Täysistunnon pöytäkirja 116/2001 vp

PTK 116/2001 vp

116. KESKIVIIKKONA 17. LOKAKUUTA 2001 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta

 

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Lakialoitteeni koskee lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamista. Lakialoitteessa ehdotetaan korotettavaksi lasten kotihoidon tuen hoitorahan ja hoitolisän perustasoa sekä kotihoidon tuen maksamisen laajentamista. Samoin yksityisen hoidon tukeen ehdotetaan tasokorotuksia. Lakialoite liittyy kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän esittämään vaihtoehtobudjettiin, jossa on varattu 200 miljoonan markan lisäpanostus, jolla parannetaan pienten lasten kotihoidon edellytyksiä.

Perheiden hyvinvoinnista, lasten hyvinvoinnista on tässä salissa keskusteltu paljon. Lapsiperheiden asema on heikentynyt viime vuosina. Nyt jos koskaan on etsittävä erilaisia vaihtoehtoja, joilla lasten ja koko perheen hyvinvointia voidaan parantaa. Lasten hoitaminen kotona on arvokasta työtä sekä lapsen kasvun ja kehityksen kannalta että myös yhteiskunnallisesti. Tämän työn arvostus tulee tunnustaa ja osoittaa se myös päätöksenteossa. Tämän toteuttaminen vaatii erilaisia vaihtoehtoja. Kotihoidon tukeen oikeuttavan ikärajan nostaminen on yksi niistä. Tavoitteena tulee olla, että kotihoidon tukea voitaisiin maksaa kaikille alle esikouluikäisille. Kuitenkin tässä on askel siihen suuntaan, että ikärajaa laajennetaan.

Kotihoidon tukijärjestelmä toimii pienten lasten kunnallisen päivähoidon vaihtoehtona. Viime hallituskaudella lasten kotihoidon tukea leikattiin siten, että tuen perusosa aleni 1 908 markasta kuukaudessa 1 500 markkaan, ja vastaavasti alenivat sisaruskorotus ja pienituloisia ja keskituloisia koskeva kotihoidon tuen lisäosa.

Nykyinen laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta tuli voimaan siis vuonna 97. Sen perusteella perheelle maksetaan hoitorahaa 1 500 markkaa kuukaudessa yhdestä alle kolmevuotiaasta lapsesta ja kustakin seuraavasta alle kolmevuotiaasta 500 markkaa ja alle oppivelvollisuusikäisestä lapsesta 300 markkaa. Hoitolisää maksetaan vain yhdestä perheen hoitorahaan oikeuttavasta lapsesta. Me tiedämme, että hoitolisän määrä on nykyisin noin 1 000 markkaa.

Lakisääteisen kotihoidon tuen supistamisen jälkeen joissakin kunnissa on otettu käyttöön kuntalisiä, jotta kotihoidon tuki olisi todellinen vaihtoehto päivähoidolle. Tämä on johtanut siihen, että eri kunnissa asuvat perheet ovat eriarvoisessa asemassa lasten kotona hoitamisen mahdollisuuksien suhteen. Nostamalla kotihoidon tuen tasoa riittävästi lasten päivähoitovaihtoehdot asetettaisiin tasa-arvoisempaan asemaan.

Pienten lasten hoitojärjestelmiä kehitettäessä tavoitteena on ollut tarjota lapsiperheille erilaisia vaihtoehtoja, jotta perheiden erilaiset tarpeet voitaisiin ottaa mahdollisimman hyvin huomioon. Pienten lasten vanhemmilla tulee olla mahdollisuus valita keskenään tasa-arvoisista lastenhoitomuodoista lapsen ja perheen elämäntilanteen kannalta sopivin.

Tiedämme jo tutkimusten ja selvitysten perusteella, että monet äidit haluaisivat jäädä kotiin, jos mahdollisuus ja erilaisia tukimuotoja siihen löytyisi. Nykyinen lastenhoitojärjestelmä suosii selvästi lasten kunnallista päivähoitoa muiden hoitojärjestelyjen sijaan. Nykyisellään kotihoidon tuen määrä on niin alhainen, että siitä ei muodostu todellista vaihtoehtoa monellekaan vanhemmalle, joka jo haluaa hoitaa lastaan kotona.

Lasten kotihoidon tuella järjestetty hoito on toimiva, lasten ja perheiden edun mukainen sekä yhteiskunnalle edullinen pienten lasten hoidon muoto. On hyvin luontevaa, että pieni lapsi saa olla omassa kodissaan oman vanhemman hoitamana. Saa nukkua, syödä ja leikkiä oman rytminsä mukaan, saa olla turvallisessa suhteessa läheisiin, siis vanhempiin. Täällähän on monissa monissa keskusteluissa peräänkuulutettu aikuisuutta, aikuista lapsen rinnalle, ja mikä parempi kuin että se voisi olla vanhempi, isä ja äiti.

Kuopiolainen lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharju on todennut muun muassa seuraavaa: Jos lapsi aloittaa päivähoidon alle kolmevuotiaana, se on riski lapsen kehitykselle. Olisikin aika myöntää, ettei lakia lapsen päivähoidosta tehty lapsen tarpeista vaan aikuisten ja työelämän tarpeista. Nykykäytännön seurauksia ja pitkäaikaiskustannuksia ei haluta nähdä. Päivähoitojärjestelmä toimii hyvin, mutta lapset voivat huonosti. Kylläkin tiedämme ja on todella hyvä tunnustaa, että meillä on hyvää päivähoitoa. Ei ole kysymys siitä, että siellä kaikki olisi huonosti. Päivähoitojärjestelmä toimii hyvin, mutta lapset voivat kuitenkin huonosti. Tämä on joka tapauksessa todettava.

Kun ajattelemme maamme tulevaisuutta, meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hyväksyä sitä, että lapsemme voivat huonosti. Kaikin tavoin perheitä tukemalla on pyrittävä tukemaan lapsia heidän kasvussaan tasapainoisiksi aikuisiksi. Professori Lea Pulkkinen on todennut muun muassa, että pienen lapsen vanhempien runsas erilläänolo heikentää heidän välistään tunnesidettä, joka taas saattaa merkitä sitä, että heikentyy ja vaikeutuu lapsen psyykkisten tarpeitten ymmärtäminen, siis se, millä tavalla vanhemmat ymmärtävät lapsen psyykkistä kasvua.

