Suvi Lindén /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus esittää koulutusta koskevia säännöksiä muutettavaksi siten, että aiempaa selkeämmin korostetaan lasten ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien ennalta ehkäisemistä ja varhaista puuttumista niihin ja että edistetään hyvää oppimista sekä oppilaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Hallituksen esitys tukee tavoitetta luoda mahdollisuuksia oppilaiden ja opiskelijoiden terveelle kasvulle ja kehitykselle. Järjestyksenpitoa koskevat muutosehdotukset taas lisäävät oppilaiden ja opiskelijoiden oikeutta turvalliseen oppimisympäristöön myös käytännössä.

Sivistysvaliokunta pitää esitettyjä muutoksia hyvinä ja kannattaa hallituksen esityksen hyväksymistä. Pidämme tärkeänä kodin ja koulun yhteistyön periaatteiden sisällyttämistä opetussuunnitelman perusteisiin. Opetuksen järjestäjän tulee määrätä myös kodin ja koulun yhteistyön järjestämistavasta. Hyvin toimiva kodin ja koulun yhteistyö tukee osaltaan myös turvallisen oppimisympäristön kehittämistä lapsille ja nuorille.

Sivistysvaliokunta pitää ehdotukseen sisältyvää koulun velvoitetta olla aloitteellinen yhteistyön käynnistämiseksi myönteisenä. Tämä edellyttää opettajien valmentamista vanhempien kohtaamiseen niin opettajankoulutuksessa kuin täydennyskoulutuksessakin. Halusimme kiinnittää huomiota myös ammatillisten oppilaitosten poissaoloihin. Lain mukaan opiskelijan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle ole myönnetty siitä vapautusta. Ylläpitäjän tulee järjestää ammatillisessa koulutuksessa olevien poissaoloseuranta.

Valiokunnalle varmistui asian käsittelyn kuluessa se, kuinka tärkeää lapsen kokonaisedun kannalta on saumaton yhteistyö eri hallinnonalojen välillä. Oppilashuollon järjestämistä vaikeuttaa sen sijoittuminen kahden hallinnonalan raja-alueelle. Opetushallitus velvoitetaan nyt opetussuunnitelman perusteiden valmistelussa yhteistyöhön Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Stakesin kanssa silloin, kun ne koskevat oppilashuoltoa sekä kodin ja koulun yhteistyötä. Opetussuunnitelmaa laadittaessa velvoitetaan yhteistyöhön kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavien viranomaisten kanssa. Yhteistyövelvoite eri sektoreiden välillä parantaa osaltaan oppilashuollon toteuttamista oppilaiden ja opiskelijoiden edun mukaisesti. Ongelmana yhteistyölle ovat erityisesti tietojensaantioikeutta rajoittavat salassapitosäännökset. Pidämmekin välttämättömänä, että hallitus valmistelee pikaisesti tarvittavat muutosehdotukset, joilla poistetaan esteet oppilaan tai opiskelijan tarpeiden mukaisen oppilashuollon ja muiden toimenpiteiden toteuttamiselta.

Koulun omien kurinpitotoimenpiteiden lisääminen hallituksen esityksessä luo valiokunnan mielestä säännellyn välimuodon puuttumattomuuden ja poliisille ilmoittamisen välille. Perusopetuslain 30 a §:n 3 momentissa on säännös siitä, että kurinpitorangaistuksen saaneelle oppilaalle tai oppilaalle, jolta opetus on evätty, jäljellä olevan työpäivän ajaksi järjestetään tarvittava oppilashuolto. Juuri näissä tilanteissa oppilashuollolliset toimenpiteet on aloitettava välittömästi. On erittäin tärkeää, että koulukuraattori, koulupsykologi, opettaja tai muu oppilashuollon asiantuntija voi ottaa välittömästi vastuulleen tällaisen oppilaan ohjauksen ja huollon.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä vaikea kohta oli voimankäyttöä koskeva pykälä. Valiokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen siitä, että voimankäyttöä koskevalle sääntelylle on käytännössä havaituista ongelmatilanteista johtuen tarve. Koulun tai oppilaitoksen työrauhaa vakavasti häiritsevä oppilas tai opiskelija on muiden oikeuksien turvaamiseksi tarvittaessa voitava joissakin tilanteissa poistaa luokkahuoneesta tai koulun alueelta viime kädessä voimakeinoja käyttämällä. Korostamme painokkaasti, että rehtorin tai opettajan turvautuminen voimankäyttöön voi tulla kysymykseen vain hyvin poikkeuksellisesti.

Hyväksyessään ehdotukset voimankäyttöä koskeviksi säännöksiksi valiokunta pitää välttämättömänä sitä, että opettajankoulutuksessa lisätään järjestyksenpidon ylläpitämiseen ja kiusaamisen ennaltaehkäisyyn painottuvaa koulutusta ja ohjeistusta. On myös välttämätöntä, että oppilashuollon ja järjestyksenpitoa koskevien muutosten toimivuutta seurataan ja siitä annetaan selvitys eduskunnan aiemmin edellyttämän koulutuspoliittisen selonteon yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Teimme lakeihin lukuisia pykälämuutoksia. Nämä johtuvat ennen kaikkea perustuslakivaliokunnan edellyttämistä muutostarpeista. Valiokunta on muun muassa täsmentänyt voimankäyttöä, järjestyssääntöjen laatimista ja muutoksenhakua koskevia pykäliä perustuslakivaliokunnan edellyttämän mukaisesti. Olemme myöskin yrittäneet parantaa säännösten rakennetta muun muassa jakamalla selvennyksen vuoksi joitain pykäliä eri momenteiksi.

36 b §:ssä säädetään rehtorin ja opettajan oikeudesta poistaa häiritsevä tai turvallisuutta vaarantava oppilas. Valiokunta pitää tavoitteena, että tällaisessa tilanteessa tulisi olla kaksi koulussa työskentelevää henkilöä. Itse poistamistilanteessa se olisi tarpeen poistettavan oppilaan tai opiskelijan kannalta, ja tilanteen jälkiselvittelyssä se saattaisi olla tarpeen oppilaan tai opiskelijan poistaneen opettajan tai rehtorin kannalta. Tällöin olisi tärkeää, että paikalla olisi myös aikuinen henkilö, jolla ei ole välitöntä henkilökohtaista yhteyttä poistamiseen ja joka ei ole ollut osapuolena poistamista koskevassa päätöksenteossa ja toimenpiteiden tarpeellisuuden arvioinnissa. Emme kuitenkaan ehdota asiaa otettavaksi pykälään, koska käytännön koulutyössä kahden henkilön vaatimus voisi johtaa kestämättömiin tilanteisiin. Pyrkimyksenä tulisi kuitenkin olla, että koulussa olisi kaksi aikuista poistamistilanteessa paikalla.

Arvoisa puhemies! Tässä lyhyesti sivistysvaliokunnan mietinnön esittely.

Inkeri Kerola /kesk:

Rouva puhemies! Tätä asiaa käsiteltäessä valiokunnassa tuntui toisinaan asiantuntijoita kuullessamme siltä, että kärpäsestä on tehty härkänen, mutta kun tiedämme kouluelämän, miten eri kouluissa eletään, on tietysti luonnollista, että meillä on niin sanottu takaportti, takaseinä, johon voimme tarvittaessa nojata. Itse katson, että kun turvallisesta oppimisympäristöstä on viime aikoina puhuttu paljon, vastaa juuri tämä laki sen henkeä ja on vastaus jopa lukuisiin vaaliohjelmiin, joita on esitetty viime päivinä yli puoluerajojen, elikkä ajankohtainen tämä lakiesitys on.

