Täysistunnon pöytäkirja 19/2014 vp

PTK 19/2014 vp

19. KESKIVIIKKONA 5. MAALISKUUTA 2014 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

2) Liikunnan ja urheilun edistäminen

 

Leena Harkimo /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaisten kansanterveys on parantunut viime vuosikymmeninä. Asiaa selittävät pitkälti määrätietoinen työ väestön ravintokäyttäytymisen parantamiseksi ja tupakoinnin vähentämiseksi. Elintapojen kokonaisuudessa yksi tekijä osoittaa kuitenkin negatiivista kehitystä. Elintason nousun myötä olemme luoneet kuin huomaamatta elinympäristön, jossa ihmisen fyysinen kokonaisaktiivisuus on dramaattisesti vähentynyt, jopa siinä määrin, että siitä on tullut ihmisen hyvinvointia ja terveyttä uhkaava tekijä. Väestön fyysisen aktiivisuuden puute on merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Sillä on vahva yhteys kansantalouteen, kansanterveyteen, mielenterveyteen, työurien pituuteen, terveyspalveluiden tarpeeseen, syrjäytymiseen ja vanhenevan väestön toimintakykyyn. Myös hallitus on nostanut tulevaisuusselonteossaan liikkumattomuuden suomalaista työelämän tuottavuutta ja kilpailukykyä heikentäväksi tekijäksi.

Oleellisin asia tämänpäiväisessä keskustelussa on ymmärrys siitä, että väestön fyysinen aktiivisuus ei ole sama asia kuin urheilu, ei sama asia kuin liikuntaharrastus eikä edes sama asia kuin terveysliikunta tai kuntoilu. Kysymys on vuorokauden aikana eri tavoin tapahtuvasta fyysisestä aktiivisuudesta ja istumisen rajoittamisesta. Tällöin myös keinot puuttua ongelmaan ovat erilaiset kuin mitä perinteisellä liikuntapolitiikalla on totuttu tekemään. On olennaista, että asiaa käsitellään foorumeilla, jotka tekevät arjen käytäntöjä muokkaavia päätöksiä. Kiitän siis tästä mahdollisuudesta keskustella asiasta tänään täällä eduskunnassa vakavasta maailmanpoliittisesta tilanteesta huolimatta.

Arvoisa puhemies! Väestön liikuntakäyttäytymisen sisällä tapahtuu kahdensuuntaista kehitystä. Liikunta vapaa-ajan harrastuksena on säilyttänyt hyvin asemansa, ja se kiinnostaa laajasti ihmisiä. Samalla autoistuminen, työn muutos ja tietotekninen kehitys ovat vaivihkaa tehneet ihmisestä fyysisesti passiivisen. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat selkeästi, että liikunnan harrastaminen erillistoimintona ei yksistään riitä väestön hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitoon. Tilannetta kuvastaa hyvin se, että urheiluseuroissakin liikkuvista lapsista vain noin puolet liikkuu sen verran kuin terveyden kannalta pitää. Ei riitä se, että vuorokauden 24 tunnista ollaan 1 tunti aktiivisia, kun muu aika käytännössä istutaan. Luonnollisesti ongelma korostuu niiden yksilöiden kohdalla, jotka kiertävät perinteiseksi mielletyn liikunnan ja urheilun kaukaa, ja heitä on valitettavan paljon.

Näistä selittävistä tekijöistä johtuen suositusten mukaiseen liikunnan määrään yltää vain noin puolet lapsista, kymmenes aikuisväestöstä ja muutama prosentti ikäihmisistä. Synkimpien arvioiden mukaan Suomessa on parhaillaan kasvamassa maailman liikkumattomin sukupolvi. On väistämätöntä, että vähäinen liikunta alkaa näkyä kansanterveyttä kuvaavissa mittareissa. Ylipainoisuus, tyypin 2 diabetes ja masennus ovat yleistyneet ja fyysinen kunto keskimäärin heikentynyt eri ikäryhmissä. Tutkijat rinnastavat liikkumattomuuden jo tupakointiin ja alkoholinkäytön seurauksiin ja lihavuuteen verrattavaksi terveyshaitaksi.

Arvoisa puhemies! Liikkumattomuus on vaivihkaa johtamassa myös kansantalouden kannalta kestämättömään tilanteeseen. Kymmenessä vuodessa terveydenhuollon menot ovat kasvaneet noin 60 prosenttia. Väestön vähäisen liikunnan kansantaloudellisen vaikutuksen on arvioitu olevan miljardiluokkaa. Kustannukset muodostuvat paitsi suorista palvelujärjestelmän kustannuksista, kuten terveydenhuollon käynneistä, toimenpiteistä, sairaalapäivistä, lääkkeistä ja ennaltaehkäisyn kustannuksista, myös epäsuorista tuottavuuden kustannuksista, kuten sairauspoissaoloista, tuottavuuden heikentymisestä ja ennenaikaisista kuolemantapauksista.

Liikkumattomuuden hinta pelkästään diabeteksen osalta on Suomessa noin 700 miljoonaa euroa. Sama kehitys koskee muitakin länsimaita ja nousevia kansantalouksia. Yhdysvalloissa vähäisen liikunnan kustannusten arvioidaan kaksinkertaistuvan ja kehittyvissä talouksissa, kuten Kiinassa ja Intiassa, kasvavan jopa 500 prosenttia seuraavien 20 vuoden aikana. Liikkumattomuudesta aiheutuvien kustannusten ja toimenpiteiden kansantaloudellista merkitystä sekä kustannusvaikuttavuutta on tutkittu toistaiseksi riittämättömästi. Lisänäyttöä siis kaivataan.

Ärade talman! Beträffande tillgången på arbetskraft är situationen rentav alarmerande. Enligt befolkningsprognoser kommer Finlands befolkning i arbetsför ålder inom de närmaste årtiondena att minska på grund av att de stora åldersklasserna pensioneras. Samtidigt polariseras den tillgängliga arbetskraften allt mera beträffande hälsotillstånd och fysisk kondition. Även antalet arbetsoförmögna unga personer ökar hela tiden kraftigt. De främsta orsakerna till arbetsoförmåga är depression, krämpor i stöd- och rörelseorganen samt hjärt- och blodkärlssjukdomar. En tillräcklig och välplanerad motionering spelar en avgörande roll för att förebygga alla dessa orsaker. Trots detta har motionering fått föga uppmärksamhet i samband med i budgetmanglingen framförda strukturella åtgärder för att förlänga arbetskarriärerna och förbättra Finlands sysselsättningsgrad.

Arvoisa puhemies! Koska liikkumattomuus on pitkälti syntynyt osana yhteiskunnan laajempaa kehitystä, myös toimet sen ehkäisemiseksi vaativat laaja-alaisuutta. Vaikka opetus- ja kulttuuriministeriö toimii liikunnan keskushallinnon viranomaisena ja liikuntayksikkö sen liikunnan moottorina, on kaikissa ministeriöissä jokin linkki olemassa siihen, miten ihmiset liikkuvat. Poikkihallinnollisen yhteistyön tarve tunnustetaan ja tunnistetaan jo melko hyvin. Silti tekoihin näkemys on siirtynyt puutteellisesti. Valtioneuvostotasolla ei riitä se, että kulttuuri- ja urheiluministeri miettii ja toimii asiassa. Tarvitaan koululiikunnasta, Puolustusvoimista, väyläverkosta, luonnon virkistyskäytöstä, terveyspalveluista ja työelämästä vastaavien ministereiden yhdensuuntaisia päätöksiä, jotta tilastot saadaan kääntymään. (Matti Saarinen: Ja kunnat ovat avainasemassa!) Ja tilanne näyttäytyy samanlaisena kunnissa. Liikunnan edistäminen nähdään tällä hetkellä kunnissa liikaa pelkästään liikuntatoimen asiana. Yksittäisten hankkeiden sijaan tarvitaan rakenteellista tarkastelua ja asenteellisia muutoksia arjen käytäntöihin. Enää ei riitä se, että liikunnasta valmiiksi kiinnostuneet suomalaiset jatkavat liikkumistaan, vaan olennaista on lisätä väestön fyysistä aktiivisuutta osaksi arkipäivää huomaamatta ja asiaa suuremmin ajattelematta.

Arvoisa puhemies! Poikkihallinnollisuuden vahvistaminen on myös nyt valmisteilla olevan liikuntalain keskeinen tavoite. Tämä tarkoittaa myös liikunnan määrittelemistä kunnalliseksi peruspalveluksi. Vertailun vuoksi kunnat resursoivat liikuntaan yli nelinkertaisesti valtioon nähden. Onkin riski, että kuntien heikko taloustilanne heijastuu liiaksi liikunnan saamaan tukeen. Haastankin nyt teidät kaikki tässä salissa istuvat kuntapäättäjät mahdollisuudella ja velvollisuudella ottaa omassa kuntatason päätöksenteossanne liikunnan edistämisen huomioon. (Eduskunnasta: Hyvä, hyvä!) Se tulisi sisällyttää sosiaali- ja terveys-, nuoriso-, opetus-, liikenne- ja ympäristötoimen, kaavoituksen sekä teknisen toimen ratkaisuihin. Esimerkiksi terveydenhoito- ja sosiaalisektorin henkilöstön tietoisuutta liikunnan merkityksestä välineenä kuntoutumiseen ja terveyden ylläpitoon on kehitettävä. Liikunta on alihyödynnetty ja riittämättömästi resursoitu keino vaikuttaa tällä sektorilla.

Kuntien kannalta olennaista on myös huolehtia kattavasta liikuntapaikkaverkostostamme, joka on pitkälti elinehto niin organisoidulle kuin organisoimattomalle, omatoimiselle liikunnalle. Liikuntapaikat palvelevat sekä kuntoliikkujaa että huippu-urheilijaa. Nyt kuitenkin mittava peruskorjausvelka ja liikuntapaikkojen heikentyvä ylläpito ovat nousseet tulevaisuuden uhaksi.

Arvoisa puhemies! Olen tässä puheenvuorossani keskittynyt kuvaamaan liikuntapoliittisesti keskeisintä yhteiskunnallista haastettamme eli liikkumattomuutta. On kuitenkin muistettava, että liikunta-ala on myös kasvavaa elinkeinotoimintaa ulottuen aina merkittävistä huippu-urheilutapahtumista matkailuun tai urheilulääketieteeseen. Liikunnalla on positiivisia suoria vaikutuksia työllisyyteen ja talouskasvuun. Esimerkiksi Euroopan tasolla urheilun osuus eurooppalaisesta arvonlisäyksestä on verrattavissa maatalouden, metsätalouden ja kalastuksen osuuteen yhteensä, ja joka 60. EU:ssa tuotettu ja ansaittu euro liittyy urheiluun.

Vaikka Suomessa ei ole kerätty tilastotietoa nimenomaan liikunnan ja huippu-urheilun taloudellisista ja työllistävistä vaikutuksista, liikkuu näiden parissa arvioiden mukaan vuositasolla noin 3 miljardia euroa. Myös liikunta-alan yrittäjyys on kasvussa, ja noin 5 000 erilaista alan yritystä työllistää reilut 8 000 ihmistä. Myös näiden alojen kehittäminen vaatii laajatasoista, eri ministeriöitä koskettavaa tarkastelua.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen liikunnan ja urheilun kenttä on murroksessa. Niin suomalaisten liikuntatottumusten kuin liikuntasektorin hallinnon tasolla on tapahtunut ja tulee tapahtumaan muutoksia. Järjestörakenteet uudistuvat, ja vanhat, perinteiset lajit tekevät tilaa suosiota kasvattaville uusille lajeille. Näihin trendeihin on kyettävä reagoimaan. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että lasten ja aikuisten harrasteliikunnalle ja muulle ei-kilpailulliselle liikunnalle on suuri tarve, mikä tulee huomioida sekä valtion, kuntien että järjestöjen toiminnassa.

Valtion liikuntaneuvoston joulukuussa julkaisema arviointiraportti osoittaa selkeästi myös, ettei määrärahan kasvu johda suoraviivaisesti esimerkiksi ihmisten liikkumisen lisääntymiseen tai huippu-urheilumenestyksen paranemiseen. Asioita on kyettävä tekemään uudella tavalla, vaikuttavammin. Arvioinnin, koordinoinnin ja seurannan merkitys on jäänyt liikuntakulttuurissa riittämättömälle huomiolle. Tästä esimerkkinä vielä lasten ja nuorten liikunta, jota tehdään niin liikunta-, opetus- kuin nuorisotoimenkin puolesta. Toimintaa on käynnissä paljon, mutta silti lasten hyvinvointi ja liikuntakäyttäytyminen polarisoituvat voimakkaasti.

Suomalaisen liikuntakulttuurin näkyvin osa-alue on huippu-urheilu. Elinvoimainen liikuntakulttuuri ja menestyvä huippu-urheilu tukevat toinen toisiaan, eikä niitä tule kehittää toisistaan erillisinä. Huippu-urheilulla on muun muassa esikuvien ja näkyvyyden perusteella heijastusvaikutuksia muun muassa lasten ja nuorten liikuntaan. (Matti Saarinen: Valitettavasti!) Monipuolinen ja laaja-alainen lasten ja nuorten liikunta on edellytys myös menestyvälle huippu-urheilulle.

Arvoisa puhemies! Pohjimmiltaan liikunta, urheilu ja fyysinen aktiivisuus ovat mukavia asioita, vetoavat tunteisiin, saavat ihmiset yhteisen asian äärelle, hyvälle tuulelle ja voimaan paremmin. Alalle on tulijoita, hyvinvointi vetää, ja itsestään huolehtiminen kiinnostaa. Nyt on vain huolehdittava tosissaan siitä, että me emme luo ympärillemme yhteiskuntaa, jossa väestön hyvinvointi ja terveys vaarantuvat istuma-asentoon.

Näillä saatesanoilla toivon aktiivista valiokuntarajat ylittävää keskustelua.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki

Arvoisa puhemies! Poliitikot monesti sanovat: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Ja kun on kysymys liikunnasta ja arkiliikunnasta, se koskettaa erityisen paljon ministereitä. (Sari Sarkomaa: Se lisää jaksamista, hyvä!) Itse asiassa tänään, kun hallituksen EU-ministerivaliokunta loppui aikaisemmin kuin oli oletettavaa, ja seuraava tapaaminen oli vasta puolen tunnin päästä Kiasmassa, niin sain sellaisen mukavan hetken, että pääsi rauhassa kävelemään Helsingin keskustan läpi ja tekemään pienen lenkinkin, kun aikaa oli. Tämä on niitä asioita, joita todella kaipaa, mikä on osa tätä keskustelua, vaikka monelle liikunta-sanasta tulee ensimmäisenä mieleen olympialaiset, urheilu, huippu-urheilu. Mutta itse asiassa tämän asian kohdalla, josta keskustellaan, paljon oleellisempaa on se, kuinka paljon me pystymme arjessa liikkumaan.

Oikeastaan tämä keskustelu pitää jakaa kahteen osaan: toisaalta on, aivan niin kuin edustaja Harkimo totesi, urheilua ja on tämmöistä selvästi harrastustasoista urheilua, mutta sitten on tämä toinen puoli eli se, miten saadaan ihmiset liikkumaan muuten kuin harrastuksessa. Itse asiassa, jos katsotaan urheiluseuratoimintaa ja harrastustoimintaa, meillä eivät mitenkään harrastajamäärät tai ohjattuun, johdettuun seuratoimintaan osallistuvien määrät ole romahtaneet. Se ei ole ongelma. Mutta se on ongelma, että niilläkään, jotka osallistuvat ohjattuun toimintaan, osallistuvat seuratoimintaan ja urheilutoimintaan, ei tule tarpeeksi niitä liikkuvia tunteja viikossa. Aivan niin kuin edustaja Harkimo avauspuheenvuorossaan totesi, ehkä konkreettisin esimerkki on se, että lapsista ja nuorista, jotka osallistuvat urheiluseuratoimintaan ja ovat urheilijoita, vain puolet liikkuu riittävästi suosituksiin nähden. Ei riitä se, että käydään muutaman kerran viikossa salilla tai pallokentällä tai urheilukentällä tai lenkillä, vaan tarvitaan myös sitä jokapäiväistä liikkumista.

Arvoisa puhemies! Ensin ajattelin tältä liikuntapuolelta nostaa muutaman asian, mitä olemme pyrkineet tekemään, jotta kynnys olisi mahdollisimman matala lähteä liikkeelle.

No, ensimmäinen asia tietysti on se, että lapsena ja nuorena opitaan — tai ollaan oppimatta — liikunnallinen elämäntapa. Jos silloin löytää oman lajin, oman innostuksen, oman kiinnostuksen, niin se on monesti sellainen, joka kantaa läpi koko elämän. Sen vuoksi lapsiin ja nuoriin panostaminen liikunnallisen elämäntavan saamiseksi on oleellisen tärkeätä. Kaksi asiaa, joita ollaan tehty:

Ensimmäinen on se, että kun tutkimukset osoittavat, että entistä useampi nuori, lähes kolmasosa nuorista, syrjäytetään liikunnasta ja urheiluseuratoiminnasta pois liian korkeiden maksujen takia, niin nyt ollaan voimakkaasti panostettu siihen, että kaikilla lapsilla on oikeus ja mahdollisuus harrastaa liikuntaa seuroissa. Seuratukea on kasvatettu erittäin merkittävästi, ja siinä on nyt rajat sille, kuinka paljon kuukaudessa — maksimissaan 50 euroa — saa harrastaminen lapselle ja nuorelle maksaa.

Toinen kysymys on liikuntapaikkarakentaminen. Meidän selkeä painotuksemme on ollut se, että sentyyppisiä hankkeita tuetaan, jotka liikuttavat mahdollisimman suurta joukkoa ja joihin on mahdollisimman matala kynnys osallistua: lähiliikuntapaikkoja, maksuttomia paikkoja. Sillä, että pieni tekonurmi, pieni urheilukenttä, pieniä kuntoilulaitteita laitetaan, voi olla paljon isompi merkitys kuin kaikkein hulppeimmilla tiloilla. Jos ajatellaan, millä esimerkiksi on sitten suuri merkitys, vaikka ovat kalliita, niin uimahalleilla. Esimerkiksi 600 000 suomalaista aikuista harrastaa uintia, 300 000 potentiaalisesti. Jos tilat ovat puoleensavetäviä ja niihin on mukava tulla, niin tällä tavalla saadaan ihmisiä liikkumaan.

Jos ajatellaan sitten sitä rahoitusta, jota meillä veikkausvoittovarojen kautta on valtion budjetissa liikunnalle, niin se summa on noin 150 miljoonaa euroa vuodessa, jota veikkausvoittovaroista liikunnalle ja urheilulle ohjataan.

Tässä keskustelualoitteessa mainitaan kakkostyypin diabeteksen, liikkumattomuudesta aiheutuvan toisen tyypin diabeteksen, kulut: 700 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä antaa minusta kuvaa siitä, että me käytämme valtion varoja 150 miljoonaa euroa vuodessa, ja liikkumattomuuden kustannukset (Matti Saarinen: Veikkaajien rahoja!) pelkästään toisen tyypin diabeteksen kautta ovat 700 miljoonaa euroa. Minun mielestäni nämä kaksi lukua jo osoittavat, että yksin liikunta- ja urheilubudjetilla, tai liikunta- ja urheilutoimella, ei tähän asiaan pystytä puuttumaan, vaan siihen tarvitaan paljon suurempi joukko.

