Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on erinomainen asia, kun näin monta demaria on täällä paikalla kuuntelemassa, kun puheeni lähteekin demareista liikkeelle.

Minä muistan erinomaisen hyvin, kun minä olin puhelimeen vastaamassa työhuoneessani eräänä iltana 1990-luvun puolivälin tienoissa, ja siellä sitten hyvin arvovaltainen teidän puolueenne toimija kysyi, mitä mieltä vihreät ovat finanssitavarataloideasta, että me olemme nyt selvittämässä sitä, onnistuisiko se finanssitavaratalojen aikaansaaminen lopultakin, elikkä pistetään tämä pankkipuoli ja vakuutuspuoli yhteen. Toveri Osmo Soininvaaran kanssa kävimme asiaa siinä sitten läpi ja ilmoitimme, että ei siitä mitään tule, että riskikeskittymä on liian suuri, elikkä sellaiseen riskikeskittymään koko yhteiskunnan kannalta ei pidä mennä. Niin sitten tälle arvovaltaiselle taholle tuli ilmoitettua, että ei tule pakettia niin kuin ei silloin tullutkaan pakettia. Siihen se hanke sitten tyssäsi.

Nyt se on arkipäivää. Nyt tarvitaan finanssivalvontaa, ja todetaan heti taustaksi, että jos se jossakin on pettänyt, niin tässähän se on sitten pettänyt, sen takia olemme finanssikriisissä tällä hetkellä. Se ei ole suomalainen ilmiö, vaan se on yleislänsimainen ilmiö, ja täällä on jo keritty tämän päivänä aikana Wall Street panna matalaksi moneen kertaan ja sysätty kaikki sinne. Ei kaikki sinne kuulu. Tämä sysääminen ulottuu paljon laajemmalti länsimaiseen kulttuuripiiriin, näin se vain asian laita on.

Kysymyshän on vain muutamista asioista, mutta ne ovatkin sitten isoja asioita. On pystyttävä estämään liika kallistuminen, siis arvottaminen; jos liikaa arvoa annetaan, niin se on paha asia, jos liikaa velkaa otetaan, niin se on paha asia ja jos rahoitusjärjestelmään sisällytetään liian suuria systeemiriskejä, niin se on paha asia. Tällä hetkellä, arvoisa puhemies, ei ole mitään varmuutta siitä, että meillä nyt juuri olisi tiedossamme jotakin parempaa kuin oli esimerkiksi viime vuoden puolella. Mitään sellaista nokanvalkaisua ei ole tapahtunut, ei Wall Streetin suunnassa eikä missään muussakaan suunnassa.

On ollut jännittävää amerikkalaisessa keskustelussa kiinnittää huomiota siihen, että kun herra Bernard Madoff sai aikaiseksi tämän maailmanhistorian suurimman pyramidihuijauksen, niin nyt amerikkalaisessa keskustelussa on todettu, että no, se varsinainen pyramidihuijarihan olikin Alan Greenspan Fedissä elikkä Federal Reservissä, koska hänhän tavallaan loi juuri, kun näihin äsken mainittuihin näkökohtiin ei ollut kiinnitetty huomiota, eräänlaisen pyramidihuijausjärjestelmän, joka sitten systeemiriskin kautta levisi kaikkien kouraan. Sitten kysytään, mihinkä ne rahat menivät. Siitä vaiettiin täydellisesti, ja se vaikeneminen tapahtui vuonna 2001 toukokuussa, kun George W. Bushin valtiovarainministeri ONeill hylkäsi Oecd:n harmaan ja mustan talouden kuriinsaamisohjelman. Sen jälkeen vaiettiin täydellisesti, että rahat menevät veroparatiiseihin. Mutta kun Madoff jäi kiikkiin pyramidihuijauksestaan, niin ensimmäisenä kysyttiin, ai, mihinkäs ne rahat hävisivät. Kun kaikki rikkaat ovat menettäneet omaisuutensa, niin mihinkä ne rahat menivätkään, niin ne menivät veroparatiiseihin. Nyt tunnistettiin, että aha, niinhän siinä kävikin.

