Täysistunnon pöytäkirja 159/2006 vp

PTK 159/2006 vp

159. KESKIVIIKKONA 14. HELMIKUUTA 2007 kello 15 (15.04)

Tarkistettu versio 2.0

9) Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus oikeuskanslerin virkatoimista ja lain noudattamista koskevista havainnoista vuodelta 2004

 

Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täytyy todeta, että oikeuskanslerin kumpikin kertomus on varsin hyvin ja huolellisesti laadittu ja antaa kattavan kuvan oikeuskanslerin toiminnasta.

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota yhteen keskeiseen asiaan, joka on asioiden viipyminen erityistuomioistuimessa mutta myöskin hallinnossa, ja viittaa siihen, että perustuslain 21 §:n 1 momentti edellyttää sitä, että jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla takaa jokaiselle oikeudenkäynnin kohtuullisen ajan kuluessa, ja sen lisäksi kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen 14 artiklan 2 kohta lähtee siitä, että rikossyyte on käsiteltävä ilman kohtuutonta viivytystä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vuoden 2000 jälkeen antanut Suomelle muistaakseni 17 langettavaa päätöstä siltä osin, että oikeudenkäynti on kestänyt kohtuuttoman pitkään.

Tältä osin täytyy sanoa, että tilanne ei ole kovin hyvä Suomessa, ja nyt oikeusministeriössä on todellakin harkittu sitä, että jokaiselle, jonka oikeudenkäynti on venynyt pitkään, maksettaisiin automaattisesti korvaus, jotta ei jouduttaisi menemään ihmisoikeustuomioistuimeen näitten korvauskysymysten kanssa. Voi sanoa, että silloin oikeudenhoito ei ole hyvässä järjestyksessä, jos tällaiseen järjestelmään joudutaan menemään.

Erityinen huolenaihe perustuslakivaliokunnalle on valtionhallinnon tuottavuusohjelma, joka merkitsee sitä, että resursseja vähennetään oikeuslaitoksesta, myöskin tuomariresursseja, ja se merkitsee jälleen sitä, että oikeudenkäynnit tulevat hidastumaan. Tältä osin kehityksen suunta on väärä. Tietysti, mikä on tärkeätä, voidaan hallinnollisilla muutoksilla toimintaa tehostamalla parantaa jossain määrin tilannetta, mutta tältä osin kyllä perustuslakivaliokunta katsoo, että kun tuottavuusohjelmaa pannaan täytäntöön, niin nämä perustuslain takaamat oikeudet ja niitten toteutuminen pitää ottaa erittäin vakavasti huomioon, jotta ei jouduta tilanteeseen, jossa oikeudenkäyntien kesto vielä olennaisesti pidentyisi.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus oikeuskanslerin virkatoimista vuodelta 2004 ansaitsee muutaman huomion valiokunnan jäsenen näkökulmasta.

On nimittäin niin, että tässä kertomuksessa ei otettu kantaa siihen tilanteeseen, joka Suomessa on syntynyt yhteisöoikeuden tulkinnasta ja ennen kaikkea siitä, onko tavallisella kansalaisella mahdollisuus saada oikeutta ja puolustaa oikeuksiaan, saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja toimia asiassaan niin sanotun fair play -periaatteen mukaan, reilun pelin periaatteen mukaan, oikeudessa. Minä tein tästä asiasta vastalauseen, jonka tarkoituksena nimenomaan on nostaa esille tavallisen kansalaisen oikeus saada asiansa puolueettomaan käsittelyyn ja nimenomaan niin, että se on myös kansainvälisen oikeuden mitat täyttävä.

Luontodirektiivin tulkinnassa ja Suomessa tapahtuneen Natura-käsittelyn aikana kävi selkeästi ilmi, että asiakirjoja oli muutettu. Tein siitä muistutuksen M 2/2004 oikeuskanslerin virkatoimien tutkimiseksi, mutta se ei johtanut lopulliseen tulokseen, ja sitten pahintahan siinä oli se, että tänäkään päivänä esille nostamiini epäkohtiin oikeuskansleri ei sormellakaan puuttunut eikä perustuslakivaliokunta asiaan reagoinut, vaikka kaikki dokumentit olivat pöydällä ja kaikki tiedot käytettävissä.

