Täysistunnon pöytäkirja 45/2014 vp

PTK 45/2014 vp

45. TIISTAINA 29. HUHTIKUUTA 2014 kello 14.05

Tarkistettu versio 2.0

9) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun muuttamisesta

 

Anne Holmlund /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Esittelen lakivaliokunnan mietinnön, ja ehkä tässä yhteydessä on aluksi hyvä todeta, että esitys koskee rikoslain 20 luvun muuttamista eli seksuaalirikoksia. Tästä syystä johtuen myös käytetyt termit poikkeavat ehkä jonkin verran tässä salissa tavanomaisesti kuulluista.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan rikoslain seksuaalirikoksia koskevaa lukua muutettavaksi. Nykyinen säännös pakottamisesta sukupuoliyhteyteen kumottaisiin ja teoista, joita on pidettävä raiskauksen perustekomuotoa lievempinä, rangaistaisiin vastaisuudessa raiskausta koskevan pykälän mukaisesti. Tekoa ei enää voitaisi pitää perustekomuotoa lievempänä, jos siinä on käytetty väkivaltaa. Lisäksi rangaistusasteikko olisi ankarampi kuin kumottavaksi ehdotetun pakottamista sukupuoliyhteyteen koskevan pykälän rangaistusasteikko. Vähemmän törkeästä raiskauksesta tuomittaisiin vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Perustekomuodon mukaisen rangaistuksen rangaistusasteikko olisi edelleen vankeutta yhdestä vuodesta kuuteen vuoteen.

Ehdotuksen mukaan törkeänä raiskauksena rangaistaisiin jatkossa myös teot, joissa kohteena on 18:aa vuotta nuorempi lapsi.

Lukuun lisättäisiin uusi rangaistussäännös seksuaalisesta häirinnästä. Siitä rangaistaisiin sitä, joka koskettelemalla tai muulla siihen vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rangaistussäännös olisi toissijainen muihin luvun rangaistussäännöksiin nähden.

Sukupuoliyhteyden määritelmä muutettaisiin kattamaan myös esineellä tai muulla ruumiinosalla kuin miehen sukupuolielimellä tehtävä seksuaalinen tunkeutuminen toisen peräaukkoon.

Lisäksi lukuun tehtäisiin eräitä muitakin muutoksia. Lakivaliokunta on mietinnössään käsitellyt seksuaalirikoslainsäädännön uudistamista yleisellä tasolla, raiskauksen tunnusmerkistön rakennetta ja uuden sääntelyn merkitystä, törkeää raiskausta koskevaa muutosehdotusta, seksuaalisen häirinnän kriminalisointia ja sukupuoliyhteyden määritelmää.

Seksuaalirikoslainsäädäntöä on uudistettu pistemäisesti osittaisuudistuksilla lukuisia kertoja 2000-luvulla ja useita kertoja myös aivan viime vuosina. Yleisellä tasolla valiokunta toteaa, että rikoslain tiettyä säätelykokonaisuutta koskevien säännösten toistuva muuttaminen tiheään tahtiin on ongelmallista ja aiheuttaa huomattavia haasteita lain käytössä muun muassa rikoslain ajallista soveltamista koskevan sääntelyn vuoksi. Sääntelyä tulisikin pyrkiä uudistamaan kokonaisvaltaisemmin.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan pakottamista sukupuoliyhteyteen koskevan pykälän kumoamista. Jatkossa siitä rangaistaisiin raiskausta koskevan pykälän mukaisesti. Saadun selvityksen nojalla uudistuksen soveltamisala jää hallituksen esityksen perusteella osittain epäselväksi. Tämän vuoksi lakivaliokunta on melko laajasti käsitellyt muutoksen oletettuja soveltamistilanteita.

Seksuaalirikosten vakavuuden arvioinnissa on lakivaliokunnan mukaan kiinnitettävä erityisesti huomiota seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen laatuun ja teko-olosuhteisiin. Ehdotetun uuden 3 momentin soveltaminen on ehdotuksen mukaan sidottu edellytykseen, jonka mukaan raiskauksen on oltava huomioon ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat kokonaisuutena arvostellen vähemmän törkeä kuin säännöksen 1 tai 2 momentissa tarkoitettu teko.

