Täysistunnon pöytäkirja 128/2010 vp

PTK 128/2010 vp

128. TORSTAINA 9. JOULUKUUTA 2010 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

3) Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle: Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1.—30.6.2011 sekä sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Alankomaiden, Suomen, Saksan, Itävallan ja Liettuan muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1.—30.6.2011

 

Pertti Salolainen /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Jatkamme kansainvälisten asioitten parissa keskustelemista.

Suomen turvallisuuspolitiikan olennainen osa on vastuun kantaminen kansainvälisestä turvallisuudesta ja vakaudesta. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että Suomi osallistuu jatkossakin aktiivisesti kansainväliseen kriisinhallintaan. Valiokunta on tällä vaalikaudella käsitellyt runsaasti kriisinhallintaan liittyviä kysymyksiä. Vallitsee yksimielisyys siitä, että Suomen osallistumisen kokonaisvaltaisuutta on vahvistettava, vaikka mietinnön sisällöstä ei kyettykään saavuttamaan nyt täyttä yksimielisyyttä.

Vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa linjattiin, että Suomi lisää sekä sotilaalliseen että siviilikriisinhallintaan tarkoitettuja voimavaroja, ja kuluvan vuoden aikana on keskusteltu Suomen profiilin kohottamisesta rauhanvälitystoiminnassa. Suomi tukee YK:n konflikteja ennalta ehkäisevää toimintaa.

Ulkoasiainvaliokunta pitää myönteisenä, että hallitus on ryhtynyt toimenpiteisiin kriisinhallinnan kokonaisvaltaisemman yhteensovittamisen edistämiseksi muun muassa laatimalla vuonna 2009 kriisinhallintastrategian. Ulkoasiainvaliokunta katsoo, että toiminnan johdonmukaisuuden vahvistaminen edellyttää poliittisen ohjauksen tehostamista. Siksi valiokunnan mietinnössä ehdotetaan eduskunnan hyväksyttäväksi kannanottoa, jonka mukaan valtioneuvosto antaa eduskunnalle seuraavan hallituskauden alussa hallitusohjelmaan perustuvan kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitelinjauksen.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä Suomen osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan ohjataan lähinnä valtioneuvoston puolivuosittain laatiman kriisinhallintakatsauksen avulla, jonka ajallinen horisontti ulottuu parhaassakin tapauksessa noin vuoden päähän tulevaisuuteen. Valiokunnan mielestä tavoitelinjauksen avulla olisi mahdollista muodostaa nykyistä tarkempi ja kauemmas ulottuva kokonaiskuva kriisinhallintaan osallistumisen tiedossa olevista elementeistä. Kansainvälisen tilanteen muutoksista aiheutuvat lisätarpeet olisi tämän jälkeen helpompi suhteuttaa toiminnan kokonaisuuteen.

Arvioitaessa Suomen osallistumisen tasoa ja vaikuttavuutta tarkastelun ei tulisi rajoittua vain sotilaalliseen ja siviilitoimintaan, vaan kokonaisvaltainen lähestymistapa kriisinhallintaan kattaa myös esimerkiksi ihmisoikeus- ja rauhanvälitystoiminnan. Suomen poliittisen profiilin kannalta on keskeistä, että osallistumisemme on kattava ja johdonmukainen kokonaisuus.

Arvoisa puhemies! Suomi on aktiivisesti osallistunut EU:n nopean toiminnan kriisinhallintakyvyn luomiseen, koska Suomi on halunnut tukea EU:n kriisinhallintakyvyn vahvistamista osana unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. EU:n taisteluosastojen perustamisella luotiin edellytykset toiminnan nopeaan käynnistämiseen unionin päätöksenteon jälkeen. Taisteluosastot soveltuvat konseptin mukaisesti monenlaisiin kriisinhallintatehtäviin. Esimerkkeinä mainittakoon humanitääriset ja pelastustehtävät sekä taistelujoukkojen tehtävät. Terminä taisteluosasto ei siis viittaa operaation tehtävään vaan joukon kokoon ja rakenteeseen.

EU:n taisteluosastot ovat olleet toimintavalmiudessa vuoden 2007 alusta alkaen. Suomi on osallistunut kahteen valmiusjaksoon vuosina 2007 ja 2008, tuolloin Saksan ja Ruotsin johtamissa osastoissa. Saadut kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä. Haluan korostaa, että pitkäjänteinen yhteistoiminta muiden osallistuvien maiden kanssa hyödyttää myös kotimaan puolustuksen tarpeita, vaikka se ei osallistumisen ensisijainen tavoite voikaan olla.

Käytettävyys on taisteluosastokonseptin keskeinen haaste. Mikäli valmiudessa olevia joukkoja ei koskaan käytetä operaatioihin, on mahdollista, että jäsenmaiden halu luovuttaa joukkojaan näihin osastoihin tulee vähitellen hiipumaan. Ongelma ei ole vähäisin Suomen kohdalla, joka rekrytoi merkittävän osan henkilöstöstään reservistä. Valiokunta toteaa mietinnössään Suomen pyrkineen nykyistä joustavampaan lähestymistapaan, jotta käytettyjä resursseja kyettäisiin paremmin hyödyntämään. Konseptin avaaminen tai taisteluosastojen käyttäminen edellyttää kuitenkin 27 maan yksimielisyyttä, jota ei toistaiseksi ole saavutettu. Tämä on tietysti ollut ongelmallista, että välillä ovat joukot työlääntyneet siihen, että varsinaisia tehtäviä ei ole syntynyt, vaikka maailmalla on ollut tarpeita.

Valiokunnan mielestä unionimailla pitää olla valmius ottaa peruskonsepti uudelleen tarkasteluun samaan tapaan, kuin Nato on jo muokannut omaa nopean toiminnan joukkojensa konseptia. Tässä yhteydessä voisi olla mahdollista arvioida ja kehittää EU:n ja Naton nopean toiminnan kykyjen koordinointia. Mainittakoon, että muun muassa tasavallan presidentti on käsitellyt lyhyesti tätä asiaa eräässä lausunnossaan.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mielestä osallistuminen kahteen samanaikaiseen, siis samanaikaiseen, valmiusvuoroon on poikkeuksellinen eikä toivottava järjestely. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että Suomi pyrkii purkamaan valmiusvuorojen päällekkäisyyden, mikäli jatkossakin halutaan osallistua samana vuonna kahteen taisteluosastoon. Pidän tätä kustannusten tasaisemman jakautumisenkin kannalta välttämättömänä.

