Täysistunnon pöytäkirja 12/2006 vp

PTK 12/2006 vp

12. KESKIVIIKKONA 22. HELMIKUUTA 2006 kello 15 (15.06)

Tarkistettu versio 2.0

1) Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus oikeuskanslerin virkatoimista ja lain noudattamista koskevista havainnoista vuodelta 2003

  jatkuu:

Timo Soini /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä kertomus on hyvin tärkeä, koska se koskettelee ja käsittelee ihmisten oikeusturva-asioita ja heidän niissä kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta.

Täällä perjantaina puhuttiin paljon siitä, että nyt on vuosi 2006 ja käsitellään vuotta 2003, mutta ongelmat ovat edelleen samat, eli valtaosa näistä muistutuksista ja asioista, joihin vaaditaan oikeutta, koskevat omaishoitoa, toimeentulotukea, erilaisia vähävaraisten ihmisten etuja ja sitä, että he kokevat, että heitä ei ole oikeudenmukaisesti kohdeltu. Samoin viime päivinä on julkisuudessa ollut, että niin sanottuja viranomaisvalituksia on enenevässä määrin. Nämä viestittävät siitä, että moni ihminen kokee, että hän ei tässä yhteiskunnassa saa oikeutta eikä tule oikeudenmukaisesti kohdelluksi. No tietysti asiat tutkitaan. Tulee aika paljon yhteydenottoja, että sitten päätökseksi tulee suurin piirtein se, että ei anna aihetta toimenpiteisiin. Karkeimmissa tapauksissa sitten tulee jonkin näköinen pieni huomautus, mutta joka tapauksessa on tärkeätä, että tätä käydään läpi. Oikeusturva-asiat ja viranomaisvalvonta kuuluvat demokraattiseen yhteiskuntaan. Ne ovat tärkeitä asioita.

Erityisesti haluan nyt tuoda esiin, kun taas ilmeisesti puhumme täällä kunta- ja palvelurakenteesta ensi viikolla vähän tiiviimminkin, juuri sen asian, että täällä eduskunnassa usein tehdään hyviä päätöksiä, annetaan etuuksia, mutta ei anneta samalla resursseja kunnille toteuttaa näitä etuuksia. Silloin nimenomaan köyhimmät, vähävaraisimmat, myös vähän tietävämmät ihmiset eivät osaa hakea näitä etuisuuksia ja perätä oikeuksiaan. Tämä on hyvin vakava ongelma.

On hyvä, että me käymme tästä asiasta julkisen keskustelun. Aivan kuten ed. Vistbacka viime perjantaina totesi, olisi hyvä, jos me jonkin oikeustapauksen kautta esimerkiksi perustuslakivaliokunnassa perkaisimme joitakin tällaisia asioita ja katsottaisiin niitä. Nimittäin lainalaisen ja demokraattisen yhteiskunnan kannalta on kestämätön tilanne, jos ihmisille syntyy käsitys siitä, että peli ei ole reilua. Nimenomaan on tärkeätä, että tähän kiinnitetään huomiota. Tässä kertomuksessa on hyviä käytännön esimerkkejä, ja siitä olen iloinen, mutta nyt nämä laahaavat tällä lailla jäljessä. Mutta jo viime perjantaina oikeuskansleri Nikula totesi, että hän näitä asioita kyllä seuraa ja virasto seuraa. Se on erinomaisen hyvä, mutta jotain viestii se, että viranomaiskantelut ovat lisääntyneet, ja toivon, että todella joidenkin yksittäistapausten kautta perustuslakivaliokunta perehtyisi näihin.

Vielä toistan: omaishoidon tuet, vammaisten liikuntapalvelut, yleensä vähävaraisia ihmisiä koskevat, yhteiskunnan subventoimat etuudet ja tulonsiirrot. Me olemme nyt nähneet viimeiset tutkimukset: eriarvoisuus kasvaa; lapsiperheet, vammaiset, vähävaraiset, ne joita varten hyvinvointivaltio on tehty, eivät tunnu saavan oikeutta. Tästä toivon nyt laajaa keskustelua.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Viime perjantain keskustelussa jäi muutama puheenvuoro vastaamatta, joten pyydän saada aloittaa niistä.

Ed. Tiusanen tiedusteli, mitä mahdollisuuksia on kansalaisilla vedota perustuslain 19 §:ssä oleviin sosiaalisiin perusoikeuksiin. Kuten tunnettua, tuossa säännöksessä on vain yksi momentti, joka tuottaa niin sanotun subjektiivisen oikeuden, johon voi oikeudellisesti tehokkaasti vedota, ja se on oikeus perustoimeentuloon, siihen toimeentuloturvaan, josta ed. Soini juuri äsken puhui. Sosiaali- ja terveyspalveluita järjestetään tuon perustuslain säännöksen mukaan lain puitteissa, joten taso on eduskunnan päätettävissä. Siihen ei yksittäinen kansalainen suoranaisesti voi vedota. Perusoikeudet ovat sillä tavoin väljästi kirjoitetut.

Edustajat Alho ja Huotari, molemmat, puhuivat tästä viivästymisestä, ed. Huotari erityisesti siitä, että Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen toimesta on tohtori Antti Huunaan-Seppälä laatinut selvityksen, miten työkyvyttömyysarvioita voitaisiin nopeuttaa. Pyrin tänään selvittämään tätä saatuani nämä pöytäkirjat. Tällä hetkellä on neljän työkyvyttömyysturvaa antavan vakuutuslaitoksen kesken menossa selvittely- ja kehittämisvaihe. Tarkoituksena on, että kouluttamalla toisaalta hoitavia lääkäreitä ja toisaalta näitä korvauslaitoksissa toimivia asiantuntijalääkäreitä ja lisäämällä heidän yhteistyökykyään ja yhteistyön edellytyksiä voitaisiin nopeuttaa tätä menettelyä. Tiettävästi tässä vaiheessa ministeriössä ei ole erityistä lainvalmistelua tämän menettelyn nopeuttamiseksi. Osittain siihen menettelyn kestoon vaikuttaa se, että hallintolain mukaan pitää aina varata tilaisuus osapuolille tulla kuulluksi. Tietysti tuota varten täytyy myös varata aikaa, joka valitettavasti koko ajan lisää sitä ajankäyttöä.

Ed. Soini otti esille hyvin tärkeän kysymyksen, joka on vuosikymmenten mittaan kyllä ollut eduskunnassa pohdittavana, eli sen tosiasian, että kun suurin osa kansalaisten palveluista tulee kuntien viranomaisten toimesta, palveluvelvoitteet asetetaan kunnille, ja kun tiedetään, että tänä päivänä niitä velvoitteita voidaan asettaa kunnille vain lailla, eduskunnan päätöksellä siis, toistuvasti on kysytty, eikö tuossa lainsäädäntövaiheessa pitäisi osoittaa kunnille myös resurssit näiden palveluvelvoitteiden täyttämiseen. Sikäli kuin muistan oikein, niin viimeksi perustuslakivaliokunta on kyllä erään aloitteen käsittelyn yhteydessä päätynyt siihen, että tällaista yhteenkytkentää ei voida tehdä, koska kuntien kyky ja edellytykset toteuttaa näitä palveluita käytännössä ihmisille vaihtelevat hyvin suuresti eikä yksittäisellä lainsäännöksellä tällaista ratkaisua voitaisi tehdä. Sinänsä asia on hyvin tärkeä.

Ed. Soini sanoi, että näitä viranomaiskanteluita ja -valituksia tekevät erityisesti yhteiskunnassa vaikeimmissa olosuhteissa elävät. Tätä on ehkä vaikea ainakaan kanteluratkaisuja tutkimalla sanoa. Ihmisillä on vaikeuksia viranomaisten kanssa, julkisen vallan kanssa, oikeastaan sosiaaliryhmästä riippumatta. Tietysti ne ihmiset, joiden elämäntilanteeseen viranomaiset voivat vaikuttaa eniten, myös saavat eniten niitä ratkaisuja, joita he joutuvat sitten kritisoimaan joko valituksilla tai kanteluilla.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Kansalaiset ovat kansanedustajiin usein yhteydessä työkyvyttömyyseläkehakemustensa hylkäystapauksissa. Ainakin vasemmalla, ja uskon, että muissa ryhmissä, kansanedustajat tietävät hyvin, että nykyinen käytäntö, jossa monet perustellusti työkyvyttömyyseläkettä hakeneet eivät eläkettään saa ja joutuvat useita vuosia kestävään valituskierteeseen, on kansalaisten oikeusturvan kannalta kestämätön.

Oikeuskansleri Nikula totesi, että nykyistä tilannetta yritetään parantaa hoitavien lääkärien ja vakuutusyhtiöiden lääkärien yhteistyötä kehittämällä, mutta varsinaisia lainsäädännöllisiä muutoksia ei ole valmisteilla. Mielestäni tämä on huono asia. Näitten työkyvyttömyyseläkehylkäystapausten määrä on suuri, ja niiden ympärillä oleva inhimillinen hätä on hyvin syvä. Tilannehan on se, että kun työkyvyttömyyseläkehakemus hylätään, niin sen jälkeen valituksen käsittely vakuutusoikeudessa kestää vuoden ja kaksi kuukautta tällä hetkellä keskimäärin. Tämä aika, kuten jo perjantaina käydyssä keskustelussa todettiin, on kohtuuttoman pitkä. Koko tuon ajan työkyvyttömyyseläkettä hakenut joutuu tulemaan pääsääntöisesti toimeen hyvin pienillä tuloilla. Useat joutuvat suoranaiseen taloudelliseen ahdinkoon siksi, että heidän käytettävissään olevat tulot ovat niin pienet.

Mutta aivan oma kategoriansa on se, että päätökset kaikissa näissä tapauksissa ovat ristiriitaisia. Työkyvyttömyyseläkettähän ei voi hakea ilman, että erikoislääkäri on todennut potilaan työkyvyttömäksi. Monella työkyvyttömyyseläkettä hakeneella on useammankin erikoislääkärin, jopa kymmenen—kahdentoista erikoislääkärin, lausunto siitä, että he ovat pysyvästi työkyvyttömiä. Nämä erikoislääkärit ovat kaikki lääkäreitä, jotka ovat nähneet tämän potilaan, tutkineet hänet ja todenneet hänet pysyvästi työkyvyttömäksi. Sen jälkeen tulevat vakuutusyhtiön lääkärit, jotka näkemättä potilasta, tutkimatta potilasta toteavat hänet pääsääntöisesti aina työkykyiseksi. Tämä käytäntö on aivan uskomaton. Täytyy sanoa, että tuntuu oudolta, että vaikka vuodesta toiseen tähän epäkohtaan on kiinnitetty huomiota, oikeuskansleri ei ole nähnyt tarpeelliseksi puuttua tähän kovalla kädellä.