Perustuslain 2 § 3 momentin mukaan julkisen vallankäytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa tulee tarkoin noudattaa lakia. Muistutusasiassa M 2/2004 -asia käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa kuulemalla asiantuntijoita vuonna 2004. Kaikki perustuslakivaliokunnalle toimittamani aineisto sisälsi muun muassa yhteisöoikeuden asiaa koskevat tuomiopäätökset, jotka tulivat näin myös oikeuskanslerin tietoon lausuttavaksi. Asia tuli toki myös perustuslakivaliokunnan tietoon.

Kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995, eduskunta teki asiasta päätöksen perustuslaissa säädetyssä valtiosopimuksen hyväksymisjärjestyksessä. Tällä päätöksellään Suomi hyväksyi Euroopan unionin oikeusjärjestyksen omakseen ja vakiintuneen oikeuskäytännön meillä noudatettavaksi. Suomea sitoo myös Euroopan ihmisoikeussopimus, jonka valvonta kuuluu yksiselitteisesti perustuslakimme mukaan oikeuskanslerille. Oikeuskanslerin kertomuksessa vuodelta 2004 on kyse juuri ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien noudattamisen valvonnasta, ja nämä asiat kiistatta kuuluvat oikeuskanslerin tehtäviin ja myös perustuslakivaliokunnan toimialaan.

Tuomioistuinten valvonta kuuluu myös oikeuskanslerille. Suomi on saanut lukuisia langettavia tuomioita oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusteiden rikkomisesta. Tunnetuin päätös on niin sanottu Fortum-päätös, joka on annettu 15. päivänä heinäkuuta 2003. Tässä päätöksessä nimenomaan korostetaan asianosaisen oikeutta saada kaikki oikeudenkäyntiasiakirjat haltuunsa käsitellystä asiasta. M 2/2004 -muistutuksessa oikeuskanslerin virkatoimien tutkimiseksi oli kyse juuri tästä asiasta. Tänäkään päivänä kyseessä olevassa muistutusasiassa asianosaiset eivät ole saaneet kaikkia asiakirjoja haltuunsa. Enempää oikeuskansleri kuin perustuslakivaliokuntakaan eivät ole ottaneet asiaan mitään kantaa, vaikka dokumentit ovat olleet selkeästi kaikkien nähtävillä ja ulottuvilla ja olen ne kirjallisesti ja myös nettimuodossa toimittanut asianomaisille toimijoille.

Kun oikeuskanslerin kertomusta vuodelta 2004 käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa, oli oikeuskansleri Paavo Nikula kuultavana asiasta. Oikeuskansleri vastasi kysymykseeni Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten päätösten sitovuudesta Suomelle niin, että vain ne tuomiot, jotka koskevat nimenomaan Suomea, ovat meitä sitovia. Luontodirektiivin tulkinta, joka nimenomaan koskee myös Kemihaaran soiden tapausta, on tullut yhteisöjen tuomioistuinten päätöksissä selvästi esiin. Tuomiot C371/98, annettu 7.11.2000, C67/99, annettu 11.9.2001, ja C 6/2004, annettu 20.10.2005, ovat selkeitä ratkaisuja direktiivin noudattamisesta.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa 14/1994 Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi kirjattiin, että Euroopan unionin alueella kansalainen voi aina vedota direktiivin selkeisiin, ehdottomiin ja täsmällisiin määräyksiin, vaikka jäsenmaa ei ole siirtänyt näitä edellä mainittuja kohtia tarkasti kansalliseen lainsäädäntöön. Tämä lausunto annettiin perustuslakivaliokunnassa 7.10.1994. Asian käsittelyyn osallistui tuolloin myös kansanedustajana Paavo Nikula, joka toimii nykyisin oikeuskanslerina. Perustuslakivaliokunta on monessa EU-asiassa kuullut valtiosääntöasiantuntijoita, joiden kannan mukaan yhteisöoikeus on Suomea sitovaa ja yhteisöoikeus on sovellettavaa oikeutta kansallisiin säädöksiimme nähden. Periaatetta tulee noudattaa niin tuomioistuinten kuin viranomaistenkin virkatoimia hoitaessaan.

