Tytti  Isohookana-Asunmaa  /kesk:

Puhemies! Äskettäin Johannesburgissa pidetty YK:n kestävän kehityksen huippukonferenssi on ainutlaatuinen kansainvälisten konferenssien sarjassa. Siellä hyväksytty toimeenpanosuunnitelma on kattava mutta haastava. Rion ekologiseen ulottuvuuteen lisättiin nyt taloudellinen ja sosiaalinen peruspilari.

Toimintasuunnitelman toteutumisesta kantaa päävastuun YK, mutta sen jokaiselta jäsenmaalta vaaditaan aitoa poliittista tahtoa asioiden eteenpäinviemiseksi. Lujan poliittisen tahdon synnyttäminen ei ole helppoa, sillä Johannesburgissa yksi vaikeimmista asioista oli sopiminen riittävän konkreettisista tavoitteista ja aikatauluista. Liian monessa kohtaa jouduttiin vielä puolustamaan Riossa kymmenen vuotta aiemmin päätettyjä asioita. Erityisesti USA harasi kannattajineen vastaan — tosin se saattoi olla myös rakentava sille sopivissa tilanteissa.

Suomi ei luonnollisesti voi elää eristäytyneenä. Meidän on omalta osaltamme tehtävä työtä globaalien ongelmien ratkaisemiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi maailmasta. YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteet onkin saatava seuraavaan hallitusohjelmaan mahdollisimman konkreettisina. Suomen on määritettävä omat painopisteet ja prioriteetit laajasta toimeenpano-ohjelmasta. Kaikkea emme voi toteuttaa samalla tavalla. Lisäksi voimme omilla toimillamme näyttää hyvää esimerkkiä muun muassa uusiutuvien energiamuotojen käytön kasvattamisessa sekä kulutus- ja tuotantotapojen muuttamisessa kestävän kehityksen ja luonnonvarojen säästämisen suuntaan. Tällöin meidän on luotava ainakin uudenlainen kuluttajapolitiikka, kehitettävä ympäristö- ja energiaverotusta nykyistä ohjaavampaan suuntaan jne.

Rion kokous kymmenen vuotta sitten asetti joukon tavoitteita, joista merkittävimpiin kuului kansainvälisen biodiversiteetti- ja ilmastosopimuksen aikaansaaminen. Kioton sopimus astuu voimaan nyt, kun riittävä poliittinen tahto on löytynyt. Tämä esimerkki osoittaa globaalin yhteistyön kannattavan. YK-järjestelmää rapauttaa kuitenkin hallitusten haluttomuus sitoutua konferensseissa tehtyihin päätöksiin. Osa millennium-tavoitteista uhkaakin jäädä saavuttamatta, jos konkreettisia toimia päätösten tueksi ei tehdä riittävästi ja riittävän ajoissa. Tästä syystä pidän tärkeänä, että meillä myös Suomessa ja eduskunnassa käydään keskustelua siitä, mitä Suomi aikoo omalta osaltaan tehdä Johannesburgin jälkeen. Tämä päivä, YK:n päivä, on tietenkin hyvin sopiva päivä keskustelulle.

Yksi konkreettinen muoto toteuttaa tavoitteita on osallistua kumppanuushankkeisiin, joilla vähennetään maailman köyhyyttä. Hankkeiden koordinointia ja seurantaa varten tarvitaan myös kumppanuussopimusten valvontaprosessi. Kun selvä enemmistö maailman köyhistä on naisia, tuntuu luonnolliselta, että Suomi keskittyisi kehitysyhteistyössä naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen. On kovin totta, mitä tasavallan presidentti Tarja Halonen on korostanut: naisilla on kestävän kehityksen avaimet käsissään. Johannesburgin valopilkkuja olikin päätös naisten oikeudesta maanomistukseen ja koulutukseen tasavertaisesti poikien rinnalla. Suomen hallituksen tulisi nostaa kansainvälisellä tasolla laajasti esille naisten aseman parantaminen. Monilla on takataskussa käyttökelpoisia ideoita, ja tiedän, että esimerkiksi eräs kansalaisjärjestö saa mittavan maaseutunaisten kokouksen muutaman vuoden kuluttua Suomeen.

Naisen asemaa pohtiessa nousevat esille koulutusta ja ravitsemusta parantavat hankkeet, esimerkiksi toimenpiteet sen eteen, että jokainen maa loisi nopeasti suunnitelman perusruokahuollon toteuttamisesta. Ruokaturvaa parantavat tavoitteet ja toimenpiteet ovat suotta jääneet Suomen kehitysyhteistyössä viime vuosina sivuun. Kaksi kolmasosaa maailman köyhistä elää kehitysmaiden maaseudulla, ja heistä lähes kaikki saavat elantonsa pienimuotoisesta maataloudesta. Maatalouden heikko tila pahentaa aliravitsemustilaa entisestään. Tässä yhteydessä meidän pitäisi olla valmiita keskustelemaan myös kauppaa rajoittavista maataloustuista.

Kehitysmaiden demokratia ei ole kehittynyt toivotulla tavalla. Sen takia on oikeutettua kysyä, kannattaako maihin vuodesta toiseen antaa kehitysapua, jos korruptiota ei saada kuriin eikä hyvää hallintoa toimimaan ja pääosa rahoista kanavoituu, niin kuin tiedämme, pienelle eliitille.

Johannesburgin kokouksen tavoitteet on saatava sisällytettyä myös EU:n toimintaan. Sen ohella Suomen on huolehdittava siitä, että YK:n asema kestävän kehityksen toteuttajana ja köyhyyden vähentäjänä vahvistuu. Tämä edellyttää YK:lta rakenteellisia muutoksia ja sen alaisten järjestöjen nykyistä tiiviimpää yhteistyötä. Olen tänä aamuna palannut New Yorkista YK:n yleiskokousta seuraamasta ja voin sanoa, että YK:n reformi on jäänyt pahasti kesken. Järjestön kehittämisellä alkaa olla jo kiire. Erityisesti YK:n talous- ja sosiaalineuvoston roolia on mietittävä uudestaan, sehän kantaa päävastuun Monterreyn ja Johannesburgin seurannasta. Neuvostoa on mahdollista kehittää esimerkiksi kokousaikatauluja ja käsittelytapoja muuttamalla. Ecosocilla on asian moninaisuuden takia kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa aivan keskeinen rooli. Suomen olisi nyt puheenjohtajistoon kuuluvana maana panostettava erityisesti neuvoston kehittämiseen ja sen kautta vaikuttamiseen. Suomen on tähdättävä Ecosocin puheenjohtajamaaksi vuonna 2004, ja sitä varten hallituksen pitäisi laatia toimintasuunnitelma ja ajaa se jo EU:ssa ensin läpi.

YK:n kritiikki ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei meidän tulisi pysyä YK:n asettamassa tavoitteessa nostaa kehitysapumme 0,7 prosenttiin bkt:sta. Lipposen hallitusta voi perustellusti arvostella siitä, ettei se ole vieläkään päättänyt aikataulusta, jolla tavoitteeseen päästään. Nykymenolla saavutamme tavoitteen vajaan 40 vuoden päästä. Keskustan mielestä tavoitteeseen tulee pyrkiä seuraavien 10 vuoden aikana. Kehitysavun nostaminen on yksi esimerkki, miten voimme osoittaa poliittista uskottavuutta puheillemme.

Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee edellä mainitun kaltaisia poliittisia sitoumuksia, kunnianhimoisiakin, jos aiomme päästä tulokseen. Johannesburgissa sovituista uusista tavoitteista ja niiden toteutuksesta on käytävä kansallisella tasolla laaja toimiryhmädialogi. Tämän dialogin kautta on selvitettävä, mitä tehdyt sitoumukset konkreettisesti tarkoittavat ja mitä niiden toteuttamiseksi on tehtävä. Samalla hallituksen on selvästi osoitettava, mitkä asetetuista tavoitteista ovat Suomelle keskeisiä. Ihmettelen hieman hallituksen tapaa aloittaa. Hallitus lähetti eduskunnalle tiedustelun siitä, mitkä olisivat eduskunnan mielestä prioriteetteja. Parlamentaarinen käytäntö on varmasti se, että hallitus itse tekee ehdotuksen ja eduskunta sitten vastaa siihen ja tekee omat päätöksensä sen jälkeen, kun hallituksen ehdotus on tänne tullut.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Hyvää YK:n päivää! Yhdistyneiden kansakuntien Johannesburgin kokousta varten laatima taustaraportti kertoo nykykehityssuunnan johtavan maapallon 25 vuoden sisällä kestämättömään tilanteeseen. Lähes puolet maapallon väestöstä kärsii vesipulasta, kasvihuonekaasupäästöt kasvavat, ja metsien tuhoaminen jatkuu. Ilmastonmuutoksen tuloksena kaikkein köyhimmät alueet ja köyhimmät ihmiset kärsivät eniten.

Johannesburgissa 4. syyskuuta saavutetut sitoumukset ja tavoitteet voivat täten olla vasta alku. Kokouksen saavutukset ovat kokonaisuutena arvioiden hyviä erityisesti, kun otamme huomioon kokousta ympäröivän todellisuuden reunaehdot. Kansainvälinen ilmapiiri oli ja on kireä. USA liittolaisineen käy sotaa Afganistanissa, ja sodan laajentaminen Irakiin uhkaa. Väkivalta Israelissa ja Palestiinan alueilla on verisempää kuin koskaan. Samalla ainoa suurvalta Yhdysvallat on jättäytynyt Kioton sopimuksen ulkopuolelle, kuten myös Biodiversiteettisopimuksen. YK:n asema on ollut heikko.

Ympäristön tuho jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Ilmakehän, vesistön ja maaperän saastuminen, metsien hakkuut, erityisesti sademetsien tuhoaminen, etenevät. Maapallon geenipankkia ryöstetään enemmän kuin 30 000 neliökilometrin laajuudessa vuodessa. Merien biodiversiteetti on runsaimmillaan koralliriutoissa. Niitä tuhotaan räjäytyksillä ja myrkyttämällä. Afrikka on menettämässä sademetsänsä. Viimeiset vuoristogorillat ovat äärimmäisen uhanalaisia. Hiljainen metsä on tullut käsitteeksi, kuten 60-luvun hiljainen kevät. Äärimmäisessä köyhyydessä elää viidesosa maapallon ihmisistä. Planeettamme kaupungistuu, maapallon megakaupunkien megaongelmat kasvavat. Puhtaasta vedestä on yhä vakavampi pula.

Edellä on lueteltu vain joitakin niistä reunaehdoista, joista huolimatta Johannesburg pystyi säilyttämään yhtenäisyytensä ja päättämään laajasta toimintaohjelmasta ja sen toteuttamiseen sitoutuneesta poliittisesta julistuksesta.

Arvoisa puhemies! Tuloksista: sopimus laittomien hakkuiden lopettamisesta; sopimus ylikalastuksen hillitsemisestä vuoteen 2020 mennessä; sopimus luonnon monimuotoisuuden katoamisen merkittävästä hidastamisesta vuoteen 2010 mennessä, niiden ihmisten lukumäärän puolittaminen vuoteen 2015, joilta puuttuu puhdas juomavesi ja viemäröinti — he ovat samalla kaikkein köyhimpiä planeetan asukkaita; terveydelle ja ympäristölle vaarallisten kemikaalien määrän vähentäminen vuoteen 2020. Tässä tuloksia, jotka toki ovat samalla kompromisseja.

Toimintasuunnitelman tärkein uusi osa on tuotanto- ja kulutustapojen muutos, jonka kymmenen vuoden sisällä tulee katkaista hyvinvoinnin lisäämisen ja ympäristökuormituksen välinen riippuvuus. Kokouksen onnistuminen vahvisti Yhdistyneiden kansakuntien asemaa. Johannesburgista saattaa parhaimmillaan alkaa YK:n uusi aikakausi. Samalla Suomen ja yleensä kehittyneiden maiden on kuitenkin syytä pitää mielessään antamansa lupaukset. Kehitysmaat katsovat rikkaiden maiden syövän kilpaa sanansa Rion vuoden 1992 kokouksen jälkeen. YK:n suositus 0,7 prosentin bkt-kehitysyhteistyöosuudesta ei toteudu.

Suomen valtuuskunta palasi joukkueena toteuttamaan Johannesburgin sopimusta kansalaisjärjestöissä, teollisuudessa, kaupassa, kunnissa, ammattiliitoissa, tutkimuksessa ja tieteessä sekä valtionhallinnossa. Tärkeä osa tätä on tasavallan presidentin hallinto.

Mutta miten tästä eteenpäin, miten joukkue pystyy toteuttamaan Johannesburgin sitoumuksia, kuten tuotanto- ja kulutustapojen muutoksen? Miten eduskunta on mukana tässä? Arvoisa puhemies! Tarvitsemme kansallisen Johannesburg-ohjelman.

Johannesburgin linjausten toteuttaminen vaatii välttämättömyyden tunnistamista. Emme voi jatkaa samalla tavalla luonnon ehdoista piittaamatta. Meidän on pystyttävä tunnistamaan tehtäväksemme köyhyyden poistaminen Suomesta ja osallistuminen sen poistamiseen koko maailmasta. Meidän on nähtävä köyhyyden, luonnon tuhoamisen ja huonon ympäristön välinen yhteys. Syvä köyhyys johtaa luonnon tuhoutumiseen ja huonoon ympäristöön, ja kääntäen: huono ympäristö ja luonnon tuhoaminen johtavat syvään köyhyyteen. Tämän kaiken toteuttamiseksi tarvitsemme lainsäädäntöä, eduskuntaa, täyttämään sitoumuksemme.

Vastuuorganisaationa toimisi kestävän kehityksen toimikunta. Kestävän kehityksen toimikunnan ottaessa Johannesburgin toimintasuunnitelman ja julistuksen Suomelle asetettavat velvoitteet toimintaansa luodaan pohja vastuun kantamiselle. Kestävän kehityksen toimikunta tuottaa ja valmistelee valtioneuvostolle aineistoa päätöksenteon ja eduskunnalle annettavien esitysten pohjaksi. Tämä tehtävä tarvitsee uskottavat toimintaedellytykset. Johannesburgin velvoitteiden toteuttaminen ja toteutuksen seuraaminen on eri ministeriöiden yhteishanke. Tuotanto- ja kulutustapojen muuttaminen kymmenessä vuodessa kestäviksi, vähemmän luonnonvaroja kuluttaviksi, on haaste, jonka toteuttaminen vaatii koko yhteiskunnan panoksen.

Arvoisa puhemies! Kestävän kehityksen toteuttaminen Suomessa, Johannesburgin tavoitteiden ja Suomen globaaleiden velvoitteiden täyttäminen, on tuotava vuosittain eduskunnan käsittelyyn. Tämä voidaan toteuttaa hallituksen kertomuksen liitteenä olevana Kestävä kehitys ja Suomi -kertomuksena tai erillisenä selontekona, jonka eduskunnan valiokunnat käsittelevät. Käsittelyn laatu riippuu eduskunnan osaamisesta ja tiedon määrästä.

Planeettamme pelastamisessa on nuoriso avainasemassa. Nuorison mukaansaanti vaatii kuitenkin ennen kaikkea näyttöä siitä, että olemme tosissamme, siis uskottavia suomalaisia tekoja, uskottavaa toimintaa Euroopan unionissa. Tiedon — koulujen ja opettajien — merkitys on suuri. Tämän päämäärän toteuttamisessa on tiedotusvälineillä myös raskas taakka kannettavanaan.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan kiittää Suomen delegaatiota, arvon ministereitä ja erityisesti valtuuskunnan neuvottelijoita, jotka tekivät tämänkin sopimuksen syntymisen mahdolliseksi.

Ympäristöministeri Jouni Backman

Arvoisa puhemies! Haluan aloittaa yhtymällä kiitoksiin koko valtuuskunnalle, mukaan lukien arvon kansanedustajat, siitä erinomaisesta työstä, jolla suomalainen valtuuskunta näytti myös Johannesburgissa kansalaisyhteiskunnan mallia, sellaista mallia, jossa kaikki tahot, ei vain julkinen sektori vaan myös yksityinen sektori, ei vain valtionhallinto vaan myös paikallishallinto, mukaan lukien järjestöt, jotka olivat muista maista poiketen Suomen valtuuskunnan virallisina jäseninä, olivat hyvin aktiivisia sekä ennen Johannesburgia, mutta myös Johannesburgin jälkeen. Valtuuskunta on kokoontunut myös tuon Johannesburgin matkan jälkeen. Kun täällä viitattiin tasavallan presidentin rooliin, niin valtuuskuntamme puheenjohtaja on kutsunut koko valtuuskunnan koolle, ja tällä tavoin voimme yhdessä valtuuskunnankin puolesta jatkaa sitä työtä ei vain keskustellen vaan prosessoimalla näitä päätöksiä eteenpäin.