Päätös valmiusosastojen käyttämisestä EU:n taisteluosasto-operaatioissa on kansallinen, ja sitä säätelee laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Valiokunta edellyttää, että eduskunnan vaikutusmahdollisuus varmistetaan, kun operaatioista päätetään EU:ssa. Tämä edellyttää sitä, että valtioneuvosto tiedottaa eduskunnalle aktiivisesti kaikista sellaisista kehityskuluista, jotka saattaisivat johtaa taisteluosastojen käyttöön. Ulkoasiainvaliokunnan etukäteinen kuuleminen valmisteltaessa Suomen kantoja EU:n päätöksentekoa varten on prosessin olennainen osa.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Maailma on täynnä valitettavan monia konflikteja. On humanitaarisia kriisejä ja luonnonmullistuksia, joissa tarvitaan kipeästi kansainvälisen yhteisön apua. Kriisien tehokkaaseen ennaltaehkäisemiseen on monilla eri toimijoilla hyvät edellytykset. Tällaisia keinoja on muun muassa EU:lla siviilikriisinhallinnan keinovalikoimissa, YK:lla ja sen alajärjestöillä, kehitysyhteistyön eri toimijoilla sekä kansalaisjärjestöillä. Kaikkien näiden ongelmana on usein riittämättömät resurssit.

Katsomme, että kaiken kaikkiaan nimenomaan Yhdistyneillä kansakunnilla olisi paras mahdollisuus toimia tällaisten perinteisten rauhanturvaamisjoukkojen isäntänä. Mielestäni me keskustelemme aivan liian vähän siitä, pitäisikö kaiken kaikkiaan suomalaisten operaatioiden painopiste siirtää siviilitoiminnan puolelle paljon merkittävämmin kuin tällä hetkellä. Ja vaikka ulkoasiainvaliokunta kiitettävästi mainitsee mietinnössään siviilikriisinhallinnan, niin siitä huolimatta mielestäni se ei ole riittävän painokkaasti esillä.

Suomi profiloituisi parhaiten nimenomaan siviilikriisinhallinnan puolella. Meillä on paljon hyviä, koulutettuja ihmisiä. On poliiseja, rajavartijoita, lakimiehiä, sairaanhoitajia, hallinnon asiantuntijoita, jotka voivat kertoa avoimesta hallinnosta ja kansalaisten kuulemisesta.

Sen sijaan näen ongelmana sen, niin kuin monet kansalaisjärjestötkin näkevät, että kun sotilaat toimivat siviilipuolella, niin heidän puolueettomuutensa ei ole riippumatonta. Se on nähty selkeästi muun muassa Afganistanissa, jossa perinteiset rauhanturvaamisjärjestöt ja perinteiset kansalaisjärjestöt, kuten Kirkon Ulkomaanapu tai Punainen Risti, pystyvät toimimaan puolueettomina, mihin sen sijaan sotilaat eivät pysty, vaikka kuinka toimisivat siviiliasioissa.

Suomessa on maamme kokoon ja väkilukuun verrattuna siviilikriisinhallintahenkilöstöä paljon. Meillä on ulkona noin 160 siviilikriisinhallinnan ihmistä, mikä on melkein yhtä paljon kuin sotilaita. Pelkästään sotilaallisella läsnäololla ei voida kriisipesäkkeitä auttaa. Siellä tarvitaan tukitoimia poliisin ja oikeuslaitoksen muodossa.

Tämän päätöksen osalta, jota nyt olemme tekemässä: EU:n taisteluosastoja on ylläpidetty valmiudessa vuodesta 2007 alkaen ja niiden ylläpitämiseen on käytetty satoja miljoonia euroja. Nyt tähän toimintaan esitetään Suomessa lisää satsattavaksi ensi vuodelle liki 12 miljoonaa euroa, ja Suomen koko sotilaallisen kriisinhallinnan, näiden joukkojen kustannus vuosille 2009—2011 olisi liki 28 miljoonaa euroa. Tyhjän panttina seisoviin taisteluosastoihin satsatut rahat ovat pois muualta tehokkaammalta toiminnalta, ja nämä toiminnat olisivat kehitysyhteistyön ja siviilikriisinhallinnan toimia.

Näiden EU:n taisteluosastojen avulla ei ole kyetty antamaan apua sitä tarvitseville, ja koko projektin jatkamisen mielekkyys on kyseenalaistettava. Taisteluosastoihin osallistuminen pelkästään kansallisen puolustuskyvyn kehittämisen kannalta ei ole perusteltua, ja kriisinhallinnan tarkoitus ei ole toimia kansallisena sotaharjoituksena.

Edellä olevan perusteella esitän vastalauseessa olevaa ehdotusta täydentäen seuraavan ehdotuksen kannanotoksi:

"Eduskunta ei hyväksy sotilasosaston asettamista korkeaan valmiuteen selonteon tarkoittamissa tapauksissa ja edellyttää, että Suomi lopettaa kokonaan osallistumisen EU:n taistelujoukkoihin.

Eduskunta katsoo, että EU:n taistelujoukot eivät ole tehokkaasti onnistuneet tukemaan rauhanomaista kehitystä maailman konfliktialueilla eikä niihin osallistuminen tue merkittävästi Suomen ulkopolitiikan tavoitteita. Suomen tulee jatkossa ajaa Euroopan unionissa kyseisen toiminnan korvaamista tehokkaammilla siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön keinoilla.

Eduskunta edellyttää, että niin kauan kuin EU:n taistelujoukot ovat olemassa, Suomi toimii EU:ssa siten, että taistelujoukkoja käytetään vain sellaisiin operaatioihin, joilla on YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus.

Eduskunta edellyttää, että eduskunta ottaa kantaa myös siinä vaiheessa, kun käsillä on joukkojen lähettäminen konkreettiseen tehtävään."

Elisabeth Nauclér /r:

Ärade herr talman! Utrikesutskottet säger i sitt betänkande att genom att delta i EU:s stridsgrupper får de medverkande länderna möjlighet att höja sin kapacitet för nationellt försvar och att Finland också i större utsträckning kunnat göra nytta av sina erfarenheter av samarbetet för utvecklingen av armén.

Utskottet konstaterar att EU:s stridsgrupper följer Natos standarder och metoder, eller som vi brukar säga: vi behöver vara kompatibla. Självfallet är det den delen man i första hand tänker på när det handlar om försättandet av en militär avdelning i hög beredskap. Men det går inte att komma förbi det faktum att EU hittills inte har använt sin snabbinsatsstyrka, varken stridsgrupperna eller den civila snabbinsatsstyrkan Crt. Och då måste vi ställa oss två frågor: Varför har vi inte använt oss av de resurser vi för dyra pengar utbildat och hela tiden håller i beredskap, och vad ska vi göra åt det?

På den första frågan anser jag mig nog ha ett svar men jag ska inte gå in på några längre historiska essäer utan bara konstaterar att vi är i en övergångsprocess från något som vi vet vad är till något som vi inte vet vad är. Det vi har bakom oss är Förenta nationerna, vi har under åratal med stolthet ställt våra fredsbevarare till FN:s förfogande, både militära styrkor och civil personal, men plötsligt fick vi ett krig mitt i Europa som vi européer inte klarade av att lösa inom FN, under FN-kommando. Vi fick se oss förbisprungna av USA. Jag vill påstå att det här var startskottet till att vi började bygga upp vår militära kapacitet på europeisk plan och vi hade ju den personella kapaciteten. Och kriser eller naturkatastrofer har det inte varit brist på, men vi politiker har inte lyckats fatta några beslut och då måste man verkligen se sig om i spegeln.

