2) Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2012
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on oikeuskanslerin
kertomus vuodelta 2012. (Hälinää)
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
(koputtaa)
Pieni hetki, edustaja Sasi. — Arvoisat edustajat, pyydän
teitä joko istumaan paikoillenne tai jatkamaan keskustelua
salin ulkopuolella, että edustaja Sasi saa esiintymisrauhan. — No niin,
yritetäänpä uudelleen.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on oikeuskanslerin
kertomus vuodelta 2012. Käsittelen kuitenkin vain yhtä osaa
tästä kertomuksesta. Nimittäin apulaisoikeuskansleri
otti kantaa koulun perinteisiin juhliin. Tuo päätös
tehtiin maaliskuussa, se aiheutti merkittävää yhteiskunnallista keskustelua,
ja tästä syystä perustuslakivaliokunta
katsoi, että on tarkoituksenmukaista, että perustuslakivaliokunnan
mietinnössä otetaan kantaa myöskin tähän
apulaisoikeuskanslerin kannanottoon.
Syy on yksinkertaisesti ollut se, että vuonna 2002
eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi, että meillä on
tietty käytäntö perinteisten juhlatraditioiden
suhteen kouluissa. Tuolloin vuoden 2002 päätöksessä perustuslakivaliokunta
katsoi, että erilaiset koulujen perinteisiin kuuluvat tilaisuudet,
kuten lukukauden päättäjäiset,
ovat suomalaista kulttuuria ja ne eivät ole ristiriidassa
uskonnonvapauden kanssa siitä syystä, että tällaisessa
tilaisuudessa laulettaisiin yksittäinen virsi ja että tämän
johdosta, jos yksikin virsi lauletaan, tilaisuus olisi millään
tapaa uskonnon harjoittamista. Perustuslakivaliokunta perusti tämän
ratkaisunsa perustuslain 11 §:n 1 momenttiin,
jossa turvataan jokaiselle uskonnon ja omantunnon vapaus. Jokainen
saa tunnustaa ja harjoittaa uskontoa oman vakaumuksensa mukaisesti, kenenkään
ei tarvitse kuulua mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan,
eikä kenenkään tarvitse osallistua mihinkään
uskonnolliseen tilaisuuteen.
Tämän lisäksi ratkaisussa on myöskin
otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen 9 artikla,
jossa turvataan oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen,
ja tämän lisäksi Euroopan neuvoston sopimusverkostossa, sen
ihmisoikeussopimuksen ensimmäisessä lisäpöytäkirjassa,
sen 2 artiklassa, turvataan vanhemmille oikeus varmistaa heidän
lapsilleen omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumusten mukainen
kasvatus. Tämä tietysti on lähtökohtana
perustuslakivaliokunnan kannanotossa jo aikoinaan vuonna 2002.
Kuitenkin, arvoisa puhemies, apulaisoikeuskansleri selkeästi
haastoi eduskunnan perustuslakivaliokunnan. Hän totesi
tuossa maaliskuisessa päätöksessään,
että on sinänsä ymmärrettävää, että suomalainen
kulttuuri ja juhlaperinne ovat tärkeitä, mutta
että ne eivät ole oikeudellisia, objektiivisia
eivätkä varsinkaan pysyviä ja staattisia
ilmiöitä. Hän katsoi, että juhlatraditiot
kouluissa eivät ole enää pysyneet yhteiskunnan
muutoksessa mukana, ja, lainaan, tuossa päätöksessä hän
totesi: "Valiokuntakaan ei" — viitaten perustuslakivaliokuntaan — "vaikka
tahtoisikin, voi tätä kulttuurista muutosta estää."
Harvinaista, että näin selkeästi eduskunnan
auktoriteetti, perustuslakivaliokunta haastetaan.
Tietysti tältä osin sitten täytyy
kysyä, onko tarkoituksenmukaista — jos meillä on
selkeä kanta perustuslakivaliokunnalta tai korkeimmalta
oikeudelta — että oikeuskansleri tai apulaisoikeuskansleri
ottaa yhtäkkiä tästä poikkeavan kannan,
alkaa tulkita yksittäistapauksessa tietyllä tavalla
asioita. Eikö oikeuskanslerin pitäisi lähteä siitä,
että kun meillä on auktoritatiiviset lausunnot,
hän noudattaa niitä, ja aivan selvästi jos
on tapahtunut dramaattinen muutos tässä suhteessa,
siinä tilanteessa voidaan kiinnittää huomiota,
että ehkä perustuslakivaliokunnan täytyisi
arvioida tilannetta jossain määrin uudestaan?
Arvoisa puhemies! Apulaisoikeuskansleri totesi tuossa lausunnossaan,
että aamuhartauksien ja koulujen muiden juhlatilaisuuksien
katsominen osaksi suomalaista kulttuuria ja perinnettä on omiaan
luomaan niihin osallistumiseen myös painostuksellisen elementin.
Eli hän lähti siitä, että jos
niissä on tämmöistä perinteistä sisältöä, niin
se perinteinen perinne saattaa olla painostuksellista elementtiä ja
siitä syystä tällaiset perinteiset juhlat
eivät ole ylipäätänsä sallittuja.
Ja hän korosti päätöksessään
myöskin sitä, että turvaamisvelvoite
menee perinnesyiden edelle. Hän totesi päätöksessään,
että "- - uskonnonvapauden yhteensovittamiseen
tähtääviä järjestelyjä perustellumpaa
olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi
opettajien tai muun koulun henkilökunnan tai seurakunnan
työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn
vakaumuksen mukaista sisältöä".
Arvoisa puhemies! Todellakin perustuslakivaliokunta otti tähän
kysymykseen kantaa. Tässä kannanotossaan perustuslakivaliokunta
kävi lävitse Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
ratkaisukäytäntöä. Olennaista
on se, että kun apulaisoikeuskansleri väittää,
että tältä osin tulkintalinja olisi tiukentunut
ihmisoikeustuomioistuimessa, niin totuus tuomioistuimen osalta on
se, että tuomioistuimen tulkintakäytännössä viimeisten
vuosien aikana on korostetusti annettu selvästi tilaa kansalliselle
harkintamarginaalille. Se näkyy erityisesti niin sanotussa
Lautsi vastaan Italia -tapauksessa. Tämän
lisäksi, kun tätä sopimusverkostoa on
kehitetty, ministerineuvosto on antanut Brightonin deklaraation,
jossa nimenomaan on korostettu johdannossa tuota kansallista harkintamarginaalia.
Mitä tulee sitten ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin,
niin tältä osin tosiaan voidaan todeta tämä niin
sanottu Lautsin tapaus, jossa kysymys oli siitä, että italialaisissa
kouluissa on krusifiksi seinällä. Lopullinen päätös
suuressa kokoonpanossa tuomioistuimessa oli se, että tämä on
kansallisen harkintamarginaalin puitteissa. Olennaista on se, että voidaan
tunnustaa tällaisia passiivisia elementtejä, joilla
saattaa olla vaikutusta, jotka saattavat olla kuvaavia koulun luonteelle,
mutta joka tapauksessa olennaista tuossa tuomioistuimen ratkaisussa
oli se, että indoktrinaatiota opetuksessa ei saa harjoittaa.
Eli ei saa koulussa pyrkiä iskostamaan tai juurruttamaan mitään
uskonnollista vakaumusta tai mitään muutakaan
vakaumusta. Mutta olennaista kuitenkin on, että opetuksessa
pitää tunnustaa perinteet ja opetuksen pitää olla
objektiivista, kriittistä ja moniarvoista. Pitää olla
erilaisia näkemyksiä, ja myöskin kristillisen
näkemyksen pitää voida olla esillä koulun
yhteydessä. Olennaista tuossa päätöksessä oli
myöskin se, että valittajan subjektiivinen näkemys,
jos joku kokee, että häntä loukataan,
ei ole ratkaiseva vaan asiaa pitää arvioida yleiseltä kannalta,
miten yleensä yhteiskunnassa tällaisiin asioihin
suhtaudutaan.
Puhemies! Sen lisäksi myöskin Norjassa oli niin
sanottu Folgerøn tapaus, jossa sitten lähdettiin
siitä, että pitää voida olla,
esimerkiksi hyvin kristillisessä maassa, kristillistä opetusta,
mutta silloin, kun se on vahvasti uskonnollista, pitää olla
mahdollisuus myöskin saada vapautusta tämäntyyppisestä opetuksesta.
Puhemies! Perustuslakivaliokunta otti hyvin selkeän
kannan tässä asiassa. Perustuslakivaliokunta totesi:
"Perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslaista tai Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei
johdu vaatimusta poistaa koulun toiminnasta kaikkea uskontoon viittaavia
elementtejä sisältävää ainesta.
Pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien
perinteiden välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään
edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta." (Ben Zyskowicz:
Oikein!) Ja tämä on olennaista: se, että pitää suvaita
myöskin uskonnollista sisältöä ja
koulu ei voi olla täysin neutraali, ei voida hävittää kaikkea
historiaa, taustaa kouluopetuksesta ylipäätänsä lainkaan.
Olennaista on kuitenkin se, että pyritään
edistämään uskonnollista suvaitsevaisuutta.
Se on tärkeä lähtökohta. Myöskin
tärkeätä on se, että pyritään
siihen, että ollaan neutraaleja ja on uskonnollinen suvaitsevaisuus
ja moniarvoisuus. Eli pitää hyväksyä se,
että meillä on erilaisia näkemyksiä kaiken
kaikkiaan. Perustuslakivaliokunta totesikin, että sillä ei
ole tarvetta muuttaa kantaansa koulun perinteisten juhlien osalta, mikä tarkoittaa
sitä, että Opetushallituksen ohjeita, jotka ovat
nyt voimassa, ei ole pienintäkään tarvetta
muuttaa tämän perustuslakivaliokunnan päätöksen
jälkeen. (Ben Zyskowicz: Juuri näin!)
Olennaista on tässä päätöksessä myöskin
se, että yksittäisen virren laulamisen johdosta
ei voida tilaisuutta pitää uskonnon harjoittamisena.
Ja ihan jos me nyt katsomme sitten, huvittavaa on se, että kun
jossakin vaiheessa pohdittiin sitä, voiko suvivirrestä laulaa
vain kaksi säkeistöä vai eikö,
niin kyllä minä tulkitsen tämän
päätöksen sillä tavalla, että koko
suvivirsi voidaan laulaa. Ensimmäisessä säkeistössä sanaa
"Jumala" ei mainita, toisessa säkeistössä on
yhden kerran sana "Jumala", kolmannessa sitten on kyllä jo
sanat "Herra", "Luoja" ja "Herra", ja sitten neljännessä on
"Jeesus Kristus", ja sen jälkeen viidennessä ja
kuudennessa ei ole Jumala-sanaa. Kun aletaan laskea sitä,
onko siellä yksi tai kaksi sanaa, ja sitten siinä tapauksessa
tämä menee poikki, niin koko virsi on yksi kokonaisuus.
(Ben Zyskowicz: Voi Kristus!)
Sitten täytyy ihan myöskin sanoa, että virsikirjaanhan
on otettu myöhemmin virsiä, jotka ovat saattaneet
olla ihan perinteisiä lauluja, ja tässä suhteessa
sitä, onko joku virsi virsikirjassa virtenä, ei
pidä pelkästään siltä kannalta
arvioida vaan sen virren luonteen mukaisesti. Jos on perinteinen
virsi, on helpompi esittää se koulun juhlassa. Jos
on hyvin syvästi uskonnollinen virsi, niin silloin tietysti
pitää olla hyvin varovainen sen suhteen ja lähteä siitä,
että semmoista välttämättä missään
tapauksessa ei saa esittää.
