Täysistunnon pöytäkirja 24/2001 vp

PTK 24/2001 vp

24. TIISTAINA 13. MAALISKUUTA 2001 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys laiksi ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kokeilusta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Opetusministeri Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Voi sanoa, että tämä on aika historiallinen hetki, joka liittyy suomalaiseen koulutuspolitiikkaan. Hallituksen esitys ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnoista on nyt eduskunnalle tuotu keskusteltavaksi ja käsiteltäväksi. On paljon esitetty kysymyksiä, miksi me tarvitsemme ammattikorkeakoulun jatkotutkintoja. Meillä on tällä hetkellä ... (Hälinää)

Puhemies:

(koputtaa)

Kehotan edustajia rauhoittumaan!

Puhuja:

... noin 50 000 nuorta, jotka ovat suorittaneet ammattikorkeakoulun perustutkinnon. Näistä nuorista todennäköisesti osa haluaa jatkaa opintojaan. Tällä hetkellä on kaksi mahdollisuutta: ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut nuori voi lähteä joko ulkomaille opiskelemaan tai siirtyä yliopistoon opiskelemaan.

Ammattikorkeakoulun jatkotutkinnoilla on ennen kaikkea tarkoitus vahvistaa suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä ja ammatillista osaamista. Se vaihtoehto, että nuori valitsee yliopistouran jatkotutkintourakseen, on yksi, ja se säilyy tämänkin tutkinnon uudistamisen jälkeen. Mutta kuinka järkevä se suuressa mittakaavassa on, sitä voidaan kysyä. Tästä tuon esille yhden esimerkin: hallinnon ja kaupan tutkinnon suorittanut tradenomiopiskelija, joka on 140 opintoviikkoa suorittanut tutkintoaan. Yliopistot hyvin eri tavalla huomioivat näitä suoritettuja tutkintoja. Esimerkiksi Oulun yliopistossa tradenomin tutkinnosta hyväksytään noin 20 opintoviikkoa, Helsingin kauppakorkeakoulussa mahdollisesti vain 8 opintoviikkoa.

Jos ajattelemme tätä asiaa vielä enemmän yhteiskunnallisesta näkökulmasta, meillä on tulossa monella alalla vaikeat vuodet sen tähden, että suuret ikäluokat ovat jäämässä ansaitsemalleen eläkkeelle eikä meillä todellakaan ole varaa päällekkäiseen koulutukseen. Tietysti kysymys on myös nuoren opiskelijan näkökulmasta. Ei ole mitään järkeä siinä, että samoja asioita opiskellaan kahteen kertaan. Kysymys on myös ammatillisen osaamisen arvostamisesta.

On myös esitetty kysymys, tarvitseeko työelämä ammattikorkeakoulun jatkotutkintoja? Vastaus on kyllä, että tarvitsee. Suomen yrittäjistä noin 7—8 prosentilla on korkeakoulututkinto. Tarve ammatillisuuden ja yrittäjyyden vahvistamiseen on olemassa. Teknisellä puolella on aivan ilmiselvät jatko-opintojen tarpeet ja samoin myös terveydenhuollossa. Tämä keskustelu ja ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen valmistelu on alkanut reilusti yli kolme vuotta sitten. Se ei ole tämän hallituksen hanke, vaan se on vanhempi hanke.

Tämän keskustelun pohjaksi haluan hyvin lyhyesti todeta, mitä nämä ammattikorkeakoulun jatkotutkinnot sitten ovat. Ne ovat hyvin työelämäläheisiä, ja tarkoitus on, että opiskelija voisi samanaikaisesti suorittaa jatkotutkinnon ja myös käydä työssä. Kysymys on 40—60 opintoviikon pituisesta opiskelusta niin, että jatkotutkinnon suoritettuaan opiskelija on suorittanut 200 opintoviikkoa. Mikä on jatkotutkinnon suhde erikoistumisopintoihin, joita joissakin ammattikorkeakouluissa on annettu aikuisopintoina? Erikoistumisopinnot sisällytetään tähän jatkotutkintoon, elikkä ne ovat hyväksiluettavia silloin, kun ne ovat siltä samalta alalta, jolta ammattikorkeakoulun jatkotutkinto suoritetaan.

Hallitus päätti yksimielisesti, että valitaan kolme alaa, joilla jatkotutkintokokeilu aloitetaan. Tekniikka on näistä aloista yksi, toinen on kauppa ja hallinto ja kolmas on terveysala. Kuka sitten pääsee suorittamaan jatkotutkintoa? Ammattikorkeakoulun perustutkinnon suorittanut nuori tai muun korkeakoulututkinnon suorittanut nuori, joka on ollut kolme vuotta töissä oman alan tutkinnon suorittamisen jälkeen juuri sillä alalla, josta perustutkintonsa on suorittanut. Tällä erityisesti on haluttu vahvistaa ja varmistaa se, että ei ole kysymys mistään putkeen suoritettavista tutkinnoista vaan että tässä on vahva ammatillinen osaaminen koko ajan mukana. Mitkä koulut sitten pääsevät mukaan tähän kokeiluun? Se tietysti ratkaistaan myöhemmin sen jälkeen, kun eduskunta on esityksen käsitellyt, mutta kriteerit tulevat olemaan hyvin vahvat. Yksi kriteeri on se, että oppilaitoksessa on annettu erikoistumisalan opintoja ja että oppilaitos on ollut vähintään kaksi vuotta vakinaisena.

Mitä ammattikorkeakoulun jatkotutkinnot sitten tulevat yhteiskunnalle maksamaan? Tarkoitus on aloittaa hyvin varovaisesti noin 300 opiskelijalla, ja kun ammattikorkeakoulun yksikköhinnasta lasketaan, mitä se tulee maksamaan, summa kokonaisuudessaan vuositasolla alkuvaiheessa on alle 10 miljoonaa markkaa, josta valtion osuus on 57 prosenttia.

Se, mitä tässä päätöksessä pidän erityisen tärkeänä, on se, että tällä päätöksellä ammattikorkeakoulun jatkotutkinnoista vahvistetaan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan kirjattua korkeakoulujen kehittämistä duaalimallilla elikkä yliopistoja kehitetään erikseen ja ammattikorkeakouluja erikseen. Tällä jatkotutkintomallilla pystytään duaalimalli varmistamaan. Kysymys on kokeilulainsäädännöstä, mikä tarkoittaa sitä, että vuoden 2005 heinäkuun loppuun saakka tämä kokeilu on voimassa. On tarkoitus arvioida hyvin tarkasti, miten kokeilu saadaan käyntiin ja mitä hyötyä siitä on.

Lakiesityksessä on mielestäni yksi asia, joka varmasti puhuttaa nyt eduskuntaa mutta myös varmasti valiokuntakäsittelyssä tulee voimakkaasti esiin. Se on se, mihin nämä tutkinnot rinnastetaan. Olen täällä puolustamassa hallituksen esitystä. Hallituksen esityksessä tässä vaiheessa ei ollut valmiutta rinnastamisesta todeta sitä, että tämä olisi rinnastettu ylempään korkeakoulututkintoon. Mutta varmasti kansainvälisillä koulutus- ja työmarkkinoilla tullaan meiltä peräämään, mikä on se rinnastettava asia.

Arvoisa puhemies! Minulla olisi tästä paljon sanomista, mutta ajattelen niin, että lyhyt alustus on aivan paikallaan, jotta kansanedustajat pääsevät sanomaan sanansa. Mielelläni kuuntelen ja vastaan tehtyihin kysymyksiin.

Pirkko  Peltomo /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot otetaan nyt kokeiluluontoisesti käyttöön ensi vuoden alusta. Kuten ministeri totesi, kokeilun on tarkoitus kestää vuoden 2005 kesään ja koulutukseen on tarkoitus ottaa vuosittain 300 opiskelijaa.

Uudistuksella on myös epäilijöitä. Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja on vieroksuttu ennen kaikkea yliopistoissa, mutta myös työnantajajärjestöt ovat asettaneet niiden hyödyn kyseenalaiseksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että juuri samat tahot vastustivat ammattikorkeakoululaitosta jo sitä perustettaessa. Nyt käydään tavallaan toiseen kertaan sama taistelu. Kun asiasta tehtiin kerran päätös ja ammattikorkeakoululaitos sai alkunsa, on vaikea ymmärtää sitä vastustusta, jota sen kehittäminen saa yhä osakseen. Siinä mielessä on ihan hyvä, että hallitus on päässyt nyt yksimielisyyteen ja kokeilulaki on meillä käsiteltävänä.

Ammattikorkeakoulukokeilun käynnistäminen vuonna 1992 merkitsi sitä, että korkeakoulutuksen suunta Suomessa käännettiin kohti niin sanottua duaalimallia. Jos mallin halutaan toimivan täysipainoisesti ja tasapainoisesti, on kummankin väylän, sekä tiedekorkeakoulujen että ammattikorkeakoulujen, opiskelijoilla oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet tutkintoon johtaviin jatko-opintoihin omalla korkeakoulusektorillaan.

Opiskelijan kannalta on tärkeää, että perustutkinnon jälkeinen koulutus ei ole pelkästään pitkäkestoista täydennyskoulutusta, vaan että opinnot johtavat myös tutkintoon. Tällä hetkellä jatko-opintohaluiselle ammattikorkeakoulun perustutkinnon suorittaneelle on käytännössä ollut tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Kuten opetusministeri Rask sanoi, opiskelija voi pyrkiä yliopistoon tai lähteä ulkomaille. Nykytilanteessa ei siis voida puhua tasa-arvoisista mahdollisuuksista tutkintoon johtaviin jatko-opintoihin. Kun esimerkiksi 140 opintoviikon tradenomitutkinnon suorittanut voi saada opinnoistaan vain kahdeksan opintoviikkoa hyväksytyksi Helsingin kauppakorkeakoulussa, niin vastaavasti Oulussa 20 opintoviikkoa. Tällaista ei todellakaan voi sanoa jatkokoulutukseksi, vaan uudelleenkouluttautumiseksi.

Moninkertaiset opinnot tulevat kalliiksi sekä opiskelijalle että yhteiskunnalle. Ei ole opiskelijan eikä edes yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista, että 140 tai 160 opintoviikkoa suorittanut palautetaan tiedekorkeakoulussa takaisin opintojensa alkuun samalle lähtötolpalle vasta lukiosta valmistuneiden kanssa.

Ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot tukevat myös tasaisempaa alueellista kehitystä. Vakinaistunut ammattikorkeakouluverkko kattaa kaikki maakunnat tarjoten siten esimerkiksi kasvukeskusten ulkopuolella asuville aikuisopiskelijoille realistisen mahdollisuuden jatkaa opintojaan. Harva aikuinen, joka on jo perustanut perheen ja asettunut paikoilleen, kykenee jatko-opintojen vuoksi jättämään työpaikkansa ja siirtymään toiselle, usein asumiskustannuksiltaan kalliimmalle paikkakunnalle. Jos muutto onnistuu, lähtijä harvoin palaa. Etenkin nykytilanteessa, jossa muuttovirrat keskittyvät epäterveellä tavalla suurempiin kasvukeskuksiin ja monet alueet kärsivät muuttotappioista, mahdollisuus tutkintoon johtaviin jatko-opintoihin yliopistokaupunkien ulkopuolella tukee terveempää alueellista kehitystä.

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintokokeiluun tulee ottaa mielestäni mukaan etenkin sellaisia paikkakuntia, joissa ei toimi yliopistoa. Kokeilu sopii hyvin esimerkiksi Satakuntaan, jossa ei ole omaa tiedekorkeakoulua ja jossa ammattikorkeakoulun merkitys on siksi erityisen suuri opiskelijoille ja erityisesti teollisuudelle ja elinkeinoelämälle.

Mielestäni se, että jatkotutkintoon valittavalta edellytetään kolmen vuoden työkokemusta ammattikorkeakoulun perustutkinnon jälkeen, on onnistunut ratkaisu. Tällä ehkäistään ennalta muun muassa sellaista mahdollisuutta, että ammattikorkeakoulun perustutkinnosta tulisi vain jonkinlainen välitutkinto ja jatkotutkinnosta välttämätön lisä työpaikan löytämiseksi. Tarkoitushan ei ole pidentää ammattikorkeakoulutuksen kestoa vaan luoda ammattikorkeakoulujen perustutkinnon suorittaneille todellinen mahdollisuus jatkokoulutukseen omalla alallaan.

Muun muassa Kuntaliiton taholta on esitetty näkemys, jonka mukaan valtion tulee ensisijaisesti turvata resurssit ja sisällöt ammattikorkeakoulujen perustutkintojen kehittämiseksi uskottaviksi ja laadukkaiksi korkeakoulututkinnoiksi. Koska ammattikorkeakoulujen perustutkintoja on kehitetty vasta kymmenisen vuotta, näkökulma ansaitsee huomiota, mutta kaiken kaikkiaan se asettaa turhaan ammattikorkeakoulujen perus- ja jatkotutkinnot vastakkain. Ammattikorkeakoulujen perustutkintoja pitää toki kehittää, mutta parhaat edellytykset kehittämistyölle luo juuri se uskottavuus ja tasa-arvoisuus, jonka mahdollisuus jatko-opintoihin omalla korkeakoulusektorilla tuo mukanaan.

On selvää, että sillä tietämyksellä, joka meillä nyt on voimassa olevien ammattikorkeakoulujen tarpeellisuudesta Suomessa, voimme todeta, että ne ovat paikkansa ottaneet tässä yhteiskunnassa. Jatkotutkintojen laita on epäilemättä samoin. Mielestäni on todella tärkeää tarjota noin 50 000:lle Suomessa jo ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneelle nuorelle mahdollisuus jatkoväylään omalla alallaan.

Rouva puhemies! Haluaisin myöskin, että valiokunta pohtisi sitä, miten määritellään tutkinnon kansainvälinen rinnasteisuus. Se ei varmasti ole helppoa, mutta tämä on niitä asioita, joita varmasti on syytä valiokunnassa pohtia. Lisäksi kun tiedämme, että ympäri Suomea on tarjolla paljon ja hyviä ohjelmia, kokeiltavia ohjelmia ei saisi rajata liian ahtaasti.

Mutta kaiken kaikkiaan on hyvä, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot ovat nyt meidän keskusteltavanamme. Valiokunta asiantuntijoita kuultuaan varmasti tuo tänne erittäin hyvän mietinnön, sillä kehittyvä ammattikorkeakoulu tarvitsee jatkotutkintoja.

Tytti  Isohookana-Asunmaa  /kesk:

Puhemies! Ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnoista on käyty keskustelua varsin vilkkaasti ja julkisesti noin vuoden verran. Opetusministeriön määrätietoista etenemistä on hämmästelty monin eri perustein. Perusteista yksi on ollut se, että on todettu, että työelämä ei nyt vaadi niinkään jatkotutkintoja kuin hyvin koulutettuja ja motivoituneita työntekijöitä.

Äsken esittelypuheenvuorossaan opetusministeri Rask ei myöskään perustellut, kuten ei aikaisemminkaan, omaa mielipidettään jatkotutkintojen tarpeellisuudesta esimerkiksi terveydenhuollon alalla. Terveyden- ja sosiaalihuoltoalan ammattijärjestö Tehy on ottanut asiaan selvän kannan: ei jatkotutkintoja ennen koulutuksen kokonaisstrategian luomista. Vastaavanlaisia kannanottoja on teollisuuden ja työnantajien taholta. Palvelutyönantajat pitävät tällä hetkellä jatkotutkintoja täysin tarpeettomina jnp.

Jatkotutkintoja kuitenkin halutaan erityisesti opetusministeriössä ehdottomasti, ja se tehdään nyt lähetekeskusteluun tulleella ammattikorkeakoulujen jatkotutkintokokeilulailla. Asian valmisteluprosessi hämmästyttää siinä, että on pidetty tavatonta kiirettä. Ensimmäisiä esityksiä on tosin tehty jo muutama vuosi sitten, mutta kun valmistelutyötä seuraa, voi todeta, että 80 opintoviikosta on nyt tultu 40—60 opintoviikkoon, ja sekin osoittaa jo sen, että sisältöjä ei oikein ole mietitty. Kysymyksiä herättää myöskin se, miksi näin vaatimattomalla kokeilulla halutaan edetä. Mitä tällä mitataan, ja mitä nämä kokeilun tuottamat tutkinnot lopulta ovat? Myös lausunnonantajien joukko on erittäin vaatimaton, ja vaatimaton on edelleen kansainvälinen vertailu. Meillähän on tältä alalta kokemuksia esimerkiksi Englannista, josta hallituksen esitykseen ei ole haluttu ottaa mitään. Ei myöskään Pohjoismaista tämänhetkistä ja tulevaisuuden tilannetta ole haluttu tarkastella.

Jatkotutkintojen kokeilu liittyy saumattomasti ammattikorkeakoulujen tulevaan asemaan yleensä korkea-asteen koulutuksessa. Nyt vielä arvostus on epätasaista, ja siihen on syynsä. Puhemies! Kuulun selkeästi ammattikorkeakoulujen kannattajiin. Uskon, että työelämä todella tarvitsee eri alojen korkeasti koulutettua ammattihenkilöstöä. Tähän aikanaan myöskin oli tarvetta, ja useat tahot, toisin kuin ed. Peltomo äsken totesi, olivat ajamassa ammattikorkeakouluja — juuri Tehy, TT, Palvelutyönantajat jnp. — ja sille oli perusteensa. Olen pettynyt ennen kaikkea haastateltuani hyvin monia eri puolilla Suomea ammattikorkeakouluissa opiskelevia nuoria siihen epätasaiseen koulutuksen tasoon, joka meidän ammattikorkeakoulussamme tällä hetkellä vielä on. Opiskelijat tiedostavat tämän epätasaisuuden. Fiksut vaihtavat alaa nopeasti. Toiset eivät sittenkään pyri ammattikorkeakouluun, vaikka tuntevat vetoa alaa kohtaan, valitsevat jonkin muun tien. Hyvin monet keskeyttävät ajoissa mennäkseen vaikka töihin sillä aikaa, kun odottavat toista opiskelupaikkaa.

Olen vakaasti sitä mieltä, että hyvin harva opiskelija tällä hetkellä, ainakin sen tiedon perusteella, mikä itselläni on, haluaa aidosti ja ensisijaisesti ammattikorkeakouluihin myöskin suorittamaan jatkotutkintoja. Sen sijaan tiedän varmuudella sen, että yhä useampi esimerkiksi insinööriksi opiskeleva nuori haaveilee jatkotutkinnosta yliopistossa eli haaveilee diplomi-insinöörin tutkinnosta, mutta samanaikaisesti haluaa suorittaa lisä- ja täydennysopintoja siinä samassa ammattikorkeakoulussa, jossa perustutkinnon suoritti, koska haluaa saada viimeisimmän tiedon käyttöönsä työtään tukemaan.

Haluan korostaa, että meillä ei ole varaa jättää tässä vaiheessa kehittämättä ammattikorkeakouluja. Niiden kaikkien olisi viipymättä saatava opetuksensa taso aidosti korkea-astetta vastaavaksi. Tämä merkitsee tehoa opettajankoulutustason nostamiseen, tehoa opiskelijan omatoimiseen opiskeluun, työharjoitteluun, nykyistä tiiviimpää koordinointia opetuksen sisältöön, siirtymistä kunnolliseen arviointiin jne. Ammattikorkeakouluissa on tavattomasti työtä ja haasteita.

Tutkintojen sisällöstä täytyy kantaa ensisijaisesti sellaisen henkilön vastuu, jolla itsellään on asiaan todellinen kompetenssi, siis todellinen kompetenssi. Nyt näin ei läheskään aina ole. Osin on toteutunut se pelko, joka tässäkin salissa muutama vuosi sitten esitettiin, että ammattikorkeakoulusta onkin tullut vain uuden tyyppinen koulu kyltin muutoksella. Näin ei pitänyt käydä. Sormien läpi katselemisella aiheutetaan suurta vahinkoa koko ammattikorkeakoulujärjestelmälle ja ennen kaikkea niille ammattikorkeakouluille, jotka ovat vakavissaan ottaneet haasteet vastaan ja tekevät todella korkeatasoista työtä ja antavat korkea-asteen opetusta. Tässä on myöskin yksi syy siihen, mikseivät yliopistot todellisuudessa arvosta ammattikorkeakoulututkintoja. Se näkyy juuri siinä, mihin opetusministerikin vastasi, että jossakin hyväksytään vain 8 opintoviikkoa, jossakin korkeintaan 20. Vertailtavuus onkin hankalaa senkin takia, että ammattikorkeakoulututkinnot haluttiin aikanaan luoda erilaisiksi yliopistoihin nähden. Tässä tulee mieleen, että tässä olisi kyllä kannattanut pyytää yliopistolta lausunto ja ottaa myöskin sillä tavalla yliopistot mukaan ammattikorkeakoulujen kehittämiseen.

Yliopistossa tunnetaan aiheellisesti huolta. Suurin huolenaihe liittyy myöskin korkea-asteen koulutuksen rahoitukseen. Kun hallitus on tietoisesti vuosikaudet alimitoittanut yliopistojen perusrahoitusta, ovat yliopistot olleet pakotettuja etsimään perusrahaa melkein mistä vain perustoiminnoilleen. Talousalueella joudutaan panostamaan koulutukseen, mieluiten juuri korkea-asteen koulutukseen, ja kuntien budjeteissa varataan oikeutetusti tähän rahaa. Mutta tästä rahasta kilpailevat nyt yliopistot ja ammattikorkeakoulut toisin paikoin verisestikin, koska työnjako yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken ei käytännössä ole selkeä. Kilpailu on siis kovaa. Se sallittakoon, mutta kansantalouden kustannusnäkökulmasta olisi olemassa toinenkin vaihtoehto: työnjaon selkiyttäminen mitä nopeimmin.

Kannattaisi myös miettiä, millä aloilla tarvitsemme yhä selkeää suoritustason ammattilaista. Kun meillä ei tänään toimi koulutuksen kohdentaminen, siis emme kouluta oikeaan aikaan oikeita ihmisiä oikeaan paikkaan, niin siitä on syntynyt ongelma. Meillä on paikoitellen kipeää työvoimapulaa.

Olen iloinen siitä, että julkinen keskustelu korkea-asteen kahden rinnakkaisjärjestelmän epätarkoituksenmukaisuudesta johti siihen, ettei hallituksen esityksessä nyt rinnasteta ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja yliopistojen ylempiin korkeakoulututkintoihin. Tämä olisi väärin siksikin, että, kuten äsken mainitsin, ammattikorkeakoulututkinnot luotiin aikanaan ennen kaikkea itsenäisiksi työelämätutkinnoiksi, siis hyvin spesifisiksi, kun taas yliopistotutkinnot ovat luonteeltaan laaja-alaisia yleistutkintoja, joiden tulee antaa myös tulevaisuudessa kelpoisuus monelle eri alalle toisin kuin työelämätutkintojen. Jollakin tapaa tulisi kuitenkin ratkaista, miten ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut kohtuullisin jatko-opinnoin on kelvollinen tekemään yliopistollisen tutkinnon niin halutessaan.

Luettuani hallituksen esityksen tulin itse siihen johtopäätökseen, että kokeilulakia kirjoitetaan nyt itse asiassa opinnoille, joita on ollut jo jonkin aikaa olemassa ja joita koko ajan kehitetään ilman uutta lakia, siis nykyisen ammattikorkeakoululain ja -asetuksen turvin. Siinä mielessä tässä ei mitään uutta varmasti tapahdu. Jos kuitenkin ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen ja yliopistotutkintojen rinnastettavuutta nyt ei tehdä ja lakataan myöskin haaveilemasta tästä, tämä kokeilulaki täyttänee hyvin paikkansa. Sivistysvaliokunnan olisi kuitenkin tässä yhteydessä, kun se lakia käsittelee, paikallaan hiukan laajemmin arvioida ammattikorkeakouluopetuksen tämänhetkistä tasoa ja korkeakoulutuksen tulevia realiteetteja. Vaarassa on näet nyt madaltaa virheellisellä koulu- ja kustannuspolitiikalla koko suomalaisen korkeakoulujärjestelmän varsin maineikas yleistaso. Tämän viimeisen arvion teen ennen kaikkea Euroopan neuvoston koulukomitean kautta saadun tuntemuksen turvin.

Opetusministeri  Maija  Rask

Arvoisa rouva puhemies! Siihen, mitä ed. Isohookana-Asunmaa totesi puheenvuorossaan opettajien pätevyydestä, haluan todeta, että ammattikorkeakouluissa on 5 300 päätoimista opettajaa. Heistä 3 600:lla on ylempi korkeakoulututkinto, 500:lla on lisensiaatintutkinto ja yli 200:lla tohtorintutkinto, joten koulutuksen taso ainakin opettajien puolelta on hyvä. Epäilyt siitä, että suomalaisissa ammattikorkeakouluissa ei olisi koulutusta kehitetty, että on pelkästään vaihdettu nimikylttejä, ei pidä paikkaansa.

Koulutuksen arvioinnista haluan lyhyesti todeta sen, että olemme tilanneet Oecd:ltä arvioinnin ammattikorkeakoulujärjestelmästä, vaikka viimeiset ammattikorkeakoulut on vasta hiljattain vakinaistettu. Raporttia aletaan tehdä jo tänä vuonna, ja se saadaan ensi vuonna. Haluamme kansainvälisesti nähdä, mikä meidän ammattikorkeakoulumme taso on. Mutta tietysti yksityisellä puolella voi todeta, että ammattikorkeakoulujen taso on jo arvioitu, koska yksityinen sektori palkkaa enemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita työhön kuin yliopistotutkinnon suorittaneita. Tämä on käytännön arkipäivän arviointia, jota työelämässä tehdään päivittäin.

Arvoisa rouva puhemies! Myöhemmin haluan käyttää pitemmän puheenvuoron, jossa mielelläni perustelen esimerkiksi terveysalan ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon tarvetta. Parin minuutin puheenvuorossa siihen ei ole mahdollisuutta.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli hyvä kuulla kuitenkin ed. Isohookana-Asunmaan suusta, että noin lähtökohtaisesti pidätte ammattikorkeakoulujärjestelmää hyvänä. Yleisellä tasolla sanoisin, että sitä kritiikkiä, jota te esititte ammattikorkeakouluja kohtaan, voitaisiin myös hyvin kohdentaa yliopistolaitostamme kohtaan. Sieltäkin löytyy epätasaisuutta ja ikään kuin tarpeita uudistuksiin ja kehittämiseen.

