Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin tiedämme, Suomen eduskunta voi vain hyväksyä tai hylätä nämä esitykset eikä muuttaa, mutta lähtökohtaisesti pidän hyvänä sitä, että ulkomaalainen voi liittyä Suomen kirkon jäseneksi, ja se on perusteltu tässä esityksessä aivan hyvin. Kirkkoherranvaalia koskeva muutos on iso muutos, mikäli se tällaisenaan hyväksytään, ja uskon siinäkin tietysti kirkolliskokouksen perusteisiin, mutta varmasti molemmissa asioissa hallintovaliokunta käsittelee nämä asiat perusteellisesti ja tulee esittämään sitten omat huomionsa siihen koskien nimenomaan juuri tätä kirkkoherranvaalin isoa muutosta, mikä on tulossa.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksessähän on tavallisen seurakuntalaisen silmissä eniten vaikuttava muutos kysymys kirkkoherran vaalitavan muuttamisesta. Kirkolliskokous on päätynyt tähän erikseen pitkällisen valmistelun ja laajojen keskustelujen jälkeen, joten eduskunnan ei ole syytä tietenkään estää, mutta muutaman huomion minä kuitenkin tästä asiasta teen.

Tähän saakka ovat seurakuntalaiset saaneet aina valita kirkkoherransa suoralla kansanvaalilla, paitsi jos kirkkoherran virkaan ei ole ollut enempää hakijoita kuin yksi. Nyt tämä esitys merkitsee sitä, että kirkkovaltuusto saa hakea tuomiokapitulilta oikeutta siirtää valintavalta itsellensä. Siis kirkkovaltuusto voi esittää, että seurakuntalaiset eivät saakaan äänestää, vaan se äänestää itse. Toivottavasti tätä esitysoikeutta tullaan käyttämään vain hyvin harkiten.

Olen itse Savukosken ja Pelkosenniemen yhteisen seurakunnan kirkkovaltuutettu, ja nyt meillä jäi tässä vuosi sitten kirkkoherra eläkkeelle ja hakijoita tuli kaksi kappaletta. No, minulle ei tullut siinä vaiheessa mieleenkään vaatia äänioikeutta pois seurakuntalaisilta. Miten siinä sitten kävi? Toinen hakija peruutti hakemuksensa, ja vaalit jäivät kuitenkin pitämättä.

Tietysti tämä esitetty malli on parempi kuin se, että kaikki seurakunnat olisi suoraan vain pakotettu luopumaan suorasta kansanvaalista. Paljon riippuu siitä kulttuurista, mikä seurakunnassa vallitsee. Ymmärtääkseni muutosta on perusteltu sillä, että erityisesti Etelä-Suomen seurakunnissa äänestysprosentti on jäänyt alhaiseksi, mutta kuitenkin ne äänestävät, joita asia kiinnostaa. Ei toisten passiivisuus saa aiheuttaa sitä, että muilla ihmisillä ei ole sen jälkeen vaikuttamismahdollisuutta. Eli ne pääsevät äänestämään, joita asia todella kiinnostaa ja joille tällä on merkitystä.

Äänestysaktiivisuuden nostamiseksi on olemassa keinoja. Esimerkiksi Rovaniemellä pidettiin tässä talvella kirkkoherranvaali, ja se herätti muuten todella paljon kiinnostusta. Rovaniemellä oli paikallislehdissä hyvin aktiiviset vaalikampanjat, mainokset ynnä muut ja hyvät, todella mielenkiintoiset keskustelut, joista voimme seurata, mikä on seurakunnan kanta eri asioihin ja tulevan kirkkoherran eri kanta monellekin seurakuntalaiselle hyvin tärkeisiin asioihin.

Sitten pienissä seurakunnissa maaseudulla äänestysinto kirkon vaaleissa on ollut perinteisesti paljon vilkkaampaa kuin Ruuhka-Suomessa. Mutta valitettavasti keskittämispolitiikka ja hallituksen suurkuntahanke on lisäämässä myös kirkon sisällä painetta suurempiin yksiköihin siirtymiseksi, elikkä tämä keskittymiskierre ei jää näemmä ainoastaan kuntapuolelle ja kaikkeen muuhun, vaan se on siirtymässä myös kirkollisiin asioihin. Toivottavasti tämä ei johda nyt sitten siihen, että äänestysaktiivisuus lähtee laskuun niissä pienissä seurakunnissa, joissa perinteisesti äänestysaktiivisuus on ollut korkea. Maallisella puolellahan on jo nähtävissä, että lakkautetuissa kunnissa ei ole enää samanlaista kiinnostusta esimerkiksi yhteisen uuden kunnan kunnallisvaaleja kohtaan. Toivotaan parasta.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ensi syksynä tulee kuluneeksi neljännesvuosisata siitä, kun minut vihittiin papiksi, ja koko tämän ajan on kirkossa käyty keskustelua kirkkoherran vaalitavan muuttamisesta, ja jonkinlaisia viilauksia siihen toki on saatukin. Tähän neljännesvuosisataan mahtuu myös se, että kappalaisten valinta siirrettiin kansanvaalista välilliseksi vaaliksi, eli se tuli joko kirkkovaltuustojen tai seurakuntaneuvostojen toimesta toteutettavaksi.

