Täysistunnon pöytäkirja 159/2006 vp

PTK 159/2006 vp

159. KESKIVIIKKONA 14. HELMIKUUTA 2007 kello 15 (15.04)

Tarkistettu versio 2.0

5) Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2005

 

Liisa Jaakonsaari /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin yhdyn ed. Alhon esittämään kritiikkiin siitä, että hallituksen toimenpidekertomuksesta on tullut tässä parlamentaarisessa puussa kuollut oksa. Täällä ei ole ministereitä, ja tämä ei ole dialogia. Tiedän, että hallituksessa eduskunnan lausumiin antaa vastauksen virkamiesjoukko ja se tulee sitten tätä putkea myöten tänne, että tällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä enää sen parlamentaarisen valvonnan kanssa, joka on sekä hallituspuolueiden että oppositiopuolueiden tehtävä. Kyllä tässä suhteessa, kun uusi eduskunta astuu remmiin, juuri tämän parlamentarismin idean tämän valvonnankin osalta pitää kirkastua.

Käsiteltävänä olevassa hallituksen kertomuksessa vuodelta 2005 todetaan, että Suomen ja Venäjän kahdenväliset suhteet ovat kunnossa ja että maiden välillä esiintyvät ongelmat ovat useimmiten kaupan ja liikenteen nopeasta kasvusta aiheutuvia käytännön ongelmia. No, tähän toteamukseen voi tietenkin yhtyä, mutta kyllä Venäjä on niin merkittävä tekijä Suomen kannalta nyt ja tulevaisuudessa, että Venäjä-suhteita pitää pystyä käsittelemään strategisesti myös pidemmällä aikavälillä. Tähän ulkoasiainvaliokunta on sitten keskittynyt hallituksen toimenpidekertomusta käsitellessään, ja valiokunta muutenkin on seurannut luonnollisesti koko vaalikauden aikana Venäjän tilanteen kehittymistä.

On mielenkiintoista se, että tulevaisuusvaliokunta myös teki omat skenaarionsa Venäjän tulevaisuudesta, mutta on erityisen tärkeää, että myös suuri sali keskustelee Venäjästä, ja se on nyt mahdollista tämän toimenpidekertomuksen yhteydessä. Venäjä tulee olemaan Suomen kannalta erittäin keskeinen tekijä.

Valiokunta päätyy samaan johtopäätökseen tulevaisuusvaliokunnan kanssa, että Suomen seuraavassa hallitusohjelmassa on hyvä olla maininta sen poikkihallinnollisen Venäjä-strategian, Venäjä-politiikkaohjelman toteuttamisesta, jossa todellakin yli hallintorajojen tarkastellaan sitä, millä tavalla Venäjän tulevaisuus kenties kehittyy ja miten Suomen on hyvä reagoida tähän.

Venäjän tilanne on siinä suhteessa erikoinen, että oikeastaan varmuudella ei voida sanoa juuri mitään ja todellakaan edes lyhyellä aikavälillä on vaikea sanoa mitään. Tässä suhteessa Venäjä poikkeaa kyllä melkein kaikesta muusta. Jos kuvitellaan, että Ruotsissa on vaalit tai Amerikassa on vaalit, niin tiedetään melkoisella varmuudella riippuen siitä, kuka voittaa, mitä siellä tapahtuu, mutta Venäjää on erittäin vaikea arvioida, mitä siellä tulee tapahtumaan. Tiedämme kyllä sen, että presidentti Putinin kaudella keskusvalta on vahvistunut, oikeusvaltiokehitys pysähtynyt ja entisten turvallisuuspalvelumiesten ja niin sanotun Pietarin voimaryhmän vaikutusvalta hallinnossa on lisääntynyt. Tämä poliittinen valtaeliitti on voimistanut asemiaan myös taloudellisesti, erityisesti energiasektorilla, ja tämän kehityksen todellista merkitystä Venäjän politiikassa on vaikea arvioida, ja vuoden päästä pidettävät presidentinvaalit tuovat tiettyä epävarmuutta poliittiseen tilanteeseen.

Mielenkiintoista on se, että Venäjän kehitykseen liittyvät varmoina pidetyt tekijät, ne, jotka ovat yhteiskuntaan syvälle juurtuneita, ovat usein kielteisiä ilmiöitä, muun muassa ne, jotka tiedetään varmuudella: korruptio, byrokratia, tuloerojen kasvaminen, suurvalta-aseman vahvistaminen jne. Huolestuttaa myös se, että Venäjällä oman historian kriittinen arviointi on jäänyt kesken ja tämä hidastaa myös yhteiskunnallisen keskustelun avaamista ja avautumista ja kehitystä. Tämä menneisyyden hallinta, jota monissa maissa on tuloksellisesti tehty, on todellakin vielä olematonta Venäjällä. Totta kai Venäjän kehityksessä on paljon myönteisiä tekijöitä, mutta eteneminen uudistuksissa ei ole todellakaan suoraviivaista. Demokratiaoikeusvaltion kehityksen kannalta — nämä ovat pieniä toiveenpilkahduksia — lisääntyvä Internetin käyttö ja kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen voivat kertoa siitä, että myös kansalaisyhteiskunnan sisällä on myönteistä kehitystä.

Se, mikä on huolestuttavaa, on se, että Venäjän väkiluku vähenee. Vaikka Venäjä onkin siirtolaisia vastaanottava maa, alhainen syntyvyys ja korkea kuolleisuus luonnehtivat kehitystä. Hiv—aids-epidemia sekä tavallaan uuden tyyppisen tuberkuloosin eteneminen, multiresistentin tuberkuloosin eteneminen, pistävät paineita terveydenhuoltojärjestelmään. Mutta demografinen kehitys uhkaa myös Venäjän taloudellista tulevaisuutta.

No, kaikkia näitä sekä uhka- että mahdollisuuspuolia on hyvä kartoittaa, ja todellakin haluaisin vielä kerran todeta saman käsityksen, mikä myös tulevaisuusvaliokunnalla on, että Venäjän tuntemus ja siihen liittyvä kehityksen arviointiin liittyvä asiantuntemus on Suomessa itse asiassa taantunut. Valiokunta pitää tätä kestämättömänä tilanteena. Venäjä on ulko- ja turvallisuuspoliittisesti sekä taloudellisesti niin keskeinen tekijä Suomelle, että sen seuraamiseen tarvitaan todellakin voimavaroja. Venäjän historian, venäjän kielen, yhteiskunnan, kulttuurin tuntemus kyllä ovat olennaisia valmiuksia Venäjän tilanteen arvioimisessa, ja kyllä asiantuntijakuulemisessa kävi ilmi, että esimerkiksi Suomen yliopistoissa ei ole pysyvää Venäjän historian tai tutkimuksen professorin virkaa. Tosin Helsingin yliopiston alaisuudessa toimiva Aleksanteri-instituutti on vahvistanut tutkijakoulutusta.

Suuri voimavara Suomelle ovat täällä asuvat venäläiset varsinkin nyt, kun venäjän kielen opiskelu kouluissa on vähentynyt. Mutta huolestuttavaa tässäkin on se, että Suomessa asuvien venäläisten lapsista valtaosa unohtaa kahden kuukauden kuluessa venäjän kielen, kun he tulevat kouluun. Se kertoo asenneilmapiiristä, että venäjän kieltä ja Venäjää pidetään jollain tavalla niin negatiivisina, että lapset eivät halua kouluissa puhua. En tiedä, miten tähän puututaan, mutta kyllä tämä arviolta noin 40 000 venäläisen voimavara Suomessa on erittäin tärkeä asia.

Tässä valiokunnan mietinnössä ehdotetaan joitakin konkreettisia toimenpiteitä tähän kielen opiskelemiseen. Kokemukset opiskelija- ja tutkijavaihdosta Yhdysvalloissa, esimerkiksi Fullbright-stipendiaatit ja professuurien käyttö jne., kaikki tämän tyyppiset pitäisi ottaa käyttöön.

Kaiken kaikkiaan valiokunta ehdottaa todellakin sitä, että Venäjän kehitystä Suomen ja Euroopan vakauden ja turvallisuuden yhtenä keskeisenä kysymyksenä pitää aktiivisesti seurata ja Suomen tulee lisätä yhteistyötä demokratiaoikeusvaltiokehityksen edistämiseksi Venäjällä ja pyrkiä hyödyntämään Venäjän taloudellisen kehityksen tarjoamat mahdollisuudet. Sitä toki tällä hetkellä tehdään aika aktiivisesti. Kaikki tämä edellyttää sitä, että hallitus laatii kokonaisvaltaisen Venäjän-politiikkaa koskevan ohjelman. Todellakin seuraavaan hallitusohjelmaan on sitten hyvä sisällyttää tämmöinen Venäjä-strategia, ja tästä on jo aika laajasti vallinnutkin yksimielisyyttä.

Toivon, että eduskunnassa käydään Venäjä-keskustelu, vaikka näyttää aika harvaa tämä kiinnostavan.

Jörn Donner /r:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä on eräänlainen viimeinen taisto, kalliit viisi minuuttia yhteiskunnan kannalta, koska en ole täällä kovin paljon esiintynyt. Tosin melkein tasan 12 vuotta sitten esitin täällä laajan henkilökohtaisen esseen, nyt en pysty, koska kuten sanottu, aika ei riitä siihen. Tyydyn vain esittämään muutaman aforistisen havainnon Venäjän kysymyksestä.

Perheperinne ja isäni matkat Siperiaan saivat minut kiinnostumaan Venäjän äärettömyydestä Vladivostokista Moskovaan ja neuvostoaikana suomalaisten kommunistien ihailemasta Itä-Saksasta — kansanvankila, jos mikä, rajahan oli Berliinin muuri, neuvostohallinnon raja.

Väitin jo varhain 50-luvulla nähneeni neuvostojärjestelmän mädännäisyyden sittemmin Siperiassa ja Gulagin jälkiä, hautoja, ristejä, miljoonien ihmisten kärsimysten teitä. Jostain syystä, josta liian vähän puhutaan nyky-Venäjällä, historiankirjoitus siellä alkaa tavallaan suuren isänmaallisen sodan voitolla toukokuussa 45, eikä sitten kovin paljon muusta menneisyydestä puhuta. Lenin, joka tappajana oli samaa luokkaa kuin myöhemmin Stalin, näkyy edelleenkin kaikkialla Venäjällä.

