2) Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta EU:n sotilaallisen
kriisinhallintaoperaatioon Keski-Afrikan tasavallassa
jatkui
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Keski-Afrikan tasavallan viimevuotisen,
viimeisimmän vallankaappauksen — tuskin kuitenkaan
viimeisen — seurauksena maa on ajautunut aseistettujen
ryhmien käsiin. Väkivaltaisuudet uhkaavat laajeta,
ja 4,6-miljoonaisesta väestöstä 2 miljoonaa
tarvitsee kiireellistä apua. Väkivaltaisuuksien
lisäksi tilannetta on kärjistänyt globaali
finanssikriisi ja maalle tärkeiden kaivannaismineraalien
hintojen romahtaminen. Timantit ja kulta kaivetaan Keski-Afrikassa
edelleenkin valtaosin käsityönä. Kaivos- ja
maatyöläisten toimeentulo onkin itse asiassa romahtanut,
ja kapinoinnin ja monien väkivaltaisuuksien taustana ovat
myös nämä yhteiskunnalliset tosiasiat.
Keski-Afrikan tasavalta on mahdollisesti maailman vähiten
uutisoitu valtio. Siksi harva tietää, että Ranska
on käynyt siellä salaista sotaa yli 40 vuotta.
Yli 800 000 asukasta on joutunut jättämään
kotinsa jatkuvien taisteluiden vuoksi. Tilanne ei siis ole syntynyt
viime vuonna tai viime syksynä vaan vuosien, jopa vuosikymmenien
kuluessa.
Puhemies! Vuonna 1960 Ranska myönsi entiselle siirtomaalleen
itsenäisyyden, mutta tästä huolimatta
Ranska on käytännössä hallinnut maata,
valinnut ja taas kaatanut sen valtionpäämiehet.
Monet heistä ovat koulutukseltaan ranskalaistaustaisia
sotilaita ja lisäksi samojen sukujen ja klaanien jäseniä.
Ranska ja Yhdysvallat ovat keskeisesti olleet tukemassa näitä diktaattoreita.
Pahimpana muistamme keisariksi itsensä valinneen Bokassan, joka
syyllistyi kannibalismiin syömällä oppositiojohtajan
lihaa. Hän määräsi myös
noin sata lasta poltettavaksi, kun he protestoivat pakollisiksi
määrättyjen kalliiden koulupukujen ostamista
vastaan heittelemällä kiviä Bokassan
saattuetta kohti.
Tänään Keski-Afrikan tasavalta on
yksi maailman köyhimmistä maista. Odotettavissa
oleva elinikä on alle 50 vuotta, lähes puolet
maan asukkaista on lukutaidottomia, mutta Ranska valitsee yhä maan
presidentit. Yleisesti uskotaan, että Keski-Afrikan tasavalta
toimii merkittävänä sotilastukikohtana
Ranskan laajemmille strategisille Françafrique-pyrkimyksille.
Ranskan tavoitteena on hallita aluetta ja varmistaa luonnonvarojen saanti
niin Tšadissa, Sudanissa, Etelä-Sudanissa, Kongon
demokraattisessa tasavallassa kuin Keski-Afrikan tasavallassa. Ranska
vartioi näiden maiden luonnonvaroja, etenkin uraanin saantia. Ranskalaisella
Areva-yhtiöllä on 25 vuoden laajat uraanikaivosvaltaukset
maan itäosissa, ja ne ovat kytkeytyneet jo pitkään
Ranskan ydinohjelmaan.
Keski-Afrikan tärkeimpiä luonnonvaroja ovat timantit
ja kulta ja tietenkin metsät. Kuvaavaa on, että timanttien
viennistä yli 30 prosenttia on salakuljetuksen piirissä ja
kullan viennistä 95 prosenttia. Tästä voi
päätellä, että verotulot katoavat
ja julkinen valta on heikoissa kantimissa, korruptoitunutta ja rikollisten
käsissä.
Puhemies! Sellaiseen maahan, sellaisissa oloissa elävän
kansan pariin Suomi on lähettämässä 10
miljoonalla eurolla sotilaita. Selonteossa korostetaan monissa kohdin
erittäin painokkaasti — itse asiassa tekstistä mitattuna
puolet koko selonteosta on tuota korostusta — että kysymys
on EU:n yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.
Keski-Afrikan operaatio kirjattiin asiallisesti viime joulukuun
Eurooppa-neuvoston päätelmiin ja siellä todettiin,
että EU:n kriisinhallinnan painopiste siirtyy nyt Afrikkaan.
