Täysistunnon pöytäkirja 21/2003 vp

PTK 21/2003 vp

21. KESKIVIIKKONA 14. TOUKOKUUTA 2003 kello 12

Tarkistettu versio 2.0

2) Pääministerin ilmoitus 14.5.2003 Suomen hallituksen kannanotoista EU:n tulevaisuuskonventissa esillä oleviin institutionaalisiin sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeviin esityksiin

 

Pääministeri Anneli Jäätteenmäki

Arvoisa puhemies, ärade talman! EU:n tulevaisuuskonventin työ on nyt loppusuoralla. Konventti luovuttaa raporttinsa Eurooppa-neuvostolle Thessalonikissa juhannuksena pidettävässä kokouksessa. Konventin työ on edennyt kohtuullisen hyvin asioissa, jotka koskevat unionisopimuksen yksinkertaistamista ja selkeyttämistä. Jäljellä ovat kuitenkin merkittävät ja vaikeat ratkaisut, jotka koskevat unionin instituutioita, päätöksentekomenetelmiä sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan uusia järjestelyitä. Tässä pääministerin ilmoituksessa käsittelen hallituksen linjauksia koskien erityisesti näitä kahta tärkeää aihepiiriä.

Konventin puheenjohtajiston tekemää ehdotusta unionin instituutioista, päätöksentekomenettelyistä sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan järjestelyistä on laajalti käsitelty julkisuudessa. Tämä pohjaesitys ei vastaa Suomen hallituksen näkemystä unionin uudistumistarpeista. Konventilla on kuitenkin vielä aikaa ja mahdollisuuksia löytää aitoon yhteisymmärrykseen perustuvat ratkaisut myös institutionaalisissa kysymyksissä. Tämä edellyttää sitä, että konventin puheenjohtajisto ottaa huomioon tehdyt muutosehdotukset omassa jatkotyössään.

Millaisin periaattein Suomen hallitus on sitten laatinut omat ehdotuksensa unionin instituutioiden ja päätöksenteon uudistamiseksi? Ensinnäkin ratkaisun on kunnioitettava unionin toiminnan kannalta keskeisiä periaatteita. Niihin kuuluvat jäsenvaltioiden tasavertaisuus, toimielinten välisen tasapainon kunnioittaminen sekä yhteisömenetelmän keskeinen asema. Näiden periaatteiden osalta ei tehdä kompromisseja, sillä kyse on jäsenvaltioiden aseman määrittämisestä unionissa. Sananlasku sanoo, että toimivaa pyörää ei kannata korjata. Sama koskee myös Euroopan unionia. Suomen hallitus katsoo, että EU:n instituutioiden perusrakenne on toimiva ja toteuttaa jäsenvaltioiden tasavertaisuutta. Instituutioiden välinen työnjako on pitkällisen kehityksen tulos, eikä sitä pidä murentaa uusien instituutioiden perustamisella.

Unionin päätöksentekojärjestelmä kaipaa kuitenkin kehittämistä, koska edessä on unionin laajentuminen. Lisäksi on tarpeen kohentaa unionin avoimuutta ja päätöksenteon tehokkuutta sekä hyvän hallinnon periaatteiden toteutumista. Unionin toiminnan hyväksyttävyyden edistämiseksi myös päätöksenteon demokraattisuutta sekä poliittista vastuullisuutta on vahvistettava. Euroopan unionin on myös tarpeen olla nykyistä vahvempi ja toimivampi silloin, kun se edistää jäsenvaltioidensa yhteistä etua maailmanlaajuisesti. Suomen tavoitteena on kehittää unionia sen kaksoisluonteen mukaisesti sekä jäsenvaltioiden että kansalaisten yhteisönä.

Arvoisa puhemies! Seuraavaksi käsittelen tarkemmin Suomen hallituksen näkemyksiä EU:n eri instituutioiden päätöksenteon tehostamisesta.

Ensinnäkin unionin kansanvaltaisuuden vahvistamiseksi on tärkeää parantaa kansallisten kansanedustuslaitosten vaikutusmahdollisuuksia. Jokaisen jäsenmaan on sisällään löydettävä oikeat tavat parlamentin ja hallituksen väliseen yhteydenpitoon EU-asioissa. Toiseksi kansallisten parlamenttien välistä yhteistyötä sekä niiden suhteita Euroopan parlamenttiin on kehitettävä käytännönläheisesti. Uusia toimielimiä ei tätä varten tarvita. Toissijaisuus- eli subsidiariteettiperiaatteen valvonnan tehostaminen on tapa kytkeä kansalliset parlamentit aiempaa paremmalla tavalla unionin toimintaan.

Kansanvaltaisuuden kannalta Euroopan parlamentilla on tärkeä roolinsa. Euroopan parlamentin asemaa toisena lainsäätäjänä ja budjettivallan käyttäjänä neuvoston rinnalla voidaan selkiyttää. Sopivia keinoja ovat yhteispäätösmenettelyn soveltamisalan laajentaminen sekä parlamentin aseman vahvistaminen unionin talousarvion hyväksymisessä. Esillä on myös ollut mahdollisuus lisätä parlamentin vaikutusmahdollisuuksia Euroopan komission puheenjohtajan nimittämisessä. Suhtaudumme tässä kohtaa myönteisesti sellaisiin esityksiin, jotka eivät merkitse toimielinten välisen tasapainon olennaista muuttamista.

Neuvosto tekee poliittiset päätökset ja toimii lainsäätäjänä yhdessä Euroopan parlamentin kanssa. Neuvoston merkittävä asema on myös olennainen osa toimielinten välistä vallan tasapainoa. Neuvoston aseman säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää. Jäsenvaltioiden tahto välittyy neuvoston kautta. Toimielimiä yhdistää yhteisömenetelmä, jonka perustana on komission aloiteoikeus, neuvoston ja parlamentin jakama lainsäädäntövalta ja EY-tuomioistuimen tuomiovalta. Jatkokehitystyö on Suomen hallituksen mielestä tehtävä edelleen yhteisömenetelmän perustalta.

Arvoisa puhemies! Neuvoston puheenjohtajuusjärjestelmään kohdistuu toki monia haasteita. Haasteita tulee unionin sisältä, mutta myös sen ulkoisen edustuksen näkökulmasta. Puheenjohtajuusjärjestelmä on kuitenkin käytännössä toiminut varsin hyvin. Niinpä ratkaisujen täytyy lähteä enemmänkin järjestelmän hienosäädöstä vastaamaan jokapäiväisen työskentelyn mukanaan tuomia käytännön haasteita laajentuneessa unionissa.

Neuvoston puheenjohtajuuden on jatkossakin tarpeen olla ensisijaisesti jäsenvaltioiden tehtävä. Siispä emme kannata puheenjohtajuustehtävien antamista esimerkiksi neuvoston sihteeristölle tai komissiolle. Suomen näkemys on, että nykymuotoinen kiertävä puheenjohtajuus olisi säilytettävä ainakin kaikissa päätösten yhteensovittamisen kannalta keskeisissä rakenteissa. Näitä ovat Euroopan neuvosto, yleisten asiain neuvosto ja pysyvien edustajien komitea Coreper. Oma puheenjohtajuuskautemme opetti meille, miten tärkeää on, että komento näissä päätöksenteon eri portaissa on yksissä käsissä ja vastuut selvästi jaettu.

Muiden neuvostokokoonpanojen osalta voidaan pohtia myös muita vaihtoehtoja. Eräs hyvä vaihtoehto ovat tiimipuheenjohtajuudet, joissa kolme—kuusi jäsenvaltiota kerrallaan vastaisi neuvoston ja sen alaisten komiteoiden ja työryhmien puheenjohtajuuksista. Tiimipuheenjohtajuuskausi voisi kestää puolentoista—kolmen vuoden pituisen jakson.

Unionin ulkosuhdetoimintaa on tarpeen tehostaa ja unionin näkyvyyttä parantaa. Pidämme soveltuvana keinona tähän unionin korkean edustajan toimen kehittämistä unionin ulkoministeriksi. Tehtävän haltijan tulisi olla komission kollegion jäsen. Samalla hänen tulisi toimia komissiossa ulkosuhteista vastaavana varapuheenjohtajana. Tällainen "kaksoishatutus" on Suomen hyväksyttävissä osana tasapainoista institutionaalista kokonaisratkaisua. Ulkoministerille tulisi antaa itsenäinen aloiteoikeus yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Se ei voi kuitenkaan heikentää komission aloiteoikeutta ulkosuhteiden alalla. Unionin ulkoministeristä ei kuitenkaan tule tehdä ulkosuhdeneuvoston puheenjohtajaa. Puheenjohtajuuden, aloiteoikeuden ja täytäntöönpanotehtävän antaminen yhdelle ja samalle henkilölle voisi jo synnyttää liiallisen valtakeskittymän.

Ärade talman! Europeiska rådet skall också i fortsättningen koncentrera sig på att åstadkomma långsiktiga riktlinjer och mål för unionens verksamhet. Toppmötena skall inte ta som sin uppgift att sköta de olika rådskonstellationernas lagstiftningsuppgifter. Huvudansvaret för samordningen av rådets arbete bör vila på rådet. Det ansvarar också för förberedelserna för Europeiska rådets möten och för uppföljningen av hur de riktlinjer som antas på mötena realiseras.

Arbetet inom Europeiska rådet har redan blivit effektivare i och med att rådets arbete har lagts om. Ingen permanent ordförande behöver utses för att de uppgifter som hör till Europeiska rådet skall kunna skötas. En permanent ordförande skulle också äventyra jämlikheten mellan medlemsstaterna.

Komission tehtävänä on unionin yhteisten etujen edistäminen. Sen toiminnan tulee jatkossakin perustua kollegiaalisuuteen ja jäsenten tasa-arvoisuuteen. Komission sisälle ei tule rakentaa hierarkioita tai jaotella komissaareja esimerkiksi päätösvaltaisiin ja avustaviin komissaareihin. Nizzassa sovitut komission kokoonpanoa ja nimittämistä koskevat ratkaisut ovat edelleen perusteltuja. Siinä Nizzan sopimuksen määrittämässä tilanteessa, että komissiossa ei enää ole jokaisesta jäsenvaltiosta jäsentä, on keskeistä jäsenyyden perustuminen tasapuoliseen rotaatioon.

Komission yksinomainen aloiteoikeus nykyisen ykköspilarin eli yhteisöasioiden lainsäädännössä on jatkossakin turvattava. Komission aloiteoikeutta tulisi kehittää erityisesti nykyisen kolmospilarin eli oikeus- ja sisäasioiden osalta. Koska päätettäviä asioita EU:ssa ei ole jatkossa tarkoitus enää jakaa niin sanottuihin pilareihin, on komission omaa toimintaa kehitettävä mahdollisimman yhtenäiseksi. Komissio tarvitsee tukea oman hallintonsa kehittämisessä.

Suomi tukee unionin ulkosuhdetoiminnan kehittämistä ja pitää sen eri osa-alueiden — ulko- ja turvallisuuspolitiikan, kehitysyhteistyön ja kauppapolitiikan — välisen koherenssin lisäämistä tärkeänä. Unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on vahvistettava tehostamalla päätöksentekoa ja uudistamalla rakenteita. Määräenemmistöpäätöksenteosta on tehtävä pääsääntö myös tällä alueella. Poikkeuksia tästä ovat turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat päätökset, joiden osalta on säilytettävä edelleen yksimielisyys. Määräenemmistöpäätöksentekoon pitää liittää mahdollisuus niin sanotun hätäjarrun ja rakentavan pidättäytymisen käyttöön.

Suomi kannattaa myös unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan edelleenkehittämistä. Se edellyttää erityisesti kriisihallinnan voimavarojen ja keinovalikoiman laajentamista. Politiikan uskottavuuden vuoksi tässä työssä tarvitaan unionin kaikkien jäsenvaltioiden panosta. Suomen kannaltakaan ei ole kyse siitä, sanommeko EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle "kyllä" vai "ei", vaan siitä, miten haluamme kehittää turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Konventissa on ehdotettu nykyiseen unionisopimukseen liittyvän solidaarisuusvelvoitteen vahvistamista niin, että se mahdollistaa terrorismin kohteeksi joutuneen jäsenvaltion konkreettisen auttamisen. Pidämme tällaista mahdollisuutta perusteltuna. Samoin on ilmeistä, ettei unionisopimuksen nykyinen lista kriisinhallintatehtävistä ole ajan tasalla. Se on puutteellinen erityisesti ei-sotilaallisten tehtävien osalta. Tuemme pyrkimyksiä täydentää unionin kriisinhallinnan keinovalikoimaa ja esitämme siviilikriisinhallinnan tavoitteita ja toimintaa koskevan luvun lisäämistä sopimustekstiin.

Unionisopimukseen on jo aikaisemmin liitetty määräyksiä, jotka mahdollistavat joustavuuden sellaisissa unionin toimissa, joissa kaikki jäsenvaltiot eivät halua olla mukana. Osallistuminen unionin kriisinhallintaoperaatioihin tapahtuu jo nykyisten määräysten osalta joustavasti. Jokainen jäsenvaltio päättää osallistumisestaan itse. Näin tulee olemaan myös jatkossa. Emme näe estettä selvien sääntöjen luomiselle siitä, miten unionin neuvosto antaa tietyn kriisinhallintaoperaation toteuttamisen jäsenvaltioiden ryhmälle.

Viime aikoina on kuitenkin vahvistunut pyrkimys luoda uusia, jäsenyydeltään rajattuja jäsenvaltioiden ryhmiä. Nämä tekisivät tiukempia sitoumuksia suorittaakseen vaativampia sotilaallisia kriisinhallintatehtäviä niin sanotun rakenteellisen yhteistoiminnan nimissä. Tämä ei tarkoita niin sanottua yhteistä puolustusta vaan jäsenvaltioiden ryhmän toteuttamia sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita. Tämä saattaisi pikemminkin heikentää kuin vahvistaa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Sopimusmuutosten yhteydessä on asianmukaista harkita tapoja, joilla jäsenvaltiot voivat halutessaan sitoutua nykyistä vaativamman kriisinhallinnan voimavarojen kehittämiseen. Olennaista on, että kaikilla jäsenvaltioilla säilyy oikeus osallistua unionin kriisinhallintaoperaatioita koskevaan päätöksentekoon ja voimavarojen kehittämiseen.

Myös puolustusmateriaaliyhteistyötä on unionin alueella toteutettu pitkään erilaisten maaryhmittymien kesken. Pidämme toivottavana, että tämä yhteistyö tuodaan nyt unionin piiriin. Tällöin kaikki jäsenvaltiot voivat siihen osallistua. Näin toiminnan tueksi voidaan ottaa myös yhteisöpolitiikan välineitä, jotka ovat puolustusmateriaalialan kehityksen kannalta kaikkein tehokkaimpia.

Arvoisa puhemies! Nykymuotoinen unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka syntyi pitkälle Suomen ja Ruotsin aloitteesta Amsterdamin sopimuksesta neuvoteltaessa. Suomen aloitteellisuus tällä alalla on perustunut aitoon tahtoon vahvistaa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Silloisessa maailmantilanteessa katsoimme, että kiireellisin ja realistisin tavoite oli unionin kriisinhallintakyvyn luominen. Tämän tavoitteen saavuttamista olemme valmiit jatkossakin edistämään. Konventissa ja eräiden jäsenvaltioiden toimesta on esitetty tiettyjen jäsenmaiden tiiviimpää yhteistyötä yhteisen puolustuksen alalla. Näihin esityksiin kantaa ottaessaan Suomi korostaa haluaan pitää unioni yhtenäisenä, yhteisiin pelisääntöihin nojaavana ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikassaan vahvana toimijana.

Keskinäisen puolustuksen kehittämisellä on oltava niin laaja tuki, että sillä voidaan tosiasiallisesti vahvistaa yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Transatlanttista suhdetta ei tällä aloitteellisuudella pidä vahingoittaa vaan vahvistaa. Kun Suomi on ottanut varauksellisen kannan tällaiseen yhteistyöhön, olemme edellyttäneet joka tapauksessa sitä, että yhteistyössä noudatettaisiin vähintään niitä vahvistetun yhteistyön määräyksiä muun muassa jäsenvaltioiden määrästä, avoimuudesta ja päätöksenteosta, jotka ovat olemassa olevissa sopimuksissa.

Ärade talman! Centrala frågor inom unionens reformprojekt är också strukturen hos det kommande konstitutionsfördraget. Dessa frågor är till sin natur dels jurdiska, dels politiska med anknytning till den allmänna integrationsutvecklingen. De lösningar man går in för får betydelse för hela unionens grundkaraktär.

Också Finlands regering eftersträvar ett enklare och tydligare grundfördragssystem. Vår utgångspunkt är att det nya grundfördraget får behålla formen av ett folkrättsligt fördrag som kräver alla medlemsstaternas godkännande för att kunna ändras. För detta talar också det faktum att den slutliga makten att ändra fördraget kvarstår hos medlemsstaterna.

Härigenom tryggas ställningen för riksdagen och de övriga EU-staternas nationella parlament också i fortsättningen. I konstitutionsfördraget måste det dessutom skrivas in en princip enligt vilken all behörighet som medlemsstaterna inte överlåtit till unionen kvarstår hos medlemsstaterna.

On kuitenkin huomattava, että 25:n tai jopa useamman jäsenvaltion unionissa perustuslaillisen sopimuksen ja sen tulevien muutosten hyväksyminen kaikkien jäsenvaltioiden toimesta tulee olemaan vaikea haaste. Tästä huolimatta hallitus katsoo, että konventin puheenjohtajisto on toiminut oikein ehdottaessaan, että jäsenvaltioiden mahdollisiin ratifioimisongelmiin olisi aina löydettävä poliittinen ratkaisu. Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että joitakin perussopimuksen niin sanotun toisen osan teknisempiä määräyksiä voitaisiin tulevaisuudessa muuttaa yksinkertaistetussa menettelyssä, kuitenkin niin että yksimielisyysvaatimus säilyy.

Emme siis hyväksy konventin piirissä esitettyjä ajatuksia siitä, että sellainen jäsenvaltio, joka ei ole halukas tai kykeneväinen ratifioimaan perustuslaillista sopimusta tai tulevia sopimusmuutoksia, voisi joutua eroamaan unionista. Sen sijaan hallitus ei vastusta sitä, että jäsenvaltio voisi vapaaehtoisesti päättää erota unionista. Joka tapauksessa olisi varmistettava, että tällaisissakin tapauksissa eroavan jäsenvaltion kansalaisten ja yritysten asema turvataan erityisin sopimusjärjestelyin.

Konventti on edesauttanut unionin kehittämisestä käytävää julkista keskustelua. Se on myös saavuttanut tuloksia sellaisissa kysymyksissä, jotka ovat aiemmin olleet hallitustenvälisten konferenssien koetinkiviä. Hyviä esimerkkejä ovat yhden oikeushenkilöllisyyden myöntäminen unionille ja sen mahdollistama pilarirakenteen purkaminen sekä perusoikeuksien aseman vahvistaminen. Jatkossa konventtimenettelyn soveltamisen perussopimusten muutoksen valmisteluun tulee kuitenkin olla harkinnanvaraista. Sitä tulee kehittää nykyisen konventin työskentelystä saatavien kokemusten perusteella.

Eurooppa-neuvoston vastaanottaessa loppuraportin Thessalonikissa on tarkoitus samalla sopia hallitustenvälisen konferenssin aloittamisajankohdasta ja työskentelytavoista. Konventin ja hvk:n väliin tulee varata riittävä valmistautumisaika. Näin eduskunnan vaikutusmahdollisuudet turvataan. Konventin ehdotuksista on kuitenkin käytävä myös kunnollinen julkinen keskustelu. Ei myöskään olisi viisasta sitoutua etukäteen hallitustenvälisen konferenssin päättämisajankohtaan.

Uskon, että hallituksen ja eduskunnan yhteistyö EU:n tulevaisuutta koskevissa kysymyksissä jatkuu hyvänä. Eduskunnan edustajat konventissa ovat tehneet erinomaista työtä ja antaneet tärkeän panoksensa yhteisten tavoitteiden edistämiseen. Hallituksen ottamat turvallisuuspoliittiset kannat ovat jatkaneet Suomen vakiintunutta EU-linjaa. Sen takana on ollut laaja kansallinen yhteisymmärrys. Hallitus on tietoinen, että konventin työ on osoittautumassa unionin tulevaisuuden kannalta merkittävämmäksi kuin ennakolta odotettiin. Tästäkin syystä on tarpeen, että eduskunta käy nyt perusteellista keskustelua maamme yleislinjoista konventissa.

Hallitus antaa eduskunnalle edelleen tarpeen mukaan erillisiä selvityksiä konventissa esille tulevista uusista asioista. Eduskunnalle annetaan jo tässä yhteydessä EU-ministerivaliokunnassa hyväksytyt kannanotot konventin esitykseen perustuslaillisen sopimuksen ensimmäisen osan artikloista. Aikanaan eduskunta saa kattavan selonteon konventin lopputuloksesta osana valmistautumista hallitustenväliseen konferenssiin, ja ulkoministeri Tuomioja tulee jäljempänä vielä täydentämään Suomen kannanottoja näissä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa asioissa.

Pääministeri Jäätteenmäen ilmoitus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

EU:s framtidskonvent har nu kommit in i slutskedet av sitt arbete. Konventet överlämnar sin rapport till Europeiska rådet i Thessaloniki vid midsommar. Konventets arbete har framskridit tämligen väl i frågor som gäller förenkling och förtydligande av unionsfördragen. Ännu återstår likväl viktiga och svåra avgöranden som gäller unionens institutioner och beslutsförfaranden samt nya arrangemang för utrikes- och säkerhetspolitiken. I denna upplysning kommer jag att behandla regeringens riktlinjer i synnerhet i fråga om dessa två viktiga områden.

Förslaget från konventets presidium om unionens institutioner och beslutsförfaranden samt om de utrikes- och säkerhetspolitiska arrangemangen har behandlats ingående i offentligheten. Detta preliminära förslag motsvarar inte Finlands regerings syn på reformbehovet inom unionen. Konventet har likväl ännu tid och möjligheter att också i institutionella frågor finna lösningar som bygger på uppriktigt samförstånd. Detta förutsätter att konventets presidium i sitt fortsatta arbete beaktar de gjorda ändringsförslagen.

Enligt vilka principer har Finlands regering då utarbetat sina egna förslag till revidering av unionens institutioner och beslutsfattande? Framför allt måste lösningen respektera de principer som är centrala för unionens verksamhet, däribland jämlikhet mellan medlemsstaterna, respekt för balansen mellan institutionerna samt gemenskapsmetodens centrala ställning. När det gäller dessa principer är inga kompromisser möjliga, eftersom det handlar om medlemsstaternas ställning i unionen.

Varför ändra på något som redan fungerar? Denna princip gäller också Europeiska unionen. Finlands regering anser att EU-institutionernas grundstruktur fungerar och uppfyller kravet på jämlikhet mellan medlemsstaterna. Arbetsfördelningen mellan institutionerna är resultatet av en lång utveckling och bör inte smulas sönder genom att nya institutioner inrättas.

Unionens beslutssystem måste likväl utvecklas, eftersom utvidgningen av unionen står för dörren. Dessutom bör öppenheten inom unionen ökas, beslutsfattandet effektiveras och principerna gällande god förvaltning genomföras. I syfte att främja unionens acceptabilitet måste både det demokratiska beslutsfattandet och det politiska ansvarstagandet stärkas. Europeiska unionen måste också vara starkare och fungera bättre än för närvarande när den arbetar för medlemsstaternas gemensamma bästa på det globala planet. Finlands mål är att i överensstämmelse med unionens dubbla natur utveckla unionen som en gemenskap av både medlemsstater och medborgare.

I det följande går jag närmare in på regeringens synpunkter på hur beslutsfattandet inom EU-institutionerna kunde göras effektivare.

För det första är det med tanke på demokratin inom unionen viktigt att förbättra de nationella parlamentens påverkningsmöjligheter. Varje medlemsland måste givetvis inom sina egna gränser finna lämpliga metoder för kontakten mellan parlament och regering i EU-frågor. För det andra måste såväl samarbetet mellan de nationella parlamenten som parlamentens relationer till Europaparlamentet utvecklas i en pragmatisk anda. För detta behövs inga nya institutioner. En effektivare kontroll av hur subsidiaritetsprincipen efterlevs är ett sätt att bättre än hittills knyta de nationella parlamenten till unionens verksamhet.

För demokratin spelar Europaparlamentet naturligtvis en viktig roll. Parlamentets ställning som lagstiftare och utövare av budgetmakt vid sidan av rådet kan göras tydligare. Lämpliga metoder är att tilllämpningsområdet för medbeslutandeförfarandet utvidgas och att parlamentets ställning vid godkännandet av unionens budget stärks. Frågan om en ökning av parlamentets möjligheter att påverka utnämningen av ordförande för Europeiska kommissionen har också tagits upp. På denna punkt ställer vi oss positiva till förslag som inte innebär någon avsevärd ändring av balansen mellan institutionerna.

Rådet fattar de politiska besluten och stiftar lagar tillsammans med Europaparlamentet. Rådets centrala ställning utgör också en avsevärd del av maktbalansen mellan institutionerna. Det är av största vikt att denna balans bevaras. Medlemsstaternas vilja förmedlas via rådet. Institutionerna förenas av gemenskapsmetoden, som bygger på kommissionens initiativrätt, rådets och parlamentets delade lagstiftningsbehörighet och EG-domstolens jurisdiktion. Det fortsatta utvecklingsarbetet måste såsom Finlands regering ser på saken i fortsättningen utgå från gemenskapsmetoden.

Rådets ordförandeskapsordning står inför många utmaningar. De kommer inifrån unionen men också via unionens externa representation. Ordförandeskapsordningen har fungerat bra i praktiken. Därför måste lösningarna mestadels handla om finjusteringar av systemet för att detta bättre skall motsvara de praktiska utmaningar som det dagliga arbetet i den utvidgade unionen medför.

Ordförandeskapet i rådet bör också i fortsättningen primärt höra till medlemsstaternas uppgifter. Vi förespråkar således inte ett system där ordförandeskapsuppgifterna överförts på t.ex. rådets generalsekretariat eller på kommissionen. Finlands ståndpunkt är att det växlande ordförandeskapet i dess nuvarande form bör bevaras åtminstone inom alla strukturer som är centrala för samordningen av besluten. Till dessa strukturer hör Europeiska rådet, rådet (allmänna frågor) och Ständiga representanternas kommitté Coreper. Vår egen ordförandeperiod lärde oss hur viktigt det är med ett koncentrerat kommando över dessa olika beslutsnivåer och att ansvarsfördelningen är tydlig.

I fråga om de övriga rådskonstellationerna kan också andra alternativ komma i fråga. Ett bra alternativ vore att ordförandeskapet sköts i team om tre till sex medlemsstater i sänder som svarar för ordförandeskapet i rådet och i kommittéer och arbetsgrupper som lyder under det. Ett sådant ordförandeskap kunde vara i perioder på ett och ett halvt till tre år.

Unionens insatser på området för yttre förbindelser behöver effektiveras och unionen göras mer synlig. En lämplig metod är enligt vår mening att uppdraget som unionens höge representant utvecklas till en post som utrikesminister i unionen. Den som innehar uppgiften bör tillhöra kommissionskollegiet och dessutom vara vice ordförande i kommissionen med ansvar för de yttre förbindelserna. Finland kan godta detta slag av dubbla befogenheter som en del av en balanserad institutionell helhetslösning. Utrikesministern bör ha självständig initiativrätt i fråga om den gemensamma utrikes- och säkerhetspolitiken. Detta kan dock inte försvaga kommissionens initiativrätt i fråga om de yttre förbindelserna. Unionens utrikesminister bör ändå inte vara ordförande i rådet (yttre förbindelser). Om ordförandeskapet, initiativrätten och den verkställande uppgiften koncentreras till en och samma person kan det redan uppstå en alltför stark maktkoncentration.

Europeiska rådet skall också i fortsättningen koncentrera sig på att åstadkomma långsiktiga riktlinjer och mål för unionens verksamhet. Toppmötena skall inte ta som sin uppgift att sköta de olika rådskonstellationernas lagstiftningsuppgifter. Huvudansvaret för samordningen av rådets arbete bör vila på rådet (allmänna frågor). Det ansvarar också för förberedelserna för Europeiska rådets möten och för uppföljningen av hur de riktlinjer som antas på mötena realiseras.

Arbetet inom Europeiska rådet har redan blivit effektivare i och med att rådets arbete har lagts om. Ingen permanent ordförande behöver utses för att de uppgifter som hör till Europeiska rådet skall kunna skötas. En permanent ordförande skulle också äventyra jämlikheten mellan medlemsstaterna.

Kommissionens uppgift är att arbeta för unionens gemensamma bästa. Dess verksamhet måste också i fortsättningen bygga på kollegialitet och jämlikhet mellan medlemmarna. Man får inte bygga upp hierarkier inom kommissionen eller dela in kommissionärerna t.ex. i kommissionärer med beslutanderätt och biträdande kommissionärer. De lösningar som man i Nice enades om när det gäller kommissionens sammansättning och valet av kommission är fortfarande motiverade. I den situation som Nicefördraget anger, att det i kommissionen inte längre ingår medborgare från alla medlemsstater, är det viktigt att ledamöterna utses på basis av jämlik rotation.

