Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut selonteon konventin tuloksista ja hallituksen tavoitteista alkavaa hallitustenvälistä konferenssia varten. Selonteko on laaja, mikä johtuu siitä, että se käy lävitse konventtituloksen, analysoi sen kaikki keskeiset osiot sekä asettaa tavoitteet tulevaa hvk:ta varten.

Suomen ehdoton tavoite on aikaansaada uusi sopimus alkavassa hallitustenvälisessä konferenssissa. Meidän tavoitteenamme on toimintakykyinen, avoin ja dynaaminen unioni. Me tarvitsemme sitä, ja Euroopan unioni kaiken kaikkiaan tarvitsee tätä.

Det är i Finlands intresse att ett nytt fördrag upprättas samtidigt som unionen får 10 nya medlemmar. Finland vill se en union som är handlingskraftig.

Unioni on saamassa kymmenen uutta jäsenmaata ensi keväänä. Nämä hakijamaat osallistuvat täysivaltaisina myös hallitustenväliseen konferenssiin. Mutta juuri tämä on se sauma, jossa unionin pitää pystyä kirjoittamaan itselleen uusi sopimus.

EY:n ja EU:n koko historian ajan on käyty keskustelua siitä, mikä on unionin lopputulos, mihin se tulee aikanaan kehittymään, mikä on niin sanottu finaliteetti. Tältä osin Euroopassa on käyty vuosikymmeniä jo keskustelua siitä, pitäisikö unionin kehittyä liittovaltioksi vai mikä sen luonne tulee olemaan. Tämän finaliteettikeskustelun näkökulmasta käyty konventin valmistelu ja alkava hallitustenvälinen konferenssi saattavat muodostua hyvin ratkaiseviksi. Ei ole luultavaa, että näin mittavaa uudistusta, joka nyt tehdään, tullaan tekemään pitkään aikaan uudelleen. Tältä kannalta on hyvä myös tähän keskusteluun peilaten arvioida, mikä on konventin ehdotus ja mahdollinen hvk:n lopputulos.

Ensinnäkin, konventin yhteydessä oli sen alkuvaiheissa konventin puheenjohtajiston ehdotus siitä, että unionin sopimuksen ensimmäiseen artiklaan kirjoitettaisiin selvä luonnehdinta siitä, että unioni käyttää toimivaltaa liittovaltion tavoin. Tämä unionin perusluonnehdinta poistettiin ehdotuksista, koska konventissa niin merkittävä osa jäsenistä avoimesti asettui sitä vastustamaan. Muiltakin osin tämän unionin perusluonteen kannalta konventti päätyi ratkaisuihin, joilla on varmasti kauaskantava merkitys. Ensinnäkin esityksen ensimmäisissä artikloissa itse asiassa kahteen kertaan määritetään se, että unioni käyttää toimivaltaa, vain sitä toimivaltaa, jonka jäsenvaltiot ovat sille antaneet perussopimuksen kautta, ja toiseksi vielä erikseen toisin päin määritellään, että sitä toimivaltaa, jota erikseen ei ole unionille myönnetty, käyttävät jäsenvaltiot. Voidaankin sanoa, että unioni on, aivan kuten selonteossa todetaan, sekä ylikansallinen yhteisö että hallitustenvälinen järjestö. Tämä kaksoisluonne vahvistuu tällä sopimusehdotuksella.

Unionin perusluonteen kannalta merkillepantavaa on myös se, että nyt ensimmäistä kertaa ehdotetaan, että perussopimuksessa määritetään selkeästi myös eroamisoikeus unionista. Tämä sinällään itsestäänselvyys on aihe, jota aikaisemmin ei ole sopimuksiin kirjattu, mutta varmasti tällaisen yleisen unionin hyväksyttävyyden ja ymmärrettävyyden kannalta tämänkin itsestäänselvyyden toteaminen sopimuksessa on paikallaan. Tärkeää on myös se, että uusi sopimusehdotus vahvistaa myös sen aikaisemman kannan siitä, että uutta toimivaltaa unioni voi saada vain perussopimuksia muuttamalla, mikä tapahtuu jäsenvaltioiden kansallisen ratifioinnin kautta, eli niin sanottu kompetenssikompetenssi säilyy jäsenvaltioilla.

Suomelle tärkeää konventin ehdotuksissa on se, että toimivallanjakoa saadaan selkeäksi ja aikaisempaa ymmärrettävämmäksi, että vanhat sopimukset on kyetty sulauttamaan yhdeksi selkeäksi sopimukseksi kaikkine pöytäkirjoineen ja liitteineen. Meille on myös tärkeä, että unioni nyt saa pitkäaikaisen tavoitteemme mukaisesti oikeushenkilöllisyyden. Se luo edellytykset sille, että unioni voi liittyä myös Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Tärkeää meille on myös se, että edellisen konventin valmistelemat perusoikeudet saadaan nyt osaksi perussopimusta.

Kaikkea tätä ei heikennä se, että Suomen näkökulmasta edelleen toimielinjärjestelmässä, turvallisuus- ja puolustusulottuvuudessa ja joihinkin toimivaltaan liittyvissä määrittelyissä hvk:ssa on tarkentamisen varaa ja me tulemme ehdottamaan muutoksia. Tämä ei vähennä sitä tosiasiaa, että konventin lopputulos unionin toiminnan yleisen selkeyden, ymmärrettävyyden, avoimuuden lisäämisen näkökulmasta on hyvä ja kannatettava. Konventti on tehnyt suuren työn, jonka arvoa ei kannata vähätellä.