Kaikessa on siis pääpaino sotilaallisessa osallistumisessa.
Suomi myönsi humanitaarista apua Keski-Afrikan tasavallalle
selonteon mukaan viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa ja tänä vuonna
1,5 miljoonaa euroa. Tämä sotilasoperaatio maksaa
10 miljoonaa. Siitä 7,5 miljoonaa katetaan puolustusbudjetista.
Operaation painopiste on siis EU:n yhteisessä puolustuspolitiikassa.
Sille vasenryhmä ei anna tukea. Meidän myötätuntomme
on niiden 2 miljoonan nälkäisen ja kodittoman
tykönä, joita Ranskalla ja muilla EU-kumppaneilla,
entisillä siirtomaaisännillä ja kansainvälisillä suuryhtiöillä on
velvollisuus humanitaarisesti auttaa eikä suinkaan pönkittää korruptoituneita
diktaattoreita, kuten tähän saakka on tapahtunut.
Keski-Afrikan auttamisessa painopisteen on oltava kansainvälisten
järjestöjen humanitaarisessa työssä.
Siinä Suomen on syytä olla tehokkaasti mukana.
Tytti Tuppurainen /sd:
Arvoisa puhemies! Viime viikkojen tapahtumat ovat kiinnittäneet ulko-
ja turvallisuuspolitiikkamme huomion Suomen turvallisuuden perusasioihin.
Sotilaallista voimaa on käytetty Euroopassa. Tässä tilanteessa
on paikallaan keskustella siitä, miksi Suomen osallistuminen
meille maantieteellisesti ja muutoinkin etäisen Keski-Afrikan
kriisin ratkaisemiseen on perusteltua. Perustelut liittyvät
sekä humanitaarisiin että turvallisuuspoliittisiin
näkökohtiin.
Humanitaariset perusteet Keski-Afrikan tasavallan vakauttamiselle
ovat varsin painavat. Maan oma historia on ajanut sen tilaan, jota
kuvaa selonteon ilmaisu "romahtanut valtio". Siellä ei
ole enää toimivan valtion perustekijöitä:
turvallisuutta ja järjestystä. Maan oman vaikean
historian lisäksi on aihetta muistaa koko keskisen Afrikan
vaikea lähihistoria. Melkein tarkalleen 20 vuotta sitten
Ruandassa tapahtui kansanmurha, joka oli jopa 1900-luvun mittapuiden
mukaan hirvittävä tragedia. Lisäksi se
sysäsi liikkeelle sotien ja levottomuuksien aallon, jossa
on kuollut väkivallan, nälän ja yhteiskunnan
romahduksen seurauksena ehkä jopa yli 5 miljoonaa ihmistä.
On aika pysäyttää yhteiskuntien kaatuminen
dominoiden lailla. On tartuttava toimeen Keski-Afrikassa.
Arvoisa puhemies! Afrikassa on kysymys Euroopan turvallisuudesta.
Jokainen romahtanut valtio on mahdollinen tukikohta terroristeille
ja kansainvälisille rikollisjärjestöille.
Terrorismin ja rikollisuuden kitkeminen niiden pesäpaikoissa on
tietysti kallista, mutta ei niin kallista kuin terroritekojen ja
rikosvahinkojen paikkaaminen. Suomen panos on kohtuullisessa suhteessa
siihen, mikä meille kuuluu. Kansainvälisessä kriisinhallinnassa
ei myöskään saa unohtaa niitä välillisiä hyötyjä,
joita siitä koituu Suomen omalle puolustukselle. Vastuunkantajana
Suomella on puhevaltaa, jos turvallisuusuhat joskus sivuavat meitä Afrikkaa
lähempää. Ja vielä, jokaisesta kansainvälisestä komennuksesta
palaa sotilashenkilöstöä, jonka koulutukseen
kuuluu harjoittelun lisäksi käytännön
kokemusta, kokemusta kansainvälisestä yhteistyöstä ja
kokemusta operaatioiden toteuttamisesta vaikeissa olosuhteissa.
Jussi Niinistö /ps:
Arvoisa puhemies! Suomi on ollut aktiivisesti mukana kansainvälisessä kriisinhallinnassa.
Osallistuminen on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja
yksi Puolustusvoimien lakisääteisistä tehtävistä oman maan
puolustamisen ja virka-avun antamisen jälkeen. Tehtävät
on kuitenkin pidettävä tärkeysjärjestyksessä:
oman maan puolustus tulee aina ensin. Tätä tärkeysjärjestystä ei
ole viime vuosina riittävästi kunnioitettu, valitettavasti.
