Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Palaamme takaisin siis oikeusministeriön hallinnonalaan. Keskityn puheenvuorossani ainoastaan vankeinhoitoon.

Hallituksen esityksessä vankien määrän on oletettu laskevan eli heitä arvioidaan olevan reilut 3 800. Kulunut vuosi vankiloissa on ollut kuitenkin vaikea. Tämän vuoden lokakuussa vankimäärä ylitti tilapäisesti 4 000 vangin rajan. Vaikka 4 000 vangin rajan ylitys oli vain hetkellinen, ei paikkoja silti riitä kaikille. Vankiloissa on todella ahdasta. Esimerkiksi Vantaan vankilan käyttöaste oli marraskuun lopussa noin 160 prosenttia ja Konnunsuon vankilan yli 140 prosenttia. Tilanne on kestämätön sekä vankien että henkilökunnan kannalta.

Ongelmia lisää myös se, että rikollisuus on muuttunut kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana väkivalta- ja huumerikollisuuden suuntaan. Vuonna 1987 lähes puolella vangeista oli takanaan omaisuusrikos, väkivaltarikosten osuus oli viidennes samoin kuin liikennejuopumustenkin. Tällä hetkellä omaisuusrikosten osuus on 30 prosenttia, väkivaltarikosten osuus 38, liikennejuopumusten 12 ja huumerikosten 17 prosenttia. Haasteet ovat merkittävästi lisääntyneet rikollisuuden muuttumisen myötä. Pelkääjävankien määrä on kasvanut huomattavasti samoin kuin ulkomaalaisten vankien määrä. Näiden lisäksi jengiytyminen ja vankien huumeongelmat aiheuttavat huomattavia paineita myös henkilökunnalle.

Arvoisa puhemies! Ensisijaisena tavoitteena on tietenkin ehkäistä rikollisuutta kaikin tavoin. Tämä on aivan selvä asia, ja siihen pyritään useilla erilaisilla toimilla. Kaikenlaisen syrjäytymisen ehkäisy jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja osallisuus yhteiskunnassa, koulutuksessa ja työelämässä ovat tietysti hyviä keinoja myös rikollisuuden ehkäisyssä. Samoin erilaisia keinoja talousrikollisuuden ja harmaan talouden estämiseksi kehitetään koko ajan. Näillä toimilla ei kuitenkaan ratkaista tämänhetkistä tilannetta.

Vankeinhoitolaitoksen määrärahat ensi vuodelle on mitoitettu 3 820 vangin mukaan, mutta tämän hetken henkilökunta on mitoitettu noin 3 200 vangin mukaan. Tähän tulisi puuttua. Valiokunnan mietinnössäkin todetaan, että vankeinhoidon tavoitteet ja resurssit eivät kohtaa. Esimerkiksi Konnunsuon vankila on mitoitettu alle 200:lle eli 195 vangille, mutta syksyllä siellä istui jopa 280, ja keväällä voi olla odotettavissa jo 300 vankia. Remonttia on lykätty vuoteen 2008. Suurin osa vangeista joutuu vain istumaan työn puutteessa. Työtä ja toimintaa riittää noin 130 vangille eli alle puolelle vangeista. Lyhytaikaisten vankien ei kannata edes asettua työnhakujonoon. On selvää, että tämä rasittaa henkilökuntaa, kun vankeinhoidon sisällöt unohtuvat, uusintarikollisuutta ei pystytä estämään ja ilmapiiri kiristyy ympärillä.

Mielestäni olisi tärkeää, kuten mietinnössäkin painotetaan, että lisätalousarvioiden sijaan saisimme tähän varsinaiseen budjettiin riittävät varat pitkäjänteisen vankeinhoidon toteuttamiseen ja vankeuslain uudistusten toteuttamiseen. Tässä on jälleen kohta, joka koituu lopulta säästöksi, kun positiiviset vaikutukset näkyvät henkilökunnan jaksamisessa, vankien kuntoutumisessa ja työkyvyn parantumisessa sekä uusintarikollisuuden vähenemisessä.