Kommissionens exklusiva initiativrätt i lagstiftningsfrågor som hör till den nuvarande I pelaren, dvs. gemenskapsfrågor, måste tryggas också i fortsättningen. Kommissionens initiativrätt bör utvecklas i synnerhet när det gäller den nuvarande III pelaren, dvs. rättsliga och inrikes frågor. Eftersom det i fortsättningen inte längre är meningen att dela in de frågor EU skall fatta beslut om i s.k. pelare, måste kommissionens egen verksamhet göras så enhetlig som möjligt. Kommissionen behöver stöd i utvecklandet av sin egen förvaltning.

Finland stöder en effektivering av unionens insatser på området för yttre förbindelser och finner det viktigt att koherensen ökar mellan dess olika delområden — utrikes- och säkerhetspolitik, utvecklingssamarbete och handelspolitik. Unionens gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik måste stärkas med hjälp av ett effektivare beslutsfattande och nya strukturer. Beslut med kvalificerad majoritet skall bli huvudregel också på detta område. Ett undantag utgör säkerhets- och försvarspolitiska beslut, där det också i fortsättningen skall vara enighet som gäller. Beslutsfattandet med kvalificerad majoritet måste inkludera en möjlighet att använda sig av en s.k. nödbroms och konstruktiv återhållsamhet.

Finland är också för en vidareutveckling av unionens säkerhets- och försvarspolitik. Detta förutsätter att i synnerhet resurserna för krishantering och spektret av medel för den utökas. För att politiken skall vara trovärdig behöver unionens alla medlemsstater göra en insats i detta arbete. För Finlands del handlar det inte heller om huruvida vi säger "ja" eller "nej" till EU:s säkerhets- och försvarspolitik, utan det handlar om hur vi vill utveckla den.

Konventet har föreslagit att den solidaritetsförpliktelse som ingår i det nuvarande unionsfördraget förstärks på ett sätt som gör det möjligt att konkret hjälpa en medlemsstat som har utsatts för terrorism. Vi finner en sådan möjlighet motiverad. Det är likaså uppenbart att unionsfördragets nuvarande lista över krishanteringsuppdrag behöver uppdateras. Det finns brister i synnerhet i fråga om de icke-militära uppdragen. Vi stöder strävandena att komplettera spektret av medel för unionens krishantering, och vi föreslår att ett avsnitt om målen för den civila krishanteringen och om denna krishanteringsverksamhet tas med i fördragstexten.

Till unionsfördraget har redan tidigare fogats bestämmelser som medger flexibilitet i sådana unionsfunktioner där alla medlemsstater inte vill vara med. Deltagandet i unionens krishanteringsoperationer är flexibelt redan med stöd av de nuvarande bestämmelserna: varje medlemsstat beslutar själv om den deltar eller inte. Så kommer det att vara också i fortsättningen. Vi ser inget hinder för att det görs upp tydliga regler för hur unionens råd ger en grupp medlemsstater i uppdrag att utföra en viss krishanteringsoperation.

Under senare tid har det likväl uppstått en kraftigare strävan att skapa nya grupper med bara vissa medlemsstater som starkare förbinder sig att utföra mer krävande militära krishanteringsuppdrag i det s.k. strukturerade samarbetets namn. Detta innebär inte ett så kallat gemensamt försvar, utan det betyder att en grupp av medlemsstater utför militära krishanteringsoperationer. Detta kan snarare försvaga än stärka unionens gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik.

I samband med fördragsändringarna är det motiverat att överväga hur medlemsstaterna om de så önskar kan åta sig en mer krävande utveckling av krishanteringsresurserna än för närvarande. Det viktigaste är att alla medlemsstater behåller sin rätt att delta i beslutsfattandet om unionens krishanteringsoperationer och i utvecklandet av resurer.

Också försvarsmaterielsamarbete har på unionens område länge bedrivits mellan olika grupperingar av länder. Vi finner det önskvärt att detta samarbete nu börjar bedrivas inom ramen för unionen så att alla medlemsstater kan delta i det. På så sätt kan verksamheten stödas också med gemenskapspolitiska medel, som är de allra effektivaste med tanke på utvecklingen inom försvarsmaterielbranschen.

Unionens säkerhets- och försvarspolitik i den form den har idag uppkom i hög grad på initiativ av Finland och Sverige vid förhandlingarna om Amsterdamfördraget. Den finländska initiativkraften på detta område har utgått från en uppriktig önskan att stärka unionens gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik. I det då rådande världsläget ansåg vi att det mest brådskande och realistiska målet var att upprätta en krishanteringsberedskap inom unionen. Detta mål är vi beredda att arbeta för också i fortsättningen. I konventet och i vissa medlemsstater har det föreslagits ett intimare samarbete mellan vissa medlemsländer på det gemensamma försvarets område. I sina ställningstaganden till dessa förslag betonar Finland sin önskan att behålla unionen som en enad aktör som stöder sig på gemensamma spelregler och driver en stark säkerhets- och försvarspolitik.

Utvecklingen av det inbördes försvaret måste ha ett så brett stöd att den gemensamma säkerhets- och försvarspolitiken faktiskt kan stärkas. De transatlantiska relationerna får inte skadas genom dessa initiativ, utan de bör stärkas. Då Finland har ställt sig avvaktande till ett sådant här samarbete har vi i varje fall förutsatt att samarbetet åtminstone följer de bestämmelser om ökat samarbete i fråga om bl.a. antalet medlemsländer, öppenhet och beslutsfattande som finns i de existerande fördragen.

Centrala frågor inom unionens reformprojekt är också strukturen hos det kommande konstitutionsfördraget. Dessa frågor är till sin natur dels juridiska, dels politiska med anknytning till den allmänna integrationsutvecklingen. De lösningar man går in för får betydelse för hela unionens grundkaraktär.

Också Finlands regering eftersträvar ett enklare och tydligare grundfördragssystem. Vår utgångspunkt är att det nya grundfördraget bör behålla formen av ett folkrättsligt fördrag som kräver alla medlemsstaters godkännande för att kunna ändras. För detta talar också det faktum att den slutliga makten att ändra fördraget kvarstår hos medlemsstaterna.

Härigenom tryggas ställningen för riksdagen och de övriga EU-staternas nationella parlament också i fortsättningen. I konstitutionsfördraget måste det dessutom skrivas in en princip enligt vilken all behörighet som medlemsstaterna inte har överlåtit till unionen kvarstår hos medlemsstaterna.

Det bör ändå observeras att det i en union med 25 eller rentav fler medlemsstater kommer att vara en svår utmaning om alla medlemsstater skall anta konstitutionsfördraget och framtida ändringar i det. Trots detta anser regeringen att konventets presidium handlat riktigt när det föreslagit att man alltid bör nå en politisk lösning på medlemsstaternas eventuella ratificeringsproblem. Detta utesluter inte möjligheten att vissa mer tekniska bestämmelser i grundfördragets s.k. andra del i framtiden kan ändras i ett förenklat förfarande, dock så att kravet på enighet kvarstår.

Vi godtar således inte de tankar som har framförts inom konventet, dvs. att en medlemsstat som inte vill eller kan ratificera konstitutionsfördraget eller kommande fördragsändringar kan bli tvungen att utträda ur unionen. Däremot motsätter sig regeringen inte den tanken att en medlemsstat frivilligt kan besluta att lämna unionen. I vilket fall som helst bör man se till att ställningen för medborgarna och företagen i en medlemsstat som utträder ur unionen också i dessa situationer tryggas genom särskilda överenskommelser.

Konventet har främjat den offentliga debatten om utvecklingen av unionen. Det har också nått resultat i frågor som tidigare har varit stötestenar för regeringskonferenserna. Goda exempel på detta är tilldelandet av egen rättskapacitet åt unionen och det slopande av pelarindelningen som detta möjliggör samt stärkandet av de grundläggande fri- och rättigheternas ställning. I fortsättningen måste tillämpningen av konventsförfarandet vid beredning av ändringar i grundfördragen ändå vara en avvägningsfråga, och förfarandet bör utvecklas utifrån erfarenheterna från det nuvarande konventets arbete.

När Europeiska rådet tar emot slutrapporten i Thessaloniki är det meningen att samtidigt enas om när regeringskonferensen skall inledas och vilka arbetsmetoderna skall vara. Mellan konventet och regeringskonferensen måste det reserveras tillräckligt med tid för förberedelser för att riksdagens påverkningsmöjligheter skall kunna tryggas. En ordentlig offentlig debatt om konventets förslag måste också föras. Det vore inte heller klokt att i förväg binda sig vid en viss tidpunkt för avslutandet av regeringskonferensen.

Jag tror att samarbetet mellan regeringen och riksdagen kommer att vara fortsatt gott i frågor som gäller EU:s framtid. Riksdagens företrädare i konventet har gjort ett ypperligt arbete och gjort en viktig insats för att främja de gemensamma målen. Regeringens säkerhetspolitiska ställningstaganden har fortsatt på Finlands vedertagna EU-linje. Det har till väsentliga delar rått ett brett nationellt samförstånd om denna linje. Regeringen är medveten om att konventets arbete börjar visa sig mer betydande för unionens framtid än vad man bedömde i förväg. Också av denna anledning är det nödvändigt att riksdagen nu för en ingående diskussion om vårt lands allmänna linje i konventet.

Regeringen kommer efter behov att ytterligare lämna riksdagen separata utredningar om nya frågor som kommer upp i konventet. Riksdagen får redan i detta sammanhang de ställningstaganden till konventets förslag som EU-ministerutskottet har godkänt när det gäller artiklarna i konstitutionsfördragets första del. Som ett led i förberedelserna för regeringskonferensen får regeringen i sinom tid en heltäckande redogörelse för resultatet av konventets arbete. — Utrikesminister Tuomioja kompletterar härefter dessa Finlands ståndpunkter i utrikes-, säkerhets- och försvarsfrågor.

Edustajat Heikki A. Ollila ja Pekka Vilkuna merkitään läsnä oleviksi.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Euroopan unionin ulkoisen toiminnan vahvistaminen on yksi unionin tulevaisuustyön keskeisiä aiheita. Suomen kannalta on perusteltua, että EU on vahva kansainvälinen toimija. Ympäristössämme tapahtuva kehitys heijastuu suoraan maamme turvallisuuteen ja hyvinvointiin, onhan Suomi leimallisesti avoin talous ja yhteiskunta. Yleismaailmallinen kehitys on vienyt valtioita kohti yhä suurempaa keskinäisriippuvuutta. Euroopan unioni tarjoaa arvoiltaan ja tavoitteiltaan sopivan kehyksen Suomen etujen ajamiseen ja aseman varmistamiseen.

Jo nyt unioni on merkittävä globaali toimija. Sillä on kauppapolitiikassa ja kehitysyhteistyössä johtava rooli maailmassa. Unioni on myös aktiivisesti edistänyt ympäristönsuojelua ja kansainvälisen oikeusjärjestyksen vahvistamista ja on tähän liittyen keskeisesti myötävaikuttanut sellaisten merkittävien hankkeiden läpiviemiseen kuten Kansainvälinen rikostuomioistuin, Kioton ilmastosopimus sekä Dohan Wto-kierroksen käynnistäminen. Tämän laatuiselle unionin globaalille roolille on suuri tarve. Siksi tavoitteena konventissa ja sitä seuraavassa hvk:ssa tulee olla unionin ulkoisen toiminnan parempi tehokkuus, koherenssi ja näkyvyys.

Perustuslaillista sopimusta koskevassa luonnoksessa esitetään keskitetysti unionin ulkoista toimintaa koskevat periaatteet ja tavoitteet. Sellaisten keskeisten haasteiden, kuten globalisaation hallinta, multilateraalisen järjestelmän aseman vahvistaminen, kestävä kehitys ja köyhyyden poistaminen, tulee heijastua unionin tavoitteenasettelussa. Tältä osin sopimusluonnos ilmentää hyvin unionin omaleimaisuutta kansainvälisenä toimijana ja vastaa siten Suomen konventissa esille tuomia näkemyksiä.

Suomi pitää unionin ulkosuhdetoiminnan eri osa-alueiden välisen johdonmukaisuuden eli koherenssin lisäämistä tärkeänä. Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, kehitysyhteistyön ja kauppapolitiikan tulee nivoutua yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämän tavoitteen saavuttamista palvelisi konventin puheenjohtajiston esittämään perustuslaillista sopimusta koskevaan luonnokseen sisällytetty ehdotus unionin ulkoista toimintaa koskevien määräysten kokoamisesta yhteen osastoon. Tällä selkeytettäisiin perussopimusta ja annettaisiin kokonaisvaltaisempi kuva unionin ulkosuhdetoiminnasta. Toiminnan yhtenäisyyttä lisäisi välillisesti myös nykyisen pilarijaon poistaminen, jota kannatamme.

Suomi toimi edellisessä hallitustenvälisessä konferenssissa aktiivisesti kauppapolitiikkaa koskevien sopimusmuutosten aikaansaamiseksi. Hallitus katsoo, että nyt valmisteltavien lisämuutosten tulee noudattaa niitä lähtökohtia, jotka Suomella oli jo Nizzan sopimusta neuvoteltaessa. Näihin kuului ja kuuluu edelleen myös se, ettei esimerkiksi mahdollisuuksiamme järjestää julkisia palveluja parhaaksi katsomallamme tavalla heikennetä.

Kehitysyhteistyön osalta perussopimukseen ei ole syytä tehdä merkittäviä muutoksia. Päätöksentekoa ja menettelyjä voidaan kuitenkin tälläkin alueella tehostaa. Lisäksi tulee pohtia, olisiko nykyään erillisen Euroopan kehitysrahaston rahoituksen yhdistäminen EU:n budjettiin toteutettavissa.

Useimmilla EU:n sisäisillä politiikoilla — kuten esimerkiksi ympäristö, maatalous sekä oikeus- ja sisäasiat — on myös ulkoinen ulottuvuutensa tai merkittäviä ulkoisia vaikutuksia. Ulkosuhdetoiminnan osa-alueiden koherenssin lisäksi onkin tärkeää turvata myös unionin sisäisten politiikkojen ja ulkoisen toiminnan välinen johdonmukaisuus.

Suomi pitää tärkeänä unionin tehokasta toimintaa kansainvälisissä järjestöissä ja konferensseissa. EU:n kannat niissä tulisi sovittaa paremmin yhteen ja ne tulisi mahdollisuuksien mukaan esittää yhden tahon toimesta. On myös mahdollistettava unionin jäsenyys kansainvälisissä järjestöissä jäsenvaltioiden rinnalla, jos se on tarpeen unionin tavoitteiden saavuttamiseksi.

Herr talman! Den europeiska unionen har en gemensam utrikes- och säkerhetspolitik. Både behovet av och understödet för att göra den mera effektiv har vuxit. Medborgarna i Europa och också i Finland förväntar sig detta och Finland är ense om ändamålet. Detta bör återspeglas i resultaten från konventet och regeringskonferensen. Vi är aktivt med om att stöda dessa strävanden.

Euroopan unionilla on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Jo pidempään ja erityisesti viime vuosien aikana tarve ja kannatus sen tehostamiseksi on kasvanut. Euroopan kansalaiset, myös Suomessa, odottavat tätä, ja Suomi on tavoitteesta samaa mieltä. Tämän tulee heijastua konventin ja hvk:n tuloksissa. Olemme aktiivisesti tukemassa näitä ponnisteluja.

Keskeinen elementti yutp:n kehittämisessä on sen päätöksenteon tehostaminen ja rakenteiden uudistaminen. Määräenemmistöpäätöksen tulisi olla pääsääntö myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella pääministerin esittämällä tavalla.

Unionin rakenteiden uudistamisen kannalta keskeinen uudistus on EU:n ulkoministerin toimen luominen siten, että yhdistettäisiin komission ulkosuhteista vastaavan jäsenen sekä korkean edustajan nykyiset tehtävät. Suomi tukee tätä pääministerin ilmaisemin edellytyksin.

Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomi pitää myönteisenä sitä, että tämä lähtökohta on hyväksytty myös perustuslaillista sopimusta koskevissa luonnoksissa.

Vaikka yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on jo nyt operationaalinen osa yutp:tä, on olennaista varmistaa, että kriisinhallintaa varten tarvittava toimintakyky saatetaan kaikilta osin valmiiksi.

Suomi katsoo, että unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on mahdollista ja tulee myös edelleen kehittää. Tämän tulee tapahtua siten, että toimet vahvistavat unionin yhtenäisyyttä. Olemme valmiita tarkastelemaan avoimesti kaikkia tähän tähtääviä esityksiä. Esimerkiksi kriisinhallintatoimintaa ja siihen liittyvää voimavaratyötä sekä puolustusmateriaaliyhteistyötä voidaan kehittää nykyisten periaatteiden pohjalta.

Suhtaudummekin myönteisesti kriisinhallintaan liittyvien niin sanottujen Petersbergin tehtävien laajentamiseen. Sopimusluonnoksessa unionille esitetyt lisätehtävät kuuluvat selkeästi kriisinhallintatehtävien piiriin ja perustuvat pitkälti jo käytännössä saatuihin kokemuksiin. Tällaisia tehtäviä voivat olla myös kriisialueiden vakauttamisoperaatiot, aseriisuntaan tähtäävät operaatiot sekä ulkopuolisten maiden pyynnöstä avustaminen terrorismin vastaisessa toiminnassa tai puolustussektorin kehittämisessä.

Kriisinhallinnan kehittäminen tulee edellyttämään unionin käytössä olevien voimavarojen lisäämistä. Suomi on osaltaan valmis myötävaikuttamaan voimavaratyöhön, jonka tulee jatkossakin tapahtua yhteistyössä kaikkien siihen halukkaiden jäsenmaiden kesken.

Puolustusmateriaalialan yhteistyötä tulee tiivistää perustamalla unioniin puolustusmateriaalivirasto, jonka toimintaan kaikilla jäsenmailla on yhtäläiset oikeudet osallistua. Viraston tehtäviin ei kuitenkaan tule eikä perustuslain tasoisiin määräyksiin ylipäätään tule sisältyä eri maiden puolustusta koskevien määrällisten kehitystavoitteiden määrittäminen.

Sotilaallisen kriisinhallinnan ohella tulee vahvistaa laaja-alaista siviilikriisinhallintatoimintaa. Tätä koskevia sopimusmääräyksiä olisi vahvistettava. Suomi onkin esittänyt siviilikriisinhallinnalle omaa lukua tulevaan perustuslailliseen sopimukseen. Samoin pidämme tarpeellisena niin sanotun solidaarisuuslausekkeen sisällyttämistä uuteen perussopimukseen. Tällä vahvistettaisiin jo olemassa olevaa terrorismin vastaista yhteistoimintaa.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan periaatteiden tulee säilyä ennallaan. Osallistumisen tulee olla avointa kaikille halukkaille jäsenmaille. Kriisinhallintatehtävien hoitoa varten ei tule luoda erillistä, vain joidenkin jäsenmaiden muodostamaa suljettua ryhmää. Tämä jakaisi unionin kahtia ja olisi omiaan heikentämään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Lähtökohtaisesti onkin etsittävä ratkaisuja, jotka voidaan toteuttaa kaikkien unionin maiden kesken yhdessä. On avoimin mielin katsottava, mitkä tehtävät eri maiden ja ryhmien esityksistä voidaan kirjata Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan yhteisiin tehtäviin. Hallitus on katsonut, että jos tälle ei ole edellytyksiä, tulee toiminnan kuitenkin tapahtua vähintään nykysopimuksiin kirjattujen vahvistettua yhteistyötä koskevien periaatteiden mukaisesti.

Suomi katsoo, että yhteisen puolustuksen velvoitteen ottaminen unionisopimukseen ei vahvistaisi yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa eikä toisi lisäarvoa unionin toiminnan kannalta. Jos suurempi ryhmä jäsenmaita kuitenkin haluaa edetä yhteisen puolustuksen suuntaan, edellyttäisi myös tämä joka tapauksessa sitä, että noudatetaan pääministerin mainitsemia vahvistetun yhteistyön periaatteita. Tässä vaiheessa ei ole tarpeellista ottaa kantaa siihen, tulisiko Suomen olla mukana tämän kaltaisessa yhteistyössä.

Suomen lähtökohtana on siis unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistaminen. Tähän liittyy myös Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen. On pragmaattisesti analysoitava, mitä uusia aloitteita ja hankkeita tarvitaan ja miten ne voidaan toteuttaa siten, että unionin ja sen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhtenäisyys turvataan. Pidämme tätä yhteisten tehtävien vahvistamista korostavaa ja uusien jakolinjojen tuomista unioniin torjuvaa etenemistä koko Euroopan vaikutusta ja yhtenäisyyttä parhaiten palvelevana etenemistapana ja olemme aktiivisia sen edistämiseksi neuvottelujen ratkaisuvaiheissa.

Keskustelu:

Hannu Takkula /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yli vuoden Euroopan unionin tulevaisuuden rakenteita valmistellut konventti on nyt päässyt työnsä loppusuoralle. Kansallisten parlamenttien ja hallitusten edustajat ovat jättäneet viimeiset esityksensä konventin puheenjohtajistolle toukokuun alussa, ja perustuslaillisen sopimuksen ensimmäisen ja toisen osan mielenkiintoisimmat artiklat ovat konventin täysistuntokäsittelyssä jo kuluvan viikon lopulla. Konventin on määrä luovuttaa työnsä tulokset Eurooppa-neuvostolle Thessalonikissa juhannuksena pidettävässä kokouksessa.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä Euroopan unionia on kehitettävä kansainvälisiin sopimuksiin perustuvana ainutlaatuisena yhteistyörakenteena, joka on kaksoisluonteensa mukaisesti itsenäisten jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen välinen tiivis yhteisö. Unionin kehittämisen lähtökohtana on oltava jäsenvaltioiden ja kansalaisten tasavertaisuus, hyvän hallinnon ja kansalaisten perusoikeuksien toteutuminen, toissijaisuusperiaatteen valvonnan tehostaminen ja unionin instituutioiden väliseen tasapainoon pyrkiminen.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että Euroopan unionin toimielinjärjestelmän kokonaisuuden tulee täyttää sille Laekenin Eurooppa-neuvoston kokouksessa asetetut vaatimukset. Uudistusten tulee johtaa demokraattisiin, avoimiin ja tehokkaisiin toimielimiin. Lisäksi unionin kehittämisen kannalta on keskeistä myös jäsenvaltioiden tasavertaisen kohtelun turvaaminen. Unionin toiminnan on perustuttava jatkossakin valtioiden väliseen sopimukseen, jonka sopimusosapuolina ovat kaikki jäsenvaltiot ja jonka muuttaminen edellyttää kaikkien jäsenvaltioiden hyväksymistä. Tästä periaatteesta tulee edelleen pitää ehdottomasti kiinni. Eurooppa-neuvoston roolin on oltava Euroopan unionin politiikan yleisten linjojen ja tavoitteiden määrittelyssä. Keskustan eduskuntaryhmä ei katso tarpeelliseksi nimittää Eurooppa-neuvostoon erillistä puheenjohtajaa tai presidenttiä tai Eurooppa-neuvoston hallitusta. Ministerineuvoston asema lainsäätäjänä sekä täytäntöönpano- ja koordinaatiotehtävissä on turvattava. Unionin käytännön toiminnassa ministerineuvoston kiertävä puheenjohtajuus on ollut yksi keskeinen jäsenvaltioiden tasavertaisuutta korostava tekijä. Kiertävästä puheenjohtajuudesta on pidettävä kiinni myös jatkossa.

Samoin myös komission asema yhteisöllisyyden ja yleisen edun vaalijana sekä aloiteoikeuden hallitsijana on turvattava. Komission koostuminen kaikkien jäsenvaltioiden edustajista on merkittävä seikka jäsenvaltioiden tasavertaisuuden kannalta. Tästä on myös jatkossa pidettävä kiinni unionin laajentuessa 25—27 jäsenen yhteisöksi.

Keskustan eduskuntaryhmä tukee unionin ulkoisen edustuksen parantamiseksi ulkosuhdekomissaarin ja korkean edustajan tehtävien yhdistämistä. Unionin ulkoministeristä ei kuitenkaan tule tehdä ulkosuhdeneuvoston puheenjohtajaa, sillä sama henkilö ei voi olla aloitteentekijä, päätöksentekijä ja täytäntöönpanija. Unionin demokraattisen legitimiteetin vahvistamiseksi on huolehdittava myös jatkossa jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuuksien turvaamisesta. Ajatus kansojen kongressista ei ole keskustan eduskuntaryhmän mielestä kannatettava. Euroopan parlamentin rooli lainsäätäjänä neuvoston rinnalla on säilytettävä. Kuitenkin yhteispäätösmenettelyn soveltamisalan laajentamista tulee tarkastella asiakokonaisuuksien osalta tapauskohtaisesti.

Arvoisa puhemies! Euroopan integraatiolle on ollut luonteenomaista sen asteittainen syveneminen. Esimerkiksi nyt keskustelussa pinnalla olevassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tämä on ollut selkeästi nähtävissä jo vuodesta 1974 lähtien, jolloin Euroopan yhteisössä aloitettiin ulkoministereiden epäviralliset säännölliset tapaamiset. Vuonna 1987 tapaamiset syvenivät yhtenäisasiakirjaan kirjatuksi ulkopoliittiseksi yhteistyöksi ja sitten Maastrichtin sopimuksessa toiseksi pilariksi. Tämän jälkeen Amsterdamin sopimuksessa perustettiin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävä ja sisällytettiin Petersbergin tehtävät unionin toimivaltaan. Suomen puheenjohtajuuskaudella Helsingin kokouksessa sovittiin kriisinhallintajoukoista ja Nizzassa vakinaistettiin poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea sekä sotilaskomitea.

Kehitys on ollut viime vuosina nopeaa, ja tässä suhteessa konventin yhteydessä esille noussut ajatus puolustusyhteistyön syventämisestä ei yllätä. Kuitenkin unionin jäsenmaat ovat halunneet säilyttää integraation syvenemisessä oman tahtinsa, ja tähän on unionin rakenteiden sisällä avautunut myös mahdollisuus eriytymisen, eritahtisuuden ja joustavuuden kautta. Jäsenmailla on ennalta yhdessä asetettujen sääntöjen pohjalta ollut mahdollisuus joko lähteä mukaan syvenevään yhteistyöhön tai jäädä sen ulkopuolelle. Kokemuksesta on käynyt selväksi se, että kaikki eriytyvät hankkeet on syytä pitää unionirakenteen sisällä ja avoimina kaikille jäsenmaille.

Keskusta lähtee siitä, että Suomen on toimittava sen puolesta, ettei vahvistettua yhteistyötä uloteta puolustuksen alalle. Mikäli kuitenkin jotkut jäsenmaat valitsevat lähteä yhteistyöhön, on siinä noudatettava vähintäänkin niitä vahvistettua yhteistyötä koskevia, jäsenvaltioiden määrää, avoimuutta ja päätöksentekoa koskevia määräyksiä, jotka ovat jo nykyisissä sopimuksissa. Lähtökohtaisesti olisi kuitenkin Suomen kannalta ihanteellisinta, jos unionissa voitaisiin pitäytyä yksimielisyyden vaatimuksessa ratkaisuissa, jotka koskettavat unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Arvoisa puhemies! Konventille on määräaikaan mennessä jätetty yli 1 600 muutosesitystä koskien ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja institutionaalisia kysymyksiä. Tämä on merkki siitä, että konventin puheenjohtajisto ei ole kyennyt huomioimaan konventissa esitettyjä näkemyksiä. Tässä kohdassa on hyvä palauttaa mieleen se kritiikki, mitä on esitetty konventin puheenjohtajiston kokoonpanoa kohtaan. Konventtityöskentelyssä on järkevää tavoitella sellaista perustuslaillista sopimusta, jolla on laaja tuki jäsenvaltioiden keskuudessa. Mikäli aitoa yksimielisyyttä ei synny, on konventin loppuasiakirjaan voitava kirjata vaihtoehtoisia malleja hallitustenvälisen konferenssin pohjaksi.

Euroopan unionin tulevaisuuden sekä Euroopan turvallisuuspoliittisen arkkitehtuurin kannalta elämme nyt merkittäviä hetkiä. Nyt on oikea aika käydä aktiivista ja laaja-alaista kansalaiskeskustelua unionin tulevaisuudesta. On myös huolehdittava siitä, että konventin jälkeen varataan riittävästi aikaa keskusteluun kansallisissa parlamenteissa, ennen kuin hallitustenvälinen konferenssi käynnistyy viimeistelemään perustuslaillista sopimusta.

Arvoisa puhemies! Edessä oleva vuosi on Euroopan unionin kehittymisen kannalta erittäin merkittävä. Unionin kehittäminen on koko Euroopan yhteinen asia. Suomen on oltava vahvasti mukana tässä unionin tulevaisuutta käsittelevässä keskustelussa, sen valmistelussa ja päätöksenteossa.