Vi säger att principen är att insatsen ska ha ett FN-mandat men vi vill ändå inte att det ska vara militära fredsbevarande styrkor eller civila fredsbevarare utan vi talar om något europeiskt, nämligen om civil och militär krishantering, utan att egentligen klargöra vad som är skillnaden. Jag tror att vi söker nya vägar utan att egentligen veta vad vi söker, utom möjligen att vi söker förändring. Denna process kommer troligen att fortsätta ett bra tag till, men inte alltför länge hoppas jag. Det har vi helt enkelt inte råd med. Det är för dyrbara resurser att handskas vårdslöst med.

Herr talman! Svaret på den andra frågan, vad vi ska göra nu, har utskottet besvarat helt i enlighet med min åsikt. Vi måste ta ett samlat grepp och riksdagen måste i början av nästa regeringsperiod föreläggas heltäckande linjer för krishanteringsmålen. De åtgärder regeringen redan vidtagit är bra, men mer behövs. Den militära delen anses viktig ur säkerhetspolitisk synpunkt men den civila krishanteringen är minst lika viktig.

Det är på den civila sidan Finland har ett särskilt ansvar. Vi har ett rykte att leva upp till, inte bara som fredsmäklare på hög nivå utan också som valövervakare, främjare av god förvaltning och återuppbyggare av krisdrabbade samhällen. Inte minst våra egna erfarenheter som ett land med två språk och dessutom olika minoritetslösningar ger goda förutsättningar om vi bara förstår att ta till vara möjligheten.

Vi måste medverka till att skilja mellan den militära och den civila krishanteringen. Den militära delen behövs ibland för att de civila uppdragen ska kunna genomföras, men vi vet samtidigt att militära krishanterare i brist på militära uppdrag gärna tar över civila uppdrag utan att det till någon del går i den motsatta riktningen, att civil personal tar över militära uppgifter. Det här skapar en oriktig bild av vad det civila samhället står för och en sådan förändring ska vi ställa oss ytterst kritiska till.

Vi har ett konflikthanteringscentrum i Kuopio som inte funnits särskilt länge men som gjort ett gott arbete inom det här området, och här kan nämnas deras insatser för att se till att FN:s resolution 1325 så långt som möjligt tillämpas och genomförs. Att institutet under uppbyggnaden funnits under inrikesministeriet har kanske varit det bästa, men jag är övertygad om att institutet i framtiden bör finnas under utrikesministeriet som i så många andra länder om verksamheten ska kunna gå hand i hand med den utrikespolitik Finland bedriver.

Det stärks av det initiativ som Finland nu tillsammans med Turkiet tagit vid FN, innebärande att en särskild FN-resolution om fredsmäkling ska beredas. Resolutionen syftar till att stärka mandatet för fredsmäkling inom FN och ge fredsmäklingen både politiskt och ekonomiskt stöd.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tällä vaalikaudella vakiintuneen tavan mukaan totean, että minulla on kuusi pointtia tähän aihepiiriin.

1) Ensimmäinen on se, että mehän olemme määrätietoisesti kehittäneet valmiuksiamme toimia sotilaallisessa kriisinhallinnassa viime vuosina. Natossa kehitetyt vaativan sotilaallisen kriisinhallinnan toimintatavat ja standardit on omaksuttu myöskin Euroopan unionissa. Viime vuosina sotilaallisessa kriisinhallinnassa on kehitetty eri järjestöjen puitteissa sekä kansallisesti nopean toiminnan kykyjä, koska nopea väliintulo on kriisitilanteessa nähty hyvin tärkeäksi. Tätä tarvetta on korostettu erityisesti YK:n taholta — tämä on meidän hyvä muistaa, kun me olemme tämmöinen YK-mandaattia korostava maa.

Ulkoasiainvaliokunnan puitteissahan toteamme, että Suomen kriisinhallintaan osallistumisen pidemmän aikajänteen suunnittelun kehittäminen on edelleen tarpeen valtioneuvoston jo tekemistä toimista huolimatta. Valiokunnan ponsiesityksessä ehdotetaan, että valtioneuvoston tulisikin laatia seuraavan hallituskauden alussa kriisinhallinnan tavoitelinjaus koko vaalikaudelle ja antaa siitä tieto eduskunnalle. Tällä tavoin voidaan paremmin sovittaa yhteen tiedossa olevat osallistumismuodot ja arvioida, mitä uusia osallistumisia voidaan tulevaisuudessa harkita.

2) Nopean toiminnan kyvyn kehittämisen kannalta osallistuminen EU:n taisteluosastoihin on EU:n jäsenmaana Suomelle ensisijainen tavoite. Suomi on osallistunut valmiusvuoroihin vuodesta 2007 alkaen, ja kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä. Tarkoituksenahan on ollut alusta alkaen luoda pitkäjänteinen yhteistyösuhde taisteluosastokumppaneiden kanssa. Kannaltamme on erittäin myönteisenä avauksena ollut käytännön yhteistyön kehittyminen Saksan ja Alankomaiden kanssa, ja pohjoismainen taisteluosasto taas puolestaan syventää muutenkin tiivistä puolustusyhteistyötä Pohjoismaiden kesken.

3) EU:n taisteluosastojen peruskonseptia tulisi arvioida uudelleen. Tämän tavoitteen osalta on oltava hyvin realisti, sillä konseptin avaaminen edellyttää jäsenmaiden yksimielisyyttä. Mutta mielestäni Suomen kannattaa kuitenkin pitää asiaa esillä EU:ssa, sillä monet muutkin jäsenmaat ovat varmasti tyytymättömiä siihen, ettei resursseja vaativia taisteluosastoja eikä myöskään siviilivalmiusryhmiä ole toistaiseksi käytetty, kuten valiokunnan puheenjohtaja täällä esittelypuheenvuorossaan totesi. Toisaalta on hyvä muistaa, että Natossa taas Nrf-konseptin arvio on jo toteutunut.

4) Vaikka taisteluosastoja ei ole käytettykään, on niihin osallistuneita suomalaisia joukkoja tai henkilöstöä voitu käyttää myöhemmin muissa operaatioissa. Tilanne tältä osin siis ei ole ollut suinkaan optimaalinen, sillä reservistä vapaaehtoisina näihin tehtäviin hakeutuva henkilöstö on motivoitunutta lähtemään myöskin operaatioon ja myöhemmin avautuva tilaisuus hankkia kokemusta muista kuin taisteluosasto-operaatioista on yksilöiden kannalta hankala vaihtoehto, sillä se aina venyttää palvelusta kuitenkin aiottua pidemmäksi.

5) Toisen kanavan kehittää nopean toiminnan kriisinhallintakykyä tarjoaisi Naton Nrf, jota koskevaa konseptia Nato on jo ehtinyt muokata joustavammaksi. Osallistuminen Nrf:ään tukisi Suomen valmiuksia toimia EU:n nopean toiminnan joukoissa sekä yleisempää sotilaallisen suorituskyvyn kehittämistä, tukeutuvathan EU:n taisteluosastot toiminnassaan Natossa laadittuihin standardeihin ja myös harjoittelevat osin Naton harjoituksissa.

