Liisa Jaakonsaari /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta on erittäin merkittävä. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta puoltaa pysyvän poikkeuslain hyväksymistä kriisinhallintalaiksi.

Miksi tämä on niin merkittävä? Sen takia, että laki on viesti siitä, että Suomi on nyt valmis osallistumaan EU:n taistelujoukkoihin ja siten myös oman turvallisuutensa lisäämiseen. Uhkien torjunta alkaa kaukana maamme rajoista. Tämä on turvallisuuspoliittisen selonteon suuri kaari, joka ei ole vanhentunut. Suomen turvallisuuteen vaikuttavat maantieteellisesti kaukaiset konfliktit, poliittiset ja taloudelliset epävakaudet, elintärkeiden luonnonvarojen saatavuus, ympäristökatastrofit ja väestöliikkeet. Saadun selvityksen mukaan ... (Hälinää)

Korostan vielä, että kysymyksessä on merkittävä laki, koska tämän saadun selvityksen mukaan ja asiantuntijoitten kuulemisen ja meidän kaikkien omien havaintojen mukaan tulevaisuudessa korostuvat enemmänkin epävakaus kuin vakaus ja tarve kriisien hallintaan kasvaa erityisesti Afrikassa ja myös Euroopan unionin lähialueella. Tämä uusi laki mahdollistaa nyt Suomen osallistumisen perinteiseen kriisinhallintaan ja Euroopan unionin taistelujoukkoihin ilman niitä esteitä, joita edellisessä rauhanturvalaissa oli, muun muassa ehdoton YK-mandaatti poistuu ja voimankäyttösäännökset ajanmukaistetaan.

Ulkoasiainvaliokunnan mietintö vastaa kolmeen kysymykseen: miksi, miten ja kenen kanssa? Miksi menemme mukaan? Siksi, että kriisinhallinta on osa turvallisuuden lisäämistä torjumalla uhkia ja ratkomalla kriisejä ennakkoon. Miten osallistumme? Perinteisessä kriisinhallinnassa ja nyt Euroopan unionin joukoissa YK:n tukena ja kansainvälisiä normeja noudattaen. Kansallisessa päätöksenteossa mukana ovat eduskunta, tasavallan presidentti ja hallitus, kuten ennenkin. Kenen kanssa? Euroopan unionin, Naton tai maaryhmän, ihan kuten tähänkin saakka. Kriisinhallinta korostaa, haluan sanoa sen vielä kerran, että turvallisuus on jakamaton ja kaikkien tulee kantaa vastuuta kriisien hallinnasta.

Mandaatti oli valiokunnan keskustelussa keskeisin kysymys, kuten myös julkisuudessakin. Tässä valiokunnan mietinnössä viitataan valtioiden käytäntöön ja muiden EU-maiden lainsäädäntöön. Keskustelussa nousi esille YK-valtuutuksen ensisijaisuus ilman ehdotonta valtuutusvaatimusta, että tämä haluttaisiin kirjata lain tasolle, mutta valitettavasti emme löytäneet sitten täysin yksiselitteistä kirjaamistapaa.

Haluan korostaa, että tämän hallituksen esityksen perustarkoitusta eli ehdottomasta YK-valtuutuksesta luopumista ei valiokunnassa kiistetty. Ulkoasiainvaliokunta ei kuitenkaan pitänyt välttämättömänä valtuutusta koskevan sanamuodon tarkistamista, sen sijaan mietinnön perusteluissa pyrittiin selventämään tämän lainkohdan tulkintaa eli käytiin läpi niitä tilanteita, joissa kriisinhallinta ja voimankäyttö voi tulla kyseeseen. (Ed. Tennilä: Kyllä siellä vasemmiston kantakin esitettiin!) — Varajäsen Tennilä, silloin kun oli paikalla, kyllä esitti. — Käytännössä, ja haluan korostaa tätä, YK-valtuutuksen saaminen on ehdottomasti ensisijainen tavoite. Tilanteet, joissa sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio toteutetaan ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, ovat, kuten tähänkin saakka, erittäin poikkeuksellisia, ja niiden on oltava silloin peruskirjan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisia.

Julkisuudessa on tullut vähän harmillisesti väärä kuva koko tästä kriisinhallinnasta ehkä sen takia, että tv-uutisissa samanaikaisesti, kun on puhuttu tästä kriisinhallinnasta, on erilaisia kommandojoukkoja ja muita ramboja. Ehkä ihmisille on tullut väärä kuva siitä, mistä tässä on kysymys. On sanottava, että minkäänlainen hyökkäys tai liittyminen sotilaallisen selkkauksen osapuoleksi ei ole mahdollista käsiteltävänä olevan lain nojalla. Laki ei myöskään kata EU:n sisäisiä kriisejä, joihin soveltuu sitten solidaarisuuslauseke ja sen perusteella tapahtuva kahdenvälinen virka-apu.

Kansallisessa päätöksenteossa tulee olemaan yksi järjestelmä, ja varmasti perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sasi myöhemmin sitten yksityiskohtia kertoo tämän puolen päätöksenteosta. Nyt tehtiin, kuten tunnettua, rajallinen poikkeus valtioelinten väliseen toimivallan jakoon. Kuten tunnettua on, tarkoituksena ei ole muuttaa nykyisin sovellettavaa kansallista päätöksentekomenettelyä, jonka mukaan tasavallan presidentti päättää Suomen osallistumisesta ja osallistumisen lopettamisesta valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta ja ennen kaikkea ennen tätä esityksen tekemistä valtioneuvosto kuulee sitten eduskuntaa. Tätä yhtenäistä päätöksentekomenettelyä sovelletaan esityksen mukaan myös silloin, kun kysymyksessä olisi EU:n toimeenpanema kriisinhallinta.

Arvoisat kollegat, eduskunnan vaikutusvalta on turvattu tässä laissa. Esitys turvaa eduskunnan nykyisen toimivallan rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioitten osalta, ja valiokunta korostaa sitä, että eduskunta tulee kytkeä — ja tämä on olennaista — huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa Suomen kantojen muotoiluun kuin tähän saakka aina ennen operaatiosta tehtävää päätöstä neuvostossa. Päätettäessä sotilaallisesti erityisen vaativiin operaatioihin osallistumisesta tai osallistumisesta operaatioon, jolla ei ole turvallisuusneuvoston valtuutusta, valtioneuvosto kuulee koko eduskuntaa selonteon muodossa. Muissa tapauksissa kuullaan eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa ja hyvin suppeasta, enintään kymmenen hengen osallistumista koskevasta asiasta annetaan selvitys ulkoasiainvaliokunnalle operaation valtuutuksesta tai vaativuudesta riippumatta. On muistettava, että hallituksella on kaikissa kriisinhallintaoperaatioissa niin harkitessaan mahdollisuus kuulla operaatiosta koko eduskuntaa. Ulkoasiainvaliokunta pitää selvänä, että hallitus käyttää tätä menettelyä hyväkseen, kun siihen on painavia syitä. Myös valiokunta voi tarvittaessa esittää asian käsittelyä koko eduskunnassa. Eduskunnan vaikutusvalta tässä käsittelyssä on erittäin hyvin turvattu.

Haluan vielä kerran korostaa sitä, että valiokunta edellyttää, että eduskunnan tosiasiallinen vaikutusmahdollisuus Suomen kantojen muotoiluun varmistetaan huolellisesti ja varhain. Tämä edellyttää ensinnäkin säännöllistä tiedottamista ulkoasiainvaliokunnalle erityisesti valmiusjakson aikana. Toiseksi eduskunnan tulee voida muodostaa kantansa ennen kuin neuvostossa hyväksytään niin sanottu kriisinhallintakonsepti ja yhteinen kanta. Siitä jo totesin, että voimankäyttösäännöksissä tapahtuu muutoksia ja toiminta on kansainvälisen oikeuden puitteissa. On hyvä, että laki poistaa voimankäyttösäännöstön liian keskeisen aseman eduskuntakäsittelyn muodon määrittäjänä.

Vahvat voimankäyttövaltuudet, miksi? Sen takia, että kriisit ovat vaikeutuneet ja kansainvälinen ympäristö on monimutkaisempi ja vaikeampi kuin aikaisemmin ja kansainvälinen yhteisö pyrkii nykyistä päättäväisemmin puuttumaan kriisitilanteisiin, erityisesti siviiliväestön suojelemiseen. Jos joku ei usko, miksi tämä on tarpeellista, niin tänä iltana näkyy televisiossa dokumentti esimerkiksi Ruandan kansanmurhista, joissa YK ja kriisinhallinta oli täysin voimaton. On muistettava, että voimankäyttö on perusteltua vain, mikäli se on ainoa keino suhteessa tavoiteltuun päämäärään eikä voimaa käytetä yli tarpeen. Ulkoasiainvaliokunta korostaa humanitäärisen oikeuden ja ihmisoikeusnormien noudattamista kriisitilanteissa.

Laissa on myös se hyvä puoli, että kriisinhallintahenkilöstön asema selkeytyy ja koulutus korostuu entisestään. Uskon, että puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juhantalo tulee tähän kiinnittämään myös erityistä huomiota. Sekin on todettava myös tässä painokkaasti, että kriisinhallintatehtäviin osallistuminen perustuu jatkossakin vapaaehtoisuuteen, jonka tärkeyttä puolustusvaliokunta painottaa lausunnossaan.

On rehellisesti tunnustettava se, että mahdolliset tulevat operaatiot tulevat olemaan aikaisempia vaarallisempia. Tämä edellyttää tietenkin sotilaalliselta koulutukselta monipuolisuutta ja syvällistä kulttuurien ja toimintatapojen tuntemista. Ulkoasiainvaliokunta korosti humanitäärisen oikeuden, ihmisoikeuksien ja myös sukupuolinäkökulman systemaattista huomioon ottamista koulutuksessa.

Valiokunta kiinnitti huomiota myös yleisemmin naisten ja lasten asemaan kriisitilanteissa. Mitä paremmin koulutetut, mitä paremmin varustetut, mitä vahvemmilla valtuuksilla ja yhtenäisemmillä valtuuksilla toimivat joukot ovat, sen paremmin nämä joukot tulevat selviytymään vaikeassa tehtävässä.

Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen perustuslain 1 §:n 3 momentti kuuluu seuraavasti: "Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi." Tässä on selvä arvopohja sille, mitä olemme juuri eduskunnassa säätämässä. Nimittäin mikään ei sen paremmin kuin kansainvälinen kriisinhallinta tuota velvoitetta täytä. Kansainvälisessä kriisinhallinnassa tavoitteena on estää sotiminen eli turvata rauha, estää joukkomurhat, kansanmurhat ja tällä tavalla turvata ihmisten perusihmisoikeudet, nimenomaan oikeus elämään, joten se ideologia, joka meidän perustuslaistamme kumpuaa, on vahvasti hallituksen esityksen takana.

Arvoisa puhemies! Vastaava hallituksen esitys oli käsittelyssä syksyllä täällä eduskunnassa, mutta se kuitenkin sittemmin vedettiin takaisin. Tuolloin perustuslakivaliokunnan lausunto aiheutti keskustelua. Täytyy kuitenkin todeta, että mitä tulee tähän hallituksen esitykseen ja sen valmisteluun, se on sujunut asianmukaisesti ja rauhallisesti. Myöskin on syytä todeta se, että tällä hetkellä vallitsee laaja yhteisymmärrys, laaja yksimielisyys niistä perusteista, jotka perustuslakivaliokunta tuolloisessa lausunnossaan toi esille. Tämä heijastuu sekä hallituksen esityksestä että myöskin siitä oikeusministeriön mietinnöstä, jolla asiaa valmisteltiin, joka koski kansallista päätöksentekoa kriisinhallinta-asioissa.

Myöskin pidän erittäin myönteisenä sitä, että tässä tapauksessa tehdään rajattu poikkeus kansainvälisessä päätöksenteossa Suomen valtiollisten toimijoiden kesken eikä muuteta perustuslakia. Silloin kun perustuslakia muutetaan, se täytyy tehdä harkiten ja arvokkaasti, ja näissä olosuhteissa nuo edellytykset eivät olisi täyttyneet.

Arvoisa puhemies! Aikaisemmassa lausunnossaan perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota neljään seikkaan, joitten osalta se katsoi, että esitys ei täyttänyt perustuslain vaatimuksia. Yksi niistä oli valtiosopimusmääräysten voimaansaattamista koskeva kysymys, ja toinen koski kurinpitovalitusten oikeuskäsittelyä. Nämä kummatkin muutokset on huomioitu hallituksen tässä esityksessä.

Sen lisäksi myöskin perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että kriisinhallintahenkilöstön palvelussuhteen ehtoja koskevat määräykset eivät täyttäneet perustuslain edellytyksiä. Tältäkin osin hallitus oli ottanut huomioon hyvin huolellisesti perustuslakivaliokunnan lausunnossaan esittämät näkökohdat. Kuitenkin kun asiaa perustuslakivaliokunnassa arvioitiin, saatettiin todeta, että tiettyjen seikkojen osalta noita vaatimuksia ei ollut otettu täysimääräisesti huomioon. Ne koskivat lähinnä oikeutta vuosilomaan, ja haluan kiittää ulkoasiainvaliokuntaa siitä, että ulkoasiainvaliokunta on tältä osin tehnyt tarvittavat korjaukset hallituksen esitykseen.

Mutta kaikkein keskeisin kysymys koski nimenomaan päätöksentekotoimivaltaa ja sitä, minkä säännöksen mukaisesti päätöksenteko suoritetaan. Onko kyseessä ulkopoliittinen päätöksenteko, vai onko kysymys Euroopan unionin asioitten valmistelusta ja päätöksenteosta niissä tilanteissa, jos kysymys on Euroopan unionin kriisinhallintajoukoista päättämisestä?

Nyt kuitenkin, kuten jo aikaisemmin totesin, tulkintalinja on selkeä. Silloin kun päätetään Euroopan unionin kriisinhallintajoukoista, päätöksenteko tapahtuu perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaisesti eli kyse on Euroopan unionin asioiden valmistelusta ja päätöksenteosta Euroopan unionin järjestelmän puitteissa.

Tältä osin onkin erittäin tärkeätä todeta se, että ehdotettu sääntely ei kohdistu valtioneuvoston tehtävään vastata Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta eli kaiken kaikkiaan päätöksenteko tapahtuu normaalilla tavalla. Myös sotilaallista kriisinhallintaa koskevissa asioissa, silloin kun niitä käsitellään Euroopan unionissa ja kun niistä Euroopan unionissa päätetään, valtioneuvosto on se toimielin, joka määrittelee Suomen kannan sekä määrää Suomen edustajien toiminnasta ja osallistumisesta päätöksenteossa. Tällä on myöskin erittäin suuri merkitys siitä syystä, että tällöin myöskin tähän päätöksentekoon sovelletaan perustuslain 96 §:n ja 97 §:n säädöksiä, jotka turvaavat eduskunnan osallistumisen tähän päätöksentekoon. Perustuslain 96 §:ssähän säädetään eduskunnan osallistumisesta päätöksentekoon ja 97 §:ssä eduskunnan tietojensaantioikeudesta, eli asia käsitellään kuten normaalissa järjestyksessä mikä tahansa Euroopan unionin asia. Mutta kun on kysymys pelkästään päätöksenteosta kotimaassa ja siitä, ryhdytäänkö tuohon operaatioon vai luovutaanko siitä, sen jälkeen kun päätös Euroopan unionissa on tehty, silloin päätös tehdään hallituksen esityksen 2 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla siten, että tasavallan presidentti tekee päätöksen valtioneuvoston esityksestä.

Tältä osin aikaisemmassa lausunnossaan jo perustuslakivaliokunta totesi, että oli esitetty seikkoja, joidenka mukaisesti Suomi osallistuu pääasiassa sellaisiin operaatioihin, joissa on useita toimeenpanijoita, ja että se, että meillä olisi sisäisessä päätöksenteossa erilaisia päätöksentekojärjestelmiä, joitakin, joissa valtioneuvosto tekee päätöksen, ja joitakin, joissa tasavallan presidentti tekee päätöksen valtioneuvoston esityksestä, koettiin hankalaksi. Tuossa yhteydessähän perustuslakivaliokunta pyysi ulkoasiainvaliokuntaa arvioimaan, ovatko nämä ongelmat niin suuria, että tältä osin pitäisi pyrkiä järjestelmään, jossa päätöksenteon yhtenäisyys turvataan, ja silloin tehtäisiin rajattu poikkeus perustuslakiin. Tuohon viitaten sittemmin hallitus antoi esityksen, jossa tähän rajattuun poikkeukseen nyt sitten ollaan menossa.

Meillä on perustuslakiuudistuksessa omaksuttu poikkeuslakien välttämisen periaate, ja siitä on ehdottomasti pidettävä kiinni silloin, kun on kysymys ihmisten perusoikeuksista. Ne ovat, varsinkin kaikkein keskeisimmät perusoikeudet, ehdottomasti loukkaamattomia, ja niihin ei pidä tehdä missään olosuhteissa poikkeuksia.

Mitä sen sijaan tulee kotimaiseen päätöksentekoon ja päätöksentekovaltasuhteisiin eri toimijoiden välillä, se ei kosketa sillä tavalla kansalaisten kaikkein syvimpiä perusoikeuksia. Näissä tapauksissa on helpompi tehdä sitten rajattu poikkeus tietyissä päätöksentekotilanteissa niistä valtasuhteista, jotka perustuslaista muuten selkeästi käyvät kaiken kaikkiaan ilmi.

Perustuslakivaliokunta kuuli asiantuntijoita siitä, minkälaisia hankaluuksia saattaa syntyä siitä, jos meillä on erilaisia päätöksentekojärjestelmiä. Ainakin asiantuntijat katsoivat, että lähestulkoon kaikki operaatiot ovat sellaisia, joissa on useita toimijoita ja Suomi joutuu taiteilemaan näiden toimijoiden välissä, ja tältä osin valiokunta katsoi, että saadun selvityksen perusteella on selvästi olemassa hankaluutta siinä tilanteessa, jos päätöksentekojärjestelmä on jossain määrin erilainen eri tilanteissa.

Arvoisa puhemies! On tärkeätä, että hallituksen esitys menee eteenpäin, jotta Suomi voi vastata niihin kansainvälisiin velvoitteisiin, joita sille myöskin Suomen perustuslaki asettaa.

Kauko Juhantalo /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Suomen aloitettua rauhanturvatehtävät vuonna 56 YK:n alaisena Suezilla, rauhanturvatyö on siitä lähtien muuttunut paljolti kriisinhallintatyöksi. Me tiedämme, että pelkästään YK:n operaatioissa meillä toimii vain muutamia henkilöitä tänä päivänä. Kaikki muu painottuu jo sellaiseen kriisinhallintatoimintaan, joka sisällöltään on kovin toista, ollenkaan halveksimatta niitä vaarallisia tilanteita, joihin suomalaiset rauhanturvaajat joutuivat jo Suezilla ja Siinailla ynnä monessa muussa paikassa.

Joka tapauksessa on selvää, että tämä työ EU:hun tultuamme, Naton kumppanuusohjelmien tultua mukaan, on muuttunut kriisinhallinnaksi, joten on aivan oikein, että Suomen parlamentti keskustelee hallituksen valmistelun pohjalta siitä, minkälainen lainsäädäntö ohjaa nyt tätä toimintaa, jossa keskeisiä asioita on edelleen ollut mandaatti ja toinen keskeinen asia on voimankäyttö, voimankäytön rajat, voimankäytön oikeudet ja sitten tietysti se meille tärkeä menettely, millä tavoin Suomi tekee päätöksen osallistumisesta.

Viittaan puheenjohtaja Jaakonsaaren puheenvuoroon. Siinä ilmeni, että ulkoasiainvaliokunta on monessa kohdin, kuten mietinnöstä ilmenee, ottanut huomioon puolustusvaliokunnan lausunnon mielipiteet ja yhteistyö valiokuntien välillä on ollut moitteettoman hyvä. Kun puolustusvaliokunta laati lausunnon syksyllä, me kuulimme runsaasti asiantuntijoita ja meidän silloinen lausuntomme tuki hallituksen esitystä niin voimankäytössä, mandaatissa kuin päätöksentekojärjestelmässäkin. Se on liitetty eduskunnan asiakirjoihin. En tiedä tarkoin tätä menettelyä, miksi ne eivät näy. Ei perustuslakivaliokunnan lausuntokaan näy uudelleen. Se on varmasti näihin säännöksiin liittyvää, mutta olisi ehkä havainnollisempaa, jos ne näkyisivät.

