Täysistunnon pöytäkirja 14/2004 vp

PTK 14/2004 vp

14. TIISTAINA 24. HELMIKUUTA 2004 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys yliopistolain muuttamisesta

 

Opetusministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan käsittelyyn nyt annetulla esityksellä uudistetaan yliopistojen toimintaa merkittävällä tavalla. Keskeisintä esityksessä on yliopistojen tutkintorakenteen uudistaminen siten, että lähes kaikille aloille tulee alempi korkeakoulututkinto, joka opiskelijan on suoritettava, ennen kuin hän voi aloittaa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen. Uudistuksen tavoitteena ei ole kuitenkaan pelkkä tutkintorakenteiden uudistaminen sinänsä, vaan nimenomaan tutkintojen sisällön, yliopistojen opetuksen ja opintojen ohjauksen voimakas kehittäminen.

Tutkintouudistuksen taustalla olevista kansallisista syistä keskeisimmät liittyvät opetus- ja opintoprosessien laadun parantamiseen, opiskelun suunnitelmallisuuden lisäämiseen entisestään sekä myös keskeyttämisen vähentämiseen. Meillähän opintojen viivästyminen ja suhteellisen suuri keskeyttäminen ovat edelleen ongelmia. Näillä uudistuksilla arvioidaan myös olevan omalta osaltaan tätä ongelmaa helpottavia vaikutuksia. Samalla rakenneuudistuksella selkeytetään yliopistollisten ja ammattikorkeakoulututkintojen keskinäistä suhdetta. Nythän tilanne on ongelmallinen, kun ehdot, joilla opiskelija voi siirtyä korkeakoululaitoksen sektorilta toiselle, vaihtelevat suuresti eri korkeakouluissa.

Tutkintorakenteen uudistamisella parannetaan suomalaisten tutkintojen kansainvälistä vertailtavuutta. Tässähän taustalla on Bolognan prosessi, jonka mukaisesti olemme kehittämässä tutkintojamme. Vertailtavuuden parantaminen onkin tärkeää, sillä yliopistojemme osallistuminen rakentumassa olevan eurooppalaisen korkeakoulutusalueen toimintaan on elinehto suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen kilpailukyvyn kehittymiselle. Kansainvälisen vuorovaikutuksen helpottamiseksi esitykseen sisältyy säännökset siitä, että yliopistojen tutkinnoissa voi jatkossa olla jokin muu kieli kuin suomi tai ruotsi. Opetustahan meillä annetaan myös muilla kielillä, englannilla hyvin laajasti jo tällä hetkellä.

Toisena kokonaisuutena esityksessä on yliopistojen tehtäviä koskevien säädösten tarkentaminen. Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä ja antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Yliopistot toimivat nykyisin voimakkaina alueellisina vaikuttajina myös ja kiinteässä yhteistyössä elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa. Tämän roolin selkeyttämiseksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, joka velvoittaa yliopistoja tehtäviään hoitaessaan toimimaan vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä edistämään tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Yliopistojen perustehtävät kuitenkin edelleen olisivat tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva opetus. Tämä on lähtökohta, ja se on yliopistojen vankka perusta. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja tutkimustulosten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen ovat näiden perustehtävien hoitamiseen liittyviä, mutta olennaisia osia, eikä niitä voi katsoa irrallisina lisätehtävinä.

Kolmantena kokonaisuutena tässä esityksessä on yliopistojen hallintoa koskevat säädökset. Nykyisen yliopistolain mukaan yliopiston hallituksen jäsenistä enintään kolmannes voidaan valita henkilöistä, jotka eivät ole yliopiston henkilöstöä eivätkä opiskelijoita. Säännös ei ole yliopistoja velvoittava, ja vain noin puolet yliopistoista on käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen. Kokemukset näissä yliopistoissa, jotka ovat näin toimineet, ovat olleet kuitenkin myönteisiä.

Lisääntyvien yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi onkin tärkeää, että yliopistot saavat mahdollisimman nopeasti ja välittömästi tietoa yhteiskunnan uusista koulutus- ja tutkimustarpeista. Yliopiston ulkopuolisten henkilöiden osallistuminen yliopiston hallintoon onkin omiaan helpottamaan tätä yhteydenpitoa ja auttamaan myös yliopiston strategisessa johtamisessa. Tämän vuoksi yliopiston hallituksen valintaa koskevaa säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että yliopiston hallitukseen on aina valittava vähintään yksi yliopiston ulkopuolinen henkilö. Ulkopuolisten jäsenten enimmäismäärä säilyisi kuitenkin nykyisellään.

Nykyisten säännösten mukaan yliopiston rehtorin valitsee vaalikollegio, joka kokoontuu erikseen tätä varten. Yliopistojen tehtävien monipuolistuminen ja muun muassa alati lisääntyvä kansainvälistyminen sekä yhteistoiminta elinkeinoelämän kanssa vaativat rehtorilta perinteisistä kelpoisuusvaatimuksista poikkeavia johtajaominaisuuksia. Rehtoriehdokkaiden henkilökohtaisten ominaisuuksien selvittäminen suuressa vaalikollegiossa on käytännössä mahdotonta tai ainakin vaikeaa. Näin ollen yliopiston hallituksella voisi olla paremmat mahdollisuudet arvioida rehtoriehdokkaita yliopiston kehittämistarpeita silmällä pitäen. Hallituksessahan ovat edustettuina samat henkilöstöryhmät kuin vaalikollegiossakin, joten hallitus edustaa kattavasti koko yliopistoyhteisöä. Tämän vuoksi yliopiston rehtorin valinta ehdotetaan siirrettäväksi yliopiston vaalikollegiolta yliopiston hallitukselle. Samalla ehdotetaan lakiin lisättäväksi kelpoisuusvaatimuksia koskeva säännös, jonka mukaan rehtorilta vaaditaan myös käytännössä osoitettu johtamistaito.

Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeriö on hallituksen esityksen luonnoksesta antamassaan lausunnossa esittänyt, että yliopistojen tutkimustulosten kaupallista hyödyntämistä ja siihen liittyvää yritystoimintaa voitaisiin helpottaa valtiontalouden yleisissä puitteissa ja talousarvion asettamissa rajoissa siten, että yliopistot voisivat tehdä yhtiöitä koskevia toimenpiteitä ilman, että jokaiselle ratkaisulle haetaan erikseen eduskunnan tai valtioneuvoston suostumus. Valtiovarainministeriö on myös ilmoittanut olevansa valmis tutkimaan ja valmistelemaan tarvittavia lainsäädännön tarkistuksia omalta osaltaan. Tätä työtä onkin tarpeen jatkaa ja hakea sitä kautta mahdollisuuksia yliopistojen taloudellisen autonomian vahvistamiseen.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Oli erittäin mielenkiintoista kuulla ministeri Haataiselta tämä uusi avaus tästä yliopistojen mahdollisesta taloudellisesta autonomiasta, joka ei selvästi tuossa lakiehdotuksessa tule esille. Nimittäin jos yliopistoilla on tämä yhteiskunnallinen vuorovaikutus, kyllä niillä pitäisi todella olla oikeus perustaa tällaisia yhtiöitä niillä rahoilla, jotka ne mahdollisesti saavat lahjoituksena tai kaupallisesta tutkimuksesta, ja se on erittäin tervetullut asia, joka mahdollisesti on aivan uutta meille kaikille.

Toinen asia, mihin taas haluaisin kiinnittää valiokunnan huomiota ja ministerin huomiota, on tämä yliopiston rehtorin valinta. Yliopistot ovat yleensä sitä mieltä, että yliopiston hallitus on liian suppea elin valitsemaan yliopiston rehtoria, sillä rehtori ei ole pelkästään toimitusjohtaja vaan myöskin sen yliopiston henkinen johtaja, ja on hyvin todennäköistä, että tämä hallitus on hyvin pieni poppoo siinä vaiheessa, kun rehtoria valitaan, sillä aika monet voivat olla ehdolla siitä hallituksesta rehtoriksi, jolloin voi olla, että viisi—seitsemän ihmistä valitsee yliopiston rehtorin, kun tuossa vaalikollegiossa on 130 henkeä. Yliopistot ovat ainakin toistaiseksi sitä mieltä, että vaalikollegio olisi parempi elin rehtorin valinnassa.

Kolmas asia on sitten tämä Bolognan sopimus, jossa siis on kaksiportainen tutkintojärjestelmä. Se sopii melkein kaikille muille aloille paitsi ei lääketieteeseen, koska lääketieteen kandidaattihan ei ole mikään ammattitutkinto, joten meillä olisi hyvä olla asetuksessa mainittu, että voidaan tehdä poikkeuksia tästä kaksiportaisesta järjestelmästä.

Neljäs asia, johon haluaisin kiinnittää valiokunnan ja ministerin huomiota, ovat nämä opiskelijavalinnat, koska jos jaetaan yliopistoihin pyrkivät erillisiin ryhmiin sen mukaan, mikä heidän perustutkintonsa on, ja sitten heille järjestetään erilaiset tutkinnot ja eri aikana vielä, niin kuin nyt tapahtui tämän muuntokoulutuksen valinnoissa Turussa, se aiheuttaa kyllä erittäin suurta epädemokratiaa. Jopa se tuntuu aivan yliopistolain tai perustuslain vastaiselta, että on erilaisia valintaperusteita eri aikana.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Markku Koski.

Kaarina Dromberg /kok:

Herra puhemies! Opetusministeriössä on huolestuttu suomalaisopiskelijoiden pitkistä opintoajoista. Pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelman yhtenä tavoitteena on pidentää työuria ja edistää yliopistotutkintojen suorittamista tavoiteajassa — sinänsä hyviä tavoitteita. Opetusministeriössä onkin laadittu toimenpideohjelma, jossa opintoaikaa esitetään yliopistossa rajattavaksi seitsemään vuoteen. Tällöin opiskelijalla olisi oikeus suorittaa tutkintoonsa kuuluvat opinnot vain siinä laajuudessa kuin ne on määritelty yliopistojen tutkinnoista annetussa asetuksessa, tutkintosäännöissä, opetussuunnitelmissa sekä opiskelijan henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa. Tuhannet opiskelijat ovat aiheellisesti närkästyneet tällaisista rajoituksista. Edellä mainitun toimenpideohjelman lisäksi opintoaikoja aiotaan lyhentää kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään siirtymällä. Tämä tutkintojärjestelmän muutos on osa yliopistolain uudistusta, jota siis täällä tänään käsittelemme.

Hallituksen esityksessä todetaan: "Yliopisto-opinnot kestävät Suomessa nykyisin suhteellisen kauan. Yliopistoissa suoritettujen ylempien korkeakoulututkintojen keskimääräinen suoritusaika oli vuonna 2002 kuusi vuotta. Viiden vuoden tavoiteajassa valmistui noin 20 prosenttia opiskelijoista." Onko tavoiteajan ylittäminen vuodella todella niin paha ongelma kuin julkisuudessa käydystä keskustelusta voisi päätellä? Mielestäni ei ole. Täytyy sitä paitsi ottaa huomioon, että netto-opiskeluaika on 5,1 tai 5,2 vuotta eli hyvin lähellä viiden vuoden tavoitteita.

Tutkintojärjestelmän muutoksen myötä kaikkien opiskelijoiden tulee suorittaa alempi korkeakoulututkinto, ennen kuin he voivat jatkaa ylempään korkeakoulututkintoon. Alempi kandidaatin tutkinto suoritettaisiin kolmessa ja ylempi maisterin tutkinto sen päälle kahdessa vuodessa. Hallituksen esityksessä todetaan, että maissa, joissa yliopistojen tutkintojärjestelmä on kaksiportainen, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisajat ovat lyhyempiä kuin maissa, joissa ensimmäinen tutkinto on suunniteltu noin viisivuotiseksi. Nykyisin opintonsa keskeyttää noin viidesosa opiskelijoista. Opetusministeriössä on arvioitu, että opintonsa kokonaan ilman tutkintoa keskeyttäneiden opiskelijoiden määrä tulisi vähenemään nykyisestä, jos alemman korkeakoulututkinnon asema itsenäisenä tutkintona vahvistuu ja opiskelijat suorittavat keskeyttämisen sijasta alemman korkeakoulututkinnon.

Kaksiportaiseen tutkintoon siirtyminen herättää kuitenkin monia kysymyksiä. Mikä on kandidaatin tutkinnon asema esimerkiksi työmarkkinoilla, tai mikä tulee olemaan kandidaatin tutkinnon ja ammattikorkeakoulututkinnon välinen suhde? Kandidaatin tutkinnon yleistyminen ei saa johtaa siihen, että sitä tarkasteltaisiin yliopiston perustutkintona. Maisterin tutkinnon tulee olla perustutkinto jatkossakin. Pitää myös ottaa huomioon, että kaksiportaisuus ei joka alalle, esimerkiksi lääketieteisiin — kuten täällä edellinen puhuja jo otti esille — sovi. Tutkintorakenne tulee siltä osin säilyttää nykyisellään. Lääketieteen kandidaatti ei ole mikään ammattitutkinto. Suomen ylioppilaskuntien liitto painotti omassa lausunnossaan, että on muistettava huolehtia siitä, ettei tutkintojen välinen nivelkohta muodostu opintoja hidastavaksi pullonkaulaksi. Tähän pitääkin kiinnittää huomiota eli siihen, miten opetussuunnitelmat ja järjestelyt sovitaan uuteen rakenteeseen.

Esitys yliopistolain muuttamisesta sisältää toki muitakin uudistuksia kuin kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään siirtymisen. Esityksessä todetaan, että koulutus- ja tutkimustoiminnassa korostuu entistä enemmän vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa. Nykyisin yhteiskunnallisen palvelutehtävän osuus yliopistojen menoista on lähes 10 prosenttia. Yliopistojen odotetaan kuitenkin entistä enemmän välittävän osaamistaan yhteiskuntaan. Keskeistä yliopistojen vaikuttavuuden lisääntyessä on, että yritykset voivat entistä paremmin hyödyntää yliopistojen tutkimustuloksia ja innovaatioita.

SYL korosti omassa lausunnossaan, että tälläkin hetkellä yliopisto toimii vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa tehtäviään hoitaessaan eikä kyseessä ole siinä mielessä uusi tehtävä. Vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa ei saa pelkistyä yhteistyöksi paikallisen liike-elämän kanssa, vaan se kattaa koko yliopiston laajan toiminnan yhteiskunnassa, mukaan lukien sen sivistyksellisen, kriittistä ajattelua ja keskustelua synnyttävän roolin. Lausunnossa todettiin myös, että yliopistot ovat luonteeltaan aina valtakunnallisia toimijoita ja vaikka niiden vaikutus on usein vahvempaa omalla lähialueellaan, ei niiden vuorovaikutusta tule ensisijaisesti käsitellä puhtaasti alueellisena toimintana. Tämä onkin tärkeää muistaa.

Herra puhemies! Yliopistot siis velvoitetaan nykyistä selvemmin toimimaan vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistämään tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Mitään lisärahoitusta tähän ei kuitenkaan ole luvassa. Lausuntokierroksella olleessa opetusministeriön lakiluonnoksessa oli myös pykälämuutos, joka olisi lisännyt yliopistojen taloudellista autonomiaa ja parantanut mahdollisuuksia kaupallistaa tutkimustuloksia. Lakiluonnoksessa todettiin, että voidakseen toimia nykyistä selkeämpänä ja vahvempana toimijana alueellisessa kehittämisessä ja tutkimustulosten hyödyntämisessä yliopistoilla tulisi olla oikeus omilla päätöksillään merkitä osakkeita yhtiöissä, jotka edistävät tutkimustulosten hyödyntämistä tai alueellista kehittämistä. Innovaatioiden hyödyntämisestä saatavat tulot samoin kuin yliopiston mahdollisesti saamat lahjoitus- tai muut vastaavat varat olisi voitava sijoittaa valtion talousarvion ulkopuolelle, jotta tuloja voitaisiin joustavasti käyttää yliopistojen toiminnan edistämiseksi. Varojen käyttö rajoitettaisiin yliopistojen tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseen.

Kuten me kuulimme, tässä jatkosuunnitellaan sitä. Sitä ei ole tällä hetkellä siellä lakiesityksessä kuitenkaan, mutta toivon, että tähän todellakin paneudutaan. Tämä olisikin ollut tervetullut uudistus. Myös yliopistot itse pitävät lisäresurssien saamista tärkeänä. Valtiovarainministeriö kuitenkin torjui sen muutoksen sillä hetkellä, kun tätä asiaa käsiteltiin, eikä se enää sisälly hallituksen esitykseen. Kuitenkin ministeri äsken tuli sanoneeksi, että tätä asiaa ollaan viemässä eteenpäin. Toivottavasti näin on.

Herra puhemies! Kritiikkiä on herättänyt myös rehtorinvaalin uudistaminen. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan yliopiston rehtorin valitsee yliopiston vaalikollegio. Hallituksen esityksessä väitetään, että vaalikollegiot ovat varsinkin suurissa yliopistoissa muodostuneet jäsenmääriltään laajoiksi ja työläästi valittaviksi. Yliopiston rehtoria valittaessa rehtorikandidaattien johtaja- ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien selvittäminen on yliopiston vaalikollegion kaltaisessa elimessä vaikeaa. Esityksen mukaan valinnan siirtäminen yliopiston hallitukselle antaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet valita tarjolla olevista ehdokkaista yliopiston rehtoriksi ominaisuuksiltaan paras henkilö.

Kuitenkin kansleri Kari Raivio toteaa myös seuraavaa lausumassaan, joka valtioneuvostossa jätettiin: "Esitys ylikorostaa niin kutsuttua kolmatta tehtävää mutta unohtaa ensimmäisen ja toisen. Yliopiston tärkein tulos ja hyöty yhteiskunnalle syntyy tutkijoiden ja opettajien työstä. Monet heistä ovat alallaan maailman huipulla. Heitä ei voi pomottamalla johtaa eikä painostaa toteuttamaan ylhäältä asetettuja tavoitteita. Vain nauttimalla yhteisön laajaa luottamusta rehtori voi innostaa koko yliopiston puhaltamaan yhteen hiileen ja pääsemään yhdessä kansainvälisiin saavutuksiin. Luottamus turvataan parhaiten vaalikollegion kautta, johon Helsingin yliopistossa kuuluu 130 jäsentä kaikista henkilöstöryhmistä ja tiedekunnista. Osanotto kokouksiin on ollut 99 prosenttia. Hallitukseen kuuluu vain 14 jäsentä (Puhemies koputtaa) rehtorin lisäksi, ja parhaassakin tapauksessa se edustaa yliopistoyhteisöä vain rajoitetusti." — Näin lainaus.

Myös Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto on samaa mieltä samoin kuin SYL. Olen erittäin ilahtunut, että tämä tulee meille sivistysvaliokuntaan. Varmasti me voimme myöskin puuttua näihin niin sanottuihin kysymyksiin, joista ei ole oltu yksimielisiä, kun tätä lakiesitystä on annettu.

Opetusministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Näihin kahteen edeltävään puheenvuoroon, ed. Asko-Seljavaaran ja ed. Drombergin puheenvuoroihin, koskien kaksiportaista tutkintoa ja lääketieteellistä tiedekuntaa: tämän on tässä esityksessä ajateltu olevan poikkeus, että lääketieteelliset tiedekunnat voivat itse valita, ottavatko tämän käytännön vaiko eivät, johtuen juuri siitä, että esimerkiksi Helsingissä lääketieteellisessä tiedekunnassa opinnot on suunniteltu sillä tavalla, että kaksiportaisuus ei niin helposti siihen istuisi.

Mikä sitten on kanditutkinnon asema? Ed. Dromberg käsitteli kyllä puheenvuorossaan toisaalta sitä ongelmaa, että keskeyttäneiden määrä on suurempi. Voi olla parempi, että on edes kandin paperit taskussa kuin että on ikuinen ylioppilas. Sitä ongelmaa tämä tietysti poistaa. On työmarkkinalähtöisesti katsottava tietysti, mihin nämä sopivat, mutta tämä järjestelmä, johon ollaan siirtymässä, on osa eurooppalaista kehitystä. Kun nyt on ammattikorkeakoulujärjestelmä luotu, niin tällä tavalla luodaan samantasoiset kanditutkinnot tähän rinnalle. (Puhemies koputtaa)

Sitten rehtorin valinnasta: se on nyt sitten eduskunnan arvioitavana, mihin käytäntöön mennään, mutta on huomattavasti parempi mahdollisuus pienemmässä hallituksessa arvioida sitä, minkälaisia ominaisuuksia kukin rehtoriehdokas ihan oikeasti omaa.

Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri totesi, että lääketieteellisessä koulutuksessa tarkoituksena on mahdollistaa joko yksiportainen tai kaksiportainen tutkinto. Haluaisin vielä tähän tarkennusta. Eilen viimeksi vielä Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanilla oli sellainen käsitys, että lääkärin koulutus olisi yksiportainen, mutta hammaslääkärin ja eläinlääkärin koulutus olisivat kaksiportaisia, mikä on hämmästyttänyt ja kummastuttanut tällä sektorilla toimivia. Toivoisinkin, että opetusministeri Haatainen voisi tarkentaa, koskeeko tämä valinnaisuus myös hammaslääketiedettä ja eläinlääketiedettä.

Irja  Tulonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuntuu aika vaikealta ymmärtää se, että uudessa yliopistolaissa rajataan opiskeluoikeus aika raa’asti. Oikeastaan voi sanoa, että ihmettelen, jos tämmöinen laki tässä salissa menee läpi. Meillä on puhuttu paljon täällä ja jo aikaisemman yliopistolain uudistuksen yhteydessä siitä, että opiskeluaikoja täytyisi saada lyhenemään. Siitä on selvitysmies Mustajoenkin selvityksessä hyviä esimerkkejä, joita olisi kannattanut lukea ehkä tarkemmin. Tämä tuntuu aika pahalta, ja kun tiedetään, että me vielä elämme sivistysvaltiossa ja sivistysyhteiskunnassa, se tuntuu vielä pahemmalta.

Toinen negatiivinen asia tässä hyvässä esityksessä kyllä on tämä, että yliopiston rehtorin vaali siirretään pois vaalikollegiolta. Sitä kyllä käsittääkseni kaikki yliopistot vastustavat. En tiedä, onko ministerillä erilaista tietoa, mutta siitä on tullut paljon postia, miten esimerkiksi, niin kuin ed. Asko-Seljavaara täällä sanoi, (Puhemies koputtaa) 5—7 henkilön ryhmä pystyy valitsemaan kuitenkin (Puhemies: Aika!) monelle tiedekunnalle yliopiston rehtorin.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaksi kommenttia ministerin kommenttiin.

Ensinnäkin toki varmaan on niin, että hallituksen pitää olla työtiimi, jossa henkilökemioiden pitää toimia, mutta pitääkö sen takia lamauttaa työväline, jolla saadaan laajemmassa piirissä keskustelua aikaiseksi muun muassa rehtorin omasta roolista ja niistä tavoitteista, mitä rehtorin kautta yliopistossa yritetään tavoittaa.

Sitten kommentti myös ed. Asko-Seljavaaralle: Vain Helsingissä se luku on 130, sitä ei ole muissa yliopistoissa määritelty 130:ksi. Mutta joka tapauksessa se on huomattavasti laajempi, ja jokaisessa valintakollegiossa on jo hallitus tälläkin hetkellä joka tapauksessa mukana.

Sitten tähän lääketieteelliseen: miten taataan valtakunnallisesti tasa-arvo eri opiskelijoiden kesken, jos yhdelle alalle jätetään tällainen mahdollisuus järjestää kahdella eri tavalla tätä tutkintoa?

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tuohon ministerin puheenvuoroon liittyen kysyisin, kun entistä enemmän on havaittu se kuilu, mikä on yliopistoon pyrkivien pohjaopinnoissa kontra yliopiston alkuopinnoissa, aiotaanko tähän kuiluun puuttua millään tavalla esimerkiksi lukio-opintojen loppupäässä niin, että siirtyminen yliopistoon olisi joustavampaa eikä tulisi niin sanottua tukiopetustarvetta yliopisto-opintojen alkuvuosina.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri äsken totesi, että on kansainvälinen trendi olla tämmöisessä kaksiportaisessa tutkintojärjestelmässä.

Arvoisa ministeri, palautetaanpa mieleen, mitä on tapahtunut. Ensin oli yksi porras; sitten tuli kaksi porrasta; sitten alempi porras muuttui arvoksi; sitten ei ollut oikeastaan mitään; ja nyt te ilmoitatte, että kansainvälinen trendi on se, minkä äsken sanoitte. Tätä voidaan kutsua jojoksi tai heiluriksi tai miksi tahansa, mutta ei tässä mitään järkeä ole.

Hanna-Leena Hemming  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kansainvälisiin vertailuihin viitaten nimenomaan nyt ajetaan tätä kaksiportaista tutkintorakennetta. Ongelmia mielestäni tulee nimenomaan tässä, että ammattikorkeakoulun tutkinto ja bachelor-taso, kanditaso, eivät millään sitten olekaan vertailukelpoisia. Jos nyt lähdetään siihen, että kansainvälistä vertailua haetaan, niin sehän johtaa vääjäämättä siihen, että ammattikorkeakoulututkinnon täytyy olla jatko-opiskeluoikeuteen johtava tutkinto. Se on ainoa keino saada kansainvälistä vertailtavuutta tähän.

Kysymys kuuluukin, miten tämä suomalainen korkeakouluopiskelijoiden määrä mitenkään on otettavissa huomioon. Eihän ole mahdollista, että 70 prosenttia kansasta on jatko-opiskeluoikeutettuja automaattisesti. Eli miten tämä kansainvälinen vertailu on mitenkään toteutettavissa tässä kohtaa, kun se ontuu jo tässä ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintojen vertailtavuudessa?

Kaarina  Dromberg  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä tähän kaksiportaisuuteen tuoda esille sen, että totta kai nämä keskeyttämiset saadaan varmasti vähenemään, mutta se ei ole kuitenkaan se lopullinen perustutkinto. Siinä mielessä täytyy nyt pitää huoli, että nämä opiskelujärjestelmät ovat sen suuntaisia, että ne tähtäävät nimenomaan siihen maisterin tutkintoon, koska se on se perustutkinto. Tietysti joissakin tapauksissa tämä on erinomainen. Kun naiset saavat lapsia ja tulee perhe, voidaan joustaa näissä.

Sitten tähän rehtorin valintaan vielä. Käsittääkseni valtioneuvostossakin käytiin kovin kiivas keskustelu siitä, mikä elin valitsee rehtorin. Teillä oli erilaisia mielipiteitä siellä, ja vahvasti myös tuli esille se, että tämä on liian pieni joukko, tämä neljäntoista hengen joukko, joka esimerkiksi Helsingissäkin valitsee rehtorin. Demokraattinen päätöksentekohan meillä on Suomessa se perusta, johon kaikki tällaiset julkiset valinnat ovat perustuneet.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysyisin ministeriltä, mikä kiire meillä Suomessa on lähteä tähän kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään, koska sivistysvaliokunnassa saamiemme tietojen mukaan muualla Euroopassa tämä kaksiportainen järjestelmä ei ole niin laajassa käytössä kuin meillä annetaan ymmärtää.

Opetusministeri Tuula Haatainen

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tähän kaksiportaisuuteen ja siihen, miksi tähän mennään. Kyllä varmasti kaikki tietävät sen, mikä tässä taustalla on. Se on ollut pitkä eurooppalainen kehitysprosessi, joka on eteenpäin mennyt, ja monessa maassa ollaan kautta linjan Euroopassa siirtymässä tähän. Totta kai tavoitteena on se, että opiskelijoiden siirtyminen opiskelemaan esimerkiksi maasta toiseen olisi helpompaa ja että tutkinnot olisivat yhdenmukaisempia. Se on osa tätä eurooppalaista koulutus- ja tutkimusaluetta, jota ollaan luomassa.

Mikä kiire? Ei tässä sen suurempaa kiireettä pidetä kuin muissakaan maissa. Valmistelua viedään eteenpäin samassa tahdissa kuin muuallakin.

Ed. Pulliainen nimesi tämän nyt jojoksi. En voi sille mitään, että historiassa on menetelty näin, mutta on ehkä palattu siihen, mikä alun alkaenkin olisi nähtävästi ollut toimiva.

Sitten liittyen opintojen rajaamiskeskusteluun. Tässä laissa ei nyt millään tavalla tehdä minkäänlaisia esityksiä koskien tätä. Siinä mielessä keskustelu tietysti on ajankohtaista mutta ennenaikaista, koska tällä yliopistolailla ei opinto-oikeuksiin puututa millään tavalla. Tässä uudistus on tämä kaksiportaisuuteen siirtyminen, joka monella tavalla on tärkeä.

Ed. Hemming otti esille ammattikorkeakoulun perustutkinnon suhteen yliopistojen kanditutkintoihin ja mahdollisuuksiin jatko-opintoihin. Tarkoitushan on se, että kun yliopistoon tullaan opiskelemaan, niin silloin tullaan sitten suoraan opiskelemaan maisteriksi, mutta voi ottaa kanditutkinnon välissä. Sen sijaan ammattikorkeakoulupuolella perustutkinnon suorittanut on kelpoinen jatkamaan yliopistossa maisteriohjelmassa, mutta automaattiahan tästä ei tule, vaan erikseen on tietysti hakeuduttava maisterikoulutusohjelmiin. Yliopistot määrittelevät itse, mitä täydentäviä opintoja esimerkiksi pitää hankkia, ennen kuin tämä on mahdollista.

Mutta yhtä lailla tämä (Puhemies koputtaa) tuo erilaisia väyliä ihmisille edetä opinnoissaan aina tohtoritutkintoon saakka. Ei nyt välttämättä tarvitse sitten ylioppilaana pyrkiä suoraan yliopistoon, vaan ammattikorkeakoulutietä tämä on myös mahdollista. Minusta se on äärimmäisen tärkeää, jos halutaan pitää kiinni tästä (Puhemies koputtaa) elinikäisestä oppimisesta ja demokraattisesta tasa-arvosta koulutusjärjestelmässä.

Sitten tähän rehtorinvaalikysymykseen. Tässä on esitys, joka antaa mahdollisuuden siihen, että hallituksessa ihan oikeasti perin juurin pohditaan sitä, kuka ehdokas täyttäisi parhaiten nämä kriteerit. Vaalikollegio kokoontuu vain pari kertaa vuodessa ja vain tekemään tätä valintaa. He aika lailla vähäistenkin (Puhemies koputtaa) tietojen varassa (Puhemies: Aika!) joutuvat usein tätä päätöstä tekemään.

Kirsi  Ojansuu  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tampereen yliopiston rehtori Jorma Sipilä on sanonut, että on todella aika käydä keskustelua siitä, miten Suomi aikoo osallistua globaaliin yliopistomaailmaan 2010-luvulla. Sitä keskustelua me nyt käymme ja luomme sille eväitä tässä salissa ja sitten sivistysvaliokunnassa.

4 §:ään, jossa todellakin annetaan yliopistoille tässä lakiesityksessä tämä kolmas, yhteiskunnallinen, tehtävä, on suhtauduttu kyllä laajemmin ristiriitaisesti. Toiset sanovat, että kirjataan jo nykykäytäntöä, että mikään ei tule muuttumaan. Mutta sitten on minusta otettava hyvinkin vakavasti se yliopistojen sisältä ja tiedeyhteisöjen sisältä tutkijoilta tuleva pelko siitä, että tämä uusi tehtävä tulee viemään resursseja ja edellytyksiä tieteen tekemiseltä ja siltä ydinosaamiselta, etenkin kun tiedämme, että tämän myötä eivät mitenkään resurssit ole lisääntyneet.

Minusta tämä on erittäin merkittävä asia, ja toivon, että me laajassa ja monipuolisessa asiantuntijakuulemisessa saisimme tähän paljon erilaisia näkemyksiä ja vastauksia. Ei ole oikein, että yliopistokentästä tulisi tämmöinen aluepolitikoinnin foorumi ja sillä lähdettäisiin — niin kuin eräs tutkija sanoi, että pienet kyläpoliitikot ja maakuntien liitot lähtisivät — hakemaan sieltä lyhyttä voittoa. Se olisi kyllä sivistysyliopistolle erittäin iso takaisku. Kaiken kaikkiaan näen, että me tämänkin lain käsittelyssä olemme perimmältään sen kysymyksen ääressä, onko meillä sivistysyliopisto vai ei. Miten käy tämän kehityksen?

Tutkinnoista: Minä ymmärrän ne perustelut sille, että mennään alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon, mutta rehellisyyden nimessä täytyy sanoa, että kyllä minusta se on semmoinen kaksiteräinen miekka. Voi todella käydä niin, että sitten alkaakin yleiseksi käytännöksi muodostua, että ne kandin paperit otetaan ja siihen loppuu opiskelut, etenkin kun tiedetään, että tämä muutoskin ajoittuu niihin ajankohtiin, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, jolloin työelämässä todellakin varmaan ilomielin otetaan opiskelijoita, joilla on se kandin paperi. Silloin saattaa käydä niin, että meidän tärkeä ja merkittävä tavoitteemme, että kansassamme on korkean koulutuksen saaneita maistereita yhä enenevässä määrin, jääkin nyt vain haaveeksi ja puolitiehen.

Hallituksen kokoonpanoon pitäisi minusta nyt kiinnittää kyllä huomiota, etenkin kun tämä rehtorin valinta on nyt sitten esityksessä laitettu hallitukselle. SYL:n näkemys siitä, pitäisikö tuon "enintään kolmannes" sijaan laittaa "neljännes" on minusta erittäin aiheellinen ja merkittävä, kun ajatellaan, että joka tapauksessa keskustellaan siitä, kaventaako ulkopuolinen jäsen yliopiston sisäisten ryhmien edustusta hallituksessa. Tämä on erittäin tarkka paikka, ja minusta SYL:n esitys voisi olla parempi.

Hyvä, kun on esitetty kritiikkiä laajasti tätä rehtorin valintaa kohtaan, koska todella lähes kaikki yliopistot halusivat, että valinta säilyy laajalla vaalikollegiolla, eikä sitä ole koettu mitenkään ongelmaksi, etteikö tietoa kulkisi vaalikollegion jäsenille, etteivätkö he kykenisi tekemään päätöksiä. Nykyiset rehtorit on tällä menettelyllä valittu, ja tuloksiin voidaan olla tyytyväisiä. Minusta, kun kansalaisyhteiskunnan korostamisen vaiheessa tässä meidän yhteiskunnassamme pyritään laaja-alaisesti edistämään läpinäkyvyyttä, demokratiaa ja kansalaisten kuulemista, tämä on kyllä takapakki jos mikä, tämä esitys tästä rehtorin valinnan siirtämistä tällaiselle pienelle hallitukselle. Ihmettelen sitä suuresti. Ikävä kyllä pelkään, että siinä ovat nimenomaan valtiovarainministeriön näkemykset dominoineet hyvin vahvasti ja asianomaisten elikkä yliopistojen ja tiedeyhteisöjen kannat eivät ole tässä voittaneet, ja se on minusta harmi.

Kaiken kaikkiaan toivon, että tästä laista ei tulisi miltään osin arvovaltakysymyksiä niin, että niin kuin tänne nyt on kirjattu, se tulee olemaan viimeistä pilkkua tai ensimmäistä pilkkua myöten, vaan että sivistysvaliokunnassa laajalla ja monipuolisella asiantuntijakuulemisella olisi todella vaikutusta tähän. Lupaavia enteitä minusta ainakin on olemassa. Kun kuuntelin ministeri Haataisen puhetta, niin tuntui, että hän antaa kyllä ainakin tässä lähetekeskustelussa meille uskoa ja toivoa siihen, että valiokunnassa voimme parannella tätä ehdotusta, mikäli asiantuntijat ja valiokunta yhdessä tähän päätyvät, ja sillä tavalla me varmasti pystymme pitämään kiinni siitä sivistysyliopistosta. Totta kai täytyy muistaa, että kokonaisuus, johon tämä liittyy, on myös ollut tämä kesu. Sitten meillä ovat nämä opintososiaaliset tuet tulossa keskusteluun, ja kysymys, jota sivuttiin äsken, kavennetaanko opiskeluoikeuksia yliopistossa. Tämä on sellainen yhteinen kokonaisuus, jossa ei tulisi mitään toista puolta sulkea pois, vaan joka sektorilla nähdä, että on kysymys itseisarvosta, siitä, että me haluamme kunnioittaa tiedeyhteisöä ja tutkijoita, opiskelijoita, tiedonnälkäisiä ihmisiä. Se on meidän kansamme rikkaus, eikä sitä tule tukahduttaa millään tavalla, vaan päinvastoin edellytyksiä täysipainoiseen opiskeluun joka tavalla tukea ja vahvistaa ja ennen kaikkea luoda resursseja näille.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ei järisyttävästi muuta edellistä, vuodelta 1997 peräisin olevaa nykyistä lakia. (Ed. Tulonen: Se on hyvä laki!) Lakiehdotukseen kirjattu kolmas tehtävä eli yliopistojen velvollisuus toimia vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikutusta on hyvin perusteltavissa. Vaikka yliopistot ovat jo nyt yhteistyössä etenkin elinkeinoelämän kanssa, tiiviimpi yhteistyö yliopistojen sekä yhteiskunnan kulttuuri- ja elinkeinoelämän välillä on tarpeen nykyistä laajemmassa mitassa.

Yliopistoilla on yhteiskunnallisessa kehittämistyössä vahva rooli. Niiden tulee välittää osaamistaan yhteiskuntaan muutenkin kuin perinteisen tutkimus- ja koulutustehtävänsä kautta. Vaikuttavuuden parantamiseksi yliopistojen on tarpeen ottaa toiminnassaan huomioon alueelliset näkökohdat ja edistää tutkimustulosten hyödyntämistä nykyistä tehokkaammin. Toki yliopistot odottavat uutta tehtävää varten aitoa resurssia.