Arvoisa puhemies! Keski-Afrikan tasavalta luetaan syystäkin
niin sanottujen romahtaneiden valtioiden joukkoon. Ranska on onnistunut
sitouttamaan koko Euroopan unionin entisen siirtomaansa kriisinhallintaoperaatioon.
Tätäkö se EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka pohjimmiltaan
on? Ranskan perässä mennään. Tämähän
nähtiin ja koettiin viimeksi Malissa.
Suomelle Keski-Afrikan operaatio maksaa 10 miljoonaa euroa.
Kyseessä on yksi kalleimmista kriisinhallintaoperaatioistamme.
10 miljoonaa on paljon rahaa tässä taloudellisessa
tilanteessa. Sillä lähetetään
tämänhetkisten suunnitelmien mukaan arviolta 24
suomalaista sotilasta puoleksi vuodeksi Afrikan sydänmaille.
Pidempäänkin operaatioon voidaan varautua. Joka
tapauksessa operaatiolle on saatava YK:n mandaatti. Suomi tarjoaa
operaatioon esikuntaupseereita, siviili—sotilas-yhteistyön
koordinaatioryhmän ja räjähteiden raivaamiseen
erikoistuneen ryhmän. Ei olisi ollut järkevää lähettää ulkoministeri
Tuomiojan tuumailemaa sataa sotilasta, saati kokonaista jääkärikomppaniaa,
vaan joukkojen määrä ja koostumus on
syytä määritellä aina todellisen tarpeen
mukaan, ei poliittisen lipunnäytön. Perusteltua
tulevaisuudessa olisikin, jotta ministeriöiden väliseltä kissanhännänvedolta
vältyttäisiin, että kriisinhallintaoperaatioon
lähtemiseen liittyvän poliittisen päätöksen
jälkeinen operatiivinen vastuu olisi välittömästi
puolustushallinnolla eikä ulkoasiainhallinnolla, kuten
nyt on tilanne.
Selonteon mukaan suurimpana riskinä Keski-Afrikassa
ovat trooppiset tartuntataudit. Mitään kummempaa
suomalaisten sotilaallista suorituskykyä kehittävää kokemusta
keskiafrikkalaiselta savannilta saati sademetsästä ei
ole saatavilla, ei ainakaan asiantuntijoiden mukaan. Operaatio vertautuneekin
Tšadin vastaavaan vuonna 2008. Eli kärjistäen:
menemme näyttämään EU-lippua ja
tietenkin antamaan humanitääristä apua.
Arvoisa puhemies! Lopuksi on perusteltua kysyä, monen
muun edustajan ja ulkoministerinkin tavoin, miksi Keski-Afrikan
kriisinhallintaoperaatiossa ei käytetä EU:n taisteluosastoja.
Taisteluosastoja ei ole kertaakaan käytetty. Eikö ne
perustettu juuri tällaisia operaatioita varten? Mitä järkeä koko
konseptilla on, jos sitä ei tarpeen tullen voida käyttää?
Nykytiedon valossa Suomen ei todellakaan kannata uhrata varojaan
vuosikymmenen loppupuolella EU:n taisteluosastojen johtovaltioroolin
ottamiseen. Ne rahat voidaan käyttää viisaamminkin,
esimerkiksi reserviläisten kertausharjoituksiin.
Yleisesti ottaen meidän on enemmän ajateltava
kansallista etuamme — näin tekevät muutkin maat.
Emme saa tietenkään olla kylmiä inhimilliselle
hädälle maailmassa, mutta enemmän on laitettava
painoa sille, että kriisinhallintaoperaatioihin ei lähdetä mukaan
ilman, että ne lisäävät Suomen
omaa sotilaallista suorituskykyä esimerkiksi lisäämällä kansallista
osaamista tai Puolustusvoimien kansainvälistä yhteistoiminta-
ja avunvastaanottamiskykyä tai rauhoittamalla sellaista
kriisialuetta, josta voi seurata kielteisiä turvallisuusvaikutuksia
Suomeen suoraan tai välillisesti, esimerkiksi maahanmuuttoryöpyn
kautta.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies sekä "sankka" kansanedustajajoukko!