Haluan korostaa kuitenkin sitä, että yli kaikkien voimakeinojen meneviä menettelytapoja ovat ne kodin ja koulun väliset yhteistyömuodot, joilla solmitaan luottamus koulun ja kodin välille. Eri asia ovat sitten tilanteet, joissa kotoa ei löydy syystä tai toisesta tukea tai siellä ei ole tuen antajia. Silloin on erityisen tärkeää se, että meillä on viranomaisia, jotka toimivat yhteistyökumppaneina tällaisissa tilanteissa.

Ennen kaikkea on kysymys siitä, että tällä hetkellä kouluissamme on liian vähäiset resurssit oppilashuoltoon, kouluterveydenhuoltoon, ennakoivaan erityisopetukseen ja myöskin pienten ryhmien muodostamiseen. Tähän asiaan on puututtava. Siihen ei tarvitse edes erillisiä lakeja vaan kun budjetin alla näitä asioita seuraavan kerran käsitellään, on välttämätöntä turvata perusopetuksen resurssit niin, että olemme kilpailukykyisiä tämänkin asian puolesta maailmalla.

Markku Markkula /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä lakimuutos on sen verran tärkeä, että haluan muutamia periaatteellisia kysymyksiä tässä aivan erityisesti perustella.

Mehän olemme vastikään viime vaalikaudella säätäneet koulutusta koskevat lait. Silloin turvallisuus nostettiin jo vahvasti esille ja lakiin sisällytettiin tätä koskevat perussäädökset, mutta käytäntö on osoittanut, että voimassa oleva lainsäädäntö ei ole toiminut. Se ei ole antanut riittäviä velvoitteita eikä myöskään mahdollisuuksia hoitaa koulua turvalliseksi oppimisympäristöksi. On erittäin tärkeää ja perusteltua, että niin perusopetuslaissa, lukiolaissa kuin ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissakin aiempaa selkeämmin korostetaan lasten ja nuorten kehitykseen vaikuttavien vaikeuksien ennaltaehkäisemistä ja varhaista puuttumista näihin vaikeuksiin ja että edistetään hyvää oppimista ja oppilaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia.

Mutta yhtä lailla on tärkeää, että lakitasolla nyt niillä muutoksilla, jotka hallituksen esitykseen täällä valiokunta on tehnyt, luodaan edellytykset sille, että vastuuta koulussa turvallisuuden osalta kantavat opettajat, rehtori tietenkin aivan erityisesti, mutta myös vanhemmat, joiden rooli nostetaan erityisen merkittävästi uudelleen esille. Vanhempien roolistahan on puhuttu pitkään, ja se yleisesti koetaan tärkeäksi, mutta käytännön tasolla vanhemmat eivät ole riittävästi mukana koulutyössä.

Useissa eri yhteyksissä on todettu lasten ja nuorten erilaisten ongelmien lisääntyneen ja monimutkaistuneen viime vuosina. Erilaisia oppimisympäristön turvallisuutta vaarantavia riskitekijöitä esiintyy hyvin monissa kouluissa, valitettavan monissa kouluissa todella. Tarve lasten ja nuorten tukemiseen ja auttamiseen on ilmeinen. Tässä mielessä on erityisen tärkeää, että peruskoululaissa, lukiolaissa ja ammatillista koulutusta koskevassa laissa on kussakin asiallisesti saman sisältöinen säännös siitä, että koulutuksen järjestäjän on taattava oppilaille ja opiskelijoille turvallinen opiskeluympäristö.

Opetusministeriön turvatyöryhmä jo kaksi ja puoli vuotta sitten, liki kolme vuotta sitten, luovuttaessaan muistion opetusministerille esitti oppilaiden turvallisuutta lisääviä lainsäädäntömuutoksia koulua ja koulutusta koskeviin lakeihin. Valitettavan pitkään kesti, ennen kuin nuo asiat saatiin tänne valmisteluun. Tässä valossa on osoittautunut erityisen tärkeäksi se, että kokoomus on paimentanut tätä asiaa eteenpäin, ja piti asettaa erityisen voimakkaita vaatimuksia, että asia todella saatiin tänne käsittelyyn.

Mitä tämän jälkeen sitten tapahtuu? On tärkeää, että Opetushallitus valmistelee perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilas- ja opiskelijahuoltoa sekä myös kodin ja koulun yhteistyötä koskevat osuudet opetussuunnitelmien perusteisiin yhdessä tietenkin tässä tapauksessa Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen kanssa.

Arvoisa puhemies! Otan esille vielä vähän perusteellisemmin kodin ja koulun yhteistyökysymykset, koska olen näitä asioita pitkään paimentanut ja myös omatoimisesti ollut mukana tätä asiaa kehittämässä.

Nyt on aivan erityisen tärkeää, että nämä periaatteet kodin ja koulun yhteistyöstä sisällytetään selkeästi opetussuunnitelman perusteisiin. Opetuksen järjestäjän tulee määrätä myös kodin ja koulun yhteistyön järjestämistavasta.

Sivistysvaliokunnan mielestä kodin ja koulun yhteistyöstä tulee todella olla selkeät ohjeet opetussuunnitelmassa, mutta tämän lisäksi me tarvitsemme hyvien käytäntöjen, hyvien kokemusten, dokumentointia, innostavaa työtä, jossa vanhempainyhdistyksillä ja -liitoilla on merkittävä oma roolinsa.

Nykyisin monissa kouluissa tehdään vanhempien kanssa tiivistä yhteistyötä, mutta sitä toteutetaan vain koulukohtaisesti ja koulujen sisälläkin hyvin vaihtelevasti. Kyse on useimmiten vain muutaman vanhemman aktiivisesta roolista, joka sitten saa aikaiseksi todella mittavaa toimintaa. Liian usein tämä yhteistyö on vain yhteydenpitoa, josta puuttuvat vastavuoroisuus, vuorovaikutuksellisuus ja dialogisuus.

Tätä nykyä tietotekniikan hyväksikäytöllä, sekä tietoverkkojen käytöllä että kännyköitten käytöllä, on luotu merkittävästi uusia avauksia vanhempien osallistumiseen ja myös oppilaiden ja opettajien uudenlaisen roolin löytämiseen. Tässä mielessä suosittelenkin todella lämpimästi, että meillä eri puolilla Suomea nyt syntyy merkittäviä vakavia hankkeita, joissa tietotekniikka ja mobiilit mahdollisuudet otetaan aktiivisesti käyttöön.

Jos me ajattelemme tilannetta, jossa luokkakohtaisesti luodaan omat yhteiset veppisivut ja välitetään tietoa tietotekniikan avulla kodin ja koulun välillä, siitä syntyy helposti säännöllistä toimintaa, jonka puitteissa eri henkilöillä tai henkilöryhmillä on aivan omat roolinsa. Erityisen tärkeää on, että myös lapset oppivat todella tekemään tätä yhteistyötä. He ovat tietenkin se keskeinen sanansaattajaryhmä, pohdiskeleva, keskusteleva ryhmä, jonka yhdessä kotona vanhempien kanssa, koulussa opettajien kanssa tulisi käydä näitä peruskysymyksiä läpi. Tytöille on aivan omat luontevat roolinsa tietoverkkojen, veppisivujen käytössä ja samoin vastaavasti pojillakin. Tätä kautta yhteydenpitoon löytyy luontevia aktiivisia muotoja.