Unionin toimivalta konventin ehdotuksessa määritellään kahdella tasolla. Ensin sopimuksen ensimmäisessä osassa, jota voi kutsua perustuslailliseksi osaksi tätä sopimusta, määritellään keskeiset toimivaltaluokat ja niiden alla on pääotsikkoina, mitä näiden toimivaltaluokkien alla on. Nämä toimivaltaluokat ovat ensimmäiseksi yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvat asiat, mikä on tuttu vanhastakin sopimusjärjestelmästä. Toisaalta ovat jaettuun toimivaltaan kuuluvat aiheet, jotka ovat asioita, joissa unioni on saanut toimivaltaa, ja sitä mukaa kuin se ottaa sitä säädöksistä päättäessään käyttöön, nämä säädökset syrjäyttävät kansalliset päätökset. Kolmas toimivaltaluokka on niin sanottu tukitoimintojen aihe, jota aikaisemmin taidettiin kuvata nimikkeellä täydentävä toimivalta, joka ei ollut kovin kuvaava nimike. Tukitoiminta tarkoittaa lähinnä avustusten myöntämistä ja muuta jäsenvaltioiden omaa toimintaa tukevaa toimintaa.

Kolmannessa osassa sopimusluonnosta määritellään sitten täsmällisemmin politiikkalohkoittain se, mitä toimivaltaa täsmälleen unionilla on. Näihin kohtiin hallituksella on joitakin yksittäisiä täsmennyksiä, jotka selonteosta ilmenevät. Hyvin kuvaava esimerkki on se, että jaetun toimivallan kohdalla yhtenä toimivallan alaotsikkona on "Energia" ilman sen kummempia rajauksia, mutta sitten kolmannessa osiossa on määritelty, millä energiapolitiikan aloilla unionilla voi olla toimivaltaa. Tämänkin osalta meillä on tiettyä huomauttamista. Mutta tämä esimerkkinä vain siitä, että aivan selkeä tämä toimivaltaluokittelu ensimmäisessä osassa ei ole. Se on hyvin yleispiirteinen, saattaa johtaa väärille jäljille, ja vasta kolmannen osan lukeminen avaa sen, missä kysymyksissä unionilla todella toimivaltaa on.

Kun toimivalta ja tehtävä unionille on määritelty, meille Suomelle on tärkeää sitoa päätöksenteko, jolla tätä toimivaltaa käytetään, yhteisiin, selkeitä sääntöjä noudattaviin toimielimiin. Tämä intressi ja periaate ohjaa kantaamme toimielinjärjestelmässä. Haluamme EU-yhteistyössä sitoa myös suuret maat yhteiseen päätöksentekoon. Yhteisessä päätöksenteossa voidaan myös käyttää tehokkaita päätöksentekomuotoja. Suomen intressissä ensimmäisten jäsenyysvuosien kokemuksen perusteella on se, että meidän etumme on se, että unioni pystyy tehokkaaseen päätöksentekoon, ja useimmiten se edellyttää määräenemmistöpäätöksenteon käyttämistä. Me siis haluamme selkeää, unionin instituutioihin sidottua päätöksentekoa, ja siinä päätöksenteossa on oltava valmius ja mahdollisuus tehokkaaseen päätöksentekoon. Suomi kyllä pärjää unionissa, kunhan päätökset tehdään yhteisillä, selvillä, tarkkarajaisilla ehdoilla.

Suomen tavoite hvk:hon toimielinjärjestelmän osalta on määritetty siten, että me olemme määrittäneet tietyt kriteerit, jotka hyvän toimielinjärjestelmän tulee täyttää. Näitä kriteereitä ovat ensinnäkin tasapaino eri toimielinten välillä, toiseksi jäsenvaltioiden keskinäinen tasavertaisuus ja kolmanneksi yhteisömenetelmän, yhteisömetodin, käyttämisen varmistaminen. Näiden kriteerien ikään kuin arvioinnin toteutumisen kautta me arvioimme myös esitettyä toimielinjärjestelmää ja tulevan hvk:n lopputuloksen hyväksyttävyyttä.

Ministerineuvosto unionissa on ollut tähän asti jakamaton. Sen puheenjohtajuus on puolivuotiskausittain kiertänyt jäsenvaltiolta toiselle. Se on taannut tietyn koordinaation; pitkäjänteisyydestä tätä järjestelyä on ehkä moitittu. Me olemme omalta osaltamme valmiita neuvottelemaan ministerineuvoston osalta uudistuksista, jotka takaavat sen sisäisissä järjestelyissä jäsenvaltioiden tasavertaisen kierron. Olemme valmiita erilaisiin tiimipuheenjohtajuusjärjestelyihin, mutta korostamme sitä, että ministerineuvoston on työskentelyltään oltava jakamaton, sen työssä on oltava pitkäjänteisyyttä, mitä voidaan saada aikaan puoli vuotta pidemmillä ohjelmilla, ja että ministerineuvosto päätöksenteossaan pääsääntöisesti voisi käyttää ja noudattaa määräenemmistöpäätöksentekoa. Tässä suhteessa Suomen kaikki tavoitteet eivät konventissa toteutuneet. Me olisimme olleet valmiita tehostamaan toimintaa enemmän kuin mihin konventti päätyi.

