Maria Tolppanen /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite koskee
työntekijän eläkelain muuttamista. Viime
vuosina on työntekijän eläkelain, joka
on siis tullut voimaan vuonna 2006, soveltamista kohtaan ollut kansalaisten
keskuudessa laajaa ja voimakasta tyytymättömyyttä ja
epäluottamusta eläkelaitosten asiantuntijalääkärien
toimintaan työkyvyttömyyseläkehakemusten
ratkaisemisessa. Kritiikkiä on tullut myös ylimmän
oikeusinstanssin, korkeimman oikeuden, taholta.
Kansalaisten tuntemaa epäluottamusta on osaltaan ylläpitämässä se
työntekijän eläkelain 40 §:n
säännös, joka vapauttaa eläkelaitosten
asiantuntijalääkärit, eli päätöksiin
merkittävästi vaikuttavat lääkärit,
vahvistamasta kirjallisia lausuntojaan sanonnalla "minkä kunniani
ja omantuntoni kautta vakuutan". Kaikessa muussa lääkärin
toiminnassa lääkärin on antaessaan laillisia todistuksia
henkilöstä vakuutettava se sanomalla "vakuutan
kunniani ja omantuntoni kautta". Tähän velvoittava
yleissäännös lainsäädännössämme
on 23 § terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa
laissa, ja tämä laki on vuodelta 1994.
Eläkelaitosten asiantuntijalääkärien
erivapaudelle ei ole nykyoloissa mitään perustetta.
Työkyvyttömyyseläkehakemuksen tehneen
kansalaisen on vaikea tai mahdotonta uskoa, että erivapaus
parantaisi kyseisten lääkärien lausuntojen
objektiivista tasoa. On myös huomionarvoista, että Suomen
Lääkäriliiton vuonna 2010 hyväksymässä asiakirjassa
Ohjeisto lääkärintodistusten kirjoittamisesta
lausutaan heti ensimmäisessä kappaleessa näin:
"Lääkärille todistajana on annettu lainsäädännössä erityinen
asema. Tämä pohjautuu yleiseen luottamukseen lääkäriin
puolueettomana asiantuntijana. Määrämuotoinen
eli kunnian ja omantunnon kautta vakuutettu lääkärinlausunto
voi korvata valaehtoisen todistamisen oikeudessa tai viranomaismenettelyssä."
Työntekijän eläkelain 40 §:n
kunniaa ja omaatuntoa koskeva erivapaussäännös
on aikansa elänyt jäänne puolen vuosisadan
takaisista oloista, jolloin etuuden hakijoiden oikeussuoja ei ollut läheskään
nykyisten oikeussuojanormistojen tasolla. Mainitun 40 §:n
alkuperäisenä edeltäjänä oli
vuodelta 1961 työeläkelakia täydentänyt
asetus, työntekijän eläkeasetuksen 11 §,
joka jokseenkin sellaisenaan siirrettiin lakitasolle vanhan TEL-lain
10 b §:n 2 momentiksi lailla tässä vuosituhannen
alussa.
Tämän vuonna 2001 tapahtuneen säädöstasomuutoksen
eduskuntakäsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunta
kiinnitti mietinnössään merkittävää huomiota
hakijan luottamuksensuojaan ja oikeusturvaan lausuessaan seuraavaa:
"Lääkärille lähetettäessä tulisi
aina huomioida hakijan mahdollisesti ilmoittama luottamuspula, koska
hakijan luottamus hänen asiaansa ratkaisevien puolueettomuuteen
on koko järjestelmää kohtaan koetun luottamuksen
kannalta keskeistä." Tämä siis tarkoittaa
sitä, että hakijat eivät ole luottaneet
siihen, mitä eläkelaitosten lääkärit
ovat lausuneet.
Siteerattu sosiaali- ja terveysvaliokunnan periaatelausuma vuodelta
2001 on edelleen erittäin tärkeä ydintoteamus,
nykyään mahdollisesti vieläkin enemmän
kuin tuolloin. Sen vuoksi käsillä olevassa lakialoitteessa
ehdotettu nykyisen työeläkelain 40 §:n
muutos on perusteltu koko järjestelmän legitimiteetin
kohentamiseksi.
Arvoisa puhemies! Työntekijän eläkelain 40 §:n
muuttamisen lisäksi on tarpeen parantaa eläkepäätöstä hakevan
kansalaisen oikeussuojaa eläkeasiain muutoksenhakuvaiheessa
silloin, kun valitus hylkäävästä eläkelaitoksen
päätöksestä tulee ajankohtaiseksi.
Asianosainen saa valittaa ensivaiheessa työeläkeasioiden
muutoksenhakulautakuntaan ja tämän lautakunnan
päätöksestä vakuutusoikeuteen.
Näistä valituksista on tarkemmat säännökset
työntekijän eläkelaissa, etenkin sen
9 luvussa, ja hallintolainkäyttölaissa.
Sanottujen valitusasioiden käsittelyssä kansalaiset
ovat hyvin usein kokeneet oikeusturvansa kannalta puutteellisena
sen, että heidän asiaansa käsitelleitä lääkäreitä ei
kuulla suullisesti.
