Täysistunnon pöytäkirja 114/2008 vp

PTK 114/2008 vp

114. TORSTAINA 27. MARRASKUUTA 2008 kello 16.02

Tarkistettu versio 2.0

2) Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomus 2007 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Suomen valtuuskunnan kertomus ETYJ:n parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnasta vuonna 2007 Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan kertomus Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnasta vuonna 2007

 

Pertti Salolainen /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Hyvät edustajat! Eduskunnan kansainvälisen täysistuntokeskustelun tämänvuotinen aihe "Maailman ruokakriisi" on polttavan ajankohtainen ainakin niiden noin sadan miljoonan ihmisen kannalta, jotka ovat viimeisten parin vuoden aikana pudonneet nälästä kärsivien ihmisten joukkoon.

YK:n elintarvikejärjestön Faon mukaan aliravitsemuksesta kärsii maapallolla vajaat miljardi ihmistä. Köyhyyden vastainen toiminta on vähentänyt aliravittujen suhteellista määrää 1960-luvun tasoon verrattuna, mutta absoluuttisina lukuina mitattuna määrässä ei ole tapahtunut olennaista vähenemistä.

Kansainvälisen yhteisön edessä on valtava haaste, mikäli äärimmäisen nälän ja köyhyyden puolittamistavoite halutaan saavuttaa YK:n vuosituhattavoitteen mukaisesti vuoteen 2015 mennessä. Haasteen vaikeutta lisää se, että maapallon väkiluvun kasvun oletetaan jatkuvan ja saavuttavan 9,5 miljardin ihmisen tason vuoteen 2050 mennessä. Tämä edellyttää karkeasti sanottuna elintarviketuotannon kaksinkertaistamista.

Nälän ja köyhyyden juuret ovat taloudellisia ja poliittisia, mutta myös ympäristöön liittyvät tekijät ovat nousseet yhä selvemmin esiin. Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan voimakkaasti nälän ja köyhyyden jo vaivaamiin alueisiin Afrikassa ja Aasiassa lähivuosikymmenien aikana. Kehitysmaiden ruuantuotannon nostaminen on onnistumisen edellytys, mutta samalla on huolehdittava elintarviketuotannosta myös maapallon pohjoisilla alueilla.

Ulkoasiainvaliokunta kuuli mietintöään varten runsaasti eri alojen asiantuntijoita. Kuulemisten perusteella syntynyt vaikutelma on synkkäsävyinen, mutta ei aivan toivoton. Valiokunta painottaa mietinnössään, että maailman ruokaturvan parantaminen edellyttää johdonmukaista toimintaa useilla politiikkasektoreilla sekä riittävien resurssien osoittamista ruokaturvan kestävään vahvistamiseen tähtääviin toimiin kehitysmaissa. Avain kestävään muutokseen on kehitysmaiden pienviljelijöiden ja erityisesti naisten ja tyttöjen aseman ja koulutuksen parantamiseen tähtäävässä toiminnassa.

Arvoisa puhemies! Haluan lopuksi kiinnittää huomiota kolmeen tärkeään asiaan.

Finanssikriisistä huolimatta kehittyneet maat eivät saa tinkiä kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa koskevista tavoitteista. Ulkoasiainvaliokunta on erittäin huolissaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahoista, sillä Suomi ei ole ulkoasiainvaliokunnan saaman selvityksen mukaan saavuttamassa tällä hallituskaudella EU:ssa sitovasti sovittua kehitysyhteistyömäärärahojen 0,51 prosentin tavoitetta vuoteen 2010 mennessä. Tämä seikka vaikeuttaa myös käynnissä olevaa Suomen kampanjointia YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi.

Vetoan hallitukseen valiokunnan puolesta, että se tekisi tarvittavan korjausliikkeen ensi kevään kehysneuvotteluissa, sillä 0,51 prosentin tavoitteen saavuttaminen vuonna 2010 kuuluu nimenomaan tälle hallitukselle ja tälle eduskunnalle. 0,7 kuuluu seuraavalle hallitukselle ja seuraavalle eduskunnalle, 0,51 prosenttia tälle hallitukselle ja tälle eduskunnalle.

Toinen seikka liittyy biopolttoaineiden tuotantoon. Ensi huumassa biopolttoaineiden oletettiin tuovan nopeaa lievitystä ilmastonmuutokseen, mutta nyt on havaittu, ettei asia olekaan näin yksinkertainen. Ruokaturvan kannalta biopolttoaineiden tuotanto kilpailee erittäin kovasti elintarviketuotannon kanssa. On myös suuri vaara, että trooppisia ja vanhoja metsiä tuhotaan ja raivataan biopolttoaineiden ja esimerkiksi palmuöljyn tuotantoon. Siksi on tärkeää, että huomiota suunnataan toisen sukupolven biopolttoaineisiin ja varmistetaan biomassan tehokas kaksoiskäyttö elintarvikkeiden ja polttoaineen raaka-aineeksi.

Kolmanneksi annan hallitukselle ulkoasiainvaliokunnan puolesta moitteen siitä, ettei hallitus ole tuomassa käsittelyyn eduskunnan edellyttämää Itämeri-selontekoa. Tämä on valitettavaa siksikin, että Itämeri oli viime vuonna tämän eduskunnan kansainvälisen foorumin pääteema. Ulkoasiainvaliokunta pitää asiaa hyvin tärkeänä ja edellyttää, että hallitus tuo Itämeri-selonteon eduskunnan käsittelyyn erittäin nopeasti ja kiireellisesti. Itämeri ei voi enää odottaa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Eduskunta on paneutunut tähän ruokakriisiin hyvin perusteellisesti. Meillä oli puhemiehen johdolla eduskunnan kansainvälisten asioiden foorumin kokous lokakuussa. Ulkoasiainvaliokunnassa on kuultu laajasti asiantuntijoita, ja se mietintö, joka on tämän keskustelun pohjana, on erinomainen. Siihen ei ole oikeastaan mitään poikkipuolista sanottavaa, ehkä jotain täydennettävää. Lähinnä katselen tässä ministeri Anttilaa, joka voi kertoa Euroopan unionin puitteissa tehdyistä päätöksistä hieman tuonnempana omassa puheenvuorossaan.

Valiokunnan puheenjohtaja otti jälleen esille kysymyksen määrärahoista. Tästäkin me olemme täysin yhtä mieltä. Olen iloinen siitä, että ulkoasiainvaliokunta on päättäväisesti tukenut ulkoasiainministeriön tavoitetta ja koko hallituksen tavoitetta saada määrärahataso nostetuksi 0,51 prosenttiin vuonna 2010. On ilahduttavaa, että viimekeväisen kehyskäsittelyn yhteydessä eduskunnassa myös valtiovarainvaliokunta yksimielisesti korosti, että myös nämä prosenttitavoitteet on tärkeää säilyttää.

Valiokunnan puheenjohtaja otti esille yhden ruokakriisiin vaikuttavan tekijän: kysymyksen biopolttoaineista. Tässäkin olemme yhtä mieltä, että mahdollisimman nopeasti on siirryttävä toisen sukupolven polttoaineisiin, jolloin biopolttoaineitten tuotanto ei kilpaile ruuan tuotannon kanssa.

Tässä valiokunnan mietinnössä on yksi kysymys, joka herättää minun kysymykseni, ja se itse asiassa on valiokunnan ponsi, jossa edellytetään valtioneuvostolta vuosittaista selvitystä Suomen kehitysyhteistyöpolitiikan linjausten toimeenpanosta mukaan lukien ruokaturvan vahvistaminen. Meillähän on lakisääteinen velvoite antaa vuosittain eduskunnalle hallituksen kertomus ja sen yhteydessä myös kehityspoliittinen kertomus, ja tätä menettelyähän me olemme nyt kehittäneet niin, että tämä kertomus sisältää myöskin tulevaisuuteen suuntaavia aineksia, jolloin eduskunta voi näihin ottaa kantaa. Ajattelen niin, että tämä jo olemassa oleva menettely täyttäisi tämän valiokunnan ja eduskunnan toiveen, ja totta kai tästä eteenpäin ruokaturva-, ruokakriisikysymyksellä tulee olemaan hyvin painava sija tässä vuosittaisessa kehityspoliittisessa kertomuksessa.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ruokakriisissä ei ole kyse vain saatavilla olevan ravinnon niukkuudesta tai sen kalleudesta suhteessa käytettävissä olevaan varallisuuteen. Ruokakriisi vetää äärimmäisyyksiä yhä kauemmaksi toisistaan liian rasvan ja kaloreiden aiheuttamien elintasosairauksien mahtuessa samalle maapallolle nälänhädän kanssa.

Mutta merkillepantavaa on, että nämä ravitsemuksen ääri-ilmiöt löytyvät yhä useammin samasta maasta. Ylikansalliset yritykset juomineen ja roskaruokineen pyrkivät valtaamaan markkinoita kehittyvissä maissa. Halpa hinta ja helppo saatavuus verrattuna terveellisemmistä ruoka-aineista tehtyyn kotiruokaan ajaa ihmiset ravintoköyhään pikaruokaan. Erityisesti köyhempien kohdalla tämä käyttäytyminen korostuu juuri hinnan vuoksi. Yhä suuremmalla kansanosalla teollistuneissa maissakaan ei ole yksinkertaisesti varaa syödä terveellisesti, ja kun yritetään syödä halvalla, valitaankin korkeaenergistä roskaruokaa terveellisten vihannesten ja hedelmien sijaan. Näistä tottumuksista seurauksena on liikalihavuutta, diabetesta ja muita elintasosairauksia.

Maailmassa on pian 380 miljoonaa diabeetikkoa, enemmän kuin asukkaita koko Afrikassa. Määrä uhkaa räjäyttää terveydenhuollon budjetit kaikkialla. Tähän uhkaavaan pommiin voidaan kuitenkin puuttua ja sitä ehkäistä hyvin yksinkertaisin keinoin: syömällä terveellisesti ja liikkumalla enemmän.

Etelä-Afrikassa on noin 1,5—2 miljoonaa ihmistä, jotka kärsivät tyypin 2 diabeteksesta. Vitsaus on sielläkin vain pahenemaan päin, sillä yli 50 prosenttia mustista naisista on jo ylipainoisia. Esimerkiksi Kapkaupungissa diabeteksen huonosta hoitotasapainosta johtuvia alaraaja-amputointeja tehdään yli 600 vuodessa.

Arvoisa puhemies! Samaan aikaan kun pohdimme ruuan riittämättömyyttä tai kalleutta, emme saa ummistaa silmiämme kakkostyypin diabeteksen ja muiden vääränlaisesta ravinnosta johtuvien sairauksien yleistymiseltä kehittyvissä maissa. Suomi on maailman kärkivaltioita ravitsemuksen tutkimuksessa, ja mielestäni sen pitäisi näkyä nykyistä enemmän myös kehitysavun suuntaamisessa. Kehittyvien maiden lapsiperheiden äidit ja kouluikäiset lapset ja nuoret tulisi ottaa terveyskasvatuksen kohderyhmiksi. Mitä varhemmin pystymme vaikuttamaan elintapoihin, sitä paremmin nämä tottumukset säilyvät läpi elämän.

Yksi parhaista kehitysavun muodoista on edelleen tukea ja kehittää paikallista maataloutta, auttaa kansoja huolehtimaan itse ruuan tuotannostaan. Alkutuotannon kehittymisestä seuraa jatkojalostuksen monipuolistuminen. Tämä tarkoittaa työpaikkoja ja kansakunnan vaurastumista. Vaurastuminen luo omanarvontuntoa ja myös oman ruokakulttuurin arvostamista.

Puhemies:

Täällä on ministeri Anttila muutaman puheenvuoron jälkeen pyytänyt puheenvuoroa. Silloin voitaisiin debatoida hänen kommenttiensa jälkeen.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Globaalia ruokakriisiä on kutsuttu kolmoiskriisiksi. Sen ulottuvuudet, ruokakriisi, kehityskriisi ja ilmastonmuutos, ovat erittäin vahvasti keskinäisriippuvaisia. Maailmanlaajuisen ruokaturvan vahvistamisessa tarvitaankin kokonaisvaltaista toimenpideohjelmaa ja YK:n koordinaatiota. Välittömänä toimena tarvitaan rahaa ruokakriisistä kärsivien ihmisten akuuttiin auttamiseen.

YK:n arvion mukaan ruokakriisin hoitoon tarvittaisiin kuluvana ja ensi vuonna 25—40 miljardia dollaria, mutta tuosta summasta on saatu kokoon vasta pieni murto-osa. Paljon on YK:n jäsenmailla totisesti tekemistä, mikäli aiomme lunastaa lupauksemme puolittaa nälkää näkevien ja aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten määrä vuoteen 2015 mennessä. Tilanne on Faon mukaan tässä suhteessa jopa pahentunut. Aliravitsemuksesta kärsii tälläkin hetkellä jopa 923 miljoonaa ihmistä. Selvästi pahiten heikosta ravitsemuksesta kärsivät ryhmät ovat raskaana olevat naiset ja alle kouluikäiset lapset, joiden kehityksen aliravitsemus vaarantaa usein pysyvästi.

Erityisen vaikea ruokakriisi on noin 20 haavoittuvalle maalle, joissa aliravittujen osuus on ollut korkea jo ennen kriisiä ja jotka ovat riippuvaisia sekä viljan että varsinkin öljyn tuonnista. Esimerkiksi Eritreassa aliravittujen osuus väestöstä on 75 prosenttia ja tuontiviljan osuus 88 prosenttia kulutuksesta. Ruoka- ja öljykriisin suhteen haavoittuviin maihin kuuluu peräti viisi Suomen kehitysavun kohdemaata: Etiopia, Kenia, Mosambik, Sambia ja Tansania. Tuontihintojen nousu on johtanut köyhyysongelman pahenemiseen erityisesti yhä lisääntyvän kaupunkilaisväestön keskuudessa, vaikka äärimmäisessä köyhyydessä elävistä liki 80 prosenttia asuukin maaseudulla.

Ruokaturvan parantamiseen tarvitaan johdonmukaisia kansainvälisiä toimia ja sen lisäksi myös kehitysmaiden omaa aktiivisuutta. Demokraattiset hallitukset kantavat vastuuta kansalaisistaan ja pyrkivät paremmin toteuttamaan kansalaistensa oikeutta, perusoikeutta, ruokaan. Ruuantuotannon edellytyksiä on selkeästi voitava parantaa kehitysmaissa. Taloudellisen ja teknisen avun lisäksi tarvitaan maauudistuksia, instituutioiden ja infran kehittämistä, osuuskuntatoiminnan luomista ja myös yksityisen sektorin vahvistamista. Muun muassa maan hinnan raju nousu on johtanut keinotteluun ja jättänyt vuokraviljelijät ja alkuperäiskansat ilman oikeuksia viljelemäänsä maahan, ja myös siemenillä ja muilla tarpeellisilla viljelyyn liittyvillä asioilla on todellakin lähdetty keinottelemaan.