Eduskunta on omalta osaltaan ryhtynyt vuosien varrella moniinkin eri toimiin, jotka kaikki ovat kuitenkin osoittautuneet riittämättömiksi. Kaiken huippu on se, että esimerkiksi Turussa paljastui sellainen tapaus, että yksityisklinikallaan potilasta hoitanut lääkäri totesi potilaan työkyvyttömäksi, mutta tämä sama lääkäri ollessaan vakuutusyhtiön lääkäri totesi saman potilaan työkykyiseksi. Eikö tällaiseenkin tapaukseen oikeusviranomaisten pitäisi kiinnittää huomiota? Tämä lääkäri kuitenkin saa jatkaa yksityispraktiikkaansa ja saa jatkaa myöskin työtään vakuutusyhtiön niin sanottuna vakuutuslääkärinä siitä huolimatta, että hän toiminnallaan on pitkittänyt työkyvyttömyyseläkehakemuksen hyväksymistä kuukausitolkulla, vuositolkulla. Eli toivoisin, että näihin kysymyksiin otettaisiin sellainen kanta, että tästä epäinhimillisestä toiminnasta, jota vakuutusyhtiöiden lääkärit harjoittavat hylkäämällä erikoislääkäreiden valaehtoisesti toteamat työkyvyttömyystapaukset, tällaisesta käytännöstä, päästäisiin pikaisesti eroon.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan käyttää puheenvuoron kansanedustajana, en siis perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, yhteen kysymykseen liittyen, joka on ehkä tärkein ratkaisu tai ainakin eniten huomiota saanut ratkaisu, minkä oikeuskansleri on tehnyt vuonna 2003. Se koskee nimittäin Stasi-asiakirjojen käsittelyä suojelupoliisissa. Nimittäin suojelupoliisihan oli saanut länsisaksalaisista lähteistä pelkät nimet sisältävän luettelon Helsingissä olevista poliittisista henkilöistä, joihin Stasin Helsingin edustaja häneltä saatujen tietojen mukaan oli pitänyt yhteyttä. Sittemmin silloinen suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen oli tehnyt päätöksen, että tuo lista ei ole julkinen, ja sulkenut sen kassakaappiin. Oikeuskansleri on tässä ratkaisussa todennut, että Tiitinen on toiminut aivan täysin lain mukaisesti ja että asiakirjojen julkisuudesta päättäminen kuului suojelupoliisille ja suojelupoliisi sai käyttää tässä asianomaista harkintaa.

Arvoisa puhemies! Tähän asiaan kuitenkin liittyy varsin suuri yleinen intressi. Nyt on jo kolmisenkymmentä vuotta siitä, kun meillä suomettumiskausi oli kaikkein pahimmillaan, ja täytyy sanoa, että suomettuminen johti kyllä vaaran vuosiin myöskin Suomessa. Kaikkein pahinta oli se, että politiikassa omaksuttiin toimintatapa, jossa toimittiin läheisessä yhteistyössä vieraitten valtioiden tiedustelupalvelujen kanssa, jotta voitiin saada tiettyä poliittista uskottavuutta, jota voitiin käyttää sitten hyväksi kotimaisessa politiikassa ja myöskin oman puolueen sisällä. Täytyy tietysti sanoa, että toivoisi, että tällaista toimintatapaa ei enää koskaan Suomessa tultaisi käyttämään. Siitä syystä on tietysti tärkeätä, että nämä asiat selvitetään ja niistä käydään keskustelua.

Tässä asiassa täytyy myöskin kyllä tosin muistaa se, että ne, jotka olivat yhteydessä Stasiin tai Itä-Saksaan, eivät olleet kaikkein tärkeimpään tiedustelupalveluun yhteydessä, vaan kaikkein tärkein tiedustelupalvelu oli Kgb. Tietysti Kgb:n osalta arkistojen ovet eivät ole auki, ja tässä suhteessa se kaikkein tärkein tieto, mitä voitaisiin saada, ei ylipäätänsä ole meillä käytettävissämme.

Arvoisa puhemies! Tähän asiaan kiinnitti huomiota myöskin arvostettu eduskunnan puhemies Paavo Lipponen avauspuheenvuorossaan Suomalaisilla historiapäivillä Lahdessa tässä kuussa. Puhemies Lipponen myöskin puhui siellä menneisyyden hallinnasta ja mainitsi menneisyyden hallinnasta hyvänä esimerkkinä Etelä-Afrikan totuuskomission ja erityisesti painotti sitä, että se korosti sovinnon ilmapiiriä ja sovinnon ilmapiirin luomista. Myöskin hän totesi puheenvuorossaan, että ehkä merkittävin tutkimus, joka Suomessa on viime aikoina tehty, on Heikki Ylikankaan aloitteesta tehty tutkimus, joka koskee sisällissodan uhreja, eli niin sanottu sotasurmatutkimus.

Mielestäni Lipposen puheenvuoron pohjalta voidaan hyvin vetää se johtopäätös, että tällaiset tutkimukset, kuten Ylikankaan tutkimus, ovat perusteltuja ja tarpeellisia. Täytyy sanoa, että mielestäni olisi kyllä hyvin perusteltua ja yleisessä intressissä se, että tuo niin sanottu Tiitisen lista annettaisiin tutkijoiden käyttöön siten, että nimiä ei julkisteta mutta että tutkijat voisivat tämän ja muun tarpeellisen aineiston perusteella tehdä selvityksiä, jotta Suomen historiaan voitaisiin saada kattava kuva siitä, mitä noina vaaran vuosina 1970-luvulla suomettumisen johdosta tapahtui, koska olennaisen tärkeätä on se, että meidän pitää oppia historiastamme ja käyttää tätä historiaa siihen, että samat valitettavat tapahtumat eivät enää toistu.

Arvoisa puhemies! Haluan myöskin korostaa sitä, mikä on myöskin perustuslakivaliokunnan mietinnössä tuotu esille, mikä koskee suojelupoliisin valvontaa. Tältä osinhan apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka teki selvityksensä, jossa korostettiin sitä, että poliisin sisäistä valvontaa pitää tehostaa, se on retuperällä koskien myöskin suojelupoliisia, ja suojelupoliisin ulkoista valvontaa tulisi tässä suhteessa myöskin selvittää ja pohtia. Sisäministeri on tehnyt tiettyjä päätöksiä, joilla poliisin sisäistä valvontaa ja suojelupoliisin valvontaa on tehostettu, mutta täytyy sanoa, että mielestäni tätä kysymystä ei ole vielä loppuun asti käsitelty vaan on erittäin tärkeätä, että lähikuukausien ja lähivuosien aikana selvitettäisiin mahdollisuuksia suojelupoliisin toiminnan valvonnan tehostamiseen.

Ed. Heikki A. Ollila merkitään läsnä olevaksi.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Ensinnä ed. Laakson puheenvuoroon totean, että nämä ristiriitaisuudet ovat todella kiusallisia ja hankalia. Niiden vähentämiseksi on koko ajan — siis puhun nyt hoitavan lääkärin ja vakuutusyhtiölääkärin lausuntojen ristiriidoista — vuosikymmenet tehty töitä. Muistan, että 80-luvulla aloitettiin Tasa-arvovaltuutetun toimistossa selvitys siitä, miksi naishakijoiden hakemuksia hylätään enemmän kuin mieshakijoiden. Yksi syy mahdollisesti oli se, että nämä vakuutusyhtiölääkärit ovat pääasiassa miehiä. He eivät ehkä tunnistaneet niitä riskitekijöitä, joita naisten työelämässä oli. Naiset saattoivat nostaa työpäivän aikana yhtä monta sataa kiloa tavaraa kuin miehet, joilta selkä petti, mutta naiset nostivat niitä tuhansia kertoja. Miehet ottivat 20 kertaa sen sementtisäkin selkään. Tämäntapaiset asiat on ehkä saatu poistettua. Palautan myös mieliin, että eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on hyvin voimakkaasti korostanut näiden asiantuntijalääkäreiden puolueettomuuden velvoitetta. En tunne tätä yksittäistapausta, josta ed. Laakso mainitsi.

Vakuutusoikeuden käsittelyajat ovat kiusallisen pitkiä. Luulisin, että sekä Oikeusasiamiehen kansliasta että Oikeuskanslerinvirastosta on kiinnitetty huomiota myös siihen, että oikeuden päätösten perustelut ovat valitettavan niukkoja. Tämä on tuomioistuinlaitoksen resurssikysymys, johon en tässä yhteydessä enää palaa, koska tästä on monestikin aikaisemmin puhuttu.

Ed. Sasi viittasi tähän Stasi-ratkaisuuni. Kiinnitän huomiota tässä ratkaisussa yhteen kappaleeseen, joka on täällä kertomuksessa sivulla 149 vasemmalla palstalla. Pyydän saada siteerata sen. Ratkaisussa totean: "Totean kuitenkin toisaalta, että suojelupoliisi on tosiasiallisesti ottanut huomioon listan sisältämät nimitiedot oman valvonta-aineistonsa ohella. Suojelupoliisissa on suoritettu kulloistenkin tietojen laadun mukaisia toimia esille tulleiden henkilöiden mahdollisten Stasi-kytkentöjen selvittämiseksi. Näiltäkään osin ei suojelupoliisilta 27.11.2002 saamani tiedon mukaan aihetta esitutkintaan ilmennyt."

Tapahtumat eivät olleet pelkästään niin, että luettiin lista, josta ei siis ilmennyt nimien yhteydessä minkäänlaista viitettä — olen itse myös tuon listan lukenut esittelijäni kanssa — rikolliseen menettelyyn. Itse asiassa sen lisäksi suojelupoliisi on myös jatkuvasti suorittanut tarkistusta, voiko tuohon listaan tulla jotain esitutkintaan viittaavaa informaatiota. Näin ei asianlaita tähän mennessä ole ollut.

Se, perustetaanko erilaisia selvittelyelimiä ja tutkintaelimiä, on eduskunnan päätettävä, ei ole valmistelijan asia. Mutta kun itse harrastan historiaa, niin ehkä saan sanoa tähän totuuskomissioon, että siinähän tutkitaan oman kansan piirissä tapahtuneita asioita. Se, mistä ed. Sasi ymmärtääkseni puhui, koski oman kansan jäsenten yhteyksiä vieraan valtion kansalaisiin tai tutkintaelimiin, ja silloin se tutkinta-aineisto, niin kuin ed. Sasikin viittasi, on hyvin vaikeasti ja hankalasti saatavissa. Henkilökohtaisesti kyllä luotan suomalaiseen historiantutkimukseen, että sen yksittäiset huippututkijat kyllä jatkuvasti tuovat uutta tietoa meidän käytettäväksemme.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tähän aihepiiriin liittyen julkisessa keskustelussa puhuttaessa näistä Stasi-listoista usein puhutaan vähän sekaisinkin kahdesta eri asiasta. Yhtäältä puhutaan tästä listasta, joka on tässä oikeuskanslerin kertomuksessa vuodelta 2003 ja jota kutsutaan ehkä Tiitisen listaksi, joka oli siis — näin ymmärsin — nimilista eräänlaisena vihjetietona, joka suojelupoliisille oli tullut.

Mutta toisaalta puhutaan sellaisesta listasta, jossa on niitä koodinimiä, jotka on selostettu esimerkiksi Alpo Rusin ja Olli Rehnin kirjassa ja useissa julkisuudessa olleissa artikkeleissa, ja on kysytty sitä, onko suojelupoliisi riittävällä tavalla perehtynyt näiden koodien taustalla oleviin henkilöihin ja heidän mahdollisiin lainvastaisiin tekoihinsa. Tästä ovat suojelupoliisilta eduskunnan valiokunnat saaneet vähän erilaisia vastauksia. Kysyisin oikeuskanslerilta: Onko teillä mitään sellaisia kanteluita, jotka liittyisivät siihen, että näitä asioita ei olisi tutkittu samalla tarmolla kuin tätä kuuluisaa Rusin tapausta?