UaV totesikin 2008, että osallistuminen Nrf:ään on perusteltua sekä kriisinhallinnan tarpeita varten että kehittyvän yhteistyön ylläpitämiseksi Naton kanssa. Osallistuminen Nrf:ään ei muuta Suomen suhtautumista itse Nato-jäsenyyteen, vaan ratkaisu täytyy nähdä loogisena jatkumona kriisinhallinnassa sekä rauhankumppanuudessa Naton kanssa. Kuitenkin tämä Nrf-osallistuminen ja keskustelukin siitä on jäänyt vähän puolitiehen, sillä Suomi on ilmoittanut Nato-rekisteriin ainoastaan suojausyksikön. Mutta on selvää, että tätä synergiakeskustelua, mitä on nyt jo jossain määrin avattu, on meidän syytä jatkaa.

6) Lopuksi, arvoisa puhemies: Taisteluosastojen valmiusjaksot muodostavat osan Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaan. Nopean toiminnan kykyä on myöhäistä yrittää luoda tarpeen ilmaantuessa. Se on aina luotava etukäteen, varmuuden vuoksi. Koulutus- ja valmiusjakson menot katetaan sotilaallisen kriisinhallinnan budjetista UM:n ja PLM:n pääluokista, ja totta kai ne vaikuttavat luonnollisesti sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumisen yleiseen tasoon asianomaisen ajanjakson puitteissa.

Tässä yhteydessä en malta olla toteamatta sitä, että on syytä myöskin tunnistaa tavallaan se linkki, mikä Suomen osallistumisella jatkossa näihin päivystysvuoroihin on, sitten myöhemmän, laajemman Puolustusvoimien rakenneuudistuksen kannalta. Tässä on hyvä nähdä se, ja siinä on kuitenkin sitten määriteltävä myös tämä osallistuminen kansainvälisiin operaatioihin.

Lopuksi, arvoisa puhemies, totean vaan sen, että valiokunta painottaa mietinnössään, että mikäli jatkossa halutaan osallistua kahteen taisteluosastoon, tulisi tämänkertainen valmiusvuoron päällekkäisyys purkaa. Tällä olisi erittäin merkittävä kustannusvaikutuksia tasaava merkitys.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun ulkoministeri Stubb on paikalla, niin häntä monta kertaa kuultuani aloitan samalla tavalla: otan kolme näkökohtaa, pointtia, tästä mietinnöstä. Mutta, arvoisa puhemies, otan nämä pointit puolustusvaliokunnan lausunnosta ja kerronkin vielä senkin pöytäkirjaan ja niille, jotka tätä kuuntelevat, millä tavalla tulin kiinnittäneeksi huomiota siihen. Tämä mietintö putosi lattialle, ja se levisi, ja kun nostin sen ylös, niin tulin lukeneeksi sen tekstin, mikä osui ensimmäisenä silmääni. Synnynnäisenä pasifistina säikähdin tätä armeijan kieltä, kun en ole viime aikoina näitä puolustusvaliokunnan hengentuotteita niin tarkkaan lukenut ja sihteerikin näkyy vaihtuneen. Otan todellakin tästä esille muutaman sitaatin ja kommentoin niitä.

Ensimmäinen on täältä perusteluosasta sivulta 2: "Selontekoon valittua taisteluosastokonseptin sisällön kuvailuun keskittyvää lähestymistapaa puoltaa se, ettei unionin taisteluosastoja ole vielä käytetty missään. Toisaalta valittu lähestymiskulma johtaa vääjäämättä siihen, että taisteluosastojen korkeaan valmiuteen asettamista koskevat selonteot ovat sisällöllisesti ja informaatioarvoltaan väistämättä toistensa kaltaisia. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä selonteon linjausta siitä, että ennen valmiusvuoroa ja sen aikana eduskunta pidetään informoituna kaikista sellaisista kehityskuluista, jotka saattaisivat johtaa taisteluosaston käyttöön." Ja sen jälkeen kiinnitetään huomiota tuttuun asiakirjaan, elikkä ulkoasiainvaliokunnan mietintöön vuoden 2006 valtiopäiviltä, joka on aina näissä. Siellähän se linjattiin, millä tavalla tässä pitäisi tehdä. Kun tässä nyt kerta kaikkiaan haastetaan koko eduskunta taas yhdellä kertaa tällä vakiotekstillä, olisiko sentään paikallaan kuitenkin menetellä niin, että viimeistään seuraavan eduskunnan aloitettua työnsä käytäisiin tämä konsepti kokonaisuudessaan ihan tarkkaan läpi ja mietittäisiin, että se malli, mikä valitaan, on käyttökelpoinen tilanteessa, jossa eduskunta on koolla — silloinhan ei mitään ongelmia ole vaikka aamuyöstä kutsua meidät tänne paikalle — mutta sitten, jos sattuu olemaan poissa tuolla kotitanhuvilla, sitä varten olisi sitten omat menettelytavat? Ja sellaiseen, että kun ollaan istuntotauolle lähdössä, ja jos on olemassa jotakin sellaista erityistä merkityksellistä odotettavissa, niin viime töinään ennen tauolle lähtemistä eduskunta saisi informaation, mitä on odotettavissa esimerkiksi kesäisen istuntotauon aikana, niin että jokaisella on silloin se odotusarvo olemassa omassa mielessään, millä tavalla varautuu näihin tilanteisiin.

Sitten, arvoisa puhemies, se toinen pointti. Poimin sen tältä samalta sivulta: "Valiokunta pitää 300 suomalaissotilaan samanaikaista osallistumista kahteen unionin taisteluosastoon merkittävänä panostuksena pienelle maalle. Valiokunta toteaa, että on sinänsä hyvä, että Suomi hakee taisteluosastokokemusta kahdesta eri osastosta." Ja sitten tässä pohdiskellaan näitä päivystysvuoroasioita. Voisiko ajatella yhtään sillä tavalla, että tätä koko asiaa rationaalisesti mietittäisiin ja osoitettaisiin jonkinlaista empatiaa sitä rahoittajaa kohtaan, kun velalla rahoitetaan näitä operaatioita? Elikkä ainakin jossakin sivulauseessa nähtäisiin semmoinen mahdollisuus, että kun sitten valitellaan näitten rahojen niukkuutta jnp., niin osoitettaisiin myöskin rahoittajalle, joka on lainaamassa muualta rahaa, jonkinlaista empatiaa, koska minä luulen, että se erikoisesti seuraavalla vaalikaudella tulee hallitsemaan kaikkea keskustelua. Joka ikistä istuntoa hallitsee rahan niukkuus ja leikkausmentaliteetti jnp.

