att ändringarna av stöden inte genomförs i C-områdena. Utgående från dessa alternativ söker man som bäst en lösning vid de pågående förhandlingarna. I detta sammanhang kräver inget alternativ att fullmakterna att bevilja stöd enligt artikel 142 ändras. Avsikten är inte heller att överföra stöd mellan olika områden.

Inom vissa produktionsinriktningar, såsom fjäderfähushållning och växthusproduktion, har stödnivån varit densamma inom de centrala produktionsområdena, vilket också motsvarar dessa sektorers egen ståndpunkt. För en del produkter har skillnaden mellan stödet i södra Finland och i området för det nordliga stödet varit fast de senaste åren, för en del har den varierat i någon mån årligen.

I oppositionens interpellation är man bekymrad för framtiden inom den inhemska livsmedelsnäringen, den tillräckliga lönsamheten inom jordbruket och tryggandet av en livskraftig landsbygd. Då de politiska beslutsfattarna för sin del söker svar på dessa frågor är det skäl att konstatera i vilken omgivning jordbrukspolitiken fungerar i dag, dvs. att Finland är medlemsstat i Europeiska unionen och i WTO. Finlands anslutning till unionen ledde till den centrala förändringen att den nationella jordbrukspolitiken ersattes med EU:s gemensamma jordbrukspolitik. Detta utgör grunden för vad som är en möjlig och eftersträvansvärd jordbrukspolitik.

Stödformerna enligt EU:s gemensamma jordbrukspolitik utgör grunden för stödsystemet inom jordbruket. De viktigaste av dessa stöd är de EU-inkomststöd som helt finansieras av EU (de s.k. CAP-stöden) samt kompensationsbidraget (LFA) och miljöstödet för jordbruket, vilka delvis finansieras av EU. Stödformerna enligt den gemensamma jordbrukspolitiken kompletteras med nationella stöd, av vilka de viktigaste är det nationella stödet till södra Finland (artikel 141), det nordliga stödet (artikel 142) och den nationella tilläggsdelen till miljöstödet för jordbruket.

År 2003 har många beslut fattats som kommer att ändra stödsystemet inom jordbruket de närmaste åren. I juni kom EU:s jordbruksministrar överens om en långsiktig reform av EU:s jordbrukspolitik. Det var nödvändigt med en djupare och mera omfattande reform av EU:s jordbrukspolitik på grund av utvidgningen av EU och WTO-förhandlingarna om frigörandet av världshandeln. I oktober nådde man ett förhandlingsresultat om fortsatt stöd till södra Finland, dvs. 141-stödet. Både i unionens reformbeslut och 141-uppgörelsen ändras stöden så, att de bättre håller för trycket från WTO.

De största förändringarna i stödsystemen sker från och med år 2005, då kompensationsbidrags- och miljöstödsystemen revideras. En övergång till det nya gårdsstödsystemet, som helt finansieras av EU, kan ske redan år 2005, och skall i varje fall ske senast år 2007. År 2004 kan således betraktas som ett slags mellanår, då största delen av stödformerna kvarstår i sin nuvarande form och förändringarna jämfört med år 2003 är relativt små. De mest betydande enskilda förändringarna är införandet av EU-stödsystemet för mjölk och den nationella tillläggsdelen till miljöstödet för jordbruket.

En uppgörelse om jordbruksstöden enligt artikel 141 möjliggör fortsatt lönsamhet och fortsatta utvecklingsförutsättningar inom jordbruket. Inkomststöden till södra Finland, den nationella tilläggsdelen till miljöstödet för jordbruket och höjningen av kompensationsbidraget innebär tillsammans att inkomststödens totala belopp inom jordbruket kvarstår på nuvarande nivå fram till år 2007. Höjningarna av investeringsstöden och startstöden för unga odlare minskar dessutom märkbart de fasta kostnaderna på lägenheter som gör investeringar och på nya lägenheter och möjliggör en positiv utveckling när det gäller jordbrukets struktur.

Grunden för 141-uppgörelsen skapades tillsammans med kommissionen delvis redan under de tidigare regeringarna. Bl.a. höjningen av LFA-stödet togs med tanke på detta med redan i kommissionens reformförslag, vilket förbättrar nivån på det nationella stödet till södra Finland i fortsättningen. Målet för förhandlingarna hösten 2002 var en höjning av fullmakterna att betala stöd, en stabil stödnivå och långvarigt stöd. Målet var således en lösning som väsentligt avvek från de tidigare uppgörelserna.

Beträffande fullmakten att betala stöd var tanken den att en höjning skulle ge spelrum för flera år framåt och möjliggöra bl.a. en tilllämpningsmån enligt inflationsutvecklingen i samband med inkomstuppgörelserna inom jordbruket. Enligt kommissionen kom det inte i fråga att bygga en lösning på denna princip, eftersom det inte kan finnas samma spelrum vid tillämpningen av statliga stöd som i de regler som gäller utvecklandet av landsbygden, till vilka bl.a. artikel 142 hör. Kommissionens ståndpunkt var absolut och densamma som vid förhandlingarna 1996 och 1999. Kommissionen och medlemsländerna har dessutom skärpt sin inställning till statliga stöd den senaste tiden.

Om det fortsatta nationella stödet till södra Finland fördes den här gången mycket grundliga förhandlingar med över tio möten på minister- och komissionärsnivå, alltså betydligt fler än någonsin tidigare under pågående förhandlingar. Ordalydelsen i artikel 141 lämnar rum för tolkning och ger kommissionen prövningsrätt vid beviljandet av stöd.

Ett politiskt förhandlingsresultat om de nationella stöden till södra Finland nåddes med kommissionen den 13 oktober 2003. Under förhandlingarnas gång kunde kommissionens och Finlands meningsskiljaktigheter i fråga om tolkningen av hur stödet skall fortgå minskas betydligt. En överenskommelse om principerna för fortsatt stöd efter 2007 nåddes. Uppgörelsen innefattar inkomststöden till södra Finland för husdjursskötsel, växthusproduktion och lagring av trädgårdsprodukter, den nationella tilläggsdelen till miljöstödet för jordbruket samt förhöjda investeringsstöd och startstöd för unga odlare.

Utgångspunkten är att de medel som den gemensamma jordbrukspolitiken tillåter skall utnyttjas till fullo. Artikel 141 förutsätter bokstavligen detta, och det har inte i något skede förekommit oenighet om hur den skall tolkas. I anslutning härtill har Finland förbundit sig att betala investeringsstöd och startstöd för unga odlare till fullt belopp inom de produktionsinriktningar som får 141-inkomststöd. Inom mjölk-, nötkötts-, får- och getsektorerna stiger investeringsstödet som högst till 70 procent och inom de övriga produktionsgrenar som får 141-stöd till 60 procent.

För att den gemensamma jordbrukspolitiken skall kunna utnyttjas till fullo tar Finland för det andra från och med år 2005 i bruk den möjlighet att höja maximimedelvärdet av kompensationsbidraget (LFA) från 200 euro till 250 euro per hektar som Finland fick i samband med reformen av den gemensamma jordbrukspolitiken. Avsikten är att höjningen skall genomföras som en nationell tilläggsdel till kompensationsbidraget i hela landet. Vid förhandlingarna avtalades att tilläggsdelen uppgår till 48—50 miljoner euro i södra Finland, varav ungefär hälften, dvs. 25 miljoner euro, beaktas som en faktor som sänker fullmakten att betala nationellt stöd till södra Finland år 2005. Höjningen av kompensationsbidraget beräknas uppgå till sammanlagt 116 miljoner euro i hela landet.

Interpellanterna påstår att de nationella stöden kommer att skäras ned med 30 procent. Detta är nog ett påstående gripet ur luften. I och med LFA-förhöjningen är nivån på det nationella stödet till södra Finland i slutet av perioden år 2007 till och med något högre jämfört med den nuvarande nivån. Den sänkning som ända från början har ingått i 141-inkomststödet kunde däremot nu stabiliseras på en lägre nivå än tidigare, till 3 procent per år. I och med det för Finlands vidkommande lyckade förhandlingsresultat om reformen som nåddes på sommaren höjs det stöd som EU betalar med cirka 46 miljoner euro redan år 2004. Höjningen består av en kompensation för sänkningen av de administrativa priserna samt av den nya höjningen av torkningsstödet.

Under förhandlingarnas gång kom det fram att det nationella stöd för växtodling som tillämpats i Finland inte från och med år 2000 har grundat sig på unionens gällande rättsakter om miljöstödet för jordbruket. Av denna anledning och för undvikande av rättsliga åtgärder var det nödvändigt att bringa det nationella stödet i överensstämmelse med gällande lagstiftning. De bestämmelser som gäller den nationella tilläggsdelen till miljöstödet förutsätter att den fastställs som en fast procentuell del i förhållande till det miljöstöd som betalas. Tilläggsdelens belopp kvarstår således oförändrat under hela förbindelseperioden.

Tillägget till det miljöstöd för jordbruket som delvis finansieras av EU kan uppgå till högst 20 procent. Enligt rättsakterna kan denna nivå överskridas av särskilt grundad anledning. Enligt förhandlingsresultatet kan Finland som nationellt stöd betala en tilläggsdel till miljöstödet så att stimulansåtgärden uppgår till högst 130 procent, men i medeltal kan de inte överskrida 100 procent. Stödets maximibelopp sjunker från den nuvarande nivån om 65 miljoner euro till 60 miljoner euro år 2004 och till 55 miljoner euro från och med år 2005. Man var tvungen att placera stödets belopp på den genomsnittliga nivån för den nuvarande förbindelseperioden, eftersom stödnivån borde ha varit oföränderlig under hela förbindelseperioden. Stödets maximibelopp kan höjas, om nivåerna på miljöstödet för jordbruket stiger under den kommande programperioden.

Regeringen har för avsikt att avhjälpa dessa problem som ändringen av systemet medför för dem som producerar specialväxter bl.a. i samband med verkställandet av unionens gemensamma jordbrukspolitik.

Vid tryggandet av livsmedelsnäringens framtid samt jordbrukets lönsamhet är det viktigt att också fundera på efterfrågan och uppnåendet av ett skäligt producentpris. I detta avseende följer regeringen aktivt utvidgningen av EU och i synnerhet utvecklingsutsikterna i närområdena.

Jordbruksuppgörelserna stärker en livskraftig landsbygd, eftersom både de nationella lösningarna och uppgörelserna enligt EU:s gemensamma jordbrukspolitik stabiliserar stödnivån och stödsystemets struktur på längre sikt än tidigare. Regeringens skatteavgöranden och andra åtgärder stöder likaså en livskraftig landsbygd. Jordbrukspolitiken granskas grundligare vid uppdateringen av det fjärde landsbygdspolitiska helhetsprogrammet år 2004.

Det nationella genomförandet av de betydande beslut som fattats under det gångna halvåret är den stora uppgiften för jordbruksförvaltningen och intressegrupperna de närmaste månaderna. Samtidigt med genomförandet av CAP-reformen bereds det kommande kompensationsbidragssystemet samt de ändringar som skall göras i programmet för miljöstöd för jordbruket. Beredningen av ändringarna och samordningen av stödsystemen är en utmaning där hela jordbruks- och livsmedelssektorns sakkunskap och konstruktiva satsningar behövs. Genom de beslut som skall fattas i början av 2004 stakas riktlinjerna för tillämpningen av stödformerna enligt den gemensamma jordbrukspolitiken ut för Finlands del för de närmaste åren.