Me olemme nyt tämän uuden hallituksen esityksen yhteydessä keskittyneet lausunnossamme, viitaten siihen aikaisempaan, ainoastaan niihin kohtiin, joissa tuli muutoksia, ja ne liittyvät hyvin paljon palvelussuhteen ehtoihin. Jos tuumitaan, että tästä viivästymisestä oli haittaa, niin kyllä tässä oli sikäli hyvääkin, että puolustusministeriölle jäi nyt paljon enemmän aikaa katsella vielä parempaan muotoon henkilöstön ja puolustusministeriön välisen yhteistoimintamenettelyn kehittäminen. Se on astunut aivan uusille urille, ja saatoimme syksyn mittaan todeta, että se on toimiva, myös silloin kun tätä uutta järjestelmää tehtiin. Ministeriö on pitänyt meitä erittäin hyvin ajan tasalla. Samoin olemme silloin ottaneet huomioon perustuslakivaliokunnan lausunnon mielipiteet niistä pykälistä. Tässä uudessa esityksessähän tällaisia ovat lähinnä palvelussuhteen ehtoja koskevat pykälätarkistukset, ja niissä on huomioitu täsmällisesti perustuslakivaliokunnan lausunnon mielipiteet.

Jos aivan lyhyesti katsoo, mikä on tämä tilanne, niin EU:n taisteluosastoihin osallistuminen edellyttää Suomelta, että henkilöstölle luodaan riittävät valmiudet nykyistä vaativampiin tehtäviin osallistumiseksi. Unionin taisteluosastojen suomalaishenkilöstö tulee olemaan Puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa tai erityiseen valmistelutehtävään reservistä tai muualta Puolustusvoimien ulkopuolelta palkattua henkilöstöä. Kriisinhallintahenkilöstön sitoutumisjärjestelmää ehdotetaan kehitettäväksi siten, että EU:n taisteluosastojen edellyttämät valmiudet kyetään toteuttamaan ja joukon tarvitsema henkilöstö sitouttamaan nopeaan lähtövalmiuteen. Näin on toimittu tässä lausunnossa, ja ulkoasiainvaliokunta on ottanut nämä myös hyvin huomioon, niin että meillä on hyvin yhteneväinen käsitys siitä, miten tämä laki sisällöltään on kuulunut hyvän hallituksen valmistelun jälkeen myös täällä tehdä.

Perustuslain 80 §:n 1 momentin johdosta lakiesityksessä onkin siihen aikaisempaan esitykseen verrattuna entistä seikkaperäisemmin ja tarkkarajaisemmin säädetty sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön palvelussuhteen ehdoista. Perustuslain vaatimukset on otettu huomioon uusissa pykälissä 12—19. Kriisinhallintahenkilöstöllä on oikeus lain 13—17 ja 19 §:n mukaisiin palvelussuhteen ehtoihin siltä ajalta, kun palvelussuhde on voimassa sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain perusteella.

Myös olemme painottaneet sitä, että sotilaallisen kriisinhallinnan tulee perustua aitoon vapaaehtoisuuteen. Kriisinhallintahenkilöstön ja valtion välillä ei ole työ- tai virkasuhde, vaan kyse on erityisestä niin sanotusta muusta julkisoikeudellisesta palvelussuhteesta, joka ei ole kollektiivisopimusjärjestelmän osa. Tämä osoitti toimivuutensa. Ainahan sitä voidaan edelleen trimmata, mutta olemme siis valiokunnassa tyytyväisiä, vielä kerran sanottuna, siihen, että näiden kolmen valiokunnan lausunnot ja lopullinen mietintö ovat hyvin synkronissa keskenään, ja olemme luottavaisia, että tämä saa riittävän enemmistön.

Valiokunnan lausuntoon liittyy kaksi eriävää mielipidettä, varapuheenjohtaja Laakson ja valiokunnan jäsen Kalliksen eriävät mielipiteet, jotka molemmat vähän eri näkökulmasta koskettelevat YK:n mandaattia ja sen käyttökelpoisuutta.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Arvoisa herra puhemies! Ensinnä lausun kiitokset mietinnön laatineelle ulkoasiainvaliokunnalle ja lausunnot antaneille perustuslakivaliokunnalle ja puolustusvaliokunnalle erittäin ripeästä ja asiallisesta asioitten käsittelystä. Valiokuntakäsittelyssä on todella ymmärretty tämän lainsäädännön ajantasaistamisen ja uudistamisen tarve ja kannettu sen mukainen vastuu ihan aikatauluja myöten. Siitä lämmin kiitos, ja kiitos hyvästä yhteistyöstä tässä lähikuukausienkin aikana tämän vaikean ja hiukan monimutkaisenkin asian käsittelyssä.

Tämän uuden lain kirjoittaminen on ollut välttämätöntä sen vuoksi, että vuonna 84 säädettyä rauhanturvaamislakia on jouduttu vuosien mittaan paikkaamaan ja korjaamaan monta monituista kertaa. Aika on muuttunut, Suomenkin asema on muuttunut, niin että oli tarpeen 2000-luvun alussa kirjoittaa tähän aikaan hyvin sopiva sotilaallista kriisinhallintaa koskeva laki. Tämä laki nyt selkeyttää Suomen osallistumista kansainvälisen kehityksen edellyttämään kansainväliseen kriisinhallintatoimintaan ja antaa todellakin edellytykset osallistumisellemme tähän kriisinhallintaan.

Ministeri Tuomioja omassa puheenvuorossaan käsittelee tämän lain alkupykäliä, mutta totean niitten osalta vain sen, että hyvin monesta syystä on erittäin tärkeä asia, että kansallinen päätöksenteko jatkuu tasavallan presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan muodostamassa kolmikannassa, jos näin voi sanoa, ja nimenomaan päätöksenteko on tapauskohtaista, ja pidän tärkeänä sitä, että eduskunnalla on myös jatkossa erittäin vahva valtakirja, kun päätetään rauhanturvatoimintaan osallistumisesta. Nyt on mahdollista tämän syntyvän lainsäädännön perusteella myös se, että Suomi voi nyt valmistautua osallistumaan Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoihin aiotussa päivystysvuoroaikataulussa 1.1.2007 alkaen.

Täällä puheenjohtaja Juhantalo puhui palvelussuhteen ehdoista. Rekrytointihan on meneillään taikka aivan loppusuoralla liittyen nyt uusimpaan mahdolliseen rauhanturvaamistehtävään, kun nyt kootaan suomalaisia joukkoja, rauhanturvaajia, nopean toiminnan joukkoihin, joitten päivystysvuoro on siis ensi vuoden alusta lukien. Näiden joukkojen koulutus on alkamassa, ja sen vuoksi on välttämätöntä, että tähän uuteen mahdolliseen osallistumiseen liittyvien joukkojen henkilöstölle luodaan riittävät valmiudet osallistua ehkä myös nykyistä vaativampiin tehtäviin. Kerron sen, että myös nopean toiminnan joukkojen osalta tämä henkilöstöjakautuma on vanhan kaltainen: 60 prosenttia on reserviläisiä ja 40 kuuluu kantahenkilökuntaan. Se omalla tavallaan poistaa sitä kummallista myyttiä näiden nopean toiminnan joukkojen osalta.

Kuten täällä todettiin esittelyssä, kriisinhallintatehtävien hoito perustuu jatkossakin aitoon vapaaehtoisuuteen, esimerkiksi Puolustusvoimien virkamiehet ovat myös koulutuksen ajan osalta virkavapaalla. Sekin on todettava, että kriisinhallintahenkilöstön välillä ei ole mitään työsopimussuhdetta tai virkasuhdetta, vaan kysymys on todellakin muusta julkisoikeudellisesta palvelussuhteesta. Palvelussuhteen ehdot viime kädessä määrää valtio hallinnollisella päätöksellä, mutta kuitenkin sillä tavalla — ja tämä on se uusi asia ja tärkeä muutos aikaisempaan verrattuna — että tässä sovelletaan uudistettua neuvottelu- ja osallistumisjärjestelmää, joka antaa mahdollisuuden Puolustusvoimien henkilöstöjärjestöille todella aidosti vaikuttaa palvelussuhteen ehtojen valmistelemiseen.

Tätä mallia ensimmäisen kerran koeteltiin tässä talvikuukausina, se onnistui, ja käytännössä on neuvottelutulos, neuvottelusopimus, olemassa nyt pääesikunnan, puolustusministeriön ja henkilöstöryhmien välillä, millä ehdoilla näihin kansainvälisiin tehtäviin tullaan osallistumaan. Tämä neuvottelu ja tässä mielessä sopiminen perustui elokuun lopulla viime vuonna tehtyyn pöytäkirjaan, jonka pohjalta sitten puolustusministeriö tulee antamaan oman asetuksensa palvelussuhteen ehdoista. Myös sen asetuksen hionta on nyt loppusuoralla, ja odottelen sitä, että laki valmistuu eduskunnasta lopullisesti ja tasavallan presidentti sen vielä vahvistaa.

Sitten viimeinen kommentti tähän yhteyteen. Myös ulkoasiainvaliokunta viittasi riskeihin, ja riskeistä on puhuttu julkisuudessakin hyvin paljon ylipäätään kriisinhallinnan yhteydessä, mutta se on liitetty erityisesti juuri tähän nykyiseen vaiheeseen, tähän vaiheeseen, kun kriisinhallintatoimintaan haetaan myös uutta muotoa, yhtä uutta muotoa, näitä nopean toiminnan joukkoja. Ulkoasiainvaliokunta sanoo näin: "- - valmistauduttaessa osallistumaan kriisinhallintaan on jo ennakkoon varauduttava myös mahdollisiin vastoinkäymisiin — mukaan lukien ihmishenkien menetys — ja eduskunnan on osaltaan oltava valmis kantamaan poliittista vastuuta myös näistä seuraamuksista." Se on erittäin vahva ja vakava kannanotto. Sitä ei voi sivuuttaa ihan minä tahansa toteamuksena, vaan se on vakava, se on velvoittava kannanotto.

Totean tähän yhteyteen, että rauhanturvaamistehtäviin, kriisihallintatehtäviin, on näiden 50 vuoden aikana liittynyt aina riskejä. Me ehkä ajattelemme tänäkin päivänä, että ne vanhat ajat olivat siinäkin mielessä paljon mukavampia aikoja, että silloin ei riskejä liittynyt Lähi-idän kriisipesäkkeitten hillitsemiseen eikä paljon mihinkään muuhunkaan, vaan että nyt ne ovat ikään kuin tulossa tässä ajassa. Näin ei ole asianlaita, vaan riskejä on ollut aina näiden 50 vuoden aikana. Suomi on voinut uhreilta välttyä, voi sanoa, ilahduttavalla ja mieltä lohduttavalla tavalla. Tosin 45 rauhanturvaajaa on menehtynyt rauhanturvapalvelunsa aikana, 14 palvelustehtävää suorittaessaan ja yksi selvässä tilanteessa, jossa jouduttiin taistelutilanteeseen ja ampumistilanteeseen. Tämä uhrimäärä on paljon, se on liian paljon, jokainen uhri on liian paljon, mutta se kertoo tältä pitkältä 50 vuoden jaksolta sen, että Suomi on varustautunut näihin tehtäviin hyvin, varustanut miehensä ja naisensa hyvin, antanut hyvän koulutuksen. Ja ehkä ennen muuta suomalainen mentaliteetti toimia näissä tehtävissä on pikemminkin rauhoittava kuin provosoiva. Sillä on myös jatkossa erittäin suuri merkitys näitten vaikeitten tehtävien hoitamisessa.

Riskejä ei pidä liioitella, niitä ei pidä myöskään vähätellä, ja täytyy varautua juuri niin kuin ulkoasiainvaliokunta mielestäni oikein sopivalla profiililla, sopivalla tasolla ja tavalla tämän asian myös eduskunnan tietoon saattaa. Tämänkin takia minusta on välttämätön asia, aivan välttämätön asia, että päätöksenteko joukkojen lähettämisestä on nimenomaan tässä kolmikannassa, presidentin, hallituksen ja eduskunnan muodostamassa kolmikannassa. Riskeistäkin kannetaan vastuuta tämän kolmikannan pohjalta.

Varsinkin nopean toiminnan joukkoihin liittyy myyttejä, sanoisin myyttejä, etukäteen luotuja myyttejä. Minä kiteyttäisin nopean toiminnan joukkojen eron aikaisempiin kriisinhallintajoukkojen tehtäviin ja toimintaan sillä tavalla, että ero on se, että liikkeellelähtö on paljon nopeampaa kuin nykyisin, noin viikko tai sitä luokkaa. Toisekseen nämä joukot ovat selvästi paremmin varustettuja ja koulutettuja kuin tähän asti suomalaiset joukot näissä yhteyksissä ovat olleet. Nämä ovat ne olennaisimmat erot, ja nämä erot saa selville, kun keskustelee rauhanturvaaja-asiantuntijoitten kanssa, niitten kanssa, jotka ovat olleet useampaan otteeseen kentällä näkemässä ja kokemassa, mitä on tänä päivänä toimia kriisinhallintatehtävissä.

Nopean toiminnan joukkojen anti, positiivinen anti, on se, että näittenkin ansiosta toimitaan ajassa ja pyritään vastaamaan tämän ajan haasteisiin, vaikeisiin tilanteisiin kriisinhallintatehtävissä. Minä suosittelen jokaiselle, joka epäilee tämän toiminnan taustoja, vierailemaan Porin prikaatissa Säkylässä, jossa annetaan tähän toimintaan liittyvää käytännön koulutusta. Kun siellä käy, silloin selviää juurta jaksaen, mistä on kysymys ja mistä ei ole kysymys. Kannattaa keskustella niiden kanssa, jotka ovat itse kokeneet ja kokevat nämä rauhanturvatehtävät siellä kentällä paikan päällä. (Ed. Kallis: Suosittelen vierailua Kongossa ja Sudanissa!) — Ne vierailun annit ovat myös näitten asiantuntijoitten käytössä.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Viime vuosikymmenellä Eurooppaa ravisteli Balkanin sota, jonka aikana ympäröivä Eurooppa ja muu maailma seurasivat toistuvia ihmisoikeusloukkauksia tv:n ja tiedotusvälineiden välityksellä pystyen puuttumaan tapahtumien kulkuun vain rajallisesti. Hätkähdyttävin Balkanin sodan tapahtumista lienee ollut Srebrenican joukkomurha, jossa kuoli noin 7 000 ihmistä YK-sotilaiden jouduttua jättämään alueen joukkojen ja aseistuksen riittämättömyyden vuoksi.

Tuoreen raportin "Women in an Insecure World" mukaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja erityisesti raiskauksista on tullut modernin sodankäynnin menetelmä lukuisilla konfliktialueilla. Konflikteissa naisiin voidaan kohdistaa aivan erityistä julmuutta. Tähän ilmiöön viittasi myös Elisabeth Rehn vuosituhannen vaihteen jälkeen YK:lle laatimassaan raportissa naisten asemasta konflikteissa. Siviilien, useimmiten siis naisten ja lasten, suojelu on keskeisessä asemassa, kun konflikteihin puututaan eri tavoin. Siksi kriisinhallintaa on kehitettävä turvaamaan siviilien asema ja estämään ihmisoikeusloukkaukset. Suomalaisessa keskustelussa on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle, mihin kriisinhallintaa oikein tarvitaan. Sitä tarvitaan ihmisoikeusloukkauksien estämiseen tai niiden pienentämiseen.

Ruandan kansanmurha, Balkanin sota ja monet muut viime vuosikymmenen konfliktit käynnistivät keskustelun suojeluvastuun periaatteesta. Suojeluvastuulla tarkoitetaan kansainvälisen yhteisön velvoitetta estää siviiliväestöön kohdistuvat laajamittaiset väkivaltaisuudet ja kansanmurhat.

Esitetty kriisinhallintalain muutos — viittaan tällä nyt mandaattikysymykseen — heijastelee muutoksia turvallisuuspoliittisessa keskustelussa laajemminkin. Valitettavasti YK:n turvallisuusneuvosto ei kaikissa tilanteissa ole pystynyt löytämään yksimielisyyttä operaatioista, joita olisi tarvittu suojeluvastuun toteuttamiseksi. Rehellisyyden nimissä on myös myönnettävä, että useimmiten kansanmurhiin puuttumiseen ei ole ollut riittävää poliittista tahtoa YK:n jäsenmaissa. Tämä on siis useimmiten ollut syynä puuttumattomuuteen, jos niin on käynyt. Vain harvoin siis ongelmana on ollut turvallisuusneuvoston kyvyttömyys tehdä päätöksiä. Silti siviilien suojelu velvoittaa ottamaan huomioon myös tämän vaihtoehdon.

EU on kehittänyt sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan kykyjään vastaamaan siviilien suojelun ja ihmisoikeuksien turvaamisen haasteeseen. EU:n luonnollisesti pitää toimia niin, että diplomaattiset ja siviilikriisinhallinnan keinot käytetään ensin mahdollisimman viisaasti, jotta sotilaalliselta interventiolta vältyttäisiin. Sotilaallisia keinoja, kuten nopean toiminnan joukkoja, tulee käyttää vasta viimeisenä keinona, kun muita menetelmiä ei ole käytettävissä.

Turvallisuuspoliittisessa ohjelmassaan Vihreä Liitto on ollut valmis hyväksymään sotilaallisen intervention ilman YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia, jos siviilien suojelu eli suojeluvastuun periaate tätä edellyttää. Silti kansainvälisen yhteisön on ponnisteltava, jotta YK:n asema ja arvovalta voidaan taata, ja tärkeää tietenkin on pyrkiä vahvistamaan niitä.

Edellä olevan perusteella pidän tärkeänä, että kriisinhallintalaki muotoillaan siten, että toisaalta mahdollistetaan suojeluvastuun periaatteen toteuttaminen kaikissa tilanteissa ja toisaalta annetaan ulospäin selkeä viesti YK:n keskeisyydestä maailmanrauhan ylläpitäjänä. Siksi ensimmäisen lakiehdotuksen 1 §:n 2 momentin mandaattimuotoilun pitäisi viitata YK:n peruskirjan päämääriin ja periaatteisiin kriisinhallinnassa, siis mandaattikysymyksessä. Tähän asiaan puututtiin myös ulkoasiainvaliokunnan keskustelussa. Valitettavasti kävi kuitenkin niin, että hallitusryhmät eivät voineet päästä yksimielisyyteen siitä, että tätä 1 §:ää olisi näiltä osin voitu muuttaa. Ehdotus on sisällöllisesti saman kaltainen kuin hallituksen esitys, mutta se ei herätä siis muissa maissa epäilyksiä, että Suomi tieten tahtoen pyrkisi sivuuttamaan YK:n periaatteet. Missään muussa EU-maassa kriisinhallintalaki ei sisällä nimenomaista muotoilua, jossa YK voitaisiin sivuuttaa. Myös EU:n turvallisuusstrategiassa korostetaan nimenomaan YK:n vahvistamista keskeisenä tekijänä, joka vaikuttaa EU:n linjauksiin.

Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan, että käsittelyn pohjaksi otetaan vastalauseen mukainen esitys, joka siis pitää sisällään muutoksen tähän 1 lakiehdotuksen 1 §:ään ja vastaavasti myös perusteluehdotukset, jotka liittyvät mietinnön sisällöllisiin ilmauksiin liittyen 1 §:ään.

Pidän tätä ulkoasiainvaliokunnan mietintöä hyvänä. Siinä on hyvin monia nykyaikaisen kriisinhallinnan kysymyksiä käyty seikkaperäisesti läpi. Se, mihin eri valiokuntien puheenjohtajat viittasivat kriisinhallinnan kehittämisessä, on kysymys siitä, että pitää toimia oikealla tavalla eri tilanteissa, pitää kehittää rekrytointia, koulutusta kriisinhallinnassa. Nämä kaikki ovat hyvin tärkeitä periaatteita. Riskejä pitää pyrkiä välttämään, mutta pitää olla myös valmiutta siihen, että jos ollaan tilanteissa, jotka edellyttävät nopeaa toimintaa, niin Suomi pystyy osallistumaan näihin EU:n nopean toiminnan joukkoihin estääkseen kansanmurhien ja vastaavanlaisten tilanteiden kärjistymistä.

Korostan myös sitä puolta, johon valiokunta viittaa käsitellessään naisten asemaa konflikteissa. Kuten äsken totesin, tämä kysymyskenttä on laaja ja siihen kansainvälinen yhteisö on valitettavan huonosti pystynyt puuttumaan. YK:n päätöslauselma 1325 viittaa juuri siihen, että naisten asemaa ja osallistumista rauhanprosesseissa on vahvistettava, ja näissä päätöslauselman eri kohdissa viitataan myös siihen, että naispuolisten rauhanturvaajien määrää on lisättävä. Tämä on vaatimus, jonka YK:n pääsihteeri Kofi Annan on useissa yhteyksissä maininnut. Pidän tätä tärkeänä linjauksena myös sitä silmällä pitäen, että Suomi osallistuu nopean toiminnan joukkoihin. Mahdollisuuksien mukaan myös sinne on saatava naisrauhanturvaajia.

