1) Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen
päätökset ja Suomi
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk:
Puhemies! Äskettäin Johannesburgissa pidetty
YK:n kestävän kehityksen huippukonferenssi on
ainutlaatuinen kansainvälisten konferenssien sarjassa.
Siellä hyväksytty toimeenpanosuunnitelma on kattava
mutta haastava. Rion ekologiseen ulottuvuuteen lisättiin
nyt taloudellinen ja sosiaalinen peruspilari.
Toimintasuunnitelman toteutumisesta kantaa päävastuun
YK, mutta sen jokaiselta jäsenmaalta vaaditaan aitoa poliittista
tahtoa asioiden eteenpäinviemiseksi. Lujan poliittisen
tahdon synnyttäminen ei ole helppoa, sillä Johannesburgissa
yksi vaikeimmista asioista oli sopiminen riittävän
konkreettisista tavoitteista ja aikatauluista. Liian monessa kohtaa
jouduttiin vielä puolustamaan Riossa kymmenen vuotta aiemmin päätettyjä asioita.
Erityisesti USA harasi kannattajineen vastaan — tosin se
saattoi olla myös rakentava sille sopivissa tilanteissa.
Suomi ei luonnollisesti voi elää eristäytyneenä.
Meidän on omalta osaltamme tehtävä työtä globaalien
ongelmien ratkaisemiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi
maailmasta. YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteet onkin saatava
seuraavaan hallitusohjelmaan mahdollisimman konkreettisina. Suomen
on määritettävä omat painopisteet
ja prioriteetit laajasta toimeenpano-ohjelmasta. Kaikkea emme voi
toteuttaa samalla tavalla. Lisäksi voimme omilla toimillamme näyttää hyvää esimerkkiä
muun
muassa uusiutuvien energiamuotojen käytön kasvattamisessa sekä kulutus-
ja tuotantotapojen muuttamisessa kestävän kehityksen
ja luonnonvarojen säästämisen suuntaan.
Tällöin meidän on luotava ainakin uudenlainen
kuluttajapolitiikka, kehitettävä ympäristö-
ja energiaverotusta nykyistä ohjaavampaan suuntaan jne.
Rion kokous kymmenen vuotta sitten asetti joukon tavoitteita,
joista merkittävimpiin kuului kansainvälisen biodiversiteetti-
ja ilmastosopimuksen aikaansaaminen. Kioton sopimus astuu voimaan
nyt, kun riittävä poliittinen tahto on löytynyt.
Tämä esimerkki osoittaa globaalin yhteistyön
kannattavan. YK-järjestelmää rapauttaa kuitenkin
hallitusten haluttomuus sitoutua konferensseissa tehtyihin päätöksiin.
Osa millennium-tavoitteista uhkaakin jäädä saavuttamatta,
jos konkreettisia toimia päätösten tueksi
ei tehdä riittävästi ja riittävän
ajoissa. Tästä syystä pidän
tärkeänä, että meillä myös
Suomessa ja eduskunnassa käydään keskustelua
siitä, mitä Suomi aikoo omalta osaltaan tehdä Johannesburgin
jälkeen. Tämä päivä,
YK:n päivä, on tietenkin hyvin sopiva päivä keskustelulle.
Yksi konkreettinen muoto toteuttaa tavoitteita on osallistua
kumppanuushankkeisiin, joilla vähennetään
maailman köyhyyttä. Hankkeiden koordinointia ja
seurantaa varten tarvitaan myös kumppanuussopimusten valvontaprosessi.
Kun selvä enemmistö maailman köyhistä on
naisia, tuntuu luonnolliselta, että Suomi keskittyisi kehitysyhteistyössä naisten
ja tyttöjen aseman parantamiseen. On kovin totta, mitä tasavallan
presidentti Tarja Halonen on korostanut: naisilla on kestävän
kehityksen avaimet käsissään. Johannesburgin
valopilkkuja olikin päätös naisten oikeudesta
maanomistukseen ja koulutukseen tasavertaisesti poikien rinnalla.
Suomen hallituksen tulisi nostaa kansainvälisellä tasolla
laajasti esille naisten aseman parantaminen. Monilla on takataskussa
käyttökelpoisia ideoita, ja tiedän, että esimerkiksi
eräs kansalaisjärjestö saa mittavan maaseutunaisten
kokouksen muutaman vuoden kuluttua Suomeen.
Naisen asemaa pohtiessa nousevat esille koulutusta ja ravitsemusta
parantavat hankkeet, esimerkiksi toimenpiteet sen eteen, että jokainen maa
loisi nopeasti suunnitelman perusruokahuollon toteuttamisesta. Ruokaturvaa
parantavat tavoitteet ja toimenpiteet ovat suotta jääneet
Suomen kehitysyhteistyössä viime vuosina sivuun. Kaksi
kolmasosaa maailman köyhistä elää kehitysmaiden
maaseudulla, ja heistä lähes kaikki saavat elantonsa
pienimuotoisesta maataloudesta. Maatalouden heikko tila pahentaa
aliravitsemustilaa entisestään. Tässä yhteydessä meidän pitäisi
olla valmiita keskustelemaan myös kauppaa rajoittavista
maataloustuista.
Kehitysmaiden demokratia ei ole kehittynyt toivotulla tavalla.
Sen takia on oikeutettua kysyä, kannattaako maihin vuodesta
toiseen antaa kehitysapua, jos korruptiota ei saada kuriin eikä hyvää hallintoa
toimimaan ja pääosa rahoista kanavoituu, niin
kuin tiedämme, pienelle eliitille.
Johannesburgin kokouksen tavoitteet on saatava sisällytettyä myös
EU:n toimintaan. Sen ohella Suomen on huolehdittava siitä,
että YK:n asema kestävän kehityksen toteuttajana
ja köyhyyden vähentäjänä vahvistuu.
Tämä edellyttää YK:lta rakenteellisia
muutoksia ja sen alaisten järjestöjen nykyistä tiiviimpää yhteistyötä.
Olen tänä aamuna palannut New Yorkista YK:n yleiskokousta
seuraamasta ja voin sanoa, että YK:n reformi on jäänyt
pahasti kesken. Järjestön kehittämisellä alkaa
olla jo kiire. Erityisesti YK:n talous- ja sosiaalineuvoston roolia
on mietittävä uudestaan, sehän kantaa
päävastuun Monterreyn ja Johannesburgin seurannasta.
Neuvostoa on mahdollista kehittää esimerkiksi
kokousaikatauluja ja käsittelytapoja muuttamalla. Ecosocilla
on asian moninaisuuden takia kestävän kehityksen tavoitteiden
toteuttamisessa aivan keskeinen rooli. Suomen olisi nyt puheenjohtajistoon
kuuluvana maana panostettava erityisesti neuvoston kehittämiseen
ja sen kautta vaikuttamiseen. Suomen on tähdättävä Ecosocin
puheenjohtajamaaksi vuonna 2004, ja sitä varten hallituksen
pitäisi laatia toimintasuunnitelma ja ajaa se jo EU:ssa ensin
läpi.
YK:n kritiikki ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei meidän
tulisi pysyä YK:n asettamassa tavoitteessa nostaa kehitysapumme
0,7 prosenttiin bkt:sta. Lipposen hallitusta voi perustellusti arvostella
siitä, ettei se ole vieläkään
päättänyt aikataulusta, jolla tavoitteeseen
päästään. Nykymenolla saavutamme
tavoitteen vajaan 40 vuoden päästä. Keskustan
mielestä tavoitteeseen tulee pyrkiä seuraavien
10 vuoden aikana. Kehitysavun nostaminen on yksi esimerkki, miten voimme
osoittaa poliittista uskottavuutta puheillemme.
Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee edellä mainitun kaltaisia
poliittisia sitoumuksia, kunnianhimoisiakin, jos aiomme päästä tulokseen.
Johannesburgissa sovituista uusista tavoitteista ja niiden toteutuksesta
on käytävä kansallisella tasolla laaja
toimiryhmädialogi. Tämän dialogin kautta
on selvitettävä, mitä tehdyt sitoumukset konkreettisesti
tarkoittavat ja mitä niiden toteuttamiseksi on tehtävä.
Samalla hallituksen on selvästi osoitettava, mitkä asetetuista
tavoitteista ovat Suomelle keskeisiä. Ihmettelen hieman
hallituksen tapaa aloittaa. Hallitus lähetti eduskunnalle
tiedustelun siitä, mitkä olisivat eduskunnan mielestä prioriteetteja.
Parlamentaarinen käytäntö on varmasti
se, että hallitus itse tekee ehdotuksen ja eduskunta sitten
vastaa siihen ja tekee omat päätöksensä sen
jälkeen, kun hallituksen ehdotus on tänne tullut.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Hyvää YK:n päivää!
Yhdistyneiden kansakuntien Johannesburgin kokousta varten laatima taustaraportti
kertoo nykykehityssuunnan johtavan maapallon 25 vuoden sisällä kestämättömään
tilanteeseen. Lähes puolet maapallon väestöstä kärsii
vesipulasta, kasvihuonekaasupäästöt kasvavat,
ja metsien tuhoaminen jatkuu. Ilmastonmuutoksen tuloksena kaikkein
köyhimmät alueet ja köyhimmät
ihmiset kärsivät eniten.
Johannesburgissa 4. syyskuuta saavutetut sitoumukset ja tavoitteet
voivat täten olla vasta alku. Kokouksen saavutukset ovat
kokonaisuutena arvioiden hyviä erityisesti, kun otamme
huomioon kokousta ympäröivän
todellisuuden reunaehdot. Kansainvälinen ilmapiiri oli
ja on kireä. USA liittolaisineen käy sotaa Afganistanissa,
ja sodan laajentaminen Irakiin uhkaa. Väkivalta Israelissa
ja Palestiinan alueilla on verisempää kuin koskaan.
Samalla ainoa suurvalta Yhdysvallat on jättäytynyt
Kioton sopimuksen ulkopuolelle, kuten myös Biodiversiteettisopimuksen.
YK:n asema on ollut heikko.
Ympäristön tuho jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Ilmakehän,
vesistön ja maaperän saastuminen, metsien hakkuut,
erityisesti sademetsien tuhoaminen, etenevät. Maapallon
geenipankkia ryöstetään enemmän
kuin 30 000 neliökilometrin laajuudessa vuodessa.
Merien biodiversiteetti on runsaimmillaan koralliriutoissa. Niitä tuhotaan räjäytyksillä
ja
myrkyttämällä. Afrikka on menettämässä sademetsänsä.
Viimeiset vuoristogorillat ovat äärimmäisen
uhanalaisia. Hiljainen metsä on tullut käsitteeksi,
kuten 60-luvun hiljainen kevät. Äärimmäisessä köyhyydessä elää viidesosa
maapallon ihmisistä. Planeettamme kaupungistuu, maapallon
megakaupunkien megaongelmat kasvavat. Puhtaasta vedestä on
yhä vakavampi pula.
Edellä on lueteltu vain joitakin niistä reunaehdoista,
joista huolimatta Johannesburg pystyi säilyttämään
yhtenäisyytensä ja päättämään
laajasta toimintaohjelmasta ja sen toteuttamiseen sitoutuneesta
poliittisesta julistuksesta.
Arvoisa puhemies! Tuloksista: sopimus laittomien hakkuiden lopettamisesta;
sopimus ylikalastuksen hillitsemisestä vuoteen 2020 mennessä;
sopimus luonnon monimuotoisuuden katoamisen merkittävästä hidastamisesta
vuoteen 2010 mennessä, niiden ihmisten lukumäärän puolittaminen
vuoteen 2015, joilta puuttuu puhdas juomavesi ja viemäröinti — he
ovat samalla kaikkein köyhimpiä planeetan asukkaita;
terveydelle ja ympäristölle vaarallisten kemikaalien määrän
vähentäminen vuoteen 2020. Tässä tuloksia,
jotka toki ovat samalla kompromisseja.
Toimintasuunnitelman tärkein uusi osa on tuotanto-
ja kulutustapojen muutos, jonka kymmenen vuoden sisällä tulee
katkaista hyvinvoinnin lisäämisen ja ympäristökuormituksen
välinen riippuvuus. Kokouksen onnistuminen vahvisti Yhdistyneiden
kansakuntien asemaa. Johannesburgista saattaa parhaimmillaan alkaa YK:n
uusi aikakausi. Samalla Suomen ja yleensä kehittyneiden
maiden on kuitenkin syytä pitää mielessään
antamansa lupaukset. Kehitysmaat katsovat rikkaiden maiden syövän
kilpaa sanansa Rion vuoden 1992 kokouksen jälkeen. YK:n suositus
0,7 prosentin bkt-kehitysyhteistyöosuudesta ei toteudu.
Suomen valtuuskunta palasi joukkueena toteuttamaan Johannesburgin
sopimusta kansalaisjärjestöissä, teollisuudessa,
kaupassa, kunnissa, ammattiliitoissa, tutkimuksessa ja tieteessä sekä valtionhallinnossa.
Tärkeä osa tätä on tasavallan presidentin
hallinto.
Mutta miten tästä eteenpäin, miten
joukkue pystyy toteuttamaan Johannesburgin sitoumuksia, kuten tuotanto-
ja kulutustapojen muutoksen? Miten eduskunta on mukana tässä?
Arvoisa puhemies! Tarvitsemme kansallisen Johannesburg-ohjelman.
Johannesburgin linjausten toteuttaminen vaatii välttämättömyyden
tunnistamista. Emme voi jatkaa samalla tavalla luonnon ehdoista
piittaamatta. Meidän on pystyttävä tunnistamaan
tehtäväksemme köyhyyden poistaminen Suomesta
ja osallistuminen sen poistamiseen koko maailmasta. Meidän
on nähtävä köyhyyden, luonnon
tuhoamisen ja huonon ympäristön välinen
yhteys. Syvä köyhyys johtaa luonnon tuhoutumiseen
ja huonoon ympäristöön, ja kääntäen:
huono ympäristö ja luonnon tuhoaminen johtavat
syvään köyhyyteen. Tämän
kaiken toteuttamiseksi tarvitsemme lainsäädäntöä,
eduskuntaa, täyttämään sitoumuksemme.
Vastuuorganisaationa toimisi kestävän kehityksen
toimikunta. Kestävän kehityksen toimikunnan ottaessa
Johannesburgin toimintasuunnitelman ja julistuksen Suomelle asetettavat
velvoitteet toimintaansa luodaan pohja vastuun kantamiselle. Kestävän
kehityksen toimikunta tuottaa ja valmistelee valtioneuvostolle aineistoa päätöksenteon
ja eduskunnalle annettavien esitysten pohjaksi. Tämä tehtävä tarvitsee
uskottavat toimintaedellytykset. Johannesburgin velvoitteiden toteuttaminen
ja toteutuksen seuraaminen on eri ministeriöiden yhteishanke. Tuotanto-
ja kulutustapojen muuttaminen kymmenessä vuodessa kestäviksi,
vähemmän luonnonvaroja kuluttaviksi, on haaste,
jonka toteuttaminen vaatii koko yhteiskunnan panoksen.
Arvoisa puhemies! Kestävän kehityksen toteuttaminen
Suomessa, Johannesburgin tavoitteiden ja Suomen globaaleiden velvoitteiden
täyttäminen, on tuotava vuosittain eduskunnan
käsittelyyn. Tämä voidaan toteuttaa hallituksen
kertomuksen liitteenä olevana Kestävä kehitys
ja Suomi -kertomuksena tai erillisenä selontekona, jonka
eduskunnan valiokunnat käsittelevät. Käsittelyn
laatu riippuu eduskunnan osaamisesta ja tiedon määrästä.
Planeettamme pelastamisessa on nuoriso avainasemassa. Nuorison
mukaansaanti vaatii kuitenkin ennen kaikkea näyttöä siitä,
että olemme tosissamme, siis uskottavia suomalaisia tekoja,
uskottavaa toimintaa Euroopan unionissa. Tiedon — koulujen
ja opettajien — merkitys on suuri. Tämän
päämäärän toteuttamisessa
on tiedotusvälineillä myös raskas taakka
kannettavanaan.
Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan kiittää Suomen
delegaatiota, arvon ministereitä ja erityisesti valtuuskunnan
neuvottelijoita, jotka tekivät tämänkin
sopimuksen syntymisen mahdolliseksi.
Ympäristöministeri Jouni Backman
Arvoisa puhemies! Haluan aloittaa yhtymällä kiitoksiin
koko valtuuskunnalle, mukaan lukien arvon kansanedustajat, siitä erinomaisesta
työstä, jolla suomalainen valtuuskunta näytti
myös Johannesburgissa kansalaisyhteiskunnan mallia, sellaista mallia,
jossa kaikki tahot, ei vain julkinen sektori vaan myös
yksityinen sektori, ei vain valtionhallinto vaan myös paikallishallinto,
mukaan lukien järjestöt, jotka olivat muista maista
poiketen Suomen valtuuskunnan virallisina jäseninä, olivat
hyvin aktiivisia sekä ennen Johannesburgia, mutta myös
Johannesburgin jälkeen. Valtuuskunta on kokoontunut myös
tuon Johannesburgin matkan jälkeen. Kun täällä viitattiin
tasavallan presidentin rooliin, niin valtuuskuntamme puheenjohtaja
on kutsunut koko valtuuskunnan koolle, ja tällä tavoin
voimme yhdessä valtuuskunnankin puolesta jatkaa sitä työtä ei
vain keskustellen vaan prosessoimalla näitä päätöksiä eteenpäin.
Siksi on helppo yhtyä täällä kansanedustajien esittämiin
puheenvuoroihin, joissa on vaadittu menemään eteenpäin
Johannesburgin päätelmien jälkeen. Tässäkin
haluan kuitenkin korostaa sitä, että pitää edetä laaja-alaisesti.
Suomi on nostanut kestävän kehityksen usean hallituskauden
ajan poliittiseksi kärkiasiaksi. Tästä kertoo pelkästään
jo se, että kestävän kehityksen toimikuntaa
on muista maista poiketen meillä johtanut ja johtaa pääministeri.