Konventin ehdotuksista Suomi suhtautuu hyvin suurella varauksella erillisen lainsäädäntöneuvoston perustamiseen. Me korostamme sitä, että koko tämän uudistustyön tavoitteena täytyy olla se, että unionin toiminta muuttuu avoimemmaksi, ja erityisesti lainsäädäntötyössä sekä neuvoston että parlamentin pitää toimia avoimesti, mikä on lainsäädäntötoiminnalle myös jäsenvaltioissa ominainen toimintatapa. Tämä avoimuus voidaan toteuttaa myös nykyisessä järjestelmässä, jossa kukin ministerineuvoston sektorineuvosto toimii lainsäätäjänä. Tämä työ voidaan lainsäädännön osalta avata. Siksi emme pidä erillisen lainsäädäntöneuvoston perustamista välttämättömänä edellytyksenä tälle avaamiselle, avoimuuden lisäämiselle.

Eurooppa-neuvoston kohdalla konventin esitykset ovat johtamassa uuden instituution muodostumiseen. Konventin ehdotusten mukaan Eurooppa-neuvosto tulee saamaan aikaisempaa enemmän toimivaltaa. Tämä analyysi löytyy itse selonteosta. Kantamme on se, että jos Eurooppa-neuvostosta muodostuu oma toimielimensä, on sen toimielimen toiminta sidottava samoihin pelisääntöihin, mitkä koskevat muita toimielimiä. Unionin tuomioistuimen on voitava tutkia myös Eurooppa-neuvoston toimien lainmukaisuus tältä osin.

Hyvin paljon on keskustelua käyty siitä, onko hyväksyttävissä ja onko järkevää ja onko Suomen kannalta tavoiteltavaa valita Eurooppa-neuvostolle pidempiaikainen puheenjohtaja. Tällä hetkellähän Eurooppa-neuvostoa, kuten muutakin ministerineuvostoa, johdetaan puolivuosittaisella kiertävällä puheenjohtajuudella, jossa puheenjohtajuus on luonteeltaan lähinnä tekninen. Voidaan sanoa, että jos tämä on janan toisessa päässä, niin toinen ääripää tähän puheenjohtajakeskusteluun on ollut se, että unioni saisi uuden instituution, toimivaltaa käyttävän presidentin, joka johtaisi Eurooppa-neuvostoa. Ratkaisu luultavasti löytyy näiden kahden järjestelmän väliltä. Hallitus on määrittänyt kantansa siten, että me voimme tietyillä edellytyksillä hyväksyä valitun pitempiaikaisen puheenjohtajan Eurooppa-neuvostolle, kunhan tämä tehtävä on selkeästi ja tarkkarajaisesti määritelty, ja toisena edellytyksenä, kunhan koko toimielinjärjestelmästä muodostuu meidän kannaltamme hyväksyttävä kokonaisuus, jossa jäsenvaltioiden tasavertaisuus, toimielinten välinen tasapaino ja yhteisömetodin toteutuminen voivat toteutua.

Komission kohdalle konventti ehdottaa järjestelmää, jossa on viisitoista äänivaltaista komissaaria ja vastaava määrä äänivallattomia komissaareja, joilla ilmeisesti voisi olla kyllä jokin salkku hoidettavana. Me emme pidä tätä komission eikä toimielinjärjestelmän kannalta perusteltuna ehdotuksena, vaan hallitus esittää, että jatkossakin unionilla olisi komissio, johon kukin jäsenvaltio on esittänyt ja saanut edustajansa. Tämän sanoessamme olemme valmiita komission sisällä sen työskentelyä eri tavoin organisoiviin järjestelyihin, jotka takaavat komission työskentelyn tehokkuuden, mutta näissä järjestelyissä on kyettävä noudattamaan jäsenvaltioiden tasavertaisuutta kierrätyksen kohdalla.

Arvoisa puhemies! Oikeus- ja sisäasioiden kohdalla konventti ehdottaa suurta muutosta. Tämä liittyy pilarijaon purkamiseen. Vanha kolmas pilari siirtyy historiaan ja tilalle syntyy uusia menettelytapoja. Pääsääntö on kuitenkin se, että oikeus- ja sisäasioista tulee jaetun toimivallan asia, johon sovelletaan normaaleja lainsäädäntömenettelyinstrumentteja. Monet menettelytavoista poikkeavat, muun muassa Eurooppa-neuvosto määrittää lainsäädännön suunnittelun ja operatiivisen toiminnan strategiset yleislinjat.

Varainhoidon kohdalla konventti esittää myös melko suurta remonttia. Aikaisemmassa järjestelmässä oli tehty jako pakollisten ja ei-pakollisten menojen mukaan ja sen mukaan päätösvaltaa viime kädessä käytti Euroopan parlamentti tai ministerineuvosto. Nyt esitetään järjestelmää, jossa pidempiaikaisista rahoituskehyksistä viimekätinen päätösvalta olisi ministerineuvostolla, mutta vuotuisesta budjetista viimekätinen päätösvalta on Euroopan parlamentilla. Tämä liittyy sitten järjestelyyn, jossa unionin omista varoista eli siitä, millä tavalla unionin toimintaa kokonaisuudessaan rahoitetaan ja mikä voi budjetin kokonaissumma olla, päätöksenteko jatkossakin säilyy jäsenvaltioiden yksimielisyyttä edellyttävänä ja jäsenvaltioiden ratifiointia edellyttävänä.

Arvoisa puhemies! Unionin ulkoisen toiminnan osalta ulkoministeri esittelee laajemmin konventin ehdotusta. Ulkoisen toiminnan osana turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on ala, johon toimielintarkastelun rinnalla hallitus kiinnittää suurimman huomionsa. Konventti esittää puolustusulottuvuuteen liittyen useita ehdotuksia, jotka poikkeavat nykyisistä sopimusmääräyksistä. Konventin ehdotuksista puolustusmateriaaliviraston perustaminen on ehkä ongelmattomin.