Lopuksi, arvoisa puhemies, oikeuskanslerin kertomusta koskien haluan tuoda esille myös sen mahdottoman tilanteen, johon Suomen kansalainen on joutunut luontodirektiivin toteuttamisessa. Kansallisessa lainsäädännössä, joka on luonnonsuojelulaki, on vain muutama lause, joista eivät käy ilmi tarkat lain soveltamisohjeet. Kun direktiiviin ei kerran voi vedota eikä muutakaan keinoa ole, syntyy tilanne, joka johtaa viranomaisten mielivaltaan lain soveltamisessa.

Kun perustuslakivaliokunta käsittelee asioita, siellä yksi lainkäytön perusperiaate on, että lainsäädännön tulee olla yksiselitteistä ja tarkkarajaista. Mitä lainkäyttöä on sellainen, jossa viranomainen tulkitsee mielensä mukaan ja tuomioistuimessakaan kansalainen ei koskaan saa asiaa edes käsiteltäväksi? Lisäksi asiaa koskevat asiakirjat pannaan piiloon elikkä asianosainen joutuu asiakirjoja metsästämään.

Olen tehnyt itse sitä työtä jo kymmenen vuotta omalta osaltani. Tänäkään päivänä en ole vielä saanut asiakirjoja haltuuni. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa päätös edelleen odottaa itseään. Olen reklamoinut tästä asianmukaisesti korkeimpaan hallinto-oikeuteen saaden käytännössä vain hymähtelyjä, että kyllä asia sieltä joskus tulee. Mielestäni kymmenen vuoden odotusaika alkaa olla niin sanotusti riittävä.

Toisekseen perustuslakivaliokunta työssään on myös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien valvoja, onhan se oikeuskanslerin virkatoimien tutkijakin tarvittaessa, jos kymmenen kansanedustajaa antaa siihen kirjallisen muistutuksen ja syytä aiheeseen, että asiaa ruvetaan tutkimaan. Miksi tässä asiassa sitten venkoillaan? Eikö tavallisen suomalaisen ihmisen oikeus ole aivan yhtä tärkeä kuin jonkun yksittäisen EU-viranomaisen toimenpide? Ei kansallista lainsäädäntöä ole Euroopan unioniin liittymisellä romutettu eikä kansalaisoikeuksia ole keneltäkään peruttu. Tätä on venkoiltu ja venkoiltu. Olen asiasta maininnut perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle lukuisia kertoja, toimittanut hänelle asiakirjoja. Asia ei ole johtanut sen enempään.

Lopuksi vielä, arvoisa herra puhemies, haluan korostaa sitä, että tämä asia jää suomalaisen oikeudenkäytön historiassa ehkä yhdeksi murheellisimmista luvuista, enkä halua, että se haudataan tähänkään vielä. Asiaa pitää toki selvittää. Asiahan on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa käsittelyssä, noudatettiinko direktiiviä oikein. Odotan mielenkiinnolla sieltä tulevaa päätöstä ja toivon vakaasti, että asia saa hyvän päätöksen sitten, kun yhteisöjen tuomioistuin siitä lausuu, mutta en voi koskaan hyväksyä sitä, että asiaan suhtaudutaan hymähdellen, jopa hymyillen.

Kysymys on tavallisen ihmisen oikeuksista, joista varsinkin tämän talon pitäisi olla äärimmäisen huolissaan. Edustajia istuu salissa tällä hetkellä vain viisi kappaletta allekirjoittaneen lisäksi. Toivon, että tähän asiaan otettaisiin kantaa ja asia nostettaisiin esille. Yhdenkin ihmisen oikeusturva ja oikeudet ovat yhtä tärkeä asia kuin esimerkiksi tässä salissa olevan yhden kansanedustajan oikeudet. Minut kaiken lisäksi tässä asiassa yritettiin ennen käsittelyä jäävätä, mikä oli mielestäni aivan käsittämätön toimi, jolla puututtiin kansanedustajan riippumattomuuteen ja hänen mahdollisuuteensa toimia tässä asiassa. Asia tuli minulle niin järkyttävänä eteen, että ihmettelin, miten tämä voi olla edes mahdollista.

