Täysistunnon pöytäkirja 173/2002 vp

PTK 173/2002 vp

173. TIISTAINA 7. TAMMIKUUTA 2003 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

1) Pääministerin ilmoitus perustuslakiuudistuksen toimeenpanosta

 

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Uusi Suomen perustuslaki tuli tunnetusti voimaan maaliskuun alussa vuonna 2000. Perustuslaki on siten ollut voimassa vasta vajaat kolme vuotta. Tämä on varsin lyhyt aika johtopäätösten muodostamiselle, kun uudistusta väännettiin vaihtelevalla ponnella kokonaista kolme vuosikymmentä — ja viime vaihekin vei vaalikauden.

Oikeusministeriö asetti syyskuussa 2001 laajapohjaisen työryhmän laatimaan selvitystä perustuslain toimeenpanosta. Tarkoituksena oli, että hallitus antaisi työn pohjalta vielä vaalikauden lopulla eduskunnalle selvityksen perustuslakiuudistuksen toimeenpanosta, kuten nyt tapahtuukin. Tämä raportti on jaettu myös edustajille. Seurantatyössä on pyritty muun muassa arvioimaan, miten uudistuksen tavoitteet ovat käytännössä toteutuneet sekä mitä jatkotoimia tarvitaan. Perustuslain seurantatyöryhmän mietintö valmistui viime vuoden marraskuussa, ja nyt sen ohella ovat tulleet julkaistaviksi myös selvitykset, erityisesti professori Markku Suksen ja tohtori Teija Tiilikaisen tilatut selvitykset, tämän seurantaryhmän selvityksen liitteeksi.

Uudistuksen seurannassa selvitettiin huomattavan laajasti eri tahojen käsityksiä uudistuksen toimeenpanosta. Kuultiin eduskuntaryhmiä ja eräitä eduskunnan valiokuntia, tasavallan presidentin kansliaa, tuomioistuinlaitosta ja laillisuusvalvonnan edustajia, eri ministeriöitä, itsehallintoyhdyskuntia ... (Hälinää)

Puhemies:

(koputtaa)

Anteeksi, ministeri Koskinen. Arvoisat edustajat, pyydän nyt rauhoittumaan ja kuuntelemaan pääministerin ilmoitusta tärkeästä asiasta, käsitykseni mukaan yhdestä tärkeimmistä tässä talossa. Jotka eivät pysty nyt olemaan keskustelematta tässä salissa yksityisistä asioista, olkaa hyvät ja käykää keskustelut ulkopuolella. Pyydän tämän asian jatkuvan istunnosta toiseen. Meillä on paljon asioita ja vähän aikaa. Haluaisin todella teidän syventyvän tähän kysymykseen. — Olkaa hyvä, ministeri Johannes Koskinen.

Puhuja:

Kiitos, arvoisa puhemies! Tämä vastasi perustuslain henkeä.

Puhemies:

Kyllä! (Naurua)

Puhuja:

Tässä kuultiin lisäksi kansalaisjärjestöjä sekä valtiosääntöoikeuden ja valtio-opin tutkijoita. Lisäksi teetettiin erillisselvityksiä muutamista keskeisistä asiakokonaisuuksista, kuten ulkopoliittisen johtamisjärjestelmän nykyisistä käytännöistä, miten on toimittu ihan arkipäivässä, ja kansanäänestyksestä valtiollisen tason osallistumisen muotona ja myöskin siitä, minkälaisia kansainvälisiä esimerkkejä kansanäänestyksen lavenemisesta on.

Yleisarviona voidaan todeta, että perustuslakiuudistuksen tavoitteet ovat toteutuneet hyvin ja että uusi perustuslaki on osoittautunut toimivaksi. Uudistuksen perusratkaisuihin ei kohdistu muutospaineita. Uudistuksen keskeisin sisällöllinen tavoite, Suomen hallitusjärjestelmän parlamentaaristen piirteiden vahvistaminen, on ilmennyt eduskunnan aseman korostumisena ylimpänä valtioelimenä sekä eduskunnalle vastuunalaisen valtioneuvoston aseman vahvistumisena. Parlamentaarisen hallitustavan keskeisten periaatteiden mukaisesti pääministerin valinta ja hallituksen muodostamisprosessin ohjaus ovat siirtyneet eduskunnalle. Tästä saamme ensimmäiset käytännön kokemukset jo muutaman kuukauden kuluttua, kun keväällä vaalien jälkeen hallitusneuvottelut käynnistetään. Tältä osin seurantaryhmä saattoi viitata eduskunnan ryhmien väliseen sopimukseen eikä joutunut pahemmin lisäyksiä tekemään näitä käytäntöjä ohjatakseen.

Eduskunnan asema on vahvistunut myös monilla muilla tavoin. Uudistus lisäsi eduskunnan valtaoikeuksia ja poisti eduskunnan toimivallan aikaisempia rajoituksia niin lainsäädäntötyössä kuin kansainvälisissä suhteissa. Lainsäädäntövallan painopiste on nyt selkeästi tässä talossa, eduskunnassa. Eduskunnan työskentelytapojen, ennen muuta lainsäädäntömenettelyn, kehittämistä koskeneet ratkaisut ovat osoittautuneet samoin toimiviksi ja osaltaan vahvistaneet eduskunnan asemaa ja parlamentarismia.

Parlamentarismiin liittyvänä tavoitteena oli vahvistaa valtioneuvoston asemaa suhteessa tasavallan presidenttiin. Tämä on toteutunut usein eri tavoin. Presidentin päätöksenteko on nyt pääsäännön mukaan kytketty valtioneuvoston ratkaisuehdotukseen ja siten valtioneuvoston vahvaan myötävaikutukseen. Valtioneuvoston tehtävä lainvalmistelutyön johtajana selkeytyi, kun presidentti sidottiin valtioneuvoston kantaan eduskunnalle annettavissa hallituksen esityksissä. Yhteistoimintavelvoite ja parlamentaarisen vastuukatteen vaatimus ulkopoliittisessa päätöksenteossa laventavat parlamentaarisen demokratian alaa. Valtioneuvoston asema on vahvistunut niin ikään nimitysvallan ja asetuksenantovallan käyttäjänä.

Pääministerin asema on korostunut ylimpien valtioelinten suhteissa ja valtioneuvoston toiminnan johtamisessa. Tähän ovat vaikuttaneet valtiosäännön parlamentaaristen piirteiden ja valtioneuvoston aseman yleisempi vahvistuminen, ministeristöjen toimikausien pidentyminen käytännön tosiseikkana sekä Euroopan unionin jäsenyys. EU-asioiden ja erityisesti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan myötä pääministerin ja valtioneuvoston rooli kansainvälisiä asioita koskevassa päätöksenteossa on olennaisesti näkyvämpi kuin vaikkapa 1970- ja 1980-luvuilla. Pääministerin aseman vahvistumista tukevat myös uuden perustuslain mukainen pääministerin valinta eduskunnassa sekä uuteen valtioneuvostolakiin kaavaillut säännökset pääministerin tehtävistä valtioneuvoston työn johtamisessa.

Uudistettu ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä on toiminut sujuvasti. Perustuslaki edellyttää presidentin ja valtioneuvoston kiinteää yhteistyötä Suomen ulkopolitiikan johtamisessa. Presidentin ja valtioneuvoston yhteistoiminnassa nojaudutaan valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja presidentin yhteisiin kokouksiin, mutta myös muut epämuodollisemmat yhteistoiminnan ja keskinäisen yhteydenpidon muodot ovat käytännössä olleet hyvinkin merkittäviä. Tällaisia ovat esimerkiksi säännölliset tapaamiset pääministerin ja presidentin välillä sekä presidentin ja ulkoasiainministerin välillä. Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat kysymykset on käsitelty pääsääntöisesti valtioneuvoston EU-ministerivaliokunnassa, kun taas ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan asialistassa ovat viime vuosina painottuneet vahvasti turvallisuuspolitiikan kysymykset.

Eurooppa-neuvoston kokouksissa Suomen edustajana toimii lähtökohtaisesti pääministeri, joka myös informoi eduskuntaa kokouksessa käsiteltävistä asioista. Presidentti on ilmoittanut valtioneuvostolle osallistumisestaan kokoukseen, minkä pohjalta valtioneuvosto on yleisistunnossaan päättänyt Suomen edustuksesta. Tämä käytäntö on parannus aikaisempaan verrattuna, eikä edustautumiskysymys ole sinänsä merkittävä valtiosääntöoikeudellinen ongelma. Keskustelu asiasta kuitenkin edelleen jatkuu. Myös Euroopan unionin laajentumisesta kymmeneen uuteen jäsenvaltioon vuonna 2004 saattaa nousta uusia aineksia kotimaiseen keskusteluun, kun uusista jäsenmaista useammassa on saman tyyppinen ylimmän vallan järjestely kuin Suomessa presidentin ja valtioneuvoston välillä.

Myös perustuslain säännökset presidentin päätöksenteosta ovat toimineet käytännössä hyvin. Tähänastisissa kokemuksissa merkillepantavaa on lähinnä se, että presidentin ja valtioneuvoston erimielisyystilanteet päätöksenteossa ovat jääneet erittäin poikkeuksellisiksi. Erimielisyyttä on ollut oikeastaan vain Suomen Pankin johtokunnan jäsenten nimityksiin liittyen.

Keskuspankkilainsäädäntöä uudistettaessa voidaan pankin johdon ja nimitysmenettelyn sääntelyä kehittää siten, että se vastaisi paremmin sekä perustuslain asettamaa vaatimusta Suomen Pankin toimimisesta eduskunnan takuulla ja hoidossa että tehokkaan vaikuttamisen edellytyksiä Euroopan keskuspankkijärjestelmässä. Valtiovarainministeriön tarkoituksena on lähiaikoina asettaa työryhmä valmistelemaan tarvittavat muutokset Suomen Pankista annettuun lakiin.

Euroalueen synty ja yhteisten rahoitusmarkkinoiden syventyminen heijastuvat myös rahoitusmarkkinoiden sääntelyyn EU-maissa. Rahoitusmarkkinoiden valvojien ja osaltaan myös keskuspankkien tehtävät näyttävät laajenevan alueille, jotka Suomessa ovat perinteisesti kuuluneet ja myös uuden perustuslain mukaan kuuluvat lainsäädännön ja hallituksen toimivallan piiriin. Tämän vuoksi on perusteltua arvioida kiireellisesti, miten tämä kehitys on sopeutettavissa Suomen perustuslain periaatteisiin. Uusista valtuuksista säädettäessä tulee varmistua siitä, että valtuuksien käyttö on johdonmukaista, koordinoitua sekä sopusoinnussa lainsäädäntöperiaatteidemme kanssa.

Arvoisa puhemies! Perustuslakiuudistus ei koskenut vain politiikan yläkerroksia, vaan se on ollut erittäin tärkeä myös kansalaisten kannalta. Jo pelkästään perustuslain sisällöllinen uudistaminen, säännösten tarkentaminen ja kokoaminen yhteen yhtenäiseen perustuslakiin, on kansalaisten kannalta merkittävästi parantanut perustuslain ymmärrettävyyttä ja selkeyttä. Kansalaiset ovatkin osoittaneet aikaisempaa suurempaa kiinnostusta perustuslakia kohtaan ja vedonneet siihen enemmän. Samoin myös julkisessa keskustelussa perustuslain merkitys on korostunut.

Kansalaisten oikeusasemaan suurin vaikutus oli vuonna 95 toteutetulla perusoikeusuudistuksella. Uuteen perustuslakiin perusoikeussäännökset siirrettiin lähes sellaisenaan. Käytännössä perusoikeudet ovat saaneet yhä kasvavaa merkitystä niin lainsäädäntötyössä kuin tuomioistuinten ja viranomaisten toiminnassa sekä julkisessa keskustelussa. Perusoikeussäännökset antavat ihmisille aikaisempaan verrattuna kattavamman ja jopa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia paremman oikeuksien suojan.

Viimeaikaisessa keskustelussa on kuitenkin kiinnitetty huomiota erityisesti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumiseen käytännössä. Esillä on ollut huoli siitä, että esimerkiksi näihin oikeuksiin liittyviä tehtäviä hoitavat kunnat eivät kaikilta osin ehkä pystykään osoittamaan riittäviä taloudellisia voimavaroja niiden hoitamiseen. Perusoikeuksien toteutumiselle asettaa haasteita myös Euroopan unionin oikeusjärjestelmä. Tältä osin lähtökohtana tulee olla sen, ettei unionin oikeuden toimeenpano heikennä kansallisen perusoikeussuojan tasoa.

Perustuslakiuudistuksessa myös säännökset neuvoa-antavan kansanäänestyksen mahdollisuudesta säilytettiin entisellään. Kehittyneessäkin kansanvallassa on jatkuva ja perusteltu tarve tehostaa kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia eri muodoissaan. Kansanäänestysinstituutio on ollut viime vuosina huomion kohteena useissa Euroopan maissa. Seurantaryhmä katsoi, että perustuslain ratkaisuja kansalaisten suoran osallistumisen mahdollisuuksista valtiollisella tasolla tulisi tavalla tai toisella arvioida uudelleen pitkällä aikavälillä. Jos nykyistä vapaaehtoista ja neuvoa-antavaa kansanäänestystä pidettäisiin tarpeellisena vahvistaa, kyseeseen tulisi ilmeisesti siirtyminen päättävän kansanäänestyksen suuntaan. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia voidaan kehittää myös erilaisin kansanaloitejärjestelyin. Korostan kuitenkin, ettei kyse ole välittömistä perustuslain muutostarpeista vaan ennen muuta tarpeesta selvittää asiaa tarkemmin ja käydä myös syvää kansalaiskeskustelua.

Perustuslakiuudistuksen tavoitteena oli varmistaa perustuslain suhteellinen pysyvyys ja välttää perustuslain tiheää tarkistamista. Huolimatta siitä, että uusi perustuslaki on kokonaisuutena osoittautunut hyvinkin toimivaksi, on uudistuksen seurannassa ilmaantunut eräitä yksittäisiä kysymyksiä, jotka saattavat antaa aihetta perustuslain tarkistamiseen jo lähitulevaisuudessa. Osa näistä tarkistustarpeista on luonteeltaan enemmänkin teknisiä kuin sisällöllisiä. Esille ovat nousseet lähinnä seuraavat kolme asiaa.

Ensinnäkin, seurantaryhmä on kiinnittänyt huomiota siihen, että perustuslain 9 §:n 3 momentissa säädetty ehdoton kielto luovuttaa tai siirtää Suomen kansalainen vastoin tahtoaan toiseen maahan edellyttää tarkistamista. Kiellosta on jouduttu toistuvasti poikkeamaan toimeenpantaessa rikoksentekijöiden luovuttamista koskevaa kansainvälistä ja Euroopan unionin sääntelyä. Perustuslain säännös on muodostunut sananmukaisesti jo harhaanjohtavaksi, sillä todellinen oikeustila ei enää vastaa ehdotonta Suomen kansalaisten luovutuskieltoa. Tarkistamistarve ei ole myöskään uusi, sillä jo perusoikeusuudistusta koskeneessa hallituksen esityksessä ehdotettiin aikanaan väljempää muotoilua.

Toiseksi, perustuslain 12 § asettaa hyvin tiukat rajat ennakolliselle puuttumiselle sananvapauteen. Perustuslaki sallii välttämättömät kuvaohjelmia koskevat rajoitukset vain lasten suojelemiseksi. Tämän rajoitusvaltuuden riittävyydestä on herännyt keskustelua, jossa on vaadittu laajempia mahdollisuuksia puuttua etukäteisvalvonnan avulla esimerkiksi selvästi rikoksiin yllyttävään viestintään. Seurantaryhmän selvityksen mukaan on tarpeen seurata asiaan liittyvää kansainvälistä kehitystä ja muissa Euroopan maissa käytävää keskustelua sekä arvioida mahdollisia tarpeita rajoittaa rikoksiin yllyttävää tai ihmisarvoa loukkaavaa viestintää. Esimerkiksi raaistavilta kuvaohjelmilta saattavat kaivata suojaa lasten ohella aikuisetkin.

Kolmanneksi, Valtiontalouden tarkastusviraston asema muuttui perustuslakiuudistuksessa siten, että viraston riippumattomuutta vahvistettiin ja se siirrettiin eduskunnan yhteyteen. Tarkastusviraston kertomusten eduskuntakäsittelyn yhteydessä on esitetty kysymys siitä, pitäisikö tarkastusviraston pääjohtajalla olla puheoikeus eduskunnan täysistunnossa tarkastusviraston kertomuksia käsiteltäessä. Tällöin hän rinnastuisi esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamieheen. Muiden kuin kansanedustajien ja ministerien läsnäoloon ja puheoikeuteen eduskunnan täysistunnossa on suhtauduttu perinteisesti pidättyvästi, ja asia edellyttää perustuslain tasoista sääntelyä.

Näiden kysymysten ohella perustuslain seurannassa on tullut myös esille kysymys siitä, tulisiko perustuslaissa säätää mahdollisuudesta asettaa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehille sijainen. Eduskunnassa on niin ikään käynnistynyt selvitystyö Valtiontilintarkastajien ja valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaoston toimintojen yhdistämisestä erikoisvaliokunnan tapaan toimivaksi tutkinta- ja valvontaorganisaatioksi. Tällainen muutos toteutuessaan edellyttäisi perustuslain tarkistamista valtiontilintarkastajien kohdalta.

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Perustuslakiuudistus merkitsi selviä edistysaskeleita Suomen valtiosääntökehityksessä. Suomen perustuslakia voidaan nykyisin luonnehtia kypsän parlamentaarisen demokratian perustuslaiksi. Suomi ei enää poikkea merkittävästi Euroopan parlamentaaristen tasavaltojen joukosta. Uusi perustuslaki on tietyllä tavalla katkaissut Suomen valtiolliseen historiaan liittyneen vanhan kustavilaisen tradition ja samalla luonut toimivan oikeudellisen perustan 2000-luvun valtiolliselle elämälle.

Näistä lähtökohdista on hyvä suunnata katse vuoteen 2007, jolloin Suomen yksikamarinen, yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvilla välittömillä vaaleilla valittu kansanedustuslaitos viettää satavuotisjuhlaansa. Vaikka tunnetusti eduskunnassa on vaalikauden viime viikoiksi käsiteltävänä paljon asioita, toivottavasti riittää aikaa perehtyä tähän selvitykseen ja samalla siihen liittyviin erillisraportteihin. Olen tässä pitäytynyt lähinnä seurantaryhmän arvioissa. Raflaavampia puheenvuoroja ovat asiasta käyttäneet sitten hallituksen ulkopuolelta ministerit.

Oikeusministeri Koskisen puhe on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Finlands nya grundlag trädde som känt i kraft i början av mars 2000. Grundlagen har således varit i kraft i knappt tre års tid. Det är en rätt kort tid för slutsatser, i synnerhet som reformen bereddes med varierande intensitet i hela tre årtionden — också den sista fasen tog en hel valperiod.

I september 2001 tillsatte justitieministeriet en bredbasig arbetsgrupp för att utreda grundlagens verkställighet. Avsikten var att regeringen utifrån detta arbete vid valperiodens sista riksmöte skulle lämna riksdagen en utredning om grundlagsreformens genomförande, vilket nu sker. Utredningen har också delats ut till ledamöterna. I utvärderingsarbetet har man strävat efter att bland annat bedöma hur grundlagsreformens mål har uppnåtts i praktiken och vilka fortsatta åtgärder reformen kräver. Arbetsgruppens betänkande blev klart i november 2002. Till betänkandet har nu fogats de nyligen publicerade utredningar som professor Markku Suksi och doktor Teija Tiilikainen utfört på beställning.

Till utvärderingsarbetet hörde en mycket omfattande utredning av hur man inom olika kretsar ser på genomförandet av reformen. Arbetsgruppen hörde riksdagsgrupperna och representanter för vissa riksdagsutskott, republikens presidents kansli, domstolsväsendet och laglighetskontrollen, olika ministerier, självstyrelsesamfunden, statshushållningen, medborgarorganisationer samt forskare i statsförfattningsrätt och statslära. Dessutom gjordes separata utredningar på vissa viktiga sakområden, bland annat nuvarande praxis vid ledning av utrikespolitiken och folkomröstningen som ett redskap för medborgaraktivitet på statlig nivå utgående från internationella exempel.

Den allmänna bedömningen är att grundlagsreformens mål har uppnåtts och att den nya grundlagen har visat sig fungera väl. Något behov av ändringar i de grundläggande lösningarna finns inte.

Reformens viktigaste materiella mål, att stärka de parlamentariska dragen i det finska regeringssystemet, kommer fram i riksdagens mer betonade ställning som högsta statsorgan och statsrådets stärkta ansvarsställning i förhållande till riksdagen. I enlighet med de centrala principerna för det parlamentariska styrelsesättet har valet av statsminister och styrningen av regeringsbildningen övergått på riksdagen. De första praktiska erfarenheterna av detta får vi redan om några månader när regeringsförhandlingarna inleds på våren efter valet. Här kunde utvärderingsgruppen hänvisa till överenskommelsen mellan riksdagsgrupperna och behövde inte i större utsträckning ge extra anvisningar för tillvägagångssättet.

Riksdagens ställning har stärkts också på många andra sätt. Reformen gav riksdagen större maktbefogenheter och undanröjde de tidigare gränserna för riksdagens behörighet både i lagstiftningsarbetet och de internationella förbindelserna. Lagstiftningsmaktens tyngdpunkt ligger nu klart i riksdagen. Åtgärderna för att utveckla riksdagens arbetsmetoder, framför allt lagstiftningsförfarandet, har visat sig vara lyckade och har också för sin del stärkt riksdagens ställning och parlamentarismen.

Ett med parlamentarismen förknippat mål var också att ge statsrådet en starkare ställning i förhållande till republikens president. Detta har skett på många olika sätt. Presidentens beslut är nu enligt huvudregeln bundna till statsrådets beslutsförslag och således till statsrådets medverkan. Statsrådets uppgift att leda lagberedningsarbetet blev klarare när presidenten blev bunden till statsrådets ståndpunkt i regeringens propositioner till riksdagen. Skyldigheten att samverka och kravet på parlamentarisk ansvarstäckning i det utrikespolitiska beslutsfattandet breddar den parlamentariska demokratin. Dessutom har statsrådets ställning stärkts vid utnämningar och utfärdandet av förordningar.

Statsministern har fått en mera framträdande ställning i förhållandena mellan de högsta statsorganen och i ledningen av statsrådets verksamhet. Bidragande orsaker till detta är de stärkta parlamentariska dragen i statsförfattningen och statsrådets starkare ställning, regeringarnas allt längre verksamhetsperioder samt medlemskapet i Europeiska unionen. Genom EU-frågorna och särskilt unionens gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik har statsministern och statsrådet fått en avsevärt synligare roll i det beslutsfattande som gäller internationella frågor än de hade t.ex. på 1970- och 1980-talet. Statsministerns ställning stärks också av att statsministern enligt den nya grundlagen väljs i riksdagen och genom de bestämmelser om statsministerns uppgift i ledningen av statsrådets arbete som enligt planerna skall tas in i lagen om statsrådet.

Det nya systemet för beslutsfattandet i utrikespolitiken har fungerat problemfritt. Grundlagen förutsätter intensivt samarbete mellan presidenten och statsrådet vid ledningen av utrikespolitiken. Presidentens och statsrådets samarbete utgår från de gemensamma mötena mellan statsrådets utrikes- och säkerhetspolitiska utskott och presidenten, men också andra informellare former av samarbete och ömsesidig kontakt, exempelvis regelbundna möten mellan statsministern och presidenten och mellan presidenten och utrikesministern, har visat sig vara viktiga i praktiken. Frågor som gäller Europeiska unionens gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik har i regel behandlats i statsrådets EU-ministerutskott, medan tyngdpunkten i utrikes- och säkerhetspolitiska utskottet klart har legat på de säkerhetspolitiska frågorna.

