Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri! Suomen EU:n liittymissopimuksen artiklalla 141, niin sanottujen vakavien vaikeuksien artiklalla, on kyetty paikkaamaan niitä eriarvoisuuksia ja epäkohtia, joita on ollut eteläisen Suomen maataloudessa, ja niitä tulee olemaan varmasti jatkossakin. Kotimaisen elintarviketuotannon perustana on omavarainen maataloustuotanto, jonka kannattavuus on tällä hetkellä erittäin heikko, ja sitä taustaa vasten tätä 141 artiklaa olisi tarvittu ja tarvitaan jatkossakin.

Pääministeri Vanhanen neuvotteli komission puheenjohtajan kanssa artiklan 141 jatkon tehden poliittisen sopimuksen vuosina 2003 ja 2007. Sen sopimuksen mukaan komissio ei asetu vastustamaan artiklan jatkoa. Sopimuksen sisällön tietysti ovat aina neuvotelleet komissaari ja maatalousministeri. Nyt kysynkin teiltä, pääministeri Katainen: Miksi te ette ole pistäneet omaa arvovaltaanne peliin ja neuvotelleet komission puheenjohtaja Barroson kanssa poliittista sopimusta 141 artiklan jatkosta? Päinvastoin te nostitte kädet pystyyn komission edessä.

Pääministeri Jyrki Katainen

Arvoisa herra puhemies! Varmaan ensinnäkin on syytä lausua onnittelut ministeri Koskiselle ja kaikille, myös komissiolle, siitä, että saatiin Suomen maatalouden kannalta erittäin hyvä ratkaisu aikaiseksi. Nyt tässä on sitten jälkikäteen vähän kiistelty siitä, sammutettiinko tulipalo väärin. Olennaista on se, että suomalaista maataloutta voi nykyisellä tukiratkaisulla, jossa komission kanssa tehtiin erittäin läheistä ja tiivistä yhteistyötä, hyvillä edellytyksillä jatkaa myös tulevaisuudessa. Aikaisemmin, niin kuin edustaja Anttila totesi, on menty aina niin, että kun oikeusperustaa tälle 141:lle ei komission mielestä ole ollut, niin sitten on aina kahden kesken neuvoteltu asiat. Minä olen ollut komission puheenjohtajaan ehkä kolme kertaa henkilökohtaisesti yhteydessä ja sitten lähettänyt kirjeen tästä teemasta, mutta kun löytyi parempi lakiperusta tämän saman asian hoitamiseen, niin me valitsemme sen tien ja siinä komission kanssa tehtiin kyllä hyvää yhteistyötä.

Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri, siitä voidaan olla täysin eri mieltä, mikä tämän ratkaisun sisältö on.

Käytännössä te olette nyt romuttaneet artiklan 141 siirtämällä sieltä maidon ja naudan tuen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan capin rahoituksen piiriin, ja se merkitsee noin 30 miljoonan euron tuen leikkausta, joka tullaan ottamaan todennäköisesti kaikilta cap-hehtaareilta koko Suomesta. Eli kysymys siitä, että te olette tehneet hienon ratkaisun siitä: sitä en voi hyväksyä siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä artikla 149, johon nyt turvaudutaan, on siirtymäsäännöksen artikla ja se pitää aina neuvotella uudelleen. Sillä ei ole edes sellaista pysyvyyttä kuin oli 141:llä.

Te olette sitä mieltä, että nyt, kun 141:stä tietyllä tavalla päästiin eroon, asiat voidaan hoitaa paljon paremmin. 40 miljoonaa euroa on tuotteilla vähemmän tukia vuonna 2015. Onko tämä hyvä ratkaisu, herra pääministeri? Kysykää tuottajilta, jos ette usko.

Pääministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Ehkä maatalousministeri voi kommentoida sitä ratkaisun sisältöä, mutta niin kuin nyt kaikki hyvin tietävät, niin komission mielestä 141:lle ei ollut oikeusperustaa. Suomi on ollut toista mieltä, ja sen takia siitä on aina jouduttu vääntämään kättä. En viitsi nyt tässä yhteydessä kertoa niitä kaikkia mielenkiintoisia tarinoita, kuinka aina siihen ratkaisuun on päästy, mutta erittäin huteralla pohjalla se aina on ollut, niin kuin ministeri itsekin hyvin tietää.