Ensimmäisenä nostan opetuspuolen, koululiikunnan. Meillä on Liikkuva koulu -hanke, noin 500 koulua on mukana. Ajatus on se, että koulupäivän aikana liikutaan välitunneilla enemmän kuin aikaisemmin. Meidän pitää saada koulujen pihat niin vetäviksi, niin houkutteleviksi, että luonnollisesti lapset lähtevät liikkumaan. Vaikka tuntijaossa ollaan liikuntatuntien määrää lisäämässä, niin se ei ratkaise tätä ongelmaa, vaan meidän pitää saada lapset liikkumaan välitunneilla.

Toinen kysymys on se, mitä tapahtuu koulupäivän jälkeen. Eikö olisi järkevää, kun kouluilla on liikuntatiloja ja kouluilla on pihat, että tämä liikkuminen jatkuisi heti koulupäivän jälkeen jatkettuna koulupäivänä, eikä niin, että monesti aika pienetkin lapset ja nuoret menevät kotiin muutamaksi tunniksi odottamaan sitä, että vanhemmat pääsevät töistä kotiin ja vievät sitten autolla harjoituksiin? Tämä on semmoinen asia, joka esimerkkinä opetustoimen puolella pitäisi nostaa esille.

Mitä voidaan tehdä liikennepuolella? Ei riitä, että me käymme muutaman kerran viikossa juoksemassa, vaan pitäisi enemmän pyöräillä, pitäisi enemmän kävellä. Sillä, että yksityisautoilun sijaan valitsee polkupyörän, kävelyn tai joukkoliikenteen, on jo iso merkitys. Minä olen joskus laskenut, että kun tulin valituksi ministeriksi — en enää kävele metroasemalle, aja metrolla eduskuntaan tai kävele tänne — siinä useita kilometrejä päivässä ihan normaalia hyötyliikuntaa jäi pois. Eli miten saadaan työnantajat kannustamaan työntekijöitä vaihtamaan siitä autosta (Erkki Virtanen: Audi pois!) polkupyörään, kävelemiseen, joukkoliikenteeseen? Tämä on valtavan suuri asia. Tai miten kuntoilumahdollisuuksia työpaikalla edistetään? Jos kuntoilumahdollisuudet ovat työpaikan yhteydessä tai välittömässä läheisyydessä, kynnys liikkua työpäivän jälkeen, käydä kuntosalilla, on paljon pienempi kuin jos on se ajatus, että ensin pitää tehdä erillinen ponnistus sen eteen.

Nämä ovat esimerkkejä siitä, minkä tapaista poikkihallinnollista yhteistyötä me tarvitsemme. Siihen tarvitaan mukaan työ- ja elinkeinoministeriötä, siihen tarvitaan mukaan liikenne- ja viestintäministeriötä, siihen tarvitaan sosiaali- ja terveysministeriötä. Yksikään ministeriö ei yksin näitä pysty hoitamaan. Meillä on hyvää yhteistyötä nyt. Kunnossa kaiken ikää -hanke esimerkiksi on tyypillinen esimerkki sellaisesta, jossa palkitaan ja kannustetaan työpaikkoja saamaan ihmiset liikkeelle.

Eli minusta on hienoa, että me käymme täällä nyt keskustelua laajasti ja nimenomaan yli hallintorajojen ja pohdimme, mitä ne keinot ovat, joilla saadaan ihmiset liikkumaan entistä enemmän. Se on kansantaloudellinen kysymys, se on jokaisen yksilön psyykkisen ja fyysisen kunnon ja työkyvyn kannalta ihan keskeinen kysymys.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Kiitoksia, ministeri Arhinmäki. Nyt lähdetään tähän nopeatahtiseen keskusteluosuuteen. Toistan sen vielä, että tarkoituksena on mennä näillä maksimissaan 2 minuutin puheenvuoroilla, että mahdollisimman moni saa asiansa julki. — Edustaja Paatero aloittaa, olkaa hyvä.

Sirpa Paatero /sd:

Arvoisa herra puhemies! Yhteiskunnan kokonaisedun vuoksi on huolestuttavaa, että liikkuminen kaikissa ikäluokissa — lapsilla, nuorilla, työikäisillä niin kuin ikäihmisilläkin — on terveyden kannalta riittämätöntä ja aiheuttaa ihmisille henkilökohtaisesti suuria menetyksiä mutta myöskin koko yhteiskunnalle. Tähän on erityisesti vaikuttanut se, että normaali arkiliikunta ja työhön liittyvä liikunta ovat vähentyneet, ja sen lisäksi on tämä polarisoituminen tässä harrastamisen kohdalla.

Mitä sitten tulisi valtion puolelta ohjauskeinoina käyttää? Yksi versio siitä on se, voisiko rakentaa liikunnan sisälle oman jakosuhdelain, niin että terveysliikuntaan, kuntoliikuntaan laitettaisiin joku prosenttimäärä valtion tuista ja osa olisi sitten lajiliitoille huippu-urheilun puolelle. Toinen versio on se, voitaisiinko sillä samalla summalla, joka nyt jaetaan kaikille järjestöille, velvoittaa jokainen järjestö vastaamaan myös kunto- ja terveysliikunnasta omalta osaltaan. Näillä kahdella ohjausversiolla voitaisiin valtion puolelta ohjata.

Isompana ajatteluna tietenkin voisi myöskin — kun monesta muustakin aiheesta tehdään politiikkaohjelmia — ajatella, että kun liikunta, niin kuin äsken jo todettiin, koskettaa vaikkapa kuntatasolla niin liikuntatoimea, nuorisotoimea, koulutoimea, päivähoitoa, kaavoitusta, puistotoimea kuin montaa muuta, niin miksipä ei valtion tasollakin voitaisi tehdä ministeriöitten yhteinen politiikkaohjelma, jota sitten myöskin tiiviisti seurattaisiin, niin että meillä olisi yhteinen tahto koko liikuntapolitiikan linjoista tuleville vuosille ja jopa vuosikymmenille. Näin tiedettäisiin, mihin ollaan menossa.

Muistutan lopuksi, että liikunta on itseisarvo sinänsä. Nämä välineet, että pidetään terveydestä, työkyvystä huolta ynnä muuta, ovat välineellisiä arvoja, siinä mukana, sillä liikunta on mukavaa, se on hauskaa ja sitä pitää harrastaa ihan sinä itsenään myöskin.

Ilkka Kanerva /kok:

Puhemies! Yleensä sanotaan, että meillä on kolme kakun osapuolta: kokonaisuudessa on lasten ja nuorten liikunta, kyllä, on harrasteliikunta ja aikuisliikunta, terveysliikunta, kyllä, ja sitten on kilpa- ja huippu-urheilu. Ehdottomasti näin, ja pitää olla jatkossakin tämän strukturoinnin hyvin selvä, siitä ei kannata perääntyä, ja kaikkia pitää omalta pohjaltaan kyetä myös taloudellisesti arvostamaan. Ehkä neljäs pääilmansuunta voisi kuitenkin olla erityisliikuntaryhmien olemassaolo, vammaisliikunta ja siihen liittyvät tarpeet, jotka eivät nyt toistaiseksi tulleet näissä esille, joita hyviä linjauksia täällä on sinänsä kuultu.

Se, missä haastan ministeriä hieman, on se, mikä arvo annetaan esimerkiksi valtion liikuntaneuvostolle määrärahojen jaossa, kun se joutuu moniarvoisesti näitä asioita pohtimaan ja painottamaan. Minä toivon, että liikuntaneuvoston arvovalta, asema ja rooli tässä rahanjaossa olisi sellainen, jota ministeri oikeasti arvostaa ja noudattaa sen mukaisia toimia, sillä siihen perustuu myös se, millä tavoin saadaan julkinen ja yksityinen puoli toimimaan hyvässä synkronissa toinen toisensa kanssa.

Kysyisin oikeastaan ministeriltä, kun hän aivan oikein täällä korostaa sitä, että pitää saada yhteiskunta laajasti, ei vain edustamansa ministeriön osalta, toimimaan liikunnan päämäärien hyväksi, muun muassa kansanterveydellisistä syistä: mikä olisi sellainen liikunnan korpilampi, jonka ministeri nyt voisi polkaista oikeasti liikkeelle eikä vain puhua täällä siitä asiasta? Nyt pitää, ministeri, toimia ja tehdä jotakin — kello käy ja Hakulista ei näy.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Ministeri Arhinmäki kerää varmaan näitä kysymyksiä ja vastailee sopivassa vaiheessa.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitos, edustaja Harkimo, kiitos, puhemiesneuvosto! Vihdoin liikuntaa käsitellään täällä salissa.

Jokaisella meistä on omalaatuinen suhde liikuntaan. Joillekin liikunta on puhdasta peliä, leikkiä tai hauskanpitoa. Toiset tavoittelevat tulevaksi kesäksi kiinteää rantakroppaa. Osa meistä liikkuu, koska se edistää terveyttä. Ja monelle liikunta toimii tehokkaana stressinpoisto- ja -tappovälineenä. Usein yksilöllä on lukuisia syitä harrastaa liikuntaa, mutta on ihmisiä, joita liikunta ei vain nappaa, ei kiinnosta.

Liikkumattomuus on ongelma, jonka ratkaisemiseksi valtion on painittava toden teolla. Valitettavan monet lapset ja nuoret eivät liiku riittävästi. Yksi huolestuttava trendi on liikuntaharrastusten lopettaminen murrosikäisenä. Lihavuus aikuisväestön keskuudessa on yleistynyt tuntuvasti 2000-luvulla. Liikunta on vain yksi palikka terveyspalapelissä, mutta sen merkitys on tuntuva, eikä liikuntaa voi korvata lääkkeillä tai muilla hoidoilla. Ihmiset on saatava hikoilemaan lenkkipoluille ja punttisaleille. Terveydenhuollon kustannukset sekä tuottavuus huomioiden liikkumattomuudesta aiheutuu miljardiluokan lasku valtiolle. Liikunta on yksi kustannustehokkaimmista keinoista edistää suomalaisten hyvinvointia.

Yksi uusista konkreettisista keinoista liikunnan edistämiseksi on se, että niitä kartoitetaan aktiivisesti ja vanhoja hyviksi todettuja käytäntöjä vahvistetaan sekä hyödynnetään nykyistä laajemmin.

Liikkuva koulu -hanke on hyvä. Koululiikuntaa ei ole läheskään riittävästi tänä päivänä. Olemme 1800-luvun tasolla: 150 vuotta sitten oli yhtä paljon liikuntaa kuin tänä päivänä kouluissa. Minusta tämä kertoo jo osaltaan siitä, että tuntuvaa muutosta kaivataan.

Jos ajattelen vaikka omia sairaanhoito-opistovuosiani, niin muistan, että yli 30 vuotta sitten me juoksimme Cooperin testin. Tätä päivää kun ajatellaan, niin siellä ei ole liikuntaa ollenkaan opiskeluaikana, se on vapaaehtoista. Siihen pitäisi kyllä kannustaa, jopa laittaa se opinto-ohjelmaan. (Puhemies koputtaa)

Sitten vielä yksi kysymys ministerille: miten aiotte edistää tätä poikkihallinnollisuutta liikunnan edistämiseksi?

Tuomo Puumala /kesk:

Herra puhemies! Ensin pieni reunahuomio, kun kerran ajankohtaiskeskustelusta on kysymys: En ole aivan varma, oliko ministerin päätös jättää paralympialaiset Sotšissa väliin oikea. Itse olisin pitänyt tuota osallistumista ennemminkin kannanottona vammaisurheilun puolesta, niiden ihmisten puolesta, jotka ovat vuosia valmistautuneet juuri tuohon kisaan, kuin maailmanpoliittisena kannanottona tässä tilanteessa. Totta kai ymmärrän ministerin perustelut, mutta itse olisin ehkä tulkinnut asiaa kuitenkin enemmän näin päin.

Jatketaan Sotšista. Muutama viikko sitten suomalaisia kerääntyi ruudun äärelle noin 2 miljoonaa, parhaimmillaan 2,5 miljoonaa. Siis urheilu todellakin liikuttaa isoja massoja tässä valtakunnassa, ja haluaisin alleviivata sitä, että se, että suomalaiset lähtevät liikkeelle, kokevat yhdistäviä kokemuksia, ei tietenkään ole mitenkään vastakkainen harrasteurheilulle. Päinvastoin, se innostaa uusia nuoria löytämään esikuvan, löytämään itsellensä idolin, ja olen aivan varma, että tuollaisia idoleita meillä oli valtava määrä Sotšin olympialaisissa.

Ja ministeri, tätä taustaa vasten toivon teidän tekevän valtavasti työtä sen eteen, että erityislukioiden asemaa ei käydä Suomessa heikentämään. Puhun nyt siis urheilulukioista mutta myös muista erityislukion tehtävän saaneista lukioista, ja tällä hetkellä valitettavasti näyttää siltä, että tätä suuntaa kohti ollaan menossa. Meidän pitää turvata se, että meillä on tulevaisuudessakin huippuja, tulevaisuudessakin esikuvia, tulevaisuudessakin idoleita. Sama koskee opistoja, myös urheiluopistot kokevat tällä hetkellä erittäin suurta vaikeutta. Se tulee koulutusten leikkausten kautta, vapaan sivistystyön aseman epävarmuuden kautta, se nakertaa opistojen toimintaa. Olisin todella toivonut, että opetusministeri olisi tänään paikalla täällä keskustelussa. Hän olisi tietenkin oikea henkilö vastaamaan. Mutta mitä te, ministeri, aiotte tehdä sen eteen, että tätä hyvää järjestelmää ja hyvää rakennelmaa, mikä Suomessa on, ei muserreta?

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Toki on erityisen tärkeää, että puhutaan arkiliikunnasta niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin osalta. Elikkä vaikka ne Rappuremmi-merkit ovat loppuneet, käyttäkää edelleen kuitenkin rappuja tässäkin talossa. Lapsia pitää kannustaa pihaleikkeihin, pihapeleihin, liikkumaan koulumatkat pyörällä, kävellen ja niin edelleen, ja nuoria pitää myöskin kannustaa skeittirampeille.

Mutta silti myöskin liikunta- ja urheiluseurojen toiminta ja siellä kaikille mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja urheilua on pystyttävä takaamaan, ja tässä on kovat haasteet. Haasteet tulevat sitä kautta, että harrastamisen hinta on koko ajan noussut. Vaikka itse tunnen parhaiten jalkapalloa eikä jalkapallo ole harrastamisen hinnan osalta ollenkaan siellä kärkipäässä, silti sellaiset tekijät kuin paremmat harjoitusolosuhteet, hallit, tekonurmet ja niin edelleen, palkatut ohjaajat, parempi valmennus, laadukkaampi ohjaus nostavat väkisinkin harjoitustunnin hintaa yksittäiseltä harrastajalta, ja se on ongelma. Kulttuuri- ja urheiluministeri on puuttunut tähän, ja ministeriö tukee tätä seuratuen muodossa, mutta tässä on haastetta myös kunnille, lajiliitoille ja kaikille tahoille, että tätä pystytään tasaamaan ja kaikille annetaan tämä mahdollisuus harrastaa.

Toinen vaihtoehto tämän kilpailukeskeisen harrastamisen rinnalla on se, että arvostetaan myös sitä kevyempää, harrastuksenomaista liikunnan harrastamista. Eivät kaikki murrosikäiset, nuoremmat tai vanhemmat halua harjoitella välttämättä viittä kertaa viikossa — joku haluaa pysyä lajin parissa harrastamalla sitä vain yksi tai kaksi kertaa viikossa, ja myös sitä toimintaa pitää arvostaa, ja se on tosi tärkeää.

Elikkä haaste on kova, että kaikilla, erityisesti lapsilla ja nuorilla, olisi mahdollisuus halutessaan harrastaa liikuntaa haluamallaan tavalla.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Harkimon ja ministerin erinomaisissa puheenvuoroissa, molemmissa, toistettiin se viesti, jonka täälläkin ovat jo aiemmat puhujat sanoneet, että tämä asia ei ratkea pelkästään sinänsä ihan hyvinkin resursoidulla liikuntapolitiikalla ja opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapuolen toiminnalla vaan tarvitaan kaikkien ministeriöiden toimintaa, tarvitaan kuntien toimintaa.

Tästä näkökulmasta, kun täällä edustaja Kanerva puhui tästä ajatuksesta Korpilammesta, meillä on hallitus luvannut, että vielä tälle eduskunnalle tuodaan liikuntalain päivitys, ja se yksi mahdollisuus — tai mielestäni välttämätön tilaisuus, joka pitää käyttää hyväksi — on se, että liikuntalaissa ei päästetä nyt pois sitä mahdollisuutta, että sinne on sisään rakennettu sellainen yhteistyömekanismi, joka ohjaa kaikki muutkin ministeriöt kantamaan vastuunsa tästä tavoitteesta.

Ympäristöministeriö, kaavoituspuoli, pyöräteiden kaavoittaminen, myös se kaavoittaminen, että on niitä lähiliikuntapaikkoja, joista ministeri Arhinmäki hyvin täällä puhui, ovat aivan keskeisessä asemassa siinä, että kouluihin on turvalliset pyörätiet, että vanheneva väestö uskaltaa turvallisesti suoraan kodista lähteä hiekoitetuilla reiteillä — jos on talvi vielä joskus meillä täällä — kävelemään ja kesällä muuten.

Yhteistyöesimerkkejä on vaikka kuinka paljon enemmän, mutta nostaisin tässä puheessa valtiovarainministeriön roolin erityisesti ja toivoisin, että liikuntalain yhteydessä valtiovarainministeriö pakotetaan katsomaan sitä totuutta silmiin, minne se on epäselvillä linjauksillaan ajanut seuratoiminnan, kun on kysymys verovapaudesta tai verollisuudesta. Nyt Turun hallinto-oikeus on päättänyt, että vessapaperia saa myydä verovapaana yleishyödyllisesti — usea urheiluseura on joutunut maksamaan merkittäviä veroja. Talkootyön verotusta on kiristetty koko ajan. Seuratoiminnan piirissä olevien ihmisten palkkioiden ja palkan suhde äitiyspäivärahaan, ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, opintotukeen on äärimmäisen epäselvä, samoin sitten ihan se, onko se varsinaista, palkattua työtä vai ei. (Puhemies koputtaa) Hoitakaa tämä liikuntalaissa kuntoon.

Stefan Wallin /r:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan kiittää edustaja Harkimoa tästä hyvin tärkeästä keskustelualoitteesta. Liikuntapoliittisessa keskustelussa joutuu joskus, ehkä aikaisemmin enemmän kuin nykyään, torjumaan väitteitä siitä, että huippu-urheilu ja tämä perustason junioriurheilu, ruohonjuuritason liikunta, olisivat jotenkin vastakkaisia elementtejä. Näin ei tietenkään ole, koska huippu-urheilu tarvitsee jälkikasvua ja juniorit tarvitsevat esikuvia. Näin ollen olemme pystyneet viime vuosien aikana panostamaan yhä enemmän sekä suomalaiseen huippu-urheiluun, joka on saanut sekä uusia rakenteita että myöskin uutta sisältöä, että tähän hyvinkin tärkeään ruohonjuuritason liikuntaan ja urheiluun, joita järjestetään paikallisissa liikuntajärjestöissä ja -seuroissa.