Yliopistojen kolmannen tehtävän toteuttamisen edellytyksenä on, että yliopistoilla on toimivat yhteydet muuhun yhteiskuntaan. Yliopistojen on saatava mahdollisimman nopeasti tietoonsa ne vaatimukset, joita sen toiminnalle muuttuvassa yhteiskunnassa asetetaan. Parhaita keinoja tiedonsaannin nopeuttamiseksi on lisätä ulkopuolisten henkilöiden osallistumista toimintaan. Tämän vuoksi ehdotus, jonka mukaan yliopiston hallitukseen on valittava vähintään yksi yliopistoon kuulumaton henkilö, on järkevä ja ennen kaikkea yliopistojen edun mukainen.

Rehtoriksi valittavan kelpoisuusehtoihin lisätty käytännössä osoitettu johtamistaito on tarpeellinen kriteeri, koska yliopistojen toiminta on laajentunut valtavasti, jolloin johtamiskyky on aivan välttämätöntä. Rehtorin valitsee tässä uudessa esityksessä vaalikollegion asemesta hallitus.

Bolognan julistuksen allekirjoittaminen velvoittaa kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen siirtymiseen, jonka tavoitteena on eurooppalaisen korkeakoulutusalueen luominen vuoteen 2010 mennessä. Tämä tulee helpottamaan ja lisäämään opiskelijoiden liikkuvuutta, joka on Euroopan yhteinen poliittinen tavoite. Yliopistojen kansainvälistyminen on myös keskeinen Suomen kilpailukykyä lisäävä tekijä.

Tällä hetkellä aloittaneista yliopisto-opiskelijoista vain noin 70 prosenttia suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon 13,5 vuoden kuluessa opintojen aloittamisesta eli valtava joukko ei saa tutkintoa koskaan valmiiksi tai sen suorittaminen kestää suhteettoman pitkän ajan. Kansainvälisten vertailujen valossa voidaan ennustaa, että kaksiportainen tutkintorakenne lyhentäisi opiskeluaikoja. Tutkimuksessa on todettu, että maissa, joissa yliopistojen tutkintojärjestelmä on kaksiportainen, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisajat ovat lyhyempiä kuin maissa, joissa ensimmäinen tutkinto on suunniteltu viisivuotiseksi. Myös opintonsa kokonaan ilman tutkintoa keskeyttäneiden opiskelijoiden määrän arvioidaan vähenevän nykyisestä. Opinnot keskeytyvät usein syventävien opintojen vaiheessa, ja sen sijaan, että opinnot keskeytettäisiin ilman mitään tutkintoa, opiskelija voisi suorittaa kumminkin alemman korkeakoulututkinnon. Opiskelijan on pääsääntöisesti suoritettava alempi korkeakoulututkinto tai sitä vastaava koulutus ennen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista. Tämä ei välttämättä sovellu lääketieteelliseen tiedekuntaan, ja vastaava käytäntö voisi, aivan kuten täällä on jo esille otettu, kentältä tulleiden palautteiden perusteella olla hammaslääketieteen ja eläinlääketieteen alalla.

Arvoisa puhemies! Uuden yliopistolain ohella on lähipäivinä tulossa uusi yliopistojen kehittämislaki. Tämän kehittämislain osalta yliopistoväki odottaa, että laki sisältäisi edelleenkin resurssit henkilöstömenojen palkkojen nousuun ja kiinteistöjen vuokrien korotukseen. Lakiesitysten, sekä yliopistolain että kehittämislain, asiantuntijoiden kuulemisvaiheessa voi tulla esiin pieniä tarkistuksia ja stilisointeja. Suurta kritiikkiä ei yliopistojen taholta tästä esityksestä pääosin ole tullut, ja edustajienkin näkökulmasta tätä suhteellisen hyvänä pidetään. Hiotaan yhdessä näistä toimiva laki, jotta elinkeinoelämä ja tiedeyhteisöt saavat osaavaa ja kehitystä tukevaa henkilöstöä eläkkeelle siirtyvien suurten ikäryhmien tilalle. Lähtökohta tässä uudistuksessa on hyvä.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aluksi on hienoa todeta täällä salissa, että kuudestatoista salissa olevasta kansanedustajasta kuusi on suoraan Oulun yliopiston vaikutuksen alaisia.

On hyvä, että yliopistolakiin kirjataan vihdoin se, mikä on ollut Oulun yliopistossa toimivaa ja tuloksia antavaa käytäntöä jo vuosikymmeniä. Oulun yliopiston niin kuin myös esimerkiksi Jyväskylän yliopiston merkitys alueellisena kehittäjänä ja eriarvoisuuden poistajana on todellakin kiistaton, aivan kuten tämän lakiesityksen perusteluissakin todetaan. Yhteiset tutkimushankkeet elinkeinotoiminnan kanssa ja saavutettujen tutkimustulosten hyödyntäminen ovat omiaan tukemaan myönteisesti alueen taloudellista kasvua ja työllisyyttä. Näin ollen kannatan erittäin lämpimästi yliopistolain 4 §:ään esitettyä lisäystä, niin sanottua kolmatta tehtävää, jonka mukaan tehtäviä hoitaessaan yliopistojen tulee toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Kun yliopistolle annetaan uusia alueellisia ja yhteiskunnallisia tehtäviä, tulisi samalla huolehtia, että yliopisto kykenee resurssiensa puolesta selviytymään myös kahdesta perustehtävästään eli perustutkimuksen suorittamisesta ja ylimmän opetuksen antamisesta. Palaan tähän hieman myöhemmin uudelleen.

Vaikka yliopistolain 4 §:ää uudistetaankin, samaisen pykälän alku jää kuitenkin jollain tavoin vanhahtavaksi. Onko yliopiston tehtävä enää nykyään kasvattaa nuorisoa palvelemaan isänmaata ja yhteiskuntaa? Tuon nuoriso-sanan olisi mielestäni voinut korvata esimerkiksi kansalaisia-sanalla.

Yliopistolakia esitetään tutkintojen osalta muutettavaksi siten, että ylemmän korkeakoulututkinnon pohjana olisi aina alempi korkeakoulututkinto. Toisin sanoen ylempi korkeakoulututkinto ja siihen johtavat opinnot voitaisiin pääsääntöisesti suorittaa vasta, kun alempi tutkinto on suoritettu. Tällä rakenneuudistuksella pyritään opintojen nopeuttamiseen ja opintojen keskeyttämisen vähentämiseen. Toivottavasti näin myös käy. Lakiesityksessä ei nimittäin aseteta minkäänlaisia enimmäisrajoja opiskeluajoille.

Arvoisa herra puhemies! Muistutan, että Euroopan maista tietääkseni vain Suomessa ja Ruotsissa on rajoittamaton opiskeluaika. Miksi? Mielestäni opiskeluaikaa tulisi myös meillä jollain tavoin rajoittaa, kun sitä rajoitetaan muissakin Euroopan maissa. Meillähän pitkät opiskeluajat ovat ongelma enemmän kuin muualla. (Ed. Lindén: Ei pidä paikkaansa!) Muistuttaisin myös, että missään päin maailmaa yliopistojen rahoituksessa ei ole niin selvää tulosohjausta kuin Suomessa, ja kun tähän liittää ilmaisen opiskeluoikeuden ja rajoittamattoman opiskeluajan, niin Suomessa ollaan aika ihmemaassa. Tulosohjauksella on toki ansionsakin meikäläisessä korkeakoulujärjestelmässä, mutta nykyinen tulosohjausjärjestelmä on sidottu liian orjallisesti opiskelijamääriin ja suoritettuihin tutkintoihin. Lisäksi järjestelmä suosii tiettyjä yliopistoja ja sorsii toisia. Epäoikeudenmukaiseen asemaan joutuvien joukossa on muun muassa Oulun yliopisto, joka on joutunut laatimaan jopa selviytymisstrategian, jotta yliopiston budjettia ei ylitettäisi. Oulun yliopisto joutuu säästämään 5 miljoonaa euroa tänä vuonna, ja säästöihin joudutaan myös tulevina vuosina. Henkilöstömenoja supistetaan 3:lla ja vuokramenoja 2 miljoonalla eurolla.

Senaatti-kiinteistöillä on ollut kohtalaisen kovat vuokrat ja omistamistaan kiinteistöistä peräti 7 prosentin tuottovaatimukset. Näin valtio on pitänyt huolta omistaan. Oulun yliopiston säästöohjelma merkitsee toiminnan supistumista. Kyllä Oulun yliopisto selviytyy säästötalkoistaan, mutta säilyvätkö yliopistolle sälytetyt tehtävät entisinä ja säilyykö opetuksen taso ja tutkimuksen taso entisellään?

Arvoisa puhemies! Kenenkään ei pidä luulla, että opiskelijat Oulussa olisivat muiden yliopistojen opiskelijoita laiskempia. Keskimäärin Oulussa selvitään opinnoista ihan samassa ajassa kuin muuallakin, jopa hieman keskimääräistä nopeamminkin. Tietääkseni Oulun yliopistossa ei ole menty passiivirekisterijärjestelmään eikä opintojen rajoituksiin. Sen sijaan opintojen ohjausta kehittämällä opintoaikoja on lyhennetty yli vuodella, humanistisissa aineissa jopa lähes kahdella vuodella. Tämä ei kuitenkaan riitä.

Oulun yliopiston kuten toki muidenkin ongelmana on, että tietty osa opiskelijoista ei suorita tutkintoa koskaan, ja tähän ongelmaan yliopisto ei voi vaikuttaa. Kuitenkin määrärahoja leikataan, kun tutkintoja ei tule riittävästi. Oulun yliopisto kykeni menneinä vuosina kirkkaasti täyttämään sille asetetut tavoitteet. Opiskelijoiden sisäänottoakaan ei haluttu enää kasvattaa. Opetusministeriön ja elinkeinoelämän taholta tuli kuitenkin niin kovia paineita, että sisäänottomääriä täytyi nostaa, ja se johti ongelmiin. Tiettyihin tiedekuntiin alkoi olla liian helppo päästä, ja osa opiskelijoista ei tosiasiassa opiskellut lainkaan. He näkyivät ja näkyvät edelleenkin vain tilastoissa.

Opintoaikojen rajoitukseen toimenpiteitä on jo tehty ei yliopistojen vaan niiden kylkiäisinä toimivien opiskelija-asuntosäätiöiden toimesta. Ainakin Helsingissä toimiva Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas vaatii opiskelijoilta 15 suoritettua opintoviikkoa vuodessa, jotta opiskelija voi säilyttää asumisoikeutensa säätiön asunnossa. Näin ollaan tiettävästi tekemässä myös jossain päin muualla Suomessa, luin tällaisen tiedon pari viikkoa sitten. Opintojen kestoa siis yhä enenevässä määrin säädellään jo nyt ulkopuolisen toimijan eli opiskelija-asuntosäätiön toimesta.

Viimeisenä, arvoisa puhemies, yliopiston rehtorin valinnan siirtäminen hallintokollegiolta yliopiston hallitukselle eli suppeammalle toimielimelle veisi valinnan ojasta allikkoon.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen ilolla pannut merkille, että yliopistolakiin on nyt kirjattu vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Mielestäni tämä vuorovaikutus ei ole mitenkään ristiriidassa yliopiston sivistyksellisen, tutkimukseen tai opetukseen liittyvän tehtävän kanssa. Tästä ovat hyviä esimerkkejä Oulun yliopiston tekniikan puolella ja Joensuun yliopiston opettajankoulutuksessa. Näissä asioissa vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa on ollut hyvä eikä ole maksanut mitään.

Yleensäkin vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa voidaan lisätä ilman, että se vaatii lisäresursseja. Opiskelijat voivat tehdä väitöskirjoja läheisissä yrityksissä, sosiologit voivat tutkia paikallista yhteisöä kansainvälisten vertailujenkin kautta. Nämä toimenpiteet eivät maksa mitään. Päinvastoin toteaisinkin, että yliopistolla on hyvin suuri mahdollisuus saada resursseja ympäröivästä yhteiskunnasta. Alueelliset EU-rahat ovat tästä hyvä esimerkki.

Vastustan kuitenkin sitä ajatusta, että paikallisen yhteisön päätäntävaltaa yliopiston hallintoelimissä lisätään. Yksi edustaja paikallisen kaupungin edustajana voi olla hyvä asia, mutta määrää ei kuitenkaan tule lisätä eikä paikallisen yhteisön päätäntävaltaa yliopiston sisäisissä asioissa tule lisätä.

Toinen kysymys on yliopistojen liikkumavarasta, ennen kaikkea taloudellisesta liikkumavarasta. Mainitsin äsken EU-rahoituksen. Se vaatii yliopistojen omaa rahoitusta. Tätä yleensä ei ole. Näin ollen haluaisinkin kysyä, olisiko mahdollista, että yliopistot nimenomaan saisivat oikeuden rahastoida tutkimustulosten hyödyntämisestä kertyviä tuloja tai muusta palvelutoiminnasta — joka ei ole subventoitua — kertyviä tuloja. Käsittääkseni Helsingin yliopistolla ja Åbo Akademilla on tämän tyyppinen oikeus tiettyjen varojensa suhteen ja kaikilla yliopistoilla on sama oikeus testamenttien ja lahjoitusten kohdalla. Nämä rahastoidut varat voisivat tuoda tämmöisen puskurirahaston. Pääomaa ja tuottoa voidaan käyttää eikä sitä tarvitse sitoa aikaan. Se ei ole myöskään siirtomääräraha. Ainoa näiden varojen käyttötarkoitukseen lisättävä laajennus olisi mahdollisuus käyttää tätä yliopiston omarahoitusosuutena silloin, kun EU-hankkeita tehdään.

Käsittääkseni rahastoasia on ollut opetusministeriön alkuperäisessä esityksessä, mutta valtiovarainministeriö on sen tyrmännyt. Toivonkin, että valiokuntakäsittelyssä tämä asia tulee uudelleen esille.

Kyseinen lakiehdotus ei ota kantaa opiskeluaikojen pituuteen lukuun ottamatta tutkinnon kaksiportaisuutta. Haluaisinkin todeta, että nimenomaan opiskeluaikana tarvitaan elämässä joustoja. Puhumme paljon lasten hankinnasta. Toivomme, että opiskelijat käyttävät kansainvälisiä koulutusmahdollisuuksia. Nämä asiat eivät ole yhdistettävissä ylhäältäpäin tulevaan opintoaikojen rajoitukseen. Sitä vastoin yliopiston sisäiset toiminnat — kuten tässä tuli opinto-ohjaus — myös päällekkäisyyksien poistaminen, herra puhemies, edesauttaa opintoajan tehokasta käyttöä ja lyhentää käytännössä opintoaikoja. Siihen tulisi panostaa.

Rosa Meriläinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Koetan malttaa pääsääntöisesti pysyä nyt niissä aiheissa, jotka tähän käsiteltävänä olevaan esitykseen suoraan kuuluvat. Mutta sen verran opinto-oikeuden rajaamisesta on pakko todeta, että erittäin tärkeitä puheenvuoroja olivat se ed. Cronbergin kommentti joustomahdollisuudesta eri elämäntilanteitten mukaan ja se, mitä ed. Dromberg sanoi netto-opiskeluaikojen olennaisuudesta verrattuna kokonaisopiskeluaikaan.

Hallitus esittää yliopistolakiin lisättäväksi yliopistoille niin sanottua kolmatta tehtävää, yhteiskunnallista tehtävää, joka on aika paljon herättänyt yliopistoväen piirissä keskustelua ja hämmennystäkin siitä, mitä se tarkoittaa ja mikä nyt sitten muuttuisi. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on ollut yliopistojen tehtävä aina. Miksi tutkia, ellei tutkimusten tuloksia ja syntynyttä tietoa viedä eteenpäin? Tähän olisi kuitenkin syytä varata resursseja, niin kuin yliopistolaitoksen kaikkiin muihinkin tehtäviin, eikä mitään keskustelua yliopiston tulevaisuudesta voi irrottaa siitä resurssivajeesta, jossa yliopistot tällä hetkellä ovat. Enemmän kuin lain kirjainta muuttamalla vaikuttavuus lisääntyy sillä, että yliopistolla on aikaa ja mahdollisuuksia panostaa myös tähän yhteiskunnalliseen rooliinsa.

Kun yhteiskunnallisesta tehtävästä puhuttaessa korostetaan yliopistojen alueellista roolia, tulee kuitenkin muistaa ... no, lainaan Joensuun yliopiston rehtorin Perttu Vartiaisen sanoja Akatiimi-lehdestä: "Yliopistot eivät ole mitään alueviranomaisiin rinnastuvia organisaatioita eikä niiden tehtävä voi rajautua esimerkiksi yhteen maakuntaan."

Arvoisa puhemies! Hallitus esittää yliopiston rehtorin valintaa siirrettäväksi yliopiston vaalikollegiolta yliopiston hallitukselle. Rehtorin tulee olla koko yliopiston rehtori. Valinnan siirtyessä pienemmän porukan ratkaistavaksi demokratia kapenee. Kun hallitus samalla haluaa korostaa yliopiston yhteiskunnallista tehtävää, on ristiriitaista, että sitten rehtorin valinnassa halutaan mennä enemmän tehostettuun, sisäistä organisaatiota johtavan rehtorin suuntaan. Kun rehtorin valinnasta käydään vaalikollegiossa keskustelua, tarjoutuu loistava mahdollisuus myös yliopiston sisäiselle arvokeskustelulle, jonka pohjalta yhteiskunnalliseen keskusteluun on helpompi osallistua. Itse olen ainakin pitänyt näitä rehtorinvalintaprosesseja koko yliopiston keskustelun kannalta erittäin hedelmällisinä. Tehokkuus ei saa olla ainoa arvo, kun mietitään yliopiston kaltaisen laitoksen hallinnointia.

Arvoisa puhemies! Hallitus esittää, että yliopistojen hallituksiin tulisi tulevaisuudessa valita vähintään yksi ulkopuolinen jäsen. Esitys ei ole kohtuuton, mutta näen sen ristiriitaisena rehtorin valinnasta tehdylle esitykselle. Kun ulkopuolisen jäsenen nimeäminen muuttuu pakolliseksi, ollaan myös päättämässä siitä, että yliopiston rehtorin valinnassa ulkopuolisilla on päätösvaltaa. Uudistusta tehtäessä on myös huolehdittava siitä, ettei opiskelijoiden asema yliopiston hallinnon perinteisessä kolmikannassa heikkene ulkopuolisten jäsenten takia.