Kestävän kehityksen toimikunta muodostaa yhden
ja keskeisen toimijan myös näissä jatkotoimenpiteissä.
Jatkotoimien osalta pitää pitää huoli,
kuten täällä todettiin, Suomen omista
toiminnoista koskevatpa ne sitten kehitysyhteistyötä,
sen rahoitusta, josta ministerikollegani tulee kertomaan tarkemmin,
tai vaikkapa omaa tukipolitiikkaamme valtion tukien osalta mukaan
lukien maataloustuki. Olen erittäin iloinen siitä,
että ed. Isohookana-Asunmaa otti tämän
maataloustukiasian esiin, koska Johannesburgin keskustelujen perusteella
pidän suurimpana haasteena tuleville kokouksille ja tulevalle
kansainväliselle päätöksenteolle
näissä asioissa syvempää analyysia,
keskustelua ja myös päätöksiä,
uusia linjauksia, siitä, millä tavalla mahdollistamme
kehitysmaille aidon kehittymisen vapauttamalla edelleen kauppaa
reilulla tavalla. Silloin ei välttämättä puhuta
pelkästään siitä, että on
poistettava ympäristölle haitallisia tukia, vaan
on otettava pöydälle ylipäätään
koko valtiontukipolitiikka.
Suomi oli hyvin aktiivinen yhdessä erityiskysymyksessä,
ja se koskee kymmenvuotista ohjelmaa tuotanto- ja kulutustapojen
muuttamiseksi. Tämän ohjelman osalta meidän
pitää ja me tulemme pitämään
huolen siitä, että se ei jää vain kansalliselle
tasolle. Parhaillaan on valmistelussa toimikunnan asettaminen, jossa
tehtäisiin toivottavasti hyvin nopealla aikataululla kattava konkreettinen
ohjelma siitä, millä tavalla Suomi omalta osaltaan
tuotanto- ja kulutustapoja muuttaa kestävämmälle
pohjalle.
Meidän pitää kuitenkin pitää huoli
myös siitä, että tämä asia
etenee Euroopan unionissa. Euroopan unionin ympäristöneuvosto
on edellyttänyt muilta asianomaisilta neuvostoilta selkeitä, konkreettisia
linjauksia ja ilmausta siitä, miten he tulevat omalla toimialallaan
pistämään Johannesburgin päätöksiä eteenpäin.
Kansainvälisessä toiminnassa on hyvin tärkeää muistuttaa,
aivan kuten täällä edustajat tekivät,
YK:n roolista. Itse haluan korostaa olemassa olevien organisaatioiden
rakenteiden merkitystä. En ole halukas perustamaan kovin
monta uutta organisaatiota, en sen paremmin Suomeen, Eurooppaan
kuin kansainväliselle tasolle, vaan pikemminkin tehostamaan
niiden organisaatioiden toimintaa, jotka ovat jo tällä hetkellä olemassa.
Kymmenvuotistoimintaohjelma on hyvä esimerkki siitä,
millä tavalla pitää kukin yksittäinen Johannesburgissa
tehty aikataulutettu tavoite prosessoida siten, että siitä tulee
oma konkreettinen toimintaohjelmansa. Tältä osin
Johannesburgin kokousta on julkisuudessa arvosteltu ja arvioitu
liikaa yksittäisenä kokouksena, yksittäisenä päätöksentekopaikkana.
Haluan itse korostaa, että se oli osa pitkää prosessia,
joka ei ehkä alkanut mutta konkretisoitui Riossa kymmenen
vuotta sitten. Tuolloin alkaneesta kehityshankkeesta monet ovat
edenneet, monista tuli lisää informaatiota, lisää päätöksiä,
suuntaviivoja Johannesburgissa, mutta toivottavasti Johannesburg
pystyy myös aloittamaan monta uutta prosessia, jotka konkretisoituvat
samalla tavalla kuin vaikkapa Kioton päätökset
ilmastopolitiikan osalta. Tämäkin työ jatkuu
erillisissä kokouksissa, ensi viikolla ilmastopolitiikan
osalta New Delhissä Intiassa. Tällä esimerkillä haluan
kuvata sitä, että Johannesburg ei suinkaan ollut
kooste erilaisista kokouksista, joissa olisi yritetty kerralla ratkaista
asiat, vaan se oli pikemminkin kokoonpano, tarkastelupaikka, erillisiin
prosesseihin, joiden osalta myös Suomen tulee olla ja Suomi
on aktiivinen näissä erillisissä kysymyksissä.
Lopuksi haluan vielä kiinnittää huomiota eduskunnan
rooliin tässä kokonaisuudessa. Eduskunta omalta
osaltaan on ollut jatkuvasti mukana aktiivisesti Riossa, Johannesburgissa, mutta
myös niiden välillä tapahtuvassa toiminnassa.
Toivon, että jatkossakin tältä osin vuoropuhelu
voisi jatkua siten, että ei välttämättä odoteta
vain hallituksen esityksiä ja linjauksia, vaan aloitteellisuutta
olisi myös eduskunnan suunnalta. Tälläkin
tavalla Johannesburgin valtuuskunnan kansalaisyhteiskuntarooli korostuisi
myös hallitus—eduskunta-työsuhteessa.
Ministeri Suvi-Anne Siimes
Arvoisa puhemies! Mielestäni Johannesburgin kokouksen
onnistumista tulee arvioida korostuneesti globaalin köyhyyden
kysymysten ja ennen kaikkea yhtenä isona tavoitteena olevan
köyhyyden vähentämisen näkökulmasta.
Tärkein tulos köyhyyden vähentämiseen
liittyvän toiminnan kannalta olikin mielestäni
se, että kokous totesi köyhyyden vähentämisen
yhdeksi kestävän kehityksen keskeiseksi edellytykseksi.
Tämä toteamus kirjattiin myös Johannesburgissa
hyväksyttyyn toimintaohjelmaan. Köyhyyden vähentämisen
lisäksi kokouksen asialistalla käsiteltiin muun
muassa rahoitusta, kauppaa, teknologian siirtoa ja koulutusta, siis
monia sellaisia asioita, jotka ovat kiinteässä yhteydessä köyhyyden
voittamiseen.
Toinen tärkeä seikka Johannesburgissa oli YK:n
vuosituhattavoitteiden ja Monterreyn rahoituskokouksen tulosten
vahvistaminen ja selkeä sitoutuminen niihin. Siellä ei
siis syntynyt kilpailevia ohjelmia eikä kilpailevia lähestymistapoja,
vaan yhteinen sitoutuminen vuosituhattavoitteisiin vahvistui.
Lähestymistapa äärimmäisen köyhyyden
vähentämiseen onkin nyt Johannesburgin jälkeen
hyvin monipuolinen. Se kattaa opetuksen, terveyden, energian, vesi-
ja sanitaatioasiat, maanomistus- ja asumiskysymykset, työllisyyskysymykset
jne. Myös sukupuolten erilaiset lähtökohdat
huomioiva niin sanottu gender-näkemys ja ympäristöasiat
ovat läpileikkaavina periaatteina vuosituhattavoitteiden
toteutuksessa.
Vaikka kehityskysymysten pääpaino oli Johannesburgissa
jo aiemmin sovittujen asioiden vahvistamisessa, joitakin uusiakin
asioita saatiin sovituksi. Merkittävin niistä on
ehkä niin sanotun solidaarisuusrahaston perustaminen. Vielä nyt
on vaikea arvioida, missä määrin tämän
uuden rahaston perustaminen todella tuo uusia voimavaroja köyhyyden
vähentämiseen, ja siksi tärkeintä onkin
huolehtia jo olemassa olevan rahoituksen tehokkaasta käytöstä.
Toinen maininnan arvoinen saavutus on mielestäni se,
että kun jo aiemmin vuosituhattavoitteena hyväksytty
päämäärä puolittaa
puhdasta vettä vailla olevien ihmisten osuus vuoteen 2015 mennessä hyväksyttiin,
tämä sama aikatavoite koskee nyt myös
sanitaatiotavoitetta, toista tärkeää asiaa
muun muassa terveyden kannalta.
Maatasolla taas Johannesburgin päätökset
korostavat kansallisia köyhyysstrategioita, joiden puitteissa
myös kansallisia kestävän kehityksen ohjelmia
tulee kehittää. Mielestäni tämä näkökulma
korostaa koherenssin tavoitetta ja myös kehitysmaiden omaa
sitoutumista ja johtajuutta köyhyyden vähentämisessä.
Johannesburgissa olivat esillä myös naisten
ja tyttöjen asema ja oikeudet. Toimintaohjelmassa korostetaan
naisten asemaa ja mahdollisuutta osallistua, vaikuttaa ja hallita
taloudellisia voimavaroja, esimerkiksi maata, ja mahdollisuutta saada
koulutusta tasaveroisesti poikien rinnalla. Myös kokouksessa
esiintyneet pyrkimykset rajoittaa naisten oikeutta päättää itse
oman kehonsa hallinnasta onnistuttiin melko hyvin torjumaan. Suomen
kannalta kokouksen loppuasiakirjassa kiinnostavaa on myös
se, että alkuperäiskansojen roolia kestävässä kehityksessä korostettiin
Johannesburgin toimintaohjelmassa.
Arvoisa puhemies! Miten sitten Johannesburgista eteenpäin?
Johannesburgin kokouksen lähtökohtana oli se,
että YK:ssa hyväksytyt vuosituhattavoitteet, Maailman
kauppajärjestön Dohassa tekemät päätökset
sekä YK:n Monterreyn kehitysrahoituskokouksen päätökset
edellyttävät huomattavia lisävoimavaroja
köyhyyden voittamiseen ja kehitysmaiden tukemiseen. Johannesburgissa
ei sovittu Dohaan ja Monterreyhin nähden uusista merkittävistä kehitysrahoitukseen
liittyvistä muutoksista.
Siksi jatkossa erityisen huomion kohteeksi joutuneekin EU ja sen
suhtautuminen erityisesti maatalouden tuotanto- ja vientitukiin
osana Dohan kauppakierroksen jatkoprosessia.
Ympäristön ja kaupan suhde olikin yksi neuvottelujen
hankalimpia asioita Johannesburgissa. Ohjelmatekstiin oli jo syntymässä muotoilu,
josta
saattoi päätellä, että ympäristöasioita
tulisi käsitellä pelkästään
kaupan ehdoin. Nämä muotoilut onnistuttiin kuitenkin
onneksi estämään, ja myös Ilon
työelämästandardien mukaanotto toimintaohjelmaan
korostaa pyrkimystä löytää entistä parempi
tasapaino kaupan ja ihmisoikeuskysymyksien välillä.
YK:n pääsihteeri Kofi Annan on Johannesburgin
kokouksen jälkeen esitellyt yleiskokoukselle uuden raporttinsa
YK-järjestelmän vahvistamisesta. Tuon raportin
ytimenä on vuosituhatkokouksissa sekä Monterreyn
ja Johannesburgin kokouksessa tehtyjen päätösten
toteuttaminen.
Suomelle Johannesburgin kokouksen lopputulos tarkoittaa sitä,
että myös me joudumme täsmentämään
omaa kantaamme paitsi ed. Tytti Isohookana-Asunmaan jo mainitsemaan
kehitysyhteistyörahoitukseen myös kaupan ja kehityksen välisiin
kysymyksiin ja ongelmakohtiin. Ohjenuoraksi tulee mielestäni
ottaa se, että niin kehitys- kuin kauppapolitiikkammekin
auttavat YK:n vuosituhattavoitteiden ja ennen kaikkea köyhyyden
puolittamisen tavoittelussa. Tässä hengessä olemmekin
lisäämässä tukeamme YK:n kehitysjärjestön
kampanjalle, jolla vuosituhattavoitteiden toteutusta tuetaan.
Johannesburgin kokouksen toteuttaminen oli mielestäni
ainakin osavoitto monenkeskiselle kansainväliselle päätöksentekojärjestelmälle. Kokous
onnistuttiin viemään yhdessä läpi,
vaikka aika ajoin esiintyikin kovaa kritiikkiä ja myös melko
suuria ristiriitoja.
Suomen kannalta onkin tärkeää tukea
ja turvata tämän monenkeskisen järjestelmän
toimintakyky myös tulevaisuudessa. Siksi olemme suuntaamassa
vielä loppuvuonna lisää voimavaroja YK-järjestöjen,
kuten YK:n väestöohjelman, sekä köyhimpien,
raskaasti velkaantuneiden maiden velkaohjelman tukemiseen. Myös
humanitaarista apua eteläisen Afrikan nälkätilanteen
parantamiseen on tarkoitus lisätä.
Arvoisa puhemies! Näiden päätösten
osalta olemme siis oikealla tiellä. Muutoinkin Johannesburgin
kokouksen onnistumisen todellinen mittari on ja tulee mielestäni
olemaan se, millaisia päätöksiä me
suomalaiset teemme nyt ja tulevaisuudessa. Sama mitta ja testi koskee
myös kaikkia muita maita, sillä YK ja sen asettamat
tavoitteet ja etenkin niiden toimeenpano voivat olla vain täsmälleen
niin vahvoja kuin ovat kansalliset valtiot ja niiden päätöksentekijät.
Tänään on YK:n päivä,
ja tänään meidän kaikkien on
helppo olla yhdessä hyvien asioiden, niin vuosituhattavoitteiden
kuin kehitysyhteistyövarojen nostamisenkin, puolella. Meidänkin
solidaarisuutemme todellinen testi on kuitenkin se, miten me toimimme
näiden tavoitteiden puolesta sitten, kun otsikoissa ovat
jo aivan toiset haasteet ja toiset asiat.
Toinen varapuhemies:
Nyt menemme 3 minuutin puheenvuoroihin ja niin, että käymme
3 minuutin puheenvuoroja kello 19:ään saakka,
jolloin alkaa debatti.
Pia Viitanen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Minusta on hyvin mieluisaa ja merkittävää,
että tänään YK:n päivänä käymme
tätä keskustelua Johannesburgin kokouksesta. Mielihyvin
yhdyn myös ministeri Backmanin esittämään
linjaukseen siitä, että tämä eduskunnan
ja hallituksen hyvä yhteistyö ja myös
eduskunnan aktiivinen rooli hyödynnetään
näissä kansainvälisissä prosesseissa
myös jatkossa.
Johannesburgissahan todellakin oli kysymys varsin isoista asioista.
Kun puhutaan kestävän kehityksen haasteista kokonaisuudessaan,
puhutaan köyhyyden torjumisesta, puhutaan naisten ja tyttöjen
oikeuksista ja asemasta ja niinkin perustavaa laatua olevasta kysymyksestä kuin
puhtaan veden riittävyydestä maapallolla, niin
olemme todellakin maapallon kohtalonkysymyksien ääressä.
Siinä mielessä tämä keskustelu
on varsin tärkeä ja myös ne jatkotoimet,
mitä Johannesburgin tavoitteiden pohjalta teemme.
Haluan tässä yhteydessä ottaa lähinnä ympäristönäkökulmasta
muutaman asian esiin. Varmasti on selvää, että merkittävimpiä tavoitteita ympäristön
kannalta, mitä Johannesburgissa saavutettiin, oli muun
muassa luonnon monimuotoisuuden vähentämisen merkittävä laskeminen vuoteen
2010 mennessä. Pidän myös erittäin merkittävänä sitä täälläkin
jo useassa puheenvuorossa mainittua, Suomen aloitteesta toimeenpantavaa
kymmenvuotista globaalista puiteohjelmaa, jossa ideana ovat kestävät
kulutus- ja tuotantotavat niin, että talouskasvu ja haitalliset ympäristövaikutukset
erotetaan toisistaan. Uskaltaisin kyllä sanoa, että tällaisen
ympäristöystävällisen talouskasvun
haaste on tämän päivän suurimpia
haasteita, niin ettei ympäristöasiaa ja työllisyysasiaa
esimerkiksi jatkossa nähdä mitenkään
toisilleen vastakkaisina vaan pikemminkin todellakin toisiaan täydentävinä asioina.
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa
se, että kun kilpailukykymittauksia maapallolla on viime
aikoina tehty, niin Suomihan on pärjännyt niissä valtavan
hyvin muun muassa sen vuoksi, että Suomella mainitaan olevan
korkeaa ympäristöosaamista ja korkea ympäristönsuojelun
taso. Tämä mielestäni osoittaa hyvin
sen, että tänä päivänä ei
tarvitse nähdä tätä tilannetta
enää siten, että ympäristöasiat
olisivat jollakin tavalla esimerkiksi kansainvälisen kilpailukyvyn
este, vaan päinvastoin, ne voivat olla sen mahdollistaja
ja niitä hyviä asioita, mistä sitten
kilpaillaan jatkossa.
Sanoisin, että ympäristönsuojelun
ja työllistämistavoitteiden yhdistäminen
on sekä meidän tehtävämme, joka
meidän on tehtävä, että myös valtava
mahdollisuus esimerkiksi Suomen näkövinkkelistä.
Suomi voi aivan hyvin olla ed. Tiusasen mainitsema kestävän
kehityksen ykkösmaa, samoin kuin oma kotikaupunkini Tampere on
julistautunut kestävän kehityksen ykköskaupungiksi.
Tämä on mielestäni erittäin
tavoiteltava ja hyvä kokonaisuus. Suomessahan on paljon erityisosaamista,
jossa meillä on kehittymisen varaa liittyen esimerkiksi
uuteen teknologiaan, sen mahdollisuuteen, osaamiseen, sen perusteella
uusiin tuotantomenetelmiin ja sitten ympäristöteknologiaan
ylipäätään. (Puhemies koputtaa)
Puhemies! Jos sanoisin yhden pettymyksen Johannesburgista, se
tietenkin liittyy siihen, että uusiutuvien energialähteiden
aikataulut ja normitukset eivät siellä (Puhemies
koputtaa) onnistuneet, vaan tämä jäi
vain maininnan varaan.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa puhemies! Johannesburgissa elo—syyskuussa pidetty
YK:n kestävän kehityksen huippukokous oli tosiaan
valtava ponnistus ja, voin myöntää, vähän
vaikeastikin hahmotettava kokonaisuus. Esitetystä kritiikistä huolimatta
näyttää kuitenkin siltä, että kokous
oli pieni askel eteenpäin maailmanlaajuisen yhteistyön
hyväksi niin ympäristön kuin köyhyyden
ja muiden sosiaalisten ongelmien hoidossa.