Antero Kekkonen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Käynnissä olevan EU:n tulevaisuuskonventin työtä tietenkin on arvioitava niistä lähtökohdista, jotka sen työlle asetettiin. Yhtäältä konventin toivottiin tuovan uusia tuulia siihen menetelmään, jolla unionin perustamissopimuksia uudistetaan. Nizzan sopimukseen johtanut hallitustenvälinen konferenssi huippukokoustapahtumineen johti ajatukseen, että asioita voisi tehdä toisinkin. Toivottiin enemmän avoimuutta, toivottiin enemmän keskustelua, toivottiin enemmän rohkeutta — niin, toivottiin myös vähemmän sitoutumista valtapolitiikkaan ja vanhoihin rakenteisiin. Toisaalta haluttiin, että konventti luo pohjaa uudistuksille, jotka tekevät unionista entistä avoimemman, tehokkaamman, yksinkertaisemman ja, mikä tärkeätä, entistä demokraattisemman. Toimielimiä ja päätöksentekomenettelyjä haluttiin entistä vähemmän, toimivallan jakoa unionin ja jäsenvaltioiden välillä haluttiin selkeyttää, kansalaisten oikeuksia haluttiin parantaa.

Herra puhemies! Konventti on onnistunut parhaiten niissä tehtävissä, joissa kyse ei ole suoranaisesta vallan jakamisesta valtioiden ja toimielinten välillä. Tämän vuoksi onkin varottava tuomitsemasta konventin työtä kokonaisuudessaan. Konventin työ toimivallan selkeyttämisessä ja subsidiariteettiperiaatteen vahvistamisessa, lainsäädäntö- ja päätöksentekomenettelyiden yksinkertaistamisessa ja niiden avoimuuden lisäämisessä, perusoikeuskirjan liittämisessä sopimukseen sekä unionin monimutkaisen pilarirakenteen purkamisessa, siinä ilmiselviä merkkipaaluja unionin kehityksessä. Vaikka siis konventti jättäisi työnsä tänään tähän, sitä työtä ei voi pitää epäonnistuneena.

Meidän näkökulmastamme kuitenkin toimielimiä sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa päätöksentekokysymyksissä konventti on ajautumassa kovin kauas. Konventin puheenjohtajiston toimielimiä koskevat artiklaluonnokset merkitsevät voimakasta siirtymää pois yhteisömenetelmästä. Ne merkitsevät heilahdusta hallitustenvälisen yhteistyön suuntaan, mutta ei kuitenkaan tasapuolisuuden, vaan EU:n suurten jäsenvaltioiden ehdoilla. Puheenjohtajiston ehdotusten toteutuminen merkitsisi myös unionin toimielinrakenteen monimutkaistumista kansojen kongresseineen kaikkineen, mistä ed. Takkula täällä tovi sitten puhui. Eurooppa-neuvostosta tehtäisiin erillinen toimielin, uusi keskus komission rinnalle ja sen yli. Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja, sihteeristö sekä mahdollinen puheenjohtajan ympärille koottava hallintoryhmä, eräänlainen politbyroo, eivät liioin edusta sellaista hallitustenvälisyyttä, jossa jäsenvaltioita kohdeltaisiin tasapuolisesti. Kyse on direktoraatista, joka tosiasiallisesti alkaa johtaa unionia, sen toimielimiä ja jäsenvaltioita.

Komission osalta puheenjohtajisto ehdottaa selkeätä alasajoa. Komission vahvuus, edustavuus ja legitimiteetti ovat perustuneet siihen, että kaikki jäsenvaltiot ovat edustettuina ja että se toimii kollegiona. Se on nauttinut nimittämismenettelynsä kautta jäsenvaltioiden luottamusta sekä parlamentaarisen valvonnan kautta Euroopan parlamentin tukea. Nyt komissioon ehdotetaan jäsenmäärää, joka alittaa huomattavasti jäsenvaltioiden määrän, kollegiaalisuudesta siirrytään puheenjohtajavetoisuuteen ja faktisesti nimittämismenettely siirretään pois jäsenvaltioilta. Lisäksi ulkosuhdekomissaarin virka yhdistetään ulkopolitiikan korkeaan edustajaan, josta tulee myös Eurooppa-neuvoston jäsen ja ulkosuhdeneuvoston puheenjohtaja. Tämä ei merkitse komission roolin kasvua ulkosuhteissa, vaan Eurooppa-neuvostoa hallitsevan direktoraatin johtavan roolin varmistamista komission sisällä.

Neuvoston uudistamiseksi puheenjohtajisto ehdottaa lähinnä kiertävästä puheenjohtajuudesta luopumista ja neuvostokokoonpanojen määräytymistä jo perussopimusten tasolla. Neuvoston toiminnassa on kehittämisen varaa, se on selvä, erityisesti kun puhutaan laajentumisesta ja avoimuuden lisäämisestä. Mutta tapa, jolla sitä toteutetaan, on jäykkä ja epätasapuolinen. Ehdotus parlamentin jäsenmäärän vähentämisestä heikentää entisestään unionin pienten ja suurten maiden välistä tasapainoa, jota reivattiin, se tässä on tunnustettava, suurten haluamaan suuntaan jo Nizzassa.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä antaa tukensa hallituksen kannanotoille toimielimiä koskevissa kysymyksissä, erityisesti kun on kyse Eurooppa-neuvoston asemasta ja puheenjohtajasta, komission asemasta ja neuvoston toiminnasta. Suomi on jo Nizzan sopimuksen yhteydessä tehnyt yhdessä muiden pienten jäsenvaltioiden kanssa joukon myönnytyksiä, joita pidemmälle on todella vaikea mennä. Lienee selvää se, että neuvoston puheenjohtajakierrätyksen osalta uusiin malleihin on oltava valmiutta, mutta vain ehdottoman tasapuolisuuden perustalta. Se tarkoittaa myös sitä itsestäänselvyyttä, että myös komissaarit tulisi jatkossakin nimetä jokaisesta jäsenmaasta.

Herra puhemies! Puheenjohtajiston esitys EU:n puolustusytimen luomisesta on herättänyt keskustelua Suomessa. Siinä keskustelussa on yritetty nähdä myös sosialidemokraattien kannoissa linjaristiriitoja. Keskustelussa on huomioitava kaksi asiakokonaisuutta. Ensinnäkin on kysyttävä, halutaanko puolustusyhteistyön syntyvän, ja jos se on syntyäkseen, millainen sen tulisi olla, ja sitten toiseksi: tuleeko Suomen pyrkiä mukaan mahdollisesti syntyvään yhteistyöhön?

Puhemies! Ajatus joustavasta yhteistyöstä, jossa kaikki jäsenmaat eivät olisi mukana, ei todellakaan ole uusi. Talous- ja rahaliitto Emu on yksi esimerkki sellaisesta. Nizzan sopimus sisältää määräyksiä, joilla joustavaa yhteistyötä voidaan kehittää muillakin aloilla. Yhteistyön, joka on kaikille avointa, joka perustuu yhteisiin päätöksiin ja yhteiseen toimintaelinjärjestelmään ja jossa on mukana riittävä ja edustava määrä unionin jäsenmaita, ei tule olla poissuljettua edes puolustuksesta puhuttaessa. Suomen intressissä ei ole lähteä sellaista estämään. Sen sijaan konventin puheenjohtajiston ehdotuksen mukaiset järjestelyt, jotka ilman kaikkien jäsenvaltioiden myötävaikutusta loisivat unionin sisälle suljettuja ytimiä ja keinotekoisia institutionaalisia jakoja, eivät todellakaan ole hyväksyttävissä. Sosialidemokraatit tukevat tässä asiassa hallituksen linjaa täysin. Jos puolustusyhteistyö syntyy, on sitten erikseen harkittava, tuleeko Suomen siihen osallistua. SDP:n yksimielinen linja on, että tätäkään vaihtoehtoa ei tule sulkea ennakolta pois.

Herra puhemies! Lopuksi pari ajatusta siitä, mikä tulisi olla Suomen edustajien strategia konventissa. Laekenin julistuksessa konventin tehtäväksi annettiin tarkastella erilaisia ratkaisuja unionin ongelmiin ja esittää vaihtoehtoja tai, jos yksimielisyys löytyisi, myös suosituksia. Konventti otti itselleen kuitenkin suuremman haasteen, yhden yhtenäisen loppuasiakirjan työstämisen. Haaste on kova, ja vaikuttaa siltä, että siitä ollaan valmiita maksamaan myös kova hinta.

Pahitteeksi ei olisi, eikä sitä tule pitää epäonnistumisena, jos konventti palaa alkuperäiseen toimeksiantoonsa ja päättää työnsä kesäkuussa esitellen suosituksensa, joista yksimielisyys on saavutettu, ja esitellen myös ne kysymykset, jotka vaikuttavat mahdottomilta ratkaista tässä ajassa tällä edustavuudeltaan kyseenalaisella päätöksentekojärjestelmällä. Hallitustenvälisessä konferenssissa tulee löytää ratkaisu avoimiin kysymyksiin niin, että kaikki jäsenvaltiot ovat tasavertaisesti edustettuina.

Herra puhemies! Kuten todettu, ja vielä kerran: konventti tulee joka tapauksessa jättämään unionin historiaan merkittävän jälkensä.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Seppo Kääriäinen.

Maija Perho /kok (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Unionin tulevaisuutta pohtivan konventin työssä eletään ratkaisujen hetkiä. Konventin puheenjohtajisto on antanut esityksensä, jossa ajetaan määrätietoisesti unionin suurten maiden aseman vahvistamista. Tämä edellyttää maamme hallitukselta määrätietoista ja voimakasta panostamista Suomen etujen turvaamiseksi.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on perinteisesti harjoitettu laaja-alaista yhteistyötä yli hallitus—oppositio-rintaman. Tätä yhteistyötä kokoomus on aina arvostanut ja on nytkin halukas sitä jatkamaan. Pääministeri Jäätteenmäen yhteistyötarjoukset yli hallitus—oppositio-rajan eivät konkretisoituneet konventtikysymyksessä Suomen edustajia valittaessa. Puhemiesneuvoston viisaudella ja onnettarenkin avulla konventtiedustajaksi astuu ratkaisevassa loppuvaiheessa EU-asioihin hyvin perehtynyt opposition edustaja Jari Vilén. Tämä on merkittävää siksi, että hän kuuluu kokoomuslaisena konventin suurimman ryhmän eli Epp:n työskentelyyn.

Pääministerin ilmoitus EU-politiikan linjauksista jatkaa osittain hyvää sinipunahallituksen huolella rakentamaa EU-politiikkaa. On helppo yhtyä selkeisiin kannanottoihin koskien esimerkiksi EU:n presidenttiä, jota emme kannata, Eurooppa-neuvoston asemaa, komission kokoonpanoa eli sitä, että kaikilla jäsenmailla on oma komissaarinsa, ja myös esimerkiksi siihen, missä määrin vähintään tulee kullakin jäsenmaalla olla Euroopan parlamentissa edustajia.

Monilta osin ilmoitus kuitenkin jättää hallituksen kannat ympäripyöreiksi. Hallitukselta puuttuu selkeä kanta esimerkiksi siihen, miten päätöksentekojärjestelmää kehitetään tai kannattaako hallitus ehdotuksia kansallisten parlamenttien vahvistamisesta vai ei. Hallituksen viittaus jäsenvaltioiden tahdon välittymiseen neuvoston kautta herättää kysymyksen, haluaako hallitus todellakin vahvistaa neuvoston asemaa.

Suomi joutuu konventin seurauksena ottamaan oletettua nopeammin kantaa EU:n puolustusulottuvuuden kehittämiseen. Tätä kannanottoa ei voida kiertää eikä sitä voida lykätä seuraavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistumiseen. Vuodeksi 2004 suunnitellun selonteon antamista ei ole tarpeen aikaistaa, mutta konventin työn päättymisen jälkeen ja sitä seuraavan hvk:n yhteydessä tulee EU:n turvallisuuspoliittiset kysymykset tuoda eduskunnan keskusteltavaksi. Kokoomus esittääkin, että hallitus antaa eduskunnalle ensi syksynä ennen joulukuun huippukokousta selonteon koskien EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tapahtuvia muutoksia ja niihin liittyviä Suomen ratkaisuja.

Irakin kriisi osaltaan on nostanut esille tarpeen viedä eteenpäin EU:n puitteissa keskustelua unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Uskottava yhteinen ulkopolitiikka voi viime kädessä rakentua ainoastaan jäsenmaiden poliittisen tahdon varaan. Niiltä on löydyttävä voimakkaampi tahto yhteisiin linjauksiin. Myös todellinen tarvittaessa myös Naton olemassa oleviin resursseihin tukeutuva toimintakyky kriisinhallintaoperaatioissa lisää uskottavuutta. Puolustusulottuvuudenkin kehittämistä on käsiteltävä luonnollisena osana unionin tulevaisuuskeskustelua, johon liittyvät myös transatlanttiset suhteet. Meidän on annettava tukemme sellaiselle turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiselle, joka ei vahingoita vaan vahvistaa transatlanttista suhdetta.

Suomen kansainvälinen turvallisuus on vahvistunut viime vuosina. Se on ollut osin seurausta Euroopan muutoksesta, mutta se on myös määrätietoisen ja onnistuneen Eurooppa-politiikkamme tulosta. Kuuluminen unionin ytimeen on ollut keskeinen tavoite pienelle maalle, joka haluaa maksimoida vaikutusvaltansa. Kokoomuksen tavoitteena on, että Suomi jatkossakin vaikuttaa unionin päätöksenteon ytimessä. Unionin reuna-alueella sijaitsevan pienen jäsenmaan kannattaa profiloitua koko EU:n yhteisiä intressejä edistävänä, integraatiota omalla aloitteellisuudellaan eteenpäin vievänä toimijana, varsinkin kun nämä tavoitteet palvelevat myös kansallisia intressejä.

Suomen etujen mukaista on, että EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vahvistetaan, ja Suomen tulee olla aktiivisesti vaikuttamassa, mihin suuntaan sitä kehitetään. Siksi esimerkiksi unionin ulkoministerin tehtävän perustaminen, määräenemmistöpäätöksenteon lisääminen ja jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden institutionalisoiminen saavat kokoomuksen tuen. Unionin sotilaallisen yhteistyön vahvistaminen ei saa kuitenkaan johtaa turhien päällekkäisten rakenteiden luomiseen.

On perusteltua, että puolustustakin kehitetään yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti unionin rakenteiden sisällä siten, että se on avointa kaikille halukkaille jäsenmaille ja sen muodoista sovitaan yhdessä, vaikka kaikki eivät siihen mukaan tulisikaan. Kokoomus ei sen sijaan kannata mahdollisuutta sellaisen suljetun ytimen muodostamiseen, jonka kriteerit ytimen muodostavat jäsenmaat itsenäisesti määrittäisivät. Päätös unionin puolustusyhteistyöhön osallistumisesta tulee tehdä erikseen sen jälkeen, kun aikanaan näemme, millaiseksi se on muodostumassa. Etukäteen Suomen ei kannata irtisanoutua mistään kehitteillä olevasta yhteistyöstä.

Saksan puolustusministeri vahvisti maanantaina, että Suomi ja muutkin jäsenmaat ovat tervetulleita puolustusyhteistyöhön. Samalla hän teki selväksi, että osallistuminen ei voi edellyttää jäsenyyttä Natossa. Kokoomus korostaakin sitä, että unionin puolustusyhteistyöhön osallistuminen ei sinänsä johda Nato-jäsenyyteen.

Arvoisa puhemies! Koska konventin työskentelyä on yhä enemmän leimannut suurten maiden sanelupolitiikka, korostuu konventtityössä vahvasti tarve ylläpitää EU:n instituutioiden välillä vallitsevaa valtatasapainoa ja jäsenmaiden tasavertaisuutta. Yksi tärkeimpiä tavoitteita laajentuvan Euroopan unionin toiminnan tehostamisessa on määräenemmistöllä tehtävien päätösten lisääminen ja määräenemmistösäädösten selkeyttäminen.

Kokoomuksen mielestä määräenemmistöllä tapahtuvan päätöksenteon tulee olla pääsääntö tulevaisuuden Euroopassa. Tämä on ainoa keino 25 jäsenmaan unionin päätöksentekokyvyn turvaamiseksi. Yksimielisyysvaatimuksen säilyttäminen ei enää palvele yhdenkään jäsenmaan etuja, kun on olemassa todellinen vaara, että se johtaa päätöksentekokyvyn halvaantumiseen. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekomenettelyn osalta kokoomus tukee edellisen ja nykyisen hallituksen linjaa.

Toinen tärkeä tavoite on määräenemmistön selkeä määritteleminen. Kokoomus on johdonmukaisesti kannattanut määräenemmistöpäätöksenteon säännöksi niin sanottua yksinkertaista kaksoisenemmistöä, jonka mukaan ehdotus voidaan hyväksyä, kun sitä asettuu puoltamaan vähintään puolet EU:n jäsenvaltioista, jotka samalla edustavat vähintään puolta EU:n väestöstä. Yksinkertainen kaksoisenemmistö on selkeä ja oikeudenmukainen järjestelmä.

Myös konventin puheenjohtajisto on omassa ehdotuksessaan päättänyt luopua epäonnistuneesta Nizzan-mallista, ja ehdottaa sen tilalle modifioitua kaksoisenemmistöä. Nizzaan verrattuna puheenjohtajiston esitys on askel parempaan, mutta käytännössä merkitsee päätöksenteon tehokkuuden heikkenemistä korkeamman väestökriteerin johdosta.

Arvoisa puhemies! Niin unionin laajentumisen kuin sen rakenteellisten muutostenkin tulee palvella ensisijaisesti unionin kansalaisten etua ja hyvinvointia. Suomen etujen mukaista on, että laajentuvaa unionia vahvistetaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Itsenäinen Suomi on vahvempi yhdessä EU-maiden kanssa. EU on se arvoyhteisö, jonka päämääriin ja tavoitteisiin ulkopolitiikassamme olemme sitoutuneet.

Suvi-Anne Siimes /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! EU:n tulevaisuuskeskustelu kääntyy helposti pelkäksi kiivailuksi EU:n yhteisestä puolustuksesta ja siitä, pitääkö Suomen aina pyrkiä kaikkiin EU:n ytimiin vai ei. Vasemmistoliiton mielestä on tärkeää, että tällä kiivailulla ei peitetä keskustelua muista tärkeistä Euroopan tulevaisuuteen liittyvistä asioista.

Hallituksen ja etenkin sen puolustusministerin tähänastinen kanta puolustusyhteistyöhön on vasemmistoliiton mielestä pääosin hyvä ja rakentava. Hallituksen on kuitenkin vastattava konventtiasioissa myös kansalaisten arjen ongelmiin.

Kaikissa EU-maissa tarvitaan parempaa työllisyyttä, parempia palveluita ja parempia työehtoja. Sen lisäksi koko maailmassa tarvitaan rauhaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, konfliktien ennaltaehkäisyä ja sovittelua, parempaa ympäristönsuojelua ja kestävämpää kehitystä. Ne kaikki saadaan aikaan vain, jos konventissa — ja Suomen hallituksen kannassa — puhutaan myös sosiaalisemmasta Euroopasta, EU:n itälaajentumisen myötä kiihtyvästä verokilpailusta ja EU:n globaalista vastuusta. Niihin liittyvät tavoitteet puuttuvat kuitenkin hallituksen ohjelmasta ja myös nyt kuullusta pääministerin ilmoituksesta.

Kysymys siitä, mikä on integraation syvenemisen seuraava moottori, on erityisen tärkeä. Oikeiston mielestä se on ilmeisesti sotilaallinen kriisihallinta ja yhteinen puolustus. Vasemmistoliiton mielestä se on sosiaalisempi ja luonto- ja ihmisystävällisempi Eurooppa.

Oikeistolle riittää se, että sisämarkkinat jäävät pelkäksi pääomien Euroopaksi. Vasemmistoliitto haluaa tehdä niistä myös ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin Euroopan. Ihmisille on tärkeää, että heillä on työtä ja toimeentuloa ja että arjelle tärkeät palvelut pelaavat eikä elinympäristökään tuhoudu. Monet näihin asioihin liittyvät kysymykset ratkaistaan myös tulevaisuuskonventissa. Siksi on tärkeää, että ihmisten arjen asiat näkyisivät myös hallituksen Eurooppa-poliittisissa linjauksissa. Tällä hetkellä niin ei ole.

Hallituksen ohjelmaan ei esimerkiksi kuulu haitallisen verokilpailun estäminen EU-maiden yhteistyöllä. Sen sijaan hallitus antautuu verokilpailun edessä ja selvittää pääoma- ja yhteisöveron sekä varallisuusveron alentamista. Hallituksen pontimena on ilmeisesti elinkeinoelämän huoli siitä, että itälaajenemisen myötä EU:n jäseniksi tulee monia sellaisia maita, joissa yritysverotuksen taso on erittäin alhainen. Hallitus vastaa haasteeseen menemällä verokilpailuun mukaan, ei toimimalla sitä vastaan.

Hallituksen linja on ongelmallinen siksi, että konventin puheenjohtaja on ilmoittanut tuovansa konventtiin esityksen, jossa sisämarkkinoihin liittyvissä veroasioissa siirryttäisiin jatkossa määräenemmistöpäätöksiin. Hänen mielestään se on ainoa tapa välttyä sisämarkkinoita vääristävältä ja kaikkia EU-maita vahingoittavalta yritysverotuksen alentamiskilpailulta.

Veroasioissa on väännetty kättä EU:ssa jo vuosia. On selvää, että niin kauan kuin yksikin maa voi estää veto-oikeudellaan muiden maiden pyrkimykset yhteisten vähimmäisverokantojen säätämiseen, kilpailu pysyy yllä ja yritysten verottaminen käy yhä vaikeammaksi. Laskun siitä maksavat EU-maiden kansalaiset joko korkeamman verotuksen tai heikompien palveluiden muodossa.

Maailmankirjat ovatkin aika lailla sekaisin, jos jopa konventin konservatiivinen puheenjohtaja alkaa vaikuttaa edistykselliseltä Suomen hallituksen verolinjaan verrattuna. Siksi vasemmistoliitto toivoo, että hallitus ei heittäydy kiristyvän verokilpailun edessä rähmälleen, vaan palaa edellisen hallituksen linjalle ja ottaa tavoitteekseen verokilpailun hillitsemisen. Tekemisen paikka siinä asiassa on nimenomaan konventissa.

Itälaajentuminen tuo entistä suuremman haasteen myös sosiaalisemman Euroopan rakentamiselle. Jos sen rakentaminen laiminlyödään nyt, kun unionin jäseniksi tulee monia alemman palkkatason ja heikomman sosiaalisen suojelun maita, vyörytys voi hetken kuluttua kääntyä kokonaan toisenlaiseen suuntaan. Siitä on itse asiassa selviä merkkejä jo nyt. Siksi tulevaisuuskeskustelunkin kärkeä tulee kääntää nimenomaan työehtojen, ympäristönsuojelun ja palveluiden parantamisen suuntaan, ei vain täällä Suomessa vaan myös koko Euroopassa.

EU:n puolustuspolitiikastakin on toki keskusteltava. Sen osalta on kuitenkin erotettava toisistaan kaksi kysymystä. Ensimmäinen on kysymys siitä, miten mahdollinen puolustusyhteistyön syventäminen voidaan hoitaa EU:n rakenteissa kaikille avoimella tavalla. Tähän kysymykseen voidaan vastata nimenomaan EU:n tulevaisuuskonventtia koskevan keskustelun yhteydessä samoin kuin kysymykseen siitä, miten EU:n globaali vastuu tulee määritellä ja miten sitä tulee kantaa. On selvää, että vasemmistoliitto ei kannata Euroopan unionin militarisoimista, vaan sitä, että EU pyrkii jatkossakin nimenomaan konfliktien ja kriisien ennaltaehkäisyyn, ei niiden sotilaalliseen ratkaisemiseen.

Kokonaan oma kysymyksensä on sitten se, miten Suomen oma puolustus tulee järjestää. Jääkö Suomi EU:hun mahdollisesti syntyvän puolustusyhteistyön ulkopuolelle, ja jos jää, miten Suomi järjestää omat asiansa? Tähän kysymykseen vastataan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa, ja sen suhteen vasemmistoliitto kannattaa nykytilan, liittoutumattomuuden, säilyttämistä. Jotta koko Euroopan unionin tulevaisuuskeskustelu ei muodostuisi pelkäksi kiivailuksi siitä, tuleeko Suomen kuulua EU:n kaikkiin ytimiin vai ei, nämä kaksi kysymystä olisi käsiteltävä toisistaan erillään mutta kuitenkin ajallisesti lähellä toisiaan, sillä niiden välillä on selvä, vaikkakaan ei itsestäänselvä yhteys. Tästä syystä vasemmistoliitto toivoo hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon aikaistamista. Vain niin voidaan turvata se, että eduskunnassa keskustellaan myös sosiaalisesta Euroopasta ja veroja ja työehtoja ja ympäristönsuojelua koskevan polkumyynnin estämisestä. Näitä jälkimmäisiä asioita koskeviin ytimiin Suomea ei houkutella muista maista. Niissä asioissa Suomen hallituksen on oltava aktiivinen ja aloitteellinen itse.

Aktiivisuutta hallitukselta vaatii myös se, että kansalaisille tärkeät sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut saadaan jatkossakin säilytettyä niin sanotun jaetun toimivallan piirissä. Vasemmistoliiton mielestä näitä yhteiskunnallisen tasa-arvon peruspilareita ei saa alistaa elinkeinopoliittisten ja markkinavetoisten prioriteettien alle edes EU:n perustuslaissa, vaan ne tulee säilyttää jatkossakin alueina, joiden kehittämistä ohjaavat nimenomaan sosiaali- ja terveyspoliittiset ja koulutuspoliittiset, eivät kauppa- ja kilpailupoliittiset tavoitteet.

Heidi Hautala /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! EU:n tulevaisuuskonventin ripeä tahti tuntuu yllättäneen hallituksen, mutta konventin vähättely lienee kuitenkin ollut nimenomaan vanhan hallituksen heiniä, ei nyt niinkään tämän uuden. Edellinen hallitushan arveli, että tulevaisuuskonventista tulee vain harjoituskierros ennen varsinaista päätöksentekoa, joka vanhaan tapaan tapahtuu hallitustenvälisessä konferenssissa pitkien puukkojen öinä. (Ed. Kekkonen: Vihreät olivat mukana edellisessä hallituksessa!) Jos konventti vakavista jännitteistä huolimatta päätyy kesäkuussa ainakin pääosin yhteiseen esitykseen, mikä on mahdollista ja toivottavaa, hallitusten pelivara pienenee olennaisesti.

Suomen kannanotoissa ei enää vuosiin onneksi ole väitetty unionin olevan itsenäisten valtioiden yhteisö ja sellaisena myös säilyvän. Niin eduskunnan kuin hallituksenkin linjauksissa hyväksytään unionin kaksoisluonne toisaalta jäsenvaltioiden, toisaalta kansalaisten yhteisönä. Ehkä seuraavassa vaiheessa hallitus voisi myöntää, että määritelmä on kovin lähellä vihreiden kannattamaa hajautettua liittovaltiota, jossa kansalaisella on keskeinen rooli.

On syytä olla erittäin huolissaan suurten maiden valtapyrkimyksistä. Sekä eduskunta että hallitus ovatkin toimineet konventissa suurten maiden vallankaappauksen estämiseksi, mutta nykyiset ponnistelut eivät näytä riittävän. Suomen virittämä kahdenkymmenen pienehkön maan yhteistyö ei näytä tuottavan tuloksia, ja nyt tulisi etsiä liittolaisia erityisesti laajasta parlamentaarikkojen ryhmästä. Ei tietenkään riitä, että tehtyjä ehdotuksia vastustetaan, pitää myös esittää vaihtoehtoja. Pääministeri esittää mahdollisen ratkaisun yhteen keskeiseen ongelmaan, jota voi kannattaa. Päätösten yhteensovittamisen kannalta keskeisissä rakenteissa, kuten Eurooppa-neuvostossa, puheenjohtajuus jatkossakin kiertäisi kaikkien maiden kesken, muissa kokoonpanoissa taas voitaisiin harkita siirtymistä eri maista muodostuviin tiimipuheenjohtajuuksiin.

Unioni ei todellakaan tarvitse presidenttiä, jonka ympärille rakentuisi lähinnä suurten maiden vallankäytön uusi hämärä vyöhyke, ja varsinainen painajainen olisi, jos Euroopan unionin presidentti jonakin päivänä valittaisiin suoralla kansanvaalilla. Silloin konventin ranskalainen puheenjohtaja olisi saanut, mitä tavoittelee: ranskalaisen poliittisen järjestelmän. Hyväksymme sen, että unionilla voi olla ulkoisia toimia koordinoiva ulkoministeri, joka olisi myös komission varapuheenjohtaja, millä korostamme komission aloiteoikeutta ulkoisessa toiminnassa. Voimme myös lämpimästi kannattaa Ranskan ulkoministerin juuri tekemää ehdotusta, että unionin ensimmäisen ulkoministerin nimi on Joschka Fischer.