Ruuan tuotanto on useimmiten naisten vastuulla. Heidän mahdollisuutensa omistaa maata ja vaikuttaa siten ruuan tuotantoon on erittäin vähäistä kehitysmaissa. Myös biopolttoaineiden käytön kasvu on kiristänyt kilpailua ruuantuotantoon käytettävissä olevasta maasta. Metsien hävittämisellä on ollut tuhoisat vaikutukset ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuteen, satotason heikkenemiseen ja sitä kautta miljoonien ihmisen elämään.

Aivan lopuksi: Oikeus riittävään ravintoon on tiukasti sidoksissa perus- ja ihmisoikeuksiin. Ruokakriisin torjunta ja ruokaturvan parantaminen on ehdottomasti asetettava etusijalle tilanteessa, jossa talouskriisin ja ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää kansainväliseltä yhteisöltä massiivisia toimenpiteitä ja investointeja.

Pekka Haavisto /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Paloniemi mainitsi puheenvuorossaan esimerkiksi ruokakriisin tilanteen Eritreassa. Minulla oli mahdollisuus olla siellä viime viikon lopulla, ja oli kyllä järkyttävä näky, kun pienet lapset, jotka ovat tulleet maaseudulta, nukkuvat siellä paljaalla asfaltilla. Se ei ole mikään lämmin kaupunki tähän aikaan vuodesta, siellä voi olla nolla astetta tai miinusasteita. Näki selvästi, että lapsilla ei ole mitään muuta paikkaa enää, he tulevat kaupunkiin ja yrittävät kerjätä, ovat selvästi avun tarpeessa. Se on paikka, missä humanitäärisiä organisaatioita ei kovin paljon vielä ole liikkeellä. Näitä maailman kriisipesäkkeitä on varmasti nyt useita ruokakriisin seurauksena.

Täytyy sanoa, että YK:n vuosituhattavoitteissa, kun niitä määriteltiin, nälän ja aliravitsemuksen poistaminen tai puolitus vuoteen 2015 mennessä oli yksi tavoitteista, ja tällä menolla emme kyllä tätä tavoitetta tule saavuttamaan. Jos mietitään sitten ruokakriisin syitä, varmasti on niin, että yksi syistä on se, että ruoka ja tulevat sadot ovat joutuneet tällaisen kansainvälisen spekulaatiotoiminnan kohteeksi. Jos katsoo vuoden 2008 nopeaa elintarvikehintojen nousua, niin kyllä varmasti tällä spekulaatiolla oli siinä oma osansa.

Toinen vaikuttava tekijä on varmasti öljyn hinnan nousu, lannoitteiden kallistuminen ja sitten tietysti ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset, joihin täällä on jo viitattu. Maailman vilja-aittojen tuhoutuminen, kuivuus, aavikoituminen, kaikki nämä vaikuttavat tähän. Enemmistö maailman viljelypinta-alasta taitaa olla jo keinokastelujärjestelmien piirissä. Sitten oma osuutensa on varmasti bioenergian käytön lisääntymisellä ja energiaviljelyllä, joka myöskin vie sitten viljelypinta-alaa. Maanomistusolojen keskittyminen on täällä mainittu ja erilaiset geenien ja viljan patenttisuojaukset, jotka vaikuttavat siihen, että köyhemmät viljelijät eivät ehkä näitä pysty itselleen hankkimaan.

Ja yhtenä asiana on maailman ruokavalion muutos. Kun Aasiassa vaurastutaan, niin tällainen kasvisruokapohjainen ruokavalio, joka on ollut siellä täysin normaalia, siirtyykin lihapainotteiseksi ja tavallaan tämä hyötysuhde lihan tuottamisessa on tietysti paljon pienempi. Kannattaisi miettiä, mitä tällekin asialle voitaisiin tehdä, että Aasiassa ja muualla pysyttäisiin perinteisemmissä ruokavalioissa, ei siirryttäisi eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin tyyleihin välittömästi.

Arvoisa puhemies! Näkisin, että on joitakin sellaisia asioita, joihin me voimme vaikuttaa: Tietenkin humanitäärisen avun antaminen niille, jotka ovat nyt sen tarpeessa. Voimme vaikuttaa siihen, että ruoka poistuisi tällaisen kansainvälisen taloudellisen spekulaatiotoiminnan piiristä. Maanomistusoloihin voimme vaikuttaa juuri naisten maanomistusmahdollisuuksia helpottamalla, pienlainatoiminnalla jne. Voimme vaikuttaa näihin patentointikäytäntöihin, jotka ovat ehkä epäedullisia köyhimpien kannalta, ja aivan viimeksi, voimme vaikuttaa siihen, että maailman energiaviljelmät olisivat siellä sellaisilla joutomaa-alueilla, jotka eivät kilpaile suoraan elintarviketuotannon kanssa.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä on erittäin tärkeällä tavalla kiinnitetty huomiota nimenomaan kriisinhallinnan ja nyt ruokakriisin kohteena olevien maiden yhteiskunnallisten olojen, perusoikeuksien ja demokratian vahvistamiseen. Ne ovat sidoksissa myöskin siihen kehitykseen, jossa voidaan mennä eteenpäin. Itse asiassa Fao:n ja YK:n esitellessä Euroopan parlamentin elintarvike- ja maatalousuudistuksen tiimoilta tilannetta korostettiin, että valitettavan monen kehitysmaan poliittinen johto ei ole sitoutunut myöskään näihin kansainvälisiin toimiin. Tässä suhteessa tarvitaan myös demokraattisia ja kansanvaltaisia rakenteita, jotta ruokakriisiin voidaan kunnolla puuttua.

Maailmassa on tällä hetkellä varaa käyttää 4 000 miljardia finanssikriisin hoitoon. 1 800 miljardia käytetään aseistukseen. Maailma ei löydä 50:tä miljardia euroa nälkäkuolemien torjuntaan. Tämä osoittaa myöskin globaalin toimimattomuuden ja järjestelmän heikkouden. Minä haluan myöskin korostaa sitä, että meidän on tuettava kehitysmaiden sosiaalista kehitystä ja erityisesti todella naistuottajien ja naisten asemaa yleensä yhteiskunnassa. Mutta sen lisäksi myöskin kehitysyhteistyössä ja elintarvikepolitiikassa ja maataloustuotannon tukemisessa on tehtävä täsmäratkaisuja, jotta maanomistusolojen ja myöskin erilaisten viljelyn taloudellisten edellytysten osalta päästään etenemään.

Tämä talouskriisi tulee muuttamaan paljon. Se muuttaa myöskin ja ruokakriisi myöskin varmasti näkemyksiä Wto:n maailmankaupan uudistamiseen liittyvistä asioista. Varmasti on syytä katsoa, missä määrin jonkun Brasilian tuotannon tukeminen on maailman ruokakriisin hoitoa vai olisiko enemmän tuettava perheviljelmiä ja nimenomaan sitä lähituotantoa ja aluerakennetta ja maanomistusta. Me luomme nyt tällä hetkellä maa- ja metsätalouspolitiikassa Etelä-Amerikassa miljoonien maattomien, asunnottomien kriisiä.

Tältä osin haluan myös korostaa sitä, että kun EU:n maatalouspolitiikan tavoitteena on ollut tuotannon alentaminen, joudutaan varmasti miettimään myöskin ruokaturvaan ja alueellisen tuotannon säilyttämiseen ja omavaraisuuteen liittyviä kysymyksiä. Ilman muuta tämän kansainvälisen viljapörssin paremman hallinnan on oltava myöskin tavoitteena, jotta kehitysyhteistyöhön ja ruokakriisiin voidaan puuttua.

Haluan korostaa myös elintarviketurvallisuutta, -omavaraisuutta myös sen näkökulman pohjalta, että jokaisen EU-maan kansalaisen on voitava luottaa ravinnon terveellisyyteen, ja tältä osin on kiinnitettävä huomiota muun muassa elintarvikevalvontaan ja sen tehostamiseen niin globaalisti kuin myöskin Suomen osalta.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ravinto ja suoja ovat ekologisia perustekijöitä. Olen ennustanut yliopistovirassani, että nämä tulevat ihmiskunnan kohdallakin eteen ennen pitkää. Noin kymmenellä vuodella haksahdin. Odotin, että jo ennen vuotta 2000 Anno Domini.

Vuonna 1975 kiinalaisten ravinnosta 92 prosenttia oli pelkästään kasviravintoa. Nyt se on aivan kokonaan muuta. Mitä tästä on seurauksena? Se, että meillä on muun muassa tämän laatuinen keskustelu täällä juuri nyt. Niin kuin ed. Haavisto totesi, nyt on tullut ravinto spekulaatioitten kohteeksi juuri siitä syystä, että sille on tullut aivan uudenlainen arvo ja merkitys. Kun kasvi muutetaan liharavinnoksi, siinä tärväytyy paljon valon ekvivalenttiyksiköitä.

Elikkä toisin sanoen me joudumme tekemisiin tämän kanssa yhdessä sen seikan kanssa, että myöskin raakaöljy, josta keinolannoitteet ovat paljolti peräisin, on aivan samalla tavalla spekulaatioitten kohteena. Meillä on siis kaksi spekulaatiojärjestelmää, jotka tulevat nyt vuorottelemaan ja nostamaan ruuan hintaa maailmanmarkkinoilla. Nyt meidän kohteenamme on miljardi ihmistä, niin kuin ed. Salolainen täällä totesi. Siis meidän tulisi tämä porukka saada sellaisen järjestelmän piiriin, että se on näistä spekulaatioista mahdollisimman paljon riippumaton.

Nyt pitää palauttaa mieleen historiasta, minkälaista keskustelua käytiin näistä asioista 1970-luvun alussa. Silloin ratkaisuksi juuri näissä asioissa näille ihmisille tarjottiin peltometsätaloutta, siis että tuotetaan ruokaa ja energiaa rinnakkain ja vielä sillä tavalla, että varjokasvit ovat sellaisia energian tuottajia, että se energiaosuus ei kelpaa ihmisen ravinnoksi elikkä niitä ei tule vahingossa syödyksi, kun ne ovat myrkyllisiä. Sen takia jatropha-kasvi tuli maailmanlaajuiseen tietoisuuteen.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni kehitysyhteistyöpolitiikassa kysymys ei ole niinkään paljon loppujen lopuksi eurojen määrästä, vaan niitten käytön laadusta. Kun nämä asiat hoidetaan oikealla tavalla, me olemme oikealla tiellä ja me olemme niin kuin tehneet itsemmekin arvoiseksi kuluttaa sillä tavalla kuin me nyt täällä kulutuksen huippumaassa teemme.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Ruokakriisin hoitaminen ja maailman väestön ruuansaannin turvaaminen ovat maailmalle valtavia haasteita. Tavoite siitä, että nälästä kärsivän väestön määrä puolitetaan vuoteen 2013 mennessä, kuvaa haasteen laajuutta hyvin.

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä kuvataan hyvin ruokakriisin synty ja kriisin hoitamisen keinovalikoima. Välittömistä toimista kehitysyhteistyövarojen lisääminen ja humanitäärinen ruoka-apu ovat lyhyellä ajalla välttämättömiä. Kehitysmaiden pienviljelijöiden ja naisten aseman parantamiseen on panostettava. Suurin osa kehitysmaiden viljelijöistä tuottaa ruokaa omaan tarpeeseensa, ja 90 prosenttia maailman elintarviketuotannosta kulutetaan paikallisesti eli kulutetaan siellä, missä se tuotetaankin. Näin ollen juuri pienviljelijöiden maataloustuotantoa on tehostettava. Pitkän tähtäyksen toimista avainasemassa on erityisesti tutkimukseen ja innovaatioihin panostaminen.

Euroopan unionin yhteistä maatalouspolitiikkaa on viime vuosina uudistettu ja myös politiikan toimintaympäristö eli maatalouden toimintaympäristö on muuttunut niin, että EU:n maatalouspolitiikan voi sanoa hyvällä syyllä olevan kehitysmaaystävällisempää kuin aiemmin. EU, joka on muuten maailman suurin kehitysmaiden maataloustuotteiden ostaja, on avannut markkinoitaan suosiakseen köyhimpiä maita. Vuonna 2001 tehty päätös kaiken tuonnin vapauttamisesta vähiten kehittyneistä maista, aseita lukuun ottamatta, ja myöhemmin Epa-sopimusten, Taloudellinen kumppanuussopimusten, kautta annettavat etuudet vapauttavat köyhistä kehitysmaista tapahtuvan tuonnin tulleista lähes täysin. Erityisesti heikoimmin kilpailukykyisille kehitysmaille rajasuojan merkitys omien markkinoiden suojana on suuri. Dohan neuvotteluissa kehitysmaiden erityisasema on tunnustettu ja EU on suhtautunut myönteisesti niiden vaatimuksiin erityissuojamekanismista ja vapauttamisen ulkopuolelle jätettävistä tuotteista.

Kansainvälisistä standardeista sanotaan usein, että ne toimivat tarkoituksellisesti tai turhaan tuontia estävänä tekijänä. Standardeja ei kuitenkaan laadita tarkoituksellisesti kauppaa haittaaviksi. Esimerkiksi EU ei voi alentaa hygieniavaatimuksiaan kehitysmaiden viennin helpottamiseksi. EU tukee koulutuksen ja neuvonnan kautta kehitysmaiden tuottajia ja viejiä täyttämään yhteisön standardit.

Suomen tavoite on turvata oma elintarvikehuoltomme. Ruokakriisi ja arviot elintarvikkeiden kysynnästä tulevaisuudessa korostavat entisestään tarvetta varmistaa maataloustuotannon jatkuminen kaikilla EU:n alueilla. Huomenna muun muassa ministerineuvostossa keskustelemme vuoden 2013 jälkeisestä maatalouspolitiikasta, ja siinä tämä korostuu hyvin oleellisesti.

Yleisesti on myös tunnustettu itsenäisten valtioiden oikeus ja velvollisuus ruokkia omat kansalaisensa. Huoltovarmuus pohjautuu kotimaiseen tuotantoon, ja huoltovarmuuden määrätavoitteita arvioidaan Suomessa parhaillaan. Huoltovarmuus edellyttää kilpailukykyeroja tasapainottavaa EU-politiikkaa, joka Suomen olosuhteissa merkitsee myös tuotantoon sidottujen tukien säilyttämistä ongelmallisimmilla tuotannon alueilla. Tähän saimme mahdollisuuden myös EU:n maatalouspolitiikan terveystarkastuksessa.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Johannes Koskinen.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tässä on nyt pitkä rivi jo syitä maailman ruokakriisiin tullut kerrottua myös ministereitten suulla, mutta kyllä joskus ruma sana pitäisi sanoa niin kuin se on. Se on ahneus tai se on riisto tai molemmat. Voimakkaat vievät tilan heikommilta. Perimmäinen kysymyshän on se, mikä on ulkoasiainvaliokunnan mietinnössäkin tuotu näyttävästi esiin, että köyhien kehitysmaiden oma ruuantuotanto on saatava kuntoon. Se on sallittava, että siellä todella tuotetaan. Nyt tilanne on se, että kansalliset intressit ja valtioiden sisällä olevat poliittiset intressit jyräävät tämän mahdollisuuden pois.