Toinen suuri ehdotus, jonka konventti esittää, on se, että kun nykyään yhteiseen puolustukseen siirtyminen on Amsterdamin sopimuksessa määritelty siten, että yhteiseen puolustukseen voidaan siirtyä, kun Eurooppa-neuvosto asiasta tekee päätöksen, siis yksimielisen päätöksen, nyt tämä lausuma muutetaan aktiivisempaan muotoon ja tämän lisäksi annetaan mahdollisuus siihen, että unionin jäsenmaat, ne jäsenmaat, jotka haluavat antaa toisilleen keskinäiset turvatakuut, voisivat sen tehdä unionin yhteydessä ja sen toteuttamisessa noudatettaisiin niin sanottua tiiviimmän yhteistyön menettelyä.

Kolmannen ehdotuksen, joka ansaitsee tässä huomion, konventti tekee niin sanotun rakenneyhteistyön osalta, jossa jäsenmaat, joilla on korkeat sotilaalliset voimavarat, voisivat saada oikeuden unionin puitteissa perustaa niin sanotun rakenneyhteistyön, jonka tehtävää tai osallistuvien maiden kriteerejä konventti ei määrittele. Ne tulisi määritellä erillisessä pöytäkirjassa, jolla tämä rakenneyhteistyö perustettaisiin. Tämä rakenneyhteistyö on konventin esityksestä ainoa, jossa toteutustapana on niin sanottu suljettu järjestelmä, jossa myöhemmin tähän rakenneyhteistyöhön mukaan tulevat jäsenmaat vaativat ikään kuin hyväksytyksi tullakseen aikaisemmin rakenneyhteistyössä olleiden jäsenmaiden päätöksen, eli osallistuminen tähän ei olisi avointa, vaan osallistumisesta päättäisivät ne, jotka ovat jo yhteistyössä mukana. Tämä ei vain oikein sovi unionin yhteisyyttä korostaviin periaatteisiin.

Suomen kannalta tämän rakenneyhteistyön tarkastelussa ehkä erityinen huomio kiinnittyy siihen, että se saattaa jakaa unionin hyvin kehittyneen kriisinhallintatoiminnan kahteen osaan tai se luo siihen jakautumiseen edellytykset. Suomen kannalta, Suomen intressinä on kehittää myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalla ensi sijassa ratkaisuja, jotka ovat yhteisiä kaikille.

Valtioneuvosto kirjasi tältä osin tavoitteensa seuraavasti: "Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitetään osana yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa unionin kokonaisuutta vahvistavalla tavalla. Suomi on valmis osallistumaan aktiivisesti yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen kaikilla yhteisesti sovituilla aloilla."

Arvoisa puhemies! Suomella on joitakin erityistavoitteita hvk:n osalla. Ensimmäinen niistä liittyy siihen, että Suomen liittymissopimuksessa harvaanasuttujen alueiden osalla päädyttiin tiettyyn tavoite 6:een aluerakennepolitiikassa. Tulemme tekemään ehdotuksen, joka loisi oikeudellisen pohjan myös perussopimustasolla näiden erityisen harvaanasuttujen alueiden erityiskohteluun. Lisäksi Ahvenanmaan kohdalta hallitus tulee huolehtimaan siitä, että liittymissopimukseen liittyvä pöytäkirja saa myös uudessa perussopimuksessa ansaitsemansa kohtelun.

Det finns en specialfråga som är viktig för Finland, protokollet beträffande Åland. Ålandsprotokollet är en oskiljaktig del av Finlands anslutning till Europeiska unionen. Statsrådet kommer att säkerställa att Ålandsprotokollet står fast och fogas till det konstitutionella fördraget vid behov.

Arvoisa puhemies! Hallitus on neuvottelutaktiikan osalla päätynyt korostamaan seuraavia seikkoja: Ensinnäkin Suomen intressinä on aikaansaada uusi sopimus, minkä alussa mainitsin. Konventin jälkeen Suomella on aihetta päivittää omat kantansa. Konventin aikana me ajoimme eteenpäin niillä kannoilla, jotka olivat muodostuneet jo oikeastaan vuosien ajan Amsterdamin ja Nizzan sopimuksista alkaen. Hallitus esittää, että nyt on oltava neuvotteluvaraa ja neuvotteluhalua saadaksemme tasapainoisen ja hyväksyttävän kokonaisuuden aikaan. Neuvotteluvara on määritelty ja ehdollistettu eduskunnalle annetussa selonteossa. Eduskuntakäsittelyssä tämä onkin ehkä pääkysymys, johon odotamme eduskunnan vastausta: asettaako Suomi ehdottomuuksia, vai haetaanko hyväksyttävää kokonaistulosta? Hallitus hakee selonteolla eduskunnasta vastausta ja tukea hallituksen esittämiin neuvottelutavoitteisiin.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Euroopan unionin ulkosuhdetoiminta on laajentunut useille politiikka-alueille. Yhteistyö on samalla tiivistynyt ja EU on vahvistanut kansainvälistä rooliaan. Silti Euroopan unionia luonnehditaan usein taloudelliseksi jättiläiseksi, jolla ei ole vastaavaa vaikutusvaltaa maailmanpolitiikassa eikä myöskään välineitä vaikuttamiseen.

