Täysistunnon pöytäkirja 124/2014 vp

PTK 124/2014 vp

124. TORSTAINA 4. JOULUKUUTA 2014 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

Poliittinen väkivalta

Mika Raatikainen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ylihuomenna on monelle suomalaiselle vuoden tärkein päivä, itsenäisyyspäivä. Suomen itsenäisyyden ja vapauden puolesta taistelleista monet menettivät henkensä, osa terveytensä. Kiitos ja kunnia heille.

Valitettavasti pieni ryhmä ihmisiä ei ymmärrä vapauden mukanaan tuomaa vastuuta (Hälinää — Puhemies koputtaa) elää niiden sääntöjen mukaan, jotka vaaleilla vapaasti valittu eduskunta on luonut. Viime vuosina on useasti ensin uhottu ja sitten tuhottu, ja näyttää siltä, että näiden pikku anarkistiryhmien puuhastelut jatkuvat edelleen. Vain joitakin päiviä sitten rikottiin perussuomalaisten Helsingin piirin vaalitoimiston ikkunat jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä, ilmeisenä tarkoituksena estää laillinen toiminta tiloissa.

Arvoisa ministeri Räsänen, mihin toimiin valtiovalta on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä turvatakseen kansalaisten, järjestöjen ja poliittisten puolueiden demokraattisen ja perustuslaillisen oikeuden toimia ilman, että vasemmistoanarkistit, ääri-islamistit tai muut vastaavat laittomin keinoin häiritsevät ja estävät toimintaa?

Puhemies Eero Heinäluoma:

Pyydän edustajia ottamaan paikkansa ja välttämään liikkumista kyselytunnin aikana.

Sisäministeri Päivi Räsänen

Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaisten puoluetoimiston ikkunoiden rikkominen ja tuhoaminen on ehdottomasti tuomittava teko. On tärkeää, että poliisi huolellisesti nämä selvittää ja että myös rikoksen tehneet sitten saadaan vastuuseen teoistaan. Suojelupoliisin tehtävänä on seurata ryhmiä, jotka voivat saada tämäntyyppistä vahinkoa aikaan. Mainitsitte esimerkiksi nämä anarkistiryhmät, ja tässä todellakin suojelupoliisi tekee sellaista työtä, jossa seurataan sellaisia ryhmiä ja henkilöitä, jotka mahdollisesti voivat olla demokratiaa ja myös valtiollisia elimiä uhkaamassa. Toki myös sitten paikallispoliisilla on oma tärkeä tehtävänsä järjestyksestä ja turvallisuudesta huolehtimisessa.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Pyydän edustajia, jotka tästä aiheesta haluavat esittää lisäkysymyksen, ilmoittautumaan nousemalla seisomaan ja painamalla V-painiketta.

Mika Raatikainen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Muistamme varmaan kaikki hyvin muovinaamareiden ja pikkukepakkojensa taakse piiloutuneen säälittävän ryhmän, joka viime itsenäisyyspäivänä Tampereella luuli, että maailma paranee hevosia hakkaamalla ja poliisin kanssa painimalla. Jotain samantyyppistä lienee odotettavissa valitettavasti tänäkin vuonna, kun maailma ei yllättäen parantunutkaan näiden vähemmän nerokkaiden maailmanpoliittisten toimenpiteiden avulla.

Naapurimaassamme Ruotsissa on ollut useita mellakoita, joissa kymmeniä autoja on poltettu ja ihmisiä hakattu, rakennuksia tuhottu ja liikkeitä ryöstelty poliisin katseltua asioita hieman kauempaa. Arvoisa ministeri Räsänen, onko Suomessa pidetty huoli siitä, että turvallisuusviranomaisillamme on riittävät resurssit, varusteet ja koulutus mahdollisten tulevien suurempien mellakkatilanteiden varalta?

Sisäministeri Päivi Räsänen

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin tätä itsenäisyyspäivää ajatellen poliisi on kyllä varautunut mahdollisiin häiriöihin. Olen viimeksi eilen käynyt poliisin edustajan kanssa läpi tätä tilannetta.

