Täysistunnon pöytäkirja 199/2002 vp

PTK 199/2002 vp

199. MAANANTAINA 10. HELMIKUUTA 2003 kello 12

Tarkistettu versio 2.0

7) Valtiontilintarkastajain kertomus vuodelta 2001

 

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Valtiontilintarkastajat ovat tehneet perusteellista työtä. Vuodelta 2001 valtiovarainvaliokunnan eri jaostoissa on ehkä normaalia laajemminkin käsitelty mietinnön eri asioita. Itse asiassa ponsiosassa me edellytämmekin nyt ensimmäistä kertaa, että hallitus ottaa kantaa paitsi erityisesti näihin asioihin, joihin valiokunnat kiinnittävät huomiota, myöskin muihin mietinnössä esitettyihin asioihin.

Parhaillaanhan on valmistunut Jouni Vainion mietintö siitä, että Valtiontilintarkastajien tehtävää voitaisiin kehittää ja ehkä jopa yhdistää hallinto- ja tarkastusjaostoksi valiokunnassa. Minusta se esitys on peruslähtökohdaltaan hyvä uudistus ja sitä kannattaa todella vakavasti miettiä nyt, kun uusi eduskunta työjärjestyksiään tekee.

Tässä on ensinnäkin otettu kantaa vankeinhoitoon. Valiokunta on käsitellessään Valtiontilintarkastajain kertomuksen vankeinhoitoa koskevia havaintoja kiinnittänyt huomiota siihen, että ennen muuta ulkomaisten vankien määrä Suomen vankiloissa on merkittävä. Vuoden 2003 alussa vankiloissa oli kirjoilla 285 ulkomaista vankia. Näistä oli 136 virolaisia ja 53 venäläisiä. Yhtenä keinona torjua ulkomaisten vankien määrän kasvua suomalaisissa vankiloissa Valtiontilintarkastajat ovat tuoneet esille mahdollisuuden siirtää heitä kotimaahansa suorittamaan rangaistuksensa.

Suomi on solminut Venäjän kanssa kahdenvälisen siirtosopimuksen, joka ei mahdollista tuomitun siirtoa vastoin tämän suostumusta. Huomio onkin siten kiinnittynyt virolaisvankien mahdolliseen siirtämiseen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tuomion pituuden perusteella siirtokelpoisia virolaisvankeja olisi Suomessa noin 20. Lakivaliokunta, jossa asiaa on käsitelty, on pitänyt ylioptimistisena sitä käsitystä, että suomalaisissa vankiloissa olevia ulkomaisia vankeja voitaisiin merkittävässä määrin siirtää kotimaahansa. Nykyiset säännökset ja niiden osalta omaksuttu tulkinta huomioon ottaen valtiovarainvaliokunta pitää tätä arviota sinällään oikeana. Valiokunnan mielestä tulee kuitenkin selvittää, olisiko perustuslaista, siirtämistä koskevasta lisäpöytäkirjasta ja siirtämislaista muodostuvaa kokonaisuutta mahdollista tulkita tähän asti noudatetusta menettelystä poikkeavasti.

Lopuksi valiokunta on kiinnittänyt huomiota, kuten talousarviomietinnössäkin, määrärahatilanteeseen vankiloissa. Ilman lisämäärärahoja kuluvalle vuodelle vankeinhoidon henkilöstöä uhkaavat lomautukset. Tässähän voisi sanoa, jos haluaisi kevyemmin sanoa: Mitenhän siinä mahtaa käydä, kun vartijat lomautetaan, kuinka kauan vangit sitten ovat paikalla?

Toisena on kiinnitetty huomiota kuntien toimintaedellytysten parantamiseen, niin kuin valtiovarainvaliokunnassa koko tällä vaalikaudella. Kuntien rahoituspohjassa, kuten tilintarkastajatkin ovat todenneet, on huomattavia eroja kuntaryhmittäin ja alueellisesti. Rahoituksen näkökulmasta kuntien toimintaedellytykset kertomusvuonna 2001 paranivat. Vaikka kokonaistasolla kuntatalouden kehitys oli myönteistä ja negatiivisen vuosikatteen kuntien määrä laski olennaisesti, pysyivät kuntien väliset taloudelliset erot edelleen suurina. Ennakkotiedot vuoden 2002 tilinpäätöksistä osoittavat kuntien talouden edelleen vahvistuvan. Kuluvana vuonna kunnallistalouden rahoitustilanne heikkenee sen sijaan erittäin selvästi.

Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet vakavaa huomiota valtionosuusjärjestelmän läpinäkyvyyden ja yksinkertaistamisen parantamiseen. Verotulojen arviointia vaikeuttavat tällä hetkellä muun muassa tilitysjärjestelmän monimutkaisuus, valtion vuosittain tekemät perustemuutokset sekä yhteisöveron käyttäminen kuntien ja valtion välisenä rahoitussuhdeinstrumenttina. Hyvinvointiyhteiskunnan peruspalvelujen turvaaminen edellyttää valtiovarainvaliokunnan mielestä kiireellisiä kuntien toimintaedellytyksiä parantavia toimenpiteitä.

Valtion tulisi myös osallistua peruspalvelujen rahoitukseen siten, että edellytyksiltään erilaiset kunnat kykenevät turvaamaan nämä palvelut asukkailleen asuinpaikasta riippumatta. Kuntatalouden vakautta on samalla lisättävä luomalla Valtiontilintarkastajienkin ehdottama kiinteämpi ja sitovampi neuvottelujärjestelmä valtion ja kuntien kesken. Kuten valtiovarainvaliokunta talousarviosta antamassaan mietinnössä totesi, on luotava vähintäänkin vaalikauden kattava kuntien ja valtion yhteinen, koordinoitu sekä kuntien eri tehtävät ja erilaiset olosuhteet huomioon ottava, kokonaisvaltainen kuntapolitiikkaa koskeva linjaus, josta myöskin on käytetty nimitystä kuntasopimus, ja siihen sisältyvä peruspalvelubudjetti.

Puhemies! Mietinnössä on sitten kiinnitetty huomiota lakkautettuihin ja lakkautusuhan alaisiin varuskuntiin ja varikoihin. Valtiontilintarkastajat ovat kertomuksessaan tarkastelleet valtioneuvoston vuoden 1997 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa todettuja organisaatiomuutoksia sekä vuoden 2001 vastaavassa selonteossa todettuja, osittain jo toteutettuja muutoksia. Kertomuksessa on kritisoitu sitä, että Puolustusvoimat ei ole tehnyt tutkimusta rationalisointitoimenpiteidensä aiheuttamien yhteiskunnallisten vaikutusten kustannusten muodostumisesta. Tätä on käsitelty mietinnössä ja todettu, että valtiovarainvaliokunta on katsonut, että puolustushallinnon investointipolitiikassa ei ole noudatettu riittävää pitkäjänteisyyttä. Tämä on joissakin tapauksissa johtanut epätarkoituksenmukaisiin investointeihin. Myöskään lakkautusten kokonaistaloudellisia vaikutuksia ei ole selvitetty. Vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon liittyviä huomautuksia valiokunta pitää ainakin osittain ennenaikaisina, joskin myös tämän johdosta tehtävien toimenpiteiden kohteena olevilla paikkakunnilla on tehty viime vuosinakin merkittäviä investointeja jopa valtion tai kuntien rahoittamina. Siis on investoitu niille paikkakunnille, joilla varuskunnat on lakkautettu.

Nuorisotyön osalta Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota nuorisotyöhön liittyviin kysymyksiin. Valtiontilintarkastajat katsovat, että nuorisotyö vaatii uudistamista ja kehittämistä ja että työssä tulee painottaa ennalta ehkäisevän ja perusnuorisotyön tärkeyttä. Valtiontilintarkastajien mielestä nuorisotyöhön suunnatut veikkausvoittovarat on nostettava uuden arpajaislain edellyttämälle tasolle. Valtiovarainvaliokunta on yhtynyt Valtiontilintarkastajien kannanottoon ja korostaa nuorisotyön ennalta ehkäisevää merkitystä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että nuorisotyöhön suunnataan jatkossa laissa säädetyn jako-osuuden mukainen määräraha.

Maatalousjaostossa käsiteltiin maaseutupolitiikkaa ja maaseudun yrityshankkeita. Valtiontilintarkastajien mielestä maaseudun yrityshankkeiden osuutta maaseudun kehittämistoimien kokonaisuudesta tulee mahdollisuuksien mukaan lisätä ja maaseudun kehittämis- ja yrityshankkeissa tulisi pikaisesti selvittää mahdollisuudet kohdentaa rahoitusta nykyistä enemmän suoraan yritystoimintaan, yrityksessä tehtävään käytännön työhön. Valtiovarainvaliokunta katsoo, että tässä yhteydessä on selitettävä myös EU-säädösten mahdollisesti asettamat rajoitukset. Suorat yritystuet voidaan tulkita kilpailua vääristäviksi.