Efter reformerna kommer odlarna att ha vetskap om de närmaste årens stödsystem för flera år framöver, vilket har varit ovanligt inom jordbrukspolitiken. Regeringen reserverar också tillräckliga resurser för utbetalning av EU-stöden och de nationella stöden. Inom ramen för de nya EU-rättsakter som kommer att träda i kraft, de beslut om det nationella stödet som förhandlats fram med kommissionen och de anslag som reserverats i budgeten kan en helhet skapas som tryggar förutsättningarna för en lönsam jordbruksproduktion och möjliggör bedrivandet av en enhetlig jordbrukspolitik i hela landet.

Edustajat Anni Sinnemäki ja Mari Kiviniemi merkitään läsnä oleviksi.

Välikysymyksen johdosta syntyy seuraava

Keskustelu:

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Kiitoksia vastauksesta, arvoisa ministeri! Te väititte, että välikysymyksen esittäjien väittämä, että Etelä-Suomen tuotantotukiin olisi tulossa 30 prosentin leikkaus, on tuulesta temmattu. Arvoisa ministeri, pyydän, että tutustutte juuri jaettuun eduskunnan valtiovarainvaliokunnan budjettimietintöön, sen sivulla 82 toisen palstan alaosassa olevaan lauseeseen. Siellä tämä asia todetaan, onko tämä tuulesta temmattu. Ed. Ala-Nissilä voi varmasti kertoa, mitä valtiovarainvaliokunta on kirjoittanut.

Herra puhemies! Ministeri Korkeaoja, te sanoitte puheenne viimeisessä kappaleessa, että uudistusten jälkeen viljelijöillä on tiedossa lähivuosien tukijärjestelmä useaksi vuodeksi tulevaisuuteen. Voi, kun näin olisikin! Kaikki on auki, ja varmasti ymmärrämme, että viljelijät ovat hyvinkin hämillään muun muassa siitä, mitä valtiovarainministeri Kalliomäki toteaa eilisen Maaseudun Tulevaisuuden etusivulla olevan lyhyen jutun mukaan, kun hän sanoo: "Ensi vuodelle on käytettävissä saman verran rahaa kuin tänä vuonna, mutta vuodelle 2005 säästyy rahaa muun muassa pohjoisen tuen leikkauksesta." Siinä se varmuus tulevaisuudesta. Valtiovarainministeri voi tietysti kommentoida sosialidemokraattien näkemykset näistä asioista.

Herra puhemies! Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja sinänsä ansaitsee tunnustuksen asiantuntevuudesta. Meidän välikysymyksen tekijöidenkin on syytä myöntää ne vaikeudet, jotka keskustalaisella viljelijäministerillä on suomalaisten viljelijöiden etujen puolustamisessa EU:n ahtaissa raameissa ja sosialidemokraattisten rumpalien ja torvien määrittäessä marssitahdin hallituksen politiikassa. Ministeri on kuin lammas häkissä, jota sudet kiertävät. (Naurua)

Herra puhemies! Tuoreen tutkimuksen mukaan 94 prosenttia suomalaisista luottaa kotimaisen elintarvikkeen laatuun ja turvallisuuteen. Lähes 80 prosenttia pitää viljelijöiden vaatimusta maatalostuen säilyttämisestä oikeutettuna. Ei ole ihme, että viime eduskuntavaaleissa kansa halusi muutosta ja äänesti keskustan suurimmaksi puolueeksi. Muutosuskolle antoi vankan perustan muun muassa keskustan "valoisampi vaihtoehto", jonka puolueen vaaliohjelma toi tuta koko kansalle. (Ed. Korhonen: Kaikilta osin petosta!)

Uusi hallituspohja antoi toiveita siitä, että ainakin maatalouspolitiikassa tapahtuu selkeä suunnanmuutos. Pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelmassa todetaan muun muassa seuraavaa: "Hallituksen tavoitteena on turvata maaseudun elinvoiman säilyminen kestävällä tavalla. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi hallitus huolehtii perheviljelmien kannattavuuden ja kehitysedellytysten säilymisestä sekä metsätalouden ja muiden maaseutuelinkeinojen elinvoimaisuudesta, mikä on edellytys sille, että nuorten kiinnostus elinkeinoa kohtaan säilyy." Edelleen hallitusohjelma lupaa, että "hallitus pyrkii siihen, että Etelä-Suomen kansallisten tukien myöntämisvaltuutta voidaan pitkäaikaisena korottaa ja vakiinnuttaa vuoden 2004 tasolle yhtenäisen ja vakaan, koko maata koskevan maatalouden tukijärjestelmän toteuttamiseksi vuoden 2003 jälkeen".

Mutta valitettavasti nyt, tasan kahdeksan kuukautta keskustajohtoisen hallituksen synnyn jälkeen, on todettava, että hallitus on jo epäonnistunut ohjelmansa tämän osion toteuttamisessa. Suomen erityisolosuhteet huomioon ottava, perheviljelmien kannattavuuden ja kehitysedellytykset turvaava, pitkäaikainen, vakaa, koko maan kattava maatalouden tukijärjestelmä, jollainen ohjelmassa luvataan, ei toteudu tällä vaalikaudella. Näyttää siltä, että keskustajohtoinen hallitus jää historiaan Suomen maatalouden kohtalon sinetöijänä.

Herra puhemies! Taannoin Satakunnassa eleli mies, jonka arvoisa ministeri Korkeaojakin varmasti muistaa. Miestä kutsuttiin nimellä Kokemäen Uuno. Olen varma, että Uunokin ymmärtäisi, että ilman tukea ei talonpoika pysy tiluksillaan Kokemäellä eikä muuallakaan Etelä-Suomessa. Samoin ymmärtää Pihtiputaan mummo, että hallituksen maatalouspolitiikka johtaa maaseudun alennustilaan myös hänen rakkailla synnyinseuduillaan. Saarijärven Paavo joutuu pian taas panemaan leipäänsä puolet petäjäistä, ellei suostu tuontileipää haukkaamaan. Jämsän äijä saattaa sentään kiittää Vanhasen hallitusta halvasta viinasta, jolla hän voi korvata maidon ja piimän palanpainikkeena. (Naurua)

Herra puhemies! Ministeri Korkeaoja antoi vastauksessaan ymmärtää, että hänen EU-komission kanssa neuvottelemansa ja hallituksen yksimielisesti hyväksymä sopimus on hyvä, ellei peräti erinomainen. Ministerillä oli näissä neuvotteluissa poikkeuksellisen vahva ja yhtenäinen, lähes talvisodan henkeen verrattava tuki kaikilta puolueilta ja väestöryhmiltä. Tavoite oli aikaansaada pitkäaikainen, vakaa ja tasoltaan nouseva tukijärjestelmä. Tuloksena oli kuitenkin lyhytaikainen ja mittavia leikkauksia kotieläintukiin ja eräisiin kasvinviljelytukiin Etelä-Suomessa merkitsevä sopimus, johon hallitus alistui. Tämä oli selkeä tappio sekä hallitukselle että maataloudelle. Tuet alenevat 29 prosentilla kuluvan vuoden tasosta vuoteen 2007, kuten budjettimietintö toteaa.

Tähän sisältyy huolestuttava viesti siitä, että jatkossa EU:n tavoitteena on ajaa kansallinen tuki alas kokonaan Etelä-Suomesta. (Ed. Väistö: Kompensointi!) Ministeri ei kertonut, onko hallituksella komission kirjallinen vahvistus vuoden 2007 jälkeisestä ajasta. Onko, arvoisa ministeri? (Ed. Kurvinen: Ei tietenkään!) Hämmästyttää myös tuo ministerin äskeinen väite, jonka jo totesin, että tämä olisi turva useaksi vuodeksi tulevaisuuteen, kun pääosa asioista on avoinna.

Hallitus vetoaa siihen, että koko unionin maatalouspolitiikan uudistamista koskeva cap-reformi korvaa artiklan 141 epäonnistumisen. Liittymissopimuksen Suomea koskevia artikloita on kuitenkin tarkasteltava erillään koko EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta, koska artiklat laadittiin nimenomaan Suomen erityisolosuhteita varten. Artiklan 141 onneton sisältö, josta ministeri Korkeaoja ei toki ole vastuussa, antaa valitettavasti komissiolle ylivallan. Tästä huolimatta hallituksen olisi tullut taistella voimakkaammin komission kohtuutonta linjaa vastaan, kuten muun muassa entinen ministeri Heikki Haavisto on todennut. Menkää iltalypsylle Brysseliin, ministeri Korkeaoja!

Cap-reformi on siis koko EU:ta koskeva hanke, eikä se poista Suomen maatalouden vakavia vaikeuksia ja erityisolosuhteita. Cap-reformin kokonaisvaikutukset vaihtelevat tiloittain. Leikkaukset ja korotukset eivät kohtaa toisiaan. Tuotannonalojen ja tilojen välille tulee suuria vääristymiä. Sama koskee myös lfa-tukea ja ympäristötukiohjelmaa. Muun muassa ympäristötuen kustannusvastaavuuden tiukkeneminen vähentää sen tulon merkitystä. Lisäksi uudistusten hallinnollinen toteutus on hankalaa. Viljelijät kärsivät järjestelmien monimutkaisuudesta ja lyhytaikaisuudesta, ja monet varmasti murehtivat myös EU:n itälaajenemisen arvaamattomia vaikutuksia.

Etelä-Suomen maatalouden tuotantotukia siis leikataan seuraavien neljän vuoden aikana lähes 30 prosenttia. Hallitus tarjoaa korvaukseksi maksimitasojen soveltamista investointitukiin. Jos varsinainen tuotanto tulee jo lyhyelläkin aikavälillä kannattamattomaksi, on investointeihin houkutteleminen äärimmäisen arveluttavaa.

Herra puhemies! Välikysymyksen toinen vakava osa on hallituksen kaavailema pohjoisen tuen leikkaus. Hallituksen vakaa aikomus on rangaista Väli- ja Pohjois-Suomen syyttömiä viljelijöitä siitä, että hallitus itse epäonnistui Etelä-Suomen neuvotteluissa. MTK:n Pohjois-Pohjanmaan liiton puheenjohtaja Eero Isomaa totesi osuvasti Kalevan mukaan viime keskiviikkona Oulunsalossa sanoessaan: "Tämä on sama kuin jos oma sauna palaa, niin poltetaan varalta naapurinkin sauna." (Naurua) — Vakava asia, joka ei edellytä naurua. — Haluaako, ministeri Korkeaoja, hallitus sytyttää myös pohjoisen saunat vain sen takia, että etelän saunat jo palavat? On käsittämätöntä, että hallitus aikoo leikata Väli- ja Pohjois-Suomen 142-alueella tuotantotukia, vaikka siihen ei ole mitään pakottavaa perustetta. Ministerin vastaushan oli puheen ensimmäisen sivun alaosassa kaksiosainen, eli vastausta tähän varsinaiseen kysymysosaan emme saaneet.

Ensi vuonna hallituksen leikkuri pudottaisi pohjoisen tukia vajaat 3 prosenttia. Tästä on loogisesti pääteltävissä, että Vanhasen hallitus aikoisi leikata seuraavina vuosina lisää aina saman verran kuin Etelä-Suomestakin eli vuoteen 2007 mennessä lähes 29 prosenttia. Tätä ei maatalous Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Savossa, Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa kestäisi. (Ed. Korhonen: Eikä Pohjois-Pohjanmaalla!) — Koko Pohjanmaata tarkoitin.

Etelä-Suomessa osasyyllinen on EU-komissio, mutta Väli- ja Pohjois-Suomessa koko vastuu on Vanhasen hallituksella. Hallituksella on mahdollisuus selkeästi luvata, että pohjoisen tukeen ei kosketa ensi eikä myöhempinäkään vuosina ja että Etelä-Suomen maatalouden ahdinkoa helpotetaan esimerkiksi erilaisin verotuksen ja muin keinoin. Maatalouden alasajo autioittaa maaseutua, ajaa kuntia ahtaalle, heikentää peruspalveluita ja kasvattaa ihmisten eriarvoisuutta. Hallituksen paljon mainostama aluepolitiikka valuu hiekkaan, kun se ei arvosta maataloutta.