Arvoisa puhemies! Se, mikä kuitenkin on opetuksessa
olennaista, on niin sanottu indoktrinaation kielto, ja se on Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa. Se on myöskin tässä Lautsin tapauksessa
tuotu selvästi esille. Eli se tarkoittaa sitä,
(Puhemies koputtaa) että ei saa pyrkiä vaikuttamaan
siihen, että joku henkilö sen opetuksen kautta
omaksuisi tietyn vakaumuksen. Se on vanhempien asia päättää,
mihinkä vakaumukseen lapsia kasvatetaan. Koulu ei sitä saa
päättää, ja sen takia indoktrinaatiota
ei saa olla, mutta kaikki, mikä on tämän
indoktrinaation ulkopuolella, on kansallisen harkintamarginaalin
piirissä, (Puhemies koputtaa) ja eduskunta voi tämän
asian päättää.
Arvoisa puhemies! Sitten valiokunta otti myöskin kantaa
jumalanpalveluksiin, ja tältä osin täytyy
sanoa, että niittenhän täytyy ilman muuta
olla vapaaehtoisia. Sitten, jos meillä on uskonnollisia
päivänavauksia, niin että niissä on selvästi
uskontoa, myöskin niihin osallistumisen täytyy
olla selvästi vapaaehtoista.
Eli, arvoisa puhemies, nyt perustuslakivaliokunta on tehnyt
päätöksen, jota kaikki noudattakoot.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Seuraavaksi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan esittelypuheenvuoro.
Pahoittelen, ettei se nyt tullut ensimmäisenä,
mutta se ei ollut rekisteröitynyt tänne puheenvuoropyyntöihin.
Johannes Koskinen /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämähän voidaan
vastavuoroisesti sitten hoitaa niin, että minä voin
esitellä esimerkiksi budjettimietinnön valtiovarainvaliokunnan
puheenjohtajan puolesta.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Siitä te saatte kyllä sopia keskenänne.
Perustuslakivaliokunta käsitteli oikeuskanslerin vuosikertomuksia
normaalisti, ja kiinnitettiin kiitoksella huomiota myös
näihin oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin katsauksiin,
erillisteemakirjoituksiin. On hyvä tapa, että tässä otetaan
tuommoisia oikeudellisesti merkittäviä periaatteita
esille itse tapausselostusten ja kanteluratkaisujen ohella vuosikertomuksessa.
Tuon suvivirsiasian ohellahan tuossa mietinnössä perustuslakivaliokunta
puuttui tuohon ministerin esteellisyyskäytäntöön,
sen havainnointiin ja siihen puuttumiseen oikeuskanslerin suorittaessa
valtioneuvoston laillisuusvalvontaa. Kertomusvuoden aikana tuli
voimaan valtioneuvostosta annettuun lakiin perustuslakivaliokunnan
myötävaikutuksella lisätty uusi 17 a § ministerin
esteellisyydestä. Pykälän 2 momentin
mukaan ministeriin sovelletaan hallintolain 28 §:ssä säädettyjä esteellisyysperusteita.
Viittaussäännöksen lisääminen
valtioneuvostosta annettuun lakiin ei muuttanut aikaisempaa oikeustilaa,
koska hallintolain esteellisyysperusteita sovellettiin ministeriin
myös aikaisemman hallintolain säännösten
perusteella.
On selvää, että ministeri ei saa
osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä,
jos hän on esteellinen, mutta tämä esteellisyyden
arviointi on tietyissä tilanteissa juuri ministerin tehtävän
erityislaatuisuus huomioon ottaen hankalaa. Ministerin tulee ilmoittaa
esteellisyydestään ja sen perusteista asian käsittelyn
yhteydessä. Vastuu esteellisyysarvioinnista kuuluu valtioneuvoston
jäsenelle itselleen, ja hän arvioi itse kysymyksen
esteellisyydestään. Tähän hän
saa apua sitten laillisuusvalvonnalta ja tarvittaessa oikeuskanslerilta.
Esteellisyydelle tulee 17 a §:n perustelujen
mukaan olla riittävät perusteet, jotta ministeri
voi esteellisyyden perusteella vetäytyä asian
käsittelystä ja ratkaisemisesta.
Ministerin esteellisyys on oikeuskanslerin ilmoituksen mukaan
yleisin kysymys, johon hän on joutunut valtioneuvoston
yleisistunnossa puuttumaan. Käytännössä oikeuskansleri
on tietyissä tyyppitilanteissa, esimerkiksi puoluetukea jaettaessa,
ennen istuntoa yleisesti muistuttanut kysymykseen tulevien esteellisyyssäännösten
sisällöstä. Lisäksi kanslerin
kertomuksista ilmenee, että ministerin esteellisyys on
oikeuskanslerin arvioitavana varsin usein myös ennakollisissa
kannanottopyynnöissä, esittelylistojen tarkastuksessa
ja kanteluasioissa. Esteellisyyssäännökset
tulevat sovellettaviksi lähinnä silloin, kun valtioneuvosto
tekee hallinnollisia päätöksiä,
kuten lupapäätöksiä, tai päättää valtionavustusten myöntämisestä.
Säädösasioiden yhteydessä esteellisyystilannetta
ei yleensä synny.
Hallintolain 28 §:n 1 momentin 1)—6)
kohtien esteellisyysperusteiden soveltaminen on melko yksinkertaista,
sen sijaan momentin 7) kohdan yleislauseke on erityisesti ministerin
osalta huomattavan tulkinnanvarainen. Kohdan mukaan virkamies on
esteellinen, jos hänen puolueettomuutensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.
Valiokunta korostaa mietinnössään,
että yleislausekkeen tulkitsemisessa on otettava huomioon
ministerin asema ja tehtävät valtioneuvoston jäsenenä sekä käsiteltävänä olevan
asian luonne. Ministeri toimii hallinnonalallaan poliittisena johtajana,
osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaikuttaa mielipiteisiin
ja edistää poliittisia päämääriä.
Valtioneuvoston päätöksentekoa koskevien
säännösten tulee turvata ministerin tällainen
toiminta. Siten kynnyksen esteellisyyden syntymiselle ministerin
julkisten kannanottojen perusteella tulee olla korkealla. Tämä oli
tavallaan se tulkintalinja, jota perustuslakivaliokunta tuossa jaksossa
suosittelee.
Tästä koulujen uskonnonharjoituksesta ja uskonnollisluonteisten
tilaisuuksien järjestämisestä kouluissa
edustaja Sasi jo kertoi, tai kertasi näitä tarkasteluja,
joita perustuslakivaliokunnan mietintöön sisältyy
toisaalta tuosta normipohjasta, joka uskonnonvapauteen ja mielipiteenvapauteen
liittyy, ja sitten tuossa mietinnössähän
tarkastellaan aika laajasti sitä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
käytäntöä, johonka sitten nämä kotimaiset
tulkintaratkaisut nojaavat.
Perustuslakivaliokunta korostaa erityisesti sitä, että Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin on yleisesti uskonnonvapautta ja erityisesti
ensimmäisen lisäpöytäkirjan
2 artiklaa koskevassa ratkaisukäytännössään
korostanut sopimusvaltioiden laajaa harkintamarginaalia, joka johtuu
siitä, että Euroopan maiden kesken on suuria eroja kulttuurisen
ja historiallisen kehityksen osalta. Sopimusvaltiot voivat laajan
harkintamarginaalin vuoksi periaatteessa pitkälti itse
määritellä sen, miten ne opetuksen ja
koulutuksen alalla ottavat huomioon vanhempien oikeuden varmistaa lapsilleen
heidän vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus. Tuomioistuin
on ratkaisukäytännössään
myös antanut painoarvoa kyseessä olevan sopimusvaltion
kulttuurisille ja historiallisille erityispiirteille kulloisenkin
menettelyn sopimuksenmukaisuutta arvioidessaan. Näiden
seikkojen vuoksi tuomioistuimen yksittäisistä ratkaisuista
tai niiden yksityiskohdista ei voida valio-kunnan mielestä tehdä kovin
pitkälle meneviä yleistyksiä tai johtopäätöksiä.
Se, että tämä asia ylipäänsä otettiin
näin tarkkaan arviointiin perustuslakivaliokunnan käsittelyssä,
johtui näistä osin ristikkäisiin suuntiin
menevistä laillisuusvalvojien ratkaisuista. Oli aiemmin
ollut tämä perustuslakivaliokunnan viime vuosikymmenen
lausunto, mutta sitten oli myös apulaisoikeusasiamiehen
ratkaisu viime vuodelta ja nyt sitten apulaisoikeuskanslerin ratkaisu, jossa
sinänsä oli hyvin ansiokkaasti arvioitu näitä kysymyksiä,
mutta sitten sen parista kohdasta erityisesti julkisuudessa vedettiin
pitkälle meneviä johtopäätöksiä,
jotka eivät oikein sitten vastanneet sitä linjaa,
joka perustuslakivaliokunnalla oli tuossa aiemmassa tulkintaratkaisussaan
ollut.
Sen takia, kun asiasta ilmeni näin laajaa epätietoisuutta,
perustuslakivaliokunnassa pidettiin perusteltuna, että asia
poikkeuksellisesti otetaan käsittelyyn uudemman kerran.
En lähde toistamaan näitä kaikkia perusteluja,
vaan tiiviisti tuo linjaus: Me emme käsitelleet uskonnon
ja elämänkatsomustiedon opetusta. Se on suuri
kysymys tulevaisuuteen päin ja tulevan lainsäädännön
muutosten kannalta, minkä sisältöistä uskonnonopetus
on ja uskontojen opetus suomalaisessa koulujärjestelmässä,
mutta näitä muita tilaisuuksia, jotka liittyvät
uskontoon, tarkasteltiin tässä tuon ihmisoikeustuomioistuimen
käytännön pohjalta.
Perustuslakivaliokunta ei katso perustuslaista tai Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista johtuvan tarvetta muuttaa
aiempaa kantaansa koulun perinteisten juhlien osalta. Tällaisia
juhlia ei siten esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän
yksittäisen virren laulamisen johdosta voida pitää uskonnon
harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina. Valiokunnan mielestä muitakin
vastaavia sinänsä uskonnollista alkuperää olevia
traditioita voi sisältyä koulun perinteisiin juhliin.
Siinä keskustelussa on ollut esillä vaikkapa näitä joulukuvaelmia,
seimeen liittyviä ja Enkeli taivaan -virsiä ja
niin edelleen.
Oleellistahan niissä on aina se, kuinka pitkälle ne
ovat irtautuneet tällaisesta uskonnon harjoittamisesta,
muodostuneet osaksi tapaperinnettä, kansallista kulttuuria,
tässä tapauksessa koulujen käytäntöä vuosikymmenten
mittaan. Siihen arviointiin yleisesti ottaen koulut ja niiden henkilöstö ovat
varmaan parhaita, mutta tarvittaessa, kun tulee epätietoisuutta,
on hyvä sitten tätä perusoikeuksista
lähtevää tulkintalinjaa selkeyttää.
Uskonnon- ja omantunnonvapauden kannal- ta ongelmallisia eivät
perustuslakivaliokunnan mielestä ole myöskään
vuotuiset esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyvät jumalanpalvelukset, joista
tiedotetaan etukäteen ja joihin osallistuminen on kaikille
vapaaehtoista.
