Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa puhemies! Valitettavasti työhuoneesta hieman kiireessä tulin tänne ja valmistelemani puheenvuoro on nyt siellä, mutta totean tässä, että kannatan lämpimästi niitä edustajia, jotka ovat eilen täällä kritisoineet voimakkaasti lakivaliokunnan enemmistön kantaa, koska mielestäni tämä enemmistön kanta antaa aika merkillisen viestin esimerkiksi niille yksinäisille naisille, jotka tällä hetkellä aivan yksin hienosti kasvattavat lapsiaan tässä suomalaisessa yhteiskunnassa. Näin ollen aivan lyhyesti totean, että mielestäni tätä enemmistön kantaa ei tulisi päästää tästä salista eteenpäin.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viitaten tästä asiasta eilen illalla käytyyn asialliseen keskusteluun ja erityisesti ministeri Koskisen rakentaviin ja asiallisiin puheenvuoroihin toivon, että ministeri Koskinen ja muu hallitus tässä tilanteessa tekisivät pikaiset johtopäätökset, joiden pohjalta tämä esitys vedettäisiin pois.

Sakari Smeds /kd:

Arvoisa puhemies! Eduskunta on juuri päättänyt, että tämän asian asianmukainen käsittely jatkuu. Minä toivon, että siinä päätöksessä pitäydytään ja että myös tasavallan hallitus ja ministerit tätä eduskunnan tekemää linjausta kunnioittavat.

Päinvastoin kuin julkisuudesta on joskus saattanut saada käsityksen, tällä eduskunnalla on mielestäni vielä ratkottavanaan monia tärkeitä ja suuria kysymyksiä, myös kysymyksiä, joissa kansanedustajien, eduskuntaryhmien arvoista otetaan mittaa. Lakiesitys hedelmöityshoidoista on yksi suurista kysymyksistä. Se koskettaa monien tahattomasta lapsettomuudesta ... (Hälinää)

Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisesti pidän nyt käsillä olevaa lainsäädäntöä tarpeellisena. Meillä ei tällä hetkellä ole säädöspohjaa, ja olisi varsin murheellinen tilanne, jos säädöspohjan puuttuminen olisi jatkossakin vallitsevaa todellisuutta. Lakivaliokunnan puheenjohtaja esittelypuheenvuorossaan toi esille näkökulman, että säädöspohjan laatiminen olisi yksi keino myös estää mahdollisia tulevaisuuden väärinkäytöksiä. Siksikin pidän tämän lainsäädännön aikaansaamista tärkeänä ja perusteltuna. On huomattava, että monet asiantuntijat ovat pitäneet tätä lainsäädäntöä kiireellisenä. Poisveto olisi kovin ongelmallista, etenkin kun tämän lainsäädännön kiistanalaiset kohdat rajautuvat sittenkin varsin pienelle osalle hedelmöityshoitojen kenttää. Itse koen, että eräs lähtökohta, joka tämän lainsäädännön osalta pitäisi pitää mielessä, on se, että kaikkea, mitä tiede ja teknologia mahdollistavat, ei ehkä sittenkään ole viisasta toteuttaa.

Lakivaliokunnan mietintö on mielestäni kohtuullisen hyvä, ei kuitenkaan suinkaan ongelmaton, mistä kertoo vastalauseidenkin määrä, mutta valiokunnan tekemät eräät tarkennukset vievät hedelmöityshoitolakia mielestäni oikeaan suuntaan. Lakivaliokunta on muun muassa rajannut hedelmöityshoidot koskemaan tahattomasta lapsettomuudesta kärsiviä naisen ja miehen parisuhteita, ja pidän tätä rajausta, joka nyt taitaa olla liki ainoa kysymys, joka tätä salia puhuttaa, perusteltuna. Perusteluni tiivistän kahteen näkökulmaan, oikeastaan kahteen kysymykseen:

Pitääkö terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden kohdentamisessa lääketieteellisen syyn olla keskeinen kriteeri? Mielestäni kyllä. Mihin se johtaisi, jos laajemmaltikin terveyden- ja sairaanhoidon palvelut irrotetaan lääketieteellisestä arvioinnista? Yhden henkilön tai samaa sukupuolta olevien parien lapsettomuus ei johdu lääketieteellisestä syystä. Maailma on rakennettu ja rakentunut niin, että elämän syntyyn tarvitaan sekä nainen että mies. Siksi kenenkään oikeuksia ei mielestäni myöskään loukata, jos hedelmöityshoidot kohdennetaan lääketieteellisten syiden perusteella.

Toinen näkökulma: Pitääkö lainsäädännöllä lisätä isättömyyttä? Mielestäni ei pidä. Hallituksen esityksen hyväksyminen tosiasiallisesti merkitsisi tätä, vai ei kai kukaan vakavissaan ajattele, että lapsen oikeus isään turvataan sillä, että isyys ehkä vahvistetaan joskus lapsen aikuisiässä tai 15-vuotiaana? Hallituksen esitys hedelmöityshoidoista merkitsisi sitä, että eräissä tapauksissa isä ei olisi läsnä olevaa todellisuutta lapsen arjessa, jos hoidot siis mahdollistetaan yksinäiselle naiselle tai lesboparille. Se olisi käsittääkseni ensimmäinen kerta suomalaisen lainsäädännön historiassa, kun lainsäädännöllä lisättäisiin isättömyyttä.

Eilisessä keskustelussa tuotiin esille ajatus ja näkökulma, että kun isättömyyttä jo muutoinkin on niin paljon, kuolemantapausten, avioerojen ja elämän monien murheiden johdosta niin paljon, eihän tämä kokonaisuus muuttuisi, jos hedelmöityshoidot sallittaisiin yksinäiselle henkilölle. Minusta tuo tulokulma ja argumentointitapa on vähän outo. Toisaalta myönnetään, että isättömyys voi olla ongelma, mutta kannatetaan linjaa, että sitä pitäisi lainsäädännöllä lisätä.

Arvoisa puhemies! Yksi mahdollisuus tämän lainsäädäntöhankkeen kohdalla harkita, mikä on oikein, mikä on väärin, olisi katsoa pientä lasta silmiin ja kysyä, valitsisiko hän äidin ja isän. Oma käsitykseni on, että jos lapsi saisi valita, hän valitsisi äidin ja isän, koska molemmat ovat tärkeitä.