Hyvä esimerkki tästä on tämä suora seuratuki, joka tuli käyttöön viime vaalikaudella ja jolla pystyttiin tukemaan ainakin alussa pariasataa seuraa suhteellisen merkittävällä summalla, niin että seurat pystyivät palkkaamaan itselleen toiminnanjohtajan, joka ottaa kopin siitä kasvavasta kysynnästä, joka kuitenkin kentällä on. Nuoret ja lapset asettavat yhä enemmän myöskin laadullisia vaatimuksia omiin vapaa-ajan harrastuksiinsa, äänestävät jaloillaan, jos toiminta ei toimi, ja näitten panostuksien ansiosta tämä toiminta on entistäkin paremmalla tolalla hyvinkin monessa seurassa. Kysyisin ministeriltä: mitä kuuluu tälle seuratukihankkeelle tällä hetkellä, miten sitä on viime aikoina arvioitu, ja minkälaista jatkoa tälle tuelle on ajateltu, niin että nämä seurat pystyisivät jopa vieläkin paremmin kuin tähän asti vastaamaan tähän hyvinkin tärkeään haasteeseen ja siihen kasvavaan kysyntään, mitä maamme nuorten ja lasten joukoissa on?

Sari Palm /kd:

Arvoisa puhemies! "Seurassa tämmöisiä ei kauan kattella, kun en oo nopee enkä ketterä. Synkkä homma jäädä aina viimeiseksi ja ilman paria." Näin on pohtinut pieni poika, koululainen. Tämä toki olisi voinut olla minun omaakin pohdintaani. En ole nopea enkä ketterä. Moni meistä voi kokea tämän saman.

Yhtä aikaa, kun me puhumme liikunnasta ja sen merkityksestä, on tutkailtava, miksi osa ihmisistä jättää liikkumatta. Huoli liikkumattomuudesta on paljon monisyisempi ja laajempi, ei vain liikuntapoliittinen haaste. Erittäin tärkeää ja arvokasta on kadotettujen liikkuvien sukupolvien kiinni saamiseksi se, miten lapset ja nuoret saadaan liikkumaan, ratkaisevaa se, miten luodaan liikunnasta hyvä, onnellinen kokemus niin, että jää pysyvä nälkä liikkua, elämän pituinen kutina liikunnalle.

Liikunta on täällä jo monessa puheenvuorossa todettu hyvinvoinnin, sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden avaimeksi, ja kun me aina puhumme syrjäytymisestä, niin kyllä liikkuminen, liikunta ja yhdessä tekeminen ovat nimenomaan myös syrjäytymisen ehkäisemistä. Tämä meidän on hyvä pitää mielessä.

Aikuisen merkitys lasten ja nuorten liikunnassa on erityisen tärkeä niin kotona, päivähoidossa, koulussa kuin harrastuksissakin, ja täällä on jo nostettu esiin arvokkaasti seura- ja joukkuetoiminnan eri mahdollisuudet ja niissä korjaavat toimenpiteet.

Suomessa on paljon hyviä hankkeita ja toimintamalleja, kuten Liikkuva koulu. On vain tärkeää, että nämä kaikki jalkautetaan jokaiseen kuntaan jokaisen lapsen ja nuoren saatavaksi.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Nyt on henkilökohtaisestikin aivan oikea hetki puhua liikunnan riemuista ja hyvistä vaikutuksista, mutta sen lisäksi tässä työssä näkee olosuhteet kummassakin päässä valtakuntaa. Pohjoisessa, kotiseudulla, pitkät etäisyydet, harva asutus ja pienet ikäluokat asettavat ihan omat haasteensa liikkumiselle ja urheiluharrastuksille, ja sitten taas suuremmissa kaupungeissa kaikki tahtoo maksaa.

Itselleni oli yllätys, kun vanhastaan olin pitänyt esimerkiksi jalkapalloa halpana lajina, että kun nyt toimin yhden joukkueen rahastonhoitajana, niin yhtä lasta kohden kuukausimaksut ovat jo kymmeniä euroja, ja siihen kun lisätään jäsenmaksu, erilaiset varustehankinnat ja kulkeminen — ja jos perheessä useampi lapsi harrastaa liikuntaa — niin kyllä siinä on vähävaraiselle perheelle maksamista. Lapsi ja nuori voi syrjäytyä hyvistä harrastuksista monista syistä: asuinpaikasta johtuen, perheen varallisuudesta, perhetaustasta, osin jopa kulttuurisista tekijöistä johtuen. On ihan hyvä, että ministeri Arhinmäki on kiinnittänyt muun muassa siihen huomiota, kuinka ikävä tilanne on, jos perheen sosioekonomisen aseman takia lapset ja nuoret eivät voi osallistua hyviin harrastuksiin.

Edustaja Uotila kävi hyvin läpi kokonaisvaltaisen otteen tärkeyttä, massojen liikuttamista. Mutta sitten pitää muistaa vielä se, minkä olen nähnyt tuolla kentän laidalla: kyllä liikuntaharrastus, urheilu, on äärimmäisen tärkeä tapa integroida paitsi maahanmuuttajalapset myös heidän koko perheensä tiiviimmin osaksi yhteiskuntaa.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Oli erinomainen ministerin puheenvuoro, kuten myöskin edustaja Harkimon, mutta mielestäni kuitenkin vähän liian ohuelle jäi se päätös, joka koski meidän peruskoulua, ja se poliittinen kannanotto, joka johdollani tehtiin, että merkittävämmin lisättiin vuosiopetustuntimäärää liikunnassa. Haluan nähdä, että se oli yhteinen poliittinen kannanotto, ei yksin hallituksen kohdalta vaan koko eduskunnan kohdalta. (Tuija Brax: Se oli hyvä!) Se johtopäätös varmaan on oikea, minkä ministeri Arhinmäki teki. Ei tietystikään se, että nyt on 20 vuosiviikkotuntia, 20 kertaa 38 tuntia, ratkaise kaikkia ongelmia, mutta se on poliittinen, kasvatuksellinen, moraalinen kannanotto liikunnan ja terveiden elämäntapojen puolesta.

Ja nyt se tärkein asia: Nythän valmistellaan opetussuunnitelmia tämän henkisen poliittisen kannanoton pohjalta. Uusissa opsin perusteissa tämä valmisteleva työryhmä näkee yhdeksi keskeisimmistä koululiikunnan tavoitteista oppilaiden sisäisen motivaation vahvistamisen synnyttämällä myönteisiä kokemuksia ja vahvistamalla oppilaiden omaa pätevyydentunnetta liikkumisessa ja liikunnassa.

Kun täällä nyt nousi esille tämä Liikkuva koulu -ajatus, niin kun nyt koulut tekevät omia tällaisia järjestyssääntöjä, toiminta-ajatuksia nyt tämän uuden opetussuunnitelman seurauksena 2016, niin itse näen, että jokaisen suomalaisen peruskoulun yksi viidestä tämmöisestä arvosta, visiosta, on lasten ja nuorten erinomainen fyysinen, liikunnallinen kunto ja terveys. Totta kai siellä on sitten tähän oppimiseen, kasvatukseen, paikalliseen kulttuuriin liittyvät asiat, mutta näen, että yksi niistä olisi laajasti ottaen (Puhemies koputtaa) tämä liikunta ja kasvatus liikkumista edistäviin elämäntapoihin. — Kiitos.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on jo hyvin tullut esille se, että liikkumattomuus, istuva yhteiskunta, aiheuttaa yhteiskunnassamme kansansairauksia, se lisää ikääntymisestä aiheutuvia haasteita, itse asiassa heikentää oppimistuloksia, lyhentää työuria ja nakertaa myöskin työelämän tuottavuutta ja lisää terveyseroja.

Kun täällä edustaja Kanerva nosti esille, että tarvittaisiin liikunnan korpilampi, niin ehdotan, että hallitus ottaa kehysriihessään tämän asian yhteiseksi tavoitteekseen, ja kannustan ja kiritän ministereitä löytämään keinoja, joilla todellakin nyt ja heti lisätään suomalaisessa yhteiskunnassa liikuntaa.

Muistutan myöskin siitä, että eduskunta on linjannut vuoden 2012 budjettimietinnössä ja todennut niin, että säästöjä voidaan aikaansaada terveyttä edistävillä toimilla. Erityisesti alleviivasimme liikuntaa ja sitä, että liikunta on kaikkien hallinnonalojen asia. Pidän hyvänä sitä, että edustaja Vapaavuori on täällä mukana, Hän on moderni ministeri ja näkee, että tämä asia kuuluu myöskin hänen hallinnonalalleen.

Erityisen huolestuttavaa on se, että valtaosa suomalaisista lapsista ei liiku riittävästi oman terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta. Pidän kaikkein kiireellisimpänä sitä, että ennakkoluulottomasti löydämme uusia tapoja edistää liikuntaa. Toistan ehdotukseni ottaa kouluissa käyttöön liikuntaläksyt. Olisi hyvä, että koulusta laitettaisiin viesti vanhemmille, kerrottaisiin, miten tärkeää se liikunta on, ja annettaisiin liikuntaläksyä niin, että lapset voisivat siinä lähiympäristössään leikkiä. Me tiedämme, että liikuntaresepti, liikuntasuositus, toimii aikuisten osalta. Toivon, että kun uusia opseja tehdään, niin voisimme ottaa tämän liikuntaläksyn käyttöön.

Ihan lopuksi nostan esille ikäihmisten liikunnan. Varmin tapa ikääntyä on lopettaa liikkuminen. Meillä on uusi vanhuspalvelulaki, ja muistutan, että eduskunta on edellyttänyt, että tuon lain toimeenpanoa seurataan. Erityisesti kunta- ja terveysjaostossa totesimme, että vanhusten liikunnan edistämistä täytyy seurata. Toivon, että hallitus sitä seuraa, (Puhemies koputtaa) koska hyvä seuranta on paras tapa muuttaa kuntien toimintaa liikuntaa edistäväksi myös ikäihmisten kohdalla.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa puhemies! Komppaan tässä edustaja Mustajärven erinomaista puheenvuoroa siitä syystä, että olen toiminut parikymmentä vuotta kotikylässäni Jyväskylässä erään työläisurheiluseuran puheenjohtajana ja jonkun aikaa myöskin Suomen Avantouintiliiton johdossa — silloin kun liitto vielä aktiivisesti toimi. Nyt on käymässä niin, osittain myöskin hallituksen syystä, että peruskunnat joutuvat tinkimään budjeteistaan, mikä tarkoittaa myös sitä, että hyvin usein asetetaan erilaisille liikuntapaikoille, -halleille entistä korkeampia vuokria, ja tämä menee tietenkin urheiluseurojen, jotka niitä halleja käyttävät, jäsenmaksuihin. Tiedän, että kotikylässäni on käynyt niin, että jompikumpi vanhemmista tai molemmat ovat jääneet työttömiksi ja vanhemmilla ei ole varaa maksaa näitä korkeita jäsenmaksuja ja näitä muita maksuja ja joutuvat ottamaan näin ollen lapsensa pois näistä tärkeistä liikuntaharrastuksista, niin kuin edustaja Mustajärvi totesi.

Minun toiveeni on se, arvoisa ministeri — kuten sanoitte, valtiohan ei suoraan myönnä rahaa, vaan se tulee Veikkaus Oy:n budjeteista — että pyritte kaikin mokomin ottamaan enemmän rahaa irti tältä Veikkaus Oy:ltä ja osoittamaan sitä paitsi näille valtakunnallisille liitoille myöskin ennen kaikkea perusyhdistyksille peruskunnissa.

Lopuksi totean tästä Veikkaus Oy:n rahoituksesta sen verran, että TUL:n pääsihteeri Janne Ollikainen on minulle tänään kertonut, että se on erittäin tarpeellinen myöskin TUL:n seuroille ja myöskin liitolle ja olisi syytä huolehtia tänä päivänä esimerkillisesti paitsi varhaisnuorten ja nuorten myös ikääntyvien kansalaisten liikunnallista harrastuksista. Tässä TUL on minun mielestäni näiden lajiliittojen ja muiden liittojen joukossa esimerkillinen toimija.

Eero Reijonen /kesk:

Herra puhemies! Olosuhdetekijät ovat viime vuosina muuttuneet parempaan suuntaan, vaikka harrastajamäärät ovat laskeneet. Me kaikki tiedämme sen, että ne olosuhdetekijät, joihin itse pystymme vaikuttamaan, ovat todella paljon parantuneet. Hiihtoladut alkavat olla kuin junaradat, toki lumenpuutetta on ollut osassa Suomea, siihen me emme pysty vaikuttamaan, mutta monessa kylässä on jo valaistut ladut ja niin edelleen. Olosuhdetekijöistä ainakaan eivät menestys ja harrastus jää kiinni.

Viime vuosina yksilölajit ovat olleet selkeästi menettäjiä. Joukkuelajit ovat vieneet nuoria paljon. Mutta minusta tässä ei kannata lajien välillä kiistellä siitä, mikä on paras ja mikä on huonompi. Pääasia, että nuoret saadaan liikkumaan. Se on ykköslähtökohta.

Koulujen ja kotien merkitystä ei voi koskaan aliarvioida ja korostaa liikaa. Itse kuitenkin näen niin, että kun elämme tämmöistä hektistä aikaa, jossa on aina kiire, niin kyllä tämä kotien ja vanhempien merkitys lasten liikunnan harrastuksen tukemisessa on ensiarvoisen tärkeä ja kaikkea ei koulujen syliin voida kaataa.

Nyt kun meillä on takana kohtuullinen menestys tuolla Sotšissa ja on saatu hyviä esimerkkejä ja esikuvia myös suomalaiseen urheiluun, niin tässä on selkeästi muistettava se, että ilman elinkeinoelämän vahvaa tukea tätä menestystä ei tänä päivänä tule oikeastaan missään lajissa. Veromarkoilla ei saada kaikkea aikaan, vaan elinkeinoelämän pitää olla vahvasti mukana tukemassa, olipa kysymys sitten yksilölajeista tai joukkueurheilusta. Tässä haluan kyllä nostaa hattua elinkeinoelämälle. Vaikka taantumassa eletään, niin siitä huolimatta sieltä sitä rahaa on tullut. Itse ajattelen näin, että tuo Sotšin menestys kyllä lisää harrastajamääriä, ainakin talvilajeissa. Se on selkeästi jo nyt nähtävissä. Viime viikonlopun Salpausselän kisat (Puhemies koputtaa) osoittivat sen, että myös katsojia näyttää riittävän.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Pitkälti talkoovoimaan perustuva paikallistason seuratoiminta on ainutlaatuista koko maailmassa. Perinteinen urheiluseuratoiminta on kuitenkin nyt muuttunut merkittävästi. Esimerkiksi yhden lajin erikoisseurojen määrä on kasvanut reippaasti. Julkisuuden valokeilassa kimaltelevan huippu-urheilun juuret ja menestyksen pohja perustuvat seuratasolla tehtyyn työhön. Liikuntakulttuurin ylivoimaisesti suurin ongelma koskee kuitenkin juuri paikallistason seuratoimintaa. Liikuntalain mukaan yhteiskunnalla on velvollisuus luoda toiminnalle edellytykset ja seurat vastaavat sitten toiminnasta. Mitä on tapahtunut? Kunnat ovat vähentäneet seurojen toiminta-avustuksia ja alkaneet periä tilojen käytöstä vuokria, jopa junioritoiminnasta. Valtiovalta on vaikeuttanut veropolitiikalla kolmannen sektorin varainhankintaa entisestään. Liike-elämän tuki on kohdistunut pääasiassa liikunnan suurtapahtumiin ja ammattilaistuneeseen huippu- ja kilpaurheiluun. Tämä kaikki on tapahtunut aikana, jolloin harrastamisen hinta on noussut, muun muassa kalliiden varusteiden, matkakulujen ynnä muiden sellaisten johdosta. Kuntien ja valtion toimenpiteistä johtuen kustannuspaine seuramaksuineen on kohdistunut kohtuuttomasti perheisiin. Tästä syystä yhä useampi nuori syrjäytyy harrastuksista niiden kalleuden vuoksi. Tämä on monesti ensiaskel ei-toivotulla syrjäytymisen polulla.

Mitä pitäisi tehdä? Ensinnäkin on arvioitava avustusten hinta—laatu- ja vaikutussuhteita. Julkisen tuen painopisteeksi on otettava lapset, nuoret ja terveysliikunta. Liiketoimintatyyppinen bisnesurheilu voisi tukeutua yhä enemmän sponsorirahoitukseen. Toiminta-avustusten jakoperusteita tulisi muuttaa myös siten, että pelkkien tulosohjauskriteereitten lisäksi arvioitaisiin myös avustamisen tarve.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minäkin haluan liittyä siihen seuraan, joka kiittää edustaja Harkimoa tästä hyvästä ajatuksesta, niin että viimeinkin pääsen nyt puhumaan myös liikunnasta täällä suuressa salissa. Ikävä kyllä monet tahot pitävät liikuntaa yhä toisarvoisena, vähän niin kuin takasivun juttuna. Tämä siitäkin huolimatta, että tutkimusten mukaan suomalaisten liikunnallisuuden lisääminen olisi yksi tehokkaimmista keinoista niin julkisen talouden kestävyysvajeeseen, talouskasvun vauhdittamiseen kuin syrjäytymisen estämiseenkin. Vastaavasti on päivänselvää, että jos suomalaisten liikkumattomuudesta johtuva jaksamisvaje jätetään huomioitta, meidän hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuus on suuressa vaarassa. Tämä koskee tällä hetkellä myös eduskuntaa. Tälläkin hetkellä molemmat oppositiojohtajamme ovat valitettavasti sairauslomalla.

Vakavia kysymyksiä tälle salille, niin kuin ministerillekin, ovat kolme seuraavaa: Mistä löytyvät ne tulevaisuuden pidemmän työuran tekijät, jos nyt jo alle 7-vuotiaista lapsista yhä suurempi osa on liikalihavia? Miten meidän hyvinvointivaltiomme kestää tilannetta, jossa jo teini-ikäisillä todetaan liikkumattomuuden ja epäterveellisen ravinnon aiheuttamaa kakkostyypin diabetesta ja tämän lisäksi armeijan liikunnan testitulokset varusmiesten keskuudessa ovat totaalisesti romahtaneet? Ja kolmanneksi, mitä me poliittisina päättäjinä voimme tehdä nykyiselle epäterveelle elämäntavalle, jossa hyvinvoinnin nimissä yhä useampi suomalainen syö, juo ja kuluttaa itsensä ennenaikaisesti hautaan?

Arvoisa puhemies! Kyynikot ovat toki oikeassa siinä, että meidän poliittisten päättäjien tai julkisen vallan välineet puuttua näihin megaluokan ongelmiin ovat rajatut. Mitä me voimme tehdä? Voimme tehdä avauksia liikkumattomuusongelman pahentumisen estämiseksi panostamalla nykyistä voimallisemmin esimerkiksi lasten ja nuorten liikuntaan. Varhaiskasvatuksessa nykyisistä liikkumattomuuteen ohjaavista toimintamalleista ja -ympäristöistä on päästävä eroon. Yksikään näistä toimista ei tarvitse isoja taloudellisia satsauksia, ainoastaan poliittista tahtoa ja sitoutumista. (Puhemies koputtaa) Tämän keskustelun myötä valmius tehdä näin on toivottavasti parempi.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Keskustelu liikunnan ja urheilun edistämisestä on ajankohtainen ja tärkeä, sillä valtaosa suomalaisista ei liiku tarpeeksi. Liikunnan merkitys on suuri yksilön elämässä, mutta sen vaikutukset ulottuvat ratkaisevasti myös koko yhteiskuntaan. Vähäisestä liikunnasta johtuvien sairauksien hoidon kustannukset ovat, kuten keskustelualoitteessakin mainittiin, miljardiluokkaa.