Suomi tekee kansainvälistä kriisinhallintaa EU:n,
Naton ja YK:n projekteissa. Sotilaallisen kriisinhallinnan budjetti
on tänä vuonna reilut 116 miljoonaa euroa — riittääkö tämä raha
tähän projektiin? Kriisinhallinnan kokonaisuus
rakentuu kolmesta pääosiosta: sotilaallisen turvallisuuden
ylläpitämisestä, oikeusjärjestyksen
ja hallinnon järjestämisestä ja, kolmanneksi,
jälleenrakennuksesta ja yhteiskunnan kehityksestä.
Onko tämä Keski-Afrikan tasavallan operaatio
pääosin sotilaallisen turvallisuuden ylläpitämistä vai
jälleenrakentamista tukeva? Helsingin Sanomissa oli hiljattain
kirjoitus, että siellä ovat poliisi ja armeija
hajonneet käytännössä olemattomiin
lähes vuoden kestäneissä levottomuuksissa,
joissa on kuollut yli tuhat ihmistä ja noin miljoona on
joutunut pakenemaan kodeistaan. Rutiköyhässä maassa
järjestystä yrittävät ylläpitää Afrikan
unionin rauhanturvaajat ja ranskalaiset sotilaat, jotka saapuivat
maahan joulukuussa.
EU lähettää alueelle tuhannen hengen
kriisinhallintajoukon vahvistuksen. Toimijoita on maassa siis useita,
ja sen lisäksi maassa lienee kymmeniä avustusjärjestöjä.
Useissa yhteyksissä siviilien järjestöjen
tekemä kriisinhallinta ja varsinaisten kriisinhallintajoukkojen
tehtävät limittyvät toisiinsa, ja toiminnan
koordinointi olisi todella tärkeää todellisten
tulosten saavuttamiseksi. Kokonaisvaltaisuus, jossa humanitaarinen toiminta
tukee sotilaallista kriisinhallintaa, säästää resursseja
ja tuo varmaan pysyvämpiä tuloksia.
Vaikka täällä ei passaa paljon miinoista
puhua, mutta mikäli olisi tarvetta, niin jos Suomen osuus
projektista keskittyy erityisesti miinanraivaukseen ja sen kalustoon,
on osallistumisemme näkökulma järkevä.
Suomessa on entisistä operaatioista nyt vapaata miinanraivauskalustoa, ja
miinanraivaus luo pohjan kansan tulevalle elämälle.
Maasta on siis paennut lähes miljoona ihmistä.
Tulevatko he jonain päivänä takaisin?
Saadaanko elinolosuhteet sellaisiksi, että paluun mahdollisuudet
ovat olemassa? Ellei, on tämä miljoona lisäämässä pakolaisvirtaa
Eurooppaan. Euroopan on siis hyvä onnistua tehtävässään.
Maan tärkein toimeentulo on maanviljelys: puuvillaa,
tupakkaa, hirssiä ja maapähkinöitä. Suomi
on myöntänyt alkuvuodesta 2014 humanitaarista
apua. Lapset ja siviiliväestö joutuvat aina kärsimään.
Ruokahuollon järjestäminen on avainkysymys, muutoin
maastapakoa ei saada hallintaan. Onko tämä osio
jonkin maan erityisellä vastuulla yhteistyössä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa?
Vastausta ei varmaan tule.
Kataisen hallituksen ohjelman mukaan hallitus edistää kokonaisvaltaista
lähestymistapaa, jossa kehitysyhteistyö, humanitaarinen
apu, diplomatia sekä sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta toimivat
saumattomasti yhdessä. Vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen
selonteon mukaan kokonaisvaltaista näkökulmaa
kriisinhallinnassa vahvistetaan siten, että sotilaallinen ja
siviilikriisinhallinta sekä kehitysyhteistyö ja humanitaarinen
apu koordinoidaan keskenään parhaan mahdollisen
yhteisvaikutuksen ja kestävien tulosten aikaansaamiseksi.
Tämä edellyttää kansallisen
suunnittelun, koordinoinnin ja resursoinnin tiiviimpää yhteensovittamista.
Olisinkin kysynyt, kuinka tämä yhteensovittaminen
on tässä Keski-Afrikan projektissa hoidettu.
Valtioneuvoston asiakirjoissa nousee esiin myös entistä parempi
vaikuttavuuden huomioiminen. Vuoden 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen
selonteon mukaan Suomi pyrkii vahvistamaan kriisinhallintatoimintansa
vaikuttavuutta ja päätöksenteossa arvioidaan
myös osallistumisen vaikuttavuutta sekä operaatioista
saatavia hyötyjä. Onko hallitus tuomassa tämän
vaikuttavuusarvion eduskunnan käyttöön
tässä tapauksessa, ja koska arvio tulee?