Kiinnitin huomiotani puheenvuorossanne siihen, kun toitte esille terveydenhuollon ja Palvelutyönantajien epämääräisen vastustuksen jatkotutkintokokeilua kohtaan. Olen itse ollut monissa eri keskusteluyhteyksissä myöskin näiden tahojen edustajien kanssa, ja esimerkiksi olin pettynyt teidän puheenvuoroonne siltä osin, että tämä ydin, joka jatkotutkintoihin liittyy, on nimenomaan soveltavaa työelämää kehittävää tutkimusta ja koulutusta. Jos ajattelemme esimerkiksi terveydenhuoltoa, sitä tilaa, missä terveydenhuolto nyt on kunnissa, laajasti ottaen suomalaisessa yhteiskunnassa, näen valtavan tarpeen erityisesti nyt amk:ssa koulutettujen terveydenhuoltoammattihenkilöstön työelämäorientoivaan soveltavaan tutkimukseen ja sitä kautta jatkotutkintoon. Kyllä hallituksen esityksellä on vahva perusta ja tarpeensa.

En ole halunnut varata tässä vaiheessa puheenvuoroa, koska minulla on semmoinen vanhakantainen ajatus, että kun tämä tulee sivistysvaliokuntaan, en halua tässä vaiheessa yksityiskohtaisemmin ottaa kantaa ja sitoutua. Mutta minusta on tärkeää, että muistetaan tämä peruslähtökohta ja ydin, että haetaan soveltavaa työelämää palvelevaa tutkimusta. Tämä on perusasia.

Irja  Tulonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaan puheenvuoro oli ammattitaidolla ja hyvin laadittu. Sitä oli miellyttävää sivistysvaliokunnan jäsenenä kuunnella. Toteaisin kuitenkin, että ammattikorkeakoulun tasoa ja arviointia sivistysvaliokunta kyllä tekee koko ajan matkan varrella. Jostain syystä meille on rakas lapsi tämä ammattikorkeakoulu. Toteaisin kuitenkin ed. Isohookana-Asunmaan puheenvuoroon, että kyllä ammattikorkeakoulun taso on kiinni nimenomaan siitä, onko meillä hyviä vai huonoja opettajia. Se joko kehittyy tai kaatuu. Siinä olen ed. Isohookana-Asunmaan kanssa ihan samaa mieltä. Toteaisin kuitenkin, että tähän on luotu järjestelmä. Meillä on viisi hyvää yksikköä, joissa ammattikorkeakoulujen opettajia koulutetaan. Kun olen käynyt parissa tämmöisessä kylässä ja tutkimassa, millä tavalla siellä toimitaan, voin sanoa ihan puhtaalla sydämellä, että siellä on hyvin korkeatasoista koulutusta ja myöskin korkeatasoisia — yllätys, yllätys — opiskelijoita.

Terveysalaministeri kertoo enemmän, ja toivoisin, että ministeri sitten, kun ottaa puheenvuoron, vastaisi minulle sellaiseen kysymykseen, kun olen ymmärtänyt, että terveysalaa supistetaan taikka sitä ei laajenneta, siinä on pelkästään niin sanottu pitkäaikaissairaiden osuus. Asia on suuri, ennalta ehkäisevä, ja sillä on terveys- ja kansantaloudellinen merkitys, ja itse päättäjänä toivoisin, että sen kaltaiset asiat olisivat mukana, koska niillä nähdään työelämään aika voimakkaita yhteyksiä.

Säde  Tahvanainen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaan puheenvuoro lähti siitä, että ammattikorkeakoulun jatkotutkintoja ei haluttaisi kentällä. Itse olen saanut toisenlaista viestiä. En tiedä sitten, onko meillä eri kannattajat tai eri ihmiset, jotka ottavat meihin yhteyksiä. Itse lähtisin siitä, että kun tällainen laki tulee voimaan, se mahdollistaa kokeilutoiminnan, niin kuin ammattikorkeakoululainsäädäntö alun perin maassamme lähti käyntiin. Siinä oli todella paljon ongelmia nimenomaan 90-luvulla ammattikorkeakoulun laadun ja tason suhteen. Luulen, että nyt on otettu huomattavan paljon isompia harppauksia kuin alkuvaiheessa, koska todella on ymmärretty, että ammattikorkeakoulujen on oltava kilpailukykyisiä ja laadukkaita saadakseen opiskelijoita. Juuri tällä hallituskaudella on saatu laadun arviointi liikenteeseen. Siitä kiitän ministeri Raskia erittäin paljon, että ammattikorkeakoulupuolelta niin kuin yliopistopuolelta tullaan saamaan hyviä arviointeja.

Sivistysvaliokunnan jäsenenä voin sanoa, että me emme voi tehdä laadun arviointia, me saamme raportteja ja teemme poliittisia johtopäätöksiä siitä, missä mennään ja mihin meidän koulutuspolitiikkamme pitää suunnata tulevaisuutta ajatellen.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaa oli huolestunut laadusta. Ministeri Rask ei kyennyt puheenvuorossaan hälventämään huoltani tästä samasta asiasta. Opettajien kouluttautuminen ammattikorkeakouluissa on kesken. Monet opettajat tekevät sitä nyt työn ohessa uupumuksen rajamailla. Kun tässä esityksessä todetaan, että tällä ei ole lisäkustannusvaikutuksia, niin eikö ammattikorkeisiin pidä perustaa uusia korkean tason opetukseen tähtääviä virkoja? Ajattelen nyt yliopistomaailmasta vastaavia professuureja, dosentuureja, yliopettajia jne. Samalta tasolta ei voi koskaan opettaa, eikä saman tasoinen voi opettaa alempaa tutkintoa. Kyllä siellä myös laatua vaaditaan. Niiden lukumäärä, jotka ovat tohtorin tutkinnon suorittaneet, ei, ministeri Rask, valitettavasti riitä siihen, että meillä ollaan luomassa nyt kokonaan uutta järjestelmää, jossa peräänkuulutetaan laatua, korkeatasoista opetusta. On väärin myös opiskelijoita kohtaan, että houkutellaan sellaiseen, missä laatuasiat eivät ole kunnossa etukäteen.

Ulla Juurola  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Saattaa olla, että ammattikorkeakoulujen opetustaso vaihtelee. Minulla itselläni ei ole siitä tutkittua tietoa. Saattaa myös olla, että ammattikorkeakoulujen arvostus ja rooli vaihtelevat sen mukaan, millä paikkakunnalla ne sijaitsevat. Esimerkiksi oman kaupunkini ammattikorkeakoulu, Lahden ammattikorkeakoulu, toimii alueella, jossa ei ole omaa tiedekorkeakoulua. Tällä alueella toivotaan todellakin jatkotutkintoja hyvin lämpimästi, jotta pääsisimme silläkin alueella hyvin paljon korkeampaan koulutustasoon.

Sen sijaan minua vähän ihmetyttää rajaus, rajaus tekniikkaan, kauppaan, hallintoon ja terveysalaan. Esimerkiksi Lahdessa on muotoiluinstituutti, jota en osaa suoraan näihin kolmeen lohkoon sijoittaa. Katsoisin, että tälläkin oppilaitoksella, joka palvelee nimenomaan elinkeinoelämää, olisi erittäin suuri tarve jatkotutkintoihin.

Markku  Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaa, te annoitte varsin pessimistisen kuvan ammattikorkeakoulujen tämänhetkisestä tilasta. Arvionne tietenkin oli aika järkyttävä, koska kiistatta te olette opposition keskeinen koulutuspoliittinen asiantuntija.

Edelleen puheenvuoronne yksi loppujohtopäätös oli, että luettuanne läpi tämän lakiehdotuksen teille oli jäänyt se kuva, että nyt tehdään vain laki opinnoille, jotka jo nyt ovat olleet olemassa. Toivon, että keskustelussa myöhemmin selkeytätte tätä, koska kyllä aika järkyttävä olisi tilanne, jos tämän lain tavoitteen täyttävät opinnot tuosta vaan toteutettaisiin. Nythän jatko-opintojen tarkoituksena — näin täällä todetaan muun muassa — on antaa valmiudet erityistä asiantuntemusta vaativissa työelämän kehittämis- ja muissa tehtävissä toimimista varten. Tätä kautta ainakin itse haluan nähdä, että nyt tämä kokeilu johtaa todella laadullisesti erittäin korkeatasoisiin opintoihin. Mutta ehkä näin onkin, että meidän pitää lain eduskuntakäsittelyssä nimenomaan paneutua lain tekstiin ja analysoida sitä, löytyvätkö täältä sellaiset laatukriteerit sekä opinnoille että niille yksiköille, ammattikorkeakouluille, jotka saavat luvan kokeiluopetusta antaa, löytyvätkö sellaiset laatukriteerit, jotka kiistatta johtavat lakiehdotuksen tarkoituspykälän mukaiseen korkeaan laatutasoon. Nythän lakiehdotuksessa pikemminkin kuvataan vain edellytyksiä tämmöisinä teknisinä asioina, että pitää olla ollut voimassa vakinainen toimilupa tietyn määrän vuosia jne.

Kalevi Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni ministeri esitteli lain hyvin valottaen sen taustoja ja tavoitteita. Mielestäni myös tämä laki edustaa opetusministeriössä hyvää valmistelua. On selvää, että keskustelu tiedekorkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen välillä käydään meillä, koska kyseessä on nyt jatkotutkinnon osalta eräällä tavalla uudesta asiasta. On hyvä, että asiaa lähestytään kokeilujen kautta. Siinä suhteessa ministeriö on tehnyt myös oikean ratkaisun.

Ehkä jatkoa ajatellen, jos tässä sopii esittää, nimikeasia on sellainen, joka on askarruttanut itseäni. Sille kannattaisi etsiä, kuten asetustasolla todetaan myöhemmin, nykyistä osuvampi nimike. Mitä tulee, arvoisa puhemies, rinnastettavuuteen tutkintojen osalta, itse toivoisin, että rinnastus ylempään korkeakoulututkintoon voitaisiin tehdä, koska kokemusteni mukaan näin tulee tapahtumaan erityisesti ulkomailla. Monet opiskelijat, jotka ovat suorittaneet puheena olevan tutkinnon, tulevat saamaan akkreditoinnin kansainväliseltä taholta, eli siltä osin tämä linja, joka tässä on selvästi nähtävissä, on myös rinnastuksen suuntaan.

Puhemies! Kuten sanoin, tämä laki on hyvin valmisteltu. Siinä on joitakin kohtia, jotka varmasti valiokuntatarkastelussa saavat lisävivahteita, ja eduskuntakin voi tähän palata.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Mielestäni hallituksen esitys on erittäin hyvä siinä mielessä, että sehän tuo tasapuolisuutta ja tasa-arvoa korkeakouluopiskelijoille. Kiittäisin myös opetusministeriä siitä nopeudesta ja mielestäni myös asiantuntemuksesta, jota hän tässä aiheessa osoittaa. Ainut huolenaiheeni tässä on oikeastaan se, että kun tätä tutkintoa ei vielä rinnasteta ylempään korkeakoulututkintoon, millähän tavalla se mahtaa vaikuttaa työelämään eli mikä on se porkkana, että henkilö suorittaa 200 opintoviikkoa mutta tämä ei palkkauksessa näy. Toivon, että tulevaisuudessa myös tämä asia otettaisiin esille ja samanlaisella asiantuntemuksella kuin nähtävästi nytkin.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaan puheenvuoro oli ehkä liiaksi yliopistolähtöinen ja vähän kapea-alainenkin, kun otamme huomioon kansainvälisen kehityksen. (Ed. Gustafsson: Aika nätisti sanottu!) Mielestäni tässä on kysymys ammattikorkeakoulujärjestelmän kehittämisestä, joka on sinällään jo arvo ja tärkeä tavoite, joka hallituksen esityksessä on. Kun tiedämme, mikä merkitys yliopistoilla on ollut maakuntakeskusten kehittämisessä, luulen, että ammattikorkeakouluverkostolla on ja tulee varsinkin olemaan, kun se lähtee työelämälähtöisestä tutkimuksesta ja opetuksesta, erittäin suuri merkitys alueelliselle kehitykselle. Juuri osaamisen, tiedon ja taidon verkottumista muuallekin kuin maakuntakeskuksiin me tarvitsemme. Ainoa tehokas väline meillä tähän on juuri ammattikorkeakouluverkosto.

Ed. Isohookana-Asunmaa, toivon, että alueellisen kehittämisen tuntevana kansanedustajana otatte myöskin tämän näkökulman huomioon, sillä tässä on kysymys ammattikorkeakoulujärjestelmän kehittämisestä, joka on ehkä tärkein aluekehityksen väline, mitä Suomessa meillä on käsissämme.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Haluan erittäin vahvasti todeta sen, että missään tapauksessa en aseta yliopistoja ja ammattikorkeakouluja rinnakkain. Kaikissa tapauksissa olen edelleenkin, kuten joka kerta tähänkin asti, kehittämässä ammattikorkeakouluja. Mutta jos me haluamme todella pyrkiä siihen, että meillä tulevaisuudessa on tasoltaan laadukas korkea-asteen tutkinto, maisteritasoa vastaava tutkinto, myös ammattikorkeakouluissa, silloin jo pelkästään muodollisen opettajien tason saaminen nykyistä parempaan tilaan on aivan välttämätöntä.

Olen jyrkästi eri mieltä opetusministeri Raskin kanssa siitä, että opettajien taso olisi tällä hetkellä kohdallaan. Minulla on opetusministeriön aivan tuore tilasto, joka kertoo sen, että meillä on ammattikorkeakouluissa tällä hetkellä tohtoreita vähemmän kuin alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita opettajia. Eihän se näin voi olla, jos havitellaan korkea-asteen tutkintoa. Ylempi korkea-aste eli maisteritason tutkinto on liki 70 prosentilla ammattikorkeakoulujen opettajista. Minusta on, puhemies, aivan turhaa puhua, että meillä Suomessa kaikissa ammattikorkeakouluissa annettaisiin tasokasta ja laadukasta opetusta, jos opettajien tasosta ei edes välitetä pitää huolta.

Ed. Gustafssonin kanssa olen täysin samaa mieltä siitä, että työelämää on kehitettävä koulutusta kehittämällä. Juuri sitä tarvitaan, ja juuri sitä itse tarkoitan.

Ed. Tahvanaiselle haluan todeta vain sen, että olen käynyt niin huolellisesti, kuin ikinä olen voinut, läpi ammattijärjestöjen virallisia kantoja ja muun muassa Sakin kanta on ammattikorkeakoulututkintojen jatkotutkintoihin nähden varsin kielteinen. Myös niissä keskusteluissa, joita Sakin kanssa olen käynyt, olen saanut aika hyvää ja kriittistä analyysiä tämänhetkisestä ammattikorkeakoulujen opiskelun tilasta.

Opetusministeri  Maija  Rask

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaa on oikeassa, että alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita opettajia on enemmän. Tällä hetkellä heitä on 244 ja tohtorin tutkinnon suorittaneita on 207. Mutta se täytyy myöntää ja tunnustaa, minkä ed. Hyssälä tiesi, että ammattikorkeakoulujen opettajat ovat jatkuvasti itsekin koulutuksessa ja siitä huolimatta pitävät huolen siitä, että meillä jatkuvasti valmistuu korkeatasoisia ammattilaisia ammattikorkeakouluistamme. Heidän taakkansa on aikamoinen. Meidän pitäisi kaikella tavalla tukea näitä opettajia sekä opiskelussaan että siinä työssä, jota he tekevät.

Ed. Juurolalle haluan todeta sen, että rajaus tehtiin sen tähden, että rajaus oli sivistyspoliittisen ministerivaliokunnan yksimielinen päätös. Muitakin esityksiä oli olemassa, mutta haluttiin lähteä varovaisesti liikkeelle juuri niiden epäilyjen tähden, joita tähän uudistukseen on paljon kohdistunut.

Ed. Hyssälälle totean siitä, että kun nyt lähdemme 300 opiskelijalla, on selvää, että siinä vaiheessa, kun toiminta laajenee, opettajien määrää totta kai tullaan lisäämään. Mutta kun me jaamme 300 opiskelijaa useaan ammattikorkeakouluun, yhteen yksittäiseen ammattikorkeakouluun ei todennäköisesti tarvitse lisätä opettajavoimia juuri sen tähden, että jatkotutkintotoiminta alkaa, koska nämä jatkotutkinnot annetaan sellaisiin ammattikorkeakouluihin, joissa erikoistumisopintoja jo tällä hetkellä on olemassa.

Mutta, rouva puhemies, valo taas vilkkuu.

Margareta Pietikäinen /sv:

Fru talman! Det livslånga lärandet blir allt viktigare, det är en nödvändighet i dagens arbetsliv och bör därför stödas på alla nivåer. Det är viktigt att man också vid yrkeshögskolorna kan erbjuda påbyggnadsexamina som en möjlighet att studera vidare. Speciellt viktigt är det i en situation, där allt flera väljer yrkeshögskolan för sina grundstudier. Det är också bra att man kan avlägga påbyggnadsexamen vid sidan av yrkesarbetet. Det här gör det lättare för många att skaffa sig fördjupade insikter.

Puhemies! Ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot nähdään tässä vaiheessa kokeiluna, ja minusta tämä on hyvä asia. Vaikutusten selvittämiseksi ja järjestelmän kokeilemiseksi käytännössä kokeiluun osallistuvien pilottihankkeiden huolellisella valinnalla on merkitystä. Näiden kokeilukoulujen tulisi edustaa maantieteellisesti eri alueita, ja kokeilun tulee tapahtua totta kai myöskin ruotsinkielisessä koulutuksessa. Tiedän, että näitä suunnitelmia ja toiveita on. Eurooppalaisittain katsottuna ammatillisen koulutuksen tutkinnot ovat myös epäyhtenäisiä. Useissa maissa ollaan kehittämässä ammattikorkeakoulutusta, ja on tärkeää, että Suomi on tässä mukana.

Här har diskuterats en del om utbildningens kvalitet och möjligheten att få fullgod utbildning också när det gäller påbyggnadsexamina vid yrkeshögskolor. Det är helt självklart, det har i många olika sammanhang kommit upp att duktiga lärare och handledare är nödvändiga och skall fylla specifika kriterier också när det gäller påbyggnadsutbildningen. Men jag tycker inte att det här är någon ny sak. Det har redan tidigare kommit fram när yrkeshögskolorna fick möjligheten att bli permanenta. Den här frågan om lärarutbildningen, lärarnas kvalifikationer, har lyfts fram och jag hör till dem som också vet att arbetet på att öka kompetensen bland lärarna hela tiden pågår. Det är klart att det är ett centralt villkor att undervisning och handledning skall vara av hög och god kvalitet också i yrkeshögskolorna. Det här är helt enkelt en skyldighet för oss alla att se till att så här är fallet.

När kulturutskottet vid behandlingen av lagförslaget hör sakkunniga tycker jag att det är viktigt att kulturutskottet åtminstone skulle, eller borde sträva till att komma med ett väl underbyggt ställningstagande om vilka inhemska eller utländska examina denna nya examen kan jämställas med. Det här är något som fattas i regeringens proposition och med tanke på studerandenas möjlighet att, som här har kommit fram, få sin nya examen beaktad både på arbetsplatsen i fråga om lönesättningen och eventuellt också för studier utomlands i ett senare skede, är den här frågan viktig. Det här bör kulturutskottet fästa speciell uppmärksamhet vid.

Marja-Liisa Tykkyläinen /sd:

Arvoisa puhemies! Vähän historiaa, koska olin siinä vaiheessa, kun ammattikorkeakoulujen vakinaistamisesta käytiin taistelun tuoksina, täällä eduskunnassa 1991, jolloin annettiin ensimmäiset ammattikorkeakoulujen kokeiluluvat. Niitä oli muutamia, ja ensiksi oli tarkoituksena, että nämä olisivat tulleet sellaisille paikkakunnille alkujaan, joilla ei ollut yliopistoja ja korkeakouluja. Mutta siinä kävin toisin eli useimpiin yliopisto- ja korkeakoulukaupunkeihin tulivat ammattikorkeakoulut.

Uskaltaisin ja rohkenisin sanoa, että silloin kun tapahtui tämä varsinainen vakinaistaminen näiden ammattikorkeakoulujen kohdalla, joita nyt on 29 — niitä piti olla huomattavasti vähemmän — niin oli erittäin korkea kriteeri ammattikorkeakoulujen laadusta, opetusohjelmista ja niiden tasosta. Rohkenen sanoa, että on jotenkin ihmeellistä, että arviointia tulee laadun kohdalta, sillä itse ainakin mukana olleena näissä ammattikorkeakouluratkaisuissa voin sanoa, että vakinaistamislupia ei annettu kuin sellaisille, jotka täyttivät kriteerit ja laadulliset tasot. Näin edettiin.

Minä muistan vielä, kun täällä eduskunnassa kolmeen ponteen jaettiin asiat. Yhtenä oli ammattikorkeakoulujen kokeilutoiminta, sitten oli yliopistojen kehittäminen, ja sitten oli nuorisoasteen ammatillisen koulutuksen kehittäminen, ja sanojakin täytyi muuttaa. Niissä olivat mukana kokoomus, keskusta ja sosialidemokraatit siihen aikaan.

Nyt on edetty näin pitkälle, ja annan tässä vaiheessa kiitoksen ministerille, että hän on jaksanut taistella ammattikorkeakoulun jatkotutkintoasiasta. Ymmärrän, että tämä on vaikea asia eduskunnassa, koska joka ryhmässä on sellaisia, jotka ajattelevat ehkä näitä yliopistoja, korkeakouluja ja ammattikorkeakouluja, että ne taistelevat jotenkin toinen toisensa kanssa. Näinhän ei saa olla, vaan näiden pitää jokaisen olla omia koulutusyksikköjään ja vahvistaa niillä alueilla, missä ne toimivat, itselleen kuuluvia tehtäviä, eivätkä ne voi keskenään taistella.

Sen sijaan voin yhtyä siihen, että opettajankoulutuskysymyksessä varmaan kannattaa sivistysvaliokunnan kiinnittää huomiota siihen, miten voidaan vielä paremmin hoitaa opettajien koulutusta ammattikorkeakouluissa. Haluan tähän samaan todeta, että on myöskin tietynlaista kateutta ollut ammattikorkeakoulun opettajien palkoista, koska ne ovat joissakin oppilaitoksissa isommat kuin yliopistojen ja korkeakoulun opettajien palkat.

Arvoisa puhemies! Itse asiassa haluan kiinnittää huomiota siihen asiaan, joka kuuluu valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle, eli rahoituksiin. Meillä on tällä hetkellä ongelmia ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoituksen kohdalla. Lisäbudjettia ei ole tullut, eli 80 miljoonaa markkaa odottaa ratkaisua. Nyt toivoisinkin, kun ammattikorkeakoulun jatkotutkintokoulutus alkaa, että rahoitukset tulevat erikseen eli 10 miljoonaa markkaa ei missään tapauksessa vie niiltä ammattikorkeakouluilta rahoituksia, jotka ovat toiminnassa.

Arvoisa puhemies! Olen erittäin iloinen siitä, että tekniikka on otettu yhdeksi jatkotutkinto-osaksi, ja tässä haluan vielä ottaa esille, että esimerkiksi Nokiassa on paljon ammattikorkeakoulusta valmistuneita, jotka odottavat varmastikin sitä aikaa, että saavat ylemmän korkeakoulututkinnon. Rohkenen sanoa, että opetusministeriön esitys on erittäin oikean suuntainen ja me tarvitsemme suomalaista ammattikorkeakouluopetusta, juuri suomalaista, joka sopii kansainväliseen toimintaan tässä jatkotutkintosysteemissä.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Suomalainen osaaminen on saanut uuden tukijalan ammattikorkeakouluista. Parhaillaan käydään lähetekeskustelua ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kokeilusta. Tämä lakiesitys antaa mahdollisuuden uuden tyyppisten tutkintojen kehittämiseen ja toisaalta niistä saatavien kokemusten kartuttamiseen. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus keskeisten alojen työvoimasta kasvaa koko ajan ja hyvin nopeasti. Äsken opetusministeri perusteli lakiesitystä varsin hyvin. Muun muassa kasvavat työelämän osaamistarpeet ja kansainvälistyminen yleensä ovat olleet lisäämässä tarpeita myös jatkotutkintoihin ammattikorkeakoulun puolella.

Ammattikorkeakouluthan tarjoavat jo nykyisin lyhytkestoista täydennyskoulutusta ja erikoistumisopintoja. Nämä jäävät edelleen voimaan ja mahdollisiksi tämän kokeilulain myötä, mutta mikä hyvää, näitä opintoja voidaan sitten myös täydellisesti hyödyntää jatko-opinnoissa.

Kahden lähtökohdaltaan varsin erilaisen korkeakoulun, tiede- ja ammattikorkeakoulun, rinnakkaiselo on vuosien varrella herättänyt paljon keskustelua. Täällä on viitattu myös kädenvääntöön. Suomalainen yhteiskunta kuitenkin tarvitsee näitä molempia, niin yliopistoja kuin ammattikorkeakoulujakin. Tästä varmasti ollaan jo hyvin paljon samaa mieltä, suurin osa kansalaisista on.

Useamman vuoden ajan on myös ollut kädenvääntöä jatkotutkinnoista, samalla tietysti myös molemmista, niin tiedekorkeakoulusta kuin ammattikorkeakoulusta. Siellä epäilyn aiheina ja kriittisessä keskustelussa ovat tulleet esille muun muassa päällekkäisyys, vähistä voimavaroista kilpaileminen, se, ovatko tutkinnot turhia, opettajaresurssit, opettamisen taso jne. Turha minun niitä tässä on jatkaa.

Joka tapauksessa jatkotutkinnot ovat väylä ammattikorkeakoulusta valmistuneille jatkaa opintojaan omassa, ammatillisesti suuntautuneessa korkeakoulussaan. Kokeilu käynnistettäisiin nyt, niin kuin täällä on todettu, kaupan ja hallinnon, tekniikan ja terveydenhuollon aloilla. Kun kokeilu sitten päättyy, totta kai siinä omat arvioinnit tehdään sen jälkeen. Henkilökohtaisesti uskon, että tämän jälkeen jatkotutkinnot laajenevat myös muille aloille. Totta kai kokeilusta saadaan arvokasta tutkimusaineistoa.

Kokeiluun alkuvaiheessa osallistuu 300 opiskelijaa. Kuten lakiesityksessä todetaan, kokeiluun valittavilta ammattikorkeakouluilta vaaditaan tiukat laatukriteerit. Jatkotutkintojen kehitysvastuu on ammattikorkeakouluilla, mutta yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Tavoitteena tulee olla todella sellaiset jatkotutkinnot, että ne ennakoivat työelämän kehitystä, jota koko ajan tapahtuu.

