Täysistunnon pöytäkirja 142/2006 vp

PTK 142/2006 vp

142. TIISTAINA 16. TAMMIKUUTA 2007 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys laiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta sekä laeiksi kuntajakolain muuttamisesta ja varainsiirtoverolain muuttamisesta

 

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Ammatillinen koulutus on huomioitu kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa mielestäni varsin kyseenalaisella tavalla. Se on nimittäin ainoa koulutusmuoto, jonka toimintaedellytyksiin tässä puitelaissa puututaan.

Arvoisa puhemies! Samanaikaisesti, kun ammatillinen koulutus vetää varsin hyvin ja kädentaitajista eri ammattialoilla on suurta vajausta, voidaan sanoa suorastaan huutavaa puutetta, hallitus ja hallituspuolueet pyrkivät heikentämään ammatillisen koulutuksen toimintaedellytyksiä. Esitän tässä kaksi esimerkkiä.

Viime viikolla ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupa päätettiin täällä eduskunnassa äänestyksen jälkeen rajoittaa 50 000 asukkaan väestöpohjaan. Tämä merkitsee ammatillisen koulutuksen keskittämistä ja koulutuksen vaarantamista pienemmillä paikkakunnilla, kuten esimerkiksi Raahessa, Haapavedellä, Alajärvellä ja Kemijärvellä sekä lukuisilla muillakin paikkakunnilla. Kun koulutusta keskitetään, samalla päätäntävalta ammatillisessa koulutuksessa siirtyy suurempien paikkakuntien päättäjille. Kun näitä pienempiä yksiköitä kootaan suurempien alaisiksi, se merkitsee ehdottomasti sitä, että päätäntävalta myös samalla siirretään näiltä pienemmiltä paikkakunnilta pois.

Hallitus ja hallituspuolueet ovat keskittäneet jo tällä vaalikaudella peruskoulutusta leikkaamalla pienten koulujen valtionosuuksia. Tämän seurauksena nyt kylä- ja lähiökouluja lakkautetaan kiivaammin kuin koskaan aikaisemmin. Tällä tavoin maaseutuamme autioitetaan samanaikaisesti, kun keskusta istuu hallituksessa eikä sen ainoatakaan edustajaa näy täällä salissa. Ammatillisen koulutuksen kohdalla meillä on pelättävissä sama tilanne, eli onko ammatillinen koulutus nyt tämä seuraava keskittämisen kohde ja uhri?

Arvoisa puhemies! Toinen ammatillista koulutusta vaikeuttava toimenpide tässä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelaissa on se, että koulutuksen järjestäjille tällä hetkellä suoraan maksettavat valtionosuudet kyseenalaistetaan. Kuitenkin tämä nykyinen käytäntö on toiminut mielestäni hyvin, ja tätä mieltä ovat myös koulutuksen järjestäjät. Tämä nykyinen malli mahdollistaa sen, että koulutuksen järjestäjät ovat voineet ennakoida riittävän ajoissa myös koulutukseen tarvittavat taloudelliset resurssit. Jos tätä rahaa jotenkin muuten ryhdytään kierrättämään koulutuksen järjestäjille, on selvää, että he eivät ajoissa tiedä, mitkä ovat heidän taloudelliset mahdollisuutensa toteuttaa laadukasta koulutusta. Sen takia mitään muutostarvetta nykyiseen hyvään käytäntöön ei ole olemassa.

Arvoisa puhemies! Jos tätä nykyisin käytössä olevaa hyvää järjestelmää lähdetään heikentämään, me vaarannamme kyllä sillä ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden. Ihan tämän takia esitänkin, että eduskunta hyväksyy lausuman, jota jo sivistysvaliokunta esitti hallintovaliokunnalle ja vielä täysin yksimielisesti. Silloin myöskin hallituspuolueitten edustajat, joita ei täällä nyt näy, olivat sitä mieltä, että tämä nykykäytäntö pitää säilyttää. Me esitimme sitten hallintovaliokunnalle myöskin lausumaa, jota ei hallintovaliokunta kuitenkaan ole mitenkään huomioinut. Eli nyt tulen esittämään, että nämä sivistysvaliokunnassa yksimielisesti esitetyt näkemykset otetaan täällä eduskunnassa myöskin huomioon, ja esitän, että tämän voimassa olevan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaan muun kuin kunnan järjestämän koulutuksen järjestäjälle valtionosuudet maksetaan suoraan ylläpitäjälle. Ja niin kuin sanoin, sivistysvaliokunta myös piti välttämättömänä tämän järjestelmän säilyttämistä.

Ehdotankin nyt eduskunnan lausumaksi nimelläni pöydille jaettua lausumaa, joka kuuluu seuraavasti: "Eduskunta edellyttää, että nykyinen valtionosuuksien maksatusjärjestelmä, jossa valtionosuudet maksetaan suoraan ylläpitäjälle, säilytetään."

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kannatan ed. Unto Valppaan ehdotusta lausumaksi, ja se lausuma kuuluu näin: "Eduskunta edellyttää, että nykyinen valtionosuuksien maksatusjärjestelmä, jossa valtionosuudet maksetaan suoraan ylläpitäjälle, säilytetään."

Tämä koko puitelaki ei ole lähtenyt liikenteeseen sivistystoimen näkökulmasta, mutta joka tapauksessa se paljon koskettaa myös opetustointa. Teimme huolellista työtä sivistysvaliokunnassa, kun annoimme tästä asiasta lausunnon hallintovaliokunnalle. Teimme siis yksimielisen lausunnon ja olemme erittäin pahoillamme valiokunnassa siitä, ettei hallintovaliokunta ottanut sanaakaan huomioon siitä, mitä sivistysvaliokunta yksimielisesti päätti.

Yksi asia, joka tässä on näitten monen muun asian lisäksi, on juuri tämä asia, että tällä hetkellä valtionosuudet maksetaan suoraan koulutuksen ylläpitäjälle ja siinä on ollut paljon etuja, mitä tulee opetukseen ja sen järjestämiseen. Tämän hyvän nykykäytännön toi opetusministeri Olli-Pekka Heinonen aikanaan käytäntöön, ja se on ollut siitä lähtien tässä mukana. (Ed. Valpas: Se on hyvä käytäntö!) — Kyllä, se on erittäin hyvä käytäntö.

Nyt sitten halutaan romuttaa tämä, ja en tiedä, mitä ajatellaan, halutaanko vaan pönkittää ja vahvistaa kuntien taloutta sillä, että halutaan makuuttaa näitä rahoja turhaan siellä kuntien tileillä vahvistamaan kuntien taloutta, kun se ei ole tämän rahan tarkoitus, vaan se, että tällä rahalla järjestetään oppilaitoksissa opetusta. Oppilaitosten kannalta tämä on suuri heikennys, koska nyt ei yhtään tiedä oppilaitos, milloin se sen rahansa saa tämän opetuksen järjestämiseksi ja tuleeko se raha täysimääräisenä niin kuin sen pitäisi tulla. Kuinka paljon kunnat ryhtyvät ohjaamaan tätä rahaa? Entä jos ne rupeavatkin pihtaamaan, että emme anna kaikkia rahoja, mitä tarvitaan tähän koulutukseen? (Ed. Valpas: Se on se suurin ongelma!) — Aivan.

Toinen ongelma tähän liittyy vielä: se, että nyt on ollut vapaa hakeutuminen näihin, varsinkin toisen asteen oppilaitoksiin on ollut vapaa hakeutuminen, ja jos kunnat nyt tässä välissä sitten sähläävät, niin voi hyvinkin olla, että kunnat ryhtyvät rajoittamaan tällä rahalla vapaata hakeutumisoikeutta. Tämä vaan lisää byrokratiaa, kun tämä raha kierrätetään ylimääräisen lenkin, ja byrokratiahan maksaa.

Eli kaiken kaikkiaan en voi mitenkään ymmärtää, miksi tällaisen muutoksen hallintovaliokunta halusi tehdä, minkä takia. Miksi tällä puitelailla koko ajan heikennetään opetusta? Minkä takia hallintovaliokunta ei ottanut asiantuntijavaliokunnan lausuntoja huomioon lainkaan?

Arja Alho /sd:

Arvoisa puhemies! Varmaankin kunta- ja palvelurakenneuudistuksen pyrkimykset ovat olleet hyviä. Onhan selvä, että Suomessa on liian paljon liian pieniä kuntia, jotka eivät pysty tällä hetkellä turvaamaan kuntalaisilleen niitä välttämättömiä palveluita, joita kuitenkin turvaa perustuslakimmekin 22 §, jonka mukaan julkinen valta huolehtii, että perusoikeudet toteutuvat, ja julkinen valta antaa tietysti valtionosuuksia, ja kuntien sitten täytyy nämä toteuttaa. Eli on aivan selvä asia, että jotakin tarvitsisi tehdä, mutta en kyllä millään pysty näkemään, että tämä kunta- ja palvelurakenneuudistus jollakin tavalla olennaisesti nyt muuttaisi tilannetta. Ymmärrän, että neuvottelut ovat olleet vaikeita ja että on oltu poteroissa ja jotakin on pitänyt keksiä. Niinpä sitten on keksitty tällainen ikään kuin valtioneuvoston selonteko siitä, miten kuntauudistusta pitäisi eteenpäin viedä, joka sitten on kuitenkin päätetty tehdä lain muotoon.

Pelkään, että tämän lain hyväksymisen jälkeen tilanne on entistä sekavampi. Valtionhallinnon näkökulmasta meillä on kummalliset läänit, joista oikeastaan kukaan ei tiedä, missä ne ovat ja mitä ne tekevät, ja sitten on te-keskukset, ja sitten meillä on erisorttisia kuntia. Vaikka Lapissa kaikki kunnat pantaisiin yhteen, niiden talous ei yhtään siitä parane, koska valtionosuuksia ei tule lisää ja etäisyydet palveluiden keskittämisen kautta vain lisääntyvät, jolloinka tietenkään perusoikeudet eivät toteudu, eivätkä myöskään Itä-Suomessa nämä muutokset, joita nyt tämän puitelain kautta yritetään hakea aikaiseksi, tilannetta muuta.

Minusta on aika päivänselvä asia, että erikoissairaanhoidon osalta olisi pitänyt tehdä ratkaisu. Ennen lamaa erikoissairaanhoidon kustannuksista valtio vastasi noin 60 prosenttia, nyt vajaan 10 prosenttia, ja me kaikki tiedämme, että kuntien talousongelmat, olivat ne sitten isoja tai pieniä kuntia, useimmiten lähtevät juuri erikoissairaanhoidon kustannuskehityksestä, jota on ollut vaikea ennakoida, siitäkin huolimatta, että kaikkien näitten kalliitten kustannusten kohdalla on ollut tasausjärjestelmä. Kun kerran erikoissairaanhoidon ongelmat ovat näin keskeiset, tästä päästään johdonmukaisesti siihen, että meillä olisi pitänyt säätää yksinkertaisesti jonkin sorttinen aluehallinto. Näin on Tanskassa, jossa kuntauudistus on tehty ja alueet vastaavat erikoissairaanhoidosta. Norjassa valtio vastaa kokonaan erikoissairaanhoidosta, Tukholmassa maapäivät. Mutta tämä ei nyt poliittisesti ollut sosialidemokraateille mahdollista, ja taas sitten keskustalle ei ollut mahdollista tehdä kuntaliitoksia, joka olisi ollut toinen vaihtoehto. Niinpä polot kuntalaiset, me suomalaiset, tässä putoamme sitten kahden tuolin väliin ja saamme hyvin sekavan järjestelmän.