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Mitään kanteluita ei ole, mutta tuossa samassa yhteydessä, jossa perehdyin tähän Stasi-listaan, kyllä sain informaation tästä, eikä siihen informaatioon sisältynyt mitään sellaista, mikä olisi antanut aiheen epäillä eriarvoistavaa kohtelua. Tässä yhteydessä joudun viittaamaan siihen syyttämättäjättämispäätökseen, jonka apulaisvaltakunnansyyttäjä teki asiassa, ja siitä poliisitutkinnassa kertyneeseen informaatioon. En tunne, missä määrin suojelupoliisi on antanut erilaista informaatiota eduskunnan eri valiokunnille, mutta se informaatio, joka minulla on, viittaa siihen, että siellä on hyvin perusteellisesti ja suurella ammattitaidolla pystytty tämä asia selvittämään.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä ihan selvyyden vuoksi: Viittasin suojelupoliisin vastausten osalta siihen, että vaikka itsekin olen ollut ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä näistä asioista suojelupoliisin kanssa keskustelemassa ja perustuslakivaliokunnan jäsenet ovat aivan samoista asioista heidän kanssaan keskustelleet, niin meillä täällä eduskunnassa on selvästi edelleen epäselvä käsitys siitä, tietääkö ja tunteeko suojelupoliisi näiden koodinimien takana olevat suomalaiset ja mahdolliset ulkomaalaiset henkilöt, onko näiden suomalaisten henkilöiden osalta suoritettu jonkin asteista esitutkintaa, liittyykö siihen näiden henkilöiden kuulusteluja jne. Olemme saaneet vastauksen, että rikoksia ei ole ilmennyt, tai jos on ilmennyt, ne ovat jo rikosoikeudellisesti vanhentuneita. Kuinka tarkkaan nämä tekijät ovat tiedossa, kuinka syvälle näitä asioita on tutkittu, jotta on voitu tehdä suojelupoliisissa äsken mainitsemani johtopäätös, siitä on ainakin minulle ja, olen huomannut, muillekin valiokunnan jäsenille jäänyt aika epäselvä käsitys.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Herra puhemies on varmasti pitänyt historiapäivillä 10.2.2006 hyvin merkittävän puheenvuoron, kun se on nyt päivän agendalla kaikkien mielessä. Ensinnäkin kiinnitän huomiota samaan asiaan kuin herra oikeuskansleri, että tässä tietysti pitää pitää kaksi asiaa hyvin selvästi erillään: se, mikä tapahtuu kotimaassa, ja sitten se, mikä on suomalaisten esiintyminen suhteessa ulkovaltoihin ja ulkomaisten tahojen yhteydenottoihin suomalaisiin yhteiskuntamme hankalina aikoina.

Luin tämän herra puhemiehen esityksen, ja tähän keskustelun vaiheeseen sopii oikein hyvin siteerata sellainen kohta tästä puheesta, joka minusta on erittäin hyvä ohje joka suhteessa näissä asioissa. Täällä nimittäin todetaan näin: "Mitä lähemmäksi tätä päivää tullaan, sitä suuremmiksi muodostuvat tutkimukseen liittyvät riskit. Joissakin tapauksissa tutkiminen muuttuu hutkimiseksi. Kun esimerkiksi venäläisistä tai entisten sosialistimaiden arkistoista ammennetaan ennen julkaisematonta aineistoa, odottaisi ensin harjoitettavan lähdekritiikkiä, ennen kuin lähdetään käyttämään löytöjä sensaatiohakuisena lyömäaseena poliittisessa pelissä" jne.

Arvoisa puhemies! Olen täsmälleen samaa mieltä, ja kun yhdyn myöskin siihen näkemykseen, että täytyy olla hyvin voimakas tutkijaharkinta näissä asioissa ylipäätänsä, niin olen aivan sitä mieltä myöskin, että lähdekritiikkivelvollisuus on ehdoton tutkijalle, joka on oikea tutkija. Tutkijayhteisön pitäisi sitten sellaiset henkilöt, vähän niin kuin sanotaan lainausmerkeissä, tuomita, jotka eivät osaa harrastaa lähdekritiikkiä oikealla tavalla, siis ainakin vähän niin kuin laittaa alempaan vakavasti otettavaan tutkijakategoriaan. Jos tämmöisistä pelisäännöistä voitaisiin lähteä, niin tämmöinen lähihistoriankin selvittely ja tutkiminen olisi ihan hyvä asia.

Tätä herra puhemiehen puheessa pidän erittäin tärkeänä osviittana kaiken maailman listoihin, olkoon ne sitten Stasin listoja tai mitä tahansa. Olen myöskin täsmälleen puhemiehen kanssa samaa mieltä siitä, että kaikki listalla olevat tulisivat loppuelämäkseen leimatuiksi täysin riippumatta siitä, mikä on ollut listalle joutumisen peruste. Tämäkin on asiallinen ja hyvä havainto, joka kannattaa ottaa erittäin vakavasti myöskin tässä salissa tulevina aikoina. Nimittäin ei tämä aihe täältä mihinkään poistumassa ole — ainahan tämä kiinnostaa — ja se lähimenneisyys muuttuu kaukomenneisyydeksi, kun aika kuluu, ja sekin on hyvin merkittävä näkökohta.

Sitten, arvoisa puhemies, toinen asia. Yllättäen samat asiat tässä nyt mieltä painavat, kun on vuoden 2003 oikeuskanslerin kertomuksesta kysymys. Nimittäin ensinnäkin tästä suojelupoliisin roolista. Kun nyt siis poliisin puolelta tätä laillisuusvalvontapuolta pysyväisesti seurataan ja raportoidaan ja kun kuuntelee suojelupoliisin korkeimman johdon julkisia esiintymisiä, niin ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, että se vaikutelma, minkä saa, on se, että nyt kysymys onkin liike-elämän puolelle ja teollisen toiminnan puolelle liittyvästä vakoilusta lähinnä ja yrityssalaisuuksien ryöväämisestä jnp. Siis toisin sanoen minusta tämä tarkoittaa sitä, että jos siis tämän painopiste on tällainen, niin silloinhan tämän vastavakoiluorganisaation — vai mikä se nyt on se oikea nimi — pitäisi olla selvä, niin kuin englantilainen sanoo, "body" toimimaan tässä ja sitten katsoa, mikä on se muu rooli, mikä suojelupoliisille jää. Mitä enemmän Nevalan ja kumppaneitten puheenvuoroja kuuntelee, sen hämmentyneemmäksi tavallaan tulee näitten eri tehtävien välisistä painopistealueista.

Toinen asia, johonka kiinnitän huomiota ja joka näkyy myöskin tästä mietinnöstä, on se — ja siihen liittyy kysymys herra oikeuskanslerille — olisiko millään tavalla mahdollista menetellä sillä tavalla, kehittää tätä kertomusmenettelyä, että kun julkinen sana on kiinnittänyt johonkin erityiseen laillisuusvalvontaan liittyvään ongelmaan huomiota ja siitä kirjoitetaan esimerkiksi valtakunnan johtavassa sanomalehdessä ja se automaattisesti ainakin tässä talossa generoi mielleyhtymien kautta ottamaan yhteyttä kansanedustajiin ja tuomaan esille, että niinhän se minunkin kohdallani se asia oli, ja voisi kuvitella, että tämä tulee myöskin Oikeuskanslerinviraston tietoisuuteen, että voitaisiin näitä tapauksia kollektiivisesti käsitellä ja ikään kuin purkaa se paine, mikä näin yhteiskunnassa on ilmiselvästi olemassa, ja tehdä nopeasti johtopäätökset.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti toteaisin vielä asioiden viivästymisestä, koska täällä vuoden 2003 kertomuksessahan näitä tapauksia on aika monta. Myöskin perustuslakivaliokunta jo vuoden 2002 kertomuksen yhteydessä mietinnössään kiinnitti siihen huomiota. Myöskin eräässä tapauksessa tässä vuoden 2003 kertomuksessa, oikeuskanslerin eräässä päätöksessä, viitataan jo omaan kannanottoon vuodelta 2000, jossa on tähän viivytystaisteluun jouduttu puuttumaan. Eli tämä on niin virkamiesten kuin asianomaistenkin osalta suuri ongelma, ja myöskin perustuslain mukainen tasavertaisuus lain edessä on aika vaikeasti tulkittavissa sillä tavoin, että se olisi tasavertaista.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi vielä muutama ajatus nimenomaan rikosilmoituksen kirjaamisesta. Täällä on useita kannanottoja ja ratkaisuja, jotka koskevat sitä. Joskus käytännön elämää vasten kun peilaa näitä, niin tuntuu vähän ongelmalliselta mieltää sitä, että rikosilmoitus periaatteessa tehdään vaan sitä varten, että vakuutusyhtiö mahdollisesti suorittaisi korvauksen, koska vakuutusyhtiö edellyttää, että poliisille se ilmoitus on tehtävä. Useimmissa pienissä tapauksissa resurssipulan johdosta poliisi ei pysty paneutumaan riittävästi näihin niin sanottuihin pieniin rikoksiin, vaikka monta kertaa ne asianomistajille saattavat olla erittäinkin suuria ja ratkaisevia, erityisesti vähävaraisten henkilöiden kohdalla. Mutta joskus tuntuu, että käytäntö ja se, mitä laki sanoo, ovat aavistuksen verran ristiriidassa sen suhteen, mikä on järkevä toimintatapa.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Kiirehdin vastaaman ed. Pulliaisen ajatukseen siitä, että jos julkisuudessa nousee joku tapahtuma tai tapaus, viranomaisen menettely, huomion kohteeksi ja sitten alkaa tulla vastaavia, ne ikään kuin koottaisiin yhteen. Tällaista kyllä tapahtuu jo nyt. Muistan, että kun lehdissä oli useampi vuosi sitten uutinen erään kyläkoulun lakkauttamisesta, jossa epäiltiin, että siinä on mahdollisesti kunnanhallituksessa ollut esteellisiä jäseniä päättämässä, ja kun sitä sitten ruvettiin tutkimaan, niin loppujen lopuksi täytyi käydä koko maan kyläkoulujen lakkauttamiset läpi. Usein on myös niin, että jos on erittäin suurta huomiota herättänyt tapaus, josta todetaan, että varmasti tämä otettaisiin omana aloitteenaan käsille, niin samalla viikolla posti on tuonut jo ehkä puolen tusinaa, parhaassa tapauksessa kolmisenkymmentäkin, kantelua. Tällaista voidaan tietysti resurssien rajoissa tehdä.

