Täysistunnon pöytäkirja 49/2014 vp

PTK 49/2014 vp

49. TORSTAINA 8. TOUKOKUUTA 2014 kello 16.00

Tunnistettu versio 2.0

2) Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2012

 

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2012. (Hälinää)

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

(koputtaa)

Pieni hetki, edustaja Sasi. — Arvoisat edustajat, pyydän teitä joko istumaan paikoillenne tai jatkamaan keskustelua salin ulkopuolella, että edustaja Sasi saa esiintymisrauhan. — No niin, yritetäänpä uudelleen.

Puhuja:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2012. Käsittelen kuitenkin vain yhtä osaa tästä kertomuksesta. Nimittäin apulaisoikeuskansleri otti kantaa koulun perinteisiin juhliin. Tuo päätös tehtiin maaliskuussa, se aiheutti merkittävää yhteiskunnallista keskustelua, ja tästä syystä perustuslakivaliokunta katsoi, että on tarkoituksenmukaista, että perustuslakivaliokunnan mietinnössä otetaan kantaa myöskin tähän apulaisoikeuskanslerin kannanottoon.

Syy on yksinkertaisesti ollut se, että vuonna 2002 eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi, että meillä on tietty käytäntö perinteisten juhlatraditioiden suhteen kouluissa. Tuolloin vuoden 2002 päätöksessä perustuslakivaliokunta katsoi, että erilaiset koulujen perinteisiin kuuluvat tilaisuudet, kuten lukukauden päättäjäiset, ovat suomalaista kulttuuria ja ne eivät ole ristiriidassa uskonnonvapauden kanssa siitä syystä, että tällaisessa tilaisuudessa laulettaisiin yksittäinen virsi ja että tämän johdosta, jos yksikin virsi lauletaan, tilaisuus olisi millään tapaa uskonnon harjoittamista. Perustuslakivaliokunta perusti tämän ratkaisunsa perustuslain 11 §:n 1 momenttiin, jossa turvataan jokaiselle uskonnon ja omantunnon vapaus. Jokainen saa tunnustaa ja harjoittaa uskontoa oman vakaumuksensa mukaisesti, kenenkään ei tarvitse kuulua mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, eikä kenenkään tarvitse osallistua mihinkään uskonnolliseen tilaisuuteen.

Tämän lisäksi ratkaisussa on myöskin otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen 9 artikla, jossa turvataan oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen, ja tämän lisäksi Euroopan neuvoston sopimusverkostossa, sen ihmisoikeussopimuksen ensimmäisessä lisäpöytäkirjassa, sen 2 artiklassa, turvataan vanhemmille oikeus varmistaa heidän lapsilleen omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumusten mukainen kasvatus. Tämä tietysti on lähtökohtana perustuslakivaliokunnan kannanotossa jo aikoinaan vuonna 2002.

Kuitenkin, arvoisa puhemies, apulaisoikeuskansleri selkeästi haastoi eduskunnan perustuslakivaliokunnan. Hän totesi tuossa maaliskuisessa päätöksessään, että on sinänsä ymmärrettävää, että suomalainen kulttuuri ja juhlaperinne ovat tärkeitä, mutta että ne eivät ole oikeudellisia, objektiivisia eivätkä varsinkaan pysyviä ja staattisia ilmiöitä. Hän katsoi, että juhlatraditiot kouluissa eivät ole enää pysyneet yhteiskunnan muutoksessa mukana, ja, lainaan, tuossa päätöksessä hän totesi: "Valiokuntakaan ei" — viitaten perustuslakivaliokuntaan — "vaikka tahtoisikin, voi tätä kulttuurista muutosta estää." Harvinaista, että näin selkeästi eduskunnan auktoriteetti, perustuslakivaliokunta haastetaan.

Tietysti tältä osin sitten täytyy kysyä, onko tarkoituksenmukaista — jos meillä on selkeä kanta perustuslakivaliokunnalta tai korkeimmalta oikeudelta — että oikeuskansleri tai apulaisoikeuskansleri ottaa yhtäkkiä tästä poikkeavan kannan, alkaa tulkita yksittäistapauksessa tietyllä tavalla asioita. Eikö oikeuskanslerin pitäisi lähteä siitä, että kun meillä on auktoritatiiviset lausunnot, hän noudattaa niitä, ja aivan selvästi jos on tapahtunut dramaattinen muutos tässä suhteessa, siinä tilanteessa voidaan kiinnittää huomiota, että ehkä perustuslakivaliokunnan täytyisi arvioida tilannetta jossain määrin uudestaan?

Arvoisa puhemies! Apulaisoikeuskansleri totesi tuossa lausunnossaan, että aamuhartauksien ja koulujen muiden juhlatilaisuuksien katsominen osaksi suomalaista kulttuuria ja perinnettä on omiaan luomaan niihin osallistumiseen myös painostuksellisen elementin. Eli hän lähti siitä, että jos niissä on tämmöistä perinteistä sisältöä, niin se perinteinen perinne saattaa olla painostuksellista elementtiä ja siitä syystä tällaiset perinteiset juhlat eivät ole ylipäätänsä sallittuja. Ja hän korosti päätöksessään myöskin sitä, että turvaamisvelvoite menee perinnesyiden edelle. Hän totesi päätöksessään, että "- - uskonnonvapauden yhteensovittamiseen tähtääviä järjestelyjä perustellumpaa olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun koulun henkilökunnan tai seurakunnan työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä".

Arvoisa puhemies! Todellakin perustuslakivaliokunta otti tähän kysymykseen kantaa. Tässä kannanotossaan perustuslakivaliokunta kävi lävitse Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Olennaista on se, että kun apulaisoikeuskansleri väittää, että tältä osin tulkintalinja olisi tiukentunut ihmisoikeustuomioistuimessa, niin totuus tuomioistuimen osalta on se, että tuomioistuimen tulkintakäytännössä viimeisten vuosien aikana on korostetusti annettu selvästi tilaa kansalliselle harkintamarginaalille. Se näkyy erityisesti niin sanotussa Lautsi vastaan Italia -tapauksessa. Tämän lisäksi, kun tätä sopimusverkostoa on kehitetty, ministerineuvosto on antanut Brightonin deklaraation, jossa nimenomaan on korostettu johdannossa tuota kansallista harkintamarginaalia.

Mitä tulee sitten ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin, niin tältä osin tosiaan voidaan todeta tämä niin sanottu Lautsin tapaus, jossa kysymys oli siitä, että italialaisissa kouluissa on krusifiksi seinällä. Lopullinen päätös suuressa kokoonpanossa tuomioistuimessa oli se, että tämä on kansallisen harkintamarginaalin puitteissa. Olennaista on se, että voidaan tunnustaa tällaisia passiivisia elementtejä, joilla saattaa olla vaikutusta, jotka saattavat olla kuvaavia koulun luonteelle, mutta joka tapauksessa olennaista tuossa tuomioistuimen ratkaisussa oli se, että indoktrinaatiota opetuksessa ei saa harjoittaa. Eli ei saa koulussa pyrkiä iskostamaan tai juurruttamaan mitään uskonnollista vakaumusta tai mitään muutakaan vakaumusta. Mutta olennaista kuitenkin on, että opetuksessa pitää tunnustaa perinteet ja opetuksen pitää olla objektiivista, kriittistä ja moniarvoista. Pitää olla erilaisia näkemyksiä, ja myöskin kristillisen näkemyksen pitää voida olla esillä koulun yhteydessä. Olennaista tuossa päätöksessä oli myöskin se, että valittajan subjektiivinen näkemys, jos joku kokee, että häntä loukataan, ei ole ratkaiseva vaan asiaa pitää arvioida yleiseltä kannalta, miten yleensä yhteiskunnassa tällaisiin asioihin suhtaudutaan.

Puhemies! Sen lisäksi myöskin Norjassa oli niin sanottu Folgerøn tapaus, jossa sitten lähdettiin siitä, että pitää voida olla, esimerkiksi hyvin kristillisessä maassa, kristillistä opetusta, mutta silloin, kun se on vahvasti uskonnollista, pitää olla mahdollisuus myöskin saada vapautusta tämäntyyppisestä opetuksesta.

Puhemies! Perustuslakivaliokunta otti hyvin selkeän kannan tässä asiassa. Perustuslakivaliokunta totesi: "Perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslaista tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei johdu vaatimusta poistaa koulun toiminnasta kaikkea uskontoon viittaavia elementtejä sisältävää ainesta. Pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta." (Ben Zyskowicz: Oikein!) Ja tämä on olennaista: se, että pitää suvaita myöskin uskonnollista sisältöä ja koulu ei voi olla täysin neutraali, ei voida hävittää kaikkea historiaa, taustaa kouluopetuksesta ylipäätänsä lainkaan.

Olennaista on kuitenkin se, että pyritään edistämään uskonnollista suvaitsevaisuutta. Se on tärkeä lähtökohta. Myöskin tärkeätä on se, että pyritään siihen, että ollaan neutraaleja ja on uskonnollinen suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus. Eli pitää hyväksyä se, että meillä on erilaisia näkemyksiä kaiken kaikkiaan. Perustuslakivaliokunta totesikin, että sillä ei ole tarvetta muuttaa kantaansa koulun perinteisten juhlien osalta, mikä tarkoittaa sitä, että Opetushallituksen ohjeita, jotka ovat nyt voimassa, ei ole pienintäkään tarvetta muuttaa tämän perustuslakivaliokunnan päätöksen jälkeen. (Ben Zyskowicz: Juuri näin!)

Olennaista on tässä päätöksessä myöskin se, että yksittäisen virren laulamisen johdosta ei voida tilaisuutta pitää uskonnon harjoittamisena. Ja ihan jos me nyt katsomme sitten, huvittavaa on se, että kun jossakin vaiheessa pohdittiin sitä, voiko suvivirrestä laulaa vain kaksi säkeistöä vai eikö, niin kyllä minä tulkitsen tämän päätöksen sillä tavalla, että koko suvivirsi voidaan laulaa. Ensimmäisessä säkeistössä sanaa "Jumala" ei mainita, toisessa säkeistössä on yhden kerran sana "Jumala", kolmannessa sitten on kyllä jo sanat "Herra", "Luoja" ja "Herra", ja sitten neljännessä on "Jeesus Kristus", ja sen jälkeen viidennessä ja kuudennessa ei ole Jumala-sanaa. Kun aletaan laskea sitä, onko siellä yksi tai kaksi sanaa, ja sitten siinä tapauksessa tämä menee poikki, niin koko virsi on yksi kokonaisuus. (Ben Zyskowicz: Voi Kristus!)

Sitten täytyy ihan myöskin sanoa, että virsikirjaanhan on otettu myöhemmin virsiä, jotka ovat saattaneet olla ihan perinteisiä lauluja, ja tässä suhteessa sitä, onko joku virsi virsikirjassa virtenä, ei pidä pelkästään siltä kannalta arvioida vaan sen virren luonteen mukaisesti. Jos on perinteinen virsi, on helpompi esittää se koulun juhlassa. Jos on hyvin syvästi uskonnollinen virsi, niin silloin tietysti pitää olla hyvin varovainen sen suhteen ja lähteä siitä, että semmoista välttämättä missään tapauksessa ei saa esittää.