Tämä tietenkin edellyttää myös opettajien valmentamista erityisesti vanhempien kohtaamiseen niin opettajankoulutuksessa kuin täydennyskoulutuksessakin, ja tietenkin pitää muistaa, että vaikka korostan tietotekniikan hyväksikäyttöä, perinteiset laput, monisteet ja muut kurssi- tai kouluvihkoon tehtävät maininnat ja muut ovat merkittävä keino välittää edelleenkin viestiä. Kaikilla valitettavasti ei vielä ole riittäviä tietoteknisiä mahdollisuuksia hoitaa ja korostaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä.

Valiokunnan puheenjohtaja edellä jo totesi voimankäyttöasioista ja monista siihen liittyvistä kysymyksistä. Ne hionnat, joita tähän valiokunnassa tehtiin, ovat todella mielestäni välttämättömiä, ja on selkeää ja tärkeää, että täällä voimankäyttö todetaan, mutta yhtä lailla, että täällä selkeästi on määritelty, että minkäänlaisten välineiden käyttö ei ole sallittua voimakeinojen käytön yhteydessä. Samoin on tärkeää, että selkeytettiin se, että tavoitteena on, että rehtori ja opettaja yhdessä toimivat silloin, kun joudutaan poistamaan häiritsevä tai turvallisuutta vaarantava oppilas luokasta, mutta että tämän aina voi tehdä myös rehtori tai opettaja yksinkin silloin, kun se olosuhteiden ja tilanteen vuoksi on tarpeen.

Samoin on erittäin tärkeä pieni yksityiskohta, että lakiehdotukseen tehtiin pienet poistot, joiden mukaan aina häirintätilanteista, luokasta poistamisista, on informoitava myös kotia. Vastaavasti on tärkeää, että täällä on selkeät lisäykset siitä, että oppilasta ei pidä tämmöisen poistamistilanteen jälkeen jättää yksin vaan todella on huolella paneuduttava oppilaan henkiseen huoltamiseen.

Arvoisa puhemies! Tämä on todella tärkeä ja uskoakseni kauaskantoinen laki, joka nyt saadaan aikaiseksi.

Margareta Pietikäinen /r:

Fru talman! En av målsättningarna med den stora utbildningsreformen 1999 var att ge skolorna större frihet att verka och genom utvärdering bidra till skolornas positiva utveckling. Elevernas rätt till en trygg skolmiljö skrevs in i lagen om grundläggande utbildning, i gymnasielagen och i lagen om yrkesutbildning. De lagförslag som nu föreligger är en komplettering av lagarna. Avsikten är att i ett så tidigt skede som möjligt förebygga problem i skolorna och i klar text stipulera vilka åtgärder lärare och rektor kan tillgripa i krissituationer.

Kulturutskottet har hört många sakkunniga i frågan, inte minst representanter för elever och studerande och representanter för elevernas föräldrar. Förbundet Hem och Skola för till exempel fram i sitt utlåtande bland annat följande: "Varje skola borde ha en handlingsplan mot våld och mobbning. Det är viktigt att det finns tydliga spelregler för umgänget i skolan vilka både lärare, elever och föräldrar är medvetna om och beredda att följa. En bra modell är att eleverna är med om att utforma ordningsreglerna för skolan."

Puhemies! Valiokuntakäsittelyssä tuli voimakkaasti esille kodin ja koulun yhteistyön merkitys. Tosiasia on, että tämä yhteistyö eri kouluissa toteutuu vaihtelevalla tavalla ja selviä puutteita on. Tämän yhteistyön periaatteita olisi sisällytettävä opetussuunnitelman perusteisiin. Kodin ja koulun tiivis ja myönteinen yhteistyö tukee myös turvallisen kouluympäristön kehittämistä. Tässä tarvitaan uutta ja innokasta suhtautumista sekä koulun että vanhempien taholta, onhan kyse valtavan tärkeästä asiasta, lasten hyvinvoinnista.

Kouluihin tarvitaan myös enemmän ammattiauttajia pätevien opettajien lisäksi. Tarvitaan terveydenhoitajia, kuraattoreja, koulupsykologeja.

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että monessa kunnassa yhteistyö eri hallintokuntien välillä ontuu ja oppilashuolto kärsii. On tärkeää, että tieto kulkee hallintokuntien välillä ja että oppilaan ongelmat pyritään ratkaisemaan kokonaisvaltaisesti perustuen kaikkeen olemassa olevaan tietoon.

Kysymys kurinpidosta on herättänyt eniten huomiota tässä lakiesityksessä. Viestit kentältä ja asiantuntijoilta ovat olleet selviä. Nykytilanne ei ole tyydyttävä ja epävarmuus vallitsee siitä, mihin toimenpiteisiin voi ryhtyä. Valiokunta on selkeyttänyt tilanteen ja tehnyt tarvittavat pykälämuutokset.

Frågan om lärarens rätt att ta till kraftåtgärder är en omdebatterad fråga. I offentligheten har man till och med fört fram att skolorna skulle kunna anställa vakter för att upprätthålla ordningen. Denna väg skall vi inte gå. Lärarnas professionalism och människokännedom räcker oftast till för att lösa hotfulla situationer. Men denna lag ger lärare och rektor fullmakt att ingripa i akuta situationer, till exempel när det gäller att avlägsna en störande och hotfull elev ur klassen.

Utskottet betonar att elevvårdsåtgärder omedelbart bör sättas in för att snabbt återställa situationen till det normala och att en elev som avlägsnats ur klassen inte får lämnas ensam i korridoren, där han eller hon kan utgöra en fara både för sig själv och för andra.

Talman! Rätt till en trygg skolmiljö finns inskrivet i de cenrala skollagarna. Det är kuriöst att notera att den parlamentariska arbetsgruppen som förberedde den stora skolreformen i medlet av 90-talet röstade om denna paragraf.

Jag var med i arbetsgruppen och kan konstatera att vi som ville ha med paragrafen vann med mycket liten röstövervikt. Minoriteten ansåg att sådana självklara saker som rätt till en trygg skolmiljö inte behöver skrivas in i lagen. Ett faktum är att vi som drev igenom paragrafen som sedermera godkändes av riksdagen hade rätt i så hög grad att man nu mindre än fem år senare uttryckligen vill skärpa elevens rätt till en trygg skolmiljö.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Tätä hallituksen lakiesitystä, jossa esitetään koulutusta koskevia säännöksiä muutettavaksi siten, että aiempaa selkeämmin korostetaan lasten ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien ennaltaehkäisemistä ja niihin varhaista puuttumista ja että edistetään hyvää oppimista sekä oppilaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia, voidaan pitää hyvin merkittävänä, koska se on myöskin omalla tavallaan vastaus niihin oikeastaan parin viime vuosikymmenen haasteisiin, joita yhteiskuntamme on tuottanut. Jos pelkistää, niin erityisesti nyt 90-luvulla erittäin rankan työttömyyden jäljiltä ja toisaalta, kun vanhemmuus on joutunut kriisiin, aivan liian moni lapsi on jollakin tavalla hunningolla, jolloin nousee kiistaton tarve pyrkiä vaikuttamaan ennakolta niihin ongelmiin, jotka tässä tapauksessa nyt erityisesti ovat vaikuttamassa lasten koulunkäyntiin ja opiskelun edellytyksiin.

Tämän nyt käsittelyssä olevan lain ydinhän on aika paljon siinä, että tässä korostetaan yhteistyötä nimenomaan opetus- ja sosiaalitoimen välillä. Jos laki onnistuu luomaan yhteistoimintakäytäntöjä nykyistä paljon enemmän kahden merkittävän sektorin välillä, voidaan sanoa, että laki on kenties tärkeimmässä asiassa onnistunut.