Siksi on helppo yhtyä täällä kansanedustajien esittämiin puheenvuoroihin, joissa on vaadittu menemään eteenpäin Johannesburgin päätelmien jälkeen. Tässäkin haluan kuitenkin korostaa sitä, että pitää edetä laaja-alaisesti. Suomi on nostanut kestävän kehityksen usean hallituskauden ajan poliittiseksi kärkiasiaksi. Tästä kertoo pelkästään jo se, että kestävän kehityksen toimikuntaa on muista maista poiketen meillä johtanut ja johtaa pääministeri. Kestävän kehityksen toimikunta muodostaa yhden ja keskeisen toimijan myös näissä jatkotoimenpiteissä. Jatkotoimien osalta pitää pitää huoli, kuten täällä todettiin, Suomen omista toiminnoista koskevatpa ne sitten kehitysyhteistyötä, sen rahoitusta, josta ministerikollegani tulee kertomaan tarkemmin, tai vaikkapa omaa tukipolitiikkaamme valtion tukien osalta mukaan lukien maataloustuki. Olen erittäin iloinen siitä, että ed. Isohookana-Asunmaa otti tämän maataloustukiasian esiin, koska Johannesburgin keskustelujen perusteella pidän suurimpana haasteena tuleville kokouksille ja tulevalle kansainväliselle päätöksenteolle näissä asioissa syvempää analyysia, keskustelua ja myös päätöksiä, uusia linjauksia, siitä, millä tavalla mahdollistamme kehitysmaille aidon kehittymisen vapauttamalla edelleen kauppaa reilulla tavalla. Silloin ei välttämättä puhuta pelkästään siitä, että on poistettava ympäristölle haitallisia tukia, vaan on otettava pöydälle ylipäätään koko valtiontukipolitiikka.

Suomi oli hyvin aktiivinen yhdessä erityiskysymyksessä, ja se koskee kymmenvuotista ohjelmaa tuotanto- ja kulutustapojen muuttamiseksi. Tämän ohjelman osalta meidän pitää ja me tulemme pitämään huolen siitä, että se ei jää vain kansalliselle tasolle. Parhaillaan on valmistelussa toimikunnan asettaminen, jossa tehtäisiin toivottavasti hyvin nopealla aikataululla kattava konkreettinen ohjelma siitä, millä tavalla Suomi omalta osaltaan tuotanto- ja kulutustapoja muuttaa kestävämmälle pohjalle.

Meidän pitää kuitenkin pitää huoli myös siitä, että tämä asia etenee Euroopan unionissa. Euroopan unionin ympäristöneuvosto on edellyttänyt muilta asianomaisilta neuvostoilta selkeitä, konkreettisia linjauksia ja ilmausta siitä, miten he tulevat omalla toimialallaan pistämään Johannesburgin päätöksiä eteenpäin. Kansainvälisessä toiminnassa on hyvin tärkeää muistuttaa, aivan kuten täällä edustajat tekivät, YK:n roolista. Itse haluan korostaa olemassa olevien organisaatioiden rakenteiden merkitystä. En ole halukas perustamaan kovin monta uutta organisaatiota, en sen paremmin Suomeen, Eurooppaan kuin kansainväliselle tasolle, vaan pikemminkin tehostamaan niiden organisaatioiden toimintaa, jotka ovat jo tällä hetkellä olemassa.

Kymmenvuotistoimintaohjelma on hyvä esimerkki siitä, millä tavalla pitää kukin yksittäinen Johannesburgissa tehty aikataulutettu tavoite prosessoida siten, että siitä tulee oma konkreettinen toimintaohjelmansa. Tältä osin Johannesburgin kokousta on julkisuudessa arvosteltu ja arvioitu liikaa yksittäisenä kokouksena, yksittäisenä päätöksentekopaikkana. Haluan itse korostaa, että se oli osa pitkää prosessia, joka ei ehkä alkanut mutta konkretisoitui Riossa kymmenen vuotta sitten. Tuolloin alkaneesta kehityshankkeesta monet ovat edenneet, monista tuli lisää informaatiota, lisää päätöksiä, suuntaviivoja Johannesburgissa, mutta toivottavasti Johannesburg pystyy myös aloittamaan monta uutta prosessia, jotka konkretisoituvat samalla tavalla kuin vaikkapa Kioton päätökset ilmastopolitiikan osalta. Tämäkin työ jatkuu erillisissä kokouksissa, ensi viikolla ilmastopolitiikan osalta New Delhissä Intiassa. Tällä esimerkillä haluan kuvata sitä, että Johannesburg ei suinkaan ollut kooste erilaisista kokouksista, joissa olisi yritetty kerralla ratkaista asiat, vaan se oli pikemminkin kokoonpano, tarkastelupaikka, erillisiin prosesseihin, joiden osalta myös Suomen tulee olla ja Suomi on aktiivinen näissä erillisissä kysymyksissä.

Lopuksi haluan vielä kiinnittää huomiota eduskunnan rooliin tässä kokonaisuudessa. Eduskunta omalta osaltaan on ollut jatkuvasti mukana aktiivisesti Riossa, Johannesburgissa, mutta myös niiden välillä tapahtuvassa toiminnassa. Toivon, että jatkossakin tältä osin vuoropuhelu voisi jatkua siten, että ei välttämättä odoteta vain hallituksen esityksiä ja linjauksia, vaan aloitteellisuutta olisi myös eduskunnan suunnalta. Tälläkin tavalla Johannesburgin valtuuskunnan kansalaisyhteiskuntarooli korostuisi myös hallitus—eduskunta-työsuhteessa.

Ministeri Suvi-Anne  Siimes

Arvoisa puhemies! Mielestäni Johannesburgin kokouksen onnistumista tulee arvioida korostuneesti globaalin köyhyyden kysymysten ja ennen kaikkea yhtenä isona tavoitteena olevan köyhyyden vähentämisen näkökulmasta. Tärkein tulos köyhyyden vähentämiseen liittyvän toiminnan kannalta olikin mielestäni se, että kokous totesi köyhyyden vähentämisen yhdeksi kestävän kehityksen keskeiseksi edellytykseksi. Tämä toteamus kirjattiin myös Johannesburgissa hyväksyttyyn toimintaohjelmaan. Köyhyyden vähentämisen lisäksi kokouksen asialistalla käsiteltiin muun muassa rahoitusta, kauppaa, teknologian siirtoa ja koulutusta, siis monia sellaisia asioita, jotka ovat kiinteässä yhteydessä köyhyyden voittamiseen.

Toinen tärkeä seikka Johannesburgissa oli YK:n vuosituhattavoitteiden ja Monterreyn rahoituskokouksen tulosten vahvistaminen ja selkeä sitoutuminen niihin. Siellä ei siis syntynyt kilpailevia ohjelmia eikä kilpailevia lähestymistapoja, vaan yhteinen sitoutuminen vuosituhattavoitteisiin vahvistui. Lähestymistapa äärimmäisen köyhyyden vähentämiseen onkin nyt Johannesburgin jälkeen hyvin monipuolinen. Se kattaa opetuksen, terveyden, energian, vesi- ja sanitaatioasiat, maanomistus- ja asumiskysymykset, työllisyyskysymykset jne. Myös sukupuolten erilaiset lähtökohdat huomioiva niin sanottu gender-näkemys ja ympäristöasiat ovat läpileikkaavina periaatteina vuosituhattavoitteiden toteutuksessa.

Vaikka kehityskysymysten pääpaino oli Johannesburgissa jo aiemmin sovittujen asioiden vahvistamisessa, joitakin uusiakin asioita saatiin sovituksi. Merkittävin niistä on ehkä niin sanotun solidaarisuusrahaston perustaminen. Vielä nyt on vaikea arvioida, missä määrin tämän uuden rahaston perustaminen todella tuo uusia voimavaroja köyhyyden vähentämiseen, ja siksi tärkeintä onkin huolehtia jo olemassa olevan rahoituksen tehokkaasta käytöstä.

Toinen maininnan arvoinen saavutus on mielestäni se, että kun jo aiemmin vuosituhattavoitteena hyväksytty päämäärä puolittaa puhdasta vettä vailla olevien ihmisten osuus vuoteen 2015 mennessä hyväksyttiin, tämä sama aikatavoite koskee nyt myös sanitaatiotavoitetta, toista tärkeää asiaa muun muassa terveyden kannalta.

Maatasolla taas Johannesburgin päätökset korostavat kansallisia köyhyysstrategioita, joiden puitteissa myös kansallisia kestävän kehityksen ohjelmia tulee kehittää. Mielestäni tämä näkökulma korostaa koherenssin tavoitetta ja myös kehitysmaiden omaa sitoutumista ja johtajuutta köyhyyden vähentämisessä.

Johannesburgissa olivat esillä myös naisten ja tyttöjen asema ja oikeudet. Toimintaohjelmassa korostetaan naisten asemaa ja mahdollisuutta osallistua, vaikuttaa ja hallita taloudellisia voimavaroja, esimerkiksi maata, ja mahdollisuutta saada koulutusta tasaveroisesti poikien rinnalla. Myös kokouksessa esiintyneet pyrkimykset rajoittaa naisten oikeutta päättää itse oman kehonsa hallinnasta onnistuttiin melko hyvin torjumaan. Suomen kannalta kokouksen loppuasiakirjassa kiinnostavaa on myös se, että alkuperäiskansojen roolia kestävässä kehityksessä korostettiin Johannesburgin toimintaohjelmassa.

Arvoisa puhemies! Miten sitten Johannesburgista eteenpäin? Johannesburgin kokouksen lähtökohtana oli se, että YK:ssa hyväksytyt vuosituhattavoitteet, Maailman kauppajärjestön Dohassa tekemät päätökset sekä YK:n Monterreyn kehitysrahoituskokouksen päätökset edellyttävät huomattavia lisävoimavaroja köyhyyden voittamiseen ja kehitysmaiden tukemiseen. Johannesburgissa ei sovittu Dohaan ja Monterreyhin nähden uusista merkittävistä kehitysrahoitukseen liittyvistä muutoksista. Siksi jatkossa erityisen huomion kohteeksi joutuneekin EU ja sen suhtautuminen erityisesti maatalouden tuotanto- ja vientitukiin osana Dohan kauppakierroksen jatkoprosessia.

Ympäristön ja kaupan suhde olikin yksi neuvottelujen hankalimpia asioita Johannesburgissa. Ohjelmatekstiin oli jo syntymässä muotoilu, josta saattoi päätellä, että ympäristöasioita tulisi käsitellä pelkästään kaupan ehdoin. Nämä muotoilut onnistuttiin kuitenkin onneksi estämään, ja myös Ilon työelämästandardien mukaanotto toimintaohjelmaan korostaa pyrkimystä löytää entistä parempi tasapaino kaupan ja ihmisoikeuskysymyksien välillä.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan on Johannesburgin kokouksen jälkeen esitellyt yleiskokoukselle uuden raporttinsa YK-järjestelmän vahvistamisesta. Tuon raportin ytimenä on vuosituhatkokouksissa sekä Monterreyn ja Johannesburgin kokouksessa tehtyjen päätösten toteuttaminen.

Suomelle Johannesburgin kokouksen lopputulos tarkoittaa sitä, että myös me joudumme täsmentämään omaa kantaamme paitsi ed. Tytti Isohookana-Asunmaan jo mainitsemaan kehitysyhteistyörahoitukseen myös kaupan ja kehityksen välisiin kysymyksiin ja ongelmakohtiin. Ohjenuoraksi tulee mielestäni ottaa se, että niin kehitys- kuin kauppapolitiikkammekin auttavat YK:n vuosituhattavoitteiden ja ennen kaikkea köyhyyden puolittamisen tavoittelussa. Tässä hengessä olemmekin lisäämässä tukeamme YK:n kehitysjärjestön kampanjalle, jolla vuosituhattavoitteiden toteutusta tuetaan.

Johannesburgin kokouksen toteuttaminen oli mielestäni ainakin osavoitto monenkeskiselle kansainväliselle päätöksentekojärjestelmälle. Kokous onnistuttiin viemään yhdessä läpi, vaikka aika ajoin esiintyikin kovaa kritiikkiä ja myös melko suuria ristiriitoja.

Suomen kannalta onkin tärkeää tukea ja turvata tämän monenkeskisen järjestelmän toimintakyky myös tulevaisuudessa. Siksi olemme suuntaamassa vielä loppuvuonna lisää voimavaroja YK-järjestöjen, kuten YK:n väestöohjelman, sekä köyhimpien, raskaasti velkaantuneiden maiden velkaohjelman tukemiseen. Myös humanitaarista apua eteläisen Afrikan nälkätilanteen parantamiseen on tarkoitus lisätä.

Arvoisa puhemies! Näiden päätösten osalta olemme siis oikealla tiellä. Muutoinkin Johannesburgin kokouksen onnistumisen todellinen mittari on ja tulee mielestäni olemaan se, millaisia päätöksiä me suomalaiset teemme nyt ja tulevaisuudessa. Sama mitta ja testi koskee myös kaikkia muita maita, sillä YK ja sen asettamat tavoitteet ja etenkin niiden toimeenpano voivat olla vain täsmälleen niin vahvoja kuin ovat kansalliset valtiot ja niiden päätöksentekijät.

Tänään on YK:n päivä, ja tänään meidän kaikkien on helppo olla yhdessä hyvien asioiden, niin vuosituhattavoitteiden kuin kehitysyhteistyövarojen nostamisenkin, puolella. Meidänkin solidaarisuutemme todellinen testi on kuitenkin se, miten me toimimme näiden tavoitteiden puolesta sitten, kun otsikoissa ovat jo aivan toiset haasteet ja toiset asiat.

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Minusta on hyvin mieluisaa ja merkittävää, että tänään YK:n päivänä käymme tätä keskustelua Johannesburgin kokouksesta. Mielihyvin yhdyn myös ministeri Backmanin esittämään linjaukseen siitä, että tämä eduskunnan ja hallituksen hyvä yhteistyö ja myös eduskunnan aktiivinen rooli hyödynnetään näissä kansainvälisissä prosesseissa myös jatkossa.

Johannesburgissahan todellakin oli kysymys varsin isoista asioista. Kun puhutaan kestävän kehityksen haasteista kokonaisuudessaan, puhutaan köyhyyden torjumisesta, puhutaan naisten ja tyttöjen oikeuksista ja asemasta ja niinkin perustavaa laatua olevasta kysymyksestä kuin puhtaan veden riittävyydestä maapallolla, niin olemme todellakin maapallon kohtalonkysymyksien ääressä. Siinä mielessä tämä keskustelu on varsin tärkeä ja myös ne jatkotoimet, mitä Johannesburgin tavoitteiden pohjalta teemme.

Haluan tässä yhteydessä ottaa lähinnä ympäristönäkökulmasta muutaman asian esiin. Varmasti on selvää, että merkittävimpiä tavoitteita ympäristön kannalta, mitä Johannesburgissa saavutettiin, oli muun muassa luonnon monimuotoisuuden vähentämisen merkittävä laskeminen vuoteen 2010 mennessä. Pidän myös erittäin merkittävänä sitä täälläkin jo useassa puheenvuorossa mainittua, Suomen aloitteesta toimeenpantavaa kymmenvuotista globaalista puiteohjelmaa, jossa ideana ovat kestävät kulutus- ja tuotantotavat niin, että talouskasvu ja haitalliset ympäristövaikutukset erotetaan toisistaan. Uskaltaisin kyllä sanoa, että tällaisen ympäristöystävällisen talouskasvun haaste on tämän päivän suurimpia haasteita, niin ettei ympäristöasiaa ja työllisyysasiaa esimerkiksi jatkossa nähdä mitenkään toisilleen vastakkaisina vaan pikemminkin todellakin toisiaan täydentävinä asioina.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa se, että kun kilpailukykymittauksia maapallolla on viime aikoina tehty, niin Suomihan on pärjännyt niissä valtavan hyvin muun muassa sen vuoksi, että Suomella mainitaan olevan korkeaa ympäristöosaamista ja korkea ympäristönsuojelun taso. Tämä mielestäni osoittaa hyvin sen, että tänä päivänä ei tarvitse nähdä tätä tilannetta enää siten, että ympäristöasiat olisivat jollakin tavalla esimerkiksi kansainvälisen kilpailukyvyn este, vaan päinvastoin, ne voivat olla sen mahdollistaja ja niitä hyviä asioita, mistä sitten kilpaillaan jatkossa.

Sanoisin, että ympäristönsuojelun ja työllistämistavoitteiden yhdistäminen on sekä meidän tehtävämme, joka meidän on tehtävä, että myös valtava mahdollisuus esimerkiksi Suomen näkövinkkelistä. Suomi voi aivan hyvin olla ed. Tiusasen mainitsema kestävän kehityksen ykkösmaa, samoin kuin oma kotikaupunkini Tampere on julistautunut kestävän kehityksen ykköskaupungiksi. Tämä on mielestäni erittäin tavoiteltava ja hyvä kokonaisuus. Suomessahan on paljon erityisosaamista, jossa meillä on kehittymisen varaa liittyen esimerkiksi uuteen teknologiaan, sen mahdollisuuteen, osaamiseen, sen perusteella uusiin tuotantomenetelmiin ja sitten ympäristöteknologiaan ylipäätään. (Puhemies koputtaa)

Puhemies! Jos sanoisin yhden pettymyksen Johannesburgista, se tietenkin liittyy siihen, että uusiutuvien energialähteiden aikataulut ja normitukset eivät siellä (Puhemies koputtaa) onnistuneet, vaan tämä jäi vain maininnan varaan.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa puhemies! Johannesburgissa elo—syyskuussa pidetty YK:n kestävän kehityksen huippukokous oli tosiaan valtava ponnistus ja, voin myöntää, vähän vaikeastikin hahmotettava kokonaisuus. Esitetystä kritiikistä huolimatta näyttää kuitenkin siltä, että kokous oli pieni askel eteenpäin maailmanlaajuisen yhteistyön hyväksi niin ympäristön kuin köyhyyden ja muiden sosiaalisten ongelmien hoidossa.

