Kaarina Dromberg /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Eduskunta sai koulutuspoliittisen selonteon käsiteltäväkseen viime keväänä. Sivistysvaliokunta ... (Hälinää)

Kiitos paljon. — Sivistysvaliokunta sai toukokuussa opetusministeriöltä myös aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä koskevan selvityksen. Valiokunnan mielestä selonteko on monipuolinen ja käsittelee koulutuspolitiikan keskeisiä teemoja. Selonteko sisältää olennaisia linjauksia yhteiskunnan tilasta ja harjoitetusta koulutuspolitiikasta sekä tulevaisuuden näkymistä.

Mietinnössään valiokunta yhtyy selonteon yleislinjauksiin. Valiokunta on asiantuntijakuulemisen perusteella voinut todeta, että koulutuksemme perusrakenne on kunnossa. Eduskunta kuunteli hyvin laajasti asiantuntijoita. Meillä oli 75 asiantuntijaa ja sen lisäksi vielä kuusi kirjallista lausuntoa, elikkä 81:tä tahoa kuunneltiin.

Sivistysvaliokunta korosti nykyisiä koululakeja säätäessään, että koulun tulee olla perusolemukseltaan sivistyskoulu. Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Valiokunta painottaa edelleenkin sitä, että koulutuksella on itseisarvollinen sivistyksellinen ja kasvatuksellinen tehtävä, jossa keskeisin on lapsi ja nuori.

Valiokunta yhtyy selonteossa todettuun siitä, että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden haasteena ovat kansainvälisen työnjaon ja kilpailuympäristön nopeat muutokset avoimessa maailmantaloudessa. Suomen menestymisen edellytys on, että osaamisen tasoa ja tuottavuutta kohotetaan kaikilla talous- ja elinkeinoelämän aloilla. Suomen hyvinvoinnin tason ja laadun parantaminen, kestävän kehityksen tukeminen sekä kansantalouden kasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen edellyttävät koko väestön koulutus- ja osaamistason jatkuvaa kohottamista ja elinikäisen oppimisen perustalle rakentuvaa myönteistä suhtautumista oppimiseen. (Hälinää)

Kiitos, puhemies. — Valiokunta korostaa, että inhimilliseen pääomaan panostaminen on tärkeä keino muutosten hallinnassa. Onnistuminen edellyttää puolestaan innovaatio- ja koulutusjärjestelmän uudistamista. Tulevaisuuden avainkysymyksiä tulee olemaan se, miten korkealaatuiset koulutuspalvelut sekä monipuolinen koulutustarjonta ja niiden tasa-arvoinen saavutettavuus pystytään turvaamaan ja niitä pystytään tietyllä osin parantamaan, kun lapsi- ja nuorisoikäluokat pienenevät.

Valiokunnan mielestä selonteossa korostettiin aiheellisesti perusopetuksen oppimistulosten erinomaisuutta kansainväliseen Pisa-tutkimukseen perustuen. Kokonaisuudessaan koulutuspalvelujen voidaankin arvioida olevan nykytilanteessa sekä koulutustarjonnan osalta että laadullisesti pääsääntöisesti varsin tasa-arvoisia. Väestön koulutustasoerot ovat maan eri osien välillä verrattain vähäisiä Suomessa. Valiokunta yhtyy hallituksen näkemykseen, että silti erojen vähentäminen on asetettava tavoitteeksi. Vaikka kansainvälisessä katsannossa koulujen väliset erot ovat meillä pieniä, silti kansallisten perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa on edelleen sekä alueellisia eroja että eroja tyttöjen ja poikien välillä. Haasteena on erityisesti poikien ja miesten vähäisempi osallistuminen lukiokoulutukseen ja suurempi koulutuksen keskeyttäminen ammatillisissa ja korkeakouluopinnoissa.

Valiokunta on hyväksynyt keskeisimmistä kehittämistarpeista yhteensä kahdeksan lausumaa. Sen lisäksi valiokunta on käsitellyt mietinnössään monia tärkeitä koulutukseen liittyviä kysymyksiä, kuten erityisopetusta, kouluhyvinvoinnin lisäämistä, oppilaanohjausta ja eri koulutusmuotojen erityiskysymyksiä. Selontekoon on lisätty myös korkeakouluja koskeva osa. Valiokunta keskusteli erityisesti korkeakoulujen rakenteellisesta kehittämisestä, jota se käsitteli myös noin kuukausi sitten annetussa lausunnossaan valtion talousarviosta.

Korkeakoulujen osalta valiokunta painottaa sitä, että korkeakoulusektori pohjautuu duaalimalliin, jossa yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on eri tehtävät ja eri profiilit. Valiokunta pitää välttämättömänä, että duaalimallitutkintojen perusrakenne säilyy ja perusrakennetta kehitetään tältä pohjalta. Yliopistoja ja ammattikorkeakouluja ei pidä sulauttaa yhteen. Pidettäessä huoli siitä, että mahdollisia käsitteellisiä, terminologisia tai käytännöllisiä päällekkäisyyksiä ei synny, molemmat osapuolet voivat rauhassa kehittää oman tehtäväkenttänsä alalta toimintojaan.

Käyn tässä tarkemmin läpi ne asiat, joiden valiokunta katsoo edellyttävän eduskunnan lausumia.

Ensimmäisessä niistä käsitellään koulutustarpeen ennakointia ja koulutuksen mitoitusta. Valiokunta on pohtinut ennakointiin liittyviä kysymyksiä ja vaikeuksia paljonkin niin tämän selonteon yhteydessä kuin viime keväänä käsitellessään hallituksen kertomusta vuodelta 2005. Tavoitteena on, että työmarkkinoilla olisi saatavilla riittävästi räätälöityä ammattitaitoa ja osaamista. Globaalien markkinoiden muutokset, ammattirakenteiden muutokset ja työelämän osaamisvaatimusten kasvu vaikeuttavat koulutustarpeiden ennakointia.

Valiokunta korostaa myös tarvetta tehdä tarkkaa analyysiä alakohtaisista koulutustarpeista. Samalla koulutusjärjestelmien joustavuutta on välttämätöntä lisätä. Koulutuksen aloituspaikat eri koulutusasteilla ja -aloilla tulee mitoittaa niin, että valmistuneiden määrät vastaavat nykyistä paremmin työelämän tulevia tarpeita. Selkeää on, että maakuntien kilpailukyvyn perusta on vahvassa osaamisessa. Alueiden näkemykset on siten tarkasti otettava huomioon. Maakunnan ja aluetalouden kehityksen kannalta eri tahojen vuoropuhelussa eivät riittävän syvällisesti ole tulleet huomioiduiksi maakuntien erilaiset kasvukehitykset, toimialarakenteet ja niiden muutokset tai maakunnalliset tavoiteasetannat. Lausumassa edellytetäänkin, että valtakunnallisessa koulutustarpeen ennakointi- ja mitoitussuunnittelussa otetaan nykyistä paremmin huomioon maakuntien ja alueiden laatimat koulutuksen mitoitussuunnitelmat.

Herra puhemies! Nykyisten koululakien myötä arvioinnista tuli keskeinen osa-alue erityisesti sen kontrolloimisessa, miten opetuksen tavoitteet on saavutettu. Lainsäädännöllä ja arvioinnilla tuetaan koulutuksen jatkuvaa kehittämistä, jotta opetus voi yhä paremmin edistää oppimista. Nykyisessä arviointijärjestelmässä on vielä ongelmia ja muun muassa päällekkäisyyttä. Arvioinnin tulisi olla apuväline koulutuspoliittiselle päätöksenteolle myös eduskunnan tasolla. Sen vuoksi koulutuksen arviointijärjestelmää tulee uudistaa niin, että eduskunta saa määräajoin käsiteltäväkseen arviointiselvityksen, jossa on kootusti esitetty keskeiset koulutuksen arviointitulokset.

Kouluverkon harveneminen lisää koulukuljetuksessa olevien lasten määrää. Valiokunnan mielestä koulumatkoihin käytettävää aikaa tulee lyhentää pienten koululaisten osalta. Koulumatkajärjestelyjä ja -prosesseja tulisi kartoittaa kokonaisuutena lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta ja laatia valtakunnallinen kokonaisarviointi. Arvioinnissa tulee huomioida lasten ja heidän perheidensä mielipiteet koulukuljetuksesta ja sen laadusta. Koulumatkojen enimmäiskestoaikaa koskevia säädöksiä tulee valiokunnan mielestä muuttaa niin, että pienten koululaisten kuljetusajat lyhenevät nykyisestä. Valiokunta haluaa, että koulumatkatuen toimivuudesta tehdään kokonaisarvio nykyisten epäkohtien poistamiseksi. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa. Valiokunta ehdottaa lausumaa myös koulumatkatuen ja koulumatkatukijärjestelmän toimivuudessa nykyisin ilmenevien epäkohtien poistamiseksi.

Selonteossa esitetään koulupäivän rakenteellista uudistamista. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on noussut esille muun muassa eheytetyn koulupäivän malli. Toisaalta aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö on ollut voimassa hieman yli kaksi vuotta. Säätäessään nykyisiä koululakeja eduskunta piti koulujen kerhotoimintaa tärkeänä perusopetusta tukevana toimintana ja lisäsi perusopetuslakiin kerhotoimintaa koskevan säännöksen. Koulupäivään liittyy siten monta elementtiä. Valiokuntaa on asiantuntijakuulemisessa muistutettu myös siitä, ettei lasten elämä saa olla pelkästään ohjattavana olemista eli koulunkäyntiä, harrastamista ja muuta tavoitteellista toimintaa. Lapset tarvitsevat aikaa ja rauhaa myös vapaaseen oleiluun, rentoutumiseen, leikkiin ja lepoon.

Valiokunta kannattaakin koulupäivän rakenteen uudistamista, mutta edellyttää kokonaisuudesta lisäselvitystä sekä pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon laajentamista siten, että kaikilla hoitoa tarvitsevilla on mahdollisuus saada aamu- ja iltapäivähoitoa. Samassa yhteydessä on selvitettävä mahdollisuudet aamu- ja iltapäivähoidon maksujen yhtenäistämiseksi päivähoitomaksujen tyyppisesti.

Valiokunnan kuudes lausuma edellyttää selvitystä siitä, miten voidaan turvata mielenterveysongelmista kärsivien nuorten oikeus suorittaa perusopetus loppuun oppivelvollisuuden päätyttyä.

Valiokunta on kuullut asiantuntijoita myös maahanmuuttajien koulutuksesta. Suomessa asui vuoden 2005 lopussa noin 112 500 ulkomaan kansalaista. Määrä on noin 2,2 prosenttia koko Suomen väestöstä. Maahanmuuttajien määrissä on suuria alueellisia eroja. Esimerkiksi Helsingissä perusopetusikäisistä oppilaista 11 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia ja kaupungin joillakin alueilla jopa 40 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Kun kunnilla ei ole tällä hetkellä lakisääteistä velvollisuutta eikä riittävästi resursseja opetuksen järjestämiseen, järjestelyissä on kuntakohtaista erilaisuutta ja siitä johtuvaa epätasa-arvoa. Valiokunta ehdottaa lausumaa, jossa eduskunta edellyttää hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin maahanmuuttajaopetuksen valmistavan opetuksen ja kieliopetuksen laajentamiseksi.

Sivistysvaliokunta on aiemminkin lausunnoissaan kiirehtinyt, että hallitus omalta osaltaan panostaisi siihen, että opettajien kokonaistyöaikajärjestelmä saadaan aikaan, ja edellyttää selvityksiä kokonaistyöaikaan siirtymisen vaikutuksista ja kustannuksista.

Puhemies! Lopuksi valiokunta toteaa, että koulutuspoliittinen selontekokäytäntö on hyvä ja sitä tulee jatkaa. Selontekomenettelyä tulee kuitenkin kehittää niin, että selonteossa seurattaisiin tiettyjen koulutuspoliittisten ilmiöiden kehittymistä johdonmukaisesti ja samoilla mittareilla. Seuraavassa selonteossa tulisi ottaa tarkasteluun myös ruotsinkielisen koulutuksen erityishaasteet. Poliittisen tason tulisi saada selonteon kautta koottua tietoa siitä, miten koulutus on määrällisesti ja laadullisesti muuttunut suhteessa edelliseen selontekoon, ja tietoa koulutuspoliittisten uudistusten vaikutuksista koulutusjärjestelmäämme.

Herra puhemies! Mietintöön sisältyy myös kaksi vastalausetta. Samalla haluaisin myös lopuksi kiittää valiokuntaa erittäin hyvästä työstä ja syvällisestä, analyyttisesta asian käsittelystä.

Säde Tahvanainen /sd:

Arvoisa puhemies! Haluan myöskin osaltani kiittää sivistysvaliokuntaa pitkästä ja perusteellisesta, myöskin konsensushakuisesta käsittelystä valiokunnassa tämän selonteon osalta. Käsittely on ollut laaja. Saimme noin 80 lausuntoa aiheesta, mutta kuuleminen ei ollut suinkaan niin laaja kuin aikanaan koulutuslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä käymässämme käsittelyssä, jolloin me lähes 300 asiantuntijaa kuulimme ja sen pohjalta säädimme nykyisen koululainsäädäntömme.

Tuo 90-luvun lopulla säädetty koululainsäädäntö on toiminut hyvin. Paikallisen tason toimintavapaus yhdistettynä sosialidemokraattien edellyttämään vahvaan valtakunnalliseen ohjaukseen tuottaa tulosta, se on nähty tänä päivänä. Tasa-arvo, kouluhyvinvointi, erityisopetuksen kehittäminen ja aliedustettujen ryhmien osallistumisen aktivointi aikuiskoulutuksessa ovat olleet viime vuosien koulutuspoliittisia painopisteitä ja ovat myös tulevia painopisteitä, ja tuemme niitä.

Koulutointa on viime vuosina voitu voimakkaasti kehittää. Vuodesta 2000 tähän päivään mennessä koulutuksen voimavarat ovat lisääntyneet 1,6 miljardia euroa. Selontekokäsittelyn konsensushenkisestä ilmapiiristä voi vetää sen johtopäätöksen, että myöskään oppositiopuolueet eivät vaadi nykyiseen järjestelmään isompaa remonttia. Meillä ei ole siis spitaalitautista potilasta, pelkästään potilas, joka joskus pienenä koululaisena sairastaa flunssaa, joka oikein lääkitsemällä saadaan kuriin. Oppositiolla tietysti on varaa ostaa aina kalliimpia lääkkeitä, ja se johtopäätös tehtäköön myöskin tästä selontekomietinnöstä.

Sosialidemokraatit ovat tyytyväisiä, että kuluneella vaalikaudella on toteutettu monia hyviä uudistuksia ja luotu lainsäädäntöä muun muassa aamu- ja iltapäivähoidosta, ja siltä osin on myöskin tähän mietintöön tullut kirjauksia aamu- ja iltapäivätoiminnan laajentamisesta ja maksujen yhtenäistämisestä sosialidemokraattien aloitteesta. Tuemme voimakkaasti myös koulupäivän rakenteellista uudistamista, joka on ollut selontekokäsittelyn yhteydessä paljon esillä.

Integraatioperiaatteen jatkaminen on tärkeä asia, kuten myöskin juuri äsken esittelyssä esille tullut valiokunnan kanta arviointitoiminnasta, tulevasta joka toinen vuosi annettavasta arviointikertomuksesta, joka otettiin sosialidemokraattien aloitteesta ponsilausumaksi valiokunnan mietintöön.

Arvoisa puhemies! Haluan nostaa muutamia opposition esille tuomia asioita vielä tässä puheessani esille.

Ensinnäkin se asia, että kokoomus nostaa omassa vastalauseessaan esille opetusryhmäkoot, herätti kysymyksiä tässä valiokuntakäsittelyn loppuvaiheessa, lähinnä siitä syystä, että kokoomus toteaa ryhmäkoot ja ryhmäkokojen suurentumisen erääksi kipeimmistä ongelmistamme mutta ei esittänyt itse valiokuntakäsittelyssä aiheesta yhtään ainutta lausetta itse selontekoon, selontekomietintöön, ei myöskään ponsilausumia. Kysyisin tässä vaiheessa tästä, aiheellisesta aiheesta kylläkin, miksi asiaa ei nostettu esille itse selontekokäsittelyssä, säästeleekö kokoomus siis tätä aihetta varsinaisiin vaalikeskusteluihin. Haluaisin myös kysyä, onko kokoomus esittämässä enimmäisryhmäkokojen määrittelyä laissa tulevan käsittelyn yhteydessä.

Opetusryhmien koosta ei ole olemassa koottua tilastoaineistoa, ja tämä on puute, joka tulisi korjata. Meillä päättäjinä tulisi olla parempaa tietoa siitä, kuinka suuret meillä ryhmäkoot todellisuudessa ovat. Nimittäin opetusministeriöstä saadut luvut ja oppositiopuolue kokoomuksen esille nostamat luvut eivät täsmää. Opetusministeriön tietojen mukaan ryhmäkoot ovat pysyneet suhtkoht entisellä tasollaan tai pikemminkin pikkuisen laskeneet, ja kokoomuksen esittämän mukaan ne ovat keskimääräisesti nousseet.

Vasemmistoliitto esittää omassa vastalauseessaan monia asioita, hyviäkin asioita, joita pitäisi hoitaa. Ne toki ovat esillä selonteossa ilman näitä vastalauseitakin, mutta esille nostaisin tämän äänestyksen lukukausimaksu kontra maksuttomuus -kysymyksestä. Jouduimme valiokunnassa äänestämään tästä vasemmistoliiton lausumasta, ja enemmistö valiokunnasta päätyi sille kannalle, ettei asiaan oteta nyt käsiteltävän selonteon yhteydessä kantaa. (Ed. Valpas: Miksi?) Haluan painottaa sitä, että emme äänestäneet "kyllä" tai "ei" lukukausimaksuille tässä yhteydessä eikä valiokunnan mietintöä voida siis tulkita siten, että se on myönteinen signaali lukukausimaksuille. Asian käsittely on kesken. (Ed. Valpas: Milloin se on valmis?) Asiasta tulee käydä laaja (Puhemies: 5 minuuttia!) yhteiskuntapoliittinen keskustelu, puolueiden tulee kertoa julki omat kantansa ennen vaaleja, ja sitä kautta käydään rakentavasti tämä asia läpi. Henkilökohtaisesti en kannata lukukausimaksuja.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittinen mietintö tuo hyvin esiin suomalaisen koulutusjärjestelmämme kipukohdat. Niiden tiedostamisesta ja parannusyrityksistä ei kuitenkaan ole hyötyä, ellei käytössä ole rahaa. Hyvät aikeet eivät yksin tee koulutuksesta laadukasta, vaan kunnille ja muille koulutuksen tuottajille on taattava riittävät resurssit.

Rahoituspäätökset ovat arvovalintoja, joissa osoitetaan, mitä pidetään tärkeänä. Kunnalliset satsaukset yleissivistävään koulutukseen ovat jääneet puuttumaan tämän hallituksen budjeteista. Hyvä esimerkki on hallitusohjelmassa luvattu ikäluokkien pienenemisestä koituvien säästöjen käyttäminen koulutuksen vahvistamiseen. Tätä lupausta ei ole lunastettu yhdessäkään punamultahallituksen budjeteista. Tämä on esimakua tulevasta, jolloin pienten ja suurten ikäluokkien intressit tulevat törmäämään yhä useammin rahoja jaettaessa. Vanhenevan väestön takia sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset tulevat nousemaan lähivuosina huimasti. Vaarana on, että rahat tähän nousuun otetaan esimerkiksi koulutuksesta. Se on tulevaisuuden kannalta huolestuttavaa. Siksi on syytä peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta ja sukupolvien välistä solidaarisuutta.

Koulutuksen on myös uudistuttava. Toisin kuin viime vuosina uudistusten taustalla tulisi olla muita kuin talouspoliittisia tehokkuusargumentteja. Uudistusten pitäisi olla tiede- ja koulutuspoliittisesti perusteltuja. Jos koulutusjärjestelmää uudistetaan pelkästään juustohöyläämällä henkilötyövuosia sieltä täältä, on todella riski, että koulutusjärjestelmä ja sekä lapset että nuoret kärsivät.

Uusia ratkaisuja koulutuksessa pitäisi lähteä kokeilemaan nykyistä ennakkoluulottomammin. Esimerkki tästä on eheytetty koulupäivä. Perusteellinen ja laaja-alainen tutkimustieto aiheesta puuttuu. Se kävi ilmi valiokunnan kuulemisessa, jossa monet asiantuntijat kommentoivat asiaa väärien käsitysten ja mielikuvien pohjalta. Siksi sivistysvaliokunnan lausuma lisäselvityksistä on tärkeä.

Selonteossa hallitus myöntää, että lukukausimaksujärjestelmän luomista EU- ja Eta-alueiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille selvitetään. Lukukausimaksut vähentäisivät Suomen houkuttelevuutta opiskelijamaana. Maksuttomuus on laadukkaan opetuksen ohella korkeakoulujemme tärkeä vetonaula. Lukukausimaksuilla ei voida kerätä sellaisia summia, joilla olisi mitään olennaista vaikutusta korkeakoulujen rahoitusvajeeseen. (Ed. Valpas: Juuri näin!) Maksujen kerääminen ulkomaalaisilta avaa oven lukukausimaksujen laajenemiselle koskemaan kaikkia opiskelijoita. Se ei käy. Me vihreät haluamme säilyttää korkeakoulutuksen kaikille maksuttomana. En kuitenkaan pidä sitä viisaana, että asiasta äänestetään nyt, kun asia on keskeneräinen, eikä se noussut juuri asiantuntijakuulemisessa esille.

Arvoisa puhemies! Oppilashuollon puutteiden korjaamiseksi tarvitaan oppilashuoltolaki, jolla voidaan selventää oppilashuollon asemaa. Nykyään asiakokonaisuus on hajallaan eri laeissa. Erityinen ongelma on se, että laista puuttuu oppilashuollon palveluiden vähimmäismitoitus. Oppilashuollossa on liian vähän henkilöstöä. Tarvitsemme lisää kuraattoreita, koululääkäreitä, kouluterveydenhoitajia ja koulupsykologeja.

Erityisopetuksen oppilasmäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa. Nyt erityisopetuksessa on jo noin 7 prosenttia oppilaista. Kasvun syyt on täysin analysoimatta. Ne on selvitettävä perusteellisesti, sillä ilman tätä tietoa ilmiön syihin ei voida puuttua.

Vaikka oppimistulokset ovat Suomessa huippuluokkaa, kouluissa viihdytään huonosti. Taito- ja taideaineiden vähyys nykyisessä opetussuunnitelmassa huolestutti monia asiantuntijoita. Tämän huolen me sivistysvaliokunnassa huomioimme, ja se on mietinnössä. Teoriapainotteisuus tekee koulupäivistä raskaita ja lannistaa taiteissa ja kädentaidoissa lahjakkaita oppilaita. Taito- ja taideaineiden tunnit toisivat vaihtelua koulupäivään. Luova tekeminen ja ideointi edesauttavat jaksamista ja innostavat luovuuteen teoreettisemmillakin aloilla.

Koulutuksen tarjoaminen maahanmuuttajille ja maahanmuuttajataustaisille on meidän järjestelmämme tärkeä haaste, ja me vihreät haluamme myös korostaa tähän haasteeseen vastaamista. Maahanmuuttajien koulutuksen koordinaatio vaatii kehittämistä. Maahanmuuttajien näkökulmasta koulutuskenttä on hajanainen etenkin aikuiskasvatuksessa. Koulutuksessa on päällekkäisyyksiä, joiden takia toimijat kilpailevat samoista opiskelijoista. Peruskouluissa maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat yliedustettuina erityisopetuksessa. On selvitettävä, mistä se johtuu. Yksi syy on se, että perusopetuslain säädösten mukainen valmistava opetus on laajuudeltaan riittämätöntä.

Lopuksi, puhemies: Parissa asiassa yhdyn vastalauseen 2 lausumiin. Ne kohdat käyvät ilmi valiokunnan mietinnöstä. Muuten sain omat muutosesitykseni hyvin läpi.

Tatja Karvonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Perusopetuksen toimintaa ohjaavat keskeisesti perusopetuksen tuntijako ja opetussuunnitelman perusteet. Edellisen kerran tuntijakoa muutettiin vuonna 2001, ja asetushan tuli voimaan elokuun alussa vuonna 2002.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa tuli hyvin selväksi se, että nykyinen tuntijako on ongelmallinen. Riittämättömyyttä on erityisesti taito- ja taideaineiden oppituntien määrässä, ja onhan valinnaisaineiden määrä tipahtanut dramaattisesti. Selonteossa todetaan yksiselitteisesti: "Opettajan ja oppilaan persoonallisuudelle on annettava tilaa. Taito- ja taideaineiden opiskelu vahvistaa kouluviihtyvyyttä ja edistää luovuutta." Nyt herääkin vain kysymys, miksi tuntijaon ongelmiin ei opetusministeriössä ole puututtu. Eikö opetuksen ammattilaisten ja lasten vanhempien viesti ole kantautunut ministeriöön asti?

Arvoisa puhemies! Selonteon kummallisuuksiin kuului seuraava lause: "Korkeakoululaitosta kehitetään yliopistoista ja ammattikorkeakouluista ja niiden välisistä yhteistyösopimuksiin perustuvista yhteenliittymistä muodostuvana kokonaisuutena." Tämän lauseen kun lukee, niin hengästyy eikä sen jälkeen edes ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Viime viikolla kehuin opetusministeri Kalliomäkeä mutta tällä hetkellä ja tässä tilanteessa en voi sitä tehdä korkeakoulupolitiikan osalta. Valiokunta on kertonut hyvin selvästi mietinnössään kantansa korkeakoulurakenteesta, ja se on jotakin muuta kuin tuo aikaisemmin mainitsemani virke.

Valiokunta toteaa: "Valiokunta pitää välttämättömänä, että duaalimalli tutkintojen perusrakenteessa säilyy ja perusrakennetta kehitetään tältä pohjalta. Yliopistoja ja ammattikorkeakouluja ei pidä sulauttaa yhteen. Pidettäessä huoli siitä, että muodollisia, käsitteellisiä, terminologisia tai käytännöllisiä päällekkäisyyksiä ei synny, molemmat osapuolet voivat rauhassa kehittää oman tehtäväkenttänsä alalta toimintojaan." Tämä tarkoittaa siis yksiselitteisesti vain sitä, että opetusministeriön virkamiesten niin kuin itse ministerinkin pitää luopua tästä virkehirviöstä, joka kuului niin, että "korkeakoululaitosta kehitetään yliopistoista ja ammattikorkeakouluista ja niiden välisistä yhteistyösopimuksiin - -" jne., ja huolehtia siitä, että korkeakoulujen rakenne on tulevaisuudessakin duaalimalliin perustuva.

Arvoisa puhemies! Pienten koululaisten hyvinvointia on vahvistettu aamu- ja iltapäivätoiminnalla, kun se on vakinaistettu. Näin helpotetaan myös osaltaan työn ja perheen yhteensovittamista. Viime kuukausina on käyty paljon keskustelua siitä, miten koulupäivää pitäisi organisoida. Eilen sain lukea mukavan uutisen Pohjolan Sanomista. Siinä Opetushallituksen projektipäällikkö Riitta Rajala toteaa yksiselitteisesti, että Lapissa lasten aamu- ja iltapäivätoiminta on hoidettu esimerkillisesti. Yksi tärkeä syy siihen, miksi Lapissa on onnistuttu, on se, että monet järjestöt ja seurakunnat ovat kuntien apuna järjestämässä tätä toimintaa. Kaikki halukkaat ovat päässeet mukaan. Tulevaisuudessakin on huolehdittava siitä, että monialaisuus ja moniarvoisuus säilyy lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä. Lisäksi siinä, että olemme onnistuneet Lapissa, on se, että useassa paikassa voidaan opiskella aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi. Tämä on turvannut sen, että meillä on ollut käytössä ammattitaitoista porukkaa.

Pidän aiheettomana erityisesti sosialidemokraateilla esiin noussutta huolta siitä, että aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut jotenkin rajoittaisivat suuresti lasten osallistumista toimintaan. Sivistysvaliokuntahan on saanut hyvin perusteellisen selvityksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta ja siihen sisältyen myös maksuista, ja mehän kaikki tiedämme sen, että maksu saa olla enintään 60 euroa kolmen tunnin päivittäisestä toiminnasta. Lisäksi maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat sitä vaativat.

Arvoisa puhemies! Selonteossa esitetään aiheellisesti huoli siitä, että vuosittain jää reilu 300 nuorta ilman peruskoulun päättötodistusta ja toisen asteen koulutuksen jättää aloittamatta reilu 3 000 peruskoulun päättänyttä nuorta. Meillä Lapissa keväällä 2006 peruskoulun päättäneistä 32 nuorta ei jatkanut missään koulutuksessa. Tämä on 1,2 prosenttia koko ikäluokasta Lapin alueella. Opetusministeriössähän on ansiokkaasti tehty toimenpidepaketti siitä, miten kouluhyvinvointia voidaan edistää. Kuitenkin tästä toimenpidekokonaisuudesta puuttuu oppilaanohjaus. Ilahduttavana pidän sitä, että valiokunta on ottanut tosissaan oppilaanohjauksen kehittämisen ja sen, miten oppilaanohjauksella ja oppilaanohjauksen yksilöllistämisellä voidaan auttaa juuri näitä nuoria, jotka ovat koulutuksesta putoamassa.

Unto Valpas /vas:

(Ed. Pulliainen: Nyt antakaa tulla! — Ed. Dromberg: Kaikille kaikkea!) Arvoisa puhemies! Keskustelemme tänään hyvin tärkeästä asiasta. Suomalainen pääosin yhteiskunnan ylläpitämä koulutusjärjestelmä on osoittautunut tutkimuksiin perustuen maailman parhaimpien joukkoon kuuluvaksi, monilla osa-alueilla olemme jopa maailman parhaita. Sijoittaminen koulutukseen on tuottanut kansantaloudellemme loistavaa tulosta. Ilman laadukasta, tasa-arvoista ja kaikkien saatavilla olevaa koulutusta emme olisi nyt korkean teknologian osaajia. Ja ilman koulutusta emme olisi voineet luoda myöskään maahamme sitä hyvinvointia, mikä meillä tänä päivänä on.

Arvoisa puhemies! Edellä esitetyn valossa hallituksen esitys selonteoksi on mielestäni ja ryhmämme mielestä hyvin heikko. Ehkä se kertoo jotain tekijöistään. Ovatko he riittävän tietoisia koulutuksen tämän hetken tilanteesta Suomessa? Tietävätkö he, että maassamme on huutava pula hoitohenkilöstöstä ja kädentaitajista yleensä? Sama tilanne on myös työnjohtajien saatavuudessa. Eli missä ovat selonteon tulevaisuudennäkymät? Nämä ajatukset nousevat väistämättäkin mieleen, kun tarkastelee tätä selontekoa. Samaa voidaan sanoa myös hallituspuolueiden kansanedustajista, jotka jyräsivät ympäripyöreän mietinnön äänestysten ja vastalauseiden saattamana.

Arvoisa ministeri Kalliomäki, eikö hallituksella todellakaan ole näkemyksiä koulutuksen tulevaisuudesta Suomessa? Nyt niitä tarvittaisiin. Yhtä tyhjältä näyttää myös hallituspuolueiden sanoma sivistysvaliokunnasta. Valiokunnan hallituspuolueiden jyräämä mietintö sisältää kahdeksan lausumaa, ja niistä on peräti viisi lausumaa selvitysten ja arvioiden varassa. Tavoitteet tulevaisuuteen ovat siis kovin aneemiset ja vähäiset. Näin heppoista selontekoa ei olisi odottanut maailman johtavalta koulutusyhteiskunnalta.

Arvoisa puhemies! Koska puheenvuoroihin käytettävä aika on hyvin rajallinen, tuon suoraan esille esitykset, jotka ovat myös vasemmistoliiton ryhmän esityksiä.

Koulutuksen tasa-arvo on vaarassa, niin kuin täälläkin on jo puhuttu näistä lukukausimaksuista. Esitänkin, että korkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa säilytetään opetuksen maksuttomuus. Tämä tarkoittaa sitä, että lukukausimaksuja ei oteta käyttöön. On aika erikoista, että täällä edustajat vastustavat lukukausimaksuja mutta eivät ole asiasta valmiita päättämään eli tekemään päätöstä, että lukukausimaksuja ei oteta käyttöön. Sehän olisi reilua peliä kertoa nyt myöskin, mitä mieltä todella tästä asiasta ollaan. Sen takia esitän tätä lausumaa, joka on vastalauseessa kohta 1 ja johon tukea on tullut muun muassa kokoomuksen ryhmästä.

Arvoisa puhemies! Toinen lausumani liittyy maaseudun elinvoimaisuuteen ja siellä asuvien perheiden lähipalveluiden saatavuuteen. Hallituspuolueiden, keskustan ja SDP:n, ryhmien tuella on leikattu pienten koulujen valtionosuuksia, siten että muun muassa kyläkouluja lakkautetaan nyt ennätysvauhdilla. Tämän vuoksi esitän lausumaa, jotta kouluja, jotka toimivat laadukkaasti ja joissa on riittävästi opiskelijoita, ei lakkauteta tarpeettomasti.

Lausumassa 4 esitän rahoituksen lisäämistä ammatilliseen koulutukseen. Se vetää tänä päivänä hyvin, mutta ei ole nyt mahdollisuutta avata uusia linjoja ja paikkoja niille aloille, joilla on puutetta näistä kädentaitajista. Eli tämä kohta vaatii lausuman 4.

Arvoisa puhemies! Teknikkokoulutuksen lopettaminen oli virhe. Työnjohtajista on nyt huutava pula, ja tästä ongelmasta ovat varoittaneet ammattiyhdistysliike ja työnantajat jo vuosikausia. Hallitus ei saa kuitenkaan mitään aikaan tämän ongelman ratkaisemiseksi. Siksi lausuma numero 5.

Sitten lausumat 8 ja 9 liittyvät opintotukeen eli opintorahaan. Sitä ei ole korotettu yli kymmeneen vuoteen. Hallitus on jääräpäisesti ajanut Suomeen lainapainotteista opintotukea, joka ei käytännössä ole osoittautunut toimivaksi, päinvastoin se tekee opiskelumahdollisuudet eriarvoisiksi. Toisen asteen opiskelijat ovat myös eriarvoisessa asemassa korkeakouluopiskelijoihin nähden. Tämä tosiasia on ollut kauan tiedossa, mutta asiaan ei haluta kuitenkaan puuttua ja sitä korjata.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä tiivistän eli esitän vastalauseeni mukaisia lausumia eduskunnan päätöksiksi eli lausumia 1, 2, 4, 5, 8 ja 9. Moniin näihin lausumiin olen saanut tukea myös muilta ryhmiltä. Suomalaista koulutusjärjestelmää ei saa vaarantaa hallituksen esittämällä ympäripyöreällä selonteolla, joka antaa tuleville päättäjille mahdollisuudet horjuttaa maamme peruspilaria eli laadukasta koulutusta.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Yliopistot ovat saaneet tässä koulutuspoliittisessa selonteossa kuten myös sivistysvaliokunnan mietinnössä aivan liian vähän huomiota. Koulumatkoistakin puhutaan enemmän kuin yliopistoista, vaikka mielestäni koulumatkat eivät kuitenkaan ole varsinaista koulutuspolitiikkaa. Ainoastaan kokoomuksen vastalauseessa on uusia avauksia yliopistojen ja yliopisto-opiskelijoiden suuntaan. Onneksi kuitenkin opetusministeri Kalliomäki toi viime viikolla lain yliopistojen rahastotaloudesta ja on luvannut, että yliopistoille osoitetut lahjoitukset tulisivat verovapaiksi ensi vuoden alusta. Kiitos tästä! Nämä ovat siis kaksi uutta avausta: kokoomuksen koulutusvientipolitiikka ja sitten tämä Kalliomäen rahastotalousesitys.

Muuten eduskunta on lähes kokonaan unohtanut yliopistot. Lisäksi ne on nivottu saman otsikon alle ammattikorkeakoulujen kanssa, koska kansanedustajien mielestä "korkeakoulu kuin korkeakoulu". Jos tämmöinen esitys olisi ollut Ranskassa, niin varmasti yliopistot olisivat saaneet huomattavasti enemmän huomiota. Kuitenkin yliopistot ovat Suomen talouden ja innovatiivisuuden kannalta erittäin tärkeitä. Yliopiston tehtävänä ei ole pelkästään tutkintojen tuottaminen, vaan ennen kaikkea tieteellisen tutkimuksen tekeminen ja myös yhteiskunnan kanssa vuorovaikutuksessa toimiminen tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan edistämiseksi.

Kokoomuksen vastalauseessa puhutaan selvästi koulutusviennistä. Yliopistojen rehtoreiden neuvosto kävi kuukausi sitten täällä eduskunnassa ja jätti uuden agendansa. Siinä sanotaan selvästi, että suomalaisten yliopistojen on nyt korkea aika avautua siten, että tutkintoja voidaan myydä EU- ja Eta-maiden ulkopuolisille hakijoille. Ei kai Suomi voi olla viimeinen maa maailmassa, jossa koulutusvientiä ei toteuteta?

Jos toteutamme kunnollisen koulutusviennin, saamme rahaa Suomen yliopistoihin ja voimme palkata kansainvälisiä opettajia ympäri maapallon. Tästä hyötyvät ennen kaikkea suomalaiset opiskelijat, ja pitkällä tähtäimellä tästä hyötyy koko Suomen kansantalous. Australiassa koulutusvienti on jo 12 prosenttia koko kansan vientitaloudesta.

Kannatan lämpimästi kokoomuksen vastalauseen ponnen ensimmäistä kohtaa ja tietenkin vastalausetta kokonaisuudessaan ja tätä koulutusviennin sallimista tutkintojen osalta kaikille korkeakouluille. Toivottavasti seuraava hallitus ottaa tämän asian agendalleen. Muutenkin yliopistolaitosta tulisi nyt tarkastella uudella tavalla ja alkaa toteuttaa niitä asioita, joita esimerkiksi Helsingin seudun yliopistojen rehtorit ovat esittäneet.

Opetusministeri   Antti  Kalliomäki

Puhemies! On paikallaan kiittää sivistysvaliokuntaa sen tekemästä perusteellisesta työstä tämän selonteon eduskuntakäsittelyssä. Valiokunnan mietintö antaa mielestäni ihan otollisen perustan tälle palautekeskustelulle. Ponnet, joita valiokunta esittää, panevat tietenkin asiaankuuluvasti vipinää hallituksen rattaisiin osoitetuissa kohteissa.

Valiokunnan näkemys tukee selonteon perusarviota, jonka mukaan suomalainen koulutusjärjestelmä on niin sanoakseni ytimeltään terve ja periaatteessa ihan iskukykyinen, mikä on hyvä juttu näinä ankarina aikoina, jolloin joka puolella tämän iskukyvyn ja osaamisen perään huudetaan.

Panen lämmöllä merkille erityisesti, että valiokunta on mietinnössään nostanut esille koulupäivän rakenteen kehittämisen. Valiokunnassa on ilmeisesti käyty asiasta ihan ravakkaa keskustelua. Sitä asian eteneminen juuri tarvitseekin, siksi muun muassa, että lasten arki koulussa ei niin sanoakseni ole aina ihan lastenleikkiä. Päinvastoin liian usein siitä on leikki kaukana, eikä aina koulun itsensä vaan sen ulkopuolelta tulevien paineitten ja vaatimusten vuoksi.

Kasvuolosuhteilla on ratkaiseva vaikutus lastemme hyvinvointiin, siitä varmaan voimme olla yhtä mieltä. Yhteiskunta muuttuu, samoin perheet ja niiden rakenne. Näin kouluun kohdistuu uusia, uudenlaisia odotuksia. Koulu yksin ei voi ratkaista näitä syntyviä ongelmia, mutta se on paikka, jossa kehitykseen voidaan vaikuttaa. Ja miten voidaan vaikuttaa? Luovuus ja uteliaisuus ovat jokaiselle lapselle ominaisia piirteitä. Jokainen heistä haluaa olla myös hyvä ja hyväksytty sekä ikäistensä että aikuisten parissa. Jos kykenemme varhaiskasvatuksesta lähtien pitämään nämä hyvän kasvun luontaiset väylät auki kaikille lapsillemme ja nuorillemme, on meillä käytössämme ennen kokematon lahjakkuuden potentiaali. Me emme ole käyttäneet läheskään kaikkea sitä, mitä tässä maassa olisi käytettävissä. Silloin kun sen käytämme, vastaamme komeasti mihin tahansa tulevaisuuden haasteeseen kansakunnan ikääntymisestä globalisaation uhkiin ja mahdollisuuksiin ulottuen. Sanon tämän tietoisena siitä, että tällä hetkellä aikuisten maailman todellisuus mieluummin tukkii kuin avaa näitä luovuuden, uteliaisuuden, pärjäämisen haluja, hyväksytyksi tulemisen väyliä.

No, kun käännän tämän yhteiskunnallisen jättihaasteen poliittisen arjen ja tavoitteiden kielelle, se voi tarkoittaa muun muassa, että työvoimakehityksestä ja pienenevistä ikäluokista johtuen nykyistä suuremman osan nuorista tulee siirtyä työelämään ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneena. Koko ikäluokan kouluttaminen ei onnistu eikä elinikäinen oppiminen toteudu, ellemme onnistu ylläpitämään oppimiselle ja koulutukselle myönteistä asenneilmastoa.

Lasten arjen tueksi opetusministeriö on käynnistänyt tämä mielessään jo tänä syksynä kouluhyvinvoinnin toimenpidekokonaisuuden, jonka tarkoituksena on lisätä kouluhyvinvointia ja ehkäistä syrjäytymistä. Koulujen toimintaa pystytään kehittämään tällaisilla valtakunnallisilla hankkeilla, joihin viittasin, mutta kuten valiokuntakin on aivan oikein huomioinut, lisäksi tarvitaan koulupäivään rakenteellisia muutoksia. Tavoitteena on oltava koulupäivän uudistaminen lapsilähtöisesti turvallisemmaksi, luovuutta ja hyvinvointia tukevaksi. Tavoitteeksi pitää asettaa lasten yksinolon vähentäminen.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan ansiosta pienet koululaiset ovat jo päässeet uudistuksiin mukaan, mutta jatkotavoitteena on, että ohjatun vapaa-ajan toiminnan ja harrasteiden lisääminen turvallisessa ympäristössä saataisiin myös osaksi isompien lasten päivärytmiä, silloin kun se heille ja heidän vanhemmilleen, siis perheille hyvin sopii.

Sivumennen sanoen, valiokunta käyttää aamu- ja iltapäivätoiminnasta toisenlaista termiä, aamu- ja iltapäivähoito -termiä. Laissahan puhutaan aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Esitän vähän niin kuin kysymyksen valiokunnalle, mistä tämä johtuu, koska minusta hoito-termi ei sovi tähän asiaan sillä tavalla kuin esimerkiksi päivähoitoon. Aamu- ja iltapäivätoiminnassa on erittäin paljon kysymys lasten itsensä halusta, vapaaehtoisuudesta, valinnanvapauteen perustuvasta toiminnasta. (Ed. Gustafsson: Ministeri on oikeassa!) Päivähoitopuolella kysymys on erilainen. (Ed. Pulliainen: Oikolukijan virhe!) — Se oli jopa ponsissa tällä tavalla. (Ed. Pulliainen: No, se on siellä myös!)

