6) Hallituksen esitys laiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta
sekä laeiksi kuntajakolain muuttamisesta ja varainsiirtoverolain
muuttamisesta
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Ammatillinen koulutus on huomioitu kunta-
ja palvelurakenneuudistuksessa mielestäni varsin kyseenalaisella
tavalla. Se on nimittäin ainoa koulutusmuoto, jonka toimintaedellytyksiin
tässä puitelaissa puututaan.
Arvoisa puhemies! Samanaikaisesti, kun ammatillinen koulutus
vetää varsin hyvin ja kädentaitajista
eri ammattialoilla on suurta vajausta, voidaan sanoa suorastaan
huutavaa puutetta, hallitus ja hallituspuolueet pyrkivät
heikentämään ammatillisen koulutuksen
toimintaedellytyksiä. Esitän tässä kaksi
esimerkkiä.
Viime viikolla ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupa
päätettiin täällä eduskunnassa äänestyksen
jälkeen rajoittaa 50 000 asukkaan väestöpohjaan.
Tämä merkitsee ammatillisen koulutuksen keskittämistä ja
koulutuksen vaarantamista pienemmillä paikkakunnilla, kuten esimerkiksi
Raahessa, Haapavedellä, Alajärvellä ja
Kemijärvellä sekä lukuisilla muillakin
paikkakunnilla. Kun koulutusta keskitetään, samalla päätäntävalta
ammatillisessa koulutuksessa siirtyy suurempien paikkakuntien päättäjille.
Kun näitä pienempiä yksiköitä kootaan
suurempien alaisiksi, se merkitsee ehdottomasti sitä, että päätäntävalta
myös samalla siirretään näiltä pienemmiltä paikkakunnilta
pois.
Hallitus ja hallituspuolueet ovat keskittäneet jo tällä vaalikaudella
peruskoulutusta leikkaamalla pienten koulujen valtionosuuksia. Tämän seurauksena
nyt kylä- ja lähiökouluja lakkautetaan
kiivaammin kuin koskaan aikaisemmin. Tällä tavoin
maaseutuamme autioitetaan samanaikaisesti, kun keskusta istuu hallituksessa
eikä sen ainoatakaan edustajaa näy täällä salissa.
Ammatillisen koulutuksen kohdalla meillä on pelättävissä sama
tilanne, eli onko ammatillinen koulutus nyt tämä seuraava
keskittämisen kohde ja uhri?
Arvoisa puhemies! Toinen ammatillista koulutusta vaikeuttava
toimenpide tässä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen
puitelaissa on se, että koulutuksen järjestäjille
tällä hetkellä suoraan maksettavat valtionosuudet
kyseenalaistetaan. Kuitenkin tämä nykyinen käytäntö on
toiminut mielestäni hyvin, ja tätä mieltä ovat
myös koulutuksen järjestäjät.
Tämä nykyinen malli mahdollistaa sen, että koulutuksen
järjestäjät ovat voineet ennakoida riittävän
ajoissa myös koulutukseen tarvittavat taloudelliset resurssit.
Jos tätä rahaa jotenkin muuten ryhdytään
kierrättämään koulutuksen järjestäjille,
on selvää, että he eivät ajoissa
tiedä, mitkä ovat heidän taloudelliset mahdollisuutensa
toteuttaa laadukasta koulutusta. Sen takia mitään
muutostarvetta nykyiseen hyvään käytäntöön
ei ole olemassa.
Arvoisa puhemies! Jos tätä nykyisin käytössä olevaa
hyvää järjestelmää lähdetään
heikentämään, me vaarannamme kyllä sillä ammatillisen koulutuksen
tulevaisuuden. Ihan tämän takia esitänkin,
että eduskunta hyväksyy lausuman, jota jo sivistysvaliokunta
esitti hallintovaliokunnalle ja vielä täysin yksimielisesti.
Silloin myöskin hallituspuolueitten edustajat, joita ei
täällä nyt näy, olivat sitä mieltä,
että tämä nykykäytäntö pitää säilyttää.
Me esitimme sitten hallintovaliokunnalle myöskin lausumaa,
jota ei hallintovaliokunta kuitenkaan ole mitenkään
huomioinut. Eli nyt tulen esittämään,
että nämä sivistysvaliokunnassa yksimielisesti
esitetyt näkemykset otetaan täällä eduskunnassa
myöskin huomioon, ja esitän, että tämän
voimassa olevan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun
lain mukaan muun kuin kunnan järjestämän
koulutuksen järjestäjälle valtionosuudet
maksetaan suoraan ylläpitäjälle. Ja niin
kuin sanoin, sivistysvaliokunta myös piti välttämättömänä tämän
järjestelmän säilyttämistä.
Ehdotankin nyt eduskunnan lausumaksi nimelläni pöydille
jaettua lausumaa, joka kuuluu seuraavasti: "Eduskunta edellyttää,
että nykyinen valtionosuuksien maksatusjärjestelmä,
jossa valtionosuudet maksetaan suoraan ylläpitäjälle, säilytetään."
Raija Vahasalo /kok:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kannatan ed. Unto Valppaan
ehdotusta lausumaksi, ja se lausuma kuuluu näin: "Eduskunta
edellyttää, että nykyinen valtionosuuksien maksatusjärjestelmä,
jossa valtionosuudet maksetaan suoraan ylläpitäjälle,
säilytetään."
Tämä koko puitelaki ei ole lähtenyt
liikenteeseen sivistystoimen näkökulmasta, mutta
joka tapauksessa se paljon koskettaa myös opetustointa.
Teimme huolellista työtä sivistysvaliokunnassa,
kun annoimme tästä asiasta lausunnon hallintovaliokunnalle.
Teimme siis yksimielisen lausunnon ja olemme erittäin pahoillamme
valiokunnassa siitä, ettei hallintovaliokunta ottanut sanaakaan
huomioon siitä, mitä sivistysvaliokunta yksimielisesti
päätti.
Yksi asia, joka tässä on näitten
monen muun asian lisäksi, on juuri tämä asia,
että tällä hetkellä valtionosuudet
maksetaan suoraan koulutuksen ylläpitäjälle
ja siinä on ollut paljon etuja, mitä tulee opetukseen
ja sen järjestämiseen. Tämän
hyvän nykykäytännön toi opetusministeri Olli-Pekka
Heinonen aikanaan käytäntöön,
ja se on ollut siitä lähtien tässä mukana.
(Ed. Valpas: Se on hyvä käytäntö!) — Kyllä,
se on erittäin hyvä käytäntö.
Nyt sitten halutaan romuttaa tämä, ja en tiedä, mitä ajatellaan,
halutaanko vaan pönkittää ja vahvistaa
kuntien taloutta sillä, että halutaan makuuttaa
näitä rahoja turhaan siellä kuntien tileillä vahvistamaan
kuntien taloutta, kun se ei ole tämän rahan tarkoitus,
vaan se, että tällä rahalla järjestetään
oppilaitoksissa opetusta. Oppilaitosten kannalta tämä on
suuri heikennys, koska nyt ei yhtään tiedä oppilaitos,
milloin se sen rahansa saa tämän opetuksen järjestämiseksi
ja tuleeko se raha täysimääräisenä niin
kuin sen pitäisi tulla. Kuinka paljon kunnat ryhtyvät
ohjaamaan tätä rahaa? Entä jos ne rupeavatkin
pihtaamaan, että emme anna kaikkia rahoja, mitä tarvitaan
tähän koulutukseen? (Ed. Valpas: Se on se suurin
ongelma!) — Aivan.
Toinen ongelma tähän liittyy vielä:
se, että nyt on ollut vapaa hakeutuminen näihin,
varsinkin toisen asteen oppilaitoksiin on ollut vapaa hakeutuminen,
ja jos kunnat nyt tässä välissä sitten
sähläävät, niin voi hyvinkin
olla, että kunnat ryhtyvät rajoittamaan tällä rahalla
vapaata hakeutumisoikeutta. Tämä vaan lisää byrokratiaa,
kun tämä raha kierrätetään
ylimääräisen lenkin, ja byrokratiahan
maksaa.
Eli kaiken kaikkiaan en voi mitenkään ymmärtää,
miksi tällaisen muutoksen hallintovaliokunta halusi tehdä,
minkä takia. Miksi tällä puitelailla
koko ajan heikennetään opetusta? Minkä takia
hallintovaliokunta ei ottanut asiantuntijavaliokunnan lausuntoja
huomioon lainkaan?
Arja Alho /sd:
Arvoisa puhemies! Varmaankin kunta- ja palvelurakenneuudistuksen
pyrkimykset ovat olleet hyviä. Onhan selvä, että Suomessa
on liian paljon liian pieniä kuntia, jotka eivät
pysty tällä hetkellä turvaamaan kuntalaisilleen
niitä välttämättömiä palveluita,
joita kuitenkin turvaa perustuslakimmekin 22 §, jonka mukaan
julkinen valta huolehtii, että perusoikeudet toteutuvat,
ja julkinen valta antaa tietysti valtionosuuksia, ja kuntien sitten
täytyy nämä toteuttaa. Eli on aivan selvä asia,
että jotakin tarvitsisi tehdä, mutta en kyllä millään
pysty näkemään, että tämä kunta-
ja palvelurakenneuudistus jollakin tavalla olennaisesti nyt muuttaisi
tilannetta. Ymmärrän, että neuvottelut
ovat olleet vaikeita ja että on oltu poteroissa ja jotakin
on pitänyt keksiä. Niinpä sitten on keksitty
tällainen ikään kuin valtioneuvoston
selonteko siitä, miten kuntauudistusta pitäisi
eteenpäin viedä, joka sitten on kuitenkin päätetty
tehdä lain muotoon.
Pelkään, että tämän
lain hyväksymisen jälkeen tilanne on entistä sekavampi.
Valtionhallinnon näkökulmasta meillä on
kummalliset läänit, joista oikeastaan kukaan ei
tiedä, missä ne ovat ja mitä ne
tekevät, ja sitten on te-keskukset,
ja sitten meillä on erisorttisia kuntia. Vaikka Lapissa
kaikki kunnat pantaisiin yhteen, niiden talous ei yhtään
siitä parane, koska valtionosuuksia ei tule lisää ja
etäisyydet palveluiden keskittämisen kautta vain
lisääntyvät, jolloinka tietenkään
perusoikeudet eivät toteudu, eivätkä myöskään
Itä-Suomessa nämä muutokset, joita nyt
tämän puitelain kautta yritetään
hakea aikaiseksi, tilannetta muuta.
Minusta on aika päivänselvä asia,
että erikoissairaanhoidon osalta olisi pitänyt
tehdä ratkaisu. Ennen lamaa erikoissairaanhoidon kustannuksista
valtio vastasi noin 60 prosenttia, nyt vajaan 10 prosenttia, ja
me kaikki tiedämme, että kuntien talousongelmat,
olivat ne sitten isoja tai pieniä kuntia, useimmiten lähtevät
juuri erikoissairaanhoidon kustannuskehityksestä, jota
on ollut vaikea ennakoida, siitäkin huolimatta, että kaikkien näitten
kalliitten kustannusten kohdalla on ollut tasausjärjestelmä.
Kun kerran erikoissairaanhoidon ongelmat ovat näin keskeiset,
tästä päästään johdonmukaisesti
siihen, että meillä olisi pitänyt säätää yksinkertaisesti
jonkin sorttinen aluehallinto. Näin on Tanskassa, jossa
kuntauudistus on tehty ja alueet vastaavat erikoissairaanhoidosta. Norjassa
valtio vastaa kokonaan erikoissairaanhoidosta, Tukholmassa maapäivät.
Mutta tämä ei nyt poliittisesti ollut sosialidemokraateille
mahdollista, ja taas sitten keskustalle ei ollut mahdollista tehdä kuntaliitoksia,
joka olisi ollut toinen vaihtoehto. Niinpä polot kuntalaiset,
me suomalaiset, tässä putoamme sitten kahden tuolin
väliin ja saamme hyvin sekavan järjestelmän.
