Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Keski-Afrikan tasavallan viimevuotisen, viimeisimmän vallankaappauksen — tuskin kuitenkaan viimeisen — seurauksena maa on ajautunut aseistettujen ryhmien käsiin. Väkivaltaisuudet uhkaavat laajeta, ja 4,6-miljoonaisesta väestöstä 2 miljoonaa tarvitsee kiireellistä apua. Väkivaltaisuuksien lisäksi tilannetta on kärjistänyt globaali finanssikriisi ja maalle tärkeiden kaivannaismineraalien hintojen romahtaminen. Timantit ja kulta kaivetaan Keski-Afrikassa edelleenkin valtaosin käsityönä. Kaivos- ja maatyöläisten toimeentulo onkin itse asiassa romahtanut, ja kapinoinnin ja monien väkivaltaisuuksien taustana ovat myös nämä yhteiskunnalliset tosiasiat.

Keski-Afrikan tasavalta on mahdollisesti maailman vähiten uutisoitu valtio. Siksi harva tietää, että Ranska on käynyt siellä salaista sotaa yli 40 vuotta. Yli 800 000 asukasta on joutunut jättämään kotinsa jatkuvien taisteluiden vuoksi. Tilanne ei siis ole syntynyt viime vuonna tai viime syksynä vaan vuosien, jopa vuosikymmenien kuluessa.

Puhemies! Vuonna 1960 Ranska myönsi entiselle siirtomaalleen itsenäisyyden, mutta tästä huolimatta Ranska on käytännössä hallinnut maata, valinnut ja taas kaatanut sen valtionpäämiehet. Monet heistä ovat koulutukseltaan ranskalaistaustaisia sotilaita ja lisäksi samojen sukujen ja klaanien jäseniä.

Ranska ja Yhdysvallat ovat keskeisesti olleet tukemassa näitä diktaattoreita. Pahimpana muistamme keisariksi itsensä valinneen Bokassan, joka syyllistyi kannibalismiin syömällä oppositiojohtajan lihaa. Hän määräsi myös noin sata lasta poltettavaksi, kun he protestoivat pakollisiksi määrättyjen kalliiden koulupukujen ostamista vastaan heittelemällä kiviä Bokassan saattuetta kohti.

Tänään Keski-Afrikan tasavalta on yksi maailman köyhimmistä maista. Odotettavissa oleva elinikä on alle 50 vuotta, lähes puolet maan asukkaista on lukutaidottomia, mutta Ranska valitsee yhä maan presidentit. Yleisesti uskotaan, että Keski-Afrikan tasavalta toimii merkittävänä sotilastukikohtana Ranskan laajemmille strategisille Françafrique-pyrkimyksille. Ranskan tavoitteena on hallita aluetta ja varmistaa luonnonvarojen saanti niin Tšadissa, Sudanissa, Etelä-Sudanissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa kuin Keski-Afrikan tasavallassa. Ranska vartioi näiden maiden luonnonvaroja, etenkin uraanin saantia. Ranskalaisella Areva-yhtiöllä on 25 vuoden laajat uraanikaivosvaltaukset maan itäosissa, ja ne ovat kytkeytyneet jo pitkään Ranskan ydinohjelmaan.

Keski-Afrikan tärkeimpiä luonnonvaroja ovat timantit ja kulta ja tietenkin metsät. Kuvaavaa on, että timanttien viennistä yli 30 prosenttia on salakuljetuksen piirissä ja kullan viennistä 95 prosenttia. Tästä voi päätellä, että verotulot katoavat ja julkinen valta on heikoissa kantimissa, korruptoitunutta ja rikollisten käsissä.

Puhemies! Sellaiseen maahan, sellaisissa oloissa elävän kansan pariin Suomi on lähettämässä 10 miljoonalla eurolla sotilaita. Selonteossa korostetaan monissa kohdin erittäin painokkaasti — itse asiassa tekstistä mitattuna puolet koko selonteosta on tuota korostusta — että kysymys on EU:n yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Keski-Afrikan operaatio kirjattiin asiallisesti viime joulukuun Eurooppa-neuvoston päätelmiin ja siellä todettiin, että EU:n kriisinhallinnan painopiste siirtyy nyt Afrikkaan. Kaikessa on siis pääpaino sotilaallisessa osallistumisessa. Suomi myönsi humanitaarista apua Keski-Afrikan tasavallalle selonteon mukaan viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa ja tänä vuonna 1,5 miljoonaa euroa. Tämä sotilasoperaatio maksaa 10 miljoonaa. Siitä 7,5 miljoonaa katetaan puolustusbudjetista.