191 mukana ollutta maata hyväksyi monialaisen toimeenpano-ohjelman ja kestävään kehitykseen tähtäävän poliittisen julistuksen. Kokouksen parasta antia lienevät muun muassa erilaisten ongelmien ratkaisuun tähtäävät kumppanuusohjelmat, joissa osapuolina voivat olla esimerkiksi valtiot, kunnat, yritykset tai yliopistot.

Kehitysmaiden kannalta ongelmallista on se, että teollisuusmaiden erilaiset tuet muun muassa maataloustuotteiden vientiin vaikuttavat kehitysmaiden tuotteiden pääsyyn markkinoille, ja jos tuotteita tulee kehitysmaista, ne ovat usein monikansallisten yritysten tulovirtoja lisääviä ja saattavat jopa pahentaa maan omaa nälkäongelmaa.

Tulevaisuudessa näyttää siltä, että maatalouden tuet sidotaan EU:ssa entistä vahvemmin maaseudun kehittämiseen ja ympäristön hoitoon. USA taas on tehnyt muunkin suuntaisia toimenpiteitä. Haluaisinkin kysyä, kuinka turvataan oikeus tuottaa ruokaa maassamme myös maailman mittakaavassa epäsuotuisissa olosuhteissa.

Arvoisa puhemies! Myös naisten roolin tärkeys nousi Johannesburgissa korostetusti esiin. Aiotaanko esimerkiksi kehitysyhteistyön määrärahojen suuntaamista harkita uudelleen tämä huomioon ottaen?

Kolmas kysymysalue, kun ministereitä on paikalla, on energia. EU:n mielestähän ydinvoimaa ei voida pitää kestävän kehityksen energiamuotona. Suomelle ja EU:lle ilmeisesti yksi kokouksen suurimmista pettymyksistä olikin uusiutuvien energioiden tukemisen tavoitteiden kariutuminen. EU pyrki sopimukseen, jonka mukaan vähintään 15 prosenttia energiasta tulisi uusiutuvista lähteistä vuoteen 2015 mennessä. Yhdysvaltojen ja öljyntuottajamaiden edustajat kuitenkin torppasivat tavoitteen, ja ylös saatiin kirjattua lopulta vain yleisluontoinen maininta puhtaammasta teknologiasta ja uusiutuvasta energiasta.

Ratkaisuun tyytymättöminä EU, joukko unionin hakijamaita ja Norja, Islanti, Sveitsi, Uusi Seelanti ja pienten saarivaltioiden liitto esittelivätkin kokouksen päätöspäivänä uuden aloitteen uusiutuvien energiamuotojen tukemiseksi. Maat aikovat mennä vesittyneeseen sopimukseen kirjattuja tavoitteita pidemmälle. Olisinkin kysellyt ministereiltä, voisitteko kertoa, mitä tämä Suomen osalta konkreettisesti tarkoittaa.

Sirpa Pietikäinen  /kok:

Arvoisa puhemies! Johannesburgin kokous on osa YK:n huippukokousten sarjaa, jonka pohjalta on tehty globaali agenda, jossa käydään läpi, mitkä ovat ihmiskunnan suurimmat haasteet, mitä niiden ratkaisemiseksi tulisi tehdä ja mihin poliittiset päättäjät ovat sitoutuneet. Nämä omalta osaltaan summautuvat YK:n vuosituhatjulistuksessa ja YK:n vuosituhattavoitteissa. Nyt ennen kaikkea niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin on tärkeää pistää kaikki poliittiset voimavarat tämän tavoitteiston toimeenpanoon ja tämän toimeenpanon seurantaan. Se on tehtävä kansallisella tasolla.

Itse näkisin mielekkäänä Johannesburgin kokouksen seurannan linkittämisen tähän vuosituhatjulistukseen ja YK:n vuosituhattavoitteisiin ja niiden seurantaan. Siitä seuraisi se, että esimerkiksi kestävän kehityksen toimikunnan työnkuvaa ja roolia seuraavalla hallituskaudella hiukan mietittäisiin uudelleen niin, että se voisi olla tämän seurannan ja toimeenpano-ohjelmien valmisteluelin. Mielestäni olisi myöskin hyvä pohtia, miten kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnan rooli tämmöisenä laajempana keskustelun ja tiedon tuottajana, näkökantojen muodostajana, voisi tässä olla.

Olisi syytä ja perusteltua, että eduskunta ottaa tähän keskusteluun aktiivisesti osaa. Ehkä jokavuotinen raportointi voi olla hiukan liian kankea menettely. Ehkä kaksi kertaa vaalikaudessa tapahtuva selvitys tai toimeenpanosuunnitelma, jota erityisvaliokunnat kävisivät läpi kukin omalta tonttialueeltaan tässä kestävän kehityksen konseptissa vuosituhatjulistuksen kautta, voisi olla semmoinen mekanismi. En itse liittäisi sitä hallituksen kertomuksen yhteyteen. Pikemminkin poliittisessa tunnelmassa tämäntapaista keskustelua pitäisi olla samaan aikaan syyskaudella, kun eduskunta päättää budjetista ja voimavarojen suuntaamisista sekä kansallisesti näiden tavoitteiden toteuttamiseen että osana kansainvälistä politiikkaamme. Sitä kautta ehkä myöskin tähän tavoitteeseen 0,7 prosentista kehitysyhteistyömäärärahoissa ja myös esimerkiksi ympäristöbudjetin tuntuvammasta kasvattamisesta voitaisiin aikaa myöten päästä.

Christina Gestrin /r:

Värderade fru talman! Förra söndagen läste jag i Hufvudstadsbladet om ett seminarium för journalister där man analyserade toppmötet i Johannesburg. Skribenten till artikeln avslutade med ett konstaterande: "För journalister är företelseer som toppmöten om hållbar utveckling svåra att greppa. Det verkar vara säkrast att hålla en klar distans till mötesmegalomanin — såväl till involverade politiker och tjänstemän som till organisationsaktivister — och rapportera så knapphändigt som möjligt."

Voin ymmärtää, että Johannesburgin huippukokoukseen on vaikea saada otetta, koska kyse oli niin suurista ja monista kysymyksistä, mutta siitä huolimatta kokouksesta ja kokouksen sopimista loppuasiakirjoista kirjoittaminen on tärkeää. Maailmanyhteisön on kokoonnuttava pyrkiäkseen löytämään ratkaisut kestävän kehityksen sisältämiin vaikeisiin kysymyksiin. Vaihtoehtona on se, ettei tehdä mitään, eletään päivä kerrallaan, ollaan välinpitämättömiä ympäristöongelmista, köyhyydestä, nälästä ja kulovalkean lailla leviävistä taudeista. Mahdollisimman niukan raportoinnin valinta ei johda mihinkään parannuksiin.

Johannesburg samlade människor från hela världen för att utbyta tankar om globala frågor med betydelse för hela mänsklighetens framtid. Representanter från olika länder och kulturer debatterade om sanitet och vattenförsörjning, jordbruksproduktion, energifrågor, hälsa och populationspolitik för att nämna några teman. Man godkände en deklaration och ett handlingsprogram som skall styra den fortsatta processen. En del framsteg gjordes medan en del målsättningar fortfarande blev vagt formulerade. Det viktiga är nu att dialogen fortsätter.

Miten siis nyt edetä tässä prosessissa? YK:n yleiskokouksen ja YK:n järjestöjen tulee käsitellä toimintaohjelma. Kaikkien maiden tulee käsitellä loppuasiakirjat ja toteuttaa niitä toimenpiteitä, joista on sovittu. EU:n ministerineuvosto päättää jatkotoimenpiteistä omalta osaltaan. Lukemattomia tilaisuuksia järjestetään, joissa kokouksen osanottajat kertovat, kirjoittavat ja raportoivat kokouksesta. Myös se on tärkeää. Prosessin on mentävä eteenpäin, ja aika tulee näyttämään, millaisiksi vaikutukset muodostuvat.

Att tiga ihjäl Johannesburgprocessen skulle betyda att man inte ger FN sitt stöd. FN:s roll i världssamfundet är viktig och nödvändig och måste stärkas. I Johannesburg betonades den sociala faktorn som en förutsättning för en hållbar utveckling. En halvering av fattigdomen var en huvudmålsättning för konferensen och man beslöt bland annat att 2005 skall alla barn ha rätt till skolgång, som är en stor sak för flickorna i u-länderna. Man beslöt också underlätta kvinnornas rätt att äga mark och att förbättra möjligheterna för människorna i u-länderna att få tillgång till electricitet. Man beslöt inrätta en solidaritetsfond som skall stöda arbetet mot fattigdomen. Det betonades ofta att satsningar på kvinnorna är den största garantin för att u-ländernas situation blir bättre.

Riksdagen, beslutsfattare på alla nivåer och opinionsbildare runt om i världen bär alla ett ansvar för att skapa opinioner som stöder en hållbar utveckling. Vi behöver en bred samhällsdebatt kring de här frågorna och vi behöver information och undervisningsmaterial för olika målgrupper i samhället.

Katja Syvärinen /vas:

Arvoisa puhemies! Johannesburgin kokouksen tulosten arviointi on erittäin tärkeää. Se ei ole tärkeää pelkästään maailmanlaajuisesti, vaan meidän pitää katsoa sitä myöskin ihan meidän oman Suomemme kannalta. Tärkein asia Johannesburgin osalta tietysti on köyhyys ja köyhyyden maailmanlaajuinen vähentäminen, ja sen alakohtina voidaan oikeastaan nähdä kaikki muut Johannesburgin päätökset. Yksi Johannesburgin tärkeimmistä asioista on vesi ja oikeus puhtaaseen veteen, sanitaatioon, ja sen näkeminen esimerkiksi suomalaisin silmälasein onkin erittäin tärkeää, koska meillä on toisaalta osaamista siinä kehitysmaapoliittisesti, mutta meillä on osaamista siinä myöskin omaan maahamme nähden, ja siksi tätä asiaa on syytä katsoa monesta näkökulmasta niin kuin muitakin Johannesburgin päätöksiä.

Kun lähdemme täyttämään näitä Johannesburgin tavoitteita, joihin siis Suomikin sitoutuu, on tärkeää katsoa, että koko meidän kehitysmaapolitiikkamme ja suomalainen politiikka on koherenssissa elikkä että eri politiikan alat ovat yhteensopivia sillä tavalla, että kun päätöksiä tehdään yhdessä ministeriössä, niin toinen ministeriö ei tee vastakkaisia päätöksiä. Esimerkiksi kaupan ja kehityksen kysymyksiä on erittäin tärkeätä katsoa nimenomaan tästä näkökulmasta.

Myös naisten asema köyhyyden vähentämisessä on erittäin tärkeä, ja sen tähden siihen pitää kiinnittää myös jatkossa aivan erityishuomiota, niin kuin tähänkin asti on tehty, mutta monta kertaa se, miten poliittisista päätöksistä edetään käytännön tekoihin, ei välttämättä ole kuitenkaan aina ollut ihan niin kuin sen pitäisi.

Nyt kun Suomessa varmasti käynnistyy ennen eduskuntavaaleja ja seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluja toivottavasti laaja ja laadukas keskustelu Suomen kehitysyhteistyön määrästä ja laadusta, niin on tärkeää muistaa, kun tälle hankkeelle on kansalaisten tuki ja yleinen mielipide tukee sitä, että Suomi nostaa kehitysyhteistyömäärärahan 0,7 prosenttiin, että meillä poliitikoilla on hyvät vastaukset siihen, mitä me teemme, miten me teemme, kenen kanssa me teemme ja miten me pidämme huolta siitä, että myös kohonneet kehitysyhteistyömäärärahat käytetään mahdollisimman viisaalla tavalla, (Puhemies koputtaa) jotta me emme hukkaa sitä hyvää mahdollisuutta.

Satu Hassi /vihr:

Arvoisa puhemies! Johannesburgissa otettiin monta tärkeää askelta, vaikka kaikkia niitä askeleita, joita moni toivoi siellä otettavan, ei kyettykään ottamaan. Joka tapauksessa oli mielestäni paljon parempi, että tämä kokous järjestettiin kuin että se olisi jätetty järjestämättä. Siihen nähden olen ollut hyvin hämmästynyt siitä, että jopa hallituksen sisältä on tullut tämmöistä hyvin helppohintaista, populistista arvostelua tämän kokouksen järjestämistä kohtaan.

Tämän kokouksen ydinkysymys oli oikeastaan köyhyydenvastaisen taistelun ja ympäristönsuojelun välinen suhde. Moni edelleenkin uskoo, että nämä asiat olisivat jollakin tapaa vastakkaisia. Monet tutkimukset ja myöskin käytännön kokemukset osoittavat kuitenkin aivan päinvastaista. Muutama vuosi sitten julkistettiin tutkimus, jonka mukaan maailman elävän luonnon tarjoamien palvelujen arvo — jollaisena muistan tässä tutkimuksessa mainitun esimerkiksi viljelykasvien pölytyksen — ylittää rahatalouden bruttokansantuotteen koko maailmassa. Äskettäin Yhdysvalloissa julkistettiin tutkimus, jonka mukaan luonnontilainen luonto saattaa tarjota palveluja, jotka ovat jopa sata kertaa arvokkaampia kuin saataisiin rahassa, jos tämä vastaava alue käytettäisiin jollain toisella tavalla esimerkiksi metsämaana tai peltona. Tässä tutkimuksessa luonnon tarjoamien palveluiden esimerkkeinä käytettiin muiden muassa vesitalouden säätelyä, tulvien torjuntaa, maaperän eroosion torjuntaa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ihmiskunnan ympäristöhuolien painopiste on voimakkaasti siirtymässä teollisuusmaista köyhiin maihin. Monet ympäristöongelmat osuvat tänä päivänä pahiten ja ensimmäisenä köyhiin. Maailmanlaajuinen ilmastonmuutos on tästä kouluesimerkki. Viime vuoden kesällä ilmastoneuvotteluissa Bonnissa Ipcc:n puheenjohtaja Robert Watson totesi, että ilmastonmuutos on paitsi ympäristökysymys ennen kaikkea kehityskysymys, koska se monella tapaa estää maailman köyhien ihmisten mahdollisuuksia parantaa omaa elämäänsä esimerkiksi vähentämällä viljasatoja monissa köyhissä maissa. Realistista mielestäni onkin nähdä, että ympäristöongelmia ei voida ratkaista ottamatta huomioon köyhien tarpeita, mutta myöskään sellaiset köyhyyden vähentämisohjelmat, jotka eivät ota huomioon ympäristöä, eivät ole realistisia. (Puhemies koputtaa)

Arvoisa puhemies! Johannesburgin päätöksistä suurin osa ei toteudu pelkästään sillä, että ne ovat kokouksen asiakirjoissa, vaan aivan olennaista on se, että näiden päätöksien toteutumista (Puhemies koputtaa) niin kansallisesti kuin kansainvälisesti seurataan.

Toimi  Kankaanniemi  /kd:

Arvoisa puhemies! Suomea ei ainakaan voi moittia heikosta edustuksesta. Johannesburgin kokouksessa runsas 100 osanottajaa oli mahtava joukko. Olin mukana Rion kokouksessa 1992. Sen jälkeen on tapahtunut sekä myönteistä että kielteistä. Esimerkiksi massiiviset liikenteenpäästöt ovat vähentyneet puhdaspäästöisempien autojen ansiosta, mutta samanaikaisesti hyötyä on vähentänyt lisääntynyt autokanta. Ruoan puhtaudessa on saavutettu parannuksia, mutta geneettinen muuntelu on uusi uhka.

Johannesburgissa haluttiin Global Dealin ja kumppanuusohjelmien avulla päästä konkreettisiin tuloksiin kaikilla kestävän kehityksen alueilla. Peruspilarit ovat taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen hyvinvointi. Kristillisdemokraatit haluavat lisätä joukkoon myös eettisyyden. Näiden kaikkien on oltava tasapainossa, jotta kestäviä tuloksia syntyy.

Johannesburgissa ei tehty uusia sitoumuksia kehitysavun lisäämisestä tai velkahelpotuksista. YK:n niin sanottu vuosituhatjulistus ei näin ollen toteudu, joten köyhyys ei puolitu vuoteen 2015 mennessä. Suomen hallitus on valitettavasti osaltaan itsekkäiden joukossa, laahaahan kehitysyhteistyömme edelleen hävettävän alhaisella tasolla vauraista vuosista huolimatta. Kansainvälisen kaupan säännöt voidaan nyt alistaa YK:n ympäristö- ja ihmisoikeussopimuksille, jos poliittista tahtoa löytyy. Tämä on askel myönteiseen suuntaan.