Arvoisa puhemies! On eräitä pieniä yksityiskohtia, joita oma ryhmäni on esittänyt muutettavaksi. Nuo muutosesitykset näkyvät vastalauseessa. Siksi kannatan ed. Räsäsen ehdotusta käsittelyn pohjasta.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa rouva puhemies! On tärkeää, että Suomi saa lain sukusolujen ja alkioiden käytöstä hedelmöityshoidossa. Suomi on ainoa Pohjoismaa ja lienee lähes ainoa Euroopan maa, jossa ei tätä asiakokonaisuutta ole lainsäädännöllä säädelty. Siksi Suomesta on tullutkin jo jossain määrin tällaisen "turismin" kohde. Kun muun muassa muissa Pohjoismaissa on laki, joka on sisällöltään sellainen kuin on lakivaliokunnan enemmistön hyväksymä mietintö, niin muista Pohjoismaista käydään täällä hankkimassa tällaisia hoitoja. Niitä voi antaa periaatteessa kuka tahansa, eikä ole terveydellisiä eikä eettisiä normeja, jotka lailla olisi säädetty tälle toiminnalle. Yksistään tämä riittää perustelemaan sen, että tämä lainsäädäntö on syytä saada ja mahdollisimman pikaisesti.

Tämän johdosta pidän täysin käsittämättömänä sitä, että on esitetty ja harkittu, että koko esitys pitäisi vetää pois. Se olisi vastuutonta tämän äärettömän tärkeän asian kannalta. Se olisi tietysti myös syvä epäluottamuslause eduskunnalle, eduskunnan valiokunnille, jotka ovat tehneet kiireessä monien asioiden kanssa päällekkäin töitä ja saaneet kuitenkin asiasta asianmukaiset lausunnot ja mietinnön, ja tämä työ on tehty todella huolella. Vaikka totesin, että on tehty nopeassa tahdissa, niin on tehty kuitenkin äärimmäisellä huolella, ja jokainen valiokunnan jäsen lakivaliokunnassa, jossa itse olen ollut mukana, on paneutunut asiaan, harkinnut oman näkökulmansa puitteissa asiaa ja päätynyt siihen ratkaisuun, joka asiakirjoista näkyy. Tässä on toteutunut todellinen demokratia valiokuntavaiheeseen asti.

Eilinen keskustelu ja oikeastaan tämänviikkoinen julkinen ja täällä tapahtunut keskustelu ei ole antanut ollenkaan rakentavaa ja sivistynyttä kuvaa eduskunnasta, kun asialla on pelattu, niin kuin on tapahtunut. Nyt kuitenkin jatkamme asiallista käsittelyä, ja on syytä paneutua itse tämän lain sisältöön.

Tämän hallituksen esityksen pääasiallisen sisällön esittelyssä jo todetaan: "Hedelmöityshoitoa saataisiin antaa parille, joka kärsii tahattomasta lapsettomuudesta tai jonka sukusoluista syntyvällä lapsella on huomattava vaara saada vakava sairaus. Parilla tarkoitetaan avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa keskenään elävää naista ja miestä." Näin on sanottu tässä pääasiallisessa sisällössä.

Sitten tähän on kuitenkin sisälle kirjoitettu erilainen lähtökohta, kun on otettu lakiin tuo 12 §, tämän suurimman kiistan aihe, joka antaisi oikeuden näihin hoitoihin, kaikista Pohjoismaista poiketen, muun muassa myös yksinäisille ja samaa sukupuolta oleville naispareille. Tämä kohta on poistettu valiokunnan enemmistön hyväksymästä mietinnöstä. Perustelut ovat erittäin vankat.

Mainitsin jo, että kaikissa muissa Pohjoismaissa on valittu tämä sama tie, sama malli. Nämä Pohjoismaiden lait ovat varsin tuoreita. Tanskassa laki on tässä muodossa tullut voimaan syksyllä 1997, Islannissa 1996, Norjassa 1994 ja Ruotsissa osin 1985, osin 1991. Ei siis ole mistään vanhoista, vuosikymmententakaisista, konservatiivisista ajatuksista kysymys, vaan todellakin 90-luvulla suoritetun harkinnan perusteella valitusta linjasta. Samaan linjaan on erittäin perusteltua jo tämän pohjoismaisuuden pohjalta päätyä myös meillä Suomessa, niin kuin lakivaliokunnan enemmistö tässä asiassa on päätynytkin.

Tätä samaa linjaa vahvistaa Euroopan neuvosto, joka on näissä asioissa varsin korkeatasoinen ohjeiden laatija. Euroopan neuvoston raportti vuodelta 1989 toteaa muun muassa: "Hedelmöityshoitoa saataisiin antaa vain, jos aviopari tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävä pari kärsii tahattomasta lapsettomuudesta tai jos olisi vaara, että parin oma biologinen lapsi saisi periytyvän sairauden." Eli linja on myös eurooppalainen, Euroopan neuvoston hyväksymä linja, joka on käsittelyn pohjana meillä nyt täällä.

Arvoisa puhemies! Kaikkein tärkein asia, joka omaan näkemykseeni vahvasti vaikuttaa, on lapsen etu. Ymmärrän, että lapsen etua voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta ja tulla erilaisiin johtopäätöksiin. Ed. Smeds jo tästä asiasta jonkin verran puhui, ja yhdyn niihin ajatuksiin ja totean, että tässä olemme säätämässä eduskuntana lainsäädäntöä, sinänsä aivan tavallista lainsäädäntöä. Kun lainsäädäntöä säädetään, meillä on vastuu ja oikeus harkita, minkälaiseksi lainsäädännön sisällön teemme, kunhan perustuslain määräykset otetaan huomioon, ja se johtaa tiettyihin rajauksiin, mitkä on otettu tässä laissa muun muassa huomioon, niin kuin kaikessa.

Elämässä on toisenlaisiakin lakeja. Sanoisin niitä luonnonlaeiksi. Eräät luonnonlait ovat sellaisia, että ne johtavat siihen, että miehiä kuolee, äitejä kuolee ja näin lapsia jää puoliorvoiksi tai orvoiksi. Jos me voisimme muuttaa luonnonlakeja niin, etteivät yhdeltäkään lapselta äiti tai isä tai molemmat saisi kuolla ennen kuin lapsi on aikuiseksi varttunut, niin varmasti me säätäisimme sellaisen lain. Mutta luonnonlakien säätämisoikeutta ja -valtuutta ja -mahdollisuutta ei eduskunnalla ole. Yksinäisille naisille luonnonmenetelmän mukaisesti syntyy myös lapsia. Avioeroissa jää yksinhuoltajia ja he ansaitsevat täydet ihmisoikeudet, täyden kunnioituksen, arvonannon, ihmisyyden lähtökohdat.

