Jari Leppä /kesk(esittelypuheenvuoro):

Kiitos, herra puhemies, tästä esittelymahdollisuudesta tähän keskustelun alkuun. Tämä kalastuslain uudistushan pitää sisällään sen, että tässä esitetään muutettavaksi lakia siten, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset voisivat myöntää kalastusmatkailuyrittäjille luvan järjestää yleiskalastusoikeuksien turvin sellaisia pienimuotoisia kalastusmatkailutilaisuuksia, joihin osallistuu enintään kuusi kalastajaa kerrallaan. Kalastusmatkailuyrittäjälupa olisi voimassa enintään viisi vuotta, ja se maksaisi 100 euroa vuodessa.

Valiokunta toteaa, että suuremmat kalastusmatkailutilaisuudet, kalastuskilpailut ja muut isot kalastustapahtumat edellyttävät jatkossakin aina kalastusoikeuden haltijan myöntämää lupaa. Lisäksi valiokunta korostaa sitä, että nykyisessä kalastuslain 39 §:ssä kielletään kaikki sellainen toiminta, jossa voi aiheutua haittaa tai häiriötä rannan omistajille tai haltijoille. Tämä asia ei siis muutu mihinkään, elikkä se koskee myöskin tätä kalastusopastoimintaa.

Valiokunta pitää tätä esitystä perusteltuna ja korostaa, että esitetyllä lain muutoksella turvataan kalastusoppaiden, kalastusmatkailuyrittäjien ja muiden maaseudun matkailuyrittäjien elinkeinon harjoittamisen edellytyksiä helpottamalla ja selkeyttämällä kalastuslupapolitiikkaa. Esityksen myönteiset tulo- ja työllisyysvaikutukset kohdistuvat ensisijaisesti ja erityisesti saaristoon ja maaseudulle, joissa muita työtilaisuuksia on niukalti.

Jatkossa lupa kalastusopastoimintaan voidaan edellytysten täyttyessä myöntää kalastusoikeuden haltijan tahdosta riippumatta. Tämä on nyt sitten se selkeä muutos nykyiseen käytäntöön, jossa on aina tähän asti edellytetty vesialueiden omistajien suostumusta kalastusopastoimintaan. Valiokunta myös korostaa omassa lausunnossaan, että kysymyksessä on selkeä muutos tältä osin tähän nykyiseen käytäntöön. Siksi on perusteltua, niin kuin valiokunta lausumaehdotuksessaan sanoo, että uuden kalastusoppaiden lupajärjestelmän toimivuutta ja sen vaikutuksia seurataan tarkasti, ja valiokunta edellyttää kalastusoppaita koskevan lupajärjestelmän toimivuudesta ja sen vaikutuksista kalakantoihin toimitettavaa selvitystä maa- ja metsätalousvaliokunnalle vuoden 2014 loppuun mennessä.

Tarve tämän muutoksen tekemiseen on tullut siitä, että korkeimman oikeuden tulkinta ei enää mahdollistanut tämäntyyppistä toimintaa. Kun tiedämme omistuksen sirpaleisuuden, näin on sitten hallitus ehdotuksessaan ja valiokunta kannanotossaan halunnut helpottaa tältä osin tätä lupajärjestelmää niin, että tuo ammattimainen, pienimuotoinen kalastusmatkailutoiminta ja siihen liittyvät lupajärjestelyt olisivat helpommin mahdollisia.

Vielä viimeinen seikka, herra puhemies, on se, että ely-keskusten täytyy lupaharkinnassaan aina ottaa huomioon kalakannat, niiden täytyy aina ottaa huomioon kestävän kalastuksen periaate — tästä ei saa lipsua tämänkään lain uudistuksen yhteydessä, vaan aina on pidettävä mielessä se, että kalastus on kestävällä tasolla — ja myöskin se, että nämä muut lupamaksut säilyvät aivan ennallaan, ne eivät muutu miksikään, ja tämä 100 euroa vuosittaisesta kalastusopasmaksusta tulee näiden muiden maksujen päälle.

Elisabeth Nauclér /r:

Ärade herr talman! Majoriteten i grundlagsutskottet anser att lagförslaget inte strider mot egendomsskyddet i grundlagens 15 §. Själv är jag av en annan åsikt, vilket jag också fått stöd för av sakkunniga. Det lagförslag vi nu är på väg att godkänna innebär en betydande begränsning av det grundlagsfästa egendomsskyddet. Det innebär en ny tolkning av grundlagen som kan leda vart som helst. Det finns inte samma krav på exakthet och noggrannhet som tidigare.

