Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys viimeisen eläkelaitoksen periaatteesta on erittäin pitkään odotettu uudistus ja poistaa päällekkäistä, voi sanoa, byrokratiaa. Myöskin voi sanoa, että se lisää tätä kautta myöskin kansalaisten oikeusturvaa. Tässä mielessä on ollut ilo päästä käsittelemään esitystä.

Valiokunnan käsittelyssä pääkohta hallituksen esityksessä on ollut niin itsestäänselvä hyväksyttäväksi, että oikeastaan se ei aiheuttanut mitään suurempaa tuskaa. Mutta sen sijaan käsittelyn yhteydessä, kun nostettiin asetuksen tasolta lain tasolle periaatteita, joita noudatetaan silloin, kun työkyvyttömyyseläkkeen hakija halutaan lähettää työeläkelaitoksen puolelta esimerkiksi lääkärintutkimuksiin, mielenkiintomme kohdistui siihen, onko lain teksti a) täsmälleen samassa muodossa kuin asetuksessa ja b) onko mahdollista jossain määrin korjata tai jopa parantaa tekstiä siitä, mitä se on ollut asetuksen aikana. Tämä läpikäynti johti sitten valiokunnassamme hallituksen esityksestä poikkeavaan kannanottoon ja päätökseen, jota nyt esitetään hyväksyttäväksi. Sanamuoto tulee nyt hieman muuttumaan ja sinne halutaan tällä muotoilulla turvata se, että työkyvyttömyyseläkettä hakeva henkilö ensinnäkin pääsee tämmöiseen arviointiin, mutta myöskin se, että eläkelaitos on valmis myöskin eräisiin kustannuksiin osallistumaan tältä osin.

Se, mikä poistettiin hallituksen esityksestä, oli se, että ei voida enää määrätä raukeamaan hakemuksen käsittelyä sellaisesta syytä, että selvityksiä ei ole hankittu riittävästi. Nähtiin, että on ihan normaali hallintomenettelylain mukainen prinsiippi, että päätökset voidaan tehdä siitäkin huolimatta, että pyydettyjä selvityksiä ei ole kohtuullisessa ajassa saatu. Näin tässäkin tapauksessa voidaan menetellä.

Arvoisa puhemies! Minulla ei oikeastaan ole mitään syytä pitemmin jäädä esittelemään tätä hallituksen hyvää esitystä tällä kerralla. Toivon, että se tulee mutkattomasti täällä hyväksytyksi.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tämän asian käsittely on sopivaa jatkoa edelliselle asialle, koska tässä puhutaan juuri työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämiskäytännöstä. Kuten valiokunnan puheenjohtaja totesi, itse hallituksen esitys ei aiheuttanut suurtakaan kritiikkiä, mutta ei tätä nyt aivan hyvänäkään kaikin osin voi pitää.

Kun puhutaan viimeisen laitoksen periaatteesta, tämä viimeinen laitos on se, jossa työnantajalla on vakuutus, kun puhutaan työntekijän viimeisestä työsuhteesta, elikkä se työeläkelaitos, jossa viimeisen työsuhteen vakuutus on ollut, ratkaisee asian kaiken pitkänkin ja monenkirjavankin työhistorian jälkeen. Näinhän on yksityisellä puolella jo tapahtunut, että kaikki eri eläkelaitokset eivät käsittele vaan seuraavat sen viimeisen laitoksen periaatetta tai päätöstä. Nyt tämä ulotetaan myöskin julkiselle sektorille elikkä valtion ja kunnan puolelle.

Tämä ei ole aivan mutkaton juttu. Sen takia myöskään esitys ei ole mutkaton. Ehdotan, että jos jollain edustajalla sattuu olemaan tämä esitys käsillä, yrittäkääpä lukea niitä pykäliä ja yrittäkääpä ymmärtää, mitä tässä nyt muutetaan ja mitä tarkoittaa, että viimeinen laitos päättää ja milloin se viimeinen laitos päättää tämän, koska siellä on poikkeuksia, että viimeinen laitos ei suinkaan aina päätäkään vaan tietyissä tilanteissa viimeinen laitos ja sitä edellinen laitos neuvottelevat keskenään.

Se raja, milloin neuvotteluihin päädytään, on aivan keinotekoinen. En nyt muista sitä markkamäärää, oliko se työeläkkeen määrä jotain 4 779 markkaa tai jotain sinnepäin. Jos on kysymys tätä suuremmasta eläkkeestä, oliko se juuri niin, että sitten neuvotellaan, ja jos on pienemmästä, ei tarvitse neuvotella. Tämä raja on niin alhainen, että aika usein näihin neuvotteluihin kuitenkin sitten joudutaan. Mikä vaara siinä on? Nimenomaan esimerkiksi se, että yksityinen eläkelaitos voikin kieltäytyä. Vaikka julkinen laitos elikkä Kuntien eläkevakuutus tai Valtiokonttori olisi sitä mieltä, että eläke pitäisi myöntää, yksityinen työeläkelaitos voikin sitten sanoa, että eipäs myönnetäkään.