Pienilläkin muutoksilla koulupäivän rytmiin voidaan vaikuttaa, kiireettömän ilmapiirin luomiseen ja oppilaiden hyvinvoinnin lisäämiseen. Oppivelvollisuuden mukaisen koulupäivän ei tällöin tarvitse mitenkään venyä ja paukkua, kuten joillakin tahoilla on kuviteltu tapahtuvan. Mutta on tärkeää, että koulupäivän rakenteisiin jää riittävästi tilaa luovuudelle ja itseilmaisulle, tapahtuipa se sitten taiteellisen, taidollisen tai tiedollisen osaamisen alueella. Hyvin suunniteltuna eheytetty koulupäivä voidaan toteuttaa ja rytmittää niin, että luovuuden tarpeet ja koulun tavoitevaatimukset ovat toisiaan vahvistavassa, tasapainoisessa asemassa.

Arvoisa puhemies! Pidän edellä kuvaamaani suuntaa koulutuksen hyvinvointikehityksen turvaamiseksi ratkaisevan tärkeänä koko maan kehityksen kannalta. Kyse on paitsi yksilön hyvinvoinnista myös koulutusjärjestelmämme kokonaisuuden toimivuudesta ja sen mukana muun muassa taloudellisen kasvun ja työllisyyden kestävän perustan rakennustyöstä. Tiedän hyvin ja valiokuntakin tuo sen mietinnössään esiin, että yhteiskunta ympärillämme ei ole mikään monoliitti, se muuttuu. Tämän muutoksen hallitsemiseksi on koulutuspolitiikkaa ohjattava vastaamaan ajan vaatimuksia ja ennakoimaan ajoissa tulevaisuuden haasteet. Näin tapahtuu, ed. Valpas, tässä selonteossa. Se kannattaa lukea vähän tarkemmin kuin olette lukenut. (Ed. Valpas: On luettu!)

Meillä on kaksi erityisen vaativaa haastetta: ikärakenteen muutos ja globalisaatio. Kansainvälisen toimintaympäristön jatkuvana rullaava muutos vaikuttaa myös koulutukseen. Itse asiassa tämä on asia, johon olisi suonut myös valiokunnan kiinnittävän voimakkaampaa huomiota, onhan hidas kansainvälistymiskehitys muun muassa tuoreen Oecd-arviointiraportinkin mukaan suurin uhka Suomen hyvinvointikehitykselle pidemmässä juoksussa. Ilman Oecd:n jupinaakin meidän on ymmärrettävä, että tuo kansainvälistymiskehityksen ongelmallisuus, luvalla sanoen, on meidän akilleenkantapäämme, ja sellaisesta akillesvammasta toipuvana voin sanoa, että se toipuminen tuo mukanaan itkua ja hammasten kiristystä, kannattaa välttää.

Koulutustasomme vaikuttaa siis kilpailukykyymme. Suomessa tuo taso onneksi nousee, mutta tässäkään meillä ei ole syytä kulkea rinta rottingilla itseämme kehuen. Kannattaa suhteuttaa tulokset muiden maiden saavutuksiin. Sanon niistä vain lyhyesti sen, että monessa suhteessa emme kestä vertailua johtuen paljon siitä, että aikuisväestöstämme niin suuri osa on jäänyt kuitenkin vielä puutteellisen koulutuksen kohteeksi.

Olemme vuosikymmeniä voineet laajentaa korkeakoululaitosta. Nyt tilanne on toinen. Sekä laadun kohottaminen että ikärakenteen muutokseen sopeutuminen edellyttävät rakenteellisia uudistuksia korkeakoulukentässä. On tarkoituksenmukaista koota osaamista siten, että syntyy riittävän laajoja osaamiskeskittymiä ja kokonaisuuksia, joissa toiminnan kehittymismahdollisuudet on turvattu myös tulevaisuudessa.

Puhemies! Alussa totesin, että Suomen koululaitoksen tila on hyvä. Silti ei varmaankaan jäänyt epäselväksi, että parannettavaa on. Sillä tiellä on kuitenkin pidettävä vahvuuksista kiinni samalla kun puutteita korjataan ja heikkoudet muutetaan uusiksi voimavaroiksi. (Ed. Kallis: Mikä on se suurin vahvuus?) Miten se tehdäänkin, suurimmasta vahvuudestamme, tasa-arvosta ja koulutuksen yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, ei pidä tinkiä. Ja miksi ei? Siksi, että tämän vahvuuden perustalle rakentuvat pienen maan menestyksen eväät kaikissa koulutusta koskevissa ratkaisuissa, ja koulutushan koskettaa kaikkea ja kaikkia. Siis samassa veneessä ollaan, arvoisat edustajakollegat, halusimme tai emme. (Ed. Kallis: Haluamme!)

Puhemies! Aiemmissa puheenvuoroissa esitettiin useita kysymyksiä. Uskon, että tästä jonkinmoinen debatti saadaan aikaan. Siinä yhteydessä varmaan voin vastata niihinkin kysymyksiin.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun te, ministeri, kritisoitte sitä termiä aamu- ja iltapäivähoito, niin se tuli kyllä hallituspuolueiden taholta ja todennäköisesti teidän omalta puolueeltanne. No, kyllä sen voi joskus katsoa myös iltapäivä- ja aamupäivähoidoksi, kun se on niille pienille ykkös-, kakkosluokkalaisille, kyllä se enimmäkseen on myöskin hoitoa silloin.

Sitten tästä kokonaisesta koulupäivästä, jos mietitään niitä tapoja: Tuntuu, että te olette nyt tällä hetkellä todella sitä mieltä, ettei se ole pakollinen. Siitä haluan saada selvityksen, koska nyt tuntuu välillä siltä, kun täällä oli luovuusseminaarikin äsken juuri, että näitä taide- ja taitoaineita ja liikuntaa halutaan siirtää myös tänne vapaaehtoispuolelle tätä kautta, että koululle ei anneta mahdollisuutta valinnaisuuden kautta näitä viedä eteenpäin. Mitä te olette tekemässä tässä asiassa, että taide- ja taitoaineet nimenomaan saisivat sen oman osuutensa siinä luovan ihmisen toiminnassa?

Sitten korkeakouluista ja yliopistoista. Kun täällä puhuttiin aikuiskoulutuksesta ja otitte senkin esille, niin aikuiskoulutuksessa nimenomaan toisen asteen koulutukseen tuli aikuiskoulutuslaki, mutta miksi on jätetty sitten yliopistot ja korkeakoulut sen ulkopuolelle? Haluaisin siihen vastauksen, koska siellä nimenomaan on tulevaisuudessa todellisia tarpeita.

Tässä nyt muutama kysymys kuitenkin. Jatketaan debattia.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ihmettelen opetusministerin ja myös valiokunnan puheita siinä mielessä, että kahteen tärkeimpään ja suurimpaan ongelmaan ei ollenkaan oteta kantaa.

Ensinnäkin peruskoulun osalta suurimpana ongelmana on luokkakoko eli se, että edelleenkin meillä on luokkia, joissa on aivan liian paljon lapsia. Ja kun vieläkään tämä oppilashuolto ei toimi riittävästi eli monesta paikkaa puuttuu koulukuraattoreita ja kouluterveydenhuoltajia eikä myöskään pystytä järjestämään erityisopetusta, niin sitäkin taustaa vasten nimenomaan koululuokkien koko on se kaikkein suurin ongelma, eli siihen pitäisi saada laki, joka selkeästi määrittelee maksimikoon.

Korkeakouluopiskelijoiden osalta suurin ongelma on toimeentulo eli se, että opintoraha on riittämätön. Siitä seuraavat sitten ne kaikki muut ongelmat: opintojen pitkittyminen, kun on pakko käydä töissä, ja kaikkein pahin ongelma eli se, että yhä enemmän korkeakouluopiskelijoiden valikoitumiseen vaikuttaa vanhempien kotitausta ja totta kai siihen vaikuttaa myös se, miten pystyy jatkamaan, kun vanhemmat eivät pysty tukemaan. Eli suurin ongelma on se, että opintoraha on liian pieni, ja siitä tässä nyt kokonaan vaietaan. Ihmettelen kovasti sitä, miten opetusministeri ja miten valiokuntakin on voinut nämä suurimmat ongelmat sivuuttaa.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Opetusministeri totesi hetki sitten, että tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta ei tule tinkiä. Kuitenkin tällä hetkellä joka kymmenennessä kunnassa ylittyy lakisääteinen koulumatkan pituus, toisin sanoen joka kymmenennessä kunnassa on laittomia koulumatkoja. Mietintö esittää, että lakisääteistä koulumatkan pituutta lyhennettäisiin, jolloin näiden kuntien määrä tulee vielä lisääntymään. Tämän lisäksi kunta- ja palvelurakenneuudistus tehokkuutta tavoitellessaan todennäköisesti lisää myös koulumatkojen pituutta. Mitä opetusministeriö ja -ministeri on ajatellut tehdä sen hyväksi, että kunnat seuraisivat lakisääteisen koulumatkan pituutta, ja minkälaisia sanktioita tästä on mahdollista tehdä, jos koulumatkat jatkossakin lisääntyvät, vai onko tarkoitus palauttaa jonkin näköinen koulukotijärjestelmä sen sijaan, että annettaisiin jonkin näköinen lähikoulutakuu kaikille Suomen lapsille?

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kaikkein tärkein tekijä korkean koulutustavoitteen saavuttamiseksi on hyvät opettajat. Minä uskallan väittää, että se, että meillä on korkea taso tässä maassa, perustuu juuri siihen, että meillä on ollut ja on hyviä opettajia. On aivan sama, onko iso luokka, pieni luokka, hyvät puitteet, huonot puitteet; jos ei ole opettajaa tai opettaja on huono, tulos on nolla. Sen takia ihmettelen, minkä takia niin vähän on kiinnitetty mietinnössä huomiota opettajien asemaan ja opettajien tason nostamiseen. Ei myöskään ministeri siitä paljon puhunut. Huomasin, että mietinnössä on oikeastaan vain tuosta kokonaisaikaan siirtymisestä. Minä pahoin pelkään, että jos koulumaailmassa siirrytään opettajien kokonaisaikaan, niin se johtaa siihen, että sellaiset hyvät voimat eivät hakeudu koulumaailmaan, vaan hakeutuvat muualle. Uskallan näin puhua jopa kokemuksesta, ja tämä koskee kyllä erityisesti keskiasteen kouluja.

Tuomo Hänninen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ammattikorkeakoulusta meillä on hieman yli kymmenen vuotta kokemusta. Toki tunnustusta koulutuksesta on tullut, mutta yllättävän paljon myös kielteistä palautetta siitä, että koulutus ei vastaa työelämän tarpeisiin. Kritiikkiä on tullut erityisesti hoiva-alalta ja myöskin teknisiltä aloilta. Minusta vaatimus rakennusmestarikoulutuksen käynnistämisestä on oire tästä puutteesta. Arvoisa ministeri, miten ammattikorkeakoulun työelämän vastaavuutta voidaan kehittää?

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sanoisin ed. Kallikselle, että suomalainen peruskoulu on jäämässä viimeiseksi tayloristisen työn, ositetun työn, linnakkeeksi, ja sitä voitaisiin kyllä miettiä, onko se hyvä asia, niin kuin tässä todetaan.

Mutta pyysin puheenvuoron, kun tässä tuli tämä ammattikorkeakouluasia esille. Olen ollut säätämässä ammattikorkeakoululakiakin ja korostan sanassa "ammattikorkeakoulu" tätä sanaa "ammatti". Minä olen vähän samaa mieltä ed. Asko-Seljavaaran kanssa, että tässä olisi voinut olla ammattikorkeakoulut ja yliopistot erikseen, mutta onneksi täällä vahvasti todetaan, että duaalimallista on pidettävä kiinni.

Mutta olisin oikeastaan toivonut, olisin pitänyt tärkeänä, että sivistysvaliokunta, mutta myöskin opetusministeriö, vahvemmin ohjastaisi ammattikorkeakouluja tekemään yhteistyötä keskiasteen ja ammattikoulujen kanssa. Suoraan sanoen — minä olen kirjoittanut ja puhunut tästä paljon — suunta vaan on kallellaan yliopistojen suuntaan. Minusta paljon vahvemmin ja enemmän pitäisi tehdä yhteistyötä myöskin keskiasteen ja ammatillisen koulutuksen kanssa niistä monista eri syistä, jotka tiedetään, mitkä liittyvät tähän ammattityön osaamiseen jne. Olisi mielenkiintoista kuulla, miksei tulosohjausneuvotteluissa vahvemmin tähän asiaan puututa. (Puhemies koputtaa) Tämä ei nyt ihan liity tähän mietintöön mutta on minusta (Puhemies: Aika!) erittäin tärkeä koulutuspoliittinen asia.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ed. Gustafssonille näistä sanoista. Todellakin yliopistot ja ammattikorkeakoulut tekevät yhteistyötä.

Mutta haluaisin kysyä nyt ministeri Kalliomäeltä, minkä takia silloin, kun tämä kopo-selonteko ilmestyi, meillä oli semmoinen usko, että te olisitte sitä mieltä, että tämä koulutusvienti olisi mahdollista, mutta nyt näyttää siltä, että tämän hallituksen aikana se ei ainakaan onnistu. Kyllä mekin osaamme englantia ja me osaamme opettaa myös englanniksi, ja varmasti, jos me saisimme tänne näitä englanninkielisiä kursseja lisää, meidänkin tasomme nousisi huomattavasti. Maailman kaikkein johtavimmat yliopistothan, Harvard, MIT jnp., kaikki opettavat juuri maksusta. Miksi me emme voi sitä tehdä?

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri sanoi, että mietintö ja ponnet aiheuttavat vipinää hallituksessa. Tuskinpa vain, sillä valiokunnan ponsista — niitä on kaikkiaan kahdeksan — viidessä puhutaan selvityksistä ja arvioista. Tulevaisuuden näkymät ja toimet, joita täällä on perätty, kyllä puuttuvat. Minä puolestani kysyn nyt teiltä, arvoisa ministeri, oletteko te lukenut tuota mietintöä. Siinä ei kyllä mitään selkeitä suuntaviivoja eikä linjauksia tulevaisuudelle ole.

Mutta nyt teidän toivomiinne kysymyksiin: Oletteko te vai ettekö ole sitä mieltä, että Suomessa otetaan nämä lukukausimaksut käyttöön? Toinen kysymys: Mitä aiotaan tehdä sille, kun meillä ei ole kädentaitajia riittävästi? Te tiedätte ongelman, te tiedätte, että meillä ei ole työnjohtajia riittävästi. (Puhemies koputtaa) Mitä te aiotte tehdä näille ongelmille? Ette ole puhunut vielä mitään siitä.

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri, puhuitte mielenkiintoisesti ehdotuksesta eheytetystä koulupäivästä ja siinä toitte monia seikkoja, jotka varmasti olisivat nykytilanteeseen parannuksia, mutta se edellyttäisi huomattavaa lisärahoitusta peruskoululle. Elikkä tämän perusteella kysyn, onko hallitus sitten valmis todellakin mittaviin lisäinvestointeihin peruskouluihin, jos tätä koulujärjestelmää muutetaan, koska se on sen edellytys.

Mainitsitte tasa-arvon tärkeänä koulutuksen perusteena, ja se on totta. Mutta nythän se on vaarassa, kun kuntien taloustilanne on niin rapakunnossa ja oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat.

Ed. Asko-Seljavaaralle vielä: Nämä mainitsemanne yliopistot sijaitsevat kaikki sellaisissa yhteiskunnissa, jotka ovat luokkayhteiskuntia. Ranskassa mellakoidaan lähiöissä samanaikaisesti, kun te kehutte, että kenties Ranskassa puhuttaisiin paljon enemmän yliopistoista vastaavassa selonteossa. Nuo maat ovat luokkayhteiskuntia; Suomi sen sijaan ei toistaiseksi ainakaan ole, ja me satsaamme peruskoulutukseen, joka takaa hyvän peruskallion meidän lapsillemme ja nuorillemme, ja se on tärkeää.

Tatja Karvonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aluksi haluaisin kysyä ed. Valppaalta, kun te syytitte tätä selontekoa ympäripyöreydestä — yritin kuunnella puheenvuoroanne, mutta en oikein löytänyt kyllä sieltäkään tätä vasemmistoliiton tulevaisuusvisiota koulutuspolitiikasta — mikä on vasemmistoliiton näkemys asiasta.

Sitten ed. Cronberg puhui koulumatkojen pituudesta ja siitä, että jopa joka kymmenennessä kunnassa ylittyy tämä lakisääteinen aika. Meillä Lapissahan on pitkät välimatkat ja harva asutus, mutta meillä ainakin lääninhallitus toteuttaa niitä tehtäviä, mitkä sille on annettu, eli toimii valtion valvovana viranomaisena, ja jokainen kunta otetaan puhutteluun, jos siellä laittomuuksia syntyy. En tiedä, onko Pohjois-Karjalassa sitten lääninhallitus jollakin tavalla toimettomampi kuin Lapissa.

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tästä keskustelusta jää vähän tämmöinen laiskanläksytunnelma. Erityisesti ed. Valpas ja muutama muu täällä tahtovat omalle valiokunnalleen jakaa laiskanläksyä. Haluaisin myöskin muistuttaa esimerkiksi ed. Valpasta, että koko tämän käsittelyn aikana, mitä olemme käyneet useamman viikon ajan, vasta silloin, kun lähdettiin äänestämään, ed. Valppaalta tuli näitä ponsiesityksiä ja näitä konkreettisia asioita. Pidän kyllä aika poliittisena tätä käsittelyä vasemmistoliiton edustajan osalta tämän mietinnön kohdalla. Kokoomus esimerkiksi toi kiitettävästi esille kyllä omat näkökantansa jo aiemmin, edellisillä viikoilla, jolloin pystyimme hallituspuolueiden kesken perehtymään aidosti niihin esityksiin. Toivoisin vähän aikaisempaa ja vähän ryhdikkäämpää käsittelyä myöskin tältä osin.

Tässä on tullut hyviä eväitä, ja sanoisin vielä sen, että olin kuuntelemassa sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajana täällä lähetekeskustelua ja valiokunta on nimenomaisesti perehtynyt niihin aiheisiin, jotka silloin nousivat esille, ja sen lisäksi niihin, mitä muuten on ollut poliittisessa käsittelyssä. Nyt ei ole käsitelty muun muassa laajemmin ryhmäkokoasioita. Se varmasti on myöskin tulevaisuuden kysymys, mutta tämä ei noussut niin voimakkaana kysymyksenä tällä kertaa täällä esille.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karvoselle ja ed. Tahvanaiselle: Esittämäni asiat, mitkä ovat tässä vastalauseessa, tulivat hyvin minun puheenvuoroissani valiokunnassa esille, mutta hallituspuolueet voimansa tunnossa lähtivät tässä jyräämään. Ihmetyttää, että ed. Karvonen sanoi, että täällä ei ole mitään esityksiä. Täällähän esitetään, meidän vastalauseessamme, että lukukausimaksuja ei oteta käyttöön. (Ed. Karvonen: Sekö on tulevaisuuden näkymä?) — No, se on tulevaisuuden näkymä. Ei ole hyvä, että suomalainen koulutusyhteiskunta muuttuu sellaiseksi, että meillä aletaan periä lukukausimaksuja, jolloinka kaikilla ei ole mahdollisuutta tasavertaisesti opiskella. — Ja monta muuta asiaahan täällä linjataan, joissa sanotaan, mitä pitää tehdä. Mutta te ette osaa ilmeisesti lukea tätä.

Opetusministeri Antti Kalliomäki

Puhemies! Ed. Valpas on tosi pahalla päällä tänään.

Yleissivistävä koulutus on tässä selonteossa, hallituksen puolella, hallituksen politiikassa, koulutuksen painopistealue, toisin kuin esimerkiksi ed. Ojansuu täällä arveli, ja se näkyy kymmenissä miljoonissa tämän hallituksen aikana (Ed. Ojansuun välihuuto) — esimerkiksi aamu- ja iltapäivätoiminta, kouluhyvinvointi — mennään tuonne 50—60 miljoonan luokkaan. Eli se on painopiste ja sillä selvä.

Lukukausimaksut — yhtäällä vastustava mielipide, toisaalla kokoomuksen koulutusvientitavoite. Kyllä kai tämän asian historia tunnetaan tässä salissa aika hyvin. Siitä on selvitys, esitys hallitukselta ollut, ja se on työryhmässä ollut, vajaan puolen vuoden työryhmässä. Sen jälkeen tarvittiin lisäselvityksiä, koska siihen pitää liittyä vähintäänkin stipendijärjestelmä, laajana sellaisena. Tämä selvitys ei tuonut riittävää tulosta, jolloin se on nyt kahden selvitysmiehen tutkittavana laajassa korkeakoulujen taloudellista autonomiaa koskevassa selvitystyössä. Vuodenvaihteeseen mennessä he kertovat oman palautteensa. Uskon, että sen jälkeen löytyy eväät siihen, että se porukka, joka kokoontuu seuraaviin hallitusneuvotteluihin, voi tietää tässä asiassa riittävän paljon tehdäkseen linjauksia. Puolueet, totta kai, tekevät omat linjauksensa sitä ennen. Kyllä tietysti ennen pitkää tässä on kysymys myöskin siitä, kuka maksaa ja kuinka paljon. Veronmaksajat tietenkin maksavat, se on tässä muistettava. Mutta tämä on monisyinen asia, ei kuitenkaan minusta mikään megaluokan kysymys koulutuspolitiikan kokonaisuutta ajatellen. Se kannattaa muistaa.

Taito- ja taideaineet luovuuden lähteenä, luovuus ylipäänsä: Minusta suuri totuus on kuitenkin se, että luovuutta pitää sisällyttää ja voidaan sisällyttää joka ikiseen oppiaineeseen ja niitten pitää toimia sillä tavalla, opetuksen pitää toimia sillä tavalla, että lasten ja nuorten luovuus voidaan hyväksi käyttää opetuksessa. Sitten on tietysti valinnaisuuskysymys ja tuntijako sen yhteydessä. Se on aika tuore asia ja vasta nyt lähtenyt täydellä vauhdilla käyntiin. Kun yläraja muutettiin vähimmäisalarajaksi, niin sinänsä ei valinnaisuuden tilaa ainakaan muodollisesti kavennettu, mutta kunta- ja koulukohtaisesti on tehty ratkaisuja, jotka minustakin painottavat sitä, että meidän on kiinnitettävä tähän asiaan entistä enemmän huomiota. Kouluhyvinvointiin liittyvät toimenpiteet ohjelmallisina toimenpiteinä jo vastaavat tähän hyvin laajasti ja eheytetyn koulupäivän, aamu- ja iltapäivätoiminnan kautta haettava yhdistelmä on minusta se ratkaisu, joka myöskin tämän luovuuskysymyksen ja taito- ja taideaineitten osalta on erinomaisen iso uudistus ja tärkeä hanke. Tuntijakoa ei voida koskaan kehittää sillä tavalla, että eri aineitten puolelta oltaisiin tyytyväisiä, vain jos Luoja antaa meille vuorokauteen parikymmentä tuntia lisää aikaa. (Ed. Dromberg: Mistä rahat kerhotoimintaan?) — Ed. Dromberg, rauhallisesti, puhemies on luvannut minulle viisi minuuttia aikaa, ja se on sillä hilkulla, että se on kohta käytetty.

Korkeakoulupolitiikka, duaalimalli: Duaalimalli on olemassa, siitä pidetään kiinni, totta kai, mutta ei sekään ole mikään monoliitti. Se on joustava, näin on sovittu alusta saakka, ja sen jouston puitteissa pitää korkeakoulupolitiikkaa tehdä. Näin tapahtuu tällä hetkellä. (Ed. Pulliainen: Maaliskuuhun saakka!) Korkeakoulujen rakenneuudistuskin lähtee tästä. Linjaviitat siihen annettiin 8.3. tänä vuonna. Sen perusteella korkeakoulut ovat tehneet esityksiänsä, noin 200 kappaletta uudistusesityksiä, ja ne on käsitelty opetusministeriössä, ja olen suhteellisen tyytyväinen. Ainoa iso, todella iso, ongelma on se, että tutkimuspuoli on jäänyt lapsenkenkiin korkeakoulujen ja yliopistojen esityksissä.

Tämä ed. Valppaan ja muutamien muittenkin esiin ottama työelämäläheinen koulutus on päivän sana, ihan oikein. Rakennusmestarikoulutus, josta puhutaan, on putkessa, etenee niin nopeasti kuin mahdollista eli tulee hyvin nopeasti kyllä tännekin käsittelyyn. Siinä on työryhmätyö valmiina, ja olen ilmoittanut, että työryhmän työn pohjalta tullaan etenemään, näin myöskin tapahtuu. Se on kuitenkin vain yksi osio tässä edessä olevassa urakassa. Väestökehitys jo tarkoittaa sitä, että työelämäläheisyys koulutuksessa tulee painottumaan jatkossa entistä enemmän.

Ed. Dromberg, ei nyt kannattaisi vatvoa enää sitä eheytetyn koulupäivän pakollisuutta tai vapaaehtoisuutta. Samalla tavalla kuin aamu- ja iltapäivätoimintaan siihenkin liittyy lähtökohtaisesti se, että pakkoa ei koulu lisää, päinvastoin. Pitää luoda vapaudelle lisää tilaa, ja silloin kun tämä järjestelmä toimii, silloin lapsilla itsellään, heidän vanhemmillaan, perheillä, koko yhteisöllä, on vapautta valita lisää, järjestää oma elämänsä tavalla, joka sopii heille parhaiten. (Ed. Dromberg: Mistähän ne rahat?) — No niin, aamu- ja iltapäivätoimintaan satsattiin tämän hallituksen aikana, 45 miljoonaa on raami siellä, ja siitä on tarkoitus jatkaa. (Ed. Gustafsson: Enemmän rahaa kuin kokoomuksen vaaliohjelmassa oli!) Sitä varten maassa on hallituksia, että ne ohjelmaansa kirjoittavat tavoitteita, ja nykyinen hallitus valmistelee asioita sillä silmällä, että tulevaisuudessakin koulutukseen voidaan satsata, koska se on varmasti painopistealue seuraavillakin hallituksilla.

Nyt, puhemies, olen tämän aikani käyttänyt. Totean vaan, että oppilashuolto, iso tärkeä asia, vähän kriittisessä vaiheessa, kuuluu kouluhyvinvointiohjelmaan ja on sen kautta etenemässä. Se on kuitenkin yhteistyöprojekti, esimerkiksi ministeriöitten, kuntien, koulujen, valtiovallan välillä. Siinä tarvitaan parempaa tulosta kuin tällä hetkellä kykenemme tekemään.

Ed. Kallikselle: Todella opettajat ratkaisevat, ja jos en siitä äsken puhunut, niin se oli varmaan nyt puoleen vuoteen ensimmäinen kerta, kun en siitä puhunut. Hyvät opettajat ovat meidän koulutusjärjestelmämme selkäranka, samalla kuitenkin myös se kriittinen kohta. Sen tähden meidän pitää huolehtia opettajankoulutuksesta, opetuksen tasosta, koska meillä on niin voimakkaasti kouluihin, kuntiin delegoitu järjestelmä. Siellä homman pitää pelata, ja se on opettajista paljon kiinni.

Lopuksi, arvoisa puhemies, totean olevani samaa mieltä ed. Gustafssonin kanssa siitä, että vahvempaa ohjausta ja yhteistyötä keskiasteen ja ammattikorkeakoulujen, näitten sektoreitten, välillä kyllä tarvitaan. Julkisuus on painottanut tietenkin nyt korkeakoulujen yhteistyötä, koska sillä puolella on alueittenkin kohdalla ollut voimakkaita liikkeellelähtöjä. Mutta opetusministeriön työssä myöskin tämä teidän toiveenne kyllä toteutuu.

Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minäkin omalta osaltani allekirjoitan sen väittämän, mikä täällä salissa on monessa puheenvuorossa tullut, että tämä selonteko on aika pitkälti menneen tilanteen ja olemassa olevan tilanteen kuvaamista mutta valitettavasti tulevaisuuden visiot puuttuvat.

Arvoisa puhemies! Erittäin huolestunut olen yksityisten koulujen asemasta. Niistä tässä selonteossa ei ole riviäkään. Kuitenkin tiedämme, että jo keväällä te, arvoisa opetusministeri, suhtauduitte erittäin kriittisesti erityisesti aatteellisten peruskoulujen toimintaan. Meillä on nyt parasta aikaa täällä eduskunnassa käsittelyssä puitelaki, ja sen mukaan yksityisten peruskoulujen rahoitus tulisi jatkossa kuntien kautta eikä opetusministeriöstä suoraan, kuten se nyt on tullut. Täytyy huomioida, että näissä yksityisissä kouluissa saattaa olla oppilaita jopa 80—100 eri kunnasta. Tällainen uudistus toteutuessaan lisäisi ainoastaan byrokratiaa ja vaikeuttaisi näitten yksityisten koulujen rahoituspohjaa.

Kysynkin nyt, arvoisa opetusministeri Kalliomäki: Mistä syystä tätä yksityisten koulujen rahoituspohjaa nyt teidän mielestänne pitäisi muuttaa? Tämä nykyinen järjestelmä, missä tämä rahoitus on tullut suoraan opetusministeriöstä, on ollut erittäin hyvä ja toimiva. Lisäksihän tämä rahoitus tulevaisuudessa (Puhemies koputtaa) siirtyisi sisäasiainministeriön alle. Onko niin, että tarkoitus on ajaa (Puhemies: Aika!) näitten yksityisten koulujen toimintaa pikkuhiljaa alas?

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittinen selonteko on minunkin mielestäni aika pitkälle tämmöinen toteava, että näin on käynyt. Tässä kun on kierrellyt näitä erilaisia seminaareja, joissa puhutaan tämän päivän koulutuksesta ja sen vastaavuudesta työelämään, niin tietysti voidaan sanoa, että ei koskaan meillä tule koululaitos vastaan siinä, miten elinkeinorakenteet muuttuvat, se on aina väkistenkin perässäpäin. Mutta ne tavoitteet, mitkä ovat johtaneet siihen, että meillä on yliopistotasoista väkeä liikaa, pitäisi purkaa nyt sitten mahdollisimman pian varsinaisella lainsäädännöllä, niin että meillä on aloituspaikkoja nimenomaan käsityöammatteihin ja niihin ammatteihin, joita meillä tarvitaan, ja ne ovat aika nopeita päätöksiä. Meillä ei itse asiassa eduskuntatasolla voida edes päättää, meillä pitäisi olla hallitus/ministeriö-tasolla aika nopeitakin ratkaisuja tehtävissä, jos meinataan elinkeinoelämän tarpeita ajatellen päättää, oli se sitten yksityinen tai julkinen sektori.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa opetusministeri ensimmäisessä puheenvuorossaan puhui lahjakkuuksien hyödyntämisestä, ja kun sen kuulin, niin ajattelin, että nyt tulee sitten yleisjulistus siitä, että opetus on kautta linjan maksuton ja opintorahajärjestelmää kehitetään, mutta se kohta oli paperista jäänyt pois.

Arvoisa opetusministeri, olette viime aikoina puhunut paljon korkeakoululaitoksen fuusioista, fuusioitumisesta — ainakaan sitä ei voi millään muulla tavalla ymmärtää. Nyt olisi erittäin reilua, kun tässä poliittiset keskustelut kuumenevat lähiviikkojen ja -kuukausien aikana, että ainakin te oman puolueenne osalta toisitte selvästi esille sen, mitkä korkeakoulut lakkautetaan ja fuusioidaan johonkin. Nimittäin sehän merkitsee sitä, että rakennetaan kokonaan uutta taas jollekin paikkakunnalle ja taas tilaa jää jossakin muualla käyttämättä. Siis menee niin kuin sitä rahaa, mikä todelliseen kehittämiseen tarvittaisiin, kankkulan kaivoon.

Seppo Särkiniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minullekin jäi epäselväksi, mikä oli se ed. Valppaan vaihtoehto, jonka hallitus jyräsi valiokunnassa, mutta ehkä se tässä kirkastuu.

Arvoisa puhemies! Jo nykyiset koululait tarjoavat ja antavat erittäin hyvän pohjan oppimiseen Suomessa, niin kuin tutkimuksista tiedämme. Pulaa näyttää kuitenkin olevan rahasta. Jos sitä olisi riittävästi, tämä järjestelmä toimisi erinomaisesti, vaikkei yhtään koululakia säädettäisi. Kun tähän otetaan lisäksi se, minkä ministeri viisaasti totesi, nämä suuret globaalit muutokset, ikääntyminen ja globalisaatio, tämän pohjalta kysynkin: Onko nyt sitten priorisointi kohdallaan, jos ministeri arvioi niin, että tässä tarvittaisiin nyt juuri eheytettyä koulupäivää? Nimittäin se maksaa, (Puhemies koputtaa) ja mistä raha?

Sinikka Hurskainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Kalliomäki otti esille lasten hyvinvoinnista huolehtimisen ja sen merkityksen lasten luovuudelle, ja myös valiokunta kiinnitti tähän huomiota, ja se on erittäin merkittävää. Valiokuntahan vieraili joitain vuosia sitten Japanissa tutustumassa Japanin koulutusjärjestelmään, ja sieltä jäi yhtenä seikkana mieleen lasten hyvinvointi koulussa, lasten kasvatus, hyvät tavat ja niiden vaikutus luovuuteen. Kaikki tämä oli aistittavissa näissä kouluissa. Tällä on erittäin suuri merkitys opetukselle, mutta kuitenkin painottaisin huoltajien vastuuta lapsen hyvinvoinnissa, kasvatuksessa ja myös luovuuden lisäämisessä. Valiokunta kirjasi tämän myös omaan lausuntoonsa. Minusta me puhumme tällä hetkellä liian vähän vanhempien vastuusta.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen tätä neuroosimaista suhtautumista, mikä sosialidemokraateilla on korkeakoulujärjestelmäämme. Meillä on hyvin itsevaltias opetusministeri tällä hetkellä, joka hiljalleen romuttaa duaalimallia. Se tulee kaikessa julkisessa keskustelussa esiin. On hauska kuulla, että täällä salissa ollaan pömpelissä toista mieltä, erityisesti kun muistutan, että myös sosialidemokraatit sivistysvaliokunnassa ovat tähdentäneet tätä duaalimallin jatkamisen tärkeyttä.

Ihmettelen samalla sosialidemokraattien sisällä vallinnutta neuroosisuhtautumista korkeakoulujen maksupolitiikkaan. Sehän johti siihen, että tähän asiaan ei voitu ottaa kantaa ollenkaan eikä keskustella asiasta ollenkaan. Vedottiin siihen, että selvitystä tulee, selvitystä tulee. Kuitenkin eräässä asiantuntijakuulemisessa aivan loppumetreillä opetusministeriön asiantuntija huokaisi siihen perään hyvin hiljaisella äänellä jo tosin, että onhan se niinkin, että meillä sosioekonominen tausta yhä edelleen määrää koulutusasteen lapsilla, ja tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että pienipalkkaiset ihmiset maksavat hyvätuloisten vanhempien lasten korkeakoulutuksen ja erityisesti sitten korkeakoulun sisällä sen tahon osalta, ollaan sitten lääketieteellisessä, oikeustieteellisessä, kauppakorkeassa tai missä. Sikäli voisi kyllä minusta tätä maksuttomuuskeskustelua laajentaa oikeasti, alkaa viimein puhua siitä sen oikeilla nimillä, mitä se tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita. On helppo pelotella täällä, että yhtäkkiä se on tasa-arvon vastaista, mutta näin ei ole, ja jokainen tässä salissa tietää sen oikeasti.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisan ministerin vastaukset ovat yhtä ympäripyöreitä kuin tämä selontekokin. Tästä tulee vähän vängällä kyllä pahalle tuulelle. Arvoisa ministeri, te ette vastannut selkeästi lukukausimaksukysymykseen. Ja työnjohtajakoulutus on paljon muutakin kuin rakennusmestarikoulutusta. Lähes kaikilla aloilla on vajausta työnjohtajista. Tiedättekö tämän? Ja mitä tehdään? Te puhuitte vain rakennusmestareitten kouluttamisesta. Ei sillä tämä ongelma ratkea. Toisaalta sitten vielä se, että ammatillinen koulutus vetää nyt hyvin, sinne olisi tulijoita, muttei saada riittävästi aloituspaikkoja. Mitä tehdään tämän ongelman eteen? Tähänkään ei tullut vastausta.

Ed. Särkiniemi näyttää ainakin lukuhaluttomiin kuuluvan, tai sitten hän ei halua ymmärtää tätä vasemmistoliiton vastausta. Tässähän on kohta kohdalta sanottu ne vaihtoehdot: ei lukukausimaksuja, aloitettava toisella asteella tämä työnjohtajakoulutus. Siellähän on vastauksia. Te ette halua lukea sitä, tai sitten te ette ymmärrä sitä tekstiä.

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensiksi ministerille näistä taito- ja taideaineista. Kyllä peruskoululuokilla 1—6 luokanopettajajärjestelmässä on hyvin helppo moniin aineisiin liittää taito- ja taideaineita, mutta sitten peruskoulun yläluokilla ja etenkin lukiossa niiden määrä on huomattavasti vähentynyt, kun valinnaiskurssien määrää yläluokilla vähennettiin 20:stä 13:een. Sillä on selkeät seurausvaikutukset kouluille. Sitten ette tosiaankaan vastannut kysymykseen eheytetyn koulupäivän rahoituksesta, jota myös ed. Särkiniemi peräänkuulutti.

Ed. Hemmingille: Eräs toinen opetusministeriön virkamies, nainen, vastusti vahvasti lukukausimaksuja. Siitä on jo aikaa, kun pari vuotta sitten kysyimme häneltä tätä, ja hän sanoi, että näistä maksuista, jos ne otetaan käyttöön jollekin ryhmälle, seuraa lumipalloefekti, jolloin ne tulevat sitten käyttöön kaikille. Hyvin vahvasti hän sen sanoi, ja se on se peruste, miksi niitä myös vastustetaan.

Rauno Kettunen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On mielenkiintoista havaita, miten oppositiopuolueet, erityisesti kokoomus ja vasemmistoliitto, kosiskelevat vaalien lähestyessä kaikkia väestöryhmiä, tässä yhteydessä opiskelijoita, opettajia ja koulutuksen järjestäjiä. Ei kukaan meistä, ei ainakaan keskusta, vastusta, että lisää rahaa saataisiin opintotukeen, opetukseen, tutkimukseen. Kokoomukselta ja vasemmistoliitolta kysyn, ottavatko he rahat terveydenhuollosta, vanhustenhoidosta, äitiyspäivärahoista, lapsilisistä vai mistä.

Ed. Valpas vaikeroi selonteon tulevaisuusnäkökulmien perään. En kyllä löydä ed. Valppaan ehdotuksesta yhtään tulevaisuusnäkökulmaa, ellei sellaiseksi ole luettava vaatimusta "lisää rahaa veronmaksajilta".

Pakko on todeta myös tuohon ed. Tiuran kommenttiin: Kokoomus aikanaan vastusti peruskoulujärjestelmän luomista. Todennäköisesti, jos kokoomuksesta olisi asia kiinni ollut ja kokoomuksella valta olisi ollut, vieläkään ei Suomessa olisi tasa-arvoista peruskoulujärjestelmää.

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhdyn ed. Tahvanaisen näkemykseen siitä, että tässä mietinnössä näkyvät oppositiopuolueiden toimintatapojen erot. Se on hyvin nähtävissä esimerkiksi vastalauseiden lukumäärästä. Toiset toivat hyvissä ajoin omia poliittisia linjauksiaan esille, mihin hallituspuolueet suhtautuivat myötämielisesti ja sisällyttivät linjaukset mietintöön; toiset jättivät ne vastalauseen muodossa tehdäkseen asialla politiikkaa. Ja yksi hyvä esimerkki tästä ovat nämä lukukausimaksut. Missään vaiheessa, kun aloimme käsitellä selontekoa, ei kokoomus ed. Hemmingin suulla eikä vasemmisto ed. Valppaan suulla halunnut nostaa tätä yhdeksi kärkiteemaksi kuulemisessa. Mutta siinä vaiheessa, kun oltiin mietintöä valmistelemassa, yhtäkkiä vastalauseen muodossa tulivatkin lukukausimaksut. Olen erittäin pahoillani, että tällaista toimintatapaa eduskunnassa harrastetaan.

Irja Tulonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Kalliomäki, missä viipyy se opettajien täydennyskoulutusvelvoite, joka on jo sosiaali- ja terveydenhuollossa hoitotakuun myötä luotu? Sitä kovasti koulukentällä odotetaan. Jopa kunnat odottavat, että tällainen velvoite tulisi.

Mutta tähän ammatilliseen koulutukseen. Kyllä kai meillä pitäisi sitten kuitenkin olla se periaate, että Suomessa ei yksikään työpaikka saisi jäädä täyttämättä sen tähden, että osaavaa henkilökuntaa ei ole tarpeeksi. Ministeri Kalliomäki, ei se varmasti teidän vikanne ole, mutta meillä on nyt sellainen tilanne, että ammatilliseen koulutukseen paikkoja on liian vähän ja yksikköhinta on liian alhainen, lähitunteja on liian vähän. Yritykset valittavat, että osaavaa työvoimaa ei tällä tasolla enää ole saatavissa.

Sitten tästä eheytetystä koulupäivästä: Nyt monilla kunnilla, kun tästä on puhuttu, on semmoinen käsitys, että se tarkoittaa muutamaa iltapäivätuntia lisää, että se on se eheytetty koulupäivä. Pitäisikö tätä ohjeistaa kunnille, mitä tämä oikeastaan tarkoittaa, jos me olemme sitä mieltä, että professori Lea Pulkkisen mielipide ja tutkimus tulee myöskin sitten jokapäiväiseksi toiminnaksi kunnille?

Tatja Karvonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kokoomus on tällä viikolla mainosten välityksellä kertonut omaavansa korvat, mutta näyttää siltä, että opetusministeriössä ei ole silmiä. Me olemme selvästi kertoneet tässä mietinnössä, että korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen periaatetyöryhmän muistioon on selvästi kirjattu, että suomalaista korkeakoulujärjestelmää kehitetään duaalimallilla. Elikkä valiokunnan yksimielinen näkemys siitä on, että duaalimalli ei jousta. Ja nyt olisinkin kysynyt opetusministeriltä: Kuka täällä päättää? Päättääkö opetusministeriö vai eduskunta, jos valiokunta on yksimielisesti hyväksynyt tämän asian ja tästä asiasta ei edes perjantaina äänestetä?

Minna Lintonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivoisin, että tuo ed. Unto Valppaan retuuttaminen jo lopetettaisiin tässä salissa. Ei ole oikein, että sellaista kollegaa retuutetaan, joka ei ole opiskellut ihan tarkkaan tätä paperia, mitä me muut nyt tässä käymme läpi. Sen takia hänet olisi syytä nyt jättää lopullisesti rauhaan.

Sitten sanoisin tuonne kokoomuslaisille kollegoille, että nyt nämä peruskoulu-uudistusta aikoinaan ankarasti vastustaneet tahot ovat ottamassa kunnian Pisa-tuloksista ja yleensäkin edistyksellisestä peruskoulusta. Rohkenen kuitenkin olla sitä mieltä, että kunnia peruskoulustamme kuuluu näiden kokoomuslaisten koulutuspoliitikkojen sijasta niille, jotka uskalsivat päätöksen peruskouluun siirtymisestä tehdä, ja erityisesti peruskoulunopettajille, jotka käytännössä ovat ohjanneet suomalaiset peruskoululaiset hyviin tuloksiin.