Mutta nämä eivät ole lainkaan ristiriidassa sen kanssa, että me säädämme vapaan harkintamme mukaan tarkoituksenmukaisen, oikeudenmukaisen ja ennen kaikkea lapsen edun mukaisen lainsäädännön, kun on kysymys keinotekoisesta hedelmöityksestä, niin kuin tässä asiassa nyt on kysymys. Pohjaa tällöin antavat muun muassa Euroopan neuvoston ja Pohjoismaiden linja ja sitten ne arvonäkökulmat, mitä meillä on. Totean, että lapsen etu, jonka siis meillä tulee olla kaikkein tärkein vaikutin tässä asiassa, on se, että hän saa syntyä kotiin, perheeseen, jossa on äiti ja isä. Euroopan neuvoston ja Pohjoismaiden linja tukee sataprosenttisesti tällaista mallia, että hedelmöityshoidoilla lapsia syntyy niille perheille, jotka ovat tahattomasti lapsettomia avioliitossa. Me olemme antaneet periksi tässä, että myös avosuhteissa eläville näitä voidaan antaa, vaikka emme missään tapauksessa ole erityisesti tällaista löysää perhemuotoa tukemassa. Se on kuitenkin, ikävä kyllä, muuttunut vähän niin kuin luonnonlaiksi.

Mutta meillä on tämä perhekäsitys, että ihmiset, jotka ovat eri sukupuolta, elävät yhdessä kiinteässä perheessä, hankkivat lapsia. Jos eivät luonnollisesti saa, niin silloin he saavat hoitoa siten, kuin tämä laki säätelee. Se hoidon antaminen on tarkoin säänneltyä, niin kuin tällaisessa asiassa pitää ehdottomasti olla. Siksi tätä lainsäädäntöä juuri tarvitaan.

Me kannamme suurta huolta siitä, että meillä kouluissa ei ole miesopettajia. Me kannamme muutoinkin miesten, isien, poissaolosta perheittensä luota hyvin paljon huolta. Nytkö me hyväksyisimme lain, joka jättää alusta lähtien, syntymästä asti tai oikeastaan jo raskaudenajasta lähtien, lapsen ilman isää? Tällaista mallia en halua olla tukemassa, vaikka myönnämme nuo luonnonlakien seuraukset, joista mainitsin.

Arvoisa puhemies! Lakivaliokunta teki huolellista työtä. Meillä on erinomaisen käyttökelpoinen mietintö käsittelyn pohjana. Nämä muut mallit, joita tässä on pidetty esillä, ovat puutteellisempia. Ministeri Koskisen eilen vaatima hallituksen esityksen mukainen malli on perustuslainvastainen. Onneksi eduskunta ei sitä lähettänyt suureen valiokuntaan, koska suuri valiokunta olisi joutunut pyytämään perustuslakivaliokunnan lausunnon ja perustuslakivaliokunta olisi joutunut toteamaan, että esitys on perustuslainvastainen, ja sen jälkeen suuri valiokunta olisi joutunut kuuntelemaan asiantuntijoita, jotta olisi saanut laista perustuslain mukaisen. Silloin olisi kello käynyt ja vaalit olisivat tulleet ja olisi jouduttu tämän koko asian kanssa aikataulullisestikin vaikeuksiin ja olisi ollut suuri vaara, että olisi saatu huono laki.

Arvoisa puhemies! Näillä ajatuksilla kannatan lämpimästi lakivaliokunnan mietinnön mukaisen lain hyväksymistä.

Riitta Korhonen /kok:

Arvoisa puhemies! Runsas neljännesvuosisata sitten, jolloin nämä asiat olivat akuutteja niin itselleni kuin ikätovereilleni, ei ympäröivä yhteiskunta ollut siinä arvo- ja arvostusasteikossa kuin se nyt on. Lapsettomuus oli kunkin oma perheasia: murheellinen, surullinen, yksin huolehdittava. Lääketieteen neuvot ja terveydenhoitojärjestelmän mahdollisuudet olivat myös toiset, eikä tiedemaailma vielä 70-luvulla julkisesti keskustellut geeniteknologiasta ja sen aukaisemista visioista tai mahdollisuuksista. (Ed. Kokkonen: Keskusteli!) Maailma on muuttunut kiivasta tahtia, ja joissain asioissa voi todeta, että suomalainen lainsäädäntötodellisuus on jäänyt aukolliseksi.

Tahaton lapsettomuus on yleistynyt niin meillä kuin muuallakin huomattavassa määrin viimeisten vuosikymmenten aikana. Tällä hetkellä arvioidaan sen koskettavan Suomessa noin 15:tä prosenttia avio- tai avoliitossa elävistä, hedelmällisessä iässä olevista pareista ja osuuden arvioidaan yhä nousevan. Usein lapsettomuuteen ei löydy yhtä ainoaa syytä, vaan syitä on useita. Noin kolmasosa hedelmättömyyden syistä liittyy naiseen, kolmasosa mieheen, ja kolmasosaan syitä löytyy molemmista. Arviolta 10 prosentissa tapauksista syy jää tuntemattomaksi. Eräänä huomattavana syynä tahattoman lapsettomuuden yleistymiseen on pidetty yleisesti ensisynnyttäjien keskimääräisen iän nousua. Myös siemennesteen laadun on epäilty heikentyneen jopa siinä määrin, että keskimääräinen siittiötiheys olisi laskenut puoleen viimeisten 50 vuoden aikana. Ilmiö on yleismaailmallinen ja ilmeisesti ympäristötekijöiden, ympäristön pilaantumisen, aiheuttama.

Suomesta puuttuu edelleen hedelmöityshoitoja koskeva erityislainsäädäntö. Silti meillä syntyy vuosittain arvioiden mukaan yli 1 500 lasta, joiden alkuun saattaminen on tapahtunut hedelmöityshoitojen keinoin. Myös sijaissynnyttäjyys on osa suomalaista arkitodellisuutta. Sijaissynnyttäjinä toimivat usein joko lähisukulaiset tai hyvät ystävättäret. On oletettu, että koska muiden Pohjoismaiden lainsäädäntö ei salli sijaissynnyttäjyyttä, olisi Suomesta tulossa tällaisten hoitotarpeiden toteuttamismaa.

Hedelmöityshoitoja koskevaa lainsäädäntöä on yritetty viedä eteenpäin maassamme jo yli 15 vuoden ajan. Henkilökohtaisesti pidän lapsen oikeuksien ja oikeusturvan kannalta äärimmäisen tärkeänä, että asia liikahtaisi vihdoinkin eteenpäin. Monet eettiset kysymykset sekä jo nyt pinnalle nousseet erilaiset hedelmöityshoitojen kaupallistumisen muodot kaipaavat pikaisesti lain antamaa ratkaisua.

Kaikkina aikoina lailta on vaadittu loogisuutta. Linjakas lainsäädäntö olkoon ihanteellinen tavoitteemme. On kuitenkin aina syytä muistaa, että lait ovat — niin kuin mekin niiden laatijat olemme — aikamme ja arvojemme vankeja. Niinpä nekin heijastuvat lakeihimme. Ihmisen psykofyysisenä kokonaisuutena on vaikea kieltää sitä, että tunteet lyövät läpi lainsäädännössäkin. Lain kolme keskeisintä ydinongelma-aluetta ovat olleet koko prosessin ajan, koko tämän 15 vuoden ajan, lapsen tiedonsaantioikeus, hedelmöityshoitojen antamisen edellytykset sekä sijaissynnyttäminen.

