Täysistunnon pöytäkirja 124/2001 vp

PTK 124/2001 vp

124. TIISTAINA 6. MARRASKUUTA 2001 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

1) Valtioneuvoston selonteko Euroopan unionin tulevaisuudesta

 

Pääministeri  Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Vuoden 2000 joulukuussa päättyneessä hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytty Nizzan sopimus on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Tähän sopimukseen liittyy julistus, jossa esitellään aiheita ja tavoitteita Euroopan unionin uudistamiseksi. Keskustelu unionin tulevaisuudesta on käynnissä. Joulukuussa Laekenissa kokoontuvassa Eurooppa-neuvostossa on tarkoitus hyväksyä julistus vuoden 2004 hallitustenvälisen konferenssin valmistelutavasta ja tulevaisuustyön asialistaan tehtävistä tarkennuksista.

Valtioneuvosto on antanut nyt käsillä olevan selonteon, jotta eduskunnalla olisi mahdollisuus ottaa kantaa niihin lähtökohtiin ja näkemyksiin, joita Suomen hallitus pitää tärkeinä, kun hallitustenvälisen konferenssin valmistelut Laekenin Eurooppa-neuvostossa käynnistyvät. Selonteko tuo myös lisää aineksia siihen kansalaiskeskusteluun, jota Suomessa käydään Euroopan unionin tulevaisuudesta. Hallituksen koolle kutsuma EU-kansalaisjärjestöfoorumi palvelee yhtenä näkemyksien ja mielipiteiden vaihdon välineenä. Tulevaisuuskeskustelua käydään myös vasta avatuilla verkkosivuilla.

Suomen politiikka Euroopan unionissa on ankkuroitu Eurooppa-asioiden laajapohjaiseen ja avoimeen käsittelyyn. Tämä on antanut hyvät lähtökohdat aktiiviselle ja aloitteelliselle toiminnalle, joka on sekä vahvistanut Suomen asemaa että tuottanut käytännönläheisiä tuloksia. Tulevaisuuskeskustelua on käytävä samojen periaatteiden mukaan ilman ennakkoluuloja ja uusia ajatuksia esille tuoden. Euroopan unionin uudistamisessa tarvitaan suomalaisille tuttua käytännönläheisyyttä, tasa-arvon tavoittelua ja muuttuviin olosuhteisiin sopeutumista.

Arvoisa puhemies! Seuraavan hallitustenvälisen konferenssin tärkein tehtävä on parantaa unionin toimintakykyä ja valmiuksia vastata entistä paremmin kansalaisten odotuksiin. Tämä ei merkitse vain nyt nähtävissä olevien puutteiden korjaamista, vaan uudistuksia, joiden avulla unioni säilyttää toimintakykynsä myös laajentuessaan. Vuonna 2004 olemme kaikella todennäköisyydellä keskellä prosessia, jonka kuluessa unionin jäsenvaltioiden määrä muutamien vuosien aikana lähes kaksinkertaistuu.

Jatkuvassa muutoksessa olevassa globaalissa ympäristössä Euroopan unioni tarvitsee aiempaa joustavammat mahdollisuudet sopeuttaa toimintansa niin, että se voi vastata asetettuihin odotuksiin. Yhteistä politiikkaa ja sen toimeenpanovälineitä on kehitettävä niin, että unioni voi kantaa Euroopan taloudellista ja poliittista painoarvoa kuvastavaa vastuuta turvallisuudesta, ympäristöstä ja taloudellisesta kehityksestä.

Kriisinhallintakyvyn kehittämisestä ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä tehdyt päätökset ovat unionin vastuunkantoa. Unionin päätös helpottaa köyhimpien kehitysmaiden pääsyä markkinoilleen auttaa köyhyyden vähentämisessä ja kehitysmaiden integroimisessa maailmantalouteen. Unionin on annettava rakentava panoksensa myös kehitysrahoitusta käsittelevässä YK:n konferenssissa keväällä 2002.

Euroopan unionin vahvistaminen parantaa myös Suomen toimintakykyä. Pienenä valtiona Suomi on hyötynyt kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisesta. Euroopan unionissa olemme saaneet vaikutuskanavat, joita meillä ei yksin olisi käytettävissä. Kyse on vaikuttamisesta, osaamisesta ja omien tavoitteidemme tuomisesta yhteisen toiminnan piiriin. Euroopan unionin pohjoinen ulottuvuus on käytännön esimerkki Suomen ja laajempien eurooppalaisten etujen onnistuneesta yhdistämisestä. Unionista on tulossa keskeinen kansainvälinen toimija ja yhteistyön moottori pohjoisen Euroopan alueella.

Ärade talman! Utgångspunkten för regeringskonferensen 2004 måste vara att unionens institutioner och tillvägagångssätt görs allt öppnare och effektivare. Unionens principer och målsättningar skall vara klart uttalade och systemet för beslutsfattande måste vara begripligt för medborgarna. Delvis kan man inverka på detta i det dagliga beslutsfattandet och genom att utveckla organens arbetssätt. Delvis är det ändå fråga om sådana djupare förändringar som man kan komma överens om endast vid förhandlingar som syftar till en revidering av grundfördragen.

Toimivaltajaon selkeyttäminen on nostettu erääksi keskeiseksi kysymykseksi unionin seuraavan uudistuskierroksen asialistalla. Taustalla on osin arvostelu, jonka mukaan perussopimuksiin kirjatut suhteellisuus- ja toissijaisuusperiaatteet eivät aina ole yhteisön toiminnassa toteutuneet. Jäsenvaltioiden ja yhteisön välistä toimivaltajakoa on tämän vuoksi haluttu täsmentää.

Jäsenvaltioilta unionille siirretty erityistoimivalta ei ole aina nimenomaisesti määritelty. Joissakin tapauksissa perussopimuksissa määriteltyjen tavoitteiden toteuttaminen edellyttää sellaisia toimia, joista ei ole erityistä mainintaa toimivallan perustavassa sopimusmääräyksessä. Paitsi että toimivalta on usein määritelty epämääräisellä tavalla, on se laajentunut erityisesti ulkoisen toiminnan alalla oikeus- ja säädöskäytännön kautta.

Suomen hallitus katsoo, että nykyistä toimivaltajakoa on syytä selkeyttää. Olemme valmiit pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja jäsenvaltioiden ja unionin välillä jakautuvan toimivallan tarkemmaksi määrittelyksi. Silloin kun unioni käyttää sille kuuluvaa erityistoimivaltaa, tulisi toimivallan ja toiminnan tavoitteiden kullakin politiikka-alalla olla selkeästi ja riittävän täsmällisesti määriteltyinä.

Samalla kun tämä asetetaan tavoitteeksi, on kuitenkin suhtauduttava varauksella ajatukseen yksityiskohtaisesta ja tyhjentävästä toimivaltaluettelosta. Toimivallan jakautumisen määrittely vie meidät perustavien kysymysten äärelle puhumaan siitä, mikä on unionin tarkoitus ja miten se tätä tarkoitusta toteuttaa. Unionin perusluonteeseen kuuluu tavoitteellisuus sekä tietty dynaamisuus ja kyky vastata uusiin haasteisiin tarvittaessa joustavuutta osoittaen. Unioni ei saa menettää tätä piirrettään sen vuoksi, että toimivallan määrittelyssä mennään liiaksi yksityiskohtiin ja tarkkoihin rajauksiin ja muutosprosessit tehdään raskaiksi. Asioissa, joissa unionilla ja jäsenvaltioilla on rinnakkaista toimivaltaa, on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota siihen, millä tasolla säätely tapahtuu. Hallitus on valmis vahvistamaan toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvontaa.

Euroopan unionissa on joillakin politiikka-aloilla, kuten työllisyys-, eläke- ja terveysasioissa, otettu käyttöön niin kutsuttu avoin koordinaatio. Näin halutaan yhteensovittaa jäsenvaltioiden politiikkaa asioissa, joissa unionin toimivaltaa ei ole tai se on rajattu. Toisinaan poliittisesta ohjauksesta on tullut myös yhteisölainsäädännön korvike. Eurooppalaisen yhteistyön edistämisen tavoitteet ja lisäarvon tuottaminen saattavat joiltakin osin toteutua avoimen koordinaation myötä, mutta Suomen kokemuksen mukaan näin on luotu myös uutta byrokratiaa ja turhaa viranomaistyötä. Hallitus pitääkin tärkeänä, että avoin koordinaatio rakentuu selkeille ja hallinnollisesti yksinkertaisille menettelyille ja sen toimivuutta arvioidaan.

Hallitus pitää tärkeänä, että unionilla on vahvat, yhteistä eurooppalaista etua toteuttavat ja valvovat instituutiot, toimielimet. Eurooppa-neuvosto on vienyt unionia monessa suhteessa eteenpäin monissa suurissa asioissa, kuten laajentumisessa. Samalla on kuitenkin vahvistunut riski juuttua jäsenvaltioiden keskenään ristiriitaisiin lyhyen tähtäimen etuihin ja myöskin lykätä uudistuksia. Liiallinen yksimielisyyden vaatiminen voi halvaannuttaa päätöksentekoa. Vahvan yhteisöintressin valvonnan puuttuminen nakertaa käytännössä jäsenvaltioiden tasa-arvon toteuttamista.

Ärade talman! Medborgarnas grundläggande rättigheter fick en centralare ställning när Europeiska rådet i Nice godkände stadgan om de grundläggande rättigheterna som en politisk förklaring. Stadgan om de grundläggande rättigheterna har för närvarande i sig ingen juridiskt förpliktande verkan. Indirekt binder den dock unionens organ och dess bestämmelser kan bli förpliktande med stöd av artikel 6, unionsfördraget eller rättspraxis hos gemenskapernas domstol.

Stadgans ställning blir aktuell i samband med förberedelserna för regeringskonferensen 2004. Finlands regering anser att det är viktigt att skyddet av mänskliga rättigheter och grundläggande friheter kan stärkas i Europeiska unionen. Stadgan om de grundläggande rättigheterna erbjuder en möjlighet till detta då man söker ett allt starkare skydd för de grundläggande rättigheterna i samband med ändringar i fördragen. Om stadgan fogas till fördragen bör man noga utreda eventuella ändringar i befogenhetsförhållandena.

Kun käsitellään kysymystä perusoikeuskirjan oikeudellisesta asemasta, nousee esille myös Suomen jo edellisessä hallitustenvälisessä konferenssissa tekemä esitys Euroopan yhteisön liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Hallitus katsoo, että tämä tavoite on nyt entistäkin tärkeämpää toteuttaa.

Unionin perussopimuksia on myös selkeytettävä, ja niistä on tehtävä helpommin ymmärrettäviä. Hallitus tukee unionin perussopimuksien muokkaamista selkeäksi, yksinkertaiseksi ja sitovaksi perusasiakirjaksi, jossa tavoitteiden, tehtävien ja toimivaltasuhteiden perusteet on määritelty. Samalla kun tätä työtä tehdään, voidaan myös arvioida, onko yhteisöjen tuomioistuimen yhteisön oikeudeksi vakiintunutta oikeuskäytäntöä aiheellista sisällyttää joiltakin osin perussopimukseen.

Yksinkertaistamiseen liittyy tärkeä näkökohta sopimusten muuttamismenettelyn mahdollisesta uudistamisesta. Hallitus katsoo, että Suomella on oltava valmius harkita muiden kuin keskeisimpien, perustavaa laatua olevien määräysten muuttamiseen uutta menettelyä. Jatkossakin edellytettäisiin jäsenvaltioiden yksimielisyyttä, mutta muutoksiin ei tarvittaisi raskasta hvk-prosessia, hallitustenvälisiä konferensseja. Erityistä huomiota on kiinnitettävä juuri laajentuvan unionin toiminta- ja reagointikykyyn, kun toimintaympäristön muutokset ja kansalaisten odotukset asettavat uusia haasteita.

Kun unionin toiminnan hyväksyttävyyttä parannetaan ja unionin demokraattisuutta vahvistetaan, on kansallisten parlamenttien asema keskeinen. Hallitus pitää tärkeänä, että parlamenttien mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua unionin asioiden käsittelyyn vahvistetaan. Tähän voidaan vaikuttaa ennen kaikkea kehittämällä kansallisia EU-politiikan valmistelu- ja päätöksentekojärjestelmiä. Suomen järjestelmä toimii tässä suhteessa kiitettävästi, mutta epäilemättä sitä voidaan vieläkin kehittää. Kansallisten parlamenttien asemaa voidaan vahvistaa myös eurooppalaisella tasolla, mutta uusien rakenteiden perustamiseen liittyy riski päätöksenteon jäykkyyden ja monimutkaisuuden lisääntymisestä.

Kaiken kaikkiaan tulevissa uudistuksissa olennaista on se, että unionin kehittämisessä ei nytkään, tälläkään kertaa, oteta sellaista askelta tai askelia, jotka vievät eurooppalaista yhteistyötä taaksepäin. Yhteismarkkinat, yhteinen valuutta, ihmisten vapaa liikkuvuus ja monilla aloilla tehtävä tiivis yhteistyö ovat tuottaneet kansalaisille käytännön hyötyä hyvinvoinnin lisääntymisen kautta. Kun integraation syventäminen ja yhteistyön laajentaminen uusille alueille tuottaa tuloksia myös jatkossa, se saa kansalaisten hyväksynnän ja tuen. Euroopan unionin on lunastettava oikeutuksensa kerta kerran jälkeen toteuttamalla sellaisia tavoitteita, joihin jäsenvaltiot eivät yksinään kykene. Tänä päivänä unionin toiminnan tuomaa lisäarvoa kaivataan sellaisissa asioissa kuin elintarviketurvallisuus, ympäristönsuojelu ja eurooppalaisen kilpailukyvyn parantaminen sekä maahanmuuttopolitiikan yhtenäistäminen ja rajat ylittävän rikollisuuden torjunta.

Arvoisa puhemies! Hallitus pitää tärkeänä, että seuraava hallitustenvälinen konferenssi valmistellaan laajapohjaisesti ja niin, että eri intressiryhmät voivat osallistua tulevaisuuskeskusteluun. Laekenin Eurooppa-neuvostossa on päätettävä laajapohjaisen, niin kuin sanotaan, konventin eli valmistelukunnan asettamisesta valmistelemaan vuoden 2004 hvk-neuvotteluja. Konventtiin nimeäisivät edustajansa jäsenmaiden ja unionin jäsenyyttä hakeneiden maiden hallitukset ja kansanedustuslaitokset sekä Euroopan parlamentti ja Euroopan komissio. Konventille on valittava puheenjohtaja Laekenin Eurooppa-neuvostossa, ja sen tulee aloittaa työnsä niin pian vuonna 2002 kuin mahdollista.

Konventin työn tulisi valmistua kesään 2003 mennessä, jotta se voitaisiin mahdollisimman hyvin ottaa huomioon varsinaisten neuvottelujen valmistelussa ennen hallitustenvälistä konferenssia. Vaikka konventilta on syytä odottaa ennemminkin vaihtoehtoisia esityksiä kuin yhtä valmista pohjaesitystä perussopimusten uudistamiseksi, on tietenkin hyvä ja aivan paikallaan, jos konventin keskusteluissa voidaan rakentaa laajaa yksimielisyyttä unionin tulevaisuuden avainkysymyksissä.

Arvoisat kollegat! Syyskuun 11. päivän järkyttävät terroriteot ja maailmanyhteisön toiminta terrorismia vastaan heijastuvat myös Euroopan unionin tulevaisuudesta käytävään keskusteluun. Taisteluun terrorismia vastaan on koottu ennennäkemättömän laaja kansainvälinen liittouma. Yhdistyneet kansakunnat ja sen turvallisuusneuvosto ovat nousseet keskeiseen asemaan terroritekoihin syyllistyneiden saamisessa vastuuseen, uusien terroritekojen ehkäisemisessä ja maailmanlaajuisen turvallisuuden ylläpitämisessä.

Euroopan unioni on selkeästi tuominnut terrorismin, osoittanut myötätuntoa Yhdysvalloille ja sen kansalle ja osallistunut aktiivisesti terrori-iskujen jälkeiseen poliittiseen, taloudelliseen ja humanitääriseen toimintaan. Euroopan unionin toiminta on ollut monipuolista alkaen viranomaisyhteistyöstä Yhdysvaltain kanssa terrorismia vastaan ja humanitäärisen avun antamisesta Afganistaniin ja ulottuen oikeus- ja sisäasioiden yhteistyön tiivistämiseen ja poliittiseen tukeen Afganistanin tulevaisuuden hallinnon järjestämiseksi. Maailmantalouden kasvun hidastuminen johdattaa unionin kantamaan vastuuta Euroopan myönteisen panoksen tuottamisesta lähitulevaisuuteen kohdistuvan epävarmuuden hälventämiseksi.

Euroopan unionin toiminta on ollut pääosin onnistunutta ja oikea-aikaista, mutta tässäkin on tullut esiin tarve tiivistää unionin sisäistä yhteistyötä ja vahvistaa unionin maailmanlaajuista roolia. Kaikki nämä haasteet heijastuvat Euroopan unionin tulevaisuudesta käytävään keskusteluun.

Ed. I. Kanerva merkitään läsnä olevaksi.

Jussi Ranta /sd:

Arvoisa puhemies! Äärimmäisyyksien aika — suurten inhimillisten kärsimysten ja maailman muutosten 1900-luku — johti Euroopan unionin perustamiseen ja sen kehittymiseen. Sota Euroopassa haluttiin estää lisäämällä keskinäistä riippuvuutta. Toimeentuloa ja kilpailukykyä haluttiin parantaa muodostamalla talousyhteisö ja kehittämällä yhteismarkkinoita. Vakauden luomaa taloudellista turvallisuutta haluttiin lisätä yhteisellä rahalla ja rahapolitiikalla.

Suomelle Euroopan unionin jäsenyys merkitsi lopullista askelta eurooppalaiseen täysivaltaiseen yhteistyöhön ja kehitykseen muuttuneessa kansainvälisessä toimintaympäristössä. Euroopan unionin jäsenyyden alkuaika ei ole ollut tuskaton — monien rakenteiden ja toiminnan perusteiden on ollut sopeutuminen muutoksessa. Se on ravistellut monia. Tiedämme, että ilman mukanaoloa Euroopan unionissa muutos olisi ollut yhtä välttämätöntä, mutta karvaammin lääkkein ja ilman niitä taloudellisia edellytyksiä ja turvallisuutta, jota eurooppalainen yhteistyö on tavoitellut ja tuonut. Suomi ja suomalaiset ovat hyötyneet eurooppalaisesta kehityksestä. Euroopan unioni on ollut meille keskeinen keino edetä kansainvälistymisessä. Siksi se on ollut meille tärkeä. Myös tulevaisuuteen on tähyttävä kysymällä: Miksi?

21. vuosisata ehti jo maalata eteemme unelmia, unelmia yhteisestä maailmankylästä, jossa maailmanlaajuiset ongelmat: väestöräjähdys, ympäristötuhot ja nälkä, voidaan ratkaista kylmän sodan jo päätyttyä uuden teknologian ja edistyksen avulla.

Maailman arki osoittautui toiseksi.

Globaali taloudellinen toiminta ei tuonutkaan hyötyä köyhimmille. Maailmantalous ei ollut avoin kaikille ja suitsimaton markkinavoima vainusi suurinta hyötyään. Euroopassa puolestaan työttömyys ei ole nujertunut, ihmisoikeudet eivät ulotu kaikkiin ja sosiaaliset olot vaativat edelleen korjauksia.

Ympäristökysymysten maailmanlaajuinen ratkaisu, esimerkiksi ilmastosopimuksen täytäntöönpano, ei ole ollutkaan itsestäänselvää, vaikka maapallo jatkaa vääjäämättä lämpenemistään ja antaa aavistuksia tulevien ympäristökatastrofien rajuudesta.

Talouden kietoutuminen syvempiin sidoksiin oli vähentämässä sodan uhkaa, ja leimahtaneet taistelut ja vihanpito oli saatu tukahdutettua yhteisin operaatioin. Kriisien arveltiin olevan hallittavissa. Terrorismi avasi silmämme uuteen globaaliin ulottuvuuteen: virtuaalivaltioihin ja organisoituun väkivaltaan maailmanlaajuisten informaatio- ja toimintaverkkojen avulla. Seuraamukset asettavat eteemme uudella tavalla myös kysymyksen rikkaan ja köyhän maailman jännitteestä ja siihen liittyvistä uhkista.

Emme siis voi pysähtyä nykyiseen:

— Euroopan unionin on vahvistettava toimintaansa ulkosuhteissa ja maailmanlaajuisessa kehitystyössä tasapainoisemman sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kehityksen toteutumiseksi.

— Euroopan yhteisen turvallisuuspolitiikan toteuttaminen on nähtävä toimintakyvyltään itsenäisenä, mutta myös osana kansainvälistä turvallisuusjärjestelmää.

— Euroopan on osallistuttava rakentavasti maailmankaupan todelliseen vapauttamiseen.

— Euroopan unionin on kyettävä laajentumaan, ja unionin on edistettävä koko mantereen laajuisen talousalueen muodostumista.

— Euroopan sisämarkkinoiden toteutumista on vietävä eteenpäin, ja unionia on vahvistettava sisäisesti edistämällä sosiaalista tasa-arvoa.

Kaikki tämä edellyttää Euroopan unionin instituutioiden kehittämistä ja ajattelun uudistamista alati jatkuvana prosessina. Nyt käydään keskustelua lähitulevaisuudesta, lähivuosista.

Kansallisten parlamenttien roolin järjestäminen on yksi Nizzassa hyväksytyn Euroopan unionin tulevaisuuskeskustelua linjaavan julistuksen neljästä teemasta. Kansallisten EU-politiikan järjestelmien kehittäminen onkin keskeinen osa demokratian vahvistamista Euroopassa.

Suomi on kytkenyt kansallisen parlamenttinsa Euroopan unionin asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon. Siten suomalaista mallia voi tältäkin kannalta pitää hyvänä esimerkkinä parlamentarismista. Ministerineuvoston kokouksiin osallistuvien ministerien tulee siinä saada mandaatti eduskunnasta. Eduskunnan täysipainoinen osallistuminen puolestaan edellyttää eduskunnan saavan valmisteluun liittyvän informaation etukäteen, ja asiat on pystyttävä käsittelemään asianomaisissa valiokunnissa. Isot periaatelinjaukset tulee edelleen käsitellä täysistunnossa. Yleisperiaatteet kansallisten parlamenttien asemasta EU-asioiden käsittelyssä olisi sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä syytä kirjata myös unionin perussopimuksiin.

Unionin toiminnan ymmärrettävyyttä, avoimuutta sekä toimielinten poliittista ja taloudellista vastuunalaisuutta tulee lisätä unionin kansanvaltaisuuden ja kansalaisten luottamuksen parantamiseksi. Tässä suhteessa nykyisellään vallitsee käytännön vaje.

Yhtenäinen perustuslaki olisi hyvä keino unionin toiminnan läpinäkyvyyden parantamiseksi. Nykyiset unionin perussopimukset muodostavat vaikeaselkoisen, yli 700 artiklaa käsittävän kokonaisuuden. Sopimuksia on muutettu useita kertoja, ja niitä täydentävät useat pöytäkirjat ja julistukset sekä muun muassa liittymissopimusten määräykset. Lopputulos on sekava ja osin epäjohdonmukainen. Tähän kokonaisuuteen perustuu kaiken lisäksi yhteisön oikeus ja sen nojalla syntynyt oikeuskäytäntö.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä komission Firenzen Eurooppa-yliopistolta tilaama selvitys tarjoaa hyvän lähtökohdan perussopimusten uudelleenjärjestelyssä. Selvityksen mukaan sopimustekstit jaettaisiin kahteen osaan, joista ensimmäiseen kerättäisiin keskeisimmät, perustuslakiluonteiset määräykset ja toiseen teknisemmät. Keskeisiä määräyksiä ovat unionin toimielimiä ja päätöksentekoa koskevat periaatteet sekä unionin kansalaisten perusoikeudet. Määräykset Euroopan unionin yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä poliisiyhteistyöstä ja oikeudellisesta yhteistyöstä rikosasioissa koottaisiin kahteen erillispöytäkirjaan. Varsinaisen perussopimuksen muuttamisen tulisi jatkossakin perustua jäsenvaltioiden keskinäiseen sopimukseen.

Nizzassa poliittisena julistuksena hyväksytty perusoikeusluettelo olisi luonteva osa uutta perustuslakia. Perusoikeusasiakirjassa käsitellään kattavasti muun muassa työntekijöiden oikeuksia ja tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä. Työntekijöiden ja työnantajien neuvotteluoikeus eurooppalaisella tasolla ja tarvittaessa oikeus yhteisiin toimiin, lakko mukaan lukien, ovat tärkeä saavutus yhteisvastuullisten pelisääntöjen toteuttamiseksi kansainvälistyvillä työmarkkinoilla. Tällöin Eurooppaa voidaan edelleen kehittää sosiaalisen kumppanuuden mukaisesti hyvinvointivaltion ja järjestäytyneiden työmarkkinoiden pohjalta. Tärkeitä ovat myös hyvän hallinnon kehittäminen sekä ympäristöön liittyvät velvollisuudet ja oikeudet.

Muutettaessa perusoikeuskirjaa juridisesti sitovaksi tulee perusoikeuskirjan sisältöä tarkastella perusteellisesti unionin ja jäsenvaltioiden toimivaltasuhteiden näkökulmista. Euroopan unionin perusoikeuksien tulee olla vähintään Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisella vähimmäistasolla, eivätkä ne saa supistaa Suomen nykyisen perusoikeussuojan tasoa ja kattavuutta.

Euroopan unionin tulisi Suomen aloitteen mukaisesti liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Sopimusta voidaan luonnehtia Euroopan neuvoston ihmisoikeustyön kulmakiveksi. Sopimuksessa asetetut velvoitteet ovat varsin tiukkoja, sillä sopimukseen liittyneillä valtioilla on oikeudellisesti sitova velvollisuus ihmisoikeuksien toteutumisen takaamiseen. Sopimus ja sen tuomioistuinvalvonta muodostavat edelleen ainutlaatuisen ihmisoikeuksien suojajärjestelmän maailmanlaajuisesti.

Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallan jako toissijaisuusperiaatteen mukaisesti on olennainen kysymys valmisteltaessa uutta perustuslakia. Tavoitteena tulee olla selkeä, demokraattinen, tehokas ja avoin päätöksentekojärjestelmä. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että unionin toimivallan määrittelyn lähtökohtana tulee edelleen säilyä erityistoimivalta eli määrittelyn tulee perustua toimivaltasäännökseen. Liian yksityiskohtainen toimivaltaluettelo kuitenkin kahlitsisi välttämättömän dynaamisuuden.

Arvoisa puhemies! Päätöksentekokyky on edellytyksenä unionin toimivuudelle. Keskeistä on unionin päätöksentekorakenteen selkeys ja määräenemmistöpäätösteon käyttöala. Nizzassa hyväksyttyä neuvoston ääntenpainotusmallia ei voi pitää parhaana mahdollisena. Suomen esittämää yksinkertaista kaksoisenemmistöä tulisi edelleen pitää esillä toteuttamiskelpoisena vaihtoehtona. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän tavoitteena on edistää määräenemmistöpäätösten käyttöalan laajentumista. Määräenemmistöpäätöksenteko oikeus- ja sisäasioissa helpottaisi todellisen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomisessa laajentuvassa unionissa. Yksimielisyysvaatimuksen tulee tulevaisuudessakin koskea niitä kysymyksiä, jotka liittyvät unionin perusluonteeseen. Lisäksi yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä puolustuspolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä tulee päättää yksimielisesti.

Euroopan unionin kansainvälisen toiminnan rakenne puolestaan on liian hajaantunut. Sitä on koottava yhteen. Sen lisäksi ulkosuhteiden edustavuuden vahvistamiseksi tulisi tarkastella ulkosuhdekomissaarin ja korkean edustajan tehtävien yhdistämistä.

Arvoisa puhemies! Laekenin julistuksessa joulukuussa 2001 on tarkoitus päättää, millä tavoin vuoden 2004 hallitustenvälinen konferenssi valmistellaan. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä lähtökohtaisesti paras vaihtoehto on laaja valmisteluryhmä, konventti, jossa olisivat edustettuina jäsenvaltioiden hallitukset ja kansalliset parlamentit, ehdokasvaltiot sekä Euroopan unionin toimielimet. Konventin työskentelyn aihepiiriä ei tässä vaiheessa ole syytä tyhjentävästi rajata, vaan sillä tulee olla valmiutta ennakkoluulottomasti tarkastella kaikkia unionin tulevaan kehitykseen vaikuttavia kysymyksiä.

Sosialidemokraattinen ryhmä katsoo, että konventin työn priorisoinnissa etusijalle tulisi asettaa yhden yhtenäisen lopputuloksen saavuttaminen. Varsinaisen konventtityöskentelyn tueksi tarvitaan laajaa ja monipuolista kansalaiskeskustelua. Käsiteltävät asiathan liittyvät läheisesti kansallisen itsemääräämisoikeuden peruskysymyksiin sekä unionin kohtaamiin maailmanlaajuisiin ongelmiin.

Puhemies! Euroopan unioni voi parhaiten kehittyä itsenäisten jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen tiiviinä yhteistyönä oikeudenmukaisemmaksi, vahvemmaksi ja turvallisemmaksi.

Matti  Vanhanen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Menneiden kuukausien aikana EU:n tulevaisuudesta on esitetty jo melko pitkälle meneviä visioita aina vaaleilla valittavaa presidenttiä myöten. Ennen kuin näihin visioihin otetaan kantaa, kannattaa muistaa se, että edes Nizzan sopimusta ei vielä ole olemassa. Irlannin kansanäänestyksen kielteinen tulos on edelleen voimassa, ja Irlannista kuulemani perusteella kanta ei siellä helpolla käänny. Tätä taustaa vastaan tarkastellen hallituksen selonteko on realistisen maltillinen. Siinä ei tavoitella suuria muutoksia, ja unionia sen mukaan kehitetään lähinnä nykyisiä järjestelmiä säätämällä. Selonteko on sisällöltään myös elävä todiste siitä, että Suomessa hallituksen ja opposition yhteistyö EU:n kehittämisessä toimii. Tämäkin selonteko on sisällöltään looginen jatko useille aiempien hallitustenvälisten konferenssien alla eduskunnan ottamille kannanotoille.

Tähän peruslähestymistapaan on helppo yhtyä, varsinkin kun sitä täydensi äskeinen pääministerin esittelypuheenvuoro. Suomen kannattaa lähteä seuraavan hallitustenvälisen konferenssin valmisteluihin maltillisesti tiettyjä perusperiaatteita korostaen ja välttäen uusien institutionaalisten mallien taakse asettumista. Tämä takaa pienelle maalle parhaimmat edellytykset vaikutusvaltamme näkökulmasta optimaalisimman tuloksen saavuttamiselle.

Merkittävä osa tähänastiseen eurooppalaiseen keskusteluun osallistuneista haluaa löytää unionille valtio-opilliselta kannalta puhdaspiirteisen rakenteen, jonka toimielimillä on ainakin muodollisesti legitiimi tausta. Pienen maan ei kannata ehkä niin voimakkaasti korostaa pelkästään järjestelmän puhdaspiirteisyyttä, jos kansanvaltaisuudella ymmärretään vain välittömästi kansalta saatua suoraa valtuutusta. Myös jäsenvaltioidensa liittona toimiva unioni on kansanvaltainen, kunhan kutakin jäsenvaltiota unionin päätöksenteossa edustavilla on omasta maastaan kansanvaltainen tuki takanaan.

Arvoisa puhemies! Hallitus määrittelee EU:n luonteen hieman uudenlaisella tavalla, jonka sosialidemokraattien ryhmäpuhujakin näytti äsken omaksuneen. Selonteko toteaa, että unionia on kehitettävä "itsenäisten jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen tiiviinä yhteisönä". Luulen, että Euroopan kansat eivät ehkä koe unioniaan vielä näin. Ylipäätään voi kyseenalaistaa sen, voiko ja onko järkevää yrittää erottaa valtiot ja kansat toisistaan selonteon mukaisella tavalla. Keskustan kannalta on tärkeää, että jatkossakin unioni saa toimivaltansa ja pääosan kansanvaltaisesta legitimiteetistään jäsenvaltioilta ja niiden demokraattisista järjestelmistä. Siksi määritelmän jälkiosan tarpeellisuus on harkittava.

Unionia on kehitettävä sen tehtävästä käsin. "Eurooppa" itse ei voi olla tämä tehtävä. Hallitus on nämä tehtävät määritellyt oikein todetessaan, että "Suomen etu on taloudellisesti vahva ja dynaaminen sekä sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullinen unioni, joka muodostaa myös todellisen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen". Unionin on hallituksen mukaan kyettävä toimimaan tehokkaasti yhteisten tavoitteiden puolesta Euroopassa ja koko maailmassa.

Unioni on tähänastisessa historiassaan osoittautunut vahvimmaksi juuri yhteisen talousalueen muodostamisessa. Unionin laajentumisen myötä sen jäsenvaltioiden yhteenlaskettu väestömäärä saattaa nousta lähelle puolta miljardia asukasta. Tällainen talousalue muodostaa valtavan kotimarkkina-alueen yrityksille, kunhan unionin päätöksillä ja valvonnalla huolehditaan siitä, että vapaa kilpailu todella toteutuu.

