Täysistunnon pöytäkirja 114/2003 vp

PTK 114/2003 vp

114. TIISTAINA 16. JOULUKUUTA 2003 kello 10

Tarkistettu versio 2.0

Oikeusministeriön hallinnonala 25

 

Anni Sinnemäki /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oikeusministeriön pääluokan kohdalla valiokunta on puuttunut kahteen kysymykseen, joista itse asiassa molemmat ovat valtion talousarvion käsittelyn yhteydessä jonkinlaisia ikuisuuskysymyksiä, ainakin viiden vuoden perspektiivillä. Toinen on rangaistusten täytäntöönpanon toimintamenot eli ehkä arkisemmin vankeinhoidon määrärahat. Niin kauan kuin itse olen istunut eduskunnassa, vuodesta 99, vankeinhoidon määrärahatilanne on ollut vaikea, ja itse asiassa se on vuosi vuodelta pahentunut. Taustalla on kehitys, joka myös lähti käyntiin vuodesta 99 itse asiassa, eli vankiluvun kasvu. Vankiluvun kasvu selittyy varmaan monenlaisilla asioilla. Yksi niistä on se, että meillä yksinkertaisesti on ruvettu käyttämään hieman kireämmin niitä asteikkoja, joilla ihmisiä tuomitaan vankilaan, ja toisaalta esimerkiksi huumerikollisuuden tutkintaan on panostettu ja sitä kautta sieltä on myös tullut enemmän syytteitä. On varmasti muitakin syitä.

Mutta määrärahojen kannalta olennaista on se, että ne vangit, jotka vankiloissa ovat, meidän pitäisi heidän kannaltaan asiat hoitaa niin, että määrärahat ovat riittäviä. Viimeisten vuosien aikana myös vankien terveydentila on ollut huononemaan päin. Tämä on tarkoittanut sitä, että vaatimukset vankien terveydenhoidon menoihin ovat myös kasvaneet.

Valiokunta lisäsi vankeinhoidolle 2 miljoonaa euroa, mistä olen itse erittäin tyytyväinen, että tämä asia otettiin niin vakavasti, että se päätettiin ottaa niiden kysymysten joukkoon, joihin eduskunta omassa kuitenkin aika rajatussa listassaan lisää määrärahoja. Tämä varmasti myös osoittaa sitä, että kun tilanne on huonontunut vuosi vuodelta, niin nyt katsottiin, että ei voida päästää budjettia menemään tämän suuntaisena. Tähän varmasti vaikutti myös se, että oikeusministeri Johannes Koskinen talousarvion käsittelyn aikana totesi, että itse asiassa, jos haluttaisiin selvitä vankeinhoidossa edes sillä tasolla, millä ollaan tänä vuonna, niin tarvittaisiin 3 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Sen lisäksi hän otti esiin lakivaliokunnan budjettimietinnön, joka oli keskittynyt nimenomaan vankeinhoidon kysymyksiin, ja totesi, että itse asiassa tarvittaisiin 6 miljoonaa euroa lisää rahaa, jos haluttaisiin saada aikaan joitain niistä parannuksista, joita lakivaliokunta omassa mietinnössään esittää.