Herra puhemies! Välikysymys koskettaa äärimmäisen vakavaa asiaa, ja se oli ainoa tapa saada tässä vaiheessa asia käsittelyyn, koska hallitus ei ole katsonut asiaa riittävän tärkeäksi koko eduskunnalle informoida.

On ikävä todeta, että hallitus ei vastauksessaan ilmoittanut, miten se aikoo turvata maataloustuotannon kannattavuuden Etelä-Suomessa. Lupaus esimerkiksi verotuksen käytöstä olisi ollut tervetullut, mutta sitäkään emme saaneet. Hallitus ei myöskään ilmoittanut, että se pidättäytyisi leikkauksista pohjoisen tuen alueella, jonka osalta EU:kin on myöntänyt tuen välttämättömyyden oikeuttamalla sen maksamisen pysyvästi. Avoimeksi siis jää, aikooko hallitus todella leikata pohjoisen tukea seuraavien neljän vuoden aikana samaa tahtia kuin Etelä-Suomen tukia eli lähes 30 prosentilla ja haluaako hallitus tietoisesti kurjistaa Väli- ja Pohjois-Suomen maataloutta.

Viljelijäkodista lähteneenä ja yhä maaseudulla asuvana ymmärrän sen ahdistuksen, jota erityisesti monet tämän salin keskiosassa istuvat edustajat nyt kokevat, kun hallitus leikkaa pohjoisen viljelijöiden tukia eikä helpota etelän viljelijöiden ahdinkoa. Millaisissa tunnelmissa suomalaiset ruuantuottajat ensi viikolla joulua viettävät, riippuu siitä, minkä väristä nappia te tulevassa äänestyksessä painatte. (Hälinää) Käskyn etusormelle antaa toivottavasti sekä aivot että sydän sopusoinnussa ja perustuslain 29 §:n takaaman riippumattomuuden suojassa.

Herra puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan lausuman:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta toteaa,

1) että hallitus ei ole esittänyt toimenpiteitä, joilla se turvaisi kotimaisen maa- ja elintarviketalouden riittävän kannattavuuden, maaseudun elinvoimaisuuden ja elintarvikealan työllisyyden koko maassa,

2) että hallitus ei ole ilmoittanut, luopuuko se vuoden 2004 jälkeenkin tukien leikkauksista 142-alueella

sekä että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Eero Lämsä /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja ed. Kankaanniemi olisi lukenut ministerin puheen etukäteen, varmasti ed. Kankaanniemen puheen sävy olisi ollut toinen, mitä se nyt oli. On valitettavaa, että maatalousongelmiin ja siihen kokonaisproblematiikkaan ei puututa eikä oteta selvää, millä tavalla tässä kuljetaan ja mennään eteenpäin, elikkä tuommoisenkin puheen sitten voi pitää.

Arvoisa puhemies! Suomen maatalous on yhdeksän unionin jäsenyyden vuoden aikana muuttunut enemmän kuin jäsenyyttä edeltävänä 20 vuotena. Tilakoko on kasvanut keskimääräisestä vajaasta 20 peltohehtaarista reiluun 30 hehtaariin. Tilojen määrä on alentunut reilulla 30 000:lla unionin jäsenyyden aikana, eli keskimäärin 4 000 tilaa vuodessa on lopettanut toimintansa. Valtaosaltaan pelto on siirtynyt joko myynnin tai vuokrauksen kautta lisämaiksi tuotantoon ja tuotantoa jatkaville tiloille. Myös erilaisten varausjärjestelmien piirissä oleva pelto on siirtynyt suurimmalta osaltaan tuotantoon.

Maatalouden rakennekehitys ja siihen liittyvä teknologiakehitys ovat olleet nopeampia kuin mitä osattiin ennakoida unionin jäsenyyden alkaessa. Suomessa asetettiin tavoitteeksi, että myös EU:n jäsenenä meidän tulee olla mahdollisimman omavaraisia peruselintarviketuotannossa. Tämä on lähes kokonaisuudessaan toteutunut. Selvitysten mukaan suomalaiset kuluttajat arvostavat kotimaisista raaka-aineista valmistettuja elintarvikkeita. Näiden puhtaus, turvallisuus ja koko ruokaketjun läpinäkyvyys ovat tärkeitä kriteereitä. Suomalaiset myös hyväksyvät, että maatalouttamme tuetaan valtion budjettivaroin.

Suomen liittyessä unioniin suurin epävarmuus neuvottelujen lopputuloksesta jäi siinä, kuinka suomalaisen viljelijäperheen toimeentulo tulee kehittymään, kun Suomen maatalous integroituu unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Tämä huoli ei ollut aiheeton. Viljelijäperheen keskimääräinen vuosiansio aleni jäsenyyden alkupuolella huolestuttavan jyrkästi. Osaltaan se johtui siitä, että maatalouteenkin ulotettiin merkittäviä valtiontalouden säästötoimia, ja toisaalta markkinoilta saatavat hinnat alenivat ennakoitua enemmän. Tilastojen mukaan viimeiset kaksi vuotta ovat olleet positiivisia viljelijöiden tulokehityksessä, ja tämän myönteisen kehityksen on mahdollista jatkua myös tulevina vuosina, jos markkinoilta saatavat hinnat eivät alene.

Viljelijöiden suurimpia huolenaiheita EU:n jäsenyyden aikana ovat olleet tulojen riittävyys, kasvava työmäärä etenkin kotieläintaloudessa ja maatalouspolitiikan lyhytjänteisyys ja sen tuoma epävarmuus. Tutkimuksen mukaan viljelijät ovat entistä uupuneempia. Arvoisa puhemies! Suomen unionin jäsenyyden aikana maatalouspolitiikassa on tehty jo kolme uudistusta, joista viimeinen on nyt meneillään. Tämäkin kertoo, että muutosvauhti on kova.

Unionin maatalouspolitiikan yhtenä peruspilarina on, että unionin alueella toteutetaan yhtenäistä maatalouspolitiikkaa. Tähän perusajatukseen liittyen Suomi sai kuitenkin jäsenyysneuvottelujen yhteydessä kaksi tärkeää poikkeusta: 142 artiklan mukaisen oikeuden maksaa kansallisia tukia sen varmistamiseksi, että maataloutta pidetään yllä erityisillä alueilla — tämä tarkoittaa niin sanottuja C-alueita — ja oikeuden maksaa 141 artiklan mukaista tukea niin sanotuilla A- ja B-alueilla, jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia.

A- ja B-alueiden tukea ei kuitenkaan komission näkemyksen mukaan voida tulkita pitkäaikaiseksi, vaan tuen tarkoituksena on helpottaa näiden alueiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Tämä 141 artiklan tulkinta on ollut hiertävä kivi koko jäsenyyden ajan. Vanhasen hallitus asetti tavoitteeksi hallitusohjelmassa A- ja B-alueiden kansallisen tukiohjelman korjaamisen. Keskeisenä tavoitteena oli tukiratkaisun pitkäaikaisuus, tukien maksuvaltuuksien merkittävä korotus ja tukien vakaus sekä tukijärjestelmän yhtäläisyys koko maassa.

Suomen hallitus ja EU:n komissio päättivät 13.10.2003 sopimuksesta, jonka pohjalta Suomen hallitus tekee virallisen ohjelmaesityksen komission tukijärjestelmän sisällöstä vuosille 2004—2007. Notifikaation sisältö poikkeaa useissa kohdissa alkuperäisistä hallituksen ja tuottajajärjestön asettamista tavoitteista. Tästä aiheutuu muutoksia maatalouspolitiikan toteuttamiseen ja tukijärjestelmään tilatasolla.

Tukijärjestelmää toimeenpantaessa hallitus on sitoutunut ottamaan yhteisen maatalouspolitiikan keinot täysimääräisinä käyttöön ja huomioimaan seuraavat asiat: Tukea voidaan myöntää vuosien 2004—2007 tuotannolle. Suomen viranomaiset toimittavat komissiolle tietoa tukien vaikutuksista ja toimeenpanosta ennen vuoden 2006 loppua, minkä perusteella vuoden 2007 jälkeen sovellettavat tukitasot ja tukien muutokset päätetään ottaen huomioon yhteisen maatalouspolitiikan kehitys ja vuoden 2006 jälkeen voimaan tulevat maaseudun kehittämisohjelmat.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Suomi varmistaa 141-tukiohjelmaesityksen käsittelyn komissiossa siten, että tukien maksu vuonna 2004 voi jatkua häiriöttä ja että viljelijät voivat olla varmoja 141-tukijärjestelmän jatkosta vuoden 2007 jälkeen.

Tämä 141 artiklan mukainen tuki on välttämätön eteläisen Suomen maataloudelle, sillä se merkitsee noin puolta viljelijöiden saamista nettotuloista. Jos tämän tuen maksaminen ei ole tulevaisuudessa mahdollista, syntyy 62. leveyspiirin rajalle tukiporras, joka on käytännössä kestämätön. Seurauksena on, että tuen alainen tuotanto loppuu kannattamattomana eteläisestä Suomesta ja tuotannon painopiste siirtyisi pohjoisen tuen alueelle.

Pohjoinen tuki on kuitenkin sidottu liittymissopimuksen aikaiseen tuotantoon, eli jos tuotanto kasvaa, tukea on leikattava. Tämä johtaa myös pohjoisen alueen tuotannon kannattavuuskriisiin ja maatalouden kokonaistuotannon ja koko elintarviketalouden voimakkaaseen alasajoon. Näin ei missään tapauksessa voida antaa tapahtua.

Hallitus ja tuottajajärjestö ovat sopineet, että unionin maatalouspolitiikan uudistus sovitetaan muihin tukijärjestelmiin tavalla, joka lähtökohtaisesti pitää eri tuotantosuuntien ja alueiden kokonaistukisuhteet ennallaan, kuitenkin niin, että perustelluista syistä periaatetta voidaan tarkastella uudelleen. Suomessa on aina 50—60-luvuilta asti sovellettu ilmastollisia olosuhteita huomioivaa maatalouden tukipolitiikkaa — näin myös unionin jäsenyyden aikana. C-alueellakin tuet nousevat pohjoista kohti. Tästä järjestelmästä on pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että eri alueiden kokonaistukisuhteet pidetään nykytasoisina ja että C-alueiden oikeus 142 artiklan mukaiseen tukeen tulee säilyttää vähintään nykyisten maksuvaltuuksien mukaisena ja että tuen jakautumista eri alueiden kesken seurataan ja arvioidaan mahdollinen tarve muutoksiin.

Arvoisa puhemies! Hallitus lupaa ohjelmassaan pitää kiinni vuoden 2002 Eurooppa-neuvoston vahvistamasta periaatteesta, jonka mukaan "maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla yhteisön alueilla, mukaan luettuna alueet, joilla on erityisiä ongelmia". Tästä periaatteesta on entistä tärkeämpi pitää kiinni, kun uudet, maatalousvaltaiset maat liittyvät unionin jäseniksi ensi vuoden puolella.

Harry Wallin /sd (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unioni laajenee ensi toukokuussa 10 uudella jäsenvaltiolla. Tämä merkitsee yhteisille markkinoille merkittäviä muutoksia. Vuosikymmenen loppupuolella Euroopan unionin jäsenmäärä kasvanee edelleen. Vaikka maailman kauppajärjestön Wto:n neuvottelukierros juuri nyt on tilapäisesti seisahduksissa, tulee se ennen pitkää jatkumaan. Se on myös Euroopan unionin ja Suomen etu. Elintarviketalouden toimintaympäristö siis tulee edelleenkin muuttumaan. Tällöin on uskallettava katsoa tulevaisuuteen ja etsittävä ne keinot, joilla meidän perheviljelmiin perustuvan maataloutemme ja kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvan elintarviketeollisuutemme (Ed. Vistbacka: Mikä on perheviljelmä?) toimintakyky ja tulevaisuus voidaan varmistaa.

Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka on moniosainen kokonaisuus. Jos halutaan arvioida hallituksen toimintaa tällä alalla, on otettava huomioon kaikki puitteet ja reunaehdot, joiden sisällä kansalliset ratkaisut ovat yleensäkin mahdollisia. Välikysymyksellään oppositio irrottaa tästä kokonaisuudesta vain yhden osa-alueen. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä haluaakin siksi palauttaa mieliin nyt käsiteltävinä olevien kansallisten tukiratkaisujen taustaa.

Suomen liittymissopimukseen sisällytettiin kaksi artiklaa, joiden perusteella Suomi voi — jos komissio sen hyväksyy — maksaa Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan kuuluvien tukien lisäksi kansallista tukea omista budjettivaroistaan: pohjoisella C-alueella artiklan 142 mukaan ja eteläisillä A- ja B-alueilla artiklan 141 perusteella.

Herra puhemies! Kesällä 2003 Euroopan unionin jäsenvaltiot hyväksyivät pitkällisten neuvottelujen jälkeen yhteisön maatalouspolitiikan uudistamisen. Uudistuksen mukaan suuri osa EU:n kokonaan rahoittamista maataloustuista irrotetaan tuotannosta ja perustetaan uusi tilatukijärjestelmä. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää uudistuksen linjauksia oikean suuntaisina. Uudistukset tulevat voimaan vuoden 2005 aikana. Artiklan 141 mukaisesta tuesta ei suinkaan neuvoteltu nyt ensimmäistä kertaa, vaan jo vuonna 1999 hallitus neuvotteli ja hyväksyi tuloksen, joka sisältää samat elementit kuin nytkin. Tämän ratkaisun voimassaolo päättyy vuoden 2003 lopussa.

Kun aikaisemmin neuvoteltiin sekä Suomen liittymissopimuksesta että edellisestä 141-ratkaisusta, kokoomuksen edustajat ovat olleet merkittävissä asemissa. Hämmästystä aiheuttaakin se, että esillä olevan välikysymyksen allekirjoittajiin kuuluu kokoomuksen kansanedustajia, jotka kantoivat vastuuta ministereinä edellisen hallituksen päätöksistä. Neuvottelutulos on aina kompromissi, se oli tuolloin ja se on sitä nytkin, ja kun edellä mainitut periaatteet oli jo neljä vuotta sitten hyväksytty, ei toisenlaisia tavoitteita niin vain ollut läpivietävissä.

Herra puhemies! Artikla 141 -neuvottelujen kaikissa vaiheissa Suomen ja komission lähtökohdat ovat olleet täysin päinvastaisia. Kun sain tilaisuuden olla läsnä Etelä-Pohjanmaan maaseutukeskuksen 140-vuotisjuhlissa, joissa juhlapuhujana toimi maatalouskomissaari Fischler, ei kenellekään jäänyt epäselväksi komission kanta artiklan 141 mukaisen kansallisen tuen jatkosta. Niin selvästi komissaari Fischler ilmoitti, että artikla 141 -tuki on liittymissopimuksen mukaisesti vain siirtymäkauden tuki, joka päättyy tämän vuoden loppuun mennessä. Lisäksi Suomen valtio oli joutumassa EY-tuomioistuimeen EU-lainsäädännön vastaisesti maksamistaan ylimääräisistä ympäristötuista, joita oli maksettu jopa 200 prosenttia. Nämä ylimääräiset tuet uhattiin periä takaisin takautuvasti. (Ed. Hemmilä: Ei mikään ole ylimääräistä!)

Vuodesta 2003 vuoden 2007 loppuun asti artikla 141 -tuet alenevat keskimäärin 3 prosenttia vuodessa. Tuen alenemaa kompensoi kuitenkin se, että yhteisen maatalouspolitiikan piiriin kuuluvaa luonnonhaittakorvausta korotetaan vastaavasti ja myös investointitukea nostetaan. Tärkeää on myös se, että komissio hyväksyi artikla 141 -tuen jatkamisen vuoden 2007 jälkeenkin. Tästä neuvottelut käydään tämän hallituksen aikana, vuoden 2006 aikana. (Ed. Kankaanniemi: On syytä hallitusta vaihtaa!)

Hallitusyhteistyö punamultahallituksessa on toiminut todella hyvin. Neuvoteltu 141-tukiratkaisu oli vaikea, mutta edellä kuvatuista ongelmista johtuen hyvästä tuloksesta sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä esittää kiitokset hallitukselle.

Herra puhemies! Oppositio väittää kuitenkin 141-neuvottelutulosta epäonnistuneeksi. Herääkin kysymys, millaisia liioiteltuja kuvitelmia välikysymyksen allekirjoittajilla on mahtanut olla, kun allekirjoittajien joukossa on useita kansanedustajia, jotka ovat olleet aikaisemmin mukana neuvottelujen monissa eri vaiheissa. Välikysymyksen esille ottaminen tässä vaiheessa onkin lähinnä populistinen temppu, sillä hallitus neuvottelee parhaillaan tuottajajärjestöjen kanssa siitä, millaista kansallista tukipolitiikkaa Suomessa vuodesta 2004 sovelletaan.

Osapuolet tarvitsevat nyt neuvottelurauhaa parhaan mahdollisen ratkaisun löytämiseksi. Uskon, että tälläkin kertaa löytyy ratkaisu, joka turvaa pohjoisen C-alueen maatalouden edut kärjistämättä sisäisiä ristiriitoja, kuten tähän astikin on tapahtunut. Hallitus on myös ilmoittanut antavansa eduskunnalle maatalouspoliittisen selontekonsa keväällä kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Eduskunnalla on siis ensi vuonna aikaa perusteellisen keskustelun jälkeen paaluttaa suomalaisen maatalouspolitiikan tulevaisuutta. (Ed. Ollila: Onko hallituksella?)

Herra puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että maataloutta voidaan harjoittaa koko maassa ja että raskasta työtä tekevien maanviljelijöiden tulotaso voidaan turvata. (Ed. S. Lahtela: Se on oikea näkemys!) Erityisesti perhemaatalousyritysten tulevaisuuden tulee olla keskeisessä asemassa uudistusta tehtäessä. Julkisessa keskustelussa helposti unohdetaan, että maatalouspolitiikka on muutakin kuin tukipolitiikkaa. Jatkossa tuleekin turvata maaseudun monipuolinen kehittyminen. Siksi on tuettava maatalousyritysten yhteistyötä ja uusien tuotantomuotojen kehittämistä sekä myös maataloutta tukevan yritystoiminnan syntymistä. Yli puoluerajojen on hyväksytty, että Suomi tarvitsee omaa maataloustuotantoa koko maa. Sillä on tärkeä aluepoliittinen ja työllisyysmerkitys.

Pertti Hemmilä /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Näiden hallituspuolueiden puheenvuorojen jälkeen vähän väkevämpääkin tekstiä.

Vanhasen hallituksen ja sitä edeltäneen Jäätteenmäen hallituksen tähänastiset maatalouspoliittiset toimet ovat osoittaneet, että opposition on todellakin aika puuttua hallituksen linjauksiin välikysymyksen muodossa. Hallitus on useissa kotimaisen ruoantuotannon turvaamiselle elintärkeissä asioissa suoraan sanoen pettänyt hallitusohjelmaan itse kirjaamansa lupaukset, vai onko hallitusohjelmaa luettava niin, että ne asiat, joihin hallitus on pyrkinyt ja jotka se on asettanut tavoitteeksi, ovatkin pelkkää retoriikkaa?

Vanhasen hallituksen ohjelmassa todetaan seuraavasti: "EU:n komission kanssa käytävissä neuvotteluissa hallitus pyrkii siihen, että Etelä-Suomen kansallisten tukien myöntämisvaltuutta voidaan pitkäaikaisina korottaa ja vakiinnuttaa vuoden 2004 tasolle yhtenäisen ja vakaan koko maata koskevan maatalouden tukijärjestelmän toteuttamiseksi vuoden 2003 jälkeen." Edelleen lainaus hallitusohjelmasta koskien EU:n maatalouspolitiikan uudistusta: "EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa ja muissa järjestelmän muutoksissa Suomi pyrkii ratkaisuihin, jotka säilyttävät Suomen EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta saamien tukien kokonaismäärän vähintään nykytasolla."

Näin hallitus lupasi neuvotella Etelä-Suomen kansalliset tuet komission kanssa tinkimättä niistä. Viime kesänä välittömästi EU:n maatalousuudistuksesta käytyjen neuvottelujen jälkeen ministeri Korkeaoja tiedotteessaan vähätteli Suomelle koituvia tukimenetyksiä. Hän totesi kuitenkin tuotannon tulevaisuuden edellyttävän tyydyttävää lopputulosta 141-neuvotteluissa.

Pääministeri ja maatalousministeri ovat kilvan vakuuttaneet, että nyt saavutetun neuvottelutuloksen mukaan tuet alenevat vähemmän kuin kaudella 2000—2003 voimassa olleen maksuvaltuuden aikana. Tämä harhaanjohtava väite on saatu aikaan laskennallisilla keskiarvoilla. Keskimääräinen 3 prosentin vuosittainen tuen alennus ei kuitenkaan ole totta esimerkiksi Etelä-Suomen siipikarjan tai sianlihan tuottajien kohdalla, joiden tuet alenevat 7 prosenttia ensi vuonna, ja vuonna 2005 nämä tuet alenevat jopa 25 prosentilla 7 prosentin lisäksi.

Sitä mukaa kuin 141-ratkaisun konkreettinen sisältö on selvinnyt, ovat neuvottelutuloksen heikkoudet ja puutteet korostuneet. Vaikka Matti Vanhasen hallitus ohjelmassaan lupaa toimia hyvän hallinnon hengessä ja vähentää myös byrokratiaa, hyväksytyn 141-ratkaisun seurauksena on vielä nykyistäkin monimutkaisempi tukijärjestelmä.

Vanhasen hallituksella oli erinomaiset edellytykset neuvotella 141-tukien jatkuminen. Lipposen hallitusten toimesta pohjatyö oli tehty hyvin ja lähtökohdat pitkäkestoiselle ratkaisulle olivat olemassa. Ministerin selkänojana neuvotteluissa lisäksi oli historiallisen yksimielinen tuki koko Suomen kansalta, eduskunnalta ja etujärjestöiltä. Myös edellinen hallitus oli asettanut jo nämä samat tavoitteet.

Etelä-Suomen kansallisten tukien neuvotteluissa epäonnistuttiin kaikkien tavoitteeksi asetettujen asioiden osalta, ja tuloksena on lyhytkestoinen ja vuosittain aleneva maksuvaltuus. Tästä huolimatta hallitus pyrkii aktiivisesti nyt vähättelemään tappioita ja sanoo, että saavutetun ratkaisun kanssa voi elää. Hallitus onkin lanseerannut maatalouspolitiikkaan uuden sanonnan, jolla se luonnehtii saavutettuja neuvottelutuloksia: "Ratkaisun kanssa voi elää." Kokoomuksen mielestä hallitus ei ylipäätään ole saavuttanut mitään neuvotteluissa komission kanssa.