Markkinoiden vapaa toiminta aiheuttaa talouskasvun myötä myös haittoja. Erityisesti luonnonvarojen kulutuksen jatkuva kasvu merkitsee ekologian kannalta ongelmia, joihin pitäisi kyetä vastaamaan samanlaisella päätöksenteolla kuin millä yhteismarkkinoista voidaan päättää. Ympäristöongelmat ylittävät valtioiden rajat. Samoin ruokaturvallisuuden puolella on ilmaantunut useita riskejä, joiden juuret löytyvät yhteismarkkinoiden vaatimasta liiallisesta tehokkuuden tavoittelusta.

Sen sijaan kysymys unionin sosiaalisesta vastuuntunnosta on paljon moniulotteisempi. Sosiaaliset ongelmat ovat yleensä luonteeltaan paikallisia ja valtioiden sisäisiä. Euroopassa tuskin kannattaa pyrkiä samankaltaistettuun sosiaaliseen malliin. Järjestelmät poikkeavat maittain ja kulttuureittain toisistaan huomattavasti, ja on jopa tavoiteltavaa, että Euroopan sisällä sosiaalisten mallien välillä on tervettä kilpailua. Yhteen betoniin valettu malli heikentäisi pian taloudellista dynamiikkaa. Siksi pitää myös terveellä kritiikillä tarkastella, aivan kuten pääministerikin äsken teki, viime vuosina laajentunutta avoimen koordinoinnin metodia, sillä siinä on viitteitä EU:n toimivallan vähittäisestä hivuttamisesta alueille, joilla unionilla ei toimivaltaa nyt ole.

Ympäristöpolitiikan rinnalla kolmannen pilarin alaan kuuluvat vapauden, turvallisuuden ja oikeuden kysymykset ovatkin unionin sisäisistä tarpeista tarkastellen toinen suuri kehittämistä koskeva alue. Rajat ylittävän rikollisuuden ja terrorismin torjunta on valtioiden rajat ylittävää yhteistyötä vaativaa toimintaa, jossa unionin on valtioiden kanssa kyettävä suojelemaan ihmisiä. Tässäkin tarvittava toiminta on pitkälti vastatoimenpide vapaiden markkinoiden ja vapaan liikkuvuuden aiheuttamille haittavaikutuksille. Johtopäätös on, että erityisesti ympäristönsuojeluun ja rikollisuuden torjuntaan liittyvissä kysymyksissä unionin päätöksenteon edellytyksiä on parannettava. Tämä voi tapahtua lähinnä määräenemmistöpäätöksenteko sallien.

Sen sijaan ulkoisissa suhteissa unioni voi olla tehokas vain edellyttäen että toiminnalle on yhteinen ja yksimielinen tuki olemassa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei keskustan mielestä pidä luopua yksimielisyysvaatimuksesta joitakin tehtyjen päätösten toimeenpanoon liittyviä kysymyksiä lukuun ottamatta. Ulkopolitiikassa valtaa ja siihen liittyvää vastuuta ei voida siirtää toisten käsiin. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja myös puolustuspolitiikassa, puolustuksesta puhumattakaan, päätöksenteon ja vastuun on oltava lähellä ja omissa käsissä. Kukaan muu kuin me itse ei voi puolestamme tehdä päätöksiä joukkojen lähettämisestä kriisialueille. Kukaan muu kuin me itse ei voi tehdä puolestamme poliittista päätöstä, jolla tulemme osapuoleksi jossain kiistassa. Nämä rajaukset ovat tärkeitä, ja minulla on se käsitys, että kaikki muutkin maat tulevat pitämään näistä rajauksista kiinni. Sellaista poliittista unionia EU:sta ei synny, joka voisi poliittisissa kysymyksissä enemmistöllä ikään kuin pakottaa vähemmistön mukaan johonkin, mihin vähemmistö ei halua ryhtyä. Sellainen unioni ei kestäisi kasassa. Siksi monien tavoittelema EU:n taloudellista voimaa vastaavan poliittisen aseman saavuttaminen edellyttää päätöksentekojärjestelmän muuttamisen sijasta yhteistä poliittista tahtoa.

Terroristihyökkäyksen jälkeisten päätösten synty antoi tästä asetelmasta itse asiassa hyvän myönteisen opetuksen. EU pystyi nopeaan päätöksentekoon, silloin kun poliittinen tahto oli riittävää. EU liittyi terrorisminvastaiseen rintamaan poliittisesti yhtenäisenä, mutta tapa, millä kukin maa yhteisten toimien lisäksi osallistuu itse vastatoimintaan, poikkeaa maittain joustavasti. Näin tapahtuu näemmä Natossakin. Lisäksi tähän yhteistyöhön ovat sulavasti liittyneet myös muut maat kuten Venäjä. Tässä syntyi itse asiassa yhteistyörintama, joka ei noudattele mitään liittokuntien rajoja, vaan yhteistyö on koonnut joustavasti eri maat.

Jatkossakin monet ulkopoliittiset kriisit maailmalla ovat kriisejä, joiden ratkaisemiseen osallistuvat muutkin kuin unioni. Kerettiläisesti voi esittää kysymyksen, tarvitaanko niissäkään erityisesti EU:n tahtoa vai pikemminkin laajempaa yhteisrintamaa. Haluan tämän kysymyksen esittää, koska on myös mahdollista, että aika ajaa tietyllä tavalla ohi EU-nimisen ulkopoliittisen suurvallan, ennen kuin sitä on ehtinyt edes syntyä. En tällä halua sanoa, etteikö EU:lla ole taloudellisesta mahtiasemastaan johtuen yllin kyllin tehtäviä myös yhteiselle ulkopolitiikalle. Tehtäviä on kyllä ympäri maailmaa. EU:n vastuu maailman eräänä johtavana talousalueena myös maailmanlaajuisesta kehityksestä päinvastoin korostuukin vuosi vuodelta. Mutta kun mennään turvallisuuspolitiikan kovaan ytimeen, johon maailmalla kuuluu myös aseellisen voiman käyttö, niin tosiasia on se, että EU:n jäsenmailla on toisistaan poikkeavia intressejä ja toisaalta samaan aikaan erityisesti USA ja Venäjä osallistuvat näiden kriisien ratkaisemiseen myös. Siksi tarvittavat yhteistyöverkostot ovat todennäköisesti unionia laaja-alaisempia, ja siksi kriisien ratkaisemiseen tarvitaan unionia laajempaa yhteistyörintamaa.

Arvoisa puhemies! Kysymys toimivallan jakamisen uudelleenarvioinnista on juuri niin vaikea kuin hallituksen selonteostakin käy ilmi. Jos jäsenvaltiot ovat tulevaisuustyössä valmiita todella arvioimaan toimivaltajakokysymystä, olisi se tehtävä asiantuntijoiden kanssa yhdessä perussopimusten yksinkertaistamisen kanssa. Artikla artiklalta olisi arvioitava perussopimusten alkuperäistä tarkoitusta ja vuosikymmenten myötä syntynyttä käytäntöä ja artiklatasolla olisi arvioitava, onko toimivalta EU:n tehtävän ja tavoitteen kannalta oikealla tasolla. Luultavasti tämä johtaisi siihen, että toimivaltaa saatettaisiin palauttaa unionilta monissa asioissa takaisin jäsenvaltioille. Tämä saattaisi olla itse asiassa omiaan palauttamaan hieman myös kansalaisten luottamusta unionia kohtaan. Tämän urakan — jos siihen kukaan tosissaan ryhtyy — lopputuloksena olisi silti järkevää säilyttää osa politiikan lohkoista niin sanotun jaetun toimivallan asioina. Tiettyä joustavuutta on järkevää säilyttää. Tämä joustavuuden tarve on taas lähes mahdotonta yhdistää ideaan niin sanotun kompetenssiluettelon laatimisesta, jossa asia asialta listattaisiin, mikä kenellekin kuuluu.

Käteen tästä jää lähinnä kysymys siitä, miten toimivaltarajoja järkevästi valvotaan. Keskusta yhtyy tässä hallituksen käsitykseen siitä, että valvonnan olisi oltava etukäteistä poliittista valvontaa — ei siis tuomioistuinvalvontaa. Emme ole olleet silti ihastuneita ajatukseen perustaa esimerkiksi kansallisten parlamenttien edustajista uutta kamaria tätä valvontaa tekemään emmekä siitäkään, että Cosacille annettaisiin suoraan tämä tehtävä. Jokin menetelmä poliittisen etukäteisvalvonnan tehostamiseksi on silti löydettävä, sillä artikloista johdetusta toimivaltajaosta huolehtiminen on eräs unionin hyväksyttävyyden peruskysymyksiä.

Tässä suhteessa myös eduskunnan on tiivistettävä omaa työtään ja selvitettävä säännönmukaisesti päätösten perustan laillisuus ja tartuttava tulkinnanvaraisuuksiin. Toimivallan jaon tulkinnassahan on aina kysymys perussopimuksen venyttämisestä. Siksi viimekätinen valvontavastuu ja valvontaoikeus kuuluu kansallisille parlamenteille, jotka ovat ratifioineet perussopimukset. Tästä on helppo johtaa ajatus, jonka mukaan kullakin kansallisella parlamentilla pitää olla oikeus arvioida päätösten oikeudellista perustaa. Vaikeampi on vastata siihen kysymykseen, miten näin syntyvät kiistat ratkaistaan. Riittääkö, että jokaisella parlamentilla on veto-oikeus, vai olisimmeko valmiita hyväksymään jonkin mallin, jossa äänestämällä ratkaistaisiin toimivaltakiista? Tämän jälkimmäisen mallin hyväksyminen olisi todella vaikeaa.

Arvoisa puhemies! Keskusta on korostanut sitä, että ministerineuvosto on unionin keskeisin toimielin. Uskomme, että sen kautta pienillä jäsenvaltioilla on parhaat mahdollisuudet saada argumenttinsa esille päätöksenteossa. Merkittävä osa unionin kansanvaltaisesta ohjauksesta syntyy siitä, että parlamentarismi toimii myös ministerineuvoston kokouksiin osallistuvien ministereiden kohdalla. Olemme olleet halukkaita vahvistamaan ministerineuvoston toimintaedellytyksiä hyväksymällä määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalan laajentamisen vähän aikaisemmin luettelemieni periaatteiden näkökulmas-ta. Hyvin toimiva ministerineuvosto estäisi myös terveellä tavalla sen, että jäsenvaltiot ryhtyisivät keskenään ohi unionin ja samalla ohi monien jäsenmaiden etsimään poliittista linjaa.

Me olisimme myös halukkaita vahvistamaan neuvoston roolia antamalla sille vahvemman roolin ohjata komission työtä. Suhtaudumme avoimin silmin kysymykseen lisätä yhteispäätösmenettelyn käyttöä, jolla parlamentti otetaan mukaan nykyistä useammissa kysymyksissä lainsäädäntövallan käyttäjäksi yhdessä neuvoston kanssa. Sen sijaan olemme pitäneet vieraana muun muassa ajatusta parlamentarisoida komissio parlamentin poliittista luottamusta nauttivaksi, sillä komission nykyisen kaltaisen erityisroolin hyväksyttävyys nojaa sen luonteeseen puolueettomana virkamieselimenä. Samoin olemme epäileviä niiden ajatusten suhteen, joita on esitetty eri malleilla uuden kamarin perustamiseksi unionin parlamenttiin. Huomaan, että näissä epäilyissä ei synny ristiriitaa hallituksen selonteon kanssa.

Arvoisa puhemies! Suomella on käsittääkseni tämän selonteon antamisen jälkeen hyvät edellytykset lähteä yhtenä rintamana valmistautumaan seuraavaan hallitustenväliseen konferenssiin.

Keskustan päälähtökohdat valmistauduttaessa tulevaisuuskeskusteluun ovat seuraavat:

1) EU saa jatkossakin toimivaltansa ja pääosan kansanvaltaisesta legitimiteetistään jäsenvaltioilta ja niiden demokraattisista järjestelmistä.

2) EU:n päätöksentekoa kehitetään korostaen päätöksenteon avoimuutta, ymmärrettävyyttä ja kansanvaltaisuutta.

3) Unioni säilyttää kehitystä eteenpäinvievän dynaamisuuden sallimalla sisäisen erilaisuuden.

4) Unioni pyrkii parantamaan hyväksyttävyyttään kansalaisten silmissä hoitamalla nykyiset tehtävät kansalaisia tyydyttävällä tavalla ennen uusien tehtävien etsimistä.

Kirsi Piha /kok:

Arvoisa puhemies! Kokoomus haluaa kehittää Euroopan unionia vahvana itsenäisten jäsenvaltioiden liittona. Me uskomme sellaiseen eurooppalaiseen yhteisöön, jonka päätöksenteko perustuu yhteisiin ja tasavertaisiin pelisääntöihin, jonka toimivalta on selkeästi määritelty ja joka keskittyy vain niihin asioihin, joiden hoitamisesta yhteisötasolla EU-maat ja niiden kansalaiset todella hyötyvät.

Euroopan unioni ei ole liittovaltio, eikä siitä sellaista saa tullakaan. Emme tue EU:n kehittämistä liittovaltioksi. Emme myöskään pidä riittävänä pelkkään hallitustenväliseen yhteistyöhön perustuvaa unionia. Liittovaltiossa unionin perustuslaista ja toimivallasta päättäisivät unionin lainsäädäntövaltaa käyttävät toimielimet mahdollisesti yhdessä jäsenvaltioiden kanssa. Nykymuotoisessa unionissa perussopimusten muutoksista sovitaan itsenäisten jäsenvaltioiden välisillä sopimuksilla. Näin on välttämätöntä tehdä jatkossakin.

Malli, jonka pohjalta me haluamme Euroopan unionia kehittää, on yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys on ja on aina ollut EU:n toiminnan perusta. Yhteisöllisyys tarkoittaa yhteistä eurooppalaista lainsäädäntöä niillä aloilla, joilla jäsenvaltiot ovat luovuttaneet kansallista itsemääräämisoikeuttaan yhteisölle eli yhdessä päätettäväksi. Yhteisöllisyys tarkoittaa myös sitä, etteivät yksittäisen jäsenvaltion kapeat kansalliset edut voi estää koko EU:n alueen kehitykselle tärkeiden säädösten hyväksymistä.

Unionin toiminnan perustana on jäsenmaiden tasavertaisuus koosta huolimatta. Pienen jäsenmaan edut tulevat parhaiten huomioiduiksi silloin, kun asiat valmistellaan ja niistä päätetään yhteisten pelisääntöjen ja yhteisen toimielinrakenteen puitteissa, ei suurten jäsenvaltioiden valtaa korostaen yhteisörakenteiden ulkopuolella. Unionin toiminnassakin perusperiaatteen tulee olla: koolla ei ole väliä. Monissa sirpaloituneissa ryhmissä toimiminen on omiaan hajottamaan EU:n arvovaltaa. Tuleekin jatkossa ennakkoluulottomasti tarkastella esimerkiksi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehostamista toimimatta kuitenkaan suurten jäsenvaltioiden ehdoilla.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaa kolmea asiaa EU:n tulevaisuuskeskustelussa:

— Tavoitteena on oltava tehokkaasti toimiva ja avoin unioni byrokraattisen tehottomuuden ja salailun asemesta. Mielestämme ministerineuvoston kokoukset on muutettava avoimiksi ja julkisiksi ainakin niiltä osin kuin neuvostossa tehdään lainsäädäntötyötä.

— Tavoitteena tulee myös olla EU:n rakenteiden ja toimintatapojen yksinkertaistaminen, ei niiden monimutkaistaminen. Unionia tulee siksi kehittää nykyisten rakenteiden pohjalta, ei uusia toimielimiä perustamalla.

— Lopuksi: Tavoitteena tulee olla EU:n päätöksenteon demokraattisuuden vahvistaminen. Tämä demokraattisuuden vahvistaminen tulee toteuttaa ennen kaikkea parantamalla jäsenvaltioiden parlamenttien vaikutusmahdollisuuksia siihen, mitä unioni tekee, ja toisaalta myös siihen, mitä unionin tulisi jättää tekemättä.

Jäsenvaltioiden ja EU:n välistä työnjakoa on selkeytettävä. Monet nykyisistä toimivaltamääräyksistä ovat epätarkkoja poliittisia kompromisseja, ja niiden tulkinta on usein vuosien varrella muuttunut oikeus- ja säädöskäytännössä. Vaikka oikeusperusteiden väljyys on antanut tarvittavaa dynamiikkaa unionin kehittymiselle, unionin toimivalta on hyvä määritellä nykyistä täsmällisemmin eri politiikan osa-alueilla. Kehitystyössä tulee muistaa myös se, että unionin toimivaltaa voidaan paitsi laajentaa myös kaventaa sen mukaan kuin jäsenvaltiot yhdessä viisaaksi katsovat.

Pidämme tärkeänä, että unionin toimivalta on tulevaisuudessakin luonteeltaan jäsenvaltioiden luovuttamaa erityistoimivaltaa ja että yleistoimivalta kuuluu edelleen jäsenvaltioille. Suhtaudumme erittäin varauksellisesti ajatukseen sellaisesta luettelosta, jossa unionin toimivallan lisäksi tyhjentävästi määriteltäisiin jäsenvaltioiden ja mahdollisesti myös niiden alue- ja paikallistasolle kuuluvat tehtävät. Toimivaltaluettelon laatiminen olisi paitsi epärealistinen myös epäviisas tavoite. EU:n toimivaltajaon määrittelemisessä tulee lähteä perussopimuksiin kirjatusta toissijaisuus- eli läheisyysperiaatteesta, kuten tähänkin asti on tehty. EU:n toimivalta tulee rajata asioihin, joiden hoitamisesta unionin tasolla kansalaiset todella hyötyvät. EU:n toimintaperiaatteen tulisikin olla: vähemmän, mutta paremmin.

Sisämarkkinat, kauppapolitiikka sekä Talous- ja rahaliitto ovat ne tehtäväalueet, joiden tehokkaalla hoitamisella unioni tuottaa eniten lisäarvoa jäsenvaltioidensa yrityksille ja ihmisille. Emun kolmannen vaiheen toteutuminen edellyttää talouspolitiikan tiiviimpää yhteensovittamista ja sisämarkkinoiden toimivuuden tehostamista. Kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi on erityistä huomiota kiinnitettävä EU-alueen taloudellisiin rakenneuudistuksiin sekä kansallisten hyvinvointipalvelujen kestävään rahoituspohjaan.

EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan sekä alue- ja rakennepolitiikkaan kohdistuvista kansallistamispaineista huolimatta katsomme, että yhteistä maatalous- ja koheesiopolitiikkaa tarvitaan edelleen. Tukien kansallista rahoitusvastuuta on kuitenkin harkittava ennakkoluulottomasti. Turhaa rahan kierrättämistä tulisi välttää. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei katso unionilla olevan edellytyksiä yhteisöbudjetin merkittävään kasvattamiseen. EU:n varojenkäytössä onkin noudatettava yhtä tiukkaa linjaa kuin kansallisessa taloudenpidossa.

Laajentuvaa unionia on kehitettävä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena. Mielestämme unionin ulkorajojen ylittämiseen ja valvontaan liittyvän politiikan on oltava riittävän yhtenäistä, jotta ihmiset voivat liikkua vapaasti ja turvallisesti EU-alueen sisällä. Tämä edellyttää yhteistä linjaa erityisesti turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikassa sekä järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Samalla on vahvistettava ihmisten ja yritysten oikeudellista asemaa ja pääsyä oikeuksiinsa koko EU-alueella. Terrorisminvastaisessa taistelussa ei tule hätiköiden rakentaa keinotekoisia muureja unionin ympärille vahingoittaen avoimen yhteiskuntamme perusteita.

Unionille on taattava tehokkaat toimintaedellytykset sen ydintoiminnoissa. Tämä tarkoittaa muun muassa määräenemmistöpäätöksenteon käytön laajentamista. Määräenemmistöpäätöksessä yksittäisen jäsenvaltion kansalliset edut eivät voi estää sellaisten yhteisten säädösten hyväksymistä, jotka ovat tärkeitä koko unionin kehitykselle. Näin on mahdollista sitoa jäsenmaat yhteiseen pöytään ja estää niitä tekemästä sisäpiirisopimuksia.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaa hallituksen selonteon mukaisesti läheisyys- ja suhteellisuusperiaatteen merkitystä unionin toimivallan käytössä, kun ratkaistaan parasta mahdollista säätelytasoa ja -tapaa eri tilanteissa. Unionin toimielinten on tehtävä Amsterdamin sopimuksen pöytäkirjan mukainen toissijaisuusarviointi kaikissa säädöshankkeissa ennen ryhtymistään käsittelemään kulloinkin kyseessä olevaa säädösehdotusta.

Nizzassa poliittisena julistuksena hyväksytty perusoikeuskirja oli askel oikeaan suuntaan. Nizzan perusoikeuskirjaan kirjattiin ne kansainvälisten ja eurooppalaisten ihmisoikeussopimusten velvoitteet, joihin kaikki EU-maat ovat sitoutuneet myös kansalliseen toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Suomen alkuperäisen tavoitteen mukaisesti perusoikeuskirja toimii hyvin poliittisena julistuksena. Mikäli perusoikeudet sisällytettäisiin unionin perussopimuksiin, tulisi tarkoin tutkia, ettei oikeudellisesti unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita sitova perusoikeusjärjestelmä loisi unionille uutta, ennalta määrittelemätöntä ja ennakoimatonta toimivaltaa.

Euroopan unioni on arvoyhteisö, jonka toiminnan tulee perustua perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Unionin toimielinten tulisi olla samanlaisen ihmisoikeusvalvonnan alaisia kuin jäsenvaltiotkin ovat. Siksi kannatamme Suomen pitkäaikaista tavoitetta Euroopan yhteisön tai unionin liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Nykyiset lukuisat perussopimukset tulisi koota yhdeksi perussopimukseksi, jossa määritellään unionin toimintaa ohjaavat yleiset periaatteet ja tavoitteet, unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivaltajako sekä unionin toimielinten väliset valtasuhteet. Unionin sekavaa ja monimutkaista perussopimusjärjestelmää on yksinkertaistettava siten, että perussopimusten sisältö on paremmin myös kansalaisten hahmotettavissa.

Perussopimusten yksinkertaistamiseen sisältyy myös mahdollisuus unionin perustuslaillistamiseen. Riippumatta siitä, halutaanko kodifioitua perusasiakirjaa kutsua perussopimukseksi vai perustuslaiksi, olennaisinta on kuitenkin se, kenellä on valta muuttaa sitä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä yhtyy hallituksen kantaan, jonka mukaan perussopimusten keskeisimpien, perustavaa laatua olevien määräysten muuttamisesta on päätettävä edelleen jäsenvaltioiden välisellä sopimuksella. Tämä ei estä delegoimasta päätösvaltaa joistakin vähemmän keskeisistä toimivallan tarkennuksista neuvostolle, jolta vaaditaan yksimielisiä ratkaisuja.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin demokraattinen legitimiteetti nojaa kahteen parlamentaariseen järjestelmään: Euroopan parlamenttiin ja kansallisiin parlamentteihin. Euroopan parlamentilla on Amsterdamin ja Nizzan sopimusten jälkeen hyvin vahva asema suhteessa neuvostoon ja komissioon. Kansallisen EU-politiikan valvonta on niin vahva kuin kunkin jäsenvaltion parlamentin asema suhteessa omaan hallitukseensa.

Tämä kaksinkertainen demokraattinen kontrolli on periaatteessa riittävä, ja sitä voidaan kehittää nykyisen rakenteen pohjalta. Keskustelussa on esitetty jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien jäsenistä muodostettavan toisen kamarin luomista. Mielestämme uusia toimielimiä ei tarvita, koska ne helposti monimutkaistavat EU:n päätöksentekokoneiston rakennetta entisestään. Euroopan unionin päätöksenteon demokraattisuutta ja legitimiteettiä pitää vahvistaa unionin nykyisen institutionaalisen rakenteen pohjalta.

Kukin jäsenmaa ratkaisee omalta osaltaan sen tavan, miten kukin kansallinen parlamentti voi osallistua EU-päätöksenteon valvontaan. Suomessa eduskunta on hyvin sidottu mukaan EU-asioiden valmisteluun. Eduskunnan ja hallituksen välinen vuoropuhelu EU-asioissa on jatkuvaa ja toimivaa, kun esimerkiksi ministerit ovat velvoitettuja huomioimaan suuren valiokunnan näkemykset neuvoston kokouksissa ja raportoimaan neuvoston kokousten neuvottelutuloksista. Suuren valiokunnan lisäksi kaikki kansanedustajat osallistuvat EU-lainsäädäntötyöhön valiokuntatyöskentelyn kautta. Suomalainen malli vahvistaa myönteisellä tavalla EU:n päätöksenteon demokraattista legitimiteettiä. Suomessa käytössä oleva järjestelmä on hyvä esimerkki siitä, miten kansallisen parlamentin vaikutusvalta voidaan turvata kansanvaltaa vahvistavalla tavalla.

Kansallisilla parlamenteilla tulisi olla vahva rooli myös arvioitaessa läheisyysperiaatteen noudattamista EU:n kehityksessä. Läheisyysperiaatteen noudattamista on kyettävä valvomaan selvästi nykyistä paremmin. Esimerkiksi se, että komissio velvoitettaisiin pyytämään kansallisilta parlamenteilta lausunto aina ennen uuden säädösehdotuksen antamista, saattaisi olla hyvä keino tehostaa valvontaa. Lausunnoille voitaisiin antaa myös jonkin asteinen sitovuus. Jos vaikka yli puolet jäsenvaltioiden parlamenteista olisi sitä mieltä, että asian säätely kuuluu kansalliselle tasolle, komission esitys voitaisiin hyväksyä vain, mikäli neuvosto olisi asiasta yksimielinen. Tällainen kompetenssitesti vahvistaisi yhteisölainsäädännön demokraattista kontrollia ja toisi EU-lakien valmistelun edelleen lähemmäksi jäsenmaiden kansanedustajia.

Euroopan unionin toiminnan tehokkuuden ja vastuullisuuden kannalta on tärkeää, että uudessa perussopimuksessa neuvoston, komission ja parlamentin tehtäviä selkeytetään. Tämä tehtävien selkeyttäminen tulisi toteuttaa tavalla, joka ei olennaisesti muuttaisi vallitsevia valtasuhteita mutta säilyttäisi toimielinten välisen jännitteen. Toimielinten tasapaino ja uutta luova keskinäinen jännite takaisivat omalta osaltaan sen, ettei unionin kehitys juuttuisi vakiintuviin valtarakenteisiin vaan että kehitystyössä edettäisiin eri toimielinten elävän vuorovaikutuksen kautta.

Komission aloiteoikeutta yhteisöasioissa on kunnioitettava. Aloiteoikeuden kunnioitus on tärkeää erityisesti yhteisömenetelmän toimivuuden turvaamiseksi. Säädösten täytäntöönpanossa komission asemaa voidaan vahvistaa ja määräenemmistöpäätösten käyttöä neuvostossa laajentaa. Myös yhteispäätösmenettely Euroopan parlamentin kanssa voitaisiin ulottaa kaikkiin määräenemmistöllä tehtäviin lainsäädäntöpäätöksiin.

Nizzan huippukokouksessa joulukuussa 2000 hyväksytty EU:n uusi päätöksentekojärjestelmä ei täytä riittävän hyvin demokraattisen päätöksenteon laatukriteerejä. Se ei ole riittävän selkeä, avoin ja läpinäkyvä eikä missään mielessä tehokas. Vuoden 2004 EU:n hallitusten välisessä kokouksessa onkin päätöksentekojärjestelmää yksinkertaistettava ja tehostettava erityisesti neuvoston osalta. Yksi parhaista legitiimiyden, selkeyden ja tehokkuuden vaatimukset täyttävistä päätöksentekomalleista on niin sanottu yksinkertainen kaksoisenemmistö, jossa määräenemmistöpäätösten kriteerinä olisi jäsenvaltioiden enemmistö, joka edustaa myös väestön enemmistöä.

Kansalaisten luottamusta Euroopan unioniin voidaan lisätä vain avoimuuden ja hyvän hallintotavan tinkimättömällä noudattamisella. Asiakirjojen vapaa saatavuus sekä avoin tiedotuskulttuuri on laskettava juhlapuheiden tasolta arjen toimivaksi käytännöksi. Unionin toimielinten virkamieskuntaan on lopullisesti istutettava ymmärrys siitä, ettei kansalaisen mahdollisuus saada tietoa vahingoita hallinnon tehokasta työskentelyä vaan että päinvastoin avoimuus lisää tehokkuutta.

Etenkin neuvoston työskentelyyn tarvitaan huomattavasti nykyistä enemmän avoimuutta. Vanhakantainen, valtioiden välisestä diplomatiasta peräisin oleva salailukulttuuri on neuvoston toiminnassa yhä voimissaan. Neuvosto toimii kuitenkin nykyään parlamentin ohella unionin yhteisenä lainsäädäntöelimenä, eikä se enää voi toimia vanhoin periaattein. Neuvoston kokoukset on muutettava avoimiksi ainakin lainsäädäntötyöskentelyn osalta, sillä demokraattisessa järjestelmässä uusia lakeja koskeva päätöksenteko on julkista. Neuvoston asema unionin keskeisenä päätöksentekijänä on säilytettävä, mutta sen työtä on samalla avattava ja tehostettava.

Neuvoston työskentelyä kannattaisi kehittää myös perustamalla pääministerien edustajista, esimerkiksi Eurooppa-ministereistä, koostuva uusi pysyvä yleisten asioiden neuvosto koordinoimaan laajojen horisontaalisten kysymysten käsittelyä ja Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelua. Viikoittain kokoontuva pysyvä yleisten asioiden neuvosto olisi omiaan luomaan EU:n toiminnan ohjaukseen pitkäjänteisyyttä ja tehostamaan päätösten valmistelua.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä suhtautuu kielteisesti komission puheenjohtajan valintaan suoralla kansanvaalilla, koska valinta sillä perusteella muuttaisi olennaisesti komission asemaa ja luonnetta: komissiosta tulisi Yhdysvaltain presidenttivaltaisen mallin mukainen Euroopan poliittinen hallitus.

EU:n jäsenvaltioissa on yleensä olemassa lainsäädäntö kansallisten parlamenttien hajottamiseksi poikkeuksellisissa tilanteissa kesken vaalikauden. Tulisikin tutkia, pitäisikö saman menettelyn olla käytettävissä myös Euroopan parlamentin osalta. Parlamentin mahdollisen hajottamisen tulisi tapahtua jäsenvaltioiden yksimielisellä päätöksellä. Tämä olisi luontevaa unionille, jossa toimivalta on viime kädessä jäsenvaltioiden käsissä.

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää hallituksen selonteossa esitettyjä näkemyksiä seuraavan hallitustenvälisen konferenssin valmisteluista pääosin kannatettavina. Erityisen tärkeää on kytkeä valmisteluun laaja kansalaiskeskustelu. Laajan kansalaiskeskustelun edellytyksenä on valmistelua koskeva avoimuus ja aktiivinen tiedottaminen.

Hallitustenvälistä konferenssia valmistelevan konventin tulee kehittää useampia hyvin perusteltuja vaihtoehtoja hallitustenvälisen konferenssin työn pohjaksi. Konventissa ei ole tarvetta pyrkiä yhteen kattavaan sopimusten uudistusehdotukseen, koska tämä tehtävä kuuluu varsinaiselle hallitustenväliselle konferenssille. Konventti voi kuitenkin merkittävästi edistää hvk:n työskentelyä kartoittamalla eri asiakysymyksiin vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja laatimalla näistä alustavia sopimustekstiehdotuksia.

Tuemme unionin jäseniksi hakevien maiden mahdollisimman täysipainoista osallistumismahdollisuutta konventissa, sillä seuraavan hvk:n hyväksymät sopimusmuutokset koskevat välittömästi myös niitä niiden liittyessä EU:n jäseniksi lähivuosina.

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä Suomen on omista lähtökohdistaan osallistuttava aktiivisesti Euroopan unionin toiminnan kehittämiseen. Euroopan unionin tulee maailmanlaajuisesti edistää rauhaa, tasa-arvoa, rehtiä ja vapaata kauppaa, ympäristötietoisuutta sekä kestävää kehitystä. Globaalistuvassa maailmassa unionilla on oltava vahva ja päättäväinen rooli muun muassa oikeudenmukaisten pelisääntöjen luomisessa markkinoille.

Kokoomus pitää tärkeänä, että eurooppalaisen vakauden ja vaurauden alue laajentuu. Keski-Euroopan ja Baltian maiden hyvä taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on kaikkien meidän suomalaisten etu. Pitkällä tähtäimellä laajentuminen lisää kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta kasvattamalla koko Euroopan kilpailukykyä ja vahvistamalla maanosamme poliittista vakautta.

Euroopassa EU:n laajentuminen on historiallinen tehtävä, jonka edestä on raivattava kaikki turhat esteet. Unionin kannattaa laajentua, sillä se edistää Euroopan vakautta ja antaa parhaat ratkaisumahdollisuudet Keski- ja Itä-Euroopan maiden ympäristö-, talous- ym. ongelmien ratkaisemiselle. Tavoitteena tulee yhä olla Euroopan vapauttaminen turhista raja-aidoista — siis turvata ihmisten, tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaa ja turvallinen liikkuminen. Tämän periaatteen toteutumiseen tarvitaan uutta päättäväisyyttä.

Katja  Syvärinen  /vas:

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto pitää tärkeänä Euroopan unionin kehittämistä palvelemaan kansalaisia. Yksittäisten maiden mahdollisuudet vaikuttaa asioihin ovat globalisaation eli maailmanlaajuistumisen myötä vähentyneet. Viime vuosien kehitys on vain korostanut valtioiden rajat ylittävän kansanvallan tarpeellisuutta. Kansainvälisten pääomaliikkeiden, monikansallisten yritysten ja paikallisista kansainvälisiksi laajentuneiden markkinoiden vaikutusvalta on kasvanut. Samalla kansallisen politiikan toimintakenttä on kaventunut. Niinpä yhä useammat asiat ovat sellaisia, että niitä ei voi muuttaa pelkästään Suomessa tapahtuvalla päätöksenteolla.