Saamansa selvityksen nojalla lakivaliokunta katsoo, että ilmaisu "kokonaisuutena arvostellen vähemmän törkeä" ei ole rikosoikeudellisessa sääntelyssä vakiintuneen käsitteistön valossa tässä yhteydessä erityisen onnistunut, ja ehdottaa sen muuttamista lakiteknisistä syistä muotoon "kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava". Valiokunta tähdentää, että ilmaisu "vähemmän vakava" on oikeudellinen käsite, jonka avulla erilaisten tekojen erilainen arviointi mahdollistetaan. Sitä ei tule ymmärtää siten, etteivätkö nyt kyseessä olevat teot ole yleiskielen merkityksessä sinänsä aina vakavia.

Ehdotuksen mukaan törkeänä raiskauksena rangaistaisiin jatkossa myös teko, jonka kohteena on 18:aa vuotta nuorempi lapsi. Lakivaliokunta pitää ehdotusta perusteltuna, mutta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että raiskaus voi olla moitittavuudeltaan erilainen.

Esityksessä ehdotetaan, että rikoslakiin lisättäisiin uusi seksuaalista häirintää koskeva rangaistussäännös. Ehdotetun rikoslain 20 luvun 5 a §:n mukaan teosta tuomittaisiin se, joka koskettelemalla tai muulla siihen vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rangaistuksena olisi sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Ehdotettu säännös olisi toissijainen muihin rikoslain 20 luvun säännöksiin nähden.

Saadun selvityksen mukaan ehdotettu uusi rangaistussäännös on tulkinnanvarainen. Valiokunta ei pidä perusteltuna, että rangaistavuuden rajat ovat epäselvät. Tähän suuntaan vaikuttaa myös se, että tällaisen rikoksen epäilytapauksissa olisi vaikeaa kyetä takaamaan tekijöiden yhdenvertainen kohtelu. Kun säännös sisältää runsaasti harkinnanvaraisia ilmaisuja, epäselväksi jäisi käytännössä se, mistä teoista aloitettaisiin esitutkinta. Lakivaliokunta katsoo, että tässä vaiheessa on aiheellista rajata rangaistava seksuaalinen häirintä koskettelua sisältäviin tilanteisiin ja laajentaa rangaistavuutta tarvittaessa vasta, kun on nähtävissä, millaiselle vakavuusasteelle rangaistavuuden kynnys käytännössä asettuu. Lakivaliokunnan mukaan kuvaavampi nimike teolle on "seksuaalinen ahdistelu". Tämä kuvaa ilmaisua "häirintä" paremmin teon luonnetta rikoksena.

Rikoslain raiskaussäännösten mukaan raiskaukseen sisältyy kaikissa eri muodoissa sukupuoliyhteys. Tämä käsite määritellään rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentissa, jonka mukaan sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan mainitussa luvussa sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Hallituksen esityksessä sukupuoliyhteyden määritelmää ehdotetaan täydennettäväksi siten, että sukupuoliyhteydellä tarkoitettaisiin myös peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Sukupuoliyhteyden määritelmä laajentaa käsitteen käyttöalaa rikoslaissa selvästi verrattuna sen arkikieliseen merkitykseen.

Lähtökohtana rikosasioissa on säännösten sukupuolineutraliteetti. Eri rikosten tekijöinä voi olla nainen tai mies, kuten myös uhrina. Seksuaalirikokset eivät poikkea tästä lähtökohdasta. Toisaalta rikosoikeudellisten säännösten on oltava täsmällisiä.