Ed. Vistbackan havainto siitä, että rikosilmoituksia joissakin tapauksissa kirjataan vaan, että saadaan vakuutuskorvaus, on valitettavasti totta, pitää paikkansa. Kysymys on tässäkin poliisien resursseista, joita tässä vaiheessa näyttäisi eniten suunnattavan talousrikosten torjuntaan siinä mielessä, että siellä se yhteiskunnallinen hyöty on erinomaisen suuri. Mutta yksittäisten kansalaisten kannalta tilanne on tietysti hälyttävä, kun kaikkia rikoksia ei voida perinpohjaisesti tutkia ja selvittää.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! En malta olla puuttumatta samaan asiaan, mistä ed. Laakso totesi. Oikeuskansleri totesi tuossa aikaisemmin, jotta asia on havainnoitu jo parikymmentä vuotta sitten. Itselläni on tuolla parasta aikaa yhdet paperit pöydällä. Kyse on semmoisesta tilanteesta, jossa sattuu olemaan vielä sairaalatyöntekijä. Hän on lähes kolme vuotta nyt ollut saamatta mistään mitään. No, alussa sai tietysti sairausvakuutuskorvausta, sairauspäivärahaa, mutta sitten yli kaksi vuotta on ollut sillä tavalla, että ei ole saanut eläkettä. Sairaalan lääkärit, jotka ovat erikoislääkäreitä, ovat tutkineet hänet monta kertaa, ja kaikki valitusasteet on käyty, ja siitä huolimatta yhä edelleen vaan päätös oli kielteinen, viimeinenkin päätös. Eikö tämä ole sen tyyppinen tila kuitenkin, kun tätä ilmenee jatkuvasti, että tähän kansleri voisi puuttua, vai mikä muu taho voi olla semmoinen, joka puuttuisi tämmöiseen tilaan, koska tämä ei ole yksittäinen tapaus?

Ed. Laakso totesi näitä samalla tavalla, ja varmasti meillä useimmilla kansanedustajilla on ihan vastaavia tapauksia pöydällä, on otettu yhteyttä. Ihmiset kokevat sen oikeuksiaan loukkaavana, ja se on sitä. Silloin meidän jotenkin pitäisi löytää yhdessä se ratkaisu. En tiedä, kuka tämän pystyy ratkaisemaan siten, jotta se kieli olisi sitten sama sen vakuutusyhtiölääkärin ja hoitavan lääkärin välillä, jotta ei kävisi näin kuin kyseisessä tapauksessa tapahtui. Eilen viimeksi soitin tälle ihmiselle. Hän oli hyvin epätoivoinen, ja toivon mukaan pahempaa ei tapahdu, koska moni ihminen kyllä sortuu siinä ainakin jo henkisesti, jos ei semmoista päätöstä saa, joka hänelle ilmiselvästi kuuluu.

Toinen asia on — en tiedä, miten paljon perjantaina puhuttiin, kun en ollut salissa, oli muuta tehtävää — tämmöinen yleinen oikeustaju. (Puhemies koputtaa) Ihmettelen vaan, onko meillä niin paljon ihmisiä, (Puhemies koputtaa) jotka — kaksi sanaa — ovat hakoteillä, koska valituksia tulee paljon ja meihinkin otetaan yhteyttä ja monet päätökset tunnetaan sellaisiksi, että ne eivät kata maalaisjärjellä oikeutta.

Pentti  Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on hyvin puhuttu eläkkeelle pääsemisen epäämisestä, työkyvyttömyyseläkkeestä. Se on jokavuotinen puheenaihe ollut tietysti eduskunnalla, mikä tietysti myös kertoo sen, että kansalaiset ovat olleet yhteydessä kansanedustajiin.

Lähtökohtahan on siinä, että potilaalle laaditaan B2-lausunto, jossa lääkäri selvittää potilaan tutkimuksessa ilmi tulleet terveyshaitat, työkyvyttömyyteen johtavat löydökset. Tässä onkin ensimmäinen ongelma, nimittäin se, että useimmiten ei käytetä B2-lomaketta, vaan B1-lomaketta, jossa varsinaisesti ei käydä läpi potilaan työtä eikä vastata siihen kysymykseen, joka on B2-lomakkeessa mutta ei B1:ssä, mitkä potilaan työssä olevat tehtävät jäävät suorittamatta tai estyvät potilaan terveydentilan puutteellisuuden vuoksi. Eli tämä haitta ei selvästi tule esille, sitä ei analysoida eikä sitä käydä lävitse.

Samaan aikaan yhteiskunnassa sairaanhoitopiireittäinkin on käyty läpi koulutusohjelmia, joilla on pyritty lääkäreiden osaamista parantamaan tässä asiassa ja heidän valmiuksiaan tehdä todellakin laaja, pohdittu B2-lausunto. Niiden tekeminen ei todellakaan sinänsä ole mikään helppo tehtävä. Se on melkoinen prosessi, joka vie aikaa. Näin ollen usein lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan kiireestä johtuen tyydytään lyhyeen kaavaan ja se lyhyt kaava ei ole informatiivinen.

Silloin kun ensimmäinen hylky tapahtuu potilaalle, se johtaa hyvin helposti seuraavaan hylkäämispäätökseen, ja samanaikaisesti, vaikka on useita muita lausuntoja, nämä B-lausunnot saattavat olla yhtä typistettyjä ja lakonisia, että "toistaiseksi ei ole kykenevä tekemään työtä" tai vastaavaa, yhteenveto, mutta ei sitä selvitystä, mistä johtuen näin on. Näin ollen tämä on kyllä yksi syy, joka on selvästi sanottava, ja onhan se sanottu aikaisemminkin.

Potilaan oikeuksien näkökulmasta tilanne pitkittyy: Se kestää lautakuntavaiheen; vakuutusoikeus on noin vuoden mittainen; ja sitä ennen on jo useimmiten kaikki sairauspäivärahapäivät käytetty, jotka on tämän taudin vuoksi mahdollisia käyttää. Näin ollen potilas taloudellisesti putoaa tyhjän päälle. Hänen täytyy, jotta olisi joku taloudellinen tuki, etsiytyä työvoimatoimistoon, jolloin yleensä pääsee peruspäivärahalle, jolloinka hän on työnhakijana, vaikka toisaalta on olemassa prosessi, jossa hänet on todettu työkyvyttömäksi.

Tämä johtaa myös erityistapauksissa erityisiin ongelmiin, muun muassa merimiesten yhteydessä. Heillähän täytyy olla tällainen merimiestodistus, joka jälleen annetaan erikoisesti tähän akkreditoidun lääkärin toimesta ja joka osoittaa, että asianomainen on kykenevä harjoittamaan merimiehen ammattia, siis on tällainen merillä olemisen mahdollistava lausunto. Kun samanaikaisesti on todettu, että henkilö ei olekaan työkykyinen, niin tämä useimmiten johtaa siihen, että hän ei saa myöskään merimiestodistusta, jolloinka hän ei pysty myöskään formaalisesti edes hakeutumaan merimiehen ammattiin. Hän joutuu täydelliseen umpikujaan ammatillisesta näkökulmasta. Hän ei voi siis harjoittaa merimiehen ammattia, mutta ei myöskään pääse työkyvyttömyyseläkkeelle. Syntyy siis todellakin hankalia, todella epäloogisia tilanteita. Pitää olla työnhakijana, mutta ei ole mahdollisuutta päästä siihen työhön, mitä hakee.

Mikä sitten tässä olisi apu: Arvoisan oikeuskanslerin viittaamat oikeusasiamiehen toistuvat kannanotot esimerkiksi vakuutusoikeuden kehittämiseen, niitä on yritetty; suullinen asian käsittely on mahdollistettu. Myöskin jääviyskytköksiä on pyritty katkaisemaan. Tästä huolimatta suullinen käsittely on harvinaisuus ja sitä ei pääsääntöisesti todellakaan toteuteta.

Mutta lopuksi, puhemies, niin yhtä kaikki jos alkuperäiset todistukset ovat vajavaisia huolimatta niiden lukuisuudesta, ei päästä kunnolliseen ratkaisuun, vaan sitten joudutaan niin epäoleelliseen ja kestämättömään tilanteeseen, että useimmiten potilaalle viitataan siihen, että viimeinen mahdollisuus on kääntyä psykiatrin puoleen ja hakea sieltä vielä lääkärinlausunto, joka osoittaisi psyykkisen terveyden heikkenemisen. Tämä on todella ihmisarvokysymys, myös ihmisoikeuskysymys, että potilaan pitää alentua vielä siihen, että hänen pitää hankkia tällainen lausunto, jotta hän yleensäkin pääsisi työkyvyttömyyseläkkeelle, jonka peruste on objektiivisesti jopa hyvillä laajemmillakin lääkärintodistuksilla näytetty. Nyt on vain niin, että kun on valittu sellainen kaista, jossa on jatkuvasti hylkyjä, niin on hyvin vaikea kääntää ohjaimia niin, että tämä tapaus käsiteltäisiin ikään kuin puhtaalta pöydältä uudelleen ja potilas, asiakas, saisi arvoisensa kohtelun.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! On erinomainen asia, että kansalaisilla on mahdollisuus turvautua muun muassa oikeuskanslerin apuun silloin, kun he toteavat kaikki muut keinot ja menettelytavat tehottomiksi ja turhiksi. Kansalaisilla tulee olla tunne, että heistä pidetään huolta hädän tullen, oli kysymys sitten mistä heitä koskettavasta asiasta tahansa. Oikeuskansleri koetaan instituutioksi, johon voi luottaa, ja näin haluan myös itse tehdä.

On kuitenkin muistettava, että kaikki, mikä on oikein, ei välttämättä valitettavasti ole kohtuullista. Yksityinen ihminen on saattanut läpikäydä kaikki oikeusasteet sekä valitus- ja kantelutiet, mutta ei ole mielestään kokenut kohdallaan lopullista oikeutta. Kysymys on saattanut olla tilanteesta, jossa virkamies olisi joustavalla tulkinnalla voinut välttää koko prosessin ja kansalainen kokemansa vaikeudet ja vääryydet. Viittaan tässä yhteydessä muun muassa Keski-Suomen Luhangan Onkisalon silta- ja tieongelmiin. Ympäristöministeri Enestam on meille neuvotteluissa todennut, että tänä päivänä hän ei ministerinä tekisi vastaavaa päätöstä, josta ihmiset ovat kärsineet tähän mennessä viisitoista vuotta.

Edellä olevan perusteella tekisin arvoisalle oikeuskanslerille kysymyksen: Olisiko mahdollista se, että samalla kun kantelusta annetaan ratkaisu, joka voi olla hyvinkin yksioikoinen, "ei anna aihetta toimenpiteisiin", niin samalla ratkaisija tai sen rinnalle luotu tai luotava järjestelmä voisi opastaa pois tuosta umpikujasta, antaa neuvoja, miten voitaisiin toimia niin, että tämä ongelma saataisiin ratkaistua? Luonnollisestikaan en kehota ketään rikkomaan lakia, mutta tilanne on valitettavasti tänä päivänä sellainen, että liian moni kansalainen on menettänyt uskonsa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Liian harvoin ratkaisevassa asemassa oleva henkilö kysyy itseltään, miltä minusta tuntuisi, jos olisin tuo ihminen. Kuka olisi se henkilö mielestänne, arvoisa oikeuskansleri, jonka tulisi ajatella tässä esimerkinomaisessa tapauksessa juuri tällä tavalla?

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Kun todellakin työkyvyttömyyseläkehylkäystapaukset ovat keskustelussa vuosi toisensa jälkeen ja tilanne ei parane, niin on pohdittava sitä, onko tämä nykyinen järjestelmä ylipäänsä sellainen, jota pitäisi jatkaa. Oma käsitykseni on se, että on asetettava kyseenalaiseksi se, että vakuutusyhtiöiden lääkäreillä on käytännössä veto-oikeus erikoislääkäreiden tekemiin tutkimuksiin ja heidän johtopäätöksiinsä siitä, että potilas on pysyvästi työkyvytön. Eli tämä nykyinen järjestelmä on sellainen, että se on mielestäni tullut tiensä päähän. Se ei ota huomioon potilaiden oikeusturvaa, se jättää heidät pienen toimeentulon varaan, sitä kautta suuriin toimeentulo-ongelmiin.