Kotihoidon tuen piirissä on nykyisin 85 000 perhettä, joissa hoidetaan 128 000 lasta. Pienten lasten hoidon tukeen käytetään vuodessa noin 2 miljardia markkaa. Lisäpanostus, mitä kristillisdemokraattisessa vaihtoehtobudjetissa tulemme esittämään, on suuruudeltaan 200 miljoonaa markkaa ja merkitsisi vajaan 10 prosentin tasokorotusta, kun samalla tuensaajien piiri hieman laajenisi. Korotus pienten lasten hoidon tuessa kannustaa vanhempia valitsemaan lapsilleen tällaisen hoitomuodon kunnallisen päivähoidon sijaan. Tätä kautta kunnilta vapautuu varoja päivähoidon järjestämisestä ja näitä varoja kunnat voivat käyttää kuntakohtaisiin lisiin. Korotus kuntakohtaisissa lisissä taas entisestään kannustaa kotihoidon valitsemiseen kunnallisen päivähoidon sijaan. Näin voidaan pienin askelin muuttaa pienten lasten hoitojärjestelmää ja saada kotihoidosta todellinen vaihtoehto.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä on ja keskustalaiset kansanedustajat ovat kautta vuosien täällä salissa puhuneet kotihoidon tuen puolesta. Puolueemme ideologiaan ja arvopohjaan kuuluu arvostaa kodeissa tehtävää työtä, on se sitten omaishoitoa, lastenhoitoa tai muuta työtä. Tältä pohjalta olemme katsoneet, että perheillä tulisi olla valinnan mahdollisuuksia myöskin lastenhoidon suhteen. Valinnan mahdollisuuksia täytyy yhteiskunnan olla valmis tukemaan. Ihan noin vain ne eivät synny, ellei niissä ole mukana poliittista päätöksentekoa.

Ikäväksemme viime vuosina päätöksenteko on suosinut perheen ja kodin ulkopuolista hoitoa perheissä ja kodeissa tapahtuvan hoidon kustannuksella. Mielestämme näiden pitäisi olla saman veroisia, ihan kuten edellinen puhuja juuri totesi. Jos yhteiskunnalla on varaa maksaa laitospäivähoidosta keskimäärin esimerkiksi alle kolmivuotiailla 4 000 markkaa kuukaudessa, mihin eivät sisälly vielä rakennuskulut useinkaan, kiinteistön ylläpitokulut, niin kyllä kai silloin täytyy yhteiskunnalla olla varaa myöskin tukea kodeissa tehtävää hoitotyötä. En tarkoita, että tuen tarvitsisi olla samaa luokkaa kuin laitospäivähoidon kulut, mutta jos se olisi murto-osakin siitä, varmasti perheet arvostaisivat sitä. Tästähän on esimerkkejä ja myöskin tutkimuksia tehty, mikä on se rahasumma ja ne reunaehdot, joilla perheet voisivat toteuttaa valinnan vaihtoehtoa. Siitä on todellakin selvityksiä, joista hetken kuluttua kerron.

Nyt ilokseni olen tänä syksynä huomannut lehdissä useita artikkeleita, joissa on alettu kiinnittää huomiota kodeissa tapahtuvaan hoitoon. Pontimena näille artikkeleille ovat tutkimustulokset, joita on nyt laajasti julkaistu ja jotka kertovat lasten varhaiskehityksestä. Esimerkiksi tänään olen valiokunnassa kuullut lastenpsykiatrian professorin lausunnon siitä, että syrjäytymiskehitys — oli kysymys huumenuorista — on tutkimusten mukaan havaittavissa lapsissa ennen kouluikää. Se alkaa sieltä ennen kouluikää, joten kuinka tärkeä on lapsuusvaihe tässäkin? Huumenuori ei ole aineenkäyttäjä sinänsä, vaan kyse on oireyhtymästä, ja siinä oireyhtymässä ne juuret tutkimusten mukaan ovat useimmin varhaislapsuudessa. Tämä oli meillä valiokunnassa esillä.

Minulla on tässä mukana muutamia lehtiartikkeleita, jotka ovat aivan tuoreita, juuri hiljattain ilmestyneitä. Olen ilokseni huomannut, että asiantuntijat ovat käynnistäneet tämän keskustelun, mihin me poliitikot emme ole kyenneet. Huolimatta siitä, että olemme runsaastikin lähettäneet lehtiin artikkeleita, toimitukset eivät ole kiinnostuneita olleet lasten kotihoidosta. Se ei ole ollut kovin muodikasta, että hoidettaisiin kotona. Nyt on muotia, että ulkoistetaan toiminnot. Kodin toiminnot kuuluu ikään kuin ulkoistaa johonkin kauas sieltä kotoa pois. Tämä ei ole ollut todellakaan ajankohtaista. Luulisin, että nyt kun työttömyys lisääntyy, taas sitten ruvetaan kiinnittämään katseet johonkin muuhunkin kuin vain kodin ulkopuolella tapahtuvaan hoitoon.

Minä myönnän, että totta kai on perheitä, joissa tarvitaan laitospäivähoitoa. Useimmissa perheissä tarvitaan kaikkia näitä hoitomuotoja, jos on useampia lapsia, lasten kasvukauden aikana. Voidaan tarvita yksityistä hoitoa, mielellään yksityinen hoitaja kotiin; voidaan tarvita perhepäivähoitoa; voidaan tarvita kunnallista laitospäivähoitoa; ja voidaan tarvita myöskin kotihoidon tukea, jolla hoidetaan. Paletin täytyy olla erittäin laaja, koska perheillä on monenlaisia tarpeita lasten kasvukauden aikana.

Käyn läpi tässä muutamia asioita, jotka näissä lehtiartikkeleissa ovat tulleet esille.

