Täysistunnon pöytäkirja 114/2008 vp

PTK 114/2008 vp

114. TORSTAINA 27. MARRASKUUTA 2008 kello 16.02

Tarkistettu versio 2.0

2) Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomus 2007 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Suomen valtuuskunnan kertomus ETYJ:n parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnasta vuonna 2007 Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan kertomus Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnasta vuonna 2007

  jatkui

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa puhemies! Maailmaa ravistelevan ruokakriisin taustalla on monia, osin tiiviisti toisiinsa kietoutuneita syitä. Kaikkein pahimmin ongelma koettelee jo valmiiksi kaikkein haavoittuvimpia ihmisiä maailmassa: kehitysmaiden köyhiä ja heistä vielä etenkin lapsia, naisia ja vanhuksia.

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät huikeaan nousuun viime vuoden lopulla kaikkialla. Tärkeiden perusmaataloustuotteiden kuten vehnän, riisin ja maissin hinnat olivat vuoden 2008 alussa ennätyskorkealla. Osittain hintapiikki johtui poikkeuksellisen huonoista sadoista ja lähes tyhjillään ammottavista ruokavarastoista, mutta pitkälti myös energian, lannoitteiden ja siementen ja muiden maataloustuotannon perustarvikkeiden kallistumisesta. Vaikka elintarvikkeiden hinnat ovat kääntyneet kansainvälisillä markkinoilla laskuun, maatalouden tuotantokustannukset ovat edelleen korkealla ja ruoka on kehitysmaissa paikalliseen tulotasoon nähden erittäin kallista. Köyhien perheiden tuloista yli 70 prosenttia kuluu ruokaan. Monissa akuuteista nälänhädistä kärsivissä kehitysmaissa aseelliset konfliktit pahentavat tilannetta tästä entisestään.

YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön Faon kesäkuisessa kokouksessa Roomassa kansainvälinen yhteisö lupasi yli 12 miljardia dollaria kehitysmaiden akuutin ruokapulan helpottamiseksi, mutta marraskuisen ruokaraportin mukaan vain murto-osa maksusitoumuksista, hieman yli miljardi dollaria, on tästä summasta toteutettu. Suomen on osaltaan huolehdittava siitä, ettei maailma käännä selkäänsä ruokakriisin uhreille.

Arvoisa puhemies! Kehitysmaiden ruokaturvaa on parannettava ennen kaikkea vahvistamalla niiden omaa maataloutta ja paikallisten ruokamarkkinoiden toimintaa. Kehitysmaissakin muuttoliike kulkee maalta kaupunkeihin ja väestökasvu keskittyy kaupunkialueelle, joten pienenevän viljelijäjoukon tulisi kyetä tuottamaan ruokaa entistä suuremmalle joukolle. Maatalouden tuottavuutta ja tehokkuutta on parannettava lisäämällä alan koulutusta ja tutkimusta sekä kehitystoimintaa ja nopeuttamalla tiedon ja uuden teknologian leviämistä. Markkinoille pääsyn kannalta tärkeää on tukea tuottajien järjestäytymistä ja kehittää maatalouden infrastruktuuria. Suomen tulee ripeästi muuttaa käytännön toiminnaksi nykyisen kehityspoliittisen ohjelman kirjaukset maaseutukehityksen ja maatalouden tuen lisäämiseksi.

Ulla Karvo /kok:

Arvoisa puhemies! Nälänhädästä on vaikea puhua ilman, että erilaiset syytökset ja omantunnon kysymykset nousevat pinnalle. Syyllisiä ja syyttömiä on kuitenkin vähintään yhtä hankala erotella kuin koetun finanssikriisin yhteydessä. Kaikkien tekemisten ja tekemättä jättämisten summana yli 900 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii aliravitsemuksesta ja 25 000 kuolee päivittäin siihen ja siitä aiheutuviin sairauksiin. Ruuan hinnan muutokset koskevat meitä kaikkia.

Ulkoasiainvaliokunta tiivistää hyvin mietinnössään, että ruokakriisi on sekä poliittinen, taloudellinen että ympäristökysymys. Epäilemättä kysymys on myös kulttuurista, arvoista ja tiedoista tai niiden puutteesta. Tulevaisuuteen liittyy myös merkittäviä epävarmuustekijöitä muun muassa ilmastonmuutoksen ja arvaamattomien sääilmiöiden johdosta. Suomi on sitoutunut osaltaan YK:n vuosituhattavoitteisiin ja on osallisena EU:n piirissä käydyissä maatalous- ja kauppaneuvotteluissa. Suomalaisten näkökulmasta on tärkeää, että kykenemme turvaamaan riittävän kotimaisen tuotannon ja että kaupalla on kestävät pelisäännöt. Yleinen mielipide tukee myös vahvaa osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan ja kehitysyhteistyöhön, johon kuuluu väestönkasvun hillitseminenkin.