Enligt tidigare tolkningspraxis hade inskränkningar i grundläggande fri- och rättigheter, som varit möjliga att göra, förutsatt att de varit noggrant avgränsade och tillräckligt exakt definierade. Dessutom skulle inskränkningsgrunderna vara acceptabla och dikteras av ett tungt vägande samhällsbehov. Inskränkningarna ska vara förenliga med kravet på proportionalitet och avslutningsvis får inskränkningarna inte stå i strid med Finlands internationella människorättsförpliktelser.

Så vad är då det vägande samhällsbehovet här? Enligt propositionen skulle det vara näringsfriheten och det allmännas skyldighet att främja sysselsättningen enligt 18 § i grundlagen. Denna motivering torde inte finna stöd i grundlagsutskottets tidigare praxis, och det minsta man kan kräva är alltså en ordentlig utredning som visar att så är fallet. Det är ingen tvekan om att samhället är skyldigt att bekämpa arbetslöshet, men det saknas helt och hållet uträkningar och uppgifter om hur denna lagändring kommer att öka sysselsättningsgraden i Finland. Det är därför omöjligt för grundlagsutskottet att på basis av denna proposition avgöra om lagen kan stiftas i vanlig ordning eller inte. Det hade krävts en helt annan beredning.

Ett annat argument som framlagts är att fisketurismen kommer att få det bättre, att det sammantaget får en stor positiv samhällseffekt. Av propositionen framgår det dock inte vilka dessa effekter är, och det går inte att bedöma om kravet på acceptabilitet uppfylls.

Den konstitutionella avvägningen påverkas också av hur olägenheterna till följd av en eventuell inskränkning kompenseras. Enligt motiven till lagförslaget är de ersättningar som betalas till ägarna tillräckliga för att täcka den skada som eventuellt förorsakas ägarna. Enligt min mening är det helt klart att lagförslaget medför en större belastning på vattenområdena än vad fallet är nu. Därför bör ersättningen till ägarna av vattenområdet vara skälig.

Den nu föreslagna länsvisa och årliga avgiften på 100 euro står i disproportion till den nytta som fisketurismföretagarna får genom möjligheten att idka sin näring på annans vattenområde. Avgiften på 100 euro skulle fördelas mellan alla ägare av vattenområden. En enskild ägare skulle därför endast få en bråkdel av denna avgift oberoende i vilken utsträckning hans eller hennes vattenområde utnyttjas. Dessutom ska ersättningen inte utbetalas om den inte uppgår till 30 euro.

I praktiken blir alltså många helt utan ersättning och jag frågar om det verkligen kan vara vad som avses med ordet skälig, att ingen ersättning alls utgår. Det finns inte heller någon exakt utredning om hur ersättningen på 100 euro de facto skulle fördela sig, och det är omöjligt att säga om ersättningen är skälig. Det går inte heller att avgöra om inskränkningen är förenlig med proportionalitetsprincipen.

Lagförslaget sätter en grupp näringsidkare, dvs. fisketurismföretagarna, i en privilegierad ställning gentemot andra grupper, vars möjlighet att idka näring gynnas av möjligheten att fiska på annans vattenområde. Bland dessa andra grupper kan framför allt nämnas yrkesfiskarna. Det finns inte ett godtagbart skäl till varför en viss grupp av näringsidkare ges en positiv särbehandling när det gäller att ekonomiskt utnyttja fiskbeståndet i en annans vattenområde.

Avslutningsvis kan man med fog fråga sig vilken betydelse utskottsmajoritetens ståndpunkt kommer att ha i framtiden. Betyder den nya tolkningslinjen att även skyddet av annan fast egendom framöver begränsas till exempel så, att en näringsidkare utan ägarens lov kan utnyttja en på annans mark belägen fastighet i syfte att trygga sitt eget näringsidkande?

Äraden herr talman! Jag är fullt medveten om att det finns skillnader mellan en markägares rätt till sin mark och en vattenrättsinnehavares rätt till sitt fiskevatten, men om en sådan förändring av lagtolkningen kan ske nu så varför inte i andra sammanhang? Kan jag snart öppna ett café i min grannes trädgård utan hans eller hennes tillstånd bara för att det ökar sysselsättningen i villakvarteret?

