Täysistunnon pöytäkirja 129/2013 vp

PTK 129/2013 vp

129. TORSTAINA 12. JOULUKUUTA 2013 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

16) Laki rikoslain 2 c luvun 5 §:n muuttamisesta

 

Kari Tolvanen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olen tehnyt lakialoitteen rikoslain 2 c luvun 5 §:n muuttamisesta.

Aloitteeni pääasiallinen sisältö on seuraava:

Nykyisin ensikertalaiseksi rikoksentekijäksi katsotaan rikoksen laadusta riippumatta kolmen vuoden määräajan jälkeen. Tällöin vanki joutuu kärsimään rangaistuksestaan vain puolet. Aloitteessani esitetään määräajan pidentämistä viiteen vuoteen sellaisissa rikoksissa, joista voidaan tuomita vankeutta enintään kuusi vuotta. Lisäksi aloitteessa esitetään, että sellaisissa rikoksissa, joista voidaan tuomita yli kuusi vuotta vankeutta, määräaika olisi kymmenen vuotta. Edellä mainittu ei kuitenkaan koskisi murhaa tai tappoa, jolloin niistä tuomittuja ei missään olosuhteissa katsottaisi ensikertalaisiksi rikoksentekijöiksi. Näin ollen lakialoitteessa porrastetaan määräaikaa rikoksen vakavuuden perusteella ankarammaksi

Rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentissa säädetään muun muassa tapauksista, joissa vanki katsotaan ensikertalaiseksi rikoksentekijäksi. Mikäli henkilö ei rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään hänet ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet tai kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tehdyn rikoksen perusteella tuomitusta rangaistuksesta yksi kolmasosa. Lakialoitteessa ehdotetaan edellä mainitun määräajan muuttamista siten, että se olisi viisi vuotta sellaisissa rikoksissa, joista voidaan tuomita vankeutta enintään kuusi vuotta. Lisäksi sellaisissa niin sanotuissa ylitörkeissä rikoksissa, joista voidaan tuomita yli kuusi vuotta vankeutta, edellä mainittu määräaika olisi kymmenen vuotta lukuun ottamatta murhaa tai tappoa. Näin ollen lakialoitteessa porrastetaan määräaikaa rikoksen vakavuuden perusteella ankarammaksi. Ehdotetuilla muutoksilla ensikertalaiseksi rikoksentekijäksi luokittelu olisi porrastettu suhteessa rikoksen rangaistusasteikkoon. Esimerkiksi törkeästä pahoinpitelystä tai törkeästä huumausainerikoksesta vankeusrangaistuksen kärsinyt katsottaisiin ensikertalaiseksi rikoksentekijäksi kymmenen vuoden jälkeen ja esimerkiksi varkaudesta rangaistuksen kärsinyt viiden vuoden jälkeen. Ehdotetussa menettelyssä ensikertaiseksi julistamisen määräaika pidentyisi.

Perustelen tätä seuraavasti:

Viime vuosina julkisuudessa on ollut useita tapauksia, joissa rikoksentekijä oli tulkittu rikoslain 2 c luvun mukaisesti ensikertalaiseksi, koska ei ollut syyllistynyt vankeusrangaistukseen johtaneeseen rikokseen edellistä vapautumista seuranneiden kolmen vuoden aikana. Muun muassa kahdesta erillisestä taposta tuomittua henkilöä kohdeltiin vankilassa kuin ensikertalaista toisen henkirikoksen jälkeen, ja hän pääsi jälleen vapauteen suoritettuaan tuomiostaan vain puolet. Samoin eräs tunnettu ammattirikollinen, joka oli aiemmin kärsinyt yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen, tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta ensikertalaisena vankeusrangaistukseen. Tällainen vanki kärsii rangaistuksestaan jälleen ainoastaan puolet, koska hän ei edeltävien kolmen vuoden aikana ole jäänyt kiinni rikoksesta. Samanlainen tilanne on muun muassa lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvällä henkilöllä, joka usein vankilasta vapauduttuaan uusii rikoksensa. Jotta tällaiseen epäkohtaan ja yleisen oikeustajun vastaiseen seikkaan voidaan puuttua, on tarpeellista muuttaa lainsäädäntöämme tältä osin.

Hallituksen esityksessä 262/2004 vp tuodaan ilmi ensikertalaisuuden määrittämisen historialliset juuret, jotka ovat vuodelta 1976. Tuolloin vankeinhoidollisesti ensikertalaisena pidettiin vankia, joka rikoksen tekopäivää edeltäneinä kolmena vuotena ei ollut Suomessa eikä muussa Pohjoismaassa suorittanut vankeusrangaistusta tai ollut pakkolaitoksessa. Nykyinen ensikertalaisuuden määrittäminen, ilmi tulleiden tapauksienkin valossa, olisi syytä päivittää vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.