Suvi-Anne Siimes /vas:

Arvoisa puhemies! Luin viime syksynä läpi kaikki maamme EU-jäsenyyden aikana eli vuonna 1995 ja sen jälkeen tehdyt rauhanturvalain muutosehdotukset ja niihin liittyvät täällä eduskunnassa tehdyt mietinnöt. Lukukokemus oli yllättävän avartava. Päällimmäisin huomioni oli se, että isotkin rauhanturvalain muutokset on yleensä ajettu läpi väittämällä, että mikään ei oikeastaan muutu. Sitä perustelua on käytetty ahkerasti sekä hallituksen esityksissä että valiokuntien mietinnöissä. Isompiin lainmuutoksiin on liittynyt aina myös jonkinlainen eriävä mielipide tai vastalause, jossa hallituksen esittämiä muutoksia on vastustettu ja joissa on maalattu synkin värein näihin muutoksiin liittyviä uhkakuvia.

Mikä on tilanne nyt? Maailma on edelleen pystyssä, vanhojen vastalauseiden maalaamaa lopun alkua ei ole näköpiirissä ja moni asia on silti muuttunut, niin moni, että vanhaa lakia ei ole enää paikattu, vaan nyt säädetään kokonaan uusi laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta.

Uuden lain suurin muutos sisältyy sen 1 §:ään ja aivan erityisesti 1 §:n 2 momenttiin. Laki on kirjoitettu niin, että suuri muutos näyttää melko pieneltä. YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia koskeva vaatimus on uudessa laissa lähes entisellä paikallaan, se on edelleen pääsääntö, ja uutta on vain mahdollisuus lähettää joukkoja ulkomaille poikkeuksellisesti myös ilman YK:n mandaattia.

Uusi laki mahdollistaa Suomen täysimääräisen osallistumisen Euroopan unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja myös sen yhden uuden välineen eli EU:n taistelujoukkojen toimintaan. Uuden lain tarkoitus on mielestäni hyvä, mutta tämä tarkoitus on mielestäni toteutettu kummallisella tavalla. Kummallisuus on siinä, että Suomesta tulee tämän lain voimaantulon jälkeen ainoa EU:n jäsenmaa, jonka laissa mainitaan nimenomaisesti se, että YK:n mandaattia koskevasta vaatimuksesta voidaan myös poiketa. Jostain syystä Suomi haluaa edelleen olla eurooppalainen erityistapaus.

Olisin itse toivonut, että Suomi olisi viimein siirtynyt eurooppalaisen valtavirran jäseneksi. Se olisi tapahtunut kirjoittamalla lain 1 § ulkoasiainvaliokunnan mietintöön jätetyssä vastalauseessa esitetyllä tavalla niin, että Suomi voi osallistua YK:n peruskirjan päämäärien ja periaatteiden mukaiseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Tämän takia kannatan ed. Ulla Anttilan tekemää ehdotusta vastalauseen mukaisen muutosesityksen ottamisesta käsittelyn pohjaksi.

Arvoisa puhemies! Uuttakin on kaikesta huolimatta ilmassa. Aivan kaikki ei täällä eduskunnassakaan ole niin kuin ennen. Ulkoasiainvaliokunnan mietintö ei ensinnäkään vähättele uuden kriisinhallintalain mukanaan tuomaa muutosta, eikä mietintöön liitetyssä vastalauseessakaan kyseenalaisteta hallituksen esityksen peruslähtökohtaa. Sekä mietinnössä että siihen liittyvässä vastalauseessa todetaan ja hyväksytään se, että on olemassa tilanteita, joissa YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia ei tarvita kansainvälisen oikeudenkaan lähtökohdista, ja molemmissa todetaan ja hyväksytään se, että niin sanottu suojeluvastuun periaate voi joskus oikeuttaa sotilaallisen operaation myös sellaisessa tilanteessa, jossa YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää ei voida syystä tai toisesta saada.

Uutta on, arvoisa puhemies, myös se, että mietintöön jätetyssä vastalauseessa ei maalata uhkakuvia. Vastalauseessa vain todetaan, että hallituksen esittämä muotoilu jättää sijan liian laajoille tulkinnoille siksi, että siinä nimenomaisesti mainitaan poikkeaminen YK:n peruskirjasta. Siksi vastalauseen mukainen muotoilu olisi mielestäni ollut parempi. Se olisi ollut parempi Suomen ulkoiselle kuvalle, se olisi ollut parempi Euroopan unionille ja EU:n turvallisuusstrategian tavoitteille, ja se olisi ollut parempi YK:n asemalle ja arvovallalle. Maailma ei kuitenkaan tähänkään muutokseen kaadu eikä maailma tähän edes lopu, monet asiat ovat päinvastoin vasta nyt alussa.

Arvoisa puhemies! Se, miten EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tehdään, ei ratkea Suomen eikä minkään muunkaan jäsenmaan kansallisessa lainsäädännössä. Se ratkeaa ainoastaan ja vain yhteisessä eurooppalaisessa päätöksenteossa, ja siihen päätöksentekoon pitää vaikuttaa myös täällä Suomessa ja Suomen eduskunnassa.

Minkälaisia asioita EU:n yhteisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikalla siis tavoitellaan? Minkälaisilla välineillä sitä käytännössä toteutetaan? Keiden kanssa yhteistyötä tehdään, ja minkälaisiin konflikteihin EU:n toimilla puututaan? Siis, miten toimitaan, missä, kenen kanssa ja miksi?

Näitä kysymyksiä pitää pohtia myös täällä Suomessa eikä vain pohtia, niihin pitää myös vaikuttaa käytännössä EU:n ministerineuvostossa ja sen alaisissa sotilas- ja virkamieskomiteoissa. Jotta vaikuttaminen voi olla täysipainoista, myös Suomen eduskunnan ja suomalaisten poliitikkojen ja puolueiden pitää oppia keskustelemaan myös muista kuin puhtaasti kansallisista asioista. Tosiasia on nimittäin se, että EU:n jäsenenä me emme ole enää sivussa, me olemme päinvastoin täysipainoisesti ja myös täydellä vastuulla mukana EU:n yhteisessä päätöksenteossa. Tilanteet eivät ole EU:ssa useinkaan sellaisia, että asetelma olisi kokouksissa ja neuvotteluissa ja erilaisissa päätöksentekotilanteissa jotenkin automaattisesti Suomi vastaan muut, pikemminkin päinvastoin. Rintamalinjat, tilannekuvat ja toimintasuunnitelmat ovat unionissa yleensä hyvin moniulotteisia ja vaihtelevia eikä yhtä yksiselitteistä toimintalinjaa usein ole, ei ainakaan alussa. Jos hyvin käy, EU:n yhteinen tilannekuva ja EU:n yksimielinen päätös syntyvät kuitenkin lopussa.

Tämä antaa hyvät toiminta- ja vaikutusmahdollisuudet sellaiselle jäsenmaalle, jonka oma osaaminen ja analyysi- ja toimintakyky ovat kunnossa ja joka tietää, mitä tavoitteita se tahtoo saavuttaa, edistää ja miten. Siksi keskustelu EU:n taistelujoukkojen toiminnastakaan ei saa olla pelkkää puhetta vain Suomesta ja suomalaisista sotilaista. Totta kai meidän suomalaisten lainsäätäjien pitää huolehtia siitä, että oma kansallinen lainsäädäntömme on kunnossa, ja totta kai meidän kaikkien, niin hallituksen, eduskunnan kuin tasavallan presidentinkin, pitää kantaa vastuuta siitä, että sotilaita lähetetään vain sellaisiin tehtäviin, joista voidaan selvitä ja joiden riskit ovat paitsi hallinnassa, myös ennakkoon tiedossa.

Mutta kyllä meidän pitää ymmärtää ja muistaa myös se, että kaikki, mitä maailmalla tehdään Euroopan unionin nimissä, tehdään myös meidän nimissämme. Me emme ole enää missään ulkopuolella, sivussa tai välissä, kyllä me olemme ihan pysyvästi EU:n sisällä lännessä ja yhdessä muiden EU:n jäsenmaiden kanssa samassa päätöksentekopöydässä. Ja me olemme siellä pöydän ääressä myös silloin, kun operaatioihin lähetetään sotilaita, jotka ovat kotoisin muista EU-maista kuin Suomesta. Myös heidän riskinsä, toimintatapansa, tavoitteensa ja asiansa kuuluvat meille. Siksi huolellinen harkinta, kunnollinen ja kattava tilanneanalyysi sekä avoin ja selkeä toimintatapa ovat tarpeen myös kaikissa niissä EU:n operaatioissa, joihin ei osallistu ainoatakaan suomalaista sotilasta.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä mietinnössä todetaan, että lähes kaikilla kansainvälisillä kriisinhallintaoperaatioilla on YK:n valtuutus ja tämä koskee myös Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioita. Jos laki säädettäisiin niin, että osallistumisen ehtona olisi YK-valtuutus, niin kyllä Suomella silti jäisi runsaasti mahdollisuuksia osallistua näihin sinänsä tärkeisiin ja tarpeellisiin interventioihin. Eli jos laki hyväksyttäisiin siinä muodossa kuin ed. Kallis tuossa eriävässä mielipiteessään esittää, niin silti olisi mahdollista poikkeuksellisesti osallistua sellaisiinkin operaatioihin, joilla ei ole YK-mandaattia, erillislain avulla. Täytyy muistaa, että kaikissa maailman kriisipesäkkeissä emme myöskään voi olla mukana, joten pienen maan resurssit mielestäni kannattaa suunnata pääsääntöisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa kansainvälisen oikeuden periaatteet ja valtuutukset ovat selkeät. Siksi kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on tämän lain kohdalla ja tässä käsittelyssä edelleen tämän YK-mandaatin kannalla.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun on lukenut tämän ulkoasiainvaliokunnan mietinnön, niin täytyy todeta, arvoisa puhemies, että perussuomalaisten näkemykset eivät ole muuttuneet siitä, mitä ne silloin yhteisessä neuvottelussa kaikkien eduskuntapuolueitten, eduskuntaryhmien, osalta olivat. Meidän mielestämme yhä edelleen pitäisi olla YK:n tai Etyjin mandaatti näihin tehtäviin. Kun täällä on puhuttu siitä, että kun olemme siellä EU-pöydässä, pystymme vaikuttamaan, niin valitettavasti tilanne on ollut se, että kyllä me olemme nyt viime aikoina nähneet, mitä me siellä loppujen lopuksi suurten maitten puristuksessa pystymme vaikuttamaan. Ed. Siimeksen kanssa olen kyllä hieman eri mieltä siitä, että jos kerran ollaan mukana lähettämässä joukkoja taistelujoukkoihin, niin kyllä silloin periaate tulee loppujen lopuksi olemaan se, että sinne sitten lähetetään, olkoon tilanne mikä hyvänsä ja tulkoon sinkkiarkkuja tai ei. Kyllä tilanne yleensä se on, jos lähdetään yhdessä tekemään päätöksiä. Ei sieltä häntä koipien välissä mihinkään lähdetä silloin enää.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olisin kommentoinut tässä vaiheessa, että eräiden asiantuntijoiden mukaan, jos tätä 1 §:n sanamuotoa olisi väljennetty, silloin se ei nimenomaan olisi tukenut YK:ta yhtä hyvin, vaan tulkinta olisi ollut väljempää. Nyt tässä sanamuodossa todellakin sanotaan, että vain poikkeustapauksissa voidaan lähteä muihin kuin YK:n valtuuttamiin operaatioihin mukaan. Täytyy tietysti muistaa myös se, että YK:n valtuutustakin on tulkittu aikaisemmin ja tulkitaan varmaan vastaisuudessakin eri tavoin eri tilanteissa. Esimerkiksi Irlanti ei osallistunut EU-johtoiseen pieneen Concordia-operaatioon Makedoniassa, koska piti YK-mandaattia sanamuodoltaan puutteellisena, mutta katsoi sitten taas YK:n valtuutuksen täyttyvän Kongon demokraattisen tasavallan Artemis-operaatiossa, joka oli taas voimankäyttövaltuutuksiltaan paljon, paljon laajempi.

Arja Alho /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puolustusministeri Kääriäinen kiitteli eduskuntaa ja sen eri valiokuntia siitä, että asia on voitu ripeästi käsitellä, ja itsekin pidän sitä erittäin hyvänä. Pidän oikeastaan harmillisina kaikkia niitä piruetteja, jotka tätä käsittelyä ovat aikaisemmin edeltäneet. Nimittäin jos politiikassa ei ole sijaa periaatteelle ja arvoille, siitä tulee tyhjänpäiväistä peliä vallasta. Vallalla sinänsä ei ole itseisarvoa, vaan sekin on väline päätöksenteossa ja yhteiskunnallisissa muutoksissa.

Mitä tulee siihen, että Suomi on osa maailmaa ja osa Euroopan unionia, sehän tarkoittaa viimeistään sitä, että meillä on myöskin globaalissa katsantokannassa yhteistyö ja yhteisvastuu kannettavana, ja se merkitsee silloin sitä, että emme voi pelkästään ajatella niin, että me katsomme sivusta sitä, mitä muualla tapahtuu, ja kuvittelemme, että vain talouden ehdoilla tapahtuva globalisaatio on sellaista, josta voimme hyötyä. Näin ollen on aivan välttämätöntä, että sotilaallisen kriisinhallinnan lainsäädäntö on ajanmukainen. (Puhemies koputtaa) Se olisi sittenkin voinut olla sitä päätöksenteon osalta myöskin siinä muodossa, kuin se aikaisemmin täällä oli esillä, (Puhemies: Aika!) mutta kun ei, niin ei. Lopuksi haluan vain siteerata Tommy Tabermania, että me tarvitsisimme tämän nopean toiminnan keskustelun myöskin siihen, että vanhukset saisivat nopeammin hoitoa ja ihmisten ei tarvitsisi jonottaa palveluita. Nopea toiminta näyttää olevan kyllä nyt ajan sana.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että laki on vihdoin viimein nyt käsittelyssä tässä suuressa salissa. Suomen on oltava mukana Euroopan unionin kriisinhallinnassa alusta pitäen niillä periaatteilla, mitkä tässäkin on määritetty ja jotka periaatteet olemme aikaisemmin hyväksyneet. Keskustelu mandaatista oli pitkä, mutta nyt on saatu hyvä lopputulos. Tämä mahdollistaa sen, että Suomi on mukana myöskin silloin, kun ei synny YK:ssa päätöstä. Se on hyvä lähtökohta. Toiseksi tämä laki ei enää voimankäyttövaltuuksissa edellytä jotain erityistä suomalaisilta, vaan suomalaiset joukot noudattavat samoja voimankäyttövaltuuksia, mikä on ehdotonta tehtävän täytäntöönpanon kannalta. Voimankäyttövaltuudet määritellään hyvissä ajoin, ennen kun päätös tehdään, tiedetään, mitkä ne ovat, ja eduskunta voi niitä käsitellä ja hyväksyä ne. Mutta on oleellista, että suomalaisilla joukoilla on yhtenäiset säännöt, ettei tule enää niitä samoja tapauksia, joita tässä muutamia menneinä vuosina on tapahtunut.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Vasemmistoliitto ei hyväksy YK-mandaatin poistamista kahdesta syystä: Ensinnäkin siksi, että jos Suomi tälle tielle lähtee, mekin asetumme heikentämään YK:ta, jonka asema on jo heikentynyt muutoinkin, erityisesti USA:n toimien vuoksi. Toisekseen, jos tälle YK-mandaatista luopumisen tielle lähdetään, Suomikin voi EU-paineessa joskus tulevaisuudessa ajautua tilanteeseen, jossa mekin olemme mukana laittomissa konflikteissa, joista varoittavin esimerkki on Irakin sota. Tälle tielle ei pidä lähteä. Meillä on työmaana rauhanturvaaminen, sillä tiellä pitää jatkaa. Sitä me emme vastusta. Päinvastoin, sillä tiellä haluamme mekin olla, mutta tämä YK:n aseman heikentäminen ja se vaara, joka sieltä voi jonain päivänä eteen tulla, että ollaan mukana jossakin semmoisessa, missä ei kerta kaikkiaan pidä olla mukana, (Ed. K. Kiljunen: Täällähän siitä päätetään!) on vasemmistoliiton kannan takana, kun me pidämme YK-mandaatista kiinni.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni vastalauseen edustama muotoilu parhaiten edustaa sitä tarpeellista kompromissia, joka on välttämätön siinä tilanteessa, jossa halutaan sekä tukea YK:n mandaattia että ottaa suojeluvastuu. Kun tietoisesti lähdetään poikkeuksien tielle, vaikka sitä kuinka perusteltaisiin, että se on todellakin vain poikkeus, niin ollaan kuitenkin avaamassa mahdollisuuksia, joita emme tänään tiedä, joita ehkä emme tänään halua. Siksi kysyisinkin paikalla olevilta ministereiltä, minkälaisia poikkeuksia he näkevät tulevaisuudessa.

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olennaista on todellakin, että kriisinhallintalaki saadaan säädettyä. Säätämisjärjestys meinasi muodostua eduskunnan kannalta aika vaikeaksi, mutta poikkeuslakimahdollisuus avasi tämän tien, ja nyt ollaan sitten ehkä muutama kuukausi jäljessä, mutta hyvä näin kuitenkin. että tämä laki tulee säädetyksi. Olennaista on myös, että Suomi toimii kuitenkin YK:n periaatteiden mukaisesti ja samalla säilytetään toimintakyky, vaikka YK:n päätöksentekokyky ja proseduuri halvaantuisi. Me säilytämme myös status quon, eli tasavallan presidentti, hallitus, valtioneuvosto, eduskunta ovat kaikki tässä roolissa. Voi kysyä, mitä me sitten enemmän tämän kaltaiselta lailta voisimme lähteä vaatimaan. Päätöksentekomenettelyyn ei kannata luoda monenlaisia järjestelmiä sen suhteen, onko kysymys EU:n tai jonkin muun toimijan operaatiosta. Tässä suhteessa Suomella on hyvä linja, ja tätä tulee jatkaa. Tässähän on odotettu tarkalleen Suomen perustuslakia ja kansainvälisiä sitoumuksia niin EU:n kuin vaikkapa YK:nkin suuntaan. Ja lopuksi, tärkeää on se, että Suomi on (Puhemies koputtaa) edelleenkin rauhanturvaajavaltio myös tämän operaatiomahdollisuuden kautta.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Olen aina ihmetellyt näitä perusteluita, että ei tässä nyt oikein mikään muutu, mutta sen lisäksi on äärimmäisen tärkeää, että tämä nyt hyväksytään, eli tavallaan yritetään väittää, että mikään ei muutu, ja sitten vaaditaan kuitenkin hyvin tärkeänä sitä, että tämä täytyy juuri tässä muodossa ilman mitään muutoksia nyt kuitenkin hyväksyä. Maailman sodat ovat nykyään pääasiassa sisällissotia, valtioiden sisäisiä sotia, ja YK on ainoa maailmanlaajuinen järjestö, joka on kansainvälisesti kaikkialla maailmassa hyväksytty. En voi ymmärtää niitä vaatimuksia, joita tässä nyt esitetään siitä, että YK:n mandaatista pitäisi Suomen osalta luopua. Suomalaiset rauhanturvaajat, siviilikriisinhallinnan työntekijät ovat aina olleet arvostettuja juuri sen vuoksi maailmalla, että he ovat tunnetusti aidosti, perusteellisesti puolueettomia. Esimerkiksi vaikkapa ne sata työntekijää, jotka Suomen Punainen Risti vuosittain lähettää maailmalle, joutuvat huomattavasti vaikeampaan tilanteeseen kuin Suomen lainsäädäntö sallii, jos osallistutaan myös sotilaallisiin operaatioihin, joissa ei ole (Puhemies koputtaa) YK:n mandaattia, joka on yleisesti tunnustettu tehtävä. (Puhemies koputtaa: Aika!) Tämä heikentää Suomen ulkopoliittista luotettavuutta kaiken kaikkiaan ja kokonaisuudessaan, jos tämä YK-mandaatti poistetaan.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä kriisinhallintalain lähtökohtana on YK:n mandaatti, ja lakiin on kirjattu poikkeustilanne, jolloin YK:n mandaattia ei tarvittaisi. On siis kysytty, eikö poikkeuksellisesti EU:n valtuutus riittäisi Suomelle.