Olen usein joutunut miettimään sitä, onko Venäjän valtava territorio vitsaus vai siunaus — ehkä molempia — ja samalla, miksi monet raaka-ainerikkaat maat, kuten Venäjä, ovat kehittyneet huonommin kuin ilman luontaisrikkauksia kehittyneet maat, kuten Japani. Siinä riittää kysyttävää. Siperiassa esimerkiksi on suruttomasti tuhottu luontoa, poltettu metsiä, koska pinta-alaa on tarpeeksi. Meillä ei kuitenkaan olisi ollut varaa tähän.

Toisaalta meillä ei ehkä tarpeeksi tiedosteta, minkä ihmeellisen nousun Venäjä on kokenut viimeisten viidentoista vuoden aikana, jos vielä muistetaan se omituisuus, että Jeltsinin kausi synnytti arvaamattoman taloudellisen kaaostilan. Nykyisin niin sanotun johdetun demokratian tai presidenttivallan aikana, jolloin uutta harvainvaltaa käyttävät Putinin luottomiehet, silovikit, palkkoja ja eläkkeitä maksetaan ja markkinatalous toimii jotenkuten. Sen sosiaalinen puoli puuttuu kuitenkin melko tyystin. Jos 15 prosenttia maan väestöstä voi hyvin, ainakin taloudellisesti, samainen prosenttimäärä tai ehkä 20 prosenttia väestöstä Venäjällä voi erittäin huonosti.

Venäjä on tietysti meille keskeinen ja tulee aina olemaan. Mutta muistettakoon, että Suomi ei ole keskeinen asia Venäjälle paitsi rauhallisena liittoutumattomana naapurina. Koska Suomen valtiojohto ei halua ärsyttää naapuria, se on päättänyt jäädyttää Nato-keskustelun yli seuraavan vaalikauden, ehkä tietoisena siitä, ettei kukaan meitä talvisodassakaan auttanut. Kesällä 44 olivat kuitenkin natsi-Saksan aseet ja ilmavoimat meille hyödyksi. (Ed. Kekkonen: Syksyllä vasta!) — Kyllä.

Liittyessämme Euroopan unioniin otimme kantaa. Kannanotto jäi puolitiehen perustuen filosofiaan, joka voidaan ilmaista sanoin "mitä tahansa sotilaallista yhteistyötä paitsi Naton jäsenenä". En tiedä, miksi.

Venäjän kehityksessä on piirteitä, joista ei ole ylentävää puhua. En osaa sanoa, johtuvatko korruptio ja rikollisuus menneisyydestä ja todellisten kansalaisvapauksien puuttuminen kehitysasteesta. Sen näemme tulevaisuudessa. Itse näen kuitenkin edelleen Venäjän kehityksen innostavana haasteena meille, jos vain pystymme käyttämään näitä mahdollisuuksia Venäjän rajamaana. Liikemiehet eivät koskaan valita sitä, mitkä ovat jonkun maan ihmisoikeudet tai mielipideilmasto. He kaipaavat stabiileja oloja ja näennäisesti he ovat myöskin niitä saaneet. Liikemiehet voivat yhtä hyvin pitää Saddam Husseinin Irakista tai Saudi-Arabiasta kuin Venäjästä. Itse muuten tuotan elokuvaa venäläisten kanssa, mikä riittänee osoittamaan, että minäkin yritän tehdä bisnestä venäläisten kanssa.

Lopuksi kertoisin teille, että ulkoministeri Lavrov äskettäin sanoi Spiegel-lehdessä, että eräs venäläinen tuottaja halusi tuoda leipää Suomeen mutta tämä hanke estyi. Lavrov tarkoitti sillä, että EU-Eurooppa Suomi mukaan luettuna myöskin asettaa esteitä venäläisten toiminnalle. En tiedä, miksi. Viinaa saa tuoda, leipää ei.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Täytyy kiittää ulkoasiainvaliokuntaa erittäin intellektuaalisesta mietinnöstä osana tätä hallituksen toimenpidekertomusta, ja myöskin on miellyttävä nähdä, että ed. Donner osallistuu täällä keskusteluun. (Ed. Kekkonen: Samaa mieltä!) — Täällä todetaan tältä puolelta, että ollaan samaa mieltä.

On erittäin tärkeätä, että käydään Venäjä-keskustelua ikään kuin useammalla raiteella samaan aikaan eikä erikseen. Pidän ansiokkaana tässä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä sitä, että siinä todetaan, että on puututtava ja lisättävä yhteistyötä demokratia- ja oikeuskehityksen edistämiseksi Venäjällä ja pyrittävä hyödyntämään Venäjän taloudellisen kehityksen tarjoamat mahdollisuudet. Juuri näin, ed. Jaakonsaari, minusta on tärkeätä, että nämä asiat eivät erkane erikseen.

Täytyy lähteä siitä, niin kuin pääministeri Vanhanen sanoi Suomen EU-puheenjohtajakaudella, että loppujen lopuksi Venäjä on kuitenkin eurooppalainen maa ja meidän on odotettava, että Venäjä noudattaa kansainvälisiä sitoumuksia, jotka se on antanut Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä ja Euroopan neuvostossa, ja samalla on mahdollista pyrkiä yhteistyön keinoin sitomaan Euroopan unioni ja siinä osana Suomi ja Venäjä taloudellisen ja kulttuurisen yhteistyön verkostoon.

Puhumme paljon Venäjän energiamahdista. Liikariippuvaisuus ei varmasti ole hyväksi, mutta on tietysti muitakin syitä vähentää energiariippuvuutta taloudenpidossa kuin Venäjä. Pelkkä ekologinen tosiasia nykyään on se, että ei ole hyvä olla riippuvainen kestämättömästä energiasta. Tällä hetkellä on tärkeää seurata, miten North Streamin kaasuputki tuolta Suomenlahden itäkolkasta kohti Saksan Greifswaldia etenee. On meneillään kansainvälinen ympäristövaikutusten arviointiprosessi. Mielestäni tämän putken sijoittaminen Itämeren pohjaan on hyvin ongelmallista, koska yhä enemmän puhumme siitä, että meillä tulee olla nollatoleranssi suhteessa sellaisiin toimintoihin, jotka entisestään pahentavat Itämeren tilaa. Mutta meilläkin, suomalaisilla, on mahdollisuus nyt osallistua tähän ympäristövaikutusten arviointiin. Parhaillaan esimerkiksi Uudenmaan ympäristökeskus käsittelee lausuntoja, jotka se on saanut tästä hankkeesta, ja helmikuun lopulla niistä valmistuu yhteenveto Suomen osalta.

Ulkoasiainvaliokunta ja myöskin tulevaisuusvaliokunta ovat pohdiskelleet sitä, minkälaisessa tilassa Suomen Venäjä-osaaminen on. Olen taipuvainen yhtymään ulkoasiainvaliokunnan näkemykseen, että tämä Venäjän tuntemus ja sen kehityksen arviointiin liittyvä asiantuntemus on itse asiassa taantunut. On hyvä, että tämä uskalletaan tunnustaa, koska varmasti meillä oli sitä vanhaa asiantuntemusta, mutta sillä ei ole nykytilanteessa enää mitään käyttöä.

Myöskin on järkyttävä se tieto, minkä ed. Jaakonsaari äsken sanoi, että muuttaessaan Suomeen nuoret venäläiset parissa kuukaudessa ovat taipuvaisia hylkäämään venäjän kielen. Jos todellakin on niin, että suomalainen asenneilmasto saa tämän aikaan, niin meidän todella tehtävä tälle asenneilmastolle jotakin. Suomessa asuvat venäläiset ovat voimavara, tällä hetkellä ilmeisesti noin 40 000 ihmistä, ja heidän kanssaan on syytä pyrkiä mahdollisimman tiiviiseen keskusteluun ja vuorovaikutukseen, koska muuten he saattavat todellakin uskoa sitä käsitystä, joka Venäjällä on hyvin yleinen, että lännestä ainoastaan halutaan saada haittaa ja pahaa Venäjälle. On ikävää, että Venäjällä on tätä lännen uhkaa taas alettu käyttää oman identiteetin vahvistamiseen.

Olen täysin samaa mieltä kuin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja siitä, että Venäjällä oman historian kriittinen arviointi on kesken, eikä mikään kansakunta voi ymmärtää itseään eikä suunnata tulevaisuuteen, ennen kuin se tätä historian kriittistä arviointia on harjoittanut. Ja varmasti Suomessa on myöskin syytä ... (Ed. Elo: Onko Suomessa kaikki arvioitu?) — Ed. Elo, olin juuri tulossa siihen, että meillä tietysti on paljon sitä ajatusta, että Venäjä edelleen on sotilaallinen uhka siinä mielessä kuin se ehkä oli joskus. On kuitenkin selvää, että esimerkiksi tässä talossa hyvin harva enää voi vakavasti missään julkisuudessa väittää sellaista. Olemme pikemminkin laajalla rintamalla todenneet, että Venäjä ei muodosta sotilaallista uhkaa ja että esimerkiksi Suomen mahdollista liittymistä Natoon tai liittymättä jättämistä Natoon sen paremminkaan ei voida arvioida Venäjän oletetun sotilaallisen uhkan kautta.

Mutta katson, että Venäjä on tällä hetkellä ennen kaikkea uhka omille kansalaisilleen sitä kautta, että olisi vihdoin hyväksyttävä se, että jokainen demokratia, vaikka ei olisikaan vielä kovin pitkäikäinen, joutuu sietämään esimerkiksi oppositiota. Venäjän poliittisen järjestyksen suurin haaste tällä hetkellä on se, että jos se haluaa lisätä esimerkiksi yhteiskuntansa luovuutta, niin sen täytyy hyväksyä se, että on siedettävä oppositiota, joka arvostelee hallitusta ja vallanpitäjiä. Enkä pidä terveenä sitä kehitystä, että tällä hetkellä esimerkiksi aivan muodollisten seikkojen, muotoseikkojen, varjolla oppositiopuolueita estetään osallistumasta aluevaaleihin. Näin on käynyt esimerkiksi liberaalipuolue Jablokolle, joka kuitenkin on kantanut läntisiä ihmisoikeusarvoja hyvin rohkeasti ja määrätietoisesti Venäjällä.