Omissa näkemyksissäni, jotka maailman muuttuessa, radikaalisuuden haalistuessa ja viidestä lapsestani enemmistön eläessä jo omaa aikuisuuttaan on tapahtunut taipumista pitkälle mietinnön esittämään suuntaan.

Hallituksen esitys puhuu "tahattomasta lapsettomuudesta", joka terminä on ontuva ja osin sanan muusta käyttöympäristöstä ja vasteparista tahaton—tahallinen johtuen sosiaalisesti syyllistävä. Käsite tarkoittaa kuitenkin lääketieteellisistä syistä johtuvaa lapsettomuutta, joka voi kohdata yhtä hyvin itsellistä kuin parisuhteessa elävää naistakin, jolloin lain mukaan molemmilla tulisi olla medikaalisilla perusteilla oikeus lapsettomuuden hoitoon.

Erityisen ongelmallinen asia on hedelmöityshoidosta keskusteltaessa käytettyjen sukusolujen luovuttajan henkilöllisyystietojen luovuttaminen. Minun kantani osuu hyvin lähelle sitä, mitä mietintö on kirjannut.

Sijaissynnyttäminen on tällä hetkellä todellisuutta Suomessa. Viimeistelty lakiesitys otti siihen lopulta kielteisen kannan. Oma kantani on ollut onnahteleva. Kuitenkin suhtaudun ehdottoman kielteisesti maailmalla jo paljon keskustelua herättäneisiin keinokohtu- sekä eläinkohturaskauksiin. Ihmisalkio tarvitsee ihmisen kohdun kasvaakseen. Raskauden aikana tapahtuva fyysinen äiti—lapsi-suhde, kehittyvien aistien ottamat virikkeet ja kasvavan sikiön maailmaan orientoituminen ovat osa ihmisen kehittymisen prosessia, ja sen täysimittaiseen kokemiseen tarvitaan aina ihmisen kohtu.

Arvoisa puhemies! Lapsi ei ole esine, joka hankitaan sosiaalisten pakotteiden vuoksi. Lapsella on täysi oikeus omaan ihmisyyteensä. Vanhemmat, perheyhteisö, ovat kasvupiiri, jonka velvollisuus on tarjota ehjän ihmisyyden kasvun edellytykset. Lapsen oikeudesta on myös viime kädessä kyse hedelmöityshoidoissakin. Oma näkemykseni lähtee tästä näkökulmasta, ja totean, että se on hyvin lähellä ed. Smedsin rajaamaa näkökulmaa.

Tuula Haatainen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä käsittely on mennyt hyvin vaiherikkaaksi eduskunnassa. Hallituksen alkuperäinen esitys on muuttunut varsin voimakkaasti käsittelyprosessin aikana. Lakivaliokunnan enemmistön kanta on kyllä todella yllättävä. Sitä ei kyllä millään muotoa voi hyväksyä suomalaiseen oikeuskäytäntöön. Tässäkin salissa ovat lennelleet kaikenlaiset viestit niille naisille, jotka yksin elävät ja kasvattavat lapsiaan tähän maahan kansalaisiksi. Ne ihmiset, jotka tuntevat äitejä, jotka yksin tai lesbosuhteessa kasvattavat lapsia, varmaan kaikki tietävät, että myös nämä äidit ovat yhtä hyviä vanhempia kuin muutkin vanhemmat lapsilleen, rakastavia ja huolehtivia, ja näillä lapsilla on hyvä kasvaa näissä perheissä. Siitä syystä tämä keskustelu ei kyllä aina täytä eduskunnan arvovallan mittoja.

Lakivaliokunnan enemmistön kantahan kriminalisoisi nyt hedelmöityshoidot yhdeltä ihmisryhmältä täysin. Se, mistä syystä juuri yksin eläviltä naisilta kiellettäisiin hedelmöityshoidot, on jäänyt hyvin hämärän peittoon. Miten näin voitaisiin tehdä? Ainakaan se ei kuulu tasa-arvoiseen yhteiskuntaan, joka perustuu ihmiskäsitykseen, että kaikki ovat saman arvoisia ja kaikkia ihmisiä pitää kohdella samalla tavalla.

Minulle on tullut hyvin paljon viestejä ihmisiltä. He sanovat suoraan, että he eivät haluaisi asua sellaisessa maassa, jossa hedelmöityshoito yhdelle ihmisryhmälle voisi olla rikos ja jossa tämän kautta asetettaisiin kyseenalaisiksi kaikkien ihmisten tasavertaiset perusoikeudet. Siitä syystä minusta nyt kyllä täytyy tarkoin eduskunnankin pysähtyä miettimään tämän lain ympärille. Meidän täytyy mennä eteenpäin maana, joka voi kansainvälisestikin esiintyä maana, jossa puolustetaan kansalaisten perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia ja myös naisten oikeuksia. Siitä syystä minusta eduskunnan ehkä nyt tämän kuumentuneen tilanteen yhteydessä olisi järkevää ottaa aikalisä käyttöön ja pysähtyä vielä viikonlopun yli miettimään ja pohtimaan tätä asiaa, minkälaiseen ratkaisuun todella olemme valmiit. Siitä syystä olemme päätyneet useiden edustajien kanssa yhdessä täällä pohdittuamme ehdottamaan, että tämän asian käsittely jätettäisiin pöydälle tiistaina 11. päivänä helmikuuta pidettävään istuntoon, jolloin voisimme palata jälleen käsittelemään tätä tärkeää lakikokonaisuutta.

Mielelläni toivoisin, että tämä lakikokonaisuus menisi eteenpäin, sillä tässä on paljon hyviä asioita sisällä. Tämä laki määrittelee oikeuksia ja velvollisuuksia, joita liittyy hedelmöityshoitoihin ja niiden ympärillä tapahtuvaan toimintaan. Tällä hetkellähän meillä ei ole lainsäädäntöä olemassa. Siitä syystä tämä laki on tärkeä, joskin vaikea eettisesti ja moraalisesti, varmasti monelle monimutkainen kokonaisuus, mutta tästäkin kokonaisuudesta on löydettävissä ratkaisu ja lakikokonaisuus, joka palvelee ihmisiä ja luo oikeusperustaa näihin tilanteisiin, jotka ovat elävää elämää ja todellista totta tälläkin hetkellä. Siitä syystä pitäisin huonona, jos nyt tähän kompastuttaisiin ja jätettäisiin jälleen kerran pitkiksikin ajoiksi säätelemättömään tilaan koko hedelmöityshoitojen kokonaisuus. Tätähän ei edelliselläkään kaudella saatu näistä samoista ongelmista, eettis-moraalisista syistä, säädetyksi, mutta nyt olisi korkea aika meidänkin kypsyä ja löytää ratkaisu, jonka kanssa voimme selkeästi mennä eteenpäin ja luoda käytännöt ja oikeusperusta kuntoon.