En voi pitää nimittäin onnistuneena kuntademokratian kannalta sitä, että kunnallisen itsehallinnon sisältö itse asiassa tyhjenee. Perustuslain 121 §:hän sanoo, että Suomi jakautuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon, ja että kuntien hallinnosta säädetään lailla ja kunnilla on verotusoikeus ja että suuremmista alueista säädetään lailla. No, tämähän tarkoittaa sitä, että kunnalla pitää olla oikeus päättää siitä, miten se hallintonsa järjestää, ja kun se verotusoikeuden kautta päättää myöskin varoista, niin se päättää, mitä se pitää tärkeänä. Näillä yhteenliittymäjärjestelyillä, jotka nyt tulevat perusterveydenhuollon ja siihen liittyvien sosiaalihuollon palveluiden osalta ja sitten ammatillisen koulutuksen osalta ja ovat jo olemassa ennestään erikoissairaanhoidon kohdalta, itse asiassa kunnallisen itsehallinnon sisältö tyhjentyy. Kunnille jää varmasti joitakin tehtäviä, mutta ne ovat täysin marginaalisia. Budjetista tällä hetkellä varmastikin suurimman osan kuntien kohdalla päätökset siirtyvät erilaisille kuntayhtymien hallituksille tai yhteenliittymien johtokunnille jne.

Eli toisin sanoen kuntalaisen näkökulmasta oikeus kunnalliseen itsehallintoon tyhjentyy, vastuu- ja valtasuhteet hämärtyvät ja kaiken huipuksi kunnan näkökulmasta myöskään asiakaspalaute ei välttämättä toimi enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Se on nähty hyvin moneen kertaan olemassa olevista kuntayhtymistä, että ne ovat hyvin kaukana siitä, mitä potilaat tai asiakkaat tai ylipäätänsä väestö toivoisi, jotenka jos pyrkimyksenä oli vahvistaa kuntademokratiaa, ohraisesti kävi. Tulee tapahtumaan niin, että kuntademokratia tulee entistä sotkuisemmaksi ja ihmiset eivät enää yhtään tiedä, kenenkä puoleen he kääntyisivät. No, todennäköisesti kansanedustaja on silloin kuntalaisen paras ystävä.

Sitten, jos tällä piti turvata paremmat palvelut, niin edelleenkään mielestäni ongelmat eivät ratkea, jollei erikoissairaanhoitoon käydä käsiksi, ja niinpä paremmat palvelut jäävät myöskin tässä tapauksessa haaveeksi.

Sitten pitää puhua vielä lisäongelmista. Nyt Pääkaupunkiseudun ratkaisut jäävät odottamaan sitten seuraavaa hallitusta ja uudenlaisia järjestelmiä. Helsinki haluaa, että syntyy yksi suuri kunta, mutta en pidä sitä kyllä kovinkaan tarkoituksenmukaisena. Mielestäni ideaali tietenkin olisi se, että Pääkaupunkiseudun kunnat muodostaisivat seutuhallinnon, jossa infrastruktuuri, maankäyttö, asuntotuotanto ja jossain määrin myöskin palvelutuotanto päätetään yhteisesti ja tämän seutukunnan ympärille muodostuu vahva muitten kuntien verkosto tai rengas, kuinka vaan. Mielestäni ajatus siitä, että Pääkaupunkiseudulla vain käydään töissä ja haetaan palveluita, mutta veroja maksetaan sitten 50, 100 kilometrin tai 150 kilometrin päähän, ei ole kovinkaan tarkoituksenmukainen. Sen vuoksi tietenkin Helsingin näkökulmasta aluevaatimukset tulevat vain jatkumaan, koska sitten yhdessä vaiheessa kuntalaiset muuttavatkin Kirkkonummelle ja sitten halutaan Kirkkonummen kunta siirtää Pääkaupunkiseutuun jne. Eli ei tavallaan Pääkaupunkiseudun maantieteellisen alueen kasvattaminen suinkaan ratkaise niitä ongelmia, joita Pääkaupunkiseudulla on, ja kun puhutaan myöskin metropolipolitiikasta, niin silloin ei ole mitään muuta ratkaisua kuin nykyisten Pääkaupunkiseudun kuntien seutuhallinto. (Ed. Huotari: Sama ongelma aluekeskuksissa!) Vahinko vain, että 20 vuotta on tässä menetetty tämäkin mahdollisuus.

Arvoisa puhemies! Tuntuu tietysti vähän tyhmältä, kun sosialidemokraatti olen ja puolueeni ajaa hyvin voimakkaasti tätä uudistusta ja itse asiassa kutsuu sitä historialliseksi uudistukseksi, mutta puolustuksekseni näille puheenvuoroille voin kuitenkin sanoa sen, että olen edustanut tätä samaa näkemystä omassa ryhmässäni johdonmukaisesti nimenomaan kuntademokratian näkökulmasta. Mielestäni perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt myöskin erityisesti huomiota niihin joihinkin epäkohtiin ja epäselvyyksiin, joita tässä laissa on. Eniten minua tietysti kiinnostaa se, mitä tulee tapahtumaan tämän jälkeen. Todennäköistä on, että ne kuntaliitokset, jotka ovat syntyäkseen luontevasti ja joihin on jo tilausta, tapahtuvat, ja on aivan oikein, että niihin tulee porkkanarahoja. Mutta muutoin kaikki jäävät ennalleen, ja itse asiassa tuleva vaalikausi tulee olemaan hyvin voimakkaasti myös keskustelua siitä, mikä on kunnallisen itsehallinnon ydin, miten kuntalaisdemokratia voidaan turvata. Sanoohan perustuslakimme myöskin ensimmäisissä pykälissään sen, että meidän tulisi huolehtia asukkaiden tai kansalaisten yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Me joudumme pohtimaan tätä asiaa vielä moneen kertaan.

Vielä lopuksi haluan sanoa senkin, että kuten olen tässä moneen kertaan alleviivannut, ei voi syntyä minkäänlaista järkevää palvelukokonaisuutta, jos erikoissairaanhoidon osalta ei synny toisenlaista rahoitusvastuuta valtion ja kuntien välillä tai ellei sitä sitten ratkaista siten, että on olemassa hallinto. Tätä varten minunkin on pitänyt matkustaa Tanskaan perehtymään Tanskan kuntauudistukseen, josta mielestäni juuri tämän asian olisi voinut ensimmäisenä oppia, mutta sitä nyt ei Suomeen ole siirretty. Kaikki muu toki on siirretty. (Välihuuto) — Niin, Norjassa olen tämän saman asian havainnut ja siksi olenkin sitä mieltä, että erikoissairaanhoidon osalta ratkaisut on tehtävä. — Niinpä olen sitä mieltä, että poliittinen kunnianhimotaso täytyy nyt nostaa. Ei riitä, että pyrkimys on hyvä ja saadaan hiirelle takki. Pitää nyt saada jo jotain muutakin aikaiseksi.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Koska en aikoinansa, kun käsiteltiin tätä kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevaa lainsäädäntöä ensimmäisessä käsittelyssä, päässyt tänne paikalle, niin ajattelin käyttää nyt sen kriittisen puheenvuoron, mitä halusin tästä sanoa.

Puitelaki ei anna mielestäni riittävästi kehittämisaineksia erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön kehittämiseksi. Jos ajatellaan sitä palveluketjua potilaan näkökulmasta, sairaan ihmisen näkökulmasta, niin se ei ole tällä hetkellä kovinkaan järkevästi rakennettu. Ed. Alho toikin jo esille tätä erikoissairaanhoidon puolta.

Itse romuttaisin koko terveydenhuollon lainsäädännön. Puhuisin laista terveydenhuollosta, jolloin nämä kaksi organisaatiota, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito, (Ed. Huotari: Kainuun mallissa on näin tehty!) jotka ovat eri lakien alaisia, pystyisivät tekemään entistä enemmän yhteistyötä. Tällä hetkellä organisaatiot on muodostettu hyvin pitkälle sen mukaisesti, miten on työntekijöiden koulutus, eikä sen mukaisesti, mitkä ovat potilaitten tarpeet.

Sitten vielä toiseen asiaan. Ed. Valpas teki täällä äsken lausumaehdotuksen valtionosuuksien maksamisesta, ja kannatan sitä myöskin lämpimästi, koska kyllä ammatillinen koulutus esimerkiksi on erittäin harmittavassa tilanteessa, jos menee tämä laki tällaisenaan läpi.

Matti Kangas /vas:

Puhemies! Täällä on esillä kunta- ja palvelurakenneuudistus, ja siitä on esillä myös tämä ammatillinen koulutus ja se, miten se pitäisi järjestää. Minun mielestäni ammatillinen koulutus on jäänyt viime vuosina liian vähälle huomiolle ja nyt on se tosiasiallinen tilanne, että käden taidoista on puutetta. Tämä näkyy ehkä parhaiten metalli- ja rakennusmiesten kohdalla. Nyt tulisi panostaa ammatilliseen koulutukseen niin, että koulutukseen olisi helppo tulla ja että sen kiinnostavuutta lisättäisiin, ettei tarvitsisi tuoda Puolasta hitsareita ja metallimiehiä Suomeen ja samoin työntekijöitä rakennusalalle.

Minun mielestäni koulutusjärjestelmä on nykyisin hyvä. Ei siinä tarvitse olla jotain määrättyä, onko se 50 000 taikka mikä, henkilömäärää, vaan jos on toimivia yksiköitä, niin ne tulee säilyttää, ja jos ei ole toimivia yksiköitä, pitää ojentaa, että ne tulevat toimiviksi yksiköiksi. Sen takiahan maassa on hallitus ja ministerit ja ministeriöt, että ne vahtivat näitä. Valtionosuudet tulee maksaa suoraan ylläpitäjille, kuten se nytkin on ollut.

Ed. Alho pohti erikoissairaanhoitoa ja sitä, miten siinä pitäisi kustannuksia jakaa. Minun mielestäni se voitaisiin siirtää valtiolle tai ainakin valtion pitäisi merkittävästi ottaa siitä vastuuta enemmän. Nyt jo kansalaiset ovat eriarvoisessa asemassa. Jonot ovat liian pitkät, ja tämä ei ole oikea tilanne.

Kannatan ed. Valppaan esitystä, jonka hän teki täällä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan muutama kommentti täältä edestä.

Ensinnäkin voi todeta, jotta tämä kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta tehty laki sinällään ja koko tämä keskustelu, mitä siitä on käyty, on ainakin tehnyt sen, jotta on tullut hyvää keskustelua tuolla kuntien kesken. Sitten seutukunnilla katsotaan uudelleen asioita ja maakunnissa uudelleen asioita. Välttämättä se juju, mikä tässä pitäisi olla, jalo ajatus, mikä alun perin oli tarkoituksena, sehän ei välttämättä toteudu siinä mitassa. Mutta kun tämä on kompromissien taidetta, niin kuin jossakin tuolla eduskunnan esittelyvideoissa todetaan, niin tässä on yksi esimerkki siitä, elikkä kun hiotaan eri puolueiden näkemyksiä keskenään — ja tässä on ilmeisesti kuitenkin kuultu myös muitakin tahoja ja koetettu löytää semmoinen malli, jonka taakse tulisi mahdollisimman paljon ihmisiä, koska tämän ajatuksen läpivienti on ollut kuitenkin se pääajatus — niin siitä on tullut tämmöinen paketti, jossa nyt on jotkut reunaehdot olemassa. Ne ehdot ovat aika väljät siinä, mutta kuitenkin tämä antaa työkaluja tulevaisuuteen, ja pelisäännöt on sovittu sillä tavalla, jotta jos ei jotain sitten toteudu, niin sitten valtiovallalla on tämän lain perusteella mahdollisuus lähteä muihinkin toimenpiteisiin. Elikkä tässä on luotu tavallaan niitä pitkospuita, mitä pitkin edetään, ja siellä on poikkipuitakin olemassa, jotka linjoittavat joitakin asioita, ja joku tienviittakin on olemassa, jotta tuohon suuntaan sitten mennään. Minusta on kuitenkin hyvä asia, jotta tässä on tähänkin asti, näin pitkälle päästy.