Sitten, arvoisa puhemies, kolmas asia. Otan sen sivulta 3 täältä puolustusvaliokunnan lausunnosta: "Valiokunta korostaa unionin taisteluosastoihin osallistumiseen liittyvää riskiä siitä" — huom., "riskiä siitä" — "että mielenkiinto konseptia kohtaan hiipuu jäsenmaissa, mikäli valmiusvuorossa olevia taisteluosastoja ei operaatioihin käytetä."

Arvoisa puhemies! On tämä sana "riski" tässä aika tavalla persoonallinen ilmaisu. Olisi nyt voinut miettiä jonkun muun sanan käyttämistä. Minä, arvoisa puhemies, pitäisin riskinä sitä, että nämä taistelijat menettävät kaikki henkensä. Se on hyvin varteenotettava riski, ja siitä kannattaisi olla tyytyväinen, että pysyvät hengissä.

Elikkä siis sanomani oli lyhyesti sanottuna se, että kannattaisi pikkuisen miettiä, että joku voi ihan pihilistisesti lukea nämä tekstit, ja miettiä inhimillisesti ja humaanisti näitä asioita.

Johannes Koskinen /sd:

Herra puhemies! Ehdotusta on käsitelty laajan yksituumaisuuden vallitessa, enkä lähde toistamaan niitä näkemyksiä, joita edellä on esitetty. Neljä kohtaa on sosialidemokraattien puolelta korostuksena, myös tuo sekä ulkoasiainvaliokunnan että puolustusvaliokunnan korostama asia, että on tärkeätä, että "- - Suomi toimii omalta osaltaan aktiivisesti Euroopan unionin suuntaan, jotta EU:n taisteluosastokonseptia saadaan joustavoitettua" ja että koko 2004 peruskonsepti tulisi ottaa uudelleen tarkastelun kohteeksi.

Siinä on selvästi vaara, että kun ei ole tullut sellaisia tilanteita, joissa näin lyhytaikaisia joukkoja voisi käyttää mielekkäällä tavalla, on mennyt jo vuosia käyttämättä, niin siitä uhkaa muodostua vähän niin kuin Kiinan entisten keisarien terrakotta-armeija. Se taistelee henkiä vastaan hyvissä rivistöissä, mutta mitään ulkoista hyvää siitä ei koidu. Tietysti ei ehdoin tahdoin pidä semmoisiin paikkoihin työntyä, mihin tällaista joukkoa ei tarkoiteta tai se ei ole sovelias. Varmaankin tätä käyttökynnystä on nostanut se, että samaan aikaan on paljon joukkoja — ja vaativissa tehtävissä — Afganistanissa ja muualla, ja on sitten haluttu pitää aika korkeata kynnystä lähteä pienempiin tehtäviin Euroopalle etäisiin maanosiin.

Mutta joka tapauksessa tätä konseptia pitäisi muuttaa myös joustavammaksi, ei vain aikatekijän suhteen. Tuommoinen puolen vuoden pesti ei ole oikein mielekäs, ja varsinkin, jos sen käytettävissäolo on niin tiukka, että käytännössä puhutaan 4 kuukauden toimeksiannoista. Toisekseen, onko se niin järkevää, että se on nimenomaan tiukasti muotoiltu joukkokokoonpano, kun käytännössä olemme voineet havaita, että todelliset käyttötilanteet ovat hyvin erilaisia ja niissä olisi eduksi, jos voidaan koota varustelultaan, koulutukseltaan, tehtävärakenteeltaan hyvin käyttötilanteen mukaiset joukot. Tässä mielessä kahdessa suunnassa joustavuutta varmasti tarvitaan. Tärkeätä on, että eduskuntaa pidetään informoituna, kun käytettävyyttä koskevaa keskustelua EU:ssa viedään eteenpäin.

Toinen asia on samanaikainen valmiusvuoro. Siitä on myöskin laaja yksimielisyys, että se pitää pyrkiä Suomen osalta purkamaan. Valmiusvuorojen päällekkäisyys, vaikkakaan nämä henkilömäärät eivät ole isoja, tuo ylimääräistä kustannuskerrointa, kun on isoja välijaksoja, jolloin ei ole lainkaan joukkoja varautuneena, ja sitten taas hetkellisesti on paljon.

Kolmantena seikkana korostaisin kansallista päätöksentekoa. Siitä on aika hyvä ja täsmällinen kuvaus tehty ulkoasiainvaliokunnan mietintöön, miten nopeassakin aikataulussa eri tahot saadaan mukaan päätöksentekoon, jos ja kun joukkoja käytännössä tilattaisiin käyttöön. Siinä tärkeää on se aikatekijän huomioon ottaminen, että jos aika sallii, että olisi sellainen tehtävä, että hyvin ehditään normaalimenettelykin suorittamaan, niin toki silloin tulee selontekomenettelyä ja koko eduskunnan mukaan saamista soveltaa. Sehän on pääsääntö kriisinhallintatehtävissä, ja vaikka tässä on tällainen "valmiusväijyvuoro", niin kun on sentään näin isoista henkilömääristä kysymys, olisi se varsinainen käyttötilannekin hyvä tuoda koko eduskunnan puntaroitavaksi aina, kun se on suinkin mahdollista.

Nämä tekijät tämänkertaisesta päätöksestä. Oikeastaan olisi hyvä jo alkavan vuoden aikana saada EU:n tason linjauksia eteenpäin. Kun siellä selvästi on jo isoja ongelmia vuosien 2012—2013 pääjoukkojen saamisessa valmiuskokoonpanoon, tulisi myös aikatekijää kiirehtiä, että jo ensi vuoden aikana tämmöiset konseptikeskustelut tosissaan käydään.

Jyrki Yrttiaho /vas:

Arvoisa herra puhemies! Taistelujoukot, asevarustelu, ei ole mikään ratkaisu maailman lukuisiin konflikteihin ja turvallisuusuhkiin. Niihin vastaamisessa on kyse ennen muuta talouspolitiikasta, sosiaalipolitiikasta, ympäristöpolitiikasta, demokraattisista vaikutusmahdollisuuksista ja kansainvälisestä yhteistyöstä.

EU:n taisteluosastoja on ylläpidetty valmiudessa vuodesta 2007 alkaen ja niiden ylläpitämiseen on käytetty satoja miljoonia euroja. Kertaakaan näitä joukkoja ei ole käytetty, ja hyvä on, että ei ole käytetty, muuten menot ja menetykset olisivat aivan toista luokkaa.

Mittava asevarustelu ei ole tarpeen myöskään Suomen turvallisuuden takia. Se on laskua, jota maksetaan Suomen armeijan varustamiseksi Natoon ja EU:n taistelujoukoissa eri puolilla maailmaa käytäviin sotiin muun muassa luonnonvarojen hallinnasta. Suomen ei pidä osallistua Afganistanin sodan kaltaisiin operaatioihin, vaan Suomen tulee keskittyä rauhanpolitiikkaan ja rauhanturvatoiminnassa perinteisiin YK-tehtäviin.