Arvoisa puhemies! Keskustelua Suomen turvallisuuspolitiikan tulevaisuudesta käytiin vielä eduskuntavaalien alla pelkästään mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Saksan, Ranskan, Belgian ja Luxemburgin aloite EU:n yhteisestä puolustuksesta näyttää tulleen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Irakin sota tietenkin kiirehti näiden EU:n piirissä eniten sotaa vastustaneiden maiden pyrkimyksiä luoda Yhdysvaltain rinnalle tasavertaisempi kansainvälinen toimija, mutta tosiasia on, että mannerlaatat ovat Atlantin molemmin puolin ajautuneet erilleen jo pidemmän aikaa, katsotaanpa vaikka suhtautumista kansainväliseen oikeuteen, terrorisminvastaiseen taisteluun, monenvälisiin ponnisteluihin globaalien ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen tai aseista aiheutuvien vaarojen, torjumisessa, eikä Nato todellakaan ole sellainen demokraattisten maiden arvoyhteisö, jollaiseksi se meidänkin keskustelussamme mielellään on kuvailtu. Korostan sitä, että vihreä eduskuntaryhmä vastustaa Suomen liittymistä Natoon.

Niin vanhan kuin uudenkin hallituksen halu vältellä neljän koplan avauksen merkitystä on silmiinpistävä. Olisi pään panemista pensaaseen olla näkemättä, että neljän koplan avaus sopii täydellisesti sekä jo Maastrichtin sopimuksesta alkaneeseen pyrkimykseen tavoitella yhteistä puolustusta että konventissa juuri nyt esillä olevaan ehdotukseen, että se käynnistetään muutaman halukkaan maan avoimen ryhmän avulla niin sanottua joustavuutta hyväksi käyttäen. Mutta hallituksella ei näytä olevan halua tyrmätä puolustusaloitetta, koska se on lopulta valmis sen hyväksymään, jos noudatetaan vähintään niitä vahvistetun yhteistyön määräyksiä jäsenvaltioiden määrästä — joka muuten on kahdeksan — avoimuudesta ja päätöksenteosta, jotka ovat olemassa olevissa sopimuksissa. Vihreät haluavat lisäehdoksi, että asemäärärahojen tulee vähentyä järkeistämällä jäsenmaiden käytössä olevia puolustusvoimavaroja.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että yhteinen puolustus on toteutumaan päin. Tarvitaan kansallista keskustelua, ja vihreä eduskuntaryhmä haluaakin kiirehtiä hallituksen turvallisuuspoliittista selontekoa, jotta kansalaiskeskustelu vaihtoehdoista saadaan käyntiin ja jotta vaihtoehtoja voidaan rauhassa harkita. Näköpiiriin on otettava seuraavien 5—10 vuoden ajanjakso.

Vihreä eduskuntaryhmä ei tietenkään usko, että maailman ongelmat, kuten köyhyys, terrorismi ja ympäristön tuhoutuminen, ratkaistaisiin aseilla. Haluamme korostaa ei-sotilaallisia keinoja, maailmankaupan reiluja pelisääntöjä, konfliktien ennaltaehkäisyä. Globalisaation on yksinkertaisesti hyödytettävä muitakin kuin maapallon hyväosaisia. Tähän kuuluu myös Suomen omasta kehitysyhteistyörahoituksesta huolehtiminen.

Kun nyt unionista tehdään vahvempaa ja monipuolisempaa kansainvälispoliittista toimijaa, on varmistettava, että myös kansalaisten ääni saadaan mukaan päätöksentekoon. Kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia osallistua unionin päätöksentekoon on lisättävä. Myöskään työ avoimuuden puolesta ei ole loppumaan päin, koska unionissa esiintyy yhä uusia pyrkimyksiä viedä päätöksentekoa esimerkiksi sisä- ja oikeusasioissa ja turvallisuuspolitiikassa pois avoimuuden piiristä.

Arvoisa puhemies! Kiitettävää rehellisyyttä pääministeriltä osoittaa eräs toteamus, ja eilisessä välikysymyskeskustelussammehan peräsimme pääministeriltä juuri rehellisyyttä. Tämä toteamus on se, kuinka vaikeaa 25:n tai useamman maan perustuslaillisen sopimuksen ja sen tulevien muutosten hyväksyminen kaikkien jäsenvaltioiden toimesta yksimielisesti on. Tähän hallitus hahmottelee mielenkiintoisia ratkaisuja.

Hallitus korostaa aivan oikein, että jos jokin jäsenmaa, ja mahdollisesti vaikkapa kansanäänestyksen tuloksena — oma huomautukseni — päätyisi hylkäämään esitetyn sopimuksen, ratifioimisongelmaan olisi aina löydettävä poliittinen ratkaisu. Viime kädessä jäsenvaltio voisi vapaaehtoisesti erotakin. Juuri tämä haaste yli 25 maan välisen valtiosopimuksen voimaan saattamisesta yksimielisesti kaikkien maiden toimesta tuo meidät eräänlaiseen murtumakohtaan. Tähän astihan unionin perustamissopimusten solmijoina ovat jäsenvaltioiden päämiehet ja -naiset, muun muassa Suomen tasavallan presidentti. Mutta nyt olisi aika, että uusi perustuslaki alkaisi näin: "Me Euroopan unionin kansalaiset olemme päättäneet hyväksyä seuraavan perustuslain."

EU-maasta toiseen leviää tällä hetkellä ajatus, että tuleva perustuslaillinen sopimus on alistettava kussakin nykyisessä ja tulevassa jäsenmaassa kansanäänestyksessä hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Sellainen voitaisiin järjestää, kun edustukselliset elimet, siis konventti, hallitustenvälinen konferenssi ja parlamentit, ovat tehneet omat päätöksensä. Sopiva ajankohta olisi Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä kesäkuussa 2004. On jo aika saada koko Euroopan laajuinen kansalaiskeskustelu maamme tulevaisuudesta ja maanosamme tulevaisuudesta käyntiin.

Christina Gestrin /r(ryhmäpuheenvuoro):

Värderade talman! När Europas framtidskonvent skulle tillsättas var vi optimistiska inom svenska riksdagsgruppen. Erfarenheterna var goda från det första konventet 1999 till 2000 som under Gunnar Janssons ledning utarbetade Europeiska unionens stadga om de mänskliga rättigheterna. Trots att det funnits ett stort behov att ruska om revirstriderna i regeringskonferenserna måste konventet kunna arbeta på ett sätt som skapar godkännande bland medlemsländerna, vilket är förutsättningen för ett gott resultat.

Svenska riksdagsgruppen har tidigare sagt att konventets största utmaning är att klargöra ansvarsfördelningen mellan unionen och medlemsländerna och att utveckla subsidiaritetsprincipen. Endast på det sättet kan unionens legitimitet bland invånarna stärkas.

Nu, då konventet närmar sig målsnöret kan vi konstatera att detta har skett endast till en del. Konventet föreslår att man inför ett tidigt politiskt varningssystem som innebär att kommissionen skall rådfråga de nationella parlamenten om direktiv som den föreslår. Det blir en klarare indelning av befogenheterna, grundfördraget blir mera lättläst och beslutsfattandet blir smidigare.

Konventets presidium har agerat nonchalant. I februari presenterade presidiet ett utkast till de 16 första artiklarna till EU:s nya grundstadga. Artiklarna var helt centrala och behandlade unionens grundläggande principer. Beredningen skedde utan kontakt med konventets arbetsgrupper och de mindre länderna som inte hade representation i presidiet lämnades helt utanför. De nationella parlamenten gavs därefter bara fem dagar tid att kommentera förslaget.

En av svenska folkpartiets kungstankar har varit att antalet EU-institutioner och -organ inte skall öka i antal. Den principen bör gälla på alla plan. Därför stöder vi tanken på att slå ihop utrikeskommissionären och ministerrådets höga representant till en och samma person. Det är bra att göra klart för omvärlden vem som representerar Europa; ministerrådsordföranden, kommissionsordföranden, utrikeskommissionären eller den höga representanten.

Svenska riksdagsgruppen är emot idén om att grunda en folkets kongress. Vad skulle en sådan tjäna till — ingenting. Igen ett försök att införa nya konstlade organ i stället för att förenkla strukturerna.

Vid vår partidag 2001 uttalade svenska folkpartiet som första parti i Finland krav på att EU får en egen grundlag. Detta ser nu ut att kunna förverkligas. Det är glädjande att unionen som juridisk person kan ansluta sig till europeiska unionens stadga om de mänskliga rättigheterna. På det sättet kan t.ex. många europeiska minoriteters status förbättras. Det är av ännu större betydelse att Finland i regeringskonferensen tar upp minoritetsspråkens ställning i EU.

Svenska riksdagsgruppen anser att EU behöver en stark kommission. Kommissionen bör svara inför både EU-parlamentet och ministerrådet. Kommissionens ordförande bör väljas med kvalificerad majoritet i EU-parlamentet på förslag av ministerrådet. De små ländernas rätt till en kommissionär är en av de viktigaste frågorna med tanke på Finlands inflytande i ett framtida EU.

Det är av stor betydelse för Finland att vi har en tillräckligt stor representation i EU-parlamentet, eftersom allt flera beslut fattas med parlamentets samtycke. Finland skall inte backa från beslutet i Nice att tillåta ett parlament med över 700 ledamöter.

Ordförandeskapet bör reformeras, men någon ny institution behövs inte. Det är viktigt att systemet med det roterande ordförandeskapet bibehålls. Det är en viktig del i strävandet att stärka och bevara en kontakt till EU-medborgarna och nationalstaterna.

Arvoisa puhemies! EU:n tulee ottaa vastuu siviilikriisinhallinnasta. Vastuullinen kriisinhallinta vaatii kuitenkin voimavaroja. Tämän vuoksi on tarvetta jossain määrin vahvistaa turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Yhteistyössä on edettävä hitaasti ja vapaaehtoiselta pohjalta kansallisten parlamenttien päätösten perusteella. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ei kannata perustuslain säännöstä, joka velvoittaa maat osallistumaan yhteiseen sotilaalliseen puolustukseen. Sen sijaan puollamme sitä, että Suomi suhtautuu avoimesti osallistumiseen yhdentyvään turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön EU:ssa. Suomen perinteenä on kuulua tiiviimmän yhteistyön esijoukkoon. Suomen on sitä vastoin syytä suhtautua epäillen Ranskan, Saksan, Belgian ja Luxemburgin valmistelemaan uuteen puolustusrakenteeseen. Niiden toiminnassa ei ole kyse EU-yhteistyöstä vaan hajotustyöstä. On syytä muistaa, että näitä maita ajaa toisaalta sisäpoliittinen paine suhtautua torjuvasti Yhdysvaltoihin ja toisaalta pelko, että uusi EU, jossa on kymmenen uutta maata, vie vallan vanhoilta EU-mailta.

Euroopan maailmanpoliittista asemaa on tarve vahvistaa. Mutta tämä on mieluiten hoidettava laajalla yhteistyöllä koko Euroopassa. Euroopan ei myöskään pitäisi lukkiutua vihamieliseen suhtautumiseensa Yhdysvaltoihin ja sallia kuilun kasvamista. Yhdysvallat on tosin onnettomalla tavalla suhtautunut torjuvasti laajaan kansainväliseen yhteistyöhön viime presidentinvaalien jälkeen.

Arvoisa puhemies! EU:n laajentumisen myötä muuttuu paljon. Suomi ei enää ole ainoa maa, jolla on raja Venäjän kanssa, ja unioni saa uusia naapureita, kuten Ukrainan ja Valko-Venäjän. Unionin ulottuessa pidemmälle itään laajenee myös unionin etupiiri.

Suomessa on tuskin käynnistynyt kansallinen keskustelu tulevaisuuskonventista, kun samanaikaisesti laaditaan uutta tulevaisuusulottuvuutta nimeltä Wider Europe. Komission ehdotuksen mukaan EU loisi kehitysvyöhykkeen niiden itäisten ja eteläisten naapureiden kanssa, joiden osalta jäsenyys ei ole lähitulevaisuudessa näkyvissä. Tavoitteena on tasoittaa elintasoeroja unionin ja naapurimaiden kanssa lisäämällä yhteistyötä ja kauppaa. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä Suomen tulisi tukea aloitetta vaaliakseen myös pohjoisen ulottuvuuden tulevaisuutta unionissa. Välimeren yhteistyöllä on voimakas asema. Pohjoisen ulottuvuuden saamisella Wider Europen puitteisiin Suomi voisi turvata pohjoisen ulottuvuuden aseman.

Talman! Finland har en viktig uppgift i att tillsammans med de mindre EU-länderna styra regeringskonferensen i hamn så att också små länders inflytande förblir starkt. Det här förutsätter bland annat ett mer intensifierat samarbete med de övriga nordiska länderna. Finland skall behålla den starka profilen i integrationssammanhang och sträva efter att kunna påverka på alla politiska delområden.

Toimi Kankaanniemi /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unioni on historiallisessa murrosvaiheessa. Ennen unionin laajenemista ensi vuoden vappuna on välttämätöntä uudistaa unionin päätöksenteko ja hallinto. Laadittavana oleva uusi perustuslaki on pitkä ja tärkeä askel. Jos tämä askel osuu harhaan, unionissa valta keskittyy yhä harvempien käsiin ja ajaudutaan vaikeuksiin. Tällöin rauhan ja vakauden projektista voi tulla riidan ja epävarmuuden pesä.

Laajeneminen tuo unioniin uusia jäsenmaita, joista osa on vapautunut sosialismin ikeestä vasta runsas vuosikymmen sitten. Useilla niistä on ateistinen lähimenneisyys. Myös poliittinen elämä on näissä maissa yhä epävakaa. Laajenemisen jälkeen unioni on entistäkin heterogeenisempi niin kielellisesti, kulttuurisesti kuin poliittisestikin, joten sitä on yhä vaikeampi pitää yhtenäisenä arvoyhteisönä. Suuret haasteet ovat siis joka tapauksessa edessä.

Pääministeri totesi, että unionin uudistusten on kunnioitettava periaatteita, joihin kuuluvat jäsenvaltioiden tasavertaisuus, toimielinten välisen tasapainon kunnioittaminen sekä yhteisömenetelmän keskeinen asema, eikä Suomen hallitus tee näistä periaatteista kompromisseja. Tämä on kova lupaus, josta toki tulee pitää kiinni. Pääministeri ei kuitenkaan esittänyt mitään strategiaa, jolla lupaus saisi uskottavuuden.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä tukee edelleen unionin kehittämistä hallitustenvälisen yhteistyön pohjalta. Yhteisömenetelmää emme halua painottaa yhtä vahvasti kuin hallitus. Demokratia toteutuu parhaiten kunkin jäsenmaan parlamentin ja sen luottamusta nauttivan hallituksen kautta. EU-parlamentin ja komission valtaa ei ole syytä nykyisestä vahvistaa, eikä varsinkaan, jos niiden kokoonpano muuttuu siten, että pienten jäsenmaiden asema edelleen heikkenee. Pelkäksi maksajaksi ja sivustaseuraajaksi emme voi alistua.

Jo Nizzassa suuret jäsenmaat kahmivat lisää valtaa EU:ssa. Konventissa sama linja jatkuu. On huolestuttavaa, että pienet jäsenmaat ovat epäonnistuneet yhteistyössään ja Suomen hallituksen strategia on ollut hukassa juuri nyt, kun kauaskantoisia päätöksiä tehdään nopeassa tahdissa.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa EU:n kiertävän puheenjohtajuuden säilyttämistä eikä tue pysyvän puheenjohtaja-presidentin nimeämistä. Ehdotettu EU-presidentti ja hänen suppea byroonsa muodostuisi erittäin vahvaksi valtakeskukseksi ja murtaisi tasavertaisuus- ja tasapainoperiaatteet. Vaikka kannatamme unionin kehittämistä hallitustenvälisyyden pohjalta, pidämme tärkeänä, että Eurooppa-neuvostostakaan ei synny liian vahvaa elintä. Tämä voidaan estää säilyttämällä rotaatio ja jäsenmaiden mahdollisimman laaja tasavertaisuus.

Komissiossa tulee olla edustus kaikista jäsenmaista siten kuin Nizzan sopimuksessa sanotaan. Tämä on tärkeää muun muassa siksi, että komissiolla säilyy yksinomainen aloiteoikeus ja koko laajenevan unionin yleisen edun valvonta. Komission asema vahvistuu, teemme mitä tahansa, joten sen kokoonpano on erittäin tärkeä asia.

Eduskuntaryhmämme hyväksyy unionin ulkoministerin viran perustamisen. Hän johtaisi selkeästi yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä puolustuspolitiikkaa ja voisi olla komission varapuheenjohtaja. Ulkoministerin ei kuitenkaan tule olla ulkosuhdeneuvoston puheenjohtaja, jotta hän ei olisi samanaikaisesti asioiden valmistelija, päätöksentekijä ja toimeenpanija. Tämäkin puheenjohtajuus voidaan hoitaa rotaation pohjalla. Konventin puheenjohtajan ihannoima kansojen kongressi ei ole tarpeen.

Arvoisa puhemies! Uudessa perustuslaissa luovuttaisiin niin sanotusta pilarirakenteesta, jolloin muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikka tulisi osaksi yhteisöpolitiikkaa. Jos näin tapahtuu, joudutaan tarkastelemaan muun muassa yksimielisyysvaatimusta, jäsenmaiden aloiteoikeutta ja EY-tuomioistuimen toimivaltaa näissä kysymyksissä. Näitä asioita ei mielestäni ole riittävästi pohdittu.

Pääministeri Jäätteenmäen hallitusohjelmassa sitoudutaan sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Tuskin oli muste kuivunut hallitusohjelmasta, kun jo oli käsillä EU:n sisällä yhteisen puolustuksen voimakas liikkeellelähtö. Jos hallitus pitää kiinni ohjelmastaan, se torjuu EU:n yhteisen puolustuksen. Toisen suuren hallituspuolueen puheenjohtaja on ilmoittanut, että Suomen tulee olla aina ja kaikilta osin EU:n ytimessä. Pääministerin ilmoitus ei selkeyttänyt hallituksen ja hallituspuolueiden sisäistä sekavaa linjaa tässä ajankohtaisessa ja erittäin tärkeässä asiassa. Hallituksen pasmat ovat tainneet ajautua umpisolmuun.

Liittyessään Euroopan unioniin Suomi sitoutui ilman varaumia Maastrichtin sopimukseen, jonka mukaan EU:n tavoitteena on yhteinen puolustuspolitiikka, joka saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että ei ole tarkoituksenmukaista eikä taloudellisestikaan järkevää luoda EU:lle rinnakkaista puolustusta Naton kanssa. Brysseliin ei tule perustaa kahta sotilasliiton päämajaa rinnakkain. Tuemme EU:n kriisinhallintatoiminnan kehittämistä muun muassa YK:n peruskirjan periaatteiden pohjalta. Tarkoituksenmukaista on pyrkiä siihen, että mahdollinen puolustusyhteistyö rakennetaan siten, että se on avoin ja tasavertainen kaikille jäsenmaille, olkoonkin, että osa niistä on Nato-maita ja osa liittoutumattomia. Rauhallinen harkinta on erityisen tärkeää nyt, kun Irakin sodan aiheuttamat haavat ovat yhä avoinna EU:n sisällä ja muutoinkin kehitys unionissa on vahvassa murroksessa muiden uudistusten, laajenemisen, globalisaatiopaineiden ja monien muiden tekijöiden myötä.

Arvoisa puhemies! EU:n tulevaisuutta uhkaavat talouden kriisiytyminen keskeisissä jäsenmaissa ja väestöryhmien eriarvoistuminen monien jäsenmaiden sisällä. Nyt kehitystä viedään eteenpäin liiaksi kovan markkinatalouden ehdoilla, jolloin hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteet rapautuvat. Seurauksena voi olla lisää levottomuuksia, lakkoja, ääriliikkeiden nousua ja muuta epävarmuutta. Oman vakavan lisänsä kehitykseen antavat huumeet, uudet sairaudet, ympäristöongelmat ja terrorismin pelko. Näihin ongelmiin ei vastata sotilaallisella voimalla vaan oikeudenmukaisella sosiaali- ja talouspolitiikalla kaikissa jäsenmaissa.

Herra puhemies! Konventin työ on loppusuoralla. Unionin suuret uudistukset olisi saatava sovituiksi ennen unionin laajenemista. Suomen hallituksen ja hallituspuolueiden onkin pikaisesti selkeytettävä linjansa ja pidettävä eduskunta ajan tasalla. Konventti tuskin saa kattavaa ehdotusta valmiiksi ennen Thessalonikin kokousta kesäkuussa. Olisi hyvä, jos mahdollisimman vähän asioita jäisi lopullisesti ratkaistavaksi hallitustenvälisessä konferenssissa, jolle jää aikaa valitettavan vähän. Kansalaiskeskustelullekin olisi jäätävä riittävästi aikaa.

Herra puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ottaa lopullisesti kantaa konventin ja tulevan hvk:n tuloksiin ja mahdolliseen kansanäänestykseen edellä esitetyn pohjalta aikanaan.

Timo Soini /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmän näkemys konventin puheenjohtajiston tekemästä ehdotuksesta on useilta kohdin yhteneväinen pääministeri Jäätteenmäen ilmoituksessaan esiintuoman hallituksen kannanoton kanssa.

Mielestämme muutaman suuren jäsenvaltion kaavailemat ja Ranskan entisen presidentin Valéry Giscard d’Estaingin suulla esiin tuomat ajatukset unionin omasta presidentistä, kansallisten parlamenttien yhteistyöelimestä, niin sanotusta kansojen parlamentista, ja yhteisestä puolustuksesta, puheenjohtajuuden kiertämisen lopettamisesta jäsenvaltioiden kesken sekä komission supistamisesta tai komission jakamisesta kahteen kerrokseen ovat Suomelle äärimmäisen sopimattomia uudistusesityksiä. Ne kaikki tähtäävät Euroopan yhdysvaltojen luomiseen ja kansallisvaltioiden olemassaolon lakkauttamiseen. Onneksi hallitus ja ainakin enemmistö eduskunnasta ovat pitäneet päänsä kylmänä näille euroseireenien houkutuksille.

Tulevaisuuskonventin puheenjohtajisto haluaisi heikentää neuvoston asemaa Euroopan unionin päätöksenteossa. Perussuomalaiset ovat aina korostaneet neuvoston merkitystä Suomen kaltaisille pienille jäsenmaille. Emme ole voineet ymmärtää maamme johdon ainakin tähän saakka noudattamaa linjaa, jossa on oltu valmiita, jopa innokkaita, lisäämään määräenemmistöpäätöksellä päätettävien asioiden määrää neuvostossa. Mielestämme vain niin sanotun veto-oikeuden säilyttäminen mahdollisimman monissa kysymyksissä voi turvata kansallisten etujemme huomioonottamisen EU:n päätöksissä. Kukaan muu ei puolusta meitä, meidän on se itse tehtävä, vaikka painostuksen uhallakin.

Esitykset Eurooppa-neuvoston pysyvästä puheenjohtajasta, komission komissaarien jakamisesta eriarvoisiin — päätösvaltaisiin ja avustaviin — komissaareihin sekä EU-presidentin asettamisesta ovat suurten jäsenmaiden vallankaappaushankkeita siltä varalta, että uudet tulevat jäsenmaat ryhtyisivätkin ajattelemaan itsenäisesti pienten jäsenmaiden tapaan. Se ei sovi Suur-Euroopasta haaveileville Saksalle ja Ranskalle ja heidän myötäjuoksijoilleen. Suomen on tiukasti vaikka viimeisenä vastarannan kiiskenä taisteltava näitä esityksiä vastaan. Kiertävä puheenjohtajuus on puheenjohtajamaalle koituvista suurista kuluistaan huolimatta merkittävä mahdollisuus vaikuttaa unionissa.

Oman täysivaltaisen komissaarinpaikan menettäminen poistaisi Suomen vallan keskiöstä, niistä kabineteista ja neuvotteluista, joissa suunnitellaan tulevat ratkaisut ja sovitaan unionin toiminnan käytännön ratkaisut. Tämä siitäkin huolimatta, että komissaari ei ole minkään maan virallinen edustaja. (Ed. Kekkonen: Meidän pitää olla ytimissä, niinkö?)

Euroopan unionin yhteinen puolustus on perussuomalaisten mielestä kielteinen hanke. Se johtaa lopulta väistämättä Naton jäsenyyteen. (Ed. Elo: Miten niin?) Puolustuksemme yhteensovitus Naton kanssa on kuitenkin ollut selvästi nähtävillä jo vuosien ajan. Uskallamme epäillä, onko nykyinenkään hallitus edeltäjiään pidättyvämpi tässä asiassa. (Ed. Skinnari: Onko Tony Halme samalla linjalla?) Mikäli Yhdysvaltojen sekä Ranskan ja Saksan välinen kiista Naton sisällä syvenee, olisi EU:n oma armeija viimeksi mainituille hyvä kiristyskeino taistelussa vallasta Naton sisällä. (Ed. Elo: Sehän johtaisi pois Natosta!)

Arvoisa puhemies! Euroopan unionille ollaan käytännössä myös käsittääkseni kaavailemassa perustuslaillista sopimusta, joka olisi käsitykseni mukaan käytännössä perustuslaki, ja minun käsitykseni on se, että perustuslakeja on vain itsenäisillä valtioilla. Hanke on mielestämme selvä osoitus siitä, mihin EU:ta ollaan viemässä: itsenäiseksi Suur-Euroopaksi. Tässä perussuomalaiset eivät aio olla mukana myötävaikuttamassa.

Katsomme myös, että unionin perussopimuksen muuttamiselle tulee saada kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyminen. Uhkavaatimus muutetun sopimuksen hyväksymättä jättävän jäsenmaan erottamisesta unionista on suurten maiden uhittelua ja pelottelua, mutta perussuomalaisten mielestä sinänsä houkutteleva tilaisuus päästä eroon aikanaan uppoavasta laivasta. Olemme edelleen vakaasti sitä mieltä, että Eta-jäsenyyden kaltainen tulli- ja kauppavapausjärjestely EU:n kanssa olisi Suomelle kallista ja jatkuvasti kalliimmaksi tulevaa jäsenyyttä parempi ratkaisu. Meidän maksuosuutemme tulevat jatkuvasti Euroopan unionille kasvamaan ja ylittämään todella merkittävät rajat. (Ed. Elo: Viime vuodeltakin saadaan palautuksia!)

Arvoisa puhemies! Konventti on suoraa jatkoa EU:n syventämiselle, jota ovat pohjustaneet Maastrichtin, Amsterdamin, Nizzan ja Schengenin sopimukset, joista Suomelle ei ole juurikaan seurannut mitään hyvää. Itsemääräämisoikeutemme on jo merkittävästi vähentynyt. Huumeongelmat ovat kasvaneet, ja kansainvälinen rikollisuus on vallannut lisää alaa maassamme. Kiitos siitä kuuluu osin mainituille sopimuksille. Tämän johdosta toivomme, että konventtiedustajamme ja hallitus pääministerimme johdolla pitävät todella pienen Suomen puolta ja säilyttävät sen itsemääräämisoikeuden, mikä meillä vielä on, ja turvaavat vaikutusvaltamme edes kohtuudella EU:ssa, johon meidät liitettiin ilman perussuomalaisten myötävaikutusta.

Ensimmäinen varapuhemies:

Suuren valiokunnan puheenvuoro jää sairastumisen takia nyt pitämättä. Seuraava puheenvuoro: ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, ed. Liisa Jaakonsaari.

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on seurannut tiiviisti kahta Euroopan unionin suurta muutosprosessia viimeisten vuosien aikana. Toinen on Euroopan unionin historian merkittävin laajentuminen ja toinen siihen liittyvä EU:n tulevaisuuskeskustelu. Viime vaalikaudella ulkoasiainvaliokunta sitten hyväksyi aika kattavan lausunnon konventtiin liittyvistä kysymyksistä.

Euroopan unionin laajentuminen on onnistumassa käytännössä aikataulun mukaan. Liettuan viikonlopun kansanäänestyksen aika vakuuttava tulos osoittaa, että Euroopan unionin jäsenyydellä on vetovoimaa. Unionin laajentuminen kymmenellä uudella jäsenellä ensi vuoden toukokuussa on historiallinen virstanpylväs Euroopalle. Se on toisen maailmansodan jälkeinen suuri rauhanprojekti, josta onneksi vain yksi suomalaispuolue on irtautumassa.

Unionin sisäinen valmistautuminen tähän laajentumiseen ei ole kuitenkaan sujunut yhtä sutjakkaasti. Perussopimuksia on yritetty muuttaa niin Amsterdamissa kuin Nizzassa, ja kummastakin on jäänyt jäljelle varsin suuri määrä avoimia kysymyksiä, EU:n omalla slangilla "ylijäämää" eli "leftovers", joita sitten tulevaisuuskonventti pyrkii ratkaisemaan.