Eräs mahdollisuus korjata tätä tilannetta tulevaisuudessa olisi se, että vankien terveydenhuoltomenot otettaisiin arviomäärärahaksi. Tällä hetkellä vankeinhoidon toimintamenot ovat yksi summa, ja jos tulee sairastamisia tai joudutaan lähettämään ihmisiä sairaalahoitoon, tarvitaan lääkäreitä, niin tämä raha on sitten pois muista toimintamenoista, ja muilla toimintamenoilla taas on tarkoitus rahoittaa esimerkiksi vankien työtoiminta tai huumeohjelmat tai vankien opiskelu. Eli mitä enemmän sairastetaan, niin se on sitten pois muusta toiminnasta. Mutta jos terveydenhoitomenot otettaisiin arviomäärärahaksi, niin silloin vankeinhoitolaitoksen henkilökunta ei joutuisi siihen tilanteeseen, että samalla kun he lähettävät sairaan ihmisen sairaalaan, he tietävät, että se on itse asiassa pois muiden vankien työtoiminnasta. Tämä asia on ollut käsittelyssä, ja oikeusministeri Koskinen sanoi, että hän on asiasta valtiovarainministeriön kanssa keskustellut, mutta nämä keskustelut eivät ole johtaneet tuloksiin, mutta että tämä olisi varmasti yksi mahdollisuus sille, että tätä vankeinhoidon tilannetta pystyttäisiin helpottamaan. Meidän lainsäädäntömme mukaanhan tietenkään vankila ei saisi olla paikka, jossa saisi huonompaa terveydenhuoltoa kuin siviilissä ihmiset saavat.

Toinen asia, joka mielestäni on huolestuttava, on se, millä tavalla vangit itse asiassa pystyvät osallistumaan joko opiskeluun, erilaisiin kuntoutusohjelmiin tai työhön. Aikaisempina vuosina tämä osallistumisprosentti on ollut noin 70. Nyt vuodelle 2004 talousarviossa tavoitteeksi asetetaan, että 53 prosenttia vangeista osallistuisi jonkinlaiseen kokopäiväiseen toimintaan, mutta vankeinhoitolaitokselta saadun selvityksen mukaan itse asiassa tämä 53 prosenttia on luultavasti ylimitoitettu. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että noin puolet vangeista viettää päivänsä selleissä. Tämä ei kyllä millään tavalla vastaa sitä lainsäädännön vaatimusta, että vankeusrangaistus on pelkkä vapausrangaistus, että ei sen pitäisi ikään kuin olla ihmisen täydellistä passivoimista, ja jos ajatellaan sitä, että vankien pitäisi sitten, kun he vapautuvat vankilasta, myös jollain tavalla selvitä siviilielämässä, niin siviilielämässä selviämistä tuskin edesauttaa se, että on istunut esimerkiksi puolitoista vuotta joka päivä sellissä.

Toivoisin, että tämän jälkeen, kun eduskunta on tähän asiaan kiinnittänyt huomiota niinkin voimakkaasti, että määrärahoja on myönnetty lisää, oikeusministeriössä vankeinhoitolaitoksen menoihin otettaisiin rohkeampi ja reippaampi ote ja näitä asioita ruvettaisiin hoitamaan sillä tavalla, että ne myös olisivat kunnossa.

Arvoisa puhemies! Toinen asia, johon puututtiin, oli avustukset saamelaisten kielipalveluihin. Tämä asia liittyy uuden saamen kielilain käsittelyyn, jonka yhteydessä perustuslakivaliokunta otti kantaa, että valtioneuvoston täytyy yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa selvittää, millaisin voimavarapanostuksin saamelaisten kielellisten oikeuksien toteutumisen hyväksi tehtyä työtä voidaan tehostaa edelleen.

Esitellessäni valiokunnassa jaoston osuutta mietintöön sanoin, että tämä perustuslakivaliokunnan kanta, joka siis otettiin meidän mietintömme pohjaksi, oli aika mieto, mutta silloin ed. Rossi totesi, että kyllä se on ihan tiukka kanta ja tällä tarkoitetaan sitä, että valtioneuvosto todellakin selvittää nämä määrärahatarpeet, koska on hyvin tiedossa, että tämän uuden kielilain vaatimuksia — mahdollisesti ei kyllä lakia edeltävänkään tilanteen vaatimuksia — ei niillä tulkkaus- ja käännösmäärärahoilla pystytä saavuttamaan, mitä tällä hetkellä on olemassa. Saamelaiskäräjät itse tässä yhteydessä esittivät määrärahalisäystä, ja vihreiden ja vasemmistoliiton vastalauseissa tästä asiasta on esitykset eli periaatteessa vielä olisi mahdollista näiden puolesta äänestää.