Arvoisa puhemies! Se, mikä kuitenkin on opetuksessa olennaista, on niin sanottu indoktrinaation kielto, ja se on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa. Se on myöskin tässä Lautsin tapauksessa tuotu selvästi esille. Eli se tarkoittaa sitä, (Puhemies koputtaa) että ei saa pyrkiä vaikuttamaan siihen, että joku henkilö sen opetuksen kautta omaksuisi tietyn vakaumuksen. Se on vanhempien asia päättää, mihinkä vakaumukseen lapsia kasvatetaan. Koulu ei sitä saa päättää, ja sen takia indoktrinaatiota ei saa olla, mutta kaikki, mikä on tämän indoktrinaation ulkopuolella, on kansallisen harkintamarginaalin piirissä, (Puhemies koputtaa) ja eduskunta voi tämän asian päättää.

Arvoisa puhemies! Sitten valiokunta otti myöskin kantaa jumalanpalveluksiin, ja tältä osin täytyy sanoa, että niittenhän täytyy ilman muuta olla vapaaehtoisia. Sitten, jos meillä on uskonnollisia päivänavauksia, niin että niissä on selvästi uskontoa, myöskin niihin osallistumisen täytyy olla selvästi vapaaehtoista.

Eli, arvoisa puhemies, nyt perustuslakivaliokunta on tehnyt päätöksen, jota kaikki noudattakoot.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Seuraavaksi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan esittelypuheenvuoro. Pahoittelen, ettei se nyt tullut ensimmäisenä, mutta se ei ollut rekisteröitynyt tänne puheenvuoropyyntöihin.

Johannes Koskinen /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämähän voidaan vastavuoroisesti sitten hoitaa niin, että minä voin esitellä esimerkiksi budjettimietinnön valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan puolesta.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Siitä te saatte kyllä sopia keskenänne.

Puhuja:

Perustuslakivaliokunta käsitteli oikeuskanslerin vuosikertomuksia normaalisti, ja kiinnitettiin kiitoksella huomiota myös näihin oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin katsauksiin, erillisteemakirjoituksiin. On hyvä tapa, että tässä otetaan tuommoisia oikeudellisesti merkittäviä periaatteita esille itse tapausselostusten ja kanteluratkaisujen ohella vuosikertomuksessa.

Tuon suvivirsiasian ohellahan tuossa mietinnössä perustuslakivaliokunta puuttui tuohon ministerin esteellisyyskäytäntöön, sen havainnointiin ja siihen puuttumiseen oikeuskanslerin suorittaessa valtioneuvoston laillisuusvalvontaa. Kertomusvuoden aikana tuli voimaan valtioneuvostosta annettuun lakiin perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella lisätty uusi 17 a § ministerin esteellisyydestä. Pykälän 2 momentin mukaan ministeriin sovelletaan hallintolain 28 §:ssä säädettyjä esteellisyysperusteita. Viittaussäännöksen lisääminen valtioneuvostosta annettuun lakiin ei muuttanut aikaisempaa oikeustilaa, koska hallintolain esteellisyysperusteita sovellettiin ministeriin myös aikaisemman hallintolain säännösten perusteella.

On selvää, että ministeri ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen, mutta tämä esteellisyyden arviointi on tietyissä tilanteissa juuri ministerin tehtävän erityislaatuisuus huomioon ottaen hankalaa. Ministerin tulee ilmoittaa esteellisyydestään ja sen perusteista asian käsittelyn yhteydessä. Vastuu esteellisyysarvioinnista kuuluu valtioneuvoston jäsenelle itselleen, ja hän arvioi itse kysymyksen esteellisyydestään. Tähän hän saa apua sitten laillisuusvalvonnalta ja tarvittaessa oikeuskanslerilta. Esteellisyydelle tulee 17 a §:n perustelujen mukaan olla riittävät perusteet, jotta ministeri voi esteellisyyden perusteella vetäytyä asian käsittelystä ja ratkaisemisesta.

Ministerin esteellisyys on oikeuskanslerin ilmoituksen mukaan yleisin kysymys, johon hän on joutunut valtioneuvoston yleisistunnossa puuttumaan. Käytännössä oikeuskansleri on tietyissä tyyppitilanteissa, esimerkiksi puoluetukea jaettaessa, ennen istuntoa yleisesti muistuttanut kysymykseen tulevien esteellisyyssäännösten sisällöstä. Lisäksi kanslerin kertomuksista ilmenee, että ministerin esteellisyys on oikeuskanslerin arvioitavana varsin usein myös ennakollisissa kannanottopyynnöissä, esittelylistojen tarkastuksessa ja kanteluasioissa. Esteellisyyssäännökset tulevat sovellettaviksi lähinnä silloin, kun valtioneuvosto tekee hallinnollisia päätöksiä, kuten lupapäätöksiä, tai päättää valtionavustusten myöntämisestä. Säädösasioiden yhteydessä esteellisyystilannetta ei yleensä synny.

Hallintolain 28 §:n 1 momentin 1)—6) kohtien esteellisyysperusteiden soveltaminen on melko yksinkertaista, sen sijaan momentin 7) kohdan yleislauseke on erityisesti ministerin osalta huomattavan tulkinnanvarainen. Kohdan mukaan virkamies on esteellinen, jos hänen puolueettomuutensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.

Valiokunta korostaa mietinnössään, että yleislausekkeen tulkitsemisessa on otettava huomioon ministerin asema ja tehtävät valtioneuvoston jäsenenä sekä käsiteltävänä olevan asian luonne. Ministeri toimii hallinnonalallaan poliittisena johtajana, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaikuttaa mielipiteisiin ja edistää poliittisia päämääriä. Valtioneuvoston päätöksentekoa koskevien säännösten tulee turvata ministerin tällainen toiminta. Siten kynnyksen esteellisyyden syntymiselle ministerin julkisten kannanottojen perusteella tulee olla korkealla. Tämä oli tavallaan se tulkintalinja, jota perustuslakivaliokunta tuossa jaksossa suosittelee.

Tästä koulujen uskonnonharjoituksesta ja uskonnollisluonteisten tilaisuuksien järjestämisestä kouluissa edustaja Sasi jo kertoi, tai kertasi näitä tarkasteluja, joita perustuslakivaliokunnan mietintöön sisältyy toisaalta tuosta normipohjasta, joka uskonnonvapauteen ja mielipiteenvapauteen liittyy, ja sitten tuossa mietinnössähän tarkastellaan aika laajasti sitä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä, johonka sitten nämä kotimaiset tulkintaratkaisut nojaavat.

Perustuslakivaliokunta korostaa erityisesti sitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on yleisesti uskonnonvapautta ja erityisesti ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2 artiklaa koskevassa ratkaisukäytännössään korostanut sopimusvaltioiden laajaa harkintamarginaalia, joka johtuu siitä, että Euroopan maiden kesken on suuria eroja kulttuurisen ja historiallisen kehityksen osalta. Sopimusvaltiot voivat laajan harkintamarginaalin vuoksi periaatteessa pitkälti itse määritellä sen, miten ne opetuksen ja koulutuksen alalla ottavat huomioon vanhempien oikeuden varmistaa lapsilleen heidän vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus. Tuomioistuin on ratkaisukäytännössään myös antanut painoarvoa kyseessä olevan sopimusvaltion kulttuurisille ja historiallisille erityispiirteille kulloisenkin menettelyn sopimuksenmukaisuutta arvioidessaan. Näiden seikkojen vuoksi tuomioistuimen yksittäisistä ratkaisuista tai niiden yksityiskohdista ei voida valio-kunnan mielestä tehdä kovin pitkälle meneviä yleistyksiä tai johtopäätöksiä.

Se, että tämä asia ylipäänsä otettiin näin tarkkaan arviointiin perustuslakivaliokunnan käsittelyssä, johtui näistä osin ristikkäisiin suuntiin menevistä laillisuusvalvojien ratkaisuista. Oli aiemmin ollut tämä perustuslakivaliokunnan viime vuosikymmenen lausunto, mutta sitten oli myös apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu viime vuodelta ja nyt sitten apulaisoikeuskanslerin ratkaisu, jossa sinänsä oli hyvin ansiokkaasti arvioitu näitä kysymyksiä, mutta sitten sen parista kohdasta erityisesti julkisuudessa vedettiin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jotka eivät oikein sitten vastanneet sitä linjaa, joka perustuslakivaliokunnalla oli tuossa aiemmassa tulkintaratkaisussaan ollut.

Sen takia, kun asiasta ilmeni näin laajaa epätietoisuutta, perustuslakivaliokunnassa pidettiin perusteltuna, että asia poikkeuksellisesti otetaan käsittelyyn uudemman kerran. En lähde toistamaan näitä kaikkia perusteluja, vaan tiiviisti tuo linjaus: Me emme käsitelleet uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta. Se on suuri kysymys tulevaisuuteen päin ja tulevan lainsäädännön muutosten kannalta, minkä sisältöistä uskonnonopetus on ja uskontojen opetus suomalaisessa koulujärjestelmässä, mutta näitä muita tilaisuuksia, jotka liittyvät uskontoon, tarkasteltiin tässä tuon ihmisoikeustuomioistuimen käytännön pohjalta.

Perustuslakivaliokunta ei katso perustuslaista tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista johtuvan tarvetta muuttaa aiempaa kantaansa koulun perinteisten juhlien osalta. Tällaisia juhlia ei siten esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina. Valiokunnan mielestä muitakin vastaavia sinänsä uskonnollista alkuperää olevia traditioita voi sisältyä koulun perinteisiin juhliin. Siinä keskustelussa on ollut esillä vaikkapa näitä joulukuvaelmia, seimeen liittyviä ja Enkeli taivaan -virsiä ja niin edelleen.

Oleellistahan niissä on aina se, kuinka pitkälle ne ovat irtautuneet tällaisesta uskonnon harjoittamisesta, muodostuneet osaksi tapaperinnettä, kansallista kulttuuria, tässä tapauksessa koulujen käytäntöä vuosikymmenten mittaan. Siihen arviointiin yleisesti ottaen koulut ja niiden henkilöstö ovat varmaan parhaita, mutta tarvittaessa, kun tulee epätietoisuutta, on hyvä sitten tätä perusoikeuksista lähtevää tulkintalinjaa selkeyttää.

Uskonnon- ja omantunnonvapauden kannal- ta ongelmallisia eivät perustuslakivaliokunnan mielestä ole myöskään vuotuiset esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyvät jumalanpalvelukset, joista tiedotetaan etukäteen ja joihin osallistuminen on kaikille vapaaehtoista.