Suurempia uhkaavia ja vaativia tilanteita ajatellen hallitus teki aivan hiljattain nyt täydentävän budjetin yhteydessä ehdotuksen, että eduskunta hyväksyisi 2,7 miljoonan euron lisäyksen poliisin varusteisiin ja kalustoon, jotta pystytään ajanmukaisesti erilaisiin vaativiin tilanteisiin, myös terrorismin uhkaan, varautumaan.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ilkivallasta on lyhyt matka väkivaltaan. Arvoisa pääministeri, teillä, niin kuin minullakin, on kokemusta eurooppalaisesta politiikasta. Me emme halua sellaista tilannetta Suomeen, joka osin Euroopassa ja joka Pohjoismaissa vaalikampanjoita ryydittää, poliisisaattueita ja turvamiehiä. Me haluamme olla avoin yhteiskunta, omista lähtökohdistamme asettaa meidän arvomme ja ohjelmamme kansalle äänestettäväksi. Vetoan nyt teihin ja kaikkiin poliittisiin puoluejohtajiin, että yhdessä tuomitsemme kaikkiin kohdistuvan väkivallan, koska sellaista tilannetta meistä kukaan ei halua nähdä, että ihmiset, jotka asettavat itsensä vaaliprosessiin, ovat fyysisesti vaarassa. Nämä tapahtumat ovat aiheuttaneet aika paljon ahdistusta helsinkiläisessä järjestöväessä. Osa jopa ihmettelee, voivatko he laillisesti kokoontua näissä tiloissa, kun ei tiedä, koska tulee kakkosnelonen tai tiili sisään. Eli, pääministeri Stubb, vetoan teihin, että kaikki väkivalta, ilkivalta, kohdistuu se sitten perussuomalaisiin tai kehenkään muuhun, julkisesti yhdessä tuomitaan. Tämä on parempi tie.

Pääministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Vetoomus on täten vastaanotettu, ja olen kanssanne tismalleen samaa mieltä. Meidän on tässä ammatissa ja muutoin ihmisinä vastustettava kaikkea, sekä fyysistä että henkistä, väkivaltaa. Tuomitsen vahvasti sen ilkivallanteon, jonka näimme muun muassa perussuomalaisten Helsingin piiritoimiston parissa. Minun mielestäni on erittäin tärkeätä, että jokainen suomalainen voi kulkea ympäri maata vapaasti esittämässä mielipiteitään, poliittista näkemystään. Tuomitsen myös kaikki ne, jotka pyhittävät tekonsa päämäärän edessä, antavat palaa aivan täysillä. Sellaisessa yhteiskunnassa me emme halua Suomessa elää. Meidän on elettävä turvallisessa yhteiskunnassa, jossa ilmaisunvapaus sallitaan ja se on pyhä ja väkivalta kielletään.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kiitän teitä, pääministeri, tästä.

Pentti Kettunen /ps:

Herra puhemies! Minusta tämä perussuomalaisten Helsingin piiritoimiston ikkunoitten särkeminen on oire jostakin laajemmasta. Minä tiedän, että tuolla perukoissa ihmiset tuntevat turvattomuutta sen takia, että poliisin voimavaroja on heikennetty, poliisin rahoja on pienennetty, on lakkautettu kokonaan liikkuva poliisi, ja tämä on johtanut ja on johtamassa siihen, että saattaa olla, että tapahtuu vielä ikäviä asioita. Kysynkin ministereiltä: mitä mieltä te olette, olisiko nyt aika vihdoinkin sisäiseenkin turvallisuuteen kiinnittää enemmän huomiota ja lisätä poliisien voimavaroja, niin että he pystyisivät turvaamaan kansalaiset kaikissa tilanteissa?

