7) Valtiontilintarkastajain kertomus vuodelta 2001
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Valtiontilintarkastajat ovat tehneet
perusteellista työtä. Vuodelta 2001 valtiovarainvaliokunnan
eri jaostoissa on ehkä normaalia laajemminkin käsitelty
mietinnön eri asioita. Itse asiassa ponsiosassa me edellytämmekin
nyt ensimmäistä kertaa, että hallitus
ottaa kantaa paitsi erityisesti näihin asioihin, joihin
valiokunnat kiinnittävät huomiota, myöskin
muihin mietinnössä esitettyihin asioihin.
Parhaillaanhan on valmistunut Jouni Vainion mietintö siitä,
että Valtiontilintarkastajien tehtävää voitaisiin
kehittää ja ehkä jopa yhdistää hallinto-
ja tarkastusjaostoksi valiokunnassa. Minusta se esitys on peruslähtökohdaltaan
hyvä uudistus ja sitä kannattaa todella vakavasti
miettiä nyt, kun uusi eduskunta työjärjestyksiään
tekee.
Tässä on ensinnäkin otettu kantaa
vankeinhoitoon. Valiokunta on käsitellessään
Valtiontilintarkastajain kertomuksen vankeinhoitoa koskevia havaintoja
kiinnittänyt huomiota siihen, että ennen muuta
ulkomaisten vankien määrä Suomen vankiloissa
on merkittävä. Vuoden 2003 alussa vankiloissa
oli kirjoilla 285 ulkomaista vankia. Näistä oli
136 virolaisia ja 53 venäläisiä. Yhtenä keinona
torjua ulkomaisten vankien määrän kasvua
suomalaisissa vankiloissa Valtiontilintarkastajat ovat tuoneet esille
mahdollisuuden siirtää heitä kotimaahansa
suorittamaan rangaistuksensa.
Suomi on solminut Venäjän kanssa kahdenvälisen
siirtosopimuksen, joka ei mahdollista tuomitun siirtoa vastoin tämän
suostumusta. Huomio onkin siten kiinnittynyt virolaisvankien mahdolliseen
siirtämiseen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tuomion
pituuden perusteella siirtokelpoisia virolaisvankeja olisi Suomessa noin
20. Lakivaliokunta, jossa asiaa on käsitelty, on pitänyt
ylioptimistisena sitä käsitystä, että suomalaisissa
vankiloissa olevia ulkomaisia vankeja voitaisiin merkittävässä määrin
siirtää kotimaahansa. Nykyiset säännökset
ja niiden osalta omaksuttu tulkinta huomioon ottaen valtiovarainvaliokunta
pitää tätä arviota sinällään
oikeana. Valiokunnan mielestä tulee kuitenkin selvittää,
olisiko perustuslaista, siirtämistä koskevasta lisäpöytäkirjasta
ja siirtämislaista muodostuvaa kokonaisuutta mahdollista
tulkita tähän asti noudatetusta menettelystä poikkeavasti.
Lopuksi valiokunta on kiinnittänyt huomiota, kuten
talousarviomietinnössäkin, määrärahatilanteeseen
vankiloissa. Ilman lisämäärärahoja kuluvalle
vuodelle vankeinhoidon henkilöstöä uhkaavat
lomautukset. Tässähän voisi sanoa, jos haluaisi
kevyemmin sanoa: Mitenhän siinä mahtaa käydä,
kun vartijat lomautetaan, kuinka kauan vangit sitten ovat paikalla?
Toisena on kiinnitetty huomiota kuntien toimintaedellytysten
parantamiseen, niin kuin valtiovarainvaliokunnassa koko tällä vaalikaudella. Kuntien
rahoituspohjassa, kuten tilintarkastajatkin ovat todenneet, on huomattavia
eroja kuntaryhmittäin ja alueellisesti. Rahoituksen näkökulmasta
kuntien toimintaedellytykset kertomusvuonna 2001 paranivat. Vaikka
kokonaistasolla kuntatalouden kehitys oli myönteistä ja
negatiivisen vuosikatteen kuntien määrä laski
olennaisesti, pysyivät kuntien väliset taloudelliset
erot edelleen suurina. Ennakkotiedot vuoden 2002 tilinpäätöksistä osoittavat
kuntien talouden edelleen vahvistuvan. Kuluvana vuonna kunnallistalouden
rahoitustilanne heikkenee sen sijaan erittäin selvästi.
Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet vakavaa
huomiota valtionosuusjärjestelmän läpinäkyvyyden
ja yksinkertaistamisen parantamiseen. Verotulojen arviointia vaikeuttavat
tällä hetkellä muun muassa tilitysjärjestelmän
monimutkaisuus, valtion vuosittain tekemät perustemuutokset
sekä yhteisöveron käyttäminen
kuntien ja valtion välisenä rahoitussuhdeinstrumenttina.
Hyvinvointiyhteiskunnan peruspalvelujen turvaaminen edellyttää valtiovarainvaliokunnan
mielestä kiireellisiä kuntien toimintaedellytyksiä parantavia
toimenpiteitä.
Valtion tulisi myös osallistua peruspalvelujen rahoitukseen
siten, että edellytyksiltään erilaiset kunnat
kykenevät turvaamaan nämä palvelut asukkailleen
asuinpaikasta riippumatta. Kuntatalouden vakautta on samalla lisättävä luomalla Valtiontilintarkastajienkin
ehdottama kiinteämpi ja sitovampi neuvottelujärjestelmä valtion
ja kuntien kesken. Kuten valtiovarainvaliokunta talousarviosta antamassaan
mietinnössä totesi, on luotava vähintäänkin
vaalikauden kattava kuntien ja valtion yhteinen, koordinoitu sekä kuntien eri
tehtävät ja erilaiset olosuhteet huomioon ottava,
kokonaisvaltainen kuntapolitiikkaa koskeva linjaus, josta myöskin
on käytetty nimitystä kuntasopimus, ja siihen
sisältyvä peruspalvelubudjetti.
Puhemies! Mietinnössä on sitten kiinnitetty huomiota
lakkautettuihin ja lakkautusuhan alaisiin varuskuntiin ja varikoihin.
Valtiontilintarkastajat ovat kertomuksessaan tarkastelleet valtioneuvoston
vuoden 1997 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa
todettuja organisaatiomuutoksia sekä vuoden 2001 vastaavassa selonteossa
todettuja, osittain jo toteutettuja muutoksia. Kertomuksessa on
kritisoitu sitä, että Puolustusvoimat ei ole tehnyt
tutkimusta rationalisointitoimenpiteidensä aiheuttamien
yhteiskunnallisten vaikutusten kustannusten muodostumisesta. Tätä on
käsitelty mietinnössä ja todettu, että valtiovarainvaliokunta
on katsonut, että puolustushallinnon investointipolitiikassa
ei ole noudatettu riittävää pitkäjänteisyyttä.
Tämä on joissakin tapauksissa johtanut epätarkoituksenmukaisiin
investointeihin. Myöskään lakkautusten kokonaistaloudellisia
vaikutuksia ei ole selvitetty. Vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen
selontekoon liittyviä huomautuksia valiokunta pitää ainakin
osittain ennenaikaisina, joskin myös tämän
johdosta tehtävien toimenpiteiden kohteena olevilla paikkakunnilla
on tehty viime vuosinakin merkittäviä investointeja
jopa valtion tai kuntien rahoittamina. Siis on investoitu niille
paikkakunnille, joilla varuskunnat on lakkautettu.
Nuorisotyön osalta Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet
huomiota nuorisotyöhön liittyviin kysymyksiin.
Valtiontilintarkastajat katsovat, että nuorisotyö vaatii
uudistamista ja kehittämistä ja että työssä tulee
painottaa ennalta ehkäisevän ja perusnuorisotyön
tärkeyttä. Valtiontilintarkastajien mielestä nuorisotyöhön
suunnatut veikkausvoittovarat on nostettava uuden arpajaislain edellyttämälle
tasolle. Valtiovarainvaliokunta on yhtynyt Valtiontilintarkastajien
kannanottoon ja korostaa nuorisotyön ennalta ehkäisevää merkitystä.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että nuorisotyöhön suunnataan jatkossa laissa
säädetyn jako-osuuden mukainen määräraha.
Maatalousjaostossa käsiteltiin maaseutupolitiikkaa
ja maaseudun yrityshankkeita. Valtiontilintarkastajien mielestä maaseudun
yrityshankkeiden osuutta maaseudun kehittämistoimien kokonaisuudesta
tulee mahdollisuuksien mukaan lisätä ja maaseudun
kehittämis- ja yrityshankkeissa tulisi pikaisesti selvittää mahdollisuudet kohdentaa
rahoitusta nykyistä enemmän suoraan yritystoimintaan,
yrityksessä tehtävään käytännön
työhön. Valtiovarainvaliokunta katsoo, että tässä yhteydessä on
selitettävä myös EU-säädösten
mahdollisesti asettamat rajoitukset. Suorat yritystuet voidaan tulkita
kilpailua vääristäviksi.
Valiokunta toteaa, että harvaanasuttu, syrjäinen
maaseutu on hyötynyt liian vähän myös
aluekehitysviranomaisten vastuulla olevasta EU-rakennerahastojen
ohjelmaperusteisesta kehittämistyöstä.