Konventti ajatuksena on erinomaisen kannatettava. Lähes kolmenkymmenen Euroopan maan parlamentaarikot ja hallitusten edustajat sekä unionin toimielinten edustajat keskustelevat kansalaisyhteiskuntaa kuullen, niin kuin Suomessakin on tapahtunut, unionin tulevaisuuden kannalta tärkeistä kysymyksistä. Tämä on merkittävä projekti. Pyrkimyksenä ainakin oli avoimen keskustelun kautta saavuttaa tasapainoinen kompromissi. Konventti omaksui varsin kunnianhimoisen asenteen työhönsä, ja tämä on näkynyt selkeänä pyrkimyksenä yhteen yhtenäiseen sopimusluonnokseen.

Konventti ei kuitenkaan ole täyttänyt näitä sille asetettuja odotuksia. Paradoksaalista ehkä, että avoimuutta lisäämään perustettu konventti on toiminut vähemmän avoimesti ja läpinäkyvästi kuin perinteinen hallitustenvälinen konferenssi ja konventin puheenjohtajan viimeaikaisissa toimissa on näkynyt jopa hieman epädemokraattisia ja itsevaltaisia piirteitä. (Ed. Outi Ojala: Vähän vai?) Tämä on niitä elämän suuria paradokseja.

Tästä syystä Suomen tulee mielestäni ottaa konventtiin aika realistinen asenne. Konventin onnistuminen ei saa olla mikään itseisarvo. Unionin menestyksen takaavien periaatteiden turvaaminen on tärkeämpää kuin se, saavuttaako konventti yksimielisyyden yhdestä yhteisestä tekstistä. Jos konventissa ei päästä todelliseen yhteisymmärrykseen, on parempi, että se esittää tulevalle hallitustenväliselle konferenssille vaihtoehtoja. Ulkoasiainvaliokunta onkin korostanut valtioneuvoston tavoin, että lopulliset päätökset on jätettävä sitten hallitustenväliselle konferenssille. Sanoisin jopa, että sinänsä monilla tavoilla hyvin puutteellinen Nizzan sopimuskin on parempi vaihtoehto kuin väkisin konventin läpi ajettu huono kompromissi.

Saman periaatteen valiokunta totesi helmikuussa tänä vuonna hyväksymässään lausunnossa. Valiokunta totesi silloin: "Laajentuvan unionin päätöksenteon tehokkuutta ja demokraattisuutta sekä poliittista vastuullisuutta on vahvistettava nykyisen toimielinjärjestelmän puitteissa ja kunnioittaen jäsenvaltioiden ja niiden kansalaisten tasavertaisuutta." Valiokunta piti tärkeänä, että "toimielinjärjestelmä kokonaisuutena täyttää sille Laekenin Eurooppa-neuvoston kokouksessa asetetut vaatimukset" eli toimielinten tulee olla demokraattisia, avoimia ja tehokkaita. Valiokunta korosti, että "kokonaisuuden kustannuksella ei tule hyväksyä kompromisseja yksittäisissä kiistakysymyksissä".

Konventissa on tehty, kuten täällä on käynyt moneen otteeseen ilmi, eräitä ehdotuksia, jotka uhkaavat Suomen kannalta keskeisintä EU:n toimintaperiaatetta eli jäsenvaltioiden tasavertaisuutta. Hallitustenvälisen päätöksenteon kannalta keskeisen neuvoston puheenjohtajuuden keskittäminen Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan sekä ulkosuhteiden neuvoston osalta pysyväksi esitetyn EU:n ulkoministerin käsiin sotivat jäsenvaltioiden tasavertaisuutta vastaan.

Arvoisa puhemies! Irakin kriisi osoitti ikävän konkreettisella tavalla Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tarpeellisuuden. On selvää, että poliittinen tahto ei synny sopimusten kiemuroitten kautta tai sopimusten kirjainten perusteella, mutta on selvää, että hyvin laaditut puitteet luovat kasvuedellytykset myös yhteisen poliittisen tahdon lujittumiselle. Konventin ehdotukset turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisestä ovat kunnianhimoisia. Ehdotuksessa on paljon hyvää, muun muassa se, että unionin ulkosuhteiden tavoitteet on pyritty määrittelemään selkeästi. Määräenemmistöpäätösten laajempi käyttöönotto myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä on perusteltua.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta ulkoasiainvaliokunta on pitänyt tärkeänä, että se on myös jatkossa osa Euroopan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ei siis mikään omaa elämäänsä elävä erillissaareke, miltä se nyt vähän vaikuttaa, varsinkin kun kävi ilmi, että viime yleisten asiain neuvostossa unioni oli päätynyt kehittämään omaa turvallisuusstrategiaa eikä niin, että tämän turvallisuusstrategian pitäisi olla ensiksi ja sen jälkeen vedetään sitten johtopäätökset puolustuspolitiikkaan. On myönteistä, että unionin ulkopolitiikan yhtenäisyyden periaate sisältyy selkeästi puheenjohtajiston esityksiin. Valiokuntamme on todennut myös, että yhdentymisen puolustuspolitiikan alalla ei tule tapahtua erilleen muusta ulkosuhteiden alalla tapahtuvasta integraatiosta ja Suomen kannalta tehtyjä ehdotuksia pitää arvioida ennen kaikkea juuri tästä näkökulmasta, kuten hallitus onkin tehnyt.

Terrorismin uhka on tullut pysyvästi myös unionin asialistalle. Konventti pyrkii parantamaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden valmiuksia varautua terrorismiin ehdottamalla erityistä solidaarisuuslauseketta, jonka nojalla Euroopan unionin voimavaroja voitaisiin käyttää terrorismia tai sen uhkaa vastaan jäsenvaltioiden viranomaisten pyynnöstä.

Ulkoasiainvaliokunta on pitänyt tätä solidaarisuuslauseketta periaatteessa kannatettavana ja loogisena edistysaskeleena EU:n kehityksessä laaja-alaisen turvallisuuden ylläpitämiseen pyrkivänä yhteisenä turvallisuuspoliittisena toimijana. Valiokunta piti kuitenkin tärkeänä, että tätä solidaarisuuslausekkeen sisältöä selvennettäisiin eikä sen käyttöä korostetusti liitettäisi vain terrorismin uhkaan vaan siinä huomioitaisiin muutkin niin sanotut uudet uhat. Solidaarisuuslausekkeen muotoilussa puheenjohtajisto keskittyi tällä hetkellä pelkästään terrorismiin ja jättää siksi toivomisen varaa.

Puheenjohtajiston ehdotukset tiiviimmän yhteistyön sallimisesta puolustuspolitiikassa ovat herättäneet paljon keskustelua myös täällä tänään. Valiokunta on pitänyt ensiarvoisen tärkeänä, että unionin kriisinhallintatoiminnassa vältettäisiin kaikkia institutionalisoituja ja pysyväisluonteisia jakolinjoja, joiden seurauksena olisi unionin jakautuminen kahteen erilliseen unionin kriisinhallintatoiminnan puitteissa toimivaan maaryhmään, ja tätä myös hallitus korostaa.

Unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulee ja pitää säilyä yhtenäisenä. Tässä suhteessa ehdotukset suljetun puolustuksen euroalueen sallimisesta, jossa mukana olevat määrittelisivät itse yhteistyön puitteet ja myös sen, mitkä jäsenvaltiot kelpaavat mukaan, nämä pyrkimykset ovat huolestuttavia. Suomen tulee estää suljettujen klubien muodostuminen. Kaiken tiiviimmän yhteistyön unionin piirissä tulisi tapahtua samoja periaatteita noudattaen, ja siihen liittymisen täytyy tapahtua ennalta määriteltyjen, tiedossa olevien kriteerien mukaan.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta on koko konventtiajan seurannut tiiviisti konventin työtä ja pyrkinyt tukemaan konventtiedustajia. Konventin loppurutistuksen ollessa nyt edessä on yhteydenpitoa eduskunnan, valtioneuvoston ja suomalaisten konventtiedustajien välillä syytä entisestään tiivistää. On myös tärkeää, että koko eduskunnalla on mahdollisuus keskustella EU:n tulevaisuudesta pääministerin ilmoituksen pohjalta, ja tästä olemme jo tänään saaneet lupauksen.

Lopuksi, arvoisa puhemies, Suomi on pyrkinyt EU-politiikassaan olemaan rakentava kumppani, jonka vahvuus on selkeä ja yhtenäinen Eurooppa-politiikan linja. Tämän linjan takana on eduskunnan hyvin laaja enemmistö, ja meidän on syytä pitää kiinni tästä vahvuudesta, jotta sitten konventin ja sitä seuraavan hallitustenvälisen konferenssin lopputulos on Suomen kannalta mahdollisimman hyvä.

Ensimmäinen varapuhemies:

Siirrytään nyt 5 minuutin pituisiin, keskustelun aikana pyydettyihin puheenvuoroihin, joita on kunnioitettava määrä ottaen huomioon käytettävissä oleva aika.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Unionipolitiikassa ei ole ollut tyypillistä se, että jäsenmaiden koko olisi yhteisiä intressejä määrittävä piirre. Kuinka on mahdollista, että konventissa nyt selvästi näyttäytyy vastakkainasettelu suuret maat vastaan pienet maat? Onko se ikään kuin epätodellinen asetelma?

Puhemies! Kysymys ei ole epätodellisesta asetelmasta sen vuoksi, että konventissa sovitaan vallanjaon periaatteista unionin tulevassa päätöksenteossa, ja kun valtaa jaetaan, niin maan koko on intressejä määrittävä attribuutti. Tämän vuoksi se näyttäytyy tällaisena ristiriitana konventin työskentelyssä.

Suurilla mailla on vahva agenda. Ne ovat tietoisesti rakentaneet yhteiset ohjelmat, ja sen agendan punaisena lankana on tietyntyyppinen epäpyhä allianssi Ranskan ja Englannin välillä. Ranskan kanta on pitkään ollut se, että unioniin on rakennettava vahva ulkoinen identiteetti, ja Britannian kanta on ollut vahvasti korostaa hallitustenvälisyyttä, jota kautta kontrolloida tätä ulkoista identiteettiä, joka unionille rakennetaan. Kun tämä epäpyhä allianssi on nyt toiminut, se on johtamassa toimielinuudistusten kautta sellaisiin ehdotuksiin, joissa Eurooppa-neuvosto on kasvamassa erilliseksi rakenteekseen, irralleen muusta hallitustenvälisestä yhteistyöjärjestelmästä, ja ylipäätään tämä hallitustenvälisyys vahvistuu. Se, mikä kärsii tässä prosessissa, on yhteisöllisyys, yhteisöllinen päätöksentekojärjestelmä, ja myöskin pienten maiden edut.

Arvoisa puhemies! Haluaisin kuitenkin korostaa voimakkaasti sitä, että vaikka meidän suomalaisten kanta konventissa on ollutkin, että nimenomaan toimielinuudistusten kautta ja myöskin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisen kautta kysymyksessä on asioita, joista me olemme eri mieltä, niin konventti joka tapauksessa vuoden työskentelyn jälkeen on saavuttanut paljon. Se on saavuttanut erittäin paljon. Siinä suhteessa meidän ei pidä heittää lasta pesuveden mukana.

Tässä on suuria uudistuksia, joissa on kysymys oikeushenkilöllisyyden määrittämisestä unionille, perusoikeusasiakirja liitetään perussopimuksiin, toissijaisuusperiaatteen määrityksistä on päästy eteenpäin, lainsäädäntönimikkeet selkiytyvät ja myöskin budjettijärjestelmä tulee selkiytymään.

Arvoisa puhemies! Kaikkein suurin ja merkittävin uudistus on se, että lainsäädäntömenettely unionissa tulee tästä eteenpäin olemaan, jos puheenjohtajiston esitys voidaan hyväksyä, selkeämpi kuin tähän asti. Euroopan parlamentin rooli lainsäätäjänä ja myöskin budjettivallan käyttäjänä tulee vahvistumaan, ja neuvostossa, joka tähän asti on ollut se keskeisin unionin lainsäädäntöelin, lainsäädäntökysymykset tullaan eriyttämään erilleen poliittisesta koordinaatiosta, ollaan perustamassa erillinen lainsäädäntöasioiden neuvosto. Tämä on sitten vastuusuhteessa kansallisiin parlamentteihin. Tämä suomalainen erinomainen käytäntö, parlamentaarinen seurantakäytäntö, tulee jatkumaan. Tämä on unionissa suuri saavutus, jos tähän päästään.

Kiistaa käydään tällä hetkellä toimeenpanovallasta ja sen luonteesta unionissa. Siinä valitettavasti on tämä suurten ja pienten vastakkainasettelu nähtävissä. Näyttää siltä, että valitettavasti pienet maat epäonnistuivat löytämään yhteisen pienimmän nimittäjän, jolla haastaa suurten maiden esityksiä. Sen vuoksi ilmeisesti tapahtui näin, että poliittisten ryhmien, jotka konventissa ovat erittäin aktiivisesti toimineet, rooli organisoimassa laajaa konsensusta, laajaa yhteisymmärrystä, konventin sisällä tulee kasvamaan. Tähän työhön myöskin me suomalaiset erittäin aktiivisesti olemme osallistuneet.

Arvoisa puhemies! Konventin puheenjohtajiston tekemässä perustuslakiluonnoksessa korostetaan myöskin keskeisiä kysymyksiä unionin puolustuspolitiikassa. Siinä on tärkeänä saavutuksena se, että unionin puolustuspolitiikka katsotaan osaksi unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, korostetaan YK:n peruskirjan merkitystä, korostetaan sitä, että puolustuspolitiikassa on sekä sotilaallis- että siviilivoimavarojen kehittämistarve, ja kunnioitetaan jäsenmaiden puolustuspolitiikan erityisratkaisuja, liittoutumista ja liittoutumattomuutta.

Puolustuksen osalta konventin puheenjohtajisto kuitenkin esittää joustavuuskriteereitä kolmella tasolla: mahdollistaa pienen maaryhmän toimesta toteuttaa yhteisesti hyväksyttyä strategiaa, mahdollistaa tietyn valikoidun maaryhmän, joka täyttää tietyt laajemmat kriteerit, tietyn tyyppinen yhteistyö ja sitten nämä kollektiiviset turvatakuut pienemmän maaryhmän toimesta. Tämä on taitavasti laadittu perusasetelma, koska ensimmäiseen kohtaan kaikki voivat suostua. Toinen, suljettu puolustusydin, ei ole realistinen. Kolmas on se, josta me joudumme käymään keskustelua.

Arvoisa puhemies! Täällä on tänään jo pitkään pohdittu sitä kysymystä, pitäisikö meidän käydä syvempi puolustuspoliittinen keskustelu eduskunnan puitteissa ennen vuotta 2004. Minulla olisi taipumus sanoa, että tämä olisi syytä käydä (Ed. Kekkonen: Oikein!) sen vuoksi, että me olemme ikään kuin pohtineet liittoutumattomuuskysymystä suhteessa Natoon, mutta todellisuudessa isot puolustuspoliittiset kysymykset ovat esillä nimenomaan unionin yhteistä puolustuspolitiikkaa (Ed. Kekkonen: Hyvä havainto!) kehitettäessä. (Ed. Skinnari: Kenraaliainesta!)

Jari Vilén /kok:

Arvoisa puhemies! Konventtityössä todellakin ollaan tällä hetkellä hyvin ratkaisevissa vaiheissa. Muutosesitykset keskeisiin kysymyksiin on jätetty. Sinällään täytynee todeta heti aluksi, että on hyvin valitettavaa, että myös meillä Suomessa tilanne oli siten, että parlamentin edustajat, eduskunnan edustajat, eivät voineet löytää yhteistä käsitystä näiden esitysten tekemiseen. Yhteistyötä ja koherenssia tarvitaan selkeästi myös meillä Suomessa enemmän, ja varsinkin tässä loppuvaiheessa.

Konventtityön luonteesta ja sisällöstä on käytetty jo useita puheenvuoroja ja mielipiteitä, joissa todellakin on tuotu avoimesti esille se huoli, joka tällä hetkellä näkyy suhteessa pienten maiden aseman ja pienten maiden mielipiteiden huomioon ottamiseen ja ennen kaikkea puheenjohtajiston työskentelyyn. Esimerkkinä todettakoon se, että kahdeksan EU-maata ja kaikki tulevat jäsenmaat ovat käytännössä vastustaneet EU:n presidentin nimittämistä ja siitä huolimatta tämä kysymys elää ja toimii edelleenkin. Myös Ateenan epävirallisessa huippukokouksessa valtionpäämiehet välittivät hyvin selkeän viestin konventin puheenjohtajistolle, mitä mieltä he ovat, kielteisen kantansa asiasta, ja siitä huolimatta puheenjohtajisto hyvin määrätietoisesti pyrki edelleenkin ajamaan omaa käsitystänsä eteenpäin.

Pidän tämän kaltaista toimintaa ja tämän kaltaista vastaantulemattomuutta konventtiprosessia itseänsä heikentävänä. Jos tarkoitus on käyttää tämän kaltaista konventtimenetelmää myös tulevina vuosina tulevassa EU:n kehityksessä, olisi täysin välttämätöntä, että konventti kykenee reflektoimaan ja myös ulospäin luotettavasti ja selkeästi reflektoi kaikkien niiden valtioiden toiveisiin sitten paremmin kuin tällä hetkellä on tapahtunut.

Pääministerin ilmoituksessa jäi mielestäni avoimiksi kaksi keskeistä kysymystä, jotka liittyvät hallituksemme kantaan ja ratkaisuihin. Toinen niistä liittyy konventin loppuvaiheeseen ja konventin lopulliseen päätöksentekorakenteeseen. Mielestäni hyvin nopeassa aikavälissä hallitus joutuu päättämään ja määrittämään sen, mitkä ovat ne meidän kansallisen etumme kannalta kaikkein keskeisimmät kysymykset, mistä Suomi ei ole valmis hakemaan kompromissia ja missä Suomi ei ole valmis taipumaan puheenjohtajiston esitykseen.

Viimeistään 12. päivänä kesäkuuta, 13. päivänä kesäkuuta, pääministerin on täytynyt antaa ohjeet edustajalleen tohtori Tiilikaiselle siitä, tuleeko hän hyväksymään sen lopullisen esityksen, joka silloin on käsittelyssä, vai tuleeko Suomen hallitus ilmoittamaan, että konventin näissä keskeisissä kysymyksissä Suomi ei voi yhtyä tähän konsensukseen. Tätä vastausta eduskunta pääministeriltä ei tällä kertaa ole saanut. Onko olemassa tiettyjä kysymyksiä ja onko Suomi valmis käyttämään, voisiko sanoa, veto-oikeuttansa, tai selkeästi ilmoittamaan eriävän mielipiteensä, että näissä kysymyksissä me emme löydä yhteistä käsitystä ja meillä on olemassa kansallisia etuja, jotka vaativat meitä olemaan eri mieltä tässä asiassa?

Toinen keskeinen, avoin kysymys, johon hallitus pääministerin ilmoituksessaan ei antanut vastausta, liittyy todellakin puolustusulottuvuuden kehitykseen. Olen ed. Kiljusen kanssa samaa mieltä siitä, että ne keskeiset turvallisuuspoliittiset ratkaisut tulevat varmasti eteemme nopeammin kuin kukaan meistä on voinut olettaakaan. Ennen kaikkea on kyse myös siitä luonteesta, että kysymys ei ole niinkään nyt Natosta tai Nato-jäsenyydestä vaan siitä, miten Suomi suhtautuu EU:n kehittyvään puolustusulottuvuuteen tai puolustusytimeen, koska ilmeisen selvää on, että neljä valtiota on tehnyt vakavan esityksensä ja ne tulevat etenemään tässä esityksessään joko unionin rakenteiden sisällä tai unionin ulkopuolella ja Suomi joutuu omalta osaltaan tekemään ratkaisuja ja ottamaan kantaa tähän.

Hallituksen kanta on selvä, se on varauksellinen, se tuo omat selkeät reunaehtonsa. Olen samaa mieltä ulkoministerin kanssa siitä, että meillä ei tarvitse vielä olla kantaa tässä mukanaolosta. Aika siihen ei vielä ole kypsä eikä tarvetta siihen ole olemassa. Mutta eräs asia sen sijasta mielestäni hallituksen täytyisi tehdä. Hallitus ei myöskään kerro, miten se suhtautuu, jos tämä ulottuvuus kuitenkin etenee. Ottaako Suomi tarvittaessa sen roolin, että me olemme se valtio, joka katsoo, että unionin rakenteiden sisällä tätä ulottuvuutta ei saada viedä eteenpäin? Olemmeko me valmiit ottamaan sen ratkaisijan roolin, joka kieltäytyy ja estää tämän prosessin etenemisen, vai olemmeko me valtio, joka kuitenkin loppuvaiheessa sopeutuu tähän kehitykseen?

Tässä tulee mielestäni se keskeinen kysymys: Tuleeko Suomi olemaan jatkossa aktiivinen vaikuttaja ja osallistuja ja suunnan näyttäjä vai passiivinen sopeutuja kehitykseen, jonka suuntaan emme pysty sen jälkeen enää vaikuttamaan ja määräämään? Tämä on se keskeinen kysymys, jonka myös kokoomus omassa ryhmäpuheenvuorossaan toi esille ja johon mielestäni hallitus ei meille anna selkeää vastausta. Tämän vastauksenkin täytyy tulla meille ensin konventin loppuvaiheessa ja viimeistään siinä tilanteessa, kun hallitustenvälinen konferenssi viimeistään syksyn aikana on sitten käynnistymässä. Olen varma, että eduskunta haluaa ja eduskunnan velvollisuus on toimia ja ottaa aktiivisesti kantaa tähän kysymykseen.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Puhemies! Suomea ollaan nyt viemässä kiertotielle, joka väistämättä johtaa Natoon. Sitähän se tarkoittaa, kun hallitus ilmoittaa, että se hyväksyy Euroopan unionin yhteisen puolustuksen, jos se syntyy avoimena. Kun se syntyy avoimena, siellä sitten ollaan myös mukana. Kuitenkin tämä avoinkin puolustus EU:lle syntyy Naton varaan. Muita rakenteita ei ole eikä ole tekeilläkään. Tämä on se suuren luokan linja, joka tässä on käsittelyssä ja joka linja on vedetty aika yllättävällä tavalla ainakin pääministerin osalta. Liittoutumattomuuskin teidän puheestanne putosi jo kokonaan pois. Minusta Suomen hallituksella ja Suomella pitää olla kantti torjua EU:n militarisointi. EU:n ei pidä lähteä militarisoinnin tielle. Se syö resursseja kaikelta siltä, millä kansan elämää voidaan parantaa. Ei pidä ruveta kilpailemaan USA:n kanssa siitä, kumpi on vahvempi sotilasmahti. Tälle tielle EU:ta nyt viedään, ja Suomen hallitus tuntuu sanovan, että viekää, me tulemme vikisten mukaan.

Ensimmäinen varapuhemies:

Totean tässä välissä, että puheenvuoroja myönnetään pääministerin ilmoituksesta käytävässä keskustelussa puhemiehen harkinnan mukaan ja määräämässä järjestyksessä.

Ed. Inkeri Kerola merkitään läsnä olevaksi.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Irakin sota vahvisti monissa EU-maissa ajatusta siitä, että EU:n puolustusyhteistyötä on tiivistettävä, jotta sen ulko- ja turvallisuuspolitiikka olisi uskottavampaa erityisesti Yhdysvaltojen suuntaan. Jo tätä ennen EU:n tulevaisuutta käsittelevässä konventissa on luonnosteltu mallia EU:n perustuslain muuttamiseksi tavalla, joka mahdollistaa tiiviimmän puolustusyhteistyön Euroopan unionin puitteissa. Saksa, Ranska, Belgia ja Luxemburg julkistivat 29.4. ehdotuksen EU:n puolustusyhteistyön tiivistämisestä. Tulevassa hallitustenvälisessä konferenssissa käsitellään puolustusyhteistyön tiivistämistä. On todennäköistä, että EU-maat sallivat avoimen puolustusyhteistyön synnyn Euroopan unionin rakenteiden puitteissa, sillä sen rakenteiden ulkopuolella tapahtuva puolustusyhteistyö on siitä pois jääville maille sen puitteissa tapahtuvaa yhteistyötä vielä vaikeammin arvioitavissa ja kontrolloitavissa. Tosin, kuten ed. Vilén totesi, hallituksen kanta tähän kysymykseen jää epäselväksi.

Jos puolustusunioni syntyy — käytän nyt tätä termiä — Suomen on päätettävä, onko se mukana yhteistyössä vai ei. (Ed. Tennilä: Tehän kannatatte Nato-jäsenyyttä, eikö niin?) — Kuunnelkaapa, mitä minä sanon. — Syventyneessä puolustusyhteistyössä mukana olevien maiden toimet heijastuisivat muiden EU-maiden asemaan, halusivat nämä sitä tai eivät. Vaikutus on sitä suurempi, mitä useampi maa osallistuu unionin toimintaan. Puolustusunionin syntyessä sen ulkopuolelle jäävien maiden asema EU:ssa heikkenee.

EU:n ulkopoliittisen päätöksenteon yhdenmukaisuuden pitäisi kulkea ensin ja puolustusyhteistyön kehittämisen seurata sitä, mutta EU:n lähitulevaisuuden kehitys ei välttämättä etene näin. Suomi voi joutua tekemään valintansa puolustusunionin suhteen tilanteessa, jossa EU:n ulkopolitiikka on melko todennäköisesti yhtenäistymässä, mutta tästä kehityksestä ei ole varmuutta. Puolustusunionin keskeinen kysymys on, mitkä sen strategiset tavoitteet ovat ja missä määrin se pyrkii olemassa olevien voimavarojen käyttöön tehokkaammin ja kuinka paljon kehittämään uusia. Neljän maan pohjaehdotuksessa yhtenä keskeisenä tavoitteena on EU:n kriisinhallintakyvyn parantaminen. Muistissa Ruandan kansanmurhat ja vastaavat tapahtumat en voi suhtautua siihen tavoitteeseen kielteisesti.

Ehdotukseen sisältyy monia pitkälle tulevaisuuteen suuntaavia hankkeita. Pohjaehdotus on mielenkiintoinen yhdistelmä halua vakuuttaa yhteistyöhalua Naton kanssa ja toisaalta pohjustaa hankkeita, jotka voidaan toteuttaa ilman Nato-yhteistyötä. Nämä kaksi ulottuvuutta ja niiden välinen sopusointu tai ristiriitaisuus esimerkiksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kanssa, vaikuttavat varmasti EU:n ulkopolitiikkaan ja niidenkin maiden toimintaan, jotka jäävät puolustusunionin ulkopuolelle.

Naton kanssa päällekkäisten rakenteiden olemassaolo kriisinhallinnassa ei ole lyhyellä jänteellä tarkoituksenmukaista muuten kuin niitä tilanteita varten, joissa EU:lla ja Yhdysvalloilla on selvä erimielisyys jonkin kriisinhallintaoperaation tarpeellisuudesta. Puolustusunionista saattaa muodostua Naton eurooppalainen pilari, joka muuttaa Naton luonnetta merkittävästi. Pitkällä jänteellä on mahdollista, että Naton merkitys vähenee ja EU-puolustusyhteistyö rakentuu sen tilalle. Koska EU:n puolustusunionin voimavarat liittyvät vahvasti Naton voimavaroihin, on vaikea kuvitella, että mikään maa pystyisi lähivuosina toimimaan tarkoituksenmukaisesti puolustusunionissa olematta Naton jäsen.

Puolustusunioniin Suomi ei vielä voi ottaa lopullista kantaa, koska sen toteutumiseen ja sisältöön liittyy vielä paljon epävarmuutta. Mutta, ed. Tennilä, olen todennut, että minusta tätä asiaa on harkittava ja mietittävä. (Ed. Tennilä: Tehän itse olitte Naton kannalla!) — Minä olen todennut, että tätä asiaa pitää harkita, ja olen halunnut rehellisesti keskustella siitä, miten EU:n puolustusyhteistyö ja Nato-jäsenyys linkkiytyvät yhteen. Olen halunnut käynnistää myös keskustelua Euroopan tulevaisuudesta ja transatlanttisista suhteista, joihin liittyy hyvin paljon ongelmia. (Ed. Laakso: Mikä on edustajan kanta Nato-jäsenyyteen?) — Olen juuri todennut sen, että tämä linkki kulkee sitä kautta, että puolustusyhteistyötä pitää harkita. Mutta kuunnelkaapa loppuun. — Vaikutuksista on siis keskusteltava rehellisesti, eikä hallitus saa vältellä aihetta piiloutumalla presidentti Kekkosen haamun taakse. Jos puolustusunioni vahvistaa EU:ta ja tekee siitä pitkällä jänteellä vakavammin otettavan toimijan maailmanpolitiikassa, on syytä olettaa, että hanke lisää globaalia vakautta. Jos Suomi jättäytyy puolustusunionin ulkopuolelle, seurauksena saattaa olla nykyisten turvallisuuspoliittisten rakenteiden ja Yhdysvaltojen nykyisen aseman vahvistaminen.

Arvoisa puhemies! Korostan siis tässä tilanteessa sitä, että asiasta on keskusteltava syvällisemmin kuin toistaiseksi on tehty. Vastakkainasettelut eivät ole samanlaisia kuin kylmän sodan aikana, ja näin ollen eduskunnankin olisi pystyttävä ymmärtämään transatlanttisten linkkien monimutkaisuus ja kriisinhallinnan kehittämisen tarpeellisuus.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin toiminnan oikeutus voi perustua vain sille, että se toimii demokraattisesti ja että se keskittyy ainoastaan sellaisiin tehtäviin, jotka ovat sille luonteenomaisia.