Sisäministeri Päivi Räsänen

Arvoisa herra puhemies! Itse asiassa poliisin rahoja ei ole hallituksen toimesta pienennetty, vaan jo vuonna 2012 tehtiin päätös, jolla ryhdyttiin tasokorotuksiin, jotta tuo uhkaava alijäämä saataisiin kurottua umpeen. Silloin tehtiin 30 miljoonan euron edestä päätöksiä määrärahalisäyksistä, ja myös ne uhkaavat leikkaukset torjuttiin budjettikäsittelyssä. Ensi vuonna poliisimäärä hivenen lisääntyy: tällä hetkellä meillä on 7 450 poliisia, sitten ensi vuonna se menee yli 7 500:n. Eli tällä vaalikaudella vaikeasta tilanteesta huolimatta poliisien määrä ja poliisin toimintakyky on kyetty turvaamaan, ja siinä mielessä hallitus on nähnyt tärkeäksi kohdentaa voimavaroja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa sisäisestä turvallisuudesta huolehtimiseen.

Mutta tulevat vuodet tulevat olemaan vaikeita, ja sen vuoksi on tärkeää, että se parlamentaarinen työryhmä, jonka olen yhdessä ministeri Henrikssonin kanssa asettanut, voi käydä kaikkien eduskuntaryhmien kanssa läpi sitä, millä tavalla varaudutaan noihin tuleviin vaikeisiin talouskehyksiin.

Pääministeri  Alexander  Stubb

Arvoisa herra puhemies! Kyse on varmaan myöskin suuremmasta ilmiöstä ja siitä, miten me käyttäydymme toinen toisiamme kohtaan arvokkaasti ja suvaitsevasti. Meillä on paljon sellaisia aiheita nyky-yhteiskunnassa, jotka jakavat mielipiteitä. Meillä on myös vaikkapa sosiaalisessa mediassa, ja mediassa ylipäätään, liipaisinsormi erittäin herkässä. Ja sen tyyppisen henkisen väkivallan tai vihapuheen suhteen, jota me joskus näemme keskustelupalstoilla tai vaikkapa Facebookissa tai Twitterissä tai jossain vastaavassa, olisi erittäin tärkeää, että me myös aidan poliittisella puolella käyttäydymme tämäntyyppisissä tilanteissa arvokkaasti ja ikään kuin omalla tavallamme näytämme esimerkkiä. Kyse ei ole missään nimessä mielipiteen lietsomisesta tai kaitsemisesta vaan hyvästä käyttäytymisestä toinen toistamme kohtaan. Sosiaalinen media on tästä hyvä esimerkki. Minun mielestäni se on kuin olohuone, jossa keskustellaan toisen ihmisen kanssa kasvokkain — mitä arvokkaammin, sen paremmin toinen toistaan ymmärtää.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Meillä on kotimaisia ääriryhmiä, oikealla ja vasemmalla, jotka muodostavat turvallisuusuhan, niin kuin täällä on todettu. Mutta sitten meillä on myös tällaisia äärijihadisteja, jotka ovat lähteneet taistelemaan esimerkiksi Syyriaan ja sieltä palanneet koettuaan hyvin väkivaltaisia tapahtumia tultuaan osaksi tällaista suorasukaista väkivallan käyttöä.

Edustaja Kettunen täällä oli huolissaan poliisin määrärahoista. Minä olen huolissani poliisin toimivaltuuksista. Kun viime aikoina esimerkiksi oikeusministeriö on keskittynyt lähinnä rikollisten erilaisten oikeuksien korostamiseen, niin kysyn nyt ministeri Räsäseltä: onko suomalaisella poliisilla riittävät toimivaltuudet, jotta pystytään asianmukaisella tavalla ennalta estämään ja torjumaan tällaista vaarallista rikollisuutta?

Sisäministeri Päivi Räsänen

Arvoisa herra puhemies! Todellakin terroriuhka myös Suomessa on suojelupoliisin arvion mukaan lisääntynyt, koska meillä riskihenkilöiden määrä on kasvanut ja myös tuonne terrorialueille matkustaneiden henkilöiden määrä on kasvanut. Meillä ei ole tiedossa, että Suomeen tai suomalaisiin kohdistuisi joku tietty harkittu uhka, mutta yksittäisten tekijöiden väkivallanteot ovat mahdollisia. Sen vuoksi olemme käynnistäneet lainsäädäntöselvityksiä, ja jo eduskunnassakin on käsiteltävänä parhaillaan ehdotukseni, jonka toin siitä, että poliisi saisi oikeuden tarkistaa matkustajatiedot muun muassa lento- ja laivaliikenteessä, jotta pystyttäisiin mahdollisesti seuraamaan tällaisten riskihenkilöiden liikkumista. Toivon, että eduskunta pian tuon esityksen saa hyväksyttyä.