Kääntämisen ja tulkkauksen kannalta tärkeää olisi ehkä se, että saamelaisalueella toimiville viranomaisille varattaisiin sellaiset rahat, että nämä viranomaiset voisivat kouluttautua saamen kielen taitoiseksi, sellaiset viranomaiset, jotka sitä tällä hetkellä eivät ole, koska totta kai näiden viranomaisten kaksikielisyys pidemmällä aikavälillä säästäisi tulkkaus- ja käännöskuluja.

Arvoisa puhemies! Tässä nämä asiat olivatkin.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Kuten ed. Sinnemäki edellä totesi, vankeinhoitolaitos on jo jonkin aikaa paininut vakavan resurssi- ja henkilöstöpulan kanssa. Pohjoismaisessa vertailussa suomalaisten vankiloiden käyttöaste on jo muutaman vuoden ajan ollut kiihtyvällä vankimäärän kasvunopeudellaan kärkisijoilla. Kasvu ei kuitenkaan ole tapahtunut kivutta. Ylikuormitetun vankeinhoitomme ongelmat ovat olleet näkyvissä jo pidemmän aikaa, ja tiedän, että oikeusministeriön sisällä asiaa on yritetty korjata jo useaan otteeseen. Syystä tai toisesta julkinen keskustelu vankiloidemme todellisuudesta ei kuitenkaan ole saanut tuulta alleen ennen kuin tänä syksynä.

Vankeinhoitolaitoksen rakennemuutoshankkeen johtoryhmän viime tammikuisessa toimenpide-ehdotuksessa arvioidaan, että vankien määrä tulee seuraavien vuosienkin aikana todennäköisesti vielä kasvamaan nykyisestä jopa muutamalla sadalla. Samainen johtoryhmä tunnisti nykyisen vankeusprosessin puutteeksi ja ongelmaksi muun muassa sen, ettei nykyisillä resursseilla ole mahdollista tukea suunnitelmallisesti rikos- ja vankilakierteen katkaisua, vaan vankien saama tuki ja kuntoutus on täysin riippuvainen sijoitusvankilan vajavaisista resursseista sekä työvoiman riittävyydestä tai riittämättömyydestä eikä onnistunutta siirtymää vankilasta vapauteen ole voitu taata niukasti resursoitujen tukiohjelmien kautta kuin vain murto-osalle vangeistamme. Siksi onkin valitettavaa, että ahtaiksi ja niukoiksi käyneiden seinien ohella vankiloidemme henkilöstöluku ei vankien määrän kasvusta huolimatta ole noussut, vaan sen kasvu on ollut lähes pysähtyneenä viimeiset viisi kuusi vuotta.

Ylikuormitetuissa vankiloissa turvallisuusongelmat ovat selvästi lisääntyneet. Tiivis ja ahdas asuminen pienissä selleissä on puolestaan lisännyt riskiä tartuntatautien leviämiseen. Eikä liian pienillä henkilöstöresursseilla mahdollisteta kuntouttavaa työtoimintaa vangeilla, kun henkilöstön sairastuessa tai ollessa koulutuksessa tai osallisena vankien kuljetuksessa vankien on täytynyt tyytyä päivään sellissä. Vankiloiden turvallisuus on puolestaan uhattuna, kun ajoittain yksi työntekijä on joutunut hoitamaan samaan aikaan useitakin työpisteitä.

Tässä tilanteessa vankeinhoidon henkilökunta on jo usean vuoden joutunut toimimaan jaksamisensa äärirajoilla. Eikä henkilöstön työmotivaatiota ole ainakaan lisännyt, että heidän osallistumisensa erilaisiin ohjelmiin tai niiden vetäminen on käytännössä tarkoittanut henkilöstövajetta muualla, muun muassa valvontatehtävissä.