On vahinko, että osa näistä voimista 90-luvun alussa Jeltsinin kaudella oli mukana toteuttamassa hyvin rajuja talousreformeja, jotka sitten ovat olleet omiaan sekoittamaan taloutta ja luomaan epäjärjestystä ja epävakautta. Ja jos arvostelee presidentti Putinin Venäjää, tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että ihannoisi jotenkin Jeltsinin Venäjää. Ei näin todellakaan tarvitse olla. Mutta tällä hetkellä Venäjän luovia voimavaroja varmasti kaikkein eniten vapauttaisi se, että siellä hyväksyttäisiin paitsi poliittinen oppositio myös vapaa kansalaisyhteiskunta, joka pyrkii edistämään ruohonjuuritason toimintaa. Mutta näinhän ei ole. Me tiedämme sen, että Venäjän viime huhtikuussa voimaan astunut kansalaisjärjestölaki todellakin on jo saanut aikaan sen, että järjestöjä, jotka meidän mittapuumme mukaan ovat täysin demokraattisia ja laillisesti toimivia, on jo lakkautettu.

Pidän tärkeänä, että näitä kysymyksiä nostetaan myös Suomen valtuuskunnan toimesta esille Euroopan neuvostossa. Euroopan neuvosto ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ovat hyvin tärkeitä ajatellen sitä, että käymme Venäjän kanssa tällaista vuoropuhelua Venäjän kehityksestä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan muutama sana täältä edestä. Itse tarkastelen tätä siitä näkökulmasta tuossa rajalla asuneena ja tietysti erinäköisestä kulmasta ystävyysvaltuuskunnissa siellä kiertäneenä ja tietysti ystävyyskaupunkisuhteissa sekä monista keskusteluista joitakin johtopäätöksiä vetäneenä ihmisenä.

Ensinnäkin, kun tässä puhutaan luonnonrikkauksista ja niiden hyödyntämisestä, varmaan tässä tilanteessa ei vielä ole aavistettukaan mitään siitä, mitä on Venäjällä tapahtumassa, elikkä siellähän se ajatusmalli lähtee tietysti siitä, jotta ennen kaikkea omat luonnonrikkaudet pitää jalostaa omassa maassa, tässä ennen kaikkea puu, joka on ollut heillä erityisen tärkeä näköala. Jo yli 10 vuotta sitten, voi olla 15 vuotta sitten eri valtuuskunnissa siellä käyneenä tiedän, että siellähän pidettiin pahana sitä, jotta Suomeen tuodaan raakapuuta, koska sehän tarkoitti muun muassa Karjalan alueella sitä, jotta sieltä silloin ulkolaiset motoketjut elikkä suomalaiset motoketjut kävivät panemassa hatelon pitkälleen ja tuotiin Suomeen puut jalostettavaksi. Silloin todettiin, jotta tämä ei ole hyväksyttävä toimenpide.

Pikkuhiljaahan siellä on tapahtumassa sen tyyppistä, että sitä on kiristetty erinäköisin toimenpitein ja määräyksin. Mutta nyt se isoin juttu, mikä on tapahtumassa viimeisten tietojen mukaan, niin tämähän on sillä tavalla suomalaiselle teollisuudelle kova haaste, jopa katastrofi, jotta mahdollisesti lähivuosien aikana, sanotaan 3—4 vuoden aikana voi olla, että meillä pannaan useampi saha kiinni ja mahdollisesti joku sellutehdaskin kiinni. Nimittäin venäläisethän ovat tehneet ohjelman, jossa ehkä 2010 heillä on tarkoitus panna kaikelle puulle vähintään 50 euron tuontimaksu. Sehän tarkoittaa, että silloin Venäjän puu kyllä tyrehtyy, jota me ilmeisesti emme pysty Suomessa kattamaan millään opilla. Meillä on varaa nostaa hakkuumääriä, jos vihreät eivät onnistu tavoitteissaan suojella liian paljon näitä elikkä järki voittaa tässä. Silloin voidaan hakkuita suorittaa myös täällä Etelä-Suomessa, jotta ei hirveitä suojelualueita tule lisää. (Ed. Sinnemäki: Etelä-Suomen metsien suojelu ei ole riittävällä tasolla!)

Sehän tarkoittaa sitä tämän puun osalta, että meillä tulee puupuolella puunjalostusteollisuudessa ilmeisesti loppumaan työpaikkoja. Elikkä tässä tulee uusi ilmiö, joka ei ole Kiina- eikä Intia-ilmiö, vaan tässä tulee tämmöinen lähialue Venäjä -ilmiö, jotta todennäköisesti suomalaisilla yhtiöillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin investoida tuohon Karjalaan ja Venäjälle. Toivon mukaan nämä ovat vain pahoja unia, mutta nyt viimeiset tiedot, mitä on annettu, niin näin se on. Elikkä pikkuhiljaa tässä maksu nousee, onko se ensi vuonna jo 15 euroa, ja sitten nousisi paksulle puulle jo 2008 vai 2009 ja olisi jo 50 euroa ja sitten alle 15 sentin puulle 2010, elikkä kaikki puutavaralajit tulisivat kuutiohinnaltaan 50 euron tuontimaksun piiriin.

Sitten toinen asia, mikä koskee energiaa, on tietysti sähkön tuonti. Minusta Suomessa pitää kyllä lähteä siitä, jotta lisää tuontiriippuvuutta idän suuntaan ei pidä rakentaa, koska kuitenkin siinä on omat epävarmuustekijänsä. Toisaalta itse näen sillä tavalla kuitenkin, jotta Suomen pitää lähteä siitä, jotta Suomi rakentaa mahdollisimman pitkälle energiatuotantonsa omavaraisuuteen, jotta ei olla riippuvaisia ei idästä eikä lännestäkään. Se tarkoittaa kaikkien vaihtoehtojen mahdollistamista Suomessa, ja ennen kaikkea se tietysti tarkoittaa, jotta me otamme bioenergian laajassa mitassa käyttöön myös sähkön tuotantoon. Siinä meillä löytyy kyllä potentiaalia valtavan paljon.

Sitten tässä on puhuttu historiasta edellisissä puheissa. Minusta Suomen pitää myös muistaa historiansa. Suomi on joka tapauksessa Venäjän naapuri, hyvin pieni naapuri, niin kuin Pietarissa sanovat, että niin kuin itikan läntti vaan. Elikkä semmoinen arvostus siellä meitä kohtaan tuntuu olevan joissakin piireissä, joka kuvaa sitä, että meidän pitää osata suhtautua siihen naapuriin, koska meillä on oma historiamme ja oma opetuksemme historiasta. Sen takia semmoisten hirveän suurten neuvojen ja oppien julistamista tuolla en pidä hirveän viisaana, vaan kyllä meidän pitää osata suhtautua ei siis pelokkaasti, mutta järkevästi, niin kuin naapuriin suhtaudutaan. Nimittäin naapurisopu vaatii sitäkin, että pitää myös ymmärtää naapuria. Tässä tilanteessa en menisi hirveästi neuvomaan venäläisiä joissakin asioissa. Voidaan puhua, mutta ei mitään semmoisia suuria julistuksia kyllä näissä kaivata.

Siihen liittyen tietysti, kun tiedetään, että me olemme suhteellisen hyvissä väleissä olleet, tässä on ihan hyvin kuultu, että jotenkin tässä on niin kuin pikkasen oltu hakusessa ja jotkut osaamisalueet ovat vähän rapautuneet Venäjän suuntaan. Kyllä minä peräänkuuluttaisin sitä, että meidän pitäisi hakea näitä kontakteja, hakea sillä tavalla, että se osaaminen saataisiin uudelleen arvoonsa ja hallittaisiin se kuvio, ja siihen juttuun eivät kuulu Nato-kytkökset. Nimittäin, niin kuin on kuultu, ei siellä hirveän paljon ainakaan sitä Nato-kiimaa ymmärretä, jos Suomi olisi liittymässä Natoon. Sen takia se on yksi sitä naapuruussuhteiden hoitoa, jotta pysytään sillä tavalla mahdollisimman neutraaleina, niin kuin tähänkin asti.

Me olemme kytkeytyneet sinällään länteen, ja se on ihan oikein. On julistauduttu Eurooppaan, ollaan Euroopan unionissa, mutta sen tyyppistä en enää ymmärrä, että me menisimme sotilasliittopuolella siihen, jotta ollaan sitten mahdollisesti ohjattuja Amerikan mantereelta, niin kuin Nato tarkoittaa. Sen takia varoittaisin siitä, että ei hirveän paljon lähdetä siihen suuntaan etenemään, vaan kielletään jyrkästi se, jotta Suomi on liittymässä Natoon. Se on minusta myös yksi naapuruuden osoitus.

Nimittäin se, mitä täällä ed. Heidi Hautala puhui sotilaallisesta uhasta, ne uutiset, mitkä viime aikoina ovat tulleet Venäjän suunnalta, ovat aika hälyttäviä siinä mielessä, että siellä ollaan kuitenkin uusimassa asejärjestelmiä, laittamassa hirveitä miljardeja siihen koko puolustusjärjestelmään. Kun kaikilla mailla on tietysti puolustusvoimat, niin mikään maahan ei tietysti hyökkää, mutta minä en tiedä, onko Venäjällä armeijaa, onko se enää puolustusvoimat, tai onko Suomellakaan puolustusvoimia. Nimittäin, jos kaikilla on puolustusvoimat, niin kukaanhan ei hyökkää mihinkään.