Lopuksi haluan vielä muistuttaa siitä, että siirtyminen kaksiportaiseen perustutkintorakenteeseen ei tule tapahtumaan kivutta. On muistettava huolehtia, ettei tutkintojen väliin muodostu hidastavaa kynnystä. Alemmasta korkeakoulututkinnosta on muodostettava mielekäs tavoite, mutta tästä huolimatta ylemmän korkeakoulututkinnon on säilyttävä perustutkintona. Suomella ei ole varaa laskea väestön koulutustasoa, joka olisi eittämättä seuraus siitä, jos yhä useampi jättäisi opintonsa alempaan korkeakoulututkintoon. Kuten täällä on tullut ilmi, osa aloista on sellaisia, ettei mielekästä välitutkintoa voi syntyä. Näitä on käsittääkseni monia muitakin kuin nämä nyt täällä esillä olleet lääketieteelliset alat, mutta joka tapauksessa näissä tapauksissa sellaista epämielekästä välitutkintoa ei ole syytä keinotekoisesti luoda. Monilla aloilla, esimerkiksi oikeustieteessä, kulkee lentävänä lauseena vanha vitsi, jonka mukaan maailmassa on kolme asiaa, joille ei ole mitään käyttöä: nunnan nännit, paavin pallit ja alempi korkeakoulututkinto. No, tästä huolimatta muistutan edelleen, että yliopistoille on taattava riittävät resurssit tämän uudistuksen astuessa voimaan. Uuden järjestelmän rakentaminen toimivaksi ei ole ilmaista.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Hänninen totesi, että ei ole kyse järisyttävästä uudistuksesta. Ehkäpä siksi, jos näin on, olisi suuremmalla syyllä kuunneltava avoimesti niitä muutamia kritiikin paikkoja, mitä täällä salissa on jo muutamaan otteeseen tullut.

Täällä on perusteltu tätä rakenneuudistusta ja erityisesti tätä porrastettua tutkintojärjestelmää opintoaikojen nopeuttamisella, toisin sanoen yliopistojen tyhjentämisellä pitkittyneistä opiskelijoista. Mielestäni kuitenkin ministeri Haataisen perustelu rakenneuudistukselle olisi huomattavasti — ainakin ulkokultaisempi, jos ei suorastaan kauniimpi. Nimittäin ministerihän totesi, että osa tämän järjestelmän perusteita on se, että sillä taataan syrjäytymisen ehkäisy. On tietysti hyvä, jos se tarkoittaa myös käytännössä jotakin niille, jotka alemman korkeakoulututkinnon suorittaneina saavuttavat jotakin elämässä ja saavat siihen jonkinlaisia jatkotoimenpiteitä, mutta kieltämättä parempi peruste olisi vielä ollut työelämän ja elinkeinoelämän tarpeet. Mutta niin kuin tässä edellinen puheen käyttäjä totesi, niin tähän mennessä sillä alemmalla korkeakoulututkinnolla ei ainakaan kovapalkkaisia työpaikkoja ole saanut, eli niiden perustelujen pitäisi kaksiportaisella järjestelmällä olla hyvin merkittävät.

Lisäksi tämä käsillä oleva lakialoite on osa kokonaisuutta, joka olisi tietysti mielenkiintoista ollut saada samanaikaisesti ainakin keskustelun tasolla tänne. Tuntuu siltä, että nyt aloitettiin tästä helpoimmasta päästä ja päästään sitten niihin vaikeampiin asioihin tässä varmaankin kuun vaihteessa tai vähän sen jälkeen. Koko tätä kokonaisuutta, joka tällä hetkellä keskusteluttaa liittyen korkeakouluihin ja erityisesti yliopistoihin, tuntuu leimaavan sellainen, en tiedä, uskallanko sanoa, mitätöinti vai ennen kaikkea sivuuttaminen. Eli ne hyvät hankkeet, joita tällä hetkellä on jo yliopistoissa tekeillä tai toteutumassa, tunnutaan sivuutettavan samoin kuin ne kokemukset, joita niihin liittyy.

Muutama kommentti varsinaisesti tästä lakialoitteesta, johon jo muutama muukin edellä oleva on puuttunut, ensinnäkin tähän 4 §:ään, jossa puhutaan kolmannesta tehtävästä: Mielenkiintoista olisi kuulla — valitettavasti ministeri nyt ei enää ole paikalla — mikä on tämä tulkinta siitä, että näistä kauniista sanoista siirrytään todelliseen arkeen, eli mikä on tämän kolmannen tehtävän lisäämisen käytännön vaikutus ammattikorkeakouluille ja yliopistojen toiminnalle. Toisaalta tietysti olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä ovat ne mittarit, millä tätä kolmannen tehtävän toteutumista tulevaisuudessa mitataan. Edes perusteluissa en nähnyt siihen perusteita. Käsittääkseni pari muuta tehtävää, mitä yliopistoille on annettu, on kuitenkin kohtuuhyvin mitattavissa ja tulkittavissa.

Toinen kommenttikohta liittyy tähän hallituksen kokoonpanoon. On tietysti ilahduttavaa, että hallitus näkee näinkin suurta huolta siitä, että yliopistojen pitää vahvistaa ainakin hallituksensa osalta tämmöistä strategista roolia sekä vuorovaikutusta ulkopuolisten kanssa. Se on varsin kannatettava ajatus muuttuvassa maailmassa, jossa myös ympäristö muuttuu ja johon myös yliopistomaailman on vastattava, tähän muutokseen. Ongelma vaan mielestäni on se, että perusteluissa ei millään tavalla kerrota, mitkä ovat ne valintaperusteet, joilla nämä ulkopuoliset — yksi tai useampi ulkopuolinen — hallitukseen valitaan. Kuka valitsee tämän yhden tai useamman ulkopuolisen? Takaako se yhden tai useamman ulkopuolisen valinta kattavuuden esimerkiksi yliopiston eri opetusalojen suhteen? Lisäksi jää myös täysin avoimeksi, mikä on tämän, sanotaanko, pakolla ulkopuolisena tuotavan asiantuntijan, ulkopuolisen maailman asiantuntijan, suhde esimerkiksi sellaiseen todellisuuteen, joka Tampereen yliopistossa on, jossa vuodesta 99 on ollut yliopistolla neuvottelukunta, jossa on erittäin laajasti edustettuna elinkeinoelämä, edustettuina ne julkiset alat, joille kyseisestä yliopistosta väkeä valmistuu, te-keskus, maakuntaliitto ja varsin voimakkaasti kaupungin oma panos, ja tämä on tuottanut erilaisia hankkeita ja käsittääkseni ollut hyvin hedelmällistä paitsi Tampereen yliopistolle, Tampereen kaupungille, myös Tampereen teknilliselle yliopistolle. Näitten nykykäytäntöjen kirjaaminen olisi varmaan ollut paikallaan myös tähän perustelutekstiin.

Sitten tämä rehtorin valinta: Niin kuin totesin jo kommentissani, on tietysti totta, että rehtori on osa työtiimiä, jossa henkilökemioitten pitäisi toimia, ja ymmärrän sen, että kun yliopistomaailmaan näköjään nyt ollaan muutenkin tuomassa näitä yritysmaailman toimintatapoja, niin ehkäpä sielläkin tällainen työtiimiajattelu olisi paikallaan, mutta ihmettelen kyllä myös samoin sitä, miten pienempi joukko ihmisiä tuottaisi paremman tuloksen yliopiston toimivuuden kannalta, mikä tässä hallituksen esityksessä nyt on ajatus valintaperusteitten osalta. Ed. Asko-Seljavaara täällä jo totesi tämän Helsingin yliopiston tilanteen, jossa 130 jäsentä on mukana tässä valintatilanteessa. Vaalikollegion kokoonpano vähän vaihtelee eri yliopistoissa. Tampereen yliopistossa on mukana muun muassa vararehtori ja hallintojohtaja, hallitus, tiedekuntaneuvostojen jäsenet, laitosten johtajat, erillislaitosten johtajat, muiden yksiköiden edustajat, hallintokeskuksen edustajat, ja lisäksi on taattu kymmenelle ylioppilaskunnan edustajalle paikka. Oulun yliopistossa on lähes samanlainen tilanne, jolloin tässä on laaja joukko, ja väittäisin, että kun ministeri Haatainen aiemmassa puheenvuorossaan mitätöi ne vähäiset taidot, mitä tällä hetkellä vaalikollegiolla olisi tehdä tätä päätöstä rehtorin valinnan suhteen, niin mielestäni juuri tällä kollegiolla itse asiassa on hyvin vahva asiantuntemus tehdä yliopiston kehittämisen kannalta merkittäviä päätöksiä, kuten rehtorin valinta, jolla luodataan juuri vaalikollegioissa edustettuina olevien toimialaa tulevaisuudessa ja samoin avataan keskustelua ylipäätänsä yliopiston kehittämisestä. Näitä tämän tyyppisiä areenoita yliopistossa ei kovin monta ole, ja vaalikollegio nyt ehkä on yksi näistä keskeisimmistä.

Se, missä olen sitten taas samaa mieltä, on se, että on hyvä, että rehtorin ja vararehtorin osalta, varsinkin rehtorin osalta, mietitään tätä johtamistaitoa. Nimittäin muuallakin maailmassa on jo todettu se, että välttämättä se pätevyys omalla alallansa ei tee hyvää esimiestä, ja on toki hyvä, että tämäkin puoli otetaan huomioon.

Samoin ihmettelen sitä, mitä itse asiassa ed. Dromberg omassa puheenvuorossaan ihmetteli, minne hävisi taloudellista autonomiaa koskeva pykälä tästä esityksestä. Se oli 39 §:nä jossakin vaiheessa mukana täällä, ja siinä oli juuri kyse tästä, miten tutkimustuloksien taloudellista hyötyä myös hyödynnettäisiin yliopistojen toiminnan kehittämisessä. No, ministeri Haatainen ei vastannut siihen kysymykseen. Toivottavasti tämän käsittelyn aikana jossakin vaiheessa siihen kuitenkin vastaus tulee.

Jotta ei kuitenkaan jäisi tällaista pelkästään negatiivista kuvaa, niin mielestäni täällä on erittäin hyviäkin kohtia. Yksi on tämä yhteishaun miettiminen ja avaaminen tänne yliopistopuolelle. Toinen on tutkintokieleen liittyvät esitykset. Mielestäni niitten ongelmana on se vain, ettei kävisi niin, että tietyt yliopistot noukkivat jyvät akanoista. Jotta yliopistojen välillä vallitsisi terve kilpailu, olisi varmaan myös mietittävä, miten taataan ne resurssit, joilla sitten yhteisvalintatilanteessa ja samoin tutkintokieltä mietittäessä eri yliopistot olisivat samalla viivalla.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Tämän yliopistolakiesityksen tärkein uudistus koskee tutkintorakenteen uudistusta. Bolognassa alkusysäyksen saanut prosessi johtaa syksyllä 2005 käyttöönotettavaan kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen, ja näin suomalaiset tutkinnot ovat paremmin kansainvälisesti vertailtavissa. Opintojen myös uskotaan keskeytyvän nykyistä vähemmän, ja tämä on hyvä tavoite.

Suomen korkeatasoisen koulutusjärjestelmän tulevaisuuden vuoksi on erittäin tärkeätä, että myös jatkossa perustutkintona säilyy maisterintutkinto. Kaksiportainen tutkintorakenne helpottaa opiskelijoiden liikkuvuutta alemman korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen. Kaikilta aloilta ei kuitenkaan ole mahdollista siirtyä suoraan jonkin toisen alan maisteriohjelmaan. Toisen saman tasoisen tutkinnon suorittamismahdollisuus onkin ehdottomasti säilytettävä osana koulutusjärjestelmäämme. Tämän mahdollisuuden heikentäminen aikuiskoulutuksen nimissä pikemminkin vähentäisi kuin parantaisi aikuistenkin kouluttautumismahdollisuuksia.

Kansainvälistymisen osalta tervehdin ilolla myös sitä, että tutkintokielenä on mahdollista jatkossa käyttää myös muuta kuin suomea tai ruotsia.

Tutkintorakenteen uudistukseen liittyen haluan nostaa esiin yhden yksittäistapauksen, johon toivon opetusministeriltä jossain vaiheessa vastausta. Nyt voimassa olevan tutkintoasetuksen mukaan varhaiskasvatuksella ei ole pääaineen asemaa yliopistojen opetuksessa. Kuitenkin yliopistotasoista varhaiskasvatuksen tutkimusta tehdään kaikissa keskeisissä yliopistoissa. Varhaiskasvatuksen professuureja ja muita virkoja pääaineen statusta vastaavasti on perustettu esimerkiksi Oulussa ja Jyväskylässä. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon johtava lastentarhanopettajan koulutus tuottaa kasvatuksen ja oppimisen asiantuntijoita varhaiskasvatuksen, päivähoidon ja esiopetuksen tehtäviin. Lastentarhanopettajat ovat keskeisesti vastuussa alle kouluikäisten lasten hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta.

Lastentarhanopettajan koulutus siirtyi yliopistossa annettavaksi koulutukseksi 95, ja koulutus tuottaa kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon, mutta lähes kaksi kolmasosaa uusista kandidaateista suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinnon joko varhaiskasvatuksessa tai luokanopettajan koulutusohjelmassa.

Varhaiskasvatuksen jäsentymätön asema yliopistossa tieteenalana aiheuttaa osaltaan sen, että lastentarhanopettajien jatkokoulutuksen opinnot suuntaavat pois varhaiskasvatuksen tehtävistä, vaikka niiden tulisi syventää varhaiskasvatuksen osaamista. Näin varhaiskasvatuksen asema yliopiston pääaineena tukisi varhaiskasvatuksen merkitystä ihmisen koko elinikäisen oppimisen ja koulutuksen jatkumossa. Tutkintorakenteen uudistamisen yhteydessä tähänkin tarjoutuisi nyt hyvä mahdollisuus, ja toivottavasti tämä huomioidaan.

Tätä lakiesitystä on hyvä peilata myös joulukuussa hyväksyttyyn koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan. Siinä yliopistojen sisäänottomääriä laskettiin aiotusta 1 600 paikasta 700 paikkaan. Tässä lakiesityksessä yliopistoille esitetään uusia tehtäviä suhteuttamatta niitä kuitenkaan yliopistojen resursseihin. Me kaikki tiedämme hyvin, että yliopistojen nykyisetkään resurssit eivät riitä nykyisien määrien kouluttamiseen eikä näköpiirissä ole kokonaisresursseihin mittavia lisäyksiä. Tässä on selkeästi vaarana akateemisen koulutuksen laadun lasku. Nyt pitäisi panostaa laatuun eikä määrään.

Arvoisa puhemies! Haluaisin aivan erityisesti kuulla opetusministeriltä tarkempia perusteluita sille, mistä täällä on jo useaan otteeseen puhuttu, elikkä rehtorin valinnan siirtämiselle vaalikollegiolta yliopiston hallitukselle. Uskon, että sivistysvaliokunta asiaa käsitellessään erittäin herkällä korvalla kuuntelee asiantuntijoita, ja toivottavasti valiokunta löytää sellaisen ratkaisun, joka tyydyttää kaikkia osapuolia.

Yliopistojen kolmas tehtävä, yhteiskunnallinen rooli, ei ole mikään uusi asia, vaikka tässä se eräällä tavalla virallistetaan. Täällä on todettu jo, että Oulun yliopistossa esimerkiksi tätä alueellista tehtävää on toteutettu jo pitkään. Matti Salo väitteli viime syksynä, ja hänen väitöskirjastaan käy ilmi, että Oulun yliopiston perustaminen vuonna 58 on ollut yksi menestyksellisimmistä aluepoliittisista toimenpiteistä Suomessa. Tämähän tarkoittaa käänteisesti sitä, että se työ, mitä Oulun yliopistossa on alueen kehittämisen, Pohjois-Suomen kehittämisen, eteen tehty, on ollut erinomaista tuloksiltaan, ja näin ollen tätä aluetehtävää on Oulun yliopistossa koko sen olemassaolon ajan tehty ja se on ollut selvä painopistealue. Toisaalta nyt, kun laissa vahvistetaan tämä tehtävä kaikille yliopistoille, voisi olettaa, että myös siinä yhteydessä selvästi arvioidaan lisäresurssien tarve. Ei se, että kehyksestä irrotetaan vaan tietty summa tähän tehtävään, varmastikaan tiukoissa resursseissa tuo sitä mahdollisuutta tehdä merkittävää alueellista kehittämistä.

Täällä on myös todettu se, että lakiesityksessä on selkeä ristiriita sen osalta, että kun yliopistojen yhteiskunnallista roolia vahvistetaan, tähän ei osoiteta erillisresursseja, ja tähän olisi ollut mahdollisuus vahvistamalla yliopistojen taloudellista autonomiaa. Uskoisin, että myös tämän osalta sivistysvaliokunta kuulee laajasti asiantuntijoita, ja itse näen sen mahdollisuutena yliopistoille juuri tähän aluekehittämistyöhön, kun tätä taloudellista autonomiaa vahvistettaisiin.

Arvoisa puhemies! Yhtä aikaa tämän yliopistolakiesityksen kanssa yliopistoyhteisö elää epätietoisuudessa siitä, miten opintoaikojen rajaukselle ja opintotuelle käy. Lehtitietojen mukaan myös asianomaiset ministerit tuntuvat elävän samassa epätietoisuudessa. On kuitenkin selvää, että tässäkin asiassa päätöksiä on pian tehtävä, ja haluaisin omalta osaltani tässä yhteydessä varoittaa hallituksen sivistyspoliittista ministerityöryhmää kohtalokkaasta lyhytnäköisyydestä, mikäli todella asetetaan korkeakouluopintojen kestolle tiukka aikaraja. Opintoaikojen suoraviivainen rajaaminen ei pureudu opintojen viivästymisen todelliseen ongelmaan. Toki näin saadaan helposti kaunisteltua tilastoja. Parempi kuitenkin olisi panostaa opintojenohjaukseen sekä opiskelujen muihin tukipalveluihin. Nämä keinot ovat myös selvästi tuottaneet tulosta. Kuten täällä jo ed. Rajala totesi, Oulun yliopistossa muun muassa on valmistumisaikoja selvästi pystytty lyhentämään. Pelkkä keppi on siis kovin karu keino, ja sillä isketään kovaa vasten suomalaisen sivistysyliopistoperinteen kasvoja.

Julkisesta keskustelusta voisi myös kuvitella, että pitkät opintoajat ovat suomalaisen koulutusjärjestelmän suurikin ongelma. Näin ei asia kuitenkaan ole, ja se pitäisi myös opetusministeriön hyväksyä. Keskimääräinen tutkinnonsuoritusaika on 6 vuotta, josta netto-opiskelua on noin 5,1 vuotta. Olemme siis hyvin lähellä 5 vuoden tavoitetta.

Merkittävä syy opintojen viivästymiseen on opiskelijoiden työssäkäynti, mitä ei kuitenkaan pidä nähdä pelkästään huonona asiana. Suomalaiset opiskelijat ovat tutkimusten mukaan valmistuttuaan ulkomaisia tovereitaan valmiimpia työelämään, jolloin työn opetteluun kuluu heiltä vähemmän aikaa ja työnantaja saa vastavalmistuneelta tuottavan työpanoksen nopeammin. Työssäkäynti opiskelun ohella on varsinkin suhdanneherkimmillä ammatti- ja toimialoilla osoittautunut työllistymistä ajatellen tarkoituksenmukaiseksi. Työpaikan hakeminen viimeistään opintojen loppuvaiheessa on työllistymisen kannalta yhä parempi ratkaisu huolimatta opintojen mahdollisesta pitkittymisestä. Väärään aikaan valmistuvat jäävät helposti työmarkkinoiden väliinputoajiksi, eikä aikarajoituksilla saa näitä opiskelijoita rangaista.