Kokonaisuuden kannalta ajatellen yksi suurimmista paradokseista on se, että ruokaa tuotetaan ja saadaan syötäväksi samanaikaisesti liikaa ja liian vähän. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että kysyntä ja tarjonta eivät ole vain niin kutsutusti tarvepohjaisia vaan niihin vaikuttavat myös asianosaisten tuotanto-, maksu- ym. kyvyt ja halut. Yksi suurimmista haasteista, joka on nyt vastattavana, onkin kasvattaa edelleen ruuan kokonaistuotantoa mutta löytää alueellisesti tasapainoiset ratkaisut koetun ylituotannon osalta. Kehitysmaiden omaa ruuantuotannon kehittymistä on varmasti hyvä tukea.

Biopolttoaineiden osalta tilanne on vähintäänkin kaksijakoinen. Toisaalta biopolttoaineiden käytön kehitystä on pidetty myönteisenä, mutta toisaalta on jo voitu havaita, millaisia haasteita biopolttoaineidenkin ympäristöystävällisyyteen liittyy ja miten öljyn hinnanmuutokset voivat heijastua myös kasvipohjaisten biopolttoaineiden tuotannon välityksellä ruuan hintaan.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että huoltovarmuuden turvaaminen on kiistatta Suomellekin sellainen tehtävä, joka on otettava tosissaan. Aikojen kuluessa suomalaiset ovat käyttäneet yhä pienemmän osan käytettävissä olevista varoistaan elintarvikkeisiin, mitä on pidetty myös yhtenä elintason nousun merkkinä. Tulevaisuudessa meidän onkin yhä tarkemmin mietittävä sitä, mitä olemme valmiit maksamaan esimerkiksi kotimaisesta ruuasta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä oleva aihe on enemmän kuin tärkeä, mutta myös ajankohtainen. Maailmassa nälänhätä on todellisuutta. Tämän ajan siirtymävälineillä kun tehdään matkaa, vielä suomalaisittain tämän vuorokauden puolella ei paljon tarvittaisi lisäaikaa, kun oltaisiin alueilla, joilla nälkä on todellisuutta. Syitä tähän nälänhätään on monia, mutta meidän on maailmassa pidettävä huolta siitä, että meillä on ruuantuotantoa. Täällä on hyvin voimakkaasti tuotu useissa puheenvuoroissa tilannetta kehitysmaitten kannalta esille, mutta meidän tarvitsee katsoa tätä asiaa myös aivan terveesti suomalaisesta näkökulmasta.

Me voimme täällä ajatella, että nälänhätä jäi sinne 1860-luvun lopun vuosiin, jolloinka jokaisessa pitäjässä hyvin paljon ihmisiä kuoli nälkään, maassa vaelsivat kerjäläiset laumoittain etsien ruokaa. Monet muistomerkit hautausmailla kertovat nälkäkuolemista tuolta ajalta. Nälkää on koettu myös aivan itsenäisyyden alussa, itsenäisyytemme ensi aamunkoitossa, ja hyvin kriittisiä aikoja on ollut myös viime sotien aikana. Ei ihme, että Suomessa määrätietoisesti itsenäisyyden alun myötä ja jo sitä ennen tahdottiin raivata peltoa, jotta pelto tuottaisi ruokaa. Viime sotien jälkeen asutustoiminnan ja pellonraivauksen tuloksina jo 1950-luvun lopulla meillä oli ruokaa omasta takaa, ja pian ryhdyttiin valittamaan ylituotantoa. Ei muistettu, kuinka aivan äskettäisessä lähimenneisyydessä oli ollut puute ruuasta.

Nyt me olemme tulleet tilanteeseen, jossa huomattava osa meidän leivästämme, viljastamme, on tuontitavaraa. Olemme tilanteessa, jossa myös muitakin elintarvikkeita tuodaan tähän maahan. Ylituotannosta ei enää juurikaan puhuta. Ei ole voivuoria sillä tavalla otsikoissa kuin on aiemmin ollut. Suorastaan tuntui olevan aikoinaan 1970-luvulla kiittämättömyys huipussaan. Kun tuli hyviä viljasatoja, niin näitä vain pidettiin murheen aiheena.

Kuitenkin meillä on hyvin vakava aihe olla huolissaan aivan omasta ruuan riittävyydestä. Ei ole ollenkaan sanottu, milloinka sääolot meidän Pohjolassamme muuttuvat sillä tavalla, että se, mikä oli 1860-luvun lopulla, olisi myös meidän todellisuuttamme. Ihmisen kannalta aivan irrationaaliset ilmastonmuutokset tulivuorenpurkauksista johtuen voivat aiheuttaa ilmakehään sellaisia muutoksia, että aivan toisella puolen maapalloa kevään tulo viivästyy ja syksyn joutuminen talveksi aikaistuu. Yhdestä tällaisesta vuodesta me selviämme, mutta jos tästä eteenpäin tilanne jatkuu tuollaisena, meillä on hyvinkin vaikea tilanne odotettavissa. Siksi meidän on pidettävä huolta omasta ruuantuotannosta. Meillä pitää olla oma vara, vieraan vara, jäämisen vara. Silloin me voimme auttaa myös muita, sillä Euroopan unionin interventiovarastot ajetaan alas, sieltä ei apua tule.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on käsitelty erinomaisella tavalla ruokakriisin syitä ja seurauksia ja tietenkin ulkoasiainvaliokunnan hyvää mietintöä. Niinpä keskitynkin yhteen asiaan elikkä tähän ilmastopolitiikan ihmeeseen: biopolttoaineisiin.