Det finns säkert någon nu som tänker att det här handlar om fiske och Ålands riksdagsledamot yttrar sig, alltså är det en åländsk fråga, men som tur är gäller inte den här lagen på Åland, där har vi fortfarande en annan syn på grundlagens egendomsskydd.

Maria  Tolppanen  /ps:

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan kalaturismista, on pakko ottaa esille rannikon kalastajien ahdinko, joka on tänä päivänä jo totta.

Vaasan rannikon kalastuksen tilanne on tällä hetkellä todella huono. WWF:n suositusten jälkeen luonnonvaraista siikaa ei nimittäin enää osteta. Suuri kalanvälittäjä ilmoitti eilen pohjalaisille kalastajille, että ensi kuussa siikaa ei osteta enää lainkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kun siiasta saadut tulot, noin 4,5—6 euroa per kilo, jäävät saamatta, ollaan pelkän ahvenen armoilla, jonka kilohinta on 1 euro. Lienee sanomattakin selvää, että pelkällä ahvensaaliilla ei pärjää, vaikka kalastaisi 24 tuntia 7 päivää viikossa.

Kun tähän otetaan vielä mukaan se, että nyt tuodaan voimalla kalaturismia alueelle, tietää se sitä, että rannikon kalastajat eivät enää yksinkertaisesti elä. Vielä kun otamme huomioon sen seikan, että kalaturismi saattaa tulla näiden rannikon kalastajien omille vesialueille ja siitä maksetaan korvaukseksi 100 euroa, voitte uskoa, että katkeruus on aika kovaa. Ammatti viedään ja mahdollisuutta uudelle ammatille ei anneta.

Arvoisa puhemies! Jos rannikon kalastaja siirtyy kalastuselinkeinon puolesta kalaturismin puolelle, vaatii se suuria lisäinvestointeja ja vie aikaa tietenkin varsinaisesta ammattikalastuksesta. Ammattiturismiin ei ole varaa, ellei kalastajalla ole entuudestaan sellaisia veneitä ja vehkeitä, millä tätä turismia voitaisiin harrastaa. Kalaturismiin sinänsä tulisi pystyä siirtymään ammattikalastuksesta sujuvasti ja luonnollisesti ilman suuria koulutusrupeamia ja investointeja ja aika mittavaa byrokratiaa. Meriturvallisuus on ammattikalastajilla kunnossa, mutta opaskoulutusvaatimukset ovat aivan käsittämättömiä heille. Ei tämän päivän ammattikalastaja, joka ikänsä on kalastanut, lähde koulutuksessa todistelemaan, osaako hän purotaimenta narrata. Ei ammattikalastajalla päivän polttoainehinnoilla ole mitään mahdollisuutta ajaa ympäri Suomea ja kouluttautua jo hallitsemalleen alalle. Tilanne on toisaalta aika surkuhupaisa ja kestämätön.

Arvoisa puhemies! EU-direktiivit kiristävät kalastajien tilannetta silmu silmulta, ja olisi kohtuullista höllätä toisesta päästä, kun toisesta päästä koko ajan kiristetään. Vaasan seutulaisten rannikkokalastajien ammatillinen perustoimeentulo katoaa, jos siikaa ei kalasteta ja jos kalaturismi tulee ja valtaa alaa.

Arvoisa puhemies! Esityksessä sanotaan, että suhteellisuusvaatimuksen kannalta on olennaista, että ely-keskus voi esityksen mukaan asettaa luvassa alueellisia kalastusrajoituksia tai päiväkohtaisia saaliskiintiöitä, jos kalataloudelliset näkökohdat tai alueen kalakantojen tila sitä edellyttävät. Jos tällaisia rajoituksia asetetaan sen takia, että voidaan harjoittaa turismia, on tilanne aika kohtuuton alueen pienten kalastajien osalta.

Niinpä, arvoisa puhemies, jo pelkästään polttoaineverotuksen helpottamisella näitten ammattikalastajien kohdalla olisi suuri merkitys. Sieltä saataisiin tällä hetkellä sitä liinaa, jota voitaisiin käyttää siinä vaiheessa, kun heidän todennäköisesti on pakko siirtyä turismin puolelle, jotta he pystyisivät säästämään näitä mittavia investointeja varten.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Täytyy sanoa, että en olisi uskonut, että tämän asian yhteydessä käydään vielä tämäntyyppistä keskustelua kuin pahimpien kumpujen yöstä 90-luvun puolivälissä tässä salissa tai 80-luvun alussa, jolloin pilkkilakia väännettiin. Molemmissa tapauksissa annettiin ymmärtää, että suomalainen yhteiskuntajärjestys romahtaa ja omaisuudensuoja romutetaan, ja aivan uskomattomia muotoja.