Federalistinen EU, joka tietäisi paremmin kuin jäsenvaltioiden hallitukset ja kansalaiset, mikä on heille parasta, ei saa ihmisten luottamusta. Euroopan unioni on parhaimmillaan käytännöllinen, ylikansallinen toimielin, joka palvelee jäsenvaltioiden yhteisiä intressejä eikä keskity kulttuurien harmonisointiin, ei kasvata byrokratiaa eikä siirrä päätösvaltaa liian kauaksi kansalaisista. Käytännöllisellä EU:lla on toimintaedellytyksiä, kun taas ideologinen Eurooppa-linnake on tuomittu epäonnistumaan. Kansalaisille on tärkeää oikeisiin asioihin tehokkaasti vaikuttava unioni, ei niinkään hymnein ja perustuslaein pönkitetty EU-uskovaisuus.

Konventin nykysuunnitelmat kääntyvät pieniä valtioita vastaan. Suomen tulee asettua tässä kriittiselle kannalle. 500 miljoonan asukkaan unioniksi laajenevaa EU:ta on kehitettävä itsenäisten valtioiden liittona, ei liittovaltiona, jossa pienet sortuvat suurten alle. Me emme tarvitse EU-presidenttiä, miestä, joka Euroopan veronmaksajien rahoilla jälleen lentelee suihkukoneella illalliselta toiselle. Me tyydymme Suomen presidenttiin, ja tässä tuen ed. Takkulan mainitsemaa keskustan linjaa. (Ed. Elo: Jokuhan siellä lentelee kuitenkin!) — Kyllä. — Myöskään emme tarvitse harvainvaltaan perustuvaa politbyroota, josta ed. Kekkonen mainitsi.

Arvoisa puhemies! Ilman populismin paatosta uskallan väittää, että pahimman nationalismin uhan Euroopalle aiheuttaa Euroopan unioni itse. Siinä, missä kansalaiset eivät hyväksy ylikansallisia markkinavoimia, he eivät myöskään hyväksy isojen maiden tekemiä poliittisia päätöksiä, jotka toimivat kansallisia etujamme vastaan, sanotaan nyt vaikka maaseudun asioissa. Yksi suuri ongelma on tietysti EU:n byrokraattisuus. Sitä on vähennettävä eikä lisättävä uusilla elimillä.

Presidentti Vaclav Havel totesi puheessaan Euroopan parlamentissa vuonna 94, että unionilla on järkeä, mutta ei sydäntä. Hän tarkoitti unionin olevan poliittisten insinöörien aikaansaannos, joka oli yhtä hallinnointia ja byrokratiaa. Itse olen helpottunut, jos Euroopan sydäntä ei lähdetä etsimään Giscard d’Estaingin tyyliin, vaan Euroopalla voi olla monta sydäntä, kulttuuria ja kansalaisuutta. Unioni voi hoitaa sellaisia tehtäviä, joita yksittäisten jäsenmaiden on vaikea hoitaa itse. Unionin toimivallan luisuminen hallitsemattomalla tavalla alueille, joilla sitä ei vielä ole, on estettävä.

Liian harvoin politiikassa tajutaan pysähtyä ja ymmärtää, että vallitsevakin olotila saattaa olla parempi kuin tulevaisuuden mallit. On kysyttävä, onko EU:n instituutiot nykyisellään sittenkin järjestetty paremmin ottaen kuitenkin huomioon sen, että byrokratiaa voitaisiin vähentää.

Mitä tulee puolustukseen, Suomen tulee jatkossakin tukea unionin yhteistä kriisinhallintaa. Tämä ei ole ristiriidassa sotilaallisen liittoutumisen periaatteen kanssa. Me voimme olla mukana humanitaarisissa ja pelastustehtävissä ja rauhanturvaamisessa. Me voimme myös toimia aseidenriisunnan, konfliktien eston ja terrorismin torjunnan alueilla. Meidän tulee aktiivisesti toimia sen puolesta, että maailmaan ei syntyisi uusia sotilasliittoja, blokkeja tai vastakkainasetteluja. EU:n yhteisestä puolustuksesta ei tule luoda Natolle kilpailijaa. Terrorismia ei poisteta vain luomalla lisää sotilaallista uhkaa.

Syyskuun 11. päivän jälkeiset tapahtumat osoittivat selkeästi EU:n jäsenvaltioiden erilaiset näkemykset. Kuten näimme, kova yrityskään ei tuottanut tulosta. Todennäköisesti keinotekoiselle konsensukselle ja vesittyneille kompromisseille perustuva ulkopolitiikka aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Arvoisa puhemies! Emme voi jäädä vain sivusta seuraamaan, kun isot päättävät puolestamme, mitä tehdään. Muistaakseni ulkoministerikin sanoi, että jos suuret öykkäröivät, pienten täytyy häiriköidä. Uskon, että EU:lle ja koko Euroopalle on vahingollisempaa, että pyritään hätäisessä aikataulussa yhteistyön muotoihin, joihin ei yksinkertaisesti ole valmiuksia. Mieluummin hyväksyttäisiin monien kehien EU.

Suomalaisten täytyy olla pidättyväisiä, Suomi-neidon täytyy olla pidättyväinen Brysselin herrojen kutsussa, ja meidän täytyy puolustaa etujamme täällä Euroopan rannalla. Toisaalta Suomen hallituksen pitää olla myös aktiivinen toimija. Me emme voi luottaa, niin kuin huomasimme, pienten maiden koalitioon. Sitä ei tuntunut olevan. Mutta totta kai tulevaisuudessa Itämeren maat voivat yhdessä joitain asioita puolustaa. Tosin Puolahan lähti jo nyt isojen kelkkaan.

EU pyrkii olemaan globaali toimija ja vastaamaan maailmanlaajuisiin haasteisiin. Tiedämme kuitenkin, että Euroopan unioni ei ole globaali. Vaikka USA:ssa onkin Irakin sodan yhteydessä yritetty YK:ta alasajaa ainakin asenteissa, YK on edelleen tarpeellinen maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa. EU:sta ei pidä tehdä myöskään sulkeutunutta linnaketta, hyväosaisten asuinaluetta, joka sulkee silmänsä siltä, mitä muualla tapahtuu. Globaalit ongelmat eivät kunnioita rajoja.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Tähänastinen keskustelu näyttää siltä, että hallituksen esittämillä linjauksilla on laaja eduskunnan tuki. Se ei ole mikään ihme, koska nämähän ovat koko ajan pitkin matkaa eduskunnan kanssa läpikäytyjä asioita.

Tärkeintähän on nyt, että meillä on yhteinen tahtotila siitä, minkälaiseen lopputulokseen katsoisimme, että konventista ja hallitustenvälisestä konferenssista tulisi päätyä, mikä olisi Suomen etujen mukaista. Tässäkin vallitsee selvästikin mielestäni yksimielisyys, ja se tarkoittaa juuri nyt sitä, että yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistaminen on meidän intressimme, on Euroopan intressi ja on maailmanlaajuisen vakauden intressi. Siihen osana kuuluvan yhteisön turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen hallituksen puheenvuoroissa hahmotellulla tavalla on myöskin niin Suomen, Euroopan kuin maailman intressi.

Tässä on juuri se paikka ja hetki, jolloin Suomen aloitteellisuudella, Suomen toiminnalla, voi olla tulosta. Muistuttaisin siitä, että tähänkin asti edellisissä ratkaisuissa Ruotsin ja Suomen panoksella on ollut kriisinhallintaratkaisuissa ja niiden muotoilussa aika tärkeä osa. Toivottavasti näin on nytkin. Sen vuoksi ei ole mitään syytä lähteä kovin pitkälti spekuloimaan huonompia vaihtoehtoja, koska pyrkimyksenä on löytää yhteisymmärrys laajasti unionissa siitä, että pääsisimme eteenpäin unionia yhdessä vahvistavalla linjalla. Havaitsin, ettei kukaan edellyttänyt eikä yhdessäkään ryhmäpuheenvuorossa edellytetty nyt vastausta siihen, mikä on Suomen ratkaisu siinä tapauksessa, että vahvistettu yhteistyö puolustuksessa syntyisi.

Mutta kukaan ei ole kysynyt toista kysymystä, joka on vähintäänkin yhtä oleellinen ja johonka meillä ei myöskään ole vastausta. Se on se, että jos vahvistettua yhteistyötä esimerkiksi nelikon esittämältä pohjalta halutaan joka tapauksessa viedä eteenpäin, onko parempi tai huonompi, että se tapahtuu unionin rakenteiden ulkopuolella. Tähänkään ei ole itsestäänselvää vastausta. On nimittäin muistettava, että on olemassa unionirakenteiden ulkopuolella Weu, Länsi-Euroopan unioni, joskin paperilla — ja paperilla siinä myöskin on 5 artiklan mukainen velvoite — jossa on siis vain EU-maita mukana.

On olemassa myöskin Eurocorps-yhteistyö, tämä eurooppalainen armeijakunta, jossa taitaa olla kuusi eurooppalaista maata mukana, eikä kukaan ole nähnyt, että mitään erityistä lisäarvoa unionille tuotaisiin sillä, että nämä olemassa olevat tuotaisiin unionin rakenteisiin sisälle. Tämäkin on tässä arvioinnissa vaan otettava huomioon.

Kaiken kaikkiaan konventtityöskentelyn ja hallitustenvälisen konferenssin osalta on tietysti muistettava, kun ed. Vilén ja muutkin täältä kysyivät, mikä on sitten hallituksen viimeinen kanta, että eihän sitä voi neuvottelujen ollessa kesken tietää. Jos sellainen olisikin, niin eihän sitä pidä mennä kertomaan, jos me kerran haluamme vaikuttaa. Mutta näissä asioissa olemme tietysti sillä tavoin aidostikin avoimia, että on muistettava, että ei konventti ole hallitustenvälinen konferenssi. Konventissa toki pääministerin edustaja edustaa hallituksen näkökantoja, mutta konventissa on myös kaksi Suomen eduskunnan edustajaa ja on myös muita suomalaisia edustajia Euroopan parlamentin kautta. Ei ole mitenkään poissuljettua, että suomalaisten näkökannat konventissa ovat erilaisia, eikä ole poissuljettua se, että konventissa syntyy jokin yhteinen linja, josta esimerkiksi jossain kohdin Suomen hallituksen edustaja tulee kirjaamaan jonkin poikkeavan näkemyksen. Se on niitä vaihtoehtoisia linjauksia, joita alun perin toivottiinkin, että konventista tulisi ulos, joidenka suhteen sitten hallitustenvälisessä konferenssissa meidän on pakko päästä lopulliseen yksimielisyyteen. Se on tietysti sitten se kohta, jolla näitä niin sanottuja viimeisiä rivejä määritellään, ja se tulee tapahtumaan tiiviisti eduskunnan kanssa yhteistyössä. Toivoisin, että meillä on myöskin näistä menettelytavoista yhteisymmärrys tämän työn ratkaisuvaiheissa.

Ensimmäinen varapuhemies:

Tähän väliin sallin lyhyehkön debatoinnin.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hautala puheenvuorossaan pohdiskeli ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sen suuntaisesti, että hän ehdotti Joschka Fischeriä Euroopan tulevaksi ulkoministeriksi. Kaksi huomiota tästä.

Ensinnäkin meillä varmaan olisi kotoakin löydettävissä varteenotettavia kandidaatteja: edellisen hallituksen pääministeri, nykyisen hallituksen ulkoministerikin varmaan tässä suhteessa kelpaisivat.

Mutta olennaisempi kysymys on se, että meidän ei pidä lähteä nyt vielä henkilötasoille lainkaan, vaan on mietittävä sitä, mikä tämä ulkoministerin rooli on. Tässä on nyt ollut vakava kysymys se, että puheenjohtajiston esityksestä täällä ollaan ulkoministerille antamassa aivan liian suuri valta. Hän olisi sekä komission varapuheenjohtaja että ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja, ja tällöin hän olisi sekä valmistelija, päätöksentekijä että toimeenpanija. Ulkoasiainneuvostossa tätä puheenjohtajuutta ei pidä hyväksyä. Siinä Suomen edustajat konventissa ovat myöskin esittäneet eriävän kantansa.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täytyy antaa tässä vaiheessa tunnustusta hallitukselle ja pääministerin käyttämälle puheenvuorolle koskien nimenomaan EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Ne ovat varsin rakentavia linjoja. Erityisen hyvänä pidin sitä, että pääministerin puheessa tuotiin vahvasti esille transatlanttisten suhteitten merkitys myös Euroopan ja Suomen vakaudelle myös tulevaisuudessa.

Jos jotakin spekulaatiota haluaa etsiä ehkä edellisen hallituskauden ja tämän hallituksen asennoitumisesta EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja EU-politiikan aktiivisuuteen, niin ehkä voisi nähdä tällaista hienoista rajanvetoa perinteisen idän ja lännen välisen taiteilun ja sitten lähtökohtaisen aktiivisuuden välillä. Mutta kuten totesin alussa, peruslinja hallituksella on varsin hyvä. Toivoisin, että Suomen hallitus on kaikissa olosuhteissa aktiivinen (Puhemies koputtaa) myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan rakentamisessa. Se päätös, olemmeko siinä mukana, tehdään myöhemmin.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Jäin kaipaamaan sekä pääministerin että ulkoministerin puheenvuoroissa Euroopan unionin ja YK:n välisen suhteen määrittelyä. Ongelma on se, että tämä kysymys nousee väistämättä myös keskusteluun, ja siksi Suomen hallituksella pitäisi tässä asiassa olla linja.

Hallitus ohjelmassaan toteaa, että se tavoittelee YK:n aseman vahvistamista, mutta samanaikaisesti tiedossa on, että pohdinnan alla on muun muassa YK:n aseman heikentäminen suhteessa tuleviin rauhanturvaamisoperaatioihin. Tämä liittyy olennaisesti niihin kysymyksiin, jotka ovat nyt konventissa esillä puhuttaessa puolustusulottuvuuden kehittämisestä. Kysymykseni on se, aikooko hallitus tulevaisuudessa tuoda eduskuntaan sellaisen lakiehdotuksen, jossa ei enää vaadittaisikaan rauhanturvaamisoperaatioilta, jos ne toimeenpanee Euroopan unioni, YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ulkoministeri on tietysti oikeassa siinä, että mitään viimeisiä kantoja ei missään tapauksessa ole järkevää antaa, ja näinhän on aina toimittu myös suuren valiokunnan suhteen. Mutta kun tätä pääministerin monella tapaa selkeää ja kiitoksenkin ansaitsevaa ilmoitusta lukee, niin tämän perusteella voi kyllä hyvin lukea, että tässä vaiheessa hallituksella ei selvästikään ole mitään tarvetta eikä aikomusta muuttaa Teija Tiilikaiselle annettuja aiemman hallituksen ohjeita. Tätä lukiessa ei nouse mikään esille, että Teija Tiilikaisen kuuluisi muuttaa pääministeri Lipposen EU-politiikkaa edustanutta suuntaansa. Erityisen selvästi tämä käy sivulta 3 esille, jossa muun muassa sanotaan, että sitoudutaan yhteisömetodiin. Ed. Alatalolle tiedoksi, että hallitus, toisin kuin keskusta, on sitoutunut yhteisömetodiin tänään tällä paperilla hyvin selvästi ja pois keskustan hallitustenväliseltä linjalta.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ensinnäkin toteaisin, että hallituksen kannanotot ovat hyviä ja sinänsä kannatettavia. Kysymys on vain siitä, ja toivon, että pääministeri ehkä omassa viimeisessä puheenvuorossaan siihen puuttuu, miten Suomi aikoo tätä toteuttaa. Niin kuin ed. Alatalo aivan oikein viittasi, pienet maat eivät ole kovin hyvin tähän asti pystyneet yhteistyöhön. Minkälainen on Suomen strategia, miten me viemme näitä meidän hyviä kannanottojamme eteenpäin?

Toiseksi, puhemies, haluaisin todeta aivan päinvastoin kuin ed. Tennilä: EU:n yhteinen puolustus on askel pois Natosta. Se on aivan selvä. Ei ole sattuma, että Ranska ja Saksa, jotka vastustivat Yhdysvaltojen yksipuolista päätöstä hyökätä Irakiin, nyt tekevät yhteisen aloitteen puolustusytimestä. Kyllä Suomen lähtökohta koko EU-jäsenyydessä aika monelle oli turvallisuuspolitiikka. Eli, ed. Tennilä, tämä Ranskan ja Saksan aloite ei vie Suomea Natoon. Siitä olen täysin varma.

Puhemies! Ihan lopuksi: Kun pääministeri aivan oikein pyytää julkista keskustelua, miten hän suhtautuu ehdotukseen kansanäänestyksestä, kun täällä esimerkiksi ed. Hautala on sitä esittänyt (Puhemies koputtaa) ja ministeri Vanhanen on tämän tuonut esille ja kuulemma kahdeksan nykyisestä viidestätoista maasta on jo kansanäänestystä järjestämässä.

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministerin ilmoituksessa on todettu, että Suomen kannalta ei ole kyse siitä, sanommeko EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle "kyllä" vai "ei", vaan siitä, miten haluamme sitä kehittää. Sen jälkeen täällä on esimerkkejä niistä asioista, joita halutaan edistää: solidaarisuusvelvoite, kriisinhallintatehtävien ajan tasalle saattaminen jne., mutta puolustusyhteistyöstä sinänsä ei sanota mitään. SDP:n ryhmäpuheenvuorossa on todettu, että yhteistyö, joka on kaikille avointa ja perustuu yhteisiin päätöksiin ja jossa on mukana riittävä määrä unionin jäsenmaita, on yksi mahdollisuus, jota ei pidä sulkea pois. Kokoomus omassa ryhmäpuheenvuorossaan linjasi asiaa suurin piirtein samalla tavalla korostaen avoimuutta ja yhteisiä pelisääntöjä. (Puhemies koputtaa) Tähän ei pääministerin ilmoituksessa selvää kantaa oteta.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ulkoministerille totean vain sen, että jos liittoutumattomuus on täysin selvä asia, niin on sanottava "ei" myös EU:n yhteiselle puolustukselle, sillä sotilasliittohan siitäkin tulee, joka on vielä yksi yhteen loppujen lopuksi Naton kanssa. Minä en usko tähän ed. Elon toiveeseen, että syntyisi jotain Natosta erillistä. Tässä vahvistetaan Naton eurooppalaista pilaria, jos tämmöinen hanke menee käytäntöön, ja siinä se sitten on samaa Natoa yhtä kaikki, loppujen lopuksi vielä USA:n johtamaa.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että ulkoministeri Tuomioja tuli kuorestaan ulos tällä kysymyksellä, mitä pitää ajatella siitä, että tällainen Euroopan unionin puolustus syntyisi unionin rakenteiden ulkopuolella tiettyjen jäsenmaiden omana toimintana. Ulkoministeri Tuomioja, te viittasitte siihen, että tällaisia rakenteita on, kuten Länsi-Euroopan unioni Weu, jota tietääkseni kuitenkin on yritetty saada lakkautettua jopa niin paljon, että sen sihteeristö nyt tarjoutuu kansallisten parlamenttien yhteistoimintaelimen Cosacin sihteeristöksi. Tällaisesta ratkaisusta haluan vain kollegoita varoittaa. Toimettomia sotilasliittoja löytyy tästä maailmasta.

Mutta mielestäni tässä on juuri se riski, että jos otetaan tällainen asenne, että annetaan niiden sitten tehdä se, ei se meille kuulu, joudutaan tilanteeseen, jossa syntyy avoin kilpailu Yhdysvaltojen ja niiden eurooppalaisten maiden välille puolustusrakenteista, jotka haluavat kuitenkin muodostaa tiettyä riippumattomuutta transatlanttisesta yhteistyöstä ja Yhdysvalloista. Ed. Elo viittasi tähän mielestäni asiallisella tavalla.

Ed. Kiljunen, (Puhemies koputtaa) haluan nyt lukea teille hallituksen ja pääministerin ilmoitusta: Tämä ulkoministeri ei kuitenkaan syntyisi hallituksen mielestä niin, että se heikentäisi komission aloiteoikeutta. Tämä on erittäin viisas kanta.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen rouva pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että unionin ulkosuhdetoimintaa on tarpeen tehostaa, ja tämä "kaksoishatutusmalli" on varmaan siinä hyvä tapa toimia. Mutta tästä seuraa kyllä semmoinen kysymys, johon täällä ehkä joku muukin on vähän puuttunut. Voisiko tämä olla EU:lla myöskin tie muuttaa suhteitaan YK:hon? Tarkoitan turvallisuusneuvoston jäsenyyttä. Sehän ainakin jollain lailla kokoaisi EU:lle yhden tämmöisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan. Tätä ei nyt täällä ole ulkoministerikään maininnut. Voisiko teistä jompikumpi kommentoida?

Outi Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ulkoministeri viittasi aikaisempiin hallitustenvälisiin konferensseihin ja Suomen ja Ruotsin aloitteellisuuteen, olisin halunnut tiedustella, aikooko Suomi nyt tulla joillakin uusilla ja omilla avauksilla tässä yhteydessä, kun totesitte, että me olemme aikaisemminkin olleet aloitteellisia. Nimittäin kuuntelin pääministerin puheenvuoron ja luin ja kuuntelin myöskin ulkoministerin puheenvuoron, eikä niissä mitään konkreettista esitystä ollut. Nyt meillä on tiedossa niin Valéry Giscard d’Estaingin kuin puheenjohtajiston esitykset. Meillä on tiedossa neljän maan aloitteet, mitä tulee puolustusyhteistyön kehittämiseen. Katsotteko, että vielä tulee joitakin uusia aloitteita, joita Suomi on itse esittämässä Ruotsin tai joidenkin muiden maiden kanssa? Minä luulen kyllä, että tältä osin jo on juna mennyt ohitse. En usko, että kovin suuria uusia aloitteita voi enää tulla. Tähän asti kaikki keskeiset muutokset, mitä EU:ssa on tehty, kuitenkin isot rakenteelliset uudistukset, on tehty Saksan ja Ranskan myötävaikutuksella. Ne ovat nyt niin vahvasti tässä liikkeellä, (Puhemies koputtaa) että en jaksa uskoa, että jotain täysin uutta syntyisi.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toisin kuin ed. Heidi Hautala koen erinomaisen tärkeänä ulkoministerin viimeksi pitämän puheenvuoron siitä, että meillä on Euroopassa ja Euroopan unionin alueella Weu, Länsi-Euroopan unioni, koska jos käydään kansalaiskeskustelua, niin kuin täällä on niin moni, muun muassa Heidi Hautala, vaatinut, niin siinä paletissa, siinä keskustelussa, pitää kaikkien puzzlen osien olla mukana. Siinä pitää arvioida kaikkia mahdollisuuksia. Jos niistä osasta kieltäydytään, niin kuin minulle pettymys oli se, ettei esimerkiksi tässä pääministerin ilmoituksessa lausuttu sanaakaan tästä, niin silloin ollaan erinomaisen niukoilla eväillä liikkeellä.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Näyttää vääjäämättömästi siltä, että Euroopan unionin yhteistä puolustusta tullaan vahvistamaan. Mielestäni sen pitää tapahtua unionin rakenteiden sisällä. Suomen pitää olla aktiivisesti mukana näissä keskusteluissa, kun sitä tehdään. Se ei tule johtamaan suinkaan automaattisesti mihinkään Nato-jäsenyyteen. Olen sillä kannalla ehdottomasti.

Täällä on peräänkuulutettu turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon aikaistamista. Eilen kahteen otteeseen kuulimme ministeriltä: se ei ole aikataulun mukaisesti mahdollista. Kyllä meidän pitää pystyä keskustelemaan tästä puolustusyhteistyöstä ilman tätä selontekoakin. Päätökset voidaan joutua tekemään paljon nopeammin.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun tämä keskustelu osoittaa, että myös hallituspuolueiden sisällä on selkeästi erilaista mielipidettä tässä asiassa — viittaan ed. Kekkosen sosialidemokraattiseen ryhmäpuheenvuoroon ja myös siihen, että ulkoministerillä on jonkin verran toisenlainen ehkä näkemys tässä asiassa — niin ehkä kuitenkin jäitä hattuun -termi voisi sopia tähänkin tilanteeseen sikäli, että tässä on Nato joidenkin mielestä niin lähellä odottamassa Euroopan unionin sotilaallisen yhteistyön tai sotilaallisen ulottuvuuden, turvallisuuspolitiikan ulottuvuuden, vahvistamisen jälkeen, ja olisi hyvä kyllä miettiä koko asiaa aivan rauhassa ja ottaa todellakin kaikki erilaiset näkökulmat, myös Weu, mukaan tähän miettimiseen.

Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitän ulkoministeriä siitä, että hän toi esiin hallituksen kannan siitä, että Nizzassa sovitut rajoitukset koskien julkisia hyvinvointipalveluja pyritään pitämään voimassa myös tässä tulevassa sopimuksessa. Olisin halunnut kysyä, miltä tämän asian onnistuminen näyttäisi. Mitä tulee ulkopolitiikkaan, mielestäni vahvempi yhteinen ulkopolitiikka ja toisaalta kriisinhallinta ovat kannatettavia ja myös riittäviä tavoitteita. Täällä on esitetty paljon näkemyksiä siitä, kuinka todennäköistä unionin yhteisen puolustuksen perustaminen on. Mielestäni se ei kuitenkaan ole tarpeellista, se on aivan viimeisenä listalla niistä asioista, mitä unionin todella tulisi tehdä. Mielestäni keskustelua, jota on käyty Euroopan puolustuksen vahvistamisesta, on motivoitu sillä, että unioni olisi vahvempi toimija suhteessa Yhdysvaltoihin. Helposti joudutaan tilanteeseen, jossa, kun pyritään vastustamaan monsteria, tehdään se keinoin, jossa itse muututaan monsteriksi.

Tapani Mäkinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aluksi haluaisin todeta, että on tärkeää, että EU:n tulevaisuuskonventtiin valittiin hallituksen ministeriksi valitun Matti Vanhasen tilalle kokoomuksen ja siten myös opposition edustaja Jari Vilén. Itse asiassa EU:n tulevaisuutta suunnittelevaan konventtiin olisi alun perin pitänyt valita kokoomuslainen edustaja, sillä kokoomushan kuuluu Euroopan parlamentissa Epp-ryhmään, joka käyttää todellisuudessa sitä todellista valtaa. (Välihuutoja) Keskustan viiteryhmähän on pieni liberaaliryhmä, jonka vaikutusvalta ja kontaktit todellisiin EU-päättäjiin ovat käytännössä lähestulkoon olemattomat.

Arvoisa puhemies! Haluaisin todeta, että puolustusministeri Vanhanen on julkisuudessa hiljattain ottanut kantaa mahdollisen uuden EU-kansanäänestyksen puolesta. Suomi ja suomalaiset sitoutuivat EU-kansanäänestyksen kautta 94 EU-politiikkaan ja Euroopan unioniin, ja pian koko mantereemme on Euroopan unionin jäsenenä, (Puhemies koputtaa) joten tässä yhteydessä en pidä järkevänä enää uuden kansanäänestyksen pitämistä. Haluaisin korostaa myöskin sitä, että valtioneuvoston jäsenten ei tulisi tässä yhteydessä ottaa voimakkaasti kantaa. Se heikentää Suomen neuvottelukykyä suhteessa konventtiin.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tilanne on sillä lailla tietenkin ristiriitainen, että kun ei vielä ole tietoa siitä, mitä puolustusyhteistyö tarkalleen pitää sisällään, niin hallitus kieltäytyy ottamasta siihen kantaa ja kun hallitus ei ota siihen asiaan kantaa, niin tavallaan meillä ei ole sisältöjä sille keskustelulle, mitä käydä tässä salissa nyt juuri ja mitä käydään sitten myöhemmin. Omassa puheenvuorossani yritin hieman laajentaa keskustelua transatlanttisista suhteista ja siitä, mikä on EU:n rooli ja mikä on Yhdysvaltojen rooli niin, että mietittäisiin niitä sisältöjä. Minusta kriisinhallintakyvyn parantaminen EU:n puolella on tarpeen ja minusta täytyy myöntää, että puolustusyhteistyön syveneminen ilman Nato-linkkiä on mahdotonta. Näitä kysymyksiä meidän täytyy pystyä syvällisemmin jollakin tavalla käsittelemään ja miettimään myös sitä, millä tavoin Eurooppa, EU, ajaisi vakaampaa maailmaa ja tällä omalla kriisinhallintakapasiteetillaan sitä veisi eteenpäin. Se on vain yksi osa, toinen osa ovat tietenkin muut (Puhemies koputtaa) ulkopolitiikan muodot kehitysyhteistyötä myöten.