Nykyisen EU-direktiivin tavoite on, että biopolttoaineiden osuuden kaikista liikenteen polttoaineista pitäisi olla 5,75 prosenttia vuonna 2010 elikkä parin vuoden päästä. Mikäli tavoitteet halutaan saavuttaa, arvioidaan sen yhä kiihdyttävän ruuan hinnannousua. Näin siksi, että biopolttoaineita valmistetaan pääosin ihmiskunnan ruokahuollon kannalta tärkeistä raaka-aineista, kuten maissista ja kasviöljystä.

On kyseenalaista, vähentääkö biopolttoaineiden käyttö liikenteen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä, kuten väitetään, kuten sanotaan, kun tarkastellaan biopolttoaineiden tuotantoketjua kokonaisuutena. Esimerkiksi perinteisen biodieselin eli rasvahappometyyliesterin valmistus aiheuttaa joidenkin arvioiden mukaan niin suuria hiilidioksidipäästöjä, ettei sitä pidä ilmastonmuutoksen näkökulmasta laskea uusiutuvaksi polttoaineeksi. Silti sen jättäminen direktiivin hyväksymien biopolttoaineiden ulkopuolelle voi olla vaikeaa, koska se on tärkein EU:n alueella tuotettu biopolttoaine.

Arvoisa puhemies! EU:n ja Yhdysvaltain voimakkaasti tukema biopolttoaineiden tuotannon kasvu on merkittävä yksittäinen syy maailmaa ravistelevaan ruokakriisiin. Maailmanpankin raportin mukaan biopolttoaineiden tuotannon kasvattaminen selittää 75 prosenttia ruuan hinnannoususta vuosina 2002—2008. Luku on merkittävästi suurempi kuin aiemmin on arvioitu. Raportin tulokset ovat selkeässä ristiriidassa Yhdysvaltain hallituksen aiemmin esittämien lukujen kanssa. Niiden mukaan bioperäisten polttoaineiden tuotannon lisääminen selittää ruuan maailmanmarkkinahintojen noususta vain 3 prosenttia.

Raportin mukaan biopolttoaineiden suosiminen on aiheuttanut markkinoilla kolme häiriötekijää. Ensiksi, viljelykasveja on otettu ruuantuotannosta polttoainetuotantoon. Esimerkiksi Yhdysvalloissa jo kolmannes maissisadosta menee etanolin tuotantoon ja EU:ssa noin puolet kasviöljystä käytetään biodieselin raaka-aineena. Markkinahäiriöitä on lisännyt myös viljelysmaan muuttaminen ruuantuotannosta biopolttoainekasvien tuotantoon. Ja kolmas syy: lisäksi biopolttoainebuumi on lisännyt markkinakeinottelua viljakasveilla, mikä osaltaan on nostanut hintoja.

Raportin laatineen Maailmanpankin ekonomistin Don Mitchellin mukaan aiemmissa arvioissa kaikkia tekijöitä ei ole huomioitu samaan aikaan tai sitten arvioiden aikaperspektiivi on ollut pitempi. Mitchell itse on analysoinut ruuan hinnan ja biopolttoaineiden raaka-ainetuotannon yhteyksiä kuukauden jaksoissa. Hänen arvionsa mukaan ruuan hinta on noussut 140 prosenttia vuosina 2002—2008. Kohonneet energia- ja lannoitekustannukset ovat syynä 15 prosenttiin ja biopolttoaineiden suosiminen 75 prosenttiin hinnannoususta. Loppu selittyy muilla tekijöillä, kuten hintakeinottelulla. Myös viljelyolojen heikentymisen on arvioitu nostaneen ruuan hintaa. Ilman biopolttoaineiden tuotannon lisäämistä maailman vehnä- ja maissisadot eivät olisi pienentyneet merkittävästi. Muista syistä johtuva ruuan hinnannousu olisi ollut maltillista, raportissa todetaan.

Sitten lopuksi, kuka sanoikaan, että maata kannattaa ostaa, sillä sen valmistus on lakkautettu? Tämä oli kirjailija Mark Twain noin sata vuotta sitten. On laskettu, että maapallolle kaivattaisiin 515 miljoonaa hehtaaria lisää viljely- ja metsämaata vuoteen 2030 mennessä, jotta saataisiin riittävästi ruokaa, voitaisiin tehdä biopolttoaineita ja tehdä paperia, jota ihmiskunta tarvitsee. Alue, siis tämä 515 miljoonaa hehtaaria, on 12 kertaa suurempi kuin Saksa. Mutta vain 200 miljoonaa hehtaaria maata ja metsiä heltiää maapallolla käyttöön, jos ei haluta puuttua trooppisiin sademetsiin. Tässä tilanteessa me tällä hetkellä olemme.

Mats Nylund /r:

Ärade herr talman, arvoisa herra puhemies! Utrikesutskottet har på ett bra sätt tagit upp en utomordentligt viktig fråga, för att inte säga den allra viktigaste frågan, den globala matkrisen. Utskottet lyfter i sitt betänkande på ett beskrivande sätt fram hur dåligt vi i dag klarar av att försörja världens befolkning.