Totuus kuitenkin on, että varsinkin opintojen alussa pitäisi opiskelijoiden voida keskittyä täysipäiväisesti opintoihinsa. Tämä täysipäiväinen alkuvaiheen opiskelu myös lyhentäisi opiskeluaikoja merkittävästi, ja tähän paras keino on opintotuen korotus. Kokoomus on oman mallinsa esittänyt, mutta toivottavasti hallituksen keinot eivät ole niin vähissä kuin julkisuudesta on saanut ymmärtää. Pelkkä asumislisän korotus ei nimittäin riitä korjaamaan ongelmaa.

Opintotukikuukausien määrääkään ei pidä lähteä laskemaan, ellei samalla tarkastella kriittisesti opintojen sisältöjä ja uskalleta rohkeasti karsia ylisuuriksi paisuneita opintovaatimuksia. Tukikuukausien lyhentäminen voi tulla kyseeseen vain, jos opintotuen tasoa selvästi korotetaan. Tutkintojen laajuuksien rajoittaminen niin tiukasti, kuin Jäppinen on esittänyt, ei ole tarkoituksenmukaista. Tutkintoon kuulumattomien opintojen määrittäminen on hyvin vaikeaa, sillä kaikki korkeakoulututkinnot eivät ole suoraan ammattiin valmistavia tai lailla säädeltyjä. Henkilökohtaisen opintosuunnitelman tulee olla joustava ja opiskelijan tavoitteiden mukaan muuntuva.

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyyn saamamme yliopistolakiin ...

Ensimmäinen varapuhemies:

Anteeksi, pyydän puhujaa ottamaan huomioon, että ohjeellinen 10 minuuttia on kulunut.

Puhuja:

Kyllä, 10,5 minuuttia. Jos puhemies sallii, niin vain lopetan tämän puheenvuoroni.

Toivon, että sivistysvaliokunta perehtyy tarkkaan tähän esitykseen, sillä puolitiehen jäävästä työstä ei nimittäin hyödy kukaan ja tällä lailla on todellakin mahdollisuus vastata niihin haasteisiin, jotka kansainvälistyvässä, globalisoituvassa, koulutusmaailmassa meitä kohtaavat.

Erkki  Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tällä lainsäädännöllä ollaan nostamassa yliopistojen niin sanottu kolmas tehtävä, jolla esityksen mukaan tarkoitetaan yliopistojen vuorovaikutusta ympäröivään yhteiskuntaan, lain tasolle. Tätä on pidettävä pelkästään myönteisenä; yliopistot eivät voi eivätkä saa linnoittautua akateemisten norsunluutornien uumeniin. Esitykseen on myös kirjoitettu oikein hyvät perustelut tältä osin, välillä jopa suorastaan vaikuttavat.

Vaikuttavuus valitettavasti loppuu, kun saavutaan käytännön toteutukseen. Koko vuorovaikutuksen ongelman kun uskotaan esityksen mukaan ratkeavan sillä, että yliopistojen hallituksiin säädetään kuulumaan yksi tai muutama niin sanottu ulkopuolinen. Mistähän mahtavat löytyä ne viisaat tai viisas ulkopuolinen, joka saattaa yliopiston tietoon ne vaatimukset, joita sen toiminnalle asetetaan, kuten perusteluissa kauniisti sanotaan? Minun on todella vaikea kuvitella, että jostain löytyisi sellainen ihmeolio, eläjä, ihminen, joka ikään kuin tuolta ulkoa tulisi kertomaan jossain määrin ymmärtämättömille yliopiston hallituksen aiemmille jäsenille, mitä he eivät ole nopeasti ymmärtäneet.

Ed. Sirnö tiedusteli tai ihmetteli, mitkä ovat ne kriteerit, joilla nämä ulkopuoliset hallitukseen valitaan. Ihmettelen sitä itsekin. Kuvittelisin, että perustelujen kirjoittajat ovat ehkä ajatelleet, että tällainen ulkopuolinen voisi olla esimerkiksi yrityselämässä hyvin menestynyt, ehkä julkisissa tehtävissä kunnostautunut. En tiedä, onko kukaan ajatellut kansanedustajia, mutta jos nyt arvioisin, että itseni entisenä yritysjohtajana tai nykyisenä kansanedustajana pitäisi tällaiseen tehtävään lähteä tuomaan haistelemiani tuulia yliopiston tietoon, niin epäilisin kykyjäni, jos se olisi pelkästään tämän varassa.

Kuvittelen, että ulkopuoliset, jotka yliopistohallituksiin tulevat, joutuisivat kohtuullisen suurien vaatimusten eteen tämän tehtävän täyttääkseen. Yliopisto ei nimittäin ole mikään pieni, yksinkertainen organisaatio. Ne ovat todennäköisesti Suomen suurimpia, sekä määrällisesti että laadullisesti suurimpia ja korkeatasoisimpia asiantuntijaorganisaatioita, joitten johtaminen ei ole ihan yksinkertaista. Tekisi mieli jopa arvioida, että jotta nämä ulkopuoliset yliopistojen hallituksissa pystyisivät täyttämään ne tehtävät, jotka näistä perusteluista on luettavissa, niin heidän pitäisi ottautua tähän tehtävään vähintään puolipäivätoimisesti.

Ylipäätäänkin voi sinänsä kysyä, useissa hallituksissa jäsenenä mukana olleena ja joittenkin hallitusten kanssa työskennelleenä, mitä itse asiassa yliopistojen hallituksilta pitäisi vaatia. Olisin oikeastaan kaivannut tähän lakiesitykseen, kun varmaan siihenkin olisi nyt mahdollisuutta ollut, pohdintaa siitä, mikä yliopiston hallituksen tehtävän oikeasti tulisi olla. Sen jälkeen olisi kenties helpompi miettiä myöskin sitä, minkälaisia ulkopuolisia edustajia, ulkopuolisen maailman tuntemuksen tuojia siellä ihan oikeasti tarvitaan. Tällä tavalla määritellen ja, sanoisiko, vähän kyynisesti lukien tämä esitys vaikuttaa siltä, että ikään kuin ryhdyttäisiin siirtymään roskaruuasta savolaiseen gourmet-ruokaan ostamalla kalakukon sijasta lihapiirakka ja lisäämällä sinne väliin yksi tai muutama nakki.

Toinen täällä jo runsaasti huomiota osakseen saanut asia on rehtorin valinta. En nyt hirveästi ole yleensä innostunut valtiovarainministeriön näkemyksestä, mutta en välttämättä voi kokea niin vaaralliseksi rehtorin valinnan siirtämistä hallitukselle kuin täällä useissa puheenvuoroissa on esitetty. Jos en nyt ole väärin ymmärtänyt, niin yliopistojen hallitusten kokoonpano kuitenkin muistuttaa pitkälti suhteellisesti samaa kokoonpanoa eri ryhmien edustuksen suhteen kuin valintakollegiot. Kun olen jonkin verran jossain seurannut kollegioiden toimintaa, se on varmaan pitänyt sisällään ansiokasta, kattavaa ja syvälle tunkeutuvaa keskustelua, mutta on se näyttänyt pitävän sisällään myöskin kohtuullisen määrän junttausta, eturyhmien eduista huolehtimista ja sellaista kriteeristöjen esiin nostamista, ainakin taustalla, jotka eivät välttämättä palvele parhaan mahdollisen rehtorin löytämistä.

Jos pelätään, että demokratia tältä osin joutuu vaaranalaiseksi, niin tietysti paras menettely sitten varmaan olisi siirtyä yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen, jota ainakin me jotkut tässä talossa vieläkin olevat olimme 34 vuotta sitten tuossa portailla ankarasti vaatimassa. Sillä tavalla tulisi parhaiten toteutettua sen sanan varsinaisessa merkityksessä demokratia, jonka sopivuudesta nyt tähän en ole kuitenkaan täysin vakuuttunut.

Olen sitä mieltä, että tätä esitystä ehkä, kun tilaisuus tuli, olisi näiltä muutamilta osilta pitänyt miettiä vähän tarkemmin. Ehkä perusteluihinkin olisi voinut löytää kestävämpiäkin perusteluja. Ennen kaikkea tässä on tietenkin se ongelma, että tämänkin käsittelyn yhteyteen pitäisi tietysti liittää kysymys resurssien riittävyydestä. Kyllä se nyt on suhteellisen sama, keitä siellä hallituksessa yliopistojen taloudesta on päättämässä, jos Senaatti-kiinteistöt päättää siitä, kuinka paljon yliopistolla on rahaa käytettävissään.

Arvoisa puhemies! Siunatuksi lopuksi tavallaan viitteellisesti näihin yliopistoresursseihinkin liittyen haluaisin täydentää ed. Meriläistä, kun hän esitti täällä kolme maailman turhinta asiaa. On niitäkin neljäskin — toimitusjohtajan kiitos ilman palkankorotusta!

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Nykyinen yliopistojen tulosohjausjärjestelmä saattaa johtaa jopa sellaiseen tulokseen, että ainoa menestyjä on Senaatti-kiinteistöt, joka on ulosmitannut 7 prosentin tuottotavoitteen idioottivarmasti lakkariinsa päältä. Tämä on se kauhukuva, joka pitää koko ajan pitää mielessä silloin, kun mietitään yliopistolain uudistuksia.

Täällä on puhuttu sivistysyliopistosta. Minä haluaisin lisätä siihen etuliitteen humboldtilainen sivistysyliopisto, joka nimenomaan kertoo sen olennaisimman, elikkä että yliopisto-opinnoissa on kysymys valmistautumisesta elämää varten. Tämä on esimerkiksi kaikissa tutkinnonuudistuksissa aivan ratkaisevan tärkeä asia.

Aikaisemmat sukupolvet olivat vallan viisaita, jopa keisarillinen Aleksanterikin oli erinomaisen viisas — johtuiko se viisaus hyvistä neuvonantajista tai mistä, mutta joka tapauksessa — siinä, että Helsingin yliopistolle annettiin perustuslaillinen itsehallinto-oikeus. Se on ollut aivan perustavaa laatua oleva oikeus. Kun mietitään yliopistolaitoksen kehittämistä, niin jokaisen ensimmäisenä tulee arvioida, onko tuosta Helsingin yliopistolle luovutetusta oikeudesta, joka on ollut myöskin hyvin pitkälle saakka taloudellista itsehallintoa, niin kuin täällä on aikaisemmin kuvattu, onko siitä ollut jotakin kielteistä sanottavaa. Onko se jollakin tavalla pettänyt? Onko tilanne niin, että Helsingin yliopisto ei olisi tehtäväänsä tieteellisen tutkimuksen ja siihen perustuvan opetuksen edistämisessä toteuttanut parhaalla mahdollisella tavalla? Tällaista arviointia en ole koskaan missään nähnyt, että tässä suhteessa olisi pettänyt.

On erinomaisen valitettavaa, että nyt, kun lakiin kirjataan tämmöinen yhteiskunnallinen tehtävä, ei ole ollut rohkeutta osoittaa yliopistolaitokselle, kaikille yliopistoille, laajempaa taloudellista itsehallintoa. Se olisi erikoisen tarpeen ollut juuri nyt, kun tämmöinen tehtävälaajennus tehdään ilman lisäresurssien osoittamista. Minä säälin yliopistojen varsinaisia professoreita, kun he määräaikaisesti tehtäviinsä nimitettyinä yrittävät selviytyä vanhoilla resursseilla myöskin tästä tehtävästä. Se on kammottavan kova tehtävä. Vuorovaikutus ympäröivään yhteiskuntaan sinänsä on tietysti aivan ok, se on erinomaisen kannatettava asia, ja näinhän on toimittukin.

Sitten tutkintojärjestelmästä muutama sana: Tässä jo vastauspuheenvuorossani viittasin historiaan. Meillähän oli ensiksi maisterin tutkinto ja sitten lisensiaatti- ja tohtorin tutkinnot. Sitten lääketieteellisellä alalla oli oma systeeminsä. Maatalous- ja metsätieteissä oli oma systeeminsä eli oli agronomin tutkinto, metsänhoitajan tutkinto ja sitten maatalous- ja metsätieteitten maisterin tutkinto ja lisensiaatin tutkinto ja tohtorin tutkinto. Sitten tulivat nämä alemmat korkeakoulututkinnot luonnontieteellisille ja humanistisille aloille. Valtiotieteelliseen tuli mielenkiintoinen tutkinto, hallinto-opin kandidaatin tutkinto — 7 approbaturia ja 1 cum laude approbatur -oppimäärä — ja se johti siihen, että nämä opiskelijat varattiin työelämään jo ennen kuin he olivat valmistuneet. Tästä säikähtivät valtiotieteen kandidaatit aivan kauhuissaan ja se tutkinto lopetettiin siihen paikkaan. Heitä kerkisi valmistua vähän toistasataa kappaletta, ja sitten se tutkinto häivytettiin pois. Oli kilpailija väärällä tavalla, väärään aikaan, väärässä paikassa.

Mutta luonnontieteen kandidaatin ja humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnot säilyivät, kunnes ne poistettiin, kunnes niitten tilalle tuli arvojen myöntäminen. Dekaanit, muun muassa itse sellaisessa tehtävässä kirjoittelin näitä arvotodistuksia pilvin pimein, kymmenittäin, ja vuodessa niitä taisi tulla sadoittainkin jo eräässä vaiheessa. Nyt sitten ollaan palaamassa takaisin selvään kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään siellä, missä siinä jollakin tavalla vanhaankin vedoten perusteita on olemassa.

Toisin kuin eräät toiset täällä puhuneet, arvoisa puhemies, olen sitä mieltä, että luonnontieteitten ja humanististen tieteitten aloilla nämä alemmat korkeakoulututkinnot oikeina tutkintoina ovat paikallaan. Ne ovat paikallaan nimenomaan tässä tilanteessa, jossa mielenterveysongelmat, tavoitteitten kaukana pysymiset, ovat tosiasia, ja, arvoisa puhemies, mikä kaikkein tärkeintä, mitä en ole vielä kenenkään kuullut tässä toteavan, kun voimassa olevan säädöksenkin mukaan pitäisi sillä hetkellä, kun opiskelija aloittaa opintonsa, olla nähtävissä päivän tarkkuudella, kuinka hän voi edetä sinne maisterin tutkintoon saakka, tällaista opinto-ohjelmaa ei ilmeisesti enää ole olemassakaan, ja jos semmoinen on olemassa, resurssipulan takia sellaista ei toteuteta elikkä toimitaan säädösten vastaisesti. Kun näin on, kun ulkopuolinen tulosohjausta vaativa ja ylläpitävä järjestelmä ei resursoi näitä opintoja niin kuin alkuperäinen tavoite oli, silloin tämän järjestelmän on pakko palauttaa alemmat korkeakoulututkinnot, oli Bolognan sopimuksessa mitä tahansa kirjoitettuna. Siis toisin sanoen tässä on kysymys itse aiheutetusta tilanteesta, johon on pakko reagoida näin. Tämä on äärimmäisen karua todellisuutta.

Todettakoon, että kun oltiin LuKin ja HuKin tutkintoja poistamassa, yliopistollisena vaikuttajana olin jyrkästi tätä vastaan jo silloin mutta paljon ne kitinät eivät auttaneet. Siinä kävi sitten niin kuin kävi.

Sitten muutama sana tästä rehtorin valinta-asiasta. Tässähän tavoitellaan nyt amerikkalaista mallia jonkunlaisena viitteenä vanhaan, siellä vallitsevaan suuntaan. Pidän tätä kehitystä erittäin valitettavana. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että niissä yliopistojen pienissä konsistoreissa ja hallituksissa, hallintokollegioissa, joissa itse olen jäsenenä ollut, on halukkuutta sinne rehtorin pallille ollut aika tavalla runsaanpuoleisesti ja voidaan jopa nähdä sellainen asetelma, että tosiasiallisesti tämä pakollinen ainokainen ulkopuolinen hallituksen jäsen valitsee rehtorin nykyisen 130-jäsenisen valintakollegion sijasta. Ei näin voi olla asianlaita. Se ei ole minkään yliopistoyhteisön edun mukaista. On erittäin hieno asia, jos täällä kerrottu pitää paikkansa, että valtioneuvosto on kisaillut tässä asiassa. Silloinhan se antaa moraalisen oikeuden sivistysvaliokunnalle olla viisas tässä asiassa, ja olkoon viisas, ei tällaista möhlää pidä ikimaailmassa mihinkään lakiin laittaa. Tässä ollaan nyt aivan kerta kaikkiaan hakoteillä.

Vielä todettakoon tästä ainokaisesta pakollisesta ulkopuolisesta hallituksen jäsenestä yliopiston hallituksessa, että siinähän oli sellainen vallan hieno idea niissä juhlapuheissa, että talouselämän suuret vaikuttajat otettaisiin tänne mukaan. No, kyllä se on vilttiketjua se porukka, joka sinne tulee, sillä jos nyt oikein suuren luokan yritysmaailman gurut olisivat sinne tulossa, jää sitten se päätehtävä hoitamatta ja sen jälkeen ollaan taas kultaisen kädenpuristuksen kohteena. Siinä nyt vähän oltiin liian lennokkaita.

Sitten vielä ihan lyhyesti tutkintokielestä. Tämä laajentaminen on erinomaisen paikallaan.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Yliopistolain muuttaminen keskittyy kolmeen pääasiaan: yliopiston tehtävään, elikkä tehtävän kuvaus laajentuu koskettamaan yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta, toisena on tutkintorakenteen kaksiportaistaminen, ja kolmantena pääalueena on hallinto, jossa keskitytään lähinnä rehtorin valintaan ja yliopistojen ulkopuolisten jäsenten kiinnittämiseen hallitustyöskentelyyn. Keskityn kuitenkin puheenvuorossani tähän yliopiston tehtävän laajentumiseen, koska jo viimeisen vuosikymmenen aikana yliopistot ovat siirtyneet selvästi tietoa ja tutkintoja tuottavista laitoksista yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. Vaikka yritysten omien tutkimuslaitosten merkitys innovaatiotoiminnan kannalta on korostunut, kilpailukykymme kannalta on olennaista hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti myös yliopistojen tuottamaa tietoa ja innovaatiota.

Esityksessä todetaan, että keskeinen väline yliopistojen vaikuttavuuden kannalta on osallistuminen osaamisen ja teknologian siirtotoimintaan. Lakiesityksessä kerrotaan eri yliopistojen tuottamista innovaatiomääristä. Esityksessä myös todetaan, että tutkimustulosten hyödyntäminen ei voi nykyisellään tapahtua yliopistojen normaalin hallinnon vaan yritystoiminnan puitteissa. Tällaisten toimintamuotojen käyttöön ottaminen ei kuitenkaan ole mahdollista yliopistojen omilla päätöksillä. Minusta tähän kulminoituu varsin merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Ymmärrän sen tarpeen, mikä nousee myös yliopistojen sisältä, mutta siinä suhteessa, lähestytäänkö tätä yliopistojen vuorovaikutusta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta ainoastaan näin kapeasta näkökulmasta, millä tavalla lisätään yritystoimintaa yliopistojen sisällä, vai nähdäänkö tämä vaatimus paljon laajempana, miten yliopistot katalysoivat yritystoimintaa kaiken kaikkiaan suomalaisessa yhteiskunnassa, mielestäni painopisteen pitäisi olla tässä jälkimmäisessä, jolloin voidaan sanoa, että tämän lakimuutoksen kautta yhä selvemmin yliopistot siirtyvät koulutusjärjestelmän osatekijänä yhä keskeisemmäksi osatekijäksi kansallista innovaatiojärjestelmää.