Arvoisa puhemies! Pahimmissa painajaisissani väijyy mielikuva venäläisistä vankiloista, joissa ylibuukattuihin alkeellisiin oloihin sijoitetut vangit eivät kärsi ainoastaan vapausrangaistusta vaan ovat käytännössä hengenvaarassa ahtauden sekä huonon hygienian ja terveydenhuollon seurauksena. Venäläisten omien arvioiden mukaan yli puolet eli puoli miljoonaa vankia sairastaa erilaisia tauteja ja huolestuttavinta on aids-tapausten, mielenterveysongelmien ja tuberkuloosin kulonnopea lisääntyminen näissä vankiloissa. Valitettavasti painajaiseni on viime vuosina hiipinyt askel askeleelta lähemmäksi myös Suomea.

Vaikkei edes vanhimmissa vankiloissamme vielä voida puhua vakavasta puhtaanapito-ongelmasta, ylikuormitettujen vankiloiden terveydenhuolto on jo käytännössä kriisiytynyt. Vankiloihin näyttää kertyvän yhä enemmän erittäin vaikeahoitoisia ja vakavasti sairaita potilaita, joilla on sekä krooninen psyykkinen sairaus että henkeä uhkaavia päihdevieroitusoireita. Viime vuoden lopulla tehdyn tutkimuksen mukaan 46 prosentilla vangeistamme on todettu vakava huumeongelma, lähes 40 prosentilla oli puolestaan alkoholiperäinen sairaus, lähes 40 prosenttia kärsi psykiatrisista oireista ja lähes 30 prosentilla oli todettu hepatiitti C-tartunta. Tuntuukin siltä, että osa yhteiskunnan sairaanhoitovelvoitteista on kaatunut ja sysätty vankiloille, joiden lähes paikallaan pysyneestä perustoiminnan rahoituksesta terveydenhuoltokulut syövät koko ajan suuremman ja suuremman osa. Eikä vankeinhoitolaitoksella on juurikaan mahdollisuuksia itse vaikuttaa terveydenhoitokustannusten kehittymiseen: sairas vanki on oikeutettu hoitoon myös rangaistuksen täytäntöönpanon aikana, jopa vankilan muun toiminnan kustannuksella.

Arvoisa puhemies! Ennen elokuista budjettiriihtä oikeusministeriö oli jo esittänyt lisäpanostusta uusien vankien terveydenhuollon menojen kattamiseen. Syystä tai toisesta vangit ja vankilat olivat ilmeisesti helppo leikkauskohde silmiinpistävästä ja jopa perusoikeuksien rikkomista hipovasta tilastaan huolimatta. Onneksi lakivaliokunnan valveutuneisuus ja vakavat äänenpainot asiassa sekä asian saama julkisuus saivat tukea valtiovarainvaliokunnan esityksessä, joka osittain korjaa vankiloidemme heikkoa tilaa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä haluaa kuitenkin turvata sekä muiden toimintamenojen riittävyyden että vankien terveydenhoitopalveluihin kohdennetut lisäresurssit. Siksi vasemmistoliiton varjobudjetin mukaisesti esitämme vankeinhoidon toimintamenoihin 3 miljoonan euron lisäystä, josta kohdennamme 1,2 miljoonaa terveydenhuoltomenoihin siten, kuin viidenteen ehdotukseen on kirjattu.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! On tärkeää, että eduskunta turvaa vähemmistöjen oikeudet. Yksi tällainen vähemmistö on meille saamelaiset. Perustuslakivaliokunta mietinnössään kielilaista edellytti, että saamen kielen tulkki- ja kääntämispalvelujen turvaamiseksi lisätään voimavaroja. Valitettavasti hallituspuolueet eivät neuvotteluissaan ole näitä voimavaroja lisänneet, vaan ne on jääneet edelleenkin sille tasolle, mitä varsinaisessa budjettiesityksessä esitetään. Nämä voimavarathan perustuslakivaliokunta totesi riittämättömiksi. Tämän johdosta esitämme yksityiskohtaisessa käsittelyssä, että tulkki- ja kääntämispalvelujen turvaamiseksi lisätään voimavaroja.