Arvoisa puhemies! Tämän lain jo valmistelussa ja myöskin eduskuntakäsittelyssä on yksi asia noussut ylitse muiden. Se koskee lain tuomaa mahdollisuutta opettajien käyttää voimakeinoja, voimatoimenpiteitä, ääritilanteissa poistaessaan lasta tai nuorta opetustilanteesta.

Asiantuntijakuulemisesta, joka sivistysvaliokunnan työssä koski tämänkin kysymyksen kohdalta kymmeniä asiantuntijoita, joilta näkemyksiä perättiin, voidaan noin pelkistäen sanoa, että mielipiteet tämän tärkeän yksityiskohdan osalta jakaantuivat aika selkeästi kahtia. Huomattava osa asiantuntijoista oli myöskin sitä mieltä, että tällaisten voimatoimenpiteiden tuonti lainsäädäntötasolle voi olla myöskin väärä ja vaarallinen signaali suomalaiseen kouluyhteisöön. Mutta myöskin asiantuntijakuulemisessa kävi ilmi se, että monet myöskin minun arvostamani asiantuntijat, muun muassa professori Lea Pulkkinen, olivat sitä mieltä, että kysymys on kuitenkin siitä, että enemmistölle lapsista pitää turvata turvallinen, rauhallinen oppimistilanne ja oppimisympäristö. Jollei sitten mikään muu auta ja on kysymyksessä äärimmäinen tilanne, niin opettajalla pitää voida olla myöskin oikeus poistaa vakavalla tavalla häiritsevä oppilas luokkatilanteesta.

Toivon erityisesti sitä, että opettajat nyt tätä uutta lainkohtaa käyttäisivät, niin kuin uskon heidän käyttävän, vain ääritilanteissa ja äärimmäisen harkinnan jälkeen, koska ymmärrän niin, että voimankäyttö synnyttää aina vastavoiman. Sen vuoksi pitää olla paljon viisautta ja malttia ja harkintaa, aivan niin kuin lainsäädännössä todetaan, jos tällaisiin äärimmäisiin fyysisen voimankäytön toimenpiteisiin joudutaan.

Meille sosialidemokraateille oli kynnyskysymys hyväksyessämme voimankäyttökeinot lain tasolle, että kiinnitämme samassa yhteydessä vahvan huomion siihen, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun lapsi tai nuori rankan voimankäyttötilanteen jälkeen viedään luokka- ja opetustilasta pois. Esitimme, vaadimme, ja se tuli myös sivistysvaliokunnassa hyväksytyksi, että lain 31 a §:ään lisättiin virke: "Oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa 36 §:n 2 ja 3 momentin tarkoittamien toimenpiteiden" — näiden niin sanottujen voimatoimenpiteiden — " jälkeen." Tämä nähdäksemme myös omalta osaltaan turvaa sen, että lasta, joka syystä tai toisesta on jouduttu ääritilanteissa voimatoimin poistamaan luokasta, ei jätetä ilman koulun tai aikuisten ikään kuin seurantaa ja huolenpitoa. Myöskin laissa tullaan edellyttämään sitä, että aina tällaisten voimatoimenpiteiden yhteydessä tehdään myös kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle — ymmärrän näin, että se varmaan tarkoittaa kunnan koululautakuntaa tai vastaavaa.

Vielä joulukuussa olin henkilökohtaisesti sitä mieltä kirjoittamassani kolumnissa Opettaja-lehteen, että en tule hyväksymään voimatoimenpiteitten käyttöä suomalaiseen koululainsäädäntöön, koska näen siinä myös paljon vakavia ongelmia. Se voi myös olla väärä signaali opettajille, kouluelämään, vanhemmille ja tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Mutta näillä täsmennyksillä ja reunaehdoilla, jotka yhteistyössä valiokunnassa teimme, sosialidemokraattinen sivistysvaliokuntaryhmä päätyi ja myös henkilökohtaisesti päädyin kuitenkin siihen, että nämä voimatoimenpiteet — näillä rajauksin ja nostamalla rima äärimmäisen korkealle — voidaan hyväksyä.

Haluan myös eduskunnan pöytäkirjoihin todeta sen, että sivistysvaliokunnan pitkäaikainen jäsen, yli 30 vuotta rehtorina ja koulun palveluksessa ollut kansanedustaja Tapio Karjalainen totesi myös sivistysvaliokunnassa ääneen, että ei hän ole koskaan törmännyt omassa koulutyössään aidosti siihen ongelmaan, että olisi tarvittu mitään voimatoimenpiteiden käyttöä. Mutta koska kiistatta sen kaltaisia ongelmatilanteita on, niin tämä lainsäädäntö nyt omalta kohdaltaan näillä reunaehdoilla haluaa tämänkin mahdollisuuden antaa.

Mutta aivan kuten täällä aiemmissa puheenvuoroissa on todettu, sivistysvaliokunta mietinnössään edellyttää, että tätä asiaa, lain vaikutuksia, seurataan. Kun seuraavalle eduskunnalle annetaan koulutuspoliittinen selonteko, niin edellytämme, että annetaan yksityiskohtaisempi selvitys, miten tämä asia on käytännössä toiminut.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Haluaisin kiinnittää huomiota kahteen kohtaan tässä esityksessä. Ensimmäinen on 36 b §, jossa säädetään rehtorin ja opettajan oikeudesta poistaa häiritsevä tai turvallisuutta vaarantava oppilas. On hyvä, että tämä pykälä säädettiin. Sitä on kaivattu, ja se on yksi tärkeimmistä pykälistä tässä lakiesityksessä. Mutta pientä huolta olen kantanut siitä, kun valiokunnassa on pelätty niin hysterian lailla opettajan ylilyöntejä voimankäytössä. Tuntuu siltä, että ei aina opettajiin luotettaisi. Nykyinen käytännön tilanne on kuitenkin se, että jos hipaiseekin oppilasta, niin oppilas helposti sanoo, että älä lyö, vaikkei siitä olekaan kysymys, mutta mennään helposti äärilaidasta toiseen.

Välillä valiokunnassa oli myös ilmassa sellaista, että olisi vaadittu aina oppilaan poistamiseksi kaksi aikuista. Onneksi se ei kuitenkaan mennyt läpi. Toivottavaa se tietenkin olisi, että olisi kaksi aikuista läsnä, mutta käytännössä se ei ole mahdollista. On paljon tilanteita, joissa sitä toista aikuista ei löydy, ja yksinkään sitä luokkaa ei voi jättää. Poliisiakin joku asiantuntija oli kaivannut, että aina pitäisi poliisi kutsua tällaisiin tilanteisiin, ja se on kyllä minun mielestäni ylilyönti se vaatimus.

Perustuslakivaliokunta vaati, että jokaisesta tällaisesta tapahtumasta tehdään kirjallinen selvitys koulutuksen järjestäjälle. Sitä vähän sillä tavalla ihmettelen, koska tämä voimankäyttö tarkoittaa lain perusteluissa taluttamista tai oppilaan rauhoittamista kiinni pitäen. Pitääkö jokaisesta taluttamisesta ja oppilaan rauhoittamisesta tehdä koululautakunnalle selostus? Minun mielestäni se ei oikein kuulosta maalaisjärkiseltä touhulta. Ei ole ihmekään, että kasvatustyö meidän yhteiskunnassamme voi olla vähän hukassa.