191 mukana ollutta maata hyväksyi monialaisen toimeenpano-ohjelman
ja kestävään kehitykseen tähtäävän
poliittisen julistuksen. Kokouksen parasta antia lienevät
muun muassa erilaisten ongelmien ratkaisuun tähtäävät
kumppanuusohjelmat, joissa osapuolina voivat olla esimerkiksi valtiot,
kunnat, yritykset tai yliopistot.
Kehitysmaiden kannalta ongelmallista on se, että teollisuusmaiden
erilaiset tuet muun muassa maataloustuotteiden vientiin vaikuttavat
kehitysmaiden tuotteiden pääsyyn markkinoille,
ja jos tuotteita tulee kehitysmaista, ne ovat usein monikansallisten
yritysten tulovirtoja lisääviä ja saattavat
jopa pahentaa maan omaa nälkäongelmaa.
Tulevaisuudessa näyttää siltä,
että maatalouden tuet sidotaan EU:ssa entistä vahvemmin maaseudun
kehittämiseen ja ympäristön hoitoon.
USA taas on tehnyt muunkin suuntaisia toimenpiteitä. Haluaisinkin
kysyä, kuinka turvataan oikeus tuottaa ruokaa maassamme
myös maailman mittakaavassa epäsuotuisissa olosuhteissa.
Arvoisa puhemies! Myös naisten roolin tärkeys
nousi Johannesburgissa korostetusti esiin. Aiotaanko esimerkiksi
kehitysyhteistyön määrärahojen
suuntaamista harkita uudelleen tämä huomioon ottaen?
Kolmas kysymysalue, kun ministereitä on paikalla, on
energia. EU:n mielestähän ydinvoimaa ei voida
pitää kestävän kehityksen energiamuotona.
Suomelle ja EU:lle ilmeisesti yksi kokouksen suurimmista pettymyksistä olikin
uusiutuvien energioiden tukemisen tavoitteiden kariutuminen. EU
pyrki sopimukseen, jonka mukaan vähintään
15 prosenttia energiasta tulisi uusiutuvista lähteistä vuoteen
2015 mennessä. Yhdysvaltojen ja öljyntuottajamaiden
edustajat kuitenkin torppasivat tavoitteen, ja ylös saatiin
kirjattua lopulta vain yleisluontoinen maininta puhtaammasta teknologiasta
ja uusiutuvasta energiasta.
Ratkaisuun tyytymättöminä EU, joukko
unionin hakijamaita ja Norja, Islanti, Sveitsi, Uusi Seelanti ja
pienten saarivaltioiden liitto esittelivätkin kokouksen
päätöspäivänä uuden
aloitteen uusiutuvien energiamuotojen tukemiseksi. Maat aikovat
mennä vesittyneeseen sopimukseen kirjattuja tavoitteita
pidemmälle. Olisinkin kysellyt ministereiltä,
voisitteko kertoa, mitä tämä Suomen osalta
konkreettisesti tarkoittaa.
Ed. Syvärinen merkitään
läsnä olevaksi.
Sirpa Pietikäinen /kok:
Arvoisa puhemies! Johannesburgin kokous on osa YK:n huippukokousten
sarjaa, jonka pohjalta on tehty globaali agenda, jossa käydään
läpi, mitkä ovat ihmiskunnan suurimmat haasteet,
mitä niiden ratkaisemiseksi tulisi tehdä ja mihin
poliittiset päättäjät ovat sitoutuneet.
Nämä omalta osaltaan summautuvat YK:n vuosituhatjulistuksessa
ja YK:n vuosituhattavoitteissa. Nyt ennen kaikkea niin kansainvälisesti
kuin kansallisestikin on tärkeää pistää kaikki
poliittiset voimavarat tämän tavoitteiston toimeenpanoon
ja tämän toimeenpanon seurantaan. Se on tehtävä kansallisella
tasolla.
Itse näkisin mielekkäänä Johannesburgin
kokouksen seurannan linkittämisen tähän
vuosituhatjulistukseen ja YK:n vuosituhattavoitteisiin ja niiden
seurantaan. Siitä seuraisi se, että esimerkiksi
kestävän kehityksen toimikunnan työnkuvaa
ja roolia seuraavalla hallituskaudella hiukan mietittäisiin
uudelleen niin, että se voisi olla tämän
seurannan ja toimeenpano-ohjelmien valmisteluelin. Mielestäni
olisi myöskin hyvä pohtia, miten kehitysmaasuhteiden
neuvottelukunnan rooli tämmöisenä laajempana
keskustelun ja tiedon tuottajana, näkökantojen
muodostajana, voisi tässä olla.
Olisi syytä ja perusteltua, että eduskunta
ottaa tähän keskusteluun aktiivisesti osaa. Ehkä jokavuotinen
raportointi voi olla hiukan liian kankea menettely. Ehkä kaksi
kertaa vaalikaudessa tapahtuva selvitys tai toimeenpanosuunnitelma, jota
erityisvaliokunnat kävisivät läpi kukin
omalta tonttialueeltaan tässä kestävän
kehityksen konseptissa vuosituhatjulistuksen kautta, voisi olla semmoinen
mekanismi. En itse liittäisi sitä hallituksen
kertomuksen yhteyteen. Pikemminkin poliittisessa tunnelmassa tämäntapaista
keskustelua pitäisi olla samaan aikaan syyskaudella, kun eduskunta
päättää budjetista ja voimavarojen suuntaamisista
sekä kansallisesti näiden tavoitteiden toteuttamiseen
että osana kansainvälistä politiikkaamme.
Sitä kautta ehkä myöskin tähän tavoitteeseen
0,7 prosentista kehitysyhteistyömäärärahoissa
ja myös esimerkiksi ympäristöbudjetin
tuntuvammasta kasvattamisesta voitaisiin aikaa myöten päästä.
Christina Gestrin /r:
Värderade fru talman! Förra söndagen
läste jag i Hufvudstadsbladet om ett seminarium för
journalister där man analyserade toppmötet i Johannesburg.
Skribenten till artikeln avslutade med ett konstaterande: "För journalister är
företelseer som toppmöten om hållbar
utveckling svåra att greppa. Det verkar vara säkrast
att hålla en klar distans till mötesmegalomanin — såväl
till involverade politiker och tjänstemän som
till organisationsaktivister — och rapportera så knapphändigt
som möjligt."
Voin ymmärtää, että Johannesburgin
huippukokoukseen on vaikea saada otetta, koska kyse oli niin suurista
ja monista kysymyksistä, mutta siitä huolimatta
kokouksesta ja kokouksen sopimista loppuasiakirjoista kirjoittaminen
on tärkeää. Maailmanyhteisön
on kokoonnuttava pyrkiäkseen löytämään
ratkaisut kestävän kehityksen sisältämiin
vaikeisiin kysymyksiin. Vaihtoehtona on se, ettei tehdä mitään,
eletään päivä kerrallaan, ollaan
välinpitämättömiä ympäristöongelmista,
köyhyydestä, nälästä ja
kulovalkean lailla leviävistä taudeista. Mahdollisimman
niukan raportoinnin valinta ei johda mihinkään
parannuksiin.
Johannesburg samlade människor från hela världen
för att utbyta tankar om globala frågor med betydelse
för hela mänsklighetens framtid. Representanter
från olika länder och kulturer debatterade om
sanitet och vattenförsörjning, jordbruksproduktion,
energifrågor, hälsa och populationspolitik för
att nämna några teman. Man godkände en
deklaration och ett handlingsprogram som skall styra den fortsatta
processen. En del framsteg gjordes medan en del målsättningar fortfarande
blev vagt formulerade. Det viktiga är nu att dialogen fortsätter.
Miten siis nyt edetä tässä prosessissa?
YK:n yleiskokouksen ja YK:n järjestöjen tulee
käsitellä toimintaohjelma. Kaikkien maiden tulee
käsitellä loppuasiakirjat ja toteuttaa niitä toimenpiteitä,
joista on sovittu. EU:n ministerineuvosto päättää jatkotoimenpiteistä omalta
osaltaan. Lukemattomia tilaisuuksia järjestetään,
joissa kokouksen osanottajat kertovat, kirjoittavat ja raportoivat
kokouksesta. Myös se on tärkeää.
Prosessin on mentävä eteenpäin, ja aika
tulee näyttämään, millaisiksi
vaikutukset muodostuvat.
Att tiga ihjäl Johannesburgprocessen skulle betyda
att man inte ger FN sitt stöd. FN:s roll i världssamfundet är
viktig och nödvändig och måste stärkas.
I Johannesburg betonades den sociala faktorn som en förutsättning
för en hållbar utveckling. En halvering av fattigdomen
var en huvudmålsättning för konferensen
och man beslöt bland annat att 2005 skall alla barn ha
rätt till skolgång, som är en stor sak
för flickorna i u-länderna. Man beslöt
också underlätta kvinnornas rätt
att äga mark och att förbättra möjligheterna
för människorna i u-länderna att få tillgång
till electricitet. Man beslöt inrätta en solidaritetsfond
som skall stöda arbetet mot fattigdomen. Det
betonades ofta att satsningar på kvinnorna är
den största garantin för att u-ländernas
situation blir bättre.
Riksdagen, beslutsfattare på alla nivåer
och opinionsbildare runt om i världen bär alla
ett ansvar för att skapa opinioner som stöder
en hållbar utveckling. Vi behöver en bred samhällsdebatt
kring de här frågorna och vi behöver
information och undervisningsmaterial för olika målgrupper
i samhället.
Katja Syvärinen /vas:
Arvoisa puhemies! Johannesburgin kokouksen tulosten arviointi
on erittäin tärkeää. Se ei ole
tärkeää pelkästään
maailmanlaajuisesti, vaan meidän pitää katsoa
sitä myöskin ihan meidän oman Suomemme
kannalta. Tärkein asia Johannesburgin osalta tietysti on köyhyys
ja köyhyyden maailmanlaajuinen vähentäminen,
ja sen alakohtina voidaan oikeastaan nähdä kaikki
muut Johannesburgin päätökset. Yksi Johannesburgin
tärkeimmistä asioista on vesi ja oikeus puhtaaseen
veteen, sanitaatioon, ja sen näkeminen esimerkiksi
suomalaisin silmälasein onkin erittäin tärkeää,
koska meillä on toisaalta osaamista siinä kehitysmaapoliittisesti,
mutta meillä on osaamista siinä myöskin omaan
maahamme nähden, ja siksi tätä asiaa
on syytä katsoa monesta näkökulmasta
niin kuin muitakin Johannesburgin päätöksiä.
Kun lähdemme täyttämään
näitä Johannesburgin tavoitteita, joihin siis
Suomikin sitoutuu, on tärkeää katsoa,
että koko meidän kehitysmaapolitiikkamme ja suomalainen
politiikka on koherenssissa elikkä että eri politiikan
alat ovat yhteensopivia sillä tavalla, että kun
päätöksiä tehdään
yhdessä ministeriössä, niin toinen ministeriö ei
tee vastakkaisia päätöksiä.
Esimerkiksi kaupan ja kehityksen kysymyksiä on erittäin
tärkeätä katsoa nimenomaan tästä näkökulmasta.
Myös naisten asema köyhyyden vähentämisessä on
erittäin tärkeä, ja sen tähden
siihen pitää kiinnittää myös
jatkossa aivan erityishuomiota, niin kuin tähänkin
asti on tehty, mutta monta kertaa se, miten poliittisista päätöksistä edetään
käytännön tekoihin, ei välttämättä ole
kuitenkaan aina ollut ihan niin kuin sen pitäisi.
Nyt kun Suomessa varmasti käynnistyy ennen eduskuntavaaleja
ja seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluja toivottavasti laaja ja
laadukas keskustelu Suomen kehitysyhteistyön määrästä ja laadusta,
niin on tärkeää muistaa, kun tälle
hankkeelle on kansalaisten tuki ja yleinen mielipide tukee sitä,
että Suomi nostaa kehitysyhteistyömäärärahan
0,7 prosenttiin, että meillä poliitikoilla on
hyvät vastaukset siihen, mitä me teemme, miten
me teemme, kenen kanssa me teemme ja miten me pidämme huolta
siitä, että myös kohonneet kehitysyhteistyömäärärahat
käytetään mahdollisimman viisaalla tavalla,
(Puhemies koputtaa) jotta me emme hukkaa sitä hyvää mahdollisuutta.
Satu Hassi /vihr:
Arvoisa puhemies! Johannesburgissa otettiin monta tärkeää askelta,
vaikka kaikkia niitä askeleita, joita moni toivoi siellä otettavan,
ei kyettykään ottamaan. Joka tapauksessa oli mielestäni
paljon parempi, että tämä kokous järjestettiin
kuin että se olisi jätetty järjestämättä.
Siihen nähden olen ollut hyvin hämmästynyt
siitä, että jopa hallituksen sisältä on
tullut tämmöistä hyvin helppohintaista,
populistista arvostelua tämän kokouksen järjestämistä kohtaan.
Tämän kokouksen ydinkysymys oli oikeastaan
köyhyydenvastaisen taistelun ja ympäristönsuojelun
välinen suhde. Moni edelleenkin uskoo, että nämä asiat
olisivat jollakin tapaa vastakkaisia. Monet tutkimukset ja myöskin
käytännön kokemukset osoittavat kuitenkin
aivan päinvastaista. Muutama vuosi sitten julkistettiin
tutkimus, jonka mukaan maailman elävän luonnon tarjoamien
palvelujen arvo — jollaisena muistan tässä tutkimuksessa
mainitun esimerkiksi viljelykasvien pölytyksen — ylittää rahatalouden
bruttokansantuotteen koko maailmassa. Äskettäin Yhdysvalloissa
julkistettiin tutkimus, jonka mukaan luonnontilainen luonto saattaa
tarjota palveluja, jotka ovat jopa sata kertaa arvokkaampia kuin
saataisiin rahassa, jos tämä vastaava alue käytettäisiin
jollain toisella tavalla esimerkiksi metsämaana tai peltona.
Tässä tutkimuksessa luonnon tarjoamien palveluiden
esimerkkeinä käytettiin muiden muassa vesitalouden
säätelyä, tulvien torjuntaa, maaperän
eroosion torjuntaa.
Tällä hetkellä näyttää siltä,
että ihmiskunnan ympäristöhuolien painopiste
on voimakkaasti siirtymässä teollisuusmaista köyhiin
maihin. Monet ympäristöongelmat osuvat tänä päivänä pahiten
ja ensimmäisenä köyhiin. Maailmanlaajuinen
ilmastonmuutos on tästä kouluesimerkki. Viime
vuoden kesällä ilmastoneuvotteluissa Bonnissa
Ipcc:n puheenjohtaja Robert Watson totesi, että ilmastonmuutos
on paitsi ympäristökysymys ennen kaikkea kehityskysymys,
koska se monella tapaa estää maailman köyhien
ihmisten mahdollisuuksia parantaa omaa elämäänsä esimerkiksi
vähentämällä viljasatoja monissa köyhissä maissa.
Realistista mielestäni onkin nähdä, että ympäristöongelmia
ei voida ratkaista ottamatta huomioon köyhien tarpeita,
mutta myöskään sellaiset köyhyyden
vähentämisohjelmat, jotka eivät ota huomioon
ympäristöä, eivät ole realistisia.
(Puhemies koputtaa)
Arvoisa puhemies! Johannesburgin päätöksistä suurin
osa ei toteudu pelkästään sillä,
että ne ovat kokouksen asiakirjoissa, vaan aivan olennaista
on se, että näiden päätöksien
toteutumista (Puhemies koputtaa) niin kansallisesti kuin kansainvälisesti
seurataan.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Arvoisa puhemies! Suomea ei ainakaan voi moittia heikosta edustuksesta.
Johannesburgin kokouksessa runsas 100 osanottajaa oli mahtava joukko.
Olin mukana Rion kokouksessa 1992. Sen jälkeen on tapahtunut
sekä myönteistä että kielteistä.
Esimerkiksi massiiviset liikenteenpäästöt
ovat vähentyneet puhdaspäästöisempien
autojen ansiosta, mutta samanaikaisesti hyötyä on
vähentänyt lisääntynyt autokanta.
Ruoan puhtaudessa on saavutettu parannuksia, mutta geneettinen muuntelu
on uusi uhka.
Johannesburgissa haluttiin Global Dealin ja kumppanuusohjelmien
avulla päästä konkreettisiin tuloksiin
kaikilla kestävän kehityksen alueilla. Peruspilarit
ovat taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen hyvinvointi. Kristillisdemokraatit
haluavat lisätä joukkoon myös eettisyyden.
Näiden kaikkien on oltava tasapainossa, jotta kestäviä tuloksia
syntyy.
Johannesburgissa ei tehty uusia sitoumuksia kehitysavun lisäämisestä tai
velkahelpotuksista. YK:n niin sanottu vuosituhatjulistus ei näin
ollen toteudu, joten köyhyys ei puolitu vuoteen 2015 mennessä.
Suomen hallitus on valitettavasti osaltaan itsekkäiden
joukossa, laahaahan kehitysyhteistyömme edelleen hävettävän
alhaisella tasolla vauraista vuosista huolimatta. Kansainvälisen
kaupan säännöt voidaan nyt alistaa YK:n ympäristö-
ja ihmisoikeussopimuksille, jos poliittista tahtoa löytyy.
Tämä on askel myönteiseen suuntaan.