En voi pitää nimittäin onnistuneena
kuntademokratian kannalta sitä, että kunnallisen
itsehallinnon sisältö itse asiassa tyhjenee. Perustuslain 121 §:hän
sanoo, että Suomi jakautuu kuntiin, joiden hallinnon tulee
perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon, ja että kuntien
hallinnosta säädetään lailla
ja kunnilla on verotusoikeus ja että suuremmista alueista
säädetään lailla. No, tämähän
tarkoittaa sitä, että kunnalla pitää olla
oikeus päättää siitä,
miten se hallintonsa järjestää, ja kun se
verotusoikeuden kautta päättää myöskin
varoista, niin se päättää, mitä se
pitää tärkeänä. Näillä yhteenliittymäjärjestelyillä,
jotka nyt tulevat perusterveydenhuollon ja siihen liittyvien sosiaalihuollon
palveluiden osalta ja sitten ammatillisen koulutuksen osalta ja
ovat jo olemassa ennestään erikoissairaanhoidon
kohdalta, itse asiassa kunnallisen itsehallinnon sisältö tyhjentyy. Kunnille
jää varmasti joitakin tehtäviä,
mutta ne ovat täysin marginaalisia. Budjetista tällä hetkellä varmastikin
suurimman osan kuntien kohdalla päätökset
siirtyvät erilaisille kuntayhtymien hallituksille tai yhteenliittymien
johtokunnille jne.
Eli toisin sanoen kuntalaisen näkökulmasta
oikeus kunnalliseen itsehallintoon tyhjentyy, vastuu- ja valtasuhteet
hämärtyvät ja kaiken huipuksi kunnan
näkökulmasta myöskään
asiakaspalaute ei välttämättä toimi
enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Se on nähty
hyvin moneen kertaan olemassa olevista kuntayhtymistä,
että ne ovat hyvin kaukana siitä, mitä potilaat
tai asiakkaat tai ylipäätänsä väestö toivoisi,
jotenka jos pyrkimyksenä oli vahvistaa kuntademokratiaa,
ohraisesti kävi. Tulee tapahtumaan niin, että kuntademokratia
tulee entistä sotkuisemmaksi ja ihmiset eivät
enää yhtään tiedä,
kenenkä puoleen he kääntyisivät.
No, todennäköisesti kansanedustaja on silloin
kuntalaisen paras ystävä.
Sitten, jos tällä piti turvata paremmat palvelut,
niin edelleenkään mielestäni ongelmat
eivät ratkea, jollei erikoissairaanhoitoon käydä käsiksi,
ja niinpä paremmat palvelut jäävät
myöskin tässä tapauksessa haaveeksi.
Sitten pitää puhua vielä lisäongelmista.
Nyt Pääkaupunkiseudun ratkaisut jäävät
odottamaan sitten seuraavaa hallitusta ja uudenlaisia järjestelmiä.
Helsinki haluaa, että syntyy yksi suuri kunta, mutta en
pidä sitä kyllä kovinkaan tarkoituksenmukaisena.
Mielestäni ideaali tietenkin olisi se, että Pääkaupunkiseudun
kunnat muodostaisivat seutuhallinnon, jossa infrastruktuuri, maankäyttö,
asuntotuotanto ja jossain määrin myöskin
palvelutuotanto päätetään yhteisesti
ja tämän seutukunnan ympärille muodostuu
vahva muitten kuntien verkosto tai rengas, kuinka vaan. Mielestäni
ajatus siitä, että Pääkaupunkiseudulla vain
käydään töissä ja haetaan
palveluita, mutta veroja maksetaan sitten 50, 100 kilometrin tai 150
kilometrin päähän, ei ole kovinkaan tarkoituksenmukainen.
Sen vuoksi tietenkin Helsingin näkökulmasta aluevaatimukset
tulevat vain jatkumaan, koska sitten yhdessä vaiheessa
kuntalaiset muuttavatkin Kirkkonummelle ja sitten halutaan Kirkkonummen
kunta siirtää Pääkaupunkiseutuun
jne. Eli ei tavallaan Pääkaupunkiseudun maantieteellisen
alueen kasvattaminen suinkaan ratkaise niitä ongelmia,
joita Pääkaupunkiseudulla on, ja kun puhutaan
myöskin metropolipolitiikasta, niin silloin ei ole mitään
muuta ratkaisua kuin nykyisten Pääkaupunkiseudun
kuntien seutuhallinto. (Ed. Huotari: Sama ongelma aluekeskuksissa!)
Vahinko vain, että 20 vuotta on tässä menetetty
tämäkin mahdollisuus.
Arvoisa puhemies! Tuntuu tietysti vähän tyhmältä,
kun sosialidemokraatti olen ja puolueeni ajaa hyvin voimakkaasti
tätä uudistusta ja itse asiassa kutsuu sitä historialliseksi
uudistukseksi, mutta puolustuksekseni näille puheenvuoroille voin
kuitenkin sanoa sen, että olen edustanut tätä samaa
näkemystä omassa ryhmässäni
johdonmukaisesti nimenomaan kuntademokratian näkökulmasta.
Mielestäni perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt
myöskin erityisesti huomiota niihin joihinkin epäkohtiin
ja epäselvyyksiin, joita tässä laissa
on. Eniten minua tietysti kiinnostaa se, mitä tulee tapahtumaan
tämän jälkeen. Todennäköistä on,
että ne kuntaliitokset, jotka ovat syntyäkseen
luontevasti ja joihin on jo tilausta, tapahtuvat, ja on aivan oikein,
että niihin tulee porkkanarahoja. Mutta muutoin kaikki
jäävät ennalleen, ja itse asiassa tuleva
vaalikausi tulee olemaan hyvin voimakkaasti myös keskustelua
siitä, mikä on kunnallisen itsehallinnon ydin,
miten kuntalaisdemokratia voidaan turvata. Sanoohan perustuslakimme
myöskin ensimmäisissä pykälissään
sen, että meidän tulisi huolehtia asukkaiden tai
kansalaisten yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Me joudumme pohtimaan
tätä asiaa vielä moneen kertaan.
Vielä lopuksi haluan sanoa senkin, että kuten olen
tässä moneen kertaan alleviivannut, ei voi syntyä minkäänlaista
järkevää palvelukokonaisuutta, jos erikoissairaanhoidon
osalta ei synny toisenlaista rahoitusvastuuta valtion ja kuntien välillä tai
ellei sitä sitten ratkaista siten, että on olemassa
hallinto. Tätä varten minunkin on pitänyt
matkustaa Tanskaan perehtymään Tanskan kuntauudistukseen,
josta mielestäni juuri tämän asian olisi
voinut ensimmäisenä oppia, mutta sitä nyt
ei Suomeen ole siirretty. Kaikki muu toki on siirretty. (Välihuuto) — Niin,
Norjassa olen tämän saman asian havainnut ja siksi
olenkin sitä mieltä, että erikoissairaanhoidon
osalta ratkaisut on tehtävä. — Niinpä olen
sitä mieltä, että poliittinen kunnianhimotaso
täytyy nyt nostaa. Ei riitä, että pyrkimys
on hyvä ja saadaan hiirelle takki. Pitää nyt
saada jo jotain muutakin aikaiseksi.
Paula Risikko /kok:
Arvoisa herra puhemies! Koska en aikoinansa, kun käsiteltiin
tätä kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevaa lainsäädäntöä ensimmäisessä käsittelyssä,
päässyt tänne paikalle, niin ajattelin
käyttää nyt sen kriittisen puheenvuoron,
mitä halusin tästä sanoa.
Puitelaki ei anna mielestäni riittävästi
kehittämisaineksia erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon
yhteistyön kehittämiseksi. Jos ajatellaan sitä palveluketjua
potilaan näkökulmasta, sairaan ihmisen näkökulmasta,
niin se ei ole tällä hetkellä kovinkaan
järkevästi rakennettu. Ed. Alho toikin jo esille
tätä erikoissairaanhoidon puolta.
Itse romuttaisin koko terveydenhuollon lainsäädännön.
Puhuisin laista terveydenhuollosta, jolloin nämä kaksi
organisaatiota, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito, (Ed.
Huotari: Kainuun mallissa on näin tehty!) jotka ovat eri lakien
alaisia, pystyisivät tekemään entistä enemmän
yhteistyötä. Tällä hetkellä organisaatiot
on muodostettu hyvin pitkälle sen mukaisesti, miten on
työntekijöiden koulutus, eikä sen mukaisesti,
mitkä ovat potilaitten tarpeet.
Sitten vielä toiseen asiaan. Ed. Valpas teki täällä äsken
lausumaehdotuksen valtionosuuksien maksamisesta, ja kannatan sitä myöskin
lämpimästi, koska kyllä ammatillinen
koulutus esimerkiksi on erittäin harmittavassa tilanteessa,
jos menee tämä laki tällaisenaan läpi.
Matti Kangas /vas:
Puhemies! Täällä on esillä kunta-
ja palvelurakenneuudistus, ja siitä on esillä myös
tämä ammatillinen koulutus ja se, miten se pitäisi
järjestää. Minun mielestäni
ammatillinen koulutus on jäänyt viime vuosina
liian vähälle huomiolle ja nyt on se tosiasiallinen
tilanne, että käden taidoista on puutetta. Tämä näkyy
ehkä parhaiten metalli- ja rakennusmiesten kohdalla. Nyt
tulisi panostaa ammatilliseen koulutukseen niin, että koulutukseen
olisi helppo tulla ja että sen kiinnostavuutta lisättäisiin,
ettei tarvitsisi tuoda Puolasta hitsareita ja metallimiehiä Suomeen
ja samoin työntekijöitä rakennusalalle.
Minun mielestäni koulutusjärjestelmä on
nykyisin hyvä. Ei siinä tarvitse olla jotain määrättyä,
onko se 50 000 taikka mikä, henkilömäärää, vaan
jos on toimivia yksiköitä, niin ne tulee säilyttää,
ja jos ei ole toimivia yksiköitä, pitää ojentaa,
että ne tulevat toimiviksi yksiköiksi. Sen takiahan
maassa on hallitus ja ministerit ja ministeriöt, että ne
vahtivat näitä. Valtionosuudet tulee maksaa suoraan
ylläpitäjille, kuten se nytkin on ollut.
Ed. Alho pohti erikoissairaanhoitoa ja sitä, miten siinä pitäisi kustannuksia
jakaa. Minun mielestäni se voitaisiin siirtää valtiolle
tai ainakin valtion pitäisi merkittävästi
ottaa siitä vastuuta enemmän. Nyt jo kansalaiset
ovat eriarvoisessa asemassa. Jonot ovat liian pitkät, ja
tämä ei ole oikea tilanne.
Kannatan ed. Valppaan esitystä, jonka hän teki
täällä.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Ihan muutama kommentti täältä edestä.
Ensinnäkin voi todeta, jotta tämä kunta-
ja palvelurakenneuudistuksesta tehty laki sinällään
ja koko tämä keskustelu, mitä siitä on
käyty, on ainakin tehnyt sen, jotta on tullut hyvää keskustelua
tuolla kuntien kesken. Sitten seutukunnilla katsotaan uudelleen
asioita ja maakunnissa uudelleen asioita. Välttämättä se
juju, mikä tässä pitäisi olla,
jalo ajatus, mikä alun perin oli tarkoituksena, sehän
ei välttämättä toteudu siinä mitassa.
Mutta kun tämä on kompromissien taidetta, niin
kuin jossakin tuolla eduskunnan esittelyvideoissa todetaan, niin
tässä on yksi esimerkki siitä, elikkä kun
hiotaan eri puolueiden näkemyksiä keskenään — ja
tässä on ilmeisesti kuitenkin kuultu myös
muitakin tahoja ja koetettu löytää semmoinen
malli, jonka taakse tulisi mahdollisimman paljon ihmisiä,
koska tämän ajatuksen läpivienti on ollut
kuitenkin se pääajatus — niin siitä on
tullut tämmöinen paketti, jossa nyt on jotkut
reunaehdot olemassa. Ne ehdot ovat aika väljät
siinä, mutta kuitenkin tämä antaa työkaluja
tulevaisuuteen, ja pelisäännöt on sovittu
sillä tavalla, jotta jos ei jotain sitten toteudu, niin
sitten valtiovallalla on tämän lain perusteella
mahdollisuus lähteä muihinkin toimenpiteisiin.