Näistä opettajista, joihin ministeri Kalliomäkikin päätti puheenvuoronsa, haluaisin kysyä, kun nykyinen opettajankoulutusjärjestelmä toimii hyvin ja sen vaikutukset tunnustetaan myös suomalaisten ja nuorten hyvien oppimistulosten taustalla eikä laadukkaasta ja korkeatasoisesta koulutuksesta pidä siis tinkiä ja siitä pitää olla varaa maksaa: Onko niin, että olette samaa mieltä — voi vastata "kyllä", "ei", "en osaa vielä sanoa" — että harjoittelun hajauttaminen kokonaan kunnan koululaitokseen on hyppy tuntemattomaan? Tällöin ei ole mitään varmuutta siitä, että koulutustaso parantuisi ja harjoittelu sujuisi tehokkaammin.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lintoselle: Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jatketaan tätä keskustelua. Täällä on varsin mielenkiintoista, ja meidän näkemyksemme ovat ilmeisesti nyt selvinneet varsin monelle tämän jälkeen, kun näistä on keskusteltu. Eli ei lukukausimaksuja, lisää työnjohtajakoulutusta, lisää ammatillista koulutusta — ihan asiallisia kohtia. Mutta kun väitetään, että näitä ei ole ajoissa tuotu esille, niin sitä vartenhan käydään se yleiskeskustelu valiokunnassa ja siellä olen tuonut nämä asiat esille. Mutta hallituspuolueet haluavat itse kirjoittaa sen mietinnön sellaiseksi kuin ne haluavat, ja jostakin syystä ne eivät ole näitä (Ed. Lintonen: Onhan siellä ne!) oikeita asioita halunneet ottaa. Ja ed. Lintonen on ollut kovin hiljainen kyllä siellä valiokunnassa. Ensi kertaa hän oikeastaan täällä salissa nyt jonkunlaisia kannanottoja kertoo, kyllä hän valiokunnassa on aika hiljainen.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minä halusin kertoa vain ed. Ojansuulle siitä, että Taikissa, siis Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä, on jo 15 prosenttia ulkolaisia opiskelijoita ja heistä suurin osa, 95 prosenttia, poistuu tästä maasta tutkinnon suoritettuaan. Suurin osa poistuu Kiinaan, Venäjälle, USA:han, Intiaan. Onko siis järkevää, että Suomi kouluttaa ilmaiseksi ihmisiä ympäri maapalloa? Onko tämä vain suomalaisten huonoa itsetuntoa, kun emme usko, että koulutusvienti myös tästä maasta on mahdollista? Ja jos yliopistojen rehtorit itse tulevat meille esittämään, että he voivat kouluttaa englannin kielellä, niin minkä ihmeen takia me siitä kieltäydymme?

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on paljon keskusteltu taito- ja taideaineista. Muistan viime kauden, kun kynsin hampain taisteltiin terveystiedon lisätuntien saamiseksi opetukseen ja kouluihin ja sitä kautta vähennettiin tunteja taito- ja taideaineista. Nyt olemme siinä tilanteessa, että niitä haluttaisiin lisää. Haluaisin kuulla opetusministeriltä: Onko tehty mitään tilastointia siitä, kuinka nämä lisätyt terveystiedon tunnit ovat vaikuttaneet, mikä on niiden vaikutus ollut, kun yhteiskunnassamme ympärillä tahdomme nähdä nyt vähän toisensuuntaista näkemystä kuin mitä tavoiteltiin tällä tuntien lisäämisellä, ja sitä kautta, kun nyt taistelemme sitten taito- ja taideaineiden lisäämisestä, mistäköhän niitä tällä kertaa sitten otettaisiin lisää, jos tämmöiseen tavoitteeseen pyritään?

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Myös omasta maakunnastani on tullut huolestuttavia viestejä liittyen ammatilliseen koulutukseen. Tämän koulutusmuodon vetovoimahan on kasvanut koko valtakunnassa erittäin voimakkaasti erityisesti oppilaanohjaajien, koulutuskuntayhtymien, yritysten, työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen ja muiden sidosryhmien yhteisten toimenpiteitten ansiosta. Nyt viime kevään yhteishaussa jäi peruskoulun päättäneitä melkoinen määrä ilman toisen asteen koulutuspaikkaa, ja samoin siellä jonossa on aiemmin peruskoulunsa päättäneitä, ja nyt on vuorossa kevään 2007 yhteishaku. Toiveita on ollut paljon myös näissä edellisissä puheenvuoroissa, ja tänä iltana on tullut esille, että lisäpaikkoja tarvitaan myös näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen. Arvoisa ministeri, ollaanko näitä lisäpaikkoja nyt sitten antamassa juuri ensi kevään hakua varten?

Marjo Matikainen-Kallström /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan lukioiden tehtävänä on muun muassa antaa jatko-opintoja varten tarpeelliset tiedot ja taidot. Sitten taas hyvää matemaattista taitoa vaaditaan ja tarvitaan teknillisellä alalla, matikan lukijoilla, luonnontieteen, lääketieteen, hammaslääketieteen, eläinlääketieteen aloilla, eivätkä juristeilla ja kauppatieteilijöilläkään pitkän matikan taidot olisi pahasta. Tällä hetkellä kuitenkaan pitkän matikan lukijoita ei riitä edes teknisille tieteenaloille, jotta sinne saataisiin riittävä määrä alan osaavia opiskelijoita. Mitä opetusministeriö tekee, jotta saadaan matikan koulutusohjelmaa muutettua sillä tavalla, että meillä ainakin puolet tai edes lähes puolet siitä määrästä, mitä tarvitaan, tulisi matikan kautta hoidettua? Selonteossa ei ole tästä asiasta mitään mainintaa.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täällä opetusministeri toi esille sen, mikä useissakin puheenvuoroissa on tullut esille, että meillä on hyvä koulutusjärjestelmä. Minusta tästä hyvästä koulutusjärjestelmästä sivistysvaliokunta on tehnyt tämän mietinnön, niistä eväistä, erittäin hyvin, niin kuin täällä valiokunnan puheenjohtaja totesi. Mutta se ihmetyttää nyt tässä mietinnössä, kun harvoin on lukenut selontekomietintöä, johon on liitetty näin paljon vastalauseita ja ponsia, että täällä mietinnössä on yksimielisiä kahdeksan pontta ja sitten täällä on kolmetoista muuta pontta. Ihmetyttää se suuresti, ja kyllä ei mihinkään pääse siitä, että täällähän käydään nyt vaalikeskustelua — totta kai, eduskuntavaalit ovat riittävän lähellä — (Ed. Asko-Seljavaara: Kiinalaiset eivät kokoomuslaisia äänestä!) ja sopiikin nyt kysyä teiltä, arvoisat oppositioedustajat, kun te olette kirjoittaneet nämä ponnet, kuinka paljon nämä ponnet maksavat rahallisesti. Voitteko te kertoa nyt tässä eduskunnan edessä kaikille, myöskin lehteriyleisölle, mitä nämä teidän pontenne maksavat?

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on tullut kritiikkiä siitä, että selonteossa ei katsota tulevaisuuteen, ja toki monissa asioissa varmaan tarvitaan vielä tulevaisuuteen päin selkeämpiä kannanottoja. Mutta toisin esille sen, että tämä selontekomenettely, joka on neljän vuoden välein käytännössä — kolmen neljän vuoden välein on annettu meille selonteko — on liian laaja ottaakseen yksityiskohtaisesti kantaa kaikkiin niihin asioihin, joita täällä salissa esille tuodaan, niin että tämä uudistus, jota valiokunta nyt esittää, eli että me saisimme arviointikertomuksen joka toinen vuosi niistä arvioinneista, joita on suoritettu, spesifioi enemmän tätä keskustelua siihen suuntaan, että me pystymme yksittäisistä asioista käymään vähän syvällisempää keskustelua tässäkin salissa.

Vielä toisin esille sen, että kun täällä ed. Särkiniemi nosti esille kritiikkiä eheytetystä koulupäivästä, tarvitaanko sitä, niin aikana, jolloin pääministeri sanoo, että muuttakaa Nurmijärvelle ja käykää Helsingissä töissä, tarvitaan kyllä vähän enemmän pidempiä koulupäiviä niin sanotusti, jotta lapset voivat vapaasti harrastaa. Kun tullaan Nurmijärvelle illalla väsyneenä töistä, niin ei sitä lähdetä enää Helsinkiin takaisin kuskaamaan lapsia harrasteisiin.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meillä on hyvä peruskoulu siitä syystä, että meillä on hyvät opettajat, meillä on kohtalaisen hyvä kuri kouluissa ja oppilailta vaaditaan. Meillä on arvosanajärjestelmä eikä ole niin kuin Ruotsissa, missä vasemmistoliitto vaati sen poistamista.

Mutta yhdessä asiassa me voisimme ottaa oppia Ruotsista, ja se on Ruotsin vapaakoulujärjestelmä. Jos me ajattelemme ruotsinsuomalaista vähemmistöä, niin he olisivat todellisissa vaikeuksissa, jos Ruotsissa ei olisi vapaakoulujärjestelmää, eli vanhemmat voivat laittaa lapsensa vapaakouluun. Kun monessa kunnassa ei haluttu antaa opetusta suomen kielellä, niin nyt siellä on kouluja, joissa voidaan saada opetus suomen kielellä. Eikö juuri monimuotoisuuden vuoksi meidän pitäisi ottaa tässä suhteessa Ruotsista oppia?

Mitä tulee sitten käytännön osaajiin, niin tosiaan kysymys ei ole vain rakennusmestareista, vaan esimerkiksi tavallisista merkonomeista on kova kysyntä, tradenomeja on liikaa. Tässä suhteessa pitää katsoa, minnekä sitä koulutusta kohdistetaan, ja tässä on kyllä opetusministeriöllä suuri haaste.

Vielä lyhyesti täytyy sanoa, että valtiovarainministeriö kannatti sitä, että suomalaisia opetuspalveluita myydään ulkomaille. Pitäkää se linja, se oli ihan hyvä linja. Nyt ei tarvita selvityksiä. Stipendijärjestelmällä voidaan hoitaa lahjakkaat ulkomaiset opiskelijat. Silloin oikeat henkilöt pääsevät opiskelemaan Suomeen eivätkä välttämättä ne, joilla ei ole sitä opetustarvetta vastaavassa määrin. Se raha tarvitaan korkeakoulujen parantamiseen, ja kyse on luokkayhteiskunnasta: Suomalaiset korkeakoulut ovat putoamassa kilvasta, jos niitten rahoitusta ei paranneta. Silloin Suomi joutuu siihen kakkosluokkaan, huonompaan luokkaan, jos ei kyetä myymään näitä koulutuspalveluita ulkomaalaisille ja saamaan rahaa siitä.

Susanna Haapoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ammattikorkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen on käynnissä, niin kuin tässä mietinnössä todetaan, jopa siinä määrin, että opetuksen kehittäminen on jäänyt vähän sivuun tai siihen ei ole jaksettu keskittyä. Kuitenkin ammattikorkeakoulut sellaisissa maakunnissa, joissa ei ole yliopistoa, kantavat erittäin suurta vastuuta. Jatkossakin on pidettävä huolta siitä, että ammattikorkeakoulut tekevät hyvää ja laaja-alaista yhteistyötä yliopistojen mutta myös sitten ammattikoulujen kanssa.

Sisällöllisesti haluan viitata kuitenkin tässä koulutustarpeessa yrittäjyyskoulutukseen. Suomi tarvitsee edelleen hyviä yrittäjiä, joiden tulee osata erinäisiä asioita, ja onneksi joitakin koulutusmahdollisuuksia Suomessa on, mutta toivoisin siihen viitattavan jatkossa.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Otan esille yhden asian, josta luulisi, että on yli puoluerajojen yksituumaisuutta, ja se on liikuntakasvatus ja ihmisen kasvattaminen pitämään huolta omasta itsestään. Meillä on opetusministerinä maailman huippuluokkaa oleva urheilija. Minä olen hänelle aikaisemminkin useamman kerran puhunut siitä, että henkilökohtaisesti toivoisin liikuntatunteja lisää, asennetta siihen suuntaan, että aivan ala-asteelta saakka lapsi kasvaisi, oppisi liikkumaan ja pitämään huolta itsestään. Kun tällä tavalla liikuntatunteja lisättäisiin, myöskin henkinen puoli olisi paljon rauhallisempi tämänkin päivän kouluissa. Ja se olisi myöskin tukea kotiin päin; kun kotona vastaavalla tavalla tuetaan liikuntaa ja liikuntakasvatusta, niin tällä tavalla tulee terveesti ajattelevia ihmisiä, jopa hyviä urheilijoita, huippu-urheilijoita. Mitä olisi tässä suhteessa, arvoisa opetusministeri, tehtävissä? Voidaanko suunnitelmia muuttaa niin, että todella pannaan painopistettä vähän aikaisempaa enemmän sinnepäin? Terve sielu terveessä ruumissa — se on iät ja ajat ollut viisaus, ja nyt vähän näyttää siltä, että koulujärjestelmässä ei panna painoa tarpeeksi nimenomaan juuri tälle liikuntapuolelle.

Klaus Pentti /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Herra opetusministeri, monissa puheenvuoroissa on tuotu esiin ammatillisen koulutuksen puutteet ja se, että koulutus ei vastaa elinkeinoelämän tarpeita. Tosi on, että esimerkiksi rakennus- ja metallialalle oppilaita olisi tulossa enemmän kuin aloituspaikkoja on ja meillä on näistä ammatti-ihmisistä huutava puute. Elikkä näillä alueilla tarvittaisiin lisää opetuspaikkoja. Samoin kaupan alalle on tämän hallituskauden aikana tullut 20 000 uutta työpaikkaa, ja sieltä nimenomaan tulee terveisiä, että esimiestaitojen koulutus on joko jäänyt pois ohjelmasta taikka vähentynyt niin, että kauppa joutuu itse kouluttamaan näitä esimiestaitoja oppilailleen. Nämä ovat sellaisia alueita, joihin pitäisi panostaa lisää.

Hallitus on ryhtynyt toimenpiteisiin rakennusmestarikoulutuksen aikaansaamiseksi, mutta tämä sama tarve pätee teknikkokoulutukseen ja ylipäätään teknisillä mutta myös kaupallisilla aloilla. Esimiestaidot ovat paitsi työn tuottavuuden myös työhyvinvoinnin kannalta tärkeitä, ja näitä pitäisi painottaa.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni sivistysvaliokunta on tehnyt hyvää ja perusteellista työtä ja nostanut esille osuvalla tavalla oppilaanohjauksen merkityksen. Tuossa valiokunnan mietinnössä todetaan, että riittävällä henkilökohtaisella ohjauksella voidaan varmistaa tulevan koulutus- ja uravalinnan osuvuutta ja ehkäistä siten myöhempää opintojen keskeyttämistä. Olen täsmälleen samaa mieltä valiokunnan kanssa. Mielestäni nyt täytyisi nivelvaiheen nuoret ottaa erityisesti yhteiskunnan silmäteräksi, ja tässä oppilaanohjauksella on suuri merkitys. Tämä muun muassa siitä syystä, että ikäryhmään kuuluu hyvin paljon tällaisia haavoittuvia piirteitä ja satsaukset opinto-ohjaukseen tulevat moninkertaisina takaisin. Kysynkin ministeri Kalliomäeltä: Minkälaisia näkymiä on odotettavissa tulevina vuosina, kun valiokunta korostaa tässä mietinnössään, että kuntakohtaiset erot valitettavasti ovat aika huonolla tasolla? Haluaisinkin tietää, onko tässä suhteessa opinto-ohjaukseen tulossa satsauksia.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivoisin todellakin, että edustajat lukisivat niitä meidän lausuntojamme ja mietintöjämme, mitä valiokunnassa yleensä on annettu tämän kauden aikana, koska siellä on puututtu yrittäjyyskoulutukseen, opettajakoulutukseen, oppilashuoltolaki tehtiin viime kaudella, nämä on kaikki käyty läpi. Tuntuu ihan kuin tämä olisi uusi asia näille edustajille. Sitä varten ovat myöskin nuo meidän tietokoneemme, joista tätä tietoa saadaan. Ja siinä mielessä tietysti on hyvin laaja tämä meidän tehtäväkenttämme, mitä me olemme käyneet täällä läpi, ja kun asiantuntijoilta on todellakin lausuntoja tullut 81, niin minä toivon, että te lukisitte myöskin ne, jos te haluatte lisätietoa. Ja tästä kansainvälistymisestä vielä: Ministeri otti senkin esille, että tämä globaalisuus olisi otettu paremmin esille, jos kuulin oikein. Me olemme käsitelleet nimenomaan E-asioina ja sitä kautta hyvinkin laajasti yliopistotasoa, ammatillista koulutusta ja kaikkia niitä papereita, mitä teidän kauttannekin on tullut, ja sitten asiantuntijalausuntoja, joten kyllä meillä on laajasti myöskin tämä kenttä käyty läpi.

Mutta minä olisin halunnut kysyä sitten vielä tästä toisen asteen koulutuksesta. Puhutaan seutukoulusta ja ammattilukiosta, se näkemys elää edelleenkin tuolla kentällä, joitain työryhmiäkin on. Mikä, ministeri, teidän käsityksenne ja teidän kantanne on siihen, kun tämä duaalimalli on kuitenkin se perusmalli ja sitten yhteistyötä tehdään lukion ja ammatillisten oppilaitosten kanssa? Se on se oikeampi malli (Puhemies koputtaa) monen mielestä ja myöskin opetuksen kannalta. Mikä teidän käsityksenne on (Puhemies koputtaa) tästä asiasta tänä päivänä?

Puhemies! Yksi asia vielä. Kun aloituspaikat on maassa ennakoitu ja mitoitettu, täytyy sanoa, että pitäisi paremmin ottaa huomioon se, missä on näiden ammatti-ihmisten tarvetta. Minä otan esiin ihan Pääkaupunkiseudun, täällä on todella paljon ammatillisen (Puhemies koputtaa) koulutuksen saaneiden tarvetta. Miten olette ryhtyneet sitä tilannetta parantamaan?

Opetusministeri   Antti  Kalliomäki

Puhemies! Ed. Tiura puhui aatteellisista peruskouluista, tarkoitti varmaan kysymystä kristillisten koulujen lisäluvista. Lisälupia ei ole annettu. Mitä tulee muuten koulujen lukumäärään, niin kaikki tiedämme, mikä on kehitys ollut, ja se tulee jatkossakin olemaan sen suuntainen. Myös kokoomuksen opetusministereitten aikana ja erityisesti silloin 15 vuoden aikana, viime vuosikymmenen alusta näihin päiviin, on lopetettu kunnan peruskouluja noin 1 200, ylikin jo tällä hetkellä. Sinä aikana valtiovalta ei ole sanonut poikkipuolista sanaa yhdenkään yksityisen koulun kohdalla. Niitä on joitakin lopetettu, mutta ei valtiovallan toiveen vuoksi. Tämä tiedoksi, jos ei se muuten ole selvillä. Minusta koulujen, riippumatta järjestäjästä, pitää olla kyllä samalla viivalla. Hyvä koulu on hyvä koulu, oli se yksityinen taikka julkinen koulu. Kannustan kouluja ja meitä, jotka täällä niitä asioita käsittelemme, tämän lähtökohdan ottamaan jatkossakin pohjaksi.

Ed. Pulliainen jotenkin ymmärtää, että opetusministeriö tai opetusministeri ikään kuin käskyttämällä yrittäisi maailmaa parantaa ja korkeakouluja saada yhteistyöhön taikka yhdistää. Se ei tapahdu käskyttämällä. Jos te käytte läpi sen, mitä on tehty yhdessä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa, koko korkeakoululaitoksen kanssa, niin näette, että se perustuu nimenomaan yhteistyöhön. Meillä on tällä hetkellä yliopistopuolella esimerkiksi kolme niin sanottua kärkihanketta valmistelussa, työryhmätason valmistelussa, nopealla aikataululla helmikuun puoliväliin mennessä. Helsingissä haetaan niin sanottua innovaatioyliopistomallia, jossa tulee vaikuttavuutta ja voimavaraa lisää, jos se onnistuu. Minä en sano, onko se fuusio, onko se konsortio- tai onko se federaatiomalli, mutta toiveeni on, että mahdollisimman pitkälle menevään yhteistyöhön päästäisiin, ja ne itse ovat siinä ratkaisevassa osassa. Sitten on kansainvälisiä asiantuntijoita ja veturi näitten yhteisöjen ulkopuolelta kaikissa näissä kolmessa ryhmässä, joista toinen on siis Turussa ja kolmas Kuopio—Joensuu-yliopistoakselilla.

Sen lisäksi tämä liittyy kysymykseen duaalimallista, missä en kyllä oikein ymmärrä, mikä ed. Karvosta risoo tässä asiassa, siis rakennekehityksessä. (Ed. Karvosen välihuuto) Eikö duaalimalli teidän mielestänne salli sitä, että korkeakoulut tekevät yhteistyötä yli ammattikorkeakoulu- ja yliopistorajan, ed. Karvonen? Eikö teidän mielestänne duaalimalli salli sitä? Sitten te olette ihan metsässä, jos olette sitä mieltä, että näin ei saisi tehdä. Duaalimalliin kyllä kuuluu sekin, että tutkimusta tehdään molemmilla sektoreilla, ammattikorkeakouluissa enemmän soveltavalla puolella tietenkin. Perustutkimus kuuluu yliopistoille. Ammattikorkeakoulujen tutkimuksen on tietenkin oltava hyvin työelämälähtöistä, kiinni yrityksissä ja työelämän tavoitteissa.

Globalisaatiosta ja siitä, onko priorisointi kohdallaan, kun painotan eheytettyä koulupäivää: Vastaan, että on, todella on. Peruskoulusta lähtee kansakunnan menestys. Siellä perusta rakennetaan. Jos siellä syrjäytyy, putoaa pois koulupudokkuuden kautta eri syistä porukkaa, niin olemme suurissa vaikeuksissa. Se näkyy jatkossa paitsi kouluttamattomuutena myöskin koulutuksen keskeyttämisenä. Pohja luodaan peruskoulun kautta, mutta sen pitää jatkua koko koulutusjärjestelmän läpi, alhaalta ylös. Minusta tässä ei ole mitään epäselvää, ja sillä nimenomaan vastataan globalisaation haasteeseen, väestökehityksen haasteeseen, luodaan uusia mahdollisuuksia. Nykyinen tilanne ei riitä, nykyisillä panoksilla emme jatkossa tule pärjäämään.

Ed. Hurskainen viittasi vanhempien vastuuseen. Totta kai, totta kai se on olemassa, ja koti on lapsen kannalta se ykköspaikka, mutta vanhemmilla pitää tähän vastuunottoon olla mahdollisuus myöskin. Ei meidän työelämämme ole välttämättä sellainen, että se automaattisesti antaisi mahdollisuuden vanhemmille ottaa se vastuu, joka heille kuuluu. Minusta eheytetty koulupäivä, ylipäänsä tämän tyyppiset ratkaisut hakevat juuri tilaa sille vapaudelle, jota tarvitaan, jotta vastuu voisi myöskin toteutua sekä perheen sisällä että laajemmin yhteisvastuuna yhteiskunnassa.

Sitten on viitattu moneen otteeseen siihen, että ammattikoulutuspaikkoja on liian vähän, kysyntä on kovaa. Työelämän osapuolet viittaavat siihen, vetovoima on kasvanut. Se on hieno juttu, että ammattikouluissa vetovoima on nyt lähtenyt kasvuun. Sen eteen on tehty paljon työtä. (Ed. Valpas: Mutta lisätäänkö paikkoja?) — Meillähän on se 10 prosentin niin sanottu reservi olemassa. — Sitten tässä on kysymys kyllä myöskin siitä, että opetusministeriön tehtävä on pyrkiä ennakoimaan pidemmällä aikavälillä kehitysnäkymät niin elinkeinopolitiikan näkökulmasta kuin väestökehityksen näkökulmasta, kaikesta tästä, ja silloin todella on tärkeätä kyetä rakennetta arvioimaan oikein. Suhdannepolitiikka on toinen juttu. Meillä on tällä hetkellä vahva suhdanne. Se tekee näitä nousuja, ja sitten kun suhdanne painuu alas, niin ollaan taas toisessa tilanteessa. Pysyviä ratkaisuja ei voida sen varaan tehdä, mutta me voimme luoda joustavia koulutusmalleja, jotka kykenevät suhdanteeseenkin vastaamaan. Sitähän tässä on tehty pitkin matkaa. Meillä on työelämälähtöistä koulutusta vahvasti lisätty. Sillä puolella on edetty ehkä kaikista nopeimmin, kaikista tehokkaimmin, ja vieläkään ei olla riittävän pitkällä.

Ed. Lintonen on opettaja ja ilmiselvästi ehtinyt opettaa rasti ruutuun -menetelmälläkin, koska hän pyytää minulta vastauksia samalla tavalla, mutta ihan sillä tavalla tähän asiaan harjoittelukoulujen osalta ei voi vastata. Minusta sinänsä on niin, että normaalikoulut ovat saamani palautteen mukaan kyllä toimineet ihan hyvin, mutta se ei estä sitä, etteikö asiaa pitäisi tarkastella myös siitä näkökulmasta, voimmeko hakea lisää vaihtoehtoja kunnan koulujärjestelmän kautta. Tässä vaiheessa minusta ollaan tässä tilanteessa. — Nyt puhemies naputtelee siihen malliin, että jää paljon vastaamatta.

Ed. Sasille kuitenkin se, että en ole esittämässä monimuotoisuuden lisäämistä Ruotsin mallin mukaan, sen vuoksi, että meillä on Suomen malli monimuotoisuudelle. Peruskouluun tällä hetkellä sisältyy erittäin vahva kansainvälistä tunnustusta saanut monimuotoisuus. Sen pohjana on jo se, että me emme täältä eduskunnasta emmekä hallituksesta päätä, mitä koulussa tehdään, yksi yhteen, ei se ole läheskään niin. Suomi itse asiassa on maailman mittakaavassa, voi sanoa, lähes poikkeus siinä, että meillä on delegoitu toiminta niin voimakkaasti sinne kentälle, kuntiin, kouluihin ja suoraan opettajille. Siinä on sekä vahvuus että riskitekijä. Jos opettajien koulutus lähtee falskaamaan, silloin olemme ongelmissa. Mutta tässä on se monimuotoisuuden perusta.

Ed. Vielmalle: Liikuntapainotteisuus ei voi toteutua ainakaan tällä hetkellä tuntijaon kautta, mutta pyrimme kouluhyvinvointiohjelmaan liittyen pääsemään siinä eteenpäin. Tänä vuonna on jo lähtenyt liikkeelle yhteistyö esimerkiksi Nuoren Suomen kanssa. Sen puitteissa mennään kouluun, koulupäivään, harrastustunteihin, kerhotoimintaan sisään, ja sitä kautta liikunnan paino varmasti lisääntyy, mitä tarvitaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi ed. Drombergille toisen asteen koulutuksen osalta yhteistyöstä. Se ei ole riittävää tälläkään hetkellä lukioitten ja ammattikoulujen kesken. Siellä on mahdollisuuksia nykyisen lainsäädännön puitteissa mennä paljon pidemmälle. Me olemme tästä aiemminkin keskustelleet. Te olitte samaa mieltä ainakin viimeksi kanssani siitä, että nykylainsäädäntökin antaa mahdollisuuksia mennä pidemmälle. Työmarkkinaosapuolet ovat tätä mieltä voimakkaasti tällä hetkellä. (Ed. Dromberg: Ei kannata sekoittaa!) Syy on tietenkin siinä, että heillä on oma lehmä ojassa, mutta se on tällä hetkellä tässä tapauksessa hyväksyttävä peruste heillekin. Pyrimme tätä yhteistyötä vahvistamaan, kuitenkaan niin sanotusti lyömättä hynttyitä yhteen, kuten esimerkiksi aikanaan opetusministeri Taxell olisi halunnut.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisat puhemiehet! Sivistysvaliokunta sai huhtikuun lopussa käsiteltäväkseen koulutuspoliittisen selonteon. Olemme valiokunnassa kuunnelleet kaikkiaan 72:ta asiantuntijaa. (Ed. Dromberg: 75:tä!) — Tuliko korjaus 75? — 75:tä asiantuntijaa. Lisäksi kirjallinen lausunto on saatu kuudelta taholta.

Selonteko on kaksiosainen. Ensimmäinen osa käsittelee tulevaisuuden haasteita ja koulutuksen kehittämistarpeita. Toinen osa muodostuu koulutuksen tilaa ja kehitystä koskevasta katsauksesta. Selonteon tulevaisuuden painopisteitä ovat tasa-arvon ja koulumyönteisyyden vahvistaminen, koulutuksen laadun kehittäminen, koulutusjärjestelmän kansainvälistäminen, korkeakoululaitoksen uudistaminen ja koulutusjärjestelmän tehokkuus.

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden haasteena on kansainvälisen työnjaon ja kilpailuympäristön muutos. Suomen menestyminen tulevaisuudessa edellyttää, että panostamme koulutukseen, tutkimukseen ja tuottavuuden nostamiseen. Koulu ja koulutus eivät kuitenkaan ole pelkästään yhteiskunnan menestystä varten, vaan oppiminen ja sivistys ovat itseisarvo sinänsä, ja koulun tulee jatkossakin säilyä perusolemukseltaan sivistyskouluna. Peruskoulun, lukion ja ammatillisten koulujen tulee tarjota lapsille eväät jatkokoulutukseen, mutta myös itse elämään, elämään kriittisinä ja täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Tulevaisuudessakaan kouluista ei siis saa tehdä kapea-alaisia ja niin sanotusti putkitutkintoon johtavia. Suomi on pärjännyt erinomaisesti Pisa-tutkimuksissa. Oppi on mennyt perille lapsille, kiitos osaavien opettajien.

Mietinnössä esitämme kahdeksaa lausumaa. Ensinnäkin valiokunta edellyttää, että valtakunnallisessa koulutustarpeen suunnittelussa otetaan huomioon maakunnalliset ja alueelliset koulutuksen mitoitussuunnitelmat. Esimerkiksi Itä-Suomessa on tällä hetkellä huutava pula hammaslääkäreistä, koska hammaslääkärikoulutus on alueelta lopetettu 1990-luvulla. Jälkikäteen arvioituna päätös ei ollut onnistunut.

Aluekehitys on otettava erityisesti huomioon päätettäessä kouluverkosta ja muusta koulutusverkosta. Kouluviihtyvyyttä on parannettava, ja koulumatkojen on oltava inhimillisen mittaiset. Luokkakoot eivät saa kasvaa liian suuriksi. Koulutuksesta on tulevaisuudessa tehtävä kahden vuoden välein arviointikertomus eduskunnalle. Lisäksi valiokunta esittää, että pienille koululaisille tarkoitetun aamu- ja iltapäivähoidon laajentaminen ja maksut selvitetään. Mielenterveysongelmaiset lapset tarvitsevat erityissuojaa, ja heidän koulunkäyntimahdollisuutensa myös peruskoulun jälkeen on turvattava.

Valiokunta esittää, että selvitetään opettajien kokonaistyöaikaan siirtymisen kustannukset ja vaikutukset. Kaikkialla työelämässä, myös opetussektorilla, on rakenteellisia jäykkyyksiä. Opettajia koskevat useat kymmenet, elleivät jopa sadat, virkaehtosopimukset. Koulutuksen kehittäminen voisi olla huomattavasti joustavampaa, jos olisi yhtenäisemmät virkaehtosopimukset ja esimerkiksi kokonaistyöaika. Asia on selvitettävä.

Erityisen tärkeä lapsiryhmä ovat peruskoulun jälkeen koulunsa lopettavat nuoret. Jopa 10 prosenttia pojista päättää koulunkäyntinsä peruskouluun. Tähän on saatava selkeä parannus. Koulujen kesken jättäminen merkitsee nuorelle usein työttömyys-, päihde- ja muuta syrjäytymiskierrettä, joten näitä nuoria on tuettava erityisesti heidän jatkoponnisteluissaan.

Suomi tarvitsee perusopetuksen ja toisen asteen lisäksi myös laadukkaan korkeakoulutuksen. Huipputason on oltava korkeaa laatua kansainvälisesti, jotta uutta saadaan aikaiseksi. Tieteen huippuja on houkuteltava Suomeen, ja oman järjestelmän on oltava huippututkimusta tukeva.

Arvoisa puhemies! Selonteko on tärkeä linjaus tulevaisuuden koulutuspolitiikkaan. Tasokas koulutus ja tutkimus ovat tärkeintä pääomaamme.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Erityisopetuksesta ja kouluhyvinvoinnista.

Syitä erityisoppilaiden viime vuosien aikana tapahtuneeseen määrän kasvuun niin suurissa kuin pienissä kunnissa ei ole analysoitu riittävästi. Niin kutsuttu inkluusioperiaate eli erityistukea tarvitsevien oppilaiden opettaminen osana yleisopetusta on vallitseva ja tarkoituksenmukainen sekä hyvä toimintaperiaate. Se on oikein ajatellen lapsen tai nuoren ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia. Kuitenkin se saattaa olla myös keino ja todellinen mahdollisuus, lainausmerkeissä, säästää kunnissa. Vaikka erityisopetus ja erityisluokkaopetus ovat kalliita, on törkeää, jos tapahtuu niin, että oppilaasta otetaan korkeampi valtionapu erityisopetuksen nimikkeellä, mutta hänet jätetään silti vaille riittävää tukea.

Integraatio. sellaisena käsitteenä kuin sitä on markkinoitu, vaatii kunnilta riittäviä resursseja ja halua panostaa yhteistoiminnalliseen tekemiseen. Tarvitaan koulunkäyntiavustajia, toimivia työtiloja, luokan- ja aineenopettajien lisäkoulutusta, johon sisällytetään erityispedagogiikkaa enemmän, ja osa-aikaisten erityisopettajien palkkaamista ja ennen kaikkea uutta lähestymistapaa koko opetuskäytäntöihin.

Luokanopettaja ja aineenopettaja eivät ole enää yksin luokassa. Nyt heitä on siellä monta aikuista, ei kyttäämässä opettajan työskentelyä, vaan auttamassa häntä ja helpottamassa hänen työtään ja ennen kaikkea auttamassa oppimisen häiriöistä kärsivää lasta tai nuorta.

Arvoisa puhemies! Erityisopetusryhmät, joihin laitetaan mitä erilaisimmista oppimishäiriöistä kärsiviä oppilaita, ovat ongelmallisia. Siellä on keskittymisvaikeuksista eli tarkkaavaisuushäiriöistä kärsiviä oppilaita sekä varsinaisista oppimisvaikeuksista eli vakavistakin kielellisistä häiriöistä kärsiviä oppilaita yhtä aikaa. Varmasti arvon edustajat ymmärtävät, mihinkä tämän opettajan aika menee: näitten ylivilkkaitten oppilaitten ohjaamiseen.

Henkilökohtaisesti en ole ollut aiemmin enkä ole tälläkään hetkellä sillä kannalla, että lakiin niitattaisiin tiukasti opetusryhmien koko. Muistan, kun nuorena rehtorina jatkuvasti Kouluhallitukseen soittelin, että saako näitä poikkeuslupia siihen ja siihen, mutta tämän erityisopetuksen kohdalla mielestäni nämä suositukset, niin kuin se, että ryhmäkoko on kymmenen, varmasti ovat hyviä. Täällä tänään viitattiin, että tähän ei reagoida, jos sitä ylitetään, mutta minulle on ainakin viestitetty, että jossakin kunnassa, jossa se reippaasti ylitettiin, tavallaan kunta pantiin sitten ojennukseen.

Oppilaiden tarpeet huomioivaa opetuksen kehittämistä täytyy tukea, ja myös kuraattori-, psykologi- ja ateriapalveluihin täytyy jatkossa kohdistaa lisävoimavaroja. Suomalaisten lasten ja nuorten kouluhyvinvointia on mitattu ja tutkittu aika ajoin. Tutkimuksen mukaan pienillä muutoksilla, hieman pidemmillä ruokatunneilla sekä välitunneilla ja opetustilojen viihtyvyyden lisäämisellä sekä oppilaiden ergonomian huomioon ottamisella ja parantamisella, on hyvin suuri merkitys siinä, miten se koulupäivä koetaan. Kouluhyvinvoinnin lisääminen onkin selonteossa tärkeä linjaus, ja kehittämisessä painottuvat muun muassa koulupäivän rakenteen uudistaminen, osallisuuden lisääminen sekä koulupudokkuuden ehkäisy. Niin kuin hyvin tiedämme, toki lapsen huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsestaan, mutta myös koulun tehtävä on huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Arvoisa puhemies! Kello käy — tässä ei voi sanoa, että Hakulista ei näy — mutta aivan lopuksi viittaan valiokunnan lausumaan, jossa todetaan: "- - koulumatkatuesta ja järjestelmän toimivuudesta tehdään kokonaisarvio ja ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin järjestelmän epäkohtien poistamiseksi." Kannatan tätä. Kirjavuutta on hyvin paljon siinä, miten Kela tämän korvauksen toteuttaa. (Puhemies koputtaa) Nyt on jo paikkakunnilla tiettyjä kyläkuntia, joista ei ole kyyditystäkään enää sinne keskustaan, ja on kirjavuutta siinä, mitenkä taksikuljetuksiin ja näihin suhtaudutaan. Ja myös ammatilliseen (Puhemies: 5 minuuttia!) näyttötutkintoon tähtäävien opiskelijoiden tulisi saada koulumatkaan tuki. Siitä olen tehnyt myös lakialoitteen.

Marjo Matikainen-Kallström /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Koulutuspoliittinen selonteko on ansiokas paperi, jossa kehutaan laveasti suomalaisen koulutuksen tasoa ja kehitystä. Jostain syystä en kuitenkaan tunnistanut sieltä esimerkiksi yliopistoissa tällä hetkellä vallitsevaa tilannetta.

Jo pitkään pahenemassa ollut ja nyt melko katastrofaaliset mittasuhteet saanut tilanne opettaja—oppilas-suhteen osalta ei mitenkään ilmene tästä selvityksestä. Esimerkiksi teknillisissä tieteissä ja luonnontieteissä on opettaja—oppilas-suhde 22 oppilasta yhtä opettajaa kohti, kun suhteen tulisi olla 8 oppilasta opettajaa kohti, jos kansainvälistä vertailua yhtään tekee tai ottaa meidän tavoitteemme vuosikymmenien takaa. Kyllä kai tavallinen maalaisjärkikin riittää tässä oivaltamaan, ettei hyväkään opettaja pysty ohjaamaan näin suurta oppilasmäärää huipputuloksiin. Huippuosaajia me kuitenkin Suomessa tarvitsemme.

Yksi selonteossa oleva ratkaisu on lisätä kansainvälistä yhteistyötä ja siten nostaa koulutuksen ja tutkimuksen laatua. Sitä ei selonteko meille kuitenkaan kerro, miten saamme tiedekorkeakouluihin ja yliopistoihin houkuteltua ulkomaalaisia opiskelijoita. Opetuksen taso tällä opiskelijamäärällä ja antiikkisilla opetuslaitteilla ei houkuttele. Huonoa ei huolita edes ilmaiseksi. Myöskään tutkijoita ei houkutella näillä argumenteilla, saati sitten palkkatasollamme, fasiliteettien puuttumisella tai verotuksellamme.

Suomen yliopistot eivät ole menestyneet kansainvälisissä vertailuissa. Luotettavin näistä selvityksistä lienee The Times -lehden selvitys, jossa on lueteltu 200 maailman parasta yliopistoa käyttäen laajaa asiantuntijajoukkoa ja tutkimusjulkaisujen määrää. Listalla on Suomesta mukana Helsingin yliopisto sijaluvulla 116. Teknillinen korkeakoulu, joka vielä viime vuonna sinnitteli sijalla 176, on nyt pudonnut listan ulkopuolelle.

Valtioneuvoston selonteossa kerrotaan myös keinoista, joilla opintojen laatua koko ketjun ajan perusopetuksesta korkeakouluopetukseen pyritään ylläpitämään ja valvomaan. Kuinka siis ylisuuret oppilasmäärät ja opetusryhmien koot ovat päässeet livahtamaan yleiseksi käytännöksi meidän opetusmaailmassamme? Opinnoissa ei saa mittarina olla opiskelijoiden määrä vaan nimenomaan opetuksen laatu. Määrästä on kysymys silloinkin, kun puhutaan kulloisenkin opinahjon aloituspaikoista. Kuvaavampaa olisi puhua tämän rinnalla myös lopetuspaikoista eli siitä, kuinka moni opintonsa aloittanut on saanut opintonsa keskivertoajassa myös suoritettua loppuun ja moniko aloittaneista on syystä tai toisesta keskeyttänyt opintonsa kokonaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä korostan korkeakoulujärjestelmämme uudistamisen välttämättömyyttä, tai pitäisikö nyt puhua yliopistojärjestelmämme uudistamisen välttämättömyydestä. Sen merkitys koulutuspolitiikkamme kokonaisuudessa on elintärkeä. On käytettävä kaikkia mahdollisia keinoja hyvän koulutustason ylläpitämiseksi, ja näistä keinoista tärkein on raha, opetukseen annettavat resurssit. On myös pystyttävä hyväksymään se tosiasia, että kaikille ei aina voi antaa yhtä paljon, vaan on kehitettävä muutamia alansa kansainvälisen tason huippuyksiköitä. Huippuyksiköt kyllä maksavat yhteiskunnalle kulunsa tuottamalla innovaatioita suomalaisen yhteiskunnan käyttöön.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Koulutuspoliittinen selonteko on laaja kokonaisuus, joka pitää sisällään niin 90-luvun lopussa säädettyjen koululakien tarkastelun kuin tulevaisuuden haasteiden kuvaamisenkin.

Sivistysvaliokunta teki suuren työn kuullessaan noin 80:tä eri asiantuntijaa. Kuulemisessakin kävi ilmi se, että selontekoon ollaan tyytyväisiä ja se kuvaa hyvin suomalaisen koulutuksen tilaa, niin sen hyviä puolia kuin kehittämistarpeitakin. Suurin osa asiantuntijoista, kuten myös sivistysvaliokunta, oli yhtä mieltä siitä, että suomalainen peruskoulu on maailman paras ja erittäin laadukas, kiitos hyvien opettajien. Samaan aikaan myönnettiin kuitenkin se tosiasia, että peruskouluamme tulee edelleen kehittää.

Eräs asia, joka kaipaa erityistä tarkastelua, on koulupäivän rakenne. Sekä työelämän että perheiden tarpeet huomioiden koulupäivää tulee tarkastella kokonaisuutena. On hyvä asia, että tällä vaalikaudella säädettiin laki aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Aamu- ja iltapäivätoiminta eheyttää koulupäivää tarjoten lapsille tukea myös ennen ja jälkeen koulupäivän. Aamu- ja iltapäivätoimintaa tulee mielestäni laajentaa ja samaan aikaan myös tarkastella koulujen oppituntirytmitystä, miten sitä voitaisiin kehittää niin, että se lisäisi sekä oppilaiden että opettajien hyvinvointia.

Hyvinvointia lisäävät myös riittävät opetuksen tukipalvelut, joihin selonteossa viitataan. On välttämätöntä lisätä resursseja oppilashuollon palveluihin aina varhaiskasvatuksesta koulutuksen toiselle asteelle.

On myös erittäin hyvä, että sivistysvaliokunta haluaa selvittää opettajien kokonaistyöaikaan siirtymisen vaikutukset ja kustannukset, sillä tällä hetkellä opettajat ovat hyvin eriarvoisessa asemassa riippuen esimerkiksi siitä, toimivatko he toisella asteella vai peruskoulussa. Toisella asteella monilla opettajilla on jo tällä hetkellä kokonaistyöaika.

Arvoisa puhemies! Asiantuntijakuulemisessa nousi esille huoli ammatillisen toisen asteen koulutuksen aloituspaikkojen riittämättömyydestä. Monella paikkakunnalla pitkään tavoitteena ollut ammatillisen koulutuksen vetovoiman kasvu on todellista totta ja ammatillisen koulutuksen kysyntä on lisääntynyt. Valitettavasti monessa oppilaitoksessa vastaan ovat kuitenkin tulleet liian vähäiset aloituspaikat. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä oli tänä syksynä huomattavasti enemmän hakijoita muun muassa metallialan koulutukseen kuin oli aloituspaikkoja, ja samaan aikaan kuitenkin metallialan yritykset kärsivät alueella työvoimapulasta. Siis kaikki koulutuksen käyneet nuoret työllistyvät koulutusta vastaavaan työhön. Mielestäni aloituspaikkojen suhteen pitäisikin löytää joustavuutta ja nykyistä nopeammin siirtää vapaita aloituspaikkoja oppilaitokselta toiselle kysynnän ja tarpeen mukaan. Toivon, että Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä saisi lisää aloituspaikkoja ensi syksyksi, etteivät nuoret jäisi tyhjän päälle ja sitä kautta tipu yhteiskunnan kelkasta.