Miapetra Kumpula /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Pidän tärkeänä keskustelua ytimissä mukana olevista vai ei, niin kuin vasemmistoliitto tämän sanan muotoili. Hallitus muotoili sen minusta paljon paremmin, eli näitä ytimiä ei pitäisi synnyttää, vaan on erittäin tärkeää, että Suomi jatkaa linjaa olla mukana valmistelemassa, ja ennen kaikkea nyt, kun roikkuu vielä ilmassa, minkälaiseen puolustusyhteistyöhön tai minkälaiseen yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan on eri mailla edes tahtoa edetä. Sen takia on järkevää, että hallitus pitää virallisen kannan auki mahdollisimman pitkään. Sen sijaan, esimerkiksi salista jos kuulin, niin edustajat Vilén ja Brax esimerkkeinä vaativat tiukkaa kantaa. He voisivat ottaa itse sen tiukan kannan, se olisi varmaan hyvä lisä kansalaiskeskusteluun tässä vaiheessa. Ehkäpä niinkin, kun sekä pääministeri että ulkoministeri harrastavat aktiivisesti nettikolumneja, niin siellä voisi tämmöistä vapaampaa ajattelua harrastaa, mutta virallisena positiona on hyvä, että tässä vaiheessa Suomi on mahdollisimman pitkään mukana valmistelemassa, jotta näilläkin aloilla etenemme semmoisilla linjoilla, joissa mahdollisesti haluaisimme aktiivisesti olla mukana. (Puhemies koputtaa) Tässä kohtaa luin hyvin luottamuksellisesti ja mielihyvin kirjattuja, loppuun asti pohdittuja sanamuotoja myöten. Sen sijaan oudompi sanamuoto oli mielestäni sivulla 7, jossa sanottiin, että perussopimukset tulisi säilyttää kansainvälisoikeudellisina sopimuksina. En tiedä, onko tässä epätarkka kirjaus vai erilainen mielipide kuin itselläni on, tai ymmärrys, (Puhemies koputtaa) koska minusta EU-sopimukset ovat paljon muuta kuin kansainvälisiä sopimuksia pelkästään, jos siellä sisällä tulee olemaan myös perusoikeuskirjaa ja muuta.

Ensimmäinen varapuhemies:

Palataan puhujalistaan. 5 minuutin puheenvuorot enintään.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Kuten vastauspuheenvuorossani totesin, henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hallituksen kannanotot ovat hyviä ja kannatettavia, ja tässä yhteydessä toistan vielä tämän periaatteellisen kysymyksen siitä, miten me nyt viemme näitä kantoja eteenpäin. Minusta Suomi on aika tärkeiden strategisten valintojen edessä. Se, että me vastustamme suurten maiden esityksiä, ei välttämättä kyllä aina toimi Suomen etujen mukaisesti, ja sen takia pyydän hallituksenkin edustajia miettimään ja varmasti miettivätkin sitä, miten me sitten pystymme näitä toteuttamaan. Kun pari viikkoa sitten pienet maat yrittivät kokoontua, niin Suomen lisäksi sinne tuli mukaan Itävalta, eli kovin hyvältä ei näytä se, että luotettaisiin pienten maitten kykyyn tehdä yhteistyötä. Jokainen kyttää nyt omia asemiaan ja yrittää sitten eri yhteistyömuodoilla saada mahdollisimman suuret edut itselleen.

Puhemies! Tähän liittyy myöskin kysymys hallitustenvälisyydestä. Minusta hallitus on sen esittänyt omassa kannanotossaan, jonka pääministeri Jäätteenmäki esitteli oikein tasapainoisesti, eli pitäisi oikeastaan vahvistaa kaikkien näiden, sekä komission, neuvostojen että parlamentin, asemaa. Mutta monissa puheenvuoroissa täällä nähdään niin, että hallitustenvälisyys toimii suurten maiden etujen mukaisesti ja sitten taas yhteisöllisyys pienten maiden etujen mukaisesti. Henkilökohtaisesti olen esittänyt yhden kysymyksen, ja se on se, miten esimerkiksi tällaisessa yhteisöllisyydessä kansallisten parlamenttien asema voidaan turvata. Meillähän on Suomen suuri valiokunta, jota yleensä pidetään esimerkkinä siitä, miten eduskunta seuraa, parlamentti seuraa, omien ministeriensä toimintaa ja EU:n toimintaa.

Puhemies! Toinen näkemys on se, että Ruotsi on käsittänyt kyllä hallitustenvälisyyden eri tavalla, eli Ruotsin sosialidemokraattinen hallitus lähtee siitä, että hallitustenvälisyys on Ruotsin etujen mukaista ja sen neuvoston aseman vahvistaminen, hyväksyy muun muassa EU:lle presidentin. Minun veikkaukseni, puhemies, jo tässä vaiheessa on, että EU tulee saamaan presidentin. Ja kun täällä on nyt todettu, että ed. Heidi Hautala on ehdottanut Joschka Fischeriä ulkoministeriksi, niin kyllä kai kuitenkin ainakin tämän aamun tietojen mukaan se oli Dominique de Villepin, eli Ranskan ulkoministeri esitti Joschka Fischeriä sopivaksi ulkoministeriksi. Kyllä meillä, Kimmo Kiljunen, on varmasti hyviä ulkoministeriehdokkaita täällä omastakin takaa.

Puhemies! Mitä sitten tulee yhteiseen puolustukseen, haluan vielä kerran todeta sen, että ensinnäkään ei ollut sattuma se, että Saksa, Ranska, Belgia ja Luxemburg tekivät esityksen siitä, että muodostetaan puolustusydin. Sen takia minusta edustaja Tennilän ajattelu siitä, että tämä johtaisi Natoon — niin päinvastoin — virta Ranskan ajatuksena kulkee pois Natosta. Kyllä Ranska ajaa nyt linjaa, jossa ei Yhdysvaltojen yksipuolista sanelua hyväksytä.

Puhemies! Ihan lopuksi haluan kerran vielä todeta, että kansanäänestys on mielenkiintoinen ajatus ja haluan, että sitä myöskin pohditaan eduskunnassa ja että myös hallitus pohtii sitä, miten saadaan kansalaiset keskustelemaan siitä.

Kimmo Sasi /kok:

Kunnioitettu puhemies! Täytyy todeta, että mielestäni pääministeri Jäätteenmäen puheenvuoro oli varsin ansiokas ja noudatti sitä pitkää linjaa, mitä on edellisenkin hallituksen toimesta Suomen EU-politiikassa noudatettu. Eli teksteissä ei ole oikeastaan eroja. Ainoa ehkä pieni sävyero koskee keskinäistä puolustuksen kehittämistä, millä tavalla se on kirjattu sekä pääministerin puheeseen, että hallituksen kannanottoihin.

Ehkä suurempi kysymys on kuitenkin se asenne, jolla suhtaudutaan Euroopan unionin kehittämiseen. Aikaisemmin Suomella on ollut hyvin visionäärinen, jopa hyvin aloitteellinen näkemys Euroopan unionin politiikan kehittämisestä. Nyt kun seuraa ministereitten puheenvuoroja, tuntuu siltä, että haluamme pitkälti olla gallupien ohjaama ajopuu. Gallupeista katsotaan, millä tavalla tulisi menetellä, ja se aktiivisuus, ehdotusten tekeminen, siihen kiinnostus välttämättä ei ole yhtä suurta, kuin se on ollut aikaisemmin.

Ehkä myöskin mielenkiintoista on se, että kun edellisen hallituksen ohjelmassa todettiin, että nojaamme liittoutumattomuuteen "vallitsevissa oloissa", niin tuo "vallitsevissa oloissa" on nyt jätetty tästä uudesta ohjelmasta pois. Oikeastaan mielenkiintoista on, että jo kahden viikon kuluttua tuli ilmi, että se "vallitsevissa oloissa" kannattaisi nyt säilyttää, koska eurooppalaista puolustusta nyt vakavasti pohditaan. Eli täytyy sanoa, että siinä otettiin askel taaksepäin ja ohjelma tältä osin hyvinkin nopeasti vanhentui, mikä osoitti vain sitä, että sitä tiettyä visionääristä ajattelua tässä suhteessa, ja realismin tajuakin, ehkä puuttui.

Mielenkiintoista on se, että todellakin kuten sanoin, keskinäisen puolustuksen osalta teksti on jonkin verran erilainen kuin se olisi ehkä ollut edellisessä hallituksessa. Täällä todetaan, että Suomi on ottanut varauksellisen kannan tällaiseen yhteistyöhön. Luulen, että avoimella mielellä edellinen hallitus oli tutkinut tätä vaihtoehtoa ja katsonut, millä tavalla sen kehittymiseen voidaan vaikuttaa, mutta ehdottomasti ehtona se, että se tapahtuu unionin rakenteitten sisällä. Ja sen jälkeen kun on nähty, mitkä ne ehdot ovat, sen jälkeen olisi katsottu, mikä on Suomen suhtautuminen tuohon yhteistyöhön mukaan menemiseen.

Ehkä tässä on pikkuisen samaa sävyä, kuin oli myöskin keskustelussa Emusta. Silloinkin meillä oli eräitä nykyisen hallituksen ministereitä, jotka olivat varauksellisia, kielteisiä ja ehkä sanoivat, ettei tästä kuitenkaan mitään tule, ettei tässä nyt kovasti huolissaan tarvitse olla. Tietysti jos näitä lausuntoja muisteli, niin jotenkin tuntui siltä, että kun hän lausuu näin tässä yhteydessä, niin se on varmin tae siitä, että kyllä siitä yhteisestä puolustuksesta, keskeisestä puolustuksesta, ilmeisesti jotakin vähitellen tulee. No tietysti nyt se puolustuslinja tietyllä tavalla on se, että kriisinhallintaa, sen kehittämistä, pyritään edistämään. Se on aivan oikein, mutta mielestäni se on puolustuslinja, joka tuskin tulee kestämään, vaan uskon, että näissä maailmantilanteen olosuhteissa keskinäinen puolustus vähitellen kehittyy ja siihen realismiin meidänkin tulisi sopeutua.

Mielenkiintoista on kysymys siitä, hyväksymmekö muiden etenemisen tässä suhteessa. Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenvuorossa otettiin selkeä kanta, että ei tule estää. Sen sijaan keskustan ryhmäpuheenvuorossa suhtauduttiin huomattavan kriittisesti, ja tietysti olisi tärkeää, että hallituksen pääpuolueilla olisi tässä suhteessa yhdenmukainen kanta. Minun kantani on se, että ehdottomasti pitää sallia se ja pyrkiä vaikuttamaan siihen prosessiin neuvoilla, ehdotuksilla, millä tavalla tuo yhteinen puolustus kaiken kaikkiaan voisi syntyä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että vaikka kyseessä on Saksan ja Ranskan aloite, kun se aikanaan syntyy, niin se tulee syntymään tavalla, jonka valtaenemmistö EU:n jäsenmaista voi hyväksyä, ja näissä olosuhteissa se missään tapauksessa ei ole suunnattu Yhdysvaltoja vastaan, vaan uskon, että se tulee todellakin merkitsemään eurooppalaisten suurempaa vahvuutta transatlanttisessa yhteistyössä. Tällä tavalla uskon, että sillä on myöskin maailman turvallisuustilannetta vakauttava merkitys.

Kuten ed. Brax täällä totesi, erittäin voimakkaasti tässä otetaan selvästi yhteisömetodin puolesta kantaa. Se on tietty linjaratkaisu, ja haluan korostaa sitä, että toivon, että kaikki edustajat todella tukevat tätä linjausta ja että tämän jälkeen tästä linjauksesta ei enää tarvitse keskustella, koska mielestäni sen pitää olla Suomen linja.

Mitä sitten tulee aloitteellisuuteen, niin täytyy sanoa, että tältä osin toivoisin suurempaa aloitteellisuutta. Ja jos puhutaan unionin yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, missä se ensi sijassa näkyy? Se yhteinen ulkopolitiikka on kai Yhdistyneitten kansakuntien turvallisuusneuvosto. Eikö Suomen pitäisi näissä olosuhteissa ehdottaa sitä, että Ranska ja Englanti luopuisivat omasta turvallisuusneuvoston jäsenyyspaikastaan ja että EU:lla olisi yksi paikka siellä ja katsoisimme keskenämme, mikä on EU:n kanta tällä maailman näyttämöllä. Mielestäni tämä pitäisi ehdottomasti tuoda konventissa esille. Sitä pitäisi voimakkaasti ajaa, koska se pakottaisi EU:n toimimaan yhteisesti ja se olisi paras tapa viedä eteenpäin tätä pehmeämpää puolta.

Mitä tulee sitten muihin ehdotuksiin, tältä osin voidaan todeta, että yhteisen kauppapolitiikan osalta Suomi oli se, joka vei yhteisen kauppapolitiikan edistämistä eteenpäin. Saimme muutoksen artiklaan 133 Nizzassa, mutta mielenkiintoista oli se, että se ei tapahtunut kovin yksimielisesti, mutta hallituksen ehdotus, optimistimyönteinen kanta oli se, joka vei tämän ehdotuksen läpi.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies Paavo Lipponen.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiset osat ovat mielestäni perusteltuja ja ansaitsevat täyden tuen. Minusta niin tasavallan presidentin kuin myös hallituksen ulkopoliittiset linjanvedot ovat olleet perusteltuja. Kansalaiset arvostavat aivan asiallisesti Suomen pysyttäytymistä sotilaallisesti liittoutumattomana. Se on ollut hyvää, kansalaisten tukemaa turvallisuuspolitiikkaa. Suomalaisten antamat arvosanat maamme ulkopolitiikan hoidolle ovat olleet kiittäviä.

Mitään kunnollisia perusteluja sen paremmin liittymiselle Natoon kuin EU:n kehittämiselle sotilasliitoksi ei ole esitetty. Euroopan yhteisestä puolustuspolitiikasta on puhuttu 50 vuoden ajan eikä sellaista ole saatu aikaan. Ei erinäisistä ranskalaisista tai saksalaisista tai belgialaisista kannatuspuheenvuoroista, joita on kuultu vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan, pidä välttämättä kuvitella, että sellaista yhteistä puolustuspolitiikkaa olisi nytkään tai lähitulevaisuudessa syntymässä. Kun on kyse eurooppalaisessa keskustelussa aivan ratkaisevasti Nato-maiden keskenään voimakkaasti poikkeavista näkemyksistä, ei Suomella niin kuin ei mielestäni muillakaan liittoutumattomilla mailla ole mitään syytä hätiköityä menemään mukaan näihin kiistoihin.

Arvoisa puhemies! On kuitenkin tunnettu tosiasia, että hyväksymässämme Maastrichtin sopimuksessa on tekstiä, joka viittaa aikanaan mahdollisesti syntyvään yhteiseen puolustuspolitiikkaan ja jopa yhteiseen puolustukseen. Voi olla, että sellainen puolustuspolitiikka joskus syntyy tai sitten ei. Käytännön yhteistyötä niin sanotulla puolustusulottuvuudella on harjoitettu ja voidaan harjoittaa kiitos muun muassa Suomen ja Ruotsin yhteisen aloitteellisuuden, jota olivat ideoimassa maidemme ulkoministerit, mukaan lukien nykyinen tasavallan presidentti. Euroopan unionille on kehitetty kriisinhallintavalmiuksia, niin sotilaallista kuin siviilikapasiteettiakin.

Suomen ja Ruotsin aloitteellisuus saattoi tuottaa tulosta juuri sen vuoksi, että siinä rakennettiin ratkaisua sille, mikä unionin jäsenmaita yhdistää ja mitä kaikki unionin jäsenmaat katsovat nykymaailmassa unionin tarvitsevan. Sellaisia valmiuksia voidaan ja tulee edelleenkin kehittää. Mitään yhteistä näkemystä pitemmälle menevästä puolustusyhteistyöstä ei ole toistaiseksi olemassa. Osalle eurooppalaisia keskustelijoita kyse on haaveesta tehdä EU:stakin supervalta, joka voisi projisoida sotilaallista voimaansa milloin minnekinpäin maailmaa.

Mielestäni tämä on väärä visio Euroopan unionille. Euroopan yhteisö ja nyttemmin unioni on ollut merkittävä historiallinen rauhanprojekti maanosassamme yli 50 vuoden ajan juuri siviililuontoisena projektina. Itse en näe näillä tiedoin mitään syytä ryhtyä unionia militarisoimaan. Kun Suomi ja Ruotsi rakensivat kompromissia kriisinhallintakyvyn kehittämisen ympärille, voin sanoa, että ne toimintansa tuloksellisuuden ansiosta ovat sen turvallisuuspolitiikan ytimessä, mikä Euroopan unionin jäsenmaita yhdistää.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Viime perjantaina vietimme yhdeksättä kertaa Eurooppa-päivää yhtenä Euroopan unionin jäsenmaana. Suomen käydessä omia jäsenyysneuvottelujaan 90-luvun alussa, unioni eli myllerrysten aikaa. Maastrichtin sopimuksen myötä Euroopan yhteisöt olivat muokkautumassa Euroopan unioniksi. Suomessakaan ei ollut varmaa tietoa siitä, mitä jäsenyys Euroopan unionissa tuo tullessaan.

Suomi on saavuttanut unionin nykyisten jäsenmaiden joukossa erittäin arvostetun aseman. Harjoittamamme Eurooppa-politiikka on ollut johdonmukaista, ja jäsenyyttämme voi pitää menestyksenä. Suomen talouden kannalta on ollut olennaista se, että edellisen eduskunnan aikana tehtiin päätös lähteä mukaan rahaliitto Emun kolmanteen vaiheeseen. Suomi, jonka mahdolliseen EY-jäsenyyteen vuoden 91 vaalien alla suurimpien puolueiden johtajat suhtautuivat hyvin epäillen, on täysillä mukana nykyisessä Euroopan unionissa. Maamme kannalta on ollut oikea ratkaisu, että olemme olleet ennakkoluulottomasti ja aktiivisesti mukana muutoksissa.

Euroopan unionin suurin laajeneminen koittaa vuoden kuluttua. Uusien jäsenmaiden liittymisen jälkeen olemme osa yli 20 maan eurooppalaista perhettä. Jo käydyt jäsenyyskansanäänestykset, viimeisimpänä Liettuan, kertovat siitä, että into jäsenyyteen uusien jäsenmaiden joukossa on suuri. Kansalaismielipiteen tuki niin uusissa kuin vanhoissa jäsenmaissa unionin toimille ja tavoitteille on tärkeää. Unionin kehittyminen yhä avoimemmaksi on kansalaisten tuen turvaamiseksi välttämätöntä.

Euroopan unioni on muovautunut hiili- ja teräsyhteisöstä yhä tiiviimmäksi unioniksi. Syventymistä on tapahtunut vähitellen eri sektoreilla. Tulevaisuudesta ei edelleenkään voi varmasti sanoa, mutta näyttää siltä, että seuraava tiivistyminen tapahtuu nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan sektorilla. Tässä vaiheessa on erittäin tärkeää varmistua siitä, että unionin tulevaisuutta pohtivan konventin työstä seuraa todellisia muutoksia ja uudistuksia. Laajentunut unioni uhkaa muutoin jäädä jäykkien rakenteidensa vangiksi. Konventin työ on herättänyt laajempaa huomiota vasta, kun konventin puheenjohtajiston ehdotukset tulivat julkisiksi.

Kuten täällä useissa puheenvuoroissa on jo todettu, nyt otetaan tärkeitä askeleita EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamisessa. Yllättävintä on ehkä ollut se nopeus, jolla Suomikin joutuu yhteisen puolustuksen kehittämiseen reagoimaan. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa esitettyä toivetta siitä, että hallitus antaisi ensi syksynä selonteon koskien EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan muutoksia ja Suomen kantoja niihin, on todella helppo kannattaa, ja pääministeri jo lupasi tällaisen selonteon antaa.

Arvoisa puhemies! Unionin puolustus- ja turvallisuusulottuvuus on seikka, johon Suomenkin on vääjäämättömästi otettava kantaa. Puolustusyhteistyö tulee kehittymään, kysymys on vain siitä, missä muodossa. Mikäli siitä ei tule Emun ja Schengenin kaltaista avointa järjestelmää, johon kaikki halukkaat unionin maat pääsevät mukaan ja jonka kriteerit sekä instituutiot määritellään yhteisesti, muodostunee yhteinen puolustus yhteisön rakenteiden ulkopuolelle. Unionin uskottavuuden ja yhtenäisyyden kannalta olisi jälkimmäinen vaihtoehto huono. Se, että Suomi nyt kategorisesti sanoutuisi irti puolustusyhteistyömahdollisuudesta ennen kuin edes tiedämme sen lopullista muotoa, olisi virhe. Tähän saakka Suomi on ollut vahvana toimijana luotaessa unionin yhteistä turvallisuuspolitiikkaa, kuten pääministerikin toteaa. Hyvä on, että uusi hallitus haluaa jatkaa edeltäjiensä linjoilla. On aivan oikein, että Suomi korostaa haluaan pitää unioni yhtenäisenä, yhteisiin pelisääntöihin nojaavana ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikassaan vahvana toimijana.

Arvoisa puhemies! Totuus on myös se, että konventin esittämät muutokset ja EU:n perussopimuksen laatiminen tulevat vaatimaan kompromisseja kaikilta. Erityisesti institutionaaliset muutokset tulevat vaatimaan taitavaa työskentelyä konventissa ja tulevassa hallitustenvälisessä konferenssissa, jotta Suomen ja pienten maiden asema säilyy jatkossakin vahvana. Suomen ehdoton intressi on olla mukana kehittämässä ja luomassa EU:n kaikkia rakenteita ja niihin kuuluvia pelisääntöjä. Kun päästään ratkaisuun, joka takaa pelisääntöjen olevan kaikille samat, kansallinen päätös mukana olemisesta myös mahdollisessa puolustusyhteistyössä voidaan tehdä harkiten ja rauhassa.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Konventti on ehdotuksessaan paketoinut yhteen toisaalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, toisaalta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan. Ehdotuksen lähtökohta on yhteisen ulkopolitiikan kehittämisen väistämättömyys. Se on prosessi, joka on käynnistettävä. Tämä puolestaan on erottamaton osa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, mikä puolestaan johtaa automaatin tavoin yhteiseen puolustukseen.

Tämä kokonaisuus vastaa sitä historiallista tilannetta, että aikanaan hiili- ja teräsunionia perustettaessa on hyväksytty asiakirja, joka ei ainoastaan määrittele hiili- ja teräsyhteistyötä vaan hyväksyy myös sisämarkkinat, mikä puolestaan automaattisesti edellyttäisi yhteistä rahaa. Jos näin olisi tapahtunut, emme tänään seisoisi tässä todistamassa unionin uutta vaihetta. Päinvastoin, yritys olisi kaatunut niin valtioiden välisiin ristiriitoihin kuin kansalaisten vastustukseenkin. Tämä riski on olemassa myös nyt.

Yhteisen ulkopolitiikan kehittäminen on väistämätöntä ja välttämätöntä. Tätä prosessia tulee kehittää ja edellytyksiä sille luoda kaikin mahdollisin tavoin. Kansainvälinen tilanne ja EU:n painoarvo kansainvälisessä yhteisössä on tärkeä. Kissingerin, joka aikoinaan peräänkuulutti yhtä puhelinnumeroa Euroopassa, tulee saada tämä puhelinnumero. Mutta yhteinen puolustuspolitiikka ja yhteinen puolustus voi perustua vain askelin yhteiseen politiikkaan. Tarvitaan yhteisymmärrystä siitä, mitkä ovat yhteiset uhkakuvat ja mikä on yhteinen vihollinen, ennen kuin yhteistä puolustusta voidaan lähteä konkreettisesti kehittämään.

EU on ollut ainutlaatuinen rauhanprojekti. Se on osoittanut maailmalle, miten taloudellisella, sosiaalisella ja kulttuurisella yhteistyöllä päästään tilanteeseen, jossa aseelliset konfliktit maiden välillä vähenevät. On olemassa riski, jos nyt lähdetään liian aikaisin kehittämään yhteistä puolustusta, että tämä good will, joka on luotu rauhanprojektina, katoaa ja voimme todeta, että emme ole parempia kuin muut tässä suhteessa. Näkisinkin, että tätä rauhanprojektia on puolustettava. En vastusta yhteistä puolustusta, jos se aikanaan osoittautuu tarpeelliseksi.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unionin konventin työtä ja Suomen hallitustenvälisen konferenssin tavoitteita arvioitaessa täytyy muistaa ne lähtökohdat, joista konventtityö aloitettiin. Ajatuksena oli suunnitella kansalaisten Eurooppaa yhdessä kansalaisten kanssa. Jälkimmäinen tavoitteista onnistui puolittain. Valmistelumenetelmästä tuli avoin, vaikka sen toimivuus ei ollutkaan paras mahdollinen. Valmistelumenetelmän valintaan vaikutti ratkaisevasti silloisen pääministerin Lipposen aloite laajasta valmistelukunnasta ja niin sanotusta alhaalta ylös päin -menettelystä, jonka tavoitteena oli saada laajat kansalaispiirit osallistumaan unionin tulevaisuuden suunnitteluun. Tavoite oli hyvä, ja siinä osin onnistuttiinkin, erityisesti nuorten osalta. Nuoret ovat nimittäin järjestäneet omia tulevaisuuskonventtejaan niin paikallisesti esimerkiksi Kokkolassa, kansallisesti Suomessa jopa kahdesti kuin myös Euroopan tasolla.

Laajasta osallistumisesta huolimatta ongelmana on ollut kansalaisten äänen kuuluminen konventin työssä. Vahvan puheenjohtajiston vuoksi nimittäin jopa kaikkien konventin jäsenten on ollut hankala päästä vaikuttamaan perustuslain valmisteluun. Ensimmäinen tavoite eli kansalaisten Eurooppa on haaste, jonka toteutuminen jää pitkälti hallitustenvälisen konferenssin varaan. Konventin työn arvioinnissa lähtökohdaksi on otettava unionin lähentyminen kansalaisiin, mikä nostettiin Laekenin julistuksessa yhdeksi EU:n tulevaisuustyön päähaasteeksi. Tämä EU:n lähentyminen kansalaisiin on alkavan hvk:n yksi päätavoite. Tätä ei saavuteta konventin puheenjohtajiston esittämillä uusilla toimielimillä, jotka vain sekoittavat jo ennestään hankalaa päätöksentekojärjestelmää. Toimeenpanevan komission sekä lakeja säätävän neuvoston ja parlamentin kolmikanta on päätöksentekojärjestelmänä kansalaisten ymmärrettävissä, joten yhteisöllistä perusrakennetta on vahvistettava ja selkeytettävä.

Mikäli Eurooppa-neuvostolle tosiaan halutaan pysyvämpää koordinaatiota, huippukokouksen puheenjohtajuuteen ei tarvita presidenttiä, vaan selkeintä olisi, että komission puheenjohtaja hoitaa kyseistä tehtävää. Mikäli demokratiaa halutaan vahvistaa, siihen ei tarvita kansojen kongressia, vaan Euroopan parlamentin asemaa voi parantaa suhteessa komissioon, ja kansallisten parlamenttien tulisi saada vahva asema hallitusten EU-politiikan ohjaamisessa Suomen eduskunnan tapaan.

Arvoisa herra puhemies! EU tarvitsee kansalaisten tukea. Puhemies Lipposen aikanaan esittämä konventtimenetelmä ja siihen liittynyt laaja julkinen keskustelu ovat luoneet edellytyksiä kansalaisten tuelle. Kansalaisten tuen edellytyksenä on kuitenkin se, että myös hallitustenvälisen konferenssin lopputulos on kansalaisten hyväksyttävissä. Tämän vuoksi EU:n päätöksenteon tulee olla avointa, läpinäkyvää, demokraattista ja kansalaisten ymmärrettävissä.

Eero Reijonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unionin tulevaisuuskonventista käyty keskustelu maassamme on painottunut pitkälti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Niin on käynyt myöskin täällä salissa. Osittain on keskusteltu myös johtamisjärjestelmästä ja siihen tehdyistä linjauksista. Hallituksen näkemys, että nykymuotoinen kiertävä puheenjohtajuus olisi säilytettävä, on linjaukseltaan hyvä. Linjaus tukee myös pienten jäsenmaiden mahdollisuutta olla vuorollaan vaikuttamassa Euroopan unionin keskeisiin linjauksiin. Mielestäni olisi tärkeää löytää päätöksentekomalli, jossa valtavat mittasuhteet saanutta byrokratiaa voitaisiin karsia. Euroopan unionin päätöksenteossa jo tällä hetkellä on nähtävissä se tosiasia, että unionin linjaukset ovat uhkaamassa ilmasto-olosuhteiltaan erilaisten jäsenvaltioitten perustoimintoja esimerkiksi elintarviketuotannon osalta.

On helppo yhtyä niihin näkemyksiin, että maamme liittyi Euroopan unioniin pitkälti turvallisuuspoliittisista syistä. Eduskunnan on tarpeen käydä laajaa ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua siitä, tarvitseeko maamme uusia linjauksia ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta. Mielestäni on tärkeää arvioida maamme lähiympäristössä tapahtuneitten muutosten kautta, onko tarvetta avata keskustelua tiiviimmästä puolustusyhteistyöstä Euroopan unionin sisällä.