Meillä tulee olla täällä rohkeutta ja realismia tehdä oikeita johtopäätöksiä ja päättää, että eduskunta ei hyväksy sotilasosaston asettamista korkeaan valmiuteen selonteon tarkoittamissa tapauksissa ja Suomi lopettaa kokonaan osallistumisen EU:n taistelujoukkoihin.

Kannatan ed. Lapintien tekemää esitystä kokonaisuudessaan.

Ensimmäinen varapuhemies:

Nyt siirrymme nopeatahtisen keskustelun tälle puolelle, ja keskustelua koskee se suositus, jonka äsken kerroin, että nämäkin puheenvuorot kestäisivät enintään 5 minuuttia.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta on sisällyttänyt mietintöönsä monia perusteltuja kriisinhallintaan ja taisteluosastojen valmiuteen liittyviä näkökohtia. On tärkeää, että Suomi jatkossakin osallistuu aktiivisesti kansainväliseen kriisinhallintaan.

Mielestäni on välttämätöntä, mikä mietinnössäkin todetaan, että Euroopan unioni vahvistaa rooliaan keskeisenä turvallisuustoimijana. Euroopan unionin on tarpeen parantaa kriisinhallintaoperaatioiden pitkäjänteistä suunnittelua. On tärkeää myös asettaa selkeitä prioriteetteja. Mielestäni erityisen tärkeää on arvioida suhdetta YK:hon. Vaikka Euroopan unioni turvallisuusstrategiassaan on sitoutunut lisäämään tukea YK:lle lyhytaikaisissa kriisitilanteissa, niin valitettavana ilmiönä on ollut Euroopan unionin maiden kasvava haluttomuus osallistua YK-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin.

Mutta jos Euroopan unionin tasolla on tärkeää päästä pitkäjänteiseen suunnitteluun, niin sama koskee Suomen kansallista kriisinhallintasuunnittelua. Tähän ulkoasiainvaliokunta on kiinnittänyt perustellusti huomiota. On huomionarvoista, että ensi vuonna kriisinhallintaoperaatioihin osallistuvien määrä on poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Toisaalta ensi vuonna me olemme mukana kahdessa taisteluosastossa. Tämäkin on poikkeuksellista, ja siihen valiokunnan puheenjohtaja Salolainenkin kiinnitti huomiota. Onko tämä sitten sattumaa vai etukäteen suunniteltua? Kuitenkin nämä edellä mainitut kaksi asiaa sopivat kohtuullisen hyvin yhteen.

Meillä on erinomaista osaamista myös siviilikriisinhallinnassa. Tämänkin vuoksi on tärkeää, että siviilikriisinhallintatehtäviin lähetettävien asiantuntijoiden määrä saadaan pysyvästi 150:n vähimmäistasolle, kuten mietinnössä todetaan.

Täällä on jo aiemmin todettu, että vaikka taisteluosastot ovat olleet valmiudessa vuoden 2007 alusta lähtien, niin niitä ei ole kertaakaan lähetetty operaatioihin. Tilanteita, joissa taisteluosastoja perustellusti olisi voitu käyttää, on viime vuosien aikana ollut. Tällaisia ovat olleet muun muassa Kongon Kivussa vuonna 2008 puhjenneet levottomuudet sekä Tšad. Näitä tilanteita on saattanut olla toki monia muitakin.

Mielestäni on tärkeää, että taisteluosastojen käytettävyyden ja joustavuuden lisääminen ovat nousseet vahvasti keskustelussa esille. Näin ei voi jatkua. Jos tarvetta taisteluosastojen käytölle on, niin niitä on voitava käyttää. Näyttää kuitenkin siltä, että joidenkin maiden omantunnon rauhoittamiseksi riittää se, että taisteluosastoja pidetään valmiudessa mutta rahanpuutteen vuoksi niitä ei sitten lähetetä operaatioihin.

Arvoisa puhemies! Kun tiedämme, että monet Euroopan unionin maat kovalla kädellä ovat leikkaamassa puolustusbudjettejaan tulevina vuosina, niin entistä vaikeammalta näyttää taisteluosastojen käytettävyyden ja joustavuuden lisääminen. Mielestäni Suomen on kuitenkin syytä vahvasti kyseenalaistaa nykyinen käytäntö. Vaikka meidän Puolustusvoimamme epäilemättä on hyötynyt taisteluosastojoukkojen kansallisista ja kansainvälisistä harjoituksista ja vaikka näitä henkilöitä on voitu käyttää eri kriisinhallintaoperaatioissa, niin panos—tuotos-suhde ei kuitenkaan ole paras mahdollinen, se ei ole optimaalinen.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Vaikka keskustelu on edennyt jo varsin pitkälle, on varmaan paikallaan kuitenkin käyttää selventävä puheenvuoro puolustusvaliokunnan lausunnon johdosta. Ed. Pulliainenhan muutamaan kohtaan kiinnitti huomiota ja toivoi selvennystä. Toivottavasti joltakin osin tässä voin tätä toteuttaa.

Ensinnäkin puolustusvaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että selonteko on rakenteeltaan ja asiasisällöltään lähes identtinen aiempien asiasta annettujen selontekojen kanssa. Valtioneuvosto on tässä viisaasti jättänyt spekuloimatta sillä, missä tilanteessa taisteluosastoja voitaisiin käyttää. Toisaalta tämä tarkastelunäkökulma johtaa vääjäämättä siihen, että selontekojen informaatioarvo ei ole kovin suuri.

Juuri tästä syystä johtuen valiokunta haluaa korostaa eduskunnan oikea-aikaisen etukäteisinformoinnin tarpeellisuutta, jos taisteluosastojen käyttäminen näyttäisi tulevan todennäköiseksi. Tarvitaan siis varsinainen käsittely tilanteesta riippuen joko valiokunnan kautta tai täysistunnon kautta itse tilanteeseen, itse operaatioon osallistumisesta, ja siinä yhteydessä joudutaan arvioimaan sitten, onko Suomen syytä osallistua vai ei. Tämän johdosta, koska tässä keskustelussa tätä arviota ei voida tehdä, tämä etukäteisinformointi ja ajan tasalla pitäminen eduskunnan suhteen on tarpeellista, jotta riittävän nopeaan päätöksentekoon tilanteen niin vaatiessa päästäisiin.

Arvoisa puhemies! Suomen osallistumisessa unionin taisteluosastoihin on sekä hyviä että huonoja puolia. Puolustusvaliokunta arvioi näitä molempia ja käy niitä nyt läpi, ensin hyviä puolia:

1. Suomen yhteistoimintakyky sotilaallisessa kriisinhallinnassa tiettyjen unionimaiden kesken kasvaa ja syventyy. Tämä luo pohjaa myös unionin yhteisvastuu- ja turvatakuulausekkeen toimeenpanolle.

2. Suomi on ollut EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vankka tukija alusta lähtien, ja korkea osallistumistasomme taisteluosastoihin on konkreettinen osoitus Suomen halusta tukea Euroopan unionia sotilaallisessa kriisinhallinnassa.

