Henrik Lax /r:
Arvoisa rouva puhemies, värderade fru talman! Noin
vuosi sitten eduskunta hyväksyi rikosoikeudellista vanhentumista
koskevan uuden lainsäädännön.
Kohta sen jälkeen, kun tämä lainsäädäntö oli
tässä talossa hyväksytty, Valtakunnansyyttäjänviraston
edustaja, jota oli eduskuntakäsittelyn yhteydessä kuultu,
yhtäkkiä jälkijättöisesti
heräsi huomaamaan, että uudet vanhentumissäännökset
tekisivät mahdottomaksi saattaa loppuun eräitä julkisuutta
saaneita talousrikoksia koskevia juttuja.
Tämän johdosta tasavallan presidentti jätti vahvistamatta
eduskunnan hyväksymät lait ja ne palautuivat tänne
ja ovat nyt sitten olleet uudelleen pohdittavina täällä.
Samanaikaisesti hallitus antoi korvaavan lakiesityksen, hallituksen
esityksen n:o 45/2001, joka asiallisesti oli yhdenmukainen
eduskunnan jo aikaisemmin hyväksymän ja vahvistamatta
jääneen lainsäädännön kanssa
eräitä pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta.
Tämä eduskunta ja erityisesti nyt lakivaliokunta
on näin ollen joutunut tavallaan kahden vaihtoehdon eteen.
Nämä vaihtoehdot sulkevat toinen toisensa pois,
siis joko vahvistamatta jääneen lainsäädännön
hyväksyminen toiseen kertaan taikka sitten hallituksen
uuden esityksen hyväksyminen ja vahvistamatta jääneiden
lakien hylkääminen.
Lakivaliokunta on päätynyt siihen, että se
haluaa pysyttää eduskunnan aikaisemman ratkaisun,
kuitenkin sillä lailla, että laki tulisi voimaan vasta
1. päivänä tammikuuta vuonna 2006. Miksi
tähän on päädytty? Tähän
on päädytty kahdesta syystä. Toinen on
se, että hallituksen uuden esityksen hyväksyminen
johtaisi siihen, että ilmeisesti ainakin kolmattakymmentä vuotta
tuomioistuimet ja muut lain soveltajat joutuisivat rinnakkain soveltamaan
kahta erilaista vanhentumissäännöstöä.
Toinen syy, miksi lakivaliokunta on päätynyt tähän
ratkaisuun, on se, että kun muutama nimetty oikeudenkäynti
taikka pikemminkin rikoksesta syytetty on nostettu julkisuuteen
tämän lainsäädännön
käsittelyn yhteydessä, niin on olemassa riski,
että hallituksen uuden esityksen hyväksyminen
tulkittaisiin sillä lailla, että se kajoaisi yksittäisten
ihmisten tilanteeseen tavalla, joka rikkoisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen
säännöksiä, eli on olemassa
riski, että Suomi joutuisi sitten vastaamaan asiasta Strasbourgin
tuomioistuimen edessä, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
edessä.
Näillä perusteilla lakivaliokunta siis on
päätynyt tähän ratkaisuun, ja
sen johdonmukaisena seurauksena on, että valiokunta esittää hallituksen
esityksen n:o 45 hylkäämistä.
Fru talman! Det har varit några överraskande turer
vid tillblivelsen av dessa nya preskriptionsregler för
brott. Några rättegångar som har fått stor
publicitet lyftes fram efter det att riksdagen redan för
ett år sedan hade godkänt de lagförslag som
nu har kommit tillbaka till riksdagen för att republikens
president inte har stadfäst dem. Beklagligt var ju förstås
att riksåklagarämbetet inte kunde reda ut de här
frågorna i det sammanhang då ämbetet
hördes i lagutskottet och riksdagsbehandlingen var på gång,
utan vaknade upp först efter det att riksdagen redan hade
fattat sitt beslut.
Hur som haver, denna riksdag står nu inför
att välja mellan att för andra gången
godkänna de tidigare lagförslagen eller att godkänna
regeringens proposition nr 45/2001. Den skulle dock leda till
att dubbla preskriptionsregler skulle gälla under en lång
följd av år, uppenbarligen under mer än
20 års tid. Att godkänna regeringens proposition
skulle åtminstone innebära en teoretisk risk för
att Finland inför den europeiska domstolen för
mänskliga rättigheter i Strasbourg skulle få svara
för att riksdagen har ingripit i enskilda människors
processer.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Lakivaliokunnan puheenjohtaja Lax jo
tuossa ansiokkaasti perusteli tämän palautetun
lain uudelleenkäsittelyn ja uudelleenhyväksymisen.
On varmaan viisasta tehdä juuri niin kuin hän
sanoi. Mutta, arvoisa puhemies, erityinen huomio kuitenkin kiinnittyy
ei tähän lakiin vaan siihen, miksi joudutaan vielä tällaiseen
tilanteeseen. Rikokset, jotka on todennäköisesti
tehty 1990-luvun taitteessa, ovat vielä osittain käsittelyn
alkuvaiheessa. Jos me katsomme sitä, mikä on oikeudenkäyttö ja
myöskin tietyllä tavalla oikeusturva, näissä pankkioikeudenkäynneissä ja
pankkirikosasioissa on mukana tavalla tai toisella suuri joukko
ihmisiä, ja osa heistä on taatusti syyttömiä,
osalla saattaa olla jotain tekemistä asioiden kanssa, mutta
se, että roikutetaan ihmisiä löysässä hirressä toistakymmentä vuotta
saamatta aikaan päätöstä, ei
ole enää oikeusvaltion periaatteiden mukaista.
Tähän on erityistä syytä kiinnittää huomiota
ja saattaa nämä maan asiat mahdollisimman nopeasti
loppuun käsiteltyä.
Keskustelu päättyy.