Ympäristölle haitallisista tuista luopuminen ei Johannesburgissa onnistunut. Takaiskuna on pidettävä myös sitä, että biodiversiteettikadon pysäyttämistavoite vuoteen 2010 mennessä vesitettiin käsitteellä "huomattavaan vähentämiseen". Ekotehokkuuden lisäämisessä puhtaan ja uusiutuvan energian tärkeys korostuu. Ihmisten kulutustottumuksiin on pyrittävä vaikuttamaan kaikkialla, myös meillä Suomessa. Kun tottumusten muuttaminen on vaikeaa, on meilläkin oltava valmiutta myös taloudellisiin seuraamuksiin niillä aloilla, jotka tuhoavat ympäristöä. Johannesburgin poliittinen julistus haastaa kaikki tahot yhteisvastuuseen ja kumppanuuteen kehitys- ja ympäristökysymyksissä. Hallitusten, kuntien, yritysten ynnä muiden kumppanuussopimukset ovat paperilla hienoja ja myönteisiä. Niille on saatava nykyistä paljon vahvempi sitoutuminen. Itsekkyys ja ahneus johtavat kasvaviin ongelmiin, eivätkä niitä suuret kokouksetkaan poista.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä toteaa, että Lipposen hallitukset eivät ole kantaneet vastuuta globaaleista ongelmista kiitettävällä tavalla. Taakka siirtyy seuraavalle hallitukselle, jonka tulee panostaa näihin kysymyksiin uudella, vahvalla otteella. Kilpailukyvyltään ykkösmaana Suomen tulee olla myös näissä asioissa esimerkillinen kärkimaa.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka kuinka tekisi mieli provosoitua noista ed. Kankaanniemen äsken esittämistä väitteistä, niin enpä sitä tällä kertaa tee.

Me suomalaiset toimimme hyvin monissa kansainvälisissä yhteisöissä ja myöskin tällaisissa Johannesburgin kaltaisissa kokouksissa osana myöskin Euroopan unionia. Tästä syystä on erittäin tärkeää olla selvillä siitä, mitä Euroopan unionin kansalaiset ovat mieltä erilaisista asioista ja teemoista. Ympäristö, ilmastonmuutos ja kestävä kehitys ovat tällaisia asioita.

Onkin hyvä tietää, että 89 prosenttia EU:n jäsenvaltioiden kansalaisista on huolissaan ympäristön tilasta ja siitä, miten ympäristöön ja terveyteen liittyvät asiat kehittyvät tulevaisuudessa. 86 prosenttia EU:n kansalaisista on huolissaan luonnonvarojen käytöstä ja jätteiden muodostumisesta, ja 82 prosenttia on puolestaan huolissaan luonnon ja luonnonvaraisten eläinten tilasta sekä ilmastonmuutoksen etenemisestä. Nämä tiedot käyvät ilmi Euroopan komission Flash-eurobarometritutkimuksesta, joka käsittelee nimenomaan kestävää kehitystä. Tätä tutkimusta varten haastateltiin viime huhtikuussa yli 7 000 Euroopan unionin kansalaista jäsenvaltioissa.

Köyhyys vaivaa aivan liian monia yhteisen pallomme asukkaita. On mielestäni erittäin tärkeää, että laajennamme kehitysmaiden auttamista taloudellisen tukemisen ohella myös kaupan vapauttamisen kautta, kuten ministeri Backman täällä aivan oikein totesi. Mutta lisäksi edistämme myös erilaisten koulutuksellisten verkostojen ja yhteistyömuotojen etenemistä. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistolla on ollut monia avauksia, aivan uudenlaisia lähestymistapoja tässä erilaisten verkostojen avaamisessa. On aivan selvää, että juuri koulutus on köyhyyden ehkäisemisessä hyvin tärkeässä avainasemassa. Koulutuksella voidaan varmaan myös ennalta ehkäistä sitä vaikeaa korruptio-ongelmaa, johon ed. Isohookana-Asunmaa täällä viittasi.

Arvoisa puhemies! Kun kestävästä kehityksestä julkisuudessa ja muutenkin puhutaan, niin aika usein kansalaiset kysyvät, mitä se sellainen kestävä kehitys sitten oikein on. Minun vastaukseni heille on se, että se on niin kuin vanha intiaanien sananlasku sanoo: maailma on vain lainassa lapsiltamme. Jotta voisimme tämän lainamme antaa lapsillemme niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista, ainoa oikea tie on edetä Johannesburgin tavoitteiden mukaisesti.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Minä suhtaudun hyvin epäilevästi koko kestävän kehityksen ajatukseen sikäli, että minusta on jo matemaattisesti mahdottomuus ajaa jatkuvaa kasvua rajoitetulla pinnalla loputtomiin. Ei tämä ole ensimmäinen sivilisaatio tällä maapallolla, mikä tulee tuhoutumaan, varmasti ennemmin tai myöhemmin, en tiedä sitten milloin. (Välihuuto) — No, tämä nyt ei ole aivan tämän vaalikauden asia tietenkään.

Tuo köyhyyden poistaminenkin: Sitä ovat nyt YK:n alaiset organisaatiot luvanneet puolittaa viimeiset 50 vuotta aina viisivuotiskausittain, ja kuitenkin köyhien absoluuttinen määrä on vain lisääntynyt koko ajan. Nyt todella ollaan oikealla asialla siinä mielessä, että tässä lähdetään naisten koulutuksen kautta poistamaan sitä köyhyyttä. Sehän ei ole mikään sattuma, että puhutaan isänmaasta ja äidinkielestä. Isänmaa on se alue, mistä ruoka ja elintaso hommataan, mutta sivistys lisääntyy vain kielen kautta, äidin kautta. Sivistyksen lisääminen tietenkin on ensimmäinen tapa, millä köyhyyttä voidaan poistaa.

Mutta tässä yhtenä esimerkkinä: Kyllä voisivat nämä ympäristöjärjestöt ottaa jonkunlaista logiikkaa siihen hommaansa. Saksalaisia kuluttajia tuntuu kiinnostavan huomattavasti enempi se, minkälaisesta metsästä ja millä lailla puu on otettu pois, kun siitä paperia tehdään, kuin se, mistä se hampurilaisen pihvi on kotoisin. Sen tuottavat maailmanlaajuiset elintarvikejätit eroosiosta piittaamatta. Todella, jos kuluttajia kiinnostaa enempi se, millä pyllynsä pyyhkivät, kuin se, mitä suuhunsa panevat, niin ei olla oikein kestävillä linjoilla.

Ennemmin tai myöhemmin maapallolla tulee rajatekijäksi vesi, ruoka tai energia. Siinä mielessä me Suomessa olemme hyvin turvatulla alueella. Meillä on energiahuolto hyvällä mallilla, kotimaista energiaa, uusiutuvaa energiaa, sitäkin riittää ja sitäkin kehitellään jatkuvasti. Kasvihuoneilmiön etenemisen kautta, kun lämpötila nousee, suomalaisessa maataloudessakin todennäköisesti on tuotantomahdollisuudet paremmat. Vesihän meillä on yksi suuri rikkaus, jota ei muilla ole. Meidän pitää kyllä todella olla keulassa tässä näyttämässä esimerkkiä muille. Näin varmasti tehdäänkin, ja kyllä voidaan tosiaan rahoitusosuuttakin lisätä. Tämän tasoinen hyvinvointivaltio pystyy vastuunsa kantamaan opetukseksi ja esimerkiksi.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että ministeri Backman totesi, että ei uusia organisaatioita enää Johannesburgin jälkeen tulisi ryhtyä miettimään millään tasolla, mutta myöskään varmasti ei tarvita uusia mittavia Johannesburgin kaltaisia konferensseja. Näyttää siltä, että keskustelu YK:ssa käy vahvasti siihen suuntaan, että tällainen mittava konferenssien aikakausi on nyt ohi.

Sen sijaan Suomenkin kannattaisi kyllä miettiä, mitä YK:n alajärjestöjä esimerkiksi voitaisiin yhdistää ja sillä tavalla YK:n seurantaa ja toimeenpanovaltaa todella kasvattaa. Kun Suomessa kehitysmaasuhteiden neuvottelukunta ensi keväänä asetetaan, varmasti sen täytyy olla erilainen kuin nyt. Tällaisenaan se ei kyllä oikein palvele niitä tarkoitusperiä.

Mitä sitten tulee asioiden käsittelyyn eduskunnassa, en ole ainakaan itse tyytyväinen siihen, että kehitysyhteistyöasiat siirrettiin hallituksen kertomuksen yhteyteen. Ne ovat jääneet ihan toisarvoiseen asemaan, eli jollakin tapaa täällä eduskunnassa näitä asioita pitäisi (Puhemies koputtaa) omana blokkinaan tulevaisuudessa tarkastella.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Osittain häkellyttävää asenneilmapiirin osalta on se, että toiseksi suurin hallituspuolue ei ole tässä keskustelussa käytännössä lainkaan läsnä, ainoastaan ed. Sirpa Pietikäinen on kokoomuksen puolelta seurannut tätä keskustelua. Tämä on jossain määrin hämmentävä tilanne.

Arvoisa puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaa puheenvuorossaan peräänkuulutti YK-reformin puolesta ja totesi, että se on välttämättömyys. Siitä on tullut jonkinlainen mantrakin jo. Hän ehdotti sitä, että nimenomaan Ecosocin osalta tarvittaisiin uudistuksia. Jäin miettimään, minkä tyyppisiä uudistuksia ed. Isohookana-Asunmaa tarkoitti. Ei kai se ainoa uudistustavoite ollut, minkä toitte esille, että vuonna 2004 Suomen pitäisi saada Ecosocissa puheenjohtajuus?

Ed. Kankaanniemi omassa puheenvuorossaan moitti hallitusta siitä, että hallitus ei ole suhtautunut vakavasti globaalin kehityksen rahoituskysymyksiin. Tuntuu erikoiselta: Sen sanoi entinen kehitysyhteistyöministeri, jonka aikana 90-luvun alussa Suomi teki maailmanhistoriaa romauttaessaan kehitysyhteistyörahoituksen: me puolitimme silloin kehitysapumme vuoden 91 tasosta, (Puhemies koputtaa) kun verrataan vuoteen 94. Tässä oli osittain tekopyhyyttä tässä huomiossa, jonka ed. Kankaanniemi teki.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies, aivan lyhyesti: YK:ssa käydään kovaakin keskustelua siitä, miten Ecosocin asema muotoutuu, koska sillä on päävastuu esimerkiksi Monterreyn seurannasta ja toimeenpanosta ja Johannesburgin myöskin. Ensimmäiseksi jo heti kokousaikataulut täytyy muuttaa. Kokoukset ovat heinäkuussa ja erittäin hankalasti sijoitettavissa muihin alakomiteoihin. Sitä paitsi Ecosocissa on valtava määrä alakomiteoita, ja koordinaatio ja seuranta siellä on vähän miten sattuu.

Mutta Suomella olisi tässä, ed. Kiljunen, nyt aivan taivaallinen paikka, koska meillä nyt paikka on puheenjohtajistossa ja meillä on ehkä se puheenjohtaja vuonna 2004. Eli jos meillä olisi selviä ehdotuksia ajaa EU:n kautta ja EU:n tuella, minä uskon, että se voisi olla mahdollista, ja Suomi on yleensä hallinnollisesti aika järkevillä linjoilla.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varsinaisesti tästä itse asiasta puhun sitten, kun puheenvuoroni ehkä saan. Nyt vain vastauspuheenvuoro ed. Vilkunan puheenvuoron johdosta.

Tuo puheenvuoro oli häkellyttävä, kun se tuli siviiliammatiltaan sellaisen ammatin harjoittajan suusta, jossa keskeinen instituutio on kestävä tulevaisuus, jonka olennainen ydin on tuottaa kestävällä tavalla, uudistuvasti, pitkällä aikavälillä, maaperän ravinnevaroja tuhlaamatta ja jonka koko idea, elinkeinon idea, on sukupolvenvaihdokset sukupolvenvaihdoksien jälkeen. Sitten hän ilmoittaa, että hän panee kintaat tiskiin. Nyt Nivalasta täytyy saada uutta viriä elämään ja Viagraa Nivalaan.

Pentti Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Backman hyvällä tavalla totesi, että kansanedustajat ovat olleet osa delegaatiota; näin ei todella joka maan kohdalla ole ollut. Myöskin kaikissa ilmastokonferenssin vaiheissa mukana on ollut kansanedustajia. Ympäristövaliokunnan delegaatio on ollut osa Suomen virallista valtuuskuntaa, ja työ on sujunut erittäin hyvin.

Haluaisin myös ed. Vilkunalle, joka on myös ympäristövaliokunnan jäsen, todeta sen, että hän kyllä ihan oikealla tavalla kritisoi tuota jatkuvaa, niin kuin hän totesi: rajoittamatonta, kasvua loputtomiin. Tästähän nimenomaan halutaan, puhemies, irti, kun halutaan leikata tämä sidos kasvun ja hyvinvoinnin ja nimenomaan ympäristön hyväksikäytön väliltä. Tämähän on yksi osa nimenomaan Johannesburgin lopputulemia.

Juha  Rehula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Backman, te toitte esiin puheenvuorossanne suomalaisen mallin oivallisuutta ja mallia siitä, miten valmistauduttiin, osallistuttiin ja vietiin Johannesburgissa esillä olleita asioita eteenpäin. Lienee kuitenkin itsestäänselvyys se, että jollakin taholla, jollakin osapuolella, on tässä asioiden eteenpäinviennissä ja keskustelussa oltava vastuu, eikä se minun mielestäni voi olla kenelläkään muulla kuin maan hallituksella.

Aloitteellisuutta on ja sitä tulee olla eri tahoilla, eduskunnallakin luonnollisesti oma roolinsa. Mehän käsitykseni mukaan olemme eduskuntaryhmien välillä näistä asioista periaatteeltaan jokseenkin samaa mieltä. Toinen asia sitten kokonaan on se, ettei vaan luotaisi illuusiota vaikuttamisesta todellisuuden ollessa jotakin aivan muuta. Se illuusion luonti on aika vaarallista, ja jossain vaiheessa tätä prosessia on ainakin itselleni tullut sellainen käsitys, että on luotu kuva, todellisuus on ollut jotain aivan muuta.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Näiden YK:n suurten konferenssien sarja saattaa tosiaan olla ainakin loppumassa, jos ei täysin loppu. Olennaista tietysti onkin se, kun niissä on tehty valtavasti hyviä päätöksiä, joihin on sitouduttu, jotka maat ovat ratifioineet, että ne todella saataisiin käytäntöön. Tämähän on nimenomaan ollut se ongelma. Vaikka toisaalta itsekin olen ollut sitä mieltä, että esimerkiksi viides naisten maailmankonferenssi pitäisi pitää, siitä huolimatta tietysti olen huolissani siitä, että niin kuin Johannesburgin kokouskin osoittaa, vaikka naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia, niin kuitenkin aika helposti näissä kokouksissa avataan naisia koskevat klausuulit ja niihin heikennyksiä helposti on tulossa. Tästä täytyy kyllä pitää kiinni, jos näitä kokouksia jatkossa pidetään, että ne keskittyvät nimenomaan siihen, miten hallitukset ovat todella toteuttaneet näitä suurten kokousten (Puhemies koputtaa) päätöksiä. Näin myöskin Johannesburgin osalta, joka tavallaan kokoaa (Puhemies koputtaa) nämä monet kokoukset ja niiden annin, pitää sitten menetellä.

Kirsi  Ojansuu  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Harvasta kansainväliseen kauppaan liittyvästä kysymyksestä vallitsee vastaava yksimielisyys kuin siitä, että monille kehitysmaille maailmanmarkkinoille pääsy avaa samalla tien kehitykseen, ja tämä tunnustettiin Johannesburgissa. Siitä huolimatta kehitysmaiden vientipyrkimykset törmäävät monilla kehitysmaiden kannalta keskeisillä tuotannonaloilla, kuten maataloudessa tai tekstiilituotannossa, rikkaiden maiden asettamiin tullisuojiin ja vientitukiin. Euroopan ongelmana on, että se tuottaa enemmän maataloustuotteita kuin sen asukkaat käyttävät. Ylituotanto-ongelmaa on koetettu ratkaista viemällä sitä kehitysmaihin. Kehitysmaat eivät mitenkään pysty kilpailemaan tuettujen maataloustuotteiden kanssa, ja tämä sekoittaa niiden oman tuotannon. Johannesburgissa tämä ongelma tunnustettiin ja samalla sitouduttiin kaikkien vientitukien vaiheittaiseen poistamiseen.

Kokouksen yhteydessä Suomen valtuuskuntaa johtanut tasavallan presidentti Halonen kehotti Euroopan unionia katsomaan tarkasti silmiin sitä seikkaa, että myös EU tukee maataloustuotteidensa vientiä kehitysmaihin. Kysyn ministeri Backmanilta: Mitä Suomi aikoo (Puhemies koputtaa) EU:ssa tehdä epäkohdan korjaamiseksi?

