Täysistunnon pöytäkirja 45/2011 vp

PTK 45/2011 vp

45. TIISTAINA 4. LOKAKUUTA 2011 kello 14.04

tarkistettu versio 2.0

11) Hallituksen esitys eduskunnalle Sey-chellien kanssa veroasioita koskevista tiedoista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

  jatkui

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa puhemies! Niin kuin tiedämme, näitä vastaavia sopimuksia on nyt tässä useampikin. Ne ovat hyvä alku ja hyvä jatko toiminnalle.

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä valiokunta ja verojaosto, joka tätä valmisteli, toteaa: "Harmaan talouden torjumiseksi ja myönteisten taloudellisten verovaikutusten aikaansaamiseksi on tärkeää, että verottaja käyttää sillä olevia tiedonhankintakeinoja tehokkaasti ja hankkii valvontatietoja aktiivisesti myös ulkomailta." Kokemukset kertovat, että naapurimaassamme tällä on ollut myönteinen vaikutus myöskin verotulojen kannalta.

Sitten kun on keskusteltu siitä, pitäisikö otteitten olla vahvempiakin, niin näissähän on joissakin tapauksissa edettävä asteittain, ja sitä varten valiokunta merkitsi tämän viimeisen lauseen näihin kannanottoihin: "Tavoiteltavaa on, että tietojenvaihto saadaan avoimuuden lisääntyessä aikanaan automaattiseksi." Näin oikeudenmukaisuus vahvistuu tämänkin sopimuksen kautta vähitellen, ei hetkessä, mutta toivottavasti saamme hyviä tuloksia.

Yleiskeskustelu päättyi.

​​​​