Työtä varmasti myös riittää ammattikorkeakoulujen perustehtävän ja perustutkintojen kehittämisessä. Ammattikorkeakoulujärjestelmämme on todella varsin nuori ja uusi. Täällä on kannettu huolta joissakin puheenvuoroissa laatutasosta. Koko ajan, totta kai, on pyrittävä ammattikorkeakouluissa laatutason nostamiseen, kuten myös tiedekorkeakouluissa, ja oman profiilin vahvistamiseen sekä alueelliseen vaikuttamiseen. Tämä on todettu myös hallitusohjelmassa. Uskon, että nyt lähetekeskustelussa oleva laki auttaa omalta osaltaan jatkotutkintojen kautta uusia henkilöitä valmistumaan työelämän ammatillisiin asiantuntijatehtäviin ja niiden kehittämiseen.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean siitä, mitä ed. Olin sanoi tutkintonimikkeistä ja ed. Karpela tutkintojen rinnastettavuudesta, niiden puutteista paremminkin tällä hetkellä, että olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin vain lyhyesti todeta, että on hyvä, että jatkotutkintokokeilusta on nyt saatu hallituksen esitys. Olen toiminut Suomen suurimman koulutuskonsernin, Lahdessa toimivan Päijät-Hämeen koulutuskonsernin, hallituksen puheenjohtajana. Konsernin alaisuudessa toimii myös ammattikorkeakoulu. Katson, että ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kokeilu tulee tarpeeseen. Toisaalta on järkevää lainsäädäntöä, että kyseessä olevien jatkotutkintojen roolia harkitaan vasta kokeiluvaiheen kokemusten perusteella. Mainittakoon kuitenkin, kuten täällä aiemmin on jo mainittukin, että erityisiä kipupisteitä ovat muun muassa ammattikorkeakoulun opettajien pätevyys ja toisaalta heidän palkkauksensa.

Toivon hallituksen esitykselle menestystä ja valiokunnassa rakentavaa käsittelyä.

Leena Rauhala /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Rask toi jo hallituksen lakiesityksen esittelyssä selkeästi esille, että on kysymys historiallisesta asiasta eli esityksen pohjat ovat jo vuosien takaa ja voidaan löytää jopa selkeä lakipohja, jossa sanotaan, että ne erikoistumisopinnot ja se ammattikorkeakoulussa toteutettava opetus, mitä nyt jo on olemassa, aikaa myöden johtavat jatkotutkintoihin.

Eri puheenvuoroissa on tullut esille vahvasti kysymys ammattikorkeakoulun laadusta. Jos tämänhetkistä laatua arvioidaan niin, että ammattikorkeakoulussa ei olisi hyvää laatua, miten sille pohjalle voidaan rakentaa jatkotutkinnot, jotka edellyttävät opettajilta lisäpätevyyttä ja ammattikorkeakoulututkinnon lisäksi mahdollisesti vielä enemmän nimenomaan tiedekorkeakouluopintojakin?

Ajattelen, että ammattikorkeakoulussa kuitenkin perustutkinnot, joita siellä suoritetaan, sillä opettajien osaamisella, mitä tällä hetkellä heillä on, toteutuvat kyllä hyvinkin kattavasti. Muun muassa terveysalalla on tehty muutama vuosi sitten korkeakouluopetuksen laadun arviointi. Ainakin ne tulokset, mitkä sieltä on löydettävissä ammattikorkeakoulun terveysalan laadusta, osoittavat, että ei huolta ole ainakaan siinä määrin kuin mielestäni täällä on vähän tullut esille.

Ammattikorkeakoulun opettajat tälläkin hetkellä ovat hyvin vahvasti mukana jatko-opinnoissa ja suorittavat työnsä ohella erilaisia opintoja aina tohtoritutkintoon saakka sen lisäksi, mitä täällä on mainittu, että jo määrällisesti siellä on tohtorintutkinnon suorittaneita. Erityisesti haluan korostaa sitä, että ammattikorkeakouluopettajien osaamisessa on myös mukana pedagoginen pätevyys ja osaamisen alue. Vaikka en halua rinnastaa sitä tiedekorkeakoulun opettajien osaamiseen, haluan tuoda esille sen, että hyvin monilla ammattikorkeakoulujen opettajilla on nimenomaan pedagoginen osaaminen, joka mahdollistaa myös sitä laatua, mitä täällä on peräänkuulutettu.

Ammattikorkeakoulut ovat kehittyneet niinä vuosina, kun kokeilusta vakinaistuminen on toteutunut. Ammattikorkeakoulussa on tehty suuresti työtä koko opetuksen ja koko ammattikorkeakoulun sisällöllisen rakenteen kehittämisen hyväksi. Niinpä nyt olen vahvasti näkemässä, että jatkotutkinnot ovat ihan hyvä jatke sille kehitykselle, mitä ammattikorkeakouluissa on nyt jo aikaansaatu. Voi sanoa, että ainakin ammattikorkeakoulun toteuttajat itse vahvasti uskovat, että sillä olisi merkitystä juuri niihin tavoitteisiin pääsemiseksi, joita ammattikorkeakouluille on asetettu, eli nimenomaan työelämäosaamisen kehittämiseksi ja myös soveltavan tutkimuksen kehittämiseksi. Näen nimenomaan, että ammattikorkeakouluissa, jos jatkotutkinnot sinne asettuvat, kysymys on paitsi tutkinnoista myös tutkimuksen kehittämisestä ammattikorkeakoulujen sisällä. Siinä yhteydessä näen erittäin tärkeänä, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot ovat vahvasti työelämälähtöisiä, ja siinä on se laatu, joka erottaa ammattikorkeakoulun jatkotutkinnot tiedekorkeakoulun jatkotutkinnoista.

Se kritiikki, mitä keskustelussa on esitetty ja missä itsekin olen ollut mukana, on kohdistunut nimenomaan rinnasteisuuteen, tarvitaanko rinnastusta ammattikorkeakoulun jatkotutkintojen myötä, että saadaan uusia maistereita. Näen, että tätä keskustelua on ehkä nyt hyvä jatkaa tulevassa valiokuntatyöskentelyssä erityisesti rinnastuskysymyksen kohdalta: mitä tarkoittavat ylempi korkeakoulututkinto ja ammattikorkeakoulun jatkotutkinto, siis rinnasteisuus, ja toisaalta tutkinnon nimike, mikä on se nimike, mikä seuraa tästä tutkinnosta. Tämä lakihan ei sinänsä ota kantaa rinnastukseen eikä myöskään tutkinnon nimikkeeseen. Mutta näen, että sen aika on nyt. Siitä on tietenkin keskustelua käyty jo aikaisemminkin, mutta erityisesti kokeilun aikana, jos tämä käynnistyy, tulisi saada jonkinlainen vastaus siihen, mitä tämä rinnasteisuus tarkoittaa.

Näen, että tämä yhteiskunta, erityisesti työelämän kehitys, tarvitsee jatkotutkinnot. Kysymys on myös jatkotutkintojen kohdalla siitä, että ne sitten palvelevat erityisesti työelämää ja opiskelijoitten sijoittumista. Arvostelu, joka tästä on tuotu esille, on noussut tiedekorkeakoulujen taholta, mutta myöskin hyvin paljon arvostelua ovat esittäneet opiskelijat. Taustalla on ollut ainakin käytännössä se, että opiskelijat ovat olleet huolissaan siitä, että kenties heidän tutkintonsa sitten kuitenkaan ei mahdollista samaa asemaa työelämässä kuin on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneella, joka on tullut tiedekorkeakoulusta. Näen, että tämä rinnastuskeskustelu on hyvä käydä mahdollisimman syvällisesti. Työelämä edellyttää osaajia, jotka ovat nimenomaan kehittämässä alaansa työelämän kysymyksistä käsin ja samalla tekemässä tutkimusta. Ammattikorkeakoulut ovat jo nyt siten rakenteellisesti muodostuneet niin, että siellä on kehittämisyksiköt, suunnitteluyksiköt, tutkimusyksiköt. Näen, että vahva pohja on olemassa.

Kun ammattikorkeakoulut tulivat, erikoistumisopinnoista sanottiin, että ammatilliset erikoistumisopinnot ovat ammattikorkeakoulututkintoon pohjautuvia, ammatillisiin jatkotutkintoihin johtavia ja muita laajoja täydennyskoulutusohjelmia. Tässä esityksessä on mainittu, että jatkotutkintojen yhtenä osana voivat olla erikoistumisopinnot.

Erityisesti terveysalalla nyt jo on muutamien alojen kohdalla tullut esille, että on halukkuutta lähteä mukaan niistä erikoistumisopinnoista muodostamaan jatkotutkintoja muun muassa työterveyshoitajien kohdalla. Erityisesti täällä mainittiin, että esimerkiksi Tehy terveysalan ammattiyhdistyksenä olisi vastustamassa jatkotutkintoja. Voi olla, että näin on, mutta näen, että terveysalalla on myös ammattiyhdistyksiä, jotka haluaisivat nähdä kehityksen johtavan siihen, että niiden alalla syntyisi jatkotutkintoja. Näistä erityisesti työterveyshoitajat ovat nostaneet tämän kysymyksen esille, koska he näkevät, että työterveysalalla muutokset ovat hyvin voimakkaita, on uusia haasteita, ja heillä on jo nyt erikoistumisopintoja, joita on hyvin suurella asiantuntemuksella kehitetty. He näkevät, että siitä, jos mistä, olisi hyvin helppo lähteä jatkamaan jatkotutkinnoiksi. Erikoistumisopinnoilla on oma paikkansa, mutta työelämän kehittäminen edellyttää vielä pidemmälle vietyä osaamista. Se kattautuisi tämmöisten jatkotutkintojen myötä. He ovat myös kysymässä, mikä on se tutkintonimike, ja ovat esittämässä, että jopa jatkotutkintona työterveyshoitaja voisi olla yksi mahdollinen, koska he tätä työtä jo tekevät tällä nimikkeellä ja hyvin pitkälle viedyn osaamisen myötä.

Ed. Lax merkitään läsnä olevaksi.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tätä lakiesitystä edeltävä julkinen keskustelu on ollut mielestäni aika lailla mustavalkoista ja ainakin tietyiltä osin varsin asenteellistakin. Ehkä hieman kärjistäen voitaisiin todeta, että on syntynyt jonkinlainen ammattikorkeakoulupuolue ja tiedekorkeakoulupuolue. Myöskin monet sidosryhmät ovat yllättävänkin voimakkaita kantoja esittäneet valmistelun ollessa kesken. Tätä taustaa vasten oli minusta erittäin hyvä, että opetusministeri Rask omassa esittelypuheenvuorossaan selkeästi vahvisti olevansa Suomen korkeakoulujärjestelmän kehittämisen suhteen duaalimallin kannattaja, toisin sanoen sen, että Suomen korkeakoulujärjestelmää kehitettäisiin siten, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut täydentävät toinen toisiaan. Tämä sama periaatehan lausuttiin hyvin selkeästi julki myöskin koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa. Kun tämä minun ymmärtääkseni varsin yleisesti hyväksytty periaate muistetaan, on varmasti hyvä pohtia muun muassa valiokuntavaiheessa jo tätä etukäteen pulmalliseksi arveltua ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen ja yliopistojen ylempien korkeakoulututkintojen suhdetta, johon tässä lakiesityksessä ei nyt kantaa oteta.

Täällä on moneen kertaan todettu se ja jaan sen näkemyksen, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot tulee sitoa työelämän vaatimuksiin ja todellisiin kehittämistarpeisiin. Myöskin on perusteltu se näkemys, joka on täällä jo lausuttu, että jatkotutkintojen roolia on aikanaan arvioitava kokeiluvaiheen kokemusten perusteella ja tehtävä sitten tarpeellisia johtopäätöksiä ja ratkaisuja.

Minusta hyvin tärkeä perustelu ammattikorkeakoulujen ja niin myös ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen kehittämiselle on alueellisen kehittämisen vahvistaminen. Se on todella tärkeä elementti. Minä olen nähnyt sen, että ammattikorkeakoulut ovat todella tärkeitä alueellisia toimijoita jo yksinkin. Sitten kun siihen yhdistyy yhteistoiminta muitten tahojen kanssa, voidaan puhua jopa, että niillä on ollut uraauurtavaa merkitystä sijaintipaikkakunnilleen ja niitä ympäröiville alueille. Muun muassa EU:n rakennerahasto-ohjelmien toteuttamisessa ja niistä johdetuissa ohjelmissa ammattikorkeakouluilla on ollut hyvin merkittävä rooli.

Ed. Peltomo puheenvuorossaan totesi, että ne ammattikorkeakoulut, jotka sijaitsevat sellaisilla alueilla, joilla ei ole tiedekorkeakouluja, tulisi jollakin tavalla asettaa etusijalle jatkotutkintokokeilulupia myönnettäessä. Se on varmaan hyvin ymmärrettävä perustelu, koska varmaankin ammattikorkeakoulun merkitys sellaisella alueella, jolla tiedekorkeakoulua ei ole, nähdään vielä tärkeämmäksi kuin toisenlaisessa tapauksessa.

Haluaisin kuitenkin tässä yhteydessä voimakkaasti peräänkuuluttaa sitä, että on myöskin alueita, joilla ammattikorkeakoulu ja yliopisto ovat löytäneet monella monella sektorilla toisensa ja tekevät hyvässä yhteisymmärryksessä erittäin hyvää yhteistyötä. Väittäisin jopa, että nimenomaan tiedepuistojen ja teknologiakeskusten ylösnostattaminen on monessa tapauksessa hyvin suurelta osin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hedelmällisen yhteistyön tulos. Näin uskaltaisin väittää ainakin Pohjois-Karjalan osalta olevan.

Arvoisa rouva puhemies! Vielä pari yksityiskohtaa. Jatkotutkintojen ja perustutkintojen rooli on tietysti hieman pulmallinen. On esitetty epäilyjä siitä, että jatkotutkinnot ikään kuin veisivät huomiota perustutkintojen kehittämisestä ja rahoituksesta. Uskon kuitenkin, kun tuon lakiesityksen luin, että tämmöistä vaaraa ei todellisuudessa ole.

Lopuksi, arvoisa puhemies, yksi huomio, joka muistaakseni oli Kuntaliiton puolelta voimakkaasti tuotu esille: täytyy välttää se tilanne, että ammattikorkeakoulun jatkotutkinnoista missään tapauksessa tulisi välttämätön lisä, ennen kuin voidaan pysyvästi sijoittua työelämään. Ymmärrän kyllä, että tämä yhteys on tavallaan lakiehdotuksessa katkaistu, mutta korostan nimenomaan pysyvää sijoittamista. Tämä asia kannattaa varmasti jatkossa ottaa huomioon.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnoista on kannatettava uudistus ammattikorkeakoulujärjestelmän kehittämiseksi ja työelämän tarpeitten nykyistä paremmaksi huomioon ottamiseksi. Kokeiluluvan myöntäminen ammattikorkeakouluille jatkotutkintojen aloittamiseksi on mielestäni oikea ratkaisu ja luonnollinen kehityskulku ammattikorkeakoulutasoisen opetuksen vakiinnuttamiseksi osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää.

Valtioneuvoston hyväksymässä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 1999—2004 on hyväksytty suomalaisen koulutuspolitiikan keskeiset suuntaviivat. Kehittämissuunnitelmassa linjataan ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen perustan olevan työelämälähtöisyydessä ja ammatillisen erityisosaamisen syventämisessä. Tämä onkin mielestäni paras keino tukea ja vahvistaa ammattikorkeakoulujen omaa tärkeää profiilia työelämän keskeisenä osaamisen kehittäjänä. Jatkotutkinnot suunnataan työelämässä jo olemassa oleville henkilöille, ja opinnot on tarkoitus järjestää niin, että ne voidaan suorittaa pääasiassa työn ohessa. Näin opinnot kohottavat osaamistasoa, mutta eivät edellytä tutkinnon suorittajien pitkäaikaisia irrottautumisia työelämästä.

Duaalimalliin perustuvan korkeakoulujärjestelmämme lähtökohtana on pidettävä koulutusta, jossa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tuottamat valmiudet ovat pääsääntöisesti erilaisia. Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja onkin kehitettävä nimenomaan ammatillisina tutkintoina. Edelleen tulee jatkaa avointa keskustelua ja arviointia korkeakoulutuksen ja työelämän tarpeiden välillä ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen kehittämiseksi ja laajentamiseksi nykyisistä esitetyistä aloista.

Ammattikorkeakoulujen kehittäminen on vastaus teollisuuden ja palvelualojen huippuosaajien työvoimatarpeeseen. Pieni- ja keskisuuri teollisuus ovat selkeästi ilmoittaneet tarvitsevansa tämän tyyppistä syvempää ja laajempaa ammatillista osaamista.

Yhdeksi Suomen korkeakoulupolitiikan kehittämistyön lähtökohdaksi on asetettu kansainväliset vaatimukset. Jatkotutkintoja kehitettäessä mielestäni on tärkeä lähtökohta Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen sekä tieteen että ammatillisen osaamisen kautta. Ammattikorkeakoulu-uudistus on ratkaisevasti parantanut suomalaisen ammatillisesti suuntautuneen koulutuksen ymmärrettävyyttä ja arvostusta Euroopassa ja myös sen ulkopuolella. Ammatillisen osaamisen syventäminen edesauttaa myös maakuntien ja seutukuntien elinkeinoelämän mahdollisuuksia kehittyä sekä hankkia uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Varsinkin alueilla, jotka eivät sijaitse yliopistojen lähellä, ammattikorkeakouluista valmistuvat osaajat ovat olleet alueensa erittäin tärkeä voimavara, usein jopa moottori alueen elinkeinoelämän kehittämisessä. Olen vakuuttunut siitä, että ammattikorkeakoulun jatkotutkinnot omalta osaltaan lisäävät alueellisia mahdollisuuksia eri puolilla Suomea.

Arvoisa puhemies! Opetusministeriön opetuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa on korostettu, että suomalainen yhteiskunta on sivistysyhteiskunta, joka lepää osaamisen ja korkean tietotaidon varassa. Suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen ja työn tekemiseen kuuluu olennainen osa elinikäistä oppimista. Sivistysyhteiskunta edellyttää, että ihmiset pysyvät ajan tasalla uusissa työmenetelmissä ja kehittävät itseään omassa työssään.

Ammattikorkeakoulun jatkotutkinnot täydentävät suomalaista korkeakoulujärjestelmää. Tavoitteena on, että jokaisesta tutkinnosta on mahdollisuus jatkaa oman osaamisensa syventämistä. Ongelmana nykyisessä koulutusjärjestelmässä on se, että yliopistot eivät hyväksy ammattikorkeakouluissa suoritettuja opintoviikkoja riittävästi omiin tutkintoihinsa, vaikka yliopistotasonkin koulutus eräillä aloilla on käytännönläheistä ja konkreettista suoraan ammattiin valmistavaa opetusta.

Suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kehittäminen edelleen joustavammaksi on niin työelämän kuin työssä olevien ihmisten etu. Joustavoittamalla korkeakoulujärjestelmää takaamme sen, että Suomesta löytyy jatkossakin korkean tason osaajia sekä johtavaa tutkimusta ja pystymme nopeammin vastaamaan muuttuviin työelämän tarpeisiin. Joustavampi järjestelmä pystyy mielestäni paremmin uudelleenkouluttamaan ihmisiä, ennalta ehkäisemään työttömyyttä sekä suuntaamaan ihmisten osaamista niille aloille, jotka osoittautuvat tulevaisuuden aloiksi. Nykyisessä järjestelmässä siirtyminen alalta tai koulutusasteelta toiselle kestää aivan liian kauan, jotta sitä vastaava hyöty näkyisi yksilön tai työelämän tarpeissa.

Hallituksen lakiesityksessä ei oteta kantaa tutkintonimikkeisiin tai tiedekorkeakoulun tutkintojen rinnastettavuuteen. Nämä asiat tulee kuitenkin ratkaista kohtuullisen nopeasti, mutta mielestäni erityisesti hyvän ja syvällisen harkinnan ja valmistelun jälkeen. Tutkintonimikkeellä ja vastaavuudella on erityinen merkitys työhön sijoittumisessa ja palkkaustasossa.

Arvoisa puhemies! Olen vakuuttunut siitä, että hallituksen esitys on askel tehokkaampaan ja enemmän työelämän tarpeisiin ja yksilön jatkuvaan itsensä kehittämiseen suuntautuvaan koulutusjärjestelmään. Tämä on pieni mutta sitäkin tärkeämpi askel koulutusjärjestelmän kehittämisessä ja työelämän tarpeisiin vastaamisessa.

Olli  Nepponen  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Maakuntamme ammattikorkeakoulun neuvottelukunnan jäsenenä ja juuri ammattikorkeakoulusta valmistuneen tytön isänä tervehdin suurella ilolla tätä hallituksen esitystä. Ammattikorkeakoulujärjestelmä on lyhyen toimintansa aikana vahvistanut oman paikkansa työelämän läheisenä, korkeatasoisena kouluttautumisen muotona parantaen suomalaista osaamisen laatua.

Ammattikorkeakouluille on muodostunut erityinen merkitys niissä maakunnissa, joissa ei ole omaa tiedekorkeakoulua. Niiden yhteyteen ovat maakunnat vasta luomassa omia tutkimuksen ja tuotekehityksen osaamisrakenteitaan, joiden vaatimuksissa myös jatkotutkinnoille tulee sija. Oikein toteutetulla ammattikorkeakoulujen toiminnalla, siihen mukaan tulevilla tuotekehittelyillä ja jatkokouluttautumismahdollisuuksilla tuetaan maakunnallisten kasvukeskusten kehitystä ja jalostetaan maakunnissa esiin tulevat teknologiakehitysideat uusiksi tuotteiksi ja työpaikoiksi.

Mahdollisuus jatkotutkintoon tekee oikeutta niille ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille, jotka haluavat pätevöityä ja lisätä ammatillisia valmiuksiaan. Tällä taataan myös ammatillisen osaamisen pysymistä korkeatasoisena lisävalmiuksia vaativilla ja kehittyvillä työaloilla. Jatkokouluttautumisen mahdollisuuden puolesta puhuu myös kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen muuttuvien työelämän vaatimusten keskellä.

On korostettava, että jatkokoulutushankkeeseen on syytä lähteä maltilla ja kokeiluina. Ammattikorkeakoulut ovat olleet vasta varsin vähän aikaa olemassa. Eläessämme keskellä syvää yhteiskunnallista rakennemuutosta on syytä rauhallisesti tarkastella jatkotutkintohankkeen tarkoituksenmukaisuutta ja käytännöllisyyttä. Ammattikorkeakoulutus painottaa käytännöllisyyttä ja täten antaa merkittävää työelämän valmiutta korkeakoulujen rinnalla. On varmasti jatkossa hyvin tarkkaan punnittava, missä määrin niin ammattikorkeakoululinjaa kuin korkeakoululinjaa voidaan rinnakkain kehittää, jotta molempien etuja voidaan hyödyntää. Vastaus tähän hahmottuu vasta käytännön kautta, ajan myötä, kun jatkokoulutuskokeilu on edennyt pidemmälle.

Täällä on keskusteltu runsaasti ammattikorkeakoulujen opettajien pätevyydestä. Haluaisin painottaa vain sitä, kun jatkokouluttautumiseen lähdetään, että se myöskin motivoi ammattikorkeakoulujen opettajia lisäkouluttautumiseen, ja tavoitteena on tohtorin tutkinto. Uskon, että se tulee entisestään lisäämään ammattikorkeakoulun opetuksen tasoa ihan perusopetuksenkin osalta.

Siinä, kuinka estetään kahden rinnakkaisen korkeakoulujärjestelmän syntyminen ja täten mahdollinen resurssien hukkaaminen tai tutkintojen vertailujen epäselvyys, on olemassa käytännön hankaluuksia. Jatkokouluttautuneen kannalta on varsin epäoikeudenmukaista, jos hän ensin opiskelee tasokkaan, teoreettisen ja käytännönläheisen ammattikorkeakoulututkinnon ja sen jälkeen on kolmisen vuotta käytännön työelämässä ja tämän jälkeen suorittaa vielä 40—60 opintoviikkoa pitkän jatkokoulutuksen, eikä häntä vieläkään rinnasteta tiedekorkeakoulusta vastavalmistuneeseen pelkän teoreettisen koulutuksen saaneeseen tutkinnon suorittaneeseen maisteriin, vaikka todennäköiset ammatilliset valmiudet ovat tässä vaiheessa moninkertaiset. Toinen ongelma on tietenkin se, miten estää myös se, ettei jatkokoulutuksesta muodostuisi käytännössä pakollista ammattikorkeakoulututkintoihin kuuluvaa opintojaksoa valmistumisen jälkeen.

Pienenä yksityiskohtana haluaisin painottaa sitä, että jatkotutkintojen lopputyöt pitää tehdä kiinteässä yhteistyössä talouselämän ja julkisten työpaikkojen kanssa, niin että lopputyö todella hyödyntää sitä paikallista osaamista ja tarvetta alueen kehittämisen kannalta.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys ammattikorkeakoulun jatkokoulutuksesta on tervetullut ja hyvä kokeilu, jotta nähdään, mikä käytännön arvo sillä on työelämän kannalta ja kuinka se osaltaan palvelee elinkeinoelämää ja nostaa suomalaisen osaamisen tasoa.

Säde Tahvanainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakoulujärjestelmä on kehittynyt yliopistojen rinnalle hyvin omalaatuiseksi ja ammatillista osaamista sekä tutkimusta painottavaksi yksiköksi ja järjestelmäksi. Se on käytännönläheinen ja, voisiko sanoa, ihmisläheinen myöskin tältä osin, jos sitä vertaillaan hyvinkin tieteelliseen yliopistojärjestelmäämme, jolla olisi kehittämisen paikka varmasti monesti työelämälähtöisyydenkin kanssa.

Nyt käsiteltävänä oleva lakiesitys on hyvä askel siihen suuntaan, että me haluamme myöskin ammattikorkeakoulupuolella lähteä kehittämään työelämäyhteyttä ja jatkotutkintoja. Mielestäni se, mitä ministeri Rask täällä tänään on tuonut esille, että kehitämme koulutusta duaalimallin pohjalta niin, että molemmat järjestelmät, niin yliopistokoulutus kuin ammattikorkeakoulujärjestelmäkin, ovat omaleimaisia, on hyvä asia.