Minä ajattelin, herra puhemies, että lyhyesti nyt on syytä kyllä kuvata, mistä tässä muutoksessa itse asiassa on taustaltaan kysymys. Lakialoitteen 4/1995 pohjalta maa- ja metsätalousvaliokunta silloin niukimmalla mahdollisella enemmistöllä 98 otti käsittelyyn nimenomaan kalastuslain muutoksen. Sen sisältö oli onginnan ja pilkinnän jokamiehenoikeus, läänikohtainen viehekorttijärjestelmä sekä sitten erikseen 7 vuorokauden tällainen eri alueille otettava lisälupajärjestelmä ja yli 65-vuotiaiden vapauttaminen kalastuksenhoitomaksuista.

Takana oli nimenomaan luoda järjestelmä, jossa Suomen kalavarantoja voidaan käyttää, sanotaan, virkistyskalastuksen kannalta sillä tavalla, että aika ei mene lupien etsimiseen ja maanomistajien etsimiseen, vaan mieluummin kalastukseen, jota kalavarannot antavat myöten, ja toiseksi, että myöskin maaseutumatkailua ja maaseudun mahdollisuuksia ja meidän virkistyskalastuksemme markkinointia pystyttäisiin kansal-lisesti paremmin hyödyntää.

Siis toisin kuin sienestys ja marjastus, jotka ovat perinteisiä jokamiehenoikeuksia, tällä lainsäädännöllä, joka 8. marraskuuta 1996 salissa lopullisesti hyväksyttiin tulemaan voimaan 1997 alusta, säädettiin, että onginta ja pilkintä on lailla luotu jokamiehenoikeus. Läänikohtainen viehekortti tuli sitten siihen lisäksi.

Tältä osin ongelma syntyi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta, jossa katsottiin, että kalastusopas ei voi ottaa veneeseensä virkistyskalastajia ja viedä heitä kalastamaan, vaikka näillä olisi läänikohtaiset viehekortit. Siis 3—2 äänin synnytettiin tilanne, jossa tässä salissa olevat edustajat voisivat mennä vierekkäisillä veneillä kyllä läänikohtaisella viehekortilla samalle lahdelle, mutta me emme voisi edustaja Sankelon kalastusopasveneessä luvallamme samassa veneessä olla. Siis hyvin erikoinen tulkinta kalastusasetuksen osalta.

Koko tämä maksujärjestelmähän on nimenomaan kalastusasetuksen mukaan vesialueen omistajille jaettavaa. Eli tässä otetaan huomioon tämä erikoinen omistuksen laji, joka liittyy kaloihin ja kalavarantoon. Tässä keskustelussa jälleen tulee, olen hyvin huolissani, vähän perussuomalaisten taholta myöskin esille se, että kala ui omistajamerkki suomussaan.

Tämä perustuslakivaliokunta käsitteli silloin 95 lakialoitteen erittäin perusteellisesti, ja perustuslakivaliokunta nimenomaan katsoi, että se voidaan yksinkertaisella enemmistöllä ilman omaisuudensuojan rikkomista käsitellä, kun siinä rajoitettiin vapojen määrää. Siis siinähän tuli tämä vaparajoite juuri käsittelyyn liittyvästä perustuslakivaliokunnan lausunnosta johtuen. Ja sehän on tänä päivänä ongelma, että edelleen ne, jotka uistelevat useammalla vavalla, joutuvat hakemaan vesialueiden omistajien tai kalastusalueiden yhtenäisiä lupajärjestelyjä, jotta voivat järjestää uistelukisoja ynnä muita. Tässä suhteessa lupajärjestelmää toivon mukaan kehitetään luomalla erityinen maksujärjestelmä, lisämaksujärjestelmä, tälle puolelle, muuten toimivan hyvän järjestelmän lisäksi.

