Oikeusministeri  Anna-Maja  Henriksson

Arvoisa puhemies, värderade talman! Eduskunnan kaksi vuotta sitten hyväksymät uusi esitutkintalaki ja uusi pakkokeinolaki tulevat voimaan vuoden 2014 alussa. Lakien voimaantuloajankohta liittyy niin sanottuun Vitja-hankkeeseen eli poliisin, syyttäjien ja tuomioistuinten yhteisen tietojärjestelmän luomiseen. Vaikka uutta lainsäädäntöä ei ole siis vielä ehditty soveltaa, lainsäädännön täsmentäminen ja täydentäminen on osoittautunut tarpeelliseksi. Näin laajan lakikokonaisuuden ollessa kysymyksessä valmisteluvaiheissa ei aina pystytä ottamaan huomioon kaikkia sääntelyn tarpeeseen liittyviä seikkoja.

Värderade talman! Den nya tvångsmedels- och förundersökningslagstiftningen som riksdagen godkände för två år sedan träder i kraft vid ingången av 2014. Tidpunkten för ikraftträdandet har samband med det så kallade Vitja-projektet som syftar till att införa ett gemensamt informationssystem för polisen, åklagarna och domstolarna.

Nyt annetussa esityksessä onkin... (Hälinää)

Puhemies! Nyt annetussa esityksessä onkin mukana paljon lainsäännösten sisältöä selventäviä muutosehdotuksia. Mukaan on kuitenkin otettu myös joitain sisällöllisiä muutoksia, joiden valmistelu kohtuullisen lyhyessä ajassa on ollut mahdollista.

Eräitä esityksen ehdotuksia on syytä nostaa esiin. Yksi niistä on telekuuntelun mahdollistaminen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisessä. Nykyisin telekuuntelua voidaan käyttää vain, jos on syytä epäillä törkeää lapsen hyväksikäyttöä. Televalvonnankin käyttöalaa ehdotetaan laajennettavaksi. Televalvontaa voitaisiin käyttää myös tutkittaessa tiettyjä teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehtyjä, automaat-tiseen tietojenkäsittelyjärjestelmään kohdistuneita rikoksia. Lisäksi televalvontaa voitaisiin käyttää tutkittaessa lapsen houkuttelemista seksuaalisiin tarkoituksiin eli groomingia.

Myös niin sanotun ylimääräisen tiedon käyttöalaa laajennettaisiin. Ylimääräistä tietoa on eräillä salaisilla pakkokeinoilla saatu tieto, joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa varten pakkokeinoa koskeva lupa on annettu. Ylimääräistä tietoa saataisiin käyttää rikoksen selvittämisessä myös silloin, kun rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta ja kun tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.

Osa ehdotuksista koskee säännöksiä, jotka ovat saaneet lopullisen muotonsa perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella, joten valiokunnan näkemyksillä tulee olemaan tärkeä merkitys myös tämän hallituksen esityksen kannalta. (Ben Zyskowicz: Toivottavasti ei!) Ylipäänsä pakkokeinolainsäädännöllä on vahva kytkentä perus- ja ihmisoikeuskysymyksiin. Esitetyille muutoksille on tästäkin näkökulmasta löydettävissä asianmukaiset perusteet. Hallituksen esitys ei kuitenkaan sisällä pelkästään esitutkintaviranomaisten toimivaltuuksien laajentamisehdotuksia. Huomiota on kiinnitetty esimerkiksi avustajan käytön turvaamiseen ja rikoksen uhrin tukemiseen.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Oikeusministeri ja oikeusministeriö ovat tehneet jälleen hyvää työtä. Edellinen eduskunta ilmeisesti kovalla kiireellä aikanaan hyväksyi esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön. Itsekin olin silloin vielä asiantuntija, nythän en sitä enää täällä talossa ole, mutta kävin valiokunnissa kuultavana tästä (Matti Saarinen: Mutta hyvä lautamies!) lakikokonaisuudesta ja huomasin kyllä, että valmistelua leimasi todella paha kiire. Lopputuloksena oli hieman torso lainsäädäntö, mutta onneksi sitä nyt paikataan.

Muutamia asioita haluan tässä nostaa esiin. Ensinnäkin on loistavaa, että telekuuntelu ja televalvonta on mahdollistettu lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä ja sen tutkimisessa. Ihan käytännön esimerkin valossa: Poliisi käynnistää esitutkinnan, kun se epäilee jotain lasta käytetyn seksuaalisesti hyväksi. Ei se voi suinkaan heti alkuvaiheessa tietää, etenkin jos on kyseessä iso juttukokonaisuus, onko siinä perustekomuotoinen rikos vai törkeä tekomuotoinen rikos. Se on todella tärkeätä, että tämmöisiä lapseen kohdistuvia seksuaalisia rikoksia paljastetaan, ja salaisten pakkokeinojen, myös telekuuntelun, käyttö on yksi hyvä työkalu monien muiden joukossa. Tältä osin ihan loistavaa.

Samoin ylimääräisen tiedon, jota hankitaan esimerkiksi telekuuntelussa, käyttöön on nyt saatu jonkinlainen kompromissi aikaiseksi. Nyt on esitetty, että ylimääräistä tietoa voi käyttää, jos rikoksista säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta ja jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Tämä on ihan hieno tämä kahden vuoden raja. Toki ehkä olisi ollut perusteltua olla puolitoista vuottakin se raja, niin tulisi enemmän näitä rikoksia tähän mukaan.

Jos tätä muutosta ei olisi tehty, olisimme olleet esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, joka on ihan elävästä elämästä poimittu: Poliisi on oikeu-den päätöksellä tehnyt telekuuntelua epäillyn törkeän huumausainerikoksen tutkinnassa. Siellä on tullut keskusteluissa ilmi törkeä pahoinpitely. Elikkä eräs kuunneltavista on puhelimessa kertonut puukottaneensa erästä henkilöä. Nykyisen lainsäädännön mukaan sitä on toki voitu käyttää hyväksi, mutta jos tämä lakipaketti olisi tullut tällaisenaan ensi vuoden alussa voimaan, tätä tietoa ei olisi saatu käyttää hyväksi. (Ben Zyskowicz: Kiitos perustuslakivaliokunnan tulkinnan!) Elikkä törkeä pahoinpitely on sellainen rikos, jossa ei ole mahdollista saada lain mukaan oikeutta telekuunteluun, joten se olisi jäänyt käyttämättä se tieto ja rikos todennäköisesti selvittämättä. Mutta onneksi näitä korjaavia toimenpiteitä oikeusministeriössä on ansiokkaasti tehty. Nyt tätä tietoa voidaan hyödyntää. Eli tämä on todella loistava ja tärkeä ratkaisu.

Se on nimittäin suomalaiselle oikeusjärjestelmälle, ainakin nyt ollut, voi sanoa, elämälle vierasta se, että tämmöisiä rehellisesti, laillisin pakkokeinoin saatuja tietoja ei voisi käyttää, niitä ei voisi käyttää todisteena. Se on enemmän tämmöistä amerikkalaista oikeusjärjestelmää, jossa juristit kikkailevat erilaisilla tietyillä asioilla. Se, miten sanoisi, se rehellisyys, se totuuden etsiminen siinä unohtuu, ja enemmän ovat nämä muotomääräykset, joita oikeussaleissa tulkitaan ja veivataan. (Ben Zyskowicz: Edustaja puhuu asiaa! Just näin!) Kaiken kaikkiaan kysehän on siitä, että rikoksentekijöitä suojellaan, (Ben Zyskowicz: Just näin!) heidän oikeuksiaan suojellaan. Heillä toki pitää, ilman muuta, olla omat oikeussuojakeinonsa, en sitä kiistä, mutta joku raja on oltava vastassa. Mielestäni tämän kompromissin kanssa voi elää, mikä nyt on tämän ylimääräisen tiedon käytössä olemassa. (Ben Zyskowicz: Eiköhän vähän paranneta sitä vielä!)

Siirryn sitten, arvoisa herra puhemies, seuraavaan aihekokonaisuuteen, jota tässä esityksessä ei ole. Kyse on peitetoiminnasta, valeostosta ja ohjatusta tietolähdetoiminnasta ja sen ilmoitusvelvollisuudesta. Voi sanoa, että tämä ensi vuoden alussa voimaan tuleva laki pahimmillaan lopettaa täysin tällaisen poliisin järjestelmällisen tietolähdetoiminnan. Miksi se sen lopettaa? Siksi, että poliisi ei enää voi käyttää esimerkiksi tiedottajia vakavan järjestäytyneen rikollisuuden selvittämisessä, koska nämä tiedottajat joutuvat aivan todelliseen hengenvaaraan. Me emme puhu nyt mistään pyhäkoulusta eikä päiväkodista, vaan me puhumme ammattirikollisista, järjestäytyneestä rikollisuudesta, joka etsii omista joukoistaan ja lähipiiristään ne, käytetään nimeä kalvit tai vasikat, eli tiedottajat, jotka vuotavat tietoa viranomaisille.

Nyt tulevan lainsäädännön mukaan näille rikollisille pitää ilmoittaa kirjallisesti, viipymättä, että tässä teidän tapauksessanne on käytetty tiedottajatoimintaa. Aikaisemmin tätä ei ole tarvinnut ilmoittaa, mutta nyt se täytyy ilmoittaa, ja voitte kuvitella, minkä selvittelyn se käynnistää rikollisten piirissä, kuka vuoti tiedon. Seuraus pahimmillaan voi olla tiedottajan hengen lähtö. Olen itse ollut tutkinnanjohtajana tapauksissa, joissa on surmattu ihmisiä, joita on epäilty poliisin vasikoiksi. Tällaiset tapaukset tulevat tämän lain myötä lisääntymään, jos tässä ei nyt korjaavia liikkeitä tehdä. (Ben Zyskowicz: Vielä ehtii!)

Otan esiin myös tämmöisen ristiriidan, joka tässä on. Hallituksen esityksessä nimittäin tarkasti sanotaan näin: Hengen ja terveyden suojaamisen osalta on huomattava käytännön osoittaneen — siis huom. käytännön osoittaneen — että tiedonhankinnan kohteet pyrkivät selvittämään tarkoin eri henkilöiden roolit ja todellisen henkilöllisyyden, kun esitutkintaviranomaisen heihin kohdistamat toimenpiteet ovat paljastuneet. Tämä puolestaan mahdollistaa kostotoimenpiteet, siis kostotoimenpiteet. Mikäli samassa asiassa on esimerkiksi käytetty tietolähdettä ja peitehenkilöä, riittää jo toisen henkilön paljastuminen saattamaan molemmat henkilöt ja heidän läheisensä hengen ja terveyden vaaraan.

Näin siis todetaan hallituksen esityksessä, mutta lainsäädännössä tätä ei ole sitten huomioitu. Siellä on kyllä huomioitu se, että tuomioistuin voi harkinnanvaraisesti soveltaa myöhemmin sitä, että tätä ilmoitusta ei tehdä, jos se on välttämätöntä hengen ja terveyden suojaamiseksi, mutta pääsääntö on se, että ilmoitetaan. Kun olen poliisien kanssa jutellut, ainakaan he eivät uskalla ottaa sitä riskiä, että he saattavat jonkun ulkopuolisen henkilön hengen ja terveyden vaaraan, koska usein tietolähdetoiminnassa käytettävät henkilöt ovat aivan normaaleja, tavallisia, siviilejä henkilöitä.

Arvoisa herra puhemies! Otan jälleen esimerkin, joka on elävästä elämästä. Joku rikoksentekijän lähipiiristä kertoo, missä on murhassa käytetty ampuma-ase. Poliisi käy sen maastokätköstä hakemassa, ja siitä löytyy tämän rikoksentekijän dna, eli ase saadaan sidottua rikoksentekijään teknisen näytön perusteella. Tähän asti on ollut hyvin helppo poliisin kirjoittaa raporttiin "poliisi omien tutkimustensa perusteella löysi aseen", mutta nyt tämän lain tullessa voimaan pitää kirjoittaa, että poliisi on käyttänyt tässä tietolähdetoimintaa. Ja jos sen aseen olinpaikkaa ei tiedä muu kuin rikoksentekijä ja tämä toinen henkilö, niin voitte kuvitella, mitkä ne seuraukset pahimmillaan ovat, koska lähes aina kyse on järjestäytyneestä ja vakavasta rikollisuudesta.

Kaiken kaikkiaan haluan kuitenkin kiittää arvoisaa oikeusministeriä. Olette tehnyt jälleen hyvää työtä, mutta tämä iso asia minun mielestäni kaipaa vielä todella, todella tarkkaa selvittelyä. Kuten edustaja Zyskowicz tuolta huusi, aikaa vielä on tämän asian hoitamiseksi.

Peter Östman /kd:

Arvoisa puhemies! Tämä esitys on laaja, ja haluan tässä kiinnittää huomiota samaan asiaan kuin myöskin edustaja ja asiantuntija Tolvanen tässä otti esiin.

Tämä hallituksen esitys mahdollistaisi tulevaisuudessa telekuuntelun pakkokeinona lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisessä. Tällä hetkellä kriteerinä telekuuntelulle on törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Tämä muutos, mitä nyt tehdään, on hyvä, ja kiitos ministerille siitä.

Telekuuntelua voidaan hyödyntää lähinnä tapauksissa, joissa rikoksesta epäilty on jo selvillä. Kuitenkin käytännössä suuri osa muun muassa netissä tapahtuvasta lasten seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä jää poliisilta piiloon, koska tapauksia ei ilmoiteta poliisille. Siksi tämän hallituksen esityksen lisäksi on edelleen jatkettava lainsäädännön kehittämistä sen varmistamiseksi, että poliisilla on lainsäädännön puolesta riittävät oikeudet selvittää muun muassa netissä tapahtuvia lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia mahdollisimman tehokkaasti. Tässä mielessä olisi syytä selvittää sekä televalvonnan kriteereiden muuttamista että peitetoiminnan sallimista.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Oikeusministeri Henriksson esittelypuheenvuorossaan esitteli, mistä tässä lainsäädännössä on kyse, ja edustaja Tolvanen myös sitä esittelyä jatkoi. Yhdyn niihin kiitoksiin ministeri Henrikssonille ja hallitukselle siitä, että tämä korjausesitys ja eräitä täsmennyksiä ja täydennyksiä on tänne eduskuntaan saatu. Mistä tässä on kyse näiden jo mainittujen tulkintojen ja seikkojen lisäksi, haluan esittää toisen näkökulman.