Edelleen asiantuntijakuulemisen perusteella valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että maaseutupolitiikkaa ja maaseudun yritystoimintaa
on viime vuosina kehitetty suurelta osin hanketoiminnan avulla.
EU-hankkeilla rahoitetaan toimintoja, joita ennen tehtiin valtion
avulla. Lyhytkestoisten hankkeiden avulla luodaan kuitenkin harvoin
pysyvää edistystä ja pysyviä työpaikkoja.
Myönteisenä esimerkkinä osittain
hankepohjaisesta toiminnasta valiokunta pitää alueellista maaseudun
kehittämisohjelmaa, Almaa, joka on laadittu Suomen tavoite
1 -ohjelman ulkopuolisilla alueilla. Saadun selvityksen mukaan Alma-ohjelmien
päätöksenteko alkoi suunniteltua hitaammin.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Alma-ohjelman kehittämis-
ja investointihankkeiden toteuttamista on vaikeuttanut muun muassa
uuden ohjelmakauden myötä lisääntynyt byrokratia.
Hakumenettely on koettu vaikeaksi, maksamishakemusten käsittelyajat
ovat pitkiä, ja kehittämishankkeiden toteuttaminen
vaatii mittavia pääomia.
Valiokunnan käsityksen mukaan Alma-hankkeiden toteuttamista
voitaisiin edistää omaksumalla aiempaa enemmän
eräissä muissa EU-maissa harjoitettu hallintokulttuuri
myös Suomen maaseudun kehittämiseen. Ottaen huomioon
Alma-hankkeiden merkityksen maaseutualueiden työllisyyden
kannalta valiokunta katsoo, että te-keskusten on otettava
nykyistä merkittävästi aktiivisempi ote
tukiohjelman ja sen mahdollisuuksien tunnetuksi tekemiseksi alueellaan.
Valtiontilintarkastajien mukaan porotalouden yritystoiminnan
perusta on viime vuosina heikentynyt. Valtiontilintarkastajat ovat
katsoneet, että porotalouden monipuolistamista tulee edistää ensisijaisesti
yritystaloudellisena toimintana. Valtiontilintarkastajat ovat havainneet
puutteita porotalouden vuosittaisessa seurannassa ja seurannan tulosten
käytössä samoin kuin tukien seurannassa.
Valtiontilintarkastajien käsityksen mukaan porovahinkokorvausten
tulee perustua nykyistä luotettavampaan tietoon ja tarkastustoimintaa
tulee tehostaa petoeläinkantaan suhteutetulla petovahinkoseurannalla.
Saadun selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että maa-
ja metsätalousministeriö on jo aloittanut nykyisen korvausjärjestelmän
arvioinnin. Myös valtiovarainvaliokunta on kiinnittänyt
tähän aiemmissa yhteyksissä huomiota
ja pitänyt tärkeänä, että petovahingot
korvataan mahdollisimman täysimääräisinä ja
mahdollisimman reaaliaikaisesti vahinkoa kärsineille.
Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota
ratahankkeiden rahoitustarpeisiin ja ovat katsoneet, että rataverkon
ylläpitoon ja peruspalvelutason turvaamiseen tarvitaan
vuosittain nettomääräisesti 370 miljoonaa
euroa. Valiokunta yhtyy rataverkon rahoitusta koskeviin Valtiontilintarkastajien
kannanottoihin. Valiokunta viittaa edellä mainittuihin
aikaisemmin tekemiinsä kannanottoihin ja toteaa edelleen,
että rataverkon kunnossapito edellyttää pikaisesti
selkeää lisärahoitusta. Valiokunta korostaa
myös EU-hankkeiden merkitystä Kerava—Lahti-ratahankkeen
toteutuksessa.
Julkisen sektorin roolia yritysrahoituksessa on niin ikään
myöskin valiokuntavaiheessa käsitelty. Valiokunta
yhtyy Valtiontilintarkastajien esittämään
huoleen yrittäjyyspolitiikan rahoituksen pienenemisestä ja
sen vaikutuksista uusien yritysten luomiseen ja tuotteiden kaupallistamiseen
ja markkinointiin. Valiokunta pitää erityisen
perusteltuina myös toimenpiteitä rahoituksen vaikuttavuuden
arvioinnin tehostamiseksi. Valiokunta kiinnittää huomiota
siihen ristiriitaan, joka vallitsee julkisten rahoitusyhtiöiden kannattavuustavoitteiden
ja niille laissa asetettujen toimintapolitiikkojen välillä.
Työvoima- ja elinkeinokeskusten kehittämistarpeista
valiokunta on myös todennut ja kiinnittänyt huomiota
Valtiontilintarkastajien tavoin siihen, että te-keskusten
toiminnan ohjaus ja määrärahat jakautuvat
edelleen kolmen ministeriön kesken.
Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet kertomuksessa
huomiota sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstökysymyksiin
tilanteessa, jossa suurten ikäluokkien laajamittainen eläkkeelle siirtyminen
on alkamassa. Tämä tunnettu haaste on edessä,
ja hallitus on kertomusvuoden jälkeen käynnistänyt
hankkeita, joilla henkilöstötilannetta pyritään
parantamaan. Valiokunta pitää näitä hankkeita
erittäin tärkeinä ja korostaa, että niiden
toteuttamiseen osoitetaan jatkossa riittävät taloudelliset
resurssit. Valiokunta korostaa Valtiontilintarkastajien tavoin myös
niitä toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa henkilöstön
hyvinvointia ja työmotivaatiota.
Ammatinvalinnanohjauksen osalta kertomuksessa on kiinnitetty
huomiota ammatinvalinnanohjaukseen liittyvien palveluiden pitkiin
jonotusaikoihin. On sinällään erittäin
myönteistä, että ammatinvalinnanohjauksen
keskimääräiset jonotusajat ovat kertomusvuoden
jälkeen lyhentyneet, mutta jonotusajat ovat valiokunnan
mielestä vielä monin paikoin liian pitkiä.
Kaiken kaikkiaan valiokunta korostaa työvoimatoimistojen henkilöstöresurssien
turvaamisen tärkeyttä.
Puhemies! Lopuksi: Jätelainsäädännön
täytäntöönpanon osalta Valtiontilintarkastajat
ovat kiinnittäneet huomiota jätehuoltoa koskevaan lainsäädäntöön
sekä sen täytäntöönpanoon
ja soveltamiseen. Valtiovarainvaliokunta pitää Valtiontilintarkastajien
tavoin tärkeänä, että ympäristöministeriö huolehtii
tarvittavien soveltamis- ja toimintaohjeiden laatimisesta, jotta
luvanhakijoiden kohtelu olisi yhdenvertaista maan eri osissa. Valiokunta
kiinnittää huomiota myös ympäristöministeriön
resurssien riittävyyteen.
Valiokunta esittää hallitukselle, että se
ryhtyy niihin toimenpiteisiin, joihin Valtiontilintarkastajain kertomuksessa
tehdyt muistutukset ja ehdotukset sekä erityisesti valiokunnan
mietinnössään esille nostamat asiat antavat
aihetta.
Mietintöön liittyy opposition vastalause koskien
kuntataloutta.
Edustajat Skinnari ja Turtiainen merkitään
läsnä oleviksi.
Kari Rajamäki /sd:
Herra puhemies! Valtiontilintarkastajain kertomus ja työ on
ollut jälleen painavaa puuttumista nimenomaan palvelu- ja
hallinnon toiminnan epäkohtiin tai kehittämistarpeisiin.
Se on ollut hyvin ajankohtaista monelta osin. Erityisesti paljon
esillä ollut peruspalvelubudjetti eli peruspalveluohjelma,
jota nyt varsin vakavasti niin Kuntaliiton kuin eri puolueiden piirissä pohditaan
myös tulevan hallitusohjelman kautta tulevan hallituskauden
peruslinjaukseksi peruspalvelujen turvaamisen lähtökohdista,
on erittäin ajankohtainen. Tästähän
valtiovarainvaliokunnan budjettimietinnössä, tämän
vuoden talousarviomietinnössä, selkeästi
linjattiin myönteinen lähtökohta tämän
tyyppiseen lähestymistapaan.
Tähän pakottaa juuri hallinto- ja tarkastusjaoston
puheenjohtajan ed. Ala-Nissilänkin mainitsema kuntatyön
kilpailukykykysymys ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmien
toimintakyvyn turvaaminen tilanteessa, jossa kunnat joutuvat erittäin
kovaan kilpailuun yksityisillä työnantajamarkkinoilla
työvoimasta. Vanhakantainen kuntatyönantaja ei
tule kyllä siinä pärjäämään.
Tarvitaan uudenlaista henkilöstöpoliittista otetta.
Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, jossa ikääntyminen
ja palveluhaasteet kasvavat, täytyy löytää nyt
vihdoin ratkaisuja, jotka tukevat kuntatyönantajan kilpailukykyä ja
sen erinomaisuutta. Näin ollen esimerkiksi hoitohenkilökunnan
pätkätyöt eivät kuulu enää huomisen palvelujärjestelmiin.
Samoin kyllä myöskin koko terveydenhuolto- ja
lääkäripalvelujärjestelmien
toimivuus julkisella puolella on ratkaistava tavalla tai toisella.
Nykyinen yksityisen sektorin suosiminen verorahoilla ei voi olla
lähtökohta.