Erityisesti kappalaisen vaalimuutoksessa syyksi, perusteluksi, esitettiin se, että äänestysprosentit ovat kovin alhaisia. Se on ollut myös yksi syy, minkä vuoksi on haluttu kirkkoherran vaali siirtää välilliseksi vaaliksi, mutta yhtä lailla syy on ollut siinä, että on katsottu, että kansanvaali ei mahdollista parhaalla mahdollisella tavalla sitä, että valituksi tulisi hallinto- ja johtamistaidoiltaan parhaat edellytykset omaava henkilö.

Arvoisa herra puhemies! Tämä onkin pitkälti totta, sillä kansanvaalissa on saattanut käydä niin, että seurakuntalaisten mukavaksi tuntema henkilö on tullut valituksi, mutta hänen johtamis- ja hallinnolliset taitonsa eivät ole olleetkaan riittäviä, ja sitten vaativassa esimies- ja johtamistehtävässä hänen viranhoitonsa on ollut muuta kuin kelvollista, muuta kuin mainetta herättävää.

Kuitenkin tämä kirkolliskokouksen esitys on hyvä kompromissi siinä mielessä, että lähdetään siitä, että välitön vaali on ensisijainen vaali ja vasta toisena vaihtoehtona olisi välillinen vaali, mikäli seurakunnan elimet sitä pyytävät. Hyppäys välilliseen vaaliin olisi liian suuri jo sen vuoksi, että jos ei tämä nyt ole aivan ikiaikainen seurakuntalaisten perinne ja oikeus valita itse pappinsa ja kirkkoherransa, niin kuitenkin sillä on pitkä perinne. On toisaalta muistettava, että tuomiokapituli asettaa hakijat ehdokassijoille, joten heidän kyvykkyytensä, siis edellytykset viranhoitoon, on tullut tällä tavoin kontrolloiduksi, siis heidät todetaan kykeneviksi ja taitaviksi hoitamaan kyseistä virkaa.

Herra puhemies! Tämähän on enemmän tai vähemmän — kun eduskunta joko hyväksyy tai hylkää kirkkolain muutosesityksen — jäänteitä valtionkirkon ajasta. On kuitenkin virheellistä puhua, että eläisimme valtionkirkon ajassa. Jatkuvastihan tällaisia kantoja kuulee julkisuudessa, puhutaan valtionkirkosta. Kyllä valtionkirkon viimeisetkin jäänteet ovat poistuneet viimeistään vuonna 1994, jolloin tuli voimaan uusi kirkkolaki, ja jo tuolloin kirkko suhteessa valtioon oli paljon itsenäisempi kuin yliopistot tai Yleisradio. Mutta kirkolla ja valtiolla on aina jonkinlainen suhde. Nobel-palkittu kirjailija T. S. Elliot kiteytti sen erinomaisesti sanoen, että jos kirkon ja valtion suhteet ovat hyvät, silloin kirkossa on jotain vikaa, jos kirkon ja valtion suhteet ovat huonot, silloin valtiossa on jotain vikaa, mutta tämä on sitten jo eri saarnan paikka.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Sen verran, että vaikka tämä vaikuttaa vähän epädemokraattiselta kirkon taholta tai, voisiko sanoa, yhteiskunnan ja valtion taholta, pidän tätä hyvänä asiana: että asiantuntijuudesta tällä alueella voidaan puhua tosiaan, että joku on omistautunut asialleen, niin että elävä henki liikuttaa tai liikutus, tunteminen tässä asiantuntevuudessa on ihan eri tasoa, kun ajatellaan, kuinka heikoksi on mennyt äänestysprosentti myös kunnallisvaaleissa ja muuten valtakunnallisessa demokratiassa.

Eli vanha valta, ikään kuin joku vanha testamentillinen mediakoneisto ja suggestiivinen musta maaginen valta, saa joukkonsa aina mobilisoitua. Ehkä pahimmiten se on, uskallan sanoa, heijastunut justiin kirkollisissa vaaleissa, joissa ainoastaan tietyt poliittiset kuviot toistavat samaa vanhaa kaavaa, mutta kukaan ei välitä siitä, mitä oikeasti hengellisesti ja henkisesti ja psyykkisesti tässä maassa tapahtuu. Meillä on kaikessa tavallaan menty siihen, että tavallaan tämän demokratian nimissä toteutuu aina vain enemmän joku RKP:n mielivalta tai joku vanhan poliittisen Ylen mielivalta ja muuta vastaavaa, että meidän on muutenkin ruvettava poliittisestikin vaatimaan tämmöistä todellista asiantuntevuutta, kokonaisvaltaista näkemystä myös median kautta esiin tulevana tässä yhteiskunnassa.

Minun mielestäni tässä jos missä kirkko on uskaltautunut jopa niin vaaralliselle alueelle, että media voi tulkita tämän ihan miksi vain. Mutta näen sieltä sisältä tulevan aidon asian kaipuun, ettei tapahtuisi tämä sama kuvottava rutinisoituminen lopullisesti, mikä on Suomen poliittisessa elämässä tapahtunut, kun on masennettu äänestäjät ja todellinen demokratia tässä maassa.