Arvoisa herra puhemies! Otan vielä esiin positiivisen asian vapautuvien vankien osalta. Osana köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseen suunnattuja toimia esiteltiin budjetissa myös vapautuvien vankien paluuta yhteiskuntaan helpottavat erityiset toimenpiteet. Vapautumissuunnitelmalla, valvotuilla koevapauden tutkintatoimilla ja päihdekuntoutuksella on tarkoitus vähentää syrjäytymistä ja rikosten uusimista. Toimiin on varattu 750 000 euroa, minkä määrän valiokunta on yli (Puhemies koputtaa) tuplannut eli lisännyt miljoona euroa. Nyt toimet voidaan aloittaa jo ennen vankeuslain uudistuksen voimaantuloa lokakuussa.

Puhemies! En ollut varannut puhettani etukäteen, jolloin ymmärsin, että saan pitää 10 minuutin puheenvuoron.

Ei ole ainakaan minun kohdallani.

Siis ei ole ennakkoon.

Tavoitteena tulisi olla aina, että vanki ei palaisi takaisin vankilaan. Ongelmana on, että vankien elämäntilanne on usein erittäin vaikea, ja vankila voisi olla hyvä paikka selkeyttää elämää, ei ainoastaan rangaistuslaitos. Vankilassa olisi oiva tilanne pysähtyä eli saada tarvittavaa hoitoa ja kuntoutusta. Vankien terveydentila on usein myös huono, heillä saattaa olla vahva päihde- ja huumeriippuvuus, ihmissuhteet rikkonaiset, pitkä työttömyysjakso takana, taustalla saattaa olla myös asunnottomuus ja kaikin puolin levoton elämä. Tästä syystä on hyvä, että budjettiin on varattu ja lisätty yli miljoona euroa.

Kokonaisuutena ajatellen vankilasta vapautuneiden nostaminen politiikan kohteeksi on erittäin tärkeää. Kyseessä on vuosittain noin 7 000 ihmistä, joiden sosiaalinen asema on huono ja tuen tarve suuri. Monet ovat vailla koulutusta, puolet vailla asuntoa. He ovat mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, yleensä viimesijaisten toimeentulotukien varassa. On tärkeää, että puutumme heidän asemansa parantamiseen ja puutumme siihen vakavasti varaamalla riittävät resurssit. Vapautuvilla vangeilla tulee olla oikeus normaalielämään ja ihmisarvoon.

Johannes Koskinen /sd:

Arvoisa puhemies! Logiikkaahan tuossa ei ole, mutta ihan hyvä, että tuli tiedoksi.

Tässä aiemmin keskeytyneessä oikeusministeriön pääluokan keskustelussa puututtiin avainkohtiin, ongelmiin, joihin myös valtiovarainvaliokunta mietinnössään puuttui, samoin lakivaliokunta omassa lausunnossaan. Ed. Kiljunen hyvin toi esiin juuri vankeinhoidon osalta nämä määrärahaongelmat, jotka ovat jatkuneet jo vuosikausia. Niiden riittävien määrärahojen saaminen on ollut melkoista yhden miehen sotaa. Budjettiriihissä tai budjettikehysneuvotteluissa tukea ei ole juuri naapureilta tullut.

Tässä mielessä oli aika yllättävää, että vihreiden yleiskeskustelupuheenvuorossa, oikein ryhmäpuheenvuorossa, henkilökohtaisesti laitettiin asia edellisen oikeusministerin, siis minun syykseni, että minusta johtuen rangaistusten täytäntöönpanossa ei ole riittäviä määrärahoja. Silloin, kun vihreät olivat edellisellä vaalikaudella hallituksessa, ei sieltä tukea näille yhden ministerin ponnisteluille juuri tullut. Sama tahti on jatkunut valtiovarainministerin ja valtiovarainministerin puolueenkin vaihdoksesta huolimatta. Kovin vaikea on saada muutettua näitä raameja silloinkaan, kun voidaan selvästi objektiivisesti osoittaa rajustikin kasvanut määrärahojen tarve.