Arvoisa rouva puhemies! Haluan tässä yhteydessä myös hieman ihmetellä kokoomuksen tekemää vastalausetta 1. Siinä kannetaan huolta liian suurista opetusryhmäko’oista. Ihmettelen tätä kirjausta sen vuoksi, että kokoomuksen edustajat eivät ottaneet ryhmäkokoasiaa millään tavalla esille valiokunnan keskustelussa. Yleensä käytäntö lienee se, että vastalauseeseen kirjataan asiat, jotka eivät ole saaneet kannatusta valiokunnan käsittelyssä. Tältä osin kokoomus näyttää toimivan uusilla pelisäännöillä.

Olen itse tehnyt toimenpidealoitteen, jossa esitetään, että opetusministeriö tekisi selvityksen siitä, mitä vaikutuksia ja kustannuksia syntyisi, jos opetusryhmän enimmäiskoko kirjattaisiin lakiin. Toivon, että tällainen selvitys ministeriössä tehdään, jotta sen tiedot olisivat käytettävissä myös ennen seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita.

Aivan lopuksi, puhemies: Sivistysvaliokunta ei ole ottanut tässä vaiheessa kantaa EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevien korkeakouluopiskelijoiden lukukausimaksuihin, koska sitä koskeva selvitys on opetusministeriössä kesken. Haluan vain tässä yhteydessä todeta, että olen henkilökohtaisesti suhtautunut ja suhtaudun edelleen kielteisesti lukukausimaksujen tuomiseen osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää.

Pehr Löv /r:

Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Kulturutskottet presenterar en rad viktiga frågor som det är skäl att ta upp. Så-som utskottet konstaterar är vårt utbildningssystem ytterst jämlikt och regionalt bra fördelat i hela landet. Det finns ändå vissa brister som vi inom kort måste ta ställning till.

Det är bra att utskottet slår fast vissa elementära grundprinciper, som är viktiga, för föräldrarna är den viktigaste resursen, inte samhället, det är de som ansvarar för barnets uppfostran. Den här principen skall vi minnas också i vardagsarbetet i skolan då det gäller orolighet och bråk. Ibland är det nödvändigt att kalla föräldrarna till skolan så att de själva får ta ställning till en svår situation.

Grundskolans uppgift är att ge barnen en grundläggande och bred utbildning så att de har kapacitet att gå vidare inom vilken yrkes- eller utbildningsinriktning som helst. Den här huvudprincipen håller vi på att nöta i kanterna då vi ständigt förenklar och förkortar läroplanernas krav.

Utskottet tar också upp frågan om en heltäckande skoldag. Här är det igen på sin plats att minnas arbetsfördelningen. Skolan är inte och får inte bli en plats där man kan förvara barnen medan mamma och pappa gör allt längre arbetsdagar. Utskottet noterar mycket riktigt att varje barn behöver tid för sig självt, utan oljud och arrangerat program på andras villkor.

Koskien peruskoulun sisältöä on ongelma, että meillä ei ole tarpeeksi hyviä menetelmiä mitata oppimistuloksia. Pisa-tutkimukset eivät anna kattavia vastauksia. Meidän on ryhdyttävä toimenpiteisiin korjataksemme tyttöjen ja poikien oppimistulosten välistä suurta eroa. Sama koskee kielten opetusta koko kouluaikana aina ylioppilastutkintoon saakka.

Nyt haluan viitata siihen, mitä äsken totesin, että koulun on annettava laaja ja yleissivistävä koulutus. Nykytilanteessa monet koululaiset saattavat sulkea pois useita mahdollisia työuria jo peruskoulussa. Synkimpien ennusteiden mukaan tulevaisuudessa pojat jatkavat ammattikouluun ja tytöt yliopistoihin, elleivät poikien oppimismenetelmät muutu.

Toinen puute ovat heikot kielitaidot. Kieltenopettajat ovat jo muutaman vuoden ajan antaneet hälyttäviä tietoja siitä, että sekä äidinkielen että muiden kielten osaamistaso on yhä heikompi. Samalla ylioppilastutkintolautakunnan tilastot osoittavat, että toisen kotimaisen kielen kokeen pois jättävien abiturienttien määrä on noussut melkein neljänneksellä kahdessa vuodessa. Tuleeko näillä opiskelijoilla olemaan ura edessään suomalais-pohjoismaisissa yrityksissä, kuten Sammossa, Nordeassa, Sonerassa tai Ingmanilla, vai onko niin, että he ovat valinneet pois tällaisen uran jo 15 vuoden iässä? Pelkään pahoin, että juuri näin on.

Det är bra att kulturutskottet värnar om att skolnätet skall vara tillräckligt utbrett. Samtidigt måste kommuner och politiker våga fatta de nödvändiga beslut som förestår då åldersklasserna blir allt mindre och skolorna har allt färre elever. Vi har de senaste tio åren bara talat om skolnätet, men alltför lite om undervisningens innehåll och kvalitet. Det är en fråga som borde intressera föräldrarna mera.

Strukturreformer kommer det också att bli fråga om inom den högre utbildningen. Redan nu finns det flera samgångsprojekt bland både universitet och yrkeshögskolor. Trots att det gäller att vara fördomsfri när man ser över strukturerna, gäller det att inte blanda ihop olika utbildningar hur som helst.

Det är bra att utskottet slår fast den klara skillnaden som finns mellan universitet och yrkeshögskola. Denna arbetsfördelning borde till och med bli ännu klarare i framtiden. Det skall vara möjligt att kunna bedriva forskning vid en yrkeshögskola, men den skall uttryckligen gälla att förbättra yrkesinriktningens praktiska kunnande och verksamhetsförutsättningar.

Puhemies! Yliopistoilla ei ole kilpailua ammattikorkeakoulujen kanssa, mutta niiden olisi koettava kilpailua muiden suomalaisten ja ulkomaisten yliopistojen kanssa. On ilmeistä, että Suomi tarvitsee useampia ja vahvempia kärkiyksikköjä, joissa voidaan pyrkiä globaaleihin huippuasemiin. Lisätyn autonomian, turvatun rahoituksen ja yliopistojen välisen työnjaon kautta nämä tavoitteet voidaan saavuttaa. Ainoastaan tällä tavalla voimme saada käyttöömme sen hyödyn, jonka investoimme yliopistoihin joka vuosi.

Talman! Universiteten har ingen konkurrens från yrkeshögskolorna direkt, men de borde uppleva konkurrensen från andra universitet i Finland och i utlandet. Det är uppenbart att Finland behöver fler och starkare spetsenheter där man kan eftersträva en global topposition. Genom ökad autonomi, tryggad finansiering och arbetsfördelning mellan universiteten kan vi uppnå dessa mål. Endast på det sättet kan vi få ut den nytta som vi investerar i högskolorna varje år.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Suomalaisen koulutusjärjestelmän menestyksen perustana ovat koulutuksellinen tasa-arvo, hyvät opettajat ja sitä kautta opetuksen laatu. Menestyksen takaamiseksi jatkossakin sivistysvaliokunta on koonnut koulutuspoliittisen selonteon mietintöön hyvin ajankohtaisia lausumia.

Perusopetuksessa taito- ja taideaineiden merkitys on kiistaton. Niinpä taidekasvatukseen tulisikin kiinnittää erityistä huomiota jo varhaiskasvatuksessa. Perusopetuksen on entistä paremmin autettava nuorta tunnistamaan omat lahjansa. On tärkeää tukea myös sellaista lahjakkuutta, joka ei mahdu niin sanottujen lukuaineiden piiriin. Teoreettisen osaamisen lisäksi tärkeitä ovat liikunnalliset, käytännölliset ja sosiaaliset taidot. Meidän täytyy pystyä tarjoamaan myös käden- ja kehontaitajille mahdollisuudet itsensä kehittämiseen ja onnistumisen kokemuksiin. Kaikkien kouluinnosta on huolehdittava. Taito- ja taideaineet tarjoavat tilaa ihan omanlaisellensa luovuudelle. Taideaineissa luovuus onkin opetuksen ytimessä. Kuitenkaan luovaa ajattelua — oman ympäristön pohtimista, oivaltamista ja osaamista — ei synny, jollei sille anneta tilaa. Tämä pätee niin koulu- kuin yritysmaailmassakin. Yrittäjyyskasvatuksella sekä taide- ja taitoaineita lisäämällä voidaan lisätä oppilaiden kiinnostusta ja tietoa erilaisista koulutusmahdollisuuksista, voimistaa yrittäjyyttä sekä löytää uusia työmahdollisuuksia.

Ammatillisen koulutuksen houkuttelevuus on lisääntynyt. Koulutusta on suunnattava tulevaisuuden tarpeiden mukaan, ja koulutuksen työelämävastaavuudesta on huolehdittava. Ammattikorkeakoulun osalta on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että koulutus vastaa niin opiskelijan kuin työelämänkin tarpeisiin. Ammattikorkeakoulut ovat luonteeltaan monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden toiminnassa korostuu yhteys työelämään ja alueelliseen kehittämiseen. Opetuksen kehittämiseksi yhteistyötä elinkeinoelämän ja ammattikorkeakoulujen välillä on lisättävä. Näin osapuolet kuulevat toisiaan ja voivat yhteistyössä rakentaa toimivia koulutuskokonaisuuksia. Sairaanhoitajan täytyy hallita hoitotoimet. Niin rakennusmestarin kuin insinöörinkin pitää kyetä suunnittelutyön lisäksi valvomaan ja johtamaan töitä rakennustyömaalla.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus vastaa osaltaan työelämävastaavuusongelmaan, kun opetus hoidetaan isompien hallintokokonaisuuksien avulla. Koulutuksen järjestäjien tulisi vihdoin keskittyä ja saada paneutua omaan perustehtäväänsä, joka on käytännönläheisten osaajien kouluttaminen elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden tarpeisiin.

Arvoisa puhemies! Kattava, toimiva ja vahva korkeakouluverkko on keskustan mielestä alueiden ja maan menestyksen avain. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välistä yhteistyötä on kehitettävä ensisijaisesti tilojen ja tukipalvelujen osalta. Duaalimalli on säilytettävä opetuksen rakenteena. Korkeakoulusektorin aloituspaikkojen vähentäminen pitää kohdistaa niille aloille, joilla on ylikoulutusta, ei yksisilmäisesti pienempiin yksiköihin. Yliopistojen autonomian lisääminen on hyvin paikallaan. EU- ja Eta-alueiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksujen selvitystä on kiirehdittävä, ja meidän on edettävä myös koulutusviennissä. Aikuiskoulutuksen osuus korostuu tulevaisuudessa entisestään.

Aikuiskoulutuksen rooli tulee olemaan suuri vailla koulutusta olevien ammattitaidon kehittämisessä ja työelämässä olevien ammattitaidon päivittämisessä. Aikuiskoulutuksessa tärkeitä näkökohtia ovat alan vaihdosta johtuva koulutuksen tarve, kasvualojen huomioiminen ja työllistämisvaateisiin vastaaminen. Aikuiskoulutuksen tueksi luotavat työelämän kehittämis- ja palvelukeskukset vahvistavat entisestään aluekehitystä.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelin tunti sitten eläkkeellä olevan Opetushallituksen pääjohtajan, professori Jukka Sarjalan kanssa ja pyysin häneltä lupaa siteerata muutamilta osin hänen viime huhtikuussa Oulussa veteraaniopettajapäivillä pitämäänsä aivan erinomaista puhettaan. Tässä muutama siteeraus alkuun:

"Kouluväki saa olla kiitollinen J. V. Snellmanin sivistystä ja koulutusta koskevista kirjoituksista, koska ne vaikuttivat kansakuntaa hyödyttävällä tavalla kansalaismielipiteisiin."

"Jos yrittää päätellä, mitä rehtori Snellman sanoisi nykyisestä koulutuspolitiikasta, niin luontevalta tuntuu, että hän olisi tyytyväinen koululaitoksen nykyiseen tasoon ja sen saamaan kansainväliseen tunnustukseen. Mutta samalla hän tuntisi mielipahaa sen vuoksi, ettei hänen ihanteenaan pitämää sivistyskoulua puolusteta määrätietoisesti, vaan koululaitokseen tuodaan toimintakulttuuria, joka alun perin on tarkoitettu yrityselämän käyttöön."

Tällä tavalla siis professori Sarjala huhtikuussa Oulussa.

Arvoisa rouva puhemies! Lapsen ja nuoren etu toteutuu parhaiten, kun luodaan lapselle hyvä kasvuympäristö, joka koulussa tarkoittaa sitä, että opetusryhmät eivät saa olla liian suuria. Lapsella on oltava mahdollisuus opetuksen lisäksi saada kasvunsa tueksi myös muuta huomiota. Paineet ryhmäkokojen kasvattamiseen johtuvat kuntien huonosta taloudellisesta tilanteesta. Työntekijöiden määrää suhteessa asiakkaisiin tarkastellaan Suomen jokaisessa kunnassa taas, kun ensi vuoden talousarvioita tehdään, eli parasta aikaa. Kouluissa ei ole enää mahdollisuutta käsitellä lapsen kasvua kaikkine vaikeuksineen, iloineen ja suruineen, vaan suurista opetusryhmistä aiheutuvaa levottomuutta ja kiirettä joudutaan paikkaamaan erityisopetuksella. Näinpä saadaankin rahaa kulumaan entistä enemmän. Normaalit lapsen kasvukivut eivät sovi enää opetussuunnitelmiin.

Oppimisvaikeuksia esiintyy muuallakin kuin vain peruskoulussa. Lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa ei edes puhuta erityisopetuksesta, vaikka tarvetta olisi. Oppimisen tukeminen myös esimerkiksi ammattikouluissa tuottaisi taatusti maahamme enemmän käytännön ammattilaisia. Lukihäiriö tai teorian oppimisen vaikeudet eivät saisi muodostua ylivoimaisiksi esteiksi, mikäli haluaa valmistua esimerkiksi maalariksi, kirvesmieheksi tai vaikkapa lvi-alan ammattilaiseksi.

Valtionhallinnossa kyllä puuhastellaan monien hankkeiden parissa, joilla on tarkoitus kehittää tietoyhteiskuntaa. Useat näistä hankkeista koskevat kouluja. Hankkeiden suunnitteluun on varattu reilusti rahaa, mutta kun hankkeiden toteutus- ja rahoitusvastuu jätetään kunnille, jäävät ne suunnitteluasteelle. Kuntien määrärahat eivät kasva riittävästi. Valtion tulee ottaa enemmän vastuuta koulutuksen rahoituksesta. Oppilasmäärien vähenemisestä koituva säästö tulisi ehdottomasti ohjata opetuksen kehittämiseen. Suomen peruskouluissa ja keskiasteella tehdään maamme tulevaisuutta ja luodaan pohjaa myöhemmille opinnoille.

Siteeraanpa vielä loppuun professori Sarjalan puheesta loppulauseen: "On harhauttavaa uskotella, että oikea tieto johtaa oikeaan tekoon. Kysymykset oikeudenmukaisuudesta, tulonjaosta, tasa-arvosta, jopa eloonjäämisestä eivät ole teknisiä vaan moraalisia kysymyksiä. Koululaitoksen ei näissä kysymyksissä tarvitse keksiä mitään uutta, vaan se voi pitäytyä antiikista peräisin oleviin länsimaisen kulttuurin perusteisiin, käsityksiin hyvyydestä, totuudesta ja kauneudesta. Tulevaisuuden opettajan pitääkin olla luova anarkisti, joka uskaltaa asettautua ajan muotivirtauksia vastaan."

Minna Lintonen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Koulutuspoliittisen selonteon mietintö on hyvä. Erityishuomion ansaitsee nyt tässä salissa sen kouluhyvinvointiin pyrkiminen. Peruskouluamme tulee jatkuvasti kehittää, ja kun puhuttiin, mitä uutta tästä asiakirjasta löytyy, niin löytyy juuri tämä kouluhyvinvointiin panostaminen. Tällä hetkellä kehittämisessä olisikin tärkeintä keskittyä opettajien työtaakan vähentämiseen ja työhyvinvointiin liittyviin kysymyksiin. Työhyvinvointia ei lisätä millään henkilöstöpoliittisilla kikkailuilla vaan antamalla opettajille mahdollisuus keskittyä omaan perustehtäväänsä, opetukseen ja kasvatukseen.

Eräs hyvä keino opettajien työtaakan vähentämisessä olisi panostaa aiempaa enemmän koulun oppilashuoltoon. Oppilashuolto olisi ehdottomasti saatava niin hyvin toimivaksi, etteivät oppilaiden yhä lisääntyvät sosiaaliset ongelmat kaatuisi opettajien hoidettavaksi. Jokainen peruskoulunopettajahan tietää, että välillä opettajan toimenkuvaan kuuluu olla poliisi, sosiaalityöntekijä, lääkäri tai vaikkapa jonkun alan terapeutti. Mikäli oppilashuollon henkilöstö pystyisi hoitamaan oppilaiden sosiaalisiin ongelmiin liittyviä tehtäviä vielä nykyistä enemmän, pystyisivät tällöin myös opettajat keskittymään perustehtäväänsä nykyistä paremmin. On tietenkin myös oppilaiden etu, että oppilashuollon asioita hoitavat siihen perehtyneet ammattilaiset.

Erinomainen hallitus onkin lisännyt budjettiesitykseensä määrärahoja 8 miljoonaa näihin erilaisiin, voisi sanoa, oppilashuollollisiin toimenpiteisiin, esimerkiksi koulukiusaamisen ehkäisemiseen, ja sitten on tämä hyvin tärkeä toinen puolisko, 8 miljoonaa aamu- ja iltapäivätoiminnan lisäämiseen. Enemmänkin varoja tällaiselle toiminnalle olisi voinut osoittaa, mutta suunta on kuitenkin oikea.

Peruskoulun vahvuudeksi on muodostunut se, että koko ikäluokka koulutetaan samojen tavoitteiden mukaisesti. Tätä voidaankin todella kutsua sivistykselliseksi tasa-arvoksi. Alkuaikojen peruskoulu oli edistyksellisten ja taantumuksellisten näkemysten välinen kompromissi. Tämän vuoksi peruskoulujärjestelmään jäivät muun muassa surullisen kuuluisat tasokurssit erilaisine tavoitteineen. Tasokurssit sulkivat useiden nuorten jatkokoulutusmahdollisuuksia, ja varsin suuri lahjakkuusreservi jäi käyttämättä. Monissa tapauksissa tämä johti myös yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen.

Nykyään oppilaita ei voi sysätä toiselle tasokurssille tai jonnekin pois silmistä vaan opettajat vastaavat päivittäin myös niistä oppilaista, joilla on vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Tähän vaativaan ja yhteiskunnallisesti tasa-arvoistavaan työhön tarvitsee opettaja yhteistyökumppanikseen riittävän ja riittävästi resursoidun oppilashuollon ammattitaitoisine henkilöineen takaamaan oppilaiden persoonalliset kehittymismahdollisuudet.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittinen selonteko antaa selkeän kuvan koulutuksen tilasta ja sen kehittämistarpeista. Tästä syystä meidän suomalaisten on syytä olla ylpeitä nykyisestä koulutusjärjestelmästämme. Mutta samaan aikaan koulutuspoliittisen selonteon perusnäkökulma on mitä ajankohtaisin. "Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden haasteena ovat kansainvälisen työnjaon ja kilpailuympäristön nopeat muutokset avoimessa maailmantaloudessa." Koulutuksen ja työelämän kohtaaminen on siis jatkuva haaste. Väestön ikääntymisen myötä koulutuspanosten tulisi olla mahdollisimman hyvin kohdennettuja, jotta olemassa olevia resursseja ei tarpeettomasti hukattaisi. Markkinoiden muutokset haastavat siis koko koulutuspolitiikan kyvyn reagoida. Koulutuksen yhteyttä työelämään on edelleen vahvistettava, jotta koulutus saadaan tukemaan Suomen selviytymistä yhä kansainvälistyvämmässä muutoksessa. Työelämän yhteyden vahvistaminen korjaa myös Suomen erästä heikkoutta, joka on koulutusjärjestelmän suhteellisesti heikko kyky siirtää osaamista työmarkkinoille ja tuottaviksi innovaatioiksi.

Arvoisa rouva puhemies! Useassa puheenvuorossa on tuotu esille suhtautuminen eheytettyyn koulupäivään. Ehkä se on jossain määrin asia, joka on luonut jo valiokuntakäsittelyssä tietyn henkisen jännitteen, ja sanoisin, että hyvä näin. Nimittäin kuitenkin viime kädessä on kysymys asiasta, johonka meidän pitää löytää selvästi nykyistä paremmat vastaukset. Lasten yksin jääminen on edelleen kasvava yhteiskunnallinen ongelma, jonka poistamiseksi on etsittävä uusia toimintakäytäntöjä. Erityisesti pojilla on vaikeuksia sopeutua nykyisen kaltaisen koulun tietopainotteiseen oppisisältöön. Koulupäivän eheyttäminen ja huokoistaminen on eräs vaihtoehto lapsen sosiaalisesta taustasta riippumatta luoda hänelle kosketusyhteys ohjattuun harrastustoimintaan ja sitä kautta myös myönteiseen suhtautumiseen koulutyöhön. Olen huomannut muutamissa yhteyksissä, että kantaani, aika myötäsukaista suhtautumista eheyttävään koulupäivään, ihmetellään nimenomaan sen vuoksi, että edustan perheenisänä perhettä, jossa äiti on ollut koko ajan kotona, ollut lähettämässä lapset kouluun ja ollut vastaanottamassa lapset koulusta. Mutta samanaikaisesti olen saanut seurata sitä, mitenkä tätä vastaavaa tilannetta ei ole hetikään kaikilla pojilla ja tytöillä.

Me olemme luoneet suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän, joka merkitsee molempien vanhempien osallistumista työhön, ja tämä luo myös sen lähtökohdan, että meidän pitää myös yhteiskuntapolitiikkaan luoda ratkaisuja, joissa kärsijänä eivät ole lapset. Nimittäin lasten yksinolon tuottamat ongelmat ovat erityisesti, kuten mainitsin jo, poikien syrjäytymiskehityksen yksi keskeinen väylä. Sen vuoksi ajattelisin, että selonteon ja mietinnön johtopäätöksissä olisi voinut olla jopa kattavampi ponsi, joka merkitsisi nimenomaan sitä, että työn, koulun ja kodin yhteistyötä selvitettäisiin jäntevämmin. Me puhumme paljon työn ja perheen, työn ja kodin, yhteensovittamisesta, mutta minusta lapsen näkökulmasta tavallaan kolmio "koti, koulu ja vanhempien työ" edellyttää nykyistä parempaa yhteensovittamista ja sellaisia ratkaisuja, joilla me paneudumme todella siihen, että estämme nuorten ja lasten syrjäytymisen. Toki voidaan sanoa, että aamu- ja iltapäivätoiminta on ollut sinällään merkittävä edistysaskel, mutta luotan siihen, että tällä tiellä jatketaan, edetään ja etsitään vaihtoehtoja, jotka tukevat vastuullista vanhemmuutta.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Minusta sivistysvaliokunnan mietinnössä ehkä tärkein yksityiskohta näissä ponsissa oli huomion kiinnittäminen arviointitoimintaan. Kolmasosa kunnista on laiminlyönyt lakisääteisen arviointitehtävän, ja on hyvä, että siinä nyt yritetään laittaa kuntia toimimaan lain edellyttämällä tavalla.

Kiinnitän huomiotani kolmeen kohtaan. Olen tällä hetkellä sivistysvaliokunnan varajäsen, mutta kun johdan työelämävaliokuntaa samaan aikaan, en ole voinut osallistua tämän mietinnön käsittelyyn. Nämä kolme asiaa ovat ohuesti sekä koulutuspoliittisessa selonteossa että mietinnössä.

Ensimmäisenä peruskoulusta: Varhaiskasvatuksesta se alkaa. Tässäkin keskustelussa, mitä on käyty, on tosi ohuesti todettu, miten tärkeä tämä varhainen tuki lapselle on. Kun kävin lävitse asiantuntijalausuntoja, niin eräs tutkija totesi, että 20 prosenttia pojista, jotka aloittavat ekan luokan, eivät ole koulukypsiä. Tämä on erittäin vakava tutkimustulos, kun samanaikaisesti meillä enin osa lapsista saa esiopetusta, käy päiväkodissa jne. Minusta ehdottomasti pitää luoda tiukempi, arvioiva järjestelmä, jolla jo 3—4 vuoden iässä päästään näihin ongelmakohtiin kiinni, ja sitten pitää saada vanhempien kanssa keskusteltua sillä tavalla, jolleivät tukitoimet auta, että Ville voi vielä odottaa vuoden ja aloittaa koulun 8-vuotiaana. Nytkin koululaki sen mahdollistaa, 6—8 vuotta meillä on semmoinen normi, mutta kaikki suunnilleen lähtevät sitten 7-vuotiaana. Tästä seuraa lapsen kannalta tosi vakavia juttuja jo alkutilanteessa. Sitten kun tähän tulee vielä yläaste, jolloin pojat ovat puolitoista vuotta jäljessä tyttöjen kypsyydestä, niin siinä sitä sitten ollaan. Tuloksena on se, niin kuin myös eräs tutkija totesi, että kuudennen luokan jälkeen yläasteella 30 prosenttia nimenomaan pojista ei opi yhtään mitään uutta lukemisessa, matematiikassa, kirjoituksessa. Tämä on minusta semmoinen iso kansallinen koulutuspolitiikan kysymys.

Toisena: Täällä on puhuttu nyt tietysti tästä lukioiden ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön merkityksestä. Minusta siinäkin pitäisi vahvemmin miettiä erityisesti näitä porkkanoita, kannusteita. Vain 50 prosenttia lukioista on aidosti tehnyt yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Olisi kuitenkin nuorten perusoikeus voida valita heille sopivia aineyhdistelmiä toisista oppilaitoksista.

Sitten kolmantena asiana: Mietinnössä on totta kai aikuiskoulutuksesta oma osionsa, mutta ei mielestäni lainkaan niin painokkaalla painoarvolla kuin mitä asian suuruusluokka merkitsisi. Tiedämme, että edelleen yli 300 000 työelämässä olevaa aikuista on ilman ammatillista perustutkintoa. Myöskin merkittävä lisätutkimustulos asiantuntijalausunnoista, jotka olen lukenut, on se, että 30—34-vuotiaista miehistä 25 prosenttia on ilman ammatillista perustutkintoa. Meillä on erittäin paljon niin sanottuja nuorempia keski-ikäisiä miehiä, jotka eri syistä ovat ilman tutkintoa. Haluan olla sillä tavalla isänmaallinen suomalainen, isänmaallinen sosialidemokraatti, että mieluummin me ikään kuin koulutamme omia kansalaisiamme avautuviin työtehtäviin kuin lähdemme niitä kilvan hakemaan ulkomailta.

Minusta oli upeaa nähdä, että mietinnössä, puheenjohtaja Dromberg, olitte yksimielisesti asettuneet tukemaan Noste-ohjelman jatkamista, toisin kuin kokoomus teki joulukuussa, kun täällä äänestettiin budjetistakin, kokoomus oli viemässä rahat pois juuri näiltä aliedustetuilta kansalaisryhmiltä, joilla ei ole sitä ammatillista tutkintoa. Mutta on hienoa, että kokoomus osoittaa oppimiskykyä, että voidaan tehdä uusi tilannearvio. Sehän on aina positiivista. (Ed. Perho: Elinikäinen oppiminen!)

Mutta myöskin tämän jatkon suhteen ammatillisessa aikuiskoulutuksessa pitää voida syvällisemmin miettiä näitä taloudellisia tukijärjestelmiä. Niille, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa taloudellisesti, sivistyksellisesti, pitää voida antaa myöskin riittävä taloudellinen, opintososiaalinen tuki, jotta he rohkenevat lähteä (Puhemies koputtaa: 5 minuuttia!) vuodeksi, kahdeksi suorittamaan ammatillista tutkintoa.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Selonteon punainen lanka — tässä tapauksessa sanoisin kuitenkin vihreä lanka — on mielestäni oppimiseen myönteisen suhtautumisen tukeminen oppimisprosessissa. Oppiminen ei ole siis projekti, vaan se on prosessi. Myönteisyys voi vain toteutua sillä, että pystymme mahdollisimman hyvin tarjoamaan oppimisympäristön, jossa jokaiselle oppijalle on paikkansa, siis jokaiselle oppijalle paikkansa, omien oppimisedellytystensä mukaisesti.

Olisi mukava luetella asioita, jotka on mainittu selonteon mietinnössä. Aion kuitenkin ihmetellä sitä, missä piileskelee esimerkiksi kansanopistojen, osaltaan yliopistojen ja erikoisoppilaitosten asemointi selonteossa. Jokainen oppimiseen liittyvä kokonaisuus on kuitenkin oleellinen yhteiskuntamme kansainvälisessä ympäristössä pinnalla pysymisen vuoksi.

Valtion rooli koulutuksessa on tärkeä siksi, että se paitsi ohjaa myös jakaa rahaa koulutukseen. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että ohjaaminen ei kaikilta osin palvele maamme kokonaisuutta, huomioiden elinkeino- ja yrittämistoimet. Näitä linjanvetoja on joissakin kohdin pakko ihmetellä. Koulutusta ohjattaessa on tärkeätä turvata koulutuksen saavutettavuus, tasa-arvoiset mahdollisuudet asuinpaikasta, taloudellisesta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta.

Oppilaitosten koulutuksen järjestämisluvat tulee uudistaa. Oppilaitosten yksikköhintarakenne tulee uudistaa sellaiseksi, että se vastaisi paremmin oppilaitosten käyttökustannuksia ja niissä mahdollisesti olevia eroja. Kysymykseksi herääkin, mihin opetusministeriö pyrkii esimerkiksi erikoisoppilaitosten ja kansanopistojen järjestämislupien suuntaamisessa. Rahoituksen ohjauksella on oleellisin merkitys. Vapaan sivistystyön aseman voi nähdä korostuvan erikoisesti tulevina vuosina väestörakenteen muuttuessa. Opitun tunnustaminen sekä opintososiaaliset etuudet on otettava vakavasti.

Monen nuoren kohdalla esimerkiksi pohdittaessa ammattisuuntautuneisuutta on erikoisesti nostettava esille kansanopistojen rooli. Eräs kansanopiston rehtori kuvasi mielestäni hyvin näiden oppilaitosten asemaa: ne antavat monen nuoren elämälle suunnan. Mielestäni tähän sisältyy oivallus, jonka totesimme jo viime kaudella parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän hyvässä mietinnössä, johon varmasti ed. Gustafssonkin voi yhtyä.

Arvoisa puhemies! Vielä haluan nostaa esille epäkohdan, jonka sopivuus käsittelyssä olevan selonteon yhteyteen on ehkä arveluttavakin, mutta tuon sen kuitenkin esille kentän palautteena. Mielestäni tässä siihen on hyvä mahdollisuus. Koulutuslupia myöntävät tutkintotoimikunnat. Koulutuslupahakemusten täydentämisvelvoitteet eivät ole luoneet koulutuksen järjestäjien keskuuteen sitä luottamusta, jota tällä tasolla toivoisi ilmenevän. Siksi toivonkin, arvoisa puhemies, että Suomen, pienen maan, verkottumisen mahdollisuudet hyödynnetään paitsi koulutuksessa myös ministeriön ja koulutuksen järjestäjien välillä. Vain tältä pohjalta voimme rakentaa ehjän koulutusketjun, jonka avulla Suomi tulevaisuudessa pärjää.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Halusin ed. Gustafssonia kiittää siitä, että hän nosti erittäin tärkeitä kysymyksiä esille näistä ammatillisen koulutuksen pudokkaista, joilla ei ole tutkintoa, ei näyttötutkintoa eikä mitään. Meidän on syytä juuri puuttua tähän. Meillä on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat muuten kymmeniä vuosia yhteiskunnan ulkopuolella syrjäytyneinä, mikäli emme osaa puuttua oikeilla keinoilla. Siinä on haettava erilaisia koulutusmuotoja, ei pelkkää koulumuotoista koulutusmuotoa, vaan näistä monille varmasti sopii työpajatoiminta tai erilaiset toiminnat, oppisopimuskoulutus ynnä muut, ja se on yhteiskunnan kokonaistalouden kannalta mutta ennen kaikkea näiden ihmisten kannalta ihan avainkysymys, miten tässä onnistutaan.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Gustafssonille vielä vähän. Voimme muistella hänen kanssaan edellistä kautta, kun me varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta vahvastikin keskustelimme ja myös esitimme toivomuksen, että tämä koko varhaiskasvatus olisi sivistystoimen alaista toimintaa. Tämä on nyt kuntien tehtävänä, mutta tämä ei ole vaan toteutunut, ja nyt kun se on jakautunut kahdelle eri hallintokunnalle, niin minun mielestäni se ei toimi johdonmukaisesti myöskään koulutuslaitoksen kannalta, koska varhaiskasvatuksessa sitten osattaisiin jo paremmin valmentaa näitä lapsia siihen opetuspuolen koulutukseen. Sitä taustaa vasten me olimme samanmielisiä siinä, mutta se ei ole vaan mennyt eteenpäin.

Tästä Noste-ohjelmasta haluaisin kuitenkin vielä sikäli sanoa, että kun on ne 300 000 ilman ammatillista perustutkintoa, niin siellä on varmaan paljon sellaisia, jotka ovat myös jo sellaisessa ammatissa, etteivät he tarvitse enää sitä ammatillista perustutkintoa. Siinä pitäisi löytää se realismi, mikä osa todellisuudessa (Puhemies koputtaa) tarvitsee tämän lisäkoulutuksen, Noste-ohjelmaa varten.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Gustafsson käytti hyvän, ansiokkaan puheenvuoron ja pohti nimenomaan näitten ammattitutkintojen merkitystä. Kuitenkin ottaisin esille sen näkökulman, että kaikkein tärkeintä on nimenomaan löytää näille nuorille väylä kiinnittyä uuden oppimiseen ja se väylä, joka tukee parhaalla mahdollisella tavalla näiden nuorten lahjakkuutta. Ehkä jossain määrin me korostamme liikaakin siis tätä koulutuksen näkökulmaa. Ehkä monen nuoren kohdalla pitäisi enemmän kohdistaa mielenkiinto sinne työelämään, ja tässä suhteessa tämän oppisopimuskäytännön vahvistaminen jo peruskoulun jälkeisenäkin vaihtoehtona on asia, jota pitäisi enemmän ottaa esille.

Marjo Matikainen-Kallström /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä ammattikoulutus ja ammattiosaaminen ovat äärimmäisen tärkeitä asioita, sillä ammattikouluista valmistuu useille ammattialoille aivan liian vähän korvaamaan eläkkeelle siirtyviä. Esimerkiksi metalliteollisuudessa avautuu joka vuosi noin 3 000 työpaikkaa ja saadaan vain 1 500 ammattikoulun suorittanutta tilalle. Myös rakentajista on puutetta. Koulutusjärjestelmä ei ole pystynyt vastaamaan näihin yhteiskunnan muutoksen aiheuttamiin haasteisiin. Tähän tarvittaisiin kovasti töitä.

Sitten toinen asia, mitä ministerille puhuin: Jospa ministeri vastaisi siihen, mitä aikaisemmin kysyin tästä matemaattis-luonnontieteelliset tiedot omaavien ylioppilaiden valmistumisesta. Heitä valmistuu tällä hetkellä kolmasosa liian vähän alan korkeakoulupaikkoihin. Mitä tehdään?

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Dromberg oli ja on aivan oikeassa siinä, että varmaan suurin osa näistä 300 000—400 000 aikuisesta, joilta puuttuu ammatillinen perustutkinto, onneksi on työn kautta oppinut merkittävän osaamisen, lähes ammattitaidon. Mutta sen takia meillä on kehitettykin suomalainen loistava innovaatio, jota myöskin käydään ulkomailta ihastelemassa: tämä näyttötutkintojärjestelmä, jossa sitten voidaan ikään kuin se osaaminen osoittaa ja suhteellisen kevyellä järjestelmällä sitten teoriaopintoja hyväksi käyttäen saada tämmöinen ammatillinen perustutkinto.

Sitten toinen asia, mihin kollegat ottivat kantaa, oli tämä asia, kun peräsin näille pienille lapsille tätä varhaisen tuen ja avun merkitystä. Meillä oli Tampereella eilen kaupunginvaltuuston kokous, ja meillä on siellä lasten ja nuorten kasvun prosessissa ikään kuin yksi päätulostavoite, (Puhemies koputtaa: Minuutti!) ja siinä on sisällä juuri se ajatus, että sieltä kolme—nelivuotiaasta asti seurataan ja kuljetetaan se lapsi sitten eteenpäin. Mutta siinä pitää ponnistella eri kunnissa ja myöskin opetusministeriön johdolla, että se saadaan toimimaan.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Jatkan tästä varhaisen puuttumisen ideasta ja tästä nivelkohdasta päivähoito, esikoulu — peruskoulu. Itse olen aikanaan ollut tiukasti sitä mieltä, että päivähoito kuuluu sosiaalipuolelle, mutta olen pikkuhiljaa muuttamassa kantaani juuri niistä syistä, joita täällä on tullut ilmi, eli on tämä jatkumo päivähoidosta, joka myös on ja jonka pitää olla varhaiskasvatusta, mutta tietenkin myös siinä pitää olla vankka sosiaalinen ote ja niiden perheiden tukeminen, joilla on ongelmia. Mutta tieto tämän lapsen kehityksestä, mahdollisista kehitysviivästymistä tai ongelmista tai oppimisvaikeuksista on äärettömän arvokasta peruskoulunopettajille. Meillähän on malleja tästä toimintamuodosta jo Suomessa, meillähän on paikoin siirretty päivähoito osaksi koulutointa, ja nämä kokemukset ovat hyviä.

Mutta perusopetuksen sisällöstä sen verran, että tämä perusta eli se, että luokkakoot eivät ole liian suuria, että perusopetus on riittävästi resursoitu, on varmasti suorassa suhteessa siihen, kuinka suuri tarve on erityisopetukselle. Tuntuisi siltä, että nämä panostukset olisi viisasta ohjata perusopetukseen ja nämä säästyvät varat, ikäluokkien pienenemisestä syntyvät säästyvät varat, jotka hallitus on omassa ohjelmassaan luvannut osoittaa perusopetukseen, todella pitäisi sinne osoittaa. Uskoisin, että sillä päästäisiin myös käsiksi näihin erityisopetuksen aika hurjiin kasvulukuihin: edellisvuonna 8 prosenttia oli niiden oppilaiden osuus, jotka ovat erityisopetuksessa.

Oppilaan erityisopetuksessa kiinnitän huomiota siihen, että valiokunta toteaa aika monta osa-aluetta, jotka eivät tänä päivänä toimi. Täällä todetaan: "Huonoimmin toimiviksi nähtiin erityisoppilaiden integrointi yleisopetuksen opetusryhmiin, oppilaiden siirtäminen erityisopetukseen, henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen, poikkihallinnollinen yhteistyö, koulun ja kunnan opetustoimen yhteistyö sekä opetuksen ja tukipalvelujen arvioiminen." Eli tässä riittää työsarkaa, mutta edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että jos opetus olisi paremmin resursoitu, niin nämäkin ongelmat saattaisivat olla pienempiä.

Sitten ihan toiseen kysymykseen eli korkeakoulumaailmaan, sekä ammattikorkeakoulu- että yliopistomaailmaan. Täällä on, aivan oikein, valiokunta todennut näistä kehittämistarpeista, että aloituspaikkojen kohdentaminen ei saa olla suoraviivaista ja aloituspaikkamitoituksessa on huomioitava eri ammattiryhmien alueellinen saatavuus. Tämä koskee muun muassa lääkäreitä, opettajia, sairaanhoitajia, jotka täällä on mainittu esimerkkeinä, ja käytännössä on selkeästi nähtävissä se, että mikäli tätä opetusta ei ole riittävän lähellä, on työvoimapulaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä erikoistuminen on paikallaan myöskin näistä opetuksen tasosyistä ja tätä verkostoa täytyy uudelleen järjestellä, mutta kattava kouluverkko on sinänsä arvo.

Lopuksi kiinnitän vielä huomiota siihen, mihin täällä kiinnitti huomiota aikaisemmin muun muassa ed. Matikainen-Kallström: Korkeakouluopetuksen laadun takaa se, että oppilas—opettaja-suhde olisi oikea, ja se on päässyt kerta kaikkiaan huonolle tolalle. Siitä syystä korkeakoulujen, yliopistojen, opetuksen laadun kehittämiseksi tarvittaisiin välttämättä rehtorien neuvoston toivoma 50 miljoonaa euroa lisäystä seuraavan kehyskauden, nelivuotiskauden, aikana.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensimmäinen analyysi on hyvin selvä: Sivistysvaliokunnan jäsenet ovat olleet selvästi selvitysvimmaisia. He haluavat opetusjärjestelmämme selvitystilaan, mistä vakuuttava osoitus on 21 lausumaehdotusta. Ehkä kuitenkaan ihan näin kurjassa tilanteessa meillä ei nyt vielä olla. Olen samaa mieltä kuin meidän edustajamme Ojansuu siitä, että ne lausumat, mitkä hän on hyväksynyt äänestykseen, kyllä riittäisivät.

Arvoisa puhemies! Kiinnitän aivan suurella mielihyvällä huomiota siihen, että tässä häivähtää tämmöinen humboldtilainen sivistysajatus, tässä mietinnössä ja aivan erikoisesti valiokunnan puheenjohtajan esittelypuheenvuorossa. On hienoa, että vielä tällaisena hyötytavoitteisuuteen pyrkimisen superaikakautena, jonka keskeisiä toimijoita tuossa seisoo edessäni juuri, puhutaan myöskin papereissa itseisarvoisuudesta. Se on kuitenkin kaiken sivistyksen pohja. Jos itseisarvoisuus unohdetaan näistä asioista, niin sitten myöskin hyötytavoitteisuudelle käy ohkoosesti ennen pitkää.

Mikä ylipäätään on opetusjärjestelmän todellinen tavoite? Tänä aikana, tässä maailmassa, jossa tieto muuttaa sisältöään, siis oikea tieto muuttaa sisältöään, uskomattoman nopeasti, se on tietysti taito oppia tekemään ajassa oikeita kysymyksiä. Koko opetusjärjestelmä on täydellisesti epäonnistunut, jos ei se pysty kehittämään ihmisistä — nuorista, sitten ikääntyvistä — henkilöitä, jotka pystyvät tekemään ajassa oikeita kysymyksiä. Tässä katsannossa duaalimalli on koko järjestelmän säilyttämisen perusidea. Täytyy olla yliopistolaitos, joka on sivistysyliopistoinstituutio, joka pitää tästä puolesta tarkkaan varjellen huolta, ja sitten on se toinen puoli, se ammatteihin kulloisenkin tarpeen mukaan kouluttamisen paikka. Tässä tarvitaan joustavuuden perusteita. Aivan oikein, niin kuin täällä on monesti todettu, se tapahtuu kahta tietä, tutkintorakenteiden ja toisaalta opetusaineksen kautta, joittenka täytyy olla niitä, jotka joustavat siinä tilanteessa oikealla tavalla, mutta näistä perusasioista tinkimättä.