Esko-Juhani  Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Suomen todellisen asenteen köyhyyden poistamiseen mittaa kyllä meidän kehitysapumme taso. Sanat ovat yleensä kauniita, mutta sitten kun tulee päätösten paikka, ei ole tapahtunut edistymistä läheskään tarvittavasti. Kyllä seuraavalle eduskunnalle tässä suhteessa jää nyt todella paljon parannettavaa. Sitten me olemme uskottavia, kun me puhumme köyhyyden poistamisesta, kun itse toteutamme meille asetetut velvoitteet.

Toinen asia vielä lyhyesti: Ed. Isohookana-Asunmaa ensimmäisessä puheenvuorossaan ihmetteli sitä, että ympäristöministeriö on rohjennut pyytää eduskunnalta aloitteellisuutta. Minä ihmettelen nyt Isohookana-Asunmaan näkemystä. Eikös tämä tyyli, jota tässä nyt haeskellaan, ole juuri sitä oikeata yritystä uudistaa näitä menettelytapoja?

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä ehkä ei ole ollut niissä valiokunnissa, joissa on käsitelty ministeri Backmanin kirjettä. Valiokunnassahan on todettu, että valiokunnilla ei ole tässä vaiheessa yksinkertaisesti resursseja ryhtyä tekemään prioriteetteja siitä, mitä asioita Suomen tulee Johannesburgin kokouksen tiimoilta toimintasuunnitelmasta poimia ja ottaa tärkeiksi.

Esimerkiksi ympäristövaliokuntahan käsitteli Johannesburgin kokouksen jälkeen heti jälkiseurantaa, ja olimme yhtä mieltä siitä valiokunnassa, että tällainen ajankohtaiskeskustelu mitä pikimmin Johannesburgin jälkeen tulee järjestää. Kuten ed. Tennilä näkee, keskustelualoite on ympäristövaliokunnan esittämä, eli me olemme nimenomaan halunneet ja itsekin olen jopa kahta kautta korostanut välttämättömyyttä keskustella asioista eduskunnassa kaikkien kanssa, ei ainoastaan niissä valiokunnissa, jotka olivat edustettuina Johannesburgissa.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Kyllä minäkin olen ollut tulevaisuusvaliokunnassa tätä asiaa käsittelemässä. Pidän ihan oikeana, että pyydetään eduskuntaa ottamaan aloitteellinen asema. Minä ihmettelen, että olette näin hallitususkovaisia, että ensin pitää saada käsky ja melkein määräys, ja sitten vasta aletaan itse ottaa kantaa asiaan.

Tuija  Brax  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Nyt käytävään väittelyyn aloitteellisuudesta: Kyllähän se kuitenkin vallan kolmijako-opin mukaan on, että toimeenpanovallalla on valmistelukoneisto. Toisessa yhteydessä suuren valiokunnan oikeus- ja sisäasiainjaostossa, jota johdan, jouduimme tekemään vastaavassa tilanteessa ulkopuolisen selvityksen saadaksemme pohjamateriaalin. Joskus se voi olla paikallaan, mutta pääsääntöisenä toimintamallina se on mahdoton.

Olisin halunnut kommentoida ed. Gestrinin mainiota lainausta Hufvudstadsbladetista ja toimittajien kokouksesta. Nämä kommunikeat ovat niin loputtomia, niissä on niin eri mittasuhteisia asioita ja niin paljon kauniita sanahelinäjuttuja, että varmasti käy juuri niin, että parempi kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti, kun muuten tuntuu, että sortuu tekopyhyyteen.

Niinpä peräänkuuluttaisin sekä pääministeriltä että tietysti täällä istuvalta ministeri Jouni Backmanilta ja myös ministeri Kimmo Sasilta — jonka olisi kyllä nyt suonut täällä olla kuuntelemassa ja keskustelemassa — sen kaltaista kommunikointia ja sitoutumista kuin esimerkiksi pääministeri suureellisesti valtion isänä heti tämän ikävän iskun jälkeen sanoi: Hallitus ei lepää, ennen kuin tyttöjen koulutus on kunnossa, (Puhemies koputtaa) ennen kuin vesihuolto on järjestyksessä.

Ympäristöministeri  Jouni  Backman

Arvoisa puhemies! Ehkä voi aloittaa hallituksen roolista. Ilman muuta hallituksella on vastuu valmistelusta. Kaikki se valmistelu on myös eduskunnan käytettävissä. Tältä osin ei ole mitään salattavaa. Itse olen kuitenkin halunnut korostaa sitä, että eduskunnan roolia tämän tyyppisissä asioissa pitäisi pystyä muuttamaan siitä perinteisestä roolista, jossa se käsittelee jälkikäteisesti raportointia.

Tältä osin, jos ei syyllisty neuvomaan eduskuntaa, niin myös kansainvälisen yhteistyön osalta suosittelen sellaista käytäntöä, jossa edustajat osallistuvat pienempinä delegaatioina kansainvälisiin kokouksiin, hakevat jopa säännöllistä kanssakäymistä muiden parlamentaarikkojen ja myös muiden tahojen kanssa ja tällä tavalla ovat osa luontevaa kansainvälistä päätöksentekoa eikä siten, että tämä olisi erikseen järjestetty jollain mekanismilla maan hallituksen kautta. Tältä osin kehityssuunta on ollut kyllä, hyvä kollegat, tässä tapauksessa mielestäni oikea.

Kestävän kehityksen politiikassa olisi hyviä mahdollisuuksia nimenomaan tältä osin viedä suomalaista asiantuntemusta niille sektoreille, mitä eduskunnassakin on erilaiseen kansainväliseen kanssakäymiseen. Siltä osin pelkästään hallituksen raportointi tännepäin ei riitä, vaan tässä tarvitaan raportointia molemman suuntaisesti. Sen takia mielestäni tulisi vielä katsoa se yhteys, joka on kestävän kehityksen toimikunnan ja eduskuntatyön välillä, koska muilta osin kestävän kehityksen toimikunta on hyvin laaja-alaista, mutta ehkä tämä näkökulma vielä siitä puuttuu.

Täällä on suoria kysymyksiä esitetty maataloustukien osalta, mitä se merkitsee Suomelle tai toisaalta mitä Suomi tulee tekemään näiden kysymysten osalta. Suomi on omalta osaltaan EU:n päätöksenteon kautta vaikuttamassa näissä asioissa, kun niin Balilla valmistelukokouksessa kuin Johannesburgissakin käsiteltiin näitä tukikysymyksiä, Suomi oli sillä tavalla avoin sellaisille linjauksille, joissa voitiin EU:n näkökulmasta mennä pidemmälle kuin eräät jäsenmaat olisivat olleet valmiita, ja tässä mielessä perusasenteemme on kuitenkin positiivinen sille tarkastelulle, jossa valtion tukipolitiikkaa voitaisiin vapauttaa nykyisestään.

Tässä valmistelukokousvaiheessa kesän mittaan useat kehitysmaaryhmän edustajat totesivat, että itse asiassa ei tarvitse antaa yhtään lisää rahaa, jos teollisuusmaat poistavat omat valtiontukensa. Tässä mielessä, samalla kun tuen sitä näkemystä, että Suomen pitää nostaa omat kehitysyhteistyömäärärahansa 0,7 prosenttiin, varoittaisin siitä, ettei pelkästään tyydytä siihen. En pidä sitä välttämättä edes keskeisimpänä asiana siinä suuressa luettelossa, jolla Suomi voi olla edistämässä kehitysmaiden asemaa.

Täällä on tähänkin esitetty monia hyviä esimerkkejä, joista on syytä painottaa yhtä asiaa. Se on naisten asema. Tämä oli Suomen valtuuskunnan kaikissa puheenvuoroissa — haluan korostaa: kaikissa puheenvuoroissa riippumatta, kuka niitä esitti — hyvin voimakkaasti esillä. Tältä osin valtuuskunta varmasti piti asian riittävästi esillä.

Uusiutuvan energian osalta on ehkä syytä lyhyesti vielä todeta se käsittely, joka Johannesburgissa oli. Tässä asiassa EU jäi kokouspöydissä käytännöllisesti katsoen lähes yksin. Meille ei sallittu edes sitä tavoitetta, että olisimme voineet yksipuolisesti ottaa teollisuusmaille kahden prosenttiyksikön lisävelvoitteen uusiutuvien energiamuotojen määrässä vuosilukuina 2000—2010 vertailu. Tämä ehkä kuvaa myös sitä päätöksenteon vaikeutta, jossa kehitysmaaryhmän sisälläkin on hyvin erilaisia painotuksia ja erilaisia maita. Tässä tapauksessa öljyntuottajamaat estivät tämän tyyppisen linjauksen syntymisen. Sen vuoksi se analyysi, mitä meillä tehdään kehitysmaiden köyhyydestä, on nykyisin onneksi jo syvällisempää kuin ehkä aiemmin, jolloin kuviteltiin, että vain antamalla lisää rahaa asiat tulevat hoidettua, ja tämän tyyppinen väärä sinisilmäisyys on kyllä nyt kansainvälisissä yhteyksissä poistumassa.

Erittäin tärkeä näkökulma, joka täällä keskustelussa on tullut esille, on osaamisen vahvistaminen. Tässä yhteydessä keskustelu kestävän kehityksen mahdottomuudesta toivottavasti voi hyödyntää taas sellaista osaamisyhteiskuntapohjaa, jossa käytämme enemmän tietoa, osaamista, ja tuo tieto on kulutushyödykkeenä sikäli hyvä, että se ei kulu siitä mihinkään, kun sitä käyttää. Tältä osin itse olen hiukan huolissani siitä tietoyhteiskuntakehityksestä, joka ei tätä näkökulmaa riittävästi tue, vaan on menossa sellaiseen tietoyhteiskuntamalliin globaalisti, joka on pikemminkin lisäämässä perinteistä kulutusta eikä hyödynnä tarpeeksi osaamisen vahvistamista tuotanto- ja kulutustapojen suhteen. Tässäkin Suomi kuitenkin kymmenvuotisohjelman puitteissa toivottavasti pystyy tarjoamaan sellaisen mallin, josta esimerkkinä on vaikkapa oma metsäteollisuutemme. Yhtä aikaa voidaan lisätä tuotantoa ja vähentää, ei vain suhteessa vaan määrällisesti, päästöjä niin ilmaan kuin veteen, ja tässäkin uuden teknologian, uuden osaamisen hyödyntäminen on se keskeinen tekijä.

Ehkä vielä lopuksi tästä jatkotyöstä, mitä Suomi omalta osaltaan näissä asioissa tekee. Haluan vielä kerran yhtyä siihen näkemykseen, joka täälläkin on tullut esiin, että meidän pitää tukeutua olemassa oleviin organisaatioihin ja vahvistaa omaa työtämme niissä sen takia, että keskinäistä koordinaatiota hallituksen ja eduskunnan suhteen, mutta myös ulkopuolelle, täytyy edelleen lisätä. Tässä ehkä suurin ero, jos vertaa Rioa ja Johannesburgia, on elinkeinoelämän vahva osallisuus tässä prosessissa. Itse en epäile yhtään sitä aitoa osallisuutta tältä osin. Suomalaiset yritykset ovat tässäkin suhteessa myös Johannesburgissa palkittuina maailman eturintamassa.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Me pidämme tätä keskustelua yllä YK:n päivänä, ja tietysti tämä päivä ei keskity ainoastaan Yhdistyneisiin kansakuntiin, vaan keskittyy ylipäätään kansainväliseen yhteistyöhön ja sen merkityksen korostamiseen. Siinä suhteessa on erinomaisen tärkeää se, että me oivallamme, että globaalit kehityskysymykset ovat todellisuudessa meidän kysymyksiämme, emmekä asennoidu siihen sillä tavalla, niin kuin kovin monesti asian ilmapiiri myös suomalaisessa yhteiskunnassa on, että globaalikysymykset, kansainväliset ongelmat ovat jotakin, jotka ovat meidän ulkopuolellamme, meidän olisi ikään kuin syytä keskittyä omiin asioihimme. Nämä kysymykset ovat meidän omia asioitamme.

Minusta oli erittäin arvokasta, minkä ministeri Backman juuri tuossa sanoi äsken, kun hän korosti myöskin parlamentaarista kansainvälistä yhteistyötä, rohkaisi siihen suuntaan, että me olemme vuorovaikutuksessa kansainvälisillä foorumeilla, myöskin parlamentaarikot, saadaksemme informaatiota, vaikuttaaksemme asioihin, jotka sitä kautta muodostuvat yhteisiksi.

Minkä takia me olemme puhumassa yhteisistä asioista? Tämä tietysti liittyy tähän globalisaatioprosessiin. Globalisaatio terminä on tietysti monesti huonosti määritelty, mutta se voidaan ymmärtää nimenomaan maailman pienentymiseksi ei ainoastaan teknisessä mielessä, tiedonsiirtojen, kuljetustekniikan mielessä, vaan myöskin siinä mielessä, että keskeiset ongelmat ovat tulleet sen kaltaisiksi, että ne voidaan viime kädessä ratkaista vain ylikansallisella, kansainvälisellä yhteistyöllä. Tämähän on se tekijä, joka johtaa myöskin kansanedustuslaitokset, parlamentit, tiiviimpään yhteistyöhön, ja tämä on tietenkin se tausta, jolla tämä Johannesburginkin prosessi, kestävän kehityksen prosessi, on lähtenyt liikkeelle.

Täällä pohdittiin Rion kokouksen merkitystä, ja eräässä puheenvuorossa todettiin, että se oli nimenomaan kokous, jossa ekologinen ulottuvuus oli hallitseva, ja nyt tässä kokouksessa tämä täydentyisi kestävän kehityksen ikään kuin taloudellisilla ja sosiaalisilla piirteillä. Tämä on ehkä jossain määrin virheellinen muotoilu, koska silloin kun kestävän kehityksen käsite lanseerattiin viime kokouksen alla, se määriteltiin erinomaisen hyvin niin sanotun Brundtlandin komitean raportissa Yhteinen maailma, jossa lähdettiin liikkeelle siitä, että kestävä kehitys on itse asiassa yhteiskunnallinen muutosprosessi, jossa tähdätään siihen, että inhimilliset perustarpeet pyritään tänä päivänä koko maailman mitassa tyydyttämään siten, että vastaavien tarpeiden tyydyttäminen mahdollistuu tulevaisuudessa. Siinä oli hyvin vahva köyhyysorientaatio, egalitaarinen tasa-arvo-orientaatio siinä vaiheessa sekä tähän päivään nähden että tulevaisuuteen nähden. Kieltämättä Rion agenda, joka toimeenpano-ohjelmana täytettiin, oli vahvasti ekologispainotteinen. Siinä tietysti tulivat biodiversiteettikysymys ja ilmastonmuutoskysymys keskeisesti esille. Myöskin metsäsopimuksesta pyrittiin käynnistämään neuvotteluja.

Tänä päivänä agenda on laajentunut, aivan oikein. Johannesburgin ohjelmassa on tietysti pääpainopiste keskeisesti ekologisissa kysymyksissä, mutta kuten useissa puheenvuoroissa on tullut esille, (Puhemies koputtaa) tajutaan selkeästi köyhyyden ongelman ratkaisu myöskin kestävän kehityksen näkökulmasta siinä suhteessa, että köyhyyden ongelma (Puhemies koputtaa) itse asiassa ympäri maailman on keskeisin ympäristöongelma sinänsä.

Säde Tahvanainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Johannesburgin prosessi on varmastikin täällä läsnä olevien mielestä erittäin merkityksellinen ja tärkeä maailman tulevaisuuden kannalta, mutta olen rivikansanedustajana hämmästyneenä seurannut joitakin vähätteleviä puheenvuoroja Johannesburgin prosessin osalta, erityisesti kun niitä on tullut myös ministeritasolta. Se kertoo joko suuresta ymmärtämättömyydestä tai hyvin hyvin suuresta välinpitämättömyydestä. Toivottavasti se on enemmän ymmärtämättömyyttä. Silloin sen jotenkin sentään voisi käsittää.

Arvoisa puhemies! Haluaisin painottaa sitä, että kun nyt puhutaan maailmanlaajuisesti niin ekologisista, taloudellisista kuin sosiaalisista tavoitteista YK:n kestävän kehityksen osalta, niiden konkretisointi kansalaisille olisi kaikkein merkityksellisintä nimenomaan tarkastellen kuluttajan näkökulmasta, ja kuluttajan näkökulmasta siten, että meillä todellakin olisi oikeasti valinnanmahdollisuuksia tehdä arvovalintoja, jotka olisivat ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä ja järkeviä maailmantaloudenkin kannalta. Tällaisia instrumentteja pitäisi nyt lähteä hakemaan niin kansallisesti kuin maailmanlaajuisestikin.