Osana koulun normaalia päivittäistä toimintaa
järjestettävät, uskonnon harjoittamisena
pidettävät tilaisuudet voivat sen sijaan olla
perustuslakivaliokunnan mukaan etenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
käytännön valossa ongelmallisia. Tällaisia
ovat esimerkiksi sisällöltään
uskonnolliset päivänavaukset ja ohjatut ruokarukoukset.
Jos koulussa järjestetään uskonnollisia
päivänavauksia, on niiden ajankohdista tiedotettava
etukäteen ja samalla huolehdittava siitä, että jokaisella
oppilaalla on mahdollisuus olla osallistumatta niihin.
Perustuslakivaliokunta painottaa mietinnössään
tarvetta huolehtia siitä, että oppilaalle tai
hänen huoltajalleen jää todellinen ja
aito vapaus valita, osallistuuko oppilas uskonnollista ainesta sisältäviin
koulun tilaisuuksiin. Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä,
että tilaisuuksien aikana järjestettävä vaihtoehtoinen
toiminta on mielekästä. Tilaisuuksiin osallistumisesta
tai osallistumatta jättämisestä ei saa
aiheutua oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seurauksia.
Korostettakoon, että tässä kysymysryhmässä apulaisoikeuskanslerin
ratkaisu on hyvin saman linjainen kuin perustuslakivaliokunnan kanta.
Edelleen on ehkä syytä korostaa sitä,
että se, kuka näitä aamunavauksia tai
vastaavia tilaisuuksia pitää, ei ole ratkaisevaa.
Jossakin on haettu helpotusta siitä, että silloin
jos se on seurakunnan palveluksessa oleva henkilö, niin
sitten se olisi luonteeltaan uskonnollinen. Näinhän ei
ole, vaan se on riippuvainen sen avauksen sisällöstä eikä siitä,
kuka sen pitää, milloin voidaan katsoa kyseessä olevan
uskonnon harjoittamiseen liittyvä tilaisuus. Normaalia
elämää varmasti helpottaa se, että tiedetään
ennalta, milloin tämmöisiä ikään
kuin vakaumuksellisempia, sisällöllisempiä avauksia
tulee, milloinka taas on yleisempää eettistä keskustelua
tai hyviä elämänohjeita sisältävästä aamunavauksesta
kysymys.
Perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslaista tai
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei
johdu siis vaatimusta poistaa koulun toiminnasta kaikkea uskontoon
viittaavia elementtejä sisältävää ainesta.
Pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien
perinteiden välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään
edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta. Sen sijaan koulujen
toiminnassa ja niitä koskevassa ohjauksessa on tärkeää ottaa
huomioon keskeiset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevät
periaatteet, joita ovat muun muassa julkisen vallan puolueettomuuden
vaatimus sekä uskonnollinen suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus.
Niin kuin tuolla nimenomaisestikin yhdessä virkkeessä todetaan,
niin suvaitsevaisuuteen liittyy myös muita tai vähemmistöuskontoja
edustavien tai uskonnottomien suvaitsevaisuus taas sitä kulttuurista
perintöä kohtaan, jota enemmistöuskontoa
seuraavat noudattavat. Tämä kahdensuuntainen suvaitsevaisuus
on varmasti toivottava ominaisuus, kun ajatellaan tulevaisuuteenkin päin
suomalaisen koulujärjestelmän kehittämistä ja
yleensäkin sitä, miten suhtaudutaan erilaisista
alkuperistä tuleviin Suomessa asuviin henkilöihin,
joilla kaikilla on heidän omat perusoikeutensa, ja ne pitää turvata. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Nyt mennään ihan normaalien puheenvuorojen
puitteissa.
Anu Urpalainen /kok:
Arvoisa puhemies! Todellakin, vaikka käsittelemme
oikeuskanslerin kertomusta vuodelta 2012, ehkä eniten aikaa käytimme
perustuslakivaliokunnassa juuri tämän uskonnon-
ja omantunnonvapauden huomioon ottamisen ratkomiseen ja pohtimiseen,
mikä tietenkin nousi, niin kuin tässä olemme
kuulleet, hieman ristiriitaisista näkemyksistä,
mutta myös siitä, kun Opetushallitus ohjeistaa
kouluja, ja kun perustuslakivaliokunta vuonna 2002 tämän
linjauksensa ja kantansa on esittänyt, niin tässä vuosien
varrella on ollut epäselvyyksiä, on ollut erilaisia
tulkintoja ja siitä syystä tietysti kanteluita myös
sitten asiasta on kanslerin toimistoon saapunut.
Näin ollen oli tärkeää käydä tämä keskustelu ja
myös todeta se, että linjaus perustuslakivaliokunnan
kantana on edelleen voimassa, mutta sen tarkentamista on syytä tehdä siinä mielessä,
että aika ikävää oli myös
kuulla se, että kun Suomi on hyvin erilainen eri puolilta,
niin meillä on alueita, kouluja, joissa tämä ei
todellakaan ole millään tavalla ongelma, mutta
tulkintoja on tehty myös niin, että on täysin
lopetettu perinteiden pitäminen, koska on myös
sitten lasten vanhempien osalta tai muiden yhteisöjen osalta
tullut painostusta asian tiimoilta ja on helpommaksi tavaksi sitten
ratkottu se, että enää ei suvivirttä lauleta
tai että joulukuvaelmia ja joulua ei joulujuhlana sinällään
vietetä. Siinä mielessä oli äärimmäisen
tärkeää käydä tämä keskustelu
ja tarkentaa linjausta, koska kysymyshän on kuitenkin hyvin
pitkälti siitä, että me kunnioitamme meidän
jokaisen uskonnonvapautta, sitä vapautta, ja kun meillä opetussuunnitelmissa
ja kouluissa kuitenkaan uskonnonopetus ei ole tunnustuksellista,
se on oma asiansa, niin silloin tulee käsittelyyn tietysti,
kuinka tätä uskonnonvapautta sallitaan ja kuinka
siihen suhtaudutaan sitten muissa tilaisuuksissa.
On äärimmäisen tärkeää se,
että tämä tarkennus perustuslakivaliokunnan
osalta tuli juuri siihen, että oppilaalla ja hänen
huoltajallaan on todellinen ja aito vapaus valita, osallistuuko
oppilas uskonnollista ainesta sisältäviin koulun
tilaisuuksiin, mutta vastaavasti myös koululla, kouluyhteisöllä,
vanhemmilla yhdessä koulun henkilökunnan kanssa,
kun työvuotta suunnitellaan, käydä tämä keskustelu
siitä, millaisia juhlia, millaista yhteistyötä ja
minkälaisia tapoja sitten itse koulussa lukuvuoden aikana
noudatetaan. Sen takia haluaisin näin itse opettajana ja
rehtorina korostaa sitä vuoropuhelua, jota asian tiimoilta
ja linjausten tiimoilta on syytä käydä koulun
ja vanhempien ja oppilaiden kesken. On paljon merkitystä myös
sillä, minkä ikäisiä lapset
ovat, onko kysymys alakouluista vai onko yläkoulu-, lukioikäisistä,
ja siinä asiassa juuri on äärimmäisen tärkeää,
että yhdessä mietitään ja suunnitellaan. Meillä on
vähän sellainen tapa, että aikuiset määräävät
ja lapset ja nuoret eivät ole riittävästi
päässeet osallistumaan siihen lukuvuoden arkityön suunnitteluun.
Siihenhän meidän nykyiset laitkin myös
ohjaavat hyvin vahvasti, että entistä enemmän
kuullaan ja otetaan oppilaat ja nuoret mukaan siihen toimintaan.
Näkisinkin, että tämäkin on
asia, jossa heidän kanssaan yhdessä tätä asiaa
on syytä suunnitella.
Valiokunta kiinnitti huomiota myös siihen, millä tavalla
todellakin pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien
perinteiden välttäminen ei todellakaan edistä uskonnollista
suvaitsevaisuutta. Toivon, että tällä linjauksella
ja kannanotolla nyt voidaan vahvistaa sitä, että pääsemme
koulutyössä, ja erityisesti tänä päivänä koulutyötä tekevät
pääsevät, sitten selkeyttämään
toimintaa.
Mutta vuoropuhelua lisää ja yhteisiä linjauksia
lasten vanhempien, koululaisten ja henkilökunnan kanssa,
niin hyvä tästä tulee. — Kiitoksia.
Ben Zyskowicz /kok:
Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kollegat! Aivan erinomainen mutta
samalla välttämätön päätös
perustuslakivaliokunnalta eli päätös
siitä, että se otti tämän apulaisoikeuskansleri
Puumalaisen kannan tässä suvivirsiasiassa ja koulujen
uskonnollisten tilaisuuksien asiassa omaan käsittelyynsä,
uuteen käsittelyyn, ja päätti käytännössä,
että suvivirsi edelleenkin sopii hyvin suomalaisten koulujen kevätjuhliin
ja että kouluissa voidaan järjestää uskonnollisia
tilaisuuksia, esimerkiksi uskonnollisia aamunavauksia, ruokarukouksia
ja joulukirkkotilaisuuksia. Samalla tietysti pitää pitää mielessä se
selvä asia, joka perustuslakivaliokunnan lausunnossa lausuttiin
jo vuonna 1982, että ketään ei luonnollisestikaan
pidä eikä voi pakottaa osallistumaan mihinkään
uskonnollisiin tilaisuuksiin tai tilaisuuksiin, jotka ovat vastoin heidän
uskonnollista vakaumustaan.
Haluan tässä yhteydessä kiittää valiokunnan varapuheenjohtaja
Outi Mäkelää ja kansanedustaja Kimmo
Sasia ja myös kansanedustaja Urpalaista, joiden tiedän
olleen aktiivisia valiokunnassa sen puolesta, että tämä apulaisoikeuskanslerin
omituinen tulkintaratkaisu otettiin uudelleen harkintaan ja, voi
sanoa, oikaistiin perustuslakivaliokunnassa.
Oli yllättävää, että valtiosääntöoikeuden
professori Tuomas Ojanen arvosteli sitä, että perustuslakivaliokunta
otti tämän asian käsittelyyn. Tuomas
Ojasesta sanottiin Helsingin Sanomissa 3.4. seuraavaa: "Hän
pitää ennenkuulumattomana sitä, että valiokunta
lähtee sorkkimaan yksittäistä laillisuusvalvontaviranomaisen
ratkaisua. Kuulemisen järjestäminen on hänen
mukaansa ongelmallinen laillisuusvalvojien — oikeuskanslerinviraston
ja oikeusasiamiehen kanslian — riippumattomuuden näkökulmasta."
No, tämä ei ole lainkaan ennenkuulumatonta, että valiokunta
näin toimii. Valiokunta esimerkiksi on oikaissut aikanaan
apulaisoikeusmiehen tulkinnan, joka liittyi uskonnollisten lehtien
jakamiseen. Jokainen meistä tietää, että oikeuskansleri
ja oikeusasiamies antavat vuosittain kertomuksen eduskunnalle, joka
kertomus käsitellään perustuslakivaliokunnassa,
ja totta kai valiokunnalla on silloin tilaisuus ottaa kantaa myös
yksittäisiin tulkintaratkaisuihin. Tietystikään
tapana ei voi olla eikä pidäkään
olla, että jatkuvasti valiokunta puuttuisi yksittäisiin
lainvalvojien tulkintaratkaisuihin, mutta jos niin pahasti lyövät kirveensä kiveen,
niin kuin tässä apulaisoikeuskansleri Puumalainen
tulkintaratkaisussaan, niin oli täysin perusteltua, että perustuslakivaliokunta
tähän puuttui.