Miksi tähän on tämmöinen neuvottelu tehty? Työkyvyttömyysmääritelmäthän ovat erilaiset. Julkisella sektorilla periaatteessa on paljon parempi työkyvyttömyysmääritelmä, koska se on ammatillinen työkyvyttömyys. Tosiasia on se, että tänä päivänä — rohkenen sanoa aivan puhujakorokkeelta suoraan — sitä ammatillisen työkyvyttömyyden käsitettä ei aina havaitse niistä päätöksistä, jotka julkisella puolella tehdään, erityisesti niistä, mitä Kuntien eläkevakuutus tekee. Minulla on esimerkki, joka auditoriossa esiteltiin. Kun kysymyksessä on lastenhoitaja, hänen pitäisi osa-aikaisesti pystyä työskentelemään lastenhoitajan työssä. On aivan ilmiselvästi osoitettu, että näin ei ole. Siitä huolimatta eläkettä ei ole myönnetty.

Käytännössä on siis menty tilanteeseen, että myöskin julkinen sektori vetää varsin kireää linjaa. Itse asiassa oma kokemukseni on se, että Kuntien eläkevakuutus vetää kaikkein kireintä linjaa. Sieltä on kaikkein vaikein saada eläkettä, ja ihmiset joutuvat kaikkein kohtuuttomimpaan tilanteeseen, vuosien taisteluun eläkkeestään. Tälläkin hetkellä on sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet työssä viimeksi vuonna 88, lukuisia, jotka ovat olleet 91, 92, ja vielä enemmän niitä, jotka ovat viimeksi olleet työssä 94, 95, 96, mutta eläkettä ei ole myönnetty.

Mitä heidän toimeentulolleen on tapahtunut? Yleensä heillä on sairauspäivärahan jälkeen ansiosidonnainen päivärahakin päättynyt ja sen jälkeen puolison tulojen vuoksi on vielä puoli vuotta saanut työmarkkinatukea, sitten on oltu jo monta vuotta nollamarkalla. Jos on niin onnellinen tilanne, että henkilö on täyttänyt 55 vuotta, työmarkkinatuessa ei noudateta tarveharkintaa ja silloin tämä henkilö on päässyt 2 000 markan nettotulolle. Mutta kun usein esimerkiksi työkyvyttömyys ja työstä pois jääminen on tapahtunut joskus 45 vuoden iässä, niin kun hän sitten täyttää 60 vuotta, hän ei saa työttömyyseläkettä. Yksilöllisen varhaiseläkkeen ehtoja hän ei täytä, koska hänellä ei ole tulevan ajan oikeutta jne. Väliinputoaminen tapahtuu jokaisessa vaiheessa, jossa se ylipäänsä on mahdollista. Ainoaksi mahdollisuudeksi tällaiselle henkilölle jää 65-vuotiaana vanhuuseläke. Arvaatte, että jos on esimerkiksi 45-vuotiaasta ollut työkyvyttömänä, ei ole kyennyt tekemään työtä, eläkkeestä on vain puolet jäljellä.

Nämä ovat todella kipeitä kysymyksiä. Joka päivä kansanedustajat saavat näistä tietoa. Ed. Taipale on vastikään julkaissut kirjan kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevien henkilöiden asemasta. Meillä kaikilla, useimmilla ainakin, on lukuisia esimerkkitapauksia siitä, miten vaikeaan tilanteeseen ihmiset joutuvat. Sen vuoksi eläkkeiden myöntämiskäytäntöön tulisi saada aivan selkeästi vielä merkittäviä parannuksia. Ministeri Perhon johdolla työtä tehdään, mutta täytyy sanoa, että nyt olemme kaksi vuotta tämän eduskunnan aikana odottaneet tuloksia ja vielä niitä ei ole paljon nähty. Ehkä hän kertoo jotain siitä, missä mennään.

Tästä esityksestä totean vielä jatkona sille, mitä valiokunnan puheenjohtaja totesi muutoksista, että mehän nimenomaan, kun hallitus esitti asetuksesta nostettavaksi 10 b §:n lakiin perustuslain edellyttämällä tavalla, paransimme pykälää, ja se oli hyvinkin tärkeä muutos. Monet eläkkeen hakijat, juuri hylkypäätöksen saajat, kritisoivat sitä, että eläkelaitos voi määrätä lääkärin, mihin he kustannuksellaan lähettävät potilaan. Itse olen pitänyt tätä jo nykyisellään aika hyvänä. Se on mahdollistanut sen, ja yleensä eläkelaitokset ovat olleet joustavia eivätkä ole määränneet lääkäriä vaan potilas on saanut valita itse, kenelle psykiatrille hän esimerkiksi menee, kun eläkelaitos lupaa maksaa lääkärissäkäynnin. Mutta on myös vastaavanlaisia esimerkkejä, että yliopistosairaalan klinikan kahden lääkärin lausunnot eivät kelpaa ja vakuutusyhtiö pyytää kolmannelta, joka sanoo, että tämä ei ole työkyvytön, ja eläkettä ei myönnetä, tai tämä ei johdu tapaturmasta, niin kuin minun mainitsemassani asiassa.

Joka tapauksessa valiokunnan muutos on parannus. Valiokunnan perusteluista haluan vielä lukea yhden kohdan, jota pidän erittäin tärkeänä. Toivon, että ministeri Perho omalta osaltaan huolehtii, että asia käytännössä alkaa toimia, koska tämä perustuu nimenomaan TELin 10 c §:ään, joka on ollut noin viisi vuotta voimassa, mutta sitä ei tältä osin vielä ole sovellettu. Valiokunta edellyttää edelleen hylkypäätösten perustelujen parantamista, minkä ongelman kimpussa ministeri Perho parhaillaan työskentelee. "Perustelujen riittävyyteen ja avoimuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota päädyttäessä hylkäävään ratkaisuun. Hakijan kuuleminen vielä ennen hylkäävän päätöksen antamista olisi omiaan lisäämään hakijan oikeusturvaa."