Venäjällä on ilmeisesti armeija, koska armeijaan kuulemma aiotaan kalustoa uusia, ja viime päivien uutisten mukaan näin tulee tapahtumaan. Mitä varten sitä uusitaan? Onko se sisäpoliittisista syistä, vai onko siinä uhoa ulkopuolelle? (Ed. Sinnemäki: Miksi Suomi uusii kalustoaan?) Minä veikkaan, että siinä on vähän molempiin suuntiin, siinä on sekä sisäpoliittinen näkökulma, että halutaan antaa kansalle uskoa, että Venäjä on vahva, mutta siinä on myös ulkopoliittinen näkökulma, varoitus siitä, jotta älkää liikaa käykö hyppäilemään, että meillä löytyy kanssa voimaa. Sen takia tämä Nato-keskustelu on siinä mielessä kohtalokasta, jotta mitä enemmän Venäjä kokee sen vaaran ympärillään, niin todennäköisesti sitä enemmän ollaan valmiita myös poliittisella puolella satsaamaan aseistukseen. Sen takia odottaisi, että Suomi ainakaan ei olisi siinä etunenässä kailottamassa Naton perään.

Ensimmäinen varapuhemies:

Arvoisat edustajat, huomautan siitä, että välihuudot ovat sallittuja ja mahdollisia, mutta ne pitää tehdä paikaltaan. Se välillä unohtuu.

Ed. Olli Nepponen merkitään läsnä olevaksi.

Mikko Elo /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä todennäköisesti on minun viimeinen puheenvuoroni nyt eduskunnassa, (Ed. Kekkonen: Älkää nyt lannistuko!) koska lähden huomenaamulla matkalle ja en ole täällä enää käyttämässä puheenvuoroja. Mutta minun mielestäni tämä on kuitenkin erittäin sopiva aihe, aihe, josta olen erittäin kiinnostunut.

Kuten ed. Heidi Hautala viittasi, niin Euroopan neuvostohan on ehkä tällä hetkellä kaikkein merkittävin elin, missä Venäjä on näissä yhteistyöjärjestöissä mukana. Venäjän osallistuminen Etyj:hin on selvästi heikentynyt viime aikoina eri syistä johtuen. On myös mielenkiintoista se, että eduskunnassa oikeastaan valmistui samanaikaisesti sekä tulevaisuusvaliokunnan kannanotto Venäjän kehitykseen että sitten ulkoasiainvaliokunnan kannanotto. En halua nyt asettaa vastakkain näitä kannanottoja, mutta molemmissa on paljon keskusteltavaa ja varteenotettavaa.

Mitä Venäjään ja Euroopan neuvostoon tulee, niin Venäjä on hyväksytty Euroopan neuvoston jäseneksi vuonna 1996, jolloin meitä oli viisi suomalaista äänestämässä. Kolme äänesti puolesta: allekirjoittanut, ed. Tytti Isohookana-Asunmaa ja ed. Jaakko Laakso; kaksi äänesti vastaan: ed. Anneli Jäätteenmäki ja ed. Kaarina Dromberg. Samanaikaisesti presidentti Ahtisaari oli puhumassa siellä ja esitti Suomen hallituksen näkemyksen, Suomen presidentin näkemyksen, joka oli Venäjän jäsenyyttä puoltava.

No, kysymys oli tietysti siitä, että Venäjä ei varmasti silloin täyttänyt eikä tälläkään hetkellä täytä kaikkia Euroopan neuvoston ihmisoikeus- ja demokratiavaatimuksia, ja siitä me olemme yksimielisiä. Sen takia Venäjä on jatkuvan niin sanotun monitoroinnin kohteena eli vuosittain kaksi eurooppalaista parlamentaarikkoa yhdessä loistavan sihteeristön kanssa tekee 120—130-sivuisen raportin Venäjän kehityksestä vuoden aikana. Olen aikaisemmin ehkä ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa joskus esittänyt toivomuksen, että ulkoasiainvaliokunnan jäsenet jaksaisivat lukea nämä englannin- tai ranskankieliset muistiot läpi. Epäilen kyllä, että sitä aikaa ihmisillä ei riitä, mutta ne ovat loistavasti tehtyjä ja niissä analysoidaan Venäjän demokratian ihmisoikeuskehitystä ehkä parhaiten, mitä Euroopassa tehdään, koska meillä todella on erittäin asiantunteva sihteeristö tässä niin sanotussa monitorointikomiteassa.

Mitä sitten tulee eräisiin vertauksiin, joita täälläkin on tullut esille, esimerkiksi Venäjä Jeltsinin aikana ja Putinin aikana, niin jos nyt vähän karrikoidusti sanon, niin kun näin presidentti Jeltsinin televisiossa, niin väittäisin, että en nähnyt häntä koskaan selvin päin. Hän oli lähes aina alkoholin vaikutuksen alaisena, milloin hän oli Lontoon lentokentällä ja milloin hän oli missäkin, tuntikausia, ja kyllähän ed. Hautala täällä taisi mainita, että Venäjä kehittyi aivan kaaosmaiseen suuntaan Jeltsinin aikana. Oligarkit ottivat vallan. Moni näistä oligarkeista on nyt häipynyt.

Otan nyt yhden esimerkin, jonka käsittely Suomen lehdistössäkin minusta on ollut erittäin pinnallista, keskustelu Hodorkovskista. Mihail Hodorkovski kehitti ehkä Venäjän suurimman omaisuuden noin viiden vuoden aikana, vähintään, otan nyt vaan tällaisen summittaisluvun, 2 miljardia dollaria. Voiko joku teistä suomalaisista kansanedustajista rehellisesti sanoa, että 2 miljardia dollaria voidaan rehellisesti taloudellisessa mielessä tehdä rahaa? Jos joku kansanedustaja täällä nyt sitä väittää, niin kansanedustaja valehtelee itselleen ja kaikille muille. Ei kukaan pysty tekemään kahta miljardia dollaria rahaa viidessä vuodessa. Se on aivan selvä asia. Totta kai voidaan sanoa, että siinä oli politiikkaa mukana, kun Hodorkovski otettiin tarkasteluun, mutta monet muutkin nämä oligarkit joutuivat. Osa heistä vapaaehtoisesti sitten häipyi miljardeineen ja osti jalkapalloseuroja Englannista jne. venäläisillä rahoilla, Venäjän kansan rahoilla.

Mitä korruptioon ja rikollisuuteen tulee, niin sitä on erittäin vaikea sanoa, onko se perinnettä kommunismin ajalta vai onko se tätä päivää. Se on tätä päivää varmasti yhtä hyvin kuin se oli kommunismin aikana. Mutta voin sanoa kyllä, että olemme Euroopan unioniin jo hyväksyneet maita, joissa korruptio on vähintään samaa luokkaa. Kun nyt viimeksi Bulgaria ja Romania hyväksyttiin, niin sen verran tunnen näitä nykyisiä Euroopan neuvoston maita, että tiedän korruption olevan valtava. Me suomalaiset olemme siinä hyvässä asemassa, että korruptio on kuitenkin ehkä pienintä koko maailmassa.

Otan muutaman esimerkin myöskin, mitkä ovat arvostelun kohteena olleet. Tšetšenia on ongelmallinen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo langettanut tuomioita Venäjälle, muistaakseni useita kymmeniä, ihmisoikeusrikkomuksista, ja kuitenkin esimerkiksi ed. Sasi tietää varmasti, kun Euroopan neuvoston jäsenenä on seurannut tätä, että aivan selvästi Tšetšenia-kysymys ei ole saanut niin sanottua lopullista ratkaisua. Tilanne ei ole kokonaan rauhoittunut, mutta koko ajan on kuljettu parempaan suuntaan. Itse kuulun tähän Euroopan neuvoston Tšetšenia-alakomiteaan, jossa varapuheenjohtajana on Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatsev, ja se tekee erinomaista työtä, tämä alakomitea. Me olemme tavanneet Tšetšenian presidentin Alu Alhanovin pari kertaa, tavanneet heidän ihmisiään ja myöskin erilaisia oppositiovoimia, ja niin kuin sanottu, niin käsitys on se, että Tšetšenian tilanne on kulkemassa parempaan suuntaan. Se ei ole hyvä, mutta se on kulkemassa parempaan suuntaan.

Mitä sitten tulee Venäjään ja Natoon, niin ed. Jaakonsaari pari kolme vuotta sitten esitti, että kyllähän Suomenkin nyt kannattaa harkita liittymistä Natoon, kun Venäjäkin on melkein liittymässä sinne. Jo silloin esitin, niin kuin ed. Jaakonsaari muistaa, aika voimakkaan vastalauseen tämän laatuisen ... (Ed. Jaakonsaari: En ole koskaan sanonut, että liittymässä, vaan tekemässä yhteistyötä!) — No, kyllä ed. Jaakonsaari meni pitemmälle. — Minulla ei ole nyt sitä asiakirjaa tässä, mutta joka tapauksessa tilanne on se, että ed. Lahtela oli ihan oikeassa, niin kuin me muistamme Putinin lausunnon parin viikon takaa. Siinä muuten Suomen median käyttäytyminen oli myöskin merkillistä, niin kuin Putin ei saisi sanoa omaa mielipidettään siitä, minkä hän näki Suomen asemalle olevan hyväksi. Totta kai me teemme itse päätökset, eikä täällä minun mielestäni median kannata lietsoa mitään hysteriaa sen osalta, että me olisimme nyt sitten muka tekemässä niin kuin Putin sanoi. Ei, kyllä me suomalaiset teemme itse päätökset siltä osin.