Arvoisa puhemies! Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että ministeri Arhinmäki kiinnitti huomiota siihen, että liikuntapaikat olisivat kouluissa eivätkä esimerkiksi koulujen ulkopuolella, jotta sitä liikuntaa harjoitettaisiin välitunneilla ja koulujen jälkeen. Tämä on mielestäni hyvä havainto, ja olisinkin esittänyt tämmöistä ehdotusta ministerille, että voisiko valtio jollakin tavalla säädellä sitä, että näitä liikuntapaikkoja rakennettaisiin kouluihin, koska useat liikuntapaikat saavat valtion avustusta. Siinä mielessä tämä poliittinen suunnanmuutos olisi tärkeä, että esimerkiksi meillä Vantaalla kyllä ne skeittiparkit tai parkour-radat yleensä rakennetaan kauas kouluista. Siinä mielessä tämän täyskäännöksen tässä ajattelussa jostain on tultava.

Arvoisa puhemies! Olisin vielä halunnut nostaa toisen näkökulman: työnantajan antaman tuen liikunnan harjoittamisessa. Suomessahan on edesmenneen Janne Niskan yrityksen Pekkaniskan esimerkki erinomainen. Siellähän työntekijöitä tuetaan liikkumaan, ja siellä maksetaan muun muassa tupakoimattomuudesta ja raittiudesta ja kuntoilusta. Harvassa ovat ne työpaikat, joissa saa tunnin päivässä urheilla työaikana. Jos työnantaja maksaa kaikki liikuntakulut, niin se tulee monelle työnantajalle moninkertaisesti takaisin. Tällaiseen innovatiivisuuteen ja esimerkkiin olisi syytä valtionkin rohkaista.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä (Puhemies koputtaa) haluan vielä mainita sen, että sosiaalitoimen harkinnanvaraiseen tukeen tulisi jokaisessa kunnassa varata euroja perheiden lapsille, jotta liikunnan eriarvoisuudesta päästään perheissä eroon.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Liikkuminen on tärkeää tietysti kaikenikäisille, mutta erityisesti vanhuksille se on aivan avainasemassa oleva asia. Professori Taina Rantanen totesi taannoin ET-lehden haastattelussa, että koti voi olla vanhukselle joko linna tai vankila. Rantanen ryhmineen selvitti laajasti ikäihmisten liikkumista. Neuvonta lisäsi liikunnan harrastamista, ennalta ehkäisi liikunta- ja toimintakyvyn heikkenemistä, paransi mielialaa ja sitä kautta vähensi kotipalveluiden tarvetta. Neuvonta kuitenkin auttoi vain heitä, joilla oli vielä itsenäistä liikuntakykyä jäljellä. Ne vanhukset, joilla oli paljon esteitä liikkumisessa, jotka pelkäsivät mennä ulos taikka eivät jaksaneet yksin nostaa rollaattoria portaita alas, tarvitsivat henkilökohtaisen ulkoiluavustajan. Rantasen tiimi päätyi vapaaehtoistyöhön ja ryhtyi perehdyttämään eläkeläisiä auttamaan kotona asuvia vanhuksia ulkoilussa. Professori Rantanen järkyttyi siitä, että liian moni vanhus tyytyi pelkkään sisällä oloon ja jopa pelkäsi ulkomaailmaa. Ihmisen aktiivisuuden tukeminen siis tässä tapauksessa lisäisi aivan valtavasti elämänlaatua.

Arvoisa puhemies! Ikääntyneen mahdollisuus liikkumiseen ja lihaskunnon ylläpitämiseen pitäisi ottaa ehdottomasti ykkösasiaksi sekä pitkäaikaishoidossa että kotiin annettavissa palveluissa. Tämä edellyttää kotona tapahtuvan hoidon nykyistä paljon parempaa tukemista ja aivan uusia konsepteja pitkäaikaishoivaan.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Edustaja Saarisen erinomainen puheenvuoro tuossa aiemmin sai minut muistelemaan aikaa, jolloin suomalainen naishiihtäjä viimeksi voitti olympialaisten kultamitalin. Samana päivänä kirjoitimme yhdessä Mika Kojonkosken kanssa Kuopion kaupungille kirjettä, jossa toivoimme, että liikuntapaikkoja ei muutettaisi maksullisiksi. Valitettavasti olemme ehkä henkilökohtaisesti kumpikin menestyneet myöhemmin paremmin kuin tämä meidän kirjelmämme. Samalla voi kysyä, kuinka monta huostaanottoa olisi vältetty, kuinka monta muuta syrjäytymistapahtumaa olisi voitu välttää, jos olisimme voineet panostaa liikuntaan niin, että kaikilla, köyhimmilläkin lasten vanhemmilla, olisi ollut mahdollisuus osallistua tasavertaisesti liikuntaan.

Täällä on ansiokkaasti puhuttu myöskin liikuntaan liittyvästä eriarvoisuudesta. Sehän on aika lailla kiinteästi kytköksissä myöskin koko terveydenhuollon eriarvoisuuteen. Työssä olevat pystyvät yleensä liikkumaan työnantajansa kustannuksella halvemmin kuin työttömät, aivan samalla tavalla kuin köyhien lapset pystyvät paljon huonommin osallistumaan harrastuksiin kuin paremmin toimeentulevien.

Aivan samalla tavalla joudutaan tietysti kysymään, mitä me voisimme itse kukin tehdä omaksi parhaaksemme. En tiedä, pitäisikö eduskunnassa siirtyä esimerkiksi valiokunnissa pitämään kokoukset seisaaltaan. Kokoukset saattaisivat lyhentyä ja terveys merkittävästi parantua.

Sitten, arvoisa puhemies, lopuksi: Kyllä liikunnalla on merkittävä yhteisöllisesti integroiva merkitys. Silloin kun ex-edustaja Hellsten ohitti Alf Petterssonin viimeisellä takasuoralla Suomi—Ruotsi-maaottelussa ja ratkaisi maaottelun, niin ensimmäisen kerran tunsin ihan aitoa ja varmasti hyväksyttävää kansallistunnetta. Ja nyt kun Sami Jauhojärvi ohitti saksalaisen ja venäläisen, niin jopa edustaja Pentti Kettunen oli tyytyväinen maan hallitukseen, niin että en minä tiedä, tarvitaanko parempaa todistusta liikunnan kansallisesta merkittävyydestä.

Johanna Karimäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Kirjasto, lenkkipolut ja pyörätiet ovat suomalaisten eniten käyttämiä kulttuuri- ja liikuntapalveluja tuoreen jyväskyläläistutkimuksen mukaan. Liikunnan edistäminen politiikassa pitääkin muistaa kaikilla sektoreilla.

Kun käsittelimme eduskunnassa vanhuspalvelulakia, palautteessa nousi runsaasti esille se, ettei ikäihmisille suunnattua liikuntaa oltu tarpeeksi huomioitu. Kevyt liikunta ja lihaskunnon ylläpitäminen tukevat sitä, että vanhukset pystyvät asumaan omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Vanhuksille sopivia liikuntavälineitä voidaan sijoittaa asukaspuistoihin. Espoossa on hyvä sovellus, jonka voisi muuallekin levittää. Espoo 68+ -sporttikortti tarjoaa ikäihmisille mahdollisuuden käydä kuntosaleilla ja uimahalleissa ilmaiseksi.

Hyvä kaupunkisuunnittelu mahdollistaa arkiliikunnan, kävelyn ja pyöräilyn. Turvallinen ja kauniissa maisemissa kulkeva kevyen liikenteen väylästö houkuttelee liikkumaan. Eduskunnan vastuulla on erityisesti maakunnalliset yhteydet. Uudellamaalla on yli 300 hanketta, jotka odottavat toteutusta. Nykyrahoituksella kevyen liikenteen väyliä voidaan toteuttaa vain kourallinen. Tämä on merkittävää siksikin, kun kävely ja pyöräily tarjoavat huomattavia terveyshyötyjä, vähentävät riskiä sairastua diabetekseen sekä hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksiin.

Lasten ja nuorten tasa-arvoiset harrastusmahdollisuudet vähentävät syrjäytymistä. Täällä on paljon annettu kannatusta sille, että kaikin keinoin on edistettävä vähävaraisten lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia. Kuntien on otettava kaikki toimet käyttöön, yksi on esimerkiksi harkinnanvarainen toimeentulotuki, yksi seuratyön tukeminen, ja toivoisin, että ministeri Arhinmäki myös edistäisi omassa työssään sellaisia malleja, jotka on kunnissa todettu hyviksi. Turussa esimerkiksi poweraction.net-sivusto tarjoaa (Puhemies koputtaa) ilmaisliikuntaa monipuolisesti kaikille.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Harkimolle, että on tuonut tämän asian keskusteluun. Tämä on erittäin tärkeä ja hyvä aihe pohtia myös tässä talossa. Varmasti liikunta tai liikkumattomuus tulee lahjana sieltä kodista asti itse asiassa, mutta tietenkin myös koululla on merkittävä osuus liikunnan lisäämisessä ja sen kehittämisessä.

Liikuntahan on huomioitu tuntijaossa viime aikoina. Me olemme tehneet siinä työtä, että myös liikunnan osuus tulee merkittävämmäksi kouluissa. Opetussuunnitelmilla luonnollisesti on oma osuutensa, ja ehkä menetelmät liikunnan suhteen ratkaisevat enemmän kuin se, paljonko sitä liikuntaa koulussa on tunteina.

Hyvä koulu -työryhmä kävi vierailemassa Repokankaan koululla Varkaudessa, ja siellä jos missä on tämä liikunta otettu hyvin sisälle siihen koulutyöhön ilman, että se olisi erillisinä liikuntahetkinä tai -tunteina, se on sisällytetty kaikkeen opetukseen. Muun muassa kertotaulua siellä jumpattiin — elikkä liikkumalla. Minä luulen, että aika monelle lapselle tämä on myös hyvin hyvä menetelmä oppia asioita, liikunnan turvin. Eli näillä hankkeilla on myös ollut suuri merkitys. Näitä on muuallakin kuin tässä koulussa, luonnollisesti aika monessa koulussa Suomessa, ja niillä on saatu ihan hyviä tuloksia aikaan.

Liikunnasta pitäisi kyllä tulla ihan semmoinen elämäntapa, eikä olisi vain erillinen liikuntahetki. Pitäisi oppia sitä ihan omassa elämässäänkin tietenkin meidän kaikkien käyttämään. Kuten täällä on todettu, tämäkin porukka varmaan tarvitsisi paljon, paljon enemmän vielä liikuntaa.

Anne-Mari Virolainen /kok:

Arvoisa puhemies! Kiitän myös edustaja Harkimoa, että nostitte tämän tärkeän aiheen tänne keskusteluun. Mielestäni on ollut ilo kuunnella näitä puheenvuoroja, sillä yhdessäkään puheenvuorossa ei ole asetettu vastakkain huippu-urheilua ja koko kansan harrastamista, on sitten kysymys lasten ja nuorten urheilusta, terveysliikunnasta, kuntoilusta tai ikäihmisten fyysisestä aktiivisuudesta. Mielestäni kaikissa puheenvuoroissa on huomioitu erittäin hyvin se, mikä on lasten, nuorten, työikäisten, ikäihmisten suhde liikuntaan ja miten mahdollisuuksia liikunnan ja urheilun harrastamiseen on lisättävä.

Me tässä salissahan olemme samanmielisiä tämän asian suhteen. Suomen Kuvalehtihän lanseerasi meistä niin sanotun urheilupuolueen edustajia, ja luonnollisesti, kun niitä olemme, ymmärrämme sen, mikä merkitys on liikunnalla sairauksien ehkäisyssä, hyvinvoinnin lisäämisessä ja ilon ja onnistumisten tuottamisessa. Lailla me emme kuitenkaan voi säätää sitä, että suomalaisista tulee maailman liikkuvin kansa, mutta meillä on mahdollisuus luoda edellytyksiä ja osoittaa rahoitusta liikuntatoimijoille.

Meillä on Suomessa erittäin toimiva liikunnan aluejärjestöjen toiminta. Ne toimivat monipuolisesti kehittäen yhteiskuntavastuullista kansan liikuttamista vauvasta vaariin niin päivähoidossa, kouluissa kuin työyhteisöissä ja useissa tapauksissa yhteistyössä kuntien kanssa. Kun tämän vuoden valtionavusta alueiden osalta päätettiin, niin sain huolestuttavan viestin siitä, että, ministeri Arhinmäki, olisitte sanonut, että ensi vuoden valtionapuun alueiden osalta tulee merkittäviä muutoksia. Esitän teille nöyrimmän toiveen, että pitäkää huoli siitä, että alueilla näiden järjestöjen toimintamahdollisuudet säilyvät.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Yhdyn myös niihin kiitoksiin tämän liikunnan ja urheilun edistämisen aiheen keskustelusta täällä eduskunnassa. Huippu-urheilu ja liikunta ylipäätänsäkin nivoutuvat hyvin voimakkaasti sikäli yhteen, että esimerkit vievät eteenpäin. Konkreettisesti voin sanoa, että sen näki hyvin tässä alkuviikosta esimerkiksi Puijon kisoissa, joissa muun muassa olympiavoittaja Iivo Niskanen oli maanantaina paikalla. Sen näki heti, mitä se tarkoittaa lasten ja nuorten kohdalla: esimerkki vie eteenpäin. Siksi myös tämä huippu-urheilu on sellainen asia, jota pitää oikealla lailla viedä eteenpäin, sille luoda resursseja. Siinä on elinkeinoelämällä suuret mahdollisuudet, ja tätä kautta se sitten tätä meidän, voi sanoa, tavallisten tallaajienkin urheilua edistää kaikin mahdollisin keinoin.

Herra puhemies! Minä toivon — täällä muun muassa edustaja Brax puheenvuorossaan aiemmin viittasi tähän verottajan rooliin ja asemaan — että verottaja ei olisi himoverottaja, joka tappaa liikunnan ja urheilun. Ei se saa tulla siihen tilaan, että kun vanhemmat tuolla neulovat, virkkaavat, järjestävät kirppareita ja maksavat salivuokria ja muita vastaavia, niin sitten vielä siitä talkootyöstä lähdetään verottamaan ja toteamaan, että tämä on jotenkin kielteistä. Me emme koskaan saa sellaista elinkeinoelämän panostusta kuin on esimerkiksi Pohjoismaissa. Siksi yhteiskunnan pitää tulla vastaan. Paras keino on juuri se, että se ei tule siihen samalle kupille verottamaan, ottamaan liikaa siitä pois, koska se vie sitten todellakin niin kuin kateuden myötä, voi sanoa, ne kalatkin sieltä vesistä.

Meillä on Suomessa paljon hyviä asioita, joita voidaan edistää. Tässä painotan erityisesti näiden järjestöjen ja urheiluseurojen merkitystä. Tälle työlle pitää antaa riittävästi myös valtion apua ja tukea. Kunnat eivät pysty sitä kaiken kaikkiaan riittävästi tekemään.

Mutta, arvoisa puhemies, jollakin lailla hölmöläisen hommalta välillä tuntuu myös se, että kun yhteiskunnan varoilla on kustannettu monet hienot salit, urheilupaikat, niin yhtä aikaa sitten joudutaan kuitenkin ottamaan niistä niin korkeat (Puhemies koputtaa) salimaksut ja vuokrat, että sekin tyrehdyttää toimintaa. Tähänkin pitäisi löytää järkeä ja sellainen selkeä vastaus, joka kestäisi sen toiminnan. (Hälinää)

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Kärsivällisyyttä, hyvät edustajat. Minusta on kuitenkin parempi, että puhutaan yksi edustaja kerrallaan, niin että odotetaan nyt sitä vuoroa. Me ehkä ehdimme kaikki halukkaat saada vielä ääneen.

Arja Juvonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kiitos tästä aloitteesta. Täällä on muutama edustaja nostanut jo esille ikääntyneet ihmiset. Meillä on Suomessa tällä hetkellä 130 000 muistisairasta, ja heidän määränsä kasvaa nopeaa vauhtia väestön ikääntymisen vuoksi. Yleisimpiä nämä muistisairaudet ovat juuri vanhuksilla. Laitoksissa olevista vanhuksista noin 80 prosenttia kärsii muistisairauksista. Vanhainkodista omille teilleen lähtevistä vanhuksista saamme lukea varsinkin talviaikaan liki päivittäin lehdestä. Suurin osa harhailemaan lähteneistä ja kadonneista löydetään toki etsintöjen jälkeen, mutta moni saattaa jäädä sille tielleen ja kuolla kylmässä vaikkapa sinne puunjuuren viereen.

Mistä se sitten johtuu, että ikääntynyt lähtee vaeltelemaan ja etsii ulospääsyä sieltä laitoksesta? Se on ihan se toiminnallisuuden ja toiminnan tarve, mielekästä tekemistä puuttuu, ja liikkumaan tottunut, ikääntynyt vanhus ei ehkä pääsekään siellä laitoksessa toteuttamaan itseänsä ja toimimaan aktiivisesti. Laitoshoidossa on ikävä kyllä rajattu mahdollisuus liikuntaan. Ajatukset siellä lähtevät kylläkin liikkeelle, ja näin se lähtölaukaus siihen, että pitää poistua jonnekin pitkälle, kehittyy. Muistisairas ajattelee usein, että lähtee töihin tai lähtee hakemaan vaikkapa vaimoaan tai puolisoaan juna-asemalta.

Tätä harhailua voidaan kuitenkin ennalta ehkäistä, ja se tarkoittaa juuri tätä liikuntaa ja sen tarjoamista siellä vanhainkodissa. Mutta miten se sitten tapahtuu? Vanhuslaissahan on todellakin määritelty ja korostettu kuntoutuksen ja toimintakyvyn ylläpitoa liikunnan keinoin, mutta resurssejahan siellä ei todellisuudessa ole, ei meillä ole kuntohoitajia laitoksissa. Meillä voi olla kuntosali tai liikuntanurkkaus, mutta jos ei sinne koskaan ikääntyneen kanssa mennä, niin silloin se ei toteudu. Eli olisi todella hienoa, että tämä asia huomioitaisiin, ja ministerikin voisi jotenkin kommentoida, kuinka saada nämä ikääntyneetkin liikunnan piiriin.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämän salin kansanedustajat tahtovat hellyttävän yksimielisesti edistää liikuntaa kaikkialla Suomessa, kuten myös ministeri. Sarkastisesti voisi sanoa, että on se kumma, kun tämä porukka ei ole saanut aikaan sitä, että meillä täällä eduskunnassa olisi yksi huone, jossa olisi kuntosalilaitteet, vaan joudumme juoksemaan tuolla juoksumatoilla pitkin käytäviä ja pakokaasun katkussa joutuu punttisaliharjoitusta tekemään. (Välihuutoja) Eli me voisimme aloittaa vaikkapa täältä, ja tämä on viesti ihan ministerillekin.