Mutta koska ministereitä, arvoisa puhemies, ei ole
paikalla, näitä kysymyksiä on turha sitten enempää jatkaa.
Eero Suutari /kok:
Arvoisa herra puhemies! Suomen puolustusvoimilla on kolme päätehtävää:
sotilaallinen puolustaminen, viranomaisten avustaminen ja sotilaallinen
kriisinhallinta. Suomi pitää tärkeänä myös
Euroopan yhteisön puolustus- ja turvallisuuspolitiikan
vahvistamista ja parempien kriisinhallintamekanismien kehittämistä.
Suomella on pitkä kokemus sotilaallisesta kriisinhallinnasta
yleensä, ja meidän rauhanturvaamistyötä arvostetaan
laajasti ja kansainvälisesti. Rauhanturvaamiseen osallistuminen
palvelee myös Suomen puolustusvoimien osaamisen kehittämistä niiltä osin,
joiden osalta pelkkä sotaharjoitus ei anna mahdollisuutta.
Ranskan kokoisen, lähes 5 miljoonan asukkaan Keski-Afrikan
väestöstä yli 2 miljoonaa tarvitsee kiireellistä humanitääristä apua.
800 000 on joutunut jättämään
kotinsa ja 200 000—300 000 paennut maasta.
Historian kokemuksen mukaan terrorismin kasvun uhka on mitä ilmeisin.
Keski-Afrikka on jo vuodesta 2006 luokiteltu erittäin epävakaaksi,
romahtaneeksi valtioksi, ja vihollisuuksien osapuolet ovat perustaneet omia
paikallisia aseellisia vastarintaryhmiä, ja käynnissä on
koston kierre.
Tässä kriisissä Suomen ensisijainen
tarkoitus on rauhoittaa tilannetta ja omalta osaltaan estää sen
eskaloituminen maan sisällä sekä leviäminen
epävakaisiin naapureihin, jolloin laittomien siirtolaisten
nopea kasvu loisi pohjan ääriliikkeille ja terrorismille.
Tilanteen vaarallisuudesta kertoo se, että vihollisuudet
ovat jo pitkään olleet etnisiä, historiallisia,
uskonnollisia ja poliittisia. Suomi kannattaakin operaation tavoitteita
kokonaisvaltaisesta ratkaisusta, jonka yhtenä osana tämä operaatio
toimii. Pysyvää rauhaa ei tällä Euroopan
yhteisön kuuden kuukauden operaatiolla tavoitella, vaan
Euroopan unionin sotilasoperaation tehtävänä on
tukea Afrikan unionin MISCA-operaatiota. Tärkeintä nyt
on saada osapuolet luovuttamaan aseensa ja vakiinnuttaa tilanne
sellaiseksi, että ihmisten kotiinpaluu mahdollistuu. Koti
ja työ mahdollistaa vasta myöhemmin rauhan alueella.
Keski-Afrikan turvallisuustilanne on vaarallinen myös
rauhanturvaajille, myös niille 24 suomalaiselle sotilaalle,
jotka tähän operaatioon tulevat osallistumaan.
Pidän tärkeänä, että näille operaatioon
lähteville sotilaille annetaan sellainen koulutus, jossa
käydään tarkoin läpi alueen ja
tilanteen erityispiirteet sekä ennakointi ja suojautuminen
niin, ettei vahinkoja pääse sattumaan. Uskon näin
myös tapahtuvan.
Tämän selonteossa esille tuodun ja aiemmin esittämäni
perusteella pidän perusteltuna, että Suomi osallistuu
tähän operaatioon.
Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunnan jäsenenä kannan
erityistä huolta Suomen puolustusvoimien tulevaisuudesta.
Vuoden 2015 jälkeisestä ajasta ei Puolustusvoimilla
ole edelleenkään tietoa rahoituksen kehittymisestä.
Puolustusvoimien oman arvion mukaan lisärahoitustarve materiaalisen
suorituskyvyn ylläpitämiseksi on vuonna 2016 noin
50 miljoonaa euroa ja vuoteen 2020 mennessä asteittain
150 miljoonaa euroa indeksikorotusten lisäksi, käytännössä noin 1,5
prosenttia kansantuotteesta taloudellisesta kehityksestä riippuen.
Pidän arviota oikeana. Puolustusvoimille on turvattava
mahdollisuus täyttää lakisääteiset
velvollisuutensa. — Kiitos.
Keskustelu päättyi.