Osana koulun normaalia päivittäistä toimintaa järjestettävät, uskonnon harjoittamisena pidettävät tilaisuudet voivat sen sijaan olla perustuslakivaliokunnan mukaan etenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön valossa ongelmallisia. Tällaisia ovat esimerkiksi sisällöltään uskonnolliset päivänavaukset ja ohjatut ruokarukoukset. Jos koulussa järjestetään uskonnollisia päivänavauksia, on niiden ajankohdista tiedotettava etukäteen ja samalla huolehdittava siitä, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus olla osallistumatta niihin.

Perustuslakivaliokunta painottaa mietinnössään tarvetta huolehtia siitä, että oppilaalle tai hänen huoltajalleen jää todellinen ja aito vapaus valita, osallistuuko oppilas uskonnollista ainesta sisältäviin koulun tilaisuuksiin. Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä, että tilaisuuksien aikana järjestettävä vaihtoehtoinen toiminta on mielekästä. Tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä ei saa aiheutua oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seurauksia. Korostettakoon, että tässä kysymysryhmässä apulaisoikeuskanslerin ratkaisu on hyvin saman linjainen kuin perustuslakivaliokunnan kanta.

Edelleen on ehkä syytä korostaa sitä, että se, kuka näitä aamunavauksia tai vastaavia tilaisuuksia pitää, ei ole ratkaisevaa. Jossakin on haettu helpotusta siitä, että silloin jos se on seurakunnan palveluksessa oleva henkilö, niin sitten se olisi luonteeltaan uskonnollinen. Näinhän ei ole, vaan se on riippuvainen sen avauksen sisällöstä eikä siitä, kuka sen pitää, milloin voidaan katsoa kyseessä olevan uskonnon harjoittamiseen liittyvä tilaisuus. Normaalia elämää varmasti helpottaa se, että tiedetään ennalta, milloin tämmöisiä ikään kuin vakaumuksellisempia, sisällöllisempiä avauksia tulee, milloinka taas on yleisempää eettistä keskustelua tai hyviä elämänohjeita sisältävästä aamunavauksesta kysymys.

Perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslaista tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei johdu siis vaatimusta poistaa koulun toiminnasta kaikkea uskontoon viittaavia elementtejä sisältävää ainesta. Pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta. Sen sijaan koulujen toiminnassa ja niitä koskevassa ohjauksessa on tärkeää ottaa huomioon keskeiset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevät periaatteet, joita ovat muun muassa julkisen vallan puolueettomuuden vaatimus sekä uskonnollinen suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus.

Niin kuin tuolla nimenomaisestikin yhdessä virkkeessä todetaan, niin suvaitsevaisuuteen liittyy myös muita tai vähemmistöuskontoja edustavien tai uskonnottomien suvaitsevaisuus taas sitä kulttuurista perintöä kohtaan, jota enemmistöuskontoa seuraavat noudattavat. Tämä kahdensuuntainen suvaitsevaisuus on varmasti toivottava ominaisuus, kun ajatellaan tulevaisuuteenkin päin suomalaisen koulujärjestelmän kehittämistä ja yleensäkin sitä, miten suhtaudutaan erilaisista alkuperistä tuleviin Suomessa asuviin henkilöihin, joilla kaikilla on heidän omat perusoikeutensa, ja ne pitää turvata. — Kiitoksia.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Nyt mennään ihan normaalien puheenvuorojen puitteissa.

Anu Urpalainen /kok:

Arvoisa puhemies! Todellakin, vaikka käsittelemme oikeuskanslerin kertomusta vuodelta 2012, ehkä eniten aikaa käytimme perustuslakivaliokunnassa juuri tämän uskonnon- ja omantunnonvapauden huomioon ottamisen ratkomiseen ja pohtimiseen, mikä tietenkin nousi, niin kuin tässä olemme kuulleet, hieman ristiriitaisista näkemyksistä, mutta myös siitä, kun Opetushallitus ohjeistaa kouluja, ja kun perustuslakivaliokunta vuonna 2002 tämän linjauksensa ja kantansa on esittänyt, niin tässä vuosien varrella on ollut epäselvyyksiä, on ollut erilaisia tulkintoja ja siitä syystä tietysti kanteluita myös sitten asiasta on kanslerin toimistoon saapunut.

Näin ollen oli tärkeää käydä tämä keskustelu ja myös todeta se, että linjaus perustuslakivaliokunnan kantana on edelleen voimassa, mutta sen tarkentamista on syytä tehdä siinä mielessä, että aika ikävää oli myös kuulla se, että kun Suomi on hyvin erilainen eri puolilta, niin meillä on alueita, kouluja, joissa tämä ei todellakaan ole millään tavalla ongelma, mutta tulkintoja on tehty myös niin, että on täysin lopetettu perinteiden pitäminen, koska on myös sitten lasten vanhempien osalta tai muiden yhteisöjen osalta tullut painostusta asian tiimoilta ja on helpommaksi tavaksi sitten ratkottu se, että enää ei suvivirttä lauleta tai että joulukuvaelmia ja joulua ei joulujuhlana sinällään vietetä. Siinä mielessä oli äärimmäisen tärkeää käydä tämä keskustelu ja tarkentaa linjausta, koska kysymyshän on kuitenkin hyvin pitkälti siitä, että me kunnioitamme meidän jokaisen uskonnonvapautta, sitä vapautta, ja kun meillä opetussuunnitelmissa ja kouluissa kuitenkaan uskonnonopetus ei ole tunnustuksellista, se on oma asiansa, niin silloin tulee käsittelyyn tietysti, kuinka tätä uskonnonvapautta sallitaan ja kuinka siihen suhtaudutaan sitten muissa tilaisuuksissa.

On äärimmäisen tärkeää se, että tämä tarkennus perustuslakivaliokunnan osalta tuli juuri siihen, että oppilaalla ja hänen huoltajallaan on todellinen ja aito vapaus valita, osallistuuko oppilas uskonnollista ainesta sisältäviin koulun tilaisuuksiin, mutta vastaavasti myös koululla, kouluyhteisöllä, vanhemmilla yhdessä koulun henkilökunnan kanssa, kun työvuotta suunnitellaan, käydä tämä keskustelu siitä, millaisia juhlia, millaista yhteistyötä ja minkälaisia tapoja sitten itse koulussa lukuvuoden aikana noudatetaan. Sen takia haluaisin näin itse opettajana ja rehtorina korostaa sitä vuoropuhelua, jota asian tiimoilta ja linjausten tiimoilta on syytä käydä koulun ja vanhempien ja oppilaiden kesken. On paljon merkitystä myös sillä, minkä ikäisiä lapset ovat, onko kysymys alakouluista vai onko yläkoulu-, lukioikäisistä, ja siinä asiassa juuri on äärimmäisen tärkeää, että yhdessä mietitään ja suunnitellaan. Meillä on vähän sellainen tapa, että aikuiset määräävät ja lapset ja nuoret eivät ole riittävästi päässeet osallistumaan siihen lukuvuoden arkityön suunnitteluun. Siihenhän meidän nykyiset laitkin myös ohjaavat hyvin vahvasti, että entistä enemmän kuullaan ja otetaan oppilaat ja nuoret mukaan siihen toimintaan. Näkisinkin, että tämäkin on asia, jossa heidän kanssaan yhdessä tätä asiaa on syytä suunnitella.

Valiokunta kiinnitti huomiota myös siihen, millä tavalla todellakin pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei todellakaan edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta. Toivon, että tällä linjauksella ja kannanotolla nyt voidaan vahvistaa sitä, että pääsemme koulutyössä, ja erityisesti tänä päivänä koulutyötä tekevät pääsevät, sitten selkeyttämään toimintaa.

Mutta vuoropuhelua lisää ja yhteisiä linjauksia lasten vanhempien, koululaisten ja henkilökunnan kanssa, niin hyvä tästä tulee. — Kiitoksia.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kollegat! Aivan erinomainen mutta samalla välttämätön päätös perustuslakivaliokunnalta eli päätös siitä, että se otti tämän apulaisoikeuskansleri Puumalaisen kannan tässä suvivirsiasiassa ja koulujen uskonnollisten tilaisuuksien asiassa omaan käsittelyynsä, uuteen käsittelyyn, ja päätti käytännössä, että suvivirsi edelleenkin sopii hyvin suomalaisten koulujen kevätjuhliin ja että kouluissa voidaan järjestää uskonnollisia tilaisuuksia, esimerkiksi uskonnollisia aamunavauksia, ruokarukouksia ja joulukirkkotilaisuuksia. Samalla tietysti pitää pitää mielessä se selvä asia, joka perustuslakivaliokunnan lausunnossa lausuttiin jo vuonna 1982, että ketään ei luonnollisestikaan pidä eikä voi pakottaa osallistumaan mihinkään uskonnollisiin tilaisuuksiin tai tilaisuuksiin, jotka ovat vastoin heidän uskonnollista vakaumustaan.

Haluan tässä yhteydessä kiittää valiokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkelää ja kansanedustaja Kimmo Sasia ja myös kansanedustaja Urpalaista, joiden tiedän olleen aktiivisia valiokunnassa sen puolesta, että tämä apulaisoikeuskanslerin omituinen tulkintaratkaisu otettiin uudelleen harkintaan ja, voi sanoa, oikaistiin perustuslakivaliokunnassa.

Oli yllättävää, että valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen arvosteli sitä, että perustuslakivaliokunta otti tämän asian käsittelyyn. Tuomas Ojasesta sanottiin Helsingin Sanomissa 3.4. seuraavaa: "Hän pitää ennenkuulumattomana sitä, että valiokunta lähtee sorkkimaan yksittäistä laillisuusvalvontaviranomaisen ratkaisua. Kuulemisen järjestäminen on hänen mukaansa ongelmallinen laillisuusvalvojien — oikeuskanslerinviraston ja oikeusasiamiehen kanslian — riippumattomuuden näkökulmasta."

No, tämä ei ole lainkaan ennenkuulumatonta, että valiokunta näin toimii. Valiokunta esimerkiksi on oikaissut aikanaan apulaisoikeusmiehen tulkinnan, joka liittyi uskonnollisten lehtien jakamiseen. Jokainen meistä tietää, että oikeuskansleri ja oikeusasiamies antavat vuosittain kertomuksen eduskunnalle, joka kertomus käsitellään perustuslakivaliokunnassa, ja totta kai valiokunnalla on silloin tilaisuus ottaa kantaa myös yksittäisiin tulkintaratkaisuihin. Tietystikään tapana ei voi olla eikä pidäkään olla, että jatkuvasti valiokunta puuttuisi yksittäisiin lainvalvojien tulkintaratkaisuihin, mutta jos niin pahasti lyövät kirveensä kiveen, niin kuin tässä apulaisoikeuskansleri Puumalainen tulkintaratkaisussaan, niin oli täysin perusteltua, että perustuslakivaliokunta tähän puuttui.