Mutta viesti meille kaikille, jotka olemme kuntapäättäjiä — edustaja Rossi tuossa nostikin tätä asiaa jo esille: Onhan se ihmeellistä, jos olemme tehneet kalliilla valtion rahalla ja kuntien rahalla yhteiset tilat ja sitten joku tilapalveluyksikkö mitoittaa niitten kustannukset niin korkealle, että niitä ei ole varaa käyttää. Tässä meidän varmaan kannattaisi kääntää tätä ruuvia toisin, niin että saamme niitä aktiivikäyttöön. Luotetaan vaikkapa niihin seuratoimijoihin, annetaan heille mahdollisuus siivota tai laittaa ovet lukkoon niin, ettei niitä kustannuksia tule. Mutta tässä todellakin ajatussuunnan pitäisi muuttua ihan toiseksi. Se ei ole kunnilta pois, että niitä tiloja käytetään, vaan tilat tykkää, että niitä käytetään.

Puheenvuoroni pääasia, josta ajattelin meitä kaikkia muistuttaa, on se seuratyö, joka pohjautuu vapaaehtoistyölle. Lähes 40 prosenttia suomalaisista osallistuu säännöllisesti näitten yhdistysten toimintaan, ja meillä tulee monta lainsäädäntöä, mikä vaikeuttaa tätä yhdistystoimintaa. Kuten rahankeräyslain kohdalla kuulimme, moni seura hakee 11 lupaa järjestääkseen ihan tavanomaisen kesätapahtuman. Näistä meidän on päästävä eroon. Meidän on hoidettava asiat niin, että (Puhemies koputtaa) kulukorvauksista ei jatkossa mene veroja ja tämmöiset sosiaalietuudet eivät kärsi, jos osallistuu vapaaehtoistoimintaan.

Sauli Ahvenjärvi /kd:

Arvoisa puhemies! Minäkin haluan kiinnittää huomiota liikuntaharrastuksen ja yleensä harrastustoiminnan syrjäytymiskehitystä torjuvaan vaikutukseen lasten ja nuorten elämässä. Tämä harrastustoiminnan positiivinen piirre pätee siis myös muuhun kuin liikuntaharrastamiseen. Olisi erittäin toivottava asia, jos jokainen suomalainen lapsi ja nuori voisi osallistua omien kykyjensä ja kiinnostustensa mukaiseen tavoitteelliseen ja ohjattuun harrastustoimintaan. Tämän keskustelun yhteydessä haluankin heittää kuntien päätöksentekijöille haasteen taata jokaiselle kouluikäiselle lapselle mahdollisuus osallistua ohjattuun harrastustoimintaan. Rahallinen satsaus ei ole ylivoimainen, ja se tulee korkojen kanssa takaisin. Toteutuksessa voidaan hyödyntää monipuolisesti kolmannen sektorin toimijoita, urheiluseuroja, kerhoja, järjestöjä, seurakuntia. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä eri syistä syrjäytymisvaarassa oleviin lapsiin, kuten täällä on aiemmissakin puheenvuoroissa todettu.

Hieno esimerkki tämänkaltaisesta toiminnasta on Icehearts-toimintamalli, jossa ennalta ehkäisevää lastensuojelua toteutetaan joukkueurheilun keinoin. Icehearts-toiminnassa yhteistyössä ovat kunnan sosiaalitoimi, koulutoimi, perheet ja kolmannen sektorin edustajana Icehearts ry. Tällä hetkellä Icehearts-toiminnassa ovat mukana ainakin Vantaa, Helsinki, Espoo, Ulvila, Lahti, Turku ja Seinäjoki. Tämänkaltaisten toimintamallien soisi leviävän muillekin paikkakunnille ja muille harrastustoiminnan alueille, jotta jokaisella suomalaisella lapsella olisi todellakin mahdollisuus osallistua taustastaan riippumatta ohjattuun harrastustoimintaan. Panostukset tulevat moninkertaisesti aikanaan takaisin lasten ja nuorten omassa elämässä, heidän lähipiirissään ja koko suomalaisessa yhteiskunnassa.

Merja  Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Eri tutkimusten mukaan lähes kolmannes Suomen väestöstä liikkuu liian vähän terveytensä kannalta. Fyysinen kunto on heikentynyt lähes kaikissa väestöryhmissä. Liian vähäisestä liikunnasta aiheutuu huomattavia kansantaloudellisia kustannuksia esimerkiksi sairastavuuden lisääntymisen kautta. Puhutaan jopa muutamasta sadasta miljoonasta eurosta miljardiin euroon liikkuvista rahasummista vuosittain. Riittämätön liikunta, ylipaino ja epäterveellinen ravitsemus ovat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa, ja tämän vuoksi tarkkojen lukujen laskeminen on vaikeaa.

Kansanterveyden ja kansantalouden näkökulmasta tilanne on huolestuttava, ja tässäkin asiassa näkyy kansalaisten eriarvoistuminen. Meillä on erittäin paljon liikkuvia ihmisiä ja erittäin vähän liikkuvia ihmisiä, ja samat erot tulevat näkyviin kaikissa ikäryhmissä.

Ikäihmisten kohdalla kysymys on myös ihmisoikeuksista. On nimittäin paljon ikäihmisiä, jotka haluaisivat ulkoilla ja liikkua mutta eivät kuitenkaan pääse ulos, koska eivät saa siihen tarvitsemaansa apua. Hissittömissä kerrostaloissa on ikäihmisiä omien asuntojensa vankeina. Tutkimusten mukaan siinä vaiheessa, kun ikäihmisen ulkona liikkuminen loppuu kokonaan, otetaan pitkä askel kohti laitoshoitoa.

Arvoisa puhemies! Muistisairaudet ovat yksi nopeiten yleistyvä sairausryhmä Suomessa. Muistisairauksia voidaan nykyisen tiedon mukaan ennalta ehkäistä ja oikealla hoidolla ja kuntoutuksella niiden etenemistä voidaan jopa hidastuttaa. Pelkkä kävelyharrastus vähentää muistisairauksien riskin puoleen. Toisaalta muistisairauden kuntouttavan toiminnan peruskallio on aina liikunta ja ulkoilu. Jos tavoitteenamme on laitoshoidon purkaminen, on ikäihmisten ja muistisairautta sairastavien liikuntaan ja liikuntamahdollisuuksiin kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota, ja tätä viestiä pitäisi viedä joka taholle.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Liikunnan arvoa ei voi liikaa korostaa hyvinvointia tukevana tekijänä — kiitos aloitteentekijälle tästä keskustelusta! Välillisesti kysymys on myös suurista taloudellisista arvoista, sairauseläkkeistä, poissaoloista, elintasosairauksista, mielenterveydestä, syrjäytymisestä, yhteisöllisyydestä mutta myös sitten matkailusta ja yrittäjyydestä, joihin ehkä on liian vähän kiinnitetty liikuntanäkökulmasta huomiota.

Pari kysymystä ministerille:

Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa seuraavasti: "Tutkimuksen mukaan kuntaliitosten koettiin heikentäneen kulttuurin ja liikunnan lähipalveluita." Miten koette tuon väitteen? Tavoitehan lienee päinvastainen: leveämmillä hartioilla saisimme palveluja lähemmäksi ja kattavammin. Onko toimittaja, toimitus tai tutkija ymmärtänyt jotakin väärin?

Sitten toinen kysymyskokonaisuus: Suomen puolustuspolitiikka perustuu sotilasliittoihin kuulumattomuuteen, yleiseen asevelvollisuuteen ja koko maan puolustamiseen. Varusmiesten kunto on keskimäärin viime vuosina ja viime vuosikymmeninä laskenut trendinomaisesti. Polarisoituminen on lisääntynyt. On todella hyväkuntoisia mutta sitten taas toisaalta erittäin huonokuntoisia, jotka eivät kerta kaikkiaan kelpaa palvelukseen, tai jos ovat päässeet palvelukseen, joutuvat sitten erinäisistä syistä keskeyttämään palveluksen kokonaan. Näettekö, että tämä liikkumattomuus on johtanut palvelukseen kelpaamattomuuteen, joka sitten taas omalta osaltaan saattaa vaarantaa puolustuspolitiikkaan liittyvän ajatuksen yleisestä asevelvollisuudesta ja jopa koko maan puolustamisesta?

Lasse Hautala /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kansantalouden kannalta liikunta on äärimmäisen tärkeää. Jos katsomme sitä, mistä ikäryhmästä tulisi lähteä liikkeelle, niin kyllä se on ilman muuta lapset ja nuoret, koska siellä sillä on kaikista pitkäaikaisimmat vaikutukset.

Perheiden ja vanhempien merkitys on keskeisin siinä, että opetetaan lapsille liikuntatottumuksia ja näytetään lapsille esimerkkiä harrastamalla liikuntaa. Vanhempien tulee tukea lapsia harrastuksissaan, koska kaikille meille vanhemmille on hyvin tuttu tilanne se, että lasta ei aina huvittaisi lähteä harrastuksiin ja osallistua liikuntatapahtumiin. On tärkeää se, että periksi ei anneta ja tuetaan siinä, että lapset lähtevät liikkumaan. Sen lisäksi, että liikuntaa on harrastuksina, merkitystä on myöskin arkiliikunnalla ja sillä, kuljetetaanko lapset sinne koulun portille vai menevätkö he sinne itse kävellen tai pyörällä. Myöskin kouluissa tapahtuva liikunta ja välituntiliikunta ovat tärkeitä.

Työssä käyvien ihmisten osalta on tärkeää myöskin, että nostettaisiin esille sellaisia malleja, mitä yrityksissä on ihmisten liikuttamiseksi, koska työikäisten kunnon heikentyminen vaikuttaa olennaisesti myöskin työnantajan tuloksiin.

Se, mitä jatkossa voitaisiin tehdä: On äärimmäisen tärkeää, että kunnissa jo neuvolavaiheessa vanhemmille kerrottaisiin liikunnan merkityksestä. Neuvolajärjestelmähän on järjestelmä, jossa vanhempia tavataan ensimmäisinä ikävuosina useasti, ja on tärkeää, että jo niissä otettaisiin esille näitä liikunnan hyötyjä, niin että lapset oppisivat liikkumaan jo varhaisessa vaiheessa.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Vaikka puhutaan liikunnasta, niin liikkuminen salista sisään, ulos ja takaisin sisään on puhemiehen kannalta hieman vaikeata näitten puheenvuorojen määrittelyssä, mutta yritän selvitä siitäkin haasteesta.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia tästä puheenvuorosta. — Täällä on monessa puheenvuorossa tuotu esille, että liikunnalla on valtava merkitys ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille sekä meidän kansantaloudellemme ja taloutemme kestävyydelle. Tästä syystä, voisiko sanoa, liikuntaan panostaminen ja liikkumattomien aktivointi ja harrastustoimien vahvistaminen olisi parasta rakennepolitiikkaa meidän yhteiskunnassamme, niin että me uskoisimme itse ja tunnistaisimme sen, että liikunnalla voimme vaikuttaa monella saralla ja tasolla ihmisten hyvinvointiin ja kansantalouteemme.

Jyväskylän yliopistossa on tehty tutkimus, jossa todetaan, että lähiliikuntapaikat ovat lapsiperheille ja pienituloisille tärkeitä mutta muut liikuntapalvelut tavoittavat heidät huonosti. Kunta tarjoaa monia hyviä palveluita, mutta siitä huolimatta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten on entistä vaikeampaa löytää liikuntapaikkoihin. Tästä syystä, kun meillä on olemassa hyviä käytäntöjä, olisi ehdottoman tärkeätä, että näitä hyviä käytäntöjä levitettäisiin niille alueille, missä niitä vielä tällä hetkellä ei ole.

Arvoisa puhemies! Kannan suurta huolta nimenomaan niistä lapsista ja nuorista, joilla ei ole taloudellista mahdollisuutta liikkua toiveittensa mukaisesti, koska heidän vanhemmillaan ei ole siihen taloudellisesti varaa. Onkin todella huolestuttavaa ja harmillista se, että jos lapsi haluaisi liikkua, niin todellisuudessa hänellä ei ole sitä mahdollisuutta. Riski syrjäytyä on tässä yhteydessä suuri. Syksyllä julkaistun tutkimuksen mukaan lasten ja nuorten liikuntaharrastusten hinnat ovat jopa kolminkertaistuneet viimeisten vuosien aikana. Me voimme todeta myös sen, että tulevaisuudessa liikuntaharrastusten hinnat kasvavat edelleen. On todettu, että tällä hetkellä liikuntaharrastus on siinä mielessä kallis, että ainoastaan 30 prosenttia suomalaisista lapsiperheistä ylittää sen tason, että niillä olisi aito mahdollisuus tukea lastensa harrastusta. Tästä syystä toivoisin, että me tekisimme kaikkemme sen eteen, että kaikki lapset ja nuoret yhteiskunnassa voisivat liikkua myös tulevaisuudessa.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Liikunta on parasta ennaltaehkäisyä. Tällä hetkellä Suomessa käytetään liikkumattomuudesta johtuvan diabeteksen hoitoon enemmän rahaa kuin kaikki Suomen kunnat käyttävät yhteensä liikuntapalveluihin. Se kertoo aika paljon. Eli itse oireen hoitoon käytetään enempi rahaa kuin ennaltaehkäisyyn eli kuntien liikuntabudjetteihin.

Meillä on Suomessa erittäin laaja ja vahva järjestökenttä. Liikuntajärjestöt tekevät arvokasta työtä, mutta rahaa menee edelleen liikaa hallintoon. Rahaa pitää tulevaisuudessa pystyä ohjaamaan enemmän rakenteista itse liikunnan toimintaan. Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin massoja liikuttavaa liikuntatyötä ja myös -rakentamista. Tällaisia ovat uimahallit, palloiluhallit.

Rahaa pitää suunnata vahvasti harraste- ja kuntoliikuntaan, mutta samaan aikaan me tarvitsemme panostuksia myös huippu-urheiluun. Sotšin tapahtumat Enni Rukajärven johdolla osoittivat taas sen, mikä merkitys menestyksellä on myös kannustavana esimerkkinä. Kuinka monta nuorta tyttöä ja poikaa lähtikään tuon Rukajärven menestyksen myötä laskettelurinteeseen ja sai uuden kipinän liikkumiseen? Me tarvitsemme tällaisia esimerkkejä lisää. Sen takia on tärkeää, että myös huippu-urheiluun Suomessa panostetaan.

Arvoisa puhemies! Liikuntalakiin pitää saada myös korkeakoulujen liikunnasta kirjaukset. Ne ovat tärkeä osa ja yksi sellainen ryhmä, joka Suomessa on liikkumaton.

Aivan lopuksi: paralympiajoukkue valmistautuu nyt Sotšin olympialaisiin, ja haluan toivottaa täältä heille menestystä paralympialaisissa.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Loppukeskustelua varten pyytäisin, että todella tiivistäisitte hieman puheenvuoroja, että kaikki pääsevät ääneen. Edustaja Pertti Virtanen antaa tästä näytteen.

Pertti Virtanen /ps:

Elikkä meikäläisestä, puhemies, aloitetaan.

Nykytutkimus todistaa sen, että kun halutaan innovatiivisuutta ja älyä lisää, niin liikunta korreloi eli on samassa paketissa tämän kanssa. Sen takia minä ihmettelenkin, ettei ole satsattu näihin juttuihin. Kun asiantuntijat sanovat, että vaikeinta on liikkeellelähtö, motivointi, se, että saadaan nuoret ja vanhemmatkin ihmiset todella tekemään näitä juttuja, niin valtakunnallisella tasolla 20 vuotta sitten oli hyvin keskeisenä asiana — edustaja Kanervakin muistaa — henkinen valmennus Suomessa. Olin itse neljän olympiajoukkueen psykologi, ja sen jälkeen, kun tulin eduskuntaan, huomasin kauhukseni, että siihen ei satsattu eikä ole tänä päivänäkään satsattu oikeastaan ollenkaan. Sen takia voisi kysyä — en tarkoita, että kun itse jouduin eduskuntaan, se putosi sen takia — miksi Suomen huippu-urheilun taso romahti, koska idoleja tarvittaisiin. Miten tämä nykyhallituksen meno, ei tämän vaan parin edellisen, on poliittisine päätöksineen ajanut tämän siihen tilaan, että meillä ei ole idoleja? Eli Suomi jäi jälkeen. Nyt, kuten me tulevaisuusvaliokunnassakin totesimme, me olemme Euroopan nousukaudesta kaikista viimeinen kohta.

Tässä henkisessä valmennuksessa meillä on nyt tämmöisiä jälkihoitoja. Ministeri tietää hyvin tämmöisen jälkihoidon, kun — niin kuin minun isoisänikin aikoinaan — vähän sitten nollataan. Meillä on Olympiakomiteassa perheellinen naispsykologi ja kisapappi, eli hoidetaan sitä, kun ollaan epäonnistuttu, mutta ei luoda tahtoa, nostateta henkeä. Ennen kaikkea huippu-urheilussa — Mika Kojonkoski oli aikoinaan meikäläisen oppipoikana ja Lepistö mäkihypyssä — he tietävät ihan hyvin sen, että pitäisi nostaa, motivoida vielä niitä huippu-urheilijoitakin uudella tasolla, että on niitä idoleja. Kakarat, lapset, liikkuvat muutenkin, ja heille tulee näistä idoleista se voima. Mutta kun on tämä rahastus, Kojonkoski vietiin, Lepistö vietiin, kaikki meidän parhaat, jotka kuuntelivat näitä juttuja, vietiin ulkomaille, niin Suomi jäi heitteille. Ja tänä päivänä... (Puhemies koputtaa) Ministerin viimeinen vitsi oli muuten se, kun minä kysyin, että miksei henkisiin puoliin satsata, että hän sanoi, että edustaja Virtanen siis haluaa, että tarvittaisiin psykiatria ja pistettäisiin urheilijat terapiaan. Eli tätä tasoa jos ministerikin on, (Puhemies koputtaa) kun vaaditaan henkisen valmennuksen nostoa...

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

No niin, kiitoksia edustaja Virtanen. Ihan ei onnistunut se tiivistäminen.

Puhuja:

...niin kysyisin ministeriltä, jos hän haluaa pysyä hallituksessa, nostetaanko henkistä valmennusta tässä loppuaikoina.

Risto Kalliorinne /vas:

Arvoisa puhemies! Ihan mielenkiintoista on, että täysistunnossa ollaan huolissaan istumisen terveysvaikutuksista. Mukavaa, että tässä pääsee välillä tällä lailla seisaalleenkin 2 minuutiksi.

Minäkin olen huolissani siitä, miten nämä liikunnan maksut eriarvoistavat perheitä ja nuoria, ja olen tyytyväinen siihen, että seuratukea on lisätty eli valtion puolelta on tässä asiassa tultu vastaan. Ja haluan nostaa esille myös Oulun mallin, joka on se, että kaikille seuroille, jotka liikuttavat alle 18-vuotiaita, kaupungin liikuntatilat ovat maksuttomia. Eli sillä tavalla myös kunta on pyrkinyt tulemaan vastaan siinä, että nämä maksut eivät nousisi.