Mikä sen sijaan oli ennenkuulumatonta? Se, että tässä samassa
lehtijutussa professori Tuomas Ojanen lausui perustuslakivaliokunnan
käsittelystä näin: "Ojanen luonnehtii
tilaisuutta näytösoikeudenkäynniksi,
jossa lopputulos on etukäteen päätetty."
Onko niin, että professori Ojanen ei tiedä, mitä olivat
näytösoikeudenkäynnit? Nehän
olivat oikeudenkäyntejä ennen kaikkea Stalinin
kommunistisessa diktatuurissa Neuvostoliitossa, joissa ihmisiä tuomittiin
kuolemaan ja kuolemantuomiot pantiin täytäntöön. Nyt
professori Ojasella on halu verrata perustuslakivaliokunnan toimintaa
tämän asian osalta näytösoikeudenkäyntiin.
Jos hän ei tiedä, mitä näytösoikeudenkäynnit
olivat, niin hän voi kysyä eräiltä koulukuntatovereiltaan,
jotka ovat hyvin perehtyneet marxismiin, leninismiin ja kommunismiin,
häntä vanhemmilta tovereilta siis. Jos professori
Ojanen piti perustuslakivaliokunnan käsittelyä näytösoikeudenkäyntinä,
niin voi tietysti kysyä, miksi hän itse osallistui
omalla panoksellaan tähän näytösoikeudenkäyntiin.
Herra puhemies! Olen hyvin iloinen siitä, että tämä suvivirsitapaus
on täällä nyt keskustelussa. Tämän
tapauksen tiimoilla jokainen on voinut nähdä,
minkälaiseksi hiustenhalkomiseksi näiden perusoikeusfundamentalistiseen
koulukuntaan kuuluvien ihmisten, olivat ne sitten laillisuusvalvojia
tai valtiosääntötutkijoita, tulkinnat ovat
menneet. Viittaan tässä myös apulaisoikeusasiamies
Pajuojan noin vuoden takaiseen tulkintaan suvivirsiasiassa. Siinähän
apulaisoikeusasiamies Pajuoja, jonka ratkaisuun Puumalainen tässä viittaa
myös, katsoi, että suvivirrestä kyllä voidaan
laulaa ensimmäinen ja toinen säkeistö, joissa
Jumala mainitaan yhteensä vain kerran, mutta jos lauletaan
kolmas säkeistö, puhumattakaan ilmeisesti neljännestä,
niin sitten ollaan uskonnonvapauden kannalta eli perusoikeuksien
ja ihmisoikeuksien kannalta ongelmallisessa tilanteessa. Tällaiseksi
hiustenhalkomiseksi ovat näiden perusoikeusfundamentalistien
tulkinnat menneet. Ja kun puhun välillä perusoikeusfundamentalisteista
ja niin sanotuista ihmisoikeusjuristeista, käytän
näitä sanoja tässä yhteydessä synonyymeina.
Toivottavasti tämä suvivirsiasia on avannut silmiä näkemään,
minkälaista tämä perus- ja ihmisoikeustulkinta
tänä päivänä näiden
niin sanottujen ihmisoikeusjuristien toimesta on. Tiedän,
että kun olen näistä asioista täällä puhunut, moni
pitää sitä turhana paasaamisena, mutta
minun mielestäni tämä tapaus, kuten sanoin,
on ollut tervetullut sen kannalta, että nähdään,
mitä tämä touhu nykyään
on.
Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on mielestäni
antanut eräitä kummallisia ratkaisuja, vaikka
se onkin korostanut, kuten edustajat Sasi ja Koskinen totesivat,
kunkin maan omaa liikkumavaraa, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
on kiinnittänyt paljon huomiota valtiovallan, julkisen
vallan, puolueettomuuteen uskonnollisissa kysymyksissä ja
siihen liittyvään yhdenvertaisuuteen. Minä en
oikein ymmärrä, mistä tässä puhutaan,
ainakaan Suomen osalta. Eri maillahan on erilainen traditio valtiovallan
ja kirkon suhteissa.
Mutta mitä tämä uskonnollinen puolueettomuus
Suomen valtiovallan osalta sitten tarkoittaisi? Tarkoittaisiko se
sitä, että ei saisi järjestää valtiopäivien
avajaisjumalanpalvelusta? Vai pitäisikö uskonnollisen
puolueettomuuden nimissä järjestää valtiopäivien
avajaisjumalanpalvelus Suurkirkossa ja sitten edustaja Zyskowiczille synagogassa
jokin oma avajaispalvelu? Ja kun ensi vaalikaudella täällä on
kaksi islaminuskoista kansanedustajaa, niin pitääkö sitten
tämän uskonnollisen puolueettomuuden nimissä järjestää heille
moskeijassa vielä oma avajaistilaisuus? Tähän
olisi muuten ihan mielenkiintoista kuulla oikeuskanslerin tulkinta,
jos teillä on siitä näkemystä,
koska itse kyllä vierastan tämänkaltaista ajattelua
valtiovallan täydestä puolueettomuudesta.
Suomen historia, Suomen perustuslaki lähtee kyllä siitä,
että kristinuskolla on oma erityinen sijansa Suomessa,
ja minun mielestäni se on aivan luonnollista, ja koko ikäni,
vaikka olen kuulunut itse vähemmistöuskontoon
ja kuulun edelleenkin, olen pitänyt tätä maailman
luonnollisimpana asiana, eikä se loukkaa minun uskonnonvapauttani,
kun ei puhemies esimerkiksi käy kraivelista kiinni ja vaadi
minua osallistumaan jumalanpalvelukseen Suurkirkossa. Saan osallistua, jos
haluan, ja olen joskus osallistunutkin.
Herra puhemies! Joskus tuntuu, että tämä minun
pohdiskeluni on tällaista yksinäistä taistelua tuulimyllyjä vastaan,
mutta näin ei ole. Tämän suvivirsikeskustelun
tiimoilta käytti oikeustieteen tohtori, professori Markku
Helin puheenvuoron Helsingin Sanomissa 6.4., jossa hän
kirjoitti seuraavaa:
"Valtiosääntötutkijat sanovat, että perusoikeuskulttuurissamme
on viidentoista vuoden aikana tapahtunut muutos. Se näkyy
muun muassa siinä, että perusoikeuksia koskevista
säännöksistä on mainittujen
tutkijoiden rohkaisemana alettu lukea asioita, joita niissä ei
aiemmin nähty olevan.
Tuomioistuimet ovat viisaasti olleet varovaisia, mutta laillisuusvalvojien
toiminnassa muutos näkyy selvemmin. Jos hiukan kärjistää,
pitkälle menevillä perustuslain tulkinnoilla he
luovat itse sen lain, jonka noudattamista he sitten valvovat." — Siis
"pitkälle menevillä perustuslain tulkinnoilla
he luovat itse sen lain, jonka noudattamista he sitten valvovat". — "Oikeusvaltion
ja demokratian kannalta tämä ei ole ongelmatonta.
Asia täytyy korjata."
Herra puhemies! Sitä minä omalta osaltani
nimenomaan pyrin tekemään, "demokratian ja oikeusvaltion
kannalta". Voisin luetella paljonkin esimerkkejä juuri
näistä tilanteista, joihin tässä tohtori
Helin viittaa, joissa ylimmät lainvalvojat tulkinnoillaan
tai valtiosääntöoppineet tulkinnoillaan
tosiasiassa itse luovat sen lain, jonka tulkintaa he sitten vaativat
seurattavaksi.
Herra puhemies! Aika rientää, yritän
tiivistää huomattavasti, mutta haluan vielä tässä sanoa, että apulaisoikeuskansleri
Puumalaisen ratkaisun jälkeen sanottiin, ettei siinä ole
lainkaan kyse suvivirrestä. Siinä oli kyse suvivirrestä ja
on, mutta kun Suomen kansa tyrmistyi tällaisista tulkinnoista,
niin sitten ryhdyttiin valkopesuun eli väittämään
muuta, ja ainakin Helsingin Sanomat osti tämän
väitteen, siis väitteen siitä, että suvivirrestä ei
ollut kyse, ja osti sen kyllä täysillä. Helsingin
Sanomat 4.4. kirjoitti muun muassa näin: "Hänen
parin viikon takainen päätöksensä koulujen
uskonnollisista tilaisuuksista ei nimittäin edes koskenut
suvivirttä." Edelleen Helsingin Sanomat kirjoitti 25.4.
näin: "Kansan sekaannus on ymmärrettävä.
Valtaosa mediasta nosti suvivirren esille uutisoinnissaan, vaikka
Puumalaisen päätöksessä ei millään
tavalla arvioitu sen asemaa."
Herra puhemies! Tämä Helsingin Sanomien tulkinta
ei pidä paikkaansa, ja tässä minulla
on tämä apulaisoikeuskansleri Puumalaisen kymmensivuinen
dokumentti. En lähde sitä rivi riviltä lukemaan,
mutta kun väitetään, että se
ei millään tavoin edes koskenut suvivirttä,
on kuitenkin pakko lukea pari kohtaa, esimerkiksi sivulta 8 näin:
"Opetushallitus viittaa selvityksessään perustuslakivaliokunnan
lausumaan siitä, että juhlatraditiot ovat osa
suomalaista kulttuuria, eikä niitä esimerkiksi
niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen
virren laulamisen johdosta voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden
nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi
katsottavina tilaisuuksina." Sen jälkeen hän jatkaa:
"On syytä huomata kuitenkin, että valiokunnan
lausuman voi katsoa koskevan sitä, millä perusteella
yksittäistä tilaisuutta on syytä luonnehtia.
Vaikka yksittäinen virsi ei valiokunnan mielestä tilaisuutta muutakaan
uskonnon harjoittamiseksi, voi tällaisella yksittäisellä virrellä siitä huolimatta
olla merkitystä uskonnonvapauden näkökulmasta."
Ja varmemmaksi vakuudeksi, herra puhemies, luen, mitä asian
esittelijä, esittelijäneuvos Outi Kostama, joka
varmasti tuntee asian paremmin kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat,
sanoi tästä asiasta Yleisradion uutisissa 24.3.:
"Uskonnollisia tilaisuuksia ovat muun muassa koulujen aamunavaukset
ja päättäjäisjuhlat, joissa
on virsiä, rukouksia tai muuta sisältöä,
joka heijastaa uskonnollista vakaumusta." Näin kertoo päätöstä valmistellut
esittelijäneuvos Outi Kostama Yle Uutisille, ja sen jälkeen:
"Kyllä suvivirsikin on uskonnollinen. Apulaisoikeuskanslerin
ratkaisussa todetaan, että yksittäisellä virrellä on
merkitystä."
Eli kun asian esittelijä, joka on todennäköisesti
kirjoittanut tätä päätöstä pitkälle
ja ainakin ollut sitä valmistelemassa, lausuu näin
ja kun apulaisoikeuskansleri itse lausuu, kuten lausuu tässä kymmensivuisessa
päätöksessään monessa
kohtaa, niin tämä on aivan turhaa valkopesua jälkeenpäin
väittää, että tässä apulaisoikeuskanslerin
päätöksessä ei olisi ollut lainkaan
suvivirrestä kyse. Siinä oli myös suvivirrestä kyse.