Valiokunta toteaa, että harvaanasuttu, syrjäinen maaseutu on hyötynyt liian vähän myös aluekehitysviranomaisten vastuulla olevasta EU-rakennerahastojen ohjelmaperusteisesta kehittämistyöstä. Edelleen asiantuntijakuulemisen perusteella valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että maaseutupolitiikkaa ja maaseudun yritystoimintaa on viime vuosina kehitetty suurelta osin hanketoiminnan avulla. EU-hankkeilla rahoitetaan toimintoja, joita ennen tehtiin valtion avulla. Lyhytkestoisten hankkeiden avulla luodaan kuitenkin harvoin pysyvää edistystä ja pysyviä työpaikkoja.

Myönteisenä esimerkkinä osittain hankepohjaisesta toiminnasta valiokunta pitää alueellista maaseudun kehittämisohjelmaa, Almaa, joka on laadittu Suomen tavoite 1 -ohjelman ulkopuolisilla alueilla. Saadun selvityksen mukaan Alma-ohjelmien päätöksenteko alkoi suunniteltua hitaammin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Alma-ohjelman kehittämis- ja investointihankkeiden toteuttamista on vaikeuttanut muun muassa uuden ohjelmakauden myötä lisääntynyt byrokratia. Hakumenettely on koettu vaikeaksi, maksamishakemusten käsittelyajat ovat pitkiä, ja kehittämishankkeiden toteuttaminen vaatii mittavia pääomia.

Valiokunnan käsityksen mukaan Alma-hankkeiden toteuttamista voitaisiin edistää omaksumalla aiempaa enemmän eräissä muissa EU-maissa harjoitettu hallintokulttuuri myös Suomen maaseudun kehittämiseen. Ottaen huomioon Alma-hankkeiden merkityksen maaseutualueiden työllisyyden kannalta valiokunta katsoo, että te-keskusten on otettava nykyistä merkittävästi aktiivisempi ote tukiohjelman ja sen mahdollisuuksien tunnetuksi tekemiseksi alueellaan.

Valtiontilintarkastajien mukaan porotalouden yritystoiminnan perusta on viime vuosina heikentynyt. Valtiontilintarkastajat ovat katsoneet, että porotalouden monipuolistamista tulee edistää ensisijaisesti yritystaloudellisena toimintana. Valtiontilintarkastajat ovat havainneet puutteita porotalouden vuosittaisessa seurannassa ja seurannan tulosten käytössä samoin kuin tukien seurannassa. Valtiontilintarkastajien käsityksen mukaan porovahinkokorvausten tulee perustua nykyistä luotettavampaan tietoon ja tarkastustoimintaa tulee tehostaa petoeläinkantaan suhteutetulla petovahinkoseurannalla. Saadun selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että maa- ja metsätalousministeriö on jo aloittanut nykyisen korvausjärjestelmän arvioinnin. Myös valtiovarainvaliokunta on kiinnittänyt tähän aiemmissa yhteyksissä huomiota ja pitänyt tärkeänä, että petovahingot korvataan mahdollisimman täysimääräisinä ja mahdollisimman reaaliaikaisesti vahinkoa kärsineille.

Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota ratahankkeiden rahoitustarpeisiin ja ovat katsoneet, että rataverkon ylläpitoon ja peruspalvelutason turvaamiseen tarvitaan vuosittain nettomääräisesti 370 miljoonaa euroa. Valiokunta yhtyy rataverkon rahoitusta koskeviin Valtiontilintarkastajien kannanottoihin. Valiokunta viittaa edellä mainittuihin aikaisemmin tekemiinsä kannanottoihin ja toteaa edelleen, että rataverkon kunnossapito edellyttää pikaisesti selkeää lisärahoitusta. Valiokunta korostaa myös EU-hankkeiden merkitystä Kerava—Lahti-ratahankkeen toteutuksessa.

Julkisen sektorin roolia yritysrahoituksessa on niin ikään myöskin valiokuntavaiheessa käsitelty. Valiokunta yhtyy Valtiontilintarkastajien esittämään huoleen yrittäjyyspolitiikan rahoituksen pienenemisestä ja sen vaikutuksista uusien yritysten luomiseen ja tuotteiden kaupallistamiseen ja markkinointiin. Valiokunta pitää erityisen perusteltuina myös toimenpiteitä rahoituksen vaikuttavuuden arvioinnin tehostamiseksi. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen ristiriitaan, joka vallitsee julkisten rahoitusyhtiöiden kannattavuustavoitteiden ja niille laissa asetettujen toimintapolitiikkojen välillä.

Työvoima- ja elinkeinokeskusten kehittämistarpeista valiokunta on myös todennut ja kiinnittänyt huomiota Valtiontilintarkastajien tavoin siihen, että te-keskusten toiminnan ohjaus ja määrärahat jakautuvat edelleen kolmen ministeriön kesken.

Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet kertomuksessa huomiota sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstökysymyksiin tilanteessa, jossa suurten ikäluokkien laajamittainen eläkkeelle siirtyminen on alkamassa. Tämä tunnettu haaste on edessä, ja hallitus on kertomusvuoden jälkeen käynnistänyt hankkeita, joilla henkilöstötilannetta pyritään parantamaan. Valiokunta pitää näitä hankkeita erittäin tärkeinä ja korostaa, että niiden toteuttamiseen osoitetaan jatkossa riittävät taloudelliset resurssit. Valiokunta korostaa Valtiontilintarkastajien tavoin myös niitä toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa henkilöstön hyvinvointia ja työmotivaatiota.

Ammatinvalinnanohjauksen osalta kertomuksessa on kiinnitetty huomiota ammatinvalinnanohjaukseen liittyvien palveluiden pitkiin jonotusaikoihin. On sinällään erittäin myönteistä, että ammatinvalinnanohjauksen keskimääräiset jonotusajat ovat kertomusvuoden jälkeen lyhentyneet, mutta jonotusajat ovat valiokunnan mielestä vielä monin paikoin liian pitkiä. Kaiken kaikkiaan valiokunta korostaa työvoimatoimistojen henkilöstöresurssien turvaamisen tärkeyttä.

Puhemies! Lopuksi: Jätelainsäädännön täytäntöönpanon osalta Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota jätehuoltoa koskevaan lainsäädäntöön sekä sen täytäntöönpanoon ja soveltamiseen. Valtiovarainvaliokunta pitää Valtiontilintarkastajien tavoin tärkeänä, että ympäristöministeriö huolehtii tarvittavien soveltamis- ja toimintaohjeiden laatimisesta, jotta luvanhakijoiden kohtelu olisi yhdenvertaista maan eri osissa. Valiokunta kiinnittää huomiota myös ympäristöministeriön resurssien riittävyyteen.

Valiokunta esittää hallitukselle, että se ryhtyy niihin toimenpiteisiin, joihin Valtiontilintarkastajain kertomuksessa tehdyt muistutukset ja ehdotukset sekä erityisesti valiokunnan mietinnössään esille nostamat asiat antavat aihetta.

Mietintöön liittyy opposition vastalause koskien kuntataloutta.

Edustajat Skinnari ja Turtiainen merkitään läsnä oleviksi.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Valtiontilintarkastajain kertomus ja työ on ollut jälleen painavaa puuttumista nimenomaan palvelu- ja hallinnon toiminnan epäkohtiin tai kehittämistarpeisiin. Se on ollut hyvin ajankohtaista monelta osin. Erityisesti paljon esillä ollut peruspalvelubudjetti eli peruspalveluohjelma, jota nyt varsin vakavasti niin Kuntaliiton kuin eri puolueiden piirissä pohditaan myös tulevan hallitusohjelman kautta tulevan hallituskauden peruslinjaukseksi peruspalvelujen turvaamisen lähtökohdista, on erittäin ajankohtainen. Tästähän valtiovarainvaliokunnan budjettimietinnössä, tämän vuoden talousarviomietinnössä, selkeästi linjattiin myönteinen lähtökohta tämän tyyppiseen lähestymistapaan.

Tähän pakottaa juuri hallinto- ja tarkastusjaoston puheenjohtajan ed. Ala-Nissilänkin mainitsema kuntatyön kilpailukykykysymys ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmien toimintakyvyn turvaaminen tilanteessa, jossa kunnat joutuvat erittäin kovaan kilpailuun yksityisillä työnantajamarkkinoilla työvoimasta. Vanhakantainen kuntatyönantaja ei tule kyllä siinä pärjäämään. Tarvitaan uudenlaista henkilöstöpoliittista otetta. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, jossa ikääntyminen ja palveluhaasteet kasvavat, täytyy löytää nyt vihdoin ratkaisuja, jotka tukevat kuntatyönantajan kilpailukykyä ja sen erinomaisuutta. Näin ollen esimerkiksi hoitohenkilökunnan pätkätyöt eivät kuulu enää huomisen palvelujärjestelmiin. Samoin kyllä myöskin koko terveydenhuolto- ja lääkäripalvelujärjestelmien toimivuus julkisella puolella on ratkaistava tavalla tai toisella. Nykyinen yksityisen sektorin suosiminen verorahoilla ei voi olla lähtökohta.