Savon Sanomat 26. maaliskuuta viime vuonna eli noin vuosi sitten otsikoi näin: "Pakkokeinolaki joutuu uuteen käsittelyyn". "Hallitus joutuu antamaan eduskunnalle uuden esityksen jo kertaalleen hyväksytystä pakkokeinolaista. - - Eduskunta tiukensi perustuslakivaliokunnan suosituksesta viranomaisten toimintamahdollisuuksia. Poliisin mielestä uusi laki estäisi tietomurtojen tutkinnan. Keskusrikospoliisin ylitarkastajan Sari Kajantien mukaan uudessa laissa rikoksesta epäillyn perusoikeuksista huolehditaan paremmin kuin uhrin oikeuksista." Ja edelleen: "Perustuslakivaliokunta ja eduskunta sorvasivat lakiesitystä televalvontalaiksi niin, että it-rikosten tutkintaan tarvitaan televalvontalupa, jonka osalta säädettiin kahden vuoden enimmäisrangaistusvaatimus. Tämä johti siihen, että poliisin täytyy hankkia asianosaisten suostumus televalvontaan nettirikosten tutkinnassa. Hallituksen alkuperäisessä lakiesityksessä tällaista vaatimusta ei ollut." Ja sitten laajemminkin selostetaan, miten tämä hallituksen viime vaalikaudella antama esitys kiristyi, tiukentui näiden pakkokeinojen käytön osalta ja eräiltä muilta osin nimenomaan sen vuoksi, että perustuslakivaliokunta näitä tiukennuksia edellytti, jotta laki olisi sopusoinnussa meidän perustuslakimme kanssa.

Tämä perustuslakivaliokunnan lausunto, lausunto numero 66/2010, on omituinen asiakirja. Nimittäin tässä lausunnossa perustuslakivaliokunta yksimielisesti toteaa, että hallituksen ehdotuksessa kahdeksan pykälää ovat vastoin Suomen perustuslakia. Ajatelkaa: Rauhan aikana, normaaleissa oloissa enemmistöhallitus antaa eduskunnalle esityksen pakkokeinolaista ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä ja tuossa lakiesityksessä on kahdeksan pykälää, kahdeksan tärkeätä kohtaa, jotka ovat vastoin perustuslakia. Missä on vika? Onko meillä hallitus, joka tekee perustuslain vastaisia lakeja? Vai onko meillä perustuslakivaliokunta, joka tulkitsee liian tiukasti meidän perustuslakia? Vastaus on jälkimmäinen.

Perustuslakivaliokunnassa käy kuultavana noin, sanotaan, 2—4 valtiosääntöasiantuntijaa, ihmisoikeusasiantuntijaa, ja he tarkastellessaan asioita vain ja ainoastaan rikoksentekijän tai rikoksesta epäillyn oikeusturvan ja ihmisoikeuksien kannalta päätyvät esittämään erilaisia tiukennuksia esimerkiksi tähän lainsäädäntöön, jolla vaikeutettiin poliisin ja viranomaisten kykyä saada rikoksia selville, saada rikoksentekijöitä kiinni ja tuomiolle. Ajatelkaa, kahdeksan pykälää — perustuslakivaliokunta totesi — on vastoin perustuslakia. Yksi koski juuri sitä ylimääräisen tiedon käyttämistä, josta edustaja Tolvanen ja ministeri Henriksson puhuivat, eli sitä, että jos poliisi suorittaessaan vaikka huumerikoksista epäiltyjen kuuntelua saa selville jonkun muun rikoksen, törkeän rikoksen, niin saako tuota tietoa käyttää tämän rikoksen selvittämiseen. Arkijärki sanoo, että totta kai saa. On kai yhteiskunnan int-resseissä selvittää rikoksia ja saada roistot linnaan. Mutta ei, rikoksentekijän oikeusturvan ja ihmisoikeuksien kannalta on arveluttavaa, jos kuunnellessa huumerikosta saadaan selville, että on varkaus tehty, ja voidaan tämä varkaus selvittää.

Edustaja Tolvanen sanoi, että nyt on saatu kompromissi — palaan siihen. Tämä kompromissi nimittäin ei salli varkauksien selvittämistä tai kätkemisrikosten selvittämistä, vaikka poliisi kuunnellessaan huumerikollisten puheluja saisi selville, että vaikka tuonne on kätketty miljoonien arvosta timantteja, jotka ovat tulleet jostain Malmin timanttiryöstöstä. Tällaista on ihmisoikeusajattelu perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiden mielestä. Ja kun perustuslakivaliokunnan asiantuntijat, nämä 2—3 profeettaa, ovat olleet näillä kannoilla, niin perustuslakivaliokunta yksimielisesti täysin riippumatta puoluekannoista ja täysin riippumatta siitä, että siellä oli loistava puheenjohtaja viime kaudella, niin kuin on nytkin, yksimielisesti liitti nämä lausuntoonsa, edellytti korjauksia, jotta laki ei rikkoisi Suomen perustuslakia, ja lakivaliokunta tietysti teki nämä korjaukset. Ja nyt hallitus sitten korjaa näitä esityksiä, kun perustuslakivaliokunta kuultuaan näitä norsunluutorneissaan olevia akateemisia mietiskelijöitä teki lain, joka eräiltä osin osoittautuu täysin käyttökelvottomaksi — nyt lakia sitten korjataan, ennen kuin laki tulee voimaan ensi vuoden alusta. Hyvä niin, osoitan myös kiitokset ministerille.

Tästä perustuslakivaliokunnan ja, sanotaan nyt suoraan, sen asiantuntijoiden touhuista on sen verran nyt huomattu herätä, että täältä hallituksen esityksestä löytyy yksi mielenkiintoinen kohta sivulta 20. Siellä sanotaan nimittäin näin: "Esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamista koskevat eduskunnan valiokuntalausunnot ja -mietinnöt viimeisteltiin viime vaalikauden viimeisinä mahdollisina päivinä, minkä vuoksi aikaa kaikkien asiaan vaikuttavien seikkojen pohdintaan jäi kovin vähän." No, tämän suoremmin ilmeisesti hallituksen esityksessä ei voisi sanoa, että perustuslakivaliokunta on kuunnellut näitä akateemisia professoreita ja päätynyt ratkaisuihin, jotka ovat käytännön kannalta mahdottomia.

Minä en sano asiaa näin kauniisti, kuin mitä hallituksen esitys sanoo, vaan sanon suoraan, että tämä on mennyt ihan mahdottomaksi. Minä en tiedä maailmassa mitään muuta maata, jossa normaali yhteiskunnallisen harkinnan asia siitä, mitä pakkokeinoja voidaan käyttää minkäkin rikoksen selvittämiseen ja tutkimiseen, onkin tehty perustuslakikysymykseksi, jossa eduskunnan normaali poliittinen tahto ei määrääkään, saako käyttää telekuuntelua lapseen kohdistuvan seksuaalisen rikoksen tutkinnassa tai kun tutkitaan lapsen houkuttelemista seksuaalisiin tarkoituksiin — että tämä normaali yhteiskunnallinen arvokysymys ei olekaan normaalia poliittista harkintaa, vaan se onkin perustuslakikysymys, jossa nämä ihmisoikeusprofeetat tulevat sanomaan, että ei saa käyttää tällaisen rikoksen selvittämiseen, koska tämän rikoksentekijän, joka houkuttelee lasta seksuaaliseen tarkoitukseen, oikeusturva kärsii, koska hänen teletunnistetietojaan saadaan, hänen ihmisoikeuksiaan loukataan ja rikotaan. Tämä on aivan järjetöntä.

Näitä voi verrata uhrien oikeuksiin ja uhrien ihmisoikeuksiin. Kuka pitää huolta sen lapsen oikeuksista? Otan esimerkin: Hallitus esitti viime vaalikaudella, että omassa autossa tupakointi kielletään, jos siellä on lapsi, vaikkapa vauva. Perustuslakivaliokunta näiden profeettojen kuulemisen jälkeen totesi, että siinä loukataan tupakoitsijan henkilökohtaista vapautta, ja sen takia se laki oli vastoin perustuslakia ja se piti muuttaa niin, että ei kielletä tupakointia autossa, missä on vauva. Siinä puolustettiin tupakoitsijan perusoikeuksia. Kuka puolustaa sen vauvan perusoikeuksia, joka istuu turvaistuimessa siinä autossa, missä koko ajan tupakoidaan? Kun sanotaan, että perusoikeuksia pitää tulkita mahdollisimman tiukasti, kansalaiset luulevat, että sehän on hieno asia, turvataan perusoikeudet mahdollisimman hyvin. Mutta silloin ei ymmärretä eikä mielletä, että kun yhden osapuolen, vaikkapa rikollisen ja rikoksentekijän, joka on näiden profeettojen erityisenä silmäteränä, oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikein puolustaa, niin siinä kärsivät sen rikoksen uhrin ihmisoikeudet ja siinä kärsii yhteiskunnan intressi, rikoksen selvittämisen intressi, jossa on kyse koko yhteiskunnan turvallisuudesta.

No, tämä perustuslakivaliokunnan lausunto. Sanotaan nyt sitten niin, että oli kiire, vaaleihin oli vähän aikaa, valiokunnan jäsenet eivät ehtineet perehtyä, profeetat lausuivat ja neuvokset kirjoittivat — mutta se johti siihen, että nyt meillä on käsittelyssä hallituksen esitys, jolla korjataan silloin tehtyjä muutoksia. En ymmärrä, miten todellakin tämmöisessä normaalissa yhteiskunnallisessa harkinnassa, mitä pakkokeinoja pitää käyttää mihinkin rikokseen, sen selvittämiseen, siitä on tehty ihmisoikeus- ja perusoikeuskysymys. Miten nämä muutamat perusoikeus-profeetat, jotka eivät tiedä käytännön rikostorjunnasta yhtään mitään, on korotettu ylimmiksi auktoriteeteiksi ja asiantuntijoiksi suomalaisessa rikostorjunnassa ja tietysti myös vankeinhoidossa? Saatoittehan eilen lukea Helsingin Sanomista, että ei eduskunta saa mennä säätämään, että nämä tarkkailuhaalarit sallitaan, koska se on ihmisoikeuskysymys. Voi olla, että se on perustuslain vastaista. Voi olla, että se on jopa Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista. Näin lausuivat 2—3 profeettaa eilisessä Helsingin Sanomissa.

Perustuslain 10 §:n mukaan lailla säädetään näiden pakkokeinojen käytöstä. Se on normaalia lainsäädäntöharkintaa. Se ei ole perusoikeustulkintaa ja harkintaa. Ja viime kädessä tässä on kyse siitä, päättääkö Suomessa rikostorjunnasta ja vaikkapa vankeinhoidosta Suomen kansan valitsema eduskunta vai päättääkö 2—3 akateemista norsunluutorneissaan näitä asioita teoreettisesti pyörittelevää ihmisoikeus- ja perusoikeusasiantuntijaa.

Herra puhemies! Haluan sanoa, että nämä ihmisoikeus- ja perusoikeusasiantuntijat ovat todellakin vääriä profeettoja tässä asiassa ja näissä asioissa. Kun me säädämme lakeja, kyllä meidän pitää miettiä muultakin kannalta tätä asiaa kuin sen rikoksentekijän tai epäillyn ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja oikeusturvan kannalta. Suomi on oikeusvaltio, siitä ei ole epäilystäkään, ja asianmukaisesti pitää pitää huolta kaikkien ihmisten, myös rikollisten ja syytettyjen ja epäiltyjen, oikeuksista, mutta ampuminen tässä yli niin, että nytkin me käsittelemme hallituksen esitystä, jolla korjataan viime vaalikaudella tehtyjä virheitä, on kyllä omituista.

Tämä perustuslakiprofeettojen pohdiskelu on kyllä herättänyt muidenkin huomiota. En ole mikään Don Quijote, joka yksin Sancho Panza apunaan taistelee tuulimyllyjä vastaan, vaan myös oikeuskirjallisuudessa on herätty tähän tilanteeseen. Ja vaikka aikaa on kulunut, niin haluan kuitenkin siteerata eräästä tieteellisestä julkaisusta muutaman kappaleen. Kyseessä on tämmöinen juhlajulkaisu, kun professori Jarmo Tuomisto täytti 60 vuotta, ja täällä Markku Helin kirjoittaa artikkelissa "Perusoikeuksilla argumentoinnista" seuraavaa — en muuten tunne tätä Markku Heliniä, en tiedä, kuka hän on, mutta päätellen siitä, miten täyttä asiaa hän kirjoittaa, niin hän on varmasti vähintään oikeustieteen tohtori, ja muutenkin tuntuu olevan tolkun mies — "Mielestäni on outoa, että uudemmassa perusoikeusdoktriinissa on paljolti unohdettu 1970-luvulla yleisesti korostettu ja vanhemman perusoikeusdoktriinin tunnustama viisaus päättelyn suuresta harkinnanvaraisuudesta. Se, mitä perusoikeusmyllystä tulee ulos, kun jauhaminen loppuu, riippuu suuresti mylläristä. Tämän muistaminen olisi keskeistä harkittaessa, mihin perusoikeusajattelu kelpaa ja mihin taas ei."

Ja vielä parempi sitaatti: "Tällaista ajatustapaa" — hän selostaa tätä uudempaa doktriinia — "voidaan nimittää perusoikeusfundamentalismiksi. Perusoikeuksien asema on tässä ajatustavassa sama kuin Raamatun kristillisessä ja Koraanin islamilaisessa fundamentalismissa. Kaikki viisaus löytyy tekstistä eikä vapauden aluetta ole, vaan päinvastoin tulkitsijan velvollisuus on konkretisoida Sanan sisältö. Perusoikeusfundamentalismi on sikäli outo ilmiö, että perusoikeudet ovat kuitenkin vain lyhyt oikeuksien luettelo verrattuna mainittujen kirjojen rikkaaseen sisältöön. Perusoikeusdiskurssin ja siihen nivoutuvien käytäntöjen kautta perusoikeuksien kupeeseen voi luonnollisesti vähitellen syntyä eräänlainen ’apostolien teot’ -osio, jolloin doktriini alkaa läheisemmin muistuttaa mainittujen isojen kirjojen oppeja."

Herra puhemies! Myös hallituksen, tai sanotaan nyt oikeusministeriön asiantuntijoiden, piirissä on herätty tähän, koska hallituksen esityksestä sivulta 54 löytyy erittäin mielenkiintoinen virke. Se kuuluu näin: "Rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeuksien korostamisen vastapainoksi on todettava, että vakavien rikosten selvittämisen puutteet voivat loukata asianomistajien perus- ja ihmisoikeuksia, mikä on rikosten selvittämismahdollisuuksia arvioitaessa otettava huomioon." Loistavasti kirjoitettu. Eli kun oikeusministeriön asiantuntijat joutuvat pohtimaan vasta-argumentteja näille perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiden esittämille kummallisuuksille, he ovat joutuneet kirjoittamaan hallituksen esitykseen itsestäänselvyyden: sen, ettei voida ajatella pelkästään rikoksentekijöiden perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia, koska pitää ajatella myös uhrin asemaa ja rikoksen selvittämisen intressiä. Tämä löytyy hallituksen esityksen sivulta 54, ja ehdotan, että ministeri antaa myönteistä palautetta asianomaiselle virkamiehelle. On säälittävää, että me joudumme tämmöisiä itsestäänselvyyksiä kirjoittamaan lakiesityksen perusteluihin, jotta vasta-argumentoimme niille akateemisille pohdiskeluille, jotka ovat ohjanneet tämän hallituksen esityksen muuttamista perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella.