Rikosoikeudellisesti arvioiden on varmasti hyväksyttyä ja vallitsevan oikeustajun mukaista, että tosiasiallisesti ensikertalaista kohdellaan lievemmin. Muutosta kuitenkin tarvitaan siihen, milloin rikosten harventuessa palataan takaisin lähtötasolle eli ensikertalaiseksi rikoksentekijäksi. Perusteltua on ottaa huomioon rikoksen vakavuus, jolloin ensikertalaisuus määräytyisi rikoksesta säädetyn rangaistusasteikon perusteella. Tätä käytäntöä seuraamalla muun muassa vakavissa huumausainerikoksissa ensikertalaisuuden määritelmä olisi rikoksen uusimistapauksissa ankarampi kuin verrattaessa esimerkiksi tavanomaisiin omaisuusrikoksiin.

Ehdotettu lainmuutos tulisi aiheuttamaan vankeinhoidolle hieman lisää kustannuksia. Toisaalta on punnittava tavallisen ihmisen perusoikeuksia ja kustannustehokkuutta vastakkain. Humaanissa kriminaalipolitiikassa olisi perusteltua ottaa huomioon tavallisen ihmisen perusoikeudet painavampana tekijänä.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta hyväksyy nämä lakimuutokset. Lakimuutos koskee rikoslain 2 c luvun 5 §:n muuttamista. Siinä pykälässä käsitellään ehdonalaisen vapauttamisen määritelmä ja määräytyminen. Tämä pykälä on erittäin pitkä ja hankala, ja se kokonaisuudessaan kaipaisi uudistamista ehdottomasti, mutta luen tässä nyt vain sen osan, mitä esitän muutettavaksi: "Vanki, joka rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa rikoksesta, josta voidaan tuomita enintään kuusi vuotta vankeutta, päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet tai kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tehdyn rikoksen perusteella tuomitusta rangaistuksesta yksi kolmasosa. Vanki, joka rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa rikoksesta, josta voidaan tuomita yli kuusi vuotta vankeutta, päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet tai kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tehdyn rikoksen perusteella tuomitusta rangaistuksesta yksi kolmasosa. Viimeksi mainittuja määräosia ei sovelleta vankiin, joka suorittaa vankeusrangaistusta rikoslain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta taposta tai rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta murhasta." Kuten tämä lyhyt katkelma tästä pykälästä osoitti, tämä on erittäin vaikeaselkoinen ja hankala pykälä. Esittäisinkin, että oikeusministeriö avaisi koko tuon pykälän ja koko tuon luvun ja kirjoittaisi sen uudestaan. Se olisi paljon helpompiselkoinen.

Arvoisa puhemies! Tässä oli esitykseni.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä edustaja Tolvasen lakialoite niin sanotun ensikertalaisuuskäytännön tiukentamiseksi on ehdottomasti oikeansuuntainen, ja sen julkisen keskustelun perusteella, mitä tästä aiheesta on käyty, olisi kyllä odottanut, että allekirjoittajia lakialoitteelle olisi löytynyt enemmän kuin tuo noin puolensataa, mitä siinä nyt on. Silmiin pisti se, että esimerkiksi vasemmistosta taisi mukana olla vain kaksi kansanedustajaa, joista nyt yksi täällä on myös paikalla eli Kari Rajamäki SDP:stä — mutta ei siitä sen enempää. Eli tässä ilmeisesti selkeästi näkyy se, minkätyyppistä kriminaalipolitiikkaa eri puolilla tätä salia halutaan harjoittaa. Tietysti oli myönteistä, että siellä oli mukana myös pari vihreän liikkeen edustajaa, mutta aika vähän tosiaan heitäkin.

Itse olen myös tehnyt samasta aiheesta astetta tiukemman lakialoitteen. Toivottavasti sitten kun se aikanaan tulee tänne käsittelyyn — nyt tällä hetkellä on mahdollisuus vielä allekirjoittaa — se saa kannatusta enemmän, koska uskon kyllä, että ihan riippumatta puoluekannasta asia kiinnostaa äänestäjiä, koska se on oikea ja nämä tiukennukset tähän rikoslain 2 luvun 5 §:ään ovat varmasti sellaisia, jotka vastaisivat yleistä oikeustajua nykyistä asiantilaa paremmin.

Mitkä, herra puhemies, sitten ovat ne syyt, että tämä asia ei ole täällä edennyt ja nytkin näyttää nihkeältä? Onko siinä sitten se, että kun tätä aihetta on ilmeisesti jo joskus lähes kymmenen vuotta sitten viimeksi tarkkaan ottaen täällä käsitelty, niin silloin ei tiukentunut tämä asiantila eli tämä lakipykälä mitenkään? Ja onko niin, että tavallaan osa lainsäätäjistä, jotka täällä vielä istuvat, kokee, ettei halua ikään kuin tunnustaa sitä, että on tehty virhe tai on jätetty tekemättä oikein? Sitä en tiedä, mutta aika iso kysymysmerkki on ilmassa.