De tre största politiska utmaningarna som omfattar hela världen kommer att gälla tillgången på rent vatten, tillgången på mat för jordens ständigt växande befolkning samt produktionen och konsumtionen av energi. Utskottet slår helt riktigt fast, att om vi ska kunna hantera matkrisen och försörja världens befolkning så krävs det att matproduktionen i världen ökar. Utskottet fäster också uppmärksamhet vid sakkunningutlåtanden där man slår fast att EU:s jordbrukspolitik länge har haft som målsättning att sänka jordbruksproduktionen. Det är en fullständigt felaktig målsättning i dag.

Under hela 2000-talet har vi under ett enda år, 2004, producerat mera spannmål i världen än vi konsumerat. 2008 kan bli det andra året under 2000-talet då produktionen överstiger konsumtionen. Alla övriga år har spannmålslagren krympt och är nu de lägsta på över 30 år. Åkerarealen i världen minskar på grund av erosion och mänskligt byggande och missväxten har ökat på grund av torka. Lagren räcker nu bara för att föda jordens befolkning i knappt två månader. Samtidigt växer befolkningen med 60 till 70 miljoner människor eller med ett Turkiet eller ett Vietnam per år.

Herra puhemies! Maailman ruokamarkkinoilla eletään nykyään lähes kädestä suuhun. Tällä vuosikymmenellä viljan kulutus on tähän asti ylittänyt maailman viljantuotannon yhtä vuotta lukuun ottamatta. Viljaa jäi varastoitavaksi vain vuonna 2004. On mahdollista, että myös vuonna 2008 viljasatoa jää varastoitavaksi. Viljaa ei enää säilötä pahan päivän varalle, niin kuin valtioiden viljavarastot aiemmin tekivät. Voin mainita sen, että Suomi on ainoa Euroopan unionin jäsenmaa, joka ylläpitää huoltovarmuussyistä noin vuoden kulutuksen verran leipäviljavarastoa, ja se ei ole edes kallista. Se maksaa suurin piirtein 4 miljoonaa euroa vuodessa eli 80 senttiä asukasta kohti.

Maailman lisääntynyttä kysyntää on tyydytetty varastoissa olevalla viljalla. Viljavarastot ovat laskeneet alimmilleen 30 vuoteen. Ne vastaavat enää alle kahden kuukauden globaalia kulutusta. Pienet varastot puolestaan hermostuttavat markkinoita, sillä ne eivät toimi puskurina viljamarkkinoilla.

Vi måste alltså ha en helhetssyn på problematiken. Jordbrukspolitiken måste ändras, en god miljö- och matpolitik måste föras, likaså en ambitiösare biståndspolitik som lever upp till våra målsättningar och, som det har framkommit i tidigare yttranden här, ha en god förvaltning i utvecklingsländerna.

Eli meidän tulee siis nähdä ongelmat kokonaisvaltaisesti. Me tarvitsemme uudenlaista maatalouspolitiikkaa, edistynyttä ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa, kunnianhimoisempaa kehityspolitiikkaa, jolla me saavutamme päämäärämme, sekä aiemmissa puheenvuoroissa esitettyä hyvää hallintoa kehitysmaissa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Siihen aikaisempaan kolmeen minuuttiin ei mahtunut ihan kaikki, mitä aioin sanoa, ja sitten tarkasti yritin kuunnella sitä, tulivatko nämä asiat, mitkä nyt aion lyhyesti todeta, muitten arvoisten edustajien puheissa esille, ja kun eivät oikein tainneet tulla, niin ihan lyhyesti asioista.

Ensinnäkin, mikä on täällä ruokapuolella kaikkein arvokkainta? Tietysti vesi, puhdas vesi. Se on niin harvinaisen selvä asia, että sen selvempää asiaa ei voi ollakaan. Elikkä täällä on keskusteltu muuten vedestä, ja kyllä se tosi arvokasta tavaraa, ainetta, on.

Mutta toinen erittäin arvokas on valkuainen. Se on siis niin arvokas ja sen erilaiset laadut niin arvokkaita, että sitä ei oikein voi mielessään kuvitellakaan. Se nimittäin huomataan hyvin äkkiä silloin, kun valkuainen puuttuu, ottaen huomioon, kuinka paljon meissä ihmisissäkin sitä valkuaista loppujen lopuksi on kudostemme rakennusaineena.

Otetaan esimerkki: Kun aiheena on ruokakriisi, niin mitä tapahtuikaan Itä-Afrikassa, kun punatauti hävitti naudat? Se merkitsi sitä, että vallitsevissa olosuhteissa kasvivalkuainen oli ainut, mitä ihmiset saattoivat saada ravinnokseen, ja kaikkien aminohappojen saaminen siitä ravinnosta oli todellinen temppu. Nyt kun täällä kehitysyhteistyöministeri oli paikalla: Silloin Itä-Afrikan punatautialueen valtiot ottivat yhteyttä Suomen kehitysyhteistyöministeriön asianomaiseen osastoon, siis ulkoministeriöön, että voisimmeko me, Suomi, tulla kehitysyhteistyövaroin mukaan auttamaan animaalisen valkuaisen tuotannossa.