Ministeri Anttila viittasi huoltovarmuuteen. No joo, se on tärkeä asia. Siihen liittyen meillä mantrana on myöskin omavaraisuus. Sekin on kuitenkin illuusio hyvin pitkälle tänä päivänä. Me tiedämme sen, että ei meillä omavaraisuutta ole, kun katsotaan riippuvuudet kansainvälisistä ulottuvuuksista koskien koko ruuantuotantoa lannoitteista koneisiin, laitteisiin, kaikkeen tähän. Minusta Suomessa olisi varaa olla rehellinen. Me emme tällä hetkellä eroa eduksemme näillä ahneuden markkinoilla, (Puhemies: Minuutti kulunut!) ja meillä olisi mahdollisuus kyllä sanoa suoraan asiat, niin kuin ne ovat. Siitä olisi meille myöskin pitkällä aikavälillä omaa etua.

Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Maailmanlaajuinen ruokakriisi on usean eri tekijän summa. Yksi tärkeimmistä tekijöistä ovat kuitenkin ne poliittiset ratkaisut, joita on tehty. Maailmalla on yhä enemmän spekulaatioita raaka-aineilla ja ruoka-aineilla. Samoin myöskin Maailman kauppajärjestön tavoitteessa yhä enemmän mennään siihen suuntaan, että ruoka halutaan samalle viivalle kuin kaikki muutkin tuotteet. Näinhän ei voi olla, kun kysymyksessä on välttämättömyyshyödyke. Siksi on mielestäni aivan oikein pohtia sitä, minkä ministeri Väyrynen on myöskin omissa kehitysapulinjauksissaan ottanut esille: mikä on se tapa, jolla tämä asia hoidetaan niin, että ne köyhimmätkin maat ja niiden ihmiset pystyvät elämään riittävän ruuan tilanteessa.

Kysynkin ministeri Väyryseltä, millä tavalla näitä Wto-neuvotteluja voitaisiin viedä eteenpäin siten, että nämä spekulaatiot vähentyisivät ja pelaaminen ruualla vähentyisi ja että ihan aidosti ja oikeasti myöskin nämä kaikkein köyhimmät ihmiset pystyisivät nälänhätänsä torjumaan.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt tämä kansainvälinen globaali talousnotkahdushan johtaa siihen, että kun bkt:t laskevat, niin varmaan tämä kehitysyhteistyön bkt-osuus on vähän helpompi tavoittaa, mutta sehän ei ole ratkaisu. Voi olla hyvinkin näkyvissä, että globaali talousahdinko pahentaa köyhimpien maiden tilannetta ja köyhien tilannetta monella tavalla.

Kysynkin kehitysyhteistyöministeriltä, millä tavalla hän näkee tilanteen muuttuvan. Nyt tulee budjettialijäämä ja toisaalta elvytetään kotimarkkinoilla. Riittääkö tahtoa kansainvälisellä yhteisöllä satsata köyhien maiden auttamiseen, kehitysyhteistyöhön?

Ministeri Anttila totesi, että Eurooppa on avannut rajojaan ja köyhimmistä maista maataloustuotteiden tuontia on, aivan oikein, tänne sallittu yhä enemmän aikaisempien vuosien päätöksellä. Kysyisin ministeri Anttilalta, aikooko Suomi jatkossakin jatkaa tällä linjalla ja pyrkiä siihen, että entistä enemmän Eurooppa toimisi niin, että köyhien maiden tuotteet pääsisivät entistä vapaammin tänne markkinoille ja sillä tavalla pystyttäisiin auttamaan köyhimpien maiden tuotantoa.

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Syitä on tosiaan monia: täällä on puhuttu tästä raaka-aineilla spekulaatiosta, yli-innokkuudesta bioenergian tuotannosta ja monesta muusta tekijästä. Myöskin kehitysmäärärahojen suuruus on tietysti yksi asia ja se, mitä maailmanlaajuisesti halutaan näihin panostaa. Varmasti on myöskin niin, että ennen kuin saadaan se pienviljelijöiden tuotanto ja koko elintarvikeketju näissä maissa toimimaan, niin tuloksiin ei päästä.

Mutta yksi avainasia myöskin ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä on tämä hyvä hallinto. Siis kyllä se on kaikkein tärkeintä. Ne maat ovat vaikeuksissa, joissa hallinto on totaalisesti väärä. Jos vertaamme, ei Etelä-Koreassa ole ruokapulaa, mutta Pohjois-Koreassa on, ja mitä on tapahtunut Zimbabwessa viime aikoina: se on johtanut täydelliseen katastrofiin. Vastaavia esimerkkejä löytyy muualta. Mitkä ovat ne kansainväliset keinot, että me voimme viedä hyvää hallintoa ja kriisien torjuntaa riittävän aikaisin?

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun kiistatta rikkaiden maiden kiinnostus biopolttoaineiden tuotantoon on yksi tekijä nykyisessä ruokakriisissä, niin haluaisin kysyä kummankin ministerin ehdotuksia siitä, millä tavalla voitaisiin ohjata biopolttoaineiden kysyntä niin, että vältettäisiin se, että viedään maata ruuantuotannolta, millä tavalla voitaisiin välttää se, että biopolttoaineiden raaka-aineiden tuotanto esimerkiksi syrjäyttää neitseellistä sademetsää Etelä-Amerikassa tai Kaakkois-Aasiassa. Ja voitteko yhtyä siihen näkemykseen, joka on hyvin vahvasti omani, että valtioiden tulisi pyrkiä tekemään sopimuksia, jotta näin ei kävisi, koska parhaatkaan yhtiöt eivät voi yksin omalla toiminnallaan ratkaista tätä kysymystä? Millä tavalla voitaisiin sitten ehkä saada ruuantuotannon ja energiantuotannon synergiaa? Muistan, että aikanaan oltiin kovin innostuneita esimerkiksi ruokaa tuottavista puista. Löytyykö tämmöisiä synergiamahdollisuuksia? Ed. Pulliainen viittasi jatrophaan.

Sari Palm /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hintojen rajut heittelyt, luonnonkatastrofit, pakolaisuus ja toisaalta poliittisesti epävakaat olot saattavat aiheuttaa pelkän nälän lisäksi vielä muita haasteita. Tällä viikolla ministerit Stubb ja Häkämies ovat puhuneet vahvasti kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan puolesta.

Arvoisa puhemies! Kysyisin paikalla olevilta ministereiltä, miten te näette suomalaisen osallisuuden ruokakriisin torjunnassa. Tuoko tämä kokonaisvaltainen kriisinhallinta uusia rauhanomaisia ja humanitaarisesti neutraaleja mahdollisuuksia kansainväliseen osallisuuteen? Totean tähän loppuun, että itse olen hyvin skeptinen ja haluan nähdä kehitysyhteistyön päätoimintamuotona tässä asiassa.

Christina Gestrin /r(vastauspuheenvuoro):

Ärade talman! Som en del av det nordiska samarbetet grundades för ett antal år sedan Nordiska utvecklingsfonden, vars uppgift är att stöda u-länder. Globaliseringen har under de senaste åren lyfts upp i det nordiska samarbetet som ett huvudtema. Paradoxalt är att det samtidigt från nordiska ministerrådets sida nu finns krav på att lägga ner Ndf:s verksamhet.

Kysynkin arvoisalta ministeriltä, mikä on Ndf:n tilanne ja mitkä ovat sen tulevaisuudennäkymät tällä hetkellä. Globalisaatio on yksi Pohjoismaiden yhteistyön tämänhetkisistä pääteemoista. Mielestäni olisi tärkeätä, että Ndf, jonka tehtävänä on antaa tukea kehitysmaille, voisi jatkaa toimintaansa.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Meillä oli syksyllä Ipun yleiskokous Genevessä, ja siellä keskustelimme muun muassa ruokakriisistä. Meillä oli siellä ilo kuunnella de Schutteria, joka on YK:n ihmisoikeusneuvoston erityisraportoija, oikeudesta ruokaan. Hän kommentoi nälkäisistä sen, että puolet heistä on pienviljelijöitä, 20 prosenttia on maattomia maaseudun ihmisiä, vain 20 prosenttia kaupunkiköyhälistöä ja kymmenkunta prosenttia kalastajia, metsästä riippuvaisia jne.

Kontekstissa tähän, ketkä niitä nälkäisiä todella ovat, täytyy kysyä, onko ruuan hinta meillä liian matala vai liian korkea. Periaatteessa tuottajat tarvitsisivat siis enemmän, koska puolet köyhistä oli pienviljelijöitä, eli tuottajille enemmän, mutta toisaalta ostovoiman kasvattamiseen tarvittaisiin myös rahaa ja miten se voitaisiin tehdä: kenties tuotteiden hintaa alas tukien avulla, mitä tällä hetkellä Euroopassakin tehdään, erilaisten sosiaalijärjestelmien kautta. Vaikkapa turvaverkko, kuten kouluruoka, auttaisi tässä asiassa. Mutta mitä muita konsteja voisi olla?

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ruuan hinnan nousu on arkipäivää myös meillä Suomessa. Tiukoille joutuvat pienituloiset, kuten opiskelijat, työttömät, lapsiperheet sekä eläkeläiset. Aterioiden terveellisyydestä ja monipuolisuudesta joudutaan monessa kotitaloudessa tinkimään, ja leipäjonoihin turvautuvat yhä useammat. Näin ei hyvinvointivaltiossa saisi olla. Kysynkin, onko ministeriössä pohdittu konkreettisia toimenpiteitä myös suomalaisten köyhien auttamiseksi ruokakysymyksissä.

Krista Kiuru /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ruokakriisiin tulee vastata erityisesti neljällä tavalla. Ensinnäkin uudistamalla maatalous- ja kauppapolitiikkaa ja sitten kehitysyhteistyötä ruuan tuotannon kasvattamiseksi. Pitää hillitä spekulatiivista investointia ja viljelykasvipohjaisten biopolttoaineiden tuotantoa ja lisäksi tietysti torjua ilmastonmuutos. Haluaisinkin teiltä, ministerit, kysyä, miten te olette omilla toimillanne olleet edistämässä näitä kansainvälisillä foorumeilla.

Lisäksi haluaisin nyt kysyä myöskin teiltä, ministerit, hallitusvastuussa olevina, miten te näette eduskunnan mahdollisuuden vaikuttaa esimerkiksi kehitysyhteistyömäärärahojen kautta näihin ruokakriisin ongelmiin ja pitää kehitysyhteistyötä tällaisena konkreettisena instrumenttina, jota eduskunta voisi käyttää. Itse olen erityisesti huolissani, kun nyt hallitus on lipeämässä näistä kansainvälisistä sitoumuksista eikä ole siten tulemassa vastaan näihin kansainvälisiin velvoitteisiin. Itse kuitenkin pidän niitä äärettömän tärkeinä ja toivon tietysti, että koko eduskunta tukisi tätä keskeistä instrumenttia vaikuttaa myöskin ruokakriisiin. Haluaisin nyt teiltä kysyä, miksi me olemme lipeämässä näistä ulkopoliittisista velvoitteistamme?

Toinen varapuhemies:

Siinä jäi vähän kyselytuntivaihde päälle, mutta tämä debatti jatkuu vielä ministerien vastausten jälkeen. Ministeri Anttilalla on kiire, niin että tähän hätään ensimmäinen mahdollisuus vastata näihin puheenvuoroihin, vaikkapa 3 minuuttia, ministeri Anttila.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Puhemies! Ensinnäkin ed. Kalliomäki totesi, että ruma sana pitäisi sanoa niin kuin se on ja kysymys on itsekkyydestä. Se on sillä tavalla totta, että teollisuusmaiden hyvinvointi perustuu aika pitkälti siihen, että hyödynnetään kehitysmaista tulevia halpoja raaka-aineita ja silloin se prosessissa tuleva arvonlisä jää teollisuusmaille, kun sen pitäisi jäädä nimenomaan sinne raaka-aineen lähtömaahan. Eli ydinkysymys on se, että me autamme kehitysmaita itse tuottamaan ruokaa niistä raaka-aineista, joita siellä on, eikä niin kuin tällä kertaa, että niistä valtaosa tuodaan ja prosessoidaan muualla ja hyöty jää väärään osoitteeseen.

Kysymykseen ruuan hinnan noususta totean vaan, että nyt ruuan arvonlisävero jonkin verran sitä tilannetta Suomessa korjaa, kun se syksyllä tulee voimaan.

Sitten kehitysyhteistyön keinot. Sen verran annan kiitosta ministeri Väyryselle, joka liittyy tähän sektoriin, että nyt kehitysyhteistyömuotoja on muutettu niin, että ne nimenomaan viemme sinne osaamista, teknologiaa ja vastaavaa, millä me autamme kehitysmaiden omaa ruuan tuotantoa, koska se on se ydinkysymys, että kehitysmaissa kyettäisiin ruokkimaan kansalaiset enenevästi itse.

Sitten tämä pohdinta, miten me voisimme estää sen, että maata ei käytettäisi energiantuotantoon vaan käytettäisiin enenevästi ruuan tuotantoon: USA:ssahan on nyt viimeisen vuoden aikana 25 prosenttia maissista käytetty bioetanolin tuotantoon, ja se oli yksi syy siihen, miksi hinnat nousivat näin räjähdysmäisesti. Minusta ainoa keino on se, että noissa globaaleissa neuvotteluissa nimenomaan korostetaan ykkössijalla tätä velvoitetta, että meidän pitää pystyä ruokkimaan maapallon kansalaiset ja silloin se maa, mikä on käytettävissä, pitää ensisijaisesti käyttää ruuan tuotantoon. Sen pitää olla tämä prioriteettikysymys, ja sitä kautta pitää yhteistoiminnassa yrittää asiaa viedä eteenpäin.

Sitten vielä oli kysymyksiä, ilmeisesti nyt ei ainakaan tästä ... (Eduskunnasta: Suomen köyhyys!) — No niin, aivan oikein, meinasin unohtaa. — Suomen köyhien osalta meillähän on tämä EU:n yhteinen elintarvikeapu, jota valmistellaan, ja tarkoitus käsittääkseni sitä ohjelmaa on jatkaa. Mutta totta kai silloin tullaan sen kysymyksen kanssa tekemisiin, että meidän perusturvamme, se mitä Sata-komiteassa nyt yritetään uudistaa, on se ydinkysymys, jotta me saisimme ihmisille sellaisen toimeentulon, että he selviytyisivät elämän päivittäisistä velvoitteista erityisesti ruuan ja ravinnon suhteen, ja tietysti siihen asuminenkin kuuluu.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Ajattelin myöhemmässä puheenvuorossa palata varsinaisten puheenvuorojen sisältöön ja tässä kommentoida vain näitä vastauspuheenvuoroja.