Täällä on puhuttu paljon siitä, että täytyy arvioida tuloksia. Arvoisa puhemies! Minun ajatukseni arvioinnista poikkeaa ehkä kaikkien muitten arviointitavoitteista ja -perusteista. Minun mielestäni arviointi pitäisi tehdä viisi vuotta sen jälkeen, kun henkilö on valmistunut, olkoon se sitten yliopisto taikka ammattikorkeakoulu, ylipäätään valmistunut elämään. Nimittäin silloinhan on vasta paljastunut se, jäikö jotain pipon alle, oliko se, mikä sinne pipon alle jäi, relevanttia, toisaalta sivistyksellisesti ja toisaalta ammatillisesti. Ja kummassakinhan piti ottaa tulevaisuus huomioon. Viidessä vuodessa ehtii jo paljon maailmassa muuttua. Tällä tavalla minusta arviointijärjestelmiä pitäisi kehittää todella radikaalilla tavalla tästä eteenpäin.

Sitten vielä kiteyttäen se, mitkä ovat ne suurimmat uhat tässä yhteiskunnassamme, ne, jotka ovat rakenteissa: Toinen on se, että yliopistojen perusopetuksen taso pääsee varojen puutteessa hitaasti hiipumaan, huomaamattomasti hiipumaan. Se kostautuu 10—15 vuoden päästä erittäin suurena tiedollisena romahduksena. Toinen on kädentaitojen taantuminen. Me emme elä agraariyhteiskunnassa enää, jossa kädentaidot olivat kaiken a ja o. Me tarvitsemme nyt todella toimivaa järjestelmää tässä suhteessa.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomalainen koulutusjärjestelmä on murroksessa. Haasteita luovat sekä ikärakenteen muutos että avoin ja suhdanneherkkä talous. On haastavaa arvioida, mitä koulutusjärjestelmän halutaan tuottavan, haluammeko monialaisia osaajia, äärimmäisen erikoistuneita huippututkijoita vai putkiasentajia. Tietenkin kaikkia näitä, mutta missä suhteessa?

Koko koulutusjärjestelmämme suuri kysymys on, millä tavoin pienen kansakunnan resurssit voidaan kohdentaa kaikkein optimaalisimmin ennakoiden suomalaisten maassamuutto, ikäluokkien koot ja yhteiskunnan sekä talouselämän tarpeet unohtamatta sitä, että opiskelija ja yksilö on kaiken lähtöpiste. Jokaiselle pitää löytää paikkansa, ja sivistys itsessäänkin on aina tavoittelemisen arvoista.

Uskon, että parhaaseen tulokseen päästään yhteistyöllä. Korkeakoulutussektoreilla tämä tarkoittaa sitä, että tietyllä alueella sijaitsevat yliopistot ja ammattikorkeakoulut kehittävät toimintojaan ja työnjakoa siten, että ne yhdessä muodostavat riittävän vahvan alueellisen korkeakouluyhteisön pitäen samalla mielessä, että ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla on erilaiset tehtävät. Niin sanotun duaalimallin on jatkossakin oltava toiminnan lähtökohta.

Ammattikorkeakoulujen parhaat osaamisalueet ovat vahvat yhteydet työelämään ja sijaintiseutukuntansa kehittämiseen. Joka tapauksessa työnjaosta sopiminen on paras hoitaa neuvotellen hyvässä yhteisymmärryksessä.

Korkeakoulujen perusrahoituksen on tultava edelleen valtiolta, mutta samalla korkeakoulujen vapautta hankkia rahoitusta uusista lähteistä on lisättävä. Ikäluokkien pienenemisestä vapautuvia resursseja on suunnattava aikuiskoulutukseen sekä tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan. Korkeakoulujen on pystyttävä osoittamaan laatu sekä tutkimuksessa että opetuksessa.

Myös ammatillisen koulutuksen houkuttelevuudesta täytyy pitää huolta. Suomi ei pärjää pelkillä tohtoreilla ja maistereilla. Jo tällä hetkellä on huutava pula esimerkiksi rakennusalan ammattimiehistä, mikä on osasyy myös rakennuskustannusten nousuun. Myös tulevaisuudessa tarvitaan hyvää ammattiosaamista ja kädentaitoja ja monella alalla.

Arvoisa puhemies! Suomalaiset opiskelijat ovat kuluvana vuonna pitäneet ääntä. Syy äänenkäyttöön on ollut se, että opiskelijat tuntevat oikeutetusti opintososiaalisen asemansa olevan epäoikeudenmukainen. Jatkuva kiire ja pienenevät henkilöstöresurssit oppilaitoksissa ovat realiteetti, johon ei toivoisi enää tarpeettomia lisärasitteita. Tämän päivän tosiasia kuitenkin on, että turhan moni opiskelija ei voi täysipainoisesti keskittyä opintoihinsa taloudellisen tilanteen takia. Työnteossa ei tietenkään ole mitään pahaa, päinvastoin, mutta yhteiskunnan tuki opiskelijalle tulisi suhteuttaa opiskelijalle asetettuihin vaatimuksiin, kuten opintoaikojen lyhentämiseen.

Ensi ratkaisuna opiskelijan ahdinkoon on opintorahan korotus. Tämän lisäksi opintoraha pitää sitoa indeksiin, jotta vältyttäisiin jatkuvalta ja turhaan aikaa vievältä, resursseja sitovalta opintorahan korotuskeskustelulta. On toivottavaa, että hallituspuolueet pääsisivät sopuun opintorahan korotuksesta käynnissä olevissa budjettineuvotteluissa täällä eduskunnassa. Seuraavaan hallitusohjelmaan on myös kirjattava selkeät linjat opintotuen kehittämisestä.

Toinen puoli opintososiaalista keskustelua on asumislisän osuus. Asumislisän vuokrakaton on opintorahaa vastaavasti seurattava vuokratason kehitystä. Lisähaasteen tuo perheellisten opiskelijoiden asema tukijärjestelmässämme. On löydettävä toimiva malli sille, että perheelliset opiskelijat voivat myös opiskella täysipainoisesti ilman huolta siitä, että esimerkiksi lapsilisä ja opintotuki eivät toimi yhteen.

Ulkomaalaisten opiskelijoiden asema mielestäni kannattaa järjestää siten, että se tukee työperäistä maahanmuuttoa Suomeen. Ikärakenteemme huomioiden tämä on erittäin tarpeellista.

Lopuksi vielä, arvoisa rouva puhemies, en voi olla korostamatta hyvän ja maksuttoman perusopetuksen merkitystä. Se on ollut ja on kansakuntamme menestyksen yksi tärkeimmistä kivijaloista. Lastemme ja nuortemme hyvään koulutukseen kannattaa panostaa nyt ja tulevaisuudessa.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ihmiset pitää kouluttaa mahdollisimman hyvin ja pitkälle. Koulutetut ihmiset ovat Suomelle tärkeä voimavara, ja kaikki aivot tarvitaan käyttöön. Koulutuksen pitäisi seurata nykyistä paremmin työmarkkinoita. Ihmisiä pitää kouluttaa niille aloille, joilla on pulaa tekijöistä. Työvoiman tarve eri aloilla pitäisi ennakoida paremmin, ettei käy niin, että kouluttaudutaan väärille aloille. Ammattikoulutus on päästetty meillä viime aikoina repsahtamaan. Nyt on pulaa osaavista ihmisistä ja kädentaitajista. Hyvänä esimerkkinä voi pitää sitä, että rakennus- ja metalliala valittavat, etteivät saa tarpeeksi päteviä työnjohtajia, vaan nyt koulutetaan teoriaherroja työpaikoille eikä alansa osaavia mestareita.

Myös yritysten vastuuta koulutuksesta pitäisi lisätä. Yritysten pitäisi ottaa enemmän vastuuta työntekijöistään ja tarvittaessa kouluttaa työntekijänsä yrityksen sisällä uusiin ammatteihin. Tällä hetkellä näin ei tapahdu. Vielä 70- ja osin 80-luvulla yritykset kouluttivat työntekijöitään, mutta nyt tällainen on loppunut. Yritysten pitäisi käyttää hiljaisia hetkiä hyväkseen ja jatko- ja uudelleenkouluttaa tänä aikana työntekijöitään. Nythän toimitaan niin, että ensimmäisen notkahduksen kohdalla irtisanotaan työntekijät ja seuraavassa hetkessä joudutaan palkkaamaan uudet tilalle, kun markkinat elpyvät. Tällaisesta esimerkkinä meillä on metalliteollisuus. Muutama vuosi sitten esimerkiksi telakoilla irtisanottiin kaikki työntekijät, ja nyt uusien laivatilausten tultua metsästetään työvoimaa Keski-Euroopasta asti. Tällaiseen poukkoiluun ei ole varaa. Uusia työntekijöitä ei saada sormia napsauttamalla. On siis panostettava vanhoihin työntekijöihin ja heidän kouluttamiseensa sekä ennakoitava paremmin tulevaa.

Meillä on tällä hetkellä 250 000 ihmistä työttömyyskortistossa. Toki porukassa on ihmisiä, jotka eivät kortistoon kuuluisi, vaan heille pitäisi järjestää asianmukaiset eläkkeet, mutta valtaosa näistä ihmisistä saataisiin takaisin työelämään tehokkaan ja täsmällisen koulutuksen kautta.

Yksi tärkeä koulutusmuoto on oppisopimuskoulutus. Oppisopimuskoulutusta käyttäviä yrityksiä tulisi valtion tukea ja kannustaa käyttämään oppisopimusta. Oppisopimuskoulutus on monelle nuorelle varteenotettava vaihtoehto siinä vaiheessa, kun koulunpenkillä istuminen ei maistu. Vanha kisälli—mestari-järjestelmä on tehokas. Siinä koulutetaan työvoimaa suoraan yrityksen tarpeisiin. Koulutuksella on saatu hyviä tuloksia. Noin 90 prosenttia koulutuksen suorittaneista työllistyy.

Meillä Suomessa on 120 000 EU:n köyhyysrajan alapuolella elävää lasta. Näitten lasten peruskoulun jälkeiset koulutusmahdollisuudet pitää turvata. Lapsilla ja nuorilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet päästä elämässään eteenpäin vanhempien varallisuudesta tai asuinpaikkakunnasta riippumatta. Liian monella jää peruskoulun jälkeinen koulu väliin sen takia, ettei vanhemmilla ole varaa ostaa koulukirjoja. Tämä on asia, josta meidän pitää täällä kantaa huolta.

Nostaisin myös esille peruskoulun, sillä monissa kunnissa peruskoulussa on liian suuria opetusryhmiä. Muun muassa kotikaupungissani Jyväskylässä paikka paikoin on yli 30 henkeä, lasta, luokilla, ja kun ottaa huomioon, että kouluissa opiskelee maahanmuuttajalapsia, niin opettajat ovat varsin tiukoilla opettaessaan tällaisia luokkia.

Lopuksi kannatan vastalauseen 2 mukaisia lausumia eduskunnan päätökseksi eli ed. Valppaan tekemiä lausumaehdotuksia 1, 2, 4, 5, 8 ja 9.

Arja Alho /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Koulutuspoliittisen selonteon ympäriltä voi onnitella sivistysvaliokuntaa siitä, että se on tehnyt hyvää työtä, kuunnellut paljon asiantuntijoita ja yrittänyt kiteyttää näkemyksiänsä. On kuitenkin syytä kerrata kaksi tärkeää kulmakiveä, jotka liittyvät mielestäni saumattomasti suomalaisen koulutuspolitiikan onnistuneisuuteen ja niihin hyviin oppimistuloksiin, joiden paisteessa meistä itse kukin voi kansainvälisillä foorumeilla paistatella: ensinnäkin on se, että meillä on yhtenäinen peruskoulujärjestelmä, se ei eriytä ikäluokkia, mikä on todettu myöskin komission selvityksessä hyvin tärkeäksi periaatteeksi perusopetuksen kohdalla, ja sen lisäksi meillä on maksuttomuus.

Aivan oikein myöskin sivistysvaliokunta tähdentää mielestäni sitä tärkeätä asiaa, että koulutuksen itseisarvollinen merkitys on sivistyksessä ja kasvatuksellisessa tehtävässä. Sitä ei tule koskaan ryhtyä muotoilemaan muodikkaasti kilpailukyvyn tai globalisaation tai jonkun muun termein. Toki nekin voivat koulutuspolitiikalle vaatimuksia asettaa, mutta on tärkeää, että koulutuksella on itseisarvollinen, sivistyksellinen ja kasvatuksellinen, tehtävä.

Kun kansainvälisiä vertailuja tehdään ja haetaan parhaita mahdollisia käytäntöjä, on kuitenkin syytä muistaa, että tällaisia vertailuja ja suosituksia ei kuitenkaan pidä tuoda itseisarvollisesti omaan koulutusjärjestelmäämme, joka on hyvin toimiva. Tästä syystä esimerkiksi Euroopan unionin komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, eurooppalaisten koulutusjärjestelmien tehokkuudesta ja tasapuolisuudesta on mielenkiintoista luettavaa sinänsä, mutta sieltä otettavia linjauksia pitäisi kuitenkin arvioida hyvin kriittisesti.

Otan nyt vain yhden esimerkin. Näistä linjauksista suositellaan esimerkiksi sitä, että korkeakouluissa otettaisiin käytäntöön lukukausimaksut, ja sitä perustellaan hyvin lyhyesti siten, että Yhdysvalloista ja Itävallasta on saatu hyviä kokemuksia. Mielestäni koulutuksen maksuttomuus on tärkeää ulottaa myöskin korkeakouluopintoihin, ja mielestäni ei ole mitään syytä suomalaisten kokemustenkaan valossa muuttaa tätä hyvää periaatetta ja ryhtyä perimään ulkomaalaisilta opiskelijoilta lukukausimaksuja ensi vaiheessa, niin kuin nyt on selvityksen alaisena ollut. On ongelmia toki siinä, että ulkomaalaiset opiskelijat hyvin harvoin jäävät Suomeen, mutta siinä Suomi kyllä voisi katsoa itseänsä peiliin. Meillä koko kotouttaminen ja työlupien ja muiden saaminen johtaa hyvin usein siihen, että ihmiset ja nuoret, jotka tulevat tänne opiskelemaan, eivät yksinkertaisesti täällä voi olla ja jatkaa täällä työuraansa. Kuitenkin koulutuksen maksuttomuus on tärkeää myöskin niiden ulkomaalaisten opiskelijoiden kannalta, jotka Suomeen tulevat. Hyvin monet tulevat maista, joissa koulutus on maksullista, eivätkä he koskaan voisikaan kilpailuttaa suomalaisia yliopistoja ja Harvardia, ja on turha kuvitella, että jos suomalaisissa korkeakouluissa olisi lukukausimaksut, niistä tulisi sitten yhdellä äkin Harvardeja. Ei tule.

Suomalaisen koulutuspolitiikan onnistuneisuutta on juuri maksuttomuus. On hyvä tietenkin laajentaa englanninkielistä opetusta ja panostaa siihen ja ulkomaalaisten opiskelijoiden mahdollisuuteen integroitua yhteiskuntaamme. Kannattaa muistaa, että ulkomaalaiset opiskelijat eivät edes saa minkäänlaisia sosiaaliturvaetuuksia Suomesta, eivät opintotukea eivätkä mitään muutakaan, vaikka näin valtiovarainministerimme Eero Heinäluoma kuvitteli ulkomaalaisen opiskelijan voivan tehdä. Eli siis jyrkkä "ei" lukukausimaksuille, koska koulutuksen maksuttomuus on arvo sinänsä ja kuvaa nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan sivistyksellistä tasoa ja suhtautumista sivistykseen.

Kokopäiväkoulusta haluaisin puhua tässä yhteydessä myöskin lyhyesti — tai oikeastaan kai nyt käytetään termiä eheytetty koulutus. Mielestäni on hyvin tarpeellista koulun kehittämisen kannalta ja myöskin perheiden työn ja perheen yhdistämisen kannalta edetä eheytetyn koulupäivän osalta. Sen ei tarvitse todellakaan olla lapselle raskas. Minulla on vanhempana tästä kokemuksia. Se voi olla hyvinkin mielenkiintoinen ja innostava koulupäivä, jossa leikkiä, virkistystä ja opetusta yhdistetään luovasti. Esimerkiksi lapseni saattoivat opiskella pyramidimuodon kautta kuvaamataidon tunneilla myöskin egyptiläistä kulttuuria ja historiaa, ja se oli heistä hauskaa. Eli siis mielestäni on tarpeellista tässä suhteessa edetä ennakkoluulottomasti kaikkien niiden hyvien kokemusten perusteella, joihin professori Pulkkisenkin selvitykset ovat liittyneet.

Toinen asia, johon haluaisin kiinnittää huomiota, on erityisopetuksen nopea kasvu. Mielestäni siitä on todella selvityksiä tehtävä ja myöskin oltava aika kriittinen suomalaisen yhteiskunnan medikalisoitumispyrkimysten suhteen. Me haluamme diagnostisoida mahdottoman helposti erilaisia ongelmia ja ryhmiä, kun kuitenkin opetusryhmän koolla ja asiantuntevilla pedagogisilla valmiuksilla monia hyvinkin tavanomaisia keskittymishäiriöitä, joita on aina ollut oppilaiden parissa, voidaan hoitaa. En toki kiistä sitä, että on olemassa myöskin selkeitä erityisopetuksen tarpeita, jotka kielivät varmastikin siitä pahoinvoinnista, joka suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin kasvojen toisella puolella on.

Lukio-opetuksesta haluaisin ottaa esille ruotsin kielen aseman. Mielestäni oli hyvä, että ed. Löv kiinnitti huomiota ruotsin kielen taitamiseen, ja itse asiassa pidän virheenä edelleen sitä, että luovuttiin pakollisesta ruotsin kielen kirjoittamisesta ylioppilaskirjoituksissa. Nyt ruotsinkieliset opiskelevat suomen kieltä hyvin tarmokkaasti ja hyvin monimuotoisesti, mutta olen kyllä havainnut perhepiiristäni ja tuttavapiiristäni, että ne, jotka ruotsia taas opiskelevat, hädin tuskin selviävät arkisista asioista ruotsin kielellä, saati siitä ylioppilaskirjoituksestakaan, mistä syystä ruotsin kielen taito tulee taantumaan Suomessa, mikä ei ole hyvä asia sen vuoksi, että Suomi on kaksikielinen maa kulttuuritaustaltansa ja historiansa vuoksi ja on aina hyvä osata naapurien kieliä. On myöskin tärkeää muistaa, että hyvin tärkeä osa suomalaisesta kulttuurista ja kielellisestä rikkaudesta on kirjoitettu ruotsin kielellä. Minusta on tärkeää, että suomenkieliset lapset ja nuoret ja — miksei myöskin aikuiset — osaavat lukea Edith Södergranin runoja tai Tove Janssonin muumikertomuksia myöskin ruotsiksi.

En pidä myöskään siitä, että ylioppilaskirjoitukset ovat tulleet maksullisiksi. Mielestäni se johtaa siihen, että kaikkia aineita, joihin valmiudet ylioppilaskokelaalla olisi, hän ei kirjoita, siitä syystä, että maksut alkavat olla merkittäviä, sen lisäksi tietysti, että kurssimuotoinen lukio-opetus alkaa olla perheille myöskin kohtuullinen taloudellinen rasitus. Tätä pitäisi mielestäni seurata aika tarkkaan ja pitää huoli siitä, että nämä tekijät eivät alkaisi eriyttää koululaisia, ellei siihen ole muita syitä.

Ammatillisen koulutuksen kannalta on hyvin tärkeää, että ammatillisen koulutuksen osaamista arvostetaan ja että myöskin esimerkiksi oppisopimuskoulutukselle luodaan paljon enemmän edellytyksiä toimia. Nyt tiedän esimerkiksi monta tapausta, joissa työvoimatoimistoissa byrokratia on niin mahtavaa, että ne, jotka oppisopimuskoulutukseen jonkun ottavat, kyllä monta kertaa katuvat. Tämä ei kerro hyvää siitä arvostuksesta, jota ammatillinen osaaminen, mestari ja kisälli -tyyppinen ajattelu, voisi edelleen kuitenkin nauttia. On hyvä, että Suomessa arvostetaan myöskin ammatillista osaamista ja sen siirtymistä kokemusperäisesti nuoremmille, ei vain siis koulutuksen kautta.

Korkeakoululaitoksen osalta haluan vain erityisesti painottaa yliopistojen perusrahoituksen merkitystä ja tässä suhteessa sitä, että tämän pitää näkyä myöskin aloituspaikoissa siten, että eri puolilla maata koulutusta tarjotaan. On tärkeätä, että opettajia tai lääkäreitä tai vaikkapa kuurojen tulkkeja valmistuu eri osissa maata. Perustutkimus on olennainen osa suomalaista osaamista, ja sitä ei pidä missään olosuhteissa laiminlyödä, ei minkään globalisaatiohömpötyksen mukana tai minkään muunkaan pelkästään teknisiin aloihin liittyvän yliarvostuksen vuoksi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan sanoa, että opintotuen osalla on sietämätöntä, että opintotuki ei ole kehittynyt viimeisten vuosien aikana, kun kuitenkin samaan aikaan olemme edellyttämässä opiskelujen ripeää suorittamista. On tärkeää, että eduskunta näyttää nyt poliittisen tahtonsa ja osoittaa opiskelijoille, että sivistyksellä on itseisarvollinen merkitys ja että sitä varten myös opintososiaalisten etuuksien tulee olla ajan tasalla.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Seuraavassa näkökulmani koulutuksen laatukysymyksiin sivistysvaliokunnan mietinnön pohjalta.

Sivistysvaliokunnan mielestä koulutusjärjestelmätasolla laadun hallintaa palveleva seuranta, arviointi ja arviointitulosten välittäminen vastuullisille toimijoille edellyttävät kehittämistoimia. Valiokunnan mielestä tulisi muun muassa selvittää, millaista laadunhallintaa palvelevaa arviointia, seurantatoimintaa ja tietotuotantoa tulisi organisoida, jotta koulutuksen järjestämisvastuussa olevien toimijoiden ja oppilaitoksien käytössä olisi luotettavaa ja ajantasaista tietoa opetuksen ja oppimisympäristöjen kehittämisen perusteiksi.

Mielestäni valiokunta on puuttunut oikeaan asiaan. Koulutusjärjestelmässä on lähdetty kehittämään laatua yleisten laatujärjestelmien pohjalta. Näiden laatujärjestelmien ongelmana on se, että ne edellyttävät paljon työtä oppilaitoksissa mutta niiden vaikutus oppilaitosten perustehtävien eli opetuksen, oppimisen ja tutkimuksen laatuun on hyvin vähäinen. Sekä korkeakoulujen arviointineuvosto että koulutuksen arviointineuvosto keskittyvät nyt mielestäni vääriin asioihin. Esimerkiksi ammattikorkeakoulujen osalta on selvinnyt, kuinka vähän ulkopuolisesta arvioinnista seuraa konkreettisia kehittämistoimia.

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni opetuksen ja oppimisen laatuun voidaan vaikuttaa parhaiten kehittämällä opetuksen ja oppimisen menetelmiä, oppimisympäristöjä sekä opetuksen ja oppimisen motivaatiota. Oppilaiden oppimismenetelmien kehittämiseen pitäisi panostaa huomattavasti nykyistä enemmän aikaa ja voimavaroja. Ja vaikka oppimismenetelmien kehittämiseen panostetaan, pitää kaikessa huomioida myös oppilaan motivoiminen.

Mielestäni koulutushallinnon vaatimukset laatu- ja laadunvarmistusjärjestelmistä pitää vetää takaisin. Sen sijaan tarvitaan huomattavasti lisää voimavaroja opettajakoulutuksen ja opettajien täydennyskoulutuksen osalta. Eikä pelkkä opettajien koulutus takaa opettajien osaamista; siksi opettajien osaamista ja taitoja pitää ryhtyä systemaattisesti arvioimaan ja arvioinnin pohjalta käydä opettajien kanssa henkilökohtaiset kehittämiskeskustelut, joissa asetetaan osaamisen kehittämistavoitteet ja sovitaan voimavaroista kehittämistavoitteiden saavuttamiseksi. Mielestäni koulutuksen laadun kehittämisessä tarvitaan nyt suunnanmuutos, jossa keskiössä on opetuksen ja oppimisen laatu.

Lasse Hautala /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sivistysvaliokunta on tehnyt hyvää työtä valtioneuvoston koulutuspoliittisen selonteon osalta. Täällä on monissa puheenvuoroissa kehuttu Suomen koulutusjärjestelmää ja sen menestymistä kansainvälisissä vertailuissa. Kansakuntamme tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että me kehitämme koulutusjärjestelmäämme tulevaisuuden haasteet huomioiden. Tärkeää on myös se, että koulutukseen liittyvät palvelut muuntuvat yhteiskuntamme rakenteiden muuttuessa. Näihin liittyen sivistysvaliokunta on tehnyt hyviä ja kannatettavia lausumaehdotuksia, joita tulee tulevina vuosina huomioida päätöksenteossa.

Mielestäni koululaisten kuljetuksien enimmäiskestoaikoihin tulee kiinnittää huomiota. Osalla lapsista on jo nyt kohtuuttoman pitkät päivittäiset koulumatkat. Tämän ongelman hoitaminen vaatii rahaa, mutta sen lisäksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa voidaan asiaan kiinnittää huomiota erityisesti kuntaliitosten toteutuessa. Lähin koulu voi olla nykyisen naapurikunnan puolella.

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös koulupäivän rakenteen uudistamiseen sekä koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon, tai aamu- ja iltapäivätoiminnan, laajentamiseen. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että kuljetuksen varassa olevien lasten osalta koululla vietetty päivä venyy jo aikuisten työpäivän mittaiseksi. Perheissä, joissa molemmat vanhemmat käyvät työssä eikä vanhempien työaikajärjestelyillä voida lyhentää koululaisten päivää, on aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen ainut käytettävissä oleva keino, jolla lapsi voidaan pitää turvallisessa ympäristössä aikuisten valvovien silmien alla.

Kolmantena tärkeänä lausumaehdotuksena on maahanmuuttajaopetuksen valmistavan opetuksen ja kielikoulutuksen laajentaminen. Kielikysymys tulee maahanmuuttajien kohdalla tärkeäksi erityisesti palvelualan töissä, esimerkiksi sairaanhoitajilla ja lääkäreillä. Osaavan työvoiman saanti tulee tulevaisuudessa olemaan osittain myös työperäisen maahanmuuton varassa. Siksi on tärkeää, että kielikoulutusta laajennetaan muodostuvien tarpeiden mukaan.

Arvoisa puhemies! Elinikäinen oppiminen on päivän sana. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kansalaisen koulunpenkillä istuminen ei pääty nuoruusvuosiin, vaan oppiminen jatkuu aina seniori-ikään saakka. Vanhenevassa työvoimassa on voimavara, jota ei saa hukata. Toivottavasti vanhat ja viisaat saavat jatkossakin opettaa työelämään tulevia kisällejä ja oppipoikia, kuten aina on tavattu tehdä. Mestari ja oppipoika -periaatteella, oikeassa työssä oppimisen kautta ammattiin, on opittu vuosituhansien ajan. Nykyaikainen oppisopimuskoulutus tarjoaa vaihtoehdon, jossa samalla tehdään työtä ja opiskellaan. Vuoden 2007 budjettiehdotuksessa on oppisopimusopiskelijoiden enimmäismäärää nostettu 25 000 opiskelijaan. Tämä on hyvä suunta.

Aikuiskoulutussektorille on hallituksen toimin kohdennettu noin 50 miljoonan euron lisäykset. Aikuiskoulutus voi näin vastata olemassa oleviin tarpeisiin ja palvella työllisyyttä sekä työikäisen aikuisväestön osaamistason nostamista. Nuoret aikuiset ovat tottuneet aikamme ilmiöihin eli pätkissä oleviin työjaksoihin, ja mahdollisia aukkoja työpaikkojen välissä voi paikata aikuiskoulutuksen penkillä.

Arvoisa puhemies! Tietoteknistä osaamista on istuvan hallituksen aikana viety eteenpäin monilla eri hankkeilla. Niitä tulee edelleen jatkaa ja opettaa ihmisiä käytännön tietoteknisten asioiden hallintaan. Monet palvelut ovat tietotekniikan kautta ihmisiä lähellä ja käytettävissä silloin kun itse haluaa.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme nyt sivistysvaliokunnan mietintöä koulutuspoliittiseen selontekoon. Mietinnössä on paljon tärkeitä asioita nostettu esiin, mutta onko riittävästi huomioitu tulevaisuuden haasteita? Mielestäni ei ole, ja se on muuten tullut täällä aikaisemminkin tämän illan aikana esille eri puheissa. Tässä muutamia omia tavoitteitani koulutuspolitiikkaan tulevaisuuden varalta.

Päivähoito-oikeudesta pitää siirtyä kehittämään oikeutta varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksen resurssit tulee turvata, enimmäisryhmäkoot määritellä sekä siirtää varhaiskasvatus ja päivähoitopalvelut opetusministeriön hallinnon alle ja kunnissa opetustoimen alaisuuteen. Perusopetuksen resursseja on niin ikään lisättävä ja niiden avulla muun muassa pienennettävä ryhmäkokoja. Erityisopetusta tarvitaan lisää, ja koulujen kerhotoiminnalle on luotava edellytyksiä kehittyä niin määrällisesti kuin laadullisestikin.

Toisen asteen koulutuksessa lukiota ja ammatillista koulutusta ei pidä yhdistää. Jos niin tehdään, heikentää se molempien tasoa. Molemmilla on omat tehtävänsä, ja niitä tulee vaalia. Yhteistyöhön on silti aina hyvä pyrkiä, myös taloudellisista syistä. Ammatillisen koulutuksen houkuttelevuuden lisääminen on tärkeää myös siksi, että jo nyt Suomessa on pula ammattiosaajista.

Arvoisa puhemies! Korkeakoulujen duaalimalli on säilytettävä. Niin tiedekorkeakouluilla kuin ammattikorkeakouluillakin on omat tavoitteensa, ja niiden saavuttamista tulee kaikin tavoin tukea. Yhteistyötä niidenkin välillä on hyvä tehdä, niin hallinnollista kuin sisällöllistäkin. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden siltaopintoja tiedekorkeakoulututkintoihin tulee lisätä, samoin heidän osaamisensa hyväksilukua. Tiedekorkeakoulujen perusrahoitusta on lisättävä, hallintoa uudistettava ja tutkimuksen rahoitusta lisättävä. Rahoituksessa pitäisi hyödyntää myös lahjoituksia, joiden verotuskäytäntö kaipaa niin ikään uudistamista.

Käynnistynyttä korkeakouluverkon rakenneuudistusta on jatkettava laadun ja vaikuttavuuden kehittämiseksi. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuottamien innovaatioiden kaupallistamiseen ja markkinointiin tarvitaan kansallinen toimija, joka tuo elinkeinoelämän ja tutkijat innovaatioineen yhteen.

Aikuiskoulutuksen resursseista ja tasapuolisesta saatavuudesta tulee huolehtia muun muassa rakennetyöttömyyden vähentämiseksi. Työvoimapoliittisen koulutuksen rahoitus tulee mielestäni siirtää opetusministeriön hallinnoitavaksi.

Opettajien työhyvinvoinnista on huolehdittava, ja täydennyskoulutus tulee saada lakisääteiseksi. Opettajien lomautuksilla ei saavuteta mitään hyvää. Lomautuksilla saadut näennäiset säästöt kostautuvat tulevaisuudessa moninkertaistuvina ongelmina ja myös kustannuksina.

Koulutuksen monitahoista arviointia on jatkettava ja myös järjestelmän valtakunnallista ja läänin tason arviointia on uskallettava tehdä. Poistamalla päällekkäisyydet eri hallinnon tasoilta voimme saada lisää resursseja ja voimavaroja siihen tärkeimpään eli opetukseen.

Entä eduskunnassa oleva puitelakiesitys koulutuksen näkökulmasta? Esityksessä säädetään, että ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjänä olevan kunnan tai yhteistoiminta-alueen asukasmäärän tulee olla vähintään 50 000. Suomessa on kuitenkin monia koulutuksen järjestäjiä, jotka toimivat onnistuneesti vähäisemmällä väestömäärällä, eikä ole järkeä ajaa alas niitä. Eikö järjestämisluvan tulisi perustua ensisijaisesti työelämän osaamistarpeisiin? Entä miten käy vapaan hakeutumisoikeuden ja väestöpohjakriteerien yhteensovittamisen? Puitelaissa ei myöskään pidä esitetyllä tavalla etukäteen sitoutua koulutuksen rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen. Opetustoimessa on säilytettävä nykyinen oppilas- ja opiskelijamääriin sekä yksikköhintoihin perustuva rahoitusjärjestelmä, jossa rahoitus myönnetään ja maksetaan suoraan koulutuksen järjestäjälle.

Tässä siis vain muutama semmoinen asia, mistä on jatkossa huolehdittava. Eikä luettelo tähän edes lopu, siksi tulevaisuudessa tarvitaankin poikkihallinnollinen osaamisen politiikkaohjelma. Sen luominen on jo seuraavan hallituksen tehtävä.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Koulutuspoliittisessa selonteossa nostetaan lähivuosien koulutuspolitiikan painopisteeksi tasa-arvon ja koulutusmyönteisyyden vahvistaminen, koulutuksen laadun kehittäminen, koulutusjärjestelmän kansainvälistäminen, korkeakoululaitoksen uudistaminen ja koulutusjärjestelmän tehokkuus. Lähiajan kysymyksiä tulee olemaan se, miten korkealaatuisten koulutuspalvelujen tasa-arvoinen saavutettavuus pystytään turvaamaan, kun nuorisoikäluokat pienenevät. On muistettava, että talouden yhdentyminen merkitsee kehitystä kohti erikoistuvaa maailmanlaajuista työnjakoa ja kiristyvää kilpailua. Tulevaisuuden merkittävimpiä haasteita tulee olemaan kasvaviin osaamisvaatimuksiin vastaaminen koulutuksen laatua vahvistamalla. Nyt on entistä tärkeämpää se, että koulutusjärjestelmä toimii tehokkaasti. On myös tärkeää, että koulutuspolitiikan keinoin vaikutetaan yhteiskunnan ja työelämän kehitykseen sekä yksilöiden mahdollisuuksiin. Mutta myös on tärkeää, että koulutuspolitiikan keinoin vahvistetaan alueellista erityisosaamista.

Koulutuksen tulevaisuuden kehittämistarpeina nähdään muun muassa seuraavia asioita:

Ensinnä on kouluhyvinvoinnin lisääminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Tätä varten on käynnistetty laaja-alainen toimenpidekokonaisuus. Koulua onkin kehitettävä lasten ja nuorten hyvinvointia edistäväksi yhteisöksi.

Toisena koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa lisätään koko koulutusjärjestelmässä. Erityisenä haasteena nähdään poikien ja miesten vähäisempi osallistuminen lukiokoulutukseen ja suurempi koulutuksen keskeyttäminen ammatillisissa ja korkeakouluopinnoissa. Lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa aloittavien sukupuolirakennetta olisi jatkossa pyrittävä tasoittamaan. Alueellisesti tasapainoisella koulutustarjonnalla edistetään ja vahvistetaan tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien toteutumista ja alueiden elinvoimaisuuden säilyttämistä.

Kolmantena kehittämistarpeena nähdään aikuisväestön oppimismahdollisuuksien kehittäminen. Työssä olevan työikäisen aikuisväestön ammattitaidon kehittäminen ja uudistaminen sekä työssä jaksamisen ja viihtymisen tukeminen edellyttävät riittävän laajaa aikuiskoulutusta. Tavoitteena on, että vuosittain työikäisestä aikuisväestöstä osallistuisi koulutukseen vähintään 60 prosenttia vuoteen 2008 mennessä.

Arvoisa herra puhemies! Neljäntenä ja erittäin tärkeänä on koulutuksen laatu ja saatavuus. Suomen hyvinvoinnin tason ja laadun parantaminen, kestävän kehityksen tukeminen sekä kansantalouden kasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen edellyttävät koko väestön koulutus- ja osaamistason jatkuvaa kohottamista ja elinikäisen oppimisen perustalle rakentuvaa myönteistä suhtautumista oppimiseen.

Viidentenä on pätevän ja osaavan opetushenkilökunnan saatavuudesta huolehtiminen oikein mitoitetulla opettajankoulutuksella ja opettajien täydennyskoulutuksen kehittämisellä.

Kuudentena halutaan edelleen jatkaa koulutusjärjestelmän kansainvälistämistä. Koko koulutusjärjestelmän ja erityisesti korkeakoulutuksen kansainvälistyminen on keskeinen menestymisen edellytys kansainvälistyvässä kilpailussa.

Seitsemäntenä tulee korkeakoululaitoksen rakenteellinen kehittäminen ja kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen.

Kahdeksantena ja erittäin tärkeänä asiana ovat koulutusurat ja opintoaikojen nopeuttaminen. Tavoitteena on nimittäin, kaikki nuoret siirtyvät työelämään ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneina. Tavoitteena on, että perusopetuksen päättävistä 97 prosenttia vuoteen 2008 mennessä ja 97,5 prosenttia vuonna 2009 aloittaa samana vuonna toisen asteen koulutuksensa tai perusopetuksen lisäopetuksessa. Koulutuksen keskeyttäminen on merkittävä ongelma, ja sen vähentämiseksi on käynnistettävä laaja-alainen toimenpideohjelma. Läpäisyn painoarvoa ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulutuksen ja yliopistojen rahoituksen määräytymisperusteina nostetaan. Oppilaiden ja opiskelijoiden ohjausta kehitetään kaikilla koulutusasteilla.

Viimeisenä eli yhdeksäntenä, mutta ei kuitenkaan vähäisimpänä, tulee koulutuksen ja työelämän lähentäminen. Työelämän muuttuviin ja kasvaviin osaamistarpeisiin vastaaminen sekä innovaatio- ja kehittämistoiminnan edistäminen edellyttävät tiivistä yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välillä. Koulutuksen järjestäjien valmiuksia työelämän kehittämiseen ja palvelutoimintaan liittyvien tehtävien hoitamiseen vahvistetaan. Työnantajien velvollisuuksia ja vastuuta koulutuksen järjestämisestä ja rahoituksesta tulee lisätä.

Arvoisa herra puhemies! Lopuksi muutama sana valiokunnan lausumaehdotuksista. Niitähän on 8 ja kaikki ovat tärkeitä, mutta erityisesti haluan maakuntien kasvattina nostaa sieltä esille lausumat 2 ja 3. Eli lausumaehdotus 2: "Eduskunta edellyttää hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin koulumatkojen enimmäiskestoaikaa koskevien säännösten muuttamiseksi siten, että pienten koululaisten kuljetusajat lyhenevät nykyisestä. Selvitykseen tulee sisällyttää myös erityisoppilaitosten oppilaista aiheutuvat viikonloppumatkojen järjestelyt ja kustannukset." Ja lausumaehdotus n:o 3: "Eduskunta edellyttää, että koulumatkatuesta ja järjestelmän toimivuudesta tehdään kokonaisarvio ja ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin järjestelmän epäkohtien poistamiseksi."

Pertti Hemmilä /kok:

Herra puhemies! Tuskin kovin monta kertaa eduskunnalle on esitelty valiokunnan mietintöä, johon olisi liitetty peräti kahdeksan ponsilausumaa, mutta nyt on sekin nähty, ja se tullaan näkemään ja kokemaan eduskunnassa, että eduskunta varmasti hyväksyy nämä kahdeksan lausumaehdotusta, jotka valiokunta mietintöönsä on liittänyt.

Arvoisa puhemies! Liian moni nuori valmistuu koulusta suoraan työttömäksi. Tukiopetusta saa nykyään yhä useampi oppilas. Erityisen tuen tarve on selvästi jatkuvasti lisääntynyt. Jonkin muotoista erityisopetusta tarvitsee jo lähes joka viides oppilas. Pieniä, hyvin toimivia kouluja on kunnissa jouduttu lopettamaan, luokkakoot ovat monesti liian suuria, rauhattomuus ja oppimisvaikeudet lisääntyvät. Lakkautuksia on vauhdittanut erityisesti tänä vuonna valtionosuuksien jaossa tapahtunut muutos.

Oppilashuoltotyön aloittaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on erittäin tärkeää. Neuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulun yhdessä tulisi kantaa vastuuta jokaisesta lapsesta jo vauvasta lähtien läpi koko hänen koulutiensä. Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tulee puuttua lapsen erilaisiin kehityshaasteisiin. Varhaisella puuttumisella voidaan eliminoida myöhempää häiriökäyttäytymistä, ennakoida oppimisvaikeuksia ja pitää huoli siitä, että mahdollisimman moni lapsi kykenee suoriutumaan oppivelvollisuudesta tasapainoisesti. Näin luodaan myös edellytykset sille, että nuorilla on halukkuutta kouluttautua ammattiin. Esimerkiksi varsinaissuomalaisessa Tarvasjoen kunnassa on saatu aikaan erittäin hyviä tuloksia seuraamalla tiiviisti jokaisen lapsen tilannetta eri hallinnonalojen yhteistyönä. Kun lapsen asioita hoidetaan kokonaisvaltaisesti alusta saakka, luodaan mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle hyvät eväät elämän varrelle. Samalla myös säästetään yhteiskunnan kokonaiskustannuksissa. Varhaislapsuuden ja kouluiän laiminlyöntejä ei tarvitse maksaa myöhemmin työttömyys- ja muina sosiaalikustannuksina.

Herra puhemies! Tässä koulutuspoliittisessa selonteossa ja sinänsä ansiokkaassa mietinnössä on hämmästyttävän vähän mielestäni puututtu ammatilliseen koulutukseen ja sen kehittämiseen. Elinkeinoelämä on jo pitkään tuonut esille huolensa siitä, ettei niin sanottujen tavallisten töiden tekijöitä tule olemaan riittävästi, kun suurin osa nuorista hankkii korkeakoulututkinnon. Työvoimapoliittisesti tämä näkyy siinä, että yhä enemmän korkeasti koulutettuja ihmisiä on työttömänä ja toisaalta käytännön töiden tekijöistä on monella alalla huutava pula. Esimerkiksi Turussa, arvoisa puhemies, tilanne on sellainen, että yhtä toimistosihteerin paikkaa joissain yrityksissä tai virastoissa hakee jopa satoja hakijoita. Jotta kysyntä ja tarjonta kohtaisivat ammatillisen koulutuksen osalta, on ensin ymmärrettävä eri alojen työvoimatarpeet ja sen jälkeen kohdennettava koulutusmäärät oikein. Lisäksi houkuttelevuuteen on panostettava, jotta nuoret näkevät ammatillisen koulutuksen varteenotettavana vaihtoehtona.

Arvoisa puhemies! On syytä tässäkin yhteydessä kiinnittää huomiota erityisopetuksen nopeaan kasvuun. Erityisopetusta tarvitsevien oppilaiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1997 vuoteen 2004. Syksyllä 2004 heitä oli jo 6,7 prosenttia kaikista oppilaista. Tukiopetusta saa nykyään yhä useampi oppilas, vuoden 2004 lopulla jo noin 15 prosenttia kaikista oppilaista. Erityisen tuen tarve on kaiken aikaa selvästi annetun tuen määrää suurempi. Lukioissa erityisopetuksen tarve on noin 5—10 prosenttia koko lukioiden opiskelijamäärästä. Erityisopetukseen suunnattavia määrärahoja tulisikin kasvattaa siten, että mahdollisuudet hyvään erityisopetukseen kunnissa säilyisivät.