Kansallisen politiikan ohella tarvitaan entistä enemmän valtioiden välistä yhteistyötä ja maailmanlaajuisten pelisääntöjen asettamista. Euroopan unionilla on oma tärkeä tehtävänsä näiden pelisääntöjen asettamisessa sekä unionin puitteissa että koko maailman mitassa.

Aikoinaan ei ollut suinkaan itsestäänselvää, että edes kansallisen talouden toiminnalle luotaisiin sellaiset pelisäännöt, jotka suojaisivat työntekijöiden terveyden tai takaisivat heille ja heidän lapsilleen edes jonkinlaiset sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet. Toisen maailmansodan jälkeen kansallisen pääoman vastapainoksi kehittyivät myös ihmisiä ja heidän oikeuksiaan turvaavat pelisäännöt. Kansalaisten omilla vaikutusmahdollisuuksilla on ollut keskeinen sija näiden pelisääntöjen rakentamisessa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa, että nyt on kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia kasvatettava myös maailmanlaajuisella tasolla. Tähän on jo olemassa kanavia, muun muassa ammattiyhdistysliikkeen, kehitys-, ympäristö- ja kuluttajaliikkeiden kautta. Euroopan unionia ei pidäkään nähdä pelkästään valtiollisen ja taloudellisen päätöksenteon kenttänä, sillä se tarjoaa myös mahdollisuuden ja haasteen järjestäytymiseen ja toimintaan koko unionin mitassa. Vasemmistoliitto korostaa, että Euroopan unionin päätöksenteon pitää olla avointa ja näkyvää, jotta se olisi kansalaisten ja kansalaisliikkeiden valvottavissa.

Perinteisille oikeistolaisille Euroopan unioni on ollut hyvä sellaisena kuin se nyt on, siis yritysten ja kaupan vapauden unionina, niin kuin aikoinaan kansallisvaltio oli heistä hyvä sellaisenaan, yritysten ja kaupan vapauden valtiona. Selvimmin tällainen asenne unionin kehittämiseen näkyy Ison-Britannian konservatiivien politiikassa.

Vasemmistoliitto suhtautuu myönteisesti Euroopan unionin kehittämiseen. Me näemme ne mahdollisuudet, mitä yhteistyö tarjoaa, jos niihin tartutaan. Meille on tärkeää suunnata EU:n kehitystä niin, että unioni suojelisi ennen kaikkea kansalaisten ja ympäristön oikeuksia. Sosiaalisen ulottuvuuden on saatava merkittävämpi asema EU:n päätöksenteossa. Ensisijainen tehtävä siinä on vähimmäistasojen määrittely. Siksi on syytä keskustella EU:n toimivallasta myös näissä kysymyksissä.

Kansallisen politiikan vaikutusvallan kaventuminen maailmanlaajuistumisen myötä ja siitä seuraava välttämättömyys hakea vaikutusmahdollisuuksia laajemmissa puitteissa ei kuitenkaan edellytä Euroopan unionin luonteen oleellista muuttamista. Siksi hallituksen kanta, että unionia kehitettäisiin jatkossakin itsenäisten jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen tiiviinä yhteisönä, on täysin riittävä. Sitä paitsi unionista tuskin löytyy kovinkaan laajaa kannatusta sen muuttamiseksi liittovaltioksi. On paljon luontevampaa ja todennäköisempää, että EU kehittyy nykyiseltä pohjalta asteittain pyrittäessä vastaamaan kulloinkin edessä oleviin haasteisiin.

Unionin ja jäsenmaiden välisen toimivallanjaon perusta määritellään perussopimuksissa.

Kansallisen päätöksenteon kannalta voi olla ongelma, että Eurooppa-neuvostossa on tullut tavaksi sopia EU:n toiminnan laajentamisesta, ilman että esimerkiksi Suomen eduskunta on pystynyt siihen riittävästi ennakkoon paneutumaan. Usein tällöin liikutaan sangen korkealla abstraktiotasolla. Lisäksi päätökset muotoutuvat usein vasta neuvoston kokoontuessa, jolloin poliittiselle sitoutumiselle ei ole ollut vahvaa parlamentaarista taustaa, ei Suomen eduskunnalta eikä Euroopan parlamentilta.

Tyhjentävien toimivaltaluetteloiden laatiminen ei ole järkevää, kun ottaa huomioon, miten monimutkainen prosessi perussopimusten muuttaminen on. On sittenkin hyvä säilyttää unionin toimintakyky muuttuvissa oloissa. Sitä paitsi pelkään, että toimivaltaluettelo toimisi ennen kaikkea jarruna niissä kysymyksissä, jotka ovat kansalaisille kaikkein tärkeimpiä, eli työllisyys, ympäristö ja sosiaalinen turvallisuus.

Vasemmistoliitto on pitänyt tärkeänä, että Euroopan unioni liittyisi koko Euroopan yhteiseen Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Liittyminen takaisi ihmisoikeuksien ulkopuolisen valvonnan, ja samalla se korostaisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen merkitystä ja tukisi sen kehittämistä edelleen koko Eurooppaa yhdistävänä sopimuksena.

Vasemmistoliiton mielestä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaa voidaan unionissa vahvistaa myös unionin oman perusoikeusasiakirjan avulla. On kuitenkin välttämätöntä varmistaa, ettei perusoikeusasiakirjan asemaa kehitettäessä siirretä unionille uutta lainsäädäntövaltaa ilman, että niin on erikseen tarkoitettu.

Perussopimuksia ei varmasti koskaan kyetä kirjoittamaan niin, että ne olisivat välittömästi kaikkien kansalaisten ymmärrettävissä. Aina tarvitaan jokin määrä perusteisiin perehtymistä. Silti on paikallaan pyrkiä selventämään ja yksinkertaistamaan sopimuksia. Vasemmistoliitto korostaa, että unionin toimintaa keskeisesti säätelevien asiakirjojen ymmärrettävyys on myös oleellinen osa päätöksenteon avoimuutta ja siten myös koko päätöksentekojärjestelmän hyväksyttävyyttä. On vaikea kokea lailliseksi sitä, mistä ei tahdo saada edes selkoa.

Tavallinen kansalainen ei aina tiedä, mitä eroa on Euroopan neuvostolla, Eurooppa-neuvostolla tai Euroopan unionin neuvostolla. Yhtä käsittämätöntä on se juridinen hienostelu, jota harjoitetaan käsitteillä Euroopan yhteisöt ja Euroopan unioni. Tämä käsiteviidakko on perattava, sillä mitenkäpä muuten tulee esimerkiksi ymmärretyksi keskustelu siitä, pitäisikö Euroopan unionin perusoikeusasiakirja tehdä sitovaksi, vai olisiko parempi, että unioni liittyisi vain Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen.

Vasemmistoliitto pitää hyvänä nykyistä menetelmää, jossa EU-asioissa suuri valiokunta, ulkoasiainvaliokunta ja omalta osaltaan myös erityisvaliokunnat ohjaavat hallituksen toimintaa neuvostossa, samalla kun Euroopan parlamentti yhteispäätösmenettelyn kautta tuo tähän koko unionia koskevan parlamentaarisen ulottuvuuden, vaikka Euroopan parlamentin valtuudet ovatkin normaalia parlamenttia rajatummat. Uskoakseni Suomen mallia voisivat hyödyntää myös EU:n jäsenyyttä hakeneet maat, jotka ovatkin osoittaneet kiinnostusta malliamme kohtaan.

Ongelmana ovat kuitenkin oikeus- ja sisäasiat. Enkä nyt tarkoita tavanomaista ajanpuutetta ja pakkoa reagoida nopeasti vähäisen harkinnan jälkeen. Rikoslaki ja poliisien valtuuksia säätelevä lainsäädäntö merkitsee aina vakavaa puuttumista kansalaisten perusoikeuksiin. Kyse on paljon perustavampaa laatua olevasta asiasta kuin esimerkiksi tavaroiden ja palvelusten vapaaseen liikkuvuuteen liittyvästä detaljista. Rikoslaista, esitutkinnasta ja pakkokeinoista säädetään Suomessa aina eduskunnan hyväksymissä laeissa. Mahdotonta olisi esimerkiksi se, että valtioneuvosto, kuultuaan vaikka lakivaliokunnan tai hallintovaliokunnan mielipiteen, säätäisi näistä asioista asetuksella.

Nyt on kuitenkin käymässä niin, että niin terrorismin kuin huumeiden vastaista lainsäädäntöä haluttaisiin EU:ssa säätää juuri tällä menettelyllä eli sisältö lyödään kiinni oikeus- ja sisäasiainneuvostossa ministerien voimin. Oikeus- ja sisäasioissa valtioneuvosto vain kuulee asianomaisia valiokuntia, mutta unionin tasolla puuttuu parlamentaarinen puoli. Kaiken lisäksi oikeus- ja sisäasiainneuvostolla näyttää olevan vimmattu kiire saada aikaan yhteistä eurooppalaista lainsäädäntöä. Päätösten pitäisi valmistua itsenäisyyspäivän aikaan asiassa, jossa pohjaesitykset ovat koko ajan muuttumassa. Kun katsoo sitä, millä huolella meidän omaa rikos- ja poliisilainsäädäntöämme käsitellään valiokunnissa, voi vain ihmetellä tätä käsittelyvauhtia ja -tyyliä.

Terroristi on hyvä vihollinen, ja kaikki, mikä tehdään terrorisminvastaisen taistelun nimissä erityisesti viime syyskuun 11. päivän jälkeen, saa helposti kansalaisten varauksettoman tuen — korostan: mikä tehdään terrorismin torjunnan nimissä. Toinen asia on sitten se, mikä on tarpeen ja välttämätöntä. Vaikka terroristi on kuinka hyvä vihollinen, se ei saa meitä olemaan korostamatta sitä, että nyt liikutaan lainsäädännön alueella, joka kenties kaikkein voimakkaimmin koskee kansalaisten perusoikeuksia.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa, että rikos- ja poliisilainsäädännön kohdalla on osoitettava erityistä tarkkaavaisuutta lähtien meillä vallalla olevista lainsäädäntöperiaatteista, perustuslakimme perusoikeuksista ja meillä sovelletuista rangaistusasteikoista. Samalla pidämme välttämättömänä selvittää, miten Euroopan parlamentin asema näissä kysymyksissä määritellään silloin, kun kansallinen lainsäätäjä ei enää toimi lainsäätäjän tehtävässä sisä- ja oikeusasioissa.

Vasemmistoliitto pitää tärkeänä EU:n laajentumista ja kannattaa Nizzan sopimuksen hyväksymistä, kuten sopimuksen lähetekeskustelussa totesin. Unionin laajentuessa on tärkeää turvata sen päätöksenteko- ja toimintakyky.

Vasemmistoliitto näkee myös, että on olemassa tehtäviä, joihin Suomen ei tule osallistua. Vasemmistoliitto kannattaa sinänsä EU:n kriisinhallinnan kehittämistä, mutta siinä haluamme painottaa siviilikriisinhallintaa emmekä suinkaan sotilaallisia toimia. Niiden kehittäminenhän tähän asti on ollut keskeisellä sijalla. Hyväksymme sotilaallisen kriisinhallinnan, mutta haluamme kuitenkin täsmentää, että emme halua tehdä unionista sotilasliittoa, Naton eurooppalaista pilaria. On myös selvää, että Suomen on itse voitava päättää osallistumisestaan sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Myös hyvän hallinnon tarvetta on syytä korostaa. On kuitenkin paikallaan kysyä, edustaako hyvää hallintoa se, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan kimpussa ahertaa monta puurtajaa, vaikkakaan kaikki eivät täysin samalla kentällä. Tällaisiksi toimijoiksi voidaan lukea jäsenmaiden hallitusten ja valtionpäämiesten lisäksi — mikä on luonnollista itsenäisten valtioiden liitossa — luonnollisesti myös puheenjohtajamaan johtajat ja edelleen neuvoston pääsihteeri, joka on samalla korkea edustaja yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä, sekä lisäksi komission puheenjohtaja ynnä ulkosuhteista vastaava komissaari sekä rajoitetummin myös kehitysyhteistyöstä ja laajentumisesta vastaavat komissaarit. Edellisen perustuslain aikana meillä Suomessa käytiin lautaskeskustelu. Mahtaisiko sellainen keskustelu olla paikallaan myös EU:ssa?

Arvoisa puhemies, ärade talman! Kansalaiskeskustelun toivoisi lisäävän myös EU-tietoisuutta, niin että nykyinen työnjako tulee selväksi kaikille. Olen puhunut muodoista, vaikka pitäisi tietysti puhua myös sisällöistä, siitä minkälaista Suomea, Eurooppaa ja maailmaa tahdomme rakentaa. Kansalaiset ovat kiinnostuneita työllisyydestä, sosiaaliasioista, kulttuurista jne., vaikka EU:lla ei niissä ole suoraa toimivaltaa. Pelkät muodot ja menettelytavat eivät useimpia varmaan kuitenkaan kiinnosta.

Ed. Krohn merkitään läsnä olevaksi.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Stärk kontrollen över vad som beslutas var i EU, så kunde redogörelsens sammanfattning lyda. Samma tema löper som en röd tråd genom de europeiska statschefernas inlägg i debatten om unionens framtid. Oklara befogenheter gör unionen svår att förstå och försvagar dess legitimitet.

Svenska riksdagsgruppen delar den här uppfattningen och har uttalat den flera gånger. Så här långt råder det samstämmighet, men när man går vidare börjar skillnaderna märkas.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä on toistaiseksi jäänyt melko lailla yksin tämän näkemyksen edustamisessa. Olemme nimittäin vakuuttuneita siitä, että toissijaisuudesta eli päätösten tekemisestä aina mahdollisimman lähellä kansalaisia tulee totta ainoastaan hyvän ennakkovalvonnan avulla. Hyvä ennakkovalvonta edellyttää kahta asiaa:

Ensiksi, tarvitaan selkeätä vastuunjakoa tai toimivaltaluetteloa unionin ja jäsenmaiden välillä. On tärkeää, että tilaa annetaan tässä myös alueellisille näkökohdille. Ensisijaisesti tämä on jäsenvaltioiden päätösvaltaan kuuluva tehtävä, mutta esteitä ei saa myöskään asettaa raja-alueyhteistyölle. Tavoitteena tulee olla mahdollisimman tyhjentävä vastuunjako ja vähän jaettua toimivaltaa. Tällä on ratkaiseva merkitys sille, että unionista tulisi kansalaisten kannalta helppotajuisempi. Selkeä vastuunjako estää unionin hallitsemattoman kehityksen, ja pitää aina muistaa, että Eurooppa muodostuu eri kansoista, kulttuureista, kielistä, historiasta ja hallintokulttuureista. Tunnusomaista unionille tulee olla jäsenmaiden indentiteetin ja toimielimien kunnioittaminen.

Toiseksi, hyvä ennakkovalvonta edellyttää sitä, että kansallisten parlamenttien tulisi ottaa useammin täysistunnossa kantaa periaatteellisiin linjauksiin ja siihen, tulisiko hankkeita tai lainsäädäntötoimenpiteitä käynnistää EU-tasolla tai ei. Tämä tekisi päätöksenteon EU-asioissa näkyvämmäksi. Nythän päätöksenteko tapahtuu suuressa valiokunnassa, johon julkisuudella ei ole pääsyä. Tällainen menettely tekisi keskustelun toisen kamarin tarpeesta EU-parlamenttiin käytännössä tarpeettomaksi. Ehkä on syytä lisätä, että EU-asioiden täysistuntokäsittelyyn on nykyisinkin olemassa muodolliset mahdollisuudet. Unioni ei vahvista meistä uskottavuuttaan perustamalla uusia elimiä. Jäsenvaltioiden on syytä harkita tarkoin EU-asioiden kansallisen käsittelyn järjestämistä, kun otetaan huomioon ja pitää ottaa huomioon asioiden ankkuroiminen kansan valitsemiin poliitikkoihin ja yleisön tietoisuus näistä. Suomalainen malli kuuluu parhaimpiin, mutta kiire kansallisessa käsittelyssä on edelleenkin ongelma vastuussa oleville virkamiehille, ministereille ja meille kansanedustajille.

Molempien kohtien on toteuduttava, jotta läheisyysperiaate voisi muodostua sisällöltään aidoksi käsitteeksi.

Värderade talman! Det påstås ständigt att unionens integration blir mindre dynamisk om man reglerar befogenheterna mellan unionen och medlemsländerna. De som förfäktar åsikten anser att unionen utan större svårigheter skall kunna vidta brådskande åtgärder vid behov. EU:s initiativ till bekämpning av terrorism efter terrorattackerna i USA kan ses som ett sådant här exempel på snabbt ingripande och sådan dynamik.

Terrorattackerna är ett extremfall, men i det dagliga arbetet använder man sig av den här möjligheten till dynamik i ett helt annat syfte, nämligen som ett medel för varje ordförandeland att kunna lansera nya program. Det är självklart att varje ordförandeland vill lämna ett bomärke som resultat efter sig. I praktiken har det visat sig att denna mekanism bidrar till att unionens utveckling utvidgas på ett okontrollerbart sätt och självfallet med ekonomiska konsekvenser. Program görs upp oberoende av om det finns en faktisk efterfrågan, ett faktiskt behov eller inte. Unionens uppgifter sprids på det här sättet av egen kraft, eftersom unionen i stor utsträckning bygger på diplomatiska och mindre på demokratiska principer. Det är en diplomatisk seger för ett ordförandeland när det fått igenom ett nytt projekt. Är det faktiskt en sådan dynamik vi vill ha, skall vi fråga oss.

Svenska riksdagsgruppen anser att medborgarnas möjligheter att förstå EU-ärenden skulle förbättras med en klarare ansvarsfördelning där endast projekt som åtnjuter en dokumenterad efterfrågan drivs. Efter terrorattackerna i USA kan man förmoda att antiterrorlagstiftningen åtnjuter efterfrågan. Lagstiftningen skulle ha förverkligats även om det hade tagit lite längre tid i en union av annan karaktär än den som vi har nu med sina dynamiska strukturer. Onödiga projekt skulle också minska som ett resultat av en klarare ansvarsfördelning och tydligare bevakning från de nationella parlamentens sida.

Det är svårt att se vilken dynamik man skulle sakna om vi får en union med klarare spelregler. En oförståelig union kan inte heller motiveras med behovet av dynamik. Är dagens struktur verkligen den enda rätta? Även behovet av artikel 308 bör granskas kritiskt i skenet av dessa anmärkningar. Artikeln innebär som bekant att unionen genom ett enhälligt beslut i ministerrådet kan besluta överta eller anta nya uppgifter utöver dem som redan är nämnda i grundfördragen. Det gäller att inse att antalet medlemmar i unionen sannolikt stiger från 15 till 27, redan detta dikterar kravet på en tydligare ansvarsfördelning. Man måste begränsa antalet områden unionen skall engagera sig i. Detta för att beslutsfattandet inte skall hopa sig.

Eftersom vi i svenska riksdagsgruppen anser det europeiska sammarbetet mycket viktigt är vi måna om att unionen kan fungera väl efter utvidgningen och att medborgarnas tilltro till dess betydelse kan förstärkas.

Arvoisa puhemies! Perusasia EU:n tulevaisuudesta käytävässä keskustelussa on se, ovatko aikaisemmin tehdyt päätökset ja kompromissit uudelleenarvioitavissa. Jokainen pilkkukin perussopimuksissa on punnittu kultavaa’alla kauan sitten. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on tietoinen siitä, että tehtyjen päätösten kyseenalaistaminen ei ole yksinkertaista, mutta korostaa jälleen kerran sitä, että unionin jäsenmaiden määrä lähes kaksinkertaistuu. Kun konventti aloittaa työskentelynsä kartoittaakseen toimivaltuuksien määrittelyä perussopimuksissa, emme voi ymmärtää, miksi konventti ei kartoittaisi vanhentuneita tai suorastaan epätarkoituksenmukaisia säännöksiä huomattavasti suuremmassa unionissa.

Useimmat valtionpäämiehet ovat ilmaisseet näkemyksensä siitä, että tehtävien ottamista unionille on valvottava paremmin, ja antaneet siten signaalin, jonka mukaan unioni on jo nykyisellään ottanut tarpeettomia tehtäviä, sellaisiakin. Ei voi olla kiellettyä katsoa, mitä nämä tehtävät ovat. Hallitustenvälisellä konferenssilla, johon EU:n tulevaisuuskeskustelu siirtyy konventin jälkeen, on muodollinen pätevyys perussopimusten muuttamiseen. On syytä särkeä myytti siitä, että EU:n itselleen ottamia asioita ei saa kyseenalaistaa. Meidän ei pidä alistua tällaisen suoraviivaisen historiankäsityksen eli kohtalouskon uhreiksi.

Värderade talman! Finlands riksdag har på ett föredömligt sätt fått ta del i diskussionen om EU:s framtid. Under den fortsatta behandlingen är det viktigt att de medlemmar som riksdagen utser till konventet har ett brett parlamentariskt förtroende över partigränserna. Det är också motiverat att de har personliga ersättare. Likaså är det viktigt att konventet trots linjedragningar i redogörelsen har så fria händer som möjligt. Det här utesluter inte att de nationella representanterna ständigt är i kontakt med sina parlament och sina EU-utskott.

På regeringskonferensen som hålls efter att konventet utfört sitt arbete kommer myndigheternas byrokratiska intressen att förhärska. Därför ifrågasätter svenska riksdagsgruppen till exempel det att det i konventets presidium skulle finnas en representant för ministerrrådet. Om konventet binds upp på förhand kan man fråga sig varför det alls behövs. Då Nicefördraget diskuterates gav medborgarorganisationerna oss värdefulla synpunkter och det är av stor betydelse att utbytet mellan beslutsfattarna och medborgarorganisationerna fortsätter livligt.

Svenska riksdagsgruppen anser att tiden är mogen för att stärka varje invånares rättsställning i EU. Det sker bäst genom en grundlag som är basen för unionens verksamhet. Delar av förteckningen över de grundläggande rättigheterna skall ingå som en viktig del i den vid sidan om ansvarsfördelningen.

Universitetet i Florens har som bekant föreslagit i debatten att en grundlag skulle innehålla två delar: en fast del som sällan ändras och när ändringar görs skall det ske endast genom långa procedurer, och en andra flexibel del som lättare skall kunna ändras. EU bedriver offentlig verksamhet och offentlig maktutövning och där måste det alltid finnas ett juridiskt och ett politiskt ansvar. Annars är inte aktören, den Europeiska unionen, legitim. Mot den här bakgrunden skall oklara befogenheter elimineras så långt som möjligt. En flexibel del leder i praktiken till att EU:s nuvarande struktur med oklar ansvarsfördelning bibehålls. Med hjälp av den flexibla delen kommer man att kunna fortsätta i stort sett som förut.

Svenska riksdagsgruppen stöder inte ett sådant förslag. En grundlag som ofta ändrar innehåll skapar inte rättstrygghet och för inte heller unionen närmare människorna. Synliga resultat är viktiga för EU:s trovärdighet, men legitimitet kan inte kompenseras med effektivitet. I diskussionen om EU:s framtid bör vi hela tiden sträva efter att göra unionen mera öppen och förståelig och stå för en god förvaltning så att invånarnas tilltro till den stärks.

Även i det här sammanhanget finns det orsak att understryka det nordiska samarbetet och hur viktigt det är att samarbeta mellan de nordiska länderna i EU-sammanhang. De nordiska länderna kan bidra till ett utvidgat EU som innebär ökad välfärd, lika möjligheter och större jämlikhet mellan medlemsländerna, dessa faktorer spelar en viktig roll i det internationella samfundet. Det är ett risktagande att EU går snabbt fram, avancerar snabbare än vad medborgarna är mogna för. De ansvariga på det nationella planet måste dock våga gå i spetsen för framsteg, vara opinionsbildare och framföra alternativ. En sak är säker, människorna, inte förvaltningen, skall ha det sista ordet även i det här sammanhanget.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä on jo pitkään kaivannut aiempaa suorasukaisempaa puhetta EU:sta ja sen tulevaisuudesta. Vihreä liitto on omalta osaltaan pyrkinyt haastamaan muut puolueet rehelliseen EU-keskusteluun muun muassa viime kesänä hyväksytyllä EU-julistuksellaan. Siksi on syytä olla tyytyväinen siihen, että hallituksen selonteossa EU:n olemusta ja sen tulevaisuutta kuvataan aiempaa suorasukaisemmin. On merkillepantavaa, että selonteossa toisaalta EU määritellään itsenäisten valtioiden liitoksi, mutta toisaalta tunnustetaan myös sen ylikansallinen toimivalta. Vaikka selonteossa korostetaan, että jatkossakin EU:n perussopimuksia voidaan muuttaa vain kaikkien jäsenmaiden suostumuksella, käy samalla ilmi, että on olemassa vakavasti otettavia paineita muuttaa perussopimusta liittovaltion suuntaan.

Valtioneuvoston selonteossa kuvataan niin sanottua Firenzen paperia Euroopan perussopimusten yksinkertaistamista koskevan keskustelun taustaksi. Hyvä, että hallitus tuo esiin, että asiakirjaa pidetään monilla tahoilla unionin perustuslakina tai perustuslaillisena sopimuksena tai sellaisen luonnoksena. Vielä viime keväänä hallituksenkin piiristä kuului puheenvuoroja, joissa vähäteltiin sopimusten yksinkertaistamisprosessia vain juridis-teknisluonteiseksi. Tervehdimme ilolla sitä, ettei hallitus ole jatkanut moista kaunistelua.

Firenzen paperi on opettavaista luettavaa. Se on kohtalaisen hyvin onnistunut yhdessä demokratian perusedellytyksessä: siitä saa selvän. EU:n nykyiset perussopimukset ovat jotakuinkin mahdottomia monilta osin tästä näkökulmasta.

Firenzen paperi myös kertoo hyvin suorasukaisesti EU:sta. Viimeistään nyt kaikkien asianomaisten valiokuntien olisi asiantuntijakuulemisissa perehdyttävä kyseiseen paperiin. Alkuverryttelyksi voimme suositella paperin klausuuleja 46, 47 ja 48, jotka koskevat yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, yhteistä puolustuspolitiikkaa ja keskinäistä lojaalisuutta ja solidaarisuutta. Pöydälläni on muutamia kopioita näistä klausuuleista, jos haluatte nähdä.

Vihreä eduskuntaryhmä jättää omalta osaltaan vielä varauksia siihen, miltä osin se on valmis hyväksymään Firenzen paperin yksittäisiä kohtia. Esimerkiksi puolustuspolitiikan osalta ryhmässämme vallitsee kriittisiä kantoja. Kyseinen paperi käy kuitenkin hyvin tulevaisuuskeskustelun pohjapaperiksi siksi, että siinä käsitellään EU:n keskeisiä toimintoja selväjärkisesti. Jos ja kun jokin poliittinen ryhmä on näistä asioista eri mieltä, antaa Firenzen paperi oivan pohjan myös vastaesitysten tekemiselle. Pääsemme viimein EU-keskustelussa asiaan, jos keskustelijat nöyrtyisivät tekemään läksynsä ja muotoilemaan kantansa vähintäänkin sille konkreettisuustasolle, mitä Firenzen paperi edustaa.

Viime keväänä eduskunnan salissa käytiin lähetekeskustelu Nizzan sopimuksesta. Keskustelussa kehkeytyi väittely siitä, tuntuuko EU kansalaisista etäiseltä. Yhtä mieltä lienemme kuitenkin kaikki, että EU:n organisaatiouudistuksen yksityiskohdat eivät juuri saa tilaa kahvipöydissä, hiekkalaatikkojen reunoilla ja muissa arjen parlamenteissa. Sen sijaan viime viikkojen tapahtumat ovat osoittaneet, että suomalaisia kiinnostaa se, mitä EU tekee tai mitä se jättää tekemättä. Siksi EU:n tulevaisuuskeskustelu on aina pyrittävä ankkuroimaan politiikan sisältöön.

Kun vihreä eduskuntaryhmä jälleen kerran toistaa vaatimuksensa siitä, että ympäristöasioiden minimitasosta on päätettävä jatkossa määräenemmistöllä, niin oikeasti se tarkoittaa sitä, että EU:n ympäristönormeja on tiukennettava, ja se taas onnistuu vain, jos yksittäinen jäsenmaa ei voi jarruttaa järkeviä esityksiä.

Kansalaiset odottavat EU:lta, niin kuin tänään on moneen kertaan sanottu, hyvää ympäristö- ja työllisyyspolitiikkaa. Lisäksi näyttää, että monissa EU-maissa halutaan, että EU toteuttaa eräänlaista ihmiskasvoista markkinataloutta, jossa heikko-osaisista pidetään kollektiivisesti huolta ja jossa muun muassa koulutusmahdollisuudet ovat tasavertaisia. EU:n nykyinen puheenjohtajamaa on myös kiitettävästi edistänyt ajatusta EU:n roolista globalisaation hallinnassa.

Hyväksyessään Nizzassa Eurooppa-neuvostossa perusoikeusasiakirjan EU sitoutui kansalaisilleen tärkeisiin kansalaisoikeuksiin, myös sosiaalisiin ja ympäristöoikeuksiin.

Perusoikeuskirja alkaa kuitenkin oikeuksista tärkeimmällä, oikeudella elämään. EU:n tulee varjella tätä oikeutta kaikessa toiminnassaan, etenkin ulkopolitiikassaan. Yhtään ihmishenkeä ei saa vaarantaa turhaan. Sodankäynnissä on voimassa Geneven-sopimus, jonka mukaan siviilejä on suojattava.

EU-johtajien on nykyistä selkeämmin sitouduttava tähän periaatteeseen. Tuemme täysin sitä, että Suomi ja muut EU-maat ovat mukana niin sanotussa terrorisminvastaisessa rintamassa ja että YK:n turvallisuusneuvosto on antanut valtuudet aina surua, kärsimystä ja kuolemaa tuottavaan toimeen, sotaan. Mutta samassa yhteydessä odotamme, että EU ja YK tekevät kaikkensa, että sodassa siviilit eivät kärsi turhaan. Ei voi olla missään tapauksessa hyväksyttävää, että siviilien kärsimys sisältyy tietoisesti tai edes vahingossa sotasuunnitelmaan. YK:n hyväksymään aseelliseen voimankäyttöön täytyy sisältyä tehokas suunnitelma siviilien ruokkimisesta, suojaamisesta ja lääkehoidosta.

Pidämme myös selvänä, että sotaa terrorismia vastaan ei voi voittaa pelkin pommein. Sodan on sanottu kestävän kauan. Se tulee kestämään ikuisuuden, jos osana taistelua ei käytetä nykyistä tehokkaampaa ja laajempaa kehitysyhteistyötä. Tällä saralla EU:lla on paljon annettavaa, ja luotamme EU:hun tältä osin.

Laekenin huippukokouksessa tullaan todennäköisesti perustamaan uusi konventti. Ensimmäinen konventti käsitteli perusoikeuskirjaa. Tämä toinen tulee saamaan hyvin paljon poliittisemman mandaatin. Sille annetaan nimenomaisesti Nizzassa päätetyt neljä tehtävää, mutta jo nekin ovat itse asiassa niin laajoja, että on epäolennaista miettiä, annetaanko konventille vielä joitakin muita tehtäviä. Jo nyt on selvää, että konventissa tulee olemaan esillä koko repertoaari asioita, joita kutsutaan EU:n tehostamiseksi, tiivistämiseksi eli liittovaltioistamiseksi.

Toisaalta on syytä ymmärtää, että monet tahot, esimerkiksi Saksa, jotka puhuvat liittovaltion puolesta, puhuvat erittäin voimakkaasti myös jäsenvaltioiden oikeuksien puolesta. Nizzassa konventin yhdeksi tehtäväksi on annettu pohtia kompetenssilistaa eli jäsenvaltion ja EU-maiden toimivaltajakoa. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä tämä on nähtävä mahdollisuutena suojata jäsenvaltioita monelta Brysselin invaasiolta. Siksi suhtaudumme toimivaltajako-ajatukseen hallitusta myönteisemmin. Juridisesti sitova toimivallan jako estäisi viime aikoina yli äyräiden paisuneen ilmiön, täälläkin jo useaan kertaan mainitun avoimen koordinaation.

Avoin koordinaatio ei perustu suoranaisesti EU:n toimivalta-artikloihin. Siihen sitoudutaan usein huippukokouksissa, ja se käsittelee aiheita, jotka läheisyysperiaatteen vakiintuneen tulkinnan mukaan kuuluvat jäsenvaltioille, kuten eläkepolitiikkaa. Avoin koordinaatio teettää julmetusti työtä etenkin pienten maiden byrokratialle ja toimii salakavalana EU:n tosiasiallisen vallan lisääjänä. Avointa koordinaatiota voi jo nykyartikloinkin vastustaa, jos poliittista tahtoa löytyy, mutta vielä selvempää olisi, jos jäsenvaltioiden oikeudet muun muassa peruspalveluiden tuottamistavan määrittelyssä olisi toimivallan jaolla betonoitu.

Vihreän liiton Eurooppa-julistuksessa korostetaan, että hyvinvointipalvelut ja koulutus pitää voida tuottaa kunkin jäsenvaltion parhaaksi katsomalla tavalla. Tätä politiikkaa on noudatettava niin Wto:ssa kuin EU:ssa. Tämä ei poissulje sitä, että EU-maat säätävät miniminormeja tällä alalla, ettei mikään maa ryhdy vapaamatkustajaksi.

