5) Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta
koulutuksesta annetun lain sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain 11 ja 16 §:n muuttamisesta
Suvi Lindén /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Hallitus esittää koulutusta
koskevia säännöksiä muutettavaksi
siten, että aiempaa selkeämmin korostetaan lasten
ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien ennalta ehkäisemistä ja
varhaista puuttumista niihin ja että edistetään
hyvää oppimista sekä oppilaiden psyykkistä ja
fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia.
Hallituksen esitys tukee tavoitetta luoda mahdollisuuksia oppilaiden
ja opiskelijoiden terveelle kasvulle ja kehitykselle. Järjestyksenpitoa
koskevat muutosehdotukset taas lisäävät
oppilaiden ja opiskelijoiden oikeutta turvalliseen oppimisympäristöön myös
käytännössä.
Sivistysvaliokunta pitää esitettyjä muutoksia hyvinä ja
kannattaa hallituksen esityksen hyväksymistä.
Pidämme tärkeänä kodin ja koulun
yhteistyön periaatteiden sisällyttämistä opetussuunnitelman
perusteisiin. Opetuksen järjestäjän tulee
määrätä myös kodin
ja koulun yhteistyön järjestämistavasta.
Hyvin toimiva kodin ja koulun yhteistyö tukee osaltaan
myös turvallisen oppimisympäristön kehittämistä lapsille
ja nuorille.
Sivistysvaliokunta pitää ehdotukseen sisältyvää koulun
velvoitetta olla aloitteellinen yhteistyön käynnistämiseksi
myönteisenä. Tämä edellyttää opettajien
valmentamista vanhempien kohtaamiseen niin opettajankoulutuksessa
kuin täydennyskoulutuksessakin. Halusimme kiinnittää huomiota
myös ammatillisten oppilaitosten poissaoloihin. Lain mukaan
opiskelijan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle
ole myönnetty siitä vapautusta. Ylläpitäjän
tulee järjestää ammatillisessa koulutuksessa
olevien poissaoloseuranta.
Valiokunnalle varmistui asian käsittelyn kuluessa se,
kuinka tärkeää lapsen kokonaisedun kannalta
on saumaton yhteistyö eri hallinnonalojen välillä.
Oppilashuollon järjestämistä vaikeuttaa sen
sijoittuminen kahden hallinnonalan raja-alueelle. Opetushallitus
velvoitetaan nyt opetussuunnitelman perusteiden valmistelussa yhteistyöhön
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen
Stakesin kanssa silloin, kun ne koskevat oppilashuoltoa sekä kodin
ja koulun yhteistyötä. Opetussuunnitelmaa laadittaessa velvoitetaan
yhteistyöhön kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon
toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavien viranomaisten
kanssa. Yhteistyövelvoite eri sektoreiden välillä parantaa
osaltaan oppilashuollon toteuttamista oppilaiden ja opiskelijoiden
edun mukaisesti. Ongelmana yhteistyölle ovat erityisesti
tietojensaantioikeutta rajoittavat salassapitosäännökset.
Pidämmekin välttämättömänä,
että hallitus valmistelee pikaisesti tarvittavat muutosehdotukset,
joilla poistetaan esteet oppilaan tai opiskelijan tarpeiden mukaisen
oppilashuollon ja muiden toimenpiteiden toteuttamiselta.
Koulun omien kurinpitotoimenpiteiden lisääminen
hallituksen esityksessä luo valiokunnan mielestä säännellyn
välimuodon puuttumattomuuden ja poliisille ilmoittamisen
välille. Perusopetuslain 30 a §:n 3 momentissa
on säännös siitä, että kurinpitorangaistuksen
saaneelle oppilaalle tai oppilaalle, jolta opetus on evätty,
jäljellä olevan työpäivän
ajaksi järjestetään tarvittava oppilashuolto.
Juuri näissä tilanteissa oppilashuollolliset toimenpiteet
on aloitettava välittömästi. On erittäin
tärkeää, että koulukuraattori, koulupsykologi,
opettaja tai muu oppilashuollon asiantuntija voi ottaa välittömästi
vastuulleen tällaisen oppilaan ohjauksen ja huollon.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä vaikea kohta
oli voimankäyttöä koskeva pykälä. Valiokunta
yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen siitä,
että voimankäyttöä koskevalle sääntelylle
on käytännössä havaituista ongelmatilanteista
johtuen tarve. Koulun tai oppilaitoksen työrauhaa vakavasti
häiritsevä oppilas tai opiskelija on muiden oikeuksien
turvaamiseksi tarvittaessa voitava joissakin tilanteissa poistaa luokkahuoneesta
tai koulun alueelta viime kädessä voimakeinoja
käyttämällä. Korostamme painokkaasti,
että rehtorin tai opettajan turvautuminen voimankäyttöön
voi tulla kysymykseen vain hyvin poikkeuksellisesti.
Hyväksyessään ehdotukset voimankäyttöä koskeviksi
säännöksiksi valiokunta pitää välttämättömänä sitä,
että opettajankoulutuksessa lisätään
järjestyksenpidon ylläpitämiseen ja kiusaamisen
ennaltaehkäisyyn painottuvaa koulutusta ja ohjeistusta.
On myös välttämätöntä,
että oppilashuollon ja järjestyksenpitoa koskevien
muutosten toimivuutta seurataan ja siitä annetaan selvitys
eduskunnan aiemmin edellyttämän koulutuspoliittisen
selonteon yhteydessä.
Arvoisa puhemies! Teimme lakeihin lukuisia pykälämuutoksia.
Nämä johtuvat ennen kaikkea perustuslakivaliokunnan
edellyttämistä muutostarpeista. Valiokunta on
muun muassa täsmentänyt voimankäyttöä,
järjestyssääntöjen laatimista ja
muutoksenhakua koskevia pykäliä perustuslakivaliokunnan
edellyttämän mukaisesti. Olemme myöskin
yrittäneet parantaa säännösten
rakennetta muun muassa jakamalla selvennyksen vuoksi joitain pykäliä eri
momenteiksi.
36 b §:ssä säädetään
rehtorin ja opettajan oikeudesta poistaa häiritsevä tai
turvallisuutta vaarantava oppilas. Valiokunta pitää tavoitteena, että tällaisessa
tilanteessa tulisi olla kaksi koulussa työskentelevää henkilöä.
Itse poistamistilanteessa se olisi tarpeen poistettavan oppilaan
tai opiskelijan kannalta, ja tilanteen jälkiselvittelyssä se
saattaisi olla tarpeen oppilaan tai opiskelijan poistaneen opettajan
tai rehtorin kannalta. Tällöin olisi tärkeää,
että paikalla olisi myös aikuinen henkilö,
jolla ei ole välitöntä henkilökohtaista
yhteyttä poistamiseen ja joka ei ole ollut osapuolena poistamista
koskevassa päätöksenteossa ja toimenpiteiden
tarpeellisuuden arvioinnissa. Emme kuitenkaan ehdota asiaa otettavaksi pykälään,
koska käytännön koulutyössä kahden henkilön
vaatimus voisi johtaa kestämättömiin tilanteisiin.
Pyrkimyksenä tulisi kuitenkin olla, että koulussa
olisi kaksi aikuista poistamistilanteessa paikalla.
Arvoisa puhemies! Tässä lyhyesti sivistysvaliokunnan
mietinnön esittely.
Inkeri Kerola /kesk:
Rouva puhemies! Tätä asiaa käsiteltäessä valiokunnassa
tuntui toisinaan asiantuntijoita kuullessamme siltä, että kärpäsestä on
tehty härkänen, mutta kun tiedämme kouluelämän,
miten eri kouluissa eletään, on tietysti luonnollista,
että meillä on niin sanottu takaportti, takaseinä,
johon voimme tarvittaessa nojata. Itse katson, että kun
turvallisesta oppimisympäristöstä on
viime aikoina puhuttu paljon, vastaa juuri tämä laki
sen henkeä ja on vastaus jopa lukuisiin vaaliohjelmiin,
joita on esitetty viime päivinä yli puoluerajojen,
elikkä ajankohtainen tämä lakiesitys
on.