Arvoisa rouva puhemies! Aloitan Pekka Reinikaisesta, joka on lääketieteen lisensiaatti. Hän on kirjoittanut Helsingin Sanomissa syyskuun 19. päivä olleessa mielipidekirjoituksessaan seuraavaa: Hän siteeraa tässä ilmeisestikin tutkimuksia ja mainitsee täällä aikaisemmin myöskin tutkijoitten nimet sekä toteaa, että päiväkodissa oleva alle kolmivuotias lapsi sairastaa infektioita kuusi kertaa enemmän kuin kotona hoidettu, siis kuusi kertaa enemmän kuin kotona hoidettu. Jos ajattelemme, että näiden infektioiden takia lapsella täytyy kotona olla silloin hoitaja, yleensä isä tai äiti, joka jää pois töistä myöskin sitten hoitamaan lasta, se on aikamoinen yhteiskunnallinen kustannus myöskin, jos tätä puolta ajatellaan. Haluaisin ajatella tätä enemmän lapsen tarpeista kuin yhteiskunnallisena kustannuskysymyksenä, mutta me tiedämme poliittisina päättäjinä, että nämä kaikki on otettava huomioon.

Hänen mukaansa myöskin — tässä kirjoituksessa edelleen todetaan — on epäiltävissä myös, että varsinkin alle kolmivuotiaiden psyykkinen kehitys voi kärsiä, jos tämä on erossa omasta vanhemmastaan. Kun näin hoidetut lapset puolestaan saavat omia lapsia, on mahdollista, että he eivät pysty luomaan lapsiinsa kiinteitä tunnesiteitä. Pekka Reinikaisen mukaan tosiasia on, että lasten oppimishäiriöiden ja psykiatrisen hoidon tarve on räjähdysmäisesti lisääntynyt ja lasten sairaalahoitovuorokausien psykiatrisista syistä kaksinkertaistunut 90-luvulla.

Tähän lääkkeeksi hän esittää, että alle kolmivuotiaat ja varsinkin alle kaksivuotiaat lapset olisi luonnollisesti paras hoitaa kotona. Koska tähän ei aina voida päästä, pitäisi suosia perhepäivähoitoa, missä infektioita on puolet vähemmän. Päiväkodeissa alle kolmivuotiaiden ryhmäkokoja pitäisi pienentää ja kiinnittää entistä enemmän huomiota infektioiden torjuntaan.

Sitten, arvoisa puhemies, minulla on toinen artikkeli, joka on Turun Sanomista syyskuun 3. päivältä. Tämä on erityisopettaja Marjaana Siltala-Kaplaksen artikkeli, jossa hän toteaa, että hän on erityisopettaja ja kotiäiti ammatiltaan. Hän toteaa, että perheille on annettava todellinen mahdollisuus lasten kotihoitoon. Hänen mukaansa nykyinen tuki ei määrältään eikä kestoltaan ole riittävä. Hän on saanut koulutuksensa kasvatustieteissä ja on varmasti asiantuntija. Hän myöskin toteaa tässä artikkelissaan, että "lapsen kehityksen psykologisille faktoille ei näytä olevan tällä hetkellä minkäänlaista sijaa yhteiskunnassamme eikä etenkään päättäjiemme silmissä. Olemme normalisoineet tilanteen, joka on lapsille aivan liian suuri pala, olla suurimman osan hereilläoloajastaan erossa vanhemmistaan".

Me, arvoisat edustajat, olemme hyvin taipuvaisia ottamaan huomioon tutkimustulokset, jotka koskevat esimerkiksi it-alaa ja teknologiaa. Me olemme välittömästi täällä vaatimassa niitten soveltamista käyttöön ja käytäntöön, mutta kun tutkimustulokset tulevat tässä tapauksessa lastenpsykiatriasta tai kehitysbiologeilta ja kehityksen tutkijoilta, me emme ole täällä vaatimassa näiden tutkimustulosten huomioimista lainsäädännössä emmekä ole täällä vaatimassa, että ne pitäisi huomioida jo ensi vuoden budjetissa. Nämähän ovat myöskin aivan selkeitä uusia tutkimustuloksia, joita tässä siteeraan. Tosin näistä suurin osa on tiedetty ja niistä käytännön kokemusta saatu jo aikaisemmin, mutta on varmasti otettava myöskin huomioon nämä uudet asiat.

Edelleen Marjaana Siltala-Kaplas toteaa, että "perhe voi hyvin, kun vanhemmat voivat hyvin ja ovat todella läsnä lastensa elämässä heidän tärkeinä kasvuvuosinaan. Kun vanhemmat syystä tai toisesta uupuvat tai ovat paljon poissa joko henkisesti tai fyysisesti, alkavat myös lapset oireilla". Edelleen kirjoituksessa sanotaan, että "Suomessa päättäjillä näyttää olevan vallalla mentaliteetti, jonka mukaan lapset ja heidän kanssaan vietetty aika eivät ole lainkaan niin tärkeitä kuin työ".

Sitten tässä on kaksi artikkelia lastenpsykiatrian erikoislääkäriltä Anna Tuliharjulta. Toinen on Suomen Kuvalehdestä numerosta 34/2001, juuri tältä syksyltä, ja toinen on Helsingin Sanomista perjantaina 12. päivänä lokakuuta. Molemmissa artikkeleissa lastenpsykiatri Anna Tuliharju osoittaa tutkimuksiin nojaten, että lasten varhaisvaihe on erittäin tärkeä lapsen kehitykselle. Hän esittää kysymyksenomaisestikin, olemmeko menneet liian pitkälle tasa-arvokäsitteessä, kun olemme täällä eduskunnassakin vaatimassa isyysloman pidentämistä. Hän on sitä mieltä, että lapsen luonnollisin hoitaja on useimmiten äiti. Hän kirjoittaa, että äiti siirtää lapselle valmiuksien ja taitojen mukana myös arvostuksen ja rakkauden, terveen itsetunnon perustan. Hän on myöskin sitä mieltä, että me ehkä emme tunnusta sitä, että on fyysisiä ja biologisia eroja kehityksessä. Isä on isä ja äiti on äiti ja tämä ehkä unohtuu tänä suurena tasa-arvon aikakautena. Hänen mukaansa pysyvien kiintymyssuhteiden merkitys lapselle tunnetaan ja se tunnustetaan yleisesti, mutta hän kirjoittaa, että perhepoliittisissa ratkaisuissa se ei kuitenkaan näy. Hän ehdottaa, että päivähoitolaissa voisi olla 0—3-vuotiaille lapsille subjektiivinen oikeus vanhempiensa antamaan hoitoon. Hänen mielestään taloudelliset mahdollisuudet tähän on turvattava.