Toinen huomio, minkä sanon... (Ed. Gustafsson: Eihän sellaisesta taluttamisesta mitään tarvitse tehdä!) — Ed. Gustafsson, täällä hallituksen esityksen perusteluissa annetaan esimerkkejä siitä, mitä ne voimankäytöt voivat olla, ja siellä mainitaan juuri nämä kaksi asiaa.

Tietojensaantioikeudesta haluaisin sen verran todeta, että todellakin se on ollut ongelma tässä oppilaan koulutuksen järjestämisessä ja hoitamisessa. Muistuttaisinkin, että sosiaalivaliokunnassa teimme lain sosiaalihuollon asiakkaan asemasta, jossa sitten määritellään, miten näitä tietoja saa luovuttaa viranomaiselta toiselle. Tietoja saa ilman suostumusta tai vastoin kieltoa antaa, kun lapsen etu niin vaatii, toisen viranomaisen käyttöön, esimerkiksi juuri opetuksen tai koulutuksen järjestäjälle. Siltä osin tämä näyttäisi ainakin lain tasolla olevan kunnossa, mutta käytännössä tästä ei oikein ole selvää tietoa vielä kentällä. Mutta se, mikä on ongelma, on se, että terveydenhuollon puolella tämä tietojen salassapitovelvollisuus on ollut niin ehdoton, että ei edes lapsen etukaan välttämättä ole ollut siinä asiassa mukana, vaan ainoastaan se salassapitovelvollisuus. Sen takia onkin tärkeää, että muun muassa siihen saataisiin pikaista parannusta.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kyseessä on minunkin mielestäni tärkeä mietintö, ja täällä on käytetty erittäin hyviä puheenvuoroja. Yritän tuoda nyt tähän keskusteluun vähän tämmöistä käytännön koulutyössä saavutettua kokemuksen näkökulmaa. Lähden liikkeelle tästä kodin ja koulun yhteistyöosuudesta.

Ensinnäkin haluan todeta, että pidän tärkeänä tätä valiokunnan lähestymistapaa, että kodin ja koulun yhteistyön periaatteet sisällytetään opetussuunnitelman perusteisiin. Seuraava looginen jatkumo on se, että opetuksen järjestäjän tulee myöskin määrätä, millä tavalla kodin ja koulun yhteistyö järjestetään. Kolmas minunkin mielestäni järkevä jatkumo on se, että opetussuunnitelmissa tulee ottaa kantaa myöskin kodin ja koulun yhteistyöhön.

Mutta sitten hieman kriittisesti suhtaudun siihen, millä tavalla käsitellään tätä kodin ja koulun yhteistyön monimuotoisuutta tässä valiokunnan mietinnössä. Nyt täytyy muistaa, että jokainen kouluyhteisö on erilainen ja myöskin ne tavat, miten siellä sitä kodin ja koulun yhteistyötä harjoitetaan, muovautuvat tästä lähtökohdasta käsin. Minusta valiokunta on varmaan tätä kirjoittaessaan tarkoittanut tämmöisiä yleisiä, väljiä reunaehtoja, ja sitten se monimuotoisuus toteutetaan siitä oman kouluyhteisön tarpeista ja lähtökohdista käsin. Jos tämä on näin tarkoitettu, niin silloin se on hyväksyttävää ja ymmärrettävää. Nimittäin todellakin on niin, että kodin ja koulun kunnolla toimiva, luottamuksellinen yhteistyö on koko kouluyhteisön kannalta voimavara ja se todella auttaa myöskin tämän kouluyhteisön turvallisen oppimisympäristön muovaamisessa.

Tässä mietinnössä kahdessakin eri kohdassa on tartuttu minun mielestäni erittäin tärkeään asiaan, ja siellä esitetään kovia haasteita opettajankoulutukselle. Yhdyn mielelläni molempiin niihin haasteisiin, mitkä täällä on esille nostettu. Toinen liittyy nimenomaan siihen, että opettajankoulutuksessa pitäisi opettajiksi valmistuville antaa entistä parempia valmiuksia nimenomaan tämän kodin ja koulun yhteistyön järjestämiseen ja aloitteen tekemiseen näissä asioissa. Toinen kohta, mihin opettajankoulutuksessa varmasti painopistettä pitäisi lisätä, on nimenomaan tämä järjestyksenpidon ylläpitäminen ja koulukiusaamisen ennaltaehkäisy ja ehkäpä myöskin herkkyys huomata se koulukiusaamistilanne. Nämä ovat erittäin kannatettavia linjauksia.

Arvoisa puhemies! Sitten haluaisin sanoa muutaman sanan tästä kurinpitoasiasta. Ensinnäkin pidän vähän valitettavana sitä, että se pykälä on saanut sellaisen otsikon kuin Kurinpito. Mutta nähtävästi se on sitten tämmöistä lainsäädännön logiikkaa, että kun siellä jatkossa puhutaan kurinpitorangaistuksesta, tähän edelliseenkin pykälään on tullut tämä Kurinpito-otsikko tästä lähtökohdasta. Muuten olisi parempi puhua tietysti työrauhan turvaamisesta koulussa. (Ed. Gustafsson: Tai järjestyksenpidosta!) — Se olisi ihan yhtä hyvä.

Täällä valiokunnan puheenjohtaja esittelypuheenvuorossaan totesi, että tähän lakiehdotukseen sisältyvä koulun omien kurinpitotoimenpiteiden lisääntyminen on tarpeellinen säännelty välimuoto puuttumattomuuden ja poliisille ilmoittamisen välille. Olen aivan samaa mieltä siitä, että tämmöisissä todellisissa, erittäin harvinaisissa, ongelmallisissa tilanteissa sen koko kouluyhteisön kannalta on ehdottomasti parempi ratkaisu, jos tilanne voidaan hoitaa koulun sisäisin toimin ilman, että täytyy turvautua virkavallan apuun. Se on nimittäin traumaattinen kokemus koko sille kouluyhteisölle, jos joudutaan sellaiseen tilanteeseen.

Ed. Gustafsson täällä totesi, että hän oli rehtori Karjalaisen kanssa keskustellut asiasta ja oli saanut sen viestin, että hänen virkaurallaan tämmöistä tilannetta, jossa on todelliseen voimankäyttöön jouduttu turvautumaan, ei ole tullut eteen. Minullakin on 25 vuoden kokemus koulumaailmasta, eikä minunkaan eteeni ole tullut sellaista tilannetta. Mutta tiedän, että niitä kuitenkin jonkin verran on ollut, ja sen takia pidän tätä sääntelyä ehdottoman tarpeellisena.

Hyvin helppo on yhtyä myöskin siihen näkemykseen, joka jo monella suulla täällä on esitetty, että jos joudutaan oppilas poistamaan oppimistilanteesta tai koulun alueelta, niin välittömästi käynnistyvät ne oppilashuollolliset toimenpiteet. Siinä suhteessa meillä on tiettyä ongelmaa sen takia, että oppilashuolto on ainakin joissakin tapauksissa aika ohuella pohjalla. Siinä mielessä voimavarojen suuntaaminen nimenomaan oppilashuoltoon, koulukuraattoritoimintaan, kouluterveydenhuoltoon, erityisopetukseen on kyllä hyvin perusteltua. (Ed. Vahasalo: Se on opetuksen resursseista pois!) — Ei se siihen saa johtaa. Totta kai perusopetuksen resurssien täytyy olla kunnossa. Täällä puhuttiin muun muassa siitä, että parasta ennalta ehkäisevää pulmatilanteitten torjumista on se, että päästään tarkoituksenmukaisiin oppilasryhmiin. Tämähän on tietenkin kaiken lähtökohta.