Sitten, herra puhemies, vaikka aikaa on mennyt paljon, otan muutamia konkreettisia seikkoja vielä hallituksen esityksestä, joka, niin kuin sanottu, sinänsä on hyvä mutta jossa toki on muutama seikka vielä hyvä katsoa.

Ensinnäkin hallituksen esityksen sivulla 74 on uusi pykälä, joka kertoo siitä, miten esitutkinnassa epäillylle pitää varmistaa avustaja. Tähän saakka laki, joka nyt on voimassa, säätää näin: "Esitutkintaviranomaisen on - - huolehdittava siitä, että asianosaisen oikeus käyttää avustajaa tosiasiallisesti toteutuu hänen sitä halutessaan." Selvä juttu. Tutkinnanjohtajan tai kuulustelijan pitää huolehtia, että hän saa tietää, että hänellä on oikeus saada avustaja. Se ei näköjään riitä. Nyt pitää kirjoittaa näin: "Esitutkintaviranomaisen on - - huolehdittava siitä, että asianosaisen oikeus käyttää avustajaa tosiasiallisesti toteutuu hänen sitä halutessaan" — ja sitten lisäys — "tai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamisen sitä edellyttäessä." Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako tämä sitä, että jos siellä on joku huumekonna, joka ei halua avustajaa, menee tunnustamaan koko homman, niin kuin GLO-hotellin jutussa, ja siten helpottaa rikoksen selvittämistä, niin nyt tämän poliisiviranomaisen pitää turvatakseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin pakottaa tämä syytetty ottamaan avustaja? Sitäkö tämä tarkoittaa, vai mitä se tarkoittaa? Ja miksi tämmöinen säädetään? Ollaanko taas huolissaan siitä, että kun joku rikoksentekijä on niin uuno, että hän menee tunnustamaan koko rikoksen eikä halua avustajaa, niin sitten pitää ihan erikseen turvata hänelle se avustaja?

Toinen kohta, sivu 80 hallituksen ehdotuksessa. Tässä on kyse kotietsinnän edellytyksistä. Viimeksi kun tämä oli eduskunnassa, johtuen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta — sinnehän nämä kaikki Euroopan ihmisoikeusprofeetat ovat kokoontuneet — säädettiin, että kotietsinnän kohteella on oikeus saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi. Siis tämmöinen säädettiin viimeksi. No, nyt se ei näköjään enää riitä. Nyt pitää säätää näin, että tälle kotietsinnän kohteelle on "ilmoitettava 18 §:n mukaisesta oikeudesta saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi". Siis ei riitä se, että hänellä on oikeus saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi, vaan nyt pakkokeinolain 6 §:n 1 momenttiin ehdotetaan lisäystä, että pitää erikseen ilmoittaa tälle kotietsinnän kohteelle, että hänellä on oikeus saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi. Vasen käsi oikeusministeriössä yrittää karsia turhia juttuja tuomioistuimista, oikea käsi täällä tuo tänne lisäyksen, että pitää sille konnalle, tai epäillylle, erikseen ilmoittaa, että sinä voit saattaa jutun tutkittavaksi. Miksi? Minä vertaisin tätä uhrin oikeuksiin.

Jos me ajattelemme, että tuolla nakkikiskan jonossa joku mies, joka on kadottanut lompakkonsa, rupeaa sättimään hänen seurassaan olevaa naista varkaaksi, huijariksi ja prostituoiduksi, käyttäen sitä kansanomaisempaa h:lla alkavaa ilmaisua, ja paikalle tulee poliisi, niin en minä ainakaan tiedä, että poliisilla olisi erityinen velvollisuus ilmoittaa tälle naiselle, että hänellä on oikeus asianomistajana viedä tämä kunnianoikeusjuttu oikeuteen, vai onko poliisilla semmoinen velvollisuus? En minä tiedä, että uhrin asema olisi niin korostettu, että poliisin pitää oikein opastaa, että nyt on oikeus viedä juttu oikeuteen. Voi olla, että on, en tiedä. Mutta tälle kotietsinnän kohteelle pitää aivan erikseen kertoa, että sinulla on oikeus nyt viedä tämä asia oikeusistuimeen.

Mitä seuraavaksi? Pitääkö hänelle kertoa, että hänellä on oikeus kannella oikeusasiamiehelle, jos poliisit ovat olleet epäystävällisiä ja hänelle on tullut paha mieli? Mitä seuraavaksi? Pitääkö kertoa, että on oikeus kirjelmöidä vaikka vihreiden eduskuntaryhmälle, jos on sitä mieltä, että Suomessa on liian tiukka huumelainsäädäntö? Kyllä näiden osalta toivoisin, että näihin palvelutehtäviin joku raja nyt kuitenkin aika pian laitetaan.

Herra puhemies! Otan tämän huomioon ja nostan esiin vain yhden asian vielä.

Eli sivu 86 hallituksen esityksessä, "Ylimääräisen tiedon käyttäminen". Siis kyse on siitä, että poliisi kuunnellessaan vaikka huumerikoksesta epäiltyjä saa tietää jonkun muun rikoksen. No, normaali järkihän sanoo, että hyvä, ne saavat tietää jonkun muun rikoksen, se auttaa sen selvittämisessä, puukotus tai varkaus tai kätkeminen ja muu, hyvä juttu, käytetään niitä tietoja ja selvitetään rikos ja pannaan konnat linnaan. Ei, ei tietystikään. Perustuslakivaliokunta jo silloin, kun tämä oli, asiantuntijoidensa opastamana rajoitti tämän ylimääräisen tiedon käyttämistä, ja nyt täällä sitä laajennetaan, mutta edelleen rajataan ulkopuolelle esimerkiksi varkaudet ja kätkemisrikokset. Jos tuolta jostain on varastettu miljoonien arvoinen omaisuus ja se selviää kuunnellessa huumekonnia, sitä tietoa ei saa käyttää. Miksei saa? Entä kätkeminen? Käy ilmi, että Malmin timanttiryöstön timantit on myyty jollekin varastetun tavaran kauppiaalle, joka myy niitä edelleen, hän on kätkenyt ne. Käy ilmi, ei saa käyttää. Miksei saa? Loukkaako se taas rikoksentekijöiden oikeusturvaa ja ihmisoikeuksia?

Herra puhemies! Lopetan toteamalla, että vetoan perustuslakivaliokuntaan, jonka arvoisa herra puheenjohtaja on paikalla, ja vetoan lakivaliokuntaan, että te ette kuuntelisi näitä vääriä profeettoja, vaan kuuntelisitte ihmisiä, jotka tietävät, mistä tässä on käytännössä kyse, esimerkiksi edustaja Tolvasta, joka oli asiantuntijana viimeksi ja on edelleen asiantuntija, vaikka on myös kansanedustaja. Pitäkää kiinni eduskunnan oikeudesta säätää tässä maassa lait.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia tästä hallituksen esityksestä ja ennen kaikkea kiitokset näistä edellä olleista asiantuntijoiden, edustajien puheenvuoroista. Yritän jatkaa siitä, mistä ei vielä mahdollisesti niin paljoa ole sanottu, tosin tuntuu, että melkein kaikki tuli jo sanotuksi.

Ensinnäkin, julkisuudessa käydään paljon keskustelua siitä, mitkä ovat telekuuntelun mahdolliset haittavaikutukset, tämän kyseisen hallituksen esityksen haittavaikutukset, joita poliisien valtuuksien lisäämisellä voisi olla. Siinä pelätään koko ajan, että puututaan liikaa ihmisten yksityisyyteen ja kansalaisten vapauksiin, niihin perusoikeuksiin. Kyse on oikeushyvien punninnasta, ja suomalainen kansanviisaus sanoo, että on valittava kahdesta pahasta pienempi, kun puhutaan tilanteesta, jossa valittavana on vain epämiellyttäviä vaihtoehtoja. Mutta usein nämä poliisin valtuuksiin liittyvät rajaukset eivät tosiasiallisesti ole mitään pahaa kansalaisille, ja huolen kantaminen niiden yksilönvapauteen ulottuvien rajausten vaikutuksista kuuluu lähinnä akateemiseen keskusteluun siitä, niin kuin tässäkin nyt tuntuu meillä ehkä olevan tämä akateeminen keskustelu siitä, mikä tämä tilanne oikeasti on.

No, sitten varatuomarina ja eräänkin kerran poliisin työtä seuranneena voin vakuuttaa, että ei telekuuntelulla, salakuuntelulla saada aikaan tavallisten ihmisten puheluiden kuuntelua. Vaikka sellaisten tavallisten ihmisten puheluja tulisikin kuunneltua, niin jos paljastuu, että tämä kuunneltu henkilö on syytön, ei niitä saatuja tietoja varmastikaan julkisuuteen raportoida.

Tämän hallituksen esityksen mukaisesti "telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua niin sanottua ylimääräistä tietoa saisi käyttää myös, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta ja jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle". Toivottavasti tämä kuvio tulee toimimaan.

Mutta miksi tämmöistä tietoa sitten ei saisi käyttää? Valiokuntakäsittelyssä tulee varmasti tästä asiasta paljon pohdintaa, ja toivonkin, että siellä valiokunnassa pohditaan tätä asiaa todella paljon ja vakavasti ja myös sitä, että tuota vaadittavan rangaistuksen minimirajaa jopa laskettaisiin. Onko sen pakko olla kaksi vuotta vankeutta? Eikö voisi ottaa käsittelyyn asiaa myöskin pienemmästä tuomiomahdollisuudesta tai rangaistusmahdollisuudesta? On mukava nähdä, että edustaja Zyskowicz nyökkää tässä kohtaa, että on samaa mieltä asiasta. Kyse on kokonaisuudessa taistelusta rikollisuutta vastaan.

Ja sitten hallituksen esityksestä käy ilmi, että televalvonnan käyttöalan laajentamiseen on osa lausunnon antajista suhtautunut nihkeästi. Rikoksen torjunnassa on kuitenkin otettava kaikki tarpeelliset keinot käyttöön. Monien ihmisten on vaikeata ymmärtää sitä, että kansanomaisesti ilmaistuna salakuuntelua tai muuta sellaista ei voi käyttää, vaikka siten joku rikos selviäisi. Tästä käydään ajoittain paljon keskustelua, ja mistään todella suurista muutoksista tässä lakiesityksessä ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa kyse, ikävä kyllä.

Minä toivon, että valiokuntakäsittelyssä perehdytään näihin televalvontaa koskeviin esityksiin ja perehdytään huolella ja huomioidaan tärkeimpänä tavoitteena rikoksen torjunta ja kansalaisten oikeus elää elämäänsä ilman rikollisten puuttumista. Se aiheuttaa paljon suurempia vaikeuksia kuin se, että valtiovalta järjestystä ylläpitäessään joutuisi joitakin pakkokeinoja käyttämään. Erityisen merkittävä esitys on kyseessä tässä hallituksen esityksessä pakkokeinolain 10 §, 3 §:n 2 momentti 5 kohta, joka on tässä tullut jo aiemmin esille. Sen mukaan telekuuntelua voidaan käyttää, kun rikoksesta epäiltyä on syytä epäillä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Voiko yhteiskunnassamme juuri olla kauheampaa rikosta kuin lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö? Toivottavasti kukaan ei lähde tätä esitystä vastustamaan tämän asian käsittelyssä.

Telekuuntelun käyttöalan laajentaminen koskemaan paitsi törkeää myös teon niin sanottua normaalia kriminalisointia on täysin perusteltua. Oikeuskäytäntö osoittaa, että monet hyvinkin voimakkaasti lapsen ruumiillista koskemattomuutta loukkaavat seksuaaliset teot tuomitaan tavallisina eikä törkeinä hyväksikäyttöinä, ja kun ne tuomitaan tavallisina, niin kyllä silloin täytyy olla käytettävissä telekuuntelu ja kaikki nämä ennalta ehkäisevät mahdollisuudet ja rikoksen selvittämisvaihtoehdot.

Arvoisa puhemies! Onko tässä 5 minuuttia, vai jatkanko saman tien tämän puheen loppuun vai otanko myöhemmin lisää?

Kiitoksia. Elikkä jatkan saman tien. (Kauko Tuupainen: 20 minuuttia!) — No, tämän ylimääräisen tiedon käyttäminen, jonka sääntelyyn on tämä esitys puuttunut, on tietysti merkittävä periaatteellinen kysymys. Ylimääräinen tieto merkitsee tässä laissa telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa. Kyse on nimenomaan sellaisesta tiedosta, joka ei liity rikokseen tai joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jota varten asiaa on tutkittu.

Valitettavasti usein rikolliset eivät tee vain yhtä rikosta. Jos kyse on rikollisesta elämäntavasta, rikoksentekijä voi lyhyen ajan sisällä tehdä rikoksia tai rikoskokonaisuuksia, jotka eivät suoranaisesti liity toisiinsa. Kuitenkin telekuuntelulla tai muulla semmoisella toiminnalla voidaan yhden rikoksen selvittelyssä sattua hankkimaan tietoa, joka liittyy toiseen saman tekijän tai tekijäryhmittymän muihin rikoksiin, niin kuin tässä aikaisemmin on tullut jo esille. Kuten edustaja Zyskowicz sanoi hyvin tästä asiasta, mitä nämä perusoikeusasiat ovat tässä tilanteessa: onko tällaisten tietojen käyttäminen rikoksen selvittämisessä rikollisten perusoikeuksien vastaista? Tästä on kyllä hyvä keskustella ihan oikealla lailla enempikin nytten. Kuinka törkeästä rikoksesta pitää olla kyse, että tällaisia tietoja voidaan käyttää? Minä toivon, että maalaisjärkeä ei tätä lakia käsiteltäessä unohdettaisi, vaikka maallikot halutaankin meidän tuomioistuimistammekin ulos; mikä se oli tämä uusin esitys, mikä viime viikolla tuli, että lautamiesjärjestelmä purettaisiin kokonaan pois? Kyllä me niitä maallikkoja näitten asioitten käsittelyyn silti yhä tarvitsemme, että se maalaisjärki pysyy näissä hommissa matkassa, etteivät nämä kuviot ole vain niin akateemikkojen keskustelua.