Tämä piti ministeri Anttilan aikana korjata. Tätä kiirehdittiin eduskunnassa, tätä kalastusoppaiden epäkohtaa, mutta ei tullut mitään. Ja kyllä sen syynkin ymmärrän: RKP on ollut hallituksessa. Samalla tavalla kuin Säätytalolla hallitusohjelman teossa oli erittäin suuria vaikeuksia, miten tämä asia kirjataan, ja se kirjattiin tarkalleen hallitusohjelmaan muodossa: "Kalastusoppaiden toiminta on turvattava pikaisella kalastuslain muutoksella kalastusmatkailun kehittämisen mahdollistamiseksi ottaen huomioon myös vesialueen omistajien aseman."

Eli tämä on yksi osa tätä kalastuslain täytäntöönpanossa ilmenneitä korkeimman hallinto-oikeuden 3—2-tulkintoja, ja nyt tähän on luotu sitten kuuden rajoitus. Voidaan sanoa, että myöskin tietty byrokratia maaseutumatkailun näkökulmasta: pitää elyltä saada lupa ja hakemukset tehdä jnp.

Eli kyllä tässä näkyy tämä perusasenne, josta erityisen huolissani olen sen takia, että kun jatkossa ajatellaan maksuttomien ja maksullisten yleiskalastusoikeuksien kehittämistä ja laajentamista kestävällä tavalla vapaa-ajan kalastusta laajojen kansalaispiirien luontoharrastuksena, niin kuin hallitusohjelma sanoo, niin me törmäämme jälleen tähän vesialueita omistavien ja omistamattomien väliseen jännitteeseen. Ja tämä on erittäin huono asia ajatellen meidän tämän hetken vesien mahdollisuuksiamme.

Itse asiassa sitä lainsäädäntöä, jota ministeri Koskisen johdolla nyt hallitusohjelman jälkeen ministeri Anttilan jäljiltä on tehty, on tehty vielä niin, että järjestöt on pantu ulos ja tehty virkamiestyönä, ei kalastuslakia, vaan rahastuslakia, jossa jo omassa rannassa katiskasta maksetaan, jossa maksavat nekin, jotka eivät ole tämän hetken kalastuslain rahoitusjärjestelmien piirissä — kerättäisiin yli 4 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Se on rahastuslaki, ei kalastuslaki. Ja kun siellä vielä halutaan yli 65-vuotiaat maksuvelvollisiksi, siis ajatellen heidän fyysistä kuntoaan ja myöskin monessa tapauksessa heidän kalastusperinnön ja osaamisen siirtämistään lapsenlapsille, niin aivan tarpeetonta virkistyskalastuksen heikentämishalua on koko ajan esillä.

Tämä maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö on kuitenkin yksimielinen. Toki tältäkin osin siellä selvästi näkyy se, että ollaan vesialueen omistajien näkökulmasta näkemässä pelkoja, jopa niin, että pitää kalastuslain 37 §:n velvoitteet, jotka ovat olemassa olevassa kalastuslaissa, erikseen vielä todeta. Läänikohtainen viehekorttijärjestelmä on ollut erittäin hyvä. Mitkään pelot eivät ole osoittautuneet oikeaksi. Kalastusrasitus on jakautunut merialueita myöten laajalle alueelle. Virkistyskalastus on ollut todella myönteinen asia. Ja nyt maaseutumatkailun ja maaseutupolitiikan näkökulmasta Suomen kaltainen maa on vakavasti laiminlyönyt ne mahdollisuudet, mitä liittyy meidän vesialueisiimme.

Minä muistan, kun kalastuslakia säädettiin 90-luvun puolivälissä, niin ruotsinkielisen rannikon puolelta yrittäjät ottivat yhteyttä ja toivottivat menestystä, huolimatta RKP:n raivoisasta vastustuksesta, toteamalla, että koko heidän elinkeinonsa on kiinni siitä, että he ylipäänsä pystyvät turisteille ja matkustajille tarjoamaan kalastuspaikkoja ja -mahdollisuuksia.