Toiseksi, on tärkeätä huolehtia myöskin vapautuvien vankien sopeuttamisesta vapaaseen yhteiskuntaan. Tässä suhteessa on erityisen merkittävää, että ne järjestöt, jotka tekevät työtä tämän sopeuttamisen hyväksi, saisivat riittävästi varoja, ja myöskin, että vankeinhoitolaitoksella olisi riittävästi varoja ostaa näitä palveluja. Eräs tämmöinen järjestö on Tampereella toimiva Silta-Valmennus, joka on useana vuonna jo tehnyt tätä työtä ensin pilottihankkeena ja nyt pysyväisluontoisena toimintana ja saavuttanut myöskin erinomaisen hyviä tuloksia. Jos yhteiskunta haluaa säästää, niin tämmöiset kohteet ovat juuri niitä, missä voidaan säästää, sillä on selvää, että kun voidaan sopeuttaa vankilasta vapautuva vanki yhteiskuntaan ja hän ei enää syyllisty rikoksiin, niin silloin yhteiskunta on voittanut paljon. Tämä työ on erittäin kannatettavaa, ja siihen kannattaa riittävästi varoja asettaa.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Suomi on ratifioinut vankeinhoitoa koskevat kansainväliset sopimukset, ja eduskunta on määritellyt tason, jolla vankeinhoidon tulee olla. Kuitenkin nyt tiedän, että nykyisillä resursseilla vankeinhoito ei näitä kriteereitä täytä. Erittäin hyvin lakivaliokunta on lausunnossaan käsitellyt nimenomaan vankeinhoidon tilaa, ja myös valtiovarainvaliokunta on mietinnössään ottanut tämän asian pääkäsittelyn kohteeksi. Täällä jo edustajat Sinnemäki ja Sirnö toivat hyvin esille vankeinhoidon tilan ja sen, mitä kaikkea nämä ongelmat sisältävät.

Se, että valtiovarainvaliokunta nyt lisää vankeinhoitoon 2 miljoonaa, on todella myönteinen ja hyvä asia. Täällä jo kuulimme, että on kysymys pitkästä kehityksestä, useamman vuoden aikana ovat nämä määrärahat olleet alimitoitetut, ja vankien määrä on lisääntynyt. Eikä pelkästään vankien määrän lisääntymisestä resurssivaje ole vaikeutunut, vaan myös siitä, mitä kaiken kaikkiaan toiminta vankeinhoidossa on edellyttämässä. Se on muuttunut entistä vaikeammaksi, vaativammaksi, siitä aiheutuen, että vangeilla on erilaisia ongelmia vankilaan tullessaan. Ei ole pelkästään kysymys rikoksesta ja sen rangaistuksen sovittamisesta, vaan siitä, niin kuin täällä jo ed. Sirnö ihan tutkimustiedonkin perusteella toi esille, miten vankien kohdalla huumeongelmat, alkoholiongelmat ja psykiatrisiin sairauksiin liittyvät asiat ovat lisääntyneet. Tämä todella edellyttää monenlaista vaativaa hoitoa. Näin se, millä resursseilla ne nyt on hoidettu, on noussut hyvin selkeästi keskusteluun paitsi täällä myös yleisesti jo nyt yhteiskunnassakin. Meistä monet, jotka olemme vankiloissa vierailleet, olemme sen jo ihan lyhyellä käynnillä saaneet todeta, että siellä kyllä vankeinhoitoviranomaiset ja työntekijät tekevät kaikkensa, mutta resurssit eivät riitä ja väsymystä, uupumusta, tulee.