Täällä on tänään aikaisemmin kritisoitu sitä, että ammattikorkeakoulun laatuasioissa on heikkouksia ja ongelmia. Näin varmaan jokaisessa koulujärjestelmässä on. Mielestäni niin peruskoulujärjestelmä kuin lukiokoulutuskin, ammattikorkeakouluopetus, yliopisto-opetus, kaikki nämä mukaan lukien, meillä on ongelmia koulujärjestelmissä. Varmasti tulevaisuudessa aina on näin oleva. Niihin ongelmiin, totta kai, täytyy puuttua. Laatuselvityksellä, jonka opetusministeriö on tilannut Oecd:ltä, on mahdollisuus puuttua niihin epäkohtiin, mitä siinä kenties ilmi tulee. Mielestäni on väärin hutkia ennen kuin tutkitaan, eli vasta raportin pohjalta sivistysvaliokunnan ja tämän salin on mahdollista tehdä johtopäätöksiä.

Kun ammattikorkeakoulujärjestelmää lähdettiin kehittämään 90-luvulla, tuolloin todella oli ammattikorkeakoulujärjestelmän luomisessa aika paljon ongelmia. Muistan, kuinka muun muassa sisareni, joka opiskeli muutamassakin oppilaitoksessa tuolloin, törmäsi ammattikorkeakoulun kehittämisongelmiin. Esimerkiksi oppilaan oikeuksien osalta ilmeni aika lailla ongelmia. Näitä ammattikorkeakouluja en halua tässä nimeltä mainita, mutta niitä oli niin eteläisessä kuin myös muualla Suomessa eli yhteen ilmansuuntaan niitä ei voi paikantaa.

Tänään on myöskin kritisoitu sitä, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja ei tahdottaisi. Tilannehan on se, että näitä ei olla kenellekään tuputtamassa vaan kyse on siitä, että ne ammattikorkeakoulut, jotka haluavat kehittää toimintaansa ja joilla on valmiuksia lähteä kokeiluun mukaan, pääsevät siihen myöskin mukaan. Se on hyvä periaate.

Myöskään se kritiikki, jossa on tuotu esille, että kokeilu alkaisi syödä yliopistojen perusrahoituksen voimavaroja tai yleensäkin ottaen perusopetuksen voimavaroja, ei pidä ainakaan nyt esitettävän lain kohdalla paikkaansa. Sillä lähdetään liikenteeseen hyvin, sanoisinko, marginaalisella rahasummalla ja kuitenkin aika pienillä määrillä. Jos on kyse noin 10 miljoonasta markasta, sillä ei ole suurtakaan merkitystä, ei yliopistojen eikä ammattikorkeakoulun rahoitusjärjestelmässä.

Arvoisa puhemies! On mielestäni hyvä, että lähdetään kehittämään ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojärjestelmää ja että se lähtee nimenomaan kokeilun pohjalta. Koen, että ongelmaksi saattaa nousta, että työelämän puolella ammattikorkeakoulun jatkotutkintoa ja yliopiston tutkintoja ei rinnasteta. Se ei tule olemaan niinkään yksityisen sektorin kuin julkisen sektorin ongelma, kuinka ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon suorittaneet henkilöt kokevat saavansa tutkinnosta hyötyä työmarkkinoilla. Mielestäni tämä on se osuus, mitä pitäisi myös myöhemmin selvittää, mitä kaikkia vaikutuksia tällä lainsäädännöllä tulee olemaan työelämän puolella, hyödyttääkö tämä laki todella varmasti kaikkia toimijoita.

Opetusministeri  Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaa ei valitettavasti ole paikalla. Ajattelin lupaamani mukaisesti perustella terveydenhuoltoalan työelämätarpeet. Teen sen kuitenkin vaikka hän ei paikalla olekaan.

Minusta on kummallista, että moitittiin opetusministeriötä määrätietoisesta etenemisestä. Minusta pitäisi päinvastoin kehua, kun siinä, mitä on päätetty tehdä, myös edetään eikä vitkastella, mutta rauhallisesti ja määrätietoisesti.

Työelämätarvetta selvitti kolme eri ryhmää, ja mielestäni nimenomaan terveysalan valmisteluryhmä teki selvityksen kaikkein perusteellisimmin ja parhaiten. Se kuuli hyvin laajasti työelämän eri osapuolia. Terveysala kuuli terveydenhuollon työelämän ja koulutuksen asiantuntijoita, yliopistojen terveysalan koulutusta järjestävien laitosten johtajia, hallintoylihoitajia ja suurten terveyskeskusten johtavia hoitajia sekä ammattikorkeakoulujen terveysalan koulutusta toteuttavien yksiköiden johtajien näkemyksiä. Ne kartoitettiin kirjallisella kyselyllä. Lisäksi terveysalan puolelta pyydettiin kirjallisia kannanottoja muun muassa tutkijoilta ja järjestöiltä. Vaikka aikaa selvityksen tekemiseen ei ollut kovin paljon, sitä oli riittävästi, koska meillä on tänä päivänä mahdollisuus käyttää tietotekniikkaa ja saada ajantasainen tieto siitä, tarvitaanko ja minkälaista koulutusta, ja tämä kyllä selvitettiin.

Mitä sitten selvisi terveysalalla? Selvitykset toivat esiin tarpeen syventää ja laajentaa ammattikorkeakoulun perustutkinnon jälkeistä osaamista terveydenhuollossa. Kannanotoissa korostuivat välittömään hoitoon liittyvät kehittämisen tarpeet. Lisäksi osaamisvaatimukset painottuivat kliinisen asiantuntijuuden ja lähellä potilasta tapahtuvan hoidon kehittämiseen. Selvitysten mukaan perustutkinnon jälkeisen osaamisen syventämistä edellytettiin hyvin monilla terveydenhuollon alueilla, erityisesti terveyden edistämisen kohdalla, vanhustenhoidon, mielenterveyshoidon, päihde- ja huumetyön sekä työterveyshuollon alalla, jonka ed. Rauhala otti puheenvuorossaan esille.

Hoitokäytäntöjen ja terveydenhuollon teknologian kehityksen näkökulmasta korostuivat erityisesti lyhyt- ja päiväkirurginen hoito, leikkaus-, anestesia- ja tehohoito, erityisosaamista edellyttävä erityisryhmien hoito, laboratoriotoiminta ja tietoteknologiasovellutukset sekä ortopedis-manuaalinen terapia. Esille nousi myös terveydenhuollon ammattiryhmien työnjaon tarkistaminen ja tehtäväkuvien laajentaminen muun muassa äkillisesti sairastuneiden hoidossa.

Kun ed. Tulonen minusta hyvin toi esille ennalta ehkäisevän hoidon merkityksen, niin ne alat, joilla terveydenhuollossa jatkotutkinto ensi vaiheessa tulee kysymykseen, ovat nimenomaan terveyden edistäminen ja ehkäisevä työ sekä pitkäaikaissairaiden hoito, ikääntyneiden ja pitkäaikaissairaiden hoito, vanhustenhuolto lähinnä. Mutta on aika edesvastuutonta todeta, etteikö muillakin aloilla olisi tarvetta jatkotutkintoon ollut, mutta silloin, kun tehdään poliittisia päätöksiä, tehdään valintoja. Terveydenhuolto oli se valinta joka tehtiin.

Sitten, jos menemme tekniikan puolelle, tekniikassa lähdetään liikkeelle korjaus- ja täydennysrakentamisesta, mutta mediatekniikassa, muovitekniikassa, tietotekniikassa on myös ihan selviä jatkokoulutuksen tarpeita. Tekniikan puolella jäädään selvittämään, ennen kuin lähdetään jatkotutkintoasiassa eteenpäin, onko hyvinvointiteknologia mahdollinen jatkotutkinnon aihe. Minä näen kyllä henkilökohtaisesti itse terveydenhuoltoalan ammattilaisena, että kyllä esimerkiksi vanhusten kotihoidon onnistumiseksi tarvitaan tekniikkaa. Tänä päivänä teknisiä välineitä suunnittelevat insinöörit, jotka eivät välttämättä tunne kovin hyvin terveydenhuoltoa. Ehkä yhteistyötä tässä tarvitaan. Minusta ammattikorkeakoulujen jatkotutkinto hyvinvointiteknologiassa voisi olla jotakin aivan uutta ja varmasti tarpeellinen, tulevaisuudessa myös rahaa ja inhimillisiä kärsimyksiä säästävä.

Hallinnossa ja kaupassa oli myös monia eri asioita ja aloja, joita esitettiin: ohjelmistotuotannon kehittämiseen, pk-sektorin kansainvälisen kaupan ja liiketoiminnan osaamiseen liittyviä koulutustarpeita, pk-yrittäjyyteen liittyviä tarpeita, sähköisen liiketoiminnan kehittämiseen ja tilintarkastukseen ja kirjanpitoon liittyviä tarpeita. Näistä valittiin pk-yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen kehittäminen.

Tällaiset päätökset tehtiin ja nämä alat valittiin. Nyt on sitten kiinni ammattikorkeakouluista, että siellä osoitetaan, että tässä tehdään hyvää työtä.

Muita kommentteja käytettyihin puheenvuoroihin:

Rouva puhemies! Olen kaiken tämän jälkeen erinomaisen hyvillä mielin kuunnellut kansanedustajien puheenvuoroja, joista on näkynyt kyllä selvä asiantuntijuus ja työelämän tarpeiden ymmärtäminen. Esimerkiksi alueellisen kehittämisen tukena ammattikorkeakoulut ovat todella merkittäviä. Se on tullut niin edustajien Peltomon, Kurvisen, Kähkösen kuin Nepposenkin puheenvuoroissa hyvällä tavalla esille.

Opettajista on myös käytetty useita puheenvuoroja. Minusta oli arvokasta, että ed. Rauhala toi esille ammattikorkeakoulun opettajien pedagogisen osaamisen, joka on korkealla tasolla ja kyllä pärjää vertailussa muihin. Me olemme lisäämässä opettajakoulutusta ammatillisella puolella jo ensi vuonna 120 aloituspaikalla, koska myös ammattikorkeakoulujen opettajien kohdalla on tapahtumassa sama ilmiö kuin muussakin opettajakoulutuksessa: eläkkeelle jäänti tulevaisuudessa lisääntyy.

Rinnastettavuus puhuttaa. Mielestäni oli tärkeämpi asia saada hallituksen esitys eduskuntaan ja saada kokeilu käyntiin kuin jäädä kinaamaan rinnastettavuudesta. Arvioin sen niin vaikeaksi kysymykseksi, että sitä ei niissä kammareissa, joissa asiaa käsiteltiin, pystytty ratkaisemaan. Oman kantani olen esittänyt, mutta täällä en sitä tämän tarkemmin tule sanomaan, koska olen täällä hallituksen esityksen puolustajana.

Työelämää kartoittavissa selvitysryhmissä puhuttiin siitä, voitaisiinko alemmasta korkeakoulututkinnosta luopua. Se oli yksi esitys. Sitäkin varmasti eduskunta pohtii. Yleensä sanotaan niin, että yleisö äänestää jaloillaan, myös asiakkaat voivat kaupoissa äänestää jaloillaan. Minusta tässä kysymyksessä yrityselämä äänestää teoillaan, eli kysymys rinnastettavuudesta yliopistotutkintoihin on ennen kaikkea valtion ja kuntien virkoja täytettäessä, mutta yksityisellä sektorilla yrittäjä palkkaa sellaisen ihmisen työhön, jonka taidot hän katsoo oman yrityksensä kannalta kaikkein parhaimmiksi, ja määrittelee sitä kautta myös palkan.

Kun ed. Ravi on vielä paikalla, haluan hänelle todeta, että minä kuulun molempiin puolueisiin: sekä ammattikorkeakoulu- että tiedekorkeakoulupuolueeseen. Tässä yhteydessä haluan todistaa tiedekorkeakoulupuolueeseen kuulumiseni, koska myös ed. Hyssälä epäili yliopistojen rahoituksen riittävyyttä. Hallitus teki mielestäni erinomaisen viisaan päätöksen kehysriihessä, jossa päätettiin lisätä yliopistojen perusrahoitusta niin, että palkankorotusten lisäksi ensi vuonna lisätään perusrahoitusta vähintään 40 miljoonaa euroa, seuraavana vuonna 30 miljoonaa euroa ja sitä seuraavana vuonna 20 miljoonaa euroa, elikkä kysymys tulee olemaan 90 miljoonan euron tasokorotuksesta nimenomaan perusrahoitukseen.

Arvoisa puhemies! Tutkintonimikkeet ovat myös asia, jota ei tässä ratkaistu. Mielestäni ei pidä lähteä mihinkään uuteen tutkintonimikeviidakkoon. Ammattikorkeakoulun perustutkinnon suorittaneilla on oma nimikkeensä, ja että on suorittanut jatkotutkinnon, voidaan ilmaista myös lyhyesti. Siihen keinot keksitään. Ei ole tarkoitus, että jatkotutkinnosta tulee laaja, kaikilta vaadittava tutkinto, vaan noin 10—15 prosenttia perustutkinnon suorittaneista jatkossa suorittaa jatkotutkinnon. Ed. Nepponen, lopputyöt tulevat olemaan kiinteässä yhteydessä työelämän kanssa ja mielellään kehittävät työelämää. Ennen kaikkea olisi hyvä, että ne myös lisäisivät työpaikkoja.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olin eilen Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmän kanssa Turun yliopistossa sekä kanslerin että rehtorin juttusilla. Tätä, mihin ministeri Rask viittasi, raameissa korkeakouluille perusrahoitukseen luvattua lisäystä, pidettiin erittäin vähäisenä. Rehtori nimenomaan sanoi, että tämä on noin kolmasosa siitä, mitä sivistysvaliokunta on esittänyt, ja että tähän rahaan on leivottu sisään niin sanottuja tulevaisuuspakettirahoja elikkä tämä ei ole puhdasta lisäystä siltä osin. Siellä nimenomaan kansanedustajia evästettiin taistelemaan yliopistojen perusrahoituksen puolesta, joten todella huoli on vielä korkeakoulumaailmassa. Sitä ongelmaa, mikä keväällä havaittiin, ei tosiaankaan ole vielä ratkaistu.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Opetusministeri  Maija  Rask

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä kaikki se raha, joka nyt tulee, on ihan puhdasta rahaa, joka tulee yliopistojen perusrahoitukseen. Jos mietimme muutamaa paria vuotta sitten, kun oli työryhmä, joka pohti yliopistojen perusrahoitusta, jossa olivat yliopistomaailma ja opetusministeriö mukana, niin siellä esitettiin silloin, että viidessä vuodessa pitää saada 660 miljoonaa markkaa elikkä 110 miljoonaa markkaa vuositasolla. Tämä, mitä hallitus on nyt päättänyt, täyttää tämän vaateen erinomaisella tavalla, itse asiassa on enemmän.

Jyrki  Katainen  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on käyty laajaa ja hyvää keskustelua ammattikorkeakoulujen roolista ja näin ollen myös jatkotutkintojen roolista suhteessa suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja koulutustarpeisiin. Jokainen on varmaan yhtä mieltä siitä, että ammattikorkeakouluilla on varsin merkittävä tehtävä suomalaisessa osaamisyhteiskunnassa. Ne on onnistuneesti pystytty luomaan työelämän tarpeita tyydyttävään suuntaan, mutta toki vielä tässä vaiheessa, koska järjestelmä on niin nuori, paljon kehittämishaasteita myös ammattikorkeakoulun perustutkinnon kehittämiseen liittyy.

Hallituksen tuoma lakiesitys kokeilusta on varsin realistinen, realistinen siinä mielessä, että se on haluttu rajata varsin tiukasti koskemaan tiettyjä aloja ja tavallaan hyvin kapealla kärjellä määritellä hyvin keskeiset tavoitteet tälle kokeilulle. Siinä mielessä lakiesitys on hyvä, ehkä parempi kuin niissä kaavailuissa, joita joissakin vaiheissa aikaisemmin, esimerkiksi viime syksynä, oli tämän kokeilun suhteen, että oltaisiin ehkä hivenen leveämmällä kädellä lähdetty liikkeelle. Mutta koen tämän lakiesityksen varsin realistisena, nimenomaan kokeilulakiesityksenä.

Ammattikorkeakoulujen rooli etenkin alueellisesti on tietysti merkittävä. Se merkitys syntyy siitä, että ammattikorkeakoulut todella pystyvät tuottamaan tietylle alueelle nimenomaan sitä työelämän vaatimaa terävää osaamista. Koulutusjärjestelmä sinänsä ei ole merkittävä alueellisesti muuta kuin tietysti muutamien virkojen kautta, mutta se pääsääntöinen hyöty tulee siitä, mikäli ammattikorkeakoulut pystyvät tuottamaan kyseiselle alueelle kipeästi kaivattua korkeaa ammatillista osaamista. Koulutusjärjestelmässä ei myöskään tule olla sisäänrakennettuna niin sanottuja umpiperiä, elikkä mikäli opiskelija valitsee tietyn suuntauksen, meneekö hän ammatillisella tai tiedelinjalla eteenpäin, niin koulutusputki ei saa olla suljettuna missään vaiheessa. Se ei varmasti ole kenenkään elinikäistä oppimista kannattavan mielessä mahdollista.

Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja rakennettaessa tulee keskeisellä tavalla pitää mielessä, että nyt halutaan nimenomaan ammatillista lisäosaamista. Tässä on eräs semmoinen asia, joka minua on jäänyt askarruttamaan koko tämän jatkotutkintokeskustelun yhteydessä: minkä takia esimerkiksi jatkotutkintoa ei voida rakentaa esimerkiksi nykyisten erikoistumisopintojen kautta? Jos ajatellaan, että jatkotutkinto olisi ehkä hivenen kunnianhimoisempi erikoistumisopintojakso, niin silloin se ehkä palvelisi työelämää, tiettyä työelämän alaa, huomattavan paljon täsmällisemmin kuin ehkä hivenen laajempi jatkotutkinto.

Olen itse ajatellut vain esimerkiksi henkilöä, joka on suorittanut perustutkinnon ja on sen jälkeen työelämässä, sanotaan vaikkapa jalometallikaupan alalla, niin häntä ja hänen työnantajaansa saattaisi kiinnostaa esimerkiksi 20 opintoviikon laajuinen jalometallikaupan kansainväliseen markkinointiin liittyvä erityistutkinto tai erityiskoulutus. Kun olen yrittänyt nähdä, mikä merkitys tällä jatkotutkinnolla on verrattuna esimerkiksi hyvin tiukasti rajattuun osaamisalueeseen, niin en ole vielä oikeastaan löytänyt sitä avainsanaa, mutta uskon, että tämän kokeilun aikana saadaan tuloksia myös tästä problematiikasta.

On myös huomioitava se, että jatkotutkinnoista ei saa muodostua päällekkäistä tutkintojärjestelmää tiedekorkeakoulututkintojen kanssa. Tästä tulee oikeastaan toinen kysymys, joka kokeilun aikana tietysti on selvitettävä ja varmasti selviääkin: mikä ero esimerkiksi on 160 opintoviikon kauppatieteen maisterin tutkinnon ja 200 opintoviikon kaupallisen alan ammattikorkeakoulututkinnon välillä? Äkkisestään voisi tulla mieleen, että pakollakin näihin kahteen tutkintoon sisältyy jonkin verran päällekkäisyyksiä. Toivottavasti tämän kokeilun jälkeen pystytään tekemään hyvin tarkka analyysi näitten tutkintojen erilaisuudesta ja mikäli jatkotutkinnoille nähdään tarvetta tämänkin jälkeen, pystytään eriyttämään näitä suuntia niin, että ne palvelevat koulutusjärjestelmää, yhteiskuntaa ja työelämää eri lähtökohdista käsin.

Rinnastettavuudesta ja nimikekysymyksestä olen opetusministerin kanssa aivan samaa mieltä. Niitä ei kannata tässä yhteydessä käsitellä, koska ne ovat aivan toissijaisia kysymyksiä verrattuna itse perusasiaan elikkä siihen, mihin pyritään jatkotutkinnoilla, millaista sisältöä niille kyetään luomaan ja millä tavalla uusi järjestelmä tuo lisäarvoa nykyiseen järjestelmään. Tämän peruskysymyksen rinnalla todella rinnastettavuus ja tittelikysymykset ovat varsin pieniä ja toisarvoisia kysymyksiä.

Ensimmäinen varapuhemies:

Vastauspuheenvuorojen pituus yksi minuutti.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Katainen otti rinnastettavuuden esille näissä tutkinnoissa nimenomaan kaupallisten alojen kohdalla. Tässä sopiikin kysyä, mistä opiskelijalla löytyy se motivaatio silloin, kun hän pyrkii Kauppakorkeaan, koviin pääsykokeisiin, jos tulee tilanne, että toista putkea pääsee löyhemmällä itse asiassa samaan lopputilanteeseen. Tässä pitää myöskin miettiä opiskelijoiden motivaatiokysymyksiä. Nämä eivät ole mitään olankohautusasioita, vaan Turun Kauppakorkeakoulun opiskelijakunta nimenomaan lähestyi tässä asiassa, että he haluavat selkeästi tästä nyt tiedon, että opiskelijat jo pääsykokeisiin valmistuessaan tietävät, mistä on kysymys.

Ed. Huovinen merkitään läsnä olevaksi.

Leena Rauhala /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Katainen otti esille erikoistumis- ja jatko-opinnot, jotka ovat mielestäni tärkeä asia. Ainakin olen ymmärtänyt, niin kuin hallituksen esityksessäkin sanotaan, että kokeilu käynnistettäisiin aloilla, joilla työelämän nopean kehityksen ja kansainvälistymisen johdosta henkilöstön jatkokoulutustarve ja nykyisen osaamisen uudistamisen tarve on akuutein. Esityksessä on myös sisällä mielestäni se, että erikoistumisopintoja on jo olemassa ja niistä kokemuksista kehitetään. Pidän erittäin tärkeänä, kun on kaikki se osaaminen ja tieto, mikä nyt on ammattikorkeakouluissa, siellä opettajilla ja yrityksillä, työelämäyhteyksillä saatu, että siellä pystyttäisiin arvioimaan tästä eteenkinpäin se, niin kuin täällä nyt on noussut esiin, mitkä ovat ne kaksi terveysalan ja mitkä kaupan ja mitkä eri alojen, kaksi kolme alaa, joihin jatkotutkintoja tarvitaan. Mutta mielestäni niitä pitää kriittisesti tarkastella, nousevatko ne työelämän tarpeista vai mistä. Näen erityisesti, että paitsi, mitä aikaisemmin jo mainitsin ...

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Minuutti on ylittynyt, ed. Rauhala!

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen itse ymmärtänyt erikoisopinnot jotenkin luonteeltaan erityyppisinä kuin jatkotutkinto. Ne ovat minun mielessäni ainakin olleet akuuttiin osaamistarpeeseen vastaavia täsmäjaksoja, joten koen, että ne ovat erittäin hyviä nimenomaan työelämän ja ihmisen oman osaamisen kannalta. En tiedä, olenko väärässä, mutta jatkotutkinto jollakin tavalla lähtee ehkä toisista lähtökohdista, elikkä siinä haetaan pikemminkin tutkintoa kuin täsmäosaamista, koska välttämättä täsmäosaaminen ei aina ole 40—60 opintoviikkoa.

Mitä tulee rinnastettavuuteen, itse koen sen siinä mielessä toisarvoiseksi, mikäli ei ole pystytty ratkaisemaan koulutusjärjestelmän kokonaisuutta. Toisarvoinen se ei ole näiden henkilöiden kannalta, mutta niin pitkään kuin kokonaisuuteen pyritään, minkälaiseen koulutukseen pyritään ja mitkä ovat päämäärät, niin pitkään se on mielestäni toisarvoinen.

Leena Luhtanen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! On helppo jatkaa siitä, mitä viimeinen repliikkipuheenvuoron pitäjä ed. Katainen totesi, eli siitä, että tämän ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnon kokeiluja koskevan lakiesityksen käsittely ei tule olemaan helppo eduskunnassa, tai ainakaan ei sen tulisi olla. Nimittäin perusvaikeus tässä on se minun käsitykseni mukaan, että tätä tutkintoa on hyvin vaikea sijoittaa mihinkään sellaiseen kohtaan, jossa sen asema selkiytyisi koko koulutusrakenteen tai koulutusjärjestelmän näkökulmasta ja kannalta. Se on minun mielestäni tämän tutkinnon perusasia.

Minä ymmärrän lähtökohdat. Meillä on tehty maahan ammattikorkeakoulujärjestelmä, ja ammattikorkeakoulututkintoja, hyviä tutkintoja, on nyt tullut maahamme sankalle joukolle nuoria, päteviä nuoria, ja tähän halutaan sitten erilaista jatkokoulutusta sekä heidän ammatillisten valmiuksiensa aikaansaamiseen, eri lailla pätevöitymiseen, että myöskin sillä tavalla ilmeisesti, että siinä olisi joitakin ulkonaisia tunnusmerkkejä. Miten nämä kaikki sulatetaan yhteen ulkonaisine tunnusmerkkeineen, joita suomalaisessa yhteiskunnassa ovat yleensä asetuksella säädetyt erilaiset tutkinnot, opinnot ja sitten sitä kautta kelpoisuusehdot, tässä piilee se vaikeus ja ongelma.

Sanon heti alkajaisiksi, kun alussa puheita kuuntelin, myös varmuuden vuoksi, että en vastusta ammattikorkeakoulutusta — olen seurannut sitä sen ensimmäisistä syntysanoista lähtien — mutta kriittinen voi siitä huolimatta olla. Olen ollut ammattikorkeakoulutusta kohtaan siitä syystä kriittinen, että ikään kuin alun pitäen läksimme liikkeelle vähän väärästä päästä ja suunnattomalla kiireellä. En käy niitä ruotimaan, monet ongelmat on selvitetty ja hyvin on menty. Siellä on sekä hyviä että huonoja oppilaitoksia, niin kuin tietysti jokaisessa koulutuksessa, ja näinhän se on, että tasaisuutta ei voi edes sillä tavalla edellyttää.

Totean vain sen, että eräänä ongelmana mielestäni koko kokonaisuudessa on ollut se, että opettajat eivät ole olleet valmiina, kelpoisia, silloin, kun koko lainsäädäntöä tehtiin. Ministeri Rask luetteli, miten paljon nyt on päteviä opettajia. Siitäpä on ollut se huono seuraus, että iso osa ammattikorkeakoulujen vakinaisesta opettajakunnasta on ollut erilaisessa jatko- ja täydennyskoulutuksessa. Ammattikorkeakouluissa on oltu, ainakin eräissä — tunnen Uudenmaan ammattikorkeakoulun hyvin ja uskon, että se pitää laajemminkin paikkansa — tilapäisten opettajien varassa. Yhtä kaikki, tämä on nyt se tilanne, meillä on tämä tilanne olemassa ja sieltä tulee opiskelijoita, lapsia, jotka haluavat lähteä valmistumaan tai jatkotutkintoja tekemään.

Ihan lyhyesti muutama hajahuomio.