Olen samaa mieltä ed. Tiusasen kanssa, että nykyistenkin säännösten pohjalta voitaisiin tehostaa asioiden käsittelyä esimerkiksi suullisen käsittelyn avulla. Nolo on tilanne, kun hyvin monet lääkärit nyt sanovat, että ainoa tapa, millä työkyvytön voi saada oikeutta, on se, että hän hankkii vielä todistuksen siitä, että hän on psyykkisesti sairas. Sitä kautta tietenkin juuri tämän kaltaiset tapaukset työkyvyttömyyden perustana ovat lisääntyneet. Huomasin, että seuraava puhuja on ed. Akaan-Penttilä. Toivon, että hän ei pahastu, kun tiedän, että hän on toiminut vakuutuslääkärinä, kun sanon, että työkyvyttömyyseläkettä hakeneiden keskuudessa vakuutuslääkäri on kirosana. Se on kirosana, ja monen potilaan mielestä he eivät mitään lääkäreitä olekaan.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Mielelläni käytän puheenvuoron tästä asiasta. Yritän tarkastella en kauhean pitkään mutta kuitenkin vähän eri lailla tätä Suomen eläkejärjestelmää kuin täällä edelliset puhujat ovat tehneet. Useimmat heistä ovat rajanneet hyvin negatiivisella tavalla puheenvuoronsa. Siihen heillä on oikeus, ja se tarkastelunäkökulma on varmaan tärkeä sen takia, että oikeuskansleri on paikalla ja sitä kautta kuulee näitä puutteita, joita tietenkin on tässä järjestelmässä niin kuin kaikissa meidän yhteiskuntajärjestelmissämme yleensäkin.

Mutta kun tässä talossa näin negatiivisesti ja voittopuolisesti negatiivisesti puhutaan, niin tietenkin toivoisi, että terminologia olisi vähän täsmällisempää. Rajattiinko tämä keskustelu nyt pelkästään perinteisiin työkyvyttömyyseläkkeisiin, se jäi minulle esimerkiksi epäselväksi. Oliko tässä mukana osatyökyvyttömyyseläkkeet myöskin, niihin liittyvät myöntökäytännöt vai ei? Entä tavallinen osa-aikaeläke, miten siihen suhtauduttiin? Kukaan ei maininnut edes koko termiä, puhumattakaan yksilöllisestä varhaiseläkkeestä, joka tietysti järjestelmänä on nyt jo poistumassa, mutta joka tapauksessa sama koneisto eläkelaitoksissa käsittelee kaikkia näitä eri vaihtoehtoja ja sen lainsäädännön pohjalta, mikä tässä salissa on määrätty.

Kyllä minulla nyt on semmoinen käsitys, että täällä pitäisi edustajien tietää, että riippumatta eläkemuodosta noin 80 prosenttia kaikista hakemuksista hyväksytään ensimmäisessä käsittelyssä. Ne ovat niin sanottuja suoria myöntöjä. Toisin sanoen vaan noin 20 prosenttia on se ryhmittymä, jossa ei mene läpi se, mitä kyseinen yksilö anoo ja mihin hänellä tietysti on sitten tietynlaiset anomisperusteet ja asiantuntijalausunnot mukana.

Suomessa on sikäli mielenkiintoinen tilanne pelkästään näiden työkyvyttömyyseläkeasioiden suhteen, että niiden lukumäärä jostain syystä näyttää olevan muistaakseni noin viimeisen 20 vuoden aikana samalla tasolla, siis se lukumäärä, mikä vuosittain tulee uusia eläkkeitä, mutta kummallisella tavalla nämä pääsyyt ovat muuntuneet. Aikaisemmin ehdottomasti ykkösasiana olivat sydän- ja verisuonitaudit, seuraavina tulivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja kolmannella sijalla olivat mielenterveyden ongelmat. Nyt tämä asia on aivan toisinpäin. Ehdoton ykkönen — lienee noin 30 prosentin luokkaa, en ole aivan varma — on mielenterveysongelmat. Minusta se on tosi hälyttävä signaali, koska raskasta psykiatrista sairautta ei tiettävästi ole millään lailla diagnostisoitu suuremmaksi kuin koskaan aikaisemminkaan. Miksi sama määrä väestöstä siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle vuosittain, mutta nämä diagnoosit vaihtelevat, tätä en oikein tiedä selvitetyn vakuutusalallakaan, mutta tämmöinen muutos on ainakin olemassa.

Sitten mitä tulee tulee näihin lausuntoihin, joita ed. Tiusanen muun muassa täällä asiallisesti käsitteli, niin niitähän voi kirjoittaa kuka tahansa yleislääkäri Suomessa. Ne eivät suinkaan läheskään aina ole erikoislääkärin kirjoittamia. Totta kai asialle on eduksi, jos kyseisissä sairauksissa on myös erikoislääkärin lausunto, mutta ei se ole ehdoton edellytys asialle ollenkaan. Kun tämmöinen lausunto menee sitten vakuutusyhtiöön, niin näitä lausuntoja ei hylkää eikä hyväksy kukaan siellä oleva lääkäri, vaan aina hylkäyksen tai hyväksymisen tekee kyseinen vakuutusyhtiö. Tämä on juridisesti täysin selvä asia. Ihmettelen, että tässä talossa personoidaan tämä asia täysin väärällä tavalla. Se tekee tästä asiasta populistisen ja tarkoitushakuisen, ja tämän ehkä erityisesti haluaisin huomauttaa.

Se on sitten eri asia, että vakuutusyhtiön käyttämät asiantuntijalääkärit antavat lausunnon niistä papereista, joita kyseinen asiakas tai potilas tässä asiassa on tuonut esille. Tavallisin asia, minkä takia nämä asiat menevät hylkyyn, on se, mitä osittain ymmärtääkseni ed. Tiusanen täällä koskettelikin, että näissä lausunnoissa on puutteellisuuksia. Vakuutusyhtiö hankkii myös paljon muuta kuin lääketieteellistä tietoa erilaisista palvelussuhteista ja niihin liittyvistä asioista. Tämä lainsäädäntö kaikkinensa on hyvin monimutkaista, niin kuin kaikkien tässä salissa puhuvien pitäisi tietää.

Tavallisin lääketieteellinen ongelma, minkä omassa työssäni aikanani näin, oli se, että lausunnot olivat erittäin ylimalkaisia eikä niiden perusteella voinut asiaa mitenkään päätellä, jolloin vähintään täytyi pyytää lisätietoja tai sitten pelkästään sen takia asia hylätä. Mieluummin aina hankitaan lisätietoja ja selvitellään asiaa sitä kautta, ja siellä on omat mekanisminsa, ratkaisulautakunnat, ennen näitä oikeusprosesseja, joissa yritetään monipuolisesti asiaa saada esille. Asenne on se, että mieluummin hyväksytään kuin hylätään, jos esimerkiksi on rajatapauksesta, ed. Laakso, kysymys. Voittopuolisesti ei ole suinkaan niin enkä ole koskaan kuullut enkä nähnyt missään, että pitäisi ruveta pelkästään negatiivisella ajatuksella näitä asioita lukemaan.

Sitten, mitä uutta tässä on kaikesta huolimatta tapahtunut, koska näistä asioistahan on vuosikaudet samalla lailla juteltu täällä? Tässä talossa minä olen ollut kahdeksan vuotta ja hämmästyksekseni olin kuullut juuri ne sanat lukemattomia kertoja, mitä ed. Laakso puheenvuoronsa lopussa sanoi. Se on tosi mielenkiintoista, että työväenluokan edustaja haukkuu, arvostelee jotain toista tai pistää toisten henkilöiden suuhun tämän laatuisia sanontoja. Minusta ei oikein kuulu tähän saliin, että totuutta käytetään vähintään mielenkiintoisella tavalla.

Kansaneläkelaitos on ylilääkäri Huunaan-Seppälän kautta käsitellyt tätä asiaa. He ovat muun muassa Englannista kopioineet mallia, ja on ollut useita kymmeniä lääkäreitä mukana. Luin jostain tämmöisiä tietoja muutama viikko sitten, että malli on saanut hyvin suotuisaa vastaanottoa myöskin Suomessa. Tarkoituksena kaiketi on toimintakykyhaastatteluilla suoraan kyseisiin henkilöihin, siis potilaisiin, jotka ovat näitä eläkkeitä anoneet, kohdistaa uudenlaista tarkastelua ohitse pelkän lääketieteellisen tarkastelun, jota ovat verenpaineen mittaukset ja kliiniset toimintakykykokeet. Siihen entistä enemmän yritetään esimerkiksi työterveyshuoltoa kytkeä mukaan ja löytää niin sanottu totuus tässä asiassa.

Työkyvyttömyys on kuitenkin veteen piirretty viiva siinä aivan raja-alueella, ja näitä asioita nyt uusina on muun muassa tämä. Kansaneläkelaitokselta on saatavissa tätä selvitystä lisää, jos joku teistä haluaa. Videoita tiedän käytetyn. Toistuvia yksipuolisia työliikkeitä kuitenkin on teollisuudessa edelleen, ja videohan on erinomainen tapa kuvata, paljon parempi tapa kuin sanallinen paperille tehty kuvaus. Samaten valokuvia olen nähnyt käytettävän esimerkiksi vaikka ihottumatapauksissa tai raajoihin liittyvissä tilanteissa, jos on amputaatioita tai muita vastaavia. Halua on kaikenlaisen informaation keräämiseen hyvin paljon.

Mutta ainainen vaikeus tietysti on edelleen meidän voimassa oleva lainsäädäntömme, joka säätää itse asiassa niin, että emme saisi tehdä yhtään väärää negatiivista ratkaisua — luulen, että oikeuskansleri on tästä ihan samaa mieltä — mutta emme saisi tehdä myös yhtään väärää positiivista ratkaisua, vaan aina pitäisi olla sataprosenttisesti oikeassa, ja kun on ihmiselimistöstä kysymys, niin totta kai rajalla olevissa tapauksissa käy niin kuin käy.

Kansanedustajat jatkossa varmasti tulevat edelleen saamaan kirjeitä kentältä tästä asiasta. Niin olen saanut minäkin ja olen suhtautunut, voin sen tähän loppuun kertoa, itse niin, että olen pyrkinyt lukemaan aina kyseisten potilaiden paperit läpi, ja yleensä aina niistä löytyy jotain, minkä pohjalta tilannetta voi setviä lisää, ja useimmiten löytyy positiivinen lopputulos. Ehdottomasti yleisin asia on se, että vaan joku objektiivinen selvä näyttö puuttuu tai jotain valitusta ei ole tehty niin kuin se olisi pitänyt ohjeiden mukaan tehdä tai asia on jotenkin muuten vaan jäänyt hoitamatta, se ei ole hoitaantunut. Kentällä olevat ihmiset eivät ole osanneet antaa oikeita ohjeita kyseiselle ihmiselle, tai lähettävä, lausunnon kirjoittava lääkäri ei ole ollut niin asiantuntija kuin hänen olisi pitänyt olla.