Itse omassa lakialoitteessani esitän muutettavaksi tätä rikoslakia siten, että ensikertalaisuuden nojalla ainoastaan tosiasiallisesti ensimmäistä vankeustuomiotaan kärsivillä henkilöillä olisi oikeus päästä ehdonalaisuuteen kärsittyään puolet tuomiostaan. Ainoastaan jos rikoksentekijä on alle 21-vuotias, voisi henkilö päästä ehdonalaisuuteen ennen tuomion suorittamista kokonaan myös uuden vankilatuomion jälkeen, mikäli rikostuomiota edeltävinä kolmena vuotena tämä ei ole syyllistynyt vankeusrangaistukseen johtaneeseen tekoon tai sitä ennenkään syyllistynyt erittäin vakaviin rikoksiin, jotka on listattu omassa aloitteessani ja jotka ovat seuraavat: vankeusrangaistus murhasta, taposta, surmasta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä raiskauksesta, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä ryöstöstä, törkeästä tuhotyöstä, joukkotuhonnasta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan, sotarikoksesta, törkeästä sotarikoksesta, kidutuksesta, törkeästä ihmiskaupasta, panttivangin ottamisesta, törkeästä terveyden vaarantamisesta, ydinräjähderikoksesta, kaappauksesta, terroristiseen tarkoitukseen tehdystä rikoksesta taikka sellaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta sellaiseen rikokseen. Tällaisia ovat siis ne rikokset, jotka ovat semmoisia, mistä ei sitten voisi missään tapauksessa saada sitä helpotusta. Ja alle 21-vuotiaidenkin henkilöiden pitäisi mielestäni kuitenkin istua tuomiostaan puolet vankilassa ennen oikeutta ehdonalaisuuteen pääsyyn nykyisen kolmanneksen sijaan.

Arvoisa herra puhemies! Rikoslain 2 c luvun 5 §:n ensikertalaisuussäädöksen muuttaminen koskemaan vain rikoksesta tuomitun henkilön tosiasiallisesti ensimmäistä vankeustuomiota vahvistaisi sekä kansalaisten oikeustajun että rikoslain yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista. Tämä muutos myös kohottaisi oikeuslaitoksen legitimiteettiä kansalaisten silmissä, jolloin ylimmillä lainvalvojilla olisi toimensa hoitoon yhä vankempi kansan tuki. Vankilatuomioiden lisäämistä on yleensä vastustettu vedoten niistä rangaistusten täytäntöönpanojärjestelmälle aiheutuviin kuluihin, mutta nykyistä ankarammalla rikoslailla olisi kuitenkin myös rikollisuutta ennalta ehkäisevä vaikutus.

Arvoisa herra puhemies! Toivon onnea ja menestystä edustaja Tolvasen lakialoitteelle, mutta jos se ei jostakin syystä etene, niin vielä on tosiaan mahdollisuus sitten toisenkin lakialoitteen muodossa tätä asiaa ajaa, ja jos ei se sitten toimi, niin täytyy ottaa muita keinoja käyttöön.

Timo Heinonen /kok:

Arvostettu puhemies! Suomi on maa, jossa voi kolmen vuoden välein raiskata ensikertalaisena — kolmen vuoden välein voi raiskata ensikertalaisena. Onhan se aivan kohtuutonta. Tämä asia on tietysti noussut monien tapausten kohdalla esille, myös muiden rikosten kuin raiskaus- ja seksuaalirikosten kohdalla. Muun muassa on tämä yksi paljon julkisuutta saanut tapaus, jossa tappoon osallistunut sai kuuden vuoden tuomion, ja asia eteni hovioikeuteen, ja hovioikeuden päätös taisi tulla aika lailla samana päivänä, kun tämä kaveri käveli ulos vankilasta kaksi vuotta kärsineenä, ensikertalaisena, alle 21-vuotiaana. Edellisen kerran kun eduskunta näitä käsitteli, silloin eduskunnassa oli vallalla se ajattelu, että nuoren ei pidä olla vankilassa, että on tehtävä kaikki sen eteen, että nuori ei vankilassa olisi. Toivottavasti tällainenkin tapaus nyt sitten laittaa myös sen ajan lainsäätäjiä pohtimaan, olivatko ne ratkaisut oikeita.

Arvoisa puhemies! Rikoslain mukaan määräaikaista vankeusrangaistusta suorittava voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan kaksi kolmasosaa, ja nykyisen lain mukaan alle 21-vuotiaana tehdyn rikoksen perusteella tuomitusta määräaikaisesta vankeusrangaistuksesta voidaan päästä ehdonalaiseen vapauteen, kun henkilö on suorittanut rangaistuksestaan puolet tai yhden kolmasosan, jos henkilöä ei ole rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana tuomittu vankeuteen. Nämä ovat aika kovia lievennyksiä näihin annettuihin tuomioihin.