Eli tämä näkökulma toivon mukaan muistetaan jatkossakin, että meillä on tässä suuria mahdollisuuksia maaseudun elinvoimaisuuden, kalastusvarantojen salliman mahdollisuuden pohjalta. Ja sitä pitää hyödyntää kansallisena voimavarana. Tällä hetkellä meidän ongelmamme on alikalastus. Meillä moni kalastuskunta antaa ilmaisia katiskalupia sen takia, että pitäisi pyytää särkiä, ahvenia pois ja hoitaa vesialueita, ettei tarvitse mennä puhdistusnuottaukseen ynnä muuhun. Eli tältä osin pitäisi ongintaa ja pilkintää järjestöjen ja koulujen yhteistyöllä, ylipäänsä nuorten harrastuksena, enemmän aktiivisesti viedä eteenpäin.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Todellakin useat kalakantamme ovat alikalastettuja, kuten edustaja Rajamäki totesi, ja siltä kannalta tämä esitys on ihan hyvä. Meillä on myös hoitokalastus ihan lapsenkengissä ollut, ja olisi tähänkin voinut, niin kuin aikaisemmat hallitukset, myöskin ottaa kantaa. Totta kai maaseudun kannalta minä näen ja toivon tämän, Suomi vesistömaana, tuovan lisää maaseudulle, mutta ehkä olisin toivonut vielä hivenen lisää. Eli ei tämä ihan pilkkilakiin verrattava lakimuutos ole, jos siellä kuusi kalastajaa voi olla veneessä menossa, ja pitkä prosessihan tämä on ollut, kuten edustaja Rajamäki värikkäästi kumpujen yöstä voimaa hakien totesi. Eli sallittakoon siis lievä hämmennykseni tässä tilanteessa, vaikka valiokunnassa olen tätä ollut itse myöskin päättämässä.

Minä olen iloinen siitä, että valiokunta mietinnössään on jättänyt lausumaehdotuksen, jossa valiokunta edellyttää saavansa selvityksen lupajärjestelmän ja tämän lain toimivuudesta vuoden 2014 loppuun mennessä, ja todella jouduin tätä pitkin hampain kuitenkin itsekin siellä yksimielisenä sitten laatimaan. Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä ei ole yksimielinen koskien juuri tätä kalastusoikeuden erityisyyttä omaisuuden lajina, ja se minua on mietityttänyt.

Muitakin suorastaan erimielisyyksien lähteitä tässä on jo valmiiksi kudottu sisään. Elikkä jos halutaan kalastuslupapolitiikkaa selkiyttää — on aivan selvää, että toiset kalavedet ovat suositumpia kuin toiset — niin siihen jää selkeälläkin lupapolitiikalla tilanne, että osa yrityksistä tulee jäämään luvatta, eivät tule saamaan ely-keskukselta lupaa, ja siinä tasapuolisuus jää huomiotta. Toisaalta sitten kyllä 100 euron lupamaksua voidaan pitää aika matalana hintana siitä, että kalavesien omistajuus avataan, ja mikä on sitten sen omistajille jäävän korvauksen osuus, jää myöskin ihan näin ollen epäselväksi. Elikkä jään kyllä suurella mielenkiinnolla odottamaan sitten tätä selvitystä, jonka tulemme saamaan.

Janne Sankelo /kok:

Arvoisa puhemies! Oli mielenkiintoista kuunnella edustaja Rajamäen seikkaperäistä selvitystä kala-asioiden historiasta. Mielenkiintoisia asioita on ollut, ja myös tällä vaalikaudella kalastuslakeihin tullaan käymään tarkemmin käsiksi.

Itse tästä asiasta: Tämä esityshän on hallitusohjelmakirjauksen mukainen. Kalastuslakia esitetään muutettavaksi niin, että kalastusmatkailutilaisuuksiin voisivat ely-keskukset myöntää alan yrittäjille määräaikaisen luvan, jos osallistujamäärä on enintään kuusi henkilöä. Kyse on siis pienimuotoisen kalastusretkitoiminnan edellytysten parantamisesta. Esitys on hyvä, ja on erityisesti syytä nostaa esille maa- ja metsätalousvaliokunnan yksimielinen näkemys asiasta, mikä kalastusasioissa on varsin harvinaista herkkua. Sen tällä vuoden kokemuksella voin eduskuntatyöstä todeta.

Arvoisa puhemies! Kalastusmatkailu on Suomessa edelleen kasvussa ja opastettujen vapakalastusmatkojen kysyntä suurta. Lupa-asiat ovat kuitenkin olleet ongelmallisia, koska vesialueiden omistus on hajanaista ja vaikeuttaa lupien hakemista. Tämähän on erityinen haaste merialueilla ja rannikoilla. Jotakin pitää siis tehdä, jos alaa halutaan kehittää.