Monessa kunnassa on yhä suurempia vaikeuksia selviytyä peruskoulutukseen liittyvistä arkipäivän haasteista. Mainitsen tässä muutamia esimerkkejä Erilaisten oppijoiden liiton neuvoista, ohjeista siis, tilanteisiin, kun lapsi ei opi: "Opeta opiskelutekniikkaa. Keskustele oppilaasi kanssa: miettikää yhdessä oppilaan ominta tapaa oppia uutta. - - Anna aikaa. - - Kun kirjoitat taululle, älä puhu samalla: moni haluaa nähdä suun liikkeet. - - Mieti monta tapaa selittää sama asia eri tavalla." Erityisopetusta tarvitseva lapsi ja nuori tarvitsee aikaa sekä enemmän huomiota kuin tavallisella tavalla oppiva lapsi. Mutta tuon ajan antamiseen ei opettajilla nykyisellään juuri missään kunnassa ole mahdollisuuksia. Monessa koulussa muutama häirikköoppilas pilaa koko koulun ilmapiirin ja rampauttaa opetuksen. Opettajilla ja sosiaalityöntekijöillä ei yksinkertaisesti ole keinoja tai kunnalla rahaa puuttua tällaisiin ongelmiin ja ratkaista tilannetta. Sellaiset lapset, jotka häiriköivällä käyttäytymisellään myrkyttävät koko kouluyhteisön, tulee saada järjestykseen niin heidän itsensä, muiden oppilaiden kuin myös koulun koko henkilöstön vuoksi. Lisäksi olisi selkeästi ymmärrettävä, mitä tarkoittaa erityisopetus. Vuosia sitten puhuttiin siitä, miten jotkut oppilaat laitettiin tarkkailuluokalle. Tuon tyyppiset tarpeet ovat vain murto-osa nykyisistä hyvin erilaisista erityisopetuksen tarpeista. Erityisopetuksen määrärahat ovat jatkuvasti tarpeisiin nähden liian niukat. Mahdollisuuksia hyvään erityisopetukseen juuri missään kunnassa ei ole olemassa.

Arvoisa puhemies! Kouluikään tulevien ikäluokkien pienentyessä meillä olisi tulevina vuosina hyvät mahdollisuudet varmistaa lapsille hyvä ja turvallinen kouluympäristö. Mutta jatkuvat säästöt lasten koulutukseen ja muihin perheiden tarpeisiin kuuluviin etuihin liittyen tulevat vielä kostautumaan isona henkisenä ja konkreettisena laskuna, ehkäpä jo lähivuosien aikana. Varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa säästäminen tulevat tarkoittamaan useiden lasten syrjäytymistä, pysyviä sosiaalisia vaikeuksia ja vaikeuksia sijoittua työelämään.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomi on lunastanut osaamisellaan paikkansa maailmassa. Olemme menestyneet Pisa-tutkimuksissa, kilpailukykytilastoissa olemme jatkuvasti kärjen tuntumassa. Kuitenkin jopa Oecd kritisoi Suomen valtiota siitä, että tasa-arvo koulutuksessa ei toteudu. Maaseudun pienten koulujen asema on viime vuosina heikentynyt. Pitemmällä tähtäimellä tämä kehitys voi vaarantaa Suomen kilpailukykyä.

Saamme päivittäin lukea rankkoja uutisia lasten ja nuorten pahoinvoinnista ja lisääntyvistä mielenterveysongelmista, yhä yleisemmiksi käyvistä oppimisvaikeuksista ja kasvavasta erityisopetuksen tarpeesta, opettajien ja oppilaitten uupumuksesta, kohtuuttomiksi kasvavista koulumatkoista. Lähikouluja lakkautetaan ja yksityiskoulujen perustamista rajoitetaan. Tutkimusten mukaan kouluviihtyvyys on huono. Olemme itse lyhytnäköisesti uhraamassa lasten hyvinvoinnin tehokkuudelle ja saman tien luovuttamassa osaajan manttelin toisille. Perusasteen koulutuksesta tinkiminen tulee meille kalliiksi. Säästämiseen ei ole edes todellista tarvetta. Oecd-tilastot kertovat, että koulutuskustannukset ovat Suomessa nytkin vain EU:n keskitasoa.

Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelma sisältää monia asioita, jotka tukevat pienten koulujen tarpeellisuutta. Hallitusohjelmassa halutaan ehkäistä syrjäytymistä painottamalla lasten ja nuorten oikeutta henkisesti ja fyysisesti turvalliseen kasvuympäristöön. Ihmisten yhdenvertaisuutta ja alueiden tasa-arvoa halutaan vahvistaa. Alueelliseksi vetovoimatekijäksi ymmärrettyä koulutus-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden verkostoa on tarkoitus tukea. Lähikouluperiaatetta luvataan vahvistaa. Terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön takaaminen koetaan tärkeäksi, ja hallitusohjelman mukaan se taataan lisäämällä koulurakentamisen, erityisesti peruskorjauksen, määrärahoja. Myös hyvän perusopetuksen ja tuloksellisesti toimivan koulun laatusuositukset ovat laadintalistalla, samoin paikallisen arviointitoiminnan tehostaminen. Hallitusohjelma ei myöskään sivuuta kodin ja koulun yhteistyön merkitystä.

Pienten koulujen asema on turvattava. Erittäin vaikeasti tulkittavat valtionosuusuudistusta koskevat ohjeistukset eivät ole kohtuullisella perehtymisellä kansalaisten eivätkä virkamiesten ymmärrettävissä. Lisäksi kannattavuuslaskelmat tehdään erittäin kapeasti. Kun lähtökohtana on saavuttaa lyhytaikaisia kuntatalouden säästöjä, on päätöksenteko varsin näköalatonta.

Valitettavasti omassa kotikaupungissani Keuruulla viime maanantaina tehtiin juuri tällainen vailla näköaloja oleva päätös, jossa kaupunginvaltuusto päätti aloittaa Haapamäen yhteiskoulun lukion lakkauttamisen vastoin kaikkia niitä kehittämissuunnitelmia, joilla siitä voitaisiin muodostaa toisen asteen koulutuskeskus, jossa voitaisiin suorittaa kaksoistutkintoja, lukiotutkinto, ylioppilastutkinto ja ammatillinen tutkinto — itse asiassa kolmoistutkinnosta voisi jopa puhua. Tämä näköalattomuus ulottuu laajalti tämän hetken säästöjä, näennäisiä säästöjä, etsivään päätöksentekoon.

Suomalaisten kannattamia pieniä kouluja ei saa eikä tarvitse säästää hengiltä, tulisi etsiä ratkaisut jatkaa niiden toimia. Perusopetukseen tulee panostaa varoja entistä enemmän ja niitä tulee kohdentaa innovatiivisemmin. Läheisyyden ekonomia tulee aina ottaa huomioon kouluverkkopäätöksien pohjalla olevissa laskelmissa. Vaihtoehdoille, erilaisille ja aidosti innovatiivisille ratkaisuille, on luotava suotuisa kasvualusta ja reilusti elintilaa. Pienten koulujen puolustamiseen käytettävän energian tulee vihdoin voida kanavoitua muille elämänalueille koulujen kehittämiseksi, toiminnan nykyaikaistamiseksi.

Valtion tulee ottaa vastuu koko maan kattavan kouluverkon säilyttämisestä. Valtionosuusjärjestelmä tulee rakentaa siten, että kunnilla on sekä tarve että kyky säilyttää kouluverkko ja kehittää sitä alueellisesti kattavaksi. Tarvittaessa opetukseen osoitetut valtion varat tulee korvamerkitä.

Lähikoulutakuu tulee ottaa käyttöön siten, että lapset eivät joudu käyttämään päivittäisiin koulumatkoihin yhtään yli lain salliman rajan. Tällä hetkellä laki määrää, että oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään 2,5 tuntia ja lukuvuoden alkaessa 13 vuotta täyttäneen tai erityisopetusta saavan koulumatka saa kestää enintään 3 tuntia. Näissä rajoissa koulupäivälle kertyy jo kohtuuttomasti pituutta. Koska lakia nyt rikotaan 359 lapsen kohdalla, sen noudattamista tulee valvoa. Samalla kun koulumatkoja tehtäessä joudutaan odottamaan aikaa koululla, tälle odotusajalle tulisi löytää mielekäs koulun tai harrastustoiminnan ohjaama käyttö.

Pienet oppimisympäristöt tulee tunnustaa laadullisesti tasavertaisiksi ja pienet ryhmäkoot tarvittaessa itseisarvoksi. Tutkimustuloksia pienten koulujen hyvistä oppimistuloksista, tiiviistä yhteistyöstä koulun ja kodin välillä, välittämisen ja huolehtimisen kulttuurista sekä sosiaalisten taitojen omaksumisesta erityisesti yhdysluokkaopetuksessa tulee käyttää koulujärjestelmää kehitettäessä. Yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä opitaan pienissä yksiköissä ja nimenomaan pienten koulujen yhdysluokissa. Yhdysluokkaopetuksen arvo muiden opetusmenetelmien joukossa tulee tiedostaa. Se on erittäin vaativa taito opettajalle. Sitä pitää edelleen tutkia ja kehittää ja siihen tulee kannustaa.

Teknologian tarjoamia mahdollisuuksia ja uudenlaisia pedagogisia menetelmiä tulee hyödyntää, jotta oppivelvollisuuden suorittaminen voitaisiin taata myös erityisissä olosuhteissa. Budjettiin on voitava palauttaa pienten koulujen erityislisä.

Myös pienten lukioiden asema tulee turvata, eikä valtionosuuden yksikköhinnan perusteita saa heikentää vaan päinvastoin tulee etsiä ne ratkaisut, joilla — jos samassa kunnassa on toiminnassa useita lukioita — pieni lukio voisi saada valtionosuuden yksikköhinnan sen tunnusluvun mukaan, mikä tulisi sen koulun koon pohjalta. Tässä on kysymys asiasta, joka hankaloittaa kuntaliitoksia, kun kuntaliitosten myötä nykyisten kuntien lukiot tulevatkin yhdeksi suuren kunnan monista lukioista ja silloin niitten valtionosuudet nykykäytännöllä ovat laskemassa ja varmasti silloin menetetään lähilukioita ja lähiyläasteita, koulun lähipalveluita. Valtionosuuden laskentakaavaan sisältyvät perusluvun portaat — 200, 60, 40 opiskelijaa — tulee säilyttää. Valtion tulee jatkaa pienten lukioitten oppimisympäristön kehittämisen tukemista muun muassa tieto- ja viestintätekniikan keinoin, niin että mahdollisuudet kilpailukykyiseen kurssitarjontaan turvataan. Jos menetämme aikanaan ponnisteluilla saadun lukioverkon, palaamme 30- ja 40-luvun tilanteeseen, jolloin on pitkät koulumatkat, mutta maaseudulla koululaisbussit ovat kadonneet, jotka muutama vuosikymmen sitten kulkivat, ja jos kunnat säästävät siinä, että lukiolaisille ei tarjota koulumatkakyytejä, silloin tilanne todella menee vuosikymmeniä taaksepäin, viime sotia edeltävälle tasolle.

Yksityiskoulujen toimilupiin tulee suhtautua myönteisesti kategorisen kielteisen suhtautumisen sijaan. Yksityiskouluja tarvitaan paikkaamaan kouluverkon aukkoja ja tarjoamaan vaihtoehtoja. Vanhemmilla ja kyläläisillä on oltava niin halutessaan oikeus jatkaa koulunsa toimintaa yksityiskouluna. Kunta on velvoitettava luovuttamaan tarpeettomaksi käynyt koulukiinteistö yksityiskoulun toiminnasta vastaavan johtokunnan hallintaan. Valtiovallan on pidettävä huolta siitä, ettei opetuskäyttöön valtion avulla rakennettuja kiinteistöjä tarpeettomasti hävitetä.

Pienten koulujen ylläpito- ja lakkauttamispäätösten taustalla olevien laskelmien tulee olla aina kokonaisuutta huomioivia, selkeästi tulkittavia ja avoimesti esillä, samoin seurausvaikutusten arvioinnin. Päättäjät ja virkamiehet on velvoitettava seurausvaikutusten arviointiin ja suunniteltujen säästöjen ennakoituun mutta myös toteutumisen jälkeiseen — mikäli säästöjä on edes tullut, yleensä tulee lisäkuluja — seurantaan ja näistä johtopäätösten tekemiseen.

Valtion tulee myöntää erityistä kyläkouluavustusta epävakaassa tilanteessa oleville kouluille. Emme saa hukata pieniin kouluihin liittyvää oppimisen kulttuuria. Koulujen merkitys myös ympäristölleen on moniulotteinen, eikä niitten arvoa voida yksin rahassa mitata. Valtion tulee aktiivisesti etsiä keinoja, jotta lähikoulut maalla ja kaupungeissa voisivat edelleen olla dynaamisia ja tulevaisuusorientoituneita vaikuttajia, jollaisia ne ovat aina olleet.

Kaarina Dromberg /kok:

Arvoisa puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy vastalauseen 1 lausumaehdotukset, kohdat 1, 2 ja 4 sekä edustajille monisteena jaetun lausumaehdotuksen, joka sisällöltään vastaa vastalauseeseen 1 sisältyvää 3. lausumaehdotusta, ja haluan vielä sen lukea tässä ääneen:

"Eduskunta edellyttää, että opiskelijoiden opintososiaalista asemaa parannetaan lakialoitteessa LA 111/2006 vp esitetyllä tavalla siten, että opintotuen opintorahaa korotetaan vastaamaan paremmin opiskelijoiden elinkustannuksia, että opintolainan valtiontakauksen määriä muutetaan ja että opiskelijan vapaan tulon rajoja korotetaan kahdellakymmenellä prosentilla;

lakialoitteessa LA 120/2006 vp esitetyllä tavalla siten, että opintolainan valtiontakauksen määriä muutetaan ja opintolainan houkuttelevuutta parannetaan ottamalla käyttöön verotuksessa tehtävä nykyistä laajempi opintolainavähennys."

Te tiedätte kaikki sitten, kun te äänestätte, mikä se sisältö oli tuossa lausumaehdotuksessa.

Haluan kuitenkin tässä valiokunnan puheenjohtajana myöskin kiittää siitä monipuolisesta ja ansiokkaasta keskustelusta, jota tänään täällä on käyty. Erilaisia näkemyksiä on tullut esille. On pidetty hyvänä tätä työtä, mitä tehdään nimenomaan lasten ja nuorten hyväksi, ja niitä koulutusedellytyksiä, joilla luodaan Suomeen sitä hyvinvointia ja myöskin hyvinvointia kouluihin.

Mutta haluan vielä lisäksi puuttua myös muutamaan aiheeseen. Kun täällä tuli esille rahoitus ja keskusta kuulutti sitä, miten kokoomus on sitten tähän rahoitukseen itse valmis, niin me olemme valmiita siinä mielessä, että koska nämä ikäryhmät pienenevät koko ajan, niin ne varat käytetään nimenomaan koulutukseen, sen laatuun ja niihin ongelmakohtiin, mitä tänä päivänä siellä koulutuksessa on. Rahat kyllä löytyvät tänä päivänäkin, jos vain halutaan, kun tiedetään, kuinka hyvä kansantulo ja hyvä menestys taloudellisesti meillä on ollut. Se on nyt vaan tahtotilasta kiinni.

Sitten muutamaan muuhunkin asiaan haluaisin kiinnittää huomiota, kuten oppilaanohjaukseen. On erittäin tärkeätä nuorten kannalta, että he osaavat jo siihen opiskeluunsa ottaa oikean suunnan ja myöskin omaa uraansa kehittää mahdollisimman varhaisesta vaiheesta. Nyt oppilaanohjauksessa on tavattoman suuria ryhmiä niillä oppilaanohjaajilla elikkä oppilaiden määrän täytyy olla myöskin lukioissa pienempi kuin joku 500. Toisin sanoen nivelvaiheet ovat erittäin tärkeitä oppilaanohjauksen kannalta. Mutta tähän työhön täytyisi myöskin vanhemmat ottaa mukaan, koska monta kertaa on vääriä käsityksiä myöskin oppilaiden vanhemmilla, taustalla.

Seuraava asia, mihinkä haluaisin kiinnittää huomiota, on kouluterveydenhuolto. Monissa kunnissa on alettu pihistää nimenomaan kouluterveydenhuollosta ja lääkärien tarkastuksista oppilastarkastuksissa ja myöskin terveydenhoitajien jaetuista tehtävistä. Meillä on kouluterveydenhuollon lisäksi myöskin neuvolatoimintaa, ja tätä kautta tämä kouluterveydenhuolto on joutunut monta kertaa kärsimään. Siitä on tehty suorastaan tilastoja, miten tämä tällä hetkellä on hoidettu.

Yliopistoista ja nimenomaan yliopistojen tarkastelusta uudelta pohjalta, että me pärjäisimme kansainvälisessä kilpailussa, on ollut hyviä ehdotuksia. Tätä innovaatioyliopistoa, joka on kehitteillä myöskin Pääkaupunkiseudulle, pidän erittäin tärkeänä asiana, jossa TKK:n — Teknillisen korkeakoulun — kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistelmänä voitaisiin viedä eteenpäin tällaista innovatiivista yliopistoa. Samaten on Turussa kehitteillä hyvä järjestelmä, jossa Turun yliopisto ja kauppakorkeakoulu ryhtyvät yhteistyöhön, samoin Kuopiossa ja Oulussa. Nämä ovat niitä malleja muulle maalle, miten me voimme kehittää tätä yliopistojärjestelmää niin, että me pärjäämme kotimaassa ja myöskin kansainvälisessä kilpailussa.

Tähän liittyy oikeastaan vahvasti tämä koulutusvienti, josta kokoomus on myöskin tehnyt oman lausuman, kun emme saaneet sitä valiokunnan käsittelyssä vietyä läpi. Kun me kävimme valiokuntana Helsingin yliopistossa vierailulla, selkeästi tuli se viesti meille, että koulutusviennillä on suuri kysyntä muualla maailmassa ja nyt on kiinni vain lainsäädännöstä, saavatko he ottaa maksuja siitä koulutuksesta, jota he olisivat valmiit antamaan. Tähän täytyisi saada muutos, että me voisimme viedä sitä osaamista, tietotaitoa, myöskin kansainvälisille kentille ja vahvistaa meidän omaa yliopistokenttäämme taloudellisesti.

Kunta- ja peruspalvelu-uudistus on käsittelyssä täällä eduskunnassa ja myöskin meillä sivistysvaliokunnassa. Minun mielestäni ed. Risikko toi erittäin hyvin esille sen, miten sitä tulisi viedä koulutuksen kannalta eteenpäin. Mielestäni siinä tämä ammatillinen puoli ja koulutuspuoli on alistettu kokonaan sosiaali- ja terveyspuolen ehdoilla toimimaan, myöskin rahoituksellisesti valtionosuusjärjestelmänä. Siinä mielessä nykyinen järjestelmä pelaa todella hyvin. Miksi muuttaa sitä niin, että raha kierrätettäisiin kuntien kautta, kun me tiedämme kuntien taloudellisen tilanteen? Emme voi olla ollenkaan varmoja, että se rahasumma todellakin tulee niille järjestäjäyhteisöille. Siinä mielessä nykyinen järjestelmä on toiminut todella hyvin. Myöskään se, että siinä tehtäisiin muutoksia tähän määrittelyyn elikkä asukaspohjainen määritelmä tulisi tälle pohjaksi, ei toimi kyllä opetuksen kannalta, vaan oppilaspohjainen olisi oikeudenmukainen järjestelmä, jolla sitä tulisi viedä eteenpäin. Toivon, että tästä päästäisiin järkevään menetelmään ja järkevään toimintatapaan myöskin oppilaitosten ja koulutuksen kehittämisen kannalta.

Täällä on paljon keskusteltu myöskin yksityiskouluista. Se on järjestelmä, joka tukee myöskin tiettyjä vahvuuksia, ja siellä on myöskin erilaisia opetusmenetelmiä, joita on kyllä pikkuhiljaa sulautettu myöskin normaaliperuskouluun. Mutta niillä on oma merkittävä roolinsa myös niiden lasten kohdalla, jotka haluavat nimenomaan enemmän luovaa kulttuurista koulutusta ja erityiskoulutusta, ja niiden asema täytyisi jatkossa turvata. Se määrä on nimittäin naurettavan pieni verrattuna normaaliin peruskoulujärjestelmään, mikä on meidän pohjamme koulutukselle.

Sitten vielä yksi asia. On nyt huolestuttavaa, kun ei ministeri vastannut ollenkaan kysymykseen näistä ammattilukioista, koska selkeästi on kehitteillä tämmöinen järjestelmä. On lyhyen tähtäimen toimenpiteitä jo, miten edistetään nykyistä yhteistyötä, ja täällä on kolmetoista kohtaa merkattuna jo, millä päästään hivuttautumaan tähän ammattilukioon, joka ei kyllä ole minun mielestäni toimiva järjestelmä. Se on Ruotsissa jo kokeiltu — huonommat oppimistulokset — ja todettu, ettei se toimi yhteiskunnan tarpeita vastaavasti. Pitkän tähtäimen toimenpidesuunnitelmista jo on luettavissa, että laaditaan valtakunnallinen toisen asteen koulutusstrategia ja toteuttamissuunnitelma tästä asiasta, muodostetaan yhtenäinen toisen asteen koulutuksen ylläpitojärjestelmä ja muodostetaan yhtenäinen ammattilukion opetussuunnitelma. Tästä työstä täytyy kyllä meidän kaikkien keskustella, että meillä edelleenkin säilyisi yleissivistävä lukio ja ammatillinen puoli toisella asteella toteuttaisi omaa toimintaansa. Yhteistyötä voidaan tehdä ja kaksoistutkintoja niin kuin nykyisinkin, mutta ammattilukiojärjestelmä ei sovi suomalaiseen järjestelmään, vaan meillä täytyy olla myöskin täällä duaalimalli, yleissivistävä lukio, joka johtaa korkeakouluopintoihin, ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin, ja ammatillinen puoli näiden molempien linjojen vahvuudet täytyy meidän myöskin tulevaisuudessa ymmärtää, niin että me menestymme täällä kotimaassa ja erityisesti myöskin kansainvälisesti.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Koulutuksesta puhuttaessa tulee ensiksi mieleen se, että koti kasvattaa ja koulu opettaa. Opettaja tekee koulun, sanotaan. Usein on ollut esillä Suomen hyvä menestys Pisa-tutkimuksessa, koululaitosta on tultu ihailemaan, ja siihen ovat tutustuneet monesta eri maasta tulleet vieraat eri puolilla Suomea. Kouluruokaa on maisteltu ja se on hyväksi todettu.

Kuitenkin suomalaislapset viihtyvät huonosti koulussa. Tuki- ja liikuntaelinvaivat sekä mielenterveyteen liittyvät ongelmat eivät saa riittävästi huomiota. Onneksi vihdoinkin on ryhdytty enemmän kiinnittämään huomiota kouluissa pulpetteihin ja työolosuhteisiin. Kuitenkin oppilashuollon palveluita pitää tarjota enemmän. Nuorten terveysongelmiin on puututtava varhaisessa vaiheessa ja osaavasti. Syrjäytymistä ja yksinäisyyttä on poistettava.

Lisäksi opiskelijoille on taattava riittävä opintoraha, asunto ja opastus opiskeluissa. Juuri eilen viimeksi kuulin, että inhimillinen virhe oppilaan opiskelun ohjauksessa oli johtanut tytön sellaiseen ainevalintaan, joka saattaa merkittävästi haitata päämäärän saavuttamisessa haluttuun ammattiin. Siis on oltava riittävästi aikaa ja muita resursseja perehtyä nuorten tarpeisiin koulutuksen suhteen. Ohjauksen tärkeys pätee niin korkeakouluopintoihin kuin ammatilliseenkin koulutukseen.

Maamme tarvitsee myös mestareita, ei vain maistereita. Ylioppilaiksi kouluttautuu noin 60 prosenttia nuorista. Kättentaidot ovat tärkeitä. Oppisopimuskoulutusta on onneksi lisätty, se antaa hyvän työpaikan monelle. Lisäksi ammattiosaajista on pulaa, joten koulutuksen on yhä paremmin vastattava työvoimapulaan. Ei voi kouluttaa vain koulutuksen vuoksi. On oltava päämäärä, mihin ihmisiä koulutetaan, jotta he myös työllistyvät. Vain siten yhteiskunnan rattaat pysyvät pyörimässä.

Suomessa on 20 yliopistoa. Koulutuksen taso on hyvä. Mutta missä ovat suomalaiset huippuaivot? Monet ovat ulkomailla tai kotimaassa kykyihinsä nähden vaatimattomissa tehtävissä. Mielestäni sietää miettiä, voiko suomalaista tutkimusta ja yliopistokoulutusta entisestään parantaa ja terävöittää. Suomalaiset yliopistot ovat pudonneet yliopistojen listauksessa uhkaavasti alemmille tasoille entiseen listaukseen verrattuna. Asialle on tehtävä jotain, parannusta siis.

Elinikäinen oppiminen on tärkeää. Siten voimme turvata sen, että ihmiset ovat pitempään työelämässä. Osaaminen auttaa selviytymään työssä. Henkinen pääoma on kaiken kaikkiaan kilpailuvalttimme kansainvälisessä kilpailussa. Luovuutta Suomessa on enemmän kuin koskaan aiemmin. Sen on annettava löytää väylä koulutuksen kautta työelämään uusiksi ideoiksi, työpaikoiksi ja euroiksi.

Suomessa käytetään noin 6 prosenttia bruttokansantuotteesta koulutukseen. Se on Oecd-maiden keskitasoa. Paljon uudistuksia on tehty ja koulutukseen on suunnattu lisäresursseja 2000-luvulla. Miellyttäviä uudistuksia ovat olleet esiopetuksen kuljetusetuus sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan uudistus, joka tosin tuli vasta, kun Suomea oli kovisteltu asiassa. Muistaakseni Oecd arvosteli Suomea siitä, että alle 12-vuotiaat olivat paljon yksin kotona. Siitä alkoi rouva Eeva Ahtisaaren myötävaikutuksella puuttuminen lasten yksinäisiin aamu- ja iltapäiviin vanhempien ollessa töissä. Tässä onkin pähkinää purtavaksi päättäjille: miten sovittaa työelämä siihen, että keski-ikäisillä on lapsia kotona ja näiden keski-ikäisten vanhempien on samalla huolehdittava ikääntyvistä ja mahdollisesti sai-rastelevista sekä apua tarvitsevista vanhem-mistaan. Haasteita riittää.

Pienenevistä ikäluokista huolimatta on alueellinen koulutus hoidettava tasokkaasti koko laajassa maassamme. Koulupäivät eivät saa olla liian pitkiä koululaisille. Koulutuksen tason on oltava hyvä.

Haluamme Suomeen myös työperäistä maahanmuuttoa ja haluamme tarjota tulijoille koulutusta omalla kielellään. Onkohan se loppuun asti ajateltu? Kotouttamisen perusajatus on, että tulijat oppivat Suomen kielen ja kulttuurin, jotta he voivat sopeutua uuteen kotimaahansa ja työllistyä. Mikäli emme anna heille sitä mahdollisuutta, voi olla, että tulijat käpertyvät omiensa joukkoon ja Suomen kielen sekä kulttuurin tuntemus on niin heikkoa, että tulijat vieraantuvat entisestään valtaväestöstä.

Eivätkä Suomi-koulutkaan saa hallitukselta helpotusta, niille ei ole tullut vuosiin kustannustason noususta johtuvia korotuksia. Nytkin esimerkiksi Sveitsissä Suomi-koulut kipristelevät varojen puutteessa ja opettajat kustantavat sinne tarvikkeita omasta pussistaan. Tämä ei voi olla oikein.

Valitettavasti täytyy sanoa, että jopa kunnalliset koulutkin saavat yksityisiltä ihmisiltä lahjoituksia, koska kunta ei välttämättä pysty tarjoamaan koululaisille koulutarvikkeita. Nämä henkilöt eivät vain halua toiminnalleen julkisuutta. Onhan meille monelle tuttua koulujen vanhempainyhdistysten toiminta.

Toivon, että koulutukseen suhtaudutaan siihen tarvittavalla vakavuudella. Nuoret on ohjattava tavalla tai toisella ammattiin johtavaan koulutukseen, ja valmistumisen ammattiin on oltava kirkas päämäärä. Muuten uhkaa syrjäytyminen ja ajautuminen seuraan ja poluille, jotka johtavat vääränlaiseen tulevaisuuteen.

Onneksi ikärasismi on työvoiman puutteen vuoksi hiljakseen poistumassa työmarkkinoilta. On ilo nähdä ikäihmisiä opiskelemassa tietokoneen käyttöä ja muutakin. Harmaat pantterit on vihdoinkin hyväksytty. Siitä kuuluu kiitos jokaiselle.

Toivon, että koulu ohjaa yhä useammat ammatinharjoittajaksi tai yrittäjäksi. Vain siten saamme yhteistä kakkua kasvatetuksi, jotta voimme jakaa suomalaisille koulutusta ja terveyspalveluita. Yrityselämään ohjaus pitää kutoa sisään jo esiopetuksesta alkaen, ja sen tulee sisältyä korkeimpiin oppiarvoihinkin, kuten esimerkiksi lääkärin ja juristin tutkintoihin. Tähän saakka näitä ammattikuntia on mielestäni koulutettu lähinnä toisen palvelukseen.

Opettajat ovat tärkeä osa koulua. Heille on turvattava hyvä ja ajantasainen koulutus sekä jatkuva kouluttautuminen ammatissaan, jotta he jaksavat ja pysyvät ajan tasalla tiedoissaan ja taidoissaan. Koululaiset ovat koulussa, opinahjossa, oppimassa; vanhempien on hoidettava lasten kasvatustyö. Ei riitä, että lapsi on oma-aloitteinen ja osaa tulla koulun jälkeen yksin kotiin ja lämmittää siellä itse ruokansa.

Perhepolitiikkaan on löydyttävä terästystä ja tukea. Varsinkin keski-ikäiset vanhemmat ovat työsidonnaisia, mutta valtaosa heistä haluaa viettää tavallista perhe-elämää normaalissa arjessa. Heitä on siis kuultava, ja meidän päättäjien on pyrittävä asettumaan heidän asemaansa ja tehtävä siltä pohjalta parannuksia yhteiskuntaan.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Lauri Oinonen luki Suomen Kylätoiminta ry:n kanssa laatimani adressin "Kannanotto pienten koulujen puolesta" vaatimukset, joten en aio toistaa niitä. Mutta haluaisin kuitenkin todeta muutaman asian pienistä kouluista ja niiden tarvitsemasta tuesta.

Ensinnäkin pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelmassa on, että lähikouluperiaatetta tulee vahvistaa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja Oecd:kin on puuttunut asiaan ja todennut, että vaikka tässä mietinnössä todetaan, että meillä on suhteellisen hyvä tilanne, niin Oecd kuitenkin katsoo, että oppilaat ovat Suomessa hyvin eriarvoisessa asemassa, jopa tilanteessa, joka on laiton. Kyse on siis näistä koulumatkoista, jotka lain mukaan saavat kestää enintään 2,5 tuntia, mutta tällä hetkellä joka kymmenennessä kunnassa ja noin 400 oppilaan kohdalla kestävät yli tämän ajan. Kun mietinnössä ehdotetaan vielä koulumatkojen lain säätämän ajan keston lyhentämistä, merkitsee se sitä, että riski sille, että laittomia koulumatkoja tulee olemaan hyvin paljon enemmän, lisääntyy. Opetusministeri tässä ei vastannut kysymykseeni ja jätti sen huomiota vaille.

Näin ollen tässä tilanteessa mielestäni on tärkeätä, että lähikoulutakuu tulee ottaa käyttöön siten, että lapset eivät joudu käyttämään päivittäisiin koulumatkoihin yhtään yli lain salliman rajan. Tämä on tärkeätä ennen kaikkea tasa-arvoisen koulutuksen takaamiseksi koko maassa.

Toinen asia, jonka halusin ottaa esille, liittyy innovaatioyliopistoon. Täällä eduskunnassakin, Suomessa yleisesti ja EU:ssa aivan erikoisesti, innovaatioretoriikka nähdään eräänlaisena ratkaisuna yliopistojen kriiseihin, eurooppalaisen koulutuksen kriiseihin, myös Suomen yliopistorakenteen kriisiin. Tämä innovaatioretoriikka on erittäin vaarallista, koska se tavallaan estää näkemästä, mitkä asiat ovat todellisia ongelmia yliopistolaitoksessamme. Innovaatioretoriikan puitteissa yritetään saada yhteistyötä aikaan. Se on mielestäni erittäin hyvä asia, mutta innovaatioiden esteenä yliopistoissa on kuitenkin kaksi aivan eri ongelmaa:

Ensimmäinen on yliopistoissa lisääntyvä byrokratia. On ehdottoman välttämätöntä, jos halutaan, että tutkijat, opettajat käyttävät aikaa siihen, mihin se on tarkoitettu, tutkimiseen ja opettamiseen, että yliopistojen byrokratialle tehdään jotain. Erikoisen huonossa asemassa yliopistossa ovat määräaikaiset tutkijat, jotka joutuvat etsimään uutta rahoitusta usein EU:n kanavien kautta. Se merkitsee, että tutkija käyttää jopa 70 prosenttia ajastaan erilaisten hakemusten, selvitysten ja raporttien tekemiseen.

Toinen kysymys, johon tulee kiinnittää huomiota, on se, että Suomessa virkarakenne yliopistoissa ei tue yliopiston laadun kehittämistä. Usein virkoja on assistenttien tasolla ja sen jälkeen professorien tasolla ja siinä välissä ei ole mitään. Toisin sanoen suomalaisten tutkijoiden uraputket katkeavat. He joutuvat käyttämään suhteellisen suuren osan ajastaan joko määräaikaisissa tutkijanviroissa tai sitten erittäin huonosti palkatuissa viroissa, enkä yhtään ihmettele, että he lähtevät ulkomaille. Näin ollen yliopistojen virkarakenteen muuttaminen keskipainotteiseksi on mielestäni aivan ratkaiseva kysymys siinä, miten suomalaiset yliopistot tulevaisuudessa pärjäävät.

Suomihan nosti innovaatiorakenteen EU-puheenjohtajuuskautensa tärkeimmäksi asiaksi. Tästä on vielä näkemättä, saadaanko aikaan tuloksia, mutta innovaatioretoriikan asemesta toivoisin, että tartuttaisiin todellisiin ongelmiin.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittinen selonteko esittelee Pisa 2003 -tutkimuksen liian yksioikoisesti. Suomalaisten oppilaiden tulokset ovat maailmanlaajuisesti huippuluokkaa, mutta harhakuvaan oppimistulosten tasaisesta loistavuudesta emme saa tuudittautua.

Selonteko tarjosi erinomaisen kanavan kiinnittää huomiota tyttöjen ja poikien oppimistulosten eroihin. Suomalainen peruskoulu tuottaa myös alisuoriutujia koululaisten osaamisen huipputasosta huolimatta. Pojilla lukutaito ja luetun ymmärtäminen eivät vastaa heidän potentiaaliaan. Tyttöjen ongelmana puolestaan on poikia heikompi minäkuva ja itsetunto. Alisuoriutumisen karsiminen on suuri haaste peruskoulujärjestelmämme kehittämiselle. Millä keinoilla poikien opiskelumotivaatio herätetään ja tyttöjen itsetunto saadaan nostettua heidän osaamistasoaan vastaavaksi?

Arvoisa puhemies! Mielestäni uudistamishenkisesti ja ennakkoluulottomasti toteutettu opetus tyttö- ja poikaryhmissä on kokeilemisen arvoinen hanke parempien oppimistulosten ja tulevaisuuden tasa-arvoisuuden edistämiseksi. On muun muassa osoitettu, että oikeilla opetuksen virikkeillä tyttöjen ja poikien oppimistulokset ovat saman tasoisia. Vaikka haluttaisiinkin välttää perinteistä sukupuolten vertailua, pojat silti kaipaavat usein enemmän toiminnallisuutta ja tytöt taasen saavuttavat hyviä tuloksia rauhallisemman työskentelyn avulla. Erilliset opetusryhmät mahdollistavat erityistarpeiden huomioimisen ilman, että toisten oppimista vaikeutetaan. Oppimismotivaatio tulisi herättää heti kouluun tultaessa, opintojen alussa, sillä ongelmat motivaatiopuolella helposti kasaantuvat myöhemmin ja aiheuttavat pahimmillaan muun muassa juuri syrjäytymistä ja tuottavat koulupudokkaita.

Norjalainen miestutkija Ole Bredesen on eritellyt seikkoja, joiden takia sukupuoliperusteista ryhmäjakoa tulisi suosia. Ensinnäkin pojat saavat leijonanosan resursseista, kuten johtamisesta ja ajasta. Tytöt joutuvat tyytymään siihen, mitä jää jäljelle. Toiseksi kumpikin sukupuoli monopolisoi kaiken sen, mikä perinteisesti kuuluu kyseiseen sukupuolirooliin. Oman sukupuolen edustajien ympäröiminä erilaiset roolit sekoittuvat helpommin.

Arvoisa puhemies! Sukupuoliperusteinen ryhmäjako ei missään tapauksessa tähtää täydelliseen poikien ja tyttöjen erottamiseen parempien oppimistulosten varjolla. Koululla on tärkeä kasvatuksellinen rooli, eikä perinteisten sukupuoliroolien vahvistaminen tulevien sukupolvien keskuudessa saa olla oppimisen niin sanottua sivutuotetta. Osa tunneista on syytä pitää sekaryhmissä jo alaluokilla, ja myös yhteiset välitunnit ja ruokailut luovat päivittäisiä kontakteja tyttöjen ja poikien välillä.

Sivistysvaliokunta painottaa kannanotossaan, että tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Tyttö- ja poikaryhmiä koskeva kokeilu on ennakkoluuloton avaus, joka mielestäni tukee erittäin hyvin tätä sivistysvaliokunnan korostamaa tavoitetta.

Minna Lintonen /sd:

Arvoisa herra puhemies! On helppo jatkaa ed. Harkimon puheesta.

Siis eläköön suomalaisen koulutuksen tasa-arvo! Koulutusjärjestelmämme on maailman tasa-arvoisin Islannin jälkeen. Esimerkiksi Oecd:n tutkimuksissa olemme saaneet aina kiitettävät arvosanat viime aikoina. Tavoitteenamme on ollut, että kaikki oppilaat saavat yhtäläisen mahdollisuuden oppia kykyjensä mukaan.

On kuitenkin valitettavaa, että suomalaisen koulun opiskelutyyli suosii tiettyjä temperamentteja ja hylkii toisia. Uskallan väittää, ettei nykykoulu suosi poikien tapaa opiskella. He tekevät tehtäviään koko kropallaan. Poikien kokeileva, liikkuva ja elämyshakuinen tyyli opiskella ei aina sovi nykykoulun vaatimuksiin, ja aktiiviset ja impulsiiviset ja lyhytpinnaisemmat pojat suoriutuvat usein koulusta tyttöjä huonommin, mutta pärjäävät sitten työelämässä, niin kuin täällä eduskunnassakin, paremmin, on pakko myöntää. Tytöt sitä vastoin nauttivat koulun toistosta ja ovat istumakestäviä — tässäkin salissa taitaa olla tyttöjä enemmän kuin poikia. He ovat yleensä myös valmiit jaksamaan uuden oppimiseen liittyvän haasteen ja pelkäävät uusien asioiden uhkaavan vähemmän omaa maailmankuvaansa. Tyttöjen pärjääminen on myönteistä, ja heitä pitää siihen rohkaista. No, tasa-arvon asialla olemme olleet jo toistasataa vuotta, ja se hyvä työ jatkukoon. Erityisesti sivistysvaliokunta on nostanut tämän asian esille, ja siitä yhtenä sivistysvaliokunnan jäsenenä täytyy olla kyllä todella tyytyväinen.

Sitten yksi asia, mikä viime aikoina on todella huolestuttanut, on se, että koulutusjärjestelmämme loppupäästä löytyy kehittämisen varaa, ja kokoomuksen kansanedustajat ovat täällä ottaneet kyllä ihan ansiokkaasti esille tämän loppupään. Korkeakouluasteen opinnoissa Suomi ei kansainvälisesti hätyyttele kärkipaikkoja, se on myönnettävä. Korkeakouluissa näkyy myös voimavarojen ryöstöviljelyä. Opiskelijamääriä on kasvatettu, ja näin massaluentojen paino opetuksessa on väistämättä lisääntynyt. Korkeakouluverkon hajauttaminenkin näkyy. Huippuyksiköiden harvalukuisuus ei ole ihme, jos maan joka kolkkaan on haluttu haalia oppituoli alalta kuin alalta. Korkeakoulutukseen tarvittavat lisäpanokset on tulevina vuosina keskitettävä laadun nostamiseen, ja opiskelijoille on tarjottava riittävästi ohjausta, rahaa ja materiaalia kunnianhimoisia tutkimushankkeita varten. Myös opetusministeriössä valmisteltu ajatus yliopistojen yhdistämisestä ansaitsee kuitenkin, vaikka sille vastustajiakin on, mahdollisuuden tulla huolellisesti pohdituksi.

Mutta hyviä yhteistyöhankkeita on tuettava, ja näin puhemiehen kunniaksi on nostettava esiin hyvänä esimerkkinä Turun yliopiston, ammattikorkeakoulun, Åbo Akademin ja Turun kauppakorkeakoulun hyvä yhteistyö, ja sitä hanketta ei pidä pilata, koska sen yhteistyön hedelmiä varmasti tulevaisuudessa tulemme kyllä saamaan, jos sen yhteistyön annamme jatkua.

Maija Rask /sd:

Arvoisa herra puhemies! On mukavaa olla suomalainen kansanedustaja ja puhuttaessa koulutuspoliittisesta selonteosta todeta se, että suomalainen koulutusjärjestelmä on maailmankuulu. Suomalaiset koululaiset ovat maailman parhaita lukijoita ja erittäin hyviä laskijoita ja myös biologisissa aineissa maailman huippuluokkaa. Täällä on puhuttu siitä, kuinka poikien koulumenestys on vähän huonompi kuin tyttöjen. Mutta sekin on sanottava, että näiden Pisa-tutkimusten mukaan suomalaiset pojat ovat kuitenkin maailman parhaita poikia.

Mutta, arvoisa puhemies, kyllä meillä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on myös ongelmia, ja pahimpana ongelmana pidän syrjäytymistä. Syrjäytyminenhän voi lähteä etenemään jo perusopetuksessa. Jos lapsi ei saa erityisopetusta lukihäiriöön, niin hän voi tulla kiusatuksi lukemisen oppimisen viivästymisestä tai puhehäiriöstä. Sen tähden on tärkeätä, että hän saisi siihen erityisohjausta. Onhan todettu, että vankilakierteeseen joutuneista on noin 80 prosentilla lukihäiriö, ja tämä olisi voitu ehkäistä, jos perusopetuksessa olisi riittävästi erityisopetuksen resursseja.

Toinen vaihe syrjäytymisessä on koulutuksen eri tasoilta toisille siirtymiset, niin sanotut nivelvaiheet. Ne ovat vaaran paikkoja. On selvää, että peruskoulun päättänyt noin 15-vuotias oppilas ei välttämättä tiedä, mikä hänestä isona tulee. Mielestäni pitää erityisesti satsata näihin niin sanottuihin kymppiluokkiin, ovat ne sitten ammattikymppejä nimeltään tai mitä hyvänsä kymppiluokkia, niiden statusta pitää nostaa ja tehdä niistä houkuttelevia mahdollisuuksia, niin kuin esimerkiksi Rovaniemellä on tehty. Rovaniemellä on ainoa Lapin kymppiluokka, varsinainen kymppiluokka, ja sinne tulee peruskoulun päättäneitä oppilaita, jotka eivät ehkä ole päässeet johonkin oppilaitokseen, vaikka nyt erityislukioon, ja haluavat parantaa arvosanojaan, tai nuori, joka haluaa ammatilliseen koulutukseen, mutta ei tiedä oikein, mille linjalle lähtisi. Kymppiluokalla voi tutustua oman valintansa mukaan erilaisiin ammatillisiin työpaikkoihin ja sitten valita oikein. Syrjäytyminen ja koulutuksen keskeyttäminenhän useasti johtuu siitä, että on tullut valituksi väärä ala.