Tämän tulin sillä tavalla elävästi kokeneeksi, mitä ruokakriisi voi merkitä, kun siihen aikaan tein kanatutkimuksia ja kehittelin kanoille uusia rehuja ja sitten olin konsulttina noin vaan ilmaiseksi kansalaistyönä siinä, kun kehiteltiin sellainen projekti, että pystyttiin tälle kaikkein kriittisimmälle alueelle saamaan animaalista proteiinia ihmisille edes jonkin verran vuoden aikana. Silloin minä huomasin, kuinka vähästä voi tavallaan tulla kriisi, kun me täällä syömme hienosti ravintolassa erittäin ravitsevaa ja hyvin tarkoin suunniteltua ruokaa, jossa on animaalista proteiiniakin justiinsa sopivasti silloin, kun me sitä haluamme.

Tähän liittyy soija. Tällä hetkellä tilanne maapallolla on se, että 92 prosenttia soijasta on gemosoijaa, elikkä toisin sanoen on arvioitu, että parin vuoden kuluttua maailmankaupassa ei enää muuta kuin gemosoijaa ole laisinkaan. Tämä voi olla vaaratekijä tulevaisuudessa. Elikkä siis toisin sanoen tarvitaan korvaava kasvituotanto kompensoimaan soijaa, jos halutaan, että se ei ole gemoa. Tämä on mielestäni hyvinkin merkittävä näkökohta tulevaisuutta ajatellen. Esimerkiksi luomutuotannon pohja putoaa pois kokonaan eläinpuolella, jos ei ole olemassa gemotonta valkuaista saatavilla rehussa.

Sitten täällä on erittäin monta puheenvuoroa käytetty siitä, että etanolia ja biodieseliä on tuotettu materiaaleista, joissa olisi kysymys voinut olla myöskin ruuasta. Nyt pitää muistaa se keskeinen syy, mikä tähän ylipäätään on Pohjois-Amerikassa ollut. Siellä maataloustuottajat eivät luottaneet vallassa olevaan hallintoon sen suhteen, onko heillä polttoainehuolto kunnossa vai ei, ja suutuspäissään ryhtyivät tuottamaan biodieseliä ja bioetanolia vain sen takia, että turvaavat omien työkoneittensa polttoaineen, ei sen ihmeellisempää. No, siitä tuli maailmanlaajuinen ongelma. Fao teki tutkimuksia, YK teki tutkimuksia, kaiken maailman ruokaohjelmat tekivät tutkimuksia, niin kuin täällä on siteerattu aivan oikein niitä kaikkia. Nehän ovat netissä helposti saatavilla. Elikkä siis toisin sanoen pitää aina muistaa siinä ajassa, mistä se kokonaisuus muodostuu, mihinkä turvaudutaan, kun ei, niin kuin sanotaan, luoteta huomiseen, ei oikein edes siihen päivään, jota eletään.

Vielä sitten yksi asia, mitä minun mielestäni meidän pitää — tämän minä olen sanonut vaikka 10—20 kertaa pöntöstä täältä, samasta paikasta — kehitysyhteistyövaroilla tehdä, kun me olemme Afrikassa voimakkaasti kehyrahoilla läsnäolevia: Pitäisi tehdä se, että me Tšadiin perustaisimme sellaisen tutkimus- ja neuvontalaitoksen, joka pystyy auttamaan sikäläisiä ihmisiä maapallon vaikeimmissa olosuhteissa selviytymään ruokahuollossa omalla alueella. Pitää muistaa, että Tšad on tässä suhteessa Afrikassa kaikkein, mitenkä sanoisin, malliksi sopivin valtio, pitkä alue, joka on Saharassa, pohjoisessa, aavikkoa ja sitten ulottuu tropiikkiin saakka etelässä. Elikkä siellä olisi kaiken mahdollisen kehittämisen mahdollisuudet olemassa ja ruokakriisiä edesauttamassa.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä ulkoasiainvaliokunnan käytäntö valmistella vuosittain kansainvälinen erityisteema on aivan erinomainen valiokunnan uusi toimintatapa. Tämän vuoden teemana maailman ruokakriisi on myös hyvin valittu. Elintarvikkeiden hintojen erittäin nopea nousu on todella merkinnyt sitä, että elintarvikkeiden saatavuus on noussut ihan uuden tasoiseksi ongelmaksi. Tähän ruokakriisin syntyyn on vaikuttanut totta kai öljyn hinta, mutta samanaikaisesti ja osin sen seurauksena myös energian kokonaisuutena korkeat hinnat, jotka suoraan heijastuvat maataloustuotteiden hintoihin. Näitä hintoja ovat nostaneet myös muut tuotantotekijät kuten lannoitteet, torjunta-aineet ja myös jalostus- ja kuljetuskustannukset.