Itse asiassa muutama havainto asioihin, joihin valtiovarainvaliokunnan
jaostokäsittelyssä vähän enemmänkin
törmättiin.
Maatalousjaoston puolella oli ennen kaikkea esillä näiden
maaseutuohjelmien, joilla on alue- ja työllisyysmielessä tärkeä vaikutus,
toimivuus, jossa oli puutteita. Kaikista hämmästyttävintä on se,
että normaalin EU-byrokratian lisäksi olemme pystyneet
yhdistämään EU-päätöksentekoon myös
vanhan tsaarinaikaisen hallintoperinteemme. Siitä syntyy
kyllä erittäin huonosti toimiva järjestelmä.
Viittaan te-keskusten toimintatapaan.
Meillä oli esillä esimerkiksi Varsinais-Suomesta
Ala-Nissilä-nimisen toimittajan jutusta lehtileike, jossa
muun muassa kuvattiin sitä, millä tavalla te-keskuksen
tarkastaja toteaa, että ei kuulu meille markkinoida ja
tuoda esille näitä erilaisia ohjelmia, vaan se
on kaiken maailman kolmannen sektorin ja viljelijä- ym.
järjestöjen asia. Ei voi olla tällä tavalla,
vaan kyllä meillä täytyy nyt myöskin
tavoitteellisempaa toimintaohjausta näiden, sanotaan, ihan
alue- ja työllisyyspoliittisten vaikutusten parantamiseksikin olla.
Virkamieshallinnossa on kyllä vanhakantaista, tähän
aikaan sopimatonta asennetta.
Hyvin tärkeä kysymys on myöskin valtiovarainvaliokunnan
talousarviomietinnössä liikennejaoston esityksestä hyväksytyt
periaatteet rataverkon rahoitustarpeen turvaamiseen. Valtiontilintarkastajat
ovat tähän ajankohtaiseen aiheeseen myöskin
perusteellisesti paneutuneet. Myöskään
nyt tässä vaiheessa ei liikennejaosto tietenkään
löytänyt valtiontilintarkastajien työstä mitään
huomautettavaa.
Ongelma on se, että meillä on selvästi
lähtenyt romahtamaan ratarahoitus. Ratapommia purettiin
Lipposen ykkösen aikana ja myöskin tämän
kauden alkupuolella tehtiin merkittäviä linjaratkaisuja,
mutta nyt on uutta ratapommia ruvettu rakentamaan. Silloin kun noin
170 miljoonan euron tasosta ollaan putoamassa, niin kuin nyt liikennejaoston
pienen minimilisäyksen jälkeen, 118 miljoonan
euron tasolle, siitä seuraa erittäin vakavia asioita
myös kansallisen kilpailukyvyn kannalta. Meidän
pitäisi 25 tonnin kuljetusjärjestelmiin päästä.
Toisaalta pitäisi nopeasti saada nopeiden itäratojen,
nopeiden Pohjanmaan yhteyksien kehittämisen ratkaisuja,
ratkaistava Marja-ratakysymyksiä ja monia muita, jotka
ovat Pääkaupunkiseudun kasvulle tärkeitä. Tässä tilanteessa
ei voi niin olla, että me tässä pelkästään
nyt huokailemme ratarahoituksen putoamista.
Kun valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston hallitusryhmät
pyrkivät saamaan 30 miljoonan euron lisäyksen
tämän vuoden talousarvioon ja se erityisesti kokoomuksen
käsikirjoituksen mukaan sitten eripuralla ajettiin pois
hallitusryhmien välisessä neuvottelussa, niin
hallitusryhmien kesken erityisesti sosialidemokraattien edellyttämällä tavalla
katsottiin, että on lisäbudjetissa tuotava lisärahoitusta,
jotta muun muassa ne mainitut kuusi kohdetta saadaan käyntiin.
Niistä saatiin Pohjois-Suomen ratapihojen sähköistystä edeltävät
työt 4 miljoonan euron lisärahalla kuntoon, mutta
jäljelle jäi tosiaan viisi kohdetta: Tampere—Jyväskylä-,
Ylivieska—Oulu-, Kouvola—Pieksämäki-,
Pieksämäki—Kuopio- ja Lahti—Imatra/Vainikkala-kunnostukset.
On kyllä täysin sopimatonta, kuten neuvotteluissakin
toin esille ja myös Rautatieläisten Liiton puheenjohtaja
Lundén aivan aiheellisesti närkästyneenä,
että samaan aikaan kun tulopoliittista ratkaisua ollaan
tekemässä ja puhutaan työllisyydestä,
niin tietoisesti ajetaan valtiovarainministerin toimesta tilanne
tähän. Tässä täytyy
sanoa, että kokoomus on osoittamassa, että rautainen
sydän on mukana kyllä näissä ratkaisuissa,
mutta nyt tarvittaisiin rautaa radoille eikä sinne sydämeen.
Tämä kysymys oli siis hallitusryhmien kesken
esillä, ja sen mukaisesti hallitusryhmät yksimielisesti
hyväksyivät tämän vuoden talousarviomietintöön
lausuman, jossa edellytetään pikaista toimintaa,
lisärahoitusta lisäbudjetilla tämän
asian hoitamiseksi. Tähän samaan asiaan myös
valtiovarainvaliokunta yksimielisesti viittaa edellyttäessään
selkeän lisärahoituksen osoittamista. Nyt hallituksen
piirissä ja hallitusryhmien piirissä on, totta
kai, tätä kärjistyvää tilannetta käsitelty,
ja nyt on hyvin tärkeää se, että minimoidaan
vahingot ja tehdään nopeita ratkaisuja, jotta
sitten mahdollisesti tulevan hallituksen huhtikuun lisäbudjetilla
voidaan varmistaa loppu lisärahoitus.
Mahdolliset VR:n osingontuloutuksen nostot ym. voivat olla hätäratkaisuja,
mutta sen tyyppisiä ratkaisuja ei voida pitää oikeana
koko VR:n toimintaedellytysten kannalta. Kyseessä on pääomavaltainen
toiminta, ja yhtymän toiminnan edellytykset on turvattava
muun muassa investoimalla uuteen kalustoon. Täällä on
kannettu huolta muun muassa Vuolijoen Talgon toimintakyvystä,
ja nämä on syytä myös tässä yhteydessä muistaa,
kun kaavamaisesti VR:n kassalle ollaan menossa. VR on myöskin
tehnyt vuoteen 2006 saakka sitoumuksia, jotka ylittävät
sen käyttöpääomat, eli tässä suhteessa
siellä ei mitään ylimääräistä tammenterhovarastoa
kyllä liene. Erityisesti VR:n toimintakyky muun muassa
tulevien suurten investointien turvaamiseksi on tältä osin
turvattava.
Nyt myöskin tässä yhteydessä kokoomuksen ideologiset
hyökkäykset tarkoituksena yksityistää rataverkkoa
ja voimakkaasti runttaamalla lisätä kilpailua
esimerkiksi rahanpuutteen ja rataverkon rahoitusvajeen varjolla
on ehdottomasti ja jyrkästi torjuttava. Englannin-malleja
ei vaalienalustunnelmissa eikä vaalien jälkeenkään
sosiaalidemokraatit ole kaipaamassa toimivalle suomalaiselle rataverkolle,
jossa henkilöliikenteen lisäksi on myöskin
kysymys meillä pitkien etäisyyksien ja kalliiden
kuljetusten maassa vientiteollisuuden keskeisistä,
hyvin toimivista liikenneyhteyksistä ja logistisista järjestelmistä.
Tässä yhteydessä on syytä myöskin
varoittaa siitä, että asiaa ruvetaan korjaamaan,
esimerkiksi rataverkon rahoitusvajetta, tavalla, jolla tehdään
todella megaluokan vahinkoja.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Muutama huomio tähän Valtiontilintarkastajain
kertomuksesta tehtyyn mietintöön.
Ensinnäkin nuorisotyöhön. Minun mielestäni pitäisi
katsoa aina kokonaisuuksia sillä tavalla, että jos
meillä on eläkepolitiikassa tavoitteena, että ihmiset
menisivät mahdollisimman aikaisin työhön
ja olisivat siellä mahdollisimman pitkään ja
sillä tavalla pystymme turvaamaan rahoituksen eläkepuolelle,
myöskin mahdollisimman suuren osan nuorista tulisi työllistyä ja
olla työelämässä mukana, että olisi
sitten eläkkeen maksajia, kun meillä ei ole kokonaan
rahastoa vaan järjestelmä.
Nuorisotyön rahoitus ei ollenkaan olekaan tätä ajattelua
tukeva, vaan koko ajan sieltä puolelta on rahaa vähennetty,
ja esimerkiksi nuorisotyöttömyys, vaikka se lukuina
on vähentynyt, kuitenkin on yhä edelleen todellisuutta.
Esimerkiksi nuorten työpajojen toiminnan rahoitus on tällä hetkellä järjestetty
EU-rahoituksella, mikä on niin lyhytjänteistä kuin
olla ja voi. Silloin nuorten työpajojen kehittäminen
ei ole tarpeeksi pitkäjänteistä, niin
kuin sen pitäisi olla, että tavoitteet toteutuisivat.
Kun työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnassa kuulimme Raimo
Sailasta hänen työllisyystyöryhmäpuheenjohtajuutensa
vuoksi, niin hän oli erittäin huolissaan peruskoulusta päässeiden
nuorten tilanteesta ja siitä, että niin paljon
on kuitenkin niitä nuoria, jotka eivät jatka ammatillisessa
koulutuksessa tai keskeyttävät sen.