Ensinnäkin valmistelusta toteaisin sen, että pitkään tätä on tietysti tehty. Sitähän me täällä itse kukin olemme seuranneet, ja osa on taputtanut käsiään ja osa suhtautunut kriittisesti. Toteaisin sen, että kun tämä nyt kuitenkin on sellainen lakiesitys, johon suhtaudutaan myös kriittisesti, minkä ihmeen takia kokeilua koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta, joka on siis valmisteltu ministeriössä virkatyönä, on pyydetty lausunnot vain ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostolta, ammattikorkeakouluopiskelijayhdistykseltä ja Suomen Kuntaliitolta. Minusta on täysin selvää, että ainakaan nämä kaksi ensimmäistä eivät anna muuta kuin erittäin myönteisiä lausuntoja ja saattaa olla jos kohta vielä ihan kritiikittömiäkin lausuntoja, kun sen sijaan tässä on eräänä peruskantamana se, mikä on tullut ministerin ja muidenkin puheissa ilmi, että työelämä tarvitsee jatkotutkintoja.

Haluaisin nähdä edes yhden työelämän edustajan lausunnon. Minkälaista ammattikorkeakoulutettua ja ammattikorkeakoulun jatkotutkinnoilla koulutettua väkeä työelämä haluaa itsellensä? On tuotu esiin TT:n, PAMin, erilaisten pienempien työnantajatahojen ammattiryhmien lausunnot. Minä en ole nähnyt yhtään sellaista lausuntoa, jossa sanottaisiin, että tämän ja tämän tyyppisellä koulutuksen sisällöllä me haluamme ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja tähän maahan aikaansaada. Minusta on ihan luonnollista ja hyväksyttävää, että alan rehtorit, alan opettajat, alan koulutuksessa olevat haluavat itselleen, osa haluaa meriittejä, osa haluaa statusta, osa haluaa aidosti, niin kuin oletan, opiskelijat haluavat aidosti saada lisävalmiuksia. Mutta siellä on toisella puolella työnantajataho, kun kerran sanotaan, että tämä on työelämän tarpeita varten. Tämä olisi tullut perusteellisemmin mielestäni selvittää. Tässä asiassa viittaan sivistysvaliokuntaan, että tulee kuulla monipuolisesti asiantuntijoita, niin että meillä on täällä varmuus, että työnantajat, työmarkkinakenttä haluaa jatkotutkinnoilla varustettuja opiskelijoita haltuunsa.

Kun luin äsken nopeasti 5 §:n kokeiluluvan myöntämisen edellytyksistä, on eräänä kriteerinä se, että ammattikorkeakoulujen toimilupa on ollut voimassa vähintään kaksi vuotta. Siitä voi sanoa, että sen täytyy olla varmasti minimi. Toinen kriteeri: ammattikorkeakouluista on valmistunut ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita henkilöitä asianomaisella koulutusalalla. Sitten kohta kolme: ammattikorkeakoulu on järjestänyt ammatillisia erikoistumisopintoja asianomaisella koulutusalalla. Kysyn: ymmärränkö väärin, että voi olla, kun nämä ovat saman veroisia kriteereitä, erikoistumisopintoja jossain ammattikorkeakoulussa, jos siellä ei ole alan ammattikoulutusta, vai onko tässä jokin ajallinen viive, että löytyy sellaisia korkeakouluja, joissa olisi alan erikoistumisopintoja mutta ei alan asianomaista koulutusta? Tämä pitäisi varmaan selvittää. Tämän voi joku ehkä ymmärtää samalla tavalla kuin minä, että tämä on mahdotonta. En tiedä.

Sitten ihan lakikokeilusta. Suhtaudun hirvittävän kriittisesti kokeilulakeihin. Kuka löytää sellaisen esimerkin, että on ollut kokeilulailla säädettyjä opinto-ohjelmia vuosikausia voimassa ja sieltä on tullut tuutista tutkinnon suorittaneita ja sitten kokeilu ikään kuin vain lopetettaisiin, että pieleen meni? En sitä sano missään tapauksessa, että ennakoin tätä, mutta kun tässä on realisti, lakikokeilu on sillä tavalla jo kriittinen paikka, että tätäkin tulee selvittää.

Minusta eräs sellainen asia olisi tässä voinut olla, mitä olisi koulutusjärjestelmän kannalta tullut lähteä pohtimaan, ja toivon, että valiokunta askartelisi tämän asian kanssa hieman laajemminkin, että — tiedän, että tätä tullaan vastustamaan, mutta sanonpa nyt kuitenkin — olisihan tämä voinut olla vaikka laki erityisopinnoista, jos ei opintoja haluta — tiedän sen heti, että se ei käyne päinsä — laki vaikka erikoistutkinnoista tai ammatillisista erikoistutkinnoista. Siinä olisi jo heti tähdätty siihen, että se on jonkinlainen erikoistuminen perustutkinnon päälle.

Minusta nyt jää täysin avoimeksi kirjaimeksi tietysti se, mikä tutkinnon nimike on. Sillä on tietysti se väli ja merkitys, että se ei ole yhdentekevää, vaikka äsken sanottiin, että sisältö on tärkeä. Toki näin, mutta meillä pitää koulutusjärjestelmässä olla tutkintonimikkeiden yksiselitteisiä, niin että tiedetään, mistä minkäkinlaisessa tutkinnossa on kysymys.

Arvoisa puhemies! Tässä jää mielestäni hyvin paljon asianomaisen valiokunnan selvitystyön varaan. Sanon, että joka tapauksessa hyvin paljon valtuuksia tämän kaltaisen kokeilulain pohjalta annetaan blankona muualle. Mutta tämä on tietysti omalla tavallaan edistysaskel, näin voi sanoa. Katsotaan sitten, kun valiokunta on asian käsitellyt, mitä sieltä tulee.

Ensimmäinen varapuhemies:

Ed. Mauri Salo, vastauspuheenvuoro, 1 minuutti!

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ammatilliseen koulutukseen asetetaan erittäin suuria paineita ja odotuksia tällä hetkellä, ja erityisesti kysynnän ja tarjonnan on kohdattava. Meillähän takavuosina on ollut tilanteita, että on koulutettu ihmisiä ja sitten heille ei olekaan löytynyt koulutustaan vastaavaa työtä. Nyt käsillä olevassa lakiehdotuksessa sinänsä varmaan on hyvä tavoite. Mutta itsekin olen miettinyt sitä, onko tässä kuitenkaan otettu kaikkia osa-alueita riittävästi huomioon. Toivottavasti valiokunta asianmukaisesti omassa tehtävässään onnistuu ministerin myötävaikutuksella.

Liisa  Hyssälä  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Luhtanen otti esille koko joukon niitä asioita, jotka omaankin puheeseeni sisältyvät. Hän korkeakoulumaailmassa pitkään toimineena ja työskennelleenä on sisäistänyt nämä asiat erittäin hyvin. Siinä oli mielestäni järkeviä saatesanoja valiokuntatyöhön.

Me olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että suomalainen korkeakoulutus on keskeinen tulevaisuudentekijä maassamme. Varmasti myöskin olemme yhtä mieltä siitä, että sen pitää olla laadukasta ja määrältään riittävää. Vain sillä tavalla kansakuntamme voi vastata näihin haasteisiin. Nyt kuitenkin laadukkaan opetuksen antaminen riippuu hyvin paljon taloudellisista resursseista, ja näitä viime vuosina ei ole kummallekaan tämän kahden pilarin sektorille riittävästi tullut. Olen itse Turun ammattikorkeakoulun neuvottelukunnassa toiminut viime vuodet ja olen voinut nähdä myöskin sieltä sisältäpäin resurssipulan, mikä siellä todella vaivaa.

Yliopistojen hätähuutohan viime keväänä realisoitui. Siitähän oli seurauksena sivistysvaliokunnan voimakas reaktio ja rahavaade. Siihen on onneksi, niin kuin jo kuulimme, osittain reagoitu, mutta vajaus on siellä ihan ilmiselvä. Jos verrataan meidän yliopistojemme rahoitustilannetta Oecd-maiden tasoon, se on todella murheellista.

Meillä jatkotutkintokysymyksessä on nyt kysymys suomalaista korkeakoulujärjestelmää syvästi koskettavasta kysymyksestä. Sen takia mielestäni vauhti ei saisi olla näin kova, koska asioiden liian nopea lukkoonlyöminen voi olla tuhoisaa. Ensin pitäisi olla selkeä käsitys asioiden sisällöstä. Me tiedämme, että sisällöstä on erittäin vähän yhteneväisiä käsityksiä, koska täälläkin on jo puheissa moneen kertaan tullut ilmi, ettei oikein tiedetä, mikä se tutkintonimike on ja mihin sitä rinnastetaan ja mihin sitä tarvitaan et cetera. Nyt asioitten käsittelyjärjestys ei ole paras mahdollinen. Olen samaa mieltä kuin ed. Luhtanen, joka kriittisesti suhtautui tähän, miksi pysyvää lainsäädäntöä pilotteja varten tarvitaan. Tässä vielä voimme tätäkin miettiä, kun valiokunnasta tämä tulee, tarvitaanko pilotteja varten tässä tapauksessa pysyvää lainsäädäntöä.

Kiireessä on moni asia jäänyt selvittämättä. Lausunnot ovat olleet yksipuolisilta tahoilta tulleita. Yksi keskeisistä perusteista jatkotutkinnoille on ollut työelämän tarve, mutta siitä ei ole kunnollisia kartoituksia tai selvityksiä. Me tiedämme, että esimerkiksi TT on suhtautunut kriittisesti tähän ja muitakin kriittisiä äänenpainoja on kuulunut. Esimerkiksi Sakki on suhtautunut tähän kriittisesti. Monia kysymyksiä on ilmassa. Mihin sijoittuisi kauppatieteen maisterin ja tradenomin vaihtoehdoksi koulutettu osaaja? Sitä en ole kuullut mistään, en selvityksistä enkä työelämästä. Kuka todellakin pyrkisi kauppakorkean koviin pääsykokeisiin, jos siihen samaan lopputulokseen pääsee helpommalla? Motivaatio-ongelmat saattavat tulla opiskelijoitten taholla ilmeisiksi.

Varmasti kaksipilarinen koulutusjärjestelmä on sinänsä hyvä asia, ja ammattikorkeat ja yliopistot tekevät molemmat hyvää ja tarpeellista koulutustyötä. Kummankin sektorin tuottamia osaajia yhteiskunta varmasti tarvitsee. Nämä järjestelmät täydentävät oivasti toisiaan. Molempien sektorien avaimena kuitenkin tulee olla, korostan edelleen sitä, laadukas koulutus.

Ammattikorkeakouluissa laatu on välillä vaihdellut turhankin reippaasti. Se johtuu ilmeisesti myöskin järjestelmän suhteellisesta uutuudesta. Se on ymmärrettävää sinänsä. Asemansa vakiinnuttamistyössä niillä on paljon tehtävää. Olen seurannut näitä tuntimääriä, mitä siellä opiskelijoilla on ohjattua opetusta. Kun opettajilla ei ole yhtään palautetuntia varattuna, määrärahoja siihen ei ole, ellei vapaaehtoisesti omalla ajallaan halua niitä tehdä, voi kysyä, missä on laadukas opetus ja opiskelu.

Suurin uhkatekijä on tietenkin taistelu rahoituksesta. Opetusministeriön hallinnonalan menoja on ollut hyvin vaikea kasvattaa viime vuosina. Kyse on näin ollen siitä, miten rahoja ministeriön sisällä siirrellään. Keskustelu jatkotutkintojen kustannusvaikutuksista ei ole ollut kovin kattavaa. Yleisesti esillä pidetään vain lähtökustannusten vertailua, vaikka katse pitäisi luoda huomattavasti kauemmas tulevaisuuteen. Varoittavana esimerkkinä voidaan pitää Ison-Britannian korkeakoulujärjestelmää, jossa duaalimalli pääsi murtumaan. Ammattikorkeakoulut kehittyivät yliopistoiksi, joita on nyt yli 130. Meillä ei liene tarvetta eikä suunnitelmiakaan yli 30 uuden yliopiston perustamiseen.

Mutta mihin opetuksen varat riittävät, mihin riittävät oppilaat ja mihin riittävät koulutetut opettajat? Onko niin, että ammattikorkeissa jatkotutkintoja joudutaan opettamaan samalla palkalla kuin mikä nyt on siellä opettajahierarkia? Minä olisin vaatimassa ammattikorkeihin ihan, kun loppututkintoja, jatkotutkintoja tehdään, korkeatasoista opetusta siten, että myöskin opettajat on hierarkisesti eroteltu ihan samalla tavalla kuin yliopistossa, jossa korkein opettaja on professorin tittelillä oleva. Sitten siellä on tietenkin erilaisia sekä titteleitä että oppituolin haltijoita, dosentuureja jne. Myöskin silloin se maksaa. Maksaa yhteiskunnalle, että opettajille maksetaan kunnon palkka sen arvon mukaan, mikä vaatimustaso heillä opetuksessa on. Silloin en näe mitään mahdollisuutta siihen, mikä esityksessä on, että tämä ei maksaisi, ikään kuin tästä ei tulisi lisäkustannuksia yhteiskunnalle. Tästä tulee lisäkustannuksia, ja se pitää hyväksyä ja opettajille pitää maksaa kunnon palkat. Myöskin pitää vaatia muodollista pätevyyttä. Ei voi ajatella, että siellä olisi heikommin kuin jossain muualla, että muodollisesti epäpätevät voisivat näissä viroissa toimia tai niitä hakea tai opetusta suorittaa. Sen ei pidä olla lähtökohtana.

Jatkotutkinnoissa on myöskin rinnasteisuus, mistä on todellakin avoimena vielä tämä kysymys. Sen pitäisi olla tässä vaiheessa, kun esitys on täällä, jo selvä, mutta siinä tietenkin valiokunta joutuu askartelemaan. Ei voi ajatella, että ponkaisemme uutta koulutusta ilman, että tiedämme, mihin se johtaa. Se on aivan päivänselvä asia.

Olen sitä mieltä, että ammattikorkeakouluopiskelijat tarvitsevat jatkotutkintomahdollisuuden, mutta miten se tehdään, se on todellakin vielä selvityksen alaisena oleva kysymys ja vaatii vielä hiomista, esimerkiksi juuri opintoviikot. Jos ylemmän korkeakoulututkinnon sisältämät 160 tai 180 opintoviikkoa ovat vertailupohjana, näitten keskinäisen vertailun täytyy olla kestävä.

Jos ammattikorkeakoulusta valmistunut opiskelija siirtyy jatkamaan opintojaan yliopistossa, hänelle annetaan suorituksista hyvitystä, joka ikävä kyllä vaihtelee yliopistoittain ja tutkinnoittain. Tämä on ollut erittäin hankalaa. Yhteisenä nimittäjänä niille on hyvityksen pienuus. Insinööriopiskelijan 120 opintoviikosta saa teknillisessä korkeakoulussa 60 opintoviikkoa korvausta, mutta diplomia havittelevan on huhkittava vielä toiset 120 opintoviikkoa. 100 opintoviikkoa suorittaneen tradenomin asiat ovat vielä huonommin. Esimerkiksi Helsingin kauppakorkeakoulu hyvittää 8—34 opintoviikkoa tapauksesta riippuen. Yliopistot perustelevat tätä tilannetta laatuvaatimuksellaan, ja ne haluavat, että sieltä valmistuvat maisterit ovat tasalaatuisesti osaavia ja tietäviä. Tämä ei tunnu kohtuulliselta tilanteelta ammattikorkeakouluopiskelijoiden kannalta. Mielestäni yliopistoilla tässä pitäisi olla jouston ja neuvottelun paikka. Tutkintoja rinnastettaessa ei kyse voi olla vain tehdyn työn määrästä, vaan myöskin sen laadun on oltava verrannollinen.

Arvoisa puhemies! Suomalainen työelämä tarvitsee monenlaisia osaajia. Ammattikorkeakoulusta valmistuneiden osaajien tilanne on sillä tavoin ikävä, että he eivät ole vielä, kun järjestelmä on niin nuori, kuten totesin, kaikkialla työelämässä vakiinnuttaneet paikkaansa. Olisi hyvä, että työnantajat ilmoittaisivat selvemmin rekrytointimainoksissaan, millaista tutkintoa etsimältään ihmiseltä odottavat. Sekä ammattikorkeakoulut että yliopistot tuottavat osaajia työelämän tarpeisiin. Ensin mainittujen työelämäkeskeisyyttä mieluusti, ihan oikein, korostetaan.

Se ei tarkoita sitä, etteivät myös yliopistotutkinnon suorittaneet olisi työelämään perehtyneitä. Valtaosa siirtyy opintojen jälkeen työelämän palvelukseen, ja vaikka yliopisto-opiskelu on peruslähtökohdiltaan ammattikorkeakouluopiskelua teoreettisempaa, kyllä esimerkiksi lääkärit, opettajat ja ekonomit saavat myös suoria työelämän taitoja muista ammattiryhmistä puhumattakaan. Eilen kuulin juuri Turun yliopistossa, että kasvatustieteilijöiden keskeyttämisprosentti näyttää tällä hetkellä erittäin suurelta. Kun kouluissa on pulaa opettajista, kasvatustieteilijät vedetään sinne opettajiksi kesken opintojen kiivaaseen tahtiin, puhumattakaan tietenkään teknisen alan opiskelijoista.

Toinen asia on se, kuinka monet työelämässä tiiviisti toimivat tarvitsevat jatko-opiskelua. Toisia saattaa tietenkin kiinnostaa myös yliopisto-opiskelu, ja siihen täytyy olla joustava siirtymismahdollisuus. Toiset haluavat toisen tyyppistä jatkokoulutusta, josta tässä juuri nyt on kyse. Näitten räätälöityjen jatkokoulutusten suorittamismahdollisuus tietenkin lisää motivaatiota, jos se on räätälöity hyvin sopivaksi opiskelijan tarpeisiin.

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeissa on monen maakunnan vahvuus, ja kun ne toimivat maakuntakeskusten ulkopuolella, se elähdyttää myöskin syrjäisempiä alueita maakunnissa. Täytyy katsoa, että kehitys on ollut erittäin positiivista siltä osin. Tätä yhteistyötä ovat oppilaitokset monissa maakunnissa tehneet hyvin hedelmällisessä hengessä, ja sen merkitys todellakin alueen elinkeinoelämälle on ollut hyvin kiistaton.

Nyt, jotta voisimme säilyttää tämän järjestelmän hyvät puolet ja kehittää sitä myönteisellä tavalla, meidän on tässä lainsäädännön kohdassa kiinnitettävä huomiota juuri resurssikysymyksiin, laatuun, opettajien tasoon ja rekrytointeihin ja tutkinnon nimikkeisiin. Tässä tiivistettynä ehkä päällimmäisiä ongelmakohtia.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Haluaisin aivan lyhyesti todeta, että sekä ed. Luhtanen että ed. Hyssälä käyttivät hyvin tärkeän puheenvuoron. On hyvä tässä asiassa myös ottaa, sanoisiko, problemaattinen puoli esiin eikä ajatella, että tämä asia olisi ongelmaton.

Mutta sitten toinen puoli asiaa: Ammattikorkeakoulu esimerkiksi omalle maakunnalleni on ainoa käytännön mahdollisuus. Ammattikorkeakouluja tulee kehittää. Itse ymmärrän, että nimenomaan jatkotutkinnot ovat väline tähän.

Alue, jonka parhaiten tunnen, on terveydenhoito ja sairaalatyö. Totean, että terveydenhoidon puolella nimenomaan jatkotutkinnot ovat välttämättömiä ja niiden kehittäminen on välttämätöntä. Kun näin nyt ei ole ollut, niin se jo ihan selvästi vaikuttaa myös siihen osaajien joukkoon, jota ammattikorkeakoulun pitäisi kouluttaa, siis osaajien puuttumiseen, osastohoitajien ja muiden erityisosaamisryhmien osalta, kuten tässäkin esityksessä on mainittu erityisosaamisalueet. Esimerkiksi uuden terveysteknologian mukanaan tuomat alueet vaativat erityisosaajia ja jatkotutkintoja.

Lopuksi, puhemies, vertailtavuus tiedekorkeakoulujen kanssa. Mielestäni kaikkea keinotekoista vertailua pitää välttää ja pitää mielessä myös tiedekorkeakoulujen hyvin tärkeä ja aivan oma sektorinsa, johon tätä asiaa ei ole syytä hyvin voimakkaasti sekoittaa.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Itse olen ollut sitä mieltä, että tämmöinen pilottikokeilu on paikallaan elikkä tehdään ensin ja katsotaan sitten, tarvitaanko tähän maahan vakituista lakia ammattikorkeakoulun jatkotutkinnoille. Mielestäni tämä on viisautta ja ministeriltäkin suurta viisautta, että lähdetään pilottien kautta katsomaan, millä lailla ja mihin kohtaan tässä yhteiskunnassa jatkokoulutetut ammattikorkeakoulun ihmiset sijoittuvat. Mielestäni on elintärkeää, että kun ammattikorkeakoulutasoiset henkilöt ovat suorittaneet jatkotutkinnot, niin työnantajien tietysti täytyisi tietää, minkälaisia ihmisiä he sitten palkkaavat ja mitä nämä ihmiset tuovat lisää työyksikölle. Se on varmasti se tärkein asia.

Aina on mahdollisuus tietysti ihmisten sivistää itseänsä ja kouluttaa itseänsä, mutta kun ammattikorkeakoulu on vielä kovin nuori itsessään, organisaatio on vuodelta 94, niin minusta on ihan hyvää ja rohkeaa, että me lähdemme miettimään duaalimallina, ei yliopiston tasoisena koulutuksena, vaan itsenäisenä linjana, ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoa.

Olen kuunnellut täällä herkällä korvalla, mitä viestiä kansanedustajat ovat lähettäneet sivistysvaliokuntaan. Ed. Leena Luhtanen mielestäni käytti hyvin järkevän puheenvuoron. Hän todella toivoi, että monipuolisesti eri tahoja kuultaisiin, niin kuin varmasti valiokunta tulee tekemään asiassa. Kun täällä on puhuttu paljon siitä, että ministeriössä ei ole näitä eikä näitä tahoja otettu esiin eikä ole kuunneltu yliopistoja eikä muita, niin kyllähän se on tietysti eduskunnan asia katsoa. Sivistysvaliokunta varmasti tulee kuulemaan myös yliopistoa; luulisin näin.

Yksi asia, joka itseänikin askarruttaa, on se, minkälaisia ammattikorkeakoulun osioita otetaan pilottikokeiluihin elikkä jatkotutkintokokeiluihin.

Täällä on paljon puhuttu viime viikkoina aluepolitiikasta ja siitä, että meidän täytyisi ajatella kaikissa asioissa koko Suomea. Näinhän se tietysti on, mutta kyllä tässä asiassa näkisin, että kun kokeiluja ministeriössä mietitään — ja ymmärrän näin, että hyvät hakemukset pääsevät varmasti mukaan — ne onnistuvat kyllä, jos on hyviä opettajia saatavissa, tai sitten ne kaatuvat mahdottomuuteen, jos hyviä opettajia ei saada. Silloin tullaan siihen, missä näitä hyviä opettajia on. Minä näkisin, että korkeakoulupaikkakunnilta, sieltä, missä on yliopisto ja korkeatasoista opetusta, löytyy ehkä kuitenkin se opettaja-aines, joka voi olla mukana kehittämässä korkeampaa ammattikorkeakoulujatkotutkintoa.

Minä olen kantanut huolta myös siitä, että terveydenhuoltokoulutus on ollut aikamoisen myllerryksen edessä. On valtavan paljon ja usein muutettu terveydenhuollon koulutuksen suuntaa ja tasoa. Aina joskus tuntuu, ettei pysy oikein mukanakaan siinä asiassa. Paljon on menty eteenpäin. Tietysti myös kun poliitikkona tätä asiaa tarkastelee, niin Suomesta puuttuu terveystaloustiedettä, tämmöisiä, joka ei ole korkeakoulutasoista vaan työelämän läheistä tutkimusta. Sen tähden todella toivon, että voitaisiin terveydenhuoltoalan jatkotutkintoihin ottaa tällainen osa mukaan ja tulisi ihan selkeästi loppututkinto terveystaloustieteestä, jotta tiedetään, minkälaisia asioita meidän pitää terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa muuttaa, jotta me pystyisimme tavallaan pienemmällä rahalla palvelemaan yhteiskuntaa ehkä eri tavalla. Tämän näen aika tärkeänä.

Kun olen ymmärtänyt, että ministeriössä on mietitty sitä, että terveydenhuollon jatkotutkinnoista tulisivat etusijalle pitkäaikaissairaanhoidon linjat, toivoisin, että ministeriössä mietittäisiin vielä, voisiko se olla ennalta ehkäisevää työtä, koska sieltä voi tulla ehkä sellaista tietoa, jota itse ajattelin, jatkotutkinto- ja lopputöissä, ja voitaisiin saada myöskin siitä tarpeellinen hyöty.

Täällä on paljon arvosteltu tätä lakiesitystä. Itse suhtaudun tähän positiivisesti ja näen, että varmasti sitten, kun ollaan valmiita arvioimaan, sitten varsinainen arvostelu ja arviointi on paikallaan. Yleensä en lähde arvostelemaan keskeneräistä työtä. Kun ollaan liikkeellä aivan uusissa asioissa, on kauhean vaikeaa, ainakin minun, hahmottaa sitä, mikä puute tässä on, minkälaisia asioita pitäisi ottaa mukaan, kun emme voi oikeastaan ottaa yliopistoelämästä näitä malleja. Nämä mallit luodaan nyt uudella tapaa, ja mielestäni se on aina mielenkiintoista, ja haluan olla tällaisessa työssä mukana.

Leena  Rauhala  /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Halusin vielä ottaa puheenvuoron, koska tässä erilaisia näkökulmia tuoneessa keskustelussa on tullut paljon sellaisia asioita, jotka ovat tuoneet ainakin itselleni uusia ajatuksia. Kun erityisesti ed. Luhtanen toi esille sen, että ei kokeilulakia ja toisaalta sen, mihin ed. Tulonenkin viittasi, että valmisteluun ei ole otettu kaikkia mahdollisia tahoja mukaan, jäin näitä asioita arvioimaan ja nyt olen kyllä eri mieltä ed. Luhtasen kanssa.