Arvoisa puhemies! Minä en myöskään pidä vaarallisena sitä, että hallinnollisesti yhdistettäisiin lukioita ja ammattikouluja, ei siinä ole mitään pelkäämistä. Mutta sitä pidän tärkeänä, että lukio on lukio ja päättyy ylioppilastutkintoon ja ammatillinen koulutus on ammattikoulussa, joka päättyy ammatilliseen tutkintoon. Ei näitä koulutuksia tule sekoittaa, mutta hallinnollista yhdistämistä ei pidä mielestäni pelätä.

Syrjäytymisen ehkäisyn yksi keskeinen asia on oppilaanohjaus, ja täällä esimerkiksi valiokunnan puheenjohtaja on tästä hyvin puhunut. On täysin käsittämätöntä ja väärin, että oppilaanohjaajalla voi olla tuhatkin oppilasta ohjattavanaan. Ei kukaan pysty silloin hoitamaan työtänsä niin hyvin kuin tulisi hoitaa. Oppilaanohjaukseen pitää kiinnittää huomiota niin perusopetuksessa kuin myös lukioissa ja ammatillisessa opetuksessa.

Arvoisa puhemies! Kolmas asia, jonka tässä yhteydessä haluan nostaa esille, liittyy aikuiskoulutukseen. Mielestäni on hyvä, että Noste-ohjelma on edelleenkin toiminnassa. Mutta se, mitä pitäisi tehdä, on, että Noste-ohjelman kriteereitä pitäisi laajentaa sillä tavalla, että myös ne aikuiset, jotka ovat tai eivät ole työelämässä, mutta joilla on ammatillinen tutkinto, vanhentunut tutkinto, voisivat tämän Noste-ohjelman puitteissa päivittää oman ammatillisen tutkinto-osaamisensa.

Se, mitä olen miettinyt ja minkä ajatellut olevan aikamoinen ristiriita, on se, että me olemme nostaneet eläkeikää 68:aan ja sitten meillä on toisaalla valtionhallinnossa tämä tuottavuusohjelma, jonka osalta tuntuu, että ammattitaitoista väkeä ollaan vähentämässä, ja kun saadaan väki vähennetyksi, ei ole lupaa rekrytoida uutta väkeä, ja kolmannet ihmiset miettivät, että meidän pitäisi lisätä maahanmuuttajia. Mielestäni tärkeätä olisi, että siitä työvoimasta, joka meillä tällä hetkellä on työssä, pidettäisiin huoli ja sen annettaisiin työskennellä niin pitkään kuin tahtoo.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni me voimme olla ylpeitä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, oikeastaan kaikista sen tasoista, mutta kriittisesti tulee myös katsoa niitä kipukohtia, joista esimerkiksi muutaman nostin tässä esille.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa puhemies! Ihan ensimmäisenä kannatan ed. Drombergin tekemiä lausumaehdotuksia, kaikkia niitä, mitkä hän teki.

Mutta sitten, arvoisa puhemies, tästä selonteosta. Aikaisemmin jo puhuin sellaisen yleispuheenvuoron, mutta nyt erityisesti tästä selonteosta. Siinä on hyvin paljon nostettu tärkeitä asioita esiin. Nostan kuitenkin muutamia kohtia, mitkä mielestäni olisivat ansainneet hieman kriittisempää suhtautumista.

Yksi niistä on ennakointi. Mielestäni se on Suomenmaassa aika hajanaista eikä meillä ole riittävästi ennakointiosaamista. Siitä syystä meidän tulisikin kehittää ennakointiosaamista ja selkeyttää ennakoinnin työnjakoa. Tällä hetkellä on valtakunnan tasoista ennakointia, maakuntatasoista, paikallista. Sitä tekevät niin te-keskukset kuin lääninhallitukset, opetusministeriö, Opetushallitus jne. jne. Kovasti pyydetään aina ennakointitietoja maakunnista, mutta kun niitä sitten tehdään ja projekteja ja hankkeita kehitellään, ei niillä kuitenkaan ole mitään vaikutusta. Elikkä kaiken kaikkiaan selkeyttäisin ennakoinnin työnjakoa, mutta myöskin osaamista kehittäisin.

Arvioinnista puhutaan tässä mietinnössä myöskin. Siinä ei ole otettu kantaa arviointijärjestelmään sinänsä, on kyllä kehuttu sitä, että on hyvä tehdä arviointeja ja julkistaa arviointiraportteja. Se on totta, mutta entä arviointijärjestelmämme? Otetaan esimerkiksi Opetushallitus, jolla on sekä norminantotehtävä että arviointitehtävä. Voiko sellainen yhdistelmä toimia? Arviointitoiminta tulisikin organisoida uudelleen ja allokoida resurssit aivan uudelleen. Tätä mieltä olen, ja se pitäisi tehdä mahdollisimman nopeasti. Meillä on arviointineuvostoja. Niiden työtä varmasti olisi hyvä yhdistää ja sitten pohtia Opetushallituksen osuus tässä arvioinnissa.

Erityisopetuksesta täällä puhuttiinkin jo hyvä puheenvuoro, ja se on totta, mitä mietinnössä sanotaan. Yhden asian olisin siihen kuitenkin lisännyt eli ammatillisen erityisopetuksen, joka on jäänyt täysin käsittelemättä. Myös ammatillisessa koulutuksessa tarvitaan erityisopetusta, jos me haluamme saada ammattitaitajia ja haluamme, että he valmistuvat sieltä. Joskus voi olla niin, että nuori lopettaa koulunsa siitä syystä, että hän kokee erilaisia vaikeuksia siinä oppimisessa, jotka hyvin pienellä huomiolla ja pienellä erityisopetuksen määrällä voitaisiin saada korjaantumaan ja sitä kautta saada nuorelle ammatti.

Oppilashuolto niin ikään on nostettu täällä tänä iltana jo puheeksi. Siitäkin olen sitä mieltä, että oikein hyvä, että siitä on sekä täällä puhuttu että tuossa mietinnössä. Moniammatillinen oppilashuolto tarvitseekin lisää resursseja, koska niin paljon on kuitenkin sitä ongelmatiikkaa esimerkiksi ammatillisissa oppilaitoksissa mutta myöskin muiden asteiden oppilaitoksissa.

Aikuiskoulutuksen erityiskysymyksiä on paljon. Niitäkin on tässä tullut esille, mutta niistä mainitsen kaksi, ensiksi hyväksilukemisen, osaamisen tunnustamisen. Sitä on paljon vielä kehitettävä, ettei tårta på tårta, elikkä aina vaan päällekkäisiä koulutuksia vaaditaan, ja kuitenkin se hyväksilukeminen lyhentäisi koulutusaikoja. Mutta meillä pitäisi olla siihenkin hieman rohkeutta enemmän ja ihan järjestelmällistä hyväksilukemista, niin että aikuisopiskelija heti etukäteen jo tietäisi, mitkä hän saa hyväksiluettua seuraavassa opinahjossa.

Tietysti aikuiskoulutuksessa kannan huolta resursseista. Elikkä meillä on sellaisia aloja, kuten vanhustenhuolto, joille nuoret eivät tällä hetkellä kovin herkästi ole hakeutumassa mutta aikuiset ovat. Siitä syystä haluaisin säilyttää aikuiskoulutuksen resurssit, että meillä olisi niitä käyttää ja voisimme kouluttaa esimerkiksi vanhustenhuoltoon hoitotyöntekijöitä. Totta kai aikuiskoulutusresursseja tarvitaan muuallakin. Esimerkiksi kun työelämä muuttuu niin nopeasti, tarvitsemme täydennyskoulutusresursseja ja aikuisten kouluttautumiseen resursseja, että päivitetään osaamista. Aikuiskoulutuksesta hieman olen huolissani. Meillä on työvoimapoliittista koulutusta, on opetusministeriön kautta tulevaa koulutusta, sen rahoittamaa koulutusta jne. Elikkä olisiko järkevää pohdiskella myös sitä, että pistettäisiin aikuiskoulutuksen rahoja yhteen ja ne tulisivatkin yhdestä kanavasta? Sitä mielestäni kannattaisi pohdiskella.

Opettajien koulutukseen otettiin kantaa tuossa mietinnössä. Lisäisin sinne vielä tämän täydennyskoulutustarpeen ja sen, että opettajien täydennyskoulutus tulisi lakisääteistää, aivan niin kuin se on sosiaali- ja terveysalan henkilöillä.

Sitten siellä oli myöskin opintososiaalisista eduista. Toisen asteen opiskelijoiden opintososiaaliset edut ovat todella heikot. Me olemme tässäkin salissa puhuneet niin paljon korkeakouluopiskelijoiden toimeentulosta, mutta miksi kukaan ei kanna huolta toisen asteen koulutuksen opiskelijoiden toimeentulosta? Siitä syystä toivon — täällä on todellakin tehty lakialoitteitakin siitä ja itsekin olen ottanut siihen kantaa — että siihenkin keskityttäisiin jatkossa.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Risikko edellä puhui muun muassa ennakoinnista, ja totuushan on, että jokaisessa toimessa on ennakointi ja ennalta ehkäisevä työ edullisempaa kuin vahinkojen korjaaminen. Niinhän se on tulipalossakin: torjunta on edullisempaa kuin palon sammuttaminen tai täydellisten tuhojen korjaaminen.

Ajattelin tässä toisessa puheenvuorossani käsitellä muutamalla sanalla koulumaailmassa esiintyvää ongelmaa elikkä koulukiusaamista.

Arvoisa herra puhemies! Viime syksynä noin 65 000 lasta aloitti koulunkäynnin peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Koulun merkitys on lapsen kasvulle suuri ja opittavat taidot tärkeitä. Mutta ne ovat vain osa koulun tarjoamasta annista lapselle. Tietojen ja taitojen hyödyntäminen elämässä edellyttää aina onnistumisen kokemuksia taitoja harjoitellessa. Koulun tehtävänä on tarjota onnistumisen ja pärjäämisen mahdollisuuksia kaikille.

Koulunkäynnin alkaminen on pienelle lapselle iso askel elämässä, ja se varmasti jännittää. Siksi on tärkeää, että koulutyö alkaa leppoisasti ja sujuu häiriöittä. Mitkä voisivat olla näitä häiriöitä? Niitä on useita, mutta yksi on ihan varmasti koulukiusaaminen. Suomessa kiusataan vuosittain tuhansia koululaisia. Kiusaaminen on ikävä asia, ja sen kohteeksi ei haluaisi kukaan joutua. Valitettavasti suuri osa ummistaa silmänsä siltä tai ei yksinkertaisesti tunnista sitä. Koulukiusaamisella tarkoitetaan tekoja, jotka kiusattu kokee fyysiseksi tai psyykkiseksi kiusanteoksi. Mietittäessä, mikä on kiusaamista, voidaan mittariksi laittaa kiusatun oma kokemus. Se, mikä on toiselle hauskaa pilaa tai viatonta leikkiä, saattaa toisesta tuntua jopa väkivallalta. Kiusaaminen voi olla pilkkaamista, nimittelyä tai uhkailua. Se voi olla fyysistä käsiksi käymistä, tönimistä tai potkimista. Se on usein myös kiusatun eristämistä luokan sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Kiusaaminen aiheuttaa uhrille usein ahdistusta, koulupelkoa ja masennusta. Seuraukset ovat vakavia ja voivat heijastua pitkälle kiusatun tulevaisuuteen. Kiusaaminen heikentää työilmapiiriä sekä luokassa että koulussa. Koska koulussa opetellaan sosiaalisia yhteiskuntataitoja ja menettelytapoja, välinpitämätön suhtautuminen koulukiusaamiseen antaa lapsille ja nuorille väärän esimerkin siitä, miten yhteiskunnassa voi toimia.

Arvoisa puhemies! Koulussa on vaikea havaita kiusaamista. Arviolta jopa puolet tapauksista voi jäädä huomaamatta. Erityisen hankalaa on havaita niin sanottua epäsuoraa kiusaamista, kuten ryhmästä eristämistä, tavaroiden piilottelua tai selän takana juoruilua, ilkeitä puheita. Opettajan onkin helpompi puuttua suoraan kiusaamiseen, kuten fyysiseen väkivaltaan, nimittelyyn, uhkaamiseen tai tavaroiden rikkomiseen.

Koulukiusaamisesta on puhuttu Suomen kouluissa varsin laajalti jo usean vuoden ajan, mutta se ei ole siitä huolimatta vähentynyt. Jokaisessa luokassa on keskimäärin yksi oppilas, jota kiusataan. Opetusministeriössäkin on todettu asian vakavuus. Koulukiusaaminen halutaan kuriin ministeriön valtakunnallisella ohjelmalla, joka kouluttaa opettajia sekä lisää koulun ja kodin yhteistyötä. Ohjelmaan on otettu mallia Norjasta, jossa kiusaaminen on vähentynyt kolmanneksella. Usean vuoden ohjelma on alkanut tänä syksynä, ja sen myötä tuodaan kouluun uusia toimintatapoja. Koulukiusaaminen on saatava kuriin, jotta koulu voi tarjota kasvavalle lapselle onnistumisen mahdollisuuksia sekä varustaa oppilaan terveellä itsetunnolla. Jos koulussa kiusaamista ei saada kuriin, niin se voi jatkua aikuisiällä työpaikkakiusaamisena.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Kuntien menettelyt harkinnanvaraisten kuljetusetuuksien myöntämisessä ovat vuosien varrella tiukentuneet, ja syytkin ovat meille kaikille selvät. Tämän myötä kuljetusoppilaiden lukumäärä on kunnissa vähentynyt ja koulumatkaan kuluvat ajat ovat lääninhallitusten selvitysten mukaan hieman pidentyneet, mikä osaltaan kertoo peruskoulun kouluverkon harventumisesta.

Mietinnössä, aivan oikein, kiinnitetään huomiota siihen, että lainsäädäntöä on täsmennettävä siten, että peruskoululaisten mahdollisuus ohjattuun toimintaan ja valvontaan koskee myös kuljetuksesta kouluun saapuvia oppilaita, jos he joutuvat kuljetusjärjestelyjen vuoksi odottamaan koulun alkamista. Tämä toteamus on erittäin hyvä tietysti, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että tässäkin asiassa — toivottavasti tämä toteutuu — kuntien resursseista on tietenkin pidettävä myös huoli. Kun kouluverkko harvenee, koulukuljetuksessa olevien lasten määrä tietysti kasvaa. Siinä mielessä pitkiä kuljetusaikoja odotuksineen on noin 6 prosentilla kuljetusetuuden piirissä olevista lapsista ja lakisääteiset maksimiajat ylittäviä kuljetusaikoja esiintyy runsaassa kymmenesosassa kuntia, niin kuin täällä todettiin jossain puheenvuorossa.

Yhdyn valiokunnan kannanottoon siinä, että koulumatkoihin käytettävää aikaa tulee lyhentää erityisesti näitten pienten koululaisten osalta. Mutta tämäkin on helpommin sanottu kuin tehty, eli käytännön olosuhteet kuitenkin kunnissa poikkeavat toisistaan hyvin paljon, ja on tietyt realiteetit, joihin on alistuttava. Se ei tarkoita sitä, ettei kuitenkin tähän tavoitteeseen ole tavalla tai toisella pyrittävä.

Koulumatkatukijärjestelmä kaipaa yhtenäisyyttä. Viittasin siihen hätäisesti jo edellisessä puheenvuorossa. Tässä koulumatkatuen myöntämisessä on vaihtelevuutta, ja näyttötutkintokoulutuksessa olevat ovat eriarvoisessa asemassa muihin koulumatkatuen saajiin nähden. Ammatilliseen näyttötutkintoon tähtäävien opiskelijoiden tulisi saada myös tukea koulumatkoihin ja näille palkattoman työssäoppimisen jaksoille. Tähän asiaan myös valiokunta on kiinnittänyt tässä omassa mietinnössään huomiota.

Kelahan hoitaa tämän koulumatkatukijärjestelmän korvausasioita, ja siinä on tosiaan vaihtelevuutta. Otan esimerkiksi oman kunnan. Siellä on tiettyjä kaupunginosia, joista ei enää julkista liikennettä ole — se liittyy näihin joukkoliikennemäärärahoihin. Tällä hetkellä joko vanhemmat suorittavat tämän kuljetuksen tai sitten se suoritetaan takseilla. Mutta tosiaan nämä pelisäännöt olisi pikaisesti tarkistettava, jotta nämä korvaussysteemit olisivat yhtenäiset koko maassa, ja tavallaan tulisi myös tarkistaa sitten näihin nykyisiin olosuhteisiin käyviksi nämä ehdot.

Vielä hiukan erityisopetuksesta, jota erityisesti siinä ensimmäisessä puheenvuorossani tänään käsittelin. Nyt näissä erityisluokissa tietysti on niin sanottuja selviä tapauksia, joissa on löytynyt tämmöinen spesifinen oppimisen ongelma, mutta entistä enemmän valitettavasti on myös ryhmissä sellaisia oppilaita, joiden koulunkäynnin häiriönä ovat perheen ongelmat, joko sisäiset tai sitten suhteessa yhteiskuntaan. Tietysti syyksi voidaan todeta se, että on liian myöhään pystytty puuttumaan, tarttumaan, tähän asiaan ja tätä kautta tavallaan nämä nuoret ovat syrjäytyneet. Usein tässä vaiheessa, kun asia on päässyt tähän vaiheeseen, edessä on huostaanotto, ja totta kai tähän huostaanottoon liittyy myös monia inhimillisiä kärsimyksiä, mutta se on myös kunnille erittäin kallista. Mutta tietysti parempi, jos tälläkin tavalla sitten voidaan asia hoitaa, että ei sitten jouduta siihen muuhun kierteeseen vanhemmalla iällä. Totta kai yleensäkin näissä asioissa on niin, että mitä aiemmin pystyttäisiin puuttumaan näihin nuorten asioihin, sitä parempi, ja varmasti tähän tiedonkulkuun on kiinnitetty kunnissa jo hyvin paljon huomiota.

Arvoisa puhemies! Vielä aivan muutamaan asiaan, yksittäiseen asiaan, puutun tässä puheenvuorossani. Mietinnössä todetaan, että toisen asteen koulutuksessa on koottava resursseja saavutettavuuden ja laadun turvaamiseksi. Näinhän se on. Mielestäni se ei kuitenkaan saa johtaa väkinäisesti luotavaan esimerkiksi maakunnalliseen malliin, jossa kaikki toisen asteen koulutus on saman ison organisaation alla. Tällaisia tavoitteita ja myös puheenvuoroja hyvin paljon esiintyy. Tavoitteena olkoon, että tämän ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteistyötä parannetaan (Ed. Dromberg: Millä lailla?) ja syvennetään entisestään, ja näin sitä työtä on jo tehty. (Ed. Dromberg: No nimenomaan!)

Edelleen näistä aineopiskelijoista. Heitä on enenevässä määrin lukioissa, ja valiokunnalle kiitos, että myös mietinnössä on todettu se ja kiinnitetty huomiota siihen, että nämä aineopiskelijat tulisi myös saattaa valtionavun piiriin. Nämä aineopiskelijat ovat kuitenkin melkoinen kustannuserä, mutta toisaalta on tietysti syytä todeta, että päällekkäistä opiskelua on syytä välttää eli muun muassa sieltä lukion puolelta nämä henkilöt ottavat vain ne välttämättömät aineet ja kurssit opiskeluun, mitä he tarvitsevat. (Ed. Dromberg: Toisinpäin se ei onnistukaan!) — Niin, kyllä.

Vielä mietintöön viitaten: Siellä puhutaan opettajien täydennyskoulutuksesta, peräänkuulutetaan satsauksia, resursseja, opettajien täydennyskoulutukseen. Myös kunnissa tietysti pitäisi huolehtia siitä, että opettajilla on mahdollisuus osallistua täydennyskoulutukseen. Sekin vaatii tietysti rahaa, on sijaisjärjestelyt, matkat ja muut. Mutta täydennyskoulutus on erittäin tärkeää.

Viimeisenä asiana viittaan mietinnön viimeiseen lausumaan, joka koskee sitä, että on selvitettävä opettajien kokonaistyöaikaan siirtymisen vaikutukset ja kustannukset. Tämä on asia, josta on puhuttu iät ja ajat, tosiaan tätä on pohdittu jo aiemminkin, mutta minusta lausuma on ihan aiheellinen. Totean muutamia etuja, jotka itse näkisin, jos tähän siirryttäisiin. Ensinnäkin eri opettaja- ja aineryhmien väliset opetusvelvollisuudet tasoittuisivat, niitä voitaisiin tasoittaa. Henkilöstön käyttö olisi joustavampaa esimerkiksi sijaistilanteessa. Erilaisia palavereja olisi helpompi, nopeampi järjestää koulutasolla. Uskon myös, että ansiotason säilyminen pidemmällä aikavälillä olisi turvatumpaa. Totta kai siinä on haittojakin. Tällaiset yksilölliset työskentelytilat erittäin monista oppilaitoksista puuttuvat, eli niissä pitäisi parannusta saada aikaan. Ja totta kai sitten tämä opetusvelvollisuus pitäisi sillä tavalla rytmittää, että kun on kokonaistyöaika, niin siellä oppilaitoksessa pystyttäisiin myös tekemään ne tehtävät, jotka liittyvät seuraavan päivän opetustunteihin jne.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi — suositusaika, tuo 10 minuuttia, on juuri täyttynyt — vielä kerran toistan sen, että ammatilliseen koulutukseen lisäpaikkoja tarvitaan kipeästi, ja toivoisin, että niitä järjestyisi jo ensi kevään yhteisvalintaan myös Pohjois-Karjalassa.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä on todistettu, että meillä Suomessa on hyvä koulujärjestelmä. Se on todettu myöskin Oecd:n puitteissa Pisa-tutkimusten kautta. Täytyy sanoa, että se on hyvin tasavertainen, oikeudenmukainen ja luo kaikille kouluikäisille hyvät oppimismahdollisuudet ja elämässä eteenpäinmenon mahdollisuudet.

Peruskoulujärjestelmän osalta minusta kunnat ovat suurin piirtein tuon kouluverkkonsa jo saattaneet siihen tasoon, jolla lähivuodet tullaan menemään. Toki kouluverkko on aika paljon harventunut, mutta kuitenkin se on sittenkin vielä suhteellisen kattava ja koulumatkat eivät ole kohtuuttoman pitkiä.

Kuten valiokuntakin mietinnössään toteaa, meillä lukioiden osalta on kuitenkin tilanne se, että meillähän on varsin hyvä lukioiden käyntiaste, vaihtelee 49 prosentista 66 prosenttiin eri osissa maata. Pienten lukioiden määrä on oppilasmäärän vähentymisestä johtuen lisääntynyt. Alle 50 oppilaan lukioita on ollut vuonna 2004 kuusi.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lukiokoulutuksen saavutettavuus ja tasaveroinen mahdollisuus päästä lukiokoulutukseen tulee turvata, ja tämä on aivan oikein. Tämä on, sanoisinko, meidän koulutuspolitiikkamme suuri haaste lähiaikoina. Kunta- ja palvelurakennehankkeen yhteydessähän paljon keskusteltiin siitä, tulisiko lukioiden olla saman ylläpitäjän alaisuudessa kuin toisen asteen ammatillisen koulutuksen. Mutta kun arvioidaan sitä, että lukiokoulutus sittenkin on itse asiassa peruspalvelu ja sen saavutettavuuden pitää olla hyvä, niin kyllä minusta tämä lukioverkko tulee säilyttää kunnan ylläpitämänä niin kauan kuin se on suinkin mahdollista, ja tulee jopa valtionosuudellisesti tukea pienten lukioiden järjestelmää, koska se luo silloin lahjakkaille nuorille mahdollisuuden tasavertaisesti myöskin jatko-opintoihin koko maassa. Se on ollut meidän kilpailukykymme ja menestyksemme yksi kulmakivi, että meillä ovat kaikki lahjakkaat opiskelijat päässeet elämässä eteenpäin ja voineet olla tukemassa kansantalouden kasvua ja kehitystä.

Eräs suuri kysymys on yliopistokoulutus. Sanotaan, että parhaita aluepoliittisia töitä, mitä tässä maassa on tehty, on ollut hajautetun korkeakoulujärjestelmän aikaansaaminen aikanaan. Sillä on luotu tasavertaiset kehittymis- ja kasvuolosuhteet eri puolille maahan, ja se on yksi tekijä, jonka avulla tänä päivänä me olemme niin kilpailukykyisiä.

Nyt opetusministeriö on käynnistänyt yliopistojen ja korkeakoulujen rakennemuutoshankkeen. Jotenkin pelkään sitä, että nyt tässä yhteydessä tehdään sen kaltaisia ratkaisuja, joilla riisutaan tätä alueellista korkeakoulu- ja yliopistojärjestelmää. Meillä monilta alueilta saattaa yksiköitä poistua, mikä on haitaksi juuri niiden alueiden alueelliselle kehitykselle ja tämän yliopistolain kolmannen tehtävän toteuttamiselle, joten toivon, että tässä suhteessa opetusministeriöllä olisi malttia ja tarkasteltaisiin myöskin yliopistorakennetta tämän kolmannen tehtävän näkökulmasta siten, että yliopistot ovat tukemassa myöskin alueensa alueellista kehitystä.

Arvoisa puhemies! Ed. Dromberg nosti esille koulujen rahoituskysymyksen, ja hän ilmoitti, että kokoomus on kovin sitoutunut nyt sitten tässä vaiheessa koulutuksen ja peruskoulutuksen hyvään rahoitukseen. Hyvä näin, mutta näin ei ole tapahtunut kuitenkaan parin viime vaalikauden aikana, vaan valtiovarainministeri Niinistön aikana leikattiin kuntien varoja noin 800 miljoonaa euroa verotulojen osalta, mikä nyt heijastuu juuri koulutuksen rahoituksen puutteena ja vajauksena. (Ed. Pulliainen: Mutta sehän johtuu ed. Valppaan puolueesta!) Jos tuo raha tai puoletkin siitä olisi käytössä, meidän ei tarvitsisi keskustella näistä rahoituskysymyksistä. (Ed. Dromberg: Kansantalous on noussut valtavasti, onhan teillä rahaa!) — Se on myönteistä, että kansantalous on kasvanut ja työllisyys on kehittynyt myönteiseen suuntaan, siksi nyt sitten kunnissa onkin keskimäärin hyvä verotulokehitys, noin 6 prosenttia, ja kun valtion toimenpiteiden kautta ensi vuonna yli 400 miljoonaa kuntien tulopohja vahvistuu, niin minä uskon, että kun kuntien talouden perusta on vahva, se heijastuu myöskin koulutuksen laadulliseen ja määrälliseen kehitykseen myönteisellä tavalla. (Ed. Dromberg: Ei se koske kaikkia kuntia!) Siinä mielessä pääsemme tuostakin pälkähästä pois, mutta työtä täytyy kuntatalouden vahvistamiseksi jatkaa.

Toinen kysymys, mistä ed. Dromberg oli huolissaan, oli puitelakiin kirjoitettu kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uusiminen. Minusta siinä huoli on ennenaikainen. Nythän puitelaki kirjoittaa vain puitteet, se ei säätele tulevan valtionosuus- ja rahoitusjärjestelmän uudistuksen sisältöä. Siinä mielessä ajattelisin esimerkiksi toisen asteen koulutuksen valtionosuudesta, ylläpitojärjestelmästä, että sitä tuskin tultaisiin muuttamaan, vaikka sitten muut rahoitusjärjestelmät ja hallinnonalakohtaiset valtionosuudet kootaankin yhteen. Silloin jos rahaa kunnille tulee, sillä ei ole kovin suuri merkitys, tuleeko se nyt yhdestä vai kolmesta tuutista yhteen tuuttiin, kuitenkin laskennalliset perusteet tulevat säilymään, ja valtionosuusjärjestelmä ei ole juridisesti ohjausmekanismi eikä -järjestelmä, vaan se on rahoitusjärjestelmä. Jos ohjausjärjestelmää halutaan, se pitää tehdä lainsäädännön kautta, mutta minä luotan kunnalliseen itsehallintoon (Ed. Vahasalo: Minä en!) ja erinomaisiin kunnallisiin päättäjiin, (Ed. Pulliainen: Pitäähän kunnanjohtajan luottaa!) jotka osaavat tehdä kuntalaisten kannalta myönteisiä päätöksiä. Siinä mielessä kansalaisten ja kansanvallan ja demokraattisen järjestelmän toimiva kansanvalta, demokraattinen järjestelmä, on myöskin koulutusjärjestelmässä paras järjestelmä.

Ed. Kähkönen poistui tässä juuri, mutta hän tuossa puheenvuoronsa lopussa kiinnitti huomiota ammatillisen koulutuksen oppilaspaikkojen lisäämiseen. Nyt minulla on se käsitys, että meillä on kyllä noita oppilaspaikkoja varsin runsaasti ja kaikille paikoille tässä valtakunnassa ei tahdo riittää myöskään opiskelijoita. Sen sijaan minusta pitäisi enemmän ammatillisessa koulutuksessa kiinnittää huomiota juuri täällä siihen ennakoitavuuteen, mistä ed. Nurmi totesi, ja siihen, että myöskin koulutusta suunnitellaan työelämän tarpeista lähtöisin. Hyvä esimerkki siitä on, että rakennusmestarikoulutusta ollaan uudelleen käynnistämässä juuri työelämän tarpeista johtuen, ja esimerkiksi hoitoalalla varmasti tarvittaisiin myöskin sellaista koulutusjärjestelmää, joka paremmin, lyhyemmin ja tehokkaammin kouluttaa näihin käytännön hoitotoimenpiteisiin. Ne ovat nyt sitten asioita, joita tässä yhteydessä joudutaan pohtimaan.

Minusta, arvoisa sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, mietintö on erinomainen ja hyvä, mutta on hyvä, että saamme täällä keskustella koulutuspolitiikasta.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Toteaisin tässä puheeni aluksi ed. Nousiaiselle, kun hän viittasi näihin toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoihin, että on totta, että jos katsotaan koko valtakuntaa ja Suomenmaassa olevia toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja, niin niitä on varmasti riittävästi oppilasmäärään nähden, mutta ongelma on se, että ne jakautuvat epätasaisesti eli meillä on paljon koulutusyhtymiä, kouluja, oppilaitoksia, joissa aloituspaikkoja jää käyttämättä, ja sitten meillä on toisaalta oppilaitoksia, joihin olisi tulijoita huomattavasti enemmän kuin on aloituspaikkoja. Tämä on mielestäni meidän koulutusjärjestelmämme ongelma eli nimenomaan se joustamattomuus. Miten me pystyisimme joustavasti jakamaan aloituspaikkoja sellaisiin oppilaitoksiin, joissa on suurempi tarve ja kysyntä kuin mihin he pystyvät vastamaan? Oma koulutusyhtymäni, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, on muun muassa juuri tällainen.

Mutta, puhemies, pyysin tämän puheenvuoron oikeastaan sen takia, että en debatissa saanut toista puheenvuoroa ja tuossa ensimmäisessä puheenvuorossani en ehtinyt sitten käsitellä korkeakouluja ja korkeakouluverkkoa. Kollega ed. Asko-Seljavaara esitti aika lailla kritiikkiä sivistysvaliokuntaa kohtaan siitä, että olemme liian vähän käsitelleet mietinnössä yliopistoja ja olemme vain painottaneet ammattikorkeakouluja. Olen tästä asiasta eri mieltä. Mielestäni sivistysvaliokunta käsitteli kaikkia koulutusasteita hyvin tasapuolisesti. Ehkä painopiste tietenkin oli hieman enemmän peruskoulun osalla, koska alun perinhän tämä selonteko tehtiin uusien koululakien toimivuudesta eli nimenomaan peruskoulua koskevien koululakien toimivuudesta. Sen takia on ymmärrettävää, että painopiste on peruskoulussa, mutta toisen asteen koulutusta ja korkeakoulutusta, niin ammattikorkeakouluja kuin yliopistoja, tuossa mietinnössä kyllä käsitellään ja otamme mielestäni ihan ansiokkaasti myös kantaa korkeakoulujen kehittämiseen.

Täällä esitettiin myös kysymys siitä, mikä on sosialidemokraattien kanta duaalimalliin. Mielestäni opetusministeri Kalliomäki toi hyvin ansiokkaasti esille sen, minkä myös valiokunta yksimielisesti toi esille, että korkeakoulujärjestelmää tulee jatkossakin kehittää duaalimallin pohjalta. Se tarkoittaa siis sitä, että meillä on jatkossakin ammattikorkeakoulut ja yliopistot, mutta samanaikaisesti täytyy todeta, että toivomme niiden tekevän nykyistä tiiviimpää yhteistyötä. Mielestäni hyvä esimerkki yhteistyöstä on Pietarsaaren kaupunki, johon ollaan tällä hetkellä tekemässä kampusta, jossa samalla kampusalueella toimisivat esimerkiksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, Åbo Akademi ja ruotsinkieliset ammattikorkeakoulutoimijat. On varmasti järkevää, että kun samalla kampuksella toimitaan, niin tietyt tukipalvelut, esimerkiksi kirjastopalvelut, atk-palvelut, voivat olla yhteiset, vaikka koulut ja niissä annettava opetus sinällänsä ovat erilliset.

Toisen asteen osalta kannatan myös sitä, että meillä jatkossakin on lukiokoulutusta ja ammatillista koulutusta. Eli en kannata nuorisokouluja, mutta näen myös toisen asteen koulutuksen osalta, että tietyissä tapauksissa voi olla järkevää, että lukio- ja ammatillisella koulutuksella on yhteinen ylläpitäjä, ja siinä mielessä olen hieman eri mieltä kuin edellinen puhuja eli ed. Nousiainen. Näen, että näiden pienten lukioiden palvelujen turvaaminen on nimenomaan kiinni siitä, pystytäänkö saamaan yhteistä ylläpitäjää pienille lukioille ja toisen asteen ammatilliselle koulutukselle. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi selkeästi kaksi erillistä väylää myös toisella asteella.

Arvoisa puhemies! Haluan tässä omassa puheenvuorossani myös mainita yliopistokeskukset, koska yliopistokeskukset ovat nimenomaan ansiokkaasti tehneet tärkeää työtä niissä maakunnissa, joissa ei ole omaa yliopistoa, niin kuin esimerkiksi omassa maakunnassani Keski-Pohjanmaalla, jossa koulutustaso on hyvin alhainen. Siellä yliopistokeskuksella on ollut tärkeä merkitys koko alueen kilpailukyvyn kannalta. Henkilökohtaisesti toivon, että yliopistokeskusten rahoitus täällä eduskunnassa budjetin yhteydessä korjataan niin, että tuo puuttuva 500 000 löytyisi lisää rahaa, jotta rahoitus pysyisi 3 miljoonassa eurossa myös ensi vuonna. Toivon, että korkeakouluopetus myös ammattikorkeakoulun osalta jatkuu sekä Kokkolassa että Pietarsaaressa tulevaisuudessa.

Mutta sitten, puhemies, ihan lopuksi, täällä on paljon keskusteltu myös opintososiaalisista kysymyksistä. Valiokuntahan ei ottanut kantaa mietinnössään mihinkään euromääräisiin korotuksiin opintotukien osalta. Mainitsemme, että opintotukea tai opintososiaalisia tukia tulee kehittää niin, että ne mahdollistavat täysipäiväisen opiskelun. Tämä on mielestäni hyvin tärkeä periaate, josta pitää pitää kiinni. Mutta syy siihen, minkä takia valiokunta ei halunnut ottaa kantaa opintorahan korottamiseen tai asumislisän korottamiseen, on se, että meillä on tällä hetkellä eduskunnassa budjetti käsittelyssä, parhaillaan valtiovarainvaliokunnassa, ja se on sitten se momentum, ajankohta, oikea hetki, jolloin näihin korotuksiin myös otetaan kantaa.

Kun ed. Risikko viittasi puheenvuorossaan, että toisen asteen opiskelijat ovat tässä opintotukikeskustelussa unohtuneet, niin haluan vaan todeta tässä yhteydessä, että olen itse esimerkiksi tehnyt talousarvio- ja lakialoitteen siitä, että nimenomaan toisen asteen opiskelijoiden opintoraha nousisi 20 euroa ja korkea-asteen opiskelijoiden 10 euroa, koska toisen asteen opiskelijoiden opintoraha on tällä hetkellä pienempi kuin korkea-asteen opiskelijoiden.

Puhemies! Ihan lopuksi toivon, että jatkossakin valtiovalta voisi omalta osaltaan tukea homekoulujen kunnostusta. Kun täällä on kannettu huolta koulutuksen rahoituksesta, niin yksi selkeä epäkohta, josta monet kunnat tällä hetkellä kärsivät, on homekoulut. Minusta on ollut hienoa, että eduskunta on pystynyt lisäämään tätä homekoulurahaa useana vuonna, koska homekoulussa työskentely niin henkilökunnan kuin lastenkin osalta on terveydelle vaarallista ja on tärkeää, että nämä koulut saadaan kuntoon. Toivottavasti myös jatkossa valtio ohjaa homekoulujen kunnostamiseen rahaa.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen menestys perustuu tulevaisuudessa osaamiseen ja ahkeruuteen. Koulutuksen, tutkimuksen ja uusien innovaatioiden merkitys todetaan kaikissa tulevaisuuteen tähtäävissä strategia-asiakirjoissa, mitä nykyään laaditaan, ja myös hallitusohjelmissa. Uskon, että seuraavassakin hallitusohjelmassa tätä asiaa korostetaan.

Me olemme osaavan maan maineessa. Varmaankin Pisa-tutkimukset, joilla mitataan yhdeksäsluokkalaisten lukutaitoa, matematiikan taitoa, luonnontieteiden osaamista sekä ongelmienratkaisutaitoa, ovat tuoneet meille tätä mainetta, osaavan maan mainetta, samaan tapaan kuin menestyvät, suuret kansainväliset yritykset. Erityisesti ulkomaalaiset, jotka käyvät ihmettelemässä näitä Pisa-tutkimuksia täällä paikan päällä, toteavat aina sen, että tämä oppimisen tasaisuus eri puolilla Suomea on niin hyvä. Meillä on vaadittu tällaisia eliittikouluja, mutta varmaankin tämä nykyinen järjestelmä luo kyllä mahdollisuuden erityislahjakkaillekin päästä eteenpäin.

Kun ulkoasiainvaliokunnan delegaatio kävi vajaa pari vuotta sitten Kiinassa, tapasimme siellä olevien suurten suomalaisten kansainvälisten yritysten suomalaisia yritysjohtajia, ja kun kysyimme, mitä poliitikkojen pitäisi tehdä heidän hyväkseen täällä kotimaassa, niin ainakin minulle vastaus oli vähän yllättävä. Se ensimmäinen tehtävä meille oli huolehtia opettajien palkkauksesta, riittävän hyvästä palkkauksesta ala-asteelta yliopistoihin saakka, jotta opettajan ammatti olisi tavoiteltu ja siihen saataisiin mahdollisimman hyvää ainesta. Ja tietenkin he puhuivat koko koulutusjärjestelmän pitämisestä hyvin ajan tasalla. Siihen meidän mahdollisuutemme tulevaisuudessa perustuu.

Haluan kiinnittää tässä puheenvuorossa oikeastaan vain yhteen asiaan huomiota, mikä koulutuspoliittisessa selonteossa nousi keväällä vahvasti esille, ja asiaa on myös valiokunta käsitellyt mutta ei ole ehkä pitänyt niin tärkeänä, että olisi nostanut lausumatasolle. Se on koulutuksen keskeyttäminen. Keväällä ministeri Kalliomäki totesi, että vuosittain koulutuksensa keskeyttäneiden prosenttiosuudet eivät vaikuta kovin suurilta, mutta yhteensä heitä kertyy yli 30 000, mikä on hirmuinen luku, kuten ministeri sanoi. Ammatillisissa oppilaitoksissa tämä keskeyttäminen lähentelee 10:tä prosenttia. Muistaakseni tilastot näyttävät, että se on ollut kyllä laskusuunnassa, parempaan ollaan menossa, mutta on se huolestuttavan korkea. Yliopisto-opiskelussa on prosentteina noin puolta pienempi kuitenkin onneksi tämä keskeyttäminen. Ehkä monet saavat yliopistotasolla työpaikan, vaikka opinnot ovat kesken, mutta ammatillisessa koulutuksessa käy niin, että jäädään sitten vaille työtä. Nyt kun meillä pidetään seminaareja, mistä päin maailmaa ryhdytään tänne houkuttelemaan työvoimaa, niin onhan se nyt selvää, että tämä kymmenientuhansien henkilöiden oma joukko pitäisi saada ensin työllistettyä.

Onneksi on Noste-ohjelma. No, monet ammattioppilaitosten rehtorit ovat kriittisiä meillä päin Noste-ohjelmaan kohtaan, että siellä kuitenkin useimmilla, jotka siihen sitten olisivat hakeutumassa, on joku tutkinto jo pohjalla eivätkä he pääse siihen ammatilliseen koulutukseen. Mutta näitten tilastojen mukaan, kun niin suuri joukko jää vaille toisen asteen tutkintoa, Noste-ohjelmallakin pitäisi olla merkitystä.

Ensi vuoden budjetissa on satsausta oppisopimuskoulutuksen lisäämiseen, ja se on sitten yksi keino näitä pudokkaita saada kuitenkin työelämän piiriin. Useimmiten, kun motivaatio oppisopimuskoulutuksessa on aika hyvä, heistä tulee erinomaisen hyviä työntekijöitä.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan lausumaehdotukset, kahdeksan kappaletta, osoittavat, että kyllä meidän koulutusjärjestelmässämme on paljon kehittämisen varaa. Täällä on aivan hyviä asioita nostettu esille. Toteaisin vaan, että jo tämä ensimmäinen vaatii, että otetaan nykyistä paremmin huomioon tämä maakuntien ja alueiden laatima koulutuksen mitoitussuunnitelma. Kyllä siellä paikalliset yrittäjät ja yrittäjäjärjestöt varsin hyvin tietävät, mille alalle tarvittaisiin enemmän koulutettua väkeä. Hitsareista on kova puute, mutta taitaa olla vain niin, ettei niitä nuoria se ammatti kiinnosta. Siitä saattaa olla väärä mielikuva. Sekin on nykyään tietokoneiden käyttöä eikä ole niin raskasta työtä, mikä ehkä se mielikuva siitä on. Sen takia naisetkin ovat ryhtyneet hakeutumaan sille alalle.

Koulumatkoista täällä on puhuttu, näiden pienten oppilaitten koulumatkojen pidentymisestä. On aivan selvää, että kun kyläkouluja lopetetaan, niin matkat pitenevät ja siitä tulee tietynlaisia ongelmia, mutta suositusten puitteissa ne matkat nyt kuitenkin vielä ovat.

Sitten näistä lausumista kiinnittäisin huomiota myös tähän maahanmuuttajien opetukseen ja kielikoulutuksen laajentamiseen. Tässä meillä on varmasti aika suuri työsarka. Tuntuu siltä, että kun vertaa vaikka muihin Pohjoismaihin, vaikka Tanskaankin, kuten tuolla Pohjoismaiden neuvostossa on tullut esille, niin meillä jotenkin tämä asia ei ole päässyt riittävästi kehittymään. Se on aikamoinen haaste, ja lausumassa siihen viitataan.