Haluan korostaa kuitenkin sitä, että yli kaikkien
voimakeinojen meneviä menettelytapoja ovat ne kodin ja
koulun väliset yhteistyömuodot, joilla solmitaan
luottamus koulun ja kodin välille. Eri asia ovat sitten
tilanteet, joissa kotoa ei löydy syystä tai toisesta
tukea tai siellä ei ole tuen antajia. Silloin on erityisen
tärkeää se, että meillä on viranomaisia,
jotka toimivat yhteistyökumppaneina tällaisissa
tilanteissa.
Ennen kaikkea on kysymys siitä, että tällä hetkellä kouluissamme
on liian vähäiset resurssit oppilashuoltoon, kouluterveydenhuoltoon,
ennakoivaan erityisopetukseen ja myöskin pienten ryhmien
muodostamiseen. Tähän asiaan on puututtava. Siihen
ei tarvitse edes erillisiä lakeja vaan kun budjetin alla
näitä asioita seuraavan kerran käsitellään,
on välttämätöntä turvata
perusopetuksen resurssit niin, että olemme kilpailukykyisiä tämänkin
asian puolesta maailmalla.
Markku Markkula /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä lakimuutos on sen verran
tärkeä, että haluan muutamia periaatteellisia
kysymyksiä tässä aivan erityisesti perustella.
Mehän olemme vastikään viime vaalikaudella säätäneet
koulutusta koskevat lait. Silloin turvallisuus nostettiin jo vahvasti
esille ja lakiin sisällytettiin tätä koskevat
perussäädökset, mutta käytäntö on
osoittanut, että voimassa oleva lainsäädäntö ei
ole toiminut. Se ei ole antanut riittäviä velvoitteita
eikä myöskään mahdollisuuksia
hoitaa koulua turvalliseksi oppimisympäristöksi.
On erittäin tärkeää ja perusteltua,
että niin perusopetuslaissa, lukiolaissa kuin ammatillisesta
koulutuksesta annetussa laissakin aiempaa selkeämmin korostetaan
lasten ja nuorten kehitykseen vaikuttavien vaikeuksien ennaltaehkäisemistä ja varhaista
puuttumista näihin vaikeuksiin ja että edistetään
hyvää oppimista ja oppilaiden psyykkistä ja
fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia.
Mutta yhtä lailla on tärkeää,
että lakitasolla nyt niillä muutoksilla, jotka
hallituksen esitykseen täällä valiokunta
on tehnyt, luodaan edellytykset sille, että vastuuta koulussa
turvallisuuden osalta kantavat opettajat, rehtori tietenkin aivan erityisesti,
mutta myös vanhemmat, joiden rooli nostetaan erityisen
merkittävästi uudelleen esille. Vanhempien roolistahan
on puhuttu pitkään, ja se yleisesti koetaan tärkeäksi,
mutta käytännön tasolla vanhemmat eivät
ole riittävästi mukana koulutyössä.
Useissa eri yhteyksissä on todettu lasten ja nuorten
erilaisten ongelmien lisääntyneen ja monimutkaistuneen
viime vuosina. Erilaisia oppimisympäristön turvallisuutta
vaarantavia riskitekijöitä esiintyy hyvin monissa
kouluissa, valitettavan monissa kouluissa todella. Tarve lasten
ja nuorten tukemiseen ja auttamiseen on ilmeinen. Tässä mielessä on
erityisen tärkeää, että peruskoululaissa,
lukiolaissa ja ammatillista koulutusta koskevassa laissa on kussakin
asiallisesti saman sisältöinen säännös
siitä, että koulutuksen järjestäjän
on taattava oppilaille ja opiskelijoille turvallinen opiskeluympäristö.
Opetusministeriön turvatyöryhmä jo
kaksi ja puoli vuotta sitten, liki kolme vuotta sitten, luovuttaessaan
muistion opetusministerille esitti oppilaiden turvallisuutta lisääviä lainsäädäntömuutoksia
koulua ja koulutusta koskeviin lakeihin. Valitettavan pitkään
kesti, ennen kuin nuo asiat saatiin tänne valmisteluun.
Tässä valossa on osoittautunut erityisen tärkeäksi
se, että kokoomus on paimentanut tätä asiaa
eteenpäin, ja piti asettaa erityisen voimakkaita vaatimuksia,
että asia todella saatiin tänne käsittelyyn.
Mitä tämän jälkeen sitten
tapahtuu? On tärkeää, että Opetushallitus
valmistelee perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilas- ja opiskelijahuoltoa
sekä myös kodin ja koulun yhteistyötä koskevat
osuudet opetussuunnitelmien perusteisiin yhdessä tietenkin
tässä tapauksessa Sosiaali- ja terveysalan tutkimus-
ja kehittämiskeskuksen kanssa.
Arvoisa puhemies! Otan esille vielä vähän
perusteellisemmin kodin ja koulun yhteistyökysymykset,
koska olen näitä asioita pitkään
paimentanut ja myös omatoimisesti ollut mukana tätä asiaa
kehittämässä.
Nyt on aivan erityisen tärkeää, että nämä periaatteet
kodin ja koulun yhteistyöstä sisällytetään selkeästi
opetussuunnitelman perusteisiin. Opetuksen järjestäjän
tulee määrätä myös
kodin ja koulun yhteistyön järjestämistavasta.
Sivistysvaliokunnan mielestä kodin ja koulun yhteistyöstä tulee
todella olla selkeät ohjeet opetussuunnitelmassa, mutta
tämän lisäksi me tarvitsemme hyvien käytäntöjen,
hyvien kokemusten, dokumentointia, innostavaa työtä,
jossa vanhempainyhdistyksillä ja -liitoilla on merkittävä oma roolinsa.
Nykyisin monissa kouluissa tehdään vanhempien
kanssa tiivistä yhteistyötä, mutta sitä toteutetaan
vain koulukohtaisesti ja koulujen sisälläkin hyvin
vaihtelevasti. Kyse on useimmiten vain muutaman vanhemman aktiivisesta
roolista, joka sitten saa aikaiseksi todella mittavaa toimintaa. Liian
usein tämä yhteistyö on vain yhteydenpitoa,
josta puuttuvat vastavuoroisuus, vuorovaikutuksellisuus ja dialogisuus.
Tätä nykyä tietotekniikan hyväksikäytöllä, sekä tietoverkkojen
käytöllä että kännyköitten käytöllä,
on luotu merkittävästi uusia avauksia vanhempien
osallistumiseen ja myös oppilaiden ja opettajien uudenlaisen
roolin löytämiseen. Tässä mielessä suosittelenkin
todella lämpimästi, että meillä eri
puolilla Suomea nyt syntyy merkittäviä vakavia
hankkeita, joissa tietotekniikka ja mobiilit mahdollisuudet otetaan
aktiivisesti käyttöön.
Jos me ajattelemme tilannetta, jossa luokkakohtaisesti luodaan
omat yhteiset veppisivut ja välitetään
tietoa tietotekniikan avulla kodin ja koulun välillä,
siitä syntyy helposti säännöllistä toimintaa,
jonka puitteissa eri henkilöillä tai henkilöryhmillä on
aivan omat roolinsa. Erityisen tärkeää on,
että myös lapset oppivat todella tekemään
tätä yhteistyötä. He ovat tietenkin
se keskeinen sanansaattajaryhmä, pohdiskeleva, keskusteleva
ryhmä, jonka yhdessä kotona vanhempien kanssa,
koulussa opettajien kanssa tulisi käydä näitä peruskysymyksiä läpi.
Tytöille on aivan omat luontevat roolinsa tietoverkkojen,
veppisivujen käytössä ja samoin vastaavasti
pojillakin. Tätä kautta yhteydenpitoon löytyy
luontevia aktiivisia muotoja.