Käsitys on jo nyt väärä ja vanhentunut. EU on maailman suurin kauppamahti. Sen osuus maailmankaupasta — ilman mittavaa EU:n sisäistä kauppaa — on liki viidennes. Unioni ja sen jäsenmaat rahoittavat yli puolet maailman kehitysyhteistyöstä ja 37 prosenttia YK:n yleisestä budjetista. Unionin painoarvo onkin erityisen vahva kauppa- ja kehityspolitiikassa.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla saavutuksia pidetään vaatimattomampina. Esillä ovat olleet pikemminkin tapaukset, joissa unionin jäsenvaltiot eivät ole kyenneet yhteiseen toimintaan. Kuitenkin EU on harjoittanut yhteistä ulkopolitiikkaa ja käyttänyt vaikutusvaltaansa menestyksellisesti ja vastuullisesti. Ilman EU:ta ei olisi vakautta Balkanilla, ilman EU:ta ei olisi saatu aikaan Dohassa yhteisymmärrystä uuden Wto-kauppaneuvottelukierroksen aloittamisesta, ilman EU:ta ei olisi Lähi-idän tiekartaksi kutsuttua rauhansuunnitelmaa, ei olisi Kioton ilmastosopimusta eikä Kansainvälistä rikostuomioistuinta. Nämä saavutukset kertovat EU:n ulkopolitiikan rakentavasta ja monikeskisyyteen perustuvasta luonteesta.

Den europeiska säkerhets- och försvarspolitiken är också en del av den gemensamma utrikes- och säkerhetspolitiken. EU konstaterade i maj att den var operationell i alla de så kallade Petersberguppdragen, om än med vissa begränsningar. Dess första operationer pågår i Makedonien och Demokratiska republiken Kongo. Också instrumenten för den civila krishanteringen utvecklas aktivt och de är redan i bruk i Bosnien-Hercegovina.

Myös Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. EU totesi toukokuussa olevansa toimintakykyinen kaikissa Petersbergin tehtävissä, tosin tietyin rajoituksin. Sen ensimmäiset operaatiot ovat käynnissä Makedoniassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Myös siviilikriisinhallinnan välineitä kehitetään aktiivisesti, ja ne ovat käytössä Bosnia-Hertsegovinassa.

Joissakin tärkeissä ratkaisuissa — erityisesti Irakin kysymyksessä kevään aikana — EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puutteet ovat olleet hyvin näkyvissä. Siksi saavutuksista huolimatta yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on vahvistettava. Sitä odottavat eurooppalaiset, myös suomalaiset. Eurobarometrin mukaan 76 prosenttia suomalaisista katsoo, että kansainvälisen kriisin ilmetessä EU-maiden tulisi sopia yhteisestä kannasta.

Vaikka unionimaiden intressit ja lähestymistavat kansainvälisissä kysymyksissä ajoittain eroavat, vallitsee niiden kesken yksimielisyys siitä, että tätä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tulee vahvistaa. Tämä kävi ilmi selvästi myös konventin aikana. EU:n yhä tiivistyvän yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen lähtökohta on sitoutuminen laajaan monenkeskiseen kansainväliseen yhteistyöhön, jota tarvitaan globalisaation hallinnassa sekä uusien laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvien uhkien torjunnassa.

Konventin esitykset vastaavat moniin näihin haasteisiin, mutta vaativat myös tarkennuksia.

Tehokas ulkosuhdetoiminta edellyttää yhteisesti määriteltyjä selkeitä tavoitteita. Lisäksi on turvattava eri osa-alueilla tapahtuvan toiminnan koherenssi. Perustuslaillinen sopimus merkitsee kummankin osalta huomattavaa edistysaskelta. Ulkosuhteita koskevat tavoitteet on koottu yhteen ja niitä on ajantasaistettu. Samalla on kirjattu ne arvot ja periaatteet, jotka määrittävät unionin toimintaa maailmassa. Unionin instituutiot on puolestaan velvoitettu varmistamaan paitsi ulkoisen toiminnan eri osa-alueiden myös ulkoisen ja sisäisen toiminnan välinen johdonmukaisuus.

Unionin yhteisen toiminnan onnistumisen kannalta ydinkysymys on jäsenmaiden yhteisen tahdon lisäksi toimivat päätöksentekojärjestelmä ja välineet. Perustuslaillinen sopimus ei sinällään muuta unionin ulkosuhdetoiminnan kaksijakoisuutta. Kauppapolitiikkaa ja kehitysyhteistyötä koskevat menettelyt pysyvät ennallaan. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka puolestaan säilyttää nykyisen kaltaisen hallitustenvälisen luonteensa.

Unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta tulisi pyrkiä laajentamaan määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalaa konventin esittämästä. Näin voitaisiin estää se, että unionin jäsenmäärän kasvaessa päätöksenteko vaikeutuisi. Perustuslaillisen sopimuksen sisältämät niin sanottua hätäjarrua, rakentavaa pidättymistä sekä yksimielisyyttä puolustuksen alalla koskevat määräykset turvaavat jäsenvaltioiden elintärkeät edut, ja ne vastaavat nykysopimuksen määräyksiä.

Sopimusluonnos sisältää kuitenkin eräitä uudistuksia, jotka tehostavat unionin ulkosuhdetoimintaa. Yutp:n välineitä on yksinkertaistettu siten, että myös tällä alalla voidaan tehdä Eurooppa-päätöksiä nykyisten yhteisten toimien ja kantojen sijaan. Eurooppa-päätökset voivat koskea myös unionin strategisia etuja ja tavoitteiden määrittelyä, jolloin ne tekee Eurooppa-neuvosto.

EU:n ulkoista kuvaa on omiaan selkeyttämään se, että unioni saa yhden yksinomaisen oikeushenkilöllisyyden.