Siis hakijaa tulisi kuulla ennen hylkäävän päätöksen antamista. 10 c §:n mukaan näin pitäisi mielestäni tehdä, mutta näin ei tehdä. Vasta siinä vaiheessa, kun on annettu hylkypäätös ja lähdetään tekemään valitusta ja kun eläkelaitos antaa siitä lausunnon, pyydetään myöskin henkilöltä kannanottoa. Mutta ennen kuin hylkypäätös annetaan, pitäisi neuvotella hakijan kanssa ja häntä hoitavan lääkärin kanssa. Esitämme myös, että olisi hyvä, että asiantuntijalääkärin ratkaisun perustelut voitaisiin hakijan suostumuksesta saattaa myös hoitavan lääkärin tietoon. Tästä on myöskin auditorion seminaareissa puhuttu, koska monet hoitavat lääkärit ovat erittäin huolissaan siitä, miten heidän potilaitansa eläkeasioissa on kohdeltu.

Loppuyhteenvetona valiokunta toteaa, mihin voin myöskin päättää oman puheenvuoroni, että muutoksenhakujärjestelmässä tulisi kaiken kaikkiaan lisätä avoimuutta, jolloin myös mahdollisuuksia yhtenäiseen ratkaisukäytäntöön edistetään.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Stenius-Kaukonen viittasi ongelmiin, jotka liittyvät työkyvyttömyyseläkehakemusten hylkäämiseen. Tällä alueella on todella tehty valmistelutyötä ja ohjeistusta juuri sen suhteen, että työkyvyttömyyseläkkeen hakijan oikeusturva paranisi muun muassa siinä suhteessa, että hänelle paremmin perusteltaisiin syyt, miksi hänen hakemuksensa on tullut hylätyksi.

Haluan tässä yhteydessä muistuttaa myös oikeusministeriön asettamasta sosiaalivakuutusasioita ja ylipäätänsä muutoksenhakuelimien kokoonpanoa tutkivasta toimikunnasta, jossa selvitellään jääviyskysymyksiä, jotka ovat olleet vahvasti esillä, kun on kysymys vakuutuslääkärien edustuksesta muutoksenhakuelimissä. Myös näiden lausuntojen sisältöjä ollaan parantamassa ja antamassa ohjeita, minkälaisilla lausunnoilla ylipäätänsä eteenpäin hakemuksia viedään. Samoin tiettyjen sairausryhmien osalta, joiden kohdalla diagnosointi on ollut hankalaa, on tehty selvitystyötä, joka on osaltaan varmaan yhdenmukaistamassa käytäntöjä.

Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Totean ed. Stenius-Kaukoselle, että hallituksen esitys on todella hyvä ja oikean suuntainen, sillä työntekijän kannalta on erittäin tärkeää, että yksi eläkelaitos korvaa koko työelämän ajalta eläkkeet ja perii sitten muilta eläkelaitoksilta, jos on useampi työsuhde. Keskittäminen on tässä minusta kaikkein tärkeintä.

Yleensä työeläkejärjestelmä minusta on Kristuksen aikuinen sillä tavalla, että meidän työeläkejärjestelmämme ei ole eurooppalainen. Sitä mielestäni pitäisi uusia ja mieluummin puhtaalta pöydältä, koska eläkejärjestelmä on niin monivaiheinen, moniulottuvainen tällä hetkellä, että tavallinen ihminen ei saa siitä mitään selvää.

Hannu Aho /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta tämä järjestelmä, että kokonaisvastuu eläkkeen myöntämisestä selkiintyy, on ihan hyvä. Mutta ihan käytäntöön: Tänä päivänä tulee liian paljon vastaan käytännössä niitä tosi tilanteita, joissa lääkärinlausunnot ovat jollakin tavalla niin ristiriitaisia, ettei hyväksytä hoitavan lääkärin lausuntoa, kun päätöstä tehdään. Minusta tässä on niin suuri vääryys yksityistä henkilöä kohtaan, että silloin, jos on suuria ristiriitoja, olisi ehdottomasti kuultava henkilökohtaisesti eläkkeen hakijaa. Tästä on käytännön esimerkkejä, jotka lyövät rajusti korville ihmisarvoa ihan kertakaikkisesti.

Eero   Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin hallituksen esitys viimeisestä eläkelaitoksesta työeläkejärjestelmässä on aivan ymmärrettävä ja hyvä hallituksen esitys ja toivottavasti menee nopeasti eteenpäin, niin kuin näyttää. Tämähän on itse asiassa lähes teknisluontoinen asia. Tämä ei puutukaan millään lailla itse ratkaisukäytäntöihin eikä muuhun eläkejärjestelmän sisältöön. Tämä oikeastaan kuvastaa, miten vaikeita nämä asiat meillä Suomessa ovat, sillä tätä pientä viimeisen eläkelaitoksen periaatetta on tiettävästi suunniteltu noin 20 vuotta ennen kuin se nyt saadaan realisoitua. Miksi näin on? Sitä voi jokainen meistä ehkä mielessään sitten miettiä. Mutta halusin sanoa tämän meidän hallituksen esityksemme ohi muutamia muita asioita, koska täällä yleisesti myöskin eläkelainsäädäntöön, eläkepolitiikkaan, ratkaisukäytäntöön haluttiin puuttua.