Sitten, arvoisa rouva puhemies, vielä koulujen järjestyssäännöistä jonkin verran. Minun ymmärtääkseni tilanne suomalaisessa koulumaailmassa on pääosin sellainen, että tällaiset järjestyssäännöt ovat itsestäänselvyys, että ne ovat olemassa. Nekin tietysti aina muovautuvat ensinnäkin kouluasteen tason ja kouluyhteisön tarpeen mukaisesti. On varmaan tarkoituksenmukaista, että koulutuksen järjestäjä ne hyväksyy, että myöskin kouluhallinnolla siellä kunnassa on selkeä käsitys siitä, että asiat ovat kunnossa. Hyvä asia on myöskin se, että oppilaat ja opiskelijat osallistuvat järjestyssääntöjen laatimiseen, mutta totta kai siinä täytyy ottaa huomioon, että he osallistuvat oman ikänsä antamien edellytysten mukaisesti.

Mutta sitten, arvoisa puhemies, lopuksi: Mietinnössä viitataan lausumaehdotukseen, mutta sitä lausumaehdotusta ei kyllä löydy näistä minun asiapapereistani ainakaan ollenkaan. Mutta jos minä arvaan, mitä se voisi koskea, niin kuvittelisin, että se saattaisi koskea tätä valiokunnan lopputoteamusta siitä, että oppilashuollon ja järjestyksenpitoa koskevien muutosten toimivuutta seurataan ja siitä annetaan selvitys eduskunnan aiemmin edellyttämän koulutuspoliittisen selonteon yhteydessä. Se tuntuisi loogiselta, mutta ehkä olisi syytä, että se kuitenkin liitettäisiin sitten näihin asiakirjoihin.

Pekka Nousiainen /kesk:

Rouva puhemies! Käsittelyssä on sivistysvaliokunnan mietintö laiksi perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 ja 16 §:n muuttamisesta. Muutamia ajatuksia, jotka tulevat lähinnä koulutuksen järjestäjän näkökulmasta ja toisaalta siitä näkökulmasta, mitä perustuslakivaliokunnassa tätä koskevan hallituksen esityksen osalta tuli esille.

Nythän on tietysti tilanne viime vuosina kehittynyt siihen suuntaan, että häiriökäyttäytyminen kouluissa on lisääntynyt, ja siksi tarve säätää lain tasolla sekä kodin ja koulun yhteistyöstä että kurinpitotoimesta on käynyt ilmeiseksi. Lain tavoitteet ovat sinällään erinomaisen hyvät: korostetaan lasten ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien ennaltaehkäisemistä ja varhaista puuttumista näihin vaikeuksiin sekä edistetään hyvää oppimista sekä oppilaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia.

Kodin ja koulun yhteistyön osalta voidaan tietysti todeta, että sitä on ollut kautta aikain. Se on erilaatuista ja erisisältöistä ollut eri kouluissa ehkä tarpeen mukaan, mutta nyt tämä tulee hyvin jäsennellyksi, koska sen periaatteet tulee määritellä opetussuunnitelman perusteissa ja myöskin laadittavissa opetussuunnitelmissa. Siitä oikeastaan en sen enempi totea.

Sitten kurinpitoasiat. On ymmärrettävää, että kun oppilaalla periaatteessa on oikeus opetukseen, mikäli siitä poiketaan, uuden perustuslain hengen mukaisesti kansalaisen oikeuksista ja velvollisuuksista tulee säätää lain tasolla, ja näin tässäkin tapauksessa sitten kurinpitoasioista on säädetty lailla.

Erityisesti tässä tietysti huomio kiintyy juuri voimankäyttökysymyksiin. Sivistysvaliokunta on ottanut huomioon sen, mitä perustuslakivaliokunta asiasta on todennut, mutta lain 36 b §:n perusteet ovat hyvin moninaiset ja nämä on luettava tarkkaan, koska alusta saakka ei täysin ilmennyt se, tuleeko olla kaksi henkilöä silloin, kun voimakeinoja käytetään, siinä mukana vai ei. Kuitenkin valiokunta on päätynyt ratkaisuun, että koska aina se ei ole mahdollista kahden olla yhtä aikaa siinä saapuvilla, vaatimusta ei ole kirjoitettu pykälään. Kuitenkin sitä pidetään suotavana. Sanamuoto olisi voinut olla "rehtorin tai opettajan", ja toisaalta sitten kysymys on siitä, kun täällä puhutaan koulun henkilöstöstä, että yleensä näissä kuitenkin tulee olla henkilöiden, jotka toimivat virkavastuulla.

Nyt käytännössähän tietysti hyvin harvoin, niin kuin täällä on todettu, voimankäyttötilanteisiin ylipäänsä joudutaan, peruskoulun alemmilla luokilla käytännössä tuskin koskaan. Se ohjaaminen oppilaan saattamiseksi pois luokasta tai muusta opetustilasta on yleensä hellää kädellä ohjaamista tai kainaloon ottamista, jolloin tilanne hoituu luontevasti. Eri asia on sitten suurempien, jo murrosiässä olevien oppilaiden osalta, jotka jäävät opetustilaan, ovat liikkumatta ja sitä kautta saattavat mahdottomaksi tuon toisten oppilaiden kannalta turvallisen ja häiriöttömän opetuksen jatkumisen. Siinä mielessä tällöin saattavat tulla sitten todelliset voimankäyttömenetelmät sovellettaviksi, mutta silloinkin, kuten laki lähtee liikkeelle, on aina noudatettava tarpeen vaatimia voimakeinoja. Silloin se rajautuu siihen, että ne eivät saa olla liian ankaria eikä voimakkaita eikä henkilöön saa kajota enemmän kuin tilanne vaatii.

Kaiken kaikkiaan nämä säännökset minusta ovat tarpeellisia. Tämä jo viestittää siitä, että opettajakunnalla on oikeus kajota oppilaan henkilöön tavalla, joka rauhoittaa opetustilanteen ja takaa muille oppilaille tuon häiriöttömän ja rauhallisen opiskelun.

Ed. Ravi puuttui myöskin näihin järjestyssääntökysymyksiin. Itse tein saman havainnon, että nyt päätösvalta siirretään koulutuksen järjestäjälle, ja se tietää silloin sitä, että ne viedään vähintään lautakuntatasolle, jolloin tämä koordinaatio sitten kuntatasolla selkiintyy ja ne tulevat ehkä perusteellisemmin laadittua ja arvioitua ja saavat myöskin ehkä sitä kautta enempi oikeusvoimaa.

Perustuslakivaliokunta totesi, että järjestyssääntöjen antamisessa on kysymys enempikin oikeudesta tehdä hallintopäätöksiä kuin siitä, että niillä lainsäädäntövaltaa delegoitaisiin alaspäin, ja näinhän tämä on tulkittava, ja ennen kaikkea nyt sisäiseen järjestykseen ja turvallisuuteen niilläkin pyritään koulutoimen osalta. Minusta näissä asioissa ei mitään sen kummempaa ole. Toivon, että nämä saavat myöskin hyvin realistisen suhtautumisen sitten toimeenpanossa koulutasolla ja parantavat oppilasturvallisuutta ja opetusta.