Ympäristölle haitallisista tuista luopuminen
ei Johannesburgissa onnistunut. Takaiskuna on pidettävä myös
sitä, että biodiversiteettikadon pysäyttämistavoite
vuoteen 2010 mennessä vesitettiin käsitteellä "huomattavaan
vähentämiseen". Ekotehokkuuden lisäämisessä puhtaan
ja uusiutuvan energian tärkeys korostuu. Ihmisten kulutustottumuksiin
on pyrittävä vaikuttamaan kaikkialla, myös
meillä Suomessa. Kun tottumusten muuttaminen on vaikeaa,
on meilläkin oltava valmiutta myös taloudellisiin
seuraamuksiin niillä aloilla, jotka tuhoavat ympäristöä.
Johannesburgin poliittinen julistus haastaa kaikki tahot yhteisvastuuseen
ja kumppanuuteen kehitys- ja ympäristökysymyksissä.
Hallitusten, kuntien, yritysten ynnä muiden kumppanuussopimukset ovat
paperilla hienoja ja myönteisiä. Niille on saatava
nykyistä paljon vahvempi sitoutuminen. Itsekkyys ja ahneus
johtavat kasvaviin ongelmiin, eivätkä niitä suuret
kokouksetkaan poista.
Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä toteaa,
että Lipposen hallitukset eivät ole kantaneet
vastuuta globaaleista ongelmista kiitettävällä tavalla.
Taakka siirtyy seuraavalle hallitukselle, jonka tulee panostaa näihin
kysymyksiin uudella, vahvalla otteella. Kilpailukyvyltään
ykkösmaana Suomen tulee olla myös näissä asioissa
esimerkillinen kärkimaa.
Susanna Huovinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Vaikka kuinka tekisi mieli provosoitua noista
ed. Kankaanniemen äsken esittämistä väitteistä,
niin enpä sitä tällä kertaa
tee.
Me suomalaiset toimimme hyvin monissa kansainvälisissä yhteisöissä ja
myöskin tällaisissa Johannesburgin kaltaisissa
kokouksissa osana myöskin Euroopan unionia. Tästä syystä on
erittäin tärkeää olla selvillä siitä,
mitä Euroopan unionin kansalaiset ovat mieltä erilaisista
asioista ja teemoista. Ympäristö, ilmastonmuutos
ja kestävä kehitys ovat tällaisia asioita.
Onkin hyvä tietää, että 89
prosenttia EU:n jäsenvaltioiden kansalaisista on huolissaan
ympäristön tilasta ja siitä, miten ympäristöön
ja terveyteen liittyvät asiat kehittyvät tulevaisuudessa.
86 prosenttia EU:n kansalaisista on huolissaan luonnonvarojen käytöstä ja
jätteiden muodostumisesta, ja 82 prosenttia on puolestaan
huolissaan luonnon ja luonnonvaraisten eläinten tilasta
sekä ilmastonmuutoksen etenemisestä. Nämä tiedot
käyvät ilmi Euroopan komission Flash-eurobarometritutkimuksesta,
joka käsittelee nimenomaan kestävää kehitystä.
Tätä tutkimusta varten haastateltiin viime huhtikuussa
yli 7 000 Euroopan unionin kansalaista jäsenvaltioissa.
Köyhyys vaivaa aivan liian monia yhteisen pallomme
asukkaita. On mielestäni erittäin tärkeää,
että laajennamme kehitysmaiden auttamista taloudellisen
tukemisen ohella myös kaupan vapauttamisen kautta, kuten
ministeri Backman täällä aivan oikein
totesi. Mutta lisäksi edistämme myös
erilaisten koulutuksellisten verkostojen ja yhteistyömuotojen
etenemistä. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistolla
on ollut monia avauksia, aivan uudenlaisia lähestymistapoja
tässä erilaisten verkostojen avaamisessa. On aivan selvää,
että juuri koulutus on köyhyyden ehkäisemisessä hyvin
tärkeässä avainasemassa. Koulutuksella
voidaan varmaan myös ennalta ehkäistä sitä vaikeaa
korruptio-ongelmaa, johon ed. Isohookana-Asunmaa täällä viittasi.
Arvoisa puhemies! Kun kestävästä kehityksestä julkisuudessa
ja muutenkin puhutaan, niin aika usein kansalaiset kysyvät,
mitä se sellainen kestävä kehitys sitten
oikein on. Minun vastaukseni heille on se, että se on niin
kuin vanha intiaanien sananlasku sanoo: maailma on vain lainassa
lapsiltamme. Jotta voisimme tämän lainamme antaa
lapsillemme niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista,
ainoa oikea tie on edetä Johannesburgin tavoitteiden mukaisesti.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Pekka Vilkuna /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Minä suhtaudun hyvin epäilevästi
koko kestävän kehityksen ajatukseen sikäli,
että minusta on jo matemaattisesti mahdottomuus ajaa jatkuvaa
kasvua rajoitetulla pinnalla loputtomiin. Ei tämä ole
ensimmäinen sivilisaatio tällä maapallolla,
mikä tulee tuhoutumaan, varmasti ennemmin tai myöhemmin,
en tiedä sitten milloin. (Välihuuto) — No,
tämä nyt ei ole aivan tämän
vaalikauden asia tietenkään.
Tuo köyhyyden poistaminenkin: Sitä ovat nyt YK:n
alaiset organisaatiot luvanneet puolittaa viimeiset 50 vuotta aina
viisivuotiskausittain, ja kuitenkin köyhien absoluuttinen
määrä on vain lisääntynyt
koko ajan. Nyt todella ollaan oikealla asialla siinä mielessä,
että tässä lähdetään
naisten koulutuksen kautta poistamaan sitä köyhyyttä.
Sehän ei ole mikään sattuma, että puhutaan isänmaasta
ja äidinkielestä. Isänmaa on se alue, mistä ruoka
ja elintaso hommataan, mutta sivistys lisääntyy
vain kielen kautta, äidin kautta. Sivistyksen lisääminen
tietenkin on ensimmäinen tapa, millä köyhyyttä voidaan
poistaa.
Mutta tässä yhtenä esimerkkinä:
Kyllä voisivat nämä ympäristöjärjestöt
ottaa jonkunlaista logiikkaa siihen hommaansa. Saksalaisia kuluttajia
tuntuu kiinnostavan huomattavasti enempi se, minkälaisesta
metsästä ja millä lailla puu on otettu
pois, kun siitä paperia tehdään, kuin
se, mistä se hampurilaisen pihvi on kotoisin. Sen tuottavat
maailmanlaajuiset elintarvikejätit eroosiosta piittaamatta.
Todella, jos kuluttajia kiinnostaa enempi se, millä pyllynsä pyyhkivät,
kuin se, mitä suuhunsa panevat, niin ei olla oikein kestävillä linjoilla.
Ennemmin tai myöhemmin maapallolla tulee rajatekijäksi
vesi, ruoka tai energia. Siinä mielessä me Suomessa
olemme hyvin turvatulla alueella. Meillä on energiahuolto
hyvällä mallilla, kotimaista energiaa, uusiutuvaa
energiaa, sitäkin riittää ja sitäkin
kehitellään jatkuvasti. Kasvihuoneilmiön
etenemisen kautta, kun lämpötila nousee, suomalaisessa
maataloudessakin todennäköisesti on tuotantomahdollisuudet
paremmat. Vesihän meillä on yksi suuri rikkaus,
jota ei muilla ole. Meidän pitää kyllä todella
olla keulassa tässä näyttämässä esimerkkiä muille.
Näin varmasti tehdäänkin, ja kyllä voidaan
tosiaan rahoitusosuuttakin lisätä. Tämän
tasoinen hyvinvointivaltio pystyy vastuunsa kantamaan opetukseksi
ja esimerkiksi.
Ensimmäinen varapuhemies:
Nyt on edustajilla mahdollisuus käyttää vastauspuheenvuoroja. Niiden
pituus saa olla enintään 1 minuutti.
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että ministeri
Backman totesi, että ei uusia organisaatioita enää Johannesburgin
jälkeen tulisi ryhtyä miettimään
millään tasolla, mutta myöskään
varmasti ei tarvita uusia mittavia Johannesburgin kaltaisia konferensseja.
Näyttää siltä, että keskustelu
YK:ssa käy vahvasti siihen suuntaan, että tällainen
mittava konferenssien aikakausi on nyt ohi.
Sen sijaan Suomenkin kannattaisi kyllä miettiä,
mitä YK:n alajärjestöjä esimerkiksi
voitaisiin yhdistää ja sillä tavalla
YK:n seurantaa ja toimeenpanovaltaa todella kasvattaa. Kun Suomessa
kehitysmaasuhteiden neuvottelukunta ensi keväänä asetetaan,
varmasti sen täytyy olla erilainen kuin nyt. Tällaisenaan
se ei kyllä oikein palvele niitä tarkoitusperiä.
Mitä sitten tulee asioiden käsittelyyn eduskunnassa,
en ole ainakaan itse tyytyväinen siihen, että kehitysyhteistyöasiat
siirrettiin hallituksen kertomuksen yhteyteen. Ne ovat jääneet
ihan toisarvoiseen asemaan, eli jollakin tapaa täällä eduskunnassa
näitä asioita pitäisi (Puhemies koputtaa)
omana blokkinaan tulevaisuudessa tarkastella.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Osittain häkellyttävää asenneilmapiirin
osalta on se, että toiseksi suurin hallituspuolue ei ole
tässä keskustelussa käytännössä lainkaan
läsnä, ainoastaan ed. Sirpa Pietikäinen
on kokoomuksen puolelta seurannut tätä keskustelua.
Tämä on jossain määrin hämmentävä tilanne.
Arvoisa puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaa puheenvuorossaan peräänkuulutti
YK-reformin puolesta ja totesi, että se on välttämättömyys.
Siitä on tullut jonkinlainen mantrakin jo. Hän
ehdotti sitä, että nimenomaan Ecosocin osalta
tarvittaisiin uudistuksia. Jäin miettimään,
minkä tyyppisiä uudistuksia ed. Isohookana-Asunmaa tarkoitti.
Ei kai se ainoa uudistustavoite ollut, minkä toitte esille,
että vuonna 2004 Suomen pitäisi saada Ecosocissa
puheenjohtajuus?
Ed. Kankaanniemi omassa puheenvuorossaan moitti hallitusta siitä,
että hallitus ei ole suhtautunut vakavasti globaalin kehityksen
rahoituskysymyksiin. Tuntuu erikoiselta: Sen sanoi entinen kehitysyhteistyöministeri,
jonka aikana 90-luvun alussa Suomi teki maailmanhistoriaa romauttaessaan
kehitysyhteistyörahoituksen: me puolitimme silloin kehitysapumme
vuoden 91 tasosta, (Puhemies koputtaa) kun verrataan vuoteen 94.
Tässä oli osittain tekopyhyyttä tässä huomiossa,
jonka ed. Kankaanniemi teki.
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies, aivan lyhyesti: YK:ssa käydään
kovaakin keskustelua siitä, miten Ecosocin asema muotoutuu,
koska sillä on päävastuu esimerkiksi
Monterreyn seurannasta ja toimeenpanosta ja Johannesburgin myöskin. Ensimmäiseksi
jo heti kokousaikataulut täytyy muuttaa. Kokoukset ovat
heinäkuussa ja erittäin hankalasti sijoitettavissa
muihin alakomiteoihin. Sitä paitsi Ecosocissa on valtava
määrä alakomiteoita, ja koordinaatio
ja seuranta siellä on vähän miten sattuu.
Mutta Suomella olisi tässä, ed. Kiljunen,
nyt aivan taivaallinen paikka, koska meillä nyt paikka
on puheenjohtajistossa ja meillä on ehkä se puheenjohtaja
vuonna 2004. Eli jos meillä olisi selviä ehdotuksia
ajaa EU:n kautta ja EU:n tuella, minä uskon, että se
voisi olla mahdollista, ja Suomi on yleensä hallinnollisesti
aika järkevillä linjoilla.
Ed. Gustafsson merkitään
läsnä olevaksi.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Varsinaisesti tästä itse asiasta
puhun sitten, kun puheenvuoroni ehkä saan. Nyt vain vastauspuheenvuoro
ed. Vilkunan puheenvuoron johdosta.
Tuo puheenvuoro oli häkellyttävä,
kun se tuli siviiliammatiltaan sellaisen ammatin harjoittajan suusta,
jossa keskeinen instituutio on kestävä tulevaisuus,
jonka olennainen ydin on tuottaa kestävällä tavalla,
uudistuvasti, pitkällä aikavälillä,
maaperän ravinnevaroja tuhlaamatta ja jonka koko idea,
elinkeinon idea, on sukupolvenvaihdokset sukupolvenvaihdoksien jälkeen.
Sitten hän ilmoittaa, että hän panee
kintaat tiskiin. Nyt Nivalasta täytyy saada uutta viriä elämään
ja Viagraa Nivalaan.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Backman hyvällä tavalla
totesi, että kansanedustajat ovat olleet osa delegaatiota;
näin ei todella joka maan kohdalla ole ollut. Myöskin
kaikissa ilmastokonferenssin vaiheissa mukana on ollut kansanedustajia.
Ympäristövaliokunnan delegaatio on ollut osa Suomen
virallista valtuuskuntaa, ja työ on sujunut erittäin
hyvin.
Haluaisin myös ed. Vilkunalle, joka on myös ympäristövaliokunnan
jäsen, todeta sen, että hän kyllä ihan
oikealla tavalla kritisoi tuota jatkuvaa, niin kuin hän
totesi: rajoittamatonta, kasvua loputtomiin. Tästähän
nimenomaan halutaan, puhemies, irti, kun halutaan leikata tämä sidos
kasvun ja hyvinvoinnin ja nimenomaan ympäristön hyväksikäytön
väliltä. Tämähän on
yksi osa nimenomaan Johannesburgin lopputulemia.
Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Backman, te toitte esiin puheenvuorossanne
suomalaisen mallin oivallisuutta ja mallia siitä, miten
valmistauduttiin, osallistuttiin ja vietiin Johannesburgissa esillä olleita
asioita eteenpäin. Lienee kuitenkin itsestäänselvyys
se, että jollakin taholla, jollakin osapuolella, on tässä asioiden
eteenpäinviennissä ja keskustelussa oltava vastuu,
eikä se minun mielestäni voi olla kenelläkään
muulla kuin maan hallituksella.
Aloitteellisuutta on ja sitä tulee olla eri tahoilla,
eduskunnallakin luonnollisesti oma roolinsa. Mehän käsitykseni
mukaan olemme eduskuntaryhmien välillä näistä asioista
periaatteeltaan jokseenkin samaa mieltä. Toinen asia sitten
kokonaan on se, ettei vaan luotaisi illuusiota vaikuttamisesta todellisuuden
ollessa jotakin aivan muuta. Se illuusion luonti on aika vaarallista,
ja jossain vaiheessa tätä prosessia on ainakin
itselleni tullut sellainen käsitys, että on luotu
kuva, todellisuus on ollut jotain aivan muuta.
Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Näiden YK:n suurten konferenssien sarja saattaa
tosiaan olla ainakin loppumassa, jos ei täysin loppu. Olennaista
tietysti onkin se, kun niissä on tehty valtavasti hyviä päätöksiä,
joihin on sitouduttu, jotka maat ovat ratifioineet, että ne todella
saataisiin käytäntöön. Tämähän
on nimenomaan ollut se ongelma. Vaikka toisaalta itsekin olen ollut
sitä mieltä, että esimerkiksi viides
naisten maailmankonferenssi pitäisi pitää, siitä huolimatta
tietysti olen huolissani siitä, että niin kuin
Johannesburgin kokouskin osoittaa, vaikka naisten oikeudet ovat
ihmisoikeuksia, niin kuitenkin aika helposti näissä kokouksissa avataan
naisia koskevat klausuulit ja niihin heikennyksiä helposti
on tulossa. Tästä täytyy kyllä pitää kiinni,
jos näitä kokouksia jatkossa pidetään,
että ne keskittyvät nimenomaan siihen, miten hallitukset
ovat todella toteuttaneet näitä suurten kokousten
(Puhemies koputtaa) päätöksiä.
Näin myöskin Johannesburgin osalta, joka tavallaan
kokoaa (Puhemies koputtaa) nämä monet kokoukset
ja niiden annin, pitää sitten menetellä.
Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Harvasta kansainväliseen kauppaan
liittyvästä kysymyksestä vallitsee vastaava
yksimielisyys kuin siitä, että monille kehitysmaille
maailmanmarkkinoille pääsy avaa samalla tien kehitykseen,
ja tämä tunnustettiin Johannesburgissa. Siitä huolimatta
kehitysmaiden vientipyrkimykset törmäävät
monilla kehitysmaiden kannalta keskeisillä tuotannonaloilla, kuten
maataloudessa tai tekstiilituotannossa, rikkaiden maiden asettamiin
tullisuojiin ja vientitukiin. Euroopan ongelmana on, että se
tuottaa enemmän maataloustuotteita kuin sen asukkaat käyttävät.
Ylituotanto-ongelmaa on koetettu ratkaista viemällä sitä kehitysmaihin.
Kehitysmaat eivät mitenkään pysty kilpailemaan
tuettujen maataloustuotteiden kanssa, ja tämä sekoittaa niiden
oman tuotannon. Johannesburgissa tämä ongelma
tunnustettiin ja samalla sitouduttiin kaikkien vientitukien vaiheittaiseen
poistamiseen.
Kokouksen yhteydessä Suomen valtuuskuntaa johtanut
tasavallan presidentti Halonen kehotti Euroopan unionia katsomaan
tarkasti silmiin sitä seikkaa, että myös
EU tukee maataloustuotteidensa vientiä kehitysmaihin. Kysyn
ministeri Backmanilta: Mitä Suomi aikoo (Puhemies koputtaa)
EU:ssa tehdä epäkohdan korjaamiseksi?
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Suomen todellisen asenteen köyhyyden
poistamiseen mittaa kyllä meidän kehitysapumme
taso. Sanat ovat yleensä kauniita, mutta sitten kun tulee
päätösten paikka, ei ole tapahtunut edistymistä läheskään
tarvittavasti. Kyllä seuraavalle eduskunnalle tässä suhteessa
jää nyt todella paljon parannettavaa. Sitten me
olemme uskottavia, kun me puhumme köyhyyden poistamisesta,
kun itse toteutamme meille asetetut velvoitteet.