Arvoisa puhemies! Suullinen kuuleminen istunnoissa on tosin
sekä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa
että vakuutusoikeudessa nykysäädöstenkin
mukaan mahdollista, mutta käytännössä se
on varsin harvinaista. Muutoksenhakijalle sinänsä säädetty
oikeus suulliseen kuulemiseen ei nimittäin toteudu, koska muutoksenhakuelimellä on
varsin vapaa valta hylätä suullisen kuulustelun
pyyntö katsomalla, että "suullinen käsittely
on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton".
Suullisen kuulemisen puuttuminen valituskäsittelyssä on
valittajan kannalta sitäkin suurempi oikeusturvariski,
kun tiedetään, että eläkelaitoksen
hylkäävään päätökseen
kieltävällä lausunnollaan olennaisesti
vaikuttanut asiantuntijalääkäri tai -lääkärit
eivät ole koskaan nähneetkään kyseistä eläkkeenhakijaa.
Siksi oikeusturva edellyttää, että valittajan
vaatiessa tulee ko. asiantuntijalääkäriä kuulla
valitusinstanssin suullisessa istunnossa. Samalla voidaan tarvittaessa
kuulla eläkkeenhakijan omaa lääkäriä.
Valittajan kunnollisen oikeusturvan takaava oikeus suulliseen
kuulemiseen edellyttää toteutuakseen uuden säännöksen
lisäämistä työntekijän eläkelakiin.
Sopiva paikka uudelle säännökselle on
työeläkelain 9 luvun muutoksenhakupykälän alussa,
nykyisten 128 ja 129 §:ien välissä numerolla
128 a. Lain 128 §:n 2 ja 3 momentin nykyisistä säännöksistä jo
seuraa, että uusi 128 a § olisi
voimassa sekä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan
että vakuutusoikeuden osalta sen estämättä,
mitä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta
annetun lain 12 §:n 2 momentissa ja vakuutusoikeuslain
16 §:n 2 momentissa on säädetty.
Edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta
hyväksyy seuraavan lakimuutosehdotuksen:
"Laki työntekijän eläkelain muuttamisesta.
40 § Eläkelaitoksen asiantuntijalääkäri
Yhden tai useamman laillistetun lääkärin
on osallistuttava työkyvyttömyys- ja kuntoutusasioiden
sekä muiden lääketieteellisiä kysymyksiä sisältävien
asioiden valmisteluun eläkelaitoksessa. Eläkelaitoksen
lääkärin on merkitessään kannanottonsa
asiakirjoihin noudatettava terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain
23 §:ssä säädettyjä lääkintälaillisia
todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia." — Tämä tarkoittaa
siis tätä "kunnian ja omantunnon kautta".
Ja toinen:
"128 a § Oikeus suulliseen kuulemiseen
Sen lisäksi, mitä tässä laissa
ja hallintolainkäyttölaissa säädetään
valitusosoituksesta, yksityiselle asianosaiselle on 128 §:ssä tarkoitettua muutoksenhakua
koskevassa valitusosoituksessa ilmoitettava, että hänellä on
vaatiessaan oikeus saada suullinen käsittely toimitetuksi
lääketieteellisen lisäselvityksen saamiseksi.
Asianosaisen esittämään suullisen käsittelyn
vaatimukseen ei sovelleta hallintolainkäyttölain
38 §:n 1 momentin 3 lausetta."
Tämä laki tulisi voimaan ensi vuoden alusta, mahdollisimman
pian.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Minulla on sillä tavalla ehkä musta
menneisyys, että olen aikanaan työsuhteessa ollessani
toiminut vakuutusoikeudessa — juristikoulutuksestani huolimatta — maallikkojäsenenä.
Täytyy sanoa, että tämä asia
on sillä tavalla hyvin tuttu, että kyllähän
on selvä tämmöinen epäluottamus kansalaisissa,
tietysti aiheellisestikin, kun oma hoitava lääkäri
yleisesti voi olla ihan eri mieltä kuin eläkelaitoksen
tai muutoksenhakuasteen asiantuntijalääkäri.
Ottamatta nyt lainkaan kantaa edustaja Tolppasen esityksen
yksityiskohtiin on hyvä, että tämä asia
jatkuvasti nousee esille. Korkein oikeuskinhan on viime aikoina
tehnyt omia linjauksiaan näissä asioissa. Tietysti
nuo lääkärit usein kyllä toteavat — en
tiedä, onko sitä sopivaa sanoa — että objektiivinen
näyttö on vähäinen, mutta subjektiiviset
tuntemukset ovat sitäkin suuremmat. Mutta kyllä tietysti
täytyy ottaa huomioon, että kansalaisen pitäisi
voida ymmärtää se päätös.
Sen takia tämä koordinaatio tämän hoitavan
lääkärin ja asiantuntijalääkärin
välillä olisi jollakin tavalla hoidettava. Yksi
olisi tietysti nämä suulliset käsittelyt,
joita voitaisiin epäilemättä lisätä.
Keskustelu päättyi.