Ed. Leppä kysyi Wto-neuvotteluista. Siellä on minusta aika onnistuneella tavalla nyt koetettu sovittaa yhteen maatalous- ja kauppapolitiikan tarpeita ja ruokakriisiin liittyviä näkökohtia niin, että maailmankauppaa kyllä pyritään avaamaan, mutta ei täydellisesti, vaan ymmärretään, että joillakin keinoin joillakin alueilla joissakin maissa on tarpeen myöskin suojella omaa tuotantoa, jotta voitaisiin ruokaturvasta huolehtia. Minusta hyvin tärkeää näiden spekulaatioiden estämiseksi ja ruokaturvan varmistamiseksi on myös se, että varmuusvarastoja maailmassa voimakkaasti lisättäisiin. Siihen kannattaa nyt kansainvälisellä yhteistyöllä puuttua. Finanssikriisi pahentaa tilannetta ilman muuta. Kehitysmaiden talous vaikeutuu, ja teollisuusmaiden valmius auttaa saattaa heikentyä. Toisaalta finanssikriisi on alentanut ruoan hintaa ja helpottanut humanitaarisen avun rahoittamista, ja myöskin öljyn hinnan aleneminen tietyllä tavalla helpottaa, koska ruuan tuotantokustannukset ovat alentuneet.

Ed. Hautala esitti hyvin laajan kysymyksen biopolttoaineista. Yksi hyvin keskeinen keino on tässä rakentaa sertifikaatteja, joita sitten teollisuusmaissa hyvin tiukasti pyrittäisiin valvomaan ja seuraamaan. Otettaisiin vastaan vain sellaista biopolttoainetta, joka on loppujen lopuksi kestävän kehityksen periaatteitten mukaista.

Kriisinhallinta-asia: Minä olen täällä usein vastannut ja vastaan nytkin, että Oecd:n kehitysapukomitea määrittelee, mitkä menot ovat luettavissa viralliseen kehitysapuun. Ei ole siis mahdollista käyttää kehitysapuvaroja kriisinhallintaan. Tämä vaatimus on aivan mahdoton. Ajattelisin toisinpäin, että kun meille nyt on syntymässä väljyyttä sotilaalliseen kriisinhallintaan, kun vedetään Länsi-Balkanilta joukkoja pois, niin voitaisiin voimakkaammin mennä siviilikriisinhallinnan puolelle, ja nämä varathan voidaan suurimmaksi osaksi lukea viralliseen kehitysapuun. Tämä olisi myöskin tie, jolla voitaisiin helpottaa tätä oda-tavoitteen saavuttamista.

Ndf:n säilymisen suhteen on hyviä näköaloja nyt, siinä on päästy eteenpäin, kiitos myös Pohjoismaiden neuvostosta tulleitten voimakkaitten kannanottojen.

Onko hinta liian korkea vai matala, ed. Komi? Minusta ongelma näyttää olevan se, että monessa kehitysmaassa maanviljelijöiltä ja maaseudun asukkailta puuttuu kyky hyödyntää sitä oman alueen ruuantuotantomahdollisuutta. Ihmiset näkevät nälkää, vaikka ruokaa voitaisiin tuottaa, ja tässä mielessä pienviljelykseen, pienviljelyyn kehitysmaissa suuntautuva apu on hyvin tehokasta nälän poistamiseksi.

Viimeiseksi, onko hallitus lipeämässä? Ei ole. Talouskasvu on ollut niin voimakasta, että prosenttiosuuksia on nyt vaikea saavuttaa. Nyt me emme tarkkaan tiedä, mutta vuonna 2010 meillä on jonkinlainen ongelma, johon ensi keväänä sitten kehysriihessä puututaan ja koetetaan silloin saada sellainen lisäys määrärahoihin eduskunnan tuella, että voitaisiin tuo 0,51 prosenttia saavuttaa.

Toinen varapuhemies:

Täällä on toistakymmentä näitä vastauspuheenvuoropyyntöjä. Myönnän niitä nyt hövelisti siinä toivossa, että ne sitten lyhentävät ja tiivistävät niitä 3 minuutin nopeatahtisen keskustelun puheenvuoroja.

Susanna Haapoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Jotta hehtaarikohtainen tuotto ja kasvu lisääntyy, niin tietysti opiskelu ja tietoisuus oman alueen kasvintuotannosta ja hyödyntämisestä on aivan keskeistä. Kehitysmaissa nainen huolehtii ruuantuotannosta, sen kasvattamisesta, jalostamisesta, kuljetuksesta, myynnistä, joten aivan keskeistä on se, että naisiin kohdistuva koulutus ja myöskin heidän asemansa paranee noissa köyhimmissä maissa ja tieto siirtyy sitten tuleville sukupolville paremminkin.

Toinen asia, mihin haluaisin kiinnittää huomiota, on puhdas vesi. On erittäin tärkeää, että myös ruokakeskustelussa keskustellaan siitä, että vesi riittää sekä kasveille että eläimille mutta myös juomavesi on puhdasta. Se lisää myöskin huoltovarmuutta kaikilta osin ja käsittääkseni on tietyllä tavalla myös helppo hoitaa, jos siihen ymmärretään suunnata suoraan varoja.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Satonen heitteli tässä aika kovaa tekstiä ehkä kovinkaan paljon ajattelematta sitä, mitä tämä Korea-vertailu itse asiassa piti sisällään. Etelä-Korea on ehkä maailman voimakkaimmin uusiutumattomista energiavaroista riippuvainen valtio, ylivoimaisesti ehkä, jossa korkeaa osaamista vaihdetaan raakaöljytisleisiin ja ydinvoimaan, uraaniin. Siinä lähellä on valtio, jolla ei ole tätä mahdollisuutta ollenkaan, elikkä se joutuu tulemaan toimeen aivan kokonaan toisella tavalla. Jos ajatellaan 50 vuotta eteenpäin, niin kumpikohan on jäljellä, Etelä- vai Pohjois-Korea ihan ekologisesti? Se on erittäin selvä tietää, ja varmasti ed. Satonen ilmeistä päätellen teki oikean johtopäätöksen juuri.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Silloin tällöin kuulee sellaisen väitteen, että suomalaisen maataloustuotannon ylläpitäminen ja edistäminen ja maailman ruokaongelman ratkaiseminen olisivat ristiriidassa keskenään ja että Suomen pitäisi köyhien maiden hyväksi luopua omasta tuotannostaan. Tämä näkemys torjutaan tässä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä, ja jo edellisen hallituksen maatalouspoliittisen selonteon yhteydessä todettiin, että kaikilla valtioilla on oltava oikeus tuottaa riittävä määrä elintarvikkeita oman väestönsä tarpeisiin. Se todettiin näin sanasta sanaan.

Ongelmahan on se, niin kuin täällä todetaan, että maataloustuotteiden, elintarvikkeiden, kulutus kasvaa monista seikoista johtuen, väestönkasvusta ja bioenergiaraaka-aineen kysynnän johdosta, ja toisaalta ilmastonmuutos erityisesti näyttää vaikuttavan siihen, että tuotantopotentiaali alenee vedenpuutteen, aavikoitumisen, eroosion, tällaisten seikkojen takia, ehkä rajuilmojen takia. Kun näin tapahtuu, niin tuo (Puhemies: Minuutti on kulunut!) herkkä, pieni ero, joka on vielä mahdollistanut väestön ruokkimisen, tulee entistä ongelmallisemmaksi, mikä tarkoittaa johtopäätöksenä sitä, että kaikissa maissa, myös Suomessa, on ylläpidettävä sitä potentiaalia, mikä meillä maataloustuotannossa on olemassa.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ruokakriisin ytimessä on se järkyttävä tosiasia, että joka päivä kuolee 25 000 ihmistä nälkään, joista 10 000 on lapsia. Kyllä äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi kehittyneiden maiden kuten Suomen tulee pitää kiinni kehitysyhteistyösitoumuksista. Tähän kiinnitetään huomiota tässä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä, ja myös ulkoministeri on kyllä ansiokkaasti pitänyt tätä asiaa puheissa esillä, mutta hallituksen esityksissä ja määrärahaäänestyksissä tämä ei ole sitten käytännössä näkynyt.

Täällä valiokunnan puheenjohtaja vetosi hallitukseen, että ensi keväänä kehysneuvotteluissa huomioitaisiin riittävä taso ja pyrittäisiin tähän Euroopan unionin sovittuun tasoon. Huomautan, että alkuperäistavoitehan oli 0,7 prosenttia vuodelle 2010. Nyt olemme jo siitä erittäin kaukana, mutta ensi vuoden budjetti on nyt eduskunnan käsissä. Meillä on kaikki mahdollisuudet korjata tätä budjettia nyt tämän ruokakriisimietinnönkin innoittamina.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On hienoa, että ministeri Väyrynen on aktiivinen. Haluaisin kuitenkin edelleenkin tuoda esiin sen huolen, että tämän luonnon kantokyvyn kanssa tasapainossa olevan kestävän kehityksen ei pitäisi pitää sisällään ikään kuin "suomalaista metsänhoitoa" silloin, kun liikumme päiväntasaajan seudulla ja kysymyksessä on sademetsä, vaan silloin pitää mielestäni kunnioittaa nimenomaan biodiversiteettiä ja lähteä siitä lähtökohdasta.

Toinen asia lyhyesti, tämä palmuöljyongelma. Mielestäni se ei sertifikaateilla ratkea, vaan meidän pitäisi lähteä ehdottomasti siitä, että suosademetsiin rakennetut palmuöljyplantaasit eivät kelpaa koskaan meille, ja pitää päästä irti tästä palmuöljyn käytöstä kaiken kaikkiaan.

Antti Kaikkonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä mietintö kuvaa hyvin sitä tilannetta, missä tällä hetkellä ollaan ja mikä on lähitulevaisuuden näkymä. Nyt tarvitaan aivan konkreettisia välineitä siihen, miten me korjaamme tilannetta, miten parannamme kehitysmaitten viljelijöitten, niin naisten kuin miestenkin, asemaa, miten me puramme tätä ruokakriisiä pidemmällä tähtäimellä.

Yksi ihan konkreettinen asia, arvoisa puhemies, on Reilu kauppa. Siitä on mietinnössä maininta, mutta siihen kannattaa varmaan mennä vielä syvemmällekin. Sehän on nimittäin luotu nimenomaan parantamaan kehitysmaitten viljelijöitten asemaa, suurtilojen työntekijöitten asemaa. Elikkä he saavat oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään työstä, lapsityövoiman käyttö on kielletty, ympäristöarvot huomioidaan, ja se tuo meille kuluttajille vaikkapa meillä Suomessa, muualla Euroopassa, muualla maailmassa, mahdollisuuden vaikuttaa omilla valinnoillamme vaikka joka päivä. Voimme luottaa siihen, että siivu menee sinne, minne pitääkin. Kysyisin ministeri Väyryseltä:

Minkälaisen roolin te näette tällä Reilulla kaupalla ja sen edistämisellä tämän kokonaisuuden osaratkaisuna? Miten sitä voisi viedä eteenpäin?

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Monet kansalaisjärjestöt kritisoivat kovasti näitä Euroopan talouskumppanuussopimuksia, Epa-sopimuksia, suhteessa kehitysmaihin ja sanovat, että itse asiassa nämä tekevät kehitysmaiden talouksia suojattomammiksi ja myöskin muuttavat tätä rakennetta esimerkiksi maataloustuotannossa epäedulliseksi pienviljelijöiden kannalta, tuovat suuria yrittäjiä näihin maihin. Olisin ollut kovasti kiinnostunut ministeri Väyrysen näkemyksistä. Näettekö te, että näillä Epa-sopimuksilla voisi olla negatiivisia seurausvaikutuksia kehitysmaiden elintarviketuotannon osalta? Näissähän myöskin nähdään sitten positiivisia piirteitä tämän viennin kannalta.

Toinen ehkä semmoinen laajempi kysymys on, että nämä selvästi hajottavat nyt kehitysmaita. Tulee näitä maaryhmiä, ja nämä maaryhmät vielä pirstoutuvat esimerkiksi Afrikassa suhteessa siihen, mitä kehitysmaat itse haluavat tältä yhteistyöltä Euroopan unionin kautta. Kaiken kaikkiaan tämä kuva näyttää hyvin sekavalta tällä hetkellä.

Mitä Suomi voisi tässä tehdä Suomena ja EU:n kautta, jotta myöskin Epa-järjestelyn kautta voitaisiin tukea kehitysmaiden omaa maataloustuotantoa ja myöskin ehkä näitä pienviljelijöitä?

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin oikeastaan jatkanut tästä, mihin ed. Haavisto jäi. Kyseessä on siis kauppapolitiikka ruokakriisin pelastajana. Kepa muun muassa on nostanut esille ruoalla keinottelun, kuinka ruualla keinottelu pahentaa tätä ruokakriisiä. Jo tällä hetkellä suurin osa ruuan raaka-ainekaupasta käydään näillä johdannaismarkkinoilla. Tehdään näitä niin kutsuttuja futuurisopimuksia. Tähän liittyen tätä johdannaiskauppaahan ei voida seurata samalla tavalla kuin muuta normaalia raaka-aine- taikka osakekauppaa. Onkin väläytetty mahdollisuutta ja olisin kysynyt ministeriltä, eikö tällaiseen ruokakeinotteluun tulisi puuttua osana rahoitusmarkkinoiden tervehdyttämiseksi asetettavia toimenpiteitä, kuten nyt on tehty. Voisiko tämä vastaus löytyä kenties tällaisesta prosessista?

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä tämä menee vähän keskustelun ulkopuolellekin, mutta en voi olla kommentoimatta ed. Pulliaisen puheenvuoroa. En olisi ikinä uskonut, että ainakaan laitavasemmiston ulkopuolelta täällä joku puolustaa Pohjois-Korean hallintoa ja sitä tapaa, millä siellä asioita hoidetaan. Jos se määrä, joka siellä on käytettävissä esimerkiksi sotilaallisen kyvyn ylläpitämiseen, olisi käytetty vaikka ruoan tuotantoon, siellä varmaan ihmiset eläisivät paljon paremmin. Siis se on aivan uskomatonta.

Toinen juttu, kysymys tästä hyvästä hallinnosta. Me tiedämme mikä oli Zimbabwen tilanne, ennen kuin se ajautui siihen lopulliseen katastrofiin, mikä siellä tällä hetkellä on. Siellä oli erittäin hyvä maataloustuotanto ja ihmisten tilanne oli aivan toinen kuin on tällä hetkellä. Kyllä nämä ovat hyvin tärkeitä asioita, että me yritämme viedä sitä hyvää hallintoa ja tukea niitä kehitysmaita, joissa myöskin paikallisen hallinnon toimesta yritetään näitä asioita oikeasti ratkaista.

Toinen varapuhemies:

Tämä keskustelu Koreasta päätetään varmaan tähän, mutta ed. Pulliainen vielä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Silloin kun on ed. Satosesta kysymys, niin se pitää käydä loppuun, ja se käydään nyt sillä tavalla loppuun, että te ette ole koskaan ettekä nytkään ymmärtänyt eroa ekologisella kestävyydellä ja muulla. Ja ekologinen kestävyys menee kaiken yli.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun on niin, että yhä suurempi osa köyhien ihmisten tuloista menee ruokaan, joutuvat lapset ja heistä aivan ensimmäiseksi tytöt pois koulusta töihin tai kerjäämään. Tyttöjen koulutus on suoraan yhteydessä nälän, köyhyyden, lapsikuolleisuuden, äitiyskuolleisuuden ja yleisimpien tautien vähenemiseen.