On aivan oikein, että sitä yritetään hyvin tehokkaasti uusia, niin kuin muutamat edustajat tänäänkin täällä ovat vaatineet. Eilen kuulimme kyselytunnilla, että kolmikantaperiaatteella on tarkoitus Suomen eläkejärjestelmä saada luotettavaan ja pysyvään mutta täysin uudenlaiseen asentoon. Toimitusjohtaja Kari Puron työryhmähän on siinä avainasemassa. Siihen tosin liittyy sellainen pikantti yksityiskohta, johon oikeastaan pyytäisin, että ministeri vastaisi täällä. Minulla henkilökohtaisesti on sellainen käsitys, että toimitusjohtaja Puron työryhmä ei ole sosiaali- ja terveysministeriön varsinaisesti nimittämä. Se voi olla pelkkä muodollisuudelta tuntuva väite, mutta siinä on myös sellainen viisaus sisällä, että jos ministeriö nimittää, silloin ministeriö valvoo, saa määräaikaisesti raportin ja pystyy olemaan mukana tämän eläkejärjestelmän rakentamisessa. Jos näin ei ole, silloin tämä työryhmä voi vähän itsenäisemmin tehdä työtään. Silti se turvautuu kolmikantaperiaatteeseen, sen tiedän, mutta olisi hyvä, että tästä saisi varmuuden, miten tämä työ aikanaan on lähtenyt liikkeelle.

Ratkaisukäytännöstä vielä koskien työkyvyttömyyseläkkeitä tai muita yksilöllisiä varhaiseläkkeitä, mitä tahansa näistä vaihtoehdoista, haluaisin, arvoisa puhemies, huomauttaa siitä puolesta, että tässä maassa ratkaisukäytännön mukaan noin 80 prosenttia niistä eläkeanomuksista, jotka järjestelmään laitetaan, tulee hyväksytyiksi. Tämä meidän salimme on täynnä huolta näistä noin 20—25 prosentista, jotka hylätään syystä tai toisesta. On tietysti aivan oikein, että pyritään siihen, että ketään ei hylätä väärin perustein. Mutta tämä järjestelmä toimii Suomessa niin tehokkaasti, että ikävä kyllä hylkäysperusteista aika moni myöskin on kohdallaan. Anomukset eivät täytä niitä lainsäädännön edellyttämiä vaatimuksia, mitä niiden pitäisi täyttää. Samaten myöskään terveyskriteerit eivät täytä niitä kriteerejä, joita näiltä asioilta vaaditaan. Muun muassa tätä taustaa vastaan se, että hoitavan lääkärin lausunto semmoisenaan aina hyväksyttäisiin, on käytännössä usein mahdotonta, jos esimerkiksi lausunnossa lukee, että käsittääkseni henkilö on työkyvytön, mutta sitä millään lailla ei perustella. Mielipiteellisesti näihin asioihin ei voi suhtautua vaan tiukan asiallisesti ja huolelliseen tutkimukseen ja arviointiin perustuen. Yleisellä tasolla sanoisin, että meidän eläkejärjestelmämme kestää kansainvälisen vertailun erittäin hyvin tässä kaikessa. Se ei tarkoita sitä, että järjestelmä ei joskus tee vääriä päätöksiä, mutta valitusoikeus taas turvaa sen erittäin hyvin.

Jääviydestä sanoisin sen, että se on nykyaikana tullut esille. Tiettyyn rajaan asti ilmeisesti suomalainen asiantuntijajoukko kestää sen, että meillä jääviyden säännöt kiristetään aika tiukalle. Mutta jossain kulkee raja, jonka jälkeen meillä ratkaisijoina toimivat ihmiset, jotka eivät ole niiden asioiden varsinaisia asiantuntijoita. Henkilökohtaisesti en haluaisi, että näin pitkälle tässä mennään. Sikäli haluaisin tässä jääviyskeskustelussa vain jäitä hattuun, että siinä molemmat osapuolet huomioitaisiin asiallisella tavalla. Se on paras tapa turvata oikeat eläkeratkaisut niin, että jokainen potilas saa semmoisen eläkepäätöksen, jonka hänen terveydentilansa, hänen elämäntilanteensa ja hänen kokonainen sosiaalivakuutustilanteensa siinä tilassa ovat aiheuttamassa. Täytyy muistaa, että esimerkiksi tietyissä eläkemuodoissa ikä on yksi edellytys, jotta tietylle eläkkeelle pääsee, vaikkapa osa-aikaeläke tai yksilöllinen varhaiseläke. Vaikka kaikki muut syyt täyttyisivät, jos ikäkriteeri ei täyty, ei silloin semmoiseen järjestelmään voi päästä mukaan. Muun muassa tämmöisiä seikkoja halusin, arvoisa puhemies, liittää tähän eläkekeskusteluun.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin Puron työryhmän status: Se on epävirallinen työmarkkinaosapuolista koostuva työryhmä, jossa käydään alustavasti läpi periaatteellisia kantoja. Tämä työskentelytapa on osoittautunut hyväksi sen tähden, että on oikein ja kohtuullista, että maksajien edustajat, palkansaajat, jotka maksavat työeläkemaksua, työnantajat, jotka maksavat eläkemaksua, tulevaisuuden ratkaisuista keskenään sopivat, päälinjoista. Itse olen määräajoin luonnollisesti yhteydessä työryhmän puheenjohtajan kanssa ja totta kai meidän virkamiehemme. Viime kädessä tietenkin lainvalmistelu kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle, jossa nämä yksityiskohdat hiotaan.

