Täysistunnon pöytäkirja 115/2013 vp

PTK 115/2013 vp

115. TIISTAINA 19. MARRASKUUTA 2013 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

7) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain, riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 5 ja 10 §:n sekä sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttamisesta

 

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Noin 30 000 lasta kokee Suomessa vuosittain vanhempiensa avioeron, ja kuten kaikki hyvin tiedämme, ero on useimmiten varsin monimutkainen prosessi, joka koskee paitsi parisuhdetta myös perheen taloutta ja vanhemmuutta. Aivan liian usein lapset joutuvat pitkäaikaiskärsijöiksi vanhempiensa välienselvittelyssä, ja kuten jo maalaisjärkikin kertoo ja monissa tutkimuksissa on todettu, vanhempien riitely ja sen jatkuminen eron jälkeen on suuri riski lapsen hyvinvoinnille.

Suomalainen palvelujärjestelmä tarjoaa vanhemmille useita eri mahdollisuuksia ratkaista lapsen asiat sovinnollisesti. Valitettavan usein vanhemmat kuitenkin jäävät erimielisiksi ja hakevat ratkaisua tuomioistuimesta. Tämä hallituksen esitys lapsiystävällisen sovittelun eli niin sanotun Follo-mallin laajentamisesta koko maahan on erittäin kannatettava. Kokeilusta on saatu paljon positiivisia tuloksia. Sovittelu on ollut tuloksellista, nopeaa ja taloudellisesti edullista, ja siinä voidaan, mikä hienointa, samassa prosessissa käsitellä eroon liittyviä juridisia, sosiaalisia ja psykologisia kysymyksiä. On totta kai tiedostettava, että kaikkiin tapauksiin tämäkään malli ei toimi, mutta tämä malli tuo varmasti monen lapsen elämään kaivattua rauhaa ja vakautta.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Kaksi raadollista asiaa, mitä oikeussaliin voi tulla perheenjäsenten välille, ovat ensinnäkin huoltajuusriidat, joista tässä tapauksessa on kysymys, ja toinen on perinnönjakoasiat. Perinnönjakoasioissa on kyse kuitenkin aikuisten ihmisten välisistä riidoista, kun taas näissä huoltajuusriidoissa on kyse tapauksista, joissa välineenä, kohteena on lapsi, pieni, puolustuskyvytön henkilö.

Minä haluan tässä verrata tätä kyseistä lakiesitystä nyt käsiteltäessä perinnönjakoa ja huoltajuusriitaa eräässä mielessä. Elikkä perinnönjako voidaan tehdä joko sopimusjakona, jolloin kaikki osakkaat pistävät nimensä jakosopimukseen, tai sitten se voidaan tehdä toimitusjakona, jolloin käräjäoikeudelta haetaan joku lakimies pesänjakajaksi. Varatuomarina minä tiedän, että näin myös usein käy. Mutta jos pesänjakaja on taitava ja omaa edes vähän psykologista silmää, voi hän saada keskustelun kautta sovun syntymään, vaikka pesä näyttäisi hyvinkin riitaiselta tapaukselta.

Kun tosiasiat käydään läpi kylmän rauhallisesti ja keskustellaan asioista, saadaan nämä tunteet, koska usein on kyse tunteista, purettua ja tilanne saadaan sitten jäähtymään ja päästään tähän sopimukseen, joka on kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu ja voidaan sitten allekirjoittaa.

Perinnönjako tapahtuukin sitten usein sopimuksen pohjalta, vaikka on haettu tätä toimitusjakoa. Monin verroin tärkeämpää sovittelun ratkaisun syntyminen on silloin, kun riita on elävän ihmisyksilön eli lapsen huoltajuus- ja tapaamisoikeuksista.

Uskon, ja myös hallituksen esityksen perustelut sen osoittavat, että sovintomenettelyn vahvistaminen lasten huoltajuutta ja tapaamisoikeuksia koskevissa kysymyksissä on kannattavaa niin lapsen edun kuin kansantaloudenkin kannalta. Ristiriidat lapsen ympäristössä lieventyvät, ja huoltajuusprosessi sujuu nopeammin.

Hallituksen esityksessä kerrotaan neljän käräjäoikeuden tuomiopiirin alueella kahden edellisvuoden aikana toteutetusta kokeilusta, jossa tuomarin apuna toimi eroperhetyöskentelyyn perehtynyt psykologi. Kaikissa neljässä käräjäoikeudessa sovintoratkaisut lisääntyivät vuoteen 2010 verrattuna lisäyksen ollessa 6—11 prosenttia. Kun sovittelutoiminnasta tulee kokemusta ja ammattitaito lisääntyy, niin sovintoratkaisujen voi odottaa lisääntyvän vielä näistäkin luvuista.