I princip är det statsministern som företräder Finland vid Europeiska rådets möten. Statsministern informerar också riksdagen om de frågor som behandlas vid dessa möten. Presidenten underrättar statsrådet om sitt deltagande vid möten och utifrån detta beslutar statsrådet vid sitt allmänna sammanträde om den finska representationens sammansättning. Detta är en förbättring i jämförelse med tidigare praxis och representationsfrågan är inte i sig något nämnvärt problem ur statsförfattningsrättslig synvinkel. Frågan kommer dock fortfarande att vara föremål för diskussion. Också utvidgningen av Europeiska unionen 2004 med tio nya medlemsstater som tillämpar samma slags organisation som Finland för maktfördelningen mellan presidenten och statsrådet kan leda till att nya element kommer in i den inhemska debatten.

Också grundlagens bestämmelser om republikens presidents beslutsförfarande har fungerat väl i praktiken. Särskilt kan poängteras att det är mycket sällan som meningsskiljaktigheter har förekommit mellan presidenten och statsrådet i beslutsfattandet. Meningsskiljaktigheter har egentligen endast förekommit vid utnämningen av direktionen för Finlands Bank. Vid en reform av centralbankslagstiftningen kan bestämmelserna om bankens ledning och utnämningsförfarandet ses över både så att de stämmer bättre överens med bestämmelsen i grundlagen om att Finlands Bank står "under riksdagens garanti och vård" och så att de garanterar förutsättningarna för att effektivt vara med och påverka inom Europeiska centralbankssystemet. Finansministeriet har också för avsikt att inom den närmaste framtiden tillsätta en arbetsgrupp för att bereda de nödvändiga ändringarna i lagen om Finlands Bank.

Uppkomsten av euroområdet och fördjupningen av den gemensamma finansmarknaden återspeglas också i regleringen av finansmarknaden i EU-länderna. Tillsynsmyndigheternas och för sin del också centralbankernas uppgifter verkar utsträckas till områden som i Finland traditionellt har hört till och som också enligt den nya grundlagen hör till lagstiftningen och regeringens kompetens. Därför är det skäl att i brådskande ordning utreda hur denna utveckling kan anpassas till principerna i grundlagen. När det införs bestämmelser om de nya befogenheterna bör man följaktligen försäkra sig om att dessa befogenheter är samordnade och konsekventa och överensstämmer med våra lagstiftningsprinciper.

Grundlagsreformen gällde inte enbart politikens högsta skikt, utan den har varit ytterst viktig också för medborgarna. Redan översynen av innehållet i grundlagen, preciseringen av bestämmelserna och sammanförandet av dem till en enda enhetlig grundlag har lett till att grundlagen är betydligt klarare och tydligare ur medborgarnas synvinkel. Medborgarna har också visat ett större intresse för och vädjat till grundlagen oftare än tidigare. Också i den allmänna debatten har grundlagen fått mera tyngd.

Reformen av de grundläggande rättigheterna 1995 är den reform som har varit av största betydelse för medborgarnas rättsliga ställning. Bestämmelserna togs in i den nya grundlagen i nästan oförändrad form. I praktiken har de grundläggande rättigheterna fått en allt större betydelse i såväl lagstiftningsarbetet som i domstolarnas och myndigheternas verksamhet samt i den allmänna debatten. Genom bestämmelserna om de grundläggande rättigheterna får människorna ett mera omfattande och, i jämförelse med de internationella människorättskonventionerna, bättre skydd för sina rättigheter än tidigare. I den allmänna debatten har man dock under den senaste tiden fäst uppmärksamhet särskilt vid hur de ekonomiska, sociala och kulturella rättigheterna kan utövas i praktiken. Oro har uttryckts t.ex. för att kommunerna som bär ansvaret för att sköta uppgifter som gäller dessa rättigheter kanske inte till alla delar kan reservera tillräckliga ekonomiska resurser för skötseln av dem. Också Europeiska unionens rättssystem är en utmaning när de grundläggande rättigheterna skall befästas. Här måste utgångspunkten vara den att genomförandet av gemenskapsrätten inte får undergräva det skydd som de grundläggande rättigheterna får på nationell nivå.

Också bestämmelserna om möjligheten att anordna rådgivande folkomröstningar står kvar i oförändrad form i grundlagen. Även i en utvecklad demokrati finns det ett motiverat behov av att kontinuerligt effektivera medborgarnas möjligheter att på olika sätt ta del i och påverka samhällsutvecklingen. Folkomröstningsinstitutionen har under de senaste åren varit föremål för en allmän diskussion i flera europeiska länder. De möjligheter till direkt aktivitet på statlig nivå som grundlagen ger medborgarna kräver enligt utvärderingsgruppen något slag av omvärdering på lång sikt. Anser man det vara skäl att ge den nuvarande frivilliga och rådgivande folkomröstningen en starkare ställning, bör man uppenbarligen röra sig i riktning mot avgörande folkomröstningar. Medborgarnas påverkningsmöjligheter kan också utvecklas genom att skapa möjligheter för olika medborgarinitiativ. Jag vill understryka att det inte är fråga om ett omedelbart behov av ändringar i grundlagen, utan framför allt om ett behov av utförligare utredning i saken.

Grundlagsreformens syfte var att säkerställa grundlagens relativa permanens och undvika återkommande justeringar i den. Trots att den nya grundlagen som helhet betraktad har visat sig fungera väl, har det vid utvärderingen av reformen kommit fram vissa enstaka frågor som kan ge anledning till en översyn av grundlagen redan i en nära framtid. En del av dessa frågor är snarare av tekniskt än av materiellt slag. Det är framför allt tre frågor som bör nämnas.

För det första har utvärderingsgruppen framhållit att den tvingande bestämmelsen i 9 § 3 mom. grundlagen om att finska medborgare inte mot sin vilja får utlämnas eller föras till ett annat land måste ses över. Man har upprepade gånger varit tvungen att bryta mot det absoluta förbudet i denna bestämmelse vid verkställigheten av internationella förpliktelser och gemenskapsbestämmelser som gäller utlämnande av brottslingar. Bestämmelsen i grundlagen har redan blivit vilseledande eftersom det faktiska rättsläget inte längre står i överensstämmelse med det absoluta förbudet att utlämna finska medborgare. Behovet av att se över bestämmelsen är inte heller en nyhet, eftersom en friare formulering föreslogs redan i den regeringsproposition som gällde reformen av de grundläggande rättigheterna.

För det andra uppställer 12 § grundlagen mycket stränga gränser för förhandsingrepp i yttrandefriheten. Grundlagen tillåter endast sådana begränsningar i bildprogram som är nödvändiga för att skydda barn. Frågan om denna begränsningsrätt är tillräcklig har väckt diskussion och det har krävts större möjligheter att genom förhandskontroll ingripa i exempelvis information som klart anstiftar till brott. Enligt utvärderingsgruppens utredning är det skäl att följa den internationella utvecklingen på detta område och den debatt som förs i andra europeiska länder samt utreda det eventuella behovet av att begränsa information som anstiftar till brott eller kränker människovärdet. T.ex. så kan även vuxna behöva skyddas mot de allt råare bildprogrammen.

För det tredje påverkade grundlagsreformen statens revisionsverk så att dess oavhängiga ställning stärktes, och revisionsverket finns nu i anknytning till riksdagen. Vid riksdagsbehandlingen av revisionsverkets berättelser har det uppstått diskussion om revisionsverkets generaldirektör borde ha rätt att yttra sig vid riksdagens plenum när revisionsverkets berättelser behandlas. I så fall skulle han bli jämställd med riksdagens justitieombudsman. Inställningen till rätten för andra än riksdagsledamöter och ministrar att närvara och yttra sig vid riksdagens plenum har varit återhållsam och frågan kräver reglering på grundlagsnivå.

Vid sidan av dessa frågor har man vid utvärderingen av grundlagsreformen också tagit upp frågan om det enligt grundlagen borde vara möjligt att utse en ställföreträdare för biträdande justitieombudsmannen. Dessutom har man i riksdagen börjat utreda frågan om en sammanslagning av funktionerna vid statsrevisorerna och finansutskottets förvaltnings- och granskningsdelegation till en gransknings- och kontrollorganisation som skulle fungera på samma sätt som ett specialutskott. En sådan ändring av statsrevisorernas ställning förutsätter en översyn av grundlagen.

Grundlagsreformen innebar klara framsteg i utvecklingen av Finlands statsförfattning. Finlands grundlag kan nuförtiden karaktäriseras som en grundlag i en mogen parlamentarisk demokrati. Finland avviker inte längre nämnvärt från de parlamentariska republikerna i Europa. Den nya grundlagen har på ett visst sätt satt punkt för den gamla gustavianska tradition som varit förknippad med Finlands statshistoria och samtidigt skapat en fungerande rättslig grund för det statliga livet på 2000-talet. Detta är en god utgångspunkt när vi riktar blicken mot 2007 då den finska folkrepresentationen, som baserar sig på ett enkammarsystem och på allmän och lika rösträtt och som väljs genom direkt val, firar sitt 100-årsjubileum. Trots att riksdagen som vi alla vet har en mängd ärenden att behandla under de sista veckorna hoppas jag att ledamöterna skall ha tid för att fördjupa sig i utredningen och likaledes i de separata rapporterna. Jag har här främst redogjort för utvärderingsgruppens bedömning av reformen, ministrarna har utanför regeringen kommit med mera kryddade åsikter.

Keskustelu:

Antti Kalliomäki /sd:

Puhemies! Suomalainen parlamentarismi normalisoitui 80-luvulla ilman, että valtiopäiväjärjestystä kirjoitettiin silloin uudelleen. Presidentti Koiviston noudattama, parlamentarismia vahvistava poliittinen käytäntö oli tietoinen vastavoima edeltäville vuosikymmenille. Niinpä tulkittiin, ettei hallituksen tarvitse erota presidentin toivomuksesta, ettei hallituksen tarvitse jättää paikkaansa presidentin toimikauden vaihtuessa eikä edes presidentin vaihtuessa. Presidentin nimittämän hallituksen saattoi kaataa vain eduskunnan luottamuksen puute. Myös uusi perustuslaki tarvitsee tulkintaa.

Kuten oikeusministeri äsken totesi, uudenlaisesta hallituksen muodostamistavasta saadaan ensimmäisen kerran kokemuksia tulevana keväänä. Perustuslain 61 § siirtää käytännössä hallituksen muodostamisen eduskunnan tehtäväksi. Asiaa koskeneessa eduskuntakäsittelyssä presidentin rooli riisuttiin vielä vähäisemmäksi, kuin se silloisen hallituksen esityksen mukaan olisi ollut, sitomalla hänet eduskunnassa käytyjen hallitusneuvottelujen tulokseen. Nyt presidentin rooli voi korostua ainoastaan silloin, kun ryhmien neuvotteluissa on päädytty umpikujaan.

Huhtikuussa 2002 hyväksyttiin eduskuntaryhmien puheenjohtajien suositus menettelytavoista hallitusneuvottelujen käynnistämisessä. Suosituksen mukaan suurimman eduskuntaryhmän nimeämä henkilö kutsuu muiden ryhmien edustajat neuvotteluun, jossa sovitaan hallitusneuvottelujen vetäjästä. Enemmästäkin voitaisiin sopia ja kirjata sopimukset myös eduskunnan työjärjestykseen, sillä on tärkeää, että hallituksen muodostaminen tapahtuu eduskunnassa selkeällä ja mielellään myös järjestäytyneellä tavalla. Sosialidemokraattien lähtökohtana tämä on.

Lähdemme siitä, että vaaleissa eniten eduskuntapaikkoja saaneen puolueen tulisi myös johtaa hallitustunnusteluja, siis ei pelkästään kutsua koolle kokousta vaan myöskin lähteä ensimmäiseen tunnustelutehtävään. Tällainen järjestelmä tukisi kansanvaltaa ja kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon toteutumista, eikä se sääntönä ole liian jäykkä, vaikka niin on väitetty. Jos nuo tunnustelut eivät johda tulokseen ja riittävän laaja yhteinen tahto sekä sen mukainen enemmistö syntyvät vain ilman suurinta eduskuntaryhmää, uusi hallitus muodostuu tietenkin tämän enemmistön pohjalle.

Arvoisa puhemies! Ylimpien valtioelinten toimivaltasuhteissa selvä kehityspiirre 80-luvulta lähtien on ollut hallituksen ja pääministerin aseman vahvistuminen. Parlamentarismin kannalta pääministerin asemaa korostava kehitys on ollut perusteltua. Suomelle ominaisen monipuolue—pienpuolue-järjestelmän kannalta pääministerin roolin edelleen voimistuminen voi kuitenkin tuoda mukanaan myös kehityspiirteitä, joita sillä ei välttämättä ole tavoiteltu. Mediavetoisessa politiikan ilmapiirissä se on omiaan vahvistamaan politiikan henkilöitymistä. Monipuoluehallituksissa pääministerin aseman vahvistuminen johtaa väistämättä myös pääministerin sijaisen eli toisen päähallituspuolueen puheenjohtajan aseman vahvistumiseen ja lisää siten sekä hallituksen toiminnan kaksinapaistumista että edelleen henkilöitymistä.

Suomessa hallitusten kokoonpano on vuodesta 1937 lähtien yleensä ylittänyt vasemmisto—porvaristo-akselin. Tämä on yhteiskunnan kehittämisen kannalta ollut perustekijä Suomessa. Perustuslakiuudistuksen arvioinnissa pitää siksi myös kysyä, voiko presidentin roolin kutistaminen päätetyllä tavalla hallituksen muodostamisessa sysätä kehityksen kohti uudenlaista vasemmiston ja oikeiston vastakkainoloa vaalienjälkeisessä neuvotteluasetelmassa ja näin ohjata myös puoluejärjestelmämme ajan mittaan ennakoimattoman muutoksen tielle. Suomalaisesta käytännöstä voi olla pitkä matka kaksipuoluejärjestelmään, mutta jos siihen suuntaan otetaan askeleita, on ne otettava tietoisesti harkiten eikä ainakaan millään ans kattoo nyt -meiningillä.

Uuden perustuslain aikana Suomen omintakeinen edustautuminen Eurooppa-neuvostossa on toiminut yllättävänkin hyvin, kuten oikeusministerikin todisti. Lyhytaikaisen käytännön ja toimivien henkilösuhteiden varaan rakentuvaan järjestelmään liittyy kuitenkin riskejä. Itse asiassa EU:n laajentuminen ja sen rakenteen, ennen kaikkea neuvostorakenteen, tulossa oleva uudistus saattavat varsin läheisessä tulevaisuudessa ajankohtaistaa järjestelmän uudelleenarvioinnin tarpeen myös meidän maamme osalta.

Ratkaisua voisi, perustuslakia sormeilemattakin, hakea esimerkiksi mallista, jossa perustuslain mukainen yhteistoiminta tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kesken toteutuisi asianmukaisessa yhteisessä toimielimessä, ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, niin, että tarve tasavallan presidentin paikallaololle Eurooppa-neuvoston kokouksissa poistuisi tai se syntyisi vain ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan toteamissa erityisissä tapauksissa. Eduskunnan käsittelyyn tullut valtioneuvostolaki, joka täällä valiokunnassa starttaa, antaa tähän jo uutta pontta, kun se virallistaa kyseisen elimen suoraan lakipykälässä.

Perustuslain tarkistustarvettakaan ei, arvoisa puhemies, voi asian osalta kokonaan sysätä syrjään, koska siihen liittyy niin selvästi vakava kysymys siitä, voiko perustuslain toimivuus pitkän päälle nojata mutkattomiin ja hyviin henkilösuhteisiin niin suuressa määrin kuin meillä nyt tapahtuu.

Johannes Leppänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Uusi perustuslaki on osoittautunut toimivaksi. Se näyttää tulleen tutuksi myös kansalaisille. Tutustumisen mahdollisti eduskunnan tehokas tiedotuskampanja joka kotiin jaettuine perustuslakivihkoineen. Myös käyty keskustelu kansalaisen perusoikeuksista on tehnyt perustuslaista elävän.

Ulkopolitiikan johtamista parlamentarisoitiin uudessa perustuslaissa. Sen mukaan ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tavoite parlamentaaristen piirteiden vahvistamisesta onkin toteutunut. Muutos oli melko merkittävä, kuten edellä kuultiin, pitemmällä aikajänteellä. Pääministeri on ollut viime aikoina näkyvin ulkopoliittinen toimija tasavallan presidentin jäädessä taka-alalle. Tämä saattaa johtua siitä, että on tutut toimijat ja luonteva tehtävien jako. Jos kuitenkin vielä tapahtuu siirtymää niin, että perustuslain teksti ja vallitseva käytäntö eivät ole enää tunnistettavissa, tulee pian eteen tilanne, jossa asiaa on myös säädöstasolla tarkasteltava uudelleen. Kansainvälisten asioiden merkityksen lisääntyminen on tosiasia. Siksi on pidettävä huoli myös toimivaltakysymyksistä, joiden on oltava ajan tasalla henkilöiden vaihtuessakin.

Arvoisa puhemies! Perustuslakiin sisältyvistä perusoikeuksista on tullut jokaista kansalaista koskettavaa oikeutta. Ne ovat vahvasti esillä lainsäädäntötyössä, samoin niistä keskustellaan julkisuudessa. Kaikin puolin koveneva kilpailu saattaa jättää kansalaisia jalkoihinsa. Siksi on oltava perustuslaillinen muistutusjärjestelmä, joka turvaa kansalaisen taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet.

Viime aikoina on käytetty useita merkittäviä puheenvuoroja, joissa on kyseenalaistettu perusoikeuksien tosiasiallinen toteutuminen. Aiheellinen kysymys onkin, onko kansalaisilla yhdenvertaiset oikeudet koulutukseen ja sosiaaliturvaan maan eri osissa. Vastauksena kysymykseen on hallituksen puolelta esitetty tilastollisia keskiarvolukuja, joilla kaikki on saatu näyttämään kohtuullisen hyvältä. Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että perusoikeudet eivät ole keskiarvoja, vaan jokaisen yksittäisen kansalaisen oikeuksia.

Koska pääosin juuri kunnat tuottavat perusoikeuksiksi luettavat palvelut, tähän kysymykseen liittyy hyvin läheisesti kuntien taloudellinen asema ja suhde valtioon. Mikäli kunnille sälytetään uusia palvelutehtäviä, on niiden rahoituksestakin huolehdittava. Perustuslakivaliokunta käsitteli näitä kysymyksiä ennen joulua ja päätyi yksimielisesti seuraavaan esitykseen: "Eduskunnan tulee vaatia hallitukselta selvitys yksittäisten kuntien taloudellisista mahdollisuuksista hoitaa niille laeissa asetettuja velvoitteita sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toimeenpanossa. Selvityksessä pitää arvioida myös kunnallisen itsehallinnon toteutumista ja kunnalla olevien oikeudellisten keinojen riittävyyttä tilanteissa, joissa kunta katsoo, että siltä puuttuvat perusoikeusuudistuksessa tarkoitetut tosiasialliset edellytykset hoitaa tällaisia tehtäviä."

Arvoisa puhemies! Perustuslakiuudistuksen merkittävin ratkaisu oli pääministerin valinnan siirtäminen tasavallan presidentiltä eduskunnalle. Uudistuksesta ei ole vielä saatu kokemuksia, mutta sen toimivuus testataan ensi keväänä, kuten ed. Kalliomäki edellä myös sanoi. Tässä vaiheessa on turha spekuloida, mitä olisi pitänyt tehdä toisin tai kuka oli oikeassa tai kuka oli väärässä.

Valtioneuvoston muodostamisessa on muistettava pari asiaa:

Ensiksi: Eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Se on yksiselitteinen selkeä 1 momentti 61 §:ssä. Siis kaikissa tilanteissa eduskunnan on pidettävä valintaprosessi omissa käsissään. Luotamme siihen, siis keskustan eduskuntaryhmänä, että eduskunta kykenee säädösten kirjaimen ja hengen mukaiseen menettelyyn.

Toiseksi: Neuvottelujen käynnistyessä on mukana oltava kaikkien eduskunnassa edustettuina olevien ryhmien. Se myös tarkoittaa tosiasiallista mukanaoloa. Tässä pian testattavassa prosessissa mitataan hyvin pitkälle suomalaisen kansanvallan todellinen kuva eli se, onko se muutamien puoluejohtajien ja ryhmänjohtajien kabinettipolitiikkaa vai avointa kansanvaltaista neuvottelua. Neuvottelujen jatkuessa on tietenkin selvää, että niitä jatkavat loppusuoralla ne, jotka eniten tykkäävät toisistaan.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallinen valmistelu on käynyt yhä merkittävämmäksi. Unioni laajenee, ja parhaillaan on menossa perussopimusten perusteellinen uudistaminen. Meillä Suomessa on voitu ylpeillä eurooppalaisittain hyvin toimivasta järjestelmästä siinä, miten eduskunta osallistuu asioiden valmisteluun ja päätösten tekoon. Suomalaisilla ministereillä, pääministeri mukaan lukien, on ollut vahva eduskunnan tuki takanaan tehtäessä päätöksiä Euroopan unionissa. Se on varmasti pienen jäsenmaan vaikuttavuuden kannalta etu.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tämä menettely on koetuksella, koetuksella juuri sillä hetkellä, kun vaikuttaminen ja eduskunnan antama tuki olisivat kaikkein tärkeimmät. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä on päästävä nopeasti yksimielisyyteen tavasta, millä hallitus esittää eduskunnalle kantansa ja tavoitteensa konventin suhteen. Arvovaltakysymykset, jos niitä on, on jätettävä taka-alalle. On otettava käyttöön todellinen parlamentarismi ja haettava EU-kysymyksissä kansallista yksimielisyyttä.

Arvoisa puhemies! Tässä puheenvuorossa ei ole käsitelty lainkaan eduskunnan toimintaa perustuslakiuudistuksen aiheuttamien muutosten valossa. Siihen ei pääministerin ilmoituksen yhteydessä ole aihettakaan, sillä se on kokonaan eduskunnan oma asia ja siihen palataan varmasti uuden eduskunnan kokoonnuttua.

Ed. Hassi merkitään läsnä olevaksi.

Jouni Lehtimäki /kok:

Arvoisa puhemies! Uusi perustuslaki on kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä yleisesti ottaen toiminut toistaiseksi kohtuullisen hyvin. Tosin tosi koetukselle se ei ole juurikaan joutunut. Perustuslakiuudistuksella pyrittiin vahvistamaan parlamentarismia, eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä korostettiin ja eduskunnalle vastuunalaisen valtioneuvoston asemaa vahvistettiin. Käytännössä näin on myös tapahtunut.

Perustuslaissa todetaan, että eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää. Muut ministerit tasavallan presidentti nimittää pääministerin ehdotuksen mukaisesti. Valta on siis todella siirtynyt lain kirjaimenkin mukaan eduskunnalle.

Perustuslaissa on tarkoituksella säädetty hallituksen muodostamiseen liittyvästä menettelystä varsin yleisesti. Lain mukaan ennen pääministerin valintaa eduskuntaryhmät neuvottelevat hallitusohjelmasta ja valtioneuvoston kokoonpanosta. Julkisuudessa on toisinaan epäilty, että tämä muotoilu olisi liian yleinen ja että hallituksen muodostamisesta olisi pitänyt säätää täsmällisemmin. En usko, että se olisi tarpeen. Aiemminkin ovat perustuslain määräykset tältä osin olleet hyvin yleiset, paljon nykyperustuslakia yleisemmät, ja kuitenkin hallitusten muodostaminen on aina onnistunut. Ongelmat hallituksen muodostamisessa ovat olleet poliittisia. Ne eivät siten ratkeaisi yksityiskohtaisemmilla lain määräyksillä.