No, sitten vielä yhden esimerkin ottaisin esille siitä, että hallituksen esityksessä on viitattu korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen numero 58 vuodelta 2007. Siinä oli kyse tapauksesta, jossa moottoripyöräkerhon jäseniä oli epäilty törkeistä huumausainerikoksista. Käräjäoikeus oli myöntänyt esitutkintaviranomaisille luvan kohdistaa näihin henkilöihin teknistä kuuntelua heidän oleskellessaan kerhotiloissa. Nauhoitetuksi tuli keskustelu, jossa eräs henkilö myönsi tappaneensa ihmisen ja henkilön kaveri kertoi osallistuneensa todisteiden hävittämiseen. Kuitenkaan käräjäoikeus ei sallinut tämän äänitallenteen käyttämistä todisteena murhaoikeudenkäynnissä, koska se oli hankittu toisen rikoksen selvittämistä varten. Henkilö, jota syytettiin rikoksentekijän suojelemisesta, tietysti nokkelan asianajajansa neuvosta valitti korkeinta oikeutta myöten, että äänitallennetta ei saisi käyttää todisteena. Mutta ratkaisussaan korkein oikeus muistutti jo siitä yleisestä periaatteesta, ettei se, että todiste on saatu sinällään lainvastaisesti, vielä merkitse, ettei sitä saisi käyttää todisteena oikeudenkäynnissä. Jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei "lainvastaisesti hankitun todistusaineiston hyödyntäminen ole sinänsä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaista, jos menettely kokonaisuudessaan täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset". (Ben Zyskowicz: Ei olla vielä Amerikassa!)

Ja sitten, arvoisa puhemies, lopuksi haluankin todeta tähän sen, että monet voivat ajatella niin, että ollaanko tällä telekuuntelun lisäämisellä ja kaikella muulla matkalla kohti poliisivaltiota, mutta minun mielestäni kyse ei ole ollenkaan siitä, että ollaan matkalla kohti poliisivaltiota, vaan siitä, että ollaan mukana nykyajan tekniikassa. Kun nykyään tekniikka kehittyy, myöskin näiden meidän pakkokeinojemme ja niiden käyttämisen tulee kehittyä siinä matkassa. Elikkä oikeusprosessi on kehittymässä. Tämä on hyvä esitys alkuunsa, mutta toivottavasti tämä ei tähän tule jäämään vaan tulemme saamaan hyvinkin pikaisesti esityksiä tästä eteenpäin.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Valitettavasti tämä ei viime ajoilta ole ainoa tapaus, kun joudutaan hetkeä aikaisemmin hyväksyttyä lakia, nopeasti, kiireellä hyväksyttyä lakia, paikkaamaan. Valitettavasti välillä ahdistuneena tulee sellainen ajatus mieleen, että hallitukset ja ministeriöiden lainvalmistelijat kyykyttävät eduskuntaa ja kansanedustajia. Ei voi olla aistimatta sitä, että lainvalmistelutyö on liian usein hätäistä ja huonoa.

Perussyynä tämän lain nopeaan päivittämiseen näyttää olevan lakitekstin vaikeaselkoisuus, jonka johdosta asianomistajat ja esitutkijat eivät ole joka tapauksessa ymmärtäneet oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan. Tämäkin esitys kaipaisi kielihuoltoa. Miksei lainvalmistelijoille anneta ja vaadita sellaista suomen kielen osaamista, että Muhoksen mimmi, Tikkurilan tyttö ja yleismies Jantunen ymmärtävät lukemansa? Se, että osaa lukea, ei riitä, pitää myös ymmärtää lukemaansa.

Keskustelussa oleva esitys poistanee epäselvyyksiä avustaja-, kotietsintä- ja telekuunteluasioissa, mikäli ruohonjuuritasolle järjestetään riittävästi koulutusta tutkijoille ja miksei myös epäillyn puolustukselle. Kokonaisuutena tämä lakiesitys on kuitenkin hyvä ja se, että se tänne on tuotu.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Esitutkinta- ja pakkokeinolaista edellä edustajat Zyskowicz ja Maijala kiteyttivät tuon olennaisen omissa puheenvuoroissaan, enkä lähde niitä toistamaan mutta totean sen, että usein tässä salissa aivan näinä viime viikkoinakin on enemmän huolta kannettu kyllä rikollisista kuin rikoksen uhreista — rikollisten oikeuksista ja ihmisoikeuksista. Ehkä se on aiheellista, mutta aika vähälle huomiolle ja keskustelulle jäävät aina rikoksen uhrit.

Pidän sitä erittäin myönteisenä, että oikeusministeri Henriksson nosti omassa esittelypuheenvuorossaan ja tässä laissa myös vahvasti esille rikoksen uhrin. Pidän sitä myönteisenä, että jatkossa esimerkiksi seksuaalirikosten uhreille annetaan helpompaa ja helpommin käytettävää tukea ja apua. Tilanne heidän kohdallaan on usein sellainen, etteivät omat voimavarat riitä avun hakemiseenkaan, ja silloin sitä apua täytyy kyllä olla helpolla saatavissa.

Arvoisa puhemies! Pidän myös myönteisenä sitä, että tässä lainsäädännössä pakkokeinolain telekuuntelun käyttöedellytyksiä koskevia säännöksiä muutetaan niin, että mainittua salaista pakkokeinoa voidaan käyttää myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisessä eikä — niin kuin tähän asti on ollut — ainoastaan lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön selvittelyssä. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön selvittelyssä minun mielestäni on hyvin vaikea löytää sellaisia keinoja, joita ei saisi käyttää. Ne pitää pystyä kitkemään tästä maasta pois.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä esitutkinta- ja pakkokeinolakipakettihan hyväksyttiin maaliskuussa 2011, ja sen on tarkoitus tulla voimaan 2014 vuoden alussa. Täällä on käytetty puheenvuoroja, joissa on kritisoitu sitä alkuperäistä lakiesitystä, ja aihetta siihen kritiikkiin todella on, mutta on todettava, että on hyvä asia, että silloin kun tehdään virheitä ja ne havaitaan, niihin myös tartutaan ja niitä lähdetään korjaamaan. Siitähän on kysymys tämän lakiesityksen osalta. Kiitos siitä, että näitä virheitä nyt on lähdetty korjaamaan.

Yksi hyvä esimerkki on tuo, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikos lisätään tuohon pakkokeinolain 10 §:ään, jossa voidaan käyttää telekuuntelua tuon lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikoksen selvittämiseksi. Se on hyvä esitys.

Mutta sitten tähän ylimääräisen tiedon käyttöön menen vielä. Sielläkin parannusta tulee, mennään oikeaan suuntaan, eli kysymyshän on siitä, että kun poliisi toista rikosta selvittäessään saa tietoonsa siihen rikostutkintaan kuulumattoman rikoksen ja siihen liittyvää tietoa, nyt tämä raja laitetaan kahteen vuoteen, eli kun on kyseessä kaksi vuotta rangaistusmaksimi, niin silloin tuota tietoa voidaan käyttää. Mutta edelleenkään tämä ei mahdollista esimerkiksi omaisuus- ja kätkemisrikoksia, ja siinä kohtaa kyllä asianomistajien suoja jää jälleen vajavaiseksi.

Eräs asia, joka vaatii ehdottomasti vielä jatkovalmistelua ja puuttumista, on tuo tiedottajan käytön ilmoitusvelvollisuus. On aivan kohtuutonta, että poliisi joutuu ilmoittamaan rikoksesta epäillylle, että tämän rikoksen selvittämisessä on käytetty tiedottajaa. Se tulee vaikeuttamaan rikosten selvitysprosessia, ja se tulee aiheuttamaan vaaran ja uhan niille tiedottajina toimiville ihmisille. Tämä ei sovellu suomalaiseen oikeustajuun, että tietoa, jota on saatavissa laillisin keinoin, ei voitaisi käyttää rikosten selvittämiseksi. Tässä meillä riittää vielä työtä, ja toivon, että vielä ennen tämän lain voimaantuloa 2014 tulee muutosesityksiä lisääkin tämän lisäksi.

Markku Mäntymaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kuten täällä useat edustajat — Tolvanen, Zyskowicz ym. — ovat esittäneet, pääsääntöisesti lakiesitys on hyvä. Palaan kuitenkin tuohon peitetoimintaan, jota käytetään pääasiassa järjestäytyneen rikollisuuden ollessa kyseessä. Peitetoiminnan osalta ilmoittamisvelvollisuus lisää peitepoliisin paljastumisriskiä ratkaisevasti. Peitetoiminnan käyttämisen paljastumisen, siis epäillylle ilmoittamisen, kautta peitepoliisi paljastuu tai ainakin epäily hänen henkilöllisyydestään nousee pintaan. Tämän puolestaan voi arvioida johtavan muun muassa siihen, että peitepoliisi ei voi toiminnan paljastumisen jälkeen toimia enää peitetehtävissä työturvallisuussyistä.

Edelleen se voisi tarkoittaa sitä, että peitepoliisin sijoittaminen muihin poliisitehtäviin tulee rajoittumaan. Ne muut operaatiot, joissa peitepoliisi on mahdollisesti aikaisemmin toiminut, ovat vaarassa paljastua, kuten operaatioihin mahdollisesti osallistuneet muut peitepoliisit. Ilmoittautumisvelvolliseen liittyvä paljastumisriski ja siihen välttämättä liittyvät toimenpiteet turvallisuuden varmistamiseksi antavat perustellun aiheen arvioida, että peitetoiminnan käyttäminen suurella todennäköisyydellä tulee päättymään Suomessa muutaman vuoden sisällä. Ilmoitusvelvollisuuden myötä peitetoiminnasta tulee liian riskialtista ja vaarallista, eivätkä resurssit tule riittämään jatkuvaan uusien toimijoiden kouluttamiseen.

Arvoisa herra puhemies! Lain valmistelussa on ohitettu kokonaan muiden maiden lainsäädäntöjen kuvaaminen ja vertailu. Lainvalmisteluasiakirjoista ei ilmene, miten muissa maissa menetellään: Ilmoitetaanko peitetoiminnan käyttämistä vai ei? Miten peitepoliisia suojataan? Järjestäytyneen rikollisuuden torjunta Suomessa, kuten muuallakin, on muuttumassa yhä haastavammaksi muun muassa siitä syystä, että kohteet ovat aikojen kuluessa tulleet tietämään viranomaisten tiedonhankinnassa käytettävistä teknisistä menettelyistä muun muassa tuomioiden kautta ja kykenevät näin ainakin osittain välttämään kohteeksi joutumisen. Soluttautumisella, nimenomaan salassa pidettävänä tiedonhankintakeinona, on tässä tilanteessa tärkeä merkitys vakavimman yhteiskuntaa uhkaavan rikollisuuden torjunnassa. Kun peitetoiminnan käyttäminen paljastetaan, on vaarana, että peitepoliisi paljastuu ja tämän kautta paljastuvat peitepoliisin soluttautumiseen liittyvät tarkemmat polii-sin taktiikat.

Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että minulla ja muutamalla muulla, jotka täällä ovat paikalla, on mahdollisuus vielä muuttaa tätä asiaa ja kuunnella ja keskustella, kuunnella asiantuntijoita lakivaliokunnassa.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mäntymaa puuttui erittäin tärkeään kysymykseen eli peitetoimintaa tekevien poliisien toimintaedellytyksiin ja tämän työn merkitykseen kovan rikollisuuden torjunnan ja henkirikosten selvittämisen osalta. Voin myöskin vakuuttaa — sisäministerinä tässä asiassa myös konkreettisesti peitetoimintaan osallistuvien poliisien kanssa tapauksia läpikäyneenä — että tässä on nyt erittäin vakava asia, kuten edustaja Mäntymaa sanoi. Tätä toimintaa ei saa tuhota ja mitätöidä.

Kiinnitän myös huomion siihen, että peitetoimintaan osallistuva poliisi saattaa itsensä ja läheisensä, perheensä, meidän yhteisen turvallisuuden takia erittäin suureen vaaraan. Sen takia olisi muun muassa pitänyt oikeusministeriössä jo aikoja sitten ottaa vakavasti sisäministeriön esitykset anonyymitodistamisesta nimenomaan peitetehtävissä toimivan henkilön henkilöllisyyden suojaamiseksi. Nyt jälleen mennään tällä yleisellä liberaaliajattelulla tuhoamaan meidän turvallisuuden varmistamiseen liittyviä tärkeitä elementtejä. Toivon myöskin, että valiokunta ottaa asian vakavasti.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitokset siitä, että tämä esitys saa enimmäkseen positiivista palautetta. On äärimmäisen tärkeätä, että huolehditaan siitä, että meillä on käytettävissä sellaisia pakkokeinoja, jotka tarvitaan muun muassa silloin, kun poliisi tutkii lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia jne. Se tulee nyt tässä oikaistua.

Sitten vähän tästä menettelystä. Sehän ei ole kovinkaan tyypillinen menettely, että lakiin, joka ei ole vielä astunut voimaan, tehdään muutoksia, mutta tällä kertaa tähän on ollut hyvät perusteet. Voidaan sanoa, että tavallista pidemmästä voimaantuloajasta on ollut nyt se hyöty, että kaikkein ilmeisimmät muutostarpeet ehditään korjata jo ennen kuin uusia lakeja pitää alkaa soveltamaan. Sanottakoon myös se, että poliisilain uudistukset on niin kokonaisuudistuksessa kuin nyt annetussa esityksessä valmisteltu samaan tahtiin kuin esitutkinta- ja pakkokeinolakien uudistukset ja ministeriöiden yhteistyö valmistelussa on ollut erittäin tiivistä ja hyvin toimivaa.

Sitten täytyy tietysti myöntää, että on toki mahdollista, että kun uusia lakeja päästään ensi vuonna soveltamaan ja soveltamisesta saadaan sitten kokemusta pidemmältä ajalta, niin voi olla, että meillä on lisääkin muutostarpeita ja ne voivat tulla esiin. Katson myös, että se on erittäin tärkeätä, että lakivaliokunta nyt, kun lähtee käsittelemään tätä asiaa, käy perusteellisesti läpi ne näkökohdat, jotka on nyt myös tässä keskustelussa tuotu esille.

Joitakin kommentteja kuitenkin tässä vaiheessa vielä näistä, mitkä edustajat Tolvanen, Zyskowicz ja muutkin ovat esittäneet. Elikkä kokonaisuudistusta eduskunnassa muutama vuosi sitten käsiteltäessä lainsäädäntöömme lisättiin mahdollisuus saattaa kotietsinnän laillisuus jälkikäteen tuomioistuimen tutkittavaksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan nyt tehty ratkaisu on sen kaltainen, minun mielestäni, että se täyttää myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaatimukset. Sen takia tietenkään ei ministeriössä voida enkä myöskään ministerinä voi sivuuttaa sitä, mitä perustuslakivaliokunta on ollut mieltä, enkä voi myöskään sivuuttaa sitä, mitä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ollut mieltä. Ja muun muassa se, mikä koskee epäillyn oikeutta avustajaan, lähtee juuri siitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut joitakin ratkaisuja ja myös korkein oikeus on omissa päätöksissään lähtenyt sille kannalle, joka nyt näkyy tässä esityksessä.