Arvoisa puhemies! Olen hyvin pitkälle samaa mieltä näitten asiantuntijakirjoitusten kanssa, että vaihtoehtoja täytyy luoda ja poliittisessa päätöksenteossa tämä on otettava huomioon todella vakavasti.

Itse tulen Liedon kunnasta, jossa keskustan ja kristillisdemokraattien voimin olemme ajaneet läpi Lieto-lisän, jossa alle kolmivuotiaiden lasten hoidosta maksetaan 800 markkaa Lieto-lisää, ja jos samassa taloudessa hoidetaan vielä omia alle kouluikäisiä lapsia, on summa heistä 600 markkaa per lapsi.

Kun alun perin teimme Liedossa, joka on hyvin lapsirikas kunta, 14 000 asukasta, kyselyn perheissä, kuinka moni olisi valmis jäämään kotiin hoitamaan omia lapsiaan, jos Lieto-lisä tulisi, niin saimme 30 perheeltä vastaukseksi, että he jäisivät Lieto-lisällä hoitamaan omia lapsiaan. Tällä hetkellä Lieto-lisällä hoidettavia lapsia on 207 ja perheitä on 120, eli tämä kunnallinen Lieto-lisä — niin pieni, ajatelkaa, 800 markkaa ja 600 markkaa — on toiminut vanhemmille sellaisena kimmokkeena, että he ovat ryhtyneet ajattelemaan, olisiko heillä mahdollisuus hoitaa omia lapsiaan kotona enemmän. Ihan hävettää, kun ajattelee, että näin pienistä panostuksista kunnassa on kysymys. Tästä oli kova poliittinen kädenvääntö ja kovat äänestykset, mutta saimme tämän läpi jo viime kaudella kokoomuksen tuella. Meillä oli hyvin vahva näkemys, että tämä pitää toteuttaa. Meillä on myöskin yksityisen hoidon tuki ja sillä on Liedossa tällä hetkellä 6 lasta. Tässä on kyllä selkeä ero.

Toivomme, että meillä olisi jatkossa mahdollisuus siihen, että kaikki alle kouluikäiset saisivat tämän 800 markkaa ja että tämä kannustaisi perheitä tähän vaihtoehtoon. Tietenkin toivomme, että samanaikaisesti kotihoidon tukea kehitetään myöskin valtakunnan tasolla, jotta perheillä olisi tähän mahdollisuus.

En halua tässä puheenvuorossa sanoa, että tämä olisi kaikille perheille mahdollinen, paras ja hyvä. Kuten alussa totesin, tarvitaan monia vaihtoehtoja, mutta haluan tässä puheenvuorossa sanoa, että olemme väheksyneet tätä vaihtoehtoa. Emme ole halunneet sitä kehittää. Meillä ei ole siihen panostettu. Muistan ministeri Mönkäreen lausunnon salista, että terveitten lasten hoitamisesta Suomessa maksetaan, sehän on suurin piirtein — en muista, mitä sanaa hän käytti — mutta ymmärsin, että se oli väärin.

Muissa Pohjoismaissahan on paljon parempi sosiaaliturva niillä, jotka hoitavat lapsia kotona. Ruotsissa on sairauspäiväraha kotona hoitavalla vanhemmalla, meillähän sitä ei ole. Ruotsissa ja Norjassa myöskin eläketurva kertyy siltä ajalta, kun äiti tai isä on kotona hoitamassa omia lapsiaan. Suomessahan sitä ei kerry. Norjassa kotihoidon tuki on yli 3 000 Norjan kruunua kuukaudessa, joten kyllä tätä on muissakin maissa mietitty ja kehitetty. Me tulemme jollakin tavalla tässä jälkijunassa.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Mikkola.

Leena-Kaisa  Harkimo  /kok:

Arvoisa puhemies! Olen ed. Rauhalan kanssa samaa mieltä siitä, että lasten hoitaminen kotona on arvokasta työtä lapsen sekä kasvun että kehityksen kannalta, mutta myös yhteiskunnallisesti. Lakialoitteensa perusteluissa hän sanoo näin: "Nykyinen lastenhoitojärjestelmä suosii - - kunnallista päivähoitoa. - - Korotus pienten lasten hoidon tuessa - - vapauttaa varoja päivähoidon järjestämisestä ja näitä varoja kunnat voivat käyttää" — ikään kuin kierrättää — "kuntakohtaisiin lisiin." Itse epäilen vähän tätä yhtälöä. Käsittääkseni säästöt muodostuisivat vähäisiksi, sillä kiinteät kustannukset, erilaiset kiinteistöjen ylläpito-, sähkö- ja lämmityskustannukset, ovat suuri kuluerä. Vain pienet säästöt olisi saavutettavissa muuttuvien kulujen kautta, henkilöstökuluissa, erilaisten materiaalihankintojen kuluissa, jotka ovat enemmän riippuvaisia lapsimääristä ja ryhmäkoosta. Meillä vaaditaan jo pienempiä ryhmäkokoja, jolloin päivähoitohenkilökunnan tarve säilyisi ennallaan. On olemassa merkittäviä paineita hoitohenkilökunnan palkkauksen parantamiseksi. Näin ollen epäilen tämän yhtälön balanssia, näinkö se hoituisi.

Kyösti   Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta pitää sisällään hoitotuen korottamisen ja on varmasti siinä mielessä hyvin perusteltu ja paikallaan. Haluan näihin perusteluihin liittyen puheenvuorossani tarttua muutamaan asiaan.