Tavallaan tähän liittyen voidaan sanoa, että eräs yhteiskunnalliseen muutokseen liittyvä tehtävä, jossa yliopistot eivät ole tähän mennessä riittävästi onnistuneet, on nimenomaan vaikuttaminen yritystoiminnan vahvistamiseen. Otankin käytännön esimerkin. Tässäkin talossa me olemme puhuneet jo vuosia akateemisen yrittäjyyden alhaisuudesta. Yliopiston tulisi kyetä reagoimaan tällaisiin haasteisiin selvästi nykyistä vahvemmin. Meillä on yhteiskunnallinen tilanne, jossa 60 000—80 000 pk-yritystä tulee lähivuosina sukupolvenvaihdostilanteeseen, ja on arvioitu, että vain 20—25 prosenttia näistä yrityksistä voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle perheen sisäisinä järjestelyinä. Tämä merkitsee sitä, että meidän pitää löytää kymmeniätuhansia uusia yrittäjiä. Paradoksi suomalaisessa yhteiskunnassa on se, että mitä enemmän nostetaan suomalaisen nuoren koulutustasoa, sitä kauemmaksi hän siirtyy omakohtaisesta yrittämisvaihtoehdosta. Kansainvälisesti tarkasteltuna koulutus yleensä nostaa yrittäjyysintoa.

Tältä pohjalta näenkin, että meidän pitäisi tämän uudistuvan lain pohjalta rohkeammin arvioida sitä, mikä voi olla parhaimmillaan yliopistojen yhteistyön ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden merkitys. Siksi otan käytännön esimerkin: voisivatko esimerkiksi pohjoissuomalaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut yhdistää voimavaransa yrittäjyysakatemian luomiseksi, mikä merkitsisi yrittäjyyskoulua niille nuorille, jotka ovat suorittaneet joko yliopisto- taikka korkeakoulututkinnon ja jotka hakevat suuntautumavaihtoehtona omaa yrittäjätoimintaa? Tällä tavalla yliopistot ja korkeakoulut voisivat valmentaa nimenomaan sitä nuorisoa, joka kasvaa siihen vastuulliseen yrittäjäammattiin, missä me tarvitsemme tulevaisuudessa yhä useamman suomalaisen.

Anne  Holmlund  /kok:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä laiksi yliopistolain muuttamisesta esitetään siirtymistä kaksiportaiseen perustutkintorakenteeseen lukuvuoden 2005—2006 alussa sekä yliopistojen tehtäviä ja hallintoa koskevien säädösten tarkentamista. Tutkintorakenteen uudistamiseksi hallituksen esityksessä ehdotetaan, että opiskelijoiden pitää pääsääntöisesti suorittaa alempi korkeakoulututkinto, ennen kuin he voivat jatkaa ylempään korkeakoulututkintoon. Tällä uudistuksella pyritään hallituksen mukaan suomalaisten tutkintojen parempaan kansainväliseen vertailtavuuteen, opintojen suorittamisen nopeuttamiseen ja opintojen keskeyttämisen vähentämiseen.

Haluaisin kiinnittää huomiota nimenomaan opintojen suorittamisen nopeuttamiseen. Yliopisto-opinnot kestävät Suomessa suhteellisen kauan. Yliopistoissa suoritettujen ylempien korkeakoulututkintojen keskimääräinen suoritusaika oli vuonna 2002 kuusi vuotta. Viiden vuoden tavoiteajassa valmistuu vain noin 20 prosenttia opiskelijoista. Kaikista aloittaneista opiskelijoista noin 70 prosenttia suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon 13,5 vuoden kuluessa opintojensa aloittamisesta. On syytä kuitenkin muistaa, että valmistumisaikojen kaavamainen tarkastelu ei kerro koko totuutta. Monissa tapauksissa opiskelijan työssäkäynti tulevaisuudessa parantaa hänen mahdollisuuksiaan siirtää osaamisensa yliopiston seinien sisältä käytännön työelämään.

Vanhasen hallituksen ohjelman yhtenä tavoitteena on pidentää työuria ja edistää yliopistotutkintojen suorittamista tavoiteajassa. Opetusministeriö on huolestunut suomalaisten opiskelijoiden pitkistä opintoajoista ja kaavailee nyt lääkkeeksi tiukan aikarajan asettamista korkeakouluopinnoille. Hallituksen tavoite on sinänsä kannatettava, mutta kohtuuton opiskelijoiden kepittäminen ei välttämättä johda kokonaisuuden kannalta toivottavaan lopputulokseen. Mielestäni rajoitukset eivät välttämättä ole oikea tapa puuttua pitkiin opiskeluaikoihin. Huomiota pitäisi paremminkin kiinnittää opiskeluaikojen venymisen suurimpaan aiheuttajaan: opiskelijoiden toimeentulon niukkuuteen. Paras keino nopeuttaa opintoja olisikin korottaa opintotukea.

Kokoomus on esittänyt oman opintotukimallinsa, jossa kuukausittainen opintotuki nousisi 102 eurolla nykytasosta. Suomen ylioppilaskuntien liiton mukaan vastaava korotus lyhentäisi opiskeluaikoja merkittävästi.

Hyviä esimerkkejä opintojen nopeuttamisesta on jo nyt olemassa. Esimerkiksi Oulun yliopistossa opintojenohjausta kehittämällä on lyhennetty opintoaikoja yli vuodella, humanistisissa aineissa lähes kahdella. Helsingin yliopistossa käytössä on niin sanottu passiivirekisteri, jossa on kolme tutkinto-opiskelijoiden statusta: läsnä oleva opiskelija, poissa olevaksi ilmoittautunut opiskelija ja passiivirekisteriin siirretty opiskelija. Yliopistojen opintoaikoja koskevassa keskustelussa yhdeksi suurimmista ongelmista katsotaan ne läsnä oleviksi kirjautuneet opiskelijat, jotka eivät suorita laisinkaan opintoja. Helsingin yliopistossa passiivirekisteriin siirretään ne opiskelijat, jotka eivät ole kahden edellisen lukukauden aikana suorittaneet yhtään opintosuoritusta. Passiivirekisteri tarjoaa yliopistoille nykyistä enemmän tietoa opetuksen ja ohjauksen suunnittelun pohjaksi. Kun aktiivisesti opiskelevien opiskelijoiden määrä on tiedossa, on opetuksen, opinnäytetöiden ohjauksen ja muiden yliopiston toimintojen määrällistä tarvetta nykyistä helpompi ennakoida. Passiivirekisterikään ei sinänsä ole täysin ongelmaton. Se on kuitenkin eräs käyttökelpoinen malli, jota kannattaa jalostaa.

Yliopisto-opiskelijoiden opintojenohjausta tulee myös tehostaa. Opetusministeriössä opintoaikoja pohtineen työryhmän ehdotuksista pitäisi rajoitusten sijaan panostaa henkilökohtaisiin opintosuunnitelmiin sekä lukukausien nykyistä tehokkaampaan hyödyntämiseen. Kokoomus vastustaa opinto-oikeuden tiukkaa rajaamista, joka pahimmillaan voi johtaa entistä useampien tutkintojen jäämiseen kesken. Yhteiskunnan kannalta tällaisen osaamispääoman tuhlaamiseen meillä ei ole varaa.

Arvoisa puhemies! Uuteen yliopistolakiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yliopistojen yhteiskunnallisen roolin vahvistamiseksi yliopistot velvoitetaan nykyistä selvemmin toimimaan vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistämään tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Yliopistojen perustehtävinä säilyvät tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva opetus.

Hallituksen esityksessä todetaan, että yliopistojen merkitys alueellisina vaikuttajina ja alueellisen eriarvoisuuden poistajina on kiistaton. Olen tässä hallituksen kanssa täysin samaa mieltä. Yhteiset tutkimushankkeet elinkeinotoiminnan kanssa ja saavutettujen tutkimustulosten hyödyntäminen ovat omiaan tukemaan myönteisesti alueen taloudellista kasvua ja samalla myös työllisyyttä. Hajautettu yliopistoverkko merkitsee alueellisen tasa-arvon edistämistä ja maamme kilpailukyvyn vahvistumista.

Erinomaisia esimerkkejä yliopistojen merkityksestä alueellisen eriarvoisuuden poistajina ja maan alueellisen kehityksen tasapainottajina ovat yliopistokeskukset. Suomessa yliopistokeskuksia toimii tällä hetkellä kuudella eri paikkakunnalla: Kajaanissa, Kokkolassa, Lahdessa, Mikkelissä, Porissa ja Seinäjoella.

Porissa yliopistollinen toiminta käynnistyi jo vuonna 1983, jolloin toimintansa aloitti Porin koulutus- ja tutkimuskeskus, jossa yhteistyössä Tampereen teknillisen korkeakoulun ja Turun kauppakorkeakoulun kanssa järjestettiin teknillistä ja liiketaloudellista täydennyskoulutusta. Nykyään Porin yliopistokeskus on viiden yliopiston muodostama verkostomaisesti toimiva ja monitieteellinen 1 200 opiskelijan ja 160 asiantuntijan osaamiskeskittymä. Yliopistokeskuksessa toimivat Tampereen teknillinen yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Taideteollinen korkeakoulu. Yliopistotasoinen koulutus on ollut Porin kaupunkiseudulle ja koko Satakunnan maakunnalle erittäin positiivinen asia. Nyt yliopistolakiin kirjattava periaate koulutus- ja tutkimustoiminnan vahvasta asemasta yhteiskunnallisessa kehittämistyössä toteutuu Porin yliopistokeskuksen puitteissa erinomaisesti. Erityisesti maakuntien yliopistokeskusten aseman kannalta on tärkeää, että yliopistollisen toiminnan alueellinen merkitys kirjataan uuteen yliopistolakiin.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitykseen laiksi yliopistolain muuttamisesta on kirjattu, että yliopistot ovat Suomessa jo usean vuoden ajan kehittäneet ja edistäneet tutkimustulosten kaupallista hyödyntämistä. Toiminta oli vielä 1990-luvun alussa pienimuotoista, mutta huomattavaa kehitystä on tapahtunut 1990-luvun puolivälin jälkeen. Yliopistojen tutkimustulosten kaupallista hyödyntämistä on tuettu julkisin varoin erilaisten ohjelmien ja erillisrahoituksen avulla. Tutkimustulosten kaupallistamisen helpottaminen merkitsisi yhä useampien innovaatioiden hyödyntämistä käytännön elämässä.

Juuri tästä syystä on erittäin valitettavaa, että lakiin yliopistolain muuttamisesta ei sisälly aikaisemman lakiluonnoksen pykälämuutos, joka olisi lisännyt yliopistojen taloudellista autonomiaa ja parantanut mahdollisuuksia kaupallistaa tutkimustuloksia. Tähän ratkaisuun on tyytymättömyytensä ilmaissut muun muassa Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio. Helsingin yliopisto ja rehtorien neuvosto totesivat, että jos yliopistoille asetetaan uusia velvoitteita ilman, että taloudellinen liikkumavara yhtään lisääntyy, kannusteet tutkimustulosten hyödyntämiseen jäävät puuttumaan.

Hallitusohjelmassa luvataan edistää tutkimustiedon ja teknologian käyttöä ja hyödyntämistä talouden, työllisyyden ja muun yhteiskunnallisen kehityksen hyväksi. Yliopistojen taloudellisen autonomian lisääminen olisi ollut hallitusohjelman mukainen toimi, joka ei valitettavasti nyt käsiteltävässä lakiesityksessä täysimääräisesti toteudu.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevasta yliopistolain muuttamisesta on käyty jo hyvän aikaa yhteiskunnassamme keskustelua. Keskustelun lisäksi käsittelyssä olevaa lainmuutosta on ministeriötasollakin valmisteltu jo pitkään. Puutun tässä lähetekeskustelussa tuon esityksen osalta oikeastaan vain kahteen kohtaan.

Ensin todettakoon, että suhtaudun erityisellä lämmöllä 4 §:ään yliopistojen tehtäviin esitettyyn muutokseen. Yliopistojen tehtäviä koskevaan säännökseen lisätään yliopistojen velvollisuus toimia vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Mielestäni tämä muutos yliopistojen lakiin kirjattuun asemaan on perusteltu, kauan kaivattu ja erittäin tervetullut. Juuri tällaista kirjausta aivan lakia myöten tarvitaan.

Toki parhaimmissa tapauksissa jo nyt, siis vanhan lain ollessa voimassa, ovat yliopistojen ja ympäröivän yhteiskunnan vuorovaikutuksen positiiviset vaikutukset olleet nähtävissä. Tästä eräänä esimerkkinä voi mainita niin sanotun Oulun ihmeen. Koko Oulun seutukunta on saanut nauttia Oulussa sijaitsevien korkeakoulujen ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksen mahdollistamasta kasvaneesta hyvinvoinnista. Ilman panostuksia korkeakoulutukseen ja ilman vahvaa paikallista ja alueellista vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa Oulu ei olisi sellainen Oulu kuin se nyt on. Yliopistojen ei tule olla oma eristetty saarekkeensa yhteiskunnassa. Meidän tulee kaikin tavoin edistää kehitystä, jossa vuorovaikutus kansalaisyhteiskunnan ja yrityselämän kanssa tiivistyy.

Lakiesityksessä esitetään, että yliopiston hallitukseen on aina valittava vähintään yksi yliopiston ulkopuolinen henkilö. Mielestäni lakiesityksen jatkokäsittelyssä tulisi harkita, että lakia muutettaisiin siten, että yhden sijasta yliopiston hallitukseen valittaisiin vähintään kaksi yliopiston ulkopuolista henkilöä. Tällöin voisi ajatella, että toinen voisi edustaa yrityselämää ja toinen esimerkiksi kulttuurielämää. Kukin yliopisto toki tekisi omat painotuksensa.

Arvoisa puhemies! Vielä pari sanaa opiskelijavalinnasta eli 18 §:stä. Yhdenmukaisia valintaperusteita koskevaa säännöstä täsmennetään siten, että hakijat voidaan erilaisen koulutustaustan vuoksi tai siihen verrattavasta syystä jakaa erillisiin ryhmiin, jolloin yhdenmukaisia valintaperusteita sovelletaan ryhmään kuuluviin hakijoihin. Tällä täsmennyksellä ei laajenneta erillisvalintojen käyttöä vaan sillä vahvistetaan yliopistolain vakiintunut tulkinta.

Toivon, että tällä ratkaisulla voitaisiin päästä käytännössä siihen, että varusmiespalveluksen suorittamisesta voisi mahdollisimman monessa koulutusohjelmassa saada lisäpisteitä valintojen yhteydessä. Tämä tasoittaisi asevelvollisuuden aiheuttamaa tasa-arvo-ongelmaa, joka asettaa nuoret miehet ja naiset epätasa-arvoiseen asemaan, vaikka sille perusteet ovatkin olemassa.

Arvoisa puhemies! Opiskelijoiden kannalta tätäkin lakiesitystä oleellisempia ovat opiskeluaikoihin ja opintotukeen liittyvät ratkaisut, jotka ovat käsillä. Toivon ja odotan, että opiskelijoiden ja opiskelijajärjestöjen esittämät näkemykset ja rakentavat ehdotukset otetaan vakavasti huomioon näitä ratkaisuja tehtäessä.

Maija Rask /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä käsiteltävä yliopistolain muuttamiseen johtava esitys on mielestäni erittäin hyvä ja perusteltu. Erityisen tärkeää on se, että pykäliin merkitään yliopistoille annettava alueellinen tehtävä. Se on hyvin tärkeä asia. Mielestäni kehittämislain yhteydessä pitää palata tähän kysymykseen ja nimenomaan rahoituksen saamiseksi, koska onhan selvää, että jos annetaan lisää tehtäviä, niihin tulee ohjata myös rahoitusta.

Mielestäni myös yliopiston rehtorin valinnan siirtäminen vaalikollegiolta yliopiston hallitukselle on kannatettava esitys. Se tulee valintaa joustavoittamaan ja keventämään. Minusta on ollut hämmästyttävääkin, että Ylioppilaskuntien liitto esimerkiksi on tätä muutosta vastustanut, koska kyllähän tässä kuitenkaan opiskelijoiden kannalta ei ole kovin suuresta asiasta kysymys. Sitä jos yliopistot kaikki tätä vastustavat, en pidä ollenkaan kummallisena, koska muutoksia yleensä aina vastustetaan.

Tämän lisäksi lakipykäliin tullaan lisäämään se, että rehtorilta vaaditaan myös käytännössä osoitettu johtamistaito, mitä tällä hetkellä ei vaatimuksissa ole. Se on hyvä asia. Se on myös välttämätön asia.

Mutta tämän lain tärkein muutos on kuitenkin tutkintorakenteen uudistaminen. Se on se tärkein asia. On selvää, että kun tällä hetkellä noin 25 prosenttia yliopisto-opiskelut aloittaneista ei suorita tutkintoa, jos heistä osakaan suorittaisi vaikka alemman korkeakoulututkinnon, sekin on parempi kuin ei tutkintoa ollenkaan. Kun varmistetaan, että alemman korkeakoulututkinnon suoritettuaan opiskelijat voivat jatkaa ylempään korkeakoulututkintoon, niin silloin tämä muutos ei ole muuta kuin paikallaan.

Myös hakumenettelyä selkeytetään, ja se, että nyt lain tasolla todetaan, että yliopistoilla on mahdollisuus jakaa hakijat perustelluista syistä erilaisiin ryhmiin, on hyvä — esimerkiksi ulkomaalaiset opiskelijat tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet tai muuntokoulutukseen pyrkivät. Pääsemme sellaisista näytöksistä, mitä hoitajien muuntokoulutuksen erillinen valinta viime vuoden puolella aiheutti, ja niistä valituksista tätä kautta eroon. Edelleen on hyvä, että todetaan, että opiskelija voi vastaanottaa kerrallaan vain yhden opintopaikan.