Sitten, arvoisa puhemies, kun oli kyse tästä peitetoiminnasta, haluan muistuttaa teitä siitä, että 60 §:ssä, jossa tätä käsitellään, tulee ilmi myös se, että voidaan jättää kokonaan ilmoittamatta epäillylle muun muassa silloin, jos on hengen ja ter-veyden suojaamiseksi tarpeellista, että henkilö ei saa tästä tietoa, tai sitten tuomioistuin voi myös päättää, että tätä tietoa tai ilmoitusta voidaan lykätä kaksi vuotta kerrallaan. Elikkä kyllähän lakiesitys lähtee siitä, että ei haluta tietenkään vaarantaa poliisimiesten henkeä ja halutaan saada mahdollisimman hyvää tulosta esitutkinnassa.

Sitten tästä ylimääräisestä tiedosta vielä sen verran, että totta kai on hankalaa miettiä, missä sen rajan pitäisi kulkea, mutta esimerkiksi niissä tapauksissa, jotka edustaja Zyskowicz nosti tässä esille, jos on timanteista kyse, on kuitenkin niin vakavasta rikoksesta kyse, että on ehkä törkeästä varkaudesta tai kätkemisestä kyse, ja silloin näitä tietoja voidaan käyttää.

Elikkä kaiken kaikkiaan me tarvitsemme lainsäädännön, joka on oikeusvaltion periaatteitten mukainen mutta joka tietysti suojelee niitä henkilöitä, joita meidän yhteiskunnan pitää suojella, elikkä rikoksen uhreja ja niitä henkilöitä, jotka tarvitsevat sitä suojelua eniten, kuitenkaan unohtamatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjanvetoja.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitän oikeusministeriä osallistumisesta keskusteluun, mutta toistan kysymykseni tästä oikeudesta avustajaan. Kun tähän saakka on riittänyt, että tälle epäillylle kerrotaan, että hänellä on oikeus, ja nyt pitää oikein huolehtia siitä, koska oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen sitä edellyttää, niin siis tarkoittaako se, että tämmöiselle syytetylle tai epäillylle, joka haluaa tunnustaa eikä halua avustajaa, pitää avustaja vain hommata? Se on ensimmäinen kysymys.

Toinen kysymys kotietsinnästä: En minä sitä enää kritisoinut, että sen voi saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi, vaan kritisoin sitä, että siitä pitää erikseen ilmoittaa, että voi saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Onko tällainen palvelutehtävä, jolla oikein yllytetään, että viehän asia tuomioistuimeen, nyt jotenkin perusteltu?

Ja sitten: olette oikeassa näistä timanteista, mutta jos vaikka toppatakkeja on viety 500 kappaletta, niin olisi kiva niitäkin päästä tutkimaan.

Kalle Jokinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Menen vielä tuohon peitetoiminnan käyttöön ja tähän ilmoitusvelvollisuuteen ja kysynkin ministeriltä siitä.

Tästä perusajatuksesta: Nythän on säädetty niin, että se ilmoitusvelvollisuus on olemassa, ja sitten nämä mainitsemanne poikkeukset ovat käytettävissä, jos niihin perusteita löytyy. Koko ajan yritetään jouduttaa rikosprosesseja, tutkintaa ja sitten tehdään näitä lisäsäännöksiä ja poikkeuksia, jotka pitää perustella, ja jos eivät ne perustelut ole pitäviä, niin silloin taas siinä viranomainen, virkamies, on luupin alla.

Esimerkiksi tuo poikkeus siitä, että tätä peitetoiminnan ilmoitusvelvollisuutta voidaan lykätä kaksi vuotta — onko se teidän mielestänne riittävä aika? Jos on vakavasta rikoksesta kysymys, niin toivottavasti se konna vielä lusii yli kaksi vuotta siitä, (Kari Rajamäki: Ei ole riittävä!) mutta senkin jälkeen tuo peitetoiminnassa ollut henkilö tai tiedottaja on sitten vaarassa, kun tuo henkilö vapautuu lusimasta sitä rikosta.

Markku Mäntymaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vielä oikeusministerille sen verran, että kyllä käytännössä tuo pakkokeinolaki 62 ja 60 §:n 2 ja 3 momentin ilmoitusvelvollisuus johtaa siihen, että poliisi, joka toteuttaa peitetoiminnan ja valeostot sekä ohjattua tietolähdetoimintaa, kokee olevansa velvollinen, jopa velvollinen säännönmukaisesti, hakemaan tuomioistuimelta lupaa jättää laissa määrätty ilmoitus tekemättä. Eli poikkeussäännöstä muodostuu näin pääsääntö, joka ei lakiteknisestikään näytä kovinkaan onnistuneelta.

Kari Tolvanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minäkin palaan tähän ilmoittamisvelvollisuuteen, koska olen todella huolissani toki peitetoiminnassa toimivien poliisien turvallisuudesta mutta ihan niiden siviili-ihmisten turvallisuudesta, jotka antavat viranomaisille tietoa. Kuten sanoin itsekin, sieltä laista löytyy pykälä, joka mahdollistaa terveyden ja hengen uhka -tilanteessa tuomioistuimen päättämään, että sitä tietoa ei anneta. Mutta pääsääntö on se, että tiedot annetaan, ja poliisi ei enää voi luvata tälle tiedon antajalle, että henkilöllisyytesi ei paljastu, vaan tuomioistuin sen ehkä joskus myöhemmin mahdollisesti päättää, joten kukaan selväjärkinen ei enää tietoa poliisille anna, kun nykykäytännön mukaan poliisi voi poliisilaki 44 §:n perusteella ilmoittaa, että näitä tietoja ei anneta. Kysynkin: miksi tässä tapauksessa ei ole kansainvälistä vertailua tehty oikeastaan laisinkaan, koska nyt kansainvälinenkin yhteistyö tyssää tämän myötä? Miksi vain ylimalkaisesti mainitaan ihmisoikeussopimukset, koska ne eivät tätä estä minun mielestäni?

Maria Tolppanen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen oikeuskäytäntö lähtee siitä, että syytön, kunnes toisin todistetaan, ja jotta ketään ei syyttä tuomittaisi, jotta ei tulisi oikeusmurhia, avustajan käyttö on aivan välttämätöntä, ja on todella tärkeää, että jo esitutkintavaiheessa epäillyllä on mahdollisuus käyttää avustajaa, jotta hän pystyy puolustamaan itseään. Varsinkin siinä tapauksessa, jos epäilty on nuori tai jos hän on muuten vajaavaltainen tai vajavainen, on äärimmäisen tärkeää, että avustajaa käytetään. Se on eri asia, jos sitä yritetään käyttää rikolliseen toimintaan, mutta niinhän ei tehdä silloin, kun yritetään selvittää rikollista toimintaa.

Lisäksi vielä, jos syytetty saa itse valita avustajansa, se on aivan oikein, mutta jos viranomainen huomaa, että nyt menee pieleen, tämä ei pysty avustamaan tätä henkilöä, niin täytyy antaa tukea syytetylle, joka mahdollisesti on syytön, kunnes toisin on todistettu. Sen lisäksi avustajaa pitää saada käyttää, jos on asianomistaja, esimerkiksi raiskattu. Jollei uskalla kertoa asioitaan muuten, on saatava käyttää avustajaa myöskin esitutkintavaiheessa.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Arvoisa puhemies! Edelleen hyviä kysymyksiä. Toivon, että nostatte näitä kysymyksiä myös lakivaliokunnassa, kun käytte tätä läpi.

Mitä tulee tämän epäillyn oikeuteen avustajaan, niin tietysti se on tärkeätä, että on oikeus avustajaan. Mutta totta kai tilanteen täytyy olla myös se, että tuomioistuin käyttää tässä harkintavaltaansa. Jos tilanne on se, että tämä epäilty ei halua avustajaa, ja jos tilanne on se, että hän ilmeisesti ymmärtää tämän asian päälle niin paljon, että hän tietää, mistä on kysymys, niin tuomioistuin arvioi. Ei tässä ole tarkoitus se, että tuomioistuin joka asiassa pakottaa sille epäillylle avustajaa, vaan tässä halutaan varmistua siitä, että epäillylle taataan se mahdollisuus ja että myös ollaan valppaina silloin, kun henkilö on sellaisessa tilassa, että hän ei kykene itse päättämään tai ei kykene itse arvioimaan, olisiko minulla ollut syytä olla avustaja vai ei. Sitä tässä haetaan, ja sen takia viime kädessä tuomioistuin on tässä hyvin ratkaisevassa roolissa.

Edelleen näistä peitetoimista. Ymmärrän, että kaikki te edustajat ja varsinkin te, joilla on poliisitausta, tiedätte, minkälainen se käytäntö on, ja se on arvokasta tietoa. Toivon myös, että nostatte nämä asiat valiokunnassa esille, kun kuuntelette ja kuulette asiantuntijoita.

Ainakin minulle on jäänyt kyllä se kuva, että tarkoitus tietysti on suojella poliisien henkeä ja terveyttä ja myös muitten todistajien, ja sen takia tässä on tämä mahdollisuus poikkeukseen. Se on sitten eri asia, jos poikkeuksesta tulee sääntö. Se jää nähtäväksi. Mutta totta kai pitää lähtökohta olla se, että ihmisten henkeä ja terveyttä suojellaan, ja siinäkin on tuomioistuin hyvin ratkaisevassa roolissa.

Sitten edustaja Rajamäki nosti tässä esille edellisessä puheenvuorossaan, minkälaisia muutosehdotuksia on mahdollisesti tulossa, kun on kyse todistamisesta. Meillä on oikeusministeriössä käynnissä hanke, jossa nyt myös mietitään sitä, onko syytä avata mahdollisuus todistaa niin, että voi esiintyä nimettömänä, ja toivon, että se esitys saadaan myös tänne eduskuntaan käsiteltäväksi tämän vuoden aikana. (Kari Rajamäen välihuuto) — Joo, tarkoitus on, että me annamme sen, kunhan se saadaan siihen muotoon, että se on hyvä.

Puhemies! Toivon, että olen yrittänyt ainakin vastata nyt kaikkiin esittämiinne kysymyksiin, ja jatkakaa tätä hyvää keskustelua.

Tom Packalén /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt esitutkinta- ja pakkokeinolakiin tehdyt uudistukset ovat pääsääntöisesti onnistuneita. Korostan kuitenkin sanaa "pääsääntöisesti". Laissa on edelleen suuria puutteita, joihin tulee puuttua.

Haluan nostaa esille edustaja Tolvasenkin mainitseman poliisien käyttämien tiedonantajien turvallisuuden vaarantumisen. Tämä on todellinen ongelma. Poliisilla on nykyisin ohjattua tiedottajatoimintaa, jonka tarkoituksena on ollut parantaa kaikkien osapuolien oikeusturvaa. Nyt laissa vaaditaan, että tiedottajien käytöstä ilmoitetaan epäillylle, jos tuomioistuin ei sitä erikseen julista salaiseksi. Ministeri Henriksson sanoi, että 60 §:ssä on, että tuomioistuin tekee tämän päätöksen. Poliisi ei voi luottaa siihen, tekeekö tuomioistuin tämän päätöksen. Kyseessä on kuitenkin ihmishenki.

Otanpa esimerkin käytännöstä. Vaikkapa törkeässä huumausainerikoksessa ei ole montaakaan ihmistä, joilla olisi tietoa kyseisestä rikoksesta. Se kuuluu oleellisena osana rikoksen tekemiseen, ammattimaiseen rikoksen tekemiseen, että siitä ei kerrota kaikille naapureille ja torimummuille. Tämän takia rikollisten on helppo löytää poliisin tiedottaja eli henkilö, joka on luovuttanut poliisille tarvittavan tiedon, vaikkapa sen, missä sijaitsee 10 kiloa amfetamiinia.

Käytännössä tämä johtaa siihen, että tämä kyseinen tiedottaja etsitään ja hänelle tullaan kostamaan. Tällaiset kostotoimet ovat arkipäivää suomalaisessa alamaailmassa. Suomessa on kidutettu ja tapettu suuri joukko ihmisiä pelkän epäilyn takia. Kaiken lisäksi nämä epäilyt ovat yleensä olleet vääriä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että tämä tulee lisäämään näitten tämmöisten rikosten määrää, olivat ne kohteet sitten oikeassa tai väärässä.

Tämän lisäksi tämä laki tulee käytännössä lopettamaan järjestäytyneen ja ohjatun tiedottajatoiminnan, koska poliisi ei voi luottaa siihen, että tuomioistuin tekee päätöksen, vaikka varmaan se pääsääntöisesti tekisikin päätöksen salata sen, mutta poliisi ei voi jättää asiaa sen varaan. Tämä ei varmasti ole ollut lainsäätäjän tahto, vaan kyseessä on lainsäädännön huono valmistelu. Poliisi ei voi ottaa sitä riskiä, että tiedottaja, joka on luottanut poliisiin, tulisi tapetuksi, jos tuomioistuin jostain syystä päättäisi olla salaamatta tiedottajan käyttöä. Poliisilla ja yhteiskunnalla on vastuu kansalaisista ja ihmisistä, jotka auttavat viranomaisia sen turvatessa yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Allekirjoitan edustaja Zyskowiczin huolen siitä, että monet tahot tuntuvat olevan enemmän huolissaan rikollisten oikeuksista kuin tavallisten kansalaisten oikeuksista ja turvallisuudesta. Toivon, että oikeusministeriö kiinnittää huomiota tässä salissa esiin tuotuihin ongelmiin.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministeri Henrikssonille, vaikka hän tässä ennätti lähteä, lain esittelystä. Toivottavasti hallituksen esityksessäkin esiin tuotu kiire ei tulevaisuudessa tässä käsittelyssä vaivaa ja kaipaa uutta korjaussarjaa. Ja kun on aikaa, niin tehtäisiin sitten hyvä laki.

Kiitoksia myös edustaja Zyskowiczille tarkasta sisäluvusta aiheeseen liittyen. Tämähän tulee aikanaan myös hallintovaliokuntaan lausunnolle, ja nämä puheet varmasti siellä myös on hyvä muistaa. Edustaja Zyskowicz mainitsi myöskin tämän autossa tupakoinnin kieltämisen epäonnistumisen. Muistaakseni aikoinaan vastustettiin myös turvavyön käyttöpakkoa yksilön vapautta rajoittavana, eli eiköhän se harkinta lisäänny kuitenkin useimmissa asioissa tässä maassa.