Niin voimassa oleva kuin ehdotettukin säännös edellyttää sanamuodon mukaisesti "tunkeutumista". Tältä osin valiokunta kiinnittää saamansa selvityksen perusteella huomiota siihen, että sanamuoto ei ole sen tarkoituksesta huolimatta täysin sukupuolineutraali. Tämä johtuu siitä, että miehen sukupuolielimen ottaminen suuhun tai muuhun ruumiin aukkoon ei ole yleiskielen mukaisesti miehen sukupuolielimeen tunkeutumista. Valiokunnan mukaan säännöstä on siten perusteltua edellä todettujen näkökohtien perusteella täsmentää siten, että siitä käy yksiselitteisesti ilmi, että sukupuoliyhteytenä rikosoikeudellisessa merkityksessä pidetään myös toisen sukupuolielimen ottamista omaan kehoon.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja ehdottaa, että lakiehdotus hyväksytään edellä todetusti muutettuna. Valiokunta toteaa, että esitys merkitsee seksuaalirikoksia koskevan rangaistuskäytännön ankaroitumista tavalla, jota voidaan pitää näiltä osin riittävänä. Tämän vuoksi samassa yhteydessä käsitelty lakialoite, lakialoite 31/2013 vp, ehdotetaan hylättäväksi. Rangaistusten ankaroittamiseen liittyen valiokunta pitää erityisen tärkeänä, että rangaistusten täytäntöönpanossa vähennetään uusiin rikoksiin syyllistymisen riskiä tätä varten laadituilla toimintaohjelmilla.

Valiokunnan mietintö on yksimielinen.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Arja Juvonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund esitteli juuri niin hyvin tämän hallituksen esityksen, että siihen ei oikeastaan ole mitään lisättävää. Tämä hallituksen esitys on hyvä, ja se kiristää raiskausrikosten rangaistuksia. Se tuo myös uusia asioita, muun muassa tämän seksuaalisen häirinnän eli seksuaalisen ahdistelun, rangaistusten piiriin.

Yksi hyvin tärkeä asia, minkä tämä lakiesitys myös tuo, on se, että törkeän raiskauksen alaa laajennetaan niin, että alle 18-vuotiaaseen henkilöön kohdistuva raiskaus olisi aina törkeä. Ja rangaistus törkeästä raiskauksesta on vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta.

Tämä pykälä ja esitys tässä hallituksen esityksessä tukee niitä lakialoitteita, joita täällä eduskunnassa on tehty lasten seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisemiseksi. Sellaisen olen tehnyt myös itse ja siinä olen esittänyt törkeän seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistuksen korottamista korkeammalle.

Nythän se tässä toteutuu, joskaan tietysti tällä lakiesityksellä ei kaikkia näitä lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia ennalta ehkäistä eikä ehkäistäkään eikä niihin puututa. Mutta sinänsä tämä on erittäin hyvä suunta, antaa hyvän signaalin koko yhteiskunnalle ja kaikille niille ihmisille ja on myös tukemassa kaikkia niitä ihmisiä, jotka elämänsä aikana ovat joutuneet tällaisten rikosten uhriksi, että heidän äänensä on kuultu ja siihen ollaan täällä eduskunnassa vastattu. Kyllä tästä esityksestä täytyy kiittää oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonia, joka muutenkin on äärettömän kuulevilla korvilla kuunnellut näitä seksuaalirikoksiin liittyviä aloitteita ja keskustelunavauksia, mitä täällä eduskunnassa on tehty.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöä ehdotetaan muutettavaksi muun muassa siten, että säännös pakottamisesta sukupuoliyhteyteen kumotaan ja sen piiriin kuuluneista teoista rangaistaan vastaisuudessa pääsääntöisesti raiskausta koskevan pykälän mukaisesti. Näin kuopataan lopullisesti suomalaisen seksuaalirikoslainsäädännön kummajainen, joka kansan kieleen on jäänyt lievänä raiskauksena. Tämä on ehdottomasti hyvä asia, samoin kuin seksuaalisen häirinnän liittäminen seksuaalirikoslainsäädäntöön.