Elikkä tässä on luotu tavallaan niitä pitkospuita,
mitä pitkin edetään, ja siellä on
poikkipuitakin olemassa, jotka linjoittavat joitakin asioita, ja
joku tienviittakin on olemassa, jotta tuohon suuntaan sitten mennään.
Minusta on kuitenkin hyvä asia, jotta tässä on
tähänkin asti, näin pitkälle
päästy.
Pahin tilannehan tässä uudistuksessa tulee
olemaan se, jotta jos kunnallispäättäjät
eivät uskalla ottaa vakavasti tätä asiaa
ja uskalla lähteä linjoittamaan kysymyksiä,
ei löydetä yhteistä tahtoa joidenkin
kuntien tai seutukuntien sisällä, niin vaikka
olisi kuinka järkevä kuntakokonaisuus muodostumassa
jostakin työssäkäyntialueesta, niin siinä tapahtuu
sitten niin, että varmaan rakennetaan näitä ylikunnallisia,
sektorikohtaisia kuntayhtymiä mahdollisesti tai lähdetään
jo- honkin ostopalvelu- tai isäntäkuntamalliin,
joka sekään minusta ei ole hirveän hieno
ajatus, koska johtoajatuksenahan tässä pitäisi
kuitenkin olla sen perusnäköalan, mikä alun
perin oli tavoitteena, jotta olisi se noin 20 000 asukkaan
asukaspohja, josta muodostettaisiin yksi kunta. Kun katsoo meidän
kuntakenttäämme, niin siellähän on
hirveän pieniä kuntia, mikä tarkoittaa,
jotta meillehän varmaan jäisi alle sata kuntaa,
jos tehtäisiin sen kokoisia kuntakokonaisuuksia.
Kyse on tietysti siitä, miten rahat käytetään. Joku
on sanonut, että eihän se hallinto paljon maksa
eivätkä ne johtajanpaikat paljon siinä vaikuta,
että kyse on niin pikku summista. Mutta kun sitten tuolla
kunnissa tehdään budjettia, niin kuitenkin ne
marginaalisetkin eurot, mitkä siellä olisi käytettävissä,
ovat hyvin tärkeitä monessa asiassa. Kainuun malli
on aika mielenkiintoinen, mitä tapahtuu, ja seuraava puhuja
varmaan vähän valottaa sitä näköalaa.
Minusta siellä kuitenkin on niistä ennakkoluuloista,
mitä itse kävin kuuntelemassa, aika pitkälle
nyt päästy, ja uskon, että siellä tapahtuu
jotain semmoista tosi isoa vielä, kun se malli on viety
läpi, koska sehän on varmaan kehitysvaiheessa
tässä vaiheessa ja ei tiedetä tarkkaan
tulosta vielä, mitä sitten sen kauden jälkeen,
kun homma loppuu, yhteenvedossa sitten sanotaan.
Minusta kuitenkin tärkeää olisi,
jotta hallintoa voitaisiin keventää, johtajia
vähemmän ja kodinhoitajia enemmän ja
näitä, jotka palvelevat suoraan ihmistä.
Jos katsoo vaikka meidän seutukunnallamme joitakin kuntia,
niin jos menee niiltä ihmisiltä kysymään,
kumpi on tärkeämpi, kunnanjohtaja vai se palveluntuoja,
joka tulee sinne siivoamaan mökkiä tai tuo ruokaa,
niin minä luulen, että se ihminen sanoo, että kyllä se
huomattavasti tärkeämpi on, joka häntä palvelee,
Tämä vaan osoittaa yhden esimerkin. Kunnissahan
on niitä johtajia päällekkäin
paljon ja pitäisi saada sitten katsottua, voidaanko johtaa
isompi alue kerralla ja vähemmällä hallinnolla,
vaikka kuinka sanotaan, että se ei paljon säästä.
Siihen tämä tähtää myös
osaltaan.
Yhteen asiaan enää tässä.
Kun on seurannut tätä keskustelua tuolla eri alueilla,
niin siellä on se ilmiö, että jossakin
uskalletaan asiat ottaa rohkeasti esille, uskalletaan sanoa, että okei,
me tehdään tämmöinen selvitys,
tehdään niin kuin aidosti. Joillakin seutukunnilla
taas on likkiydytty siihen, jotta etukäteen on isketty
kiinni, jotta meillä ei edes puhuta joistakin asioista.
Kunnanvaltuusto ja -hallitus ja koko se byroo on tehnyt päätöksen
ja sanoo, jotta me kun ei puhuta näistä asioista,
kun meillä on tehty päätös siitä,
jotta ei puhuta avoimesti mistään. Jos tässä kuntaliitos aiotaan
tehdä, niin se on kaikkein pahin, ja mehän ei
siitä puhuta ollenkaan. Se kuvastaa semmoista uskaltamattomuutta
katsoa tulevaisuuteen. Se kuvastaa sitä, jotta jospa se
selvitys antaisikin jonkinlaisen toisen näköalan
siitä, jospa olisikin järkevää tehdä jotain
uudella tavalla. Tämä vaan kuvastaa sitä,
jotta meillä kunnissa, kunnan itsehallinnossa kokonaisuutena,
on eritasoisia ajattelumalleja ja erilaisia ihmisiä, ja
se rohkeuden puute tulee jonkun verran vesittämään
tätä, mutta kyllä me eteenpäin
ollaan menossa. En hirveän paljon tähän
lähde esittämään muutoksia,
koska minusta kuitenkin tässä ollaan päästy
yhteisymmärryksessä näinkin pitkälle. Nyt
tämä on vaan siitä kiinni, mitä tapahtuu
näissä kunnissa ja seutukunnissa ja maakunnissa
näiden kaikkien tarkastelujen osalta ja mitä se
tuo tullessaan sitten toimenpiteinä.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Huomasin juuri, että tulee hirveä kiire,
kun meillä kansainväliset vieraat odottavat tuolla
uudella puolella tai jossakin muualla.
Tämä puitelaki ei ole vielä historiallinen,
kuten ed. Alho tuossa aikaisemmin kritisoi, mutta se, mitä tapahtuu
tämän puitelain jälkeen ja tuloksena,
voi olla historiallista. Mutta korostan, se voi olla. Siinä minusta
tämän lainsäädännön
suurin ongelma onkin, että tämä on niin
mahdollinen, että jos jotkut alueet vain siitä syystä,
ettei ole kykyä nähdä tai halua nähdä tulevaisuuteen
ja niihin realiteetteihin, jotka ovat olemassa, niin se voi mahdollistaa
myöskin sen, että ei tehdä yhtään
mitään, ja sitten ruvetaan itkemään
jälkikäteen, että miten tässä näin
kävi. Ongelma näissä rakennemuutoksissa
on aina se, että meillä ei ole vierellä sitä toista
vaihtoehtoa koko ajan kulkemassa, että miten olisi tapahtunut,
jos olisi jatkettu entisellään.
Esimerkiksi Kainuun mallissa tämä on hyvin nähtävänä.
Kainuun mallia erityisesti terveydenhuollon puolella ja vanhustenhuollossa
kansalaiset kritisoivat sen vuoksi, että se ei pystynyt
parantamaan palveluja. Meidän samaan aikaan pitää säästää koko
ajan rahaa, kun uutta rahaa ei kuitenkaan siihen ole tullut. Ongelma
on se, että ei ole sitä vertailua: mihin olisi
ajauduttu entisellä mallilla. Me voimme tietenkin sen sanoa,
että jos kustannukset olisivat kasvaneet niin kuin ennenkin
8—13 tai 14 prosenttia sen sijaan, mitä nyt ne
ovat kasvaneet, 2,5, niin totta kai lyhyelläkin matematiikalla
huomaa, että se olisi ollut mahdoton yhtälö.
Mutta siitä, että viime vuonna kustannukset kasvoivat
2,5 prosenttia, on maksettu kova hinta. Se on tarkoittanut sitä,
että emme ole pystyneet tarjoamaan niin hyviä palveluja
kuin olisi pitänyt pystyä tarjoamaan.
Mutta takaisin tähän puitelakiin. Tulevaisuutta
on vaikea ennustaa, koska me emme tiedä esimerkiksi sitä,
miten kuntatalous tulee kehittymään ja minkälainen
se on 2015. Mutta ne ihmiset, siis lapset, aikuiset ja ikäihmiset,
ovat jo olemassa, jotka silloin 2015 tulevat käyttämään
niitä palveluja, jotka vievät kunnissa eniten
rahaa, eli koulutuspalveluja ja sosiaali- ja terveyspalveluja. Siinä mielessä,
kun meillä on olemassa hyvä tilastointijärjestelmä,
pystytään sanomaan nyt jo, mikä on 2020
eläköitymistilanne ja paljonko meillä on
kouluikäisiä lapsia, paljonko suurin piirtein
on yli 75-vuotiaita ja yli 85-vuotiaita ikäihmisiä.
Jos niitä lukuja uskallettaisiin katsoa, niin me tiedämme
nyt jo, että meidän pitää tehdä tiettyjä rakennemuutoksia
esimerkiksi Itä-Suomessa, missä lasten määrä vähenee
dramaattisesti, nuorten määrä vähenee
dramaattisesti. Meidän on pakko tehdä myöskin
ammatilliselle koulutusjärjestelmälle jotakin.
Siinä mielessä jos ajatellaan, että ei
tarvitse tehdä mitään, se on minusta
kaikista huonointa politiikkaa, mitä tässä voi
tehdä.
No, mitä tehdä sitten, kun Suomen kunnat ovat
niin erilaisia? Itä- ja Pohjois-Suomessa on kooltaan isoja
kuntia mutta väkimäärältään
pieniä, ja etäisyydet ovat pitkät. Mitä tehdä sitten siellä,
missä on paljon pieniä kuntia? Väki voi olla
vähäistä, mutta itsetunto vahva, kuntaidentiteetti
vahva, eikä haluta välttämättä ruveta
naapurin kanssa kovinkaan paljon seurustelemaan. Minun mielestäni
pitäisi tehdä strategisia kuntaliitoksia, ei sen
vuoksi, että saadaan tietyt porkkanat joidenkin kahden
kunnan tai kolmen kunnan tai neljän kunnan liitoksesta,
vaan siitä liitoksesta pitää syntyä jotakin
lisäarvoa, sellaista, että se alue on toimiva
ja järkevä. Siinä mielessä minua
harmittaa hirveästi se, että nyt esimerkiksi ollaan
tekemässä vain kahden kunnan liitoksia, kun tiedän,
mitä se tarkoittaa, kuinka hirveän paljon se vaatii
työtä, että tehdään
nämä kaikki, kun samalla pystyttäisiin
katsomaan jo ympäristöstä tarpeeksi vahva
yksikkö, että se pystyy nämä kolhut,
joita väistämättä tulee ulkopuolelta,
kestämään paremmin.
En ole kovin innostunut epädemokraattisista kuntayhtymistä,
joissa pahimmissa tapauksissa kuntien virkamiehet istuvat ja miettivät
vaan, kuinka meidän kunnan rahoja siellä säästetään. Näitä tämmöisiä kuntayhtymiä
esimerkiksi
Oulun seudulla oli jo lopulle 20. Pääsääntöisesti
samat ihmiset istuivat eri kokouksissa. Minusta sekin on byrokratiaa,
vaikka sitä jotkut nimittävät demokratiaksi.
Ed. Alho täällä aikaisemmin puhui
ja ed. Risikko myös mainitsi tämän erikoissairaanhoidon ongelman.
Se on ihan totta, että erikoissairaanhoito tuo epävarmuutta
kuntatalouteen. Mitä pienempi kunta, sitä suurempi
riski on ja sitä haavoittuvampi se kunta on sen jälkilaskun
suhteen, joka Kainuussakin joka vuosi tuli aikaisemmin. Nyt tässä Kainuun
mallissahan erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto on samassa
yksikössä. Se on mahdollistanut paljon asioita,
mahdollistaisi vielä paljon enemmänkin sen jälkeen, kun
saamme niitä toiminnallisia hankkeita vietyä eteenpäin.