Nyt löydettiin sitten toisenlainen tapa lähestyä tätä samaa suomalaista maataloushaastetta, ja minä olen ihan tyytyväinen, että tämä tapa löydettiin. Ehkä jotakin kertoo sekin, että kun kahden kesken tapaa vaikkapa nyt tuottajajärjestöjen vastuullisia ihmisiä, niin heiltä tulee noin kahden kesken tavatessa kiitoksia ja positiivisia ajatuksia, että ei tämä nyt ihan niin synkkä ole kuin mitä ehkä sitten julkisessa keskustelussa joku haluaa antaa ymmärtää.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Arvoisa puhemies! Ihan niin kuin pääministeri sanoi, että ylipäätään päästiin tämän tyyppiseen ratkaisuun, niin ratkaisun avain oli se, että löytyi uusi juridinen pohja hoitaa näitä tiettyjä Etelä-Suomen tukia. Jos oltaisiin vain yritetty mennä 141-kylki edellä väkisin vääntäen jonkintyyppistä ratkaisua, niin sisältö olisi ollut aivan toisenlainen.

Kun selvisi, että löytyy toinen keino hoitaa tätä asiaa, siis samaa asiaa, niin sen jälkeen neuvottelut komission kanssa olivat paljon helpompia. Heidän kanssaan oli helppo keskustella, kun yhdessä haettiin ratkaisuja yhteisen ongelman hoitamiseen, eli he ymmärsivät Suomen tilanteen, halusivat löytää siihen ratkaisun, sellaisen ratkaisun, joka sopii yhteisen maatalouspolitiikan sääntöihin. Kyllä uskon, että tulevaisuudessa, kun sitten 2020 myöhemmin taas uutta maatalouspolitiikkaa uudistetaan, tämä on aikanaan sinne kirjattu. Uskon ja väitän ja voin pienen vedon vaikka lyödä siitä, että samantyyppinen ratkaisu löytyy myös näiden asetusten pohjalta aikanaan tulevaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri, se, että komissio on tätä esitystä vastaan, ei ole mikään uutinen. Näinhän on ollut vuosina 2003 ja 2007.

Yksinkertaisesti on kysymys siitä, että aikanaan, kun jäsenyysneuvottelut käytiin, poliittiset päätöksentekijät, ministeri Haavisto, ministeri Kinkel Saksasta, ylikävelivät komission virkamiehet, ja siitähän tämä vastustus syntyi. Joka kerta EU-oikeuden yksikkö on sitä vastustanut, mutta se on poliittisella tasolla sovittu, ja nyt te jätitte sen poliittisen mahdollisuuden sopimatta. (Eduskunnasta: Juuri näin!) Eihän siitä, mikä sitten 141:n kohdalla on jatkossa, ole jäljellä enää kuin tynkä. Te teitte hallituksena niin kunnianhimottoman esityksen komissiolle, että siitä maatalous ei valitettavasti paljoakaan hyödy. Minä olen tosissaan huolissani siitä, miten suomalainen maatalouselinkeino pärjää, ja toivoisin, että hallituskin olisi enemmän huolissaan kuin niin, että nostatte kädet pystyyn 141:n edessä. (Eduskunnasta: Ohhoh!)

Pääministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Tuosta kysymyksen alkuosasta olemme ihan samaa mieltä, eli on ollut poliittinen sopimus, joka ei ole perustunut oikeusperustaan, ja sen takia komissio on aina sen kiistänyt.

Kun meille nyt avautui mahdollisuus samaa asiaa edistää oikeusperustan kautta, niin kumpiko on turvallisempi: se, että joka ikinen kerta komissio kyseenalaistaa meidän oikeuden siihen poliittiseen sopimukseen, niin kuin on aina tapahtunut, vai se, että komissio tunnustaa, että Suomella on oikeus harjoittaa maataloutta myös Etelä-Suomessa ja sillä on oikeusperusta? Me valitsimme tämän turvallisemman, (Ben Zyskowicz: Totta kai!) ja tämä on siis ihan päivänselvä asia. Jos ei olisi löytynyt sitä oikeusperustaa, niin sitten meidän olisi pitänyt käydä tätä samaa neuvottelua ja vääntöä komission kanssa, (Timo Soini: Missä EU, siellä ongelma!) niin kuin aina on tapahtunut, ja sen lopputulos on ollut, niin kuin se on aina ollut, hyvin epävarma.