Arvoisa puhemies! Ei niin hyvä esitys, etteikö sitä voisi vielä vähän parantaa. Minun ehdotukseni on, että 6 luvun 20 § tästä laista tulisi poistaa, joka pykälä kuuluu seuraavasti: "Kanslerin puhevalta valtioneuvostossa. Helsingin yliopiston kanslerilla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa valtioneuvostossa käsiteltäessä Helsingin yliopistoa koskevia asioita." Tämä on vanha historiallinen jäänne, jonka poisto aina vain jostakin syystä on jäänyt toteuttamatta, ja tämä jäänne pitäisi poistaa, eikä se ole tällä hetkellä enää mikään perustuslaillinen kysymys. Tämä on epätasa-arvoinen säädös suhteessa maan muihin yliopistoihin.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä laiksi yliopistolain muuttamisesta on erittäin hyviä, kehitystä eteenpäin vieviä muutosesityksiä. Itse en osaa tässä yhteydessä sanoa, mikä niistä olisi tärkein. Näen, että näillä kaikilla, mitä tässä on nostettu esille, on omalla tavallaan yliopiston toimintaa ajatellen oma merkityksensä. Tietenkin kun yliopisto on suuri kokonaisuus kaiken kaikkiaan, niin silloin tietysti toivoisin ainakin niin, että joka ikinen muutos veisi eteenpäin, mikä tässä tehdään, veisi kehitystä hyvään suuntaan.

Täällä on jo tuotu nämä pääkohdat esille. Jos ajatellaan tätä yliopiston tehtäväaluetta, nyt sinne nostetaan pykälään vuoropuhelu yhteiskunnan kanssa. Näen erittäin hyvänä sen, että kun esityksen tavoitteita ja näitä keskeisiä ehdotuksia on täällä perusteltu ja kuvattu, siellä on kyllä hyvin tuotu esille se, että jo tähän mennessäkin yliopistotoiminta on monella eri tapaa ollut yhteydessä yhteiskuntaan eli vuoropuhelua on jo toteutettu, mutta nyt sen kirjaaminen lakiin on tämän lain tarkoitus. Se on hyvä asia.

Näen erittäin hyvänä sen, että täällä on puhuttu yliopiston merkityksestä siinä mielessä, että yliopiston toiminnalla, kaikella sillä tutkimuksella, opetuksella ja eri tehtävillä, on joku vaikutus ja sitä tulee seurata. Edellisissä puheenvuoroissa erityisesti ed. Karjula toi esille sen, miten yliopistojen merkityksessä tulisi korostua sen innovatiivisen toiminnan ja yritystoiminnan vahvistumisen kaiken kaikkiaan yhteiskunnallisessa elämässä, niin että osaaminen ja innovatiivisuus lisääntyisi. Siinä yhteydessä täällä on mainittu muun muassa — niin kuin tänne on kirjattu tähän lakiinkin — Oulun yliopiston merkitys, ja sitä ei varmasti kukaan kiellä, ja on erittäin hyvä, että Oulu on menestynyt ja myönteisiä vaikutuksia, taloudellista kasvua ja työllisyyttä, on saatu aikaan siellä.

Kuitenkin tässä yhteydessä — ehkä omasta taustastani, olen Tampereen alueelta eli Tampereen yliopiston kasvatteja ja Tampereen yliopistossa työskennellyt 25 vuotta — jäin kysymään juuri tätä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kokonaisuutta. En pidä siis huonona näitä edellisiä, vaan todella tärkeänä, että on tämä koko yritystoiminnan vahvistaminen ja taloudellisen kasvun ja työllisyyden aikaansaaminen yhteistyössä yhteiskunnan ja yliopistojen kanssa. Mutta se, mikä täältä lain perusteluista jää vähemmälle, on se, että meillä on hyvin erilaisia yliopistoja ja meillä on hyvin erilaisia tiedekuntia ja hyvin erilaista toimintaa eri yliopistoissa.

Niinpä olisin mielelläni nähnyt, että täällä olisi korostunut myös se, mikä merkitys yliopistoilla on koko yhteiskuntaa, koko Suomea ajatellen niin sanotun hyvinvointiyhteiskunnan kehityksessä, jossa tietysti on koko tämä taloudellinen kasvu ja työllisyys yhtenä osatekijänä. Olisin toivonut selvitystä, minkälaista hyvinvointipalveluihin vaikuttavuutta, minkälaista osaamista, minkälaista tutkimusta yhteiskunta odottaa tuotettavan nimenomaan meidän hyvinvointipalvelurakennettamme ja sitä kautta koko suomalaisen yhteiskunnan hyvää elämää ajatellen. Tietysti silloin sellaiset alueet, joissa on kysymys enemmänkin mahdollisesti sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimuksesta ja koulutuksesta ja opetuksesta, eivät ehkä näillä taloudellisilla mittareilla mitattuna tuota sellaista sanotaanko näkyvyyttä yhteiskunnassa kuin ehkä joku muu, vaikka yritystoiminta.

Mutta joka tapauksessa tänä päivänä me paljon puhumme sosiaalisesta osaamisesta. Meillä on sosiaalisten osaamiskeskusten merkitys nousemassa erittäin vahvaksi meidän yhteiskunnassamme. Niissä nimenomaan vuoropuhelu yhteiskunnan ja yliopistojen kanssa on erittäin merkittävää ja tärkeää kaiken kaikkiaan.

Muutama sana tästä yliopiston hallinnosta. Täällä kysyttiin, mikä on yliopiston hallituksen tehtävä ja keitä siellä sitten tulisi olla. Mikä merkitys siellä sitten on sillä yhdellä yliopiston ulkopuolisella henkilöjäsenellä tai enintään kolmanneksen hallituksesta muodostavilla ulkopuolisilla jäsenillä? Sitä samaa kysymystä itsekin tietysti tässä kysyn. Kuitenkin näen, että kun se hyvällä tavalla toteutuu, niin varmasti saavutetaan se, että yliopisto on avoimempi yhteiskuntaan päin. Mutta toivoisin, että siitä jäsenestä tai niistä henkilöistä, joita sinne valitaan, ei tule sellaista, että se on sitten joko kunnassa määrätty kunnan virkamies tai sitten määrätynlaisen yrityksen johtava henkilö, vaan todella se valinta olisi mahdollisimman avoin kaiken kaikkiaan, jotta keitä yliopistot valitsevatkin sinne, myös sen merkitys näkyisi.

Yliopiston rehtorin vaalit ovat Tampereella juuri käynnissä. Se on avoin prosessi, ja pidän erittäin hyvänä kaikkea sitä, mitä tässä laissa on esitetty. Se koskee myös sitä, minkälaiset edellytykset tai kelpoisuusehdot tulisi rehtorilla olla. On erittäin tärkeätä, että täällä on johtamistaidot ja käytännön johtamiseen liittyvä osaaminen nostettu esille.

Tässä yhteydessä korostaisin kyllä sitä, että yliopiston koko johtotiimistä — ei ole kyse pelkästään yhdestä rehtorista vaan tiimistä, on apulaisrehtorit myös olemassa — muodostuisi sellainen, että yliopiston imago ja yliopiston henki vahvistuisi paitsi tutkimuksessa, myös opetuksessa, ja henkilöstön jaksaminen nousisi myös esille. Siinähän rehtoreitten merkitys on todella suuri. Kysymys on henkilöstöjohtajasta ja kaiken kaikkiaan sen koko toiminnan johtajasta, joten näitä taitoja hänellä tulisi olla.

Siinä asiassa, kuka valitsee yliopiston rehtorin, onko se hallitus vai kollegio, joka aikaisemmin on sen tehnyt, itse olisin kallistumassa siihen, että me kuulisimme yliopistoja tässä yhteydessä. Ainakin minulle on tullut hyvin paljon viestejä, että yliopistot kyllä näkevät, että tämmöinen laajempi elin, kollegio, voisi olla se, jossa tietoa käsiteltäisiin demokraattisesti, ja näin saataisiin sellainen rehtori, joka todella siihen yhteisöön tarvittaisiin. Eli tämän pykälän kohdalla, jossa valinta siirrettäisiin hallitukselle, en näkisi, että ratkaisu veisi kehitystä eteenpäin vaan päinvastoin. Edelleenkin toivoisin, että nyt sivistysvaliokunnassa sitä mietittäisiin.

Sitten vielä muutama sana tästä kaksiportaisuudesta. Sitä, että kaksiportaisuuden yhteyteen on nostettu ongelma opintojen pitkittymisestä, pitäisin toissijaisena. Enemmänkin näkisin, että silloin kun kaksiportaisuutta halutaan tähän lakiin, niin se on todella tämä kansainvälinen ja vertailtavuuteen liittyvä peruste, joka siinä on tärkeä ottaa perusteluksi. Toisaalta sitten (Puhemies koputtaa) kaksiportaisuus on nostettava keskusteluun myös siinä mielessä, mitä se merkitsee koko korkeakoulujärjestelmässä, jossa on myös ammattikorkeakoulut, jolloin tullaan kysymykseen, mikä on ammattikorkeakoulun tutkintonimike ja sen suhde tähän alempaan korkeakoulututkintoon. Toivoisin, että sivistysvaliokunta tätä myös todella pohtisi.

Jyrki Katainen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Muutamia ajatuksia tästä käsiteltävästä laista. Ensimmäisenä otan esille tämän yliopistolle säädettävän tai esitetyn uuden niin sanotun kolmannen tehtävän. Kun ministerikin on paikalla, niin joitakin ajatuksia ehkä saamme kuulla häneltä myös sitten kommentteina näihin.

Tämä kolmas tehtävä sinänsä on ihan positiivinen asia. Korkeakouluilla ja yliopistoilla on myös aluekehitystehtävä, vaikka sitä ei olisi kirjattu mihinkään. Näin on ollut jo tänä päivänä ja tässä laissa myös ihan oikein pyritään edistämään tutkimustulosten käytäntöönottoa ja niitten kaupallistamista muun muassa. Tämä on oikein hyvä tavoite sinänsä.

Sitten kun lukee tätä lakiesitystä, niin täällä perusteluissa todetaan, että vaikuttavuuden parantamiseksi on katsottu, että yliopistojen tulisi ottaa toiminnassaan huomioon alueelliset näkökohdat ja edistää tutkimustulosten hyödyntämistä nykyistä tehokkaammin. On pidetty tärkeänä, että niin sanottu kolmas tehtävä säädettäisiin selkeästi yliopistojen tehtäväksi myös lain tasolla. Lain säännös loisi osaltaan nykyistä selkeämmän oikeudellisen perustan vastata niihin odotuksiin, joita yliopistoihin kohdistuu.

Tämä tietysti on ihan totta, ja kun minä olen tästä teemasta keskustellut muun muassa niitten virkamiestahojen kanssa, jotka tätä lakia ovat valmistelleet, niin he ovat painottaneet, että käytännössä tässä ei juurikaan mikään muuttuisi eli olemassa oleva tilanne vaan kirjattaisiin lain tasolle. Tämä tulkinta varmasti on tavallaan oikea, mutta sitten, kun katsotaan perusteita, miten ne on tänne kirjattu eteenpäin, niin täällä todetaan, että yliopistoissa suoritetun tutkimuksen tulosten hyödyntäminen ei voi joustavasti tapahtua yliopistojen normaalihallinnon puitteissa, vaan vaatii yritystoiminnassa käytettyjä toimintamuotoja jne.

Kun pyritään kirjaamaan yhteiskunnallisten vaikutusten tehtäväkokonaisuus yliopistojen varsinaisiin tehtäviin, niin tässä on kuitenkin selkeä pyrkimys uudenlaisiin toimintatapoihin, uudenlaisiin toimintamalleihin. Elikkä tavallaan tämä ei olekaan pelkästään olemassa olevan tilan kirjaamista lakiin. En minä arvostele tätä esitystä, mutta tässä on kuitenkin varmastikin taustalla aktiivinen pyrkimys siihen, että jotakin konkreettista yliopistoissa myös tapahtuisi tämän lakiin kirjatun uuden tehtävän myötä. Tällöin tietysti tulee aiheelliseksi keskustella, millä resursseilla näitä uusia tehtäviä hoidetaan, ja ihan mielelläni kuulisin ministeriltä näkemystä tähän, onko tämä pelkästään olemassa olevan nykytilanteen kirjaamista vai onko tällä joku toiminnallinen tarkoitus, ja jos on, miten tämä tullaan resursseissa ottamaan huomioon.

Muutama huomio rehtorivalintakysymyksestä. Minä olen ihan vakuuttunut, että myös yliopiston hallitus pystyy valitsemaan hyvän rehtorin yliopistolle. Ei voi olla niin, että valistunut yliopistohallitus aina tekisi vääriä ja huonoja päätöksiä. Mutta tässä ehkä se peruskysymys on kuitenkin yliopiston itsehallinnosta, joka on varsin vahvasti kirjattu Suomen lakiin, itse asiassa perustuslakiin. Olen ymmärtänyt näin, että opetusministeriössä on tehty tulkinta, että itsehallinnollisen yksikön elikkä yliopiston johtajan valinnan ei tarvitse tapahtua tämmöisen kollegiaalisen elimen toimesta, vaan valtiovalta lainsäädännössään esittää, että tätä itsehallintoa tavallaan muutetaan tai kavennetaan. Tätä katsantokantaa vastaan on ymmärrettävää, että yliopistomaailma on tästä ryhtynyt kulmakarvoja kohottelemaan, enkä itsekään ole aivan varma, onko oikein siirtää yliopiston rehtorin valinta suppeammalle hallitukselle vai tulisiko se säilyttää, niin kuin olen taipuvainen ajattelemaan, keskeisenä osana tiedeyhteisön itsehallintoa, joka on myös perustuslakiin kirjattu.

Tämän ulkopuolisen jäsenen valinnan yliopiston hallitukseen minä näen pelkästään positiivisena asiana. Voidaan tietysti jatkaa keskustelua siitä, onko määrä enimmillään kolmasosa vai riittäisikö enimmillään neljäsosa, mutta sinänsä siinä ei ole mitään huonoa, että yliopistohallinnossa on ulkopuolisia jäseniä. Mikäli minä olen ymmärtänyt oikein, niin yliopistohallituksen tehtävät ovat monesti varsin teknisiä eivätkä sinänsä omiaan houkuttelemaan kovastikaan ulkopuolisia tahoja mukaan yliopiston hallintoon.

Toinen kysymys on sitten kokonaan se, haluttaisiinko yliopistojen hallitusten tehtävää muuttaa — se on tietysti yliopistojen omassa päätösvallassa — esimerkiksi linjaavaksi tai suuntaa-antavaksi. Silloin mukaan aidosti haettaisiin sitten ulkopuolisia tahoja, kuten liike-elämän edustajia tai muitten kansainvälisten yliopistojen huippututkijoita, mutta tämänhetkisen yliopiston hallituksen tehtäviin tuskin kovin suurta tunkua on näillä ulkopuolisilla tahoilla.

Ed. Rask otti esille aiheen, jota ei tässä keskustelussa ole tietääkseni aiemmin käsitelty, elikkä Helsingin yliopiston kanslerin roolin valtioneuvoston istunnoissa. Ihan mielenkiintoinen ajatus. Siitä tuli mieleen, että varmasti on ihan paikallaan edelleenkin, että yliopistojen edustus on valtioneuvoston istunnoissa, kun niitä asioita käsitellään, mutta tietysti voitaisiin miettiä, olisiko rehtorineuvoston puheenjohtaja oikeampi henkilö kuin yhden yliopiston kansleri.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies Paavo Lipponen.

Säde Tahvanainen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä yliopistolaki oli hyvä tuoda tässä vaiheessa näiltä muutosesityksiltään eduskuntaan, sillä siinä vaiheessa, kun täällä keskustellaan kenties opintojen vauhdittamisesta ja siihen liittyvästä kokonaisuudesta ja niistä pykälämuutoksista, ei varmastikaan olisi ollut mahdollisuutta aivan yhtä lailla keskittyä näihin pykälämuutoksiin ja niiden tuomiin muutoksiin koko yliopistokentässä ja myös siihen keskusteluun, minkälaiseen yliopistolaitokseen me tulevaisuudessa pyrimme.

Minusta tämän esityksen ja koko yliopistojen kehittämisen taustalla on kaksi erilaista ajattelumallia, joissa tietenkin molemmissa tietyissä määrin pyritään yhteiseen hyvään, mutta joissa kuitenkin poliittisena motiivina ovat hyvinkin erilaiset lähtökohdat ja erilainen yliopistomaailma. Toinen on yhteiskunnallinen palvelutehtävä, joka selkeästi näkyy nyt tässä yliopistolain esityksessä, kohdassa, jossa kolmas tehtävä tuodaan yliopistokenttään ja jossa nyky-yliopistoverkon kautta toteutetaan kolmatta tehtävää eri yliopistoissa. Toinen tausta-ajatus on bisnesyliopistoajattelu, jota hyvin voimakkaasti myöskin ajetaan sisään, ja jonkin sorttisia piirteitä näen myöskin tässä esityksessä ja sen perusteluissa joiltakin osin, että siihenkin suuntaan ollaan matkalla. Sen vuoksi olisi hyvä, kun käydään tätä keskustelua yliopistojen kehittämisestä, selkeästi linjata näiden asioiden välillä, miten kukin puolue tai miten yleensäkin ottaen eduskunta haluaa meidän yliopistojärjestelmäämme kehitettävän.

Kolmannen tehtävän kirjaaminen lakiin on erittäin tärkeä asia. Kannatan sitä lämpimästi ja nimenomaan niistä motiiveista, että yliopistoilla on yhteiskunnallinen palvelutehtävä, joka ei rajaudu pelkästään talouteen ja sen toteuttamiseen, vaan myöskin muihin yhteiskunnallisiin tehtäviin ja alueensa ympäristön kehittämiseen. Mitä tulee sitten kolmannen tehtävän toteuttamiseen liittyviin hallinnollisiin kysymyksiin, näiltä osin mielestäni valiokunta voi keskuudessaan pohdiskella filosofisestakin näkökulmasta sitä, minkälainen olemus yleensäkin ottaen kuuluu yliopistohallintoon, missä määrin ulkopuolisia jäseniä hallituksen kokoonpanossa on tai ulkopuolisia jäseniä yleensäkin ottaen yliopistojen toiminnassa mukana. Mielestäni tässä suhteessa mitään suuria ristiriitoja tuskin löytyy.

Rehtorin valinta tietenkin on sen tyyppinen asia, jossa tehdään peruslinjauksia siitä, mikä on yliopiston tuleva kehityssuunta, mennäänkö enemmän — voisi sanoa — talousjohtamisen suuntaan vai pysytäänkö nykyisessä mallissa. Tältä osin olen itse vähän kriittinen ollut ja haluan kuulla valiokunnassa niitä perusteluita ja näkemyksiä vielä, miksi tämä malli on meille eduskuntaan tuotu.

Kaksiportainen tutkintorakenne on hyvä ja tarpeellinen. Kannatan sitä lämpimästi. Nyt se kirjataan lakiin ja myöhemmin myöskin opetusministeriön toimien kautta varmasti saadaan tehoa opintoihin ja opiskelijat tämän tutkintorakennejärjestelmän kautta eurooppalaiselle tasolle vietyä.