Mutta olennaista on se, että ollaan samassa veneessä.
Nyt ei ole enää erikoissairaanhoitoa, joka on
se syöppö, joka vie kaikki rahat ja joka lähettää sitten
laskun eikä välitä mistään
mitään, varsinkaan kun ei olla siellä päätöksenteossa
mukana. Nyt ollaan samassa päätöksenteossa, sekä perusterveydenhuolto
että erikoissairaanhoito. Olemme pystyneet tekemään
varahenkilöstön, ne yli sata henkilöä vakinaistettiin
pätkätöistä terveydenhuollossa.
Se ei olisi ollut mitenkään mahdollista vanhassa
systeemissä. Minusta se on jo arvo sinänsä.
Myöskin Kainuun mallissa on ammatillinen koulutus nyt
koko Kainuun 85 000 asukkaan osalta. Minusta se oli järkevä ratkaisu.
Kun täällä aina sanotaan, että kun
mennään isoon yksikköön, se
tarkoittaa keskittämistä. (Ed. Väistö: Päinvastoin!
Se mahdollistaa!) Ei se välttämättä tarkoita
sitä. Sehän riippuu päättäjistä.
Esimerkiksi Kainuun malli piti Vaalan ammattikoulua niin pitkään
pystyssä kuin siellä oli oppilaita. Sen jälkeen
kun ei ollut oppilaita, se ei ollut mahdollista. Se haluttiin pitää,
kun se oli kaukana. Siinä räätälöitiin,
muutettiin niitä linjoja, tehtiin vaikka mitä ihan
sen takia vaan, että pystyttiin jatkamaan. Vaalan kunta
itsenäisenä ei olisi pystynyt siihen. Se olisi
joutunut kauan aikaa sitten jo lopettamaan sen koulun, jos se olisi
ollut itsenäinen. Minusta se on myös mahdollisuus.
Minun mielestäni ei pidä aina katsoa asioita niin
ikävästi, koska ihan samoja päättäjiähän
ne ihmiset ovat siellä. Ne ovat sen oman alueen päättäjiä.
Esimerkiksi Kainuussa Kainuun maakuntaidentiteetti on niin vahva,
ettei siellä kärsi ruveta tekemään
hulluja päätöksiä ajatellen,
että se on toisen kunnan alueella. Minusta yksi paras puoli
Kainuun mallissa tämän kahden vuoden aikana on
ollut se, että meillä ei ole enää kuntapäättäjiä maakuntavaltuustossa
vaan siellä on maakuntavaltuutettuja, jotka katsovat koko
systeemin etua, ja siinä asiassa on onnistuttu hyvin.
Jos Kainuun mallia ei olisi tehty silloin kaksi vuotta sitten
vaan nyt ruvettaisiin tässä puitelain perusteella
tekemään terveydenhuoltoon esimerkiksi yksiköitä,
niin varmasti etsittäisiin sitä kohtaa, missä aita
on matalin, eli haettaisiin juuri semmoisia 20 000 asukkaan
kuntayhtymiä, jotka olisivat teennäisiä,
joilla ei olisi yhtään sen enempää mahdollisuuksia
kuin niillä nykyisilläkään kunnilla.
Nyt tämä 85 000:n yksikkö on
tarpeeksi iso, että meillä pystyy olemaan kaksi
henkilöä siellä sosiaali- ja terveydenhuollon
kehittämisyksikössä, jossa koko ajan
suunnitellaan, miten ne toiminnot pitää uudistaa.
Silloin kun on pieni yksikkö, ei ole varaa pitää tätä hallintohenkilökuntaa,
siis tätä suunnitteluhenkilökuntaa, riittävästi.
Minun mielestäni ei pitäisi tuijottaa tähän
20 000:een myöskään minimirajana
tai semmoisena maksimirajana tai minään rajana,
vaan pitäisi pyrkiä katsomaan, mikä on
toiminnallisesti sopiva ja asukasmäärältään
riittävän iso, että siellä pystytään
toiminnot järkevästi tekemään.
Sitten olisi vielä monta muuta asiaa, (Puhemies koputtaa)
digitalisoiminen, demokratian uudet haasteet, lähidemokratian
uudet muodot, joita ei ole vielä missään
oikein kunnolla tehty Suomessa. Näissä olisi paljon
tekemistä puhumattakaan rahoituksesta, mutta minä en
nosta nyt tätä rahoitusta tämän
puitelain tärkeimmäksi asiaksi. Kuntarahoituksen
turvaaminen on tärkeä asia, se pitää ratkaista,
mutta sillä ei saa vesittää tätä puitelain
ajatusta ja ideaa siitä, että myös rakennemuutos
tarvitaan.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee kuntarakenteen muuttamista
ja uudistamista. Se tarve on täysin selvä. Me
tarvitsemme tehokkaamman paikallisen hallinnon. Mutta täytyy
sanoa, että kaikkien näitten vuosien varrella varsin
vähän on saatu aikaiseksi ja varsinaista ongelmaa
on yritetty kiertää erilaisin keinoin. Nyt meillä on
mitä erilaisimpia järjestelmiä. Meillä on
Kainuussa maakuntakokeilu, sitten meillä on kuntayhtymiä,
ja nyt tulee vielä yhteistoiminta-alueita.
Mielestäni ed. Alho täällä varsin
hyvin kuvasi sitä, että meille syntyy periaatteellisia
ongelmia. Meillä hallinnossa on perustasolla erittäin
sekava rakenne ja alkaa syntyä ongelmia siinä,
kuka vastaa mistäkin päätöksistä ja
ulottuuko se kunnallisten päätöksentekijöitten
demokraattinen legitimiteetti enää sitten selkeällä tavalla
tähän kaikkeen päätöksentekoon.
Eli näen kyllä, että vähitellen
ollaan menossa suuntaan, jossa demokratia ja vastuu heikkenevät,
ja jossakin vaiheessa pitää asettaa ryhtiliike,
jossa tehtävät keskitetään riittävän
suurelle peruskunnalle, joka hoitaa ne asiat ja jonka valtuutetut
ovat vastuussa kansalaisille. Silloin demokratia toimii, vastuullisuus
toimii erittäin hyvällä tavalla.
Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että tämä hallituksen
esitys on luonteeltaan varsin erikoislaatuinen. En muista vastaavan
tyyppistä lakia. Tämähän on
puitelaki, ja voi sanoa, että siinä on säännöksiä,
joitten juridinen sisältö on varsin ohut, jopa
olematon. Mielenkiintoista on se, että siellä käytetään
ilmaisuja noin 50 000, noin 20 000. Tällaisia
ilmaisuja yleensä lainsäädännössä ei
käytetä, mutta tämä omalta osaltaan myöskin
kuvastaa sitten tätä lain luonnetta.
Kuten aikaisemmin ensimmäisessä käsittelyssä totesin,
niin professori Kaarlo Tuori, kun hän oli perustuslakivaliokunnassa,
totesi, että tämän tyyppistä lainsäädäntöä tehtiin
Neuvostoliitossa aikanaan, annettiin julistuksia, joissa on hyvää tarkoittavia
asioita. Ne laitetaan lain muotoon, ja sitten tosiasiallisesti puolue
kuitenkin käytännössä hoitaa
asiat. (Ed. Valpas: Kohdennetaan kahteen asiaan!) Hän oli
hyvin kriittinen siinä suhteessa, että tämän
tyyppistä lainsäädäntöä tehdään.
Tietysti ehkä kaikkein tärkein on lain 4 §.
Kun katsotaan sen 1 momenttia, niin siellä todetaan: "Kuntarakennetta
vahvistetaan yhdistämällä kuntia ja liittämällä osia
kunnista toisiin kuntiin." Sitten 2 momentissa taas: "Palvelurakennetta
vahvistetaan kokoamalla kuntaa laajempaa väestöpohjaa
edellyttäviä palveluita ja lisäämällä kuntien
yhteistoimintaa." Mutta näillä säännöksillä ei
ole mitään välitöntä juridista
merkitystä. Kuntienkin yhdistämisen osalta todetaan, että sovelletaan
kuntajakolakia ja sen mukaisesti toimitaan. Oikeastaan mitään
säädöstä ei olisi tarvittu,
koska kuntajakolakihan on tälläkin hetkellä jo
olemassa.
Siteeraan Tuoria suoraan hänen kirjallisesta lausunnostaan.
Hän toteaa: "Lakiehdotusta voi paljolti luonnehtia lain
muotoon puetuksi poliittiseksi ohjelmaksi. En pidä lakia
asianmukaisena muotona tämän tyyppisen ohjelman
vahvistamiseksi. Oikeusjärjestyksemme selkeyden ja yleisen
oikeusvarmuuden kannalta on ongelmallista, jos lakeihin otetaan
runsaasti säännöksiä, joilla on
pelkästään ohjelmallinen merkitys."
Myöskin mielenkiintoista on se, että tässä lakiesityksessä sanotaan,
että seuraava lainsäätäjä tulee
tekemään jotakin. Professori Hidén kiinnitti
myöskin tähän huomiota. Hän
totesi, että on täysin selvää,
että millään lailla ei voida tulevan lainsäätäjän
käsiä sitoa, vaan jokainen tuleva lainsäätäjä tekee
omalta osaltaan päätöksensä. (Ed.
Väistö: Se muutettiin!) Voi sanoa, että tämän
tyyppinen toteamus on, ei nyt voi sanoa arveluttava, mutta mielestäni
välttämättä ei kovinkaan hyvää lainsäädäntöä.
Täytyy kuitenkin sanoa, että tässä prosessissa on
ollut se hyvä puoli, että se on pannut kuntakentän
keskustelemaan ja on syntynyt painetta pyrkiä miettimään,
miten kunnat voivat kehittää toimintaa, miten
yhteistyötä voidaan tehdä ja olisiko
syytä tehdä kuntaliitoksia. Vuodenvaihteessahan
tapahtui poikkeuksellisen monta kuntaliitosta Suomessa. Eli sinänsä prosessissa
on tiettyjä hyviä puolia, mutta mielestäni
tämä olisi kyllä voitu jonakin hallituksen
tiedonantona tai selontekona myöskin tuoda eduskunnalle
(Ed. Väistö: Ei hyvä!) ja olisi toimittu
hallituksen toimesta niin, että olisi sitten kuntakenttää pyritty
ohjaamaan.
Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että mitä tähän
koko hankkeeseen tulee, niin nythän tätä vasta
pannaan käyntiin. Seuraava hallitus joutuu kirjoittaessaan
hallitusohjelmaa ottamaan tämän koko kysymyksen
uudestaan pöydälle, miettimään,
mitä se haluaa tehdä, ja oikeastaan uuden hallituksen
ohjelmassa sitten vasta tullaan ratkaisemaan se, kuinka pitkälle
meneviä askeleita tosiasiassa halutaan ottaa, ja siinä suhteessa
tämän lain merkitys ei välttämättä tule
olemaan valtavan suuri, mutta sinänsä on hyvä,
että prosessi menee eteenpäin. Mutta täytyy
toivoa, että seuraava hallitus, joka valitaan eduskuntavaalien jälkeen,
on hieman rohkeampi ja pääsee todellisiin ratkaisuihin
eikä vain prosessin käynnistämiseen.
Seppo Särkiniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Kuuntelin mielenkiinnolla ed. Sasia ja monta muuta
hyvää puheenvuoroa tässä salissa
tänään. En pysty asiantuntemukseni perusteella
arvioimaan tuota juridista osuutta niin kuin ed. Sasi, vaikka samassa
valiokunnassa istummekin, mutta varmaan noita ongelmia siihen liittyy.