Toisin sanoen, ajattelen, että nyt jos koskaan tarvitaan pitkän kehittely-, ajattelu-, suunnittelutyön loppuun viemistä. Tämän, mikä nyt on hallituksen lakiesityksenä, taustalta erilaisista asiakirjoista voi selvästi tehdä arvion, että tähän on valtavasti uhrattu suunnitteluaikaa ja ajatuksia ja sitä kehitelty. Mielestäni juuri se on hyvä, että tehdään kokeilun myötä sellainen vaihe tähän, pilotti, niin kuin voidaan sanoa, että kokeillaan, mitä tällainen jatkotutkintojen aloittaminen mahdollisesti merkitsee. Arvioidaan, seurataan, havainnoidaan ja sen jälkeen tehdään päätös, tarvitaanko meidän korkeakoulujärjestelmäämme, jos ajattelemme sitä duaalimallina, tiedekorkeakoulu- ja ammattikorkeakoulu, molempien huipulle jatkotutkinnot. Tässä vaiheessa olen vielä sitä mieltä, että ne tarvitaan, mutta toivon, että tämä työ, niin kuin valiokunnassakin asiantuntijoiden kuuleminen, antaa vastauksia siihen, joko vahvistaen tai heikentäen sitä.

Onko se ajatus, että tätä tarvitaan, lähtenyt työelämästä? Itse olen erään ammattikorkeakoulun seurantaryhmän puheenjohtajana ja siitä näkökulmasta tiedän, että positiivisesti ajatusta jatkotutkintojen saamisesta korostetaan ennen kaikkea ammattikorkeakoulujen taholta. Ammattikorkeakoulut itse ja ammattikorkeakouluja lähellä olevat tahot ovat hyvin positiivisesti tähän suhtautumassa. Silloin näen, että ammattikorkea-koulut tänä päivänä, silloin kun ne parhaimmillaan toimivat, varmasti niitä on monenlaisia, ovat jo aika lähellä työelämää eli yritysmaailmaa. Työelämän eri näkökulmat ovat eri työryhmissä toteutuksessa mukana. Näin olen tällä hetkellä näkemässä ja toivon, että tähän tulisi jonkinlainen vahvistus, olenko oikeassa.

Nyt esimerkiksi Arene eli ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto, joka on tehnyt raportin ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnoista, vahvasti esittää, että jatkotutkintojen käynnistäminen on korkeakoulupolitiikassa tämän hetken tärkein päätös. Hyvin seikkaperäisesti raportissa perustellaan hyvin eritellysti, miksi. Olen ymmärtänyt, että juuri näissä valmisteluissa ovat työelämän tahot olleet mukana, koska täällä todetaan, että jatkotutkintojen tarve nousee muuttuvasta tulevaisuuden työelämästä eli siitä, millä tavalla työelämä nähdään, samoin kuin muuttuvista yksilöllisistä osaamisvaatimuksista, eli siitä, minkälaista osaamista työelämässä tarvitaan. Näen, kuten hallituksen esityksessäkin on todettu, että erikoistumisopinnoilla oma tärkeä ja jatkuva osansa, mutta jos ei erikoistumisopintojen yhteydessä ole niin pitkälle vietyä tutkimusta, niin oma näkemykseni on, että jatkotutkinnot jotenkin mahdollistaisivat sen, mikä ammattikorkeakoululainsäädännössäkin on mainittu, että ammattikorkeakoulussa on myös kysymys tutkimuksesta, tutkimuksen tekemisestä. Jos ei sitä pystytä ihan perustutkintojen sisällä, ei opiskelijoiden eikä opettajien kanssa, yhteistyönä siinä oppimisprosessissa toteuttamaan eikä ehkä erikoistumisopinnoissa, koska ne ovat enemmän täydennystä työelämän osaamiseen tuottavia, niin näkisin, että erityinen syy, miksi jatkotutkintoja on, on tutkimus.

Toivon, että jollakin tavalla jatkossa selvitetään, mikä on erikoistumisopintojen ja jatkotutkinnon suhde. Onko näin, että tutkimuksella on merkitystä ammattikorkeakoulussa? Tästäkin on erittäin kriittisiä näkökantoja esitetty, että ammattikorkeakoulua ei saa kehittää sillä tavalla samaan suuntaan kuin tiedekorkeakouluja, että se alkaa painottua myös rakenteellisesti tutkimuspainotteiseksi, jolloin ammatillisen osaamisen, työssä olemisen perusosaamiset, taito- ja tieto-osaamiset, jäävät toissijaisiksi. Tämä on minusta erittäin tärkeä asia, jota arvioidaan tämän kokeilun aikana.

Täällä on esitetty joissain puheenvuoroissa, että ammattikorkeakoulujen opettajien hierarkiaa ehkä pitäisi verrata myös tiedekorkeakouluun, jos nämä jatkotutkinnot toteutetaan. Tämä on mielestäni myös todella täsmätutkimuksen tai -analyysin paikka, koska tällä hetkellä me tiedämme, että ammattikorkeakoulussa rakenne on jo nyt sellainen, että siellä on yliopettajien määrää lisätty. Yliopettajathan ovat tutkimuksen tekijöitä sillä lailla, että he ovat lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon suorittaneita ja monilla on yhteyksiä tutkimukseen. Sitten tietenkin ammattikorkeakoulussa on vankka lehtoreitten määrä.

Tämä on tärkeä kysymys. Itse en vielä tässä vaiheessa näe, että ammattikorkeakouluissa olisi samoja nimikkeitä eli professorit, dosentit jne., mutta tiedän, että tämä näkökulma on todella esitetty. Mutta onko sitten kolmatta vaihtoehtoa? Jos siellä halutaan myös opettajan nimikkeellä vahvistaa, että on kysymys pätevistä, osaavista opettajista, tutkijoista, niin tietenkin se on yksi tie, että sitten siellä on myös professoreita. Mutta kysymys opettajien hierarkian rakenteesta on asia, joka minun mielestäni täytyy ottaa esille.

Vielä yhden asian haluan tuoda esille samalla tavalla kuin ed. Tulonen nostatti terveystaloustieteen, joka nousee selkeästi meidän työelämästämme: millä tavalla tehokkaasti, mutta samalla inhimillisesti ja taloudellisesti tehdään työtä. Hallituksen esityksestä voidaan lukea, että kaiken kaikkiaan nyt jo on ehdotettu useita sellaisia jatkotutkintoja, jotka olisivat mahdollisesti mukana tässä pilotissa. Näitä esityksiä on tullut mielestäni aika paljon. 21 ammattikorkeakoulua esitti yhteensä 51 alustavaa jatkotutkintosuunnitelmaa. Ne ovat muodostuneet näiksi muutamiksi alueiksi, niin kuin täällä on mainittu, vanhushoitotyö jne. Toivoisin, että nyt jatkossa vielä niitä tarkemmin arvioitaisiin, koska olen ollut esimerkiksi eilen sellaisessa keskustelussa, jossa todettiin, että samalla tavalla kuin lääketieteen puolella meillä on suuria puutteita ei pelkästään psykiatrian vaan päihdelääketieteen osaamisesta, kun päihdeongelma usein nousee esiin, tämä sama ongelma on terveydenhoitotyön puolella. Toivoisin, että niitä alueita, mitkä on esiin nostettu, voitaisiin vielä tarkemmin arvioida.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen käynnistämistä on perusteltu pääasiassa työelämän tarpeella. Ymmärtääkseni työelämällä on tällä hetkellä pula, paikallisesti jopa huutava, ammattiosaajista ja kädentaitajista, joilla on toisen asteen koulutus, ei niinkään korkeakoulutetuista suorittajista. Tästä hyvänä esimerkkinä on Pirkanmaalta Parkanon kaupunki, joka kävi noutamassa osaavia metallimiehiä pohjoisesta Wanted metallimies -kampanjan avulla.

Jatkotutkinnoissa tulisi kiinnittää huomiota nimenomaan kunkin alan ammatillisen osaamisen syventämiseen, ei niinkään jatkotutkinnon rinnastamiseen ylempään korkeakoulututkintoon, mistä tässä yhteydessä nyt on puhuttu. Ammattikorkeakouluista ja yliopistoista valmistuvien nimikkeiden yhdenvertaistaminen ei myöskään vastaa työelämän tarpeita. Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tulisi olla voimakkaasti työelämälähtöisiä ja silloin vastata nimenomaan niihin tarpeisiin, mitä työelämällä on.

Tämän keskustelun yhteydessä haluan nostaa esille myös sen tosiseikan, että myös yliopistosta valmistuu tänä päivänä suoraan työelämän tarpeisiin opiskelleita nuoria, jotka omaavat myös käytännön kokemusta. Kuuluuhan moneen yliopistotutkintoonkin tänä päivänä pakollinen työharjoittelu. Esimerkiksi itse kunnallisalan opiskelijana suoritin pakollisen harjoitteluni Tampereen kaupungilla suunnittelu- ja rahoitusryhmässä. Olin mukana rakentamassa kaupungin budjettia. Lisäksi työelämäyhteyksiä haetaan rekrytointipalvelujen avulla.

Tämä keskustelussa oleva ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen käynnistäminen vastaisi toki moniin ajankohtaisiin kysymyksiin, kuten esimerkiksi elinikäisen oppimisen mahdollistamiseen, mutta jatkotutkintojen rinnastaminen ylempään korkeakoulututkintoon ei ole oikein. Olen samaa mieltä Suomen ylioppilaskuntien liiton SYLin kanssa, ettei järjestelmä ole kehittynyt toivottuun suuntaan, mikäli ammattikorkeakoulujen jatkotutkinto antaa saman kelpoisuuden samoihin tehtäviin kuin ylempi korkeakoulututkinto. Mihin ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja silloin tarvitaan? Pääasia on se, ettei muodostu päällekkäistä järjestelmää tiedekorkeakoulujen kanssa. Suunnat on eriytettävä tutkintojen osalta.

Toivon, että jatkotutkinnoista päätettäessä huomioidaan yliopistojen ja muiden koulutuslaitosten kilpailu opiskelijoista. Kilpailu opiskelijoista tulee varmasti kovenemaan entisestään, kun ikäluokat pienentyvät. Ei ole ollenkaan varmaa, että meillä riittää myös tulevaisuudessa kansainvälisen tason professoreita. Jo nyt jatko-opintonsa keskeyttäneiden määrä on kasvanut ja nuorten kiinnostus tieteentekoa kohtaan vähentynyt. Meidän on varmistettava, että pysymme mukana kansainvälisessä kilpailussa ja että meillä riittää hyviä opiskelijoita myös tulevaisuudessa korkeimpaan koulutukseen ja tiedekorkeakouluihin. Emme kilpaile osaajista enää vain kansallisella tai eurooppalaisella, vaan kansainvälisellä tasolla. Tässä kiristyvässä kilpailutilanteessa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen on täydennettävä toisiaan, ei samankaltaistuttava.

Lopuksi, arvoisa puhemies, ammattikorkeakoulun jatkotutkintoja koskeva kokeilu on tarkoitus käynnistää vuoden 2002 alusta tekniikan, hallinnon ja kaupan sekä terveysalalla. On hyvä, että kyse on nimenomaan määräaikaisesta kokeilulaista, joka olisi voimassa heinäkuun loppuun 2005 saakka. Toivon, että kokeilun tuloksia arvioidaan kriittisesti ja kokeilun loppuvaiheessa, jotta nähdään, mikä on jatkotutkintojen asema verrattuna muihin korkeakoulututkintoihin. Mielestäni ammattikorkeakoulututkintojen ja yliopistotutkintojen ero on säilytettävä jatkossa. Näin varmistetaan, että meillä riittää oikeanlaisia osaajia sekä tieteen, tutkimuksen että käytännön alueilla. Kun tämä kokeilu nyt käynnistetään, sitä tulee myös kriittisesti arvioida ja pitää mielessä se, että kokeilu on kokeilu, ei mikään ehdoton jatkumo.

Kari Urpilainen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ammattikorkeakoulun toimintaympäristönä on tulevaisuuden Suomi. Opiskelijoita koulutetaan tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Pienen kansakunnan menestyksen edellytyksenä on, että yrityksissä ja työorganisaatioissa kyetään yhdistämään erilaista osaamista. Mahdollisuuksien toteutumisen edellytyksenä on kyky muuttaa tieto ja osaamispotentiaali menestykseksi kansainvälisillä markkinoilla ja kansallisissa hyvinvointipalveluissa.

Ammattikorkeakoulujärjestelmän kehittämisen myötä Suomeen muodostui kahden rinnakkaisen pilarin korkeakoulujärjestelmä, yliopistot ja toisaalta ammattikorkeakoulut. Lähtökohtana tämän rakentamisessa oli elinkeinoelämän ja koko yhteiskunnan tarve korkeasti koulutetuista uudenlaisista asiantuntijoista. Uudistuksen myötä nostettiin perinteisen, tieteellisesti orientoituneen korkeakoulusektorin rinnalle tuleva työelämän tarpeisiin ammatillisesti orientoitunut ammattikorkeakoulusektori. Ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnon käynnistämisellä vastataan työelämän nopeasta muutoksesta, kansainvälistymisestä ja monimuotoistuvasta työstä johtuviin yksilöllisiin ja kansallisiin osaamistarpeisiin niin yrityksissä, kulttuurielämässä kuin hyvinvointipalveluja tuottavissa organisaatioissakin.

Eräänä ammattikorkeakoulun tehtävänä on työelämälähtöinen tutkimus- ja kehitystoiminta. Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoimintaa ei rahoiteta perusrahoituksella samalla tavalla kuin yliopistojen tekemää perustutkimusta, vaan jokaiselle projektille on etsittävä erikseen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminta on vallitsevasti olemassa olevan tietämyksen soveltamista uusissa tilanteissa ja ympäristöissä. Tätä työtä tekevät rajoitetusti ammattikorkeakoulun opiskelijat. Kuitenkin vaativissa tehtävissä ammattikorkeakoulun henkilökunta tekee päätyön. Tällaisen työn mahdollistaa ammattikorkeakoulun henkilökunnalle vain tiivis ja säännöllinen yhteistyö teollisuuden ja työelämän kanssa myös muulloin kuin varsinaisen kehittämistyön aikana. Kaikkinainen yhteistyö on tarpeellista, mutta ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon ohjaaminen tarjoaa yhden parhaimmista tavoista kehittää myös ammattikorkeakoulun henkilökunnan valmiuksia. Myös jatko-opiskelijoiden opinnäytetyöt itsessään tulevat olemaan tällaista tutkimus- ja kehitystyötä.

Monitieteisyys, uusien työtehtävien edellyttämä poikkitieteellinen osaaminen, asettaa koulutukselle uudenlaisia vaatimuksia. Sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista tutkimus- ja suunnittelutehtäviin valmistuvien koulutuksessa tulisi nykyistä paremmin ottaa huomioon tieteellisen tutkimuksen nopea kehitys ja suuntautuminen sekä uuden yritystoiminnan muuttuvat tarpeet. Työn ja sen haasteiden sekä sopivan koulutuksen vuorottelu on tehokas tapa kehittää yritysten osaamista. Työelämän monet muutokset, kuten rakennemuutokset, nopea tekninen kehitys, kansainvälistyminen ja liiketoiminnan globalisoituminen, ovat johtaneet siihen, että henkilöstöltä odotetaan aiempaa monipuolisempia taitoja ja muutosvalmiuksia sekä syventymistä uuteen tekniikkaan, uusiin osaamisalueisiin. Tarvitaan henkilöstön perinteisen, lyhytmuotoisen täydennyskoulutuksen rinnalle myös mahdollisuuksia osallistua sellaisiin laajempiin opintokokonaisuuksiin, joissa näitä taitoja voidaan hankkia. Yritysten on harvoin mahdollista kouluttaa henkilöstöään päätoimisessa opiskelussa, joten opiskelun mahdollisuus työn ohessa on tärkeä vaihtoehto. Toisaalta yritysten kehittymisen ja ammattikorkeakoululle annetun tehtävänkin kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että opiskelu kohdistuu niihin asioihin, jotka yrityksissä nähdään tarpeellisina.

Koska osaaminen kehittyy koko yksilön urakehityksen ajan, on pystyttävä tunnistamaan, mihin osaamisen tasoon päästään ammattikorkeakoulun perustutkinnon, erikoistumisopintojen ja jatkotutkinnon kautta. Ammattikorkeakoulujen perustutkinnoilla saavutetaan hyvät, laaja-alaiset perustaitovalmiudet. Ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnoilla päästään sille osaamistasolle, jota työelämässä edellytetään yhä vaativammissa asiantuntija-, kehittämis- ja ohjaustehtävissä.

Arvoisa rouva puhemies! Myös ammattikorkeakoulujen on kehityttävä. Niille on annettava tilaa kehittyä niin rakenteensa osalta kuin sisällönkin osalta. Vain laatutietoiset yksiköt voivat pärjätä tulevaisuuden koulutuksen kentällä. Painotin edellä ammattikorkeakoulujen yhteyksiä työelämään. Tässä mielessä on oikein, että jatkotutkintovaatimuksena on vähintään kahden vuoden kokemus työelämässä. Tämä vaatimus ilmentää hyvin jatkotutkintojen työelämälähtöisyyttä etenkin, kun opinnot suoritetaan rinnan työelämän kanssa.

Eittämättä hankaluudeksi on muodostumassa se, mihin suoritettuja ammattikorkeakoulututkintoja rinnastetaan tiedekorkeakoulumaailmassa. Koen, että tältä osin elämme edelleen eräänlaista siirtymäkauden vaihetta, jonka toivoisi toki jäävän suhteellisen lyhyeksi. Olisi kaikkien edun mukaista päästä nopeasti ammattikorkeakoulututkintojen koordinoituun, yhtäläiseen rinnastukseen, jolloin myös ammattikorkeakoulun suorittaneilla nuorilla olisi nykyistä selkeämpi kuva valmistumisensa jälkeen asemastaan jatkokoulutuksessa.

On tunnustettava, että suomalainen työelämä ja sen kehittäminen tarvitsevat ammattikorkeakouluja. Myös alueellisen kehittämisen näkökulmasta ammattikorkeakoulut ovat tuoneet ilman tiedekorkeakoulua oleville maakunnille uuden mahdollisuuden, uuden välineen omaehtoisessa aluekehitystyössä. Tämä on erinomaisen tärkeä näkökulma tehtäessä työtä tasapainoisen alueellisen kehittämisen puolesta. Tässä mielessä olisikin perusteltua vakavasti pohtia sitä, että jatkotutkinnot voitaisiin kokeiluajaksi osoittaa nimenomaan niille paikkakunnille ja maakunnille, joista puuttuu tiedekorkeakoulu. Tämän ajatuksen hyväksyminen olisi nykyisen alueellisen kehityksen oloissa hyvin perusteltu aluepoliittinen linjaus. Luonnollisesti valittavien yksiköiden tulee täyttää myös laadulliset kriteerit.

Arvoisa puhemies! Ministeri Raskille on osoitettava tässä vaiheessa kiitoksen sanat määrätietoisesta työstä myös ammattikorkeakoulukentän kehittämiseksi tiedekorkeakoulujen kehittämisen rinnalla sekä siitä, että hän on jaksanut kuunnella tätä keskustelua alusta alkaen.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen kokeilu on aivan uusi, suuri linjanveto koulutusjärjestelmässämme. Olen miettinyt, miten esitys niveltyy ammattikorkeakoulutusjärjestelmän perusteluihin sekä uuteen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan eli kesuun vuosille 99—04. Ammattikorkeakoulujärjestelmä luotiin 90-luvun alussa vahvistamaan suomalaista ammatillista osaamista perinteisen akateemisen osaamisen rinnalla. Painopisteinä ovat olleet ammatillisuus, käytännöllisyys ja alueellisuus sekä läheiset työelämäyhteydet. Kesussa puolestaan mainitaan seuraavaa: "Korkeakoulutus ja tutkimus ovat kansallisen innovaatiojärjestelmän toimivuuden kannalta keskeisessä asemassa. Suomen korkeakoulujärjestelmää kehitetään kahdesta pilarista muodostuvana kokonaisuutena (duaalimalli) siten, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut täydentävät toisiaan."

Hallituksen esityksessä ei oteta kantaa siihen, minkälaisia nämä jatkotutkinnot olisivat sisällöltään ja miten ne rinnastettaisiin ylempiin korkeakoulututkintoihin. Toivottavasti tässä ei nyt luoda kokeilumielessä uutta opiskelijoiden ryhmää, jonka sijoittuminen työelämään uuden tutkintonimikkeen turvin olisi ongelmallista. Miten voidaan päättää jatkotutkinnoista, kun ei ole tarkkaa selvitystä nyt vakinaistettujen ammattikorkeakoulujen erilaisten ja eritasoisten tutkintojen toimivuudesta ja vastaavuuksista työmarkkinoilla? Toivottavasti emme kouluta hätiköiden ihmisiä, joille ei sitten löydykään tutkintoja vastaavia työtehtäviä. Tavallaan me nyt joudumme päättämään jatkotutkinnoista säkki päässä.

Arvoisa puhemies! Rinnastus ylempään korkeakoulututkintoon vaarantaisi suomalaisen tutkintojärjestelmän kansainvälisen vertailtavuuden. Opiskelijan ja työmarkkinoiden kannalta on tärkeää saada selvä ja vertailtavissa oleva tietous opintojen tavoitteista, sisällöistä ja tasosta. Kentältä eri järjestöjen eduskuntaan antama viesti on ollut melko hämmentynyt ja epätietoinen siitä, minkä tyyppisestä uudistuksesta on viime kädessä kysymys. Niin kauan kun ei näytä olevan selvää käsitystä siitä, mihin asemaan uudet jatkotutkinnot asettuvat suomalaisessa kaksipilarisessa korkeakoulujärjestelmässä, olisikin syytä kysyä, olisiko hyvä ottaa aikalisä. Jatkotutkintojen painoarvo ei lopullisesti selviä edes hallituksen esityksestä.

Joka tapauksessa on erittäin viisasta, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja koskeva laki on kokeilulaki ja määräaikainen. Tarkoitus on, että kokeilua arvioidaan vuosina 03—04 korkeakoulujen arviointineuvoston toimesta. Kokoomuksen koulutuspoliittisen toimenpideohjelman mukaan ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen roolia on harkittava tarkkaan pilottivaiheen kokemusten perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä on todellakin kokeilu eikä uuden tutkintojärjestelmän automaattinen sisään-marssi suomalaiseen koulutusjärjestelmään.

Elinikäisen oppimisen periaatteena on, että opiskelijoille ei synny koulutuksellisia pussinperiä, vaan että he voivat joustavasti jatkaa opintoja yliopiston puolella, jos näin haluavat. Elinikäinen oppiminen ei vaadi jatkotutkintoja, mutta kylläkin edellä mainittujen pussinperien välttämistä.

Painotan edelleen huoltani siitä, että nyt liialla kiireellä rakennetaan jatkotutkintoja, kun sekä ammattikorkeakouluverkko että perustutkintojen sisällöt ovat vielä vakiintumattomia. Lisäksi perustutkintojen kehittämisessä uskottaviksi ja laadukkaiksi on tehtävä vielä lujasti töitä. Lisäksi kysyn, ovatko ammattikorkeakoulut valmiit itse kehittämään jatkotutkintoja, kun täälläkin on monessa puheenvuorossa pohdittu eri ammattikorkeakoulujen epätasaista laatua. Pitäisikö ensin saattaa ammattikorkeakoulut laadullisesti samalle tasolle, kunnes jatkotutkintojen kehittämiselle tulisi vankempi pohja?

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunnan on lisäksi varmistettava se, etteivät jatkotutkinnot vaaranna yliopistojen perusrahoitusta. Huolenaihe on perusteltu, koska vähäisiä koulutusrahoja joudutaan venyttämään yhä moninaisimpiin kokeiluihin vakiintuneen koulutusjärjestelmän ylläpidon lisäksi. Koska muuten on jokin uusi asia onnistuttu tuomaan kustannusneutraalisti ja vielä ylläpitämään sitä ilman, että samaa kakkua syö yhä useampi vieras? Koulutusjärjestelmämme tarvitsee jatkuvasti kehittämistä, mutta ei määrän vaan laadun vuoksi.

Riitta  Korhonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Sivistyspoliittinen ministerityöryhmä pääsi joulukuussa yksimielisyyteen ammattikorkeakoulun jatkotutkintokokeilusta. Hallituksen esitystä voi pitää usean eri kompromissin tuloksena. Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja koskeva kokeilu on tarkoitus käynnistää vuoden 2002 alusta tekniikan, hallinnon ja kaupan sekä terveydenhoidon alalla.

Hallituksen esityksessä on olennaista, kuten useasti on painotettu, että kyse on määräaikaisesta kokeilulaista, joka on voimassa vuoden 2005 heinäkuun loppuun asti. Edelleen tuota kokeilua on tarkoitus arvioida vuosien 2003—2004 korkeakoulujen arviointineuvoston toimesta. Hallituksen esityksessä ehdotetaan myös perustettavaksi erityinen työryhmä seuraamaan ja koordinoimaan kokeilua. On äärettömän tärkeää, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen roolia harkitaan tarkkaan noiden pilottivaiheessa saatujen kokemusten perusteella.

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakoulujärjestelmämme syntyi 1990-luvun alussa tukemaan suomalaista ammatillista osaamista akateemisen osaamisemme rinnalle. Järjestelmä syntyi silloisten opistotason koulutuslinjojen päälle. Tällä hetkellä meillä on ammattikorkeakouluja 29 kappaletta, ja viimeisin niistä vakinaistettiin elokuussa 2000. Tuo verkosto kattaa kaikki maakunnat. On syytä muistaa, että vanhin ammattikorkeakoulu lienee tuskin kymmenvuotias ja nuorin ei ole kuin muutaman kuukauden ikäinen.

Korkeakoulutus ja tutkimus ovat meille tärkeitä. Ne tukevat sitä innovaatiojärjestelmää, jolle me rakennamme kaupallisen menestyksemme, osaamisemme. Niinpä korkeakoulujärjestelmäämme pyritään kehittämään kahdesta pilarista lähtien duaalimallina siten, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut täydentävät toisiaan. Tähän olemme siis sitoutuneet valtioneuvoston hyväksymässä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa tämän vuosituhannen alulle.

Joudun omakohtaisesti pohtimaan asiaa istuessani luottamustehtävässä tukevasti kahdella eri pallilla. Olen Kuopion yliopiston neuvottelukunnan puheenjohtaja ja Pohjois-Savon ammatillisen korkeakoulun kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja. Ymmärrän lähtökohdistani opetusministerin lähtökohdat ja tarpeen ja paineet panostaa ammattikorkeakoulujärjestelmän kehittämiseen. Hyvä näin! Toisaalta olen sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee.

Haluan linjata kolme ongelmakohtaa.

Ensinnäkin koko ammattikorkeakoulujärjestelmä on nuori, noin 1—10 vuotta, jos tarkastellaan oppilaitoskohtaisesti. Ne ovat syntyneet useista eri oppilaitoksista, opetuskulttuureista. Ne on sulatusuunin kautta pantu toimimaan yhtenäisinä oppilaitoksina, ja voisipa todeta, että kaikki niistä eivät ole kypsyneet iskukuntoon. Kun uutta synnytetään vanhoille resursseille ja vanhaan kulttuuriin, oppilaitokset tarvitsevat aikaa kypsyäkseen. Väitän, että useat 29 koulusta käyvät vielä murrosikäisen kipukokemuksia läpi.