Nykyisin, kun eduskunnan oikeusasiamies onneksi on vaatinut sitä, että kaikki kielteiset päätökset, mitä tehdään työkyvyttömyyseläkeasioissa, on tarkasti perusteltava, niin se on hyvin selkeä ohje esimerkiksi teille kaikille, että kun te autatte näitä ihmisiä, niin lukekaa se hylkyperuste kunnolla. Siihenhän pitää hankkia lisätietoa ja sitä kautta objektiivisella tavalla yrittää auttaa potilasta eteenpäin. Ei tässä voi olla potilaan asianajaja, yhtä vähän tässä voi olla vakuutusyhtiöidenkään asianajaja. Tässä on oikeusturvasta kysymys hyvin laajasti, niin kuin täällä joku sanoikin. Minä olen ehdottomasti samaa mieltä.

Tämän ehkä vähän pitkän puheeni ainoa tarkoitus oli se, että toivon asiallisuutta tähän keskusteluun enkä niin voimakasta asenteellisuutta kuin tähän asti tässä salissa on ollut. Muistakaamme, että ehdottomasti suurin osa näistä ratkaisuista oli myönteisiä, jolloin sen täytyy tarkoittaa sitä, että kun kaikki, jotka ovat sitä mieltä, että ovat työkyvyttömiä, eivät Suomen lain mukaan nyt pääse eläkkeelle, niin eivät he varmaan jatkossakaan pääse, ellei tämä sali päätä siitä asiasta jotain uutta, mutta sen mukaista järjestelmää meille nyt toistaiseksi näköjään ei ole tulossa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että ed. Akaan-Penttilä käytti tuon puheenvuoron.

Mitä tulee osaeläkkeeseen, niin sehän on useimmiten sellainen väline, joka on otettu käyttöön ja johon on jouduttu, kun on etsitty helppoa tapaa ikään kuin vähentää työstä johtuvia paineita. Ongelmaksi se on usein käytännössä potilaille tullut silloin, kun se on ollut heidän käytännössä ainut elatuksen tuottajansa ja sitten samalla on voinut alkaa kulkea eteenpäin prosessi, että asianomaisen terveydentila on alkanut heiketä entisestään. Osaeläkkeeltä täydelliselle työkyvyttömyyseläkkeelle pääseminen on myös yksi tällainen melko haastava tilanne, joka vaatii todellakin — ja tässä olemme varmasti ed. Akaan-Penttilän kanssa samaa mieltä — perusteellisen, analyyttisen B-lausunnon ja tarpeelliset tutkimukset.

Kun itse harjoitan lääkärintointa edelleen ja nimenomaan maanantaisin tai istuntovapaina aikoina, niin tuntuu aivan hienolta tavata potilas, joka tulee vastaanotolle ja jolle ei ole vielä koskaan tehty B-lausuntoa, vaan hän on niin sanotusti nyt, voisi sanoa noin lainausmerkeissä, neitseellinen tapaus, jolloin voi aloittaa tyhjältä pöydältä, etsiä ne kipukohdat, analysoida ne ja nimenomaan ne kysymykset, mitkä johtavat työkyvyttömyyteen. Se pitää kuvata suhteessa siihen työhön ja työtehtävään, mikä asianomaisella on. Siitä on helppo aloittaa ja käydä ne lävitse. Myöskin se aika, milloin tähän ryhdytään, on hyvin tärkeä, eli potilas ei ole kuluttanut sairauspäivärahojaan ennen sitä.

Laissahan puhutaan jäljellä olevasta työkyvystä, ja tässä on kaksi viidesosaa se menetysraja, joka on laissa ja lainomaisissa määräyksissä todettu. Se on tietysti, niin kuin on todettu, myöskin veteen piirretty viiva. Pitää pystyä mahdollisimman hyvin koordinoimaan, missä se viiva kulkee. Teemmehän me merikarttojakin.

Ed. Akaan-Penttilä myös mainitsi, mikä on muuttunut kahdeksan vuoden aikana. Ministeri Mönkäreen aikana on muutettu lainsäädäntöä myös siltä osin, että jäljellä oleva työkyky pitää selvittää. Silloin ovat keskeiseen rooliin tulleet sairaanhoitopiirin kuntoutusyksiköt, joille tämä tehtävä useimmiten kuuluu etenkin niissä ongelmallisimmissa asioissa. Silloin tulemme tähän resurssikysymykseen, mihin edellisessä oikeuskanslerin kuulemisessa viime perjantainakin oli tilaisuus hiukan viitata. Nämä sairaanhoitopiirin kuntoutusyksiköt eivät ehkä olekaan toimintavalmiita, niillä ei ole resursseja, tai niihin on hyvin pitkä jonotusaika, voi olla useita kuukausia, jolloin tämän prosessin täydellinen toteuttaminen ei onnistu johtuen näistä asianomaisesta kansalaisesta tai potilaasta riippumattomista tekijöistä. Näin ollen me kuitenkin tulemme sitten jälleen tähän yhteiskunnan resurssikysymykseen, miksi ei ole kylliksi resursoitu.

Arvoisa puhemies! Tämä minun puoleltani riittää.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on ammattilaisia, lääkäreitä, paikalla, mutta minä puhun maallikkona.

Ed. Akaan-Penttilä tuossa totesi, että tässä puhutaan vähän huolimattomasti, ei todeta, koskevatko nämä työkyvyttömyyseläkettä, siis onko kokonaan työkyvytön, vai osatyökyvyttömyyttä vai muuta tämäntapaista. Tässä voisi ihan kuvata yhden esimerkin, joka, kun vuonna 95 tulin eduskuntaan, kuvaa sitä tilannetta, jossa ihminen joutuu olemaan pyörityksessä. Siinä on kyse vaan yksinkertaisesti siitä tilanteesta, jotta nuori kaveri oli oikean ranteensa tapaturmaisesti rikkonut, kun iski moskalla tämmöisiä lautoja irti. Hän piti siitä painavasta lekasta kiinni eikä laskenut irti, kun alla sattui olemaan kaveri, ja hänen ranteensa pikkuluut rikkoutuivat tässä. Hän meni ensinnäkin tavallisen lääkärin luokse, terveyskeskuslääkärin luokse, ja sieltä myöhemmin sitten käsikirurgian tohtorille ja mahtoi olla dosentti sillä alalla vielä sama kaveri. Hän sitten tutki sen ja totesi, että tälle ei leikkauksella mahda mitään. Hän kirjoitti, jotta tämä käsi on loppuiän mikä on.

Vakuutusyhtiö teki semmoisen päätöksen, että se maksoi sairauspäivärahaa, ja sitäkin maksettiin vähän aikaa ja todettiin, että sen olisi pitänyt korjautua siinä, muistaakseni, oliko se nyt kolmessa kuukaudessa ja että nyt on rakenteellinen vika tässä kädessä. Se tapahtui vuonna 94. Se meni kaikki oikeusasteet läpi. Vakuutusoikeus katsoi, että ei ole mitään aihetta muuttaa mitään, vaikka oli tämmöinen lausunto olemassa.

Sitten itse yllytin maallikkona vaan, jotta kun se kerta siinä on särkynyt, niin silloinhan se on tapaturma, jotta käy anomaan haittarahaa siitä hommasta vakuutusyhtiöltä. Nehän nauroivat vakuutusyhtiössä kokonaan. Kansanedustajana kun soitin sitten, kun kaveri pyysi, että hän ei enää jaksa soitella, niin nauroivat ulos kokonaan, että vai haittarahaa aiotte anoa. Mutta siitä huolimatta avustin paperin teossa, ja kun se meni vakuutusyhtiöön, niin sitten vasta ensimmäisen kerran sillä uudella kierroksella käytiin tutkimaan näitä käsikirurgian tohtorin ja dosentin papereita ja todettiin — viisi vuotta siitä oli kulunut — jotta sillehän on tullutkin pysyvä haitta siitä. Sitten vasta todettiin, jotta vakuutusyhtiö joutuu maksamaan. Siinähän on kuukauden valitusaika muuten vakuutusyhtiöillä myös, mutta vakuutusyhtiö ei valittanut, ja hän sitten sai viiden vuoden ajalta kaikki mahdolliset korvaukset, kun toimitti sitten vielä kaikki lääkärinlaput ja matkakulut.

Tämä vaan kuvaa sitä tilannetta sen yksittäisen ihmisen osalta. Meillä sääntö on sillä tavalla, jotta 20 ja 80, siis 20 prosenttia vaan jää killumaan sinne jonnekin näissä tapauksissa, 80 hyväksytään. Se on totta. Se on niin kuin taitettu indeksi, se on jotenkin semmoinen ihmeellinen juttu, jotta se on 80 ja 20. Mutta onko tässä jokin semmoinen maaginen ajatus, jotta näin pitää aina olla? Sitten siellä 20:n osalla on iso joukko porukkaa, missä sitten se koetaan epäoikeudenmukaiseksi, ja moni siinä sortuu. Moni luopuu, niin kuin tämäkin kaveri, josta äsken kerroin, ei enää jaksanut. Hän totesi, jotta hän on viisi vuotta tapellut, tämä on toivoton tapaus.

Sen takia jotenkin tiedän, että tässä kaikki on harkintaa ja voi olla, että siellä on lausunnoissa näitä väljyyksiä, mutta tässä kyseisessä tapauksessa ei ollut mitään, koska paperit olivat olemassa, vaan se kun lähti väärille raiteille, niin se meni sitten vaan niin kuin juna. Tämä on se valitettava seikka, joka monet ajaa siihen ahdinkoon, että sitten tulevat mielenterveysongelmat tai sitten ei jaksa enää elää. Semmoisiakin on sattunut tuossa matkan varrella ja tullut eteen, jotka eivät ole sitten jaksaneet enää sitä myllytystä, kun he ovat kokeneet, että heillä on oikeus. He ovat tehneet töitä vuosikymmenet mahdollisesti, ja kun sitten tulee tämmöinen eteen, niin se ihminen vaan katsoo, että nyt yhteiskunta ei heitä ole kohdellut oikein. Se oikeastaan siitä.

Sen takia minä sitä mietin, jotta millä tavalla tätä järjestelmää pitäisi kehittää. Yhä edelleen minä väitän, jotta siinä vuoropuhelussa jotain semmoista pitää olla, sen hoitavan lääkärin ja vakuutusyhtiölääkärin sanojen käytössä, kirjoitetussa tekstissä, jotta se hoitava lääkäri ei uskalla suoraan kirjoittaa totuutta siihen, mikä on, pitää olla semmoinen hienotunteisuus, tai sitten on semmoisia, niin kuin tässä äsken kerrotussa rannevammassa, jossa tämä kaveri sai loppujen lopuksi sitten korvauksen. Hän on vielä tänäkin päivänä jollakin tämmöisellä osatyökyvyttömyyseläkkeellä, osakuntoutustuella tai millä nimellä mahtaa tänä päivänä olla, mutta hän saa jatkuvasti semmoista määrättyä korvausta siitä kädestä.

Kyllä tässä on tullut se mieleen joissakin tapauksissa, jotta kun ihminen saa jostakin palkkaa, niin sen lauluja se laulaa joka tapauksessa, se vakuutusyhtiölääkäri. Olen miettinyt, onko siinä semmoinen paine olemassa, jotta ei ole pitkään siinä yhtiössä palkkalistoilla, jos käy kirjoittamaan liian myönteisiä lausuntoja. Minä voin olla väärässäkin tässä hommassa, mutta tämmöinen mielikuva noin maallikkona syntyy. Sen takia kun on tuolla työttömien tilaisuuksissa ollut ja siellä tulee näitä esille aika usein ja kaverit ovat kysyneet — ne ovat jossakin työnhaku- tai tämmöisillä kursseilla olleet, missä jopa koulutustakin suunnitellaan — niin on joutunut sanomaan, jotta lähtekää vakuutusyhtiölääkärikoulutukseen ehdottomasti, siinä ei tarvitse niin lukea sitä tekstiä, mitä edellinen on kirjoittanut, vaan kirjoittaa, jotta "terve", ja vetäisee nimensä alle, niin kaikki hoituu. Tämä loppu on vähän huuli, mutta kuitenkin näin joskus aina tuntuu.