Arvoisa puhemies! Ehdotan, että tämä asia jää pöydälle ja se otettaisiin käsittelyyn seuraavan kerran tiistaina 11. päivänä helmikuuta.

Timo Seppälä /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Olen ollut mukana käsittelemässä tätä hedelmöityshoitolakiesitystä lakivaliokunnassa kuukausien ajan. Olemme kuulleet yli kahtakymmentä asiantuntijaa ja tehneet kukin omat arvovalintamme meille kuuluvan toimenkuvan mukaisesti. Kiistän ministeri Johannes Koskisen näkemyksen siitä, että olisimme tehneet asioiden ruuhkautumisesta johtuen kalkkiviivoilla hätiköidyn, väärän päätöksen. Meillä on ollut hyvää aikaa kaikessa rauhassa pohtia asiaa, ja valiokuntamme enemmistö on tehnyt vain ministeri Koskisen kannasta poikkeavan mietinnön.

Siihen, että olen ollut mukana tekemässä päätöstä hallituksen esityksen 12 §:n poistamisesta, on ollut syynä se, että parisuhteessa olevilta edellytetään hedelmöityshoidon saamiseksi lääketieteellistä perustetta, mutta yksinäisiltä naisilta ja lesbopareilta ei. Tämän voi hyvin tulkita siten, että hallituksen esityksellä halutaan kannustaa eroon perinteisestä parisuhteesta asettamalla yksinäiset naiset ja lesboparit parisuhteessa eläviä parempaan asemaan.

Toinen syy on se, että haluan noudattaa pohjoismaista lainsäädäntölinjaa. Yksinäisten naisten hedelmöityshoito ei ole sallittua muuallakaan Pohjoismaissa. Jos kaikissa muissa Pohjoismaissa halutaan korostaa isän merkitystä lapsen kehitykselle, niin miksi Suomessa edettäisiin päinvastaiseen suuntaan.

Esitykseen liittyy monia muitakin ongelmia, mutta se, mikä minua tässä prosessissa on eniten jäänyt kiusaamaan, on hallituksen käyttäytyminen. Hallituksen ohjaama esitys tämän asian viemiseksi kesken kaiken suureen valiokuntaan oli viedä pohjan pois koko asiantuntijavaliokunnalta. Miksi me yleensäkään käsittelemme asioita perusteellisesti ja pitkään, jos ainoa oikea totuus löytyy ministeriltä? Ministeri Koskinen totesi puheenvuorossaan, että hallituksen esitys noudattaa sitä perusoikeuksien linjaa, joka on ollut hallitseva koko tällä vaalikaudella, siitä esimerkkinä parisuhdelaki. Pitääkö tämä perinteisten perhearvojen alasajo toteuttaa kokonaisuudessaan tällä vaalikaudella? Onko olemassa pelko, että seuraava eduskunta ei olisikaan yhtä liberaali kuin tämä nykyinen? On kummallista, jos hallitus vapaiden käsien asiassa päättää, ettei se salli eduskunnan tahdon toteutumista, vaan uhkaa mieluummin peruuttaa hallituksen esityksen, jos sen esittämää mallia ei hyväksytä. Tarkoittaako vapaat kädet sitä, että on vapaat kädet äänestää vain hallituksen esityksen puolesta?

Arvoisa puhemies! Eduskunta päätti juuri, että keskustelua jatketaan välittömästi. Pöydällepano nyt olisi eduskunnan 30 minuuttia vanhan demokraattisen päätöksen halventamista, ja käsittelyä tulee jatkaa. Hyvään ja toimivaan demokratiaan kuuluu, että välillä voitetaan ja välillä hävitään, mutta aina edetään kulloisenkin enemmistön päätösten mukaisesti. Jos nyt hallitus vetää vielä esityksensä pois, on vaara, että demokratiasta tulee tämän prosessin suurin häviäjä.

Seppo Lahtela /kesk:

(Ed. Gustafsson: Kannattakaa ed. Haataisen ehdotusta!) Arvoisa rouva puhemies! Vastoin kuulemaani ed. Gustafssonin välihuutoa teen vastaehdotuksen, että käsittelyä jatketaan uudessa täysistunnossa, mikä tänään pystyyn nostetaan, ja tämän asian käsittely viedään loppuun. Viitaten ed. Timo Seppälän puheenvuoroon totean, että on tämä erikoista demokratian halventamista, että lähdetään liikkeelle sellaisesta näköalasta, että aletaan valiokunnan mietinnön jälkeen miettiä, kuinka voitaisiin saada toisenlainen lopputulos, ikään kuin parempi lopputulos.

Rouva puhemies! Monessa asiassa valiokunnissa on jopa arvottu sisältö ja sillä perusteella on mietintö kirjoitettu ja sitä on sitten hävinnyt osapuoli vastalauseineen kunnioittanut, tyytynyt siihen eduskunnan tahtoon, niin kuin tulee tässäkin olemaan. Tämä osoittaa tämän onnettoman Lipposen hallituskauden päätösfarssia ja sitä tulevaisuutta, mitä on ennustettavissa Suomelle, jos eduskunnan arvovalta näin nujerretaan, käännetään ja alaspainetaan, sanoisin, jopa häpäistään.

Tämän hedelmöityshoitolain osalta on syntynyt erittäin paljon väärinkäsityksiä, väärinymmärtämyksiä, joko tahallaan tai tahatta. Kysymyksessähän on kaksikymmentä vuotta valmisteltu, kiistelty lakiehdotus, jossa eduskuntavaiheen aikana on muodostunut muutamia ongelmia, kuinka tämä toteutetaan ja tehdään.

Ensin se, minkä takia tämä on tarpeellinen, vaikka itsekin alkuvaiheessa valiokunnassa olin epävarma, onko tämä yleensäkään tarpeellinen: On erittäin tärkeätä se, että lääketieteen kehittyessä ei suomalaiseen järjestelmään muodostu ihmisen kloonausmahdollisuutta. Tämä laki pitää selvästi sisällään tämän kloonauskiellon. Samoin laki pitää sisällään kaupantekokiellon ja tähän kaupantekokieltoon liittyy tämä kohdunvuokraus, mistä itse henkilökohtaisesti olin kovin eri mieltä ja olen toista mieltä kuin valiokunnan enemmistö tässä asiassa. Mutta tietystikin siinä ovat lähtökohdat vähän erilaiset, mistä tätä katsotaan. Valiokunnan enemmistö katsoo sitä asiaa sillä näköalalla, että voisi syntyä epäonnistunut lapsi. Lapsen synnyttäminen on aina epäonnistunut tapahtuma, sanoisin, että miehen kannalta katsottuna lapsen siittäminen harvemmin epäonnistuu, korkeintaan voi tulla hutilyöntejä. Sen pohjalta tämä kohdunvuokrausnäköala olisi ollut kysymys tähän lapsettomuuteen ja lapsettomuusongelmaan, mutta kun valiokunnan enemmistö ei tätä nähnyt aiheellisena, niin tähän on suostuttava.

