Täysistunnon pöytäkirja 199/2002 vp

PTK 199/2002 vp

199. MAANANTAINA 10. HELMIKUUTA 2003 kello 12

Tarkistettu versio 2.0

16) Hallituksen esitys laiksi Rahoitustarkastuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Leena Luhtanen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Talousvaliokunta on siis tehnyt tähän lakipakettiin varsin runsaasti muutoksia, ja tästä syystä ja erityisesti tietysti siitä syystä, koska lakiesitys on mielestäni erittäin tärkeä, on paikallaan tästä asiasta muutama sana.

Kyseessähän on kokonaan uusi lakiesitys, joka entistä paremmin vastaa rahoitusmarkkinoilla ja niiden valvonnassa tapahtunutta kehitystä. Keskeisenä lähtökohtana tässä on edelleen se, että Rahoitustarkastus toimii edelleen hallinnollisesti Suomen Pankin yhteydessä, mutta valvontatehtäväänsä se hoitaa itsenäisenä ja riippumattomana viranomaisena. Tämä on mielestäni hyvin tärkeä havaita. Käsiteltävänä olevassa laissa säädetään Rahoitustarkastuksen toiminnan tavoitteista talousvaliokunnan täydentämässä muodossa. Rahoitustarkastuksen toiminnan tavoitteena on rahoitusmarkkinoiden vakaus ja luottamuksen säilyminen rahoitusmarkkinoilla.

Keskeiset muutokset, joita valiokunta teki nykyiseen verrattuna, koskevat valvontavaltuuksia ja valtuuksia määrätä hallinnollisia seuraamuksia.

Kun kyseessä on merkittävä muutos Rahoitustarkastuksen valtuuksiin, niistä on ehkä paikallaan sanoa muutama sana. Uuden lain mukaan nykyisten valtuuksien lisäksi Rahoitustarkastukselle annetaan valtuudet myöntää ja peruuttaa luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen toimilupa, se voi antaa valvottavalle myös julkisen huomautuksen ja julkisen varoituksen. Valtuudet on edelleen kieltää epäsopivaksi katsotun henkilön kuuluminen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen hallintoelimiin ja myös oikeus määrätä arvopaperimarkkinarikosten tutkimisen ilmaisukielto. Lisäksi tarkistettiin pankkivaltuuston, Rahoitustarkastuksen ja johtokunnan ja johtajan työnjakoa. Voidaan todeta, että johtokunnalla on nyt tässä lakiesityksessä merkittävä yleinen ohjausvastuu.

Talousvaliokunta teki siis lakiin lukuisia muutoksia. Näistä monet johtuvat perustuslakivaliokunnan kannanotoista ja ovat siis luonteeltaan teknisiä täsmennyksiä. Muutoksista merkittävin on se, että valvontamaksusta ehdotetaan säädettäväksi erillisellä määräaikaisella, perustuslain säätämisjärjestyksessä säädettävällä lailla. Määräajan kuluessa on valmisteltava perustuslain vaatimukset täyttävä valvontamaksun pysyvä lainsäädännöllinen peruste. Tässä siis on kyse siitä, minkä rouva puhemies äsken otti esille.

Totean, että kaikista muutoksista ja lisäyksistä huolimatta valiokunnan mietintö oli yksimielinen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Minulla ei ole mitään huomautettavaa sen suhteen, mitä mietinnössä todetaan, totean vain, että perusteellista työtä olette tehneet. Mutta kiinnitän vain tässä yhteydessä huomiota siihen, että jotta Rahoitustarkastuksella todella olisi merkitystä aikana, jolloinka harmaa ja musta talous yleistyvät valtavan nopeaa vauhtia, niin kyllä Rahoitustarkastuksella pitäisi olla samat toimintavaltuudet kuin talousrikostutkinnalla. Silloin sillä olisi todellinen merkitys myöskin varhaisessa vaiheessa puuttua kielteisiin ilmiöihin, ja sillä olisi aivan toisenlainen arvovalta tällä toiminta-alueella.

Keskustelu päättyy.

​​​​