Mutta haluan tässä omassa puheenvuorossani erityisesti keskittyä siihen, millä tavalla haetaan ratkaisuja tähän isoon kysymykseen tulevaisuudessa. Nimittäin Faohan on ennustanut, että vuoteen 2050 mennessä ruuan tarve kaksinkertaistuu maailmassa. Jos ajatellaan nykyistä peltoalaa, se merkitsee hehtaarisadoille noin 40 prosentin nousuvaatimusta. Tältä pohjalta totta kai meidän on kehitettävä maataloustuotantoa, mutta samanaikaisesti on kysyttävä, millä tavalla on löydettävissä uusia tuotantoalueita ja millä tavalla nykyisillä tuotantoalueilla voidaan tehostaa maataloustuotantoa.

Tätä kysymystä me olemme pohtineet myös tulevaisuusvaliokunnan työryhmässä, ohjausryhmässä, jonka teemana on metsien, ravinnon ja veden tulevaisuus. Minusta on tärkeää huomioida se, että kaikesta huolimatta nykyinen Euroopan unionin alue on poikkeuksellisen hyvin ruuantuotantoon soveltuvaa, pääsääntöisesti poikkeuksellisen hyvin ruuantuotantoon soveltuva alue. Tämä koskettaa myös Suomea. Jos me ajattelemme, että parin viimeisen vuosikymmenen aikana pääpaino keskustelussa on ollut siinä, kannattaako viljellä ja millä alueilla Suomessa kannattaa viljellä yleensäkään maataloustuotteita, niin minusta tämä kysymys pitäisi jollakin tavalla jättää taustalle ja nähdä selvemmin se, että loppujen lopuksi on vähän niitä alueita, missä kohtaavat oikea maaperä, riittävä auringonvalo ja riittävä vedensaanti ja vedenkäyttö, mihinkä ed. Pulliainenkin viittasi — vesi on hämmästyttävän tärkeä luonnonvara, ja sitä meillä Suomessa on poikkeuksellisen hyvin käytettävissä. Tämä nostaa tavallaan meidän tuotanto-olosuhteemme kansainvälisestikin vertaillen mielestäni selvästi korkeammalle tasolle kuin me yleisesti ajattelemme. Nimittäin kun lähdetään kysymään, mistä tätä lisäpeltoalaa siis tähän kasvavan ruuan tarpeeseen löytyy, niin ehkä kaikkein merkittävin alue on Brasilia. Nykyisen Venäjän alueelta löytyy potentiaalista maapohjaa, mutta samanaikaisesti poistuu alueita, jotka ovat olleet viljelykäytössä.

Tässä mielessä, arvoisa puhemies, minä toivoisin, että me suomalaisina toimimme aktiivisesti myös Euroopan unionin maatalouspolitiikan tulevaisuuskuvan selkiyttämisessä. Siirtäisinkin painopistettä enemmän tästä perinteisestä maatalouspolitiikan näkökulmasta ruokapolitiikan näkökulmaan, mikä pitää sisällään laajemman vastuun. Sitä tulee edellyttää Euroopan unionilta ja myös omalta osaltamme meiltä suomalaisilta, jolloin välttämättä tulevaisuudessa ei ole riittävä taso se, että me ainoastaan ja vain pyrimme säilyttämään omavaraisuuden.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Edellisessä puheenvuorossa toin esille hieman historian näkökulmaa kohti tätä aikaa ja tätä päivää. Se, että 1860-luvulla oli nälkävuosia Suomessa, eikö niin, johtui muualla, toisella puolella maapalloa olleista tulivuoren purkauksista, jotka aiheuttivat ilmastonmuutokset, niin että kevään tulo jäi juhannuksen suveen ja syyshallat tulivat heinäaikaan. Kun näitä tällaisia sattui kaksi vuotta peräkkäin, niin silloin tuli todella paha tilanne.

Meillä Suomessa viljan varmuusvarastointia on, niin kuin me tiedämme, vuoden tarvetta varten meidän kansallemme, ja tämä on todella ainutlaatuista koko maailmassa. Aivan kuten edustaja aiemmin täällä totesi, meillä ei ole missään muualla vastaavaa viljan varmuusvarastointijärjestelmää huoltovarmuuden takia kuin Suomessa. Muualla on, jos sattuu olemaan ylijäämää, ja Euroopan unionilla oli kauppapoliittisista syistä tietyt interventiovarastot tähän vuoteen asti, mutta nyt niistä on luovuttu. Samalla nuo kauppapoliittiset interventiovarastot olivat jonkinlainen huoltovarmuus, mutta niitä ei ole jatkossa. Elikkä se, että maailmalta voidaan pahan päivän tullen hankkia elintarvikkeita, onnistuu, jos siellä maailmalla niitä sattuu olemaan. Myyjä tietysti tuollaisessa tilanteessa määrittelee yksipuolisesti hinnan.

Elikkä meidän täytyy kyllä pitää huoli siitä, että meillä on kotimaassa oma elintarviketuotanto, ja siihen tarvitaan suomalaista talonpoikaa, suomalaista maaseutua, suomalaista maataloutta kaikissa eri muodoissaan. Tämä on perusasia, jota ei pidä unohtaa. Meillä pitää olla valmius auttaa, jos muualla tarvitaan apua, ja siksi meidän pitää pitää huoli siitä, että pääasiassa risteysasemapaikkakunnilla mutta myöskin muualla Vilja-Suomessa olevilla alueilla olevat viljavarastot ovat täynnä. Viljan varmuusvarastointia tulee toteuttaa myös maatiloille, ja meillä pitää olla myös siemenviljaa varattuna riittävästi, että katovuoden jälkeen voidaan kylvää. Tähän meidän on varauduttava.