Tunnusmerkistön perustana raiskauksissa säilyy kuitenkin pakottaminen, vaikka kansainvälisenä suuntana tuntuu olevan pikemminkin suostumuksen puuttumisen korostaminen raiskauksen tunnusmerkistössä. Sekä arkijärjellä ajateltuna että myös tosiasiallisesti raiskausrikosta arvioitaessa suostumus on ainoa seikka, joka erottaa raiskausrikoksen konsensuaalisesta seksistä. Kaikki muut pakottamistunnusmerkistön alaiset piirteet ovat sellaisia, että ne voivat esiintyä myös muualla kuin raiskauksen yhteydessä. Näin ollen pakottamistunnusmerkistön laajentaminen ei voi koskaan olla yhtä kattava kuin suostumukseen perustuva tunnusmerkistö. Aina jää sen ulkopuolelle niitä raiskauksen muotoja, joita laki ei tavoita ja tunnista.

No, miksi tässä ei vieläkään menty suostumusperustaiseen tunnusmerkistöön? Lain valmisteluteksteissä valintaa perusteltiin sillä, että sen pelätään kääntävän huomion uhriin entistä vahvemmin. Tässä tullaankin seksuaalirikoslainsäädännön perustavaan ongelmaan, siihen, että koko länsimainen oikeuskäytäntö, joka alun perin on luotu julkiseen tilaan, on kykenemätön tarttumaan seksuaalirikoksiin ja käsittelemään seksuaalirikoksia niin, että vaarana ei olisi kaksoisuhriutuminen.

Länsimainen oikeusjärjestelmä on monella tapaa kykenemätön suojelemaan seksuaaliselta väkivallalta. Tämä näkyy raiskaustilastoissa esimerkiksi niin, että hyvin suurella todennäköisyydellä poliisin tietoon tulee vain muutama prosentti raiskauksista, ja näistä muutamasta prosentista vain huomattavan pieni osa päätyy tuomioon asti. Okei, oikeusprosessi on uhrille poikkeuksellisen raskas ja epävarma, mikä on yksi syy sille, että kynnys ilmoituksen tekemiseen itsessään on korkea. Useimmiten raiskaus tapahtuu myös yksityisessä tilassa ja raiskaaja on jollakin tapaa uhrin lähipiiriin kuuluva henkilö, mikä osaltaan vaikuttaa myös ilmoitushalukkuuteen.

Raiskauksista tehtävien ilmoitusten vähäisyyteen on omiaan myös se arkipuheessa ja arkisissa mielikuvissa yleinen käsitys raiskauksesta runsasta väkivaltaa sisältävänä niin sanottuna puskaraiskauksena, jossa osapuolet ovat ennalta toisilleen vieraita ja jossa fyysisellä väkivallalla on huomattavan suuri osuus. Tällaiset yleiset mielikuvat raiskauksista ovat johtaneet siihen, että meillä on erityisesti nuoria raiskauksen uhreja, jotka eivät tunnista tulleensa raiskatuksi eivätkä vieläkään tiedä, että heillä saattaisi olla jonkinlainen oikeus vaatia rangaistusta kohtaamansa osalta.

Minä olen itse sitä mieltä, että se, että edelleen tunnusmerkistössä pidetään pakottaminen, on seurausta siitä, että raiskaus mielletään runsaasti väkivaltaa sisältäväksi teoksi, ja toisaalta myös se, että tunnusmerkistö perustuu edelleen pakottamiseen, johtaa siihen, että nämä mielikuvat säilyvät ja niiden purkaminen on vaikeampaa. Nähdäkseni kysymys on niin laajasti länsimaiseen oikeusjärjestykseen ja sen perusperiaatteisiin liittyvästä ongelmasta, että meillä ei tosiasiallisesti ole mahdollisuutta tehdä kovinkaan paljon sellaisia muutoksia meidän lakeihin, jotka antaisivat edes sen tasoisen suojan seksuaalista väkivaltaa vastaan kuin mitä rikoslain yleensä voi olettaa antavan erilaisia rikoksia vastaan.