Toinen asia vielä lyhyesti: Ed. Isohookana-Asunmaa
ensimmäisessä puheenvuorossaan ihmetteli sitä,
että ympäristöministeriö on
rohjennut pyytää eduskunnalta aloitteellisuutta.
Minä ihmettelen nyt Isohookana-Asunmaan näkemystä.
Eikös tämä tyyli, jota tässä nyt
haeskellaan, ole juuri sitä oikeata yritystä uudistaa
näitä menettelytapoja?
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä ehkä ei ole
ollut niissä valiokunnissa, joissa on käsitelty
ministeri Backmanin kirjettä. Valiokunnassahan on todettu,
että valiokunnilla ei ole tässä vaiheessa
yksinkertaisesti resursseja ryhtyä tekemään
prioriteetteja siitä, mitä asioita Suomen tulee
Johannesburgin kokouksen tiimoilta toimintasuunnitelmasta poimia
ja ottaa tärkeiksi.
Esimerkiksi ympäristövaliokuntahan käsitteli Johannesburgin
kokouksen jälkeen heti jälkiseurantaa, ja olimme
yhtä mieltä siitä valiokunnassa, että tällainen
ajankohtaiskeskustelu mitä pikimmin Johannesburgin jälkeen
tulee järjestää. Kuten ed. Tennilä näkee,
keskustelualoite on ympäristövaliokunnan esittämä,
eli me olemme nimenomaan halunneet ja itsekin olen jopa kahta kautta
korostanut välttämättömyyttä keskustella asioista
eduskunnassa kaikkien kanssa, ei ainoastaan niissä valiokunnissa,
jotka olivat edustettuina Johannesburgissa.
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Kyllä minäkin olen ollut tulevaisuusvaliokunnassa
tätä asiaa käsittelemässä.
Pidän ihan oikeana, että pyydetään
eduskuntaa ottamaan aloitteellinen asema. Minä ihmettelen,
että olette näin hallitususkovaisia, että ensin
pitää saada käsky ja melkein määräys,
ja sitten vasta aletaan itse ottaa kantaa asiaan.
Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Nyt käytävään
väittelyyn aloitteellisuudesta: Kyllähän
se kuitenkin vallan kolmijako-opin mukaan on, että toimeenpanovallalla
on valmistelukoneisto. Toisessa yhteydessä suuren valiokunnan
oikeus- ja sisäasiainjaostossa, jota johdan, jouduimme
tekemään vastaavassa tilanteessa ulkopuolisen
selvityksen saadaksemme pohjamateriaalin. Joskus se voi olla paikallaan,
mutta pääsääntöisenä toimintamallina
se on mahdoton.
Olisin halunnut kommentoida ed. Gestrinin mainiota lainausta
Hufvudstadsbladetista ja toimittajien kokouksesta. Nämä kommunikeat
ovat niin loputtomia, niissä on niin eri mittasuhteisia asioita
ja niin paljon kauniita sanahelinäjuttuja, että varmasti
käy juuri niin, että parempi kirjoittaa mahdollisimman
lyhyesti, kun muuten tuntuu, että sortuu tekopyhyyteen.
Niinpä peräänkuuluttaisin sekä pääministeriltä että tietysti
täällä istuvalta ministeri Jouni Backmanilta
ja myös ministeri Kimmo Sasilta — jonka olisi
kyllä nyt suonut täällä olla
kuuntelemassa ja keskustelemassa — sen kaltaista kommunikointia
ja sitoutumista kuin esimerkiksi pääministeri
suureellisesti valtion isänä heti tämän
ikävän iskun jälkeen sanoi: Hallitus
ei lepää, ennen kuin tyttöjen koulutus
on kunnossa, (Puhemies koputtaa) ennen kuin vesihuolto on järjestyksessä.
Ympäristöministeri Jouni Backman
Arvoisa puhemies! Ehkä voi aloittaa hallituksen roolista.
Ilman muuta hallituksella on vastuu valmistelusta. Kaikki se valmistelu
on myös eduskunnan käytettävissä.
Tältä osin ei ole mitään salattavaa.
Itse olen kuitenkin halunnut korostaa sitä, että eduskunnan
roolia tämän tyyppisissä asioissa pitäisi
pystyä muuttamaan siitä perinteisestä roolista,
jossa se käsittelee jälkikäteisesti raportointia.
Tältä osin, jos ei syyllisty neuvomaan eduskuntaa,
niin myös kansainvälisen yhteistyön osalta
suosittelen sellaista käytäntöä,
jossa edustajat osallistuvat pienempinä delegaatioina kansainvälisiin
kokouksiin, hakevat jopa säännöllistä kanssakäymistä muiden
parlamentaarikkojen ja myös muiden tahojen kanssa ja tällä tavalla ovat
osa luontevaa kansainvälistä päätöksentekoa
eikä siten, että tämä olisi
erikseen järjestetty jollain mekanismilla maan hallituksen
kautta. Tältä osin kehityssuunta on ollut kyllä,
hyvä kollegat, tässä tapauksessa mielestäni
oikea.
Kestävän kehityksen politiikassa olisi hyviä mahdollisuuksia
nimenomaan tältä osin viedä suomalaista
asiantuntemusta niille sektoreille, mitä eduskunnassakin
on erilaiseen kansainväliseen kanssakäymiseen.
Siltä osin pelkästään hallituksen
raportointi tännepäin ei riitä, vaan
tässä tarvitaan raportointia molemman suuntaisesti. Sen
takia mielestäni tulisi vielä katsoa se yhteys, joka
on kestävän kehityksen toimikunnan ja eduskuntatyön
välillä, koska muilta osin kestävän
kehityksen toimikunta on hyvin laaja-alaista, mutta ehkä tämä näkökulma
vielä siitä puuttuu.
Täällä on suoria kysymyksiä esitetty
maataloustukien osalta, mitä se merkitsee Suomelle tai toisaalta
mitä Suomi tulee tekemään näiden
kysymysten osalta. Suomi on omalta osaltaan EU:n päätöksenteon
kautta vaikuttamassa näissä asioissa, kun niin
Balilla valmistelukokouksessa kuin Johannesburgissakin käsiteltiin
näitä tukikysymyksiä, Suomi oli sillä tavalla
avoin sellaisille linjauksille, joissa voitiin EU:n näkökulmasta
mennä pidemmälle kuin eräät
jäsenmaat olisivat olleet valmiita, ja tässä mielessä perusasenteemme
on kuitenkin positiivinen sille tarkastelulle, jossa valtion tukipolitiikkaa
voitaisiin vapauttaa nykyisestään.
Tässä valmistelukokousvaiheessa kesän
mittaan useat kehitysmaaryhmän edustajat totesivat, että itse
asiassa ei tarvitse antaa yhtään lisää rahaa,
jos teollisuusmaat poistavat omat valtiontukensa. Tässä mielessä,
samalla kun tuen sitä näkemystä, että Suomen
pitää nostaa omat kehitysyhteistyömäärärahansa
0,7 prosenttiin, varoittaisin siitä, ettei pelkästään
tyydytä siihen. En pidä sitä välttämättä edes
keskeisimpänä asiana siinä suuressa luettelossa,
jolla Suomi voi olla edistämässä kehitysmaiden
asemaa.
Täällä on tähänkin
esitetty monia hyviä esimerkkejä, joista on syytä painottaa
yhtä asiaa. Se on naisten asema. Tämä oli
Suomen valtuuskunnan kaikissa puheenvuoroissa — haluan
korostaa: kaikissa puheenvuoroissa riippumatta, kuka niitä esitti — hyvin
voimakkaasti esillä. Tältä osin valtuuskunta
varmasti piti asian riittävästi esillä.
Uusiutuvan energian osalta on ehkä syytä lyhyesti
vielä todeta se käsittely, joka Johannesburgissa
oli. Tässä asiassa EU jäi kokouspöydissä käytännöllisesti
katsoen lähes yksin. Meille ei sallittu edes sitä tavoitetta,
että olisimme voineet yksipuolisesti ottaa teollisuusmaille
kahden prosenttiyksikön lisävelvoitteen uusiutuvien
energiamuotojen määrässä vuosilukuina
2000—2010 vertailu. Tämä ehkä kuvaa
myös sitä päätöksenteon
vaikeutta, jossa kehitysmaaryhmän sisälläkin
on hyvin erilaisia painotuksia ja erilaisia maita. Tässä tapauksessa öljyntuottajamaat
estivät tämän tyyppisen linjauksen syntymisen.
Sen vuoksi se analyysi, mitä meillä tehdään
kehitysmaiden köyhyydestä, on nykyisin onneksi
jo syvällisempää kuin ehkä aiemmin,
jolloin kuviteltiin, että vain antamalla lisää rahaa
asiat tulevat hoidettua, ja tämän tyyppinen väärä sinisilmäisyys
on kyllä nyt kansainvälisissä yhteyksissä poistumassa.
Erittäin tärkeä näkökulma,
joka täällä keskustelussa on tullut esille,
on osaamisen vahvistaminen. Tässä yhteydessä keskustelu
kestävän kehityksen mahdottomuudesta toivottavasti
voi hyödyntää taas sellaista osaamisyhteiskuntapohjaa, jossa
käytämme enemmän tietoa, osaamista, ja tuo
tieto on kulutushyödykkeenä sikäli hyvä,
että se ei kulu siitä mihinkään,
kun sitä käyttää. Tältä osin
itse olen hiukan huolissani siitä tietoyhteiskuntakehityksestä,
joka ei tätä näkökulmaa riittävästi
tue, vaan on menossa sellaiseen tietoyhteiskuntamalliin globaalisti,
joka on pikemminkin lisäämässä perinteistä kulutusta
eikä hyödynnä tarpeeksi osaamisen vahvistamista
tuotanto- ja kulutustapojen suhteen. Tässäkin
Suomi kuitenkin kymmenvuotisohjelman puitteissa toivottavasti pystyy
tarjoamaan sellaisen mallin, josta esimerkkinä on vaikkapa
oma metsäteollisuutemme. Yhtä aikaa voidaan lisätä tuotantoa
ja vähentää, ei vain suhteessa vaan määrällisesti, päästöjä niin
ilmaan kuin veteen, ja tässäkin uuden teknologian,
uuden osaamisen hyödyntäminen on se keskeinen
tekijä.
Ehkä vielä lopuksi tästä jatkotyöstä,
mitä Suomi omalta osaltaan näissä asioissa
tekee. Haluan vielä kerran yhtyä siihen näkemykseen,
joka täälläkin on tullut esiin, että meidän
pitää tukeutua olemassa oleviin organisaatioihin
ja vahvistaa omaa työtämme niissä sen
takia, että keskinäistä koordinaatiota
hallituksen ja eduskunnan suhteen, mutta myös ulkopuolelle,
täytyy edelleen lisätä. Tässä ehkä suurin
ero, jos vertaa Rioa ja Johannesburgia, on elinkeinoelämän
vahva osallisuus tässä prosessissa. Itse en epäile
yhtään sitä aitoa osallisuutta tältä osin.
Suomalaiset yritykset ovat tässäkin suhteessa
myös Johannesburgissa palkittuina maailman eturintamassa.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Me pidämme tätä keskustelua
yllä YK:n päivänä, ja tietysti
tämä päivä ei keskity ainoastaan Yhdistyneisiin
kansakuntiin, vaan keskittyy ylipäätään
kansainväliseen yhteistyöhön ja sen merkityksen
korostamiseen. Siinä suhteessa on erinomaisen tärkeää se,
että me oivallamme, että globaalit kehityskysymykset
ovat todellisuudessa meidän kysymyksiämme, emmekä asennoidu siihen
sillä tavalla, niin kuin kovin monesti asian ilmapiiri
myös suomalaisessa yhteiskunnassa on, että globaalikysymykset,
kansainväliset ongelmat ovat jotakin, jotka ovat meidän
ulkopuolellamme, meidän olisi ikään kuin
syytä keskittyä omiin asioihimme. Nämä kysymykset
ovat meidän omia asioitamme.
Minusta oli erittäin arvokasta, minkä ministeri
Backman juuri tuossa sanoi äsken, kun hän korosti
myöskin parlamentaarista kansainvälistä yhteistyötä,
rohkaisi siihen suuntaan, että me olemme vuorovaikutuksessa
kansainvälisillä foorumeilla, myöskin
parlamentaarikot, saadaksemme informaatiota, vaikuttaaksemme asioihin,
jotka sitä kautta muodostuvat yhteisiksi.
Minkä takia me olemme puhumassa yhteisistä asioista?
Tämä tietysti liittyy tähän
globalisaatioprosessiin. Globalisaatio terminä on tietysti
monesti huonosti määritelty, mutta se voidaan
ymmärtää nimenomaan maailman pienentymiseksi ei
ainoastaan teknisessä mielessä, tiedonsiirtojen,
kuljetustekniikan mielessä, vaan myöskin siinä mielessä,
että keskeiset ongelmat ovat tulleet sen kaltaisiksi, että ne
voidaan viime kädessä ratkaista vain ylikansallisella,
kansainvälisellä yhteistyöllä.
Tämähän on se tekijä, joka johtaa myöskin
kansanedustuslaitokset, parlamentit, tiiviimpään
yhteistyöhön, ja tämä on tietenkin
se tausta, jolla tämä Johannesburginkin prosessi, kestävän
kehityksen prosessi, on lähtenyt liikkeelle.
Täällä pohdittiin Rion kokouksen
merkitystä, ja eräässä puheenvuorossa
todettiin, että se oli nimenomaan kokous, jossa ekologinen
ulottuvuus oli hallitseva, ja nyt tässä kokouksessa
tämä täydentyisi kestävän
kehityksen ikään kuin taloudellisilla ja sosiaalisilla
piirteillä. Tämä on ehkä jossain
määrin virheellinen muotoilu, koska silloin kun
kestävän kehityksen käsite lanseerattiin
viime kokouksen alla, se määriteltiin erinomaisen hyvin
niin sanotun Brundtlandin komitean raportissa Yhteinen maailma,
jossa lähdettiin liikkeelle siitä, että kestävä kehitys
on itse asiassa yhteiskunnallinen muutosprosessi, jossa tähdätään
siihen, että inhimilliset perustarpeet pyritään
tänä päivänä koko maailman
mitassa tyydyttämään siten, että vastaavien
tarpeiden tyydyttäminen mahdollistuu tulevaisuudessa. Siinä oli
hyvin vahva köyhyysorientaatio, egalitaarinen tasa-arvo-orientaatio
siinä vaiheessa sekä tähän päivään
nähden että tulevaisuuteen nähden. Kieltämättä Rion
agenda, joka toimeenpano-ohjelmana täytettiin, oli vahvasti
ekologispainotteinen. Siinä tietysti tulivat biodiversiteettikysymys
ja ilmastonmuutoskysymys keskeisesti esille. Myöskin metsäsopimuksesta
pyrittiin käynnistämään neuvotteluja.
Tänä päivänä agenda
on laajentunut, aivan oikein. Johannesburgin ohjelmassa on tietysti
pääpainopiste keskeisesti ekologisissa kysymyksissä,
mutta kuten useissa puheenvuoroissa on tullut esille, (Puhemies
koputtaa) tajutaan selkeästi köyhyyden ongelman
ratkaisu myöskin kestävän kehityksen
näkökulmasta siinä suhteessa, että köyhyyden
ongelma (Puhemies koputtaa) itse asiassa ympäri maailman
on keskeisin ympäristöongelma sinänsä.
Säde Tahvanainen /sd:
Arvoisa puhemies! Johannesburgin prosessi on varmastikin täällä läsnä olevien
mielestä erittäin merkityksellinen ja tärkeä maailman
tulevaisuuden kannalta, mutta olen rivikansanedustajana hämmästyneenä seurannut
joitakin vähätteleviä puheenvuoroja Johannesburgin
prosessin osalta, erityisesti kun niitä on tullut myös
ministeritasolta. Se kertoo joko suuresta ymmärtämättömyydestä tai
hyvin hyvin suuresta välinpitämättömyydestä.
Toivottavasti se on enemmän ymmärtämättömyyttä. Silloin
sen jotenkin sentään voisi käsittää.
Arvoisa puhemies! Haluaisin painottaa sitä, että kun
nyt puhutaan maailmanlaajuisesti niin ekologisista, taloudellisista
kuin sosiaalisista tavoitteista YK:n kestävän
kehityksen osalta, niiden konkretisointi kansalaisille olisi kaikkein merkityksellisintä
nimenomaan
tarkastellen kuluttajan näkökulmasta, ja kuluttajan
näkökulmasta siten, että meillä todellakin
olisi oikeasti valinnanmahdollisuuksia tehdä arvovalintoja, jotka
olisivat ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä ja
järkeviä maailmantaloudenkin kannalta. Tällaisia
instrumentteja pitäisi nyt lähteä hakemaan
niin kansallisesti kuin maailmanlaajuisestikin.