Tämän välikysymyksen sisältönä on nimenomaan se, voiko hallituksen periksi antamien, ei siis saavuttamien, maatalousratkaisujen kanssa elää. Tärkeää on myös kysyä, kenen eloonjäämiseen hallitus viittaa. Suomalaisen maatalouden pitkäaikaisennuste on ainakin merkittävästi heikentynyt jo tämän hallituksen aikana. Yrittääkö hallitus siis tällä todistella itselleen lisää elinaikaa? Hallitus ja keskusta kenties voivatkin elää näiden ratkaisujen kanssa, mutta ei suomalainen talonpoika.

Arvoisa herra puhemies! Ellei asia olisi äärimmäisen vakava, olisi suorastaan huvittavaa, miten hallitus on yrittänyt selittää parhain päin epäonnistuneet neuvottelutulokset sovittamalla yhtä ja samaa luonnonhaittakorvauksen eli lfa-tuen korotusta milloin mihinkin neuvotteluratkaisuun. Kesäkuussa lfa-tuen korotus uutisoitiin yksinomaan kompensaatioksi yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta koituvista tukimenetyksistä, ja taas lokakuun 13. päivän täydellisen epäonnistumisen jälkeen sama lfa-tuen korotus olikin kompensaationa 141-tuen leikkauksille.

Eduskuntavaalien jälkeisten Jäätteenmäen ja Vanhasen hallitusten aikana tapahtunut maatalouspolitiikan käänne huonompaan suuntaan on ollut suorastaan tyrmistyttävä. Ensi vuoden talousarvio on esimerkiksi maatalouden kehittämisrahojen osalta synkkää luettavaa. Se on synkkää luettavaa verrattuna Lipposen hallituksen aikaiseen maatalouspolitiikkaan. Maatalouden kehittämisrahaston Makeran määrärahoissa on 35 miljoonan euron vähennys verrattuna kuluvan vuoden määrärahatasoon. Makeran puuttuvat miljoonat ovat sinänsä yksityiskohta, mutta kuitenkin selkeä osoitus hallituksen suhtautumisesta maatalouteen ja maaseudulla asuviin ihmisiin.

Samaa välipitämättömyyttä osoittaa myös se, ettei hallitus noudata maaseutupoliittisen periaatepäätöksen, joka on edelliseltä hallitukselta, linjauksia myöskään yksityistiemäärärahojen korottamisesta.

Kaiken lisäksi hallitus haluaa kääntää huomion omista epäonnistumisistaan lietsomalla riitaa maan eri alueiden viljelijöiden välille. Kokoomus edellyttääkin hallitukselta maatalouspolitiikkaa, joka kohtelee viljelijöitä tasapuolisesti kaikkialla asuinpaikasta ja tuotantosuunnasta riippumatta. Paitsi viljelijöiden välistä tasapuolisuutta edellytämme myös oikeudenmukaista kohtelua suhteessa muiden väestöryhmien tulokehitykseen. Kokoomus ei hyväksy maataloustukien leikkauksia millään tukialueella euronkaan vertaa.

Arvoisa puhemies! Viime vaalikaudella oppositio oli kovin aktiivinen tekemään välikysymyksiä milloin mistäkin aiheesta. Yksikään kaikkiaan viime vaalikaudella tehdyistä kahdestatoista välikysymyksestä ei kuitenkaan ollut aiheeltaan maatalouspoliittinen. Neljä vuotta sitten EU:n kanssa saavutetut neuvotteluratkaisut kuivauskorvauksen ja lfa-tuen laajenemisesta sekä viljelijöiden tupo ovat eräitä yksittäisiä esimerkkejä siitä, että välikysymykseen ilmeisestikään ei ollut aihetta. Kaiken kaikkiaan Lipposen toisen hallituksen aikana maatalouden kansallisten tukien määrää nostettiin 37 miljoonaa euroa. Myös oppositiopuolue keskusta oli tyytyväinen hallituksen tapaan turvata suomalaista elintarviketuotantoa.

Jostain syystä keskustan oma kyvyttömyys maatalouspolitiikan saralla ei kuitenkaan tullut ennen vaaleja kansalaisten tietoisuuteen. Olemme jälleen saaneet nyt karvaasti kokea keskustalaista maatalouspolitiikkaa. Olisi kuvitellut suomalaisten vielä muistavan Esko Ahon hallituksen aikaisen EU-liittymisneuvotteluissa tapahtuneen suuren luokan virheen. Sen virheen vuoksi ylipäätään joudumme neuvottelemaan 141 artiklan maksuvaltuuksista, joiden pitäisi olla 142 artiklan tavoin pitkäkestoisia.

Ahon hallituksen ministeri Haavisto luotti Etelä-Suomen viljelijöiden toimeentulon turvaamisen 141 artiklaa koskevan poliittisen sopimuksen varaan. Nyt tätä poliittista sopimusta tuen jatkuvuudesta eivät tunnu muistavan muut kuin Haavisto itse. Tätä taustaa vasten ei ole kovinkaan lohduttavaa, että myös ministeri Korkeaojalla on nyt poliittinen sopimus samaisen tuen jatkosta vuoden 2007 jälkeen. Mitään konkreettista tai virallista linjausta ei ole muuta kuin siitä, että kolmen vuoden päästä taas mahdollisesti neuvotellaan.

Arvoisa puhemies! Hallituksen ministeri Korkeaojan suulla äsken antamasta vastauksesta voimme vain päätellä, että hallituksella ei todellakaan ole toimintalinjaa, sillä ei ole tahtoa eikä tavoitteita, ja jos ei ole asetettu tavoitteita, ei voi mitään saavuttaakaan. Ei voi kuin todeta, että hallitus on rähmällään Brysselin edessä. Välikysymysäänestyksessä nyt otetaankin mittaa siitä, ketkä kansanedustajista vielä tämänvuotisten EU-neuvottelutulosten jälkeen ja nähtyään hallituksen esityksen ensi vuoden maatalousbudjetiksi ovat valmiit hyväksymään Matti Vanhasen hallituksen maatalouspolitiikan.

Herra puhemies! Edellä mainituilla perusteilla ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin turvatakseen kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuuden, maatalouden riittävän kannattavuuden ja maaseudun elinvoimaisuuden koko maassa

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Matti Kauppila /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa puhutaan koko Suomen maataloudesta. Se on vasemmistoliiton suuri huolenaihe.Välikysymyksessä halutaan tuoda sekä EU-sopimukseen liittyvä eteläisen Suomen ongelma että se kotimainen ratkaisu, mihin hallitus Pohjois- ja Väli-Suomen osalta päätynee.

Suomi sai liittyessään Euroopan unioniin oikeuden maksaa kansallista tukea oman maataloustuotannon ylläpitämiseksi koko maassa. Tämä oikeus kirjattiin liittymissopimuksen artikloihin 141 ja 142. Kaiken piti olla hyvin. Niin suomalaisille vakuutettiin, Nyt onkin käynyt ilmi, että näin ei ollutkaan. Kuinka ollakaan, Suomen keskusta oli vallassa ongelmien alkulähteellä ja on nyt, kun niihin törmätään. Keskustapuolue saakin ottaa kunnian kaikesta siitä vääryydestä, mitä on tehty maatalousratkaisujen suhteen tämän syksyn aikana. Kenttä kuhisee sekä aidosti että ohjatusti MTK:n talutusnuorassa.

On alkanut syyllisten etsintä EU:hun liittymissopimusten tulkinnoista, artikloiden pysyvyydestä ja siitä, onko saatu paras mahdollinen lopputulos neuvotteluissa. Syyllisiä löytyy pääministeri Ahon hallituskaudesta 1990-luvulta. Silloin pääneuvottelijat pääministeri Aho ja ulkoministeri Haavisto veivät lupauksineen Suomen talonpojan Euroopan unioniin pysyvästi. He juuri vastaavat siitä, minkä sisällön artikla 141 sai, ja siitä, ettei artiklasta tullut pysyvää.

Nyt on pakko kysyä, kirjoitettiinko liittymissopimus tahallaan sellaiseksi, että se saatetaan tulkita eri tavoin, ja oliko tähän syynä se, että Ahon hallitus halusi varmistaa Suomen liittymisen unionin jäseneksi. Tällöin kyse ei ole vain kehnosta neuvottelutuloksesta vaan myös huonon tuloksen tietoisesta peittelystä, joka vasta nyt paljastuu suurelle yleisölle. Joka tapauksessa artiklasta ei saatu vankkaa kivijalkaa jatkolle. Taitaa ollakin vain rapakiveä koko kivijalka.

Itse asiassa liittymissopimuksella sinetöityi Suomen maatalouden alasajo hitaasti mutta varmasti. Kysymys on vielä siitä, mille tasolle lasku pysähtyy. Tilojen lukumäärähän on pudonnut rajusti.

Kun liittymissopimuksen takaamalle tuelle haettiin jatkoa, pääministeri Vanhasen hallitus neuvotteli kesän ja syksyn 2003 aikana Euroopan unionin komission kanssa Etelä-Suomea koskevan artiklan 141:n mukaisen tukiratkaisun. Neuvotteluissa hallitus ei saavuttanut ollenkaan niitä tavoitteita, mitä Suomessa yksimielisesti tavoiteltiin, vaan hallitus hyväksyi komission neuvotteluissa määrittelemät tiukat ehdot.

Epäonnistuneet 141-neuvottelut ovat viemässä nyt suomalaisen kotieläin- ja erikoiskasvituotannon suuriin vaikeuksiin. Investointituki ei paljon lohduta, ja pahinta on, että tuilla on taipumus kapitalisoitua tuotantovälineiden ja -oikeuksien hintoihin, jolloin tuki ei sellaisenaan hyödytä jatkavia viljelijöitä. Ja kuinkas ollakaan, jälleen oli vuorossa keskustavetoinen neuvottelujoukkue myymässä halvalla suomalaista talonpoikaa. Pääministeri Vanhanen johtaa ja ministeri Korkeaoja neuvottelee ja kantaa vastuun tuloksista. Neuvottelutulos merkitsee sitä, että Suomi varmisti oikeuden maksaa kansallisista varoista tukea vain vuoteen 2007 asti. Tämän jälkeen asia on jälleen keskeisiltä osiltaan avoin ja siten maataloutemme on altis uusille takaiskuille.

Euroopan unioni laajenee, ja maatalouden ongelmat 1.5.2004 alkaen ovat aivan toisenlaiset kuin tähän asti. Suomen neuvotteluasemat ovat silloin paljon heikommat kuin tähän asti. Siksi juuri nyt olisi ollut tärkeää onnistua mahdollisimman hyvin. Vuonna 2007, siis vain muutaman vuoden päästä, olemme jälleen hankalassa tilanteessa.

Ministeri Korkeaoja ei tyydy vain epäonnistumiseen 141-neuvotteluissa vaan haluaa leikata myös artiklan 142 mukaisen Väli- ja Pohjois-Suomen tuen. Näin neuvottelumöhläyksestä aiheutuva vahinko pannaan kiertämään. Ministeri näyttää tähtäävän Lapin, Kainuun ja muun pohjoisen tuen maatalouden saneeraajaksi juuri sillä surullisenkuuluisalla mallilla, jolla yrityksiä saneerataan, eli porukkaa vähemmäksi. Maataloudessa on menossa nyt sellainen kahtiajako, jossa tilakoot suurenevat, isontalon antit menestyvät, mutta suuri joukko pienempiä tiloja jää alhaiselle tulotasolle.

Taitavat ministeri Korkeaoja ja MTK:n Härmälä kuvitella, että he saavat tällä tavoin etelän viljelijöiden kiukun lauhtumaan, kun käydään leikkaamaan pohjoisen tukea. Mutta he eivät ole tainneet ajatella, että pysyvään pohjoiseen tukeen kajoaminen saa Väli- ja Pohjois-Suomen viljelijät kapinaan. Kannattaisi ministerin vähän kiertää ja kuunnella, mitä suomalaisella talonpojalla on pohjoisessa sanottavaa tällaisesta oikeudenmukaisuudesta.

