Miapetra Kumpula-Natri /sd:
Arvoisa puhemies! Jätin viime kesäkuussa kirjallisen
kysymyksen ministeri Vapaavuorelle asuntolainojen lainakatosta.
Kysyin, aikooko hallitus tehdä esityksen lainakatoista
tai esittää jotain muuta välinettä asuntomarkkinoiden
ylikuumenemisen hillitsemiseksi. Tähän vastasitte,
että hallitus ei ole valmistelemassa lainakaton säätämistä,
ja perustelitte sitä sillä, että Suomessa
ei ole nykyisessä taloudellisessa tilanteessa nähtävissä hintakuplien
syntymistä asunto- tai arvopaperimarkkinoilla
ja että tilannetta on seurattava tarkkaan.
Nyt markkinoilla näyttää olevan niin,
että saattaisi olla enemmänkin kyseessä asuntohintojen
lasku kuin nousu ja riski hintakuplasta on ehkä pienentynyt,
mutta nytten te olette päättänyt esittää lainakattoa.
Vain sen muoto hämmentää. Onko se lainakatto
toimiva, onko se pankkien toive, vai onko se sellainen lainakatto
kuin minä toivon, eli että se suojaisi asuntovelkaisia
ja asunnonomistajia äkillisiltä asuntokuplilta,
joissa asuntojen arvo menisi? Ministeri, kysyn teiltä:
kun se ei kelvannut viime kesänä ja nyt se kelpaa,
niin miksi pyörsitte kantanne.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Kiitän tästä ystävällishenkisesti muotoillusta
kysymyksestä. (Naurua) Tämä on kovin
hämmentävä keskustelu, kun ensin Suomessa
on vuoden verran kauhisteltu, että on se kamalaa, jos tulee
tämmöinen joku lainakatto ja asuntomarkkinat hiljenevät
ja rakentaminenkin loppuu, ja sitten kun hallitus on ilmoittanut,
että semmoinen on tulossa, niin sitten kauhistellaan, että ei
se muutakaan markkinatilannetta.
Selkeyden vuoksi on hyvä todeta ensin se, että hallitus
aikoo maalis—huhtikuussa luottolaitoslainsäädännön
yhteydessä tuoda eduskuntaan lainakattokysymyksen, joka
jaetaan kahteen osaan. Sen osan, joka on normaalioloissa voimassa,
tarkoitus ei olekaan muuttaa käytäntöä millään
lailla, koska meillä ei ole tällä hetkellä mitään
ylikuumenemistilannetta. Sen sijaan Finanssivalvonnalle annetaan
valtuudet — tilanteessa, jossa olisi aito ylikuumenemisriski — tätä lainakattoa ja
siihen liittyviä vakuuskäytäntöjä tiukentaa.
Se, miksi tähän on päädytty,
johtuu pitkälti kansainvälisestä kehityksestä.
Kansainvälinen paine useitten kansainvälisten
toimijoitten puolelta Suomea ja eräitä muita maita
kohtaan on vahva, ja vaikkei ole mitään merkkiä siitä,
että tällaista lainakattoa koskaan tarvittaisiin,
toivotaan, että valtiot säätäisivät
semmoisen mahdollisuuden, että se olisi sitten käyttöön
otettavissa. Kun vielä meidän oma pankkijärjestelmämme
ja sitä edustava Finanssialan Keskusliitto muuttivat kantansa
ja päätyivät siihen, että ehkä semmoinen
varmuuden vuoksi kannattaa säätää,
ja kun he neuvotteluissa valtiovarainministeriön kanssa
päätyivät siinä yhteisymmärrykseen,
niin minun mielestäni on enemmänkin kuin järkevää noudattaa
tätä virkamiesten ja pankkisektorin yhteistä tahtoa.