Kysynkin ministeriltä, eikö kehityspolitiikassamme kannattaisi selvästi lisätä koulutuksen osuutta. Koulutus on myös nimittäin yksi avaintekijä väestönkasvun hillitsemisessä.

Johanna Sumuvuori /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvä, että ministeri Väyrynenkin totesi, että todellakin maailmantalouden taantuma tulee vaikuttamaan kovasti ja rankasti myös kehitysmaiden oloihin. Ja nyt jos koskaan tulisi huolehtia, että kehityspolitiikka on oikean suuntaista ja tuloksellista.

Tämä EU:n miljardin euron tuki kehitysmaiden pienviljelijöille on toki hyvä ensiapu ruokakriisiin, mutta kansainvälisen maatalouskaupan rakenteellista vinoumaa se ei poista. Ja niin kauan kuin länsimaat jatkavat vientituen turvin ylituotantonsa dumppaamista kehitysmaihin, ei niiden omavarainen maataloustuotanto yksinkertaisesti pääse kehittymään.

Olisin halunnut kysyä tätä erityisesti ministeri Anttilalta, mutta kun hän ehti lähteä, niin joudun kysymään tätä ministeri Väyryseltä: miten Suomi aikoo omalta osaltaan jatkossa huolehtia siitä, että Euroopan unionin maatalouspolitiikka on johdonmukaista kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamisen kanssa?

Timo Kaunisto /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kalliomäki täällä aikaisemmin epäili maatalouden omavaraisuutta, erityisesti suomalaisen maatalouden omavaraisuutta, illuusioksi. Aina voidaan keskustella tietysti prosenttiosuuksista, mutta keskeistä ruuantuotannon kannalta ja ruokahuollon kannalta koko maailmassa on se, ovatko tuotantovälineet ja maanomistusolot kunnossa ja onko maanviljelijöitä ja onko sitä osaamista, jolla tätä tuotantoa harjoitetaan. Tästähän on kysymys, tästä puutteesta, juuri kehitysmaissa, joissa eniten kärsitään tästä ruoan puutteesta. Onkin aika lailla häpeällistä todeta myöskin se, että Suomessakin on menty tai takavuosina mentiin kehitysyhteistyössä siihen suuntaan, että maatalous ajettiin minimiin näistä kehitysyhteistyöhankkeista. Taisi olla peräti 3 prosenttia se alin lukema. Nyt ollaan menossa selvästi parempaan suuntaan, ja siitä kiitos ministeri Väyryselle.

Kysyisin Väyryseltä, onko mahdollista myös kehittää kehitysyhteistyön keinoin näitä talousrakenteita ja paikallisia järjestelmiä, joilla tätä ruoantuotantoa ja -jakelua parannetaan.

Hannakaisa  Heikkinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomessa puolen miljoonan kakkostyypin diabeetikon aiheuttamat terveydenhuoltomenot ovat jo yli kaksi miljardia euroa vuodessa. Tällä summalla työllistettäisiin muuten noin 40 000 hoitajaa sairaaloihin ja vanhusten hoitolaitoksiin. Maailmassa siis arvioidaan nyt olevan noin 380 miljoonaa kakkostyypin diabeetikkoa, joista koko ajan kasvava osa kehittyvissä maissa. Minun mielestäni ei ole yhtään arvokkaampaa tai arvottomampaa kuolla kakkostyypin diabeteksestä johtuvaan kuolioon ja verenmyrkytykseen kuin aliravitsemukseen.

Haluaisinkin kysyä ministeri Väyryseltä, ollaanko ulkoministeriössä tietoisia näistä länsimaisen pikaruokainvaasion aiheuttamista terveysuhista kehitysmaissa ja näettekö, että terveyskasvatuksella tulisi olla nykyistä suurempi rooli kehitysyhteistyössä.

Heli Järvinen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Maailmanpankin arvion mukaan ruuan hintojen nousu voi johtaa yli 100 miljoonan ihmisen köyhtymiseen ja suureen nälänhätään. Ruokakriisin yhtenä syynä, kuten täälläkin on mainittu, on ruokakasvien lisääntyvä käyttö biopolttoaineiden raaka-aineena. Täällä on käytetty hyviä puheenvuoroja kansainvälisestä näkökulmasta. Mutta vaikka maatalousministeri poistui, haluaisin johdattaa keskustelua hieman kotimaahan, sillä myös Suomessa on suunnitteilla viljasta biopolttoaineita tuottavia yrityksiä.

Kysynkin ministeriltä, mitä hallituksessa on keskusteltu siitä, miten näihin suunnitelmiin reagoidaan pahentuvan maailmanlaajuisen ruokakriisin keskellä.

Kimmo Tiilikainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ruokakriisi on ilman muuta yksi maailman vakavimmista ongelmista, ja on se muuten sillä tavalla, että tässä on nyt pakko ihan näitä keskustalaisia ministereitä kiittää siitä, miten on kannettu kansainvälistä ja globaalia vastuuta. Ministeri Väyrynen uusi kehityspoliittiset linjaukset sillä tavalla, että kehitysmaitten paikallista ruuantuotantoa edistetään. Ministeri Anttila on huolehtinut Suomen maatalouden omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta. Ministeri Lehtomäki on ajanut ponnekkaasti ilmastopolitiikkaa, jolla ehkäistään veden ja ruuan puutetta tulevaisuudessa. Kiitoksia näistä toimenpiteistä.

Tässä keskustelussa on ruokakriisi ja energiakriisi asetettu ikään kuin vastakkain ja heitetty ajatus, että kun energiakriisiä ratkotaan, niin ruokakriisi pahenee. Itse asiassa kyse on samasta kriisistä. Kyse on siitä, että niin meidän taloutemme kuin maataloutemme nojaavat liiaksi fossiiliseen energiankäyttöön. Maataloudessa tämä kytkös tulee fossiilisella energialla valmistettujen lannoitteitten kautta. Itse asiassa olisi hyvä kuulla myös ministerin näkemyksiä tästä asiasta, miten myös maataloudessa voitaisiin irtautua fossiilisesta energiasta.

Outi  Alanko-Kahiluoto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri! Ruokakriisi on monimutkaisella tavalla sidottu kansainväliseen kauppapolitiikkaan ja sen käytänteisiin. Kun puhutaan ruokakriisin lieventämisestä tai vähentämisestä, on huomattava se, että kehitysmaiden tilanteen helpottaminen tässä suhteessa tapahtuu pitkälti sitä kautta, että tuetaan niiden ruokaomavaraisuutta. Kuvaavaa on se, että tällä hetkellä kehitysmaiden väestöstä jopa 90 prosenttia työskentelee maataloudessa, mutta tästä huolimatta he eivät nykyisellään pysty elättämään itseään omalla työllään. Kysynkin arvoisalta ministeriltä, millä tavoin Suomi on pitänyt kansainvälisissä neuvotteluissa aktiivisesti esillä keinoja, jotka sallisivat kehitysmaille oman maatalouden kehittämisen ja tietynlaisen protektionismin.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun keskustelemme kriisistä yleensä, on hyvä aina verrata sitä jollakin aikajanalla tapahtuvaan, sen syvyyttä ja vaikuttavuutta. Jos vertaamme tämän päivän ruokakriisiä esimerkiksi 1970-luvun vastaaviin, on mielenkiintoista nähdä, mitä erilaisia vaikutuksia sillä yhteiskuntaamme on ollut. Kysyisinkin ministeri Väyryseltä:

Miten hän näkee tämän pitkän aikavälin kriisikeskustelun, sen vaikuttavuuden, ja ennen kaikkea, onko meillä tänä päivänä mahdollista oppia historiasta mitään tämän ruokakriisin valossa?

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoministeriön muistiossa sanotaan seuraavaa: Panostusta ruokakriisissä tarvitaan myös kriisien ennaltaehkäisyyn ja kriisien vaikutusten lieventämiseen jo ennen niiden puhkeamista ja niiden aikana muun muassa kehitysavun, kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen keinoin. Suomi tukee missioiden, operaatioiden, rauhanneuvottelujen, YK:n rauhanrakentamisrahaston sekä turvallisuuteen liittyvien ohjelmien ja projektien kautta hauraiden valtioiden ja tilanteiden vakauttamista, mikä osaltaan ehkäisee ruokakriisin haittavaikutuksia. Lisäksi sanotaan, että UM:ssä toimii osastojen välinen ruokakriisin koordinaatioryhmä.

Minulla on aika yksinkertainen kysymys tähän: kuinka hyvin nämä kaikki asiat tähän mennessä ovat Suomen kautta toteutuneet, ja mitä erityisesti tässä täytyisi tehdä lisää, jotta tulisi konkreettista apua näihin asioihin?

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Varmaan parasta tässä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä on sen monialaisuus. Se kuvaa tämänhetkisen maailman ruokakriisin hyvin monesta eri näkökulmasta. Tässähän se ydin onkin, ettei ole olemassa yhtä ilmentymää ja yhtä ratkaisua. Se yhteinen nimittäjä, joka on olemassa, on tietenkin se, että nämä ongelmat keskittyvät selkeästi kehitysmaihin. Siellä on se nälkä, siellä on väestönkasvu, siellä on riittämätön tuottavuus, siellä ovat tuotantoedellytykset ongelmissa. Tästä seuraakin nyt, ministeri Väyrynen, se johtopäätös, että te olette, niin kuin täällä on sanottu, ottanut aivan oikeanlaisia askeleita voidaksenne löytää Suomen kehityspolitiikalle oikeat kohteet, ruohonjuurikohteet siellä kylissä, jotta tuotantoedellytyksiä, tuotantomahdollisuuksia parannetaan. Jostain kumman syystä eräät kehitysapujärjestöt ovat jossain määrin tätä arvostelleetkin.

Mutta, ministeri Väyrynen, tässä pitäisi voida ottaa vielä pidemmälle meneviä askeleita, koska se ongelma on siellä. Samalla tavalla kuin ruuasta tuli läntisen maailman spekulaatiokohde ja sen ongelmat heijastuivat ensin sinne, ihan samalla tavalla ilmastonmuutoksen, eroosion, aavikoitumisen ongelmat nähdään ensin nimenomaan kehitysmaissa, joissa peltoala vähenee. Toisaalta näinhän tulee tapahtumaan myöskin globaalisti. Sen takia tämä keskustelu myöskin bioenergian tuotannosta sillä tavalla peltoaloilla, että siinä on myös samaan aikaan energia- ja ruokakomponentti, on äärimmäisen tärkeä asia.

Lopuksi, arvoisa puhemies, kauhuskenaario, jota asiantuntijat väläyttelevät, on se, että vuoteen 2100 mennessä keskilämpötila maailmalla nousee 6 astetta. (Puhemies: Minuutti kulunut!) Tämä on siis kauhuskenaario. Jokainen voi vaan kuvitella, mitä siitä seuraa. Siitä seuraa todella pitkälle meneviä johtopäätöksiä myös ruokahuollon turvaamisessa.

Tuomo Hänninen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustan näkökulmaa tähän kansalliseen maatalouspolitiikkaan.

Ruokahuollon pelaaminen ja elintarvikkeiden huoltovarmuuden turvaaminen ovat kansallisen maatalouspolitiikkamme tärkeimpiä tavoitteita. Aivan kuten täällä on todettu, myöskin tuotantovälineiden omavaraisuudesta tulee huolehtia. EU:n terveystarkastuksen neuvottelutulos oli maamme kannalta hyvä avaus purkaa oman maataloutemme ongelmavyyhteä. Nyt tarvitaan selkeitä ratkaisuja pohjoisen 142 artiklan mukaisen tuen osalta ja maatalouden kannattavuustyöryhmän ratkaisujen toimeenpanoa. Vain kannattava tuotanto takaa pitkäjänteisen maataloustuotannon ja samalla kansallisen huoltovarmuuden.

Krista Kiuru /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin kuin tässä on tullut jo moneen kertaan esiin, kyllä ruokakriisi koskettaa erityisesti kehittyviä maita. Sitten me tietysti tiedämme jo, että yksi konkreettinen tapa vastata ruokakriisiin on esimerkiksi pienviljelyn tukeminen.

Nyt haluaisinkin sitten kysyä ministeriltä vallitsevasta linjasta. Nimittäin me tiedämme, että kehitysmaiden hallitukset ja myöskin me pohjoisen pallonpuoliskon avunantajat olemme jo vuosikausia laiminlyöneet maatalouden tukemisen kehitysmaissa. Esimerkiksi Maailmanpankin tutkimuksen mukaan vuosina 1980—2000 bruttokansantuotteesta Afrikan maat käyttivät vain 4 prosenttia maatalouteen. Samaan aikaan me tiedämme, että me itse olemme vielä vuonna 1980 satsanneet 18 prosenttia kehitysyhteistyömäärärahoja maatalouden tukemiseen pohjoisella pallonpuoliskolla, mutta nyt vain noin 4 prosenttia. Tämähän osoittaa suoraan, että jotakin tälle asialle on tehtävä. Tiedänkin, että ministeri on jo pyrkinyt korjaamaan suuntaa, mutta haluaisin kysyä, kuinka pitkälle olette valmis menemään tämän korjaamisen aloittamiseksi.

Klaus Pentti /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos maailman ruokakriisi ratkaistaan, niin se vaatii kyllä elintarviketuotannon kaksinkertaistamista lähivuosikymmeninä ja se vaatii kyllä sitten osaamista. Pitää panostaa tutkimukseen ja neuvontaan. Me saimme Suomessa sotien jälkeen aika nopeasti tuotannon kaksinkertaistettua; lisättiin panostusta teknologiaan ja koneistukseen, lannoitukseen, karjanjalostukseen jne. Mutta yksi asia jäi heikolle: tuotannon ympäristövaikutusten selvittäminen. Sitä murhetta me kannamme nyt meidän vesistöissämme. Jos me haluamme jatkossa hoitaa tämän maailman elintarviketuotannon haasteen, niin pitää panostaa tutkimukseen ja osaamiseen ja ympäristövaikutuksiin ja viedä tätä osaamista kehitysmaihin, joissa monessa paikassa löytyy vastaavia olosuhteita ja tulevaisuudessa joudutaan vaikeammissa ja vaikeammissa olosuhteissa tuotantoa hoitamaan. Tähän osaamiseen pitää panostaa. Meillä Suomessa valitettavasti viime vuosina ja viime vuosikymmeninä on vedetty tätä panostusta osaamiseen, neuvontaan ja tutkimukseen jatkuvasti alas. Meidän pitäisi tuntea vastuuta tuotantoteknologian ja -menetelmien kehittämisestä.