Mutta kun joskus on käytetty sitä esimerkkinä, että Baltian maissa tilanne on vakiintunut sen jälkeen, kun nämä liittyivät Natoon, niin haluan nyt teille sanoa yhden asian. Venäjän diplomatialla on pitkäaikaiset perinteet, venäläiset osaavat yhtä hyvin ja ehkä vähän paremminkin diplomatian kuin me osaamme. Suhteet kylmenivät entisestään näihin Baltian maihin. Yhtään kertaa Putin ei ole vieraillut näissä maissa, ministerivierailut ovat hyvin harvinaisia, ja ehkä huippu oli se, kun meidän naapurimme Viron uusi presidentti Toomas Hendrik Ilves ilmoitti, että nyt Viro puhuu vain Brysselistä käsin, he eivät enää halua venäläisten kanssa keskustella. Eihän se näin käy. Emme me suomalaiset onneksi nyt sentään ilmoittaneet, että me emme enää Helsingistä käsin ollenkaan keskustele, ja ymmärrän ulkoasiainvaliokunnan nimenomaan olleen sitä mieltä, että meidän pitää kehittää tätä keskinäistä suhdettamme. (Ed. Kekkonen: Opettaako ed. Elo nyt meitä?) — Ed. Elo ei opeta Toomas Hendrik Ilvestä, mutta ihmettelen hänen lausuntoaan. Me suomalaiset saamme ihmetellä, ed. Kekkonen, täällä. Minulla on oikeus ihmetellä. Minulla on oikeus ihmetellä myöskin joskus ed. Kekkosenkin puheita ja joskus muutenkin ihmettelenkin hänen puheitaan hyvinkin paljon, mutta en nyt aina sitä tuo julkisuuteen enkä tässäkään yhteydessä sen enempää.

Ed. Hautala on tullut tunnetuksi tässä viime kuukausien aikana hyvin voimakkaana Venäjän ihmisoikeusjärjestöjen tilan kriitikkona jne. Ed. Hautala on saanut lisäinformaatiota, ja olen huomannut, että hänen puheensa ovat tulleet maltillisemmiksi. Mutta voidaan sanoa, että Venäjän duuma on luonut pelisäännöt ihmisoikeusjärjestöille niin kuin kaikille muille järjestöille. Siellä on tilintarkastukset, tilit katsotaan. Muistan semmoisen tapauksen vuonna 75, kun oli Metallin vaalit. Kun yritettiin tuoda amerikkalaista rahaa Suomeen, niin kyllähän se herätti vähän ihmetystä, että amerikkalaisella rahallako nyt sosialidemokraatit hallitsevat Metalliliittoa. Samanlainen tilannehan tässä on. (Ed. Kekkonen: Väärä tieto!) Jos jollakin maalla on säännöt, että sinne ei tuoda ulkomaista rahaa, niin se on ihan sama kuin meilläkin, ei meidänkään pidä sitä hyväksyä. Ne ovat venäläisten säännöt. Ja niin kuin ed. Hautala aivan oikein sanoi, jokaisella maalla on vähän erilaiset käsitykset demokratiasta.

Mutta sen voin kertoa teille, että Konstantin Kosatsev, joka on duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja jonka monet teistä tuntevat, on itse sanonut poliittisen komitean kokouksessa, että venäläiset ovat täällä opettelemassa demokratiaa. He tietävät sen, ettei heidän demokratiansa ole täydellistä. Muuten, kuka teistä kansanedustajista nyt ja tulevistakin kansanedustajista sanoisi, että Suomessa demokratia on täydellistä? Minä sanoisin, että en voi nyt enempää sanoa, mutta meidän nykyinenkin keskustelumme on lähinnä pullamössökeskustelua, koko vaalikeskustelu.

Lopuksi, puhemies, koska aika alkaa loppua, Euroopan unionin yhteisestä ulkopolitiikasta haluaisin vain sanoa sen, että se on ihan hyvä, se on haave, se on haave tulevaisuudesta, mutta on erittäin tärkeää, että Suomi itse hoitaa omia suhteitaan, niin kuin hoitavat Ranska ja Saksa esimerkiksi Venäjään nähden. Meillä on ehkä vielä suurempi syy, ja siinä yhdyn ulkoasiainvaliokunnan lausuntoon. Viimeisenä Paasikiven oppi: haetaan ystävät läheltä, viholliset kaukaa. Ei ihmetellä sitä, jos herra Bush ei käy Suomessa. Ihmeteltävämpää olisi se, että herra Putin ei kävisi Suomessa.

Ed. Reijo Kallio merkitään läsnä olevaksi.

Antero Kekkonen /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan ensin pikku oikaisu ed. Elolle. Hän puhui amerikkalaisesta rahasta vuoden 75 Metallin vaalien yhteydessä. Se ei pidä paikkaansa laisinkaan. Amerikkalaista rahaa ei ollut latin latia niissä vaaleissa. Tämä on minusta tähdellinen oikaisu, (Ed. Elo: Ulkomaista rahaa kuitenkin!) koska minusta ei pitäisi nyt ihan kaikkein kepeimpiä propagandaheittoja toistaa, varsinkin kun se propagandan alku on jossain sellaisessa ilmansuunnassa, jota meidän ei nyt niin kauheasti tarvitsisi enää liehitellä.

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Donner itse asiassa inspiroi minut tänne korokkeelle. Me olemme tulleet ed. Donnerin kanssa sellaiseen aikaan eduskuntaan, jolloin täällä oli puoli salia todellisia Venäjän tuntijoita. Silloin Venäjää vielä kutsuttiin Neuvostoliitoksi. Heidän tuntemuksensa edusti sitä tasoa, että kaikki muut olivat epätuntijoita, siis epäasiantuntijoita, ja itse asiassa sen heidän tuntemuksensa rinnalla meidän muiden puheet leimattiin nyt vähintäänkin kyseenalaisiksi.

Olisi perin mukavaa, että edes osa siitä joukosta — heitä kuitenkin vielä on — jotka täällä silloin esiintyivät, edes osa siitä joukosta olisi nyt keskustelemassa siitä uudesta Venäjästä, siitä uudesta Venäjä-suhteesta, jonka edessä me tällä hetkellä olemme. Mutta havaitsen, että kovin hiljaista on sillä puolella, ja en tiedä, veisikö se keskustelua eteenpäin, mutta se voisi tuoda sen ulottuvuuden tähän keskusteluun, jota ed. Heidi Hautala kaipasi, siis sen ulottuvuuden, jossa käydään läpi historiaa. Hän esitti kysymyksen niin, voiko Venäjä käydä läpi omaa historiaansa. Meidän on syytä kysyä, voimmeko me käydä läpi sitä historiaa, jolloin Venäjä liittyy olennaisesti meidän historiaamme. Ja me tiedämme, että itse asiassa koko meidän kansallisen olemassaolomme ajan tämän kyseisen suuren maan historia on ollut olennaisesti tekemisissä meidän historiamme kanssa, tai pikemminkin niinpäin, että meidän historiamme on ollut riippuvaista siitä, mitä on tapahtunut Venäjällä.

Arvoisa puhemies! Kun suomalaiset esiintyivät Venäjän tuntijoina, jota tuolloin kutsuttiin siis Neuvostoliitoksi, niin on kyllä syytä kysyä, tiesivätkö ne tietäjinäkään esiintyjät todella, mitä Neuvostoliitossa oli, mitä Neuvostoliitossa tapahtui.

Itse tulin vuonna 74 tekemään ensimmäiset juttuni täältä, tuolta toimittajalehteriltä. Jo silloin hieman hämmästelin sitä tavatonta varmuutta, jota osoitettiin tässä salissa silloin, kun puhuttiin Neuvostoliitosta. Kun Neuvostoliitto sitten luhistui, niin mitään siitä viisaudesta ei ollutkaan enää jäljellä, ja on hämmentävää, että vaikka siitä on jo niin pitkä aika kuin on, niin nyt edes perspektiiviä siihen väärinarviointiin ei ole kukaan antamassa, siis niistä ihmisistä, jotka tuolloin totaalisesti arvioivat Neuvostoliiton väärin.

On erittäin tärkeätä, että Venäjän historia, siis se, mitä sanotaan historian hallinnaksi, käytäisiin läpi tietenkin ensisijaisesti Venäjällä, mutta että jonkinlaisia lastuja siitä lentelisi myöskin meille päin, koska minusta on tavattoman tärkeätä tietää, miten me suunnittelemme tulevaisuuttamme, ja sehän ei käy päinsä, ellemme tiedä jotain siitä, mikä on menneisyyttämme.

Arvoisa puhemies! Puuttumatta tähän menneeseen maailmaan sen enempää on kyllä tärkeätä ottaa huomioon juuri tällä hetkellä ne äärimmäisen kohtalokkaat käytännölliset seikat, jotka liittävät meidät Venäjään. Minä ikkunastani kotonani, siis varsinaisesta kodistani Kotkassa, näen kiikarilla sen tankkerin, joka ajoi pohjaan Suursaaren länsipuolella, 100 000 tonnia raakaöljyä. Oli aivan sattumankauppaa se, että tämä laiva sattui olemaan moderneinta tekniikkaa, kaksoispohjalla varustettu, ja että se ajoi niin hiljaa ja juuri sellaiseen kohtaan pohjassa, että ei tullut sellaista reikää, joka olisi valuttanut koko tämän öljyvarannon Itämereen. Jos näin olisi tapahtunut, se olisi todellinen, aito katastrofi.

Nyt meidän viranomaisemme, suomalaiset viranomaiset, ovat olleet kovin huolissaan siitä, että Venäjän puolen viranomaiset kovin laiskasti, jos ollenkaan, reagoivat tähän tapahtumaan — lähteeni tässä on nyt Suomen ympäristökeskus. He ovat julkisesti esittäneet huolensa siitä, että siellä ei oikein tajuttu, mitä oli tapahtunut tai mitä oli tapahtumassa.

Arvoisa rouva puhemies! Minusta tästä lähtökohdasta entistä enemmän tulee käsitellä maidemme välisiä suhteita yleensä ja Venäjää erityisesti, miten me yhdessä pystymme ja miten he pystyvät vastaamaan niihin haasteisiin, jotka tulee muodostamaan esimerkiksi tämä valtava öljynkuljetuskapasiteetti, joka on niin suuri tällä hetkellä, että kun me ed. Jörn Donnerin kanssa aikoinaan tulimme eduskuntaan, niin se on, jos oikein muistan, tonnimäärinä kymmenkertaistunut siitä vuodesta. Ja kahdessakymmenessä vuodessa kymmenkertaistuneen öljymäärän kuljetusten lisääntyminen kyllä merkitsee tavatonta riskiä, kun me samalla tiedämme, että vallankaan Venäjän puolella näihin valvontajärjestelmiin — ja nyt en puhu sotilaallisista valvontajärjestelmistä — nimenomaan näihin ympäristöllisiin valvontajärjestelmiin ei ole kiinnitetty likikään niin paljon huomiota kuin me olemme tehneet Suomessa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Puheenvuorossani keskityn vain ed. Esa Lahtelan esille tuomaan Suomen ja Venäjän väliseen talouspoliittiseen ja kauppapoliittiseen kysymykseen, mikä liittyy puun tuontiin Venäjältä.

