Paula Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä kuuluu jo salista (Hälinää — Puhemies koputtaa) huutoja siitä, että Kokkonen on aina äänessä. Se johtuu siitä, että perustuslakivaliokunta ahkeroi jatkuvasti ja loppuun saakka, ed. Skinnari.

Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtioneuvostosta, joka sisältää keskeiset säännökset valtioneuvoston organisaatiosta, asioiden ratkaisemisesta sekä päätöksentekojärjestyksestä valtioneuvoston yleisistunnossa ja ministeriöissä. Perustuslakivaliokunta kiinnitti perustuslakiuudistuksen yhteydessä huomiota valtioneuvostolain kokonaisuudistuksen tarpeeseen jo vuonna 1988 ja uudisti huomautuksen valtioneuvostolain osittaisuudistuksen käsittelyssä vuonna 1999. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä eräin huomautuksin ja muutoksin.

Ensinnä poliittisista valtiosihteereistä:

Esityksessä ehdotetaan ministeriöiden (Hälinää — Puhemies koputtaa) johtamisjärjestelmän vahvistamista siten, että ministerien tueksi voidaan tarvittaessa nimittää valtiosihteerejä. Eduskunta hyväksyi perustuslakiuudistuksen yhteydessä lausuman tarpeesta selvittää ministeriöiden johtamisjärjestelmän vahvistamista, siis tuolloin vuonna 1998.

Hallituksen esityksessä lähdetään siitä, että ministeri voi määrätä valtiosihteerin toimimaan sijaisenaan asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä, edustamaan ministeriä erilaisissa tilaisuuksissa ja osallistumaan ministerin sijaisena asioita valmisteleviin ministerityöryhmiin ja -valiokuntiin lukuun ottamatta lakisääteisiä ministerivaliokuntia. Eduskunnan valiokunnissa valtiosihteeri voisi esiintyä ministerin tilalla, ja hän voisi edustaa ministeriä myös erilaisissa kansainvälisissä kokouksissa ja tapaamisissa. Valtiosihteerin nimittäisi valtioneuvosto asianomaisen ministerin valinnan mukaisesti. Virka täytettäisiin sitä haettavaksi julistamatta tai sen avoinna olemisesta ilmoittamatta. Valtiosihteeri olisi kansliapäällikön rinnalla ministeriön ylintä virkamiesjohtoa.

Valiokunta on arvioinut tätä asiaa, ja valiokunnan käsityksen mukaan valtiosihteerin tavanomainen virkamiesasema soveltuu huonosti esityksessä ajateltuihin menettelytapoihin, jotka korostavat järjestelmän kantavan ...

Kiitoksia! — Siis valiokunnan käsityksen mukaan valtiosihteerin tavanomainen virkamiesasema soveltuu huonosti esityksessä ajateltuihin menettelytapoihin, jotka korostavat järjestelmän kantavan tausta-ajatuksen mukaisesti ministerin luottamuksen keskeistä merkitystä. Valtiosihteerille kaavaillun virkamiesaseman taustalla lienee pyrkimys luoda edellytykset antaa valtiosihteereille myös sellaisia tehtäviä, joita voidaan pitää julkisen vallan käyttämisenä. Valtiosihteerillä on perustelujen mukaan oikeus pidättää päätettäväkseen asia, jonka hänen alaisensa saisi muutoin ratkaista. Valtiosihteeri voisi lisäksi pidättää kansliapäällikön ratkaistavaksi kuuluvan asian ministerin ratkaistavaksi. Valtiosihteeri käsittelisi ne asiat, jotka ministeri hänelle antaisi. Valtiosihteerillä olisi myös oikeus esitellä asioita ministeriössä ja valtioneuvostossa.

Valiokunta pitää tällaisen valtiosihteerin tehtävän perustamista ongelmallisena ja on katsonut, että valtiosihteerin asema ministeriön organisaatiossa kaipaa vielä selvittämistä. Erityisen ongelmalliselta vaikuttaa valtiosihteerin muodollinen esimiesasema kansliapäällikön aseman kannalta ministeriön virkamiesjohtajana. Näitten seikkojen vuoksi valiokunta ei puolla valtiosihteerijärjestelmän toteuttamista esityksen pohjalta.

Asiaa ei ole ollut omiaan helpottamaan se jossain määrin hallitsemattomasti muodostunut tilanne, jossa ministereiden valtion talousarvion mukaisten 27 erityisavustajan lisäksi parilla ministerillä on yksi tai kaksi muuta avustajaa ja eri ministeriöissä on varsinkin neuvottelevan virkamiehen virkanimikkeellä ministerien poliittisina avustajina tosiasiallisesti pidettäviä henkilöitä. Niinpä valiokunta on muuttanut 6 §:ää sillä tavalla, että se ei mahdollista yleistä valtiosihteerijärjestelmää. Sen sijaan pääministeriä avustavan valtiosihteerin käyttö on kuitenkin edelleen perusteltua. Tästä sisältyy maininta tuohon pykälään.

Muilta osin viittaan valiokunnan mietintöön.

Esko Helle /vas:

Arvoisa puhemies! Kuten perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan puheenvuorosta kävi ilmi, eduskunta on aikanaan eli perustuslain säätämisen yhteydessä toivonut selvitettäväksi valtioneuvoston poliittisen johtamisjärjestelmän, onko tarvetta sen muutoksiin vai eikö ole.

Vuosi sitten oli toiminnassa oikeuskansleri Nikulan johtama valtioneuvostolakitoimikunta, joka sai mietintönsä valmiiksi syyskuussa. Joulukuussa hallitus teki esityksen eduskunnalle tähän mietintöön pitkälti pohjautuen. Valitettavaa, että tuo esitys tuli niin myöhäisessä vaiheessa, ja kun perustuslakivaliokunnalla on ollut kuluneen vuoden aikana poikkeuksellisen paljon asioita käsiteltävänään, ei tähänkään asiaan jäänyt sillä lailla tarpeeksi aikaa, että olisi kyetty hiomaan kaikilta osin selkeä mietintö. Osin tästä ajanpuutteesta johtuen on sitten jouduttu jättämään eräitä osia hallituksen esityksestä pois, ja nimenomaan se osio, mikä oli eräs ratkaisuesitys tähän poliittisen johtamisjärjestelmän parantamiseen.

