Täysistunnon pöytäkirja 20/2006 vp

PTK 20/2006 vp

20. KESKIVIIKKONA 8. MAALISKUUTA 2006 kello 15 (15.07)

Tarkistettu versio 2.0

9) Hallituksen esitys laeiksi tieliikennelain muuttamisesta ja Tiehallinnosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

 

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tulin ihan tänne eteen — en aio puhua pitkään — ainoastaan siitä syystä, että tulee vähän liikuntaa tuolta penkiltä.

Tämä uusi hallituksen esitys tieliikennelain muuttamiseksi koskettaa ainakin meitä oululaisia kovasti. Oulu on kaupunki, johon perustettiin Suomen ensimmäinen kävelykatu vuonna 1987. Sen oli tosin visioinut Kalevassa toiminut lehtimies Hemmo Kuuranhalla jo 25 vuotta aiemmin 1962, jolloin Euroopan varsinainen ensimmäinen kävelykatu Strøget avattiin Kööpenhaminassa, elikkä hänen visionsa oli 25 vuotta edellä aikaansa. Hän itse toimi sitten toiminnanjohtajana kävelykadulla. Olen seurannut tuota kävelykadun toimintaa hyvin läheltä kaikki nämä vuodet, ja tämä on esimerkillisen hyvä aloite, että kävelykaduille saadaan kaikkialle jonkunlaiset yhtenäiset säännöt.

Puutun vaan yhteen asiaan. Toki on näin, että rullaluistelijat, rullalautailijat rinnastetaan lain mukaan jalankulkijoihin. Kuitenkin kun Oulun Rotuaarilla tulee kesällä aika paljon oleiltua — asunkin ihan vieressä — olen havainnut sen, että ennen kaikkea tämä nuorempi väki rullaluistimilla, rullalaudoilla on yksi sellainen tekijä, joka mielestäni tässä laissa tulisi erottaa jollakin tavalla normaaleista jalankulkijoista. He ovat kohtuullisen suuri vaara kävelykaduilla. Sellaisen toiveen tuonne valiokunnan suuntaan heitän, että siellä jollakin tavalla edes mainittaisiin se, kuinka suurta vaaraa rullaluistelijat, rullalautailijat kävelykaduilla nykyään aiheuttavat.

Keskustelu päättyy.