Operaation painopiste on siis EU:n yhteisessä puolustuspolitiikassa. Sille vasenryhmä ei anna tukea. Meidän myötätuntomme on niiden 2 miljoonan nälkäisen ja kodittoman tykönä, joita Ranskalla ja muilla EU-kumppaneilla, entisillä siirtomaaisännillä ja kansainvälisillä suuryhtiöillä on velvollisuus humanitaarisesti auttaa eikä suinkaan pönkittää korruptoituneita diktaattoreita, kuten tähän saakka on tapahtunut. Keski-Afrikan auttamisessa painopisteen on oltava kansainvälisten järjestöjen humanitaarisessa työssä. Siinä Suomen on syytä olla tehokkaasti mukana.

Tytti Tuppurainen /sd:

Arvoisa puhemies! Viime viikkojen tapahtumat ovat kiinnittäneet ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme huomion Suomen turvallisuuden perusasioihin. Sotilaallista voimaa on käytetty Euroopassa. Tässä tilanteessa on paikallaan keskustella siitä, miksi Suomen osallistuminen meille maantieteellisesti ja muutoinkin etäisen Keski-Afrikan kriisin ratkaisemiseen on perusteltua. Perustelut liittyvät sekä humanitaarisiin että turvallisuuspoliittisiin näkökohtiin.

Humanitaariset perusteet Keski-Afrikan tasavallan vakauttamiselle ovat varsin painavat. Maan oma historia on ajanut sen tilaan, jota kuvaa selonteon ilmaisu "romahtanut valtio". Siellä ei ole enää toimivan valtion perustekijöitä: turvallisuutta ja järjestystä. Maan oman vaikean historian lisäksi on aihetta muistaa koko keskisen Afrikan vaikea lähihistoria. Melkein tarkalleen 20 vuotta sitten Ruandassa tapahtui kansanmurha, joka oli jopa 1900-luvun mittapuiden mukaan hirvittävä tragedia. Lisäksi se sysäsi liikkeelle sotien ja levottomuuksien aallon, jossa on kuollut väkivallan, nälän ja yhteiskunnan romahduksen seurauksena ehkä jopa yli 5 miljoonaa ihmistä. On aika pysäyttää yhteiskuntien kaatuminen dominoiden lailla. On tartuttava toimeen Keski-Afrikassa.

Arvoisa puhemies! Afrikassa on kysymys Euroopan turvallisuudesta. Jokainen romahtanut valtio on mahdollinen tukikohta terroristeille ja kansainvälisille rikollisjärjestöille. Terrorismin ja rikollisuuden kitkeminen niiden pesäpaikoissa on tietysti kallista, mutta ei niin kallista kuin terroritekojen ja rikosvahinkojen paikkaaminen. Suomen panos on kohtuullisessa suhteessa siihen, mikä meille kuuluu. Kansainvälisessä kriisinhallinnassa ei myöskään saa unohtaa niitä välillisiä hyötyjä, joita siitä koituu Suomen omalle puolustukselle. Vastuunkantajana Suomella on puhevaltaa, jos turvallisuusuhat joskus sivuavat meitä Afrikkaa lähempää. Ja vielä, jokaisesta kansainvälisestä komennuksesta palaa sotilashenkilöstöä, jonka koulutukseen kuuluu harjoittelun lisäksi käytännön kokemusta, kokemusta kansainvälisestä yhteistyöstä ja kokemusta operaatioiden toteuttamisesta vaikeissa olosuhteissa.

Jussi Niinistö /ps:

Arvoisa puhemies! Suomi on ollut aktiivisesti mukana kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Osallistuminen on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja yksi Puolustusvoimien lakisääteisistä tehtävistä oman maan puolustamisen ja virka-avun antamisen jälkeen. Tehtävät on kuitenkin pidettävä tärkeysjärjestyksessä: oman maan puolustus tulee aina ensin. Tätä tärkeysjärjestystä ei ole viime vuosina riittävästi kunnioitettu, valitettavasti.