Siinä oli myös kyse siitä, voidaanko
kouluissa järjestää sellaisia tilaisuuksia,
joita todella pidetään uskonnon harjoittamisena,
kuten uskonnollisia aamunavauksia tai ruokarukouksia. Nyt kun aikaa
menee liikaa, en lähde tähän. Totean
vain, että perustuslakivaliokunta teki täysin
selväksi, että tällaisia tilaisuuksia
voi edelleen järjestää, ja apulaisoikeuskanslerin
tässä suhteessa esittämät duubiot
ovat perustuslain oikean tulkinnan kannalta aiheettomia. Tästä myös
seuraa, toisin kuin on julkisesti yleisesti väitetty, että nämä Opetushallituksen
niin sanotut ohjeet — 28.2.2006 — joista tässä yhteydessä on
puhuttu, ovat täysin validit. Näissä Opetushallituksen
ohjeissa sivuilla 6—8, joita ajanpuutteen vuoksi en nyt
lähde siteeraamaan, on tehty täysin selväksi,
että ketään lasta ei voi velvoittaa osallistumaan
uskonnon harjoittamiseen. Vanhemmilla on oikeus ilmoittaa etukäteen
tai vaikka koko lukuvuotta ajatellen näistä heidän
pelisäännöistään, ja
vanhempien tahtoa on kunnioitettava.
Eli, herra puhemies, summa summarum: nämä Opetushallituksen
ohjeet eivät kaipaa mitään apulaisoikeuskansleri
Puumalaisen tai kenenkään muunkaan ohjeistamaa
uustulkintaa tai uuskirjoittamista, ja kaiken kaikkiaan on sanottava, summa
summarum, että oli erinomainen asia, että perustuslakivaliokunta
tähän puuttui, ja oli erinomainen asia, että myös
tämä keskustelu käytiin ja nähtiin
näiden ihmisoikeusfundamentalistien harharetket. Nyt on
saatu perustuslakivaliokunnalta tässä asiassa
taas, uudelleen, kestävä ratkaisu, joka siis nojautuu
perustuslakivaliokunnan jo aikaisemmin ottamaan kantaan.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Anssi Joutsenlahti.
Arja Juvonen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kiitos oikeuskanslerille tästä vuoden
2012 kertomuksesta. Kertomus antaa hyvän ja laajan kuvan siitä,
millaisten asioiden kanssa oikeuskansleri ja apulaisoikeuskansleri
painivat. Asioita on todellakin äärilaidasta toiseen.
On hienoa, että näitä asioita on tuolla
kertomuksessa myös kerrottu ja avattu. Sieltä voi
lukea, millaista hätää oikeastaan ne
kirjeiden ja valitusten lähettäjät ovat
kokeneet lähestyessään oikeuskansleria.
Te olette tärkeä suomalaisille, sillä monet
ihmiset tuolla turuilla ja toreillakin tulevat kertomaan, että heillä on
teille asiaa ja he haluaisivat lähestyä, kun ovat
kokeneet epäreiluutta tai muuta omissa asioissaan kohdatessaan
näitä ajatuksia.
Arvoisa herra puhemies! Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta
enemmän tuomioita kansalaisten perusoikeuksien loukkaamisesta
kuin muut Pohjoismaat yhteensä. Erityisen paljon langettavia
päätöksiä on tullut sananvapautta
ja oikeusprosesseja koskevissa tapauksissa. Oikeuskanslerin kertomus
nostaa jälleen esille tutut lainkäyttötoiminnan
ongelmat ja muun muassa pitkittyneet oikeusprosessit.
Oikeuskansleri ja apulaisoikeuskansleri ovat viime vuosina antaneet
useita päätöksiä muun muassa
esitutkinnan viivästymisistä. Myös kertomusvuonna
annettiin useita asiaa koskevia päätöksiä ja
näistä samoista asioista mainittiin myös vuoden
2011 kertomuksessa ja niistä myös puhuttiin täällä salissa.
Esitutkinnan viivästyminen vaarantaa perustuslain 21 §:n
1 momentin toteutumisen, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada
asiansa käsiteltäväksi asianmukaisesti
ja ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerin kertomuksessa
todetaan, kuinka esitutkinta on esimerkiksi seksuaalirikosasioissa
saattanut kestää runsaat 2,5 vuotta, ja tämä on
kyllä ajallisesti tosiaan huomattavaa, ja näin
pitkä esitutkinta-aika loukkaa asianosaisia ja varsinkin
tätä uhria. Vakavimmissa tapauksissa esitutkinnan
viipyminen on aiheuttanut sen, että rikoksen syyteoikeus on
vanhentunut esitutkinnan aikana.
Asian käsittely tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä on
perustuslaissa säädetty perusoikeus. Hitaus ja
viivytys tuomioistuimissa ei ole ainoastaan vastoin perustuslakia.
Se heikentää kansalaisten luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen
ja nakertaa myös oikeuslaitoksen uskottavuutta. Onkin syytä kysyä ja
välillä myös ihmetellä, onko
tuomioistuintoiminta tehotonta vai puuttuuko sieltä resursseja.
Kysyisin teiltä, kun olette täällä paikalla,
arvoisa oikeuskansleri, myös sitä, millaisena
te näette tämän Suomen tulevaisuuden,
kun myös oikeuslaitokselta säästetään
entisestään ja kaikki joutuvat tehostamaan toimintojaan.
Saavatko kansalaiset tulevaisuudessa osakseen oikeudenmukaisuutta, ja
voivatko he luottaa oikeuslaitokseen? Kuinka näitä oikeusprosesseja
olisi mahdollista lyhentää inhimilliselle tasolle?
Timo Heinonen /kok:
Arvostettu puhemies! Koulu ei saanut puuttua koulumatkojen
tapahtumiin, kiusaamiseen koulumatkalla. Rehtori Jari Andersson
nosti tämän asian esille omassa koulussaan, ja
tähän puuttui oikeuskansleri ja sai liikkeelle
silloin aikamoisen keskustelun koulujen työrauhaongelmista
ja siitä, mihin kaikkeen koulussa voidaan puuttua. Tämä vaati
lopulta aika ison lakiuudistuksen, -kokonaisuuden, niin sanotun
koulurauhapaketin. Itse joskus totesin, että eikö olisi
riittänyt, että säätäisimme
lopulta lain, että Suomessa on maalaisjärjen käyttökin sallittu.
Tuntuu siltä, että tänä päivänä me
menemme kohti järjestelmää, jossa kaiken
pitää löytyä lakikirjasta: sieltä katsotaan,
saako sitä tehdä, saako tätä sanoa
ja näin poispäin.
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on laajasti
käyty keskustelua suvivirrestä. Olen itsekin aiheen
nostanut useamman kerran esille, ja minun mielestäni ei
suvaitsevaisuutta ole se, että Suomessa pieni vähemmistö haluaa
luopua kaikista perinteistä. Ei suvaitsevaisuutta ole se,
että kaikista perinteistä halutaan luopua. Minulla
esimerkiksi oli aikanaan oppilas, joka ei tehnyt äitienpäiväkorttia
uskonnollisista syistä. Hänen vanhempansa ilmoittivat,
että meidän lapsemme ei äitienpäiväkorttia
tee. Minä olin toki hieman ihmeissäni, mutta heidän
uskonnossaan opetettiin, että ei äitiä pidä muistaa
yhtenä päivänä vaan äitiä pitää muistaa
joka päivä. Toki sekin on kaunis tavoite, mutta
ei meillä koulussa aika riittänyt joka päivä äitienpäiväkorttien
tekoon. Mutta hän ei osallistunut äitienpäiväkortin
tekoon, ja heidän perheensä sai näin
omista uskonnollisista syistä jättäytyä tuon
yhden oppitunnin ulkopuolelle.
Arvoisa puhemies! Perinteestä on kovasti puhuttu, ja
olen edustaja Zyskowiczin kanssa samaa mieltä, että kristinuskolla
on Suomessa historiallinen, erityinen paikka ja niin pitää tulevaisuudessakin
olla. Mietin monta asiaa, jotka tässä nousivat
mieleen, kun tätä pohti, ja esimerkiksi sellainenkin
vanha perinne meiltä löytyy, että keskiviikon
jälkeen kalenterissa tulee torstai, ja minulle se torstai
käy hyvin, vaikka en uskokaan vanhaan skandinaavijumalaan
Thoriin. Se on vanha perinne, ja minun mielestäni se on
hyvä. Taikka kun viikossa on seitsemän päivää,
kyllä silläkin on uskonnollinen perusta, ja se
löytyy suoraan kristinuskosta. Itse olen sitä mieltä,
että sekin on hyvä perinne, että viikossa
on seitsemän päivää, ja mielellään
tavoitteena sekin, että yksi niistä olisi vapaapäivä.
Meillähän on nyt tuoreimpana, uutena uskonnon
aseman saanut Karhun kansa, ja jäin miettimään,
että ehkäpä muutaman vuoden päästä täällä käymme
keskustelua, voidaanko karhuista enää sitten koulussa puhua,
kun se on yhden uskonnon pyhä eläin ja heillä on
muun muassa tänä päivänä jo
vihkimisoikeuskin.
Arvoisa puhemies! Olen myös antanut itselleni ymmärtää,
että aika lailla uskonnosta riippumatta suomalaisille ihmisille
käyvät kristinuskosta tulevat vapaapäivät.
Joulun vapaapäiviä en ole kuullut yhdenkään
kirkkoon kuulumattoman taikka eri uskontoon kuuluvan vastustavan,
että hän ei halua näitä joulun
vapaapäiviä itselleen, tai pääsiäisen
vapaapäiviä, niitä en ole kuullut kenenkään
vastustavan, taikka juhannusta tai montaa muuta.
Arvoisa puhemies! Kyllä meidän pitää myös suojata
ja turvata vanhaa suomalaista perintöä, ja siinä perinnössä ja
perinteessä merkittävässä roolissa
on kristinusko, ja annetaan tälle perinteelle myös
tilaa. Niin kuin puheeni aloitin, suvaitsevaisuus ei ole sitä,
että kaikesta perinteestä pitäisi luopua,
vaan ennen muuta suvaitsevaisuutta on minun mielestäni
se, että suvaitaan perinnettä mutta suvaitaan
myös uusia tuulia, joita Suomeen tulee. Itse muistan opettajana,
miten hienoja hetkiä olivat ne, kun maahanmuuttajataustaiset
oppilaat toivatkin tervehdyksiä omista entisistä kotimaistaan.
Minun mielestäni se oli aika hieno hetki, kun he saivat
kertoa, minkälaista oli Kiinassa, josta heidät
oli adoptoitu aikanaan, taikka Afrikassa tai jossain muualla, ja
kyllä niissäkin ymmärtääkseni
oli sellaisia elementtejä, jotka olivat uskonnollisia siellä maissa
ja näkyivät näissä heidän
hetkissään, mutta niitä seurasivat muut
oppilaat mielenkiinnolla, ja uskon, että heidän
avarakatseisuutensa kyllä vahvistui näilläkin
oppitunneilla.
Arvoisa puhemies! Pidän erittäin myönteisenä sitä,
että perustuslakivaliokunta on antanut vahvan tuen sille,
että perinteitäkin suomalaisessa peruskoulussa,
päivähoidossa ja vanhainkodeissa saa jatkossakin
olla, mutta pidän myös tärkeänä sitä,
että esimerkiksi jumalanpalveluksiin taikka seurakunnan
työntekijöiden, pappien pitämiin päivänavauksiin
ei tarvitse osallistua, jos ne koetaan sellaisiksi, että ne
ovat oman uskonnon taikka maailmankatsomuksen kanssa ristiriidassa,
vaikka tiedän myös entisenä opettajana,
että usein ne ovat sellaisia, että niiden opetukset
ovat lähimmäisen kunnioittamista ja montaa muuta tällaista
yleisesti hyväksyttävää.