Herra puhemies! Kyllä maatalouspolitiikkakin on politiikkaa. Hallituksen piiristä on useaan otteeseen viitattu siihen ja vakuutettu, että mitään leikkauksia ei tapahdu. Suomalaisen ruuantuotannon mahdollisuuksia ei heikennetä, se on moneen otteeseen kerrottu. Kuitenkin suomalaisen ruuantuottajan, suomalaisen viljelijän käytännön kannalta asia on toisinpäin. Siellä ovat tulot pienentyneet, ne ovat edelleen pienentymässä, kustannukset ovat kasvaneet.

Nyt, kun hallitus on sanonut, että ei leikata, nyt kysynkin: Kun ei kerta leikata ja rahasumma pienenee, niin mitkä ovat ne kanavat ja keinot, joilla hallitus ohjaa nyt nämä rahat, jotka vähenevät, viljelijöiden hyväksi? Mikä on se tapa? Onko se polttoaineisiin, onko se energiaan liittyvät asiat? Mikä on se tapa, jolla nämä rahat, että niitä ei leikata, palautuvat viljelijälle, suomalaiselle ruuantuotannolle, suomalaisen omavaraisuuden turvaamiseen, kotimaiselle ruualle?

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Arvoisa herra puhemies! Ehkä noin yleisen kuvan kannalta, kun katsoo viimeisten vuosien aikana, maatalouden kannattavuus ei ole ollut tarpeeksi hyvällä tolalla. Se on ollut loivasti laskeva, mutta viimeisimmän tiedon mukaan tänä vuonna, MTT:n tutkimusten mukaan, tulotaso on suunnilleen samalla tasolla kuin mitä viime vuonnakin oli. Veikkaan, että ensi vuonna ollaan likipitäen samalla tasolla.

Hallitus on leikannut maataloustuistakin jonkin verran, kun se liittyy näihin hallituksen yleisiin säästötavoitteisiin. Meidän maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla leikkauslista oli silloin, kun hallitus aloitti, 10 miljoonaa, josta on kohdistettu osa viljelijätukiin, osa muualle. Myös tuo 55 miljoonaa, mikä tuli aikanaan vuoden 2002 kehyspäätöksestä vielä, joudutaan sitten katsomaan, että millä tavalla sitä päästään tekemään. Se on tietysti kysymys, että jollain tavalla ne säästöt pitää sitten hakea. Tietysti on pyrittävä välttämään niin, että mahdollisimman vähän niistä kohdistuisi suoraan viljelijätukiin, eli pyritään löytämään budjetista sentyyppisiä eriä, jotka eivät olisi yhtä tärkeitä.

Arvoisa puhemies! Tässä kävi jo pääministerin vastauksesta esille ajatus, että asia on väärin sammutettu, ja moni kansalainen on ajatellut varmaan samaan suuntaan. Voidaankin kysyä nyt: Pitikö tästä sopimuksen muutostuloksesta, maksaa niin suuri summa, että käytännössä nykyisestä tuesta on vuonna 2020 jäljellä vain 20 prosenttia? Eikö olisi helpommin saatu muutettua tätä perustaa?

Toiseksi kysyisin: eikö olisi nyt ollut samalla, kun muutettiin perusteita, perusteita siihen, että 141- ja 142-tuki olisi yhdistetty ja koko Suomi olisi saatu samaan alueeseen? Olisi saatu maatalousbyrokratiaa pienennettyä samalla ja todennäköisesti vielä kestävämpi sopimus kuin mitä nyt saavutettiin.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Arvoisa herra puhemies! Aloitan tuosta jälkimmäisestä kysymyksestä. Nämä artiklat 141 ja 142 liittyvät Suomen liittymissopimukseen, eli jos niistä haluttaisiin luopua tai ne yhdistää, niin koko Suomen liittymissopimus pitäisi neuvotella uudestaan (Timo Soini: No niinhän se pitäisi!) ja sen jälkeen se pitäisi hyväksyttää kaikissa muissa 27 EU-jäsenmaassa, koska jokaisen jäsenmaan pitää hyväksyä jonkun muun jäsenmaan liittymissopimus, niin että ei taida olla ihan kovin realistinen vaihtoehto.