Pahin tilannehan tässä uudistuksessa tulee olemaan se, jotta jos kunnallispäättäjät eivät uskalla ottaa vakavasti tätä asiaa ja uskalla lähteä linjoittamaan kysymyksiä, ei löydetä yhteistä tahtoa joidenkin kuntien tai seutukuntien sisällä, niin vaikka olisi kuinka järkevä kuntakokonaisuus muodostumassa jostakin työssäkäyntialueesta, niin siinä tapahtuu sitten niin, että varmaan rakennetaan näitä ylikunnallisia, sektorikohtaisia kuntayhtymiä mahdollisesti tai lähdetään jo- honkin ostopalvelu- tai isäntäkuntamalliin, joka sekään minusta ei ole hirveän hieno ajatus, koska johtoajatuksenahan tässä pitäisi kuitenkin olla sen perusnäköalan, mikä alun perin oli tavoitteena, jotta olisi se noin 20 000 asukkaan asukaspohja, josta muodostettaisiin yksi kunta. Kun katsoo meidän kuntakenttäämme, niin siellähän on hirveän pieniä kuntia, mikä tarkoittaa, jotta meillehän varmaan jäisi alle sata kuntaa, jos tehtäisiin sen kokoisia kuntakokonaisuuksia.

Kyse on tietysti siitä, miten rahat käytetään. Joku on sanonut, että eihän se hallinto paljon maksa eivätkä ne johtajanpaikat paljon siinä vaikuta, että kyse on niin pikku summista. Mutta kun sitten tuolla kunnissa tehdään budjettia, niin kuitenkin ne marginaalisetkin eurot, mitkä siellä olisi käytettävissä, ovat hyvin tärkeitä monessa asiassa. Kainuun malli on aika mielenkiintoinen, mitä tapahtuu, ja seuraava puhuja varmaan vähän valottaa sitä näköalaa. Minusta siellä kuitenkin on niistä ennakkoluuloista, mitä itse kävin kuuntelemassa, aika pitkälle nyt päästy, ja uskon, että siellä tapahtuu jotain semmoista tosi isoa vielä, kun se malli on viety läpi, koska sehän on varmaan kehitysvaiheessa tässä vaiheessa ja ei tiedetä tarkkaan tulosta vielä, mitä sitten sen kauden jälkeen, kun homma loppuu, yhteenvedossa sitten sanotaan.

Minusta kuitenkin tärkeää olisi, jotta hallintoa voitaisiin keventää, johtajia vähemmän ja kodinhoitajia enemmän ja näitä, jotka palvelevat suoraan ihmistä. Jos katsoo vaikka meidän seutukunnallamme joitakin kuntia, niin jos menee niiltä ihmisiltä kysymään, kumpi on tärkeämpi, kunnanjohtaja vai se palveluntuoja, joka tulee sinne siivoamaan mökkiä tai tuo ruokaa, niin minä luulen, että se ihminen sanoo, että kyllä se huomattavasti tärkeämpi on, joka häntä palvelee, Tämä vaan osoittaa yhden esimerkin. Kunnissahan on niitä johtajia päällekkäin paljon ja pitäisi saada sitten katsottua, voidaanko johtaa isompi alue kerralla ja vähemmällä hallinnolla, vaikka kuinka sanotaan, että se ei paljon säästä. Siihen tämä tähtää myös osaltaan.

Yhteen asiaan enää tässä. Kun on seurannut tätä keskustelua tuolla eri alueilla, niin siellä on se ilmiö, että jossakin uskalletaan asiat ottaa rohkeasti esille, uskalletaan sanoa, että okei, me tehdään tämmöinen selvitys, tehdään niin kuin aidosti. Joillakin seutukunnilla taas on likkiydytty siihen, jotta etukäteen on isketty kiinni, jotta meillä ei edes puhuta joistakin asioista. Kunnanvaltuusto ja -hallitus ja koko se byroo on tehnyt päätöksen ja sanoo, jotta me kun ei puhuta näistä asioista, kun meillä on tehty päätös siitä, jotta ei puhuta avoimesti mistään. Jos tässä kuntaliitos aiotaan tehdä, niin se on kaikkein pahin, ja mehän ei siitä puhuta ollenkaan. Se kuvastaa semmoista uskaltamattomuutta katsoa tulevaisuuteen. Se kuvastaa sitä, jotta jospa se selvitys antaisikin jonkinlaisen toisen näköalan siitä, jospa olisikin järkevää tehdä jotain uudella tavalla. Tämä vaan kuvastaa sitä, jotta meillä kunnissa, kunnan itsehallinnossa kokonaisuutena, on eritasoisia ajattelumalleja ja erilaisia ihmisiä, ja se rohkeuden puute tulee jonkun verran vesittämään tätä, mutta kyllä me eteenpäin ollaan menossa. En hirveän paljon tähän lähde esittämään muutoksia, koska minusta kuitenkin tässä ollaan päästy yhteisymmärryksessä näinkin pitkälle. Nyt tämä on vaan siitä kiinni, mitä tapahtuu näissä kunnissa ja seutukunnissa ja maakunnissa näiden kaikkien tarkastelujen osalta ja mitä se tuo tullessaan sitten toimenpiteinä.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Huomasin juuri, että tulee hirveä kiire, kun meillä kansainväliset vieraat odottavat tuolla uudella puolella tai jossakin muualla.

Tämä puitelaki ei ole vielä historiallinen, kuten ed. Alho tuossa aikaisemmin kritisoi, mutta se, mitä tapahtuu tämän puitelain jälkeen ja tuloksena, voi olla historiallista. Mutta korostan, se voi olla. Siinä minusta tämän lainsäädännön suurin ongelma onkin, että tämä on niin mahdollinen, että jos jotkut alueet vain siitä syystä, ettei ole kykyä nähdä tai halua nähdä tulevaisuuteen ja niihin realiteetteihin, jotka ovat olemassa, niin se voi mahdollistaa myöskin sen, että ei tehdä yhtään mitään, ja sitten ruvetaan itkemään jälkikäteen, että miten tässä näin kävi. Ongelma näissä rakennemuutoksissa on aina se, että meillä ei ole vierellä sitä toista vaihtoehtoa koko ajan kulkemassa, että miten olisi tapahtunut, jos olisi jatkettu entisellään.

Esimerkiksi Kainuun mallissa tämä on hyvin nähtävänä. Kainuun mallia erityisesti terveydenhuollon puolella ja vanhustenhuollossa kansalaiset kritisoivat sen vuoksi, että se ei pystynyt parantamaan palveluja. Meidän samaan aikaan pitää säästää koko ajan rahaa, kun uutta rahaa ei kuitenkaan siihen ole tullut. Ongelma on se, että ei ole sitä vertailua: mihin olisi ajauduttu entisellä mallilla. Me voimme tietenkin sen sanoa, että jos kustannukset olisivat kasvaneet niin kuin ennenkin 8—13 tai 14 prosenttia sen sijaan, mitä nyt ne ovat kasvaneet, 2,5, niin totta kai lyhyelläkin matematiikalla huomaa, että se olisi ollut mahdoton yhtälö. Mutta siitä, että viime vuonna kustannukset kasvoivat 2,5 prosenttia, on maksettu kova hinta. Se on tarkoittanut sitä, että emme ole pystyneet tarjoamaan niin hyviä palveluja kuin olisi pitänyt pystyä tarjoamaan.

Mutta takaisin tähän puitelakiin. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, koska me emme tiedä esimerkiksi sitä, miten kuntatalous tulee kehittymään ja minkälainen se on 2015. Mutta ne ihmiset, siis lapset, aikuiset ja ikäihmiset, ovat jo olemassa, jotka silloin 2015 tulevat käyttämään niitä palveluja, jotka vievät kunnissa eniten rahaa, eli koulutuspalveluja ja sosiaali- ja terveyspalveluja. Siinä mielessä, kun meillä on olemassa hyvä tilastointijärjestelmä, pystytään sanomaan nyt jo, mikä on 2020 eläköitymistilanne ja paljonko meillä on kouluikäisiä lapsia, paljonko suurin piirtein on yli 75-vuotiaita ja yli 85-vuotiaita ikäihmisiä. Jos niitä lukuja uskallettaisiin katsoa, niin me tiedämme nyt jo, että meidän pitää tehdä tiettyjä rakennemuutoksia esimerkiksi Itä-Suomessa, missä lasten määrä vähenee dramaattisesti, nuorten määrä vähenee dramaattisesti. Meidän on pakko tehdä myöskin ammatilliselle koulutusjärjestelmälle jotakin. Siinä mielessä jos ajatellaan, että ei tarvitse tehdä mitään, se on minusta kaikista huonointa politiikkaa, mitä tässä voi tehdä.

No, mitä tehdä sitten, kun Suomen kunnat ovat niin erilaisia? Itä- ja Pohjois-Suomessa on kooltaan isoja kuntia mutta väkimäärältään pieniä, ja etäisyydet ovat pitkät. Mitä tehdä sitten siellä, missä on paljon pieniä kuntia? Väki voi olla vähäistä, mutta itsetunto vahva, kuntaidentiteetti vahva, eikä haluta välttämättä ruveta naapurin kanssa kovinkaan paljon seurustelemaan. Minun mielestäni pitäisi tehdä strategisia kuntaliitoksia, ei sen vuoksi, että saadaan tietyt porkkanat joidenkin kahden kunnan tai kolmen kunnan tai neljän kunnan liitoksesta, vaan siitä liitoksesta pitää syntyä jotakin lisäarvoa, sellaista, että se alue on toimiva ja järkevä. Siinä mielessä minua harmittaa hirveästi se, että nyt esimerkiksi ollaan tekemässä vain kahden kunnan liitoksia, kun tiedän, mitä se tarkoittaa, kuinka hirveän paljon se vaatii työtä, että tehdään nämä kaikki, kun samalla pystyttäisiin katsomaan jo ympäristöstä tarpeeksi vahva yksikkö, että se pystyy nämä kolhut, joita väistämättä tulee ulkopuolelta, kestämään paremmin.

En ole kovin innostunut epädemokraattisista kuntayhtymistä, joissa pahimmissa tapauksissa kuntien virkamiehet istuvat ja miettivät vaan, kuinka meidän kunnan rahoja siellä säästetään. Näitä tämmöisiä kuntayhtymiä esimerkiksi Oulun seudulla oli jo lopulle 20. Pääsääntöisesti samat ihmiset istuivat eri kokouksissa. Minusta sekin on byrokratiaa, vaikka sitä jotkut nimittävät demokratiaksi.