Kokeilu on ollut varmasti kannattava ja perusteltu, mutta kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan toteutumisen kannalta tällaisia kokeiluja ei voida jatkaa kovin pitkiksi ajoiksi. Menettely on joko vakinaistettava koko maahan tai lopetettava kokonaan. Tulokset puhuvat ensimmäisen vaihtoehdon puolesta, elikkä se tulee vakiinnuttaa koko maahan.

Tavoite huoltajuusriitajuttujen käsittelyajan lyhentämiseksi on erittäin kannatettava. Jos ja kun tämä laki toteutuu, niin toivoakseni sen vaikutuksia erityisesti käsittelyaikojen suhteen seurataan ja tehdään niitä jatkuvasti tarvittavia johtopäätöksiä.

Sitten asiantuntijapalveluista. Koska ne tulisivat kuntien hoidettavaksi, niin asiantuntijapalveluiden korvaaminen kunnille on välttämätöntä. Se sisältyykin hallituksen esitykseen, mutta on huolehdittava, että tämä malli tulee säilymään ja että korvaukset suoritetaan täysimääräisesti. Korvauksen määrää esitetään säädettäväksi valtioneuvoston asetuksella. Jos näin käy, että säädetään asetuksella, niin valtioneuvoston on pidettävä korvaukset reiluina. Kuntien syliin on jo nyt kaadettu liiaksi tehtäviä, joista valtiovallan tulisi paremminkin vastata, ja sitten syyllistetään kuntia huonosta taloudenpidosta. Eli yksi tehtävä jälleen lisää kunnille.

Oikeusvaltiossa on oikeuden toteutumisen lisäksi tärkeätä myös se, että oikeus näyttää toteutuneen. Osapuolten ja ulkopuolistenkin on voitava luottaa oikeuslaitokseen. Huoltajuusriitojen sovitteluun voi toinen osapuoli tulla vaikean eron järkyttämänä ja henkisesti väsyneenä. Tällainen ihminen voi antaa helposti periksi omista näkemyksistään tai toisaalta herkässä tilanteessa kokee helposti, että tuomari on puolueellinen. Kaikkia tällaisia hyvin herkkiä näkökulmia on muistettava ottaa huomioon sovittelussa.

Samalla on kuitenkin muistettava, että löytyy tilanteita, joissa sovittelulle ei ole edellytyksiä, vaan tuomioistuimen tekemä päätös on lapsen etu. Tällaisia tapauksia ei tule pakottaa sovitteluun, vaan jokainen juttu on voitava ilman osapuolten syyllistämistä saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Toivottavasti tämän lakiuudistuksen myötä näitä tapauksia on kuitenkin entistä vähemmän.

Todellakin olen kiitollinen tästä esityksestä, sillä käräjäoikeudessa olen joutunut seuraamaan todella inhottavia lapsen huoltajuusriitatilanteita, ja näissäkin olisin toivonut, että olisi päästy asianmukaisen psykologin avulla edes osittain sovittelua viemään eteenpäin.

Juho Eerola /ps:

Arvoisa herra puhemies! Nyt esitetyt lakimuutokset ovat tärkeä askel oikeaan suuntaan. Laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita, ja haluan uskoa, että lapsen etu tulee esitetyn kaltaisella sovittelujärjestelmällä nykyistä paremmin huomioiduksi.

Lakiesitys jättää kuitenkin aukon. Tilanteessa, jossa riidan toinen osapuoli on haluton sopimaan, ei tapahdu muutosta, ja lopputuloksena on päätyminen käräjille. Mikään pakkohan ei ole tämänkään jälkeen sopia, jos ei halua. Tämän sovittelun lisäksi tarvittaisiin siis muita muutoksia lakiin.

Lakivaliokunnalla on nyt pitkään ollut käsittelyssä kaksi lakialoitetta, jotka molemmat olisivat tuoneet ne tarvittavat muutokset. Kokoomuksen Pauli Kiurun, joka täällä salissakin istuu, rikoslakiin liittyvällä lakialoitteella oli yli 140 allekirjoittajaa, ja minunkin aloitteellani yhden momentin lisäämisestä lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta oli 60 kansanedustajan takaus. Yhteensä siis 200 kansanedustajaa oli sitä mieltä, että pahimpien huoltokiusaajien varalle tarvitaan vahvempia toimia.

