3) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa herra puhemies! Niin kuin tiedämme, Suomen
eduskunta voi vain hyväksyä tai hylätä nämä esitykset
eikä muuttaa, mutta lähtökohtaisesti
pidän hyvänä sitä, että ulkomaalainen
voi liittyä Suomen kirkon jäseneksi, ja se on
perusteltu tässä esityksessä aivan hyvin.
Kirkkoherranvaalia koskeva muutos on iso muutos, mikäli
se tällaisenaan hyväksytään,
ja uskon siinäkin tietysti kirkolliskokouksen perusteisiin,
mutta varmasti molemmissa asioissa hallintovaliokunta käsittelee
nämä asiat perusteellisesti ja tulee esittämään
sitten omat huomionsa siihen koskien nimenomaan juuri tätä kirkkoherranvaalin
isoa muutosta, mikä on tulossa.
Eeva-Maria Maijala /kesk:
Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksessähän
on tavallisen seurakuntalaisen silmissä eniten vaikuttava
muutos kysymys kirkkoherran vaalitavan muuttamisesta. Kirkolliskokous
on päätynyt tähän erikseen pitkällisen
valmistelun ja laajojen keskustelujen jälkeen, joten eduskunnan
ei ole syytä tietenkään estää,
mutta muutaman huomion minä kuitenkin tästä asiasta
teen.
Tähän saakka ovat seurakuntalaiset saaneet aina
valita kirkkoherransa suoralla kansanvaalilla, paitsi jos kirkkoherran
virkaan ei ole ollut enempää hakijoita kuin yksi.
Nyt tämä esitys merkitsee sitä, että kirkkovaltuusto
saa hakea tuomiokapitulilta oikeutta siirtää valintavalta
itsellensä. Siis kirkkovaltuusto voi esittää,
että seurakuntalaiset eivät saakaan äänestää,
vaan se äänestää itse. Toivottavasti
tätä esitysoikeutta tullaan käyttämään
vain hyvin harkiten.
Olen itse Savukosken ja Pelkosenniemen yhteisen seurakunnan
kirkkovaltuutettu, ja nyt meillä jäi tässä vuosi
sitten kirkkoherra eläkkeelle ja hakijoita tuli kaksi kappaletta.
No, minulle ei tullut siinä vaiheessa mieleenkään
vaatia äänioikeutta pois seurakuntalaisilta. Miten
siinä sitten kävi? Toinen hakija peruutti hakemuksensa, ja
vaalit jäivät kuitenkin pitämättä.
Tietysti tämä esitetty malli on parempi kuin se,
että kaikki seurakunnat olisi suoraan vain pakotettu luopumaan
suorasta kansanvaalista. Paljon riippuu siitä kulttuurista,
mikä seurakunnassa vallitsee. Ymmärtääkseni
muutosta on perusteltu sillä, että erityisesti
Etelä-Suomen seurakunnissa äänestysprosentti
on jäänyt alhaiseksi, mutta kuitenkin ne äänestävät,
joita asia kiinnostaa. Ei toisten passiivisuus saa aiheuttaa sitä,
että muilla ihmisillä ei ole sen jälkeen
vaikuttamismahdollisuutta. Eli ne pääsevät äänestämään,
joita asia todella kiinnostaa ja joille tällä on
merkitystä.
Äänestysaktiivisuuden nostamiseksi on olemassa
keinoja. Esimerkiksi Rovaniemellä pidettiin tässä talvella
kirkkoherranvaali, ja se herätti muuten todella paljon
kiinnostusta. Rovaniemellä oli paikallislehdissä hyvin
aktiiviset vaalikampanjat, mainokset ynnä muut ja hyvät,
todella mielenkiintoiset keskustelut, joista voimme seurata, mikä on
seurakunnan kanta eri asioihin ja tulevan kirkkoherran eri kanta
monellekin seurakuntalaiselle hyvin tärkeisiin asioihin.
Sitten pienissä seurakunnissa maaseudulla äänestysinto
kirkon vaaleissa on ollut perinteisesti paljon vilkkaampaa kuin
Ruuhka-Suomessa. Mutta valitettavasti keskittämispolitiikka
ja hallituksen suurkuntahanke on lisäämässä myös
kirkon sisällä painetta suurempiin yksiköihin
siirtymiseksi, elikkä tämä keskittymiskierre
ei jää näemmä ainoastaan kuntapuolelle
ja kaikkeen muuhun, vaan se on siirtymässä myös
kirkollisiin asioihin. Toivottavasti tämä ei johda
nyt sitten siihen, että äänestysaktiivisuus
lähtee laskuun niissä pienissä seurakunnissa,
joissa perinteisesti äänestysaktiivisuus on ollut
korkea. Maallisella puolellahan on jo nähtävissä,
että lakkautetuissa kunnissa ei ole enää samanlaista
kiinnostusta esimerkiksi yhteisen uuden kunnan kunnallisvaaleja
kohtaan. Toivotaan parasta.
Kimmo Kivelä /ps:
Arvoisa herra puhemies! Ensi syksynä tulee kuluneeksi
neljännesvuosisata siitä, kun minut vihittiin
papiksi, ja koko tämän ajan on kirkossa käyty
keskustelua kirkkoherran vaalitavan muuttamisesta, ja jonkinlaisia viilauksia
siihen toki on saatukin. Tähän neljännesvuosisataan
mahtuu myös se, että kappalaisten valinta siirrettiin
kansanvaalista välilliseksi vaaliksi, eli se tuli joko
kirkkovaltuustojen tai seurakuntaneuvostojen toimesta toteutettavaksi.