Itse asiassa muutama havainto asioihin, joihin valtiovarainvaliokunnan jaostokäsittelyssä vähän enemmänkin törmättiin.

Maatalousjaoston puolella oli ennen kaikkea esillä näiden maaseutuohjelmien, joilla on alue- ja työllisyysmielessä tärkeä vaikutus, toimivuus, jossa oli puutteita. Kaikista hämmästyttävintä on se, että normaalin EU-byrokratian lisäksi olemme pystyneet yhdistämään EU-päätöksentekoon myös vanhan tsaarinaikaisen hallintoperinteemme. Siitä syntyy kyllä erittäin huonosti toimiva järjestelmä. Viittaan te-keskusten toimintatapaan.

Meillä oli esillä esimerkiksi Varsinais-Suomesta Ala-Nissilä-nimisen toimittajan jutusta lehtileike, jossa muun muassa kuvattiin sitä, millä tavalla te-keskuksen tarkastaja toteaa, että ei kuulu meille markkinoida ja tuoda esille näitä erilaisia ohjelmia, vaan se on kaiken maailman kolmannen sektorin ja viljelijä- ym. järjestöjen asia. Ei voi olla tällä tavalla, vaan kyllä meillä täytyy nyt myöskin tavoitteellisempaa toimintaohjausta näiden, sanotaan, ihan alue- ja työllisyyspoliittisten vaikutusten parantamiseksikin olla. Virkamieshallinnossa on kyllä vanhakantaista, tähän aikaan sopimatonta asennetta.

Hyvin tärkeä kysymys on myöskin valtiovarainvaliokunnan talousarviomietinnössä liikennejaoston esityksestä hyväksytyt periaatteet rataverkon rahoitustarpeen turvaamiseen. Valtiontilintarkastajat ovat tähän ajankohtaiseen aiheeseen myöskin perusteellisesti paneutuneet. Myöskään nyt tässä vaiheessa ei liikennejaosto tietenkään löytänyt valtiontilintarkastajien työstä mitään huomautettavaa.

Ongelma on se, että meillä on selvästi lähtenyt romahtamaan ratarahoitus. Ratapommia purettiin Lipposen ykkösen aikana ja myöskin tämän kauden alkupuolella tehtiin merkittäviä linjaratkaisuja, mutta nyt on uutta ratapommia ruvettu rakentamaan. Silloin kun noin 170 miljoonan euron tasosta ollaan putoamassa, niin kuin nyt liikennejaoston pienen minimilisäyksen jälkeen, 118 miljoonan euron tasolle, siitä seuraa erittäin vakavia asioita myös kansallisen kilpailukyvyn kannalta. Meidän pitäisi 25 tonnin kuljetusjärjestelmiin päästä. Toisaalta pitäisi nopeasti saada nopeiden itäratojen, nopeiden Pohjanmaan yhteyksien kehittämisen ratkaisuja, ratkaistava Marja-ratakysymyksiä ja monia muita, jotka ovat Pääkaupunkiseudun kasvulle tärkeitä. Tässä tilanteessa ei voi niin olla, että me tässä pelkästään nyt huokailemme ratarahoituksen putoamista.

Kun valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston hallitusryhmät pyrkivät saamaan 30 miljoonan euron lisäyksen tämän vuoden talousarvioon ja se erityisesti kokoomuksen käsikirjoituksen mukaan sitten eripuralla ajettiin pois hallitusryhmien välisessä neuvottelussa, niin hallitusryhmien kesken erityisesti sosialidemokraattien edellyttämällä tavalla katsottiin, että on lisäbudjetissa tuotava lisärahoitusta, jotta muun muassa ne mainitut kuusi kohdetta saadaan käyntiin.

Niistä saatiin Pohjois-Suomen ratapihojen sähköistystä edeltävät työt 4 miljoonan euron lisärahalla kuntoon, mutta jäljelle jäi tosiaan viisi kohdetta: Tampere—Jyväskylä-, Ylivieska—Oulu-, Kouvola—Pieksämäki-, Pieksämäki—Kuopio- ja Lahti—Imatra/Vainikkala-kunnostukset. On kyllä täysin sopimatonta, kuten neuvotteluissakin toin esille ja myös Rautatieläisten Liiton puheenjohtaja Lundén aivan aiheellisesti närkästyneenä, että samaan aikaan kun tulopoliittista ratkaisua ollaan tekemässä ja puhutaan työllisyydestä, niin tietoisesti ajetaan valtiovarainministerin toimesta tilanne tähän. Tässä täytyy sanoa, että kokoomus on osoittamassa, että rautainen sydän on mukana kyllä näissä ratkaisuissa, mutta nyt tarvittaisiin rautaa radoille eikä sinne sydämeen.

Tämä kysymys oli siis hallitusryhmien kesken esillä, ja sen mukaisesti hallitusryhmät yksimielisesti hyväksyivät tämän vuoden talousarviomietintöön lausuman, jossa edellytetään pikaista toimintaa, lisärahoitusta lisäbudjetilla tämän asian hoitamiseksi. Tähän samaan asiaan myös valtiovarainvaliokunta yksimielisesti viittaa edellyttäessään selkeän lisärahoituksen osoittamista. Nyt hallituksen piirissä ja hallitusryhmien piirissä on, totta kai, tätä kärjistyvää tilannetta käsitelty, ja nyt on hyvin tärkeää se, että minimoidaan vahingot ja tehdään nopeita ratkaisuja, jotta sitten mahdollisesti tulevan hallituksen huhtikuun lisäbudjetilla voidaan varmistaa loppu lisärahoitus.

Mahdolliset VR:n osingontuloutuksen nostot ym. voivat olla hätäratkaisuja, mutta sen tyyppisiä ratkaisuja ei voida pitää oikeana koko VR:n toimintaedellytysten kannalta. Kyseessä on pääomavaltainen toiminta, ja yhtymän toiminnan edellytykset on turvattava muun muassa investoimalla uuteen kalustoon. Täällä on kannettu huolta muun muassa Vuolijoen Talgon toimintakyvystä, ja nämä on syytä myös tässä yhteydessä muistaa, kun kaavamaisesti VR:n kassalle ollaan menossa. VR on myöskin tehnyt vuoteen 2006 saakka sitoumuksia, jotka ylittävät sen käyttöpääomat, eli tässä suhteessa siellä ei mitään ylimääräistä tammenterhovarastoa kyllä liene. Erityisesti VR:n toimintakyky muun muassa tulevien suurten investointien turvaamiseksi on tältä osin turvattava.

Nyt myöskin tässä yhteydessä kokoomuksen ideologiset hyökkäykset tarkoituksena yksityistää rataverkkoa ja voimakkaasti runttaamalla lisätä kilpailua esimerkiksi rahanpuutteen ja rataverkon rahoitusvajeen varjolla on ehdottomasti ja jyrkästi torjuttava. Englannin-malleja ei vaalienalustunnelmissa eikä vaalien jälkeenkään sosiaalidemokraatit ole kaipaamassa toimivalle suomalaiselle rataverkolle, jossa henkilöliikenteen lisäksi on myöskin kysymys meillä pitkien etäisyyksien ja kalliiden kuljetusten maassa vientiteollisuuden keskeisistä, hyvin toimivista liikenneyhteyksistä ja logistisista järjestelmistä. Tässä yhteydessä on syytä myöskin varoittaa siitä, että asiaa ruvetaan korjaamaan, esimerkiksi rataverkon rahoitusvajetta, tavalla, jolla tehdään todella megaluokan vahinkoja.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Muutama huomio tähän Valtiontilintarkastajain kertomuksesta tehtyyn mietintöön.

Ensinnäkin nuorisotyöhön. Minun mielestäni pitäisi katsoa aina kokonaisuuksia sillä tavalla, että jos meillä on eläkepolitiikassa tavoitteena, että ihmiset menisivät mahdollisimman aikaisin työhön ja olisivat siellä mahdollisimman pitkään ja sillä tavalla pystymme turvaamaan rahoituksen eläkepuolelle, myöskin mahdollisimman suuren osan nuorista tulisi työllistyä ja olla työelämässä mukana, että olisi sitten eläkkeen maksajia, kun meillä ei ole kokonaan rahastoa vaan järjestelmä.

Nuorisotyön rahoitus ei ollenkaan olekaan tätä ajattelua tukeva, vaan koko ajan sieltä puolelta on rahaa vähennetty, ja esimerkiksi nuorisotyöttömyys, vaikka se lukuina on vähentynyt, kuitenkin on yhä edelleen todellisuutta. Esimerkiksi nuorten työpajojen toiminnan rahoitus on tällä hetkellä järjestetty EU-rahoituksella, mikä on niin lyhytjänteistä kuin olla ja voi. Silloin nuorten työpajojen kehittäminen ei ole tarpeeksi pitkäjänteistä, niin kuin sen pitäisi olla, että tavoitteet toteutuisivat. Kun työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnassa kuulimme Raimo Sailasta hänen työllisyystyöryhmäpuheenjohtajuutensa vuoksi, niin hän oli erittäin huolissaan peruskoulusta päässeiden nuorten tilanteesta ja siitä, että niin paljon on kuitenkin niitä nuoria, jotka eivät jatka ammatillisessa koulutuksessa tai keskeyttävät sen.