Arvoisa puhemies! Keski-Afrikan tasavalta luetaan syystäkin niin sanottujen romahtaneiden valtioiden joukkoon. Ranska on onnistunut sitouttamaan koko Euroopan unionin entisen siirtomaansa kriisinhallintaoperaatioon. Tätäkö se EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka pohjimmiltaan on? Ranskan perässä mennään. Tämähän nähtiin ja koettiin viimeksi Malissa.

Suomelle Keski-Afrikan operaatio maksaa 10 miljoonaa euroa. Kyseessä on yksi kalleimmista kriisinhallintaoperaatioistamme. 10 miljoonaa on paljon rahaa tässä taloudellisessa tilanteessa. Sillä lähetetään tämänhetkisten suunnitelmien mukaan arviolta 24 suomalaista sotilasta puoleksi vuodeksi Afrikan sydänmaille. Pidempäänkin operaatioon voidaan varautua. Joka tapauksessa operaatiolle on saatava YK:n mandaatti. Suomi tarjoaa operaatioon esikuntaupseereita, siviili—sotilas-yhteistyön koordinaatioryhmän ja räjähteiden raivaamiseen erikoistuneen ryhmän. Ei olisi ollut järkevää lähettää ulkoministeri Tuomiojan tuumailemaa sataa sotilasta, saati kokonaista jääkärikomppaniaa, vaan joukkojen määrä ja koostumus on syytä määritellä aina todellisen tarpeen mukaan, ei poliittisen lipunnäytön. Perusteltua tulevaisuudessa olisikin, jotta ministeriöiden väliseltä kissanhännänvedolta vältyttäisiin, että kriisinhallintaoperaatioon lähtemiseen liittyvän poliittisen päätöksen jälkeinen operatiivinen vastuu olisi välittömästi puolustushallinnolla eikä ulkoasiainhallinnolla, kuten nyt on tilanne.

Selonteon mukaan suurimpana riskinä Keski-Afrikassa ovat trooppiset tartuntataudit. Mitään kummempaa suomalaisten sotilaallista suorituskykyä kehittävää kokemusta keskiafrikkalaiselta savannilta saati sademetsästä ei ole saatavilla, ei ainakaan asiantuntijoiden mukaan. Operaatio vertautuneekin Tšadin vastaavaan vuonna 2008. Eli kärjistäen: menemme näyttämään EU-lippua ja tietenkin antamaan humanitääristä apua.

Arvoisa puhemies! Lopuksi on perusteltua kysyä, monen muun edustajan ja ulkoministerinkin tavoin, miksi Keski-Afrikan kriisinhallintaoperaatiossa ei käytetä EU:n taisteluosastoja. Taisteluosastoja ei ole kertaakaan käytetty. Eikö ne perustettu juuri tällaisia operaatioita varten? Mitä järkeä koko konseptilla on, jos sitä ei tarpeen tullen voida käyttää? Nykytiedon valossa Suomen ei todellakaan kannata uhrata varojaan vuosikymmenen loppupuolella EU:n taisteluosastojen johtovaltioroolin ottamiseen. Ne rahat voidaan käyttää viisaamminkin, esimerkiksi reserviläisten kertausharjoituksiin.

Yleisesti ottaen meidän on enemmän ajateltava kansallista etuamme — näin tekevät muutkin maat. Emme saa tietenkään olla kylmiä inhimilliselle hädälle maailmassa, mutta enemmän on laitettava painoa sille, että kriisinhallintaoperaatioihin ei lähdetä mukaan ilman, että ne lisäävät Suomen omaa sotilaallista suorituskykyä esimerkiksi lisäämällä kansallista osaamista tai Puolustusvoimien kansainvälistä yhteistoiminta- ja avunvastaanottamiskykyä tai rauhoittamalla sellaista kriisialuetta, josta voi seurata kielteisiä turvallisuusvaikutuksia Suomeen suoraan tai välillisesti, esimerkiksi maahanmuuttoryöpyn kautta.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies sekä "sankka" kansanedustajajoukko! Suomi tekee kansainvälistä kriisinhallintaa EU:n, Naton ja YK:n projekteissa. Sotilaallisen kriisinhallinnan budjetti on tänä vuonna reilut 116 miljoonaa euroa — riittääkö tämä raha tähän projektiin? Kriisinhallinnan kokonaisuus rakentuu kolmesta pääosiosta: sotilaallisen turvallisuuden ylläpitämisestä, oikeusjärjestyksen ja hallinnon järjestämisestä ja, kolmanneksi, jälleenrakennuksesta ja yhteiskunnan kehityksestä.