Toivomme, että tältä osin Euroopan ja etenkin Suomen sosiaali- ja terveys-, opetus- ja työministerit osallistuvat EU:n tulevaisuuskeskusteluun. On erittäin tärkeätä, että he pystyvät hahmottamaan nykyistä selvemmin sen, minkälainen yhteistyö on hedelmällistä, mikä liian kahlitsevaa. Toivomme, että konventtiin valmistauduttaessa asianomaiset ministerit linjaavat näkemyksiään eduskunnalle tai sen valiokunnille.

Toimivaltajako käyköön hyvästä esimerkistä sen suhteen, kuinka äärimmäisen valtapoliittisia asioita tuleva konventti tulee käsittelemään. Ensimmäisen konventin jäsenenä voin vakuuttaa, että konventti on metodi, jota ei pidä väheksyä. Perusoikeuskirjasta ei muutettu pilkkuakaan sen jälkeen, kun konventti sen hyväksyi. Ensimmäisen konventin perusteella on myös pakko korostaa, että konventtimetodissa ne ovat vahvoilla, joilla on jokin tavoite, joilla on omat nuotit järjestyksessä.

Suomalaisessa keskustelussa on esitetty ajatuksia, että suomalaiset jäsenet menisivät konventtiin lähinnä tarkkailemaan käytyä keskustelua. Tämä näkyy muun muassa siten, että korostetaan sitä, kuinka varsinaiset päätökset kuitenkin tehdään vasta hallitustenvälisessä konferenssissa. Se voi olla vaalitaktisesti viisasta, mutta vaikutusmahdollisuuksien osalta se on sama kuin jos lähettäisi paikalle videokameran. Viimeistään ensi kevätkauden aikana eduskunnan on pystyttävä hahmottamaan, mistä asioista se on laajasti yhtä mieltä ja missä asioissa se jakaantuu. Näin se voi auttaa konventin jäseniä. Näin konventin jäsenillä on voimaa toimia.

Konventtiin tullaan näillä näkymin nimittämään kaksi jäsentä eduskunnasta ja yksi hallituksen edustaja. Toivottavasti Suomi saa tahtonsa läpi myös varajäsenistä. Jos vain kolme jäsentä lähetetään joka maasta, se on omiaan väärentämään poliittista edustavuutta, mutta mikä vieläkin vakavampaa, on vaarassa toistua se jo ensimmäisessä konventissa nähty ilmiö, että konventin jäsenistä hyvin pieni osa on naisia. Itse asiassa on vaara, että tilanne vielä pahenee tällä toisella kerralla. Vihreä eduskuntaryhmä pitää päivänselvänä, että Suomi tulee osaltaan käyttäytymään asiallisesti ja pitää huolen, että nimitettävistä kolmesta jäsenestä yksi tai kaksi on naisia.

Suomen eduskunta on Nizzan kokouksen jälkeen lukuisissa päätöksissään viitannut EU:n perusoikeuskirjaan. Perusoikeuskirjan artiklat ovat varsin pian muodostuneet esimerkiksi perustuslakivaliokunnan arkiseksi työkaluksi. Viimeksi tänään niihin vedottiin.

Perusoikeuskirjan juridinen status on toistaiseksi kuitenkin epäselvä. Sitä ei ole liitetty perussopimuksiin, eikä ainakaan vielä sen nojalla ole langetettu EY-tuomioistuimessa päätöksiä. Mielestämme näin ei voi jatkua vuosikausia. Perusoikeudet ovat oikeusjärjestyksemme perusta. Niitä koskevan asiakirjan status ei voi olla epämääräinen. Se ei kerta kaikkiaan käy. Konventin on rohjettava joko kohteliaasti mutta selväsanaisesti haudata asiakirja tai sitten on esitettävä sitä liitettäväksi osaksi perusoikeuskirjaa. Molemmat vaihtoehdot ovat olemassa, välimuotoa toivottavasti ei.

Asiakirja voidaan liittää osaksi peruskirjaa, perussopimusta, jos sitä ennen varmistetaan, että EU liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Näin torjutaan varteenotettava pelko siitä, että perusoikeuskirjaa käytetään keinona hylätä Euroopan neuvosto. Perusoikeuskirja voidaan liittää sopimukseen monella tavalla. Kaksi varteenotettavinta vaihtoehtoa ovat seuraavat: perusoikeuskirja liitetään uudistetun perussopimuksen tai perustuslain, jos niin halutaan, alkuun tai siitä tehdään liiteasiakirja nykyisen sopimuksen artiklaan numero 6, jossa jäsenmaat ovat sitoutuneet perusoikeuksiin.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää tässä vaiheessa unionin kehityksen kannalta luotettavimpana jälkimmäistä vaihtoehtoa, jolloin perusoikeuskirjaan sitoutuminen ei sinällään olisi askel kohti perustuslain kaltaista perussopimusta, vaan että asiakirja juridisesti sitoo ennen kaikkea sen suhteen, että jäsenmaat voisivat huolestuttavissa tapauksissa asettaa perusoikeuksia rikkovan jäsenmaan tarkkailuun ja viime kädessä langettaa rangaistuksen. Tämän lisäksi perusoikeuskirja on saatettava juridisesti sitomaan EU:n toimielimiä, miltä osin on vielä paljon toivomisen varaa etenkin hyvän hallinnon suhteen.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Nizzan sopimus avasi oven EU:n laajentumiselle, mutta jätti kysymysmerkin varsin monien muutos- ja korjaustarpeiden kohdalle. Mitä tehdään määräenemmistöä ja yksimielisyyttä vaativille päätösasioille? Korjataanko olemassa olevia perussopimuksia vai luodaanko unionille perustuslaki tai peruskirja? Kuinka käy ulko- ja turvallisuuspolitiikan jatkossa? Onko joitakin asioita syytä palauttaa takaisin jäsenvaltioiden hoidettaviksi?

Nyt käytävän tulevaisuuskeskustelun tärkeimmiksi kysymyksiksi on muodostunut neljä asiaa: ensinnäkin se, miten voidaan tehdä tarkka tehtävänjako EU:n ja sen jäsenmaiden kanssa ensisijaisesti siten, että kunnioitetaan läheisyysperiaatetta eli päätösten tekemistä alimmalla mahdollisella tasolla; toiseksi uuden perusoikeuskirjan aseman määrittely; kolmanneksi sopimusten yksinkertaistaminen sekä tekeminen selvemmiksi ja helpommin ymmärrettäviksi, kuitenkin ilman että niiden sisältöä muutetaan; neljänneksi halutaan pohtia kansallisten parlamenttien asemaa Euroopassa.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on muistutettava siitä, että useimmat kansalaiset arvioivat EU:n olemassaolon oikeutusta hyvin eri tavoin kuin EU:n toimivissa rakenteissa mukana olevat. Kuten täällä on todettu, tavalliselle suomalaiselle keskeisiä ovat ympäristökysymykset, elintarviketurvallisuus, kuluttajien intressit ja kilpailukykyiset hinnat sekä julkisten hallintomenojen pitäminen kurissa. Tästä näkökulmasta määräenemmistöpäätösten prosenttiraja, äänten jakautuminen ministerineuvostossa tai komission varapuheenjohtajan asema eivät juuri kansalaisia innosta.

Euroopan unionin nykyistä rakennetta, jossa jäsenvaltioiden kannanotoilla on huomattava merkitys lähes kaikessa päätöksenteossa, on pidetty viime aikoina heikkoutena. Erityisesti teemana oleva laajentuminen on aiheuttanut muutospaineita, joita viimeaikaiset kansainväliset tapahtumat ovat omalta osaltaan vauhdittaneet.

Hallitus toteaa, että toimivallan perusteista ja toimivaltasuhteista tulisi jatkossakin määrätä perussopimuksissa. Nykyistä toimivaltajakoa on tarpeen selkeyttää. Suomi suhtautuu avoimesti eri mahdollisuuksiin määritellä tarkemmin toimivallan jakautuminen unionin ja jäsenvaltioiden välillä. Näin siis hallituksen selonteossa.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä muuttuvista tilanteista huolimatta unionin on syytä keskittyä omimpiin tehtäväalueisiinsa, niihin asioihin, joissa voidaan unionitasoisella päätöksenteolla saada todellista lisäarvoa kansallisen päätöksenteon rinnalle. Itse asiassa unionin säilyttäminen voittopuolisesti valtioiden välisenä yhteistyönä ei ole sen heikkous vaan sen vahvuus. Sekä nykyisillä että tulevilla jäsenmailla tulee olla päätöksentekofoorumi ja keskusteluyhteys tasavertaisina jäsenmaina, joilla olennaisella tavalla säilyy oma päätösvalta. Se tosiasia, että jotkut jäsenmaat usein ja kaikki joskus voivat tätä oikeutta käyttää myös väärin, ei saa johtaa jäsenvaltioiden vaikutusmahdollisuuksien liialliseen rajoittamiseen. Suurten jäsenmaiden on erityisesti syytä noudattaa sääntöjä; pienet niitä kyllä noudattavat.

Arvoisa rouva puhemies! Entistä useampi on kysellyt mielessään ja ääneenkin, millainen on unionin tulevaisuus maailmanpolitiikan kiihtyvissä pyörteissä. Syyskuun 11. päivän tapahtumat ovat jättäneet pysyvän jäljen kansainväliseen politiikkaan, ja nämä jäljet näkyvät myös EU:n ja sen jäsenmaiden piirissä.

Kansainväliset tapahtumat eivät ole eivätkä voi olla peruste sellaisille muutoksille, jotka tarpeettomalla tavalla rajoittavat jäsenmaiden omaa itsemääräämisoikeutta ja niiden jäsenten kansalaisvapauksia ja -oikeuksia. Kaikissa olosuhteissa on huolehdittava siitä, että kansalaisten perusoikeuksia kunnioitetaan ja että tarpeettomia kontrollijärjestelmiä ei rakenneta. Sisä- ja oikeusasioiden alalla tarvitaan edelleen jäsenmaiden oman harkintavallan kunnioittamista, eivätkä poikkeukselliset tilanteet saa olla peruste nopeille muutoksille.

Ensimmäisessä reaktiossa kuluneena syksynä on nähty piirteitä, jotka olisivat merkittävällä tavalla muokanneet muun muassa suomalaista rikoslainsäädäntöä. Pieni maltti ja analyysi säädösluonnosten parissa onkin vienyt niitä parempaan suuntaan. Tässäkin suhteessa perusoikeuskirjan asemointi luonnolliseksi osaksi EU:n omaa toimintaa on myönteinen asia. Se toimii juuri sillä yleistasolla, joka luontevalla tavalla velvoittaa jäsenmaita niiden omassa toiminnassa. Suomen kannalta perusoikeuskirjalla ei juuri ole uusia oikeusvaikutuksia omien perustuslakiemme ajanmukaisuuden vuoksi. On syytä kuitenkin muistuttaa, niin kuin täällä on tänään tehty, että Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen asemaa ei pidä heikentää, koska sen piiriin kuuluu kuitenkin suurempi joukko maita.

Läheisyys- eli subsidiariteettiperiaate on vahvasti esillä hallituksen selonteossa, mikä on hyvä asia. Kuitenkin pessimistin taipumuksena on hankkia ei ainoastaan vyötä vaan myös henkselit. Eurokielellä tämä tarkoittaa ilmiöitä, joissa suosituksia ja säädösrakenteita luodaan sekä unionin jäsenmaiden että koko unionin tasolla. Yhteisten politiikkojen tasolla, muun muassa yhteisessä maatalouspolitiikassa, tämä merkitsee tiukkaa anomusten ja tukien tarkistamista ja kontrollia.

Suomalaisen ajattelutavan mukaista on hoitaa asiat yhdessä paikassa ja yhdellä kertaa. Jos EU:n tulevaisuuskeskustelu auttaa tähän päämäärään, on aika paljon saavutettu. Emme tarvitse moninkertaista normihierarkiaa, vaan "yhdestä paikasta yhdellä kertaa katsottu" tulee olla hallinnossa noudatettava normi.

Hieman hämmästyneenä olen pannut merkille sen innon, jolla yhä useammalla politiikan sektorilla rakennetaan yhteisiä suosituksia. On hyvä verrata suomalaista sosiaalilainsäädäntöä muiden maiden tilanteeseen, mutta päätöksistä ja varsinkin niiden vaikuttavuudesta me vastaamme itse.

Arvoisa rouva puhemies! Tämän hetken kehityksessä suurin uhkakuva on siinä, että Euroopan unionin ylätason toiminta erkaantuu yhä enemmän yksilön arkipäivän elämän tarpeista. Heikot äänestysluvut eurovaaleissa ja heikentyvä EU:n kannatus muun muassa Suomessa kertovat juuri tästä erkaantumisesta. Silloin unionitoiminta on poliittisen eliitin tasolla entistä tiiviimpää, mutta kansalaisille entistä vähemmän merkityksellistä. Silloin unionikansalaisille ei ole apua sen enempää vyöstä kuin henkseleistäkään, vaan hän joutuu kamppailemaan aivan samojen ja jopa vaikeutuvien arkisten ongelmien kanssa kuin tähänkin asti. Näistä on monia huolestuttavia lukuja saatu julkisuuteen aivan äskettäin, kuten tosiasiat tulohaitarin laajenemisesta sekä köyhyyden ja syrjäytymisen vahvistumisesta kertovat.

Emme siis tarvitse hallinnollista tai rakenteita kasvattavaa tiiviyttä. Oikea sisältö sanalle tiivis voidaan saada sanoista solidaarisuus, oikeudenmukaisuus ja yhteinen arvopohja. Kovin hyviä merkkejä tällaisesta tiiviydestä ei ole kaikilla saroilla nähtävissä. Tuki- ja jakopolitiikassa käydään aivan perinteistä poliittista kamppailua, josta kysymys niin sanotun pohjoisen ulottuvuuden saamasta rahoitusosuudesta ja asemasta on malliesimerkki. Kaikista uhkakuvista ja tarpeista huolimatta ei päätöstä elintarvikevirastosta vain ole saatu aikaan, ja eräin osin jo ehätettiin jopa ihmettelemään erään hakijamaan liian kaukaista sijaintia.

Yhteinen määriteltävissä oleva eurooppalainen arvopohja muodostuu demokratian ja ihmisarvon kunnioittamisesta, mutta on monissa käytännön kysymyksissä turhan ohut. Hallituksen selontekokin sen epäsuorasti myöntää kuvailemalla EU:n tulevaisuusprosessia enemmän menettelytapoina kuin konkreettisina sisältöinä. Suomalaisen ja pohjoismaisen hyvän ja korruptoitumattoman hallinnon pontimena ja taustavireenä ovat olleet enemmänkin omatunto, itseohjautuvuus ja vastuullisuus kuin hallinnolliset keinot tai kontrollin välineet. Siksi tavoite hyvän hallinnon tehostamisesta kaikessa unionin toiminnassa on tervetullut ja viisas tavoite. Siinä Suomella voi olla aivan erityistä annettavaa.

Arvoisa puhemies! Hallituksen selonteon pääkohtia on pohdiskelu hallitustenvälistä konferenssia valmistelevan konventin toimintatavoista ja tavoitteista. Vaarana on joutua kokoukseen, jossa kaikkien jäsenmaiden parlamenteilla on vain kaksi edustajaa. Suuri valiokunta edellytti hallituksen toimivan sen puolesta, että jäsenillä olisi myös varaedustajat. Joka tapauksessa konventin tueksi tulee Suomessa rakentaa oma seurantajärjestelmänsä, koska edustus itse kokouksessa on lukumääräisesti varsin kapea. Huomattava osa seurannasta voi luonnollisesti tapahtua suuren valiokunnan rakenteiden kautta.

Kristillisdemokraattien mielestä on tärkeää, että aito kansalaisnäkökulma uuden sopimuksen valmistelussa säilyy ja että kansalaisten näkemysten esittämistä aktiivisesti kannustetaan. Itse sopimustekstit tulevat kuitenkin olemaan siinä määrin hallinnollisia ja monimutkaisia, että niiden valmistelussa ei voi kuvitella kansalaiskeskustelusta olevan suurta apua. Kansalaiset voivat keskustella suurista linjoista ja pienistä arjen ongelmista, mutta hallinnolliset pykäläratkaisut pysyvät jatkossakin poliitikkojen tai paremminkin juristien käsissä.

Itse keskustelun laajuudesta voisimme ottaa oppia Ruotsista, jossa on muodostettu aivan oma komiteansa käsittelemään debattia EU:n kehityksestä ja tulevaisuudesta. Komitean saatesanoissa luetellaan laaja joukko toimintatapoja, joilla luodaan edellytykset keskustelulle alkaen kouluista ja nuorisojärjestöistä aina valtakunnallisille foorumeille asti.

Suomalaista keskustelua on leimannut joko kokonaisvaltainen torjunta tai aivan liiallinen arkuus moittia ilmiselviä epäkohtia. Myös hakijamaiden on hyvä oppia kriittistä keskustelua ja tervettä kansallisen edun puolustamista. On vaara, että mukaan lähdetään suurin odotuksin mutta matkalla petytään, kun oman yhteiskunnan sisäinen yhtenäisyys ja sosiaalinen eheys eivät kaikin osin kestäkään uusia haasteita.

Itse konventin toiminta Euroopan tasolla tulee olemaan haasteellinen tehtävä. Konventti voidaan järjestää jossakin määrin vaihtoehtoisilla tavoilla; se voisi esimerkiksi jakaantua työryhmiin. Konventissa tulee mielestämme olla mahdollisuus äänestää, ja sen tulee voida esittää useampia etenemistapoja tai yksi malli.

Pois ei pidä sulkea sitäkään mahdollisuutta, että jossakin vaiheessa varsin monessa jäsenvaltiossa on edessä kansanäänestys. Jos EU:n rakenteissa, päätöksentekotavoissa ja sen yksinomaiseen päätöksentekovaltaan kuuluvissa asioissa tapahtuu merkittäviä muutoksia, on varsin luonnollista, että osana muutosprosessia ja seuraavan hvk:n jälkeen kansallisvaltiot saattavat päätökset myös aivan konkreettisesti kansalaistensa päätettäviksi.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattien mielestä tarvetta nykyistä toimijakoa muuttavalle perustuslaille ei ole. Meille EU-toiminta on jatkossakin hallitusten välistä yhteistoimintaa. Tietyissä asioissa EU:lla on yksinomainen toimivalta, ja myös muutoksille tulee olla avoimuutta. Eräissä asioissa voidaan pilarirakennetta joutua muuttamaan siten, että asioita siirtyy unionin toimivaltaan, mutta emme kaihda sitäkään ajatusta, että tilanteen mukaan harkiten voidaan asioita palauttaa jäsenmaiden vastuulle, kuten täällä eräissä puheenvuoroissa on myös muistutettu.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ratkaisuissa tulee edelleen olla vahva kansallinen ulottuvuus. Joissakin suhteissa on uudelleen kriittisesti miettiviä sitä omaksuttua periaatetta, että EU-lainsäädäntö kulkee lähes aina kansallisen lainsäädännön edellä.

Hallitusten välistä yhteistoimintaa ja ministerineuvostossa tapahtuvaa päätöksentekoa voidaan selkeyttää. Harkiten voidaan asioita siirtää määräenemmistöllä päätettäviksi ja ylipäänsä asioiden käsittelytapaa voidaan ja tulee yksinkertaistaa. Perussopimusta ja sen pöytäkirjoja voidaan myös, niiden sisältöä muuttamatta, jakaa ja ryhmittää osiin, joilla on eri painoarvo ja joita voidaan muuttaa eri tavoin. Komissiosta ei pidä luoda uutta hallitusta. Parlamentarismi kuuluu kansalliselle tasolle. Kansalliset hallitukset siis vastaavat omille parlamenteilleen siitä, että niiden toiminta EU:ssa on kohdallaan.

Arvoisa rouva puhemies! Sopimusten selkeyttäminen on kannatettava periaate sillä nimenomaisella lisäyksellä ja korostuksella, että kaiken toiminnan perustana on subsidiariteetti eli päätösten tekeminen alimmalla mahdollisella tasolla. Ennen kaikkea on jäsenmaiden asia määritellä se, mitä asioita ne siirtävät unionin hoidettaviksi. Jäsenmaiden tulee olla isäntä, unioni on renki. Ne tehtävät, joista yhteisötasolla selvitään paremmin kuin jäsenmaiden tasolla, voidaan näin hoitaa. Kannatamme unionin laajentumista tasavertaisten jäsenten yhteistyöhön perustuvana järjestelmänä, jossa jäsenmaiden erilaisuudet ovat voimavara eivätkä ongelma.

Ed. Kallis merkitään läsnä olevaksi.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Raimo   Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Vuoden 2000 joulukuussa pidettiin Nizzassa Ranskassa surullisenkuuluisa hv-kokous, jossa hyväksyttiin yhtenä tärkeimmistä asioista julistus unionin tulevaisuudesta. Mainittu kokous tullaan varmasti muistamaan pitkään yhtenä surkeimmin organisoiduista ja härskeimmin junailluista EU:n kokouksista kautta aikojen. Isäntämaa junaili tahtonsa läpi keinoja kaihtamatta. Päätökset merkitsivät EU:n suurten jäsenmaiden vallan merkittävää lisääntymistä pienten jäsenmaiden kustannuksella. Kolme suurinta jäsenmaata sai itselleen käytännössä veto-oikeuden määräenemmistöasioissa, joten ne voivat todellisuudessa sanella tärkeimmät ratkaisut nyt, kun määräenemmistöpäätösten osuutta ollaan lisäämässä nykyisestään.

Huomattavasti huonommin Nizzan kokous muistetaan sen tulevaisuusjulistuksesta, johon käsiteltävä hallituksen selonteko keskittyy. Julistuksen neljä keskeistä asiaryhmää ovat toimivallan jaon tarkistaminen unionin ja jäsenvaltioiden välillä, EU:n Nizzassa julistetun perusoikeuskirjan aseman määrittely, perussopimusten yksinkertaistaminen sekä kansallisten edustuslaitosten aseman määrittely eurooppalaisissa rakenteissa. Vähemmälle huomiolle jäävät mielestämme tärkeämmät kysymykset, kuten unionin laajeneminen ja siihen saumattomasti liittyvä EU:n toimielinrakenteen uudistaminen. Juuri näissä asioissa piilee pienten jäsenmaiden aseman heikentymisen riski.

Puutunkin heti aluksi Euroopan unionin laajentumiseen, sillä se tulee olemaan ratkaisevassa asemassa organisaation toiminnan ja kehityksen kannalta lähivuosikymmeninä. Päivä päivältä näyttää selvemmältä se, ettei EU:n laajentumiselle kaavaillulla aikataululla ja kaavaillussa mittakaavassa ole olemassa todellisia edellytyksiä. Unionin rajatkin vuotavat tälläkin hetkellä kuin seula niin laittoman siirtolaisuuden kuin huumeiden ja muun rikollisuuden osalta. Myös alueen kansalaisten turvallisuutta ei pystytä riittävässä mitassa takaamaan. Myöskään tuleviksi uusiksi jäseniksi kaavailtujen maiden talous ja yhteiskuntarakenne eivät ole uudistuneet riittävän nopeasti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Laajentumishanketta tulisikin pikaisesti tarkastella kiihkottoman kriittisesti ja valmistautua siihen huomattavasti suunniteltua huolellisemmin. Nykymenolla toteutuessaan laajentuminen halvaannuttaa koko järjestelmän ja nettomaksajien maksurasitus paisuu kohtuuttomasti. Tästä lienevätkin heijastumia puheet eurooppalaisesta verosta ja EU:n budjetin koon uudelleen tarkastelusta. Nykyiset saajamaat haluavat säilyttää rahapottinsa, ja se merkitsee väistämättä nettomaksajamaiden rasituksen lisääntymistä ilman uusia rahoitusjärjestelyjä, joihin eurovero ilman muuta kuuluisi. Laajentuminen ei voi olla itsetarkoitus.

Toinen hallituksen selonteosta poissaolollaan loistava erittäin merkityksellinen seikka on EU:n puolustusyhteistyön kehittyminen. Jokainen viime aikojen kehitystä seurannut ymmärtää, että unionissa on tehty selkeä valinta EU:n ja Naton sotilastoimintojen yhteensulauttamisesta. Kahta päällekkäistä, lähes samat jäsenmaat omaavaa puolustusorganisaatiota ei ole mitään järkeä ylläpitää. Myös Suomi on täysin rinnoin mukana tässä kehityksessä. Onhan ex-komentaja Hägglund EU:n puolustuskomitean puheenjohtajana paikan päällä tekemässä junailuja asiassa. Hänen lausuntojensa mukaan Suomen Nato-jäsenyys voi tulla ajankohtaiseksi jo kolmen vuoden kuluttua. Tähän viittaavat myös eri tahojen lukuisat toteamukset maamme liittoutumisesta EU:n jäseneksi liittymisen yhteydessä.

Olen lukemattomia kertoja toistanut tältä paikalta toteamuksen, että Suomi viedään Natoon samalla tavalla kuin se vietiin ensin Etaan, sitten EU:hun ja lopuksi Emuun. Tehdään pieniä siirtoja ja päätöksiä muka toisiinsa liittymättömistä asioista ja sen jälkeen todetaankin, että kun jo olemme päättäneet tätä ja tätä, olemme itse asiassa tehneetkin jo päätöksen asiasta. Näin kävi viimeksi Euro-alueeseen liittymisen kohdalla, ja uskon, että niin tulee käymään Natonkin osalta, eikä se tule viemään montakaan vuotta. (Ed. Korkeaoja: Kyllä se itse päätetään! Ei sitä kukaan muu päätä!) — Ed. Korkeaoja, kukahan meidän puolesta päätti euroonkin menemisen silloin kun EU:hun liityttiin? (Ed. Korkeaoja: Kyllä Suomi sen päätti itse!)

Arvoisa puhemies! Siirryn nyt käsittelemään niitä EU:n tulevaisuuteen liittyviä pienempiä asioita, jotka hallitus on halunnut selonteossaan ottaa esiin. Ensiksi toimivallan jaosta unionin ja sen jäsenvaltioiden välillä.

Hallitus on ottanut sen kannan, että nykyistä toimivaltajakoa olisi syytä selkeyttää, mutta suhtautuu kuitenkin kielteisesti muun muassa Saksan ehdottamaan yksityiskohtaisen ja tyhjentävän toimivaltaluettelon tekemiseen. Johtuuko tämä siitä, että selonteonkin mukaan "toimivaltajaon tarkempi määrittely toissijaisuusperiaatteen pohjalta voi periaatteessa merkitä unionin yksinomaisen toimivallan rajaamista ja jopa palauttamista jäsenvaltioille".

Perussuomalaisten mielestä juuri näin tulisi menetellä, sillä mielestämme EU:n roolia tulisi palauttaa lähemmäs alkuperäistä talous- ja tulliliittoa eikä pyrkiä luomaan siitä liittovaltiota tai kansallisvaltioiden federaatiota, kuten tavataan sanoa ja kuten tietyt tahot haaveilevat. Näitä näkemyksiähän löytyy myös Suomenkin hallituksesta varsin tärkeiltä paikoilta. Yhteisöllisyyden lisääminen merkitsee pienille maille väistämätöntä merkityksen vähentymistä, sillä yhteisöllisyys on käytännössä ylikansallista päätöksentekoa maiden väkiluvun mukaisessa suhteessa.

Tarkan toimivaltajaon laatiminen estäisi myös juuri Lontoossa tapahtuneen pienen piirin päätösten kaltaiset klikkien kokoukset. Suomihan on yrittänyt olla EU:n kiltti ja kuuliainen mallijäsen, joka on mukisematta tyytynyt kaikkiin päätöksiin, olivatpa ne maallemme hyödyksi tai haitaksi. Palkkiona johtajamme ovat odottaneet pääsyä isojen poikien sisäpiiriin, mutta kuinkas kävikään. Kutsua päivälliselle Downing Street 10:een ei tullutkaan. Isot pojat tekivät niin sanotut oharit. Näissä suurten palavereissa tehdään kuitenkin ratkaisuja, jotka sitovat myös Suomea. Siksi olisi hyvä olla olemassa tarkka toimivaltajakolista, joka estäisi tällaiset ohitukset.

Muutoinkin toivoisin Suomen johdolta ryhdikkäämpää kansallisten etujen huomioon ottamista EU:ssa. Suomihan ei ole tiettävästi kertaakaan käyttänyt hyväkseen niin kutsuttua Luxemburgin kompromissia, jossa yksittäinen jäsenmaa voi jättää yhteisen päätöksen toteuttamatta, mikäli se on vastoin sen elintärkeää kansallista etua. Päinvastoin edustajamme ovat kaikista jäsenmaista mitä ilmeisimmin vähiten äänestäneet määräenemmistöasioissa voittanutta esitystä vastaan. Toivon hartaasti, että edustajissamme olisi sen verran ryhtiä, että he uskaltavat käyttää mainitsemaani Luxemburgin kompromissia, kun mahdollisesti lähiaikoina turkistarhauksen kieltämisestä unionin alueella tullaan todennäköisesti muutaman vuoden sisällä päättämään Hollannin ja Englannin esityksestä muka eettisistä syistä.

Suomessa vallinnee varsin suuri yksimielisyys siitä, että hyväksytyn perusoikeuskirjan pohjalta on hyvät edellytykset kehittää ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaa unionissa ja sen jäsenmaissa. Perussuomalaiset kannattavat Suomen kantaa Euroopan yhteisön Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymisen tärkeydestä hyväksytyn perusoikeuskirjan merkityksen vahvistamiseksi. Toivomme myös, että yhteisöjen tuomioistuimen ottamat kannat ihmisoikeus- ja laillisuuskysymyksissä vaikuttavat jatkossa myös tähänastista enemmän suomalaisten oikeus- ja laillisuusvalvontaelinten päätöksiin ja toimintaan kansalaisille tärkeissä oikeusturvatapauksissa.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni koetaan kansalaisten keskuudessa aiheesta kaukaiseksi ja äärimmäisen byrokraattiseksi järjestelmäksi, jolla on valtaa mutta jonka päätöksiin ja toimintaan on käytännössä mahdotonta vaikuttaa. Tätä käsitystä tukee vallitseva unionin perussopimusten, lisäsopimusten, liitepöytäkirjojen ja poliittisten julistusten sekä direktiivien viidakko. Tarvitaan erikoiskoulutettu EU-juristi selvittämään pienenkin yksityiskohdan todellinen käytännön merkitys eurokansalaiselle tai täällä toimivalle yritykselle. Siltä pohjalta kaikki pyrkimykset perussopimusten yksinkertaistamiseksi, selkeyttämiseksi ja tekemiseksi helpommin ymmärrettäviksi ovat tervetulleita. Uudistaminen ei saa kuitenkaan johtaa hyväksyttyjen periaatteiden muuttumiseen jäsenmaita sitovimmiksi, muutoin kuin mahdollisesti tuomioistuinten ennakkoratkaisujen huomioon ottamisen osalta.

Tulevaisuuskeskustelussa on asetettu keskeiseksi tavoitteeksi unionin hyväksyttävyyden ja demokraattisuuden vahvistaminen ja unionin tuominen lähemmäs kansalaisia. Tavoitteen eräänä osatekijänä on kansallisten parlamenttien vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksien tehostaminen eurooppalaisissa rakenteissa tärkeänä osana edustuksellista demokratiaa. Tässä onkin tavoitetta kerrakseen! Euroopan unioni koetaan käytännössä kaikissa sen jäsenmaissa etäiseksi, epädemokraattiseksi, byrokraattiseksi kähminnän ja lobbauksen pesäksi, jonka toimintaan on mahdotonta vaikuttaa. Äänestäminen eurovaaleissa ei kiinnosta edes puolta maiden kansalaisista, ja kehitys on menossa kiihtyvällä vauhdilla yhä huonompaan suuntaan. Jotain on siis tehtävä edes kosmeettisista syistä.

Tilanteen korjaamiseksi on esitetty monia eri ratkaisuja. Tällaisia ovat olleet muun muassa unionin sisäinen kansanäänestys tärkeistä asioista sekä kansalaisaloitteen mahdollistaminen, komission puheenjohtajan valitseminen suoralla kansanvaalilla sekä jonkinlaisen kansallisten parlamenttien edustajista koostuvan erillisen kamarin eli elimen perustaminen. Perussuomalaisten mielestä suoran kansanvallan lisääminen on aina hyväksi, tapahtuipa se kansallisella tai kansainvälisellä tasolla. Tästä syystä tuemme eurooppalaisen kansanäänestyksen mahdollistamista ja eurooppalaisen kansalaisaloitteen kehittämistä. Tästä vaikuttamisesta on hyvä esimerkki Irlannin kansan antama tuomio Nizzan sopimukselle. Komission puheenjohtajan valinnan osalta suorasta kansanäänestyksestä ei ole haittaa jos ei hyötyäkään, sillä käytännössä valinnan ratkaisevat joka tapauksessa suuret jäsenmaat joko äänivallallaan tai suurella väestöpohjallaan.

EU on jo tälläkin hetkellä ylibyrokratisoitunut ja hallinnoltaan raskas ja hidas. Uuden, kansallisten parlamenttien edustajista tavalla tai toisella muodostettavan kamarin tai muun elimen luominen ei tilannetta paranna. Paremminkin se pahentaa vallitsevaa sekasotkua. Huomattavasti tehokkaammin lisättäisiin kansallisten parlamenttien ja niiden välityksellä jäsenmaiden kansalaisten valtaa, vaikutusmahdollisuuksia sekä tiedonsaantia lisäämällä ministerineuvoston valtaa, samalla kun kansallisten hallitusten velvollisuutta kuulla ja tiedottaa kansallisia parlamentteja ja sen valiokuntia lisättäisiin. Suomessahan tämä järjestelmä toimii kohtuullisen hyvin.