Vielä toinen asia on se, että opetusresurssit ovat useimmissa oppilaitoksissa entisiä. Opettajat käyvät läpi täydennyskoulutusta, pyrkivät pärjäämään yhä kovenevassa kilpailussa. Nyt heille tuodaan lisää tehtävää entisten päälle, eli niillä vanhoilla resursseilla, sekä henkisillä että taloudellisilla, tulisi kyetä kilpailemaan jatkotutkintojen tuotannossa.

Taloudelliset resurssit toisena ongelmakohtana eli entisten markkojen uusiin jonoihin järjestely aiheuttaa varmasti oppilaitoksissa kiputiloja, ja on aivan aiheellinen pelko, että ne rahat eivät tule riittämään. Kokeilu on siis tarkoitus rahoittaa samalla tavalla kuin ammattikorkeakoulujen erikoistumisopinnot siten, että erikoistumisopintoihin jo osoitettuja resursseja kohdennettaisiin uudelleen. Tämä tarkoittaa tietysti myöskin oppilaitosten sisällä kilpailuja eri linjojen ja eri opettajaresurssien kesken. Esityksellä ei sanota olevan lisäkustannusvaikutuksia, mutta niitä vaikutuksia varmasti tulee laitoksien sisällä. Volyymiksi on esitetty 300:a aloittavaa opiskelijaa vuositasolla. Määrä ei ole iso, mutta nähtävästi kuitenkin riittävä pilottikokeilua varten.

Sen lisäksi todetaan, että ammattikorkeakoulun jatkotutkinto ei olisi korkeakoulututkinto, eli korkeakoulututkintojen järjestelmästä annettuun asetukseen olisi tarkoitus lisätä nimikkeenä jatkotutkinto. Kuitenkaan ammattikorkeakoulun jatkotutkintoja ei esityksen mukaan rinnastettaisi ensinnäkään viran, toimen tai tehtävän vaatiman kelpoisuuden osalta ylempiin korkeakoulututkintoihin eikä myöskään kansainvälisesti master-tasoisiin tutkintoihin. Voisi kysyä, mikä on oppilaan oikeusturva, kun hän on uhrannut aikaa ja rahaa ja kun ehkä oikeastikin tähtäimenä on ollut oman osaamistason ja markkinakelpoisuuden ja kilpailukyvyn parantaminen, ja lopputulemana hänellä ei olisikaan tutkintoa, joka olisi rinnastettavissa johonkin, mitä hän on kuvitellut. Ehkä hänen saavuttamansa hyöty ei siten olisikaan markkinakelpoinen siihen nähden, että hän olisi mennyt jatko-opiskelemaan yliopistoon.

Ymmärrän, että jatkotutkintoihin on painetta, koskapa ammattikorkeakoulujärjestelmä ja yliopistojärjestelmä osittain kilpailevat keskenään resursseista, osaavista opettajavoimista, osaavasta oppilasaineksesta, ja myöskin valtion budjetissa rahoituksesta. Ymmärrän, että Arenen eli Ammattikorkeakoulujen rehtorien neuvoston tavoitteena on luoda ammattikorkeakoululle selkeä profiili ja toimiva asema korkeakoulujärjestelmässä. Heidän muotoilunsa mukaan ammattikorkeakoulut ovat käytännöllisesti orientoituneen ammatillisen tiedonmuodostuksen ja ammattikäytännön asiantuntijoita, jotka toimivat yhteistyössä muiden korkeakoulujen kanssa. Näin muotoiltuna asia on kirkas ja selvä.

Toisaalta Yliopistojen rehtorien neuvosto toteaa, että ammattikorkeakoulun jatkotutkinnot koskettavat kuitenkin paljon muutakin kuin ammattikorkeakouluja. Kysymystä on tarkasteltava heidän mukaansa koko korkeamman koulutuksen tutkintojärjestelmän osana, ja siihen liittyy myös merkittävä kansainvälinen ulottuvuus. Eli jatkotutkintojen kehittämisessä tulee erityishuomio suunnata perustutkinto-opintojen ja työelämän yhteyksien vahvistamiseen.

Näin ollen tutkintojärjestelmäämme olisi tarkasteltava pilotin lopputuloksena tai sen rinnalla tai koko ajan tämä mielessä pitäen kokonaisuutena ottamalla huomioon työelämän todelliset tarpeet, kansalliset tavoitteet ja voimavarat, oppilasainesvoimavarat, opettajavoimavarat ja taloudelliset voimavarat sekä kansainväliset näkymät. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tehtävät, koulutustavoitteet ja tutkintorakenteet tulee sovittaa kitkattomaksi kokonaisuudeksi, joka tukee molempien omaleimaisen profiilin luomista.

Omat ajatukseni kuljeksivat pitkälti Kuntaliiton kanssa samaa linjaa. Se on todennut, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja ei tule rinnastaa yliopistoissa suoritettaviin akateemisiin maisteri-, lisensiaatti- tai tohtoritutkintoihin. Kuntaliitto toteaa myös, että jatkotutkintojen käyttöönotto ei saa heikentää perustutkintojen merkitystä ja kehitystä. Erityisesti on varottava, että jatkotutkinnon suorittamisesta ei muodostuisi välttämätön lisä työelämään sijoittumiseksi. Tämä voisi tarkoittaa myöskin sitä, että perustutkinnon arvo ja arvostus kilpailtaessa työelämän paikasta saattaisi heiketä.

Olen pitkälti samaa mieltä Kuntaliiton kanssa, että ammattikorkeakoulujen perustutkinnot ovat vielä kehittymisvaiheessa. Monessa ammattikorkeakoulussa, niin kuin omassamme, opiskellaan moduliperiaatteella. Mitä syntyy jatkuvassa osaamisprosessissa, elinikäisessä opiskeluvaiheessa olevista tutkinnoista? Mikä niitten sijoittuminen yhteiskuntaan, niitten arvostus, tulee olemaan jatkossa suhteessa nykyisiin ammattitutkintoihin ja niitten nimikkeisiin? Jotta nämä perustutkinnot ja niiden kehitys ja kehittäminen olisi uskottavaa ja laadukasta, että saavutettaisiin uskottavia ja laadukkaita ammattikorkeakoulututkintoja, on niidenkin eteen tehtävä lujasti työtä. Tätä panostusta ei pidä unohtaa pilottikokeilun rinnalla.

Edelleen: Jatkotutkintojen rahoitus on selvitettävä perusteellisesti siten, että jatkotutkintojen rahoitus ei saa vaarantaa eikä heikentää ammattikorkeakoulujen perustutkintojen rahoitusta eikä laatua, koska se on se perustehtävä, johon tämä järjestelmä on synnytetty, järjestelmä, joka on tuskin kymmenen vuoden ikäinen.

Lopuksi aluepoliittista näkökulmaa.

Ammattikorkeakoulujen profiloituminen jatkotutkintojen kautta on oppilaitoksille itselleen ja alueelle tärkeää erityisesti siellä, missä yliopistoa ei ole. Tämä on ymmärrettävää ja perusteltavaa oppilaitoksen ja alueen näkökulmasta.

Omalla alueellani Pohjois-Savossa yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteistyö toimii saumattomasti, koskapa molempien laitosten johto näkee yhteistyön merkityksen alueellisen menestyksen edellytyksenä. Aina sitä toki ei jakseta nähdä oppilaitosten eri tasoilla.

Meidän ammattikorkeakoulumme hakee huippuyksiköksi, ja me kaikki yliopistoa myöten uskomme sen menestykseen. Toisaalta hyvä jatko ja menestyksen rakentaminen kaipaa malttia, eli käynnistyvän kokeilun on oltava avoin ja hyvin seurattu ja jatkotoimenpiteissä on huomioitava niin negatiiviset kuin positiivisetkin signaalit.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Asioilla on aina puolensa. Tulee mieleen tämä vanha lausuma, kun kuuntelee täällä käytettyjä puheenvuoroja. Olemme varmasti yksimielisiä siitä, että tiedeyliopistoilla ja tutkimuslaitoksilla on erinomaisen tärkeä asema ja merkitys Suomen kilpailukyvylle. Yliopisto antaa perusvalmiudet moneen työhön, mutta ennen kaikkea eräs keskeinen tehtävä on myöskin antaa perusvalmiudet tutkimusta varten.

Toinen duaalimalliin kuuluva linja työelämäläheinen ammattikorkeakoulu on myöskin osoittanut kilpailukykynsä jo suhteellisen lyhyessä ajassa. En yhdy niihin väitteisiin, että kysymyksessä on vain kyltin vaihto. Puhun myöskin kokemuksesta Kemi—Tornio-ammattikorkeakoulussa. Kun kymmenet opettajat käyvät lisensiaatti- ja tohtoriseminaareissa ja monet ovat jo valmistuneet, on minusta erittäin epäoikeudenmukaista näitä henkilöitä kohtaan väittää, ettei olisi tapahtunut myöskin sisällöllisessä toiminnassa ja myöskin opettajien tasossa selvää kohentumista.

Ammattikorkeakouluilla on myöskin ollut selvästi piristävä vaikutus perinteisesti luutuneeseen norsunluutornissa eläneeseen yliopistolaitokseemme. Tässä yhteydessä voisi kysyä myös sitä, onko yliopistossa tänä päivänä sellaisia tutkintoja ja ammatteja varten koulutusta, jotka eivät tosiasiallisesti yliopistoon kuuluisi. Väitän, että tällaisia on. Siitä kielivät muun muassa viime aikoina julkisuuteen tulleet eräät esitykset siitä, että pro gradu -tutkielma yliopistosta pitäisi poistaa, koska kaikki opiskelijat eivät pysty sitä laatimaan tai se on kohtuuton stressi. Mielestäni tämä, jos se on totta, osoittaa sen, että yliopistossa on sellaisia tutkintoja ja sellaisia henkilöitä, jotka eivät sinne kuulu. Tässä suhteessa pitäisi tarkastella myöskin tulevaisuudessa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen työnjakoa, niin että yliopistolla tutkimus ja tiede on entistä tärkeämmässä ja merkittävämmässä asemassa ja että käytännönläheisiin ammatteihin koulutettaessa voitaisiin käyttää myös muita väyliä.

Täällä on puhuttu useassa yhteydessä myös laadusta ja korostettu sen merkitystä. Mielestäni se on päivänselvää. Näin pitää ollakin. Varmasti laadussa on aina ja vielä monenkin ammattikorkeakoulun osalla paljon kehittämistä, mutta väitän, että näin on myös yliopistojen osalta. Kun puhutaan opetuksesta, olen saanut myöskin opetusta yliopistossa enkä aina niin kovin jumalaisena ole voinut sitäkään opetusta pitää.

Mitä tulee siihen, että ammattikorkeakouluille pitäisi antaa rauha ja mahdollisuus panna oma laatunsa kuntoon, on tietysti aivan oikein, että riittävät resurssit perustutkintojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintojen kuntoon saattamiseksi turvataan, ja uskon, että näin on myös opetusministeriön tarkoitus. Mutta jos jäämme odottamaan sitä, että kaikki ovat samalla viivalla, ei tästä asiasta tule koskaan valmista. Sitä paitsi, kun monella suulla ilmeisesti oman maakunnan kokemuksiin viitaten on todistettu, että ammattikorkeakoulut eivät ole siinä kehitysvaiheessa, että ne voisivat vastaanottaa jatkotutkinnon, toivon, että kun arvovaltaiselta taholta on näin sanottu, opetusministeriö ei myönnä sellaisiin maakuntiin kokeilulupia, jotka jo omien edustajiensa ilmoitusten mukaan eivät ole sillä tasolla. Tällähän tästä asiasta selvitään, eikä minun käsittääkseni tämä laki kokeiluvaiheessa ainakaan pakota mitään ammattikorkeakoulua järjestämään jatkotutkintoja. Kun kokeilu on tehty, arvioitu, sen jälkeen on aika vetää johtopäätökset siitä eteenpäin. Ainoa asia, joka minua huolestuttaa tässä kysymyksessä, on se, mikä vaikutus tällä mahdollisesti tulee olemaan kuntien kustannuksiin, koska kunnat omalta osaltaan valtion ohella vastaavat ammattikorkeakoulun kustannuksista. Se on myöskin asia, joka pitää tietysti jossakin vaiheessa ratkaista.

Mitä tulee jatkotutkintoihin, mielestäni ne ovat huomattavasti järkevämpi tapa kuin se, että ammattikorkeakoulun käyneet lähtevät yliopistoon suorittamaan toista tutkintoa ja joutuvat lähes kokonaan käymään tutkinnon läpi uudelleen. Se olisi mielestäni kaikkein eniten päällekkäistä taloudellisten varojen hukkakäyttöä. Sen sijaan siihen, mitä tulee näiden tutkintojen rinnastamiseen ylempään korkeakoulututkintoon jatkotutkintojen osalta, minusta ei ole pakko tässä yhteydessä vielä ottaa kantaa. Toisaalta haluan kuitenkin huomauttaa tässä yhteydessä siitä, että mielestäni tässä hiukan hämärretään rinnastamisen käsitettä. Rinnastaminen on mielestäni täysin eri asia kuin samastaminen. Onhan meillä nytkin, jos ajattelemme, filosofian maisterin tutkinto, esimerkiksi pääaineena englannin kieli ja diplomi-insinöörin tutkinto. Ne ovat molemmat ylempiä korkeakoulututkintoja, mutta eiväthän ne ole ollenkaan sama tutkinto. Työnantaja ratkaisee sen, valitseeko se lääkärin virkaan lääkärin vai insinöörin virkaan englannin kielen maisterin vai todella diplomi-insinöörin tai ammattikorkeakouluinsinöörin. Mielestäni rinnastaminen ei ole ollenkaan niin vakava asia kuin täällä väitetään. Kysymys on vain opiskelijan tietyn kypsyyden tason osoittamisesta. Sen jälkeen työnantaja ratkaisee, onko tämä tutkinto ja henkilö ja hänen koulutuksensa sopiva siihen tehtävään, johon hän nimenomaan henkilöä hakee. Eikä ole ollenkaan ainutlaatuista, että opiskelijat opiskelevat eikä ole tietoa heidän tutkintonsa pätevyydestä tai rinnastamisesta tulevaisuudessa.

Kun itsekin aloitin hallintotieteen maisterin opinnot Tampereen yliopistossa, ei kukaan tiennyt, kelpaako sen tutkinnon suorittanut edes porttivahdiksi, koska minkäänlaista säännöstä missään lainsäädännössä tai asetuksessa ei ollut siitä, mihin tuo tutkinto rinnastetaan. Samanaikaisesti Tampereen yliopistosta valmistui suuri joukko opiskelijoita, joiden sanottiin suorittaneen niin sanotun taloudellis-hallinnollisen tutkinnon, jota ei oikeastaan ollut olemassakaan, mutta he olivat vain opiskelleet taloudellisia ja hallinnollisia aineita, kunnes vasta vuosia myöhemmin tämä tutkinto muutettiin niin, että he saavat käyttää ekonomin oppiarvoa tämän tutkinnon suoritettuaan. Tietysti se on ikävää opiskelijoiden kannalta, mutta ei ollenkaan ainutlaatuista, eikä sen tarvitse olla este tällaisen kokeilun suorittamiselle. Käytäntö sitten tulee näyttämään, ja sitten tosiasioiden edessä, kun kokeilun tulokset on saatu, voidaan päättää, mihin rinnastetaan ja miten rinnastaminen voidaan hyväksyä.

Omalta osaltani totean, että esimerkiksi Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu on hyvin lyhyellä ajalla pystynyt vaikuttamaan myönteisellä tavalla alueen elinkeinorakenteeseen ja alueen kehittymiseen. Erityisesti tämä on tietysti koskenut ensi vaiheessa teknisiä aloja, mutta myös muilla aloilla on meneillään erittäin merkittäviä ja myönteisiä kehittämisprojekteja. En näe mitään syytä vastustaa kokeiluja, sillä elämän laki on sellainen, että joko taannutaan tai mennään eteenpäin. Paikallaan juokseminen nykyisessä yhteiskunnassa ei ole koulutuksenkaan alalla mahdollista. Tämän vuoksi toivon, että sivistysvaliokunta suhtautuu ennakkoluulottomasti kokeilulakiesitykseen ja antaa sille tukensa niin, että ammattikorkeakoulut, jotka ovat siinä kehitysvaiheessa, voivat tarttua uusiin haasteisiin ja näiden haasteiden puitteissa myöskin kehittää omaa maakuntaansa ja sen elämisen edellytyksiä. Tämä ammattikorkeakoulujärjestelmä on yksi osa uutta aluepolitiikkaa, josta tässäkin salissa on niin paljon puhuttu, mutta kun tosipaikka tulee, näyttää siltä, että ei sillekään juuri kaikilta tukea heru.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty erittäin hyviä ja pitkiä puheenvuoroja, joten tämän asian eteenpäin vieminen ei varmasti puheiden pituudella parane. Toteaisin, että vähän ihmettelen ajatuksia kehittymisestä, kehittymisvaiheesta, sillä näen, että kaikkialla opetuspuolella kehittymistä täytyy tapahtua, niin ammattikorkeassa kuin yliopistoissakin, ja ellei sitä tapahdu, silloin menemme kyllä väistämättä alaspäin.

Täällä keskusteltu on käynyt vähän laidasta laitaan. Olisinkin iloinen, jos näkisin, että löydettäisiin kultainen keskitie opetuksen kehittämisessä niin, että sillä voitaisiin vastata elinkeinoelämän haasteisiin ja antaa myös niille ihmisille mahdollisuus itsensä kehittämiseen oman työn ohessa jopa uuden ammatin saamiseksi. Vain tasapuolisella koulutuksen kehittämisellä koko maassa annetaan mahdollisuus laajempaan alueiden kehittämiseen ja hyvinvointiin. Minusta tämä kokeilu on yksi lisämahdollisuus alueiden kehittämiseen. Tätä ei pitäisi asettaa vastakkain yliopistojen kanssa, koska yliopistoja ei ole joka maakunnassa.

Toteaisin saman kuin ed. Manninen, että kyllä niitä ammattikorkeakouluja varmasti löytyy, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan tämän varsin suuren haasteen. Yksi tällainen löytyy Keski-Pohjanmaalta, Kokkolasta. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu on siinä tilassa, että voi haasteeseen vastata.

Markku  Markkula  /kok:

Arvoisa puhemies! Kiistatta ammattikorkeakoulut ovat jo tähänastisella toiminnallaan osoittaneet, että niillä on merkittävä osa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ja suomalaisten kansainvälisen tason osaamisen kehittämisessä. Poliittisesti nyt on päädytty siihen, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja kokeillaan. Yritin itse pohdiskella muutaman sellaisen merkittävän asian, mitä tällä kokeilulla pitäisi todella selvittää. Listasin itselleni seitsemän kohtaa. Lista ei suinkaan ole kaiken kattava, mutta nostaa esille sellaisia periaatteellisia kysymyksiä, joihin kokeilun jälkeen tulee olla valmiutta vastata.

Ensimmäinen peruskysymys on tietenkin yksilöiden, siis amk-tutkinnon suorittaneiden tarve saada jatko- ja täydennyskoulutusta yleisestikin. Tarve on kiistatta suuri, mutta kyse on aika paljolti siitä, kuinka suurelle osalle ikäluokasta tai amk-tutkinnon suorittaneista yhteiskunnan merkittävällä panoksella ja kustannuksella tällaista koulutusta järjestetään. Kyse on siis laajemmalti ammattikorkeakouluissa annettavan jatko- ja täydennyskoulutuksen osuudesta osana aikuisten ammatillista kehittymistä.

Toinen periaatelinjaus, selvitettävä kysymys, on tutkintojen laajuus. Siihen läheisesti liittyy mahdollisuus jaksottaa amk-jatkotutkinto tai myös täydennyskoulutustutkinto elämän eri vaiheisiin. Tarkoituksenmukaista jatkossakin on varmaankin tarjota sekä mahdollisuus opiskella työn ohella että opiskella täysipäiväisesti. Miten tämä jako käytännön tasolla toteutetaan turvaten samalla opetuksen tehokas ja kustannustietoinen ja sisällöllisesti tuloksekas antaminen?

Kolmas kysymys, johon kokeilulla on vastauksia löydettävä, on se, missä työelämän vaiheessa tällainen amk-jatkotutkinto on yksilön ammattitaidon kannalta tarkoituksenmukaisinta suorittaa. Siihen ei ole tietenkään yksikäsitteistä vastausta, mutta minua ainakin huolestuttaa, että viime vuosien keskustelussa puhuttiin lähinnä vain siitä, riittääkö kaksi vuotta vai pitäisikö olla kolme vuotta työelämäkokemusta. Näin lyhyt aika perustutkinnon jälkeen ennen jatkotutkinnon opintojen aloittamista viittaisi enemmänkin siihen, että tarkoitus on jatkaa putkimaista opiskelua mahdollisimman pian perusopintojen jälkeen. Kuitenkin, jos ajatellaan todella työelämän tarpeita ja yksilöiden omaa tarvetta, pikemminkin pitäisi puhua siitä, että vähintään, sanotaan 10, ehkä 15:n jopa 20 työkokemusvuoden jälkeen ihminen tarvitsisi oman osaamisensa ajantasaistamista ja ammattitaidon varmistamista seuraavia vuosia ja vielä jäljellä olevia tuloksekkaan työnteon vuosikymmeniä varten.

Tietenkin on selkeää tilanteessa, jossa jatkotutkintoja on haluttu luoda, kun amk-tutkinnon suorittaneita ei vielä kovin monen vuoden ajalta ole ollut, että on luontevasti painotettu, että muutamakin vuosi työkokemusta riittää. Uskoakseni kokeilulla nimenomaan pitäisi selvittää, mihin työelämän vaiheeseen tällaiset opinnot ensi sijassa tulisi kohdentaa.

Neljäs suuri kysymys on, mitä uutta tietämystä amk-jatkotutkinnoilla halutaan synnyttää. Korostan tätä sekä yksilön kannalta, ja siinä varmasti pitää olla joustava, mutta myös laajemmalti ammattikorkeakoulun itsensä kannalta. Koska ammattikorkeakoulun ja työelämän läheisyyttä korostetaan, jatkotutkinnot varmasti tässä mielessä ovat merkittävä väline tuoda ammattikorkeakouluihin, esimerkiksi perusopintoihin, sitä työelämän tietämystä, jota parhaimmillaan jatkotutkintoa suorittavat itse omaavat ja jota he myös osana opintojaan voivat perusopiskelijoille ammattikorkeakouluissa tarjota. Tähän kysymykseen kuuluu läheisesti myös painotus, kuinka paljon uusinta teoriaa ja kuinka paljon työelämäkäytäntöä. Tässäkään ei ole yksikäsitteistä ratkaisua, ei ole yhtä ainoaa oikea sabluunaa, eli toimintamallia, mutta kysymys teorian ja käytännön hyvästä yhteensovittamisesta on syytä painokkaasti myös selvittää.

Viides selvitettävä peruskysymys on, mitkä ovat laatukriteerit niin opetukselle kuin opiskelullekin. Palaan tämän seurausvaikutuksiin puheessani myöhemmin.

Kuudes kysymys: Jatkotutkintojen rooli työelämän muuttuvien käytäntöjen mallintamisessa ja koko yhteiskunnan kehittämisessä on varmasti suuri. Miten tämä työelämän muuttuvien käytäntöjen mallintaminen ja hyvä dokumentointi ja välittäminen eri tahoille hyödynnettäväksi organisoidaan osana jatkotutkintotoimintaa?

Seitsemäs peruskysymys on keskusteluissakin useissa puheenvuoroissa esillä ollut kansainvälinen rinnasteisuus. Se on mielestäni tärkeää, eli kansainvälisen tason määrittely on tärkeää. Se on varmasti myös helpompaa kuin pyrkiä täsmällisesti vertaamaan tätä tutkintoa yliopistojen tutkintoihin.

Arvoisa puhemies! Tässä valossa, edellä esille nostamieni kokeilulla selvitettävien kysymysten valossa, analysoin lyhyesti itse lakiehdotusta. Nostan esille viisi sellaista kohtaa, jotka kaipaavat nimenomaan periaatteellisina eduskunnan arviointia.

Ensinnäkin lakiehdotuksen mukaan ammattikorkeakoulujatkotutkinnon asemasta korkeakoulututkintojärjestelmässä säädetään valtioneuvoston asetuksella. Voisiko sanoa varovaisesti, että hieman arveluttaa, että valtioneuvosto vain päättäisi näin isosta kysymyksestä, mikä nimenomaan tasovaatimus ja suhde koko tutkintojärjestelmässä on?

Toinen kysymys: Jatkotutkintojen opintojen tarkoituksena on muun muassa, kuten lakiehdotuksessa todetaan, "antaa riittävä tieto- ja taitoperusta sekä valmiudet erityistä asiantuntemusta vaativissa työelämän kehittämis- ja muissa tehtävissä toimimista varten". Tavoite on hyvin kunnianhimoinen, mutta on varmasti tarpeen, että myös eduskunta omassa mietinnössään viitoittaa, miten tämä kunnianhimoinen tavoite todennetaan.

Kolmas lakiehdotukseen sisältyvä periaatteellinen iso kysymys on kokeiluluvan myöntämisen edellytykset. Näissä — kiinnitän huomiota aika paljon siihen, että nämä ovat teknisiä edellytyksiä — paljon vahvemmalle sijalle ja ehdottomasti keskeisiksi kriteereiksi pitäisi nostaa ammattikorkeakoulun valmiudet, siis korkeatasoinen laatu ja sen arviointi. Pitää huolella miettiä, miten arviointi suoritetaan, riittääkö vain, että opetusministeriö tekee parhaaksi katsomillaan periaatteilla päätökset. Tähän liittyy myös läheisesti se, että ministeri alkuesittelyssään korosti yhtenä keskeisenä kriteerinä, että ammattikorkeakoulu on ollut vähintään kaksi vuotta vakinainen. Kysynkin vain yksinkertaisesti: onko vakinaisuus laadun mittari? Meillä on erittäin paljon kokemuksia siitä maan eri osista, eri ammattikorkeakouluista, että tämä ei mittariksi kelpaa. Se on historiatietoa, miten nykytilaan on tultu.