Hallituksen esityksellä on myönteisiä työllisyysvaikutuksia pienyrittäjyyteen, mikä kokoomuksen näkökulmasta on aina tervetullut asia. Työpaikkoja syntyy alueille, joilla niitä erityisesti kaivataan. Lupa kalastusopastoimintaan voidaan edellytysten täyttyessä myöntää jatkossa kalastusoikeuden haltijan tahdosta riippumatta. Perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan ehdotus ei ole ongelmallinen omaisuuden suojan kannalta. Tämä näkemys on myös kokoomukselle tärkeä asia, jotta voimme olla sen takana. Ymmärrän tietyllä tavalla Ahvenanmaan edustajan esittämää huolta tämän tiimoilta, mutta minun käsittääkseni perustuslakivaliokunnassa on kyllä se vahvin tietämys, mitä Suomenmaasta löytyy, ja se ainakin minulle henkilökohtaisesti riittää.

Arvoisa puhemies! Lainmuutoksen vaikuttavuuden arvioinnin kannalta asiaa on syytä seurata jatkossa valiokunnan esittämän näkemyksen mukaisesti.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa puhemies! Omaisuudensuoja on tärkeä perustuslaillinen suoja ja luottamuksen suoja, joka omistukseen liittyy. Tällä kalastuslain muutoksella tähän hiukan puututaan — se on myönnetty sekä perustuslakivaliokunnan lausunnossa että tässä lakiesityksessä että myöskin maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnossa.

On selvää, niin kuin edustaja Nauclér sanoi, että tämä ei saa johtaa siihen, että tämän ratkaisun varjolla joitain muita omaisuudensuojan kysymyksiä lähdetään liudentamaan. Se ei näin voi olla, eikä tämä ole mikään ennakkotapaus siihen, vaan tämä on yksittäinen asia, jossa halutaan edistää sellaista elinkeinoa, johon meillä Suomessa on luontaiset edellytykset, elikkä kalastusmatkailua. Siksi on oleellisen tärkeää, että me tarkkaan seuraamme tämän ponnen muodossa sitä, mitä tämä saa aikaan. Samalla seuraamme myöskin sitä, onko tämä 100 euron lupamaksu riittävä vai pitääkö sitä tarkistaa, ja samalla myöskin korvauksia pitää arvioida, ovatko ne oikealla tasolla. Se on ihan päivänselvää, siksi tämä seurantaponsi täällä myöskin on.

Puhemies! Vielä liittyen perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Maa- ja metsätalousvaliokunta esittää kahteen pykälään täsmennyksiä niin, että ei tule tulkinnanvaraisuuksia, ja myöskin sitä, että toiminnanharjoittajat ovat samalla viivalla näiden asioiden osalta, ja sillä tavoin toteutuu myöskin yhdenvertaisuus tässä asiassa, mutta korostan vielä toisen kerran sitä, että omaisuudensuojasta täytyy pitää kiinni, niin kuin perustuslaki edellyttää.

Janne Sankelo /kok:

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä jatkaa edustaja Lepän tuomaa näkemystä, kun on tuotu esille huolta siitä, mikä merkitys tällä kalastuslain muutoksella voisi olla omaisuudensuojalle ylipäätänsä Suomessa. Minä näen kyllä hyvin samalla tavalla kuin edustaja Leppä. Tämä on spesifi alue, ja pidän erittäin tärkeänä, että yksityinen omaisuudensuoja Suomessa pysyy erittäin vahvana ja voimakkaana, niin kuin on tähän asti ollut. Se on myös Kansalliselle Kokoomukselle keskeisen tärkeä asia.

Elisabeth Nauclér /r:

Herr talman! Jag har kommit i minoritet, inte fått något stöd alls för min åsikt, så det är inte mycket att säga om. Men vad jag främst har vänt mig mot är det att de skäl som har framförts har varit så outredda. Det har saknats material, det har saknats egentlig tillräcklig grund för grundlagsutskottet att ta ställning. Det har inte funnits några siffror på hur sysselsättningsgraden skulle påverkas, vad som är den stora samhällsnyttan och så vidare.

Förra gången som grundlagsutskottet hade den här lagen till behandling på samma sätt var det rekreationsbehovet som skulle tillgodoses och det ansåg man då att uppfylldes. Det är nu uppfyllt, så det var inte det det var frågan om, och det är det jag främst har vänt mig mot att det saknas utredning.