Valitettavasti eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokuntakin on joutunut olemaan vain EU-asioiden postikonttori, tekninen toimija, ei mikään linjojen vetäjä. Tähän asti meille on annettu kuva, ettei mitään merkittävää ongelmaa ole olemassa. Kaikki sujuu muka niin, kuin on sovittu korkealla tasolla jo vuonna 1994. Menossa olisi vain pieni välitarkistus, jolla luodaan pohjaa tulevaisuudelle.

Kaikkinensa hallituksen politiikka heikentää myös kotimaisen elintarviketalouden ja sen kymmenientuhansien työpaikkojen asemaa. Kuitenkin juuri nyt Euroopan unionin laajeneminen ja kilpailun kiristyminen asettaa kotimaiset elintarvikkeet muutenkin koville. Olemme ensi kertaa sen edessä, että myös maitotuotteita saatetaan ryhtyä tuomaan suuria määriä Suomeen, ei enää vain kalliimman hintaisia juustoja tai jogurtteja vaan jopa maitoa kilpailemaan nimenomaan hinnalla. Samaan aikaan kauppaketjut painavat sisäänostohintoja alas omilla merkkituotteillaan.

Arvoisa puhemies! Hallituksen vastaus ei tyydytä vasemmistoliiton eduskuntaryhmää. Ehdotankin perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta toteaa,

1) että hallitus on epäonnistunut 141-alueen tukineuvotteluissa,

2) että hallitus suunnittelee leikkausta myös pohjoisen 142-alueen tukeen,

3) että hallitus ei ole esittänyt riittäviä ja tehokkaita toimia kotimaisten puhtaiden elintarvikkeiden saatavuuden, kotimaisen maa- ja elintarviketalouden toiminnan eikä alan työllisyyden turvaamiseksi ja

4) että hallitus ei näin ollen nauti eduskunnan luottamusta,

sekä siirtyy päiväjärjestykseen."

Erkki Pulliainen /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomea ei alun alkujaan pyydetty Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Jäsenyyttä ajoivat todella aktiivisesti ne, jotka sitä halusivat. Tämä heikensi jo lähtökohtaisesti maamme neuvotteluasemia jäsenyyden ehdoista, näin erikoisesti maataloutta käsiteltäessä. Tämä oli tullut esiin jo jäsenyysehtojen ensimmäisessä valmisteluvaiheessa täällä eduskunnassa. Valiokunnan lausuntoon ei hyväksytty vaatimusta luonnonmaatieteellisten tosiasioiden huomioon ottamisesta maataloustukien perusteena. Kirjautin ne kuitenkin eriävällä mielipiteellä.

Tämän asian esilläpito oli tärkeää sen vuoksi, että oltiin matkalla kohti Euroopan yhteisöjen yhteistä maatalouspolitiikkaa capia ja alkutuotteiden sisämarkkinoita. Juuri jäsenyysneuvotteluissa tuli sopia niistä poikkeuksista capin yleisiin ehtoihin ja tukiperusteisiin, jotka olisivat vaste pohjoisen sijainnin tuottamiin luonnonmaantieteellisiin realiteetteihin. Nämä näkökohdat oli tieteellisesti osoittanut käytettäviksi Alexander von Humboldt jo vuonna 1809. Täällä Suomessa ilmiö tunnetaan pohjoisuutena, mikä näkyy muun muassa tuotantovaihtoehtojen vähenemisenä ja kasvukauden lyhentymisenä lounaasta koilliseen mentäessä.

Suomella oli maataloutta koskevissa EU-jäsenyysneuvotteluissa tiedollisesti käytössään paras mahdollinen joukkue: maatalousministerinä maanviljelijäkansanedustaja Mikko Pesälä, ulkoministerinä MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto, virkamiesneuvottelijoiden kärkikaartina MTK:n nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä ja jäsenyyden seitsemän ensimmäistä vuotta maatalousministerinä toiminut Kalevi Hemilä. Tiedon puute ei siis voinut olla selitys neuvottelujen lopputuloksen laatuun.

Vaikka maatalouskysymykset olivat todella vaikea pala Suomen EU-jäsenyyden pääarkkitehdeille, niin lähinnä ulkoministeri Haaviston toimet tuottivat jäsenyyssopimukseen Suomen pohjoisesta sijainnista johtuvat artiklatekstit ja poikkeamalausuman. Maapallon pohjoisimman maatalousvaltion, Suomen, saanto jäsenyysneuvotteluista koskikin itse asiassa vain maataloutta: vakavien vaikeuksien artikla 141, pohjoisen tuen artikla 142, ympäristötuen rakenteen fiskaalinen elementti ja mitoitus sekä kadmiumvapaan lannoitteen käyttöä koskeva määräaikainen poikkeus. Ainoa sanomaltaan yksiselitteinen näistä on ollut artikla 142, jonka pysyväisluonteisuutta kukaan ei ole asettanut kyseenalaiseksi. Artikla 141:llä tarkoitetut vakavat vaikeudet todistettiin Suomen taholta jo EU-jäsenyyden alkuvuosina pysyväisluontoisiksi, mikä on ollut keskeisesti esillä myöhemmissäkin sovellusneuvotteluissa. On varsin luonnollista, että Suomi on asettanut kaikissa neuvotteluissa tavoitteeksi sen, että komissio tunnustaa tämän näkökohdan, onhan senkin perusteena viljelyolojen pohjoisuus, vaikkakaan ei samassa määrin kuin niin sanotulla C-alueella.

Artikla 142:n pysyväisluontoisuuden merkitys on korostunut, kun kaikki muut jäsenyysneuvottelujen edellä mainitut tulokset ovat olleet jatkuvasti neuvottelujen ja muutosvaatimusten kohteena. On varsin ymmärrettävää, että pohjoisen alueen tuottajat pitävät kiinni omasta vahvistetusta tuloturvastaan. Toisaalta on sekin ymmärrettävää, että A- ja B-alueiden tuottajat vaativat asemansa parantamista. Näin muodostuu se tavoitetaso, johon neuvottelujen tulosta itse kukin aina vertaa.

Arvoisa puhemies! Maatalous on yritystoimintaa, mutta se poikkeaa muusta yritystoiminnasta varsin monella merkityksellisellä tavalla. Jokaisen yhdyskunnan, kuten koko maapallonkin, edun mukaista on, että maaperän hedelmällinen pintakerros pysyy hyvässä tuotantokunnossa ikuisesti. Tämä tarkoittaa, että tuotantotoiminnan pitää olla jatkuvasti siinä määrin kannattavaa, että sukupolvenvaihdokset voidaan tehdä.

Markkinatalouden muusta yritystoiminnasta poiketen tuilla on merkittävä osuus maatalousyrittäjien tulonmuodostuksessa. Kahta valtiota, Uutta-Seelantia ja Viroa, lukuun ottamatta kaikki valtiot ja niiden muodostamat yhteisöt maksavat maataloustukia. Eräs merkittävä syy tähän käyttäytymiseen on se, että näin halutaan varmistaa ravinnonsaanti hallinnassa olevalta alueelta kaikissa oloissa. Huoltovarmuus koetaan tärkeäksi asiaksi. Sen varmistamiseksi kehittyneillä yhteiskunnilla on omat toimijansa — näin myös Suomella Huoltovarmuuskeskus.

Suomessa nykyisellään noin puolet tuottajan tuloista tulee erilaisista tuista. Tukien synnyttämillä rahavirroilla on tuottajien itsensä ohella myös paikallisesti ja valtiokohtaisesti huomattava merkitys. Vuonna 2002 Suomi maksoi Euroopan unionille jäsenmaksua 1 123 miljoonaa euroa, mistä määrästä se sai varsinaisina maataloustukina takaisin 737 miljoonaa euroa eli noin 66 prosenttia. Merkittävää on, että tukea maksetaan paitsi ravinnon tuottamisesta myös niin sanotusta non-food-tuotannosta. Jälkimmäinen varmistaa sen, että pellot pysyvät vastuullisesti toimien hyvässä tuotantokunnossa. Luomutuotanto on jo sellaisenaan pellon kuntoa parantavaa luonnonhoitoa, mistä seuraa erityiskohtelu tukipolitiikassa.

Ne perustavaa laatua olevat syyt, jotka ovat pakottaneet Suomea vaatimaan erityiskohtelua Euroopan yhteisöjen yhteisessä maatalouspolitiikassa, saavat lisämerkitystä, kun ne projisoidaan yhteisön maatalouspolitiikan yleisiin pyrkimyksiin. Yksi avainsanoista on tehokkuus. Se tarkoittaa komissiosta katsottuna muun muassa sitä, että yksikön pitää olla todella suuri myös kotieläintuotannossa. Suomen maatalouspolitiikkaa johtanut ministeri Kalevi Hemilä näki tässä mahdollisuuden ajaa oman Maatalous 2000 -ohjelmansa mukaista tilakoon suurentamispolitiikkaa. Maidontuotannossa tämä on merkinnyt yli 50 lypsävää lehmää käsittävien yksiköiden suosimista investointipolitiikassa. Vaikka tämän politiikan mukaiset euronavetat ovat olleet C-alueella käytössä pisimmilläänkin vain vasta reilut viisi vuotta, ensimmäiset burn outit ovat jo tosiasia. Emännät ovat jättäneet isännät hoitamaan yksin elikkonsa. Jaksamattomuus on siis yksi merkittävä tekijä.

Suuryksikköpolitiikka saa C-alueen kotieläintaloudellista merkitystä myös toisella tavalla. Luonnonoloista ja historiallisista maanomistusoloista johtuen riittävän peltoalan koostaminen tapahtuu hankkimalla omistukseen tai vuokralle peltolohkoja laajalta alueelta. Tämä taas kohottaa kuljetuskustannuksia suhteessa tilanteeseen, että peltoala on yhtenäinen kokonaisuus. Tämän tulee näkyä tukikompensaationa C-alueella.

Euroopan unioni on ratsastanut Wto-neuvotteluissa tähdentämällä sitä, että sen yhteinen maatalouspolitiikka tukeutuu perheviljelmiin, mikä muiden neuvotteluosapuolten pitää ottaa huomioon. Komission ja pääosaston virkamiesten käsitys sopivasta tuotantoon osallistuvasta perhekoosta osoittautuu käytännössä siis varsin joustavaksi käsitteeksi. Muinoinen karjalainen suurperhe näyttää osuneen jonkun virkamiehen silmiin historiankirjasta.

Arvoisa puhemies! Olen edellä kuvannut sellaisia näkökohtia, joilla on merkitystä arvioitaessa nykyisen hallituksen tuloksia artikla 141 -neuvotteluista ja reagointia saavuttamiinsa tuloksiin. Maatalousministeri on toistuvasti todennut muun muassa täällä eduskunnassa, että neuvottelutulos on hyvä. Hän myös ilmoitti yksiselitteisesti päättäneensä alentaa pohjoista tukea vuosittain 3 prosentilla. Tuottajien vaste kumpaankin on ollut tyrmäävä. Se on ollut siinä määrin tyrmäävä, että lähes koko oppositio on katsonut välikysymyksen hallituksen kaatamiseksi olevan oikeutettu tässä tilanteessa.

Vaalien alla Suomen keskustan edustajaehdokkaat vaativat yhtäläisesti ytyä artikla 141 -neuvotteluihin moittien Lipposen hallitusten aikaansaannoksia — ainakin näin Pohjois-Pohjanmaalla. Nyt tuottajat itse ovat käyttäneet poikkeuksellisen ankaraa kieltä tuomitessaan Suomen keskustan toimet artikla 141 -neuvotteluissa ja ilmoitukset artiklaan 142 liittyen. Jälkimmäisiä aikomuksia on sittemmin peruttu, mutta keskustan ja hallituksen perusasennoituminen asiaan on käynyt kaikille täysin selville.