Finanssivalvontaa tarvitaan. Tällaisena kuin sitä nyt tarjotaan, ei tämä vielä hetkauta mitään. On liikuttavaa katsoa, montako sanaa valiokunnalla on ollut tämän asian hyväksi sanottavana: kahdella palstalla puoli sivua ja siinä kaikki. Ainut, mikä siinä on mielenkiintoinen yksityiskohta, on riskienvalvontaosaston perustaminen. Millä tavalla se riskien valvonta tapahtuisi sitten? Sillä tavalla, että nykyisen euribor-järjestelmän sijasta siirryttäisiin pankkienväliseen jälkimarkkinakelpoisten sijoitustodistusten myymiseen, jossa joka ikisessä yliyön kauppatilanteessa olisi merkitty riskilisä, niin että se riskien valvonta olisi järjestelmässä itsessään sisässä. Niinhän nyt ei ole, sellaista ei ole. On se höpönpöpön euribor, joka ei ole yhtään mitään. Kaikki riskit ovat edelleen olemassa, ehkä vielä suurempina kuin ne aikaisemmin ovat olleet.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä talousvaliokunnan mietinnössä arvioidaan tämän finanssivalvontaa koskevan direktiivin täytäntöönpanoa. On kysymys asiakokonaisuudesta, jota nyt tavallaan jälkijättöisesti ollaan saattamassa kuntoon. Nimittäin tämän kansainvälisen rahoitusjärjestelmän murenemisen yksi aivan keskeinen kysymyshän on se, että tämä finanssivalvonta ja rahamarkkinoiden valvonta ei ole toiminut. Periaatteessa on jollakin tavalla hämmentävää pysähtyä siihen, mitenkä heikosti ei vaan Yhdysvalloissa vaan myös Euroopan unionin sisällä finanssivalvonta on hoidettu. Jos ajatellaan rahamarkkinoiden vakautta, niin kyllä kai peruskysymys on se, että meillä olisi pitävä, yhteismitallinen finanssivalvonta ainakin euroalueen osalta. Mutta ajattelen myös näin, että tämä on aivan keskeinen haaste, jotta saavutetaan globaali rahamarkkinoiden toimivuus jälleen.

Arvoisa puhemies! Oikeastaan menemättä syvemmälle nyt itse tähän asiaan niin haluan tämmöisen periaatteellisen näkökulman tuoda esille, mitenkä tämäkin asia osoittaa selvästi sen, että ne asiat, jotka tahdotaan panna kuntoon, ne myös saadaan kuntoon, mutta asiat, joihinka ei ole edes riittävää yhteistä tahtoa, ne eivät tule kuntoon. Käytän vähän laittamatonta vertausta, mutta käytän kuitenkin: Nimittäin jos ajatellaan Euroopan unionin maataloutta, yhteistä maatalouspolitiikkaa ja maatalouteen kohdistuvaa valvontaa, niin jos muutaman kymmenen, noin neljänkymmenen, lampaan lammastilalle tulee kahdeksan valvojaa, osa Brysselistä, osa Helsingistä, osa tämän tilan kotimaakunnasta, kolmella autolla, suorittaa valvontatarkastuksen erittäin lyhyellä varoitusajalla, käy lävitse kaiken mahdollisen ja tällä tavalla päätyy toteamaan sen, ovatko asiat kunnossa vai eivätkö ole, ja jos he löytävät pieniäkin puutteita, niin niistä kohdistuu välitön sanktio tilalle. Jos tämä huolellisuus siirretään tänne finanssivalvontaan, niin voidaan sanoa ja todeta, että oltaisiin monta askelta nykyistä paremmassa tilanteessa. Siksi nostan tavallaan näkökulman, voisiko ajatella, että tämä olisikin semmoinen EU:n vientituote tähän rahoitusmarkkinakriisiin, että ottaisimme oppia niistä käytännöistä, millä huolellisuudella joku alue voidaan saattaa valvonnan piiriin.

Arvoisa puhemies! Tällä esimerkillä taikka vertauksella haluan havahduttaa nimenomaan siihen kysymykseen, mitä tarkoittaa se, että otetaan joku asiakokonaisuus haltuun, halutaan yhteisesti ratkaista, löytää käytännöt, jotka myös toimivat.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Karjulan vertaus oli aika hyvä siinä mielessä, kun katsoo, että semmoinen pieni alue kuin maatalous on kyllä tärkeä, mutta sinällään, jos miettii niitä virtoja, mitä tapahtuu rahoissa, niin sitä valvontaa on viimeisen päälle ja talonpoika on ihmeissään, kun tulee tarkastaja toisensa jälkeen. Mutta tämä kuvastaa sitä tilannetta, mitä ed. Pulliainen kuvasi aika hyvin.