Merkittävänä kysymyksenä tähän liittyy tietysti ylipäänsä se, mistä nämä häiriökäyttäytymiset johtuvat. On perheiden hajoamisia, pirstoutumisia, syrjäytymisiä, ja sitä kautta nämä ongelmat kouluissa ovat lisääntyneet. Siihen koulu yksin ei voi kajota eikä puuttua. Se vaatii perheiden vahvaa otetta kasvatuksessa ja huolenpitoa lapsista enempi, ja toisaalta tietysti on tässä syytä muistuttaa siitä, että osaltaan myöskin nämä säästötoimenpiteet, jotka vuosien varrella koulutointa ovat koskettaneet, ovat edesauttaneet ryhmien koon kasvaessa tilannetta siihen suuntaan, että niin yksilökohtaiseen opetukseen ryhmissä ei enää päästä kuin aikaisemmin, ja siinä suhteessa häiriöt voivat olla suurempia. Tavoitteena tietysti tulee olla se, että se peruskouluja koskeva asukaslukupohjainen leikkaus, joka valtionosuuksissa on, tullaan aikanaan poistamaan ja saamaan vielä lisäresursseja sitten koulutoimen puolelle.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittisen selonteon yhteydessä eduskunnassa keskusteltiin paljon myöskin koulurauhaongelmista ja odotettiin tätä lakia, joka nyt sitten sivistysvaliokunnan käsittelyssä on ollut, ja valiokunta on aika ison työn tehnyt ja hyvin perusteellisesti asiaan paneutunut monelta osalta. Mielestäni perustuslakivaliokunta on ansiokkaasti tukenut sitä näkemystä, että koulussa Oecd-tutkimuksen myötä meillä on kaikki hyvin, mutta on sitten pieni osa oppilaista, jotka tarvitsevat erityistä tukea, ja silloin opettajien tueksi oppilashuoltoryhmät ja oppilashuoltotyö on ensiarvoisen tärkeää. Monet opettajat ja ammattijärjestöt ovat sanoneet, että opettajat ovat liikaa tänä päivänä sosiaalityöntekijöitä, isiä, äitejä, jopa poliiseja, ja tietysti heidän tehtävänsä on opettaa, vaikka siihen kuuluukin myöskin erilaiset huolenpidot.

Mutta tämä laki kyllä selkeyttää myöskin kuntatasolla. Kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että on tarpeeksi oppilashuoltotyössä olevia ihmisiä. Meillä on paljon pieniä kuntia, ja silloin tietysti täytyy tehdä kuntarajat ulottavaa yhteistyötä. Koulukuraattoreita on aika monessa kunnassa, mutta koulupsykologeja on sitten todella vähän, varsinkin pienissä kunnissa, ja toivoisi, että silloin tehtäisiin kuntien välistä yhteistyötä ja palkattaisiin näitä koulupsykologeja. Kuitenkin asiantuntijat katsovat, että näissä oppilashuoltoryhmissä juuri koulupsykologien mukana olo on todella tärkeää tämän lapsen kehityksen ja hänen vaikeuksiensa havainnoimiseksi tarpeeksi ajoissa.

Kouluterveydenhoitajista on paljon puhuttu, ja monessa kaupungissa strategioissa on selkeästi opetustoimessa lausuma siitä, että kouluterveydenhoitaja tulisi olla jokaisessa vähänkin isommassa koulussa, ja allekirjoitan tämän. Oppilaan on helpompi kertoa vaikeuksistaan sille kouluterveydenhoitajalle, joka kuitenkin koetaan oppilaan taholta ulkopuolisemmaksi, kuin ottaa lähellä olevalta opettajalta sitä tukea.

Turvallisesta oppimisympäristöstä on uusissa koululaeissa hyvin vahvasti sanottu, ja tämä laki tukee hyvin tärkeästi, merkityksellisesti tätä turvallista oppimisympäristöä. Tämä voimankäyttö-sana herätti lähetekeskustelussa aika tavalla negaatioita niissä, jotka kokivat, että sanana tämä on vaikea, mutta asiantuntijakuulemisessa lähes kaikki asiantuntijat totesivat, kuten perustuslakivaliokuntakin koki, että asia on hyvä ja kannatettava. Tietysti silloin hyvin tarkkaan täytyy myöskin kirjata, kun tämmöiseen voimankäyttöön oppilaan kanssa joudutaan, ja koulutuksen järjestäjän tulee siitä saada tietoa.

Koulupoliittisen selonteon yhteydessä aika paljon puhuttiin siitä, osaavatko kunnat arvioida omaa koulutoimeansa. Se perälauta, yksi laki, uusissa koululaeissa, oli nimenomaan arvioinnin tärkeys, ja voisi hyvin olla tärkeätä, että niissä kouluissa, niissä kunnissa, joissa on tämmöisiä koulurauhaongelmia, voisi arvioida tämmöisen koulun kohdalla juuri sitä, millä tavalla oppilashuoltoryhmät toimivat niin, että ne tukevat sitä oppilasta ja myöskin koko koulua siinä, että niillä oppilailla on työrauha, jotka sen todella haluavat, ja toivottavasti kaikki oppilaat sen haluavat.

Voimankäytössä kuitenkin on tärkeää varmasti meidän kaikkien mielestä, mutta asiantuntijoidenkin mielestä, että jos tällaiseen tilanteeseen joudutaan, sen jälkeen lasta taikka nuorta ei saa jättää yksin, vaan hänet todella täytyisi ohjata sitten oppilashuoltoryhmään ja auttaa häntä eteenpäin. Opettajat väittävät, että mitä aikaisemmin pystytään puuttumaan tämmöisiin ongelmiin, mitkä tulevat joko sen oppilaan kotoa taikka jostain muusta syystä, sen parempi se on. Jotkut tutkimuksethan tukevat sitä, että jos kunnat järjestävät oppilashuoltotyönsä mallikkaasti, se on selvää säästöä kunnan budjetissa. Yksi syrjäytynyt nuori, joka nipin napin saa peruskoulunsa käytyä, mutta ei enää sitten jaksa taikka halua taikka ei ole kykyä mennä toisen asteen koulutukseen, on kunnalle aikamoinen haaste.

Mutta hyvää tässä laissa on myöskin kodin ja koulun yhteistyön saaminen opetussuunnitelmiin. Siitä valiokunta on hyvin tiukasti lausunut, että näin todella tulee olla. Varmasti silloin vanhempainyhdistysten, joita on luonnollisesti muodostunut uudelleen, asema tulee korostumaan, ja se on hyvä asia. Hyvänä pidän sitä, että tämän oppilashuoltolain myötä järjestyssäännöt tulisivat kaikkiin kouluihin. Toivonkin, että silloin, kun koulut järjestyssääntöjä laativat, oppilaiden vanhemmat, mielellään oppilaatkin, mutta ainakin vanhempainyhdistykset, oppilaiden vanhemmat, ovat mukana tässä työssä ja näin sitoutuvat myöskin koulun rauhan ja järjestyksen ylläpitoon vanhempina ja voivat näin tukea myöskin lapsen kasvamista siihen, että koulukiusaaminen esimerkiksi olisi jo taaksejäänyttä elämää.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva laki on sinänsä hyvä asia, mutta aika vähän edustajat ovat pohdiskelleet puheenvuoroissaan sitä, miksi tähän tilanteeseen on tultu, missä on kodin ja koulun välinen yhteys. Kodin tehtävä on kasvattaa, koulun tehtävä opettaa. Nyt kun opettajille tässä annetaan lisää valtaa, heille annetaan myöskin tietenkin lisää vastuuta. Nämä ongelmatilanteet, joita koulussa syntyy, ovat juuri tällaisesta laajemmastakin häiriökäyttäytymisilmiöstä peräisin. Mistä ne mallit tulevat, sitäkin asiaa pitäisi pohtia, mutta oleellinen kysymys on, että niihin häiriökäyttäytymistilanteisiin puututaan ja toimitaan asianmukaisesti.