Valtiovarainvaliokunta on mietinnössään nostanut hyvin esille sen, että vankien terveydenhoidon rahoitus irrotetaan erilleen muusta vankeinhoidon rahoituksesta, jotta muut toiminnot ja henkilöstö eivät joutuisi kärsimään vankien sairastavuuden vuoksi. Tämä varmasti on todella tärkeä kohta, jos ajatellaan kaikkia toimintamenoja ja sitä, kuinka suurin osa menee nimenomaan terveydenhuollon menoihin.

Täällä jo edellä on tullut esille, että valtiovarainvaliokunta on mietinnössään nostanut tätä määrärahaa 2 miljoonaa. Sitten ministeri Koskinen on jo tuonut esille, että 6 miljoonaakaan ehkä ei ole ihan riittävä. Joka tapauksessa 2 miljoonaa on pienehkö summa niihin tarpeisiin nähden. Nyt täällä on tehty eri esityksiä myös tämän 2 miljoonan lisäksi. Meidän eduskuntaryhmämme on myös omassa vaihtoehtobudjetissaan nostanut vankeinhoidon ja esittää siihen lisämäärärahaa, joka kohdistuisi erityisesti vankeinhoidossa vankien kuntoutukseen. Me olemme useassa eri yhteydessä puhuneet Kansallisesta terveysprojektista ja hoitoon pääsystä, hoidon jatkuvuudesta ja hoidon oikein kohdentamisesta. Nyt on todella tärkeää, että myös tämän ryhmän, vankien, terveydenhoito, sairaanhoito, nostettaisiin esille myös siinä muodossa, että se viedään loppuun saakka. Kysymys ei ole pelkästään rangaistusajasta, vaan siitä, että kuntoutumisesta huolehditaan, yhteiskuntaan takaisin palaamisesta huolehditaan, eli tähän tarvitaan lisärahoitusta.

Itse omassa talousarvioaloitteessani olen nostattanut erityisesti vankeinhoidossa vankien psykiatrisen sairaanhoidon eli ehdottanut toimintamenojen lisäystä psykiatrisen hoidon resurssien lisäämiseksi. Näen tämän tärkeäksi erityisesti, koska vankeinhoitolaitos on joutunut entistä enemmän ottamaan vastuuta ei pelkästään yleisesti tästä terveydenhuollosta ja kuntoutuksesta ja päihdehoidosta vaan hyvin vaikeasta psykiatrisesta hoidosta. Tämä hoito vaatii hyvinkin pitkälle vietyjä erilaisia toimintoja, ja vankiloissa erityistyöntekijöitten, lääkäreitten, virkoja on vaikea saada. Erityisesti etäällä asutuskeskuksista olevissa vankiloissa ei esimerkiksi psykiatrista hoitoa voida toteuttaa, koska ei ole omaa hoitavaa henkilökuntaa ja määrärahoja sillä lailla ei ole psykiatrisen hoidon hankkimiseen ostopalveluna ollut riittävästi. Näin tähän tulisi saada lisää.

Jos vankiloiden terveydenhuollon henkilöstöä ja toimintaresursseja ei selvästi paranneta eikä rakenneta riittävää jatkohoitoverkostoa vapautuville vangeille, näen myös, että se näkyy uusintarikollisuuden määrässä. Se ei ainakaan pienene, pysyy siis edelleen korkealla tasolla. Tiedämme myös sen, että vankipaikka maksaa suhteellisen paljon, ja siksi tämä tulisi ottaa huomioon kaiken kaikkiaan. Tietenkään kysymys ei ole pelkästään rahasta, tästä taloudellisesta puolesta, vaan siitä, että vankeinhoidossa toteutuisi inhimillinen hoito ja kaikki se, mitä vanki saisi vankilassaoloaikana, tukisi hänen psyykistä ja fyysistä terveyttänsä ja yhteiskuntaan palaamista.