Mikä sen sijaan oli ennenkuulumatonta? Se, että tässä samassa lehtijutussa professori Tuomas Ojanen lausui perustuslakivaliokunnan käsittelystä näin: "Ojanen luonnehtii tilaisuutta näytösoikeudenkäynniksi, jossa lopputulos on etukäteen päätetty." Onko niin, että professori Ojanen ei tiedä, mitä olivat näytösoikeudenkäynnit? Nehän olivat oikeudenkäyntejä ennen kaikkea Stalinin kommunistisessa diktatuurissa Neuvostoliitossa, joissa ihmisiä tuomittiin kuolemaan ja kuolemantuomiot pantiin täytäntöön. Nyt professori Ojasella on halu verrata perustuslakivaliokunnan toimintaa tämän asian osalta näytösoikeudenkäyntiin. Jos hän ei tiedä, mitä näytösoikeudenkäynnit olivat, niin hän voi kysyä eräiltä koulukuntatovereiltaan, jotka ovat hyvin perehtyneet marxismiin, leninismiin ja kommunismiin, häntä vanhemmilta tovereilta siis. Jos professori Ojanen piti perustuslakivaliokunnan käsittelyä näytösoikeudenkäyntinä, niin voi tietysti kysyä, miksi hän itse osallistui omalla panoksellaan tähän näytösoikeudenkäyntiin.

Herra puhemies! Olen hyvin iloinen siitä, että tämä suvivirsitapaus on täällä nyt keskustelussa. Tämän tapauksen tiimoilla jokainen on voinut nähdä, minkälaiseksi hiustenhalkomiseksi näiden perusoikeusfundamentalistiseen koulukuntaan kuuluvien ihmisten, olivat ne sitten laillisuusvalvojia tai valtiosääntötutkijoita, tulkinnat ovat menneet. Viittaan tässä myös apulaisoikeusasiamies Pajuojan noin vuoden takaiseen tulkintaan suvivirsiasiassa. Siinähän apulaisoikeusasiamies Pajuoja, jonka ratkaisuun Puumalainen tässä viittaa myös, katsoi, että suvivirrestä kyllä voidaan laulaa ensimmäinen ja toinen säkeistö, joissa Jumala mainitaan yhteensä vain kerran, mutta jos lauletaan kolmas säkeistö, puhumattakaan ilmeisesti neljännestä, niin sitten ollaan uskonnonvapauden kannalta eli perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kannalta ongelmallisessa tilanteessa. Tällaiseksi hiustenhalkomiseksi ovat näiden perusoikeusfundamentalistien tulkinnat menneet. Ja kun puhun välillä perusoikeusfundamentalisteista ja niin sanotuista ihmisoikeusjuristeista, käytän näitä sanoja tässä yhteydessä synonyymeina.

Toivottavasti tämä suvivirsiasia on avannut silmiä näkemään, minkälaista tämä perus- ja ihmisoikeustulkinta tänä päivänä näiden niin sanottujen ihmisoikeusjuristien toimesta on. Tiedän, että kun olen näistä asioista täällä puhunut, moni pitää sitä turhana paasaamisena, mutta minun mielestäni tämä tapaus, kuten sanoin, on ollut tervetullut sen kannalta, että nähdään, mitä tämä touhu nykyään on.

Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on mielestäni antanut eräitä kummallisia ratkaisuja, vaikka se onkin korostanut, kuten edustajat Sasi ja Koskinen totesivat, kunkin maan omaa liikkumavaraa, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kiinnittänyt paljon huomiota valtiovallan, julkisen vallan, puolueettomuuteen uskonnollisissa kysymyksissä ja siihen liittyvään yhdenvertaisuuteen. Minä en oikein ymmärrä, mistä tässä puhutaan, ainakaan Suomen osalta. Eri maillahan on erilainen traditio valtiovallan ja kirkon suhteissa.

Mutta mitä tämä uskonnollinen puolueettomuus Suomen valtiovallan osalta sitten tarkoittaisi? Tarkoittaisiko se sitä, että ei saisi järjestää valtiopäivien avajaisjumalanpalvelusta? Vai pitäisikö uskonnollisen puolueettomuuden nimissä järjestää valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus Suurkirkossa ja sitten edustaja Zyskowiczille synagogassa jokin oma avajaispalvelu? Ja kun ensi vaalikaudella täällä on kaksi islaminuskoista kansanedustajaa, niin pitääkö sitten tämän uskonnollisen puolueettomuuden nimissä järjestää heille moskeijassa vielä oma avajaistilaisuus? Tähän olisi muuten ihan mielenkiintoista kuulla oikeuskanslerin tulkinta, jos teillä on siitä näkemystä, koska itse kyllä vierastan tämänkaltaista ajattelua valtiovallan täydestä puolueettomuudesta.

Suomen historia, Suomen perustuslaki lähtee kyllä siitä, että kristinuskolla on oma erityinen sijansa Suomessa, ja minun mielestäni se on aivan luonnollista, ja koko ikäni, vaikka olen kuulunut itse vähemmistöuskontoon ja kuulun edelleenkin, olen pitänyt tätä maailman luonnollisimpana asiana, eikä se loukkaa minun uskonnonvapauttani, kun ei puhemies esimerkiksi käy kraivelista kiinni ja vaadi minua osallistumaan jumalanpalvelukseen Suurkirkossa. Saan osallistua, jos haluan, ja olen joskus osallistunutkin.

Herra puhemies! Joskus tuntuu, että tämä minun pohdiskeluni on tällaista yksinäistä taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta näin ei ole. Tämän suvivirsikeskustelun tiimoilta käytti oikeustieteen tohtori, professori Markku Helin puheenvuoron Helsingin Sanomissa 6.4., jossa hän kirjoitti seuraavaa:

"Valtiosääntötutkijat sanovat, että perusoikeuskulttuurissamme on viidentoista vuoden aikana tapahtunut muutos. Se näkyy muun muassa siinä, että perusoikeuksia koskevista säännöksistä on mainittujen tutkijoiden rohkaisemana alettu lukea asioita, joita niissä ei aiemmin nähty olevan.

Tuomioistuimet ovat viisaasti olleet varovaisia, mutta laillisuusvalvojien toiminnassa muutos näkyy selvemmin. Jos hiukan kärjistää, pitkälle menevillä perustuslain tulkinnoilla he luovat itse sen lain, jonka noudattamista he sitten valvovat." — Siis "pitkälle menevillä perustuslain tulkinnoilla he luovat itse sen lain, jonka noudattamista he sitten valvovat". — "Oikeusvaltion ja demokratian kannalta tämä ei ole ongelmatonta. Asia täytyy korjata."

Herra puhemies! Sitä minä omalta osaltani nimenomaan pyrin tekemään, "demokratian ja oikeusvaltion kannalta". Voisin luetella paljonkin esimerkkejä juuri näistä tilanteista, joihin tässä tohtori Helin viittaa, joissa ylimmät lainvalvojat tulkinnoillaan tai valtiosääntöoppineet tulkinnoillaan tosiasiassa itse luovat sen lain, jonka tulkintaa he sitten vaativat seurattavaksi.

Herra puhemies! Aika rientää, yritän tiivistää huomattavasti, mutta haluan vielä tässä sanoa, että apulaisoikeuskansleri Puumalaisen ratkaisun jälkeen sanottiin, ettei siinä ole lainkaan kyse suvivirrestä. Siinä oli kyse suvivirrestä ja on, mutta kun Suomen kansa tyrmistyi tällaisista tulkinnoista, niin sitten ryhdyttiin valkopesuun eli väittämään muuta, ja ainakin Helsingin Sanomat osti tämän väitteen, siis väitteen siitä, että suvivirrestä ei ollut kyse, ja osti sen kyllä täysillä. Helsingin Sanomat 4.4. kirjoitti muun muassa näin: "Hänen parin viikon takainen päätöksensä koulujen uskonnollisista tilaisuuksista ei nimittäin edes koskenut suvivirttä." Edelleen Helsingin Sanomat kirjoitti 25.4. näin: "Kansan sekaannus on ymmärrettävä. Valtaosa mediasta nosti suvivirren esille uutisoinnissaan, vaikka Puumalaisen päätöksessä ei millään tavalla arvioitu sen asemaa."

Herra puhemies! Tämä Helsingin Sanomien tulkinta ei pidä paikkaansa, ja tässä minulla on tämä apulaisoikeuskansleri Puumalaisen kymmensivuinen dokumentti. En lähde sitä rivi riviltä lukemaan, mutta kun väitetään, että se ei millään tavoin edes koskenut suvivirttä, on kuitenkin pakko lukea pari kohtaa, esimerkiksi sivulta 8 näin: "Opetushallitus viittaa selvityksessään perustuslakivaliokunnan lausumaan siitä, että juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria, eikä niitä esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina." Sen jälkeen hän jatkaa: "On syytä huomata kuitenkin, että valiokunnan lausuman voi katsoa koskevan sitä, millä perusteella yksittäistä tilaisuutta on syytä luonnehtia. Vaikka yksittäinen virsi ei valiokunnan mielestä tilaisuutta muutakaan uskonnon harjoittamiseksi, voi tällaisella yksittäisellä virrellä siitä huolimatta olla merkitystä uskonnonvapauden näkökulmasta."

Ja varmemmaksi vakuudeksi, herra puhemies, luen, mitä asian esittelijä, esittelijäneuvos Outi Kostama, joka varmasti tuntee asian paremmin kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat, sanoi tästä asiasta Yleisradion uutisissa 24.3.: "Uskonnollisia tilaisuuksia ovat muun muassa koulujen aamunavaukset ja päättäjäisjuhlat, joissa on virsiä, rukouksia tai muuta sisältöä, joka heijastaa uskonnollista vakaumusta." Näin kertoo päätöstä valmistellut esittelijäneuvos Outi Kostama Yle Uutisille, ja sen jälkeen: "Kyllä suvivirsikin on uskonnollinen. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisussa todetaan, että yksittäisellä virrellä on merkitystä."

Eli kun asian esittelijä, joka on todennäköisesti kirjoittanut tätä päätöstä pitkälle ja ainakin ollut sitä valmistelemassa, lausuu näin ja kun apulaisoikeuskansleri itse lausuu, kuten lausuu tässä kymmensivuisessa päätöksessään monessa kohtaa, niin tämä on aivan turhaa valkopesua jälkeenpäin väittää, että tässä apulaisoikeuskanslerin päätöksessä ei olisi ollut lainkaan suvivirrestä kyse. Siinä oli myös suvivirrestä kyse.

Siinä oli myös kyse siitä, voidaanko kouluissa järjestää sellaisia tilaisuuksia, joita todella pidetään uskonnon harjoittamisena, kuten uskonnollisia aamunavauksia tai ruokarukouksia. Nyt kun aikaa menee liikaa, en lähde tähän. Totean vain, että perustuslakivaliokunta teki täysin selväksi, että tällaisia tilaisuuksia voi edelleen järjestää, ja apulaisoikeuskanslerin tässä suhteessa esittämät duubiot ovat perustuslain oikean tulkinnan kannalta aiheettomia. Tästä myös seuraa, toisin kuin on julkisesti yleisesti väitetty, että nämä Opetushallituksen niin sanotut ohjeet — 28.2.2006 — joista tässä yhteydessä on puhuttu, ovat täysin validit. Näissä Opetushallituksen ohjeissa sivuilla 6—8, joita ajanpuutteen vuoksi en nyt lähde siteeraamaan, on tehty täysin selväksi, että ketään lasta ei voi velvoittaa osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Vanhemmilla on oikeus ilmoittaa etukäteen tai vaikka koko lukuvuotta ajatellen näistä heidän pelisäännöistään, ja vanhempien tahtoa on kunnioitettava.

Eli, herra puhemies, summa summarum: nämä Opetushallituksen ohjeet eivät kaipaa mitään apulaisoikeuskansleri Puumalaisen tai kenenkään muunkaan ohjeistamaa uustulkintaa tai uuskirjoittamista, ja kaiken kaikkiaan on sanottava, summa summarum, että oli erinomainen asia, että perustuslakivaliokunta tähän puuttui, ja oli erinomainen asia, että myös tämä keskustelu käytiin ja nähtiin näiden ihmisoikeusfundamentalistien harharetket. Nyt on saatu perustuslakivaliokunnalta tässä asiassa taas, uudelleen, kestävä ratkaisu, joka siis nojautuu perustuslakivaliokunnan jo aikaisemmin ottamaan kantaan.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Arja Juvonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kiitos oikeuskanslerille tästä vuoden 2012 kertomuksesta. Kertomus antaa hyvän ja laajan kuvan siitä, millaisten asioiden kanssa oikeuskansleri ja apulaisoikeuskansleri painivat. Asioita on todellakin äärilaidasta toiseen. On hienoa, että näitä asioita on tuolla kertomuksessa myös kerrottu ja avattu. Sieltä voi lukea, millaista hätää oikeastaan ne kirjeiden ja valitusten lähettäjät ovat kokeneet lähestyessään oikeuskansleria. Te olette tärkeä suomalaisille, sillä monet ihmiset tuolla turuilla ja toreillakin tulevat kertomaan, että heillä on teille asiaa ja he haluaisivat lähestyä, kun ovat kokeneet epäreiluutta tai muuta omissa asioissaan kohdatessaan näitä ajatuksia.

Arvoisa herra puhemies! Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta enemmän tuomioita kansalaisten perusoikeuksien loukkaamisesta kuin muut Pohjoismaat yhteensä. Erityisen paljon langettavia päätöksiä on tullut sananvapautta ja oikeusprosesseja koskevissa tapauksissa. Oikeuskanslerin kertomus nostaa jälleen esille tutut lainkäyttötoiminnan ongelmat ja muun muassa pitkittyneet oikeusprosessit.

Oikeuskansleri ja apulaisoikeuskansleri ovat viime vuosina antaneet useita päätöksiä muun muassa esitutkinnan viivästymisistä. Myös kertomusvuonna annettiin useita asiaa koskevia päätöksiä ja näistä samoista asioista mainittiin myös vuoden 2011 kertomuksessa ja niistä myös puhuttiin täällä salissa. Esitutkinnan viivästyminen vaarantaa perustuslain 21 §:n 1 momentin toteutumisen, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsiteltäväksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerin kertomuksessa todetaan, kuinka esitutkinta on esimerkiksi seksuaalirikosasioissa saattanut kestää runsaat 2,5 vuotta, ja tämä on kyllä ajallisesti tosiaan huomattavaa, ja näin pitkä esitutkinta-aika loukkaa asianosaisia ja varsinkin tätä uhria. Vakavimmissa tapauksissa esitutkinnan viipyminen on aiheuttanut sen, että rikoksen syyteoikeus on vanhentunut esitutkinnan aikana.

Asian käsittely tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä on perustuslaissa säädetty perusoikeus. Hitaus ja viivytys tuomioistuimissa ei ole ainoastaan vastoin perustuslakia. Se heikentää kansalaisten luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen ja nakertaa myös oikeuslaitoksen uskottavuutta. Onkin syytä kysyä ja välillä myös ihmetellä, onko tuomioistuintoiminta tehotonta vai puuttuuko sieltä resursseja. Kysyisin teiltä, kun olette täällä paikalla, arvoisa oikeuskansleri, myös sitä, millaisena te näette tämän Suomen tulevaisuuden, kun myös oikeuslaitokselta säästetään entisestään ja kaikki joutuvat tehostamaan toimintojaan. Saavatko kansalaiset tulevaisuudessa osakseen oikeudenmukaisuutta, ja voivatko he luottaa oikeuslaitokseen? Kuinka näitä oikeusprosesseja olisi mahdollista lyhentää inhimilliselle tasolle?

Timo Heinonen /kok:

Arvostettu puhemies! Koulu ei saanut puuttua koulumatkojen tapahtumiin, kiusaamiseen koulumatkalla. Rehtori Jari Andersson nosti tämän asian esille omassa koulussaan, ja tähän puuttui oikeuskansleri ja sai liikkeelle silloin aikamoisen keskustelun koulujen työrauhaongelmista ja siitä, mihin kaikkeen koulussa voidaan puuttua. Tämä vaati lopulta aika ison lakiuudistuksen, -kokonaisuuden, niin sanotun koulurauhapaketin. Itse joskus totesin, että eikö olisi riittänyt, että säätäisimme lopulta lain, että Suomessa on maalaisjärjen käyttökin sallittu. Tuntuu siltä, että tänä päivänä me menemme kohti järjestelmää, jossa kaiken pitää löytyä lakikirjasta: sieltä katsotaan, saako sitä tehdä, saako tätä sanoa ja näin poispäin.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on laajasti käyty keskustelua suvivirrestä. Olen itsekin aiheen nostanut useamman kerran esille, ja minun mielestäni ei suvaitsevaisuutta ole se, että Suomessa pieni vähemmistö haluaa luopua kaikista perinteistä. Ei suvaitsevaisuutta ole se, että kaikista perinteistä halutaan luopua. Minulla esimerkiksi oli aikanaan oppilas, joka ei tehnyt äitienpäiväkorttia uskonnollisista syistä. Hänen vanhempansa ilmoittivat, että meidän lapsemme ei äitienpäiväkorttia tee. Minä olin toki hieman ihmeissäni, mutta heidän uskonnossaan opetettiin, että ei äitiä pidä muistaa yhtenä päivänä vaan äitiä pitää muistaa joka päivä. Toki sekin on kaunis tavoite, mutta ei meillä koulussa aika riittänyt joka päivä äitienpäiväkorttien tekoon. Mutta hän ei osallistunut äitienpäiväkortin tekoon, ja heidän perheensä sai näin omista uskonnollisista syistä jättäytyä tuon yhden oppitunnin ulkopuolelle.

Arvoisa puhemies! Perinteestä on kovasti puhuttu, ja olen edustaja Zyskowiczin kanssa samaa mieltä, että kristinuskolla on Suomessa historiallinen, erityinen paikka ja niin pitää tulevaisuudessakin olla. Mietin monta asiaa, jotka tässä nousivat mieleen, kun tätä pohti, ja esimerkiksi sellainenkin vanha perinne meiltä löytyy, että keskiviikon jälkeen kalenterissa tulee torstai, ja minulle se torstai käy hyvin, vaikka en uskokaan vanhaan skandinaavijumalaan Thoriin. Se on vanha perinne, ja minun mielestäni se on hyvä. Taikka kun viikossa on seitsemän päivää, kyllä silläkin on uskonnollinen perusta, ja se löytyy suoraan kristinuskosta. Itse olen sitä mieltä, että sekin on hyvä perinne, että viikossa on seitsemän päivää, ja mielellään tavoitteena sekin, että yksi niistä olisi vapaapäivä. Meillähän on nyt tuoreimpana, uutena uskonnon aseman saanut Karhun kansa, ja jäin miettimään, että ehkäpä muutaman vuoden päästä täällä käymme keskustelua, voidaanko karhuista enää sitten koulussa puhua, kun se on yhden uskonnon pyhä eläin ja heillä on muun muassa tänä päivänä jo vihkimisoikeuskin.

Arvoisa puhemies! Olen myös antanut itselleni ymmärtää, että aika lailla uskonnosta riippumatta suomalaisille ihmisille käyvät kristinuskosta tulevat vapaapäivät. Joulun vapaapäiviä en ole kuullut yhdenkään kirkkoon kuulumattoman taikka eri uskontoon kuuluvan vastustavan, että hän ei halua näitä joulun vapaapäiviä itselleen, tai pääsiäisen vapaapäiviä, niitä en ole kuullut kenenkään vastustavan, taikka juhannusta tai montaa muuta.

Arvoisa puhemies! Kyllä meidän pitää myös suojata ja turvata vanhaa suomalaista perintöä, ja siinä perinnössä ja perinteessä merkittävässä roolissa on kristinusko, ja annetaan tälle perinteelle myös tilaa. Niin kuin puheeni aloitin, suvaitsevaisuus ei ole sitä, että kaikesta perinteestä pitäisi luopua, vaan ennen muuta suvaitsevaisuutta on minun mielestäni se, että suvaitaan perinnettä mutta suvaitaan myös uusia tuulia, joita Suomeen tulee. Itse muistan opettajana, miten hienoja hetkiä olivat ne, kun maahanmuuttajataustaiset oppilaat toivatkin tervehdyksiä omista entisistä kotimaistaan. Minun mielestäni se oli aika hieno hetki, kun he saivat kertoa, minkälaista oli Kiinassa, josta heidät oli adoptoitu aikanaan, taikka Afrikassa tai jossain muualla, ja kyllä niissäkin ymmärtääkseni oli sellaisia elementtejä, jotka olivat uskonnollisia siellä maissa ja näkyivät näissä heidän hetkissään, mutta niitä seurasivat muut oppilaat mielenkiinnolla, ja uskon, että heidän avarakatseisuutensa kyllä vahvistui näilläkin oppitunneilla.

Arvoisa puhemies! Pidän erittäin myönteisenä sitä, että perustuslakivaliokunta on antanut vahvan tuen sille, että perinteitäkin suomalaisessa peruskoulussa, päivähoidossa ja vanhainkodeissa saa jatkossakin olla, mutta pidän myös tärkeänä sitä, että esimerkiksi jumalanpalveluksiin taikka seurakunnan työntekijöiden, pappien pitämiin päivänavauksiin ei tarvitse osallistua, jos ne koetaan sellaisiksi, että ne ovat oman uskonnon taikka maailmankatsomuksen kanssa ristiriidassa, vaikka tiedän myös entisenä opettajana, että usein ne ovat sellaisia, että niiden opetukset ovat lähimmäisen kunnioittamista ja montaa muuta tällaista yleisesti hyväksyttävää.

Arvoisa puhemies! Näillä sanoilla kiitän perustuslakivaliokuntaa, että he ovat uusineet ja vahvistaneet tämän oman kantansa, ja toivon, että ei aivan lähivuosina tähän asiaan tarvitsisi jälleen palata.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Edustaja Heinonen tuossa toivoi, että tähän asiaan ei tarvitsisi lähivuosina palata. Minä taas ennustan, että tähän tullaan palaamaan sekä lähivuosina että myös etäämmällä tulevaisuudessa vielä lukuisia kertoja.

Nyt otettu perustuslakivaliokunnan kanta on maltillinen yhteenveto tämänhetkisestä oikeustilanteesta koulujen uskonnonvapauden suhteen. Näin ollen kantaa voidaan pitää tällä hetkellä ajankohtaisena ja ehkä jopa oikeana, vaikkakaan ei kovinkaan selkeänä. Sen pyöreitä sanamuotoja ja epäselvyyttä selittävät tietysti monet ihan ymmärrettävät seikat, kuten se, että monet uskonnonvapauteen kouluissa liittyvät kysymykset ja ongelmatilanteet eivät ole lainsäädännön ongelmia vaan sen käytännön paikallisten sovellutusten ongelmia. Linjanvetoa hankaloittaa myös se, että muutos ja kehitys on eritahtista eri puolilla Suomea. Minä en tiedä, kuinka hyvin meidän eduskunnan väki pystyy kuvittelemaan esimerkiksi sitä, mitä tarkoittaa aamunavauksesta poistuminen sellaisessa luokassa tai koulussa, jossa yli puolet oppilaista on ei-luterilaisia, millainen sirkus siellä käytävillä on tämän aamunavauksen ajan ja kuka oppilaat paimentaa takaisin luokkaan sitten aamunavauksen päätyttyä. Tämä on kuitenkin nyt jo todellisuutta monissa pääkaupunkiseudun kouluissa. Kolmas varmasti hämmennystä lisäävä seikka on se, että käsitykset uskonnonvapaudesta ovat eräänlaisessa murroksessa myös oikeustasolla Euroopassa, ja sen takia niitä joudutaan nyt tulkitsemaan ja pohtimaan jatkuvasti uudelleen.

Arvoisa puhemies! Nykyisessä käytännössä pysyttäytymistä ja erityisesti suvivirsikeskustelua on pitkälti argumentoitu perinteellä. Tähän minä haluaisin kiinnittää erityistä huomiota, koska minusta perinne on huonoin mahdollinen argumentti tässä tilanteessa ensinnäkin sen takia, että meillä on sekä perinteitä, joista me haluamme pitää kiinni, että perinteitä, joista me olemme valmiita luopumaan. Tällaisia uskonnollisia perinteitä, joista juuri luovuimme, ovat muun muassa kauppojen sunnuntaikiinniolot taikka esimerkiksi tanssikielto sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä, jota ei suurimmassa osassa Suomea eikä ainakaan lainsäädännössä pidetä enää asiallisena.

Toinen perinneargumenttia horjuttava tekijä on se, että pääkirkkomme luterilaisen kirkon näkemyksen mukaan myös yksittäiset virret ja rukoukset ovat uskonnon harjoittamista, ja tässä kohtaa kanta siihen, mitä mieltä perustuslakivaliokunta nyt asiasta on, on selvästi erilainen. Missä määrin jonkin kirkon keskeisillä päättävillä elimillä on oikeus ottaa kantaa siihen, mikä on uskonnon harjoittamista ja mikä ei, missä määrin se taas on perustuslakikysymys?

Kolmas perinnepuhetta heikentävä tekijä on se, että perinne on nyt jo kouluissa muuttunut. Koulujen arki on hyvin erilaista kuin mitä se oli nykyisten keski-ikäisten poliitikkojen nuoruudessa, ja sekä kevät- ja joulujuhlakäytännöt että myös ihan jokapäiväinen arki järjestyy, jäsentyy ja asettuu lukujärjestyksessä hyvin toisella tavoin kuin aikaisemmin.

Neljänneksi, perinteeseen peruuttaminen tilanteessa, jossa väestön hengellinen profiili muuttuu koko ajan hitaasti mutta varmasti, on ongelmallista, taaksepäin katsomista. Kyllä meidän nyt täytyy ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tutustua vähän tilastoihin ja huomata, että viimeisen sadan vuoden aikana tämän maan väestön kuulumisessa eri uskontokuntiin on tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Arvoisa puhemies! Itse aloitin oman opintotieni vuonna 1985. Se oli ensimmäinen vuosi, kun Suomen kouluissa järjestettiin elämänkatsomustietoa, ja minäkin pääsin ekaluokkalaisena heti alusta asti elämänkatsomustiedon opetukseen. Se oli myös vuosi, jolloin oli kulunut jo yli puoli vuosisataa kirkon pakkojäsenyydestä. Yli puoli vuosisataa siitä, kun ihmisillä oli oikeus päättää itse kirkkoon kuulumisestaan, tarvittiin ennen kuin uskonnonopetukselle saatiin kouluihin jonkin näköinen korvaava tai rinnakkainen elämänkatsomustietoaine. Siten se, että me olemme nyt murroksessa käsityksinemme uskonnonvapaudesta ja niiden toteutumisesta kouluissa, ei ole mikään uusi ilmiö, vaan kyse on pitkästä trendistä, joka on alkanut valistuksesta ja joka tulee todennäköisesti pistämään meidän kaikkien ajattelun vielä moneen kertaan uusiksi ennen kuin tämä maailma on järjestynyt toisella tapaa.

Tässä tänään käydyssä keskustelussa on vaadittu usean edustajan toimesta suvaitsevaisuutta enemmistöä kohtaan, suvaitsevaisuutta sitä ryhmää kohtaan, jolla tällä hetkellä uskonnolliset vapaudet toteutuvat ehkä kaikkein parhaiten, toki eivät täydellisesti heilläkään. Minä haluaisin nostaa esille kysymyksen siitä, kuinka pitkälle kysymys on suvaitsevaisuudesta silloin, jos koulussa, jossa on eri uskontokuntien jäseniä ja täysin uskonnottomia, yksi ainoa uskonto, mahdollisesti vähemmistöuskonto siinä koulussa, käytännössä on ainoa yleiseen perinteeseen hyväksytty uskonto. Jos halutaan lähteä uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja uskonnon läsnäolon tukemiseen meidän koulujärjestelmässämme, eikö silloin pikemminkin pitäisi mennä järjestelmään, jossa maanantaisin aamunavauksen pitää luterilainen kirkko, tiistaina ortodoksikirkko, keskiviikkona islaminuskoiset ja kolmantena ehkä luettaisiin Sartrea?

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Jonkin verran perustuslakivaliokunta on saanut kritiikkiä siitä, että se on nyt puuttunut ikään kuin yksittäiseen apulaisoikeuskanslerin ratkaisuun. Tässä jo puheenjohtajankin puheenvuorossa tuli ilmi, että siitä ei ole suoranaisesti kyse eikä ole perustuslakivaliokunnan tehtäväkään yksittäisiä ratkaisua tai tulkintoja ryhtyä käsittelemään. Mutta se, että perustuslakivaliokunta katsoi tässä tilanteessa tarpeelliseksi tätä asiaa pohtia, johtui osin siitä, minkälaisia linjauksia tässä lausunnossa apulaisoikeuskansleri esitti.

Yksi asia siinä, jonka hän otti esiin, oli tämä ohjeistus asiasta, ja Opetushallitus ryhtyi tämän lausunnon johdosta pohtimaan sitä, onko ohjeistus ajantasaista, ja tässä suhteessa heräsi kysymys aidosti siitä, kuten edustaja Zyskowiczkin täällä ansiokkaasti huomioi, onko esimerkiksi suvivirsi sallittu vai ei. Tästä kuitenkin oli aivan olemassa olevat tulkinnat sekä perustuslakivaliokunnalta että oikeusasiamieheltä, ja sen takia ehkä oli tarpeen päivittää se. Ja miksi päivittää, niin se johtuu taas siitä, että apulaisoikeuskanslerin lausunnossa viitattiin siihen, että aika olisi muuttunut niin, että nämä perustuslakivaliokunnan kannat olisivat vanhentuneet.

Nyt kun tätä on pohdittu, on ollut tärkeää, että tässä asiassa kulttuuri, perinne ja sitten suoranaisesti uskonto on erotettu ja on päästy tunnetasolta järkitasolle. Mielestäni tässä meidän lausunnossamme oli tärkeää myös tuoda esiin se, että tämmöinen pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei myöskään millään tavalla edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta, ja toisaalta korostaa sitä, että kaikilla pitää olla vapaus itse päättää, osallistuuko uskonnollisiin tilaisuuksiin vai ei.

Sauli Ahvenjärvi /kd:

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta toteaa tässä ansiokkaassa mietinnössään, koskien niin sanottua suvivirsi-asiaa, seuraavaa: "Sellaiset uskonnon harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet (esim. sisällöltään uskonnolliset päivänavaukset ja ohjatut ruokarukoukset) joita mahdollisesti järjestetään osana koulun normaalia päivittäistä toimintaa, voivat sen sijaan muodostua etenkin julkisen vallan neutraalisuuden vaatimuksen ja indoktrinaatiokiellon näkökulmasta ongelmallisiksi."

Kun nyt on nähty mediassa esiintyneet otsikot tästä perustuslakivaliokunnan oivallisesta mietinnöstä, voidaan todeta, että sana "ongelmallisiksi" on osoittautunut jossain määrin ongelmalliseksi. Tulee nimittäin otsikoinnista helposti sellainen kuva, että näissä edellä mainituissa tilaisuuksissa itsessään olisi jotain ongelmallista. Tämähän ei ollut valiokunnan mietinnön sanoma, vaan ongelmallisuus — tai mahdollinen ongelmallisuus — liittyy näiden tilaisuuksien järjestelyihin, mikäli niissä ei oteta uskonnonvapausnäkökulmaa asianmukaisesti huomioon. Valiokunta jatkaakin: "Jos koulussa järjestetään uskonnollisia päivänavauksia, tulee myös näiden ajankohdista tiedottaa etukäteen ja samalla huolehtia, että jokaisella on mahdollisuus olla osallistumatta näihin tilaisuuksiin." Eli ongelmallisuus on tällä asianmukaisella toiminnalla mahdollisuus välttää. Aamunavauksissa ja ruokarukouksissa ei itsessään ole mitään ongelmallista. Se on tässä hyvin selkeästi todettu.

On myös hyvä, että valiokunta toteaa mietinnössään, että pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta. Uskonto kuuluu yhteiskuntaan, ja uskonnollisuuden kitkeminen kouluista olisi mielestäni suoranaista epärehellisyyttä ja tosiasioiden kieltämistä. Meillä on elämään, ihmisyyteen ja tähän maailmankaikkeuteen liittyviä kysymyksiä, joihin nykyaikainen tiede esimerkiksi ei anna, eikä koskaan tulekaan antamaan, vastauksia. Ehjän maailmankuvan rakentaminen vaatii uskomista johonkin, tai muuten on ummistettava silmät näiltä perimmäisiltä kysymyksiltä ja siltä, että on uskottava johonkin. Uskonto ja uskominen kuuluvat ihmisyyteen, ja siksi on tärkeää, että myös kouluissa pidetään esillä uskontoa eri muodoissaan. On itsestään selvää, että erityisesti kristillisen perinteen ja kristinuskon periaatteiden opettaminen kuuluu erottamattomana osana suomalaiseen koulujärjestelmään, mutta tärkeää on, että uskonnonvapausnäkökulmat huomioidaan ja niiden mukaan toimitaan.

Lopuksi yhdyn edustaja Heinosen aiemmin täällä esittämään toivomukseen siitä, ettei tämän teeman kanssa jouduta taas vuoden päästä painiskelemaan. Mielestäni perustuslakivaliokunnan linjaus tässä asiassa on selvä ja ongelmaton.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Yhdyn niihin puheenvuoroihin, missä on todettu, että oli tärkeää, että perustuslakivaliokunta otti tämän apulaisoikeuskansleri Puumalaisen kannanoton käsittelyyn, erityisesti senkin vuoksi, että tästä on käyty niin paljon keskustelua ja nimenomaan ei pelkästään nyt täällä eduskunnassa ja poliittisten päättäjien ja ei pelkästään myöskään koulutoimen tai opetuksen järjestäjien taholta, joita se erityisesti koskee, vaan koko Suomen kansasta on noussut tämän asian tiimoilta kannanottoja.

Yhdyn siihen, mitä täällä on tuotu esille, että kyllä suomalaisessa kulttuurissa kristinuskolla on ollut historian aikana ja on edelleen oma sijansa. Sen säilyttäminen nimenomaan sellaisena, että se sisältää suvaitsevaisuuden, on minusta se, mistä suomalaisen sivistyksen tulisi jo lähteä, että me elämme monikulttuurisessa maassa ja sivistystä on se, että me suvaitsemme eri tavalla ajattelevia, eri tavalla uskovia, mutta niin, että me emme hävitä sitä, mikä on suomalaista kulttuuria.

Sen vuoksi minusta perustuslakivaliokunnan mietintö on nostanut aivan ydinasioita esille, että nyt kun myös kouluissa tätä asiaa pohditaan jatkossakin, niin sieltä löytyy aivan selkeitä asioita. Tietysti on Opetushallituksella omat ohjeet, joita tulee noudattaa, ja niiden tulee perustua eduskunnan tahtotilaan, mikä täällä valiokunnan ja eduskunnan kautta on tuotu. Mutta se on myös tässä perustuslakivaliokunnan mietinnössä erittäin selvästi lähtökohtana, että suurempi haitta koko meidän kulttuurillemme ja varmasti tälle suvaitsevaisuudellekin on, jos me menemme arvottomuuteen tai putsaamme pois kaiken sen, mikä on perinteitä, vältämme perinteitä. Eli päinvastoin niitä tulee kunnioittaa, ja se on minusta erittäin hyvin ilmaistu. Täällä valiokunta nostaa myös sen, että perustuslakivaliokunta ei liioin pidä uskonnon- tai omantunnonvapauden kannalta ongelmallisina näitä erilaisia tilaisuuksia, ja sekin on minusta hyvin täällä tuotu, ja siihen jatkoksi hyvin sopii myös tämä, että on aito vapaus valita, että jokaista perhettä, jokaista oppilasta, heidän uskontoaan kunnioitetaan. Nämä perusasiat täältä löytyvät.

Minä haluan uskoa tästä eteenpäin, että toteutuu se, mikä jo nyt opetuksen järjestäjien ja eri yhteisöjen ja mahdollisesti seurakuntien välillä tapahtuu, että on sitä vuoropuhelua, miten nämä tilaisuudet kouluissa järjestetään, jotta tämä kokonaisuus saadaan...

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Jos edustaja jatkaa, niin on hyvä ja tulee puhujakorokkeelle, kiitos.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Nyt jatkamatta tätä uskonnonvapauskysymystä ehkä vähän laajemmin tästä lainvalvojan työstä, mitä oikeuskansleri tekee. Oikeuskanslerin puoleenhan käännytään ymmärtääkseni entistä herkemmin ja useammin erilaisissa asioissa, ja jonkin verran on nyt viime aikoina herännyt keskustelua siitä, kuinka pitkälle lainvalvojien ylipäätään on sopivaa lähteä tulkitsemaan asioita ja lakia ja onko vaara, että roolit silloin sekaantuisivat lainsäätäjien ja lainvalvojien välillä.

Nyt kun oikeuskansleri istuu täällä, olisinkin utelias kuulemaan, miten näette tämän tilanteen. Odotetaanko lainvalvojilta, laillisuudenvalvojilta myös enemmän tulkintoja ja onko tultu jollain tavalla siihen tilanteeseen, että lait pitäisi säätää yksityiskohtaisemmin, jolloin tulkinnanvaraa olisi vähemmän? Toisaalta sitten kun nyt on puhuttu viime aikoina tästä maalaisjärjen käytöstä ja tilannetajusta ja siitä, että tilanteissa voidaan joustavasti toimia, niin miten tavallaan turvata se, että kaikkea ei tarvitsisi lailla säätää, että voidaan tilanteissa toimia joustavasti edelleen jatkossakin?

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Ahvenjärvi esitti tässä väitteen siitä, mitenkä uskonto ja uskominen kuuluvat ihmisyyteen. Nyt mennään sellaiselle eksistenssitasolle, että sitä tässä salissa tuskin voidaan päättää, mutta sen sijaan se, kuuluuko uskonto ja uskominen kouluun, on paljon konkreettisempi asia. Kyse on kuitenkin lapsiin kohdistuvasta indoktrinaatiolaitoksesta, kurilaitoksesta, auktoriteetteihin perustuvasta laitoksesta. Tällöin kysymykset uskonnonvapaudesta asettuvat ihan eri tavoin kuin kysymykseen siitä, mikä on ihmisyys.

Minusta on tämä edustaja Rauhalan puheessa implisiittisesti tullut ajatus vähän kummallinen, että tunnustuksellisen uskonnonopetuksen puuttuminen olisi jotenkin arvojen puuttumista, arvottomuutta. Minä tunnen paljon ihmisiä, joilla ei ole minkäännäköistä hengellistä vakaumusta mutta jotka ovat erittäin eettisesti valveutuneita ja erittäin vahvan arvomaailman omaavia ihmisiä. Ajatus siitä, että koulu jotenkin tarjoaisi meidän hengellisen pohjamme, on myös monille uskontokunnille vieras ajatus.

Lisäksi minä kehottaisin edustajakollegoita pohtimaan sitä, minkä takia tämä asia nousee vuodesta toiseen yhä uudelleen esille. Voisiko kenties olla niin, että siitä huolimatta, että tässä salissa kaikki vuoroin vakuuttavat, että mitään pakottamista taikka uskonnonvapauden rajoitusta ei tapahdu, joku tässä yhteiskunnassa on ehkä kokenut, että sellaista tapahtuu, jos kerran ihmiset näkevät sen vaivan, että vuodesta toiseen tätä asiaa uudestaan ja uudestaan haluavat käsitellä ja uudestaan ja jälleen uudestaan nostaa sitä keskusteluun? Voisiko olla, että näistä 30 prosentista ei-luterilaisia ehkä joku on kokenut, että koulussa ei uskonnonvapaus toteudu?

Tapani Tölli /kesk:

Arvoisa puhemies! On hyvin perusteltua se, että oikeuskanslerin kertomus käsitellään vuosittain perusteellisesti. Oikeuskanslerin tehtävä yhteiskunnassa laillisuusvalvojana on merkittävä. Siinä mielessä, niin kuin tässä on tullut esille, kanteluiden määrä oikeuskanslerille on kasvanut. On erittäin tärkeää, että näihin kanteluihin pystytään vastaamaan ja kohtuullisessa ajassa. Ottaen huomioon kokonaisresurssit mielestäni oikeuskansleri ja Oikeuskanslerinvirasto on pystynyt tehtävänsä hyvin hoitamaan.

Tähän kertomukseen sisältyy vakiintuneen käytännön mukaisesti myös oikeuskanslerin yleisempi puheenvuoro. Se on erittäin tärkeä, niin kuin perustuslakivaliokunta on mietinnössään todennut. Tässä kertomuksessa oikeuskansleri Jonkka tarkastelee oikeuskanslerin valvontatehtävää ja toimintaympäristöä oikeuden ja politiikan välisen rajanvedon näkökulmasta. On tärkeää, että tällaisia analyyseja tehdään, ja on erittäin tärkeää se, että kansalaisilla on tämä asia tiedossaan ja mielessään, että meillä on erittäin toimiva ja luotettava laillisuusvalvonta.

Arvoisa puhemies! Nyt kyseessä olevan kertomuksen yhteydessä on tämä paljon julkisuutta saanut asia, uskonnon- ja omantunnonvapaus koulujen tilaisuuksissa, ollut käsittelyn kohteena. On erittäin tärkeää, että perustuslakivaliokunta tätä asiaa käsitteli ja selkeästi linjasi. Nyt tässä ei pitäisi olla ongelmaa eikä tulkintaepäselvyyksiä.

Joskus tuntuu siltä, että me yhteiskunnassa teemme ongelmia sellaisistakin asioista, jotka eivät ole ongelmia. Tässä oli vähän sellainen asia. Perustuslakivaliokunnassa usein törmää sellaiseen käsitteeseen tai asiaan kuin oikeasuhtaisuus. Niinpä tässäkin tämä asia on hyvä pitää mielessä.

Meillä on uskonnonvapaus, ja se on suuri oikeus, se on suuri vapaus. Se on vapaus uskoa ja elää vakaumuksensa mukaisesti ja vapaus olla uskomatta. Se on sellainen oikeus, josta on syytä pitää kiinni.

Tässä keskustelun yhteydessä ovat nousseet esille perinteen merkitys ja erilaiset kristilliset symbolitkin. Jos me siinä lähdemme ylitulkitsemaan, me olemme aika kestämättömällä tiellä. Meidän yhteiskuntaamme ja valtioomme liittyvissä keskeisissä symboleissa on kristillisiä tunnuksia. Meidän lippumme on siniristilippu. Siinä on risti keskeinen symboli, eikä se häiritse ketään. Ei meidän tarvitse lähteä siilaamaan ja seulomaan kaikkia symboleja pois. Niillä on oma suuri merkityksensä.

Uskon ja toivon, niin kuin tässä puheenvuoroissa on tullut esille, että tämä asia on ainakin nyt joksikin aikaa keskusteltu ja se on saanut sitten kestävän tulkintapohjan. Tässä on sitten käytännön toiminnassa Opetushallituksella oma roolinsa. Jos jollakin koululla tulee ongelmia, niin tietää, mistä saa apua. Mutta ei tehdä ongelmia sellaisista asioista, jotka eivät ongelmia ole.