Mutta ihan kaikkia tämä seuratoiminnan tukeminen ei kuitenkaan saavuta niin kunnan kuin valtionkaan kautta. Kun olen itse tarkkaillut omaa 14-vuotiasta tytärtäni ja hänen kaveripiiriään, niin arkisin he haluavat käydä ratsastustunneilla, he haluavat mennä tanssikoulun tunneille, hirveä hinku on päästä kuntosalille ja viikonloppuna sitten ollaan kyselemässä, eikö pääsisi laskettelemaan. Joka ikiseen näistä harrastuksista joutuu olemaan kaksikymppinen tai viisikymppinen ojossa, ja mikään niistä ei ole seuratoimintaa, ne ovat hyödyllistä liikuntaa mutta ei seuratoimintaa, jota tukisi valtio tai kunta oikeastaan millään lailla. Ja niin siinä vain on käynyt, että kyllä tästä porukasta alkavat kaikki karsiutumaan pois. Minä vielä pystyn siihen sponsorointiin, mutta suuri osa kavereista on jo tipahtanut pois joko sieltä hevostallilta tai tanssitunnilta tai viikonlopun reissuilta. Tosi harva on se väki.

Kysyisin, miten saataisiin vielä laajennettua tätä kaikenlaiseen liikuntaan. Olisiko esimerkiksi harrastusseteli tai jonkinnäköinen harrastuskulujen verovähennysoikeus sellainen asia, millä saataisiin tuettua myös niitä nuoria, (Puhemies koputtaa) jotka liikkuvat muuallakin kuin seuroissa?

Katja Taimela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Liikunnalla, urheilulla ja muulla harrastustoiminnalla on tärkeä roolinsa lasten ja nuorten kehityksessä. Puhutaan niin fyysisen kuin henkisenkin hyvinvoinnin perustan rakentamisesta, ja samalla on kysymys sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemisestä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että kaikille lapsille ja nuorille voitaisiin taata perheen tulotasosta riippumatta mahdollisuudet harrastaa juuri sitä lajia, jota he haluavat — täällä salissa on tänään käytetty monta ansiokasta puheenvuoroa tästä aiheesta. Meillä on tänä päivänä niinkin kalliita lajeja, että niiden kohdalla tämä ei yksinkertaisesti ole mahdollista, ja liian usein urheiluharrastus kaatuu kallisiin varusteisiin tai lisenssimaksuihin, liian monen lapsen kohdalla. Lisäksi on tietysti tärkeää, että eri lajien kohdalla olisi mahdollisimman matala kynnys kokeilla ja aloittaa jokin harrastus sitten vakituisemmin. Tässä koulu ja erilaiset urheiluseurat ovat avainasemassa.

Itse haluan korostaa tässä keskustelussa sitä, miten arvokasta ja pyyteetöntä työtä Suomessa tehdään erilaisissa urheiluseuroissa. Sitä vapaaehtoistyön tunti- ja työmäärää kun pysähtyy hetkeksi miettimään, niin ymmärtää, missä mittakaavassa tämä toiminta pyörii ja mikä sen merkitys tälle yhteiskunnalle oikeasti on.

Keskustelualoite liikunnan ja urheilun edistämisestä on tärkeä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta. Liikkumattomuus on myös muun muassa varsin merkittävä rahakysymys kuten myös työuriin vaikuttava tekijä. Tulevaisuutta ajatellen kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on pidettävä itsestään selvänä hallinnonalojen yhteistyötä liikunnan ja liikkumisen voitoksi.

Arvoisa herra puhemies! Tässä lopuksi voisin edustajakollegoille heittää sellaisen omantunnonkysymyksen, kun olemme täällä tänään puhuneet varsin mittavan määrän tästä päivän aiheesta, että kuljetatteko lapsianne, lapsenlapsianne harrastuksiin, ystäville, kouluun vai teettekö sitä tärkeää kasvatustyötä ja annatte sen signaalin, että hyötyliikunta arjessa on yhtä tärkeää kuin ne varsinaiset harrastukset.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan osaltani yhtyä kiitoksiin edustaja Harkimolle ja puhemiesneuvostolle. On hienoa, että ajankohtaiskeskusteluissa on jälleen aktivoiduttu, ja täällä salissa selvästi on tänään liikuttava yksimielisyys siitä, että liikkumattomuus on meille kaikille iso ja yhteinen haaste.

Liikunnan edistämiseksi on käytetty eri puolilla yhteiskuntaa paljon voimavaroja ja luotu hyviä malleja, joita pitäisi päästä keinolla tai toisella valtakunnallisesti laajemminkin levittämään:

Ensinnäkin, yhä paremmin on ymmärretty liikunnan yhteys terveyteen ja sen ennalta ehkäisevät vaikutukset, ja on kuntia, kuten oma kotikuntani Nurmijärvi, joissa liikuntatoimi on myös hallinnollisesti sijoitettu sosiaali- ja terveystoimen yhteyteen. Tämä on selvästi näkynyt asenteissa ja toiminnoissa ja on hyvä malli sinänsä.

Toisena haluaisin nostaa esiin liikuntareseptin, josta täällä on ollut puhetta, ja siitä on ollut puhetta jo vuosia, ja toivottavasti vihdoin puhe muuttuu laajemmin teoiksi ja tässäkin asiassa päästään eteenpäin.

Kolmantena nostan esiin Liikkuva koulu -mallin, josta on äärimmäisen hyviä kokemuksia ympäri Suomen. Niinkin yksinkertainen idea kuin että Nummelan koulun pihalla on lasten käytössä joka välitunti peräkärryllinen erilaisia urheiluvälineitä, on lisännyt koululaisten liikkumista ja koulutyössä jaksamista merkittävästi.

Ja viimeisenä haluaisin vielä kiinnittää huomion koulumatkoihin. Koulumatkat ovat yksi luontevimmista päivittäisistä liikkumisen hetkistä koululaisille, ja on monin paikoin ongelmana joku pieni, usein korjattavissa oleva asia liikenneturvallisuudessa, mistä syystä koululaisia kuljetetaan yhä enemmän. Näiden esteiden poistaminen olisi varmasti kunnille edullisempaa kaikkine kertautuvine vaikutuksineen kuin koulukyydit, jotka tänä päivänä ovat huikean kalliita. Kuulin myös hauskasta ideasta, nimittäin kävelevästä koulubussista, missä oli naapuruston vanhemmat rekrytoitu mukaan tällaiseen yhteiseen koulumatkaan. Näitä ideoita on valtavasti, ja toivottavasti saadaan näitä levitykseen.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

No niin, loppujaksoa varten: Kaikki tähän mennessä pyydetyt ensimmäisen kierroksen puheenvuorot tullaan käyttämään, ja sen jälkeen ministeri päättää keskustelun omaan puheenvuoroonsa. Meillä on noin 15 puheenvuoroa täällä käyttämättä vielä.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Liikkumaton olotila on olematon liikkumatila. Meillä on olemassa infrastruktuuri, joka mahdollistaa liikunnan harjoittamisen jossain muodossa elämän eri vaiheissa, ja tämä infrastruktuuri on mahdollistunut veikkausvoittovarojen myötä, ja se on hieno järjestelmä, mistä on syytä pitää kiinni. On tärkeää, että tämä infrastruktuuri on myös tulevaisuudessa kaikkien ulottuvilla varallisuudesta riippumatta.

Puolustusvoimien kutsunnat kertovat karua kieltä tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja ylipainon tikittävästä aikapommista. Varusmiesten Cooperin testin tulokset ovat suorastaan romahtaneet. Mutta en jaksa uskoa, että vastaus olisi koulun liikuntatuntien lisääminen — rehellisyyden nimessä on sanottava, että kyllä koululiikunta on monen innostuksen liikuntaan, elinikäiseen liikuntaan, valitettavasti tappanut. Mutta koulu parhaimmillaan voisi olla se mahdollistaja siihen, että säilyisi tämä Homo ludens, että ihminen olisi koko elämänsä liikkuva.

Ystävä edustaja Kanerva toi esille erityisliikunnan, aivan oikein. On erittäin ikävää, että on pakko tämä sanoa tässä yhteydessä: juhlapuheet ja todellisuus ovat kaukana toisistaan. Kyllä puhutaan paralympiamenestyksestä ja paralympiakisoista, mutta kun suomalainen vammaisurheilija menestyy ja kaari on nouseva, menestysodotukset nousevia, niin silti tällainen urheilija tiputetaan korkeammalta apuraha-avustustasolta alemmaksi — tämä on häpeällistä.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Muutamalla tilastolla aloitan: Ylipainoisten nuorten osuus lisääntyi kolminkertaiseksi vuosina 1977—2011. Joka viides suomalainen on ylipainoinen, ja joka toinen kärsii elämänsä aikana mielenterveyden ongelmista. Kuten olemme täällä kuulleet jo useampaan kertaan, liikkumattomuuden kustannukset ovat miljardiluokkaa, ja siksi ennalta ehkäiseviin toimiin panostamalla voisimme ehkäistä sekä fyysisiä että psyykkisiä ongelmia.

Liikuntareseptin käyttöön itsekin rohkaisen kaikkia tahoja tai sitten niihin liikuntaläksyihin, mihin täällä on viitattu. Varsinkin lapsuuden jälkeen suurin osa meistäkin liikkuu reilusti alle suositusten. On hyvä, että tästä istumisen haitasta on puhuttu viime aikoina aika paljon, ja huomaan itsekin, että tulee aina silloin tällöin jopa noustua ylös sieltä työpöydän äärestä ja luettua vaikka lehtiä seisaallaan. Hyvä, että siitä on muistutettu.

Edustaja Kiuru viittasi tuohon Kunnallisalan kehittämissäätiön tekemään tutkimukseen, jossa tosiaankin kuntalaiset kokivat, että kuntaliitokset heikensivät lähipalveluita esimerkiksi liikunnassa. He kytkivät nämä palveluitten vähentämiset nimenomaan tähän keskittämiseen eivätkä niinkään kuntien taloustilanteeseen. Ei saa syntyä sellaisia syrjäisiä alueita, joilla liikuntapalveluiden heikentymisen riski on suuri vain kuntaliitosten takia. Nämä lähiliikuntapaikat ovat nimittäin erittäin tärkeitä kaikilla tasoilla, myös kylissä, ja tietenkin myös seura- ja kerhotoiminnan tukeminen ja koulujen käyttöasteen nostaminen ovat tärkeitä, samoin kaavoitussuunnittelu, kevyen liikenteen väylät, rakentaminen ja niin edelleen ja Liikkuva koulu, hyvä ajatus, kun se aikanaan keksittiin.

Korkeakouluissa opiskeleville on oltava mahdollisuus korkeakoulun järjestämään liikuntaan.

Näin Ylen hallintoneuvoston jäsenenä täytyy todeta, että urheilun on oltava kaikille saatavilla myös television, internetin ja radion kautta. Nämä tärkeät urheilukilpailut on säilytettävä yleisillä televisiokanavilla.

Ministeriltä kysyn, kuten täällä on kysytty: pitäisikö yleishyödyllisten yhdistysten lainsäädäntöä tarkistaa tai näitä varainkeruumahdollisuuksia parantaa? Ja vielä tytöistä ja pojista: miten sukupuolivaikutukset rahanjaossa tällä hetkellä menevät?

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota tässä liikunta-asiassa yhteen liikuntamuotoon, ja se on työelämässä ja työpaikoilla edistettävä sekä yhdessä suunniteltu ja myöskin yhdessä osittain toteutettu liikunta palkansaajille, työntekijöille, ja nimenomaan sellainen liikunta, jota tarjotaan yhdessä sopien kaikille työntekijäryhmille, kaikille ikäryhmille myöskin. Mielestäni, entisen kokemuksen perusteella, se liikunnan tarjoaminen ja liikuntakasvatus pitää aloittaa siellä työpaikoilla muodossa tai toisessa aika aikaisessa vaiheessa. Totta kai tätä asiaa myöskin tehdään erittäin ansiokkaasti monellakin työpaikalla, mutta lisä ei varmasti tässä ole pahaksi, kuten se useimmiten selkäsaunassa on.

Se, että yrityksessä henkilöstö liikkuu, liikuttaa itseään, voi hyvin, tuo tietenkin mukanaan jaksamista, hyvää oloa koko sille henkilökunnalle, työhyvinvointia, työnantajalle muun muassa alenevia vakuutusmaksuja, joissain tilanteissa tuottavuutta lisää ja yrityksen pärjäämistä paremmin tässä koko ajan kovenevassa kilpailussa. Tämä sairauspoissaolojen väheneminen tietenkin on yksi tekijä myöskin siinä, että ne työurat pitenevät, ja tässä toiminnassa mielestäni ei ole häviäjiä vaan pelkästään voittajia.

Minä toivon, että täällä salissa tänä päivänä käyty keskustelu edesauttaa ainakin jollakin työpaikalla sitä, että lähdetään mukaan erilaisiin liikuntamuotoihin satsaamaan. Itse en ole ihan varma siitä, onko maksuton tarjoaminen sieltä työnantajan puolelta se ainut oikea tapa. Itse oman kokemustaustani perusteella voisin sanoa, että pieni omavastuu ei siinä välttämättä ole pahasta ollenkaan. Mutta perusongelma aina on se, että ne henkilöt, jotka jo valmiiksi liikkuvat, tarttuvat näihin yhdessä sovittuihin mahdollisuuksiin ja ne, (Puhemies koputtaa) jotka eivät liiku, eivät näin tee.

Sofia  Vikman /kok:

Arvoisa puhemies! Nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä oltaisiin pitkällä, jos jokaisella olisi yksi mieluisa harrastus, puhumattakaan liikunnan lisäämisen oppimista edistävistä, työkykyä parantavista ja kansanterveydellisistä hyödyistä.

Naistenpäivän lähestyessä on syytä muistuttaa siitä, että myös tyttöjen suosimia lajeja on mahduttava paremmin julkisen tuen piiriin. Jos katsotaan eri lajien harrastajamääriä ja vielä erotellaan tilastoista tytöt ja pojat, valtion tuessa eri lajeille ja urheiluseuroille on kiistatta epätasapainoa. Kyse on ennen kaikkea eri lajien tasavertaisuudesta suhteessa julkiseen tukeen ja aitojen valinnanmahdollisuuksien luomisesta. Eri lajien tasapuoliseen huomioimiseen suhteessa harrastajamääriin pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Esimerkiksi ratsastus on yksi tyttöjen tärkeimmistä liikuntaharrastuksista, ja talleilla tehdään arvokasta nuorisotyötä. Ratsastusharrastus on nykyään melkein jokaisen lapsen ja aikuisen ulottuvilla ratsastuskoulujen ja -seurojen ansiosta. Kunnilta ratsastus on saanut tukea nihkeästi. Jäähalleja, palloilukenttiä ja skeittipuistoja kyllä kehitellään, ja hyvä niin, mutta paljon vähemmän tuetaan vaikkapa taitoluistelua, voimistelua tai balettikouluja. Kun takana on yhteiskunnan tuki, lapsen harrastuksen hinta ei nouse kattoon. Yksi hevostallien ja -seurojen isoimmista raharei’istä on ratsastushalli eli maneesi. Se mahdollistaa liikuntaharrastuksen mielekkään jatkamisen ympäri vuoden ja vertautuu näin esimerkiksi kuntien ahkerasti rakentamiin jäähalleihin.

Kun paikalla on tasa-arvosta ja myös urheilusta vastaava ministeri, niin kysyisinkin hänen näkemystään tästä eri lajien tasapuolisesta tukemisesta.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Totean myös, että nuorten kunto ja liikunta-aktiivisuus näkyy asevelvollisuutta suorittavien varusmiesten yleisen kunnon heikentymisenä ja liikuntamotivaation vähenemisenä. Samoin lapset ja nuoret liikkuvat yhä vähemmän. Lasten ohjattu vapaa-ajan liikunta tapahtuu urheiluseuroissa, -kerhoissa ja -järjestöissä. Sen voidaan nähdä tavoittelevan osin samoja päämääriä kuin koululiikunnan. Koululiikunta luo liikunnallisen pohjan koko elämäksi. Mutta on myös tutkittu, että alakoululaisista puolet ja yläkoululaisista yli 80 prosenttia liikkuu alle tunnin, eli asenteissa on korjaamisen varaa.

Ennen koululiikunta keskittyi oppilaiden kunnon ja liikuntataitojen kohentamiseen, nyt liikunnan opetuksen keskiössä on oppilaiden motivointi ja ohjaaminen liikunnalliseen elämäntapaan sekä liikuntaharrastuksiin. Tarvittaisiin kuitenkin molempia. Hyvät taidot tukevat liikunnan elämäntavaksi ottamista. Huolestuttavaa on myös, että erot paljon ja vähän liikkuvien nuorten välillä kasvavat. Liikunnan pienellä määrällä on havaittu myös yhteys syrjäytymiseen. On siis panostettava terveen elämäntavan edistämiseen koko elämänkaaren ajan.

Lopuksi haluan muistuttaa maaseudulla asuneena, että siellä ei ole kaikenlaisia liikuntapaikkoja vaan vanhemmat näyttävät usein lapsilleen esimerkkiä liikkumiseen ja urheilemiseen. Se tarkoittaa sitä, että kun ovi aukenee, niin siellä on tie, joko kapeampi tai leveämpi, ja sitä voi kävellä, juosta tai pyöräillä. Sitten on tuhansia järviä, meillä on kaikilla vapaat uintimahdollisuudet. Myös korostaisin hyötyliikuntaa. Meillä on laajat metsät, joissa voidaan harrastaa vaikka metsätöitä, sienien ja marjojen poimimista. Eli tähän perinteelliseen liikuntaan, on köyhä tai rikas, kaikilla on mahdollisuus.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Sitten taukoliikuntaa takariviin, edustaja Maijala.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Osallistutaan Suomen suurimpiin säästötalkoisiin: liikutaan. Meidän ei tarvitse olla kilpaurheilijoita, ei huippukuntoisia, ei sporttisen näköisiä, liikutaan itsellemme. Suomalaiset istuvat itsensä pilalle. Ikääntyvät ihmiset tulevat olemaan yhä enemmän bisnes. Mieti, haluatko olla osa tätä bisnestä? Voit itse vaikuttaa siihen, minkälainen on vointisi ja minkälainen on tulevaisuutesi. Ei aloiteta huomenna, aloitetaan tänään.

Portaat päivässä, sekin on jo eteenpäin. Liikkuminen ei tarkoita mitään ihmeitä vaan pieniä asioita. Kävele kauppaan, kierrä pieni lenkki, vedä keuhkot täyteen raikasta ilmaa, hymyile ulkona itsellesi. Liikkumalla säästämme yhteiskuntamme kuluja miljardeja. Aina on muuten aikaa sille, mitä haluaa tehdä. Vuorokaudessa on 25 tuntia: voit merkitä menoja kalenteriin vain 24 tuntia, mutta jos jotakin haluat oikeasti tehdä, niin sinulla on sille aina aikaa.

Liikkumalla emme voi estää monia sairauksia — oli muuten loukkaavaa, että tänä päivänä tuotiin puheenjohtajamme sairausloma esille. Kekkonen sanoi aikoinaan, että emme liiku saadaksemme lisäpäiviä elämään vaan elämää päiviin. Ne ovat vanhoja fraaseja, mutta pidämme itseämme liian tärkeinä ja kiireisinä. Lähes kaikki syyt estää oma liikkuminen ovat tekosyitä. Yhteiskuntamme on nyt erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Meistä jokainen voi osallistua talkoisiin, ja se lähtee itsensä huolen pitämisestä. Katsotaan peiliin, otetaan pieni happihyppy ulkona.