Vankeinhoidossahan tilanne alkoi muuttua vuonna 99. Siinä paria vuotta voidaan pitää kai tämmöisenä siedettävänä aikana, jonka kuluessa piti tarkkailla, onko tuo vankimäärän kasvutrendi jatkuva ja voidaanko siihen millään muilla toimin sopeutua. No, sitten saatiin sovittua, että näihin muuttuviin kustannuksiin saadaan lisäyksiä budjetissa, mutta sehän ei toki riitä. Kun oli aikaisemmin 90-luvulla vähennetty vankeinhoidon henkilöstön määrää 150:llä, niin heti, kun vankien määrä kääntyi kasvuun, voitiin nähdä, että tarvittaisiin myös lisähenkilöstöä, jotta tämä hoitotulos voitaisiin pitää kohtuullisena. No, näihin ei ole saatu muuta kuin terveydenhoitohenkilöstöön jonkun verran lisäystä. Nyt sitten ensimmäisen kerran tänä vuonna on jonkun verran pystytty vakinaistamaan esimerkiksi sijaishenkilöstöä ja ensi vuonna pystytään jatkamaan jokseenkin tämänvuotista tilannetta, mutta ei saamaan niitä tarvittavia, merkittäviä henkilöstölisäyksiä, joita tämä vankeinhoitolainsäädännön uudistuksen asianmukainen täytäntöönpanokin edellyttäisi.

Tämä on vain esimerkki siitä, että kun täällä aikaisemmin on keskusteltu budjettikehysten hyvästä vaikutuksesta, niin siellä on myös näitä ongelmia, joita ei ole saatu korjattua, juuri tämäntapainen tilanne, että jonkun tehtävän määrät kasvavat, niin kuin tässä tapauksessa vankien määrä vielä vaikeutuvan vankiaineksen oloissa on 35 prosentilla muutamassa vuodessa kasvanut. Budjettikehykset eivät jousta lainkaan, vaikka asia on tuotu vuosittain esille näissä kehysneuvotteluissa. Juuri tämäntapaista asiaa vartenhan on koko budjettikehysmenettely luotu, että jos jollakin sektorilla tulee selviä lisätarpeita, silloin pitäisi sitä kehystä muuttaa jo ennen varsinaisen budjetin laatimista.

Siellähän ei pelaa myöskään se toinen puoli, että pitäisi myös uskaltaa puuttua niihin menoihin, joissa on selvästi säästämisen tarvetta, että ne pystyttäisiin hoitamaan tehokkaammin, tai pitäisi edellyttää, että hoidettaisiin pienemmillä määrärahoilla joku sektori. (Ed. Zyskowicz: Voitteko mainita muutaman esimerkin?) — Tätä varten tarvittaisiin niitä ryhmiä, jotka kävisivät tätä läpi. On aina helppo heittää tuo kysymys, mutta juuri tuolla budjettiriihessä sen tapaisissa neuvotteluissa pannaan vastakkain pelkästään valtiovarainministeriö ja yksittäinen ministeriö. Silloin sellainen pieni ministeriö, jolla ei ole joustavia arviomäärärahamomentteja tai isoja momentteja ylipäänsä, ei pysty kaivamaan oman kehyksen sisältä näitä tarvittavia siirtoja. — Tämän luulisi ymmärtävän valtiovarainvaliokunnan tai esimerkiksi vihreiden ryhmän, että tästä on ollut kysymys ja olisi kaivattu sitä poliittista tukea vaikkapa eduskunnassa tehtäviin muutoksiin aikaisemmassa vaiheessa, kun on pystytty jonkun verran sitten aina vuosittain lisäämään lisäbudjeteissa näitä määrärahoja, mutta ei riittävässä määrin eikä riittävän aikaisessa vaiheessa.