3. Pohjoismainen taisteluosasto on hyvä esimerkki kehittyvästä pohjoismaisesta puolustuspoliittisesta yhteistyöstä.

4. Taisteluosastojen kautta puolustusvoimat on voinut luoda kyvyn nopeaan toimintaan, mitä meillä ei aiemmin ole ollut. Myös Suomella pitää olla kyky nopeaan toimintaan, esimerkiksi humanitäärisessä tai konfliktinestotilanteessa.

5. Osallistumisesta on hyötyä kansalliselle puolustukselle sitä kautta, että osastojen kautta koulutettavat joukot viedään sodan ajan kokoonpanon kokonaisuuksina, tässä tapauksessa esimerkiksi Merivoimien rannikkojääkärikomppania pohjoismaisessa taisteluosastossa.

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunta arvioi, että Suomen osallistuminen unionin nopean toiminnan osastoihin on ongelmallista seuraavien seikkojen vuoksi:

1. Harjoittelu- ja valmiusjaksoa voidaan pitää varsin kalliina. Siitä tulee noin 29 miljoonan euron kokonaiskustannus. Mahdollinen operaatio tulee maksamaan, jos sellainen toteutuu, vielä paljon lisää. Ammattiarmeijoita käyttävissä maissa osastoihin osallistumisen kustannukset ovat huomattavasti rajallisemmat. Toisin on Suomessa, jossa nopean toiminnan kyky joudutaan luomaan joka kerta tapauskohtaisin järjestelyin ja jossa reserviläiset muodostavat merkittävän osan joukosta.

2. Unionimaissa ei selvästikään ole aitoa halukkuutta osastojen käyttöön. Poliittista kynnystä osallistumiselle on saatava alennettua ja konseptia joustavoitettua tavalla tai toisella.

3. Reserviläisten ja kantahenkilökunnan motivaatio osallistua tuleviin osastoihin vaarantuu osastojen käyttämättömyyden takia. Suomen sotilaallisen kriisinhallintapanoksen laskun vuoksi joukkojen kierrätys muissa operaatioissa valmiusvuoron jälkeen on ongelmallista. Tämä motivaatiopuoli lähtee tietenkin siitä, (Puhemies: 5 minuuttia!) että nämä reserviläiset, jotka tulevat tähän koulutukseen mukaan, kyllä tulevat sillä ajatuksella, että he myöskin osallistuisivat varsinaisiin operaatioihin, ja kun kerta toisensa jälkeen näin ei käy, se varmasti alentaa motivaatiota.

4. Taisteluosaston osallistuminen syö resursseja käynnissä olevilta operaatioilta. Mikä on suhde palokuntavalmiuden ja konkreettisen operaatio-osallistumisen suhteen? Selvää on, ettei Suomen tule jatkossa osallistua kahteen samanaikaiseen päivystysvuoroon. Siis meidän pitää arvioida kustannus—hyöty-suhdetta siinä mielessä, onko viisasta laittaa rahat valmiusosastossa toimimiseen vai itse kriisinhallintaoperaatioihin, kun molempia on tarjolla. Toisekseen meidän pitää arvioida kustannus—hyöty-suhdetta sen suhteen, antaako osallistuminen valmiusvuoroihin kotimaan puolustuksen kannalta riittävästi hyötyä. (Puhemies: 6 minuuttia!) Toki se antaa hyötyä, mutta onko kustannus—hyöty-suhde oikea? Tämä oli keskeinen osa puolustusvaliokunnan lausuntoa.

Herra puhemies! Euroopan unionin taisteluosastoihin osallistumista on jatkossa arvioitava edellä kuvattujen seikkojen valossa. Seuraavaa osallistumista on kaavailtu pohjoismaiseen taisteluosastoon vuonna 2014. Osallistumisesta on ollut kiistatonta hyötyä etenkin kansainvälisen yhteistoimintakyvyn näkökulmasta, mutta valtiontalouden liikkumavaran kiristyessä ensi vaalikaudella, on panos—tuotos-analyysi tehtävä perinpohjaisesti.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensin hieman harmittelen sitä, että vasemmistoliiton puolelta luodaan aivan vääränlaisia uhkakuvia ja vääränlaisia käsityksiä siitä, mitä nämä bg-joukot ovat tehneet ja tekevät. Sama koskee myöskin arviota Nrf:n roolista. Täytyy muistaa, että Nrf:n kohteet, ne, missä Nrf on toiminut, ovat olleet selvästi siviilikriisinhallinnanomaisia. Mehän kävimme valiokunnassa keskustelun myös siitä, olisiko esimerkiksi Haiti ollut sopiva kohde näiden EU:n bg-joukkojen lähettämiseen, ja todettiin, että mitä ilmeisimmin ne olisivat vastanneet tavallaan sitä sisällöllistä tarvetta, ja sillä tavalla myöskin näiden taisteluosastojen peruskonseptia tulisi arvioida uudelleen. Eivät muutkaan jäsenmaat, jotka ovat mukana, ole tyytyväisiä siihen, että näitä resursseja ei ole käytetty sillä tavoin kuin on ollut alun pitäen tavoitteena.

Tämä vasemmistoliiton arvio on myöskin sikäli erikoinen, että YK on erityisesti korostanut sitä, että on hyvä kehittää eri järjestöjen puitteissa, ja kansallisesti nopean toiminnan kykyjä, koske nopea väliintulo kriisitilanteessa on tavattoman tärkeä asia. Siksi on ihan selvä asia, että kun tätä konseptia arvioidaan uudelleen, niin sitä tavoitetta vasten on hyvin tärkeä tämä ulkoasiainvaliokunnan ponsi siitä, että ensi hallituskauden alussa kriisinhallinnan tavoitelinjaus tehtäisiin koko vaalikaudelle ja sille haettaisiin alusta alkaen eduskunnan suostumus. Sillä tavalla turvataan tämä etukäteisvaikuttaminen myöskin eduskunnalle, mihin ed. Korkeaoja äsken viittasi.

Puhemies! Lopputulemana vaan tavallaan tästä asiasta on tärkeää sanoa, että mikäli halutaan jatkossa osallistua ylipäätään kahteen taisteluosastoon, niin valmiusvuorojen päällekkäisyys tulee purkaa.

Lopuksi, puhemies: Nyt kun vielä, ministeri Stubb, olette täällä — arvostan sitä, että olette tässäkin keskustelussa mukana — ehkä voisitte arvioida tavallaan tätä synergiaetua, (Puhemies: 2 minuuttia!) mitä Nrf:n ja EU:n bg-joukkojen kesken on saavutettavissa, ja toisaalta myös Suomen kannalta, miten tämä pohjoismainen taisteluosasto asemoituu tavallaan kokonaisuudessaan valmiustoimintaan siviilikriisinhallinnan näkökulmasta katsoen.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävää asiaa olen ollut osaltani valmistelemassa puolustusvaliokunnan työskentelyssä, jossa olemme laatineet yksimielisen lausunnon, joka on osaltaan käytävän keskustelun pohjapapereita. Haluan myös yhtyä niihin näkemyksiin, mitä valiokuntamme puheenjohtaja Korkeaoja äsken toi esille.