Minä tulin tänne varsinaisesti sen vuoksi,
että kun kuuntelin ed. Alhon puheenvuoroa, niin ilahduin
kovin. Se oli kuin tuulahdus siltä hyvältä ajalta,
jolloin politiikassa vielä käytettiin railakkaita,
hyviä puheenvuoroja ja arvioitiin avoimesti asioita. Minun
oli moniin ajatuksiin helppo yhtyä. Kaiken kaikkiaan, vaikka
tätä esitystä voidaan monella tavalla
kritisoida, ja on varmaan niin kuin ed. Huotari sanoi, että sen
suuruus nähdään vasta sitten pitkän
ajan kuluttua, oliko se suuri vai ei, minusta on kuitenkin myönnettävä, että jos
periaatteessa ratkaistavana on muuttoliike, ikääntyminen,
kustannusten nousu, tarpeiden yksilöityminen, vanhojen
tuotantorakenteiden purkaminen ja uusien kehittäminen niiden
tilalle, kaiken tämän muutoksen keskellä joudutaan arvioimaan
poliittista valtaa, kansanvaltaa ja demokratian toimivuutta yleensä jnp.
jnp., niin voi olla, että kaikkiin näihin kysymyksiin
pitäisi luoda ainakin jollakin tavalla oma säädösjärjestelmä,
kun niitä puretaan.
Tässä on lähdetty liikkeelle ja päästy
minusta sellaiseen alkuun, jonka alkuun pääsyn
luonne kuvaa hyvin suomalaista poliittista järjestelmää, joku
voi sanoa pahimmillaan, minun mielestäni parhaimmillaan.
Tuo Bernsteinin vanha idea liikkeestähän tässä toteutuu.
Suunta ja järki ei välttämättä aina
osu kymppiin, mutta kuitenkin on saatu aikaan jotain merkittävää.
Nyt on vastuu kuntapäättäjillä ja
alueilla. Minä uskon, että sieltä löytyy
myöskin riittävästi asiantuntijuutta
näiden asioiden kehittämiseen ja eteenpäin
viemiseen.
Yhteen asiaan vielä puutun. Minä olen ihan samaa
mieltä kuin ed. Alho, että jos ajattelen Pääkaupunkiseutua,
kaksi periaatteellista vaihtoehtoahan meillä olisi täällä toimia.
Ensinnäkin on yhden suuren kunnan malli ja palveluiden
ja toimintojen ja järjestelmien keskittäminen.
Voisi olla, että se saattaisi toimia. Mutta ainakin yksi
seikka siinä edellyttäisi välittömästi
ratkaisua, ja se on se, että jouduttaisiin kuitenkin järjestämään
tämä niin sanottu aluedemokratia tai lähidemokratia
jollakin tavalla. Siis ensin liitettäisiin yhteen ja sen
jälkeen jollakin tavalla purettaisiin.
Minusta meillä oli olemassa siinä lain käsittelyn
alkuvaiheessa toinen idea, jolla tämä ongelma
esitettiin hyvin ratkaistavaksi. Se oli tämä aluekuntamalli.
Siinä olisi ollut kohtuullisen hyvä ratkaisu,
joka, toisin kuin väitettiin, ei olisi luonut mitään
aivan uutta rakennetta Pääkaupunkiseudulle vaan
käyttänyt hyväksi niitä, joita
jo on. Vähän niitä kehittämällä,
pikkuisen toimintatapoja muuttamalla ja ehkä myöskin
valintaprosesseja muuttamalla me olisimme saaneet kohtuullisen hyvän
järjestelmän, jossa molemmat näistä näkökulmista
olisi voitu ottaa huomioon, ja en usko, että se olisi ollut
mitenkään epäedullinen Pääkaupunkiseudun
ihmisten kannalta. Se olisi ollut joustava, toimiva ja monessa mielessä hyvä,
mutta siihen ei nyt päästy.
Tässä toteutui se, mikä politiikassa
parhaimmillaan toteutuu. Kyllä minä uskon, että hyvä tulee.
Pentti Tiusanen /vas:
Puhemies! Ihan lyhyesti. Ensimmäisen käsittelyn
kohdalla oli pitempiä puheenvuoroja. Totean myös,
että ed. Alho käytti hyvän puheenvuoron.
Samoin tuo paikallisdemokratian tulevaisuus on myös asiantuntijoita
mietityttänyt ja kunnallisdemokratian turvaaminen on haaste
tämän asian yhteydessä. Olen myös
samaa mieltä kuin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja
siitä, että tämä varsinainen
ratkaisu siirtyy seuraavalle vaalikaudelle. Se on selvästi
nähtävissä jo nyt.
Keskittämisestä ed. Huotari käytti
puheenvuoron ja totesi, että tämä ei
välttämättä lisää palveluiden
keskittämistä. Olen hänen kanssaan siitä samaa
mieltä, että ihmisethän ne päätökset
tekevät silloinkin, jos tämä puitelakityyppinen
lainsäädäntö on voimassa ja
siitä johdetut lait, mutta tällä hetkellä on
aivan selvä trendi, esimerkiksi terveydenhoidossa, keskittäminen.
Se on johtanut erittäin suuriin ongelmiin (Ed. Valpas:
Se on totta!) potilaiden hoidon saannin kannalta, ja se ei ole myöskään
lääketieteellisesti asiaa lähestyttäessä mikään
ongelmaton kysymys, mikä on hoidon etäisyys tarvitsijasta.
Lopuksi: Kyllä se resurssien, voimavarojen, puute on
kuitenkin tosiasia. Niitä pitää olla
riittävästi, jos halutaan parantaa palvelujen
saamista.
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Sasin kanta siitä, että tämä puitelaki, niin
sanottu mahdollistava laki, ei suoraan tarkoita mitään,
on aivan oikea, mutta pitää huomata, että nyt
on kuitenkin annettu tietyt suuntaviivat ja avattu portti auki,
ja keskittäminen tulee seuraavan hallituksen aikana jatkumaan
ihan eri tavalla. Ja siitä olen ed. Sasin kanssa ihan eri
mieltä, kun hänen puheestaan paistaa tämmöinen
suuruuden ihannointi. Täytyy muistaa, että eivät kuntatalouden
ongelmat ja palvelutarjonnan ja -tuotannon ongelmat poistu sillä,
vaikka kaikki Suomen pienimmät kunnat lakkautettaisiin
vaikka ensi vuoden aikana. Kyse on kuitenkin palveluitten rahoituskriisistä.
Ed. Valpas on täällä tehnyt ihan
hyvän esityksen siitä, että säilytettäisiin
valtionosuuksien maksatusjärjestelmässä se,
että nämä valtionosuudet maksetaan suoraan
toisen asteen koulutuksen ylläpitäjälle,
että siis tämä säilytettäisiin. Oletan,
että sitä on myöskin täällä jo
kannatettu, ja jos ei ole, niin minä kannatan ainakin nyt.
Esimerkiksi ministeri Manninen ei ensimmäisessä käsittelyssä pystynyt
tuomaan esille yhtään ainoaa perustetta sille,
mihin tämä 50 000 asukkaan raja toisen
asteen ammatillisen koulutuksen järjestelmässä perustuu.
Se on suoraan ylhäältä alas käskytetty
hallinnollinen pakko, ja kun se seisoo laissa, niin sen mukaan mennään.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Ammatillinen koulutus on ainut koulutussektori,
johon tämä puitelaki puuttuu, eli siellä asetetaan tämä 50 000
asukkaan minimivaatimus.
Onhan selvää, että jos tämä lain
tasolla kirjoitetaan näin, niin se merkitsee monille hyvin
toimiville ammattikouluille ja -oppilaitoksille suuria vaikeuksia,
jos lähdetään yhdistämään
näitä kouluja suurempiin yksiköihin.
Totta kai se riippuu päättäjistä,
mitä koulutusta ja missä sitä ylläpidetään,
mutta kun tullaan siihen suureen yksikköön, niin
silloin näitten suurien yksiköitten merkitys tässä päätäntävallassa
kasvaa. On selvää, että ne, totta kai,
puolustavat omia koulutusalojaan, -linjoja ja myöskin
niitä paikkoja, missä koulutusta annetaan.
Tämmöistä lainsäädäntöä ei
pitäisi tehdä eikä, niin kuin täällä muun
muassa ed. Sasi totesi, tämmöisiä lukuja
pitäisi tähän puitelakiin panna eikä ainakaan
yhdelle koulutussektorille, niin kuin tehdään.
Nyt tämä tehdään vain ammatilliseen koulutukseen,
jolla muuten menee hyvin tänä päivänä.
Miksi näitä vaatimuksia pitää panna juuri
ammatilliseen koulutukseen? Miksi sitä pitää lyödä nyt?
Arvoisa puhemies! Toinen asia, mikä täällä on noussut
myöskin hyvin esille tänä iltana, on
erikoissairaanhoito. Siellä on ongelmia ja suuria ongelmia,
ja siellä, jos missä, on keskitetty. Ja mitä enemmän
on keskitetty, sitä enemmän näitä ongelmia
näyttää syntyvän. Tiedotusvälineistä olemme
saaneet lukea muun muassa Oulusta yliopistollisen sairaalan ongelmista.
Siellä on potilasjonoja, joihin ihmisiä kuolee.
Muun muassa tämän päivän lehdessä oli
tätä uutisoitu.
Samaan aikaan, arvoisa puhemies, kun meillä on hoitotakuulaki
voimassa, jonka pitäisi turvata hoitoonpääsy
ajoissa, näin ei tapahdu. Herää kysymys,
miksi tilanne on tänä päivänä näin
huono. Väittäisin, että osasyy on tämä keskittäminen.
Kun keskitetään, tulee paljon potilasainesta, hoidettavia,
samaan paikkaan ja siellä resurssit eivät riitä.
(Ed. S. Lahtela: Nythän puhuja puhuu kansan puolesta!) — Kyllä,
ed. Seppo Lahtela, yritän ainakin puhua niitten ihmisen
puolesta, jotka siellä jonottavat. — Ja kun ei
ole riittävästi hoitajia, ei aina lääkäreitäkään,
niin totta kai jonot kasvavat, vaikka meillä on laki, jonka
pitäisi toimia ja jonka pitäisi velvoittaa hoitamaan
näitä asioita kuntoon.
Hallitus ei puutu lainkaan tähän erikoissairaanhoitoon,
koska se on vähän vaikeampi kysymys, ei puutu
sen rahoittamiseen eikä niihin todellisiin ongelmiin. Se
puhuu aivan sivuasioista, ammatillisesta koulutuksesta, ja se lyö sinne
monenlaisia vaikeuksia, esteitä, vaikka siellä ei
ole tänä päivänä minun
mielestäni suuria ongelmia. Se vetää tänä päivänä paremmin
kuin koskaan ennen.
Mutta todellisiin ongelmiin, arvoisa puhemies, hallitus ja hallituspuolueet
eivät puutu eli erikoissairaanhoidon ongelmiin. Siellä on
hoitajapula, siellä on lääkäripula
varsinkin terveyskeskuksissa ja sitten kansanterveystyön
puolella, mutta myöskin erikoissairaanhoidossa on paikkakuntia,
missä myös lääkäripula
on ihan todellinen. Me koulutamme hyviä hoitajia, hyviä lääkäreitä,
mutta tänä päivänä me
koulutamme myös hoitohenkilökuntaa hyvin paljon
ulkomaille. Ja kun työ on raskasta (Ed. S. Lahtela: Vaatimustaso
on kasvanut!) — ja vaatimustaso on kasvanut — eikä ole
riittävästi henkilökuntaa, niin, arvoisa
puhemies, ymmärrätte varmasti, arvoisat edustajat,
sen tilanteen, ettei tämä ala houkuttele silloin,
varsinkaan kun palkkaus on hoidettu siihen malliin kuin se tänä päivänä on.
Hoitohenkilökunnan palkkaus pitää saattaa ajan
tasalle siihen nähden, mikä tämä koulutustaso
on. He ovat korkeasti koulutettuja, osaavia ihmisiä, ei
heitä kannata ulkomaille kouluttaa eikä sillä tavalla
kouluttaa, että he vaihtavat sitten alaa, kun huomaavat,
että tämä homma on liian rasittavaa,
liian raskasta, vuorotyössä. Sen takia minusta
tähän olisi pitänyt puuttua tässä puitelaissa,
tähän erikoissairaanhoitoon, mutta siinähän
ei tehdä yhtikäs mitään. Eli
hallitus on mennyt siitä yli, missä aita on matalin.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Mielestäni kunta- ja palvelurakennehanke
on hyvällä mallilla. On tärkeää,
että tämä on saanut varsin laajan poliittisen
yhteisymmärryksen. Tällä hankkeellahan
rakennetaan pitkäjänteisesti tulevaisuuden tarpeita
varten kuntalaisille palvelurakenteet. Samalla on toki korostettava
sitä, että kun rakenteet ovat kunnossa, on oltava
myös riittävä rahoitus, ja valtion on
osaltaan toki kannettava siitä vastuunsa.