Arvoisa puhemies! Aukaistaan silmät, keväämme herää, kuunnellaan kävellessä lintuja. Luontomme on puhdas, saamme voimaa (Puhemies koputtaa) ja virtaa suoniimme. Ajatuksemme kulkevat paremmin, ja saamme työssämmekin paremman tuloksen aikaiseksi, kun pidämme huolta omasta kunnostamme.

Anu Urpalainen /kok:

Arvoisa puhemies! Aivan niin kuin tuossa edustaja Maijala totesi, kyllä se lähtee meistä jokaisesta. Asenne ja esimerkki ratkaisevat. Siinä vaiheessa, kun otetaan ensi askeleet, se, millä tavalla vanhemmat kotona toimivat ja kasvattavat lasta — eivät ylisuojele, antavat lapsen kokeilla, kiipeillä, toimia ja telmiä — näyttää suuntaa siihen, mihin elämä sitten liikunnankin osalta vie. Kun sitten hypätään tänne yhteiskunnan puolelle, niin tietenkin päivähoidon ja koulun merkitys on äärimmäisen tärkeä. Itse olen ollut hirveän harmissani siitä, että meillä monesti käytetään paljon euroja koulupihojen tekemiseen mutta niistä tehdään laatikkomaisia, jolloin todellinen luova liikkuminen jää vähälle, ja sen takia tällainen luonnon ja rakennetun ympäristön yhteensopivuus olisi äärimmäisen tärkeätä. Me olemme nyt rakentamassa varhaiskasvatuslakia ja tekemässä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita uusiksi, ja nämä asiat on syytä siellä huomioida, se, millä tavalla liikkuminen todella on mahdollista ja luovaa, ei ylisuojelevaa.

Toinen asia on sitten se, millä tavalla vapaaehtoistoimijat, järjestökenttä, ovat mukana liikuttamassa meitä, ja siinä mielessä katse kääntyy tietysti valtiovallan suuntaan, ja siinä olemme, kiitos ministerin, menneet hyvään suuntaan seuratukien osalta. Mutta toinen katse kääntyy erityisesti kuntien suuntaan: minkälaisia sopimuksia ja mahdollisuuksia järjestöillä ja seuroilla on kunnissa vastaavasti olla edistämässä vauvasta vaariin kaikkien liikuntaa? Tässä asiassa olisi mahdollista tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä ja tehdä myös pitkäaikaisempia kuin talousarviovuoden kestäviä sopimuksia.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Ensiksi kiitokset edustaja Harkimolle hyvästä keskustelualoitteesta, ja kiitos hyvistä puheenvuoroista, joita tänään olemme saaneet kuulla tässä salissa.

Kuten on käynyt ilmi, me kaikki tarvitsemme liikuntaa: lapset, nuoret, aikuiset, vanhukset vanhainkodeissa ja myös omissa kodeissaan. Kaikille liikunta tekee hyvää, ja innostava asenne on tärkeä, erityisesti niillä henkilöillä, jotka ovat lasten kanssa päiväkodeissa ja kouluissa, hoitavat heitä ja sitten houkuttelevat heitä liikunnan riemuihin mukaan. Siinä on tärkeää, että on oikeata asennetta. Jokaiselle lapselle ja nuorelle pitäisi löytää sellainen oma rakas laji, jota voi harrastaa niin kauan, kunnes löytää toisen lajin — tai ihan vaikka hautaan asti voisi harrastaa sitä yhtä lajia, johon ihastuu.

Monissa kunnissa on tällä hetkellä taloustilanne haastava, ja nyt pitää miettiä uudelleen sitä, mihinkä me satsaamme veroeuroja, satsataanko veroeuroja esimerkiksi siihen, että kunnat tukevat golfharrastusta, joka usein on hyväosaisten harrastus, vai satsataanko siihen, että myös työttömien, pienituloisten perheiden lapset pääsevät harrastamaan liikuntaa. Itse pidän tärkeämpänä sitä, että kunnat tukevat pienituloisten perheiden lasten harrastuksia.

Itse ottaisin esimerkiksi uintiharrastuksen, joka on ollut minulle hyvin rakas koko elämäni ajan. Aikoinaan kun itse opettelin uimaan, niin kaikki osasivat uida, mutta huolestuneena olen saanut lukea uutisia, joiden mukaan uimataito ei enää ole itsestäänselvyys. On yhä enemmän nuoria, jotka eivät osaa uida ollenkaan. Olen tutustunut Oulun ja Jyväskylän uinninopetusjärjestelmään. Molemmissa kaupungeissa järjestetään uinninopetusta oppilaille alakoulun aikana yhteensä noin 30 tuntia, ja uinninopetusta on jokaisella vuosiluokalla. Oulussa ja Jyväskylässä noin 90 prosenttia kuudesluokkalaisista osaa uida. Tämä on hieno tulos, ja tästä voidaan ottaa mallia kaikissa Suomen kunnissa.

Seppo Kääriäinen /kesk:

Herra puhemies! Sauvakävelijää lämmitti edustaja Harkimon puheenvuoron arki- ja hyötyliikuntaa korostava lähestymistapa. Penkkiurheilijaa lämmitti puolestaan se, että urheilua, huippu-urheilua, ja tämmöistä tavanomaista liikuntaa, ruohonjuuritason liikuntaa, ei asetettu vastakkain. Molemmathan ruokkivat toinen toisiaan. Tämä on aivan oikea suhtautuminen liikuntaan ja urheiluun.

Täällä on todettu monessa puheenvuorossa edustaja Harkimosta lähtien, että tässä on kysymys aika isoista kansanterveyteen ja myös kansantalouteen vaikuttavista asioista. Liikkumaton kansa on sairas, ja se on sitten myös kallis yhteiskunnalle. Liikkuva ulkoilmakansa on terve kansa ja monella tapaa sitten iskussa ajatellen kaikkien meidän yhteisiä rientoja.

Haluan tässä korostaa, arvoisa puhemies, vapaaehtoistyön merkitystä ja seurojen ja yhdistysten vetäjien tekemän työn suurta arvoa, siis seuroissa ja muutenkin. Kun lähdetään lasten ja nuorten harrastuksia vetämään vapaaehtoispohjalta, me emme oikein ymmärräkään, kuinka suurista arvoista siinä on kysymys, ei pelkästään rahassa vaan muutoinkin, inhimillisesti ja sosiaalisesti. Se on niin kuin panisi rahaa pankkiin, niin kuin vanha sanonta aikoinaan sanoi — sikäli kuin enää kannattaa panna rahaa pankkiin, mutta vanhaan aikaanhan se kannatti.

Arvoisa puhemies! Täytyy korostaa sitä, että sillä, minkä kodissa oppii ja mitä koulussa saa eväitä, on kyllä sitten elämän mittainen vaikutus ajatellen liikuntaharrastusta. Tässä suhteessa edustaja Gustafssonin puheenvuoro tästä koululiikunnasta oli kyllä hyvä puheenvuoro.

Yhdyn myös siihen edustaja Rossin käsitykseen, että kyllä esimerkillä ja esikuvilla on iso voima. Olimme Puijon montussa toissa iltana katsomassa, miten Iivo Niskanen innosti nuoria savolaisia tyttöjä ja poikia liikunnan pariin ja urheilun pariin. Esimerkillä on merkitystä.

Ihan loppuun: edustaja Kiuru oli oikeassa siinä, että läski on kaikkein pahin maanpuolustuksemme uhka. (Naurua)

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Tämän yhteiskunnan kehittyminen tapahtuu sillä tavalla, että me teemme kaikkemme, jotta meidän ei tarvitsisi liikkua. Ihmisen elämänkaari menee sillä tavalla, että kun lapsi syntyy, se laitetaan vaunuihin, siirtyy rattaisiin, menee siitä auton turvaistuimeen, tuoliin, ja siihen se jääkin loppuiäksensä. (Ilkka Kanerva: Sitten pyörätuoliin!) — Niin. — Jos haluaa liikkua, niin pitää erikseen mennä pururadalle, erikseen varata se aerobic-tunti. Liikunta ei ole enää luonnollinen osa meidän elämäämme. Jos katsoo vaikka 50 vuotta taaksepäin, niin tämmöinen aihe, liikkumattomuus, olisi ollut todella vieras aihe.

Siksi liikunnan pitäisi olla koko yhteiskunnan asia, sen pitäisi olla kaikkien hallintokuntien asia. Minä kysyisinkin ministeriltä: mitä ministeri voisi tehdä tilanteelle, että ministeriaitiossa istuisivat muutkin ministerit kuin vain urheilu- ja kulttuuriministeri?

Teuvo  Hakkarainen /ps:

Arvoisa puhemies! Ensimmäiseksi täytyy oikein onnitella ministeriä hyvin onnistuneesta Sotšin reissusta ja kannustuksesta jääkiekkojoukkueelle siellä.

Mutta niin kuin täällä edustaja Kiuru sanoi, meillä on armeijassa kunto tippunut hälyttävästi. Minä kävin vuonna 80 armeijan, ja silloin mies kuin mies vetäisi 3 000 Cooperissa, eikä ollut minkäänlaisia kuntosaleja, pururatoja, ei höylätty meille latuja tuonne metsiin, ei mitään tämmöisiä. Nyt on kaikkea tätä ja kuitenkin kunto on tipahtanut tuommoiseksi. Jos me jatkamme tätä paijaamista vielä lisää, niin käykö siinä nyt sitten edelleen, että se tippuu vielä alemmaksi? Vai onko herättävä, että siellä ihan nuorena on lähdettävä tekemään niin kuin me. Kun me olimme koulussa, oltiin marjassa, perunat kerättiin itse sieltä pelloilta — räksän pesilläkin muuten käytiin — ja puihin kiivettiin ja näin. Siinä kyllä kunto nousee. Mutta jos — niin kuin Vahasalo sanoi tuossa, että sieltä häkkisängystä kannetaan tietokoneen viereen — koko ajan paijataan, kyllä se on se kunto silloin mennyttä jo, sitä ei saada takaisin. Elikkä onko ministeri tämmöistä asiaa milloinkaan miettinyt syvässä mielessä?

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies, jonka kanssa noin 35 vuotta sitten kilvoittelimme eduskunnan hiihtomestaruuksista!

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Ja vielä viime talvenakin. (Naurua)

Puhuja:

Puhemies kilvoitteli viime talvena, mutta...

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Kyllä sinäkin olit mukana muistaakseni.

Puhuja:

Minun kuntoni ei viime talvena ollut kohdallaan. Otan haasteen vastaan seuraavaa vuotta varten. (Naurua)

Mutta, arvoisa puhemies, elävä esimerkki tämän päivän nuorisourheilusta ja -liikunnasta: On kaksi nuorta. Toinen, erittäin lahjakas poikanen, pelaa jalkapalloseurassa, ja veljensä, pari vuotta vanhempi, ei ole niin urheilullinen, ei niin liikunnallinen, mutta molemmilla erittäin suuri halu harrastaa liikuntaa. Tämän päivän logiikka vain toimii niin, että se kilpaurheilupainotteisuus esimerkiksi jalkapallossa on jo tuossa lapsi- ja poikaurheiluiässä sen mittainen, että nämä hyvät, nämä lahjakkaat, imetään sinne kilpailutoimintaan hyvin innokkaasti. Näille toiminnoille löytyy vielä rahoittajiakin, mutta se iso juttu mielestäni on kuitenkin tämänkin päivän keskustelun ration kannalta, kuka pitää huolen niistä, jotka eivät ole sitä lapsi- tai nuorta porukkaa, joka on niin kuin menossa kohti huippua, joilla on halu harrastaa, halu sitä kautta enemmän tai vähemmän tiedostetusti pitää omasta kunnostaan huolta, halu olla kivan harrastuksen piirissä, mutta kun sekin maksaa ja kun sille välttämättä ei löydy nyt sitten maksajaa.

Arvoisa puhemies! Minun kysymykseni tavallaan tai ehdotukseni tai ideani — pohdinta oikeastaan — ministerinkin kuullen on, voisiko olla niin, että nykyisissä urheilun ja liikunnan, erityisesti nuorisourheilun ja -liikunnan, julkisen tuen järjestelmissä tähänastista enemmän huomioitaisiin sellainen seuratyö, jossa tehdään työtä nimenomaan näitten tällaisten harrastusviritteisesti asennoituneitten nuorten, ei niin välttämättä huipulle yltävien lahjakkaitten nuorten mutta liikunnasta pitävien ja sitä kautta itselleen hyvän tulevaisuuden rakentavien nuorten, eteen? (Puhemies koputtaa) Tämäkin tarvitsee rahaa, koska niitten (Puhemies koputtaa) seurojen vetäjiä, niitten jonkunlaisia, sanoisiko, trainereitakin tarvitaan, myös se osa urheilusta ja liikunnasta tarvitsee rahaa. Kysymykseni kuuluu: (Puhemies koputtaa) onko ministerin mielestä tämä puoli nuorisoliikunnasta ja -urheilusta huomioitu riittävän vahvasti?

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa herra puhemies! On erittäin hyvä, että me keskustelemme liikunnasta, ja ministeri otti hyvin kantaa siihen, että liikuntaa pitää ehkä enemmänkin arkipäiväistää. Työpaikkaliikunta on yksi erinomainen asia, jolla pystytään työhyvinvointia ja työurien pituutta korostamaan ja sitä kautta tehdään yhteiskunnalle suuri palvelus. Tällä hetkellä meillä työpaikoilla kuitenkin työpaikkaliikunta lähtökohtaisesti on sitä, että meillä on tykypäiviä. Kun olen itse työelämässä aika aktiivisesti mukana ollut ja seurannut sitä edunvalvojana, niin täytyy sanoa, että sairauspoissaolojen määrä tykypäivien osalta on kyllä melkoisen musertavan musta. Ehkä meidän tulisikin pyrkiä jopa työlainsäädännöllä tai jollakin ohjauksella palkitsemaan niitä työnantajia, jotka arkipäiväistävät työpaikkaliikunnan: Ei enää lähdetä pois työpaikalta erikseen harjoittamaan tykypäivätoiminnan mukaisia liikuntasuoritteita, vaan siitä työpaikkaliikunnasta tehdään jokapäiväistä toimintaa. Siihen hetkeen siellä, joka voidaan niin kuin hyödyntää, käytetään vähän omaa aikaa, mutta myös työnantaja tulee aktiviteettien kautta omalta osaltaan mukaan.

Koululiikunnan merkitystä ei ole liiaksi tässä salissa korostettu. En ehkä itse innostu liikuntaläksyjen muotoisesta ajattelusta — täytyy sanoa, että läksyt eivät koskaan olleet kovin lämmin asia edustaja Myllykoskelle kouluaikoina — vaan kyllä sen pitää lähteä siitä nautinnosta, siinä kouluyhteisössä olevasta tekemisestä ennemminkin.

Ja edustaja Pekkariselle täytyy sanoa, että esimerkiksi juuri jalkapallossa erityinen kulttuuri on ollut tässä viime vuosina, että "kaikki pelaa", jolloin se tarkoittaa, että se erinomaisinkaan pelaaja ei pelaa koko aikaa vaan sitä liikunnallista nautintoa jaetaan koko joukkueessa. Tähdet kyllä poimitaan sitten parempiin seuroihin.

Ari Torniainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Liikunta on kuin elämän suola ja sokeri. Siihenkin voi jäädä kiinni, kuten itse olen jäänyt. On pyrittävä siihen, että lapset löytävät elinikäisen ilon harrastamastaan liikunnasta. Siksi sen pitää olla monipuolista ja kiinnostavaa. Tällöin liikunnasta tulee osa nuoren jokapäiväistä arkea.

Kaikkien ikäpolvien liikunnalliseen elämäntapaan kannattaa kannustaa, ja liikuntaan tulee panostaa. Tosi on, että liikuntaan sijoitettu euro tuo moninkertaisen säästön muun muassa tulevissa terveysmenoissa.

Suomessa liikunta- ja urheiluseurat tai oikeastaan seuratyöntekijät liikuttavat erilaisten toimintojen kautta valtavan määrän ihmisiä ja tekevät näin äärettömän arvokasta työtä, joka useasti jää huomioimatta. Suurin osa liikunta- ja urheiluseuroista toimii pääosin vapaaehtoistoimin ja hankkii varat toimintaansa pienistä puroista talkootyöllä. Siksi mielestäni seurojen talkootoiminnan verotuskäytäntöä ei saa kiristää nykyisestä.

Arvoisa ministeri Arhinmäki, toivon, että kerrotte, mikä on teidän näkemyksenne liikunta- ja urheiluseurojen talkootyön verotuksesta ja miten esimerkiksi voitaisiin yhtenäistää seurojen tilaisuuksissa olevien yhteistyökumppanien mainosten verotuskäytäntö. Siinä on erilaista käytäntöä tällä hetkellä.

Arvoisa puhemies! Vaikka itse olenkin ulkoliikunnan harrastaja, niin totean, että Suomessa on kova puute sisäliikuntatiloista. Yhteen halliin mahtuu yleensä vain muutama ryhmä kerrallaan. Siksi koulutilat tulee saada mahdollisimman monipuoliseen käyttöön ja liikuntaa on voitava harrastaa siellä kouluaikojen ulkopuolellakin. Kolmannella sektorilla on oltava mahdollisuus koulutilojen käyttöön liikuntatiloina.

Arto Pirttilahti /kesk:

Arvoisa puhemies! Olemme täällä liikuttavan yksimielisiä siitä, että liikunta kannattaa kaiken ikää ja liikkumattomuus on terveydelle vaarallista. Jos kuka, niin me kansanedustajat sen tiedämme, kun istumme päivät pitkät liikkumatta, ja tälläkin hetkellä meidän ryhmistämme ollaan sairaslomalla joko liikkumattomuuden tai vilkkaankin liikunnan takia. Mutta kuitenkin näen, että edustajien sairauslomista on aika asiatonta tehdä politiikkaa.

Näihin meidän olosuhteisiimme, mitä eduskunnassa on. Otan kiinni tästä edustaja Virtasen esimerkistä: jospa meillä olisi esimerkiksi valiokuntahuoneissa pystypöydät, joiden ympärillä voisimme seistenkin kuunnella asiantuntijakuulemisia. Toinen ministeri Arhinmäen suuntaan: olisiko teilläkin mahdollisuus kantaa tässä oma kortenne kekoon, niin että myydään teidän Audinne ja ostetaan Jopoja tänne vuokrattavaksi meidän kansanedustajillemme? Ei ole mikään ihan hassu näky Lontoossa tai sitten esimerkiksi Pariisissa tai Haagissa, kun ministerit ja kansanedustajat menevät polkupyörillä.

Sote-uudistus on tällä hetkellä minun mielestäni vikaraiteella. Meidän täytyisi saada sitä enemmän juuri tähän ennakoivaan ja liikuntapuoleen liittyviin asioihin. Se on tärkein osa meidän terveydenhoidosta. Me käsittelemme tällä hetkellä oikeastaan vain sairaanhoitoasioita.