Tämä tietenkin edellyttää myös
opettajien valmentamista erityisesti vanhempien kohtaamiseen niin
opettajankoulutuksessa kuin täydennyskoulutuksessakin,
ja tietenkin pitää muistaa, että vaikka
korostan tietotekniikan hyväksikäyttöä,
perinteiset laput, monisteet ja muut kurssi- tai kouluvihkoon tehtävät
maininnat ja muut ovat merkittävä keino välittää edelleenkin
viestiä. Kaikilla valitettavasti ei vielä ole
riittäviä tietoteknisiä mahdollisuuksia
hoitaa ja korostaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä.
Valiokunnan puheenjohtaja edellä jo totesi voimankäyttöasioista
ja monista siihen liittyvistä kysymyksistä. Ne
hionnat, joita tähän valiokunnassa tehtiin, ovat
todella mielestäni välttämättömiä,
ja on selkeää ja tärkeää,
että täällä voimankäyttö todetaan,
mutta yhtä lailla, että täällä selkeästi
on määritelty, että minkäänlaisten
välineiden käyttö ei ole sallittua voimakeinojen
käytön yhteydessä. Samoin on tärkeää,
että selkeytettiin se, että tavoitteena on, että rehtori
ja opettaja yhdessä toimivat silloin, kun joudutaan poistamaan
häiritsevä tai turvallisuutta vaarantava oppilas
luokasta, mutta että tämän aina voi tehdä myös
rehtori tai opettaja yksinkin silloin, kun se olosuhteiden ja tilanteen
vuoksi on tarpeen.
Samoin on erittäin tärkeä pieni yksityiskohta, että lakiehdotukseen
tehtiin pienet poistot, joiden mukaan aina häirintätilanteista,
luokasta poistamisista, on informoitava myös kotia. Vastaavasti
on tärkeää, että täällä on
selkeät lisäykset siitä, että oppilasta
ei pidä tämmöisen poistamistilanteen
jälkeen jättää yksin vaan todella
on huolella paneuduttava oppilaan henkiseen huoltamiseen.
Arvoisa puhemies! Tämä on todella tärkeä ja uskoakseni
kauaskantoinen laki, joka nyt saadaan aikaiseksi.
Margareta Pietikäinen /r:
Fru talman! En av målsättningarna med den
stora utbildningsreformen 1999 var att ge skolorna större
frihet att verka och genom utvärdering bidra till skolornas
positiva utveckling. Elevernas rätt till en trygg skolmiljö skrevs
in i lagen om grundläggande utbildning, i gymnasielagen
och i lagen om yrkesutbildning. De lagförslag som nu föreligger är
en komplettering av lagarna. Avsikten är att i ett så tidigt
skede som möjligt förebygga problem i skolorna
och i klar text stipulera vilka åtgärder lärare
och rektor kan tillgripa i krissituationer.
Kulturutskottet har hört många sakkunniga
i frågan, inte minst representanter för elever
och studerande och representanter för elevernas föräldrar.
Förbundet Hem och Skola för till exempel fram
i sitt utlåtande bland annat följande: "Varje
skola borde ha en handlingsplan mot våld och mobbning.
Det är viktigt att det finns tydliga spelregler för
umgänget i skolan vilka både lärare,
elever och föräldrar är medvetna om och
beredda att följa. En bra modell är att eleverna är med
om att utforma ordningsreglerna för skolan."
Puhemies! Valiokuntakäsittelyssä tuli voimakkaasti
esille kodin ja koulun yhteistyön merkitys. Tosiasia on,
että tämä yhteistyö eri kouluissa
toteutuu vaihtelevalla tavalla ja selviä puutteita on.
Tämän yhteistyön periaatteita olisi sisällytettävä opetussuunnitelman
perusteisiin. Kodin ja koulun tiivis ja myönteinen yhteistyö tukee
myös turvallisen kouluympäristön kehittämistä.
Tässä tarvitaan uutta ja innokasta suhtautumista
sekä koulun että vanhempien taholta, onhan kyse
valtavan tärkeästä asiasta, lasten hyvinvoinnista.
Kouluihin tarvitaan myös enemmän ammattiauttajia
pätevien opettajien lisäksi. Tarvitaan terveydenhoitajia,
kuraattoreja, koulupsykologeja.
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että monessa
kunnassa yhteistyö eri hallintokuntien välillä ontuu
ja oppilashuolto kärsii. On tärkeää,
että tieto kulkee hallintokuntien välillä ja että oppilaan
ongelmat pyritään ratkaisemaan kokonaisvaltaisesti
perustuen kaikkeen olemassa olevaan tietoon.
Kysymys kurinpidosta on herättänyt eniten huomiota
tässä lakiesityksessä. Viestit kentältä ja asiantuntijoilta
ovat olleet selviä. Nykytilanne ei ole tyydyttävä ja
epävarmuus vallitsee siitä, mihin toimenpiteisiin
voi ryhtyä. Valiokunta on selkeyttänyt tilanteen
ja tehnyt tarvittavat pykälämuutokset.
Frågan om lärarens rätt att ta till
kraftåtgärder är en omdebatterad fråga.
I offentligheten har man till och med fört fram att skolorna
skulle kunna anställa vakter för att upprätthålla
ordningen. Denna väg skall vi inte gå. Lärarnas
professionalism och människokännedom räcker
oftast till för att lösa hotfulla situationer.
Men denna lag ger lärare och rektor fullmakt att ingripa
i akuta situationer, till exempel när det gäller
att avlägsna en störande och hotfull elev ur klassen.
Utskottet betonar att elevvårdsåtgärder
omedelbart bör sättas in för att snabbt återställa
situationen till det normala och att en elev som avlägsnats
ur klassen inte får lämnas ensam i korridoren,
där han eller hon kan utgöra en fara både för
sig själv och för andra.
Talman! Rätt till en trygg skolmiljö finns
inskrivet i de cenrala skollagarna. Det är kuriöst
att notera att den parlamentariska arbetsgruppen som förberedde
den stora skolreformen i medlet av 90-talet röstade om
denna paragraf.
Jag var med i arbetsgruppen och kan konstatera att vi som ville
ha med paragrafen vann med mycket liten röstövervikt.
Minoriteten ansåg att sådana självklara
saker som rätt till en trygg skolmiljö inte behöver
skrivas in i lagen. Ett faktum är att vi som drev igenom
paragrafen som sedermera godkändes av riksdagen hade rätt
i så hög grad att man nu mindre än fem år
senare uttryckligen vill skärpa elevens rätt till
en trygg skolmiljö.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Tätä hallituksen lakiesitystä,
jossa esitetään koulutusta koskevia säännöksiä muutettavaksi
siten, että aiempaa selkeämmin korostetaan lasten
ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien ennaltaehkäisemistä ja
niihin varhaista puuttumista ja että edistetään
hyvää oppimista sekä oppilaiden psyykkistä ja
fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia,
voidaan pitää hyvin merkittävänä, koska
se on myöskin omalla tavallaan vastaus niihin oikeastaan
parin viime vuosikymmenen haasteisiin, joita yhteiskuntamme on tuottanut. Jos
pelkistää, niin erityisesti nyt 90-luvulla erittäin
rankan työttömyyden jäljiltä ja
toisaalta, kun vanhemmuus on joutunut kriisiin, aivan liian moni
lapsi on jollakin tavalla hunningolla, jolloin nousee kiistaton
tarve pyrkiä vaikuttamaan ennakolta niihin ongelmiin, jotka
tässä tapauksessa nyt erityisesti ovat vaikuttamassa
lasten koulunkäyntiin ja opiskelun edellytyksiin.
Tämän nyt käsittelyssä olevan
lain ydinhän on aika paljon siinä, että tässä korostetaan
yhteistyötä nimenomaan opetus- ja sosiaalitoimen
välillä. Jos laki onnistuu luomaan yhteistoimintakäytäntöjä nykyistä paljon
enemmän kahden merkittävän sektorin välillä,
voidaan sanoa, että laki on kenties tärkeimmässä asiassa
onnistunut.