Arvoisa puhemies! Tämä on täysin väärin kysytty. Ei EU ole irrallaan Suomesta, vaan Suomi on päättämässä Euroopan unionissa silloin, kun kriisinhallintaa käynnistetään. Onkin kysyttävä, riittääkö Euroopan unionille EU:n valtuutus, ja vastaus on täysin yksiselitteinen: ei riitä. EU toimii YK:n peruskirjan periaatteiden pohjalta, ja tämähän on selkeästi kirjattu Amsterdamin sopimukseen, jossa sovitaan kriisinhallinnasta. Tämähän on se lähtökohta, jolla Suomi on aikaisemmin toiminut ja toimii myös jatkossakin, vaikka tähän lakiin vähän merkillisesti onkin kirjattu tämä poikkeuksellinen tilanne YK:n mandaatin suhteen.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun on keskusteltu kriisinhallintalaista viime aikoina, viime viikkoina, niin minusta on aivan tarpeettoman paljon tehty ylilyöntejä ja maalailtu kauhukuvia ihmisten kesken ihan tarpeettomasti. Kun näiltä paikoilta hyvin harvoin annetaan kiitosta, niin minä haluan antaa puolustusministeri Kääriäiselle kiitokset. Hänen tyylinsä tämän asian osalta, niin kuin monen muunkin asian osalta, on nimenomaan rauhoittava, ja sitä tässä nyt Suomessa tarvitaan eikä tällaista ylimääräistä kiihkoilua. Hänen puheenvuoronsa äsken oli samaa tyyliä kuin aikaisemminkin, ja haluan sanoa myöskin, että ed. Siimeksen puhe oli varsin viisasta puhetta.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämän lakiesityksen ydin on se, että tulevaisuudessa Suomi voi osallistua operaatioihin, joilla ei ole YK:n hyväksyntää. (Ed. Jaakonsaari ja ed. K. Kiljunen: Ei voi osallistua!) Monet täällä kuvittelevat, että kyse on silloin Euroopan unionin operaatioista. Yhtä hyvin ne operaatiot voivat olla Naton operaatioita. Näyttää siltä, että ed. Kiljunen, ed. Cronberg, ed. Anttila ja ed. Siimes eivät tunne sitä, että ensimmäisen kerran tätä heidän ehdottamaansa määritelmää, sitä, että noudatetaan YK:n peruskirjan periaatteita ja päämääriä, käytti Nato. Sitä käytettiin silloin, kun Nato päätti hyökätä Kosovoon ja Jugoslaviaan ilman YK:n hyväksyntää. Silloin käytettiin ensimmäisen kerran tätä määritelmää. Sehän on vielä laveampi kuin hallituksen ehdotus siitä, että poikkeustilanteessa voidaan poiketa YK:n peruskirjasta. Ydin on kuitenkin tässä nyt se, että Suomi on lähdössä tielle, jolla ei enää tarvita YK:n lupaa ja YK:n hyväksyntää.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Puolustusministeri Kääriäinen sanoi, että eduskunnalla on erittäin vahva valtakirja operaatioihin osallistumisesta päätettäessä. Siinä hän on täysin oikeassa, mutta eduskunta tarvitsee myöskin vahvan tuen, ja sen vahvan tuen se saa tästä laista, mutta tällä kertaa se tuki on kuitenkin hieman heikko.

Minä olen alusta lähtien ollut sitä mieltä, että tarvitaan YK:n valtuutusta, ja käyty presidentinvaalikampanja vahvistaa minun uskoani, että näin todella tulee olla. Muistan varsin hyvin, miten ne ehdokkaat, jotka menivät toiselle kierrokselle, totesivat koko kansan edessä, ettei Suomi voi EU:ssa vastustaa osallistumista vaikka niin haluttaisiin, koska siitä joutuisimme maksamaan kovan poliittisen hinnan. Joudumme maksamaan kovan poliittisen hinnan, jos vastustamme. (Puhemies koputtaa) Vaikka me haluaisimme vastustaa, me emme voi sitä tehdä. Omassa (Puhemies: Aika!) puheenvuorossani tulen tarkemmin perustelemaan, minkä takia tarvitaan YK:n valtuutus ja pitäisi pitäytyä siinä.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kriisejä, toden totta, pitää voida entistä vahvemmin ehkäistä ennalta, se on tietenkin inhimillisintä, halvinta ja tehokkainta. Mutta on tietenkin myös niin, että rauhanturvatoiminnan epäonnistumiset kuten Srebrenica tai Ruanda eivät saa toistua. Kun viattomien ihmisten elämä on uhattuna, kyllä meidänkin on voitava auttaa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella Irakissa sen intervention tuloksena, minkä Yhdysvallat teki liittolaisineen, tällä hetkellä on laajamittainen sisällissota. Iran on ehkä seuraavaksi kohde. Kaiken kaikkiaan nämä kriisit vaikeutuvat. USA:n nykyhallinto on kyllä heikentänyt YK:n asemaa ja myös kaikkia niitä ohjelmia, joita YK:n puitteissa viedään, kuten esimerkiksi vuonna 92 käynnistettyä ilmasto-ohjelmaa. Näin ollen kaiken kaikkiaan YK:n tukeminen olisi erittäin tärkeätä.

Mitä tulee näihin esimerkiksi Ruandan tyyppisiin kriisialueisiin, taustalla on usein nimenomaan ekokatastrofi, ylikansoitus ja väestön sisäinen epäluuloisuus, joka pohjautuu esimerkiksi kolonialismin aikaan. Esimerkiksi Belgia käytti silloin kahta väestöryhmää toisiaan vastaan. Näin ollen tällainen ennaltaehkäisy on tietysti äärimmäisen tärkeätä, esimerkiksi ekokatastrofien ja sitä kautta syntyvien kriisitilanteiden estäminen, joita esimerkiksi ilmastomuutoksen myötä on varmasti valtaisasti tulossa. (Puhemies koputtaa) Tässä tarvitaan YK:n tukemista niin kuin poliittisesti muutenkin.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä eräät edustajat ovat vaatineet YK:n mandaattia. Kuitenkin tältä osin täytyy sanoa, että historia osoittaa, että mandaatin saaminen joissakin tapauksissa, kun se nopeasti pitäisi saada, on hyvin vaikeata. Täytyy myöskin sanoa, että kun katsomme turvaneuvoston jäseniä ja siellä on myöskin Kiina, niin ymmärrän tietysti kyllä, että edustajat Tennilä ja (Ed. K. Kiljunen: Minkä takia se on mikään ongelma?) Laakso haluavat sitoa näkemyksensä Kiinan ihmisoikeusnäkemyksiin päätöksentekoa tehtäessä. Mutta täytyy sanoa, että tästä huolimatta silloin, kun toimitaan YK:n periaatteitten mukaisesti eli rauhan puolesta ja ihmisoikeuksien puolesta, niin näillä periaatteilla päätöksiä voidaan varsin hyvin tehdä.

Täällä mainitut edustajat ja myöskin ed. Tiusanen ovat sanoneet, että tässähän ollaan melkein lähdössä jo Irakiin ja taistelemaan sinne. Tässähän ei ole siitä kysymys. Voitteko kuvitella, että EU:ssa olisi syntynyt yksimielinen päätös siitä, että EU lähettäisi joukkoja Irakiin? Varmasti ei olisi syntynyt. On myöskin syytä ilman muuta todeta, että lainsäädännön mukaisesti Suomen eduskunta tekee viime kädessä päätöksen. Me täällä teemme kaikki sen yhdessä, (Ed. Kallis: Ja maksamme kovan poliittisen hinnan!) myöskin te, ja viime kädessä ratkaisu on meistä (Puhemies koputtaa) kaikista kiinni tässä salissa.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Historiassa YK-joukkoja lähetettiin Suezille vuonna 56. Silloin Suezin kanava toimi siinä jakoalueena. Sitten vuonna 65 oltiin Nikosiassa. Siellä oli joukot turkkilaisten ja kreikkalaisten välissä. Kyllä nämä ovat jo tilanteita, joissa on käyty ankaraa taistelua. Siellä oli jälkiä. Siellä oli verta kylpyammeet täynnä. Elikkä siellä oli menossa selvästi tietynlainen kansanmurha. Näihin lähtökohtiin on syytä myöskin perustaa tarve lähettää joukkoja ja nimenomaan sinne väliin niin, että siellä kyetään toimimaan ja puolustamaan viattomia. Silloin kun on kysymys vakavasta ongelmasta, silloin sinne pitää saada joukot nopeasti. (Ed. Kallis: Sinnehän lähetettiin!) — Lähetettiin, ja siellä joukot toimivat tehokkaasti ja hyvin ja toimivat edelleen. — Mutta se (Puhemies koputtaa) on pitkä historiallinen operaatio, ja se vaatii myöskin näkemystä joukkojen lähettäjältä.

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun tässä kuuntelee keskustelua, niin tuntuu siltä, että tässä kumminkin on taustalla enemmän valtakysymys kuin itse tämä asia. YK:n mandaatti on tärkeä asia, mutta tietysti, jos sitäkin tarkastelee lähemmin, niin siinäkin on omat valtioitten väliset kaupankäyntinsä, jotka sitten saattavat vaikuttaa vähän toisella puolen maailmaa eri lailla.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuossa edellisen edustajan puheenvuorossa oli paljon järkeä. Minä haluan kaksi asiaa vielä sanoa. Ensinnäkin YK:n oma toivomus on se, että alueelliset järjestöt, Euroopan unioni ja Afrikan unioni, ottaisivat enemmän vastuuta kriiseistä YK:n peruskirjan mukaisesti, ja näin ollaan nyt Euroopan unionissa tekemässä. Toinen asia: Ei voi kuvitellakaan, enkä usko, että edes ed. Tennilän mielikuvitus riittää siihen, että 25 EU-maata yksimielisesti päättäisivät heikentää YK:n asemaa. Ei. Minä luulen, että ed. Tennilän ajatuksen takana on historia, se, että aikoinaan Suomi korosti YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä juuri sen takia, että silloin Neuvostoliitto oli mukana ja me emme olleet Moskovan kanssa hankaluuksissa. Se oli hirveän järkevää, mutta nyt on aika muuttunut. Todellakin on aika muuttunut, ja minusta, niin kuin ed. Siimes sanoi, on tärkeää olla mukana Euroopan unionin kriisinhallinnassa nyt täysillä. Nyt eduskunta on tekemässä tätä päätöstä.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Teillä on semmoinen lapsen usko tähän Euroopan unioniin. Näin minä tämän tulkitsen. (Ed. Jaakonsaari: 25 EU-maahan!) Te lähdette jotenkin siitä, että EU ei voi toimia siten kuin USA toimii. Miksi ei voi toimia? Sehän toimii nyt USA:n apulaisena tämä EU aika laajasti. Kun amerikkalaiset menivät Irakiin, niin siellä oli Englanti rinnalla, ja pitkästi yli puolet EU-maista on siellä nytkin laittomassa sodassa. Meillä pitää olla varmuus, että me emme joudu siihen tilanteeseen. (Ed. Jaakonsaari: Eduskunta päättää!) Meillä pitää olla varmuus, ja sen ainoan varmuuden antaa YK:n mandaatti. EU:n paine on kova. Minä ymmärrän, että tässä mukaudutaan nytkin jo EU:n vaatimuksiin, kun tätä lakia muutetaan, ja voi jatkossa tapahtua niin, että EU-paineessa lähdetään mukaan semmoiseenkin, mihin ei pidä lähteä, joka on harharetki. Tämän estää YK:n mandaatti. Tästä on kysymys.

Astrid Thors /r(vastauspuheenvuoro):

Värderade talman! EU behövs för självständigt agerande i världspolitiken och just alla de situationer som man har hänvisat till har ett egenvärde i att det är EU som agerar med den förståelse för mångfald och mänskliga rättigheter som finns inom unionen. Och att säga att vi skulle vara lydhundar till USA i sådana situationer är grov felbedömning av alla de krisoperationer som pågår. Ni har nämnt här i diskussionen Afrikanska unionen och jag tror att det är en skam att vi inte kan göra någonting för de stater som de facto faller samman för att aids har skördat så många offer.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä täällä totesi koskien tämän YK-mandaatin puuttumista kaksi seikkaa, jotka ovat olennaisia: ensinnäkin, että tällä heikennetään YK:ta, ja toiseksi, että tähän jää Irakin mentävä aukko. Ed. Liisa Jaakonsaari erinomaisesti jo vastasi siihen ensimmäiseen seikkaan. Me toimimme tässä sillä tavalla kuin YK meitä kehottaa toimimaan. Mutta tämä toinen seikka on vieläkin kummallisempi tästä Irakin mentävästä aukosta. Luottakaa, ed. Tennilä, itseenne! Yhtään suomalaista sotilasta ei lähetetä tuonne maailmalle ilman, että eduskunta on viime kädessä siitä asiasta päättämässä. (Ed. Laakso: Me luotamme itseemme, mutta emme teihin!) Me täällä siitä päätämme. — Luottakaa itseenne, luottakaa eduskuntaan, meidän omaan päätöksentekoomme tässä asiassa!

Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Kaksi asiaa. Ensimmäinen koskee EU:ta ja sitä, miten siellä vaikutetaan ja mistä voidaan joutua maksamaan hinta. Totta kai kova hinta on sillä, jos ollaan kaikenlaisissa asioissa mukana ja viime metreillä yhtäkkiä sanotaan, että "ei vaiskaan, ei me halutakaan mukaan". Mutta siitä, että muuttuvissa tilanteissa alusta asti vaikutetaan, ollaan mukana, ollaan tekemässä tilannekuvaa, analyysia, ja muovaamassa EU:n politiikkaa, ei makseta hintaa vaan sillä kerätään poliittista pääomaa, jolla voidaan vaikuttaa Euroopan unionissa Euroopan unionin asioihin ja myös siihen, minkälaisiin operaatioihin EU unionina osallistuu ja mihin ei.

Toisekseen sitten vielä tästä politiikasta ja ihmisistä ja vallasta nyt sen verran, että lait antavat aina puitteet toiminnalle ja demokraattisissa maissa ihmiset tai heidän valitsemansa edustajat tekevät lakien antamalla valtuutuksella päätöksiä. Olen sitä mieltä, että teknisesti tässä meidän laissamme on Irakin sodan mentävä aukko, mutta en pidä todennäköisenä, että sitä aukkoa haluttaisiin sen kummemmin Suomessa kuin Euroopan unionissakaan käyttää hyväksi.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Pyydän saada yhtyä ministeri Kääriäisen valiokuntien tekemälle työlle osoittamaan kiitokseen ja myöskin kiitokseen sen ripeyden johdosta, jolla asia on käsitelty. On myöskin ollut hyvä, että tämän asian aikanaan tapahtunut viivästyminen on ilmeisesti kuitenkin samalla lisännyt yhteisymmärrystä sekä lain tarpeellisuudesta että siihen liittyvistä kysymyksistä. Näin ollen on myöskin erityisesti kiitettävä ulkoasiainvaliokuntaa sen harjoittamasta pohdinnasta myöskin näiden vaihtoehtoisten muotoilujen suhteen. Varmasti olisi ollut olemassa toinenkin tapa ilmaista ja päästä täsmälleen samaan lopputulokseen kuin hallituksen esityskin esittää, mutta en näe tätä varsinaisesti oleellisena kysymyksenä, niin kuin ei valiokuntakaan.

Kun kysytään, mihin mahdollisiin tilanteisiin tarvittaisiin tätä valtuutusta olla mukana operaatiossa, jolla ei ole nimenomaista YK:n mandaattia, niin minusta valiokunta on mietinnössään käsitellyt tämän aika tyhjentävällä tavalla ja maininnut myöskin konkreettisia esimerkkejä asiasta. Minusta asiaa pitää myöskin kysyä toisinpäin sillä tavoin, miksi Suomi haluaisi olla kohta ainoa poikkeus, kohta ainoa sen vuoksi, että myös Irlannissa ollaan tekemässä lainmuutosta, (Ed. Tennilä: Tunnetteko Norjan tapauksen?) joka ei mahdollistaisi Suomen mukanaoloa sellaisissa operaatioissa, joista EU yksimielisesti on päättänyt. Niiden mielestä, joidenka mielestä tämä ei olisi mahdollista, meidän tulisi hakea jonkinlaista poikkeusasemaa. Mitä kaikkea siitä seuraa meidän asemallemme ja vaikutusvallallemme Euroopan unionissa? Mutta mikä tekisi meistä vähemmän kykenevän, vähemmän luotettavan arvioimaan sitä, milloinka kriisinhallintaoperaatio on lain mukaista ja milloinka se on tarpeellista? Kyllä minulla on luottamus siihen, että tämä sali, joka tällaisessa tilanteessa on aina osana päätöksentekoa, hallitus ja tasavallan presidentti osaavat Suomessa tehdä oikean arvion. Täällä on aivan oikein kiitetty sitä, millä tavoin Suomi on rauhanturvatoiminnassa hankkinut luottamusta, ja miksi se tästä vähenisi? Miksi me emme kykenisi jatkossakin sitä tekemään ja myöskin vaikuttamaan Euroopan unionin toimintaan, niin kuin me olemme jo tehneet ja saavuttaneet varsin arvostetun aseman rauhanturvatoiminnassa, turvallisuuspalvelujen osaajana ja tuottajana? Enkä haluaisi, että me tekisimme sellaista lainsäädäntöä, joka veisi pohjan pois tällaiselta koko kansainväliselle yhteisölle ja kansainväliselle oikeudelle tärkeältä työltä.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On täysin käsittämätöntä, että ed. Tennilä rinnastaa mahdollisen EU:n näkökulman ja mandaatin Irakin sotaan vain sen takia, että useat EU-maat ovat Irakin sodassa. EU:ssa ei ole (Ed. Laakson välihuuto) — EU-mandaatissa ei ole tällaisia sääntöjä — Päinvastoin kansainvälinen yhteisö on todennut, että Irakin sota oli laiton eikä se myöskään toteuta YK:n päämääriä ja tavoitteita. Kyse ei ole maailmanrauhan vaarantumisen riskistä — ehkä nyt jälkikäteen mahdollisesti — eikä myöskään itsepuolustuksesta. Ennalta ehkäisevä isku, joka oli Irakin sodan lähtökohta, ei ole mitenkään YK:n hyväksymä periaatteessa eikä tavoitteessa. Tässä kohden olen myös eri mieltä ed. Siimeksen kanssa siitä, että tässä olisi ollut Irakin sodan mentävä aukko.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan vielä selventää, että mietinnön ja kristillisdemokraattien kannan ero on se, että niihin operaatioihin, joilla ei ole YK:n mandaattia, valiokunta esittää selontekomenettelyä. Me taas haluaisimme sellaisissa tapauksissa erillislainsäädännön, jos tällaiseen operaatioon lähteminen katsotaan laajasti tarpeelliseksi. Näillä ei sinänsä välttämättä ole edes kovin suurta eroa tai merkitystä käytännössä, mutta uskomme, että nimenomaan hankalissa poliittisissa tilanteissa olisi yksinkertaisesti helpompaa kieltäytyä operaatioon osallistumisesta, jos lainsäädäntömme ei suoraan tarjoaisi tätä porsaanreikää. (Ed. Tennilä: Se oli hyvä peruste minun mielestäni!)

Sinänsä olen ilman muuta ja kristillisdemokraatit ovat sitä mieltä, että kyllä Suomen tulee kantaa kansainvälistä vastuuta ja olla myös sotilaallisessa kriisinhallintatoiminnassa mukana.