Ed. Alho täällä aikaisemmin puhui ja ed. Risikko myös mainitsi tämän erikoissairaanhoidon ongelman. Se on ihan totta, että erikoissairaanhoito tuo epävarmuutta kuntatalouteen. Mitä pienempi kunta, sitä suurempi riski on ja sitä haavoittuvampi se kunta on sen jälkilaskun suhteen, joka Kainuussakin joka vuosi tuli aikaisemmin. Nyt tässä Kainuun mallissahan erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto on samassa yksikössä. Se on mahdollistanut paljon asioita, mahdollistaisi vielä paljon enemmänkin sen jälkeen, kun saamme niitä toiminnallisia hankkeita vietyä eteenpäin. Mutta olennaista on se, että ollaan samassa veneessä. Nyt ei ole enää erikoissairaanhoitoa, joka on se syöppö, joka vie kaikki rahat ja joka lähettää sitten laskun eikä välitä mistään mitään, varsinkaan kun ei olla siellä päätöksenteossa mukana. Nyt ollaan samassa päätöksenteossa, sekä perusterveydenhuolto että erikoissairaanhoito. Olemme pystyneet tekemään varahenkilöstön, ne yli sata henkilöä vakinaistettiin pätkätöistä terveydenhuollossa. Se ei olisi ollut mitenkään mahdollista vanhassa systeemissä. Minusta se on jo arvo sinänsä.

Myöskin Kainuun mallissa on ammatillinen koulutus nyt koko Kainuun 85 000 asukkaan osalta. Minusta se oli järkevä ratkaisu. Kun täällä aina sanotaan, että kun mennään isoon yksikköön, se tarkoittaa keskittämistä. (Ed. Väistö: Päinvastoin! Se mahdollistaa!) Ei se välttämättä tarkoita sitä. Sehän riippuu päättäjistä. Esimerkiksi Kainuun malli piti Vaalan ammattikoulua niin pitkään pystyssä kuin siellä oli oppilaita. Sen jälkeen kun ei ollut oppilaita, se ei ollut mahdollista. Se haluttiin pitää, kun se oli kaukana. Siinä räätälöitiin, muutettiin niitä linjoja, tehtiin vaikka mitä ihan sen takia vaan, että pystyttiin jatkamaan. Vaalan kunta itsenäisenä ei olisi pystynyt siihen. Se olisi joutunut kauan aikaa sitten jo lopettamaan sen koulun, jos se olisi ollut itsenäinen. Minusta se on myös mahdollisuus.

Minun mielestäni ei pidä aina katsoa asioita niin ikävästi, koska ihan samoja päättäjiähän ne ihmiset ovat siellä. Ne ovat sen oman alueen päättäjiä. Esimerkiksi Kainuussa Kainuun maakuntaidentiteetti on niin vahva, ettei siellä kärsi ruveta tekemään hulluja päätöksiä ajatellen, että se on toisen kunnan alueella. Minusta yksi paras puoli Kainuun mallissa tämän kahden vuoden aikana on ollut se, että meillä ei ole enää kuntapäättäjiä maakuntavaltuustossa vaan siellä on maakuntavaltuutettuja, jotka katsovat koko systeemin etua, ja siinä asiassa on onnistuttu hyvin.

Jos Kainuun mallia ei olisi tehty silloin kaksi vuotta sitten vaan nyt ruvettaisiin tässä puitelain perusteella tekemään terveydenhuoltoon esimerkiksi yksiköitä, niin varmasti etsittäisiin sitä kohtaa, missä aita on matalin, eli haettaisiin juuri semmoisia 20 000 asukkaan kuntayhtymiä, jotka olisivat teennäisiä, joilla ei olisi yhtään sen enempää mahdollisuuksia kuin niillä nykyisilläkään kunnilla. Nyt tämä 85 000:n yksikkö on tarpeeksi iso, että meillä pystyy olemaan kaksi henkilöä siellä sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisyksikössä, jossa koko ajan suunnitellaan, miten ne toiminnot pitää uudistaa. Silloin kun on pieni yksikkö, ei ole varaa pitää tätä hallintohenkilökuntaa, siis tätä suunnitteluhenkilökuntaa, riittävästi. Minun mielestäni ei pitäisi tuijottaa tähän 20 000:een myöskään minimirajana tai semmoisena maksimirajana tai minään rajana, vaan pitäisi pyrkiä katsomaan, mikä on toiminnallisesti sopiva ja asukasmäärältään riittävän iso, että siellä pystytään toiminnot järkevästi tekemään.

Sitten olisi vielä monta muuta asiaa, (Puhemies koputtaa) digitalisoiminen, demokratian uudet haasteet, lähidemokratian uudet muodot, joita ei ole vielä missään oikein kunnolla tehty Suomessa. Näissä olisi paljon tekemistä puhumattakaan rahoituksesta, mutta minä en nosta nyt tätä rahoitusta tämän puitelain tärkeimmäksi asiaksi. Kuntarahoituksen turvaaminen on tärkeä asia, se pitää ratkaista, mutta sillä ei saa vesittää tätä puitelain ajatusta ja ideaa siitä, että myös rakennemuutos tarvitaan.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee kuntarakenteen muuttamista ja uudistamista. Se tarve on täysin selvä. Me tarvitsemme tehokkaamman paikallisen hallinnon. Mutta täytyy sanoa, että kaikkien näitten vuosien varrella varsin vähän on saatu aikaiseksi ja varsinaista ongelmaa on yritetty kiertää erilaisin keinoin. Nyt meillä on mitä erilaisimpia järjestelmiä. Meillä on Kainuussa maakuntakokeilu, sitten meillä on kuntayhtymiä, ja nyt tulee vielä yhteistoiminta-alueita.

Mielestäni ed. Alho täällä varsin hyvin kuvasi sitä, että meille syntyy periaatteellisia ongelmia. Meillä hallinnossa on perustasolla erittäin sekava rakenne ja alkaa syntyä ongelmia siinä, kuka vastaa mistäkin päätöksistä ja ulottuuko se kunnallisten päätöksentekijöitten demokraattinen legitimiteetti enää sitten selkeällä tavalla tähän kaikkeen päätöksentekoon. Eli näen kyllä, että vähitellen ollaan menossa suuntaan, jossa demokratia ja vastuu heikkenevät, ja jossakin vaiheessa pitää asettaa ryhtiliike, jossa tehtävät keskitetään riittävän suurelle peruskunnalle, joka hoitaa ne asiat ja jonka valtuutetut ovat vastuussa kansalaisille. Silloin demokratia toimii, vastuullisuus toimii erittäin hyvällä tavalla.

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että tämä hallituksen esitys on luonteeltaan varsin erikoislaatuinen. En muista vastaavan tyyppistä lakia. Tämähän on puitelaki, ja voi sanoa, että siinä on säännöksiä, joitten juridinen sisältö on varsin ohut, jopa olematon. Mielenkiintoista on se, että siellä käytetään ilmaisuja noin 50 000, noin 20 000. Tällaisia ilmaisuja yleensä lainsäädännössä ei käytetä, mutta tämä omalta osaltaan myöskin kuvastaa sitten tätä lain luonnetta.

Kuten aikaisemmin ensimmäisessä käsittelyssä totesin, niin professori Kaarlo Tuori, kun hän oli perustuslakivaliokunnassa, totesi, että tämän tyyppistä lainsäädäntöä tehtiin Neuvostoliitossa aikanaan, annettiin julistuksia, joissa on hyvää tarkoittavia asioita. Ne laitetaan lain muotoon, ja sitten tosiasiallisesti puolue kuitenkin käytännössä hoitaa asiat. (Ed. Valpas: Kohdennetaan kahteen asiaan!) Hän oli hyvin kriittinen siinä suhteessa, että tämän tyyppistä lainsäädäntöä tehdään.

Tietysti ehkä kaikkein tärkein on lain 4 §. Kun katsotaan sen 1 momenttia, niin siellä todetaan: "Kuntarakennetta vahvistetaan yhdistämällä kuntia ja liittämällä osia kunnista toisiin kuntiin." Sitten 2 momentissa taas: "Palvelurakennetta vahvistetaan kokoamalla kuntaa laajempaa väestöpohjaa edellyttäviä palveluita ja lisäämällä kuntien yhteistoimintaa." Mutta näillä säännöksillä ei ole mitään välitöntä juridista merkitystä. Kuntienkin yhdistämisen osalta todetaan, että sovelletaan kuntajakolakia ja sen mukaisesti toimitaan. Oikeastaan mitään säädöstä ei olisi tarvittu, koska kuntajakolakihan on tälläkin hetkellä jo olemassa.

Siteeraan Tuoria suoraan hänen kirjallisesta lausunnostaan. Hän toteaa: "Lakiehdotusta voi paljolti luonnehtia lain muotoon puetuksi poliittiseksi ohjelmaksi. En pidä lakia asianmukaisena muotona tämän tyyppisen ohjelman vahvistamiseksi. Oikeusjärjestyksemme selkeyden ja yleisen oikeusvarmuuden kannalta on ongelmallista, jos lakeihin otetaan runsaasti säännöksiä, joilla on pelkästään ohjelmallinen merkitys."

Myöskin mielenkiintoista on se, että tässä lakiesityksessä sanotaan, että seuraava lainsäätäjä tulee tekemään jotakin. Professori Hidén kiinnitti myöskin tähän huomiota. Hän totesi, että on täysin selvää, että millään lailla ei voida tulevan lainsäätäjän käsiä sitoa, vaan jokainen tuleva lainsäätäjä tekee omalta osaltaan päätöksensä. (Ed. Väistö: Se muutettiin!) Voi sanoa, että tämän tyyppinen toteamus on, ei nyt voi sanoa arveluttava, mutta mielestäni välttämättä ei kovinkaan hyvää lainsäädäntöä.

Täytyy kuitenkin sanoa, että tässä prosessissa on ollut se hyvä puoli, että se on pannut kuntakentän keskustelemaan ja on syntynyt painetta pyrkiä miettimään, miten kunnat voivat kehittää toimintaa, miten yhteistyötä voidaan tehdä ja olisiko syytä tehdä kuntaliitoksia. Vuodenvaihteessahan tapahtui poikkeuksellisen monta kuntaliitosta Suomessa. Eli sinänsä prosessissa on tiettyjä hyviä puolia, mutta mielestäni tämä olisi kyllä voitu jonakin hallituksen tiedonantona tai selontekona myöskin tuoda eduskunnalle (Ed. Väistö: Ei hyvä!) ja olisi toimittu hallituksen toimesta niin, että olisi sitten kuntakenttää pyritty ohjaamaan.

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että mitä tähän koko hankkeeseen tulee, niin nythän tätä vasta pannaan käyntiin. Seuraava hallitus joutuu kirjoittaessaan hallitusohjelmaa ottamaan tämän koko kysymyksen uudestaan pöydälle, miettimään, mitä se haluaa tehdä, ja oikeastaan uuden hallituksen ohjelmassa sitten vasta tullaan ratkaisemaan se, kuinka pitkälle meneviä askeleita tosiasiassa halutaan ottaa, ja siinä suhteessa tämän lain merkitys ei välttämättä tule olemaan valtavan suuri, mutta sinänsä on hyvä, että prosessi menee eteenpäin. Mutta täytyy toivoa, että seuraava hallitus, joka valitaan eduskuntavaalien jälkeen, on hieman rohkeampi ja pääsee todellisiin ratkaisuihin eikä vain prosessin käynnistämiseen.

Seppo Särkiniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuuntelin mielenkiinnolla ed. Sasia ja monta muuta hyvää puheenvuoroa tässä salissa tänään. En pysty asiantuntemukseni perusteella arvioimaan tuota juridista osuutta niin kuin ed. Sasi, vaikka samassa valiokunnassa istummekin, mutta varmaan noita ongelmia siihen liittyy.