Nyt tuo puun tuonti näyttää ehtyvän ja mahdollisesti tyrehtyvän, kuten ed. Esa Lahtela toi esille. Tämä tosiasia merkitsee sitä, että meidän Suomessa pitää löytää ne veropoliittiset helpotukset, joilla saadaan puukauppa käyntiin. Tästä asiasta olen tuonut esille muun muassa lakialoitteissani huolen, että suomalainen puu saataisiin liikkeelle verohelpotuksin eliminoimalla nyt kaksinkertainen puuhun kohdistuva myyntivero.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Halusin vaan tukea ed. Kekkosta siinä, kun hän puhui tästä, että näihin käytännöllisiin haasteisiin pitää nyt löytää ratkaisu ja ne pitää ottaa vakavasti.

Näissä öljykuljetuksissa niin kuin siinä kaasuputkiasiassa on hieman se ongelma, että Venäjä ei ole välttämättä sitoutunut ihan kaikkiin niihin kansainvälisiin työvälineisiin, joita tämmöisissä rajat ylittävissä hankkeissa tarvitaan.

Esimerkiksi tämän kaasuputken kohdalla Venäjä ei edelleenkään ole ratifioinut Espoon sopimusta, joka velvoittaa allekirjoittaja- ja sopijaosapuolet antamaan toisilleen oikeuden lausua rajat ylittävän hankkeen ympäristövaikutuksista. Venäjä kyllä sanoo noudattavansa sen menettelyjä, mutta tästä puuttuu tietty kansainvälinen oikeusvarmuus.

Ed. Elo, kun te tässä puhuitte, että duuma on luonut pelisäännöt järjestöille, niin ottakaa nyt kuitenkin huomioon, että viranomaiset voivat melkein milloin tahansa pyytää minkä tahansa asiakirjan järjestöltä. Ei tämä ole meidän yhdistyslakimme käytäntö sentään.

Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkoksi siihen, mitä ed. Heidi Hautala tässä sanoi, kun hän mainitsi tämän kaasuputken: sehän sisältää myöskin sen riskin, jota meillä valitettavasti täällä Suomessa ei juurikaan ole noteerattu, että ne pohjasedimentit, joita tällä hetkellä nimenomaan lähellä Suomen rajaa Itämeren pohjassa on, lähtevät liikkeelle. Sehän on tietysti sellainen tekijä, joka edellyttää äärimmäisen tarkkaa seurantaa ja myöskin äärimmäisen tarkkoja yhteistyösuunnitelmia. Ne eivät ole ratkaistavissa vain Venäjän puolella, eivätkä ne ole ratkaistavissa vain meidän puolellamme, vaan ne edellyttävät ihan aitoja yhteistyösuunnitelmia, jotta se r iski, joka siellä on mahdollisesti olemassa, voitaisiin minimoida.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen tyydytyksellä pannut merkille, että ulkoasiainvaliokunta toteaa, että Suomella tulee olla selkeä ja realistinen kahdenvälinen — alleviivaan sanaa kahdenvälinen — Venäjän-politiikka ja että määrätietoinen Venäjä-strategia terävöittäisi politiikkaa ja selkeyttäisi myös kansalaisille myönteistä suhtautumistamme naapuriin.

Mielestäni tämä on avain tämän hetken Venäjän-poliittiseen tilanteeseen. Meillä on ollut ongelmana se, että hallitus on liian kauan vetäytynyt EU:n selän taakse ja olemme jääneet odottamaan EU:n yhteistä Venäjä-politiikkaa. Kuten mietinnössä todetaan, ei kumppanuussopimuksen uusimisen lähtökohdista ole tullut vielä mitään selvyyttä. Saksa sitä lähtee kehittämään. Toisin sanoen EU:n Venäjän-politiikkaa, niin tärkeä kuin se onkin ja erityisesti energia-alalla, voidaan joutua odottamaan.

Sen takia on erittäin tärkeää, että Suomella on kokonaisvaltainen oma Venäjä-strategia. Se on tärkeä monestakin syystä. Ennen kaikkea se on sen takia tärkeä, että voidaan tasapainottaa kauppaa ja turvallisuutta, ihmisoikeuksia, Venäjän demokratiakehitystä, mutta myös meidän omaa Venäjä-osaamistamme.

Ennen kaikkea haluaisin korostaa sitä, että nyt kun Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat olleet ehkä tällaisen ei-strategisen suunnittelun kohteena, niin lähialueyhteistyö on jäänyt erittäin suuresti väliinputoajan asemaan ja emme ole voineet kehittää sitä sillä tavalla kuin EU:n ja Venäjän välisen lähialueyhteistyön rahoituksen puitteissa olisi ollut mahdollista. Toisin sanoen lähialueyhteistyö on eräänlaisessa tyhjiössä ja periaatteessa sen strategiset tavoitteet puuttuvat.

Venäjän asevoimien kehityksestä haluaisin todeta, että Suomessahan eri yhteyksissä tulee esille huolta siitä, että Venäjä nyt panostaa asevoimiin, teknologiaa kehitetään, armeija ammattimaistuu. Tässä yhteydessä kannatan ja korostan sitä, että Suomessa sotilashenkilöt jatkuvasti todistavat sitä, että Venäjän asevoimat eivät ole sillä lailla lisääntymässä, että se olisi mikään aseellinen uhka Suomelle. Venäjän asevoimat — seurasin niiden kehitystä koko 90-luvun — olivat alennustilassa 90-luvun puolessavälissä. Olisi erittäin eriskummallista, jos maa, joka vaurastuu, ei myös panostaisi omaan turvallisuuteensa.

Teknologian kehityksessä Venäjä on ihan selvästi jäämässä jälkeen. Tällaista kymmenen vuoden gäppiä on erittäin vaikea kuroa umpeen. Vielä korostaisin sitä, että rahallisestikin, ostovoimapariteetinkin huomioon ottaen Venäjän sotilaspuolustusbudjetti on tällä hetkellä yhtä suuri kuin USA:n puolustusbudjetin tutkimus- ja kehittämismäärärahat.

Huolissani voisin olla kuitenkin siitä epätasapainosta, joka syntyy ohjuskilvestä. Amerikkalaiset ovat itse rakentaneet USA:han ohjuskilven ja nyt aikovat panna myös näitä asemia Tšekkiin todennäköisesti ja ehkä myös muihin maihin. Se on vaarallista sen takia, että jos syttyy jonkin näköinen sota, niin nämä ohjuskilpiasemat ovat aidosti ensimmäiset, jotka tuhotaan. Toisin sanoen jos tapahtuu jotain Iranin ja USA:n välillä, niin silloin nämä Tšekissä ja ehkä muualla Itä-Euroopassa olevat asemat ovat niitä, jotka ovat ensimmäisinä tulilinjalla. Toisin sanoen tähän ohjuskilpiasiaan kannattaa kiinnittää huomiota. Se on eräänlainen epätasapaino, joka nyt on eräällä tavalla lisääntymässä.

Lopuksi haluaisin ed. Esa Lahtelalle, joka onneksi on saapunut paikalle, todeta sen, että metsäteollisuudesta on kadonnut vuoden 2000 jälkeen noin 5 000 työpaikkaa, siis metsäteollisuudesta. Tällä ei ole mitään tekemistä Venäjän tullien kanssa, tällä ei ole myöskään mitään tekemistä puun saatavuuden kanssa, vaan sillä on aidosti tekemistä sen kanssa, että metsäteollisuus on siirtymässä lähelle kuluttajia, ja ehkä näemme tulevaisuudessa aika piankin sen, että Kiina rupeaa tuottamaan paperia ennennäkemättömässä määrässä. Toisin sanoen meidän rakenteellinen ongelmamme metsäteollisuudessa ei liity Venäjän tuontipuuhun. Päinvastoin Metla ja muut asiantuntijat ovat arvioineet, että meillä Suomessa puuvarannot talousmetsissä ovat lisääntyneet voimakkaasti ja että siinä mielessä varsinaista puutetta puusta ei tule olemaan. Tässä ongelma on enemmänkin sitten energiapuun ja muun puunjalostuksen välinen suhde. Kuitenkin uskon, että energiapuuhun riittää varantoja; näin on ainakin Metlan viimeisten arvioiden mukaan.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies Paavo Lipponen.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Cronbergille voisi todeta sen, jotta kyllä minä vakavasti väittäisin sillä tavalla, että jos puutullien kuutiohinta nostetaan 50 euroon, niin kuin Venäjä nyt on ilmoittanut, vuonna 2010, se tarkoittaa sitä, että meillä on kuitenkin tällä hetkellä tuontipuuta semmoinen 16 miljoonaa kuutiota, ja mitä olen metsäteollisuuden ihmisten kanssa jutellut, niin kyllä he sanovat, että sitä ei pystytä korvaamaan, siinä on sahapuuta aika merkittävä osa, mutta sen lisäksi sellupuuta, ja se tarkoittaa sitä, että muutama saha tai mahdollisesti yksi sellutehdas pannaan kiinni. Toivon mukaan sitä ei tapahdu, niin kuin tuolla totesin, mutta tässä on turha maalailla, ettei tapahtuisi mitään, koska kyllähän ne ihmiset, jotka tekevät, sen tietävät.

Sitten toisaalta tämä vihreiden politiikkahan, suojeluohjelma, tarkoittaa, että pannaan Suomessa vielä museoon semmoisia metsiä, mitkä ovat niin kuin talousmetsiä, ja sehän on niin kuin itsemurhapolitiikkaa, tuhotaan elämisen mahdollisuuksia Suomessa.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten puheenvuorossani totesin, metsäteollisuuden ongelma on aivan eri kuin tuontipuun tulo. Voi olla, että tuontipuu jonkun verran vaikuttaa, mutta uskon, että talousmetsistä pystytään tämä puumäärä korvaamaan ottaen huomioon koko ajan kuitenkin metsäteollisuuden rakennemuutos.