Tämä ei ole vain tämän hallituksen
ajan hanke, se on todettu hyvin selvästi. Tämä jatkuu myös
seuraavan ja vielä seuraavankin eduskuntakauden ajan. Kaikkinensa
voi sanoa, että kysymys on hyvin vaativasta prosessista,
jossa vastuu on nyt siirtynyt ja siirtymässä kuntapäättäjille,
alueille. Siellä on tarkasteltava ne toimenpiteet, millä tavoin
tämä käytännössä toteutetaan. Tällä siis
tähdätään tulevaisuuteen, jolloin
ikäihmisten osuus nousee ja eritoten yli 85-vuotiaiden osuus
nopeasti, jolloin henkilöstövajaus myös kuntakentässä on
vielä suurempi todellisuus kuin tänään
erityisesti sosiaali- ja terveysalalla ja jolloin koulutettavat
ikäluokat monilla alueilla supistuvat. Tähän
tilanteeseen tällä tavoitellaan ratkaisuja.
Voin vakuuttaa, ed. Valpas, että koulutuskuntayhtymä,
joka Pohjois-Karjalassa on maakunnallisena organisaationa ammatillista
koulutusta toteuttanut jo kohta 40 vuotta, on hoitanut sen kyllä vastuullisesti
niin, että koulutusta koko maakunnan alueella on tarjolla
kaikille ja korkeatasoista, laadukasta koulutusta.
Jouko Skinnari /sd:
Arvoisa puhemies! Satuin tässä paikalle, kun
ed. Valpas käytti puheenvuoron. Erikoissairaanhoidon osalta
haluaisin todeta, ettei tämä lainsäädäntö suinkaan
estä sitä, että sairaanhoitopiirit, esimerkiksi
Päijät-Hämeessä sosiaali- ja
terveyspiiri tämän vuoden alusta, voivat hoitaa
asioita myös entistä paremmin. Kyllä siinä kieltämättä myös
tätä keskittämistä tarvitaan,
oli sitten kysymys potilaskertomuksista, laboratoriokokeista tai
yleensäkin asioitten järjestämisestä vaikkapa
nyt sitten 200 000 asukkaan alueella, joka on lähes
Tampereen tai Turun kaupungin kokoinen. Ei ole mitään
haittaa siitä, etteikö tätä katsota
hieman laajemmissa kokonaisuuksissa, niin että kuitenkin
tämä päätösvalta voi
olla siellä terveyskeskuksissa edelleen niissä asioissa,
jotka kansanterveyslain mukaan terveyskeskuksille kuuluvat.
Tässä tämä terveen järjen
käyttö tulee kyllä mahdolliseksi. Mehän
Päijät-Hämeessä, jossa on tällainen
pilottihanke, seurasimme jännityksellä sitä,
miten hyvin tämä hallituksen esitys ja nyt valiokunnan
hyväksymä lakiehdotus antaa mahdollisuuden siihen,
että maakunnat voivat tehdä, mitä maakunnat
haluavat kuntien antamien määrärahojen
puitteissa, ja tämä laki mahdollistaa tämän.
Tässä suhteessa kyllä tämä vastuu
on myös sitten näissä maakunnissa, ja
haasteet ovat tietysti suuret, koska väki ikääntyy,
mikä on hyvä asia, koska elämme entistä kauemmin,
mitä on tavoiteltu paremmilla terveysoloilla, ja tässä suhteessa
tämä laki ei ole esteenä.
Seppo Lahtela /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Valpas puhutteli niin sydäntä särkevän hellästi
ja lämpimästi, että oikein kun tuossa
istuin, niin tarkemmin tutkittuna tunnustelin, tuuleeko täällä salissa
vai muutenko silmäni pyrkivät kostumaan. Niin
puhutteleva se puhe oli sisällöltään.
Ymmärrän, että ed. Valpas on perehtynyt
näihin asioihin. Olen pitänyt ed. Valpasta aina
ammattikoulutusasioitten asiantuntijana, mutta hän kyllä tämän
erikoissairaanhoidon tietää ja tuntee muutenkin
kuin varmaan lehtitietojen perusteella, joita itsekin tänään
luin. Siellä sanottiin, että joku tietty iso lukumäärä ihmisiä oli kuollut
jonossa, kun eivät kerinneet ohitusleikkaukseen silloin,
kun se olisi pitänyt ajankohtaisesti toteuttaa. (Ed. Valpas:
Kahdeksan!) — Kahdeksan kappaletta. — Katsoin,
että se määrä on varmasti pieni.
Paljon enemmänkin näitä tapahtuu, koska
jos kaikki leikkaukset onnistuisivat, kaikkiin leikkauksiin ajoissa
päästäisiin, niin kukaan ei koskaan kuolisi.
(Ed. Väistö: Kaikki kuolevat aikanaan!) Näin
arvellen se oli vain yhden hetken otsikko, mitä siihen
syntyi.
Olen tätä asiaa miettinyt pitkällä aikavälillä, mitä tämä erikoissairaanhoito
on olemassa ja miten sen kanssa pitäisi tehdä.
Muistan, että kahdeksan vuotta sitten, kun jotkut vaalit
olivat tulossa, jolloin itsekin olin vähän tähän
politiikkaan harjaantumassa, kysyttiin, mitä pitäisi
tehdä, ja muistan sen, mitä silloin sanoin: pitäisi
ottaa erikoissairaanhoito sillä lailla haltuun, että valtio
johtaisi, hoitaisi, tekisi riittävän isoja yksiköitä,
joissa olisi kustannusjako niin, että valtio ja kunnat
yhdessä hoitaisivat ja operoisivat tämän
pelin. Ymmärrän kyllä niin, että se
neuvo olisi tänäkin päivänä käypäinen.
(Ed. Väistö: Ed. Valpashan ajaa pienempiä yksiköitä!)
En tarkoita tällä mitään valtakunnallista,
vaan semmoisena, että se olisi vähän
enemmän kuin pelkkä maakunnallinen yksikkö.
Kun ed. Skinnari mainitsi Päijät-Hämeen
jne., sieltä etelästä, rannikolta, katsottuna
se on aivan yksi monta, missä se erikoissairaanhoito sijaitsee,
sijaitseeko se Lahdessa, Turussa vaiko Helsingissä, jos
sinne kerran pääsee, saa asianmukaisen hoidon
ja kohdallaan. Näin arvellen tässä on
pienen luokan maakuntapoliittista näpertelyä,
mikä ei ole mennyt kuntoon missään muodossa
eikä järjestyksessä. (Ed. Valpas: Hyvä!
Näin on!)
Näin arvellen tiedänkin tai ymmärrän,
että kun tätä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen
puitelakia on rakennettu ja tehty — sitä on hierottu,
hierottu vissiin, en muista paljonko kuukausissa lienee, mutta kuitenkin
enemmän kuin kaksitoista — on sitten päästy
jonkin näköiseen kompromissiin, kompromissiin,
missä palvelut pitää turvata erityisesti
perusterveydenhuollon, sosiaali- ja koulutuspalveluiden, peruskoulutuksen
osalta niin, että 20 000 asukkaan asukaspohja
on se, missä nämä palvelut tuotetaan
ja tehdään. Se on yksi luku, yksi luku, mikä sinne
on saatu, mutta se ei ollenkaan takaa sitä, että se
hoito olisi laadukasta ja kohdallaan. Mutta kun tiedän,
kuinka vaikea se on ollut tehdä ja kuinka koko eduskunnan
kaikki puoluejoukot ovat tähän asiaan osallistuneet,
niin ymmärrän, että on saatu jonkinlainen
kompromissi aikaiseksi, ja hyvä näin. Mutta mitä tähän
on syntynyt ja käynyt, niin tämä erikoissairaanhoitokysymys — en
tiedä, onko sitä aidosti edes mietittykään — mutta
ainakin kesken se on jäänyt. (Ed. Valpas: Se on
jätetty rempalleen!)
Näin arvellen tietenkin tämä laki
on huono, tai sanoisin, että siitä ei ole niin
hyvää tullut kuin ainakin itse odotin. Mutta se
on nyt tällä kertaa parempi
kuin ei mitään, ja se pitää hyväksyä.
Siinä valossa itsekin tämän nyt olen
sitten hyväksymässä, että pitää ennemmin
hyväksyä huonokin esitys kuin sellainen esitys,
mikä ei ole yhtään mitään,
on yhtä tyhjän kanssa. Näin katsottuna kaikkine
puutteineen on siinä kyllä sen verran hyvääkin
ohjausta, että tämä olkoon oikein ja
hyväksyttävissä.
Mutta tietenkin koko lakihan lähtee siitä,
että siinä ajetaan kuntia vapaaehtoisiin pakkoliitoksiin,
ja oikeastaan se on se, mitä siinä annetaan ja tehdään.
Tiedän, että ed. Väistö, kun
on paljon ollut tätä mietintöä sorvaamassa,
kiistää, että näin ei siinä lue,
mutta kyllä kun minä eräällä lailla
sen sielunvihollisen tavoin luin ja tutkin sitä, niin tämmöinen
henkihän siitä mietinnöstä jäi ja
sisältyi siihen.
Herra puhemies! Vielä vähän paikalliseen,
tähän lakiesityksen sisältöönkin
nähden, omasta kotikunnastani Haminasta, missä nyt
on ollut tämmöinen paikallissairaala, missä on
ollut yöpäivystys ja tämmöinen
lääkärin valvonta ja hoito läpi
vuorokauden. Niin se kotikaupunkini valtuusto vaan päätti,
että tämä yöpäivystys
lopetetaan, ostetaan Kotkasta, siirretään sinne,
jolloin tulee semmoinen asetelma, ettei tämä toimi
eikä pelaa. En tiedä, meneekö tämä viisaus
nyt sitten tuonne hallituksen esityksen piikkiin, kohta eduskunnan
hyväksymän lain piikkiin, vai meneekö se
paikalliseen viisauteen vai mihin se perustuu. Mutta joka tapauksessa,
kun asiantuntijat ovat tätä asiaa kertoneet, että tulee
säästöjä näin tehden
kuin päätettiin ja tulee vielä säästöjä,
jos säilytetään ennallaan, niin ainakin
oma sydämeni kertoo sen niin, että silloin, kun
kustannuksissa ei ole mitään eroa, kumpikin taso
on yhtä oikein taikka väärin, niin silloin
pitäisi ratkaista ihmisen ehdoilla, ihmisen eduksi. Sitä ei
myöskään tässä hyväksyttävässä laissa,
sitä ihmisen eduksi ratkaisua, näy eikä tunnu.
En ainakaan itse osaa sitä sieltä ulos lukea.
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Minä kysyn nyt hallintovaliokunnan
puheenjohtajalta saman kysymyksen, minkä esitin ja moni
muukin esitti sitten ministeri Manniselle. Ed. Väistö kertoi
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymästä ja siitä,
kuinka siellä tuotetaan alueellisesti kattavasti laadukasta
koulutusta. Näin voi olla, enkä minä sitä kiistä,
mutta eihän tässä nyt ole mistään
asukaslukupohjan ylärajasta kyse vaan alarajasta. Nyt kun
tänne laitetaan se 50 000 hallinnollisena pakkona,
niin mihinkä selvitykseen, tutkimukseen tai raporttiin
tämä 50 000 perustuu? Mistä tämä luku
ylipäätään on saatu? Jos sillä on
olemassa joku tosiasiapohja, kai sen voi kertoa meillekin, mistä se
on saatu. Täällä oli terveyspiirin puolella
10 000—30 000, ja siihen oli tehty selvityksiä ja
tutkimuksia, mutta tämän toisen asteen ammatillisen
koulutuksen järjestämisen oikeuden ja siihen liittyvän
asukaslukurajan kohdalla ei ole kerrottu mitään,
mikä on se tutkimus, mikä on se peruste, miksi
tämmöinen raja pitää tehdä.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Ihan tähän samaan asiaan,
että jos se Pohjois-Karjalassa toimii hyvin, eihän
tämä riitä todisteeksi siitä,
että se muualla sitten hoituisi aivan samalla tavalla.