Arvoisa puhemies! Tämän lain jo valmistelussa
ja myöskin eduskuntakäsittelyssä on yksi
asia noussut ylitse muiden. Se koskee lain tuomaa mahdollisuutta
opettajien käyttää voimakeinoja, voimatoimenpiteitä, ääritilanteissa
poistaessaan lasta tai nuorta opetustilanteesta.
Asiantuntijakuulemisesta, joka sivistysvaliokunnan työssä koski
tämänkin kysymyksen kohdalta kymmeniä asiantuntijoita,
joilta näkemyksiä perättiin, voidaan
noin pelkistäen sanoa, että mielipiteet tämän
tärkeän yksityiskohdan osalta jakaantuivat aika
selkeästi kahtia. Huomattava osa asiantuntijoista oli myöskin
sitä mieltä, että tällaisten
voimatoimenpiteiden tuonti lainsäädäntötasolle
voi olla myöskin väärä ja vaarallinen
signaali suomalaiseen kouluyhteisöön. Mutta myöskin
asiantuntijakuulemisessa kävi ilmi se, että monet
myöskin minun arvostamani asiantuntijat, muun muassa professori
Lea Pulkkinen, olivat sitä mieltä, että kysymys
on kuitenkin siitä, että enemmistölle
lapsista pitää turvata turvallinen, rauhallinen
oppimistilanne ja oppimisympäristö. Jollei sitten
mikään muu auta ja on kysymyksessä äärimmäinen
tilanne, niin opettajalla pitää voida olla myöskin
oikeus poistaa vakavalla tavalla häiritsevä oppilas
luokkatilanteesta.
Toivon erityisesti sitä, että opettajat nyt
tätä uutta lainkohtaa käyttäisivät,
niin kuin uskon heidän käyttävän,
vain ääritilanteissa ja äärimmäisen
harkinnan jälkeen, koska ymmärrän niin,
että voimankäyttö synnyttää aina
vastavoiman. Sen vuoksi pitää olla paljon viisautta
ja malttia ja harkintaa, aivan niin kuin lainsäädännössä todetaan, jos
tällaisiin äärimmäisiin fyysisen
voimankäytön toimenpiteisiin joudutaan.
Meille sosialidemokraateille oli kynnyskysymys hyväksyessämme
voimankäyttökeinot lain tasolle, että kiinnitämme
samassa yhteydessä vahvan huomion siihen, mitä tapahtuu
sen jälkeen, kun lapsi tai nuori rankan voimankäyttötilanteen
jälkeen viedään luokka- ja opetustilasta pois.
Esitimme, vaadimme, ja se tuli myös sivistysvaliokunnassa
hyväksytyksi, että lain 31 a §:ään
lisättiin virke: "Oppilasta ei saa jättää ilman
valvontaa 36 §:n 2 ja 3 momentin tarkoittamien toimenpiteiden" — näiden
niin sanottujen voimatoimenpiteiden — " jälkeen."
Tämä nähdäksemme myös
omalta osaltaan turvaa sen, että lasta, joka syystä tai
toisesta on jouduttu ääritilanteissa voimatoimin
poistamaan luokasta, ei jätetä ilman koulun tai
aikuisten ikään kuin seurantaa ja huolenpitoa.
Myöskin laissa tullaan edellyttämään
sitä, että aina tällaisten voimatoimenpiteiden
yhteydessä tehdään myös kirjallinen
selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle — ymmärrän
näin, että se varmaan tarkoittaa kunnan koululautakuntaa
tai vastaavaa.
Vielä joulukuussa olin henkilökohtaisesti
sitä mieltä kirjoittamassani kolumnissa Opettaja-lehteen,
että en tule hyväksymään voimatoimenpiteitten
käyttöä suomalaiseen koululainsäädäntöön,
koska näen siinä myös paljon vakavia
ongelmia. Se voi myös olla väärä signaali
opettajille, kouluelämään, vanhemmille
ja tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Mutta
näillä täsmennyksillä ja reunaehdoilla,
jotka yhteistyössä valiokunnassa teimme, sosialidemokraattinen
sivistysvaliokuntaryhmä päätyi ja myös
henkilökohtaisesti päädyin kuitenkin
siihen, että nämä voimatoimenpiteet — näillä rajauksin
ja nostamalla rima äärimmäisen korkealle — voidaan hyväksyä.
Haluan myös eduskunnan pöytäkirjoihin
todeta sen, että sivistysvaliokunnan pitkäaikainen
jäsen, yli 30 vuotta rehtorina ja koulun palveluksessa
ollut kansanedustaja Tapio Karjalainen totesi myös sivistysvaliokunnassa ääneen,
että ei hän ole koskaan törmännyt
omassa koulutyössään aidosti siihen ongelmaan,
että olisi tarvittu mitään voimatoimenpiteiden
käyttöä. Mutta koska kiistatta sen kaltaisia
ongelmatilanteita on, niin tämä lainsäädäntö nyt
omalta kohdaltaan näillä reunaehdoilla haluaa
tämänkin mahdollisuuden antaa.
Mutta aivan kuten täällä aiemmissa
puheenvuoroissa on todettu, sivistysvaliokunta mietinnössään
edellyttää, että tätä asiaa,
lain vaikutuksia, seurataan. Kun seuraavalle eduskunnalle annetaan
koulutuspoliittinen selonteko, niin edellytämme, että annetaan
yksityiskohtaisempi selvitys, miten tämä asia
on käytännössä toiminut.
Raija Vahasalo /kok:
Arvoisa puhemies! Haluaisin kiinnittää huomiota
kahteen kohtaan tässä esityksessä. Ensimmäinen
on 36 b §, jossa säädetään
rehtorin ja opettajan oikeudesta poistaa häiritsevä tai
turvallisuutta vaarantava oppilas. On hyvä, että tämä pykälä säädettiin.
Sitä on kaivattu, ja se on yksi tärkeimmistä pykälistä tässä lakiesityksessä.
Mutta pientä huolta olen kantanut siitä, kun valiokunnassa
on pelätty niin hysterian lailla opettajan ylilyöntejä voimankäytössä.
Tuntuu siltä, että ei aina opettajiin luotettaisi. Nykyinen
käytännön tilanne on kuitenkin se, että jos
hipaiseekin oppilasta, niin oppilas helposti sanoo, että älä lyö,
vaikkei siitä olekaan kysymys, mutta mennään
helposti äärilaidasta toiseen.
Välillä valiokunnassa oli myös ilmassa
sellaista, että olisi vaadittu aina oppilaan poistamiseksi
kaksi aikuista. Onneksi se ei kuitenkaan mennyt läpi. Toivottavaa
se tietenkin olisi, että olisi kaksi aikuista läsnä,
mutta käytännössä se ei ole
mahdollista. On paljon tilanteita, joissa sitä toista aikuista
ei löydy, ja yksinkään sitä luokkaa ei
voi jättää. Poliisiakin joku asiantuntija
oli kaivannut, että aina pitäisi poliisi kutsua
tällaisiin tilanteisiin, ja se on kyllä minun
mielestäni ylilyönti se vaatimus.
Perustuslakivaliokunta vaati, että jokaisesta tällaisesta
tapahtumasta tehdään kirjallinen selvitys koulutuksen
järjestäjälle. Sitä vähän
sillä tavalla ihmettelen, koska tämä voimankäyttö tarkoittaa
lain perusteluissa taluttamista tai oppilaan rauhoittamista kiinni
pitäen. Pitääkö jokaisesta taluttamisesta
ja oppilaan rauhoittamisesta tehdä koululautakunnalle selostus?
Minun mielestäni se ei oikein kuulosta maalaisjärkiseltä touhulta.
Ei ole ihmekään, että kasvatustyö meidän
yhteiskunnassamme voi olla vähän hukassa.