Nuorten työpajat ja oppisopimuskoulutus on juuri se tie, millä nämä niin sanotut ei-lukuihmiset sitten selviäisivät työelämään. He ovat monesti erittäin taitavia käsistään ja luovia henkilöitä, ja heillä olisi paljonkin annettavaa työelämällemme. Siinä mielessä minusta on erittäin hyvä, että Valtiontilintarkastajat ovat puuttuneet tähän nuorisotyön rahoitukseen. Halusin vielä nuorten työpajatoiminnan rahoituksen vakinaistamisen nostaa tässä yhteydessä esille.

Toinen huomioni liittyy maaseutupolitiikkaan ja maaseudun yrityshankkeisiin. Täällä on esimerkki: "Kun yritysten määrä esimerkiksi Uudenmaan te-keskuksen alueella kasvoi 16 prosenttia, se laski Kainuussa noin viidenneksellä." Tähän haluan kommentin heittää niistä kokemuksista, mitä esimerkiksi EU-rahoituksesta ja kansallisestakin rahoituksesta on: Maaseututaajamissa ja maaseutumaisissa olosuhteissa työpaikkatavoitteet on asetettu niin korkeiksi, että niitä on erittäin hankala saavuttaa. Sen vuoksi hyväkään hanke ei välttämättä saa jatkorahoitusta, jos ei ole pystytty työpaikkatavoitteita saavuttamaan niin täydellisesti kuin ne kaupunkimaisissa olosuhteissa olisivat toteutuneet. Siinä mielessä mielestäni pitäisi kyllä arvioida näitä työpaikkatavoitteita ihan toisesta näkökulmasta maaseutualueilla.

Kolmas huomioni liittyy rataverkon rahoitustarpeisiin, joista ed. Rajamäki jo ansiokkaasti puhuikin. Tässähän on todellakin se ongelma, että mikäli rataverkkoa ei asianmukaisesti vuosittain korjata, sinne syntyy sellaisia puutteita, jotka aiheuttavat sitten sen, että junat eivät voi ajaa niitä maksiminopeuksia tai edes normaalinopeuksia näillä rataosuuksilla, ja silloin niitä vaunuhankintoja, mitä VR esimerkiksi tekee, ei voida hyödyntää tarpeeksi hyvin. Siinä mielessä tässäkin pitäisi katsoa kokonaisuutta: Radanpito on investointi tulevaisuuteen ja siinä mielessä erittäin tärkeä. En käy sitä tässä enempää yksityiskohtaisesti läpi vaan olen hyvin pitkälle samaa mieltä kuin ed. Rajamäki edellä sanoi.

Lopuksi, viimeinen huomioni liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstötilanteeseen. Kun täällä todetaan, että "saadun selvityksen mukaan kuluvan vuosikymmenen aikana eläkkeelle siirtyy 49 000—55 000 sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saanutta työntekijää ja sen lisäksi tarvitaan vielä ikääntymisen vuoksi hoitopalveluihin yli 6 000 työntekijää", niin nyt, tällä hetkellä viimeistään, pitäisi keskustella siitä, onko meillä mitään mahdollisuuksia saada takaisin kotimaahan niitä ihmisiä, jotka siirtyivät 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolellakin vielä Norjaan ja Britanniaan töihin. Nimittäin pelkona on, että kun suurin osa näistä oli naisihmisiä, he siellä avioituvat, ja heidän palaamisensa ei välttämättä olekaan niin yksinkertaista enää, kuin jotkut täällä uskovat.

Nyt ehkä kannattaisi tähän asiaan hakea ratkaisuja erityistoimilla niin, että otettaisiin yhteyksiä, koska minä näkisin, että heidän työskentelynsä esimerkiksi näissä ulkomaisissa sairaaloissa ja hoivakodeissa ja muualla on erittäin hyvää työkokemusta ja me saisimme suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon sieltä myös varmasti uusia tuulia. Siinä mielessä tämä olisi vielä tämmöinen tuplavoitto, jos me saisimme heidät takaisin.

Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Totean ed. Huotarille ratojen kunnossapidosta sen verran, että nythän viimeisen neljän vuoden aikana VR:n kunnossapitotöihin varoja on minun mielestäni hyvin lisätty siinä mielessä, että esimerkiksi Lahti—Kouvola—Vainikkala- ja Kouvola—Mikkeli-väli ovat peruskorjauksen alla olleet, nämä molemmat. Mutta ainoa ongelma ratojen korjauksessa on se, että ne 5 000 ylikäytävää pitäisi saada ehdottomasti pois. Se on riski ratojen turvallisuudessa ja junien turvallisuudessa.

Työpaikkakokeiluihin ja työpajatoimintaan totean sen verran, että vanhana yrittäjänä olisin sitä mieltä, että jos pitkäaikaistyötön on kymmenen vuotta työttömänä, hänet 55 vuotta täytettyään yhteiskunnan sosiaalipuolen lainsäädännön kautta pitäisi laskea eläkkeelle.

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä valtiovarainvaliokunnan mietinnössä todetaan, että "jotta rataverkkoa voitaisiin ylläpitää tyydyttävällä tavalla, tulisi korvausinvestointeihin saadun selvityksen mukaan osoittaa vuosittain ainakin 170 miljoonaa euroa". Nyt tälle vuodelle kuluvan vuoden talousarviossa korvausinvestointeihin on osoitettu vain noin 118 miljoonaa euroa, ja aikaisempina vuosina myös on tätä vajetta ollut. Eli kyllä siellä ongelmia on. Nyt tietysti, kun ei enää lisäbudjettia tälle vuodelle saada, miten hallitus aikoo sitten hoitaa, että tämä rahoitus järjestetään tämän vuoden budjettiin?

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajat ovat vuoden 2001 kertomuksessaan hyvin ansiokkaasti ja monipuolisesti kuvanneet kuntatalouden tilaa ja ongelmia sekä sen kehitystä viimeisten vuosien aikana. Voi sanoa, että tuosta kuvauksesta ilmenee se, että kuntatalous on kulkenut vuoristorataa, jota ilmaisua tutkija Heikki Helin käyttää kuvaavasti noista suurista vuosittaisista vaihteluista.

Toinen kysymys, joka siihen liittyy, on niin sanottu rytmihäiriö, joka johtuu siitä, että verotulojen arviointi valtion ja kuntien välillä on epäonnistunut ja sen vuoksi verotulot kohdistuvat eri vuosille ja antavat tietynlaisen vääränkin kuvan kunkin yksittäisen vuoden tapahtumista, kun tietysti pidemmällä tähtäyksellähän ne tasoittuvat niin, että vuosi 2001 näyttää huonommalta kuin todellisuus ja vuosi 2002 näyttää paljon paremmalta kuin todellisuus, koska sinne kirjautuu satoja miljoonia vanhoilta vuosilta peräisin olevia veroja. Kuitenkin tuo Valtiontilintarkastajien kuntataloutta koskeva tila on hyvin synkkää luettavaa. Myöskin tilintarkastajat ovat tehneet hyvin voimakkaita johtopäätöksiä, joista lainaan suoraan seuraavan kappaleen:

"Valtiontilintarkastajien mielestä useiden kuntien talous saattaakin ajautua paheneviin vaikeuksiin, joihin ei ole helppoja ratkaisuja. Kuntien taloudelliset erot pysynevät edelleen suurina, mutta ilmeistä on, että osa kunnista on ajautumassa kestämättömään taloudelliseen tilanteeseen, jossa kunta ei pysty huolehtimaan lakisääteisistä velvoitteistaan. Jo velkakierteen katkaisemiseksi tarvitaan merkittäviä rakenteisiin puuttuvia toimia. Kuntien ennestäänkin suuri kattamaton alijäämä kasvaa ilmeisesti edelleen. Kuntalain mukaan kunnan on päätettävä toimista, joilla alijäämät katetaan suunnitelmakaudella eli kolmen tai useamman vuoden aikana. Valtiontilintarkastajat pitävät huolestuttavana, että tosiasiassa monet kunnat ovat pakotettuja rikkomaan tätä lainkohtaa."

On erittäin vakava kysymys, että kuntien taloudellinen tilanne on ajettu sellaiseen ahdinkoon, että merkittävä osa kuntia joutuu rikkomaan kuntataloutta koskevaa lainsäädäntöä. Monet kunnat ovat keinotekoisesti pyrkineet kattamaan alijäämiä omilla tasejärjestelyillään myymällä omaisuuttaan omille yhtiöilleen ja maksattamalla näin omaisuutta tulevaisuudessa kuntalaisilla toiseen kertaan. Tällainen menettely ei anna hyvää kuvaa kuntatalouden tilasta ja hoidosta, ja siksi tähän on syytä vakavalla tavalla kiinnittää huomiota.