Sen takia minusta on turha asettaa tämmöinen 50 000
asukkaan väestöpohja. Ei minusta tämmöisiä keinotekoisia
rajoja pitäisi panna, kun niillä ei ole mitään
perusteita, ei minkäänlaisia selvityksiä miltään
asiantuntijalta, miksi tämä pitää näin
tehdä.
Sitten, arvoisa ed. Väistö, älkää vääristelkö puheitani!
En ole missään vaiheessa esittänyt, että pitää mennä pienempiin
yksiköihin. Minä vain sanoin, että jos
on toimivia pienempiä yksiköitä, ne pitää säilyttää,
mutta en minä ole vaatinut, että pitää mennä vielä pienempiin
yksiköihin. Ette te voi vääristellä täällä puheita,
en ole niin puhunut.
Arvoisa puhemies! Ed. Skinnarille vielä: Erikoissairaanhoidossa
tämä liiallinen keskittäminen on kyllä tuonut
ongelmia. Mehän tiedämme Helsingin ja Uudenmaan
sairaanhoitopiirin ongelmat, ja kyllä minun mielestäni
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on myöskin
ollut ongelmia. Minä kyllä näen, että osasyynä näihin ongelmiin
on tämä liiallinen keskittäminen. Jos keskitetään,
siellä pitää olla sitten myös
voimavaroja riittävästi. Mutta kun niitä ei
ole, keskitetään toimintoja ja voimavarat pidetään
entisellään, niin tulee ongelmia, varsinkin kun
hoidettavien määrä on koko ajan kasvussa
tässä maassa.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! On ihan myönteistä, että kunta-
ja palvelurakenneuudistus etenee, saadaan tämä lainsäädäntö aikaan,
mutta tässä toisessa käsittelyssä on
syytä nostaa esille se, miten tästä mennään
eteenpäin. Sitä ei ole riittävästi
pohdittu mielestäni. Oikeastaan tämän
salin laidasta laitaan on vakuutettu, että pakkoliitoksiin
ei mennä. Se on yksi ikään kuin peruspilari,
joka on muurattu hyvin vahvaksi. Toinen peruspilari tuli tämän
puitelain 11 §:n 4 momentissa, jossa todetaan, että kuntien
ja valtion välinen kustannustenjako ei saa muuttua, eli eteenpäin
katsoen jos tämän määräaikaisen
lain voimassaoloaikana kuntien verotuloja kasvatetaan, niin valtionosuuksia
leikataan tai päinvastoin. Tämä on sellainen
tekijä, joka merkitsee sitä, että ne
taloudelliset säästöt, joita tarvitaan kasvavan
vanhusväestön, lisääntyvän
alkoholinkäytön ja monien muiden tekijöiden
johdosta kasvavien kuntien menojen kattamiseen, on haettava rakenteita
uudistamalla. Kun taas katsomme, mitä sellaisissa kunnissa,
joissa tilanne on nyt ahdas, on tehtävissä, niin
joudumme toteamaan, että niiden rakenteiden uudistamiseen
on kaksi tietä: kuntaliitokset tai sitten palvelujen heikentäminen,
niiden vähentäminen. Molemmat ovat hankalia monessa
kunnassa.
Otan tietysti esimerkiksi oman kotikuntani Jyväskylän
seudun yhtenä kuntana. Se on kasvava kunta. Viime vuonna
tuli 14 asukasta lisää, edellisvuonna 45 asukasta
lisää, 3 000 asukkaan kunnassa ihan mukavia
lukuja sinänsä. Jos meidät nyt sitten
ajetaan taloudellisesti, kotikuntani, ahtaalle niin, että tulopohjaa
ei vahvisteta eikä se vahvistu eikä valtionosuuksia
lisätä ainakaan niin, että todellisuudessa
tapahtuisi talouspohjassa vahvistumista, niin edessä on
palvelujen alasajo. Mistä ajetaan, se on erittäin
vaikeaa, koska sellaisia palveluja, jotka eivät ole keskeisen
tärkeitä peruspalveluja, ei juurikaan ole. Toisaalta, jos
sitten etsitään ratkaisuksi kuntaliitoksia, niin kuin
sosialidemokraatit ja hallitus tässä ovat ykköstavoitteeksi
asettaneet, niin omassa kunnassani on ihan realistinen tilanne se,
että kun kirkonkylä, jossa palvelut ovat kohtuulliset,
on etäällä, hieman kunnan keskipisteen
pohjoispuolella eli etäällä Jyväskylästä,
johon tuo liitos on luonnollinen, niin kirkonkylän ja sen
lähialueen väestöpohja ei riitä ylläpitämään
niitä palveluita, jotka siellä tänä päivänä on.
Silloin käy hyvin nopeasti sillä tavalla kuin
on käynyt meillä Keski-Suomessa esimerkiksi Pihlajavedellä ja
Konginkankaalla, jotka ovat liittyneet tai jotka on liitetty isompaan
kaupunkiin menneinä vuosina. Molemmissa noissa taajamissa
on tapahtunut täydellinen kaikkien palvelujen alasajo.
Tämä on kohtalona myös maaseutumaisissa kunnissa,
joissa on vielä kohtuullinen palvelurakenne. Jos niitten
on pakko säästää, niin tilanne menee
sitä kautta alas. Jos ne liitetään toiseen kuntaan,
isompaan kaupunkikeskukseen, niin palvelut ajetaan alas, koska se
isokin kaupunki tarvitsee säästöjä.
Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki on viime vuosina
leikannut palvelujaan jatkuvasti. Esimerkiksi kirjastoja ei ylläpidetä isoissakaan
kaupunginosissa. Pidettäisiinkö ne sitten siellä maaseudun
ihmisten tavoitettavissa? On melko selvää, että ei.
Tämän lainsäädännön
pohjalta tulee eteen kysymys: Miten tästä eteenpäin?
Mitkä ovat ne kirjaukset, jotka seuraavaan hallitusohjelmaan
otetaan Paras-hankkeesta, ja millä keinoilla ne toteutetaan?
Lähdetäänkö pakkoliitosten tielle
kuitenkin, vaikka täällä on vakuutettu,
että kukaan ei pakkoliitoksia kannata? Ed. Vielmakin jätti
pakkoliitoslakialoitteensa esittämättä hyväksyttäväksi
niin valiokunnassa kuin täällä isossa
salissakin. Hänkään, joka nyt on ollut
sillä linjalla ehkä voimakkaimmin, ei sitä tuonut
kuitenkaan käsittelyyn asti ja äänestykseen.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys, ja tähän
on ratkaisu saatava. Niin kauan kuin ratkaisua ei saada, vastauksia
ei saada eduskunnalta, niin kunnissa eletään äärettömän
suuren epävarmuuden aikaa, tehdään paniikkiratkaisuja,
jotka ovat kuntalaisille ja koko yhteiskunnalle ainakin arveluttavia
jos eivät jopa varsin tuhoisia.
Tosiasia on kuitenkin se, että lukuisissa kunnissa
kehitys on niin heikko, että tulevaisuutta ei ole, ellei
taloudellista pohjaa pystytä vahvistamaan. Hallitus ei
lupaa tässä laissa eikä kehyksissä,
jotka täällä hyväksyttiin viime
keväänä, kuntatalouteen lisärahoitusta.
Näin ollen keskusta, sosialidemokraatit ja ruotsalainen
kansanpuolue, jotka ovat kaikki valtapuolueita kunnissa, Rkp:kin
omalla alueellaan ja keskusta ja sosialidemokraatit muualla, ovat
ajaneet kuntatalouden äärimmäiseen ahdinkoon
lähes koko maassa eivätkä lupaa mitään
ratkaisua näihin. Tämä lainsäädäntö ei
anna mitään selkeää pohjaa.
Todennäköistä on, että lähiaikoina
tapahtuu jonkinmoinen määrä kuntaliitoksia
eli meillä syntyy maakuntiin laajoja, äärimmäisen
köyhiä kuntia. Jos viisi 2 000—3 000—4 000
asukkaan kuntaa pannaan yhteen, köyhiä kuntia
kaikki, siitä syntyy yksi iso köyhä kunta,
jonka neljä taajamaa ajetaan alas ja yhtä kehitetään.
Ihmiset kärsivät, ja näin käy
sitten tilanteelle, että ratkaisua ongelmaan ei synny.
Osa kunnista on vahvoja, osa pieniä ja vahvoja, osa isoja
ja vahvoja, osa pieniä ja heikkoja, osa isoja ja heikkoja.
Erittäin sekava tilanne on viiden vuoden päästä tässä maassa.
Tietysti nämä talouden pakkokeinot, joihin ehkä sosialidemokraatit
erityisesti ovat halunneet mennä valtiovarainministeriön
avulla, johtavat siihen, että kuntaliitoksia tulee paljon, mutta
se ei ratkaise todellakaan palveluja eikä taloutta ainakaan.
Herra puhemies! Tähän erityiskysymykseen, josta
ed. Valpas on tehnyt muutosesityksen, totean, että oli
todella ikävää, että tämä 50 000
asukkaan raja ammatillisen koulutuksen osalta lakiin jäi.
Sain itse kyselyyni vastauksen Jämsänjokilaaksosta
eli Jämsän seudun koulutuskuntayhtymän
johtajalta Matti Vallalta. Hän kertoo tässä perusteellisessa
vastauksessaan, miten heidän 33 000 asukkaan pohjan
omaava kuntayhtymänsä toimii. Nämä luvut
ja tiedot, mitä tässä perusteellisessa
11-kohtaisessa esityksessä on, kertovat, että Jämsän
seudulla on erinomaisen hyvin toimiva, taloudellisesti hoidettu,
vahva kuntayhtymä, mutta kun se joudutaan ajamaan yhteen jonkun
isomman kanssa, niin tilanne voi vain heiketä. Tässä todetaan
lopuksi, että kaiken kaikkiaan kuntayhtymän tulevaisuus
näyttäisi olevan hyvinkin myönteinen,
vaikkei järjestäjäpohjan asukasluku ole
50 000:ta, ja yhteistyötä tekevät. On
todella vahingollista eri puolilla maata, jos ja kun ja muun muassa
Jämsänjokilaaksossa joudutaan purkamaan tällainen
oman pientalousalueen kuntayhtymä ammatillisen koulutuksen
osalta ja liittämään se ehkä Jyväskylään,
joka on sitten valtavan suuri. Silloin on selvä, että jos
se rahoitus siirretään kuntien kautta tapahtuvaksi,
mitä ed. Valpas ei tässä hyväksy,
niin se johtaa siihen, että kunnat säästävät
ammatillisen koulutuksen osalta, ja se on erittäin vahingollista
säästämistä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Tässä oli muutamia asioita,
joihinka on vielä hyvä kiinnittää huomiota:
nämä kuntaliitokset ja sitten nykytilanne.
Jos otetaan Kotka ja sen naapurikunta Pyhtää, niin
on selvää, että jos Pyhtää liitetään
Kotkaan, niin Pyhtään nykypalvelut entisestään
heikkenevät. Mutta minä pelkään,
että ne heikkenevät joka tapauksessa, niin ettei
se sillä tavalla kovin traagista ole. Pyhtäällä on
ehkä 5 000 asukasta, Kotkassa 55 000.
Toinen asia, joka liittyy Haminaan: Täällä ed. Seppo
Lahtela puhui kotikaupungistaan. Hamina ja Vehkalahti ovat nyt yksi
kunta. Haminan valtuusto on lopettamassa paikallissairaalan, sairaalan,
jossa tehdään erittäin hyvätasoista
ortopedista operaatiotoimintaa. Sitä ortopediaahan — siis
keinonivelten, esimerkiksi lonkkanivelten ja polvinivelten, asettamista — yritetään
saada keskitetyksi. Sanotaan, että se on lääketieteellisesti tasoltaan
parempaa, jos se tehdään isoissa yksiköissä.