Edellä ed. Hyssälä tarkasteli sitä, miten kotona tapahtuva lasten hoito on jäänyt taka-alalle. Mehän viime hallituskaudella säädimme subjektiivisen päivähoidon mahdollisuuden lasten hoitoon, joka merkitsee sitä, että tänä päivänä lapsilla ja perheillä on nimenomaan mahdollisuus subjektiiviseen päivähoitoon kodin ulkopuolella, mutta lapsilla ei ole oikeutta vanhempiin, saati että tuettu subjektiivinen, tasavertainen hoitomahdollisuus ulottuisi kotona tapahtuvaan hoitotyöhön. Minusta tämä on se iso periaatteellinen kysymys, ei niin että suljetaan silmiä siltä, että todella perheiden tilanteet ovat hyvin erilaisia. On ymmärrettävää, että hyvin monissa tapauksissa vaaditaan erilaisia päivähoidon järjestelyn muotoja: päiväkotihoitoa, yksityistä perhepäivähoitoa jne. Mutta jos ajattelemme todellista hyvinvointiyhteiskunnan lasten hoidon järjestämismuotoa, kyllä tasavertaisena vaihtoehtona meillä pitäisi olla myös yhteiskunnan taholta tuetun kotona tapahtuvan lasten hoidon.

Jos me ajattelemme kustannuksia kotihoidon tuen näkökulmasta, on varmasti kiistaton tosiasia, että tämä on jopa taloudellisesti varsin edullinen muoto. Sen vuoksi meidän pitäisi ehkä avoimemmin tarkastella sitä, miten kotihoidon tuen taso nousee taloudellisesti sillä tavalla merkittäväksi, että yhä useampi perhe ja yhä useammat vanhemmat voivat tarjota lapsilleen hoidon. Nimittäin on selvästi tunnistettavissa se, että valtion vetäytymistä nyt tästä perusvastuusta varsin monet kunnat palkkaavat, niin kuin lakialoitteen perusteluissakin todetaan, erilaisilla kuntakohtaisilla lisillä. Tämähän johtaa tilanteeseen, että perheet ovat hyvin erilaisissa lähtökohdissa tänä päivänä eri kunnissa ja kaupungeissa.

Arvoisa puhemies! Ehkä jollakin tavalla pysäyttävä näköala oli erään asiantuntijan toteamus nykyiseen tilanteeseen, että kyllä hyvinvointi-Suomen menettely on aika erikoinen, kun meillä on varaa verovaroin katkoa lasten ja vanhempien tunnesiteet. Ed. Hyssälä omassa puheenvuorossaan tarkasteli varsin onnistuneesti niitä tutkimustuloksia, jotka koskettavat ennen kaikkea alle kolmivuotiaiden lasten hoitoa. Tässä mielessä pitää nähdä se tosiasia, mitä merkitsee, jos me todella luomme sen mahdollisuuden, että nämä aidot kiintymys- ja tunnesiteet voivat rakentua myös omiin vanhempiin.

Edellä on tarkasteltu myös eläketurvaa, joka on mielestäni ongelma, jos kotona tapahtuvaa hoitoa tuetaan ainoastaan kotihoidon tuen kautta. Tätä kautta ei löydy tavallaan sitä avausta, että myös eläkejärjestely ja eläketurva voidaan hoitaa siitä työstä kotona vastaavalle vanhemmalle. Sen vuoksi minä toivoisinkin, että kotihoidon tuen korottamisen rinnalla kävisimme keskustelua myös kotona tapahtuvan työn hoitopalkkauksesta, johon voitaisiin kytkeä myös eläkejärjestely. Tällä tavalla me kaikissa suhteissa varmistaisimme tasavertaisen mahdollisuuden myös niille vanhemmille, jotka kotoa käsin ja kotona hoitavat omia lapsiaan.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa puhemies! Tämä kristillisdemokraattien ryhmäaloitehan on tehty hyvin maltillisena. 200 miljoonan markan lisäys valtion budjetissa, jos se kokonaisuudessaan siirrettäisiin kunnille, ei aiheuttaisi kunnille lisäkustannuksia. Se merkitsisi nykyisiin tukiin noin 10 prosentin korotusta.

Mitä säästyisi kunnilta vastaavasti itse asiassa kunnallisen päivähoidon kustannuksista, sen osoittaisimme ikärajan nostoon 3,5 vuoteen. Saattaa olla, että se lisäresurssi tarpeesta riippuen saattaisi olla noin 100 miljoonan luokkaa. Mutta uskomme, että tämä säästö sieltä rakenteellisesti kyllä löytyisi.

Mitä suurempaan muutokseen tulee, se tarvitsisi huomattavasti pidemmän aikajänteen ja olisi meidän mielestämme perusteltu, mutta tämä erittäin maltilliseksi rakennettu muutos pystyttäisiin jo yhden budjettivuoden sisällä toteuttamaan.

Vastaisinkin ed. Harkimolle, kun hän arvioi tämän yhtälön toimivuutta, voidaanko tästä säästää ja tuo toteuttaa. Oikeastaan jo perustelin meidän tulokulmaamme tähän asiaan, koska todella pelkällä valtion 200 miljoonalla, jonka rahoituksen olemme muuta kautta osoittaneet, pystyttäisiin tämä muutos hoitamaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että kun noin vähän yli 2 miljardin kotihoidon tukisatsista tai kokonaismäärärahasta saa noin 85 000 perhettä tukea, sehän tarkoittaa kotitaloutta kohden noin 25 000:ta markkaa karkeasti yhtä lasta kohden.

Esimerkiksi Vantaan luvut ovat kuitenkin sitä luokkaa, että yhden päiväkodin juoksevat kustannukset ovat 4 miljoonan markan luokkaa. Kun päiväkodit kuitenkin yleensä ovat alle satapaikkaisia, kaikesta huolimatta varovaisestikin arvioiden sieltä löytää 40 000—50 000 markan vuosittaiset kustannukset, juuri juoksevat hoitokustannukset, joihin ed. Harkimo osaltaan viittasi. Ollaan nyt varovaisia tai ei, puhutaan kuitenkin noin puolikustannuksesta tai vähän yli puolikustannuksesta, jos verrataan näitä ja unohdetaan verotukseen liittyvät ja tällaiset edestakaisin kuntatalouden kannalta kulkevat summat. Sen lisäksi päiväkodit tulee rakentaa, mikä merkitsee varovaisestikin arvioiden 100 000 markan panostusta per lapsi ja per päiväkoti, eli ei ole ollenkaan pienistä kustannuksista kysymys.