Minä tulin tänne varsinaisesti sen vuoksi, että kun kuuntelin ed. Alhon puheenvuoroa, niin ilahduin kovin. Se oli kuin tuulahdus siltä hyvältä ajalta, jolloin politiikassa vielä käytettiin railakkaita, hyviä puheenvuoroja ja arvioitiin avoimesti asioita. Minun oli moniin ajatuksiin helppo yhtyä. Kaiken kaikkiaan, vaikka tätä esitystä voidaan monella tavalla kritisoida, ja on varmaan niin kuin ed. Huotari sanoi, että sen suuruus nähdään vasta sitten pitkän ajan kuluttua, oliko se suuri vai ei, minusta on kuitenkin myönnettävä, että jos periaatteessa ratkaistavana on muuttoliike, ikääntyminen, kustannusten nousu, tarpeiden yksilöityminen, vanhojen tuotantorakenteiden purkaminen ja uusien kehittäminen niiden tilalle, kaiken tämän muutoksen keskellä joudutaan arvioimaan poliittista valtaa, kansanvaltaa ja demokratian toimivuutta yleensä jnp. jnp., niin voi olla, että kaikkiin näihin kysymyksiin pitäisi luoda ainakin jollakin tavalla oma säädösjärjestelmä, kun niitä puretaan.

Tässä on lähdetty liikkeelle ja päästy minusta sellaiseen alkuun, jonka alkuun pääsyn luonne kuvaa hyvin suomalaista poliittista järjestelmää, joku voi sanoa pahimmillaan, minun mielestäni parhaimmillaan. Tuo Bernsteinin vanha idea liikkeestähän tässä toteutuu. Suunta ja järki ei välttämättä aina osu kymppiin, mutta kuitenkin on saatu aikaan jotain merkittävää. Nyt on vastuu kuntapäättäjillä ja alueilla. Minä uskon, että sieltä löytyy myöskin riittävästi asiantuntijuutta näiden asioiden kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen.

Yhteen asiaan vielä puutun. Minä olen ihan samaa mieltä kuin ed. Alho, että jos ajattelen Pääkaupunkiseutua, kaksi periaatteellista vaihtoehtoahan meillä olisi täällä toimia.

Ensinnäkin on yhden suuren kunnan malli ja palveluiden ja toimintojen ja järjestelmien keskittäminen. Voisi olla, että se saattaisi toimia. Mutta ainakin yksi seikka siinä edellyttäisi välittömästi ratkaisua, ja se on se, että jouduttaisiin kuitenkin järjestämään tämä niin sanottu aluedemokratia tai lähidemokratia jollakin tavalla. Siis ensin liitettäisiin yhteen ja sen jälkeen jollakin tavalla purettaisiin.

Minusta meillä oli olemassa siinä lain käsittelyn alkuvaiheessa toinen idea, jolla tämä ongelma esitettiin hyvin ratkaistavaksi. Se oli tämä aluekuntamalli. Siinä olisi ollut kohtuullisen hyvä ratkaisu, joka, toisin kuin väitettiin, ei olisi luonut mitään aivan uutta rakennetta Pääkaupunkiseudulle vaan käyttänyt hyväksi niitä, joita jo on. Vähän niitä kehittämällä, pikkuisen toimintatapoja muuttamalla ja ehkä myöskin valintaprosesseja muuttamalla me olisimme saaneet kohtuullisen hyvän järjestelmän, jossa molemmat näistä näkökulmista olisi voitu ottaa huomioon, ja en usko, että se olisi ollut mitenkään epäedullinen Pääkaupunkiseudun ihmisten kannalta. Se olisi ollut joustava, toimiva ja monessa mielessä hyvä, mutta siihen ei nyt päästy.

Tässä toteutui se, mikä politiikassa parhaimmillaan toteutuu. Kyllä minä uskon, että hyvä tulee.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Ihan lyhyesti. Ensimmäisen käsittelyn kohdalla oli pitempiä puheenvuoroja. Totean myös, että ed. Alho käytti hyvän puheenvuoron. Samoin tuo paikallisdemokratian tulevaisuus on myös asiantuntijoita mietityttänyt ja kunnallisdemokratian turvaaminen on haaste tämän asian yhteydessä. Olen myös samaa mieltä kuin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja siitä, että tämä varsinainen ratkaisu siirtyy seuraavalle vaalikaudelle. Se on selvästi nähtävissä jo nyt.

Keskittämisestä ed. Huotari käytti puheenvuoron ja totesi, että tämä ei välttämättä lisää palveluiden keskittämistä. Olen hänen kanssaan siitä samaa mieltä, että ihmisethän ne päätökset tekevät silloinkin, jos tämä puitelakityyppinen lainsäädäntö on voimassa ja siitä johdetut lait, mutta tällä hetkellä on aivan selvä trendi, esimerkiksi terveydenhoidossa, keskittäminen. Se on johtanut erittäin suuriin ongelmiin (Ed. Valpas: Se on totta!) potilaiden hoidon saannin kannalta, ja se ei ole myöskään lääketieteellisesti asiaa lähestyttäessä mikään ongelmaton kysymys, mikä on hoidon etäisyys tarvitsijasta.

Lopuksi: Kyllä se resurssien, voimavarojen, puute on kuitenkin tosiasia. Niitä pitää olla riittävästi, jos halutaan parantaa palvelujen saamista.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Sasin kanta siitä, että tämä puitelaki, niin sanottu mahdollistava laki, ei suoraan tarkoita mitään, on aivan oikea, mutta pitää huomata, että nyt on kuitenkin annettu tietyt suuntaviivat ja avattu portti auki, ja keskittäminen tulee seuraavan hallituksen aikana jatkumaan ihan eri tavalla. Ja siitä olen ed. Sasin kanssa ihan eri mieltä, kun hänen puheestaan paistaa tämmöinen suuruuden ihannointi. Täytyy muistaa, että eivät kuntatalouden ongelmat ja palvelutarjonnan ja -tuotannon ongelmat poistu sillä, vaikka kaikki Suomen pienimmät kunnat lakkautettaisiin vaikka ensi vuoden aikana. Kyse on kuitenkin palveluitten rahoituskriisistä.

Ed. Valpas on täällä tehnyt ihan hyvän esityksen siitä, että säilytettäisiin valtionosuuksien maksatusjärjestelmässä se, että nämä valtionosuudet maksetaan suoraan toisen asteen koulutuksen ylläpitäjälle, että siis tämä säilytettäisiin. Oletan, että sitä on myöskin täällä jo kannatettu, ja jos ei ole, niin minä kannatan ainakin nyt. Esimerkiksi ministeri Manninen ei ensimmäisessä käsittelyssä pystynyt tuomaan esille yhtään ainoaa perustetta sille, mihin tämä 50 000 asukkaan raja toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestelmässä perustuu. Se on suoraan ylhäältä alas käskytetty hallinnollinen pakko, ja kun se seisoo laissa, niin sen mukaan mennään.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Ammatillinen koulutus on ainut koulutussektori, johon tämä puitelaki puuttuu, eli siellä asetetaan tämä 50 000 asukkaan minimivaatimus.

Onhan selvää, että jos tämä lain tasolla kirjoitetaan näin, niin se merkitsee monille hyvin toimiville ammattikouluille ja -oppilaitoksille suuria vaikeuksia, jos lähdetään yhdistämään näitä kouluja suurempiin yksiköihin. Totta kai se riippuu päättäjistä, mitä koulutusta ja missä sitä ylläpidetään, mutta kun tullaan siihen suureen yksikköön, niin silloin näitten suurien yksiköitten merkitys tässä päätäntävallassa kasvaa. On selvää, että ne, totta kai, puolustavat omia koulutusalojaan, -linjoja ja myöskin niitä paikkoja, missä koulutusta annetaan.

Tämmöistä lainsäädäntöä ei pitäisi tehdä eikä, niin kuin täällä muun muassa ed. Sasi totesi, tämmöisiä lukuja pitäisi tähän puitelakiin panna eikä ainakaan yhdelle koulutussektorille, niin kuin tehdään. Nyt tämä tehdään vain ammatilliseen koulutukseen, jolla muuten menee hyvin tänä päivänä. Miksi näitä vaatimuksia pitää panna juuri ammatilliseen koulutukseen? Miksi sitä pitää lyödä nyt?

Arvoisa puhemies! Toinen asia, mikä täällä on noussut myöskin hyvin esille tänä iltana, on erikoissairaanhoito. Siellä on ongelmia ja suuria ongelmia, ja siellä, jos missä, on keskitetty. Ja mitä enemmän on keskitetty, sitä enemmän näitä ongelmia näyttää syntyvän. Tiedotusvälineistä olemme saaneet lukea muun muassa Oulusta yliopistollisen sairaalan ongelmista. Siellä on potilasjonoja, joihin ihmisiä kuolee. Muun muassa tämän päivän lehdessä oli tätä uutisoitu.

Samaan aikaan, arvoisa puhemies, kun meillä on hoitotakuulaki voimassa, jonka pitäisi turvata hoitoonpääsy ajoissa, näin ei tapahdu. Herää kysymys, miksi tilanne on tänä päivänä näin huono. Väittäisin, että osasyy on tämä keskittäminen. Kun keskitetään, tulee paljon potilasainesta, hoidettavia, samaan paikkaan ja siellä resurssit eivät riitä. (Ed. S. Lahtela: Nythän puhuja puhuu kansan puolesta!) — Kyllä, ed. Seppo Lahtela, yritän ainakin puhua niitten ihmisen puolesta, jotka siellä jonottavat. — Ja kun ei ole riittävästi hoitajia, ei aina lääkäreitäkään, niin totta kai jonot kasvavat, vaikka meillä on laki, jonka pitäisi toimia ja jonka pitäisi velvoittaa hoitamaan näitä asioita kuntoon.

Hallitus ei puutu lainkaan tähän erikoissairaanhoitoon, koska se on vähän vaikeampi kysymys, ei puutu sen rahoittamiseen eikä niihin todellisiin ongelmiin. Se puhuu aivan sivuasioista, ammatillisesta koulutuksesta, ja se lyö sinne monenlaisia vaikeuksia, esteitä, vaikka siellä ei ole tänä päivänä minun mielestäni suuria ongelmia. Se vetää tänä päivänä paremmin kuin koskaan ennen.

Mutta todellisiin ongelmiin, arvoisa puhemies, hallitus ja hallituspuolueet eivät puutu eli erikoissairaanhoidon ongelmiin. Siellä on hoitajapula, siellä on lääkäripula varsinkin terveyskeskuksissa ja sitten kansanterveystyön puolella, mutta myöskin erikoissairaanhoidossa on paikkakuntia, missä myös lääkäripula on ihan todellinen. Me koulutamme hyviä hoitajia, hyviä lääkäreitä, mutta tänä päivänä me koulutamme myös hoitohenkilökuntaa hyvin paljon ulkomaille. Ja kun työ on raskasta (Ed. S. Lahtela: Vaatimustaso on kasvanut!) — ja vaatimustaso on kasvanut — eikä ole riittävästi henkilökuntaa, niin, arvoisa puhemies, ymmärrätte varmasti, arvoisat edustajat, sen tilanteen, ettei tämä ala houkuttele silloin, varsinkaan kun palkkaus on hoidettu siihen malliin kuin se tänä päivänä on.

Hoitohenkilökunnan palkkaus pitää saattaa ajan tasalle siihen nähden, mikä tämä koulutustaso on. He ovat korkeasti koulutettuja, osaavia ihmisiä, ei heitä kannata ulkomaille kouluttaa eikä sillä tavalla kouluttaa, että he vaihtavat sitten alaa, kun huomaavat, että tämä homma on liian rasittavaa, liian raskasta, vuorotyössä. Sen takia minusta tähän olisi pitänyt puuttua tässä puitelaissa, tähän erikoissairaanhoitoon, mutta siinähän ei tehdä yhtikäs mitään. Eli hallitus on mennyt siitä yli, missä aita on matalin.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Mielestäni kunta- ja palvelurakennehanke on hyvällä mallilla. On tärkeää, että tämä on saanut varsin laajan poliittisen yhteisymmärryksen. Tällä hankkeellahan rakennetaan pitkäjänteisesti tulevaisuuden tarpeita varten kuntalaisille palvelurakenteet. Samalla on toki korostettava sitä, että kun rakenteet ovat kunnossa, on oltava myös riittävä rahoitus, ja valtion on osaltaan toki kannettava siitä vastuunsa.