Ilkka Taipale /sd:

Arvoisa puhemies! Oikeuskanslerin kertomuksessa on kuitenkin laajempi kysymys, jota käsitellään tällä hetkellä vuoden 2005 kertomuksen yhteydessäkin. Eli kun meillä on hoitotakuu lääketieteessä, että jonotus kestää korkeintaan kuusi kuukautta, se on kyetty melkein toteuttamaan ja se tullaan toteuttamaan. Se on maksanut aika tavalla.

Nyt perustuslakivaliokunnassa on keskusteltu siitä, voisimmeko me lähteä jonkin sortin oikeudenhoitotakuuseen myöskin eli pyrkiä lyhentämään käsittelyaikoja, jos se on mahdollista. Esimerkiksi vakuutusoikeudessa, jossa käsittelyaika nyt on 14 kuukautta, ei olisi mahdottomuus pyrkiä sielläkin puolessa vuodessa ratkaisuun tai hovioikeudessa, korkeimmassa oikeudessa jne. Ainakin kuukausilla kyettäisiin aikoja lyhentämään erilaisilla menettelytavoilla.

Valiokunta tulee kiinnittämään tähän huomiota vieraillessaan hovioikeuksissa ja muualla ja tutkimaan asiaa. Toivottavasti siinä päästään eteenpäin. Samahan koskee periaatteessa sitten sosiaalisia jonoja. Työkyvyttömien selvittelyjono on pitkä; asunnottomien jono Helsingissä on pitkä; toimeentuloluukullekin oli jono äskettäin kovin pitkä.

Sitten menen lyhyesti äsken keskusteltuun asiaan. Ed. Akaan-Penttilä toi esiin tämän uuden, Englannista kopioidun mallin. Kyse on toimintakykykaavakkeesta, joka kiistämättä on paksu. Sen saman kaavakkeen täyttää potilas itse, siihen menee pari tuntia, ja sitten lääkäri myöskin, ja siihenkin menee pari tuntia. Kun tämä on täytetty, niin noin puolet hylätyistä tapauksista hyväksytään tämän jälkeen, siitä on selostus Lääkärilehdessä. Tapaukset ovat olleet monimutkaisia. Mielenterveysalalta lähinnä depressio ja sitten selkävikapuolelta tapaukset ovat kaikkein hankalimpia.

Nyt me emme pääse eteenpäin tällä tavalla joukkomittaisesti. Meillä on edelleen varmasti noin 10 000 työkyvytöntä, jotka saadaan eläkkeelle perusteellisilla lääkärinlausunnoilla. Ja kun tässä hiukan kritikoitiin psykiatriaa, niin ei se ihan tarpeetonta ole. Neuropsykologi havaitsee mbd:n, adhl:n, heikkolahjaisuuden, muistihäiriöt, joita tavallinen psykiatri ja lääkäri eivät havaitse. Psykiatri kykenee kirjoittamaan pääsääntöisesti eläkelausunnon, jos potilaalla on vakava depressio. Se vaan edellyttää puolen vuoden tai vuoden hoidon. Ne tapaukset, joita me tapaamme, ovat välimaastossa olevia, joissa potilaalla on viiden kuuden taudin ohella myös depressio, joka tulee lisäksi seurannaisena, kun hylkyjä tulee riittävästi eteen. Jos meillä on 10 000 tämäntapaista vielä jäljellä, niin meillä on noin 15 000 tai 20 000 työhön kykenemätöntä, joilla vaan ei nykylainsäädännön nojalla riitä taudit työkyvyttömyyseläkkeeseen niillä kriteereillä, mitä eläkefirmoilla on.

Itse toivoisin, että lievä lainmuutos tehtäisiin tai sitten ryhdytään tulkitsemaan laajemmin näitä mbd-, heikkolahjaisuus-, luonnevikapersoonallisuuspiirteitä, jotka ovat useinkin hylkäyksen takana. Näissä diagnooseissa on vaikea saada eläkettä. Lisäksi on muistettava, että työelämä on niin paljon muuttunut, että aputöitä ei ole. Kun aikanaan tarvittiin vahvoja lihaksia ja niillä pärjättiin, niin nyt tarvitaan lukutaitoa ja koulutusta ja vastaavaa, ja jos sitä ei ole, niin eipähän pärjää töissä.

Vakavin puute kaikissa lääkärinlausunnoissa ja yleensä asennoitumisessa on se, että ei ole tietoa potilaan työpaikalta, miten hän de facto teki työnsä. Sen vuoksi työkokeiluun laittaminen on keskeistä. Hylkyhän tulee seuraavilla lauseilla: "Potilaan katsotaan olevan kykenevä entiseen tai siihen rinnastettavaan työhön." Jos näin katsotaan, hänet laitetaan työkokeiluun kuukaudeksi tai kolmeksi kuukaudeksi, katsotaan.

Tampereella on esimerkiksi Anneli Kivistöllä terveyskeskuksessa laaja suojatyöjärjestelmä. Hän pystyy tarjoamaan seitsemää tai kahdeksaa erilaista työtä. Hän on vielä sen verran tarmokas, että panee kaverille tulpan suuhun, ettei ryyppää edes sinä aikana. Sitten katsotaan, pärjääkö hän vai ei, ja jos ei pärjää, niin eläke useimmiten on kuitenkin tullut. Tämä puuttuu useimmista lausunnoista, ja lääkärit eivät ota yhteyttä entisiin työnjohtajiin ja muihin. Pulma on tietysti, että ei työvoimatoimisto tai Kela ota hylkäämiään tapauksia työkokeiluun. He kysyvät, kuka sitten tekee työt.

Teen nykyään hiukan alle 150 lausuntoa työkyvyttömyydestä vuodessa edelleen. Parituhatta olen tehnyt kaiken kaikkiaan ja noin 70—80 prosenttia on mennyt läpi. Niin raihnaista on tämä porukka. Tiedän näistä paristatuhannesta, että yksi henkilö on ehkä hylätyistä päässyt joihinkin töihin. Muut hylätyt eivät ole työkykyisiä nykymarkkinoille, mutta eivät saa eläkkeitä. Nämä tapaukset, joissa ei ole yhtään B-todistusta, menevät verraten helposti läpi. Vaikeimmat ovat sellaiset tapaukset, joissa on hylätty jo kaksi kolme kertaa.

Kymmenestä henkilöstä kolme—viisi saadaan sittenkin eläkkeelle, mutta se edellyttää tätä työkokeilua ja monia muitakin seikkoja. Kyllä me olemme valokuvanneet monen ihmisen kodinkin ja osoittaneet, että asianomainen ei pärjää kotitöissä tätä enempää, ja olemme naamavalokuviakin laittaneet. Etenkin jos on heikkolahjainen tai kehityshäiriöinen, tekee aika hyvää, jos suullisessa käsittelyssä nähdään, että ressukkapykälää voidaan soveltaa. Olemassa on siis tällainen ressukkapykälä, se puoli näkyy usein naamasta naamaan paremmin kuin papereista.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa herra puhemies! Tämä työkyvyttömyyskeskustelu on ollut ainakin minulle hyvin opettavainen. Olen saanut asiantuntijatietoa paljon enkä pysty enää varmaan kovin paljoa tähän keskustelukysymykseen osallistumaan. Totean vain, että tämä hoitavan lääkärin ja asiantuntijalääkärin järjestelmä on lainsäätäjän luoma ja niiden keskustelupuheenvuorojen perusteella, joita täällä on kuultu, varmasti myös lainsäätäjä pystyy tätä järjestelmää kehittämään.

Tästä asiastahan on ollut viime vuonna parikin kirjallista kysymystä, joissa kaksi eri sosiaali- ja terveysministeriä on eduskunnalle selostanut järjestelmää, hoitavan lääkärin ja asiantuntijalääkärin roolien erilaisuutta. Asiantuntijalääkäri suhteuttaa aina sen yksittäisen tapauksen, joka hoitavalle lääkärille voi olla hyvin ainutlaatuinen, siihen kokonaisuuteen. En pysty ottamaan kantaa tämän järjestelmän tarkoituksenmukaisuuteen mutta totean vain, että tämä on eduskunnalle kerrottu.

Ed. Vielman kysymys oli hyvin mielenkiintoinen ja haastava: voidaanko kanteluratkaisun tai kanteluasian käsittelyn yhteydessä millään tavoin ohjata asianomaista johonkin sellaiseen menettelyyn tai toimenpiteeseen, joka parantaa tilanteen. Kanteluthan luetaan päivittäin, siis posti luetaan päivittäin, ja jos valitusaika on auki, niin välittömästi ilmoitetaan tälle kantelijalle, että ensisijainen mahdollisuus on hakea muutosta säännönmukaisin muutoksenhakukeinoin. Laillisuusvalvojilla on toimivalta myös hakea päätöksen purkamista. Siihen täytyy olla kyllä vielä yhteiskunnallisesti painavat syyt, koska purkumahdollisuus on myös tällä asianomaisella henkilöllä itsellään. Tästä ei kyllä yleensä kanteluratkaisussa erikseen mainita, mutta voidaan lähteä siitä, että ihmiset ovat tästä tietoisia, koska purkuhakemuksia käsitellään sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa että korkeimmassa oikeudessa hyvin paljon näinä aikoina.

Joskus käy niin, muutamassa prosentissa, että kun kantelu lähetetään viranomaiselle vastattavaksi, kantelun kohteelle vastattavaksi, niin vastaus on, että tässä on havaittu virhe ja se on korjattu.

Se yksittäinen ratkaisu tai ratkaisukokonaisuus, johon ed. Vielma viittasi, tämä Onkisalon asia, on jo hyvin paljon monimutkaisempi. Siinähän on pohjalla ympäristöviranomaisen ratkaisu, joka on pariin kertaan saanut ylimmän oikeusasteen siunauksen, ja tähän asiaan en pysty tämän pitemmälle kajoamaan. Sitä on käsitelty Oikeuskanslerinvirastossa jo ennen kuin aloin tämän viranhoitoni.

Näitä menettelyjä siis jonkin verran on tänä päivänä, ja voi olla hyvinkin paikallaan, että jatkossa näitä kehitetään. Joissakin tapauksissa, jos kysymys on esimerkiksi asiasta, jossa oikeuskanslerilla tai muulla laillisuusvalvojalla ei ole toimivaltaa — ihmisillähän on asumisensa suhteen ongelmia tai naapuruussuhteissa tai suhteissa rahalaitoksiin — todetaan, että meillä ei ole toimivaltaa käsitellä näitä asioita, koska kysymys ei ole julkisessa tehtävässä toimivista, ja viitataan siihen mahdollisuuteen, että voidaan hakea oikeusapua oikeusaputoimistosta tai kääntymällä asianajajan puoleen.