Haluaisin hylkyasiaan myöskin puuttua. Hylkyjen määrä on hyvin pitkään ollut samalla tasolla. Uskon, että suurimmaksi osaksi hylyt ovat perusteltuja. On aina rajatapauksia. On erittäin hankalasti määriteltäviä ja diagnostisoitavia työkyvyttömyystilanteita ja -tapauksia, joiden kohdalla on käytettävissä kaksiportainen muutoksenhakujärjestelmämme, joka on nimenomaan haki-joiden oikeusturvan takaamiseksi näin rakennettu.

Se, mitä parastaikaa tehdään, on hoitavien lääkäreiden ja koko lääkärikunnan yhtenäisen ratkaisukäytännön ja lausunnonantokäytännön vahvistaminen, jotta päästäisiin nimenomaan siihen, että hakijoita käsitellään tasavertaisesti.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Viimeisen eläkelaitoksen periaate, kuten lakiehdotuksessa ja nyt mietinnössä todetaan, on sinänsä aivan oikea. Se omalta osaltaan koordinoi tätä hyvin hajanaista eläkevakuutuskenttää, mutta tässä yhteydessä on samalla syytä todeta, että yksi keskeinen koordinaatio poistettiin silloin, kun kansaneläkkeen perusosasta luovuttiin ja tämä edes yhden laitoksen yhteinen tarkastelu jäi pois. Se on nyt mennyttä, ja siihen ei näytä olevan enää paluuta, mutta todettakoon tämäkin epäkohta tässä yhteydessä.

Mitä tulee työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämisperusteisiin ja niitä seuraaviin valitusmahdollisuuksiin, on syytä todeta, että hyvin monen asiantuntijan mukaan yleensäkin sosiaalivakuutuslaitostemme ja eläkelaitostemme päätösten valituksen ensimmäinen aste ei täytä puolueettomalle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia. Tämä ei koske yksistään asiantuntijalääkäreitä, vaan myös muilta osin elinten kokoonpanot ovat monelta osin sellaisia, että jäsenillä on aivan selkeät intressit eläkelaitoksen päätöksiin. Näin ollen voidaan katsoa, että tältä osin todella tarvitaan merkittävä remontti, ja tietääkseni sosiaali- ja terveysministeriön toimesta onkin asetettu työryhmä tai toimikunta, joka tätä asiaa selvittää.

Parannustahan on viime aikoina siinä mielessä tapahtunut, että esimerkiksi eläkkeenhakijalla on nykyisin oikeus saada asiantuntijalääkärin antama lausunto nähtäväkseen, jos hän haluaa, ja tällä tavalla hän voi tietysti ottaa kantaa asiaan, mutta kokonaisuudessaan kansalaisten oikeusturva eläkekäsittelyssä vaatii erittäin merkittäviä parannuksia, sillä vaikka, niin kuin ed. Akaan-Penttilä totesi, hylkäysprosentti on 20, jokainen hylkäysprosentti on 100 prosenttia tämän yksikön kohdalla. Häntä ei auta yhtään, vaikka muut saavat, jos hän itse ei saa oikeudenmukaista eläkepäätöstä.

Päivi Räsänen /skl:

Arvoisa puhemies! Valiokunnan käsittelyn yhteydessä todellakin suurin huomio kiinnittyi tähän samaan asiaan, joka on täälläkin herättänyt eniten keskustelua, eli työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämiseen liittyviin ongelmiin, vaikka itse asiassa hallituksen esitys ei varsinaisesti tuonut tähän seikkaan muutosta. Työkyvyttömäksi itsensä kokevan henkilön on usein vaikea ymmärtää sitä, miksi hänen hakemuksensa on hylätty, vaikka hänellä saattaa olla useidenkin lääkärien puoltavia lausuntoja.

Valiokunnassa oli asiantuntijana kuultavana henkilö liitosta, jonka nimen muistelen olleen Vakuutusongelmaisten liitto, mutta jostakin syystä — huomasin nyt — mietinnön asiantuntijalistasta on jäänyt tämä pois. Aivan erityisesti hän tietysti otti esimerkkitapauksia esille.

Varmasti eläkelaitoksissa ratkaisut tehdään useimmiten aivan asiallisesti, mutta ongelmaksi jää se, että perustelut hylkypäätökselle eivät ole riittävän selkeitä niin hakijan kuin hoitavan lääkärinkään suuntaan. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa, että hakijan kuuleminen ennen hylkäävän päätöksen antamista olisi säännönmukainen toimenpide, ja myös sitä, että asiantuntijalääkärin ratkaisun perustelut hakijan suostumuksesta saatettaisiin myös hoitavan lääkärin tietoon, jolloin potilas ja lääkäri voivat keskustella asiasta tarkemmin.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Useat puhujat ovat kiinnittäneet tässä keskustelussa huomiotansa lääkärinlausuntojen tasoon ja niiden luotettavuuteen. On jälleen ihmetelty sitä, ettei potilaan henkilökohtaisesti tutkineen lääkärin lausunnolle anneta aina ratkaisevaa merkitystä. Kun kansalaiset pyritään asettamaan keskenään yhdenvertaiseen asemaan, on mielestäni ymmärrettävää, että lääkärin, joka tutkii potilaan, pitäisi kirjoittaa oma lausuntonsa siten, että toinen saman alan ammatinharjoittaja ymmärtää lausunnon sisällön samalla tavalla, kuin kirjoittajakin on sen tarkoittanut ymmärrettäväksi. Tällöin, kun potilaan terveydentilasta viestitetään oikea viesti, ei synny väärinkäsityksiä, joista tässä keskustelussa on ollut koko ajan puhetta.