On tunnustettava ilmiö, jonka nimi on vieraannuttaminen. Valitettavan usein näiden huoltajuuskiistojen taustalla on se, että toinen vanhemmista, yleensä tämä niin kutsuttu lähivanhempi, yrittää joko tietoisesti tai tiedostamattaan vieraannuttaa lapsen etävanhemmaksi kutsutusta henkilöstä. Vieraannuttaminen on lapsen ja toisen vanhemman tapaamisten systemaattista estämistä ja toisen osapuolen perusteetonta mustamaalaamista lapsen kuullen. Niin kauan kuin tämän ilmiön olemassaoloa ei ole tunnustettu ja niin kauan kuin sitä ei ole säädetty laissa kielletyksi ei kaikkein pahimpiin huoltajuuskiistoihin nyt esitetyn kaltaisella sovittelulla saada yhtään mitään ratkaisua. Lopputulema on lähes aina se, että vieraannuttaja vie riidan käräjille ja lopulta saa tahtonsa läpi, koska tuomarit näkevät tämän niin kutsutun lapsen edun olevan riidan lopettaminen, ja se loppuu siis ainoastaan sillä, että lapsen ja etävanhemman välit katkaistaan. Näin siis näissä kaikkein ikävimmissä ja pisimmälle etenevissä tapauksissa.

Mutta, arvoisa puhemies, joka tapauksessa tämä hallituksen esitys on oikean suuntainen. Tällä ehkä saadaan estettyä muutamien tilanteiden eskaloituminen niin pitkälle kuin aiemmin on käynyt. Kuitenkaan, kuten sanoin, sellaiseen henkilöön, joka ei sopua halua, ei tämä vaikuta mitenkään. Näille sovittelijoille, jotka näiden asioiden kanssa sitten tulevaisuudessa tulevat painiskelemaan, tulisikin koulutuksen yhteydessä kertoa ilmiöstä nimeltä vieraannuttaminen ja se, että sen mahdollisuus tulisi ottaa jokaisen riitatilanteen taustoja aina kartoitettaessa hyvin huomioon.

Tässä hallituksen esityksessä sanotaan näin, että pyritään tukemaan tätä tapaavaa vanhempaa eli etävanhempaa. Ei kai tällä vaan tarkoiteta sitä, niin kuin joissakin kansainvälisissä esimerkeissä muutamissa muissa maissa on käynyt, että sitten se sopiminen on sitä, että suositellaan sitä tapaavaa vanhempaa, usein juuri isää, suostumaan siihen, että joka toinen viikonloppu riittää, ja sitten ne elatusapumaksut siihen päälle? Toivottavasti tämä ei tarkoita tätä, mitä täällä esitetään.

Kun tätä sovittelua on nyt muutamilla alueilla kokeiltu, niin haluaisin seurantaa siitä, kumman vanhemman alkuperäiseen tahtoon on näiden sovittelujen kautta useimmiten päädytty. Kumman alkuperäinen tahto on ollut lähempänä sitä, mikä lopulta on tullut tämän sovittelun tulokseksi? Kun olen skeptikko monessakin asiassa, niin veikkaan, että sen lähivanhemman.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja riita-asioiden sovittelusta. Noin 30 000 lasta kokee vuodessa vanhempiensa eron, ja näistä lapsista noin 2 500 joutuu vakavien huoltajuusriitojen keskipisteeseen. Se on iso luku ja koskee lasten lisäksi tietysti molempia vanhempia, ja mitä itselleni tuli oman lakialoitteeni ja Juho Eerolan lakialoitteen teon ja palautteen yhteydessä ilmi, niin se koskee myös isovanhempia monissa ta-pauksissa. Se pitää muistaa.

Tämä hallituksen esitys tapaamisoikeuslain muuttamisesta on askel oikeaan suuntaan. Tällainen sovittelu, ohjattu sovittelu, mahdollisimman nopeasti, kun ongelmia alkaa ilmetä, on varmasti se oikea ja paras tapa lähteä liikkeelle, niin kuin tässä jo aikaisemmin on todettu. Mutta tässä on myös aikaisemmin todettu, että kaikissa tapauksissa sovittelu ei kerta kaikkiaan toimi. On erilaisia sairauksia, luonnehäiriöitä, narsismia, mustasukkaisuutta ynnä muuta, haluttomuutta päästä minkäänlaiseen sopimukseen ja yhteisymmärrykseen huoltajuuden ja muiden asioiden sopimisen suhteen. Tällaisissa tapauksissa sovittelu ei johda toivottuihin tuloksiin. Mutta jokainen hyvä tulos on tietysti askel oikeaan suuntaan, ja kun tämä perustuu nyt kokeilulle ja siitä on saatu hyviä tuloksia, niin ilman muuta sitä kannattaa jatkaa ja laajentaa.

