Arvoisa puhemies! Julkisuudessa on kiinnitetty viime aikoina huomiota siihen, että kuolemansairaat kanssaihmisemme joutuvat kärsimään epäinhimillisistä kivuista. Lähiomaiset joutuvat todistamaan sivistysvaltiolle häpeällisesti, miten lukuisat terminaalivaiheen tuskaiset potilaat eivät saa riittävää lääketieteellistä kipuapua. Esimerkiksi morfiinin käytön rajoittamista syöpäpotilailta byrokraattisin perustein on useimmiten pidettävä täysin kohtuuttomana. Suomessa on kyllä annettu ohjeistusta palliatiivisesta eli oireiden mukaisesta ja oloa parantavasta hoidosta, mutta usein hoitohenkilökunnalta puuttuu joko riittävästi tietoa tai riittävästi rohkeutta kysyä neuvoa alan varsinaisilta asiantuntijoilta. Arvoisa ministeri Risikko, tämä ongelma on ollut jo pitkään tiedossa.

Kuinka kauan kuolemansairaat potilaat joutuvat vielä odottamaan ja kärsimään, ennen kuin kivuntorjuntaa on riittävästi tarjolla?

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä tämä on yksinkertaisesti osaamiskysymys. Nimittäin Suomessa on lääkkeitä. Suomessa on mahdollisuus saada konsultaatioapua. Mutta miksi sitä ei käytetä? Saattohoitosuositukset, jotka on juuri annettu, kiinnittävät huomiota kivunhoitoon. Meillä on keskussairaaloissa kipupoliklinikoita, joita terveyskeskukset voivat konsultoida.

Minä olen itsekin samaa mieltä, että on kyllä tosi erikoista se, että vielä tämän päivän Suomessa joudutaan kärsimään kivuista. Se, mitä me olemme tehneet: Meillä on Käypä hoito -suositukset, joista kiinni pitäminen kuuluu kaikkien lääkäreitten tehtäviin, että suositusten mukaisesti hoidetaan. Ja sitten ovat nämä kipupoliklinikat ja juuri se, että ne säteilevät sinne terveyskeskuksiin ja sitä osaamista antavat. Kyllä tässä on järjestelmä luotu, mutta kovin on merkillistä, että kivuissa vieläkin ollaan.

Arvoisa puhemies! Ministeri Risikko, tässä talossa voidaan säätää sellaisia lakeja, joilla kaikki kunnalliset ja muutkin viranomaiset voidaan velvoittaa tekemään sitä, mitä eduskunta ministeriöitten esityksestä tahtoo. Oireiden mukainen kivunhoito ja hoidon mahdollisuudet ja alan osaaminen, kuten saattohoito laajemminkin, eivät kuitenkaan ole alueellisesti tasapainossa. Vain osassa maata asiat ovat kunnossa nimenomaan saattohoidon osalta. Yksi Terhokoti ei kuitenkaan riitä.

Arvoisa ministeri, millaisessa aikataulussa arvelette sen toteutuvan, jos nyt ryhtyisitte toimiin, jotta tämmöinen normatiivinenkin ohjaus ulottuisi tuonne kuntiin asti, että tämän viimeisen julkisen palvelun poislähteville toteutuisi tehokas ja oireenmukainen hoito ja inhimillinen saattohoito ja yhtä lailla niin Pääkaupunkiseudulla, Savossa kuin Lapissakin, kautta koko maan?

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on tosiaan eroja siinä, miten esimerkiksi tällaisia saattohoitoyksiköitä on. Meillä on Pirkanmaalla erinomaisen hyvä, sitten on täällä Terhokoti, mutta sehän ei saa olla kiinni siitä, että meillä on joitakin erillisiä yksiköitä, vaan sen hyvän saattohoidon pitää liittyä kaikkeen tällaiseen kuolemanläheiseen hoitoon. Se on hyvää perushoitoa, se on kivunlievitystä, se on ihmisarvon kunnioittamista. Ja se on ammattitaitokysymys, se on johtamiskysymys, se on organisointikysymys.

Se, mistä olen todella ylpeä ja minkä todella muistan ikuisesti, on, että meillä terveydenhuoltolaissa, joka tulee voimaan 1.5., ensimmäistä kertaa Suomen terveydenhuollossa sanotaan, että sairaanhoito on myös kärsimyksen lievittämistä. Se on niin vahva mandaatti kärsimyksen lievittämiseen, että sen vahvempaa ei voi olla.