Mitä tulee tähän ensimmäiseen osioon, niin siinä on kaksi asiaa. Kun nykyisen kaltaisia Etelä-Suomen tukia on maksettu tietyille tuotantosuunnille, osa tuotantosuunnista saa ne tulevaisuudessa EU:n maksamien suorien tukien kautta eli maidontuotanto ja muun muassa naudanlihantuotanto ja sitten osa maksetaan samalla tavalla kansallisesta budjetista kuin tälläkin hetkellä elikkä sika- ja siipikarja- ja puutarhapuolella. Kun näitä osa siirtyi sinne, niin sitten tämä sopimuksen sisältö ja asetuksen sisältö oli se, että päädyimme siihen, että se on noin 30 prosentin tasolla sitten tulevina vuosina, elikkä vuonna 2020 jäljellä tästä potista on noin 17 miljoonaa euroa — ei nyt ihan huonosti. Jos nykyvauhdilla, mikä oli, kun nykyisen kaltainen sopimus oli voimassa, olisi jatkettu samalla alenemisella, (Puhemies koputtaa) niin ne tuet olisivat loppuneet jo monta vuotta aikaisemmin.

Arvoisa herra puhemies! On erittäin tärkeää, että Suomi ylipäätään pääsi kestävään ratkaisuun maataloustukien osalta. Ministeri Koskista täytyykin kiittää siitä, että Suomen maksamille tuille on olemassa oikeusperusta. Maataloutta tulee voida harjoittaa koko Suomessa tulevaisuudessakin. Tästä on pidettävä jatkossakin kiinni. Ministeri on tehnyt tässä hyvää työtä.

Makuasioista ei sovi kiistellä, Suomessahan tuotetaan paljon erinomaista ruokaa. Itse pidän poronlihaa ehkäpä kaikkein maukkaimpana suomalaisena ruokana, (Naurua) ja haluankin kysyä ministeriltä: mitä Suomi, kun nyt EU-pöydissä on menestystä saavutettu, aikoo tehdä poronlihantuotannon tulevaisuuden turvaamiseksi, koska — kuten ministeri hyvin tietää — poronlihantuotanto on tällä hetkellä suurissa vaikeuksissa? Teurasmäärät ovat tänä syksynä alhaisemmat kuin koskaan, ja tähän yhtenä syyllisenä on ennen kaikkea EU:n petopolitiikka. Kysyn ministeriltä: mitä Suomi aikoo tehdä EU-pöydissä ja toisaalta mitä kansallisia toimenpiteitä tehdään porotalouden turvaamiseksi? Tästä porotalouden ahdingostahan eivät kärsi vain (Puhemies koputtaa) poronhoidosta suoraan elävät perheet vaan kaikki... (Puhemies: Nyt aika on täynnä!)

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Arvoisa herra puhemies! Poroelinkeino saa myös maataloustukea jonkin verran, elikkä eloporoista maksetaan tietty määrä, en nyt muista, oliko se 70 euroa kappale vai mikä se tukimäärä, jonkin verran.

Sitten toinen, isompi kysymys on nimenomaan se, että petovahinkoja on paljon ja, sanotaan, noin 7 miljoonalla eurolla vuosittain joudutaan korvaamaan petovahinkoja, joista suurin vahinkojen aiheuttaja on ahma. Meillä on tietty ongelma se, että lupia kaikkiin petoihin ei voida antaa sillä tavalla kuin ehkä haluttaisiin, koska tässä on tiettyjä säädöksiä, mitkä tulevat EU:n kautta, ja niitäkään nyt ei valitettavasti näköjään päästä uudestaan neuvottelemaan. Mutta pyritään löytämään ratkaisu, jolla parannettaisiin tilannetta eli (Puhemies koputtaa) jonkin verran saataisiin vahinkoja alas, ettei menisi niin paljon rahaa valtiolta korvauksiin, ja pidettäisiin huolta myös poroelinkeinosta ja suojeltaisiin myös sitten näitä suojeltavia eläimiä sopivassa määrin.