Onko tämä Keski-Afrikan tasavallan operaatio pääosin sotilaallisen turvallisuuden ylläpitämistä vai jälleenrakentamista tukeva? Helsingin Sanomissa oli hiljattain kirjoitus, että siellä ovat poliisi ja armeija hajonneet käytännössä olemattomiin lähes vuoden kestäneissä levottomuuksissa, joissa on kuollut yli tuhat ihmistä ja noin miljoona on joutunut pakenemaan kodeistaan. Rutiköyhässä maassa järjestystä yrittävät ylläpitää Afrikan unionin rauhanturvaajat ja ranskalaiset sotilaat, jotka saapuivat maahan joulukuussa.

EU lähettää alueelle tuhannen hengen kriisinhallintajoukon vahvistuksen. Toimijoita on maassa siis useita, ja sen lisäksi maassa lienee kymmeniä avustusjärjestöjä. Useissa yhteyksissä siviilien järjestöjen tekemä kriisinhallinta ja varsinaisten kriisinhallintajoukkojen tehtävät limittyvät toisiinsa, ja toiminnan koordinointi olisi todella tärkeää todellisten tulosten saavuttamiseksi. Kokonaisvaltaisuus, jossa humanitaarinen toiminta tukee sotilaallista kriisinhallintaa, säästää resursseja ja tuo varmaan pysyvämpiä tuloksia.

Vaikka täällä ei passaa paljon miinoista puhua, mutta mikäli olisi tarvetta, niin jos Suomen osuus projektista keskittyy erityisesti miinanraivaukseen ja sen kalustoon, on osallistumisemme näkökulma järkevä. Suomessa on entisistä operaatioista nyt vapaata miinanraivauskalustoa, ja miinanraivaus luo pohjan kansan tulevalle elämälle.

Maasta on siis paennut lähes miljoona ihmistä. Tulevatko he jonain päivänä takaisin? Saadaanko elinolosuhteet sellaisiksi, että paluun mahdollisuudet ovat olemassa? Ellei, on tämä miljoona lisäämässä pakolaisvirtaa Eurooppaan. Euroopan on siis hyvä onnistua tehtävässään.

Maan tärkein toimeentulo on maanviljelys: puuvillaa, tupakkaa, hirssiä ja maapähkinöitä. Suomi on myöntänyt alkuvuodesta 2014 humanitaarista apua. Lapset ja siviiliväestö joutuvat aina kärsimään. Ruokahuollon järjestäminen on avainkysymys, muutoin maastapakoa ei saada hallintaan. Onko tämä osio jonkin maan erityisellä vastuulla yhteistyössä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa? Vastausta ei varmaan tule.

Kataisen hallituksen ohjelman mukaan hallitus edistää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu, diplomatia sekä sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta toimivat saumattomasti yhdessä. Vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan kokonaisvaltaista näkökulmaa kriisinhallinnassa vahvistetaan siten, että sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta sekä kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu koordinoidaan keskenään parhaan mahdollisen yhteisvaikutuksen ja kestävien tulosten aikaansaamiseksi. Tämä edellyttää kansallisen suunnittelun, koordinoinnin ja resursoinnin tiiviimpää yhteensovittamista. Olisinkin kysynyt, kuinka tämä yhteensovittaminen on tässä Keski-Afrikan projektissa hoidettu.

Valtioneuvoston asiakirjoissa nousee esiin myös entistä parempi vaikuttavuuden huomioiminen. Vuoden 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan Suomi pyrkii vahvistamaan kriisinhallintatoimintansa vaikuttavuutta ja päätöksenteossa arvioidaan myös osallistumisen vaikuttavuutta sekä operaatioista saatavia hyötyjä. Onko hallitus tuomassa tämän vaikuttavuusarvion eduskunnan käyttöön tässä tapauksessa, ja koska arvio tulee?