Unionin edustaminen suhteessa kolmansiin tahoihin on ulkosuhdetoiminnan keskeinen ulottuvuus. Tällä hetkellä tätä tehtävää hoitavat neuvoston kiertävä puheenjohtaja, ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja sekä komission puheenjohtaja ja ulkosuhteista vastaavat jäsenet. Järjestelmä on hajanainen, sekava ja osin tehoton.

Ulkoisen edustautumisen selkeyttämiseksi ja unionin näkyvyyden parantamiseksi sopimuksessa ehdotetaan perustettavaksi unionin ulkoministerin tehtävä. Ulkoministeri hoitaisi sekä korkean edustajan että ulkosuhteista vastaavan komission varapuheenjohtajan tehtäviä. Hänen vastuullaan olisi myös unionin ulkosuhdetoiminnan yhteensovittaminen.

Hallitus tukee konventin esitystä ulkoministeristä. Hallitustenvälisessä konferenssissa on kuitenkin turvattava se, ettei ratkaisu muuta toimielinten tehtäviä ja sitä kautta vaikuta niiden tasapainoon. Näin ollen komission tulee jatkossakin edustaa unionia muissa kuin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Mikäli päätetään perustaa Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan tehtävä, tulee pysyvän puheenjohtajan ja ulkoministerin tehtävänjako ulkosuhteissa selkeästi määritellä.

Konventti ehdotti myös, että ulkoministeri toimisi ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana. Hallitus katsoo kuitenkin, että neuvoston puheenjohtajuuden hoitamisen tulee jatkossakin kuulua jäsenvaltioille.

Perustuslaillisen sopimuksen unionin voimavarayhteistyötä ja yhteistä puolustusta koskevat määräykset eivät vastaa sellaisenaan Suomen tavoitteita. EU:n puolustuspoliittinen ulottuvuus on kehittynyt nopeasti Maastrichtin sopimuksen vuonna 1993 tapahtuneen voimaantulon jälkeen. Tämän kehityksen on mahdollistanut etenkin se, että toiminnalla on ollut selkeästi kaikkien jäsenvaltioiden tuki ja se on perustunut kaikkien osallistumiseen. Viimeisimpiä konkreettisia edistysaskelia tällä saralla ovat äskettäin tehtyjen niin sanottujen Berlin plus -päätösten perusteella toteutettavat EU:n kriisinhallintaoperaatiot Bosnia-Hertsegovinassa, Makedoniassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Suomi haluaa vahvistaa unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa siten, että se vahvistaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kokonaisuutena. Olemme valmiita osallistumaan aktiivisesti unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen kaikilla yhteisesti sovituilla aloilla. Perustuslakia valmisteltaessa on tehty monia sitä vahvistavia esityksiä, ja ne ovat Suomen tuella mukana konventin esityksissä.

Kriisinhallinta vaatii laajapohjaisen tuen. Kun kriisinhallintaan ryhdytään, se määrittää aina näkyvästi ja keskeisesti koko unionin ulkopolitiikan. Sen vuoksi on tärkeää välttää ratkaisuja, jotka jo lähtökohtaisesti jakaisivat unionin jäsenmaat eri ryhmiin ja antaisivat pienemmälle joukolle jäsenvaltioita mahdollisuuden yhteiseen toimintaan unionin nimissä.

Voimavarojen kehittämisen tulee jatkossakin perustua unionin jäsenvaltioiden yhteiseen etenemiseen. Konventin kriisinhallintavoimavaroja koskeva ehdotus, artikla I-40.6, ei täytä näitä ehtoja. Esityksen mukaan jäsenvaltiot, jotka täyttävät korkeammat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja haluavat tehdä tällä alalla pidemmälle meneviä sitoumuksia vaativampien sotilaallisten tehtävien suorittamiseksi, aloittavat keskenään rakenneyhteistyön. Yhteistyö perustuisi hallitustenvälisen konferenssin yhteydessä laadittavaan pöytäkirjaan.

Perustuslaillinen sopimusesitys on tältä osin monessa suhteessa epäselvä, eikä sen perusteella ole vielä mahdollista arvioida, mihin ehdotettu yhteistyö toteutuessaan lopulta johtaisi. Suomi ei pidä tällaisen toiminnan käynnistämistä ehdotetussa muodossa tarpeellisena ja unionin kokonaisetua palvelevana.

Mikäli kuitenkin syntyy tilanne, jossa muuhun kuin kaikkien jäsenvaltioiden yhteistyöhön perustuva eteneminen katsottaisiin unionia kokonaisuutena vahvistavaksi, tulee menetelmään joka tapauksessa soveltaa tiiviimmän yhteistyön yleisiä määräyksiä. Suppeamman maaryhmän etenemiseen voitaisiin turvautua tuolloin vasta viimeisenä keinona siinä tapauksessa, että kaikkien jäsenvaltioiden osallistuminen ei ole mahdollista. Samalla turvattaisiin yhteistyön ulkopuolelle jäävien jäsenvaltioiden oikeudet.

Yhteistyön käynnistäminen edellyttäisi myös, että siihen osallistuu vähintään kolmasosa jäsenvaltioista. Konventin ehdottamaan pöytäkirjamalliin verrattuna erona olisi myös se, että mahdollisesta yhteistyöstä päättäminen tapahtuisi vasta uuden perustuslaillisen sopimuksen astuttua voimaan eli aikaisintaan vuonna 2006. Pöytäkirjamallissa jäsenvaltioiden olisi tehtävä päätös osallistumisesta tai ulkopuolelle jäämisestä jo alkavan hvk:n aikana.