Kuten edellä kertomastani käy ilmi, lähtökohtatilanne artikla 141 -neuvotteluille ei ollut lupaava, mutta se oli pikkupiirteitä myöten Suomen keskustan maatalouseksperttien tiedossa. Siitä huolimatta vaalitaistelussa tuli luvattua asian kunnialla hoitaminen, jos vaalivoitto ja sen myötä valta puolueelle suodaan. Taktiikka kuitenkin petti. Neuvotteluissa komission kanssa pidettiin turhaa kiirettä, millä vain heikennettiin neuvotteluasemia entisestään.

Suomen kannalta pahinta neuvottelutuloksessa on, että yhtään rakenteellista, kestävää taloutta tukevaa elementtiä ei neuvottelutulokseen sisälly. Nyt jouduttiin vain jatkuviin heikennyksiin. C-alueelle ulotettavilla korotetuilla investointituilla vain heikennettäisiin tulevaisuuden toimintaedellytyksiä. Investoinnissa kannattamattomaan ei ole mitään järkeä.

Vihreän eduskuntaryhmän jäsenet tulevat ottamaan yksilöllisesti harkiten kantaa hallituksen nauttimaan luottamukseen. Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisesti olen jo ratkaisuni tehnyt. Kuulemani ja lukemani perusteella kannatan ed. Kankaanniemen tekemää perusteltua päiväjärjestykseen siirtymislauseketta.

Nils-Anders Granvik /r(ryhmäpuheenvuoro):

Värderade herr talman! Interpellationen är som sådan ett tandlöst dokument som radar upp både fakta och påståenden, men knappast någonting som inte tidigare debatterats. Själva frågeställningen, vilka åtgärder regeringen tänker vidta för att säkra livsmedelsproduktionens lönsamhet i hela landet, är för all del relevant. Samma frågeställning var ständigt aktuell också under den tidigare regeringens tid och kommer sannolikt att vara det också under nästa riksdagsperiod. EU:s föränderliga jordbrukspolitik ger varken odlarna eller beslutsfattarna någon arbetsro eller trygghet inför framtiden.

Arvoisa puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä suhtautuu kuitenkin vakavasti välikysymykseen, vaikka välikysymyksen tekijöillä ei ole ollut rohkeutta eikä kykyä nostaa itse asiakysymyksessä esiin ongelmia, joista varsinaisesti on kyse ja jotka ovat saaneet tunteet kuohumaan viljelijäkunnassa ennennäkemättömällä tavalla. Eduskuntaryhmä on vakavasti huolissaan niistä säröistä, joista on syntymässä niin alueiden kuin poliittisten päätöksentekjöiden välille sekä etujärjestöissä että poliittisella areenalla. Aina kun maataloudesta riidellään, valitettavasti viljelijä jää puristuksiin ilman omaa syytään.

Valitettava tosiasia on, että Suomi ei saavuttanut mitään niistä keskeisistä tavoitteista artiklaa 141 koskevissa neuvotteluissa, joiden taakse asettui kokonainen kansakunta täysin yksimielisenä. Voidaan todeta, että niin suurta yksimielisyyttä Suomen maatalouspolitiikan tavoitteista ei ole koskaan aikaisemmin koettu. Luotimme kolmen EU-huippukokouksen lupaukseen EU:n maatalouspolitiikan muotoilemisesta siten, että elintarviketuotantoa voitaisiin jatkaa unionissa kaikilla alueilla, joilla maataloutta on perinteisesti harjoitettu.

Haluamme omalta osaltamme sen jälkeen, kun komissio oli harjoittanut sanelupolitiikkaa neuvotteluissa, asettaa kyseenalaiseksi sen, onko komissio tutustunut huippukokousten linjauksiin.

Talman! Framförallt det påtvingade, sjunkande produktionsstödet på A—B-området leder i längden till att Sydfinland hamnar illa till. Då man adderar det nya 141-avtalet till det tidigare, kommer man fram till att stöden under en sjuårsperiod sjunker med 3—4 procent per år. Man behöver inte vara särskilt begåvad i matematik för att inse att med denna trend tar produktionsstöden så småningom slut. Eftersom den negativa trenden inte kunde brytas med den massiva uppbackning som nu fanns, måste man vara optimist för att orka tro att förhandlingarna nästa gång skulle vara lättare. Då har vi tio nya medlemsländer som noga kommer att bevaka sina intressen på den gemensamma marknaden.

Kuten aina politiikassa, on nytkin vastoinkäymisistä huolimatta mentävä eteenpäin. Kuten tunnettua, mitään suurempaa dramatiikkaa ei kohdistu meihin vuonna 2004, jollemme sitä itse saa aikaan. Valitettavasti olemme jo hyvän matkaa tällä tiellä. Maatalouden keskusjärjestöt MTK ja ruotsinkielinen SLC ovat tällä kertaa valinneet eri linjan. Linjana, johon maatalousministeri ja MTK:n puheenjohtaja usein viittaavat, on se, että tukikehityksen maan eri osien välillä on seurattava toisiaan, vaikka se olisikin negatiivinen eteläisille alueille komission sanelun vuoksi. Ruotsinkielinen SLC piti tällaista ennakkopäätöstä hätiköitynä suurten ratkaisujen ollessa edessä eikä voinut asettua ratkaisun taakse. Järjestössä katsottiin tällaisen kirjauksen johtavan suuriin riitaisuuksiin. Meidän on syytä muistaa, että nyt keskustelemme ainoastaan vuoden 2004 tuen jakautumisesta.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa muistuttaa, että suuri muutos maatalouspolitiikassa tapahtuu vasta vuonna 2005. Tuolloin tapahtuu sekä artikla 141 -sopimuksen osana lfa-sovellus että EU:n maatalousreformin toteuttaminenkin. On tärkeätä muistaa, että onnistuaksemme ensi vuonna tehtävässä suuressa remontissa, joka otetaan käyttöön vuonna 2005, on sekä etujärjestöpoliittisen että puoluepoliittisen koneiston oltava yhtenäinen eikä jakautunut eturyhmiin. Ei ole mitään syytä valita tässä vaiheessa linjaa ja soveltaa vapaaehtoisia tukileikkauksia niillä alueilla, joita 141-sopimus ei sanele.

Talman! Svenska riksdagsgruppen anser att vi i planeringen av tillämpningen av CAP-reformen och artikel 141 måste vara fördomsfria och beredda att använda alla de klossar och alternativ som finns till förfogande. Huvudlinjen i Finlands lantbrukspolitik har varit en så stor enhetlighet som möjligt både mellan områdena och mellan produktionsinriktningarna. En viss differentiering mellan områden har historiskt funnits och finns också idag. I detta sammanhang är det skäl att påminna om orsaken till att Finland har rätt att utbetala nationellt stöd enligt artiklarna 141 och 142, det är den låga värmesumman och korta växttiden plus småskalig struktur och dålig arrendering. Det är också skäl att i denna diskussion komma ihåg att det till denna del förekommer stora variationer mellan söder och norr i vårt land. Skördenivåerna är lägre ju längre norrut vi kommer och utfodringsperioden för husdjuren inomhus likaså längre.

On tuskin väärin tulkita komission sanelua tuotantotuen alentamisesta 141-alueella, joka tulee kompensoida investointituen korotuksella, viittaukseksi siihen, että tukipolitiikka ei tulevaisuudessakaan ole maassa yhtenäinen. Vastaavia vaatimuksia tuotantotukien alentamisesta 142-alueella ei ole. Komissaari Fischler totesi hyvin selvästi vieraillessaan Seinäjoella, etteivät artiklat ole kytköksissä keskenään, minkä vuoksi mahdollinen kytkentä on kansallinen keksintö. Monet seikat viittaavat siihen, että saamme hakea erilaisia ratkaisuja eri alueille, jos haluamme optimoida maksuvaltuutemme. Täytyy kyseenalaistaa, onko korkeimpien investointitukien käyttöönotto järkevä ratkaisu niille alueille, joilla on tuotantoon sidotuille tuille käyttämättömiä valtuuksia.

Uuden tukipolitiikan rakentamisessa vuodeksi 2005 ja siitä eteenpäin on monia ongelmia, mutta myös monia mahdollisuuksia. Valinta on tehtävä ensinnäkin tila- tai tasatukimallin tai niiden molempien yhdistelmän välillä. Kansallisen kasvinviljelytuen, josta tulee ympäristötuen lisäosa, soveltaminen sekä nautasektorin tukien ja tuotannon kytkentäaste ovat muita esimerkkejä. Oikeus lfa-tuen korotuksiin annettiin meille reformisopimuksessa, mutta nyt se on otettava käyttöön 141-tappioiden kompensoimiseksi; tämä olkoon myös yhtenä esimerkkinä. Tässä yhteydessä haluamme muistuttaa, ettei kasvihuone- ja vihannesviljelyä voida kompensoida lfa-tukea korottamalla, minkä vuoksi tämän sektorin on saatava erityiskompensaatio.

Hakiessamme ratkaisuja nyt ajankohtaiseen ongelmaan siitä, miten artiklan 141 soveltaminen vaikuttaa pohjoisiin alueisiin ja millaiselta koko suuri uudistus näyttää vuonna 2005, meidän on syytä muistaa, että kyse on linjan valitsemisesta pidemmäksi aikaa kuin neljäksi vuodeksi, joita 141-sopimus koskee. Toivottavasti elämää on myös vuoden 2007 jälkeen. Tämän vuoksi mielestämme on väärin lukita tilanne tavalla, joka voi olla poliittisesti vaikeasti korjattavissa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa muistuttaa siitä, että nyt keskustelun kohteena olevat ongelmat eivät ole itse aiheutettuja. Syynä on komission ymmärtämättömyys Suomen vaikeuksia kohtaan edellä mainittujen ilmastollisten olosuhteiden vuoksi. Ruotsalainen eduskuntaryhmä toivoo, että yhteisymmärrys saavutetaan maatalousneuvotteluissa nopeasti. Ryhmä suosittelee linjaa, johon ruotsinkielinen tuottajajärjestö yksimielisesti päätyi kaksi viikkoa sitten pitämässään kokouksessa. Siellä kohdistettiin katseet vuoteen 2005 ja todettiin yksimielisesti, ettei ole syytä leikata muita tukia kuin 141-sopimuksessa edellytettyjä.

Haluan päättää toteamalla, että talousarvioehdotuksessa on varattu varoja ensi vuodeksi niiden tukien maksatukseen, joihin täällä viittasin. Hallituksen laatiessa budjettiehdotustaan tarkoituksena tuskin oli säästöjen tekeminen kansallisella tukimomentilla.

Herr talman! Svenska riksdagsgruppen hoppas att regeringen beaktar vad vi ovan framhållit och vi föreslår enkel övergång till dagordningen.

Kari Kärkkäinen /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! "Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle / sa että karkoitit orjuuden / ja ettet taipunut sa sorron alle / on aamus" alkanut, synnyinmaa."

Nämä Finlandia-hymnin sanat, jotka ovat syntyneet, kun isänmaamme taisteli itsenäisyydestään tsaari-Venäjän sortoa vastaan, soivat nyt suomalaisen talonpojan mielessä. Tänä päivänä tämä talonpoika kokee olevansa yksin taistelussa oman elinkeinonsa ja perheensä puolesta.

Tänään täällä on väitetty keskustapuolueen, sosialidemokraattien ja en ole varma, onko Rkp:n, edustajien toimesta, että oppositio on hyvin populistinen. Tänne on tullut maatalousyrittäjiä eri puolilta Suomea seuraamaan keskustelua. He ovat parhaita vastaamaan, onko populismia nostaa esiin hätä kansallisesta maataloudesta.