Maailmassa on paljon tilanteita, joissa tarvittaisiin oikeudenmukaisuutta, rauhaa, järjestystä, ja sen takia kriisinhallinnalla ja rauhanturvaamisella on tässä kovassa maailman todellisuudessa vahva sijansa. Huolimatta siitä, että ihminen on teknisesti kehittynyt, tiedolliset ja taidolliset kyvyt ovat lisääntyneet, ihmiskunta ei ole sotimista lopettanut. Ihmiskunnan parissa on väkivaltaa, jossa nimenomaan syyttömät ja viattomat ihmiset, lapset ja naiset, kaikkein eniten kärsivät. Tässä näkisin rauhanturvaamiselle, kriisinhallinnalle vahvan eettisen perustan. Tältä pohjalta pidän hyvin vastuullisena sitä, että Suomi on halunnut antaa tähän panoksen, jonka perusteella on aivan aiheellista sanoa, että Suomi on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan suurvalta suhteessa kansamme väkimäärään.

Suomen joukot rauhanturvaamisen kentillä ovat aina osoittaneet erinomaisen kykynsä juuri siksi, että ne nojautuvat meillä asevelvollisuuteen perustuvaan armeijaan, jossa henkilökunta ja reserviläiset yhdessä ovat muodostaneet siviiliosaamiseen perustuen ainutlaatuisen pätevät joukot rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatehtäviin.

Täällä on viitattu, muun muassa puheenjohtaja Korkeaojan puheenvuorossa, kustannus—hyöty-suhteeseen. Tämä on aina kaikissa asioissa tarpeellinen näkökohta. Tiedämme sen, että valtiontalouden liikkumavara tulee olemaan hyvin haasteellinen. Se on sitä jo nyt, mutta sen haasteellisuus varmasti lisääntyy tulevan vaalikauden aikana, ja tämä on näkökohta, joka on hyvin voimakkaasti otettava huomioon. Mitä maksaa henkilöstö, mitä maksaa materiaali, mitkä ovat kustannus—hyöty-suhteet, nämä ovat entistä tarkemmin pohdittavia kysymyksiä.

Eräs näkökohta, jossa näkisin Suomelle suuria mahdollisuuksia, olisi se, että Suomi olisi kriisinhallintatehtäviin liittyen entistä enemmän myös kansainvälisen ja samalla myös pohjoismaisen koulutuksen antaja. Kotikaupungissani Keuruulla Pioneerirykmentissä on miinanraivaamisen erikoisosaamista, miinanraivaamisen kaluston kehittelyä, ja näkisinkin, että kun maailmassa on miinoja levällään, toisin kuin Suomessa — Suomessa kaikki miinat ovat tarkoin vartioituina lukkojen takana, maailmalla miinoja on sotakentillä vuosikymmenien raivaamistarpeeksi — niin suomalaisten tulisi olla edesauttamassa miinanraivaajien koulutusta ja siinä käytettävien välineitten jatkuvaa kehittelyä. Siksi näkisin, että Keuruulla, pioneeri- ja suojelualan osaamisen paikkakunnalla, tulisi kehittää olemassa olevaan osaamiseen ja rakenteisiin liittyen Pioneerirykmentissä ja Keuruun varikolla entistä enemmän niitä toimia, joilla tämä paikkakunta voisi myös palvella kansainvälistä kriisinhallinnan koulutusta niin miinanraivaamisen kuin suojelun osalta ja kaiken muunkin humanitäärisen toiminnan osalta. Samalla tuo koulutuskeskus voisi olla myös runko eräänlaiselle pika-vpk:lle, jos tällaisia haluttaisiin maailmassa ongelmakentille lähettää.

Pidän hyvin tärkeänä sitä, että kun asioita jatkossakin pohditaan, niin eduskunnan valiokunnat mutta myös täysistunto osallistuvat käytävään keskusteluun. Näin asiassa voitaisiin toimia mahdollisimman laajalla, mieluiten täydellisellä, kansallisella yksimielisyydellä.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin kiittää ulkoasiainvaliokuntaa, puolustusvaliokuntaa ja niitä muita valiokuntia, jotka ovat olleet mukana tässä keskustelussa ja valmistelussa. Muutama huomio tämän rikkaan keskustelun lisäksi.

Ensinnäkin, ed. Laukkanen kysyi Naton nopean toiminnan joukkojen ja EU:n nopean toiminnan joukkojen synergiaetuja. Varmasti niitä olisi, mutta ne ovat kuitenkin loppujen lopuksi aika erilaisia. Eli EU:n nopean toiminnan joukot sisältävät 1 500—2 000 sotilasta ja keskittyvät maavoimiin, kun taas Natolla on yli 20 000 maa-, meri- ja ilmavoimissa.

Toinen huomio. Monessa puheenvuorossa, ja oikeastaan ihan oikein, on kyseenalaistettu tai ihmetelty sitä, minkä takia EU:n nopean toiminnan joukkoja, taistelujoukkoja, ei ole vielä käytetty. On olemassa klassiset syyt: poliittinen tilanne, riskialttius, raha, ne mekanismit, joilla päätökset syntyvät. Tämä kokonaispaletti on ollut aika monimutkainen, ja varmasti sitä tulevaisuudessa mietitään, millä tavalla tätä voidaan parhaiten hyväksi käyttää.

Suomihan on puhunut paljon joustavuudesta, eli voitaisiin irrottaa eri osia erilaisiin tehtäviin jopa silloin, kun nämä joukot ovat valmiusvuorossa. Esimerkki, jonka otan: muistaakseni joko Latvialla tai Liettualla on yhdessä näistä valmiusjoukoista ikään kuin vesijoukko, minkä takia sitä ei voi irrottaa johonkin erityistehtävään, jos se niin vaatisi.

Pidän myös erittäin hyvänä ulkoasiainvaliokunnan tavoitelinjausta siitä, että pitäisi tehdä kriisinhallinnan tavoitelinjaus heti seuraavassa hallitusohjelmassa ja sitten hyväksyttää se täällä eduskunnassa. Minun mielestäni sitä kannattaa ilman muuta tukea ja seurata.

Lopuksi vaan huomiot, että meillä edelleen ovat ne perusargumentit, minkä takia me olemme mukana nopean toiminnan joukoissa, joista ensimmäinen on tietysti se, että se on oiva koulutusmahdollisuus meidän joukoillemme. Toinen on se, että me haluamme parantaa Euroopan unionin suorituskykyä ja, totta kai, osoittaa sen vahvan tuen, jonka me EU:n puolustusulottuvuudelle annamme. Kolmas on, että kyllä se sitten loppujen lopuksi myös parantaa meidän kansallista puolustustamme. Tilanne on tämä: 29,3 miljoonaa euroa näiden vuosien yli on, kuten ed. Korkeaoja totesi, iso summa, mutta tällä eletään ja näillä mennään. Kiitos eduskunnan tuesta.

Keskustelu päättyi.

​​​​