Kansallisten parlamenttien mahdollisuus vaikuttaa EU:ssa tehtäviin päätöksiin olisi mahdollisimman suora ja nopea, edellyttäen, ettei neuvoston määräenemmistöpäätöksellä ratkaistavien asioiden piiriä laajenneta ja näin luovuteta pois pienten jäsenmaiden viimeistä todellista vaikuttamisen keinoa eli veto-oikeutta. Kansallisesti tätä etujen valvonnan tehokkuutta säädeltäisiin viime kädessä hallituksen luottamuksen mittaamisella, mikä on varsin tehokas ja nopea keino verrattuna joidenkin merkityksettömien lisäelinten perustamiseen EU:n hallintoon.

Arvoisa puhemies! Lopuksi muutama sana EU:n ulkosuhteiden hoidon kehittämisestä ja puheenjohtajuusmenettelyyn kaavailluista muutoksista.

On esitetty kaavailuja, että Euroopan unionille tulisi saada pysyvä jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa. Mielestämme ajatus on järkevä periaatteellisesti, mutta yhteisöllisyyden vuoksi olisi sen seurauksena luonnollisesti nykyisten pysyväisjäsenenä olevien unionin jäsenvaltioiden, Englannin ja Ranskan, luovuttava omasta maakohtaisesta pysyväisjäsenen paikastaan esimerkiksi Japanin pysyväisjäsenyyden mahdollistamiseksi. Kaksinkertainen jäsenyys olisi järjetöntä, ja tuskinpa muut YK:n jäsenmaat siihen suostuisivatkaan, kuten eivät myöskään useamman äänen omaamiseen turvallisuusneuvostossa. Eihän entisellä Neuvostoliitollakaan liittovaltiorakenteestaan ja suurvalta-asemastaan huolimatta ollut kuin yksi ääni.

Puheenjohtajavaltio olisi EU:n toimintaperiaatteiden kannalta luonnollisin edustamaan unionia kulloisessakin turvallisuusneuvoston istunnossa. Selvyyden vuoksi totean, että tällainen järjestelmä on mahdollinen vasta EU:n muututtua liittovaltioksi, mihin esityksen tehneet tahot pyrkinevätkin. Puheenjohtajuusjärjestelmän muuttamispyrkimykset ovat puolestaan vain osa suurten jäsenmaiden sanelupolitiikan lisäämistä EU:ssa, ja siksi kyseiset ehdotukset on torjuttava heti, kuten olisi tullut tehdä huippukokousten Brysseliin siirtämispäätöksenkin kohdalla, mikäli Nizzan yössä olisi oltu hereillä.

Selonteossa todetaan, että kansalaiskeskustelussa unionin tulevaisuudesta ovat myös kriittiset painotukset tulleet esille. Valitettavan vähäiset nämä kriittisten tahojen esiinpääsemiset julkisuudessa ovat kuitenkin olleet, sillä valtalehdistömme ja sähköiset viestimemme ovat kovin sinikultaisin lasein asioita katselevia. Toivonkin, että EU:n tulevaisuuskeskustelun nyt päästessä kunnolla käyntiin annetaan myös EU-kriittisille tahoille kunnolliset mahdollisuudet kertoa näkemyksistään myös julkisuudessa. Siinä on juuri kyse kaivatusta unionin tuomisesta lähemmäksi jäsenmaiden kansalaisia.

Ensimmäinen varapuhemies:

Nyt käynnistyy debattivaihe ja pyydän teitä, jotka haluatte käyttää puheenvuoron, painamaan V-painiketta. Vastauspuheenvuoron pituus on enintään 1 minuutti.

Outi Ojala /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaikissa ryhmäpuheenvuoroissa on korostettu kansalaiskeskustelun tarpeellisuutta eli sitä, miten tavattoman tärkeää on, että voidaan käydä laajaa ja monipuolista kansalaiskeskustelua Laekenin kokouksen jälkeen, ennen kuin tehdään unionin tulevaisuutta koskevia ratkaisuja.

Pääministerin puheenvuorosta kävi ilmi, että on perustettu kansalaisfoorumi, johon osallistuvat hyvin monet tahot, ja että on myöskin nettikeskustelu verkkosivulla käytävissä asiaan liittyen. Olisin kuitenkin halunnut kiinnittää huomiota kahteen asiaan. Toisaalta olisin halunnut tiedustella, aiotaanko kohdistaa erityisiä EU-määrärahoja samaan tapaan kuin jäsenyyden alla, jotta monipuolinen keskustelu mahdollistettaisiin erilaisten yhdistysten, tahojen toimesta — olivatpa ne myönteisiä tai kriittisiä EU:lle — koska on aivan selvää, että rahaa tarvitaan.

Toinen asia on se, että EU:hun kohdistuu monesti hyvin, voisiko sanoa, epärealistisiakin odotuksia, työttömyyden, sosiaaliturvan ja muun suhteen, jossa päätösvalta on kuitenkin kansallisella taholla. (Puhemies koputtaa) Tässä haluaisin tietää, aiotaanko kansalaisille antaa esimerkiksi kirjasen muodossa tietoa siitä, mitä kaikkea EU:ssa (Puhemies koputtaa) voidaan tällä hetkellä päättää.

Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Haluan kiittää eduskuntaryhmiä hyvin valmistelluista ja asiallisista puheenvuoroista. Niistä voi päätellä, että Suomella on hyvät edellytykset osallistua rakentavasti Laekenin kokoukseen, jossa päätetään seuraavan hallitustenvälisen konferenssin valmistelusta, ja myöskin tulevaan hallitustenväliseen konferenssiin. Puheenvuoroissa ei käsittääkseni tullut esiin mitään sellaista, joka edellyttäisi sitä, että hallituksen selontekoa perin juurin muutettaisiin.

Puheenvuoroissa tietenkin tuli esiin näkemyksiä unionin kehittämisestä. Haluan korostaa sitä, että sen esityslistan perusteella, josta sovittiin Nizzassa seuraavaa hallitustenvälistä konferenssia varten, ei välttämättä jouduta ottamaan kantaa suuriin muutoksiin Euroopan unionin rakenteissa, nimenomaan institutionaalisissa rakenteissa. Toisaalta kuitenkin on selvää, että käynnissä on jo keskustelu unionin tulevaisuudesta. On mahdollista, että joidenkin hallitusten taholta tulee pitemmällekin meneviä esityksiä, joten on paikallaan, että myöskin Suomessa tätä keskustelua käydään.

Keskustan puheenvuorossa ed. Vanhanen puuttui unionin määritelmään, jota selonteossa käytetään, eli itsenäisten valtojen Euroopan kansojen tiivis yhteisö. Se, että tässä puhutaan myöskin Euroopan kansoista, perustuu unionin nykyiseen rakenteeseen, siihen, että unionissa subjekteja eivät ole vain jäsenvaltiot, vaan voidaan puhua myöskin unionin kansalaisuudesta eli unionin kansalaisella on suora suhde unionin instituutioihin ohi jäsenvaltion. Tämä koskee parlamenttia, tämä koskee tuomioistuimia ja myöskin tietyllä tavalla komissiota.

Myöskin on todettava se, että esimerkiksi aluehallinnolla on suoraa suhdetta unioniin, joten varsinkin siltä kannalta, että on tietyllä tavalla kysymys myöskin unionin kansalaisuudesta, tällainen Euroopan kansojenkin näkökulma tässä määritelmässä on paikallaan. Kehittyykö sitten unionin piirissä, Suomessa, sellainen eurooppalainen identiteetti, että kansalaiset voivat samaistua unioniin, se on varmasti pitemmän ajan kysymys. Kun olemme kansanedustuslaitoksessa, meidän tulee ottaa myöskin kansalaisen näkökulma huomioon, siis unionin kansalaisen näkökulma, kun olemme hyväksyneet sellaisen jäsenyyden, joka tuo tullessaan sitten nämä unionin instituutiot: parlamentin, tuomioistuimen ja komission.

Keskustelussa on minusta aivan oikein, ed. Ojala viimeksi, korostettu kansalaiskeskustelun merkitystä ja sitä, että valmistelun tulee olla mahdollisimman laajapohjaista. On aivan selvää, että informaatiota voidaan parantaa, olipa se sitten kirjallisessa muodossa tai muun kaltaista. Keskustelua voidaan kehittää paljonkin siihen suuntaan, että nämä asiat tulevat paremmin ymmärrettäviksi.

Minusta meillä keskustelu sellaisena, kuin sitä käydään eduskunnassa, eduskuntaa varten, on varsin avointa. Ei meillä ole ollut mitään tarvetta haudata asioita johonkin komiteaan. Keskustelua käydään täällä, ja varmasti, niin kuin ed. Nordman esitti, on syytä katsoa myös sitä, mitä täysistunnossa käsitellään. Kuitenkin meillä selontekojen kautta ja muiden hallituksen ilmoitusten, täysistunnoille antamien selvitysten mukaan linjataan käytännössä asioita hyvin pitkälle. On sitten syytä harkita nimenomaan eduskunnassa, tarvitaanko vielä pitemmälle menevää täysistuntokäsittelykäytäntöä. Tässä täytyy tietysti myös sitä katsoa, että ei entisestään byrokratisoida tai jäykistetä asioiden käsittelyä, koska nyt käsittääkseni järjestelmä toimii hyvin.

Äskettäin on pidetty Lontoossa kokous, joka on kiinnittänyt myöskin huomiota tässä salissa. Haluan Suomen hallituksen puolelta korostaa sitä, että mitä tärkeämpi asia, sitä tärkeämpää on pitää unioni yhtenäisenä. Olemme hyvin vakavassa paikassa myöskin Suomessa terrorisminvastaisen taistelun kanssa. Seuraamme huolestuneina Afganistanin tapahtumia. Haluamme olla myötävaikuttamassa yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa siihen, että humanitäärinen toiminta tehostuu, että apu saadaan perille ja että unioni on siinä johtavassa asemassa.

On myöskin tärkeätä, että unionin instituutioita kunnioitetaan, ettei unionissa pidä lähteä rakentamaan ikään kuin epävirallisen toiminnan kautta uusia rakenteita, uusia instituutioita. Näistä asioista on myöskin syytä keskustella, kun valmistaudutaan seuraavaan hallitustenväliseen konferenssiin. Minusta tässä on jälleen näkökulma tulevaisuuskeskusteluun siinä mielessä, että hallitustenvälisyys huonoimmillaan johtaa juuri tällaiseen. Sen takia pienen maan kannalta on tärkeätä pitää kiinni siitä, että yhteisöllisyys, yhteinen etu, on asetettava etusijalle, mitä tärkeämmästä asiasta on kysymys.

Matti  Vanhanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa ei kovin paljon ole käsitelty sitä, minkälainen mandaatti konventille tullaan asettamaan. Pääministeri äsken totesi, että Nizzan neljässä kohdassa pitäytyminen johtaa siihen, ettei ole tarvetta ottaa kantaa niihin suuriin muutoksiin, joita eurooppalaisessa keskustelussa viimeksi kuluneen vajaan vuoden aikana on ollut. Näinhän se on, jos katsotaan tiukasti sitä kohtaa, jossa viitataan perussopimusten yksinkertaistamiseen. Sitä rajaa se, että muutokset on tehtävä niiden sisältöön puuttumatta. Mutta ed. Brax puheenvuorossaan arveli, että nämä neljä kohtaa ovat niin laajoja, että tähän mahdollisuus on. Minä olen tässä pääministerin kanssa samaa mieltä, ja sinällään on minusta hyväksyttävissä selonteossa oleva lähtökohta, jossa Nizzan neljä teemaa katsottaisiin laajasti tulkittuina siten, että niihin kuuluisivat myös unionin toiminta- ja päätöksentekokyvyn turvaamiseen liittyvät kysymykset. Meillä pitää olla tähän valmius.

Sen seikan, että me olemme myös EU:n kansalaisia, allekirjoitan täysin, mutta kansalaiset ja kansat (Puhemies koputtaa) eivät ole aivan sama asia. Tämä kiista on ehkä vähän semanttinen, mutta pidän kiinni tästä tulkinnasta.

Jussi  Ranta  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiinnittäisin huomiota ed. Vanhasen varsinaisessa puheenvuorossaan toteamaan siitä, että Euroopan kehittäminen jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen tiiviinä yhteistyönä olisi kyseenalainen asia. Kiinnittäisin huomiota kahteen seikkaan, toisaalta kansalaisten Euroopan muodostamiseen ja toisaalta Euroopan unionin vahvistumiseen.

Euroopan kehittäminen sosiaalisen kumppanuuden idean pohjalta edellyttää nimenomaan Euroopan sisäistä yhteistyötä, sitä yhteistyötä, joka muun muassa perusoikeuskirjassa tuodaan esille. Toisaalta Euroopan unionin vahvistuminen edellyttää myös taloudellisen yhteistyön lisääntymistä ja erityisesti yritysten keskinäistä yhteistyötä, jonka vahvistamiseksi on käynnissä useita erilaisia hankkeita. On siis syytä korostaa myös sisäistä yhteistyötä kehityksen dynamiikassa.

Kirsi  Piha  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itse kiinnittäisin huomiota ed. Rannan ryhmäpuheenvuorossa ilmaisemaan kantaan, että konventilta tulisi tulla yksi yhtenäinen lopputulos. Mielestäni tämä ajatus on paitsi epärealistinen vielä mahdollisesti huono lopputuloksen kannalta, sillä itselläni on pelko siitä, että näin päästäisiin pienimpään yhteiseen nimittäjään, joka edustaisi lopputulosta, joka siten automaattisesti vesittyy jo ennen hvk:n käsittelyä. Näin konventin yksi päätarkoituksista eli visiointi ja kansalaiskeskustelun maustaminen jäisi toteutumatta. Siksi tehköön konventti oman työnsä ja hvk omansa.

Olen pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että keskustelu Suomessa on avointa, mutta valitettavan harvojen suusta se tulee; koskee sekä ministeriaitiota että tätä salia.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olin ajatellut ensin kehua myös tätä keskustelua. Ainakin minulle on tämän ja jo keväisenkin keskustelun jäljiltä aika hyvin selvillä, mitä eri eduskuntaryhmät ajattelevat EU:n tulevaisuudesta. Siksi tuntuu aika oudolta, että jatkuvasti julkisuudessa saa lukea, että edustuslaitos ei puhu taikka hallitus ei tuo meille asioita. Minusta hallitus tuo hyvin ja eduskuntaryhmät todellakin ovat vähän erikin mieltä ja selvästi.

Sitten ed. Vanhasen kommenttiin siitä, mitä konventti käsittelee. Jos katsotte sitä Firenzen paperia, johon muun muassa SDP ryhmäpuheenvuorossaan sitoutui, SDP:n eduskuntaryhmä hyvin vahvasti, niin jo sen johdannossa sivulla 7 selvästi sanotaan, että jos lähdetään perussopimusta tällä tavalla uudelleenorganisoimaan, samalla avataan tie perustuslailliseen kirjoittamiseen, joten on aivan oikeasti vältettävä sitä, että ei kerrota sitä, että kun puhutaan perussopimusten selkeyttämisestä tai kansallisten parlamenttien asemasta, aukeaa portti kaikelle, (Puhemies koputtaa) mikä liittyy EU:n tulevaisuuteen.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun olen kuunnellut tätä keskustelua ja varsinkin kun pääministeri puhui äsken, väistämättä tuli mieleeni tutkija Alexander Stubb, joka on esittänyt, että yhteisöllisyys, funktionalistinen kehitys, jossa integraatio yhdellä alueella johtaa integraatioon toisella alueella, on ollut osaltaan viemässä EU:ta eliittisen projektin suuntaan. Lisäksi Stubb arvelee tämän kehityksen olevan kansalaisten passiivisuuden tai osittain myös väkivaltaisen aktivismin takana.

Tämä on hyvin kiteytetty kritiikki. Kun pääministeri nyt on paikalla, olisin kovin halukas kuulemaan, miten pääministeri, joka on alan mies, suhtautuu tähän kritiikkiin.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin kommentoida sitä, kun pääministeri äsken pohti käsitettä eurooppalainen identiteetti ja kansalaisten Eurooppa. Nizzan kokouksen jälkeenhän sanottiin, että siellä tavallaan törmäsivät nämä erilaiset tulevaisuuskuvat, erityisesti ehkä presidentti Chiracin tietyllä tavalla vanhakantainen, suurten valtaa korostava "kansallisvaltioitten Eurooppa" ja sitten taas pienten maitten "kansalaisten Eurooppa" -visio. Minusta on hyvin tärkeää nähdä, että silloin korostetaan monikielistä ja monikulttuurista Eurooppaa, eli eurooppalainen identiteetti voi näistä yhteisistä arvoista kuitenkin syntyä vain kansallisen identiteetin rinnalle eikä sen tilalle, niin kuin monesti nähdään. Ei ole olemassa mitään eurooppalaista kansaa. Ehkä tästä lähtee sitten sekin, että Euroopan parlamenttia, niin suora kansanvallan kanava kuin sen pitäisi ollakin, ei sellaisena hyvin laajalti kansalaisten keskuudessa kuitenkaan koeta.

Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri totesi äsken puheenvuorossaan ettei ole tulossa suuria muutoksia. Tietenkin kuitenkin monta pientä muutosta on suuri muutos, ja prosessi on tietysti vasta alkuvaiheessa, joten emme voi täysin tietää.

Itse asiassa tässä keskustelussa on ollut muutama vedenjakaja, joka on jakanut poliittista kenttää, myös eduskuntaryhmiä: suhtautuminen tiiviyteen ja jäsenvaltioiden roolin aktiivisuuden tasoon, näin sanoakseni. Täytyy muistaa, kun ed. Ranta puhui sosiaalisestakin puolesta, että se on tärkeä asia Euroopassa mutta se on sittenkin ensisijaisesti kansallinen asia. Yhdyn siihen kritiikkiin, jota avoimen koordinaation liian pitkälle vientiin osoitettiin. Jos katsoo myös kunnalliselta tasolta tätä asiaa, sielläkin on monta asiaa, jotka ovat tärkeitä, mutta ne ovat meidän kansallisia asioitamme eivätkä EU-asioita.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Syyskuun 11. päivän tapahtumat liikuttavat politiikan mannerlaattoja, ja siinä liikkeessä on myös Euroopan unioni mukana vahvasti. Muutoksen suunnasta ei ole vielä kovin helppoa sanoa mitään. Mutta se on ollut tärkeää, että Euroopan unioni on ollut päättäväisesti terrorisminvastaisessa toiminnassa. Yhtä tärkeää on se, että terrorisminvastainen toiminta ei jollain tavalla jätä allensa esimerkiksi itälaajentumista, joka on myös osa tätä suurta muutosta, mikä tapahtuu. Sen takia on ollut erittäin ikävä, että Euroopan unionin uskottavuutta kansalaisten silmissä vähentää monien suurten EU-maitten johtajien erilliskäyttäytyminen. Toivomukseni pääministeri Lipposelle olisi pistää demaritoverit kuriin Euroopan unionissa, jotta sen tyyppinen kehitys ei jatkuisi. (Puhemies koputtaa) Minusta Euroopan unionin yhtenäisyydestä on erittäin tärkeää pitää nyt kiinni.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minulla on vähän saman tyyppisiä evästyksiä kuin ed. Jaakonsaarella. Pääministeri on painokkaasti kummastellut isojen EU-maitten menoa. EU:ta on ollut määrä lähentää kansalaisiin. Viimeaikaiset tapahtumat eivät ole omiaan tekemään sitä. Pääministeri on tähän saakka saanut EU-kritiikin paljolti vaimentumaan kertomalla, että me istumme suurten kanssa samassa pöydässä. Näin ei ole nyt tapahtunut. Onko näköpiirissä, että meno muuttuu? Muutoin uhkaa legitimiteetti romuttua. Olen siitä hyvin vakuuttunut.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ranta käytti puheenvuorossaan termiä perustuslaki, kun hän puhui tarpeesta selventää EU:n perussopimuksia. Sinänsä olen samaa mieltä perussopimusten selventämistarpeesta, mutta termi perustuslaki Suomen kansalaisten keskuudessa johtaa ajattelemaan valtiollisen lainsäädännön korkeinta tasoa, siis joko yhtenäisvaltion tai liittovaltion korkeinta lainsäädäntötasoa. Sen takia minusta pitäisi välttää kansalaisten muutoinkin sekavan kuvan takia tällaisten termien käyttämistä ja pitäytyä siinä, että Suomella on oma perustuslaki ja EU:lla on perussopimukset.

Jari  Vilén /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin tarttua yhteen konventtia koskevaan kysymykseen eli kysymykseen hakijavaltion osallistumisesta tähän toimielimeen. Minusta hallituksella on hyvä kanta, jossa lähdetään siitä, että hakijavaltiot osallistuvat täysipainoisesti tähän toimintaan koko sen prosessin ajan.

Kysyisin pääministeriltä, koska hän on paikalla, viimeaikaisten tietojen perusteella koskien Turkin pääministerin Ecevitin ilmoituksia Kyproksen tilanteesta, onko Suomella syytä harkita kantaansa eräiden hakijavaltioiden tai hakijavaltioiden aseman saaneiden valtioiden kohdalta tilannetta, koska pääministeri Ecevit ilmoitti, että jos Kyproksen laillinen osa liittyy EU:n jäseneksi, Turkki varautuu liittämään pohjoisosan oman valtionsa yhteyteen. Mielestäni tällainen kannanotto vaarantaa kaikki keskeiset perusperiaatteet, mitä EU:ssa on olemassa.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässäkin yhteydessä haluan antaa pääministeri Lipposelle ja hallitukselle tunnustuksen siitä, että EU-asioiden käsittely on niiltä osin avointa, mitä esimerkiksi tulevaisuusselontekoon on kirjattu. Mutta kaikesta huolimatta jää sellainen tunne, onko tässä EU:n tulevaisuuskeskustelussa sellaista riittävää missiota, joka sytyttää toisaalta jäsenmaita ja toisaalta kansalaisia keskusteluun. Jos minä ajattelen ihan Suomen EU-jäsenyyttä, yhteinen missiohan oli se, että saadaan Suomen maatalouspolitiikka EU:n piiriin, ja se kantoi aika pitkälle. Mutta jos ajatellaan nyt jatkoa, onko keskustelua tällaisista uusista alueista? Minä nostan esimerkiksi energian. Jos ajatellaan Euroopan dynaamisuutta, talouden vahvuutta, energiahan on aika merkittävä heikkous Euroopan kannalta. Onko tällä (Puhemies koputtaa) alueella nyt löydettävissä tulevaisuudessa jotain merkittävää uutta?

Kalevi  Olin  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä EU:lla suurempikin missio on kuin maatalous, joka sinänsä on tärkeä. Se päämissio on yksinkertaisesti rauhan olojen ylläpitäminen ja edistäminen, kaupan lisääminen ja ihmisoikeuksien toteuttaminen.

Minusta pääministeri on aivan oikein jälleen kerran puheissaan täälläkin todennut, että perussopimuksia on selkeytettävä. Edustan henkilökohtaisesti sitä ajattelua, että perustuslaki otetaan vähän liian sensitiivisesti Suomessa. Kansainvälisissä vuorovaikutuksissa se tarkoittaa "vahvempien pelisääntöjen sopimista". Toisaalta poliitikot, jos ketkä, tietävät, että politiikkaan kuuluu myöskin eri kuppikunnissa istuminen. Minusta pääministeri on aivan oikein myös kritikoinut suurten maiden kuppikuntaistumista. EU tarvitsee kehittyäkseen juuri myös tervettä kritiikkiä.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kansalaisten suhtautuminen Euroopan unioniin on edelleen monilta osin kriittistä, ja myös laajenemisprosessiin on monia varaumia. Tämän vuoksi mielestäni tarvitaan myös terveen kriittistäkin tarkastelua unionin tulevaisuudesta. Hyvin tärkeänä haasteena koen sen, että ylibyrokratiaa, mitä unionissa kaikilla tasoilla esiintyy, pystyttäisiin konkreettisesti vähentämään, koska sillä on jo kansalaisiinkin nähden hyvin suora kosketuspinta kehittämishankkeissa, maataloudessa mutta myös monissa muissa lainsäädännön yhtenäistämisasioissa. Byrokratian keventäminen ja päätöksenteon siirtäminen lähelle kansalaisia on tärkeä asia.

Toinen on Suomen kannalta nettomaksuosuus, jonka pelätään kasvavan EU:n laajenemisessa. Tässä toivoisi, että Suomen hallitus pitäisi kiinni hyvin tiukasti tavoitteista turvata alue- ja maatalouspolitiikan intressit, nimenomaan Suomen intressit näissä kysymyksissä. (Puhemies koputtaa) Ei kovin hyvältä tunnu, kun ministerit kiertävät maakunnissa ja sanovat, että me menetämme tukea ja tulemme vähentämään. (Puhemies koputtaa) Se on huono perusta kansalaisten hyväksyttävyyteen.

Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Minusta tässä vaiheessa, kun kysymys on nimenomaan valmistautumisesta Laekenin huippukokoukseen ja siellä tehtäviin päätöksiin, seuraavan hallitustenvälisen konferenssin valmistelusta, ei ole tarvetta pitkällemeneviin kannanottoihin unionin tulevaisuudesta. Sen sijaan on varmaankin nyt paikallaan, että jo tässä vaiheessa voidaan nähdä hyvinkin laaja yksituumaisuus siitä, miten Nizzan kokouksessa hyväksytyn esityslistan asioihin otetaan kantaa. Me olemme nyt tietyssä vaiheessa.

Toisaalta meidän tulee tietysti varautua siihen, että tulevaisuuskeskustelu etenee. Siinä on kysymys loppujen lopuksi siitä, vastaavatko unionin rakenteet niitä tarpeita, joita unionilla on, onko unionin päätöksentekojärjestelmä riittävän selkeä. Minä voin vain toivoa, että pidettäisiin avoin mieli eikä lähdettäisi lyömään leimoja ja todella mietittäisiin sitä, mikä on loppujen lopuksi pienen maan etu. Minun käsittääkseni se on kyllä mahdollisimman selkeässä rakenteessa — tästäkin oli aika paljon kysymys juuri Nizzan kokouksessa — selkeässä rakenteessa, jossa kunkin maan ikään kuin paikka on selvä esimerkiksi siinä, mikä on äänimäärä ja millaiset äänestysjärjestelmät ovat. Se on aina turvallisempaa pienelle maalle. Tässä on jonkin verran tällaista kiistelyä profeetan parrasta, mikä nyt tietysti on aivan ymmärrettävää.

Ed. Karjula kysyi siitä, onko unionilla nyt jotain uutta tehtävää. Kyllä me nyt näemme, kun ajatellaan Tampereen huippukokousta, jossa me olimme ikään kuin edelläkävijöinä viemässä eteenpäin yhteistyötä rikollisuuden torjunnassa, huumekaupan torjunnassa, siinä että saamme yhtenäisen linjan suhteessa maahanmuuttoon, että nythän sitä tarvitaan. Siinä on kyllä tehtävää paljon. Tässä näkyy sekin, että unionia voidaan kehittää sen mukaan, millaisiin asioihin joudutaan ottamaan kantaa tai mihin joudutaan sopeutumaan.

Sen vuoksi juuri pitää säilyttää tietty joustavuus. Tässä tapauksessa oikeus- ja sisäasioita voidaan yhteisöllistää. Millä tavalla se tehdään, sitä pitää huolellisesti katsoa myös kansallista lainsäädäntöä vasten. Tässä on selkeä tehtävä. Meille on tullut unionin ulkosuhteissa hyvin paljon asioita. Pohjoinen ulottuvuus on sellainen. Nyt nähdään se, että Pohjois-Eurooppa, mukaan lukien Venäjä, on sittenkin varsin vakaa alue, kun katsotaan maailmaa vähän laajemmin. Eli pohjoinen ulottuvuus tulee tässä entistä ajankohtaisemmaksi.

Energiakysymykset varmasti ovat nyt vielä entistäkin tärkeämpiä. Totta kai siinäkin pitää katsoa sitä, miten me voimme turvata tietyn kansallisen huoltovarmuuden ja sen, että meidän energiahuoltomme ei joudu kansainvälisten yhtiöiden tai muiden maiden etujen heiluteltavaksi. Mutta yhteinen eurooppalainen etu on nyt entistä paremmin nähtävissä, ja siitä on esimerkkinä se, että unionin ja Venäjän välillä on lähdetty energiavuoropuheluun aivan organisoidulla tavalla. Siinä on myöskin suomalaisia asiantuntijoita mukana.

Tällä välin, kun mennään hallitustenväliseen konferenssiin, meillä on tulossa eteen monia tilanteita, joissa me joudumme katsomaan asioita kansallisen edun näkökulmasta. Tässä mainittiin maatalous- ja aluepolitiikka. Kuitenkin siinä täytyy löytää sellainen tasapaino ja yhteiset eurooppalaiset perusteet, joiden mukaan niin maataloustukea kuin aluetukeakin jaetaan, koska jälleen kerran yhteiset selkeät periaatteet ovat aina nimenomaan pienen maan etu.

Uskon, että siinä pärjäämme, että meidän alueemme pärjäävät, ja me tarvitsemme tukea myöskin jatkossa, tarvitsemme yhteistä maatalouspolitiikkaa, ja tämän puolesta toimitaan. Tuskin mikään muu meidän kaltaisemme pitkälle kehittynyt maa pärjäsi yhtä hyvin Berliinin huippukokouksessa kuin Suomi, kun hyväksyttiin maataloustuen periaatteet ja aluetuki. Tämä näkyy siinä, että meidän nettomaksuasemamme on esimerkiksi Ruotsiin verrattuna selkeästi parempi, jos sitä näin mitataan. Emme pidä siitä suurta ääntä vaan olemme tyytyväisiä siitä, että meidän erityiset ongelmamme otettiin huomioon.

On otettu esille Lontoon kokous. Haluan nyt kollega Jaakonsaarelle korostaa sitä, että tämä ei ole puolueasia. (Ed. Jaakonsaari: Demarithan siellä törttöili!) Olen tästä asiasta keskustellut nimenomaan Itävallan liittokanslerin Wolfgang Schüsselin kanssa useaan kertaan, eli me olemme pitäneet yhteyttä keskenämme, ja olen keskustellut Irlannin pääministerin Bertie Ahernin kanssa, (Ed. Jaakonsaari: Eikö niitten demarien kanssa kannattaisi keskustella?) ja me olemme yhteisellä linjalla. (Ed. Jaakonsaari: Blairin kanssa?) Myöskin olen keskustellut Belgian pääministerin Guy Verhofstadtin kanssa. (Ed. Kokkonen: Onko tuloksia?) Kukaan näistä ei ole sosiaalidemokraatti, ja meillä on yhteinen linja. Viimeksi puhuin tästä juuri äsken pääministeri Perssonin kanssa. (Ed. Jaakonsaari: Nyt on oikea! — Naurua)

Suomi ei halua korostaa suurten ja pienten vastakohtaa. Tästähän on kysymys, että me emme sitä niin sanotusti pienten maiden puolelta halua emmekä ole tekemällä tehneet mitään tällaista. Päinvastoin käytännössä unionissa tätä vastakohtaa ei ole ollut, joten sitä ei myöskään pitäisi tämäntapaisilla kokoontumisilla ryhtyä kehittämään. Kyllä meillä on mahdollisuudet viedä omat terveisemme. Minusta on positiivista, että Lontoon kokouksessa korostettiin juuri humanitaarisen avun merkitystä.

En osaa sanoa, mihin pääministeri Ecevit tähtää, mutta sen voi varmaankin todeta, että kysymys on vähintäänkin hätävarjelun liioittelusta, kun tällaisiin lausuntoihin turvaudutaan, eli laajentumisprosessi on vielä kesken ja olemme edelleen tyytyväisiä niihin päätöksiin, joita Turkin osalta voitiin tehdä Helsingin huippukokouksessa.

Mitä tulee yleisesti suhtautumiseen Euroopan unioniin, kriittisyys ei ole kenenkään yksinoikeus. Kyllä me kaikki olemme omalla tavallamme kriittisiä. Kun tuli tietoon, että savolaisveneitä erityisesti mittaillaan Brysselissä, silloin savolainen minussa nosti päätään. Jos on todella niin, että siellä taikka Suomessa on vielä jokin virka sitä varten, että mittaillaan savolaisveneitä, se on juuri sellaista byrokratiaa, jota ehdottomasti vastustamme. (Ed. Ranta: Veneen keikuttamista!) Totta kai on sekä kansalaisten kannalta että valtiollisesta näkökulmasta tarpeen seurata sitä, että ikään kuin tämän avoimen koordinaation kautta ei käytännössä olla lisäämässä byrokratiaa enempää EU:ssa kuin kotimaassa. EU-kriittisyys, arvoisat kollegat, on todella tarpeen.

Vielä lopuksi, kun ed. Kekkonen otti esille sen tavan, jolla unionia kehitetään, minun käsittääkseni kysymys on siitä, että tarvitaan kokonaisvaltaisempaa näkemystä unionista ja sen tulevaisuudesta, ettei ikään kuin eri sektoreiden kautta ja tällä tavalla pala palalta ratkaisuja tekemällä jouduta johonkin sellaiseen, mitä kenties ei haluta. Kyllä minusta siinä mielessä nyt, kun Laekenin kokouksen on määrä käynnistää avoin keskustelu Euroopan tulevaisuudesta, käytetään se mahdollisuus hyväksi myös täällä Suomessa.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Savolaisveneitä epäiltiin sen takia, kun niissä laidat ovat niin matalalla, mutta toisaaltahan niissä sitten kokka on sitä korkeammalla.