Mutta erityisen tärkeää olisi tässä yhteydessä juuri käydä kodin ja koulun välillä avointa keskustelua, pyrkiä sitouttamaan huoltaja, isä tai äiti tai mieluimmin molemmat, tähän lapsen ongelmien perkaamiseen niin, että päästäisiin tästä asiasta eteenpäin, koska kyllähän se kaiken kaikkiaan on näin, että jos jatkuvasti viranomaistahojen kanssa näitä asioita hoidetaan, ei siitä hyvää tule. Jatkossa pitäisi entistä enemmän kiinnittää huomiota kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ja kaiken kaikkiaan nuorien pahoinvoinnin pois perkaamiseen.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Salon puheenvuorosta vielä haluaisin sen verran jatkaa, että se on ihan vakava ja oikein asetettu kysymys, miksi tähän on tultu. Näin yösydänhetkenä sitä ei nyt ole tarpeen eikä mahdollistakaan puida loppuun asti, mutta tutkimusten mukaan 90-luvulla tapahtui se muutos, että kun vielä 90-luvun alkupuolella lapsista 1—2 prosenttia eräässä tutkimuksessa totesi, että heidän vanhempansa eivät ole pätkääkään kiinnostuneet heidän koulunkäynnistään, niin 90-luvun loppupuolella tämä osuus oli kasvanut 8—9 prosenttiin. Eli lähes joka kymmenes vanhempi ei ole pienimmässäkään määrin kiinnostunut oman lapsensa koulusta, koulunkäynnistä, ylipäätään lapsen elämästä. Tämä on erittäin vakava ja iso ongelma. Sitä tietysti voidaan selittää monilla yhteiskunnallisilla, sosiaalisilla, psykologisilla syillä, perheiden hajoamisella jne., mutta se ei muuta sitä tilannetta, että se vaatii paljon erilaisia toimia. Ehkä se peruskysymys koulun kannalta on, miten juuri niitten lasten vanhempien kanssa sitten päästään ikään kuin yhteistyöhön, jotka juuri sitä apua tarvitsisivat. Tiedän, että eturivin kouluissa opettajat pyrkivät säännöllisesti tapaamaan kaikkia vanhempia ja varaavat 15 minuuttia, jopa puoli tuntia, aikaa tämmöisiin kahdenkeskisiin kehityskeskusteluihin, joissa pääosin ovat lapsetkin mukana. Minusta sellaista työkäytäntöä pitäisi levittää.

Mutta, arvoisa puhemies, pyysin puheenvuoron oikeastaan kommentoidakseni aivan lyhyesti ed. Ravin käyttämää puheenvuoroa. Haluan nyt vielä selvästi eduskunnan pöytäkirjoihinkin todeta sen, että tämän nyt käsittelyssä olevan lain ikään kuin tausta-ajatus minun kannaltani on se, että lapsella tulee koulussa olla luovuttamaton oikeus opiskella rauhassa, oikeus luokkatilarauhaan. Toivon todella, että tämä laki myöskin ikään kuin opettajakunnan taholta vielä korostaisi sitä vastuuta, että tällaiseen koulurauhaan ja työskentelyyn tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota, että tavallaan sen kaltaiset puheet poistuisivat, että ei tässä nyt voi oikein mitään tehdä, kun lapseen ei saa koskea jne. Vaikka nämä ovat tämmöistä vähän niin kuin löysää puhetta, niitten taustalla on sitten jotain. Lapsella tulee olla oikeus rauhaan luokkatilanteessa ja rauhalliseen oppimisympäristöön. Hulinaa ei tule luokkatilassa sallia.

Toinen asia liittyi järjestyssääntöihin. Osa valistuneesta kuulijakunnasta tietää, että ymmärrän jalkapallosta jotakin. Jo vuosia on ollut sellainen käytäntö, että kun lapset kokoontuvat ensimmäisen kerran harjoituksiin talvella tai keväällä omassa seurassaan, käytetään monta tuntia aikaa ja sovitaan pelisäännöt, joitten mukaan toimitaan. Niin tärkeitä kuin ovat järjestyssäännöt koulukohtaisesti, itse asiassa minusta olisi vielä tärkeämpää sitouttaa opettajan johdolla lapset ja vanhemmat sen oman luokan työ- ja pelisääntöihin. Näiden pelisääntöjen tekeminenhän tarkoittaa urheiluseurassa ja jalkapallossa sitä, että lapset panevat oman nimensä sovittuihin pelisääntöihin, miten tullaan harjoituksiin, miten puhutellaan valmentajaa jne. Toivoisin, että opettajatkin voisivat oppia meidän eturivin urheiluseuroiltamme ja järjestöiltämme myöskin ikään kuin tämmöistä käytännön psykologiaa, miten lapset otetaan mukaan tällaiseen yhteiseen työskentelyyn, järjestykseen ja kurinpitoon.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Se on varmaan, ed. Gustafsson, jalkapallossa näin, mutta tiedän ainakin yhden urheilulajin, jossa opetetaan ihan eri lailla lapsia ja nuoria. Isät huutavat ja kiljuvat siellä vähän sillä lailla, että turpaan vaan. (Ed. Gustafsson: Ei kai se ole jääkiekko?) Tietysti nämä eettiset säännöt kyllä olisivat aika tärkeitä, ihan vakavasti ottaen, urheilussa ja liikunnassa.

Ed. Salo totesi kyllä hyvin tärkeän asian, josta me olemme kuunnelleet asiantuntijoita, mutta se ei nyt täällä salissa kauheasti noussut esille. Kyllä se yhteinen huoli on siitä, missä se vanhemmuus toisilla luuraa, mihinkä se on hukkunut. Tämä ei ole mitenkään yhteiskuntaluokkiin sidottu, vaan kaikista yhteiskuntaluokista tulee vanhempia, jotka kokevat, että lapsi tehdään yhteiskuntaa varten eikä niinkään hänestä tarvitse huolehtia. Tämä on hyvin erikoinen tilanne, jota ei koskaan aikaisemmin ole esiintynyt, mutta nyky-yhteiskunnassa näin tapahtuu.

Esimerkiksi Tampereella on tämmöinen moniammatillinen neuvola, jossa tehdään lapselle jotain muutakin kuin mitataan päätä ja punnitaan. Siellä huomioidaan ne vanhemmat, jotka ehkä eivät osaa olla vanhempia, ja heidät laitetaan sitten ikään kuin koulun penkkiin ja yritetään sitouttaa siihen lapseen. Ehkä me jotain tämmöistä tarvitsisimme, ennen kuin päästään sitten sinne varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja perusopetukseen.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä ed. Gustafssonille todeta, kun hän mainitsi puheenvuoron pontimeksi sen, halusi kommentoida puheenvuoroni, että mehän olemme aivan samaa mieltä asiasta. Ei minusta meillä mitään eriävää käsitystä tästä ole. Kyllä se näin on, että se hyvä oppimisympäristö ja hyvät oppimistulokset vaativat asiallisen työrauhan siinä luokkatilanteessa. Olen iloinen, että ed. Gustafsson totesi myöskin sen, että kodin ja koulun yhteistyössä voi olla tämmöistä monimuotoisuutta ja ne sopimukset voivat olla luokkakohtaisia. Siis tämmöinen kodin ja koulun yhteistyö voi varioitua jopa sen saman kouluyhteisön sisällä juuri johtuen siitä erilaisesta luokkatilanteesta ja luokkien erilaisesta koostumuksesta. Se on rikkautta, ja sitä pitää minusta ylläpitää ja edistää. Se takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen.