Täysistunnon pöytäkirja 48/2004 vp

PTK 48/2004 vp

48. TIISTAINA 27. HUHTIKUUTA 2004 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

5) Hallituksen esitys laeiksi asianajajista annetun lain ja valtion oikeusaputoimistoista annetun lain 6 §:n muuttamisesta

 

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Herra puhemies! Ehdotetun asianajajalain uudistuksen tavoitteena on tehostaa asianajajien ammatillista valvontaa sekä lisätä kurinpitoasioiden ja palkkioriitojen käsittelyn julkisuutta. Asiakkaiden kuluttajansuojan lisäksi myös kurinpitomenettelyn kohteena olevan asianajajan oikeusturvaa käytännössä voidaan parantaa. Tämä esitys koskee vain Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja julkisia oikeusavustajia. Muut lakimiehethän eivät myöskään tällaisia tehtäviä oikeudessa hoitaessaan kuulu Asianajajaliiton valvonnan piiriin. Esityksessä on otettu huomioon erityisesti perustuslain ja julkisuuslain vaatimukset sekä Euroopan neuvoston vuonna 2000 antama asianajotoimintaa koskeva suositus, ja esitystä ovat valmistelleet yhdessä Asianajajaliiton ja oikeusministeriön edustajat. Työryhmässä oli puheenjohtajana vielä apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka.

Nykyiselläänhän asianajajien toimintaa valvoo oikeuskansleri, mutta ammatillinen valvonta kuuluu ensisijaisesti Suomen Asianajajaliiton omille toimielimille. Liiton hallituksen velvollisuutena on valvoa, että asianajajat täyttävät velvollisuutensa ja noudattavat hyvää asianajajatapaa. Tätä varten liitolla on myös erillinen kurinpitolautakunta. Hyvän asianajajatavan vastaisesti toimineelle asianajajalle lautakunta voi antaa huomautuksen tai varoituksen, tai hänet voidaan erottaa liiton jäsenyydestä. Varoitus voidaan antaa myös julkisesti, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että se julkaistaan liiton lehdessä. Liitosta erotettu menettää oikeuden käyttää asianajaja-nimikettä. Käytännössä tällainen toimi on saanut myös laajaa muuta julkisuutta, se on sen verran harvinainen sanktio. Oikeuskansleri valvoo, että asianajaja täyttää velvollisuutensa asianajajana, mutta oikeuskanslerilla ei ole mahdollisuutta puuttua itse asianajajan työhön tai määrätä kurinpidollista seuraamusta. Oikeuskansleri voi sen sijaan kantelun perusteella tai omasta aloitteestaan käynnistää asianajajaa koskevan kurinpitomenettelyn Asianajajaliitossa.

Tämän käsiteltävän esityksen mukaan Asianajajaliiton hallituksen ja kurinpitolautakunnan työnjaon päällekkäisyys valvonta- ja kurinpitoasioiden käsittelyssä poistettaisiin keskittämällä kanteluiden käsittely uudelle valvontalautakunnalle. Oikeuskanslerin rooliin ei tulisi muutoksia. Valvontamenettely voisi, kuten nykyisinkin, tulla vireille asianajajan asiakkaan tai tämän vastapuolen kantelusta liiton oman valvonnan yhteydessä, oikeuskanslerin vaatimuksesta taikka tuomioistuimen ilmoituksesta. Nykyisistä kurinpidollisista seuraamuksista poistettaisiin julkinen varoitus, ja uutena seuraamuksena tilalle tulisi mahdollisuus määrätä seuraamusmaksu, joka olisi suuruudeltaan vähintään 500 ja enintään 15 000 euroa.

Asianajajakuntaan kuulumattomien valvontalautakunnan jäsenten painoarvoa lisättäisiin nykyisestä. Nykyisen Asianajajaliiton valtuuskunnan valitseman kurinpitolautakunnan yhdeksästä jäsenestä puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja viisi jäsentä ovat asianajajia ja vain kaksi asianajajakuntaan kuulumattomia. Esityksen mukaan valvontalautakuntaan kuuluisi edelleen yhdeksän jäsentä. Näistä puheenjohtaja ja viisi jäsentä olisivat asianajajia, ja heidät valitsisi Asianajajaliiton valtuuskunta. Kolme asianajajakuntaan kuulumatonta jäsentä, siis kolmanneksen koko vahvuudesta, nimittäisi valtioneuvosto. Ennen näiden jäsenten nimittämistä oikeusministeriö pyytäisi Asianajajaliitolta lausunnon heidän sopivuudestaan tehtävään. Tämä liiton vahva sananvalta on katsottu perustelluksi, koska kysymys on kuitenkin ammattikunnan sisäisestä valvonnasta ja liitto myös rahoittaa tämän valvontalautakunnan toiminnan. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa on vielä jonkin verran vahvempi ulkopuolinen edustus tässä valvontalautakuntaa vastaavassa elimessä. Mutta joka tapauksessa tässä kasvaisi tuo edustus yhdellä, siis kolmannekseen koko lautakunnan kokoonpanosta.

Valvontalautakunta käsittelisi ja ratkaisisi asiat yleensä jaostoissa. Ratkaisukokoonpanoon kuuluisi aina vähintään yksi asianajajakuntaan kuulumaton, siis ulkopuolinen jäsen. Menettely olisi lähinnä kirjallista, mutta sekä lautakunta että sen jaosto voisivat järjestää suullisia käsittelyitä. Kuten nykyisin kurinpitolautakunnan, myös tämän tulevan valvontalautakunnan päätöksistä voisi valittaa Helsingin hovioikeuteen. Muutoksenhakuoikeutta jonkin verran myös laajennettaisiin. Nykyisin oikeuskansleri voi hakea muutosta kaikkiin päätöksiin mutta asianajaja vain ratkaisuun, jolla hänet on erotettu Asianajajayhdistyksen jäsenyydestä tai hänelle on annettu julkinen varoitus. Nyt tätä oikeutta lavennettaisiin.

Myös palkkioriita-asiat tulisivat tälle samalle valvontalautakunnalle. Nykyisin asianajajansa laskuun tyytymätön asiakas voi lain mukaan vaatia palkkion alentamista välimiesmenettelyssä. Tämä menettely on asiakkaalle maksuton, mutta se on toisaalta umpiperä, elikkä jos tällaisen linjan valitsee, sieltä ei pääse sitten valittamaan eteenpäin saatavasta päätöksestä. Ongelmaksi on koettu juuri se, että välimiehet ovat Asianajajaliiton sääntöjen mukaisesti asianajajia, samoin kuin se, että menettelyssä annettu päätös on lopullinen. Siitä ei voi valittaa eikä asiaa voi enää viedä käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Esityksen mukaan välimiesmenettelystä luovuttaisiin mutta asiakas voisi jatkossa pyytää valvontalautakunnalta suosituksen kohtuullisesta palkkion määrästä. Palkkioriita-asiat käsiteltäisiin lautakunnan jaostossa, jonka puheenjohtajana toimisi tällöin aina asianajajakuntaan kuulumaton, siis neutraali, ulkopuolinen jäsen. Lautakunnan ratkaisu olisi kuluttajavalituslautakunnan päätöksen tapaan suositus, joka ei oikeudellisesti sitoisi asiakasta tai asianajajaa, vaan suositukseen tyytymätön voisi viedä palkkioriita-asian käräjäoikeuteen. Näin tästä umpiperästä päästäisiin irti ja muutoinkin tämä valvontalautakunnan rooli näissä palkkioriita-asioissa vastaisi hyvin pitkälle kuluttajavalituslautakunnan tapaista kontrollia, halvempaa, edullisempaa ja nopeampaa kuin tuomioistuimeen asian vieminen, mutta siis asiakas voisi aina viedä vaihtoehtona tälle palkkioasian riita-asiana käräjäoikeuteen tai kuluttajavalituslautakunnan käsiteltäväksi.

Esityksellä lisättäisiin myös näitten kurinpito- ja valvonta-asioiden avoimuutta siten, että Asianajajaliiton velvollisuus olisi pitää erityistä julkista päiväkirjaa sen kautta käsiteltäviksi tulevista kurinpidollisista asioista ja palkkioriita-asioista. Päiväkirja sisältäisi käsiteltäväksi tulevan asian yksilöintiä varten tarpeelliset tiedot sekä tiedon asian lopputuloksesta. Kustakin kurinpitoasian ratkaisusta ja palkkioita koskevasta suosituksesta tulisi laatia erillinen julkinen ratkaisuseloste. Se sisältäisi pääpiirteisen selostuksen siitä, mistä asiassa on ollut kysymys, sekä ratkaisun lopputuloksen. Seloste laadittaisiin lain mukaan niin, ettei siitä ilmene asianajajan salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia seikkoja.

Kuten alussa viittasin, tätä on valmisteltu yhdessä Asianajajaliiton kanssa ja laajassa yksituumaisuudessa. Vaikka tässä siis saadaan vahvempaa ja julkista luottamusta tähän valvontamenettelyyn näiden ulkopuolisten edustajien lisäämisellä, niin Asianajajaliitto on tähän ollut valmis.

Aivan viime vaiheessa tuli erimielisyyttä ulkopuolisten jäsenten nimeämistavasta. Työryhmä oli esittänyt, että nämä nimeäisi tuomarinvalintalautakunta. Tämä tuomarinvalintalautakuntahan on kuitenkin valtioneuvoston nimeämä, ja se tuomarinimityksissä tekee ehdotuksen valtioneuvostolle ja tasavallan presidentille. Olisi aika nurinkurista, että tässä asianajajavalvontalautakunnan tapauksessa tapahtuisi toisin päin eli tuomarinvalintalautakunta olisi valtioneuvoston ehdotuksesta tehnyt itse nimityksen valinnan. Tästä syystä järjestely vaihdettiin, ja tämän ehdotuksen mukaan valtioneuvosto nimeäisi nämä ulkopuoliset jäsenet Asianajajaliittoa kuultuaan. Käytännössähän liitolla olisi veto-oikeus niin, että heidän soveltumattomaksi katsomaansa jäsentä ei voitaisi nimetä. Toinen vaihtoehto on, että tämä ehdotus kulkisi vielä tuomarinvalintalautakunnan kautta valtioneuvostolle nimettäväksi. Molemmat ovat mahdollisia.

Asianajajaliitto näytti pitävän tätä nyt ehdotettua vallan mullistavana, asianajajakunnan riippumattomuutta loukkaavana asiana, mutta jos he näin katsovat, silloin he katsovat, että esimerkiksi muissa Pohjoismaissa vastaavat elimet loukkaavat asianajajien riippumattomuutta. Siellä yleensä on isompi tämä ulkopuolisten jäsenten edustus ja sen nimeää juuri valtakunnan hallitus. Saman tyyppinen ratkaisu kyllä sopii meidänkin oikeuskulttuuriimme, eikä se loukkaa esimerkiksi näitä alussa viittaamiani Euroopan neuvoston suosituksia.

Mutta molemmat vaihtoehdot ovat varmaan eduskunnassakin käytettävinä, jos tähän halutaan puuttua. On muistettava, että valtioneuvosto nimittää eri asiantuntijatahoja kuultuaan esimerkiksi kuluttajavalituslautakuntaa, joka paljon laveammalla toimenkuvalla ratkaisee kuluttajariitoja ja saman tyyppisiä asioita kuin mitä tämä asianajajalain mukainen valvontalautakunta asianajajien kohdalla ratkaisisi.

Mutta toivottavasti tämä asia saadaan ripeästi eduskunnassa käsitellyksi, jotta Asianajajaliitto myöskin omat sääntönsä voi muuttaa sen mukaisesti ja päästään niin asianajajien kurinpitoasioissa kuin näissä palkkioriita-asioissa nykyistä parempaan, oikeusturvaa paremmin tuottavaan järjestelyyn.

Keskustelu päättyy.

​​​​