Mitkä ne ongelmat sitten ovat tässä laissa ja mietinnössä? Koko tämän viimeisen viikon aikana, mitä tätä on puitu, sisällön ongelmaksi on muodostunut se, ettei ole haluttu ymmärtää ja tietää sitä, että lapsella on aina oikeus tietää biologinen alkuperänsä. Toinen ongelma, mistä tämä varsinainen näköala on noussut pinnalle, on se, kenellä on oikeus saada hedelmöityshoitoa.

Näistä tähän lapsen biologisen isän tietämisongelmaan on selkeästi perustuslakivaliokunta, jota tässä eduskunnassa on pidetty aina korkeassa arvossa, lausunut, että on selvitettävä tämä asia, nähtävä sellainen näköala, ettei isättömiä lapsia tietoisesti näin ole tähän rakennettava, ja niin perustuslakivaliokunnan suora lainaus tästä on olemassa: "- - tietojen antamisesta parille ja parin suostumusasiakirjasta. Esityksen perustelussa asia esitetään niin, että sukusoluja luovuttanut mies ikään kuin tulee näitä säännöksiä tällöin sovellettaessa parin miespuolisen osapuolen tilalle. Tästä syystä katsotaan, että hoitoa saava nainen ja siittiöiden luovuttaja tulevat samalla tavalla tietämään toistensa henkilöllisyyden."

Kun mennään sisälle tähän asiaan, kenellä on oikeus saada hedelmöityshoitoa, lakivaliokunnan mallissa hedelmöityshoitoa saadaan antaa vain aviopareille tai avopareille elikkä mies- ja nainen -suhteessa eläville. Hallituksen esityksen mallissa lisäksi esitetään antaa hoitoa rajatusti yksinäisille naisille ja lesbopareille. Tähän asiaan nähden lakivaliokunta mietinnössään on lähtenyt siitä liikkeelle, että lapsen tulee Suomessa syntyä perheeseen, missä on äiti ja isä. Valitettavasti tämä ei toteudu muutenkaan aina, mutta tämä on eettinen lähtökohta, mistä perusteista lähdetään liikkeelle. Tämä on Pohjoismaiden malli, ja kun tämä toimii muualla Pohjoismaissa, missä monessa asiassa ollaan monella tavalla muuten edistysmielisempiä, liberaalimpeja ja avarampia näissä asioissa, on aika erikoista, jos suomalaisten on tarve lähteä ensimmäisenä tässä liikkeelle.

Siihen näköalaan, miksi ja kuinka jokaisella lapsella on syytä tietää isänsä, lupasin valiokunnassa, kun oli isyydestä kysymys, että kerron esimerkin, mitä isyys merkitsee, merkitsee kansalaiselle sen jälkeen, kun hän varttuu 18 vuoden, 15 vuoden taikka johonkin ikään. Ollessani 90-luvun puolivälissä Itä-Karjalassa Aunuksessa Kuittisen kylässä, jututtaessani mummoja siellä tiellä, sieltä erään talon portaalta tuli eräs mies, karjalaismies, joka puhui. Puheesta ei oikein selvää saanut, mutta ilmeni sitten kuitenkin, että hän kyselee isäänsä, ja kun päästiin vähän kielessä yksimielisyyteen, lupasin selvittää. Olin aivan varma, että hänen isänsä löytyy Rautjärven sankarihautausmaalta, mutta ei löytynyt sieltä, vaan pitkällisten etsiskelyjen jälkeen isä löytyi Suomesta, Lahdesta. Tältä osin, kun kävin — tieto välitettiin hänelle sinne — kolmen vuoden kuluttua uudestaan siellä, tämä yli 50-vuotias mies näytti, että katso, tässä on hänen isänsä. Täytyy sanoa, että pitkä oli ollut miehellä aika etsiä ja miettiä isäänsä, onko isä olemassa vai ei. Siihen nähden tällaisia tapahtumia ei pidä tieten tahtoen ryhtyä rakentamaan, missä tällainen epätietoisuus on laajaa ja ilmeistä olemassa. Muistan tämän miehen nimen. Hän oli Eino Einovitsh, ja hänen elämänsä oli tietysti sortunut vähän laitapuolelle, enempi alkoholivoittoiseksi, mutta en tiedä, oliko syynä isän puute vai ei, mutta hän oli kuitenkin sitä kantanut kovasti.

Rouva puhemies! Sitten tähän asetelmaan muuten, mitä syntyy ja tulee tähän asiaan. Tässä on syntynyt erittäin kova näköala siitä, onko lakivaliokunta ollut väärässä mietintöä rakentaessaan ja tehdessään. Mielestäni siinä asetelmassa, joka syntyi eräässä toisessa laissa, mitä eduskunta täällä päätti vastoin sitä näköalaa, mitä itse edustan, tyydyttiin siihen päätökseen, siihen sisältöön, ja sen osalta pitäisi menetellä myöskin samaa näköalaa tässä.

Rouva puhemies! Siinä vaiheessa silloin, kun niin sanottua parisuhdelakia täällä käsiteltiin, itse olin lakivaliokunnan varajäsenenä. Minut pantiin pöydän äärestä silloin, kun äänestettiin, ulos ja tuotiin parempi varajäsen siihen paikalle. Se ratkaisi enemmistörintaman. Nyt enemmistörintama ratkesi vähän toisella lailla, mutta itse olen sillä nykyisellä voittavalla puolella.

Toivon, että tästä ei synny eikä rakennu sellaista juopaa naisten ja miesten välille. Tämä ei ole yhteiskunnalle kynnyskysymys missään muodossa. Tämä ei ole myöskään niin sanotusti mikään suuri kysymys, mutta tämä on lainsäädännöllinen arvovaltakysymys. Tässä päätetään erityisesti tunteella, ja kun lain peruslähtökohta ja sisältö lähtee lapsettomuuden hoidosta, niin se enemmistö, kenelle hedelmöityshoitoa annetaan, on sellaiset naiset, sellaiset avioparit ja pariskunnat, jotka kärsivät tahattomasta lapsettomuudesta. Olisi aika erikoista, jos vastoin tätä mietinnön suurta, laajaa sisältöä lähdettäisiin suosimaan ikään kuin keinotekoista mallia siinä, että tätä hedelmöitystä tehtäisiin silloinkin, kun ei ole kysymys lapsettomuudesta olemassa.

Rouva puhemies! Toivon, että tämä käsittely jatkuu tässä eduskunnan käsittelyssä tänä päivänä loppuun saakka.