Toinen huomio, minkä sanon... (Ed. Gustafsson: Eihän
sellaisesta taluttamisesta mitään tarvitse tehdä!) — Ed.
Gustafsson, täällä hallituksen esityksen
perusteluissa annetaan esimerkkejä siitä, mitä ne
voimankäytöt voivat olla, ja siellä mainitaan
juuri nämä kaksi asiaa.
Tietojensaantioikeudesta haluaisin sen verran todeta, että todellakin
se on ollut ongelma tässä oppilaan koulutuksen
järjestämisessä ja hoitamisessa. Muistuttaisinkin,
että sosiaalivaliokunnassa teimme lain sosiaalihuollon
asiakkaan asemasta, jossa sitten määritellään,
miten näitä tietoja saa luovuttaa viranomaiselta
toiselle. Tietoja saa ilman suostumusta tai vastoin kieltoa antaa, kun
lapsen etu niin vaatii, toisen viranomaisen käyttöön,
esimerkiksi juuri opetuksen tai koulutuksen järjestäjälle.
Siltä osin tämä näyttäisi
ainakin lain tasolla olevan kunnossa, mutta käytännössä tästä ei
oikein ole selvää tietoa vielä kentällä.
Mutta se, mikä on ongelma, on se, että terveydenhuollon
puolella tämä tietojen salassapitovelvollisuus
on ollut niin ehdoton, että ei edes lapsen etukaan välttämättä ole
ollut siinä asiassa mukana, vaan ainoastaan se salassapitovelvollisuus.
Sen takia onkin tärkeää, että muun
muassa siihen saataisiin pikaista parannusta.
Pekka Ravi /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Kyseessä on minunkin mielestäni
tärkeä mietintö, ja täällä on
käytetty erittäin hyviä puheenvuoroja.
Yritän tuoda nyt tähän keskusteluun vähän tämmöistä käytännön
koulutyössä saavutettua kokemuksen näkökulmaa.
Lähden liikkeelle tästä kodin ja koulun
yhteistyöosuudesta.
Ensinnäkin haluan todeta, että pidän
tärkeänä tätä valiokunnan
lähestymistapaa, että kodin ja koulun yhteistyön
periaatteet sisällytetään opetussuunnitelman
perusteisiin. Seuraava looginen jatkumo on se, että opetuksen
järjestäjän tulee myöskin määrätä,
millä tavalla kodin ja koulun yhteistyö järjestetään.
Kolmas minunkin mielestäni järkevä jatkumo
on se, että opetussuunnitelmissa tulee ottaa kantaa myöskin
kodin ja koulun yhteistyöhön.
Mutta sitten hieman kriittisesti suhtaudun siihen, millä tavalla
käsitellään tätä kodin
ja koulun yhteistyön monimuotoisuutta tässä valiokunnan mietinnössä.
Nyt täytyy muistaa, että jokainen kouluyhteisö on
erilainen ja myöskin ne tavat, miten siellä sitä kodin
ja koulun yhteistyötä harjoitetaan, muovautuvat
tästä lähtökohdasta käsin.
Minusta valiokunta on varmaan tätä kirjoittaessaan
tarkoittanut tämmöisiä yleisiä,
väljiä reunaehtoja, ja sitten se monimuotoisuus
toteutetaan siitä oman kouluyhteisön tarpeista
ja lähtökohdista käsin. Jos tämä on
näin tarkoitettu, niin silloin se on hyväksyttävää ja
ymmärrettävää. Nimittäin
todellakin on niin, että kodin ja koulun kunnolla toimiva,
luottamuksellinen yhteistyö on koko kouluyhteisön
kannalta voimavara ja se todella auttaa myöskin tämän
kouluyhteisön turvallisen oppimisympäristön
muovaamisessa.
Tässä mietinnössä kahdessakin
eri kohdassa on tartuttu minun mielestäni erittäin
tärkeään asiaan, ja siellä esitetään
kovia haasteita opettajankoulutukselle. Yhdyn mielelläni
molempiin niihin haasteisiin, mitkä täällä on
esille nostettu. Toinen liittyy nimenomaan siihen, että opettajankoulutuksessa
pitäisi opettajiksi valmistuville antaa entistä parempia
valmiuksia nimenomaan tämän kodin ja koulun yhteistyön
järjestämiseen ja aloitteen tekemiseen näissä asioissa.
Toinen kohta, mihin opettajankoulutuksessa varmasti painopistettä pitäisi
lisätä, on nimenomaan tämä järjestyksenpidon
ylläpitäminen ja koulukiusaamisen ennaltaehkäisy
ja ehkäpä myöskin herkkyys huomata se
koulukiusaamistilanne. Nämä ovat erittäin
kannatettavia linjauksia.
Arvoisa puhemies! Sitten haluaisin sanoa muutaman sanan tästä kurinpitoasiasta.
Ensinnäkin pidän vähän valitettavana
sitä, että se pykälä on saanut
sellaisen otsikon kuin Kurinpito. Mutta nähtävästi
se on sitten tämmöistä lainsäädännön
logiikkaa, että kun siellä jatkossa puhutaan kurinpitorangaistuksesta,
tähän edelliseenkin pykälään
on tullut tämä Kurinpito-otsikko tästä lähtökohdasta.
Muuten olisi parempi puhua tietysti työrauhan turvaamisesta
koulussa. (Ed. Gustafsson: Tai järjestyksenpidosta!) — Se
olisi ihan yhtä hyvä.
Täällä valiokunnan puheenjohtaja
esittelypuheenvuorossaan totesi, että tähän
lakiehdotukseen sisältyvä koulun omien kurinpitotoimenpiteiden
lisääntyminen on tarpeellinen säännelty välimuoto
puuttumattomuuden ja poliisille ilmoittamisen välille.
Olen aivan samaa mieltä siitä, että tämmöisissä todellisissa,
erittäin harvinaisissa, ongelmallisissa tilanteissa sen
koko kouluyhteisön kannalta on ehdottomasti parempi ratkaisu,
jos tilanne voidaan hoitaa koulun sisäisin toimin ilman,
että täytyy turvautua virkavallan apuun. Se on
nimittäin traumaattinen kokemus koko sille kouluyhteisölle,
jos joudutaan sellaiseen tilanteeseen.
Ed. Gustafsson täällä totesi, että hän
oli rehtori Karjalaisen kanssa keskustellut asiasta ja oli saanut
sen viestin, että hänen virkaurallaan tämmöistä tilannetta,
jossa on todelliseen voimankäyttöön jouduttu
turvautumaan, ei ole tullut eteen. Minullakin on 25 vuoden kokemus
koulumaailmasta, eikä minunkaan eteeni ole tullut sellaista
tilannetta. Mutta tiedän, että niitä kuitenkin
jonkin verran on ollut, ja sen takia pidän tätä sääntelyä ehdottoman
tarpeellisena.
Hyvin helppo on yhtyä myöskin siihen näkemykseen,
joka jo monella suulla täällä on esitetty,
että jos joudutaan oppilas poistamaan oppimistilanteesta
tai koulun alueelta, niin välittömästi
käynnistyvät ne oppilashuollolliset toimenpiteet.
Siinä suhteessa meillä on tiettyä ongelmaa
sen takia, että oppilashuolto on ainakin joissakin tapauksissa
aika ohuella pohjalla. Siinä mielessä voimavarojen
suuntaaminen nimenomaan oppilashuoltoon, koulukuraattoritoimintaan,
kouluterveydenhuoltoon, erityisopetukseen on kyllä hyvin
perusteltua. (Ed. Vahasalo: Se on opetuksen resursseista pois!) — Ei
se siihen saa johtaa. Totta kai perusopetuksen resurssien täytyy
olla kunnossa. Täällä puhuttiin muun muassa
siitä, että parasta ennalta ehkäisevää pulmatilanteitten
torjumista on se, että päästään
tarkoituksenmukaisiin oppilasryhmiin. Tämähän
on tietenkin kaiken lähtökohta.