Seuraava kysymys periaatelinjoista itse lakitekstissä: Jatko-opintojen järjestämisestä todetaan: "Ammattikorkeakoulun on järjestettävä jatkotutkintoon johtavat opinnot niin, että ne voidaan suorittaa myös työn ohessa." Tehdäänkö jokaisessa kokeilussa kaksi eri väylää: ne, jotka opiskelevat päätoimisesti, ja ne, jotka opiskelevat työn ohella? Tämä on iso periaatteellinen kysymys myös suhteessa resursseihin.

Vielä viides periaatteellinen iso kysymys on lain voimaantulo eli se, missä vaiheessa jatkotutkintokokeilut todella käyntiin lähtevät. Ministeri esittelyssään painotti sitä, että tämä ei vaadi lisää resursseja. Mutta todella, jos tuotetaan laadullisesti korkeatasoista opetusta ja korkeatasoiselle oppimiselle edellytyksiä, senhän pitää viedä silloin tähän työhön ammattikorkeakoulun parhaat opettajavoimat ja niiden suunnitteluun, jolloin parhaat opettajavoimat, pääasiassa yliopettajaresursseja, ovat sitten jostain muusta pois. Tämä ei tietenkään ole mielekästä, että silloin jäisi perusopetuksen hoitamiseen liian suurta aukkoa.

Joka tapauksessa ammattikorkeakoulun itsensä tulee kohdentaa tähän hyvin merkittävät resurssit, jotka tietenkin maksavat, ja myös näiden suunnittelu. Jos oletetaan, että tänä keväänä eduskunta saa lain valmiiksi ja sen jälkeen ministeriö pyytää näitä arvioita tai vaikka hieman ennakoidenkin, mitkä ovat valmiudet tehdä päätös niin hyvissä ajoin, että ammattikorkeakoulu sen jälkeen vasta, koska kiistatta varmaan hakemuksia tulee paljon, kykenee nopeasti polkaisemaan korkeatasoiset opetukset, informoimaan potentiaalisia opiskelijoita, suorittamaan valinnat ja käynnistämään opetuksen? Mietittäköön ja varmistettakoon, että kaikissa olosuhteissa todella laadullisesti korkeatasoinen opetus toteutuu.

Ensimmäinen varapuhemies:

Ed. Karjula, vastauspuheenvuoro, vastauspuheenvuoron pituus yksi minuutti!

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan yhteen asiaan haluan kiinnittää huomiota sinällään ansiokkaassa ed. Markkulan puheenvuorossa. Hän tarkasteli nimenomaan sitä, tarvitaanko kaksi väylää, siis päätoimisen opiskelun ja työn ohessa tapahtuvan opiskelun väylät, jatko-opintojen suorittamiselle. Minusta tässä on yksi ihan merkittävä strateginen polttopiste. Edustan hyvin vahvasti sitä näkemystä, että jatkotutkinnon pitäisikin rakentua ammattikorkeakoulun sisällä nimenomaan työn ohessa suoritettavaksi tutkinnoksi. Silloin se työelämäläheisyys, jota tavoitetaan ja haetaan, voidaan realisoida ja turhanpäiväinen rysypaini yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä saataisiin jollakin tavalla siirrettyä taka-alalle ja opiskelun ja osaamisen vahvistamisen painopiste oikealla tavalla esille.

Markku  Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yliopistokentässä on varsin paljon kokemuksia siitä, miten noin 40 opintoviikon niin sanotut pd-ohjelmat järjestetään joko tiiviisti työelämään kytkeytyen, yksilön omat ja hänen työyhteisönsä tarpeet yhteensovittaen tai kokopäiväisesti noin vuoden mittaan irrallaan työelämästä opiskellen. Siitä saadut kokemukset sinänsä puoltavat hyvin paljon ed. Karjulan äsken esittämää näkemystä. Tämä olisi keino vahvemmin tukea yksilön ja työyhteisön omien tarpeiden kehittymistä ja samalla tuoda kaivattua vahvaa työelämäkytkentää ammattikorkeakouluun. Kiistatta ainakin tämä osa pitää näissä kokeiluissa vahvasti toteuttaa ja tehdä sitten siitä johtopäätöksiä. Huoleni on aika paljon se, riittävätkö sitten resurssit, että jossakin ammattikorkeakoulussa ohjelma käynnistetään 30 opiskelijalle, joista muutama opiskelee täyspäiväisesti ja osa osa-aikaisesti.

Kaarina  Dromberg  /kok:

Arvoisa puhemies! Keskustelu, joka salissa on käyty, on ollut erittäin arvokasta sivistysvaliokuntatyöskentelyämme varten. Erilaisia mielipiteitä ja asiasisällöllisiä asioita on täällä hyvin laajastikin käsitelty. Siinä mielessä olen erittäin ilahtunut, kun me sitten tähän asiaan syvemmin paneudumme. Ed. Markkula toi mielestäni erittäin merkittäviä asioita myös valiokuntakäsittelyn kannalta esiin, mitä meidän tulee varmasti syvällisesti harkita ja myös asiantuntijoita asianomaisilta alueilta kuunnella.

Aikanaan, kun ammattikorkeakoulukokeilut lähtivät liikkeelle, oli aika merkillinen tilanne toisaalta, kun keskusteltiin siitä, että kaikki opistoasteiset oppilaitokset olisivat tulleet ammattikorkeakoulun piiriin. Kuitenkaan onneksi ei tämmöiseen järjestelmään silloin päädytty vaan kokeilujen kautta on tällä hetkellä 29 ammattikorkeakoulua. Kun on puhuttu näiden tasosta, varmasti voidaan sanoa, että on erittäin pitkälle vietyjä, kansainvälisesti arvostettuja ammattikorkeakouluja. Resurssitkin ovat ehkä erilaisia ja mahdollisuudet toimia yhdessä myös yliopistojen rinnalla, yhteistyössä viedä näitä koulutuksellisia päämääriä eteenpäin. Ne ovat täydentäneet myös paikallisesti toinen toisiaan. Innostus oli valtava. Toisaalta sanotaan, että se oli koulutuspoliittisesti erittäin merkittävä vaihe, sillä kaikki kokeilussa olevat oppilaitokset halusivat kehittää mahdollisimman pitkälle omaa osaamistaan.

Mutta samalla koulutuspoliittisessa innovaatiossa toinen aste unohtui kehittämisessä silloin väliin. Nyt toisaalta, kun puhutaan jatkotutkinnoista, kannan huolta siitä, ettei nyt vaan normaali ammattikorkeakoulu sanotaanko arvostuksellisesti jää väliin sitä ajatellen, että jatkotutkinto tulisikin ilman muuta putkitutkintona siihen, jolloin se duaalimalli, johon alun perin on tällä tähdätty, ei toteutuisikaan. Täytyy varoa myös tätä tilannetta, että ammattikorkeakoulututkinto ei saisi sitä arvostusta, mikä sille kuuluu.

Täytyy tietysti myöntää, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen keskeiset ongelmat ovat edelleenkin olemassa. Kun jatkotutkinnot tulevat tähän nyt niin sanotusti rinnalle kilpailemaan myös niistä opiskelijoista, joita yliopistoihin on pyrkimässä, jatkotutkintoja kehitetään sillä puolella, totta kai tämä on myös asia, joka tulee vastaisuudessa selvittää näiden roolien välillä: mikä on ammattikorkeakoulujen kontra jatkotutkintojen rooli ja myöskin yliopistojen rooli tulevaisuudessa. Selkeästihän täällä on lähdetty siitä ja tuleekin lähteä siitä, että ammattikorkeakoulun kehitys on työelämälähtöinen. Joskus tuntuu siltä, että yliopistokin yrittää puolestaan tunkeutua tälle alueelle, elikkä tässäkin on tiettyä kilpailua. Se saattaa olla tietyllä tavalla eduksikin, mutta katsoisin, että tulevaisuudessa näiden roolien määrittely on erittäin tärkeätä myöskin resursseja ajatellen.

Kun viime vuonna kesäkuussa pyydettiin lausuntoja eri tahoilta jatkotutkinnoista, miltei poikkeuksetta kaikki työnantajatahon ja monen muunkin tahon lausunnot pitivät sisällään hyvin kriittisen näkökannan jatkotutkintoihin. Kun kokeilu lähtee työelämän tarpeista, täytyy myöskin tämä ottaa huomioon, että tässä kokeilussa juuri lähdetään liikkeelle niistä lähtökohdista, että jatkotutkinto tulee työelämälähtöisesti sisällöllisesti myöskin koostettua.

Siinä mielessä, kun kokeilussa lähdetään liikkeelle siitä, että on työkokemus ennen kuin pääsee jatko-opiskeluun, se on erittäin tärkeä asia. Ed. Markkula on hyvin kriittisesti suhtautunut jo tähän, kun keskusteltiin kahdesta vuodesta mutta myöskin kolmesta vuodesta. Ehkä se oli rivien välistä luettavissa hänen äskeisestä puheestaan. On jopa keskusteltu kymmenestä vuodesta, ennen kuin jatkotutkintoihin varsinaisesti olisi syytä ryhtyä. Kokeilun kautta me varmasti pääsemme tuloksiin ja katsomme, kuinka ne toimivat työelämässä ja työelämän tarpeita vastaavasti.

Vielä muutama asia.

Opettajien taso ja koulutus: Kyllä oli aivan upeata silloin, kun ammattikorkeakoulut lähtivät liikkeelle, opettajien koulutus, mikä silloin tapahtui näissä ammattikorkeakouluissa. Nyt kannan kuitenkin huolta opettajaresurssista. Meillä on sivistysvaliokunnassa tällä hetkellä muutenkin käsiteltävänä opettajien koulutus, ja siellä on tullut aina myöskin ammatillisen osaamisen puoli erittäin vahvasti esille. Tuntuu, että teoriapuoli on enempikin hallinnassa, kun taas näiltä opettajilta puuttuu käytännön kokemus, ja sitä tarvittaisiin erittäin paljon, kun on ammatillisesta tutkinnosta puhe. Siinä mielessä näiden opettajien koulutukseen tulisi tältä osinkin kiinnittää erityistä huomiota.

Itse olen taloudellisista resursseista huolissani, vaikka tässä lakiesityksessä sanotaan, että nämä taloudelliset resurssit tulevat sisäisesti eikä niistä tarvitsisi kantaa huolta. Mutta myöskin kuntapäättäjänä samalla olen huolissani siitä, miten todella laadulliset ja tasolliset kriteerit saadaan vietyä läpi, jos taloudelliset resurssit ovat ainoastaan ne, mitä tuossa annetaan ymmärtää. Tämä puoli mielestäni on vielä aukollinen.

Kun täällä on hyvin vahvasti tullut esille myös se, että täytyisi sellaisille paikkakunnille nämä kokeilut järjestää, joilla ei ole yliopisto- tai korkea-asteen koulutusta, niin olen ehdottomasti toista mieltä, että rajattaisiin nämä paikkakunnat pois. Mielestäni täytyy nimenomaan myös ne parhaat oppilaitokset ja korkeakoulut valita tähän, jotta saamme sen lopputuloksen, mihin tällä tähdätään.

Tästä keskustelusta on nyt hyvä jatkaa sivistysvaliokunnassa, ja siinä mielessä tulemme varmasti käymään nämä täällä tulleet asiat kaikki valiokunnassa läpi ja asiantuntijakuulemisen jälkeen voimme katsoa, täyttääkö tämä laki ne vaatimukset, joita tältä koulutusmuodolta odotetaan.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Mikkola.

Martti Tiuri /kok:

Arvoisa puhemies! Minua epäilyttää tämä jatkokoulutus ammattikorkeakouluissa siitä syystä, että teollisuus ja työnantajat ovat selvästi sitä mieltä, ettei sitä vielä tarvita. Kun he ovat kuitenkin niitä, joitten pitäisi palkata ammattikorkeakouluista jatkotutkinnonkin suorittaneita töihin, se on aika hankala tilanne sitten, kun epäillään, ettei heitä tarvittaisi. Varmaankaan moni näistä jatkotutkinnon suorittaneista ei kuitenkaan itse ryhdy yrittäjäksi, niin että sillä tavalla tilanne pelastuisi.

Näitä tutkintoja ei minusta myöskään pitäisi antaa kaikkialle. Jos niitä tulee, pitäisi oikeus tutkintoihin antaa vain parhaille ammattikorkeakouluille, koska meillä kuitenkin on vielä paljon parantamisen varaa monissa ammattikorkeakouluissa. Jos ne heti saavat oikeuden erilaisten jatko-opintojenkin antamiseen, siinä perusopetus voi mennä aika lailla heikoksi.

Siellä myöskin mainitaan, että tekniikka on ala, jolla jatkokoulutusta voidaan antaa. Tekniikkahan on ala, jossa on monta erikoisalaa, ja jos näitä erikoisaloja on vähän joka ammattikorkeakoulussa, niin ei siellä kovin monta opiskelijaa ole. Siitäkin syystä pitäisi ilmeisesti vain valita hyvin harvat tekniikan alat ja keskittää ne johonkin ammattikorkeakouluun tai pariin ammattikorkeakouluun, niin että edes opiskelijoita on kohtuullinen määrä. Muuten se tulee aivan liian kalliiksi.

Täällä on puhuttu siitä, että tähän kuuluu aluepolitiikkaa. Jos aluepolitiikan perusteella valitaan ne paikat, joissa jatkokoulutusta annetaan, silloin ollaan kyllä hakoteillä. Ehdottomasti jatkokoulutuksen voi antaa vain sellainen koulu, jossa on hyvä taso jo peruskoulutuksessakin. En ymmärrä, mistä yleensä näitä opettajia ja muita löytyisi muualta kuin parhaimmista paikoista, jotka voivat sitä jatkokoulutustakin omasta puolestaan antaa.

Minusta kaikessa opetuksen kehittämisessä Suomessa on se vika, että tietoyhteiskunnassa opetusministeriön alue on jatkuvasti sellainen ala, joka painottuu ja johon pitäisi yhä enemmän investoida, mutta kuitenkin raamit ja muut määrittelevät sen, ettei se voi kasvaa enempää kuin mikään muukaan. Kovin suuria muutoksia raamien parantamiseen, suurentamiseen, opetusministeriön suuntaan en ole nähnyt, vaikka se on selvästi painoalue. Jos tällaista laajentamista ei pystytä tekemään, silloin minusta ei kerta kaikkiaan ole järkevää aloittaa uusia hankkeita, koska vanhatkin ovat kesken. Tässä valitettavasti silloin ollaan nollasummapelissä. Siitä ei seuraa mitään hyvää, että yritetään kaikkea mahdollista hyvää vain hieman. Mikään ei tule kunnolla hoidetuksi.

Tässähän tilanne on se, että meillä on kansallisesti tärkeillä aloilla perustutkimuksessa yliopistoissa ja teknillisissä korkeakouluissa valtava vajaus, joka ennen pitkää johtaa siihen, että Suomessa ei enää hallitakaan sitä uutta teknologiaa, joka tarvitaan niiden laitteiden aikaansaamiseen, joissa me olemme niin loistavasti pärjänneet. Silloin loppuvat rahat. Tuotanto ei enää pysty kasvamaan kovassa kilpailussa eikä myöskään vienti. Siitä syystä minusta pitäisi nyt selvästi saada jokin ohjelma aikaan, jolla tämä opetusalue saadaan kuntoon. Muuten me vain jaamme entisen kokoisia rahoja yhä moninaisempiin paikkoihin ja saamme yhä vähemmän aikaan ne hajottamalla. Siitä syystä minusta täytyy hyvin varovasti suhtautua tähän ammattikorkeakoulujen jatkohankkeeseen.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Meillä on Suomessa siirrytty viime aikoina kevytperusteiseen koulutuspolitiikka-aikakauteen, jossa tempaistaan milloin mitäkin miettimättä ollenkaan työmarkkinaperusteita ja -tarpeita, aivan niin kuin ed. Tiuri äsken totesi, ja toisaalta aika kevytmielisesti käyttämällä varoja näihin tarkoituksiin tilanteessa, missä kaksi asiaa on keskeisesti kesken.

Yksi on varsinaisten yliopistojen ja korkeakoulujen rahoitusvajeen täyttäminen, ja toinen on ammattikorkeakoulun kaltaisten laitosten — puhuin vielä sillä tasolla tästä — opetuksen tason kohottaminen. Kun nämä kaksi ovat kesken, tämän laatuista kokeilua ei mielestäni tähän saumaan olisi tarvittu lainkaan.

Totean lyhyesti, että tällaista asiaa ei voi kokeilla lainkaan. Nimittäin jos päätettäisiin, että kokeilu lopetetaan, työmarkkinoille jää oudolla tittelillä varustettuja henkilöitä, joille ei mitään varsinaista kysyntää työmarkkinoilla ole. Elikkä tässä on jo perustavaa laatua oleva virhe siinä, kuinka asiaa on lähestytty.

Hannes  Manninen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Edustajien Tiuri ja Pulliainen puheenvuorojen johdosta vain totean, että jos Suomen professorien väitteeseen rahanpuutteesta ja heikosta laadusta olisi uskottu, tässä maassa tuskin olisi kahta yliopistoa enempää ja olisimme takapajula.

Markku  Markkula  /kok:

Arvoisa puhemies! Toisin kuin ed. Pulliainen minä nimenomaan haluan korostaa, että kyllä tällaista asiaa voidaan kokeilla lailla, koska nimenomaan sitä kautta saadaan vastauksia todella moniin kysymyksiin, joita tänäänkin keskustelussa on esillä ollut.

Edelleen: ei se ole ongelma, jos joku on käynyt hyvän, korkealaatuisen, vuoden kestävän koulutuksen, saanut siitä todella sen opin, vaikka sitten tästä ei tule hyvin eksaktisti määriteltyä tutkintoa, jonka työelämä tuntee. Kyllä se on se oppi, jonka ihminen itse saa mennessään motivoituneena koulutukseen, joka ratkaisee. Siinä mielessä yhtä lailla kokeilulain kautta tällainen synnytettävä uusi toiminta on arvokas niille ihmisille, jotka siinä opiskelussa mukana ovat.

Koska ed. Pulliainen nosti esille vielä sen, että Suomen koulutuksen suuri ongelma on nyt yliopistojen perusrahoitus, toivoisin — koska pääministerin ilmoituksesta ei oikein selvää tullut, paljonko yliopistot ovat nyt lisää uutta määrärahaa saamassa sen lisäksi, mitä aikaisemmin jo oli päätetty niin tulevaisuuspaketissa kuin muuten — että opetusministeri tämän asian tässä vielä selvittäisi, jotta näemme, onko siellä yliopistojen puolella todella suuri ongelma vai voimmeko nyt panostaa huoletta myös ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoasiaan.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Tiuri aivan oikealla tavalla otti esille sen, millä tavalla turvataan riittävät taloudelliset voimavarat koulutuksen arvoketjuissa. Tämä on varmasti asia, johon on syytä pysähtyä tämän tyyppisen uudistuksenkin läpiviemisessä.

Sen sijaan minä ihmettelen sitä, että tässä keskustelussa, voisiko sanoa, osin vanhakantaisesti saa tilaa tämmöinen tutkintoajattelu, se onko jollekin tutkinnolle markkinoita. Kai me elämme jo sellaisessa ajassa, että osaava ihminen, olipa hän suorittanut minkä näköisen tutkinnon hyvänsä, löytää tilan työelämästä. Tästä on meillä jo lukuisia esimerkkejä nykyistenkin tutkintojen vallitessa. Enemmänkin ajattelen näin, että nyt ammattikorkeakoulun jatkotutkintoprosessia kehitettäessä on turvattava se, että siitä todella rakentuu väylä, jota kautta ihmiset hankkivat lisää osaamista eikä vain niin, että he saavat jonkin tutkintonimikkeen.

Opetusministeri Maija Rask

Arvoisa herra puhemies! En vastaa kaikkiin tehtyihin kysymyksiin. Olen hyvilläni siitä, että sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ed. Dromberg on paikalla, koska hän vastaa tämän päivän jälkeen tästä esityksestä valiokunnan puheenjohtajana. Mutta joitakin asioita haluan kommentoida.

Edustajat Luhtanen ja Hyssälä toivat esille kokeiluluvan myöntämisen edellytykset, millä tavalla arvioidaan, mitkä ammattikorkeakoulut saavat kokeiluluvan. Tässä on neljä ehtoa. Nämä eivät ole vaihtoehtoisia ehtoja, vaan nämä kaikki ehdot pitää täyttää.

Pitää olla vakinaisena vähintään kaksi vuotta. Taisi olla ed. Riitta Korhonen, joka sanoi, että muutaman kuukauden ikäisiä ovat nuorimmat koulut. Humak on nuorin. Se on aloittanut 98 ja on vakinaistettu tässä viimeisessä vaiheessa, eli ihan muutaman kuukauden ikäisiä ammattikorkeakouluja meillä ei ole.

Toiseksi se, että ammattikorkeakoulusta on valmistunut ammattikorkeakoulun tutkinnon suorittaneita henkilöitä asianomaisella koulutusalalla, on toinen ehto.

Kolmas ehto on, että erikoistumisopintoja asianomaisella koulutusalalla on annettu, eli molemmat pitää olla, sekä koulutusta että erikoistumisopintoja.

Neljäs kohta minusta on tärkeä, ja siihen monet edustajat ovat puuttuneet, nimenomaan opettajien pätevyys. On selvä, että ilman päteviä opettajia ei ole pätevää opetusta. Se on itsestäänselvää, on sitten kysymys peruskoulusta tai ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta. Tämä todetaan neljännessä kohdassa, jossa sanotaan näin: "-- ammattikorkeakoulussa on asianomaisella alalla jatkotutkinto-opinnoista vastaavat yliopettajat, jotka täyttävät yliopettajien tohtorin tai lisensiaatin tutkintoa tai taiteellisia ansioita koskevat ammattikorkeakouluopinnoista annetussa asetuksessa -- säädetyt kelpoisuusvaatimukset". Tämän asian pitäisi olla selvä.

Rahasta on oltu kovasti huolissaan. Se kuuluu tämän päivän teemoihin. Ammattikorkeakoulujen rahoitusasiat kuuluvat kokonaisuuteen, joka ratkaistiin hallituksessa jo kahteen kertaan, eli yksikköhintarahoitukseen. Ensi vuonna ammattikorkeakoulujen yksikköhinnat nousevat noin 6 prosenttia eli 200 miljoonaa markkaa, josta valtio rahoittaa muistaakseni 112 miljoonaa markkaa. Tämä on nyt jo toinen vuosi peräkkäin, että yksikköhinta nousee.

Muutoin, ed. Tiuri, olitte huolissanne siitä, että opetusministeriön raamit ovat tiukat. Viime viikolla kehysriihessä budjettipäällikkö Viherkenttä osoitti prosenteilla ja absoluuttisilla luvuilla ja tolpilla ja käyrillä, miten ministeriöiden budjetit ovat kehittyneet. Yksi ainoa esityskalvo oli, jossa opetusministeriö ei ollut ensimmäisenä vaan sisäministeriö yhdessä tilanteessa, jossa rakennerahastorahoja siirrettiin sisäministeriöön runsaasti. Eli kyllä opetusministeriön budjetti on noussut todella huomattavasti. Siitä olen tietysti opetusministerinä hyvin tyytyväinen, koska kaikki se raha menee hyvään tarkoitukseen. Senkin suhteen meillä on mahdollisuus tähän uudistukseen, jonka kustannusvaikutukset ovat pienet. Kun meiltä valmistuu reilut 10 000, lähes 20 000, opiskelijaa, nyt on kysymys 300 opiskelijasta.

Ed. Markkula, minä en tänään toista kertaa aio todeta, kuinka paljon yliopistojen rahat kasvavat, koska me nyt puhumme duaalimallista, puhumme ammattikorkeakouluista. Mutta tulen tähän asiaan palaamaan, koska ensi tai seuraavalla viikolla tulen tuomaan eduskunnalle yliopistojen kehittämislain. Voin vain todeta, että rahaa on kyllä tulossa.

Kolmas asia, jonka otan esille, on se, että olen mielenkiinnolla kuunnellut puheenvuoroja, hyvin arvokkaita puheenvuoroja. Välillä on tullut sellainen olo, kuinka voi samassa puheenvuorossa sekä vastustaa että kannattaa. Se on taitavaa toimintaa, ja olen kyllä huomannut, että siihenkin tänä iltana on pystytty; samassa puheenvuorossa sekä vastustettu että kannatettu tätä asiaa.

Hyvät edustajat! Jos nyt kysyttäisiin työnantajilta sillä tietämyksellä, joka meillä on tänä päivänä, tarvitaanko Suomessa ammattikorkeakoulujärjestelmää, niin vastaus olisi aivan varmasti, että kyllä tarvitaan. Kun sitä kymmenen vuotta sitten kysyttiin, vastaus oli aika epäilevä ja monet olivat sitä mieltä, että ei tarvita, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Käyty keskustelu on ollut sen suuntainen, että itse asiassa aika lailla samat tahot ovat nyt vastustaneet ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja, jotka vastustivat aikoinaan ammattikorkeakoulututkintoja perustutkintoina.

Hyvät edustajat! Nyt luodaan uutta koulutuspolitiikkaa. Tällä esityksellä vahvistetaan valittua suomalaista korkeakoulujen kehittämislinjaa ja tällä esityksellä vahvistetaan duaalimallia.

Haluan todeta lopuksi sen, että mitään ammattikorkeakoulua ei varmasti pakoteta vastaanottamaan jatkotutkintojärjestelmää. Me tulemme ammattikorkeakouluista tulleista hakemuksista valitsemaan parhaat. Vain parhaat pääsevät tähän mukaan.

Martti Tiuri /kok:

Arvoisa puhemies! Opetusministeriön varat ovat varmasti kasvaneet, mutta ne eivät ole kasvaneet niin paljon kuin pitäisi. Kun Suomi tällä hetkellä on maailman johtavia maita eräillä tekniikan aloilla ja tulee toivottavasti olemaan muun muassa biotekniikassa tulevaisuudessa, siinä ei enää pärjätä niillä rahoilla, jotka aikaisemmin vielä riittivät. Meillä on pitkään käytetty hyväksi sitä tietoa, joka on kerätty, ja nyt se alkaa olla lopussa.

Kun professoreita moitittiin, niin ainakin voin todeta omasta puolestani, että kun tulin Teknilliseen korkeakouluun, ryhdyin heti vaatimaan lisää varoja elektroniikan opetukseen ja lisää professoreita. Kyllä sillä jokin vaikutus ilmeisesti on ollut, koska olemme nyt kuitenkin aika hyvässä asemassa. (Ed. Manninen: Ouluun vai Helsinkiin?) — Ensinnä Helsinkiin ja myöhemmin Ouluunkin. — Kyllä varmaan on aika järkeviäkin professoreita, jos on vähemmänkin järkeviä.

Keskustelu päättyy.