Arvoisa puhemies! Kokonaan toinen kysymys sitten on, miksi huomion kiinnittyminen uhrin toimintaan on niin ongelmallista, minkä vuoksi suostumusta ei voida valita tunnusmerkistön perustaksi, miksi oikeuskäsittely on niin raskas, että uhrit eivät siihen halua itseänsä laittaa likoon. Osittain tietysti tämä johtuu siitä, että oikeuskäsittely edellyttää kipeiden, vaikeiden asioiden uudelleen esille kaivamista, ehkä jopa väkivallantekijän kohtaamista useitakin kertoja.

Mutta minä väitän, että uhrin vaikean aseman taustalla on myös se, että nykytilanteessa on edelleen heijastuksia vuosituhantisesta syyllistämisen perinteestä. Meillä on oikeuskäytännössä vuosisatojen ajan syyllistetty, rangaistu, suljettu pakkolaitoksiin, suljettu vankiloihin, jopa teloitettu raiskatuksi tulleita naisia sillä perusteella, että he ovat syyllisiä väkivaltaan, jonka kohteeksi ovat joutuneet. Ja vaikka enää tilanne ei ole tällainen, niin edelleen heijastuksia tästä näkyy esimerkiksi viranomaiskehotuksissa naisille rajoittaa liikkumistaan, pukeutumistaan tai alkoholinkäyttöään tilanteessa, jossa meillä kuitenkaan ei ole tutkimuksellista evidenssiä, että mikään näistä tekijöistä varsinaisesti aiheuttaisi tai lisäisi raiskausrikoksia, toisin kuin esimerkiksi tietyt miesyhteisöjen asenteet.

Tämä häpeän ja syyllistämisen kulttuurin muuttaminen on varmasti hidasta, vaan ei lainkaan mahdotonta. Ja minä toivoisinkin, että meillä poliitikkoina ja myös kansanedustuslaitoksena olisi halua ja kiinnostusta puuttua myös tähän raiskausrikoksia mahdollistavaan, ei lainsäädännölliseen vaan enemmän kulttuuriseen puoleen.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa puhemies! Ehkä muutama kommentti liittyen edustaja Kontulan pitkään ja ihan ansiokkaaseen analyysiin raiskausrikoksista ja siitä, millaiseen kulttuuriympäristöönkin nämä teot sitten liittyvät ja sijoittuvat.

Ensinnäkin tietysti yksi ongelma raiskausrikosten selvittämisessä on se, että varsin usein tilanne on se, että on sana sanaa vastaan, ja se tietysti aiheuttaa sen, että tuomiota ei voi langettaa, ellei voida yksiselitteisesti todeta syytetyn olevan myös syyllinen tekoon. Tämä on varsin yleinen tilanne, miksi käytännössä henkilö, joka on joutunut raiskauksen kohteeksi, ei välttämättä saa oikeutta. Tämä on tietysti erittäin ongelmallista, ja aina pitää pyrkiä löytämään niitä keinoja, joilla vielä paremmin pystytään ihmisten, ja erityisesti uhrin, oikeusturva takaamaan.

Ehkä toinen kysymys liittyy lähinnä siihen, mitä edustaja Kontula myös omassa puheenvuorossaan kävi läpi ja mitä myöskin valiokunnassa kuullut monet asiantuntijat nostivat erikseen, eli siihen, tulisiko raiskauksen tunnusmerkistössä rangaistava käyttäytyminen määrittää ilman uhrin suostumusta tapahtuvana tekona. Tästä on myös hyvin laajalti puhuttu. Kuitenkin lähinnä on kaksi erilaista tapaa kirjoittaa laki, niin sanotusti. Ehkä nyt puheenvuoroni menee hieman byrokratian puolelle, mutta Suomessa on omaksuttu tämänlainen käytäntö, jossa käytännössä säädetään rangaistavaksi tiettyä keinoa käyttäen tai tiettyä olosuhdetta hyväksi käyttäen tehty sukupuoliyhteys, ja toinen tapa on tämä suostumukseen perustuva. Syytä kuitenkin on muistaa se, että kirjoitustapa ei käytännössä ratkaise sitä, kuinka laaja rangaistukseksi katsottavien tekojen piiri eri maissa on. Tämä tapa, miten se kirjoitetaan, on vain erilainen, ja vaikkakin tämä voi kuulostaa hieman keinotekoiselta perustelulta, se on yksi syy, miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty. Varmasti tulevaisuudessa, kun pohditaan seksuaalirikoslainsäädännön uudistamista, on syytä myös miettiä sitä, olisiko selkeämpää asettaa suostumus tai suostumuksen puute tunnusmerkistön osaksi. Tätä varmasti on syytä pohtia, mutta tässä yhteydessä valiokunnalla ei ollut tällaista mahdollisuutta näin laajalti tätä asiaa käydä lävitse.