Yksi tapa olisi varmastikin palata muun muassa alkuperämerkintöihin, joita nyt muun muassa reilun kaupan merkintöjen kautta on lähdetty tuomaan uudelleen markkinoille. Tämä vaatisi todellakin paljon niin ay-liikkeen, erilaisten kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kuin ympäristöjärjestöjenkin yhteistyötä ja Maailmankauppajärjestön ja YK:n sitoutumista siihen. Kun katselen oman jakkuni alkuperämerkintää, sitä sieltä ei löydy. En tiedä, missä tämä tuhat markkaa maksanut jakku on tuotettu. Toivottavasti hyvässä maassa, mutta hinta kertonee sen, että ehkä siinä saattaa olla vähän enemmän ekologiaa kuin jossain muussa. En voi siitä mennä takuuseen. Sen sijaan tiedän, että se on polyesteriä, viskoosia ja elastaania. Sekin tietysti on erittäin merkityksellistä, mutta mielellään tekisin myöskin kuluttajana valintoja ympäristöystävällisesti ja myöskin siten, että tietäisin, että ne on tuotettu sosiaalisesti oikeudenmukaisesti, ei halpatyövoimaa käyttäen ja lapsia riistäen, vaan siten, että voisin hyvällä mielellä tietää, että maailman kehitys menee eteenpäin, vaikka vähän kulutankin.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! On suuri merkitys sillä, että YK:n organisoimana on kokoonnuttu asettamaan yhteiset tavoitteet selviytyäksemme ihmiskuntana tulevaisuudestamme uhkia poistaen ja ongelmatilanteita vähentäen. Näin arvioiden Johannesburgin kokous tulee mielestäni jäämään myönteisenä merkkinä historiankirjoitukseen. Kun oli mahdollisuus olla näkemässä sitä prosessia, jolla poliittista julistusta ja toimintasuunnitelmaa työstettiin, jo se, että meillä on jonkinnäköiset asiakirjat olemassa, on mielestäni jonkinlainen saavutus. Maat ja kansat sekä eri toimijatahot haastetaan yhteistoimintaan asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Pidän myös tärkeänä sitä, että mentiin Rion kokousta merkittävämmin kestävän kehityksen edistämisessä, laajemmin asiaa tarkastellen, eteenpäin, painottuivathan sosiaalinen ulottuvuus ja tasa-arvo. Samoin toimintaohjelmassa kautta linjan painottuva köyhyyden vähentämisen tarve osoittaa, millaisista asioista tulevaisuutemme kohtaloista päätettäessä on kyse. Kestävä kehitys on muutakin kuin ekologiaa. Asia on ymmärrettävä laajemmin. Ilman terveyttä ei ole kestävää kehitystä. Toisaalta köyhyyden poistaminen on edellytys kestävälle kehitykselle. Se, että puhdas vesi puuttuu yli miljardilta ihmiseltä, se, että sanitaatio puuttuu yli kahdelta miljardilta ihmiseltä, tai kasvava ongelma hiv—aids-epidemian osalta ovat kysymyksiä, jotka meidän on pystyttävä ratkaisemaan ja niiden kasvu taittamaan. Se vaatii aktiiveja toimenpiteitä, ja minusta ainakin edellä olevien kysymysten osalta Suomi voi olla osaamisensa ja teknologiansa kautta nykytilannetta parantamassa. Tämän tulisi tarkoittaa Suomen kannalta myös sitä, että meidänkin resursseillamme nykyistä paremmin valitaan painopisteet, ne toiminta-alueet, joilla toimitaan niin, että resursseistamme saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti. Tämän tulee perustua nykyistä täsmällisempään arviointiin, ja tämän prosessin tulee jatkua muunakin kuin keskusteluna. Tarvitsemme toimenpide-ohjelman konkreettisemmin kuin se meillä tänään on.

Toinen asia, isohko kysymys näin kansanedustajan näkökulmasta, on se, että kyllähän kestävässä kehityksessä on viime kädessä ja useimmiten kyse aina poliittisista päätöksistä. Siihen, että päätöksiin on myös sitouduttava, ja siihen, että eteenpäin päästään, tarvitaan suuria kokouksia ja summiteja, niin kuin kestävän kehityksen kokous sillä nimellä kulki. Mutta kyllä meidän edustajien tehtävä on, niin kuin Johannesburgissa esiin tuli, painostaa (Puhemies koputtaa) hallituksia pitämään kiinni sovituista tavoitteista ja velvoitteista, (Puhemies koputtaa) sillä suurin työhän on itse asiassa edessäpäin. Nyt katsotaan, mitä on saatu aikaan ja miten voidaan edetä.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Johannesburgin huippukokouksessa hyväksyttiin toimenpidesuunnitelmat köyhyyden poistamiseksi. Siellä maat laajasti sitoutuivat luonnonvarojen kestävämpään käyttöön, tuotanto- ja kulutustapojen muutoksiin sekä globalisaation oikeudenmukaisempaan hallintaan. Yksi tärkeä keino tässä on, niin kuin ministeri Backman mainitsikin, teknisen kehittämisen tasa-arvo ja tasapainon saavuttaminen. Toivonkin, että ministeri valottaisi hieman lisää, millä tavalla esimerkiksi tähän kuuluvaa digitaalista kuilua voidaan edelleen alentaa ja pienentää.

Toinen asia on kehitysmaiden maaseudun kehittäminen, maatalousosaamisen vahvistaminen ja ruoantuotannon omavaraisuuteen pyrkiminen. Ne ovat keskeisessä roolissa huippukokouksen päämääriä tavoiteltaessa. Maailmassa on yhä edelleen 800 miljoonaa ihmistä, joille nälkä on jokapäiväinen asia. Ongelma-alueet ovat erityisesti Aasiassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Suomen on omassa kehitysyhteistyöpolitiikassaan kyettävä viemään eteenpäin osaamistaan sekä elintarvikealalla että osuustoiminnan saralla niille maille ja alueille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. Suomella on maatalous- ja osuustoimintaosaamisen vientiin erityisen hyvät mahdollisuudet. Meillä on omakohtaista kokemusta jo yli sadan vuoden ajalta siitä, miten oma ruoantuotantomme ja elintarvikkeitten jalostuksemme ja kauppamme on vahvistunut ja saanut aivan erityisesti osaamisestaan maailmanlaajuista myönteistä huomiota. Suomalaisen tietotaidon viennillä kehitysmaihin ei ole myöskään haittana siirtomaa-ajan rasitteita, niin kuin monella muulla maalla on. Suomen on säilytettävä tämä neutraliteettiasemansa myös toimiessaan osana EU:n yhteistyöpolitiikkaa. Kehitysyhteistyövarojen kohottaminen ei välttämättä olekaan keskeisin kysymys vaan se, kuinka niitä kohdennetaan ja mihin ja miten niitä käytetään.

Ruoantuotantoa ja ruokaturvallisuutta edistävät toimet ovat viime vuosina jääneet liiaksi sivuun kehitysyhteistyökysymyksiä käsiteltäessä. Tämä on ollut väärä kehityssuunta, sillä valtaosa köyhimmistä ihmisistä elää kehitysmaiden maaseudulla ja suurin osa heistä maataloudesta. Heikosti kehittynyt maataloussektori on johtanut aliravitsemukseen ja ruokaturvallisuuden heikkenemiseen. Eräällä alueella jopa 60 prosenttia alle viisivuotiaista kuolee huonon ravinnon takia. Kehitysmaiden maatalousopetukseen, ruokaturvallisuuden kehittämiseen ja perheviljelmien työn tukemiseen on Suomen panostettava kehitysyhteistyössään huomattavasti nykyistä enemmän.

Ruoantuottajilta köyhyydestä ja nälänhädästä kärsivissä maissa puuttuvat taloudellisen vaurastumisen välikappaleet: luotot, siemenet, työvälineet ja kohtuulliset tuottajahinnat. Suomalaisella osuustoimintaliikkeellä on paljon annettavaa kehitysmaiden osuustoimintaliikkeelle sekä ruoantuotannon ja elinolosuhteiden kehittämiselle. Vasta nämä viljelijöiden itsensä omistamat yritykset kykenevät pysyvästi torjumaan köyhyyttä ja sen seurausta nälkää. Osuustoiminnassa tavoitteet asetetaan paikallisyhteisössä, jolloin myös niihin sitoutuminen on huomattavasti vahvempaa.

Rouva puhemies! Maataloustukien uudistaminen on ollut Uruguayn kierroksesta lähtien Wto:n neuvottelujen asialistalla, ja se nousi jälleen esille (Puhemies koputtaa) Johannesburgin kokouksessa. Eräässä puheenvuorossa esille nostettu maataloustuotteiden täydellinen vapaakauppa johtaisi perheviljelmien kuihtumiseen niin meillä kuin monissa kehitysmaissakin. (Puhemies koputtaa) Tätä meidän tulee ehdottomasti välttää, ja tulotukia ja tuotantoa ei saa erottaa toisistaan.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kestävä kehitys — tulee kysyä, mitä se on, kun tätä kuuntelee. Se on yleensä paljon puhetta, mutta onko se liian vähän tekoja? Minusta liian usein vain asetetaan vastakkain rutiköyhät ja yltäkylläisyydessä olevat kansat. Se on mielestäni paljon muutakin. Kysynkin, tulisiko meidän ottaa jokin välimuoto tästä, josta meidän pitäisi lähteä kehittämään tätä tilannetta, katsomaan, miten se asia hoidetaan ja löytyisikö siitä todella kestävän kehityksen helmiä ja hedelmiä, mihin meidän kannattaisi panostaa.

Eräs lähtökohta — niitä on hyvin monia, mutta puutun vain muutamaan — on ruoan riittävyys. Maataloustuotteiden nimenomaan tuottajahintakysymys, jota ed. Leppäkin sivusi, on peruskysymyksiä niin Suomessa, maailman köyhimmissä maissa kuin rikkaissa maissakin. Tämä kustannustasoero, joka meillä on väistämättä miltei jokaisessa maassa, on yksi osa, joka ratkaisee, mikä on se oikea hintataso, millä kehitysmaa pystyy tuottamaan, millä se pystyy tuomaan myöskin tänne. Tässä tulee hyvin tärkeäksi osaksi osaaminen, ja sitä osaamista ei välttämättä suoralla rahalla pystytä edesauttamaan, vaan siellä täytyy olla itse mukana kohentamassa todella köyhien maiden osaamista, jotta ne pystyvät tuottamaan edes oman ruokansa. Minusta tämä on hyvin tärkeää. Rahalla voidaan tuottaa perusedellytyksiä, kuten täällä on vedestä hyvin paljon puhuttu, ja se on tärkeimpiä asioita.

Mutta täällä on paljon puhuttu siitä, että kun EU vie kehitysmaihin, se ei välttämättä ole aina pahasta, sillä monesti hyvin pienillä panoksilla tuotetut panokset tuodaan myöskin meille EU-alueille. Silloin myöskin välistävetäjät ottavat suurimman panoksen ja ne, jotka todellisen työn tekevät, eivät saa sitä todellista hintaa, mikä heidän pitäisi työstään saada. Puheet, että maailmankauppa vapaaksi, eivät takuullakaan tuo onnellisuutta niihin maihin, joissa sitä todella tarvitaan. Siinä tarvitaan muita tekoja.

Tämä tulee muistaa, että yleensä asioissa kuin asioissa kannettu vesi ei kaivossa pysy vaan on otettava härkää sarvista ja mentävä todella niihin maihin laittamaan asioita kuntoon, joissa todella köyhyyttä on olemassa.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Listaa Johannesburgin toimintaohjelman sitoumuksista ja aloitteista voisi lukea tyytyväisenä, ellei samalla tietäisi, mitä sieltä on jäänyt pois, tai ellei mieltä kalvaisi epäily, että ilman selkeitä määräaikoja ja sanktioita hyvätkin tavoitteet jäävät helposti toteutumatta.

Kokouksen sitoumuksissa luvataan esimerkiksi lisätä energiankäytön tehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä, mikä on tietenkin kannatettavaa. Mutta sitä sitoumuksesta ei näy, että G77-maat ja Yhdysvallat vesittivät EU:n esityksen, jossa uusiutuvien energialähteiden edistämiselle olisi laitettu konkreettinen 15 prosentin tavoite. Konkreettisen tavoitteen sijaan sitoumuksiin saatiin siis yleinen ilmaus uusiutuvien edistämisestä, ja siihen on aina vaikeampi tulevaisuudessa vedota. Yhdysvaltojen käyttäytyminen kokouksessa oli monin kohdin pöyristyttävää, ja sitä voi perustellusti kritisoida ylimielisyydestä ja välinpitämättömyydestä globaalien ympäristöongelmien edessä.

Toinen hieman vastaava esimerkki löytyy Suomen tekemästä tuotanto- ja kulutustapojen kymmenvuotisohjelmasta. Olen todella ilahtunut siitä, että tämä Satu Hassin ympäristöministeriaikanaan liikkeelle laittama ajatus sai kokouksessa tuulta siipiensä alle. Loppumetreillä ohjelmaan kuitenkin lisättiin kaksi kriittistä sanaa eli "mahdollisuuksien mukaan". Tosiasia kuitenkin on, että meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttaa tuotanto- ja kulutustapojamme, jos haluamme katkaista sen vaarallisen yhteyden, joka talouskasvun ja luonnonvarojen kulutuksen välillä edelleenkin vallitsee.

Yksi kokouksen yllätyksistä oli varmasti se, kuinka tärkeäksi naiskysymys lopulta nousi. Balin valmistelukokouksesta naisten terveydenhoitoa koskevaan kappaleeseen oli Yhdysvaltain aloitteesta ja EU-puheenjohtajamaan Espanjan myötämielisellä tuella saatu ujutettua vaatimus kulttuuristen erojen, kansallisten lakien ja uskonnollisten arvojen huomioon ottamisesta. Tämä harmittomalta kuulostava lisäys tarkoittaa monissa maissa naisten ympärileikkauksien sallimista ja ehkäisyn kieltämistä eli myös aidsin uhrien määrän lisääntymistä. Viime metreillä jonkinlaisena torjuntavoittona terveyskappaleeseen hyväksyttiin myös vaatimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien huomioon ottamisesta.

Taistelu käsitteiden sisällöstä tulee varmasti kiihtymään tulevissa kokouksissa. Euroopan unionin rivit natisivat jo nyt liitoksissaan, koska katoliset maat olisivat mielellään tukeneet Yhdysvaltain abortinvastaista linjaa. EU:n laajentuminen uusiin katolisiin maihin Puolaan ja Liettuaan ei helpota unionin sisäistä vääntöä tulevissa YK-kokouksissa. Erityisesti Puolassa hallitus on joutunut taipumaan katolisen kirkon esittämiin vaatimuksiin saadakseen myös kirkon suhtautumaan myönteisesti jäsenyysneuvotteluihin. Joudumme siis jatkossa myös EU:n sisällä entistä enemmän vastakkain EU:n katolisten maiden abortin vastustajien ja ehkäisyn kieltäjien kanssa.

Anni  Sinnemäki  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ulkopuolisenkin olisi aika helppo huomata, että me olemme ed. Ojansuun kanssa samasta puolueesta.

Johannesburgin kokouksen voisi sanoa todella onnistuneen, mikäli emme puhuisi eduskunnan täysistunnossa Johannesburgin päätöksistä ajankohtaiskeskustelun muodossa vaan ratifioisimme sopimuksia ja päättäisimme lainsäädännöstä, johon Johannesburgin kokous meitä velvoittaa. Johannesburgin kaltaisten huippukokousten ei enää pitäisi tuottaa vain julistuksia vaan täsmällisiä tavoitteita sisältäviä toimintaohjelmia ja sitovia sopimuksia.

Vaikeus yltää sitoviin sopimuksiin on leimannut selkeästi viimeaikaisia YK:n kokouksia ja neuvotteluita. Tätä tulee herkästi verratuksi siihen, että Maailman kauppajärjestöllä on omille sopimuksilleen sanktiojärjestelmä. Johannesburgissa tyydyttiin merkittävien aluevaltausten sijaan torjuntavoittoihin ja kirjauksiin, joista puuttuvat määrälliset ja ajalliset tavoitteet. Näistä torjuntavoitoista eräs tärkeimmistä oli, kun kansainvälisten ympäristösopimusten asemaa koskevasta toimintaohjelman kohdasta poistettiin viittaus Wto-sääntöihin. Pahimmillaan viittaus olisi avannut mahdollisuuden asettaa kauppasopimukset kansainvälisten ympäristösopimusten edelle. Parhaimmillaan sen pitäisi avata tietä sille, että kauppasopimukset tulevat selkeästi kansainvälisessä järjestelmässä alisteisiksi ihmisoikeus- ja ympäristösopimuksille.

Johannesburgissa keskusteltiin paljon kumppanuudesta yritysten kanssa ja yritysten vapaaehtoisista projekteista. Haluaisin kuitenkin korostaa, että jos on selkeitä sopimuksia ajallisine ja määrällisine tavoitteineen, ne yritykset, jotka ovat toiminnassaan pyrkineet kestäviin toimintatapoihin, saavat näistä sopimuksista silloin automaattisesti kilpailuetua ja ne yritykset, jotka eivät ole olleet niin kiinnostuneita, joutuisivat myös vähitellen muuttamaan toimintaansa.