Ihmettelen myös sitä, että valiokuntaneuvokset olivat mukana tässä, käytän, arvoisa puhemies, siitä nimeä ilveily. Se on ehkä kova sana, sitä pyydän anteeksi, mutta en voi siitä muuta sanoa, koska on aivan käsittämätöntä, että kansanedustajaan käydään kiinni asiassa, jossa hän varmasti ei ole jäävi. Sen tietää jokainen kansanedustaja ja varsinkin jokainen virkamies toimiessaan virkavastuulla esimerkiksi valiokuntaneuvoksen virassa. Ihmettelen tätä asiaa. En jaksa sitä koskaan ymmärtää enkä sitä koskaan hyväksy. Se on kansanedustajan työn törkeää halveksimista, ja toivon, että tämä asia selvitettäisiin, jos ei tämän eduskunnan aikana, niin ainakin seuraavassa eduskunnassa.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Juuri tähän asiaan, mistä ed. Hoskonen vakavaan sävyyn puhui, on vähän vaikea ottaa kantaa, kun ei sitä tarkemmin tunne, mutta tähän kertomuskäytännön periaatteeseen totean tällaisella jo pitempään täällä olleen kokemuksella, että nämä kertomukset sinänsähän ovat erinomaisen hyvä instituutio. Ne antavat mahdollisuuden käydä käsiksi todella tärkeisiin, olennaisiin kysymyksiin, mutta sitten tulee vähän se "mutta". Ymmärrän, että asia ei ole helposti ratkaistavissa. Se "mutta" tulee siitä, että kun politiikkaa tehdään ajassa, niin kuin tänäänkin iltapäivällä muutaman kerran on tullut todetuksi, niin niiden tärkeiden asioiden, jotka näiden kertomusten kautta tulevat tai saattavat tulla keskusteluun, aika monta kertaa on jo silloin ohi ja me vähän pieksämme tuulta täällä puhuessamme. Nyt en suinkaan, ed. Hoskonen, tarkoita teidän äskeistä puheenvuoroanne. Mutta tässä on vuosien mittaan useampaan kertaan joutunut toteamaan sen, että me vähän puhumme menneestä maailmasta, kun me käsittelemme näitä kertomuksia. Sanon vielä toisen kerran, että sinänsä nämä kertomukset ovat erittäin hyvä ja tärkeä instituutio. Jos mahdollista, olisi hyvä, että niiden käsittely voisi olla vähän lähempänä niitä tapahtumia, mitä kertomuksissa käsitellään.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Kekkonen on oikeassa, että kertomukset olisi pitänyt käsitellä aikaisemmin, mutta aikataulu johtuu osittain perustuslakivaliokunnan työkuormasta ja siitä, että lausunnot pyritään aina valmistamaan ennen kuin mietinnöt asioista, jollei mietinnöllä ole kiirettä.

Mitä tulee ed. Hoskosen vastalauseeseen, niin sen haluan todeta, että mitä tulee muistutuskirjelmä 2:een valtiopäiviltä 2004, niin silloin oikeuskanslerin menettely tutkittiin erittäin huolellisesti. Kuultiin valtava joukko asiantuntijoita ja kyllä asiantuntijoitten yksimielisen kannan perusteella päädyttiin siihen, että oikeuskansleri ei ole syyllistynyt virkatoimissaan laiminlyöntiin.

Kemihaaran soiden käsittelyn osalta valtioneuvostossa voin todeta, että käsittely ei ollut välttämättä aivan onnistunut. Siltä osin valiokunta kirjoitti omaa tekstiään. Mutta mitä tulee tuomioistuinten päätösten valvontaan, tältä osin ei ollut mitään huomautettavaa.

On syytä ehkä todeta se, että silloin, jos epäillään, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti Suomessa ei toteudu, niin oikea valitusinstanssi on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Sinne voidaan kannella, ja se tekee ratkaisun. Perustuslakivaliokunnalla ei ole mitään valtuutta pyrkiä arvioimaan yksittäistapauksissa sitä, onko jossakin oikeudenkäynnissä menetelty oikein vai väärin.