Paula Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! En käy toistamaan niitä argumentteja, jotka olen käyttänyt tämän asian lähetekeskustelussa aikanaan. Mutta sen johdosta, että joku oli käynyt Internetissä katsomassa, mitä olin sanonut lähetekeskustelussa, hän lähestyi minua toissapäivänä ja halusi, että voisin tuoda esiin tässä keskustelussa myöskin hieman toisen tyyppisen näkökulman kuin valtaosa niistä näkökulmista on ollut, joita täällä on tänään esitetty. Aika monet ovat puhuneet hyvin tunteenomaisesti sen puolesta, miten tärkeätä on saada lapsi ja miten naisen on välttämättä saatava synnyttää. Jos hän ei tätä tehtävää voi toteuttaa, niin se on koettu katastrofina ja jopa ihmisoikeuksien loukkauksena.

Haluan siteerata kirjettä, jonka olen saanut henkilöltä, joka on toinen osapuoli, hän kirjoittaa, kahdesta onnellisesta. 34- ja 36-vuotiaat ovat nämä puolisot:

"Toukokuinen äitienpäivä ja marraskuinen isänpäivä ovat ihmisten kasvuun liittyvän pohjimmaisen sisältönsä vuoksi tärkeitä merkkipäiviä kaupallisesta kuorrutuksesta huolimatta. Erilaiset gallupit ja haastattelut siitä, mikä on parasta äitiydessä, isyydessä, saavat itsestäänselvästi mediatilaa näiden päivien aikaan. Vastaavaa kysymystä lapsettomille pariskunnille esitettynä, mikä lapsettomuudessa on parasta, pidetään yleisesti jo sisältönsä vuoksi perusteettomana. Ainakin tahattomaan lapsettomuuteen on vaikea liittää mitään positiivista.

Tahatonkaan lapsettomuus ei ole kuitenkaan vain ihmisen loppuelämälle surullisen leiman antava onnettomuus. Eihän vanhemmuuskaan kaikkine elementteineen ole koko elämänkaaren kestävä onnellisuuden lähde. Lapsettomuus saa toki myös mediatilaa lähinnä erilaisten keinoalkuisten lisääntymismenetelmien ja hedelmällisyyshoitojen kuvaamisen kautta. Yksityiskohtaisesti kerrotuissa, osittain tieteisfantasioita muistuttavissa tarinoissa lääketiede ja huipputeknologia yhdistyvät. Niistä tulee sankareita usein jopa vuosia kestävissä taisteluissa, jotka lähes aina päättyvät onnelliseen loppuun: saadaan aikaan toivottu lapsi.

On myös toisenlaisia tarinoita, mutta ne valikoituvat harvemmin kerrottaviksi. Hedelmällisyyshoidot eivät läheskään aina tuota tulosta, ja kaikki tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät parit eivät eri syistä koskaan halua niihin edes hakeutua. Lapsettomuus koskettaa myös yksin eläviä. Kaikenlaiset tarinat ansaitsevat tulla kerrotuiksi. Olemme kahden aikuisen onnellinen perhe. Tämä on se asiantila, johon olemme varautuneet seurustelumme alkuajoista lähtien. Tiedämme, että meitä ei yleensä pidetä edes perheenä, saatikka sitten kuviteltaisiin, että voisimme olla onnellisia. Emme ole koskaan halunneet aliarvioida omaa parisuhdettamme ajattelemalla, että vasta yhteinen lapsi tekisi meistä perheen. Koemme, että lapsettomuus on meille annettu rikas ja onnellisuuttakin tuova elämän tehtävä, vanhemmuus toisille.

Lapsettomuus on aiheuttanut meille myös surua, olemmehan sen myötä kokeneet suuren ja monitasoisen menetyksen. Mutta aivan kuten vanhemmuuskin on sekä saamista että luopumista, lapsettomuuskin on molempia. Lapsettomuus on sekä pakottanut meidät että antanut meille mahdollisuuden pohtia elämän mahdollisuuksia ja rajallisuutta sellaisistakin näkökulmista, jotka elämän soljuessa niin sanotusti normaalikaavan mukaan eivät ehkä lainkaan tule esille. Vanhemmuutta kuvattaessa korostetaan usein sen antamaa mahdollisuutta kasvaa ihmisenä. Se on ihmisenä kasvamiseen kuitenkin vain eräs mahdollisuus. Yksin eläminen, yksinäisyyskin ovat sitä, samoin kuin lapsettomuus. Ihmisenä kasvaminen on aina ainutlaatuista, tapahtuupa se sitten missä puitteissa tahansa. Se on myös aina yhtä arvokasta. Onnellisuus taas on hyvin subjektiivinen tunne, sitä joko kokee tai sitten ei eri elämäntilanteista riippuen. Valinta on kuitenkin aina kokijalla itsellään, sitä eivät määrittele ulkoiset olosuhteet tai muut ihmiset.

Kun olemme miettineet omia motiivejamme hakeutua hedelmällisyyshoitoihin tai olla niihin hakeutumatta, olemme ensisijaisesti pohtineet kysymystä, miksi haluamme lapsen. Hämmästykseksemme olemme huomanneet, että edes tätä kysymystä monet lapsia hoivaavat pariskunnat eivät ole kovinkaan paljon miettineet. Hedelmällisyyshoitoihin ja omaan mahdolliseen lapsettomuuteen, vanhemmuuteen, liittyvät pohdinnat ovat tehneet meistä muiden lapsettomien pariskuntien ja ihmisten tavoin ehkä keskimääräistä tietoisempia siitä, mitä elämältämme haluamme ja mitkä ovat onnellisuutemme edellytykset ja mitkä sen esteet.

Olemme tietoisia myös siitä, että joudumme elämämme aikana kohtaamaan itsemme, omat puutteemme, parisuhteemme ongelmat ja saavuttamattomat tavoitteemme itse ilman lasten antamaa näkösuojaa. Lapset eivät tuota meille pelkällä olemassaolollaan mielenrauhaa siitä, että elämässä on sittenkin kaikesta huolimatta tullut tehdyksi jotain arvokasta ja tärkeää. Emme voi vedota lastenhoitoon käytettyyn aikaan silloin, kun elämässä on jäänyt jotain itselle mieluisaa saavuttamatta. Emme myöskään voi iloita lastemme saavutuksista siten, että he korvaisivat joitain omia puutteitamme. Olemme hyvin tietoisella tavalla vastuussa elämästämme, ja tämä tekee siitä erilaisella tavalla haastavan.