Sitten halusin ottaa kantaa siihen vaatimukseen, jota on myös tässä salissa tullut sivuttua, yliopistojen taloudellisen autonomian lisäämiseen, johon liittyy myöskin tämä hallinnollinen autonomia. Jos yliopistokentässä kritisoidaan sitä, että ollaan tuomassa ulkopuolisia jäseniä hallitukseen lailla velvoittaen, ja samaan aikaan kuitenkin haluttaisiin pidättäytyä mallissa, jossa yliopisto itse itsessään tavallaan valitsee hallintonsa ja päättää taloudesta, toiminnasta ja kehittämissuunnitelmista opetusministeriön kanssa käytyjen tulosohjauskriteerien perusteella, ja kuitenkin siihen malliin haluttaisiin tuoda se taloudellisen autonomian lisäämisvaatimus, niin nämä kaksi asiaa eivät kyllä voi toteutua yhtäaikaa.

Mikäli taloudellisen autonomian puolelle halutaan lisävaltuuksia, se edellyttää myöskin sitä, että siellä yliopiston hallituksessa on myöskin yhteiskunnallinen edustus paikalla. Minä en ainakaan luota siihen, että meidän yliopistoissamme hoidettaisiin — ainakaan ihan kaikilta osin — tilannetta niin hyvin, etteikö ylilyöntejäkin pääsisi tapahtumaan. Tällaisia on takavuosiltakin meillä olemassa. En ole kannattamassa sellaista mallia, jota moneltakin taholta yhteiskunnallisessa keskustelussa esille on tuotu, että autonomiaa lisätään, ulkopuolisia edustajia ei saa olla yliopistojen hallituksissa ja yliopisto on ikään kuin sisäinen säätiö, joka toimii itsessään ja valtiovalta ei sen toimintaan voi millään tavalla puuttua. Se ei ole nykyaikaa eikä voi toteutua näin.

Arvoisa puhemies! Haluan ottaa muutamiin kommentteihin myöskin kantaa ja mielipiteisiin, joita täällä on tullut tänään esille tässä keskustelussa, ensinnäkin ed. Maija Raskin esitykseen siitä, että yliopistolain 20 § kumottaisiin, joka koskee Helsingin yliopiston kanslerin oikeutta olla valtioneuvoston istunnoissa läsnä, silloin kun kyseisen yliopiston asioita valtioneuvostossa käsitellään. Mielestäni kyseinen pykälä voitaisiin muuttaa ed. Raskin esittämällä tavalla eli kumotaan säädös. Se ei ole todellakaan enää nykyaikaa vaan historiallinen jäänne. Kyse ei ole perustuslaillisesta kysymyksestä enää tänä päivänä, ja säännös on epätasa-arvoinen suhteessa muihin yliopistoihin.

Aivan loppuun haluan myöskin ottaa kantaa täällä kokoomuksen edustajien, ex-ministerien Lindén ja Dromberg, esille nostamiin kysymyksiin opintoaikojen rajoittamisesta ja siitä, miten opintotukea pitäisi kehittää. Tässä vaiheessa tietenkin voidaan politisoida asialla, varsinkin kun hallituksen esitystä asiasta ei ole olemassa millään tavalla ja tasolla. Toki oppositiolla on oikeus esittää opintotukeen korotuksia, mutta kyllä pitäisin aikamoisena hurskasteluna sitä näkökulmaa, jossa ex-ministerit Lindén ja Dromberg vajaan vuoden kuluttua siitä, kun ovat itse olleet vastuussa edellisellä vaalikaudella ja olisivat voineet korjauksia tälle saralle tehdä, esittävät aika suuren luokan korotuksia opintotukeen. Hyvä asia tietenkin ja kannatettava, mutta peräänkuuluttaisin myöskin tässä keskustelussa hieman realismia ja rehellisyyttä siitä, mitä aiemmin on täällä takavuosina keskusteltu ja kannatettu.

Arvoisa puhemies! Tässä kaikki tältä erää.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan puheenvuorossani lähinnä ottaa kantaa kahteen asiakokonaisuuteen, jotka tässä ovat pitkin alkuiltaa eduskuntaa puhuttaneet.

Ensinnäkin kysymys aluekehitystehtävästä: Kuulun myöskin niihin, jotka pitävät sitä erittäin hyvänä, että tällainen tehtävä annetaan. Toki sitä on jo tähänkin asti tehty. Jos me katsomme, miten Suomessa eri alueet ja eri kaupungit ovat menestyneet, niin kyllä kaikkein tehokkainta aluepolitiikkaa on ollut se, että näiden alueellisten yliopistojen toimintamahdollisuuksia on lisätty ja tehostettu. Ne paikkakunnat, joilla siinä on onnistuttu, ovat vahvassa kasvussa tai ainakin onnistuneet välttämään väestön vähenemisen, kun niihin rinnastettavat paikkakunnat, joilla ei ole merkittävää yliopisto-opetusta, ovat aivan toisenlaisessa kehityssuunnassa.

Sitten keskustelu siitä, mitä täällä on muutamissa puheenvuoroissa nostettu esille, että olisi huono asia, että siellä hallituksessa on ulkopuolinen henkilö. Näin en asiaa näe, minun mielestäni se on pikemminkin päinvastoin. Se varmaan edesauttaa edelleen alueellisen vastuun kehittämistä ja myöskin sitä, että sen yliopiston kannattaa profiloitua, vaikka ei pelkästään, mutta myöskin sen oman alueen elinvoimaisuuden ja siellä alueella toimivien yritysten tarpeisiin myöskin tietyssä mielessä. Se on osa sen yliopiston tehtävää.

Mitä sitten tulee yliopiston taloudelliseen autonomiaan, johon myöskin edellisessä puheenvuorossa viitattiin, niin siinä suhteessa tämä lakiesitys ei mene kyllä riittävän pitkälle. Ehdottomasti pitäisi autonomiaa lisätä. Se nimenomaan on minusta mahdollisuus, että autonomiaa lisätään ja samanaikaisesti korostetaan myöskin aluekehitysvelvoitetta. Siinä on mahdollisuutta sitten ikään kuin eri alueilla näitä omia vahvuuksia viedä eteenpäin ja korostaa.

Sitten toinen asiakokonaisuus, keskustelu opintoaikojen lyhentämisestä, johon täällä on viitattu. Se perusasia ja -tavoite on siinä ymmärrettävä, mutta nyt täytyisi minun mielestäni rehellisyyden nimissä myöskin myöntää se, että ei opiskelijoita voida velvoittaa opiskelemaan nykyistä nopeammin, jos ei tarjota parempia opintososiaalisia etuja. Se on minun mielestäni aivan päivänselvä asia, pelkällä kepillä sitä asiaa ei rakenneta.

Ed. Tahvanainen viittasi siihen, että kokoomuksen taholta on täällä luvattu lisää rahaa opintotukeen. Me olemme luvanneet sitä rahaa sinne nimenomaan sen takia, että se mahdollistaisi kokopäivätoimisen opiskelun ja se mahdollistaisi sitten puolestaan opintoaikojen lyhentämisen. Jos näin ei ole tehty aikaisemmin, niin se on eri asia. En ollut silloin itse täällä mukana, mutta vaikka olisinkin ollut, niin juuri siitä syystä osittain nämä pitkät opintoajat johtuvat, koska ei ole mahdollista täysipäiväiseen opiskeluun.

Se on se asia, jossa tässä täytyy mennä eteenpäin. Minun mielestäni hallituksen pitäisi tunnustaa, koska jopa pääministerin suulla on näitä opintoaikoja vaadittu lyhyemmiksi, ja ottaa huomioon se kritiikki, mikä opiskelijajärjestöiltä on tullut, että jos näillä Kurrin esittämillä malleilla yritetään mennä eteenpäin, niin mitään käyttäytymismuutosta ei tule tapahtumaan. Opintoajat eivät tule lyhenemään, opiskelijat käyvät edelleen työssä yhtä paljon kuin tähänkin asti, ja mitään käyttäytymismuutosta ei tule tapahtumaan. Silloin ainoa mahdollisuus, jos jotain tässä asiassa halutaan tehdä, mikä sinänsä periaatteellisesti on aivan oikein — koska olen sitä mieltä, että tietyssä tilanteessa tämä rajaamismahdollisuuskin on toki oltava — on se, että siinä huomioidaan yksilölliset tilanteet. Mutta kuitenkin on niin, että kun veronmaksajien rahoilla tätä koulutusta järjestetään, niin kyllä minä sen myönnän, ja olen sitä mieltä itsekin, että jossain täytyy joku raja olla. Mutta ei se niin käy, että opiskelijoilta vaan kiristetään eikä anneta mahdollisuutta käyttää aikaa opintoihin. Näin se ei tule tapahtumaan.

Se on se viesti, ja se on minun mielestäni hyvin vakava viesti tästä eteenpäin. Jos hallitus todella haluaa tässä asiassa jotain saada aikaan, niin teidän on myös tehtävä sen asian eteen jotain. Se vanha sanonta, että pähkinöillä ei saa kuin oravia, pitää tässä erinomaisen hyvin paikkansa.

Opetusministeri  Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Tässä on käyty runsaasti keskustelua muun muassa yliopiston kolmannesta tehtävästä. Minusta on tärkeää, että tässä laissa selkiinnytetään se, että yliopistoilla on myös tehtävä vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan ja toimia vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Ed. Katainen kysyi tänään, onko tämä niin kuin status quo tavallaan, vain lakiin kirjaamista, vaiko onko jotain kehittämistehtäviä. Sekä että: lakiin kirjataan nyt se, mikä on olemassa olevaa jo tällä hetkellä, yliopistoissa hyvin käynnissä, mutta sille tulee nyt laissa määritelty lainsäädännöllinen pohja.

Ed. Rauhala toi esiin puheenvuorossaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden suhteessa hyvinvointiyhteiskuntaan. Hän kritisoi tätä esitystä vähän tekniikkakeskeiseksi. Ei ole tarkoitus puhua suinkaan pelkästään teknis-tieteellisestä sektorista ja niiden innovaatioiden hyödyntämisestä, vaan totta kai tavoitteena pitää olla tarkastella tutkimusta ja tutkimustulosten hyödyntämistä koko laajuudessaan. Tietysti hyvinvointiyhteiskunnan kannalta on myös äärimmäisen tärkeää, että se tutkimus, jota yliopistoissa tehdään, kanavoituu myös hyvinvointiyhteiskunnan ja palvelusektorin kehittämiseksi, jota ed. Rauhala peräänkuulutti.

Totta kai tämän yhteiskunnallisen tehtävän, tai tämän kolmannen tehtävän, tavoitteena on yksinkertaisesti se, että tutkimus ja koulutus palvelevat taloudellista kasvua, että se palvelee sitä, että syntyy uusia työpaikkoja, työllisyyttä. Nämä ovat kaikki niitä asioita, joitten puolesta työskennellään niin Euroopan tasolla kuin myös tietysti meidän täytyy tehdä tässä vielä paljon töitä myös kotimaassa.

Rehtorin valinnasta on käyty paljon keskustelua. Siihen minulla ei paljon ole enää lisättävää, mutta siitä haluan vielä kyllä muistuttaa nyt, kun valiokuntaan tämä käsittely lähtee ja eduskunta tähän asiaan sitten kantaa ottaa, että pohditaan ihan aidosti sitä, millä tavalla me voimme löytää sellaiset rehtorit, jotka kykenevät yliopistojen laajentuneiden, vaativien tehtävien vuoksi hyvään taloushallintojohtajuuteen, millä tavalla sellaiset tulevat myös valituiksi rehtoreiksi. Kyllä tässä kollegiokäytännössä tietysti on laaja ihmisjoukko valintaa tekemässä, mutta onko se paikka, jossa aidosti voidaan analysoida, kuulla, haastatella ja yhdessä pohtia sitä, mikä yliopiston valitseman strategian eteenpäinviemiseksi olisi paras mahdollinen valinta? Tästä syystä, näistä pohdinnoista johtuen, tässä on päädytty esittämään, että hallitus valitsee rehtorin, koska on nähty myös, että siellä ovat edustettuina eri henkilöstöryhmät, myös opiskelijaryhmät.

Vielä kerran: Tässä laissa ei ole esityksiä mistään opintojen rajaamisista. Se keskustelu ei tähän lakiin kuulu ollenkaan. Niiden päätösten aika, mitä tehdään opiskelijoiden aseman parantamiseksi ja edellytysten luomiseksi, että opinnoissa voi eteenpäin mennä, on myöhemmin.

Minna  Sirnö  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin kysyä ministeriltä, tarkoittaako hän, että tästä eteenpäin, jos tämä laki menee tällaisena läpi, yliopistojen rehtorit ovat talousjohtajia. Äsken perusteluina käytettiin sitä, että pitää hallita talous tällä järjestelmällä ja silloin oikeana valitsijana olisi yliopiston hallitus. Mielestäni rehtorit ovat ennen kaikkea sisällöllisiä kehittäjiä ja haasteitten ottajia, ja siinä vaiheessa toki näkisin, että niillä alan ammattilaisilla, joita tällä hetkellä vaalikollegioihin on valittu, muun muassa eri tiedekuntien edustajilla, on varmaan sisällöllisesti jotain enemmän annettavaa kuin pelkästään sillä hallituksella, johon nyt sitten mahdollisesti tulee täysin ulkopuolisiakin jäseniä.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vielä vähän tarkennuksena, ministeri, kun sanoitte, että tämä kolmas tehtävä pitää sisällään myös tietysti tavoitehakuisia toimia: eikö ole niin, että nämä uudet tehtävät tarvitsevat myös uutta rahoitusta, ja onko tätä rahoitusta tarkoitus tuoda esimerkiksi ensi vuoden budjetin yhteydessä erillisenä tai esimerkiksi kehittämislain yhteydessä erillisenä rahoitusperusteena yliopistojen rahoituksessa?

Toinen kysymys: kuinka suhtaudutte tähän ed. Raskin esitykseen, että se pykälä poistettaisiin, jonka perusteella Helsingin yliopiston kansleri on mukana valtioneuvoston istunnoissa, ja vielä edelleen, näkisittekö, että olisi parempi, että rehtoreiden neuvoston puheenjohtaja korvaisi kanslerin?

Opetusministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Tämä kolmas tehtävä toki voi pitää ja pitää sisällään varmasti uusia tehtäviä, niitä, joita yliopistossa määritellään tähän tehtävään kuuluviksi. Siellä tehdään jo tällä hetkelläkin nykyrahoituksella tätä työtä. Korkeakoulujen kehittämislaki tulee erillisenä eduskuntaan ihan pikapuoliin, ja siinä rahoituskysymykset ratkaistaan. Nykykäytännöllähän tuota rahoitusta on lisätty nyt viime vuosina tämä 20 miljoonaa euroa, ja se on myös kehyksissä sisällä ja korkeakoululle tulee lisärahoituksena.

Kanslerin läsnäolo-oikeuteen ei hallituksen esityksessä puututa.

Ed. Sirnölle tästä vaalikollegio—hallitus-kysymyksestä: Sitä nyt pitää eduskunnan pohtia. Tämä päätös on nyt eduskunnan käsissä, missä on paras tämä valinta tehdä. Tässä esitetään tätä mallia. Se ei tarkoita sitä, etteikö nykyisten rehtoreiden joukossa voisi olla hyviä rehtoreita. Rehtorin rooli ei rajaudu pelkästään hyvään talous- ja hallintojohtoon. Totta kai hänellä täytyy olla myös uskottavuus ja luottamus yliopistoväen keskuudessa, mutta luulen, että hallitus voi tämänkin näkökohdan ottaa huomioon ja huolehtia siitä, että tiede-, tutkimus- ja opetusyhteisö pitää omanaan ehdokasta. Mutta rehtorikaan ei voi miellyttää aina kaikkia. Pitää olla henkilö, joka kykenee suurta yliopistoa johtamaan ja jolla on riittävät ominaisuudet siihen.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Puutun kahteen epäkohtaan, jotka jäävät tässäkin uudistetussa lakiesityksessä voimaan. Toinen on se, että vaikka tässä sivulla 6 sanotaan, että perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen jne. perusteella, kuitenkin sivulla 7 sanotaan, että jonkin kieliryhmän koulutustarpeen turvaamiseksi voidaan yhdenmukaisista valintaperusteista rajoitetusti poiketa. Katson, että esimerkiksi kielikiintiöt yliopistoissa ovat perustuslain vastaisia. Niitä ei pitäisi olla. Samoilla koepisteillä pitää päästä sisään kielestä riippumatta. Tämä rudimentti joutaisi jo täältä pois, mutta tuo epäkohta ei näytä poistuvan.

Toinen ilmiselvä epäkohta, mihin minulle ministeri Haatainen jo kirjalliseen kysymykseen vastasi, on ylioppilaskuntien pakkojäsenyys. Katson, että se on yhdistymislain yhdistymisvapauden vastainen. Nyt tämä ollaan sitten ulottamassa ammattikorkeakouluihin. Kun ammattikorkeakouluissa tätä pakkojäsenyyttä ei nyt ole, se pitäisi yliopistoiltakin poistaa, mutta päinvastoin tehdäänkin niin, että kun se yliopistolla on, se pistetään ammattikorkeakouluillekin.

Näihin olisin toivonut reagoitavan, mutta tältä osin nämä käytännöt jäänevät voimaan, ja tätä en kyllä hyväksy. Tulen jatkossa kyllä tekemään toisenkinlaisia esityksiä.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Tahvanainen syytti hurskastelusta, ja haluaisinkin tässä korjata asian.

Edellinen hallitus ei hallitusohjelmassaan luvannut uudistaa opintotukijärjestelmää, se lupasi sitä kehittää taloudellisten resurssien puitteissa, ja näin toimittiinkin: joka vuosi opiskelijat jotakin uudistusta tai lisäresurssia opintotukeensa saivat. Tämä hallitus on lähtenyt hallitusohjelmassaan siitä, että opintotukijärjestelmä uudistetaan siten, että se mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun, eli tässä aivan selvästi luvataan opiskelijoille jotakin uutta. Tällä perusteella kokoomus on tehnyt oman vaihtoehtoisen mallinsa, jossa lähdemme tästä samasta periaatteesta eli opintotuesta, joka mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun. Onko tämä hurskastelua, ed. Tahvanainen? Itse asiassa kokoomuksen malli lähtee siitä, että jos opiskelija käyttää 55 tukikuukautta opintotukea, niin tämä meidän mallimme on kustannusneutraali siltä osin. Kyllä täytyy, ed. Tahvanainen, muistaa, missä yhteydessä edellinen hallitus on toiminut, mitä hallitusohjelmassaan on luvannut ja missä toimii tämä hallitus. Sen vuoksi odotammekin innolla ministeri Karpelan ja ministeri Haataisen esitystä siitä, miten opiskeluun liittyvää opintososiaalista asemaa tullaan parantamaan hallitusohjelman mukaisesti. Pelkästään vuokrakaton korottaminen ei mielestämme sitä tee.

Säde Tahvanainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Toivoisin tietenkin oppositiolta malttia odottaa hallituksen esitystä eduskuntaan, ja käydään sitten se lopullinen keskustelu siitä, millainen opintotukijärjestelmä meillä on ja esittääkö hallitus riittävän kannustavaa järjestelmää näiden tavoitteiden valossa, mitä hallitusohjelmassa sitten on kirjattu. Siinä suhteessa toivon todellakin oppositiolta malttia tässä asiassa.

Keskustelu päättyy.