Arvoisa puhemies! Edustaja Kari Tolvanen on tehnyt hyvän lakialoitteen, jolle toivon vilpittömästi etenemistä jo senkin takia, että rangaistusten pitää olla meidän tavallistenkin suomalaisten oikeustajun mukaisia. Vakavien henkilöön kohdistuvien rikosten kohdalla ensikertalaisuusmäärittelystä voitaisiin minun mielestäni luopua vaikka kokonaan ja muut rikokset palauttaa, niin kuin tässä lakialoitteessa todetaan, tuosta nykyisestä kolmesta vuodesta viiteen vuoteen — missä ne tietääkseni 70-luvulla ovat olleetkin — eli muuttaa takaisin nykyisestä kolmesta vuodesta viiteen vuoteen. Myös tuo edellä puhuneen edustaja Saarakkalan ajatus tosiasiallisesti ensikertalaisesta on ihan varmasti pohtimisen arvoinen.

Arvoisa puhemies! Vaarallisuusarvioinnit ovat yksi asia, joka tietyllä tavalla myös liittyy tähän, liittyi myös tuohon tapaukseen, jossa todettiin, että ei ollut muuta tehtävissä, oli pakko laskea vapaaksi, kun kaksi vuotta kuuden vuoden tuomiosta oli kulunut. Mutta vaarallisuusarvioinnit tehdään yleensä henkirikoksiin syyllistyneille, ja tätä lainsäädäntöä on nyt viime vuosina tiukennettu, ja hyvä niin. Minun mielestäni sen pitää olla automaatio kaikille. Muistamme tästä ihan lähivuosilta yhden tapauksen, missä eräs henkilö tuomittiin 11 vuodeksi henkirikoksesta vankilaan, hän istui siitä ensikertalaisena yhden kolmasosan, vapautui ja surmasi jälleen. Vaarallisuusarviointi olisi saattanut estää tuon uuden surman. On totta, että kuitenkin näistä vaarallisuusarvioinneistakin joka viides niin sanotusti epäonnistuu, mutta se on kuitenkin paljon, jos sieltä pystytään neljä poistamaan tämän vaarallisuusarvioinnin kautta. Toivon, että samalla kun nyt tätä ensikertalaisuusasiaa läpikäydään, pohditaan myös sitä, että vaarallisuusarvioinnit saataisiin väkivaltarikoksiin ja seksuaalirikoksiin mahdollisimman laajasti käyttöön.

Arvoisa puhemies! On ensiarvoisen tärkeää, että rangaistukset ovat yleisen oikeustajun mukaisia, ja sitä ne eivät tällä hetkellä ole Suomessa, jossa voi kolmen vuoden välein raiskata ensi kertaa.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! On selvää, että tässä pitää tutkiskella vähän monelta kannalta nyt asioita. Ensinnäkin me säädämme lait. Onko lakien tulkinta, oikeuskäytäntö lainsäätäjän tahdon mukainen? Onko meidän lainsäädäntö kansan oikeudentunnon mukaista? Tältä osin on ehkä, kuten tässä edustaja Tolvanen totesi, jätetty liikaa liikkumavaraa ja tulkintavaraa, ja kyllä on selvää, että ehdottomasti pitää myös lainsäätäjän ja kansan oikeustajunvastaisuus tunnistaa silloin, kun tällaisia ensikertalaisuustulkintoja tehdään raiskausten, lapsiin kohdistuvien vakavien seksuaalirikosten, väkivaltarikosten osalta. Kyllä tässä pitää rangaistusasteikon ihan sisäisen turvallisuuden, kansalaisten turvallisuuden näkökulmasta selvästi terävöityä. Yhtä lailla myöskin vakavien talousrikosten osalta ja yleensäkin tätä asteikkokysymystä pitää tarkastella, koska tänä päivänäkin vakaviakin talousrikoksia, varkauksia meiltä kaikilta tekevät tahot pahimmillaan saavat ehdollisia rangaistuksia, jotka eivät ole mitään rangaistuksia. Eli tältä osin yleensäkin tämä puoli.