Arvoisa puhemies! Vaikkei se tähän nyt suoraan liity, haluan ottaa esille sen, että kun me puhumme suvaitsevaisuudesta, niin tähän liittyy keskeisenä asiana se, että meidän on syytä pysähtyä miettimään, mitä suvaitsevaisuudella tarkoitetaan. Joskus on semmoinen tilanne, että ne, jotka voimakkaasti korostavat suvaitsevaisuutta, saattavat siinä suvaitsevaisuudessaan olla aika suvaitsemattomia, niin että jos jollakin on uskonnollisia näkemyksiä tai uskonnollinen vakaumus — tai sanotaan näin, että vanhahtavia näkemyksiä — niin niitä ei suvaitakaan. Kyllä on hyvin tärkeää, että me yhteiskunnassa suvaitsemme erilaisia ihmisiä ja annamme arvon toinen toisillemme.

Tämän perustuslakivaliokunnan mietinnön pohjalta tämänkin asian osalta on hyvä edetä eteenpäin.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä kuin edustaja Tölli, että on hyvä, että perustuslakivaliokunnan mietinnössä on selkeästi asioita nostettu esille. Haluan myös uskoa siihen, että päästäisiin niin sanotuista tulkintaerimielisyyksistä tai siitä, että tulee erilaisia tulkintoja — se ainakin tämän tarkoitus varmasti on. Totta kai on erittäin hyvä, että meillä toteutuu hyvin laillisuuden valvonta, ja oikeuskanslerin kertomus on erittäin hyvä monelta osin.

Mutta vielä omasta puheenvuorostani haluan edustaja Kontulalle todeta, että ainakin itselläni se nousi siitä, mitä jo silloin, kun uskonnonvapauslakia tehtiin — paitsi lausuntoa sivistysvaliokunnassa myös mietintöä perustuslakivaliokunnassa — hyvin vahvasti haluttiin viestittää: että oppilaalla on oikeus oman uskonnon opetukseen eikä tunnustukselliseen opetukseen. Siitä ainakin itse lähden, että tämä yhdenvertaisuus eri lailla uskoville toteutuisi meidän kouluissamme. Näin toivon, ja enemmänkin tässä on ehkä sitten kysymys erilaisista kouluista ja käytännöistä, mitä eri puolilla Suomea toteutuu. Nyt Opetushallituksen ohjeet ovat hyvät, meillä on hyvä mietintö, ja ehkä se, mitä sitten itse kussakin koulussa tapahtuu, vaatii hyvin paljon opettajilta ja rehtorilta ja niin edelleen ja yhteistyötä seurakuntien, yhteisöjen ja vanhempien kanssa.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Yhdyn niihin kommentteihin, jotka täällä ovat kehuneet sitä, että perustuslakivaliokunta otti selkeän kannan siihen, miten kouluissa ylipäätään uskonto on esillä näissä eri tilaisuuksissa ja missä ne rajat menevät.

Haluaisin tuoda vain yhden ulottuvuuden tähän keskusteluun vielä, ja se on tähän maahanmuuttoon liittyvä kysymys. Suuren yleisön silmissä tämän suvivirsikeskustelun katsotaan usein lähteneen siitä, että Suomessa olevat maahanmuuttajat, jotka ovat muualta tulleet — tai lasten vanhemmat, jotka ovat muualta tulleet — haluaisivat, että suvivirsi poistuu suomalaisesta koulujuhlakäytännöstä. Tiedän, että suurin osa maahanmuuttajista ei varmaankaan ole tässä asiassa aktiivinen, vaan tässä ovat aktiivisia ihan muut henkilöt kuin maahanmuuttajat, mutta käytännössä seurauksena on se, että aina kun tämä suvivirsikeskustelu on esillä, se aiheuttaa maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä ihan täysin tarpeetonta jännitettä. Tällaista jännitettä me emme yhtään tähän Suomeen tarvitse, koska on hyvin tärkeää se, että maahanmuuttajat integroituvat tähän yhteiskuntaan. Meidän ei tarvitse luopua omista perinteistämme sen takia, että tänne tulee maahanmuuttajia, eivätkä maahanmuuttajat myöskään sitä meiltä vaadi. Eivät niin toimi mitkään muutkaan valtiot, ei pidä toimia meidänkään, ja kaikkein vähiten pitää tällaisesta asiasta ylipäätään keskustella ja jatkuvasti tästä veivata suuntaan tai toiseen. Sen takia todellakin toivon, että tämä perustuslakivaliokunnan kannanotto nyt johtaa siihen, että tämä asia on loppuun käsitelty eikä tällaista tarpeetonta vastakkainasettelua enää aiheuteta.

Sauli Ahvenjärvi /kd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kontulalle haluan lyhyesti todeta, että kyllä, aivan ilmeisesti meillä on henkilöitä, jotka kokevat uskonnollisuuden esiintymisen kouluissa ongelmalliseksi, ja on täysin mahdollista ja luultavaakin, että näillä alueilla tapahtuu kouluissa aina silloin tällöin virheitä ja syntyy tilanteita, jotka koetaan niin kipeiksi, että kanteluun on aihetta.

Mutta on eri asia käsitellä tätä teemaa perustuslakivaliokunnassa, ja tosiaan, kuten edustaja Satonen tässä äsken, minäkin toivon, että tällä tasolla asia on nyt tarpeeksi selvä, ettei meidän tarvitse vuosi vuoden perään tehtailla mietintöjä samasta asiasta. Tämänkään käsittelyn syy eivät varsinaisesti olleet nämä kantelut, vaan apulaisoikeuskanslerin kanteluihin liittyvät ratkaisut.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Edustaja Satonen nosti tuossa huolen siitä, että jännite maahanmuuttajien ja valtaväestön välillä kasvaa silloin, kun suvivirsi astuu kehiin. Minä olen yhtä mieltä siitä, että näin usein käy, ja yhtä mieltä myös siitä analyysin pohjasta, että maahanmuuttajathan meillä eivät ole profiloituneet koulujen uskonnonvapauskysymyksessä vaan pikemminkin kantaväestön ne jäsenet, jotka eivät koe tunnustuksellisen uskonnon kuuluvan kouluun. Heihin kuuluu sekä kirkkoon kuulumattomia että sitten sellaisia kirkkoon kuuluvia niin kuin minä, jotka katsovat, että kouluopetus ei ole oikea paikka hengellisyydelle.

Minä en kuitenkaan näe, että tämä jännite olisi niiden ihmisten vika, jotka nostavat uskonnonvapauskysymyksiä keskusteluun. He eivät ole morkkaamassa maahanmuuttajia väärin perustein siitä, että nämä eivät suvaitsisi meidän suvivirttämme. Kyllä se problematiikka johtuu ihan jostain muusta kuin heistä. Tuntuukin vähän hassulta semmoinen ajatus, että uskonnonvapaudesta ei kantaväestön keskuudessa saisi puhua sen takia, että joku voi ymmärtää tämän siirtolaisuuteen liittyväksi kysymykseksi.

Tässä hetki sitten Tölli sanoi suurin piirtein näin: "Jotka voimakkaimmin korostavat suvaitsevaisuutta, voivat olla aika suvaitsemattomia." Tänään tässä keskustelussa suvaitsevaisuutta ovat yksiselitteisesti vaatineet ja korostaneet nimenomaan ne, jotka haluavat vahvemmin tunnustuksellisuuden säilymistä kouluopetuksen osana.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Vielä tästä uskontoasiasta sen verran, että kyllä itse koen niin, että suomalainen yhteiskunta ja meidän perinteemme, meidän kulttuurimme pohjaavat pitkälti uskontoon, ja tätä varmaan on vaikea kenenkään kiistää. Jos ruvetaan sitten puhdistamaan jostain syystä — jos tuntuu, että ei tänä päivänä enää ole tarvetta tämän tyyppiselle kytkökselle — yhteiskuntaa uskonnon heijastumista, niin kyllä silloin ollaan aika riskialttiilla tiellä jo yhteiskunnan moraalin, kansakunnan kaiken sen pohjan kannalta, mitä meillä on.

Itse koen, että kun meillä arvopohja myös pohjaa pitkälle, lähdetään vaikka jo kymmenestä käskystä tai tämän tyyppisistä asioista, ovatko ne sitten suoraan heijastumia juuri tietystä uskonnosta, tietystä uskontokunnasta, sitäkin alkaa olla vaikea ehkä tulkita, ja se menee jo niin teologiseen pohdintaan, että sitä ei varmaan täällä ole tarkoituksenmukaista tehdä, niin kun me yhteiskuntaa lainsäätäjinä uudistamme ja kehitämme, niin kyllä se arvopohja, se kaikki, mitä meillä on olemassa näissä meidän juurissamme, pitää huomioida ja sen pitää olla se tukeva rakenne siellä. Totta kai muutoksia tulee ja yhteiskunta muuttuu, mutta en usko, että tällainen perinne ja nämä puhdistuvat koskaan kokonaan, eikä ole tarkoituksenmukaistakaan.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Luterilaisen kirkon valtionkirkkoa ja koulujen tunnustuksellisuutta korostavalla suuntauksella ei ole mitään sellaista erillistä arvopohjaa erossa muusta yhteiskunnasta tai muusta kristikunnasta, joka perustelisi nimenomaan tämän tulkinnan.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Arvoisa puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Kiitän keskustelussa annetusta palautteesta kertomuksemme johdosta.

Täällä kysyttiin sitä, miten säästöt vaikuttavat oikeusvaltioperiaatteiden toteutumiseen käytännössä. Voi todeta, että haasteita kyllä varmasti tulee. Laillisuusvalvonta ei kuitenkaan voi suoraan, eikä juurikaan edes epäsuorasti, vaikuttaa resursseihin ja niiden jakoon. Voin kuitenkin sanoa, että seuraamme tilannetta kanteluiden ja tarkastusten puitteissa.

Keskustelussa oli esillä perus- ja ihmisoikeudet ja laillisuusvalvojan rooli. Totean tältä osin, että olen tässä nyt käsillä olevan kertomuksen puheenvuorossani kosketellut jonkin verran perus- ja ihmisoikeusargumentaatiota ja olen tuolloin elikkä noin vuosi sitten kirjoittanut muun muassa näin: "Kertomusvuonna virisi pohdintaa siitä, voidaanko perus- ja ihmisoikeuteen vedoten äärimmillään syrjäyttää eri oikeudenaloilla vakiintuneet oikeuslähdeperiaatteet. Perus- ja ihmisoikeusargumentaation rajoja koskevalle aidolle keskustelulle ja laaja-alaisesti aihetta tarkastelevalle tutkimukselle näyttäisi olevan tarvetta." — Kiitos.

Keskustelu päättyi.

​​​​