Puolitoista vuotta sitten edustaja Eerola teki lakialoitteen vieraannuttamisen tuomisesta lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, ja oma aloitteeni lähestyi samaa asiaa hieman toisesta näkökulmasta eli lapsen tapaamisoikeuden tahallisen estämisen tuomisesta rikoslakiin ja sen sanktioimisesta. Molemmat aloitteet olivat tietysti sukupuolineutraaleja. Palautetta on tullut paljon, ja yksi palaute, mikä on tietysti myös tullut, on se, onko tämän oman aloitteeni osalta oikea tapa sitten laittaa jommallekummalle vanhemmalle sakko tai pahimmassa tapauksessa vankeustuomio. No, vastaus on tietysti, että ei ole tavoiteltavaa. Mutta tavoiteltavaa on se, että tehtyjä sopimuksia noudatetaan, ja jos sopimuksella ei ole minkään näköistä sanktiota tai se sanktio on erittäin heikko, niin kuin se tällä hetkellä on, niin se ei ohjaa ihmisten käyttäytymistä sellaisissa tapauksissa, joissa niitä ohjausvaikutuksia tarvitaan.

On olemassa uhkasakkokäytäntö, ja nyt ihan ulkomuistista muistelen, että viiden tai kuuden vuoden aikana tällainen uhkasakko on tullut maksettavaksi viidessä tai kuudessa tapauksessa, ja kun se suhteutetaan nyt sitten tähän huoltajuusriitojen määrään, 2 500 lapseen, joita tämä huoltajuusriita vuodessa koskee, niin se kertoo siitä, että ihmiset eivät jaksa lähteä taistelemaan. Se taistelu on liian kallista ja tuloksiltaan todellakin epävarmaa, ja jotain muutosta siihen kaivataan.

Hallituksen esitys on siis hyvä, mutta nämä pari lakialoitetta olisivat olleet voimakkaampia keinoja asioitten saamiseksi kuntoon. Kiitän tässä yhteydessä lakivaliokuntaa oman ja Eerolan aloitteiden käsittelystä. Lakivaliokunnassa on kuultu todella laaja joukko asiantuntijoita. Asia on otettu tosissaan, ja lakivaliokunta viime viikolla teki päätöksen siitä, että he laativat kirjeen, joka lähetetään oikeusministeriölle ja sosiaali- ja terveysministeriölle. Siinä kirjeessä, lainaan nyt sitä kirjettä suoraan, "valiokunta edellyttääkin, että oikeusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö yhdessä kokonaisvaltaisesti arvioivat lapsen tapaamisoikeutta koskevaa lainsäädäntöä ja käytäntöä sekä niiden kehittämistarpeita ja mahdollisuuksia ottaen muun muassa huomioon lakialoitteista annetuissa asiantuntijalausunnoissa esitetyt näkemykset". Tämä on vahva viesti molemmille ministeriöille siitä, että siinä on korjaamisen paikka ja harkinnan paikka, miten niitä asioita kannattaa pyrkiä viemään eteenpäin.

Muistutan vielä tässä yhteydessä, että valiokunta teki päätöksen siitä, että valiokunnan kuulemat asiantuntijalausunnot ovat julkisia käsittelyn päättymisestä lähtien, eli viime perjantaista lähtien ne ovat olleet niiden kaikkien saatavilla, jotka haluavat niihin tutustua.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys lastenhuolto- ja sosiaalilain muutoksesta on pääosin hyvä ja kannatettava mutta ei vielä riittävä. Lakisääteisen asiantuntija-avun saaminen riita-asioiden sovittelumenettelyyn nopeuttaa asioiden etenemistä, mikä on tietenkin positiivinen asia. Nykylain mukaan asiantuntija-avun kulut koituvat perheiden maksettaviksi. Tämä rajoittaa avun käyttöä. Pitkittyneet oikeudenkäynnit ovat omiaan lisäämään katkeruutta ja kaunaa vanhempien välillä sekä luomaan ahdistusta lapsissa.

Vanhemmuus ei lopu avioeroon, ei myöskään isovanhemmuus. Isovanhemmat ovat yksi merkittävä osa lapsen kasvua ja kehitystä. Perheiden kriisitilanteissa, kuten avioeroissa, lapsen yhteys myös isovanhempiin voi useissa tapauksissa olla uhattuna tai jopa katketa. Laki ei suojaa isovanhempien tapaamisoikeutta. Toivoisinkin, että lakiehdotukseen voitaisiin lisätä myös se, että isovanhemmillakin olisi mahdollisuus tulla kuulluksi sovittelumenettelyn yhteydessä.

Keskustelu päättyi.

​​​​