Tässä keskustelussa ed. Vistbacka erityisesti esitti todella EU-kriittisiä kantoja, ja kun niihin pitää kiinnittää erityistä huomiota yleisen toivomuksen mukaan, yhtä kohtaa erityisesti kommentoisin. Hän totesi, että kun Suomi on aina ollut enemmistössä, se olisi Suomen EU-politiikan heikkouden osoitus ja vielä enemmän se, ettei ole koskaan käytetty niin sanottua hätäjarrua. Päinvastoinhan, jos hiukankin mietitään päätöksenteon dynamiikkaa, sehän osoittaa, että me olemme pystyneet saattamaan näkemyksemme enemmistökompromisseihin sisään, että olemme voineet ne hyväksyä. Jos me olisimme olleet vähemmistössä, niin me olisimme hävinneet jatkuvasti näitä päätöksiä. Emme ole joutuneet turvautumaan myöskään näihin hätäjarruihin.

Ed. Korkeaoja ja Olin keskustelivat tästä perustuslaki-termistä. Olen aikaisemminkin suositellut sitä, että perustuslakisopimus olisi oikeampi, koska kaikki tahot varmasti tähtäävät siihen, että jos tällaiseen perussopimusten eriyttämiseen päädytään, niin se muoto olisi kuitenkin valtioidenvälinen sopimus, ja silloin on oikeampaa puhua perustuslakisopimuksesta eikä EU:n perustuslaista. Se voisi sinänsä olla selkeää, että on eriytetty perustuslakiluonteiset asiat perussopimuksesta omaksi sopimuskokonaisuudekseen irti näistä pienemmistä, yksityiskohtaisemmista säännöksistä.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ymmärrän erittäin hyvin sen, että ei joka asiassa voi olla vastaan ja äänestää vastaan, mutta tarkoitin lähinnä sitä, että kyllä sinä aikana, kun me EU:ssa olemme olleet, monia sellaisia päätöksiä on jouduttu tekemään, jotka ovat kohdelleet aika kaltoin suomalaisia, ja koska tämä oli lähetekeskustelu nimenomaan valiokuntakäsittelyä varten EU:n tulevaisuudesta, niin omassa puheenvuorossanihan esitin hartaan toivomukseni siitä, että mahdollisesti sitten kun tulee sellaisia tärkeitä asioita, turkistarhauksen otin esimerkkinä, voitaisiin käyttää tätä Luxemburgin kompromissimahdollisuutta.

Arvoisa puhemies! Toistan vielä sen, että ymmärrän sen, että joka asiassa ei voi olla vastaan, pienissä asioissa jne., mutta kun on kysymys merkittävästä kansallisesta asiasta, niin silloin täytyy uskaltaa olla toista mieltä.

Ed. Huotari merkitään läsnä olevaksi.

Matti  Vanhanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Koskisen tapa lähestyä sopimusta tai asiakirjan nimikkeen määrittämistä on sellainen, johon voi helposti yhtyä.

Pyysin vastauspuheenvuoron ed. Rannan omaan aikaisemmin käyttämääni alkuperäiseen puheenvuorooni viitanneeseen puheenvuoroon, jossa hän viittasi tähän unionin sosiaaliseen ulottuvuuteen ja sen kehittämiseen. Jos haetaan joitakin aiheita, joita suomalaisessa keskustelussa ei ole ehkä käyty tarpeeksi syvästi lävitse tulevaisuuden osalta, niin se liittyy todennäköisesti tähän sosiaaliseen ulottuvuuden kehittämiseen.

Me emme ole käyneet kansallista keskustelua siitä, kuinka pitkälle, millä eri politiikan lohkoilla tarvitaan miniminormeja, yhteistä sääntelyä, ja luulen, että tässä keskustelussa vastapainona on juuri kysymys siitä, millä tavalla 500 miljoonan asukkaan unioniksi muuttuva talousalue voi säilyttää myös sellaisen sisäisen dynamiikan, jossa on myös tarvittavaa erilaisuutta, jossa sosiaaliset järjestelmät vähän poikkeavilla piirteillään kilpailevat, (Puhemies koputtaa) sillä meillä on kaikilla erilainen tapa järjestää julkiset palvelut, sosiaaliturva jne. (Puhemies koputtaa) Itse korostan tämän erilaisuuden säilyttämisen arvoa.

Kalevi  Olin  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta oikeusministeri Koskisen pohdiskelu tästä sopimusperusteisesta asetelmasta perusoikeudet, perussopimus, perustuslakisopimus, on — tässä nyt on henkilökohtainen mielipiteeni — todennäköisesti se tie, jolla tulevaisuudessa edetään, koska toisaalta ne asiat ovat kuitenkin yleisesti hyväksyttyjä ja vahvasti hyväksyttyjä, joiden ympärille unioni on perustettu, ja silloin voidaan myöskin keskustella tulevaisuudessa vielä selkeämmin näistä. Mitä selkeämmin ja ymmärrettävämmin keskustellaan, sitä paremmin myös muut kuin poliitikot ymmärtävät asioita ja myös kansalaiset voivat sitoutua tähän tärkeään projektiin.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vanhanen peräänkuulutti samaa kuin minäkin omassa ryhmäpuheenvuorossani: keskustelua siitä, mikä on meidän kansallinen näkemyksemme näistä niin sanotuista harmaista, pehmeistä vyöhykkeistä. Katsoisin, että se on aika lailla asia, joka olisi juuri meidän eduskunnan omissa käsissä, siis keskustelun organisointi siitä. Mutta kovasti arvostaisin, jos alan kokeneet ministerit osallistuisivat myös siihen, koska he ovat käyneet niissä kokouksissa, tarkoitan siis työministeriä, sosiaali- ja terveysministereitä ja opetusministeriä. Kahdenkeskisissä keskusteluissa olen tullut siihen käsitykseen, että heillä on hyvin valistuneita näkemyksiä siitä, miltä osin on järkevää tehdä minimidirektiivejä, miltä osin keskustella, ja taas sitten siitä, miltä osin olisi selvästi betonoitava nykyistä tarkemmin se, mikä kuuluu puhtaasti jäsenvaltioille. Mutta me voimme sen kyllä täältä eduskunnasta käsin hyvin paljon järjestää.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nostin esiin myös itse vasemmiston ryhmäpuheenvuorossa nimenomaan tämän sosiaalisen ulottuvuuden. Siinä korostimme nimenomaan vähimmäistasojen määrittelyä. On todella tärkeää käydä sitä keskustelua, onko näissä asioissa otettava jonkin näköistä unioniulottuvuutta. Mehän eduskunnassa suuressa valiokunnassa käymme esimerkiksi urheiluministerin johdolla dopingasioista innokkaasti keskustelua tai opetussektorista ja sosiaali- ja terveyssektorista. Tämä on asia, joka myös kansalaisia erittäin paljon kiinnostaa ja puhuttaa.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta täältä nousee ehkä yksi semmoinen ulottuvuus, jos ajatellaan eduskunnan osallistumista, suuren valiokunnan lisäksi erityisvaliokuntien osallistumista. Jos ajatellaan avointa koordinaatiota esimerkiksi työllisyyspolitiikan osalta, niin nyt ehkä se on siinä muodossa, että se tuo tarpeetontakin byrokratiaa. Jos tätä keskustelua jatketaan ja halutaan jalostaa sillä tavalla, että myös erikoisvaliokunnat pääsevät antamaan aktiivista panosta, tukemaan todella suurta valiokuntaa, niin tässä meillä on vielä tehtävää.

Outi  Ojala  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aion kyllä omassa varsinaisessa puheenvuorossani palata tähän sosiaaliseen ulottuvuuteen ja myöskin avoimen koordinaation menettelyyn, mutta minusta olisi myöskin tavattoman tärkeää, että hallitus yhdessä eduskunnan kanssa voisi miettiä jatkokeskustelua siihen suuntaan, että voisimme teemoittaa tiettyjä aiheita, jolloin kyseiset ministerit voisivat myöskin olla paikalla täällä keskustelussa, koska kuten sanoin aikaisemmin, näyttää siltä, että kansalaisilla on suuria odotuksia, mutta kansalaisilla ei välttämättä ole tietoa siitä, mikä on EU:n päätöksentekovalta tietyissä asioissa, onko sitä vai eikö ole. Joskus tuntuu, että mekin täällä sekoitamme sen niin, että odotamme EU:lta päätöksentekoa sellaisissa asioissa, joissa emme ole kuitenkaan luovuttaneet toimivaltaa EU:lle.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Kun Suomi oli liittymässä Euroopan unioniin, silloin Euroopan unionin yksi tärkeimpiä tehtäviä, kuten alusta lähtien, oli se, että sen piti parantaa omaa kilpailuasemaansa Japaniin Aasiassa ja Yhdysvaltoihin Amerikassa nähden. Nyt tilanne on täysin toinen. Japani on tullut taloudellisesti alas, ja samaten voidaan sanoa Yhdysvalloista. Toisin sanoen Euroopan unionille merkittävimpänä talousalueena maailmassa on tullut tavattoman suuri taloudellinen vastuu, mutta monessa asiassa myös henkinen vastuu siitä, millä tavoin maailmaa tullaan viemään eteenpäin.

Laajimmillaan nyt Euroopan unionissa tulee olemaan yli 500 miljoonaa asukasta, ja sen pinta-ala tulee yli 30 prosenttia suuremmaksi. Sen bruttokansantuote tulee olemaan kuitenkin määrältään vain noin 5 prosenttia suurempi kuin nykyisin ja asukasluku noin 30 prosenttia suurempi kuin tällä hetkellä, eli runsaat 100 miljoonaa asukasta tulee lisää. Asukasta kohti laskettu bruttokansantuote alenee lähes 20 prosenttia. Toisin sanoen tullaan juuri siihen tilanteeseen, että tuloerot tulevat olemaan verrattain suuret, niin että rikkaimmilla alueilla tulotaso on 177 prosenttia suurempi kuin EU:n keskiarvo ja köyhimmillä alueilla vain noin 30 prosenttia EU:n keskiarvosta. Tämä on komission tekemä selvitys tilanteesta.

Uusissa hakijamaissa, sen verran kuin niissä olen itse käynyt, uskotaan tavattomasti, että Euroopan unioni tulee ratkaisemaan heidän ongelmiaan yksi toisensa jälkeen. Se että näin ei tulekaan tapahtumaan vaan käy kuten Suomellekin, että täytyisi itse ratkaista ongelmat, tulee varmasti olemaan monille pettymys, mutta aivan kuten Suomellekin, Euroopan unioni tulee näille maille olemaan erittäin terveellinen haaste. Voisi vain kuvitella, mitä Suomessa tehtäisiin tällä hetkellä, jos Euroopan unioniin ei olisi liitytty, mistä täällä puhuttaisiin, yhtenä esimerkkinä vaikkapa Suomen eduskunta.

Suomihan on pärjännyt Euroopan unionissa suhteellisen hyvin. EU-asioiden käsittely, joka on suurivaliokuntakeskeinen, on yksi tehokkaimpia. Aikoinaan kun tätä mallia etsittiin, lähinnä Tanskasta löydettiin nykyinen järjestelmä, ja se on osoittautunut muihin EU-maihin verrattuna yhdeksi tehokkaimmista. Itse sanomme monesti, että se on tehokkain, mutta jossain tässä rajamailla joka tapauksessa liikutaan.

EU on tuonut myös ongelmia, mutta nämä monet ongelmat olisi joka tapauksessa, vaikka Euroopan unioniin ei olisi liitytty, pitänyt ratkaista jollakin tavoin. Mikä mielestäni ei ole onnistunut Euroopan unionissa, yhtenä esimerkkinä, on se, että eurosta ei ainakaan tähän mennessä ole tullut niin vahvaa valuuttaa maailmassa kuin vielä muutama vuosi sitten otaksuttiin, vaan se on nyt kellunut selvästi vieläkin USA:n dollarin varjossa.

Mitä Euroopan unionin organisaation kehittämiseen tulee, pääministeri piti tärkeänä muiden asioiden ohella sitä, että Euroopan unionissa pitäisi keskustella myös kansalaisten näkökulmasta. Itse lähtisin siitä, että Euroopan unioni on nimenomaan kansalaisia varten. Se on kansalaisia varten perustettu ihan samalla tavoin kuin Suomen valtiokin. Eihän hallinto ole itsetarkoitus vaan se, että se toimii kansalaisten parhaaksi, on itsetarkoitus. Tässä asiassahan Euroopan unioni ei ole onnistunut. Se ei ole saanut kansalaisten ymmärtämystä ja tukea sillä tavoin taakseen kuin olisi odottanut, vaan Euroopan unioni koetaan epämääräisenä, etäisenä ja byrokraattisena. Muistan hyvin, kun tanskalaiset aikoinaan sanoivat, että kun tulette EU:n jäseneksi, tulette huomaamaan, miten se puuttuu kaikkiin pikkuasioihinkin, ja teidän suhtautumisenne siihen tulee muuttumaan. Olemme tämän kyllä huomanneet ihan suhteellisen puhtaitten ja yleensä puhtaitten järviemme uimakelpoisuudesta lähtien, miten Euroopan unioni osaa kiinnittää olennaisiin asioihin huomiota.

Mikä sitten on Euroopan unionin tulevaisuus? Siinä ihan tavalliset asiat tulevat olemaan ne, joita Euroopan kansalainen kysyy. Asuu hän missä maassa tahansa, puhuu hän mitä kieltä tahansa, tunnustaa hän mitä uskontoa tahansa, niin toimeentulo, johon liittyvät työ ja koulutus, ja toimeentulona palkka, yrittäjätulo, eläke tai sosiaalietuudet, ne ovat niitä lähtökohtia, joista käsin Euroopan kansalainen ajattelee. Tämä on se, mitä he odottavat myös poliittisilta päättäjiltä, toimikoot he missä roolissa tahansa.

Hyvin tärkeää on myös kulttuuri ja urheilu. Yhtenä esimerkkinä voidaan sanoa, että elokuvien, joiden merkitys Wto-neuvotteluissa on erittäin merkittävä tekijänoikeuksien osalta, lipputuloista suurin piirtein 80 prosenttia menee edelleen Yhdysvalloille. Eurooppa ei ole pystynyt vastaamaan elokuvatuotannossa Yhdysvaltojen valta-asemaan ja niillä puheenvuoroilla, mitä olen esimerkiksi suuressa valiokunnassa kuullut, ei kovin nopeasti tule kyllä pärjäämäänkään. Onneksi suomalainen elokuva on tässä suhteessa menestynyt ja myös musiikki ja yleensä kulttuuri.

Huomasin hyvin Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Kööpenhaminassa, että kun pääministeri esitellessään hyvin tärkeitä asioita ja ottaessaan niihin kantaa puheessaan toi esille myös jalkapallon, niin kaikkien ihmisten ilmeet muuttuivat todella, ihan kuin se olisi ollut kaikkein tärkein asia. Toisin sanoen jalkapallo yhtenä urheilun tärkeistä asioista, ja Euroopassa nimenomaan urheilu on yksi tärkeimmistä asioista, oli sellainen, joka sai pohjoismaalaisetkin ihmettelemään, mitähän se Suomen pääministeri oikein puhuu. Hän puhui kuitenkin "vain" jalkapallosta, mutta tämä osoittaa sen, mikä on maakuntien identiteetin merkitys Euroopassa silloin, kun se ymmärretään siitä, voisi sanoa, osittain suomalaisille ongelmana olevasta tiukkapipoisuudesta, että elämä on paljon muutakin kuin pelkästään päätöksiä ja kokouksia, se on myös kulttuuria ja urheilua. (Ed. Kekkonen: Onko Bosman tärkein eurooppalainen?) Mutta hajanaisuus, mikä Euroopassa on, näkyy tietysti Yhdysvaltoihin nähden, jossa on sama kieli ja valuutta. Se että tulee euro, yhteinen raha, meille ensi vuoden alusta Emu-maissa, on tietysti asia, joka helpottaa tätä tilannetta, mutta ei kuitenkaan ratkaise.

Arvoisa puhemies! Kun olen seurannut sitä tapaa, millä Yhdysvallat on terrorisminvastaista linjaansa vienyt eteenpäin ja tehnyt aina uusia ja uusia rahoitusratkaisuja, on kieltämättä tullut mieleen, kuka laskee, paljonko menot ovat tällä hetkellä yhteensä. Kuinka paljon terrorisminvastaiseen toimintaan on tällä hetkellä pantu rahaa? Ja vielä olennaisempi kysymys: Kuka tämän loppujen lopuksi maksaa? Minä luulen, että maksumiehiä ollaan nyt etsimässä.

Tietämättä yhtään, mistä Lontoossa on keskusteltu, luulen, että nämä henkilöt ovat myös jossain määrin ainakin pohtineet tätä kysymystä, kuka tämän lystin maksaa — tai ei tämä mikään lysti ole; se on vain suomalainen sanonta. Tämä on erittäin olennainen kysymys. Ecofinin tiukkaotteiset rahaihmiset eivät tähän asiaan ole kiinnittäneet valtiovarainministereitten kokouksessa mielestäni lainkaan huomiota, vaan näissä huippukokouksissa on hyväksytty ne toimenpiteet, joita Yhdysvallat on viitoittanut, eikä ole mietitty sitä, millä tavoin lasku tullaan maksamaan. Pankkikriisin kokemuksilla täytyy sanoa, että aina jollekin jää mustapekka käteen. Tämä on nyt asia, jota kyllä Suomessakin kannattaa tästäkin näkökulmasta pohtia.

Kun tällaisia tulevaisuuskeskusteluja käydään ja organisaatioita uudistetaan, aina silloin kysytään myös sitä, onko tämä oikea hetki tehdä tällainen uudistus. Nyt voisi tietysti myös kysyä, onko tässä maailmantilanteessa tämä nyt oikea hetki vetää objektiivisesti ja kylmän harkinnan perusteella johtopäätöksiä siitä, minkälaisen organisaation Eurooppa tulee luomaan, vai onko se luomassa organisaatiota tämän hetken tilannetta varten. Tällainen vaarahan on aina olemassa. Kun Suomessakin on uudistettu valtiosääntöä, perustuslakia, on aina käyty keskustelu siitä, onko tämä oikea hetki, ja on pitänyt varoa sitä, ettei missään tapauksessa tehdä perustuslakia niitä henkilöitä silmälläpitäen, jotka nyt ovat vallassa tai saattavat tulla valtaan, jos perustuslaki toteutetaan näin ja näin. Tämän tyyppinen vaara on tässäkin olemassa, ja se on tässä keskustelussa ja asioitten valmistelussa otettava huomioon.

Arvoisa puhemies! Toteaisin ihan lopuksi sen, että keskustelu Euroopan tulevaisuudesta on vasta alkanut. Konventti, joka nyt on tulossa uudeksi suomalaiseksi sanaksi, ei toisaalta kuitenkaan ole mikään uusi sana, koska opiskeluajoilta muistan, että konventti oli erittäin miellyttävä sana. (Ed. Kokkonen: Kouluajoilta jo! Kansakoulussa oli konventti!) Se oli sellainen asia, johon haluttiin osallistua ja jossa haluttiin olla loppuun asti.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Skinnari meni puheenvuoronsa alussa aivan tähän lähitulevaisuuteen, euron käyttöönottoon ja Euroopan keskuspankin asemaan. Haluaisin tässä yhteydessä todeta, että me olemme todella saamassa lähiaikoina ensimmäisen konkreettisen osoituksen Euroopan yhtenäisyydestä. Tosin kolme EU-maata on tämän ulkopuolella.

Mutta, puhemies, tässä yhteydessä halusin myös kiinnittää samaan asiaan huomiota kuin ed. Skinnari, nimittäin Euroopan keskuspankin rooliin ja euron arvoon. Kun olen täällä käyttänyt kriittisiä puheenvuoroja Euroopan keskuspankista, jotkut ovat tulleet puolustamaan pääjohtajaa ja Euroopan keskuspankin roolia. Haluan vain, puhemies, todeta sen, että tällä hetkellä arvostelu Euroopan keskuspankkia kohtaan, sen rahapolitiikkaa kohtaan, on voimakasta. Tällä viikolla ratkeaa esimerkiksi se, mitä tapahtuu Amerikan koroille, mitä tapahtuu Euroopan koroille. (Ed. Kekkonen: Ne ovat laskeneet koko ajan!) Kyllä, ed. Kekkonen, ilmeisesti tällä viikolla lasketaan molempia korkoja, mutta, puhemies, tänään on ilmeisesti yhdeksäs kerta, (Puhemies koputtaa) kun Amerikan keskuspankki laskee korkoaan. Euroopan keskuspankki on laskenut vain kaksi kertaa korkojaan.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionihan koostuu monesta kansasta, kielestä ja uskonnosta. Silti voidaan sanoa, että Euroopan unioni ei ole missään mielessä keinotekoinen liitto, ei siis sellainen liitto, joka yhdistäisi yhteensopimattomia kansoja. Päinvastoin Euroopan unionin historia osoittaa, miten läntisen Euroopan kansat ovat voineet menestyksellisesti ja toisiaan hyödyttäen olla vuosikymmenet yhteistyössä, joskin tiedämme, että on ollut huonojakin aikoja, jolloin on sodittu keskenään. Mutta nyt on pitkä yhteistyön kausi takana ja edessä, toivottavasti, ja kuten tiedämme, yhä useammat Euroopan maat ovat pyrkimässä unionin jäseneksi, eli unionilla on vetovoimaa.

Olisi väärin kuvitella, että yhteisyyden löytäminen ja säilyttäminen edellyttäisi aina yhteistä kieltä, uskontoa ja pitkää historiaa, vaikka sellaiset seikat varmasti edistävät yhteenkuuluvuutta. Mehän toisaalta tiedämme, että pohjoismaisen yhteistyön vahvuus on yhteinen historia, voi sanoa, yhteinen kieli ja hyvin pitkälle myöskin yhteinen kulttuuri.

EU:n menestyksen salaisuus on epäilemättä se, että me päätämme yhteisesti EU-tasolla niistä asioista, jotka ovat välttämättömiä, mutta jäsenmaissa niistä asioista, jotka sinne paremmin sopivat tai ovat ainakin sopineet tähän asti. Tätä kehittyvää työnjakoa ei tule sen enempää jäykistää kuitenkaan paikalleen, mutta ei myöskään yrittää väkisin muuttaa liittovaltion suuntaan, ei siis ilman kansalaisten tukea tai myötävaikutusta, eli tämä on se olennainen asia.

Olisin halunnut hieman palata siihen, mitä aikaisemmin vastauspuheenvuorossani esitin. Toistuvasti törmäämme siihen kansalaismielipiteeseen, että Euroopan unioni on kaukainen; se ei vastaa niihin odotuksiin, joita on; on byrokratiaa; eikä unioni tuo ratkaisuja kansalaisten arjessa oleviin ongelmiin, koskivatpa ne sitten työllisyyttä tai sosiaalisia ongelmia, ympäristökysymyksiä tai vastaavia. Silloin me tietysti joudumme vastaamaan kansalaisille, että me olemme halunneet sellaisen unionin, jossa näistä asioista päättäminen on haluttu säilyttää kansallisella tasolla, mutta samanaikaisesti joudumme tunnustamaan myös sen, että tapahtuu kuitenkin kaiken aikaa harmonisointia tai lähentymistä, ja se tapahtuu nyt niin sanotun avoimen koordinaation nimissä.

Silloin tietysti pitää uskaltaa myös keskustella siitä, kuinka haluamme tulevaisuudessa olevan, haluammeko, kuten ed. Syvärinen vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa totesi, minimitason sosiaalisia säännöksiä, ympäristösäännöksiä ja muita siten, että kansallisella tasolla voidaan ylläpitää parempia. Mutta emme voi laittaa päätä pensaaseen ajattelemalla, että mitään ei tapahtuisi, että EU ei päättäisi näistä asioista eikä tapahtuisi myöskään mitään harmonisaatiota, koska on aivan selvää, että esimerkiksi, jos ajatellaan vaikkapa Portugalia tai monia muita maita, jotka tietyissä sosiaalisissa kysymyksissä olivat aikaisemmin meitä jäljessä, totta kai kansalaiset haluavat sielläkin parempaa sosiaaliturvaa, parempaa ympäristöpolitiikkaa, parempaa työllisyyttä jne. Niinhän me kaikki haluamme. Se on aivan luontevaa. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän, heillä on tietoa enemmän, he voivat vertailla keskenään, millainen on käytäntö eri maissa, ja näin ollen lähentyminen tapahtuu tavalla taikka toisella.

Sitten on syytä myös keskustella siitä, mikä avoimen koordinaation malli on, lisääkö se byrokratiaa ja miten kansallisesti voidaan siihen vaikuttaa. Otan nyt esimerkiksi vaikka kaksi tällä hetkellä käytössä olevaa selvää mallia. Ensimmäinenhän on työllisyys, kansalliset työllisyysohjelmat ja yhteiset työllisyystavoitteet Eurooppa-tasolla, ja toisaalta on köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiset toimet. Tässä täytyy tunnustaa se, että eduskuntahan on ollut näiden asioiden osalta valmistelun ulkopuolella. Asiat on tuotu itse asiassa eduskuntaan siinä vaiheessa, kun hallitus on jo omat vastauksensa ja omat esityksensä valmistellut ja lähettänytkin monesti Brysseliin, ja sitten kansallisesti niistä on voitu käydä keskustelua. Mutta se, että olisi riittävän varhaisessa vaiheessa voitu keskustella ja vaikuttaa sisältöön, ei ole ainakaan toistaiseksi vielä tyydyttävällä tavalla toiminut.

Itse kuulun niihin, jotka näkevät, että pitää olla vähimmäistaso, minimisäädökset sosiaaliturvan ja ympäristökysymysten osalta ja eräissä muissa asioissa ovat välttämättömiä. Itse asiassa paine tähän tulee kansalaisjärjestöiltä. Muistamme aivan hyvin ajalta ennen Amsterdamin huippukokousta ja sen jälkeenkin myös perusoikeusuudistusvaiheen aikana, että nimenomaan eurooppalaiset kansalaisjärjestöt, joihin voidaan lukea ammattiyhdistysliike ja monet muut, ovat hyvin aktiivisia toimijoita. Muun muassa eurooppalainen köyhyysverkosto on hyvin aktiivisesti yhteydessä. Erilaiset vammaisjärjestöt jne. toimivat ja ovat tällä tavoin myöskin lobbaamassa, jos näin sanotaan, asioita eteenpäin.

Toivon kovasti, että täällä eduskunnassa myös nyt Laekenin jälkeen käynnistyvän prosessin aikana voitaisiin käydä todellakin perusteellisia keskusteluja näistä asioista sektorikohtaisesti tai useasta sektorista yhtä aikaa ja pohtia sitä, millaista eurooppalaista tulevaisuutta me näissä asioissa haluamme, olivatpa ne alun perin asialistalla tai eivät. Sitä keskustelua tuskin Euroopassakaan voidaan välttää.

Arvoisa puhemies! Totesin, että tähän asti yksi EU:n menestyksen salaisuuksia on ollut juuri se, että on ollut tämä malli, jossa Eurooppa-tasolla päätetään tietyistä asioista ja tietyt asiat on jätetty kansalliselle tasolle. Se on ollut yksi tähänastinen menestystekijä. Toinen on varmasti ollut se, että kyllähän jäsenmaat ovat myöskin hyötyneet unionin olemassaolosta aivan konkreettisesti ja taloudellisesti, toiset tietenkin enemmän kuin toiset, mutta sisämarkkinat ovat kaikille tärkeä asia.

Talouden maailmanlaajuistuminen on merkinnyt kansallisvaltioiden päätöksentekomahdollisuuden kaventumista. Sen varmasti voimme kaikki tunnustaa. Jättiläismäisten kansainvälisten ja monikansallisten yritysten vallan kasvu on kaventanut kansalaisten ja kansallisen demokratian vaikutusmahdollisuuksia. Sekin on myönnettävä. Vasemmistoliiton mielestä kadonnutta päätösvaltaa on pyrittävä saamaan takaisin ylikansallisella tasolla. Suomen kohdalla tämä lähinnä juuri tarkoittaa Euroopan union tasoa.

Kysymys on demokratian ja markkinoiden välisestä suhteesta. Vielä nyt voi kuulostaa utopistiselta ajatus ylikansallisesta demokratiasta, mutta vaatimus siitä on yhtä polttava kuin oli vaatimus kansallisesta demokratiasta sata vuotta sitten. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus avasi aikoinaan tien kansalliseen demokratiaan ja antoi mahdollisuuden luoda kansallisella tasolla demokratian avulla pelisäännöt talouden toiminnalle. Nyt näitä pelisääntöjä on asetettava Euroopan unionin tasolla.

Kamppailua pelisääntöjen sisällöstä käydään sikäli kansallisella tasolla, että kansalliset hallituksethan ovat edustettuina unionin neuvostossa, mutta myöskin Euroopan parlamentin vaaleissa. Kysymys ei kuitenkaan ole vain valtiollisesta osallistumisesta, vaan ylikansallisen demokratian rinnalla tarvitaan myös kansalaisjärjestöjen yhteistyötä yli EU:n sisäisten rajojen. Kamppailuun pelisääntöjen sisällöstä tarvitaan niin ympäristöjärjestöjä kuin ay-liikettäkin, mutta siihen tarvitaan myös eri väestöryhmiä edustavia järjestöjä, siis koko kansalaisliikkeiden kirjoa.

Arvoisa puhemies! Taisi olla ed. Vistbacka, joka puheenvuorossaan nosti esille Nizzan kokouksen ja muistutti suurten jyräävästä tyylistä, ja keskustelussakin tätä asiaa sitten sivuttiin. Kun Suomi ja Ruotsi liittyivät Euroopan unioniin, mehän varoimme hyvin vahvasti muodostamasta minkäänlaista blokkia Euroopan unionin sisälle. Pelättiin päinvastoin, että se saattaisi haitata meidän tavoitteidemme läpimenoa. Nyt kuitenkin pohjoismaiset pääministerit, kolmen maan pääministerit, ovat selvästi ilmaisseet halunsa tiivistää yhteistyötä Eurooppa-asioiden käsittelyssä. Minusta tätä on tervehdittävä tyydytyksellä. Minusta se osoittaa kouriintuntuvasti sen, että meillä kolmella Pohjoismaalla ei ole ainoastaan paljon yhteistä vaan myös selvästi halu toimia yhdessä. Uskon, että kun Euroopan unioni laajenee kattamaan myös Baltian maat ja Puolan, on aivan selvää, että tietyissä kysymyksissä, ei kaikissa eikä automaattisesti, mutta tietyissä kysymyksissä Itämeri tulee olemaan yhdistävä tekijä. Itämeren rannalla olevien maiden yhteiset intressit varmasti on myöskin syytä ottaa huomioon, kun Euroopan unionin asioita käsitellään. Tarkoitan tietysti tässä myöskin Saksaa siltä osin, että Saksa on keskeisesti myöskin Itämeren valtio ja Itämeri-neuvostossa mukana.

Jos ajatellaan pohjoisen ulottuvuuden ohjelman konkreettista toteutumista, vaikka se onkin Euroopan unionin ohjelma, on aivan selvää, että myös Itämeren rannalla olevilla jäsenvaltioilla on erityinen intressi ajaa sitä lävitse. Pohjoismaiden neuvostossakin on viime viikolla todettu, että pohjoismaiset parlamentaarikot haluavat olla vahvasti ajamassa eteenpäin konkreettisia hankkeita pohjoisen ulottuvuuden osalta. Tässä suhteessa en näe mitään ristiriitaa siinä, että kyseessä ovat Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden ohjelma ja pohjoismaiset intressit.

Jari Vilén /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Uskallan kuitenkin tälle joukolle aloittaa puheeni toteamalla, että Euroopan unionin tulevaisuuskeskustelu on minusta innostava ja kiinnostava asia. Me kaikki varmaankin toivomme EU:n tulevaisuudelta hyvää ja kaunista tai ainakin parempaa ja enemmän meille kaikille. Tosin EU:ta on syytetty liiasta byrokraattisuudesta, tehottomuudesta, salailusta, epäjohdonmukaisuudesta ja demokratiavajeesta. Jos näin on, ei siis ihme, että kansalaiset tuntevat EU:n kovin etäiseksi.

Kuitenkin syyskuun 11. päivän tapahtumat osoittavat, kuinka odottamatta ja yhtäkkiä maailmamme voi muuttua. Kukaan meistä ei pysty varmuudella ennustamaan tulevaisuutta. Niinpä EU:stakin tulee mielestäni kehittää sellainen yhteisö, joka toimii niissä olosuhteissa, joihin me olemme osanneet varautua, mutta kykenee toimimaan myös olosuhteissa, jotka ovat odottamattomia ja ennalta arvaamattomia. Syyskuun ikävät tapahtumat osoittavat ainakin sen, miten tärkeätä ja ajankohtaista on ponnistella entistä laajemman ja yhtenäisemmän unionin eteen.

Nizzan huippukokouksen antaman tulevaisuusjulistuksen lista niistä teemoista, joita tulevaisuudessa EU:ssa olisi käsiteltävä, on vain ohjeellinen. Nämä neljä teemaa: toimivallan jako, perusoikeusasiakirja, perussopimusten yksinkertaistaminen ja kansanedustuslaitosten asema, tulee käsitellä mielestäni laajasti tulkiten, jolloin voidaan käsitellä niin unionin toiminnan tehokkuuden ja vastuullisuuden kannalta tärkeää neuvoston, komission ja parlamentin tehtäväjaon selkeyttämistä kuin myös päätöksenteon tehostamista lisäämällä yhteispäätösmenettelyn käyttöä ja yksinkertaistamalla itse menettelyä.

EU:n tulevaisuuskeskustelun ensisijaisena lähtökohtana pitääkin minusta olla unionin kehittäminen kansalaisia, ihmisiä, varten. Sen lisäksi tavoitteena pitää olla EU:n rakenteiden ja toimintatapojen yksinkertaistaminen, tehokkaasti toimiva ja mahdollisimman avoin unioni ja myös EU:n päätöksenteon demokraattisuuden vahvistaminen. Uskon tämän toteutuvan parhaiten unionissa, jonka päätöksenteko perustuu yhteisiin ja tasavertaisiin pelisääntöihin, jonka toimivalta on selkeästi määritelty ja joka keskittyy vain niihin asioihin, joiden hoitamisessa yhteisötasolla EU-maat ja niiden kansalaiset parhaiten hyötyvät.

Yhteisten pelisääntöjen ja unionin toimivallan entistä selkeämmäksi määrittelemiseksi unioni tarvitsee nykyistä selvemmän ja selkeämmän perussopimuksen. Unionin toimintaa ohjaavat yleiset periaatteet ja tavoitteet, unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivaltajakoa sekä toimielinten välisiä valtasuhteita koskevat määräykset pitäisikin mielestäni koota yhdeksi perussopimukseksi. Muut, esimerkiksi toimivaltaa koskevat, säädökset voitaisiin sitten kirjata erillisiin pöytäkirjoihin niiden suuntaviivojen mukaisesti, mitä muun muassa Firenzen yliopiston Eurooppa-instituutti on tutkimuksissaan hahmotellut.

Perussopimusten yksinkertaistamiseen sisältyy myös mahdollisuus unionin perustuslaillistamisesta. Riippumatta siitä, millä nimellä tätä asiakirjaa kutsutaan — kuten olemme tässä jo debatoineet: perustuslaki, perustuslaillinen sopimus vai perustuslakisopimus — olennaista mielestäni on se, kenellä on valta muuttaa sitä. (Ed. Korkeaoja: Se on olennaista!) Minusta hallituksemme kanta, jonka mukaan perussopimuksen keskeisimpien, perustavaa laatua olevien määräysten muuttamisesta on jatkossakin edelleen päätettävä jäsenvaltioiden välisellä sopimuksella, on perusteltu ja hyvä. (Ed. Korkeaoja: Juuri siksi se ei olekaan perustuslaki!) — Me voimme käydä debattia siitä nimestä. — Tämä ei estä delegoimasta päätösvaltaa jostakin vähemmän keskeisestä kysymyksestä tai toimivallan tarkennuksista esimerkiksi asianomaisille ministerineuvostoille tai Eurooppa-neuvostolle.

Kuten kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa todettiin, Euroopan unionin demokraattinen legitimiteetti nojaa kahteen parlamentaariseen järjestelmään: Euroopan parlamenttiin ja kansallisiin parlamentteihin. Euroopan parlamentti sai Amsterdamin ja myös Nizzan sopimusmuutoksilla vahvan aseman suhteessa komissioon ja neuvostoon. Tämän ohella demokratiavajetta voitaisiinkin vähentää parantamalla jäsenvaltioiden omien kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuuksia siihen, mitä unioni tekee, ja toisaalta myös siihen, mitä unionin tulisi jättää tekemättä. Tosin tässä varmaan suurimmaksi ongelmaksi muodostuu se erilainen perinne, mitä jokaisessa parlamentissa on olemassa. Me pidämme omaa järjestelmäämme erinomaisena. Joidenkin toisten valtioiden mielestä heidän järjestelmänsä on parempi ja sopivampi.

Kansallisen EU-politiikan valvonta on todellakin juuri niin vahvaa kuin kunkin jäsenvaltion parlamentin asema on suhteessa omaan hallitukseensa. Kukin jäsenmaa ratkaisee omalla tavallaan sen, miten parlamentti voi osallistua EU-päätöksentekoon ja sen valvontaan.

Suomessa käytössä oleva järjestelmä on mielestäni hyvä esimerkki kaikille EU:n jäsenvaltioille ja ennen kaikkea myös tuleville jäsenvaltioille, miten kansallisen parlamentin vaikutusvalta voidaan turvata kansanvaltaa vahvistavalla tavalla. Mielestäni meidän onkin aktiivisesti pyrittävä kertomaan ennen kaikkea tuleville jäsenvaltioille oman järjestelmämme eri puolista ja sisällöstä.

Mutta — todettakoon myös mutta — kehittämismahdollisuuksia on olemassa myös omassa järjestelmässämme. Aikaisemmin jo todettiin, muistaakseni ed. Karjulan puheenvuorossa, että asianomaiset erikoisvaliokunnat olisi saatava selkeästi paljon tiiviimmin mukaan toimintaan. Yksi vaihtoehto, jonka rohkenen esittää, on se, että EU-asioiden käsittelyä varten suureen valiokuntaan voitaisiin perustaa valtiovarainvaliokunnan tapaan pysyvät jaostot tai ainakin jaostokäytäntö, joka selkeästi ottaisi keskeisiä kysymyksiä esimerkiksi oikeus- ja sisäasiain osalta tarkempaan käsittelyyn. Yksi vaihtoehto, joka myös mielestäni vahvistaisi entisestään eduskunnan asemaa EU-asioiden käsittelyssä, olisi se, että suuren valiokunnan keskiviikon kokousaika voitaisiin painotetusti muodostaa asiantuntijakuulemiseksi. Keskiviikkoisin suuri valiokunta kuulisi asiantuntijoita, keskustelisi asiantuntijoiden kanssa keskeisistä kysymyksistä, ja perjantain kokouksemme olisivat erityisiä päätöskokouksia.

Ministerineuvoston asema unionin keskeisenä päätöksentekijänä on myös säilytettävä, mutta sen työtä on mielestäni avattava ja tehostettava ja sitä on syytä tarkastella myös kriittisesti. Olemme kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa tuoneet esille ajatuksen siitä, että neuvoston kokoukset olisivat avoimia, sillä demokraattisessa järjestelmässä kun laeista tehdään päätöksiä, päätöksenteko on julkista. Lisäksi olisi varmaan perusteltua perustaa esimerkiksi Euroopan ministereistä tai pääministeriä vastaavista ministeritason edustajista muodostuva erillinen neuvosto koordinoimaan laajojen horisontaalisten kysymysten käsittelyä ja esimerkiksi Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelua.

Nizzan kokous on tässä useasti mainittu. Ed. Vistbacka kritisoi äärettömän voimakkaasti sitä. Hänellä oli varmaan viisauden siemen ainakin yhdessä kohtaa koskien sitä, että Nizzan kokouksen epäonnistumisen yksi keskeinen syy oli ministerineuvoston toiminnan epäonnistuminen. Valtionpäämiehille tuotiin liian paljon asioita, liian pieniä asioita, liian vähän valmisteltuja asioita. Selkeästi suurlähettiläiden komitean Coreperin ja valtionpäämiesten välillä toimiva ministerineuvosto, ennen kaikkea yleisten asioiden ministerineuvosto, ei kyennyt siihen työhön, mikä mielestäni sille olisi kuulunut. Esitys, minkä kokoomus on tehnyt ja koskee juuri tämän kaltaista koordinoivaa neuvostoa, on mielestäni vakavan harkinnan arvoinen.

Arvoisa rouva puhemies! Toimielinten ja sopimusten uudistamiseen kytkeytyy olennaisesti myös unionin pilarimalli, jonka kehittämistä on myös syytä pohtia. Kysynkin, voidaanko miettiä myös EU:n tulevaisuudessa mallia, jossa tämän kaltaisesta pilarimallista voitaisiin pitkällä tähtäimellä kokonaan luopua. Olemme vasta muokkaamassa eurooppalaista kriisinhallintaa ja entistä tiiviimpää oikeus- ja sisäasioiden yhteistyötä Tampere-neuvoston linjausten mukaisesti, ja myös näistä asioista tullaan keskustelemaan omalta osaltaan Laekenissa.

Laajentuvaa unionia on kehitettävä entisestään vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena. Yhteistyö on terrori-iskujen jälkeen painottunut terrorismin torjuntaan, mutta jatkossa tämän yhteistyön täytyy olla tasapainossa kaikkien näiden kolmen elementin kesken. Kansalaisoikeuksia ei saa vaarantaa terrorisminvastaisessa taistelussa, vaan meillä täytyy olla terve ja toimiva tasapaino kokonaisuudessaan.

Lopuksi ehkä lyhyt sananen vielä Laekenissa mahdollisesti päätettävästä tai toivottavasti päätettävästä valmistelukunnan kokouksesta eli konventin perustamisesta.

Kuten totesin jo pääministerille aikaisemmassa puheenvuorossani, mielestäni on erittäin tärkeää, että hakijavaltiot pääsevät kokonaisuudessaan mukaan tähän prosessiin, varsinkin jos tilanne on se, kuten mielestäni sen pitäisi olla, että konventti tuottaa useita vaihtoehtoisia malleja joko siten, että ne ovat tasaveroisia malleja, tai siten, että jokin malli voidaan nostaa ehkä voimakkaammin esille todeten, että sen takana on enemmistö valtioista, ja sitten muita vaihtoehtoja esittäen. Mutta olen edelleenkin sitä mieltä, että ennen kuin päätökset osallistujista, ennen kaikkea hakijavaltioiden osallistumisesta, tehdään, Turkin tilanne on syytä selvittää ja varmentaa, mitä Turkin pääministerin kommentit muun muassa Kyproksen osalta tässä asiassa tarkoittavat.

Tärkeintä tulevaisuuden Eurooppa-projektissa on mielestäni luoda vahva unioni, joka on selkeämpi, tehokkaampi, demokraattisempi ja ennen kaikkea kansalaisten kannalta paremmin ymmärrettävissä.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vilén käsitteli puheenvuorossaan eduskunnan EU-asioiden käsittelyä. Sitä on syytä pohtia. Minusta kuitenkin ajatus siitä, että suureen valiokuntaan tehtäisiin pysyviä jaostoja, jotka käsittelisivät niitä asioita, jotka kyllä kuuluvat myös erikoisvaliokuntien alaan, ei ole hyvä, vaan parempi on, että nimenomaan erikoisvaliokuntien roolia vahvistetaan. Sen sijaan voi olla tarpeen, että suureen valiokuntaan perustetaan jaostoja sellaisissa asioissa, jotka eivät ole selkeästi minkään erikoisvaliokunnan alaa. Esimerkiksi Wto-kysymys oli sellainen, joka kuuluu monen valiokunnan toimialaan. Silloin jaosto voisi koostua suuren valiokunnan jäsenistä ja niiden valiokuntien jäsenistä, joille kyseinen asia kuuluu.

Hannu  Takkula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vilén lennokkaassa lähdössään ja innostuneisuudessaan tuntui unohtavan sen, että Euroopan unioni tuntuu kyllä kaikista ponnisteluista huolimatta olevan varsin etäinen ja vieras kansalaisille. Voi sanoa, että suurin ongelma, mikä tällä hetkellä on, on se, että kansalaiset hyväksyisivät tämän monimutkaisen byrokraattisen järjestelmän. Kun kansalaiset eivät hyväksy EU:n monimutkaista byrokraattista järjestelmää, se on johtanut tähän vaikeaan legitimiteettikriisiin, joka pahenee koko ajan. Voi sanoa, että siinä olen ed. Vilénin kanssa samaa mieltä, että päätöksentekoa ja sen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä tulee kehittää. Mutta jollakin tavalla tuntui siltä, että kaikkien näiden eri vaiheiden jälkeen, mitä itse kuvasitte puheenvuorossanne, tämä soppa ei menisi ainoastaan täällä Suomen päässä vielä vaikeammaksi ja laajemmaksi ja monimutkaisemmaksi, vaan myös (Puhemies koputtaa) EU-hallinnossa, vaikka lähtökohtana pitäisi olla selkeyttää ja yksinkertaistaa hallintoa.

Kirsi  Piha  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta taas juuri siksi, että EU on sellainen soppa ja vähän sekava ja hämärä ja etäinen, on innostavaa, kun olemme päässeet keskustelemaan sen tulevaisuudesta ja käymme selkeästi näiden asioiden kimppuun, joita voimme myöskin muuttaa.

Mitä tulee ed. Vilénin ajatukseen jaostotyyppisestä päätöksenteosta, minusta ajatus on sinänsä erittäin hyvä. Tällaiset jaostothan jo nyt erityisesti perustettuina toimivat, mutta se, että olisi erityisen tyyppisiä pysyviä jaostoja, voisi olla hyvä ajatus. Jotta erikoisvaliokunnat olisivat niihin tiukasti yhteydessä, valiokuntien raja-aidat olisi murrettava. Suuren valiokunnan jaoston jäseniksi tulisikin reippaasti ottaa esimerkiksi erikoisvaliokuntien jäseniä, mikä ehkä lisäisi molemminpuolista ymmärtämystä ja tietoa.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kuuntelin mielenkiinnolla ed. Vilénin ajattelua asioiden tuomisesta erikoisvaliokuntiin tai suuren valiokunnan jakamisesta jaostoon ja sitten ed. Pihan ikään kuin jos ei nyt kompromissia tästä kaikesta, mutta jälleen uutta näköalaa siihen seikkaan. Oikein hyvä, että kansanedustajat tällaista asiaa pohtivat. Mutta kun Eurooppa-neuvostossa päätöksenteko on poliittisesti raskasta eikä direktiivienkään toimeenpano kaikissa jäsenmaissa ole tehokasta ollenkaan ja politiikan ja juridiikan kuilu EU-asioissa on perin syvä, niin väistämättä tässä päätyy kysymään — minulla ei ole tähän vastausta, jätän ilmaan tämän kysymyksen — lisäisimmekö näillä teidän, arvoisat kokoomuslaiset kansanedustajat, edustamillanne ideoilla entisestään tätä sekavuutta, tätä vyyhteä, josta (Puhemies koputtaa) molemmat minusta ilmeisen vilpittömästi olivat huolissaan.

Jari  Vilén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Halusin tuoda asian esille juuri sen vuoksi, että mielestäni meidän kansanedustajien työssä Euroopan unionin asioiden merkitys kasvaa jatkuvasti. Mitä enemmän hallitsemme, mitä enemmän pääsemme edes joihinkin näihin osiin kiinni, sen paremmin mielestäni hoidamme oman tehtävämme. Sen takia mielestäni meidän täytyy olla ennakkoluulottomia ja etsiä erilaisia vaihtoehtoja. Me olemme hyvin ylpeitä suomalaisesta mallista, mutta kuinka paljon meillä todella on katetta näille sanoillemme puhua toisten kanssa? Sen takia mielestäni myös yksi vaihtoehto, joka debatissa ei tullut esille tarkemmin, on juuri meidän omat asiantuntijakuulemiset. Se voisi olla yksi helppo lähestymistapa. Sen jälkeen voitaisiin pohtia vaihtoehtoa horisontaalisista jaostoista tai siten, että löydettäisiin substanssivaliokunnille vaikka erillinen aika, jossa käsitellään aina EU-kysymyksiä.

Ed. Takkulalle vain sen verran, että halusin tämän alun tuoda esille juuri sen takia, että vaikka asia on vaikea ja monimutkainen, nämä asiat ovat niin jokaista meitä koskettavia, että meidän on syytä ainakin yrittää olla innostuneita kysymyksistä.

Mirja Ryynänen  /kesk:

Arvoisa puhemies! EU-asioitten merkitys kansanedustajien työssä todella kasvaa, niin kuin ed. Vilén edellä sanoi, kun hän yritti kovasti meitä innostaa näihin asioihin. Mukavaa, että meitä innostuneita ja kiinnostuneita on täällä vielä (Ed. Kekkonen: Näin paljon!) näinkin paljon — tarkasti lukien viisi edustajaa.

Arvoisa puhemies! Eurooppalaisen yhdentymisen tulevaisuuskeskusteluahan on eri tasoilla käyty koko eurooppalaisen integraation historian läpi, mutta se on aina jäänyt kansalaisille kovin vieraaksi ja etäiseksi. Nyt onkin pitkään keskeisenä tavoitteena nähty unionin hyväksyttävyyden, niin sanotun kansalaisläheisyyden, lisääminen. Yhä selkeämmin on eri jäsenmaissa jouduttu tunnustamaan, että tässä mielessä suunnanmuutos on välttämätön, jos halutaan, että koko EU:lla on tulevaisuutta.

Samoin ainakin kaikissa puheissa on toisteltu kaikkialla samoja avainsanoja kehittämisen periaatteellisina lähtökohtina: avoimuus, demokraattisuus, tehokkuus, hyvä hallinto. Unionin toimilta edellytetään todellista lisäarvoa: keskittymistä rajat ylittävien ongelmien ratkaisemiseen. Toimivaltajakoa halutaan selkeyttää ja toissijaisuusperiaatteen toteutumista myös käytännössä parantaa. Yhtä mieltä ollaan myös tarpeista vähentää byrokratiaa ja liiallista pikkutarkkaa sääntelyä. Kaikki nämä asiat ovat tämän päivän keskustelussa tulleet moneen kertaan esille.

Perussopimusten selkeyttämisestä ja yksinkertaistamisesta, niitten jakamisesta vallitsee myöskin hyvin laaja periaatteellinen yhteisymmärrys nimenomaan tavoitetasolla. Oleellista todella on se, miten näitä sopimuksia voidaan muuttaa. Itse en kyllä käyttäisi edes nimitystä perustuslaki. Todella sopimuksesta on kyse. Siitä syntyy jo väärä käsitys, jos perustuslaista puhutaan.

Periaatetasolla näihin samoihin tavoitteisiin pyritään hyvin erilaisilla keinoilla ja hyvin eri teitä, joten on ymmärrettävää siinäkin mielessä, että jo kulttuurisesti käsitteillä on vähän erilainen merkitys ja sisältö eri maissa ja eri puolilla.

Itse en usko sinänsä EU:n tulevassa kehittämisessä kovin suuriin institutionaalisiin muutoksiin. Näihin oikeutettuihin tehostamistarpeisiin voidaan kyllä vastata myöskin laajentuvassa unionissa pitkälti nykypohjalta, jos vain halutaan. Tehokkuutta ja kansalaisläheisyyttä haetaan silloin juuri sekä toimivaltajaon että toissijaisuusperiaatteen kautta. Selkeyttämisen, keskittymisen, yksinkertaistamisen ja asialistojen karsimisen vaatimus koskee kyllä ihan kaikkia EU:n instituutioita parlamenttia myöten. Uskon, että kansalaiset hyväksyvät sellaisen unionin, joka tekee oikeita asioita ja tekee ne hyvin.

Täällä on jo aikaisemmin puhuttu niin sanotun jaetun toimivallan asioista. Tätä tehtäväjakoa on välttämätöntä pohtia hyvin tarkkaan. Ottaisin esimerkkinä vaikkapa koulutussektorin. Koulutus on hyvin vahvasti kansallinen, kansallisesti päätettävä asia, mutta EU-tasolla voi nostaa esimerkiksi opiskelu-, koulutus- ja vaihto-ohjelmat esimerkkinä Sokrates, joka esimerkillisellä tavalla toteuttaa juuri EU:n keskeisiä periaatteita ja on tavattoman tärkeä alue EU:n toimialana.

EU:n paljon puhuttua demokratiavajetta ja sen korjaamista minusta kannattaa pysähtyä pohtimaan vakavasti ihan rakenteita myöten. Kansallisten parlamenttien asema eurooppalaisissa rakenteissa on Nizzan julistuksen asialistallakin juuri yhtenä näistä neljästä käsiteltävästä kohdasta. Toisaalta myöskin Euroopan parlamentin aseman edelleen vahvistaminen on paitsi parlamentin itsensä myöskin hyvin monien EU-johtajien tulevaisuusvisioissa jatkuvasti esillä.

On aivan selvää, että unionin hyväksyttävyyteen vaikuttaa aivan ratkaisevasti se, miten hyvin kansalaiset kokevat voivansa vaikuttaa edustuksellisten elinten kautta, miten päätöksentekijöitten vastuullisuus toteutuu ja miten avoimesti päätöksenteosta ja sen perusteista saadaan tietoa. Kansalaisten luottamus edellyttää, että vaikuttamiskanavat toimivat ihan oikeasti käytännössä eivätkä vain teoriassa.

Selonteossa kansalaisten demokraattisen vaikuttamisen ja osallistumisen parantamista ei juurikaan pohdita, ei minkäänlaisten uusien ehdotusten kautta, vaikka sen todella pitäisi olla keskeisen tärkeä kehittämiskohde. Kansallisten kansanedustuslaitosten asemasta selonteosta todetaan vain yleisesti tarve kehittää kansallisia EU-politiikan valmistelu- ja päätöksentekojärjestelmiä, joissa tietenkin useilla muilla mailla on meitä paljon enemmän kehittämisen tarvetta. Selonteon mukaan Suomi suhtautuu myös pidättyvästi uusien toimielinten perustamiseen, mutta on valmis tarkastelemaan eri ehdotuksia kansallisten parlamenttien aseman vahvistamisesta eurooppalaisissa rakenteissa. Tähän voi kyllä yhtyä, mutta juuri tässä Suomi voisi jatkossa olla luova ja aktiivinen EU:n demokraattisuuden ja kansalaisläheisyyden vahvistaja. En nimittäin jaksa uskoa EU:n demokratiavajeen poistamiseen edelleen vahvistamalla ylikansallista Euroopan parlamenttia, vaikka se saakin valtansa suoraan EU-kansalaisilta ja vaikka sen periaatteessa pitäisi toimia suorana kansalaisvaikuttamisen kanavana EU:n päätöksentekoon ja vaikka se on monissa asioissa pystynyt käyttämään kansalaisääntä. Esimerkkeinä voi ottaa monet kuluttaja- ja ympäristöpolitiikan asiat.

Jotta Euroopan parlamentti olisi kansalaisille todella läheinen, kansanvaltaa toteuttava päätöksentekoelin, tarvittaisiin itse asiassa yksi eurooppalainen kansa, jolla olisi se yhteinen eurooppalainen identiteetti, josta aiemmin oli puhetta. Mutta eurooppalainen todellisuushan on eurooppalaisten kansojen, kielten ja kulttuurien kirjo. Sellaisena me myös haluamme sen säilyttää, elävänä, voimakkaana, alueellisia ja paikallisia erityispiirteitä myöten. Eurooppalainen identiteetti voi siis kehittyä vain kansallisen identiteetin rinnalle, ei koskaan sen sijalle, ja se voi kehittyä lähtien yhteisistä arvoista, joita me haluamme vaalia vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Tässähän itse asiassa on eurooppalaisuuden ydin ja rikkaus. Sille rakentuu viime kädessä myöskin talouden dynamiikka, erilaisten mallien hyvin hyödyllinen rinnakkaiselo ja kilpailu, mahdollisuus oppia toisiltaan ja rikastuttaa toisiaan tietysti edellyttäen, että me myös itse olemme historiasta jotakin oppineet.

Ehkä tämmöisen, monesta vähän turhan kaukaiselta tuntuvan kulttuurisen perustelun kautta olen päätynyt näkemään kansallisten parlamenttien kautta kulkevan demokratiaväylän hyvin keskeisenä koko EU:n hyväksyttävyydelle. Siksi haluaisin hakea demokraattisuuden vahvistamista myöskin luomalla jatkuvan, toimivan ja sitovan yhteistyömuodon niin kansallisella tasolla Euroopan parlamentin jäsenten ja Eurooppa-valiokunnan jäsenten kanssa kuin EU-tasolla kehittämällä Cosac-yhteistyötä ja luomalla siitä kiinteä yhteistyösilta Euroopan parlamenttiin. Tämä on tietysti tavattoman tärkeää myöskin, kun parlamentissa käytetään yhteispäätösmenettelyä ja tuodaan monia muutoksia sen kuluessa.

Mielestäni pitäisi myöskin harkita tietyllä aikavälillä siirtymistä samanaikaisesti pidettäviin Euroopan parlamentin ja eduskuntavaaleihin, samanlaisiin vaalikausiin, jolloin kansallinen keskustelu ja yhteys EU-politiikkaan kaikella tavalla olisi luontevampi ja läheisempi.

Juha Korkeaoja  /kesk:

Arvoisa puhemies! Minusta Euroopan unionin suurin ongelma on se, että kansalaiset kokevat yhteisön hyvin etäisenä ja kaukaisena asiana. Euroopan eri maiden kansalaiset eivät koe unionia omakseen eivätkä kunnolla näe, mitä hyötyä unionista heille on. Tämä näkyy hyvin selvästi niissä mittauksissa, mitä kansalaisten keskuudessa unionin kannatuksesta on aivan viime kuukausinakin tehty: kansalaiset pitävät unionia byrokraattisena ja vaikeaselkoisena organisaationa.

Oma johtopäätökseni tästä asiantilasta on se, että mielestäni Euroopan unionin tulisi keskittyä hoitamaan niitä asioita, joita sille on uskottu, ja hoitaa ne asiat entistä paremmin. Minusta ed. Ryynänen äskeisessä puheenvuorossaan oivallisesti kiteytti tämän asian sanomalla, että sellainen unioni, joka tekee oikeita asioita ja tekee ne hyvin, ja vain sellainen unioni, voi olla kansalaisten hyväksymä. Tämä on minusta hyvä tavoite ja hyvä päämäärä unionille. Itse monta kertaa olen miettinyt, kuinka esimerkiksi suomalainen maanviljelijä voisi antaa unionille kovin korkeaa arvosanaa ja kuinka arvostaa sitä, kun unionin valvonta koetaan jonkinlaiseksi stasiksi, jonkinlaiseksi salaiseksi palveluksi, joka satelliittien ja muiden välineiden kautta valvoo viljelijän toimia. Minusta on aivan ymmärrettävää ja päivänselvää, että tämäntapainen unioni ei voi kovin suurta luottamusta tässä väestöpiirissä saada.

Pääministeri Lipponen otti esille EU:n savolaisvenekysymyksen. Se on yksi esimerkki siitä, minkä takia kansalaiset eivät voi kokea unionia omakseen. Aivan hiljattain tuli esille tärinädirektiivi, jossa tuotiin esille, että pitäisi kieltää traktorissa istuminen kolmea tuntia pidemmäksi ajaksi tärinän takia. Jokainen käytännön viljelytyöstä jotain tietävä ymmärtää, että tämä olisi aivan mahdoton säännös eikä tällaista voitaisi säätää. Mutta tämmöiset esityksetkin luovat kuvaa unionista, joka on etäällä arkitodellisuudesta ja ihmisten käytännön elämästä.

Tämän takia unionin mielestäni pitäisi tehdä nykyiset työnsä paremmin ja keskittyä olennaiseen. Olennaista on se alue, mikä liittyy talouteen ja yhteismarkkinoihin. Tällä alueella unioni on saavuttanut parhaat saavutuksensa, ja mielestäni se on se referenssi, jonka varaan jatkossakin tulisi keskittyä. En tarkoita sitä, ettei unionin pitäisi toimia niillä alueilla, jotka ovat tavallaan tämän yhteismarkkinatoiminnan kielteisiä seurausvaikutuksia, kuten kansainvälisen rikollisuuden lisääntyminen tai tietyt ympäristökysymykset tai vaikkapa ruoan puhtauskysymykset. Nämä liittyvät mielestäni tähän yhteismarkkinakehitykseen, ja jotta se olisi mahdollisimman hyvä, unionin tulisi totta kai olla mukana näissä mutta pääsääntöisesti siis keskittyä tekemään paremmin niitä asioita, mitkä tällä hetkellä sille on olemassa, eikä hamuta uusia alueita.

Selonteossa ei puututa erääseen unionin uuteen tehtäväalueeseen, nimittäin kriisinhallintatehtäviin. Voi olla, että syy on se, että on katsottu, että Laekenin huippukokouksessa asia ei tule esille ja sitä ei siksi tarvitse ottaa tähän unionin tulevaisuutta koskevaan selontekoon, mutta olisin kuitenkin olettanut ja toivonut, että tästä aiheesta olisi jotakin sanottu.

Mielestäni se kehitys, joka syyskuun 11. päivän terroristi-iskun jälkeen on tapahtunut, osoittaa sen, että sotilaallinen yhteistoiminta keskittyy entistä enemmän Naton ympärille. On hyvin vaikeaa nähdä sitä, että näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa olisi mitään edellytyksiä luoda Euroopan unionille autonomista sotilaallista toimintaa, mikä kuitenkin on ollut ainakin eräissä suunnitelmissa esillä viimeksi kuluneen vuoden aikana. Minusta realistisempi lähtökohta kuin Euroopan unionin itsenäinen kriisinhallintakyky on erilainen yhteistoiminta Naton yhteistyörakenteiden puitteissa. Mielestäni hyvä ja toimiva esimerkki kriisinhallintayhteistyöstä on se rakennelma, joka lähti liikkeelle Iforin puitteissa, eli Venäjän, Naton ja sotilaallisesti liittoutumattomien maiden yhteistoiminta kriisinhallinnassa. Näen, että jatkossakin juuri tälle mallille voidaan rakentaa realistisesti toimivin ja tehokkain kriisinhallintayhteistyö. Ei näytä todellakaan perustellulta, että Euroopan unionin puitteissa itsenäinen sotilaallinen kriisinhallinta olisi lähiaikoina realistinen asia. Sen sijaan siviilikriisinhallinta voisi olla jotakin sellaista, mikä nimenomaan sopisi ja kuuluisi hyvin Euroopan unionin tehtäväkenttään.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Mikkola.

Ed. Markkula merkitään läsnä olevaksi.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minäkin vähän ihmettelin sitä, että kriisinhallintakysymykset ovat jääneet niin vähälle tai oikeastaan olemattomalle huomiolle tässä asiassa. Se on nyt kuitenkin sitä asiaa, jota esimerkiksi Suomessa olemme joutuneet pohtimaan viime vuosien aikana erittäinkin taajaan vähän siitä riippuen, missä tehtävissä kukakin on.

Eurooppa näyttelee tässä sillä lailla vielä niin tärkeää osaa, että Euroopan komission ja neuvoston läheinen yhteistyö siviilikriisinhallinnassa on kuitenkin välttämättömyys ihan yksinkertaisesti sen takia, että vaikka päätöksiä tehdään neuvostossa, taloudelliset resurssit ovat pääosin komission budjetissa. Tämä antaa aivan elimellisen kytkennän tähän tematiikkaan, minkä edessä me olemme tämän iltapäivän olleet. Kriisinhallinta tulisikin nähdä kokonaisuutena, (Puhemies koputtaa) ja kokonaisuutena sitä pitäisi voida käsitellä myöskin tässä keskustelussa, jos siihen olisi (Puhemies koputtaa) annettu vähän enemmän pohjaa kuin nyt on.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Täällä on käytetty monia hyviä puheenvuoroja Euroopan tulevaisuudesta, mutta ihmettelen sitä, että näin vähän enää kansanedustajia on paikalla. Tiedotusvälineet ehkä seuraavat huoneistaan. Nimittäin parhaat puheenvuorot ovat enää jäljellä, joten nyt kannattaisi ehdottomasti tulla kuuntelemaan.

Puhemies! Aloitan kuitenkin aivan lähitulevaisuudesta, johon jo viittasin ja johon myös ed. Skinnari viittasi, eli siitä, että me olemme ensi vuoden alussa saamassa todellisen konkreettisen osoituksen eurooppalaisesta yhteistyöstä, kun euro otetaan käyttöön. Käsittelin jo lyhyessä vastauspuheenvuorossa Euroopan keskuspankin roolia, joka mielestäni myöskin pitäisi nostaa keskusteluun mutta jota ei ole nostettu. Kun lähtökohtana on se, että Euroopan keskuspankin ainoa tehtävä on inflaationvastainen taistelu, hintavakaus, ja kun me vertaamme sitä Amerikan keskuspankin Federal Reserven toiminta-alueeseen, joka inflaationvastaisen taistelun lisäksi sisältää myöskin kasvun ja työllisyyden, minusta tämä pitäisi nostaa eurooppalaiseen keskusteluun. Emme me täällä Euroopassa niin eteviä ole, että me pystymme amerikkalaiset ohittamaan vain sillä, että meillä on muka parempaa talouspolitiikkaa muuten mutta noudatamme paljon vähemmän aggressiivista korkopolitiikkaa. Tänäänhän on odotettavissa, että Amerikan keskuspankki laskee korkojaan tänä vuonna yhdeksännen kerran. Euroopan keskuspankin odotetaan laskevan torstaina kolmannen kerran, mutta jo tällä hetkellä ohjauskorkojen ero on 1,25 prosenttia.

Puhemies! Menen sitten varsinaiseen selontekoon ja totean sen kyllä, että kun tätä keskustelua käydään, ainakin minulle tulee kuva, että se on eliitin keskustelua. Me suomalaiset kansanedustajatkin kuulumme — ainakin me, jotka nyt istumme täällä salissa — tähän eliittiin, joka on kiinnostunut Euroopan unionista, sen tulevaisuudesta. Varmaan nekin kansanedustajat, jotka eivät ole aivan niin paljon kiinnostuneita, saavat paljon enemmän tietoa kuin tavallinen Suomen kansalainen. Mutta onneksi tämä ei sentään ole pelkästään eliitin keskustelua. Meillä on kansalaisjärjestöjä ja kansalaisfoorumeja, jotka osallistuvat siihen, mutta uskoisin, että niidenkin henkilöiden lukumäärä, jotka aktiivisesti keskustelevat, on kuitenkin suhteellisen pieni.