Mirja Vehkaperä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen räjähdysmäinen nousu, huonot sadot ja konfliktit ovat aiheuttaneet nälänhätiä ympäri maailmaa. YK:n mukaan 10 000 lasta päivässä kuolee nälkään tai siitä johtuviin sairauksiin. Yksi Suomen ylpeys on ollut ja toivottavasti tulevaisuudessakin on kouluruokailu. Kouluruokailu täytti Suomessa lokakuussa 60 vuotta. Kysynkin ministeri Väyryseltä, voisiko Suomi oman kehitysyhteistyönsä puitteissa edistää tarmokkaammin kouluruokailun järjestämistä kehitysmaissa, koska juuri kouluruokailu, sen ruuan tarjoaminen kouluissa paitsi parantaa lasten terveyttä tietysti myös lisää erityisesti tyttöjen mahdollisuuksia koulunkäyntiin.

Toinen varapuhemies:

Tässä tuli todella runsas joukko kysymyksiä ja kommentteja, mutta kokeneelta ministeriltä varmaan sujuu 5 minuutissa koottu vastaus.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Todellakin, taitaa olla 25 puheenvuoroa, joihin pitäisi vastata. Yritän tiivistää ja joudun valitettavasti muutamia kysymyksiä taikka kannanottoja ajan puutteen vuoksi sivuuttamaan.

Jos minä aloitan ihan tästä viimeisestä, täällä on monessa puheenvuorossa kiinnitetty huomiota ravitsemukseen — ed. Heikkinen, ed. Paloniemi ja monet muut. Tämä on erittäin suuri kysymys ei vain sen takia, että huonot länsimaiset ravintotottumukset leviävät ympäri maailmaa ja ihmiset sairastuvat, vaan myöskin on havaittavissa, että monessa kehitysmaassa ruokavalio on liian yksipuolinen. Se on aika terveellinen mutta yksipuolinen.

Tähän liittyen voin kertoa, että esimerkiksi Mosambikissa ollaan käynnistämässä meidän rahoituksella hanke, jossa Helsingin yliopiston ravintotutkijat selvittävät sikäläisen ruokavalion ravintosisältöä, joka voi sitten auttaa laajemminkin Afrikassa monipuolisemman ruokavalion aikaansaamiseksi ja ruuantuotannon kehittämiseksi terveelliseen suuntaan.

Ed. Räsäselle sanoisin — hän on varmaan työhuoneessaan kuuntelemassa — että minusta ei ole tarvetta ensi vuoden budjettiin lisätä määrärahoja, koska näyttää olevan niin, että me pääsemme ehkä 0,47:ään ensi vuonna, ja siitä on sopivasti 0,04 sitten 2010:een. Siihen meidän täytyy nyt yhdessä keskittyä.

Reilu kauppa on yksi osa meidän kauppaa tukevaa kehitysyhteistyötämme. Aid for Trade — toivon, että edustajat perehtyvät tähän. Siitä on erityinen toimintaohjelma laadittu lähivuosia varten.

Epa-sopimukset. Minusta valiokunnan mietinnössä otetaan hyvin tasapainoisella tavalla kantaa Epa-sopimuksiin. En ymmärrä, että niillä voisi olla maataloustuotannon rakenteeseen haitallista vaikutusta kehitysmaissa.

Tämä ongelma, johon ed. Haavisto viittasi näiden maaryhmien muotoilemisessa, on yhteinen erityisesti Afrikan maille ja Euroopan unionille. Me pyrimme Euroopan unionin puolelta laajempiin kokonaisuuksiin. Afrikan mailla on vaikeita valintoja. Siellä on vieläkin meneillään yritys, että saataisiin todella laaja itäisen ja eteläisen Afrikan yhteinen alue aikaan, ja toivotaan, että siinä onnistutaan, koska todella, kuten ed. Haavisto esitti, pitäisi välttää sellaista pirstoutumista, joka haittaisi siellä alueellista yhteistyötä.

Ed. Karpela otti esille tämän johdannaiskaupan ja yleensä ruualla keinottelun. Siihen on vaikea puuttua, koska ruoka on osa kansainvälistä kauppatavaraa. Se, mikä minun mielestäni tässä on hyvä, on se, että saadaan Wto:ssa ensinnäkin aikaan selkeämmät säännöt elintarvikkeitten kaupalle, ja toinen hyvin tärkeä asia monesta syystä on ruuan varastointi. Niitä ruokatarvikkeita, joita voidaan varastoida, pitäisi runsaasti hankkia varastoihin sekä hintojen heilahtelujen estämiseksi, ruokaturvan vuoksi että myöskin siinä mielessä, että kehitysmaitten tuottajilta voitaisiin ostaa näihin varastoihin jatkuvasti jollakin takuuhinnalla elintarvikkeita. Tämä vakiinnuttaisi tuottajien asemaa kehitysmaissa.

Sitten tämä kysymys EU:n politiikan johdonmukaisuudesta. Se on kehittynyt hyvään suuntaan, ja EU:han on luvannut, että vientituista luovutaan, kun kaikki muutkin niistä luopuvat. Maataloustuet ovat pienentyneet, maatalouspolitiikka on uudistunut tavalla, joka on kansainvälisen kokonaistilanteen kannalta suotuisa.

Ed. Kaunisto otti esille hyvin tärkeitä kysymyksiä. Sanoisin ensinnäkin tästä ruokatuotantoon suunnattujen varojen vähenemisestä, että sitä on tapahtunut erityisesti 2000-luvulla. Tässähän on tällainen paradoksi, että kun vuosituhattavoite ykkönen on äärimmäisen köyhyyden poistaminen ja nälän poistaminen, niin on kuitenkin vähennetty infrastruktuuriin ja tuotannolliseen sektoriin suuntautuvaa panostusta. Nyt tätä täytyy uudelleen lisätä. Esimerkiksi maanomistusoloihin, maarekistereihin liittyvää toimintaa me harjoitamme kehitysmaissa ja koetamme koko tätä ruokaketjua viedä eteenpäin.

Ed. Tiilikainen ja ed. Kerola ottivat tavallaan saman kysymyksen esille. Minusta se johtopäätös, mikä on vedettävissä 1970-luvulta, on se, että ei ole toimittu luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen periaatteitten mukaisesti. Jos Rooman klubin mietintö olisi herättänyt meidät tai jos edes Rion ympäristö- ja kehityskonferenssin sitoumukset olisi täytetty, niin me emme olisi tässä. Molemmat kriisit, sekä energia- että ruokakriisi, johtuvat samasta ongelmasta: ei ole toimittu ekologisesti kestävällä tavalla. Nyt meidän täytyy tässä suhteessa parantaa tilannetta.

Sitten tässä oli vielä useita puheenvuoroja, jotka ovat jääneet vastaamatta. Aika on päättymässä. Otan tässä lopuksi vielä ed. Pentin puheenvuoron, joka koskee tutkimusta ja osaamista. Me olemme myös panostamassa lisää kansainväliseen toimintaan maatalousalan tutkimuksen kehittämiseksi. Siinä on huomattava lisäys, mutta pitää myöskin kotimaassa tästä puolesta huolehtia erittäin hyvin.

Herra puhemies! Tämän enempää ei 5 minuuttiin pystynyt vastaamaan.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vallinnut talouskehitys on vienyt muun tuotannon ohella myös elintarviketuotantoa yhä suurempiin yksiköihin. Paikallisen tuotannon merkitys on korostunut, kun ruokakriisi on tuonut esiin elintarvikemarkkinoiden haavoittuvuuden. Köyhimpien maiden pienviljelijät eivät saa tuotteistaan käypää hintaa, minkä vaikutus ruuan tuotantoon on romahduttava.

Maailman ruokakriisin osana on myös biopolttoaineiden tuotanto. Tämä keskustelu saa kosketuspintaa myös meillä Suomessa, sillä täälläkin elintarvikeketju on kantanut huolta ruuan viljelyalan kapenemisesta ja sitä kautta myös ruuan hinnannoususta, kun tilaa on raivattu biopolttoaineiden tuottamiselle. Ruuan hintojen nousu on koetellut kuluttajien kukkaroa täällä Suomessakin. On itsestään selvää, että jos se koettelee ihmisiä hyvinvointivaltiossa, sen vaikutukset kehitysmaissa ovat dramaattisia. On ensiarvoisen tärkeää saada aikaiseksi ruokamarkkinoiden tasapaino maailmanlaajuisesti. Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä todetaan: "Ruokakriisin hallinta edellyttää maapallon kokonaiselintarviketuotannon lisäämistä". Alueellisen ruokatuotannon jatkuvuuden edellytykset on siis otettava nykyistä paremmin huomioon myös EU:n maatalouspolitiikassa. Tätä puoltaa myös valiokunnan toteamus, että on tuotettava enemmän, paremmin ja kaikkialla maailmassa väestönkasvukin huomioiden.

Ruokakriisi ei koske yhtä välittömästi Euroopan unionin maita kuin monia muita valtioita maailmassa. Se merkitsee kuitenkin peruselintarvikkeiden omavaraisuustavoitteen korostumista. Esimerkiksi unionin vahvimpiin maatalousmaihin kuuluva Ranska pitää esillä tavoitetta maataloustuotannon tehostamisesta niin, että EU olisi tulevaisuudessa ruuan nettoviejä. Joka tapauksessa on selvää, että ruokaturvallisuudesta on tulossa EU:ssa entistä keskeisempi keskustelunaihe. Tuotannon vähentäminen ei voi olla minkään EU-maan intressi. Aivan samoja lääkkeitä kuin tänne kotimaahankin on tarjottu elintarvikeketjun turvaamiseksi voidaan soveltaa ruokakriisin pahiten runtelemilla alueilla. Maatalouden kannattavuutta on kaikin tavoin lisättävä. Paikallisen työn suosiminen ja voitoista tinkiminen ovat etusijalla, mikä tarkoittaa halpojen tuontiraaka-aineiden ja ruuan tuonnin supistamista. Huoltovarmuus pitää siis nostaa takaisin kunniaan ja tukea kaikkia maita siinä.

Timo V.  Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin täytyy kiittää ulkoasiainvaliokuntaa erinomaisen tärkeän aiheen käsittelyyn ottamisesta. Tänä iltana tässä istunnossa keskustellaan maailmanlaajuisesta ruokakriisistä, nälänhätään johtaneesta maailmanlaajuisesta kriisistä, jonka seurauksena kehitysmaissa nälkää näkee toista miljardia ihmistä ja 2—3 miljardia saa liian vähän elintärkeitä vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita. Mutta ruokakriisiä voisi käsitellä myös ainakin kahdella muullakin tavalla. Me voimme nähdä myös ruuan laatu- ja turvallisuuskriisejä. Me kaikki tiedämme ja tunnistamme Kiinan melamiinikatastrofit, Italian juustoskandaalit, rehuskandaalit Euroopassa, tautiepidemiat jnp., mutta voimme arvioida ja nähdä myös kolmannen ruokakriisin muodon — lainausmerkeissä — eli kotimaisen omavaraisuuskriisin. Eli mehän joudumme tunnustamaan, että tulevina vuosina muun muassa suomalaisesta naudanlihasta meillä on erittäin kova pula. Sen takia olisinkin toivonut, että ulkoasiainvaliokunta omassa päätösehdotuksessaan olisi esittänyt myös sitä, että eduskunta edellyttäisi valtioneuvostolta vuosittain selvitystä myös meidän omasta huoltovarmuudesta ja meidän ruuan omavaraisuudesta.

Ruokakriisin osalta muutama huomio. Minä ymmärrän sillä tavalla, että kaiken kattava vihreä lanka on mielestäni se, että jokaisella maalla on velvollisuus ja oikeus huolehtia omasta ruokaturvastaan ja että ilmastonmuutosten hillitsemiseksi ruuan monella tavalla järjetön rahtaaminen maapallon ympäri on kohtuutonta. On tärkeää, että ruuan tuottaminen toteutetaan mahdollisimman lähellä kulutusta, jotenkin järjellisten etäisyyksien päässä. Se on parasta mahdollista ilmastopolitiikkaa, huoltovarmuutta ja mielettömän kestävää niin taloudellisesti, sosiaalisesti, ekologisesti, kulttuurillisesti kuin myös eettisesti. Tämän soisi myös Euroopan unioninkin ymmärtävän omassa maatalouspolitiikassaan.

Nälkää näkeviä ihmisiä on opetettava viljelemään maata. Siihen liittyy koulutusta, tutkimusta jne. Viljelijöille on taattava oikeus omistaa maata ja perustaa edunvalvontajärjestöjä markkinavoimia vastaan. Suomen kehityspolitiikka on tässä mielessä menossa aivan oikeaan suuntaan. Ruuan tuotantoa on yhteiskunnallisesti tuettava, koska ruoka on perushyödyke, yhteiskuntien rauhan tae, ja tuet varmistavat sen, että köyhimmilläkin ihmisillä on varaa ostaa ruokaa. Ruuan tuottamisen on siis oltava myös kaiken kaikkiaan kannattavaa.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa herra puhemies! Syitä globaalin ruokakriisin taustalla ovat ilmastonmuutos, öljyn hinnannousu, biopolttoaineiden lisääntyvä käyttö sekä elintason noususta johtuva lihan syönnin lisääntyminen. Nämä syyt ovat yleisessä tiedossa, mutta toimet ongelman ratkaisemiseksi ovat toistaiseksi olleet riittämättömiä.

Kaikkein eniten ruokakriisistä kärsivät ne, jotka ovat siihen vähiten syyllisiä: kehitysmaiden asukkaat, ennen kaikkea lapset, joiden terveyden ja kehityksen aliravitsemus vaarantaa. Perheiden elannon turvaamiseksi monet lapset joutuvat jäämään pois koulusta ja tekemään töitä tai kerjäämään kaduilla. Erityisesti tyttöjen kohdalla kouluttamattomuudella on vakavia seurauksia, kuten ulkoasiainvaliokunta mietinnössään toteaakin.

Viime vuonna aliravitsemuksesta kärsi jo yli 900 miljoonaa ihmistä, ja määrä kasvaa jatkuvasti. On häpeällistä, että vauraissa länsimaissa ensin aikaansaadaan ilmastonmuutos kuluttamalla yli äyräiden ja sitten yritetään ostaa hyvää omaatuntoa tehtailemalla niin sanottuja ympäristöystävällisiä polttoaineita, joiden tuotanto vie viimeisetkin leivänmurut maailman köyhiltä.

Ilmastopäästöjen vähentämiseksi on löydettävä muita keinoja kuin biopolttoaineet, joiden ympäristöön kohdistuvat haittavaikutukset kokonaisuudessaan eivät edes välttämättä ole fossiilisia polttoaineita vähäisempiä. Tärkeää on esimerkiksi kehitysmaiden ilmastotyön tukeminen. Myös ruuan tuotannon päästöjä tulee pyrkiä vähentämään tuntuvasti.