Tältä osin tämä aloite toivon mukaan lisää nyt painetta, ja meidän hallituspuolueiden kansanedustajien, myös allekirjoittaneiden, tehtävä on vaikuttaa hallituksessa oleviin puolueisiin ja hallitukseen, että tätä valmistelua nyt pikaisesti ryhdytään tekemään. Oikeusministeriö ei saa tältä osin jatkaa tämmöistä Iisakinkirkon rakennustyötä, vaan tässä pitää oikeasti saada sellaisia tuloksia kuin tarvitaan. Itse asiassa, jos edustuksellinen demokratia ei toimi, entistä enemmän korostuu tarpeettomasti tällaisissa lainsäätäjän ja kansanvallan tehtävissä juuri kansalaisaloitteiden merkitys. Kyllä eduskunnan pitää pystyä reagoimaan selvien kansan oikeustajua ja muutoinkin turvallisuutta vastaan olevien tulkintojen korjaamiseen.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvon puhemies! Ensiksi anteeksipyyntöni, etten saanut allekirjoitettua tätä lakialoitetta. Olin tämän aikonut allekirjoittaa, mutta meillä meni ilmeisesti askeleet ristiin, niin että se jäi allekirjoittamatta. Uskon, että tässä salissa — normaalisti täällä olevista — olisi monta muutakin henkilöä, jotka olisivat allekirjoittaneet tämän lakialoitteen ja ovat tästä asiasta aivan samaa mieltä.

Olen useamman edustajan kanssa keskustellut siitä, mikä tämä nuorten rikoksentekijöitten tilanne on tällä hetkellä. Minun korviini on ainakin sanottu yleisesti, että tuomiot ovat liian lieviä ja nuoret eivät koe, että he ovat tehneet rikoksen. Ensikertalaiset pääsevät aivan liian helpolla tänä päivänä.

Elikkä ehdottomasti kannatan tätä tehtyä lakialoitetta ja toivon, että tämä on omalta osaltaan, ihan niin kuin tässä äskenkin tuli esille, vaikuttamassa siihen, että nuoriin kohdistuvat rangaistukset olisivat tiukempia tai enemmän semmoisia täsmähommia, että nuoret tai ensikertalaiset todellakin ymmärtäisivät, että kyse on oikeasti rikoksesta. Eihän tämä ensikertalaisuuden määritelmä, mikä on tällä hetkellä olemassa, nykyaikaa minun mielestäni ole, elikkä kyllä siihen muutosta on saatava aikaiseksi.

Itse tein toimenpidealoitteen tästä, että nuorten pitäisi tutustua vankilaan, olisi kahden viikon tutustuminen vankilaan, ettei olisi pelkkä ehdollinen rangaistus. Esitin tästä asiasta kysymyksen kyselytunnilla pari kolme viikkoa takaperin, ja se herätti hyvin paljon kysymyksiä. Esimerkiksi Lapin Kansassa oli tällä viikolla mielipidepalstalle kirjoitettu: "Nuoretko laitoksiin? Vai ojennusleiriinkö kansanedustaja Eeva-Maria Maijala nuoret haluaa, kun esitti eduskunnan kyselytunnilla nuorten ehdollisen tuomion alkuun lyhyttä vankilajaksoa, jotta nuoret eivät kokisi päässeen oikeussalista ilman tuomiota? Jonkinlaista ’työkokeilua’ siis, mutta se olisi varsinkin ongelmanuorille laitostumisen siemenen kylvämistä ja toisi valmiutta uusiin rikoksiin." Onhan tämäkin näkökulma asiaan, mutta ilman muuta jotakin tässä tilanteessa olisi tehtävä, jotta saisimme muutosta aikaiseksi tälle tilanteelle.

Oikeuskäytäntö on se, mikä on, ja oikeuslaitoksethan joutuvat toimimaan sen mukaisesti, mikä on voimassa oleva oikeuskäytäntö, ja jos me toivomme, että oikeuskäytännössä nuoret saisivat kovempia rangaistuksia tai mitä tahansa, niin eihän se mene millään muulla tavalla eteenpäin kuin siten, että me täällä teemme päätöksiä, lakeja, joissa on tiukemmat määräykset tuomioista. Eli rangaistusasteikkoa tulee terävöittää, kuten Rajamäkikin toi asian esille.

Vielä se, että koska yhteinen huolemme on todellakin nuorten rikoksentekijöitten kohtelu, miten tätä asiaa viedään eteenpäin, toivon, että tämä kyseinen lakialoite otettaisiin huomioon näitten asioitten eteenpäin viemisessä.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kiitän tästä palautteesta, jonka olen saanut.

Tietysti rehellisesti sanottuna minäkin olen moraalisesti sitä mieltä, että ensikertalainen pystyy olemaan vain kerran elämässään, olen ehdottomasti tätä mieltä. Mutta tämä lakialoite on eräänlainen kompromissi, jotta tällä olisi läpimenomahdollisuus: voitaisiin tehdä kompromissi vankimäärän kustannusten suhteen ja myös sen suhteen, että ihmisillä on mahdollisuus todellakin päästä ensikertalaiseksi rikoksentekijäksi myös myöhemmin, jos ehkä kymmenen vuotta käyttäytyvät kunnolla.