Sitten, arvoisa rouva puhemies, vielä koulujen järjestyssäännöistä jonkin
verran. Minun ymmärtääkseni tilanne suomalaisessa
koulumaailmassa on pääosin sellainen, että tällaiset
järjestyssäännöt ovat itsestäänselvyys,
että ne ovat olemassa. Nekin tietysti aina muovautuvat
ensinnäkin kouluasteen tason ja kouluyhteisön
tarpeen mukaisesti. On varmaan tarkoituksenmukaista, että koulutuksen
järjestäjä ne hyväksyy, että myöskin
kouluhallinnolla siellä kunnassa on selkeä käsitys
siitä, että asiat ovat kunnossa. Hyvä asia
on myöskin se, että oppilaat ja opiskelijat osallistuvat
järjestyssääntöjen laatimiseen,
mutta totta kai siinä täytyy ottaa huomioon, että he osallistuvat
oman ikänsä antamien edellytysten mukaisesti.
Mutta sitten, arvoisa puhemies, lopuksi: Mietinnössä viitataan
lausumaehdotukseen, mutta sitä lausumaehdotusta ei kyllä löydy
näistä minun asiapapereistani ainakaan ollenkaan.
Mutta jos minä arvaan, mitä se voisi koskea, niin
kuvittelisin, että se saattaisi koskea tätä valiokunnan lopputoteamusta
siitä, että oppilashuollon ja järjestyksenpitoa
koskevien muutosten toimivuutta seurataan ja siitä annetaan
selvitys eduskunnan aiemmin edellyttämän koulutuspoliittisen
selonteon yhteydessä. Se tuntuisi loogiselta, mutta ehkä olisi
syytä, että se kuitenkin liitettäisiin
sitten näihin asiakirjoihin.
Pekka Nousiainen /kesk:
Rouva puhemies! Käsittelyssä on sivistysvaliokunnan
mietintö laiksi perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta
koulutuksesta annetun lain sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain 11 ja 16 §:n muuttamisesta. Muutamia ajatuksia,
jotka tulevat lähinnä koulutuksen järjestäjän
näkökulmasta ja toisaalta siitä näkökulmasta,
mitä perustuslakivaliokunnassa tätä koskevan
hallituksen esityksen osalta tuli esille.
Nythän on tietysti tilanne viime vuosina kehittynyt
siihen suuntaan, että häiriökäyttäytyminen kouluissa
on lisääntynyt, ja siksi tarve säätää lain tasolla
sekä kodin ja koulun yhteistyöstä että kurinpitotoimesta
on käynyt ilmeiseksi. Lain tavoitteet ovat sinällään
erinomaisen hyvät: korostetaan lasten ja nuorten kehitykseen
liittyvien vaikeuksien ennaltaehkäisemistä ja
varhaista puuttumista näihin vaikeuksiin sekä edistetään hyvää oppimista
sekä oppilaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja
sosiaalista hyvinvointia.
Kodin ja koulun yhteistyön osalta voidaan tietysti
todeta, että sitä on ollut kautta aikain. Se on erilaatuista
ja erisisältöistä ollut eri kouluissa ehkä tarpeen
mukaan, mutta nyt tämä tulee hyvin jäsennellyksi,
koska sen periaatteet tulee määritellä opetussuunnitelman
perusteissa ja myöskin laadittavissa opetussuunnitelmissa.
Siitä oikeastaan en sen enempi totea.
Sitten kurinpitoasiat. On ymmärrettävää,
että kun oppilaalla periaatteessa on oikeus opetukseen,
mikäli siitä poiketaan, uuden perustuslain hengen
mukaisesti kansalaisen oikeuksista ja velvollisuuksista tulee säätää lain
tasolla, ja näin tässäkin tapauksessa
sitten kurinpitoasioista on säädetty lailla.
Erityisesti tässä tietysti huomio kiintyy
juuri voimankäyttökysymyksiin. Sivistysvaliokunta on
ottanut huomioon sen, mitä perustuslakivaliokunta asiasta
on todennut, mutta lain 36 b §:n perusteet ovat hyvin moninaiset
ja nämä on luettava tarkkaan, koska alusta saakka
ei täysin ilmennyt se, tuleeko olla kaksi henkilöä silloin,
kun voimakeinoja käytetään, siinä mukana
vai ei. Kuitenkin valiokunta on päätynyt ratkaisuun, että koska
aina se ei ole mahdollista kahden olla yhtä aikaa siinä saapuvilla,
vaatimusta ei ole kirjoitettu pykälään.
Kuitenkin sitä pidetään suotavana. Sanamuoto
olisi voinut olla "rehtorin tai opettajan", ja toisaalta sitten
kysymys on siitä, kun täällä puhutaan
koulun henkilöstöstä, että yleensä näissä kuitenkin
tulee olla henkilöiden, jotka toimivat virkavastuulla.
Nyt käytännössähän
tietysti hyvin harvoin, niin kuin täällä on
todettu, voimankäyttötilanteisiin ylipäänsä joudutaan,
peruskoulun alemmilla luokilla käytännössä tuskin
koskaan. Se ohjaaminen oppilaan saattamiseksi pois luokasta tai muusta
opetustilasta on yleensä hellää kädellä ohjaamista
tai kainaloon ottamista, jolloin tilanne hoituu luontevasti. Eri
asia on sitten suurempien, jo murrosiässä olevien
oppilaiden osalta, jotka jäävät opetustilaan,
ovat liikkumatta ja sitä kautta saattavat mahdottomaksi
tuon toisten oppilaiden kannalta turvallisen ja häiriöttömän
opetuksen jatkumisen. Siinä mielessä tällöin
saattavat tulla sitten todelliset voimankäyttömenetelmät
sovellettaviksi, mutta silloinkin, kuten laki lähtee liikkeelle,
on aina noudatettava tarpeen vaatimia voimakeinoja. Silloin se rajautuu
siihen, että ne eivät saa olla liian ankaria eikä voimakkaita
eikä henkilöön saa kajota enemmän kuin
tilanne vaatii.
Kaiken kaikkiaan nämä säännökset
minusta ovat tarpeellisia. Tämä jo viestittää siitä,
että opettajakunnalla on oikeus kajota oppilaan henkilöön
tavalla, joka rauhoittaa opetustilanteen ja takaa muille oppilaille
tuon häiriöttömän ja rauhallisen
opiskelun.
Ed. Ravi puuttui myöskin näihin järjestyssääntökysymyksiin.
Itse tein saman havainnon, että nyt päätösvalta
siirretään koulutuksen järjestäjälle,
ja se tietää silloin sitä, että ne
viedään vähintään lautakuntatasolle,
jolloin tämä koordinaatio sitten kuntatasolla
selkiintyy ja ne tulevat ehkä perusteellisemmin laadittua
ja arvioitua ja saavat myöskin ehkä sitä kautta
enempi oikeusvoimaa.
Perustuslakivaliokunta totesi, että järjestyssääntöjen
antamisessa on kysymys enempikin oikeudesta tehdä hallintopäätöksiä kuin
siitä, että niillä lainsäädäntövaltaa
delegoitaisiin alaspäin, ja näinhän tämä on
tulkittava, ja ennen kaikkea nyt sisäiseen järjestykseen
ja turvallisuuteen niilläkin pyritään
koulutoimen osalta. Minusta näissä asioissa ei
mitään sen kummempaa ole. Toivon, että nämä saavat
myöskin hyvin realistisen suhtautumisen sitten toimeenpanossa
koulutasolla ja parantavat oppilasturvallisuutta ja opetusta.