Lyhyellä aikajänteellä jo yhdenkin budjettivuoden puitteissa meidän aloitteemme olisi toteutettavissa. Se toisi lisää valinnanvaraa ja mahdollisuuksia perheelle. Se hillitsisi kuntien kustannusten lisäämistä, joka kuitenkin selvästi esimerkiksi kotikunnassani Vantaalla on nähtävissä. Päiväkoteja rakennetaan jatkuvasti lisää. Jos jokin päiväkoti jäisi rakentamatta, hoitovaihtoehtojen monipuolisuutta voitaisiin lisätä. Saattaa olla tietysti Suomessa paikkakuntia, joissa päiväkodit on jo valmiiksi rakennettu, mutta ne ehkä kuitenkin ovat poikkeuksia. Luulenpa, että rakennuksille muutakin käyttöä varmasti löytyy.

Vantaan luvut ovat tietysti pikkuisen poikkeuksellisia koko maata ajatellen. Kunnallisessa päivähoidossa, laitoshoidossa, kuinka tahansa halutaan sitä nimittää, on ehkä 61 prosenttia tällä hetkellä, ja kotihoidon tukea saa 31 prosenttia perheistä tai alle 7-vuotiaista lapsista. Sen lisäksi tietysti on perhepäivähoitoa, suhteellisen vähän itse asiassa meidän leveysasteillamme.

Minusta on aivan oikein aikaisemmissa puheenvuoroissa viitattu siihen, että lapsillakin on subjektiivisia oikeuksia, oikeuksia myöskin vanhempiinsa, samalla kun huolehdimme siitä, että perheillä on subjektiivisia oikeuksia saada lapsensa hyvin hoidetuiksi. Voikin itse asiassa esittää kysymyksen viime eduskunnan aikaisemmasta päätöksestä, jolla muinoin puoluesihteerit rakensivat suomalaisen päivähoitomallimme, jossa sekä kotihoidon tukea että päivähoitoa lähdettiin rakentamaan kymmenestä kuukaudesta ylöspäin, eikö silloinen kompromissi olisi ollut järkevämpi rakentaa niin, että laitos- tai päiväkotioikeus olisi lähtenyt seitsemästä vuodesta alaspäin ja kotihoidon tukioikeus kymmenestä kuukaudesta tai äitiyspäivärahan jälkeen ylöspäin? Luulen, että sillä mallilla olisimme tänä päivänä hieman paremmassa kokonaisuudessa.

Joku on joskus toivonut, että lasten päivähoidossa pitäisi olla pienemmät yksiköt. Toinen vastasi siihen, että nehän on jo keksitty. Ne ovat kodit. Minusta tämä näkökulma kannattaa pitää mielessä eikä vähiten muistaa aloitteemme ajattelutapaa, jos työllisyysluvuissa tapahtuu muutoksia. Kun mietimme tilannetta, että joku joutuu työttömäksi, päivärahalle jne., ei voisi olla huono vaihtoehto se, että kotihoidon tuki olisi niin korkea, että se koettaisiin myöskin ei ikään kuin velvollisuutena tai uhkana, vaan tietyssä elämäntilanteessa myös aivan todellisena vaihtoehtona. Tällä hetkellähän se suinkaan ei ole todellinen vaihtoehto taloudellisesti, koska Lipposen edellinen hallitus sitä leikkasi aika rajuilla määrillä, niin kuin on todettu, noin miljardin leikkauksilla.

Haluan tässä yhteydessä vielä, arvoisa puhemies, lopuksi muistuttaa siitä, mikä muutamassa puheenvuorossa on mainittu: Kotona tapahtuvasta hoivatyö ei ainoastaan lasten kohdalla vaan myöskin vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kohdalla kyllä vaatii meillä Suomessa myöskin eläkeoikeutensa. Toivon, että Kari Puron työryhmä käy tämän asian kimppuun myöskin vakavasti niin pian kuin ehtii, toivottavasti mahdollisimman nopeasti. Minusta se olisi kuitenkin meille näissä asioissa muutos kivikaudesta nykyaikaan ja vähintäänkin välttämätöntä ja oikeudenmukaista.

Petri  Salo  /kok:

Herra puhemies! Monet meistä vanhemmista arvostavat tietenkin suomalaista päivähoitojärjestelmää. Voimme valita itsellemme päivähoidon tavaksi perhepäivähoidon, kotihoidon tai yksityisen hoidon tai hoitaa lapsemme itse. Olen itse kokeillut näitä jokaista eri vaihtoehtoa, ja aina ne johonkin aikakauteen ovat sopineet minun perheelleni parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedän tietenkin, että täällä hyvinkin kovaäänisesti joskus puhutaan laitospäivähoidosta. En tiedä, onko 15 hengen päiväkoti Alahärmän kunnassa ollut niin hirveän laitostunut, että se olisi lapsiani mitenkään ainakaan vahingoittanut. Se on sopinut meidän perheellemme ja ollut hyvä, tarkoituksenmukainen tapa. Ideologisesti voimme olla sitä mieltä, että oman isän ja äidin antama hoito kotona on varmasti kestävintä ja pisimpään myöskin edullisinta.

Sen haluan todeta — meilläkin on kunta, joka maksaa erityistä Alahärmä-lisää niin päiväkodissa kuin kodissa tapahtuvasta hoidosta, tukee myös päiväkotihoitoa — että kun perusteluissa lukee, että kunnissa asuvat perheet ovat joutuneet eriarvoiseen asemaan siitä johtuen, että kunnat maksavat erityisiä lisiä, niin vaikka tämä 200 miljoonaa jostakin löytyisi ja korotus menisi tässä salissa läpi, me aiomme Alahärmässä edelleen maksaa ylimääräistä lisää kunnanvaltuuston oman arvoperustan mukaisesti. Tätä ei laki tule muuttamaan. Tiedän ja muistan, että Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla maksettiin joskus aikoinaan jopa 3 000 markan ylimääräistä kotihoidon tukea. (Ed. Jääskeläinen: Hyvinä aikoina!) — Näin tapahtui, ja on jouduttu muuttamaan käytäntöä sen takia, että rahat ovat loppuneet, mikä on tämänkin päätöksen takana.