Tämä ei ole vain tämän hallituksen ajan hanke, se on todettu hyvin selvästi. Tämä jatkuu myös seuraavan ja vielä seuraavankin eduskuntakauden ajan. Kaikkinensa voi sanoa, että kysymys on hyvin vaativasta prosessista, jossa vastuu on nyt siirtynyt ja siirtymässä kuntapäättäjille, alueille. Siellä on tarkasteltava ne toimenpiteet, millä tavoin tämä käytännössä toteutetaan. Tällä siis tähdätään tulevaisuuteen, jolloin ikäihmisten osuus nousee ja eritoten yli 85-vuotiaiden osuus nopeasti, jolloin henkilöstövajaus myös kuntakentässä on vielä suurempi todellisuus kuin tänään erityisesti sosiaali- ja terveysalalla ja jolloin koulutettavat ikäluokat monilla alueilla supistuvat. Tähän tilanteeseen tällä tavoitellaan ratkaisuja.

Voin vakuuttaa, ed. Valpas, että koulutuskuntayhtymä, joka Pohjois-Karjalassa on maakunnallisena organisaationa ammatillista koulutusta toteuttanut jo kohta 40 vuotta, on hoitanut sen kyllä vastuullisesti niin, että koulutusta koko maakunnan alueella on tarjolla kaikille ja korkeatasoista, laadukasta koulutusta.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Satuin tässä paikalle, kun ed. Valpas käytti puheenvuoron. Erikoissairaanhoidon osalta haluaisin todeta, ettei tämä lainsäädäntö suinkaan estä sitä, että sairaanhoitopiirit, esimerkiksi Päijät-Hämeessä sosiaali- ja terveyspiiri tämän vuoden alusta, voivat hoitaa asioita myös entistä paremmin. Kyllä siinä kieltämättä myös tätä keskittämistä tarvitaan, oli sitten kysymys potilaskertomuksista, laboratoriokokeista tai yleensäkin asioitten järjestämisestä vaikkapa nyt sitten 200 000 asukkaan alueella, joka on lähes Tampereen tai Turun kaupungin kokoinen. Ei ole mitään haittaa siitä, etteikö tätä katsota hieman laajemmissa kokonaisuuksissa, niin että kuitenkin tämä päätösvalta voi olla siellä terveyskeskuksissa edelleen niissä asioissa, jotka kansanterveyslain mukaan terveyskeskuksille kuuluvat.

Tässä tämä terveen järjen käyttö tulee kyllä mahdolliseksi. Mehän Päijät-Hämeessä, jossa on tällainen pilottihanke, seurasimme jännityksellä sitä, miten hyvin tämä hallituksen esitys ja nyt valiokunnan hyväksymä lakiehdotus antaa mahdollisuuden siihen, että maakunnat voivat tehdä, mitä maakunnat haluavat kuntien antamien määrärahojen puitteissa, ja tämä laki mahdollistaa tämän. Tässä suhteessa kyllä tämä vastuu on myös sitten näissä maakunnissa, ja haasteet ovat tietysti suuret, koska väki ikääntyy, mikä on hyvä asia, koska elämme entistä kauemmin, mitä on tavoiteltu paremmilla terveysoloilla, ja tässä suhteessa tämä laki ei ole esteenä.

Seppo Lahtela /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Valpas puhutteli niin sydäntä särkevän hellästi ja lämpimästi, että oikein kun tuossa istuin, niin tarkemmin tutkittuna tunnustelin, tuuleeko täällä salissa vai muutenko silmäni pyrkivät kostumaan. Niin puhutteleva se puhe oli sisällöltään. Ymmärrän, että ed. Valpas on perehtynyt näihin asioihin. Olen pitänyt ed. Valpasta aina ammattikoulutusasioitten asiantuntijana, mutta hän kyllä tämän erikoissairaanhoidon tietää ja tuntee muutenkin kuin varmaan lehtitietojen perusteella, joita itsekin tänään luin. Siellä sanottiin, että joku tietty iso lukumäärä ihmisiä oli kuollut jonossa, kun eivät kerinneet ohitusleikkaukseen silloin, kun se olisi pitänyt ajankohtaisesti toteuttaa. (Ed. Valpas: Kahdeksan!) — Kahdeksan kappaletta. — Katsoin, että se määrä on varmasti pieni. Paljon enemmänkin näitä tapahtuu, koska jos kaikki leikkaukset onnistuisivat, kaikkiin leikkauksiin ajoissa päästäisiin, niin kukaan ei koskaan kuolisi. (Ed. Väistö: Kaikki kuolevat aikanaan!) Näin arvellen se oli vain yhden hetken otsikko, mitä siihen syntyi.

Olen tätä asiaa miettinyt pitkällä aikavälillä, mitä tämä erikoissairaanhoito on olemassa ja miten sen kanssa pitäisi tehdä. Muistan, että kahdeksan vuotta sitten, kun jotkut vaalit olivat tulossa, jolloin itsekin olin vähän tähän politiikkaan harjaantumassa, kysyttiin, mitä pitäisi tehdä, ja muistan sen, mitä silloin sanoin: pitäisi ottaa erikoissairaanhoito sillä lailla haltuun, että valtio johtaisi, hoitaisi, tekisi riittävän isoja yksiköitä, joissa olisi kustannusjako niin, että valtio ja kunnat yhdessä hoitaisivat ja operoisivat tämän pelin. Ymmärrän kyllä niin, että se neuvo olisi tänäkin päivänä käypäinen. (Ed. Väistö: Ed. Valpashan ajaa pienempiä yksiköitä!) En tarkoita tällä mitään valtakunnallista, vaan semmoisena, että se olisi vähän enemmän kuin pelkkä maakunnallinen yksikkö. Kun ed. Skinnari mainitsi Päijät-Hämeen jne., sieltä etelästä, rannikolta, katsottuna se on aivan yksi monta, missä se erikoissairaanhoito sijaitsee, sijaitseeko se Lahdessa, Turussa vaiko Helsingissä, jos sinne kerran pääsee, saa asianmukaisen hoidon ja kohdallaan. Näin arvellen tässä on pienen luokan maakuntapoliittista näpertelyä, mikä ei ole mennyt kuntoon missään muodossa eikä järjestyksessä. (Ed. Valpas: Hyvä! Näin on!)

Näin arvellen tiedänkin tai ymmärrän, että kun tätä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelakia on rakennettu ja tehty — sitä on hierottu, hierottu vissiin, en muista paljonko kuukausissa lienee, mutta kuitenkin enemmän kuin kaksitoista — on sitten päästy jonkin näköiseen kompromissiin, kompromissiin, missä palvelut pitää turvata erityisesti perusterveydenhuollon, sosiaali- ja koulutuspalveluiden, peruskoulutuksen osalta niin, että 20 000 asukkaan asukaspohja on se, missä nämä palvelut tuotetaan ja tehdään. Se on yksi luku, yksi luku, mikä sinne on saatu, mutta se ei ollenkaan takaa sitä, että se hoito olisi laadukasta ja kohdallaan. Mutta kun tiedän, kuinka vaikea se on ollut tehdä ja kuinka koko eduskunnan kaikki puoluejoukot ovat tähän asiaan osallistuneet, niin ymmärrän, että on saatu jonkinlainen kompromissi aikaiseksi, ja hyvä näin. Mutta mitä tähän on syntynyt ja käynyt, niin tämä erikoissairaanhoitokysymys — en tiedä, onko sitä aidosti edes mietittykään — mutta ainakin kesken se on jäänyt. (Ed. Valpas: Se on jätetty rempalleen!)

Näin arvellen tietenkin tämä laki on huono, tai sanoisin, että siitä ei ole niin hyvää tullut kuin ainakin itse odotin. Mutta se on nyt tällä kertaa parempi kuin ei mitään, ja se pitää hyväksyä. Siinä valossa itsekin tämän nyt olen sitten hyväksymässä, että pitää ennemmin hyväksyä huonokin esitys kuin sellainen esitys, mikä ei ole yhtään mitään, on yhtä tyhjän kanssa. Näin katsottuna kaikkine puutteineen on siinä kyllä sen verran hyvääkin ohjausta, että tämä olkoon oikein ja hyväksyttävissä.

Mutta tietenkin koko lakihan lähtee siitä, että siinä ajetaan kuntia vapaaehtoisiin pakkoliitoksiin, ja oikeastaan se on se, mitä siinä annetaan ja tehdään. Tiedän, että ed. Väistö, kun on paljon ollut tätä mietintöä sorvaamassa, kiistää, että näin ei siinä lue, mutta kyllä kun minä eräällä lailla sen sielunvihollisen tavoin luin ja tutkin sitä, niin tämmöinen henkihän siitä mietinnöstä jäi ja sisältyi siihen.

Herra puhemies! Vielä vähän paikalliseen, tähän lakiesityksen sisältöönkin nähden, omasta kotikunnastani Haminasta, missä nyt on ollut tämmöinen paikallissairaala, missä on ollut yöpäivystys ja tämmöinen lääkärin valvonta ja hoito läpi vuorokauden. Niin se kotikaupunkini valtuusto vaan päätti, että tämä yöpäivystys lopetetaan, ostetaan Kotkasta, siirretään sinne, jolloin tulee semmoinen asetelma, ettei tämä toimi eikä pelaa. En tiedä, meneekö tämä viisaus nyt sitten tuonne hallituksen esityksen piikkiin, kohta eduskunnan hyväksymän lain piikkiin, vai meneekö se paikalliseen viisauteen vai mihin se perustuu. Mutta joka tapauksessa, kun asiantuntijat ovat tätä asiaa kertoneet, että tulee säästöjä näin tehden kuin päätettiin ja tulee vielä säästöjä, jos säilytetään ennallaan, niin ainakin oma sydämeni kertoo sen niin, että silloin, kun kustannuksissa ei ole mitään eroa, kumpikin taso on yhtä oikein taikka väärin, niin silloin pitäisi ratkaista ihmisen ehdoilla, ihmisen eduksi. Sitä ei myöskään tässä hyväksyttävässä laissa, sitä ihmisen eduksi ratkaisua, näy eikä tunnu. En ainakaan itse osaa sitä sieltä ulos lukea.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Minä kysyn nyt hallintovaliokunnan puheenjohtajalta saman kysymyksen, minkä esitin ja moni muukin esitti sitten ministeri Manniselle. Ed. Väistö kertoi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymästä ja siitä, kuinka siellä tuotetaan alueellisesti kattavasti laadukasta koulutusta. Näin voi olla, enkä minä sitä kiistä, mutta eihän tässä nyt ole mistään asukaslukupohjan ylärajasta kyse vaan alarajasta. Nyt kun tänne laitetaan se 50 000 hallinnollisena pakkona, niin mihinkä selvitykseen, tutkimukseen tai raporttiin tämä 50 000 perustuu? Mistä tämä luku ylipäätään on saatu? Jos sillä on olemassa joku tosiasiapohja, kai sen voi kertoa meillekin, mistä se on saatu. Täällä oli terveyspiirin puolella 10 000—30 000, ja siihen oli tehty selvityksiä ja tutkimuksia, mutta tämän toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämisen oikeuden ja siihen liittyvän asukaslukurajan kohdalla ei ole kerrottu mitään, mikä on se tutkimus, mikä on se peruste, miksi tämmöinen raja pitää tehdä.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Ihan tähän samaan asiaan, että jos se Pohjois-Karjalassa toimii hyvin, eihän tämä riitä todisteeksi siitä, että se muualla sitten hoituisi aivan samalla tavalla. Sen takia minusta on turha asettaa tämmöinen 50 000 asukkaan väestöpohja. Ei minusta tämmöisiä keinotekoisia rajoja pitäisi panna, kun niillä ei ole mitään perusteita, ei minkäänlaisia selvityksiä miltään asiantuntijalta, miksi tämä pitää näin tehdä.