Arvoisa puhemies! Vasta julkaistussa kirjassa kirjailija kertoo seuraavasti: "Kerron tästä privaattielämäni tapahtumasta siksi, että yritän näin vaikuttaa kansalaismielipiteeseen kuolemaantuomittujen tehokkaan ja armeliaan kivuntorjunnan puolesta. Elämän jatkumisen lahjan saaneet ovat sen vielä velkaa joukosta poistuville."

Ministeri Risikko, te vastasitte asiallisesti ja asiantuntevasti ed. Erkki Virtasen kysymykseen. Tämä ongelmahan nyt ei ainakaan ole puoluepoliittinen kysymys. Jos meillä kaikilla — ja uskon, että olemme siitä samaa mieltä — on oikeus arvokkaaseen elämään, niin meillä kaikilla on myöskin oikeus arvokkaaseen kuolemaan. Voisitteko vielä avata, kun tiedämme sen hyvin, minkälainen toimintaympäristö on Helsingissä, täällä on omanlaisensa ongelmat, jossain Lapissa vähäväkisillä alueilla, pitkien etäisyyksien alueilla on omat ongelmansa, mihin erityisiin toimiin te ryhdytte, että tämä aluepoliittinen näkemys tulee huomioitua?

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on todella saattohoidon laatusuositukset annettu tässä juuri hiljattain, ja niissä on esitetty, että sairaanhoitopiirit ottaisivat tästä kopin eli koordinoisivat sitä, minkälaista saattohoitoa on. Terveydenhuoltolaki, joka tulee voimaan 1.5., edellyttää sitä, että kunnat tekevät järjestämissuunnitelman, jossa myös määritellään tämä asia, miten hoidetaan saattohoito. Korostan sitä, että saattohoito ei voi olla kiinni siitä, onko erillisiä saattohoitoyksiköitä. Saattohoitoa pitää osata joka ikisessä yksikössä.

Arvoisa puhemies! Tämä on tosi tärkeä asia ja herkkä asia, ja ministeri Risikko vastasi tähän aivan riittävästi. Silti paikallisesti näitä asioita tapahtuu juuri niin kuin ed. Erkki Virtanen täällä kertoi ja myös ed. Mustajärvi. Minulle opetti kauan sitten eräs ruotsalainen professori, että jos sinulla lääkärinä ei ole mitään muuta kuin potilas, joka on tuskallisessa tilanteessa, ja omat kätesi, niin mitä sinä voit tehdä, kun ei ole edes lääkkeitä. Hän vastasi ruotsiksi: "Du kan alltid bota och trösta och lindra patienten." Eli aina voit lohduttaa, hoitaa ja lievittää potilaan asioita.

Minulle on ylitsekäymätön asia, miten nykyisiä kipulääkkeitä ei osata erilaisissa terveyskeskuksissa käyttää saattohoidon tapaan. Tämän täytyy olla paikallinen ongelma, siellä oleva osaamisongelma. Kaikki se, mitä, ministeri, sanoitte, on sovellettavissa paikallisesti. Lainsäädäntöäkään tässä ei periaatteessa pitäisi tarvita muuttaa. Täytyykö tässä olla joku kummallinen kampanja, joka paikallisesti aloitetaan ministeriön kautta? Oletteko jotain tämmöistä miettinyt?

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Meillä todellakin on muun muassa nämä Käypä hoito -suositukset, jotka erikoislääkäriseura Duodecim on ansiokkaasti tehnyt nimenomaan kivunhoidosta jne. Mutta minä olen ihan samaa mieltä kuin ed. Erkki Virtanen, että meillähän painotetaan niin hoitajien kuin lääkärien koulutuksessa kivunhoitoa, mutta valitettavan usein käy niin, että kellosta tarkistetaan, koska ihminen on kipeä. Niinhän se ei voi olla, vaan nimenomaan meidän kipuyhdistykset tekevät erittäin hyvää työtä, meidän lääkärikunta, hoitajat tekevät hyvää työtä, mutta pitää vaan aikaansaada, että on tasalaatuista tämä kivunhoito. Saattohoito ei ole pelkästään kivunhoitoa, se on kokonaisvaltaisen kärsimyksen hillitsemistä ja lievittämistä ja ihmisen tukemista siinä vakavassa elämäntilanteessa.