Maastrichtin sopimuksen mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka saattaa johtaa joskus tulevaisuudessa yhteiseen puolustukseen, jos Eurooppa-neuvosto niin päättää. Perustuslaillisessa sopimusehdotuksessa vastaavaa muotoilua on jonkin verran vahvennettu, mutta yhteisen puolustuksen voimaansaattaminen vaatisi joka tapauksessa edelleen Eurooppa-neuvoston yksimielisen päätöksen ja yhteisen puolustuksen voimaanastumisen ehtona on edelleen kunkin jäsenvaltion kansallisten perustuslaillisten edellytysten täyttyminen.

Nykysopimukseen verrattuna on perustuslailliseen sopimukseen otettu uusi määräys, artikla I-40.7, joka mahdollistaa pienemmän maajoukon etenemisen yhteiseen puolustusvelvoitteeseen. Tämä yhteistyö olisi avointa kaikille ja perustuisi hvk:n yhteydessä laadittavaan julistukseen.

Hallitus ei pidä toivottavana, että pienemmän maajoukon yhteisen puolustusvelvoitteen mahdollistava määräys otetaan perustuslailliseen sopimukseen. Sen merkittävä haittapuoli on unionin turvallisuusidentiteetin pirstoutuminen. Samoin perustein kuin sotilaallisiin voimavaroihin liittyvän rakenneyhteistyön osalta tulee joka tapauksessa edellyttää, että myös tässä menettelyssä sovelletaan tiiviimmän yhteistyön yleisiä määräyksiä.

Muilta osin perustuslaillisen sopimuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset ovat Suomen tavoitteiden mukaisia. Keskeinen uudistus nykysopimukseen verrattuna on muun muassa unionin kriisinhallintatehtävien täydentäminen ajankohtaisilla ja unionille sopivilla tehtävillä, kuten toimet aseidenriisunnan alalla, konfliktin esto ja konfliktin jälkeinen vakauttaminen.

Siviilikriisinhallinnan merkitys korostuu sen saadessa näyttävämmän sijan perustuslaillisessa sopimuksessa. Konventin esityksen mukaan ryhmä jäsenvaltioita voidaan valtuuttaa toteuttamaan kriisinhallintatehtäviä unionin nimissä. Tämä vastaa pitkälti nykyistä asiantilaa, koska tällä hetkelläkään kaikki unionimaat eivät osallistu kaikkiin operaatioihin.

Perustuslaillisella sopimuksella tuodaan myös aiemmin eri maaryhmittymien harjoittama puolustusmateriaaliyhteistyö unionin piiriin, jolloin kaikki jäsenvaltiot voivat siihen osallistua. Yleisesti ottaen puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaravirastoa koskevat esitykset ovat hallituksen hyväksyttävissä. Perustuslaillisen sopimuksen luonteeseen ei kuitenkaan sovi, että siinä asetetaan tavoitteeksi sotilaallisten voimavarojen lisääminen.

Ulkosuhteisiin liittyen perustuslaillinen sopimus sisältää uuden yhteisvastuulausekkeen. Se velvoittaa unionin ja sen jäsenvaltiot toimimaan yhteistyössä ja yhteisvastuun hengessä, jos jäsenvaltioissa tapahtuu terrorihyökkäys, luonnonkatastrofi tai ihmisen aiheuttama suuronnettomuus. Käytännössä toiminta ulottuisi pelastus- ja poliisitoimien aloille. Yhteisvastuulausekkeen toimeenpanossa kyseeseen voisi myös tulla sotilaallisten voimavarojen käyttö.

Kauppapolitiikkaa koskevia sopimusmääräyksiä uudistettiin jo Nizzan sopimuksella. Tavoitteena oli muuttaa niitä vastaamaan paremmin kansainvälisessä kaupassa viime vuosikymmeninä tapahtuneita muutoksia. Perustuslaillinen sopimus jatkaa tätä uudistusta. Luonnoksessa ulotetaan unionin kauppapoliittinen toimivalta kaikkiin palveluihin ja suoriin ulkomaisiin investointeihin. Tämä yksinkertaistaa erityisesti kauppapoliittisten sopimusten tekemistä ja mahdollistaa siten yhteisen kauppapolitiikan tehokkaamman harjoittamisen Suomenkin etujen mukaisesti.

Unionin kauppapoliittisen toimivallan laajetessa on tärkeää, että yhteisen kauppapolitiikan kautta ei voida vaikuttaa unionin ja jäsenvaltioiden väliseen sisäiseen toimivallanjakoon. Sen kautta ei myöskään tule voida yhdenmukaistaa kansallisia säännöstöjä aloilla, joilla jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistaminen ei perustuslaillisen sopimuksen mukaan ole mahdollista. Kauppapoliittisten sopimusten tulee myös olla unionin politiikkojen ja sisäisten sääntöjen mukaisia. Sopimusluonnos vastaa näitä vaatimuksia.

Hallitus pitää välttämättömänä, että sopimusmääräykset turvaavat julkisia peruspalveluja, kuten koulutus-, kulttuuri- sekä sosiaali- ja terveyspalveluja, koskevan päätöksenteon säilymisen kansallisella tasolla. Unionin kauppapoliittisen toimivallan laajentuessa on olennaista turvata kansalliset vaikutusmahdollisuudet ministerineuvoston päätöksenteossa. Niissä kysymyksissä, joissa EU:n sisäisten säädösten antaminen edellyttää yksimielisyyttä, on vaadittava yksimielisyyttä myös kauppapolitiikassa. On arvioitava, miten tämä tavoite parhaiten turvataan, ja tältä osin sopimusluonnoksen tekstiä on vielä selvennettävä.