Ilmastonmuutokset johtuvat ehkä enemmän muista tekijöistä kuin ihmisestä. Auringonpilkut, silloin kun niitä on, luovat lämpimiä kesäkausia, satoisia vuosia. Pilkkujen puute noin seitsemän vuoden jaksoissa keskimäärin tietää taas hallaisia vuosia ja huonompia satokesiä. Meillä pitää olla oma vara, vieraan vara ja jäämisen vara.

Timo Kaunisto /kesk:

Arvoisa puhemies! Maailman ruokakriisi on havahduttanut meitä, mutta kyllä totuus on, että nälkä on ollut aina vieraanamme. Aivan niin kuin ed. Sumuvuori täällä aikaisemmin jo totesi, niin kyllä maailmassa on aliravittuja ihmisiä ollut runsaasti, satoja miljoonia tässä viimeisten kymmenien vuosien aikana, mutta tämä nopeasti kriisiytynyt maailman ruokatalous on herättänyt meidät tähän ongelmaan. Jos tästä seuraa toimenpiteitä, niin silloin ollaan oikeilla jäljillä.

Sen sijaan kun ed. Sumuvuori toi esille sen, että maailmankauppa, kauppa elintarvikkeilla vääristää erityisen paljon tätä kehitysmaiden ja alikehittyneiden maiden omaa maataloustuotantoa, ja tähän kiinnittää myös ulkoasiainvaliokunta huomiota, olen tästä vähän eri mieltä. Kuitenkin tuo elintarvikekaupan osuus maailman ruokavaihdannasta on 10 prosentin luokkaa, ehkä 10 prosenttia, pikkasen yli tai pikkasen alle vuosittain, riippuu tuotannon määrästä. Jos ajattelemme sitä, että meidän kuitenkin on lisättävä tätä ruuantuotantoa tällä planeetalla, niin joka tapauksessa joudumme jatkossakin tätä kauppaa käymään. Se on oikeastaan edellytys sille, että maailma ruokitaan. Sitä voi verrata myöskin siihen, että teollisuusmaissa yleisesti tuhlataan ruokaa, ruokaa jätetään käyttämättä yli 10 prosenttia käytettävissä olevista elintarvikkeista, eli puhutaan samasta suuruusluokasta. Jo tätä tehostamalla päästäisiin huomattavasti parempiin tuloksiin koko maailmaa ajatellen.

Mutta aivan kuten ed. Karjula täällä totesi, haaste on melkoinen siinä mielessä, että maapallon väkiluku kasvaa. Me olemme voineet lisätä maatalouden tuottavuutta lähinnä öljytalouden avulla. Nyt tuo öljytaloustie tulee kuljettua loppuun. Me joudumme löytämään uutta energiantuotantoa. Me joudumme lisäämään ruuantuotantoa voimakkaasti tässä tilanteessa. Tarvitsemme 40 prosenttia lisää ruokaa seuraavien 30—40 vuoden aikana. Peltoalamme ei juurikaan välttämättä lisäänny, osa siitä voi poistua ilmastonmuutoksen myötä, ja lisäyskin on kovin epävarmaa.

Tässä kyllä tarvitaan myöskin teknologista kehitystä. En voi olla sulkematta pois esimerkiksi geeniteknologiaa tästä toimintavalikosta. Esimerkiksi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kehotti voimakkaasti Faon kokouksessa viime keväänä kehittämään uutta teknologiaa, ja kyllä geeniteknologia tarjoaa yhden ratkaisun tähän ongelmaan. Olen samaa mieltä ed. Pulliaisen kanssa siitä, että pitää tarjota myöskin mahdollisuus siihen tuotantoon, joka on gmo-vapaata, ja tässä riittää jatkossa tutkimukselle ja maataloudelle töitä.

Elisabeth Nauclér /r:

Ärade herr talman! Utrikesutskottet har i sitt betänkande tagit ett helhetsgrepp om dagens matkris. Där finns en omfattande redogörelse för vad utskottet anser vara orsaken till dagens kris, men oavsett orsaker är det ett faktum att det varje dag dör 25 000 människor i hunger, av dessa är 60 procent kvinnor. Och varje år dör det fler människor i hunger än under första världskriget, dvs. nästan 10 miljoner. Hunger har grava följder även hos dem som överlever, eftersom hunger hos barn inte låter dem utveckla sin intelligens fullt ut och stör inlärningen, ifall det på grund av av fattigdom överhuvudtaget erbjuds någon utbildning. Så kan man fortsätta med siffror och uppgifter som är lika chockerande, men det är bara att konstatera att världen har inte råd med detta och något måste göras.