Nuorten työpajat ja oppisopimuskoulutus on juuri se
tie, millä nämä niin sanotut ei-lukuihmiset
sitten selviäisivät työelämään.
He ovat monesti erittäin taitavia käsistään
ja luovia henkilöitä, ja heillä olisi
paljonkin annettavaa työelämällemme.
Siinä mielessä minusta on erittäin hyvä, että Valtiontilintarkastajat
ovat puuttuneet tähän nuorisotyön rahoitukseen.
Halusin vielä nuorten työpajatoiminnan rahoituksen
vakinaistamisen nostaa tässä yhteydessä esille.
Toinen huomioni liittyy maaseutupolitiikkaan ja maaseudun yrityshankkeisiin.
Täällä on esimerkki: "Kun yritysten määrä esimerkiksi
Uudenmaan te-keskuksen alueella kasvoi 16 prosenttia, se laski Kainuussa
noin viidenneksellä." Tähän haluan kommentin
heittää niistä kokemuksista, mitä esimerkiksi
EU-rahoituksesta ja kansallisestakin rahoituksesta on: Maaseututaajamissa
ja maaseutumaisissa olosuhteissa työpaikkatavoitteet on
asetettu niin korkeiksi, että niitä on erittäin
hankala saavuttaa. Sen vuoksi hyväkään
hanke ei välttämättä saa jatkorahoitusta,
jos ei ole pystytty työpaikkatavoitteita saavuttamaan niin
täydellisesti kuin ne kaupunkimaisissa olosuhteissa olisivat
toteutuneet. Siinä mielessä mielestäni
pitäisi kyllä arvioida näitä työpaikkatavoitteita
ihan toisesta näkökulmasta maaseutualueilla.
Kolmas huomioni liittyy rataverkon rahoitustarpeisiin, joista
ed. Rajamäki jo ansiokkaasti puhuikin. Tässähän
on todellakin se ongelma, että mikäli rataverkkoa
ei asianmukaisesti vuosittain korjata, sinne syntyy sellaisia puutteita,
jotka aiheuttavat sitten sen, että junat eivät
voi ajaa niitä maksiminopeuksia tai edes normaalinopeuksia näillä rataosuuksilla,
ja silloin niitä vaunuhankintoja, mitä VR esimerkiksi
tekee, ei voida hyödyntää tarpeeksi hyvin.
Siinä mielessä tässäkin pitäisi
katsoa kokonaisuutta: Radanpito on investointi tulevaisuuteen ja
siinä mielessä erittäin tärkeä.
En käy sitä tässä enempää yksityiskohtaisesti
läpi vaan olen hyvin pitkälle samaa mieltä kuin ed.
Rajamäki edellä sanoi.
Lopuksi, viimeinen huomioni liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon
henkilöstötilanteeseen. Kun täällä todetaan,
että "saadun selvityksen mukaan kuluvan vuosikymmenen aikana
eläkkeelle siirtyy 49 000—55 000
sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saanutta työntekijää ja
sen lisäksi tarvitaan vielä ikääntymisen
vuoksi hoitopalveluihin yli 6 000 työntekijää",
niin nyt, tällä hetkellä viimeistään,
pitäisi keskustella siitä, onko meillä mitään
mahdollisuuksia saada takaisin kotimaahan niitä ihmisiä,
jotka siirtyivät 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolellakin
vielä Norjaan ja Britanniaan töihin. Nimittäin
pelkona on, että kun suurin osa näistä oli
naisihmisiä, he siellä avioituvat, ja heidän
palaamisensa ei välttämättä olekaan
niin yksinkertaista enää, kuin jotkut täällä uskovat.
Nyt ehkä kannattaisi tähän asiaan
hakea ratkaisuja erityistoimilla niin, että otettaisiin
yhteyksiä, koska minä näkisin, että heidän
työskentelynsä esimerkiksi näissä ulkomaisissa
sairaaloissa ja hoivakodeissa ja muualla on erittäin hyvää työkokemusta
ja me saisimme suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon sieltä myös
varmasti uusia tuulia. Siinä mielessä tämä olisi
vielä tämmöinen tuplavoitto, jos me saisimme
heidät takaisin.
Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Totean ed. Huotarille ratojen kunnossapidosta
sen verran, että nythän viimeisen neljän
vuoden aikana VR:n kunnossapitotöihin varoja on minun mielestäni
hyvin lisätty siinä mielessä, että esimerkiksi
Lahti—Kouvola—Vainikkala- ja Kouvola—Mikkeli-väli
ovat peruskorjauksen alla olleet, nämä molemmat.
Mutta ainoa ongelma ratojen korjauksessa on se, että ne
5 000 ylikäytävää pitäisi saada
ehdottomasti pois. Se on riski ratojen turvallisuudessa ja junien
turvallisuudessa.
Työpaikkakokeiluihin ja työpajatoimintaan totean
sen verran, että vanhana yrittäjänä olisin sitä mieltä,
että jos pitkäaikaistyötön on
kymmenen vuotta työttömänä,
hänet 55 vuotta täytettyään
yhteiskunnan sosiaalipuolen lainsäädännön kautta
pitäisi laskea eläkkeelle.
Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä valtiovarainvaliokunnan
mietinnössä todetaan, että "jotta rataverkkoa voitaisiin
ylläpitää tyydyttävällä tavalla,
tulisi korvausinvestointeihin saadun selvityksen mukaan osoittaa
vuosittain ainakin 170 miljoonaa euroa". Nyt tälle vuodelle
kuluvan vuoden talousarviossa korvausinvestointeihin on osoitettu vain
noin 118 miljoonaa euroa, ja aikaisempina vuosina myös
on tätä vajetta ollut. Eli kyllä siellä ongelmia
on. Nyt tietysti, kun ei enää lisäbudjettia
tälle vuodelle saada, miten hallitus aikoo sitten hoitaa,
että tämä rahoitus järjestetään
tämän vuoden budjettiin?
Hannes Manninen /kesk:
Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajat ovat vuoden 2001 kertomuksessaan
hyvin ansiokkaasti ja monipuolisesti kuvanneet kuntatalouden tilaa
ja ongelmia sekä sen kehitystä viimeisten vuosien
aikana. Voi sanoa, että tuosta kuvauksesta ilmenee se, että kuntatalous
on kulkenut vuoristorataa, jota ilmaisua tutkija Heikki Helin käyttää kuvaavasti noista
suurista vuosittaisista vaihteluista.
Toinen kysymys, joka siihen liittyy, on niin sanottu rytmihäiriö,
joka johtuu siitä, että verotulojen arviointi
valtion ja kuntien välillä on epäonnistunut
ja sen vuoksi verotulot kohdistuvat eri vuosille ja antavat tietynlaisen
vääränkin kuvan kunkin yksittäisen
vuoden tapahtumista, kun tietysti pidemmällä tähtäyksellähän
ne tasoittuvat niin, että vuosi 2001 näyttää huonommalta
kuin todellisuus ja vuosi 2002 näyttää paljon
paremmalta kuin todellisuus, koska sinne kirjautuu satoja miljoonia
vanhoilta vuosilta peräisin olevia veroja. Kuitenkin tuo
Valtiontilintarkastajien kuntataloutta koskeva tila on hyvin synkkää luettavaa.
Myöskin tilintarkastajat ovat tehneet hyvin voimakkaita
johtopäätöksiä, joista lainaan suoraan
seuraavan kappaleen:
"Valtiontilintarkastajien mielestä useiden kuntien
talous saattaakin ajautua paheneviin vaikeuksiin, joihin ei ole
helppoja ratkaisuja. Kuntien taloudelliset erot pysynevät
edelleen suurina, mutta ilmeistä on, että osa
kunnista on ajautumassa kestämättömään
taloudelliseen tilanteeseen, jossa kunta ei pysty huolehtimaan lakisääteisistä velvoitteistaan.
Jo velkakierteen katkaisemiseksi tarvitaan merkittäviä rakenteisiin puuttuvia
toimia. Kuntien ennestäänkin suuri kattamaton
alijäämä kasvaa ilmeisesti edelleen. Kuntalain
mukaan kunnan on päätettävä toimista,
joilla alijäämät katetaan suunnitelmakaudella eli
kolmen tai useamman vuoden aikana. Valtiontilintarkastajat pitävät
huolestuttavana, että tosiasiassa monet kunnat ovat pakotettuja
rikkomaan tätä lainkohtaa."
On erittäin vakava kysymys, että kuntien taloudellinen
tilanne on ajettu sellaiseen ahdinkoon, että merkittävä osa
kuntia joutuu rikkomaan kuntataloutta koskevaa lainsäädäntöä.
Monet kunnat ovat keinotekoisesti pyrkineet kattamaan alijäämiä omilla
tasejärjestelyillään myymällä omaisuuttaan
omille yhtiöilleen ja maksattamalla näin omaisuutta
tulevaisuudessa kuntalaisilla toiseen kertaan. Tällainen
menettely ei anna hyvää kuvaa kuntatalouden tilasta
ja hoidosta, ja siksi tähän on syytä vakavalla
tavalla kiinnittää huomiota.