Yksi tapa olisi varmastikin palata muun muassa alkuperämerkintöihin,
joita nyt muun muassa reilun kaupan merkintöjen kautta
on lähdetty tuomaan uudelleen markkinoille. Tämä vaatisi todellakin
paljon niin ay-liikkeen, erilaisten kansainvälisten kansalaisjärjestöjen
kuin ympäristöjärjestöjenkin
yhteistyötä ja Maailmankauppajärjestön
ja YK:n sitoutumista siihen. Kun katselen oman jakkuni alkuperämerkintää,
sitä sieltä ei löydy. En tiedä,
missä tämä tuhat markkaa maksanut jakku
on tuotettu. Toivottavasti hyvässä maassa, mutta
hinta kertonee sen, että ehkä siinä saattaa
olla vähän enemmän ekologiaa kuin jossain
muussa. En voi siitä mennä takuuseen. Sen sijaan
tiedän, että se on polyesteriä, viskoosia
ja elastaania. Sekin tietysti on erittäin merkityksellistä,
mutta mielellään tekisin myöskin kuluttajana
valintoja ympäristöystävällisesti
ja myöskin siten, että tietäisin, että ne
on tuotettu sosiaalisesti oikeudenmukaisesti, ei halpatyövoimaa
käyttäen ja lapsia riistäen, vaan siten,
että voisin hyvällä mielellä tietää,
että maailman kehitys menee eteenpäin, vaikka
vähän kulutankin.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! On suuri merkitys sillä, että YK:n
organisoimana on kokoonnuttu asettamaan yhteiset tavoitteet selviytyäksemme
ihmiskuntana tulevaisuudestamme uhkia poistaen ja ongelmatilanteita
vähentäen. Näin arvioiden Johannesburgin
kokous tulee mielestäni jäämään
myönteisenä merkkinä historiankirjoitukseen.
Kun oli mahdollisuus olla näkemässä sitä prosessia,
jolla poliittista julistusta ja toimintasuunnitelmaa työstettiin,
jo se, että meillä on jonkinnäköiset
asiakirjat olemassa, on mielestäni jonkinlainen saavutus.
Maat ja kansat sekä eri toimijatahot haastetaan yhteistoimintaan
asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Pidän myös tärkeänä sitä,
että mentiin Rion kokousta merkittävämmin
kestävän kehityksen edistämisessä,
laajemmin asiaa tarkastellen, eteenpäin, painottuivathan
sosiaalinen ulottuvuus ja tasa-arvo. Samoin toimintaohjelmassa kautta
linjan painottuva köyhyyden vähentämisen
tarve osoittaa, millaisista asioista tulevaisuutemme kohtaloista
päätettäessä on kyse. Kestävä kehitys
on muutakin kuin ekologiaa. Asia on ymmärrettävä laajemmin.
Ilman terveyttä ei ole kestävää kehitystä.
Toisaalta köyhyyden poistaminen on edellytys kestävälle
kehitykselle. Se, että puhdas vesi puuttuu yli miljardilta
ihmiseltä, se, että sanitaatio puuttuu yli kahdelta
miljardilta ihmiseltä, tai kasvava ongelma hiv—aids-epidemian
osalta ovat kysymyksiä, jotka meidän on pystyttävä ratkaisemaan
ja niiden kasvu taittamaan. Se vaatii aktiiveja toimenpiteitä,
ja minusta ainakin edellä olevien kysymysten osalta Suomi
voi olla osaamisensa ja teknologiansa kautta nykytilannetta parantamassa.
Tämän tulisi tarkoittaa Suomen kannalta myös
sitä, että meidänkin resursseillamme
nykyistä paremmin valitaan painopisteet, ne toiminta-alueet,
joilla toimitaan niin, että resursseistamme saadaan mahdollisimman
suuri hyöty irti. Tämän tulee perustua
nykyistä täsmällisempään
arviointiin, ja tämän prosessin tulee jatkua muunakin
kuin keskusteluna. Tarvitsemme toimenpide-ohjelman konkreettisemmin
kuin se meillä tänään on.
Toinen asia, isohko kysymys näin kansanedustajan näkökulmasta,
on se, että kyllähän kestävässä kehityksessä on
viime kädessä ja useimmiten kyse aina poliittisista
päätöksistä. Siihen, että päätöksiin
on myös sitouduttava, ja siihen, että eteenpäin
päästään, tarvitaan suuria kokouksia
ja summiteja, niin kuin kestävän kehityksen kokous
sillä nimellä kulki. Mutta kyllä meidän edustajien
tehtävä on, niin kuin Johannesburgissa esiin tuli,
painostaa (Puhemies koputtaa) hallituksia pitämään
kiinni sovituista tavoitteista ja velvoitteista, (Puhemies koputtaa)
sillä suurin työhän on itse asiassa edessäpäin.
Nyt katsotaan, mitä on saatu aikaan ja miten voidaan edetä.
Jari Leppä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Johannesburgin huippukokouksessa hyväksyttiin
toimenpidesuunnitelmat köyhyyden poistamiseksi. Siellä maat
laajasti sitoutuivat luonnonvarojen kestävämpään
käyttöön, tuotanto- ja kulutustapojen
muutoksiin sekä globalisaation oikeudenmukaisempaan hallintaan.
Yksi tärkeä keino tässä on,
niin kuin ministeri Backman mainitsikin, teknisen kehittämisen
tasa-arvo ja tasapainon saavuttaminen. Toivonkin, että ministeri valottaisi
hieman lisää, millä tavalla esimerkiksi tähän
kuuluvaa digitaalista kuilua voidaan edelleen alentaa ja pienentää.
Toinen asia on kehitysmaiden maaseudun kehittäminen,
maatalousosaamisen vahvistaminen ja ruoantuotannon omavaraisuuteen
pyrkiminen. Ne ovat keskeisessä roolissa huippukokouksen päämääriä tavoiteltaessa.
Maailmassa on yhä edelleen 800 miljoonaa ihmistä,
joille nälkä on jokapäiväinen
asia. Ongelma-alueet ovat erityisesti Aasiassa ja Saharan eteläpuolisessa
Afrikassa.
Suomen on omassa kehitysyhteistyöpolitiikassaan kyettävä viemään
eteenpäin osaamistaan sekä elintarvikealalla että osuustoiminnan saralla
niille maille ja alueille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat.
Suomella on maatalous- ja osuustoimintaosaamisen vientiin erityisen
hyvät mahdollisuudet. Meillä on omakohtaista kokemusta
jo yli sadan vuoden ajalta siitä, miten oma ruoantuotantomme
ja elintarvikkeitten jalostuksemme ja kauppamme on vahvistunut ja
saanut aivan erityisesti osaamisestaan maailmanlaajuista myönteistä huomiota.
Suomalaisen tietotaidon viennillä kehitysmaihin ei ole
myöskään haittana siirtomaa-ajan rasitteita,
niin kuin monella muulla maalla on. Suomen on säilytettävä tämä neutraliteettiasemansa
myös toimiessaan osana EU:n yhteistyöpolitiikkaa.
Kehitysyhteistyövarojen kohottaminen ei välttämättä olekaan keskeisin
kysymys vaan se, kuinka niitä kohdennetaan ja mihin ja
miten niitä käytetään.
Ruoantuotantoa ja ruokaturvallisuutta edistävät
toimet ovat viime vuosina jääneet liiaksi sivuun
kehitysyhteistyökysymyksiä käsiteltäessä. Tämä on
ollut väärä kehityssuunta, sillä valtaosa köyhimmistä ihmisistä elää kehitysmaiden
maaseudulla ja suurin osa heistä maataloudesta. Heikosti
kehittynyt maataloussektori on johtanut aliravitsemukseen ja ruokaturvallisuuden
heikkenemiseen. Eräällä alueella jopa
60 prosenttia alle viisivuotiaista kuolee huonon ravinnon takia. Kehitysmaiden
maatalousopetukseen, ruokaturvallisuuden kehittämiseen
ja perheviljelmien työn tukemiseen on Suomen panostettava
kehitysyhteistyössään huomattavasti nykyistä enemmän.
Ruoantuottajilta köyhyydestä ja nälänhädästä kärsivissä maissa
puuttuvat taloudellisen vaurastumisen välikappaleet: luotot,
siemenet, työvälineet ja kohtuulliset tuottajahinnat.
Suomalaisella osuustoimintaliikkeellä on paljon annettavaa
kehitysmaiden osuustoimintaliikkeelle sekä ruoantuotannon
ja elinolosuhteiden kehittämiselle. Vasta nämä viljelijöiden
itsensä omistamat yritykset kykenevät pysyvästi
torjumaan köyhyyttä ja sen seurausta nälkää.
Osuustoiminnassa tavoitteet asetetaan paikallisyhteisössä,
jolloin myös niihin sitoutuminen on huomattavasti vahvempaa.
Rouva puhemies! Maataloustukien uudistaminen on ollut Uruguayn
kierroksesta lähtien Wto:n neuvottelujen asialistalla,
ja se nousi jälleen esille (Puhemies koputtaa) Johannesburgin kokouksessa.
Eräässä puheenvuorossa esille nostettu
maataloustuotteiden täydellinen vapaakauppa johtaisi perheviljelmien
kuihtumiseen niin meillä kuin monissa kehitysmaissakin.
(Puhemies koputtaa) Tätä meidän tulee
ehdottomasti välttää, ja tulotukia ja
tuotantoa ei saa erottaa toisistaan.
Hannu Aho /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kestävä kehitys — tulee
kysyä, mitä se on, kun tätä kuuntelee.
Se on yleensä paljon puhetta, mutta onko se liian vähän
tekoja? Minusta liian usein vain asetetaan vastakkain rutiköyhät
ja yltäkylläisyydessä olevat kansat.
Se on mielestäni paljon muutakin. Kysynkin, tulisiko meidän
ottaa jokin välimuoto tästä, josta meidän
pitäisi lähteä kehittämään
tätä tilannetta, katsomaan, miten se asia hoidetaan
ja löytyisikö siitä todella kestävän
kehityksen helmiä ja hedelmiä, mihin meidän
kannattaisi panostaa.
Eräs lähtökohta — niitä on
hyvin monia, mutta puutun vain muutamaan — on ruoan riittävyys.
Maataloustuotteiden nimenomaan tuottajahintakysymys, jota ed. Leppäkin
sivusi, on peruskysymyksiä niin Suomessa, maailman köyhimmissä maissa
kuin rikkaissa maissakin. Tämä kustannustasoero,
joka meillä on väistämättä miltei
jokaisessa maassa, on yksi osa, joka ratkaisee, mikä on
se oikea hintataso, millä kehitysmaa pystyy tuottamaan,
millä se pystyy tuomaan myöskin tänne.
Tässä tulee hyvin tärkeäksi
osaksi osaaminen, ja sitä osaamista ei välttämättä suoralla
rahalla pystytä edesauttamaan, vaan siellä täytyy
olla itse mukana kohentamassa todella köyhien maiden osaamista,
jotta ne pystyvät tuottamaan edes oman ruokansa. Minusta tämä on
hyvin tärkeää. Rahalla voidaan tuottaa perusedellytyksiä,
kuten täällä on vedestä hyvin paljon
puhuttu, ja se on tärkeimpiä asioita.
Mutta täällä on paljon puhuttu siitä,
että kun EU vie kehitysmaihin, se ei välttämättä ole
aina pahasta, sillä monesti hyvin pienillä panoksilla tuotetut
panokset tuodaan myöskin meille EU-alueille. Silloin myöskin
välistävetäjät ottavat suurimman
panoksen ja ne, jotka todellisen työn tekevät,
eivät saa sitä todellista hintaa, mikä heidän
pitäisi työstään saada. Puheet,
että maailmankauppa vapaaksi, eivät takuullakaan
tuo onnellisuutta niihin maihin, joissa sitä todella tarvitaan.
Siinä tarvitaan muita tekoja.
Tämä tulee muistaa, että yleensä asioissa
kuin asioissa kannettu vesi ei kaivossa pysy vaan on otettava härkää sarvista
ja mentävä todella niihin maihin laittamaan asioita
kuntoon, joissa todella köyhyyttä on olemassa.
Kirsi Ojansuu /vihr:
Arvoisa rouva puhemies! Listaa Johannesburgin toimintaohjelman sitoumuksista
ja aloitteista voisi lukea tyytyväisenä, ellei
samalla tietäisi, mitä sieltä on jäänyt pois,
tai ellei mieltä kalvaisi epäily, että ilman selkeitä määräaikoja
ja sanktioita hyvätkin tavoitteet jäävät
helposti toteutumatta.
Kokouksen sitoumuksissa luvataan esimerkiksi lisätä energiankäytön
tehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä,
mikä on tietenkin kannatettavaa. Mutta sitä sitoumuksesta
ei näy, että G77-maat ja Yhdysvallat vesittivät EU:n
esityksen, jossa uusiutuvien energialähteiden edistämiselle
olisi laitettu konkreettinen 15 prosentin tavoite. Konkreettisen
tavoitteen sijaan sitoumuksiin saatiin siis yleinen ilmaus uusiutuvien
edistämisestä, ja siihen on aina vaikeampi tulevaisuudessa
vedota. Yhdysvaltojen käyttäytyminen kokouksessa
oli monin kohdin pöyristyttävää,
ja sitä voi perustellusti kritisoida ylimielisyydestä ja
välinpitämättömyydestä globaalien
ympäristöongelmien edessä.
Toinen hieman vastaava esimerkki löytyy Suomen tekemästä tuotanto-
ja kulutustapojen kymmenvuotisohjelmasta. Olen todella ilahtunut
siitä, että tämä Satu Hassin
ympäristöministeriaikanaan liikkeelle laittama
ajatus sai kokouksessa tuulta siipiensä alle. Loppumetreillä ohjelmaan
kuitenkin lisättiin kaksi kriittistä sanaa eli
"mahdollisuuksien mukaan". Tosiasia kuitenkin on, että meillä ei
ole muuta mahdollisuutta kuin muuttaa tuotanto- ja kulutustapojamme,
jos haluamme katkaista sen vaarallisen yhteyden, joka talouskasvun
ja luonnonvarojen kulutuksen välillä edelleenkin
vallitsee.
Yksi kokouksen yllätyksistä oli varmasti se, kuinka
tärkeäksi naiskysymys lopulta nousi. Balin valmistelukokouksesta
naisten terveydenhoitoa koskevaan kappaleeseen oli Yhdysvaltain aloitteesta
ja EU-puheenjohtajamaan Espanjan myötämielisellä tuella
saatu ujutettua vaatimus kulttuuristen erojen, kansallisten lakien
ja uskonnollisten arvojen huomioon ottamisesta. Tämä harmittomalta
kuulostava lisäys tarkoittaa monissa maissa naisten ympärileikkauksien
sallimista ja ehkäisyn kieltämistä eli
myös aidsin uhrien määrän lisääntymistä.
Viime metreillä jonkinlaisena torjuntavoittona terveyskappaleeseen hyväksyttiin
myös vaatimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien huomioon
ottamisesta.
Taistelu käsitteiden sisällöstä tulee
varmasti kiihtymään tulevissa kokouksissa. Euroopan
unionin rivit natisivat jo nyt liitoksissaan, koska katoliset maat
olisivat mielellään tukeneet Yhdysvaltain abortinvastaista
linjaa. EU:n laajentuminen uusiin katolisiin maihin Puolaan ja Liettuaan ei
helpota unionin sisäistä vääntöä tulevissa
YK-kokouksissa. Erityisesti Puolassa hallitus on joutunut taipumaan
katolisen kirkon esittämiin vaatimuksiin saadakseen myös
kirkon suhtautumaan myönteisesti jäsenyysneuvotteluihin.
Joudumme siis jatkossa myös EU:n sisällä entistä enemmän
vastakkain EU:n katolisten maiden abortin vastustajien ja ehkäisyn
kieltäjien kanssa.
Anni Sinnemäki /vihr:
Arvoisa puhemies! Ulkopuolisenkin olisi aika helppo huomata,
että me olemme ed. Ojansuun kanssa samasta puolueesta.
Johannesburgin kokouksen voisi sanoa todella onnistuneen, mikäli
emme puhuisi eduskunnan täysistunnossa Johannesburgin päätöksistä ajankohtaiskeskustelun
muodossa vaan ratifioisimme sopimuksia ja päättäisimme
lainsäädännöstä, johon
Johannesburgin kokous meitä velvoittaa. Johannesburgin
kaltaisten huippukokousten ei enää pitäisi
tuottaa vain julistuksia vaan täsmällisiä tavoitteita
sisältäviä toimintaohjelmia ja sitovia
sopimuksia.
Vaikeus yltää sitoviin sopimuksiin on leimannut
selkeästi viimeaikaisia YK:n kokouksia ja neuvotteluita.
Tätä tulee herkästi verratuksi siihen,
että Maailman kauppajärjestöllä on
omille sopimuksilleen sanktiojärjestelmä. Johannesburgissa
tyydyttiin merkittävien aluevaltausten sijaan torjuntavoittoihin
ja kirjauksiin, joista puuttuvat määrälliset
ja ajalliset tavoitteet. Näistä torjuntavoitoista
eräs tärkeimmistä oli, kun kansainvälisten
ympäristösopimusten asemaa koskevasta toimintaohjelman
kohdasta poistettiin viittaus Wto-sääntöihin.
Pahimmillaan viittaus olisi avannut mahdollisuuden asettaa kauppasopimukset
kansainvälisten ympäristösopimusten edelle.
Parhaimmillaan sen pitäisi avata tietä sille,
että kauppasopimukset tulevat selkeästi kansainvälisessä järjestelmässä alisteisiksi
ihmisoikeus- ja ympäristösopimuksille.
Johannesburgissa keskusteltiin paljon kumppanuudesta yritysten
kanssa ja yritysten vapaaehtoisista projekteista. Haluaisin kuitenkin
korostaa, että jos on selkeitä sopimuksia ajallisine
ja määrällisine tavoitteineen, ne yritykset,
jotka ovat toiminnassaan pyrkineet kestäviin toimintatapoihin,
saavat näistä sopimuksista silloin automaattisesti
kilpailuetua ja ne yritykset, jotka eivät ole olleet niin
kiinnostuneita, joutuisivat myös vähitellen muuttamaan
toimintaansa.
Johannesburgin myönteiseen antiin kuuluu päätös
tuotanto- ja kulutustapojen muutosta koskevan kymmenvuotisen puiteohjelman
valmistelusta. Tämä liittyy tavoitteeseen irrottaa
toisistaan talouden kasvu ja luonnonvarojen kulutus, joka on tietenkin
aivan avainasemassa oleva kysymys. Toivottavasti tätä hanketta,
joka varmasti vahvistaa Suomen kestävän kehityksen
mainetta, viedään jatkossa menestyksellisesti
eteenpäin.