Mielestäni on hyvä asia tämäkin, että lausumassa 4 todetaan, että eduskunta saisi joka toinen vuosi käsiteltäväkseen koulutuksen arviointikertomuksen. Tämä koulutus on niin tärkeä asia, että eduskunnan salissa ja valiokunnissa on syytä vähän väliä näihin asioihin puuttua.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi toteaisin vielä yhden asian. Muutama tunti sitten meillä oli eduskunnan auditoriossa poliisiasiain neuvottelukunnan järjestämä seminaari, jossa puututtiin tähän ongelmaan: Meidän yhteiskuntamme hyvinvointi kehittyy muuten hyvin, mutta kasvava joukko nuorisoa voi huonosti ja joutuu sitten lopuksi poliisin kanssa tekemisiin, ja on aivan selvää, että on koulussakin vaikeuksia. Huostaanotot ja perheen ulkopuolelle sijoittamiset ovat kyllä huolestuttavassa määrin lisääntyneet. Siellä seminaarissa tuotiin esille sellainen näkökohta, että suomalaista opettajakuntaa ei kouluteta näihin lastensuojelun kysymyksiin. Kouluissa on tietysti opinto-ohjaajat ja ammattilaiset hoitamassa näitä asioita, mutta kuitenkin siellä alan käytännön ammattilaiset totesivat, että myös opettajilla pitäisi olla parempi valmius kohdata näitä oppilaita.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Kiinnitän tässä puheenvuorossani huomiota vain kahteen asiaan, ensinnäkin perusopetuksen ryhmäkokoihin ja sitten kristilliseen maailmankatsomukseen perustuvan opetuksen järjestämiseen.

Täällä on puheenvuoroissa käsitelty koulukiusaamista, koulupudokkaita, heidän suurta määräänsä ja lisääntyvää erityisopetuksen tarvetta. Näitä ongelmia ajatellen tässä meidän pääpiirteittäin erittäin hyvässä koulujärjestelmässämme tulee toki kiinnittää huomiota erityisesti oppilashuollon ja tukipalvelujen kehittämiseen, mutta mielestäni tulisi kyllä myös rohkeasti täsmentää lainsäädäntöä perusopetuksen ryhmäkokojen osalta varsinkin alkuopetuksen osalla.

Silloin kun koululakeja säädettiin 90-luvulla, olin itse sivistysvaliokunnan jäsen ja siinä yhteydessä kyllä paljon aiheesta käytiin keskustelua, mutta silloinen sinipunahallitus päätyi sitten siihen, että näistä ryhmäko’oista ei tullut lakisääteistä, lakiin perustuvaa säätelyä. Itse jätin vastalauseen, jossa tein pykälämuutosehdotuksia, ja siihen tuli yksi keskustalainen kansanedustaja mukaan, ed. Hannu Takkula, mutta ei keskustan silloinen eduskuntaryhmäkään tähän lähtenyt mukaan. Asiasta on kyllä sittemmin käyty keskustelua, ja edelleenkin ajattelen, että riittävän pienet ryhmäkoot ovat kyllä käytännössä paras keino kohottaa opetuksen tasoa, varsinkin lapsen näkökulmasta ja erityisesti niiden lasten näkökulmasta, jotka tarvitsevat erityistä huomiota.

Mutta sitten toinen asia, jota ei tässä selonteossa tai sen mietinnössä käsitelty — en ainakaan löytänyt sieltä sellaista tekstiä — on kristilliseen maailmankatsomukseen perustuvan opetuksen järjestäminen, ja tästä asiastahan valiokunta on kyllä kuullut asiantuntijoita, ainakin Espoon kristillisen koulun osalta. Tämä kysymyshän nousi tämän vuoden tammikuussa tavattoman ajankohtaiseksi asiaksi, kun opetusministeriössä suhtauduttiin varsin nuivasti näihin kristillisten koulujen hakemuksiin jatkoluvista ja opetusryhmien lisäämisestä.

Tässä selonteossa todetaan, että koulutuspolitiikan haasteina tulevat olemaan muun muassa laadukkaiden koulutuspalveluiden turvaaminen pieneneville ikäluokille sekä lasten ja nuorten kouluhyvinvoinnin parantaminen, ja todetaan myös, että esi- ja perusopetus on turvattava ensisijaisesti lähipalveluna paikalliselta pohjalta. Selonteossa ei kuitenkaan millään tavoin huomioida perusopetuslain 7 §:ssä tarkoitettuja yksityisiä koulutuksen järjestäjiä osana koulujärjestelmää ja niiden kykyä vastata esitettyihin koulutuksen kehittämistarpeisiin. Erityiseen maailmankatsomukseen perustuvat yksityiskoulut mielestäni täydentävät ja rikastuttavat suomalaista koulutustarjontaa tässä monikulttuuristuvassa yhteiskunnassamme. Olen sitä mieltä, että myös näiden koulujen kehitys- ja toimintaedellytykset tulee turvata niin, että ne voivat toimia tasaveroisesti perusopetuksen tarjoajina ja nimenomaan siltä pohjalta, että ne voivat olla tukemassa kotien ja vanhempien omaa vakaumusta lapsen kasvatuksessa.

Lainsäädännössämmehän on turvattu sekä yksilön oikeus vakaumuksensa mukaiseen opetukseen että vanhempien mahdollisuus valita lapsilleen vakaumuksensa mukainen opetus. Perustuslain 11 §:n tarkoittaman uskonnon- ja omantunnonvapauden on katsottu edellyttävän myös yksilön positiivista mahdollisuutta saada uskonnollista opetusta. Useat Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset korostavat vanhempien ja holhoojien oikeutta valita lapsilleen vakaumuksensa mukainen kasvatus. Todellakin perusopetuslain 7 §:n mukaan valtioneuvosto voi myöntää luvan erityiseen maailmankatsomukselliseen järjestelmään perustuvan opetuksen järjestämiseen. Uskonnonvapauslain yhteydessä perustuslakivaliokunta antoi mietinnön, jonka mukaan lainsäädäntö ei aseta estettä sille, että maailmankatsomuksellisissa kouluissa eri aineiden opetukseen kuuluu koulujen ominaisluonteen mukaisesti läpäisyperiaatteella katsomuksellista ainesta.

Erityiseen maailmankatsomukselliseen järjestelmään perustuvien koulujen jättäminen selonteossa huomioimatta on kyllä siinä mielessä merkillepantavaa, kun otetaan huomioon opetusministeriön ja valtioneuvoston tällä hetkellä noudattama äärimmäisen pidättyväinen suhtautuminen perusopetuslain 7 §:n mukaisten uusien lupien myöntämiseen tai edes jo voimassa olevien lupien uusimiseen ja laajentamiseen. Tämä linja on kyllä tuottanut suuria hankaluuksia melko suurillekin kouluille, esimerkkinä mainitakseni tämän Espoon koulun, jossa on kuitenkin kymmeniä lapsia, ja heidän tulevaisuutensa tässä koulussa on jatkuvasti vaakalaudalla.

Valtioneuvoston yleisistunnon pöytäkirjaan 9. päivänä helmikuuta 2006 kirjattiin seuraava opetusministerin lausuma: "Kunnan koululaitos säilytetään perusopetuksen runkona. Toistaiseksi voimassa olevalla luvalla toimivien rekisteröityjen yhdistysten tai säätiöiden ylläpitämien koulujen lukumäärää ei lisätä, eikä määräaikaisella luvalla toimivien koulujen, luokkien ja oppilaiden määrää myöskään lisätä." Eli tämä oli opetusministerin kanta tuossa vaiheessa, ja se näkyi myös näissä käytännön päätöksissä. Mielestäni tämä linja ja tämänhetkinen lupakäytäntö ovat kyllä tuon perusopetuslain tarkoituksen vastaisia ja itse asiassa tekevät asiallisesti merkityksettömäksi koko tuon 7 §:ssä annetun mahdollisuuden opetuksen järjestämisluvan myöntämiselle muun muassa kristillisissä kouluissa annettavalle opetukselle.

Totean vielä, että tämän opetusministeriön ja valtioneuvoston lupakäytännön perusteella on vaarana, että sekä selontekoon sisältyvä vaatimus opetuksen moniarvoisuudesta että kysymys ikäluokkien vähenemisestä tulkitaan tällä hetkellä viranomaiskäytännössä sellaisella tavalla, että se merkitsee käytännössä kristillisten koulujen kasvun, kehityksen ja jopa nykyisten toimintaedellytysten merkittävää vaikeutumista, ja tähän todellakin toivoisin kyllä jatkossa muutosta.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ihan muutama näkökohta vielä täydennyksenä aikaisemmin käyttämääni viisiminuuttiseen.

Ensinnäkin näistä periaatteista, millä oppositiopolitiikkaa tehdään. Minä opin jo silloin aikoinaan Keijo Koivukankaan opetuslapsena, silloin vuonna 87, että älköön missään nimessä opposition edustaja viekö periaatteellisesti tärkeää ehdotusta hävittäväksi isossa salissa, kun hallitus ei halua sille tielle lähteä, sellaisen julistuksen antamiseen. Ja nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, juuri nyt. Yliaktiivinen edustaja Unto Valpas on esittänyt yhdeksän pontta hyväksyttäväksi, ja niistä yhdessä puhutaan opetuksen maksuttomuudesta toisella asteella ja korkeakouluissa. Ja onhan nyt sitten ihan selvä asia, että kun hallitus on ilmoittanut, ettei se halua tähän asiaan ottaa julistuksellista kantaa, niin sillä siisti. Elikkä toisin sanoen oppositio tulee sen häviämään, ja se, joka haluaa olla kiusallinen tekstinlukija, lukee sen sillä tavalla, että kun tämä on hylätty, tämmöinen julistus, niin silloin se on auki sitten siihen maksullisuuteen, tie avattuna. Elikkä olen äärimmäisen pahoillani, että on ajauduttu tähän tilanteeseen, että tällä tavalla politikoidaan asioilla, joilla ei pitäisi politikoida.

Sitten samalla tavalla täällä on myöskin opintorahan korotus. No, se on vähän toisenlainen juttu, koska siinä on kysymys liksan käyttämisestä ja sen ohjaamisesta. Se on tarkoituksenmukaisuusasia aina. Valitettavasti se opintorahan korotusasia ei ole eteenpäin mennyt.

Mutta sitten, arvoisa puhemies, hyvin tärkeä asia on tämä opetusministerin ajama korkeakoululaitoksen fuusioitumispyrkimys. Nimittäin kun ajatellaan, mitä jo nyt on tapahtumassa, niin Joensuun yliopiston Savonlinnan-toimintapiste ollaan niin kuin pistämässä pikkuhiljaa kiinni, sama on meidän Oulun yliopistomme Kajaanin-yksikön kohdalla jne. Elikkä siis toisin sanoen tässä on nyt lähdetty tielle, joka johtaa erittäin merkittäviin muutoksiin, ja sitten kun ruvetaan oikein todella isoja yksikköjä lakkauttamaan, ollaan ajautumassa myöskin merkittäviin rakennusinvestointeihin. Jokainen tietää, että jos sitten Senaatti-kiinteistöt niitä rakentaa, niin niitten vuokrat ovat siitä muusta yliopistobudjetista pois ja sillä tavalla rahat ovat menneet aivan pieleen sen varsinaisen toiminnan kehittämisen kannalta.

Arvoisa puhemies! Vielä yksi asia, ja se on nimenomaan pyrkimys nyt luoda Suomeen yksityinen yliopisto. Olimme maanantaina eräässä ammatillisessa erikoisoppilaitoksessa briifattavana, ja siellä rehtori puhui erittäin avoimesti yksityisestä yliopistosta, sen tarpeesta ja erikoisesti tarpeesta päästä määräämään, mitä tuollaisessa yliopistossa tehdään, elikkä siis tarpeesta luoda korkean tason oppilaitos, joka palvelee yksinomaan hyötytavoitteisesti asioita ja vielä valikoiden nekin tavoitteet paikallisen teollisuuden tarpeita varten. Minä olen sitä mieltä, arvoisa puhemies, että jos tämä asia on näin, niin ei mitään muuta kuin nyt se bisnesmaailma, jolla rahaa niin paljon on, pistää sellaisen pystyyn ja sitten katsotaan, miten siinä käy. Mutta kun se on tämmöistä kitinää jatkuvasti, niin parempi on, että kerralla pistävät hynttyynsä yhteen ja rakentavat sen yliopiston ja seurataan sitten katseella, miten siinä käy.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen kiinnitti huomiota koulun kristilliseen kasvatukseen ja kristillisiin kouluihin.

Katson, että koulun on voitava antaa arvopohja jokaiselle koko elämää varten. Aiemmin tämä toteutui niin kansa- kuin oppikouluissakin hyvällä ja toimivalla läpäisyperiaatteella kautta koko koulun eri oppiaineitten puitteissa. Aivan erityinen merkitys oli kuitenkin perinteisillä aamuhartauksilla. Näitä pitivät koulujen opettajat, myös uskonnonopettajat, oppilaat, ja myös oli käytäntö, että eri seurakuntien edustajat saattoivat vierailla kouluissa.

Aamuhartauksien keskeinen sisältö oli koululaisille ja nuorille sovellettua kristillisen uskon ja elämän ohjetta, jonka opettajat ja muutkin aamuhartauksien pitäjät toteuttivat omilla persoonallisilla tavoillaan, joissa näkyi myös opettajista enemmän kuin mitä kenties koulutunnilla saatettiin kohdata. Opettajista tuli oppilaitten kokemuksen mukaan myös persoonallisia kasvattajia, mikä ei suinkaan ollut vähäarvoinen asia ajateltaessa aikuisen mallia, tai jos aamuhartauden pitäjänä oli ylemmän luokan oppilas, katsottiin esimerkkiä koulun ylemmiltä luokilta olevista oppilaista.

Aamuhartauksien perustoteutus oli yleensä puhe, usein raamatunluvun perusteella kirkkovuoden ajan mukaan, virren muutaman säkeistön laulaminen ja rukous. Vaikka kouluaikoina jotkut saattoivatkin nämä kokea käskettynä ohjelmana ja virren veisaaminenkin oli vaihtelevaa, niin kun jälkeenpäin olen kohdannut vaikkapa omia koulu- ja luokkatovereita, niin on todettu, että nämä ovat olleet hyvin tärkeä asia koko elämää varten. Ne ovat antaneet arvopohjaa ihmisyyteen hyvin monella tavalla. Aamuhartaudet osaltaan pyrkivät opettamaan oikean ja väärän erottamista, ei vain pelkästään kouluelämässä vaan nimenomaan koko elämää varten, ja tällä on ollut suuri merkitys kansakunnan sisäiselle omalletunnolle.

Aikanaan niin kansa- kuin oppikouluissa oli koulun tunnustuksellista uskonnonopetusta kaksi viikkotuntia. Kun peruskouluun siirtyminen tapahtui Suomessa, siinä oli valitettava yhteensattuma eräänlaisen kulttuuriradikalismin aikana ja tuolloin haluttiin vähentää uskonnonopetusta siten, että se melkein puolittui yhteen viikkotuntiin, kun aiemmin oli ollut kaksi — tosin kouluviikko muuttui kuusipäiväisestä samalla viisipäiväiseksi. Tämä heikennys vaikutti heikentävästi koulun antamaan arvopohjaan ja kasvatukseen, siihen arvopohjaan ja kasvatukseen, mikä on ollut alusta asti Suomen kouluissa. Kun samaan aikaan siirryttiin sitten aamuhartauksista aamunavauksiin tai päivänavauksiin, mitä nimeä kulloinkin on käytetty, niin silloin näitten sisältö muuttui selkeän perinteisestä kristillisestä hyvinkin hajanaiseksi ja heterogeeniseksi.

Ääri-ilmiöitä edustivat käsitykset, onneksi sinällään väärinkäsitykset, että kristillistä sanomaa sisältävistä aamunavauksista on ennalta ilmoitettava, jotta muihin uskontoihin kuuluvan tai mihinkään kuulumattoman ei tarvitsisi niihin osallistua. Tämä käsitys, joka on yllättävän laajallekin levinnyt, on sinänsä väärä. Kouluissa saa edelleen olla selkeän kristillisiä aamunavauksia aivan niin paljon kuin tahdotaan, mutta tämä väärinkäsitys valitettavasti aika paljon on levinnyt tuolla ja sitä erehdytään noudattamaan, ja osin myöskin 30 vuoden aikana koululaiset ovat varttuneet aikuisiksi ja myöskin opettajiksi ja on kadonnut tuommoinen perinteinen aamuhartauden käsitys, mitä se perinteisesti on ollut, nykyisiltäkin opettajilta, ja tämä on suuri vahinko. Pitäisin hyvin toivottavana, että kouluissamme tapahtuisi paluuta yhä yleisemmin kristillisen elämännäkemyksen sävyttämiin aamunavauksiin viikon muinakin päivinä, ei vain silloin, kun pitäjänä on uskonnonopettaja tai seurakunnan vieraileva edustaja, vaan ihan muinakin päivinä.

Vaikka kouluissa on kirkkoon kuulumattomia ja myös muiden uskontojen edustajia, ei suinkaan voi olla ongelma se, että hekin voisivat tutustua myös kristilliseen arvoperintöön ja sitä kautta suomalaiseen elämännäkemykseen. Ilman muuta on toki oltava selvä, että erityisestä pyynnöstä tai vaikkapa vain pelkästä ilmoituksesta voisi tietenkin saada vapautuksen tästä. On huomattava, että myös kirkkoon kuulumattomissa on paljon niitä, jotka kuuluvat johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen yhteisöön, jotenka se määrä, mikä todellisuudessa haluaisi heistäkin olla mukana, on varmasti suurempi kuin ensinäkemältä arvaammekaan. Nykytilanne on tässä suhteessa ongelmallinen, kun se selkeä enemmistö, mikä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon tai sen ohella moniin muihin kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin, on menettänyt sen mahdollisuuden, mikä aikoinaan oli aamuhartauksien kautta.

Kodit yhä enemmän uskovat tämän arvokasvatuksen juuri kouluille, ja siksi tässä olisi vakavan haasteen paikka miettiä, mitenkä kansakunnan ja sen jäsenten sisäistä omaatuntoa, kykyä erottaa oikea ja väärä, voitaisiin koulussa sopivasti kasvattaa oppilaitten kehitysvaiheitten edellyttämällä tavalla. Samalla koen ongelmana sen, että oman uskonnon opetus on viikkotuntimäärissä liian vähäinen. Näkisin, että oman uskonnon opetuksen tuntimääriä tulisi lisätä peruskoulussa, jotta elämänarvojen pohja voitaisiin saada koulussa myös tässä suhteessa koko elämää varten.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnössä koulutuspoliittisesta selonteosta painotetaan sitä, että laadukas varhaiskasvatus on investointi tulevaisuuteen ja varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen pitäisi olla yhteydessä toisiinsa ja siksi on tärkeää, että valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma valmistellaan siten, että yhteys esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmiin säilyy. Tällainen kappale löytyy mietinnöstä. Parhaiten varhaiskasvatuksen yhteyttä esi- ja perusopetukseen vahvistetaan sillä, että sekä varhaiskasvatus että päivähoito siirretään mahdollisimman pian osaksi opetusministeriön toimialaa. Varhaiskasvatus on pienten lasten hyvinvointipalvelu, ja se on osa elinikäistä oppimista. Se ei ole sosiaalihuoltoa.

Varhaiskasvatuksen hallinnon ja kehittämisen paikka siis on opetusministeriössä, ja tämä malli on sekä hallinnollisesti että taloudellisesti paljon tuloksellisempi kuin nykyinen käytäntö. Toisaalta opetustoimen ja varhaiskasvatuksen yhteisestä hallinnosta on hyötyä myöskin lapsen oppimiselle, koska erityisopetuksen ratkaisuissa myöskin voidaan lapsen oppimisvaikeuksiin puuttua riittävän ajoissa. Se edistää opettajien välistä yhteistyötä, oppilashuoltoa, ja siten syrjäytymisen ehkäisy paranee ja tehostuu, samoin varhainen puuttuminen.

Kun Suomessa päivähoito ja varhaiskasvatus on edelleen sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa, niin meillä on tullut ongelmia myös tuolla EU:n tasoilla, sillä me olemme EU:n viimeisiä maita, joissa varhaiskasvatusta kehitetään sosiaalihallinnossa. Kun EU:n sosiaaliministerit kokoontuvat yhteen, niin suomalainen ministeri puhuisi varhaiskasvatuksesta, mutta kukaan muu siellä ei siitä puhu, sillä muut puhuvat lastensuojelusta — Suomi puhuu siis lastensuojelusta. Opetusministerien kokouksessa taas Suomen edustaja ei voi puhua varhaiskasvatuksesta, koska se ei hänelle kuulu, vaikka teemana olisikin elinikäinen oppiminen.

Kun ja jos varhaiskasvatuksen hallintomuutos tapahtuu, niin sen myötä koko kasvatus- ja koulutusjärjestelmästä tulee ehyt kokonaisuus, jolloin näitä resursseja, voimavaroja, kuten henkilöstöä, tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena ja saadaan tämmöinen ehyt elinikäiseen oppimiseen tukeutuva järjestelmä.

Kuuntelin, miten ed. Nousiainen täällä otti esiin koulutuksen rahoituksen ja hän puhui tästä valtionosuusjärjestelmästä, joka kuuluu myöskin tähän Paras-hankkeeseen ja puitelakiin, jossa sanotaan 11 §:ssä, että pitää saada yhteen hallinnonalaan nämä valtionosuusjärjestelmät. Ne halutaan irrottaa pois opetusministeriön hallinnonalalta ja myös sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta. Halutaan siis, että ne olisivat jollain yhdellä hallinnonalalla ja sieltä sitten tulisi samasta tuutista, samasta paikasta, koko rahoitus näille eri palveluille. Mielestäni tässä mennään aivan metsään, aivan puihin, sillä rahoituksen tulee tukea sitä toimintaa, perusopetuksen puolella ja opetuksen puolella rahoituksen tulee tukea opetusta ja sen järjestämistä. Ei ole sama, mistä raha tulee, ei ole sama, millä laskentakaavalla raha tulee, eikä ole sama, kuinka paljon sitä rahaa tulee. Pitää tarkastella, meneekö se tosiasiallisesti opetuksen järjestämiseen vai ei.

Minä en olisi kovin luottavainen kunnallisen päätöksentekojärjestelmän suhteen. Hyvä koulutus on silloin liikaa kiinni niistä päättäjistä, jotka sattuvat olemaan kuntien valtuustoissa. . Jos on semmoinen kunta, jossa on paljon ikäihmisiä, on aivan selvä asia, kumpi sektoreista voittaa siellä, voittaako sosiaali- ja terveyssektori vai meneekö raha opetukseen, tuskin menee opetukseen. Koska opetus on tulevaisuutemme elinehto, pitää valtion osallistua siihen ja taata se, että mahdollisimman laadukkaat edellytykset järjestää opetuspalveluja säilyvät joka kolkassa Suomenmaata ja joka kunnassa. Sen takia pitää katsoa tarkkaan, ettei rahoitusjärjestelmää uudisteta sillä tavalla, että se vahingoittaa koulutointa.

Vielä yksi asia on ongelma. Olen saanut tietää, että tietyillä tahoilla valmistellaan kuitenkin ammattilukiota huolimatta siitä, että toisin puhutaan, ammattilukiota eli nuorisokoulua. Ihmettelen suuresti tätä. Eikö ole mitään opittu Ruotsinmaalta? Siellä on havaittu, että oppimistulokset ovat laskeneet. Jos mennään ammattilukioon, jossa jokaiselle tarjotaan sitä samaa, on aivan selvä asia, että lukion taso laskee ja ammatillisella puolella taso ei nouse. Oppilaat ovat erilaisia, ja sen opetuksen, joka heille annetaan, pitää lähteä heidän omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan.

Kokoomus korostaa duaalimallia myös toisella asteella, ei pelkästään korkeakouluissa, vaan myös toisella asteella. Lukiota pitää vahvistaa sellaiseksi, että se valmentaa yliopistoon ja korkeakouluihin, ja ammatillinen opetus toisella asteella taas antaa vahvan ja vankan ammattitaidon. Miten käy kouluviihtyvyyden, jos sitä samaa puuroa tulee toisella asteella kaikille? Siinä mennään ihan häränpyllyä, myös siinä asiassa; kouluviihtyvyys tulee siitä, että oppilas kokee onnistumisen elämyksiä ja saa oppilaitoksessa sitä, mitä hän tarvitsee oppiakseen.

Jos oikein haluaa olla nyt inhorealistinen, mitä tulee koulutusjärjestelmäämme, niin tosiasia on se, että lahjakkuuksia ei meillä huomioida tarpeeksi vaan kaikille saa kelvata se sama opetus, ei huomioida yksilöllisiä tarpeita: Inkluusio on pääperiaatteena erityisopetuksessa, sopii se oppilaalle tai ei. Erikoislukioita ja erikoisluokkia vähennetään tai ei ainakaan lisätä eikä uusia perusteta. Huippuyksiköitä yliopistoissa ei ole. Duaalimallia romutetaan. Luon varsin synkän mutta todenperäisen kuvan siitä, mihin olemme koulutuspolitiikassa menossa. Eteneminen kuitenkin on niin hidasta, että kaikki eivät sitä välttämättä huomaa, mutta eteneminen on varmaa. Tällainen pitää estää ja ottaa oppilaat yksilöinä, tarjota heille sitä pedagogiikkaa ja niitä eväitä, joita he tarvitsevat. Vain tällaisella monimuotoisella opetusjärjestelmällä ja koulutusjärjestelmällä saadaan paras hyöty myös yhteiskunnallemme.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Puheenvuoroni liittyy ed. Nousiaisen käyttämään puheenvuoroon, jossa hän viittasi puheenvuoroni lopussa ilmaisemaan asiaan, että ammatillisen koulutuksen lisäpaikkoja tarvitaan ja kipeästi.

Ammatillisen koulutuksen suosiohan on kasvanut todella voimakkaasti. Eri tahot ovat siihen vaikuttaneet. Ed. Nousiainen, esimerkiksi Pohjois-Karjalassa viime kevään yhteisvalinnassa jäi noin 250 peruskoulun päättänyttä ilman toisen asteen koulutuspaikkaa. Samoiten jo aiemmin peruskoulun päättäneitä sinne hakujonoon jäi noin 340. Eli tilanne ainakin Pohjois-Karjalassa on sellainen, että kun lähestytään kevään 2007 yhteishakua, niin nykyisen järjestämisluvan rajoissa joudumme edelleen vähentämään näitten uusien opiskelijoiden sisäänottoa. Te viittasitte puheenvuorossanne tähän ennustettavuuteen, ja se on erittäin tärkeä asia, sen myönnän. Mutta joka tapauksessa nämä aloituspaikat, jos niitä valtakunnan tasolla on riittävästi, kuitenkaan eivät kohdennu oikein. Meillä ainakin maakunnassa on todella polttava tarve näihin lisäpaikkoihin.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Koulutuspolitiikka ja siihen liittyvä selonteko ja kokonaisuus, voisi aivan hyvin sanoa, on Suomen elämän tai kuoleman kysymys, kun ajatellaan seuraavia 20—50:tä vuotta eteenpäin, se mitä kaikkea täällä tänään on pohdittu ja muuta. Täytyy vaan toivoa, että tämä työ olisi tehty tosiaan hyvin.

Minulla on vain muutamia asioita, mitä haluan täällä korostaa. Sitä ennen totean, että kyllä valiokunta on kokeneen puheenjohtajansa johdolla tehnyt hirvittävän suuren työn. 79:ää asiantuntijaa te olette kuulleet, joista kuusi on lähettänyt kirjallisen lausunnon ja kaikki muut ovat käyneet siellä teillä. Siis vastuu kaikesta siitä, mikä täällä on sisällä, on aika laajalla ihmisryhmittymällä, hyvin ammattitaitoisella joukolla. Siinä mielessä tämä lähtökohta on kyllä tosi hyvä. Täytyy silloin toivoa, että nämä painopistealueet, mitkä täällä on ilmoitettu olevan — tasa-arvo ja koulutusmyönteisyys, koulutuksen laadun kehittäminen, kansainvälistyminen ja korkeakoululaitoksen uudistuminen ja koulutusjärjestelmän tehokkuus — tosiaan sitten muuttuvat lihaksi myöskin, etteivät ne ole vaan tämmöisiä sanottuja lauseita peräkkäin, joita on helppo toistaa monessa paikassa.

Minä nimittäin kaikesta tästä huolimatta olen kyllä huolissani meidän koululaitoksemme tilanteesta. Tavallaan viittaan myöskin ed. Vahasalon puheenvuoroon, siinä oleviin moniin mielipiteisiin, kokeneen rehtorin kannanottoihin täällä. Täytyy toivoa, että niitä on johonkin taltioitu ja otettu myöskin huomioon.

Minulle tulee mieleen pieni kaksitoistavuotias poika, etunimeltään Einari, meidän yhdestä sukulaisperheestämme, joka lähti Ranskaan sen takia, että isä sai Pariisista töitä, ja meni siellä kouluun. Hän oli sitä ennen Espoossa toiseksi parhaimmassa koulussa lähes luokkansa priimus. Ensimmäinen syksy siellä Ranskan oman alueen koulussa, ei missään eliittikoulussa vaan suhteellisen tavanomaisessa koulussa, oli enemmän kuin tiukka paikka tälle pienelle pojalle. Käyttäytyminen oli ihan erilaista, koulukuri oli ihan erilaista. No, se on ihan selvää, ei minusta siinä mitään outoa ole. Mutta se oli hyvin mielenkiintoista, että tämmöinen yhdeksikön keskiarvoa Suomessa saava poika oli ensimmäiset puoli vuotta täysin ihmeessä sen työmäärän kanssa, minkä kohteeksi hän siellä koulussa joutui. Hän ei millään tahtonut päästä niille kansainvälisille rattaille mukaan. Kielitaidosta ei ollut kysymys, hän osasi ranskaa puhua, mutta hän ei ollut tottunut yksinkertaisesti siihen, että niin paljon läksyjä annettiin per päivä. En pysähdy tähän sen pitempään, mutta muun muassa tätä taustaa vasten mietin kyllä tätä meidän Pisa-tutkimustammekin, mitenkähän se mittaa — jollain lailla ehkä vähän yksipuolisesti. Minä en ole asiantuntija arvioimaan sitä sen enempää mutta tiedän ihmisiä kyllä, jotka ovat sitä myöskin aika lailla arvioineet ja siitä kuhisseet.

Oli miten oli, koululaitoksessa yleisesti on yksi tosi iso asia, josta en huomaa täällä ainakaan painopisteiden osalta muuta kuin sanan "kansainvälistyminen". Se on kielitaito. On minusta kummallista, että se valikoima, mitä nykyään meillä tarjotaan opiskelijoille, on paljon vähäisempi kuin silloin, kun olin koulussa 1950-luvulla.

Latinan kieltä ei Suomessa enää nykyisin oikeastaan saa opiskella kuin ehkä kahdessa tai kolmessa koulussa, minä en edes tiedä. Meillä isossa Espoossa vissiin on se mahdollisuus yhdessä koulussa korkeintaan tai ei sielläkään. Miten on mahdollista, että humanististen aineiden yksi täysperusta on vaan lopetettu tämän kaiken korkeakoulutuskohinan ohella käytännössä? Muutamat vanhat lyseot eri puolilla Suomea, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä, taitavat sitä harrastaa. Mutta se on supistunut ja mennyt ihan väärään suuntaan. Joku voi nauraa ja tykätä, että latinaa ei enää missään tarvita. Mutta se vaan on kaikkien kielien äiti, eihän siitä yli eikä ympäri pääse. No hyvä on, jätetään latina pois!

Miten on venäjä? Toissa vuonna ylioppilaskirjoituksissa minun tietojeni mukaan venäjän pitkänä kielenä kirjoitti viisikymmentä ylioppilasta. Se ei voi riittää maassamme, missä lähin naapurimme on näin valtava. Meillä on noin isot markkina-alueet, ja vaikka minkälaista yhteistyötä voisi olla pelkästään Pietarin kanssa. Venäläiset ja virolaiset ovat ne maahanmuuttajat, joita eniten tulee meille töihin. Meillä ei ole valmiuksia edes osata naapurin kieltä. Siihen ei panosteta ollenkaan niin paljon kuin pitäisi.

Nämä ovat pragmaattisia käytännön juttuja. Sillä lailla nämä ovat vähän kaukana tästä selonteosta, mutta haluaisin jopa vähän ärsyttää ihmisiä siksi, että Suomessa minusta me emme osaa englantia lukuun ottamatta enää juuri mitään kieliä kunnolla. Se on hyvin pieni porukka, joka esimerkiksi osaa englannin ja ruotsin ja tietenkin suomen ohella vaikkapa ranskaa ja saksaa niin, että he pärjäävät Brysselissä, EU:n kotikentällä. Sen jälkeen ei ole juuri ketään, joka osaa italiaa tai espanjaa. Meillä on Espoossa yksi koulu, jossa hyvin innokkaasti onneksi luetaan japania. Taitaa olla viisikymmentä opiskelijaa, jotka lukevat japania. On täysi syy, että siihenkin suuntaan mennään.

Mutta kun lähialueiltamme haluamme tänne työntekijöiden määrää maahanmuuttopolitiikassa nostaa, omassa koululaitoksessamme jotenkin viis veisataan koko kielitaitoalueesta. Se on minun suuri kysymysmerkkini, miksi on näin. Se ei ole toisin, vaan se nimenomaan on näin. Suhteellisesti ottaen ilmeisesti olemme huonompia kielitaidoltamme kansana kuin aikaisemmin, vaikka osaamme enemmän kuin aikaisemmin, mutta suhteellisesti ottaen.

Toinen kummastuksen kohde on minusta se, miten edelleenkin suhtaudutaan nimenomaan poikiin koulutuksen aikana. Meidän koululaitoksemme ei taida pystyä ottamaan heidän erilaista oppimiskykyään huomioon eikä sitä kehitysvaihetta, joka lähes kaikille pojille tulee jossain vaiheessa, jolloin viis veisataan koulun oppisuunnitelmista ja vastaavista ja ollaan elämän muista kuvioista täysin kiinnostuneita. Siihen rakoon mahtuu kaikenlaista, mikäli otettaisiin persoonakohtaiset asiat huomioon. Se ei ole mielenterveysongelma, se ei ole häirikköongelma; se on pelkästään oppimiskyvyn ja siihen liittyvien asioiden ympärillä oleva ongelma. Siihen ei meidän opettajillamme ilmeisesti ole voimaa. En tiedä, onko opetussuunnitelmissa siihen mitään suunnattukaan. Minä olen täältä muutaman kerran ehdottanut, että tulisi ehkä jonkinlaisia poikaryhmiä tai poikaluokkia. Näille ajatuksille on lähinnä naurettu.

Mutta nyt kun on tullut ilmi, että meillä koululaitoksissa pojat syrjäytyvät — onkohan se osuus 16 prosenttia ja tytöillä kymmenkunta, siinä on ihan selvä sukupuoliero — tämän pitäisi näkyä. Se sanotaan aivan ohimennen valiokunnan kannanotossa. Onneksi se on sanottu täällä, mutta käytännön kentällä se varmasti on ihan liian vähäistä siihen nähden, mitä se olisi voinut olla viimeiset 10—15 vuotta. Sehän on pedagoginen ongelma. Ei se mikään uusi ihmeellinen asia ole.

Tähän liittyy hyvin läheisesti myöskin iltapäivätoiminta, varmasti tärkeä ja varsinkin sosiaalisessa mielessä yksinäisille lapsille semmoinen, joka täytyy laittaa kuntoon. Mutta kyllähän tietysti aika hurjaa on, että siinä lisääntyy kaikkien koululaisten työpäivä ihan yhtä monella tunnilla kuin he siellä koulussa ovat lisää. Ei se siinä mielessä meille mikään mahdottoman hyvä asia ole.

Luokaton lukio: Minun omat lapseni ovat olleet, nuorimmat, siellä. Kyllä kauhulla katsoin sitä systeemiä, jossa kouluidentiteettiä ei ole enää, ei oikein kaveripiiriä, puhumattakaan että opetussuunnitelmat olisivat olleet kunnossa. Siitä en löytänyt näistä asiakirjoista nyt mitään erityisen tärkeää kohtaa.

Arvoisa puhemies! Tarkoitukseni oli ennen kaikkea puhua täällä ja olla huolissani yliopistoista, mutta enpä kerkiä tämän 10 minuutin sisällä siitä paljon sanoa. Meidän yliopistolaitoksemme on minusta, tekisi mieli sanoa, kriisissä. Olen itse viisikymmentä vuotta nähnyt sen laitoksen asioita. Meillä ei enää näköjään ole semmoista suhtautumista tässä yhteiskunnassa, että suvaittaisiin muutamia huippuyliopistoja, jopa tuettaisiin aivan eri lailla kuin muita ja joissa lahjakkuuden perusteella mentäisiin eteenpäin, joissa tasa-arvo on sen sijaan aivan toisarvoinen juttu. Me emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa ollenkaan tällä kaikella, mitä meidän korkeakoulumaailmamme tällä hetkellä edustaa, ikävä kyllä. Ammattikorkeakoulut kilpailevat jatkuvasti väärällä tavalla yliopistojen kanssa. Niin minä sen koen. Niiden pitäisi olla molempien loistavia yksiköitä, tehdä erittäin hyvää yhteistyötä mutta aivan eri pohjalla kuin tällä hetkellä Suomessa tehdään. Paljon kehittämistä, arvon puhemies, tässä asiassa Suomessa on ja mahdollisuuksia sen mukana.

Kaarina Dromberg /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty erittäin hyviä puheenvuoroja koulutuksen kehittämisestä, ja olen siitä iloinen tietysti valiokunnan puheenjohtajana.

Mutta haluaisin vielä sanoa, kun täällä ed. Räsänen puhui yksityisistä kouluista ja nimenomaan kristillisistä kouluista ja hän sanoi, että niitä ei ole huomioitu täällä meidän mietinnössämme, että täällä on kyllä huomioitu, sivulla 4 on seuraava lause: "Segregoituminen on estettävä mahdollisimman laadukkaan, moniarvoisen ja yhtenäisen perusopetuksen avulla." Tämä sisältää myöskin nämä kristilliset koulut ja yksityiset koulut ja niiden erilaiset pedagogiikat, joten kyllä se täällä tässä muodossa on.

Sitten haluaisin vielä opetusministeriön työryhmää kiittää siitä, että rakennusmestarikoulutus on nyt työryhmässä saatu valmiiksi, ja toivon, että se tulee mahdollisimman nopeasti tänne käsittelyyn. Siinä mielessä se on erittäin tärkeätä, koska näitten nuorten keskeyttäminen, nimenomaan poikien keskeyttäminen, on ongelma. Nyt siinä on ainakin jossakin vaiheessa ollut se mahdollisuus, että olisi työharjoittelu etukäteen, jolloin he katsovat, onko tämä minun juttuni, ja jos ei ole, niin he eivät lähde edes koulutukseen. Se karsii jo huomattavasti minun mielestäni sellaisia keskeyttämisiä pois. Toivomme, että tämä asia saataisiin kuntoon, koska tämä on ollut niin polttava aihe täällä eduskunnassa.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa puhemies! Olen koko illan kuunnellut tätä hyvin mielenkiintoista keskustelua, ja täällä on kieltämättä ollut oikein hyviä esityksiä koulutuksen kehittämiseksi.

Mutta oli ihan pakko tulla tänne, kun vähän niin kuin adrenaliini nousi, kun näitä puheita kuuntelin. Aika monet meistä, jotka ovat nyt esittäneet hyviä ehdotuksia, ovat myöskin kuntapäättäjinä. Yksi tällainen asia, mitä moni on peräänkuuluttanut, on varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy. Ennaltaehkäisyyn käytetään alle 1 prosentti esimerkiksi terveydenhuollon menoista. Kysymys kuuluu, kuinka paljon käytetään muista kuluista ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen. Uskon, että hyvin, hyvin vähän. Sen kuitenkin tulisi olla moniammatillista, ja myös näihin koulutus- ja sivistyspuolen ennalta ehkäiseviin ongelmiin pitäisi olla monenlaista asiantuntemusta.

Tuli vaan mieleen, vaikkei asia ole mitenkään huvittava eikä huumorilla pitäisi suhtautua, mutta tällaisena välikevennyksenä, että ajatelkaa, jos meihin istutettaisiin joku sellainen mikrosiru, joka aina antaisi sähköiskun, kun me puhumme täällä jotain sellaista ja sitten toimimme kuitenkin eri tavalla kunnassa. Kuinkahan monen kohdalla se sähköisku tänäänkin olisi tullut siitä, että täällä kyllä puhutaan hienoja asioita, mutta kun kuntatasolla pitäisi niistä päättää, niin eipäs niin tehdäkään?

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Pisa-tutkimuksesta kysyttiin, mitä se oikein mittaa. Kyllä se lähinnä osoittaa meidän koulutusjärjestelmämme tasaisuuden. Meillä on hyvin pienet oppimiserot täällä Suomessa, ja sen saavat aikaan hyvätasoiset ja korkeakoulutetut opettajat, joita muualla ei ole. Mutta se osoittaa myös sen, ettei lahjakkuuksia meillä tueta ja lahjakkaat oppilaat löytyvätkin ihan muista maista. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko, että tietää, että seuraavassa Pisa-tutkimuksessa olemme pudonneet kärjestä ja meidän ohitsemme on rynninyt moni maa, esimerkiksi Japani menee todella lujaa eteenpäin.

Mielenkiintoinen asia nostettiin myöskin esille, tämä poikaongelma-asia. Me olemme saaneet kuulla valiokunnassa muun muassa professori Jaakko Hautamäkeä Helsingin yliopistosta, joka on kertonut tästä. Hän on korostanut sitä, että poikaongelma on tämmöinen lokaalinen ongelma, paikallisongelma, että emme me oikeastaan voi täällä valtakunnallisella tasolla ottaa siihen sellaista kantaa, ei ole yhtä reseptiä tämän asian ratkomiseen. Se ongelma ei välttämättä ole opetuksessa, vaan siihen vaikuttavat paljon perheen sosiaaliset asiat ja varsinkin äidin koulutus.

Koko tämä koululaitos on hidas laiva, joka kääntyy erittäin hitaasti ja raskaasti, mutta se kääntyy varmasti, jos sitä yritämme kääntää, mutta sen laivan suunta on nyt erittäin tärkeä, mihin tässä mennään. Meidän katseemme pitäisi olla tulevaisuudessa, emme saa romuttaa koululaitostamme.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Risikko, itsekin vahva kuntavaikuttaja, toi esille tärkeän näkökulman, mikä liittyy juuri kunnalliselämään ja kuntatalouteen. Olen useasti todennut, että on hyvä, että kansanedustajia on myös, kuten itsekin olen, kunnalliselämässä vahvasti mukana kuntapäättäjinä, jotta me tunnemme realiteetit, mitkä ovat kunnissa, tunnemme sen tuskan ja vaivan, mikä on kunnalliselämässä. Mutta ainakin itse olen niin täällä kuin kunnalliselämässäkin vahvasti halunnut puolustaa koulutusta, pieniä kouluja ja tulevaisuutta juuri koulutuksen kautta. Valtion tulisi vain voida osoittaa kunnille tähänkin tärkeään toimintaan riittävät voimavarat, ja tässä se ongelma nimenomaan onkin.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Keskustelu jatkuu tässä näin, todella hyvä. Juuri tästä syystä, ed. Oinonen, koska kuntapäättäjät ovat erilaisessa tilanteessa eri kunnissa ja kuntien talous on heikkoa ja koulutus on niin arvokasta, pitää enemmän sälyttää vastuuta valtion tasolle, jotta se huolehtisi siitä, että rahoitus on riittävää huolimatta kuntien heikosta tilanteesta, ja huolehtisi tästä hyvästä laadusta eri kunnissa. Jos me vaan sysäämme nämä asiat yksistään kuntien harteille, niin kuin tässä näyttää käyvän tämän puitelainkin kanssa, että kunnille tulee lisää velvoitteita ja lisää maksuosuutta koulutuksen suhteen, niin me menemme hunningolle tässä asiassa. Tämä on yksi suuri tekijä, mikä sitten saa aikaan sen, että Pisa-tutkimuksissa ym. emme enää tulevaisuudessa pärjää.