Arvoisa puhemies! Valitettavasti viimeistään tällä eduskuntakaudella on käynyt selväksi, että suositukset ovat lähinnä poliitikkojen omantunnon puhdistuksia, eivät niinkään asiakirjoja, joilla saataisiin ainakaan aitoja laadullisia muutoksia terveydenhuollon puolella. Näin valitettavasti on.

On valitettavaa, että erityisesti saattohoidon puolella meillä on alueellisesti suuria eroja. Meillä on eroja yksityisen ja julkisen sektorin välillä, ja meillä on erityisesti syntynyt eroja siitä johtuen, että meidän laitospaikkojamme vähennetään. Tämä on tiettyjen sairauksien osalta johtanut ylikansoitukseen.

Väittäisin, että meillä on lisäksi saattohoidon osalta myös eroja eri sairauksien välillä. On valitettavaa, että se stigma, joka mielenterveyteen tai mielen sairauteen liittyy, heijastuu myös siihen, minkälaista kohtelua muun muassa usein ylikansoitetuilla psykogeriatrisilla osastoilla olevat vanhuksemme saavat. Valitettavasti Suomessa on useampia psykogeriatrisia osastoja, joissa ei ole erityistä huonetta, ei erityistä tilaa (Puhemies: Minuutti!) viimeisille tunneille, viimeisille minuuteille, vaan vanhus saattaa viettää viimeiset hetkensä vessassa tai pukuhuoneessa eikä niinkään arvokkaassa olotilassa. (Puhemies: Minuutti on kulunut!)

Miten hallitus aikoo taata, että kaikkia terveydenhuollon ja sairauden aloja kohdellaan jatkossa saattohoidonkin osalta yhdenvertaisesti?

Peruspalveluministeri Paula  Risikko

Arvoisa puhemies! Nämä saattohoitokysymykset ovat yksi osa terveydenhuollon kokonaisuutta ja yksi osa hyvää hoitoa. Se on ammattitaidosta kiinni, se on kiinni siitä, miten on johdettu, miten yleensäkin se organisaatio on järjestetty muun muassa näitä potilaita varten. Ihan yksittäisiä asioita ei pysty lakiin kirjaamaan, sen pitäisi olla itsestäänselvyys, kun me puhumme hoitotyön ja hoidon periaatteista. Meillä on kyllä kaikki mahdollisuudet tehdä hyvää hoitoa, kunhan sitä vaan sitten toteutetaan. Ja monestikin, aivan niin kuin ed. Akaan-Penttilä sanoi, se on myös asennekysymys, ja se on myöskin sitä, miten keskitytään ihmisen elämäntilanteeseen. Korostan sitä, että terveydenhuoltolaki tulee normittamaan tasavertaisempaa terveydenhuoltoa ja vahvistamaan perusterveydenhuoltoa, jota se saattohoito mitä suurimmassa määrin on.

Arvoisa rouva puhemies! Kysyn isälleni antamani lupauksen mukaisesti, mitenkä hallitus suhtautuu vanhuksen, vaikeasti sairaan, tuskallisen sairauden piinaaman ihmisen arvokkaaseen kuolemaan, siihen, että hänellä olisi oikeus arvokkaaseen kuolemaan tilanteessa, että on parantumaton sairaus ja hän itse haluaa ja lääkärit ovat yksimielisiä, omaiset hyväksyvät — siis tietyissä olosuhteissa — että hän saisi sen toivomansa arvokkaan poismenon eutanasian kautta. Seurasin isäni kamppailua luusyöpää vastaan yli neljä kuukautta joka ilta hänen sängynlaidallaan ja lupasin tämän kysymyksen maan hallitukselle esittää, koska hän sitä toivoi. Uskon, että tämän kaltaisia tilanteita on tässä maassa joka päivä ja on tilanteita, että eutanasialla olisi ihan inhimillinenkin käyttö. Mikä on teidän asenteenne sen suhteen, että tietyissä olosuhteissa laki voisi sen sallia myös ihmisten kohdalla?

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa ei ole lainsäädäntöä aktiiviseen eutanasiaan eikä sitä olla tekemässä. Minä ymmärrän oikein hyvin teidän isänne toivomuksen siitä, ja olen itse syöpähoitajana istunut niin monen potilaan vuoteen vieressä, ja he ovat kysyneet tätä samaa, mikä on meidän tehtävämme silloin. Meidän tehtävämme on silloin lievittää kärsimystä kaikin keinoin.