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Elävässä elämässä tulee väistämättä sellaisia tilanteita, joissa oikea-aikaisella pienimuotoisella voimankäytöllä isompi kriisi voitaisiin estää. Tällaisia tilanteita tulee myös silloin, kun kaikki YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat eivät ole sen asian puolella, joten on itsestäänselvää, että EU tekisi itsestään toimintakyvyttömän tietyissä ihmisoikeuksia puolustavissa tapauksissa, jos me pitäisimme kiinni ehdottomasti tästä YK:n mandaatista. Ei voi olla niin, että YK on joku yhteinen hyvä, koska siellä myöskin kansalliset intressit vaikuttavat päätöksentekoon, ja EU on taas toisaalta paha. Kyllä minä luotan paljon enemmän eurooppalaisten valtioiden päätöksentekokykyyn kuin kaikkien YK:ssa toimivien tahojen.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuvailen vain, mitä olen nyt täällä salissa kuullut. Ed. Sasin mielestä mandaattia on ollut tähän mennessä vaikea saada. Edustajien Kimmo Kiljusen, Ulla Anttilan ja Suvi-Anne Siimeksen mielestä mandaattia ei tarvita, koska se on sisäänrakennettu jo YK:n peruskirjaan. Hallituksen mielestä mandaattia ei poikkeuksellisesti nyt tarvitse pyytää, koska tätä lakia muutetaan. Joudun tietysti miettimään, mistä tässä oikeastaan on kysymys, kun kuitenkin sekä hallitus että ed. Kimmo Kiljunen, ed. Sasi ja edustajat Siimes ja Anttilakin tuntuvat kuitenkin olevan tästä laista samaa mieltä, pois lukien tuon vastalauseen.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysymys on siitä, että Euroopan unioni on YK:n toivomusten mukaisesti ottamassa enemmän vastuuta kriisinhallinnasta. On erittäin tärkeää, että YK-järjestelmää tuetaan, YK:n periaatteita noudatetaan, mutta kun me kaikki tiedämme sen, että YK:n turvallisuusneuvoston uudistaminen on valitettavasti jäissä, siellä ei tapahdu mitään, niin jos me pelkästään nojaudumme YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiin, silloin ei ole mahdollista nopea toiminta, koska päätöksen saaminen on niin vaikeaa. Kyllä minulle ainakin, toisin kuin ed. Laaksolle, kaikki ne Länsi-Balkanin keskitysleirit ja naisten joukkoraiskaukset olivat se, mikä herätti ainakin minut siihen, että tarvitaan nopeaa kriisinhallintaa. Minusta jopa — en tiedä, onko tätä sopivaa sanoa — oli aivan oikein, että Nato lopetti 90-luvun keskitysleirit ja joukkoraiskaukset. Tarvitaan nopeaa toimintaa, ja minusta on erittäin hyvä, että eduskunnassa loppujen lopuksi vallitsee erittäin suuri yksimielisyys siitä, että sitä tarvitaan, ja Euroopan unionille annetaan se mahdollisuus, mikä tässä on.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen ulkopolitiikalla on mallioppilaan rooli EU:ssa, joidenkin mielestä ehkä liiankin korostuneesti. Meillä on myös mallioppilaan rooli Yhdistyneissä kansakunnissa. Siitäkään me emme ole tällä päätöksellä luopumassa. Kolmanneksi Suomen ulkopolitiikalla on hyvin pitkä kansallinen yksimielisyys, pyrkimys konsensukseen. Se on meidän ulkopolitiikkamme pitkä kaari. Se, mikä tämän lain takana on, on mielestäni kyllä tavallaan selkeä velvoite, moraalinen velvoite hallituksen suuntaan toimia edelleen konsensushakuisesti. Toivon, että hallitus ottaa tosissaan näkemykset siitä, että seuraavaa selontekoa valmisteltaessa hallitus pyrkisi sellaiseen malliin, jossa sekä hallitus että oppositio ovat ulkopolitiikkaamme hahmottamassa ja sen tulevia vaiheita valmistelemassa yhteisesti. Tämä on seikka, joka tämänkin lain myötä tulee ajatuksiin voimakkaasti, sillä on vaikea ajatella sellaista asian käsittelyä tässä eduskuntasalissa, jossa hallitus—oppositio-asetelmalla tällaisen valtuutuksen myöntämistä käsiteltäisiin.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Itse asiassa tämän keskustelun ydin on se, onko Euroopan unioni hyvä suurvalta. Täällä ehkä ed. Sasia lukuun ottamatta kaikki muut ovat kuitenkin sitä mieltä, että Yhdysvallat on se paha suurvalta. (Ed. Jaakonsaari: Ei olla sitä mieltä!) Mutta ongelma on se, että enemmistö 25:stä Euroopan unionin jäsenmaasta antoi tukensa Yhdysvaltain laittomalle hyökkäykselle Irakiin eli enemmistö tämän hyvän suurvallan, Euroopan unionin, jäsenmaista oli joko mukana tai antoi muulla tavalla tukensa tälle laittomalle hyökkäykselle. Tämä meidän on tietenkin otettava totena hattuun, kun me katsomme, mihin me olemme nyt sitoutumassa, kun me ikään kuin annamme EU:lle valtakirjan näissä kysymyksissä.

Kun ed. Jaakonsaari sanoi, että me toimimme YK:n toivomusten mukaisesti, niin ed. Jaakonsaari tuntee ja tietää yhtä hyvin kuin minäkin, että YK on kovin huolestunut siitä, että Nato ja EU ovat kiinnostuneita omista operaatioistaan mutta eivät anna joukkojaan esimerkiksi YK:n toivomusten mukaisesti YK:n operaatioihin. YK suoraan sanoen pelkää sitä, että kun Euroopan unioni perustaa omat nopean toiminnan joukot, YK:n kanta ratkaisee entistä vähemmän, vieläkin vähemmän kuin aikaisemmin.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nämä ed. Laakson ja ed. Tennilän puheenvuorot ovat hyvin kummallisia. Kannattaisi perehtyä niihin asiakirjoihin, joihin perustuen EU:n kriisinhallintaa kehitetään. (Ed. Laakso: Eiköhän niihin ole tutustuttu!) EU:n turvallisuusstrategiassa viitataan nimenomaan YK:n vahvistamiseen, ja kun EU:n perustuslakisopimusta sommiteltiin, käytettiin esimerkkinä Kongon konfliktia, johon varsin myöhässä, kun jo tuhansia ihmisiä oli kuollut, EU päätti YK:n toivomuksesta puuttua. EU on mukana Sudanissa, EU on perustanut Afrikan rauhanturvarahaston. Nämä ovat niitä toimia, joihin EU on ryhtynyt, ja ne ovat sopusoinnussa YK:n kehittämisen kanssa. EU:n kriisinhallintaoperaatiot edellyttävät myös yksimielisiä päätöksiä, ja tämä merkitsee sitä, että jokainen operaatio, johon EU osallistuu, Suomen on hyväksyttävä. En ymmärrä sitä propagandaa, jota nyt sitten harjoitetaan EU:ta vastaan. (Puhemies koputtaa) Minusta nämä linjaukset ovat hyvin selkeitä ja YK:ta tukevia.

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ehkä tämä koko jupakka on aika pitkälle tämmöinen perustuslaillinen, jos muistellaan, mitä perustuslailla aikanaan tavoiteltiin: sitä, että presidentin valtaa vähennetään. No, kun nyt sattui olemaan perustuslakivaliokunnalla kokous ja presidentinvaalit, niin että tästä tuli vähän ehkä isompi juttu kuin siitä olisi muuten tullutkaan.

Jos nyt mietitään YK:n roolia tänä päivänä, niin minulle on kyllä semmoinen kuva tullut, että ei se ilman Yhdysvaltain mukanaoloa tee mitään suuria päätöksiä, enemmän se on keskustelukerho tänä päivänä verrattuna aikaisempaan.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuulun niihin, jotka luottavat kyllä siihen, että eduskunta pystyy arvioimaan kriittisesti, mihin kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin Suomen on syytä osallistua. Mutta kun täällä puhutaan nyt siitä, millä perusteella nämä päätökset tehdään, niin haluan korostaa sitä, että kaikkeen tietoon, jolla perustellaan osallistumista, on suhtauduttava kriittisesti, koska operaatioita perustellaan myös sellaisella tiedolla, joka ei kestä päivänvaloa. Meillä on tästä monia hyviä esimerkkejä, esimerkiksi Yhdysvaltain tiedustelutoiminta, Britanniassa valtava skandaali siitä, miten Irakin sotaan lähtemistä perusteltiin. Sen takia haluaisin korostaa ulkopolitiikan perusavoimuuden takaamista, ja se tarkoittaa sitä, että eduskunnalla pitää olla mahdollisuus kaikkeen siihen tietoon, jolla sitten päätös tehdään.

Arja Alho /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt kyllä tuntuu siltä, että edustajille Tennilä ja Laakso on taivaan lahja tuo Irakin sota. Olemme istuneet kyllä samoissa seminaareissa 70-luvun alussa, jolloinka pohdittiin Eurooppaa ja Afrikkaa ja todettiin, että Afrikka on Euroopan takapiha. Surutta haimme sieltä raaka-aineita ja piirsimme kartoille ihmeelliset maat, jotka eivät ole koskaan itse asiassa pystyneet rakentamaan omaa taloudellista hyvinvointiansa ja vastuuta kansalaisistansa. Euroopalla on valtava vastuu niistä konflikteista, joita esimerkiksi Afrikassa on. Ja jos nyt sitten Euroopan unionin kautta voidaan lähteä siitä, että me kannamme tätä vastuutamme myöskin niistä ihmispoloista ja niistä kansallisista tragedioista, joita Ruandassa tai jossakin muualla suurten järvien alueella on tapahtunut, minä en kyllä ymmärrä, miksi emme voisi olla sitä mieltä, että tämä on aivan oikeata solidaarisuutta, aivan oikeata yhteisvastuullisuutta. On hienoa, että Euroopan unioni on ottamassa sen kansallisen ja alueellisen vastuun, joka sillä on esimerkiksi vaikkapa Afrikan ongelmista. (Ed. Laakso: Asiallisesti kun se tehdään!)

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomi, joka on ollut aktiivisesti mukana tässä kriisinhallinnan kehittämisessä, on luvannut asettaa joukkoja jo ensi vuoden alusta. Siksi on tärkeätä, että meidän lainsäädäntömme on sellainen, että myöskin muut Euroopan unionin maat luottavat siihen, että silloin, kun harkitaan operaatioon osallistumista sen täyttäessä ne määrätyt vaatimukset, niin emme aseta lainsäädännössä jo etukäteen sellaisia esteitä, vaan voimme olla päätöksenteossa mukana. Eduskunta on sitten omalta osaltaan valtioneuvoston ja presidentin kanssa siinä ketjussa, jossa päätetään lopullisesta osallistumisesta. Minusta tämä lainsäädäntö on nyt ihan kohdallaan. Totta kai nämä sanamuodot, jotka liittyvät YK:n periaatteeseen ja muihin, olisivat voineet olla ehkä toisella tavalla, mutta laista on nyt hyvä esitys ja se on täysin hyväksyttävissä.

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin ed. Kauppila otti esille sen näkökulman, että koko kriisi olisi perustuslakivaliokunnan aiheuttama. En usko, että edustajan omat ryhmätoveritkaan valiokunnassa ovat sitä mieltä, että sieltä tämä ongelma lähti. Valiokunta teki hyvää työtä kaiken kaikkiaan.

Arvoisa puhemies! Tuohon, mitä ed. Kanerva sanoi, on syytä yhtyä. Tällä tavoinhan juuri nykyinen voimassa oleva selonteko on valmisteltu eli parlamentaarisella tavalla. Ed. Aulis Ranta-Muotion työryhmä teki hyvää työtä, ja on syytä toivoa, että tämä sama meno jatkuu, koska se takaa juuri tämän parlamentaarisen ulottuvuuden.

Lopuksi: Me kaikki muistamme sen vanhan palopäällikön huudahduksen "väärin sammutettu". Tässä on vähän samanlainen maku nyt, että kaikki ikään kuin hyväksyvät tietyt periaatteet, mutta joku tuntuu vaivaavan. Ovatko ne sitten enemmän ryhmien sisäisiä ongelmia, vai mikä siinä on? Tämän lain myötä Suomi kulkee ihan omalla linjallaan, pitäytyy perinteisissä linjauksissa mutta kuitenkin säilyttää oman aktiivisuutensa ja omalta osaltaan toimii rauhanturvaajana, olkoonkin sitten kriisinhallinta-asioista kysymys.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minun mielestäni hallituksen esityksen ja kristillisdemokraattisen vaihtoehdon välillä on erittäin pieni ero ja se on lähinnä teoreettinen. Hallitus lähtee siitä, että tämä eduskunta päättää ja jos ei ole YK:n valtuutusta, niin selonteon jälkeen tehdään se päätös. Kristillisdemokraattien linja on se, että jos ei ole YK:n valtuutusta, niin säädetään erillislaki, jos pidetään tärkeänä osallistua operaatioon. Jokainen tässä salissa tietää, ettei se selonteko läpäise eduskuntaa yhdessä eikä kahdessa päivässä. Siihen menee varmasti kolme neljä päivää, ja laki voidaan säätää myöskin kolmessa päivässä. Eli tässä on se ero. No, sitten käytännössä on kyllä se ero, että kun tulee tämmöisiä kiusallisia tilanteita, niin kun me haluaisimme sanoa ei, silloin on helppo viitata siihen, että meidän lakimme ei salli. Annan vain yhden esimerkin. Minä en pidä siitä, että vedetään Irak tähän keskusteluun, mutta en voi olla kuitenkaan toteamatta, että 13. maaliskuuta presidentti Bush soitti pääministeri Bondevikille ja pyysi Norjaa mukaan. Pääministeri Bondevik sanoi, että ei ole mahdollista, kun ei ole YK:n mandaattia. Ja siihen se keskustelu päättyi.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustajat Tennilä ja Laakso ja eräät muut vasemmistoliittolaiset tuovat merkillisen kuvan Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioista ja ennen kaikkea niistä päättämisestä: ikään kuin se päätöksenteko tapahtuisi irrallaan meistä suomalaisista ja jollain tavalla meidän yläpuolellamme ja me kuin ajopuut ajautuisimme jonkinlaisiin ratkaisuihin. EU:n kriisinhallintaoperaatiosta päättäminen edellyttää aina unionin ulkoasiainneuvostossa yksimielistä päätöksentekoa, yksimielistä päätöksentekoa. Eli siinä on suomalainen ministeri paikalla päättämässä, ja suomalainen ministeri ei ole vain omine mielipiteineen sitä asiaa siellä ilmaisemassa, vaan me käymme täällä laajan keskustelun kansallisesti, aivan kuten tässä kriisinhallintalaissa todetaan. Siinä edellytetään valtioneuvoston kantaa, siinä edellytetään eduskunnan näkemystä ja siinä edellytetään tasavallan presidentin kantaa. Tämä on se prosessi, jolla EU:n kriisinhallinnasta päätetään. Älkää luoko kummallista kummituksen kuvaa näistä operaatioista, mistä on kysymys.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Ed. Kiljuselle on sanottava, että Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatiosta ei päätä Suomi eikä Suomi myöskään omalla veto-oikeudellaan. Vaikka juridisesti ja teoreettisesti sellainen veto-oikeus on olemassa, niin Suomi ei ole kaatamassa sellaisia kriisinhallintaoperaatioita, joista Euroopan unionin suurvallat ovat päässeet yksimielisyyteen.

Toiseksi, ed. Kiljunen, viime kädessä Nato on se elin, joka päättää, lähtevätkö Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatiot liikkeelle vai eivät. Euroopan unionissa on tämä Nato ensin, Nato first -periaate. Sen lähtökohtana on se, että Euroopan unioni toimii vasta sen jälkeen, kun Nato on antanut sille hyväksyntänsä. EU ei lähde liikkeelle ilman Naton hyväksyntää. Ja tämä tarkoittaa taas suomennettuna sitä, että viime kädessä Yhdysvallat Naton suurimpana valtiona päättää siitä, lähteekö Euroopan unioni ylipäänsä kriisinhallintaoperaatioihin vai ei. Tätä edellyttää muuten myös Berlin plus -sopimus Euroopan unionin ja Naton välillä Naton voimavarojen käytöstä. Eihän ilman Yhdysvaltojen tukea yksikään Euroopan unionin operaatio toteudu. Tässä suhteessa Yhdysvalloilla on aina veto-oikeus Euroopan unionin operaatioon.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laakso antaa täällä väärää kuvaa. Hän puhuu tosiasioiden vastaisesti. Ensimmäinen Euroopan unionin sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio, joka pari vuotta sitten käynnistettiin Kongossa, tehtiin täysin Euroopan unionin sisäisen päätöksenteon pohjalta. Tästä tuli jopa kritiikkiä. Tästä tuli jopa kritiikkiä Naton suunnalta, ja jopa Washingtonista tuli kritiikkiä siitä, että unioni käyttää omaa aparaatistoaan omaan operaatioonsa. Älkää antako väärää todistusta tässä asiassa.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minä en halua sen enempää tervata EU:ta — me olemme siellä jäsenenä — kuin sitten kaunistellakaan. Tässähän on elämä antanut näyttöjä siitä, mihin hyvin monimutkaisessa tilanteessa voidaan päätyä, ja se on tämä Irakin sota se viimeisin näyttö. Jälkikäteen me näemme kaikki, että se oli katastrofi, johon ei olisi kenenkään pitänyt lähteä mukaan. (Ed. Jaakonsaari: Kaipaatteko Saddamia takaisin?) — No en varmasti (Ed. Jaakonsaari: No, hyvä!) — mutta kyllähän sen nyt kaikki näkevät, että kauhea virhe on tapahtunut, kun tällä tavoin on toimittu niin kuin USA toimi.

Kun sinne USA meni ilman YK:n lupaa, niin se, mikä panee tässä keskusteluttamaan ja kyselemään, on se, että yli puolet EU-maista lähti mukaan siinä tilanteessa. Ei nyt varmasti lähtisi monikaan. Espanja tuli esimerkiksi pois, kun sosialistit voittivat vaalit, niin Espanja lähti pois Irakista. Se on silloin vaikea se tilanne, kun on hyvin monimutkaista informaatiota, valtavia paineita, jopa aivopesuluokkaa olevaa propagandaa tulee joka suunnasta silloin, kun ollaan menossa. Eli minä haluan, että se YK:n mandaatti on varmistamassa sen, että me emme joudu mihinkään semmoiseen, mihin ei pidä joutua. Irakin osalta tätä vaaraa ei ollut, koska meillä oli tämä ehdoton lähtökohta. Minä näen, että näin sen pitäisi olla jatkossakin. Ollaan mukana silloin, kun YK-mandaatti on. Täällä on lueteltu, esimerkiksi ed. Anttila luetteli, lukuisia Afrikan kriisinhallintatehtäviä. Ihan oikein, että siellä ollaan. Nyt siellä on vaan se ongelma, että sinne ei oikein lähtijöitä löydy juuri nyt, kun esimerkiksi Kongon vaaleja ollaan laittamassa pystyyn.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Arvoisa herra puhemies! Tämän jo tähänastisen keskustelun perusteella voi sanoa, että hallituksen esitys ja ulkoasiainvaliokunnan muotoilema kanta kyllä nauttivat täällä eduskunnassa erittäin laajaa kannatusta, melkeinpä yksimielistä kannatusta, mikä on hyvä merkki ajatellen jatkoa. Voi sanoa, että tässä arvostettu rauhanturvaajakonkari on tehnyt itselleen lainsäädäntöä, ajantasaista lainsäädäntöä.

Se on tärkeää, mihin varapuhemies Kanervakin täällä viittasi — muutkin ovat siihen viitanneet — että myös tällaisissa asioissa vallitsee konsensushakuisuus eduskuntapuolueiden välillä. Yhdyn tähän täysin, ja olisi hyvä, että tällä samalla mentaliteetilla jatkettaisiin sitten, kun tehdään uutta selontekoa, joka on sitten jo mittavampi ponnistus ehkä myös uusissa poliittisissa oloissa, mutta liikkeellehän se pitää lähettää ainakin minun mielestäni vielä tämän nykyisen eduskuntakauden ja nykyisen hallituskauden puitteissa.

Mutta tähän asiaan vielä. Täällä ed. Siimes ja monet muutkin taisivat viitata siihen, että Suomen pitäisi ikään kuin palata EU:n valtavirtaan tässä kriisinhallinnassa. Kyllä Suomi on aivan selkeästi EU:n valtavirrassa ollut jo pitkän aikaa ja on tälläkin hetkellä EU:n valtavirrassa. Siitä on vaikka kuinka paljon erilaisia näyttöjä ja todistuksia, mutta pelkästään jo se, että Suomen antama niin sanottu joukkokontribuutio, kun suhteutetaan väestöön per capita, on Euroopan kärkeä tänäkin päivänä. Me olemme valtavirrassa ilman muuta, ja myös ajatellen tämän kriisinhallintatoiminnan kehittämistä, sotilaallisten elementtien ja siviilielementtien yhteensovittamista, se on valtavirrassa oloa, se on kärjessä kulkemista siinä, miten kriisinhallintaa tulee kehittää nykypäivän kriisejä hallittaessa. Me olemme valtavirrassa ja sillä selvä.