Nyt on julkisuudessa pyritty väittämään,
kuinka vuoden 2002 tilinpäätös, niin
kuin Tilastokeskuskin sanoo, on odotettua vahvempi. Vuosikate paranee
50 miljoonalla eurolla ennakkotietojen mukaan, mutta kun otetaan
huomioon se, että sinne on kirjautunut satoja miljoonia
veroja edellisiltä vuosilta, niin todellinen tila vuonna
2002 on keskimäärinkin heikompi kuin vuonna 2001. Kunnat,
huolimatta siitä, että vuosikate lievästi nousee,
joutuvat kasvukeskuksissa investoimaan hyvin voimakkaasti, mikä on
merkinnyt sitä, että kuntien ja kuntayhtymien
velkamäärä kasvoi viime vuonna edelleen
yli 500 miljoonaa euroa. Tästähän merkittävän
osan muodostaa Helsingin kaupungin velkamäärä,
ja nämä muutokset, jotka nyt ovat tapahtuneet
tähän taloudelliseen tilanteeseen, ovat aiheuttaneet
ongelmia toisaalla, kun ne ovat tilapäisesti helpottaneet
toisaalla. Taashan tilanne muuttuu vuonna 2004 niin, että korkeamman
verotulon kunnat saavat lievää helpotusta tasausjärjestelmästä johtuen
ja heikomman tulotason kunnat taas joutuvat entistä suurempiin
vaikeuksiin.
Mitä tulee lähivuosien katsauksiin, muistan, kun
kuntaministeri totesi eräässä yhteydessä,
että lähivuosien kuntatalouden ennusteet ovat
synkempiä kuin koskaan aikaisemmin. Tähän
perustuen keskustan ja kristillisdemokraattien edustajat valtiovarainvaliokunnassa
katsoivat, että on syytä yhtyä Valtiontilintarkastajien
vakaviin johtopäätöksiin. Heidän
lausumansa käytännössä merkitsee
sitä, että hallitus ei ole pystynyt huolehtimaan
kaikkien kuntien toimintaedellytyksistä niin, että kunnat
pystyisivät toimimaan laillisesti. Tämän
johdosta ehdotan vastalauseessa kirjattua, mietinnön perusteluihin
kuuluvaa lausumaa seuraavassa muodossa:
"Eduskunta toteaa, että kuntien väliset taloudelliset
erot ovat suuret. Monen kunnan talous on ajautunut hallituksen kuntatalouteen
kohdistamien toimenpiteiden johdosta niin heikkoon tilaan, että kunnat
joutuvat rikkomaan kuntalain taloutta koskevia määräyksiä eivätkä kaikki
kunnat pysty turvaamaan perustuslaissa edellytettyjä hyvinvointipalveluja
asukkailleen. Hallitus on epäonnistunut kuntapolitiikassaan.
Eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta."
Maria Kaisa Aula /kesk:
Herra puhemies! Ihan pitemmittä puheitta kannatan
ed. Mannisen tekemää lausumaehdotusta. Hän
esitti hyvät perustelut, ja ottaen huomioon sen, miten
vakavasti valtiontilintarkastajat ovat tähän kertomuksessaan
puuttuneet, on aivan perusteltua, että keskusta on tämän
ehdotuksen tehnyt. Valtiovarainvaliokuntahan sinänsä on
näihin asioihin jo usein kiinnittänyt huomiota.
Myös viimeksi silloin, kun yhteisöverolainsäädäntöä säädettiin,
siinä oli mukana lausuma siitä, että asioita
on tarkasteltava entistä enemmän kuntakohtaisesti
ja nämä keskiarvoluvut eivät näitä asioita
ratkaise.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Kun ed. Manninen tämän
lausuman esitti ja kun tekstiosa kuuluu niin kuin se on vastalauseeseen
kirjattu, että monen kunnan talous on ajautunut hallituksen
kuntatalouteen kohdistamien toimenpiteiden johdosta niin heikkoon
tilaan, että kunnat joutuvat rikkomaan jne., niin on ehkä syytä vähän
katsoa, mitä ne toimenpiteet sitten ovat ja mihin ne ovat
johtaneet. Joskus olisi syytä kyllä miettiä,
onko aina valtio se ainut syyllinen. Totta kai se varmaan oman kortensa
kekoon kantaa, mutta otan esiin pari asiaa, joihin ed. Manninen
viittasi omassa puheessaan.
Hän sanoi, että olen sanonut, että ennusteet ovat
synkempiä kuin aikoihin. Näinhän se on.
Jos kansantalouden kehitysarviot ovat sellaiset kuin nyt on kirjattu,
niiden heijastusvaikutus on kuntatalouteen suoranainen, mutta olennaistahan
tässä on, että eivät valtion
toimenpitein kyllä kuntatalouden näkökulmasta
ne ongelmat ole syntyneet tämän hallituksen aikana
eivätkä ole syntymässä. Kunnallistalouden
vakauttamispakettiinhan sisältyi, niin kuin kaikki varmasti
muistavat, useita toimenpiteitä, joilla erityisesti tuettiin
heikommassa asemassa olevien kuntien taloutta, ehkä merkittävin
oli arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä luopuminen,
mutta sen lisäksi selvästi nostettiin syrjäisyys-
ja saaristolisiä ja sosiaali- ja terveyspuolen valtionosuuksiin
on lisätty verotuloihin perustuvassa valtionosuuksien tasauksessa
toteutettavaa muutosta elikkä tasausvähennyksen
rajoittimen poistaminen korvattiin vastaavalla määrällä valtionosuuksia.
Kuntien peruspalvelujen rahoituksen turvaaminen myös
edellyttää kuntatalouden vakauden ja ennustettavuuden
lisäämistä. Tämä on
totta, tähän vaatimukseenhan olemme monesti törmänneet.
Tästä syystä nimenomaan kuntien riippuvuutta
suhdanneherkästä yhteisöverosta pienennettiin
vakauttamispaketin yhteydessä kuittaamalla arvonlisäveron
takaisinperintäjärjestelmä pääosin
sieltä yhteisöverosta. Lisäksi yhteisöverotulojen
vuosittaisia muutoksia pienennetään määrittelemällä veron
kunnittaiset jako-osuudet kerralla lopullisiksi elikkä silläkin
puolella tehtiin itse asiassa kaksi isoa perusratkaisua. Sen lisäksi
on haettu nyt rakenteellisia puolia, mihin ed. Manninen ei itse
asiassa viitannut ollenkaan, ja ne ovat täällä kuntajaotuksen
puolella olevia ratkaisuja, eli palvelurakenteita plus kuntarakennetta
on kyllä kehitettävä. Tästä syystä yhdistämisavustusten
kestoa sitten lisättiin kahdesta vuodesta porrastaen viiteen
vuoteen. Samalla nostettiin tuen maksimimäärää.
Lisäksi uutena toimenpiteenä kuntien yhdistämistä edistetään investointi-
ja kehittämishankkeita tukemalla eli investointituki myönnetään
normaalin yhdistämisavustuksen jatkeeksi.
Nämä kaikkihan sitten jotakin tarkoittavat,
ja minusta siinä me menemme jo eri suuntiin. Pääosa
kunnista eli noin 400 kuntaa on hyötynyt näiden
ratkaisujen seurauksena. Suhteellisesti suurin tulonlisäys
kohdistuu nimenomaan niille heikoille kunnille, tuonne pienille
kuntaryhmille. Alle 6 000 asukkaan kuntaryhmä on
se, joka kaikista merkittävimmän potin näistä ratkaisuista sai.
Jos me katsomme jakautumaa, niin alle 2 000 asukkaan kunnat
saivat kaikkiaan 12 miljoonaa euroa tässä ratkaisussa,
2 001—6 000 asukkaan kunnat pikkuista
vajaan 75 miljoonaa euroa jne. Jos nyt sanotaan, että näillä toimilla
on heikennetty niitten vaikeuksissa olevien kuntien asemaa, niin
kovin kummalliselta tämä kaiken kaikkiaan kyllä sitä kautta
näyttää.
On totta, että aiemmin, lähinnä 90-luvulla, tehdyt
ratkaisut olivat hankalia. Siellä selvästi itse
asiassa valtionosuuksia heikennettiin, valtionosuuksia leikattiin
johtuen niistä tilanteista, jotka me hyvin tässä eduskunnassa
tiedämme. Mutta vuodesta 2000 eteenpäin jos me
tarkastelemme valtion toimenpiteiden vaikutusta kuntatalouteen nettona,
vuonna 2000 on 194 miljoonaa euroa nettovaikutus positiivinen, 2001
93 miljoonaa euroa, 2002 249 miljoonaa euroa ja tänä vuonna
2003 126 miljoonaa euroa. Kyllä tässä koko
ajan toimet ovat olleet juuri sen suuntaisia, mihin oppositio näyttää niitä toimenpiteitä
vaativan.
Sehän näkyy hyvin selvästi siinä,
että jos me katsomme valtionosuuden kehitystä maakunnittain,
niin Kanta-Hämeessä, joka määritellään heikoksi
alueeksi, valtionosuudet ovat nousseet 41 prosenttia, Etelä-Savossa
51 prosenttia, Pohjois-Karjalassa 44 prosenttia, Kainuussa 35 prosenttia
ja Lapissa 20,5 prosenttia. (Ed. Luhtanen: Entä Uudellamaalla?)