Johannesburgin myönteiseen antiin kuuluu päätös tuotanto- ja kulutustapojen muutosta koskevan kymmenvuotisen puiteohjelman valmistelusta. Tämä liittyy tavoitteeseen irrottaa toisistaan talouden kasvu ja luonnonvarojen kulutus, joka on tietenkin aivan avainasemassa oleva kysymys. Toivottavasti tätä hanketta, joka varmasti vahvistaa Suomen kestävän kehityksen mainetta, viedään jatkossa menestyksellisesti eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Näkemys Suomesta kansainvälisenä kestävän kehityksen edelläkävijänä herättää myös mielenkiintoisia kysymyksiä. Riittääkö globaaliksi vastuunkannoksi vain oman tontin asioiden mallikas hoito, vai tulisiko miettiä oman tontin hoitokäytäntöjen vaikutuksia muuhun maailmaan? Suomi on kuitenkin eräs maailman kovimpia luonnonvarojen kuluttajia väkilukuun nähden, ja meidän Suomessa tulisi enemmän miettiä sitä, miten elämäntapamme ja omien vanhojen käytäntöjemme uudistaminen voisi edesauttaa kestävän kehityksen toteutumista muualla maailmassa. Eräs tähän kipukohtaan liittyvä teema on tässäkin salissa usein mainittu ja Johannesburgissa keskustelussa ollut kysymys EU-maiden maatalousvientitukien vaikutuksista kehitysmaiden maatalouteen, köyhyyteen ja kehitykseen.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Demokratia ei ole flunssa. Se ei leviä niin kuin pisaratartunta. Näin sanotaan muun muassa Euroopan neuvoston demokratianedistämisraportissa muutaman vuoden takaa. On aika helppo näyttää, että vaikka demokratiaa on välillä jonnekin kehitysmaihin onnistuttu juurruttamaankin, se ei siellä pysy ilman sitä, että paikalliset ihmiset tekevät koko ajan sen puolesta aktiivisesti tietoisesti töitä ja että auttajat pitävät sitä lähes tärkeimpänä asianaan. On helppo nähdä, että demokratia on hirveän haavoittuvainen ja nopeasti sen katoaminen aikaansaa prosessin, jossa korruptio, harvainvalta ja väkivalta kukoistavat. Semmoiseen tilanteeseen pelkästään kehitysyhteistyön vieminen saattaa olla kyllä enemmänkin hyvän omantunnon paikkailua tai jopa ennemminkin vain oman teollisuuden tukemista kuin oikeata kestävän kehityksen politiikkaa.

Niinpä mielestäni Johannesburgin kokouksen arvostelijoista ne, jotka ovat sanoneet, että siellä on hyvin paljon asioita, kun edellisiäkään asioita ei ole toteutettu, ovat jossain määrin oikeassa ainakin siinä, että viestinnän osalta olisi syytä rohkeammin priorisoida se, mitkä kaikki asiat ovat kaikista kiireellisimpiä ja mihin kaikkien, niin Yhdysvaltojen kuin muidenkin, on välittömästi sitouduttava todellakin samaan tyyliin kuin pääministeri vastikään, että hallitus ei lepää ennen kuin ne on hoidettu.

Mielestäni Suomen valtuuskunta on ollut oikeassa ja muun muassa Harri Holkeri monessa yhteydessä YK:ssa korostanut, että kaikista tärkeintä on tyttöjen kouluttaminen maailmassa. Sillä maapallo pelastuu, ja vastaavasti, jos sitä ei tehdä, meillä ei ole toivoa.

Lähes yhtä tärkeä hanke on puhtaan veden saaminen ihmisille. Eri arvioiden mukaan neljänneksestä jopa puoleen maapallon väestöstä elää ilman puhdasta juomavettä. Se on aika hurja todellisuus.

Kolmanneksi niinkin yksinkertainen asia kuin vanhoissa rahoissa noin 50 pennin hintaisten suola-sokeripussiannosten jakaminen köyhimpiin maihin, joilla tappava ripuli, lasten kuolleisuus, estetään.

Hallitukset eivät saisi levätä, ennen kuin nämä kolme asiaa on tehty, ja sen jälkeen sitten olisi otettava sieltä Johannesburgin ja muistakin kokouksista vielä monta tärkeätä asiaa lisää. Jos kehitysyhteistyöllä tähdätään johonkin muuhun kuin näihin kaikista tärkeimpiin asioihin, niin se on rohjettava sitoa vaatimukseen korruptiovapaasta toiminnasta, demokratian edistämisestä, demokraattisiin oloihin siirtymisestä.

Tässä tärkein, puhemies.

Anne  Holmlund  /kok:

Arvoisa puhemies! Mielipiteet Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksesta ovat lainehtineet puolesta toiseen riippuen siitä, miltä kannalta asiaa katsotaan ja kuka kulloinkin on ollut äänessä. Itselläni oli mahdollisuus osallistua kokoukseen ympäristövaliokunnan yhtenä edustajana. Paikalla olleen silmin kokouksen uutisointi vaikutti paikoitellen melko omituiselta: suurimmat murheet tuntuivat olevan matkan hinta, ruokalista ja Suomen valtuuskunnan koko. Joissakin puheissa kokous haluttiin etukäteen leimata liian suureksi ja tuloksettomaksi kauniiden sanojen ja katteettomien lupausten esittelyareenaksi. Itse en näitä väitteitä allekirjoita.

Viralliseen valtuuskuntaan kuului runsaat neljäkymmentä henkeä. Lähes kaikki paikalla olleet eri tahojen työskentelyyn osallistuneet suomalaiset saivat niin sanotun delegate-passin, jolla sai liikkua vapaasti kokouspaikalla. Tällä varmistettiin mahdollisimman suuri hyöty suuressa kokoustapahtumassa, jossa samanaikaisesti päällekkäin etenivät virallinen kokous, lukuisat eri neuvotteluryhmät, YK-statuksella olevat rinnakkaistapahtumat, seminaarit, näyttelyt ja teemakeskustelut.

Erityisen kiitoksen ansaitsee Suomen delegaation tehokas aamupalaverikäytäntö. Joka aamu kokouspaikalla käytiin läpi neuvottelutilanne, ongelmakohdat, ja samalla kukin raportointitaho kertoi omat havaintonsa. Suomen malli hämmästytti monien maiden parlamentaarikkoja, jotka valittelivat olevansa täysin ulkona virkamiestason neuvottelujen etenemisestä.

Huippukokouksen yhteydessä järjestettiin myös useita erillisiä parlamentaarikoille tarkoitettuja kokouksia, muun muassa Ipun ja Globen kokoukset. Lähes poikkeuksetta keskusteluun nousi kysymys parlamentaarikkojen roolista, ja yleisesti oltiin huolissaan siitä, että parlamentit ovat jääneet liiaksi syrjään kestävän kehityksen tavoitteiden valmistelusta ja hyväksymisestä. Kestävän kehityksen toteuttamiseen sekä maailmanlaajuisesti että paikallisesti tarvitaan myös demokraattisen päätöksenteon laajamittaista sitoutumista.

Johannesburgin kokouksen kalkkiviivoille saakka oli ilmassa epäselvyys siitä, saadaanko kokouksessa aikaan poliittinen julistus vai jääkö tulos tältä osin torsoksi. Päätösistunnossa 4.9. hyväksyttiin lopulta sekä poliittinen julistus että toimintasuunnitelma. Lisäksi käsiteltiin koko joukko kumppanuussopimuksia. Poliittinen julistus haastaa kansat ja toimijaryhmät yhteistoimintaan ja kumppanuuteen toimintasuunnitelman toteuttamiseksi. Se korostaa myös köyhyyden poistamista, toimenpiteitä luonnonvarojen tasapainon saavuttamiseksi sekä tuotanto- ja kulutustapojen muutostarvetta.

Kokous hyväksyi laajan toimintasuunnitelman, jossa on sitoumuksia yhdeksältä kestävän kehityksen alueelta. Pääpainotukset ovat niissä toimenpiteissä, joilla tuetaan köyhien osuuden puolittamista vuoteen 2015 mennessä. Arvioiden mukaan äärimmäisessä köyhyydessä eli alle yhdellä eurolla vuorokaudessa elää noin 1,2 miljardia ihmistä. Huippukokouksen positiivisiin tuloksiin Suomen ja ympäristön kannalta kuuluu tuotanto- ja kulutustapojen muuttamiseen tähtäävän kymmenvuotisohjelman hyväksyminen. Tavoitteena on katkaista taloudellisen kasvun ja luonnonvarojen lisääntyneen kulutuksen välinen yhteys. Lisäksi hyväksyttiin muun muassa tavoite puolittaa puhdasta vettä ja saniteettipalveluja vailla olevien määrä vuoteen 2015 mennessä. Uusiutuvien energiamuotojen osalta EU teki omaa toimenpideohjelmaa kunnianhimoisemman julistuksen, johon sitoutui lähes 60 maata. Kokouksen hyviksi uutisiksi (Puhemies koputtaa) voidaan myös laskea Kioton ilmastosopimuksen laajentuminen.

Olavi  Ala-Nissilä  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni on jo periaatteellisesti tärkeää osallistua tähän keskusteluun, jossa on maailmanlaajuiset ongelmat esillä. Kun puhutaan kahtiajaosta, niin kyllä se maailmanlaajuisesti on aivan toista luokkaa kuin Suomessa, kun on mittaamatonta köyhyyttä. Toisaalta tietenkin ympäristöongelminakin mielestäni ilmastonmuutos on ilman muuta suurin ympäristöuhka.

Arvoisa puhemies! Minäkin olen käynyt Johannesburgissa, en tässä kokouksessa kuitenkaan. Mielestäni kuitenkin se keskustelu on lapsellista, kuinka monta Suomesta siihen osallistui; erittäin tärkeää on, että Suomi osallistuu laajamittaisesti näihin kokouksiin.

Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaostolla oli mahdollisuus tämän vuoden alkupuolella vierailla kehitysyhteistyön merkeissä myöskin Etelä-Afrikassa, Mosambikissa ja Tansaniassa. Tällöin voitiin tietenkin todeta se, että Suomi on kehitysyhteistyössä laadullisesti hyvin, mutta määrällisesti korkeintaan keskinkertaisesti mukana. Olemme esimerkiksi näissä maissa muiden Pohjoismaiden siivellä, koska niiden kehitysyhteistyömäärä on kaksinkertainen Suomen määrään nähden. Totta kai Suomen hankkeet ovat hyviä, ja minäkin tulen lopuksi tähän hallintoon ja demokratiaan: kun kehitysyhteistyövarojakin lisääntyvästi mahdollisesti kohdistetaan suorana budjettitukena kehitysmaille, niin kyllä tämä asettaa demokratialle ja hallintojärjestelmälle aivan erityisen haasteen näissä maissa, ja jos Suomi voi olla näissä hankkeissa mukana, niin se on erittäin tärkeää. Totta kai meillä on tässä osaamista ja annettavaa paljon.

Lopuksi tulen kehitysyhteistyömäärärahoihin. Kyllä meidän pitäisi voida sarkaamme tässä paremmin kuokkia, vaikka tiedämme valtiontalouden tilanteen, ja Suomenkin pitäisi, niin kuin eduskunta edellytti viime talousarviomietinnössään, laatia suunnitelma, jolla me edes jollain aikavälillä nousisimme tähän 0,7 prosenttiin tai edes voisimme sitä lähestyä tulevina vuosina. Tämäkin asia on lykätty seuraavaan hallitusohjelmaan, jossa tietenkin se pitääkin ottaa keskeisesti esille.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Hyvä, että Johannesburgin kokous pidettiin. Hyvä, että siinä kokouksessa mukana olleilla kansanedustajilla on niinkin myönteinen kuva asioista kuin täällä on tänä iltana kuultu.

Jos kuitenkin verrataan sitä lähtötasoa, joka näihin kestävän kehityksen asioihin oli kymmenen vuotta sitten, siihen, mikä se on nyt, niin se lähtötaso nyt on kestävän kehityksen kannalta alhaisempi kuin se oli kymmenen vuotta sitten. Toisin sanoen toimenpiteiden vaatimustaso on merkittävästi korkeampi kuin se oli vuonna 1992. Tämä mielestäni on aivan keskeinen asia. Silloin tullaan tietysti siihen kysymykseen, mikä on se oikea tapa edistää toimeliaisuutta, joka rakentavahenkisesti johtaa sellaiseen tulokseen, että kestävä tulevaisuus, kestävä kehitys, köyhyyden torjuminen, vähentäminen ovat voimakkaammin vaikuttavia kuin on viimeisen kymmenen vuoden aikana koettu. Minä en oikein luota YK:hon näissä asioissa. Viime aikoina on tuntunut siltä, että aina silloin kun YK:ta oikein todella tarvitaan, se on ikään kuin tämmöisenä toimijana lopahtanut. Hyvä, että se on olemassa. Sen työn edistämisen ja parantumisen hyväksi tulee toimia juuri sillä tavalla kuin valtioneuvos Harri Holkeri on toiminut ja monet muutkin ovat toimineet.

Mutta näissä asioissa olen tullut yhä enemmän sille kannalle, että tarvitaan joittenkin kymmenien kansallisvaltioiden erittäin voimakasta panostusta. Mieleeni on aivan erikoisesti tulleet vuodet 1974 ja 75, jolloin Suomi sai Ety-prosessin aikaan, jolloin Suomi määrätietoisesti satsasi siihen, että meillä oli erikoislähettiläs, joka kiersi kaikki nämä potentiaaliset valtiot ja sillä tavalla saatiin jotakin aivan konkreettista aikaan. Arvoisa ministeri Backman totesi täällä eräässä puheenvuorossaan, että kaikki on tehtävä olemassa olevilla organisaatiolla. Hyvä on, jos ne ovat riittäviä, mutta minusta tässä erityisessä tilanteessa, kun Suomi näyttää ottaneen selvät prioriteetit jo heti näin tuoreeltaan, mikä on hyvä asia, niin sen kannattaisi myöskin ottaa siitä Ety-prosessista, sen kokemuksista, mallia ja pyrkiä siltä pohjalta erittäin voimakkaaseen profiloitumiseen, ottaen erityisesti huomioon sen, että meillä valistuneisuus- ja oppineisuustaso on huippuluokkaa.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Holmlundin puheenvuoro oli mielenkiintoinen siinä suhteessa, että hän kuvasi suomalaista parlamentaarista osallistumista tähän Johannesburgin kokoukseen ja osittain myöskin luonnehti sitä ilmapiiriä, jonka osa lehdistöstä loi suhteessa tähän kokoukseen, jossa kieltämättä eräät, ministeritasoa myöten, antoivat sitten vettä myllyyn. Tässä suhteessa tietysti joutuu ihmettelemään sitä, että ministeri Sasi oli niinkin kriittinen suomalaisen delegaation suuruuteen nähden Johannesburgin kokouksessa ja mietti koko Johannesburgin kokouksen tarpeellisuutta ja nyt hän ei ole käymässä tätä palautekeskustelua täällä, jolloin me voisimme yhdessä arvioida, oliko kokous tarpeellinen ja missä määrin oli tarpeellista, että myöskin Suomesta osallistuttiin sillä mittakaavalla kuin osallistuttiin.

Erittäin tärkeä huomio ed. Holmlundin puheenvuorossa oli se, että itse asiassa Johannesburgin kokouksessa — en itse osallistunut siihen, mutta olen vastaaviin kokouksiin osallistunut — tärkeintä ei ollut pelkästään se itse varsinainen kokous vaan sivutapahtumat, joissa käydään sitä syvemmällä menevää, laajempaa debattia, joka vie sitten myös tulevaisuuteen. Sieltä nostetaan niitä asioita esille, jotka sitten myöhemmissä kansainvälisissä isommissa kokouksissa konkretisoituvat.

Arvoisa puhemies! Ministeri Siimes ei ole nyt enää paikalla. Hän nosti erään kysymyksen, joka oli esillä tässä Johannesburgin kokouksessa, alkuperäiskansojen aseman, ja korosti nimenomaan, että Suomea kiinnostaa tämä kysymys. Epäilemättä onkin syytä kiinnostaa, koska Suomessa on ainoa Euroopan unionin alueella oleva kansainvälisesti tunnistettu alkuperäiskansa eli saamelaiset. Tältä osin tietenkin asia on hieman ongelmallinen, koska Suomi ei ole voinut allekirjoittaa YK:n alkuperäiskansoja koskevaa sopimusta, koska meillä on edelleenkin maankäyttöön liittyviä ongelmia suhteessa saamelaisalueisiin. Tässä on tietysti meille vakava haaste ja vakava paikka miettiä saamelaiskysymystä.

Arvoisa puhemies! Sitten viimeinen huomio liittyy kehitysrahoitukseen. Aivan kuten monissa puheenvuoroissa täällä on todettu, on erittäin vaikea esiintyä uskottavasti kansainvälisillä foorumeilla näissä globaaleissa kehityskysymyksissä, jos emme itse pysty pitämään niistä sitoumuksista kiinni, joihin päädyttiin jo vuonna 1970, jolloin Suomi tasavallan presidentti Kekkosen puheenvuoroissa YK:ssa sitoutui 0,7 prosentin bruttokansantuotetavoitteeseen kehitysrahoituksessa. Vieläkään emme tuossa tasossa ole; vuonna 91 hetkellisesti olimme. On aivan selvää, että Suomen puhevalta näissä globaaleissa kehityskysymyksissä kansainvälisillä foorumeilla on vähemmän uskottava niin kauan, kuin tätä omaa panostusta ei ole laitettu kuntoon.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen kanssa olen samaa mieltä siitä, että tilanne on hankalampi kuin 92. Biodiversiteetti on heikentynyt, ja voisi melkein sanoa, että kaikki luonnonmittarit ovat huonommalla tasolla, ja tämä on vakava asia.