Lapsiin sitoutunutta vanhemmuutta pidetään epäitsekkäänä elämäntapana, lapsettomuutta itsekkäänä valintana. Vanhemmuus voi kuitenkin olla seurausta monista alitajuisista, mutta pohjimmaltaan kuitenkin hyvin itsekkäistä valinnoista. Vanhemmuuteen voi liittyä paljon sellaista, jossa lapsen tehtävänä onkin täyttää vanhempien tarpeita ja toiveita, vaikka vanhemmuuteen sen perusolemuksen mukaan kuuluisi täysin päinvastainen asetelma. Lapsi saattaa olla keino torjua omaa hylätyksi tulemisen pelkoa ja sitouttaa kumppani vahvemmin parisuhteeseen. Jotkut vanhemmat pyrkivät lasta hoitaessaan lähes pakonomaisesti toistamaan omaa lapsuuttaan, jotta voisivat itse käsitellä siihen liittyviä menetyksiään ja korvata niitä omalle lapselleen. Joillekin vanhemmuus voi olla keino saavuttaa sosiaalisesti hyväksytty asema aikuisena. Mikään edellä kuvatuista ei toki yleensä aiheuta lapselle vahinkoa, mutta kyseenalaistaa vanhemmuuteen itsestään selvästi liitetyn epäitsekkyyden glorian hyvin perustellusti. Silloinkin kun lapsettomuuteen liittyy mahdollisesti jonkin asteista omaehtoista valintaa, kyse saattaa itse asiassa olla hyvinkin epäitsekkäästä elämäntavasta.

Yksi vanhemmuuden tärkeimmistä edellytyksistä on kyky huomioida toisten tarpeet ja vastata niihin tarvittaessa omien tarpeidensakin kustannuksella. Täten ajateltuna vanhemmuus on ymmärrettävä laajemmin yhteiskuntaa rakentavaksi energiaksi. Tätä energiaa hyvin monet lapsettomatkin ihmiset käyttävät epäitsekkäällä mutta usein vähemmän näkyvällä tavalla monien niiden ihmisten hyväksi, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat elämäntilanteessaan seuraa, toisten tukea ja huolenpitoa. Vanhemmuus voi toteutua hyvin monin eri tavoin myös suhteessa toisiin aikuisiin tai vaikkapa yhteiskunnallisesti sitoutuneen toiminnan kautta, mutta silloin, kun edellä kuvattu toiminta ei ole tarkoitettu tyydyttämään omia kunnianhimoja tai julkisuustarpeita, se on hyvin vaativa elämäntapa. Lapsen tyytyväinen hymy saamastaan hoidosta palkitsee vanhempien vaivannäön. Kaikki toisten hyväksi tehty vaivannäkö on yhtä arvokasta, vaikka siitä ei aina yhtä selvästi tunnistettavaa kiitosta saisikaan.

Syntyvä lapsi silloinkin, kun se syntyy ei-toivottuna, on pohjimmiltaan aina vahva positiivinen viesti uudesta elämästä ja elämän jatkuvuudesta. Lapsiaan hoitava pariskunta onkin ehkä sen vuoksi helpommin kohdattava sosiaalinen yksikkö kuin lapseton pariskunta, joka jo pelkällä olemassaolollaan tuo toisenlaisen viestin elämän todellisuudesta. Siinä, missä lapsiperheen useimmiten ajatellaan ylläpitävän toivoa tulevaisuudesta, aikuisperhe tai yksin elävät aikuiset saatetaan kokea muistutuksena elämän rajallisuudesta. Vaatiikin aivan omanlaistaan vahvuutta myöntää se tosiasia, että elämäni ei jatku fyysisesti toisissa ihmisissä vaan päättyy siihen, kun itse kuolen, mutta juuri tämä avaakin uusia näkökulmia vanhemmuuteen ja ihmissuhteisiin yleensä.

Menetämme paljon elämän monimuotoisuudesta, jos emme sekä yksilöllisellä että yhteisöllisellä tasolla kykene tunnistamaan kaikkia niitä asioita, jotka voivat tehdä elämämme rikkaaksi ja onnelliseksi. Lapsettomilla aikuisilla olisi tästä paljon arvokasta elämänkokemusta kerrottavanaan."

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Hallituksen lakiesitys, jossa ajatuksena on se, että naiselle ei saa antaa hedelmöityshoitoa, paitsi jos hänellä on suhde miehen kanssa, on hyvin problemaattinen ollut koko ajan lähtien ministeri Koskisen esityksestä, jossa biologisen alkuperän tietäminen samaistettiin pakkoisyyteen. Mutta traagisinta on se, että lakivaliokunnan käsittelyssä tämä pakkoisyys on muuttunut pakkoyhdynnäksi, ja se on mielestäni asia, joka pitäisi tarkastella uudelleen perustuslakivaliokunnan kautta, koska perustuslakivaliokunnan alkuperäinen lausunto ei näin laajaa poikkeamaa tehnyt.

Väitän näin, että tässä olisi kysymys pakkoyhdynnästä tai sitten todella siitä, että määrätietoisesti ollaan sitä mieltä, että yhden aikuisen muodostama perhe tai kahden samaa sukupuolta olevan perhe on huonompi ja vähemmän arvokas ja moraalisesti tuomittavampi. Tämänhän täällä olevat lakivaliokunnan enemmistön jäsenet jyrkästi kiistävät, mutta todella, jos tämän argumentin kiistää, niin kuinka voi sitten olla sitä mieltä, että jos lapsi tehdään lääketieteellisten, kliinisten menetelmien avulla, siitä syntyy tragedia, mutta jos hänet tehdään sitten perjantai-iltana kapakassa luonnonmenetelmällä, niin tästä sitten tulee aivan yhtä arvokas perhe kuin tämä perinteinen ydinperhe? Tässä on syviä loogisia ristiriitoja, jotka pitäisi pystyä lausumaan ääneen. Ymmärrän, että tämä asia on hirveän vaikea, jos ajattelemme, että meidän kulttuurimme peruskuva on äiti ja lapsi ja isä, joka on poissa mutta kaikkivaltias. Tämä on erittäin syvälle meidän kulttuuriimme liittyvä kuva.

Todella uskon, että tässä tarvitaan harkintaa, koska siinä lakivaliokunnan enemmistössä, joka teki tämän muutoksen hallituksen esitykseen, on jäseniä, jotka sitten aikaisemmin ovat ajaneet avoimesti esimerkiksi ilotalojen perustamista. En ihan ymmärrä tätä suurta vastaiskua isyyden puolesta. Itse olen kaikin tavoin tukenut isyyttä, jos puhutaan elatusrästien perinnästä tai tapaamisoikeudesta. Näitä henkilöitä ei tässä rintamassa ole koskaan näkynyt. Luulen, että tämä pakkoisyys ja pakkoyhdyntä muutamalle yksinäiselle naiselle tai lesbopariskunnalle ei ole tapa, millä te vakuutatte suomalaiset lapset ja naiset siitä, että kannatte vastuuta uudenlaisesta hyvästä isyydestä.

Siitä syystä kannatan lämpimästi ed. Tuula Haataisen tekemää pöydällepanoehdotusta.