Ed. Räsänen kiinnitti minusta lopussa ihan oikeisiin asioihin huomiota, mutta toisaalta mielestäni kaikkein paras järjestelmä olisi se, että keskussairaaloitten yhteydessä on toimikunnat, jotka kokonaisvaltaisesti tutkivat potilaan. Verbaalinen viesti on ongelmallinen. Viesti välittyy aina ehkä hieman toisessa muodossa kuin asianomainen lähettäjä on tarkoittanut. Siksi tulee väärinkäsityksiä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä ehdotus kaiken kaikkiaan on hyvä siinä mielessä, jotta nyt päästään periaatteessa yhden luukun järjestelmään. Ihmisen ei tarvitse tehdä monia hakemuksia eikä käydä paperisotaa, vaan asia hoituu suoraan sieltä viimeisestä yhtiöstä, mistä hakee. Kun viimeisestä työpaikasta periaatteessa jää eläkkeelle ja hakee sieltä eläkettä, niin hoituu sitä kautta koko paperisota ja säästyy ylimääräistä vaivaa.

Sitten on se juttu, mistä täällä on käyty keskustelua ja otettu kantaa lääkärinlausuntoihin. Minusta on kuitenkin monia tapauksia, joita itse olen katsonut työhuoneessanikin, joissa on erikoisspesialisti antanut lausunnon, hyvin perustellun lausunnon, kuvannut ihmisen elämäntilanteen ja todennut lausunnossaan, jotta henkilö on täysin työkyvytön. Siitä huolimatta eläkelaitos ei hyväksy tätä lausuntoa tai tee eläkepäätöstä sen lausunnon perusteella. Se tuntuu kaikkein ihmeellisemmältä siinä mielessä, jotta ei ole kyse siitä, mitä ed. Akaan-Penttilä totesi puheessaan, jotta monesti ne lausunnot ovat perustelemattomia ja sillä tavalla vajavaisia, jotta niistä ei käy esille se tilanne, mikä ihmisellä sattuu olemaan.

10 b §:ssä todetaan, jotta eläkelaitos voi määrätä henkilön johonkin tutkittavaksi elikkä eläkelaitoksen määräämään lääkäriin. Ja ihan hyvin siinä todetaan, jotta pitää maksaa ne kustannukset, jos tämmöinen määräys tulee, jotta ihmisen ei tarvitse omalla kustannuksellaan tehdä sitä matkaa. Minusta tähän sisältyy kysymysmerkki. Kun aikaisemmin on puhuttu jääviydestä kaiken kaikkiaan, niin kun eläkelaitos määrää tutulle lääkärille, joka on eläkelaitoksen lääkäri, niin voi kysyä, onko siinä myös tietyn tyyppinen jääviys olemassa. Tekeekö lääkäri puhtaasti tutkittavan ihmisen näkökulmasta tutkimuksen ja aikanaan todistuksen vai tekeekö hän sen maksajan näkökulmasta? Sen takia minä pidän tätä pikkuisen arveluttavana, onko tämä sillä tavalla hyvä ja asiallinen. En lähde tähän mitään muutosesityksiä tekemään, mutta aikanaan tätäkin varmasti joudutaan tarkistelemaan.

Minusta kuitenkin pitää sillä tavalla katsoa kaiken kaikkiaan tämä asia, jotta jos on erikoisasiantuntija, joka on ihmisen tutkinut jo jossakin muualla, niin silloinhan hänen asiantuntijuutensa asetetaan kyseenalaiseksi. Miksi jos joku vaikkapa Kuopion yliopiston dosentti tutkii ihmisen ja toteaa, mikä tätä ihmistä vaivaa, eläkelaitoksen lautakunta, mikä lautakunta sen päätöksen tekeekään, sanoo, että ei tämä olekaan riittävän hyvä, vaan passittaa eläkelaitoksen lääkärille? Siitä maksetaan sitten ihmiselle kilometrikorvaukset tai maksetaan junaliput ja hän käy siellä, ja eläkelaitoksen lääkäri toteaa, jotta ei tämä niin paha juttu olekaan. Minusta tähän liittyy ristiriitainen juttu. Jos eläkelaitoksen lääkäri toteaisikin toisella tavalla, niin siinä tapauksessa se Kuopion yliopiston dosentti ilmeisesti ei ole ammattitaitoinen. Nämä ovat niitä iäisyyskysymyksiä, jotka varmasti tulevat eteen.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Voi olla kysymys siitä, että hän on ammattitaitoinen, mutta ei ole tehnyt läksyjään, ei ole esimerkiksi lukenut kriteereitä, mitkä missäkin tapauksessa ovat eläkkeellepääsyn edellytykset, ja muovannut lausuntoaan sen mukaisesti. Taikka sitten saattaa olla kysymys yksinkertaisesti siitä, niin kuin eräs korkeimman hallinto-oikeuden edustaja kerran sanoi, että lääkäritkin ovat joskus tilannevaikutusalttiita eli eivät pysty sanomaan yksinkertaisesti vastapäätä istuvalle ihmiselle, että eivät sinun vaivasi edellytä vielä eläkkeellepääsyä.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. E. Lahtelan esimerkin voi sanoa aivan hyvin myös positiivisesti. Tarkoitan sitä, että kun Kuopion dosentti on lausunut jotakin ja paperi luetaan vakuutusyhtiössä, niin voi olla niin, että siitä puuttuu toimintakykytesti tai joku muu lisätieto, joka on jäänyt jostain syystä pois. Se on ollut ehkä liian selvä Kuopion dosentille, mutta hän ei ole kirjallisesti pistänyt sitä paperille, ja asia joudutaan varmistamaan. Se ilman muuta turvaa potilaan tilanteen paljon pitemmälle, koska siinä on objektiivinen tarkoitus takana saada todellinen potilaan toimintakyky esille ja peilata tätä tilannetta eläkejärjestelmää vastaan.