Toivonkin, että tämä etenee. Tiedän, että oikeusministeriökin on jo jossain määrin lämmennyt asialle ja siellä selvitystyötä tehdään. En tiedä, miltä pohjalta, mutta se on pääasia, että asia etenee. Se on ihan sama, onko se Tolvasen vai Saarakkalan vai kenen aloite, mutta pääasia, että etenee.

Minä tässä omassa aloitteessani en ole niinkään sitonut rikoslajeihin, rikostyyppeihin, tätä ensikertalaisuusasiaa vaan rikoksen vakavuusasteeseen. Eli olen noudattanut samaa logiikkaa kuin rikoslain yleisissä opeissa on esimerkiksi rikoksen vanhentumisen osalta, eli tämähän siinä mielessä on looginen tämän hetken lainsäädännön mukaan.

Nyt haluan korostaa, että tämä ensikertalaisuushan ei missään tapauksessa, niin kuin on sanomatta selvää, koske pelkästään nuoria ihmisiä. Ensikertalainen voi olla vaikka tämmöinen viisikymppinen äijä, niin kuin minä olen, rikoksentekijänä, mutta se ei poissulje mitenkään nuoriakaan rikoksentekijöitä tästä. Heillähän on omat vähennyksensä, nuori rikoksentekijä saa jo ihan tarpeeksi vähennyksiä tällä hetkellä, joten ensikertalaisuussäännökset koskevat koko kansaa. Siitä olen ehdottomasti edustaja Maijalan kanssa täysin samaa mieltä, että nuorille pitää kehittää paljon konkreettisempia rangaistuksia, esimerkiksi arestirangaistus, joka olisi myös hoidollinen rangaistus yhdessä tämmöisen lievän rangaistuksen kanssa, ehdollisen vankeustuomion sijaan.

Todella kiitän näistä sanoista, mitä olen tästä lakialoitteesta saanut, ja toivotaan, että asia etenee.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kun täällä salissa on nyt keskusteltu kansanedustajien tahdosta ja siitä, kuinka paljon eri lakialoitteissa on allekirjoittajia, niin ajattelin, että nostan tässä vaiheessa keskusteluun myös sen, että meillä on lukuisia lakialoitteita, joissa on yli sata allekirjoittajaa, ja ne eivät kuitenkaan minun mielestäni saa sellaista käsittelyä tällä hetkellä Suomen eduskunnassa kuin niiden minun mielestäni pitäisi saada. Sadan kansanedustajan vahva tahdonilmaisu, allekirjoitus lakialoitteeseen, edustaa varsin suurta joukkoa, jos lähdetään suhteuttamaan sitä vaikkapa kansalaisaloitteisiin, joissa on nyt vakiintumassa käytäntö, että 50 000 nimellä aloitteet menevät valiokuntaan ja saavat siellä vähintäänkin asiantuntijakuulemisen. Omasta puolestani toivon, että ne tulevat kaikki myös tänne saliin päätettäväksi.

Nyt olen hämmästyksekseni joutunut toteamaan ainakin tässä vaiheessa sen, että reilusti yli sadan kansanedustajan allekirjoittama lakialoitteemme siitä, että lasten törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö ei vanhenisi rikoksena koskaan, on pysähtynyt meillä lakivaliokuntaan. Ministeriöstä on tullut jonkinlainen lausunto, ja tämän jälkeen lakialoite on jäänyt pöydälle ilman, että eduskunnassa oltaisiin järjestetty esimerkiksi kuulemista, jossa nämä rikoksen uhrit ja heidän edustajansa olisivat päässeet kertomaan tilanteesta. Minun mielestäni vähintä, mitä yli sadan kansanedustajan lakialoitteelle pitää tehdä, on perusteellinen, hyvä asiantuntijakuuleminen. Olkoon lopputuloksena sitten minkäsuuntainen tahansa mietintö, mutta en voi hyväksyä sitä, että niin suuri kansanedustajien tahdonilmaisu voi jäädä vain muutaman kansanedustajan päätöksellä pöydälle.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Koskevatko nämä seuraavat puheenvuorot tätä käsiteltävänä olevaa asiaa vai kansalaisaloitetta?

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Nimenomaan koskee. Käsittelyssä on lakialoite, ja on tietysti selvää, että tähänkin aloitteeseen varmasti olisi saatu enemmän nimiä. Kyllä minä uskon, että eduskunnan enemmistö tämän periaatteen hyväksyy. Mutta olennaista on tietysti, silloin kun on aloite, joka menee tiettyyn valiokuntaan, että siinä valiokunnassa enemmistö ottaa sen käsittelyyn. Yleinen periaatehan on ollut se, että yli sadan edustajan aloitteita vähän vakavammin tarkastellaan, mutta se ei ole mikään pääsääntö; valiokunta päättää.