Nämä edustaja Tolvasen käytännön esimerkit kertovat kuitenkin karua kieltään, ja minusta ne on otettava vakavasti nyt sitten valiokuntakäsittelyissä, varsinkin kun puhutaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ottanut osin kantaa näihin, ja kyllä myöskin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on puhunut lasten oikeuksien toteutumisesta, ja mikä ei voi olla oikeus ja kohtuus, ei minun mielestäni voi olla lakikaan, niin kuin vanha sanonta kuuluu.

Esityksessä todetaan, että samaan aikaan annetaan poliisilakia koskeva esitys ja näissä on sitten yhteen sovitettavia pykäliä. Eli siinäkin on tietysti eduskunnalle ja valiokunnille tehtävää. Toivon, että poliisiammattikorkeakoulu pystyy resursoimaan riittävästi sitten myös koulutukseen, mitä tämän lain soveltamiseen tarvitaan.

Johanna Ojala-Niemelä /sd:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Zyskowicz käytti täällä tuttuun tyyliinsä hyvin reipashenkisen puheenvuoron, jossa perusoikeusasiantuntijat kyllä vedettiin aika tavalla kölin alta. Itse myös samaisia herroja tuolla valiokunnassa kuulleena en yhdy kyllä tähän näkemykseen, mutta siinä suhteessa kyllä, että meillä asiantuntijapiiri on perustuslakivaliokunnassa liian suppea. Eli katsantokannat ovat jo lähestulkoon tiedossa ennen näitä kuulemisia, ja siinä suhteessa kannustaisin kyllä kaikkia oikeustieteen ylioppilaita myös tähän perusoikeusjuridiikkaan tutustumiseen, koska sillä saralla meillä kyllä löytyy tilaa myös asiantuntijapuolella.

Tämä esitutkintalain ja pakkokeinolain käsittely ei ollut viime vaalikaudella eduksi, se täytyy kyllä sanoa. Mutta siinä aikataulussa, kuten täällä on kuultu, että viimeisinä parina viikkona runtattiin tämä esitys läpi — sanon "runtattiin", koska se oli tosiaan nopeatahtinen käsittely — tehtiin kyllä kaikki voitava, mitä sillä aikataululla oli mahdollista tehdä. Täytyy sanoa — edustaja Kivelä viittasi täällä virkamiehiin, hän ehti poistua jo — että kyllä tästä salista löytyivät syylliset, jotka halusivat tämän esityksen viedä hinnalla millä hyvänsä läpi.

Pidän tätä hyvänä, kuten edustaja Jokinenkin täällä otti esille, siitä huolimatta, että tätä joudutaan parsimaan. Hyvä näin, koska nyt ei ole mitään vielä ajassa menetetty, koska tämä lakiesitys tulee voimaan vasta 2014. Sisällöllisesti tämä kyllä minusta kohenee huomattavasti. Tässä on muun muassa tämä, että salaista pakkokeinoa voidaan käyttää myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisessä, mikä on tärkeä näkökohta.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ehkä ei pitäisi moittia niin paljon perustuslakiasiantuntijoita. He ovat uskossaan, ja nämä ihmisoikeuskysymykset ja nimenomaan rikoksentekijän ja epäillyn ihmisoikeuksista huolehtiminen ovat heidän mielestä keskeinen osa koko yhteiskuntaa. Ehkä moitteet pitäisi kohdistaa meihin itseemme, perustuslakivaliokuntaan ja eduskuntaan.

En tiedä maailmassa toista maata, jossa tavallisen hallituksen esityksen esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi todetaan olevan kahdeksalta kohdalta vastoin perustuslakia. Jos edustaja Ojala-Niemelä tietää, niin kertokaa. En tiedä maailmassa toista maata, jossa normaali yhteiskunnallinen harkinta siitä, mitä pakkokeinoja tulisi käyttää minkäkinlaisten rikosten selvittämiseen, ei olekaan normaalia yhteiskunnallista tarkoituksenmukaisuusharkintaa, joka kuuluu parlamentille, vaan se onkin perustuslakiharkintaa ja ihmisoikeusharkintaa, jossa ylimmät asiantuntijat ja auktoriteetit ovat nämä ihmisoikeusjuristit, joilla ei välttämättä ole käytännön kanssa mitään tekemistä.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Ikävää, että ministeri lähti kahvitunnille juuri, kun olisin halunnut hänelle esittää muutamia kysymyksiä tästä lakiesityksestä. Nimittäin tässä tätä istuntoa kuunnellessa kerkesi aika hyvin käymään läpi tätä hallituksen esitystä. Muutamia huomioita siitä.

Ihmettelen sitä, että tähän lakiesitykseen ei ole laitettu seksuaalipalvelun ostamista nuorelta, vaikka esimerkiksi tämä houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin on tänne hyvänä lisäyksenä laitettu. Seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta -lakipykälässähän olisi tämmöinen maininta: "Joka lupaamalla tai antamalla korvauksen saa kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon, on tuomittava seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." Nyt kun tähän on lisätty tämä toinen asia, tämä houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin, niin se ei kuitenkaan kata tätä ostamista. Houkutteleminen on vasta, tämän lakipykälän mukaan, siinä mielessä kriminalisoitavaa, mikäli alle 18-vuotiaasta, joka on houkuteltu tähän tehtävään, otetaan kuvatallenteita tai joitain kuvia levitettäväksi.

Ihmettelen itse, kun en ole mikään juristi, miten tämmöisiä lakeja tehdään, missä tavallaan, kun mennään määrättyyn asti, houkutellaan seksuaaliseen tarkoitukseen, mutta ei ole vielä menty kuvia ottamaan alle 18-vuotiaista mutta 16 vuotta täyttäneistä, silloin se ei ole mikään rikos. Kuitenkin voidaan hyvin käytännön tasolla todeta se, että jossain määrin luvataan tai annetaan joku korvaus siitä nuorelle, kun aikamiehet houkuttelevat nuoria seksuaalisiin tekoihin.

Itse pidän lainsäädännön heikkoutena sitä, että me emme pysty suojelemaan nuoria, jotka aikuisiän kynnyksellä kasvavat aikuisuuteen, esimerkiksi nettimaailmassa liikkuvilta pedofiileilta ja jopa normaaleilta keski-ikäisiltä miehiltä. Meillä tulisi olla lainsäädännössä jonkunnäköinen suoja myös heille, jotka harhautetaan tämmöisiin asioihin.

Hyvänä lisäyksenä tässä on: Aikaisemmin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyistä sallittiin tämä telekuuntelu. Äskeinenkin puheenvuoro liittyi nimenomaan tähän telekuuntelun sallimiseen. Elikkä sitä telekuuntelua ei oltu sallittu seksuaalipalvelun ostamisen osalta, jos tutkitaan tämmöistä rikosta, mutta tämä telekuuntelun salliminen nyt on tiukentunut siltä osin, että myös lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltyä voidaan kuunnella nyt ja tutkia sitä telekeinoin niin, ettei sen tarvitse täyttää tämän lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön kriteereitä.

Samalla tavalla, kun kiristettiin lakia tältä osin, olisin toivonut myös, että olisi kiristetty myös tätä kohtaa, kun tässä telekuuntelupykälässä on tämä, että törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä voidaan semmoisessa tutkinnassa telekuuntelulakia käyttää, edellytykset täyttyvät, mutta jos on kysymys pelkästään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä, elikkä se tekoaste ei ole törkeä, niin silloin ainakin oman tulkintani mukaan telekuuntelun edellytykset eivät täyty. Nyt, kun tätä lakia lukee tarkemmin, missä se raja menee yli, kyllä tämä pelkästään ilman törkeyttä oleva sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen on jo semmoisia tekoja, joissa sallisin itse poliisille mahdollisuuden tutkia rikosta myös telekuuntelun keinoin.

Arvoisa puhemies! Halusin perustuslakivaliokunnalle muistuttaa siitä, että ei tehdä tästä lainsäädännöstä semmoista tilkkutäkkiä, mistä me tänään olemme kuulleet tässä useamman puheenvuoron aikana, vaan yrittäisimme semmoiset selkeät asiat, mitkä täällä ovat helposti korjattavissa, lisätä tänne. Esimerkiksi tässä puheenvuorossani olevaan telekuunteluedellytykseen voitaisiin poliisille antaa keinoja tutkia näitä erityisesti nuoriin kohdistuvia seksuaalirikoksia nykyistä paremmin.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin haluan myös itse yhtyä niihin puhujiin, jotka ovat antaneet kiitoksensa ministeri Henrikssonille siitä, että tämä esitys on tänne tuotu ja tässä myös korjataan monia sellaisia kysymyksiä, jotka ovat jääneet niin sanotusti korjausta vaille edellisessä lainsäädäntövaiheessa.

Ministeri Henriksson on valitettavasti joutunut jo poistumaan seuraaviin tehtäviin, mutta hän omassa puheenvuorossaan totesi toivovansa, että lakivaliokunta perehtyy näihin asioihin perusteellisesti, ja sen voin taatusti valiokunnan puheenjohtajana luvata, että käymme läpi erittäin huolellisesti kaikki täälläkin istunnossa esille nousseet kysymykset. Valiokunnan työtapa on ollut myös se, että pyrimme selvittämään mahdollisimman paljon myös konkreettista toimintaa, koska se ikään kuin avaa paremmin myös pykälät ja niihin liittyvät kokonaisuudet ja silloin pystytään myös tarkkaan harkitsemaan se, löytyykö tahtoa ja välttämätöntä halua tehdä yhdessä muutoksia hallituksen esityksiin. Lähtökohta kuitenkin mielestäni on ihan hyvä. Tälläkään ei kaikkea pystytä korjaamaan, mutta saadaan ainakin hyvään suuntaan asioita menemään, niin sanotusti.

Täällä ovat muutamat edustajat nostaneet esille viime kaudella käsiteltyä esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön pakettia. Tähän samaanhan kuului myös poliisilaki ja niin kuuluu tälläkin kertaa. Ehkä on hieman valitettavaa se, että nämä kaksi lakikokonaisuutta eivät ole nyt yhtä aikaa lähetekeskustelussa, koska näitä pitää tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Haasteelliseksi asian tekee se, että nämä tulevat eri ministeriöiden valmistelusta, eli poliisilaki tulee sisäasiainministeriöstä ja nyt puheena oleva esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädäntö puolestaan oikeusministeriöstä.

Haluaisin oikeastaan sen verran korjata tai selventää muutamia asioita viime kauden käsittelystä, vaikka elämmekin jo vuotta 2013. Viime kaudellahan tämä kokonaisuudistus oli yksi keskeinen tavoite ja se oli täysin välttämätöntä tehdä. Asiaan liittyvä komiteamietintö valmistui vuonna 2009 ja, jos en nyt aivan väärin muista, se oli pituudeltaan 850 sivua, eli mistään aivan pienestä kokonaisuudesta ei ollut kyse. Sen jälkeen tarvittiin vielä tarkempi poliittinen arviointi. Nämä kyseisen komiteamietinnön hankkeet jaettiin poliisilain ja esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kesken ja sen jälkeen ruvettiin käsi kädessä valmistamaan hallituksen esityksiä.

Sen verran tarkastin pöytäkirjoista, että kyseiset hallituksen esitykset annettiin eduskunnalle 29.10.2010 ja lakivaliokunnan mietintö muun muassa on valmistunut 10.3.2011. Rehellisesti täytyy sanoa, että näin valtavan ison kokonaisuuden, johon liittyy hyvin monia haasteellisia asioita, käsittely lyhyessä aikataulussa eduskunnassa on ollut todella työlästä, ja pitäisin ihmeenä sitä, jos silloin olisi pystytty kaikki yksityiskohdat säätämään siten, että mitään korjaamisen tarvetta ei ole. Eli mielestäni tämä korjauspaketti on erinomaisen hyvä, ja aivan varmasti on myös niin, että kun lainsäädäntö astuu vuoden 2014 alusta voimaan, niin saattaa löytyä useitakin kohtia, mihin joudutaan edelleenkin palaamaan. On myös tärkeää, että niihin pystytään palaamaan nopeasti, mikäli käytäntö osoittaa, että selkeästi jää sellaisia kohtia, jotka on syytä ottaa vielä uudelleen käsittelyyn. Torstainahan täysistunto tulee käymään lähetekeskustelun poliisilaista, ja silloin varmasti ainakin osittain nämä samat kysymyksetkin tulevat nousemaan esille.

Edustaja Mattila, joka on hallintovaliokunnan puheenjohtaja, joutui valitettavasti poistumaan, mutta varmasti on myös paikallaan miettiä, miten laki- ja hallintovaliokunta voivat yhdessä miettiä asiantuntijakuulemisia, jotta näistä kahdesta lainsäädäntökokonaisuudesta saadaan mahdollisimman toimiva. Eli se on myös hyvin tärkeää, ja toivon, että siinä hyvin sitten onnistutaan.

En lähde tässä yhteydessä ruotimaan hallituksen esityksen yksityiskohtia, koska lakivaliokunnassa tulen niitä muutenkin sitten tarkemmin tarkastelemaan. Ehkä sen verran täytyy kuitenkin todeta, että peitetoiminnan osalta on ehdottomasti selvitettävä perusteellisesti, onko esitetty tilanne sellainen, että sen kanssa voidaan niin sanotusti turvallisesti elää. Eli pidän aivan selvänä sitä, että meidän tulee lainsäädännön kautta varmistaa se, että peitepoliisi ja hänen lähipiirinsä eivät joudu vaaraan. Tämä on mielestäni erittäin tärkeä kysymys, ja voidaan todeta, että se on myös osa työturvallisuutta, mikä on mielestäni erinomaisen tärkeää. Se, että henkilö työtehtävissään altistuu vaaralle, on aina otettava erittäin vakavasti, ja uskon, että tässä salissa näin myös käytännössä tehdään. Sama koskee tietysti osaltaan myös poliisin käyttämiä tiedottajia eli tietolähteitä. Tämä on myös tärkeä asia, että saamme asian hoidettua sellaiseen kuntoon, että niiden kanssa voidaan elää.

Edustaja Rajamäki nosti esille anonyymin todistelun, johon oikeastaan ministeri Henriksson jo ehtikin vastaamaan. Tämä on myös erittäin tärkeä asia, josta on monta vuotta puhuttu. Olen itsekin sitä pitänyt esillä, ja on todella hyvä, että oikeusministeri on tähän asiaan tarttunut ja pyrkii tuomaan esityksen vielä tällä kaudella, jolla tämäkin asia saataisiin etenemään. Lainsäädäntö ja siihen liittyvät periaatteet monta kertaa ehkä etenevät hieman turhan hitaasti, mutta onneksi yksikään laki ei ole kiveen kirjoitettu, ei edes perustuslaki, vaan asioita voidaan tarkastella matkan varrella.