Hallituksen esityksessä n:o 270/2002 on pohdittu melkoisen monipuolisesti kolmea eri tapaa tämän poliittisen ohjauksen parantamiseksi: ensimmäisenä tapana on ministereitten määrän lisääminen, toisena niin sanottu apulaisministerijärjestelmän aikaansaaminen ja kolmantena poliittisten valtiosihteereitten järjestelmän laajentaminen nykyisestään. Sekä oikeuskanslerin johtama toimikunta että valtioneuvosto päätyivät kolmannelle kannalle, eli esitys oli, että mahdollistetaan poliittisten valtiosihteereiden määrän lisääminen nykyisestä yhdestä. No, kuitenkin tässä sitten päädyttiin perustuslakivaliokunnassa pitkien keskustelujen jälkeen yksimieliseen mietintöön.

Itse henkilökohtaisesti olisin ollut valmis hyväksymään hallituksen esityksen myös poliittisten valtiosihteereitten osalta. Se on aika monessa naapurivaltiossakin kohtuullisen hyväksi koettu järjestelmä. Tosiasiassa kysymyshän olisi oikeastaan vain niin sanotun korkeamman asteen, korkeamman tason, erityisavustajan tehtävästä. Tavallaan niiden, jotka ovat hyvin voimakkaasti vastustaneet poliittisten valtiosihteereitten järjestelmää, pitäisi oman logiikkansa mukaan vastustaa oikeastaan erityisavustajien virkojenkin olemassaoloa, koska monet perusteet, joilla sitä on vastustettu, sopivat aivan yhtä hyvin tähän erityisavustajajärjestelmään. Erityisavustajathan ovat asianomaisen ministerin poliittisia oikeita käsiä, ja heidät voidaan esimerkiksi erottaa koska vain, jos luottamuspula vallitsee ministerin ja hänen erityisavustajansa välillä. Sama systeemihän olisi valtiosihteereitten osalta ollut kaiken kaikkiaan, ja eräät muut seikat, joita on käytetty vastustamaan tätä, sopivat tähän erityisavustajajärjestelmään.

Kiistämättä esityksessä on tiettyjä ongelmia, aukkopaikkoja, muun muassa se, mikä todellisuudessa olisi sitten poliittisen valtiosihteerin ja kansliapäällikön suhde. On aivan varmaa, että ainakin eräissä ministeriöissä siinä olisi tullut käytännön johtamisongelmia, olisi tullut nokittelua, välistävetoja jnp., mutta harva on sellainen uudistus, jossa tämäntapaisia ongelmia ei olisi, eli aika yleensä hioo ja muokkaa systeemit sellaisiksi, että ne kuitenkin toimivat, jos ei hyvin, niin ainakin jollakin tavalla.

Aika paljon spekuloitiin sillä, että ministeri voisi tarvittaessa, jos ei itse pääse, lähettää poliittisen valtiosihteerin EU:n ministerineuvoston kokoukseen. Tätä on kritisoitu. Kritiikille varmaan löytyy jonkin verran pohjaa, mutta mielestäni olisi parempi, että näissä selvästi poliittisissa kokouksissa olisi politiikan kautta tullut ihminen mukana, kun ministeri ei pääse sinne, kuin että siellä on virkamies niin kuin nyt. Siellä on useimmiten varmaan pysyvä edustaja eli Suomen EU-lähettiläs ja ministeriön virkamiehiä mukana, ja minusta poliittisen vastuun kannalta olisi tietysti parempi, että siellä olisi poliittista vastuuta ainakin kautta rantain kantava ihminen pikemminkin kuin vain pelkällä virkavastuulla oleva henkilö. Eli tämäkään kritiikki, mitä tätä esitettyä systeemiä vastaan on sanottu, ei mielestäni ole kovin pätevä.

Kun sitten on ajateltu juuri tätä mahdollista ristiriitaa kansliapäälliköitten ja poliittisten valtiosihteereitten kesken, niin en oikeastaan usko, että kukaan tässä salissa sanoo rehellisin mielin, että kansliapäälliköt eivät koskaan politikoisi. Siis kyllä heidän tehtävänsä on olla sekä virastopäällikkö että myös kantaa tietyllä tavalla poliittista vastuuta, että asiat menevät niin kuin on edellytetty. Aika usein olemme nähneet kyllä tiettyjä välistävetoja jopa asianomaisen ministerin näkökulmien suhteen.

Jos ajattelemme kymmenen viime vuoden ajalta, niin on aika monia poliittisia aloitteita, jotka ovat tulleet kansliapäällikköjen kautta julkisuuteen. Nimi Sailas tulee varmasti jokaiselle mieleen. Hänhän on muuten titteliltään valtiosihteeri vaikka toimeltaan kansliapäällikkö. En tiedä, olisiko hän sitten poliittinen valtiosihteeri ollut nykyroolissaan. (Ed. Laakso: Kaikkien puolueiden poliittinen sihteeri!)

Tähän nimeen liittyen viime viikolla luin mielenkiintoisen jutun Helsingin Sanomista. 6. päivänä kuluvaa kuuta kerrottiin, että valtiosihteeri Sailas pyysi valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa tiettyä asiaa pöydälle. Kun minä olen lukenut sitä pykälää, joka määrittelee raha-asiainvaliokunnan kokoonpanon, niin nykyisessä laissa kuin tässä käsittelyssämme olevassa, siellä ei kyllä puhuta muuta kuin siitä, että siihen tietyt ministerit kuuluvat ja ministereitten sijaisina ovat toiset ministerit. Missään ei sanota, että kansliapäällikkö voisi olla jäsenenä. Asetan kyllä kyseenalaiseksi, jos todella raha-asiainvaliokunnassa on näin ollut, että kansliapäällikkö on esittänyt, että asia pannaan pöydälle. Olen pyytänyt tästä kyllä pöytäkirjajäljennöstä mutta en ole toistaiseksi sitä saanut.

Tätäkin taustaa vasten olisi selvästi parempi, että olisi tällaisia poliittisia valtiosihteereitä, jotka toimivat selkeästi ministerin poliittisella vastuulla, kuin että on tämmöisiä epämääräisiä puolipoliittisia virkamiehiä, jotka sitten suhmuroivat vähän ehkä omaan pussiinsakin siinä mennen tullen. Tiedämme, että kansliapäälliköillä, jos ovat pitkään olleet, on erittäin vahva asiantuntemus. He ovat kyllä taitavia ihmisiä, mutta harva heistä myöntää, että heillä on myös poliittinen rooli.

Kaiken kaikkiaan ilmeisesti kuulijoille on tullut selväksi se, minkä jo kerran sanoin, että nyt olisi ollut aika antaa mahdollisuus valita useampikin poliittinen valtiosihteeri kuin ainoastaan yksi. Tässä keskustelussa on aika usein unohtunut se, että poliittinen valtiosihteerirooli on jo olemassa eli valtioneuvoston kansliassa on pääministerin virkakauteen sidottu poliittinen valtiosihteeri, joka muodollisesti toimii vielä kansliapäällikkönä tällä hetkellä, mutta käytännössä ehkä alivaltiosihteeri enemmän hoitaa tuon puolen asiassa.