Arvoisa puhemies! Näillä sanoilla kiitän
perustuslakivaliokuntaa, että he ovat uusineet ja vahvistaneet
tämän oman kantansa, ja toivon, että ei
aivan lähivuosina tähän asiaan tarvitsisi jälleen
palata.
Anna Kontula /vas:
Arvoisa puhemies! Edustaja Heinonen tuossa toivoi, että tähän
asiaan ei tarvitsisi lähivuosina palata. Minä taas
ennustan, että tähän tullaan palaamaan
sekä lähivuosina että myös etäämmällä tulevaisuudessa vielä lukuisia
kertoja.
Nyt otettu perustuslakivaliokunnan kanta on maltillinen yhteenveto
tämänhetkisestä oikeustilanteesta koulujen
uskonnonvapauden suhteen. Näin ollen kantaa voidaan pitää tällä hetkellä ajankohtaisena
ja ehkä jopa oikeana, vaikkakaan ei kovinkaan selkeänä.
Sen pyöreitä sanamuotoja ja epäselvyyttä selittävät
tietysti monet ihan ymmärrettävät seikat,
kuten se, että monet uskonnonvapauteen kouluissa liittyvät
kysymykset ja ongelmatilanteet eivät ole lainsäädännön ongelmia
vaan sen käytännön paikallisten sovellutusten
ongelmia. Linjanvetoa hankaloittaa myös se, että muutos
ja kehitys on eritahtista eri puolilla Suomea. Minä en
tiedä, kuinka hyvin meidän eduskunnan väki
pystyy kuvittelemaan esimerkiksi sitä, mitä tarkoittaa
aamunavauksesta poistuminen sellaisessa luokassa tai koulussa, jossa
yli puolet oppilaista on ei-luterilaisia, millainen sirkus siellä käytävillä on
tämän aamunavauksen ajan ja kuka oppilaat paimentaa
takaisin luokkaan sitten aamunavauksen päätyttyä. Tämä on
kuitenkin nyt jo todellisuutta monissa pääkaupunkiseudun
kouluissa. Kolmas varmasti hämmennystä lisäävä seikka
on se, että käsitykset uskonnonvapaudesta ovat
eräänlaisessa murroksessa myös oikeustasolla
Euroopassa, ja sen takia niitä joudutaan nyt tulkitsemaan
ja pohtimaan jatkuvasti uudelleen.
Arvoisa puhemies! Nykyisessä käytännössä pysyttäytymistä ja
erityisesti suvivirsikeskustelua on pitkälti argumentoitu
perinteellä. Tähän minä haluaisin
kiinnittää erityistä huomiota, koska
minusta perinne on huonoin mahdollinen argumentti tässä tilanteessa
ensinnäkin sen takia, että meillä on
sekä perinteitä, joista me haluamme pitää kiinni,
että perinteitä, joista me olemme valmiita luopumaan.
Tällaisia uskonnollisia perinteitä, joista juuri
luovuimme, ovat muun muassa kauppojen sunnuntaikiinniolot taikka
esimerkiksi tanssikielto sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä,
jota ei suurimmassa osassa Suomea eikä ainakaan lainsäädännössä pidetä enää asiallisena.
Toinen perinneargumenttia horjuttava tekijä on se,
että pääkirkkomme luterilaisen kirkon
näkemyksen mukaan myös yksittäiset virret
ja rukoukset ovat uskonnon harjoittamista, ja tässä kohtaa
kanta siihen, mitä mieltä perustuslakivaliokunta
nyt asiasta on, on selvästi erilainen. Missä määrin
jonkin kirkon keskeisillä päättävillä elimillä on
oikeus ottaa kantaa siihen, mikä on uskonnon harjoittamista
ja mikä ei, missä määrin se
taas on perustuslakikysymys?
Kolmas perinnepuhetta heikentävä tekijä on se,
että perinne on nyt jo kouluissa muuttunut. Koulujen arki
on hyvin erilaista kuin mitä se oli nykyisten keski-ikäisten
poliitikkojen nuoruudessa, ja sekä kevät- ja joulujuhlakäytännöt
että myös ihan jokapäiväinen
arki järjestyy, jäsentyy ja asettuu lukujärjestyksessä hyvin
toisella tavoin kuin aikaisemmin.
Neljänneksi, perinteeseen peruuttaminen tilanteessa,
jossa väestön hengellinen profiili muuttuu koko
ajan hitaasti mutta varmasti, on ongelmallista, taaksepäin
katsomista. Kyllä meidän nyt täytyy ottaa
lusikka kauniiseen käteen ja tutustua vähän
tilastoihin ja huomata, että viimeisen sadan vuoden aikana
tämän maan väestön kuulumisessa
eri uskontokuntiin on tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Arvoisa puhemies! Itse aloitin oman opintotieni vuonna 1985.
Se oli ensimmäinen vuosi, kun Suomen kouluissa järjestettiin
elämänkatsomustietoa, ja minäkin pääsin
ekaluokkalaisena heti alusta asti elämänkatsomustiedon
opetukseen. Se oli myös vuosi, jolloin oli kulunut jo yli puoli
vuosisataa kirkon pakkojäsenyydestä. Yli puoli
vuosisataa siitä, kun ihmisillä oli oikeus päättää itse
kirkkoon kuulumisestaan, tarvittiin ennen kuin uskonnonopetukselle
saatiin kouluihin jonkin näköinen korvaava tai
rinnakkainen elämänkatsomustietoaine. Siten se,
että me olemme nyt murroksessa käsityksinemme
uskonnonvapaudesta ja niiden toteutumisesta kouluissa, ei ole mikään
uusi ilmiö, vaan kyse on pitkästä trendistä,
joka on alkanut valistuksesta ja joka tulee todennäköisesti
pistämään meidän kaikkien ajattelun
vielä moneen kertaan uusiksi ennen kuin tämä maailma
on järjestynyt toisella tapaa.
Tässä tänään käydyssä keskustelussa
on vaadittu usean edustajan toimesta suvaitsevaisuutta enemmistöä kohtaan,
suvaitsevaisuutta sitä ryhmää kohtaan,
jolla tällä hetkellä uskonnolliset vapaudet
toteutuvat ehkä kaikkein parhaiten, toki eivät
täydellisesti heilläkään. Minä haluaisin nostaa
esille kysymyksen siitä, kuinka pitkälle kysymys
on suvaitsevaisuudesta silloin, jos koulussa, jossa on eri uskontokuntien
jäseniä ja täysin uskonnottomia, yksi
ainoa uskonto, mahdollisesti vähemmistöuskonto
siinä koulussa, käytännössä on
ainoa yleiseen perinteeseen hyväksytty uskonto. Jos halutaan
lähteä uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja uskonnon
läsnäolon tukemiseen meidän koulujärjestelmässämme,
eikö silloin pikemminkin pitäisi mennä järjestelmään,
jossa maanantaisin aamunavauksen pitää luterilainen
kirkko, tiistaina ortodoksikirkko, keskiviikkona islaminuskoiset
ja kolmantena ehkä luettaisiin Sartrea?
Outi Mäkelä /kok:
Arvoisa puhemies! Jonkin verran perustuslakivaliokunta on saanut
kritiikkiä siitä, että se on nyt puuttunut
ikään kuin yksittäiseen apulaisoikeuskanslerin
ratkaisuun. Tässä jo puheenjohtajankin puheenvuorossa
tuli ilmi, että siitä ei ole suoranaisesti kyse
eikä ole perustuslakivaliokunnan tehtäväkään
yksittäisiä ratkaisua tai tulkintoja ryhtyä käsittelemään. Mutta
se, että perustuslakivaliokunta katsoi tässä tilanteessa
tarpeelliseksi tätä asiaa pohtia, johtui osin
siitä, minkälaisia linjauksia tässä lausunnossa
apulaisoikeuskansleri esitti.
Yksi asia siinä, jonka hän otti esiin, oli
tämä ohjeistus asiasta, ja Opetushallitus ryhtyi
tämän lausunnon johdosta pohtimaan sitä,
onko ohjeistus ajantasaista, ja tässä suhteessa
heräsi kysymys aidosti siitä, kuten edustaja Zyskowiczkin täällä ansiokkaasti
huomioi, onko esimerkiksi suvivirsi sallittu vai ei. Tästä kuitenkin
oli aivan olemassa olevat tulkinnat sekä perustuslakivaliokunnalta
että oikeusasiamieheltä, ja sen takia ehkä oli
tarpeen päivittää se. Ja miksi päivittää, niin
se johtuu taas siitä, että apulaisoikeuskanslerin
lausunnossa viitattiin siihen, että aika olisi muuttunut
niin, että nämä perustuslakivaliokunnan
kannat olisivat vanhentuneet.
Nyt kun tätä on pohdittu, on ollut tärkeää,
että tässä asiassa kulttuuri, perinne
ja sitten suoranaisesti uskonto on erotettu ja on päästy
tunnetasolta järkitasolle. Mielestäni tässä meidän
lausunnossamme oli tärkeää myös
tuoda esiin se, että tämmöinen pitkälle
viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden
välttäminen ei myöskään millään
tavalla edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta, ja toisaalta
korostaa sitä, että kaikilla pitää olla
vapaus itse päättää, osallistuuko
uskonnollisiin tilaisuuksiin vai ei.
Sauli Ahvenjärvi /kd:
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta toteaa tässä ansiokkaassa mietinnössään,
koskien niin sanottua suvivirsi-asiaa, seuraavaa: "Sellaiset uskonnon
harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet (esim. sisällöltään
uskonnolliset päivänavaukset ja ohjatut ruokarukoukset)
joita mahdollisesti järjestetään osana
koulun normaalia päivittäistä toimintaa,
voivat sen sijaan muodostua etenkin julkisen vallan neutraalisuuden
vaatimuksen ja indoktrinaatiokiellon näkökulmasta
ongelmallisiksi."
Kun nyt on nähty mediassa esiintyneet otsikot tästä perustuslakivaliokunnan
oivallisesta mietinnöstä, voidaan todeta, että sana
"ongelmallisiksi" on osoittautunut jossain määrin
ongelmalliseksi. Tulee nimittäin otsikoinnista helposti
sellainen kuva, että näissä edellä mainituissa
tilaisuuksissa itsessään olisi jotain ongelmallista.
Tämähän ei ollut valiokunnan mietinnön
sanoma, vaan ongelmallisuus — tai mahdollinen ongelmallisuus — liittyy
näiden tilaisuuksien järjestelyihin, mikäli
niissä ei oteta uskonnonvapausnäkökulmaa
asianmukaisesti huomioon. Valiokunta jatkaakin: "Jos koulussa järjestetään
uskonnollisia päivänavauksia, tulee myös
näiden ajankohdista tiedottaa etukäteen ja samalla
huolehtia, että jokaisella on mahdollisuus olla osallistumatta
näihin tilaisuuksiin." Eli ongelmallisuus on tällä asianmukaisella
toiminnalla mahdollisuus välttää. Aamunavauksissa
ja ruokarukouksissa ei itsessään ole mitään
ongelmallista. Se on tässä hyvin selkeästi
todettu.
On myös hyvä, että valiokunta toteaa
mietinnössään, että pitkälle
viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden
välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään
edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta. Uskonto kuuluu
yhteiskuntaan, ja uskonnollisuuden kitkeminen kouluista olisi mielestäni
suoranaista epärehellisyyttä ja tosiasioiden kieltämistä.
