Heikki Autto /kok:

Arvoisa puhemies! Tässäkin asiassa on kysymys enemmän tällaisesta teknisestä muutoksesta, mutta kun puhutaan rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista, niin mielestäni emme voi olla puhumatta ilmastokysymyksistä. Kun päästöjä ilmakehään tulee ja varsinkin kun tuotamme kasvihuonekaasupäästöjä, niin silloin puhutaan täysin globaaleista päästöistä, jotka eivät millään tavalla tunnista valtioitten rajoja. Sen vuoksi mielestäni niin Suomen hallituksen kuin Suomen eduskunnankin tulee olla aktiivisia keskustelun kävijöitä sen suhteen, onko EU:n nykyinen ilmastopolitiikka onnistunutta, onko Suomen energia- ja ilmastopolitiikka onnistunutta.

Väitän, että politiikka on epäonnistunut. Globaalit päästöt hiilidioksidin osalta ovat lisääntyneet sen seurauksena, että EU on käynyt tehotonta, yksipuolista päästökauppaa, joka on ajanut hyvin tehokasta, energiapihiä ja kaikin eri vaikutuksin mahdollisimman kestävää eurooppalaista teollisuutta kauas, kaukomaille, joissa välttämättä sitten ei päästöistä eikä vaikkapa tuotannon muista ympäristö- tai sosiaalisista vaikutuksista — mikäli sellaisia negatiivisia näistä tuotannoista on — välitetä ollenkaan. Näin ollen mielestäni tässäkin asiassa ympäristövaliokunta voisi herätellä keskustelua siitä, onko tämä eurooppalainen mekanismi toimiva vai ei.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Autto herätteli jo tässä keskustelun aivan oikeasta asiasta. Pääomalla ei ole kotimaata, ei ole myöskään ilmasto-ongelmilla tällä hetkellä välttämättä sitä kotimaata. Ja vaikka tämä on, niin kuin on todettu, enemmän teknisluonteinen esitys, on äärimmäisen tärkeää, että pidetään keskustelua yllä siitä, mitä on järkevä ilmastopolitiikka, tai ilmastopolitiikan periaatteet varmasti ovat järkeviä, mutta onko tapa, millä sitä tehdään tällä hetkellä.

Olen aivan samaa mieltä kuin edustaja Autto, että ilmastopolitiikka tapahtuu osin väärissä neuvottelupöydissä, kun sen pitäisi tapahtua globaalissa keskusteluympäristössä. Euroopan unioni tekee samaan aikaan omia sitoumuksiaan ja omia sopimuksiaan, jotka eivät välttämättä tähtää yhtään sen paremmin ilmastonmuutoksen vähentämiseen kuin jos niitä uskallettaisiin tehdä vaikkapa kansallisemmin. Mutta ennen kaikkea ilmastopolitiikassa on saatava neuvottelevat osapuolet globaaliin neuvottelupöytään. Myöskin Euroopan unionin mielestäni olisi tarkistettava tavoitteitaan, onko 20—20—20 se, millä saadaan pysyviä muutoksia aikaan, vai olisiko syytä lähteä esimerkiksi yhdellä kärjellä vähentämään päästöjä. Ehkäpä ympäristövaliokunta viisaudessaan myös tämänkin keskustelussaan on huomioinut.