Lainsäädäntö on poliisin tärkein työkalu. Poliiseja pitää olla riittävästi, heillä pitää olla hyvätasoinen koulutus, poliisin pitää toimia luotettavasti, ja itse pidän myös tärkeänä, että tavallaan poliisin toimintaan liittyvä seuranta on riittävää, koska se takaa sen, että me oikeasti olemme Suomessa oikeusvaltioiden joukossa — mutta samalla meidän on ehdottomasti syytä varmistaa, että poliisilla on riittävät työkalut rikollisten saamiseksi kiinni. Tämä on yksi sellainen tärkeä kysymys, joka muun muassa tämäisen hallituksen esityksen osalta meidän täytyy muistaa, ja täytyy se asia myös pohtia.

Vielä yksi kysymys, joka mielestäni vaatii tarkempaa arviointia, on se, ovatko työkalut riittävät internetiin ja tietoverkkoihin liittyvän rikollisuuden selvittämiseen ja myös ennaltaehkäisemiseen. Se on alati kysymys, johon törmäämme monessakin paikkaa, ja se on syytä myös tässä katsoa.

Perustuslakivaliokunta ja perustuslakiasiantuntijat ovat saaneet kommentteja keskustelun kuluessa, ja on tietysti erittäin tärkeää, että perustuslakivaliokunta pohtii oman tehtävänsä ja työsarkansa huolellisesti. Toki se on perustuslakivaliokunnan asia, mutta en näkisi ollenkaan pahana sitä, että voitaisiin kuulla hieman laajemminkin kuin pelkästään perustuslakiasiantuntijoita. Toki heidän panoksensa on tärkeä, mutta se ehkä auttaa myös pohtimaan sitä kokonaisuutta, minkä kanssa aidosti toimitaan. Toki perustuslakivaliokunnan tehtävä on arvioida nimenomaan esitysten perustuslakiin liittyvät vaikutukset ja se, millaista säätämisjärjestystä eduskunnan tulee käyttää, kun lakia tehdään, mutta pitäisin sitä myös hyvänä asiana.

Arvoisa herra puhemies! Olen tässä ehkä puhunut jo kohtuullisen pitkäänkin. Tulemme ottamaan huomioon nämä puheenvuorot lakivaliokunnan käsittelyn yhteydessä ja käymme niitä huolellisesti myös läpi. Pidän tätä keskustelua erittäin hyvänä, ja otamme siitä eväät mukaan.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! On helppo jatkaa, mitä lakivaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Holmlund sanoi, me lupaamme kyllä käsitellä tämän asian siellä perusteellisesti, itse rivijäsenenä, ja edustaja Mäntymaa tuolla myös nyökyttelee toisena rivijäsenenä, ja edustaja Pelkonenkin on samaa mieltä. Pidämme huolta, että nämä asiat käsitellään perusteellisesti. Toivottavasti nyt, kun vihdoinkin on saatu tämä anonyymitodistelu esille, se todella etenee vauhdilla. Tiedän, että siinä työryhmä jo istuu ja sieltä esitys tulee. Tätä olen vaatinut jo pitkään, ja nyt olen vaatimassa anonyymiä asianomistajaa tiettyihin tapauksiin, mutta se ei ole ehkä tämän istunnon aihe. Sitä voidaan käsitellä joskus myöhemmin.

Otan vielä kaikesta huolimatta esiin, kun käytin pitkän puheenvuoron, tässä hallituksen esityksessä olevat kotietsintään liittyvät ilmoitukset. Se on sellainen asia, joka herättää paljon tuntemuksia ja tunteita. On ihan hyvä, että tänne on pantu kirjaus, että kotietsintä voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi, se on täysin perusteltua. Kansalaisella on tämmöinen jälkikäteinen oikeussuojakeino. Ei siinä mitään, kyllä lähtökohtaisesti poliisin tekemät ja määräämät kotietsinnät kestävät tarkastelun.

Se, mistä on tullut moitteita, on se, että ei aina ole ilmoitettu sille huoneiston haltijalle, tilan haltijalle, siitä, että hänen luonaan kotietsintää tehdään. No, siihen on tietysti moniakin syitä, se, että joskus on heitä hankala tavoittaa, mutta myös se, ettei haluta paljastaa, mitä tutkinnallisesti tärkeätä sieltä löytyy. Jos sieltä murhapaikalta löytyy esimerkiksi verijälkiä, se saattaa olla äärettömän tärkeä näyttö, jota ei välttämättä rikoksesta epäillyn tietoon tässä vaiheessa haluttaisi antaa, mutta kun hän on siellä läsnä, niin hän saa tämän tiedon, että tämmöisiä ratkaisevia todisteita on löydetty. Joskin täällä uuden lain esityksessä on, että "voidaan poistaa paikalta", mutta sehän nyt on tietysti myöhäistä silloin, jos tämä tieto on levinnyt heille. Se on yksi tämmöinen ongelmallinen juttu.

Mutta vielä suurempi ongelma on lähinnä koominen tilanne, joka tulee olemaan läsnäolo-oikeuksissa monessa tilanteessa. Tämä on ihan elävä esimerkki. Poliisilla on pidätettynä tai vangittuna rikoksesta epäilty, olkoon hänen nimensä vaikka Kutvonen. Ja kuinka ollakaan, hän kuuluu tämmöiseen liivijengiin, rikolliseen moottoripyöräjengiin, on se nyt sitten Bandidos tai Helvetin enkelit tai Cannonball, se on aivan sama juttu. Nyt poliisi päättääkin tehdä 100 kilometrin päässä sijaitsevassa kaupungissa kotietsinnän rikollisjärjestön kerhotiloihin, ja todella tämä rikoksesta epäilty on pidätettynä siellä naapurikaupungin poliisiasemalla 100 kilometrin päässä. No, tällaisessa tapauksessa poliisi on tehnyt kotietsinnän kerhotiloihin. Siinä ovessahan on lukenut sitten Bandidos tai Helvetin enkelit tai Cannonball, ei suinkaan Kutvonen. Mutta poliisi kun on tehnyt tämän etsinnän, niin siitäpä on tullut pyyhkeitä, kun ei tälle herra Kutvoselle varattu tilaisuutta olla läsnä etsinnässä, koska nyt on saattanut olla, että hänellä on oma sopukkansa siellä, jossa hän voi söpösti sitten vetäytyä ja mietiskellä asioita, että hänelle olisi pitänyt varata mahdollisuus olla läsnä, siis kuljettaa 100 kilometriä poliisiautolla. Poliisin vähäiset resurssit menevät siihen kiinni, että kuljetetaan rikoksesta epäiltyä paikkaan, jossa tehdään kotietsintä, ja tuskin Kutvonen edes muuttoilmoitusta on sinne tehnyt, todennäköisesti ei, ja hänen nimeään ei lue ovessa, niin mksi hänelle pitää varata mahdollisuus olla läsnä? Kysehän on rikollisjärjestön tilasta. Tämä on ihan elävää elämää.

Eli tämä läsnäolo-oikeus saa joskus todella koomisia piirteitä, ja se ei ole koomista, että se sitoo todella paljon poliisin resursseja erilaisiin kuljetus- ja vartiointitehtäviin. Totta kai rikoksesta epäillyn oikeudet tässäkin pitää turvata, mutta esimerkiksi tämmöisellä teknisellä taltioinnilla, mistä tässä esityksessä ei puhuta lainkaan, eli videoitaisiin vaikka se tapahtuma, voitaisiin minun mielestäni ihan hyvin turvata tämän rikoksesta epäillyn oikeudet väkivaltakoneiston sortoa vastaan, niin kuin tuntuu, että tässä todella näin tapahtuu. Näin se ei ole mahdollista, mutta en tiedä, ehkä tähänkin saadaan lakivaliokunnassa toivottavasti joku järkiratkaisu. Kuten totesin, niin ehdottomasti oikeussuojakeinot pitää olla, ja ihan hyvä, että kotietsintä voidaan saattaa tuomioistuimen harkittavaksi jälkikäteen.

Mutta, arvoisa herra puhemies, heitän vielä ajatuksen ilmaan jälleen käytännössä tapahtuneesta jutusta, joka on elävä esimerkki, mitä sellaista tässä laissa pitäisi olla, jota siinä ei vielä ole. Kyse on salaisista kotietsinnöistä. Mietitäänpä tilannetta elävästä elämästä. Rikollisjärjestö suunnittelee vaikka arvokuljetusryöstöä eli törkeää ryöstöä. Sehän on hyvin pitkä prosessi, sitä ei keksitä ihan näin vain, että me nyt ryöstämme tuon auton tuossa, vaan se saattaa olla kuukausia, jopa vuosia kestävä prosessi, jossa rikoksentekosuunnitelmat tekee joku muu porukka ja ne myydään toiselle porukalle, joka toteuttaa jne. Eli tämmöistä varsin työllistävää suomalaista ja välillä kansainvälistäkin työtä, yritystoimintaa. Ja kuinka ollakaan sitten, poliisi saa vihiä tästä asiasta ja käynnistää esitutkinnan muun muassa vaikka telekuuntelun merkeissä, elikkä saa oikeudelta luvan tehdä telekuuntelua tiettyihin henkilöihin. Ja kuinka ollakaan, poliisi saa tietää, että näillä rikoksista epäillyillä on tietty tila, jossa he majailevat. Ja kuinka ollakaan, poliisi sitten havaitsee, että he kaikki ovat sieltä poistuneet, niin olisi aika järkevää, että poliisi voisi tehdä tuona aikana, kun nämä henkilöt eivät ole paikalla, sinne kotietsinnän sen selvittämiseksi, löytyykö sieltä esimerkiksi aseita, löytyykö sieltä naamiointivälineitä, suunnitelmia, ja sen jälkeen voisi vähin äänin poistua — toki, jos aseita löytyy, sitten ei voi poistua vähin äänin, mutta vaikka rikoksentekosuunnitelma ja naamioitumisvälineitä, ne eivät ole mitenkään rikollisia — sieltä paikalta ja jatkaa tätä salaista seurantaa ja kuuntelua, ja ottaa heidät ehkä parin päivän kuluttua kiinni, eli he eivät ilmoita siitä kotietsinnästä kenellekään eivätkä varaa tilaisuutta olla siellä läsnä. Se olisi äärettömän tärkeä rikostutkinnallinen keino, nimenomaan jälleen vakavaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Se ei tarkoita sitä, että jälleen näiden rikoksesta epäiltyjen ihmisraukkojen perusoikeuksia poljettaisiin täysin radikaalisti.

Totta kai, siinä vaiheessa, kun heidät otetaan kiinni, heille ilmoitetaan, että heidän luonaan on tehty kotietsintä, ja tarvittaessa vaikka näytettäisiin se videotallenne, tällä tavalla siellä toimittiin. Ja sen jälkeen heillä on luonnollisesti oikeus saada jälleen puolueettoman, riippumattoman tuomioistuimen harkittavaksi, polkiko poliisi oikeuksia vai ei. Tämä olisi äärimmäisen tärkeätä, kun valitettavasti järjestäytynyt rikollisuus kovenee, maailma kovenee, tulee entistä häikäilemättömämpiä tekijöitä tänne. Nyt onneksi tulee vihdoinkin piakkoin voimaan laki, jossa on kriminalisoitu tällaisten vakavien rikosten valmistelu, niin se antaa mahdollisuuden puuttua jo aikaisemmin tällaiseen vakavaan uhkaan, nimenomaan täysin viattomiin ihmisiin kohdistuvaan vakavaan uhkaan, mutta tämä salainen kotietsintä olisi eräs täydentävä keino siinä. En usko, että sitä ehkä tällä hallituskaudella ja tämän eduskunnan aikana saadaan toimeen, mutta parin kolmen vuoden kuluttua tämä voi olla jo toivottavasti ihan realismia.

Arvoisa herra puhemies! Tästä olisi vielä paljon puhuttavaa, mutta jätetään loput valiokuntakäsittelyn varaan.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Poliisi-, esitutkinta- ja pakkokeinolakipaketti on valtavan iso uudistus, ja tämän keskustelun pohjalta tulee mieleen se peruslähtökohta, minkä takia meillä tässä maassa on olemassa poliisilaki ja esitutkintalaki ja pakkokeinolaki. Mikä on se oikeushyvä, jota näillä laeilla halutaan suojella? Tämä ihmisoikeusperuste on ollut täällä vahvasti esillä tässä keskustelussa, mutta selvästikin unohtuu se, kenen ihmisoikeuksista tässä on kysymys, kenen oikeushyvää tässä suojellaan. Tämä rikoksen uhrien ja rikoksen asianomistajien, rikoksista kärsineiden ihmisten oikeussuoja ja oikeushyvä on jäänyt nyt viime aikoina vähemmälle huomiolle, ja rikoksentekijöiden ihmisoikeudet ja oikeushyvä on tässä nostettu nyt esille liian merkittävään asemaan.

Tämä keskustelu on ollut erittäin hyvää, ja tämä tulee olemaan valtava koulutuspaketti esimerkiksi poliisille, vaikkakin meillä on erittäin pieni poliisikunta, mutta kuitenkin sekin pieni joukko on perusteellisesti koulutettava, kun uutta lakia tulee. Sen vuoksi on tarpeen siihenkin jäädä aikaa, ennen kuin nämä lait tulevat voimaan 2014 alusta.

Haluan nostaa tässä esille vielä nämä kaksi tärkeää asiaa ikään kuin lakivaliokunnalle kannustukseksi ja työn motivaatioksi — eli tämä ylimääräisen tiedon käyttö. Toivon, että tarkkaan pohditaan, onko mahdollista laskea tuota rajaa puoleentoista vuoteen eli niin, että tuo ylimääräisen tiedon käyttö olisi mahdollista, jos rikoksesta on säädetty sakko tai enintään puolitoista vuotta vankeutta. Silloin tämä ylimääräisen tiedon käyttö olisi mahdollista myös omaisuusrikoksissa, ja se olisi taas näiden uhrien, omaisuusrikoksen uhrien, oikeusturvan parantamista ja heidän asiansa eteenpäinviemistä.

Toinen asia on tämä tiedottajan ja peitetoiminnan käytön ilmoitusvelvollisuus. Peitetoiminnassa toimivat poliisit ja tiedottajina toimivat siviilihenkilöt ovat oikeuden puolella. He ovat selvittämässä rikoksia ja tekemässä työtä näiden rikosten uhrien puolesta ja sen takia, että saadaan näyttöä ja saadaan riittävästi näyttöä, jotta voidaan rikolliset tuomita ja heidät saadaan kiinni. Tämä ilmoitusvelvollisuus on aivan kohtuuton tässä, ja se ei oikein tähän oikeustajuun mene. Toivon, että lakivaliokunta hyvin perusteellisesti käy vielä tämänkin kohdan läpi. Siinä on kysymys myös ihmisten turvallisuudesta ja jopa hengestä viime kädessä.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on käytetty tosi hyviä puheenvuoroja, viimeksi nyt edustajat Jokinen ja Tolvanen ja myös lakivaliokunnan puheenjohtaja Holmlund, ja olen varma, että lakivaliokunnassa näihin asioihin suhtaudutaan ennakkoluulottomasti ja asianmukaisesti. En näe, että tässä on mitään semmoisia puoluepoliittisia intohimoja herättäneitä kysymyksiä, jotka hallituksen pelisääntöihin viitaten tai muuten estäisivät lakivaliokuntaa tässä asiassa käyttämästä omaa harkintaansa ja omaa järkeään. Sen sijaan näen, että uhka lakivaliokunnan harkintavallalle voi tulla perustuslakivaliokunnan lausunnosta. Näin kävi ainakin edellisen kerran, kun tätä esitutkintapakettia käsiteltiin, ja siitä haluan sanoa nyt vielä muutaman sanan.

