Täysistunnon pöytäkirja 42/2012 vp

PTK 42/2012 vp

42. KESKIVIIKKONA 25. HUHTIKUUTA 2012 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

11) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:n ja tuloverolain muuttamisesta

 

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys johtuu siitä, että Euroopan unionin komissio katsoo, että Suomen nykyinen verotusjärjestelmä ei ole EU-sääntöjen mukainen.

Periaatteessa, jos henkilö siirtyy pois maasta, voitaisiin verottaa. No, näin ei käytännössä kuitenkaan ole tehty. Nyt tulee semmoinen järjestelmä, että jos siirtyy Suomesta toiseen EU-maahan ja siellä ollessaan viiden vuoden kuluessa luovuttaa osakkeita, niin siinä tilanteessa verotus kohdistuu ja Suomi käyttää verotusvaltaansa.

Tässä esityksessä on se ongelma, että nyt elinkeinoverolakiin laitetaan säännös, jonka mukaisesti osakevaihto on luovutus. Aikaisemmin on katsottu, että osakevaihto ei ole luovutus, mutta nyt, jotta tämä ongelma voidaan ratkaista ja Suomen verotusvalta voidaan säilyttää, osakevaihdosta tehdään luovutus. Nyt pelkona on se, että tämä voi vaikuttaa osakevaihdon tulkintaan muissa, muun muassa sukupolvenvaihdoksiin liittyvissä, tilanteissa, mutta lähtökohta on kyllä ollut se, että luovutuksen käsitteen laajentamisella osakevaihtoihin ei ole tarkoitus vaikuttaa muihin verotuksen osiin kuin pelkästään maasta poistuvien henkilöiden osakkeenvaihdon yhteydessä saamien osakkeitten luovutusvoiton verottamiseen. Se on erittäin huolellisesti ja perusteellisesti pyritty kirjaamaan myöskin valiokunnan mietintöön, ja toivon ja odotan, että tuomioistuimet myöskin noudattavat tätä valiokunnan mietinnön selkeää kantaa.

Keskustelu päättyi.