Itse luonnonsuojelusta toteaisin sen, että tällä hetkellä ei ole ristiriitaa luonnonsuojelun ja metsäteollisuuden työllisyyden välillä. Se ei ole tällä hetkellä nimenomaan Etelä-Suomen metsien kannalta ajankohtainen, joten toteaisin vain, että ne riidat, joita on ollut esimerkiksi Lapissa, lähtevät siitä, että Metsähallituksen tulostavoitteita halutaan alentaa.

Jörn Donner /r:

Arvoisa puhemies! Kaikesta voi puhua, metsästä ja metropolialueista ja oikeastaan mistä tahansa, kun kyse on Venäjästä.

Halusin vaan palata muutamaan aiheeseen, joista puhuin mutta jotka eivät ilmeisesti menneet oikein perille. Eräs toteamus, jota pitäisi korostaa suomalaisille, on, että Suomi ei ole maailman napa. Joskus tuntuu siltä, että kun islantilaisilla on se käsitys, että Island och utlandet, niin Suomessakin on Suomi ja ulkomaailma, ja Venäjän suhteen tämä erityisen hyvin pätee.

Haluaisin myöskin muistuttaa Brechtin vanhasta runosta, jossa sanottiin, että "kansa vaikenee kahdella kielellä", elikkä siitä, että kun on keskustelussa muun muassa Natoon viitattu — ja huomaan, että näitä vastustajia on hyvin paljon — niin joskus minusta tuntuu ulkopuolisena, että ylin valtiovalta Suomessa on nyt päättänyt, että keskustelua jatketaan sitten neljän ja puolen vuoden kuluttua elikkä toisin sanoen kansalta suu kiinni. Minä en oikein pidä siitä, koska minusta kaikki nämä kysymykset pitäisi pitää ajankohtaisina jatkuvasti, tänään ja huomenna. Mutta luultavasti julkinen mielipide Suomessa ja yksityiset kansalaiset pitävät siitä huolen, että tätä keskustelua voidaan jatkaa siitäkin huolimatta, mitä ylin valta Suomessa tällä hetkellä ajattelee.

Muutamalla sanalla vielä koskettaisin tätä Venäjän varsinaista tilannetta, josta tässä valiokunnan lausunnossa on puhuttu. Nimittäin kun Suomessa ja muualla Euroopassa puhutaan siitä, mitä Venäjällä tapahtuu, niin haluaisin todeta, että Venäjä ei välitä. No, mikä Venäjä? Se, mikä on tällä hetkellä vallassa. Ja sehän johtuu siitä, että kukapa voisi välittää mielipideilmastossa, jossa oikeastaan kaikki mediat on alistettu tukemaan nykyistä valtiovaltaa, ja sehän merkitsee sitä, että kyllä Moskovasta, Pietarista voi löytyä yksityisiä henkilöitä, jotka vastustavat tätä hallintoa, voi jopa löytää painettua tekstiä, jonkun verran jopa radioasemiakin, mutta sillähän ei ole vaikutusta, ja siksihän Venäjällä esimerkiksi Litvinenkon murhasta ei kovin paljon puhuta, ei ainakaan julkisessa mielessä, eikä Politkovskajan murhasta eikä Tšetšenian sodasta, koska valtiovalta on näin päättänyt, että niistä ei puhuta eikä niistä saa puhua. Tiedän aivan omasta kokemuksesta, millä tavalla Venäjän johtavat tv-asemat toimivat, kun lähetykset alkavat Vladivostokista ja jossain matkalla niitä sensuroidaan, mikäli niihin sisältyy jotain.

Voidaan sanoa, ettei Venäjä onneksemme välitä, vaikka kritisoimme täällä, koska nykyinen Venäjä katsoo olevansa, kuten sanotaan — näissä seminaareissakin on sanottu — suurvalta ja suurvalta käyttäytyy toisin kuin pienet valtiot. Tämä suurvalta tulee Nord Streamin yhteydessä myöskin, kuten tiedämme ja on kuultu, lisäämään sotilaallista läsnäoloaan Suomenlahdella. Ja mitkä ovat seuraamukset tästä? En tiedä. Toisaalta tiedän myöskin, että Venäjän puolustusvoimien nykyinen motivaatio on erittäin alhainen, niin että se nyt ei kuitenkaan todista sitä, että tämä varustautuminen olisi ollut sitä luokkaa, että Venäjä jollakin tavalla haluaisi pystyä puuttumaan siihen käsitteeseen, joka aikoinaan englanniksi sanottiin "near abroad".

Venäjä ei välitä, mutta me välitämme Venäjästä enemmän kuin Venäjä välittää meistä. Siitä huolimatta, kuten sanoin aikaisemmassa puheenvuorossani, meidän täytyy tarkkaan seurata sitä ja meillä on suurta, valtavaa hyötyä siitä, että Venäjä on naapurinamme ja joudumme sen kanssa elämään loppuikämme ja viettämään heidän kanssaan toivottavasti parempaa yhdessäoloa kuin menneisyydessä.

Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Donner puhui aivan oikein tiedotusvälineiden roolista yleensä ja sitten erityisesti tästä tiedotusvälineiden vaikenemisesta juuri tällä hetkellä ja juuri niistä asioista, jotka esimerkiksi läntistä mielipidettä ja läntisiä tiedotusvälineitä kovasti kiinnostaisivat.

Mutta yksi seikka ehkä kannattaa ottaa huomioon, ja tämä tulee myöskin historiasta. Kun tiedotusvälineet eivät jostain puhu, niin syntyy toinen viestintätodellisuus ja sitä voi kutsua suusta suuhun -menetelmäksi tai suusta korvaan -menetelmäksi tai puskaradioksi, miksi sitä kukakin nyt kutsuukin. Sellainen on kyllä Venäjällä kovasti laajenemaan päin tällä hetkellä vallankin, kun teknologian mahdollisuudet siinä suhteessa ovat tyystin erilaiset kuin ne olivat vanhaan neuvostoaikaan. Mutta se ei toki poista sitä ongelmaa, jonka ed. Donner tässä viisaasti otti esille. Kyllähän tiedotusvälineet kuitenkin ovat se viimekätinen mittari, millä mitataan, jos ei nyt muuta niin ainakin sananvapautta.

Simo Rundgren /kesk:

Herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä nostetaan esille pohjoisen ulottuvuuden ohjelma. Siinä yhteydessä todetaan yhteistyöstä Itämeren kysymysten, erityisesti ympäristöasioitten, kohdalta. Haluan tässä kiinnittää huomiota siihen, että kun tänä päivänä täällä talossa ovat olleet lohi-adressin luovuttajat paikalla, niin on yhteisenä huolenaiheena todettu se, että Itämerellä eivät vaelluskalat enää tahdo yksinkertaisesti elää. On syytä erityisesti alleviivata tätä ympäristökysymystä siellä.

Toinen asia, jota tässä mietinnössä jäin kaipaamaan, ovat tämä pohjoisen ulottuvuuden, todella pohjoisen, Barentsin alueen, kysymykset, nämä lähialuekysymykset, jotka meille ainakin kalottialueella ovat erittäin tärkeitä. Sen takia haluan ne tässä nostaa esille, koska tiedän, että esimerkiksi Norja on Stoltenbergin hallitusohjelmassa nostanut ne erittäin korkealle omassa toiminnassaan, ja tiedän, että esimerkiksi Murmanskissa norjalaisten ja suomalaisten aktiivisuus voidaan kuvata yhdentoista suhde yhteen. Tämän verran siellä on konsulaateissa virkailijoita, Suomesta yksi, Norjasta yksitoista henkeä, solmimassa suhteita Venäjään ja pitämässä huolta, että tuolla pohjoisella alueella omat edut tulevat esiin. Näin on mielestäni myöskin Suomen tehostettava tässä pohjoisessa ulottuvuudessa todella pohjoisen ja lähialueitten yhteistyön merkitystä.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan todeta ed. Elolle ensinnäkin sen, että kyllä Jeltsinin rooli oli erittäin tärkeä siinä, että Venäjä siirtyi demokratiaan. Hänen henkilökohtainen roolinsa oli myöskin tässä suhteessa erittäin painava. Suomen kannalta oli erittäin tärkeää se, että Jeltsin tunnusti historian. Jeltsin tunnusti muun muassa Mainilan laukaukset, ja se oli edellytys sille, että muun muassa Baltian maat saattoivat saada oman itsenäisyytensä.

Mitä tulee Venäjän tilaan tällä hetkellä, niin voidaan sanoa, että Putinin toinen kausi on merkinnyt kyllä aika pitkälti siirtymistä ohjattuun demokratiaan. Kun Euroopan neuvostossa arvioidaan Venäjän demokratian tilaa, niin täytyy sanoa, että kyllä syntyy jossain määrin vaikeuksia siinä, millä tavalla Euroopan neuvoston pitäisi reagoida tähän kehitykseen, jos se menee tähän suuntaan, mihin se nyt on menossa.

Mitä tulee liikemies Hodorkovskiin, niin tältä osin Euroopan neuvostossa on todettu vain se, että hänen oikeudenkäyntinsä ei kyllä oikein toteuttanut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita. Tältä osinhan Saksan entinen oikeusministeri laati raportin neuvostolle.

Ed. Kekkonen mielestäni täällä hyvin viisaasti puhui Venäjän historiasta, Suomen historiasta ja myöskin, aivan oikein, korosti sitä, että käytännön toimenpiteitä yhteistyössä tarvitaan ja nimenomaan ympäristösektorilla, enkä lainkaan hämmästele sitä, että kun ed. Kekkonen johti SDP:tä, niin silloin SDP:n kannatusluvut olivat kaikkein korkeimmalla toisen maailmansodan jälkeen, joten kyseessä on hyvin viisas edustaja.