Vaikka perustuslain säädökset hallituksen muodostamisesta ovat sinänsä riittävät, päättivät eduskuntaryhmät sopia siitä menettelystä, jolla hallituksen muodostaminen vaalien jälkeen eduskunnassa käynnistetään, sillä kyseessä on kuitenkin uuden perustuslain ensi soveltaminen tältä osin. Eduskuntaryhmien sopimuksen mukaan suurimman eduskuntapuolueen nimeämä henkilö kutsuu muiden eduskuntapuolueiden edustajat neuvotteluun, jossa sovitaan vetäjästä hallitusneuvottelujen tunnusteluvaihetta varten. Vetäjä selvittää eduskuntaryhmien suhtautumisen hallituksen muodostamiseen ja kutsuu tämän jälkeen koolle kaikki ryhmät informoidakseen näitä selvityksensä tuloksista.

Varsinaisia hallitusneuvotteluja ei ole syytä tämän tarkemmin pyrkiä etukäteen normittamaan tai puolueiden sopimuksin ennakoimaan. Oleellisinta on se, että eduskunnan enemmistö valitsee pääministerin normaalin enemmistöparlamentarismin mukaisesti. Puolueet, jotka muodostavat enemmistön eduskunnassa ja jotka sopivat yhteisestä ohjelmasta, muodostavat hallituksen. Vaalitulos puolestaan määrittää sitten sen, minkälaisten enemmistöjen varaan hallitus voidaan muodostaa. Suurin puolue saa eräänlaisen etulyöntiaseman seuraavaa hallitusta muodostettaessa. Tärkeintä on kuitenkin, että muodostettava hallitus saa eduskunnan enemmistön tuen. Eduskuntavaaleja ei tämän takia voi eikä tule typistää pelkäksi pääministerivaaliksi.

Parlamentarismiin liittyvänä tavoitteena oli myös vahvistaa valtioneuvoston asemaa suhteessa tasavallan presidenttiin. Lainsäädännön osalta presidentti sidottiin valtioneuvoston kantaan eduskunnalle annettavissa hallituksen esityksissä.

Perustuslakiin perustuva yhteistoimintavelvoite ulkopoliittisessa päätöksenteossa otettiin käyttöön myös uudistuksen myötä. Nyt vaaditaan presidentin ja valtioneuvoston kiinteää yhteistyötä Suomen ulkopolitiikan johtamiseen liittyvässä presidentin päätöksenteossa. Valmisteluvaiheessa epäiltiin, että presidenttivetoisen yleisen ulkopolitiikan ja hallitusvetoisen EU-politiikan yhteensovittaminen olisi ongelmallista. Käytäntö on toistaiseksi osoittanut, että yhteistoiminta presidentin ja hallituksen kesken ulkopolitiikassa toimii hyvin eikä uusi sääntely vaaranna ulkopolitiikan yhtenäisyyttä.

Ministeri Aatos Erkko otti kantaa presidentti-instituution lakkauttamiseen. Presidenttiä ei Erkon mukaan ajan myötä enää tarvita ja presidentin jäljellä olevat valtaoikeudet voitaisiin siirtää pääministerille. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei kannata ministeri Erkon ehdotusta. Maa tarvitsee presidentin. Uuden perustuslain mukaan presidentin rooli on huomattavasti aiempaa rajatumpi, mikä on perusteltua. Jatkossa presidentin toimivalta todennäköisesti edelleen kaventuu. Presidentti säilyy silti vähintään kansakunnan muodollisena valtionpäänä, yhtenäisyyden symbolina, joka toimii tietyissä edustuksellisissa tehtävissä, kuten Saksassa, Itävallassa ja Islannissa.

Presidentin valtaoikeuksiin tulee silti kuulua armahdusoikeuden, ja sitä ei voi oikeusministeriön työryhmän ehdotuksesta huolimatta siirtää korkeimmalle oikeudelle. Armahdusoikeus ei ole oikeudenkäyttöä vaan tarkoituksenmukaisuusharkintaa kussakin yksittäistapauksessa. Sama tuomioistuin ei voi tuomita ja armahtaa.

Vuonna 1995 uudistetun perustuslain perusoikeussäännökset ovat saaneet kasvavaa merkitystä myös lainkäytön ja viranomaisten ratkaisutoiminnan aloilla. Kehityssuunta vastaa perusoikeusuudistukselle asetettuja tavoitteita. Mielestäni lain soveltajan tulee kuitenkin aina muistaa, etteivät perusoikeudetkaan ole rajoittamattomia. Niitäkin sovellettaessa joudutaan ottamaan huomioon ympäröivät olosuhteet ja tuomarinjärki. Usein perusoikeuksia, kuten sananvapautta, joudutaan punnitsemaan toisia perusoikeuksia vastaan. Tältä osin käytäntö kehittyy jatkuvasti. Onko esimerkiksi oikeus yksityisyyteen vähemmän arvokas kuin sananvapaus? Mikä on sananvapauden tehtävä? Onko se vain kaiken kattava itseisarvo? Onko sananvapaus olemassa vain joukkotiedotusvälineitä, niiden levikkiä, myyntiä ja kuuntelulukuja varten?

Perusoikeusuudistuksen myötä perustuslakivaliokunnan asema on korostunut lainsäädäntötyössä. Työtaakka on kasvanut, ja valiokunta ottaa aktiivisesti kantaa paitsi perustuslaillisuuden näkökulmasta myös hyvän lainsäädännön ja hyvän hallinnon näkökulmasta. Tilanne on tämän takia kehittynyt sellaiseksi, että perustuslakivaliokunnan käsittelemistä asioista osa ei sinne kuuluisi. Aina ei ole kysymys perustuslain tulkinnasta, ja vaikka olisikin, perustuslakivaliokunta on antanut mittavan määrän lausuntoja, joihin erikoisvaliokunnan olisi helppo tukeutua. Täysistunnon ei tarvitsisi aina pyytää lausuntoa perustuslakivaliokunnalta. Perustuslain tulkinnoilla ei pitäisi kovin herkästi rajoittaa ylimmän valtioelimen eli eduskunnan suvereniteettiä lainsäädäntötyössä.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että perustuslakiimme ei lähivuosina ole syytä tehdä merkittäviä tarkistuksia.

Annika Lapintie /vas:

Rouva puhemies! Suosittu juridinen kompakysymys erityisesti aloitteleville ja vähän kokeneemmillekin kansanedustajaehdokkaille kuului aikaisemmin: Kuinka monta perustuslakia Suomessa on, ja mitkä niiden nimet ovat? Ennen maaliskuuta 2000 harva vastaaja osasi luetella oikein neljä vaikeanimistä lakia ja vielä harvempi tunsi niiden sisältöä.

Vajaat kolme vuotta sitten toteutuneen perustuslakiuudistuksen keskeisin tavoite oli parlamentarismin eli kansanvaltaisuuden korostaminen. Haluttiin lisätä kansalaisten mahdollisuutta vaikuttaa äänestyskäyttäytymisellään suoraan siihen, millainen hallitus maahan muodostetaan. Kuitenkin kansanvaltaisuuden toteutumisen ensimmäinen perusedellytys on, että ihmiset tietävät, miten päätöksiä tehdään ja kuka niistä on vastuussa. Perustuslakiuudistus on lisännyt selvästi julkista keskustelua perustuslain ihmisille takaamista oikeuksista ja kansalaisten tietoa siitä, miten Suomessa päätöksiä tehdään. Tältä osin lakiuudistus on luonut aiempaa paremmat mahdollisuudet avoimelle ja keskustelevalle kansanvaltaiselle päätöksenteolle.

Valitettava samanaikaisesti tapahtunut ilmiö ja tosiasia on kuitenkin, että kansalaisten into äänestää vaaleissa on ollut jatkuvasti laskussa. Myös kiinnostus poliittisia päätöksiä ja edustuksellisen demokratian suomia vaikutusmahdollisuuksia kohtaan on ollut vähäistä. Onkin omituinen ristiriita, että samalla kun uusi ja paremmin tunnettu perustuslaki antaa yhä painavamman merkityksen jokaisen ihmisen vaaleissa antamalle äänelle, ei halutakaan käyttää tätä vaikutusmahdollisuutta.

Maaliskuun eduskuntavaalien jälkeen päätetään ensimmäisen kerran hallituksen kokoonpano eduskunnassa kansalaisten antaman valtakirjan turvin. Toteutunee tavoite, jonka mukaan vaalien tulos ilmenee mahdollisimman välittömästi valtioneuvoston kokoonpanossa. Eduskunta valitsee uusien säännösten mukaan myös pääministerin, jonka valtaa parlamentarismin korostamiseksi on lisätty. Lisäksi kansanvaltaisuuden korostamiseksi presidentin päätöksenteko on uudessa perustuslaissa entistä vahvemmin ja kattavammin sidottu hallituksen myötävaikutukseen, mikä vastasi vasemmistoliiton tavoitetta.

Edustuksellisen demokratian merkityksen korostaminen ei tunnu riittävän kaikille motivaatioksi äänestää. Siksi on mietittävä myös muita keinoja. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä on syytä selvittää, millaisissa tilanteissa päättävää kansanäänestystä voitaisiin käyttää. Harkiten käytetyt kansanäänestykset ovat yksi keino lisätä demokratiaa. Perustuslaista puuttuu myös mahdollisuus valtiolliseen kansanaloitteeseen. Kansanäänestys lisää kansalaisten kiinnostusta politiikkaa ja yhteisiä asioita kohtaan ja virittää julkista keskustelua. Tämä nähtiin Suomessakin 1994, kun meillä järjestettiin neuvoa-antava äänestys liittymisestä Euroopan unioniin. Lisääntynyt kiinnostus poliittista päätöksentekoa kohtaan heijastuisi varmasti myös äänestysaktiivisuuden kasvuna valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa.

Arvoisa puhemies! Perustuslakiin sisältyvät, kaikkia ihmisiä koskevat perusoikeudet uudistettiin 1995. Tärkeimpänä tavoitteena oli tuolloin turvan laajentaminen ja vahvistaminen. Perusoikeudet ovatkin tulleet yhä merkittävämmiksi niin tuomioistuinten ratkaisuissa kuin julkisessa keskustelussa.

Suomessa on käytännössä annettu erityisesti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteuttaminen kuntien tehtäväksi. Yhä useammin esille on tullut tapauksia, jolloin yksittäisen ihmisen perusoikeuksien toteuttaminen on riippunut kunnanvaltuuston tekemästä arvovalinnasta ja kunnan taloudellisesta tilanteesta. Perustuslain tasa-arvovaatimuksen kannalta on huolestuttava seikka, että kansalaisen perusoikeuksien toteutuminen riippuu siitä, minkä kunnan alueella hän sattuu asumaan. Tämän takia on hyvä, että seurantatyöryhmän mietinnössä tähän ongelmaan on kiinnitetty huomiota.

Kunnalliseen itsehallintoon kuuluu oikeus päättää omasta taloudesta. Valtion ja kuntien välinen vastuunjako sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamisessa on ongelma, joka vaatii ratkaisua. Kuntien ja valtion yhteinen peruspalvelubudjetointi voisi olla eräs ratkaisu, jolla varmistettaisiin kuntien mahdollisuudet huolehtia kuntalaisten perusoikeuksien toteutumisesta.

Ministeriöt ovat alkaneet vahvistaa perustuslaissa kaikille taattujen oikeuksien toteutumiseksi suosituksia kuntien noudatettaviksi. Näitä suosituksia on kirjoitettu niin vanhusten laitoshoidosta kuin kouluterveydenhuollostakin. Suosituksia järeämpiä laintasoisia vaatimuksia on haluttu välttää ilmeisesti sen vuoksi, ettei loukattaisi kuntien itsemääräämisoikeutta, joka on niin ikään vahvistettu perustuslaissa. Kansalaisen perusoikeuksien toteutumisen luulisi olevan tähdellisempää kuin kunnan hallinnollisen itsemääräämisoikeuden suojelemisen.

Ihmisten perusoikeuksien toteutuminen riippuu myös toimeentulosta eikä vain palveluista. Valtion budjetista maksetut tulonsiirrot voivat usein olla niin alhaisia, että ne eivät riitä takaamaan päivittäistä selviytymistä. Kuntalainen joutuu tällöin kääntymään asuinkuntansa sosiaalitoimiston puoleen, joka maksaa hänelle kunnallista toimeentulotukea. Tämä puolestaan lisää edelleen kunnan taloudellista rasitusta. Perustuslailliseen perusoikeuksien toteutumiseen kuuluu myös se, että kansalaisen tarvitsema ensisijainen tulonsiirto, kuten työttömyysturva, sairauspäiväraha tai kansaneläke, on riittävän iso toimeentulon turvaamiseksi. Näiltä osin perustuslain suoma turva ei vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä vielä ole kaikilta osin riittävä kaikille.

Arvoisa puhemies! Viime vuosina on noussut esiin uutena perus- ja ihmisoikeusongelmana maiden rajat ylittävä liikkuvuus. Tähän lailliseen ja laittomaan maahanmuuttoon on yhä huolestuttavammassa määrin kytkeytynyt myös ihmiskauppaa ja salakuljetusta. Jotta tähän rikolliseen toimintaan voidaan puuttua, tarvitaan lainsäädäntötoimien lisäksi myös uudenlaisten ongelmien tunnistamisen kykyä ja asennemuutosta.

Gunnar Jansson /r:

Värderade fru talman! All offentlig makt utgår från folket. Den makten skall utövas under lagarna. Grundlagen innehåller de höga ideal och ädla principer som skall materialiseras i den organiska lagstiftningen i folkets namn för folkets bästa. Offentlig maktutövning är inte längre en monopolverksamhet, som är förbehållen staten. Den nya grundlagen medger överföring av offentlig maktutövning även på privaträttsliga aktörer på ett sätt som utsätter staten och de övriga offentligrättsliga maktutövarna — dvs. landskapet Åland, kommunerna, samkommunerna, kyrkosamfunden och i viss mån Folkpensionsanstalten — för konkurrens. Samtidigt som grundlagen medger en begränsad överföring av offentlig makt ställer grundlagen också krav på dem som utövar den.

Respekten för de grundläggande rättigheterna samt förmåga att trygga en god förvaltning är avgörande kriterier för all offentlig maktutövning både inom den offentliga och den enskilda sfären som handhar gemensamma angelägenheter. Rättsstatsprincipen kräver detta och i en rättsstat skall all offentlig makt utövas under lagarna, i sista hand under grundlagen.

Arvoisa rouva puhemies! Perustuslakitraditiomme on vahva. Se perustuu roomalais-germaaniseen kirjoitetun lain perinteeseen, ja sillä on vahvat juuret kansan parissa. Traditio todennäköisesti vain vahvistui vanhojen Ruotsin-vallan aikaisten perustuslakien jäätyä voimaan Suomessa Venäjän-vallan aikana, siis vuosina 1808—1917; senkin jälkeen, kun lait oli kumottu Ruotsissa, ne siis olivat voimassa kolmannessa maassa.

Uusi perustuslaki yhdistää samaan lakiin sekä yhteiskuntajärjestyksen perusteet ja hallitusmuodon että yleismaailmalliset perusoikeudet. Koska perusoikeudet otettiin perustuslakiin tai silloiseen hallitusmuotoon jo vuonna 1995, luonnollisesti vuoden 2000 perustuslakiin johtanut prosessi keskittyi hallitusmuotoon ja sellaiseen perustuslakitekniikkaan, joka oli tarpeen neljän aikaisemman perustuslain saamiseksi yhdeksi uudeksi, nykyaikaiseksi ja yhtenäiseksi säädökseksi, joka pystyisi kohtuullisesti kestämään sekä kansallisia että kansainvälisiä paineita perustavaa laatua olevia yhteiskuntajärjestyksen perusteita muuttamatta.

Tulos muodostui kohtuulliseksi. Sen, mikä voi sisältyä tavalliseen lakiin, ei tule rasittaa perustuslakia. Kunkin pykälän tulee sisältää enintään kolme momenttia. Viittauksia saa esiintyä perustuslaissa taaksepäin, mutta ei koskaan eteenpäin eikä myöskään eduskunnan valvonnan ulkopuolella oleviin instrumentteihin. Perustuslain rakenteesta tuli itse asiassa niin onnistunut, että se toimi esikuvana tuolloisen konventin laatiessa EU:n perusoikeuskirjaa vuonna 2000.

Perustuslaki kirjoitettiin, siitä keskusteltiin ja se hyväksyttiin tietoisena siitä, että Suomi saa varsin todennäköisesti uuden presidentinviranhaltijan samana päivänä, jolloin perustuslaki astuu voimaan; se astui voimaan silloin. Tällä tavalla perustuslakikysymykset sekoittuivat päivänpolitiikkaan. Tämän valossa perusoikeuksien hoitamista erillisenä uudistuksena hyvissä ajoin ennen kansakunnan hallitusmuodon käsittelyyn ottamista voidaan pitää onnistuneena toimenpiteenä.

Presidentin valtaoikeuksia koskeneessa ensimmäisessä näytöksessä kaikkia eduskuntaryhmiä ohjasi mielikuva oman presidenttiehdokkaan henkilöstä. Nyt odottaa toinen näytös, kun uuden perustuslain säännöksin on synnytettävä ensimmäinen hallitus. Miten käsikirjoitus toimii nyt, kun kyseessä on la Grande Première? Ruotsalaisella eduskuntaryhmällä on yhä edelleen joitakin epäilyjä tässä asiassa.

Mitä maassamme tapahtuu iltayhdeksään mennessä sunnuntaina 16. päivänä maaliskuuta, voi jokainen itse kuvitella. Mitä tapahtuu kello 21:n jälkeen tuona iltana, sitä kukaan ei tiedä. Perustuslain 61 § sai muotonsa eduskuntakäsittelyssä, ja sen mukaan: "Eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään." Edelleen lainkohdan mukaan: "Ennen pääministerin valintaa eduskuntaryhmät neuvottelevat hallitusohjelmasta ja valtioneuvoston kokoonpanosta."

Hallituksen muodostus on siis saanut vahvan parlamentaarisen profiilin. Presidentin rooli on lähinnä seremoniallinen. Perustuslain synnyn aikana käydyssä poliittisessa keskustelussa ruotsalainen eduskuntaryhmä totesi monien muiden kanssa, että meidän tulisi olla uskollisia perustuslakitraditiollemme säilyttämällä presidentti valtareservinä hallitusta muodostettaessa ja myös kirjata tämä perustuslakiin eikä pelkästään pykälän perusteluihin. Kansan suoraan valitsemalla presidentillä on poliittista voimaa, joka tulee kansalta samalla tavalla kuin kaikki muukin julkinen vallankäyttö. Jotta henkilö voisi tulla valituksi tasavallan presidentiksi, hänellä tulee olla sellaiset ominaisuudet, joihin sisältyy myöskin hyvin kehittynyt tahdonvoima.

Hallituksen muodostus on enemmänkin poliittinen prosessi kuin juridinen toimi. Tämän vuoksi ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo edelleen, että presidentin kaltainen valtareservi olisi hyvä olla olemassa. Hallituksen muodostus maaliskuun 16. päivän jälkeen asettaa lähes presidentillisiä odotuksia ja vaatimuksia pääministeriehdokkaalle tai -ehdokkaille. (Ed. Pekkarinen: Mitä tämä tarkoittaa?) — Katsotaan. — Koska tuo ilta ei sovellu menettelytapakysymysten ratkaisuun, puolueiden ja ehdokkaiden on hyvissä ajoin ennen vaaleja keskusteltava hallituksen muodostamisesta.

Värderade fru talman! Respekten för maktfördelningsprincipen genomsyrar grundlagen. En maktförskjutning till förmån för riksdagen har skett med avsikt att stärka riksdagens ställning och därmed engagera väljarna och höja den folkliga politiska medvetenheten och valdeltagandet. Det politiska umgänget mellan riksdagen och statsrådet har moderniserats och fått nya kanaler. Riksrevisionen har underställts riksdagen. Domstolarna kan pröva lagars grundlagsenlighet. Övriga juridiska kontrollmekanismer har förfinats.

Riksdagens egna arbetsformer har reformerats; lagförslag undergår två plenarbehandlingar, detaljbehandlingen av lagförslag har förenklats på ett sätt som vi dagligen märker och som effektiverar arbetet i plenum — en reform som jag för övrigt personligen initierade och känner tillfredsställelse med. Lagstiftningen om statsrådets sammansättning och arbetsformer skall reformeras och helst under denna riksdag, eller de sammanlagt 70 lagförbehåll som finns i grundlagen skall materialiseras samtidigt som vi med alla medel måste bort från undantagslagarna, ty de står ju per definition i strid med grundlagen.

Svenska riksdagsgruppen, som konstaterar att arbetsuppgifterna därför kommer att räcka till för kommande riksdagar och regeringar, instämmer i slutsatserna i statsministerns upplysning att resultatet av grundlagsreformen kunde ha blivit sämre.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Suomen valtiollisen itsenäisyyden synnyssä ja maamme myöhäisemmässä historiassa Ruotsin-vallan aikaisella lakiperinnöllä ja omalla perustuslaillamme on ollut hyvin korostunut, lähes myyttinen rooli. Se on osaltaan ollut meille siunaukseksi, mutta osaltaan se on myös ylläpitänyt valtio- ja virkavaltaista perinnettä ja vastaavasti heikentänyt kansalaisyhteiskunnan roolia. Olemme eläneet demokraattisessa valtiossa, jossa kuitenkin kansalainen on vaalien välissä ollut enemmän alainen tai alamainen kuin aktiivinen vaikuttaja.

Suomen edellisten perustuslakien valtiokeskeisyys liittyi etenkin presidentin suuriin toimivaltaoikeuksiin, mutta myös perustuslaista riippumattomiin seikkoihin, kuten itäiseen suureen kommunismi-diktatuuriseen naapuriin ja presidentti Kekkosen pitkäaikaiseen kauteen. Oli erittäin tärkeää, että nykyinen perustuslaki saatiin säädettyä ja että vaalienvälisen poliittisen vallan painopiste siirtyi eduskuntaan ja sen enemmistöluottamusta nauttivaan hallitukseen.

Uusi perustuslaki korostaa eduskunnan asemaa, mutta todellisuus näyttäytyy usein toisenlaisena. Hallituksen esitykset menevät läpi silloinkin, kun niitä kohtaan esitetään kattavaa kritiikkiä sekä oppositiosta että hallituspuolueiden riveistä. Vastaavasti oppositiossa ei ole pakko esittää kokonaisvaltaisia tulot ja menot tasapainottavia esityksiä, vaan oppositiosta käsin usein äänestetään epärealistisesti kaiken hyvän puolesta ja kaikkea ikävää vastaan.

Jälkimmäinen ongelma on poistettavissa lakimuutoksella. Esitämme, että oppositiolle toisaalta taataan oikeus teettää tärkeimpiä kansantaloudellisia laskelmia esimerkiksi Valtion taloudellisella tutkimuskeskuksella, jotta olisi todelliset mahdollisuudet haastaa hallitus työllisyys- ja talouskeskusteluun. Lisäksi valtiovarainministeriön laskelmien pohjalukujen pitäisi olla julkisia siten kuin ne ovat esimerkiksi Ruotsissa ja monessa muussakin maassa. Samassa yhteydessä olisi luontevaa muuttaa lakia niin, että budjettien vastaesitysten on oltava kokonaisuuksia, joissa meno- ja tulopuoli ovat tasapainossa. Näinhän vihreä eduskuntaryhmä ja kristillisdemokraattien ryhmä varjobudjeteissaan tekevätkin.

Uusi perustuslaki vahvistaa hallituksen asemaa suhteessa presidenttiin, mutta siitä ei millään muotoa seuraa, että eduskuntavaaleista olisi tullut perustuslain mukaan pääministerivaalit. Se on yksinkertaisesti sula looginen mahdottomuus nykyisen kaltaisessa puoluepoliittisessa kirjossa. On käsittämätöntä, että jopa Yleisradiossa on perusteltu kolmen tosiasiassa keskisuuren puolueen suosimista vaaliohjelmissa sillä, että uusi perustuslaki tekisi vaaleista pääministerivaalit.

Pääministeriksi tulee se, johonka uuden eduskunnan enemmistö luottaa. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka on suurimmasta puolueesta. Jokainen tämän oikeasti ymmärtää, mutta näköjään vaalitaktisten intressien mukaista on sotkea tähän se täälläkin mainittu sopimus, miten nämä neuvottelut alkavat. Se ei ole sama asia kuin se, kenestä tulee pääministeri.

Perustuslaista ei siis seuraa pääministerivaalia. Sen sijaan perustuslaissa säädetään hyvin keskeisestä arvosta, yleisestä yhdenvertaisuudesta. Siitä taas seuraa, että vaalilakia on muutettava välittömästi. Kansalaisen ääni eri osissa maata ei paina läheskään yhtä paljon vaalilain vääryyksien vuoksi. Ei olisi vuonna 1918 uskonut, että SDP vuonna 2002 taktikoi oman etunsa vuoksi vaalilain suhteellisuutta parantavan lakiesityksen nurin. Se siitä tasa-arvosta. Nykyinen vaalijärjestelmä on kohtuuttoman vääristävä, ja sitä on muutettava.

Arvoisa rouva puhemies! Vihreän eduskuntaryhmän mielestä perustuslain suurimmat ongelmat liittyvät siihen, että se on kovin valtiokeskeinen suhteessa kansalaisiin. Kansa puhukoon vaaleissa, mutta vaalien välillä se vaietkoon. Perustuslakia tulee muuttaa mahdollisimman pian niin, että se mahdollistaa sitovat kansanäänestykset sekä kansalaisaloitteiden teon. Suomalaiset lukevat maailmanennätysluvuin sanomalehtiä ja ovat yksi maailman koulutetuimmista kansoista. Ei ole mitään syytä olettaa, ettei kansa ymmärrä.

Päinvastoin, on syytä olettaa, että kansa on jossain määrin turhautunut nykyiseen järjestelmään, jossa vaalien alla vaikeista kysymyksistä vaietaan ja vaalien jälkeen toteutetaan politiikkaa, jota väitetään ainoaksi oikeaksi. Suurin osa suomalaisista esimerkiksi ilmoittaa vastustavansa Nato-jäsenyyttä, mutta enemmistö uskoo kuitenkin Suomen liittyvän Natoon seuraavalla vaalikaudella. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä on eduskunnan alustavan päätöksen jälkeen järjestettävä kansanäänestys ja sen äänestyksen tulokseen on sitouduttava.

Jos Suomessa kansalaisille annettaisiin todellisia vaikutusmahdollisuuksia myös vaalien välillä, vähenisi todennäköisesti myös nykyinen alamaisuusajattelu. Jos kansalainen uskoo ja tietää voivansa vaikuttaa asioihin, hän ei vastaa mielipidekyselyssä yhtä ja usko kuitenkin tapahtuvan toista. Hän kantaa vastuunsa ja äänestää niin kuin on hänen mielestään oikein. On hullunkurista, että kansanäänestyksiä vastustetaan siksi, että kansa äänestäisi protestiksi mitä sattuu. Nyt elämme maassa, jossa yhä suurempi joukko protestoi jättämällä äänestämättä. Eikö meillä ole huomattavasti enemmän viitteitä siihen suuntaan, että demokratiamme on uskottavuuskriisissä nykyisin, kun kansanäänestyksiä ei juurikaan järjestetä?

Aivan oma haasteensa on parhaillaan työtään tekevän konventin työn seuranta. Eduskuntaryhmämme oli joulukuussa erittäin huolestunut, kun kävi ilmi, että pääministeri tulkitsi vihamieliseksi eduskunnan konventtiasioiden koordinaatiotyöryhmässä syntyneen yksimielisen toiveen selonteosta. Koomistenkin mutkien jälkeen syntyi siedettävä kompromissi siitä, että suuri valiokunta saa pian selvityksen konventin kiireellisimmistä asioista.

Ei liene salaisuus kuitenkaan, arvoisa rouva puhemies, että ilmassa on yhä ratkaisematon riita siitä, tuleeko eduskunnan jollain tavalla linjata konventin jäsenten työtä. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä tulisi. On käsittämätöntä, jos eduskunta pidättäytyisi mandatoimasta omia edustajiaan sellaisissa kysymyksissä, joissa ryhmien kannat ovat olleet lähes yksimielisiä. Näistä mainittakoon erityisesti se, että kansankongressiajatus ei sovi tälle vuosituhannelle eikä EU tässä kehitysvaiheessa tarvitse presidenttiä.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Vuonna 2000 uudistettu perustuslakimme on teknisesti selvästi edistyneempi versio edeltäjästään. Edustamisessa EU-asioissa on tehty riittävän selkeä työnjako presidentin ja pääministerin välillä. Parin kuukauden päästä valitaan pääministeri eduskunnan toimesta, ja nimitysasiat on määritelty riittävän selkeästi lukuun ottamatta prosessin monipolvisuudesta jo aiheutunutta tarpeetonta kohinaa Suomen Pankin johtajanimityksistä.

Erityisen ilahduttavaa on, että menneinä vuosikymmeninä jo varsin pysyväksi tavaksi muotoutuneesta poikkeuslakien säätämismenettelystä on pääsääntöisesti luovuttu. Varsinkin kansainvälisissä sopimuksissa esille noussut aukkoteoria on myös pyritty tilkitsemään. Myöhemmässä tulkinnassa käy ilmi, miten selkeitä tässä kysymyksessä ollaan. On tärkeää, että kansainvälisten sopimusten muodostuttua entistä tärkeämmiksi lainsäädännön osiksi kussakin tapauksessa päätetään vain siitä, mitä sopimusehdotus tarkkaan ottaen sisältää.

Käytännössä EU:ta koskevan päätöksenteon mekanismit joutuvat koetukselle silloin, kun uutta perustuslaillista sopimusta otetaan käyttöön tai kun ulkopoliittisessa päätöksenteossa näkyvät eri taustaryhmät nykyistä selvemmin. Suuri kysymys on se, joudummeko konventin ja tulevan hvk:n myötä luopumaan omasta päätösvallastamme voidaksemme toimia niin sanotussa EU:n ytimessä. Kristillisdemokraattien mielestä Suomen tulee säilyttää oma liikkumavaransa ja muutoinkin toimia niin, että pienten valtioiden identiteetti vahvistuu.

Arvoisa puhemies! Demokratian toimivuuden kannalta on erityisen valitettavaa, että eduskuntavaalien suhteellisuutta parantavat hyvät vaalitoimikunnan esitykset eivät toiminta-alueillaan vahvojen ryhmien lyhytnäköisen vastustuksen vuoksi edenneet lakiesityksiksi. Sekä perustuslakivaliokunnan että suuren salin antamat lausumat ovat siis kaikuneet kuuroille korville. Tämä on sietämätön ratkaisu, varsinkin kun samassa yhteydessä esitetty toinen tavoite ministeriöiden johtamisjärjestelmän vahvistamisesta on tuotu suureen saliin esityksenä uusista valtiosihteereistä. Vastuun pakenemiselta tuntuu ajatus vaaliosallistumisen lisäämisestä, ellei demokratian perusedellytystä eli oikeudenmukaista suhteellisuutta ensin laiteta kuntoon.

Kansanäänestys sitovana päätöksentekomuotona suurissa, eduskunnan ensin käsittelemissä yhteiskunnallisissa päätöstilanteissa ansaitsee jatkopohdiskelunsa.

Perustuslain ei tarvitse tai sen ei tule olla vain hyvä tekninen esitys lainsäädäntöjärjestelmän toiminnasta, vaan sen tulee sisältää myös oikeat arvovalinnat. Kristillinen arvoperusta, pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan pohjana oleva aatteellinen valtavirta, on monessa suhteessa luonut perustan pyrkimykselle yhteiskunnalliseen tasapainoon ja oikeudenmukaisuuteen. Aika ajoin on ilmennyt pyrkimystä siirtää nämä arvot kehityksen vahvasta ytimestä eräänlaiseksi ääriliberalistisen arvomaailman alivuokralaiseksi.

Hyvästä huonosta esimerkistä käy säädetty kuvatallennelaki. Siitä käyty keskustelu tiedonvälityksen eettisyydestä osoitti, että perustuslaki muun muassa kuvaohjelmien ennakkotarkastuksen osalta on viritetty väärään kohtaan. Yltiömäinen pyrkimys vapauden toteuttamiseen on ajautunut ristiriitaan turvallisen ja hyvän elämän kanssa. Esitimme jo tuolloin tiukempia muotoiluja mainitulle laille. Saatujen kokemusten pohjalta esitimme siksi jo vuosi sitten, että perustuslakiin tulee lisätä maininta lasten ja ihmisarvon suojelemisesta sekä tarkastusten kohdistamisesta tarvittaessa muihinkin materiaaleihin kuin vain kuvalliseen viestintään. Esitimme viime syksynä myös, että tiedonvälityksen eettisen tason nostamiseksi nimitettäisiin erityinen eettinen neuvottelukunta antamaan ohjeita ja suosittelemaan menettelytapoja.

Arvoisa rouva puhemies! Kansalaisten tss-oikeudet eli taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat varsin pitkälle kuntien käytännön työn varassa. Sääntely tällä kohdin ei saa olla ylimalkaista. Perustuslakivaliokunta onkin todennut, että kuntia ei voida tarkastella vain yhtenä rykelmänä vaan asiaa on katsottava myös yksittäisen kunnan kannalta. Pientenkin kuntien on saatava riittävät edellytykset hoitaa kuntalaisten peruspalveluita. Tähän on lainsäädännöllä selkeästi puututtava. Meidän ei pidä sulkea silmiämme siltä tosiasialta, että kuntaliitokset tai Kainuun mallit eivät ole ratkaisu silloin, jos on kyse varojen puutteesta tai väestökehityksen rajusta vinoutumisesta.

On hyvä muistaa, että uusia aatteellisia isäntiä on maailmalla tarjolla ja ne tarvittaessa ilmestyvätkin paikalle arvomurrosten myötä. Globaalit markkinavoimat, uusvanhat uskomukset ja sosiaaliset rappeutumisilmiöt ovat tarvittaessa valmiina muokkaamaan yhteiskuntakehitystä, jos ei muita arvoja hyödynnetä.

Viime vuosikymmenen talouskehitys yhdessä valtiovallan tekemien ratkaisujen kanssa on johtanut siihen, että hyvinvoivat ovat voineet entistä paremmin ja heikoimmassa tilassa olevalle väestölle ovat jääneet vain kasvun rippeet. Tämäkin kertoo siitä, että perustuslakien tulkinnassa ei saa olla veltto, vaan niitä tulee tulkita perustuslain tärkeimmästä näkökulmasta: Perustuslain ja kaiken siitä johdettavan lainsäädäntökäytännön tulee ennen kaikkea suojata heikkoa. Heikon suojelemisessa on vapauteen perustuvan perustuslakiajattelumme vahvin kohta aina ollutkin. Hallintoalamaista on haluttu suojella vallanpitäjien virhearviointeja tai oikkuja vastaan.

Arvoisa puhemies! Perustuslaistamme on vaikea löytää selkeää määritelmää sille, mikä on perhe ja mitkä ovat perheen tehtävät. Perhe, yhteiskunnan perusyksikkö, näkyy kyllä tukemisen kohteena, mutta mihinkään keskeiseen tai erityiseen rooliin se ei sanavalinnoissa nouse. Tämä on puute.

Perustuslaki turvaa myös jokaisen oikeuden elämään, mutta jättää erillislakien säädettäväksi sen, mitä tämä yksityiskohdissaan merkitsee. Ongelmallista on, että syntymättömän lapsen perusoikeuksien suojaaminen on ollut vajaata ja tulkinnallista, mikä näkyy tehdyissä lainsäädäntöratkaisuissa. Seuraukset ovat olleet sekä eettisiä että yhteiskunnallisia. Suomalainen kehitys noudattaa eurooppalaista matalan syntyvyyden ja jo varsin pian suppenevan väestömuutoksen mallia.

Arvoisa puhemies! Vapaus yhdistettynä vastuuseen antaa ylivoimaisesti parhaan kasvualustan terveelle yhteiskunnalle. Antakaamme arvo perustuslaillemme ja käykäämme yhdessä korjaamaan ne puutteet, jotka siinä olemme havainneet.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Vuoden 2000 maaliskuun alussa voimaan tullut perustuslakimme on ollut nyt siis voimassa vajaat kolme vuotta, mitä voidaan pitää varsin lyhyenä aikavälinä perustuslain tasoisen säännöksen vaikutusten tarkastelulle. On kuitenkin hyvä, että eduskunnalla on mahdollisuus käydä asian tiimoilta keskustelua säännöllisin välein poliittisten katsantokantojen kokoamiseksi.

Uudistus supisti merkittävästi presidentin valtaoikeuksia siirtäen niitä hallitukselle ja eduskunnalle: hallitukselle maan käytännön johtamisen osalta ja eduskunnalle vaalienjälkeisen hallituksen muodostamisen osalta. Viimeksi mainitusta meillä ei ole vielä käytännön kokemuksia, mutta jo nyt tilanne on ajautumassa kaksipuoluemaista tuttuun pääministerivaalitilanteeseen, jossa vaalien tärkein keskustelunaihe on pääministerin henkilö. Suurin puolue pääsee vaalien jälkeen ikään kuin kukkulan kuninkaaksi valitsemaan hallituskumppaninsa. En tiedä, onko tämä kansanvallan kannalta eteenpäinmenemistä vai ei, mutta pidän vaalien teemoittumista pääministerin henkilöön kyseenalaisena kehityksenä.

Hallituksen ja nimenomaan pääministerin lisääntynyt valta on varsinkin suomalaisen ylisuuren hallituspohjan takia vaarallinen nimenomaan eduskunnan merkityksen kannalta. Eduskunnassa on tulossa nykykäytännöllä poliittinen hallituksen tahdon kumileimasin vailla todellista vaikutusvaltaa, josta Suomen EU-jäsenyys vei jo oman merkittävän osansa. Toivottavasti pääsemme vaalien jälkeen normaalimpaan poliittiseen tilanteeseen, jossa hallitus joutuu toimiessaan kapeammalla enemmistöpohjalla tarkemmin kuuntelemaan sitä, mitä mieltä vaaleilla valitut edustajat asioista ovat. Ryhmäkurin höllentyminen lienee jo pilvilinnojen tavoitteluun rinnastettavaa haaveilua.

Presidentin vallan jatkuva mureneminen johtaa nopealla aikavälillä SDP:n muutama vuosi sitten kaavailemaan tilanteeseen, jossa presidentti olisi vain seremoniallinen "maatalousnäyttelyjen avaaja", näin huolimatta esimerkiksi nykyisen tasavallan presidentin nauttimasta huomattavan korkeasta kansansuosiosta. Tuntuu kuin demarien johdolla olisi pyritty kruunuttoman ja vallattoman kuninkaan malliin Ruotsin mallia soveltaen. Perussuomalaisten mielestä Suomi tarvitsee aina taloon isännän tai emännän, joka tarvittaessa näyttää kaapinpaikan hallituksen tai virkamieskunnan menettäessä suhteellisuudentajunsa.

Perustuslain perusoikeussäännökset ovat olleet voimassa jo vuodesta 1995 lähtien. Nyt on usealla taholla kiinnitetty huomiota kyseisten säännösten toteutumiseen taloudellisten, sosiaalisten ja opetuksellisten perusoikeuksien osalta. Itse lisäisin tähän vielä perusturvan omaisuuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden osalta.

Ylimmissä tuomioistuimissa on jouduttu kymmeniä kertoja viittaamaan perustuslain perusoikeussäännöksiin ja niiden velvoituksiin, joita kansalaisten osalta ei ole toteutettu moitteettomasti. Syynä tähän on useimmiten ollut kuntien valtiovallan toimista tai vääristyneestä väestökehityksestä johtuen heikentynyt taloustilanne, joka on johtanut kuntien tietoiseen kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvien palvelujen laiminlyömiseen. Varsinkaan peruspalvelujen saatavuus ei ole kaikkialla toiminut, ja kansalaisten asuinpaikasta riippumaton oikeus palveluihin ei ole toteutunut. Tähän seikkaan on myös perustuslakivaliokunta puuttunut. Perussuomalaisten mielestä tulee vakavasti harkita perusoikeuksien tekemistä enemmän niin sanotuiksi subjektiivisiksi oikeuksiksi, jolloin ne olisi aina hoidettava. Tietysti tähän tulisi kytkeä valtion lopullinen vastuu kuntien maksukyvyn takaamisesta.

Lopuksi kansalaisten oikeusturvan tilasta, johon perustuslain seurantatyöryhmä ei ole, voiko sanoa näin, tyypillisesti puuttunut. Laillisuudenvalvonta ei mielestämme Suomessa toimi. Se on todettu EY-tuomioistuinta myöten, josta on saatu muutamia langettavia päätöksiä, ja lisää lienee tulossa. Suurelta osin tehoton laillisuusvalvontakoneistomme tulisi pikaisesti remontoida korvaamalla Oikeuskanslerinvirasto, Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia ja ainakin Rahoitustarkastus uudella eduskunnan valvomalla kansalaisoikeusvirastolla. Vain näin voimme käytännössä toteuttaa perustuslain määräykset kansalaisten tasa-arvosta ja perusoikeuksista sekä puolueettomasta oikeusturvasta.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi: Vaalijärjestelmän epäoikeudenmukaisuus ja kansanäänestyksen sitovuus olisivat saaneet myös tärkeämmän osan tässä puheenvuorossa, mutta ajanpuutteen vuoksi en niitä lähde syvällisemmin perustelemaan.

Paula Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! En puutu niihin moniin asioihin, jotka ministeri Koskinen toi esiin puheessaan, enkä niihin, joita täällä on jo hyvin ansiokkaasti käsitelty. Tässä lyhyessä ajassa — ymmärsin, että minulla on 5 minuuttia — voin käsitellä vain ehkä paria pientä asiaa.

Perustuslakivaliokunta on suhteellisen usein joutunut puuttumaan hallituksen esityksiin siksi, että ne eivät ole täyttäneet lailla säätämisen vaatimukseen kytkeytyviä vaatimuksia sääntelyn lakitasoisuudesta taikka sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta. Näissä tapauksissa on ollut kysymys lähinnä perustuslaissa käytetyn kielellisen ilmaisun täsmentämisestä konkreettisilla tulkinnoilla uuden perustuslain soveltamisen alkuvaiheessa. On toisaalta myönnettävä, että on ollut havaittavissa lakitasoisen sääntelyn määrän lisääntyminen. Tähän on ollut omiaan vaikuttamaan se, että sääntelyn kohteiden on helpompi saada tieto toimintaansa koskevasta merkityksellisestä sääntelystä silloin, kun se on lakitasolla, ja toisaalta, kuten tuossa työryhmässä kauniisti muotoiltiin, asetustasoiseen sääntelyyn perinteisesti liittynyt erilainen valmistelu- ja sääntelykulttuuri.

Perustuslakivaliokunta on perustuslakiuudistuksesta lausuntoa antaessaan painottanut olevan tärkeätä, että lakia alemman asteisen norminannon ennakolliseen ja jälkikäteiseen valvontaan kiinnitetään huomiota. Nykyisin eivät asetukset ole lainkaan järjestelmän ulkopuolisen valvonnan kohteena, mitä on pidettävä oikeudellisesti epätyydyttävänä tilana. Oikeuskanslerinvirastossa vuonna 2002 suoritetussa projektiluonteisessa tarkastuksessa, jossa tarkastettiin asetuksia vuosilta 2000—2002, havaittiin, että asetuksiin sisältyi puutteita muun muassa asianmukaisen valtuutuksen ja sen puitteissa pysymisen osalta. Tämän lisäksi asetuksiin sisältyi seikkoja, joista olisi ilmeisestikin tullut säätää lailla.

Viimeisin tietooni tullut tapaus on valtioneuvoston 19.12.2002 hyväksymä lääketaksaa koskeva asetus. Olen heti asian tietoon saatuani kertonut asianomaiselle ministerille epäilykseni kyseisen asetuksen perustuslainvastaisuudesta. Se ei ole johtanut toimenpiteisiin, joten nyt oikeuskansleri sitten tutkii asiaa koskevia lukuisia kanteluita. Me olemme puhuneet perustuslakivaliokunnassa usein verkkovierailusta. Nyt on kysymyksessä tuossa asetuksessa kukkarovierailu, joka on ihan uusi innovaatio. Jollakin tavalla tuntuu erikoiselta, että me aloitamme ehkä sosialismin asetuksella ja apteekeista ja se tapahtuu kokoomuslaisen ministerin aloitteesta. (Ed. Kalliomäki: Ihmeiden aika ei ole ohi!) — Ihmeiden aika ei ole ohi, kuten täällä auditoriossa todetaan. (Ed. Jaakonsaari: Vaalitaistelussa kovaa kamaa!)

Erityistä huomiota on viime aikoina kiinnitetty taloudellisten, sivistyksellisten ja sosiaalisten oikeuksien toteutumisen turvaamiseen, kuten täälläkin monessa puheenvuorossa. Perusoikeusuudistusta koskeneessa hallituksen esityksessä ja sitä koskeneessa perustuslakivaliokunnan mietinnössä korostettiin, että kunnille tehtäviä säädettäessä on myös huolehdittava kuntien tosiasiallisista edellytyksistä suoriutua tehtävistään.

Merkittävä kustannustenjakoa koskeva kannanotto sisältyy perustuslakivaliokunnan lausuntoon n:o 41 vuodelta 2002 yhteisöveron jako-osuuksista. Perustuslakivaliokunta korosti kuntien eri rahoitusmuotojen kokonaisarviointia ja tarvetta kuntakohtaiseen arviointiin. Valiokunta katsoi, että esityksessä ehdotetun kuntien jako-osuuden heikentävä vaikutus yhdessä joidenkin aiempien toimien kanssa muodostuu joillekin kunnille varsin tuntuvaksi ja siksi eduskunnan tulikin vaatia hallitukselta selvitys yksittäisten kuntien taloudellisista mahdollisuuksista hoitaa tss-velvoitteitaan. Selvityksessä tulisi arvioida kunnallisen itsehallinnon toteutuminen ja kunnalla olevien oikeudellisten keinojen riittävyys tilanteessa, jossa kunta katsoo, että siltä puuttuvat edellytykset hoitaa edellä mainittuja tehtäviä.

Eduskunta hyväksyikin asiaa koskevan ponnen. Demokratiamme kypsyyttä mitataan myös sillä, ryhtyykö valtioneuvosto aidosti selvittämään asiaa. Muun muassa helsinkiläiset edustajat, me kaikki, kannamme tästä erityistä huolta.

Toteaisin vielä tässä oman puheenvuoroni lopuksi, että parlamentaarinen demokratia on paljon muutakin kuin lakeja, asetuksia ja valtioneuvoston sekä ministeriöitten oikeassa järjestyksessä ja asianmukaisin valtuuksin laadittuja päätöksiä. Perustuslaki takaa eduskunnalle riittävät valtuudet suvereeniin toimintaan. Todellinen demokratia edellyttää myös kykyä ja halua toimia aidossa vuorovaikutuksessa kulloistenkin toimijoiden kanssa. Tällöin olennaisiksi tekijöiksi muodostuvat aika ja osapuolten keskinäinen kunnioitus. (Puhemies koputtaa) Tässä viittaan juuri tuohon, että parlamentarismi on kyllä vahvistunut, mutta EU-asioista ei tahdo eduskunta saada riittävän ajoissa selvitystä, ja lainvalmistelutyö ontuu. Se on valtioneuvoston vastuulla. Ulkopoliittisessa päätöksenteossa on myöskin toivomisen varaa.

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Edustaja ja samalla perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kokkonen puhui tästä lainsäädännön alasta aivan oikein aika varovaisesti, korosti sitä, että nyt ensi vaiheessa on kovin paljon perustuslakivaliokuntaan tullut tällaista fiilaushommaa. Siinä kyllä ehkä valiokunnan omakin linja on turhan jäykkä. Kun kuitenkin tarvitaan usein alemman asteista, asetustasoista, sääntelyä, ei ole oikein mieltä, että vaaditaan lakiin sitten niin tarkat rajat, että sitten tavallaan asetuksenantovalta siirtyykin tänne eduskuntaan ja tänne tulee tällaista teknistä lainsäädäntöä sitten kymmeniä vuodessa. Se ehkä vähentää sitten eduskunnan aikaa ja mahdollisuutta puuttua todella olennaisiin linjakysymyksiin, suurempiin asioihin. Tätä ikään kuin tarkoituksenmukaisuuslinjausta tuon sinänsä perustuslain jämptin tulkinnan sisällä on syytä varmaan jatkossakin pohtia ennen kaikkea juuri perustuslakivaliokunnassa.

Toinen vähän samantapainen asia on useissa puheenvuoroissa käyty konventtikeskustelu. Siellähän on aivan ainutlaatuinen mekanismi, että ennen valtiosopimusneuvotteluja on tällainen uuden tyyppinen kansainvälinen foorumi, jossa on suoraan eduskunnan edustaja, on hallituksen edustaja, on Euroopan parlamentin edustaja. (Puhemies koputtaa) Täällä keskustellaan nyt kovasti siitä, että hallituksen asia on sitten antaa keinot, millä esimerkiksi näitä eduskunnan omia edustajia evästetään. Tästähän ei voi olla kysymys, vaan eduskunnalla on täysi valta näitä omia edustajiaan evästää. (Puhemies koputtaa) Sen ohella on tärkeätä tietysti, että luodaan kansallinen näkemys. Keskustelua on ollut oikeastaan vain siitä, mikä on oikea aika, milloin on sellaiset ainespuut olemassa, että hallitus voi eduskunnalle antaa järkevät kysymyksenasettelut, mihin eduskunta (Puhemies koputtaa) sitten ottaa kantaa. Tästä varmasti löytyy lähiviikkoina ihan järkevä malli.

Puhemies:

Siis nämä ovat nyt minuutin vastauspuheenvuoroja!

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Koskinen omassa puheenvuorossaan viittasi siihen, että kansanäänestysinstituutiota tulisi mahdollisesti kehittää. Haluaisin kysyä: Minkälaiset ovat ministerin mielestä ne kysymykset, joissa nimenomaan kansanäänestystä voitaisiin käyttää? Onko muun muassa täällä eräissä ryhmäpuheenvuoroissa esitetty Nato-kysymys, sotilaallinen liittoutumiskysymys, sellainen, josta voitaisiin kansanäänestys nimenomaan järjestää?

Toiseksi haluaisin kiinnittää ed. Braxin puheenvuoroon huomiota. Hän erinomaisen mielenkiintoisessa puheenvuorossaan toi tärkeitä ehdotuksia esille. Mutta yksi kysymys, jota hän erityisesti painotti, oli Euroopan unionin tulevaisuuskonventin jäsenten mandatoiminen ja evästys. Tältä osin haluaisin nyt tarkentaa nimenomaan juridista näkökulmaa: Onko niin, kuten ei ilmeisesti ole, että konventin jäsenet ovat juridisesti sidottuja lähettämiensä instituutioiden antamiin kantoihin? Eli ei kyse ole siitä, että vaikka konventissa työskennellään hallitusten edustajina tai kansallisten parlamenttien edustajina siinä mielessä, siellä tehtävät päätökset sitoisivat näitä lähettäneitä instituutioita. Näinhän ei juridisesti ole. Poliittisesti luonnollisesti on tilanne sen kaltainen, että konventin jäsenet varmasti kaipaavat evästystä ja on syytäkin saada sitä evästystä, mutta nimenomaan juridisella puolella näin ei ole. Valery Giscard d"Estaing (Puhemies koputtaa) konventin puheenjohtajana antaessaan puheenvuoron Saksan ulkoministerille Fischerille totesi hyvin selkeästi, että "minä en nyt anna puheenvuoroa Saksan ulkoministerille vaan herra Fischerille". Tämä viittaa myöskin konventin tasolla siihen näkemykseen, että siellä ei olla edustamassa tiettyjä instituutioita vaan ollaan henkilöjäseninä.

Puhemies:

Minä muistutan "herra" Kiljusta, että minuutin vastauspuheenvuoro.

Timo Ihamäki /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tietysti tärkeää, että myöskin asetukset menevät perustuslain mukaan. Ed. Kokkosen äskeiseen puheenvuoroon — viitaten hänen esimerkkiinsä lääketaksa-asetuksesta — haluan sanoa, että ennen tämän lääketaksa-asetuksen julkistamista sosiaali- ja terveysvaliokunnalla oli mahdollisuus kuulla ministeriötä ja ministeriä. Valiokunta toivoi asiassa entisen menettelyn jatkuvan. Entinen menettely oli selkeä. Alennuksen antamisen esimerkiksi veteraaneille oli oltava vapaaehtoista, ei pakollista. Systeemi oli toiminut aikaisemmin myöskin vapaaehtoisena erittäin hyvin, ja toivomme tämän toiminnan näin jatkuvan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän samaan asiaan ed. Kokkosen puheenvuorossa. Minäkin kuvittelin, että tämmöinen vapaaehtoisuusmenettely jatkuisi, mutta nyt kun se tuli pakolliseksi, niin on mielenkiintoista näin vaalien alla, että juuri kokoomuksesta käsin näin tapahtuu. Kun pääministeri menee koko ajan kokoomuksesta ohi, niin kokoomus menee nyt vasemmistoliitosta ohi, sen devalaissiivestä. Tämä on aika mielenkiintoinen asetelma.

Mutta erikoisesti minä kiinnitin tähän konventtiin huomiota. Tapahtuipa millä tavalla tahansa, niin kuitenkin se lopputulos pitäisi itse kullekin kansalliselle parlamentille myydä joskus.

Pekka Nousiainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Johannes Koskinen omassa puheenvuorossaan kiinnitti huomiota juuri kuntien kykyyn huolehtia peruspalveluista. Sen jälkeen edustajat Leppänen ja Kokkonen viittasivat perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Verontilityslain 12 §:n muuttamisesta annetussa lausunnossa perustuslakivaliokunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle selvityksen kuntatasolla perusoikeuksien toteutumisesta. Ministeri ei ottanut kantaa. Nythän perustuslain 19 §:n perusteluissa viitataan juuri siihen, että mikäli valtiovalta antaa kunnille tehtäviä, sen on huolehdittava siitä, että on myöskin tosiasialliset resurssit. Onko oikeusministeriö tähän asiaan kiinnittänyt huomiota sillä lailla kuten perustuslakivaliokunta, jotta saataisiin tämä kunta—valtio-suhde perustuslain edellyttämälle tasolle?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Johannes Koskinen tarkasteli kunta—valtio-suhdetta nimenomaan siinä kysymyksessä, miten perusoikeuksia ja perustuslain 19 §:ää, oikeutta sosiaaliturvaan, ennen muuta terveyden- ja sairaudenhoitoon, voidaan täyttää, onko kunnilla mahdollisuus siihen vai ei. Aikaisemmissa seminaareissa, joita eduskunta on järjestänyt muun muassa perustuslain juhlavuonna, on tullut käsittääkseni esiin, että viimesijainen vastuu on valtiovallalla, ei kunnilla.

Kysyisin arvoisalta oikeusministeriltä: Olisiko tämä asia syytä ottaa myös käytännön käsittelyyn esimerkiksi tulevissa hallitusneuvotteluissa, jolloinka katsottaisiin tämä vastuu ja tehtäisiin sopimusdiili valtiovallan, kuntien ja Kuntaliiton välillä, että nämä 19 §:n velvoitteet täytetään?

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Koskiselle haluaisin todeta ensin, että kyllä me pyrimme rajojamme aika tarkoin tuolla perustuslakivaliokunnassa miettimään, enkä minä yhdy siihen näkemykseen, että perustuslakivaliokunta olisi vetänyt puhtaasti teknisiä säännöksiä lain tasolle.

Mitä sitten tulee keskusteluun, kuka menee kenestäkin oikealta ja kuka kenestäkin vasemmalta ohi, niin totean, että ympyrä on ehkä sulkeutunut. (Ed. Skinnari: Kannattaa mennä yli!)

Sitten voisin todeta vielä tähän aikaisempaan keskusteluun sen, että mitä tulee ulkopoliittiseen päätöksentekoon, niin värisuora ja henkilökohtaiset suhteet ovat toistaiseksi hoitaneet asian, mutta en usko, että se on pitkän päälle kestävä ratkaisu. Kyllä meidän pitää pystyä päättämään, montako lautasta taikka tuolia me haluamme, ja uskon, kun me ylpeilemme aina omalla uuden tekniikan osaamisellamme, että tieto kulkee varmaan ruokasalista ulkopuolellekin.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Koskiselle ja osittain myös ed. Kiljuselle: Pääministeri Lipponen on kyllä kovin selväksi tehnyt, että hänen mielestään eduskunnan ei pitäisi mandatoida edes omia edustajiaan, ja selvästi painostaa hallitusryhmien eduskuntaryhmiä tämän kaltaiselle kannalle, joten on kysymys siis siitäkin, saammeko eduskunnan asioissa, jotka eduskunnan ryhmäpuheenvuoroissa on lähes yksimielisesti todettu, mandatoida.

Ed. Kiljuselle: Kun minä ja ed. Gunnar Jansson olimme edellisen konventin jäseninä, niin meille ei tullut mieleenkään, että me olisimme edustaneet siellä Helsingin Jyryä tai Vihreätä liittoa taikka Ahvenanmaata. Kyllä me olimme eduskunnan edustajia ja teimme hyvin paljon työtä siinä, että sekä perustuslakivaliokunnalta että suurelta valiokunnalta haettiin mandaatit, ja niitä mandaatteja me asian ajajina ajoimme. On päivänselvää, että tästä puuttuu juridinen pohja, mutta poliittinen pohja on itse asiassa se, että jos konventin jäsen ei aja eduskunnan selvästi ajamia kantoja, niin konventin jäsenen lentolippu ja mandaatti voidaan peruuttaa, ja siihen on juridiset perusteet.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Omassa puheenvuorossaan ed. Kalliomäki esitti monia mielenkiintoisia asioita, mutta kiinnittäisin huomiota yhteen hänen näkökohtaansa. Se koskee mainintaa siitä, että Suomessa vuodesta 37 lähtien on käytännössä ollut puolueblokit ylittäviä hallituksia. Voidaan sanoa, että ehkä me olemme taloudessa ja yhteiskunnan kokonaisrakenteessa voittaneet, mutta me olemme kyllä samanaikaisesti saattaneet demokratiassa menettää. Otan kahdet vaalit, vuosina 1966 ja 1995, jolloin sosialidemokraatit olivat olleet oppositiossa. Aivan eri mielenkiinto oli kansalaisilla tulla vaaleihin 1966 ja 1995. Eli, puhemies, kyllä minä korostaisin sitä myöskin, että me tarvitsemme todellisia vaihtoehtoja. Tällaiset ylileveät hallitukset vievät kansalaisten mielenkiinnon politiikkaan, ja pahaa pelkään, että me näemme maaliskuussa, että äänestysprosentti tulee olemaan hyvin alhainen. Väitän, että tällä yli blokin olevalla yhteistyöllä on oma merkityksensä. (Ed. Jaakonsaari: Haluaako Elo oppositioon?)

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Brax vihreän eduskuntaryhmän puheenvuorossa puuttui mielestäni erittäin tärkeään asiaan. Kun perustuslaissa säädetään yleisistä ja yhtäläisistä vaaleista, mikä tarkoittaa, että jokaisella kansalaisella olisi samanarvoinen ääni ympäri Suomea, niin ihmettelen sitä, samoin kuin hän puheessaan, että SDP:n johdolla on nyt sitten hyllytetty tämä eduskuntavaaliuudistus. Tässä tilanteessa kysyn ministeri Johannes Koskiselta: Mikä se todellinen syy on — siitä on jotain kyllä luettu — mutta tässä yhteydessä, mikä se syy todella on, minkä takia näin merkittävä ja tärkeä uudistus on nyt jätetty pöydälle? Se on todellinen moka suoraan sanoen.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pyysin puheenvuoron siinä vaiheessa, kun ed. Kiljunen irtisanoutui parlamentista ja oli sitä mieltä, että hän edustaa vain itseään. Ymmärrän kyllä tämän muodollisen puolen, mutta olin, aivan kuten ed. Braxkin, peruuttamassa ed. Kiljusen lentolippua.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä vaikuttaa oudolta. Pääministeriä täällä tulkitaan tarkoituksellisesti väärin ja samoin omaa puheenvuoroani tässä tulkittiin juuri tarkoituksellisesti väärin.

Pääministeri ei ole missään vaiheessa sanonut, että eduskunnan ei pitäisi evästää konventin jäseniä. Minä en ole missään vaiheessa sanonut, etteikö olisi syytä, että eduskunta nimenomaan evästää konventin jäseniä. Olemme ed. Vanhasen kanssa jopa pyytäneet sitä, että eduskunta alkaisi vakavasti paneutua konventtiasioihin, jotta me saisimme eväitä siihen päätöksentekoon, jota siellä tehdään.

Mitä pääministeri suuressa valiokunnassa sanoi, ja se, mitä minäkin yritin äsken sanoa epäonnistuen ilmeisesti sanomisessani, oli se, että juridisesti eduskunta ei voi sitoa konventin jäseniä sen kummemmin kuin hallituskaan ei voi sitoa hallituksen edustajaa konventissa sen vuoksi, että konventin lopputulos ei ole sen kaltainen, joka lopulta sitoisi eduskunnan kädet tai hallituksen kädet. Tämähän on se juridinen ongelma siinä. Siinä suhteessa poliittinen evästys on luonnollista ja tarpeellista, mutta täytyy tässä yhteydessä, kun puhumme perustuslaista, ymmärtää, mikä tässä on juridista ja mikä on poliittista evästystä.

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Konventtiasiassa vaikuttaa, että kaivattaisiin jo Hämeenlinnan Kisan sylipainijaoston jäsenyyttä.

Tässä on tehty kovin kova kamppailu kuitenkin tällaisesta ainutkertaisesta asiasta. Koska konventtimenettely on ennennäkemätön, on syytä sopia poliittisella kentällä siitä, miten asiaa käsitellään, eikä tehdä siitä tällaista nokitteluasiaa.

Ed. Kiljunen kysyi, sopiiko Nato kansanäänestykseen. Toki sopii, sehän on luonteeltaan iso kansallinen ratkaisu, mutta ei voida lukittautua siihen, että kaikissa tilanteissa se välttämättä olisi kansanäänestykseen vietävä.

Sitten kunta—valtio-suhteesta. Niin kuin eräässä puheenvuorossa viitattiinkin, peruspalvelubudjetointihan on yksi ratkaisumalli, eli valtion budjetin laatimisen yhteydessä hyvin vahvasti otettaisiin myös kuntien resurssit ja taloudellinen tilanne huomioon. Ihan kuntakohtaisesti koottaisiin yhdessä valtion, Kuntaliiton ja kuntien kesken aineisto, jotta pystytään turvallisesti kansalaisille sanomaan, että näillä resursseilla kansalaisten perusoikeudet ja palvelut erityyppisissä kunnissa tulevat turvallisesti toteutetuiksi. Siinä tarvitaan tällaista tavallaan myös sopimusmenettelyä osana peruspalvelubudjetointia, mutta tarvitaan myös sektorikohtaisia järjestelyjä, joista nyt kiireellisimmät ovat juuri menossa sosiaali- ja terveysministeriön sektorilla, että on riittävä tietopohja siitä, miten eri kunnat hoitavat tehtävänsä ja miten yhdenvertaisesti kansalaiset saavat palvelut kautta maan.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Keskityn konventtiasioihin ja perusoikeuskysymyksiin Suomen perustuslaissa.

Konventista on tässä käyty jo keskustelua, mutta siitä puolesta, mikä tuon konventin työn lopputulos on, missä määrin joudutaan arvioimaan lähitulevaisuudessa Suomen perustuslain suhdetta EU:n tulevaan perustuslakiin, ei ole vielä käyty keskustelua. Tietenkin ollaan tässä asiassa hyvin abstraktilla tasolla vielä, koska konventin työ on kesken, mutta minusta on tärkeätä, että rehellisesti puhutaan myös siitä, että on varsin todennäköistä, että tuota EU:n tulevaa peruskirjaa tulee käsitellä kuten perustuslakia. Näin ollen on tärkeää myös, että kansallisten perustuslakien ja EU:n perustuslain suhde pystytään määrittelemään mahdollisimman selkeästi. Mikä tuo lopputulos sitten onkin, on tärkeää myös, että Suomen perustuslaissa säädetään ne tavat, joilla tulevassakin tilanteessa eduskunnan asemaa pystytään vahvistamaan.

Keskustelussa ovat käyneet ilmi ne ongelmat, jotka liittyvät siihen, että hyvin pitkälle EU-valmistelussa asiat etenevät ilman, että eduskunta ottaa asioihin kantaa. On tärkeää kehittää niitä mekanismeja, joiden kautta eduskunta voisi osallistua EU-asioita koskevaan päätöksentekoon jo valmistelun aiemmissa vaiheissa. Pidän myös hyvin tärkeänä sitä, että tulevaisuudessa EU-parlamentin valiokuntien ja eduskunnan erikoisvaliokuntien yhteistyötä voidaan kehittää. En ole kansojen kongressin kannalla vaan tiivistyvien yhteistyömuotojen kannalla.

Jo aivan perustuslakikysymyksenkin kannalta mutta myös tulevien eduskuntavaalien kannalta, arvoisa puhemies, pidän erittäin tärkeänä sitä, että hallitus antaa eduskunnalle selonteon kannoistaan konventtiprosessiin. On olennaista, että hallituksella on kanta. Sen ei tarvitse olla jähmeä kanta, koska prosessi on vielä kesken, mutta pidän tärkeänä, että EU-asioista keskustellaan myös eduskuntavaalien yhteydessä ja myös siitä, että integraatio on syvenemässä. Syvenemisen aste on sitten tulevaisuuden kysymys.

Arvoisa puhemies! Perusoikeuskysymykset liittyvät perusoikeusuudistukseen, joka tuli voimaan vuonna 1995, ja pidän valitettavana, että nyt tässä pääministerin ilmoituksessa ei ole juurikaan käsitelty perusoikeusasioita, vaan on tyydytty toteamaan, että uudistuksella on ollut vaikutusta esimerkiksi tuomioistuinkäytäntöihin. Kuitenkin esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies Paunio on ottanut sen kannan, että sekä poliittisilla päätöksentekijöillä että viranomaisilla on velvollisuus kehittää perusoikeuksia. Tämä merkitsee sitä, että lainsäädännön kehittämisessä ja myös eri hallinnollisissa päätöksissä pitää ottaa hyvin vahvasti huomioon perusoikeusnäkökulma.

Pidän ongelmana sitä, että tämä velvollisuus on jäänyt taka-alalle erityisesti vammaisten henkilöiden oikeusturvan osalta. Perustuslain 17 §:ssähän säädetään muun muassa, että "Viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla". Käytännössä vammaispalvelulaissa on säännös minimitulkkipalveluista, mutta yleensä eri kunnissa tämä minimitulkkipalvelu on myös se maksimimäärä tulkkipalveluita, joita vammaiset henkilöt voivat saada. Tässä asiassa ei ole tapahtunut mitään muutoksia, vaikka kuitenkin talous on kehittynyt ja periaatteessa niitä voimavaroja näiden aivan keskeisten perusoikeuksien turvaamiseen pitäisi suunnata juuri tulkkipalveluihin ja avustajapalveluihin eli siihen, sanotaan, perusturvan ytimeen, joka liittyy vammaisten henkilöiden oikeuksiin. Toivon, että ministeri Koskinen voisi tähänkin perusoikeuskysymykseen paneutua puheenvuoroissaan.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Vuonna 1995 hyväksytyssä perusoikeusuudistuksessa kirjattiin maamme hallitusmuotoon kansalaisten uudet perusoikeudet, joissa korostettiin erityisesti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien toteuttamista. Koska perusoikeudet kirjattiin sittemmin muuttumattomina uuteen perustuslakiin vuonna 2000, voidaan perustuslakiuudistuksen toteutumista kansalaisten perusoikeuksien osalta tarkastella jo vuodesta 1995 lähtien.

Vuoden 1995 uudistuksessa kansalaisille turvattiin muun muassa oikeudet välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon sekä oikeudet jokaiselle riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Jo tuolloin todettiin myös nykyisen perustuslain 22 §:n perustuslaillinen velvoite: "Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen."

Nykyisen perustuslain 22 §:n käytännön velvoittavaa merkitystäkin korostettiin, kun hallitusmuodon aiempaa määrettä työvoiman erityisestä suojelusta valtiovallan toimesta tarkennettiin niin, että työvoiman suojelu jaettiin nykyisen perustuslain 18 §:n tapaan kahteen eri momenttiin. 1 momentissa todettiin entinen julkisen vallan työvoiman suojelusta huolehtiminen, mutta 2 momentissa määriteltiin julkiselle vallalle perustuslaillinen velvoite toimia aktiivisesti työn järjestämiseksi sanonnalla: "Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön."

Työvoiman suojelupykälän muutoksessa olikin nähtävissä perusoikeusuudistuksen todellinen henki. Toisaalta kansalaisille määriteltiin perusoikeudet, mutta toisaalta julkiselle vallalle määrättiin aiempaa aktiivisempi velvoite perusoikeuksien toteuttamiseksi. Siksi perustuslakivaliokunnan mietinnöstä perustuslakiuudistuksesta oli luettavissa ajatus, ettei nykyinen perustuslain 22 § saa jäädä vain kuolleeksi kirjaimeksi vaan että se todellakin velvoittaa julkista valtaa turvaamaan perusoikeudet ja ihmisoikeudet.

Arvoisa puhemies! Perustuslain seurantatyöryhmän mietinnössä on pyritty kartoittamaan uuden perustuslain vaikutuksia valtiollisen elämän eri alueilla.

Mietinnössä on mainittu viranomaistoiminnan laillisuusvalvonnasta perusoikeuksien toteutumisen suhteen. Samoin on kiinnitetty huomiota kuntien heikentyneisiin mahdollisuuksiin järjestää peruspalveluita. Samalla on kehotettu etsimään ratkaisuja, jotta kansalaisten perusoikeudet toteutuisivat yhdenvertaisesti kuntarajoista riippumatta.

Mietinnöstä on siten luettavissa epäsuora viittaus siihen, ettei perustuslain nykyinen 22 § ole toiminut asianmukaisesti. Tähän olisi suonut kiinnitettävän konkreettisemmin huomiota.

Me kaikki tiedämme, että laajojen kansalaispiirien toimeentulossa on suuria ongelmia. Myös hoitoonpääsyssä ja leikkausjonoissa on yhä polttavampia ongelmia. Ongelmat on maamme hallituskin epäsuorasti tunnustanut, koska se perusti työryhmän Kansallista terveysprojektia varten.

Kun perustuslakivaliokunta saa käsiteltäväkseen seikkaperäisemmän selvityksen perustuslakiuudistuksesta, on siellä mielestäni keskusteltava periaatteellisella tasolla, ei siis hallitus—oppositio-asenteella, perustuslain 22 §:n merkityksestä koskien julkista valtaa perusoikeuksien toteuttajana.

Valiokunnassa kaivataan nimenomaan avointa keskustelua, ettei sorruttaisi sellaisiin viime kauden yksipuolisuuksiin, kuten ed. Zyskowicz todetessaan eduskunnassa huhtikuussa 1995, että perusoikeusuudistuksella päästään leikkaamaan yksinkertaisella enemmistöllä lakisääteistä toimeentulon perusturvaa, tai kuten ministeri Häkämies iloitessaan Kymen Sanomissa vuonna 1997, että oli ilo toteuttaa perustuslakivaliokunnassa tuo miljardiluokan hanke. Sosiaaliturvan varassa oleviltahan leikattiin yli 10 miljardia markkaa, eikä siihen ole parannusta juuri tullut. Juuri tämän ryhmän hoitoonpääsy perusoikeutena olkoon esimerkkinä keskusteltaessa perustuslain 22 §:n velvoitteesta julkiselle vallalle järjestää perusoikeuksien toteutuminen.

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Demokratia, kansanvalta, ei ole koskaan valmis. Se on itse asiassa tie. Sitä pitää kehittää koko ajan. Kun nyt esimerkiksi terrorisminvastainen taistelu on maailmassa ajankohtainen ja kun on selvitetty sitä, mistä terrorismi oikeastaan sikiää, yksi selkeä johtopäätös on se, että niissä maissa, jotka ovat epädemokraattisia, juuri terrorismikin saa eniten kasvualaa, koska ei ole mitään laillista oikeutta esittää eriäviä mielipiteitä.

Tämä perustuslakiuudistus on osoittautunut käyttökelpoiseksi, jopa vähän niin, että täällä vallitsee vähän turhan itsetyytyväinen ilmapiiri. Todellakin demokratian, kansanvallan, käsittäminen tienä, prosessina, on nyt tärkeää. On katsottava sillä tavalla totuutta suoraan silmiin, että tämän perustuslakiuudistuksen rinnalle ja jatkoksi on kyllä aihetta Suomessakin käynnistää kansallinen demokratiaohjelma vähän Ruotsin mallin mukaan, jossa ensinnäkin on kunnon valtatutkimus — meillä ei ole Suomessa oikein uskallettu edes tehdä kunnollista valtatutkimusta — ja tämän tutkimuksen pohjalta hyvin resursoitu demokratiaohjelma, koska kyllä tosiasia on se, mihin monissa puheenvuoroissa on täällä viitattukin, että huolimatta perustuslakiuudistuksen teknisestä ja muusta onnistumisesta todellisuus on Suomessakin se, että vieraantumista tapahtuu. Vieraantuminen syvenee; vaikutusmahdollisuuksien puute, jonka kansalaiset ilmaisevat, on tosiasia; ja äänestysprosentit jo monissa paikoin laskevat kriisirajaan, niin että voi aivan hyvin sanoa, niin kuin ed. Brax totesi, että demokratia on Suomessakin kriisissä.

Sen takia tarvittaisiin tämmöinen kotimainen konventti, itse asiassa vähän sama idea kuin nyt Euroopan unionin tasolla tehdään, että käydään läpi toimialarakenne ja annetaan kansalaisille tiedoksi ja uudelleen pohdittavaksi, mikä on kunnan tehtävä, mikä on eduskunnan, mikä on hallituksen, mikä seutukuntien jne. Tulisi selkeämpi ajattelu siitä, millä tavalla todellakin kansanvalta toimii Suomessa.

Arvoisa puhemies! Aika on rajoitettu. Erääseen asiaan pääministerin ilmoituksessa haluan vielä ottaa kantaa. Meillähän ulko- ja sisäpolitiikka ovat yhtä samaa tällä hetkellä, jopa niin että sanatkin tuntuvat vähän kömpelöiltä: ulkopolitiikka ja sisäpolitiikka. Sen takia kansallisen parlamentin merkitys on kasvanut ja tulee kasvamaan. Esimerkiksi ulkoasiainvaliokunta on koko ajan korostanut sitä tietojensaantioikeutta, joka meillä on, mutta sekin toimii, miten sanoisin, periaatteessa paremmin kuin käytännössä.

Valiokunnassa on kovasti arvosteltu sitä, että esimerkiksi semmoisista suurista asiakokonaisuuksista, mitä nimenomaan ulkopolitiikka on, on kyllä hallitukselta vaikea saada selvityksiä. Joka kerta tietenkin, kun on yleisten asiain neuvoston kokous ja muut kokoukset, me saamme tietoon niitä yksityiskohtia, mitä milloinkin käsitellään, mutta suurista asiakokonaisuuksista, Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisestä, EU—Nato-suhteesta, kaikista tällaisista isoista asioista, jotka muuttavat kokonaan meidän turvallisuuspoliittista ja muuta ympäristöämme, kyllä on vaikea hallitukselta pusertaa kokonaisia selvityksiä. Osittain nyt tämä konventtikeskusteluhan on osoitus siitä, että kunnollinen vuoropuhelu puuttuu ja kokonaisuuksien tuominen eduskunnan käsittelyyn. Tietoa yksityiskohdista saa jokainen Internetistä niin paljon kuin ikinä haluaa, mutta politiikkalinjan muotoilemisessa ja asiakokonaisuuksien käsittelemisessä on vielä todellakin paljon parantamista. Siitä moitteita ja kritiikkiä hallitukselle valiokunnassa on paljon esitetty.

Suojelupoliisin parlamentaarinen valvontakin on aika tärkeä asia, ja olisi hyvä eduskunnan puitteissa keskustella siitä, riittävätkö perustuslain 97 §:n mukaisen tietojensaannin puitteet valiokunnille, ulkoasiainvaliokunnalle ja perustuslakivaliokunnalle.

Muuten tämä valtiosääntöuudistus on osoittanut toimintakykynsä, mutta ehdottomasti Suomessa tarvitsee seuraavassa hallitusohjelmassa jo käynnistää tämmöinen isompi demokratiaprojekti.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Esittäisin kysymyksen uudistuksen toimivuudesta: Toimiiko se — ainakin teoriassa, mutta miten lie käytännössä? Otan vain muutaman esimerkin. Täällä on tullut paljon hyviä asioita, enkä niitä aio kerrata, mutta nimenomaan, niin kuin ed. Jaakonsaarikin sanoi, liiankin hyrräävää on tämä hyväksyminen. Mutta pari kolme semmoista esimerkkiä, joissa mielestäni laki ei toimi.

Viime viikolla oli televisiossa esimerkki tämmöisestä, tv-ohjelma siitä, millä tavalla lunastetaan rantoja. Antaako perustuslaki suojaa ihmisille, että olemme lain edessä samanlaisia? Voivatko virkamiehet tehdä semmoisia virheitä — minun mielestäni virheitä, jos oikein ymmärsin sen ohjelman — että esimerkiksi vanhempi pariskunta, jolla oli tarkoitus kahdesta rantatontista tehdä kauppakirja ja myydä, pani nimensä paperiin lukematta tarkemmin sitä, heille ei luettu sitä, kaksi todisti, että ei luettu, ja kun he olivat pistäneet nimensä paperiin, niin jopas meni oliko se 35 vai 37 hehtaaria rantaa tällä kahden rantatontin myymisellä? Minusta perustuslaki on myös sitä varten, että silloin pitää antaa oikeus ja mahdollisuus myöskin niitä vastaan, jotka, sanoisiko näin, onko se väärin sanottu, huijaus-sana, tai miten sitä käyttäisi, huijaavat, mutta näin ei saisi mielestäni kyllä tehdä. Tämä nyt oli ohjelma, joka ehkä pitää paikkansa. En ole itse sitä sen kummemmin tarkistanut, mutta jos näin on, niin kyllä tämän pitäisi antaa suojaa kyllä siihen.

Toinen kysymys on se, josta tiedän, että myöskin käytännössä se on toteutunut: Monilla alueilla on peltomaasta kova puute, kun on karjaa lisätty. Esimerkiksi Ullavan Rahkosessa on elävä esimerkki siitä, kuinka yksityiseltä ihmiseltä pyritään lain suojassa viemään elinkeinoa pois, tapaus, jossa pelloksi raivatusta suosta on sanottu, että ellette myy, se pakkolunastetaan vielä halvemmalla ja 500 markkaa hehtaari elikkä suon hinnalla pyritään pakkolunastamaan tai viemään tämä. Antaako perustuslaki tähän suojan? Minusta pitäisi antaa, mutta näyttää, koska tämäkin asia on edelleen kesken, pari vuotta sitä on jauhettu, että tässä ei oikein ole suojakysymystä silloin, kun omaisuudesta on kyse.

Minusta kansalaisten tasa-arvokysymys on hyvin tärkeä asia, ja monesti kysytään, miksi ihmiset eivät innostu yhteisten asioiden hoidosta. Kyllä tällaiset takapakkiasiat, jotka tulevat lyömään korville, antavat sen suuren epäilyn siinä, kannattaako yrittää, jos aina tulee vähän niin kuin kylmää vettä tupaan.

Toinen tämmöinen iso kysymys, joka on mielestäni hyvin tärkeä kysymys, on meille kaikille tärkeät pohjavesialueet ja niiden lunastukset. Siellä on erilaista elinkeinotoimintaa, asumista ja näin, ja sitten kun niitä suojellaan, perustuslain pitäisi antaa myöskin suoja. Silloin kun yhteiskunta suojelee näitä laajoja alueita, niin niiltä, jotka siellä ovat olleet, asuneet, kyllä silloin lunastuksien pitäisi oikeaan hintaan tapahtua. Ne tulevat sillä tavalla yllättäen. Ainakin meidänkin alueella on näitä karttoja tehty, jotka jotenkin rajaavat niitä alueita, ja sinne on kuitenkin itse kukin pesänsä laittanut, ja se tuo todellisia ongelmia.

Nämä ovat niitä kysymyksiä, jotka ovat näitä negatiivisia asioita. Ainakaan vielä ei ole edes tältäkään osalta saatu suojaa ja tasa-arvoista käsittelyä. Ne ovat niitä kysymyksiä, joissa pitäisi ihmisten uskaltaa luottaa, kun puhutaan perustuslaista ja sen antamasta suojasta, että silloin olemme kaikki tasa-arvoisia. Ei virkamiesten tekemillä päätöksillä voi ylittää sitä, mitä eduskunta säätää, tai sitten me olemme säätäneet lain sillä tavalla, että se toteutuu toisin, sitä toteutetaan toisella tavalla kuin on tarkoitettu. Näiden pitäisi kyllä olla semmoisia kysymyksiä, että ne on otettava esille ja niihin on saatava sitten parannusta aikaan.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on todettu monta kertaa, että uusi perustuslaki on toiminut hyvin eikä suuria tarpeita sen muuttamiseen ole. Pientä viilausta saatetaan tarvita.

Esittelypuheenvuorossa ministeri Koskinen otti esille Suomen Pankin perustuslaillisen aseman ja myös perustuslain säädökset presidentin päätöksenteosta tässä yhteydessä. Ministeri totesi, että keskuspankkilainsäädäntöä uudistettaessa voidaan pankin johdon ja nimitysmenettelyn sääntelyä kehittää siten, että se paremmin vastaisi perustuslain asettamaa vaatimusta Suomen Pankin toiminnasta "eduskunnan takuulla ja hoidossa". Suomen Pankkihan on nimitysasioissa ollut kovasti esillä, eikä välttämättä aina kovin hyvää taiteellista vaikutelmaa ole tullut.

Kela on perustuslain mukaan myöskin eduskunnan valvonnan alainen laitos, jonka toimintaa valvovat eduskunnan nimittämät kaksitoista valtuutettua, jotka eduskunta nimittää toimikaudekseen. Aikaisemmin, ennen vuosi sitten tehtyä uutta Kelan hallintolakia, ja edelleen tasavallan presidentti nimittää — ensin Kelan valtuutettujen valtioneuvostolle ja sitten valtioneuvoston tasavallan presidentille esittelemänä — Kelalle kuusi johtajaa, jotka johtajat muodostivat aikaisemmin Kelan hallituksen. Todettakoon, että Kelassa nimitykset eivät ole saaneet aikaan sellaista semanttista hälinää kuin Suomen Pankissa, vaan ne ovat edenneet tyylikkäämmin. No, tämä oli sivuhuomautus.

Edelleen todetaan, että Kela sai uuden hallintolain vuosi sitten. Perustuslain mukaan Kelalla on edelleen eduskunnan nimittämät kaksitoista valtuutettua. Uuden hallintolain mukaan valtuutetut nimittävät Kelalle kymmenjäsenisen ulkopuolisen hallituksen. Uusi hallitus on Kelan johtajien yläpuolella, ja uudet johtajat muodostavat hallituksen alaisen johtoryhmän. Kun uuden hallituksen nimittävät valtuutetut, mutta johtajat nimittää edelleen tasavallan presidentti, on tässä aikamoinen ristiriita olemassa eikä välttämättä nimitysvaltasuhteet mene loogisesti. Tasavallan presidentti voisi nimittää pääjohtajan, ja muut johtajat voisivat tulla nimitetyiksi joko eduskunnan tai Kelan valtuutettujen toimesta. Myöskin tässä asiassa voidaan edetä, kun seuraavan kerran toimivaltasuhteita viilataan.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Vastaan joihinkin kysymyksiin ja kommentteihin.

Ed. Ojansuu kysyi tästä todellisesta syystä, mikä tyrehdytti vaalijärjestelmän uudistamisen tällä vaalikaudella. Sehän on se, että yksimielisyyttä hallituksessa tästä uudistustavasta ei löytynyt, ja vähän joka ryhmä voi tietysti tutkailla sitten itseään, miksi tällaista valmiutta suhteellisuuden kohentamiseen vaalijärjestelmässä ei löydy. Sehän on tunnustettava, että tämä nykyinen vaalijärjestelmä ei vastaa sitä, mitä 1900-luvun alussa suunniteltiin. Silloinhan katsottiin aika tarkkaan, että vaalipiirien koko oli 10 ja 20 paikan välissä. Nyt nämä reunakoot ovat 6 ja 33. Siinä on revähtänyt kolminkertaiseksi lähes haitari, ja vähimmäismuutos olisi se, että vaalipiirien kokoa muutettaisiin siten, että pienimpiä yhdisteltäisiin ja suurin eli Uusimaa jaettaisiin. Mutta tämä nyt jäi kokonaisuutena varmaankin tuleviin hallitusneuvotteluihin ja siellä arvioitavaksi pystytäänkö siellä sitten suuntaamaan ensi vaalikaudelle ja minkälaisena vaalijärjestelmäuudistus voisi toteutua, jos sitä tarvitaan.

On se tietysti muistettava, että meillä on hyvinkin parlamentaarisiksi demokratioiksi luokiteltuja maita, joissa todellinen äänikynnys saattaa huidella siellä 40 prosentin paikkeilla eli on kaksipuoluejärjestelmä tai yhden hengen vaalipiirien järjestelmät, joissa eniten ääniä saanut kandidaatti tulee valituksi aivan riippumatta siitä, minkä suuruisen osuuden koko äänipotista saa.

Ed. Ulla Anttila viittasi ongelmiin perusoikeusajattelussa. Se, että perusoikeudet pitää ottaa huomioon kaikessa lainkäytössä ja hallinnossa, ei ole pelkästään eduskunnan oikeusasiamiehen linjausten varassa, vaan se on koko tämän eduskunnan ja koko perustuslakiuudistuksen sanoma, eli se velvoittaa ottamaan perusoikeudet huomioon lakeja sovellettaessa arkipäivän hallinnossa ja lainkäytössä. Näitä käytännön ongelmia on toki havaittu, ja niihin pitää ylimpien lainvalvojien puuttua. Esimerkkinä juuri vammaispalvelulakihan on sopiva. Siinähän on harvinaisen yksityiskohtaisesti viety sosiaaliset perusoikeudet tavallisen lain tasolle, ja kun sitä sitten sovelletaan, niin siitä huolimatta pitää edelleen samanaikaisesti ottaa huomioon perusoikeussäännökset ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu siinä sivussa eri kunnissa.

Ed. Jaakonsaari viittasi tarpeeseen tehdä Ruotsin tyyppinen valtatutkimus ja demokratiaprojektikin. Sitä on oikeusministeriössä tässä jo useamman kuukauden, noin vuoden ajan, mietitty, minkälainen se Suomessa olisi, jotta mahdollisimman hyviä tuloksia saataisiin. Ruotsissahan on nyt jälkikäteen kritiikkiä aiheuttanut se, että kun tällainen hyvin laajamittainen hanke tehtiin, sen tuloksena osallistuminen on vähentynyt. Tavallaan kun tämä hanke vietiin niin laajalti kansalaisiin, ajateltiin, että se sinänsä jo auttaa nostamaan esimerkiksi äänestysosanottoa, mutta tulos oli päinvastainen. Eihän se ole tästä johtuvaa, vaan samanaikaisesti on trendejä, jotka vievät äänestysaktiivisuutta alemmalle tasolle esimerkiksi useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Mutta on myös esimerkkejä siitä, että on pystytty säilyttämään hyvin korkea, lähes 90 prosentin, osallistumistaso parlamenttivaaleihin: esimerkiksi Tanska, viimeksi Hollanti jne. Useinhan on kysymys siitä, että kun vaaleihin tulee riittävän polttava ajankohtainen kysymys, jakava tai muuten suunnanmääritystä vaativa asia, niin silloin herkemmin saadaan väki innostumaan osallistumisesta.

Joka tapauksessa tämä on yksi kysymys, joka pitää työstää tulevan vaalikauden keskeiseksi tehtäväksi, ja kun tähdätään tähän vuoteen 1907 ja kun muistutetaan, että Suomessa ensimmäisenä koko kansalle, myös naisille, tuli äänioikeus, niin meillä on myös tällainen, sanoisinko, historiallinen velvoite näyttää uusia toimivia tapoja lisätä ihan jokaisen kansalaisen osallistumista kansanvallan käyttöön.

Toinen kysymys oli sitten tämä, minkä takia ei tällaisia isompia ulkopolitiikan linjauksia tuoda eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle. Tätä samaa olen ihan henkilökohtaisesti pohtinut, koska niitä asioita ei myöskään hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan tule varsinaisessa mielessä työstettyinä. Ehkä tässä on juuri se, että yksittäisten asioiden paine on niin kasvanut EU:n jäsenyyden myötä, että katsotaan, että se riittää, että otetaan aina ajankohtaisiin asioihin kantaa. Pitäisi tosiaankin miettiä tällaisia vähän pidemmän aikavälin strategioita ja ulkopolitiikankin osalta tiettyjä osakysymyksiä, joissa olisi syytä ihan työstää tällaisia linjapapereita sekä hallituksessa että eduskunnassa käsiteltäviksi.

Ensimmäinen varapuhemies:

Vastauspuheenvuoron myönnän tässä välissä ed. Ulla Anttilalle, pituus enintään 1 minuutti, olkaa hyvä.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totean ministerille, että korostin nimenomaan sitä oikeusasiamies Paunion kantaa, että päätöksentekijöillä ja viranomaisilla on velvollisuus kehittää perusoikeuksia, ei yksinomaan ottaa huomioon perusoikeusnäkökulmaa, vaan kehittää, mikä merkitsee minusta jo huomattavasti suurempaa velvollisuutta.

Viittasin tässä yhteydessä siihen suhteeseen, mikä esimerkiksi on tulkkipalveluiden osalta vammaispalvelulaissa. Tulkkipalveluiden määrä, joka määritellään minimiksi vammaispalvelulaissa, yleensä tulkitaan juuri siksi maksimiksi. Jos otetaan huomioon se, että ihminen ei pysty kommunikoimaan puhuen ja hän käyttää viittomakieltä tai muita puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiomenetelmiä, nuo tuntimäärät ovat todella vähäiset. Nyt, verrattuna esimerkiksi perusoikeusuudistuksen alkuun, vuoteen 95, meillä on enemmän tietoa siitä, miten näitä kommunikaatiojärjestelmiä kehitetään. Minusta tämä tieto pitää ottaa huomioon, ja näin ollen näitä oikeuksia (Puhemies koputtaa) pitää nimenomaan kehittää laaja-alaisesti.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Ensinnäkin aivan lyhyt kommentti siitä, mitä ministeri Koskinen sanoi tästä demokratiaselvityksestä. Minusta tuntuu, että tätä huolta demokratiasta ei kyllä yhdessä ministeriössä pelkästään pystytä selvittämään eikä se ole tutkijoiden asia. Kyllä se on poliittisten puolueiden asia vaalien jälkeen. Jos esimerkiksi, niin kuin tässä veikkaan, olemme noin 60 prosentin äänestysvilkkaudessa, kyllä tämä on tutkimuksen paikka meille suomalaisille poliitikoille ja erityisesti puoluejohtajille, jotka kuitenkin tätä politiikkaa johtavat.

Esimerkkinä ministeri Koskinen viittasi joihinkin maihin ja joihinkin näihin tällaisiin jakaviin kysymyksiin. Ruotsissa äänestysprosentti pysyy vakaasti 80 prosentissa, koska siellä puoluekartta on selvä. Siellä on hallitus, jota edustavat sosiaalidemokraatit, ja sitten oikeisto, joka hyökkää vastaan. On olemassa todelliset vaihtoehdot, ihmiset kiinnostuvat politiikasta. Kyllä valitettavasti tämä meidän nykyinen, minun mielestäni liian leveä hallituspohja johtaa siihen, että kansalaiset eivät kiinnostu, eivät usko siihen, että todellisia vaihtoehtoja on olemassa. On olemassa vain tällaisia imaginäärisiä vaihtoehtoja. Poliitikot pelaavat tietyillä kuvilla, ja sitten kuitenkin todellisuudessa asiat sovitaan aivan toisin. (Ed. Korkeaojan välihuuto) Puhemies! Toivon demokratiaministeriä seuraavaan hallitukseen — ministeriä, niin kuin Ruotsissa on — mutta ministeriä, joka hoitaa muitakin tehtäviä, mutta joka myöskin seuraa demokratian kehittymistä.

Puhemies! Täällä on moneen kertaan tosiaan vakuutettu, että tavoitteet perustuslakiuudistuksen kohdalta ovat toteutuneet hyvin. Voidaan tietysti sanoa, että yhdestä asiasta me olemme yksimielisiä: Presidentin valta on kaventunut. Siihen täällä eduskunnassa pyrittiin. Sitten sanotaan, että eduskunnan asema on vahvistunut ja hallituksen asema on vahvistunut. Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Voidaan tietysti sanoa, että kun parlamentti eli eduskunta, sen enemmistö, tukee hallitusta, niin silloin hallituksen asema on vahvistunut. Mutta kumman asema on vahvistunut enemmän? Minun mielestäni se kysymys meidän kannattaa jokaisen asettaa itsellemme. Saattaa hyvinkin käydä niin, että tässä parlamentaarisessa järjestelmässä hallituksen asema on paljon enemmän vahvistunut kuin eduskunnan.

Mitä sitten tulee opposition asemaan, haluan senkin todeta, että jotenkin tämä keskustelu, mitä käydään erityisesti julkisuudessa siitä, että oppositiossa on kylmä olla, että siellä ei pysty vaikuttamaan, minusta on aika erikoinen käsitys demokratiasta myöskin se, että oppositiosta ei pysty vaikuttamaan. Totta kai vaalit aina käydään opposition ja hallituksen välillä ja oppositiosta pystytään vaikuttamaan. Se on sitten toinen asia, onko tällainen 130—140 kansanedustajan tukema hallituspohja liian leveä, jotta opposition ääni yleensä pääsisi kuulumaan. Minun mielestäni opposition asema on tärkeä ja oppositiossa voi olla mikä puolue tahansa. — Ed. Korkeaoja, ei sen tarvitse aina olla keskustapuolue, sen oppositiopuolueen.

Puhemies! Mitä sitten tulee ulkopolitiikan johtamiseen, niin se on eräs suurimpia muutoksia, mitä perustuslaissa aikaansaatiin. Siinähän presidentti kuitenkin edelleen on johtaja yhdessä valtioneuvoston kanssa, niin kuin perustuslaissa todetaan. Minun mielestäni tähänastiset kokemukset tästä johtamisesta ovat aivan hyvät.

Mutta toinen kysymys on tietysti se, mistä usein julkisuudessa on keskusteltu, onko oikein se, että kaikki kolme tärkeintä vaikuttajaa eli presidentti, pääministeri ja ulkoministeri ovat samasta puolueesta, onko sillä merkitystä. Voi olla, että sillä on merkitystä. Voi olla myöskin niin, ettei loppujen lopuksi yhteistyö henkilökohtaisella tasolla ole niinkään kiinni puoluekannasta, vaan on aika paljon kysymys myös henkilökemiasta ja hyvin paljon kysymys siitä, minkälaisia näkemyksiä näillä kolmella eri vaikuttajalla on eri asioista. Ei minun mielestäni se välttämättä, että on eri puolueista näitä ihmisiä, mitenkään muuta tätä yhteistyötilannetta. Saattaa hyvinkin olla, että henkilökemiat pelaavat erittäin hyvin keskenään, niin kuin me olemme täällä eräissä kysymyksissä nähneet nykyisen hallituksen osalta tapahtuvan.

Puhemies! Vielä eduskunnan ja hallituksen asemasta tulen kansalaisten asemaan. Jos nyt ajatellaan, että eduskunnan asema on vahvistunut, johon olen esittänyt kysymysmerkin, hallituksen asema on selvästi vahvistunut, ei kysymysmerkkiä, niin mitä on tapahtunut kansalaisille? (Ed. Jaakonsaari: Ja kansalaistoiminnalle?) Kyllä minun mielestäni juuri se, mihin tässä alussa viittasin, osoittaa sen, että kansalaisten kiinnostus poliittiseen toimintaan puolueissa on selvästi heikentynyt, ed. Jaakonsaari, selvästi ja valitettavasti. Me näemme sen jokaisessa puolueessa. Ihmiset kerta kaikkiaan äänestävät jaloillaan, eivät osallistu poliittiseen toimintaan. Ja sitten toinen ja ehkä kaikkein tärkein asia, vaaleihin osallistuminen. Se on kyllä suomalaisen politiikan todellinen häpeätahra, jos me emme nyt pysty sitä muuttamaan.

Puhemies! Lopuksi pari sanaa vielä kansanäänestyksestä. Minun mielestäni ed. Lapintie käytti hyvän puheenvuoron, kun hän totesi, että kansanäänestykset ovat myöskin hyvä tapa aktivoida ihmisiä, aktivoida kansalaisia. Se on minunkin lähtökohtani. Kansanäänestyksiä voitaisiin käyttää enemmän. Esimerkiksi Emu-äänestys olisi voitu suorittaa, niin kuin Tanska, Ruotsi ja Iso-Britannia tekevät. (Puhemies koputtaa) Toivon, puhemies, lopuksi, että Suomen Nato-päätös tapahtuu sitten kansanäänestyksen kautta, olkoon se esivaihe mikä tahansa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Koska tarkoitus on arvioida perustuslain toimivuutta lähes kolmen vuoden seurannan jälkeen, niin tämä puheenvuoro voi olla silloin vain havaintoja ja niistä mahdollisesti tehtäviä johtopäätöksiä.

Täällä on varsin moni todennut sen, että perustuslain uudistus tarkoitti selvästi suuntaa parlamentarismia kohti. Tästä tietysti voidaan todeta, että se oli selvä tavoite ja siihen on selvästi myöskin päästy. Se samalla merkitsi hyvin selvästi sitä, että perustuslaki arkipäiväistyi. Ja nyt, kun on käyty tätä viimeaikaista keskustelua perustuslain huomioon ottamisesta tavallisessa lainsäädäntötyössä, niin kun se on joka päivä esillä, tämä arkipäiväistyminen on vain entisestään lisääntynyt. Onko tämä hyvä vai huono asia, vielä kohta ehkä palaan siihen lyhyesti uudestaan.

Mutta joka tapauksessa se on merkinnyt sitä, että kaikki näyttää olevan koko ajan auki. Sanoma Osakeyhtiö, joka käyttää ehkä kaikkein suurinta mielipidevaltaa tässä salissa, on päättänyt käydä tasavallan presidentti -keskustelua, ja voi vain odottaa, että kun käydään vaalikamppailua, niin jokainen sellainen kansanedustajaehdokas, joka tulee ehdottamaan tasavallan presidenttiydestä luopumista, tulee saamaan jonkin verran palstatilaa Helsingin Sanomien palstoilla. (Ed. Elo: Ei sentään, puhuja aliarvioi toimittajia!) — Siltä se nyt on yleensä näyttänyt. — Edelleen tämä arkipäiväistyminen näkyy siinä, että valtiosihteerikeskustelu on jälleen täydellä terällä käynnissä. Siis juuri, kun näiden asioiden pitäisi olla selvitettyjä keskeisten valtioelinten osalta, keskustelu käy mitä reippaimmin.

Kun täällä on kannettu erinomaisen paljon huolta äänestysprosentin laskemisesta, olen kantamassa siitä täsmälleen samaa huolta ja totean, että ensimmäinen tavallaan oikein suuri menetys tapahtui siinä vaiheessa, kun päätettiin Euroopan yhteisöihin liittymisestä. Meillä oli neuvoa-antava kansanäänestys, mutta kun siinä viimeisessä päätöksentekovaiheessa se ratkaisu toteutettiin supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä, niin se näyttää johtaneen eräitten kansalaisten kohdalla ratkaisuun, että emme enää äänestä. Olen viime aikoina joutunut yllättäen toistuvasti toteamaan tämän todellisuuden, kun olen kuvitellut, että asianomaiset ihmiset, kun ovat muuten aktiivisia, tekisivät toisenlaisia johtopäätöksiä ajassa, mutta näin he eivät tee. Tämä asia tulee nyt erinomaisen tarkkaan esille, kun mahdollinen Nato-jäsenyysesitys tulee tänne eduskuntaan. Kun siinäkin sovellettaisiin täsmälleen samaa pykälää, joka on nykyisessä perustuslaissa, niin parempi on silloin ehdottomasti kansanvallan kannalta, että meillä on selvä kansanäänestys asiasta ja silloin se ratkaistaan sitovalla kansanäänestyksellä, jolloin tämä menetys on suljettu pois.

Toinen asia liittyy perusoikeuksien toteutumiseen, jotka sellaisinaan siirrettiin, niin kuin mainittu perustuslain säätämisjärjestys, vanhasta uuteen perustuslakiin, ja siinä on kysymys sitten siitä, millä tavalla nämä toteutuvat käytännössä. Me olemme siirtyneet voimakkaitten, runsaitten valitusten aikakauteen. Siinä on kysymys silloin siitä, mitä oikeuskansleri ja oikeusasiamies pitävät tavoitteena, virkamiesten tekojen puolustamista vai kansalaisten kannalta perusoikeuksien toteutumisen vaalimista. Jos ne virkamiehet, jotka ovat tehneet jatkuvasti niin sanottuja virheitä silloin, kun he ovat hallituksen esityksiä tänne valmistelleet, näyttävät olleen täysin erehtymättömiä silloin, kun he tekevät virkamiehinä päätöksiä, niin kuin voidaan tehdä johtopäätöksiä oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehenkin päätösten perusteella, niin kyllä tässä on jokin ristiriita, joka on ehdottomasti tutkimisen arvoinen.

Esko Helle /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Muutamaan asiaan kommentti. Valtiovalta perustuslain 2 §:n mukaan kuuluu kansalle, ja sitä valtiopäiville kokoontunut eduskunta edustaa ja käyttää. Tasavallan presidentti mainitaan perustuslain 3 §:ssä, ja tämä instituutio ei ole eduskunnan yläpuolella. Eduskunnan ulkopuolella se kyllä on. Tasavallan presidentillä on lain mukaan tiettyjä edustustehtäviä ja tiettyä toimeenpanovaltaa. Tasavallan presidentti on poliitikko. Hän ei ole politiikan ylä- eikä ulkopuolella. Tämä unohdetaan aika usein julkisessa sanassa ja keskustelussa. Siksi pitäisi mielestäni luopua siitä vanhasta muodollisuudesta, että presidentti virkaan astuessaan luopuu puolueensa jäsenkirjasta. Se on aika omituinen menetelmä. Kun todetaan, että pääministerillä on paljon valtaa, vastaavasti voitaisiin pitää oikeana, että pääministeri luopuisi puolueen jäsenyydestä ja katselisi vain päältä sitten, mitä täällä tehdään. Siis poliitikoilla pitää olla kanta asioihin, heidän pitää julkisesti myös sitä puolustaa ja edustaa.

Oikeusministeri puheenvuorossaan totesi, että Suomen Pankin johtajien nimitys on aiheuttanut tiettyjä ristiriitoja valtioneuvoston, eduskunnan ja tasavallan presidentin kesken. Se on ihan totta. Se lainsäädäntö tulisi näitten valintojen osalta ilman muuta muuttaa. Muistutan vain siitä, että vuonna 97 tai 98 tai ehkä molempina vuosina perustuslakivaliokunta esitti selkeästi, että pankinjohtajien valinnat siirretään pääosin pankkivaltuustolle, mutta silloinen hallintovaliokunta ei rohjennut astua varpaille. Nyt se olisi syytä tehdä.

Kuntien ja valtion toimia on viime vuosina aika paljon sekä yhtiöitetty, yksityistetty että liikelaitostettu. Tästä tulee kyllä tiettyä ongelmaa näitten kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen suhteen. Mielestäni tähän tulisi kyllä jatkotyöskentelyssä kiinnittää huomattavan paljon huomiota, katsoa, mikä on tilanne nyt ja kuinka paljon nämä palvelujen yksityistämishankkeet ja muut uhkaavat todella kansalaisten perusoikeuksia vai eivätkö ne uhkaa. Minä pelkään, että ne uhkaavat.

Siinä yhteydessä tietysti on syytä yleensäkin katsoa, minkälainen demokratiavaje meillä on alue- ja paikallishallinnossa, jossa aika paljon tehdään päätöksiä kansalaisten elinolojen suhteen, mutta ne päätökset ovat aika kaukana loppujen lopuksi tästä demokraattisesta kontrollista ja päätöksenteosta eli tämä rakenne ei toimi sillä tavalla, että se kiihottaisi kansalaisia esimerkiksi ottamaan aktiivisesti osaa, koska he eivät tiedä, missä niitä päätöksiä tosiasiassa tehdään siellä instansseissa.

Seurantaselvityksessä on idea siitä, että jonkinlainen juhlaseminaari järjestettäisiin vuonna 2007, ja ilomielin kannatan kyllä sitä. Sitä, että Suomen eduskuntalaitos 1907 sai suunnilleen nykyisen muotonsa, on ilman muuta syytä juhlistaa erilaisilla toimenpiteillä.

Lopuksi, arvoisa puhemies, en malta olla puuttumatta tähän vaalijärjestelmäkeskusteluun. Itse olen sitä ainakin vuodesta 96 kotimaan osalta käynyt ja toivon, että ensi vaalikaudella siinä päästään eteenpäin. Olen vakaasti sitä mieltä, että myös tällä uudistuksella, muutoksilla, mitä tehdään vaalitapaan, saadaan aikaan myös kansalaisten lisääntyvää kiinnostusta ja aktiivisuutta, koska tulee uusi pelikenttä, uudenlainen pelitilanne. Se varmasti auttaisi myös tähän aktivointiasiaan.

Sinänsä kansanäänestyksiä voidaan pitää, mutta siihen en usko, että kansanäänestykset sinällään aktivoisivat ja lisäisivät kovin paljon osallistumista.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota erääseen pieneen muutokseen, joka tehtiin uuden perustuslain säätämisen yhteydessä pykälään, jossa käsitellään poikkeuslakien säätämistä. Meillähän on Suomessa aika kummallinen perustuslaki, joka sallii sen, että säädetään lakeja, jotka ovat perustuslain kanssa ristiriidassa, eli niin sanottuja poikkeuslakeja. Asiasta käytiin valmisteluvaiheessa pitkiä keskusteluja, teoreettisiakin keskusteluja, mutta päädyttiin siihen, että tätä pykälää sillä tavalla muutettiin, että uudessa perustuslaissa todetaan, että perustuslakiin voidaan tehdä rajattuja poikkeuksia. Tämä on käytännössä merkinnyt sitä, että poikkeuslakikäytännöstä on lähes kokonaan luovuttu, mikä oli perustuslakivaliokunnan kanta silloin, kun asiaa käsiteltiin, siis että tähän suuntaan pitäisi mennä.

Edelleenkään kuitenkaan ei ole kovin selvää, miten tullaan menettelemään sellaisissa tapauksissa, kun kysymys on suurista kansainvälisistä sopimuksista, jotka ovat joltain osin perustuslain kanssa ristiriidassa. Tultaisiinko käyttämään edelleen tätä supistettua perustuslain säätämisjärjestystä ja tässä yhteydessä arvioimaan sitä, ovatko tällä tavalla perustuslakiin tehtävät poikkeukset rajattuja poikkeuksia ja mitä kaikkea tästä niin sanotusta aukosta voi mennä läpi? Joka tapauksessa tämä yhden sanan lisäys, että kysymys voi olla vain rajatuista poikkeuksista, rajoittaa mahdollisuutta käyttää tätä pykälää.

Kun nyt sitten on ollut esillä merkittävät muutokset Euroopan unionin perussäädöksiin tai mahdollisesti Nato-jäsenyys, niin nousee kysymys, millä tavalla tällaiset päätökset voidaan tehdä. Ainakin yksi johtopäätös on se, että tavalla tai toisella on näiden päätösten legitimiteettiä vahvistettava, ja siinä yhteydessä tietysti kansanäänestyksen käyttäminen nousee tässä valossa merkittäväksi asiaksi.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että tätä mielestäni tärkeää pientä muutosta tai periaatteessa suurta muutosta ei kovin selvästi ole vielä testattu, mutta toivon, että tässä linjassa, mihin silloin perustuslakivaliokunta tähtäsi, että poikkeuslakeja ei tehtäisi, pysyttäisiin myöskin näiden kansainvälisten sopimusten osalta ja supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen osalta.

Puhemies! Sitten toinen kommentti, joka koskee hallituksen muodostamista. Mielestäni se, että hallituksen muodostaminen nyt tulee eduskunnan hoidettavaksi asiaksi, muuttaa prosessin luonnetta, mikä mielestäni on hyvä asia, kun se muuttaa, näin arvelisin, muodostamismenettelyä avoimemmaksi ja kansanvaltaisemmaksi. Kun eduskuntaryhmät ja eduskuntaryhmien edustajat joutuvat tätä prosessia viemään eteenpäin, olen aivan varma, että se uusi eduskunta ja uudet eduskuntaryhmät, jotka sitten osallistuvat tähän prosessiin, tulevat tiukasti edustajiltaan vaatimaan ehkä jopa päivittäin tai joissakin tapauksissa useammankin kerran päivässä raporttia siitä, miten neuvottelut etenevät. Tämä käytännössä tarkoittaa, kun lehdistö seuraa asiaa läheltä, että kaiken kaikkiaan hallitusta muodostetaan hyvin julkisesti ja avoimesti. Tämä on tietysti hyvä asia. Sitten nähdään, kuinka juohevasti tämä voi mennä (Puhemies koputtaa) eteenpäin, mutta lähtökohdat minusta ovat hyvät.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Kahteen asiaan olisin kiinnittänyt huomiota: toisaalta tähän kansanäänestyskysymykseen ja toisaalta ulkopolitiikkaan ja sen johtamiseen.

Kansanäänestyksen osalta täällä on käytetty jo useita puheenvuoroja ja mukaan luettuna ministeri arvioitu, että eurooppalaisessa keskustelussa yhä enemmän kansanäänestysinstituutiota käytetään. Näissäkin puheenvuoroissa, joita täällä salissa on tänään kuultu, on todettu, kuinka tärkeä kansanäänestys voi olla instrumenttina, jolla kansalaisten osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia toimivissa, kypsissä demokratioissa parannetaan. Yhdyn näihin näkemyksiin.

Minusta Suomessa itse asiassa on yllättävän vähän tähän asti käytetty kansanäänestysinstituutiota. Meillä vain kahteen kertaan, kuten hyvin tiedämme, on kansanäänestyksellä valtakunnallisella tasolla pyritty löytämään ratkaisua asioihin. Minusta todellakin olisi tarkoituksenmukaista pyrkiä useammissakin kysymyksissä silloin, kun ne ovat sen tyyppisiä, sen luonteisia, että ne sopivat hyvin kansanäänestykseen, tuota instrumenttia hyväksi käyttämään.

Kyse ei ole vain päätöksenteosta vaan myöskin kansalaisvalistuksesta. Kansanäänestys on nimenomaan keino aktivoida kansalaisia ja toisaalta nostaa keskeisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä sillä tavalla debatin piiriin, että tavallaan pakotetaan kansalaiset ottamaan kantaa, pohtimaan kysymystä ja näin myöskin syvemmin paneutumaan kyseiseen teemaan ja aiheeseen. Täällä viitattiin muun muassa erääseen aiheeseen eli sotilaallisen liittoutumattomuuden tematiikkaan. Minustakin se sopii erinomaisen hyvin kansanäänestyksen aiheeksi.

Sen verran olisin kuitenkin ollut täsmentämässä, kun pohdittiin, muun muassa vihreiden puheenvuorossa, sitä, että neuvoa-antavista kansanäänestyksistä pitäisi päästä sitoviin kansanäänestyksiin, että en ole aivan varma, onko tämä se kynnyskysymys, pitäisikö kansanäänestysten todella olla juridisesti sitovia lopputulemaltaan, vaikutuksiltaan. Todellisuudessa jo neuvoa-antava kansanäänestys on lähestulkoon sitova. Myöskin kansanedustuslaitos eli eduskunta joutuu ottamaan päätöstä tehdessään huomioon sen, mikä on kansan enemmistön kanta. Tärkeämpi seikka kuin se, ovatko kansanäänestykset neuvoa-antavia vai sitovia, on se, että ylipäätään kansanäänestyksiä käytettäisiin enemmän hyväksi.

Arvoisa puhemies! Toinen aihe, josta halusin muutaman sanan sanoa, liittyy ulkopolitiikkaan, ulkopolitiikan johtamiseen. Tältä osinhan nimenomaan uusi perustuslaki selkeästi pyrki vahvistamaan parlamentaarista otetta ulkoasioissa, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Muutettiin se ikivanha hallitusmuodossa ollut muotoilu, että Suomen suhteet ulkovaltoihin määrää tasavallan presidentti, muotoiluun, jossa nimenomaan presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Suomessa. Tämä muotoilu oli tietoinen parlamentarismia vahvistava päätös.

Toisaalta kannattaa kuitenkin tässä nyt koko ajan huomioida se, että ei tuo aikaisempikaan hallitusmuodon muotoilu määräämisestä ollut sillä tavalla ohjaava, että eri presidentit eri ajanjaksoina olisivat toimineet täsmälleen samalla tavalla, vaan pitkin historiaa aina 90-luvun puoliväliin saakka eri tilanteissa on toimittu eri tavalla. Ennen toista maailmansotaa selkeästi ulkopolitiikan johto oli pikemminkin pääministeri-, valtioneuvosto- ja jopa eduskuntavetoista, niin yllättävältä kuin se tuntuu. Vuonna 22 muun muassa Vennolan hallitus joutui eroamaan ulkopoliittisen kysymyksen vuoksi. Valtioneuvoston tehtyä reunavaltioratkaisun eduskunta ei tätä hyväksynyt, ja hallitus joutui eroamaan, joten tuo sama hallitusmuoto on toiminut eri yhteiskunnallisissa tilanteissa eri presidenttien johtaessa eri tavalla.

Toisen maailmansodan jälkeen täysin selvä historiallinen tosiseikka on se, että ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka oli erittäin vahvasti presidenttivetoista, ja sitten Mauno Koiviston presidenttikausien kautta Martti Ahtisaaren presidenttikauteen tultaessa tapahtui asteittaista parlamentarisoitumista. Nyt se kirjattiin perustuslakiin, ja tämä kirjaus on hyvä.

Tässä on ongelma kuitenkin, ja se kannattaa tietysti tiedostaa. Se on se ongelma, joka tietysti avasikin tämän perustuslakikohdan. Keskeisin ongelma, joka sen avasi, oli Euroopan unionin jäsenyys. Sehän tarkoitti sitä, että kun Suomi meni unioniin, ylikansalliseen päätöksentekojärjestelmään, mukaan, jossa kaiken lisäksi on myöskin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, niin tilanne selkeästi hämärtyi. Jos aikaisemmin oli veteen piirretty viiva sisä- ja ulkopolitiikan välissä, kuten Kekkonen aikoinaan asian muotoili, niin tämä viiva hävisi vedestäkin. (Puhemies koputtaa) Eli on hyvin vaikea nähdä, missä on tämä jakolinja.

Tässä suhteessa tämänkinhetkisessä päätöksenteossa, arvoisa puhemies — aika on loppumassa — on olemassa ongelma, joka näyttäytyy muun muassa valtioneuvoston työskentelyssä siltä osin, mikä on esimerkiksi hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja Euroopan unionin ministerivaliokunnan välinen suhde, koska tässä tämä veteen piirretty viiva menee sillä tavalla limittäin. On selkeästi tiedostettava tähän liittyvät ongelmat.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:

Arvoisa puhemies! Perusoikeuksien soveltaminen on ollut vaikeaa monille viranomaisille ministeriöistä alkaen. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa törmäämme tähän ongelmaan jatkuvasti. Jonkinlaista tukiopetusta vielä tarvittaisiin, jotta nämä lain säädökset olisivat paremmin perustuslain mukaisesti valmisteltuja ennen kuin ne eduskuntaan asti tulevat.

Perusoikeuksien soveltaminen myöskin tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa on tuottanut vaikeuksia. Tässä selvityksessä on kyllä lueteltu tapauksia, joissa korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat soveltaneet suoraan perusoikeuksia, mutta mielestäni tämä on kyllä aika heikko näyttö siitä, että näitä olisi ryhdytty todella soveltamaan.

Tässä yhteydessä haluaisin kiinnittää huomiota sellaiseen ongelmaan, mihin itse olen törmännyt: esimerkiksi valituksiin sosiaaliturvaan liittyvissä kysymyksissä taikka sitten kunnan järjestämistä sosiaali- ja terveyspalveluista tehtyihin valituksiin. Vaikka näissä valituksissa on suoraan vedottu perustuslain pykäliin, niin tuomioistuin ei ole lainkaan kommentoinut sitä perustuslain pykälää. Ei ole otettu kantaa asiaan eikä ole esitetty myöskään perusteluita, jos kanta on jätetty ottamatta. Mielestäni olisi tärkeää, että tuomioistuin selkeästi määrittelisi, jos hakija vetoaa perustuslakiin suoraan, minkä merkityksen tuomioistuin tälle antaa.