Herra puhemies! Olisi kyllä aika vihdoin kyseenalaistaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan oikeutus. Eri aikoina liittyneinä saksalaiset ja ranskalaiset saavat suurempiin satotasoihinsa 100 prosenttia EU:n kassasta. Me olemme saaneet suuria saavutuksia, kun me saamme maksaa omista vero- ja velkarahoistamme 60 prosenttia viljelijöiden ensi vuoden 1 815 miljoonasta eurosta. (Timo Soini: Oho!) Tältä osin haluan peräänkuuluttaa nyt sitä, että hallitusohjelman mukaisesti pyritään siirtämään maatalouden tukea omistamisesta aktiivi-, päätoimisille tuottajille. Kysyisinkin: millä tavalla nyt huolehditaan nimenomaan siitä, että nämä tuet, jotka tulevat meidän vero- ja velkarahoistamme, joihin nyt ei ole kohdistunut hallituksen taholta ilmeisesti isoja rakenneratkaisuja, painotettaisiin oikealla tavalla tukemaan nuoria ja päätoimisia?

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Arvoisa herra puhemies! Kaksiosainen kysymys edustaja Rajamäeltä.

Ensimmäinen liittyy siihen, millä tavalla ylipäätään EU:ssa nyt tukia maksetaan. Siellä on tietty historia, mikä on tällä yhteisellä maatalouspolitiikalla, joka on yli 50-vuotias, ja sen muuttaminen ei ihan yhdessä päivässä eikä yhdessä yössä käy eikä edes yhdellä neuvottelukierroksella.

Tällä kierroksella, mikä viime kesänä sovittiin capin uudistuksesta, muuttuu jonkin verran. Ne, jotka ovat saaneet tähän mennessä enemmän, saavat vähän vähemmän, ja varsinkin Itä-Euroopan maat, jotka viimeksi liittyivät, saavat pikkuisen enemmän suoria tukia. Mutta ei se muutos tietysti ollut kovin radikaali. Kun samassa pöydässä on yhtä paljon rahaa kuin aiemmin, ja jos jollekulle pitää antaa enemmän, niin se on joltain muulta pois. Yleensä ne, keltä on pois, vastustavat tätä muutosta, ja ne, jotka haluavat sitä, haluaisivat saada vähän enemmän. Se ei ole kovin helppoa.

Tukia suunnataan aktiivitiloille jo tällä hetkellä, ja siinä on tietyt vaatimukset, millä perusteella niitä saa. Totta kai, kun tässä tällä hetkellä mietitään tätä maatalouspolitiikan uudistuksen toimeenpanoa, katsotaan myös, minkätyyppisiä muita välineitä voitaisiin ottaa, sillä tavalla, että ne sopivat yhteisen maatalouspolitiikan sääntöihin ja olisivat myös kotimaassa toteutettavissa.

Arvoisa herra puhemies! Kohdistan kysymyksen valtiovarainministeri Urpilaiselle. Te olette kertonut täällä, että on saatu laaja tulopoliittinen ratkaisu. Se on erinomainen asia. Toki lakkoherkkyyttä näyttää eräillä aloilla olevan. Maataloustuottajat myös pyysivät, että he olisivat saaneet sen 20 euroa, mikä suurin piirtein tuli muille. Nyt kuitenkin, kun täydentävä esitys budjettiin tuli, te olette vetänyt punakynällä yli maatalousyrittäjien pyytämän 20 euron korvauksen. Se oli summaltaan 7,5 miljoonaa euroa. Maa- ja metsätalousministeriö oli esittänyt sitä. Koetteko, että — nämä ratkaisut ovat aivan marginaalisen pieniä: 7,5 miljoonaa euroa maatalousyrittäjille — tämä tulopoliittinen ratkaisu ei koske heitä ja tämä ratkaisu on oikeudenmukainen?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! 7,5 miljoonaa voi tuntua pieneltä rahalta, mutta tässä taloudellisessa tilanteessa, kun valtio velkaantuu, 7,5 miljoonaa on varsin merkittävä summa.

Hallitus kävi pitkän keskustelun siitä, miten me omilla toimillamme olemme synnyttämässä maahan tulopoliittista kokonaisratkaisua, ja päädyimme siihen, että se keskeinen elementti on ansiotuloverotukseen tehtävät tarkistukset. Lähdimme siitä, että noilla tarkistuksilla, jotka tehdään kaikille muille paitsi kaikista suurituloisimmille kansalaisille ylimpään tuloluokkaan, pystymme parhaiten tukemaan myöskin ihmisten ostovoimaa ja sitä kautta kannustamaan kotimaista kulutusta. Näin ollen tämä ei katso sitä, mistä ihminen tuon ansiotulonsa saa, ja uskon, että tätä kautta myöskin osa maatalousyrittäjistä tulee tästä veronkevennyksestä hyötymään.