Oikeusministeri Johannes Koskinen
Herra puhemies! Oikeusministeriössä valmisteltaviin
kuuluvat monet elämän ja kuoleman määritelmät.
Tällä kertaa ajantasaistetaan kuolleeksi julistamista
koskevaa lainsäädäntöä.
Siinä on kaksi perusasiaa. Kuolleeksi julistamisen odotusaikoja
esitetään lyhennettäviksi ja myöskin
viranomaisaloitteisen kuolleeksi julistamisen ikärajaa
taas, tavallaan toiseen suuntaan, esitetään korotettavaksi
yleisen eliniän nousun vuoksi.
Kuolleeksi julistamisen odotusaikoja esitetään
lyhennettäviksi siten, että kadonneen henkilön
kuolleeksi julistamisesta voisi tehdä hakemuksen käräjäoikeudelle
viiden vuoden kuluttua siitä, kun hän tiettävästi
viimeksi oli elossa. Nykyisin kadonnut henkilö voidaan
julistaa kuolleeksi yleensä vasta kymmenen vuoden odotusajan
jälkeen. Nämä siis tilanteessa, kun ei
ole tietoa siitä viimeisestä vaiheesta, että se
liittyisi johonkin onnettomuuteen tai vastaavaan, joita koskevat
taas lyhyemmät odotusajat. Kuolleeksi julistamisessa on
tavallista lyhyempi odotusaika esimerkiksi silloin, jos henkilö on
kadotessaan ollut olosuhteissa, joihin liittyy hengenvaara. Näiden
tilanteiden odotusaika lyhennettäisiin esityksen mukaan
yhteen vuoteen, kun se nykyisin on kolme vuotta.
Lisäksi esitetään, että kadonneen
henkilön kuolleeksi julistamista voisi nykyistä useammissa
tilanteissa hakea heti katoamisen jälkeen. Odotusaikaa
ei tarvittaisi lainkaan, jos henkilö on kadonnut välittömän
hengenvaaran aiheuttaneessa onnettomuudessa. Sellainen voi olla
esimerkiksi laivan uppoaminen tai lentokoneen maahansyöksy.
Laissa ei enää edellytettäisi, että henkilön
ruumis on tuhoutunut.
Käräjäoikeuden päätöstä kuolleeksi
julistamisesta voi hakea esimerkiksi kadonneen omainen. Hakemuksen
johdosta käräjäoikeuden on kuultava omaisia
ja kutsuttava kadonnutta julkisella kuulutuksella. Jollei saada
tietoa siitä, että henkilö on elossa
tai kuollut, käräjäoikeus julistaa hänet
kuolleeksi.
Nykyistä kuulutusmenettelyä esitetään
kevennettäväksi siten, että julkinen
kuulutus olisi julkaistava Virallisessa lehdessä vain yhden
kerran nykyisten kolmen kerran sijasta. Jos kuolleeksi julistaminen
tapahtuu ilman odotusaikaa, ei kuulutusta tarvitsisi julkaista lainkaan
Virallisessa lehdessä. Näin siis byrokratiaa puretaan.
Tärkeätähän näissä tilanteissa
on se, että lyhyempien odotusaikojen turvin omaiset pääsevät
normaaliolotilaan aiemmin. Usein on kysymys myös toimeentulon
turvaamisesta. Erilaiset vakuutuskorvaukset ja sosiaaliturvan muodot
voidaan maksaa lopullisesti vasta, kun on varmuus henkilön kuolemasta,
ja se varmuus saadaan tämän kuolleeksi julistamisen
kautta.
Väestötietojen ajan tasalla pitämiseksi
julistetaan kadoksissa olevat yli 90-vuotiaat henkilöt kuolleeksi
vuosittain viranomaisten hakemuksesta. Yleensä tällöin
on kyse ulkomaille muuttaneista Suomen kansalaisista, joiden kuolemasta Suomen
viranomaiset eivät ole saaneet tietoa. Useissa maissahan
väestökirjanpito on olennaisesti heikommalla ja
epävarmemmalla pohjalla kuin meillä Pohjoismaissa.
Suurempia ryhmiä tällaisia kuolleeksi julistamisia
on tapahtunut erityisesti kansalaissodassa kadonneiden osalta. Odotettiin,
kunnes tällaiset henkilöt olisivat tulleet 90-vuotiaiksi,
ja silloin on tapahtunut kuolleeksi julistaminen, vaikka katoaminen
ja kuolema todennäköisesti on tapahtunut jo vuoden
1918 tapahtumien yhteydessä. Esimerkiksi viime sotien osalta
tällaista isompaa kadonneiden joukkoa ei jäänyt
juuri Suomen puolustusvoimien tarkan kirjanpidon takia. Tarkan tosiseikastojen
kirjaamisen vuoksi näitä epätietoisen
kohtalon varaan jääneitä oli suhteessa
vähän verrattuna siihen valtavaan sotaponnistusten määrään,
joka Suomea kohtasi.
Väestötietojen ylläpitoon liittyvän
kuolleeksi julistamisen ikärajaa korotettaisiin esityksen
mukaan 90 vuodesta 100 vuoteen. Tämä on tarpeen, koska
väestön keskimääräinen
elinaika on olennaisesti pidentynyt siitä, kun 90 vuoden
ikäraja otettiin lakiin. Näin vältettäisiin
vieläkin tarkemmin se, ettei julisteta kuolleeksi sellaisia
henkilöitä, jotka elävät jossakin
toisessa maassa. Näiden kuolleeksi julistamisten käsittely
siirrettäisiin käräjäoikeuksilta
maistraateille, jotka nykyisinkin käytännössä hoitavat
niihin liittyvät viranomaisselvitykset ja joille tehtävä luonteensa puolesta
väestökirjanpitoon liittyvänä sopii
paremmin kuin käräjäoikeuksille.
Keskustelu päättyy.