Suomen keskeinen ja pitkälti toteutunut konventin tavoite kehitysyhteistyötä koskevien artiklojen osalta oli unionin politiikkalohkojen välisen koherenssin varmistaminen. Merkittäviä uudistuksia ovat humanitaariselle avulle ja kolmansille maille annettavalle budjettituelle luodut oikeusperustat. Uusien oikeusperustojen myötä päätöksenteko näillä aloilla tehostuu. Myönteistä on myös Euroopan kehitysrahaston sisällyttäminen EU:n budjettiin. Näin lisätään unionirahoituksen läpinäkyvyyttä ja tehostetaan varojenkäytön uudelleenkohdentamista.

Konventin kansainvälisten sopimusten tekemisessä sovellettavia menettelyjä koskevat ehdotukset ovat periaatteessa hyväksyttävissä. Niiden tarkoituksena on nykyisen oikeuskäytännön kirjaaminen, ei unionin yksinomaisen toimivallan laajentaminen. Tältä osin sopimusta tuleekin vielä tarkentaa hallitustenvälisessä konferenssissa.

Ulkosuhteissa unioni ei tavoittele poliittista ja sotilaallista suurvalta-asemaa perinteisellä tavalla ymmärrettynä. Unioni on kuitenkin jo taloudellisessa mielessä merkittävä tekijä globaalisessa järjestelmässä. Poliittiselta kannalta sillä on ajettavina eurooppalaisiin arvoihin liittyviä tavoitteita ja periaatteita. Unionin tulee perustaa toimintansa jatkossakin ensisijaisesti konfliktien ennaltaehkäisyyn niiden sotilaallisen ratkaisun sijasta. Sen tulee pureutua konfliktien syihin edistämällä demokratiaa, ihmisoikeuksia, vähemmistöjen suojelua ja köyhyydenvastaista taistelua sekä toimia multilateraalisen järjestelmän kaikinpuoliseksi vahvistamiseksi. Perustuslaillinen sopimus mahdollistaa unionin ulkosuhteiden edelleenkehittämisen eurooppalaisiin arvoihin tukeutuen. Tältäkin osalta sitä voidaan pitää hyvänä pohjana hvk:ssa käytäville neuvotteluille.

Keskustelut hallitustenvälisestä konferenssista aloitetaan nyt perjantaina 5.9. Gardajärvellä EU:n epävirallisessa ulkoministerikokouksessa. Virallisesti hvk käynnistetään 4. lokakuuta Roomassa pidettävässä valtioiden ja hallitusten päämiestason kokouksessa. Nyt Gardajärvellä puheenjohtajamaa Italia tulee esittelemään tarkemmin hvk:n menettelytapoja koskevia suunnitelmia. Italian toiveena on saada hvk päätökseen jo joulukuussa.

Italian ajatuksena on, että suurimpia erimielisyyksiä sisältävät kysymykset, joihin heidän mielestään kuuluvat muun muassa kristillisten arvojen mainitseminen perustuslain johdannossa, määräenemmistöpäätösten soveltamisala ja määräenemmistön määrittely sekä Euroopan parlamentin paikkajaon muuttaminen, käsiteltäisiin suoraan valtioiden ja hallitusten päämiesten tasolla.

Niin sanotut selvennystä vaativat kysymykset, kuten neuvoston puheenjohtajuusrotaatio, EU:n ulkoministerin asema sekä yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyvät kysymykset, erityisesti rakenneyhteistyö ja yhteinen puolustus, käsiteltäisiin ministeritasolta alkaen.

Komission jäsenten tehtäviin liittyviä kysymyksiä ei tarkasteltaisi lainkaan, vaan ne jätettäisiin komission puheenjohtajan harkintaan. Hvk:n sihteeristö ja komissio tutkisivat lisäksi eräitä puhtaasti sopimusteknisiä asioita, minkä jälkeen niitä tarkasteltaisiin myös yhdessä jäsenmaiden ja hakijamaiden juridisten asiantuntijoiden kanssa. Nämä ovat siis Italian ajatuksia, ja on selvää, että työskentelytavan osaltakaan ne eivät kaikilta osin vastaa meidän käsitystämme, ja uskoisin, että suurin tai ehkä suuri osa jäsenvaltioista tulee jo tässä kokouksessa haluamaan selvennyksiä tähän käsittelytapaan.

En odota Garda-järven kokouksesta vielä keskustelua sisältökysymyksistä. Jos ne nousisivat esille, on silloin pohjanamme tämän selonteon kannanotot. Mutta menettelytapojen osalta me haluamme painottaa konferenssin luonnetta aitona neuvotteluprosessina. Pidämme tärkeänä, että prosessissa voidaan hyödyntää kaikkia jo aiemmissa hvk:issa hyödyllisiksi osoittautuneita valmistelutasoja. Konferenssin päättymisajankohtaa ei voi määritellä etukäteen, sillä perustuslaillisen sopimuksen sisältö ja teknisten yksityiskohtien laatu eivät saa kärsiä liian tiukaksi asetetusta aikataulusta. Riittää, että konferenssi saadaan päätökseen keväällä 2004 eli hyvissä ajoin ennen kesäkuussa pidettäviä Euroopan parlamentin vaaleja.

Lopuksi, arvoisa puhemies, joudun valittaen toteamaan, että en voi itse osallistua huomiseen eduskunnan istuntoon, jossa keskustelua käydään. Suomi toimii täydellisen ydinkoekieltosopimuksen voimaantuloa edistävän konferenssin puheenjohtajana, ja siinä ominaisuudessa johdan puhetta huomenna Wienissä alkavassa ministerikokouksessa.