Arvoisa puhemies! On hyvä muistaa, että vastuu nykytilanteesta kuuluu meille kaikille. Jokainen meistä voi hillitä ilmastonmuutosta ja ruokakriisiä esimerkiksi vähentämällä lihan syöntiä, suosimalla julkista liikennettä ja kuluttamalla maltillisesti. Suurin vaikutusvalta ja siten myös vastuu on kuitenkin yrityksillä ja viime kädessä valtiovallalla. Kehitysyhteistyössä tärkeintä on maataloustuotannon ja ennen kaikkea pienviljelyn tukeminen. Tärkeää on myös teollisuusmaiden maataloustukien uudistaminen. Nykyiset vientituet vääristävät kauppaa ja häiritsevät elintarvikemarkkinoiden vakautta.

Toinen varapuhemies:

Tässä välissä todettakoon, että jos pitää alle 2 minuutin puheenvuoron, sen saa pitää paikaltaan bonuksena.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! Finanssikapitalismin taantumavaihe toi spekulaation ruokamarkkinoille sijoittajien kiinnostuttua raaka-aineiden kaupasta. Spekulatiiviset investoinnit vaikuttavatkin voimakkaasti ruuan ja muiden perushyödykkeiden kehitykseen. Sen vuoksi tällaisen kehityksen taittaminen on pitkällä aikavälillä vaikeaa ilman markkinasäätelyä. Tällaiset mekanismit olisivat aluksi kustannuserä, mutta pitkällä aikavälillä syntyisi tehokas mekanismi ruokaturvan takaamiseksi laajemmallekin joukolle kuin vain 60 prosentille maailman väestöstä.

Ruokakriisin taustalla on tietysti muitakin tekijöitä, kuten säähän liittyvä epäonni, ilmastonmuutos ja energian hinnan kohoaminen. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö arvioikin, että ruokakasvien käyttö polttoaineissa vahvistaa yhteyttä ruuan ja fossiilisten polttoaineiden hinnan kehityksen välillä ja saattaa lisätä ruokakasvien hinnan vaihtelua sekä ruuan hinnalla spekulointia. Sen vuoksi ruokakasvien hintaheilahteluun vaikuttaminen edellyttäisi biopolttoainetavoitteiden tarkistamista vuonna 2014.

Arvoisa puhemies! Rikkaiden maiden sijoittaja- ja kauppapolitiikan hyötyjiä ovat olleet muutamat rikkaat länsimaiset maataloustuotteita vievät maat sekä suuret elintarvike- ja maatalousyritykset. Tällaisen sijoittaja- ja kauppapolitiikan sekä ruokaturvan heikennysten kärsijöinä on 40 prosenttia maailman asukkaista, joka elää alle 2 dollarilla päivässä ja joutuu nyt käyttämään yli 70 prosenttia tuloistaan ruokaan. He ovat köyhimpien maiden asukkaista erityisesti niitä, joiden asema on nytkin ollut kaikkein vaikein. Suurkaupungeissa ja konfliktialueilla elää paljon ihmisiä, joiden elinmahdollisuudet olivat jo aiemmin humanitäärisen avun varassa. Myös näiden ihmisten oikeuksien ja ihmisarvoisen elämän edellytysten turvaaminen on meidän kaikkien velvollisuus.

Meidän on toteutettava politiikkaa, joka monipuolistuttaa maataloustuotantoa, lisää itsenäisyyttä kansainvälisistä markkinoista, tukee paikallisten pienviljelijöiden tuotantokykyä ja lisää siis tuotantoa. Keinoina ovat muun muassa Reilun kaupan tuotannon tukeminen, pienviljelijöiden järjestöjen vahvistaminen sekä lainsäädännön kehittäminen. Rakenteellisesti kestävin ratkaisu, maanviljelyksen tukeminen matalan tulotason maissa, edellyttää länsimaiden luopumista ylituotannon myymisestä alhaisella hinnalla kolmansiin maihin sekä kansainvälisten rahoituslaitosten velkajärjestelyjen ehtona olleiden maataloustukien heikennysten kumoamista. Lisäksi yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä on kehitettävä, sillä yksityinen sektori ei useinkaan riitä yksinään kehittämään esimerkiksi syrjäseudun oloja. Erityisesti pienviljelijöiden ja naisten asemaa on omistusoikeuden, koulutuksen ja osallisuuden muodossa tuettava.

Arvoisa puhemies! Toistaiseksi Euroopan unioni, YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö sekä useat kansainväliset rahoituslaitokset, Maailmanpankki sekä Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kehityspankit, ovat pyrkineet tuottamaan humanitääristä ruoka-apua sekä (Puhemies: Aika!) tukemaan erilaisia verkostoja ja maatalousteknologia- ja lainajärjestelyjä. Lisäksi Maailmanpankki on tehnyt aloitteita maailmanlaajuisesta elintarvikepolitiikasta sopimiseksi.

Kaikkia näitä toimia tarvitaan samoin kuin meidän kehitysyhteistyömäärärahojemme nostamista 0,51 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä sekä 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa puhemies! Maailmassa on nälkää näkeviä ihmisiä jo noin 923 miljoonaa, siis lähes miljardi ihmistä. Hintojen raju nousu on vaikuttanut matalatuloisiin elintarvikkeiden nettotuojamaihin. Erityisen vaikea tilanne on ollut niille haavoittuville ja vähiten kehittyneille maille, joiden aliravitsemustilanne oli jo ennen kriisiä hyvin heikko. Ruokakriisistä kärsivät eniten köyhimmissä maissa ne, jotka ovat jo entuudestaan heikoimmassa asemassa, kuten lapset, sairaat, vanhukset ja raskaana olevat sekä imettävät naiset.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat maapallon eri osiin eri tavalla. Esimerkiksi Afrikassa, jonka väestön arvioidaan kasvavan noin kahteen miljardiin vuoteen 2050 mennessä, ilmastonmuutoksella voi olla todella dramaattisia seurauksia.

Ilmastonmuutos voi tulevaisuudessa aiheuttaa muuttoliikettä köyhistä rikkaampiin valtioihin entistä runsaammin, niin rannikoilta ylängöille kuin myös niille alueille, joissa on puhdasta juomavettä käytettävissä, mutta se vaikuttaa myös viljelykelpoisen maan saatavuuteen ja mahdollisuuksiin ylipäätänsä viljellä omaa ruokaansa.

Arvoisa puhemies! Oma tuotanto, oma maatalous, oma ruoka, omavaraisuus aidosti tulee olemaan äärimmäisen tärkeä asia tulevien kymmenien vuosien aikana ilmastonmuutoksen edetessä. Nyt jos koskaan maailmanlaajuisen ruokakriisin eläessä, varastojen huvetessa, on aika herätä. Nyt pitää todella pistää pelimerkkejä myös suomalaiseen maatalouteen ja meidän omaan itsenäiseen tuotantoon sen lisäksi, että kannamme vastuumme myös kansainvälisestä avusta niin, että mahdollisimman moni äärimmäisessä köyhyydessä ja nälässä elävä saisi sen päivittäisen ruoka-annoksensa.

Katja Taimela /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Maailman ruokakriisin pahimmat vaikutukset kohdistuvat kaikkein köyhimpiin ihmisiin. Kriisiin liittyvät ongelmat, kuten väestönkasvu ja nälänhätä, toimivat toisiaan syventäen. Näihin ongelmiin kun lisätään ilmastonmuutoksen vaikutukset, voidaan todeta, etteivät köyhät maat pysty pyristelemään irti tästä noidankehästä omin voimin. Köyhissä maissa ihmisten tuloista jopa 80 prosenttia menee pelkkään ruokaan ja neljäsosa kehittyvien maiden lapsista ovat edelleen aliravittuja.

Rikkailla länsimailla on huomattavasti paremmin voimavaroja kohdata kriisin ongelmat. Niiden tulee ottaa vahva rooli ruokakriisin ratkaisemisessa. Tässä työssä kehitysavun määrä ja kohdentaminen ovat olennaisia vaikuttamiskeinoja. Myös kansainvälinen vaikuttaminen on etenkin Suomelle vahva mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Tämä edellyttää tietenkin ensisijaisesti sitä, että Suomi hoitaa omat velvoitteensa kunnialla.

Kehitysmaissa on panostettava pienviljelyn tukemiseen. Jos kehitysmaa jää tuontiruuan varaan, on sen tilanne entistäkin epävarmempi. Rikkaiden länsimaiden on purettava ruokamarkkinoiden kilpailua vääristäviä vientitukia, jotka usein johtavat ylituotantoon ja siten lisäävät ongelmia.

Mahdollinen talouskasvu ei sellaisenaan takaa inhimillistä kehitystä. Sen hyödyt valuvat usein pienelle, muutenkin etuoikeutetulle vähemmistölle. Kehitysmaiden ongelmia lisäävät entisestään kansainvälisten rahoituslaitosten ehdot kaupan vapauttamisesta ja tuontisuojien vähentämisestä. Ne vievät monissa tapauksissa pohjaa pois kehitysmaiden omalta pienviljelysvoittoiselta maataloudelta.

Arvoisa puhemies! Oikeus ruokaan on todellakin ihmisoikeuskysymys, kuten ulkoasiainvaliokuntakin on lausunnossaan todennut. Siksi maailmanlaajuinen ruokakriisi on otettava vakavasti ja tilanteeseen pitää reagoida nopeasti. Kriisin tuomat ongelmat synnyttävät joka tapauksessa paljon kustannuksia, ja on äärimmäisen tärkeää, että ne kohdistetaan pääsääntöisesti sellaisille, joilla on niihin varaa.

Hyvät kollegat! Nyt jos koskaan on syytä muistaa ja huomioida myös oma globaali vastuumme.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Isäni muistiin merkitsemisen mukaan 1930-luvulla Suomessakin mies teki viikon töitä ruissäkkiä vastaan. Se ei missään tapauksessa ollut oikein eikä kohtuullista eikä demokraattista, mutta pitää ottaa huomioon, että tänä päivänä on maailmassa ainakin 3 miljardia ihmistä, jotka suostuvat siihen samaan. Tämä, että me olemme päässeet siitä pois, johtuu paljolti siitä, että me olemme käyttäneet hulvattomasti energiaa. Loppujen lopuksi länsimaiden hyvinvointi on hyvin pitkälle kiinni siitä kiinni, että me olemme käyttäneet energiaa enempi kuin on ollut oikein ja kohtuullista.

Tässä on puhuttu tuomitsevalla sävyllä siitä, että kun ruuantuotantoaluetta on käytetty energiantuotantoon, se on nostanut hinnat, puhuttu maailmanmarkkinahinnoista. Pitää ottaa huomioon, että semmoista asiaa kuin maailmanmarkkinahintaa ruuan kohdalla ei olekaan. Se on maailmanmarkkinoilla liikkuvan ylimääräisen ruokaerän hinta, mistä puhutaan maailmanmarkkinahintana. Siitä, jos energian hinta nousee niin korkealle, että viljan hinta on poltettuna kaksi kertaa parempi kuin syötynä, elintarvikeketjulle annettuna, ei voi kyllä syyttää muuta kuin sitä, että jossain joku on väärin mennyt tässä hommassa. Pitää muistaa, että ruoka on energiaa. Se on puhtaasti ihmisen tarvitsemaa energiaa.

Valta maailmassa tulee tulevaisuudessa olemaan sillä, jolla on energia, ruoka ja vesi. Siinä mielessä pitää muistaa, että meillä Suomessa on puhdasta vettä rajattomasti, meillä on mahdollisuus tuottaa energiaa, meillä on mahdollisuus tuottaa ruokaa. Meidän on huolehdittava omasta elintarviketaloudesta. Sillä ei maailman tilannetta ratkaista, se ei ole kuin promille maailman ruuantuotannosta, mutta se on meille suomalaisille kriisitilanteessa 100 prosenttia, ja se on tärkeä.

Maailman ruokakriisi vältetään vain, niin kuin täällä on monessa tapauksessa sanottu, jos kehitysmaiden omaa tuotantoa käynnistetään jollain lailla. Se tapahtuu yksinomaan tyttöjen koulutuksen kautta, loppujen lopuksi. Jos kehitysmaiden tytöt, nuoret naiset, saadaan sivistyksen piiriin ja sitä kautta osuustoimintamuotoisen oman elintarviketuotannon hallitsijoiksi, he voivat pärjätä siellä.

Tulevaisuuden suuri pulma on todella se, millä tämä ihmiskunta hengissä pysyy. Kriisi tulee olemaan jossain vaiheessa hyvinkin syvä. Veikkaan, että näemme kansainvaelluksiakin tämän asian tiimoilta. Sitä tärkeämpää on, että me huolehdimme omasta elintarviketaloudestamme. Kyllä meidän pitää kantaa vastuu kehitysmaistakin, mutta kyllä kuitenkin pitää muistaa, että se oma suu on lähempänä kuin kontin suu, ja sillä lailla asioita hoitaa, että suomalainen talonpoika pärjää nyt ja tulevaisuudessa.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä on moneen otteeseen todettu, ruokakriisin syyt ovat hyvin moninaiset, ja pitää antaa kiitos ulkoasiainvaliokunnalle, että se on tässä mietinnössään erittäin hyvin kuvannut nuo syyt. Se on myöskin paneutunut niihin toimiin, joita meidän pitää tehdä, jotta ruokakriisi ei syvenisi vaan se helpottuisi.

Syyt ovat mitä suurimmassa määrin poliittisia, mikä on täällä myöskin todettu jo moneen kertaan. Siksi ne reunaehdot, joilla ruokaa tuotetaan ja kaupataan, ovat sellaisia, että koko elintarvikeketju pystyy siitä oman oikeudenmukaisen osansa saamaan eikä niin, että se valuu kaikkein rikkaimpien ja kaikkein härskeimmällä toimintatavalla toimivien tahojen taskuun. Siksi futuurikaupat ja muut spekulaatiot on pakko vain saada kuriin aivan samalla tavalla kuin finanssikriisissä on saatava kuriin myöskin vapaamatkustajat ja erilaiset veroparatiisit.

Yksi syy on selkeästi myöskin se, että energiaa on lähdetty tuottamaan pellolla. Pitää muistaa kuitenkin samassa yhteydessä se, että useimmilla peltoenergioilla on kaksi elinkaarta: elinkaari energiaksi ja elinkaari elintarvikkeeksi. Esimerkiksi Suomen osalta rypsi on hyvä esimerkki siitä. Rypsistä voidaan puristaa öljyjä, ja siitä jäännöserästä jää sitten valkuaisrouhetta, ja sitä kautta se kiertyy takaisin elintarvikeketjuun. Tämä pitää muistaa meidän koko ajan, kun puhutaan energian ja ruuantuotannon yhteydestä pellolla.

Ruokakriisin ehkäisyyn on siis tehtävä poliittisia toimenpiteitä, siihen on tehtävä myös pitkäjänteistä tutkimusta, kehitystyötä, teknologiaa on parannettava, jotta kaikkein vähiten kehittyneissä maissa pystytään entistä enemmän ruokkimaan omaa kansaa. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet ovat myöskin olleet nykyistä ruokakriisiä ajatellen tässä taannoin hyvin erikoiset. Siellähän on ollut pääasia se, että on pystytty vähentämään ruuantuotantoa eikä lisäämään, ja nyt tuo kannustavuus myöskin ruuantuottajille, viljelijöille, pitää saada uuteen arvoonsa, niin kuin se tuossa viimeviikkoisessa ratkaisussa terveystarkastuksen osalta on ollut.