Meillä on elämään, ihmisyyteen
ja tähän maailmankaikkeuteen liittyviä kysymyksiä,
joihin nykyaikainen tiede esimerkiksi ei anna, eikä koskaan
tulekaan antamaan, vastauksia. Ehjän maailmankuvan rakentaminen
vaatii uskomista johonkin, tai muuten on ummistettava silmät
näiltä perimmäisiltä kysymyksiltä ja siltä,
että on uskottava johonkin. Uskonto ja uskominen kuuluvat
ihmisyyteen, ja siksi on tärkeää, että myös
kouluissa pidetään esillä uskontoa eri
muodoissaan. On itsestään selvää,
että erityisesti kristillisen perinteen ja kristinuskon
periaatteiden opettaminen kuuluu erottamattomana osana suomalaiseen
koulujärjestelmään, mutta tärkeää on,
että uskonnonvapausnäkökulmat huomioidaan
ja niiden mukaan toimitaan.
Lopuksi yhdyn edustaja Heinosen aiemmin täällä esittämään
toivomukseen siitä, ettei tämän teeman
kanssa jouduta taas vuoden päästä painiskelemaan.
Mielestäni perustuslakivaliokunnan linjaus tässä asiassa
on selvä ja ongelmaton.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Yhdyn niihin puheenvuoroihin, missä on
todettu, että oli tärkeää, että perustuslakivaliokunta
otti tämän apulaisoikeuskansleri Puumalaisen kannanoton
käsittelyyn, erityisesti senkin vuoksi, että tästä on
käyty niin paljon keskustelua ja nimenomaan ei pelkästään
nyt täällä eduskunnassa ja poliittisten
päättäjien ja ei pelkästään
myöskään koulutoimen tai opetuksen järjestäjien
taholta, joita se erityisesti koskee, vaan koko Suomen kansasta
on noussut tämän asian tiimoilta kannanottoja.
Yhdyn siihen, mitä täällä on
tuotu esille, että kyllä suomalaisessa kulttuurissa
kristinuskolla on ollut historian aikana ja on edelleen oma sijansa.
Sen säilyttäminen nimenomaan sellaisena, että se
sisältää suvaitsevaisuuden, on minusta
se, mistä suomalaisen sivistyksen tulisi jo lähteä, että me
elämme monikulttuurisessa maassa ja sivistystä on
se, että me suvaitsemme eri tavalla ajattelevia, eri tavalla
uskovia, mutta niin, että me emme hävitä sitä,
mikä on suomalaista kulttuuria.
Sen vuoksi minusta perustuslakivaliokunnan mietintö on
nostanut aivan ydinasioita esille, että nyt kun myös
kouluissa tätä asiaa pohditaan jatkossakin, niin
sieltä löytyy aivan selkeitä asioita. Tietysti
on Opetushallituksella omat ohjeet, joita tulee noudattaa, ja niiden
tulee perustua eduskunnan tahtotilaan, mikä täällä valiokunnan
ja eduskunnan kautta on tuotu. Mutta se on myös tässä perustuslakivaliokunnan
mietinnössä erittäin selvästi
lähtökohtana, että suurempi haitta koko meidän
kulttuurillemme ja varmasti tälle suvaitsevaisuudellekin
on, jos me menemme arvottomuuteen tai putsaamme pois kaiken sen,
mikä on perinteitä, vältämme
perinteitä. Eli päinvastoin niitä tulee
kunnioittaa, ja se on minusta erittäin hyvin ilmaistu.
Täällä valiokunta nostaa myös sen,
että perustuslakivaliokunta ei liioin pidä uskonnon-
tai omantunnonvapauden kannalta ongelmallisina näitä erilaisia
tilaisuuksia, ja sekin on minusta hyvin täällä tuotu,
ja siihen jatkoksi hyvin sopii myös tämä,
että on aito vapaus valita, että jokaista perhettä,
jokaista oppilasta, heidän uskontoaan kunnioitetaan. Nämä perusasiat täältä löytyvät.
Minä haluan uskoa tästä eteenpäin,
että toteutuu se, mikä jo nyt opetuksen järjestäjien
ja eri yhteisöjen ja mahdollisesti seurakuntien välillä tapahtuu,
että on sitä vuoropuhelua, miten nämä tilaisuudet
kouluissa järjestetään, jotta tämä kokonaisuus
saadaan...
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Jos edustaja jatkaa, niin on hyvä ja tulee puhujakorokkeelle,
kiitos.
Outi Mäkelä /kok:
Arvoisa puhemies! Nyt jatkamatta tätä uskonnonvapauskysymystä ehkä vähän
laajemmin tästä lainvalvojan työstä,
mitä oikeuskansleri tekee. Oikeuskanslerin puoleenhan käännytään
ymmärtääkseni entistä herkemmin
ja useammin erilaisissa asioissa, ja jonkin verran on nyt viime
aikoina herännyt keskustelua siitä, kuinka pitkälle
lainvalvojien ylipäätään on
sopivaa lähteä tulkitsemaan asioita ja lakia ja onko
vaara, että roolit silloin sekaantuisivat lainsäätäjien
ja lainvalvojien välillä.
Nyt kun oikeuskansleri istuu täällä,
olisinkin utelias kuulemaan, miten näette tämän
tilanteen. Odotetaanko lainvalvojilta, laillisuudenvalvojilta myös
enemmän tulkintoja ja onko tultu jollain tavalla siihen
tilanteeseen, että lait pitäisi säätää yksityiskohtaisemmin,
jolloin tulkinnanvaraa olisi vähemmän? Toisaalta
sitten kun nyt on puhuttu viime aikoina tästä maalaisjärjen
käytöstä ja tilannetajusta ja siitä,
että tilanteissa voidaan joustavasti toimia, niin miten
tavallaan turvata se, että kaikkea ei tarvitsisi lailla
säätää, että voidaan
tilanteissa toimia joustavasti edelleen jatkossakin?
Anna Kontula /vas:
Arvoisa puhemies! Ahvenjärvi esitti tässä väitteen
siitä, mitenkä uskonto ja uskominen kuuluvat ihmisyyteen.
Nyt mennään sellaiselle eksistenssitasolle, että sitä tässä salissa
tuskin voidaan päättää, mutta
sen sijaan se, kuuluuko uskonto ja uskominen kouluun, on paljon
konkreettisempi asia. Kyse on kuitenkin lapsiin kohdistuvasta indoktrinaatiolaitoksesta,
kurilaitoksesta,
auktoriteetteihin perustuvasta laitoksesta. Tällöin
kysymykset uskonnonvapaudesta asettuvat ihan eri tavoin kuin kysymykseen siitä,
mikä on ihmisyys.
Minusta on tämä edustaja Rauhalan puheessa implisiittisesti
tullut ajatus vähän kummallinen, että tunnustuksellisen
uskonnonopetuksen puuttuminen olisi jotenkin arvojen puuttumista,
arvottomuutta. Minä tunnen paljon ihmisiä, joilla ei
ole minkäännäköistä hengellistä vakaumusta mutta
jotka ovat erittäin eettisesti valveutuneita ja erittäin
vahvan arvomaailman omaavia ihmisiä. Ajatus siitä,
että koulu jotenkin tarjoaisi meidän hengellisen
pohjamme, on myös monille uskontokunnille vieras ajatus.
Lisäksi minä kehottaisin edustajakollegoita pohtimaan
sitä, minkä takia tämä asia
nousee vuodesta toiseen yhä uudelleen esille. Voisiko kenties
olla niin, että siitä huolimatta, että tässä salissa
kaikki vuoroin vakuuttavat, että mitään pakottamista
taikka uskonnonvapauden rajoitusta ei tapahdu, joku tässä yhteiskunnassa
on ehkä kokenut, että sellaista tapahtuu, jos
kerran ihmiset näkevät sen vaivan, että vuodesta
toiseen tätä asiaa uudestaan ja uudestaan haluavat
käsitellä ja uudestaan ja jälleen uudestaan
nostaa sitä keskusteluun? Voisiko olla, että näistä 30
prosentista ei-luterilaisia ehkä joku on kokenut, että koulussa
ei uskonnonvapaus toteudu?
Tapani Tölli /kesk:
Arvoisa puhemies! On hyvin perusteltua se, että oikeuskanslerin
kertomus käsitellään vuosittain perusteellisesti.
Oikeuskanslerin tehtävä yhteiskunnassa laillisuusvalvojana
on merkittävä. Siinä mielessä,
niin kuin tässä on tullut esille, kanteluiden
määrä oikeuskanslerille on kasvanut.
On erittäin tärkeää, että näihin
kanteluihin pystytään vastaamaan ja kohtuullisessa
ajassa. Ottaen huomioon kokonaisresurssit mielestäni oikeuskansleri
ja Oikeuskanslerinvirasto on pystynyt tehtävänsä hyvin
hoitamaan.
Tähän kertomukseen sisältyy vakiintuneen käytännön
mukaisesti myös oikeuskanslerin yleisempi puheenvuoro.
Se on erittäin tärkeä, niin kuin perustuslakivaliokunta
on mietinnössään todennut. Tässä kertomuksessa
oikeuskansleri Jonkka tarkastelee oikeuskanslerin valvontatehtävää ja
toimintaympäristöä oikeuden ja politiikan
välisen rajanvedon näkökulmasta. On tärkeää,
että tällaisia analyyseja tehdään,
ja on erittäin tärkeää se, että kansalaisilla
on tämä asia tiedossaan ja mielessään,
että meillä on erittäin toimiva ja luotettava
laillisuusvalvonta.
Arvoisa puhemies! Nyt kyseessä olevan kertomuksen yhteydessä on
tämä paljon julkisuutta saanut asia, uskonnon-
ja omantunnonvapaus koulujen tilaisuuksissa, ollut käsittelyn
kohteena. On erittäin tärkeää,
että perustuslakivaliokunta tätä asiaa
käsitteli ja selkeästi linjasi. Nyt tässä ei
pitäisi olla ongelmaa eikä tulkintaepäselvyyksiä.
Joskus tuntuu siltä, että me yhteiskunnassa teemme
ongelmia sellaisistakin asioista, jotka eivät ole ongelmia.
Tässä oli vähän sellainen asia. Perustuslakivaliokunnassa
usein törmää sellaiseen käsitteeseen
tai asiaan kuin oikeasuhtaisuus. Niinpä tässäkin
tämä asia on hyvä pitää mielessä.
Meillä on uskonnonvapaus, ja se on suuri oikeus, se
on suuri vapaus. Se on vapaus uskoa ja elää vakaumuksensa
mukaisesti ja vapaus olla uskomatta. Se on sellainen oikeus, josta
on syytä pitää kiinni.
Tässä keskustelun yhteydessä ovat
nousseet esille perinteen merkitys ja erilaiset kristilliset symbolitkin.
Jos me siinä lähdemme ylitulkitsemaan, me olemme
aika kestämättömällä tiellä. Meidän
yhteiskuntaamme ja valtioomme liittyvissä keskeisissä symboleissa
on kristillisiä tunnuksia. Meidän lippumme on
siniristilippu. Siinä on risti keskeinen symboli, eikä se
häiritse ketään. Ei meidän tarvitse
lähteä siilaamaan ja seulomaan kaikkia symboleja
pois. Niillä on oma suuri merkityksensä.
Uskon ja toivon, niin kuin tässä puheenvuoroissa
on tullut esille, että tämä asia on ainakin nyt
joksikin aikaa keskusteltu ja se on saanut sitten kestävän
tulkintapohjan. Tässä on sitten käytännön
toiminnassa Opetushallituksella oma roolinsa. Jos jollakin koululla
tulee ongelmia, niin tietää, mistä saa
apua. Mutta ei tehdä ongelmia sellaisista asioista, jotka
eivät ongelmia ole.