Tämä kalastuslakihan oli esimerkki siitä, että hallituksen sisäisten jännitteiden takia sitä ei olisi koskaan täällä säädetty. Sitä vastustivat täällä eduskunnassa hallitus sekä oppositio. Siitä huolimatta maa- ja metsätalousvaliokunnassa 9—8-enemmistöllä se vietiin läpi vuonna 96, tämä suuri uudistus.

Samalla tavallahan periaatteessa tässä valiokunta voi ottaa tämän enemmistöllään käsittelyyn. Minä uskon, että juuri tämä edustaja Tolvasenkin mainitsema hallituksen aktiivisuus on laajemminkin hyvä käynnistää ja myös tällä paineella, jota me eduskunnan taholta luomme. Toisaalta edustaja Heinonen on siinä täsmälleen oikeassa, että meillä pitäisi olla selkeät järjestelmät siitä, että eduskunta reagoi lainsäätäjänä, kun nähdään selvästi ristiriitaisia tai hallituksen sisäisten jännitteiden takia jumiin jääviä asioita. Eduskunnan pitää pystyä toimimaan sellaisessa tilanteessa. Maa- ja metsätalousvaliokunta teki aikoinaan Teijon kansallispuistoa koskevia ratkaisuja muun muassa edustaja Roosin aloitteen käsittelyyn ottamalla, kutsumalla molemmat ministerit paikalle, ja siitä tehtiin laki.

Kyllä eduskunta pystyy toimimaan. Se riippuu aina lopulta asianomaisesta valiokunnasta, tässä tapauksessa lakivaliokunnasta.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tähän aloitteeseen liittyen: vaikka tässä olisi ollut 150 nimeä, niin minä en ihan oikeasti usko, että valiokunta tätä olisi pystynyt käsittelemään. Minä myönnän ainakin oman rajallisuuteni, olen 30 vuotta tulkinnut lakia hyvinkin tiukasti ja tarkasti, mutta ainakaan minun ammattitaitoni ei valiokunnassa riitä lain säätämiseen. Se on aivan selvä asia. Jos me valiokunnassa alamme säätää lakeja, niistä tulee hyvin torsoja ja kansalaiset joutuvat kärsimään. Siitä olen edustaja Heinosen kanssa aivan samaa mieltä, että kun on yli sata nimeä, niin pitäisi luoda joku mekanismi tähän lain käsittelyyn, että siitä tulisi tasokasta lakia. Mutta ainakin minä olen ihan rehellinen — edustaja Maijala on varatuomari, en tiedä, pystyisikö hän säätämään lakeja, kun hän ei ole ikinä niitä tehnyt — koska minun mielestäni lain säätäminen on oma taiteenlaji ja useimmiten oikeusministeriöstä ja toki muistakin ministeriöistä löytyvät ne asiantuntijat, jotka pystyvät lain säätämään. Valitettavasti valiokunnassa meillä ei ole ammattitaitoa siihen. Se ei auta, vaikka me kuuntelemme näitä, miten nyt sanoisi, asiantuntijoita eri osa-alueilta, koska sitten kun se pykäläteksti pitää kirjoittaa, niin minä en ainakaan sitä osaa tehdä niin, että tulee hyvää lakia, ja valiokunnalla ei ole mahdollisuutta lähettää esimerkiksi oikeusministeriöön määräyksenä, että säätäkää laki. Kyllä hallituksen pitää toimia. Se on eri asia sitten, jos tätä mekanismia sitten muutetaan, se olisi oikein hyvä, mutta tällä hetkellä se ei vain toimi näin.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Vastaan tuohon, onko kyky kirjoittaa laki. Olen tehnyt tuossa viimeksikin lakialoitteen, joka omasta mielestäni voisi mennä vaikka läpikin varatuomarina työstettynä, kirjoitettuna, muutaman kollegan kanssa asiaa katsottuna, mutta kyllähän lain valmistelu on kuitenkin niin laaja-alainen asia, jossa pitää huomioida niin monta asiaa, että kyllä minun on pakko tunnustaa, että minun ammattitaitoni, työkokemus, ei siihen todennäköisesti riitä. Ikävä tunnustaa, mutta olemme täällä lainsäätäjinä, ja meidän pitää luottaa siihen laajaan virkamiesjoukkoon, mikä siinä on.

Mutta juuri se huoli siitä, miten käy näille meidän lakialoitteillemme: yhdyn tähän huoleen, että otetaanko niitä riittävän vakavasti ja kuunnellaanko niitä. Jos huonosti käy, niin muun muassa tämä nyt esittelyssä oleva lakialoite ei vie mihinkään. Mutta minä uskon ja toivon, että nyt kun rikoslaista on menossa laajempaa selvitystä — tai koko ajanhan sitä rikoslakia uusitaan — niin tämä otetaan siellä huomioon.