Arvoisa puhemies! Näkemys Suomesta kansainvälisenä kestävän
kehityksen edelläkävijänä herättää myös
mielenkiintoisia kysymyksiä. Riittääkö globaaliksi
vastuunkannoksi vain oman tontin asioiden mallikas hoito, vai tulisiko
miettiä oman tontin hoitokäytäntöjen
vaikutuksia muuhun maailmaan? Suomi on kuitenkin eräs maailman
kovimpia luonnonvarojen kuluttajia väkilukuun nähden,
ja meidän Suomessa tulisi enemmän miettiä sitä,
miten elämäntapamme ja omien vanhojen käytäntöjemme
uudistaminen voisi edesauttaa kestävän kehityksen
toteutumista muualla maailmassa. Eräs tähän
kipukohtaan liittyvä teema on tässäkin
salissa usein mainittu ja Johannesburgissa keskustelussa ollut kysymys
EU-maiden maatalousvientitukien vaikutuksista kehitysmaiden maatalouteen,
köyhyyteen ja kehitykseen.
Tuija Brax /vihr:
Arvoisa rouva puhemies! Demokratia ei ole flunssa. Se ei leviä niin
kuin pisaratartunta. Näin sanotaan muun muassa Euroopan
neuvoston demokratianedistämisraportissa muutaman vuoden
takaa. On aika helppo näyttää, että vaikka
demokratiaa on välillä jonnekin kehitysmaihin
onnistuttu juurruttamaankin, se ei siellä pysy ilman sitä,
että paikalliset ihmiset tekevät koko ajan sen
puolesta aktiivisesti tietoisesti töitä ja että auttajat
pitävät sitä lähes tärkeimpänä asianaan.
On helppo nähdä, että demokratia on hirveän
haavoittuvainen ja nopeasti sen katoaminen aikaansaa prosessin,
jossa korruptio, harvainvalta ja väkivalta kukoistavat.
Semmoiseen tilanteeseen pelkästään kehitysyhteistyön vieminen
saattaa olla kyllä enemmänkin hyvän omantunnon
paikkailua tai jopa ennemminkin vain oman teollisuuden tukemista
kuin oikeata kestävän kehityksen politiikkaa.
Niinpä mielestäni Johannesburgin kokouksen arvostelijoista
ne, jotka ovat sanoneet, että siellä on hyvin
paljon asioita, kun edellisiäkään asioita ei
ole toteutettu, ovat jossain määrin oikeassa ainakin
siinä, että viestinnän osalta olisi syytä rohkeammin
priorisoida se, mitkä kaikki asiat ovat kaikista kiireellisimpiä ja
mihin kaikkien, niin Yhdysvaltojen kuin muidenkin, on välittömästi sitouduttava
todellakin samaan tyyliin kuin pääministeri vastikään,
että hallitus ei lepää ennen kuin ne
on hoidettu.
Mielestäni Suomen valtuuskunta on ollut oikeassa ja
muun muassa Harri Holkeri monessa yhteydessä YK:ssa korostanut,
että kaikista tärkeintä on tyttöjen
kouluttaminen maailmassa. Sillä maapallo pelastuu, ja vastaavasti,
jos sitä ei tehdä, meillä ei ole toivoa.
Lähes yhtä tärkeä hanke
on puhtaan veden saaminen ihmisille. Eri arvioiden mukaan neljänneksestä jopa
puoleen maapallon väestöstä elää ilman
puhdasta juomavettä. Se on aika hurja todellisuus.
Kolmanneksi niinkin yksinkertainen asia kuin vanhoissa rahoissa
noin 50 pennin hintaisten suola-sokeripussiannosten jakaminen köyhimpiin
maihin, joilla tappava ripuli, lasten kuolleisuus, estetään.
Hallitukset eivät saisi levätä, ennen
kuin nämä kolme asiaa on tehty, ja sen jälkeen
sitten olisi otettava sieltä Johannesburgin ja muistakin
kokouksista vielä monta tärkeätä asiaa
lisää. Jos kehitysyhteistyöllä tähdätään
johonkin muuhun kuin näihin kaikista tärkeimpiin
asioihin, niin se on rohjettava sitoa vaatimukseen korruptiovapaasta
toiminnasta, demokratian edistämisestä, demokraattisiin
oloihin siirtymisestä.
Tässä tärkein, puhemies.
Anne Holmlund /kok:
Arvoisa puhemies! Mielipiteet Johannesburgin kestävän
kehityksen kokouksesta ovat lainehtineet puolesta toiseen riippuen
siitä, miltä kannalta asiaa katsotaan ja kuka
kulloinkin on ollut äänessä. Itselläni
oli mahdollisuus osallistua kokoukseen ympäristövaliokunnan
yhtenä edustajana. Paikalla olleen silmin kokouksen uutisointi
vaikutti paikoitellen melko omituiselta: suurimmat murheet tuntuivat olevan
matkan hinta, ruokalista ja Suomen valtuuskunnan koko. Joissakin
puheissa kokous haluttiin etukäteen leimata liian suureksi
ja tuloksettomaksi kauniiden sanojen ja katteettomien lupausten
esittelyareenaksi. Itse en näitä väitteitä allekirjoita.
Viralliseen valtuuskuntaan kuului runsaat neljäkymmentä henkeä.
Lähes kaikki paikalla olleet eri tahojen työskentelyyn
osallistuneet suomalaiset saivat niin sanotun delegate-passin, jolla
sai liikkua vapaasti kokouspaikalla. Tällä varmistettiin
mahdollisimman suuri hyöty suuressa kokoustapahtumassa,
jossa samanaikaisesti päällekkäin etenivät
virallinen kokous, lukuisat eri neuvotteluryhmät, YK-statuksella
olevat rinnakkaistapahtumat, seminaarit, näyttelyt ja teemakeskustelut.
Erityisen kiitoksen ansaitsee Suomen delegaation tehokas aamupalaverikäytäntö.
Joka aamu kokouspaikalla käytiin läpi neuvottelutilanne, ongelmakohdat,
ja samalla kukin raportointitaho kertoi omat havaintonsa. Suomen
malli hämmästytti monien maiden parlamentaarikkoja,
jotka valittelivat olevansa täysin ulkona virkamiestason
neuvottelujen etenemisestä.
Huippukokouksen yhteydessä järjestettiin myös
useita erillisiä parlamentaarikoille tarkoitettuja kokouksia,
muun muassa Ipun ja Globen kokoukset. Lähes poikkeuksetta
keskusteluun nousi kysymys parlamentaarikkojen roolista, ja yleisesti
oltiin huolissaan siitä, että parlamentit ovat
jääneet liiaksi syrjään kestävän
kehityksen tavoitteiden valmistelusta ja hyväksymisestä. Kestävän
kehityksen toteuttamiseen sekä maailmanlaajuisesti että paikallisesti
tarvitaan myös demokraattisen päätöksenteon
laajamittaista sitoutumista.
Johannesburgin kokouksen kalkkiviivoille saakka oli ilmassa
epäselvyys siitä, saadaanko kokouksessa aikaan
poliittinen julistus vai jääkö tulos
tältä osin torsoksi. Päätösistunnossa
4.9. hyväksyttiin lopulta sekä poliittinen julistus
että toimintasuunnitelma. Lisäksi käsiteltiin
koko joukko kumppanuussopimuksia. Poliittinen julistus haastaa kansat
ja toimijaryhmät yhteistoimintaan ja kumppanuuteen toimintasuunnitelman
toteuttamiseksi. Se korostaa myös köyhyyden poistamista,
toimenpiteitä luonnonvarojen tasapainon saavuttamiseksi
sekä tuotanto- ja kulutustapojen muutostarvetta.
Kokous hyväksyi laajan toimintasuunnitelman, jossa
on sitoumuksia yhdeksältä kestävän kehityksen
alueelta. Pääpainotukset ovat niissä toimenpiteissä,
joilla tuetaan köyhien osuuden puolittamista vuoteen 2015
mennessä. Arvioiden mukaan äärimmäisessä köyhyydessä eli
alle yhdellä eurolla vuorokaudessa elää noin
1,2 miljardia ihmistä. Huippukokouksen positiivisiin tuloksiin
Suomen ja ympäristön kannalta kuuluu tuotanto-
ja kulutustapojen muuttamiseen tähtäävän
kymmenvuotisohjelman hyväksyminen. Tavoitteena on katkaista
taloudellisen kasvun ja luonnonvarojen lisääntyneen
kulutuksen välinen yhteys. Lisäksi hyväksyttiin
muun muassa tavoite puolittaa puhdasta vettä ja saniteettipalveluja vailla
olevien määrä vuoteen 2015 mennessä. Uusiutuvien
energiamuotojen osalta EU teki omaa toimenpideohjelmaa kunnianhimoisemman
julistuksen, johon sitoutui lähes 60 maata. Kokouksen hyviksi
uutisiksi (Puhemies koputtaa) voidaan myös laskea Kioton
ilmastosopimuksen laajentuminen.
Ed. Kähkönen merkitään
läsnä olevaksi.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni on jo periaatteellisesti
tärkeää osallistua tähän
keskusteluun, jossa on maailmanlaajuiset ongelmat esillä.
Kun puhutaan kahtiajaosta, niin kyllä se maailmanlaajuisesti
on aivan toista luokkaa kuin Suomessa, kun on mittaamatonta köyhyyttä.
Toisaalta tietenkin ympäristöongelminakin mielestäni
ilmastonmuutos on ilman muuta suurin ympäristöuhka.
Arvoisa puhemies! Minäkin olen käynyt Johannesburgissa,
en tässä kokouksessa kuitenkaan. Mielestäni
kuitenkin se keskustelu on lapsellista, kuinka monta Suomesta siihen
osallistui; erittäin tärkeää on,
että Suomi osallistuu laajamittaisesti näihin
kokouksiin.
Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaostolla oli
mahdollisuus tämän vuoden alkupuolella vierailla
kehitysyhteistyön merkeissä myöskin Etelä-Afrikassa,
Mosambikissa ja Tansaniassa. Tällöin voitiin tietenkin
todeta se, että Suomi on kehitysyhteistyössä laadullisesti
hyvin, mutta määrällisesti korkeintaan
keskinkertaisesti mukana. Olemme esimerkiksi näissä maissa
muiden Pohjoismaiden siivellä, koska niiden kehitysyhteistyömäärä on
kaksinkertainen Suomen määrään
nähden. Totta kai Suomen hankkeet ovat hyviä,
ja minäkin tulen lopuksi tähän hallintoon
ja demokratiaan: kun kehitysyhteistyövarojakin lisääntyvästi
mahdollisesti kohdistetaan suorana budjettitukena kehitysmaille, niin
kyllä tämä asettaa demokratialle ja hallintojärjestelmälle
aivan erityisen haasteen näissä maissa, ja jos
Suomi voi olla näissä hankkeissa mukana, niin
se on erittäin tärkeää. Totta
kai meillä on tässä osaamista ja annettavaa
paljon.
Lopuksi tulen kehitysyhteistyömäärärahoihin.
Kyllä meidän pitäisi voida sarkaamme
tässä paremmin kuokkia, vaikka tiedämme
valtiontalouden tilanteen, ja Suomenkin pitäisi, niin kuin eduskunta
edellytti viime talousarviomietinnössään,
laatia suunnitelma, jolla me edes jollain aikavälillä nousisimme
tähän 0,7 prosenttiin tai edes voisimme sitä lähestyä tulevina
vuosina. Tämäkin asia on lykätty seuraavaan
hallitusohjelmaan, jossa tietenkin se pitääkin
ottaa keskeisesti esille.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Hyvä, että Johannesburgin
kokous pidettiin. Hyvä, että siinä kokouksessa
mukana olleilla kansanedustajilla on niinkin myönteinen
kuva asioista kuin täällä on tänä iltana
kuultu.
Jos kuitenkin verrataan sitä lähtötasoa,
joka näihin kestävän kehityksen asioihin
oli kymmenen vuotta sitten, siihen, mikä se on nyt, niin
se lähtötaso nyt on kestävän
kehityksen kannalta alhaisempi kuin se oli kymmenen vuotta sitten. Toisin
sanoen toimenpiteiden vaatimustaso on merkittävästi
korkeampi kuin se oli vuonna 1992. Tämä mielestäni
on aivan keskeinen asia. Silloin tullaan tietysti siihen kysymykseen,
mikä on se oikea tapa edistää toimeliaisuutta,
joka rakentavahenkisesti johtaa sellaiseen tulokseen, että kestävä tulevaisuus,
kestävä kehitys, köyhyyden torjuminen,
vähentäminen ovat voimakkaammin vaikuttavia kuin
on viimeisen kymmenen vuoden aikana koettu. Minä en oikein
luota YK:hon näissä asioissa. Viime aikoina on
tuntunut siltä, että aina silloin kun YK:ta oikein
todella tarvitaan, se on ikään kuin tämmöisenä toimijana
lopahtanut. Hyvä, että se on olemassa. Sen työn
edistämisen ja parantumisen hyväksi tulee toimia
juuri sillä tavalla kuin valtioneuvos Harri Holkeri on
toiminut ja monet muutkin ovat toimineet.
Mutta näissä asioissa olen tullut yhä enemmän
sille kannalle, että tarvitaan joittenkin kymmenien kansallisvaltioiden
erittäin voimakasta panostusta. Mieleeni on aivan erikoisesti
tulleet vuodet 1974 ja 75, jolloin Suomi sai Ety-prosessin aikaan,
jolloin Suomi määrätietoisesti satsasi siihen,
että meillä oli erikoislähettiläs,
joka kiersi kaikki nämä potentiaaliset valtiot
ja sillä tavalla saatiin jotakin aivan konkreettista aikaan.
Arvoisa ministeri Backman totesi täällä eräässä puheenvuorossaan,
että kaikki on tehtävä olemassa olevilla
organisaatiolla. Hyvä on, jos ne ovat riittäviä,
mutta minusta tässä erityisessä tilanteessa, kun
Suomi näyttää ottaneen selvät
prioriteetit jo heti näin tuoreeltaan, mikä on
hyvä asia, niin sen kannattaisi myöskin ottaa
siitä Ety-prosessista, sen kokemuksista, mallia ja pyrkiä siltä pohjalta erittäin
voimakkaaseen profiloitumiseen, ottaen erityisesti huomioon sen,
että meillä valistuneisuus- ja oppineisuustaso
on huippuluokkaa.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Minusta ed. Holmlundin puheenvuoro oli mielenkiintoinen
siinä suhteessa, että hän kuvasi suomalaista
parlamentaarista osallistumista tähän Johannesburgin
kokoukseen ja osittain myöskin luonnehti sitä ilmapiiriä,
jonka osa lehdistöstä loi suhteessa tähän
kokoukseen, jossa kieltämättä eräät,
ministeritasoa myöten, antoivat sitten vettä myllyyn.
Tässä suhteessa tietysti joutuu ihmettelemään
sitä, että ministeri Sasi oli niinkin kriittinen
suomalaisen delegaation suuruuteen nähden Johannesburgin
kokouksessa ja mietti koko Johannesburgin kokouksen tarpeellisuutta
ja nyt hän ei ole käymässä tätä palautekeskustelua
täällä, jolloin me voisimme yhdessä arvioida,
oliko kokous tarpeellinen ja missä määrin
oli tarpeellista, että myöskin Suomesta osallistuttiin
sillä mittakaavalla kuin osallistuttiin.
Erittäin tärkeä huomio ed. Holmlundin
puheenvuorossa oli se, että itse asiassa Johannesburgin
kokouksessa — en itse osallistunut siihen, mutta olen vastaaviin
kokouksiin osallistunut — tärkeintä ei
ollut pelkästään se itse varsinainen
kokous vaan sivutapahtumat, joissa käydään
sitä syvemmällä menevää,
laajempaa debattia, joka vie sitten myös tulevaisuuteen.
Sieltä nostetaan niitä asioita esille, jotka sitten
myöhemmissä kansainvälisissä isommissa
kokouksissa konkretisoituvat.
Arvoisa puhemies! Ministeri Siimes ei ole nyt enää paikalla.
Hän nosti erään kysymyksen, joka oli
esillä tässä Johannesburgin kokouksessa,
alkuperäiskansojen aseman, ja korosti nimenomaan, että Suomea
kiinnostaa tämä kysymys. Epäilemättä onkin
syytä kiinnostaa, koska Suomessa on ainoa Euroopan unionin
alueella oleva kansainvälisesti tunnistettu alkuperäiskansa
eli saamelaiset. Tältä osin tietenkin asia on
hieman ongelmallinen, koska Suomi ei ole voinut allekirjoittaa YK:n
alkuperäiskansoja koskevaa sopimusta, koska meillä on
edelleenkin maankäyttöön liittyviä ongelmia
suhteessa saamelaisalueisiin. Tässä on tietysti
meille vakava haaste ja vakava paikka miettiä saamelaiskysymystä.
Arvoisa puhemies! Sitten viimeinen huomio liittyy kehitysrahoitukseen.
Aivan kuten monissa puheenvuoroissa täällä on
todettu, on erittäin vaikea esiintyä uskottavasti
kansainvälisillä foorumeilla näissä globaaleissa
kehityskysymyksissä, jos emme itse pysty pitämään
niistä sitoumuksista kiinni, joihin päädyttiin
jo vuonna 1970, jolloin Suomi tasavallan presidentti Kekkosen puheenvuoroissa
YK:ssa sitoutui 0,7 prosentin bruttokansantuotetavoitteeseen kehitysrahoituksessa.
Vieläkään emme tuossa tasossa ole; vuonna
91 hetkellisesti olimme. On aivan selvää, että Suomen
puhevalta näissä globaaleissa kehityskysymyksissä kansainvälisillä foorumeilla
on vähemmän uskottava niin kauan, kuin tätä omaa
panostusta ei ole laitettu kuntoon.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen kanssa olen samaa mieltä siitä,
että tilanne on hankalampi kuin 92. Biodiversiteetti on
heikentynyt, ja voisi melkein sanoa, että kaikki luonnonmittarit
ovat huonommalla tasolla, ja tämä on vakava asia.