Maatalous on varmaankin ainoa tuotannonala, jolla tulotaso on viimeisen 10 vuoden aikana jatkuvasti alentunut eikä noususuhdannetta ole nähty. Monella maatilalla työtä tehdään synkissä olosuhteissa huolimatta rakkaudesta isiltä perittyihin maihin. Mutta kuka jaksaa kyntää, puida ja luoda lantaa vuosia vain saadakseen hyvän mielen työn jatkamisesta ja pitääkseen tilan elossa eläkeikäänsä saakka?

Suomen EU-jäsenyyden aikana on EU:ssa toteutettu pian kolme maatalousuudistusta. Viimeksi paineita unionin maatalouspolitiikan muuttamiselle on aiheuttanut meneillään olevien monenvälisten Wto-kauppaneuvottelujen Dohan kierros. Tähän on liittynyt muun muassa esitys tuen irrottamisesta tuotannosta.

Suomen elintarvikesektori on selviytynyt toistaiseksi kohtuudella EU-jäsenyyden mukanaan tuomista muutoksista ja vyönkiristyksistä. Kuitenkin rajansa on myös maatalousyrittäjien ja muun tuotantoketjun sietokyvyllä. Toivottomuuden ja myönteisen tulevaisuuden näköalojen puuttumisen vuoksi esiintyy maatalousyrittäjillä jo nykyisin erityisen paljon työuupumusta ja muita stressioireita.

Kun keskustapuolue voitti vaalit ja pääministerin paikan, moni isäntä ja emäntä huokaisi helpotuksesta. Valoisampi aika ei kuitenkaan ole koittanut. Keskustalainen maatalousministeri Juha Korkeaoja noudatti uskollisesti kiltin EU-luokan mallioppilaan käytöstä ja hyväksyi Fischlerin laihan tarjouksen, jolla myytiin Etelä-Suomen viljelijät Brysseliin. Hieman puolalaista mentaliteettia, ja tulos olisi voinut olla toinen.

Tavoite Etelä-Suomen pitkäkestoisesta ja tasoltaan vakaasta kansallisesta tuesta oli puolueiden ja tuottajatahojen yksimielinen tahto. Kuitenkin Suomen hallitus hyväksyi ratkaisun, joka ei miltään osin vastannut asetettuja neuvottelutavoitteita. Osana 141-ratkaisua romuttui myös muun muassa hyvänä pidetty kasvinviljelyn kansallinen tukijärjestelmä. Kansallisen tuen leikkaus lähivuosina kohdistuu rankimmin kotieläin- ja puutarhatiloille. EU:n lfa- ja ympäristötukien nousu ei tätä menetystä kompensoi. Sovittu ratkaisu merkitsee lisää tilakuolemia ja työttömyyttä maaseudulla.

Ministeriö ja keskustan monet nokkamiehet ovat sittemmin ahkerasti yrittäneet uskotella, että 141-ratkaisu on kohtuullinen tai olosuhteisiin nähden jopa hyvä. Luulevatko he, että tätä sanomaa todella uskotaan? En usko, sillä tosiasiassa kyse on Suomen maatalouspolitiikan viime vuosien suurimmasta epäonnistumisesta, joka viimeistään kotimaisten neuvottelujen vaikeuksien myötä on nyt paljastunut. Hallituksen neuvottelutulos komission kanssa kertoo myös komission asenteesta Suomen elintarviketuotannon turvaamista kohtaan.

Me kristillisdemokraatit haluamme taata viljelijöiden tasapuolisen ja oikeudenmukaisen kohtelun sekä riittävän toimeentulon koko maassa. Yhdymme MTK:n valtuuskunnan vaatimukseen siitä, että Suomen hallituksen tulee taiteilla unionissa jäsenyyssopimuksen 141 artiklan alkuperäinen tarkoitus käyttöön. Tällöin se takaisi pitkäaikaisen ja tasapuolisen tukijärjestelmän myös Etelä-Suomeen.

Arvoisa herra puhemies! Neuvottelutulos artiklaan 141 perustuvien kansallisten maataloustukien leikkauksista ja sopimuksen kestosta korkeintaan neljän vuoden ajan on merkinnyt syystäkin lisääntyvää epävarmuutta ja huolta maatalousyrittäjien keskuudessa. Investointitukien nostaminen ei tunnu oikealta lääkkeeltä tilanteessa, jossa on mahdoton tietää, millainen tulevaisuus on tiedossa seuraavien neljän vuoden jälkeen. Sitä paitsi iso osa maatiloista on jo investoinut niin paljon kuin velanoton sietokyky on kestänyt. Tuskin he uusia rasitteita kaipaavat, vaikka saisivatkin siitä osan tukena.

Tehty neuvotteluratkaisu EU:n kanssa merkitsi lfa-tuen kytkemistä kansallisiin tukiin. Tämä osaltaan jo lisää entisestään mahdotonta maatalousbyrokratiaa ja on ristiriidassa EU:n oman maataloustukijärjestelmän selkiyttämiseen tähtäävän tavoitteen kanssa.

Arvoisa puhemies! Tuo lokakuinen neuvotteluratkaisu on nyt poikinut ison kotimaisen ongelman, kun olisi kyettävä löytämään siedettävä ratkaisu, joka huomioi myös 141- ja 142-alueiden väliset tukierot. Huonon 141-neuvottelutuloksen seurauksena olemme siis suurissa vaikeuksissa, jotta maamme eri alueiden viljelijöiden välinen kilpailutasapaino voidaan säilyttää.

En ole koskaan kuullut, että esimerkiksi naisten ja miesten välistä palkkatasa-arvoa olisi edistetty sillä, että paremmin palkatuilta miestyöntekijöitä leikataan pois tuloja, jotta naiset eivät kokisi työtään vähempiarvoiseksi. Kuitenkin esillä on ollut vastaavan tyyppinen ratkaisu maatalouden osalta, emmekä ministeri Korkeaojalta ole saaneet selkeää vastausta siitä, miten asian osalta aiotaan jatkossa edetä.

Miksi ruoan arvonlisäveron alentaminen ei kelvannut keskustalle?

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä lähtee siitä, että viljelijöiden toimintaedellytyksiä ja työstään saamaa tuloa ei tasata leikkaamalla kotimaisilla päätöksillä 142-alueen kansallista tukea, vaan katsomme että tilannetta 141-alueella tulee helpottaa muilla ratkaisuilla. Haluamme osaltamme olla edistämässä eteläisen Suomen maataloustuottajien toimintaedellytyksiä. Olisi mieletöntä, jos pellot maamme viljavilla alueilla kasvaisivat kesantona. Tätä ei tule kuitenkaan tehdä viemällä toimeentulon edellytyksiä 142-alueen viljelijöiltä.

Arvoisa puhemies! Maamme pohjoinen sijainti ja pitkät etäisyydet nostavat elintarviketalouden tuotantokustannuksia. EU-maista Suomi verottaa elintarvikkeita toiseksi raskaimmin Tanskan jälkeen. Keskimääräinen elintarvikkeiden arvonlisävero EU-maissa on runsaat 7 prosenttia, kun Suomessa se on 17 prosenttia.

Tämän vaalikauden mittavien veronkevennysten joukkoon ei mahtunut kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettiinsa sisällyttämää esitystä ruoan arvolisäveron alentamisesta. Ruoan arvonlisäverotuksen alentaminen on myös elintarviketuotannon tulevaisuuden kannalta hyvä esitys, mutta nyt se ei enää tunnu keskustalle kelpaavan, toisin kuin vaalien alla ja viime vaalikaudella puhuttaessa.

Kansallista maataloustukea tarvitaan sen turvaamiseksi, että alkutuotantokustannuksiltaan maailman kalleimpiin kuuluvan kotimaisen ruoan myyminen kohtuuhintaan suomalaisille kuluttajille olisi mahdollista. Tuki ei tule vain maatalousyrittäjille, vaan sillä turvataan terveellinen ruoka ja turvallisuuspoliittisesti elintärkeä ruoan huoltovarmuus.

Mitä tulee ruuan ekologisuuteen, merkittävimmäksi tekijäksi nousee, kuinka kaukaa ruoka-aineet on tuotu. Eksoottiset etelänherkut vaativat liikennepäästöjä moninkertaisesti enemmän kuin kotoinen lähiruoka. Esimerkiksi riisiannos lautasella aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä viisi kertaa enemmän kuin vastaava peruna-annos. Jos kuluttajille maittavat geenimuunnellut tuotteet tai hormonilihat, voidaan suomalaisen elintarviketuotannon tulevaisuuteen suhtautua ilman huolen häivää, koska lähiruokatavoitteesta voidaan silloin luopua. Kuitenkin selvää on, että näillä leveysasteilla ei elintarvikkeita kyetä tuottamaan ilman tuotantotukea. Sen onneksi ymmärtää valtaosa myös Suomen kansasta.

Arvoista puhemies! Ainakin meillä Pohjois-Savossa viljelijä ajattelee, että Suomen keskusta on ajanut talonpojan asemaa. Tätä saattoi päätellä keskustan viime puoluekokouksen kannanotoista. Yhdeksän kuukautta on kulunut, ja olemme nähneet tuloksen: tavoitteet on unohdettu. Joko puolueen uusi strategia keskustalaisesta kaupunkipuolueesta on nykyisten kansanedustajien ja ministereiden missio, tai sitten neuvottelijat ovat epäonnistuneet EU-neuvotteluissa.

Raimo Vistbacka /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kuten tiedämme, Suomen jäsenyys Euroopan unionissa runnottiin läpi keskustan johtaman Ahon hallituksen toimesta. Tuolloin jäsenyysneuvotteluja maatalouden osalta veti pitkälti keskustalainen ulkoministeri, maataloustuottajien entinen puheenjohtaja Heikki Haavisto. Maatalousasioissa eräänä johtavana virkamiehenä toimi MTK:n nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä. Väitetään, että pitkälti hänen käsialaansa ovat Suomen maataloustukia käsittelevien artiklojen 141 ja 142 tulkinnanvaraiset sanat.

Keskusta on siis kaulaansa myöten EU-maataloussopimussuossa. Kukaan ei tämänpäiväisen tietämyksen valossa voi enää väittää Suomen onnistuneen neuvottelemaan itselleen hyvää jäsenyyssopimusta. Sen on todennut myös puhemies Lipponen Ulkopolitiikka-lehdessä hiljattain olleessa kirjoituksessa todetessaan, että "ulkoministeri Heikki Haavisto epäonnistui yrittäessään neuvotella vuonna 1994 muutoksen artiklan tulkintaan". (Ed. Pulliainen: 141 artiklan tulkintaan!) — Artiklan tulkintaan.

Ironista sinänsä, että vuonna 1994 neuvotellun Suomen maataloussopimuksen haamu saapuu paikalle juuri nyt, kun keskusta on jälleen hallitusvastuussa ja Suomella on keskustalainen maatalousministeri. Luuranko pyrkii esiin kaapista, jossa se on keskustaa vuosikaudet odottanut. Siellä se on kuunnellut kaikki keskustan ja MTK:n johdon palopuheet hyvästä maataloustuloratkaisusta ja loistavasta neuvottelutuloksesta. Olisi luullut niin Ahon kuin Haavistonkin vuonna 94 ymmärtäneen, että mikäli sopimustekstiin jätetään pientäkään tulkinnanvaraa, vahvempi osapuoli tulkitsee sitä aina omaksi edukseen. Näin kävi viimekesäisissä ministeri Korkeaojan ja maatalouskomissaari Fischlerin välisissä neuvotteluissa.