Mutta kyllä minä toivoisin, että jossakin vaiheessa tulisi vastaavanlainen käytäntö kuin on kirjallisissa kysymyksissä. Kun kirjallisiin kysymyksiin me saamme aina suoraan ministeriöstä vastaukset, niin olisi ihan hyvä, jos näihin meidän lakialoitteisiimme, toimenpidealoitteisiinkin, tulisi sitten ihan vastaavasti ministeriöstä tai jostakin joku raportti siitä, mitä näitten kanssa aiotaan tehdä vai aiotaanko näitten kanssa tehdä mitään. Ehkä tässä olisi meidän seuraava lakialoitteen paikka.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! En luonnollisestikaan tarkoittanut sitä, että valiokunnan pitäisi se laki osata kirjoittaa lopulliseen muotoon taikka että lakialoite olisi sellainen, että se hyväksyttäisiin yksi yhteen. Ymmärtääkseni tällä hetkellä yksikään kansalaisaloite ei ole ollut — eivätkä ole tulevatkaan, joita nyt ollaan jättämässä — valmista lainsäädäntöä, niin että ne voitaisiin tuoda tänne yhtä lailla kuin hallituksen esitykset. Ymmärtääkseni ensimmäinenkin kansalaisaloite oli muodoltaan sentyyppinen, että se olisi vaatinut eduskunnan päätöksen jälkeen jatkovalmistelun lain tasolle ja sen jälkeen uuden eduskuntakäsittelyn.

Minun mielestäni valiokunta voisi ja sen pitäisi näissä tilanteissa käydä se perusteellinen asiantuntijakuuleminen, tehdä jonkinlainen päätelmä siitä, on se sitten mietintö tai joku muu, ja sille kun saadaan vahva eduskunnan tuki, niin sen jälkeen minun mielestäni hallituksen ja ministeriöiden pitäisi ryhtyä toimiin itse lain teknisen loppuunsaattamisen takaamiseksi. Näin sen pitäisi edetä.

Toivon, että vaikka tässä edustaja Tolvasen lakialoitteessa, joka koskee siis ensikertalaisuutta, ei ole nyt sataa allekirjoittajaa, niin tämä saa valiokunnassa tämän vakavan asian arvoisen käsittelyn ja asia lopulta voitaisiin saada lopulliseen päätökseen myös tässä salissa.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Minusta tämä on nyt vähän ikävä loppu, kun edustaja Tolvanen ei uskokaan oman aloitteensa olevan vakava lainmuutos, tarkoituksellinen valtiopäiväteko. Kyllä voin kertoa 28 vuotta enemmän lakeja tehneenä, että ei se nyt ole tavatonta, että me kansanedustajina valiokunnassa muutamme olennaisiakin hallituksen esittämiä pykäliä tai teemme lakialoitteiden kautta aivan olennaisia muutoksia. Viimeksi metsälakia muutettiin hyvin voimakkaasti maa- ja metsätalousvaliokunnassa. On kuntalakia, poliisilakia, pelastuslakia — kaikkia niitä on täällä muutettu vuosien mittaan. Itse asiassa valiokunta ottamalla asian käsittelyyn nimenomaan pyytää myöskin siihen liittyen eri tahoja, asiantuntijoita, ministeriön erikoisasiantuntijoita ja lainsäädäntöneuvoksia, kuultaviksi ja omalla valmistelukoneellaan myöskin sitten katsoo, onko joltain osin muutettavaa.

Eihän tässä koko järjestelmää olla säätämässä uudestaan. Tässä ollaan puuttumassa selkeään, tiettyyn epäkohtaan, ja sitä voidaan toki tarkastella näin aloitteenkin kautta. Mutta pidän kyllä myöskin luontevana, kun tämä on niin iso kokonaisuus yleensä meidän oikeuskäytännössämme ja rikosoikeuden tuomiopuolella, että se vaatii ministeriön laajempaakin valmistelua, ja siihen tämä aloite toivottavasti hallituspuolueiden puolella lisää paineita.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Taistelen loppuun asti ja seison tämän aloitteen takana. En missään tapauksessa luovuta. Ehkä ilmaisin itseni vähän huonosti; uskon, että tämä aloite pikemminkin aiheuttaa sen, että oikeusministeriölle tulee velvollisuus toimia, ja vähän semmoista viitettä olen sieltä saanut, niin että siinä mielessä menettelytapa lienee tämä ministeriön ja hallituksen herättäminen, ei niinkään se, että aloitetta alettaisiin lakivaliokunnassa mittavasti käsittelemään.

Todella toivon lämpimästi, että kaikki runsaslukuisesti tähän keskusteluun osallistuneet ajavat tätä asiaa eteenpäin yhtä ankarasti kuin minä, niin että saamme tämän asian hieman paremmalle mallille.

Keskustelu päättyi.