Enligt Fao:s deklaration i Rom från 1996 var målet att halvera hungern i världen till 2015, men för tillfället ökar antalet hungriga i världen med 4,5 miljoner per år. Det finns en omfattande redogörelse i utskottsbetänkandet för orsakerna till den uppkomna krissituationen, orsaker som vi själva åstadkommit. Det krävs en strukturell förnyelse gällande i-ländernas jordbrukspolitik och då särskilt jordbruksstödet. Samma sak gäller vår handelspolitik, våra mål för användningen av biobränsle måste noga övervägas. Vi måste förhindra ekonomisk spekulation med livsmedel, men framför allt vi måste inse att på längre sikt är klimatförändringarna det största hotet mot vår livsmedelsproduktion.

De ökade råvarukostnaderna har lett till stigande fraktpriser på livsmedel och vi kan ännu inte överblicka hur den rådande finanskrisen kommer att påverka problemen. Men oavsett står det klart att det handlar om ett problem som måste lösas i ett globalt perspektiv. Fao har tagit initiativ mot de stigande matpriserna. Toppmöten har hållits och strategier har utarbetats, och självfallet är det viktigt att Finland spelar en aktiv roll, men det är samtidigt väldigt lite ett land som Finland kan göra ensamt. En sak kan dock och måste Finland göra alldeles ensamt, nämligen uppfylla sina egna biståndsmål.

Inom svenska riksdagsgruppen har det sedan länge funnits en tradition att fungera som vakthund och pådrivare för att biståndsmålen skall uppnås. Jag har frivilligt tagit på mig den rollen och även i den pågående budgetbehandlingen har jag lagt fram en budgetmotion som syftar till att Finland skall uppfylla vad man internationellt förbundit sig till, nämligen 0,51 procent av bnp 2010 och 0,7 procent 2015. Det är inte första gången utrikesutskottet ger ett enigt betänkande i denna fråga, men nu med större kraft än tidigare.

Om riksdagen har något inflytande på den finska politiken ser jag det som oundvikligt för regeringen att nu bry sig om vad riksdagen säger och ta sitt världsansvar. Och minister Väyrynens besked om Finlands utsikter att nå målet tidigare i kväll var därför glädjande. Finland kandiderar för en plats i FN:s säkerhetsråd, men det är svårt att göra det med någon större trovärdighet så länge inte Finland uppfyller sina egna och EU:s mål för hur vi skall bidra till att komma tillrätta med världssvälten. Självfallet ska inte Finland betala bistånd för få en plats i säkerhetsrådet utan för att medlen behövs.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Se kolmeminuuttinen oli pikkuisen lyhyenlainen näin vakavan asian käsittelyyn, ja tässä tapauksessa minun osaltani jäi osa sanomatta. Olen kuunnellut työhuoneessani koko illan näitä puheita, ja tässä on asiaa syleilty kyllä hyvinkin sympaattisesti ja toivorikkaasti. Mutta kyllä minä näen tässä maailman ruokahuollossa enempi uhkia kuin mahdollisuuksia.

Yksi asia, joka todella on jäänyt kaikilta huomioimatta — en ainakaan ole kuullut sitä — on tämä ruuan hinnannousu, joka viime vuonna tapahtui. Se heijastui muutamiin maihin hyvin rajusti, esimerkiksi Haitissa; köyhä maa minun käsitykseni mukaan hyvinkin viljavalla alueella, koska on lähellä päiväntasaajaa, mutta siellä ei ole omaa ruokaa ja siellä tuli kapinaa sen takia, kun riisin hinta lähes puolitoistakertaistui. Ihmisillä ei kerta kaikkiaan ollut varaa ostaa ruokaa. Samanaikaisesti kuitenkin oli lehdessä uutinen, johon kukaan ei täällä ole kiinnittänyt huomiota, Kiinan maatalouden ongelmista. Oli juttu, että kiinalainen talonpoika ei pysty maksamaan peltotyöläiselle riittävän suurta palkkaa, koska kaupungin hilavitkutintehtaassa maksetaan niin paljon parempaa palkkaa, että sitä ei pysty riisin viljelyllä maksamaan.

Arvoisa herra puhemies! Tämä on minusta erittäin vakava asia. Jos kiinalainen massa lähtee tekemään semmoista tarpeetonta muovikrääsää, jota ilman kyllä ihmiskunta voi olla vaikka maailman tappiin, ja saa siitä sellaiset korvaukset, että ei riitä työvoima oman ruoan tuottamiseen, me olemme melko ratkaisevassa kulminaatiopisteessä. Siinä mielessä kiinalaisten kannalta tämä nyt tullut lama on hyvä asia. Siellä se erittäin alipalkattu tehdastyöläinen on nyt saanut potkut ja joutuu lähtemään sinne maaseudulle tekemään ilmaiseksi sitä ruokaa.

Todella jos tämmöisillä pienillä hintamuutoksilla kymmenesosan suomalaisen teollisuustyöntekijän palkasta saava kiinalainen saa jo niin paljon palkkaa, että sillä ei pysty riisin viljelijä työllistämään, niin olemme erittäin suurten muutosten edessä ja kriisit tulevat olemaan syviä tässä asiassa. Ensimmäisessä puheenvuorossani ennustin jopa kansainvaelluksia, mutta kyllä minä tässä vaiheessa lainaisin hyvin mielelläni Juice Leskisen laulun sanoja: "Ihmiskunta tekee itsemurhaa."

Keskustelu päättyi.