Yhdyn näihin veroarvostelijoihin. Vapaaehtoinen työ luo pohjan meillä monelle vapaaehtoiselle järjestölle, niin kylätoimijoille kuin liikuntaseuroillekin, ja on erittäin tärkeää, että siellä saadaan liikuntaa. Mutta liikunta on myös sosiaalinen tapahtuma, missä ihmiset tapaavat toisiaan ja pitävät myös toisistaan huolta. Näin myös tämmöinen vanha alkiolainen tapa, talkoot, yhtenä liikuntamuotona, eränkäynti ja vastaavat tavat, millä kylät ja muut yhteisöt pitävät yhtä, nämä liikuntamuodot, täytyisi uudestaan nostaa henkiin.

Vielä Puolustusvoimista: Se on suurin liikuntakoulu Suomessa ikäluokalleen, ja näen, että tämä luo pohjaa moneen tasoon. Mutta olen huolissani sitten näitten lakkautettujen varuskuntien liikunta-alueitten uudelleenkäytöstä. Hyvin positiivista on esimerkiksi Jämsän seudulla, että siellä on nyt tällä hetkellä hevosliikuntaa varuskunnan alueella.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Annetaan nyt sitten vielä toista kierrosta, kaksi pyydettyä puheenvuoroa.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Liikkumattomuuden vaikutuksia yhteiskuntaamme aiotaan vasta hieman hahmottaa. On kuitenkin sellainen asia, että liikunta on vapaaehtoista, siitä ei ole sanktioita, joten se kodin merkitys ja vanhempien esimerkki, minkä lapsi saa, ovat aivan ensiarvoisen tärkeitä. Ja se, mihin meidän pitäisi nyt keksiä keinot ja vaikuttaa, on asenteet, että se liikkuminen on coolia, että lapsi, nuori ja vanhempikin sen sisäistäisivät, että se on fiksua ja se on kaikin puolin ihmiselle ja yhteiskunnalle hyväksi, että liikuntaa harrastetaan ja näin edistetään terveyttä.

Mutta tämä liikuntaharrastusten kalleus, se on se probleema. Kysymys kuuluukin: pitäisikö myös kunnille myönnettävästä rahoituksesta korvamerkitä selkeästi liikunnan edistämiselle tarkoitettu osuus?

Ja tämä vapaaehtoisten työ, se on aivan oleellista. Seuroissa, yhdistyksissä on valtavasti vapaaehtoisia. Heille ei pitäisi enää lisää asettaa estoja, että he voivat rauhassa harrastaa ja tehdä tätä arvokasta työtä.

Sitten vielä tämä välineurheilu: pitää olla hienot kamppeet, pitää olla monessa harrastuksessa huippuvälineet. Se eriarvoistaa, ja se voi myös olla se osatekijä, joka estää sen harrastuksen monelta perheeltä ja monelta lapselta ja nuorelta ja vanhemmaltakin.

Sitten vielä huippu-urheilusta sen verran, että kyllä me esikuvia tarvitsemme. Me tarvitsemme niitä huippuja, jotka tuolla maailmalla pärjäävät. Se edesauttaa myös sen lajin ja monen muunkin lajin harrastamisen aloittamista.

Sitten minä toivoisin vielä, että lajien kohdalla olisi myös enemmän tasa-arvoa sen suhteen, kuinka media käsittelee niitä, kuinka valitaan Vuoden urheilija. (Puhemies koputtaa) On paljon lajeja, joissa pärjätään maailmalla, mutta ei arvosteta näitä suomalaisia henkilöitä, jotka niissä pärjäävät.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Vielä ennen aloitteen ensimmäisen allekirjoittajan puheenvuoroa edustaja Puumala.

Tuomo Puumala /kesk:

Herra puhemies! Tässä salissa on kuultu hyviä puheenvuoroja. En ole varma, onko tämä ollut tänään kovinkaan suuressa määrin keskustelu. Ehkä tulevaisuudessa tämäntyyppisiltä tilanteilta toivoisi enemmän sitä, että voitaisiin debatoida myös ministerin kanssa: saataisiin vastauksia, päästäisiin näin ehkä johonkin johtopäätökseen.

Se, mihin toivon ministerin vastaavan, mihinkä kovin montaa kertaa ei salissa vielä puututtu, on todella tämä urheilulukiokysymys. Se on nyt ajankohtainen ja polttava ja aiheuttaa erittäin suurta huolta tällä hetkellä lukiokentällä. Siinähän kysymys on siis siitä, että lukion tuntijakouudistus on viemässä pohjan pois erityislukioilta, rahoitus valtionosuusuudistuksen suhteen on auki. Toisen asteen koulutukseen on tulossa lisäleikkauksia rakennepäätösten myötä. Tästä on kysynyt kirjallisen kysymyksen muistaakseni edustaja Harkimo, ja vastaus on jäänyt ilmaan opetusministeriltä.

Toivon, että te tartutte nyt tähän asiaan ja viette sitä vahvasti eteenpäin aivan samalla tavalla kuin urheiluopistojen tilannetta. Nuo ammatillisen koulutuksen leikkaukset, vapaan sivistystyön epävarmuus todella uhkaavat erittäin vahvasti näitä opistoja, ja huoli on suuri. Meillä ei tulevaisuudessa ole iivoniskasia ja muita olympiamitalisteja, jotka meille voisivat olla idoleita ja esikuvia ja kannustaa nuoria liikkumaan. 52 meidän olympiajoukkueestamme on opiskellut tai opiskelee urheilulukiossa.

Ja sitten vielä loppuun ministerille evästys: myöskin tuota kolmatta sektoria voisi ehkä viedä lähemmäksi kouluja tulevaisuudessa.

Verotuksesta täällä on jo puhuttu paljon. Sanon vielä sen, että kun muutama viikko sitten ministeri Urpilaiselta, jonka alaan tuo verotuskysymys kuuluu, kysyin, ollaanko valmiita korottamaan ylärajoja esimerkiksi tuossa verovapaassa toiminnassa, niin että vähävaraiset nuoret saataisiin liikkumaan, hän totesi, että muutostarvetta ei ole. Oletteko te, ministeri, samaa mieltä, että muutostarvetta ei ole vaan kaikki on tällä hetkellä hyvin, että jokainen vähävarainen nuori pääsee liikkumaan siinä määrin kuin tarpeen on?

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä käyty keskustelu osoittaa, kuinka moninaisesta ja monisyisestä asiasta on kysymys, kun puhumme liikunnasta tai liikkumattomuudesta. Täällä on esitetty erittäin hyviä huomioita, en mene niihin yksityiskohtiin. Komppaan täysin edustaja Puumalan kysymystä erityislukioiden asemasta.

Haluan nostaa muutaman asian esiin. Ensinnäkin hallitusohjelma on se paikka, jossa toivon tulevan jälleen voimakkaita, vahvoja kirjauksia siitä, että liikunta, liikkumattomuus otetaan vakavasti, se sisällytetään eri politiikkaohjelmiin ja pystytään luomaan myös sellainen ohjelma — on se sitten nimeltään mikä tahansa, vaikka liikuntapoliittinen selonteko — joka sitoo eduskunnan keskustelemaan valiokuntien kautta liikunnasta, urheilusta, mutta myös ohjelma, jonka edistymistä seurataan ja jonka pariin palataan, koska on äärimmäisen tärkeää toimia näin. Silloin me saamme sitä sitovuutta myös siihen, että nämä asiat liikkumattomuuden kampittamiseksi etenevät.

Tätä keskustelua, jota tässä salissa on nyt käyty — kiitos siitä — on mahdollisuus jatkaa. Ensi syksynä valtioneuvoston kanslia, opetus- ja kulttuuriministeriö, valtion liikuntaneuvosto, Valo, Olympiakomitea yhdessä Ylen kanssa tulevat järjestämään sellaisen tilaisuuden liikunnan tiimoilta, jonka aiheena on liikunta ja erityisesti liikkumattomuus. Kansallinen liikuntafoorumi saa siis jatkoa, ja silloin kaikki kansanedustajat toivottavasti ovat keskustelemassa tästä tärkeästä aiheesta.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Sitten loppupuheenvuoro, ministeri Arhinmäki, joka on täällä ahkerasti istunut.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki

Arvoisa puhemies! Keskustelussa käytettiin reilusti yli 50 puheenvuoroa, niin että ihan jokaiseen kysymykseen jokaiselle edustajalle ei voi vastata. Yritin tästä kerätä kaksi semmoista keskeistä teemaa, jotka nousivat.

Ensimmäinen on tämä seuratoiminta ja kustannukset. Edustaja Saarinen nosti esille nimenomaan kysymyksen siitä, mikä on tänä päivänä seuratoiminnan henki, onko tänä päivänä enää yleisseuroja vai ollaanko vain yhden lajin seuroja. Tämä on minusta erittäin iso asia meidän koko liikuntakulttuurissa. Tänä päivänä entistä useammat vanhemmat esimerkiksi, kun vievät lapsia ja nuoria seuratoiminnan piiriin, ajattelevat, että se on vähän kuin palvelu, jota ostetaan seuroilta. Aikaisemmin tehtiin seuran eteen töitä. Nyt ajatellaan enemmän sitä oman lapsen tai nuoren, oman tytön tai pojan, joukkuetta tai lajiryhmää eikä ajatella koko seuraa. Tästä on seurannut se — esimerkiksi jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainenhan on todennut, että Suomessa voitaisiin vasta vähän myöhemmin erikoistua — että liian aikaisessa vaiheessa itse asiassa seurat sanovat, että nyt sinä valitset näiden lajien väliltä, kun voisi hyvin harrastaa montaa lajia ristiin. (Ilkka Kanerva: Yleisseurat ovatkin parempia!) No, tämä on ensimmäinen asia. Minä haluaisin, että tästä tulee se viesti, että me haluamme nostaa uudestaan semmoista yhteisöllisyyttä, seurahenkeä, yhdessä tekemistä. Se on itse asiassa ydin koko meidän liikunta- ja urheilutoiminnassa.

Tästä tullaan itse asiassa tähän toiseen osaan tätä seurakysymystä ja kustannuskysymyksiä, nimittäin siihen, miksi harrastaminen maksaa. Liikunnan rahoitus esimerkiksi veikkausvoittovaroista on lähes kaksinkertaistunut 2000-luvun aikana, tässä vajaassa 15 vuodessa. Miten samaan aikaan ovat voineet kustannukset nousta? No, siihen on monia syitä, mutta keskeisiä syitä on se, että valmennus on ammattimaistunut, ja sinänsä on hyvä asia, että meillä on entistä parempia valmentajia, mutta pitää maksaa myös korvauksia. Sitten on muita syitä: Erilaisia salivuokria, kenttävuokria, mitä kunnat ottavat seuroilta, on nostettu ja samaan aikaan kunnat ovat vähentäneet seuroille suoraan annettavaa tukea. Nämä kaikki asiat ovat semmoisia, jotka menevät suoraan niiden harrastajien, lasten ja nuorten, tai heidän vanhempiensa kukkarolle, ja tämä on johtanut siihen, että tänä päivänä lähes kolmasosa vanhemmista sanoo, että lapsen ja nuoren harrastuksen esteenä ovat kustannukset. Mutta tämä ei ole ainoa syy. Toinen syy on nimenomaan — palataan tähän seurahenkeen — että entistä vähemmän on talkoota, yhdessä tekemistä, yhdessä rahan keräämistä. Seuratoiminta, liikuntatoiminta ei ole vain sitä, mitä tapahtuu kentällä tai kentän laidalla, vaan se on muutakin.

Täytyy sanoa, kun täällä ovat monissa puheenvuoroissa nousseet esille kysymykset verotuksesta, että ne toimet ovat juuri sellaisia, että verottaja omalta osaltaan omilla tulkinnoillaan on hankaloittanut tätä jo muutenkin vähentynyttä seuratoimintaa. Tiedän sen, että kun seurat, joukkueet järjestävät talkoita, niin aina on niitä, jotka sanovat, että mitä minä maksan, millä hinnalla minä pääsen hoitamaan oman osuuteni osallistumatta. Mutta ei niiden talkoiden ainoa ajatus ole vain kerätä rahaa, vaan kysymys on siitä, että myös tehdään yhdessä asioita. Itse en esimerkiksi ole enää sattuneesta syystä pystynyt samalla lailla osallistumaan seuran urheilulliseen toimintaan kuin aikaisemmin, mutta siitä huolimatta pyrin aina silloin tällöin osallistumaan ainakin talkoisiin, koska siinä on se mukava yhteistoiminta ja tapaa niitä vanhoja ystäviä. Nämä ovat nämä kaksi puolta, mitä tässä nousi esiin.

Mitä valtiovalta on tehnyt? Mitä me voimme tehdä? No, seuratuki on ollut se meidän välineemme, jolla me olemme pyrkineet tähän ongelmaan puuttumaan. Kun aloitin ministerinä, seuratuen, jonka edellinen ministeri Wallin oli aloittanut, taso oli alle 2 miljoonaa euroa. Nyt se on noin 2,5-kertaistettu näissä kolmessa vuodessa. Tänä vuonna jaetaan jo 5 miljoonaa euroa seuratukea.

Mikä sen seuratuen jakokriteeri on? Sillä halutaan aidosti saada kustannuksia alas. Kun aluksi ei ollut esimerkiksi tällaista rajaa sille, kuinka paljon voi olla kuukausimaksu, niin se saattoi johtaa siihen, että itse asiassa kustannukset nousivat, koska palkattiin esimerkiksi valmennuspäällikkö tai joku muu, ja kun ei ihan seuratuki riittänyt, niin pikkuisen siihen päälle otettiin sitten lasten ja nuorten vanhemmilta. Nyt on tämä 50 euron kuukausiraja, jolla pyritään niitä kustannuksia painamaan ja osoittamaan, että niitä halutaan painaa alas. Tämä on niin kuin se asia. Toinen puoli tässä on se, että nimenomaan painotetaan seuroja, jotka liikuttavat mahdollisimman suurta joukkoa lapsia ja nuoria, ja kun kysymys oli, painotetaanko vain näitä huippu-urheilijoita tai huippuseuroja, niin seuratuessa kriteeri on nimenomaan se, että mahdollisimman suuren joukon saa liikkeelle.

Mutta, arvoisa puhemies, ei sillä — näillä 5 miljoonalla, tai vaikka se olisi 10 miljoonaa — tätä ongelmaa ratkaista. Tällä annetaan selkeitä viestejä, mutta se tapahtuu kunnissa, se tapahtuu talkoopuolella. Niin kuin tässä on jo aikaisemmin puhuttu, loppujen lopuksi veikkausvoittovaroista liikunnalle ja urheilulle osoitettu osuus on niin pieni koko liikunnan ja urheilun rahoituksesta. Mutta nämä ovat tärkeitä viestejä. (Ilkka Kanerva: Pitäisikö nostaa?)

Arvoisa puhemies! Toinen iso asia oli tämä, joka nousi esille, miten yhteistyötä eri hallintokuntien välillä pystytään tekemään enemmän, Korpilammen henki tämän osalta. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Vahasalo ihan oikein kysyi, miten täällä voisi olla muitakin vastaamassa näihin selkeisiin suoriin kysymyksiin. No, tietysti helpoin vastaus olisi se, että sillä tavalla, että Arhinmäki olisi pääministeri, joka edellyttäisi, että myös muut ministerit tulevat paikalle tällaisiin keskusteluihin. (Ilkka Kanerva: Hinta on kova!) — Hinta on kova, ja pitää odottaa vielä vaalit, joiden jälkeen tämä on ehkä mahdollista. (Ilkka Kanerva: Kyllä se siitä!)

Mutta mitä tässä voidaan tehdä? Nythän ei pidä unohtaa, että paljon jo tehdään asioita: on Kunnossa kaiken ikää, Liikkuva koulu, on tällaisia yhteisiä hankkeita. Mutta mitä nyt pyritään tekemään, niin liikuntalain uudistamisessa pyritään nyt selvästi enemmän avaamaan tätä, että se ei ole vain yhden puolen tekemistä. Ensinnäkin liikuntalain uudistamisessa tullaan avaamaan liikunnan käsite sillä tavalla, että se sisältää myös arkiliikunnan, jolla tarkoitetaan ihan tavallista arjessa tapahtuvaa liikkumista, kuten liikkumista työ-, koulu-, ostos- ja harrastusmatkoilla. Arkiliikuntaa on esimerkiksi välitunneilla tai työpaikoissa tai laitoksissa tapahtuva liikkuminen. Tämä on itse asiassa tosi iso muutos sen vuoksi, että nykyisessä lainsäädännössä liikunta määritellään rajatusti harrastuksenomaiseen fyysiseen aktiivisuuteen. Nyt me haluamme, juuri niin kuin oli tämän kysymyksen lähtökohta, laajentaa sitä liikuntakäsitystä.

Toinen, mikä on oleellinen asia, on se, että tässä lain uudistamisessa lain tavoitteena on edistää kaikkien väestöryhmien mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa, edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä, fyysistä toimintakykyä, lasten ja nuorten kehitystä — pyritään laajentamaan tätä näkökulmaa. Esimerkiksi kun täällä on muutama edustaja kysynyt tasa-arvonäkökulmasta, niin tämän jälkeen entistä tarkemmin pitää arvioida sukupuolivaikutukset, että onko tasa-arvoista se, miten meillä jaetaan rahoja.

Kolmas seikka on se, että kuntien roolia halutaan tässä vahvasti painottaa, sitä, että edellytykset paikallistason liikuntatoimintaan ovat kuitenkin kunnissa. Me emme täältä eduskunnasta käsin sitä pysty, vaikka paljon pystymme, tekemään. Kunnissa kuitenkin ne olosuhteet, ne lähtökohdat, luodaan yhdessä seurojen kanssa.

Viimeisenä kysymys siitä, mikä on valtion liikuntaneuvoston rooli. Tässä lainsäädännössä lähdetään siitä, että valtion liikuntaneuvoston toiminnan rooli on koko valtionhallinnon toimenpidevaikutusten arviointi liikunnan alueella. Eli nyt yritetään vahvistaa myös valtion liikuntaneuvoston roolia tässä koko arvioinnissa.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi:

Edustaja Harkimo jo toikin esille tämän, eli kun puhuttiin Korpilammesta, niin Kansallinen liikuntafoorumi on omalta osaltaan tällainen korpilampi. Tämä keskustelu on osoittanut, että tarvitaan lisää nimenomaan eri hallintokunnat ylittävää keskustelua. Minä toivon, että esimerkiksi kun liikuntalaki tulee eduskuntaan, niin sitä arvioidaan laajasti ja ehkä kuulemisissa ja muissa kuullaan laajasti eri toimijoita eikä vain kapeasti katsota kulttuuri- ja urheilupuolta tai opetusministeriön puolta.

Toinen on todella tämä edustaja Harkimon jo mainitsema Kansallinen liikuntafoorumi, joka on syyskuun lopussa, jossa on järjestäjinä opetus- ja kulttuuriministeriö, valtion liikuntaneuvosto, valtioneuvoston kanslia, Olympiakomitea, Valo ja Yleisradio. Tämä on sellainen, johon nyt pitää saada entistä enemmän väkeä. Edellisen kerran me kävimme erittäin hyviä keskusteluja, mutta myös puhuttiin, että tässä me toisillemme, toinen uskovainen toiselle uskovaiselle, todistelemme; nyt tarvitaan isompi joukko mukaan. Tästä voitaisiin synnyttää se liikunnan korpilampi. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Kiitoksia ministerille. — Tämän ajankohtaiskeskustelun aika oli tarkoitettu kahdeksi tunniksi, ja on mennyt kaksi ja puoli tuntia, niin että todetaan: keskustelu on päättynyt.