Jouni  Lehtimäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Tuskinpa tässä salissa on ketään, joka vastustaa ed. Rauhalan aloitetta. Haluan kuitenkin todeta sen, että aloite on aika helppo sen takia, että kyllä suurin ongelma kotihoidon tuessa liittyy tällä hetkellä eläketurvaan ja sairausvakuutukseen. Meidän ei pitäisi pohtia pelkästään tuen korottamista vaan selkeämmin kokonaisremonttia, sairausturvaa ja myöskin eläketurvaa.

Tämä on sikäli olennainen kysymys, että niin kuin tiedämme, omaishoidon tuki kuitenkin kasvattaa hoitajan eläketurvaa. Minkä takia vanhuksen hoitaminen on eri asemassa kuin lapsen hoitaminen?

Mirja  Ryynänen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä keskusteluun osallistuneet edustajat ovat varmasti lähes kaikki vuosikausia tehneet työtä kotihoidon tuen puolesta, ja meillä on siihen ollut hyvin vahvat perustelut; en niitä tässä halua toistaa. Mutta haluan vielä korostaa sitä, että me kaikki kyllä toimimme tässä vaihtoehtojen puolesta. Kun täällä on vähän tuotu esille sitä, että päiväkotikin on hyvä ja tarpeellinen vaihtoehto, totta kai on ja monille ainoa vaihtoehto. Siksi on tavattoman tärkeää kehittää hoidon laatua ja tasoa myöskin päiväkodeissa ja huolehtia siitä, että esimerkiksi ryhmäkoot ovat tarpeeksi pieniä, mikä on ihan oleellinen asia. Ongelma juuri tässä vaihtoehtopolitiikassa on se, että kotihoidon tuen taso on liian heikko ja se ei tätä käytännön vaihtoehtoa turvaa ja, niin kuin täällä sanottiin, eläketurva on hoitamatta.

Haluaisin kuitenkin vielä muistuttaa isän roolista. Äidin roolia on kovasti korostettu, mutta kyllä isän rooli on yhtä lailla tärkeä vanhemmuudessa. Lapsiperheissä todella tarvitaan aikaa vanhemmuuteen myöhemminkin ihan sen pikkulapsikauden jälkeen. Me tiedämme, että monet ongelmat, jotka näkyvät lasten ja nuorten pahoinvointina, johtuvat juuri ajan puutteesta.

Siinä mielessä tarvitaan hyvin monenlaisia toimia: Tarvitaan osa-aikatyömahdollisuuksia perheen ehdoilla, tarvitaan isäkuukautta, tarvitaan aikaa vanhemmuuteen ja niin, että se on taloudellisesti mahdollista. Tässä tarvitaan hallituksen toimia esimerkiksi perhepoliittisen verovähennyksen muodossa, eli näitä jatkotoimia jäämme odottamaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Lakialoite 88/2001 vp, laki lasten kotihoidon ja yksityisen tuen annetun lain muuttamisesta, on erittäin hyvä aloite, jolle sopii toivoa menestystä jatkokäsittelyssä. On oikein hyvä, että kiinnitetään huomiota kansamme tulevaisuuteen, silloin kun on kysymys lapsista ja lapsiperheistä. Täällä käydyssä keskustelussa tuotiin hyvä lause, perusasia, esille: koti on lapsen varttumisen ja hoitamisen lähtökohta. Näinhän tämä ihan luonnollisen järjestyksen mukaan on, ja näin on menneiden sukupolvien aikana ollut. Mutta sitten kun yhteiskuntamme on muuttunut, on tullut tarve etsiä muuttuneissa oloissa ratkaisuja, jotka ovat auttaneet siinä, että perheistä molemmat vanhemmat ovat voineet olla työssä.

Mutta peruslähtökohdan tulisi olla se, että autetaan siinä, että jompikumpi vanhemmista voisi olla silloin kotona, kun lapset ovat pieniä. Se olisi minusta yhteiskunnalta kyllä arvokas panostus tulevaisuuteen, sellainen panostus, jonka arvo on suurella rahalla mitattavissa siten, että sillä voidaan saavuttaa tälle yhteiskunnalle todella sijoituksena paljon. Monet ongelmat voidaan välttää, jos lapsi saa varttua siellä kotona. Kyllä se niin on, että omat vanhemmat — tässä vielä korostan omaa äitiä, isää millään tavalla väheksymättä, päinvastoin — ovat kaikkein tärkein lapsen tulevaisuuden antaja. Sen takia pitäisi luoda niitä taloudellisia edellytyksiä, joilla lapsuuden voisi viettää kotona. Tällä aloitteella tähän halutaan tähdätä.

Jos verrataan kotihoitoa yhteiskunnan järjestämään hoitoon, niin täytyy muistaa, että silloin kun hoito- ja hoivatyö niin lasten kuin myöskin kaiken muun omaishoidon osalta tapahtuu kotona, siellä on kaikki valmiina: Koti on valmiina, ei sinne oikeastaan tarvitse mitään juuri nimenomaan tämän takia hankkia. Tämä on yhteiskunnan kannalta luonnollinen ja edullinen ratkaisu.

Pitäisi vain kiinnittää siihen huomiota, että henkilöt, jotka jäävät kotiin hoitamaan lapsia, eivät menettäisi eläketurvassa, ikä- tai kokemuslisissä. Pitäisi luoda lainsäädäntöä, että siitä ei jäätäisi kärsimään. Toivon, että siihen tulevaisuudessa voitaisiin hyvinkin rakentavasti ja myönteisesti ottaa kantaa, kun valmistellaan lainsäädäntöä. Kyllä minusta lasten hoitaminen on niin arvokas asia, että sen eteen kannattaa yhteiskunnan nimenomaan kotihoidossa panostaa, samalla kun on sitten lasten päivähoitoa kunnallisesti järjestettynä. Myöskin sille tulee antaa mahdollisimman hyvät puitteet, mutta uskon, että kunnillakin voimavarat riittävät paremmin siihen, kun mahdollisimman paljon panostamme kotona tapahtuvaan hoitoon.