Kun katsoo USA:n tilannetta, mitä siellä tapahtui, niin siellähän petti kaikki. Eli siellä ne jobbarit, jotka myivät niitä lainoja, saivat isomman provision siitä, kun myivät semmoisille ihmisille lainoja, jotka eivät pystyneet maksamaan niitä asuntoluottoja, ja siinä petti kaikki. Sitten luottoluokittelija luokitteli nämä hyviksi ja sai siitä provikat vielä. Tämä kuvastaa, jotta siinä hyötyjiä on niin paljon, että ei halutakaan sitä muuttaa ilmeisesti, ei Suomessakaan, minä en usko, että ollenkaan vielä nyt tämäkään auttaa tähän tilanteeseen, tai Euroopan unionissa, vaan siinä tavallaan ne, jotka ovat rahan kanssa tekemisissä, ovat hyötyjiä ja haluavatkin pitää pimeätä taloutta ja mustaa taloutta yllä siltä osin, eikä siihen ytimeen mennäkään kokonaisuutena.

En tiedä, miten tämä tulee toimimaan tässä, mikä meillä nyt tämä uusi Finanssivalvonta on olemassa, mutta toivon mukaan se toimii. Luulen, jotta meillä on jo pettänyt aika paljon. Kun huomenna puhutaan eläkeiän nostosta mahdollisesti aika kovasti, niin en tiedä, tuleeko se siinä esille, mutta kyllä minä väitän, että meillä eläkekassoistakin on puhallettu rahoja niissä seikkailuissa tai jotkut ovat hyötyneet niistä rahoista aika vahvasti.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Jos ed. Karjulan äskeisen mallin, joka oli nyt aika jännittävästi kyllä löydetty, rinnalle laitetaan oma ehdottamani, niin se on omavalvontainen, päivittäinen, yöllinen, arvoisa ed. Karjula, yöllinen, yön yli talletuksissa, sijoitustodistukset ja yritysten välillä yritystodistukset, jotka ovat jälkimarkkinakelpoisia, ja siihen laitetaan riskilisä, kuinka paljon minä tuohon naapuriin luotan, ettei se pihistä minun rahojani tällä tempulla, kun minä annan rahaa asiakirjan avulla. Näin se toimii.

Mutta mitä on euribori siltä varalta, että kaikki eivät sitä nyt muista? Euriborihan on humpuukien humpuuki. Pankkeihin, joihinka ei voi luottaa, yksi tyyppi soittaa ja kysyy, mikä olisi passeli euribori. Sille sanotaan, että 3,37, se soittaa toiselle, että 3,90, seuraava 4,5. Sen jälkeen sitten konttorineiti laskee käsikonneella, mikä on aritmeettinen keskiarvo, ja se on euribori ja kaikki noudattakoot sitä. Siis puhdasta humpuukia.

Pentti Tiusanen /vas:

Herra puhemies! Ed. Karjulan esimerkin hän on käyttänyt kyllä, kuulin siitä, Savitaipaleellakin, ainakin tämä minulle kerrottiin, että siellä päin, ihan samaa ilmeisesti tällä EU-kiertueellaan.

Mutta olisin toista mieltä tästä Finanssivalvonnasta siltä osin, että valvottaisiinpa miten paljon tahansa, niin nyt on kyllä valuvika järjestelmässä eli tämä kapitalistinen järjestelmä vain suosii ahneutta ja se ahneus sieltä sitten tekee joko pyramidi- tai muun huijaustempun.

Toinen asia, jonka haluaisin tuoda esiin, on se, että ehkä tämän laman yksi syy on globaalinen luonnonvarojen riisto, niiden ylenmääräinen hyväksikäyttö ja väestönräjähdys, johonka enää tämä systeemi ei pysty entisellä tavalla sopeutumaan eikä vastaamaan. Näin ollen ehkä onkin edessä aivan uusi aika, joka merkitsee, että entinen ei koskaan palaa.