Arvoisa puhemies! Vielä lyhyesti haluan todeta siihen, mitä ed. Cronberg täällä totesi, että jos Venäjän puolustusmenot ovat nelinkertaistuneet tällä vuosikymmenellä, niin kyllähän se merkitsee sitä, että turvallisuustilanne tällä alueella muuttuu ja tietysti sen vaikutus pitää Suomessa ehdottomasti arvioida joka tapauksessa. Toivon kyllä, että ed. Cronberg sitten antaa tukensa riittäville metsähakkuille siinä tilanteessa, kun puun tuonti Venäjältä loppuu, mitä hän ei näyttänyt pitävän kovinkaan pahana.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Tämä keskustelu on siinä määrin mielenkiintoinen, että halusin vielä muutamaan asiaan kiinnittää huomiota.

Ensinnäkin edustajatoverini Antero Kekkosen olen oppinut tuntemaan kaikkitietävänä mutta en aina kaukaa viisaana. En muista, että ed. Antero Kekkonen olisi koskaan 80-luvulla arvostellut silloista eduskuntaa, hänhän tuli eduskuntaan 87 vaaleissa, ja että hän olisi jotenkin sanonut, että tämä on väärää keskustelua ja te ette tiedä, mistä nyt oikein puhutaan. Jos nyt, ed. Antero Kekkonen, minä en muista oikein, niin korjatkaa, niin kuin korjasitte äsken minua Metalliliiton rahakysymyksessä, rahaa kuitenkin tuli ulkomailta.

Mutta sinänsä kannattaa palata 80-lukuun. Politiikkaa tehdään aina ajassa. Te muistatte, ketkä arvostelivat Neuvostoliittoa. He olivat edustajat Ehrnroth ja Junnila. Muistatteko, mihin he joutuivat? He joutuivat täydelliseen paitsioon, kukaan ei heistä välittänyt yhtään mitään. Politiikkaa tehdään aina ajassa. Ei kannata niin kauheasti rehabilitoida ihmisiä ja muistella vanhoja. Sitä tehdään tänä päivänä tässä tilanteessa, ed. Kekkonen ja muut. (Ed. Sasin välihuuto) — Minä olin, ed. Kekkonen, täällä jo vuonna 83 ja 79:kin, mutta 83 muistan hyvin, kun oli Yya-sopimuksen 35-vuotisjuhla ja eduskunnassa kaikki eduskuntaryhmät käyttivät puheenvuoron, meiltäkin Erkki Liikanen, puoluesihteeri, ja kaikki sanoivat samaa, että hienosti menee ja Neuvostoliitto on suuri ja mahtava. Paavo Väyrynen väitteli muutamaa vuotta myöhemmin tohtoriksi, ja hän totesi, että Neuvostoliitto tulee elämään pitkälle tulevaisuuteen tätä elämäänsä. Me olemme kaikki erehtyväisiä, ed. Kekkonen, en nyt halua sitä sanoa.

Mitä sitten tulee meidän poliitikkojen ja esimerkiksi talouselämän ihmisten näkemyksiin, niin varmaan te olette kaikki lukeneet Kari Jalaksen artikkelin Helsingin Sanomista, jossa hänellä on paljon positiivisempi kuva kuin suomalaisella kansanedustajalla keskimäärin. Ehkä sillä yritetään kalastella ääniä, että nähdään Venäjä uhkakuvana paljon enemmän kuin mahdollisuutena. Kari Jalas näkee sen paljon enemmän mahdollisuutena kuin uhkakuvana. Ed. Donner kyllä, ihan oikein, sanoi, ja muuten tämä ei, ed. Donner, koske pelkästään Venäjä-suhdetta vaan se koskee meidän suhdettamme EU:hunkin. Me koemme täällä monta kertaa, että me olemme Euroopan napa. Kun minä katselen esimerkiksi CNN:n tai ranskankielisen TV5 Monden sääkarttaa, niin siellä näytetään aina Tukholma, Kööpenhamina ja Oslokin mutta Helsinkiä ei koskaan. Siellä Suomen kohdalla menee viiva suurin piirtein puolivälistä. Kukaan ei välitä Suomesta. Sen takia on tärkeää, että me välitämme Suomesta, ja on tärkeää, että me hoidamme kunnolla omat suhteemme Venäjään.

Mitä tulee demokratiaan ja ihmisoikeuksiin, niin kuka teistä voisi kuvitella, että mikään entinen kommunistimaa voisi viidessätoista vuodessa muuttua todelliseksi demokratiaksi ja että siellä olisi todelliset ihmisoikeudet. Ette te löydä yhtään, ette edes meidän lähinaapureistamme. Kyllä korruptio ja vääryydet kukoistavat. Ne kukoistavat vanhoissakin demokratioissa. (Ed. Sasi: Viro nyt on aika hyvin pärjännyt!) Mutta näitä, jotka ovat niin sanottuja uusia demokratioita, en menisi pistämään oikeastaan paremmuusjärjestykseen.

Minun mielestäni ed. Esa Lahtela sanoi kyllä ihan oikein. Meidän pitäisi enemmän tukea Venäjän kehitystä, antaa opetusta, ed. Lahtela, jos he sitä pyytävät, mutta ei tarjota näitä oppimestarin elkeitä, että kyllä me tiedämme, venäläiset, mikä teille on hyvä. Minä nimittäin en usko, että Moskovassa ja Pietarissakaan niin kamalan paljon välitetään taas siitä, että me annamme näitä, jos he eivät niitä pyydä. Mutta niin kuin totesin, niin esimerkiksi duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kosatsev, joka on minun mielestäni erittäin demokraattinen henkilö, sanoi, että he opettelevat demokratiaa. Minusta se on rehellinen lausunto venäläiseltä aika korkean tason poliitikolta.

Mitä tulee ed. Donnerin näkemyksiin siitä, että nyt olisi pistetty kansalta suu kiinni Naton osalta, niin ei Suomessa, Donner, sitä ole tehty, en minä ole niin ymmärtänyt. Edelleenkin jatketaan tätä Nato-keskustelua ja ainakin kansa jatkaa, ja minä luulen, että vaalien jälkeen olisi hyvä, ja ennen vaalejakin, keskustella. Mutta kuten sanoin äsken, meidän vaalikeskustelumme on pullamössökeskustelua, me kannatamme hyvää vanhustenhoitoa, ja toiset kannattavat vähän lisää verohelpotuksia, mutta siinäpä se onkin. Ei mennä esimerkiksi näihin turvallisuus- ja ulkopolitiikan todellisiin kysymyksiin. Pitäisi mennä koulutuspolitiikkaan, sosiaalipolitiikkaan, turvallisuuspolitiikkaan, mutta riittääkö sitten toimittajan osaaminen, sekin on kysymys. Sitten vastapuolena on usein asiantuntija, kun vastapuolen pitäisi olla opposition edustaja, joka sanoisi, miten he hoitaisivat asioita, jos he pääsisivät valtaan. Tässä meillä on paljon omassa demokratiassamme kehittämistä.

Olen ed. Donnerin kanssa aivan samaa mieltä, että meidän pitää ehdottomasti kyllä viestittää venäläisille, jos he nyt välittävät siitä, että Litvinenkon ja Politkovskajan murhia on kohtuuttoman kauan selvitelty, mitään ei ole tullut selville, julkisuuteen ei saateta yhtään mitään siitä. Sen sijaan Tšetšeniasta, ed. Donner, sanoisin, että keskustelua kuitenkin käydään Venäjällä ja se on vähän niin kuin ulkopuolelta pakotettua enemmän kuin näiden kahden henkilön murhan osalta.

Mitä sitten tulee, ed. Sasi, Hodorkovskiin, niin muistan, kun noin kolmisenkymmentä juristia avusti häntä Moskovassa ja hänen pääavustajansa oli Bob Amsterdam, joka oli eduskunnan suuressa valiokunnassa, kun olin Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja. Me järjestimme tiedotustilaisuuden, jonne tuli paljon tiedottajia. Hän oli siis Hodorkovskin pääasianajaja, kanadalainen, ja heitä oli kolmisenkymmentä. Kyllä minä sanoisin, että ainakin asianajajia oli ja lähes kaikki ulkomaalaisia asianajajia. (Ed. Sasi: Eivät sattumalta päässeet oikeussaliin!) Se, tuliko oikea tuomio vai ei, sitä en osaa arvostella.

Mutta kerran vielä. Minä myöskin kiitän ulkoasiainvaliokuntaa siitä, että tämä on erinomainen kannanotto siitä, että Suomi tarvitsee oman Venäjä-politiikan.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Ihan lyhyesti. Kun ed. Elo nyt kaipasi niitä kriittisiä puheenvuoroja vuoden 87 vaalien jälkeen, niin ei olisi tullut mieleenkään ryhtyä oppimestariksi välittömästi vaalien jälkeen sillä tavalla, että olisi ensimmäisen kauden kansanedustajana ruvennut kritikoimaan ympärillä olevia maita, ei todellakaan. No sitten kun ehkä lievästi rohkeus tällaiseen olisi saattanut lisääntyä, niin se oli jo myöhäistä. Nimittäin Berliinin muuri murtui kahden vuoden kuluttua noista vaaleista vuonna 89. Sitten sen arvostelun esittäminen taas olisi ollut jälkiviisautta, ja minusta sellaista tieteenlajia tässä salissa on ihan riittämiin, ilman että olisin siihen itse tuolloin sekaantunut.

Jörn Donner /r:

Arvoisa puhemies! En halua nyt jatkaa tätä sinänsä mielenkiintoista keskustelua, mutta sanoisin ed. Elolle, joka mainitsi edustajat Ehrnrooth ja Junnila tässä, niin haluaisin kyllä korostaa, että oli kyllä Suomessa muitakin, jotka vastustivat tätä yya-konsensusta. Tarkoitan vain sillä sitä, ettei synny väärää käsitystä historiasta. Vaikka yleinen mielipide ja eräänlainen suomettunut Suomi oli sitä mieltä, niin silti oli paljon vastustajia, mutta en nyt halua kertoa ed. Elolle, että hänen olisi pitänyt lukea minun 60-luvun teoksiani, joissa puhutaan tästä. Mutta ehkä hän on lukenutkin, koska hän on lukenut mies. Mutta jos niitä siteeraisin tässä, niin voitaisiin seistä ja istua täällä hyvin kauan, mutta lopetan tähän kiitoksin.

Keskustelu päättyy.