Kuitenkin Kymenlaakson keskussairaalan infektiotilastot ovat huonommat
kuin Haminan, enemmän komplikaatioita suhteellisesti, ja Haminassa
tehdään yli sata totaaliproteesin asettamista
per vuosi, on hyvä ahkera ortopedi, hyvä epidemiologinen
tilanne. Näin ollen sen tilanteen pitäisi olla
nimenomaan kuntalaisten etu, mutta tässä tapauksessa
keskusta ja SDP ovat lopettamassa sitä sairaalaa. Se tapahtuu
todella ensin, niin kuin täällä jo todettiin,
lopettamalla päivystys. On vähän vaikeaa
leikata potilaita, jos lääkäri ei heitä voi
yöllä seurata.
Toinen paikka: Kotka, 55 000 asukasta. Kotkassa on
vanhastaan SDP ollut niin kuin kuningas ja kokoomus on ollut sellainen
palvelija. Välillä tuntuu niin, että SDP
palvelee kokoomusta, etenkin ideologisesti. (Ed. R. Ojala: Vasemmistoliittoa!) — Tähän
haluaisin todeta myös ed. Kankaanniemelle, että vasemmistoliiton
arvot ovat erittäin hyvät Kotkassa, erittäin
pätevät, ei ole kuolemasta tietoakaan, toisin
kuin Etelä-Saimaasta saattaa lukea. — Mutta totean
myös sen, että Kotkassa on lähdetty säästämään,
säästämään sairaaloissa,
terveyskeskuksissa, ja millä tavalla? Niin, että lopetettiin
ensiksi kesäsijaisuudet, pantiin kesällä osastot
kiinni, myöskin terveysasemat kiinni ja tällä tavalla
säästettiin sijaiskuluista. Mutta sittenpäs
olikin niin, ettei niitä lääkäreitä enää myöhemmin
saatukaan, vaikka olisi haluttu, koska kandidaatit ja vastavalmistuneet
eivät kasvaneet sisään siihen ympäristöön,
siihen kuntaan, sen sairaaloihin jne. No, tämä kotkalainen
esimerkki on sikäli erittäin surkea, että Kotkassa
todella on tällä akselilla SDP—kokoomus
tehty todella paljon huonoja ratkaisuja ja terveyspalvelut eivät
todellakaan ole hyvässä iskussa. Nämä kaksi
puoluetta kepun tukemana vielä sitten yrittävät
keskitetysti hoitaa sairaanhoitopiiriä niin, että kun
Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä kaikki toimenpiteet tehdään keskussairaalassa,
joka sijaitsee Kotkassa, niin siellä tilanne on vielä huonompi,
ja Kouvolassa nyt olikin katastrofaalinen tilanne eli siellä lopetettiin
yhdessä vaiheessa terveyskeskusvastaanottotoiminta kokonaan.
Tämän aktiivisen lopettamisen takana oli sikäläinen
hallinto, joka toimi niin epäviisaasti, että lääkärit
kertaalleen sitten irtisanoutuivat tehtävistään
ja vähään aikaan ei ollut minkäänlaista
terveyskeskusvastaanottoa. Kouvolakin on aika iso kaupunki. No,
siellä taas valtaa pitää lähinnä kokoomus.
Näin ollen tällainen tilanne. Tämä kertoo
sen, että siinä ei oikeastaan ole kysymys edes
tästä poliittisesta merkistä, onko se
kokoomus, keskusta vai mikä se on, vaan siitä,
että asetetaan taloudelliset päämäärät ensisijaisiksi,
ei potilaan tai kuntalaisen asian hoitamista, mihinkä kuntalain
1 § meidät kaikki, jotka toimimme kunnissa, velvoittaa.
Näin ollen tämä on mielestäni
kyllä sellainen kysymys, että nyt kun tämä puitelaki
ei ole voimassa, niin tehdään nytkin näitä hyvin
epäviisaita ratkaisuja.
Sitten vielä näihin kuolemiin jo odotusjonoissa,
mistä täällä on keskusteltu,
ed. Valpas on nostanut asian esille jne.: nyt hoitotakuu määrittelee ainoastaan
sen tilanteen, mikä hoidon tulisi olla, ja sen aikamäärän,
minkä sisällä se on annettava, eli tämän
kuusi kuukautta, joka lukee laissa. Mutta missään
ei lue sitä, kuinka kauan tämän hoidon
määrittäminen saa kestää,
siis kuinka pitkät voivat olla poliklinikkajonot tai kuinka
kauan ikään kuin prosessi viipyy. Silloin kun
se pitkään viipyy, niin nimenomaan esimerkiksi
sydän- ja verisuonitautipotilaiden tilanne heikkenee, ja
tämä on erittäin vakava asia. On myös
hyvin vakava asia se, että kynnyksiä yleensä hoitoonpääsyyn
vaikeutetaan, pääsyä terveys-keskukseen,
pääsyä sitten erikoissairaanhoidon poliklinikalle
ja näin ollen diagnoositkin viivästyvät.
Lopuksi, ed. Valppaan täällä tekemä esitys
on kannatettava.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä oleva
asia on puhuttanut paljon ei vain eduskuntaa, vaan myös
kuntapäättäjiä, kunnallisia
viranhaltijoita, maakuntavaikuttajia, ja olemme nyt tässä vaiheessa
emmekä aivan tarkkaan tiedä, missä vaiheessa
tulemme tästä eteenpäin sitten olemaan.
Henkilökohtaisesti haluan puolustaa kunnallista demokratiaa,
kunnallista itsenäisyyttä, mutta samalla puolustan
myös ihmisen oikeuksia perustarpeitten täyttämiseen
asuinpaikasta riippumatta.
Monta kertaa on niin, että pienet kunnat toimivat tehokkaasti,
esimerkkinä vaikkapa Keski-Suomessa Konneveden kunta, vajaat
3 000 asukasta, oma terveyskeskus. Sen palveluksiin kaikki
ovat tyytyväisiä, ja myös terveyskeskuksen
tiloihin on saatu ajanmukaisuutta. Lääkäri
riittää ja potilaita riittää.
(Ed. Skinnarin välihuuto) — Siinä on
ollut lääkärionnea. (Ed. Skinnari: Riittääkö sairaita?)
He ovat saaneet hyvän lääkärin, joka
on kutsumustietoisesti paneutunut oman terveyskeskuksen kehittämiseen.
Paljolti riippuu henkilöstä, millä tavalla
tämmöinen pieni terveyskeskus voi onnistua, se
on tietysti henkilöaltis ja siinä suhteessa myös
haavoittuva. — Kyllä tämä elämä sellaista
on, että potilaitakin aina on riittänyt siellä.
Kun kävimme edustajakollegoitten kanssa tutustumassa siellä,
niin kyllä siellä myöskin potilaita oli. — Onneksi
ei ollut tilanahtautta. Kaikki oli ihanteellisessa kunnossa. Tämmöisen
vaikutelman saimme.
Sitä vastoin, jos kunta liitettäisiin, kyseisen kunnan
päättäjät kokevat, että pian
olisi oma terveyskeskus vaarassa. Ambulanssi oli jo ollut vaarassa
kuntayhteistyön myötä aikaisemmin. Näkisinkin,
että juuri nämä ihmistä lähellä olevat
asiat — terveydenhoidon saanti, ensiavun saanti — nämä ovat
niitä tärkeitä asioita, jotka eivät
saa ainakaan joutua kauaksi ihmisistä.
Eilen minulle soitti pohjoisesta Keski-Suomesta henkilö,
joka oli huolissaan terveyspalvelujen etääntymisestä nimenomaan
yö- ja viikonloppuaikaan. Hän kertoi, että ei
ainoastaan Pihtiputaalta lähdetä yöpäivystykseen
Jyväskylään vaan myös naapurimaakunnan
puolelta Pyhäsalmelta. Jos lääkäriapua
tarvittaisiin, niin yöaikaan tai viikonloppuisin lähdettäisiin
Nelostietä pitkin Jyväskylään.
Matka tuntuisi vaikealta. Tietysti, jos on ensiaputapaus, vaikea
tapaus, niin silloin ensivasteet ja ambulanssit ovat käytettävissä ja
ne pystyvät ensihoitoon. Mutta jos on vaikkapa semmoinen
kotona tapahtunut lievempi vamma, joka saattaa olla vaarallinen
sekin, niin matka on kovin pitkä. Monen iäkkään
henkilön rintakipujen kohdalla ambulanssin kutsumiseen
on suuri kynnys, kun tiedetään, että lähdetään
pitkälle matkalle eikä suinkaan siihen kotiterveysaseman
tuttuun vastaanottoon tuttujen henkilöitten tykö.
Kyllä minusta lääkärien yöpäivystysten
tulisi olla paremmin tavoitettavissa, läheltä saatavissa
kuten muutoinkin.
Näen, että kunnallinen lähidemokratia
avaa virallisen kanavan ihmisille vaikuttaa omiin asioihin. Kyllä kylätoimikunnillakin
on oma tehtävänsä, mutta niitten tehtävä on
toisen tyyppinen kuin tällä hetkellä on
itsenäisten kuntien valtuustoilla ja hallituksilla. Kuntien
virkamiehet ovat pakotetut puolustamaan omaa kuntaansa, ja kehitystoimissa,
kun tulee yritystoimintaa paikkakunnalle, kyllä silloin
oman kunnan ihmiset ovat se voimavara, joka yrittää pieneenkin
kuntaan saada yritystoimintaa. Kun on suuri kunta, niin yrittäjä ohjataan
silloin sinne kuntakeskukseen. Tämän raadollisen
asian voin kertoa vaikkapa omasta kotikaupungistani Keuruulta, josta
olen kunnan kakkostaajamasta Haapamäeltä, jossa
on yritystoimintaa kylläkin ihailtavasti ja eräissä suhteissa
maan kärkiyritystoimintaa, Haapamäellä.
Mutta erään tällaisen johtaja sanoi,
että kun hän yritykselle sijoituspaikkaa etsi,
niin opastettiin niin, että ei sitten ainakaan vaan Haapamäelle
sattuisi menemään, vaikka siellä nyt
olikin tyhjä halli. Hän sitten päätti,
että kun noin kovasti estellään, niin
sinne hän juuri menee. Onneksi yrittäjillä on
tervettä itsenäisyyttä.
Olen seurannut kotikuntani naapurista liitettyjen kuntien kehitystä.
Keuruuseen liitettiin aikanaan 60-luvun lopulla Pihlajavesi, samoin
Koskenpää Jämsänkoskeen. Kymmenkunta
vuotta myöhemmin liitettiin Pohjaslahti Vilppulaan, Monoskylä Virtoihin
ja sitten Kuorevesi Jämsään. No, tästä viimeisestä on
niin vähän kokemuksia, etten vielä mene
sanomaan, mutta kyllä monet toiminnot ovat kuihtuneet ja
kuivettuneet liitetyissä kunnissa. Ainakaan mitään
piristysruisketta kuntaliitos ei ole tuonut, eikä väen
väheneminen ole pysähtynyt, vaan päinvastoin
liitetyissä kunnissa, joihinka tässä viittasin,
väkimäärä on kolmen vuosikymmenen
aikana puolittunut.
Elikkä minä henkilökohtaisesti haluan
puolustaa kunnallista itsehallintoa. Mutta siellä, missä kuntapäättäjät
ja kuntalaiset tahtovat yhdistymistä, siihen pitää olla
ehdottomasti mahdollisuus. Samoin näkisin, että näissäkin
koulutuskuntayhtymissä, joihin täällä on
viitattu, pitäisi olla vielä valinnanvapautta
siten, että yksiköt ovat mielekkäitä aivan
kuten terveydenhuollonkin osalla.
Arvoisa herra puhemies! Toivon, että tämän asian
jatkokäsittelyissä löydetään
ratkaisut, jotka olisivat ennen kaikkea kuntalaisten kannalta parhaimmat
mahdolliset.
Keskustelu päättyy.