Mutta täällä on jo keskusteltu pitempään
siitä, miten tästä eteenpäin.
Yksimielisyys vaikuttaa olevan siitä, että kestävän
kehityksen toimikunta voisi olla nimenomaan se elin ja väline,
joka tulevaisuudessa näitä asioita vie eteenpäin,
ja esimerkiksi selonteko eduskunnalle kerran vuodessa tai joka toinen
vuosi näistä asioista on tarpeen. Kuitenkin olen
aivan vakuuttunut, että eduskunta tulee saamaan myös
lainsäädäntötehtäviä näistä asioista,
ja myöskin suuri valiokunta joutuu yhä enemmän
tekemisiin näissä asioissa. Mitä tulee
eduskunnan tilanteeseen muuten, niin muun muassa Århusin
sopimus ja bioturvallisuussopimus eli Cartagenan sopimus ovat edelleen
ratifioimatta Suomen toimesta. Tämäkin on eräs
asia, joka liittyy tähän kokonaisuuteen.
Lopuksi, arvoisa puhemies: Olen samaa mieltä henkilökohtaisesti
kuin täällä on ministeri Backman ollut
siitä, että kyllä eduskunnan pitää olla
myös aloitteellinen asioiden eteenpäinviemisessä ja
vallan kolmijako-opin tässä mielessä ei pidä olla
mikään kompastuskivi tässä kysymyksessä.
Siinä mielessä se kirje eduskunnalle oli kyllä mielestäni
ihan paikallaan, vaikkakaan eduskunta ei voinut siihen sitten muuten
vastata kuin sillä tavoin, mitä ympäristövaliokunnan
varapuheenjohtaja Isohookana-Asunmaa totesi.
Kalevi Olin /sd:
Arvoisa puhemies! Kuulun niiden päättäjien
joukkoon, jotka arvioivat, että Suomen uskottavuus kehitysyhteistyöpolitiikassa
kärsii siitä, että me emme sitoudu kansallisesti siihen
kansainväliseen tasoon, joka esimerkiksi kehitysyhteistyön
osalta on määritelty.
Toisaalta haluan korostaa, että Johannesburgin tapainen
suuri kansainvälinen kokous on prosessi. Sitä on
tarkasteltava suhteessa menneeseen ja myös suhteessa siihen,
mitä sen jälkeen on tulossa ja voi olla tulossa.
Tästä luonnollisesti seuraa, että tämän
kaltaisten suurten kokousten valmisteluun pitää panostaa
erittäin paljon, myös niihin työskentelymenetelmiin,
joilla tämän kaltainen kansainvälinen
kokous toimii, ja toisaalta myöskin tämän
kaltaisten kokousten johtamiseen. Tältä osin viesti
ei ole ollut ainoastaan positiivinen. Tarkoitan sitä, että esimerkiksi
konferenssin johtamisen parantamiseksi varmasti voitaisiin tehdä paljonkin.
Sitten, arvoisa puhemies, haluan myös korostaa niitä seikkoja,
joita täällä keskustelussa on tuotu esiin,
että onnistunut poliittinen toiminta Johannesburgin kaltaisten
kokousten tehtäväalueilla edellyttää,
että kaikissa valtioissa on toimiva demokratia, ihmisoikeudet
toimivat. Myös korruptio on poistettava ja sitä kautta
panostettava köyhyyden poistamiseen. Parhaimmat tulokset
saadaan pitkäjänteisen koulutuksen tulosten myötä.
Anne Holmlund /kok:
Arvoisa puhemies! Vielä yksi asia, joka äskeisessä puheenvuorossani
jäi mainitsematta. Pidin erittäin positiivisena sitä,
että suomalainen elinkeinoelämä osallistui hyvin
aktiivisesti Johannesburgin tapahtumiin. Lienee päivänselvää,
että kestävän kehityksen ulottuvuuksiin
on saatava mukaan myös elinkeinoelämä.
Suomalaisyrityksillähän on perinteisesti hyvä ympäristömaine
ja myös hyvä sosiaalinen maine. Uskon yritysten
aktiivisen näkymisen tällaisissa yhteyksissä vain
lisäävän ja parantavan sitä.
Hyvästä maineesta hyödyn saa puolestaan koko
Suomi pitkällä tähtäimellä.
Erityisen ilahduttavaa oli todeta, että suomalaisyritykset
olivat hyvin esillä Business World -tapahtumassa. Siellähän
palkittiin suomalaisyrityksistä muun muassa Kesko ja UPM-Kymmene.
Vielä Rion kokouksessa Suomi oli lähes ainoa maa,
jonka kokonaisuuteen kuuluivat myös elinkeinoelämän
kehityshankkeet. Nyt viesti oli levinnyt laajasti ja hankkeita löytyi
lähes jokaisesta maasta.
Kokouksessahan julkistettiin parisataa yritysten, kansalaisjärjestöjen
ja tiedeyhteisöjen välistä kumppanuushanketta,
jotka täydentävät valtioiden välistä virallista
toimintaohjelmaa. Nämä ovat mielestäni
myös erittäin tärkeä ja konkreettinen
osa Johannesburgin kokouksen tuloksia.
Yleisesti sanottuna Suomen ja EU:n kannalta lopputulosta voidaan
pitää mielestäni kohtuullisen hyvänä,
vaikka kaikkia tavoitteita siellä ei saavutettukaan. On
kuitenkin aina muistettava se tosiasia, että suuret laivat
kääntyvät hitaasti ja laajamittainen
yhteisymmärrys vaatii erittäin monia kompromisseja.
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk:
Arvoisa puhemies! Vuonna 96 entinen ulkoministeri Pertti Paasio
teki hyvin perusteellisen selvityksen kehitysyhteistyön
tavoitteista ja määrärahojen tulevasta
kehityksestä. Siinä hän ehdotti, että vuoteen
2007 mennessä Suomi voisi aivan realistisesti saavuttaa
0,7:n tavoitteen. Me tiedämme kaikki, kuinka kaukana me
olemme vuoden 2003 kynnyksellä tästä tavoitteesta.
Olisi kyllä erittäin toivottavaa, että tästä löytyisi
laaja konsensus riippumatta siitä, minkälainen
hallitus seuraavien vaalien jälkeen muodostetaan.
Näin YK:n päivänä en halua
olla pelkästään kohtelias, kun totean
ed. Pulliaiselle, että meidän on kyllä pakko
luottaa YK:hon. Se on ainoa kansainvälinen foorumi, jolla
tasolla me voimme tänä päivänä ja
tulevaisuudessa käsitellä globaaleja ongelmia.
Meillä täytyy olla joku foorumi, koska ongelmat
ovat sellaisia, että ne koskettavat kaikkia maita, eivät
yksin G7-maita tai EU:ta, Afrikan maita tai niin edespäin.
Meillä täytyy olla yhteinen foorumi. Minä en
ainakaan keksi mitään muuta kuin että se
olisi YK. Sitä pitää kehittää järkevämpään
suuntaan.
Uutta aikaisempaanhan on todella se, mikä täällä on
tullut esille, että kansalaisjärjestöt
ja liike-elämä ovat ihan toisella intensiteetillä mukana
globaalien ongelmien ratkaisemisessa kuin ne ovat olleet aikaisemmin.
Se antaa kyllä toivoa. Itse ainakin haluaisin olla enemmän
optimisti kuin pessimisti kestävän kehityksen
ja köyhyyden poistamisen tavoitteiden saavuttamisessa. Koskaan
ei varmaan päästä siihen tilanteeseen, että kaikki
on ihan ok, mutta kun me voisimme edes jonkin verran päästä tässä eteenpäin,
niin hyvä olisi. Silloin kyllä täytyy
antaa kaikki tuki, niin kuin myös turvallisuuspolitiikassa,
YK:lle. Kyllä YK on sentään tänä päivänä se
foorumi, jossa ratkaistaan, jos ratkaistaan, esimerkiksi se, syttyykö Irakissa
sota.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä minäkin YK:n tulevaisuuteen
uskon ja toivon hartaasti, että se pystyy kehittämään
toimintojaan ja saamaan tehokkuutta, koska se on ainoa sellainen
instituutio tällä hetkellä.
Mutta, ed. Isohookana-Asunmaa, tässä nimenomaisessa
asiassa, siis todella aktiivisessa toiminnassa kestävän
kehityksen keskeisten tavoitteiden toteuttamiseksi, minä en
voi luottaa yksin siihen, että ... (Ed. Isohookana-Asunmaa:
Mikä on vaihtoehto?) — Minä sen sanoin äsken,
sen oman mallin, että kun meillä on valistuneita,
rikkaita valtioita, joilla on henkistä ja aineellista kapasiteettia,
niin niillä voi olla tässä suhteessa merkittävä rooli.
Se tietysti vain tukee sitä, mihin YK:n tulee pyrkiä näissä asioissa,
mutta minä en pysty nojautumaan yksin siihen, mitä YK
tällä hetkellä tekee.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta ed. Isohookana-Asunmaa otti erittäin
tärkeän seikan esille puhuessaan kehitysrahoituksesta
ja sen tavoitteiden asettamisesta. Se liittyy osittain myöskin
ed. Pulliaisen juuri käyttämään
puheenvuoroon. Me olemme tavallaan sitoutuneet ja olemme sitoutuneet
YK:n 0,7 prosentin tasoon kehitysrahoituksessa bruttokansantuotteesta.
Nyt viime aikoina hallituksen piiristä on annettu ymmärtää,
että oikeastaan sittenkin on riittävämpi
arvioida Euroopan unionin keskitasoa, jossa Suomi niukin naukin
on. Muut Pohjoismaathan, paitsi Suomi, ovat saavuttaneet tuon 0,7
prosenttia. Nyt Euroopan unionin taso, jos viitataan valistuneisiin
maihin, mihin ed. Pulliainen halusi viitata, on sikäli
ongelmallinen, että kun Euroopan unioni laajenee 2004,
unionin taso tulee reilusti laskemaan. Tällöin
tietysti, jos me asetamme tasotavoitteet unionin keskitasosta, me
ikään kuin voimme röyhistellä rintaamme
siitä huolimatta, että me laistamme olennaisesti
siitä kansainvälisesti yleisesti hyväksytystä tasosta,
joka on nimenomaan YK:n asettama.
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! YK:n roolista totean, että täytyy
vaan muistaa se, että YK:lla on nyt ohjelma, joka on erittäin
perusteellinen ja pitkällä aikavälillä tehty.
YK:lla on virkamieskoneisto ja alajärjestöt, ja
siellä, ed. Pulliainen, virkamiehet ovat käärineet
hihansa ja valmiita tekemään töitä.
Se, mikä tässä prosessissa minusta
on kaikista oleellisin ja tärkein asia kestävän
kehityksen tavoitteeseen pääsemiseksi, on se,
että valtiot antavat poliittisen sitoumuksen. Poliittinen
sitoumushan on tietenkin kaikkien kansallisten hallitusten tehtävä,
mutta jos poliittinen sitoumus saadaan mahdollisimman laajaksi ja
YK:n kautta toimitaan, niin kyllä silloin eteenpäin
varmasti päästään.
Tuija Brax /vihr:
Arvoisa rouva puhemies! Olisin halunnut vielä palata
siihen, mitä tästä eteenpäin.
Kieltämättä varmaan kestävän
kehityksen toimikunta on tärkeä ja parlamentaarikkojen
esiintyminen ja osallistuminen on tärkeätä, mutta
kyllähän tämä kaikki on tietysti
yhtä tyhjän kanssa, jos Suomi ei oikeasti seuraavissa
hallitusneuvotteluissakaan sitoudu kehitysyhteistyömäärärahojen
nostamiseen vähintään 0,7 prosentin tasolle.
Itsemme lukeminen edes johonkin edistykselliseen joukkoon on sangen
kyseenalaista, suorastaan tekopyhää, ellei tämä tavoite toteudu.
Niinpä siis kestävän kehityksen toimikunnan
tai muiden roolit tulevat kyllä kaukana jäljessä siitä,
että seuraavat budjettiriihet ja hallitusohjelma todellakin
lunastavat lupauksensa.
Palaan siihen aikoinaan vastauspuheenvuorossa peräänkuuluttamaani
toiveeseen, että paitsi tosiaankin jo mainitun ministeri
Sasin kyllä pääministerinkin olisi nyt
aika tulla esiin. Muistan hyvin, että hän tälläkin
vaalikaudella muun muassa vihreiden aloittamaan keskusteluun kehitysyhteistyömäärärahojen
nostamisvaateista vastasi julkisuudessa jotenkin siihen suuntaan,
että Suomella ei ole mitään hävettävää.
Minä olen kyllä tästä asiasta
eri mieltä ja Johannesburgin valossa vielä selvemmin
eri mieltä. Kysyisinkin ministeri Backmanilta: Mitä mieltä olette
tämmöisestä lausunnosta, jos Suomen kaltainen
hyvin vauras maa voi pääministerin suulla sanoa, ettei
meillä ole hävettävää?
Vanha sananlasku kuuluu, että siltä kelle on kauhalla
annettu, ei pidä lusikalla vaatia.
Ympäristöministeri Jouni Backman
Arvoisa puhemies! Samalla kun haluan kiittää tässä vaiheessa
keskustelusta, kommenteista ja evästyksistä, muutama
kommentti. En ensinnäkään kommentoi millään
tavalla muiden hallituksen jäsenten puheenvuoroja tämän
asian yhteydessä enkä muissakaan; he voivat sen
itse tehdä niin halutessaan.
Lähtökohtatilanne Johannesburgin kokoukseen
oli erilainen kuin Rioon. Se oli myös erilainen niihin
odotuksiin nähden, joita Suomessa ja erityisesti kansalaisjärjestöjen
puolella oli Johannesburgin kokoukselle. USA ei ollut valmis etukäteen
sitoutumaan yhteenkään uuteen, varsinkaan aikataulutettuun
tavoitteeseen. USA ei ollut ylipäätään
valmis etenemään monenkeskisessä sopimisessa
ja yhteistyössä, vaan halusi pidättäytyä kahdenkeskisesti
katsomaan, kenelle antaa rahaa, mihin toimenpiteisiin antaa rahaa. Tällä tavalla
lähtökohtaisesti USA oli tulossa Johannesburgin
kokouksen pöytiin aivan toisella tavalla kuin EU.
Myös kehitysmaaryhmä oli hyvin pidättyväinen
ottamaan ainakaan itseään koskevia uusia velvoitteita
vastaan. Sen takia kehitysmaaryhmä puhui enemmänkin
rahasta tai kaupan ehdoista ja kaupan vapauttamisesta. Tältä osin,
jos tarkastelee lopputuloksia, ne ovat paremmat kuin lähtökohtaolettamukset.
Kokouksessa saavutettiin, ed. Sinnemäki, yksittäisiä konkreettisia,
myös uusia, tavoitteita, joita aikataulutettiin. Niiden osalta
eräät tavoitteet ovat kokonaan uusia aikataulutettuina.
Eräiden osalta, esimerkkinä biodiversiteettitavoite,
saatiin uusia maita tämän tavoitteen taakse, toisin
kuin Haagissa oli esimerkiksi USA:n osalta.
Ne kohdat, missä suurimmat pettymykset koettiin EU:n
ja varmasti myös Suomen delegaation näkökulmasta,
olivat uusiutuvien energialähteisiin liittyvät
tavoitteet. Tältä osin ei saavutettu sen paremmin
määrällisiä kuin aikataulutettuja tavoitteita.
Tämä on selkeä pettymys.
Se, mikä oli ehkä huono kokemus Johannesburgista,
oli pyrkimys mennä taaksepäin monesta aiemmasta
YK:n kokouksen linjauksesta. Tältäkin osin on
mietittävä uudestaan näiden suurten kokousten
tulevaisuutta. Yhdyn niihin arvioihin, joissa täällä on
todettu, että jatkossa ehkä on syytä menetellä toisin.
On otettava enemmän ehkä teemakokouksia, ehkä toisella
muodolla. Tällaiset suuret Johannesburgin kaltaiset kokoukset
ovat ehkä enemmänkin seurantaa kuin varsinaista
päätöksentekoa.
Itse neuvottelupöydissä mukana olleena voin kyllä vakuuttaa,
että varsinainen päätöksenteko näistä konkreettisimmista
tavoitteista tuollaisessa prosessissa on lähes mahdoton,
ainakin siinä aikataulussa, jossa nämä kokoukset
työskentelivät. Tässä mielessä olen
hyvin tyytyväinen siitä palautteesta, joka on
tullut Suomen valtuuskunnalta, myös siihen toimintatapaan,
jolla me pystyimme kollektiivisesti työskentelemään.
Olen havainnut julkisuudesta vain yhden moitteen, ja siltä osin
haluan tässä lohduttaa järjestöjen
edustajia, joita istuu myös lehterillä: Kun Suomen
valtuuskunnan aamupalavereissa kerrottiin asioista ja neuvottelutilanteesta
hyvin avoimesti raportoiden, havaitsin sellaisen kriittisen kommentin,
että neuvottelutilannetta ei kuitenkaan jaettu paperilla.
Tältä osin voin lohduttaa, että ei myöskään
ministerille ja valtuuskunnan johdolle. Tämäkin
ehkä kuvaa sitä demokraattisuutta, jolla Suomen
valtuuskunta ja suomalainen yhteiskunta näissä asioissa
toimii.
Aivan lopuksi: On toivottavaa, että seuraavassa hallitusohjelmavaiheessa
myös Johannesburgin päätökset
ovat yhtenä merkittävänä listauksena
niistä asioista, joihin täytyy ottaa konkreettisemmin
kannanottoja myös Suomen omassa politiikassa. Siltä osin
se toive, jota täällä on esitetty, että hallitus — kulloinenkin
sellainen — on se moottori, joka näissä asioissa
on keskeisesti liikkeellä, toteutuu nimenomaan hallitusohjelman linjausten
kautta.
Ensimmäinen varapuhemies:
Keskustelu on päättynyt.