Kaiken kaikkiaan, arvoisa puhemies, olen ollut perustuslakivaliokunnassa tätä käsittelemässä, ja vaikka käsitykseni monesta asiasta ovat erilaiset kuin mietinnössä, kannatan kyllä tässä yhteydessä selkeästi tätä mietintöä, jota olen ollut yhtenä osallisena tekemässä.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin kaikella kunnioituksella todeta sen, että valtioneuvoston kansliassa on kyllä poliittinen valtiosihteeri mutta siellä ei ole kansliapäällikköä, joten sen tyyppistä ristiriita-asetelmaa, että olisi kaksi kukkoa samalla tunkiolla samassa asemassa, ei tule.

Sitten toteaisin, että poliittisella vastuulla kuorrutettu niin sanottu topattu pöllö ei kansallisella foorumillakaan tee yhtään mitään. On parempi, että siellä on henkilö, joka on asiantuntija.

Mitä valtiosihteeri Sailakseen tulee, olen valmis puolustamaan häntä henkeen — en ole ihan varma, josko vereen — saakka ja toteaisin, että Sailas on monta kertaa ottanut silloin vastuuta, kun poliittisella vastuunkantajalla ei ole ollut siihen rohkeutta. Minusta on hyvä, että joku tässä maassa uskaltaa ottaa vastuuta silloin, kun on todella tiukka paikka.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tässä suomalaisessa keskustelussa, kun on aina vaadittu pääministerille lisää valtaa, on unohdettu se, että pääministerin kansliassa on hyvin vähän henkilökuntaa. Pääministerihän ei johda sellaista ministeriötä kuin johtavat ulkoministeri, valtiovarainministeri ja monet muut ministerit, joiden ministeriöissä on sadoittain virkamiehiä hoitamassa näitä asioita, on ylijohtajaa ja kansliapäällikköä, ja niin kuin täällä todettiin, valtioneuvoston kansliassahan ei ole kansliapäällikköä.

Kun nyt vaaditaan lisää valtaa pääministerille, ja valtaahan hänellä todella on jo tälläkin hetkellä, kysymys on aika paljon pääministerin edustavuudesta ja siitä, miten pääministeri ehtii. Minusta oikeastaan tätä on lähdetty purkamaan vähän väärällä tavalla, ja siinä mielessä nyt esimerkiksi valtiovarainministeriössä selvästi paistaa se, että kun siellä on tämä valtiosihteeri, voin ymmärtää varsin hyvin, että valtiosihteeri Sailas ei halua, että valtiovarainministeriössä kahden valtiovarainministerin lisäksi olisi vielä toinen valtiosihteeri, jolloin ei oikein kukaan enää tietäisi, kuka siellä valtaa käyttää tietyissä kysymyksissä, onko se valtiosihteeri Sailas vai valtiosihteeri x vai ensimmäinen valtiovarainministeri tai toinen valtiovarainministeri. (Puhemies koputtaa) Tämä on niin kuin se ... (Ed. Kokkonen: Se on ministerin heikkoutta, jos kansliapäällikkö päättää!) — Niinhän se on, mutta eivät nyt kaikki kansalaiset ja muutkaan lähde siitä, kuka viime kädessä valtakunnanoikeudessa vastaa jostakin asiasta.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ongelma on ennen kaikkea osallistuminen Euroopan unionin ministerineuvoston kokouksiin. Jos Suomi lähettäisi tulevaisuudessa poliittiset valtiosihteerit ministerien sijasta, on aivan selvää, että Suomen painoarvo, Suomen kannanottojen painoarvo, on kokonaan toinen, kuin jos ministerit olisivat edustettuina. Olen ed. Helteen kanssa tietenkin samaa mieltä siitä, että poliittinen valtiosihteeri suhteessa virkamieheen on painavampi, mutta käytännössä syntyisi järjestelmä, jossa varsinkin ne ministerit, jotka eivät oikein tunne EU-asioita omikseen, lähettäisivät tulevaisuudessa poliittisen valtiosihteerin edustamaan Suomea, ja tämä olisi ehdottomasti huono käytäntö.

Ed. Helle on näihin asioihin perehtynyt hyvin, mutta minun täytyy tässä yhteydessä sanoa, että vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä hän on tässä kysymyksessä toisinajattelija eli valtaosa vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä on sitä mieltä, että sellaista raskasta koneistoa, joka poliittisten valtiosihteerien nimittämisen myötä syntyisi, ei tarvita. Se synnyttäisi (Puhemies koputtaa) poliittisia ongelmia, vaikka ehkä teknisesti saattaisi olla tarkoituksenmukainen tällainen uusi järjestelmä.

Esa  Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Valtiosihteerikysymystä pitää peilata kyllä kaiken kaikkiaan silmälläpitäen koko tätä hallintoa ja sitä, mitä tämä tarkoittaa, kun kuitenkin me joudumme elämään aika niukkaa talousarviota ja taloutta, että samassa yhteydessä lisätään hallintoa. Jotenkin tuntuu, että se menee ristiin sen ajattelun kanssa, ja ainakaan tavalliset kansalaiset eivät oikein ymmärrä sitä, mihin tarvitaan lisää byrokratiaa, lisää hallintoa, kun pitäisi päinvastoin lähteä siitä, että me kevennämme tätä, miettiä järjestelmiä, miten saadaan hallinnoitua tämä viisimiljoonainen veronmaksajakansa siten, että siinä olisi mahdollisimman vähän byrokratiaa. Tämä lisäisi sitä, tekisi lisäkustannuksia, ja sehän tarkoittaa, että pitää olla vahvoja ministereitä. Miksi tarvitaan enää sellaista järjestelmää, jossa on vielä päällystakit siinä? Vaikka sitä kuinka perustellaan sillä, että nämä ovat tuoneet hyviä tuloksia, minusta ministerien pitää nostaa uusia asioita esille.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Helle oli tehnyt yhden terävän havainnon ja yhden jättänyt tekemättä. Se terävä havainto oli, että kansliapäälliköt politikoivat. Liikenne- ja viestintäministeriössä on kansliapäällikkö, joka on sitä mieltä, että me poliitikot emme osaa politikoida, kun hän näyttää mallia, miten politikoidaan.

Mikä koskee taas sitten havaintoa, mitä ed. Helle ei tehnyt, niin se on havainto siitä, että seitsemän vuotta maa- ja metsätalousministeriössä oli valtiosihteerimäinen ministeri ja valtiosihteerimäinen erityiskomitean jäsen, jotka tekivät kaiken valtiosihteerimäisesti, ja sen me kaikki täällä hyväksyimme.