Sitten toinen kommenttini liittyy tähän mandaattikeskusteluun, joka minusta on ollut kyllä hyvää keskustelua, tämmöistä läpivalaisevaa keskustelua, testauskeskustelua siitä, onko hallituksen muotoilu ja ulkoasiainvaliokunnan hyväksymä muotoilu kohdallaan. Kyllä tämän perusteella tulee se olo ja varmuus, että tämä on harkittu muotoilu. Pääsääntönä on selkeästi Yhdistyneiden kansakuntien valtuutus, ja sitten, mitä tulee siihen nähden poikkeukseen, niin siinäkin tilanteessa totta kai toteutetaan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan päämääriä ja periaatteita ja ylipäätään kansainvälisen oikeuden sääntöjä. Minusta tämä on hyvin tarkkaan harkittu myös ajatellen tämän asian niin sanottua poliittista puolta ja ajatellen myös sitä, miten me ilmaisemme oman suhteemme Yhdistyneisiin kansakuntiin nähden. Tällä on myös tällaista poliittista yleisempääkin merkitystä, ja itse asian kannalta se kyllä toimii.

Tässähän on kysymys myös siitä, kuinka me luotamme itseemme, siis kuinka tässä päätöksenteossa eduskunta luottaa itseensä, luotammeko itseemme vaiko emme luota itseemme silloin, kun joudumme pohtimaan jossakin tilanteessa omaa lähtöämme kriisinhallintatehtäviin, joukkojen lähettämistä kriisinhallintatehtäviin, luotammeko itseemme vaiko emme. Minusta mitään muuta lähtökohtaa ei voi olla kuin se, että me luotamme itseemme, omaan harkintaamme, omaan vastuuntuntoomme, omaan viisauteemmekin näissä asioissa. Ei YK eikä EU:kaan käytä järkeä eduskunnan puolesta eikä kanna vastuuta meidän puolestamme. Me emme voi mennä tässä suhteessa muitten selän taakse. Me toteutamme kyllä YK:n mandaattia, se on selvä juttu, ja siitä voidaan poiketa tietyillä periaatteilla, mutta järjen käyttöä ja vastuunottoa me emme voi siirtää itseltämme yhtään minnekään, se on tässä salissa.

Ed. Nepponen useaan otteeseen käytti puheenvuoroja näitten muutosten, tämän ajantasaistamisen puolesta. Minä yhdyn tähän ed. Nepposen analyysiin ja perusteluihin myös niiltä osin, joissa hän entisenä sotilaana viittasi voimankäyttövaltuuksien ajantasaisuuteen. Nyt ne tulevat ajan tasalle. Voi olla vain yhdet voimankäyttövaltuudet. Ei kukaan komentaja, kenttäkomentaja, ota vaativaa tehtävää hoitoonsa, elleivät voimankäyttövaltuudet ole selkeät ja yhteneväiset hänen johtamansa joukon osalta.

Sitten aivan lopuksi tähän EU-pohdintaan vielä. Siitähän ed. Laakso mutta moni muukin on käyttänyt täällä puheenvuoroja, hyvää mielipiteitten vaihtoa sinänsä. Kun puhutaan tässä yhteydessä Euroopan unionista, niin eihän se tässäkään ole mikään suurvalta. Euroopan unioni on tässä yhteydessä kykyjään parantava kriisinhallintaorganisaatio, jonka fokus on nimenomaan pyrkiä hallitsemaan kriisejä monipuolisella keinovalikoimalla, tällä kertaa myös näillä sotilaallisillakin kyvyillä ja siinä suhteessa parannettavilla välineillä. On huomattava se, että esimerkiksi Afrikan tapauksissa, viimeksi Kongon — mihinkä ed. Tenniläkin viittasi — Yhdistyneet kansakunnat on suorastaan pyytänyt, moneen kertaan pyytänyt, Euroopan unionilta apua ja tukea: tulkaa auttamaan YK:ta, että Kongon vaalit voitaisiin turvata asiallisella tavalla, Kongon vaalit, mitkä ovat edessä tässä ensi kesänä. Kyllä tällaiseen pyyntöön Euroopan unionin täytyy antaa rehellinen vastauksensa ja pyrkiä menemään antamaan tukea, jotta voisi näinkin varmistaa näitten vaalien rauhallinen sujuminen. (Ed. Tennilä: Mikäs se Suomen vastaus on?) — Suomen vastaus on se, että Suomi osallistuu niitten voimavarojen pohjalta, mitkä sille ovat mahdollisia. Me olemme ilmoittaneet meidän kanssamme käydyissä keskusteluissa, että muutama esikuntaupseeri ilman muuta voidaan tällaiseen tehtävään lähettää syistä, jotka voidaan käydä sitten läpi valiokunnassa moneen kertaan ja on käytykin jo moneen kertaan.

Yleisemmin ottaen haluan todeta tässäkin vielä sen seikan, että eihän Euroopan unionilla paljon tärkeämpää tehtävää ole kuin tukea Yhdistyneitä kansakuntia ja sen toimintaa. EU on nykymaailmassa yhtenäisin ja merkittävin tukiryhmittymä ajatellen YK:ta. YK jos mikä tarvitsee tässä maailmassa kipeästi vahvoja tukijoita. EU on sellainen.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Rouva puhemies! YK:n mandaatista käytävän keskustelun ydin on YK:n asema, se, mihin suuntaan se on kehittynyt, kehittymässä ja tulee jatkossa kehittymään. Huolenaihe on varmasti jakamaton siltä osin, että YK:n asema on heikentynyt, ja siinä on keskeisenä syynä se, että niin mahtava valta kuin Yhdysvallat ei anna YK:lle sille kuuluvaa arvoa vaan katsoo, että se toimii YK:n kautta, jos sen oma etu sitä edellyttää, ja ohi YK:n, jos sitä kautta löytyy USA:n kannalta myönteisempi tulos. Ongelmana minä näen sen, että EU on nyt lähtemässä tälle samalle tielle, kun ihan jo perustuslakiluonnoksesta lähtien se toteaa, että voidaan toimia myös ohi YK:n mandaatin. Hämmentävää, minusta surullista on se, että Suomikin on nyt sitten vielä luopumassa, irtautumassa YK:n mandaatista. Minä näen, että tämä kaikki ensinnäkin heikentää YK:ta, tämmöinen prosessi, jossa on isoja toimijoita, mutta on niillä pienilläkin oma merkityksensä, minkälaisia suuntauksia ne ottavat ja päätöksiä tekevät.

Niin kuin tässä keskustelussa todettiin ja me toimme esille vasemmalta, tässä on kuitenkin myös se uhka, että kun YK:n mandaatista irrotaan, niin voidaan joutua mukaan semmoisiin selkkauksiin, jotka ovat laittomia ja joihin ei pitäisi mennä. Eihän sitä etukäteen kukaan Irakin sodan osaltakaan vuorenvarmasti tiennyt, minkälainen sotku ja katastrofi sinne järjestetään. Se oli meidän onnemme, meidän vahvuutemme, meidän selkeytemme pohja, että meillä oli tämä YK-mandaatti velvoitteena, ehdottomana lähtökohtana. Ei tullut semmoista hankalaa keskustelua edes tässä maassa. Meille sanotaan, että eihän EU voi toimia siten kuin amerikkalaiset toimivat. Tähän haluan kuitenkin sanoa, ja voi olla, että se vanha marxisti sieltä kurkistelee ja ehkä historiantuntijakin sillä lailla, kun Euroopan historiaa on opiskeltu, että onhan niillä aika monilla Euroopan unionin mailla melkoinen siirtomaaherruuden historia takanaan eikä se ole kaukanakaan, muutaman vuosikymmenen takana muutamien EU-maiden osalta. Taisi olla Algeria 1961, kun sai itsenäisyyden verisen sodan jälkeen Ranskalta. Niin kuin täällä jo todettiin, yksi iso maa, Englanti, lähti amerikkalaisten mukaan heti Irakin sotaan, kun kutsu Bushilta oli käynyt, ja sinne lähti sitten moni muukin EU-maa mukaan. Ovathan nämä varoittavia näyttöjä siitä, mihin voidaan joutua, jos ei ole tämmöisiä isoja perimmäisiä periaatteita ja lähtökohtia, jota minun ajattelussani YK:n mandaatti edustaa.

YK:n mandaatin poistamisen tarvetta sotatoimilta ovat perustelleet nyt myös eräät hyvin edistykselliset kansanedustajat sillä, että YK:lta ei aina saada mandaattia, vaikka siihen olisi polttava tarve toiminnan aikaansaamiseksi. Erityisen usein näissä keskusteluissa viitataan Ruandan kansanmurhaan. Ruandassa ei kuitenkaan ollut kyse YK:n mandaatin puuttumisesta. Siellä oli kyse siitä, että isoilla valtioilla, Yhdysvalloilla, Englannilla ja Ranskalla, oli erilaisia poliittisia intressejä eikä niillä ollut haluakaan puuttua siihen prosessiin, jonka jo pitkän aikaa aiemmin nähtiin vievän katastrofiin. Päinvastoin Ranska aseisti Ruandan hallitusta ihan viimeiseen saakka ja mahdollisti siten osaltaan toimillaan sen karmean kehityksen, joka siellä oli. Totta kai se oli järkyttävä tapaus, joka panee ajattelemaan, mutta kyse ei todellakaan ollut YK:n mandaatin puuttumisesta vaan siitä tilanteesta ja siitä, että on tämmöisiä samanlaisia tilanteita paljon muitakin, että näillä isoilla valtioilla ei ole vaan halua panna tikkua ristiin, jos niillä eivät omat intressit ole kyseessä. (Ed. Jaakonsaari: Siksi tarvitaan Euroopan unionia!) — Minä näen, että Euroopan unionissakin on monilla mailla erilaisia intressejä. — Afrikassa sitten on vielä erittäin ongelmallinen tilanne senkin vuoksi, että siellä monilla EU-mailla on entisiä siirtomaita ja niillä on monenlaisia intressejä siellä, sisäkkäisiä, päällekkäisiä ja myös vastakkaisia. Tämä kai se oli syy, kun Suomi ei pannut Kongoon asevoimiaan tässä jokunen vuosi sitten. Nytkin ollaan esimerkiksi Kongon kanssa siinä tilanteessa, että vaikka tarve olisi ja YK pyytää, niin ei vaan meinaa löytyä vaalien järjestäjiä EU:n puolelta.

Minä näen niin, että jos YK:n mandaatista luovutaan, niin se vie semmoiseen tilanteeseen, että kansainvälistä oikeutta ei enää oikeastaan ole. Ensin isoimmat, vahvimmat, sitten seuraavat luopuvat siitä. Mitä siitä jää jäljelle? YK:n linjauksia noudatetaan, jos ne miellyttävät. Jos eivät miellytä, me toimimme niin kuin tahdomme. Tähänkö tätä maailmaa halutaan viedä? Minusta missään tapauksessa sinnepäinkään ei saa mennä.

Isona linjana toteaisin, että vasemmistoliiton lähtökohta on se, että pyssyusko maapalloa ei pelasta, vaikka sellaista kuvaa välillä luodaankin. Jos se pelastaisi, niin se pelastus olisi jo tapahtunut, sillä tällä hetkellä tällä planeetalla asevoimiin käytetään rahaa jo lähes tuhannen miljardia euroa vuodessa, lähes 30 kertaa Suomen valtion koko budjetti. Hirvittävä summa rahaa pannaan asejärjestelmiin, ja tulos on tämä. Ei se siitä kummene, vaikka kuinka nopeita joukkoja lisätään ja taistelukykyä lisätään, jos sille perusongelmalle ei ruveta tekemään mitään, joksi perusongelmaksi minä näen köyhyyden ja kurjuuden tällä planeetalla. Sieltä purskuu se tuki terrorismille, ylipäätään epätoivon teoille, ja sillä työmaalla on liian hiljaista, ed. Jaakonsaari.

Suomikaan, joka niin paljon lyö rumpua toisissa tilaisuuksissa tästä asiasta, ei saa YK-tavoitettaan kuntoon kehitysavun osalta. (Ed. Laakson välihuuto) 0,7 prosenttiin emme vaan millään näytä pääsevän. EU:n taistelujoukoille löytyy rahaa, mutta YK:n velvoittamaan 0,7 prosentin kehitysapuun ei vaan ole sitten rahaa. (Ed. Kallis: On, muttei haluta antaa!) — No ei ole nyt ainakaan budjetissa rahaa. Joku on syy silloin, eli mitkä ovat painopisteet tässäkin maassa? — Minä olen tästä surullinen ja aika ällistynyt olin, että hyvin vahvasti kehitysmaiden ystävänä tunnettu ed. Kiljunen meni nyt sitten esittämään, että luovutaan koko tavoitteesta, 0,7:stä. En ymmärrä. Sinne meidän pitää satsata enemmän. Kun saadaan köyhyys ja kurjuus, se pahin edes pois, niin silloin ollaan tiellä turvallisempaan maailmaan. Ei täällä muulla tavoin sinnepäinkään olla menossa.

Mutta kyllä varmasti niitä kriisinhallintajoukkojakin tarvitaan, on tilanteita, mutta niin kuin sanottu, silloin kun on YK:n mandaatti, niin siinä ei ole mitään ongelmaa, ettei tätä väärää käsitystä tulisi, että me nyt kaikkea vastustamme. Kyllä me olemme tukeneet Suomen rauhanturvatoimintaa kaikki ne vuodet, 56:sta lähtien, joina sitä on harjoitettu. Ei siinä ole ollut mitään ongelmaa. (Ed. Laakso: Kaikki on tehty yksimielisesti!) — On ilmeisesti käynyt juuri näin, että kaikki eduskunnan päätökset ovat tältä osin yksimielisiä olleet rauhanturvatoiminnan osalta, kun YK:n mandaatti on ollut lähtökohtana.

Vielä tähän keskusteluun, että se monipuolisuus voisi jotenkin näkyä meidänkin ajattelussamme, miten me tätä mietiskelemme. Nyt näitä EU:n taistelujoukkoja luodaan Suomen mukana ollen kahdella taisteluyksiköllä, eli ensi vuoden alussa alkaa tämä Saksa—Hollanti—Suomi-taisteluosasto toimia ja seuraavan vuoden alussa Ruotsi, Viro, Norja ja Suomi. Nyt kun pidetään mahdottomana olla mukana EU-toiminnoissa, jos ei luovuta YK:n mandaatista, niin kerronpahan vain varsinkin tovereille sosialidemokraateille, että Norjassa uuden hallituksen ohjelmassa on ehdoton lähtökohta yhdessä sovittuna, siis sosialidemokraatit ja meidän sisarpuolueemme sosialistinen vasemmistopuolue ovat sopineet yhdessä, että YK:n mandaatti on aina oltava, ennen kuin Norjan joukot ulkomaille toimintaan lähtevät. Siellähän on näytetty mallia. Me olemme samassa taisteluyksikössä vuoden 2008 alusta lähtien, ja kukaan ei pidä Norjan kantaa ongelmana. Miksi se Suomen osalta on ongelma? Minä luulen, että tässä on pikkusen semmoista EU-kumartelua nyt mukana, että halutaan olla ehdottomasti sinnepäin kallellaan, mistä tämä EU-tuuli puhaltaa. Pidetään nyt jotenkin tätä itsellisyyttäkin arvossa ja arvioidaan itse, mikä on isosti ottaen eli YK:n kannalta viisasta ja mikä on meidän kannaltamme viisasta.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen keskustellut norjalaisten kollegojen kanssa ja he sanovat näin, että syy siihen, että hallitusohjelmaan on kirjattu näin, on yksinkertaisesti se, että Norja ei ole Euroopan unionin jäsen. On hyvin luonnollista, että he ovat näin kirjanneet, mutta he tulevat suhtautumaan pragmaattisesti tähän asiaan.

Mutta tähän köyhyyteen: Siis aina sanotaan, että köyhyys synnyttää kriisejä ja terrorismia. Minä vasta kävin Keski-Aasiassa Uzbekistanissa, Turkmenistanissa, siellä on öljy- ja kaasurikkaita valtioita, erittäin korruptoituneita diktatuureja, todennäköisesti seuraavien kriisien syntysijoja. Ei syynä ole köyhyys, syynä on demokratian puute, korruptio, valtava korruptio jne. ja se, että ihmisillä ei ole oikeutta ilmaista mielipidettään. Syy ei ole aina köyhyys, sekin on ikään kuin asian yksinkertaistamista. Mutta me tulemme näkemään, että Norja tulee suhtautumaan erittäin pragmaattisesti tähän asiaan.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Täällä on useammassakin puheenvuorossa vedottu siihen, että Euroopan unioni tekee yksimielisiä päätöksiä kriisinhallintaoperaatioihin lähtemisestä. Ongelma tässä tietenkin on se, miksei tätä periaatetta ole kirjattu lakiin. Kysyin tätä asiaa muun muassa puolustusvaliokunnassa, miksei hallitus ole valmis kirjaamaan tätä yksimielisyysperiaatetta lakiin. Nyt sitä ei ole lainkaan siellä. Euroopan unioni voi hyvin herkästi myös muuttaa oman päätöksensä.

Tällä hetkellä Euroopan unionin lähtökohtana on se, että kriisinhallintaoperaatiot tarvitsevat yksimielistä päätöstä, mutta samanaikaisesti jo nyt keskustellaan siitä, että tulevaisuudessa EU voisi tehdä päätöksensä myös määräenemmistöllä tai enemmistöllä. Eli jos tämä yksimielisyysvaade, jonka taakse nyt niin monet kätkeytyvät, olisi teille tärkeä, niin miksi te ette ehdottaneet, että se olisi kirjattu kriisinhallintalakiin?

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ed. Jaakonsaarelle, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalle, Norjan tapauksesta. Minä luen lyhyen otteen tästä hallitussopimuksesta: "Osanoton kansainvälisiin sopimuksiin täytyy perustua YK:n peruskirjaan ja sillä täytyy olla selkeä YK:n mandaatti. YK on ainoa kansainvälinen elin, joka voi laillistaa voimankäytön. Sotilaalliselle voimienkäytölle täytyy olla korkea kynnys. Norjan ei tule osallistua ennalta ehkäiseviin hyökkäyksiin, joilla ei ole YK:n valtuutusta."

En minä sitten tiedä, miten hyvin te tunnette Norjan puolueiden tilanteen. Minä luulin, että kun tässä on meidän sisarpuolueemme tämä toinen allekirjoitus tässä paperissa, niin myös sosialidemokraatit ovat sen vakavalla mielellä kirjoittaneet ja tästä Norjassa lähdetään.

Tämä Norja sen vuoksi esiin vaan, että me olemme EU:n taisteluosastossa vuoden 2008 alusta, (Ed. Jaakonsaari: No katsotaan, mitä tapahtuu!) eli jos me olemme myöskin YK:n mandaatin kannalla, ei tältäkään osin pitäisi olla mitään ongelmaa.

Annika Lapintie /vas:

Rouva puhemies! Tässä keskustelussa sotilaallisesta kriisinhallinnasta on kovasti keskitytty nimenomaan tähän sotilaalliseen puoleen. Kriisinhallinnassa pääpainon tulisi kuitenkin keskittyä konfliktien ehkäisemiseen. Tasavertaisuuden, suvaitsevaisuuden, kaikkien ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja tasapuolisten kehitysmahdollisuuksien turvaaminen auttaa todistetusti ehkäisemään konflikteja ennalta. Tämä on nyt tässä keskustelussa tahtonut jäädä lapsipuolen asemaan. Siviilikriisinhallinnan tulisi olla keinovalikoimassa aina ensisijainen, sotilaallisen kriisinhallinnan tulisi olla ainoastaan viimeisenä vaihtoehtona vasta, kun mikään muu ei enää auta.

Suomen politiikassa eräs asia on myös jäänyt aika vähälle huomiolle. Me olemme viimeksi viime kuussa pääministeri Matti Vanhasen toimesta Kuwaitin vierailulla toimineet asekauppiaina, ja mielestäni tämä on aika vastuutonta politiikkaa. On kyseenalaista, että oma pääministerimme kauppaa suomalaisvalmisteisia aseita ja asejärjestelmiä. Mielestäni aina voi kuitenkin olla vaarana, että aseet päätyvät maailman kriisipesäkkeisiin. Tämä periaatteellisesti hyvin ongelmallinen kysymys aina vain haudataan ja unohdetaan ja jatketaan suomalaista asekauppaa, ja sitten voimmekin siirtyä sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Tässä esityksen perusteluissa on lain pääperiaatteiksi asetettu, että se on joustava ja yleispätevä ja se varmistaa nopean reagoinnin. Nämä arvot eivät ole ollenkaan ongelmattomia silloin, kun kyseessä on sotilaalliseen toimintaan liittyvä lainsäädäntö. Meidän vanhalla, tiukalla rauhanturvaamislaillamme on ollut myös hyvät puolensa, ja niitä ei ole ollenkaan sen enempää ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä kuin hallituksenkaan esityksessä käsitelty. Siviilikriisinhallintaa koskeva lainsäädäntömme on hyvin puutteellinen. Emme ollenkaan samassa vauhdissa ole huolestuneita siitä, että siviilikriisinhallintaa suorittavat ihmiset olisivat palvelussuhteen ehtojensa tai muiden asioiden suhteen lainsäädännön takaamassa suhteessa, (Ed. Nepponen: Meillä on paremmin!) kun nyt ollaan kovasti huolissaan siitä, että saadaan tämä sotilaallinen kriisinhallintalaki nopeasti, joustavasti ja tehokkaasti aikaan.