Ismo  Seivästö  /kd:

Arvoisa puhemies! On ihan selvää, että lapsiperheet tarvitsevat erilaisia vaihtoehtoja lastenhoidon järjestämisessä. Lähtökohdan tulee olla tietenkin lapsen ja perheen paras ja se tilanne, jossa kulloinkin eletään. Tarvitsemme päiväkoteja, perhepäivähoitoa, yksityistä hoitoa ja tässä lakialoitteessa esitettyä kotihoidon tukea. Nämä vaihtoehdot eivät lyö toisiaan korville vaan tarjoavat sitä vaihtoehtoa ja todellista valinnanvapautta.

Meidän on hyvä muistaa, että on hyvin suuri joukko lapsia meidän yhteiskunnassamme. Alle 18-vuotiaita on tällä hetkellä runsaat 1,1 miljoonaa, ja noin joka seitsemäs lapsistamme on alle 3-vuotias, joita erityisesti tämä lakialoite koskettaa. Samoin tässä kysymyksessä on meidän hyvä muistaa, että meidän maassamme asuu lukuisia sellaisia lapsia, jotka eivät puhu ruotsia tai suomea äidinkielenään. Heitä on kaiken kaikkiaan yli 25 000. Mikäli terrorismin seuraukset taloudelle pystytään voittamaan, näitä leikkauksia, jotka lamavuosina kohdistuivat erityisesti lapsiperheisiin, tulee lähteä hiljalleen purkamaan, koska ne kohdistuivat silloin hyvin voimakkaasti sekä henkilöstöön että toimintamäärärahoihin.

Liisa  Hyssälä  /kesk:

Arvoisa puhemies! Pyysin puheenvuoron ed. Lehtimäen puheenvuoron johdosta. Olen ihan samaa mieltä, että sosiaaliturva- ja eläkekysymykset pitäisi ikään kuin samalle pöydälle nostaa. Puutteita on niin paljon, että yhtä palikkaa siirtämällä ongelma ei ratkea. Omaishoidon tuessa todellakin eläkekertymä on, mutta toisaalta eläkeläisten verotus on niin epäoikeudenmukainen, että ei kannata sitä tehdä. Kotiäidillä ei ole eläkettä eikä sosiaaliturvaa.

Seuraavissa hallitusneuvotteluissa pitää olla iso perhepaketti pöydällä. En usko, että tämä hallitus saa enää mitään aikaan. Pitää olla iso perhepaketti, jossa kaikkia näitä asioita tarkastellaan myöskin hoidon kannalta. Silloin subjektiivinen oikeus tulee varmasti kriittiseen tarkasteluun siinä mielessä, että nyt, kun perheeseen syntyy lapsi, kuten juuri meillä kerrottiin kunnassa, hyvin usein vanhempi lapsi tuodaan päivähoitoon kuntaan, kaksivuotias, joka mielellään haluaisi hoitaa vauvaa kotona. Mutta kun äidin mielestä on helpompaa, että saa olla vauvan kanssa kahdestaan, niin ei muuta kuin kunnalliseen hoitoon vaan sisarukset. Tässä on vastuu myöskin vanhemmuudesta hämärtynyt vanhemmilla.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Sinällään kaikki toimet, joilla pyritään siihen, jotta lapsiperheitä tuettaisiin, ovat kannatettavia niissä puitteissa, mitä valtion budjetissa on varaa käyttää.

Kotihoidon tukeen haluan sen verran todeta, jotta minusta tämän pitäisi olla nimenomaan sellainen vaihtoehto, että silloin vanhempi jää hoitamaan lastaan kotiin, ei sillä tavalla, jotta otetaan tuki ja lapsi viedään, vaikka yksityiseen hoitoon, saadaan siitä huolimatta tuki ja itse käydään töissä. Tällaisen nykyinen järjestelmä mahdollistaa, ja minusta nimi on jo väärä, sehän on jo vierashoitoa sinällään, viedään toiseen paikkaan. Se vääristää muuta systeemiä, kun tavallaan yksityistetään hoitoa. Kunnalliseen hoitoon jos viedään, silloin ei saa kotihoidon tukea, mutta kun viedään yksityiseen hoitoon, silloin saa. Tämä on minusta jotenkin omituinen järjestelmä, joka on aikanaan luotu. Tätä pitäisi muuttaa siihen suuntaan, jotta aina kun hoitaa kotona, maksetaan korkeampi tuki, jotta ihminen pystyy olemaan hoitamassa omaa lastaan nimenomaan ja kotona.

Petri Salo /kok:

Herra puhemies! Arvokeskustelusta vielä muutama sana.

Me vanhemmat pystymme tekemään nämä arvovalinnat tänä päivänä niin, että me voimme hoitaa omaa lastamme kolmivuotiaaksi kotona. Me saamme siitä korvausta 1 500 markkaa ja seuraavasta lapsesta 500 markkaa. Monet päätyvät arvovalinnallaan siihen lopputulokseen, että heidän elämäänsä ja lapsen etuun kuuluu se, että hänellä on oikeus tämä kolme vuotta saada vanhempien omaa hoitoa. He valitsevat sen siitä huolimatta, että heidän ansiotasonsa merkittävästikin heikkenee.

Meillä on samanaikaisesti esimerkiksi joitakin yrittäjiä tai maaseutuyrittäjiä, jotka siitä huolimatta, että nämä etuudet ovat meidän lainsäädännössämme tällä hetkellä, käyttävät subjektiivista oikeuttaan viedä omat lapsensa päiväkotiin, toimivat saman lain alla juuri päinvastaisesti. Eli joskus tulee vähän kyyniseksi siitä, paljonko nämä taloudelliset asiat loppujen lopuksi kannustavat.

Luulen, että ed. Lehtimäki oli aika oikeassa, kun hän sanoi, että nämä paketit pitäisi yhdistää siten, että otetaan kysymykseen sekä eläkekertymä, sairausvakuutusturva ja muu turva. Siinä ehkä löytyisi riittävästi kannustusta, että kaikki miettisivät arvovalinnoissaan tätä asiaa kokonaisuutena.

Keskustelu päättyy.