Anna Kontula /vas:

Nimenomaan tähän sana sanaa vastaan -ongelmaan koetin tuossa omassa puheenvuorossani ehkä vähän epäselvästi viitata. Se juuri liittyy meidän oikeusjärjestelmään. Meillä syytetty on syytön niin kauan, kunnes toisin todistetaan, ja on hyvä, että on näin. Mutta tosiasiassa tämä periaate vain johtaa siihen, että näissä sana sanaa vastaan -tilanteissa, joita raiskausrikokset hyvin usein ovat, oikeuden takaama suoja on monesti olematon.

Tästä tunnusmerkistöstä vielä: Ihan normaalissa, konventionaalisessa seksissä erot on melko helppo tehdä myös tämän pakottamistunnusmerkistön pohjalta, mutta sitten kun mennään tämmöisiin ehkä vähemmän konventionaalisiin seksimuotoihin, niin kuin sadomasokistiseen seksiin, me tulemme sellaisiin rajankäyntitiloihin, joissa tämä tunnusmerkistö, joka on kuitenkin toissijainen verrattuna siihen suostumukseen perustuvaan, ei välttämättä toisaalta tunnista kaikkia raiskaustapauksia tai saattaa tulkita jonkin tapauksen, jossa kysymys on konsensuaalisesta seksistä, raiskaukseksi.

No, tosiasiallisesti tiedän kyllä, että kummallakin tunnusmerkistöllä syntyy aika pitkälle samankaltaista oikeuskäytäntöä ja ihmisiä tunnistetaan ja tuomitaan raiskauksista suurin piirtein samalla tavoin, niin että isoja käytännön vaikutuksia tällä ei ole. Mutta pitemmällä tähtäyksellä minä toivoisin, että tätä asiaa seurataan ja se pidetään mielessä, koska näyttää siltä, että kansainvälinen laki- ja sopimuskäytäntö menee koko ajan enemmän tähän suostumusperustaisen tunnusmerkistön suuntaan.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa puhemies! Tietysti tässä yhteydessä lakivaliokunnalla ei ollut mahdollisuutta ihan kaikkia seksuaalisuuden muotoja käydä lävitse, mutta varmaan asia on juuri näin niin kuin edustaja Kontula tässä omassa puheessaan totesi.

Yksi huomionarvoinen seikka on se, jonka tietysti kaikki muutenkin tietävät, että oikeusvaltiossa tietysti on kantavana periaatteena se, että myös syytetyllä on oikeusturva. Tietysti toivoisin aina itse niin, että syytetyn oikeusturva ja uhrin oikeusturva voisivat toteutua yhtä aikaa. Valitettavasti kuitenkin silloin, kun on näytöstä kyse, tilanne saattaa johtaa siihen, että todellisuudessa syyllinen henkilö on todettava syyttömäksi. Jos niitä keinoja pystytään löytämään, niin on tietysti erittäin toivottavaa se, että jokainen, joka on syyllistynyt rikokseen, jää siitä myös kiinni ja kärsii rangaistuksen, koska se on mielestäni uhrin kannalta myös äärimmäisen tärkeää, että rikoksen uhriksi joutunut henkilö tuntisi itse siten, että oikeusturva toteutuu kaikilta osin myös hänen kohdallaan. Näin ei valitettavasti aina ole.

Yleiskeskustelu päättyi.