Arvoisa puhemies! Tämä oikeusturvatakuu, josta ed. Taipale mainitsi, on tietysti hyvin kiinnostava hanke. Se, että asiat käsiteltäisiin puolessa vuodessa niiden viranomaiseen tulosta, on tietysti hyvin usein esitetty tavoite, mutta se voi olla aika vaikeaa, koska tuossa vaiheessa, jos puhutaan valitusviranomaisesta tai oikeudenkäyntituomioistuimesta, käydään vielä kirjelmien vaihtoa ja sitä kautta siihen menee joku aika. Jollain tavoin itse ainakin juristina pidän kyllä arvokkaana sitä, että asiaa myös jossain määrin harkittaisiin, eli tämä tavoite voi olla aika kova, eikä minusta voi yksinomaan ajallisin tavoittein arvioida oikeusturvan toteutumista, vaan kyllä se on ennen kaikkea laatukysymys.

Sinänsä voin todeta tästä hoitotakuusta, että se on ilmeisesti toiminut käytännössä hyvin, koska ainakaan Oikeuskanslerinvirastoon sitä koskevia kanteluita ei ole juurikaan tullut. Uskaltaisin kyllä pitää tätä uudistusta tässä mielessä onnistuneena.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan tähän jatkoa, mihinkä oikeuskansleri lopetti. Näin varmasti on, ja hoitotakuuta onkin syytä pitää menestyneenä, jos kohta meillä on ollut noin 20 000 yli 6 kuukautta leikkaus- tai muissa hoitojonoissa ollutta ihmistä vuoden 2006 alussa.

Mutta eräs toinen seikka, jonka totean vain yleisesti, on se, että kun laissa todetaan tämä 6 kuukautta, joka on se maksimiaika, joka saa kulua siihen, kun hoito annetaan, sen jälkeen kun hoidon tarpeen määrittely on lopetettu, niin meillä ei ole lainkaan laissa määritelmää siitä, milloin hoidon tarpeen määrittely on saatava loppuun, eli meillä on jätetty se asia auki. Ja nyt sitten se toinen puoli asiaa on se, että meillä on aika tavalla potilaita poliklinikalla jonoissa odottamassa hoidon tarpeen määrittelyn alkamista, ja sitten he edelleenkin ovat ikään kuin hoidon tarpeen määrittelyssä noin teoreettisesti ottaen paljon yli 6 kuukautta. Tämä ei johdu lääketieteen mutkikkuudesta vaan jälleen resursseista: poliklinikat eivät niin sanotusti vedä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Hoitotakuujärjestelmässä minusta on aihetta ainakin siihen, että otetaan tehokkaampaan käyttöön meidän yhteisiä laitoksiamme, jotka on veroeuroilla, aikoinaan -markoilla, tehty.

Hyvä esimerkki on tämän päivän lehdessä: Luin Karjalaisesta, joka on alueeni ykköslehti — kyseisestä aiheesta tein joskus kirjallisen kysymyksenkin — miten Joensuussa keskussairaalassa jokin magneettikuvauskone voi olla käytössä päivittäin vain jonkin 7—8 tuntia. Nyt ilokseni huomasin, jotta tämä järjestelmä näköjään ... — Ja todettakoon tähän sivuun vielä, jotta sitä käytettiin se 7—8 tuntia keskussairaalalla, mutta sitten tämmöinen yksityinen bussi tai mikä kuorma-auton lava mahtoi ollakaan, jossa olivat nämä laitteet sitten, kuvasi paljon kalliimpaan hintaan siellä näitä potilaita, jotka sitten joutuivat itse maksamaan vähän kalliimman hinnan siitä. — Nyt näköjään lehdessä luki, jotta nyt siellä jopa viikonloppuisinkin kuvataan, jolloin jonot ovat lyhentyneet, ja nyt, oliko se, kuukauden sisällä pääsevät kaikki kuvaukseen tarvittaessa.

Se kuvastaa laajemminkin sitä, jotta tämän tyyppisiä toimia pitäisi yhteiskunnassa saada aikaan monessa muussa. Miksi meidän kalliit rakennuksemme, laitteemme, mitkä ovatkaan, ovat vain muutaman tunnin päivässä tai osan vuorokaudesta käytössä? Miksei panna pyörimään vähän pitempää päivää? Kun itse olen teollisuudesta, niin siellä jopa tehtiin pyhänä töitä ja jopa yölläkin, joten miksei esimerkiksi jokin kuvauskone voi olla vaikkapa iltamyöhään, vaikkapa kello 12:een yöllä, auki ja otetaan kuvia silloin, koska laitteet ovat olemassa.

Tämän voi rinnastaa moneen muuhun, ja siinä oikeuskanslerikin voi jossakin olla opastamassa ja linjoittamassa tätä. Ei tarvitse välttämättä aina uutta tehdä ja ostaa kalliita laitteita yhteiskuntaan, vaan käytetään entisiä tehokkaammin.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Kiitän ensinnäkin oikeuskansleria vastauksesta. Se oli todella perusteellinen vastaus.

Mutta minä haluaisin vielä täsmentää sitä kysymystäni. Kun oikeuskanslerille tulee kanteluita ja jonkun asian historia näkyy sieltä ja oikeuskansleri, asianomainen henkilö, joka valmistelee, näkee sieltä jonkun heikon kohdan, minä lähinnä ajattelin sitä kokemuksesta, pitkän uran läpikäyneenä, että olisi jonkinlainen sovittelumenettely rinnastettuna tällaisien valitusinstanssien kanssa oikeuskanslerin ratkaisujen osalta. Jos nähdään, että asiaan voitaisiin puuttua aivan yksinkertaisella, inhimillisellä, vähän joustavalla ratkaisulla, niin virastosta annettaisiin ohje jollekin, joka sen ratkaisun voisi tehdä. Ja kun oikeuskansleri soittaa, niin häntä varmaan kuunnellaan myöskin meidän suomalaisessa järjestelmässämme, ja saattaisi olla monta kertaa tilanne, että sellainen periaatetasolle mennyt takalukko laukeaisi. Monta kertaa on kysymys siitä, että jos asiasta tulee periaatteellinen, niin siitä ei anna periksi viranomainen eikä siitä anna periksi yksityinen ihminen, ja näin tätä asiaa pyöritellään 10—15 vuotta.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Lyhyesti, minulla on kaksi kysymystä vielä oikeuskanslerille. Toinen on hoitotakuusta. 14. päivä tätä kuuta varmaan kaikki kansanedustajat saimme kommunikaattoriin viestin, joka on seuraava: "Sairaaloiden hoitojonoissa oli vielä vuoden 2005 lopussa 20 000 yli 6 kuukautta jonottanutta potilasta. Hitainta jonojen purku on ollut Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa." Miten tämä ongelma nyt sitten oikein ratkaistaan, kun näyttää ihan selvästi siltä, että kaikki eivät tule hoidettua 6 kuukauden sisällä, niin kuin lainsäädäntö edellyttää? Se on aika iso, kiusallinen kysymys. Siinä on sisällä myöskin tiettävästi sitä — ainakin minulle on kerrottu toisista sairaanhoitopiireistä — että jopa 30 prosenttia jonoissa olleista potilaista on putsattu vaan pois uusien kriteereiden perusteella yksipuolisesti, ilman että on uutta hoitoarviota tehty. Siinä voi olla yksilön loukkaamisesta jollain lailla kysymys tai vastaavasti ihmisoikeusasiasta.

Sitten toinen kysymykseni olisi siitä, että kun näissä työeläkeasioissa yleensä anomuksen läpimeno vakuutusyhtiöissä on kaksi kolme kuukautta, olen monet kerrat itse miettinyt, miten se on mahdollista, että meidän oikeusjärjestelmässämme voi olla kaksi vuotta. Kyllä työmenetelmissä varmaan on jotain, mitä voitaisiin tehdä toisella lailla. Onko sitä oikein tosissaan meidän oikeusjärjestelmässämme mietitty, että läpimeno olisi selkeästi nopeampi?

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Pyrin vastaamaan näihin kysymyksiin siinä järjestyksessä kuin ne on esitetty.

Ed. Vielman ajatus, että oikeuskansleri tai oikeusasiamies esittäisi jonkunlaisen sovitteluratkaisun, on hyvin kiinnostava. Tiedetään, että monissa maissa laillisuusvalvoja ei olekaan ombudsman- tai asiamiestyyppinen, vaan välittäjä kansalaisen ja viranomaisen välissä. Tämäntapaiseen menettelyyn ei varmaan ole estettä, jos on mahdollista, että viranomainen voi muuttaa päätöksensä. Meillähän on tiedossa itseoikaisumahdollisuus, mutta se ei sovi kaikkiin. Se ei sovi sellaisiin ratkaisuihin, joissa on ratkaistu kahden osapuolen välillä. Ei viranomainen enää voi silloin yksipuolisesti lähteä muuttamaan, vaan sitten siinä ainoa tie on muutoksenhaku ja mahdollinen purku, tai sitten tilanne on sellainen, niin kuin näissä työkyvyttömyysasioissa asia on, että ne voidaan yhä uudelleen ja uudelleen panna vireille ja tätä toimintaa voidaan tehdä. Ongelmana tässä, en nyt haluaisi aina puhua resursseista, on se, että tämä vie nyt aika paljon aikaa, ja jos kaikkia asiakkaita ei voida palvella samalla tavoin, ei voida lähteä ottamaan jotain erityistilanteeseen. Mutta niin kuin sanottu, arvoisa puhemies, tämä ed. Vielman esittämä ajatus kyllä on syytä pitää koko ajan mielessä ja voimien mukaan aktivoida sitä.

Tämä, mitä ed. Akaan-Penttilä sanoi hoitotakuusta, on minulle uutta ja yllättävää. En tiedä, kuka on tuon tekstiviestin lähettänyt. (Ed. Akaan-Penttilä: STT!) Oma näkemykseni perustuu vain siihen, mitä kanteluita on tullut. Silloin, kun hoitotakuu saatettiin voimaan, henkisesti ja vähän muutenkin varauduimme siihen, että aika paljon tulee kanteluita, mutta näin ei ole käynyt, ja johtopäätökseni oli tämä. Tietysti, jos tilanne on se, noin vakava, ja järjestelmä ei ole lähtenyt toimimaan, ensi sijassa sen toimeenpanossa vastuulliset viranomaiset ovat niitä, jotka otetaan luokalle ja kysytään, miten tätä ei voi toteuttaa.

Ed. Akaan-Penttilän toinen kysymys vakuutusoikeuden ruuhkan pysyvyydestä on tietysti vaikea. Sikäli kuin voin muistaa, niin se ruuhka on ollut kauan ja semmoisen purkaminen on aina vaikeaa. Ainoa mahdollisuus on tehdä sitä, mitä on tehty joskus aikaisemminkin yleisessä tuomioistuimessa, että on lisätty työvoimaa niin, että on ikään kuin sitten talkoilla saatu purettua.

Nythän oikeusministeriö on asettanut selvityselimen koko oikeudenkäyntimenettelyjen lyhentämiseen. Tässä yhteydessä varmasti toivon mukaan myös vakuutusoikeuden tilanne tulee esille. En tunne lähemmin tuon työn sisältöä, mutta niin kuin tiedetään, tämä selvittelyelin asetettiin siitä syystä, että olemme nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta saaneet useampia moittivia ratkaisuja siitä, että meillä lainkäyttö on tietyissä asioissa ja tietyissä tapauksissa ollut ihmisoikeussopimukseen nähden aivan liian hidasta.

Keskustelu päättyy.