Baltian maitten liittyminen Naton jäseniksi sekä Naton vuoropuhelu Venäjän kanssa ovat entisestään vahvistaneet niitä yhdessä sovittuja, voimassa olevia ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia, joita Suomella on. Puolueettomuus ja liittoutumattomuus on näistä keskeinen linjaus. Euroopan unionin yhteisen puolustuksen vahvistaminen ei tue maamme rauhanomaisia tavoitteita. Kriisinhallinta, pitäen sisällään myös siviilikriisinhallinnan, voidaan mielestäni toteuttaa jäsenmaitten valmiusyksiköitten ja siviiliorganisaatioitten kautta. Uusia taloudellisia rasitteita, esimerkiksi yhteistä puolustusta vahvistamalla, jäsenmaille ei tule enää asettaa.

On syytä todeta myös se tosiasia, että suuri osa Euroopan unionin jäsenmaista on jo tällä hetkellä Naton jäseniä. Naton rooli viime aikojen kriisienhallinnassa on voimakkaasti korostunut. Länsi-Euroopan puolustusliiton Weu:n rooli on tänä päivänä lähes mitätön. (Ed. Nepponen: Eihän sitä ole olemassa!) On mielenkiintoista se, että monet jäsenmaat arvioivat, että liittymällä kovaan Euroopan unionin puolustusytimeen saisimme jotain erityisiä turvallisuustakuita. Mielestäni näin ei kuitenkaan ole. On perusteltu se asia, joka täällä on nostettu esille, että laajaa puolustus- ja turvallisuuspoliittista keskustelua on syytä jatkaa.

Ed. Hannes Manninen merkitään läsnä olevaksi.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Meneillään oleva laajentuminen sai alkunsa Kööpenhaminassa 1993, jossa määriteltiin laajentumisen kriteerit. Nämä kriteerithän olivat seuraavat: Maan tulee olla vakaa demokratia, jossa toteutuvat oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet ja vähemmistöjen suojelu. Lisäksi maassa tulee olla toimiva markkinatalous sekä julkishallinto, joka pystyy soveltamaan ja hallinnoimaan EU:n lakeja.

Miten tätä taustaa vasten nyt sitten tulevaisuuskonventti ja sen haasteet toteutuvat? Valéry Giscard d’Estaingin institutionaalinen kompromissi taitaa kyllä olla kovin kaukana kompromissista, vaikuttaa suorastaan suurten maiden vallankaappausyritykseltä alun perin. Ehdotus ei missään tapauksessa vastannut konventin enemmistön näkemyksiä. Aika mielenkiintoinen, sanoisin, tämä alkukohta.

Konventin puheenjohtajiston uudisehdotuksessahan on neljä kohtaa, jotka vielä lyhyesti luettelen, ja kommentoin niitä sitten:

Ensinnäkin, Eurooppa-neuvostolle puheenjohtaja eli ulkopoliittista valtaa käyttävä presidentti. Tämän ajatuksen takana ovat suuret maat ja lisäksi Pohjoismaista Ruotsi ja Tanska. Tätä perustellaan sillä, että EU:n toiminnasta puuttuu jatkuvuus, kun puheenjohtaja vaihtuu puolen vuoden välein.

Toiseksi, neuvoston päätöksenteon taakse tarvittaisiin aina puolet jäsenmaista ja 60 prosenttia väestöstä. Tämä ehdotus ei kuitenkaan vastaan konventin enemmistön mielipidettä.

Kolmanneksi, komissaarien määrää ehdotetaan vähennettäväksi. Nykyinen tilannehan on tärkeä pienille maille. Toisaalta, jos kaikilla 25 maalla olisi tulevaisuudessa oma komissaari, vaikeutuisi luonnollisesti päätöksenteko ja byrokratia lisääntyisi entisestään, siis päinvastoin kuin konventti nyt yrittää. Nizzassa sovittu komissaaripaikkojen tasapuolinen rotaatio on jätetty ehdotuksesta pois, tämä kaiketi pienten maiden tappioksi.

Neljänneksi, kansojen kongressi, joka muodostuisi kansallisista ja EU-parlamentista.

Näihin seikkoihin voisi sanoa, että pienten maiden on käsittääkseni vastustettava loppuun asti presidentin virkaa. Ainoa mahdollisuus olisi, että presidentti tulisi pienestä maasta, mikseipä silloin siis Suomesta, ja toimivalta rajattaisiin tällöin tiukasti.

Kansojen kongressi on kyllä — ehkä sen rohkenee sanoakin — naurettava ehdotus. Sillä tulisi olemaan hyvin vähän tehtäviä. Monen asiantuntijan mukaan ainoa tie suurten ja pienten välisen vastakkainasettelun vähentämiseksi ja päätöksenteon saattamiseksi toimivaksi olisi ehkä jonkinlainen löyhä liittovaltiomalli. Se on kuitenkin vaikea toteuttaa mielipide-ilmastosta johtuen. Olisi kaksikamarinen parlamentti, ylähuoneeseen jokaiselle jäsenmaalle yksi edustaja ja ääni ja alahuoneen paikat jaettaisiin väkiluvun mukaan. Jokaisen päätöksen taakse tulisi saada enemmistö sekä ala- ja ylähuoneessa. Taitaa olla utopiaa.

Nykyisillä konventin ehdotuksilla valtataistelu suurten ja pienten välillä jatkuu. Konventti ei ole tällöin pystynyt täyttämään sille asetettua tehtävää. Onko se myöskään täyttämässä alkuperäisiä kriteereitä, joilla aloitin tämän esitykseni? EU:n presidentti lisäisi tässä kaikessa vain institutionaalista sekamelskaa. Siitäkin tulisi uutta kilpailevaa byrokratiaa.

Toistan tässä vielä, rouva pääministeri, kysymykseni äskeisestä debatista: Voisiko EU:lla olla yksi paikka YK:n turvallisuusneuvostossa? Tämä ainakin kokoaisi EU:lle yhden ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan, eivätkä jäsenmaiden kannat menisi niin pahasti ristiin kuin esimerkiksi nyt Irakin kriisissä kävi. Lisäksi EU kaiketi voisi näin muodostaa Amerikan yhdysvalloille turvallisuusneuvostossa todellisen vastavoiman, jolloin ehkä tämmöinen epäjärjestys, mitä Euroopan riveihin saatiin, otettaisiin toisella tavalla huomioon ja ehkä voitaisiin estää.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tähän väliin muutamia kriittisiä näkökohtia Euroopan nykytodellisuudesta erikoisesti Länsi-Euroopassa. Meidän on syytä muistaa, että Länsi-Euroopassakin on edelleen valtioita, jotka eivät ole unionin jäseniä tai unionin jäsenyydestä huolimatta eivät ole mukana yhtenäisvaluutassa. Näillä maamme valinnoista poikkeavia ratkaisuja tehneillä valtioilla ei mene nykyisellään yhtään sen huonommin kuin meillä, eikä Suomi ole EU:n luokan mallioppilaana, sen kovan ytimen ovella roikkuneena, pystynyt mihinkään merkittävästi niitä parempaan. Suomi ei ole saanut lukemattomista vakuutteluista ja lupauksista huolimatta edes kovasti himoitsemaansa Elintarviketurvallisuusvirastoa, yhden esimerkin mainitakseni.

Maamme tosiasiallinen vaikutusvalta EU:n päätöksenteossa on muutenkin jäänyt tuota kriisinhallintaratkaisua ja vaikuttamista siinä lukuun ottamatta suhtkoht vaatimattomaksi. Tämä ei johdu suomalaisten neuvottelijoiden kehnoudesta vaan lähinnä siitä, että EU:ssakin tosiasiallista päätösvaltaa käyttävät suuret jäsenvaltiot, ja sehän on ydinasia nytkin konventtikeskustelussa.

Mielenkiintoista on myös se, että eräät integraation nopeasta syventämisestä innostuneet tahot eivät ole oikeastaan pystyneet esittämään tämän suuntaisille pyrkimyksilleen muita perusteita, kuin että turvallisuus näin lisääntyisi ja että Maastrichtin sopimuksessa on nähty pitkällä aikavälillä syvenevän integraation mahdollisuuksia, ja näihin varsin monet edustajat ovat tässä viitanneet. Nämä tahot tarkoittanevat eurooppalaisessa nykytodellisuudessa muun muassa sitä, että esimerkiksi EU:n ulkopuolella olevilla Islannilla ja Norjalla turvallisuustilanne on nykyisellään peräti heikko ja niiden turvallisuustulevaisuus todella synkkä.

Kerrotut seikat ja kokemukset on syytä pitää mielessä arvioitaessa niitä vaihtoehtoja, jotka nyt ovat konventin työn tuloksena pohdinnan kohteina. Kansainvälisiin tehtäviin siirtyneiden tai niihin tähtäävien poliitikkojen kantojen perässä ehkä ei nyt kannattaisi kovin voimakkaasti viipottaa. Kylmään harkintaan on todella mahdollisuus, ja se täytyy täysimääräisesti käyttää hyväksi.

Perjantain äänestyksessä kaatuva hallitus on pääministerin ilmoituksessa ilmiselvästi nähnyt viime töinään tämän mahdollisuuden olemassaolon. Hyväksyessään realiteettina Suomen nykyisen integraatiovalinnan hallitus on nähnyt, että eräiden suurten jäsenvaltioiden ajamat muutokset unionin presidentteineen ja kansojen kongresseineen eivät edistäisi Rooman sopimuksen hengessä ja kirjaimessa yhtäläisesti jäsenvaltioiden asemaa unionissa. Tästä seuraa, että jatkossa on tukeuduttava viilaamaan eräitä yksityiskohtia. Ne on pääministerin ilmoituksessa suhteellisen hyvin käyty läpi, ja esitettyihin kannanottoihin nojautuen voidaan toimia konventin työn loppuvaiheessa.

Konventin työn päättäminen ei tulle merkitsemään sitä, että eräät suuret jäsenvaltiot luopuvat hankkeistaan saada EU:lle presidentti ja kansojen kongressi sekä betonoida todellinen päätösvalta itselleen. Kauppatavaraksi kelvannee nytkin miltei mikä tahansa. Henkilökohtainen kantani on, että ei missään nimessä tule yhteistä presidenttiä hyväksyä. Kiertävä puheenjohtajuus on säilytettävä. Pääministerin ilmoitukseen sisältyvä ilmaisu "olisi säilytettävä" on tässä suhteessa huolestuttava, ja on merkittävää, että se poikkesi selvästi hänen oman puolueensa eduskuntaryhmän kannanotosta. Tähänhän kukaan ei aikaisemmin ole kiinnittänyt huomiota.

Pääministerin ilmoituksessa otetut askeleet yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaan ovat mielestäni riittävät. Irakin sodan jälkeisessä tilanteessa on perusteltua, että unionilla on ulkoministeri, jotta mahdollisissa uusissa konfliktitilanteissa on selvästi tunnistettava yhteydenottotaho. Tähänhän, niin kuin täällä jo äsken todettiin, Kissinger muun muassa kiinnitti aikoinaan huomiota ja piti sitä tärkeänä. Nyt se varmasti ehkä jollakin tavalla toteutuu.

Vielä korostan samaa kuin ed. Urpilainen äskeisessä puheenvuorossaan, että kansalaisyhteiskunnan pitää nämä ratkaisut Euroopan laajuisesti hyväksyä, muuten tästä ei tule yhtään mitään.

Puhemies:

Kun pääministeri on käyttänyt seuraavaksi puheenvuoron, sallin sen jälkeen lyhyen keskustelun, jossa puheenvuorot ovat minuutin mittaisia mukaan lukien pääministerin ja muiden valtioneuvoston jäsenten mahdolliset puheenvuorot. Sen jälkeen keskustelu julistetaan päättyneeksi.

Pääministeri Anneli Jäätteenmäki

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää eduskuntaa asiallisesta ja rakentavasta keskustelusta. Suomen vahvuus EU-politiikassa on ollut ja on tulevaisuudessakin se, että sillä on mahdollisimman laaja kansalaisten tuki ja hyvin laaja tuki täällä eduskunnassa. Kuunneltuani tätä keskustelua ja eduskuntaryhmien virallisia puheenvuoroja voin todeta, että laaja tuki on olemassa.

Täällä on kiinnitetty huomiota siihen, että joissakin asioissa voisi olla vielä tarkempia linjauksia. Niiden tarkempien linjausten aika ei ole vielä. Niitä tehdään sitä mukaa kuin on tarve. Varmastikaan myöskään eduskunnan konventtiedustajat eivät ole vielä lopullisia kantojaan lyöneet lukkoon, vaan niitä lyödään lukkoon siinä vaiheessa, kun on tarve. Lopulliset kannat sitten otetaan hvk:ssa.

Haluan vastata kysymyksiin, joita on esitetty.

Ensinnäkin ed. Akaan-Penttilä kysyi, olisiko mahdollista, että YK:n turvaneuvostossa olisi EU:lla yksi paikka. Se toki varmasti olisi mahdollista, mutta tuskinpa se on ainakaan tässä tilanteessa realistista. Suuret jäsenmaat eivät ole valmiita luovuttamaan omia paikkojaan eikä asia ole ollut keskustelussa mitenkään esillä.

Täällä kiinnitettiin huomiota myös siihen, olisiko kansanäänestys tarpeellinen. Tämä on keskustelu, jota varmasti voidaan käydä. Se on tässä vaiheessa, voisi sanoa, hyvin akateemista keskustelua, enkä usko, että konventin tai hvk:n lopulliset päätökset muodostuvat sellaisiksi, että kansanäänestystä tarvitaan. Hallitus ei ole tästä keskustellut.

Täällä kritisoitiin sitä, että hallitus ei ole ottanut kantaa puolustuspolitiikkaan. Toivon, että se, joka tätä kysyy, lukisi tarkkaan sekä pääministerin että ulkoministerin kannanotot. Suomi kannattaa unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan edelleen kehittämistä. Se edellyttää erityisesti kriisinhallinnan voimavarojen ja keinovalikoiman laajentamista, se edellyttää monia muitakin toimenpiteitä. Puheessani toin esille muun muassa puolustusmateriaalialan yhteistyön. Politiikan uskottavuuden vuoksi tässä tarvitaan hallituksen mielestä unionin kaikkien jäsenvaltioiden panosta. Siis tässä keskinäisen puolustuksen kehittämisessä pitää olla laaja tuki. Transatlanttista suhdetta ei tällä aloitteellisuudella pidä vahingoittaa vaan vahvistaa.

Täällä on viitattu useammassakin puheenvuorossa 29.4. Brysseliin kokoontuneiden neljän maan aloitteeseen ja kysytty vähän hallituksenkin kantaa. Haluan todeta, että alussa, kun nämä neljä maata kokoontuivat, näytti siltä, että siinä korostettaisiin transatlanttista suhdetta, mutta osanottajat menivät lopulta pidemmälle. He päättivät kokouksessaan perustaa yhteisen itsenäisen sotilaallisen esikunnan, joka on erillään Natosta. Tämä on kaksinkertaisen järjestelmän luomista Eurooppaan. Tämäkin on hyvä havaita ja huomioida ja miettiä, onko se tarpeen.

Arvoisa puhemies! Kuten hallituksen ilmoituksesta eduskunnalle ilmenee, me suomalaiset kannatamme Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämistä niin, että kaikki jäsenmaat ovat siinä mukana. Me ymmärrämme tietenkin myös sen, että kaikilla jäsenmailla on erityistarpeita tämän politiikan kehittämisessä, kuten meilläkin. Kaikkien eurooppalaisten etu kuitenkin on se, että me voimme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kehittäessämme lähteä siitä, että vahvistamme EU:n yhtenäisyyttä. Yhteinen etumme myös EU-politiikan kehittämisessä on se, että me vahvennamme Euroopan ja Yhdysvaltojen transatlanttista suhdetta, emme suinkaan heikennä sitä.

Puhemies:

Puheenvuoroja nyt alkavaan keskusteluvaiheeseen, jossa puheenvuorot ovat 1 minuutin mittaisia, voidaan pyytää seisomaan nousten ja painamalla V-painiketta, olkaa hyvät!

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa puhemies! Mielestäni hallituksen linjaukset ovat kannatettavia ja allekirjoitettavia ja jopa myöskin tässä näkyy selvästi, että yhteisen puolustuksen suunnan kehittämistä ollaan valmiit tukemaan tai keskustelemaan siitä. Tietenkin pienen särön siihen toi keskustan puheenvuoro, jossa todettiin, että vahvistettua yhteistyötä ei uloteta puolustuksen alalle. Toivottavasti se oli vaan yksittäinen puheenvuoro. Mielestäni Suomen pitää olla tässä työssä mukana. Mutta erityisesti haluan painottaa myöskin transatlanttisen suhteen vahvistamista ja sitä, että sille ei koidu vahinkoa. Myöskään päällekkäisiä rakenteita, niin kuin pääministeri totesi, ei Eurooppaan tule luoda missään vaiheessa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan transatlanttisesta suhteesta, niin tulee kyllä mieleen hyvin helposti Nato. Haluaisin tässä kyllä painottaa sitä, että Nato on yhä enemmän rikkaan pohjoisen väline köyhää etelää vastaan. Tässä mielessä se linja, mitä aikaisemmin ja nytkin tasavallan presidentti on omissa puheenvuoroissaan ja esiintymisissään edustanut, on mielestäni erittäin tärkeä. Nämä globaalin stabiilisuuden kysymykset ratkaistaan mieluummin Johannesburgin mallin mukaan kuin Naton mallin mukaan.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Pääministerin puheenvuorossa oli hyvää se, että jos on ollut epäilystä, niin ainakaan tämän jälkeen ei ole. Hallitus on nostanut päänsä pois pensaasta ja puhuu rohkeammin kuin aikaisemmin myös yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Vielä kerran kiitän siitä, että hallitus viimein tekee selväksi, että se kannattaa yhteisömetodia ja on luopunut keskustan hallitustenvälisestä metodista.

Hallitus hyvin ansiokkaasti myös painottaa siviilikriisinhallintaa. Nyt, kun pää on pensaasta nostettu pois, olisiko mahdollista, että tältä osin vielä aloitteet konkretisoituisivat jopa niin, että siviilikriisinhallintaan todellakin tulisi säännöt siihen satsaamiseen, että ne keinot ovat vähintään yhtä vakavasti otettavia panoksia kuin mahdollisesti aseelliseen yhteistyöhön satsaaminen?

Arja Alho /sd:

Arvoisa puhemies! Kun pääministeri Jäätteenmäki sanoi, että hallituksella ei ole vielä kantoja eikä pidäkään olla, niin ymmärtäisin tämän tarkoittavan silloin sitä, että Suomen kanta on hyvin pragmaattinen lähestymistavaltaan rakenneuudistuksiin ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen. Ymmärtäisin tämän myöskin tarkoittavan silloin sitä, että Suomi voi harkita esimerkiksi presidentti- tai puheenjohtajainstituutiota. Monethan käyttävät siitä nimenomaan puheenjohtaja-nimitystä. Silloin voisi ehkä edelleenkin miettiä sitä, että nämä puheenjohtajamaat muodostaisivat puheenjohtajiston yhdessä, ja näin sitäkin voitaisiin olla mieluummin tukemassa ja hakemassa sille rajoja ja sisältöä, mikä Suomen kannalta olisi hyvä asia. Ymmärtäisin myöskin, että tämä pragmaattinen lähestymistapa saattaa tarkoittaa myös sitä, että Suomi hyväksyy erilaiset ytimet, niin kuin se on hyväksynyt Raha- ja talousliiton osalta, myöskin puolustuksen suhteen eli ei estä yhteisen puolustuksen syntymistä, jos jotkut sitä sellaisenaan haluavat.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa sanotaan yksiselitteisesti, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja uskottavaan maanpuolustukseen. Tässä ei ole niitä "vallitsevissa oloissa" -rajauksia, jotka ovat aikaisemmin olleet mukana. Nyt näyttää kuitenkin selvältä, että EU:n sisälle tai yhteyteen syntyy tämä yhteinen puolustus, ja siihen joudutaan suhde ottamaan tällä vaalikaudella mahdollisesti hyvinkin nopeasti. Tiedustelisin: Kun hallitus ja pääministeri jättivät ilmoituksessaan aika lailla avoimeksi tämän Suomen suhtautumisen, sitooko kuitenkin tämä hallitusohjelma niin, että neljä vuotta eteenpäin Suomi ei lähde ohjelman mukaisesti tähän yhteistyöhön?

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Suomen puolustusta tulee tarkastella siitä näkökulmasta, minkä vuoksi me sitä itse tarvitsemme, ja omista lähtökohdista. Silloin, jos me kuvittelemme, että me saisimme jollakin liittoutumisella sitä, mitä puolustuksella haluamme itsellemme etsiä, siinä me pahoin erehdymme. Mielestäni ainoastaan oma, itsenäinen, uskottava, omassa valtiollisessa johdossa oleva puolustus on ainut se, mihin me voimme luottaa, ainut se, mikä meille riittää. Sen takia tällaisiin liittoutumisiin tulee suhtautua äärimmäisen pidättyväisesti ja kielteisesti.

Jyrki Katainen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Tiusanen liitti transatlanttisuuden hyvin yksioikoisesti Natoon. Transatlanttisuus on eurooppalaisessa yhteistyössä, se on vakaudessa ja turvallisuuspoliittisessa yhteistyössä myös eräänlainen arvo, jota mielestäni kannattaa vaalia myös jatkossa. Nato on vain yksi ilmenemismuoto transatlanttiselle yhteistyölle. Vaihtoehto tälle olisi eristäytyminen ja tavallaan eurooppalaisen vaihtoehdon rakentaminen, eurooppalaisten rakenteiden rakentaminen, transatlanttisten yhteistyörakenteiden sijaan, ja tämä ei varmaan ole Suomen vakauden ja turvallisuuden kannalta millään tavalla positiivista. Tätä yhteistyötä meren kummallakin puolella ei kannata arvioida yksittäisten tapahtumien tai yhden hallinnon näkökulmasta, vaan se on suurempi valintakysymys, ja minusta hallitus on tässä aivan oikealla linjalla.

Risto Kuisma /sd:

Arvoisa puhemies! Kun keskustelemme Suomen ja EU:n turvallisuuspolitiikasta, niin poliittiset johtajat eivät voi pitää jatkuvasti päätä pensaassa. Meidän on pystyttävä puhumaan ja myös uskallettava puhua Suomen ja Naton suhteesta. Lähes kaikki EU:n jäsenmaat, nykyiset ja tulevat, kuuluvat Natoon. On mieletöntä rakentaa EU:n puolustusta muutoin kuin jo olemassa olevan Naton varaan. Me suomalaiset kannatimme EU-jäsenyyttä paljolti turvallisuussyistä. Jos me haluamme nykyistä parempaa turvallisuutta, edellyttää se avointa suhtautumista Natoon ja keskustelua nyt eikä joskus tulevaisuudessa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Arvoisan pääministerin äskeiseen puheenvuoroon olisin odottanut nyt vielä kommenttia siitä, mikä on seuraava vaihe ja operaatio, millä hallitus kääntyy meidän puoleemme täällä eduskunnassa. Nimittäin totean, että tämä ajoitus oli oikein hyvä, kerta kaikkiaan mainio, mutta teillä on varmasti suunnitelma siitä, kuinka tästä nyt eteenpäin.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Kaksi huomiota: Jos Euroopan unionin yhteinen puolustus tai osan jäsenmaista muodostama puolustusliitto olisi syntyäkseen, niin se täytyy tunnistaa, että poliittinen toimintalogiikka, joka taustalla on, on asteittain eriytymässä Naton rakenteista. Tässä ei ole kyse siitä, että rakennettaisiin unionista sotilasmahtia, mutta ilmiselvästi ne Euroopan maat, jotka ovat tätä ajamassa, ovat hakemassa turvallisuuspoliittista liikkumatilaa ja tämä on tässä syytä tunnistaa.

Puhemies! Toinen huomio. Konventti on tahtonut ja pyrkinyt tuottamaan yhden yhtenäisen loppuasiakirjan. Lähtökohtaisesti on tärkeätä, että hallitus myöskin tukee tätä pyrkimystä yhtenäisestä loppuasiakirjasta. Sitten jos on yksittäisissä asioissa erimielisyyksiä, korostettakoon ne yksittäiskysymyksinä, mutta peruslinjauksena on se, että saisimme yhden loppuasiakirjan, jossa eriävät mielipiteet ovat yksityiskohdissa tuotavissa erillisinä asioina esiin.

Puhemies:

Myönnän vielä tähän keskusteluun puheenvuorot ed. Kumpulalle ja ed. Elolle, sen jälkeen pääministerille puheenvuoron, minkä jälkeen keskustelu julistetaan päättyneeksi.

Miapetra Kumpula /sd:

Arvoisa puhemies! Laaja yhteisymmärrys on hyvästä, mutta lähes huolestuin siinä vaiheessa, kun perussuomalaisetkin kuittasivat tämän hyväksi ilmoitukseksi. No, kannustan hallitusta kuitenkin aloitteellisuuteen ja mukana pitkään olemaan, koska jostain niitä aloitteita tulee, ja nyt jos niitä tulee liikaa konventilta, niin sitten myös, konventin edustajat, tehkää rohkeasti aloitteita.

Toivon, että Suomen EU-jäsenyyden kolmas hallitus tulisi säilyttämään asemansa sisällöllisenä suurvaltana Euroopan unionissa aloitteidensa kautta. Mutta jotta helpottaisin hieman käytyä keskustelua myös kansalaisten ymmärrettäväksi, niin ehkä rohkenen sanoa ääneen sen, mitä moni täällä ehkä supisee, että onko päätösvalta ja mukanaolo kiinni suuresti kiertävästä puheenjohtajuudesta. Jos jäsenmaita on 25 ja puheenjohtajuuskausi puoli vuotta, siitä lyhyen matematiikan opilla selviää, että puheenjohtajuus osuisi Suomelle joka 12,5 vuoden välein eli kahdeksan kertaa sadassa vuodessa ja se tekisi neljä vuotta sadassa vuodessa puheenjohtajuutta. Nykyisten hallitusten istumakausien mukaan joka neljäs hallitus pääsee tästä näyttämään. Eli mikäli tulee kompromissitilanne tai muuta, niin annan kyllä täyden arvon hallitukselle, joka hakee eduskunnasta lupaa sille, että tästä voitaisiin luopua mutta saataisiin pidettyä komissiossa Suomen asiat ja suomalaisuuden tunteva komissaari.

Mikko Elo /sd:

Herra puhemies! Ensinnäkin mielestäni ed. Kumpula toi erittäin tärkeän näkökohdan esille keskusteltaessa EU:n presidentistä tai siitä, että kiertävä puheenjohtajuus on säilytettävä. Minusta tätä kannattaa hallituksen varmasti miettiä.

Puhemies! Myös kun ed. Kuisma totesi täällä, että EU oli monelle suomalaiselle turvallisuusratkaisu, näin varmasti oli asianlaita, mutta minulla on hieman erilainen tulkinta kuin Kuismalla. Minulla on se kuva, ja sitä mielipidetiedustelut aivan selvästi osoittavat, että suomalaiset eivät hyväksy Natoa, mutta ovat kyllä valmiit hyväksymään sen, että EU:n yhteistä puolustusta kehitetään. Henkilökohtaisesti toivon, että hallitus ottaa mahdollisimman myönteisen kannan niin kuin tänäänkin. Katsotaan avoimesti kortit, ja niin kuin pääministeri totesi, ratkaisut tehdään sitten ajallaan.

Pääministeri Anneli Jäätteenmäki

Arvoisa puhemies! Täällä kysyttiin, minkä operaation hallitus seuraavaksi tekee eduskuntaa kohden. Kyllä hallitus antaa eduskunnalle edelleen tarpeen mukaan erillisiä selvityksiä, aina kun on tarve, joko täysistunnolle tai sitten ulkoasiainvaliokunnalle tai suurelle valiokunnalle. Eduskunnalle annetaan jo tässä yhteydessä EU-ministerivaliokunnassa hyväksytyt kannanotot näihin konventin erillisesityksiin. Selonteko tulee sitten myöhemmin.

Sitten haluaisin, kun täällä on Nato-asia otettu esille, siihen todeta, että tämä on kannanotto EU:n institutionaalisiin kysymyksiin, EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Nato-asian kohdalta tässä ei ole mitään kannanottoja. Hallitus noudattaa tietysti omaa ohjelmaansa, ja yhdessä on päätetty, että tehdään ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja se sitten tulee aikanaan.

Täällä aikaisemmissa puheenvuoroissa, taisi olla ed. Siimes, joka peräänkuulutti humaanimpaa ulkopolitiikkaa. Haluaisin hänelle todeta, vaikkei hän olekaan täällä paikalla, että näkisin, että nykymaailmassa ei ole mahdollista toteuttaa joko realistista, humanistista tai humaania ulkopolitiikkaa; kumpaakin näkökulmaa tarvitaan. Sitä on toteutettava yhdessä, ja realismia on se, että Suomenkin paikan tulevassa määrittämisessä käytetään koko maapallokarttaa, ei vain Eurooppaa, vaan suhteet pitää olla Eurooppaan, lähialueelle, Aasiaan, Yhdysvaltoihin. Siis koko maailma pitää huomioida.

Mielestäni, arvoisa puhemies, vastasin tässä kysymyksiin.

Puhemies:

Keskustelu päättyy.