Sen lisäksi (Puhemies koputtaa) pidän kyllä tärkeänä, että viranomaisilla olisi tulevaisuudessa mahdollisuus myös nykyistä parempaan verkossa tapahtuvan rikollisuuden valvontaan ja tiedusteluun. Siitähän on oma työryhmä tällä hetkellä työskentelemässä, (Puhemies koputtaa) ja se on ehdottomasti myös tämän värväyksen kannalta tärkeä uudistus.

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa puhemies! Suomalaisen yhteiskunnan hienoimpia piirteitä on se, että me poliitikot voimme liikkua rauhassa kaikkien ihmisten keskellä, matkustaa metrolla, tavata ilman pelkoa. Tämä on harvinaisuus muualla maailmassa, ja tästä pitää pitää kiinni. Valitettavasti viime vuosien aikana on nähty hyökkäyksiä poliittista sananvapautta vastaan. Tällaista ei pidä hyväksyä, on sitten kysymys vaalimainosten rikkomisesta, puoluetoimiston ikkunoiden rikkomisesta tai esimerkiksi tilaisuuksien häiriköinnistä. Meillä on valitettavan paljon myös äärioikeiston suoraan poliitikkoihin kohdistuvasta väkivallasta kokemuksia: kokoomuksen kimppuun on Oulussa hyökätty, Jyväskylässä vasemmiston kimppuun, Pride-kulkueen kaasuhyökkäys tai vaikkapa Porissa vapputilaisuuden häiriköinti. Nämä ovat merkkejä siitä, että yhteiskunta on muuttumassa. Yksi syy tähän on vihapuheet ja rasismin kasvu, (Puhemies koputtaa) ja erityisesti netissä sitä levitetään. Kysyisinkin viestintäministeri Kiurulta: mitä voidaan tehdä sille, että vihapuhe ja rasismi ei vain jatka kasvuaan netissä?

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Meillähän historiassa, kun katsotaan taaksepäin, on yksi samanlainen keskustelu käyty yhteiskuntapoliittisesti silloin, kun havahduttiin siihen, että netti on myös väline, missä lapsia ja nuoria voi käyttää hyväksi. Silloin ministerikollegani, silloinen liikenne- ja viestintäministeri Huovinen käynnisti sen keskustelun, että laitetaan pykäliin myöskin tekstiä siitä, että pyritään paremmin kontrolloimaan sitä, mitä verkossa tapahtuu.

Mutta tänä päivänä haaste on siinä, että samaan aikaan kun meidän pitäisi pystyä ehkäisemään sitä, mitä verkossa tapahtuu, ja pitämään huolta siitä, että myöskään vihapuhetta ei lietsottaisi, olemme käynnistäneet julkista keskustelua esimerkiksi tiedotusvälineissä siitä, voisiko myös medialla olla rooli siinä, niin että jollakin tavalla pitäisi rekisteröityä tai ottaa kuitenkin selkeästi se alusta haltuun niin, että pitäisi ei vain nimettömänä verkossa kirjoittaa vaan samalla tavalla kuin sanomalehteenkin kirjoittaa nimellä, mutta sekään ei ole edennyt. On paljon toimia, jotka eivät vaatisi edes lainsäädäntöä, jos niistä voitaisiin sopia, ja kansainvälisiä malleja tässä kyllä on.

Minusta pitää löytää keskitie siinä, (Puhemies koputtaa) että verkkoa pitää pystyä kontrolloimaan, mutta ei kuitenkaan tavalla, joka sitten aiheuttaisi sen, että siirryttäisiin massavakoiluun.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Tämä kysymys on käsitelty.

​​​​