Mitä tulee sitten siihen, että yhteisöoikeus on Suomea sitovaa, niin tämä periaate on ollut täysin selvä siitä lähtien, kun Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen. On täysin selvää, että jos Euroopan unionissa on direktiivi, sitä sovelletaan Suomessa. Jos meillä kansallinen lainsäädäntö ei ole kunnossa, siitä huolimatta voidaan tähän direktiiviin vedota. Meillä on tätä varten oikein selkeä oikeusjärjestys. Viime kädessä voi valittaa tuomioistuimelle ja aina korkeimpaan oikeuteen, joka tarvittaessa, jos epäselvyyttä asiasta ilmenee, pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen lausunnon. Tältä osin voidaan sanoa, että menettelytavat ovat selkeitä. Jokaisella on oikeus valittaa ja lopputulos viime kädessä käsitellään aina korkeimmassa oikeudessa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vaikka nämä käsitellään myöhässä, niin kyllähän tässä, kun tulee esille semmoisia epäkohtia, missä on silloin menetelty väärin, minusta on hyvä, että käsitellään vaikka myöhemmin ja otetaan opiksi. Se pitäisi vaan muistaa näissä asioissa.

Sitten toiseen kohtaan: Ed. Hoskosen puheenvuoroon voisi todeta, jotta olen ihaillut hänen sitkeyttään siinä mielessä ja peräänantamatonta suhtautumista sikäli, jotta minusta kansanedustajan oikeuksiin pitäisi kuulua saada kaikki tiedot. Niin kuin ed. Hoskonen on monesti todennut, hän ei ole vieläkään saanut niitä tietoja, vaikka kyllähän, jos aiotaan hoitaa asioita, silloin pitäisi kaikkien asioiden olla läpinäkyviä. Tällä hetkellä, olen ymmärtänyt, kun esitetään ed. Hoskoselle iso nippu papereita sieltä, niin että ei kuin käydä lonaamaan sieltä ja kaivamaan — sitäkään en tiedä, onko edes kaikki saatavissa siellä — niin se on täysin kohtuuton vaade. Vaan jos pyydetään jotain tarkkaa rajattua kohdetta, niin se pitäisi virkamiesten kyllä toimittaa.

Sitten tässä 1. muistutus, jonka itse tein ja sain siihen yhdeksän muuta nimeä alle, koskee vuotta 2004 nimenomaan. Minusta kuitenkin oikeuskanslerin olisi pitänyt silloin ne faktat tutkia siitä ja tietysti perustuslakivaliokunnan aikanaan katsoa, kun myöhemmin käsitteli sitä. Tämä on Sarkkisten tämmöinen hometalokauppa, jossa vieläkään nämä ihmiset eivät ole saaneet oikeutta.

Jo se ennakkoasenne, kun puheenjohtaja Sasi oli silloin Ilta-Sanomissa todennut, että tämmöisiä asioita ei tänne pitäisi tuodakaan, kuvastaa sitä, jotta siinä jo etukäteen periaatteessa lyötiin lukkoon se — kun ei tänne pitäisi tämmöisiä tuoda — että ei niitä myöskään käsitellä asiallisesti. Tämä on paha juttu. Kyllä minusta puheenjohtajan pitäisi ja kaikkien toimia niin, onko se kansleri tai eduskunnan oikeusasiamies, että ei iske lukkoon etukäteen juttua sillä, että tämä ei tänne kuulu.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vielä muutama ajatus asiassa.

Kun eduskunta käsitteli tätä asiaa aikanaan M 2/2004 -asiana, niin silloin toki tulivat esille kaikki nämä esimerkiksi puheenjohtaja ed. Sasin mainitsemat asiat. Mutta mielestäni se yksi ydinkohta tässä on se, että tässä ympäristöministeriön virkamiehet veivät kyllä eduskuntaa ja valiokuntaa suorastaan ihan harhateille, ja tietoisesti. Jos kerran ne asiakirjat, niin kuin he väittävät, ovat oikeita, miksi niitä ei sitten saa katsoa? Mitä julkista asiakirjaa voidaan pitää piilossa, jos siinä ei ole mitään virheellisyyttä? Sellaiset asiakirjat, jotka ovat julkisia, ovat aina julkisia. Perusteluksi ei riitä, että siellä on kaksi riviä salaista tietoa. Ne voidaan nykytekniikalla salata millä tahansa. Kuka tahansa meistä, alkeellisinkin tietokoneen käyttäjä, osaa sen salauskeinon. Minä en ehkä sitä osaa, mutta en ole tunnustautunutkaan tietokoneasiantuntijaksi.

Elikkä tässä tapauksessa ministeriö vei eduskuntaa kuin pässiä narussa ja me menimme perässä. Se kuvaa sitä, mihin tässä asiassa ollaan menossa. Kyllä eduskunnan pitää tässä maassa olla se instanssi ja se päättäjä, jota ministeriö uskoo. Eduskunnan ei tarvitse nauttia ministerin luottamusta, vaan ministerin tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Se on mielestäni se marssijärjestys.