Mutta täällä on jo keskusteltu pitempään siitä, miten tästä eteenpäin. Yksimielisyys vaikuttaa olevan siitä, että kestävän kehityksen toimikunta voisi olla nimenomaan se elin ja väline, joka tulevaisuudessa näitä asioita vie eteenpäin, ja esimerkiksi selonteko eduskunnalle kerran vuodessa tai joka toinen vuosi näistä asioista on tarpeen. Kuitenkin olen aivan vakuuttunut, että eduskunta tulee saamaan myös lainsäädäntötehtäviä näistä asioista, ja myöskin suuri valiokunta joutuu yhä enemmän tekemisiin näissä asioissa. Mitä tulee eduskunnan tilanteeseen muuten, niin muun muassa Århusin sopimus ja bioturvallisuussopimus eli Cartagenan sopimus ovat edelleen ratifioimatta Suomen toimesta. Tämäkin on eräs asia, joka liittyy tähän kokonaisuuteen.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Olen samaa mieltä henkilökohtaisesti kuin täällä on ministeri Backman ollut siitä, että kyllä eduskunnan pitää olla myös aloitteellinen asioiden eteenpäinviemisessä ja vallan kolmijako-opin tässä mielessä ei pidä olla mikään kompastuskivi tässä kysymyksessä. Siinä mielessä se kirje eduskunnalle oli kyllä mielestäni ihan paikallaan, vaikkakaan eduskunta ei voinut siihen sitten muuten vastata kuin sillä tavoin, mitä ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Isohookana-Asunmaa totesi.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Kuulun niiden päättäjien joukkoon, jotka arvioivat, että Suomen uskottavuus kehitysyhteistyöpolitiikassa kärsii siitä, että me emme sitoudu kansallisesti siihen kansainväliseen tasoon, joka esimerkiksi kehitysyhteistyön osalta on määritelty.

Toisaalta haluan korostaa, että Johannesburgin tapainen suuri kansainvälinen kokous on prosessi. Sitä on tarkasteltava suhteessa menneeseen ja myös suhteessa siihen, mitä sen jälkeen on tulossa ja voi olla tulossa. Tästä luonnollisesti seuraa, että tämän kaltaisten suurten kokousten valmisteluun pitää panostaa erittäin paljon, myös niihin työskentelymenetelmiin, joilla tämän kaltainen kansainvälinen kokous toimii, ja toisaalta myöskin tämän kaltaisten kokousten johtamiseen. Tältä osin viesti ei ole ollut ainoastaan positiivinen. Tarkoitan sitä, että esimerkiksi konferenssin johtamisen parantamiseksi varmasti voitaisiin tehdä paljonkin.

Sitten, arvoisa puhemies, haluan myös korostaa niitä seikkoja, joita täällä keskustelussa on tuotu esiin, että onnistunut poliittinen toiminta Johannesburgin kaltaisten kokousten tehtäväalueilla edellyttää, että kaikissa valtioissa on toimiva demokratia, ihmisoikeudet toimivat. Myös korruptio on poistettava ja sitä kautta panostettava köyhyyden poistamiseen. Parhaimmat tulokset saadaan pitkäjänteisen koulutuksen tulosten myötä.

Anne  Holmlund  /kok:

Arvoisa puhemies! Vielä yksi asia, joka äskeisessä puheenvuorossani jäi mainitsematta. Pidin erittäin positiivisena sitä, että suomalainen elinkeinoelämä osallistui hyvin aktiivisesti Johannesburgin tapahtumiin. Lienee päivänselvää, että kestävän kehityksen ulottuvuuksiin on saatava mukaan myös elinkeinoelämä.

Suomalaisyrityksillähän on perinteisesti hyvä ympäristömaine ja myös hyvä sosiaalinen maine. Uskon yritysten aktiivisen näkymisen tällaisissa yhteyksissä vain lisäävän ja parantavan sitä. Hyvästä maineesta hyödyn saa puolestaan koko Suomi pitkällä tähtäimellä. Erityisen ilahduttavaa oli todeta, että suomalaisyritykset olivat hyvin esillä Business World -tapahtumassa. Siellähän palkittiin suomalaisyrityksistä muun muassa Kesko ja UPM-Kymmene. Vielä Rion kokouksessa Suomi oli lähes ainoa maa, jonka kokonaisuuteen kuuluivat myös elinkeinoelämän kehityshankkeet. Nyt viesti oli levinnyt laajasti ja hankkeita löytyi lähes jokaisesta maasta.

Kokouksessahan julkistettiin parisataa yritysten, kansalaisjärjestöjen ja tiedeyhteisöjen välistä kumppanuushanketta, jotka täydentävät valtioiden välistä virallista toimintaohjelmaa. Nämä ovat mielestäni myös erittäin tärkeä ja konkreettinen osa Johannesburgin kokouksen tuloksia.

Yleisesti sanottuna Suomen ja EU:n kannalta lopputulosta voidaan pitää mielestäni kohtuullisen hyvänä, vaikka kaikkia tavoitteita siellä ei saavutettukaan. On kuitenkin aina muistettava se tosiasia, että suuret laivat kääntyvät hitaasti ja laajamittainen yhteisymmärrys vaatii erittäin monia kompromisseja.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk:

Arvoisa puhemies! Vuonna 96 entinen ulkoministeri Pertti Paasio teki hyvin perusteellisen selvityksen kehitysyhteistyön tavoitteista ja määrärahojen tulevasta kehityksestä. Siinä hän ehdotti, että vuoteen 2007 mennessä Suomi voisi aivan realistisesti saavuttaa 0,7:n tavoitteen. Me tiedämme kaikki, kuinka kaukana me olemme vuoden 2003 kynnyksellä tästä tavoitteesta. Olisi kyllä erittäin toivottavaa, että tästä löytyisi laaja konsensus riippumatta siitä, minkälainen hallitus seuraavien vaalien jälkeen muodostetaan.

Näin YK:n päivänä en halua olla pelkästään kohtelias, kun totean ed. Pulliaiselle, että meidän on kyllä pakko luottaa YK:hon. Se on ainoa kansainvälinen foorumi, jolla tasolla me voimme tänä päivänä ja tulevaisuudessa käsitellä globaaleja ongelmia. Meillä täytyy olla joku foorumi, koska ongelmat ovat sellaisia, että ne koskettavat kaikkia maita, eivät yksin G7-maita tai EU:ta, Afrikan maita tai niin edespäin. Meillä täytyy olla yhteinen foorumi. Minä en ainakaan keksi mitään muuta kuin että se olisi YK. Sitä pitää kehittää järkevämpään suuntaan.

Uutta aikaisempaanhan on todella se, mikä täällä on tullut esille, että kansalaisjärjestöt ja liike-elämä ovat ihan toisella intensiteetillä mukana globaalien ongelmien ratkaisemisessa kuin ne ovat olleet aikaisemmin. Se antaa kyllä toivoa. Itse ainakin haluaisin olla enemmän optimisti kuin pessimisti kestävän kehityksen ja köyhyyden poistamisen tavoitteiden saavuttamisessa. Koskaan ei varmaan päästä siihen tilanteeseen, että kaikki on ihan ok, mutta kun me voisimme edes jonkin verran päästä tässä eteenpäin, niin hyvä olisi. Silloin kyllä täytyy antaa kaikki tuki, niin kuin myös turvallisuuspolitiikassa, YK:lle. Kyllä YK on sentään tänä päivänä se foorumi, jossa ratkaistaan, jos ratkaistaan, esimerkiksi se, syttyykö Irakissa sota.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minäkin YK:n tulevaisuuteen uskon ja toivon hartaasti, että se pystyy kehittämään toimintojaan ja saamaan tehokkuutta, koska se on ainoa sellainen instituutio tällä hetkellä.

Mutta, ed. Isohookana-Asunmaa, tässä nimenomaisessa asiassa, siis todella aktiivisessa toiminnassa kestävän kehityksen keskeisten tavoitteiden toteuttamiseksi, minä en voi luottaa yksin siihen, että ... (Ed. Isohookana-Asunmaa: Mikä on vaihtoehto?) — Minä sen sanoin äsken, sen oman mallin, että kun meillä on valistuneita, rikkaita valtioita, joilla on henkistä ja aineellista kapasiteettia, niin niillä voi olla tässä suhteessa merkittävä rooli. Se tietysti vain tukee sitä, mihin YK:n tulee pyrkiä näissä asioissa, mutta minä en pysty nojautumaan yksin siihen, mitä YK tällä hetkellä tekee.

Kimmo Kiljunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Isohookana-Asunmaa otti erittäin tärkeän seikan esille puhuessaan kehitysrahoituksesta ja sen tavoitteiden asettamisesta. Se liittyy osittain myöskin ed. Pulliaisen juuri käyttämään puheenvuoroon. Me olemme tavallaan sitoutuneet ja olemme sitoutuneet YK:n 0,7 prosentin tasoon kehitysrahoituksessa bruttokansantuotteesta.

Nyt viime aikoina hallituksen piiristä on annettu ymmärtää, että oikeastaan sittenkin on riittävämpi arvioida Euroopan unionin keskitasoa, jossa Suomi niukin naukin on. Muut Pohjoismaathan, paitsi Suomi, ovat saavuttaneet tuon 0,7 prosenttia. Nyt Euroopan unionin taso, jos viitataan valistuneisiin maihin, mihin ed. Pulliainen halusi viitata, on sikäli ongelmallinen, että kun Euroopan unioni laajenee 2004, unionin taso tulee reilusti laskemaan. Tällöin tietysti, jos me asetamme tasotavoitteet unionin keskitasosta, me ikään kuin voimme röyhistellä rintaamme siitä huolimatta, että me laistamme olennaisesti siitä kansainvälisesti yleisesti hyväksytystä tasosta, joka on nimenomaan YK:n asettama.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! YK:n roolista totean, että täytyy vaan muistaa se, että YK:lla on nyt ohjelma, joka on erittäin perusteellinen ja pitkällä aikavälillä tehty. YK:lla on virkamieskoneisto ja alajärjestöt, ja siellä, ed. Pulliainen, virkamiehet ovat käärineet hihansa ja valmiita tekemään töitä.

Se, mikä tässä prosessissa minusta on kaikista oleellisin ja tärkein asia kestävän kehityksen tavoitteeseen pääsemiseksi, on se, että valtiot antavat poliittisen sitoumuksen. Poliittinen sitoumushan on tietenkin kaikkien kansallisten hallitusten tehtävä, mutta jos poliittinen sitoumus saadaan mahdollisimman laajaksi ja YK:n kautta toimitaan, niin kyllä silloin eteenpäin varmasti päästään.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Olisin halunnut vielä palata siihen, mitä tästä eteenpäin. Kieltämättä varmaan kestävän kehityksen toimikunta on tärkeä ja parlamentaarikkojen esiintyminen ja osallistuminen on tärkeätä, mutta kyllähän tämä kaikki on tietysti yhtä tyhjän kanssa, jos Suomi ei oikeasti seuraavissa hallitusneuvotteluissakaan sitoudu kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseen vähintään 0,7 prosentin tasolle. Itsemme lukeminen edes johonkin edistykselliseen joukkoon on sangen kyseenalaista, suorastaan tekopyhää, ellei tämä tavoite toteudu. Niinpä siis kestävän kehityksen toimikunnan tai muiden roolit tulevat kyllä kaukana jäljessä siitä, että seuraavat budjettiriihet ja hallitusohjelma todellakin lunastavat lupauksensa.

Palaan siihen aikoinaan vastauspuheenvuorossa peräänkuuluttamaani toiveeseen, että paitsi tosiaankin jo mainitun ministeri Sasin kyllä pääministerinkin olisi nyt aika tulla esiin. Muistan hyvin, että hän tälläkin vaalikaudella muun muassa vihreiden aloittamaan keskusteluun kehitysyhteistyömäärärahojen nostamisvaateista vastasi julkisuudessa jotenkin siihen suuntaan, että Suomella ei ole mitään hävettävää. Minä olen kyllä tästä asiasta eri mieltä ja Johannesburgin valossa vielä selvemmin eri mieltä. Kysyisinkin ministeri Backmanilta: Mitä mieltä olette tämmöisestä lausunnosta, jos Suomen kaltainen hyvin vauras maa voi pääministerin suulla sanoa, ettei meillä ole hävettävää? Vanha sananlasku kuuluu, että siltä kelle on kauhalla annettu, ei pidä lusikalla vaatia.

Ympäristöministeri  Jouni  Backman

Arvoisa puhemies! Samalla kun haluan kiittää tässä vaiheessa keskustelusta, kommenteista ja evästyksistä, muutama kommentti. En ensinnäkään kommentoi millään tavalla muiden hallituksen jäsenten puheenvuoroja tämän asian yhteydessä enkä muissakaan; he voivat sen itse tehdä niin halutessaan.

Lähtökohtatilanne Johannesburgin kokoukseen oli erilainen kuin Rioon. Se oli myös erilainen niihin odotuksiin nähden, joita Suomessa ja erityisesti kansalaisjärjestöjen puolella oli Johannesburgin kokoukselle. USA ei ollut valmis etukäteen sitoutumaan yhteenkään uuteen, varsinkaan aikataulutettuun tavoitteeseen. USA ei ollut ylipäätään valmis etenemään monenkeskisessä sopimisessa ja yhteistyössä, vaan halusi pidättäytyä kahdenkeskisesti katsomaan, kenelle antaa rahaa, mihin toimenpiteisiin antaa rahaa. Tällä tavalla lähtökohtaisesti USA oli tulossa Johannesburgin kokouksen pöytiin aivan toisella tavalla kuin EU.

Myös kehitysmaaryhmä oli hyvin pidättyväinen ottamaan ainakaan itseään koskevia uusia velvoitteita vastaan. Sen takia kehitysmaaryhmä puhui enemmänkin rahasta tai kaupan ehdoista ja kaupan vapauttamisesta. Tältä osin, jos tarkastelee lopputuloksia, ne ovat paremmat kuin lähtökohtaolettamukset. Kokouksessa saavutettiin, ed. Sinnemäki, yksittäisiä konkreettisia, myös uusia, tavoitteita, joita aikataulutettiin. Niiden osalta eräät tavoitteet ovat kokonaan uusia aikataulutettuina. Eräiden osalta, esimerkkinä biodiversiteettitavoite, saatiin uusia maita tämän tavoitteen taakse, toisin kuin Haagissa oli esimerkiksi USA:n osalta.

Ne kohdat, missä suurimmat pettymykset koettiin EU:n ja varmasti myös Suomen delegaation näkökulmasta, olivat uusiutuvien energialähteisiin liittyvät tavoitteet. Tältä osin ei saavutettu sen paremmin määrällisiä kuin aikataulutettuja tavoitteita. Tämä on selkeä pettymys.

Se, mikä oli ehkä huono kokemus Johannesburgista, oli pyrkimys mennä taaksepäin monesta aiemmasta YK:n kokouksen linjauksesta. Tältäkin osin on mietittävä uudestaan näiden suurten kokousten tulevaisuutta. Yhdyn niihin arvioihin, joissa täällä on todettu, että jatkossa ehkä on syytä menetellä toisin. On otettava enemmän ehkä teemakokouksia, ehkä toisella muodolla. Tällaiset suuret Johannesburgin kaltaiset kokoukset ovat ehkä enemmänkin seurantaa kuin varsinaista päätöksentekoa.

Itse neuvottelupöydissä mukana olleena voin kyllä vakuuttaa, että varsinainen päätöksenteko näistä konkreettisimmista tavoitteista tuollaisessa prosessissa on lähes mahdoton, ainakin siinä aikataulussa, jossa nämä kokoukset työskentelivät. Tässä mielessä olen hyvin tyytyväinen siitä palautteesta, joka on tullut Suomen valtuuskunnalta, myös siihen toimintatapaan, jolla me pystyimme kollektiivisesti työskentelemään.

Olen havainnut julkisuudesta vain yhden moitteen, ja siltä osin haluan tässä lohduttaa järjestöjen edustajia, joita istuu myös lehterillä: Kun Suomen valtuuskunnan aamupalavereissa kerrottiin asioista ja neuvottelutilanteesta hyvin avoimesti raportoiden, havaitsin sellaisen kriittisen kommentin, että neuvottelutilannetta ei kuitenkaan jaettu paperilla. Tältä osin voin lohduttaa, että ei myöskään ministerille ja valtuuskunnan johdolle. Tämäkin ehkä kuvaa sitä demokraattisuutta, jolla Suomen valtuuskunta ja suomalainen yhteiskunta näissä asioissa toimii.

Aivan lopuksi: On toivottavaa, että seuraavassa hallitusohjelmavaiheessa myös Johannesburgin päätökset ovat yhtenä merkittävänä listauksena niistä asioista, joihin täytyy ottaa konkreettisemmin kannanottoja myös Suomen omassa politiikassa. Siltä osin se toive, jota täällä on esitetty, että hallitus — kulloinenkin sellainen — on se moottori, joka näissä asioissa on keskeisesti liikkeellä, toteutuu nimenomaan hallitusohjelman linjausten kautta.