Näin valiokunta mietinnössään on erittäin myönteinen, mutta tähän tulisi vielä saada (Puhemies: 7 minuuttia!) lisää, koska vankiloissa on myös vankimäärän seuraavina vuosina oletettu nousevan. Kaiken kaikkiaan jo nyt on sillä tavalla kriisiytynyt tilanne, että tämä määrän kasvu ja sairastavuus ja hoitohenkilöstön vähäisyys aiheuttavat näitä vaikeuksia.

Rosa Meriläinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Minusta on erittäin harmillista, että ministeri Koskinen ei ole ollut täällä debatoimassa, ottaen huomioon, miten laajapohjaisesti ja kärjekkäästi eduskunnassa on kiinnitetty huomiota vankeinhoidon jo pitkään jatkuneisiin ongelmiin. Jotta nyt en toistaisi, kun kello on jo 23, kaikkea sitä, mitä täällä ovat esimerkiksi edustajat Sinnemäki, Sirnö ja Rauhala sanoneet, haluan vain kiinnittää huomiota yhteen erityisongelmaan vankeinhoitoon liittyen, mikä osin pohjautuu siihen, että edelleen keskeneräisessä, toivottavasti ei ikuisesti keskeneräisessä, väitöskirjassani keräsin aineistoni vankilassa huume-ehtoisten vankien piirissä.

Vaikka nyt vankeinhoidon tilanne ei ollut minun suoranainen tutkimuskohteeni, en voinut välttyä huomaamasta, että vankien itsensä puheissa semmoisena keskeisenä kriittisenä pisteenä, minkä takia kaikki, joka voi mennä pieleen, sitten kuitenkin aina menee pieleen vapautumisen jälkeen, on se, että vapautumishetkellä asuntoa ei ole. Tämä on osin myös kuntien vika, mutta se homma pitäisi hoitaa siis ennen vapautumista ja siten on vankeinhoidon asia.

Suomen asunnottomista vapautuvat vangit ovat yksi huono-osaisimmista ryhmistä sillä tavalla, että siellä tiivistyvät asunnottomuuteen liittyvät äärimmäisen kehnot muodot, kadulla asuminen, rappukäytävät jnp. Vankien asunnottomuus korostuu Pääkaupunkiseudulla. Helsingissä vapautuu vuosittain noin neljäsataa vankia vailla asuntoa, joten se määrä ei ole mitenkään vähäinen. Koko maassa asunnottomien vapautuvien vankien lukumäärä on alle kymmenessä vuodessa kasvanut kolmanneksen. Jos ei riitä edes empatia syyksi tämän asunnottomuusongelman ratkaisemiseen, niin toivoisi, että edes koko yhteiskunnan etu siinä, että annettaisiin edes jonkinlaisia eväitä siihen, että siviilielämä voisi järjestyä. Jos vaikka olisi jo onnistuttu, mikä sekin on sinänsä harvinaista, että on onnistuttu, antamaan avaimia päihteettömään elämään vankeinhoidon aikana, ei sitä romutettaisi sitten siinä vaiheessa välittömästi, kun vapaudutaan kadulle ja ehkä sitten ne satunnaisten kaverien kämpät ovat sellaisia, jotka eivät siihen päihteettömyyteenkään houkuttele.

Mutta kaikesta tästä olisin kovasti mielelläni täällä ministeri Koskisen kanssa keskustellut, mutta toivottavasti tämmöisiä tilanteita tulee myöhemminkin. Olen tästä kyllä itse asiassa kyselytunnilla joskus Koskiselta kysynytkin, ja hän ilman muuta ongelman tunnisti. Kaikissa näissä vankiloihin liittyvissä kysymyksissä näyttää olevan, että kyllä nyt oikeusministeriössä nämä on selvästi tunnistettu, mutta kun ei nyt ole kysymys mistään kansantaloutta horjuttavista rahasummista, niin minusta on aivan uskomatonta, että vuositolkulla tämmöiset asiat jätetään vätysmäisesti hoitamatta. Se on häpeällistä.

Yleiskeskustelu päättyy.