Toisena jääviysasiaa vielä, arvoisa puhemies. Jääväämisyritystä pidän eduskuntaurani mustimpana hetkenä. Se tuli yllätyksenä, enkä voinut millään lailla siihen valmistautua. Toisekseen en tiedä Suomen itsenäisen eduskunnan historiassa ... Sata vuottahan on Suomen demokraattista päätöksentekoa viety eteenpäin, ja tämän vuoden aikana juhlimme, ja taitavat tämän vuoden puolella juhlat jatkua vielä uuden eduskunnan koossa ollen. Mutta joka tapauksessa haluaisin sen tietää, miten paljon näitä tällaisia tapauksia nyt todella on ollut, koska kunnallispuolella tiedän, mikä on jääviyden raja. Mutta tässä talossa tiedän, että se on äärimmäisen harvinainen ja sen yrittäminenkin kertoo, että jollakin täytyy olla esimerkiksi ketunhäntä kainalossa, mutta se varmaan jonain päivänä selviää. Toivon, että joku sen selvittäisi.

Sitten toisaalta ed. Sasi viittasi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana siihen, että kun on kerran vedottu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Miten siitä voi pyytää ennakkoratkaisua yhteisöjen tuomioistuimesta, kun korkein hallinto-oikeus ei hae sitä? Ei se kansalainen voi sinne korkeimman hallinto-oikeuden portaille mennä rukoilemaan, että anokaa nyt sitä ennakkopäätöstä. Kun hän ei voi, niin ei. KHO ei ota sitä edes kuuleviin korviinsa. Sitäkin on yritetty. Toisekseen, eihän tavallisen kansalaisen tarvitse oikeuksiaan perätä, vaan niiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Sellaiset maat, joissa kansalainen joutuu virkamiestä rukoilemalla rukoilemaan, mitä tässä pitää tehdä, eivät taida sijaita edes Euroopassa. Ne ovat jossakin Euroopan ulkopuolella, ulkopuolella demokratian vaikutuspiirin.

Sitten oikeudenmukaisista oikeudenkäynneistä vielä ja niiden asiakirjoista. Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa lukuisia langettavia tuomioita oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden laiminlyönnistä, ja se asia on mielestäni äärimmäisen vakava, ollaanhan demokraattisen valtion rajojen sisällä. Mielestäni se, että niitä asiakirjoja edelleen piilotellaan jossakin, ties missä, vaikka olen näyttänyt asiakirjoilla toteen, että niitä on moneen kertaan muutettu, on mielestäni eduskunnan arvovallankin kannalta aivan käsittämätön tilanne, siis se, että tällainen tilanne tietoisesti sallitaan.

Sanoin perustuslakivaliokunnassa tässä samassa asiassa, jos jotakin kansanedustajaa jossakin muussa asiassa, esimerkiksi ed. Sasia — tai käytin myös paria muuta vertausta siinä puheenvuorossani — samoilla keinoin kohdeltaisiin jääväämisyrityksellä asiakirjoja salaamalla, meteli olisi aivan varmasti hirvittävänlainen. Vaikka ed. Heidi Hautalaan voisin verrata: jos samanlainen yritys tehtäisiin häntä kohti, niin olisin mielenkiinnolla seuraamassa sen keskustelun kovuutta, mitä silloin käytäisiin. Ehkä ensimmäisen kauden kansanedustajaa voidaan hieman kovemmalla kädellä kohdella, koska oletetaan, että hän pitää suunsa kiinni, mutta minä en pidä.

Siksi, arvoisa puhemies, tämän asian kohdalta omalta osaltani lopuksi totean, että haluan tietää jonain päivänä, mitä tämä salailu on. Se ei koskaan sovi edustajan uralle, että antaa anteeksi sen, että asiat viedään piiloon ja niitä piilotellaan tietoisina siitä, että se lopputulos, mikä aiheutuisi, jos asiakirja tulee julki, olisi suomalaisen oikeusjärjestelmän kannalta harvinaisen kummallinen.