Ed. Korkeaoja ja monet muut ovat täällä todenneet sen valitettavan tosiasian, että kansa on vieraantumassa yhä enemmän Euroopan unionista. Sitä osoittavat viimeaikaiset tutkimukset valitettavasti myöskin Suomen osalta. Myös Suomessa euroepäily ja vieraantuminen on ainakin tutkimusten mukaan lisääntynyt, ja ehkä pohjanoteeraus on se, minkä me saimme EU-parlamenttivaaleissa vuonna 99, kun vain 30 prosenttia suomalaisista vaivautui äänestämään. Se ei muuten anna legitimiteettiä Euroopan parlamentille eikä EU:lle. Se ei osoita, että olisi kysymys instituutiosta, jota kohtaan kansalaiset tuntisivat suunnatonta mielenkiintoa, niin kuin pitäisi olla, koska EU todella vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämäämme yhä enemmän.

Puhemies! Kun toimin Euroopan neuvostossa, siellä on hyvin mielenkiintoinen avauspuheenvuoro joka tammikuu. Sen käyttää ranskalainen parlamentaarikko herra Ehrmann, joka on jo yli 90-vuotias, ja hän sanoo, että Euroopan unioni on rauhanliike. Vuodesta 1500 vuoteen 1945 Ranska ja Saksa kävivät 23 sotaa eli joka 20. vuosi oli sota. Tämän perustella herra Ehrmann on vakuuttunut siitä, että Euroopan unioni on todellinen rauhanliike. Uskon, että me suomalaisetkin voimme tätä pitää lähtökohtana. Euroopan unioni on rauhanliike, se on onnistunut pitämään Euroopan, ainakin läntisen Euroopan, varsin hyvin yhtenäisenä, eikä sotaa ole vuoden 1945 jälkeen käyty.

Puhemies! Muuten olen kyllä ymmärtänyt, kun olen kansalaisten kanssa keskustellut, että monille suomalaisille Euroopan unioni riittäisi vapaakauppajärjestönä täydennettynä niillä vapauksilla, joita tällä hetkellä EU-kansalaisilla on, eli työvoiman, tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaalla liikkuvuudella, eli nämä neljä vapautta halutaan. Se, että esimerkiksi suomalainen työvoima ei liiku siinä määrin kuin ehkä olisi toivottavaa, on valitettavaa, mutta siihen on hyvin luonnolliset esteet, lähinnä kieliesteet ja kulttuuriset esteet, mutta uskoisin, että nuoremman sukupolven mukana tässäkin tapahtuu muutosta.

Mitä sitten tulee, puhemies, integraation syventämiseen, mielestäni se automaattisesti johtaa kehitykseen liittovaltion suuntaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kun tässä kehityksessä jatkuvasti mennään eteenpäin, jossakin vaiheessa tämä pitäisi tuoda oikein todelliseen kansalaiskeskusteluun ja myös suorittaa kansanäänestys jostakin sopimuksesta, mutta puhemies, olen sitä mieltä kyllä, että Nizzan sopimus, jota me eduskunnassa käsittelemme myöhemmin, ei siihen sovellu. En usko, että suomalaisia olisi suuressa määrin saatu äänestämään Nizzan sopimuksesta. Irlannissa saatiin muutama kymmenen prosenttia, ja irlantilaiset onnettomat vielä kaatoivat koko Nizzan sopimuksen. En usko todella, että Suomessa tällaista ryntäystä vaaliuurnille tapahtuisi, vaikka alkaisimme kuinka hyvin selvittää Nizzan sopimusta.

Mitä tulee liittovaltioon ja valtioliittoon, ne erot ovat hienon hienoja, mutta varmasti niissä on selvästi havaittavia eroja.

Puhemies! Oma henkilökohtainen käsitykseni on, että EU:ta pitää kehittää entistä enemmän valtioliittona. Mitä tulee esimerkiksi kriisinhallintaan ja EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseen, niihin pitää mielestäni suhtautua avoimesti ja myönteisesti ja katsoa, mikä on Suomen etu kussakin asiassa.

Mitä tulee pienen maan vaikuttamiseen, kyllähän siitä on valitettava osoitus se, että Englannin pääministeri Tony Blair kutsui vain suuret maat koolle. Ymmärsin äsken, kun katselin tekstitelevision uutisia, että tämän eduskuntakeskustelun pääviesti näytti olleen se, että pääministeri on paheksunut Blairin suurten valtioiden koolle kutsumista, ja sitä on syytäkin paheksua. Olen ymmärtänyt, että Portugali ... (Ed. Kekkonen: Hän piti tiedotustilaisuuden jo päivällä!) — Aivan, se tuli tosiaan esille jo aikaisemmin. — Portugali on lehtitietojen mukaan oikein voimakkaasti reagoinut Blairin toimenpiteeseen.

Puhemies! Vielä ihan pari sanaa siitä, mitä pitäisi ehkä tehdä. Olin viime viikolla varamiehenä Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa. Siellä yhä voimakkaammin tuli esille se, että Pohjoismaiden pääministerit ovat päättäneet kokoontua aina ennen jokaista EU:n huippukokousta ja aina ennen Eurooppa-neuvoston kokousta. Mielestäni se on asia, jota on tervehdittävä tyydytyksellä. Olen monta kertaa Pohjoismaiden neuvoston kertomusten yhteydessä tätä vaatinut. Ainakin se luo foorumin dialogille, vuoropuhelulle. Ei sen välttämättä tarvitse merkitä sitä, että Pohjoismaat ovat kaikista asioista samaa mieltä, mutta uskon, että se on Suomen kannaltakin aivan järkevää, että tällaiseen mennään ja kehitetään vähitellen yhteistyötä ehkä samoihin muotoihin kuin Saksan ja Ranskan välillä. En nyt ota mitään lopullista kantaa siihen. Ongelma tietysti on se, että Pohjoismaista Norja ja Islanti ovat EU:n ulkopuolella. Mutta kuten olen havainnut ja me kaikki olemme havainneet, ne ovat erittäin kiinnostuneita siitä, mitä Euroopan unionissa tapahtuu.

Puhemies! Vielä pääministeri totesi puheenvuorossaan, että Suomi on ajanut ja ajaa edelleen sitä — ja totean sen todella tyytyväisenä — että Euroopan unioni liittyisi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen. Uskon, että tässä Suomen hallitus on saavuttanut jo tuloksiakin. Ilmeisesti jo enemmistö EU:n jäsenmaista on kuitenkin valmis kannattamaan tätä ajatusta. Ei ole mitään järkeä siinä, että Eurooppaan luodaan kahden tason ihmisoikeusjärjestelmä. Sen takia toivoa sopii, että Suomi saa vielä tahtonsa tässä asiassa läpi.

Puhemies! Ihan lopuksi: Mistä sitten Euroopan unioni saa legitimiteettinsä? Täällä on joku sanonut, että Euroopan unioni saa legitimiteettinsä kansallisvaltioilta. En minä oikein ymmärrä, että se saisi sen kansallisvaltioilta; kansalaisilta sen pitää tulla. Kyllä kai me kaikki kansanedustajat senkin tiedämme, etteivät kansan syvät rivit nyt niin kamalasti harrasta näitä asioita, mutta siitä huolimatta kansalaisilta se legitimiteetti pitää saada.

Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi meidän kansanedustajien ja kaikkien tiedotusvälineiden edustajien pitäisi käyttää mahdollisimman vähän kapulakieltä, meidän pitäisi keskustella EU:n eduista ja haitoista avoimesti. En usko, että kansa kiljuen on keskustelemassa siitä, kuinka paljon pitäisi olla määräenemmistöpäätöksiä, pitäisikö komissiolla olla enemmän valtaa kuin ministerineuvostolla, mutta siitä he ovat kiinnostuneita, onko Suomi nettomaksaja vai ei. Siitä otetaan minua Porin torilla hihasta kiinni: "Vai olemme me nettomaksajia!" Mutta ei kukaan kysy, olemmeko me määräenemmistöpäätösten lisäämisen vai vähentämisen kannalla. Ei se tavallisia ihmisiä kiinnosta. Se on ehkä vähän liian vaikeakin asia.

Puhemies! Tavoitteeksi pitää asettaa se, että lisätään mielenkiintoa EU:n toimintaan, keskustellaan siitä myös eduskunnassa ja tiedotusvälineissä kansan kielellä ja kansaa kiinnostavista asioista. Euroopan unionin arkipäivän todellisuutta on tuotava esille. Siksi on välttämätöntä, että keskustelua käydään EU:n tulevaisuudesta myös ja erityisesti kansalaisten keskuudessa.

Antti Kalliomäki /sd:

Puhemies! Huomasin juuri olevani ed. Elon kanssa niin vahvasti samaa mieltä, että piti kiivetä toiselle puhujakorokkeelle, jotta jokin vivahde-ero edes meidän kahden satakuntalaisen välillä syntyisi. (Ed. Kekkonen: Tästä puhutaan vielä, ed. Kalliomäki!) — Tästä puhutaan, ja tunnen puolueeni valtuuston puheenjohtajan pistävän katseen selässäni. (Naurua) Mutta elämä on riskinottoa, ja on tässä nyt 18 vuotta jo täällä oltu, ennen kuin tämän tempun tulin tehneeksi. (Edustaja puhuu puhemiehestä katsoen oikealla puolella olevalta korokkeelta.)

Selonteko sinänsä on ihan tuhtia tavaraa. Minusta siinä oikeastaan eniten kiinnitti huomiota se, että siinä on sisälle ajettu riveille ja rivien väliinkin hyvin voimakas visiotarkastelu. Siitä käy ilmi, kuinka lähestulkoon kaikki EU:n poliittiset johtajat ovat esittäneet oman visionsa unionin tulevaisuudesta. Mielipiteitten kirjohan on valtavan suuri. Jos siitä jotain ihan kahtiajakoa tekee, niin onhan siinä tietysti tällainen jäsenvaltioiden asemaa korostava puoli, jossa ovat ehkä Blair, Chirac, Jospin, tällaisia tyyppejä. Sitten on yhteisöllisyyttä ajava puoli, jossa meiltä Lipponenkin on mukana muun muassa Schröderin ja Verhofstadtin ohella.

Kun näitä visiopapereita on muutenkin voitu läpi käydä yksityiskohtaisemmin, niin kyllä ainakin minulle väistämättä tulee se tuntuma, että kyseessä on paitsi ihan aito halu kehittää Euroopan unionia myöskin halu ja ajo valtapoliittisiin asemiin, ja se tapahtuu tietenkin kunkin jäsenmaan kansallisen edun lähtökohdista ja nimissä. Minusta tällaisten, voi sanoa, hallinnointiin tai, sanoisiko, kaapin paikan määrittelyyn painottuvien periaatteellisten kantojen esittäminen on tietenkin nyt hyvin helppoa, mutta niiden muuttaminen jatkossa on vaikeaa, ja se ennakoi tuskaisia hetkiä tulevissa hallitustenvälisissä konferensseissa. Niitä voi olla muitakin kuin tämä nyt päätetty konferenssi.

Kuten huomaatte, en ole erityisen innostunut tästä visionikkaroinnista. Silti kyllä arvelen, että ehkä EU:n kestävää tulevaisuutta ajatellen siinä ei mitään ihan mahdotonta huolenaihetta ole, sillä valtakuntia — ei ainakaan pitkäaikaisia ja pitkäikäisiä — ei rakenneta hallinnosta aloittaen. Hallinnointi tai avoin valtapolitiikka, johon viittasin, ei EU:n kehittämisessä ole se realiteetti, jolla kestävää tulosta syntyy. Tästä on minusta täälläkin jo aiheellisesti muistutettu viittaamalla tuohon Lontoon kokoukseen, jossa aivan kummallisella tavalla tehtiin valtapoliittinen poikkeama jäsenmaiden yhteistyötä korostavalta polulta.

Poliittisten johtajien tulisi nyt ymmärtää, että valtioiden tai instituutioiden välisen valtataistelun avaaminen tarkoittaa ajan mittaan kuilun avaamista poliittisten päättäjien ja kansalaisten väliin ja kansalaisten kesken vielä eri maissa. Jos sen seurauksena on, että poliitikot menettävät kansanvallassa äänestäjiensä luottamuksen, ei reaalipolitiikalla kannata sen jälkeen isommin retostella eikä myöskään visioilla elämöidä.

Loppujen lopuksihan oikeassa EU:n kehittämisessä on kyse yksinkertaisesta tavoitteesta: Euroopan tulevaisuusprojektin on perustuttava kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamiseen. Silloin puhutaan isoista mutta samalla aika maanläheisistä asioista: EU:n sisämarkkinoiden toteuttamisesta, osallisuudesta maailmankaupan oikeudenmukaiseen vapauttamiseen, EU:n laajenemisesta ja EU:n yhteisestä turvallisuuspolitiikasta osana kansainvälistä turvallisuusjärjestelmää. Sanottakoon tässä myöskin, että euroatlanttisen yhteyden ylläpito on tärkeä kulmakivi.

Sisämarkkinoilla esimerkiksi yhteisten energiamarkkinoiden toteuttaminen toisi kerralla kasvusysäyksen teollisuudelle ja taloudelle. Tähän minusta ihan ansiokkaasti aiemmin päivällä ed. Karjula jo viittasi ja pääministeri siihen omalla tavallaan vastasikin.

Ehkä sitäkin kiireellisempi asia on Euroopan oman ja kunnollisen strategian aikaansaaminen globalisaation hallitsemiseksi. Nythän Wto:n kokous Dohassa alkaa. Siellä tuota strategiaa jo kaivattaisiin. Sanotaan, että se onkin siellä, mutta en ole itse niin varma, onko todella näin.

Kolmas koettelemus liittyy EU:n laajentumiseen. Monien muiden ulottuvuuksien ohella itälaajentuminen on Euroopan turvallisuuden peruskysymys. Se on sitä samassa mitassa kuin oli Saksa—Ranska-akselin syntyminen EU:n alkuhetkillä. Tämä on rauhan turvaamista yhteistyöllä.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan sanoa myöskin, että oman selustamme turvaaminen erilaisilla ennakkoehdoilla ja siirtymäaikasäännöillä on varmaan ollut aiheellista, mutta se saisi jo riittää meillä ja muissa jäsenmaissa, sillä nyt tarvitaan yhteistä puristusta viedä neuvottelut läpi ja aloittaa uuden unionin rakentaminen nimenomaan Nizzassa sovitulla tavalla.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Joitakin ajatuksia, hajallisia sellaisia, tämän pitkän iltapäivän melkein päätteeksi ja muutaman repliikin jälkeen, joissa osa niitä asioita, joita on tottunut pitämään tärkeinä, on tullut käsitellyiksi.

Nizzassa pantiin alulle koko Euroopan laajuinen keskustelu unionin tulevaisuudesta ja siitä, minkälaisia tavoitteita unionin kehittämiselle tulisi asettaa. Vuonna 2004 kutsutaan koolle uusi hallitustenvälinen konferenssi sopimaan tarvittavista muutoksista unionin perussopimuksiin. Laekenin Eurooppa-neuvostossa joulukuussa on tarkoitus tehdä päätös muun muassa seuraavan hallitustenvälisen konferenssin valmistelutavasta. On tarvetta vahvistaa Euroopan unionia poliittisena ja kansainvälisenä tekijänä.

Euroopan unionin alkuperäisiä tehtäviä ovat olleet rauhan ylläpitäminen, yhteisten arvojen, kuten demokratian ja ihmisoikeuksien, lujittaminen sekä taloudellinen yhdentyminen. Ilmeisesti nämä tavoitteet ovat jonkin verran menettäneet suhteellista merkitystään. Sodan uhka Euroopan sisällä on väistynyt. Arvojen edistämisestä vastaavat nyt myös Euroopan neuvosto ja Etyj. Taloudellisella puolella ratkaisuja tehdään myös Maailman kauppajärjestön Wto:n tai/ja Oecd:n kautta.

Tulevaisuudessa globalisaation hallinta, hyvinvointivaltion ja ihmisten arkiturvallisuuden takaaminen ovat tärkeitä päämääriä unionille. Globalisaatio voi olla myönteinen asia, jos vaurauden epätasaista jakautumista pystytään hallitsemaan. Vaikutusvallan loitontuminen on johtanut kansalaisten keskuudessa turhautumiseen, joka ilmenee osin äänestäjien passivoitumisena, osin myös väkivaltaisena aktivismina.

Jonkinlaista bernsteinilaisuutta tämä uusi kehitys myös on. Ei Euroopan yhdentymisellä välttämättä ole eikä tarvitse olla lopullista päämäärää, mutta se ei tietenkään merkitse, etteikö suunnasta voitaisi sopia.

Tässä varhemmassa keskustelussa tulin siteeranneeksi tutkija Alexander Stubbia ja aion tehdä sen uudelleen. Tähän nyt esitettyyn pääministeri Lipponen vastasi erittäin hyvin, enkä aio nyt siteerata taas Lipposta, mutta Stubbin ikään kuin kysymyksen tässä uudelleen esitän. Hän siis toteaa EU:n olemassaolon perusteet. Ne ovat rauha, vakaus, vauraus ja turvallisuus. Yhteisöllisyys, funktionalistinen kehitys, jossa integraatio yhdellä alueella johtaa integraatioon toisella alueella, on ollut osaltaan viemässä EU:ta elitistisen projektin suuntaan. Stubb arvelee tämän kehityksen olevan kansalaisten passiivisuuden ja osittain myös väkivaltaisen aktivismin takana.

Eurooppa-neuvostossa päätöksenteko on poliittisesti raskasta, eikä direktiivien toimeenpano kaikissa jäsenmaissa ole tehokasta. Lisäksi, ja tämä on minusta olennaista, politiikan ja juridiikan kuilu on syvä EU-asioissa. Olisi siis löydyttävä selkeä toimivallan määrittely. Tarvittaisiin alhaalta ylös -malli, jossa vaikuttamalla päätöksentekoon kansallisella tasolla voidaan vaikuttaa myös EU-päätöksiin.

Herra puhemies! Me lähestymme vuotta 2005, jolloin 10 uutta jäsenmaata on liittymässä unioniin. Väkiluku kasvaa 28 prosenttia, mutta bruttokansantuote vain 5 prosenttia. Voimme odottaa suuria vaikeuksia jo näidenkin numeroiden perusteella. Laajentuminen edellyttää suuria, suunnattoman suuria, muutoksia EU:n rakenteissa. Vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa niitä tuskin saadaan toteutetuksi, mikä jättää valtaisia haasteita myös tuon kokouksen jälkeiselle ajalle.

Ed. Ryynänen esitti samanaikaisia vaaleja, siis EU-vaaleja ja kansallisten parlamenttien vaaleja. Ajatus on mielenkiintoinen ja kannatettavakin. Lainsäädäntö määrittää unionin, mutta Eurooppa-neuvosto ei ole kollektiivina vastuussa kenellekään. Euroopan parlamenttikin on siinä suhteessa myötäpäättäjä eikä itsenäinen lainsäätäjä. Tästä seuraa, että EU:n toimielinrakenne ja siten päätöksenteon legitimiteetti, asia, josta täällä paljon on tänään puhuttu, on perusteiltaan kirjavaa. Sitä kai viime kädessä tarkoittaa myös se, mitä sanotaan demokratiavajeeksi.

Herra puhemies! Ed. Korkeaoja, joka valitettavasti täältä jo poistui, puhui kriisinhallinnasta. Sehän tulee nähdä kokonaisuutena. Konfliktin eri vaiheissa tarvitaan erilaisia resursseja ja erilaista asiantuntemusta. Siviilitoimet ja kriisinhallinta eivät kilpaile keskenään. Rauhantukioperaation tuloksellisuus riippuu siviiliasiantuntijoiden panoksesta romahtaneen oikeusjärjestelmän tai instituutioiden tai siviiliyhteiskunnan jälleenrakentamisessa. Kannattaa tietysti tässä yhteydessä muistaa sekin, että kriisinhallinta on kallein ja myös vaikein vaihtoehto verrattuna konfliktien ennaltaehkäisyyn tai vaikkapa kehitysyhteistyöhön.

Herra puhemies! EU:sta keskusteltaessa tulee puhua niin sisällöstä kuin rakenteista. EU:sta keskusteltaessa keskustelua tulee käydä alhaalta ylöspäin. Kansalaisjärjestövaikuttamisen tulee olla todellista, ja sillä täytyy olla vaikutus hallituksen politiikkaan.

Media muodostaa tässä asiassa mielenkiintoisen yksityiskohdan. Media noteeraa kyllä sen, mitä Euroopassa tapahtuu, mitä tämän asian ympärillä tapahtuu, se on totta. Mutta kysyä voi, missä määrin median kiinnostus ulottuu sisältöihin. On myönnettävä se, että palstatilaa nämä Eurooppa-kysymykset saavat, mutta millä perusteilla? Minusta se olisi pohtimisen arvoinen asia myös median sisällä.

Keskustelin juuri lyhyesti ed. Pulliaisen kanssa. Minulla on ollut käsitys, että EU:lla olisi johtava rooli esimerkiksi ympäristöasioissa. Kun esitin tämän, ed. Pulliainen oli ymmärtääkseni täysin eri mieltä. Toivon, että hän perustelee jossain yhteydessä kahden kesken tai täällä käsitystään. Mutta jos EU:lla ei olekaan ollut ympäristöasioissa ratkaisevaa roolia, pitäisi olla mahdollista hakea yhteisten arvojen pohjalta suuntaa myös globalisaatiolle.

Tapio Karjalainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Huomaan, että oma puheenvuoroni osuu tässä keskustelun loppupuolella sellaiseen kohtaan, jossa edellä ovat puhuneet edustajat Elo, Kalliomäki ja Kekkonen. Lisäksi ulkopuolisista on lainattu Alexander Stubbia. Olen nyökytellen kuunnellut näitä puheenvuoroja ja ehkä tässä omaa itsenäisyyttäni korostaen sitten pidän tämän puheenvuoron paikalta ja lyhyesti.

Minusta on tärkeää huomata se, että EU:ssa, Euroopassa, kansalaiset eivät ole kiinnostuneet EU:n kehittämisestä tuollaisena laatikkoleikkimallina EU-byrokratian kapulakielellä. Ihmiset ovat kiinnostuneita elämisestä EU:ssa ja EU-oloissa. Silloin aika suuri rasite on se, että meilläkin kansalaiset monien ympärillä näkyvien epäkohtien kohdalla saavat perusteiksi ja selitykseksi, että ollaan EU:ssa. Se tuottaa negatiivisen lähtökohdan.

Tässä keskustelussa on puhuttu paljon monista ongelmista ja haasteista. Minä sanoisin, että suurimmat ongelmat EU:n tulevaisuuden kannalta ovat ensinnäkin siinä, että EU:n pitää jollakin tavalla pystyä ratkaisemaan byrokratiaongelmansa ja siihen liittyvä kapulakieli. Muun muassa maatalouden osalta ymmärrän hyvin kansalaisten tuskastumisen kaikenlaiseen valvontaan liittyvään pikkumaisuuteen. Se ei tuota myönteisyyttä EU:ta kohtaan.

Toinen keskeinen asia on ristiriita, joka syntyy kansalaisten passiivisuuden ja toisaalta eliitin innostuksen välillä. Eliittiin voi nimetä sekä elinkeinoelämän eliitin että poliittisen eliitin. Vastuu EU:n myönteisestä kehittymisestä on ennen kaikkea eliitillä. Siihen voisi tällaisen arkipäivän ohjeen sanoa, että arkipäivän politiikassa on syytä astua ne pari tunnettua piirua lähemmäksi ihmistä.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun huoneestani, katsottuani, että keskustelu alkaa olla listan puolesta loppupuolellaan, kävelin tänne ylös ja mietin, mikähän olisi yksi ainoa sana tai ilmaisu kuvaamaan sitä, miten EU:ssa asiat nyt ovat tolallaan tai suuntautumassa, mieleeni tuli Mauno Koiviston erään presidenttikauden alusta liikesuuntaa kuvaava ilmaisu bernsteinilaisuus. Mutta kuinka ollakaan, ed. Kekkonen kerkisi sen sanan jo käyttää. Minun hieno avaukseni tässä suhteessa meni vähän niin kuin läskiksi. Bernsteinileinenhan se on. Tärkeintä on liike, yksi hailee, mihin ollaan polkemassa.

Kysymys on todella ihan analyyttisestikin näin. Täytyy olla koko ajan liikettä, täytyy olla joko politiikan syvenemisen suuntaan, rakenteiden syvenemisen suuntaan, tai sitten unionin täytyy olla laajenemassa johonkin suuntaan. Jos Helmut Kohlia haluaa siteerata, niin kuin ed. Kekkonen halusi siteerata eri tahoja, niin Kohl ennen joutsenlaulunsa päättymistä, oliko se Liègessä, missä hän sai kunniatohtorin tittelin, puheessaan kysyi, onko EU väsymässä, kun liike on verkkaistumassa. Nämä ovat hyvin merkittäviä havaintoja sikäli, että tässä on helposti käymässä niin, kuten ed. Karjalainenkin äsken ehti todeta, että tästä on tulossa eliitin toimeliaisuutta. Tästä on tulossa yhä enemmän ja enemmän ylätason toimeliaisuutta, jossa ylätasokin vähän tuskastuu siitä, että meitä on liian monta pöydän ääressä, ja se ajankohtaistuu juuri näihin päiviin.

Jopa meidän pääministerimme, joka on täydellinen eurofani — EURO isoilla kirjaimilla kirjoitettuna — menee lausumaan julkisuuteen vähän närkästyksensä siitä, että nyt ydinjoukossa sillä core-porukalla on vielä oma ydinydin, mikä kuvaa sitä, että elitistinen toimeliaisuus saa yhä enemmän toiminnallisesti valtaa. Ja missä olosuhteissa näin käy? Se käy sellaisessa tilanteessa, jossa esimerkiksi Suomessa, kun kansalaisilta kysytään, kehen tai mihin te luotatte, niin kun tässä katsannossa Puolustusvoimat kansallisesti on yläpäässä, poliisi on siellä yläpäässä jnp., niin toiseksi viimeisenä elokuussa oli Euroopan unioni. Tässä tilanteessa sitten valmistaudutaan Laekenin kokoukseen ja täällä käydään hyvin sivistynyttä keskustelua siitä, onko juridinen aspekti vai kansalaisyhteiskunta-aspekti tärkeämpi aspekti, kun mietitään, miten konventtiin mennään.

Konventissa käytiin aikoinaan lukioaikana, ja se oli kyllä yksi varsinainen konventti. Se oli suvunjatkamiskonventti siihen aikaan. Tänä päivänä se on Euroopan unionin elämän jatkumishanke. (Ed. Kekkonen: Sukulaisilmiö!) — Sukulaisilmiöhän siinä on. — Ja se seurapiiri pyrkii nyt laajentumaan, ja se seurapiiri pyrkii laajentumaan täsmälleen sillä tavalla kuin ed. Kekkonen äsken juuri kuvasi. Siis kymmenen uutta jäsenmaata vuonna 2005, joiden bruttokansantuotevaikutus EU:ssa on suhteellisen vähäinen.

Pääministeri oli omassa johdattelupuheenvuorossaan aivan oikeassa siinä, että EU:n pitäisi saada toimeliaisuutensa tuloksia sellaisilla alueilla, joilla kansallisvaltiot eivät pysty saamaan tuloksia. Aivan oikein, olen täsmälleen samaa mieltä. Tässä suhteessa missään näissä asiakirjoissa ei ole kuvattu sitä, mitä nämä toimeliaisuudet todellisuudessa olisivat. Osa toimeliaisuuksista syntyy päivänpolitiikasta, vaikka terrorisminvastaisesta toiminnasta. Päivänpolitiikka synnyttää sellaisia toimeliaisuuksia, joissa tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Sellainen on Wto-kierros, Dohan neuvottelut parhaillaan jnp.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä kaikkein eniten tarvitaan sitä, että kansalaiset mieltävät, ymmärtävät, että tässä hommassa on jotakin järkeä.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minä tätä erinomaista puheenvuoroa kuunnellessani jäin odottamaan sitä toistakin clouta siitä. Se, mitä odotin, oli ympäristö.

Todellakin minulla on ollut sellainen käsitys ja illuusio — tai en tiedä, onko se illuusio, mutta kun olen aiemmin keskustellut tänään ed. Pulliaisen kanssa, niin hän osoitti sen illuusioksi tai vihjaisi ainakin siihen suuntaan — että ympäristö on ollut se seikka, johon Euroopan unionilla on ollut merkitystä ja lähinnä positiivista merkitystä, suorastaan jopa sellaisia vaikutuksia, että voidaan katsoa vähän luottavaisemmin tulevaisuuteen kuin vielä joskus kymmenen vuotta sitten. Kun ed. Pulliainen on tämän minun ajatukseni tyrmännyt, minä nyt toivoisin, että hän jotenkin perustelisi tätä tyrmäystänsä.

Ed. Polvi merkitään läsnä olevaksi.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun puhuu ex tempore, sitten unohtuu vastata kaikkiin kysymyksiin, joita keskustelusta syntyy.

Jos palautetaan mieliin vuosi 1994 ja silloin käyty EU-jäsenyyskeskustelu Suomessa ja katsotaan, millä tavalla sitä käytiin yleisellä kansalaiskeskustelutasolla, ja toisaalta, kuinka sitä käytiin sen poliittisen liikkeen piirissä, johon itse lukeudun, niin silloin yksi hyvin merkittävistä asioista oli juuri se, mihin ed. Kekkonen toistuvasti kiinnittää huomiota, eli ympäristönsuojelupolitiikka. Silloin keskeistä oli se, että todettiin, että saasteet eivät tunne rajoja rajoittavina tekijöinä, vaan ne leviävät kaikkialle. Kysymys on kansainvälisestä teollisuuden ja tuotantoelämän kilpailupolitiikasta, ja se ei kestä vapaamatkustajia ympäristöpoliittisesti.

Tätä vastaan ei ole mitään sanomista tänäkään päivänä. Tämä on tietysti aivan totta ja näin. Mutta jos arvioidaan, kun on oltu vuoden 95 alusta Euroopan unionin jäseniä, millä tavalla tällä lohkolla on edetty, ja otetaan esimerkiksi sellainen mittari, mitä asioita on ollut vihreän eduskuntaryhmän ryhmäkokousten listalla, kun meillähän on ollut ympäristöministeri vuoden 95 alusta lukien, ja millä tavalla nämä asiat ovat tulleet esille, niin olisikohan näistä varsinaisista yhteisistä eurooppalaisista asioista mainittu näitten vuosien aikana kerran vuodessa suurin piirtein. Sen sijaan laajempia asioita, ilmastopolitiikka, Kioton sopimus, on miltei joka ikinen kuukausi ainakin listalla ja tämmöiset kansainväliset sopimusasiat, joissa neuvotellaan sanotaan Wto-tasolla ympäristöpolitiikasta, ovat esillä sillä tavalla, että Euroopan unioni ja sen ympäristökomissaari ovat mukana tämän tason neuvotteluissa, mutta Euroopan unionin sisällä ne ovat näitä naturoita ja ne ovat ympäristödirektiivejä, kaatopaikkajätedirektiivejä jnp., jotka tulevat tänne normaalijärjestyksessä meille E- ja U-asioina käsiteltäviksi.

Mutta sellaista edistystä, että olisi edetty todella merkittävästi ympäristönsuojelun alalla, mikä vaikuttaisi sillä tavalla, että olisi niin sanotusti saastuttavaa teollisuutta pantu järjestykseen, ei juurikaan ole ollut. Miksi näin on? Yksi keskeinen syy on se, että ympäristöverot ovat kansallisesti päätettäviä asioita. Niistä voitaisiin EU:n tasolla päättää vain yksimielisesti. Sellaista yksimielisyyttä ei aikaansaada. Oli aikoinaan energiaverotusasiat, ne haudattiin vuonna 1993 kovan yrittämisen jälkeen. Niitä on yritetty nostaa tapetille viimeksi tänä vuonna, kuluvana vuonna, mutta se on ollut tämmöistä, sanoisinko, räpeltelyä. Toisin sanoen itse idea ja tarve ovat edelleen voimallisesti olemassa, mutta toteutus on jäänyt erittäin keveälle asteelle.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! En nyt mitenkään haluaisi jatkaa enää tätä keskustelua, mutta minä ehkä vähän enemmän antaisin arvoa näille naturoille ja ilmastokonferensseille ottaen toki huomioon sen, että saastuttavaa teollisuutta ei ole saatu kuriin, ja ymmärtäen myöskin sen, että perustekijä silloin on kansallinen lainsäädäntö, joka on estänyt tämän kyseisen toimen. Mutta haluamatta provosoida yhtään ed. Pulliaista, niin jos viedään nyt kotimaan poliittiselle tasolle tämä keskustelu, mahtoiko, ed. Pulliainen, puheenvuorostanne pilkahtaa hiukan turhautuminen viiden puolueen hallituksen siihen osaan, niihin ministereihin, jotka ovat johtaneet ympäristöministeriötä siitä lähtien, kun olemme liittyneet Euroopan unioniin?

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ei tämä ole henkilökohtainen asia eikä poliittisen liikkeen asia. Tämä on Euroopan unionin asia. Siis meiltä puuttuu Euroopan unionin puitteissa sellaiset välineet, joilla pystyttäisiin tätä parempaan tulokseen. Minä en edes tiedä, mikä se välineistö on. Ehkä se on vielä laajempi välineistö. Siitä pitäisi jonkun Wto:n kierroksen yhteydessä pystyä sopimaan. Wto perusti vuonna 1973 ympäristökomitean, joka ei kokoontunut koskaan. Se oli siis ennen Uruguayn kierrosta. Eli siinä ollaan tällä tasolla. Ei se ole arvostelua meidän ministereitämme kohtaan. Se on arvostelua järjestelmää kohtaan ja sitä, kuinka ylikansalliset yritykset loppujen lopuksi ratkaisevat nämä asiat. Siinä me poliitikot olemme voimattomia.

Keskustelu päättyy.