Mutta koska ministereitä, arvoisa puhemies, ei ole paikalla, näitä kysymyksiä on turha sitten enempää jatkaa.

Eero Suutari /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomen puolustusvoimilla on kolme päätehtävää: sotilaallinen puolustaminen, viranomaisten avustaminen ja sotilaallinen kriisinhallinta. Suomi pitää tärkeänä myös Euroopan yhteisön puolustus- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamista ja parempien kriisinhallintamekanismien kehittämistä. Suomella on pitkä kokemus sotilaallisesta kriisinhallinnasta yleensä, ja meidän rauhanturvaamistyötä arvostetaan laajasti ja kansainvälisesti. Rauhanturvaamiseen osallistuminen palvelee myös Suomen puolustusvoimien osaamisen kehittämistä niiltä osin, joiden osalta pelkkä sotaharjoitus ei anna mahdollisuutta.

Ranskan kokoisen, lähes 5 miljoonan asukkaan Keski-Afrikan väestöstä yli 2 miljoonaa tarvitsee kiireellistä humanitääristä apua. 800 000 on joutunut jättämään kotinsa ja 200 000—300 000 paennut maasta. Historian kokemuksen mukaan terrorismin kasvun uhka on mitä ilmeisin. Keski-Afrikka on jo vuodesta 2006 luokiteltu erittäin epävakaaksi, romahtaneeksi valtioksi, ja vihollisuuksien osapuolet ovat perustaneet omia paikallisia aseellisia vastarintaryhmiä, ja käynnissä on koston kierre.

Tässä kriisissä Suomen ensisijainen tarkoitus on rauhoittaa tilannetta ja omalta osaltaan estää sen eskaloituminen maan sisällä sekä leviäminen epävakaisiin naapureihin, jolloin laittomien siirtolaisten nopea kasvu loisi pohjan ääriliikkeille ja terrorismille. Tilanteen vaarallisuudesta kertoo se, että vihollisuudet ovat jo pitkään olleet etnisiä, historiallisia, uskonnollisia ja poliittisia. Suomi kannattaakin operaation tavoitteita kokonaisvaltaisesta ratkaisusta, jonka yhtenä osana tämä operaatio toimii. Pysyvää rauhaa ei tällä Euroopan yhteisön kuuden kuukauden operaatiolla tavoitella, vaan Euroopan unionin sotilasoperaation tehtävänä on tukea Afrikan unionin MISCA-operaatiota. Tärkeintä nyt on saada osapuolet luovuttamaan aseensa ja vakiinnuttaa tilanne sellaiseksi, että ihmisten kotiinpaluu mahdollistuu. Koti ja työ mahdollistaa vasta myöhemmin rauhan alueella.

Keski-Afrikan turvallisuustilanne on vaarallinen myös rauhanturvaajille, myös niille 24 suomalaiselle sotilaalle, jotka tähän operaatioon tulevat osallistumaan. Pidän tärkeänä, että näille operaatioon lähteville sotilaille annetaan sellainen koulutus, jossa käydään tarkoin läpi alueen ja tilanteen erityispiirteet sekä ennakointi ja suojautuminen niin, ettei vahinkoja pääse sattumaan. Uskon näin myös tapahtuvan.

Tämän selonteossa esille tuodun ja aiemmin esittämäni perusteella pidän perusteltuna, että Suomi osallistuu tähän operaatioon.

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunnan jäsenenä kannan erityistä huolta Suomen puolustusvoimien tulevaisuudesta. Vuoden 2015 jälkeisestä ajasta ei Puolustusvoimilla ole edelleenkään tietoa rahoituksen kehittymisestä. Puolustusvoimien oman arvion mukaan lisärahoitustarve materiaalisen suorituskyvyn ylläpitämiseksi on vuonna 2016 noin 50 miljoonaa euroa ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa euroa indeksikorotusten lisäksi, käytännössä noin 1,5 prosenttia kansantuotteesta taloudellisesta kehityksestä riippuen. Pidän arviota oikeana. Puolustusvoimille on turvattava mahdollisuus täyttää lakisääteiset velvollisuutensa. — Kiitos.