Tämä yleisenä evästyksenä siihen, että tuossa kiitetyssäkin budjettikehysmenettelyssä on parantamisen varaa. Oikeusministeriön hallinnonalallahan on tehty oikeastaan kaikki, mitä kohtuudella voi edellyttää. Ensi joukoissa ministeriöstä on saneerattu hallintoa. On lähdetty rakentamaan palvelukeskuksia, on muutettu toimintatapoja, siirretty esimerkiksi vankilat ja oikeustalot yhteiseen kiinteistöhallintaan ja sitten pystytty sillä lailla tehostamaan jonkun verran tilojen käyttöä. On tehty määrätietoista henkilöstösuunnittelua ja koetettu niinkin vaikealla sektorilla kuin tuomioistuinten osalta tehostaa niiden toimintaa muutoin kuin lykkäämällä lisää virkoja. Sehän on vaikeata riippumattomien tuomioistuinten osalta, mutta sitä työtä tarvitaan jatkossakin. Toivoisin, että myös eduskunta antaa apunsa siihen, kun esimerkiksi turhia, byrokraattisia prosessilainsäädännön normeja pyritään keventämään siten, että tuomioistuinten läpi virtaisi enemmän asioita, saataisiin ratkaisut kohtuullisemmassa ajassa.

Tätä työtä siis on tehty ja tehdään eteenkinpäin, mutta nämä lisäykset, joita valtiovarainvaliokunnan mietinnössä on tehty, ovat paikallaan ja myöskin ne suunnat, mitä jatkotoimiksi edellytetään. Ne vastaavat myös sitä useamman vuoden valmistelua, jota oikeusministeriön strategisessa valmistelussa on tehty.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tuo mitä sekä ed. Johannes Koskinen että ed. Anneli Kiljunen totesivat vankiloista ja niiden ongelmien ratkaisemisen vaikeudesta, pitää paikkansa. Konnunsuolla ovat myös Kaakkois-Suomen kansanedustajat joukolla käyneet tutustumassa tilanteeseen, ja tilanne on juuri niin kuin ed. Anneli Kiljunen kertoi. Se on kallis tapa ylläpitää vankiloita, se tulee kalliiksi yhteiskunnalle, paljon kalliimmaksi kuin se, että olisi kylliksi koulutettua henkilökuntaa ja terveysolosuhteet kunnolliset ja vangeilla mahdollisuus myöskin olla työpalvelussa, osallistua erilaisiin heidän ammattitaitoaan ja osaamistaan lisääviin toimenpiteisiin, sen tyyppisiin, että he asiallisesti sitten sopeutuisivat myöskin yhteiskuntaan vapauduttuaan. Tässä mielessä tämä nykyinen malli on todella kallis; sen jatkolasku on pitkä.

Täällä ed. Johannes Koskinen peräänkuulutti, että eduskunta antaisi tukea erilaisiin ponnisteluihin, muun muassa näihin tuomioistuinponnisteluihin, mutta tiedämme, että hovioikeuksien käytännöissä tilanne on hiukan ongelmallinen suullisen käsittelyn suhteen, ja varmasti tässä pitäisi löytää niin sanottu kultainen keskitie.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kysymys vankiloista on ollut kovasti täällä esillä, ja me tiedämme varmasti kansanedustajina enemmän taikka vähemmän, mutta uskon että varsin paljolti, sen ongelman, mikä liittyy juuri tämän päivän vankeinhoidon tilanteeseen.

Lakivaliokunnassa puolentoista vuotta tällä vaalikaudella työskennelleenä annan täyden tunnustuksen ed. Johannes Koskiselle oikeusministerinä asian tarmokkaasta hoitamisesta ja asian esillä pitämisestä eri tavoin juuri, mitä tulee vankeinhoidon tilanteisiin. Lakivaliokuntana kävimme myöskin vankiloissa ja todella näimme sen tilanteen, mikä niissä on henkilökunnan jaksamisen kannalta, mutta myös itse vankeinhoidon ongelmat tulivat hyvin tietoomme.

Toivonkin, että jatkossa voidaan osoittaa enemmän määrärahoja tähän tarkoitukseen, ja toivoisin, että myös ulkomaiset vangit voitaisiin mahdollisimman nopeasti saattaa omiin kotimaihinsa, koska kymmenen vuoden aikana on moninkertaistunut ulkomaisten vankien määrä meidän vankiloissamme ja on tosiasia se, että he käyttävät tilaisuutta hyväkseen muodostaakseen rikollisverkostoja, mikä on erittäin kielteinen asia. Vankilat, joitten tulisi olla kasvattamassa yhteiskuntakelpoisuuteen, ovatkin muun muassa tilanahtauden ja henkilökunnan vähyyden vuoksi muodostuneet yhteiskunnan kannalta kielteiseen suuntaan kasvattaviksi rikollisuuden oppilaitoksiksi. Tämän vuoksi tarvitaan riittävästi vankilapaikkoja, tarvitaan myös uusia vankiloita.

Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta jo 70-luvun lopulta esillä ollutta Haapamäen vankilahanketta, jota varten on aikanaan ostettu vankilatontti ja käytetty jo vankilan suunnitteluunkin markoissa laskettuna silloin yli 4 miljoonaa markkaa. Ajatus oli K. J. Långin aikana saada aivan uuden tyyppinen vankeinhoitolaitos, mutta valitettavasti tuo hanke ei ole vielä toteutunut, mutta ei ole vielä kolmeakymmentäkään vuotta kulunut siitä, kun tuon hankkeen ajatukset ovat tulleet esille, ja valtion yksiköitten toteutumisessa ja vankiloitten toteutumisissa kolmekymmentä vuotta on aika lyhyt aika, niin että minä toivon, että tässäkin asiassa päästäisiin eteenpäin niitten suunnitelmien mukaan, joita silloin K. J. Långin aikana asian suhteen tehtiin. Tiedän, että ne eivät oikein hyvin istu tähän nykyiseen vankilarakenneperiaatteeseen, mutta näkisin, että meillä pitäisi olla myöskin aivan uuden tyyppiseen vankilaan mahdollisuutta, vankilaan, joka ei ole lähellä välttämättä vankien kotiseutuja, että muodostuu myöskin terve vieraantuminen siitä lähiympäristöstä, joka kätkee rikollisverkostoa.

Haapamäen vankilahan oli aikanaan valtiovallan lupaus niitten yli 700 valtion työpaikan menetyksen johdosta, mitkä tuo silloin 3 000 hengen yhdyskunta joutui kokemaan lähinnä 70-luvulla oikoratojen aiheuttamina menetyksinä. Valitettavasti tuo vankeinhoitolaitos ei vielä ole tullut, mutta me tiedämme vankeinhoidon todelliset tarpeet, jotka täällä ovat tulleet hyvin asiantuntevasti lukuisissa puheenvuoroissa, muun muassa ed. Anneli Kiljusen puheenvuorossa, hyvin esille, ja näkisin, että nyt olisi aika käynnistää myös Haapamäen vankeinhoitolaitoksen suunnittelu uudelleen ja toteuttaminen osaltaan lievittämään tuota vaikeata tilannetta, joka tällä sektorilla vallitsee.

Täällä on viittattu myöskin tuomioistuinlaitosten henkilöstöpulaan. Jotta kansalaisten oikeusturva voisi toimia mahdollisimman hyvin, niin myös tähän tulisi voida panostaa riittävästi.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä on todellakin vakavaan asiaan puututtu vankeinhoidon osalta. Ei voi muuta kuin yhtyä siihen, että sillä sektorilla meillä on kyllä parannettavaa, ja se parantaminen usein lähtee hyvin pienestä liikkeelle. Haluan tässä yhteydessä mainita Ylitornion avovankilan kehittämisen, jossa on päästy eteenpäin niin pitkälle, että tiloja on kyllä rakennettu, mutta niiden täyttäminen elikkä maksimivankimäärän saamisen kannalta on tulppana tällä hetkellä parin viranhaltijan palkkaus. Olisi kyllä toivottavaa, että budjettiin löytyisi tämä rahoitus, nyt se vielä ilmeisestikään ei ole löytynyt. Mutta katsotaan ja toivotaan, että lisäbudjetissa mahdollisimman pian saataisiin tuo rahoitus ja saataisiin vankilan tilat tälläkin tavalla tehokkaasti käyttöön, kun meillä nimenomaan on, kuten tässä on kuvattu hyvin, kysymys siitä, että vankeja on suhteessa tiloihin tällä hetkellä huomattavasti liikaa.