Sitten, arvoisa ed. Väistö, älkää vääristelkö puheitani! En ole missään vaiheessa esittänyt, että pitää mennä pienempiin yksiköihin. Minä vain sanoin, että jos on toimivia pienempiä yksiköitä, ne pitää säilyttää, mutta en minä ole vaatinut, että pitää mennä vielä pienempiin yksiköihin. Ette te voi vääristellä täällä puheita, en ole niin puhunut.

Arvoisa puhemies! Ed. Skinnarille vielä: Erikoissairaanhoidossa tämä liiallinen keskittäminen on kyllä tuonut ongelmia. Mehän tiedämme Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ongelmat, ja kyllä minun mielestäni Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on myöskin ollut ongelmia. Minä kyllä näen, että osasyynä näihin ongelmiin on tämä liiallinen keskittäminen. Jos keskitetään, siellä pitää olla sitten myös voimavaroja riittävästi. Mutta kun niitä ei ole, keskitetään toimintoja ja voimavarat pidetään entisellään, niin tulee ongelmia, varsinkin kun hoidettavien määrä on koko ajan kasvussa tässä maassa.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! On ihan myönteistä, että kunta- ja palvelurakenneuudistus etenee, saadaan tämä lainsäädäntö aikaan, mutta tässä toisessa käsittelyssä on syytä nostaa esille se, miten tästä mennään eteenpäin. Sitä ei ole riittävästi pohdittu mielestäni. Oikeastaan tämän salin laidasta laitaan on vakuutettu, että pakkoliitoksiin ei mennä. Se on yksi ikään kuin peruspilari, joka on muurattu hyvin vahvaksi. Toinen peruspilari tuli tämän puitelain 11 §:n 4 momentissa, jossa todetaan, että kuntien ja valtion välinen kustannustenjako ei saa muuttua, eli eteenpäin katsoen jos tämän määräaikaisen lain voimassaoloaikana kuntien verotuloja kasvatetaan, niin valtionosuuksia leikataan tai päinvastoin. Tämä on sellainen tekijä, joka merkitsee sitä, että ne taloudelliset säästöt, joita tarvitaan kasvavan vanhusväestön, lisääntyvän alkoholinkäytön ja monien muiden tekijöiden johdosta kasvavien kuntien menojen kattamiseen, on haettava rakenteita uudistamalla. Kun taas katsomme, mitä sellaisissa kunnissa, joissa tilanne on nyt ahdas, on tehtävissä, niin joudumme toteamaan, että niiden rakenteiden uudistamiseen on kaksi tietä: kuntaliitokset tai sitten palvelujen heikentäminen, niiden vähentäminen. Molemmat ovat hankalia monessa kunnassa.

Otan tietysti esimerkiksi oman kotikuntani Jyväskylän seudun yhtenä kuntana. Se on kasvava kunta. Viime vuonna tuli 14 asukasta lisää, edellisvuonna 45 asukasta lisää, 3 000 asukkaan kunnassa ihan mukavia lukuja sinänsä. Jos meidät nyt sitten ajetaan taloudellisesti, kotikuntani, ahtaalle niin, että tulopohjaa ei vahvisteta eikä se vahvistu eikä valtionosuuksia lisätä ainakaan niin, että todellisuudessa tapahtuisi talouspohjassa vahvistumista, niin edessä on palvelujen alasajo. Mistä ajetaan, se on erittäin vaikeaa, koska sellaisia palveluja, jotka eivät ole keskeisen tärkeitä peruspalveluja, ei juurikaan ole. Toisaalta, jos sitten etsitään ratkaisuksi kuntaliitoksia, niin kuin sosialidemokraatit ja hallitus tässä ovat ykköstavoitteeksi asettaneet, niin omassa kunnassani on ihan realistinen tilanne se, että kun kirkonkylä, jossa palvelut ovat kohtuulliset, on etäällä, hieman kunnan keskipisteen pohjoispuolella eli etäällä Jyväskylästä, johon tuo liitos on luonnollinen, niin kirkonkylän ja sen lähialueen väestöpohja ei riitä ylläpitämään niitä palveluita, jotka siellä tänä päivänä on. Silloin käy hyvin nopeasti sillä tavalla kuin on käynyt meillä Keski-Suomessa esimerkiksi Pihlajavedellä ja Konginkankaalla, jotka ovat liittyneet tai jotka on liitetty isompaan kaupunkiin menneinä vuosina. Molemmissa noissa taajamissa on tapahtunut täydellinen kaikkien palvelujen alasajo.

Tämä on kohtalona myös maaseutumaisissa kunnissa, joissa on vielä kohtuullinen palvelurakenne. Jos niitten on pakko säästää, niin tilanne menee sitä kautta alas. Jos ne liitetään toiseen kuntaan, isompaan kaupunkikeskukseen, niin palvelut ajetaan alas, koska se isokin kaupunki tarvitsee säästöjä. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki on viime vuosina leikannut palvelujaan jatkuvasti. Esimerkiksi kirjastoja ei ylläpidetä isoissakaan kaupunginosissa. Pidettäisiinkö ne sitten siellä maaseudun ihmisten tavoitettavissa? On melko selvää, että ei.

Tämän lainsäädännön pohjalta tulee eteen kysymys: Miten tästä eteenpäin? Mitkä ovat ne kirjaukset, jotka seuraavaan hallitusohjelmaan otetaan Paras-hankkeesta, ja millä keinoilla ne toteutetaan? Lähdetäänkö pakkoliitosten tielle kuitenkin, vaikka täällä on vakuutettu, että kukaan ei pakkoliitoksia kannata? Ed. Vielmakin jätti pakkoliitoslakialoitteensa esittämättä hyväksyttäväksi niin valiokunnassa kuin täällä isossa salissakin. Hänkään, joka nyt on ollut sillä linjalla ehkä voimakkaimmin, ei sitä tuonut kuitenkaan käsittelyyn asti ja äänestykseen. Tämä on mielenkiintoinen kysymys, ja tähän on ratkaisu saatava. Niin kauan kuin ratkaisua ei saada, vastauksia ei saada eduskunnalta, niin kunnissa eletään äärettömän suuren epävarmuuden aikaa, tehdään paniikkiratkaisuja, jotka ovat kuntalaisille ja koko yhteiskunnalle ainakin arveluttavia jos eivät jopa varsin tuhoisia.

Tosiasia on kuitenkin se, että lukuisissa kunnissa kehitys on niin heikko, että tulevaisuutta ei ole, ellei taloudellista pohjaa pystytä vahvistamaan. Hallitus ei lupaa tässä laissa eikä kehyksissä, jotka täällä hyväksyttiin viime keväänä, kuntatalouteen lisärahoitusta. Näin ollen keskusta, sosialidemokraatit ja ruotsalainen kansanpuolue, jotka ovat kaikki valtapuolueita kunnissa, Rkp:kin omalla alueellaan ja keskusta ja sosialidemokraatit muualla, ovat ajaneet kuntatalouden äärimmäiseen ahdinkoon lähes koko maassa eivätkä lupaa mitään ratkaisua näihin. Tämä lainsäädäntö ei anna mitään selkeää pohjaa.

Todennäköistä on, että lähiaikoina tapahtuu jonkinmoinen määrä kuntaliitoksia eli meillä syntyy maakuntiin laajoja, äärimmäisen köyhiä kuntia. Jos viisi 2 000—3 000—4 000 asukkaan kuntaa pannaan yhteen, köyhiä kuntia kaikki, siitä syntyy yksi iso köyhä kunta, jonka neljä taajamaa ajetaan alas ja yhtä kehitetään. Ihmiset kärsivät, ja näin käy sitten tilanteelle, että ratkaisua ongelmaan ei synny. Osa kunnista on vahvoja, osa pieniä ja vahvoja, osa isoja ja vahvoja, osa pieniä ja heikkoja, osa isoja ja heikkoja. Erittäin sekava tilanne on viiden vuoden päästä tässä maassa. Tietysti nämä talouden pakkokeinot, joihin ehkä sosialidemokraatit erityisesti ovat halunneet mennä valtiovarainministeriön avulla, johtavat siihen, että kuntaliitoksia tulee paljon, mutta se ei ratkaise todellakaan palveluja eikä taloutta ainakaan.

Herra puhemies! Tähän erityiskysymykseen, josta ed. Valpas on tehnyt muutosesityksen, totean, että oli todella ikävää, että tämä 50 000 asukkaan raja ammatillisen koulutuksen osalta lakiin jäi. Sain itse kyselyyni vastauksen Jämsänjokilaaksosta eli Jämsän seudun koulutuskuntayhtymän johtajalta Matti Vallalta. Hän kertoo tässä perusteellisessa vastauksessaan, miten heidän 33 000 asukkaan pohjan omaava kuntayhtymänsä toimii. Nämä luvut ja tiedot, mitä tässä perusteellisessa 11-kohtaisessa esityksessä on, kertovat, että Jämsän seudulla on erinomaisen hyvin toimiva, taloudellisesti hoidettu, vahva kuntayhtymä, mutta kun se joudutaan ajamaan yhteen jonkun isomman kanssa, niin tilanne voi vain heiketä. Tässä todetaan lopuksi, että kaiken kaikkiaan kuntayhtymän tulevaisuus näyttäisi olevan hyvinkin myönteinen, vaikkei järjestäjäpohjan asukasluku ole 50 000:ta, ja yhteistyötä tekevät. On todella vahingollista eri puolilla maata, jos ja kun ja muun muassa Jämsänjokilaaksossa joudutaan purkamaan tällainen oman pientalousalueen kuntayhtymä ammatillisen koulutuksen osalta ja liittämään se ehkä Jyväskylään, joka on sitten valtavan suuri. Silloin on selvä, että jos se rahoitus siirretään kuntien kautta tapahtuvaksi, mitä ed. Valpas ei tässä hyväksy, niin se johtaa siihen, että kunnat säästävät ammatillisen koulutuksen osalta, ja se on erittäin vahingollista säästämistä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä oli muutamia asioita, joihinka on vielä hyvä kiinnittää huomiota: nämä kuntaliitokset ja sitten nykytilanne.

Jos otetaan Kotka ja sen naapurikunta Pyhtää, niin on selvää, että jos Pyhtää liitetään Kotkaan, niin Pyhtään nykypalvelut entisestään heikkenevät. Mutta minä pelkään, että ne heikkenevät joka tapauksessa, niin ettei se sillä tavalla kovin traagista ole. Pyhtäällä on ehkä 5 000 asukasta, Kotkassa 55 000.