Mitä enemmän tutkimuksia tehdään, sitä paremmin se turvaa potilaan tilaa. Kysymys ei ole siitä, että yritettäisiin osoittaa jotenkin se ensimmäinen lausunnonantaja virheelliseksi, vääräksi tai huonoksi toimijaksi. Ed. Lahtela minusta tässä mielessä ehkä vähän tahtomattaan sanoi vähän väärin päin tämän asian.

Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Jos tarkastelee ihan tavallisen kansalaisen näkökulmasta tätä problematiikkaa, niin siitä tulee varmasti semmoinen ajatus, kuin kuvasin puhujakorokkeelta: tulee epäluulo siitä, jotta se vaikuttaa, joka maksaa. Jos on vakuutusyhtiön nimeämä lääkäri, niin silloin tulee sellainen ajatus, jotta onko siinä puolueellisuutta mukana eli tekeekö hän ihan objektiivisesti tutkimuksen, mitä edellytetään. Se tekee sen epävarmuuden. Uskon, että jatkossakin tämä teettää näitä valituksia vielä lisää. Epäillään, että tässä on maksajan intressi mukana.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on minulle aivan uusi ajatus, että epäillään sitä, kun vakuutusyhtiö lähettää lisätutkimuksiin, että sen lääkäri jotenkin sormeilee niitä tuloksia sen takia, että yhtiö maksaa viulut. Jos joku tätä Suomessa epäilee, hänellä on täysi mahdollisuus, ed. E. Lahtela, myös suorittaa kaikki tutkimukset omalla kustannuksellaan ja toimittaa ne ratkaisuelimiin päätöstä varten. Toivoisin, että tällä lailla ei sentään ihan demagogisella tasolla sanottaisi näitä asioita. Koko tämä vakuutusyhtiön velvoite suorittaa lisätutkimuksia on kyllä potilaiden kannalta ja heidän vaatimuksistaan syntynyt.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun olen kymmeniä vuosia ollut näitten asioitten kanssa tekemisissä siviilielämässä, ei tämä ed. Esa Lahtelan esittämä ajatus ole millään tavalla uusi. Minusta tämä on juuri se ajatuksenkulku, joka hyvin usein maallikoitten mielessä käy. Siitä syystä meidän kaikkien, jotka tunnemme asian — me olemme ed. E. Lahtelan kanssakin täällä useita kertoja tästä keskustelleet vuosien mittaan — pitäisi viedä tietoa perille eli sitä, että asianomaisten lääkäreitten pitää keskenänsä sillä tavalla viestittää, että he ovat yksimielisiä lopputuloksesta.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä keskustelu on erittäin tarpeellista, ja sen toistuminen, niin kuin ed. Kokkonen totesi, osoittaa sen tarpeellisuuden eli sitä pitää jatkaa. Ed. Akaan-Penttilä totesi, että 80 prosenttia eläkehakemuksista hyväksytään. Se on aina tietysti pidettävä mielessä. Varmasti olemme kaikki samaa mieltä siitä, että yksikin niin sanottu väärä eläkepäätös on liikaa. Kysymyksessä on henkilölle niin tärkeä asia, kun puhutaan työkyvyttömyydestä ja työkyvyttömyyseläkehakemuksen hylkäämisestä.

Lakiehdotuksen 10 b §:ssä puhutaan hoito- tai kuntoutussuunnitelmasta ja myös todetaan, että eläkelaitos voi kuitenkin hyväksyä muunkinlaisen lääkärinlausunnon kuin sellaisen, johon on liitetty hoito- tai kuntoutussuunnitelma. Haluaisin tässä kohtaa viitata nimenomaan resursseihin ja resurssipulaan. Täällä tuli puheenvuorossa esiin — taisi olla ed. Kokkonen, joka viittasi keskussairaaloiden suorittamaan kuntoutustutkimukseen. Tällainen kuntoutustutkimusyksikkö on kaikissa sairaanhoitopiireissä, mutta usein pienimmissäkin sairaanhoitopiireissä on ainoastaan yksi lääkäri, joka on nimetty tähän tehtävään. Hänen mahdollisuutensa käsitellä useampia hakemuksia ja tutkimuskohteita ovat hyvin rajalliset siitä huolimatta, että hänellä on mahdollisuus käyttää muita erikoisaloja, kuten esimerkiksi fysiatriaa, asiantuntijana.

Näin ollen on hyvä, että pykälä on tässä muodossa. Tässä olen samaa mieltä kuin ed. Stenius-Kaukonen, että eläkelaitoksen mahdollisuus omalla kustannuksellaan lisätä tutkimuksia on aivan paikallaan. Itse en kyllä sinänsä ihan aiheellista — voiko sanoa luuloa, en sano epäluuloa — siis luuloa, jonka ed. Esa Lahtela totesi, jaa sikäli, että kyllä eläkelaitokset ovat hyvin joustavalla tavalla lähettäneet asiakkaita, potilaita, jatkoselvittelyyn. Voisi sanoa, että ne ovat liian vähänkin käyttäneet omia tutkimuslaitoksiaan, enemmän minä sitä kritiikkiä esittäisin. Vakuutuslaitosten omien järjestelmien pitäisi olla ehkä kehittyneempiä ja ainakin enemmän käytössä.