Mutta olkoon niin tai näin, niin asiakirjojen pitää tulla julki. Se kuuluu suomalaiseen oikeudenmukaisuuteen ja kansainvälisen oikeuden periaatteisiin ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteisiin varsinkin. Toivon, että asiaa selvitetään. Omalta osaltani teen parhaani.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Lyhyesti haluan vielä todeta, että perustuslakivaliokunta ei ole tuomioistuin. Jos perustuslakivaliokuntaan tuodaan muistutuskirjelmällä jokin asia, niin valiokunta ei ota kantaa siihen, onko siinä asiassa kantaja vai vastaaja oikeassa tai onko korkein oikeus, hovioikeus tai käräjäoikeus tehnyt asiassa oikean ratkaisun. Silloin arvioidaan pelkästään, kuten tässä Sarkkistenkin tapauksessa, se, onko oikeuskansleri laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa. Oikeuskansleri ei voi puuttua valtiossa, jossa vallan kolmijako-oppi on vallalla, tuomioistuimen toimintaan. Vain selviin hallinnollisiin virheisiin, aivan täysin selviin virheisiin, oikeuskansleri voi puuttua, mutta ei siihen, onko tuomio oikea vai ei. Siitä syystä ei pidä kuvitella, että kun asia tuodaan tänne, niin me ottaisimme kantaa siihen, onko tuomioistuimen ratkaisu oikea vai ei.

Mitä tulee sitten tähän jääviyskysymykseen, jonka ed. Hoskonen nosti esille, tältä osin on kysymys siitä, kun oli ed. Hoskosen omasta muistutuskirjelmästä kysymys, onko hän tässä asiassa jäävi. Asia nopeasti selvitettiin ja todettiin hyvin kirkkaasti ja selkeästi, että valitulla edustajalla on erittäin laajat valtuudet. Vaikka hän itse tekisi muistutuskirjelmän, niin hän on oikeutettu käsittelemään tuota muistutuskirjelmää myöskin perustuslakivaliokunnassa, joka on tietyllä tavalla tuomioistuimen kaltainen elin, joka ottaa kantaa lakien perustuslainmukaisuuteen. Voi sanoa, että on tältäkin osin saatu ennakkoratkaisu, jota jatkossa on hyvin helppoa noudattaa.

Veijo Puhjo /vas:

Herra puhemies! Ed. Hoskonen mainitsi, että hän ei ole saanut kaikkia asiakirjoja nähtäväkseen. Olin perustuslakivaliokunnassa silloin läsnä, kuten ed. Hoskonenkin. En tiedä, kuuliko hän sitä, kun asiantuntija sanoi, että kyllä ne kaikki asiakirjat ovat nähtävissä, mutta eivät tietenkään monistettavissa, koska lain mukaan monet asiat ovat luonnonsuojelun kannalta salaisia. Eli kaikki asiakirjat olisivat nähtävissä, kun vain olisi mennyt katsomaan.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Yritin lukuisia kertoja mennä ympäristöministeriöön katsomaan niitä sekä tein myös turhan matkan Brysseliin Euroopan yhteisöjen luonnonsuojelun pääosaston toimistoon. Siellä oli alkuperäiset asiakirjat hyllyssä mapeissa, mutta siellä vartioi niitä kahta hyllystöä kaksi sellaista kuulantyöntäjän kokoista miestä; sinne ei lähellekään ollut mitään asiaa. Yritin monta kertaa, mutta sellaisen miehen, ed. Halmeeseen viittaan, ohittaminen tällaisen hintelän miehen voimin on käytännössä mahdotonta, ja toimistoihin ei mennä tappelemaan.

Toisekseen, kun asiakirjat ovat siellä ministeriössä, niin en muista lakia, onko se hallintolaki vai joku muu laki, jossa selkeästi sanotaan, että kun asiakirjaa pyytää, niin se asiakirjan pyytämismuoto ei ole koskaan asiakirjan saannin esteenä. Onko se sähköinen muoto tai onko se asiakirja paperilla tai jotenkin muuten putkella nähtävissä, mutta sen pitää olla aina nähtävissä siinä tilanteessa siten, mikä on helpoin ja paras tapa, tarkoituksenmukaisin. Kysymys on siitä, että ne pannaan piiloon ja kaksi kaksimetristä isoa miestä vahtii niitä. Se ei liene se tapa, millä tässä maassa tai Euroopassa hoidetaan asioita.

Keskustelu päättyy.