Erityisesti kappalaisen vaalimuutoksessa syyksi, perusteluksi,
esitettiin se, että äänestysprosentit
ovat kovin alhaisia. Se on ollut myös yksi syy, minkä vuoksi
on haluttu kirkkoherran vaali siirtää välilliseksi
vaaliksi, mutta yhtä lailla syy on ollut siinä,
että on katsottu, että kansanvaali ei mahdollista
parhaalla mahdollisella tavalla sitä, että valituksi
tulisi hallinto- ja johtamistaidoiltaan parhaat edellytykset omaava
henkilö.
Arvoisa herra puhemies! Tämä onkin pitkälti totta,
sillä kansanvaalissa on saattanut käydä niin,
että seurakuntalaisten mukavaksi tuntema henkilö on
tullut valituksi, mutta hänen johtamis- ja hallinnolliset
taitonsa eivät ole olleetkaan riittäviä,
ja sitten vaativassa esimies- ja johtamistehtävässä hänen
viranhoitonsa on ollut muuta kuin kelvollista, muuta kuin mainetta
herättävää.
Kuitenkin tämä kirkolliskokouksen esitys on hyvä kompromissi
siinä mielessä, että lähdetään siitä,
että välitön vaali on ensisijainen vaali
ja vasta toisena vaihtoehtona olisi välillinen vaali, mikäli
seurakunnan elimet sitä pyytävät. Hyppäys
välilliseen vaaliin olisi liian suuri jo sen vuoksi, että jos
ei tämä nyt ole aivan ikiaikainen seurakuntalaisten
perinne ja oikeus valita itse pappinsa ja kirkkoherransa, niin kuitenkin
sillä on pitkä perinne. On toisaalta muistettava,
että tuomiokapituli asettaa hakijat ehdokassijoille, joten
heidän kyvykkyytensä, siis edellytykset viranhoitoon,
on tullut tällä tavoin kontrolloiduksi, siis heidät
todetaan kykeneviksi ja taitaviksi hoitamaan kyseistä virkaa.
Herra puhemies! Tämähän on enemmän
tai vähemmän — kun eduskunta joko hyväksyy
tai hylkää kirkkolain muutosesityksen — jäänteitä valtionkirkon
ajasta. On kuitenkin virheellistä puhua, että eläisimme
valtionkirkon ajassa. Jatkuvastihan tällaisia kantoja kuulee
julkisuudessa, puhutaan valtionkirkosta. Kyllä valtionkirkon
viimeisetkin jäänteet ovat poistuneet viimeistään
vuonna 1994, jolloin tuli voimaan uusi kirkkolaki, ja jo tuolloin
kirkko suhteessa valtioon oli paljon itsenäisempi kuin
yliopistot tai Yleisradio. Mutta kirkolla ja valtiolla on aina jonkinlainen
suhde. Nobel-palkittu kirjailija T. S. Elliot kiteytti sen erinomaisesti
sanoen, että jos kirkon ja valtion suhteet ovat hyvät,
silloin kirkossa on jotain vikaa, jos kirkon ja valtion suhteet
ovat huonot, silloin valtiossa on jotain vikaa, mutta tämä on
sitten jo eri saarnan paikka.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Sen verran, että vaikka tämä vaikuttaa
vähän epädemokraattiselta kirkon taholta
tai, voisiko sanoa, yhteiskunnan ja valtion taholta, pidän
tätä hyvänä asiana: että asiantuntijuudesta
tällä alueella voidaan puhua tosiaan, että joku
on omistautunut asialleen, niin että elävä henki
liikuttaa tai liikutus, tunteminen tässä asiantuntevuudessa
on ihan eri tasoa, kun ajatellaan, kuinka heikoksi on mennyt äänestysprosentti
myös kunnallisvaaleissa ja muuten valtakunnallisessa demokratiassa.
Eli vanha valta, ikään kuin joku vanha testamentillinen
mediakoneisto ja suggestiivinen musta maaginen valta, saa joukkonsa
aina mobilisoitua. Ehkä pahimmiten se on, uskallan sanoa, heijastunut
justiin kirkollisissa vaaleissa, joissa ainoastaan tietyt poliittiset
kuviot toistavat samaa vanhaa kaavaa, mutta kukaan ei välitä siitä, mitä oikeasti
hengellisesti ja henkisesti ja psyykkisesti tässä maassa
tapahtuu. Meillä on kaikessa tavallaan menty siihen, että tavallaan
tämän demokratian nimissä toteutuu aina
vain enemmän joku RKP:n mielivalta tai joku vanhan poliittisen
Ylen mielivalta ja muuta vastaavaa, että meidän
on muutenkin ruvettava poliittisestikin vaatimaan tämmöistä todellista
asiantuntevuutta, kokonaisvaltaista näkemystä myös
median kautta esiin tulevana tässä yhteiskunnassa.
Minun mielestäni tässä jos missä kirkko
on uskaltautunut jopa niin vaaralliselle alueelle, että media
voi tulkita tämän ihan miksi vain. Mutta näen
sieltä sisältä tulevan aidon asian kaipuun, ettei
tapahtuisi tämä sama kuvottava rutinisoituminen
lopullisesti, mikä on Suomen poliittisessa elämässä tapahtunut,
kun on masennettu äänestäjät
ja todellinen demokratia tässä maassa.
Keskustelu päättyi.