Arvoisa puhemies! Vaikkei se tähän nyt suoraan
liity, haluan ottaa esille sen, että kun me puhumme suvaitsevaisuudesta,
niin tähän liittyy keskeisenä asiana
se, että meidän on syytä pysähtyä miettimään,
mitä suvaitsevaisuudella tarkoitetaan. Joskus on semmoinen
tilanne, että ne, jotka voimakkaasti korostavat suvaitsevaisuutta, saattavat
siinä suvaitsevaisuudessaan olla aika suvaitsemattomia,
niin että jos jollakin on uskonnollisia näkemyksiä tai
uskonnollinen vakaumus — tai sanotaan näin, että vanhahtavia
näkemyksiä — niin niitä ei suvaitakaan.
Kyllä on hyvin tärkeää, että me
yhteiskunnassa suvaitsemme erilaisia ihmisiä ja annamme
arvon toinen toisillemme.
Tämän perustuslakivaliokunnan mietinnön pohjalta
tämänkin asian osalta on hyvä edetä eteenpäin.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä kuin edustaja
Tölli, että on hyvä, että perustuslakivaliokunnan
mietinnössä on selkeästi asioita nostettu
esille. Haluan myös uskoa siihen, että päästäisiin
niin sanotuista tulkintaerimielisyyksistä tai siitä,
että tulee erilaisia tulkintoja — se ainakin tämän
tarkoitus varmasti on. Totta kai on erittäin hyvä,
että meillä toteutuu hyvin laillisuuden valvonta,
ja oikeuskanslerin kertomus on erittäin hyvä monelta
osin.
Mutta vielä omasta puheenvuorostani haluan edustaja
Kontulalle todeta, että ainakin itselläni se nousi
siitä, mitä jo silloin, kun uskonnonvapauslakia
tehtiin — paitsi lausuntoa sivistysvaliokunnassa myös
mietintöä perustuslakivaliokunnassa — hyvin
vahvasti haluttiin viestittää: että oppilaalla
on oikeus oman uskonnon opetukseen eikä tunnustukselliseen
opetukseen. Siitä ainakin itse lähden, että tämä yhdenvertaisuus
eri lailla uskoville toteutuisi meidän kouluissamme. Näin
toivon, ja enemmänkin tässä on ehkä sitten kysymys
erilaisista kouluista ja käytännöistä, mitä eri
puolilla Suomea toteutuu. Nyt Opetushallituksen ohjeet ovat hyvät,
meillä on hyvä mietintö, ja ehkä se,
mitä sitten itse kussakin koulussa tapahtuu, vaatii hyvin
paljon opettajilta ja rehtorilta ja niin edelleen ja yhteistyötä seurakuntien,
yhteisöjen ja vanhempien kanssa.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Yhdyn niihin kommentteihin, jotka täällä ovat
kehuneet sitä, että perustuslakivaliokunta otti
selkeän kannan siihen, miten kouluissa ylipäätään
uskonto on esillä näissä eri tilaisuuksissa
ja missä ne rajat menevät.
Haluaisin tuoda vain yhden ulottuvuuden tähän
keskusteluun vielä, ja se on tähän maahanmuuttoon
liittyvä kysymys. Suuren yleisön silmissä tämän
suvivirsikeskustelun katsotaan usein lähteneen siitä,
että Suomessa olevat maahanmuuttajat, jotka ovat muualta
tulleet — tai lasten vanhemmat, jotka ovat muualta tulleet — haluaisivat,
että suvivirsi poistuu suomalaisesta koulujuhlakäytännöstä.
Tiedän, että suurin osa maahanmuuttajista ei varmaankaan
ole tässä asiassa aktiivinen, vaan tässä ovat
aktiivisia ihan muut henkilöt kuin maahanmuuttajat, mutta
käytännössä seurauksena on se,
että aina kun tämä suvivirsikeskustelu
on esillä, se aiheuttaa maahanmuuttajien ja kantaväestön
välillä ihan täysin tarpeetonta jännitettä.
Tällaista jännitettä me emme yhtään
tähän Suomeen tarvitse, koska on hyvin tärkeää se,
että maahanmuuttajat integroituvat tähän
yhteiskuntaan. Meidän ei tarvitse luopua omista perinteistämme
sen takia, että tänne tulee maahanmuuttajia, eivätkä maahanmuuttajat
myöskään sitä meiltä vaadi.
Eivät niin toimi mitkään muutkaan valtiot,
ei pidä toimia meidänkään, ja
kaikkein vähiten pitää tällaisesta
asiasta ylipäätään keskustella
ja jatkuvasti tästä veivata suuntaan tai toiseen.
Sen takia todellakin toivon, että tämä perustuslakivaliokunnan
kannanotto nyt johtaa siihen, että tämä asia
on loppuun käsitelty eikä tällaista tarpeetonta
vastakkainasettelua enää aiheuteta.
Sauli Ahvenjärvi /kd:
Arvoisa puhemies! Edustaja Kontulalle haluan lyhyesti todeta,
että kyllä, aivan ilmeisesti meillä on
henkilöitä, jotka kokevat uskonnollisuuden esiintymisen
kouluissa ongelmalliseksi, ja on täysin mahdollista ja luultavaakin,
että näillä alueilla tapahtuu kouluissa
aina silloin tällöin virheitä ja syntyy
tilanteita, jotka koetaan niin kipeiksi, että kanteluun on
aihetta.
Mutta on eri asia käsitellä tätä teemaa
perustuslakivaliokunnassa, ja tosiaan, kuten edustaja Satonen tässä äsken,
minäkin toivon, että tällä tasolla
asia on nyt tarpeeksi selvä, ettei meidän tarvitse
vuosi vuoden perään tehtailla mietintöjä samasta
asiasta. Tämänkään käsittelyn
syy eivät varsinaisesti olleet nämä kantelut,
vaan apulaisoikeuskanslerin kanteluihin liittyvät ratkaisut.
Anna Kontula /vas:
Arvoisa puhemies! Edustaja Satonen nosti tuossa huolen siitä,
että jännite maahanmuuttajien ja valtaväestön
välillä kasvaa silloin, kun suvivirsi astuu kehiin.
Minä olen yhtä mieltä siitä,
että näin usein käy, ja yhtä mieltä myös
siitä analyysin pohjasta, että maahanmuuttajathan
meillä eivät ole profiloituneet koulujen uskonnonvapauskysymyksessä vaan pikemminkin
kantaväestön ne jäsenet, jotka eivät
koe tunnustuksellisen uskonnon kuuluvan kouluun. Heihin kuuluu sekä kirkkoon
kuulumattomia että sitten sellaisia kirkkoon kuuluvia niin
kuin minä, jotka katsovat, että kouluopetus ei
ole oikea paikka hengellisyydelle.
Minä en kuitenkaan näe, että tämä jännite
olisi niiden ihmisten vika, jotka nostavat uskonnonvapauskysymyksiä keskusteluun.
He eivät ole morkkaamassa maahanmuuttajia väärin
perustein siitä, että nämä eivät
suvaitsisi meidän suvivirttämme. Kyllä se
problematiikka johtuu ihan jostain muusta kuin heistä.
Tuntuukin vähän hassulta semmoinen ajatus, että uskonnonvapaudesta
ei kantaväestön keskuudessa saisi puhua sen takia,
että joku voi ymmärtää tämän
siirtolaisuuteen liittyväksi kysymykseksi.
Tässä hetki sitten Tölli sanoi suurin
piirtein näin: "Jotka voimakkaimmin korostavat suvaitsevaisuutta,
voivat olla aika suvaitsemattomia." Tänään
tässä keskustelussa suvaitsevaisuutta ovat yksiselitteisesti
vaatineet ja korostaneet nimenomaan ne, jotka haluavat vahvemmin
tunnustuksellisuuden säilymistä kouluopetuksen osana.
Outi Mäkelä /kok:
Arvoisa puhemies! Vielä tästä uskontoasiasta
sen verran, että kyllä itse koen niin, että suomalainen
yhteiskunta ja meidän perinteemme, meidän kulttuurimme
pohjaavat pitkälti uskontoon, ja tätä varmaan
on vaikea kenenkään kiistää.
Jos ruvetaan sitten puhdistamaan jostain syystä — jos
tuntuu, että ei tänä päivänä enää ole
tarvetta tämän tyyppiselle kytkökselle — yhteiskuntaa
uskonnon heijastumista, niin kyllä silloin ollaan aika
riskialttiilla tiellä jo yhteiskunnan moraalin, kansakunnan
kaiken sen pohjan kannalta, mitä meillä on.
Itse koen, että kun meillä arvopohja myös pohjaa
pitkälle, lähdetään vaikka jo
kymmenestä käskystä tai tämän
tyyppisistä asioista, ovatko ne sitten suoraan heijastumia
juuri tietystä uskonnosta, tietystä uskontokunnasta,
sitäkin alkaa olla vaikea ehkä tulkita, ja se
menee jo niin teologiseen pohdintaan, että sitä ei
varmaan täällä ole tarkoituksenmukaista
tehdä, niin kun me yhteiskuntaa lainsäätäjinä uudistamme
ja kehitämme, niin kyllä se arvopohja, se kaikki,
mitä meillä on olemassa näissä meidän
juurissamme, pitää huomioida ja sen pitää olla
se tukeva rakenne siellä. Totta kai muutoksia tulee ja
yhteiskunta muuttuu, mutta en usko, että tällainen
perinne ja nämä puhdistuvat koskaan kokonaan,
eikä ole tarkoituksenmukaistakaan.
Anna Kontula /vas:
Arvoisa puhemies! Luterilaisen kirkon valtionkirkkoa ja koulujen
tunnustuksellisuutta korostavalla suuntauksella ei ole mitään
sellaista erillistä arvopohjaa erossa muusta yhteiskunnasta
tai muusta kristikunnasta, joka perustelisi nimenomaan tämän
tulkinnan.
Valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkka
Arvoisa puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Kiitän
keskustelussa annetusta palautteesta kertomuksemme johdosta.
Täällä kysyttiin sitä, miten
säästöt vaikuttavat oikeusvaltioperiaatteiden
toteutumiseen käytännössä. Voi
todeta, että haasteita kyllä varmasti tulee. Laillisuusvalvonta
ei kuitenkaan voi suoraan, eikä juurikaan edes epäsuorasti,
vaikuttaa resursseihin ja niiden jakoon. Voin kuitenkin sanoa, että seuraamme
tilannetta kanteluiden ja tarkastusten puitteissa.
Keskustelussa oli esillä perus- ja ihmisoikeudet ja
laillisuusvalvojan rooli. Totean tältä osin, että olen
tässä nyt käsillä olevan kertomuksen puheenvuorossani
kosketellut jonkin verran perus- ja ihmisoikeusargumentaatiota ja
olen tuolloin elikkä noin vuosi sitten kirjoittanut muun muassa
näin: "Kertomusvuonna virisi pohdintaa siitä,
voidaanko perus- ja ihmisoikeuteen vedoten äärimmillään
syrjäyttää eri oikeudenaloilla vakiintuneet
oikeuslähdeperiaatteet. Perus- ja ihmisoikeusargumentaation
rajoja koskevalle aidolle keskustelulle ja laaja-alaisesti aihetta
tarkastelevalle tutkimukselle näyttäisi olevan
tarvetta." — Kiitos.
Keskustelu päättyi.