Merkittävänä kysymyksenä tähän
liittyy tietysti ylipäänsä se, mistä nämä häiriökäyttäytymiset
johtuvat. On perheiden hajoamisia, pirstoutumisia, syrjäytymisiä,
ja sitä kautta nämä ongelmat kouluissa
ovat lisääntyneet. Siihen koulu yksin ei voi kajota
eikä puuttua. Se vaatii perheiden vahvaa otetta kasvatuksessa
ja huolenpitoa lapsista enempi, ja toisaalta tietysti on tässä syytä muistuttaa
siitä, että osaltaan myöskin nämä säästötoimenpiteet,
jotka vuosien varrella koulutointa ovat koskettaneet, ovat edesauttaneet
ryhmien koon kasvaessa tilannetta siihen suuntaan, että niin
yksilökohtaiseen opetukseen ryhmissä ei enää päästä kuin
aikaisemmin, ja siinä suhteessa häiriöt
voivat olla suurempia. Tavoitteena tietysti tulee olla se, että se
peruskouluja koskeva asukaslukupohjainen leikkaus, joka valtionosuuksissa
on, tullaan aikanaan poistamaan ja saamaan vielä lisäresursseja
sitten koulutoimen puolelle.
Irja Tulonen /kok:
Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittisen selonteon yhteydessä eduskunnassa
keskusteltiin paljon myöskin koulurauhaongelmista ja odotettiin
tätä lakia, joka nyt sitten sivistysvaliokunnan
käsittelyssä on ollut, ja valiokunta on aika ison
työn tehnyt ja hyvin perusteellisesti asiaan paneutunut
monelta osalta. Mielestäni perustuslakivaliokunta on ansiokkaasti tukenut
sitä näkemystä, että koulussa
Oecd-tutkimuksen myötä meillä on kaikki
hyvin, mutta on sitten pieni osa oppilaista, jotka tarvitsevat erityistä tukea,
ja silloin opettajien tueksi oppilashuoltoryhmät ja oppilashuoltotyö on
ensiarvoisen tärkeää. Monet opettajat
ja ammattijärjestöt ovat sanoneet, että opettajat
ovat liikaa tänä päivänä sosiaalityöntekijöitä,
isiä, äitejä, jopa poliiseja, ja tietysti
heidän tehtävänsä on opettaa, vaikka
siihen kuuluukin myöskin erilaiset huolenpidot.
Mutta tämä laki kyllä selkeyttää myöskin
kuntatasolla. Kunnan tehtävänä on huolehtia
siitä, että on tarpeeksi oppilashuoltotyössä olevia
ihmisiä. Meillä on paljon pieniä kuntia,
ja silloin tietysti täytyy tehdä kuntarajat ulottavaa
yhteistyötä. Koulukuraattoreita on aika monessa
kunnassa, mutta koulupsykologeja on sitten todella vähän,
varsinkin pienissä kunnissa, ja toivoisi, että silloin
tehtäisiin kuntien välistä yhteistyötä ja
palkattaisiin näitä koulupsykologeja. Kuitenkin
asiantuntijat katsovat, että näissä oppilashuoltoryhmissä juuri
koulupsykologien mukana olo on todella tärkeää tämän
lapsen kehityksen ja hänen vaikeuksiensa havainnoimiseksi
tarpeeksi ajoissa.
Kouluterveydenhoitajista on paljon puhuttu, ja monessa kaupungissa
strategioissa on selkeästi opetustoimessa lausuma siitä,
että kouluterveydenhoitaja tulisi olla jokaisessa vähänkin
isommassa koulussa, ja allekirjoitan tämän. Oppilaan on
helpompi kertoa vaikeuksistaan sille kouluterveydenhoitajalle, joka
kuitenkin koetaan oppilaan taholta ulkopuolisemmaksi, kuin ottaa
lähellä olevalta opettajalta sitä tukea.
Turvallisesta oppimisympäristöstä on
uusissa koululaeissa hyvin vahvasti sanottu, ja tämä laki tukee
hyvin tärkeästi, merkityksellisesti tätä turvallista
oppimisympäristöä. Tämä voimankäyttö-sana
herätti lähetekeskustelussa aika tavalla negaatioita
niissä, jotka kokivat, että sanana tämä on
vaikea, mutta asiantuntijakuulemisessa lähes kaikki asiantuntijat
totesivat, kuten perustuslakivaliokuntakin koki, että asia
on hyvä ja kannatettava. Tietysti silloin hyvin tarkkaan
täytyy myöskin kirjata, kun tämmöiseen
voimankäyttöön oppilaan kanssa joudutaan,
ja koulutuksen järjestäjän tulee siitä saada
tietoa.
Koulupoliittisen selonteon yhteydessä aika paljon puhuttiin
siitä, osaavatko kunnat arvioida omaa koulutoimeansa. Se
perälauta, yksi laki, uusissa koululaeissa, oli nimenomaan
arvioinnin tärkeys, ja voisi hyvin olla tärkeätä,
että niissä kouluissa, niissä kunnissa,
joissa on tämmöisiä koulurauhaongelmia,
voisi arvioida tämmöisen koulun kohdalla juuri
sitä, millä tavalla oppilashuoltoryhmät
toimivat niin, että ne tukevat sitä oppilasta
ja myöskin koko koulua siinä, että niillä oppilailla
on työrauha, jotka sen todella haluavat, ja toivottavasti
kaikki oppilaat sen haluavat.
Voimankäytössä kuitenkin on tärkeää varmasti
meidän kaikkien mielestä, mutta asiantuntijoidenkin
mielestä, että jos tällaiseen tilanteeseen joudutaan,
sen jälkeen lasta taikka nuorta ei saa jättää yksin,
vaan hänet todella täytyisi ohjata sitten oppilashuoltoryhmään
ja auttaa häntä eteenpäin. Opettajat
väittävät, että mitä aikaisemmin pystytään
puuttumaan tämmöisiin ongelmiin, mitkä tulevat
joko sen oppilaan kotoa taikka jostain muusta syystä, sen
parempi se on. Jotkut tutkimuksethan tukevat sitä, että jos
kunnat järjestävät oppilashuoltotyönsä mallikkaasti,
se on selvää säästöä kunnan
budjetissa. Yksi syrjäytynyt nuori, joka nipin napin saa
peruskoulunsa käytyä, mutta ei enää sitten
jaksa taikka halua taikka ei ole kykyä mennä toisen
asteen koulutukseen, on kunnalle aikamoinen haaste.
Mutta hyvää tässä laissa
on myöskin kodin ja koulun yhteistyön saaminen
opetussuunnitelmiin. Siitä valiokunta on hyvin tiukasti
lausunut, että näin todella tulee olla. Varmasti
silloin vanhempainyhdistysten, joita on luonnollisesti muodostunut
uudelleen, asema tulee korostumaan, ja se on hyvä asia.
Hyvänä pidän sitä, että tämän oppilashuoltolain
myötä järjestyssäännöt
tulisivat kaikkiin kouluihin. Toivonkin, että silloin, kun
koulut järjestyssääntöjä laativat,
oppilaiden vanhemmat, mielellään oppilaatkin,
mutta ainakin vanhempainyhdistykset, oppilaiden vanhemmat, ovat
mukana tässä työssä ja näin
sitoutuvat myöskin koulun rauhan ja järjestyksen
ylläpitoon vanhempina ja voivat näin tukea myöskin lapsen
kasvamista siihen, että koulukiusaaminen esimerkiksi olisi
jo taaksejäänyttä elämää.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva
laki on sinänsä hyvä asia, mutta aika
vähän edustajat ovat pohdiskelleet puheenvuoroissaan
sitä, miksi tähän tilanteeseen on tultu,
missä on kodin ja koulun välinen yhteys. Kodin
tehtävä on kasvattaa, koulun tehtävä opettaa.
Nyt kun opettajille tässä annetaan lisää valtaa,
heille annetaan myöskin tietenkin lisää vastuuta.
Nämä ongelmatilanteet, joita koulussa syntyy,
ovat juuri tällaisesta laajemmastakin häiriökäyttäytymisilmiöstä peräisin.
Mistä ne mallit tulevat, sitäkin asiaa pitäisi
pohtia, mutta oleellinen kysymys on, että niihin häiriökäyttäytymistilanteisiin
puututaan ja toimitaan asianmukaisesti.