Kyllä valtionosuuksien nousutahti on ollut nimenomaan muualla
maassa kuin Uudellamaalla kovaa. Kun yhteisöverosta leikkaus
tapahtui, niin kuin totesin, niin jostakinhan se raha tuli, kun
se oli nettoperiaatteella toimiva, ja se joku paikkahan oli silloin
Uusimaa, elikkä silloin Helsinki, Espoo, Vantaa plus muut suuret
kaupungit olivat niitä, jotka olivat menettäjien
joukossa. Tästä syystä on kyllä mielenkiintoinen
tämä perusväittämä,
joka tässä vastalauseessa on sisällä,
että hallituksen toimenpiteiden ja niiden kohdistuksen
johdosta ovat kunnat joutuneet heikkoon tilaan, kun päinvastoin
saajapuolellahan tässä nämä ovat
olleet, ja tätähän tukevat itse asiassa
kaikki tilinpäätökset.
Ed. Manninen viittasi tänään julkistettuun
Tilastokeskuksen viime vuoden tilinpäätöksiin
nojaavaan tiedotteeseen, jossa selvästi sanotaan, että Tilastokeskuksen
keräämien tilinpäätösarvioiden
mukaan kuntien yhteenlaskettu vuosikate jatkoi hienoista vahvistumistaan
nyt jo viidentenä vuotena peräkkäin.
Kun teidän perusväittämänne
on, että tilanne vaan heikkenee, niin on se väite
kovin kummallinen. Tilinpäätösarvioiden mukaan
se on 50 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2001 vuosikatteen
osalta. 52 kuntaa teki negatiivisen vuosikatteen, kun vuonna 2000
niitä kuntia oli 196.
Totta kai tällä verontilitystasausjärjestelmällä aina
voi sitten spekuloida, onko se oikea, onko se oikein kohdentunut,
oikein ajoittunut ja miten se näkyy, niin kuin jokainen
vuosi. Mutta olennainen viestihän joka tapauksessa on,
että vuosikate kasvoi ja vahvistui viidentenä vuotena
nyt peräkkäin, ja kun selvästi pystytään
näkemään se, että näiden
toimenpiteiden seurauksena nimenomaan heikompien kuntien asemaa
on vahvistettu, niin en suoraan sanoen ymmärrä itse
asiassa silloin tuon vastalauseen perusväittämää ja
toteutunutta. Ne eivät ole samasta maailmasta. Joku ratkaiseva
ero siinä silloin on, ja minusta tuntuu, että se
ero on nimenomaan nyt siellä politikoinnin puolella.
Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä nämä ministeri Korhosen
luettelemat luvut sinänsä ovat täysin totta.
Mutta pitää huomioida se pitemmän ajan kehitys.
Jos verrataan tämän hetken pohjalukuihin, ne valtionosuudet
ovat laskeneet yli 100 prosenttia näillä alueilla,
missä ovat nousseet nyt 20 prosenttia, jossakin 30 prosenttia.
Ja kun menot kasvavat koko ajan, niin valitettavasti ne eivät riitä.
Elikkä toimenpiteet täytyy mitoittaa sillä tavalla,
että kunnat voivat hoitaa talouttaan niin, että niiden
ei tarvitse rikkoa lakia, niin kuin tilintarkastajat tuossa totesivat.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Ed. Manninen viittaa nyt lainsäädäntöön,
jota ei ole rikottu. Siinä nimenomaan sanotaan, että se pitää se
suunnitelma tehdä, sen pitää jollakin
aikajänteellä olla, kolme vuotta. Te itse totesitte sen
sanamuodonkin tarkasti, miten se on, kolme vuotta tai pidemmälle
aikajaksolle. Olennaistahan on, että se tasapainottamissuunnitelma
pitää tehdä ja valtionosuudet ovat koko
kuntaryhmässä nousseet 32 prosenttia, hiukan yli,
jolloin esimerkiksi Etelä-Savon valtionosuudet ovat nousseet
51 prosenttia.
Minä haluan nähdä kyllä sen
hallituksen, joka pystyy siihen samaan tulevina vuosina. Se on todella
mielenkiintoista nähdä. Kyllä minusta
olennaista on puhua myös menopuolesta, myös menokehityksen
saamisesta hallintaan ja sitä kautta myös niistä rakenteellisista
ratkaisuista. Ei ole sellaista taloutta, jossa ei myös
meno- ja tulopuolta ole syytä tarkastella. Nyt tarkastellaan vain
nimenomaan tulopuolta, sitä, mitä valtiolta tulee.
Kyllä se menopuoli myös pitää saada
hallintaan. Ed. Kuosmanen vanhana yrittäjänä voi tämän
todistaa.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kommenttina ministeri Korhosen puheenvuoroon:
on tietenkin juuri niin, että menojen ja tulojen pitää olla
tasapainossa, jos aiotaan pitkäjänteisesti hoitaa
asioita, ja mieluummin vielä näin velkaisen valtion
osalta talouden pitäisi olla tietenkin plusmerkkinen, että niitä velkojakin
voitaisiin maksaa.
Arvoisa puhemies! Valtiontilintarkastajat kertomuksessaan vuodelta
2001 kiinnittävät erityistä huomiota
harmaaseen talouteen. Harmaa talous on varsin suuri toimija tässä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Työvoimavaltaiset palvelualat, erityisesti rakentamisen
piilotalous, ovat käymässä yhteiskunnalle
varsin kalliiksi. Tilintarkastajat arvioivat, että noin
17 000—23 000 henkilötyövuotta
on pimeillä markkinoilla. Sillä on hyvin suuri
merkitys kilpailua vääristävänä tekijänä.
Se myös tietenkin aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia.
Onhan siellä hyvin paljon henkilöitä,
jotka ovat kahden tulon loukussa, saavat ja nostavat työttömyyspäivärahoja
ja toisaalta tekevät pimeätä työtä.
Tähän joukkoon kuuluu myös näitä alihankintaketjun
osia, jotka vierastyövoimalla ilman minkään
näköistä kontrollia teettävät
tänä päivänä töitä.
Tässä onkin syytä palauttaa mieliin
eduskunnan viime syksynä käymä keskustelu
harmaasta taloudesta ja nimenomaan se lopputulema, että on
syytä luoda lainsäädäntöä siltä osin
vedenpitäväksi, että rakennustyömaitakin
voidaan asianmukaisesti valvoa ja sälyttää vastuu
pääurakoitsijoille. Toinen hyvin merkittävä harmaan
talouden alue on ravintola-ala, jossa tilintarkastajien arvion mukaan
noin 18 000 työpaikkaa toimii harmaalla sektorilla.
Erityinen huomio on syytä kiinnittää tässä yhteydessä valtiovarainministeriön
toimintaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on anonut Tuotevalvontakeskukselle
lisää tarkastajan vakansseja, mutta ne on valtiovarainministeriön
toimesta aina vuosi toisensa jälkeen pyyhkäisty
budjetista pois. Tällä vakanssien lisäämisellä voitaisiin
selkeästi ehkäistä harmaata taloutta
ja vahvistaa myöskin valtiontaloutta. Eli nämä olisivat
nimenomaan oikeita sijoituksia tulevaisuuteen.
Tilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota myös
sosiaali- ja terveyshuollon henkilöstötilanteeseen.
Siellä eläkkeelle on lähivuosina jäämässä 49 000—55 000
henkilöä. Sen lisäksi meillä on
tällä hetkellä hoitajavaje, joka on noin
6 000. Kun tähän vielä lisätään
se, että meidän väestömme keski-ikä nousee,
hoidettavien määrä nousee sen myötä,
niin aiheutuu noin 12 000 hoitajan lisätarve.
Tänä päivänä meillä ovat
terveyskeskusjonot ja myös erikoissairaanhoidon jonot varsin pitkiä.
Miksi tähän ongelmakenttään
ei puututa? En löydä siihen järkevää vastausta.
Kelan viime vuoden tietojen mukaan sairauspäivärahoja
ja muita etuuksia maksettiin 1,2 vanhaa miljardia enemmän
kuin vuonna 2001 eli noin 200 miljoonaa euroa. Tämä on
suuri summa ja johtuu lähes yksin ja ainoastaan meidän
toimimattomasta järjestelmästämme. Tällaista
tehottomuutta ei voida ylläpitää, vaan
tässä on käytävä kiinni
rakenteisiin ja saatava nämä asiat parempaan kuntoon.
Sitten vielä lopuksi, arvoisa puhemies, kauppa- ja
teollisuusministeriön hallinnonalalta vain yksi varsin
kärjekäs esimerkki. Kansainvälistymisrahat
on lähes pois pyyhkäisty. Niitä oli vielä vuonna
95 budjetissa lähes 2,5 miljardia markkaa, ja vuonna 2001
niitä oli vain reilut 50 miljoonaa markkaa. Meidän
on kaikin keinoin vahvistettava kansainvälistymistä,
ylläpidettävä tuotekehitystä ja
mahdollistettava tuoteideoiden tuotteiksi saattamista ja niiden
markkinoille saattamista. Muussa tapauksessa emme tästä syvästä työttömyydestä koskaan
pääse.
Leena Luhtanen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Valtiontilintarkastajat ja myös
valtiovarainvaliokunta kiinnittävät aivan oikeasti
huomiota sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstötilanteeseen.
Nämä huomiot ovat erinomaisen paikallaan, ja vaikka
tämä kertomus koskee vuotta 2001, siitä huolimatta
asia on erittäin ajankohtainen, ei ainoastaan menneisyydessä vaan
myös tänä päivänä,
ja epäilen, että myös pitkälti
tulevaisuuteen. Ja myös siitä huolimatta, että myös hallitus
ja eduskunta, niin kuin tiedämme, ovat viime aikoina erittäin
tehokkaasti ja tiukasti myös tarttuneet jo näihin
terveydenhuollon ongelmiin, ja uskon, että tässä hetken
päästä päästään
parempiin tuloksiin kuin tällä hetkellä.
Mutta, herra puhemies, yhteen asiaan kiinnitin huomiota. Valtiovarainvaliokunnan
mietinnössä todetaan Kansallisen terveydenhuoltoprojektin
käynnistämisestä ja siitä, että "lisäksi
sosiaali- ja terveysministeriö ja opetusministeriö valmistelevat
yhteistyöryhmän asettamista sosiaali- ja terveydenhuollon
työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointia varten".
Minun vakaa käsitykseni on sellainen, että tällaisen
yhteistyöryhmän, tällaisen kanssakäymisryhmän,
pitää olla akuutti, sen pitää olla
jatkuvasti pystyssä, sen pitää voida
koko ajan arvioida terveydenhuollon ja sosiaalihuollon tarpeita, kentän
tarpeita ja niihin liittyviä koulutustarpeita. Näin
on ollut ennenkin. Minä ihmettelen suuresti, että tällaista
työryhmää ei ole todella sitten pysyvästi
ministeriöiden kesken olemassa. Sanon tämän
siitä syystä, että terveydenhuollon koulutus
on erittäin pitkäjänteistä toimintaa.
Minun mielestäni meillä viime vuosina on harjoitettu,
rohkenen sanoa, hyvin poukkoilevaa koulutuspolitiikkaa siitä syystä,
että kaikki tiedämme, että terveyden-
ja sosiaalihuollon palvelujen tarve ja koulutustarve eivät
ole vastanneet toisiaan. Tästä otan pari esimerkkiä.
On uskomatonta, että muutama vuosi sitten, 90-luvun
alkupuolella, meillä lakkautettiin lähes keskusteluitta
kaksi hammaslääketieteellistä koulutusyksikköä tässä maassa
ja nyt niitä puuhastellaan sitten takaisin. Jokainen voi
kuvitella, mitenkä kallista tämä on.
Samaten meillä 90-luvun alkupuolella alennettiin reippaasti
lääkärikoulutusmääriä.
No, nyt niitä lisätään. Ja sitten vielä,
mikä ihmeellisintä ja mikä epäilyttävintä ja mitä vastustan,
on se, että lääkärikoulutustarvetta
pyritään vielä täyttämään
kouluttamalla sairaanhoitajia lääkäreiksi.
Totean vain sen, että tähän olisi
voinut valtiovarainvaliokunta kiinnittää perusteellisempaa
ja tiukempaa huomiota siitä syystä, että tällainen kalliin
koulutuksen poukkoileva lopettelu—aloittelu ja riittämättömien
tarvekartoitusten tekeminen yhteistyössä sekä koulutus-
että terveysviranomaisten kanssa on kallista ja sillä on
jo myös valtiontaloudellista merkitystä. Kyllä nämä täytyy
voida pitkäjänteisesti valmistella ja ennakoida
niin, että välttyisimme tällaisilta pika- ja
hätäratkaisuilta.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Matti Huutola /vas:
Rouva puhemies! Ajattelin itsekin muutaman sanan sanoa ihan
samasta asiasta kuin ed. Luhtanenkin omassa puheenvuorossaan ja
olla huolestunut ja kommentoida nyt tämän mietinnön
lähtökohtaa eli sitä, mikä on
sosiaali- ja terveyshuollon henkilöstön tila tänä päivänä.
On erittäin hyvä, että mietinnössä se
on nyt nostettu todella hyvin esille ja ne ongelmat tuotu pääsääntöisesti
oikeilla argumenteillakin näkyviin. Nyt ollaan siinä tilanteessa,
jossa seuraavalla hallituksella ja eduskunnalla on valtavasti tehtävää ja
työtä.
Kysymys on laajasti työhyvinvoinnista, työssäjaksamisesta
sosiaali- ja terveysalan henkilöstön tilanteessa.
Totta kai se on kuultu ja nähty ja tiedetään,
että työvoiman mitoituksen suhteen meillä on
liian kiivas työpäivä, liian raskas työpäivä,
liian suuri vastuu sillä mahdollisuudella hoitaa töitä eli
tarvitaan selvästi uutta palkattua henkilökuntaa
hoitamaan sosiaali- ja terveydenhuollon alan töitä.
Sen lisäksi siellä kannetaan kovaa huolta siitä,
että alalta poistuu henkilöitä, mutta
halukkuutta raskaaseen ja vielä suhteellisen huonosti palkattuun
työhön ei nuorten keskuudessa ole riittävästi,
ei ole halua sijoittua näihin työtehtäviin.
Se on todella vakava, iso kysymys, jossa on herättävä siihen,
onko jotakin sen työyhteisön sisällä myös
sellaista, onko sen lisäksi, että tarvitaan lisää työvoimaa,
myös koko sosiaali- ja terveysalan henkilöstöpolitiikassa
ja yrityspolitiikassa, voisiko sanoa näin, jotakin pielessä.
Pelkästään minusta ei ole kysymys
palkkatasosta eikä pelkästään
työvoiman määrästä,
vaan minun käsittääkseni ja minun tietojeni
perusteella siinä on laajasti kysymys myös aidosti
työhyvinvoinnista, työssäjaksamisesta
ja työpaikan ilmapiiristä, onko halukkuutta tehdä työtä sosiaali-
ja terveydenhuollossa. Se ei koske pelkästään sosiaali-
ja terveydenhuoltoalan henkilöstöhallintaa tai
työnjohtomenetelmiä, vaan ylipäätänsä koko
Suomea kaikki alat mukaan lukien, mutta olen vakuuttunut siitä,
että erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon alan henkilöstöpolitiikka
on sen kaltaista, työnjohdolliset toimenpiteet ovat sen
kaltaisia, että ei anneta riittävästi
tilaa työntekijöille uudistua, tuoda omia käsityksiä,
olla tärkeä osa sitä sosiaali- ja terveydenhuollon
alan työpaikkaa ja toimintaa.
Kun me näissä asioissa kykenemme etenemään,
niin olen ihan varma, että myös nuorten ihmisten
kesken syntyy halukkuutta työskennellä sosiaalialalla,
terveydenhuoltoalalla. Se on hieno ala, jolla kuitenkin ihmisillä on
syvät tunteet ja halu auttaa. Jos työpaikan ilmapiiri
tehdään semmoiseksi, että siellä ei
viihdy, niin silloin on kysymys kovista arvoista.
Rouva puhemies! Vielä muutama sana kuntataloudesta,
joka oli äsken keskustelussa. Olen ollut huomaavinani,
että nyt kuntatalous on jollain tavalla politisoitumassa.
Ymmärrettäväähän se on,
totta kai, kun eduskuntavaalit on tulossa ja siihen kuuluu politiikka
hyvin ratkaisevalla tavalla. Luin Kuntaliiton tiedotteita, printtasin
niitä ison, paksun nipun viime vuosien ajalta. Lähestulkoon
kaikki otsikot on niin, että kuntien toimintaympäristö on
muuttunut, lisätehtäviä on tullut, ja
otsikko on sen kaltainen, että valtio kurjistaa kuntia.
Sitten kun lukee varsinaisen sisällön, siinä todetaan,
mikä vähän keskustan esityksestäkin
oli samalla tavalla luettavissa, että on hyvä,
että hallitus ja eduskunta on antanut lisää rahaa,
mutta sitä ei vain ole annettu riittävästi,
ja otsikko on sen kaltainen, että hallitus sen kuin vain
kurjistaa kuntia. Se on selvää, että on
ongelmia, eivätkä nämä kuntaongelmat
tule loppumaan. Vaatimukset kasvavat, kuntakenttä ei ole yhtä mössöä.
Helsinki on toisen näköinen kuin Rovaniemi tai
jokin pieni maalaiskunta missäpäin tahansa Suomea,
Savossa, Kainuussa jne., elikkä kuntien tarpeet ja kehitys
viime vuosina on ollut ihan toisen näköistä.
Totta kai myös valtionosuusjärjestelmillä on
vaikeuksia pysyä moninaisen kuntarakenteen ja hajanaisen
kehityksen vauhdissa ylipäätänsä laskentamallinakaan.
Kyllä minusta on aito syy myös arvioida sitä, onko
kuntien omissa toimissa arvot kohdallansa. Mikä on kuntien
tehtävä? Ei voi olla niin kuin sanotaan, että kunnat,
tämä hurja määrä suomalaisia
kuntia, kaikki kunnat, ovat tehneet järkeviä, viisaita
ja vain ja ainoastaan viisaita ratkaisuja. Siis minun mielestäni
näin ei ole, vaan kyllä pitää olla
rohkeus kyseenalaistaa se, ovatko kuntien ja kuntapäättäjien
arvot niillä rahoilla, mitä on käytettävissä kunnissa,
oikeita.
Sen lisäksi voitaneen todeta, että koska nyt valtionosuus
kuntataloudessa lienee tällä hetkellä noin
15 prosenttia, niin kuka kuvittelee, että tällä 15
prosentin osuudella, joka valtiolla kuntien kokonaisrahoituksesta
on, poistettaisiin kuntien ongelmat. Sillä voidaan vaikuttaa
suuntaan ja tasoittaa eroja, mutta laajasti ottaen kuntien tulevaisuus
on ihan jostain muusta kuin valtiontaloudesta kiinni ja valtionavuista
kiinni, vaan hyvin keskeisiltä osilta siitä, mitkä ovat
kunnan omat ratkaisut, miten siellä elinkeinoelämä ja
elinkeinopolitiikka kehittyvät.
Haluan kuitenkin todeta tässä sen suunnan, että kun
vuonna 2000 Lapin kunnista 18 kuntaa otti syömävelkaa
elääkseen, niin viime vuonna Lapin kuntia oli
kolme, jotka ottivat vielä syömävelkaa,
ja kaikki muut olivat jo päässeet kasvun ja nousun
uralle. Nyt olen kiertänyt Lappia, niin kuin varmaan kaikki
ehdokkaat kiertävät omaa vaalipiiriänsä,
niin kunnanjohtajat itse asiassa ovat minusta olleet jopa tyytyväisiä viime
vuosien kehitykseen, verrattuna siihen, mikä oli olemassa
oleva tila.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Hyvin tärkeisiin asioihin on
kiinnitetty huomiota jo. Itse totean sosiaali- ja terveysministeriön
hallinnonalalta, että se huoli, mikä on tässä alkuperäisessä tekstissä ja
myöskin valtiovarainvaliokunnan mietinnössä,
on erittäin perusteltu. Henkilöstön tilanne
tulee varmasti vaikeutumaan entisestään. Meillä on
pitkät leikkausjonot: esimerkiksi Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä on
lähes 4 000 ihmistä hoitojonossa, Etelä-Karjalan
sairaanhoitopiirissä noin 2 500. Työpaikat
ovat entistä raskaampia, ja näihin vaikeisiin ja
raskaisiin työpaikkoihin on tietysti vaikea saada myöskin
sitten työntekijöitä. Näin esimerkiksi
lääkäreiden työpaikat jäävät
monista hakumenettelyistä huolimatta auki eikä ole
hakijoita. Avohoito myöskin on entistä haastavampaa myös
hoitohenkilökunnan kohdalla. On kotisairaalat käytössä,
jolloinka sairaanhoitoa toteutetaan potilaan kotona, ja se on vastuunalaista,
raskasta vuorotyötä, joka on, niin kuin on todettu, huonosti
palkattua. Suomen palkkataso on 20 prosenttia alhaisempi kuin Euroopan
unionissa.
Tämä poukkoileva koulutus, johonka ed. Luhtanen
viittasi, on varsin valitettava asia, ja 90-luvun alun lääkärikoulutuksen
summittainen alentaminen on johtanut omalta osaltaan ongelmiin. Ei
ainoastaan se tietenkään ole syynä, on
monia muita syitä. Mutta työolosuhteet, työilmapiiri, ovat
varmasti keskeinen asia silloin, kun kunnissa tulee miettiä,
miksi ei ole hakijoita. Lääkäreitä esimerkiksi
on enemmän kuin koskaan ennen Suomessa. Terveydenhoidon
kriisin ratkaisemiseenhan on professori Jussi Huttusen toimikunta,
projekti, käyttänyt sekä paljon aikaa
että resursseja, ja siitä on selkeät
yhteenvedot. Nyt olisi saatava vain nämä yhteenvedot
käytäntöön, ja, arvoisa puhemies,
se on 700 miljoonaa euroa vuositasolla enemmän terveyden-
ja sairaanhoitoon.
Se kysymys, onko Suomen sairaanhoito kuilun reunalla vai missä:
Se on jo pudonnut siihen kuiluun. Se olisi todettava ja tunnustettava.
Ainoastaan sitä kautta voidaan myös ryhtyä tarvittavan
vakaviin ja voimaperäisiin korjaamistoimenpiteisiin. Jos
edelleenkin ollaan sitä mieltä, että ongelma
ei ole kovin suuri, niin ongelmaa ei myöskään
lähdetä ratkaisemaan.
Toinen asia, mikä liittyy myös terveydenhoitoon,
on hyvin huomioitu tässä alkuperäisessä kertomuksessa,
ja se on neuvoloiden ja kouluterveydenhoidon toiminta. Molempia
on heikennetty 90-luvun aikana, ja tulokset näkyvät
nyt. Se näkyy nuorison käyttäytymishäiriöinä,
se näkyy tunnistamattomina sairauksina ja poikkeavuuksina,
joidenka hoito sitten myöhemmin on erityisen kallista.
Aina voidaan todeta, että hoidotta jättäminen
on kaikkein kallein vaihtoehto. Professori Vohlonen Kuopion yliopistosta
on laskenut, että sen hinta on noin 40 000 miljoonaa markkaa
vuodessa eli todellakin yli 6 miljardia euroa, puhemies. Tämä kysymys
terveydenhoidon rahoittamisesta on siis erityisen tärkeä asia. Se
on tietysti ennen muuta eduskunnan kysymys. Valtiovallan ja kuntien
pitää yhdessä pitää pystyä tämä asia
ratkaisemaan.
Toinen asia, josta on ansiokkaasti ja todella tarpeen puhuttu,
on rataverkko ja sen ylläpito. Rataverkko 2020, radanpidon
linjaus, ilmestyi tarkistettuna vuonna 2002, ja siinä todetaan
jo lähtökohtaisesti, mitä merkitsee tuon
alun pitäen 400 miljoonan euron tason laskeminen alemmalle
tasolle, joka on noin 350 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä merkitsee
todellakin hitaampia junia. Se merkitsee yhä enemmän
raskasta liikennettä kumipyörille. Se on ympäristöllisesti
kestämätön linjaus. Se on myös
Suomen talouden, kansantalouden, teollisuuden toiminnan kannalta
kestämätön linjaus. Tähän
myöskin valtiovarainvaliokunta on hyvin ottanut kantaa.
Valtiovarainvaliokunta mietinnössään
on nostanut myös erityiset rataosuudet, Kouvola—Pieksämäki
esimerkiksi, Lahti—Imatra/Vainikkala, esiin. Näiden
kunnostamisen ja myöskin Ten-verkon rahoituksen tärkeys
on ollut tässä mietinnössä pohdittavana.
On selvää, että ilman kaksoisraidetta
Kouvolasta itään ja siitä rajalle ei pystytä myöskään
tätä niin sanottua nopeata yhteyttä Helsingin
ja Pietarin välillä toteuttamaan.
Täällä ed. Kuosmanen totesi aikaisemmin, että kunnossapitorahat
ovat olleet riittäviä. Näin kuitenkaan
ei ole. Kerava—Lahti-ratahankkeen toteutus sinänsä voidaan
laskea positiiviseksi asiaksi, mutta itse rataverkon kunnossa pitäminen koko
maan alueella on jäänyt kovasti jälkijunaan.
Edelleenkin toinen asia, joka liittyy liikenteeseen, on Pohjolan
kolmioon liittyvä ajatus merten moottoriteistä.
Sen yhteydessä on todettava nyt, kun jäänsärkemisongelmat
ja Suomenlahden jäätilanne ovat hyvin akuutteja
ja täällä seilaa kesätankkereita
jääolosuhteissa, pelataan venäläistä rulettia
ja koko ajan lähinnä yksi keskeinen merenkulkuväline
on onni eli onnella seilataan, niin tässä tilanteessa
on hyvä muistuttaa, että merten moottoritie -ajatukseen,
joka on siis tällainen Euroopan unionin hanke, pitäisi
jään särkeminen ja nimenomaan jäänmurtajien
käyttö saada mukaan, myöskin jäänmurron
rahoitus. Samalla on todettava, että kun ollaan hankkimassa myöhemmin
uutta jäänmurtajaa — aikataulu olisi
2007 — niin se pitäisi saada öljyntorjuntaan kykeneväksi.
Nimenomaan jääolosuhteet ja avomeriolosuhteet
ovat sellaisia, jotka tällä hetkellä eivät
ole suomalaisen öljyntorjuntakyvyn piirissä. Näin
ollen tarvitaan jäänmurtajatasoinen alus, jolla
olisi kunnon kapasiteetti tähän vaativaan tehtävään.
Arvoisa puhemies! Tämä Valtiontilintarkastajain
kertomus on erittäin hyvä pohja pohdiskelulle,
ja valtiovarainvaliokunta on tässä asiassa omalta
osaltaan pyrkinyt nostamaan keskeisiä asioita edelle ja
esiin. Yhdyn tässä vielä siihen, mitä ministeri
Korhonen totesi vastalauseeseen liittyen; se ei varsin tiukasti
noudata juuri sitä linjausta, mitä muut tutkimuslaitokset
ja puolueettomat tahot ovat todenneet valtio—kunta-suhteesta,
jos kohta voidaan sanoa, että valtiovalta ei ole myöskään
kantanut sitä vastuuta kuntapalvelujen toteuttamisesta,
mikä sillä olisi pitänyt olla.
__________
Ed. Leppänen merkitään
läsnä olevaksi.
__________
Keskustelu päättyy.