Nyt on julkisuudessa pyritty väittämään, kuinka vuoden 2002 tilinpäätös, niin kuin Tilastokeskuskin sanoo, on odotettua vahvempi. Vuosikate paranee 50 miljoonalla eurolla ennakkotietojen mukaan, mutta kun otetaan huomioon se, että sinne on kirjautunut satoja miljoonia veroja edellisiltä vuosilta, niin todellinen tila vuonna 2002 on keskimäärinkin heikompi kuin vuonna 2001. Kunnat, huolimatta siitä, että vuosikate lievästi nousee, joutuvat kasvukeskuksissa investoimaan hyvin voimakkaasti, mikä on merkinnyt sitä, että kuntien ja kuntayhtymien velkamäärä kasvoi viime vuonna edelleen yli 500 miljoonaa euroa. Tästähän merkittävän osan muodostaa Helsingin kaupungin velkamäärä, ja nämä muutokset, jotka nyt ovat tapahtuneet tähän taloudelliseen tilanteeseen, ovat aiheuttaneet ongelmia toisaalla, kun ne ovat tilapäisesti helpottaneet toisaalla. Taashan tilanne muuttuu vuonna 2004 niin, että korkeamman verotulon kunnat saavat lievää helpotusta tasausjärjestelmästä johtuen ja heikomman tulotason kunnat taas joutuvat entistä suurempiin vaikeuksiin.

Mitä tulee lähivuosien katsauksiin, muistan, kun kuntaministeri totesi eräässä yhteydessä, että lähivuosien kuntatalouden ennusteet ovat synkempiä kuin koskaan aikaisemmin. Tähän perustuen keskustan ja kristillisdemokraattien edustajat valtiovarainvaliokunnassa katsoivat, että on syytä yhtyä Valtiontilintarkastajien vakaviin johtopäätöksiin. Heidän lausumansa käytännössä merkitsee sitä, että hallitus ei ole pystynyt huolehtimaan kaikkien kuntien toimintaedellytyksistä niin, että kunnat pystyisivät toimimaan laillisesti. Tämän johdosta ehdotan vastalauseessa kirjattua, mietinnön perusteluihin kuuluvaa lausumaa seuraavassa muodossa:

"Eduskunta toteaa, että kuntien väliset taloudelliset erot ovat suuret. Monen kunnan talous on ajautunut hallituksen kuntatalouteen kohdistamien toimenpiteiden johdosta niin heikkoon tilaan, että kunnat joutuvat rikkomaan kuntalain taloutta koskevia määräyksiä eivätkä kaikki kunnat pysty turvaamaan perustuslaissa edellytettyjä hyvinvointipalveluja asukkailleen. Hallitus on epäonnistunut kuntapolitiikassaan. Eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta."

Maria Kaisa Aula /kesk:

Herra puhemies! Ihan pitemmittä puheitta kannatan ed. Mannisen tekemää lausumaehdotusta. Hän esitti hyvät perustelut, ja ottaen huomioon sen, miten vakavasti valtiontilintarkastajat ovat tähän kertomuksessaan puuttuneet, on aivan perusteltua, että keskusta on tämän ehdotuksen tehnyt. Valtiovarainvaliokuntahan sinänsä on näihin asioihin jo usein kiinnittänyt huomiota. Myös viimeksi silloin, kun yhteisöverolainsäädäntöä säädettiin, siinä oli mukana lausuma siitä, että asioita on tarkasteltava entistä enemmän kuntakohtaisesti ja nämä keskiarvoluvut eivät näitä asioita ratkaise.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Kun ed. Manninen tämän lausuman esitti ja kun tekstiosa kuuluu niin kuin se on vastalauseeseen kirjattu, että monen kunnan talous on ajautunut hallituksen kuntatalouteen kohdistamien toimenpiteiden johdosta niin heikkoon tilaan, että kunnat joutuvat rikkomaan jne., niin on ehkä syytä vähän katsoa, mitä ne toimenpiteet sitten ovat ja mihin ne ovat johtaneet. Joskus olisi syytä kyllä miettiä, onko aina valtio se ainut syyllinen. Totta kai se varmaan oman kortensa kekoon kantaa, mutta otan esiin pari asiaa, joihin ed. Manninen viittasi omassa puheessaan.

Hän sanoi, että olen sanonut, että ennusteet ovat synkempiä kuin aikoihin. Näinhän se on. Jos kansantalouden kehitysarviot ovat sellaiset kuin nyt on kirjattu, niiden heijastusvaikutus on kuntatalouteen suoranainen, mutta olennaistahan tässä on, että eivät valtion toimenpitein kyllä kuntatalouden näkökulmasta ne ongelmat ole syntyneet tämän hallituksen aikana eivätkä ole syntymässä. Kunnallistalouden vakauttamispakettiinhan sisältyi, niin kuin kaikki varmasti muistavat, useita toimenpiteitä, joilla erityisesti tuettiin heikommassa asemassa olevien kuntien taloutta, ehkä merkittävin oli arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä luopuminen, mutta sen lisäksi selvästi nostettiin syrjäisyys- ja saaristolisiä ja sosiaali- ja terveyspuolen valtionosuuksiin on lisätty verotuloihin perustuvassa valtionosuuksien tasauksessa toteutettavaa muutosta elikkä tasausvähennyksen rajoittimen poistaminen korvattiin vastaavalla määrällä valtionosuuksia.

Kuntien peruspalvelujen rahoituksen turvaaminen myös edellyttää kuntatalouden vakauden ja ennustettavuuden lisäämistä. Tämä on totta, tähän vaatimukseenhan olemme monesti törmänneet. Tästä syystä nimenomaan kuntien riippuvuutta suhdanneherkästä yhteisöverosta pienennettiin vakauttamispaketin yhteydessä kuittaamalla arvonlisäveron takaisinperintäjärjestelmä pääosin sieltä yhteisöverosta. Lisäksi yhteisöverotulojen vuosittaisia muutoksia pienennetään määrittelemällä veron kunnittaiset jako-osuudet kerralla lopullisiksi elikkä silläkin puolella tehtiin itse asiassa kaksi isoa perusratkaisua. Sen lisäksi on haettu nyt rakenteellisia puolia, mihin ed. Manninen ei itse asiassa viitannut ollenkaan, ja ne ovat täällä kuntajaotuksen puolella olevia ratkaisuja, eli palvelurakenteita plus kuntarakennetta on kyllä kehitettävä. Tästä syystä yhdistämisavustusten kestoa sitten lisättiin kahdesta vuodesta porrastaen viiteen vuoteen. Samalla nostettiin tuen maksimimäärää. Lisäksi uutena toimenpiteenä kuntien yhdistämistä edistetään investointi- ja kehittämishankkeita tukemalla eli investointituki myönnetään normaalin yhdistämisavustuksen jatkeeksi.

Nämä kaikkihan sitten jotakin tarkoittavat, ja minusta siinä me menemme jo eri suuntiin. Pääosa kunnista eli noin 400 kuntaa on hyötynyt näiden ratkaisujen seurauksena. Suhteellisesti suurin tulonlisäys kohdistuu nimenomaan niille heikoille kunnille, tuonne pienille kuntaryhmille. Alle 6 000 asukkaan kuntaryhmä on se, joka kaikista merkittävimmän potin näistä ratkaisuista sai. Jos me katsomme jakautumaa, niin alle 2 000 asukkaan kunnat saivat kaikkiaan 12 miljoonaa euroa tässä ratkaisussa, 2 001—6 000 asukkaan kunnat pikkuista vajaan 75 miljoonaa euroa jne. Jos nyt sanotaan, että näillä toimilla on heikennetty niitten vaikeuksissa olevien kuntien asemaa, niin kovin kummalliselta tämä kaiken kaikkiaan kyllä sitä kautta näyttää.

On totta, että aiemmin, lähinnä 90-luvulla, tehdyt ratkaisut olivat hankalia. Siellä selvästi itse asiassa valtionosuuksia heikennettiin, valtionosuuksia leikattiin johtuen niistä tilanteista, jotka me hyvin tässä eduskunnassa tiedämme. Mutta vuodesta 2000 eteenpäin jos me tarkastelemme valtion toimenpiteiden vaikutusta kuntatalouteen nettona, vuonna 2000 on 194 miljoonaa euroa nettovaikutus positiivinen, 2001 93 miljoonaa euroa, 2002 249 miljoonaa euroa ja tänä vuonna 2003 126 miljoonaa euroa. Kyllä tässä koko ajan toimet ovat olleet juuri sen suuntaisia, mihin oppositio näyttää niitä toimenpiteitä vaativan.

Sehän näkyy hyvin selvästi siinä, että jos me katsomme valtionosuuden kehitystä maakunnittain, niin Kanta-Hämeessä, joka määritellään heikoksi alueeksi, valtionosuudet ovat nousseet 41 prosenttia, Etelä-Savossa 51 prosenttia, Pohjois-Karjalassa 44 prosenttia, Kainuussa 35 prosenttia ja Lapissa 20,5 prosenttia. (Ed. Luhtanen: Entä Uudellamaalla?) Kyllä valtionosuuksien nousutahti on ollut nimenomaan muualla maassa kuin Uudellamaalla kovaa. Kun yhteisöverosta leikkaus tapahtui, niin kuin totesin, niin jostakinhan se raha tuli, kun se oli nettoperiaatteella toimiva, ja se joku paikkahan oli silloin Uusimaa, elikkä silloin Helsinki, Espoo, Vantaa plus muut suuret kaupungit olivat niitä, jotka olivat menettäjien joukossa. Tästä syystä on kyllä mielenkiintoinen tämä perusväittämä, joka tässä vastalauseessa on sisällä, että hallituksen toimenpiteiden ja niiden kohdistuksen johdosta ovat kunnat joutuneet heikkoon tilaan, kun päinvastoin saajapuolellahan tässä nämä ovat olleet, ja tätähän tukevat itse asiassa kaikki tilinpäätökset.

Ed. Manninen viittasi tänään julkistettuun Tilastokeskuksen viime vuoden tilinpäätöksiin nojaavaan tiedotteeseen, jossa selvästi sanotaan, että Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien yhteenlaskettu vuosikate jatkoi hienoista vahvistumistaan nyt jo viidentenä vuotena peräkkäin. Kun teidän perusväittämänne on, että tilanne vaan heikkenee, niin on se väite kovin kummallinen. Tilinpäätösarvioiden mukaan se on 50 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2001 vuosikatteen osalta. 52 kuntaa teki negatiivisen vuosikatteen, kun vuonna 2000 niitä kuntia oli 196.

Totta kai tällä verontilitystasausjärjestelmällä aina voi sitten spekuloida, onko se oikea, onko se oikein kohdentunut, oikein ajoittunut ja miten se näkyy, niin kuin jokainen vuosi. Mutta olennainen viestihän joka tapauksessa on, että vuosikate kasvoi ja vahvistui viidentenä vuotena nyt peräkkäin, ja kun selvästi pystytään näkemään se, että näiden toimenpiteiden seurauksena nimenomaan heikompien kuntien asemaa on vahvistettu, niin en suoraan sanoen ymmärrä itse asiassa silloin tuon vastalauseen perusväittämää ja toteutunutta. Ne eivät ole samasta maailmasta. Joku ratkaiseva ero siinä silloin on, ja minusta tuntuu, että se ero on nimenomaan nyt siellä politikoinnin puolella.

Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä nämä ministeri Korhosen luettelemat luvut sinänsä ovat täysin totta. Mutta pitää huomioida se pitemmän ajan kehitys. Jos verrataan tämän hetken pohjalukuihin, ne valtionosuudet ovat laskeneet yli 100 prosenttia näillä alueilla, missä ovat nousseet nyt 20 prosenttia, jossakin 30 prosenttia. Ja kun menot kasvavat koko ajan, niin valitettavasti ne eivät riitä. Elikkä toimenpiteet täytyy mitoittaa sillä tavalla, että kunnat voivat hoitaa talouttaan niin, että niiden ei tarvitse rikkoa lakia, niin kuin tilintarkastajat tuossa totesivat.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Ed. Manninen viittaa nyt lainsäädäntöön, jota ei ole rikottu. Siinä nimenomaan sanotaan, että se pitää se suunnitelma tehdä, sen pitää jollakin aikajänteellä olla, kolme vuotta. Te itse totesitte sen sanamuodonkin tarkasti, miten se on, kolme vuotta tai pidemmälle aikajaksolle. Olennaistahan on, että se tasapainottamissuunnitelma pitää tehdä ja valtionosuudet ovat koko kuntaryhmässä nousseet 32 prosenttia, hiukan yli, jolloin esimerkiksi Etelä-Savon valtionosuudet ovat nousseet 51 prosenttia.

Minä haluan nähdä kyllä sen hallituksen, joka pystyy siihen samaan tulevina vuosina. Se on todella mielenkiintoista nähdä. Kyllä minusta olennaista on puhua myös menopuolesta, myös menokehityksen saamisesta hallintaan ja sitä kautta myös niistä rakenteellisista ratkaisuista. Ei ole sellaista taloutta, jossa ei myös meno- ja tulopuolta ole syytä tarkastella. Nyt tarkastellaan vain nimenomaan tulopuolta, sitä, mitä valtiolta tulee. Kyllä se menopuoli myös pitää saada hallintaan. Ed. Kuosmanen vanhana yrittäjänä voi tämän todistaa.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kommenttina ministeri Korhosen puheenvuoroon: on tietenkin juuri niin, että menojen ja tulojen pitää olla tasapainossa, jos aiotaan pitkäjänteisesti hoitaa asioita, ja mieluummin vielä näin velkaisen valtion osalta talouden pitäisi olla tietenkin plusmerkkinen, että niitä velkojakin voitaisiin maksaa.

Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajat kertomuksessaan vuodelta 2001 kiinnittävät erityistä huomiota harmaaseen talouteen. Harmaa talous on varsin suuri toimija tässä suomalaisessa yhteiskunnassa. Työvoimavaltaiset palvelualat, erityisesti rakentamisen piilotalous, ovat käymässä yhteiskunnalle varsin kalliiksi. Tilintarkastajat arvioivat, että noin 17 000—23 000 henkilötyövuotta on pimeillä markkinoilla. Sillä on hyvin suuri merkitys kilpailua vääristävänä tekijänä. Se myös tietenkin aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia. Onhan siellä hyvin paljon henkilöitä, jotka ovat kahden tulon loukussa, saavat ja nostavat työttömyyspäivärahoja ja toisaalta tekevät pimeätä työtä. Tähän joukkoon kuuluu myös näitä alihankintaketjun osia, jotka vierastyövoimalla ilman minkään näköistä kontrollia teettävät tänä päivänä töitä.

Tässä onkin syytä palauttaa mieliin eduskunnan viime syksynä käymä keskustelu harmaasta taloudesta ja nimenomaan se lopputulema, että on syytä luoda lainsäädäntöä siltä osin vedenpitäväksi, että rakennustyömaitakin voidaan asianmukaisesti valvoa ja sälyttää vastuu pääurakoitsijoille. Toinen hyvin merkittävä harmaan talouden alue on ravintola-ala, jossa tilintarkastajien arvion mukaan noin 18 000 työpaikkaa toimii harmaalla sektorilla.

Erityinen huomio on syytä kiinnittää tässä yhteydessä valtiovarainministeriön toimintaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on anonut Tuotevalvontakeskukselle lisää tarkastajan vakansseja, mutta ne on valtiovarainministeriön toimesta aina vuosi toisensa jälkeen pyyhkäisty budjetista pois. Tällä vakanssien lisäämisellä voitaisiin selkeästi ehkäistä harmaata taloutta ja vahvistaa myöskin valtiontaloutta. Eli nämä olisivat nimenomaan oikeita sijoituksia tulevaisuuteen.

Tilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota myös sosiaali- ja terveyshuollon henkilöstötilanteeseen. Siellä eläkkeelle on lähivuosina jäämässä 49 000—55 000 henkilöä. Sen lisäksi meillä on tällä hetkellä hoitajavaje, joka on noin 6 000. Kun tähän vielä lisätään se, että meidän väestömme keski-ikä nousee, hoidettavien määrä nousee sen myötä, niin aiheutuu noin 12 000 hoitajan lisätarve. Tänä päivänä meillä ovat terveyskeskusjonot ja myös erikoissairaanhoidon jonot varsin pitkiä.

Miksi tähän ongelmakenttään ei puututa? En löydä siihen järkevää vastausta. Kelan viime vuoden tietojen mukaan sairauspäivärahoja ja muita etuuksia maksettiin 1,2 vanhaa miljardia enemmän kuin vuonna 2001 eli noin 200 miljoonaa euroa. Tämä on suuri summa ja johtuu lähes yksin ja ainoastaan meidän toimimattomasta järjestelmästämme. Tällaista tehottomuutta ei voida ylläpitää, vaan tässä on käytävä kiinni rakenteisiin ja saatava nämä asiat parempaan kuntoon.

Sitten vielä lopuksi, arvoisa puhemies, kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalta vain yksi varsin kärjekäs esimerkki. Kansainvälistymisrahat on lähes pois pyyhkäisty. Niitä oli vielä vuonna 95 budjetissa lähes 2,5 miljardia markkaa, ja vuonna 2001 niitä oli vain reilut 50 miljoonaa markkaa. Meidän on kaikin keinoin vahvistettava kansainvälistymistä, ylläpidettävä tuotekehitystä ja mahdollistettava tuoteideoiden tuotteiksi saattamista ja niiden markkinoille saattamista. Muussa tapauksessa emme tästä syvästä työttömyydestä koskaan pääse.

Leena Luhtanen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Valtiontilintarkastajat ja myös valtiovarainvaliokunta kiinnittävät aivan oikeasti huomiota sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstötilanteeseen. Nämä huomiot ovat erinomaisen paikallaan, ja vaikka tämä kertomus koskee vuotta 2001, siitä huolimatta asia on erittäin ajankohtainen, ei ainoastaan menneisyydessä vaan myös tänä päivänä, ja epäilen, että myös pitkälti tulevaisuuteen. Ja myös siitä huolimatta, että myös hallitus ja eduskunta, niin kuin tiedämme, ovat viime aikoina erittäin tehokkaasti ja tiukasti myös tarttuneet jo näihin terveydenhuollon ongelmiin, ja uskon, että tässä hetken päästä päästään parempiin tuloksiin kuin tällä hetkellä.

Mutta, herra puhemies, yhteen asiaan kiinnitin huomiota. Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä todetaan Kansallisen terveydenhuoltoprojektin käynnistämisestä ja siitä, että "lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja opetusministeriö valmistelevat yhteistyöryhmän asettamista sosiaali- ja terveydenhuollon työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointia varten".

Minun vakaa käsitykseni on sellainen, että tällaisen yhteistyöryhmän, tällaisen kanssakäymisryhmän, pitää olla akuutti, sen pitää olla jatkuvasti pystyssä, sen pitää voida koko ajan arvioida terveydenhuollon ja sosiaalihuollon tarpeita, kentän tarpeita ja niihin liittyviä koulutustarpeita. Näin on ollut ennenkin. Minä ihmettelen suuresti, että tällaista työryhmää ei ole todella sitten pysyvästi ministeriöiden kesken olemassa. Sanon tämän siitä syystä, että terveydenhuollon koulutus on erittäin pitkäjänteistä toimintaa. Minun mielestäni meillä viime vuosina on harjoitettu, rohkenen sanoa, hyvin poukkoilevaa koulutuspolitiikkaa siitä syystä, että kaikki tiedämme, että terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujen tarve ja koulutustarve eivät ole vastanneet toisiaan. Tästä otan pari esimerkkiä.

On uskomatonta, että muutama vuosi sitten, 90-luvun alkupuolella, meillä lakkautettiin lähes keskusteluitta kaksi hammaslääketieteellistä koulutusyksikköä tässä maassa ja nyt niitä puuhastellaan sitten takaisin. Jokainen voi kuvitella, mitenkä kallista tämä on. Samaten meillä 90-luvun alkupuolella alennettiin reippaasti lääkärikoulutusmääriä. No, nyt niitä lisätään. Ja sitten vielä, mikä ihmeellisintä ja mikä epäilyttävintä ja mitä vastustan, on se, että lääkärikoulutustarvetta pyritään vielä täyttämään kouluttamalla sairaanhoitajia lääkäreiksi.

Totean vain sen, että tähän olisi voinut valtiovarainvaliokunta kiinnittää perusteellisempaa ja tiukempaa huomiota siitä syystä, että tällainen kalliin koulutuksen poukkoileva lopettelu—aloittelu ja riittämättömien tarvekartoitusten tekeminen yhteistyössä sekä koulutus- että terveysviranomaisten kanssa on kallista ja sillä on jo myös valtiontaloudellista merkitystä. Kyllä nämä täytyy voida pitkäjänteisesti valmistella ja ennakoida niin, että välttyisimme tällaisilta pika- ja hätäratkaisuilta.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Matti Huutola /vas:

Rouva puhemies! Ajattelin itsekin muutaman sanan sanoa ihan samasta asiasta kuin ed. Luhtanenkin omassa puheenvuorossaan ja olla huolestunut ja kommentoida nyt tämän mietinnön lähtökohtaa eli sitä, mikä on sosiaali- ja terveyshuollon henkilöstön tila tänä päivänä. On erittäin hyvä, että mietinnössä se on nyt nostettu todella hyvin esille ja ne ongelmat tuotu pääsääntöisesti oikeilla argumenteillakin näkyviin. Nyt ollaan siinä tilanteessa, jossa seuraavalla hallituksella ja eduskunnalla on valtavasti tehtävää ja työtä.

Kysymys on laajasti työhyvinvoinnista, työssäjaksamisesta sosiaali- ja terveysalan henkilöstön tilanteessa. Totta kai se on kuultu ja nähty ja tiedetään, että työvoiman mitoituksen suhteen meillä on liian kiivas työpäivä, liian raskas työpäivä, liian suuri vastuu sillä mahdollisuudella hoitaa töitä eli tarvitaan selvästi uutta palkattua henkilökuntaa hoitamaan sosiaali- ja terveydenhuollon alan töitä. Sen lisäksi siellä kannetaan kovaa huolta siitä, että alalta poistuu henkilöitä, mutta halukkuutta raskaaseen ja vielä suhteellisen huonosti palkattuun työhön ei nuorten keskuudessa ole riittävästi, ei ole halua sijoittua näihin työtehtäviin. Se on todella vakava, iso kysymys, jossa on herättävä siihen, onko jotakin sen työyhteisön sisällä myös sellaista, onko sen lisäksi, että tarvitaan lisää työvoimaa, myös koko sosiaali- ja terveysalan henkilöstöpolitiikassa ja yrityspolitiikassa, voisiko sanoa näin, jotakin pielessä.

Pelkästään minusta ei ole kysymys palkkatasosta eikä pelkästään työvoiman määrästä, vaan minun käsittääkseni ja minun tietojeni perusteella siinä on laajasti kysymys myös aidosti työhyvinvoinnista, työssäjaksamisesta ja työpaikan ilmapiiristä, onko halukkuutta tehdä työtä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Se ei koske pelkästään sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilöstöhallintaa tai työnjohtomenetelmiä, vaan ylipäätänsä koko Suomea kaikki alat mukaan lukien, mutta olen vakuuttunut siitä, että erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon alan henkilöstöpolitiikka on sen kaltaista, työnjohdolliset toimenpiteet ovat sen kaltaisia, että ei anneta riittävästi tilaa työntekijöille uudistua, tuoda omia käsityksiä, olla tärkeä osa sitä sosiaali- ja terveydenhuollon alan työpaikkaa ja toimintaa.

Kun me näissä asioissa kykenemme etenemään, niin olen ihan varma, että myös nuorten ihmisten kesken syntyy halukkuutta työskennellä sosiaalialalla, terveydenhuoltoalalla. Se on hieno ala, jolla kuitenkin ihmisillä on syvät tunteet ja halu auttaa. Jos työpaikan ilmapiiri tehdään semmoiseksi, että siellä ei viihdy, niin silloin on kysymys kovista arvoista.

Rouva puhemies! Vielä muutama sana kuntataloudesta, joka oli äsken keskustelussa. Olen ollut huomaavinani, että nyt kuntatalous on jollain tavalla politisoitumassa. Ymmärrettäväähän se on, totta kai, kun eduskuntavaalit on tulossa ja siihen kuuluu politiikka hyvin ratkaisevalla tavalla. Luin Kuntaliiton tiedotteita, printtasin niitä ison, paksun nipun viime vuosien ajalta. Lähestulkoon kaikki otsikot on niin, että kuntien toimintaympäristö on muuttunut, lisätehtäviä on tullut, ja otsikko on sen kaltainen, että valtio kurjistaa kuntia. Sitten kun lukee varsinaisen sisällön, siinä todetaan, mikä vähän keskustan esityksestäkin oli samalla tavalla luettavissa, että on hyvä, että hallitus ja eduskunta on antanut lisää rahaa, mutta sitä ei vain ole annettu riittävästi, ja otsikko on sen kaltainen, että hallitus sen kuin vain kurjistaa kuntia. Se on selvää, että on ongelmia, eivätkä nämä kuntaongelmat tule loppumaan. Vaatimukset kasvavat, kuntakenttä ei ole yhtä mössöä. Helsinki on toisen näköinen kuin Rovaniemi tai jokin pieni maalaiskunta missäpäin tahansa Suomea, Savossa, Kainuussa jne., elikkä kuntien tarpeet ja kehitys viime vuosina on ollut ihan toisen näköistä. Totta kai myös valtionosuusjärjestelmillä on vaikeuksia pysyä moninaisen kuntarakenteen ja hajanaisen kehityksen vauhdissa ylipäätänsä laskentamallinakaan.

Kyllä minusta on aito syy myös arvioida sitä, onko kuntien omissa toimissa arvot kohdallansa. Mikä on kuntien tehtävä? Ei voi olla niin kuin sanotaan, että kunnat, tämä hurja määrä suomalaisia kuntia, kaikki kunnat, ovat tehneet järkeviä, viisaita ja vain ja ainoastaan viisaita ratkaisuja. Siis minun mielestäni näin ei ole, vaan kyllä pitää olla rohkeus kyseenalaistaa se, ovatko kuntien ja kuntapäättäjien arvot niillä rahoilla, mitä on käytettävissä kunnissa, oikeita.

Sen lisäksi voitaneen todeta, että koska nyt valtionosuus kuntataloudessa lienee tällä hetkellä noin 15 prosenttia, niin kuka kuvittelee, että tällä 15 prosentin osuudella, joka valtiolla kuntien kokonaisrahoituksesta on, poistettaisiin kuntien ongelmat. Sillä voidaan vaikuttaa suuntaan ja tasoittaa eroja, mutta laajasti ottaen kuntien tulevaisuus on ihan jostain muusta kuin valtiontaloudesta kiinni ja valtionavuista kiinni, vaan hyvin keskeisiltä osilta siitä, mitkä ovat kunnan omat ratkaisut, miten siellä elinkeinoelämä ja elinkeinopolitiikka kehittyvät.

Haluan kuitenkin todeta tässä sen suunnan, että kun vuonna 2000 Lapin kunnista 18 kuntaa otti syömävelkaa elääkseen, niin viime vuonna Lapin kuntia oli kolme, jotka ottivat vielä syömävelkaa, ja kaikki muut olivat jo päässeet kasvun ja nousun uralle. Nyt olen kiertänyt Lappia, niin kuin varmaan kaikki ehdokkaat kiertävät omaa vaalipiiriänsä, niin kunnanjohtajat itse asiassa ovat minusta olleet jopa tyytyväisiä viime vuosien kehitykseen, verrattuna siihen, mikä oli olemassa oleva tila.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Hyvin tärkeisiin asioihin on kiinnitetty huomiota jo. Itse totean sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta, että se huoli, mikä on tässä alkuperäisessä tekstissä ja myöskin valtiovarainvaliokunnan mietinnössä, on erittäin perusteltu. Henkilöstön tilanne tulee varmasti vaikeutumaan entisestään. Meillä on pitkät leikkausjonot: esimerkiksi Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä on lähes 4 000 ihmistä hoitojonossa, Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä noin 2 500. Työpaikat ovat entistä raskaampia, ja näihin vaikeisiin ja raskaisiin työpaikkoihin on tietysti vaikea saada myöskin sitten työntekijöitä. Näin esimerkiksi lääkäreiden työpaikat jäävät monista hakumenettelyistä huolimatta auki eikä ole hakijoita. Avohoito myöskin on entistä haastavampaa myös hoitohenkilökunnan kohdalla. On kotisairaalat käytössä, jolloinka sairaanhoitoa toteutetaan potilaan kotona, ja se on vastuunalaista, raskasta vuorotyötä, joka on, niin kuin on todettu, huonosti palkattua. Suomen palkkataso on 20 prosenttia alhaisempi kuin Euroopan unionissa.

Tämä poukkoileva koulutus, johonka ed. Luhtanen viittasi, on varsin valitettava asia, ja 90-luvun alun lääkärikoulutuksen summittainen alentaminen on johtanut omalta osaltaan ongelmiin. Ei ainoastaan se tietenkään ole syynä, on monia muita syitä. Mutta työolosuhteet, työilmapiiri, ovat varmasti keskeinen asia silloin, kun kunnissa tulee miettiä, miksi ei ole hakijoita. Lääkäreitä esimerkiksi on enemmän kuin koskaan ennen Suomessa. Terveydenhoidon kriisin ratkaisemiseenhan on professori Jussi Huttusen toimikunta, projekti, käyttänyt sekä paljon aikaa että resursseja, ja siitä on selkeät yhteenvedot. Nyt olisi saatava vain nämä yhteenvedot käytäntöön, ja, arvoisa puhemies, se on 700 miljoonaa euroa vuositasolla enemmän terveyden- ja sairaanhoitoon.

Se kysymys, onko Suomen sairaanhoito kuilun reunalla vai missä: Se on jo pudonnut siihen kuiluun. Se olisi todettava ja tunnustettava. Ainoastaan sitä kautta voidaan myös ryhtyä tarvittavan vakaviin ja voimaperäisiin korjaamistoimenpiteisiin. Jos edelleenkin ollaan sitä mieltä, että ongelma ei ole kovin suuri, niin ongelmaa ei myöskään lähdetä ratkaisemaan.

Toinen asia, mikä liittyy myös terveydenhoitoon, on hyvin huomioitu tässä alkuperäisessä kertomuksessa, ja se on neuvoloiden ja kouluterveydenhoidon toiminta. Molempia on heikennetty 90-luvun aikana, ja tulokset näkyvät nyt. Se näkyy nuorison käyttäytymishäiriöinä, se näkyy tunnistamattomina sairauksina ja poikkeavuuksina, joidenka hoito sitten myöhemmin on erityisen kallista. Aina voidaan todeta, että hoidotta jättäminen on kaikkein kallein vaihtoehto. Professori Vohlonen Kuopion yliopistosta on laskenut, että sen hinta on noin 40 000 miljoonaa markkaa vuodessa eli todellakin yli 6 miljardia euroa, puhemies. Tämä kysymys terveydenhoidon rahoittamisesta on siis erityisen tärkeä asia. Se on tietysti ennen muuta eduskunnan kysymys. Valtiovallan ja kuntien pitää yhdessä pitää pystyä tämä asia ratkaisemaan.

Toinen asia, josta on ansiokkaasti ja todella tarpeen puhuttu, on rataverkko ja sen ylläpito. Rataverkko 2020, radanpidon linjaus, ilmestyi tarkistettuna vuonna 2002, ja siinä todetaan jo lähtökohtaisesti, mitä merkitsee tuon alun pitäen 400 miljoonan euron tason laskeminen alemmalle tasolle, joka on noin 350 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä merkitsee todellakin hitaampia junia. Se merkitsee yhä enemmän raskasta liikennettä kumipyörille. Se on ympäristöllisesti kestämätön linjaus. Se on myös Suomen talouden, kansantalouden, teollisuuden toiminnan kannalta kestämätön linjaus. Tähän myöskin valtiovarainvaliokunta on hyvin ottanut kantaa.

Valtiovarainvaliokunta mietinnössään on nostanut myös erityiset rataosuudet, Kouvola—Pieksämäki esimerkiksi, Lahti—Imatra/Vainikkala, esiin. Näiden kunnostamisen ja myöskin Ten-verkon rahoituksen tärkeys on ollut tässä mietinnössä pohdittavana. On selvää, että ilman kaksoisraidetta Kouvolasta itään ja siitä rajalle ei pystytä myöskään tätä niin sanottua nopeata yhteyttä Helsingin ja Pietarin välillä toteuttamaan.

Täällä ed. Kuosmanen totesi aikaisemmin, että kunnossapitorahat ovat olleet riittäviä. Näin kuitenkaan ei ole. Kerava—Lahti-ratahankkeen toteutus sinänsä voidaan laskea positiiviseksi asiaksi, mutta itse rataverkon kunnossa pitäminen koko maan alueella on jäänyt kovasti jälkijunaan.

Edelleenkin toinen asia, joka liittyy liikenteeseen, on Pohjolan kolmioon liittyvä ajatus merten moottoriteistä. Sen yhteydessä on todettava nyt, kun jäänsärkemisongelmat ja Suomenlahden jäätilanne ovat hyvin akuutteja ja täällä seilaa kesätankkereita jääolosuhteissa, pelataan venäläistä rulettia ja koko ajan lähinnä yksi keskeinen merenkulkuväline on onni eli onnella seilataan, niin tässä tilanteessa on hyvä muistuttaa, että merten moottoritie -ajatukseen, joka on siis tällainen Euroopan unionin hanke, pitäisi jään särkeminen ja nimenomaan jäänmurtajien käyttö saada mukaan, myöskin jäänmurron rahoitus. Samalla on todettava, että kun ollaan hankkimassa myöhemmin uutta jäänmurtajaa — aikataulu olisi 2007 — niin se pitäisi saada öljyntorjuntaan kykeneväksi. Nimenomaan jääolosuhteet ja avomeriolosuhteet ovat sellaisia, jotka tällä hetkellä eivät ole suomalaisen öljyntorjuntakyvyn piirissä. Näin ollen tarvitaan jäänmurtajatasoinen alus, jolla olisi kunnon kapasiteetti tähän vaativaan tehtävään.

Arvoisa puhemies! Tämä Valtiontilintarkastajain kertomus on erittäin hyvä pohja pohdiskelulle, ja valtiovarainvaliokunta on tässä asiassa omalta osaltaan pyrkinyt nostamaan keskeisiä asioita edelle ja esiin. Yhdyn tässä vielä siihen, mitä ministeri Korhonen totesi vastalauseeseen liittyen; se ei varsin tiukasti noudata juuri sitä linjausta, mitä muut tutkimuslaitokset ja puolueettomat tahot ovat todenneet valtio—kunta-suhteesta, jos kohta voidaan sanoa, että valtiovalta ei ole myöskään kantanut sitä vastuuta kuntapalvelujen toteuttamisesta, mikä sillä olisi pitänyt olla.

__________

Ed. Leppänen merkitään läsnä olevaksi.

__________

Keskustelu päättyy.

​​​​