Mutta erityisen tärkeää olisi tässä yhteydessä juuri
käydä kodin ja koulun välillä avointa
keskustelua, pyrkiä sitouttamaan huoltaja, isä tai äiti tai
mieluimmin molemmat, tähän lapsen ongelmien perkaamiseen
niin, että päästäisiin tästä asiasta
eteenpäin, koska kyllähän se kaiken kaikkiaan
on näin, että jos jatkuvasti viranomaistahojen
kanssa näitä asioita hoidetaan, ei siitä hyvää tule.
Jatkossa pitäisi entistä enemmän kiinnittää huomiota
kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ja
kaiken kaikkiaan nuorien pahoinvoinnin pois perkaamiseen.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Salon puheenvuorosta vielä haluaisin
sen verran jatkaa, että se on ihan vakava ja oikein asetettu
kysymys, miksi tähän on tultu. Näin yösydänhetkenä sitä ei
nyt ole tarpeen eikä mahdollistakaan puida loppuun asti,
mutta tutkimusten mukaan 90-luvulla tapahtui se muutos, että kun vielä 90-luvun
alkupuolella lapsista 1—2 prosenttia eräässä tutkimuksessa
totesi, että heidän vanhempansa eivät
ole pätkääkään kiinnostuneet heidän
koulunkäynnistään, niin 90-luvun loppupuolella
tämä osuus oli kasvanut 8—9 prosenttiin.
Eli lähes joka kymmenes vanhempi ei ole pienimmässäkään
määrin kiinnostunut oman lapsensa koulusta, koulunkäynnistä,
ylipäätään lapsen elämästä.
Tämä on erittäin vakava ja iso ongelma.
Sitä tietysti voidaan selittää monilla
yhteiskunnallisilla, sosiaalisilla, psykologisilla syillä,
perheiden hajoamisella jne., mutta se ei muuta sitä tilannetta,
että se vaatii paljon erilaisia toimia. Ehkä se
peruskysymys koulun kannalta on, miten juuri niitten lasten vanhempien
kanssa sitten päästään ikään
kuin yhteistyöhön, jotka juuri sitä apua
tarvitsisivat. Tiedän, että eturivin kouluissa
opettajat pyrkivät säännöllisesti
tapaamaan kaikkia vanhempia ja varaavat 15 minuuttia, jopa puoli
tuntia, aikaa tämmöisiin kahdenkeskisiin kehityskeskusteluihin,
joissa pääosin ovat lapsetkin mukana. Minusta
sellaista työkäytäntöä pitäisi
levittää.
Mutta, arvoisa puhemies, pyysin puheenvuoron oikeastaan kommentoidakseni
aivan lyhyesti ed. Ravin käyttämää puheenvuoroa.
Haluan nyt vielä selvästi eduskunnan pöytäkirjoihinkin
todeta sen, että tämän nyt käsittelyssä olevan
lain ikään kuin tausta-ajatus minun kannaltani
on se, että lapsella tulee koulussa olla luovuttamaton oikeus
opiskella rauhassa, oikeus luokkatilarauhaan. Toivon todella, että tämä laki
myöskin ikään kuin opettajakunnan taholta
vielä korostaisi sitä vastuuta, että tällaiseen
koulurauhaan ja työskentelyyn tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota,
että tavallaan sen kaltaiset puheet poistuisivat, että ei
tässä nyt voi oikein mitään tehdä,
kun lapseen ei saa koskea jne. Vaikka nämä ovat
tämmöistä vähän niin
kuin löysää puhetta, niitten taustalla
on sitten jotain. Lapsella tulee olla oikeus rauhaan luokkatilanteessa
ja rauhalliseen oppimisympäristöön. Hulinaa
ei tule luokkatilassa sallia.
Toinen asia liittyi järjestyssääntöihin.
Osa valistuneesta kuulijakunnasta tietää, että ymmärrän
jalkapallosta jotakin. Jo vuosia on ollut sellainen käytäntö,
että kun lapset kokoontuvat ensimmäisen kerran
harjoituksiin talvella tai keväällä omassa
seurassaan, käytetään monta tuntia aikaa
ja sovitaan pelisäännöt, joitten mukaan toimitaan.
Niin tärkeitä kuin ovat järjestyssäännöt
koulukohtaisesti, itse asiassa minusta olisi vielä tärkeämpää sitouttaa
opettajan johdolla lapset ja vanhemmat sen oman luokan työ-
ja pelisääntöihin. Näiden pelisääntöjen
tekeminenhän tarkoittaa urheiluseurassa ja jalkapallossa
sitä, että lapset panevat oman nimensä sovittuihin
pelisääntöihin, miten tullaan harjoituksiin,
miten puhutellaan valmentajaa jne. Toivoisin, että opettajatkin
voisivat oppia meidän eturivin urheiluseuroiltamme ja järjestöiltämme
myöskin ikään kuin tämmöistä käytännön
psykologiaa, miten lapset otetaan mukaan tällaiseen yhteiseen työskentelyyn,
järjestykseen ja kurinpitoon.
Irja Tulonen /kok:
Arvoisa puhemies! Se on varmaan, ed. Gustafsson, jalkapallossa
näin, mutta tiedän ainakin yhden urheilulajin,
jossa opetetaan ihan eri lailla lapsia ja nuoria. Isät
huutavat ja kiljuvat siellä vähän sillä lailla,
että turpaan vaan. (Ed. Gustafsson: Ei kai se ole jääkiekko?)
Tietysti nämä eettiset säännöt
kyllä olisivat aika tärkeitä, ihan vakavasti
ottaen, urheilussa ja liikunnassa.
Ed. Salo totesi kyllä hyvin tärkeän
asian, josta me olemme kuunnelleet asiantuntijoita, mutta se ei
nyt täällä salissa kauheasti noussut
esille. Kyllä se yhteinen huoli on siitä, missä se
vanhemmuus toisilla luuraa, mihinkä se on hukkunut. Tämä ei
ole mitenkään yhteiskuntaluokkiin sidottu, vaan
kaikista yhteiskuntaluokista tulee vanhempia, jotka kokevat, että lapsi
tehdään yhteiskuntaa varten eikä niinkään
hänestä tarvitse huolehtia. Tämä on
hyvin erikoinen tilanne, jota ei koskaan aikaisemmin ole esiintynyt,
mutta nyky-yhteiskunnassa näin tapahtuu.
Esimerkiksi Tampereella on tämmöinen moniammatillinen
neuvola, jossa tehdään lapselle jotain muutakin
kuin mitataan päätä ja punnitaan. Siellä huomioidaan
ne vanhemmat, jotka ehkä eivät osaa olla vanhempia,
ja heidät laitetaan sitten ikään kuin
koulun penkkiin ja yritetään sitouttaa siihen
lapseen. Ehkä me jotain tämmöistä tarvitsisimme,
ennen kuin päästään sitten sinne
varhaiskasvatukseen, esiopetukseen ja perusopetukseen.
Pekka Ravi /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä ed. Gustafssonille
todeta, kun hän mainitsi puheenvuoron pontimeksi sen, halusi kommentoida
puheenvuoroni, että mehän olemme aivan samaa mieltä asiasta.
Ei minusta meillä mitään eriävää käsitystä tästä ole.
Kyllä se näin on, että se hyvä oppimisympäristö ja
hyvät oppimistulokset vaativat asiallisen työrauhan
siinä luokkatilanteessa. Olen iloinen, että ed.
Gustafsson totesi myöskin sen, että kodin ja koulun
yhteistyössä voi olla tämmöistä monimuotoisuutta ja
ne sopimukset voivat olla luokkakohtaisia. Siis tämmöinen
kodin ja koulun yhteistyö voi varioitua jopa sen saman
kouluyhteisön sisällä juuri johtuen siitä erilaisesta
luokkatilanteesta ja luokkien erilaisesta koostumuksesta. Se on
rikkautta, ja sitä pitää minusta ylläpitää ja
edistää. Se takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Yleiskeskustelu päättyy.