Kalevi  Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni ed. Helle käytti erittäin merkittävän puheenvuoron. Hän oikeastaan analysoi tätä asiaa, sen taustoja, ja myöskin viittasi niihin demokratian kannalta ilmeisiin ongelmiin, joita liittyy virkamiesjohtamisen ja poliittisen johtamisen suhteisiin.

Olen myös sitä mieltä, että ajanpuute mitä ilmeisimmin oli seikka, että kaikkia näkökohtia ei selvitetty riittävästi. Mielestäni juuri EU-asiointi ja ministeristatuksella liikkuvan Suomen edustajan asiointi pitäisi selvittää. Se tarkoittaisi, että vaikka tämä poliittinen valtiosihteerijärjestelmä olisi nyt ollut esitys, myös varaministeri-, apulaisministerijärjestelmä pitäisi selvittää. Ministereiden pitää myös keskittyä tiettyihin asioihin, aikataulut ovat niin tiukkoja.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laaksolle ensin, että poliittisia valtiosihteereitä ei tarvita EU-päätöksentekoa varten. On aivan totta, että ministerineuvoston toimiessa lainsäätäjänä siellä tulee olla ministerin paikalla jo pelkästään sen vuoksi, että jatkossa lainsäädäntötehtävät tullaan tekemään avoimesti.

Mutta me tarvitsemme valtiosihteerijärjestelmää Suomessa nimenomaan poliittisen ohjaavuuden lisäämiseksi omassa päätöksenteossamme. Siinä suhteessa ed. Kokkosen puheenvuoro minusta oli epälooginen, kun hän yhtäältä vastustaa poliittista vastuuta ottavia valtiosihteereitä ja hetken kuluttua hän toteaa, että valtiosihteeri Sailas — hän viittasi nimellä — on ottanut poliittista vastuuta, jota hän pitää hyvänä. Eikö tämä ole äärimmäisen epäloogista, koska nimenomaan ministeriön virkamiehille ei kuulu tehtävä ottaa poliittista vastuuta vaan se kuuluu poliittisille päätöksentekijöille? Siinä suhteessa on ilmiselvä tarve valtiosihteerijärjestelmälle.

Esko  Helle /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kolme seikkaa: Ensinnäkään, kun puhutaan poliittisista valtiosihteereistä, kyse ei ole hallinnon lisäämisestä vaan poliittisen painoarvon lisäämisestä niin, että katsotaan, miten hallinto toimii. Se on niin kuin lisäkäsiä tähän.

Toiseksi EU-neuvostoasia on korostunut tässä aivan liikaa. Lähden myös siitä, että tämä mahdollinen valtiosihteerin käynti EU-neuvoston kokouksessa on poikkeus, mutta pidän nimenomaan poliittisesti parempana, että siellä on poliittista vastuuta kantava valtiosihteeri, kuin että siellä on se virkamies. Näin poliittisen järjestelmän toimivuuden kannalta virkamiehethän ovat avustamassa häntä, joka siellä silloin on, enkä näe tässä mitään ristiriitaa. (Puhemies koputtaa)

Kolmanneksi, apulaisministerijärjestelmästä totean, että lukekaa hallituksen esitys. Siinä, jos missä, vastuukysymykset ovat täysin sekavia.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toteaisin ensin ed. Olinille, että ei meillä ollut tämän asian suhteen ajanpuutetta. Kyllä me ehdimme tämän käsitellä aivan asiallisesti.

Sitten toteaisin vielä ed. Kiljuselle, että tällaisia poliittisia valtiosihteereitä, miten tämä oli muotoiltu, vastustan. Tässä on rakennettu eräänlainen hybridi, joka on puolittain poliittinen ja puolittain virkamies. Hänellä on etuosto-oikeus ja välistäotto-oikeus eikä minkäänlaisia pätevyysvaatimuksia jne. Kyllä minusta, jos halutaan virkakoneisto sekaisin, näin menettelemällä se saadaan kyllä varmasti.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Meillä tietysti jokaisella on oikeus valita näkökulmamme. Minä ehkä katson tätä asiaa enemmän kuitenkin eduskunnan kirjoittaman ponnen näkökulmasta, miten voidaan lisätä tällä lailla eduskunnan mahdollisuutta valvoa hallitusta, vaatia siltä poliittista toimintaa ja hallituksen mahdollisuuksia poliittisesti johtaa ministeriöitä. Mielestäni siihen nähden täysin alisteista ja toissijaista on yksittäisen virkamiehen kokemus siitä, vedetäänkö häneltä välistä tai jostakin joku paperi ja alistetaanko joku asia häneltä pois.

Ihan ensimmäiseksi haluaisin kertoa kaikille kollegoille, että kun tämän asian käsittelyn asiantuntijalausunnot nyt tulevat julkisiksi, kun asia on perustuslakivaliokunnan osalta päätetty, kehottaisin kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita, katsomaan valtioneuvoston kansliasta tulleen sähköpostiviestiprintin, joka kuvailee hyvin sitä tilannetta, mikä meillä tänä päivänä on poliittisten virkanimitysten suhteen ministereiden lähipiirissä.

Ed. Laaksoa kehotan tähän erityisesti, koska hän ilmoittautui täällä turhan byrokratian vastustajaksi ja liikojen poliittisten virkanimitysten vastustajaksi, katsomaan tätä valtioneuvoston kanslian printtiä. Siitä pystyy lukemaan, kuinka edes valtioneuvoston kanslia ei tällä hetkellä pysty kaikilta osin sanomaan, kuinka paljon virallisia ja epävirallisia poliittisia avustajia tällä hetkellä eri ministereillä on. Rohkenenpa kyllä uskoa, että kun ed. Laakso haluaa avoimin mielin tätä asiaa tutkia, hän halunnee varmaan sitten kertoa, kuinka paljon yhteensä näitä järjestelyitä, joita on osittain aika vaikea selvittää, on vasemmistoliiton ministereilläkin tällä hetkellä. Siihen nähden on aika hassua puhua, että muutama poliittinen valtiosihteeri tässä olisi tämä byrokratian tai raskauden ongelma. Kyllä nykyinen järjestelmä on salaileva, se on kallis, ja siellä on poliittisia nimityksiä ohi sen, mitä julkisesti on helppo löytää.

Mutta sitten olin ajatellut puhua tästä eduskunnan ponnesta. Kun uusi perustuslaki tehtiin, eduskunta todella laajalla joukolla samassa yhteydessä hyväksyi joukon ponsia, joista yksi on tämän hallituksen esityksen taustalla, ja se ponsi vaati selvittämään keinot vahvistaa poliittista ohjausta. Sen takana taas on eduskunnan halu vastaisuudessa paremmin pystyä vastaamaan tämän maan asioista parlamentaarisessa järjestyksessä mutta viime kädessä äänestäjille. Koska se ponsi oli sangen laaja, lähes yksimielinen, silloin olisi luontevaa, että ratkaisu siihen ponteen syntyy myös laajalla rintamalla.

Perustuslakivaliokunnan käsittelyn yhteydessä kävi aivan selväksi, että tämmöistä laajaa rintamaa tästä esityksestä ei ole syntymässä. Silloin on mielestäni parempi ottaa aikalisä. Meillä ei ole mitään järkeä ratkaista yhdessä todettu merkittävä ongelma ristiriidoilla ja pienellä enemmistöllä mahdollisesti hyväksyttävällä järjestelyllä, jota samaan aikaan toinen puolikas paheksuu, ei hyväksy, jopa käyttää semmoista kieltä, mihin on tietysti oikeus, joka on omiaan tavallaan mustamaalaamaan tai lähettämään sen viran hoitajan valmiiksi epätoivoiselle retkelle, valmiiksi leimattuna mahdollisesti epäonnistumaan.

Tällä en tarkoita, että ei saisi arvostella, päinvastoin tänäänkin kuullussa arvostelussa on paljon perusteita ja ymmärrettäviä kohtia. Tällä tarkoitan vain sitä, että meidän on löydettävä semmoinen ratkaisu, jolla on selvästi laaja eduskunnan tuki, koska nythän haetaan ratkaisua laajaan, eduskunnan yhdessä toteamaan ongelmaan. Siksi mielestäni perustuslakivaliokunnan ratkaisu oli tässä vaiheessa aivan oikea.

Toinen seikka, joka valtioneuvostolaissa vahvistaa eduskunnan mahdollisuuksia valvoa hallitusta ja toisaalta antaa lisää vastuuta hallitukselle ja joka meni läpi ja josta ei syntynyt minkäänlaista riitaa ja joka on mielestäni todella tärkeä, on se, että tämän lain voimaan tultua pääministerillä on uusi toimivalta: asettaa tiettyjä päivämääriä yksittäiselle ministerille hallitusohjelmassa olevan tärkeän asian esittelylle. Jos Suomessa jatkuu tämä traditio, että on monipuoluehallituksia, joihin on nyt pääministeri Lipposen aikana vielä pesiytynyt tämmöinen Lipposen doktriini siitä, että kukin ministeri pysyköön lestissään ja hallitusryhmät eivät kovin helposti puutu toisten ministeriöiden asioihin, koska pääministeri on aika isällisestikin paimentanut tätä periaatettaan, niin eduskunnan näkökulmasta on silloin erittäin tärkeätä, että viime kädessä silloin hallitusohjelman toteutumisesta vastaa muun muassa eduskunnan kyselytunneilla ja muissa tilanteissa jos ei kukaan muu niin pääministeri, ja pääministerillä on tämän uuden lain tultua voimaan mahdollisuus asettaa päivämäärä.

Silloin esimerkiksi, jos puhutaan esimerkiksi asuntopolitiikasta ja siitä, kuinka koko hallituskauden saimme odottaa yksittäisiä esityksiä, joista sitten nyt loppusuorallakaan en tiedä, tuleeko vai ei, on ajateltavissa, että tämän uuden lain voimassa ollessa tämän kaltaista tilannetta ei voi syntyä. Jos eduskunnasta syntyy suuret paineet saada hallitusohjelman esitykset aikaisemmin, niin pääministeri voi silloin tilanteeseen puuttua ja hänen pitää puuttua.

Toinen asia, missä tämä nimenomainen pykälä on erittäin tärkeä, on niin sanotut ylisektoraaliset hankkeet. Itse johdin sosiaali- ja terveysministeriön ja opetusministeriön yhteishanketta, jolla oli tarkoitus koordinoida ja jatkossa saada toimimaan ennalta ehkäisevä terveydenhuolto terveysliikunnan muodossa. Kun sitä työtä käytännössä yli vuoden päivät teki ja kahden ministeriön välillä sukkuloi, niin ymmärsi, kuinka vaikeata on saada kaksi ministeriötä puhaltamaan yhteen hiileen. Tämä laki tekee mahdolliseksi erikseen nimetä joillekin projekteille vastuuministerin yli ministerirajojen, esimerkiksi perheasioiden projektista vastaavan ministerin, jolle voidaan vastuuttaa eri ministerien toimialoista yhteistyövelvoittein tiettyjä asioita.

Kun tämä mahdollisuus ylittää sektorit yhdistetään pääministerin mahdollisuuteen antaa päivämääriä tietyille hallitusohjelmassa oleville hankkeille, niin meillä on aivan uudenlainen mahdollisuus eduskunnassa vaatia ja valvoa hallitusohjelman toteutumista ja pääministerillä on aivan uudenlainen vastuu ja velvollisuus toteuttaa hallitusohjelmaa koko sen skaalalta.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan ed. Braxin puheenvuoron johdosta todeta sen, että totta kai on tärkeätä, että politiikka ohjaa järjestelmää, mutta haluan myös todeta sen, että virkamiehet pitävät näitä järjestelmiä pystyssä, halusimmepa myöntää sen tai emme.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On tietysti selvää, että virkamiehiä tarvitaan. Yksi ehkä tässä keskustelussa muutenkin liian sivuun jäänyt seikka on, että kun eduskunnassa mekin olemme arvostelleet lainsäädännön tasoa, niin meidän olisi katsottava peiliin ja lisättävä pätevien virkamiesten määrää ja myös ehkä heidän työolosuhteitaan parannettava.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kun tällainen asia on esillä, niin totta kai täällä pitää keskustella. Tämä liittyy oikeastaan näihin valtiollisen toiminnan peruskysymyksiin siltä osin kuin ne liittyvät valtioneuvoston toimintaan. Toisaalta arvioni on, että ehkä ajoitus ei onnistunut tässä asiassa. Oma arvioni on, että jos tämä asia olisi ollut esillä vuosi sitten tai kaksi vuotta sitten, saattaa olla — siis korostan: saattaa olla — että tässä olisi kuitenkin voitu ehkä edetä. (Ed. Kokkonen: Ei se ole siitä kiinni!)

Nythän siis taustalla on perustuslain uudistus. Laki näyttää onnistuneen lausumiltaan. Sen toteuttaminen tuo sitten esiin mahdollisia tarkistettavia asioita, mutta lähtökohtaisesti voidaan sanoa, että se on onnistunut, toimiva ja kehittää suomalaista demokratiaa, ja kun siinä yhteydessä oli tämä selvitys ikään kuin tahtona ilmaistu, niin siksi me keskustelemme tästä.

On sitten mielestäni myös arvioitava asiaa siitä näkökulmasta, mikä on ministereiden tehtävä ja miten tämä tehtävävastuu on mahdollisesti muuttunut. Tältä osin ainakin voidaan vastata, että se on muuttunut. Siis yhteiskunnan monimutkaistuminen, informaatiotulva, kaikki Euroopan unionin asiat, monet muut ovat lisänneet ministerivastuuta. Toisaalta on kysyttävä, mihinkä yhden ihmisen inhimilliset voimavarat riittävät järkevän, perustellun poliittisen toiminnan edistämiseksi. Tässä on vähän samanlainen tilanne kuin se — jos sallitaan vertailu suurten kuntien johtamiseen — että eräässä vaiheessa oli muotia, että yhdelle kaupunginjohtajalle kaikki valta, apulaisjohtajat pois. Nyt me näemme, että nämä johtajat uupuvat ja polttavat itsensä loppuun.

Ministerin kohdalla tietenkin kysymys on siitä, miten poliittinen tahto välittyy hänen johtamaansa organisaatioon ja millä tavalla organisaatiossa toimitaan virkavastuulla ja sitten poliittisella vastuulla ja missä tämä rajaviiva ikään kuin käy hämäräksi. Eittämättä tällaiseen keskusteluun kytkeytyy myös kysymys poliittisista virkanimityksistä. En pidä kovin hedelmällisenä sellaista näkökulmaa, että todetaan, että poliittisia virkanimityksiä ei ole ollenkaan. Mutta toisaalta pidän perusteltuna sitä, että joka puolella niitä ei pidä olla. On ennalta selkeästi määriteltävä, missä tehtävässä ja asemassa on sellaisia vastuita, joissa liikutaan poliittisen ja virkavastuun välillä.

Mehän tiedämme, että kansainvälisesti ottaen suomalainen hallintojärjestelmä on hyvin virkavaltainen, mutta toisaalta on todettava, että se on myöskin toiminnaltaan hyvin ennustettava. Siis suomalainen virkamieskunta on pätevää virkamieskuntaa. Pätevyysvaatimukset on laadittu kautta linjan. Ne ovat korkeimpia mitä yleensä on länsimaissa, puhumattakaan muista, aikaisemmista, järjestelmistä, ja suomalainen virkamieskunta on kelpoisuuksiltaan ja toiminnaltaan hyvin vertailun kestävä. Tämä usein unohdetaan sanoa. Mitä pidempään tässä eduskunnassakin on ollut, niin kyllä tämä johtopäätös pätee myöskin tänne. Tässä talossa tosin osataan tämä virkavastuu ja poliittinen vastuu erottaa, ja siltä osin ainakin oma kokemukseni on, että tämä laitos on henkilövalinnoissaan onnistunut, koska on paljon myös kysymys ei vain siitä, mitä kansanedustajat sanovat, vaan siitä, miten tehtäviin valitut muutkin henkilöt ymmärtävät toimensa.

Näin ollen, arvoisa puhemies, ed. Helle kuvasi nämä kolme vaihtoehtoa, joilla voidaan kehittää, jotka liittyvät tähän: ministereiden lukumäärän lisääminen — onko se vastaus — apulaisministerijärjestelmä tai poliittinen valtiosihteerijärjestelmä. Kaikkein heikoin järjestelmä on ilmeisesti tämä apulais- tai varaministeri, ja sitähän ei tähän ole tuotukaan, koska siellä, kuten ed. Helle sanoi, on näitä vastuuongelmia. Mutta kyllä kun suomalaisia ministereitä mekin läheltä seuraamme, niin voidaan sanoa, että se on aika kovaa menoa Euroopan unionin asiat, monet muut mukaan lukien. Joskus tulee mieleen, että kun tekee kaikkea, ei oikeastaan voi osata kaikkea, on valittava. (Ed. Elo: Kaikki eivät osaa kaikkea!) — Kun tekee kaikkea, ed. Elo, niin ei ole mestari missään, me tiedämme. Se koskee myöskin kansanedustajien tehtäviä ja kaikkia poliittisissa tehtävissä olevia.

Näin ollen on tehtävämäärittelyissä katsottava vastuunjakoa ja roolijakoa. Nimenomaan roolin kautta muodostuu työnjako. Siltä osin tämä poliittinen valtiosihteeri -järjestelmä olisi kyllä mielestäni ollut tervetullut suomalaiseen järjestelmään, ja aivan siten kuin tässä ed. Helteen kanssa olen myös kahden kesken käynyt tätä asiaa lävitse, tässähän todettiin, kuten ed. Helle on sanonut, että tällainen järjestelmä voidaan asettaa voimaan, siis että siihen jäisi aina poliittinen harkinta, kuinka sitä käytetään, ja se tarkoittaa myös, että sitä ei laiteta järjestelmään välttämättä, jos esimerkiksi vaalien tuloksen jälkeen sitä ei haluta.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan muutama sana täältä edestä.

Minä kun olen vanha hevosmies, olen tottunut siihen, jotta kun ohjaksista vetää, niin hevonen kääntyy sinnepäin. Tässä on vähän samasta jutusta kyse. Tässä ikään kuin haettiin semmoista järjestelmää, jossa — kun tämä ohjastaja on ilmeisesti tuntenut sillä tavalla, jotta ohjaksia ei totella — pitää olla tämmöinen välimies siinä tai -nainen, joka ohjastaisi sitten määrättyyn suuntaan, katsoisi, että sille tielle, jolle on tarkoitettu, mennään. Olkoon tämä vertauksena.

Niin kuin aikaisemmin vastauspuheenvuorossani totesin, ensinnäkin tässä perustuslakivaliokunta on tehnyt ihan oikean päätöksen, jotta tämmöistä järjestelmää ei perusteta. Minusta tätä pitäisi tarkastella kaiken kaikkiaan uudelleen sillä tavalla, miten organisaatiota voitaisiin keventää, eikä tehdä lisää portaita ja mutkia matkaan. Nimittäin poliittiset voimasuhteet eduskunnassa ehkä muuttuvat, niin kuin aina tahtoo olla, silloin tällöin heilahtavat toiseen suuntaan, ja ministerit tulevat jostakin toisesta ryhmittymästä. Linjanvedot eivät ole hirveän erilaisia kuitenkaan, mutta jos tapahtuu niin, että kansliapäälliköt ja muut virkamiehet eivät siellä kyseisessä ministeriössä noudata niitä linjauksia, mitä hallitus tekee tai ministeri tekee, niin minusta siinä on olemassa kyllä omat konstinsa.

Olin pitkään pääluottamusmiehenä ja jouduin aina puolustamaan niitä henkilöitä, jotka saivat varoituksia ja jopa lopputilinkin, ja kyllä minä näen, jotta virkamiehen on toteltava. Jos ei tottele, niin siihen pitää tehdä järjestelmät, jotta saa varoituksia — nyt ne ovat olemassakin kyllä — ja tietyissä tapauksissa lemput sitten, jos ei noudateta niitä ohjeita, mitä hallitus tai eduskunta määrittävät. Eikö tämä ole ihan selkeä pelin henki näin? (Ed. Kokkonen: Aivan niin!) Tämä on normaalia työelämää, ja rengin pitää tehdä, niin kuin isäntä määrää.

Tässä tapauksessa isäntä on eduskunta ja hallitus niine voimasuhteineen, mitkä kulloinkin ovat. Sen takia minusta semmoista ylimääräistä piiskuria tähän ei pidä eikä tarvitse olla. Pitää enempi katsoa ministeriä valitessa sitten, jotta sinne tulee hyviä vahvoja ihmisiä, semmoisia, joilla on näkemystä, jopa mieluummin sillä tavalla, että on sen alan tuntemustakin, koska kyllä minä näen, jotta jos laitetaan ihan pystymetsästä semmoiseen toimeen, joka ei ole tuttu, niin totta kai siinä virkamieskunta voi pyörittää ihan niin kuin haluaa, jos ei ymmärrä, mitä siellä tapahtuu. (Ed. Elo: Ei eduskunta valitse ministereitä, puolueet valitsevat!) — Ed. Elo on aivan oikeassa.

Sen takia puolueiden pitää kyllä katsoa silloin, kun ministereitä valitaan, jotta ei valita semmoisia, jotka nuoleksivat hyvin, vaan pitää olla omaa ryhtiäkin. Sehän tarkoittaa, kun on omaa ryhtiä, että silloin tulee myös hyvä johtaja siellä ministeriössä ja voi linjoittaa ja on näkemyksiä ja rohkeutta tehdä. Ei valita pelkästään sillä perusteella, että on ollut nöyrä, koska siinä tapauksessa nöyryys voi viedä niinkinpäin, jotta on myös nöyrä virkamiehille päin. (Ed. Elo: Samaa mieltä!) — Tässä, ed. Elo, ilmeisesti me olemme ihan samaa mieltä.

Silloin, kun lähetekeskustelua tässä salissa käytiin, niin itse en silloin osallistunut tähän, kuuntelin niitä ristiriitaisuuksia. Nyt olen tyytyväinen siihen, jotta lopputulos on semmoinen kuin itse alun perin ajattelin, elikkä näitä valtiosihteerin tehtäviä nyt ei perusteta, vaan peilataan tähän muuhun yhteiskunnan muuttumiseen ja muutetaan meidän hallintorakenteemme. Nimittäin jos tämä olisi yrityselämää, niin minä en usko, että näin monimutkaista ja byrokraattista järjestelmää meillä olisi olemassa, vaan käskysuhteet olisivat huomattavasti selkeämmät. Minä uskon, että vaikka meillä on demokraattinen järjestelmä, niin myös tätä pystytään selkeyttämään ja tekemään enemmän putkimaiseksi, ei moniportaiseksi ja vaikeaksi ja sokkeloiseksi, sellaiseksi, jossa aina löytyy asialle selitys, joka ei välttämättä ole hyvin looginenkaan. Sen takia minä kiitän kaikkia näitä, jotka ovat osallistuneet tähän jaloon päätöksentekoon ja tälle osalle kääntäneet kupin alas.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Esa Lahtela puhui hevosmiehenä olemisesta, ja itse haluaisin olla yhtä taitava hevosmies ja vielä parempikin ja tavallaan sitä tunnen olevanikin. Kun on oikein hyvin opetettu hevonen, työmyönteinen ja ahkera, niin se menee sinne, minne isäntä tahtoo, eikä tarvitse edes suitsista vetää ja ohjaksista kääntää. Tältä osin pidän tässä käytettyjä puheenvuoroja pääosin erittäin hyvinä ja myönteisinä. Täytyy sanoa, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ed. Kokkonen on mielestäni hyvin perustellut tätä asiaa, ja sattumalta olen kerrankin samaa mieltä hänen kanssaan näistä asioista.

Pidän aika erikoisena ed. Helteen käyttämää puheenvuoroa tästä aiheesta, missä nähtiin mielestäni henki siinä, että valtiosihteereitä olisi pitänyt nimittää ja se asia olisi pitänyt saada tässä järjestykseen. Käsittääkseni tämä valiokunnan mietintö on aika yksiselitteinen ja selkeä siinä suhteessa, että niitä ei tarvita. Näitä poliittisia virkamiehiä on valtionhallinnossa sekä kaikessa hallinnossa jo niin valmiina olemassa, että kyllä se poliittinen tuntemus siinä päätöksenteon valmistelussa on aivan selvä ja yksinkertaisen kiistaton. Täytyy sanoa, että nämä poliittiset virkamiehet säilyvät siellä, vaikka vaalit käydään ja hallitus vaihtuu. Sen osalta ei tarvita muutosta tähän asiaan. Tietysti aina puolueet vuorollaan hallituksessa ollessaan pyrkivät täyttämään mahdollisimman paljon näitä paikkoja omilla jäsenillään, ja sen osalta tämä poliittinen tuntuma tässä asiassa säilyy ja pelaa.

Tämä mietintö on hyvä, ja tämä pitää näin tämmöisenään hyväksyä. Ei tätä voi edes arvostella missään muodossa.

Jouko Jääskeläinen /kd:

(Ed. Helle: Aiotteko arvostella?) — Arvoisa rouva puhemies! Kyllä tietysti arvioida aina voi, vaikkei nyt kielteisessä mielessä arvostella.

Tämän lain kohdallahan nyt sitten lasta ei heitetty pesuveden mukana, niin kuin ehkä jossakin muussa lakiehdotuksessa, elikkä tästä laista vietiin läpi ne asiat, joista oltiin samaa mieltä ja joihin muun muassa ed. Brax kiinnitti huomiota puheenvuorossansa. On hyvä, että laki valtioneuvostosta nyt selkiää ja eräät asiat siellä tulevat hyvään järjestykseen. Oikeastaan tämä kiistely tai nyt sitten yksimielisenä mietintönä oleva asia liittyy tähän valtiosihteerikysymykseen.

Tässä nyt on vähän viitattu siihenkin, vaikuttavatko vaalit näiden asioiden käsittelyyn. Voi tietysti vähän keventäen kysyä, onko sitten hyvä, että olisi aina vaalit mielessä, tuleeko sitten sillä tavalla parempaa lainsäädäntöä vai tuleeko kiireessä kenties huonompaa. Se on tietysti sitten makukysymys.

Useimmat näistä asioista, joihin ajattelin kiinnittää huomiota, on tässä mainittukin. Valiokunta kiinnitti huomiota siihen kysymykseen, että poliittisia avustajia on. Järjestelmä ei kaikilta osin ole sillä lailla läpinäkyvä kuin voisi olla ja kuin oikeastaan pitäisikin olla. Tässä suhteessa voi tietysti arvioida, että nyt hallituksen esityksen mukaan toimittaessa välttämättä ne hallintoon liittyvät kustannukset eivät olisi vähentyneet. Ne olisivat voineet jopa lisääntyäkin. Siinä mielessä, jos tällä tai vastaavan tyyppisellä ehdotuksella myöhemmässä vaiheessa tullaan eduskuntaan, niin kannattaa sitten avoimesti, avoimin mielin, katsoa kaikkia elementtejä, jotka tässä poliittisessa järjestelmässä ovat mukana. Niitten avoin tarkastelu ja siinä kriittisyys ei ole ollenkaan huono asia.

Se, mikä lain valmistelun puolella ehkä on ollut suurempi käytännön ongelma, tai ainakin siitä varsin paljon on puhuttu, on se, että enemmän voimavaroja tarvittaisiin sinne ikään kuin alemman tason valmistelevaan työhön, niitten virkamiesten työhön ja työympäristöön, jotka näitä lakitekstejä sitten tuottavat. Tämä asia on itse asiassa mielestäni ollut jopa enemmän esillä kuin kysymys poliittisesta ohjauksesta.

Ed. Skinnari muun muassa viittasi siihen, että on vaadittu lisää valtaa pääministerille. On hyvä, että pääministerillä on tietty määrä valtaa, mutta on myöskin hyvin tärkeää, että ministereillä on sillä lailla itsenäistä toimivaltaa, valmisteluvaltaa, valtaa omassa asiassaan, omissa tehtävissään, että ne asiat tulevat hyvin valmistelluiksi. Pääministerillä on koordinoiva valta ja se on tietysti hyvä asia, mutta ehkä nyt en muuten lähtisi korostamaan tätäkään seikkaa.

Euroopan unionin kysymystä käsittelimme myöskin valiokunnassa. Saimme myöskin siitä asiantuntijanäkökulmia. Kävi kyllä mielestäni ilmi se, että Euroopan unionissa ministeri on aika tärkeä henkilö. Ei ole huono asia, että juuri ministeri on paikalla silloin, kun siellä tärkeitä asioita valmistellaan ja käsitellään ja niistä päätetään. Se on sekä asioiden tietämyksen, arvovallan että tuttavuuteen liittyvien suhteiden ja vaikutusmahdollisuuksien kannalta tärkeä asia. Jos edustaja niissä tehtävissä usein vaihtuu, on se sitten valtiosihteeri tai pysyvä edustaja siellä, se ei ole välttämättä hyvä meidän roolillemme Euroopan unionissa.

Ei välttämättä ole huono peruste sekään, että katsotaan taloutta, arvioidaan sitä, minkä verran meillä on mahdollisuuksia, varaa, syytä, uusiin virkatehtäviin, ja mietitään sitä, millä kohdalla ne lisäykset on sitten kaikkein tärkeintä tehdä. Mutta ehkä se kaikkein painavin peruste kuitenkin valiokunnan harkinnassakin oli, vaikka tietysti vähintäänkin kahta mieltä tässä oli, oli se, että kansliapäällikön ja valtiosihteerin tehtävänjako jäisi epäselväksi. Siinä suhteessa pitää olla myöskin kunnioitusta sille hyvälle periaatteelle, joka meillä suomalaisessa hallinnossa on. Se on se, että kansliapäällikkö ja muu virkamieskunta on lojaali, toimii sen poliittisen ohjannan mukaan, joka kulloinkin on. Jos poliittinen ohjanta muuttuu, silloin pikkasen tietysti säveletkin muuttuvat, mutta virkatehtävät hoidetaan hyvin ja huolella. Pitäisin kovin onnettomana, jos kansliapäällikkömme hallinnossa eivät pääsääntöisesti noudattaisi sitä, minkä ministeri hyväksi katsoo. Toki kritiikkiä, keskustelua, silläkin välillä olevassa suhteessa on hyvä olla, ettei tehdä virheitä tai väärinarviointeja, mutta luottaisin sittenkin suomalaisen virkamieskunnan perusnäkökulmaan siitä, että tehtävät hoidetaan hyvin ja suurella huolella. Tähän sitten valtiosihteerin asettaminen varsin monien mielestä perustuslakivaliokunnassa oli varsin ongelmallista, ja on hyvä, että tämän kaltainen mietintö nyt tänään täällä on ja nämä muut asiat tulevat sitten kuntoon.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Jääskeläisen puheenvuorossa oli selvästi perustuslakivaliokunnan jäsenen syvä pohdiskelu ja syvä tuntemus tähän asiaan. Mutta kun ed. Jääskeläinen kysyi, vaikuttiko nyt se, että vaalit ovat kovin lähellä vai mistä tämä johtuu ja miten tämä sisältö tähän tulee, niin en malta olla tähän asiaan ottamatta kantaa, koska ymmärrän, että niillä ei ollut mitään tekemistä tähän asiaan.

Mutta, rouva puhemies, itsenäisyyspäivänä Luumäen kirkossa kirkkoherra saarnassaan pohdiskeli sellaista näköalaa, mikä jäi mieleen ja minkä haluan tähän tiedoksi saattaa, että poliitikot ajattelevat vain tulevia vaaleja ja valtiomiehet ajattelevat vuosien ja sukupolvien päähän. Ymmärrän tässä asiassa niin, että perustuslakivaliokunta varmaan katsoo tätä valtiomiesnäkökulmaa ja katsoo vähän kauemmas kuin pelkkiin vaaleihin.

Esko Helle /vas:

Arvoisa puhemies! Vaaleilla oli varmasti ainakin sen verran merkitystä, että, kuten totesin, tämä esitys tuli vasta joulukuussa valiokuntaan, jolloin meillä oli kai noin 40 asiaa suurin piirtein käsillä, eli tähän ei riittänyt aikaa mielestäni niin paljon kuin olisi ollut asiallista. Siihen nähden tulos on tietysti hyvä.