Tämä nimi jo kertoo aika paljon. Vanha rauhanturvaamislakimme muutetaan sotilaalliseksi kriisinhallintalaiksi. Aikaisemmin rauhanturvaaminen on käsitetty erityisesti YK:n toteuttamaksi rauhanturvaamiseksi, ja tähän perinteiseen rauhanturvaamiseen on varmasti liittynyt paljon sellaista, mitä nykyään, jos meillä olisi ajanmukainen lainsäädäntö, voisi sisällyttää myös siviilikriisinhallinnan piiriin. Tällainen laki, joka käsittelisi siviilikriisinhallintaa ja ottaisi esille myös kysymykset toiminnan valtuutuksesta, rahoituksesta, henkilöstön oikeudellisesta asemasta ja päätöksenteosta, asettaisi taas kerran nämä asiat paljon oikeampaan järjestykseen kuin nyt, kun keskitymme pelkästään tähän aseelliseen, sotilaalliseen kriisinhallintaan. Mielestäni YK:n mandaatin tulisi edelleen olla pääsääntö kaikessa sotilaallisessa kriisinhallinnassa eikä lakiin pitäisi nykyisellä tavalla kirjata YK:n peruskirjan tai muun kansainvälisen oikeuden kanssa ristiriidassa olevia pykäliä.

Tämän lakiesityksen mukaan Suomi voi poikkeuksellisesti osallistua myös muuhun toimintaan, ja tämä poikkeuksellisuuden käsite on rajattu väljästi ja toiminnan tarkoitusperätkään eivät kansainvälisessä politiikassa viime vuosina saatujen kokemusten valossa kovinkaan usein ole luotettavia kriteerejä toiminnan arvioimiseksi eivätkä myöskään eettisesti kestäviä. Mielestäni kyllä kaikesta vakuuttelusta huolimatta tässä debatissa YK:n vähättelyä on, että peruskirjan päämäärät ja periaatteet otetaan vain huomioon, mutta niitä ei sitouduta lakitekstissä noudattamaan. Lakiin ei tulisi kirjata aukkoa, joka kirjaimellisesti sallii kansainvälisen lain rikkomisen, jos se vain joiltain osin huomioidaan, niin kuin tässä lakiesityksessä nyt on todettu.

Toinen ongelma on se, että tässä kriisinhallinnassa toimeenpanijana voi olla YK:n, Etyjin ja EU:n lisäksi muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä. Näistä kansainvälisistä järjestöistä tulisi säätää ja päättää tarkemmin eikä mainita lakitekstissä tätä maaryhmää. Sanon tämän perustelun nyt ja sanon sitten myöhemmin lakipykälät. Kun nämä kaksi asiaa ovat yhdessä eli sekä luovutaan YK:n mandaatista että todetaan, että tällaiseen toimintaan voidaan osallistua jonkin maaryhmän toimeksiannosta, niin tämä antaa hyvin suuria mahdollisuuksia hyvin vaarallisiin tilanteisiin tulevaisuudessa.

Itse asiassa nämä perustelut ontuvat kyllä hallituksen esityksessä, ja samoin olin aika yllättynyt siitä, että ulkoasiainvaliokunta ihan suoraan sitten uudelleen mietinnössään toteaa perusteluissa, miksi YK:n mandaatista pitää luopua. Siellä todetaan muun muassa, että Suomi ei ole aikaisemmin voinut osallistua pieniin tarkkailuoperaatioihin yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa, koska niiden mittaluokka ei ole sellainen, että YK niitä käsittelisi. Mielestäni tämä nyt kaikkein vähiten perustelee mitenkään YK:n mandaatista luopumista. Jos tämä on todellinen perustelu, silloinhan olisi pitänyt nimenomaan tehdä laki siviilikriisinhallinnasta. Tällaisen lain puitteissa olisi mahdollista osallistua vastaaviin aseettomiin operaatioihin, jotka eivät päädy YK:n tai muun, YK:n alaisen elimen käsittelyyn.

Mielestäni on täysin mahdotonta kuvitella sellaista aseellista sotilasoperaatiota, josta sovitaan vain muutaman maan kesken ja johon Suomi sitten osallistuisi. Eli jos todellakin ulkoasiainvaliokunnassa on näin hurjia mielikuvia ollut, niin väitteet siitä, että ehkä ei ihan olekaan aiheellista luottaa tämän eduskunnan kykyyn tehdä päätöksiä, ovat kyllä ihan pelottavan, pelottavan paikallaan.

Lisäksi tällaisella lainsäädännön väljyydellä on myös muita ongelmia. On ollut itse asiassa kovin hyvä, että tämä nykyinen tiukka rauhanturvaamislaki on asettanut rajat Suomen osallistumiselle. Suomen ulkopoliittinen johto on voinut kohteliaasti omiin lakeihimme vedoten todeta, että emme voi osallistua sotilaallisiin operaatioihin, joilla ei ole laajaa hyväksyntää kansainvälisesti tai kotimaan politiikassa. Nyt, kun säädetään useita mahdollisuuksia erilaisiin poikkeuksiin, tällainen mahdollisuus menetetään.

Ja jotta taas emme joutuisi vastaamaan siihen kysymykseen, eikö suomalaisilla sitten ole mitään vastuuta maailman hädästä, niin totean, että minun mielestäni meillä on vastuu ja meidän pitää siihen osallistua, ja mielestäni ei ole vastuun pakoilua vaatia, että YK:n mandaatti säilytetään. Sellaisissakin tilanteissa mahdollisuudet muuhun avustamiseen ja siviilikriisinhallintaan ovat käytettävissä ja sotilaallisen voiman käyttö oman maan ja maanosan ulkopuolella vaatii kyllä hyvin monta estettä ja rajoitusta ja harkinnan paikkaa, ennen kuin siihen lähdetään.

On totta, että on ääritilanteita, joissa sotilaallista voimaa voidaan tarvita esimerkiksi siviilitoiminnan ja humanitaarisen avun suojaksi tai väkivallan pysäyttämiseksi. Tätä ei kuitenkaan voi käyttää perusteluna sille, että YK:n mandaatista olisi luovuttava.

Sen sijaan, että Suomen EU-politiikassa pyritään nimenomaan keskittymään sotilaalliseen kriisinhallintaan ja näyttämään, että Suomi EU-puheenjohtajana pystyy olemaan aktiivisesti tällaisessakin toiminnassa mukana, paljon parempaa olisi, jos Suomi EU-puheenjohtajana nostaisi keskusteluun siviilikriisinhallinnan ja sotilaallisen kriisinhallinnan väliset suhteet, siviilikriisinhallinnan aliresursoinnin, vaikkapa YK:n toiminnan kehittämisen ja YK:n aseman vahvistamisen. Tämä olisi minun mielestäni paras mahdollinen Suomen tapa toimia EU:n sisällä.

Kiitos, rouva puhemies. Olen juuri lopettamassa. Sanon vain, että lain yksityiskohtaisessa, pykäläkohtaisessa käsittelyssä tulen tekemään lain soveltamisalaan 1 §:ssä muutosehdotuksen, jossa todetaan, että tämä YK:n mandaatti aina vaaditaan, ja kun toivottavasti se pykälämuutos hyväksytään, niin sitten myös muutosehdotuksen 3 §:ään.

Olli Nepponen /kok:

Rouva puhemies! Kokoomus pitää tätä lakia erittäin tarpeellisena ja myöskin kiireellisenä ottaen huomioon ajankohdan, että olemme ensi vuoden alusta sitoutuneet asettamaan nopean toiminnan joukon tarvittaessa käyttöön. Siinä mielessä olemme valmiit hyväksymään tämän poikkeuksellisen käsittelyjärjestyksen. Suezin operaatioiden jälkeen rauhanturvatoiminnan kehittyminen kriisinhallinnaksi on ollut välttämätöntä ottaen huomioon ne tapahtumat, joita oli Balkanilla, Ruandan kriisissä ja joita parhaillaankin nähdään Afrikassa. Se, että puhutaan nopean toiminnan joukoista, ei suinkaan tarkoita, että kriisit kehittyisivät nopeammin. Kriisien kehittyminen on ennakoitavissa hyvissä ajoin, mutta silloin kun tulee hyvin tärkeäksi saattaa joukko liikkeelle, on tärkeätä, että ne joukot ovat valmiita, ne ovat hyvin koulutettuja, hyvin varustettuja ja silloin, kun päätös tehdään, ne ovat valmiit heti lähtemään. Tässä mielessä tämä Euroopan unionin nopean toiminnan joukkojen kehittäminen on tarpeen.

Mandaattikysymys on puhututtanut meitä paljon. Me muistamme ed. Jaakonsaaren ja ed. Kalliksen kanssa, kun Turvallisuus 2004 -työryhmässä pohdittiin pitkään tätä kysymystä siitä, että pitäisi voida lähteä ilman YK:n ehdotonta mandaattia Euroopan unionin yksimielisellä päätöksellä, ja huomattiin, minkälaiseen kivimuuriin valtakunnan ylimmällä poliittisella tasolla muun muassa törmättiin. On hyvä, että tässä ajattelutapa on muuttunut ja laki sisältää sen periaatteen, että voimme lähteä myöskin silloin, kun noudatetaan vain YK:n periaatteita ja ihmisoikeus- ja muita tarvittavia periaatteita. Tämä on erittäin hyvä, kun samalla muistetaan, että päätöksentekojärjestelmä, joka lakiin sisällytetään, pitää sisällään mahdollisuuden meillä myöskin eduskunnan suuressa salissa ilmaista mielipiteemme ja tarvittaessa olla päättämässä, ettemme osallistu siihen siitä huolimatta, että Euroopan unioni kenties olisi muiden maiden osalta lähtemässä. Se tietenkin saattaa olla teoreettista, sillä kun pitkällä aikavälillä valmistellaan ja on tultu siihen tulokseen, että Euroopan unioni osallistuu, silloin tietenkin se päätös on aika rohkea, mutta poliittinen vastuu pitää myöskin kantaa.

Voimankäytöstä puhuin jo aikaisemmin vastauspuheenvuorossani. On hyvä, että tässä emme aseta ehtoja vaan hyväksytään se, että tälle operaatiolle aina suunnitteluvaiheessa määritetään voimankäyttövaltuudet, joiden pitää olla koko sille joukolle yhteneväiset. Meillä on huonoja kokemuksia siitä, että Suomi on pidättänyt voimankäyttövaltuudet alemmalle tasolle kuin ehkä sitten joukon komentaja on määrittänyt, ja olemme joutuneet katsomaan sivusta, kun tämä rauhanturvajoukko, kriisinhallintajoukko, on suorittanut vaativaakin tehtävää, ei kuitenkaan rauhaanpakottamista. Sellaistahan ei suinkaan ole ollutkaan näissä.

Huhupuheet kertovat, että kun Ruotsi osallistui Kongon operaatioon, siellä annettiin käsky, että periaatteessa saa ampua kaikkea, mikä liikkuu, kun nähtiin, kuinka vaikeasta operaatiosta oli kysymys. On kuitenkin lähtökohtana, että operaatiolla on selkeät voimankäyttövaltuudet ja voimaa ei käytetä yhtään sen enempää kuin siinä operaatiossa on tarpeen.

Kriisinhallintahenkilöstön asema on tärkeä määrittää, ja mietintöön on sisällytetty nyt se neuvottelujärjestelmä, joka — tässä kiitos puolustusministerin — syntyi ja on osoittanut jo toimivuutensa. Olisi ehkä hyvä ollut mainita se itse laissakin, mutta on ehdottoman hyvä, että mietintöön sisältyy maininta tästä selkeästä järjestelmästä, jolla taataan se, että etukäteen, kun henkilöstöä rekrytoidaan, he tietävät, minkälaisilla ehdoilla ja eduilla he lähtevät, ja tietävät myöskin esimerkiksi sen, että voi tapahtua joku vahinko, jonka vuoksi tulee sitten loukkaantumisia tai jopa haavoittumisia, jos sellaisesta puhutaan. (Ed. S. Lahtela: Voi käydä pahemminkin!) Todettakoon, että YK:n siviilitehtäviin asetettavilla edut ovat monta kertaa paremmat. Niitä ei voi aina verrata. Tämä on vaativa tehtävä, jossa pitää olla myöskin erittäin hyvät edut ja selkeät ehdot, jotka täyttyvät, sillä kysymys on monen henkilön osalta myöskin tulevaisuudesta.

Viimeisenä asiana: Täällä nostettiin esiin sinkkiarkkukeskustelu. On hyvä, että varsinaista sinkkiarkkukeskustelua ei aloitettu mutta nähtiin, että vaaratilanteita tulee olemaan ja niihin on varauduttava. Muistan hyvin, kun entisen esimieheni, sittemmin kenraalikollegani Uolevi Matikaisen poika, jääkäri Matikainen, kuoli Kyproksen operaatiossa, kun siellä lähdettiin toteuttamaan poikkeuksellista toimintaa rauhanturvaoperaatiossa elikkä lähdettiin valtaamaan jotain kukkulaa takaisin. Joukko ei ollut varustettu oikein, se ei ollut koulutettu oikein sellaiseen tilanteeseen. Silloin kävi näin. Nyt tietenkin pitää näiden tilanteiden varalta joukon olla hyvin koulutettu, hyvin varustettu ja sen pitää toimia voimankäyttömääräysten mukaisesti ja vastuullisen johtajan komennossa, että näitä ei tule. Mutta on henkisesti varauduttava siihen, että tällaisia voi tulla, ja on hyvä, että tästä ei enää suurempaa keskustelua ole tullut ja siitä, voidaanko yleensä lähteä, jos tällainen vaaratilanne on. Muistan, kun edellisen kerran rauhanturvalakia uudistettiin — oliko se vielä edellisen eduskunnan aikana — silloin tämä oli yksi peruste sille, miksi voimankäyttövaltuuksia näin säädeltiin.

Rouva puhemies! Pidän tätä esitystä erittäin hyvänä ja toivon, että se tällä viikolla saadaan hyväksytyksi, jotta nyt valintakokeessa ollut henkilöstö voidaan valita lopullisesti, voidaan kutsua palvelukseen ja koulutus voi alkaa. Aikaa ei ole hukattavaksi, koska ensi vuoden alusta joukon pitää olla operaatioon valmiina.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Minusta on aivan oikein, että operaatioihin osallistumisesta päättävät eduskunta, valtioneuvosto ja presidentti eli että kaikki nämä elimet ovat mukana. Jos yksin saisin lain laatia, niin se olisi suurin piirtein sellainen, että eduskunta päättäisi silloin, kun on YK-mandaatti, aivan niin kuin hallituksen esityksessä on, mutta jos ei YK-mandaattia olisi, niin pitäisi edellyttää eduskunnalta määräenemmistöä sellaiselle päätökselle. Kyllä minulla on se pelko, että hallituspuolueet ja hallituspuolueitten edustajat — ihan uskallan melkein kokemuksesta sanoa — toimivat useimmiten niin kuin hallitus esittää, ja hyvä on. Näin varmasti parlamentarismissa pitää toimia, mutta kyllä siinä monesti joudutaan silloin tinkimään hieman siitä, mitä pidetään oikeana.

Jos kuitenkin sellaisiin operaatioihin mennään, joihin ei ole saatu tai joissa ei ole YK-valtuutusta, niin kyllä olisi hyvä, että sillä operaatiolla olisi eduskunnalta erittäin laaja tuki. Tämä ei tarkoita sitä, että jos kristillisdemokraatit ovat oppositiossa silloin, kun esimerkiksi selonteon perusteella tämmöisestä päätetään, ettemmekö me voi olla sen takana, jos pidämme tärkeänä, että siihen kannattaa lähteä. Mutta kyllä minä pelkään, että voi syntyä sellaisia tilanteita, että jos eduskuntaryhmät ajattelevat, että tuo on nyt sen verran vaarallinen operaatio, ja voi tulla ikäviä uutisia sieltä, ei haluta ottaa vastuuta siitä operaatiosta ja äänestetään vastaan. Eli sanon vielä kerran: olisin toivonut, että laki olisi saanut sellaisen muodon, että edellytettäisiin määräenemmistöä silloin, kun ei ole YK-valtuutusta. Mutta näinhän ei ole. Nyt on hallituksen esitys ja kristillisdemokraattien vaihtoehto sille.

Niin kuin tuossa debatissa mainitsin, niin näitten kahden vaihtoehdon välillä ei ole loppujen lopuksi niin suurta eroa. Vaikka edellytetäänkin YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, niin eihän se sulje pois sitä, että voitaisiin erillislain nojalla osallistua operaatioon, jos sitä pidetään tärkeänä. Mutta käytännössä on kyllä suuria eroja, ja niin kuin myöskin debatissa sanoin, olen koko ajan vahvistunut siinä uskossa, että meidän vaihtoehtomme on parempi.

Muistan, kun presidentti Halonen suorassa tv-lähetyksessä joutui vastaamaan presidentti Putinin kysymykseen, joka koski venäläisten viisumipakkoa, ja presidentti Putin toivoi, että Suomi poistaisi tämän viisumipakon. Suorassa televisiolähetyksessä presidentti Halonen pääsi tuosta kiusallisesta tilanteesta viittaamalla siihen, että voi, me emme siitä päätä, se on Euroopan unionin asia. En tiedä, mitä mieltä ... tai luulen tietäväni, mitä mieltä presidentti Halonen itse asiasta on, mutta hänen ei tarvinnut sitä sanoa. Hän sai viitata Euroopan unioniin: voi, kun me emme siitä päätä, siitä päättää Euroopan unioni.

Debatissa mainitsin tuon puhelinsoiton, jonka pääministeri Bondevik 13. maaliskuuta 2003 sai presidentti Bushilta. Tämä on dokumentoitu, löytyy yhdestä kirjasta. Minulla on kopio siitä. Presidentti Bush pyysi Bondevikia ja Norjaa mukaan Irak-operaatioon. Toteamus Bondevikilta oli: me emme voi tulla mukaan, kun ei ole YK:n mandaattia. Ja siihen se keskustelu päättyi. Eli kyllä totuus on se, että pääsee ikävistä tilanteista viittaamalla siihen, että kun ei laki salli.

Mainitsin myöskin, että presidentinvaalikeskustelussa — muistan hyvin, se oli MTV:n keskustelussa Kansallisteatterissa — professori Antola totesi, että jos Suomi vastustaa osallistumista Euroopan unionissa, niin siitä Suomi saattaa joutua maksamaan kovan poliittisen hinnan. Siitä ei syntynyt kovin suurta keskustelua, mutta muistan hyvin, miten istuva presidentti Halonen niin kuin myöskin toiselle kierrokselle mennyt ehdokas Niinistö totesivat, että näin todella on. Ei meidän tarvitse kuvitella mitään ikäviä tilanteita eikä maalata ikäviä tilanteita seinille. Kyllä sellainen tilanne voi syntyä, että me emme haluaisi lähteä, mutta me joudumme pohtimaan, tuleeko tästä liian kova poliittinen lasku, jos me sanomme ei, ja silloin me toimimme toisin kuin haluaisimme toimia, jottei tätä kallista laskua tarvitsisi maksaa.

Kyllä minä olen monta kertaa ihmetellyt myöskin, miten on mahdollista, että mielipiteet ovat niin paljon muuttuneet tässä asiassa. Muistan kyllä vajaa vuosi sitten, kun luin lehdestä, miten muutamat keskustan kansanedustajat antoivat lehdistötiedotteita, joissa edellyttivät, että tulevassa rauhanturvalaissa tai sotilaallisessa kriisinhallintalaissa pitää jatkossakin edellyttää YK:n mandaattia. En halua nimiä mainita, mutta tulen tietenkin seuraamaan, miten he äänestävät silloin, kun pykälästä äänestetään, ja uskallan sanoa niin kuin ed. Zyskowicz tässä joitakin päiviä sitten, että jos nämä henkilöt äänestävät lakiesitystä vastaan ja kristillisdemokraattien esityksen puolesta, niin kyllä minäkin syön hattuni aivan varmasti.