Tyypillinen potilashan on sellainen, että hänellä on noin 30 cm:n paksuinen pino papereita, erilaisia päätöksiä, lukemattomia lääkärinlausuntoja, jotka, arvoisat kansanedustajat, ovat kyllä spesialistien ja asiansa osaavien lääkäreiden kirjoittamia. Nämä kädessään hän tulee vastaanotolle ja sanoo, että asia ei ole edennyt. Itse myöskin noin 25 vuoden kokemuksen perusteella olen vakaasti sitä mieltä, että ongelma on se, että kun potilaan ja henkilön anomus on kerran tullut "lopullisesti" hylätyksi, sitten asiaa on todella vaikea enää kääntää. Lopullisuudella tarkoitan sitä, että se on käynyt valitusasteikon lävitse. Vaikka uudelleen asia pannaan vireille ja aikaa on kulunut ja on tullut mukaan uusia tautidiagnooseja, tilanne ei helposti etene. Juuri tässä olen samaa mieltä kuin ed. Akaan-Penttilä, että pitäisi juuri ennen kuin tehdään niin sanottuja lopullisia päätöksiä käydä todellakin potilaan asiat kunnolla lävitse. Tässä mielessä tutkimusten määrää ei todellakaan pidä rajata vaan pitää katsoa asiat mahdollisimman pitkälle.

Nythän ollaan menty siihen suuntaan, että depressiodiagnoosi on noussut sellaiseksi ratkaisevaksi syyksi, jonka jälkeen myönnetään työkyvyttömyyseläke. Tuki- ja liikuntaelinsairaus ja jokin muu saattaa olla se todellinen syy, mutta kun aikansa potilasta on pyöritetty valitusprosesseissa, syntyy depressio, masennus, ja sen "avulla" ikään kuin päästään eläkkeelle. Tämä ei tietenkään voi olla oikea tapa hoitaa asioita. Jotkut tautinimikkeet, kuten fibromyalgia, ovat tällä välin tulleet hyväksytyiksi ja niiden kohdalla on edetty. Painotan samaa asiaa, minkä ed. Räsänen toi omassa puheenvuorossaan esille; on edelleenkin esimerkiksi Vakuutusongelmaiset ry:hyn järjestäytyneitä kansalaisia, ja heidän asiansa ovat pahasti kesken.

Lopuksi, puhemies, haluan todeta, että kyllä uskon, että ministeriössä ollaan tämän asian kanssa tosissaan. Ministeri Perhohan on henkilökohtaisesti osallistunut ed. Stenius-Kaukosen mainitsemiin seminaareihin, joita eduskunnassa on työkyvyttömyyseläkekäytäntöjen merkeissä pidetty. Näin ollen asia on tärkeä, keskustelu siitä on tärkeää. Uskon, että tässä pystytään etenemään.

Vielä se huomio, että on niinkin, että lääkäreillä on vastuu tehdessään B-lausunnon. Sen pitäisi olla analyyttinen, siinä pitäisi myös osoittaa se yhteys, mikä työkyvyttömyydellä on niiden työtehtävien suorittamiseen, jotka asianomaisella potilaalla on suoritettavanaan. Tämä työtehtävien ja fyysisen ja psyykkisen terveydentilan välinen suhde jää valitettavasti usein huomiotta.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusasen monipuoliseen puheenvuoroon oikeastaan lisäisin vain sen, että yksi oleellinen lausunnonantajapaikka ei ole tullut keskustelussa vielä ollenkaan ilmi. Se on työterveyshuolto, jossa ollaan kaikista lähinnä ihmistä ja potilasta ja työntekijää ja jossa tiedetään pitkältä ajalta hänen terveystietonsa ja monet muut seikat. Onneksi sen on vakuutusjärjestelmä huomannut ja sinne erityisesti suunnataan toimintaa, jotta saataisiin lisäinformaatiota.

Ed. Tiusanen otti mielenterveysongelmat esille. Minusta meidän koko eläkejärjestelmämme yksi tosi iso ongelma on, miksi meillä 38 prosentissa tehtävistä myönteisistä eläkepäätöksistä diagnoosina on psykiatrinen diagnoosi. Sen takana on jotakin, mitä ei ole pystytty vielä täysin selvittämään. Se on itse asiassa minusta suurempi ongelma kuin hylkyprosentit.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Olen myös hyvin pitkälti samaa mieltä useimmista asioista kuin ed. Tiusanen. Totean vain, että oma kokemukseni on se, että kun ihminen riittävän pitkään pyrkii työkyvyttömyyseläkkeelle, hän kyllä sinne pääsee riippumatta siitä, onko tuo tie käyty myös valitusasteissa loppuun saakka. Usein ihmisten kannattaisi myös havaita se, ettei välttämättä ole viisasta viedä muutoksenhakutietä loppuun. Kun ja jos on tullut uusia vaivoja, niin voihan olla, että hän pääseekin eläkkeelle saatuaan uusista vaivoistaan asianmukaisen lääkärintodistuksen. Ennen oli aika tavallista, että potilas ei halunnut psyykkistä diagnoosia. Minusta on hyvä, että ne on nyt alettu hyväksyä myös laajemmin, enkä pidä sitä erityisen ongelmallisena sinänsä, niin kuin ed. Akaan-Penttilä.