Vastikään keskustelin erään henkilön, taisi olla Kuntien eläkelautakunnan esittelijä, kanssa, ja minulle jäi kyllä sellainen käsitys, että ei näissä elimissä tätä asiaa kyllä kovin paljon mietitä, vaan enemmän viitattiin siihen, että vakuutusoikeus tämän asian tutkii. Näinhän asia ei voi olla, vaan selkeästi sanotaan, että näitä tulee kaikissa viranomaisissa soveltaa suoraan.

Esimerkiksi oikeus sosiaaliturvaan on sellainen pykälä, mitä minun mielestäni pitäisi sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteydessä tulkita suoraan. Tässä yhteydessä haluaisin nostaa esille kysymyksen, riittääkö se, että ihminen ei ole välittömässä hengenvaarassa, vai voidaanko vedota myöskin siihen, että hyvällä hoidolla ihminen voi elää täysipainoista elämää pidempään. Mielestäni tätä pitää voida tulkita näin, varsinkin kun 19 §:n 3 momentti lähtee siitä, että julkisen vallan on turvattava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tähän momenttiin on useamman kerran tässä viitattu, ja itse olen sitä mieltä, että valtion on kannettava enemmän taloudellista vastuuta, jotta kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu ja ennen kaikkea tämän 19 §:n 3 momentin sisältö toteutuu.

Tämä 2 momentti, johon liittyy oikeus perusturvaan työttömyyden, sairauden ja työkyvyttömyyden aikana, on erittäin tärkeä momentti, ja myöskin tässä tätä suoraa soveltamista tarvitaan ja ennen kaikkea väliinputoamisen estämiseksi. Väliinputoamiskieltohan sisältyy tähän momenttiin, ja toivoisin, että ministeriö ja hallitus ryhtyisivät selvittämään nimenomaan tätä väliinputoamistilannetta. Ei riitä se, että on tehty hyviä väitöskirjoja asiasta, vaan mielestäni ministeriön ja hallituksen täytyisi suoraan selvitellä väliinputoamista. Itselläni on esimerkiksi tapaus, jossa neljän lain perusteella henkilö on saanut päätökset ja kaikki ovat olleet hylkääviä hänen kannaltaan. Kahdessa on hylätty sen perusteella, että on pidetty työkykyisenä, ja kahdessa sen takia, että on pidetty työkyvyttömänä. Tämmöinen tilanne ei voi olla kohtuullinen.

Myöskin tarkkarajaisuus pitäisi selvittää tarkemmin. Esimerkiksi Kelan etuusohjeet mielestäni pitäisi käydä näin lävitse.

En ole aivan varma siitä, että tämä lakia alemman asteisten säädösten soveltamisrajoitusta on riittävästi selvitetty. Näin ymmärsin oikeastaan ministeri Koskisenkin puheesta. Valitettavasti tässä ei ole laajemmin aikaa perustella ja tehdä ehdotuksia (Puhemies koputtaa), mutta toivon, että ministeriössä ja hallituksessa nämä otetaan huomioon.

Ensimmäinen varapuhemies:

Ilmoitan edustajille, että nyt pyydetyt puheenvuorot myönnetään ja sen jälkeen keskustelu päätetään.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tuolla omalla näytölläni oli merkitty ed. Tiusasen puheenvuoro seuraavaksi. Siinä mielessä tämä tuli hieman yllättäen, mutta ei ...

Ensimmäinen varapuhemies:

Puheenvuoroja annetaan valikoiden. Se on puhemiehen oikeus.

Puhuja:

Kiitoksia, rouva puhemies. Annan ison arvon tälle valikoinnille.

Arvoisa puhemies! Suomen perustuslain 15 § on kirjoitettu täten: "Jokaisen omaisuus on turvattu." Kyseinen pykälä on Perusoikeudet-otsikon alla, eli omaisuuden suoja on laskettu ihmisen perusoikeudeksi. Perustuslain mukaan omistaminen yleensä ja ymmärtääkseni maanomistus erityisesti nauttii Suomessa perustuslain suojaa.

Omistaminen on yhteiskuntaa ylläpitävä perusoikeus. Omasta on luonnollista pitää hyvää huolta. Rautaesiripun avautuminen paljasti karulla tavalla sen, mihin kolhoositalous idässä oli johtanut. Monet meistä ovat omin silmin voineet nähdä jäljet: pellot pajuttuneet, metsät hoitamatta, talot ränsistyneet, luonto raiskattu. Idässäkin ollaan tänä päivänä palaamassa hyvää vauhtia yksityisomistuksen pohjalle.

Omistaminen on erityisesti suomalaisella maaseudulla ollut ja on elämisen perusta. Pelto ja metsä, oma yritys ja rantatontti, oma tupa ja tila antavat mahdollisuuden monelle yleensä elää maaseudulla. Tästäkin syystä on perustuslain 15 § todella tarpeen. Tänä päivänä on minusta aiheellista kysyä, miten tuo pykälä toimii.

Arvoisa puhemies! Olen huolissani omaisuuden suojasta. Yhteiskunnan kehittyminen, vapaa-ajan lisääntyminen, taajamien laajentuminen johtaa väistämättä ristiriitoihin ja erilaisten intressien törmäämiseen maanomistukseen liittyen. Yhteiskunnan ja sitä edustavien viranomaisten voi odottaa toimivan siten, että erilaiset odotukset sovitetaan yhteen, ettei perustuslakia loukata, etteivät maanomistajien oikeudet tule maahan tallotuiksi.

Miksi olen huolissani omaisuudensuojapykälän toteutumisesta? Perustuslain Perusoikeudet-otsikon alle kuuluu myös 21 §, joka toteaa: "Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi." Edelleen 21 § toteaa: "Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla." Minusta voidaan asettaa hyvin kyseenalaiseksi, miten perustuslain 15 ja 21 § toteutuvat.

Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesilain kokonaisuudistuksen jälkeen huoli on hyvin aiheellinen. Ympäristölupakäsittelyt kestävät kuukausi- tai vuositolkulla ja viranomaisten antamat päätökset ovat osittain täysin kohtuuttomia toimeenpantaviksi.

Toisena esimerkkinä voi kysyä, miten toteutui 21 §:n mukainen kuulemisvelvoite Natura-päätöstä tehtäessä, kun maanomistajille esitettiin latinankielisiä listoja suojelupäätöksen pohjaksi ja toisaalta maanomistajille ei tänä päivänäkään ole osoitettu, missä suojelupäätöksen perustana olevia luontoarvoja tilalla esiintyy.

Omaisuuden suojan toteutuminen on myös hyvin kyseenalaista suomalaisilla turkistarhoilla. Tarhaajia avoimesti uhkaillaan omaisuuteen tai elinkeinoon kohdistuvilla tuhotöillä. Laillista elinkeinoaan harjoittavat yrittäjät joutuvat elämään jatkuvan pelon alaisina. Heidän omaisuutensa uhataan hävittää, eikä yhteiskunta pysty antamaan heille turvallisuustakuita.

Esimerkkejä omaisuuden suojan murentamisesta on pilvin pimein. Viimeisimpänä silmiini on sattunut maa- ja vesioikeuden emeritusprofessorin Veikko O. Hyvösen kirjoitus Maaseudun tulevaisuudessa 3. tammikuuta tänä vuonna. Professori tarkastelee hallituksen esitystä kehittämiskorvauksista. Hän toteaa:

"Maanomistajan rakentamisvapaus sisältyy perustuslaissa turvatun omaisuudensuojan piiriin. Perusrakentamisoikeus tarkoittaa oikeutta rakentamiskelpoisen maan tavanomaiseen, kohtuulliseen ja hyötyä tuottavaan käyttämiseen rakentamistarkoituksessa. Tämän omaisuudensuojan rajoittaminen käy päinsä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä perustuslain 15.1 pykälän osoittamissa rajoissa eli perusoikeuden kovaa ydintä murentamatta.

Peilikuvaperiaate merkitsee, että vanhastaan voimassa oleva maanomistajan omistusoikeuteen sisältyvä rakentamisvapaus, jota laissa on voitu rajoittaa ja kaavoituksella järjestellä, käännettäisiin laissa peilikuvaksi. Maanomistajan rakentamisvapauden sijasta kaava tai poikkeuslupa voisi antaa oikeuden rakentamiseen tai maankäytön peruuttamattomaan muuttamiseen. Rakennusoikeus tai kehittämislupa myönnettäisiin maksua vastaan, jos rakentamista tai kehittämistä pidettäisiin yleiseltä kannalta tarkoituksenmukaisena."

Tässä kirjoituksessaan emeritusprofessori Veikko O. Hyvönen näkee hyvin suurena uhkana sen, että omaisuuden suojan lujaa ydintä tullaan (Puhemies koputtaa) loukkaamaan. Minun mielestäni nämä selkeät esimerkit osoittavat sen, että olisi varmaankin syytä jossakin vaiheessa käydä perusteellinen keskustelu ja tarkastelu siitä, (Puhemies koputtaa) miten omaisuuden suoja tänä päivänä Suomen valtakunnassa toteutuu, ja pyrkiä jollakin tavalla vaikuttamaan siihen, että tämä perusoikeus myöskin käytännössä (Puhemies koputtaa) pelaa sillä tavalla kuin tarkoitettu on.

Ensimmäinen varapuhemies:

Todella toivon, että pysyttäydyttäisiin siinä 5 minuutissa.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Koskinen ja ed. Kokkonen kävivät varhemmin keskustelun aikana keskustelua perustuslakivaliokunnan linjauksista, kun tulkitaan uutta perustuslakia. Haluan palata tähän vaikeaan aiheeseen jonkin verran.

Parhaillaan on todellakin menossa lainsäädännön revisiokierros, jonka yhteydessä uudistetun perustuslain vaatimukset pyritään viemään eri lakeihin. Usein se tarkoittaa, että ennen asetuksella säädettyjä asioita on nostettava lain tasolle, tai sitten se tarkoittaa, että asetuksenantovaltuuksista on säädettävä varsin yksityiskohtaisesti itse laissa.

On mietityttänyt tässä sosiaalilainsäädännössä todellakin tämä asia, kun ehkä näyttää jo uhkaavasti siltä, että itse se asetuksen teksti viedään lain sisälle, mikä sitten voi aiheuttaa jatkossa sellaisen ilmiön, että asetukset instituutiona joutuvat vähäiseen asemaan. Voidaan sitten jo kysyä, tarvitaanko niitä ja kyetäänkö niitä oikeastaan siinä tarkoituksessa enää käyttämään kuin on tähän mennessä käytetty. Asetuksethan ovat olleet aika joustava tapa esimerkiksi muuttaa säännöksiä olosuhteiden muuttuessa. Itse arvelen, että tämä nyt valittu toimintalinja tulee johtamaan yhä suurempaan lainsäädäntömäärään tässä talossa, koska kaikki ne muutokset, jotka nyt on vaadittu nostettavaksi lain tasolle, tulevat sitten lakimuutoksina tietysti tähän taloon. Tätä keskustelua tietysti tämän talon itsensä kesken ja sisällä olisi nyt hyvä jatkaakin tässä.

Tarkkarajaisuuden vaatimus lainsäädännössä on myöskin sitten seikka, joka on hyvin vaikea kysymys. Usein kuvitellaan, että mitä tarkemmin jokin asia säädetään, sitä parempi on oikeusturva, mutta jos puhutaan esimerkiksi sosiaalilainsäädännöstä, niin saattaa käydä juuri toisin päin, elikkä pyrkimys tyhjentävästi luetteloida elämän olosuhteita kuitenkin jättää kovasti paljon sitä välystä, sitten kun se soveltamisen hetki tulee, koska elämää ei kuitenkaan voi laittaa etukäteen mihinkään täydellisiin raameihin.

Tämän suuntainen kehitys, jota nyt tässä lyhyesti kuvasin, on johtanut lainsäädännössä jo tässä lyhyessä ajassa mielestäni siihen ilmiöön, että tekstillisesti lainsäädäntö on valtavasti pidentynyt ja yhä suurempi osa substanssilainsäädännöstä alkaa olla tekstiä, jolla ei ole oikeastaan sen substanssin kanssa mitään tekemistä, vaan se todellakin kuvaa enemmän tekniikkaa, tietosuojaa esimerkiksi, julkisuusperiaatetta tai hallintomenettelyä. Nämä projektit ovat edeltäneet tätä perustuslakiuudistuksen aiheuttamaa revisiokierrosta. Tämän johdosta on kysyttävä, kun tavoitteena on ollut oikeusturvan lisääminen, onko tämä hyvä hanke näistä käytännöllisistä syistä vähän kääntymässä päälaelleen. Lainsäädännön peruskysymyksiä pitäisi kuitenkin olla, että se olisi mahdollisimman selvää ja selkokielistä. Arvelen kyllä, että tässä lukijoille on asetettu todella suuria ja ehkä paikoitellen liiankin suuria vaatimuksia.

Arvoisa puhemies! Sitten ihan lyhyesti ottaisin kantaa valtioelinten välisiin suhteisiin vielä. Mielestäni nyt seuraava hallituskierros tulee olemaan hirveän merkittävä sen takia, että sen yhteydessä on mahdollisuus katsoa parempaan paikkaan esimerkiksi eduskunnan ja hallituksen välinen suhde siitä syystä, että on meidän itsemme, tai tulevien kansanedustajien, käsissä, minkälaisella menettelyllä eduskunta käsittelee esimerkiksi hallitusohjelman tässä talossa. (Puhemies koputtaa) On mahdollista käsittääkseni siihen saada uusia piirteitä niin, että se ei ole enää pelkkä ilmoitusasia, niin kuin se tähän saakka on ollut, (Puhemies koputtaa) vaan se todella asialliselta sisällöltään voidaan mennä läpi paremmin, ja silloin sen sitovuusaste tavallaan suhteessa hallitukseen korostuu.

Maria Kaisa Aula /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä on useissa puheenvuoroissa pohdittu sitä, miten uuden perustuslain oloissa hallitus muodostetaan täällä eduskunnassa tai pääministeri valitaan. Pääministerin valinta varmaan tuleekin olemaan yksi uuden perustuslain toimivuuden kiintoisimmista testeistä.

Ed. Kalliomäki halusi täällä tarkempaa ohjeistusta niin, että ensimmäisen hallitusneuvottelijan ja pääministerin valinta kytkettäisiin suoranaisesti suurimman puolueen asemaan. Edustajat Brax ja Lehtimäki taas olivat sitä mieltä, että näin ei tulisi tehdä. Ajattelen samalla tavalla kuin edustajat Brax ja Lehtimäki. Mielestäni eduskuntaryhmien puheenjohtajien tekemä linjaus tässä asiassa on riittävä, eli suurin puolue on looginen laittamaan eduskunnassa hallitustunnustelut ja kartoituksen liikkeelle, mutta ei ole välttämättä niin, että suurimman puolueen edustaja olisi pääministeriehdokas tai varsinaisten hallitusneuvottelujen vetäjä, vaan hänet valitaan erikseen.

Miksi ajattelen näin? Ensinnäkin Suomen järjestelmä on monipuoluejärjestelmä eikä kaksipuoluejärjestelmä, siitä huolimatta että tällä hetkellä puoluekentässä kaksi puoluetta eli keskusta ja sosialidemokraatit ovat kooltaan hyvin lähellä toisiaan. Monipuoluejärjestelmässä enemmistöhallituksia voidaan muodostaa hyvinkin monenlaisten koalitioiden varaan; pääasia on, että sen puolueilla on hallitusohjelman muodossa yhteinen näkemys siitä, mihin suuntaan maata tulisi kehittää.

Perustuslakiuudistuksen tarkoitushan oli se, että hallituksen muodostamisessa painotetusti saadaan vaalin tulos eli kansalaisten vaaleissa antama viesti heijastumaan hallituksen kokoonpanoon. Ymmärrän niin, että vaalien tuloksen tulkinnassa olennaisinta on vaalien voittaminen ja häviäminen eli se, kenelle kansa antaa enemmän ja kenelle vähemmän kannatusta kuin edellisissä vaaleissa. Optimaalisinta vaalituloksen heijastumista ja ilmenemistä hallituksen muodostamisessa olisi varmaankin se, että vaalien voittajat muodostavat hallituksen. Aina se ei tietenkään ole mahdollista. Voihan olla, että vaalien voittajat eivät muodosta tarpeellista enemmistöä tai ne eivät pääse asioissa yksimielisyyteen, mutta suunnan se kuitenkin antaa. Vaalien jälkeen suurimpana oleva puolue voi toki olla vaalivoittaja, mutta se voi olla myöskin vaalien häviäjä. Tässä on myös yksi syy siihen, että ajattelu ei voi olla niin kategorista kuin ed. Kalliomäki halusi. Toki silloin, jos suurin puolue on myös vaalivoittaja, sen johtava rooli hallitusneuvotteluissa tuntuu varsin perustellulta.

Vaalien suhteellisuuden parantamisesta on puhuttu täällä myös paljon. Niin sanottu piilevä äänikynnys on meillä eräissä vaalipiireissä toki kovin korkea ja väestön keskittyminen sitä vielä korottaa. Esillä ollut niin sanottu vaalialuepohjainen ratkaisu ei olisi mielestäni ollut hyvä, koska se olisi monimutkaistanut vaaleja äänestäjän näkökulmasta. Mieluummin hakisin muita — tasauspaikkoihin tai vaaliliittojärjestelyihin perustuvia — ratkaisuja. Erityisesti vaalipiirien koon suurentamisessa on suuria riskejä äänestysaktiivisuuden kannalta. Suhteellisuusongelmahan suurilla vaalipiireillä kyllä ratkeaisi, mutta epäilen, että se taas pahentaisi toista ongelmaa elikkä alentaisi edelleen äänestysaktiivisuutta. Pienissä vaalipiireissä on todennäköisesti helpompi saada äänestäjän ja valitun edustajan suhde tiiviimmäksi kuin suuressa vaalipiirissä. Vaalijärjestelmän uudistamisessa tuleekin varoa hoitamasta suhteellisuusongelmaa liian yksisilmäisesti, niin että muut näkökohdat jäävät sivuun. Kaiken kaikkiaan äänestysaktiivisuusongelma on demokratian kannalta mielestäni paljon suurempi, olennaisempi kysymys kuin tämä suhteellisuuden epätäydellisyys.

Valtiontaloutta koskevien perustuslain uudistusten kohdalta pari sanaa.

Perustuslain seurantatyöryhmä on mielestäni esittänyt hyvän arvion koskien uuden perustuslain toimivuutta valtiontaloutta koskevien uusien säännösten osalta. Valtiontalouden tarkastusviraston siirto eduskunnan yhteyteen oli tietysti siinä keskeisin ja tärkein asia. Se on toiminut hyvin ja myöskin vahvistanut eduskunnan budjettivaltaa. Tieto on välittynyt paremmin eduskuntaan valtiontalouden tarkastuksesta. Vaikuttaisi loogiselta, että Vtv:n pääjohtaja voisi esitellä virastonsa kertomukset eduskunnalle samoin kuin nyt eduskunnan oikeusasiamies tekee. Kysehän on Vtv:n kertomuksessa tilintarkastajien lausunnosta suhteessa valtion tilinpäätökseen. Toivon myös, että valtion tilinpäätöksen rooli budjettikäsittelyn prosessissa jatkossa tulee vahvistumaan sillä tavalla kuin sitä valtiovarainministeriössä olevassa työryhmässä on kaavailtu ja pohdittu.

Perustuslain seurantatyöryhmän mietinnössä todetaan myös, että täällä eduskunnan sisällä on jatkokehittelynä selvittelyn alla valtion taloudenhoidon parlamentaarisen valvonnan tehostaminen niin, että voitaisiin yhdistää Valtiontilintarkastajat ja valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaosto uudeksi, erikoisvaliokunnan tapaan toimivaksi tutkimus- ja valvontaorganisaatioksi. Mielestäni se tehostaisi eduskunnan omia parlamentaarisen valvonnan välineitä ja eduskunnan budjettivallan käyttöä. Toivon mukaan johtopäätöksiä tästä selvittämistyöstä voidaan tehdä vielä tämän eduskunnan aikana.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Todella oikeusasiamies Paunio on useampaan kertaan viitannut siihen, että perusoikeuksien näkökulmasta tietoisesti alimitoitetut budjetit terveyden- ja sairaanhoidossa eivät ole perustuslain mukaisia. Se on tärkeä huomio ja nimenomaan sen vuoksi, koska eri sairaanhoitopiireissä eri kaupungeissa valtuustot, lautakunnat ja kaupunginhallitukset tekevät tällaisia päätöksiä. Täällä on myöskin kiinnitetty jo moneen kertaan huomiota siihen, mikä on valtiovallan viimesijainen vastuu sosiaali- ja terveysbudjetin rahoituksesta, valtakunnassa toteutettavan sosiaali- ja terveyspolitiikan takaamisesta. Se on nimenomaan tärkeä ja ennen muuta viimesijainen. Kunnilla ei tätä viimesijaista vastuuta ole.

Tässä mielessä olisi todella hyvä, jos oikeusministeriöstä, oikeusministeri Johannes Koskinen tai muuten, nyt voitaisiin jo istuvassa hallituksessa katsoa sitä, millä lailla ministeriössä voitaisiin valmistautua edessä oleviin kevään hallitusneuvotteluihin, joissa tämä asia voitaisiin tuoda käsittelyyn, nostaa pöydälle tämä kissa ja nimenomaan katsoa, miten tämä asia voidaan Suomessa ratkaista sopimusteitse valtiovallan ja kuntien välillä. Perustuslain 19 § on erittäin tärkeä kansalaisten näkökulmasta, ja nimenomaan se ei tällä hetkellä toteudu, sen 3 momentti, johtuen edellä todetusta syystä muun muassa. Ei ole ainoastaan kuntien huonosta taloudellisesta tilanteesta kysymys. On myöskin arvovalinnoista kysymys, ja ne eivät aina kunnissa kuitenkaan ole kohdallaan.

20 § toteaa vastuun ympäristöstä: "Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon." Olemme säätäneet maankäyttö- ja rakennuslain, ympäristönsuojelulain, ja näissä molemmissa on pyritty tämä perustuslain periaate toteuttamaan. Samalla on todettava se, että Suomi ei ole vielä ratifioinut Århusin sopimusta, joka on nimenomaan YK:n sopimus, joka pitää nämä periaatteet sisällään.

Arvoisa puhemies! Todellakaan edessä olevat vaalit eivät ole pääministerivaalit, ja tässä yhdyn niihin ajatuksiin, mitä edustajat Aula, Brax ja Lehtimäki totesivat, että suurimman puolueen puheenjohtaja, joka aloittaa hallitusneuvottelut ja kutsuu puolueet koolle, ei automaattisesti luonnollisestikaan ole eikä voikaan olla pääministeri. Tarvitaan eduskunnan enemmistön yhteinen näkemys, ja tällöin on tietysti enemmän kuin yksi mahdollisuus. Tähän myöskin oikeuskansleri Nikula on julkisuudessa kiinnittänyt huomiota.

Valtioelinten keskinäisistä suhteista on viitattu kahteen tai kolmeen lautaseen päivällispöydässä. Pöydästä poislentävään lautaseen on haluttu lyödä presidentin leima. Siis presidentin lautanen lentää pois. Kuitenkin on aivan selkeästi kansalaisten käsitysten vastaista tuoda sellainen näkökulma vahvasti esiin, että presidentti instituutiona olisi syytä lakkauttaa, niin kuin viime aikoina on tämä käsitys tuotu esiin. Tämä käsitys ei nauti kansalaisten enemmistön luottamusta, ja varmasti Suomi tarvitsee myös jatkossa presidentti-instituution.

Ensimmäinen varapuhemies:

Keskustelu on päättynyt.