Olen myöskin aikaisemmin viitannut siihen pääkirjoitukseen, jonka Ilkka-lehti kirjoitti tästä rauhanturvalaista, ja haluan myöskin vielä kerran lukea ne painavat sanat, mitä Ilkka-lehden päätoimittaja asiasta kirjoitti. Suora sitaatti: "Rauhanturvalain avaaminen on pulmallista, sillä kukaan ei tarkkaan osaa ennakoida, millaisia operaatioita, millä mandaatilla ja missä päin maailmaa EU:n nopean toiminnan joukot saattavat joutua hoitamaan. Avoimen valtakirjan antaminen niin Suomen kuin EU:n tuleville päättäjille ei ole järkevää politiikkaa. Nykyisen rauhanturvalain säilyttäminen olisi eräänlainen turva vastuuttomien päättäjien varalta. Viisainta on säilyttää rauhanturvalaki nykyisellään ja valita nopean toiminnan joukkoja varten operaatiokohtainen erillislakien tie. Kussakin eteen tulevassa tapauksessa hallitus antaa eduskunnalle erillisen lakiesityksen, jossa määritellään mandaatti ja vedetään voimankäytön rajat." Minä olen aivan samaa mieltä, täysin samaa mieltä. Erillislaki olisi parempi. Se antaisi meille mahdollisuuden lähteä silloin, kun katsotaan tarpeelliseksi. Se antaisi myöskin meille paremmat mahdollisuudet olla lähtemättä silloin, kun todella haluaisimme jättäytyä ulkopuolelle.

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä teen muutosesityksen 1 §:ään.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Kalliksen luottamus suomalaiseen eduskuntaan kollektiivisena päätöksentekoelimenä ei taida olla kovin korkealla. (Ed. Kallis: Perustelin hyvin, minkä takia!) — Mutta asetatte kuitenkin demokratian kyseenalaiseksi. (Ed. Kallis: En!)

Mutta itse asiaan. Sotilaallinen kriisinhallinta on aina merkki epäonnistumisesta. Vaikka voidaankin puhua eräänlaisesta ennaltaehkäisystä, niin kyse on kuitenkin aina kriisistä, joka on päässyt aseellisen konfliktin asteelle, tai aseellinen konflikti on aivan nurkan takana. Itse asiassa — ja tässä olen samaa mieltä edellisten edustajien kanssa, jotka ovat puhuneet ennaltaehkäisystä — ennaltaehkäisy olisi se tärkein kohta, johon myös Suomessa pitäisi panostaa. Ennaltaehkäisy on erittäin vaikeata etäältä. Merkit konfliktista ovat usein kuitenkin paikallisesti nähtävissä. Erityisesti humanitääriset avustusorganisaatiot tunnistavat ne hyvin nopeasti. Usein on kyse etnisistä rajoituksista, pelottelun retoriikasta, ja erityisen usein naiset huomaavat sen ensimmäisenä omassa arkielämässään, esimerkiksi avioliitot vastapuolen kanssa kielletään.

Sotilaallinen kriisinhallinta on viimeinen keino. Valitettavasti siitä on tulossa yhä tavallisempi keino. Tämä uusien konfliktityyppien, uusien sotien lähtökohta, jossa matalan intensiteetin konfliktit leviävät eri syistä, on ehkä kuitenkin se tulevaisuuden sotamuoto, johon täytyy suhtautua. Kun on kyseessä viimeinen keino, on tärkeää, miten se käytetään. Tässä mandaattikeskustelussa on nyt esitetty nämä kolme vaihtoehtoa: 1) YK:n mandaatti, absoluuttinen vaatimus YK:n mandaatista, 2) YK:n peruskirjan periaatteet ja tavoitteet ja 3) poikkeus, YK:n mandaatti plus poikkeus.

Haluaisin todeta YK:n mandaatista, absoluuttisesta vaatimuksesta, sen, että voinemme katsoa taaksepäin ja nähdä, kuinka YK:n mandaatti on ollut tärkeä ja kuinka se on tukenut YK:n arvovaltaa, mutta itse asiassa tulevaisuudessa tulemme näkemään yhä enemmän sotia, joissa kyse on aseellisesta konfliktista, joka liittyy usein raaka-aineisiin, ennen kaikkea öljyyn. Kaikki ennusteet tällä hetkellä osoittavat sen, että öljy raaka-aineena on loppumassa tai tulee nopeasti loppumaan. Näin ollen konfliktit ovat usein niillä alueilla, joilla on öljyä tai ainakin öljyputki. Tämä merkitsee sitä, että yleensä aina silloin ovat myös jonkun suurvallan, turvallisuusneuvoston viiden supervallan, intressit kyseessä ja näin on erittäin vaikea saada juuri näihin konflikteihin turvallisuusneuvoston mandaattia, joka tässä tapauksessa on sama kuin YK:n mandaatti. Näin ollen voi tulevaisuutta ennustaa siten, että YK:n mandaattivaatimus johtaa siihen, että sotilaallista kriisinhallintaa käytännössä voidaan harjoittaa ainoastaan silloin, kun konflikti ei ole kenenkään intresseissä. Tällaisia konflikteja on erittäin vähän. Niitä tosin on. Tämän suojeluvastuun takia on tärkeätä, että voidaan olla kriisinhallintatehtävissä silloinkin, kun on kyseessä suurvaltojen intressi.

Toinen ääripää, tämän poikkeuksen toteaminen, toisin sanoen YK-mandaatti plus siihen poikkeuksen antaminen, on eräänlainen avoin valtakirja. Voimme todeta nyt, että poikkeuksen antaminen ei ole sääntö. Se on todellakin poikkeus. Se on poikkeus vain hyvin ääritapauksissa. Lain avaaminen poikkeukselle on ongelmallinen, ja ehkä tässä on nyt se ed. Suvi-Anne Siimeksen ja muiden esittämä Irakin sodan mentävä aukko. Sitä ei mielestäni näissä muissa vaihtoehdoissa ole, mutta poikkeuksen avaaminen on tietenkin mahdollista. Se myös antaa erilaisen keskustelumahdollisuuden eduskunnalle ja Suomen päättäjille. Keskustelemme siitä, olisiko poikkeus tässä tilanteessa nyt mahdollinen vai ei, ja silloin itse asiassa tarvittaisiin jonkin näköisiä yhteisesti sovittuja kriteerejä näille mahdollisille tuleville poikkeuksille.

Mielestäni, kuten äsken jo sanoin, se vaihtoehto, että vedotaan YK:n peruskirjaan ja periaatteisiin, on tärkein ja nimenomaan edustaa sitä kompromissia, jossa suojeluvastuu yhdistyy YK:n vastuuseen ja arvonantoon. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että YK:n peruskirjan periaatteet lähtevät turvallisuusneuvoston hyväksymästä. Toisin sanoen siellä on mandaattivaatimus, joskin se tulee epäsuorasti esille. Mutta kun voidaan vedota peruskirjaan, niin on mahdollista puuttua asioihin silloinkin, kun maailmanrauha on uhattuna tai kansanmurha on odotettavissa tai jo ehkä tapahtunutkin. Tässä tulkinta liittyy, ei poikkeukseen ja siihen, minkälaisia poikkeuksia voisi olla, vaan ennen kaikkea kysymykseen siitä, milloinka peruskirjan kysymys maailmanrauhasta ja kansanmurhien välttämisestä, ihmisoikeuksista toteutuu. Keskustelu on silloin aivan erilainen.

Tarkoituksena onkin huomenna esittää 1 §:n muutosta siten, että se vastaa vastalauseen muotoilua, ja toivon, että se hyväksytään.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Mietinnössä todetaan, että valmistauduttaessa osallistumaan kriisinhallintaan on jo ennakkoon varauduttava myös mahdollisiin vastoinkäymisiin mukaan lukien ihmishenkien menetys ja eduskunnan on osaltaan oltava valmis kantamaan poliittista vastuuta myös näistä seuraamuksista. Valiokunta on tässä oikeassa, ja kyllä mielestäni tämä keskustelu, mitä täällä on tänään käyty, on tässä hengessä käytyä ja tästä vakavuudesta käsin on asiaa täällä käsitelty.

Pidän oikeana sitä, että Suomi omalta osaltaan on kantamassa kansainvälisen vastuunsa myös sotilaallista voimaa vaativista kriiseistä. Kansanmurhien ja etnisten vainojen estämiseksi todellakin tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja koviakin keinoja. Interventioissa on kuitenkin noudatettava lähtökohtaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteita, ja kyllä YK:n turvallisuusneuvoston mandaatilla on erittäin vahva rooli näissä periaatteissa. Kaikissa maailman kriisipesäkkeissä emme myöskään voi olla mukana, joten ajattelen, että pienen maan resurssit kannattaa suunnata sellaisiin tilanteisiin, joissa kansainvälisen oikeuden periaatteet ja valtuutukset ovat mahdollisimman selkeät.

Niissä tilanteissa, joissa operaatioilla ei ole YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, pelkkä selontekomenettely on kovin kevyt menettelytapa raskaan päätöksen tekemistä ajatellen. Määräenemmistöhallitusten aikana esitysten läpivieminen on yksinkertaista, vaikka tosiasiallista vastustusta saattaisi tälle mahdolliselle operaatiolle olla paljonkin. Suomen hallituksen on myös käytännössä vaikeampaa kieltäytyä osallistumasta sellaisiin Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioihin, joista puuttuu YK:n mandaatti, jos lainsäädännössä mahdollistetaan selkeä reitti siihen.

Sen sijaan jos laissa vaaditaan aina tämä YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus, siihen on näissä hankalissa tilanteissa luontevaa vedota. Saatamme joutua tilanteeseen, jossa Suomi ei uskalla kieltäytyä lähtemästä mukaan EU:n operaatioon, koska joutuisimme siitä maksamaan kovan poliittisen hinnan, professori Esko Antolan sanoin. Kuitenkin jos kansallinen yhteisymmärrys tällaiseen operaatioon lähtemisestä olisi suuri, kyllä se voitaisiin hoitaa tarvittaessa nopeasti erillislain avulla, aivan yhtä nopeasti kuin selontekomenettelyssä. Ajattelen, että YK:n mandaatti on juuri sen vuoksi tärkeä, että kyllä sen puute kertoo jostakin hankalasta poliittisesta jännitteistöstä kriisin takana, vaikkakin joissakin tilanteissa sen puutteesta huolimatta saattaa olla mielekästä, että joku maaryhmä lähtee tällaiseen tilanteeseen mukaan.

Itse asiassa mielestäni parasta olisi, jos Irlannin tavoin operaatioihin osallistumisesta ja YK:n mandaatin vaatimuksesta säädettäisiin perustuslaissa. Siellähän tämä sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin lähteminen on todellakin perustuslain sisällä säädelty. Silloin muunlaiseen operaatioon osallistuminen vaatisi kiireellisen poikkeuslain ja näin ollen Suomen oloissa suuren yksimielisyyden eli viiden kuudesosan enemmistön.

Nyt kun käsittelemme tätä sotilaallista kriisinhallintaa, niin samalla emme saisi unohtaa muita mielestäni vielä tärkeämpiä keinoja estää sotilaallisia ja poliittisia konflikteja. Siviilikriisinhallinnan merkitystä ei pidä vähätellä sotilaallisen avun rinnalla. Yhteiskunnan luhistuessa ja varsinkin valtion sisäisten konfliktien saadessa etusijan siviilikriisinhallinta saa yhä suuremman painoarvon. Poliittisesti ja taloudellisesti vakaata yhteiskuntaa ei voida lopulta rakentaa pelkästään sotilaiden toimesta. Toisaalta sotilaalliset joukot eivät kriisipesäkkeissä myöskään voi vetäytyä, ennen kuin tämä tavoite on saavutettu. On todellakin hyvä, että myös tässä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä on painotettu siviilikriisinhallinnan mahdollisuuksia ja merkitystä, vaikka se ei suoraan kuulukaan tähän lainsäädäntöön.

Samoin muistutan, että niin kauan kuin emme täytä sitoumuksiamme kehitysyhteistyömäärärahoissa, on tarpeetonta yrittää aivan erityisellä tavalla kunnostautua sotilaallisissa interventioissa. Olin kyllä hyvin hämmästynyt ja suorastaan pettynyt ed. Kimmo Kiljusen ehdotukseen luopua hallitusohjelman tavoitteesta korottaa kehitysapu 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä. Tasan kaksi viikkoa sitten tässä salissa tasavallan presidentti Tarja Halonen hyvin vahvasti otti kantaa siihen, että tuohon tavoitteeseen edelleen täytyy pyrkiä, ja hän kannusti hallitusta siihen. Toivon todellakin, että hallituksen sisällä nyt tällä tasavallan presidentin vetoomuksella on suurempi painoarvo kuin ed. Kimmo Kiljusen ehdotuksella.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todellakin tasavallan presidentin mandaatti on erittäin tärkeä tässä asiassa. Yhdyn tähän ajatukseen, minkä ed. Räsänen sanoi Suomen kehitysyhteistyörahoista, ja presidentin vetoomus on hyvässä muistissa. Siitä on vasta 14 päivää.

Täällä aikaisemmin keskusteltiin varsin värikkäästi debatissa. Ed. Kimmo Sasi totesi silloin, että jotkut olisivat olleet sitä mieltä, että tässähän ollaan melkein lähdössä jo Irakiin ja taistelemaan sinne. Haluaisin todeta, että kun Irakista puhumme tässä salissa, niin silloin tarkoitamme sitä, että se on todella paha esimerkki epäonnistuneesta kriisinhallinnasta, jossa Yhdysvallat lähti liikkeelle ja jonka tämänhetkinen tulos on todellakin onneton.

Sitten kun Afrikasta puhutaan — siitä on erittäin paljon hyviä puheenvuoroja käytetty ja myöskin taustoista, miten nämä kriisipesäkkeet, kuten Ruanda esimerkiksi, ovat syntyneet — niin suurten järvien alue ja Itä-Kongo, Kongon demokraattinen tasavalta, sehän on todellakin ympäristökatastrofi, biodiversiteettikatastrofi ja humanitäärinen katastrofi. Sen tausta on nimenomaan myös ekologisessa katastrofissa, alueen ylikansoituksessa ja vanhan siirtomaapolitiikan jäänteissä.

Puhemies, lopuksi: Darfur pystyttäisiin pelastamaan nyt, mutta ei vain tehdä kylliksi eikä tueta YK:ta tässä. Lopuksi YK on se, jota meidän pitäisi todella yhdessä tukea monella tavalla, myös sen erilaisia muita ohjelmia kuten ilmasto-ohjelmaa.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Lain soveltamisalahan tässä on se kriittinen kohde. Kumminkin ennusteitten mukaan entistä enemmän sotilaalliset operaatiot liittyvät tämmöisiin sanoisinko suojaamistoimenpiteisiin ja erilaisten humanitääristen kriisien yhteyteen liittyvien suojatoimintojen puitteisiin. Siinä mielessä en näe, että tämä mikään semmoinen sotilaallinen asia on kokonaisuudessaan, enemmänkin tämmöinen humanitäärinen. Mutta siinä kumminkin sitten tarvitaan niin sanotusti kovat piipussa.

Tästä vallankäytöstä jo puhuin, ja nyt kun ed. Rossi on paikalla, niin huomautan siitä, että tarkoitin sitä, että tämä kriisi täällä eduskunnassa ja Suomessa syveni niistä syistä, mistä mainitsin, elikkä presidentinvaalit ja perustuslakivaliokunnan kanta tähän valtakysymykseen aiheuttivat vähän ylimääräistä sähköä. Hyvää täällä on se, että nyt henkilöstölle on sovittu virkaehtosopimuksilla oikein työehtosopimusten tapaiset asiat. Ja tietysti kovin asia tulee olemaan tämä voimakeinojen käyttö, jossa sitten on mahdollista, että suomalainen sotilas kaatuu.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Mukava päästä nyt sitten tämän keskustelun lopuksi tämä puheenvuoro pitämään. Kolme kertaa olen näiden keskustelujen yhteydessä aina odottanut, milloinka pääsen sen sanomaan, minkä kohta sanon, mutta aina on joko keskustelu päättynyt tai se on siirtynyt, ja nyt pelotti, että näinköhän jää tämäkin kerta toteutumatta. Mutta enpä jaarittele enempää, vaan menen asiaan.

Arvoisa puhemies! Tähän alkuun kuitenkin: Se, mitä ed. Kauppila totesi, oli ihan arvokas lisäys tuohon aiempaan käytyyn debattiin. Sen johdosta haluan kuitenkin myös vielä todeta, että perustuslakivaliokunta tulkitsee perustuslakia ja lukee sitä tietysti varsin kirjaimellisesti. Eduskunta on säätänyt perustuslain ja säätänyt siinä ne tehtävät, jotka kuuluvat tasavallan presidentille ja jotka kuuluvat valtioneuvostolle, EU-politiikka muun muassa, ja tältä pohjalta tietysti valiokunnan enemmistö sitten asiaa käsitteli ja valiokunta kokonaisuudessaankin.

Mutta se, minkä haluan tässä nyt erityisesti eduskunnan pöytäkirjaan todeta, on, että kun perustuslakivaliokunta käsitteli tätä kriisinhallintalakia viime vuoden puolella, niin tässä yhteydessä valiokunnassahan äänestettiin ensimmäisen käsittelyn aikana tämän perustuslain tulkinnasta. Silloin hävisimme 10—7 valiokunnassa esityksen, jonka haluan tässä pöytäkirjaan todeta. Tuota esitystä kannatti keskustan valiokuntaryhmä sekä vasemmistoliiton valiokuntaryhmä. Tuo esitys todellakin lähti siitä, että Suomeen ei tule luoda kahdenlaista järjestelmää kriisinhallintamekanismista päätettäessä, vaan mennään samalla mallilla. Näin tämä teksti kuuluu: "Kahden muodollisesti erilaisen päätöksentekojärjestelmän luominen sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista koskevien päätösten tekemistä varten voi valiokunnan mielestä kuitenkin johtaa moniin käytännön ongelmiin etenkin, jos kysymys on samanaikaisesta osallistumisesta lakiehdotuksen 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuun useamman toimeenpanijan operaatioon samalla kriisialueella. Tämän vuoksi ja koska Suomen päätöksenteon tulee kaikissa tapauksissa perustua valtioneuvoston ja tasavallan presidentin yhteisymmärrykseen, ei päätöksentekosääntely 2 §:n 1 momentissa valiokunnan mielestä vaikuta ensimmäisen lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen." Eli tämä esitys hävisi silloin valiokunnassa 10—7. Tällä todellakin haluttiin välttää se tilanne, että on kahdenlaiset järjestelmät: toinen, joka päättää EU:n kriisinhallintajoukoista, ja toinen, joka päättää sitten muiden, vaikkapa YK:n tai muiden organisaatioiden, rauhanturvaamisia vastaavista asioista.

Arvoisa puhemies! Kun me hävisimme tämän äänestyksen, emme äänestyttäneet tätä kakkoskäsittelyssä uudelleen, vaan tässä yhteydessä ikään kuin poljimme tälle kriisinhallintalaille tietä, ja näin valiokunta sitten koko tämän keskustelun ja päätöksenteon jälkeen pystyy yksimielisesti myös avaamaan tämän poikkeuslakimahdollisuuden tuossa valiokunnan päätöksenteossa, joka tulikin sitten lausuntoon ulkoasiainvaliokunnalle. Mutta sitten eduskunnassa ehkä erilaisten kiireiden vuoksi ja hallituksen ja opposition ja kaikkien näiden välille ei syntynyt riittävää debattia ja poikkeuslakimahdollisuus ei silloin kulkenut enempää eteenpäin. Varmaankin myös presidentinvaalit vaikuttivat tuohon asiaan. Mutta sittemmin myöhemmin on tultu tilanteeseen, jossa on todettu, että poikkeuslakimahdollisuus on se tie, joka vie Suomen tämän kriisinhallintalain kautta positiivisella tavalla eteenpäin. Ja nyt me olemme tässä.

Tässä suhteessa kyllä olen iloinen myös meidän perustuslakivaliokunnan, sekä oman ryhmän että kokonaisuudessaan valiokunnan, toiminnasta siinä, että me pystyimme tuon poikkeuslakimahdollisuuden avaamaan. Vaikkei sitä silloin nähty ihan niin viisaaksi liikkeeksi kuin tällä hetkellä, niin nyt siihen pitää olla tyytyväisiä, ja tämän olen tähän keskustelun päätteeksi tältä osin osaltani halunnut myös pöytäkirjoihin merkittäväksi.