Edustaja Ojala-Niemelä sanoi, että käytin reippaan puheenvuoron. Myönnän, että tekstini oli reipasta ja värikästä, mutta minä toivon, että se ei hämärrä sitä, että asia on todella vakava, siis kysymys siitä, päättääkö Suomessa rikostorjunnan käytännöistä, vankeinhoidon käytännöistä, tupakointirajoituksista ja muista eduskunta viime kädessä vai päättävätkö viime kädessä perustuslakivaliokunnan kuulemat, yhden käden sormilla laskettavat asiantuntijat ja heihin sitten nojaavat perustuslakivaliokunnan neuvokset ja jäsenet. Tämä on erittäin vakava kysymys kansanvallan kannalta. (Kari Rajamäki: Ainakin eurokriisilausunnoissa!)

Jos katsotaan näitä asioita, mitä viime aikoina on ollut — minä olen niistä eri asioita täällä käsitellytkin — niin esimerkiksi tätä lakiesitystä viime vaalikaudella käsiteltäessä perustuslakivaliokunta asiantuntijoidensa kuulemisen pohjalta totesi, että kahdeksan hallituksen esityksen pykälää oli vastoin perustuslakia. Ne liittyivät muun muassa juuri täällä puheena olleisiin televalvontakeinojen käyttämiseen ja tämän niin sanotun ylimääräisen tiedon käyttämiseen. Jos tehdään tämmöinen harkinta, mitä pakkokeinoja voidaan käyttää minkäkinlaisten rikosten torjunnassa ja selvittämisessä, niin onko se sellainen asia, joka on normaalia yhteiskunnallista tarkoituksenmukaisuusharkintaa ja kuuluu eduskunnalle ja eduskunnan valmistelevana valiokuntana lakivaliokunnalle, vai onko kysymys perustuslain tulkitsemisesta, perus- ja ihmisoikeustulkinnoista? Tämä on erittäin vakava kysymys.

Perustuslain 10 §:n 2 momentti sanoo näin: "Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton." Seuraava momentti sanoo näin: "Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana."

Lailla voidaan säätää näihin perusoikeuksiin välttämättömistä rajoituksista. Minä lähden siitä, että tämän välttämättömyyden arvioiminen ei ole juridinen kysymys vaan poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, jonka eduskunta päättää. Eduskunta päättää, mikä katsotaan välttämättömäksi minkäkin rikosten selvittämiseksi. Jos eduskunta haluaa, että lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin on sellainen rikos, että sen selvittämisessä on oikeus käyttää televalvontaa, niin asia on näin. Se, että tästä tehdään juridinen kysymys, perustuslain tulkitsemisen kysymys, jossa tosiasiassa sananvaltaa käyttävät nämä alle yhden käden sormin laskettavat perustuslaki- ja ihmisoikeusasiantuntijat, mielestäni merkitsee eduskunnan päätösvallan huomattavaa rajoittamista ja sellaista rajoittamista, jota minun mielestäni meidän perustuslaki ei edellytä.

En malta olla taas viittaamatta esimerkkiin autossa tupakoimisesta. Jos eduskunta haluaa rajoittaa tupakoimista omassa autossa ja turvata sen lapsen ja vauvan ihmis- ja perusoikeuksia, eduskunnalla on minun mielestäni siihen oikeus. Mutta ei. Suomen käytännössä perustuslakivaliokunta sanoo, että se loukkaa liikaa tämän autoilijan, tupakoitsijan, perustuslaillisia oikeuksia. Jos eduskunta haluaa kieltää kerjäämisen Suomessa, kuten monissa Euroopan ihmisoi-keussopimukseen kuuluvissa maissa on tehty, niin eduskunnalla on mielestäni siihen oikeus. Mutta ei. Ainakin lehdille antamiensa haastattelujen perusteella nämä kaksi kolme perustuslaki- ja ihmisoikeusasiantuntijaa ovat sitä mieltä, että tämä onkin sellainen asia, jossa eduskunta silloin loukkaisi Euroopan ihmisoikeussopimusta ja Suomen perustuslakia. Eihän tämä nyt näin voi olla.

Tänä päivänä puhutaan seksin oston täyskiellosta. Tiedän, että on olemassa tulkintoja, joiden mukaisesti se loukkaisi liikaa seksin myyjän henkilökohtaista vapautta. Minä luulen, että aika moni ymmärtää, että eihän se nyt näin voi olla. Kai se on Suomen eduskunnan asiana päättää, onko Suomessa seksin ostaminen kokonaan kielletty vai ei, eikä kyse ole eduskunnan perustuslakivaliokunnan muutaman asiantuntijan asiasta päättää, loukataanko ja rajoitetaanko siinä liikaa seksin myyjän henkilökohtaista vapautta.

Kaiken kaikkiaan tämä on vakava keskustelunaihe. Toivon, että värikkäät puheenvuoroni eivät hämärrä tätä asiaa. Tätä käydään myös oikeustieteen piirissä, ja muiden oikeusalojen edustajat, muun muassa siviilioikeuden edustajat, ovat ihmeissään siitä, miten perusoikeudet ja niiden tulkitseminen ja ihmisoikeudet ja niiden tulkitseminen ja tulkintaoikeus siis näillä kahdella kolmella professorilla ovat käymässä yli kaikkien muiden oikeusalojen ja niiden perinteisten tulkintatraditioiden. Jos me tällä tiellä jatkamme, että perustuslaissa sanotaan, että lailla voidaan säätää välttämättömiä rajoituksia, ja tämä välttämättömyyden tulkitseminen ei olekaan eduskunnan asia vaan on näiden valtiosääntöoppineiden ja ihmisoikeusasiantuntijoiden asia, niin silloin kyllä minun mielestäni ollaan väärällä tiellä. Valitettavasti nyt jo useampia vuosia, ehkä perusoikeusuudistuksesta lähtien, on otettu askeleita tällä tiellä.

Heikki Autto /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä edellä edustajat Holmlund, Tolvanen, Jokinen, Zyskowicz ovat käyttäneet niin hyviä puheenvuoroja tästä itse asiasta esitutkinta- ja pakkokeinolain muuttamisen osalta, että siihen ei ole paljon lisättävää.

Haluan kuitenkin myös omasta puolestani ilmaista tuen heidän puheenvuoroissaan nostamille asioille ja todella vetoan myös oikeusministeriin, että kun lakivaliokunta perusteellisesti tätä asiaa käsittelee, niin myös ministeriltä löytyy sitten riittävää vastaantuloa sillä tavoin, että parlamentin tahtotila — jota olen aistinut niin tässä keskustelussa kuin useassa muussakin keskustelussa tässä viime aikoina — huomioon ottaen tätä varsin liberaalia kriminaalipolitiikkaa, jota Suomessa on viime vuosina harjoitettu, lähdetään maltillisella tavalla jämäköittämään ja tiukentamaan niin, että siinä päästäisiin eteenpäin niitten puheenvuorojen mukaisesti, mitä täällä useat edustajat yli puoluerajojen, yli hallitus—oppositio-rajojen ovat käyttäneet.

Omasta puolestani yhdyn kyllä myös edustaja Zyskowiczin huoleen siitä, että käyttäähän Suomessa varmasti lainsäädäntövaltaa eduskunta, jolle lainsäädäntövalta kuuluu, eikä tätä lainsäädäntövaltaa rajoiteta muutamien perustuslakiasiantuntijoiden toimesta, niin kuin valitettavasti muutamissa yhteyksissä viime vuosina on selvästi ollut havaittavissa.

Mutta täysi tuki siis sille, että esitutkinta- ja pakkokeinolakia muutetaan, uudistetaan, oikeaan suuntaan, ja kun lakivaliokunnan mietinnössä otetaan huomioon nämä asiat, jotka täällä keskustelussa on nostettu esiin, niin tästä tulee hyvä uudistus.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä ottaa yhden esimerkin uudelleen aikaisempien puheenvuorojen esimerkeistä ja täsmentää telekuuntelun ja televalvonnan edellytyksiä, sitä, miten ne täyttyvät.

Esittäisin tämän kysymyksen lakivaliokunnan puheenjohtaja Holmlundille, joka on paikalla täällä, ja kysyisin, onko mitään estettä sille, että voitaisiin tänne telekuuntelun edellytyksiin lisätä myös tämä seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta, niin että siinä tutkinnan yhteydessä voitaisiin käyttää telepalvelun keinoja, koska sitä suoraan ei täällä ole, ja en osaa tulkita sitä, pääseekö siihen käsiksi tämän lapsen seksuaalista hyväksikäytöstä olevan pykälän johdosta käyttää sitä telekuuntelua tämmöisessä tutkinnassa.

Tämä on siinä mielessä tärkeä asia, että tämä koskee ennen kaikkea lasten vanhempia, ja vanhemmillahan tulisi olla oikeus saada hakea oikeutta, jos lapsia kohtaan on kohdistunut seksuaalista hyväksikäyttöä, ja siitä ei päästä todistamaan, koska tämmöisessä tapauksessa, jossa on seksuaalipalvelun ostaminen nuorelta kysymyksessä, se on niin helppo toteuttaa siten, että annetaan korvausta tai lupaamalla jotain asioita, ja se täyttyy hirveän helposti se rikoksen nimike siinä. Mutta onko se tosiaan niin, että jos sitä ei ole tässä listassa, kun tämä on täynnä kaikennäköisiä muita viittauksia, niin sitä ei voida käyttää tässä? Vai voidaanko sitä käyttää?

Anne Holmlund /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitän edustaja Niikkoa kysymyksestä, mutta minun on tässä yhteydessä valitettavasti todettava, että en voi toimia täällä ministerin sijaisena. Eli me valiokunnassa katsomme kaikki asiat, jotka tulevat esille asiantuntijakuulemisessa, ja pohdimme myös niitä kysymyksiä, mitä on lähetekeskustelussa käyty, ja sen myötä sitten päädymme ratkaisuihin lakivaliokunnassa. Tässä vaiheessa en voi kovin tarkkaan näihin sisältöihin ottaa kantaa.

Kari Tolvanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Sinänsä ihan perusteltua edustaja Niikon pyyntö saada tämä siihen, mutta voin sanoa, että valtaosassa tapauksia lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä houkutteleminen seksuaaliseen tekoon eli grooming niillä pystytään kyllä käytännön tasolla operoimaan, mutta ei ihan kaikissa tapauksissa. Mutta kuten lakivaliokunnan puheenjohtaja sanoi, niin varmaan tämä asia huolellisesti käsitellään.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän edustaja Zyskowiczin esityksen jälkeen haluan tuoda esille sen, että kun aikoinaan aloitin oikeustieteen opiskelut, niin muistan, että ensimmäisen opinnon ensimmäisen minuutin aikana proffa sanoi meille, että hyvä juristi tarvittaessa tekee valkeasta mustan ja mustasta valkean. Elikkä jos juristilla on, monillakin voi olla, taito toimia tällä tavalla, niin kyllähän meillä ehdottomasti lainsäädäntövallan tulee olla eduskunnalla eikä pelkillä juristeilla. Minun mielestäni tästä asiasta on käyty jo nyt hyvää keskustelua, mutta yhä enemmän tästä asiasta voisi käydä keskustelua. Minusta ihan oma erillinen keskustelutilaisuus voisi olla myöhemmin vaikka tässä samassa salissa. Ehkä tästä on tehty jo joitakin selvityksiä, mutta toivottavasti meidän käyttöömme tulee myöskin enemmän selvityksiä siitä, onko valta meillä vai sitten joillakin juristeilla.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa puhemies! Kiinnitin jo edellisessä puheenvuorossa huomiota siihen, että minun mielestäni on väärin, että nämä perus- ja ihmisoikeusjuristit on korotettu suomalaisen rikostorjunnan ylivoimaisiksi asiantuntijoiksi ja auktoriteeteiksi.

Otan vielä yhden käytännön esimerkin, jonka äsken unohdin, ja se koskee vankeinhoitoa. Eduskunnassa enemmistö kansanedustajista on allekirjoittanut lakialoitteen näiden niin sanottujen tarkkailuhaalarien palauttamisesta vankiloihin. Nyt eilisestä Helsingin Sanomista saatoimme lukea kahden, vai kolmenko oli, valtiosääntöprofessorin näkemyksen siitä, että ei se eduskunta niin vain voi säätää näitä tarkkailuhaalareita käyttöön otettavaksi. Saimme lukea, että niiden käyttöön ottaminen saattaa olla vastoin perustuslakia tai vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta, jossa kielletään kiduttaminen ja vastaavat rankaisumuodot.

Onko tällaisen kysymyksen pohtiminen todellakin valtiosäännön tulkintaa, vai onko se normaalia yhteiskunnallista harkintaa, jossa mietitään, tarvitaanko tällaisia, onko niistä vastaava hyöty huumeiden torjunnassa vankiloissa? Minun mielestäni se on normaalia yhteiskunnallista harkintaa, jossa päätösvalta kuuluu eduskunnalle. Siinä vaiheessa, kun eilisessä Helsingin Sanomissa yksi näistä kolmesta valtiosääntöasiantuntijasta jo pohdiskeli sitä, että kyllä muut keinot ovat hyödyllisempiä kuin nämä haalarit, koska muuten haalareita olisi otettu laajemmin käyttöön, on pakko kysyä, onko tämä valtiosääntöoikeuden professori todellakin erinomaisen hyvä asiantuntija siinä, mikä on tehokas keino estää huumeiden kulkeutumista vankilaan.

Kyllä kaiken kaikkiaan näissä asioissa ollaan menty jo aika pitkälle, ja tuntuu, että yhä pidemmälle mennään. En tiedä, mitä tuo uusi Ihmisoikeuskeskus tekee — en ollut sen perustamisen kannalla — mutta se voisi vaikka tehdä kansainvälistä tutkintaa siitä, onko muissakin maissa niin, että tämmöiset rikos- ja vankeinhoitoasiat ovat ihmisoikeuskysymyksinä valtiosääntökysymyksiä.