Toinen asia, joka liittyy Haminaan: Täällä ed. Seppo Lahtela puhui kotikaupungistaan. Hamina ja Vehkalahti ovat nyt yksi kunta. Haminan valtuusto on lopettamassa paikallissairaalan, sairaalan, jossa tehdään erittäin hyvätasoista ortopedista operaatiotoimintaa. Sitä ortopediaahan — siis keinonivelten, esimerkiksi lonkkanivelten ja polvinivelten, asettamista — yritetään saada keskitetyksi. Sanotaan, että se on lääketieteellisesti tasoltaan parempaa, jos se tehdään isoissa yksiköissä. Kuitenkin Kymenlaakson keskussairaalan infektiotilastot ovat huonommat kuin Haminan, enemmän komplikaatioita suhteellisesti, ja Haminassa tehdään yli sata totaaliproteesin asettamista per vuosi, on hyvä ahkera ortopedi, hyvä epidemiologinen tilanne. Näin ollen sen tilanteen pitäisi olla nimenomaan kuntalaisten etu, mutta tässä tapauksessa keskusta ja SDP ovat lopettamassa sitä sairaalaa. Se tapahtuu todella ensin, niin kuin täällä jo todettiin, lopettamalla päivystys. On vähän vaikeaa leikata potilaita, jos lääkäri ei heitä voi yöllä seurata.

Toinen paikka: Kotka, 55 000 asukasta. Kotkassa on vanhastaan SDP ollut niin kuin kuningas ja kokoomus on ollut sellainen palvelija. Välillä tuntuu niin, että SDP palvelee kokoomusta, etenkin ideologisesti. (Ed. R. Ojala: Vasemmistoliittoa!) — Tähän haluaisin todeta myös ed. Kankaanniemelle, että vasemmistoliiton arvot ovat erittäin hyvät Kotkassa, erittäin pätevät, ei ole kuolemasta tietoakaan, toisin kuin Etelä-Saimaasta saattaa lukea. — Mutta totean myös sen, että Kotkassa on lähdetty säästämään, säästämään sairaaloissa, terveyskeskuksissa, ja millä tavalla? Niin, että lopetettiin ensiksi kesäsijaisuudet, pantiin kesällä osastot kiinni, myöskin terveysasemat kiinni ja tällä tavalla säästettiin sijaiskuluista. Mutta sittenpäs olikin niin, ettei niitä lääkäreitä enää myöhemmin saatukaan, vaikka olisi haluttu, koska kandidaatit ja vastavalmistuneet eivät kasvaneet sisään siihen ympäristöön, siihen kuntaan, sen sairaaloihin jne. No, tämä kotkalainen esimerkki on sikäli erittäin surkea, että Kotkassa todella on tällä akselilla SDP—kokoomus tehty todella paljon huonoja ratkaisuja ja terveyspalvelut eivät todellakaan ole hyvässä iskussa. Nämä kaksi puoluetta kepun tukemana vielä sitten yrittävät keskitetysti hoitaa sairaanhoitopiiriä niin, että kun Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä kaikki toimenpiteet tehdään keskussairaalassa, joka sijaitsee Kotkassa, niin siellä tilanne on vielä huonompi, ja Kouvolassa nyt olikin katastrofaalinen tilanne eli siellä lopetettiin yhdessä vaiheessa terveyskeskusvastaanottotoiminta kokonaan. Tämän aktiivisen lopettamisen takana oli sikäläinen hallinto, joka toimi niin epäviisaasti, että lääkärit kertaalleen sitten irtisanoutuivat tehtävistään ja vähään aikaan ei ollut minkäänlaista terveyskeskusvastaanottoa. Kouvolakin on aika iso kaupunki. No, siellä taas valtaa pitää lähinnä kokoomus. Näin ollen tällainen tilanne. Tämä kertoo sen, että siinä ei oikeastaan ole kysymys edes tästä poliittisesta merkistä, onko se kokoomus, keskusta vai mikä se on, vaan siitä, että asetetaan taloudelliset päämäärät ensisijaisiksi, ei potilaan tai kuntalaisen asian hoitamista, mihinkä kuntalain 1 § meidät kaikki, jotka toimimme kunnissa, velvoittaa. Näin ollen tämä on mielestäni kyllä sellainen kysymys, että nyt kun tämä puitelaki ei ole voimassa, niin tehdään nytkin näitä hyvin epäviisaita ratkaisuja.

Sitten vielä näihin kuolemiin jo odotusjonoissa, mistä täällä on keskusteltu, ed. Valpas on nostanut asian esille jne.: nyt hoitotakuu määrittelee ainoastaan sen tilanteen, mikä hoidon tulisi olla, ja sen aikamäärän, minkä sisällä se on annettava, eli tämän kuusi kuukautta, joka lukee laissa. Mutta missään ei lue sitä, kuinka kauan tämän hoidon määrittäminen saa kestää, siis kuinka pitkät voivat olla poliklinikkajonot tai kuinka kauan ikään kuin prosessi viipyy. Silloin kun se pitkään viipyy, niin nimenomaan esimerkiksi sydän- ja verisuonitautipotilaiden tilanne heikkenee, ja tämä on erittäin vakava asia. On myös hyvin vakava asia se, että kynnyksiä yleensä hoitoonpääsyyn vaikeutetaan, pääsyä terveys-keskukseen, pääsyä sitten erikoissairaanhoidon poliklinikalle ja näin ollen diagnoositkin viivästyvät.

Lopuksi, ed. Valppaan täällä tekemä esitys on kannatettava.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä oleva asia on puhuttanut paljon ei vain eduskuntaa, vaan myös kuntapäättäjiä, kunnallisia viranhaltijoita, maakuntavaikuttajia, ja olemme nyt tässä vaiheessa emmekä aivan tarkkaan tiedä, missä vaiheessa tulemme tästä eteenpäin sitten olemaan.

Henkilökohtaisesti haluan puolustaa kunnallista demokratiaa, kunnallista itsenäisyyttä, mutta samalla puolustan myös ihmisen oikeuksia perustarpeitten täyttämiseen asuinpaikasta riippumatta.

Monta kertaa on niin, että pienet kunnat toimivat tehokkaasti, esimerkkinä vaikkapa Keski-Suomessa Konneveden kunta, vajaat 3 000 asukasta, oma terveyskeskus. Sen palveluksiin kaikki ovat tyytyväisiä, ja myös terveyskeskuksen tiloihin on saatu ajanmukaisuutta. Lääkäri riittää ja potilaita riittää. (Ed. Skinnarin välihuuto) — Siinä on ollut lääkärionnea. (Ed. Skinnari: Riittääkö sairaita?) He ovat saaneet hyvän lääkärin, joka on kutsumustietoisesti paneutunut oman terveyskeskuksen kehittämiseen. Paljolti riippuu henkilöstä, millä tavalla tämmöinen pieni terveyskeskus voi onnistua, se on tietysti henkilöaltis ja siinä suhteessa myös haavoittuva. — Kyllä tämä elämä sellaista on, että potilaitakin aina on riittänyt siellä. Kun kävimme edustajakollegoitten kanssa tutustumassa siellä, niin kyllä siellä myöskin potilaita oli. — Onneksi ei ollut tilanahtautta. Kaikki oli ihanteellisessa kunnossa. Tämmöisen vaikutelman saimme.

Sitä vastoin, jos kunta liitettäisiin, kyseisen kunnan päättäjät kokevat, että pian olisi oma terveyskeskus vaarassa. Ambulanssi oli jo ollut vaarassa kuntayhteistyön myötä aikaisemmin. Näkisinkin, että juuri nämä ihmistä lähellä olevat asiat — terveydenhoidon saanti, ensiavun saanti — nämä ovat niitä tärkeitä asioita, jotka eivät saa ainakaan joutua kauaksi ihmisistä.

Eilen minulle soitti pohjoisesta Keski-Suomesta henkilö, joka oli huolissaan terveyspalvelujen etääntymisestä nimenomaan yö- ja viikonloppuaikaan. Hän kertoi, että ei ainoastaan Pihtiputaalta lähdetä yöpäivystykseen Jyväskylään vaan myös naapurimaakunnan puolelta Pyhäsalmelta. Jos lääkäriapua tarvittaisiin, niin yöaikaan tai viikonloppuisin lähdettäisiin Nelostietä pitkin Jyväskylään. Matka tuntuisi vaikealta. Tietysti, jos on ensiaputapaus, vaikea tapaus, niin silloin ensivasteet ja ambulanssit ovat käytettävissä ja ne pystyvät ensihoitoon. Mutta jos on vaikkapa semmoinen kotona tapahtunut lievempi vamma, joka saattaa olla vaarallinen sekin, niin matka on kovin pitkä. Monen iäkkään henkilön rintakipujen kohdalla ambulanssin kutsumiseen on suuri kynnys, kun tiedetään, että lähdetään pitkälle matkalle eikä suinkaan siihen kotiterveysaseman tuttuun vastaanottoon tuttujen henkilöitten tykö. Kyllä minusta lääkärien yöpäivystysten tulisi olla paremmin tavoitettavissa, läheltä saatavissa kuten muutoinkin.

Näen, että kunnallinen lähidemokratia avaa virallisen kanavan ihmisille vaikuttaa omiin asioihin. Kyllä kylätoimikunnillakin on oma tehtävänsä, mutta niitten tehtävä on toisen tyyppinen kuin tällä hetkellä on itsenäisten kuntien valtuustoilla ja hallituksilla. Kuntien virkamiehet ovat pakotetut puolustamaan omaa kuntaansa, ja kehitystoimissa, kun tulee yritystoimintaa paikkakunnalle, kyllä silloin oman kunnan ihmiset ovat se voimavara, joka yrittää pieneenkin kuntaan saada yritystoimintaa. Kun on suuri kunta, niin yrittäjä ohjataan silloin sinne kuntakeskukseen. Tämän raadollisen asian voin kertoa vaikkapa omasta kotikaupungistani Keuruulta, josta olen kunnan kakkostaajamasta Haapamäeltä, jossa on yritystoimintaa kylläkin ihailtavasti ja eräissä suhteissa maan kärkiyritystoimintaa, Haapamäellä. Mutta erään tällaisen johtaja sanoi, että kun hän yritykselle sijoituspaikkaa etsi, niin opastettiin niin, että ei sitten ainakaan vaan Haapamäelle sattuisi menemään, vaikka siellä nyt olikin tyhjä halli. Hän sitten päätti, että kun noin kovasti estellään, niin sinne hän juuri menee. Onneksi yrittäjillä on tervettä itsenäisyyttä.

Olen seurannut kotikuntani naapurista liitettyjen kuntien kehitystä. Keuruuseen liitettiin aikanaan 60-luvun lopulla Pihlajavesi, samoin Koskenpää Jämsänkoskeen. Kymmenkunta vuotta myöhemmin liitettiin Pohjaslahti Vilppulaan, Monoskylä Virtoihin ja sitten Kuorevesi Jämsään. No, tästä viimeisestä on niin vähän kokemuksia, etten vielä mene sanomaan, mutta kyllä monet toiminnot ovat kuihtuneet ja kuivettuneet liitetyissä kunnissa. Ainakaan mitään piristysruisketta kuntaliitos ei ole tuonut, eikä väen väheneminen ole pysähtynyt, vaan päinvastoin liitetyissä kunnissa, joihinka tässä viittasin, väkimäärä on kolmen vuosikymmenen aikana puolittunut.

Elikkä minä henkilökohtaisesti haluan puolustaa kunnallista itsehallintoa. Mutta siellä, missä kuntapäättäjät ja kuntalaiset tahtovat yhdistymistä, siihen pitää olla ehdottomasti mahdollisuus. Samoin näkisin, että näissäkin koulutuskuntayhtymissä, joihin täällä on viitattu, pitäisi olla vielä valinnanvapautta siten, että yksiköt ovat mielekkäitä aivan kuten terveydenhuollonkin osalla.

Arvoisa herra puhemies! Toivon, että tämän asian jatkokäsittelyissä löydetään ratkaisut, jotka olisivat ennen kaikkea kuntalaisten kannalta parhaimmat mahdolliset.

Keskustelu päättyy.