Huoltovarmuus on erittäin merkittävä osa. Huoltovarmuudella ja erilaisilla varastointijärjestelmillä pystytään tasaamaan myöskin markkinoita, huolehtimaan ruuan saatavuudesta ja huolehtimaan siitä, että hinta ei nouse kohtuuttomuuksiin. Kolme viikkoa sitten Fao:n pääjohtaja sanoi, että bkt:n kasvu, joka tulee maataloudesta, vähentää köyhyyttä tehokkaimmin, ja näin ollen meidän on tuotettava enemmän, paremmin ja kaikkialla. Tässä hän on harvinaisen oikeassa, ja tähän suuntaan meidän on mentävä. Investointeja maataloustuotantoon on lisättävä. Sitä kautta me pystymme paikkaamaan ja vähentämään sekä köyhyyttä että välitöntä nälänhätää.

Johanna  Sumuvuori /vihr:

Arvoisa puhemies! Käymme eduskunnassa ajankohtaiskeskustelua ruokakriisistä nyt, kun se näkyy suomalaisten ruokalaskussa. Mutta vaikka ruokakriisi on asiana ajankohtainen, uusi se ei ole. Sadat miljoonat ihmiset ovat nähneet nälkää jo vuosikymmeniä. Tällä hetkellä hävettävä tosiasia on se, että noin puolet maapallon ihmisistä saa liian vähän tai yksipuolista ruokaa. Suoranaista nälkää näkee YK:n arvion mukaan lähes miljardi ihmistä.

Ruokakriisin seuraukset ovat vakavat. Nälänhätien lisäksi vaarana on aliravitsemuksen aiheuttama oppimis- ja työkyvyn heikkeneminen sekä yhteiskunnallisen epävakauden lisääntyminen. Ruuan kallistuessa rahaa jää vähemmän muihin välttämättömyyksiin, kuten terveydenhoitoon. Ruokakriisin ratkaisemisessa ja Suomen velvollisuudessa toimia sen ratkaisemiseksi ei olekaan kyse pelkästä inhimillisyydestä. Nälän poistaminen on myös turvallisuuspolitiikkaa.

Maailmanpankin arvion mukaan ruuan hinta on noussut kehitysmaissa kolmen viime vuoden aikana yli 80 prosentilla. Äärimmäisen nälän todellinen syy ei yleensä ole ruuan puute vaan äärimmäinen köyhyys, jonka seurauksena ihmisillä ei ole varaa tarjolla olevaan ruokaan. Tämän syksyn hyvät sadot lievittävät ongelmia, mutta eivät poista niitä. Nälkä on ennen kaikkea poliittinen ongelma, ja siten se on myös politiikan keinoin ratkaistavissa.

Ensinnäkin ja kiireellisimmin on kiinnitettävä huomiota ruuantuotannon tuottavuuden kasvuun Afrikassa ja muilla köyhillä alueilla. Tämä tapahtuu parhaiten varmistamalla, että maailman 400—500 miljoonalla pienviljelijällä on siemenviljaa ja lannoitteita. Tähän Suomi on Euroopan unionin mukana sitoutunut. Maailman elintarvikeohjelma Wfp saa EU:lta miljardin euron lisärahoituksen kehitysmaiden maataloustuotannon tukemiseen.

Useiden kansainvälisten järjestöjen lisäksi muun muassa talouslehti Economist on kiinnittänyt huomiota pienviljelijöiden tukemisen ympäristöystävällisyyteen ja köyhyyttä vähentävään vaikutukseen. Hyvä esimerkki pienviljelijöiden tukemisen tehokkuudesta on Malawi, jossa ruuantuotanto kaksinkertaistui, kun jokaiselle viljelijälle annettiin mahdollisuus saada lannoitteita ja siemeniä. Kuten ulkoasiainvaliokunta mietinnössään toteaa, "kehitysmaiden oma maataloustuotanto ei ole kehittynyt riittävästi johtuen muun muassa kehittyneiden maiden ylituotannon suuntaamisesta kehitysmaiden markkinoille". EU:n sopima apu pienviljelijöille on ainoastaan ensiapu. Hoidoksi auttaa vain se, että länsimaisen ruuan ylituotannon dumppaaminen vientituen avulla kehitysmaihin lopetetaan.

Arvoisa puhemies! Väestönkasvun lisäksi ruuan hinnannousun taustalla ovat muutokset ruokavaliossa. Elintason noustessa muun muassa Aasiassa lisääntyy myös lihan syönti. Kun tiedetään, että yhden punaisen lihakilon tuottamiseen tarvitaan noin 8 kiloa viljaa, on ilmeistä, että meidän on jatkossa syötävä vähemmän lihaa ja enemmän vihanneksia ja kalaa. Nykyinen väestönkasvu yhdistettynä lihansyönnin kasvuun on yksinkertaisesti mahdoton yhtälö.

Outi  Alanko-Kahiluoto /vihr:

Arvoisa puhemies! Nyt käsillä olevia ruoka-, finanssi- ja ilmastokriisejä ei voi erottaa toisistaan. Kun yritämme ratkaista niitä, on katsottava kokonaisuutta. Kehitysmaiden ruuantuotantojärjestelmän heikkous liittyy läheisesti globaaliin kauppajärjestelmään. Kansainvälisen kaupan säännöt ja rahoituslaitosten lainojen ehdot on läntisten teollisuusmaiden johdolla rakennettu sellaisiksi, että kehitysmaiden ei sallita tukea omaa maataloustuotantoaan. Samaan aikaan, 2000-luvun alussa, länsimaat tukivat omaa maataloustuotantoaan summalla, joka oli samaa suuruusluokkaa kuin koko Afrikan bruttokansantuote.

Kehitysmaissa on tehty kannattavaksi tuottaa poikkikansallisten suuryhtiöiden suurplantaaseilla kauppakasveja vientiin. Oman väestön ruokkimiseksi tarvittava ruoka on ostettu länsimaiden dumppausmarkkinoilta keinotekoisen halvalla. Nyt kallistuneesta ruuasta kärsivät eniten juuri ne maat, jotka ostavat käytännössä kaiken ruokansa maailmanmarkkinoilta.

Kehitysmarkkinoiden ruokaomavaraisuutta täytyy tukea. Kehitysmaiden väestöstä jopa 90 prosenttia työskentelee maataloudessa. Siitä huolimatta he eivät nykyisellään pysty elättämään itseään omalla työllään. Suomen tulisikin kaikissa neuvotteluissa ajaa kantaa, joka sallisi kehitysmaille oman maatalouden kehittämiseksi tarpeellisen protektionismin.

Arvoisa puhemies! On ekologisesti ja sosiaalisesti järkevää, että ruoka tuotetaan lähellä ihmistä. Ruuan rahtaamisessa maapallon laidalta toiselle ei ole mitään järkeä etenkään, kun halvan polttoaineen aika on ohi. Maailmanpankki on ennustanut, että jonkin asteinen paikallistalouteen siirtyminen voi muodostua tulevalla vuosisadalla merkittäväksi kehitystrendiksi. Toden totta, niin finanssi-, ympäristö- kuin ruokakriisinkin kohdalla voi todeta, että markkinoiden hiukan pienempi mittakaava tekisi sääntelystä helpompaa, markkinoiden toiminnoista ennustettavampaa ja riskeistä hallittavampia.

Muun muassa globaalisti toimiva pienviljelijöiden kansalaisliike Via Campesina on tuonut ruokakeskusteluun ruokasuvereniteetin käsitteen. Ruokasuvereniteetilla tarkoitetaan paikallisten yhteisöjen, kylän, seudun tai valtion oikeutta määritellä itse, millä tavalla ja mitä ruokaa tuotetaan. Kyse on siis oikeudesta omiin raaka-aineisiin, maahan ja työvoimaan ilman, että niitä esimerkiksi suuryritysten toimesta hyväksikäytetään.

Ruoka on ensisijaisesti perusoikeus. Sitä ei tulisi käyttää spekulatiiviseen pörssikeinotteluun. Viime keväänä ainakin Intia harkitsi ruokafutuureilla käytävän kaupan kieltämistä. Ruoka ei myöskään ole ensisijaisesti polttoaine. Länsimaiden ei tule kuvitella, että energian säästämiseltä voidaan edes osittain välttyä sillä, että fossiiliset polttoaineet korvataan täysin biopolttoaineilla. On kestämätöntä, että ruokakasveilla käytetään länsimaiden citymaastureita.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Maailman ruokakriisi syvenee, ja YK pelkää, että yli 80:tä maata uhkaa hätä ruuan riittävyydestä. Ruuan hinta oli tänä keväänä korkeimmillaan kolmeenkymmeneen vuoteen ja peruselintarvikkeet olivat 53 prosenttia kalliimpia kuin vuotta aiemmin. Ruokakriisi uhkaa pahiten kehitysmaiden kansalaisia, niin kuin täällä on todettu, sekä myös yhteiskuntarauhaa. Kriisi vesittää vuosikymmenten ponnistelut köyhyyden ja aliravitsemuksen vähentämiseksi, ja useissa maissa ruokamellakoita on selvitelty sotilaallisinkin keinoin. Tällä hetkellä 923 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii kroonisesta ruokapulasta, luku, jonka suuruutta on vaikea edes hahmottaa.

Itse haluaisin nostaa esiin etenkin naisten ja muiden huonompiosaisten väestöryhmien hyvinvoinnin ongelmat. Naiset vastaavat useimmiten perheessä ruuan saannista ja sen valmistamisesta. Tästä huolimatta naiset ja tytöt syövät usein eri ruokaa kuin perheen miehet. Kun ruuasta on puute, nimenomaan perheen naiset jäävät usein sitä ilman tai joutuvat tyytymään vähäravinteisempaan ruokavalioon.

Arvoisa puhemies! Yksi neljäsosa kehittyvien maiden lapsista on edelleen aliravittuja. Kouluruuan saatavuus on turvattava, sillä se lisää lasten terveyttä ja mahdollisuuksia osallistua koulunkäyntiin myös ruokakriisien aikana. Osa köyhien perheiden vanhemmista lähettää tyttönsä kouluun juuri kouluruuan vuoksi, ja ruuan saanti ja koulutus myös ehkäisevät ennalta konflikteja. Köyhissä maissa ihmiset tuloista jopa 80 prosenttia menee ruokaan. Ruuan hinnan noustessa joutuvat perheet karsimaan juuri esimerkiksi lasten koulutuksesta sekä terveydenhuollosta. Ruokakriisi uhkaa lasten ja heidän yhteisöjensä hyvinvointia nyt, mutta myös vahvistaa köyhyyden kierrettä sukupolviksi eteenpäin. Arviolta 5 miljoonaa lasta kuolee vuosittain nälkään.

Arvoisa puhemies! Ruokakriisin voittamiseksi on siis useita keinoja, joita meidän myös täällä Suomessa on välttämätöntä nyt viedä eteenpäin. Rahoitusmarkkinakriisi on laskenut esimerkiksi vehnän ja riisin hintoja. Osa ruokakriisistä on seurausta ruualla keinottelusta, mihin pitää puuttua nyt, kun rahoitusmarkkinoita uudistetaan. Selkeä ratkaisu ruokakriisiin on maatalouden tuotannon lisääminen. Meidän on siis uudistettava maatalous- ja kauppapolitiikkaamme sekä kehitysyhteistyötä ruuan tuotannon kasvattamiseksi ja elintarvikehuollon haavoittuvuuden vähentämiseksi kehitysmaissa. Teollisuusmaiden maataloustukia tulisi myös uudistaa siten, että kehitysmaiden tuottajat saavat maataloustuotteensa paremmin markkinoille maailmalla ja omissa maissaan.

Toinen varapuhemies:

Seuraavan ministeri Väyrysen puheenvuoron jälkeen tämän asian käsittely joudutaan keskeyttämään ja sitä jatketaan 6) asian käsittelyn jälkeen. Tämä sen vuoksi, että kolmas lisätalousarvio saadaan salissa käsiteltäväksi.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Ed. Pulliainen antoi minulle inspiraation kahteen kommenttiin. Ensinnäkin hän korosti sitä, että kehitysyhteistyövarojen määrän rinnalla pitäisi keskustella toiminnan laadusta, siitä, kuinka nämä varat käytetään. Tämä on tärkeää, ja mielestäni tämä keskustelu on osoittanut, että eduskunnassa on hyvin laaja yksimielisyys siitä, millä tavalla ruokaan, ravintoon, liittyen on toimittava.

Ed. Pulliainen puhui täällä parissakin puheenvuorossa luonnon kantokyvystä. Tähän liittyen esitän yhden hieman kriittisen kommentin ulkoasiainvaliokunnan mietintöön. Siellä todetaan näköpiirissä oleva väestönkasvu, mutta ei oteta kantaa siihen, että tähän asiaan pitäisi pyrkiä vaikuttamaan. Mielestäni väestöpolitiikka pitää saada uudelleen kehityspoliittisen keskustelun piiriin. Tietenkään ei ole olennaista vain se, paljonko maailmassa on ihmisiä, vaan myös se, kuinka ihmiset elävät. Tämähän on se ongelma, että täällä teollisuusmaissa tuotanto- ja kulutustavat ovat kestämättömät ympäristön kannalta. Nyt nämä kestämättömät tuotanto- ja kulutustavat ovat leviämässä ympäri maailman. Tähän liittyy myös urbanisoituminen, megakaupunkien kasvu. YK:n Habitat-järjestössä on laskettu, että maailmassa on yli miljardi slummeissa asuvaa ihmistä. He ovat kaikkien kurjimpia ihmisiä maailmassa. Tällä on myöskin suora yhtymäkohta ravintoon siinä mielessä, että nämä suurkaupunkialueet peittävät alleen paljon, yhä enemmän parasta viljelysmaata asutuksen, teollisuuden, liikenneväylien alle. Tämäkin pahentaa ruokakriisiä.

Ruokailutottumukset, ravinto, ravitsemus ovat olleet täällä hyvin esillä. Me nyt sanomme helposti, että pitäisi hillitä kehitysmaitten siirtymistä enemmän kotieläintuotteitten käyttämiseen. Tämä on aivan oikea ajatus, mutta meidän pitää olla myös itse valmiit muuttamaan omaa ruokavaliotamme niin, että se olisi maailman ruokakriisin ja ympäristön kannalta parempi. Tähän liittyy myöskin kysymys, josta täällä on keskusteltu: liikalihavuus, joka on sekin leviämässä myös kehitysmaihin.

Sitten iso kysymys, johon täällä saatoin vain lyhyesti puuttua: vajaaravitsemus. Meillä on maailmassa valtava määrä ihmisiä, jotka saavat ehkä riittävästi kaloreita tai jouleja, mutta eivät riittävän monipuolista ravintoa. Tähän täytyy jatkossa kiinnittää kasvavaa huomiota.

Toinen varapuhemies:

Asian käsittely keskeytetään ja sitä jatketaan tässä istunnossa päiväjärjestyksen 6) asian jälkeen.